SAVIMONTUSTA SUOJELUSKUNNAN ALUEPÄÄLLIKÖKSI OSA III SOTIEN AIKA

SAVIMONTUSTA SUOJELUSKUNNAN ALUEPÄÄLLIKÖKSI OSA III SOTIEN AIKA

T채st채 kirjasta on tehty kahdeksantoista numeroitua kappaletta, joista t채m채 on numero:

SAVIMONTUSTA SUOJELUSKUNNAN ALUEPÄÄLLIKÖKSI OSA III SOTIEN AIKA

Eero Virolaisen elämä 31.1.1905–23.6.1944 Markku Virolainen

Edellisen sivun kuvat: Viipurin Lottapiirin hihanauha no 1444 sekä Etelä- ja Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin hihamerkki taitto: hrrltnn.com paino: TEKOPAIKKA Suomi Oy, Sastamala 2019

Kiitos Elämälle, joka antoi vielä jatkaa ja Tuulan muistolle josta sain voimaa jatkaa.

Kaarinan Piikkiössä tammikuussa 2019 Markku Virolainen

SUOMI TOISESSA MAAILMANSODASSA...................................................................................................................9 TALVISOTA.......................................................................................................................................................................14 Suvun evakkoonlähtöjä ja vaiheita Talvisodassa....................................................................................................14 Eila Sipiläinen.......................................................................................................................................................14 Helka Virolainen ja Anna....................................................................................................................................18 Toini ja Martta......................................................................................................................................................19 Matilda, Katriina ja tietoja muista....................................................................................................................... 20 Aatu Virolaisen aarteen haku............................................................................................................................ 25 Hilda, Antti, Emma ja Pauli Sipiläinen............................................................................................................ 28 Eeron talvisota 10.10.1939 – 20.1.1940..................................................................................................................... 30 Kenttätykistörykmentti 8.................................................................................................................................... 30 Kiviniemen lohko................................................................................................................................................. 34 Sota syttyy ............................................................................................................................................ 39 Rauhallinen rintamanosa................................................................................................................................... 45 Lääkintälotta Helena..................................................................................................................................................52 Viipurin sotilassairaalaan...................................................................................................................................52 Sotilassairaalasta sotasairaalaksi.......................................................................................................................55 YH ja sodan alku.................................................................................................................................................. 56 Sairaalan toiminta muotoutuu.......................................................................................................................... 58 Asemasodasta sodan loppuun.............................................................................................................................59 NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941 .................................................................................................................................. 63 Kylä Kankaanpäässä.................................................................................................................................................. 64 Niinisalon emopitäjä........................................................................................................................................... 64 Varuskunta........................................................................................................................................................... 64 Reserviupseerikoulu................................................................................................................................................... 68 RUK:n muutto Niinisaloon................................................................................................................................. 68 Kurssit 44 ja 45......................................................................................................................................................69 Kapitulantista reservin vänrikiksi.............................................................................................................................75 Oppilas ja kouluttaja............................................................................................................................................75 Koti ja kotirouva...................................................................................................................................................78 Matildan sairaus.................................................................................................................................................. 80 JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941............................................................................................................................................ 83 Jokilaakson pitäjä....................................................................................................................................................... 83 Suurten talojen seutukunta................................................................................................................................. 83 Kauhea lähihistoria ............................................................................................................................................ 86

Aluepäällikkö.............................................................................................................................................................. 90 Suojeluskuntajärjestö.......................................................................................................................................... 90 Jämsän suojeluskunta...........................................................................................................................................92 Jämsän lotat ......................................................................................................................................................... 98 Eeron asema ja tehtävä......................................................................................................................................102 Kotirouva....................................................................................................................................................................106 Koti Esan talossa.................................................................................................................................................106 Matilda.................................................................................................................................................................110 JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 .............................................................................................................................116 Kesä- heinäkuu 1941. Patteristo ja Kenttäsairaala kootaan, ryhmitys rajalle...................................................118 Elokuu 1941. Hyökkäys alkaa, Vuoksen ylitys 18.8.1941...................................................................................... 128 Syyskuu 1941. Hyökkäyksestä asemasotaan...........................................................................................................160 Syyskuusta 1941 kesään 1944. Asemasodan aika..................................................................................................178 Siviilielämää sodan sisällä...................................................................................................................................... 204 Urheilua rintamalla........................................................................................................................................... 204 Esan talon talonmiehet ..................................................................................................................................... 204 Tervajoen mökki .................................................................................................................................................... 206 Joulu 1943 Kolhossa........................................................................................................................................... 207 Raskaus ja synnytys .......................................................................................................................................... 209 Asetoverien kertomaa Eero Virolaisesta.................................................................................................................212 Toivo Hopsu.........................................................................................................................................................212 Heikki Isännäinen...............................................................................................................................................217 Toivo Koskinen....................................................................................................................................................217 Osmo Hassi .........................................................................................................................................................221 Kuolema.................................................................................................................................................................... 227 Sotapäiväkirja ja päiväkäskyt.......................................................................................................................... 227 Jämsäläisten sotaveteraanien haastattelut .....................................................................................................232 Hautaus ja muistotilaisuus................................................................................................................................237 Millainen ihminen Eero Virolainen oli.................................................................................................................. 242 Vastaus tutkimuksen kysymykseen ................................................................................................................. 242 Epilogi.................................................................................................................................................................. 243 Viitteet....................................................................................................................................................................... 246 Kuvaluettelo...............................................................................................................................................................252 Lähteet....................................................................................................................................................................... 255 Hakemisto..................................................................................................................................................................259 Kartta Eeron ja Hennan sotatiestä: takakannen tasku

SUOMI TOISESSA MAAILMANSODASSA Miksi Suomi joutui toiseen maailmansotaan ja miten sodan tapahtumat etenivät? Kirjassa ”Suomen sotien 1939–1945 lääkintähuolto kuvina” on toisen maailmansodan keskeiset päätapahtumat esitetty Suomen näkökulmasta tiiviisti ja hyvin.1 Olen muokannut ja tiivistänyt tämän lyhyen taustaluvun tuossa kirjassa esitetystä: Toinen maailmansota alkoi Saksan hyökkäyksellä Puolaan 1.9.1939. Hyökkäystä pohjusti kuukautta aiemmin tehty Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi ja Baltian maat määriteltiin kuuluviksi Neuvostoliiton etupiiriin. Jo syyskuussa esitti Neuvostoliitto Baltian maille keskinäisten avunantosopimusten solmimista ja vaatimuksen saada perustaa sotilastukikohtia niitten alueille. Suomi sai neuvottelukutsun 5.10.1939. Neuvostoliitto vaati neuvotteluissa huomattavia alueluovutuksia ”Leningradin ja Suomenlahden turvallisuuden takaamiseksi” tarjoten luovutusten tilalle Suomelle alueita Itä-Karjalasta. Moskovassa kolmessa vaiheessa käydyt neuvottelut päättyivät tuloksettomina 9.11.1939. Molemmat osapuolet olivat jo neuvottelujen aikana keskittäneet joukkojaan raja-alueen tuntumaan, Suomi oli käynnistänyt suojajoukkojen liikekannallepanon 6.10.1939 ja koko kenttäarmeijan mobilisoinnin 11.10.1939 ylimääräisten kertausharjoitusten, YH, nimellä. Kaupunkien ja raja-alueitten väestöä siirrettiin turvaan, mutta neuvotteluissa tapahtuneitten käänteitten myötä evakuointia myös purettiin joiltain osin marraskuussa.

Jännitys kiristyi uudelleen, kun Neuvostoliitto väitti Suomen ampuneen 26.11.1939 tykistöllä Mainilan kylään Karjalan kannaksella. Keskityksessä jonka suomalaistähys-

tyksen havaintojen mukaan tosiasiassa ampui Neuvostoliitto itse, sai vammoja tai kuoli kaikkiaan 13 neuvostosotilasta. Tapahtumaan vedoten Neuvostoliitto sanoi irti maitten välisen hyökkäämättömyyssopimuksen, katkaisi diplomaattisuhteet ja hyökkäsi maahamme ilman sodanjulistusta 30.11.1939.

Neuvostoliiton hyökkäyksen painopiste oli Karjalankannaksella mutta vihollinen eteni myös monia muita hyökkäysuria pitkin itärajallamme aina Petsamoa myöten. Suomen kaupunkien pommituksensa vihollinen selitti sotilaskohteisiin suunnatuiksi mutta todellisuudessa ne olivat siviiliväestöön tarkoituksella kohdistettuja terroripommituksia, joilla tavoiteltiin kansan puolustustahdon murtamista. Pommitusten vaikutus oli kuitenkin päinvastainen, suomalaisten puolustustahto lujittui. Kun Neuvostoliitto heti sodan alussa solmi Terijoelle perustamansa ja emigranttikommunisti Otto Ville Kuusisen johtaman ”Suomen kansanvaltaisen tasavallan kansanhallituksen” kanssa avunantosopimuksen, oli kaikille selvää, että hyökkääjän tarkoitus oli koko Suomen valloitus ja laillisen hallituksen syrjäyttäminen. Katkeraa keskinäistä taistelua parikymmentä vuotta aiemmin käynyt Suomen kansa yhdistyi päättäväiseen taisteluun torjumaan Neuvostoliiton hyökkäystä, syntyi luja pohja ”Talvisodan ihmeenä” tunnetulle torjuntavoitolle.

Kannaksella suomalaiset vetäytyivät ensimmäisen sotaviikon aikana pääpuolustuslinjalle, joka ulkomaisessa lehdistössä sai nimekseen Mannerheim-linja, rintamalinja vakiintui sen tasalle aina tammikuun 1940 lopulle saakka. Ensimmäiset suuret voittoon päättyneet torjuntataistelut käytiin Tolvajärven – Ilomantsin alueella joulukuun 1939 alkupuolella, Laatokan koillispuolella hyökkäys

9

SUOMI TOISESSA MAAILMANSODASSA torjuttiin ja tilanne saatiin vakiinnutetuksi vuodenvaihteessa ja vihollinen saarretuksi useisiin motteihin joista melkein kaikki tuhottiin ennen talvisodan loppua. Talvisodan suurin torjuntavoitto saavutettiin Raatteen tiellä kun vihollisen avuksi sinne tullut divisioona motitettiin ja tuhottiin tammikuun alussa 1940. Suomalaiset kääntyivät hyökkäykseen Kuhmon suuntaan eikä vihollinen enää kyennyt talvisodan aikana hyökkäämään rintaman tällä osalla. Myös muulla osalla Laatokan – Jäämeren välistä rajaa vihollisen hyökkäykset torjuttiin sodan loppuun saakka.

Kun selvisi, ettei Leningradin sotilaspiiri yksin kyennyt Suomen valtaukseen, keskitti Neuvostoliitto tammikuusta alkaen Karjalankannakselle myös kuuden muun sotilaspiirin joukkoja. Monta vuorokautta kestäneen tykistökeskityksen jälkeen tehty massiivinen hyökkäys johti vihdoin 11.2.1940 rintaman murtoon ja suomalaisten vetäytymiseen ensin ns. väliasemaan ja sitten taka-asemaan Viipurin kaakkoispuolelle. Torjuntataistelu kulutti suomalaisten joukkoja ja sotamateriaalia siinä määrin että maamme oli pakko pyrkiä nopeasti rauhaan. Neuvottelut päästiin aloittamaan maaliskuun alussa. Sota oli osoittautunut hyökkääjälle yllättävän raskaaksi ja kun se lisäksi halusi välttää suoraa konfliktia länsivaltojen kanssa, luopui Neuvostoliitto Suomen valtaamistavoitteesta ja Terijoen hallituksesta. Rauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa 12.3.1940 ja vihollisuudet loppuivat seuraavana päivänä.

Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle koko Karjalankannaksen, osia Sallasta ja Petsamosta sekä Suomenlahden saaria ja vuokraamaan Hangon 30 vuodeksi Neuvostoliiton tukikohdaksi. Rauhansopimus koettiin Suomessa kohtuuttomiksi myös siksi, ettei vihollinen ollut sodan aikana kyennyt valtaamaan alueita jotka sille rauhassa jouduttiin 10

luovuttamaan. Rauhanehdot sisälsivät uuden sodan siemenen.

Suomi sai talvisodan aikana ulkomaitten taholta paljon sympatiaa mutta vähän konkreettista apua. Kansainliitto tuomitsi Neuvostoliiton hyökkäyksen ja erotti sen jäsenyydestään 14.12.1939. Sotatarvikkeita maahamme voitiin ostaa Ruotsista, Englannista ja Ranskasta ja ulkomaalaisia vapaaehtoisia tuli Suomeen sodan aikana noin 11.000 miestä, heistä valtaosa ruotsalaisia. Sekä miesten että materiaalin saaminen rintamalle kesti kuitenkin kauan, läheskään kaikki apu ei ehtinyt perille sodan loppuun mennessä.

Kaikki rauhansopimuksessa viholliselle luovutettujen alueitten asukkaat halusivat muuttaa kodeistaan tynkäsuomeen, jäädä suomalaisiksi. Heitä oli noin 420.000 mutta silti jo vuoden 1940 aikana uudelleenasuttaminen saatiin tehdyksi.

Talvisodan päättänyt Moskovan rauha ei merkinnyt todellista rauhaa vaan siirtymistä aseelliseen ja varautuneeseen valmiuteen.

Maailmansota jatkoi keväällä 1940 leviämistään Euroopassa eikä Suomen ja Neuvostoliiton välille ollut mahdollista rakentaa luottamusta rauhanehtojen suomalaisiin jättämän katkeruuden ja Neuvostoliiton maamme äärivasemmistolle antaman avoimen tuen takia.

Neuvostoliiton uhka Suomea kohtaan kasvoi kun se miehitti Baltian kesäkuussa 1940.

Samaan aikaan Suomi joutui yhä enemmän riippuvaiseksi Saksasta, kun sota Euroopassa laajeni ja vaikeutti tavaran saantia Suomeen.

Elokuussa 1940 se ehdotti Suomelle neuvotteluja Norjaan sijoitettujen joukkojensa kauttakulkuoikeudesta maamme kautta ja tarjoutui samalla toimittamaan meille aseita. Kun Neuvostoliitto kesän ja syksyn 1940 kuluessa teki rajalla sotilaallisia valmisteluja ja muistissa oli länsimaitten talvisodassa Suomelle antama lähes olematon tuki, alkoi lähentyminen Sak-

SUOMI TOISESSA MAAILMANSODASSA saan näkyä ainoana realistisena vaihtoehtona avun saamiseksi itäisen naapurimme kasvavaa uhkaa vastaan.

Kevään 1941 mittaan Saksa lisäsi vähitellen yhteydenpitoa maamme sotilasjohtoon teoreettisten suunnitelmien ja tiedustelun osalta ja vahvisti Suomen materiaalista riippuvuutta itsestään mutta salasi yhä tiukasti aikeensa hyökätä Neuvostoliittoon. Maamme ylin johto sai varman tiedon Saksan hyökkäysaikomuksesta vasta toukokuussa 1941. Käsky joukkojemme liikekannallepanosta annettiin 17.6.1941. Toimenpide haluttiin nähdä vielä tuossa vaiheessa ainakin virallisesti puolustuksellisena, joukkojen siirto alkoi välirauhan aikana suunniteltuun puolustukselliseen ryhmitykseen, painopisteenä Laatokan Karjalan Suomelle jäänyt alue.

Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941.

Suomen osalta jatkosodan sotatoiminta alkoi Neuvostoliiton siviilikohteisiin ja Suomen lentokenttiin suuntaamilla pommituksilla 23.6.1941. Suomalaisten joukkojen ryhmitys muutettiin puolustuksellisesta hyökkäykseen sopivaksi ja Karjalan Armeija lähti hyökkäykseen Laatokan pohjois- ja koillispuolella 10.7.1941. Karjalankannakselle suuntautuva hyökkäys alkoi vasta elokuun loppupuolella kun saksalaiset olivat saaneet Leningradin jo melkein piiritettyä eikä suomalaisten voitu väittää hyökkäyksellään uhkaavan sitä. Viipuri vallattiin takaisin 29 – 30.8.1941 ja rintama Karjalankannakselle vakiintui kutakuinkin talvisotaa edeltäneelle tasalle kesän 1944 suurhyökkäyksen alkuun saakka.

Itä-Karjalassa hyökkäysvaihe kesti kauemmin, sodanjohtomme katsoi tarpeelliseksi jatkaa hyökkäystä paremmin puolustettavissa olevan aseman saavuttamiseksi yli vanhan rajan Syvärin – Äänisjärven – Seesjärven linjalle asti. Petroskoi vallattiin 1.10.1941 ja nimettiin Äänislinnaksi, hyökkäystavoite saavutettiin

kun Karhumäki ja Poventsa vallattiin 5 – 6.12.1941.

Pohjoisessa, Oulunjärven ja Jäämeren välisellä alueella sodan operatiivinen vastuu oli saksalaisilla, joilla oli vahvistuksenaan yksi suomalainen armeijakunta. Se saavutti tavoitteensa omalla rintamaosallaan jo elokuussa mutta saksalaiset joukot osoittautuivat kykenemättömiksi korpisotaan eivätkä onnistuneet saavuttamaan tavoitteitaan joista yksi oli ollut Meurmanin radan katkaisu.

Neuvostoliitolle talvisodan rauhassa vuokrattu Hangon alue sitoi sekin Suomen armeijan voimia, vaikkakaan siellä ei pyritty aktiiviseen hyökkäykseen vaan odotettiin vihollisen vetäytyvän vapaaehtoisesti. Yleistilanteen muuttumisen myötä vihollisen joukot vetäytyivät Hangon tukikohdastaan lopulta 3.12.1941 vastaisena yönä suuria tappioita kärsien.

Syksyn 1941 pitkä hyökkäysvaihe ja Suomen ja Neuvostoliiton vanhan rajan ylittäminen heikensivät kenttäarmeijamme taisteluhenkeä niin että karkaamiset ja kieltäytymiset lisääntyivät. Niitä ryhdyttiin torjumaan valistus- ja tiedotustoimintaan lisäämällä, eivätkä ne kasvaneet merkittäväksi ongelmaksi.

Sodan pitkittyminen ja se että sotilaat itse näkivät saksalaisten heikon menestymisen pohjoisessa, alkoi horjuttaa uskoa Saksan menestymiseen ja sodan lopputulokseen. Saksa painosti Suomea poliittiseen liittosuhteeseen ja voimakkaampaan hyökkäämiseen mutta Suomi pyrki torjumaan näitä painostusyrityksiä katsoen käyvänsä erillissotaa oman turvallisuustavoitteensa saavuttamiseksi.

Hyökkäysvaihetta seuranneet kaksi ja puoli vuotta olivat rauhallista asemasotaa. Aikaa käytettiin linnoitustöihin ja koulutukseen, jälkeenpäin katsoen niissä kummassakin tehtiin paljon virheitä. Linnoittamisen painopiste oli pitkään liian edessä ja koulutuksessa 11

SUOMI TOISESSA MAAILMANSODASSA pitäydyttiin rauhan ajan menetelmiin eikä sodan kokemuksia otettu riittävästi huomioon.

Normandian maihinnousun jälkeen myös Neuvostoliitto aloitti voimakkaan hyökkäyksen Karjalankannaksella kesäkuun alussa 1944. Vihollisen valtavat tykistökeskitykset ja suomalaisjoukkojen puutteellinen panssarintorjuntakalusto johtivat alussa pakokauhutilanteisiin mutta nopeasti suurin osa joukoistamme kykeni siirtymään hallittuun ja vihollista kuluttavaan vetäytymiseen. Vihollisen eteneminen oli aluksi nopeaa, Viipuri menetettiin jo kahden viikon kuluttua mutta sitten hyökkäys saatiin pysähtymään Viipuri – Kuparsaari – Taipale -linjalle. Ratkaisutaistelut käytiin kesä- heinäkuussa Tali – Ihantalassa sekä Vuosalmella. Joukkojemme vetäytyminen Karjalankannaksella pakotti perääntymiseen myös Itä-Karjalassa ja Maaselän kannaksella mutta pohjoisempaan Suomeen ei vihollisella riittänyt hyökkäysvoimaa. Neuvostoliitto tarvitsi joukkoja Keski-Eurooppaan, liittoutuneitten kilpajuoksu Berliiniin oli alkanut, paine Suomea kohtaan loppui suurhyökkäyksen tyrehdyttyä.

Sodan loppuvaiheet olivat hiljaista asemasotaa. Saksa yritti saada Suomea aktiivisuudella sitomaan enemmän venäläisjoukkoja Suomen rintamalle mutta sodanjohtomme ei suostunut vaan ryhtyi valmistelemaan aseveljeyden lopettamista. Jatkosodan tulos oli selvä torjuntavoitto, maamme ydinalueet säilyivät sodan ulkopuolella, Suomi välttyi miehitykseltä ja säilytti itsenäisyytensä. Sodan tulokseen vaikutti se että Suomen armeijan taistelukykyä oli välirauhan aikana parannettu huomattavilla sotatarvikehankinnoilla, omaa sotateollisuutta vahvistamalla ja muuttamalla puolustusvoimien organisaatiota talvisodan kokemusten perusteella. Liikekannallepanossa palvelukseen kutsuttiin lähes 600.000 suomalaista, noin 16 % maan väestöstä. Suomen 12

kenttäarmeijan vahvuus oli jatkosodan alussa lähes 500.000 miestä, pieneni asemasotavaiheessa alle 400.000: een ja oli suurimmillaan kesällä 1944 ratkaisutaistelujen aikaan jolloin aseissa oli noin 530.000 miestä.

Merkittävä tekijä kesän 1944 suurhyökkäyksen torjunnassa oli Saksasta saatu apu, panssarintorjunta-aseet ja syöksypommittajien ilmatuki erityisesti Tali - Ihantalan taisteluissa. Saksan tuen edellytyksenä oli presidentti Risto Rytin allekirjoittama sopimus jonka mukaan Suomi ei tekisi erillisrauhaa.

Diplomaattiset tunnustelut rauhan aikaansaamiseksi olivat alkaneet jo vuonna 1941 mutta saaneet uutta pontta vasta Saksan kärsittyä vakavan tappion Stalingradissa alkuvuonna 1943. Kesän 1944 suurhyökkäyksen aikana neuvottelut erillisrauhasta alkoivat jälleen.

Aluksi Neuvostoliitto vaati ehdotonta antautumista mutta kun se ei onnistunut murtamaan Karjalankannaksen puolustusta, luopui vaatimuksesta ja esitti uudet lievemmät ehdot rauhanneuvottelujen aloittamiselle. Ryti erosi 1.8.1944 ja Mannerheimista tuli presidentti.

Nyt Suomi katsoi, ettei Rytin allekirjoittama sopimus enää sitonut Suomea. Eduskunta hyväksyi Neuvostoliiton ehdot rauhanneuvotteluille äänestyksen jälkeen ja aselepo neuvottelujen ajaksi tuli voimaan 4.9.1944.

Rauhansopimus allekirjoitettiin 19.9.1944.

Sopimuksen mukaan Suomi luovutti Talvisodan rauhassa menettämänsä alueet sekä Petsamon ja joutui vuokraamaan Porkkalan Neuvostoliiton sotilastukikohdaksi. Suomeen jääneet saksalaiset joukot tuli riisua aseista ja luovuttaa Neuvostoliitolle jolle Suomi myös sitoutui maksamaan raskaat sotakorvaukset.

Puolustusvoimiemme vahvuutta rajoitettiin ja niiltä kiellettiin hyökkäysluontoiset aseet.

Saksalaiset eivät tietenkään suostuneet vapaaehtoisesti luovuttamaan aseitaan. Etelä- ja Keski-Suomesta he vetäytyivät vapaaehtoi-

SUOMI TOISESSA MAAILMANSODASSA sesti mutta eivät Lapista. Saksalle oli tärkeää pitää mahdollisimman pitkään hallussaan Petsamon nikkelituotanto, joka oli 80 % Saksan nikkelitarpeesta sekä saada Lapissa olleet noin 220 000 miestä ja sotakalusto evakuoitua mahdollisimman täydellisesti ja hyvässä kunnossa mikä ei Suomen ja Neuvostoliiton rauhansopimuksen sallimassa lyhyessä saksalaisten maasta poistumiseen annetussa määräajassa ollut mahdollista. Yksityistä saksalaista sotilasta taistelemiseen motivoi pelko joutumisesta luovutetuksi sotavangiksi Neuvostoliittoon. Suomelle oli puolestaan elinehto rauhansopimuksen ehtojen tarkka noudattaminen, jota valvontakomissio valvoi, alkoi Lapin sota.

Suomalaisten lähtivät etenemään 28.9.1944 aluksi ilman vastarintaa ja taisteluja. Valvontakomissio vaati kuitenkin aktiivisempaa toimintaa ja niin suomalaiset tekivät maihinnousun saksalaisten selustaan Tornioon 1.10.1944, alkoi ”oikea sota”. Viikon taistelujen jälkeen Tornion - Kemin alue oli tyhjä saksalaisista, suomalaiset saivat tuhotun Rovaniemen haltuunsa 16.10.1944 ja Ivalon runsas pari viikkoa myöhemmin. Rauhansopimuksen edellyttämä Suomen armeijan supistaminen rauhan ajan vahvuuteen esti loppuvaiheissa Lapin sodan tehokasta käymistä ja niin koko Lappi oli suomalaisten hallussa vasta 27.4.1945.

Sodan suomalaistappiot olivat suuret. Talvisodassa kaatui 19 576, jatkosodassa 39 656 ja Lapin sodassa 774 sotilasta. Kadonneita oli kaikkiaan 4182 ja sodan jälkeen miinanraivauksessa kuolleita pitkälti toista sataa.

Yhteensä yli 64 000 suomalaista menetti henkensä sodan seurauksena, sotainvalideja oli yli 90 000.

13

TALVISOTA

Suvun

e vak ko o n l äh t ö jä ja vai h e i ta

T a lv i s o d a ss a

Eila Sipiläinen Olen koonnut tähän alalukuun kertomuksia suvun jäsenten evakuoitumisista ja tietoja heidän muista vaiheistaan Talvisodan aikana. Ensimmäisenä on serkkuni Eila Louramo, omaa sukuaan Sipiläinen. Tässä on vuonna 1999 hänen kertomansa perusteella kirjoittamani teksti johdantoineen. Olen jo isäni elämäkerran toisessa osassa käyttänyt tästä tekstistäni otteen: EILA SIPILÄISEN EVAKKOMATKA2 -Kolmantena päivänä tulivat sotilaat kellariin ja käskivät laittaa lumipuvut päälle.

Mukaan sai ottaa vain sen minkä jaksoi kantaa. Meitä lähdettiin viemään pitkässä jonossa parin kilometrin päähän Hounin pysäkille. Lumipuvut oli etukäteen tehty lakanoista. Sotilaat sanoivat, että jos huudetaan maahan niin kaikkien on heti mentävä maahan makaamaa. Oli mahdottoman kova lumipyry, sen tähden eivät lentokoneet voineet lentää ja me päästiin lähtemään.

Hounin pysäkillä meidät jätettiin pitkin radanvartta metsään odottamaan junan tuloa. Ei tiedetty milloin se juna tulee vai tuleeko se ollenkaan, että päästäänkö me pois lainkaan. Jälkeenpäin on yhden toisen mukana olleen kanssa muisteltu, että me oltiin siellä metsässä kai kuusi tuntia.

-Vielä täällä Meri-Antilassakin puhelinlankojen ääni toi mieleen sen kun me marssittiin siinä jonossa.

Toinen maailmansota aiheutti Suomessa ennennäkemättömän väestösiirron. Ko-

14

tiseuduiltaan Karjalasta, Suomenlahden saarilta, Petsamosta sekä Kuusamosta ja Sallasta joutui lähtemään sodan alta pakoon, siirtolaisiksi, suomalaisittain sanottuna evakkoon noin 417.000 henkeä. Kaikille lähtijöille kokemus on ollut varmaan traumaattinen, usein lähtö oli äkkinäinen ja suunnittelematon. Väestöä ei etukäteen oltu haluttu pelotella evakuoinnin valmisteluilla.

Viranomaiset olivat halunneet välttää epävarmuuden ja paniikin lietsomista.

Neljätoistavuotiaan Eila Sipiläisen pakomatka sodan jalkoihin jääneestä kodistaan turvalliseen sisäsuomeen on satojen tuhansien evakkokertomusten dramaattisimmasta päästä. Viisikymmentä vuotta tässä muisteltujen tapahtumien jälkeen on kertoja kasvanut elämän koulussa tasapainoiseksi realistiksi, jonka kertomasta kuitenkin vielä tavoittaa niitä jännityksen, pelon ja ahdistuksen kaikuja joita nuori tyttö on evakkomatkallaan tuntenut. Toivon kyenneeni välittämään lukijalle kuitenkin jotakin myös siitä eteenpäin katsovasta ja elämänuskoisesta asenteesta, joka evakoitten asenteita leimasi.

Piikkiössä, kesäkuussa 1999 Markku Virolainen Tytöt kalliolla -Istuimme korkealla kalliolla Hämeen pysäkillä rautatien vieressä. Meitä oli muutamia 13 – 14 -vuotiaita tyttöjä. Hämeen pysäkki on Viipurista parikymmentä kilometriä tänne nykyiselle rajalle päin. Kesä oli kuu-

TALVISOTA ma ja pitkä, viimeinen kesä. Junia meni Viipuriin päin jatkuvasti. Pitkiä junia, kaikki täynnä sotilaita. Meistä oli hauskaa, kun saatiin istua siinä ja katsella niitä junia.

En muista alkoiko koulu sinä syksynä enää, mutta voi olla, että alkoikin. Sotahan syttyi vasta vuoden lopulla. Viipurilaisia evakkoja alkoi syksyllä tulla maalle. Meillekin tulivat ainakin Dagmar ja Pauli. Isä ja Alvari olivat Kannaksella linnoitustöissä, niin että meille kyllä mahtui. Viipurista tulleet evakot siirrettiin sodan alettua ensimmäisinä sisämaahan päin, me kanta-asukkaat jäimme paikoillemme.

-Sota alkoi. Lentokoneita alkoi lentää siinä meidänkin päällä. Vähitellen ne rupesivat lentämään aina vaan matalammalla ja sitten ampumaan. Tuntui ettei niillä ollut mitään erityistä maalia, ampuivat mihin sattui. Sota tuli lähemmäs. Me jouduimme menemään suojaan Ögordin perunakellariin. Se Ögord oli suuri maatalo, sitä sanottiin hoviksi. Kellari oli suuri sekin, meitä oli siellä varmaan parikymmentä henkeä. Äitini Emma ja Esko-veli olivat kanssa siellä kellarissa. Meidän seuraan tuli sieltä koko evakkomatkan ajaksi Halo-mamma.

Hän oli ajurin leski, jo vanha ihminen. Halo-mamma sekosi evakkomatkalla. Kulki Urjalassa pitkiin tietä maitokannu kädessä muka maidonhakumatkalla. Matti oli sitten möttellään Saaressa, kun Halo-mamma joutui erilleen, sukulaistensa luo. Matin mielestä hän olisi kuulunut Saareen, Ögordien joukkoon, kun oli koko ikänsä ollut talossa.

-Joudimme olemaan siellä kellarissa kolme vuorokautta mutta ruokaa ja juotavaa kyllä riitti. Sitten alkoi se kova lumipyry ja sotilaat tulivat hakemaan meitä pois ja viemään junaan.

Junalla sisäsuomeen -Juna tuli aikanaan. Vaunut olivat tavaravaunuja, härkävaunuja. Juna oli vienyt hevosia rintamalle ja vaunut olivat siltä jäljiltä. Lattialla oli lunta, olkia ja jäätynyttä hevosen sontaa, joka alkoi sitten ihmisten lämmöstä palaa. Kaminoita ei ollut ainakaan meidän vaunussa. Vaunussa oli viitisenkymmentä ihmistä, niin että liikaa tilaa ei ollut! Lattialla istuttiin tai maattiin se mikä voitiin, lavitsoja ei tietenkään ollut.

Kolme vuorokautta me matkustettiin siinä vaunussa.

-Simolan asemalla oli kova pommitus.

Edellisestä junasta kuoli paljon ihmisiä ja rata meni rikki. Meidät ajettiin taas metsään hajalleen sitä pommitusta pakoon ja odottamaan radan korjaamista. Lunta oli paljon, mutta ei silloin ollut erityistä pakkasta. Vaunussa oli jännittynyt tunnelma, mutta en muista kuitenkaan, että kukaan olisi parkunut tai valittanut. Ihmiset olivat onnellisia, kun pääsivät pommituksia pakoon. Leipää riitti, ei ollut surua, ei murhetta.

-Kouvolassa olivat lotat jakamassa vettä kannuista. Kyllä olikin kova jano. Lotat toivat vettä vaunuihin, mutta sitä sai itsekin hakea asemalta. Vaunun oviaukkoon laitettiin narulenkki riippumaan, siihen lenkkiin kun pisti jalkansa, niin pääsi vaunuun.

Minä en kuitenkaan päässyt ja muistan kuinka äiti päpätti minulle, kun en päässyt nousemaan vaunuun, vaikka vanhemmat ihmiset pääsivät.

-Tulimme Urjalaan ja meidät purettiin tavaroinemme junasta asemalaiturille. Tavarat jäivät siihen ja meitä lähdettiin viemään työväentaloon. Sinne asemasillalle jäi minunkin ”aarrearkkuni”, pieni laatikko johon olin kerännyt kiiltokuvia ja muita aarteita. Työväentalolle oli matkaa parisen kilometriä, minä en millään tahtonut 15

TALVISOTA

Kuva 1. Evakuoitua tavaraa rautatieasemalla. SA-Kuva. jaksaa kävellä sitä. Äiti oli taas vihainen ja motkotti kun kaikki muut menivät ohi ja me jäimme viimeisiksi. Kun pääsimme sisälle taloon, niin minä pyörryin heti eteiseen. Siitäkös alkoi hälinä. Jalkani olivat paleltuneet. Minulla oli huopikkaat, jotka olivat kastuneet siellä härkävaunussa ja sitten jäätyneet, kun välillä piti olla ulkona sen kolmen vuorokauden aikana minkä me junassa olimme olleet. En ollut huomannut jalkojen paleltumista, mutta siitä tietysti oli johtunut, etten päässyt sinne vaunuunkaan auttamatta. Jalat aukesivat monena talvena jälkeenpäin.

- Niitten paleltuneitten jalkojen takia minut vietiin lapsille varattuun huoneeseen. Pitkiä penkkejä oli pantu vierekkäin, 16

mutta niin, että väleihin jäi isoja rakoja.

Siinä päällä piti koittaa maata poikittain.

Se oli kauheaa. Joku mytty oli pään alla mutta ei mitään patjoja tai muuta. Pelkäsivät kai, että lapsien olisi ollut kylmä maata lattialla. Syötäväksi tarjottiin kauravelliä.

En minä sitä voinut syödä vaikka olikin kova nälkä. Olin lapsena muutenkin huono syömään.

Huutolaismarkkinat -Aamulla jotkut aikuisista lähtivät hakemaan tavaroita asemalta. Osa niistä oli varastettu, siinä mukana menivät minunkin ”aarteeni”. Se oli katkera paikka. Lieneekö varas ollut karjalaisia vaiko paikallisia, mistäpä sitä tietäisi. Meitä lähdettiin kul-

TALVISOTA jettamaan Urjalasta Punkalaitumelle. Äiti koitti puhua minulle paikkaa kuorma-auton hytistä, kun jalkani olivat paleltuneet, mutta ei se tullut kuuloonkaan, lavalle oli minunkin mentävä. Se oli jo neljäs matkavuorokausi niitten kolmen kellarissa vietetyn lisäksi. Punkalaitumella meidät tuotiin suuren maalaistalon pihalle. Perhe kerrallaan otettiin pirttiin. Pirtin suuren pöydän takana istui kolme isäntää jakamassa meitä eri taloihin. Se oli kuin olisi orjamarkkinoilla ollut, tunnelma oli ankea. Jännitti miten käy. Karjalasta tullut roskasakki oli johonkin pantava, semmoiselta se tuntui.

Ihan sattuman kauppa oli kuka mihinkin joutui. Pihalla odottivat keskenkasvuiset pojat hevosineen ja rekineen. Semmoisia 15 – 16 -vuotiaita poikia. Kuljettivat meidät määrättyihin taloihin sitä mukaa kun tuomiot olivat tulleet. Meidän mukana oli neljäskin evakko, nainen, mutten muista kuka hän oli. Saattoi kyllä olla Halo-mammakin.

Evakkoelämä arkipäiväistyy -Meidän perhe ja se neljäs evakko vietiin suureen maataloon, joka oli siitä jakopaikasta parin kilometrin päässä. Sitä asui neljä sisarusta, vanhoja ihmisiä jo kaikki. Voi kyllä olla, että ne olivat vasta viidenkymmenen paikkeilla, onhan semmoinen jo vanha 14-vuotiaan mielestä. Yksi veli ja kolme sisarusta. Yksi siskoista oli sokea. Oli se ihmeellistä, kun eivät lentokoneet lentäneet, oli hiljaista ja turvallista. Me olimme sen pitkän ja jännittävän matkan jäljiltä aivan kuitteja. Isäntäväki kertoi jälkeenpäin olleensa varma, että minussa on keuhkotauti, kun olin niin huonon näköinen. Me saimme oman huoneen, kun talossa oli paljon tilaa.

Ei se huone suuri ollut, mutta emmehän me olleet isoihin tiloihin tottuneetkaan, niin että hyvin mahduimme. Neljäs evakko oli

jossakin muussa huoneessa.

-Siellä me asuimme sitten talvisodan loppuun saakka, ehkä pari kuukautta. Tylsää elämää se oli, ruoka-aikojen odottamista. Talonväki teki itse työnsä, meitä ei päästetty navettaankaan auttamaan, pelkäsivät kai, että tuomme elukoihin tauteja. Olimme kyllä puheissa talon väen kanssa, ei siinä mitään riitaakaan ollut, mutta sellaista etäistä ja pidättyvää se seurustelu oli, totista. Jännitettiin puolin ja toisin. Me olimme talon ruoissa ja söimme samassa pöydässä talon väen kanssa. Äiti alkoi sitten myöhemmin tehdä erikseen ruokaa meille, me ei tykätty niitten ruoista. Meri-Anttilassa minä kyllä sitten tein läskisoosia jota siellä talossakin tehtiin. Siellä sen tekemisen opin vaikken sitä silloin tykännyt syödä. Minä taluttelin sitä sokeaa siskoa, vein uloskin.

Hän tykkäsi siitä kovasti. Oli meistä tietysti seuraa sille talonväelle, vaihtelua tylsään elämään.

- Yleensä evakot otettiin hyvin vastaan, vain joitakin poikkeuksia oli, haukkuivat mustalaisiksi.

Kohti uutta elämää -Se poika, joka meitä oli kyydinnyt hevosellaan, asui siinä ihan naapurissa. Hänen siskonsa, Eeva, kutsui minua usein vinttihuoneeseensa gramofonia kuuntelemaan.

Olin minä sen pojan kanssa kuutamokävelylläkin. Hän oli minua sen verran vanhempi, että joutui aika pian sotaan. Me olimme tiuhaan kirjeenvaihdossa, mutta sitten hän kaatui aika pian. Siskonsa lähetti minulle siitä tiedon ja hänen ja oman valokuvansa.

Asuin silloin jo Saaressa.

-Sohvi-täti pyysi minua jo ennen sodan loppua asumaan luokseen Kolhoon. Olin ollut hänen luonaan kesäisin ja niin oli vaikea valita, kun Ögorditkin kysyivät minua 17

TALVISOTA Saareen. Ögordit kai tuntuivat tutummilta, koska sinne minä päätin lähteä. Olin sitä paitsi ollut Saaressa jo ennen sotia. Lähdin toisen tytön kanssa kuorma-auton lavalla Viljakkalan asemalle. Lavalla oli kaatuneita sotilaita ruumisarkuissa. Me istuimme arkun kannella ja juttelimme ja nauroimme. Uusi elämä odotti edessä, ei siinä surut painaneet, eletään, ollaan ja mennään eteenpäin.

Helka Virolainen ja Anna Monrepon kansakoulun ja Viipurin tyttölyseossa keskikoulun käytyään oli Helka päässyt työhön Viipurin puhelinosakeyhtiön keskukseen ja oli siellä työssä vielä kun Talvisota syttyi.3 Helka oli työvuorossa myös jouluaaton aattona 1939 kun ensimmäiset ”Aavetykin” ammukset putosivat Viipuriin. Aluksi kukaan ei tiennyt mistä räjähdykset johtuivat.

Myöhemmin selvisi, että ne olivat Perkjärven tykistöleirin lastausraiteelle hiekkakuopan vallien suojaan sijoitetun rautatietykin ammuksien räjähdyksiä.

Puhelinkeskukseen tuli pommi ja se paloi, tuolloin keskus toimi jo hätäkeskuksena ja siellä työskenteli viestintälottia. Helka olisi halunnut lähteä Viipurista, mutta häntä ei päästetty, vaan annettiin lupatodistus kaupungissa olemiseen ja sanottiin, ettei mihinkään, kun olette tähän asti ollut. Ihmisiä sijoitettiin työhön paikkoihin jossa työntekijöitä tarvittiin, Helka sai paikan Kauppiaitten kahviosakeyhtiöstä.

Viipurista piti lähteä 20.2.1940. Helka oli viimeisiä siviili-ihmisiä, jotka lähtivät. Hän käveli yöllä yhdessä Kauppiaitten kahviosakeyhtiön johtajan, myyntiedustajan ja juoksupoika-kahvinpaahtajan kanssa pitkin Maununkatua, jonka molemmin puolin puutalot paloivat. Viipurista ei enää lähtenyt junia vaan joukon piti kävelle ensin Tienhaaraan ja sieltä 18

vielä Hovimaalle ennen kuin he pääsivät junaan, härkävaunuihin. Seuraavalla asemalla, Nurmissa, hyökkäsivät hävittäjät junaa vastaan konekiväärein. Rata meni rikki ja taas käveltiin. Johtaja oli saanut palvelukseenastumismääräyksen ja pyrki Mäntyharjulla olevaan yhtiön konttoriin kirjoittamaan joitakin papereita ennen armeijaan menoaan. Tämä joukko käveli yli 40 asteen pakkasessa viitisenkymmentä kilometriä4 Lappeenrantaan asti yöpyen kerran yhdessä talossa. Jonkin matkaa he sentään pääsivät kuorma-auton lavalla.

Lappeenrannasta Helka jatkoi evakkomatkaansa junalla Kuopioon Annan luo. Anna oli evakuoitu Viipurista työpaikkansa VR:n korjaamon mukana jo varhain. Kuopiossa Helkan henki oli jälleen vaarassa, kun pommi osui kaikkein lähimmäksi Helkaa koko sodan aikana. Pommi tuli neljän talon väliseen kadunristeykseen, hiekkamaahan, eikä hiekan lennättämisen lisäksi saanut muuta vahinkoa aikaan. Säilyneitten kirjeitten perusteella sisarukset Anna ja Helka asuivat yhdessä ainakin jo 29.2.1940, Helka oli Kuopion asemaravintolassa työssä 12.3.1940 ja asui Kuopiossa rautatieaseman lähellä vielä 13.4.1940, tuolloin osoitteesta Gottlundinkatu 2. Asunto on saattanut olla Annan työsuhteeseen perustuva ja tytöt ovat siinä tapauksessa asuneet kaksistaan yhdessä samassa osoitteessa koko Helkan Kuopiossa olon ajan.

Helkan tyttöystävä Mirkku lähetti Porista kirjeen jossa kertoi kysyneensä kesätyöpaikan Helkalle ja itselleen Porin puhelinkeskuksesta. Helka muutti Kuopiosta Poriin toukokuun alussa 1940. Toukokuun lopulla tuli Eeron Helkalle lähettämä syntymäpäiväkirje jossa oli 100 mk rahaa. Se tuli suureen tarpeeseen kun tyttöjen rahat olivat aivan lopussa eivätkä he halunneet pyytää palkkaennakkoa.

Helkan kuukausipalkka oli tuolloin 900 mk, lahjarahalla sai ruokaa moneksi päiväksi.5 Po-

TALVISOTA rista Helka ja Mirkku muuttivat syksyllä Mirkun sisaren kutsumina Helsinkiin. Siellä tytöt pääsivät tilapäistyöhön tukkuliikkeeseen, jonka johtaja vanha pappa tykkäsi tytöistä ja halusi auttaa heitä työtä antamalla. Nuoret eivät yleensä saaneet siirtoväen avusta juuri mitään apua, Helka joka oli tuolloin 22-vuotias, sai yhden täkin. Sitten valtion Kunniamerkki- ja muistomitalitoimisto aloitti toimintansa ja tytöt pääsivät sinne työhön. Tässä työssä Helka oli aina vuoteen 1942, siirtyi sitten Pääesikuntaan poltto- ja voiteluaineosastolle toimistotyöntekijäksi ja oli siinä työssä vielä pari vuotta avioitumisensa jälkeen.

Toini ja Martta Tämä kuvaus Toini-tätini evakkomatkasta perustuu hänen kirjeisiinsä äidilleni vuosilta 1982 - 1992.6 Toini palaa vuosikymmenen aikana kirjoittamissaan kirjeissä yhä uudelleen evakkomatkaansa, joihinkin matkan tapahtumiin useaan otteeseen, mutta kertomuksen sisältö ei toistoissa juuri muutu niin kuin voisi odottaa.

Kokemus on ollut rankka, se on tallentunut tätini aivoihin syvälle. En uskalla ottaa kantaa siihen kuinka hyvin Toinin kertomuksen mitat, painot, luvut, asteet ja muut yksityiskohdat vastaavat reaalimaailman lukuja, Toinille ne olivat oikeat ja totta, osa hänen ainutlaatuista elämäänsä. Editointiin ottamani kirjeitten lainaukset olen merkinnyt kursiivilla.

Toini Kortelainen lähti Eila Sipiläisen tavoin Talvisotaa pakoon hyvin myöhään, viime tipassa, kun Suomen sota syttyi 1939 30/11. Toini lähti Viipurista, juna- tai autokuljetusta ei ollut mutta Toini sai naapurilta vesikelkan johon sijoitti ruokaa ja välttämättömät vaatteet. … oiva kelkka jolla pääsi. Ensin se oli kevyt mutta kumminkin tukeva, liukkaasti liikkuva. Sanon vieläkin kiitokset kelkan tekijälle että antajalle. Mukanaan tätini toi kel-

kassa kaksi poikaansa, 3,5-vuotiaan Olavin ja vajaan vuoden ikäisen Pertun. Kolmas poika, tuolloin 2,5-vuotias Matti oli lähdön hetkellä onneksi isoäitinsä Matildan hoivissa.

Toinin reitti kulki Viipurista Lappeenrannan kautta Luumäelle ja edelleen Valkealan Rasinkylään. Tuolloin 29-vuotias äiti työnsi lapsiaan yli 200 km, nykytiestöä pitkin matkaa kertyy noin 150 km. …ja kun tulivat siihen äveriääseen taloon joka oli heidän ensimmäinen edappi, sanoi emäntä lieden äärellä seisoen, ei vastannut tervehdykseen vaan sanoi ”No nytkö ne Karjalan kerjäläiset tulloo” Siinä he asuivat 6/12 – 28/12. Tupa oli kylmä kun ryssän he…

Toini ja lapset saivat asuttavakseen suuren tuvan. Tilaa oli mutta ei henkistä eikä fyysistä lämpöä. Sen ajan minkä siinä asuimme 6 – 28.12.1939 ei kertaakaan lämmitetty tupaa, ulkona oli -40o. Vihdoin perheelle löytyi uusi asuinpaikka Isolan kansakoululta, lämmin huone jossa oli kaksi suurta sänkyä: …mutta kun me päästiin asumaan koulun saunatupaan, ryssä tuli ja pudotti pommin navetan katolle ja siellä meni 2 lehmää.

Kaikki maatalouskoneet että heinät paloi, talosta meni ilmapaineen ansiosta kaikki tuvan akkunat säpäleiksi savupiippu katolta. Nuoren karjan lampaitten sikojen ja kanojen navetta pelastui. Se oli ehkä 100 tai 150 metriä alempana ne säästyivät. Ei meillä silloin enää ollut mitään hätää olimme kuin herran kukkarossa 15/2 40 oli lähdettävä sieltä pois. Sitten oli häkäbussi joka toi Kouvolan asemalle, siinä päästiin junaan Hämeenlinnaan sieltä häkäpöntöllä Luopioisen pitäjään Puutikkalan kansakoululle iso luokka paljon kansaa, sitä kesti ehkä 2 19

TALVISOTA kk. Sitten meitä siirrettin eräseen isoon pitäjään Jämsään. … silloin kun me asuimme siinä Kuivalaisen kartanon tuntumassa, meitäkin kutsuttiin Karjalan pakolaisiksi mutta kun jouduimme Koljolan puolelle, kutsuttiin meitä toisen luokan mustalaisiksi Evakot kohtasivat myös, ja varmaan enemmistönä, hyviä ihmisiä raskaan matkansa varrella.

Toini sai Isolan kansakoululta pois lähtiessään merkittävän lahjan ja myöhemmin matkalla ystävällistä kohtelua korkealta upseerilta: …aamulla 16.2.1940 oli ylösnousu. Opettaja Vehniäinen pakkasi minulle matkalaukun, se oli vihreätä purjekangasta 1 m pitkä ja 1 m korkea … huopakengät sille Matti pojalle joka on Äidinne kanssa siellä missä on meidän kodimme Punkalaitumella – Kyllä Matti poikanne varmaan tulee sinne Luopioisiin mihin te nyt asetutte asumaan. … Tämän matkalaukun sain Vehniäisiltä.

Siinä oli vetoremmi, kesällä sillä oli alla pyörät ja talvella jalakset. Se oli vielä Jämsässä, kun asuimme Rauhalan Havilassa.

Minä jouduin sairaalaan ja kun tulin kotiin oli laukku hävinnyt. Luulen että Emil oli myynyt sen, vaikka hän sanoi, ettei tiedä mihin se on joutunut. …

Tulimme Hämeenlinnaan 21/30 Kenraali Lounamo sanoi tälle rouvalle ja näille lapsille pitää saada yöpuu, jos ei muualle niin poliisiputkaan ja huomen aamulla katsotte, että nämä tulevat ja saavat paikan häkäpönttöön joka lähtee Luopioisiin Hauhon kautta ja menee Tuutikkalan koululle Siinä jäävät pois. Niin olimme yötä Hämeenlinnan poliisiputkassa ja kävimme saunassa poliisilaitoksella. Putka no 13 oli yöpuum20

me …seuraavana päivänä klo 9:sän lähdimme Puutikkalaan.

Martti ja Pertti olivat koulun pysäkillä ottamassa siirtolaisille tulevaa postia. Heille jäivät suut – silmät auki kun me tulimme sinne. Luokkahuone oli suuri 36 sänkyä 36 perhettä kun oli kulunut muutama päivä tuli Olavi luokseni ja sanoi Äiti millo myös taas lähtää taivaltamaan. Mie en yhtää tykkää olla…

Opettajan rouva tuli sanomaan Kun te olette sisaruksia niin menkää asumaan alakansakoulun opettajan asuntoon ovi menee tuolta päädystä Siellä on iso tupakamari ja makualkovi. Martti ja Pertti voi nukkua tuvan toisessa sängyssä Toini lapsineen siinä sängyssä joka on siellä uunin vieressä ja Martta ja tytöt makuualkovissa ja siellä me asuttiin niin kauvan kun Martan joukko vietiin Hattulaan ja meidät vietiin Jämsään syyskesällä …ja äiti toi Matin ja sitten saatiin vielä yksi sänky …

Hämeenlinnassa Toini asettui asumaan kahden poikansa kanssa Martan luokse Puutikkalaan luultavasti aivan tammikuun 1940 alussa, viimeistään 1.2.1940. Kirjeitten päiväysten ja postileimojen perusteella sisarukset lapsineen ovat asuneet yhdessä ainakin vielä helmikuun lopulla 1940.7 Matilda, Katriina ja tietoja muista 8 Matilda sai asua Tervajoen mökissään ihmeen pitkään Talvisodan aikana vaikka sota tuli lähelle ja kohdalle. Toinin pieni poika Matti asui isoäitinsä luona; se Matti kun unhottui sinne mummolle, olisi se hänen helpompi olla yksinään jos minne pitää lähteä niin kuin Anna kirjoittaa Martalle.

Sota oli lähellä ja läsnä kun Matilda kirjoitti Tervajoelta vastauksen 15.1.1940 pojalleen

TALVISOTA

Kuva 2. Evakkojen joukkomajoitus. SA-Kuva.

Aatulle, jolta edellisenä päivänä oli saanut kirjeen: Se ei siis oikein kauan kulkenutkaan. Yrjön kirjeet kulkevat hitaammin. … Hän on nyt rauhallisemmilla paikoilla …

Täälläkin pommittivat Karppilaa ja Tervajokea kumpaakin kohtaa kuudella pommituskoneella. Karppilassa meni kaksi

pommia aivan mereen, kaksi aivan rantaa ja kaksi talojen väliin niin että ikkunoita särkyi … Tervajoella menivät kaikki pommit metsään ja pelloille …

Helka on vielä toimessa eikä ole sen koommin käynyt kotona kun sinäkin hänet näit … hurina ja pommitus sekä ampuminen kuului tänäänkin Viipurista päin …rukous: ”Oi Jumalan Karitsa joka pois otat …

21

TALVISOTA Tahvo setä kyseli perhettään. Hän lähti kotoaan Perkjärveltä kaksi päivää myöhemmin eikä löytänyt enää perhettään kun hänen kulkunsa kesti viikon. Varkaudesta kirjoitti, siellä on Anttikin. Matti kysyy ”Kirjoittaako miun oma Aatu-ennoin miule?”

Vielä 11.2.1940 on Matilda kirjoittanut kirjeen kotoaan sisarelleen Katariinalle Kylmäkoskelle, kirje on lähtöleimattu Tervajoella kaksi päivää myöhemmin 13.2.1940. Kirjeessä on paljon tietoa sukulaisten vaiheista, Martta ja Toini ovat lapsineen Hämeenlinnan Puutikkalassa ja myös muista sukulaisista Matildalla on tietoja: …Toini…t.k. ensi päivänä matkusti Valkealasta Martan luo … Eero oli etulinjoilla ensimmäisen sotakuukauden siellä missä pikkupoikana oli Sinun koulussasi, kosken luona. L-n saunaa lämmittivät tovereineen vaikka eräälläkin lisäys-reissulla sai peräänsä 6 ryssien kranaattia. Nyt hän on taas kouluuttamassa jossain etäämpänä.

Aatu oli joulunajoista asti harjoituksissa. …Yrjö onkin ollut rintamalla yhtä mittaa … Henna on ollut sotasairaalassa lääkintälottana. Hän meni jo 15 p. lokakuuta. Ei hänen sairaalaansa ole pommitettu. … Anna, joka oli työssä siellä Villevainajan työmaalla, joutui Kuopioon työmaineen päivineen. … Helka on Viipurissa. Hän otti sieltä väliaikaisen toimen, kun keskus joutui sodan ajaksi sotilaille. [luettelee osoitteita, mm:] Hennan: Lotta Helena Virolainen Sotasairaala 43. Eeron: Ep[II]KTR8. Kenttäpk 8.

Seuraavaksi Aatun nauhoituksista litteroimiani otteita Matildan kirjeistä joitten päivämääriä Aatu ei ole lukenut nauhoille mutta joitten voi päätellä ajoittuvan Talvisodan tähän aikaan: 22

… Täällä jatkuu entiseen tapaan. Ei ole vielä pois komennettu. Lähetin Jennylle kellon postipakettina, kun hän pyysi … Sain Ainon Ville-sedältä kirjeen. He ovat Jussi-sedän luona Lohjalla. Heidät oli siirretty aluksi Kosken pitäjään perkjärveläiset kaikki mutta oli siellä ollut muitakin Muolaan pitäjäläisiä … Oivan Alma lähetti mentulalaisten osoitteen se oli Loimaalla … Nyt juuri sain Oivalta kirjeen jossa hän kertoo olostaan. Pääsin siihen tulokseen että hän on lentojoukoissa jossain lentokoneteknikkona … hänen syntymäkodissaan Muolaan turulla [epäselvä sana] oli vielä 18.1. tuparakennus pystyssä mutta kuja oli hajallaan …Yrjö kävi 22.1. kotona … terve oli sekä iloinen vaikka joka päivä ovat pommituksen kohteena mutta Herra Sebaotin enkeli varjelee. Toini lupailee muuttaa Martan luokse ja olisi kai selvintä … Henna kirjoitti viime viikolla olleensa Eeron kanssa yhdessä … Eero oli kirjoittanut… Rauhassa [sotasairaalan sijoituspaikka] olivat … On minulla ollut rahaa enemmän kuin normaaliin aikaan. Yrjökin antoi 50 mk kun he saavat 10 mk päivässä eikä saa sitä mihinkään kulumaan Matilda lienee lähtenyt Tervajoelta vasta 22.2.1940, niin voi ymmärtää seuraavasta pitkästä kirjeen katkelmaotteesta. Pieni Matti oli Matildan mukana kauan kestäneellä ja uuvuttavalla matkalla. Matilda kirjoittaa Aatulle Punkalaitumelta 9.3.1940 matkastaan, tietojaan sukulaisista ja asumisestaan näin: … Minä olen nyt Matin kanssa Turun läänissä Punkalaitumen pitäjässä. Tänne tulin 25.2.1940 … En tiedä onko Tervajoellakaan enää kiveä kiven päällä. Urjalaan tulimme junalla, tänne tuotiin linja-autolla. Ei pommitettu matkalla kun koko aika

TALVISOTA satoi ja oli sumua kaksi yötä. Matka kesti kaksi päivää ja kolme yötä. Täällä ovat oikein ystävällisiä. Meidät määrättiin tänne kauppias Hyvätin taloon ja tässä olis oikein hyvä muuten mutta kun Matti on talossa ja samanikäinen talon poika että tappelu on alinomainen. Ja sitten Matti menee vielä joka paikkaan ja pyytää kaikkea. Tähän taitaa tulla Hyvättien setä Hovinmaalta niin sitten meidän on etsittävä uusi kortteeri. Haihdumme kaikki omaiset ja tuttavat niin kuin tuhka tuuleen. Mutta sain tietää Koskelaisten osoitteen ja kysyin heiltä sopiiko heidän sakkiinsa. Hyvätin setän emäntä on Hennan täti. Hän kävi täällä 17-vuotiaan tyttärensä kanssa joka suuresti muistutti Hennaa. Kirjoitin Jennylle Tervajoelta ja kysyin saiko hän kellonsa jonka postissa lähetin. Samalla kysyin sinuakin. En saanut vastusta. Liekö hän vielä Iittalassa. Nyt en enää tiedä millä sanoilla rukoilisin mutta Jumala ymmärtää sanattomatkin huokaukseni jotka …

Martalta ja Toinilta sain kirjeen. Toini on ollut kuumeessa niin että lääkärin ja sairaanhoitajankin oli pitänyt jo käydä ja Martta pelkäsi hänen jo jättävän poikansa mutta nyt kuuluu parantuneen. Elovaaran Vilhokin oli käynyt kuulemma siellä Puutikkalassa. Helkasta en tiedä mitään eikä ollut siskoilleenkaan kirjoittanut. Yrjölle kirjoitin heti tänne tultuani mutta ei hänellä ole varmaan aikaa vastata vaikka olisi vielä hengissä. Hennalle kirjoitin mutta mene ja tiedä onko häntäkään enää olemassa. Eero kuului kerran menneen [epäselvä sana]. Sen jälkeen en ole hänestäkään kuullut, Tervajoella sain viimeisen kortin. Ville-sedän Arvolta sain ja kortin. Siinä oli Muolaan kirkon kuva. Täällä olisimme nyt sisarukset yhdessä yhdellä puolella kun Katri-täti on Kylmäkoskella ja Hilma-täti Loimaal-

la, mutta väliä on 40–50 km kumpaankin päin, niin että kun Matti on mukana, ei ole ajattelemistakaan lähteä etsimään. Jumala sinua suojelkoon ja varjelkoon. Terve, näkemiin äitisi.

Otan tähän vielä pitkän lainauksen Matildan kirjeestä Aatulle. Se kuvaa osaltaan mielestäni hyvin evakuoitumisen sekavaa ja raskasta aikaa sekä huolta ja huolenpitoa sukulaisista samalla kun antaa tietoja suvun jäsenistä. Kirje on päivätty Talvisodan päättymisen jälkeen Punkalaitumella 24.4.1940: … Meidän talon isäntä, joka myös on reservissä on nyt kymmenen vrk:n lomalla ja sanoi heidän majurinsa sanoneen että kaikki reserviläiset päästetään pois viimeistään toukokuussa. Sitten sinäkin siis pääset. … oli se oikein iloinen sattuma että näin Jennyn ja Sinikan siellä Hämeenlinnan asemalla. Olin kyllä aikonut mennä Iittalaan … menin sitten kuitenkin Kylmäkoskelle jossa Katri-täti on ukkoineen.

Olimme kyllä Marin kanssa menomatkalla siellä. Ei Katri-täti uskaltanut meidän antaa olla siellä yötä ettei se hänen Ukko-ökkörinsä Ökötörrinsä häiritsisi vaan vei meidät koululle joka oli yleinen majoituspaikka. Laitoin Matin nurkkaan ja istuin vieressä kun Katri-täti tuli uudelleen ja sanoi että hän pyysi opettajalta tyynyä niin opettaja hommasikin keittiöön sängyn kun eräässä luokassa oli vielä siirtolaisten sairaalakin. Siellä oli muuten tällä koululla sakkolalaisia nuoria naisia hoitajina. Ne olivat kaikki niin ystävällisiä että oikein itketti. Nukuimme siellä ne kolme yötä jotka Kylmäkoskella viivyin. Kiitin opettajatarta sanoilla: ”Minä olin outo ja te avasitte minulle huoneenne ja otitte minut vastaan”.

Saa sitä nyt kokea minkä mitäkin. Nyt 23

TALVISOTA ensin istumme nokakkain Hennan serkun, Sirkan kanssa, tässä ruokasalin sohvalla jossa Eero täällä käydessään nukkui. Tämä serkku on Hennan Liena-tädin tytär jonka isä on Hyvättimän talon setä. Tämä tyttö muistuttaa suuresti Hennaa ja tuntuu hyvin sukulaiselta. On tosiaan puolta helponpaa kun ei ole sitä Mattia. Olinkin hyvin orjuutettu hänen takiaan. Nyt jo matkalta tullessani pääsin kirkon puolelta etsimään Koskelaiset, Vahvelaiset ja Piskuset.

Menin Kylmäkoskelta suoraan Loimaalle mentulalaisille Hilja-tätin perheen luo. He asuvat Loimaan kauppalassa. Mentulan Villen jalka oli kipeä, eikä parantunut kuulemma sairaalassakaan. Ei päässyt yhtään kävelemään. Määräsivät Turun lääninsairaalaan. Ei hän sillä viikolla luvannut mennä eikä ole sen jälkeen kirjoittanut. Mentulan Vilho oli lomalla.

Kaikki veljekset olivat jääneet terveiksi, Luojan kiitos. Toini kirjoitti Eemilillä olevan lomaa 20.4. ja oli tullut kuumeeseen niin ettei tainnut kyetä määräaikaan pois lomalta. Elovaaran Vilho oli mennyt jo Helsinkiin johonkin kauppakirjapainoon tai sen mukaiseen. Siinähän se Karjala kuuluu painettavan. Siellähän se perhe on vielä Puutikkalassa. Anna ja Helka olivat olleet Viipurin menetyksen johdosta niin tylsistyneet, etteivät kyenneet kirjoittamaan.

Nyt jo Helka pyysi hameitaan jotka minä otin mukaan lähetin ne ja samalla ostin hänelle alusvaatekerran ja uuden virsikirjan ja rouva antoi karamelliakin. Kirjoitin hänelle matkoistamme ja kaikesta kolme arkkia että heräisi tylsyydestään. Yrjölle olen kirjoittanut joka viikko. Kyllähän hän oli paljon patvinut jo tammikuussa.

Millaiseksi lienee patvinut se Eerovänrikki? He kirjoittivat kumpikin yhdessä.

Hennalla oli kymmenen vuorokautta 24

lomaa. Eikö ne päästä nyt edes ukkoja kotiin? Kenties ne sinutkin laskevat jo pois ettet tätä lakaattia enää ehdi saadakaan.

Vetäneekö se Helsinki nyt useammat puoleensa meikäläisistä? Sinne päinhän se pitää sitten minunkin mennä vaikka Luumäelle. Siitä korvauksesta sanoivat kunnan toimistossa että rajan taakse jäänyt omaisuus korvataan valtion puolesta johon anomukseen lähetetään eri kaavakkeet. Ei niitä vielä ole tullut. Jumalan huomaan, näkemiin. Äitisi.

Kun Matilda joutui lähtemään Tervajoen mökistään, saattoi hän osin Matin takia ottaa mukaansa vain äärimmäisen vähän tavaraa.

Niinpä Matilda kaivoi talon ja ulkorakennusten alle kuoppia joihin piilotti tärkeimmiksi katsomansa tavarat. Yksi näistä Matildan ”aarteista” oli hänen valokuva-albuminsa jonka monia kuvia olen käyttänyt isäni elämäkerran ensimmäisen osan kuvituksessa. Aatu pelasti albumin ja muita Matildan kätkemiä tavaroita, haki ne Tervajoelta kolmisen viikkoa Matildan lähdön jälkeen. Seuraavana on Aatun kertomus siitä miten tämä ”aarteen” haku tapahtui, se avaa myös Aatun vaiheita Talvisodassa.

Kertomus on julkaistu lehdessä ”Kansa taisteli – miehet kertovat”. Tähän ottamani tekstin osittainen litterointi on nauhalta9 jolle Aatu on lukenut kirjoittamansa jutun tuosta lehdestä, valitettavasti lehden numeroa tai päivämäärää mainitsematta. Kertomuksen hiukan erilainen toisinto on Suomalaisen kirjallisuuden seuran Kansanrunousarkistossa Aatu Virolaisen arkistotaltiossa. Kiitos Aatulle, ilman setäni rohkeaa viimehetken käyntiä Tervajoella olisi isäni elämäkerran ensimmäinen osa jäänyt kuvitukseltaan paljon nyt toteutunutta vajaammaksi.10

TALVISOTA Aatu Virolaisen aarteen haku Koitti talvisodan viimeinen päivä keskiviikko 13.3.1940 kylmänä ja kirkkaana. Tapahtumat olivat kehittyneet niin pitkälle että kello 11 päivällä oli Moskovan rauhan sopimus astunut voimaan. Keskuudessamme vallitsi vakava mieliala. Vaikka se rauhan sanoma lopettikin Talvisodan onnettomuudet, niin silti se ei ollut meille karjalaisille mikään iloinen viesti.

Olin saanut tietää kuinka tässä rauhansopimuksessa menetettiin Karjala, rakas syntymä- ja kotiseutu. Se repi ja viilteli. Tuntui kuin silmäni olisivat peittyneet verikyyneliin. Koskaan elämäni aikana en ollut tuntenut itseäni niin järkytetyksi. Hetkistä myöhemmin, ensimmäisten mielenliikutusten mentyä ohi, aloin ajatella järkevästi. Ajatukseni palasivat pääkysymykseen kuinka käy syntymämaalleni tulevaisuudessa. Sydämeni lyönnit tasaantuivat, tuntui kuin aurinko olisi kirkastanut synkän mieleni vaikka sisäisessä maailmassani kulkikin vielä kaikenlaisia kuvia. Syntymäpaikkani Perkjärven kylän kuva vilahti mielessäni ohimennen mutta oma kotini Viipurissa, sitä en voinut näin sivuuttaa. Samoin äitini koti Tervajoen Karppilassa. Olisikohan vielä mahdollista päästä niissä käymään? Näin aprikoidessani johtui mieleeni että äitini kodissa Karppilasssa oli meidän aarteemme maahan kaivettuna sovittuun paikkaan. Näiden tähden meninkin pyytämään komppanian päälliköltä kapteeni Särkelältä lupaa saada yrittää Viipuriin ja Tervajoelle, mutta harmikseni hän sanoi kielteisesti ”Rintamahan kulkee Vilajoki – Nisalahti – Repola – Karppila – Porkansaari – Akola ja Rasalahden lounaisranta. Ette te sinne enää pääse.” [epäselvää] Tunsin erinomaisen hyvin paikat. Jo jonkun vuoden olin näitä rantoja kierrellyt. Kohta sain kuulla komppanian vääpeliltä että hän lähtee illalla

hevospelillä Viipuriin hakemaan Sorvalin kaupunginosassa asunnostaan sinne mahdollisesti jäänyttä omaisuuttaan. Nyt sain kapteenilta luvan lähteä vääpelin mukaan. Kohta minulle tuli keveämpi olo. Tuntui kuin kaikki selviäisi noin vain. Mutta kun ikuisuudelta tuntuva päivä alkoi hämärtyä illaksi lähdimme Juustilasta johon olimme päätyneet Talin suunnalta. Oli kirkasta ja kylmää mutta jännitys piti kylmän tunteen etäällä. Matkan varrelta Lappeenranta – Viipuri maantieltä evakuoin jonkun kuorman päältä pudonneen polkupyörän, joka myöhemmin osoittautuikin jopa taivaan lahjaksi. Noin kello 22 paikkeilla alkoivat häämöttää Kivisillan talot.

Täällä sain vastaan tulleilta varmuuden kuulla että Kolikkoinmäelle ei enää pääse, sillä siellä ovat jo venäläiset. Näin minun ei auttanut kuin katsella toivorikkaana kodille päin.

Jos sinne yrittäisin, olisi auttamattomasti edessä sotavankeus, ajattelin. Kävin rinnassani ankaraa taistelua. Hyvä Jumala, kotimme.

Sinnekö oli jätettävä paikka jossa oli jo asunut jonkin aikaa rauha ja rakkaus maailman myrskyiltä. Toivuttuani tästä iskusta sain päähän piston lähteä Karppilaan kaivamaan sinne haudattuja aarteita jotka nyt tosiaan tuntuivat aarteilta. Olimme nimittäin sopineet äitini kanssa että hän, kun joutuu lähtemään kodistamme Rauhalasta evakkotielle, että hän kaivaa kalleimmat aarteemme tai omaisuutemme kellarin pohjalle. Tähän olin niin valmis että ilmoitin vain vääpelille kylmästi että nyt lähden omalla vastuullani Tervajoen Karppilaan. Eräänlainen kiihko ajoi minua liikkeelle. Ensin otin reestä evakkopolkupyöräni ja päädyin tielle, hyppäsin satulaan ja aloin polkea. Noin 15 km:n taival pehmeäksi tallattua lumitietä oli aika vaivalloista.

Tienhaarasta Tervajoelle oli jokseenkin kuollutta. Ei elollista. Kaikki nukkuivat väsymyksestä. Talot tien varrella torkkuivat autioina, 25

TALVISOTA hiljaisina. Asukkaat olivat lähteneet raskaalle evakkotielle. Tie vain osoitti että siitä oli äskettäin kulkenut joukkoa. Kamppaillessani näin ypöyksin tietä eteenpäin kasvoi jännitykseni niin että olin kuulevinani silloin tällöin kuin joku olisi huokaillut myötätunnosta kanssani. Enempää en voinut kuvitella, sillä näillä lähi mailla oli äskettäin ollut murhetta ja kuolemaa. Ponnistelu jännitti ja lämmitti kun huristin eteenpäin. Suurempi pelko haihtui mielestäni vaikka kuvittelemani kuolema vaani minua joka askeleella. Ensimmäiset elävät olennot tavoitin Rasalahdessa, Turkinsaaren tien haarassa. Tiedustelin näiltä kolonnan miehiltä Karppilassa sijaitsevaa rintamalinjaa mutta nämä pojat eivät osanneet sanoa mitään. Olin siis oman itseni varassa kun lähdin polkemaan eteenpäin. Mitä vinhempaan poljin niin sitä selvempään tunsin kuin joku vaara olisi ajanut minua takaa.

Näin polkien tunsin voimieni kohtalokkaasti vähenevän mutta vaikka räjähtävät ammukset olivatkin repineet tien pinnan ja peittäneet sen oksilla ja mullalla, poljin voimakkaasti eteenpäin. Saavuttuani lopulta Tervajoelle savusivat siellä vielä palaneitten talojen rauniot.

Savu muodosti aivan kuin leijailevan kuoleman harson tämän hiljaisen ja aution seudun ylle. Kun lähdin jatkamaan sitten matkaa Karppilaan johtavaa tietä, en jaksanut enää välittää mistään mitään. Kun en jaksanut enää polkea pyörällä niin talutin hiukan ja jätin sen sitten tien poskeen. Tähän en saa jäädä, ei millään hinnalla. Siksi yritin vaipua ajatuksissani jopa jonkun laisiin rukouksiin joka tuskallisesti purkautui sanoiksi: ”Auta hyvä Luoja minua vielä eteenpäin”. Mutta mitä siellä oli vastassa? Hetken tähysteltyäni päätin mennä äitini kodille, sillä sinne ei ollut enää kuin vajaa kilometri. Nääntyneenä jännityksestä ja pyörällä ajosta melkein laahauduin eteenpäin. Tähystelin ympärilleni ja kul26

jin askel askeleelta edeten asutusta kohti. Ei hiiskahdustakaan. Ei näkynyt elävää olentoa ja tuntui kuin kaikki olisi hävinnyt. Olenko minä uupunut ainoa elon merkki yön autiossa hiljaisuudessa? Mutta juuri silloin kuuluikin jostain hevosten sierainten pärskähtelyä. Säpsähdin. Venäläisiä? Huomaamattani lysähdin melkein istualleni mutta samassa ponnahdin pystyyn ja ryhdistäydyin niin että tapailin vaistomaisesti aseeni liipaisinta. Samalla keskitin kaiken hengen ja ruumiin voimani ja aloin hiipiä eteenpäin, niin vaikeata kuin se olikin. Vaikka hetken aikaa olinkin aivan ymmälläni ja turtunut, rohkeus ja toimintahalu palasivat aarteita muistellessani.

Tähyilin eteenpäin ja sivuilleni ja pian näinkin edessäni kaukaa jonkun liikkuva tien suunnassa. Nyt vasta jännitykseni kohosi aivan huippuunsa, sillä olinhan aivan lähellä äitini kotia. Mutta hiljaisesti liikkuja nosti tieni pystyyn. Sydäntäni ahdisti ja päätäni huimasi epätietoisuus oliko liikkuja suomalainen vaiko venäläinen. Harmillista etten ymmärtänyt enkä osannut puhua enempää venättä. Niinpä sitten hiivinkin tien sivuun hyvän kuulomatkan päähän, asetuin seisomaan suuren puun suojaa. Kuulin askelten ääniä kovaksi tallatulla tiellä. Laskeuduin hitaasti kyykkyasentoon ja ajattelematta seurauksia kysyin kuuluvalla äänellä: ”Onko mies suomalainen?” Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen vastaus kuului selvällä suomen kielellä: ”Suomalaisia ollaan”. Kun vapisevin polvin lähdin sitten hiipimään metri metriltä miestä kohti, samalla kuvittelin joka silmänräpäyksellä [katkeama] päästyäni lopulta miehen luo tiedustelin kuinka kaukana venäläiset joukot ovat tästä paikasta samalla varmistuen puolin sekä toisin että olimme omia miehiä. Hämmästykseni oli ehkä suurempi kuin iloni kun sain tältä suomalaiselta kuulla venäläisten olevan noin kilometrin, parin

TALVISOTA päässä. Ehkä lähempänäkin. Tätä matkaa en halunnut mennä suinkaan tarkkailemaan sillä rinnastani puristui helpotuksen huokaus. Äitini tuparakennuksen kyyhöttäessä aivan lähellä ajatukseni takoivat: Rakas Rauhala, sydämeni lyödessä kiihkeästi. Astuessani pihalla purkautui huuliltani katkonainen nyyhkytys. En voinut sitä hillitä. Se vain purkautui väsymyksen ja tuskan täyttämästä rinnastani. Jännityksestä nääntyneenä menin horjuen rakennuksen sisälle. Ovet olivat auki revityt ja huoneissa oli kylmää ja kuollutta. Etsin istuimen ja asetuin ikkunan ääreen istumaan nojaten päätäni kylmään ruutuun. Näin hetken levättyäni rauhoituin ja sielunvoimanikin alkoivat palautua vaikka hiljaisuus yrittikin estää sitä. Kotvan aikaa levähdettyäni aloin hakea jotakin valoneuvoa jotta näkisin kaivaa aarteet pimeän kellarin pohjalta. Tämä ikään kuin täytti ajatukseni askareilla. Näin monen mutkan kautta kaivaminen onnistui ja olin saanut aarteet kellarista sekä puuvajan pohjaltakin. Näistä valitsin sitten kaikkein arvokkaimmat kuten kaikki hopeat, Suomen lipun, perheraamatun, valokuvat ja joitakin arvopapereita ja oman perheeni joitakin vaatekappaleita. Kun olin aarteen puolesta valmis lähtemään, harkitsin monta kertaa pistänkö tulen nurkan alle. Vihdoin kuitenkin suljin kaikki ovat ja lähdin kauniitten muistojen täyttäessä rintani rakkaasta Rauhalasta. Portilla pysähdyin vielä katsomaan äitini maal…

Pällilää kohti alkoi. Hiljaa kävellen, työntäen samalla pyörää, tarkastelin tunteitani.

Minkälaiseksi isänmaamme kohtalo muodostui yksityiskohdittain? En pyrkinyt sitä paljoakaan arvailemaan, vaan luotin hyvään loppuun kaikkeen. Tässä tunteessa oli hyvä lähteä evakkotaipaleelle, karjalaisten Golgatan tielle. Jonkun päivän perästä sain äidiltäni kirjeen, jossa hän kirjoitti mm: ”Voi miten ihastuin kun kirjoitit sen aarteen kaivamisesta. Sinä siis pelastit sen. Jumalalle kunnia ja ylistys että elät ja olet terve. Voi mikä helpotus ja lohdutus kun kaikki poikani elävät. Nyt voin rukouksin sanoa kuten Jaakob sanoi aikoinaan; nyt minulla on kaikki kun kaikki poikani elävät. Suuresti ilostuin siitä pelastamastasi Suomen lipusta, Raamatusta ja valokuvista …

[kasetin vaihtumiskohdassa on luetun tekstin katkeama] … siellä hiljaa nyyhkien ajattelin: Tämä on vielä Suomea, rakasta isäimme maata mutta ei ehkä huomenna enää. Lumi narisi kun aarretta kantaen kävelin pyöräni luo. Rauhala oli jäänyt. Sidoin aarre-arkun pyöräni pakettiraudalle ja vaivalloinen vaellukseni 27

TALVISOTA Hilda, Antti, Emma ja Pauli Sipiläinen Sipiläisten suvun jäsenistä on säilynyt Talvisodan ajalta paljon vähemmän tietoja kuin virolaisista, kertomus Eilan evakkomatkasta on poikkeus. Jotain muutakin sentään on. Paulin kantakorteista selviää hänen tulleen reservistä Puolustusvoimien palvelukseen 17.10.1939.

Yksikkö on ollut 3./JR7 ja tehtävä autonkuljettaja. Pauli on kantakorttiensa mukaan komennettu kss-kurssille, osallistunut Johanneksessa Hatjalahden taisteluihin 1939–40 ja haavoittunut 27.1.1940. Kantakorttien ”hoidettu sairaalassa” sarakkeet ovat kuitenkin tyhjiä, haavoittuminen ei ole ollut vakava.

Paulille on myönnetty VM2 Johanneksessa ja hänet on ”lomautettu toistaiseksi” 17.7.1940.

Palvelusaikaa kertyi kertynyt 9 kuukautta ja viisi päivää.11 Muitten suvun jäsenten osalta lähes ainoaksi lähteeksi jää isäni kirjoittama kronikka sukulaisten yhteisestä joulunvietosta Kolhossa vuonna 1943 Sohvi ja Anselm Koskelaisen kodissa.12 Läsnä näyttävät isäntäparin lisäksi olleen heidän poikansa Kai, Kalevi ja Knut, jota kronikassa kutsutaan Eeroksi sekä Hilda, Antti ja Emma. Ehkä paikalla on ollut myös muita mutta heistä ei säkeitä ole säilynyt. Kyseinen kronikka ”Sohfi” on kokonaisuudessaan tämän työni liitteenä mutta otan siitä myös tähän ne kohdat joista saa tietoja suvun jäsenten evakuoitumisesta Talvisodassa. Koskelaiset olivat muuttaneet Kolhoon pysyvästi asumaan jo aiemmin 1930-luvulla kuten isäni elämäkerran toisessa osassa kerroin ja asuivat siellä edelleen myös kronikan mukaan. Tässä katkelma Knut Eerikin osasta kronikkaa:

28

Piirrokset piirtää ja oravat siirtää ne metsästä kotiin kantaa Kelkoilla suksilla keikuttelee hän pitkin Kaijanselän rantaa Kaijanselkä oli ja on toinen Kolhon suurista järvenselistä.

Hildan, eli isäni kielessä Mamman, kronikka on hiukan tulkinnallinen. Hilda on päätynyt Kolhoon jossa hänen vanhempi tyttärensä asui, mutta onko hän ennen Kolhoon päätymistään ehkä asunut lyhyen aikaa muualla?

Kauas Karjalan mailta, Länsi-Suomehen päin matka vei nyt jo mamman jossa Kolhohon jäi Muistot tietenkin liitää kauniin Viipurin luo sinne aatokset hiljaa ain kiitää sinne kauniit muistelot nuo.

Muista lähteistä13 selviää että Hilda asui jatkosodan aikana Jämsässä, Kolhoon jääminen ei ollut pysyvää. Antti ja Emma näyttävät myös asettuneen Kolhoon vaikka kronikka on myös heidän osaltaan hieman tulkinnallinen, ehkä runoilijan vapauden myötä. Niin kuin kronikka Emman osalta muistuttaa, myös he asuivat Kolhossa jo 1930-luvulla mutta palasivat sitten Karjalankannakselle ennen Talvisotaa. Kolho oli heille luonnollinen evakuoitumispaikkakunta paitsi entuudestaan tuttuna myös siksi että Antin sisaren perhe Koskelaiset asui siellä. Antti oli jatkosodan aikana työssä lentokoneasentajana Kuoreveden Hallissa josta näyttää tulleen vain viikonlopuiksi kotiin Kolhoon:

TALVISOTA Emma (Säv. Emma) Aina on Emmalla kiire ja hoppu kun ravaa ja laukkaa hän yhtenään ”Missä se Esko lie minne sen tie taas vie” kotona ei pysy ensinkään Oi minua Emma mun matkan on kumma miksi kerran mä Kolhosta lähdinkään.

Antti (Säv. Meillä ei kotia) Minä en aina nyt kotona ole jouluksi tulen mä vaan vie juna usein meitä Vilppulan teitä Kuorevettä katsomaan.

Emma kun vastahan uhkaa tulla että kotiin ois suoraan tie Niin Antti se vastaa: ”Voit valmiiksi ostaa hokmannin tipat nyt sie”.

Jos joku nyt kysyy että mitä sä hommaat niin vastaus selvä on tää Lentokoneita teen nyt niin kuin siihen syntynyt Mekanikon kun on tää pää.

Jätän nyt sukulaiset ja palaan tutkimukseni keskushenkilöön Eero Virolaiseen ja hänen vaimoonsa Helenaan, vanhempiini. Millainen heidän tiensä Talvisotaan ja Talvisodassa oli? Kun kirjan toisessa osassa viimeksi kerroin isästäni, oli hänet YH alkaessa komennettu ilmoittautumaan 10.10.1939 Seinäjoen Sotilaspiirin esikuntaan ja sieltä määrätty radiovääpeliksi II/KTR 8:n esikuntapatteriin.

Lääkintälotan koulutuksen saanut äitini Helena ilmoittautui 13.10.1939 Viipurin sotilassairaalaan ja tuli osaksi siitä muodostetun Sotasairaala 13:n henkilökuntaa. Tarkastelen ensin isäni vaiheita.

29

TALVISOTA

Eeron

t a lv i s o t a

10.10.1939 – 20.1.19 4 0

Kenttätykistörykmentti 8

”Ylimääräisiin harjoituksiin”

Eero Virolainen ehti olla Talvisodan sotarintamalla vain runsaat puolitoista kuukautta.

YH-kauden jälkeen sota syttyi 30.11.1939 ja jo 20.1.1940 hänet komennettiin rintamalta Sotakoulukeskuksen koulutusaliupseeriksi Kankaanpään Niinisalossa tuolloin toimineeseen Reserviupseerikouluun.14 Isäni Talvisodan rintamalla olon ajasta hänen kantakorteissaan sanotaan ensinnäkin: Osallistuu taisteluihin Suvannolla ja Kiviniemessä15 ja toisessa kantakortissa hieman toisin: Taistelut: Kiviniemi - Sakkola 30.11.39 – 13.1.40. radiovääpelinä II/ KTR 8.16 Lähteeni eivät kerro isästäni YH:n ja hänen Talvisodan rintamalla olonsa ajasta juuri mitään henkilökohtaista. Hallussani on tuolta ajalta yksityisiä lähteitä vain muutama suvun kirje ja postikortti, ei esimerkiksi yhtään valokuvaa. Kirjeissä vain yhdessä kerrotaan isästäni Talvisodan rintamalla. Tämä ainoa kirje vahvistaa kantakorttien tiedon että hän oli Suvannolla ja Kiviniemessä, Sakkolan maisemissa, joissa lapsena oli paljon ollut Katri-tätinsä ja tämän miehen maatalossa.17 Isäni Talvisodan yksikkö, Kenttätykistörykmentti 8 oli sijoitettu tuolle alueelle ja kun tuosta rykmentistä on paitsi tehty historiikki myös kirjoitettu useita muistelmia olen päätynyt ratkaisuun jossa kuvaan isäni yksikön vaiheita niistä kertovaa kirjallisuutta lainaten. Lähden siitä että näin tulee kerrotuksi niitä Talvisodan tapahtumia joissa isäni oli mukana.

Martti Ulkuniemi kertoo muistelmakirjassaan Tykistö taistelussa; patterinpäällikön muistelmia Kevyen patteriston vaiheista 1939–1940, 1941–1944 tulevan KTR 8:n muodostamista edeltäneistä pohjalaisen tykistön kertausharjoituksista syksyllä 1939 ja YH:n alusta seuraavasti:18

Syyskuun 1. päivä 1939.

30

Joukko Etelä-Pohjanmaan sotilasläänin reservin päällystöä on kokoontunut Niinisalon kasarmille aloittaakseen kuukauden kestävät kertausharjoitukset. Aamiaistauon aikana tulee tieto, että Saksa on hyökännyt Puolaan.

Syyskuun 3 päivänä Englanti ja Ranska julistavat sodan Saksalle. Eurooppa on joutunut uuden myrskyn pyörteisiin. Sen mainingit heijastuvat pian Suomenkin rannoille. Kertausharjoituksiinkin ne painavat leimansa.

Syyskuun 6 päivänä saapuu harjoituksiin määrätty alipäällystö ja 11 päivänä miehistö. Muodostetaan sodanajan määrävahvuuksien mukainen pataljoona (komentajana kapteeni 0. Lampinen) sekä patteristo, ”Tykistö Kankaanpää”. Patteriston miehistö on Ilmajoelta, paitsi 9. patterin, joka on kurikkalaisia, päällikkönään reserviluutnantti Jussi Oksa. 7. patterin päällikkönä tulee toimimaan reservikapteeni Ilmari Talvitie ja 8. patterin reservivänrikki Martti Ulkuniemi. Patteriston komentajana on Ilmajoen suojeluskunnan aluepäällikkö, kapteeni P. G. Aalto. Tykistön harjoituksia johtaa Seinäjoen sotilaspiirin komentaja, everstiluutnantti B. Kraemer.

Kaikkien harjoitusjoukkojen johtajana on Etelä-Pohjanmaan sotilaspiirin komentaja, eversti B. Winell.

Päivät kuluvat ahkerasti harjoitellen, ensin kasarmikentällä tykkien luona ja sitten maastossa. Syyskuun loppupäivinä pidetään useita taistelunmukaisia harjoitu-

TALVISOTA sammuntoja sekä yhteistoimintaharjoituksia jalkaväen kanssa. Erikoista huomiota kiinnitetään kaivautumiseen ja naamiointiin. – Kun reserviläiset syyskuun 30 päivänä kotiutetaan, saattaa leirin johto olla tyytyväinen sekä osoitettuun harrastukseen että saavutettuihin koulutustuloksiin. …

Lokakuun 6 päivä.

Iltapäivällä on eräs reservivänrikki-ylioppilas matkalla Yliopistolta asunnolleen. »Svenska Pressen’in» edustalle Heikinkadulle (Mannerheimintielle) kokoontuu ohikulkijoita tavallista enemmän. He tutkivat ikkunalle ripustetun juuri ilmestyneen lehden etusivulla olevaa pientä kehystettyä uutista. Siinä kerrotaan, että Venäjä on kehoittanut Suomen hallitusta lähettämään edustajiaan Moskovaan neuvottelemaan kaupallista ja sotilaallista laatua olevista kysymyksistä. Neuvottelijoidemme ilmoitetaan matkustavan lähipäivinä. Tuo pieni uutinen herättää levottomuutta. Tiedetään, että vähää aikaisemmin Viro, Liettua ja Latvia ovat käyneet Moskovan kanssa samanlaisia »kauppaneuvotteluja», joiden tuloksena on näiden maiden joutuminen Neuvostoliiton johdettaviksi niin taloudellisesti kuin poliittisesti ja sotilaallisestikin.

Alkaa liikkua yhä itsepintaisempia huhuja liikekannallepanosta. Niitä vahvistaa tieto hevosten ottamisesta Helsingin lähiympäristön maanviljelijöiltä Suomen Valkoisen Kaartin käyttöön. Kerrotaan Kaartin jo eräänä yönä rautateitse lähteneen tuntemattomaan paikkaan. Tiedetään myös useiden helsinkiläisten saaneen käskyn mennä joko entisiin joukko-osastoihinsa tai määrättyihin kokoontumispaikkoihin.

Näinä päivinä ei voi keskittyä opintoihinsa. On mentävä osakuntaan kuulemaan uutisia. Muutamat ylioppilaatkin ovat saaneet määräyksen matkustaa entisiin joukko-osastoihinsa. Vähitellen tulee vakuuttuneeksi siitä, että jotakin epätavallista on tekeillä. Siispä suojeluskuntavarusteet ylle ja päiväpikajunassa kotiin Pohjanmaalle.

On lokakuun 9 päivä.

Ilmajoen suojeluskuntatalolle kokoontuu illan kuluessa useita suojeluskuntaupseereita. He ilmoittautuvat aluepäällikölleen, kapteeni Aallolle. Odotellaan tapausten kehittymistä. Tilanteesta ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa. Asevarikko 4:stä kuljetetaan ammuksia juna toisensa jälkeen. Suojeluskuntalaiset ovat vapaaehtoisina kuormaustöissä.

Aika kuluu odotuksen merkeissä. Aamuyöllä 12:tta päivää vasten tulee reservikapteeni Talvitie autollaan Seinäjoelta. Hän ilmoittaa, että kaikki reserviläiset on kutsuttu ”Ylimääräisiin harjoituksiin” (YH).

Itse hän on matkalla Laihialle viemään sinne YH-käskyjä.

Samana yönä tulee Seinäjoen sotilaspiirin esikunnasta puhelinsanoma, että perjantai, lokakuun 13 päivä on ensimmäinen valmistelupäivä. Tämän johdosta hälytetään suojeluskunnan toimesta liikekannallepanovalmistelujen edellyttämä suoritushenkilöstö. Se onkin jo kokoontuneena Sk.talolle, kun käskyt saapua ”Ylimääräisiin harjoituksiin” tulevat kello 9:n paikkeilla. Tällaisen käskykortin saa lähes 700 pitäjäläistä. Pari päivää aikaisemmin on jo kutsuttu suoraan Seinäjoelle yli sata paikkakunnan reserviläistä. Heistä muodostetaan armeijakunnan esikuntakomppania. Nyt tulleissa kutsuissa käsketään kokoontumaan Ilmajoen Kunnallistalolle perjantaina, lokakuun 13:ntena päivänä 31

TALVISOTA 1939 kello 20.

Määräaikana alkaa miehiä kokoontua Kunnallistalolle. Monet tulevat täydessä kenttäasussa, nimittäin suojeluskuntalaiset, joilla niin ikään on aseistus mukanaan.

Paljon on myös siviilipukuisia, mutta heidänkin olemuksestaan näkee, että he ovat sotilaskoulutuksen saaneita miehiä, jotka vain odottavat asetakkia ylleen ja kivääriä käteensä. Pääosa tulijoista on muuten samoja reserviläisiä, jotka vajaat kaksi viikkoa sitten palasivat kertausharjoituksista Niinisalosta.

Lottien tarjoaman illallisen jälkeen käydään lepäämään.

Lauantaina 14. päivänä on herätys jo kello 4, sillä kello 6 on patteriston oltava marssivalmiina. Mainitulla kellonlyömällä lähdetään marssimaan kohti Seinäjokea, jossa varsinaiset yksikköjen perustamistyöt on määrä suorittaa. …

Seinäjoella ilmajokisiin liittyivät kurikkalaiset, jotka muodostivat haupitsipatterin ja kolonnat. Patteriston majoitusalueeksi on määrätty ns. Katilanmäki, kauppalasta kolmisen kilometriä Vaasaan päin. Täällä ryhdytään varsinaiseen yksikköjen perustamiseen, johon kuuluu miehistön ja alipäällystön jako eri tehtäviin sekä aseistuksen ja varusteiden hankkiminen ja jakelu. Ensiksi mainittu tehtävä on helppo, sillä ”vakanssit” ovat muutamin poikkeuksin samat kuin Niinisalon kertausharjoituksissa. Reserviläisiä ilmoittautuu vielä lisääkin. Kun mukaan saa ottaa vain määrävahvuuksien edellyttämän henkilöstön – patteria kohti yhteensä 167 upseeria, aliupseeria ja miestä, on mm.

Mf-patterista kaikkiaan kolmattakymmentä reserviläistä ohjattava ns. henkilöstön tarkistuselimeen, joka huolehtii heidän mää32

räämisestään muihin tehtäviin. Joukossa on mm. kolme ylimääräistä upseeria.

Patteriston komentajaksi tulee kapteeni P.G.Aalto. Muukin päällystö on pääosiltaan sama kuin Niinisalon harjoituksissa. Patteristoupseerina tulee toimimaan Kurikan aluepäällikkö, luutnantti Paavo Simola.

Kaluston ja aseistuksen hankkimisessa ei ole erikoisempia hankaluukisa. Ne saadaan suojeluskuntien tai sotilaspiirien varastoista ennakolta laadittujen suunnitelmien mukaan, ainakin suurin piirtein.

Vajavaisuutta ja puutteellisuutta tosin on, mutta kaikki oleellinen ja välttämättömin sentään saadaan. Sitä vastoin on miehistön henkilökohtaisen varustuksen hankkimisessa suuria vaikeuksia. Suojeluskuntaan kuuluneet reserviläiset, joita on 40% patteriston kokonaisvahvuudesta – päällystön lisäksi mm. melkein kaikki aliupseerit -, ovat kyllä tuoneet mukanaan hyvän ja melko täydellisen mieskohtaisen varustuksen.

Myös ”siviileillä” on useimmilla runsaasti alusvaatteita omasta takaa. Mutta miehille on vaikea saada erityisesti jalkineita ja asetakkeja, puhumattakaan päällystakeista.

Asetakkeja ja housuja olisi kyllä saatavissa, mutta ne ovat aivan liian pientä numeroa.

Reserviläiset ovat vartaloltaan siksi paljon tukevampia kuin varusmiehet, että heille olisi pitänyt tehdä vaatteet aivan eri kuosia.

Kerrotaan muuten, että Seinäjoen kauppalassa toimivien jakoelinten toiminta tahtoo mennä sekaisin. Mutta pikku kommelluksia sattuu kyllä yhdelle jos toisellekin.

Kun esim. 5. patterin tulenjohtajan reservivänrikki Oilan pitää tuoda kranaatteja 76 mm:n kanuunoihimme, niin patterinpäällikkö toteaa hänen kuormiensa sisältävän 81 mm:n kranaatinheittimen ammuksia!

Rehumestari, ylikersantti Valkama taas on saanut niin paljon hevosia, ettei hän epä-

TALVISOTA toivoisista yrityksistään huolimatta tahdo saada selville niiden lukumäärää; määrävahvuuden mukaan patterilla pitäisi olla 84 hevosta.

Vähitellen asiat kuitenkin järjestyvät.

Kaikki saadaan suurin piirtein sotilaspukuisiksi ja patteri sekä aseistuksensa että kalustonsa puolesta muutenkin kenttäkelpoiseksi. Tämän saattaa patteriston komentaja todeta 17.10 pitämässään tarkastuksessa. Mm. ammukset (puoli tuliannosta eli 200 kappaletta) rautaisannoksineen (40 kranaattia etuvaunuissa) ovat asianmukaisesti kuormattuina.

Illalla 17.10. kutsutaan patteristonkomentaja sekä patterinpäälliköt puhuttelutilaisuuteen sotilaspiirin esikuntaan. He tapaavat Seinäjoen sotilaspiirin päällikön, everstiluutnantti Kraemerin ensi kertaa hänen rykmentinkomentajan (KTR A) ominaisuudessaan. Puhuttelu koskee seuraavana päivänä tapahtuvia juniinkuormauksia.

Saapuvilla on useita pataljoonankomentajia ja vastaavia sekä lukuisia yksikönpäälliköitä, monet ennestään tuttuja suojeluskunnan ajoilta.

18.10. kello 17 alkaen kuormataan molemmat kanuunapatterit sekä rykmentin esikunta junaan Seinäjoen asemalla. Kuormaus sujuu puolessatoista tunnissa. Nyt 5. patterin rehumestarikin saa lopullisesti selville hevostensa lukumäärän. Niille on nimittäin varattu 10 ½ umpivaunua, joista kuhunkin sopii 8 hevosta. Ilmenee, että yhdelle ei ole tilaa. No, hevonen julistetaan sairaaksi ja lähetetään läheiselle S-talille.

Niin päästään siitä pulasta.

Kello 20:n aikaan juna lähtee liikkeelle – etelää kohti. Upseerit kokoontuvat everstiluutnantti Kraemerin ympärille, joka tällöin avaa suljetussa kirjekuoressa olevan keskityskuljetusmääräyksen. Osoittautuu,

että rykmenttimme nimi on KTR 8. Ilmajoen-Kurikan tykistö muodostaa sen toisen patteriston, siis II/KTR 8:n, johon kuuluvat esikuntapatteri sekä 4., 5. ja 6. patteri. Rykmentin ensimmäinen patteristo on muodostettu Kauhajoella ja kolmas Vaasassa.

KTR 8 kuuluu kahdeksanteen divisioonaan (8. D), jonka komentajana on Etelä-Pohjanmaan sotilasläänin komentaja, eversti B. Winell.

Kannakselle Patteriston keskityskuljetus tapahtuu reittiä Seinäjoki-Haapamäki-Pieksämäki-Elisenvaara-Sairala. Matka sujuu häiriöittä. Mieliala on vakava, mutta päättäväinen. …

20.10. kello 7.40 juna saapuu Sairalan asemalle. Jo aikaisemmin sinne on tullut muita joukkoja, jotka parhaillaan ovat purkaustöissä. Siitä syystä patteristo saa jäädä odottelemaan vuoroaan junan pysähtyessä radalle aseman koillispuolelle. Radan varressa on pieni järvi. Hevosmiehet käyttävät hyväkseen tilaisuutta juottaakseen hoidokkejaan.

Parin tunnin odottelun jälkeen juna ajaa varsinaiselle asemalle, ja noin 10.30 ovat patterit valmiina aloittamaan marssin kohti Räisälän kirkonkylää, joka on määrätty ensimmäiseksi tavoitteeksi.

Alkaa jo hämärtää, kun 4. ja 5. patteri saapuvat Räisälän kirkolle. Sinne ei kuitenkaan pysähdytä, vaan marssi jatkuu noin 8 kilometriä etelämpänä olevaan Alhotojan kylään. Siellä patterit majoittuvat kansakoulun suojiin. …

33

TALVISOTA Aamulla 21.10. saapuvat myös esikuntapatteri ja 6. patteri sekä kolonnat Alhotojalle, joten koko patteristo on jälleen koossa.

Majoitusalueeksi on määrätty Nasarlahden-Mömmönsalmen-Torhojärven pohjoispään länsipuolinen alue. Eri yksiköt majoitetaan siten, että esikuntapatteri ja kolonnat sijoittuu Alhotojan kansakoululle, 4. patteri Alhotojan kylään, 5. patteri kansakoululta n. 3 km etelään sijaitsevan Härkkorvenkylän taloihin ja 6. patteri edellämainitusta kansakoulusta kilometrin verran kaakkoon oleviin pikku taloihin.

Rakennuksia on eri majoitusalueilla sen verran, että kaikki miehet saadaan sisämajoitukseen ja kaikille hevosille suoja talojen ulkokartanoista.

Nykyteitä pitkin matka Seinäjoelta Karjalankannaksen Räisälään on vajaat 600 km. Sodan alla joukkojen keskityksen ruuhkassa tuo matka kesti KTR 8:n junakuljetuksena pari vuorokautta. Kuljetuksen jälkeen 21. lokakuuta 1939 rykmentin toisen patteriston esikunta majoittui Räisälän Alhotojan kylän kansakoululle. Sinne tuli myös esikuntaan kuulunut patteriston radiovääpeli Eero Virolainen.

Patteriston aika Alhotojalla ja sen ympäristössä jäi kuitenkin lyhyeksi. Tykkipatterit kyllä sijoitettiin tuliasemiin ja niille valmisteltiin myös uusia asemia Tiurin kylän maastoon, mutta ennen kuin Tiurin asemat edes valmistuivat, tiedusteltiin vain hyvin pienen piirin tieten patteristolle uudet asemat Kiviniemen puolustuslohkolta. Yöllä 4-5.11.1939 siirtyi patteristo tähän uuteen sijoituspaikkaansa ja jäi sinne koko Talvisodan ajaksi. Patteristo vapautti tullessaan II/KTR 10:n joka siirtyi Taipaletta puolustamaan. Taipaleeseen siirtyvää patteristoa komensi jämsäläinen kapteeni Niemi josta sitten jatkosodan alkaessa tuli isäni esimies.19 34

Patteriston sijoitusalueelta Kiviniemestä on Sakkolan Haparaisten kylään matkaa vajaat parikymmentä kilometriä. Haparaisissa asui isäni täti Katri Riikonen miehensä Juhon kanssa maataloa jossa isäni oli nuoruudessaan ollut työssä ja asumassa kuten kirjani ensimmäisessä osassa olen kertonut. Isäni oli tuolloin myös kuulunut Sakkolan suojeluskuntaan, hän oli nyt Talvisodan alla palannut vuosien takaa tutulle seudulle. 20 Millainen oli seutu, maisema ja maasto johon KTR 8 oli tullut Suomea puolustamaan?

Minkälaiseen joukkojen kokonaisuuteen KTR 8 kuului, miten puolustavat joukot ryhmitettiin ennen sodan alkua? Tukeudun nyt Ulkunimen muistelmien lisäksi kirjaan Sorko, Kimmo: Kiviniemen lukko: Talvisodan Jalkaväkirykmentti 24 ja Kenttätykistörykmentti 8.

Kiviniemen lohko Isäni Talvisodanajan yksikkö KTR 8 oli 8. Divisioonan tykistöosasto ja sen myötä osa III Armeijakuntaa. Kiviniemen puolustuslohko tuli 8. Divisioonaan kuuluneen JR 24:n vastuulle, kuitenkin niin että rykmentin III Pataljoona jäi Tiuriin Divisioonan reserviksi.

Kimmo Sorko kirjoittaa:21 JR 24:n pääosa oli nyt tulevalla taistelualueellaan Kiviniemen lohkolla. 1 Pataljoona ryhmittyi pääaseman linjalle Vuoksen pohjoisrannalle lohkon oikealle eli läntiselle puolelle, Tikansaaren alalohkolle, ja II Pataljoona vasemmalle, itäiselle puolelle ja Haitermaan alalohkolle. KTR 8 seurasi jalkaväkeä, ja 1 Patteristo ryhmittyi Haitermaan alalohkolle tukemaan II Pataljoonaa ja II Patteristo Tikansaaren alalohkolle tukemaan 1 Pataljoonaa. III Patteristo siirrettiin 8. Divisioonan oikealle reunalle Vuokselan puolustuslohkolle, jossa sen piti

TALVISOTA tukea Oulun seudulta koottua JR 26:tta …

JR 24:n ja KTR 8:n ryhmittyessä Vuoksen vesistön pohjoisrannalle edessä Vuoksen ja Suvannon sekä valtakunnanrajan välisellä alueella oli jo kolme viikkoa ollut eversti A. Kailan komentama suojajoukkojen Raudun Ryhmä. Siihen kuuluivat everstiluutnantti Martti Nurmen Jääkäripataljoona 4, kapteeni Onni Saarelaisen Erillinen Pataljoona 6, kapteeni Metsolan 1. Erillinen Patteri, Rajakomppaniat 6 ja 7 sekä toisessa linjassa 3. Prikaati, jota komensi Ryhmän komentaja Kaila.

Suojajoukkojen tehtävä oli varmistaa Kenttäarmeijan divisioonien ja muiden joukkojen ryhmittyminen päävastarinta-aseman linjalle, jota joukot alkoivat kenttälinnoittaa heti sille saavuttuaan…

Kenttälinnoittaminen ja estetyöt olivat kiireellisemmät, ja niitä suunnittelivat III Armeijakunnan, divisioonien sekä rykmenttien komentajat. Mietittiin, mitä ja minne oli parasta rakentaa. Pääaseman edessä lainehtinut Vuoksen vesistö oli sulana mainio este, mutta pakkasen luotua vankan jääkannen saattoivat panssarit, silloin puhuttiin hyökkäysvaunuista tai tankeista, ylittää Vuoksen ja Suvannon ja hyökkäysvaunuesteisiin kiinnitettiin suuri huomio ja niihin uhrattiin valtava työpanos. Kaivettiin esteojia, sorrettiin penkereitä ja pystytettiin kiviesteitä. Kiireellisimpään luokkaan kuuluivat sekä jalkaväen- että tykistön asemat, piikkilankaesteet ja sen jälkeen kranaatinkestävät korsut ja suojat.

Kiviniemen lohkolla aikaisemmin olleet 10. Divisioonan joukot eivät ehtineet linnoittaa aluetta juuri lainkaan, joten homma jäi Merikallion ja Kraemerin miesten harteille. Tunnollisesti töitä tehtiinkin ja määräajoin komentajat tarkistivat työmaat saavutuksineen ”perusteellisesti”, kuten sotapäiväkirjan pitäjä listasi. JR 24:n ja

KTR 8:n miesten saapuminen Kiviniemen alueelle tapahtui kuitenkin niin myöhään, marraskuun alussa, että vajaa kuukausi ei riittänyt ”perusteelliseen” linnoittamiseen.

Tehtiin kahdeksantuntista työpäivää, mutta aikaa piti uhrata myös koulutukselle sekä harjoittelulle ja sunnuntait olivat pyhäpäiviä, jolloin oli kenttäjumalanpalveluksia tai vapaata. Lisäksi työvälineistä ja materiaalista oli pulaa, esimerkiksi piikkilangasta, jota miehet evakuoivat siviilien pellonvieriltä. Se toiminta kuitenkin kiellettiin ja oli tyydyttävä armeijan toimituksiin. Puolustusmäärärahojen vähäisyys ilmeni monessa asiassa, piikkilangankin puutteena, mutta vakavampaa oli, että tykistökranaatteja oli liian vähän ja vaikkapa lentokoneita.

Itä-Kannas olikin sellainen paikka, että siellä ollut Suomen armeijan osa soti käytännössä ilman ilmavoimia…

Marraskuun puolimaissa lämpötila pysyi jo jatkuvasti pakkasen puolella. Päivällä kylmää oli viitisen astetta ja yöllä hieman enemmän. Muutamia kymmeniä reserviläisiä vilustui.

Jalkaväen kaivaessa omia asemiaan valmisteli tykistö omansa. Tehtiin asemat tykeille ja rakennettiin tulenjohtopaikat sekä yhteydet. Määriteltiin ja laskettiin maalit, tehtiin torjuntasuunnitelmat, tulisuunnitelmat ja kaikki tarvittava…

Tärkein YH:n aikana tehty työ olivat puolustusasemat ja -laitteet. Jalkaväen miehittämässä etulinjassa puolustus perustui tukikohtiin, sillä yhtenäistä kilometrien mittaista taisteluhautaa ei ollut.

Yhtä tukikohtaa miehitti kiväärijoukkue, jota vahvistettiin konekivääreillä miehistöineen ja joskus panssarintorjuntatykillä.

Normaalisti tukikohdan vahvuudeksi tuli hieman yli 50 miestä. Joukkueenjohtaja oli myös tukikohdan päällikkö. Hänen arvon35

TALVISOTA

Kuva 3. III Armeijakunnan sotilasmäärä oli noin 40 000 miestä. 8. Divisioona koostui Jalkaväkirykmenteistä 22, 23 ja 24, Kevyt Osasto 8:sta sekä Kenttätykistörykmentti 8:sta sekä erillis- ja erikoisyksiköistä kuten pioneeri- ja viestikomppaniat. Sorko 2012, 25. Olen alleviivatulla kursiivilla lisännyt kuvaan Alhotojan kylän ja kansakoulun paikan sekä II/KTR 8:n sijoitusalueen. Alkuperäinen kuvateksti: III Armeijakunnan ryhmitys marraskuun 30. päivänä. Kuvalähde: Talvisodan historia 2 1978, 26. sa oli lähes aina vänrikki, vaikka joskus kyvykäs aliupseeri saattoi olla tukikohdan ykkösmies. Kiväärijoukkue tuli paikalleen yhtenäisenä, mutta konekiväärimiehet jaettiin komppaniastaan eri tukikohtiin.

Konekivääripuolijoukkueeseen kuului kaksi kivääriä miehineen ja joukkueeseen neljä.

Kun joukkueita oli kolme, oli konekiväärikomppaniassa 12 konekivääriä.

36

Millainen Kiviniemen lohkon maasto oli puolustuksen ja erityisesti tykistön näkökulmasta? Lainaan vastaukseksi Martti Ulkuniemeä joka kuvaa myös puolustuksen ryhmitystä.

Tykistöryhmä Aalto, jonka Ulkuniemi seuraavassa mainitsee, oli saanut nimensä KTR 8:n toisen patteriston komentajan kapteeni P.G.Aallon mukaan joka oli YH:n ja Talvisodan alkupuolen aikana isäni esimies. Kivinie-

TALVISOTA messä hänelle oli alistettu I/KTR 8. Siviilissä Aalto oli Ilmajoen suojeluskunnan aluepäällikkö.22 Kiviniemen lohko jaetaan kahteen alalohkoon. Niiden väliraja kulkee Viiksanlahden pohjukassa. Näistä oikeanpuolimmaisen eli varsinaisen Kiviniemen lohkon miehityksenä on I/JR 24 (kapteeni Malmivaara) ja sen tukipatteristona II/KTR 8. Vasemmanpuoleisen eli Haitermaan alalohkon on miehittänyt II/ JR 24, ja sen tukipatteristona on ryhmä Aaltoon kuuluva I/KTR 8 (kapteeni Öist.).

Suojajoukkojen vetäytymisen turvaamiseksi muodostetaan Kiviniemen kosken eteläpuolelle linjalle Saijanjoen suu - Röykkylä sillanpääasema. Sen miehittää Raudun ryhmälle alistettu III/JR 30 (kapteeni Polón). Pataljoona on otettu 10. D:sta.

Vuoksi, joka alkujuoksullaan virtaa kaakkoon, kääntyy Oravanniemestä suoraan itään ja jatkuu parin kilometrin levyisenä järvenä Kiviniemeen. Siellä se muodostaa noin 75 – 100 metriä leveän ja 600 metriä pitkän kosken, jossa on putousta 3,3 metriä. Kiviniemestä virta jatkuu edelleen keskimäärin puolentoista kilometrin levyisenä ja 30 kilometriä pitkänä Suvannon järvenä Taipaleeseen, missä se samannimistä jokea pitkin laskee Laatokkaan. – Tämän päähaaran lisäksi Vuoksella on toinenkin, edellistä vanhempi laskuhaara, joka alkaa Noisniemestä, Kiviniemestä viisi kilometriä länteen. Tämä ns. Pikku Vuoksi laskee Laatokkaan Käkisalmen luona.

Raudusta ja Valkjärveltä tulevat maantiet yhtyvät Kiviniemessä. Kosken yli johtaa maantiesilta. Raudun – Käkisalmen rautatie kulkee niinikään Kiviniemen kautta.

Rautatiesilta on aivan kosken alajuoksulla, maantiesillasta 300 metriä koilliseen. – Eri tahoilta rajalta johtavien teiden yhtymä-

paikkana Kiviniemi muodostaa tärkeän ylimenokohdan, jota Vuoksen pohjoispuolelle pyrkivän vihollisen voi olettaa yrittävän saada haltuunsa.

Sulina ollessaan Vuoksi, Koski ja Suvanto muodostavat hyvän luonnollisen esteen.

Leveä vesistö turvaa ainakin vihollisen äkkiylläköltä. Se tarjoaa samalla hyvät tähystysmahdollisuudet, varsinkin kun pohjoisenpuoleinen ranta on huomattavasti korkeampi kuin vihollisenpuolimmainen.

Toisaalta on tällaisista korkeussuhteista vihollisellekin etua. Sen tähystysmahdollisuudet rajoittuvat kuitenkin pääasiassa veden partaaseen, kun taas syvemmälle asemiimme sillä ei juuri ole tähystysalaa…

Tykistön sijoitukselle tuottaa Kiviniemen puolustus erinäisiä vaikeuksia. Kiviniemen lohkon muodostaa noin viiden kilometrin levyinen ja neljän kilometrin syvyinen niemi, jota lounaassa rajoittaa Pikku Vuoksi, etelässä Vuoksi ja Kiviniemen koski sekä idässä Viikslahden poukaman muodostama Suvanto. Lisäksi on tykistön kyettävä tukemaan myös sillanpääaseman puolustusta Saijajoesta Röykkylään. Viimeksimainitun linjan tehokas tulittaminen edellyttää, että pattereiden tuliasemat sijoitetaan lähelle Kiviniemen kärkeä siitäkin huolimatta, että ne tällöin joutuvat vihollisen Vaalimon kylän suunnalta toimimaan tulevan tykistön tehokkaan vaikutuspiirin sisäpuolelle.

Vielä suuremmat vaatimukset tykistön sijoitukselle asettaa taistelu pääpuolustuslinjasta. Varsinkaan kanuunapattereita ei niiden laa´an lentoradan vuoksi voi asettaa kovin eteen. Toisaalta niiden suhteellisen lyhyt kantomatka (tehokas ampumamatka 4 – 5 kilometriä, maksimi 7 – 8) estää sijoittamasta niitä kovin taaksekaan, koska tällöin ei juuri lainkaan ulotuttaisi ampumaan Vuoksen etelärannalle, jota kuitenkin 37

TALVISOTA

Kuva 4. Kiviniemen lohko. Kuvalähde: Ulkuniemi 1952, 51. voi tähystää paikoin kahdenkin kilometrin syvyyteen. Lisäksi on otettava huomioon, että ampumasektori on niin laaja, ettei sitä missään tapauksessa pystytä hallitsemaan ilman rintamanmuuttoa.

Aluksi kohdistetaan kaikki huomio ns. etuasemiin, joiden sijainti määräytyy sillanpääasemien puolustuksen edellyttämien 38

tehtävien mukaan. Mennäänpä tässä niin pitkälle, ettei pääpuolustuslinjan asemia sodan sittemmin syttyessä ole edes tiedusteltuina.

Patteriston etuasemat sijoitetaan 1 – 1,5 kilometrin päähän Kiviniemen kärjestä siten, että rautatien ja maantien välissä on 4. patteri, kun taas 5. ja 6. patteri ovat metsäs-

TALVISOTA sä Ämmämäen pohjoispuolella.

Uuden asema-alueen mukaisesti suoritetaan majoituspaikkojen jako siten, että 4. patteri asettuu Saviojan kylään, 5. patteri Kiviniemen pohjoispiirin kansakoululle sekä 6. patteri Tikansaareen. Esikuntapatteri ja kolonnat sijoitettuina Kasarmilaan.

Kiireellisesti ryhdytään tuliasemien varustamiseen. 5. patterin metsäasemissa kaadetaan noin ¾ hehtaarin alueelta kaikki suurimmat puut tarvittavan ampuma-alan saamiseksi. Maasto viettää loivasti Vuokseen päin. Maaperä on kovaa hiekkamaata.

Rakennetaan katetut tykkiasemat. Niiden valmistuttua siirretään niihin tykit ja saatetaan ampumavalmiiksi. Mitään taisteluhautoja ei nyt kaiveta. pikakivääriryhmä rakentaa kolmen kasvavan männyn varaan noin 15 metriä korkean tornin, johon tehdään lava ilmatorjuntaa varten.

Hyvistä tähystysmahdollisuuksista johtuen on tulenjohtopaikkojen tiedusteleminen suhteellisen yksinkertainen asia. 4. patterin tulenjohtopaikka määrätään sijoitettavaksi rautatiesillan suuntaan, 5. patterin Kansakoulun maastoon ja 6. patterin Ämmänmäkeen. Näiltä paikoilta voidaan tähystyksellä hallita suurinta osaa Vuoksen eteläpuolen maastosta. Pahimmin kuolleeseen kulmaan jäävät Linnamaan ja Kirkkonurmen seudut, siis yleensä välittömästi kosken eteläpuolella sijaitseva alue.

Kimmo Sorko kirjoittaa YH:n ja Talvisodan rajapinnasta Kiviniemessä seuraavasti:23 YH:n kuuden viikon aikana lokakuun puolivälistä marraskuun lopulle 1939 tapahtui paljonkin, muun muassa osa miehistä päästettiin takaisin kotiseudulle joko huonon terveyden takia tai tärkeän siviiliammattiosaamisen takia. Miehiä lähti myös

komennuksille ja koulutukseen. Yhteensä pois pääsi JR 24:stä ja KTR 8:sta noin 100 miestä. Kokonaisuuden kannalta määrällä ei ollut merkitystä, ja marraskuun lopulla Kiviniemen lohkolla oli noin 3000 jalkaväen ja noin 1400 tykistön miestä. Valtaosa oli reserviläisiä.

Sodan aattona Kiviniemen lohkon etulinjaa Tikansaaren puolta miehitti I Pataljoona ja Haitermaan puolta II Pataljoona.

III Pataljoona oli 15 kilometrin päässä Tiurissa. Kiviniemestä valtakunnanrajalle oli matkaa reilusti yli 20 kilometriä. Vuoksen-Suvannon välisellä alueella oli suojajoukkoihin kuulunut Raudun Ryhmä.

Sota syttyy Sorko kuvaa Talvisodan alkua näin:24 Neuvostoliitto katkaisi diplomaattiset suhteet Suomeen 29.11. Seuraavana päivän, torstain 30.11. aamutunteina puna-armeija ylitti rajan noin kello 7. …

Jo kello 9.50 ensimmäiset viholliskoneet olivat Kiviniemen puolustuslohkon ilmatilassa, ja kolme hävittäjäkonetta teki matalahyökkäyksen Kasarmilaa vastaan konekivääreillään ampuen. Hyökkäys uudistui varttia myöhemmin.

Ennen Kasarmilan hyökkäystä kello 9.20 ampuivat 6. Komppanian miehet hyvin matalalla 50 metrissä lentäneitä punatähtisiä hävittäjiä. Koneitten ollessa Sakkolan aseman kohdalla yksi kone alkoi pudota ja pian se rysähti maahan aseman maastoon noin 150 metrin päähän Haitermaan kansakoulusta. Kuollut lentäjä todettiin nuoreksi luutnantiksi. Koneen alasampu39

TALVISOTA Sekä JR 24:n että KTR 8:n komentajat kutsuivat pataljoonien ja patteristojen komentajat sekä yksiköiden päälliköt neuvonpitoon. Annettiin tarvittavat käskyt ja ohjeet muun muassa kaasusuojelusta, sillä kaasusotaa pidettiin sodan alkamishetkenä ja vielä vajaan kuukauden täysin mahdollisena. Kaikkien osapuolten onneksi sellaista taistelutapaa ei käytetty. Puna-armeija uskoi selviävänsä Suomen armeijasta tavallisinkin asein ja vieläpä hyvin nopeasti.

Ajateltiin, että kolmen viikon kuluttua Helsingissä liehuvat punaliput. …

Kuva 5. Alkuperäinen kuvateksti: Kenttätykistörykmentti 8:n 4. patterin tulenjohtopaikka Sakkolan Kiviniemessä 7.2.1940.

Ampumahaudan reunalla tulenjohtosuuntakehä.

Kuvalähde: Talvisodan historia 2 1978, 276. misen kunnian ottaa kaksi tahoa, JR 24:n 6. Komppania ja naapurilohkon JR 29:n eli Wartiovaaran rykmentin I Pataljoona.

Hävittäjä, jonka osasia on muun muassa Lempäälässä Sakkola-Museossa, oli varmaankin talvisodan ensimmäinen pudotettu neuvostokone. …

Kiviniemen lohkolla alkoi vimmattu valmistautuminen. Jalkaväki miehitti osan asemistaan ja jo aamuyöllä tykistön tuliasemiin ja tulenjohtopaikkoihin menneet miehet saivat ne taisteluvalmiiksi. …

40

III Armeijakunnan alueella itäisellä Kannaksella vihollisen hyökkäys saavutti aluksi menestystä vain Raudun Ryhmästä itään Laatokan tuntumassa olleen Metsäpirtin Osaston alueella. Osaston komentaja kapteeni Reino Inkinen joutui vetämään kaksi rajakomppaniaa vahvan joukkonsa varsin nopeasti Umpilampi-linjalle Taipaleenjoen eteläpuolelle.

Raudun Ryhmän puolustusalueella hyökkääjä sai kosketuksen ensimmäiseen viivytyslinjaan vasta 30. päivän iltana, ja ensimmäiset kiivaat taistelut käytiin kapteeni Oiva Onni Saarelaisen Erillinen Pataljoona 6:n alueella Palkealassa. Pataljoona torjui panssarien tukeman läpimurtohyökkäyksen. Sen jälkeen vihollisen hyökkäys kohdistui voimakkaimmin everstiluutnantti Martti Nurmen Liippualla ollutta Jääkäripataljoona 4:ää vastaan. Iltapäivällä se ei enää kestänyt puna-armeijan hyökkäystä ja linja murtui. Myös samassa maastossa ollut 6. Rajakomppania joutui vetäytymään pohjoista kohti toiselle viivytyslinjalle Porkun ja Orjansaaren tasalle. Taistelut sielläkin jäivät lyhytaikaisiksi ja aamupäivällä 4. joulukuuta vihollisen kärkijoukot saivat

TALVISOTA kosketuksen Kiviniemen sillanpään puolustuslinjaan.

Tästä vihollisen ja Kiviniemen sillanpäätä puolustamaan asetettujen joukkojen ensimmäisestä kohtaamisesta on säilynyt inhimillisyydessään Sorkon tyylistä poikkeava ja ehkä juuri siksi koskettava kertomus. Kauhajokilainen Veikko Niemi-Aro kertoo siitä näin:25 Toisena ja kolmantena sotapäivänä teimme varustelutöitä ja vahvistimme puhelinlinjoja. Joulukuun 3. päivän vastaisena yönä oli ns. Raudun ryhmä joutunut vetäytymään Kiviniemen sillanpääasemaa kohti, jonka puolustaminen oli annettu osasto Blickille, jota tukivat Kauhajoen ja Ilmajoen patteristot. Meidän patterimme miehitti tulenjohtopaikan Ilmolanmäessä, saman, jota olimme viimeksi rakennelleet. Venäläiset eivät olleet aavistaneet Raudun ryhmän vetäytymistä, ja heidän etenemisensä hidastui niin, että saimmekin vartoa vihollisen tuloa koko päivän ilman tulikosketusta.

Joulukuun 4. päivän aamuna meiltä tulenjohtopaikalla olevilta vietiin taakse kaikki ylimääräinen varustus kuten manttelit ja reput. Meille jäi vain välttämätön aseistus, kevyt vaatetus ja kalusto. Tämä sen takia, että pystyisimme vetäytymään nopeasti seuraavana yönä Kiviniemen pääpuolustuslinjalle Vuoksen ylittävän Kiviniemen maantie- ja rautatiesillan taakse.

Aamulla kello 9.00 vihollisen kärkipartiot saapuivat linjojemme eteen ja sota meidän kohdallamme alkoi. Samaan aikaan huomasin puussa olevasta tähystyspaikastani, että Petäjärven suunnalla metsän reunasta tuli aukealle runsaasti joukkoja ja hyökkäysvaunuja, ja niiden kärki oli saapumassa ennakolta suunnitelluille sulkumaalialueillemme, jotka olivat nimetty:

Sulku - Kettu - Susi - Karhu. Ilmoitin havainnostani tulenjohtaja vänrikki Kustaa Lassilalle, joka oli sillä hetkellä vähän alempana puussa. Hän nousi nopeasti ylös ja hätääntyi hiukan, koska eteen ilmestyi suuri joukko vihollisia ja neljä panssarivaunua, vaikka ne olivatkin sillä hetkellä vielä noin 700 - 800 metriä linjojemme edessä.

Kyllä minullakin menivät kylmät väreet kehollani, koska ryssät tulivat niin varman ja uhoavan tuntuisina nelijonossa panssareiden tukemina. Lassila sieppasi puhelinmieheltä torven ja huusi siihen hyvin hätäisellä äänellä: ”Ampukaa nopeasti Sulut, Ketut, Sudet, Karhut ja Kaikki!” Selvempää tulipyyntöä ei Lassila hätääntyneenä osannut sanoa.

Kun pattereiden lähtölaukaukset kuuluivat ja kranaatit ujelsivat päidemme yläpuolella, niin alkoivat panssarit ja vihollisjoukot olla parhaalla kohdalla maaleihin nähden, ja niinpä räjähdysten aiheuttaman mullan ja pölyn laskeutuessa saimme todeta kahden panssarin jääneen liikkumattomana paikalleen. Kolmas panssari liikkui hyvin hitaasti ja vetäytyi taaksepäin, ja se jäi myös paikalleen neljännen vetäytyessä metsän suojaan. Panssareiden mukana tulleet jalkamiehet kärsivät runsaasti tappioita, ja loput vetäytyivät taaksepäin metsän suojaan. Nyt totesimme: ”Näinhän tämä homma meiltä käy!”

Sorko kertoo sillanpään suojajoukoista, näitten vetäytymisestä Vuoksen yli kun suojaustehtävä tuli suoritetuksi ja venäläisten hyökkäysyrityksestä Vuoksen yli. Seuraavassa hänen kertomastaan hieman lyhennetty versio:26 Turvatakseen kaikkien joukkojen ja liikuteltavissa olevan materiaalin saamisen turvallisesti Vuoksen vesistön, Kiviniemen kosken 41

TALVISOTA pohjoispuolelle muodostettiin Saarelaisen Erillinen Pataljoona 6:sta sekä Polonin JR 30:n III Pataljoonasta Taisteluosasto Blick komentajanaan eversti Aarne Blick.

Koko joulukuun 4. päivän vihollinen painosti ankarasti Osasto Blickin miehiä. He torjuivat kaikki yritykset, mutta alkoivat uupua, ja kun sotilaat ja materiaali oli saatu siltoja myöten kosken pohjoispuolelle, ei sillanpääaseman pitäminen ollut enää tärkeää. III Armeijakunnan komentajan kenraalimajuri Heinrichsin päätöksellä Kiviniemen kosken eteläpuolisen alueen sai tyhjentää. Vetäytymään ryhdyttiin 5. päivän iltana.

Suojajoukkotaisteluiden aikana vihollinen ei jättänyt Kiviniemen lohkon puolustajia rauhaan, vaan pommitti asemia ja takamaastoa pääkohteinaan Kiviniemen kylän pohjoispuoli ja Kasarmilan seutu.

siviileissä olisi herätetty pelkoja, työ tehtiin vuorokauden pimeimpään ja hiljaisimpaan aikaan kello 22 - 3.20. Maantiesilta panostettiin kaksi vuorokautta rautatiesillan jälkeen, samoin yöllä. Myös muut samanluonteiset pioneerityöt tehtiin kello 22-6 eli ihmisten nukkuessa. Muun muassa panoskaivot kaivettiin penkkoihin katseilta suojassa. Lokakuun 3. päivään mennessä kaikki oli valmista. YH alkoi vasta viikkoa myöhemmin.

Valtaosan suomalaisjoukoista siirryttyä kosken yli molemmat sillat räjäytettiin 6.12. kello 3.55. Riippusilta hajosi koskeen suunnitellusti, mutta rautatiesillan räjäytys epäonnistui osin. Ilmeisesti vankkaan teräsrakenteiseen siltaan ei laitettu tarpeeksi räjähdysainetta ja sillan yläosan rakennelmat jäivät pinnalle siten, että rohkea mies pystyi sen ylittämään.

…

…

Ensimmäiset Raudun Ryhmän joukot olivat vetäytyneet siltoja myöten jo joulukuun 3. päivänä sekä seuraavana yönä. Joulukuun 4. päivänä sillanpääaseman reunoilla käydyt taistelut kuuluivat hyvin pääasemassa vartiossa ja taempana korsutöissä olleiden JR 24:n miesten korviin ja kaiketi kauemmaksi patteristojen tuliasemiin. …

Siltojen tuhouduttua kosken eteläpuolella oli vielä muutamia jalkaväkimiehiä ja 6.

Patterin tulenjohtue, jotka ylittivät kosken rautatiesillan rauniota myöten. Ylitys oli hankala ja vaarallinen, sillä koski kuohui entisellä voimallaan ja satoi räntää. Siltä varalta, että siltojen tuhoaminen olisi epäonnistunut, oli etelärannalle koskesta länteen varattu veneitä ja muutama ponttoni.

Vihollisjoukko levittäytyi Vuoksen vesistön etelärannalle. Koska tiet johtivat Kiviniemen kosken luo entisten siltojen paikalle, alkoi Kiviniemen kylän eteläosaan pakkautua enenevä määrä neuvostojoukkoja. Niiden toimintaa hankaloitti ruuhkautunut liikenne. …

Kiviniemen maantiesilta, Suomen pisin riippusilta, ja rautatiesilta olivat tuhoon tuomittu. Asia oli varmistunut vasta sitten, kun puna-armeija kolkutteli Kiviniemen kylän eteläosaa.

Sillat olivat niin tärkeät, että jo kuukautta ennen YH:n alkua 9.9. mobilisoitu 27. Pioneerikomppania sai käskyn aloittaa siltojen panostaminen 27.9. alkaen. Ensin räjähdyspanokset piti asettaa rautatiesiltaan. Jottei 42

Taipaleella vesistön ylimeno oli onnistunut samana päivänä hienosti ja Kiviniemen

TALVISOTA suunnan neuvostojoukot saivat samanlaisen käskyn - yli vain ja eteenpäin. Kun Moskovassa tai Leningradissa katsoo kartalta Kiviniemen seutua näyttää vesistö hyvin kapealta jota se onkin, mutta tuskinpa kartassa oli riittävän selkeät topografiset merkinnät kosken voimasta. …

Joukkojen ja kaluston paljous kostautui, samoin epärealistiset käskyt. Alueella olleen 142. Divisioonan piti aloittaa vesistön ylitys 7.12. kello 11. Ensimmäisenä tuleen piti mennä 461. Jalkaväkirykmentti sekä 35. Hyökkäysvaunuprikaatin, mutta ne eivät olleet ehtineet valmistautua kunnolla. Siksi 142. Divisioonan osat joutuivat aloittamaan ylimenon käytännössä suoraan liikkeestä ilman tiedustelua ja omaa ylimenokalustoa. Divisioonan johto esitti käskyn takia vastalauseen, mutta ylemmät esikunnat viittasivat pyynnöille kintaalla ja ylitys alkoi 5. Ponttonipataljoonan kärkijoukkueen saapumisen jälkeen. 142. Divisioonan taistelukertomus toteaa: ”Ylimeno alkoi epäonnistua ensihetkestä lähtien.”

Käsky oli käsky, joten 90. Divisioonan johto päätti tiedustella ja varmistaa vastarannan eli suomalaisten puolustaman alueen 173. Jalkaväkirykmentin yhdellä pataljoonalla, jonka toimintaa tukisi T-37-panssarivaunukomppania.

Vaunut olivat kevyitä ja uintikykyisiä. Päivällä tykistö aloitti aika voimakkaan tulen JR 24:n asemiin. Kiivaimmat ryöpyt kohdistuivat Kiviniemen kosken pohjoispuoliseen maastoon ja alueelle siitä läntiseen Ipakinniemeen. Vesistö piti ylittää kosken yläpuolelta ja ottaa vankka sillanpää, johon syötettäisiin lisää joukkoja. Pian raskaat aseet suuntasivat tulensa takamaastoon Saviojan ja Kasarmilan suuntiin. Kranaatit katkoi-

vat lankayhteyksiä, joten oli turvauduttava lähetteihin. Linjoja ryhdyttiin heti korjaamaan, mutta jatkuvan tulen vuoksi työ ei edistynyt toivotusti. II Patteristo ja osin I Patteristo avasivat tulen oma-aloitteisesti, sillä yhteydet etulinjassa olleisiin tulenjohtajiin olivat katkenneet. Ammutut kranaatit osuivat hyvin. …

Huolimatta neuvostotykistön ammunnasta eivät JR 24:n, lähinnä I Pataljoonan tappiot nousseet suuriksi. Rykmentin sotapäiväkirja mainitsee yhden haavoittuneen, polkupyörälähetti sotamies K.V. Haapalan.

Vähäiset tappiot johtuivat todennäköisesti siitä, että tuli oli ”summakauppaista ja epätarkkaa”. Vihollinen ampui myös II Patteriston tulipattereiden asemia, mutta nämä vastasivat tuleen.

Ylimenoa tukenut tykistötuli alkoi kello 8 ja varsinainen hyökkäys illalla. Kärkijoukot siirtyivät kosken yläpuolella ponttoneille sekä lautoille ja lähtivät matkaan. Suomalaiset eivät olleet poistuneet, vaan puna-armeijalaisiin suuntautui sekä kiväärikaliiperinen että tykistön torjuntatuli. Vihollisen operaatiota tukivat muun muassa kosken etelärannalle ajetut tankit, jotka suoralla suuntauksella ampuivat puolustajien asemia.

Ylimenohyökkäys jatkui pimeälle ja läpi koko yön. Matkaan lähti yhteensä yhdeksän ponttonia ja lauttaa. Mukana olleet viestintään tarkoitetut valoraketit upposivat eikä muuta yhteyttä ollut, joten neuvostokomentajat eivät tarkkaan tienneet miten operaatio edistyi. Se tiedettiin että taisteltiin, sillä pohjoisrannalta kuului välillä kova käsiaseiden rätinä, jota ajoittaiset jymähdykset säestivät. …

43

TALVISOTA Koko 7. päivän sää oli huono ja näkyvyys vesistön yli heikko, lämpötila oli nollassa ja aamulla satoi lunta. Seuraavana yönä sää alkoi seljetä ja kylmetä, tähtikirkas taivas näkyi aamuyöllä. Joulukuun 8. päivän alkaessa alettiin nähdä mitä oli tapahtunut.

Yhdeksästä matkaan lähteneestä ponttonista neljä oli päässyt pohjoisrannalle, ja loput olivat vaurioituneet, uponneet tai ajautuneet virran voiman mukana takaisin etelärannalle. Maihin olivat päässeet 1., 4. ja 5. Komppania. Ne olivat kärsineet suuret tappiot aivan rantaviivan tuntumassa puolustautuneiden suomalaisten tulessa.

Maissa olleet miehet eivät rohjenneet nostaa päitään rantatöyrään takaa. Kahdeksasta T-37-vaunusta viisi juuttui esteisiin tai kiviin ja yksi vaunu upposi. Vain kaksi vaunua pääsi pohjoisrannalle, mutta ne eivät kyenneet nousemaan kunnolla maihin.

Maihinnousun torjuntaan osallistui sekä kivääriväki että tykistö. Erityisesti raskaiden aseiden tulella oli suuri merkitys, sillä kaikki I Pataljoonan miehet eivät olleet asemissa. Tieto on merkitty rykmentin sotapäiväkirjaan, joten sen on oltava totta. Tällä asialla oli tietysti suuri merkitys, ja varmaan paljolti sen vuoksi I Pataljoona vaihdettiin alalohkolta pian ja tilalle tuli III Pataljoona. Asemista poistuminen johtui kokemattomuudesta.

Erityisesti vihollisen käyttämät räjähtävät luodit aiheuttivat hämminkiä miesten uskoessa puna-armeijalaisten olevan jo vesistön pohjoisrannalla. Mainittakoon, että osa pakenijoista pysäytettiin monen kilometrin päässä Kasarmilan risteyksessä.

Vihollinen yritti yli muuallakin kuin kosken yläpuolelta. Kello 14.45 havaittiin Suvannon länsipäässä Röykkylän kylän kohdalla lauttoja. Tykistö ampui niitä, jolloin lauttamiehistöt kääntyivät takaisin keskeltä 44

järveä.

Joulukuun 8. päivän illalla JR 24:n ja 8. Divisioonan johto uskoivat, ettei pohjoisrannalla ollut enää eläviä vihollisia.

Väärässä olivat, sillä osa ponttoneilla yli päässeistä ja yön pimeydessä rautatiesillan raunioita myöten suomalaisten puolelle tulleista piiloutui eri rakennuksiin ja siltaraunioihinkin.

I Pataljoonan miehet puhdistivat pohjoisrantaa löytäen kolme konekivääriä ilman isäntää ja saaden kaksi vankia. Heitä kuulusteltaessa ilmeni, että heidän komppaniansa oli ylittänyt vesistön kolmella ponttonilla ja että he olivat ainoita elossa selvinneitä heidän joukkueestaan. Muiden kohtaloista heillä ei ollut tietoa.

Epäonnistumisesta huolimatta neuvostokomentajat päättivät jatkaa hyökkäystä, mutta nyt 90. ja 142. Jalkaväkidivisioonan päällystö sai lykättyä operaation jatkamisen ajankohtaa. Ensin piti tehdä kunnolliset valmistelut ja uudet suunnitelmat tuoreiden tiedustelutietojen pohjalta. 50. Armeijakunnan esikunta päätti hyökkäyksen jatkamisesta 9.12. ja tiedustelut Kiviniemen sekä lännempänä olleen Lehtiniemen kohdalla aloitettiin. Sitten peliin puuttui 7. Armeijan johto kieltämällä kaikki hyökkäysoperaatiot Kiviniemen suunnalla. Suurin osa joukoista käskettiin Summan rintamalle.

Siviilit jäivät sodan jalkoihin Talvisodan alkaessa. Evakuointi alkoi aivan liian myöhään ja tapahtui kaaoksen omaisesti. Ulkuniemi kuvaa pakolaisten läpikulkua Kiviniemessä sodan puhkeamisen jälkeen näin:27 Toisellakin tavalla saadaan jo tänä ensimmäisenä sotapäivänä kokea sotaa, nimittäin pakolaisvirran muodossa. Lähinnä rajaa sijaitsevat kylät on tosin jo YH:n alkaessa

TALVISOTA tyhjennetty asukkaista, mutta useat poissiirretyt lienevät palanneet takaisin ennen sodan syttymistä. Suuri osa Vuoksen eteläpuolellakin olevista kylistä lienee sitä paitsi ollut kokonaan evakuoimatta. – Sankat pakolaisajoukot suuntaavat Kiviniemenkin kautta kulkunsa turvallisimmille alueille.

Se on näky, jota ei milloinkaan unohda: rauhallisista kodeistaan ajettuja lapsia, naisia ja vanhuksia, jotka kuljettavat mukanaan sitä vähäistä omaisuutta, minkä he kaikessa kiireessä ovat voineet saada kulkemaan. He ajavat myös mukanaan karjaa: se pyrkii tukkeamaan tiet muulta liikenteeltä.

Pakolaisten lisäksi tulee toinen näky: koko eteläinen taivas on yhtenä tulimerenä. Siellä palavat rajakylät. Metsäpirtin, Raudun ja Valkjärven talot. Oksasen ”Sotamarssin” ”punainen on kaakon kulma, verta, tulta ennustaa” on jälleen – kuinkahan monennen kerran? – todellisuutta, tällä kertaa meidän silmiemme edessä.

Rauhallinen rintamanosa Sodan alussa epäonnistuneen Vuoksen ylitysyrityksen jälkeen vihollisen 7. armeijan johto siirsi joukkoja pois Kiviniemen alueelta ja kielsi uudet ylimenoyritykset. Rintamaosasta tuli yksi Talvisodan rauhallisimpia. KTR 8:n kaksi patteristoa taistelivat Kiviniemessä ja kolmas Vuokselassa. Rykmentistä kaatui 16 miestä. Lohkon rauhallisuus näkyy myös Kiviniemestä kolmisen kilometriä pohjoiseen sijoitetun KTR 8:n ensimmäisen patterin sotapäiväkirjassa. Sen ylläpitäjän oli ajoittain vaikea uskoa rauhallista tilannetta todeksi.

Kirjoittaja epäili toistuvasti vihollisen vähäistä aktiivisuutta valmistautumiseksi alkamassa olevaan hyökkäykseen:28

Marraskuun 30. päivä 1939 kello 9.30 kolme ryssän konetta lensi majapaikkamme päällä. Kaksi hävittäjää pudotettiin alas näköpiirissämme.

Joulukuun 1. päivä. Lentohyökkäyksiä Kiviniemen suunnassa, vihollinen pommitti 10 - 12 kertaa.

Joulukuun 2. päivä. Yöllä ja aamupäivällä ankaraa tykistöammuntaa edessä.

Lentopommituksia näköpiirissä. Puoliltapäivin hiljaista sumuisen sään takia Joulukuun 3. päivä. Erittäin rauhallinen päivä, tyyntä myrskyn edellä.

Joulukuun 4. päivä. Oma tykistömme toiminnassa ensimmäistä päivää.

Joulukuun 5. päivä. Koko päivän hiljaista. Illalla ja yöllä ankaraa tykistötulta.

Joulukuun 6. päivä. Tänään ryssä oli yritteliäs. Tykistö toiminnassa joka taholla.

Ryssä kokeili kestääkö Suomen itsenäisyys.

Jumala, varjele isänmaatamme .

Joulukuun 7. päivä. Ryssän tykistötuli jatkui rauhallisen yön jälkeen. Kaiken kokoisia kranaatteja tuli toisinaan hyvinkin tiheästi, mutta toimintamme ei siitä häiriintynyt.

Joulukuun 8. päivä. Yöllä sekä aamupäivällä tykistötulta, iltapäivällä oli hiljaisempaa. …

Joulukuun 20. päivä. Ei yhtään laukausta, jokunen ryssän kone liikkeellä. Huomenna on roisto-Stalinin 60-vuotispäivä. Kuulimme, että eilen ja toissapäivänä Kannaksella pudotettiin yhteensä 23 vihollisen lentokonetta.

Joulukuun 21. päivä. Yhtäkään kranaattia ei tänään ole tullut lohkollemme, mutta sen sijaan ilmavoimat ovat toimineet vilkkaasti. Pakkasta 19 astetta, ryssien jalat taitaa piakkoin paleltua.

45

TALVISOTA Joulukuun 22. päivä. Ei vieläkään ryssällä ole ollut erikoista toimintaa lohkollamme – ei yhtäkään tykinlaukausta. Joitakin lentokoneita näkyvissä.

Joulukuun 23. päivä. Hiljaista edelleen.

Ehkä punainen armeija valmistelee suurta hyökkäystä? Muutamia koneita taivaalla, pakkasta 12 astetta. Patteri on nyt viikon käyttänyt talviajoneuvoja.

Joulukuun 24. päivä. Suuren puolustajamme syntymäpäivän aatto. Jouluaatto, ja tänäänkin ryssä hiljaa lohkollamme. Ei edes yhtään lentokonetta näkyvissä. Laitoimme joulukuuset korsuihimme ja lottien sekä omaisten paketit jaettiin. Niitä riitti joka miehelle. Tyytyväisyyttä. Jouluvirsien veisuuta ja evankeliumin lukua, rauhaa sydämissämme.

Vaikka Kiviniemen alue oli muihin Talvisodan rintamaosiin verrattuna rauhallinen, niin toki sielläkin taisteltiin. Sorko kertoo partiotoiminnasta molempiin suuntiin yli rintamalinjan, venäläisten ylimenoyrityksistä, tykistö- ja lentotoiminnasta. Nostan tähän kaksi erikoista tapahtumaa siltä ajalta, jonka isäni oli Talvisodan rintamalla. Ensimmäisenä pitkään kestänyt taistelu Mustosen autokorjaamon kellariin päässyttä vihollisjoukkoa vastaan. Venäläiset olivat päässeet Vuoksen pohjoispuolelle muutoin epäonnistuneen sodan alun hyökkäyksen aikana. Suomalaiset eivät olleet huomanneet heitä, ja näyttää siltä, etteivät venäläistenkään johto etelärannalla tiennyt että:29 …pohjoisrannalla oli elossa vielä melkein joukkueellinen puna-armeijan miehiä ja että he olivat menneet rannan tuntumassa tyhjillään olleeseen Heikki Mustosen kookkaaseen tiilistä rakennettuun autokorjaamoon. Piiloutuneet aiheuttivat ensimmäi46

sen tappion jo 8.12. Kapteeni Talvitie lähetti kahden miehen tiedustelupartion ottamaan selvää tilanteesta rautatiesillan lähellä.

He kulkivat Mustosen autokorjaamon likeltä, jolloin sieltä tullut laukaus surmasi toisen tiedustelijoista, alikersantti Aaro Huhdan. Ruumis oli jätettävä paikalleen, mutta illalla korpraali Uuno Rinne, tykkimies Lauri Latvala, sairaankantaja Lauri Leppälä ja Viljo Reinikka ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi noutamaan alikersantti Huhdan ruumiin. Yritys epäonnistui ja kaiken lisäksi yksi hakijoista, sairaankantaja korpraali Leppälä kaatui. …

Joulukuun 10. päivänä III Pataljoonan komppanioiden päälliköt tutustuivat tukikohtiin Suvannon länsirannasta länteen Kottilaan saakka. Pataljoona saapui luutnantti Pernun johdolla Tikansaaren kylän kautta aloittaen vaihdon kello 22. Se oli valmis seuraavana yönä kello 3. Perintönä I Pataljoona jätti eteläpohjalaisten selviteltäväksi Mustosen autokorjaamossa ja OTK:n talon kellarissa piileskelevät puna-armeijalaiset. Viimeksi mainitussa paikassa olleet keksittiin vasta myöhemmin.

Kapteeni Lampinen antoi luutnantti Kannaksen 7. Komppanian tehtäväksi tuhota Mustosen autokorjaamossa olevat viholliset. Sotatyö piti saada valmiiksi joulukuun 10. päivän aikana.

Komppania yritti päästä rakennukseen useitakin kertoja, mutta joka kerta autokorjaamosta saatiin vastaan niin kova tuli, että oli vetäydyttävä. Lähimmillään päästiin 50 metrin päähän tavoitteesta.

Joulukuun 11. päivänä päätettiin käyttää järeämpää kalustoa. Aamuhämärässä ajettiin kapteeni Mauno Metsolan 1. Erilli-

TALVISOTA

Kuva 6. Matilda sisarelleen lähettämän ja sotasensuurin tarkastaman kirjeen kuori. Kirje on ainoa suvun piirissä syntynyt ja tiedossani oleva lähde jossa kerrotaan isästäni rintamalla YH:n ja Talvisodan ajalta.

Kirjeessä Matilda kertoo vanhimmasta pojastaan näin: Eero oli etulinjoilla ensimmäisen sotakuukauden siellä missä pikkupoikana oli Sinun koulussasi, kosken luona. L-n saunaa lämmittivät tovereineen vaikka eräälläkin lisäys-reissulla sai peräänsä 6 ryssien kranaattia. Nyt hän on taas kouluuttamassa jossain etäänpänä. MVA.

sen Patterin kaksi 76 millin 02-tykkiä asemaan tehtävänään ampua Mustosen autokorjaamo punasotureineen maan tasalle.

Metsolan patteri alistettiin suoraan everstiluutnantti Merikalliolle, jota ratkaisua Metsola protestoi kiivaasti. Ei auttanut, ja Merikallio jopa määräsi tulittavan jaoksen ampumispaikan, joka oli vain 100 metrin päässä autokorjaamosta. ”Maalina suo-

raan edessä oleva Mustosen autokorjaamo, koko jaos kranaatteja jäykkinä ampukaa” Pyykön ääni käski. Jaosjohtajan lopetettua ensimmäiset kranaatit lähtivät ja osuivat heti autokorjaamon seinään tehden siihen suuret aukot. Minkäänlaista liikettä ei näkynyt, oli tosin vielä pimeää, ja ammuntaa aiottiin jatkaa. Samalla hetkellä korjaamon suunnasta alkoi tulla valojuovapatruunoita 47

TALVISOTA ryöppyämällä. Tykkiasema muuttui vaaralliseksi paikaksi. Nelostykin suuntaaja, sakkolalainen korpraali Aleksanteri Kiiski kaatui istuimelleen ja useita tykkimiehiä haavoittui. Vihollinen käytti myös panssariluoteja, jotka vaurioittivat tykkejä pahoin.

Tykit oli vedettävä asemasta, jonka jälkeen kapteeni Lampinen käski 7. Komppanian aloittaa uuden hyökkäyksen. Noin kello 9 aamulla paikalle saapui 8. Divisioonan esikuntapäällikkö majuri Niilo Sahlgren ja kapteeni Pitkänen. He ja kapteeni Lampinen sekä luutnantti Kannas lähtivät autokorjaamoa kohti tarkastaakseen onko siellä enää ketään elossa. Samaan aikaan vihollistykistö alkoi tulittaa aluetta, jolloin neljän upseerin ryhmä jatkoi matkaansa kyyristyneenä, mutta edelleen korjaamoa päin. Kapteeni Lampinen totesi kohta, että ei jatkettaisi pitemmälle ennen kuin partio olisi tarkastanut kohteen. Luutnantti Kannas olikin hetkeä aikaisemmin kääntynyt takaisin järjestämään tiedustelupartiota omasta 7. Komppaniastaan.

Majuri Sahlgren ei kuitenkaan malttanut odottaa lisävoimia, vaan hyppäsi maantien vastakkaiselle puolelle päästäkseen hyvään tähystysasemaan. Samalla hetkellä, noin kello 10, majuri haavoittui, kuului: ”Nyt minuun sattui.” Luoti oli osunut lonkkaan, eikä Sahlgren kyennyt liikkumaan. Kapteeni Lampisen käsityksen mukaan esikuntapäällikköön osunut luoti ammuttiin ”keltaisesta talosta metsän reunasta” eikä autokorjaamosta. Pian laukaustenvaihto kiihtyi, ja Lampinen käski neljää miestä hakemaan majurin pois. Hän oli heti Sahlgrenin haavoittumisen jälkeen ehdottanut: ”Haemme teidät Pitkäsen kanssa pois”, mutta juuri sillä hetkellä tielle meno oli liian vaarallista. Vielä ei tiedetty, mutta Sahlgreniin oli pian osunut toinen, kuolet48

tava luoti. Koko 7. Komppania hälytettiin ja järjestettiin vartio alueen ympärille, ja kaikki lähistöllä pystyssä olleet puutalot sytytettiin tuleen.

Everstiluutnantti Merikallio käski Lampista tuhota vielä saman päivän aikana autokorjaamo vihollisineen kaikkineen.

Komentaja lupasi lisävoimia eli 6. Rajakomppanian sekä joukkueen 9. Komppaniasta, jotka olisivat paikalla noin kello18.

Kapteeni Lampinen suunnitteli lisävoimin tehtävän hyökkäyksen: yhden 6. Rajakomppanian joukkueen oli hyökättävä maantien suunnassa sen ja rannan välisellä kaistalla.

Toisen joukkueen oli iskettävä pohjoisesta OTK:n kellariin pesiytyneet viholliset.

Tosin heidän olemassaolonsa oli vielä oletus, mutta osoittautui todeksi, kun kello 15 joukkue 7. Komppaniasta tuhosi OTK:n talon vaiheilla 13 punasotilasta ja ottaessa yhden vangin.

Yhden joukkueen tehtävä oli hyökätä tien yli autokorjaamon sekä OTK:n rakennuksen väliin ja tuhota mahdollisesti pakenevat vihollissotilaat. Koko alueen ympärillä oli III Pataljoonan miehistä muodostettu rengas, jottei yksikään vastustaja pääsisi pakoon. Korjaamon kimppuun käynyt joukkue ei päässyt 30 metriä lähemmäksi. Joukkue heitteli käsikranaatteja sekä polttopulloja, mutta koko ajan kohteesta ammuttiin kiivaasti. Lopulta joukkueenjohtajan oli ilmoitettava, että viholliset ovat sijoittuneet rakennukseen siten, ettei heitä voinut tehokkaasti tulittaa.

Tämän jälkeen autokorjaamoon yritettiin päästä OTK:n rakennuksen kautta, mutta jälleen vedettiin vesiperä vastustajien tulitettua sitäkin suuntaa. Syntyi pattitilanne, sillä komentajien arvion mukaan uudet hyökkäykset hyvin linnoittautunutta vihollisjoukkoa vastaan vaatisivat suuret

TALVISOTA tappiot. Vastustaja näytti tulittavan aivan maanrajasta ollen näin itse erittäin vaikea maali. Tilanne jäi yöksi ennalleen. …

Tiistaina joulukuun 12. päivän aamuna Mustosen korjaamoa ryhtyi tulittamaan varta vasten paikalle tuotu panssarintorjuntatykki, mutta pian huomattiin, ettei pienehköillä kranaateilla ollut sanottavaa vaikutusta rakennuksen tiiliseiniin. Tilanne korjaamon maastossa jatkui ennallaan. …

Taistelu jatkui noin kello 16. Kapteeni Lampinen määräsi muodostettavaksi komppanian vahvuisen osaston, joka koostui 7.

Komppanian kahdesta joukkueesta, 8. ja 9.

Komppanian yhdestä joukkueesta sekä konekivääripuolijoukkueesta. Osasto sai tuekseen kaksi panssarintorjuntatykkiä. Kohde oli vanha tuttu, Mustosen autokorjaamo.

Osasto asettui korjaamon maastoon puoliympyrään siten, että oikealla olleita joukkoja johti luutnantti Kannas ja vasemmalla toimineita reservivänrikki Kivistö. Keskiosan joukkoja johti kapteeni Lampinen, joka määräsi vielä 7. Komppaniasta 1+8:n miehen vahvuisen iskuryhmän johtajanaan alikersantti Pitkäranta. Oman aseistuksen lisäksi iskuryhmälle annettiin runsaasti käsikranaatteja sekä kaksi konepistoolia.

Ensimmäisenä liikkeelle lähti Pitkärannan iskuryhmä. Se kulki maastonkohtia hyödyntäen ja päästen korjaamorakennuksen läheisyyteen. Sitten sisälle heitettiin käsikranaatteja. Kohta perään lenteli bensapulloja, jotka eivät kuitenkaan syttyneet.

Vihollinen ei vastannut tuleen, ja viimeistään kello 22 koko rakennus, tai sen maanpäällinen osa, oli III Pataljoonan miesten hallussa.

Iskuryhmän mukana oli ainakin kaksi tykistön miestä, 4. Patterin päällikkö reservikapteeni Ilmari Talvitie sekä hänen tulenjohtajansa vänrikki Aarne Saunamäki. He ryntäsivät yhdessä jalkaväkimiesten kanssa rakennuksen sisätiloihin. Rakennuksen pihalla makasi seitsemän aikaisemmin kaatunutta suomalaissotilasta, viisi jalkaväestä ja kaksi tykistöstä, Huhta ja Leppälä.

Korjaamon lattialta löydettiin kolme kaatunutta vihollista. Kapteeni Talvitie käänsi suullaan maanneen punasoturin selälleen.

Miehellä oli suu naurussa ja toinen silmä auki ja toinen kiinni. Korjaamo oli vaurioitunut tulessa melko pahoin. Valtausporukka oletti tilanteen olevan sillä selvän, mutta korjaamon kellarissa lymyili vielä lähes 30 vihollissotilasta. Sitä ei tiedetty eikä kellarinovea löydetty - sitä ei osattu etsiäkään, ja niin lähdettiin pois paitsi yksi 9. Komppanian joukkue jätettiin vartioon kaiken varalta. Eikä turhaan jätettykään, sillä yön hiljaisuudessa korjaamon sisällä kylmää paossa olleet kuulivat lattian alta vaimeaa puhetta ja kun eräästä pienetä raosta alkoi nousta savua, keksittiin loput ”kellariryssistä”, kuten asia virallisdokumentteihin kirjattiin.

Joulukuun 13. päivän aamuna lähes viikon jatkunut Mustosen autokorjaamo-episodi päättyi. Kaiken varalta kapteeni Lampinen komensi paikalle vielä yhden 7.

Komppanian joukkueen. Kamppailu jäi lyhyeksi. Kun kellariin tai sille johtaneille portaille heitettiin yksi käsikranaatti, kuului alhaalta selkeällä suomen kielellä: ”Antaudumme.” Pian aukosta kömpi päivänvaloon 28 varsin heikossa ja likaisessa kunnossa ollutta puna-armeijalaista, joista yksi oli haavoittunut vasempaan jalkaan. Paikalle oli tullut myös kapteeni Talvitie, joka haastatteli ainoaa joukossa ollutta upseeria, 49

TALVISOTA luutnanttia. Vangit olivat huolissaan, osa melkein paniikissa, sillä he olettivat suomalaisten ampuvan heidät heti - sellaisen viestin he olivat saaneet omilta politrukeiltaan.

Talvitie rauhoitteli neuvostovankeja ja sanoi: ”Ei ammuta, tyrmään vievät.” Tämä tieto riemastutti vankijoukon, joka kiltisti lähti paikalta saattoryhmän kera.

Toinen tapahtuma, jonka erikoisuudessa haluan ottaa mukaan, oli venäläisen pommikoneen pakkolasku jälkitapahtumineen:30 Joulukuun 23. päivänä tapahtui odottamatonta. Viholliskoneita oli liikkeellä aamupäivästä lähtien, ja kello 11.45 kaksimoottorinen pommikone teki pakkolaskun Vuoksen jäälle Noisniemen edustalle Kiviniemen lohkon oikealla eli läntisellä reunalla. Rykmentin sotapäiväkirja kertoo, että oman hävittäjän tuli pakotti koneen tekemään pakkolaskun ja III Pataljoonan sotapäiväkirja toteaa, että oma hävittäjä vaurioitti konetta, mutta 9. Komppanian miesten tuli sai sen lopulta jäälle. Toisen tiedon mukaan kone laskeutui laskutelineet sisällä ja toisen mukaan ne olivat ulkona, mutta solahtivat jään läpi koneen pysähtyessä Pikku-Vuoksen suulle. Ilmeisen taitava lentäjä miehistöineen säilyi hengissä ja yritti karkuun Vuoksen etelärannalle. Kone oli 200 metrin päässä rannasta, jossa oli JR 24:n tukikohta numero 1, ja yhden miehen onnistuikin paeta, mutta kaksi saatiin vangiksi haavoittuneina. Toinen löytyi vielä lentäjän istuimeltaan jalka katkenneena, mutta ärhäkkäänä ja Nagant-revolveri kädessään.

Suomen ja Neuvostoliiton sotilasilmailun tietäjän Carl-Fredrik Geustin keräämien tietojen mukaan kone oli SB-tyyppinen, valmistusnumero 3/136, yksikkö 5.144 SBAP (44. Pikapommitusrykmentin 5.eskadrilli).

50

Pommitusmaali oli suomalaisten tukikohta Oinaan kylässä Muolaanjärven luoteisrannalla. Pommikonetta ohjannut vanhempi luutnantti M.G .Golovanov pääsi pakenemaan, tähystäjä A.G. Makovenko kaatui rintamalinjaa ylittäessään ja haavoittunut konekivääriampuja vääpeli K.I.Drozdetskij vangittiin. Hän täytti neljän päivän päästä 24 vuotta.

Kone säilyi laskussaan ehjänä. Sisältä löydettiin kaikenlaista tavaraa ja muun muassa karttoja, joita aina pidettiin arvokkaina vaikka niissä ei välttämättä ollut mitään merkintöjä. Mittarit, radiolaitteet, konekiväärit ynnä muu arvokas esineistö otettiin sotasaaliiksi. III Pataljoonan sotapäiväkirjaan on merkitty: ”Osista näimme, että kone oli amerikkalainen vuoden 1939 mallia” Geustin todistuksen mukaan ei todellakaan ollut. Neuvostoliitto sai runsaasti aseapua USA:lta, mutta vasta vuodesta 1942. Tieto ison lentokoneen saamisesta sotasaaliiksi kulki nopeasti III Pataljoonan esikuntaan ja sitten rykmenttiin. Sen siirtämistä alettiin suunnitella, mutta eipä aikaillut vastustajakaan, sillä etelärannalle pakoon päässyt lentäjä hälytti tietysti paikallisen komppanian tai pataljoonan komentajan ja noin kello 16.30 puolijoukkueellinen puna-armeijalaisia tuli konetta kohti jäätä myöten. Torjunta oli kuitenkin ehditty järjestää, ja joukko pakotettiin takaisin tulella. Vihollisia jäi makaamaan jäätantereelle, mutta myöhemmin hoksattiin, että osa oli valekuolleita.

Kello 17.50 koneen luo ilmestyi kolme lumipukuista miestä, joita tukikohta 1:n miehet pitivät omina pioneereina. Vartiot eivät tehneet mitään, vaan seurasivat porukkaa katseella, mutta kun aivan koneen kupeelle päässeet lumipukuiset heittivät käsikranaatin, ”käsipommin”, aloitettiin torjuntatoi-

TALVISOTA met. Pian kaksi vihollista kaatui ja kolmas, aliluutnantti jäi 9. Komppanian miesten vangiksi haavoittuneena.

Peräseinäjokelaiskomppanian, 9. Komppanian päällikkö reserviluutnantti Jorma Kirkkala sai määräyksen hinata pommikone mahdollisimman pikaisesti omalle puolelle. Saatuaan pataljoonasta pyytämänsä hinausköydet Kirkkala miehineen ryhtyi toimeen.

Homma ei ollut aivan yksinkertainen.

Vaikka kone oli kaavittu tyhjäksi radioista ja kaikesta irtisaatavasta, painoi se kuin synti. Rykmentin sotapäiväkirjan mukaan kone lepäsi avannossa tasojensa varassa, ja ennen hinausta se piti nostaa. 5. Patterin päällikkö luutnantti Ulkuniemi kertoo muistelmissaan, että kone saatiin lopulta omalle puolelle. Sotasaalisluetteloon 9.

Komppania ja III Pataljoona merkitsivät jalkaväelle hyvin harvinaisen laitteen: pommikone, ehjä, mutta paikalle kutsutut lentokonemekaanikot joutuivat sen hajottamaan. Palat kuljetettiin pois kuorma- autoilla kuukauden kuluttua.

Ennen kuin siirryn isäni mukana Kankaanpään Niinisaloon ja siellä sotien aikana toimineeseen Reserviupseerikouluun, palaan ajassa hiukan taaksepäin ja ryhdyn selvittämään äitini vaiheita Talvisodassa.

51

TALVISOTA

L ä äk i n tälo t ta He le n a

Muutto Tiuruniemestä Sippolaan tapahtui arkistolähteitteni mukaan aivan Talvisodan lopulla. Sairaaloitten numerot ovat arkistotietojen perusteella hankalasti hahmotettavia, mutta seuraava Päämajan lääkintäosaston 9.3.1940 päivätyn kirjeen katkelma antaa niihin jonkin otteen. Äitini näyttää olleen koko Talvisodan sairaalassa no 13 niin kuin em. hakemusliitteessä sanotaan vaikka sairaaloitten paikat ja numerot lähteissä ovat hankalasti hahmotettavia ja ristiriitaisia:32

1. 13.SotaS:sta muodostetaan 200-sisätautipaikkainen sotasairaala Sippolaan. Siirto suoritettu 4.3.40, toimintavalmiina 8.3.40.

2. 43.SotaS:sta muodostetaan 200 kirurgista paikkaa käsittävä sotasairaala Sippolaan.

Siirto suoritettu 6.3.40, toimintavalmiina 10.3.40.

3. Molemmat yllämainitut yhdessä muodostavat 13.SotaS:n, joka alistetaan Päämajan johtoon ja Kotijoukkojen perushuoltoon. …

Yllä olevan 200 paikkaisen kirurgisen osaston vaiheista kertoo toinen lähteeni, että se oli määrätty siirtymään Haminaan mutta siirtokuljetuksen aikana tuli tieto, että Haminassa sijoituspaikaksi aiottu rakennus oli tuhoutunut pommituksessa ja niin osasto määrättiin ajamaan Sippolaan. Sitten Sippolassa ollut sisätautiosasto määrättiin Elimäelle, josta siitä muodostettiin kokonaan uusi sotasairaala 51.

Vaikuttaa siltä että 43.SotaS:n osa tai toinen nimi on ollut 13.SotaS. Samanlainen sekaannus sattui myös kun 43.SotaS oli sodan alussa toiselta nimeltään 12.SotaS. Äitini oli Sodan loppuajan Sippolassa, joten hän on kuulunut kirurgiseen osastoon koko Talvisodan ajan.33 On huomattava, että Talvisodan loppuminen ei suinkaan tarkoittanut sotasairaaloitten henkilökuntien välitöntä tai edes nopeaa kotiuttamista. Lotta Helena Virolainen ”lomitettiin toistaiseksi” 13.SotaS:sta vasta 17.5.1940 eli runsas kaksi kuukautta sodan päättymisen jälkeen.34 Poikani Mikko Virolainen haastatteli isoäitiään kouluun tehtävää tutkielmaa varten vuonna 1993. Lainaus Mikon tutkielmasta:35

Vahvistetaan 28.2.1940 Kan.AE:lle suullisesti annettu käsky, jonka mukaan

Henna Virolainen liittyi lottajärjestöön ennen talvisotaa ja toimi lääkintälottana vuo-

Viipurin sotilassairaalaan Helena Virolainen ilmoittautui Viipurin sotilassairaalaan 13.10.1939. Hänen saamansa lääkintälotan koulutus tuli nyt hyödynnettäväksi. Äitini haki ja sai sodan jälkeen rintamapalvelustunnuksen. Olen kirjoittanut hakemuksen liitteen äitini antamien tietojen mukaan mutta en ole, harmi kyllä, merkinnyt paperiin päivämäärää. Hakemuksen liitteessä sanotaan Talvisodan osalta näin:31 Palvelu lääkintälottana sotien aikana: Talvisota Sotasairaala 13:ssa, joka muodostettiin Viipurin sotilassairaalasta, 13.10.39 alkaen sodan loppuun saakka.

Sairaala sijaitsi ensin Tiuruniemen tuberguloosiparantolassa Imatralla. Sotasairaalan jakaannuttua kahtia palveli hakija sairaalan Sippolan kasvatuslaitokseen muuttaneessa osassa.

52

TALVISOTA sina 1939 – 1944 sotasairaalassa ja kenttäsairaalassa.

Liittymisensä haastateltava kertoi tapahtuneen järjestöön jo kuuluneen ystävänsä aloitteesta. Rauhanaikana haastateltava kävi lottakursseilla, joilla oli ollut 20–30 opiskelijaa kerrallaan. Niillä lottakurssilaiset olivat harjoitelleet ystäviään potilaina käyttäen. Näitä kursseja ei sodan aikana pidetty. Kurssit kestivät 1 illasta aina 6 kuukauteen. Haastateltavan mielestä kouluttaminen oli jäänyt aika vähälle.

Lottana ollessaan haastateltava oli tarttuvien tautien osastolla potilaita hoitamassa, potilaiden sänkyjä siivoamassa, muutenkin siivoamassa ja potilaiden, sekä muiden lottien hiuksia leikkaamassa.

Haastateltava korostaa yhteishenkeä: tuntui siltä kuin potilaat olisivat omia lapsia, muut lotat tulivat todella rakkaiksi.

Lottana haastateltavasta oli mieluista olla. Sota- ja kenttäsairaalassa oli kova vahtiminen menemisistä: aina piti ilmoittaa, minne menee ja koska tulee j.n.e. Kaikelle mitä teki, oli aina oma aikansa mutta niiden noudattaminen ei kovin tarkkaa ollut.

Haastateltavan mukaan ihmiset sairaaloissa olivat mukavia: vaikka ei mennessä tuntenut ketään, kaikki tulivat tutuiksi.

Johtajatkaan eivät olleet tiukkoja, kaikki olivat tuttuja keskenään.

Järkyttäväksi muistaa haastateltava ensimmäisen kerran, kun taistelusta tuli haavoittuneita niin paljon että käytävätkin olivat täynnä paareilla makaavia potilaita. ”Mutta kaikkeen tottuu ja nuorena ihminen kestää vaikeitakin tilanteita.”

Tässä edellä on kaikki se faktatieto mitä lähteeni kertovat äidistäni Talvisodan lottana.

Kun vielä lisään muististani hänen kertomuksensa tehtävästään leikkaussalissa ja häntä

esittävän kuvan sairaalan katolta, olen esittänyt kaiken häntä henkilönä koskevan ja hallussani olevan tiedon Talvisodan ajalta. Leikkaussalikertomus voi olla myös jatkosodan ajalta, mutta pidän todennäköisempänä, että se on Talvisodan tapahtuma, koska äitini oli saanut ennen sotaa koulutuksen juuri lääkintälotaksi. Muistan äitini kertomuksen näin: Miut määrättii leikkaussallii auttamaa.

Tuli sitte suur leikkaus jossa miu piti pittää potilaa kättä ylläällä jotta lääkäri saatto leikata nii ettei käsi olt tiellä. Mie näin ku potilaa syvän löi avoimes haavas ja pyörryin. Sit miu ei ennää tarvint männä leikkuassallii.

Niin ikään lääkintälottana samassa sairaalassa työskennellyt Maire Kivimäki kertoo puolestaan:36 Me nuoret lääkintälotat jouduimme toden eteen niin kovin vähäisellä koulutuksella.

Olosuhteiden pakosta oli osallistuttava sellaiseenkin hoitotyöhön, johon meillä ei ollut vielä tarvittavia taitoja. Talvisodan henki oli kuitenkin jo herännyt sellaisena, että kaikki yrittivät parhaansa, joskus aivan ylivoimaistenkin tehtävien edessä. Joulukuussa 1939 alkoivat Summan taistelut. Ylilääkärin puhuttelussa ilmoitettiin, että kaikki lomat ja vapaa-ajat peruutetaan. Työtä tehtiin työtuntien määrää laskematta. Ei ollut joulujuhlaa, ei tunnettu sunnuntaivapaita.

Muistan leikkaussalikokemuksen lisäksi äitini kertoneen siivonneensa sairaalaa, mutta muistikuva on kovin epämääräinen, enkä pysty ajoittamaan sitä senkään vertaa kuin leikkaussalimuistelusta.

Kun lähteeni eivät kerro äidistäni Talvisodan sotasairaalassa tämän enempää, käytän sa53

TALVISOTA

Kuva 7. Helena Virolainen Tiurun sairaalan katolla. Kuvan takana on päiväys 15.11.1939 eli kuukausi ja kaksi päivää sen jälkeen, kun hän oli ilmoittautunut Viipurin Sotilassairaalaan. HVA. 54

TALVISOTA maa menetelmää kuin edellä isäni Talvisodan aikaa hahmotellessani. Jatkan tätä alalukua kertomalla sairaalan vaiheista ja oletan että niin tulee kerrotuksi paljon siitä ympäristöstä ja tapahtumista jotka lotta Helena Virolainen Talvisodan aikana koki. Lähteenäni on Harri Huuskon Lappeenrannassa vuonna 2001 Etelä-Karjalan Vuosikirjana ilmestynyt 43.SotaS - Rauhan ja Tiurun sairaalat Talvisodassa.

Sotilassairaalasta sotasairaalaksi Viipurin sotilassairaalassa oli varauduttu sen muuttamiseen sotasairaalaksi. Sotasairaala oli tarkoitus perustaa Viipurin sotilassairaalan, Viipurin lääninsairaalan ja Diakonissalaitoksen olemassa oleviin rakennuksiin.

Näiden laitosten henkilöstön tuli muodostaa uuden sotasairaalan runkohenkilöstö ja sairaaloiden varusteet sekä välineet piti varata sotasairaalan käyttöön.

Puolustusvoimien ylilääkäri lääkintäeversti Väinö Lindén kutsui keskussairaaloiden ja joukko-osastojen vanhempia lääkäreitä Helsinkiin neuvottelemaan liikekannallepanoasioista 30. syyskuuta 1939. Neuvottelussa keskusteltiin myös perustettavan 12. Sotasairaalan [myöhemmin 43.SotaS] sijoituspaikasta. Suunniteltua 1400 –paikkaista sairaalaa ei katsottu voitavan jättää Viipuriin, vaan se päätettiin sijoittaa Imatralta 7 kilometriä länteen sijaitsevaan Rauhaan, jonne oli juuri valmistunut uusi Tiuruniemen tuberkuloosiparantola. Ennestään Rauhassa oli vuonna 1926 valmistunut ja 1930-luvulla laajennettu piirimielisairaala. Sijaintia pidettiin erityisen onnistuneena hyvän maantie- ja rautatieverkoston ansiosta, vaikka Rauhasta oli pitkähkö matka tulevaan etulinjaan ja päätettiin tehdä evakuointisuunnitelma perustettavan 12.SotaS:n Viipurista Rauhaan.

Ylimääräiset kertausharjoitukset alkoivat

12.10.1939 ja samana päivänä puolustusvoimien ylilääkäri Väinö F. Lindén antoi puhelimitse käskyn ryhtyä välittömästi Viipurin sotilassairaalan evakuointisuunnitelman toimeenpanoon. Tiuruniemen käyttöönottoa sotasairaalaksi helpotti, että sitä ei ollut ehditty vielä ottaa kuin vähäisin osin alkuperäiseen tarkoitukseen. Rauhan piirimielisairaalan ottaminen sotasairaalakäyttöön ei ollut aivan yhtä helppoa, koska siellä oli 623 vakinaista potilaspaikkaa, jotka olivat lähes kaikki täynnä – välillä oli käytössä jopa ylipaikkoja.

Sotasairaalaa perustettaessa siviilipotilaita oli välttämätöntä siirtää muualle ja niin 170 evakuoitiin heti 12.10.1939 sairasjunalla Mikkelin piirimielisairaalaan. Itse Viipurin sotilassairaalan muutto Rauhan-Tiuruniemen alueelle sujui ripeästi 13.10.1939, siirto käsitti 30 autokuormallista sairaalavarusteita. Jo saman päivän iltana sairaalan päällikkölääkäri Johannes Heinonen saattoi ilmoittaa Yleisesikuntaan ja puolustusvoimien ylilääkärille, että sotasairaala oli toimintavalmis. Sairaala jaettiin 8 osastoon, joista 4 oli kirurgisia ja 4 sisätautiosastoja. Kaasuosastokin oli tässä vaiheessa vielä suunnitelmissa, mutta sitä ei kuitenkaan perustettu kuin paperilla. Hoitopaikkojen suunniteltu yhteismäärä oli tässä vaiheessa 682. Lisäksi avattiin kirurgian, sisätautien, korva-, nenä-, kurkku-, silmä-, hammas- ja keuhkotautilausuntopoliklinikat.

Sairaalan ulkopuolella mahdollisten pommitusten varalle perustettiin kaksi ”lentävää ensiapukomennuskuntaa”, joihin kumpaankin kuului lääkäri avustajineen ja valmiiksi varustellut lääkintäautot.

Sairaalan tehdasmaista ilmettä koetettiin poistaa maalaamalla noin 3 x 3 metrin kokoinen Punaisen Ristin tunnus Tiuruniemen parantolan katolle. Lämpökeskuksen 50 metriä korkeaan piippuunkin laitettiin sama tunnus ikään kuin sormukseksi piipulle. Punaisen 55

TALVISOTA Ristin lippu pantiin vielä Tiuruniemen katolle lippusalkoon. Mitään naamiointimaalauksia tai muita maastouttamistoimia ei tehty. Esimerkiksi Tiuruniemen parantolarakennus on kooltaan niin suuri, korkeus 63 metriä ja pituus 160 metriä, ettei sitä olisi pystynyt naamioimaan.

43.SotaS:n muodostaminen ja siirto Viipurista turvallisempaan paikkaan onnistui ripeästi hyvin tehdyn ja toteutetun etukäteissuunnitelman ansiosta. Nyt on sopiva aika tarkastella kysymystä mikä oli sen ja muitten sotasairaaloitten tehtävä ja asema haavoittuneitten sotilaitten hoidossa: Haavoittuneet saivat ensiavun lääkintämiehiltä, sitten heidät siirrettiin mahdollisimman nopeasti joukkosidontapaikalle, joka oli yleensä parin kilometrin päässä etulinjasta, tarvittaessa edelleen kenttäsairaalaan ja sieltä sotasairaalaan. Joukkosidontapaikalla haavoittuneet saivat ensi kertaa lääkärinhoitoa, siellä tehtiin tarvittaessa jopa hätäamputointeja ja siellä heidät lajiteltiin hoidon kiireellisyyden mukaan. Kenttäsairaala oli hoitoketjun tärkein etappi. Sen päällimmäinen tehtävä oli sotakirurgisen hoidon antaminen: verenvuodon tyrehdytys, suonten sidonta, murtumien kipsaus, haavojen puhdistus, kiireellisten sisäelinleikkausten suoritus ja amputaatiot. Sotasairaaloissa jatkettiin kenttälääkintähuollon aloittamaa hoitoprosessia kotiseudun rauhallisemmissa oloissa. Joihinkin sairaaloihin muodostettiin erikoisosastoja tietynlaisten vammojen hoitoa varten, mistä esimerkkinä käy Punaisen Ristin sotasairaalan keskitetty aivovammojen hoito.

Hoitopaikkoja oli Talvisodan aikana perustetussa 51 sotasairaalassa kaikkiaan 35.00037 ja se osoittautui täysin riittäväksi. Sodassa haavoittui noin 43.500 henkilöä, joista 10.000: lle jäi pysyvä invaliditeetti. Jos haavoittuneit56

ten määrä jaettaisiin tasaisesti sodan 105 päivälle, se merkitsisi 414 haavoittunutta jokaista päivää kohden. Sairaaloitten kuormitusta lisäsivät sairastuneet ja sotasairaaloissa hoidetut siviilipotilaat. Jakautuminen ei tietenkään tapahtunut tasaisesti. On hyvä huomata, että tuon ajan Suomessa oli vain runsaat 1700 laillistettua lääkäriä ja 6500 sairaanhoitajaa eli työtä on riittänyt valtavasti. Toisaalta tiukassa paikassa keinojakin keksittiin, mikä tarkoitti normaalioloissa lääkäreille kuuluvien tehtävien delegointia lääketieteen kandidaateille ja sairaanhoitajille.

YH ja sodan alku Heti perustamisensa jälkeen 43.Sotasairaalan toiminta ei vielä ollut kovin vilkasta, koska ei ollut sotaakaan ja sairaala – erityisesti Tiuruniemen puoli – antoi hoitoa paikalliselle siviiliväestölle. Päämajan lääkintäjohto nimenomaan kehotti sotasairaaloita ottamaan hoitoon siviilipotilaita.

On paljon keskusteltu siitä, että Suomessa ei talvisodan alla uskottu sodan syttymiseen, olihan evakuoiduille Viipurin asukkaillekin annettu lupa palata takaisin kaupunkiinsa marraskuun puolivälissä. Yhtenä osoituksena tästä on pidettävä myös sitä, että ”43.SotaS:aan kuuluva Viipurin sotilassairaala” sai puolustusministeriöltä 29.11.1939 määräyksen muuttaa takaisin Viipuriin. Viipurin sotilassairaalan tiloissa oli sairaalan Rauhaan muuton jälkeen toiminut kaksi kenttäsairaalaa: 5.Kenttäsairaala ja 5.Kenttäsairaalaosasto, jotka saivat niin ikään käskyn muuttaa muualla.

Evakuointisuunnitelman mukaan myös sairaalan päällikkölääkärin Johannes Heinosen oli tarkoitus siirtyä Viipuriin ja hänen tilalleen 43.SotaS:n päällikkölääkäriksi komennettiin reservin lääkintäkapteeni Uuno Jaakkola, joka oli siviilissä Tiuruniemen keuhkoparantolan

TALVISOTA ylilääkäri. Kaiken piti olla valmista 4.12.1939 mennessä. Siirtoa ehdittiin aloitella vain vähän: muutamia vuoteita ja huonekaluja, kun 30.11.1939 käynnistynyt Neuvostoliiton hyökkäys keskeytti tämän toimen. Samana päivänä kaikki lomalla olleet sairaalan työntekijät kutsuttiin välittömästi takaisin palvelukseen ja illalla evakuoitiin Rauhan mielisairaalasta 200 siviilipotilasta Kuopioon. Rauhan-Tiuruniemen sairaalakompleksin oli tullut aika muuttua todelliseksi sotasairaalaksi.

Talvisota alkoi niin sanotulla suojajoukkovaiheella eli Kannakselle aivan rajan pintaan YH:n aikana kootut yksiköt saivat ensimmäisinä ottaa vastaan puna-armeijan hyökkäyksen. Tätä vaihetta kesti suunnilleen joulukuun ensimmäisen viikon ajan, jolloin suomalaiset enimmäkseen perääntyivät varsin hyvässä järjestyksessä esteitä ja miinoituksia tehden kohti pääpuolustusasemaa. Taistelujen luonteesta johtui, että tappiot jäivät verraten pieniksi. Haavoittuneiden määrää ei ole saatavissa, mutta kaatuneita oli ensimmäisellä viikolla 903, mikä luku kattaa kaikki rintamalohkot eikä ainoastaan Karjalan Kannasta.

YH:n aikainen odottelu oli sodan alettua 43.Sotasairaalnkin osalta ohi: 5.12.1939 Kannaksen Armeijalle alistettuna sen piti toimia Kannaksen Armeijaan kuuluneiden II ja III Armeijakunnan evakuointisairaalana. Kaikkiaan kannaksella oli tässä vaiheessa noin 133.000 suomalaissotilasta. Taisteluissa syntyneet tappiot kuormittivat 43.Sotasairaalaa kuitenkin melko tasaisesti vielä joulukuun alkupuoliskolla. Aivan tarkkoja potilastietoja ei ole saatavissa ajanjaksolta 8. – 20.12.1939, koska käsky potilastietojen kirjaamisesta annettiin vasta 21.12.1939. 43.Sotasairaalan henkilökunnan määrä oli 1.12.1939 264 henkilöä, joista lääkintäupseereita ja lääkäreitä oli 15, virkamiehiä 4, sairaanhoitajia ja lottia 137,

aliupseereita 7 ja siviilihenkilökuntaa 101.

Joulukuun 1. päivänä sairaalan hoidossa oli vain 64 potilasta, mutta määrä alkoi sotatoimien kiihtymisen myötä kasvaa siten, että ensimmäinen potilasevakuointi piti suorittaa 8.12.1939, jolloin siirrettiin sisämaan sotasairaaloihin sairasjunalla 272 henkilöä.

43.SotaS:n leikkauspäiväkirjat ovat säilyneet hyvin ja niiden avulla saa tietoa ainakin siitä, mistä ensimmäiset kirurgista hoitoa vaativat potilaat tulivat. Tosin päällikkölääkäri Heinonen ilmoittaa, että niihin on merkitty vain suurimmat leikkaukset. Pieniä operaatioita ei kirjattu muualle kuin henkilön sairaskorttiin tai sairauskertomukseen.

Leikkauskirjan sodan ensimmäisen päivän ”ykkösenä” on kuitenkin 30.11.1939 hoitoon saapunut 2-vuotias Ahti-poika, jonka henkitorveen oli juuttunut pienoiskiväärin hylsy. Jo lähes eloton lapsi saatiin elvytettyä ja tohtori Björkin operoitua hänet pääsi Ahti kotiin jo muutaman päivän päästä. Kuriositeettina voi vielä mainita, että sairaalan komendantin Lauri Rauramon muistelmien mukaan yksi ensimmäisistä sotilaskuolonuhreista oli säilykelihan palaseen tukehtunut reserviläinen.

Leikkauskirjasta selviää, että ensimmäinen ”oikea” 43.SotaS:ssa sotakirurgiaa saanut potilas oli 30.11.1939 haavoittunut jääkäri Rytkönen Jääkäripataljoona 3:n konekiväärikomppaniasta, joka oli sijoitettu Kannakselle Ahijärven lähistölle. Puutteellisista arkistolähteistä huolimatta on kuitenkin saatavissa tieto, että 21.12.1939 43.Sotasairaalassa oli sisällä 429 ja 23.12.1939 510 potilasta.

Pääosa joulukuussa sairaalaan tulleista oli varmuudella haavoittuneita, joskin niin sanottujen tärähtäneitten osuus nousi raskaiden taisteluiden aikana melko suureksi. Rauhan piirimielisairaalan puolella oli 31.12.1939 hoidossa kaikkiaan 349 sotilasta, kun loka57

TALVISOTA marraskuussa määrä oli pysytellyt parinkymmenen potilaan paikkeilla. Sodan syttymisen jälkeen näiden potilaiden määrä kuitenkin kasvoi, mutta nousi yli sadan vasta 23.12.1939 Summan ja Taipaleen taisteluiden riehuessa. ”Tärähtäneet” eivät olleet varsinaisesti psyykkisesti sairaita, vaan taisteluiden rasituksessa hetkellisesti henkisen tasapainonsa menettäneitä, joista suurin osa palasi rintamalle noin viikon hoitojakson jälkeen. Tässä ajassa miehet olivat saaneet riittävästi lepoa ja ravintoa, minkä ansiosta henkiset voimatkin yleensä palasivat. Varsinaisia psyykkisiä sairauksia ei tilastollisesti esiintynyt sen enempää kuin rauhanaikanakaan, mutta reaktiivisia tiloja kyllä.

Sairaalan toiminta muotoutuu Yksi 43.Sotasairaalan historian erikoisuus on, että sinne perustettiin oma hautausmaa. Ajatus sairaalan hautausmaasta ei sinänsä ollut uusi, sen perustamista oli pohdittu Rauhan mielisairaalan johtokunnassa jo vuonna 1928, mutta se jäi silloin toteuttamatta.

Talvisodan alettua, kun kaatuneiden huolto tuli akuutiksi kysymykseksi, antoi sotarovasti 8.12.1939 määräyksen, jonka mukaan taistelussa kaatuneet tuli haudata rintamalle kenttähautoihin. Määräys herätti kuitenkin suurta vastustusta niin sotilaspapiston kuin omaistenkin keskuudessa ja niin Päämaja muutti jo 16.12.1939 ohjeita siten, että sankarivainajat pyrittiin saattamaan kotiseudun hautausmaihin. Ennen kaatuneiden huollon uusia ohjeita oli 43.Sotasairaalassa kuitenkin jo ryhdytty sotarovastin käskyn perusteella toimenpiteisiin: 5.12.1939 pidettiin sotasairaalassa neuvottelu, jonka tarkoituksena oli etsiä sairaalalle hautausmaa. Paikaksi valittiin mielisairaalan maihin kuuluva alue, jonka katsottiin täyttävän sekä terveydelliset että kauneusvaatimukset. Hautausmaa vihittiin 58

käyttöönsä 8.12.1939 ja jo samana päivänä sinne haudattiin kolme sotasairaalassa kuollutta suomalaissotilasta, yksi siviili ja yksi tuntematon venäläinen.

Koska 16.12.1939 tulleet uudet ohjeet edellyttivät sankarivainajien siirtoa kotiseudulle haudattaviksi, jäi Rauhan hautausmaa talvisodassa vähälle käytölle: yhteensä sinne haudattiin vain 9 suomalaista sotilasta ja 5 siviiliä sekä 2 venäläistä, joista toinen haudattiin hautausmaan viereen. Yhden sotilaan ruumis siirrettiin myöhemmin Luumäelle. Hautausmaan käytön vähäisyyttä kuvaa, että kaikkiaan talvisodan aikana 43.Sotasairaalassa kuoli 514 potilasta.

Sairaalassa kuolleiden huolto muodostui kuitenkin ongelmalliseksi, koska kuljetuksia kotiseudulle ei saatu toimimaan niin hyvin kuin olisi ollut tarpeen. Sairaalan läheinen rata oli huoltokuljetusten takia kovin ylikuormitettu, minkä vuoksi ruumiita kuljettavia vaunuja jouduttiin seisottamaan jopa useita viikkoja. Kiivaimpien taisteluiden aikana arkuissa olevia sankarivainajia täytyi säilyttää myös sairaalan metsässä odottamassa kuljetusta kotiseudulle. Pahimmillaan metsässä oli noin 300 ruumista. Onneksi Talvisodan talvi oli kylmä, lämpimänä aikana kuljetusmääräyksistä olisi pitänyt luopua ja haudata ruumiit.

Kylmästä ilmasta huolimatta sairaala-alueella leijui kalman haju, joka on jäänyt sairaalan henkilökunnalle voimakkaasti mieleen.

Toinen 43.Sotasairaalan historian erityispiirre on aivokirurgia. Suomessa ei ennen sotia ollut juurikaan aivokirurgista osaamista lukuun ottamatta Suomen Punaisen Ristin sairaalaa.

Itse asiassa erikoiskoulutettuja aivokirurgeja ei maassamme ollut lainkaan, mutta sodan pakottamina lääkärit joutuivat tähänkin alaan perehtymään, uranuurtajina olivat 43.Sotasairaalan tohtorit Mikko Eirto ja alkuaan korva-

TALVISOTA lääkärinä työskennellyt Harry Björk. Tammikuun 12. päivänä 1940 tuli Punaisen Ristin välityksellä maahamme ja edelleen 43.Sotasairaalaan kaksi ruotsalaista aivokirurgia, Lars Leksell ja Nils Lundberg. He yhdessä Eirton ja Björkin kanssa muodostivat aivokirurgisen ryhmän, joka operoi kaikki 43.Sotasairaalaan tuodut päähän haavoittuneet. Aivokirurgiryhmä toimi itsenäisesti suhteessa muihin kirurgeihin, koska se keskittyi vain tämän yhden vammaryhmän hoitamiseen. Ruotsista tulleet noin 30-vuotiaat erikoislääkärit kouluttivat työnsä ohessa suomalaislääkäreistä aivokirurgeja, mikä johti alan nopeaan kehitykseen maassamme. 43.Sotasairaalaan komennettiin muitakin ulkomaalaisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia, joita saapui lukuisasti maahamme tammi- helmikuun 1940 aikana.

Taisteluissa syntyneitä aivovammoja hoitaneet lääkärit havaitsivat, että aivovammapotilaFlajitiden tilaa ei haavoittumisen jälkeinen kuljetus pahemmin muuttanut. Sen sijaan aivoleikkauksen jälkeen liian pian tehty potilaan siirto saattoi olla kohtalokas. Tämän vuoksi kenttäsairaaloissa lopetettiin kokonaan aivovammatapausten käsittely ja heidän annettiin olla siellä niin kauan, että välttämätön lepo tuli saaduksi. Yleensähän muut potilaat evakuoitiin sieltä kotiseudun sairaaloihin mahdollisimman pian.

Aivovammaisten kuljetukseen liittyi sellainen pieni erikoisuus, että tammikuun 1940 puolivälistä alkaen heidän kuljetuksestaan 43.Sotasairaalaan alkoi huolehtia ranskalainen ambulanssiryhmä. Autojen ”miehistö” oli sikäli poikkeuksellinen, että se koostui pelkästään naisista. Sen tukikohta oli parin kilometrin päässä sairaala-alueesta Imatralle päin. Muutoin potilaitten kuljetuksesta rintamalta ja kenttäsairaaloista huolehtivat pääsääntöisesti asianomaisten divisioonien sairasautot, joskus

sairasjunatkin ja Rauhan- Tiuruniemen alueella toiminut 10.Sairasautokomppania. 10.SautoK:n tärkein tehtävä oli kuitenkin 43.Sotasairaalan jatkohoitoa tarvitsevien potilaiden siirto vuoteista sairas- tai sairaalajunaan Rauhan pysäkille, josta ne kuljettivat potilaat sisämaan sotasairaaloihin. Rauhan pysäkki sijaitsi parin kilometrin päässä sairaalasta ja se joutui usein viholliskoneiden pommituksen kohteeksi, mutta itse sairaala säästyi niiltä. Yhdessä pommituksessa eräs sairasjuna sai osuman palopommista kahteen onneksi tyhjään vaunuun.

Ainaisen ilmavaaran takia potilaskuljetukset sekä rintamalta sairaalaan että sairaalasta asemalle pyrittiin hoitamaan pimeään aikaan.

Vaikka pommikoneet eivät pudottaneet tappavia lastejaan sairaalaan, niin hälytys annettiin aina koneiden ilmaantuessa.

Asemasodasta sodan loppuun Tammikuun 1940 aikana taistelut Kannaksella vaimentuivat asemasodaksi. Joulukuun lopun kovat taistelut vaikuttivat alkuvuodesta rakennusten tilankäyttöön niin että 10.1.1940 jouduttiin Rauhan piirimielisairasta ottamaan käyttöön sotasairaalalle varatut tilat, kun sinne siirrettiin 250-paikkainen sisätautiosasto.

Tilastotietoja 43.Sotasairaalan potilasluvuista: Paikkoja Kirurgisia paikkoja Sisätautipaikkoja Hermo- ja mielitautipaikkoja Paikkoja yhteensä Hoidossa jakson alussa Tullut hoitoon Hoitoon tulleita yhteensä Polikliinisen hoidon jälkeen evakuoitu

1-31.12.1939 372 300 0 672 64 3327

3-10.3.1940 682 500 140 1322 567 683 11291 8672

59

TALVISOTA Sairaalasta poistettiin sen toiminnan aikana yhteensä 10931, heistä takaisin yksikköön 3081, toipumislomalle 1172, vapautettiin toistaiseksi palvelusta 558, evakuoitiin muualle 5691, kuoli 429, hoitoon jäi 424.

Asemasota näkyy erittäin selvästi tappiotilastoissakin: verrattuna joulukuuhun kokonaistappioiden määrä oli vain 60 % niistä.

Taistelujen rajuudesta antaa hyvän kuvan alla näkyvä arvio suomalaistappioiden jakautumisesta sodan eri vaiheissa. Kyseessä ovat kokonaistappiot, joihin sisältyvät haavoittuneet, vangiksi joutuneet ja kadonneet, mutta eivät sairastuneet. Asetelmasta käy ilmi, että kaksi kolmasosaa tappioista on syntynyt helmimaaliskuussa, jolloin käytiin Karjalan Kannaksen kiivaimmat taistelut.

Joulukuu

1939

13.200

Tammikuu

1940

7.700

Helmikuu

1940

17.200

Maaliskuu

1940

28.900

Yhteensä

67.000

43.Sotasairaalan potilasmäärät heijastelevat hyvin suoraan yleisiä tappiotilastoja – lukuun ottamatta aivan sodan loppuvaihetta, jolloin sotasairaalaa tyhjennettiin.

Neuvostoliitto ryhtyi helmikuun 1940 alkupuolella tekemään voimakkaita tunnusteluhyökkäyksiä suomalaisten asemia vastaan Karjalan Kannaksella ja pyrki sitten 11.2.1940 alkaneella yleishyökkäyksellä murtamaan suomalaisten linjat Summan rintamalla murskaavalla tykistötulella. Enimmillään neuvostojoukoilla oli 420 tykkiä kahden kilometrin rintamalohkoa kohden. Tappioita rupesi syntymään heti runsaasti ja potilasmäärä 60

alkoi joukkosidontapaikkojen sekä kenttäsairaaloiden lisäksi kasvaa rajusti 43.Sotasairaalassa. Sinne saapui helmikuun kymmenen ensimmäisen päivän aikana yhteensä noin 1500 potilasta eli saman verran kuin tammikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana. Sairaalakompleksin teoreettinen paikkaluku noin 1500 täyttyi siten lyhyessä ajassa.

Taistelu pääasemasta, jota vastaan venäläiset rajusti hyökkäsivät, jatkui aina helmikuun puoliväliin saakka, ja näiden taisteluiden aikana 43.Sotasairaalaan alkoi potilaita saapua tulvimalla. 11.–17.2.1940 hoitoon tuli 1437 miestä ja näiden lisäksi hoidettiin tuon viikon aikana polikliinisesti ennen evakuointia 1885 lievemmin vammautunutta miestä.

Näin ollen yhden viikon aikana tuli sairaalaan hoidettavia lähes täsmälleen saman verran kuin koko joulukuun aikana. Taisteluiden ankaruus ilmeni myös sairaalassa kuolleiden määrän kasvuna: 4.-17. helmikuuta sairaalassa kuoli 55 potilasta eli tasan sama määrä kuin joulukuun alusta helmikuun 3. päivään mennessä.

Suurin osa Rauhan mielisairaalan paikoista oli varattu sisätautipotilaille ja sotapsykoosista kärsiville, mutta sinne jouduttiin sijoittamaan myös lievästi haavoittuneita. Kirurginen hoito keskitettiin kokonaan Tiuruniemeen, koska mielisairaala ei tilojensa puolesta soveltunut hyvin sellaiseen toimintaan.

Lotatkin olivat joutuneet vuodenvaihteen jälkeen muuttamaan Tiuruniemestä Rauhan puolelle Setälä-nimiseen rakennukseen. Siviilipotilaiden evakuoinnin lisäksi kaikki tyhjät tilat jouduttiin hyödyntämään ja sijoitettiinpa haavoittuneita sairaalan alla kulkevan lämpöputkille tehtyyn tunneliinkin.

Tanskalainen lääkäri Harald Ewertsen kuvaa potilassuman vastaanottovaihetta:

TALVISOTA Yleensä sodan alkupuoliskolla sairaalaan saapui 50–150 potilasta vuorokaudessa, mutta Neuvostoliiton yleishyökkäyksen jälkeen öisin jopa 500–600 potilasta – Summan taistelujen jälkeen eräänä yönä tuotiin jopa 798 haavoittunutta!

Vaarallisen ja potilaalle kivuliaan noin 3-4 tuntia kestäneen matkan jälkeen saapui sairaalaan ensimmäinen lasti haavoittuneita noin kello 20.00. Tultuaan sairaala-alueelle ambulanssit ajoivat suuren vastaanottosalin edessä olevalle rampille, josta potilaat vietiin sisään. Vastaanottosalissa oli periaatteessa paikkoja 180 paaripotilaalle, mutta nyt oli niin täyttä, että autot joutuivat odottelemaan potilaineen ulkona parikin tuntia ennen kuin saatiin tehtyä siittävästi tilaa lattioille paareja varten.

Vastaanottosalissa lääkäri lajitteli sairaanhoitajien ja lottien avustamana kaikki tulokkaat. Edellä kävelevä hoitaja avasi haavoittuneiden siteet lääkärin ajan säästämiseksi ja perässä tulevat vaihtoivat tilalle uudet, ellei vamma ollut niin paha, että potilas piti välittömästi viedä leikkaussaliin.

Näen vieläkin selvästi edessäni tämän vastaanottosalin veren ja hien täyttämän ilmapiirin, tiuhaan asetetut paarit sekä kuolemanväsyneet sotilaat, jotka vain nukkuivat ja nukkuivat. Heidän hereille saamisensa oli erittäin vaikeaa.

Pääasemasta suomalaiset vetäytyivät 17.– 19.2.1940 välisenä aikana linjalle Viipurinlahti – Viipuri – Tali – Vuoksi, ja alkoi taistelu niin sanotusta väliasemasta. Taistelu väliasemasta kesti helmikuun 17. päivästä aina 26. päivään saakka, minkä seurauksena potilasmäärät 43.Sotasairaalassa taas kasvoivat: 18.24.2. varsinaiseen hoitoon tuli 1344 henkeä, joiden lisäksi polikliinisen käsittelyn saaneita kertyi 3140. Siis yhden viikon aikana 4484

vastaanotettua hoidettavaa – lähes 1,5-kertainen määrä koko joulukuussa 1939 sairaalassa käyneisiin verrattuna!

Sairaalan tilat täyttyivät toden teolla: kaikki potilashuoneet olivat käytössä, mutta myös aulatilat olivat alhaalta ylös asti täynnä lievästi haavoittuneita. Sairaala alkoi muistuttaa enemmän joukkosidontapaikkaa kuin sotasairaalaa. Osastojaosta oli pakko luopua, se ei enää toiminut, mutta myös hoidon taso kärsi valtavan paineen edessä.

Harald Ewertsen: ”Lievästi haavoittuneet hoidettiin suuressa päiväsalissa, jonka jälkeen he jäivät odottamaan evakuointia sairasjunalle. Vaikeasti haavoittuneiden otsaan piirrettiin punavärillä nuoli, jos potilas täytyi operoida kiireellisesti. Nuoleen tehtiin kaksi kärkeä, jos potilas piti käsitellä erittäin kiireellisesti. Kiireellisyyden määrittelyssä ei sotilasarvolla ollut merkitystä. Tämän lajittelun jälkeen nämä vaikeasti haavoittuneet siirrettiin aulaan, joka sijaitsi röntgenhuoneen ja neljän leikkaussalin lähellä, ja sinne mahtui kerrallaan noin 25 paareilla makaavaa. 4.2.–8.3.1940 tämä aula oli koko ajan täynnä potilaita odottamassa elintärkeää leikkausta. Se tuntui ajoittain toivottomalta, ja ajattelin joskus: eikä tämä koskaan lopu?!

Sunnuntaina 15.2.1940 aamulla kello 03.00 olimme jälleen valmiina leikkaamaan, mutta aulassa ei ollutkaan yhtään potilasta! Olimme niin huojentuneita, että emme osanneet mennä edes sänkyyn lepäämään, vaan istuimme juomaan kupin kahvia. Kello 06.00 sitten taas tuotiin leikattavia, minkä jälkeen ei enää taukoja ollut. Sitä kaikkea inhimillistä kärsimystä ja niitä kammottavia vammoja eivät sanat pysty kuvaamaan.

61

TALVISOTA Helmikuun 4. päivästä lukien sairaalassa oli 12 kirurgia ja aivokirurgiryhmä, joka itsenäisesti muista erillään. Meidät muut oli jaettu kahteen 6 kirurgin ryhmään, joista kumpikin leikkasi vuorollaan 24 tuntia siten, että yksi lajitteli leikattavat ja toiset 5 operoivat. Se ryhmä, joka ei leikannut, kiersi osastoilla ja sai sen rupeaman aikana myös hieman nukutuksi. Vuoro vaihtui päivittäin klo 12.00. Työrytmi oli suunnilleen seuraava, jos leikkausvuoro alkoi vaikkapa maanantaina klo 12.00: Maanantai 12.00 Leikkaussalivuoro alkaa Tiistai 12.00 Leikkaussalivuoro päättyy, puolenpäivän tienoilla ei enää otettu leikattavia, jotta pääsimme nukkumaan 12.00–15.00 Nukkumista (n. 3 tuntia) 16.00–18.00 Osastokierros 18.00-08.00 Siteiden vaihtoa, asiakirjamerkintöjen tekoa, evakuointipäätösten tekoa jne.

Keskiviikko 08.00-12.00 Nukkumista 12.00 Leikkaussalivuoro alkaa kestäen torstaihin 12.00 saakka Tällainen rytmi jatkui taukoamatta ilman vapaapäiviä. Mielestäni ajatus 24 tunnin leikkausvuoroista ei ollut erityisen hyvä, koska 4-5 viimeistä tuntia alkoivat olla työtehon kannalta heikkoja. Mutta aina kun onnistuin pelastamaan potilaan, niin silloin tulin niin iloiseksi! Tällä järjestelmällä jokainen kirurgi pystyi suorittamaan 17–25 leikkausta vuorokaudessa eli koko sairaalan kapasiteetti oli 110–120 leikkausta vuorokaudessa.”

62

Lajitteluohje: Haavoittuneitten lajittelun ja evakuointien jouduttamiseksi voidaan haavoittuneen otsaan rasvakynällä merkitä sovittuja tunnusmerkkejä käyttäen tärkeimmät seikat. Tällöin käytetään seuraavia merkkejä: kiireellinen ->, erittäin kiireellinen ->>, vuoto V, kiristävä sidos O, tukehtumisen vaara T, shokkitila S ja morfiiniannos M (aina 5 viivaa).

Vaikka olosuhteet talvisodassa olivat ankarat ja haavoittuneilla usein vieläkin ankarammat, niin silti henki haavoittuneiden keskuudessa oli reipas ja hämmästyttävää oli myös se hiljaisuus, mikä sairaalassa vallitsi. Se johtui lähinnä siitä, että lämpimään päästyään taisteluiden uuvuttamat miehet nukahtivat heti.

Joissakin tapauksissa vaikutuksensa oli kovalla kipulääkitykselläkin. Pahimmat muistot hoitohenkilöstöön ovat jättäneet kuolettavasti haavoittuneet sekä vaikeasti päähän vammautuneet, joiden tuskanhuudot järkyttivät suuressa talossa etenkin öisin.

Potilastulva jatkui helmikuun lopulla ja maaliskuun ensimmäisen viikon alussa käytännössä yhtä rajuna kuin väliasemataistelun aikoihin. Maaliskuun toisella viikolla tilanne rintamalla, etenkin Viipurinlahdella, alkoi näyttää siinä määrin huolestuttavalta, että näköpiirissa oli vihollisen murtautuminen syvälle suomalaislinjojen läpi. Syntyi vaara, että rautatie katkeaisi Lappeenrannan ja Rauhan välillä, mikä olisi merkinnyt 43.Sotasairaalassa olevan melkoisen potilasmäärän joutumista mottiin. Talvisaikaan ei jäisen Saimaankaan yli olisi helposti pystytty potilaita evakuoimaan.

Potilaskuljetukset sairasjunalla tapahtuivat pääasiallisesti tavallaan väärään suuntaan, kun Länsi-Kannakselta lähdettiin kohti koillissuunnassa olevaa Rauhaa. Se johtui siitä,

TALVISOTA että junat lähtivät sieltä lenkille jättäen matkallaan potilaita reitin varrella oleviin sisämaan sotasairaaloihin. Radan katkeaminen olisi pysäyttänyt tyhjien sairasjunien pääsyn Rauhan asemalle.

Helmikuun lopussa tehtiin päätös sairaalan tyhjentämisestä. Tyhjentäminen saattoi kuitenkin koskea vain kuljetuskelpoisia – ei vaikeasti haavoittuneita eikä kuolevia, minkä johdosta kolmasosa henkilöstöstä määrättiin jäämään näiden kanssa sairaalaan, jotta potilaat eivät pahimmassakaan tapauksessa olisi jääneet yksin vihollisen käsiin. Kuljetuskelpoisiksi arvioituja ryhdyttiin valmistamaan matkaa varten: suoritettiin välittömät kipsaukset, siteiden vaihdot sekä muut tarvittavat hoitotoimet.

Lääkintämajuri Somer ja Kannaksen Armeijan päällikkölääkäri Wolff määräsivät, että ensimmäisenä siirretään Haminaan 200-paikkainen kirurginen osasto. Keskiviikkona 6.3.1940 lähti matkaan lääkintämajuri Harry Björkin johdolla potilaita, henkilöstöä ja varusteita kuljettava ”linja-autokaravaani”.

Matkalaisilla oli onnea, koska satoi lunta, eivätkä vihollisen lentokoneet siten häirinneet siirtoa. Ajon aikana tuli kuitenkin tieto, että Haminaa oli pommitettu ja se koulurakennus, jonne tämän 200-paikkaisen kirurgisen osaston piti asettua, oli tuhoutunut. Näin ollen osasto sai käskyn siirtyä Sippolaan, jossa se liitettiin 13.Sotasairaalaan. Toiminta alkoi siellä 10.3.1940.

Kirurgisen osaston muuton jälkeen vietiin lääkintäeverstiluutnantti Roschierin johdolla 200-paikkainen sisätautiosasto Elimäelle henkilökuntineen, potilaineen ja välineineen 13.3.1940. Tästä osastosta muodostettiin kokonaan uusi 51.Sotasairaala.

Näiden siirtojen jälkeen Rauhan-Tiuruniemen alueelle jäi edelleen huomattava määrä potilaita ja henkilökuntaa, mutta samalla asiakirjalla, jolla edellä mainitut siirrot vahvistettiin, käskettiin 43.Sotasairaala tiedustelemaan Nokian seudulta sopivaa sijaintipaikkaa 700-1000 –paikkaiselle sotasairaalalle.

Sinne oli jo ennalta tehty tiedustelumatka ja muuttoon ryhdyttiin rauhantekoa seuranneen päivänä 14.3.1940.

63

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941

K y l ä K a n k a a n p ä ä ss ä Niinisalon emopitäjä Nykyisen Kankaanpään alueelle syntyi pysyvä asutus 1500-luvulla, jolloin sinne muodostui kymmenkunta uudistaloa. Kankaanpää oli osa Kyrön muinaispitäjää ennen Ikaalisten Kyrön irtautumista 1640-luvulla. Seuraavalla vuosisadalla asutus ei sanottavasti kasvanut, mutta 1700-luvulla se alkoi tihentyä nopeasti, kuten tapahtui muuallakin Pohjois-Satakunnassa. Vuonna 1805 Kankaanpään väkiluku oli 2 028 henkeä ja vuonna 1850 jo yli kaksinkertainen, 4568 henkilöä. Kankaanpään pinta-ala on 704 km2. Kankaanpään kyliä ovat Ala-Honkajoki, Hapua, Jyränkylä, Korvaluoma-Karhusaari, Kyynärjärvi, Narvi, Niinisalo, Santaskylä, Taulunoja, Venesjärvi, Veneskoski, Verttuu ja Vihteljärvi. Omaksi seurakunnakseen Kankaanpää tuli vuonna 1841. Siitä on myöhemmin erotettu Hongonjoki (nyk. Honkajoki) ja Karvia. 1930-luvulla rautatien rakentaminen ja varuskunnan perustaminen Kankaanpäähän edistivät Kankaanpään nousua seutunsa monipuoliseksi palvelukeskukseksi.

Kankaanpää tuli kauppalaksi vuonna 1967 ja muuttui kaupungiksi vuonna 1972. Kansalaissodan aikana Kankaanpäässä sijaitsi valkoisten Satakunnan rintaman pääesikunta ja Porin rykmentin esikunta. Kunnan alueella ei kuitenkaan käyty mainittavia taisteluja. Kankaanpään kaupunginmuseo sijaitsee Niinisalossa, entisessä koulurakennuksessa.

Kulttuurihistoriallisen osaston ohella kokonaisuuteen kuuluvat taideja varuskuntamuseo-osastot.38 Varuskunta Niinisalon varuskunnan synty pohjasi ajatukseen alueen käyttämisestä kertausharjoitusten 64

Kuva 8. Kankaanpään sijainti. Lähde Wikipedia, haettu 3.3.2016. paikkana. Ensin tarkoitus oli järjestää pelkästään sotilaspiirin kattavia harjoituksia mutta vähitellen suunnitelmat laajenivat valtakunnallisen kertausharjoituskeskuksen perustamiseen. Rakenteilla ollut rautatie Pori-Haapamäki näytteli merkittävää osaa keskuksen sijoittamisessa Niinisaloon. Radan valmistuessa vaiheittain tuli sen merkitys yhä kasvamaan ja harjoituskeskuksen koko toiminta

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941

Kuva 9. Vuonna 1935 valmistunut Niinisalon ”Lamellikasarmi”. Kuvalähde Suomen sotaväki 1936, 9.

65

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941 yhä riippuvaisemmaksi näistä yhteyksistä.

Pori – Kankaanpää rataosa avattiin henkilösekä tavaraliikenteelle ja Kankaanpää – Niinisalo rataosa täysin vaunukuormin tapahtuvalle tavaraliikenteelle 16.12.1933. Sitten Pori – Haapamäki radan lopputarkastus suoritettiin 24.10.1938 ja radan juhlalliset vihkiäiset pidettiin 12.11.1938, jolloin juhlajuna kulki läpi riemuitsevien kuntien.39 Vaikka kertausharjoituskeskuksessa ei vielä tuolloin järjestetty kertausharjoituksia on vuosi 1935 varuskunnan historiassa merkittävä vuosi. Tuona vuonna aloitettiin tulevassa harjoituskeskuksessa ja vuoden loppuun mennessä valmistui kasarmialueen tunnusomaisin rakennus Lamellikasarmi.

Arkkitehti Else Borgin piirtämä rakennus oli suunniteltu suurten miesmäärien majoittamiseen. Kolmikerroksinen, noin 16 metriä korkea, pinta-alaltaan 3706 m2 ja tilavuudeltaan 48100 m3:n kasarmi sai alusta alkaen osakseen kielteistä arvostelua. Majoitustuvat olivat 80 miehen tupia ja suorassa yhteydessä ilman ovia käytäviin. Vasta Reserviupseerikoulun toiminta-aikana tupien ja käytävätilojen välille rakennettiin ovet. Henkilökohtaisen varustuksen säilytystilat, peseytymistilat ja varusteiden kuivatustilat oli mitoitettu aivan liian pieniksi. Suurin epäkohta oli kuitenkin se, että kasarmista puuttui WC:t. Lamellikasarmin ohella kasarmialueen tunnetuimmaksi rakennukseksi tulikin vuonna 1937 rakennettu 120-paikkainen ulkokäymälä ”Pohjoismaiden Suurin”.40 Niinisalon Kertausharjoituskeskuksen harjoitukset sijoittuivat alusta alkaen Hämeenkankaan ja Pohjankankaan alueille.

Hämeenkankaan harjoitusalueen pituus oli 21 km ja suurin leveys noin 4 km. Pohjankankaan harjoitusalueen vastaavat luvut olivat 18 km ja noin 4,5 km. Alueet ovat suuria – pinta-alaltaan noin 13 000 hehtaaria, mutta nii66

den käyttöä on hankaloittanut alueen kapeus.

Tärkein kiintopiste Hämeenkankaalla harjoituksia ajatellen on vuosikymmenien ajan ollut kuuluisan ”viiden tien risteys” – piste 118. Sen kautta kulkee kangastie Kuninkaanlähteeltä kasarmialueelle sekä yhdystiet keskustasta Taulunkylään ja Vihunkylään. Keski-Suomen sotilasläänin vuoden 1939 talvikertausharjoitusten päätyttyä arvioi sotilasläänin komentaja Kankaanpään maasto-oloja talvella suorastaan loistaviksi. Hänen mukaansa maanomistajille tarkoitettujen vahingonkorvausmäärärahojen turvin harjoituksia voitiin järjestää alueella missä vain. Sen sijaan kesäaikana törmättiin harjoitusalueiden ahtaudesta johtuneisiin haittoihin. Kesäkuussa Kertausharjoituskeskuksen komendantti jätti puolustusministeriölle selvityksen puolustuslaitoksen ja yksityisten maanomistajien maiden käytöstä harjoituksissa. Alue, jossa jatkuvasti esiintyi kahnauksia maanomistajien kanssa, oli Taulun kylään kuuluva osa Hämeenkankaalla. Harjoitusalueen raja oli vuodesta 1938 lähtien ollut selvästi merkitty ja selvityksen mukaan Taulun kylän alueilla oli pidetty harjoituksia ainoastaan upseerien harjoituskausina. Hän esitti edelleen, että harjoituskeskuksen toiminnan aloittamisesta alkaen oli Taulun kyläläisten suhtautuminen ”erottunut räikeästi” Taulun kylän lähinaapurin Vihunkylän ja Vihunsaaren kylän asukkaiden suhtautumisesta, vaikka jälkimmäisten kylien alueilla oli jouduttu harjoittelemaan huomattavasti enemmän. Aiheutettujen vahinkojen arvioinnin oli vuodesta 1936 lähtien aina suorittanut lain määräämä arviointilautakunta, jonka päätöksiin tyytymättömille oli ilmoitettu valitusaika ja tapa.41 Kankaanpään harjoituskeskukseen perustettiin 3.10.1939 Sotakoulukeskus, viralliselta nimeltään Koulutuskeskus, joka aloitti varsinaisen toimintansa 5.11.1939. Henkilökunta

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941 alkoi saapua Niinisaloon 1.11.1939 alkaen ja jo pari päivää myöhemmin oli Koulutuskeskukseen koulutukseen tulleitten reserviupseerien ja –aliupseerien määrä noussut niin suureksi, että heistä voitiin muodostaa Upseeripataljoona ja Aliupseeripataljoona. Upseeripataljoona jakaantui kuuteen Upseerikomppaniaan ja Aliupseeripataljoona seitsemään Aliupseerikomppaniaan. Aliupseereja tuli nopeasti lisää niin että pian voitiin perustaa vielä toinen Aliupseeripataljoona.

Koulutuskeskuksen vahvuus oli suurimmillaan 11.11.1939, jolloin paikalla oli 627 upseeria ja 2248 aliupseeria.

Keskus tukeutui huollollisesti Kankaanpään harjoituskeskukseen, joten majoitus, muonitus, saunominen ja sairaiden hoito voitiin järjestää tyydyttävästi. Varustilanne oli heikko. Tämä ilmenee 3.11.1939 annetussa huoltokäskyssä. Siinä todetaan muun muas-

sa arvomerkkien puute ja käsketään ”niiden aktiivi- sekä reserviupseerien, joilla ei ole virkapukua arvomerkintöineen ompelemaan musta kaluunanauha kesä- tai kenttäpuseron ensimmäisen ja toisen napin väliin kuvassa esitetyllä tavalla. Kaluunanauha ja ompelutarvikkeita jaetaan KHK:n toimesta. Reservialiupseereilla tulee olla vahvistetut arvomerkit.” Koulutuskeskus lopetti toimintansa tässä muodossa 11.12.1939, sillä 7.12. annetulla käskyllä oli aikaisemmin kotiutettu T-joukkojen henkilöstö ja ylimääräinen reservi kutsuttu jälleen palvelukseen ja Koulutuskeskuksessa koulutettavana olevat upseerit ja aliupseerit siirrettiin näihin joukkoihin esimies- ja kouluttajatehtäviin. Tyhjentyneisiin tiloihin tuli joulukuun alussa Reserviupseerikoulu ja myöhemmin samassa kuussa Kadettikoulu.42

67

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941

Reserviupseerikoulu RUK:n muutto Niinisaloon Suunnitelma upseerikoulutuksesta sodan aikana päivättiin Päämajan koulutusosastossa 4.11.1939. Sen mukaan upseerien peruskoulutus keskitettiin Niinisaloon perustettavaan Sotakoulukeskukseen, jonka rungon muodostaa Reserviupseerikoulu. Kurssien vahvuudeksi suunniteltiin 600 oppilasta, joista 70 % jalkaväestä. Kurssiaika olisi noin kolme kuukautta ja kurssilla tultaisiin noudattamaan Reserviupseerikoulun voimassa olevaa ohjelmaa jonkin verran supistettuna. Reserviupseerikurssille oppilaiksi suunniteltiin komennettaviksi rintamalla kunnostautuneita ja upseeriksi sopivia aliupseereita, joilla tuli olla vähintään kahden kuukauden rintamakokemus. Koulusivistykseksi edellytettiin keskikoulun oppimäärän suoritus. Kurssin jälkeen oppilaat ylennettäisiin reserviupseereiksi ja heidät tultaisiin siirtämään täydennysjoukkoihin ja edelleen rintamalle.43 Neuvostoliiton aloittaessa 31.11.1939 sodan Suomea vastaan oli tehtävä nopeita päätöksiä ja samana päivänä annettiinkin käsky Reserviupseerikoulun siirtämisestä Kankaanpään harjoituskeskukseen Niinisaloon. Haminasta lähtö tapahtui 1.12. iltamyöhällä ja kuljetusjuna saapui Niinisaloon 2.12. kierrettyään matkalla Kontiomäen kautta. 43. reserviupseerikurssi päättyi 21.12.1939 ja kurssin hyväksytysti suorittaneet 366 oppilasta ylennettiin seuraavana päivänä reservivänrikeiksi.

Heidät komennettiin kurssin päätyttyä Kotijoukkojen esikunnan määräämiin joukko-osastoihin.44 Reserviupseerikoululle tuli sodan aika merkitsemään, paitsi ”evakkoretkeä” perinteelli68

seksi tulleesta Haminasta, hyvin voimakasta toiminnan laajentumista, koulutuksen tahdin tiukkenemista ja opetusohjelman jatkuvaa muuttelemista vaihtelevien kurssiaikojen mukaan. Vaikka ohjelmaa jouduttiinkin eräissä vaiheissa supistamaan ajallisesti alle puoleen normaalista, voitiin tietty jatkuvuus säilyttää, sillä työskentelyä olivat ohjaamassa ja sen perussävyä muovaamassa pitkäaikaiset säännöllisten kurssien kokemukset. Samaan aikaan kun useimmat muut sotakoulumme keskeyttivät toimintansa, lisäsi RUK sen jopa nelinkertaiseksi. Myös Kadettikoulu siirtyi Niinisaloon, ja molemmista kouluista muodostettiin Sotakoulukeskus, jonka päällikkönä toimi 24. päivään tammikuuta kadettikomppanian rauhanajan päällikkö, majuri A.K. Pihlajamaa, ja siitä alkaen eversti V. Kauppila. Kadettikoulun kurssi päättyi vuoden vaihteessa, ja siitä alkaen Sotakoulukeskus oli käytännössä sama kuin RUK. Joitain erikois- ja tilapäiskursseja järjestettiin Sotakoulukeskuksessa RUK:n lisäksi. Eversti Kauppila, joka jo vuosina 1928 – 1933 oli ollut RUK:n johtajana ja silloin perusteellisesti syventynyt reserviupseerikasvatuksessa huomioonotettaviin kysymyksiin, toimi koulun johtajana koko sotien ajan, siis yhteensä 18 kurssilla. Koulutukselle, jonka ulkoiset olosuhteet muuttuivat useaan otteeseen, oli erittäin suureksi hyödyksi, että sitä johtamassa oli siihen jo rauhan oloissa perehtynyt sotilas. Eversti Kauppila ja hänen kokeneisuutensa tuli edustamaan jatkuvuutta muuten alituisesti vaihtuvan opettajakunnan keskuudessa.45 Johtajan lähimpinä miehinä olivat: koulutusupseerina majuri K. Kainuvaara, pataljoonan komentajana kapteeni L. Olanterä, patteriston komentajana kapteeni S. Jansson,

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941 viestiosaston johtajana kapteeni A. Karkaus ja pioneeriosaston johtajana luutnantti V. Komsi. Opettajakunnan vahvuus nousi oppilaskunnan mukana, mutta sen laatu laski aluksi sikäli, että aktiiviupseereita ei yleensä joukkueenjohtajiksi liiennyt eikä alkuvaiheessa reservinupseereilla ollut vielä tarvittavaa kokemusta. Opetukselle asetettavat vaatimukset sitä vastoin kiristyivät melkoisesti. Upseeripuute joukoissa oli suuri ja täydennyksellä oli kiire. Siksi piti kurssiaika lyhentää lähes puoleen entisestä. Teoreettinen opetus, ”sotilaallinen sivistys”, supistettiin mahdollisimman vähiin, ja toisten aselajien tuntemuksesta täytyi tinkiä. Opetuksessa keskityttiin pääasiassa käytännölliseen taistelu- ja johtajakoulutukseen kunkin linjan oman päätaktiikan kohdalla. Neljän kuukauden ohjelman tavoitteet pyrittiin saavuttamaan kahdessa ja puolessa kuukaudessa. Taistelukoulutuksen tehoa lisäsi oppilaiden kokeneisuus. He tunsivat rintamaolosuhteet jopa paremmin kuin useat kouluttajat. Mutta Talvisodan henkeen ei kuulunut arvovallasta kiisteleminen. ”Kuinkas se siellä tehtiin?”, saattoi edelliseltä kurssilta oleva reservivänrikki – joukkueenvarajohtaja – tiedustella oppilaalta. Ja niin hänkin oppi opettaessaan.46 Niinisalossa koulutettu nuori upseeristo toimi jatkosodassa pääasiassa joukkueenjohtajatasoisissa tehtävissä. He täyttivät velvollisuutensa joukkojensa edessä loppuun saakka. Tästä todisteena ovat tunnusluvut RUK:n muistopaadessa kasarmialueella: yli 16 000 upseerista lähes 2 200 kaatui ja yli 8 700 haavoittui. Isänmaan ja kansakunnan itsenäisyyden ja vapauden puolesta annettu uhri oli raskas.47 Kurssit 44 ja 45 Niinisalossa Reserviupseerikoulun toiminta

laajeni sotien aikana merkittävästi. Upseerien puutetta ja täydennystarvetta ilmeni jo Talvisodan alkuvaiheessa ja sen vuoksi aloitettiinkin Reserviupseerikoulussa uusi kurssi jo 2.1.1940. Alkamispäivä ajoittui ajankohtaan, joka oli ollut voimassa ja vuodesta 1935 lähtien, mutta alkava kurssi tuli koostumukseltaan täydellisesti poikkeamaan aikaisemmista kursseista. Sen vahvuus oli 1474 oppilasta.

Osa heistä oli normaalisti komennusvuorossa olevia varusmiehiä, mutta suurin osa oli reserviläisiä vanhimpiin ikäluokkiin saakka.

Joukossa oli korkeankin opillisen sivistyksen saaneita, jotka jostakin syystä eivät olleet aikaisemmin tulleet RUK:uun komennetuiksi ja sellaisia, joiden opillinen sivistys ei rauhan aikana edellyttänyt reserviupseerikoulutusta, mutta jotka YH:n aikana ja sodassa olivat osoittaneet kelpoisuutensa johtajiksi. Joukko oli siten kirjava koulutukseltaan, ikärakenteeltaan ja myöskin pukeutumiseltaan. Sille oli kuitenkin yhteistä, että kaikilla oli jo kokemusta sodasta ja näkemyksiä upseerin asemasta joukon johtajana tositilanteessa.48 Kurssi järjestettiin pataljoonaksi, jossa oli kolme kivääri- ja yksi raskas komppania, patteristoksi, jossa oli aluksi kaksi ja 20.1. alkaen neljä patteria sekä erillisiksi viesti- ja pioneeriosastoiksi. Pioneeriosasto siirrettiin jo tammikuun aikana Korialle ja pioneeriupseerien koulutus tuli jatkossakin tapahtumaan siellä. Upseeritäydennyksellä oli kiire ja se pakotti lyhentämään kurssiajan lähes puoleen entisestä. Teoreettinen opetus supistettiin mahdollisimman vähiin ja opetuksessa keskityttiin pääasiassa käytännölliseen taistelu- ja johtajakoulutukseen kunkin linjan oman taktiikan mukaisesti.

Oppilaat omasivat käytännön kokemusta ja se oli omiaan edistämään koulutustavoitteiden saavuttamista. ”Talvisodan hengen” mukaisesti yrittämisen halu oli voimakas.

69

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941

Kuva 10. Puhelinjohdon vetoa harjoitellaan Niinisalossa kuuluisan ”Linnunlaulu”-kahvilan edustalla. Eero Virolainen seisoo vasemmalla jo upseeriksi korotettuna niin kuin olan yli kulkeva ”rähinäremmi” todistaa. Kuvalähde Maristo – Kaskimies 1941, 235.

Sisäjärjestyksestä oli tingittävä, sillä tilat eivät sallineet sen pikkutarkkaa toteuttamista. Oppilaat joutuivat esiintymään koko kurssiajan pukumalleiltaan kirjavissa varusteissa – samoissa, mitkä heillä oli ollut kouluun tullessaan. 44. kurssin, todellisen ”sotakurssin,” jalkaväkilinjojen oppilaat lopettivat opintonsa 8.3. ja suurin osa heistä komennettiin koulutuskeskuksiin kouluttajiksi. Uusia joukkoja oli saatava koulutuskeskuksista rintamalle ja valmistuneet upseerit tulivat toimimaan niissä joukkueenjohtajina. Opiskelua erikoislinjoilla jat70

kettiin vielä kahden viikon ajan, joten kurssi kesti niiden osalta yksitoista viikkoa.49 Jo Talvisodan alkuvaiheet osoittivat armeijamme eräänä suurena heikkoutena olevan sen vähäisen tulivoiman. Tykistön vahvuutta pyrittiin kaikin keinoin lisäämään ja siihen liittyi myöskin tykistölinjan rinnakkaiskurssin aloittaminen 20.1.1940. Alkuaan oli patteristossa kaksi koulutuspatteria ja nyt perustettiin lisää kaksi. Näiden myöhempien kurssin aloittaneiden patterien osalta koulutus jatkui 10.4. saakka kestettyään Päämajan nimen-

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941 omaisen käskyn mukaisesti kaksitoista viikkoa. Tälle kurssille Eero Virolainen osallistui sekä Patterin koulutusaliupseerina että oppilaana.50 Helmikuun 5. päivänä aloitettiin 45. kurssi 44. kurssin ollessa vielä käynnissä. Kurssin vahvuus oli 1000 oppilasta, joten RUK:n koko oppilasvahvuus oli tällöin noin 2500. Reserviupseerikoulun kokoonpano tuli 45. kurssin alkaessa olemaan seuraava: Sotakoulukeskuksen ja samalla RUK:n johtaja, esikunta, jossa yhteensä 16 upseeria, I Pataljoona jossa 3 kiväärikomppaniaa à 4 joukkuetta, Raskaskomppania, jossa 2 – 3 konekiväärijoukkuetta, 2 kranaatinheitinjoukkuetta sekä panssarintorjuntajoukkue. Pataljoonassa kouluttajina oli noin 40 upseeria ja upseerikokelasta, joukkueenjohtajat olivat joko reservivänrikkejä tai upseerikokelaita. II Pataljoona, koostumukseltaan kuten I Pataljoona. Patteristo 2 – 4 patteria ja ilmatorjuntapatteri, patteriston kouluttajavahvuus oli noin 25 upseeria ja upseerikokelasta. Viestilinja jossa 2 komppaniaa à 3 – 4 joukkuetta, linjan kouluttajavahvuus oli noin 8 upseeria ja upseerikokelasta.51

akateemisista arvoista kansakoulukurssiin ja ikäero nuorimman ja vanhimman välillä oli noin 30 vuotta keski-iän ollessa lähellä 30 vuotta. Kurssi kesti kaksitoista viikkoa, eikä sen ohjelmasta annettu ylemmältä taholta mitään erityismääräyksiä. Päämajan säännöllisesti lähettämät taktilliset tiedot vihollisesta ja omia sotakokemuksia sisältö pyrittiin välittömästi ottamaan huomioon koulutuksessa.

Ohjelmaan sisältyi muun muassa erätaitojen opettaminen ja tällöin selvitettiin suksikelkan ja purilaiden valmistaminen sekä annettiin eräitä ruokien valmistusohjeita. Koulu sai opetuksessa käytettäväksi pienen venäjän kielen oppivihon, joka sisälsi joukon rintamaoloissa kyseeseen tulevia lauseita.

Kurssin oppilaat eivät ehtineet enää rintamalle, sillä Talvisota päättyi kurssin puolivälin tienoilla.52

RUK:n kouluttajien kokonaismäärä oli tällöin noin 150, mihin määrään tuli lisäksi varastojen ja kaluston hoito- ja huoltohenkilöstö, joka myös osallistui opetustehtäviin. Kurssin oppilasaines oli edellisen kurssin kaltainen.

Se koostui reserviläisistä, varusmiesikäluokista ja nuorista vapaaehtoisista. Kurssille komentamisen edellytyksenä on suoritettu keskikoulututkinto ja aliupseerin arvo, mutta ”muutkin voivat tulla kysymykseen”. Noin 40 % kurssin oppilaista oli komennettu kurssille koulutuskeskuksista, suojeluskuntapiireistä ja tällöin kotiseudulla muodostettavina ja koulutettavina olleista 21. ja 23.Divisioonasta.

Pääosa oppilaista oli jo ollut mukana sodassa.

Suoritetut opinnot vaihtelivat korkeimmista 71

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941

Kuva 11. Alkuperäinen kuvateksti: ”Patteriston reservinupseerit” on kirjasta Rahikainen & al. 1940, ”Lukijalle”-sivu. Itse kuvan olen sen paremman laadun takia ottanut isäni arkistosta, EVA.

Kuva 12. RUK:n kurssi 44 oli ensimmäinen ”I Sotakurssi”. Isäni jäämistössä on myös kurssin 46 merkki. Sen taakse on kaiverrettu omiste ”Res.vänr. E.Virolainen III/I ptri:lta”. EVA. 72

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941

Kuva 13. Eero Virolaisen todistus on arvioitu arvosanalla kiitettävä. EVA. 73

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941

Kuva 14. Uusi reservin vänrikki Eero Virolainen 12.4.1940 kuvattuna. MVA. 74

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941

K api t u l an t is ta

reservin vänrikik si

Oppilas ja kouluttaja Eero Virolainen kirjoitti 20.2.1940 Sotakoulutuskeskuksesta Niinisalosta sisarelleen Helkalle Viipuriin: Parhain Siso! Kiitos paketista, oli oikein mukava saada paketti, sain samalla kerralla Hennaltakin, joten se olikin paketti rikas päivä. Täällä minä ryskin edelleenkin, olen jo alistunut kohtalooni joka heitti minut tänne, luultavasti minulle on sallimus vielä järjestänyt jonkun tehtävän koska se heitti tänne evakuoitujen pariin.53 Isäni oli kuukautta aikaisemmin 20.1.1940 siirretty rintamalta Sotakoulukeskukseen ja

määrätty tykistöpatterin koulutusaliupseeriksi. Samalla hänet oli komennettu oman toimen ohella oppilaaksi RUK:n 44. kurssille joka alkoi 20.1.1940 ja päättyi 10.4.1940.

Kurssin päätyttyä hänet ylennettiin 12.4.1940 reservin vänrikiksi ja määrättiin koulutusupseeriksi Reserviupseerikouluun, ansioluettelon mukaan 1.Ptri/SKoul.K:n nuor.upseeriksi (viestikoulutt.) Toimenkuva lienee ollut käytännössä sama kuin ennen upseeriksi ylennystä.54 Olisiko kirjeen katkelma tulkittavissa niin ettei isäni pitänyt siirrostaan rintamalta Niinisaloon? Tuskin, eteenpäin pyrkivänä hän varmaan oli halunnut Reserviupseerikouluun paitsi kouluttajaksi ennen kaikkea oppilaaksi, upseeriksi nousemisen mahdollisuus on moti-

Kuva 15. Niinisalon kylän raittia 1940-luvulla. Kuva KMA. 75

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941

Kuva 16. Talo jossa Henna ja Eero asuivat Niinisalossa ollessaan. Kuva vuodelta 1985. HVA. voinut häntä. Kuten edellä olen tässä pääluvussa kertonut, avautui tuo mahdollisuus sodan aikana myös pelkän kansakoulun käyneille mutta muutoin soveliaiksi arvioiduille miehille. Kun vuonna 1999 haastattelin isäni Helka-sisarta, en vielä tiennyt sodan aikaisesta pohjakoulutusvaatimuksen lievennyksestä ja kysyin Helkalta kuinka Eero oli voinut päästä RUK:uun:

sä jatkosodan aikana tuolloin muuttuneen asetuksen perusteella vakinaiseksi upseeriksi mikä tarkoitti parempaa palkkaa ja hänen kuoltuaan parempaa leskeneläkettä äidilleni.

Vakinainen upseerinvirka ja Akateemisen Karjalaseuran jäsenyys tulevat esille myöhemmin. Nyt palaan Niinisalon aikaan äitini muistelusta lainaamalla:

-Eero ei ollut käynyt keskikoulua?

-Ei. Se ol justii ko hän siel Niinisalos oli. Nii hänet komenneetti sinne, komennettii opettajaks… ja hän samalla suoritti sen.. ja kato ja samaha se oli niiko Akateemisee Karjalaseuraakii ni, ne ol häne omia ansioitaa joita.. minkä takia sitte.. et hyväksyttii.55

Ja talvisodasta menimme asumaan Niinisaloon, siellä oli silloin R.U.K. ja mieheni oli siellä jotain opettamassa, taisi olla radiosähkötystä. Hän kävi myös siellä sen RUKon kurssin.56

Se että Eero Virolaisesta tuli reserviupseeri mahdollisti puolestaan hänen nimittämisen76

Millainen oli Eero Virolainen näihin aikoihin fyysisesti? Hänen kantakorteissaan on Niinisalon ajalta fyysisten ominaisuuksien ohella myös muita merkintöjä: 57

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941

Kuva 17. Kuvan 16 talo elokuussa 2013. Osoite on Kiparinkatu 1 Kankaanpää. MVA. 10.4.1940 Fyysillinen kunto Hyvä Huolellisuus Eritt. hyvä Johtajataito Eritt. hyvä Taktillinen kyky Hyvä Soveliain sodanaik. sijoitus 1/V.ups. 2/ptrin pääll. Huomautuksia Kiitettävä

lut hänelle merkittävä ja tärkeä asia. Setäni muistelus nostaa samalla kuitenkin esiin muistitiedon yhden ikävän ominaisuuden, väärin muistamisen. Isäni komennus ei alkanut välirauhan aikana vaan jo ennen Talvisodan loppua:61

12.10.1940 Pituus 175 cm, paino 90 kg ja rinnan laajuus sis. [hengityksessä]109, norm.

102 ja ulos 94. Lomakkeen kohdassa ”Luettelo palvelusaikana sattuneista sairauksista…” on merkintä: RTG. lpv : 0

Välirauhan aikana Eero veljeni komennettiin Niinisaloon opettajaksi Ruk:n jolloin hän samalla suoritti oman upseerikurssinsakin ja näin hänet ylennettiin vänrikiksi.

Niinisalon kaudella isälleni myönnettiin 4 lk.vapaudenristi miekkojen kera58 ja Sodan 1939–40 muistomitali miekoilla ja soljella ”Taipale”59. Myös äidilleni Helena Virolaiselle myönnettiin Sodan 1939–40 muistomitali.60 Myös isäni veli Aatu Virolainen kirjoittaa muistelmissaan Eeron Niinisalon ajasta, se on ol-

Äitini sisaren veli Knut Koskelainen kävi Niinisalossa vanhempieni siellä olon aikana. Hän kertoo haastatteluissaan päässeensä vanhempieni mukana Niinisaloon ja käyneensä polkupyörällä katsomassa kun Eero oli kouluttajana niille nuorille upseereille. Hänestä tuli samalla vänrikki. Se oli varmaan ensimmäinen upseerikoulu … kyllä Eero setä osas.

77

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941 Eero oli vetänyt urheilukoulutusta, oppilaat pelasivat pesäpalloa, heillä oli verryttelyasut päällään. Isälläs oli vauhtia ja voimaa että siinä mielessä kaikki oli tasapainossa ja siinä ohessa hän sai upseerikoulutuksen. Knut oli päässyt Niinisalosta pyykkiä kuljettaneen kuorma-auton kyydissä Tampereelle.62 Aika Niinisalossa jäi runsaaseen vuoteen.

Jo 28.2.1941 Eero Virolainen siirrettiin Jyväskylän Suojeluskuntapiiriin, se tarkoitti uutta tehtävää ja samalla muuttoa Jämsään.63 Koti ja kotirouva Knut Koskelainen kävi vanhempieni luona Niinisalossa 12-vuotiaana poikasena. Hän kertoo saaneensa Henna-tädiltään ja Eero-sedältä pienet veitsen ja haarukan. Vanhempani olivat myös opettaneet Nuutin käyttämään niitä. Knut muistaa hyvin talon jossa Henna ja Eero olivat asuneet ja heidän asuntonsa jota hän oli pitänyt kauniina. Niinpä hän löysi talon helposti käydessään Niinisalossa elokuussa 1985. Knut otti tuolloin talosta kuvan ja lähetti sen äidilleni. Kuvan taakse hän on kirjoittanut näin: Niinisalo. Talo, jossa Henna-täti ja Eero-setä asuivat silloin kun setä kävi upseerikoulun. Kävin siellä kesällä -41. Knut.

Täti ei muista talon nimeä. Valokuva otettu 8.8.1985. Annikki ja Knut.

Knut erehtyy vuodesta, hänen on täytynyt käydä Niinisalossa kesällä 1940 koska seuraavana kesänä vanhempani asuivat jo Jämsässä.

Knut muistaa väärin myös, kun haastattelussaan sanoo Henna-tädin olleen parturityössä Niinisalossa ollessaan. Äitini itse kertoi asiasta häntä puhuttaessani näin: 64 Talvisodan jälkeen Helena ja Eero asettuivat Niinisalon varuskuntaan jossa Eero 78

toimi RUK:ssa viestikouluttajana (lähinnä kaiketi sähkötyksen opettajana) ja kävi itsekin RUK:n. Helena oli kotona.

Henkikirjojen mukaan Henna ja Eero asuivat vuoden 1941 alussa Kankaanpään Niinisalossa vuonna 1941 Saloranta-nimisellä tilalla jonka numero oli 149. Kiinteistön omistajat olivat talollinen Lauri Vihtori Salo ja hänen vaimonsa Tuovi Annikki os. Narvi. Eero ja Henna oli katsottu henkikirjassa siirtoväkeen kuuluviksi. Henkikirjassa on keskellä kirjaa paksu liite ”merkki R.U.K. Lisälehdet vuoden 1941 henkikirjaan”. En ole kyennyt hahmottamaan tämän liitteen merkitystä mutta vanhempiani ei siinä ole, heidät on katsottu siviileihin kuuluviksi tai sitten he olivat jo muuttaneet Jämsään, kun tämä henkikirjan lisäosa tehtiin. Kävin vuonna 2013 Niinisalossa ja löysin talon, jossa Eero ja Henna olivat asuneet kesällä 1940 kun Knut Koskelainen kävi heidän luonaan. Talo sijaitsi maatalon naapurissa mikä sopii hyvin henkikirjan omistajamerkintään.65 Vanhempani ovat jo elo- syyskuun vaihteessa 1940 muuttaneet uuteen paikkaan Niinisalossa, mutta ainoa lähteeni siitä on Helkan kirje Matildalle elokuun lopulla 1940. Helka oli juuri käynyt Niinisalossa ja kirjoittaa näin:66 Eero ja Henna pitivät minua oikein hyvin ja syöttivät lujasti. He muuttivat nyt asuntoa jonnekin sinne aseman taa. Siellä on kuulemma rauhallista ja siistiä, mutta on nyt hankala kun ei ole puhelinta. Siihenkin kun kerkesi jo tottua. Henna lupaili nyt ensimmäisinä päivinä tulla huonekaluja ostamaan, tuleneeko sitte.

Myös Kai Koskelainen oli tehnyt matkan Niinisaloon, kun Henna ja Eero asuivat siellä välirauhan aikana. Kai oli kaatunut Kolhos-

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941 sa oikean kätensä ”rikki”. Käsi oli paketissa kaulassa. Anselmi antoi rahaa Kaille ja lähetti Haapamäelle ostamaan paria lehmään sinne tulleilta evakoilta, lihabisnes oli vielä meneillään. Kun Kai tuli Haapamäelle ei siellä ”ollut olevinaan” evakkojunia ja niin Kai hyppäsi Porin junaan, kun muistin että täti on Niinisalossa ja meni Hennan ja Eeron luokse. Kai pilkkoi puita. Otti käsisiteen pois ja tuli parin päivän päästä kotiin.67 Yhdessä Kai ja Knut muistelivat Niinisaloon liittynyttä hupaisaa episodia: Keväällä tai alkukesästä 1940 oli Eero käymässä Kolhossa Koskelaisella. Anselmi oli ostanut Alasalmen Einarilta 12,5 kg:n mätihauen joka oli tyhjä mädistä. Hauki oli kutenut mädin ennen pyyntiä, se oli ennen kutemista ollut siten n 15 kg:n kala. Kala oli liian iso syötäväksi ja Sofia-äiti pisti sen katajatynnyriin suolaan n. 6 – 7 cm:n pituisiksi katkaistuna paloina.

Kun Eero lähti takaisin Niinisaloon, antoi Sohvi hänelle vietäväksi tätä suolakalaa. Eero oli tarjonnut kalaa kavereilleen. Joku ei ollut uskonut, että niin suuri kala voi olla hauki ja lyötiin veto. Eero oli kirjoittanut Anselmille, että äkkiä todisteet tänne Niinisaloon. Kalan pää oli tallessa keitettynä ja kuivattuna. Pihassa oli vesimonttu, jossa se oli. Knut muistaa kalan painaneen 11,5 kg.68 Olen yrittänyt selvittää toimiko äitini Kankaanpään lotissa Niinisalossa asuessaan. Lähtökohtanani on ollut isäni elokuussa 1942 sisarelleen Helkalle lähettämä kenttäpostikortti jossa hän kirjoittaa näin: R.H. Kirjoitin Sinulle kerran kirjeen mutta et taitanut saada. Se Hennan mitali on sieltä Kankaanpään lotilta häipynyt jos saat sen jotenkin järjestymään niin olisi hyvä.

Rouva Salo oli käynyt sitä sieltä tavoittamassa. Kirjoitan nyt vielä sinne.

Oletin kortin perusteella äitini kuuluneen paikalliseen lottajärjestöön ja saaneen sieltä jonkin lottamitalin. Kun 27.8.2013 kävin Kankaanpäässä, etsin sekä Kankaanpään kaupungin että seurakunnan arkistoista tietoja lotista. Kaupungin arkistossa ei ole heistä mitään, seurakunnasta löytyi Tyyne Söderströmin tallettama arkisto lotista, mutta sen rajavuodet ovat liian varhaiset, aineisto on vuosilta 1920 – 1936 jolloin äitini ei vielä asunut Kankaanpään Niinisalossa. Kävin myös Kankaanpään museossa, jonka arkistossa on paljon lottakuvia mutta äitiäni ei niistäkään löytynyt. Häntä ei löytynyt myöskään museon arkistossa säilytettävästä paikallisen lottajärjestön henkilökorttiluettelosta, joka tosin ei välttämättä ole täydellinen. On hyvin mahdollista, että mitali josta isäni kirjoittaa, ei ole mikään lottamitali vaan äidilleni myönnetty Talvisodan muistomitali. Se on ehkä toimitettu Kankaanpään lottien kautta. Mielenkiintoista on, että mitalia ”sieltä tavoittamassa käyneellä” rouvalla oli sama sukunimi kuin vanhempieni talon omistaneella maanviljelijäpariskunnalla. Kyseessä voi hyvin olla juuri sama rouva, vanhempieni tuolloinen naapuri?69 En ole löytänyt mitään näyttöä siitä, että äitini joka jo Viipurissa oli mukana lottatyössä ja sitten Talvisodassa lottana sotasairaalassa, olisi jatkanut Kankaanpäässä lottana. Ehkä hän on ansaitusti vain levännyt Talvisodan rankasta ajasta kotona menemättä sen paremmin parturityöhön kuin mihinkään harrastustoimiinkaan. Edellä olen kertonut, että äitini vapautui sotasairaalasta vasta pari kuukautta Talvisodan päättymisen jälkeen 17.5.1940. Lottakomennus oli paitsi raskas myös pitkä. Varmaan Henna on sodan loputtua kuitenkin päässyt sairaalasta lomille ennen sieltä vapautumistaan. Isäni kirjoitti Niinisalosta jo helmikuun lopulla Helka-siskolleen näin:70 79

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941 Olen odotellut Hennaa tänne lomalle mutta ei ole kuulunut, lienee ollut näinä aikoina kiireitä. Olisihan se hauska tavata häntäkin ja kaikkia muitakin omaisia, mutta eihän se käy nykyisin joten sellaiset kun ikävöimiset on unohdettava.

Suvun säilyneitten kirjeitten perusteella näyttää vanhempieni Niinisalon kodissa käyneen paljon muitakin vieraita kuin edellä esille tulleet Helka sekä Kai ja Knut Koskelainen.

Kaikista vierailuista ei varmaankaan ole säilynyt haltuuni tulleita tietoja, tässä ne jotka ovat säilyneet: Anna kirjoittaa Kuopiosta 30.6.1940 aikovansa käydä Niinisalossa, Matilda Helkalle 10.11.1940 että Juhani Sipiläinen kuuluu olevan Eeron ja Hennan luona ja Matilda sisarelleen Katriinalle 26.12.1940 että Yrjö on nyt ollut pari viikkoa Eeron ja Hennan luona kun pääsi asevelvollisesta pois.71 Juhani oli syntynyt 14.10.1935 ja oli siten vasta viisivuotias Matildan kirjeen aikana.

Mielenkiintoista olisi tietää miksi hän ei ollut äitinsä hoivissa ja kuinka kauan hän oli vanhempieni hoidettavana. Juhanin isä Pauli eli käytännössä jo uudessa parisuhteessa vaikka virallista avioeroa Juhanin äidin Hiljan kanssa ei vielä ollut. Uudesta suhteesta Dagmar Turtian kanssa oli syntynyt Heimoksi kastettu poika 16.5.1939.72 Yksi syy siihen miksi vanhempieni luona näyttää käyneen runsaasti vieraita ja jotkut heistä viipyneen pitkään, oli heidän helpottunut taloudellinen tilanteensa. Heidän oli mahdollista ottaa vastaan vieraita. Helka Huttunen kertoi siitä häntä haastatellessani seuraavasti:73 Elämä vei Viipurista Niinisalon kautta Jämsään. Eero oli välirauhan aikana Niinisalossa yhtaikaa sekä kouluttajana että 80

oppilaana. Sieltä meni Jämsään. Kun ei ollut vaatteita eikä mitään ”kaik jäi Viipurii” niin olihan se vaikeaa mutta olihan se toisaalta jo helpottunut. Sisarusten elatusapu oli päättynyt, kun Helka ja Yrjö olivat muuttaneet pois. Sekä Henna että Eero olivat töissä eikä lapsia ollut.

Niinisalon kauteen osui vanhempieni kymmenvuotishääpäivä. He olivat kihlautuneet 20.4.1930 ja avioituneet 14.9.1930. Asiaa on juhlittu korviketta juomalla todistaa isäni kirjoittama ja hänen arkistossaan säilynyt kronikkalaulelma:74 Kun kulkeneet yhdessä 10 vuotta me käsi kädessä oomme ei lauluni tämä lienekään suotta kun ” juhlakorviketta” juomme.

Yhdessä kuljettu tyynet ja tuulet ja toivottu rauhaisaa rantaa.

Vielähän, vieläkin ääneni kuulet ja edelleen tahdon suo kantaa ”Ei elomme tääl yli kukkien kulje senkin jo saanehet tuta Eikä meitäkään onnetar syliinsä sulje kuin hetkeks, mut toivoa silti on lupa Lyhyet ne vuodet jotk jäljelle jäivät ne onnen täysiä ovat Poistakoon Luoja eestämme varjon häivät sekä kohtalon ”kourat” kovat Matildan sairaus Muistan äitini kertoneen, että isäni äiti Matilda Virolainen sairasti suun alueen syöpää, joka sitten johti hänen varhaiseen kuolemaansa. Matilda menetti sairauden edetessä puhekykynsä ja ilmaisi sen jälkeen itseään kir-

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941 joittamalla viestejä paperille. Helka vahvisti häntä haastatellessani äitini kertomuksen: Matildan sairaus oli kielisyöpä, hän menetti puhekykynsä, puheesta ei saanut selvää. Hallussani olevissa suvun kirjeissä ja korteissa Matildan sairaus tulee näkyviin vanhempieni Niinisalon kauden aikana, ensimmäinen kirje, jossa siitä kerrotaan, on Matildan kirje Helkalle 22.8.1940. Otteita kirjeestä:75 …Kävin maanantaina täällä lääkärillä ja hän määräsi minut suuni tähden sairashuoneelle mitä pikemmin. Olin ehtinyt jo ostaa lipun Jämsään ja kun oli pakettikin sinne vietäväksi niin menin ja olin kaksi päivää. Nyt täytyy mennä ottamaan siirtohuollosta lappu jolla pääsen sairaalaan.

23/8 Olin yötä täällä P-laitumen kirkolla Hennan tädillä. Kävin ottamassa Huollosta lipun sairaalaa varten ja kaksi matkaa varten, toinen autolla Urjalaan, toinen junalla Turkuun. Jämsän matkalla ja lääkärillä menivät rahani niin että jäi vain yksi kymppi mutta onhan sairaalassa täysihoito. Huomenna lauantaina 24.8 menen Turkuun ja ottanevat heti sairaalaan. Ehdin siis nähdä Turunkin ennen kuolemaani. Se olisi kenties jäänyt näkemättä… Jos minä kuolen ja tulet Hyvätiltä ottamaan tavaroitani niin vinttikamarissa on sängyssä täkki 2 tyynyä ja 2 lakanaa. Sängyn alla on suuri pahviloota jossa on pyykkini. Siellä on myös 2 pientä matkalaukkua jossa on tavaroitani.

Seinälle jäi Muolaan kirkon kuva. Pulpetissa sängyn vieressä on myös kirjeitä, valokuvia y.m. Suuri valkonen pesuvati on myös minun. Kuivattuja mustikoita on vähän hyllyn päällä jonka kupeessa verhon alla on musta sekä tumma arkihameeni. Sitten on vielä eri paikassa vintisä pahviloota jossa on 4 juomalasia ja pieni kahvipannu sekä vähän likapyykkiä jotka lähtiessä heitin

Kuva 18. Matilda Virolainen 2.1.1941. HVA. päältäni. Siellä on myös pukupussissa minun talvipalttooni Yrjön ”sankariliivien” kanssa. Kysy niitä Saara neidiltä. En kyllä vielä luule kuolevani mutta eihän sitä tiedä koska elämä loppuu vielä vähemmän silloin kun kiireemmän kautta komennetaan sairashuoneelle. Vahvelaisen emäntä lupasi soittaa Sinulle.

Viikkoa myöhemmässä postikortissa Helkalle kertoo Matilda lähteneensä Turusta Helsinkiin hoitolaan, jossa jo annetaan hoitoa.

Matilda oli Turussa ollut kaiketi Yliopistollisessa keskussairaalassa, koska kertoo hänelle jääneen junaa odotellessaan aikaa käydä kat81

NIINISALO 20.1.1940 – 1.3.1941 somassa Porthanin patsasta ja Tuomiokirkkoa, joka korjauksen takia oli ollut avoinna.

Helkan vastaa kortilla Matildan edelliseen viestiin, tieto sairaudesta vaikuttaa olleen Helkalle uusi: Oli se ja nyt juttu tämä teidän sairautenne. Kaikki yhdellä kertaa, mutta sittenpähän ovat taas kaikki ohitse. Syyskuun lopulla Anna lähettää Kuopiosta Helkalle rahaa Helsinkiin, jotta Matilda voi ostaa lääkettä.

Lapset ovat tuona aikana muutoinkin auttaneet ilmeisen vähissä rahavaroissa ollutta äitiään.76 Annan kirjeestä 29.10.1940 näkyy että Matilda on päässyt pois sairaalasta, mutta ei sitä milloin hän on päässyt pois. Matildaa on tutkittu uudestaan sairaalassa vuoden lopulla, hän kirjoittaa sisarelleen Katrille, että minun täytyy mennä Helsinkiin joulukuussa katsottamaan, täytyykö vielä ”valottaa” vai onko täysin parantunut. Ei tuo nyt ainakaan vaivaa.

Sairaus näyttää kuitenkin edenneen, Matilda kertoo väsymyksestään Helsingistä lähettämässään kirjeessä 16.12.1940:77 Täällä sitä ollaan. Tänään jo antoivat hoitoa. Se oli nimeltään ”kuuma” hoitoa, valottamista sekin mutta siinä täytyi olla 1 ½ tuntia. …osoite Helsinki Kalmistonkatu 5 Suomen huollon Yleis-sairaala. … Olen niin väsynytkin etten viitsi edes lähteä Antin asuntoon vaan olen tyytyväinen kun saan olla sängyssä.

Hoito sairaalassa on kestänyt joulun yli. Tapaninpäivänä 1940 Matilda kirjoittaa Helsingistä Katri-siskolleen, että hänen vaivansa toistui uudelleen ja jättivät taas tänne hoitoa saamaan. Nyt hoitavat radium säteillä, syksyllä röntgenillä. 78 Katriina kirjoittaa sisarelleen helmikuun 1941 alussa ja tarkoittaa ehkä lohduttaa Matildaa ja valaa häneen tulevaisuu82

denuskoa erikoisella unikuvauksellaan jossa kuolema on monella tapaa vahvasti läsnä:79 … Kyllä se välistä näyttää niin kuin Jumala heittäisi meitä huijalasta heijalaan, mutta kun mennyttä aikaa katsomme niin se on ollut täynnä armoa. … Viimeyönä kun näin unta että Kirkkorannan kodin järjestyksessä määräsimme toisillemme vuoroviikot: Hilja, Sinä ja minä. Ja sitte laastiin sitä kuusenhavu luudilla. Jos olisi pesty niin se olisi ollut kuoleman unta, mutta laastiin vaan. … Juho on niin hutera että sitä ei mitenkään uskoisi hänen jaksavan elää kevääseen asti. Minä olen tähän asti melkosen hyvin jaksanut hoitaa pienen taloutemme, katsoa välillä papin lasta ja lämmittää yläkerrassa 2 toisinaan 3 huonetta. Yhteen aikaan 4:kin. Puutkin olen kantanut monen kymmenen metrin päästä ja 29 porrasta pihalta ylös asti. … Kun tulin äsken ylös portaita kiehuva kahvikasari käsissä, huokasin: Kun ei enää tarvitsisi tulla alas kun niin väsyttää, mutta samassa muistin: jos tänne ylös kuolen ei ruumista saa muuten alas kuin päälaelleen puottamalla.

Matildan evakkomatka oli keväällä 1940 päätynyt Punkalaitumelle. Sairaudestaan huolimatta hän jaksoi matkustaa ja käydä tapaamassa lapsiaan. Toukokuun lopulla hän on käynyt Martan luona Hattulassa ja jatkanut sieltä Helkan luokse Poriin. Elokuussa kun hän jo tiesi sairastuneensa, hän kävi tapaamassa Toinin perhettä Jämsässä ja Aatun perhettä Helsingissä sairaalaan mennessään, lokakuussa hän oli jälleen Martan luona viikon verran. Sairaalasta vuoden 1941 alussa päästyään Matilda asettui Helsinkiin tyttärensä Helkan luokse.8

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Jokilaakson

pi tä jä

Suurten talojen seutukunta Kun vanhempani muuttivat Niinisalosta Jämsään kevättalvella 1941, oli se noin kahdeksan tuhannen asukkaan maatalousvaltainen pitäjä. Viitisentoista vuotta aiemmin oli siitä erotettu Koskenpää ja Jämsänkoski omiksi pitäjikseen. Jämsän maatilat olivat metsävaltaisia, niitten pinta-alasta vain 12 % oli peltoa, niittyä ja laiduntakin oli yhteensä vain nelisen prosenttia. Peltoja käytettiin ensisijaisesti rehun tuottamiseen, raha maatalouteen tuli metsistä ja karjasta. Maatiloista valtaosa oli

pieniä; vuosien 1929–30 maataloustiedustelun mukaan 80 % taloista omisti enintään kymmenen hehtaaria maata ja yli 25 hehtaarin tiloja Jämsän lähes 900 maatilasta oli viitisen prosenttia. Vuosisadan alun torppariuudistus näkyi Jämsässä paitsi pienten tilojen suurena osuutena myös siinä, että ennen uudistusta enemmistönä olleita vuokraviljelmiä oli tiloista enää alle 10 %.81 Oman erityisen leimansa Jämsälle antoivat kartanoiksi kutsutut suurtilat, joista monet olivat keskeisellä paikalla Jämsän jokivarressa. Torppariuudistuksen jälkeen pinta-alal-

Kuva 19. Jämsän keskustaa 1900-luvun puolivälissä. Joen rannassa näkyy vielä tuolloin tärkeä laivalaituri, vasemmassa reunassa suuri Kansallistalo ja keskellä kuvaa liiketalo jossa oli mm Kantosen parturiliike, äitini sodan jälkeinen työpaikka. Esko ja Artturi Andelinin valokuvakokoelma. VJäM. 83

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 20. ”Häkäpöttöjen” hoitaminen oli näyttävää työtä. Muistiini Jämsän ajaltani on jäänyt kuvan kaltainen tapahtuma kotitalomme vieritse kulkeneelta tieltä, vaikka olen tapahtuman nähdessäni vasta muutaman vuoden ikäinen. Kuva: Kuusisto 1989, 512. taan suurin tila oli 2.700 hehtaarin Könkkölä, suuruusjärjestyksessä seuraavina tulivat Auvila, Hinkkala, kunnan maatila ja Vitikkala, kaikki yli 1.000 ha tiloja. Yli 500 ha tiloja oli neljä, niistä yhtenä Taurila, joka oli isäni elämään hänen Jämsän aikanaan liittyneitten Palmrothien omistama. Jämsäläisten maatilojen peltojen suhteellinen pienuus näkyy myös suurtilojen maaomistuksissa; Könkkölän maista vain kolme prosenttia eli 91 ha oli peltoa ja eniten peltoa omistavan Auvilankin kokonaispinta-alasta 1680 hehtaarista vain 144 ha eli alle 10 prosenttia oli viljelysmaata.82 84

Teollisuuden osuus Jämsän elinkeinoista oli Jämsänkosken tehdasyhteisön itsenäistymisen jälkeen lähes olematon. Teollisia yrityksiä oli vähän ja ne olivat pieniä, Kun 1930-luvun lama iski Jämsään vielä poikkeuksellisen pahasti, niin vuonna 1933 Jämsässä oli vain viisi teollisuusyritystä ja niitten palveluksessa 24 työntekijää. Eeron ja Hennan muuttaessa Jämsään oli siellä sentään jo alkanut laman jälkeen uusi nousu, pitäjässä oli kymmenen teollisuuslaitosta, jotka työllistivät yhteensä 145 ihmistä. Uudet yritykset olivat ensi sijassa sivukyliin sijoittuvia puunjalostus- ja huopatehtaita, keskustaajama Seppolan nahka-alaan

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 painottunut teollisuus siirtyi lamakauden myötä historiaan ja sen tilalle työpaikkoja tarjoamaan alkoi Seppolaan tulla palveluyrityksiä. Yksi niistä oli Toivo Kantosen parturikampaamo, joka aloitti toimintansa 1930-luvun puolivälissä. Äitini hakeutui jatkosodan jälkeen parturiksi Kantosen liikkeeseen.83 Jämsän liikenneoloissa pysyi laiva pitkään 1900-luvulle tärkeänä kuljetusmuotona niin ihmisten kuin tavaran osalta. Linja-autot Vilppulan rautatieasemalle ja Jyväskylään aloittivat liikennöinnin vuonna 1924. Sitten 1930-luvun laman myötä alkoivat bussit yhä enemmän syrjäyttää laivoja. Romahdus ei tapahtunut nopeasti, vaan laivojen käyttö reittiliikenteessä väheni hiljalleen. Kun vanhempani muuttivat Jämsään vuonna 1941, kulki Jyväskylä-Jämsä-Jämsänkoski-Vilppula – linjan auto Jämsän läpi kumpaankin suuntaan arkisin neljä ja viikonloppuisin kolme kertaa. Ensimmäinen vuoro Jämsästä Vilppulaan lähti joka päivä klo 8:10 ja Jyväskylään klo 9:00, arkisin pääsi Jyväskylän suuntaan jo klo 7:00. Viimeinen vuoro Vilppulasta lähti klo 19:00 ja oli Jämsässä klo 20:50. Jyväskylästä myöhäisin vuoro lähti jo 18:15 ja tuli Jämsään 20:15. Kaikki vuorot eivät kuitenkaan ajaneet Vilppulaan eikä Jyväskylään asti. Autot olivat Jämsänkosken Liikenne O.Y.:n busseja joihin oli asennettu ensimmäiset häkäpöntöiksi kutsutut puukaasutinlaitteet edellisenä vuonna 1940.84 Junaliikenne ei ehtinyt Jämsässä käynnistyä vanhempieni siellä asuessa. Jämsän rataa oli kyllä alettu rakentaa jo vuonna 1938 mutta sodat ja niitten muuttama ratalinjausten tarve viivästyttivät työtä niin että henkilöliikenne alkoi Jämsän rautatieasemalla vasta 1.11.1950.85 Haastatellessani äitini Jämsän aikaisen työnantajan leskeä Toini Kantosta kysyin mikä Jämsässä oli eniten muuttunut hänen sinne tulostaan 1930-luvun puolivälistä ta-

paamiseemme vuonna 1999. Toini vahvistaa edellä olevaa kertomalla, että henkilöautoja oli ollut vain muutama, ihmiset kulkivat polkupyörillä. Linja-autoja oli yksi, sillä pääsi Vilppulaan josta saattoi nousta junaan, moottoripyöriä, hevosia ja kuorma-autoja oli kyllä.

Jokea käytettiin kulkemiseen paljon ja siinä myös uitiin vaikka se haisi, kun kaikki viemärit laskivat siihen.86 Poliittisesti jämsäläiset näyttävät siirtyneen 1930-luvun mittaan ainakin kunnallisvaalien tulosten mukaan oikealle. Ainoa vasemmistopuolue Sosiaalidemokraatit sai hyväksytyistä äänistä vuoden 1930 vaaleissa 60,6 %, 1933 52,8 % ja 1936 50,5 %. Porvarillinen yhteisvaaliliitto sai kyseisissä vaaleissa hyväksytyistä äänistä loput eli vuonna 1930 39,4 % ja vuonna 1936 49,5 %. Eduskuntavaaleissa jämsäläiset olivat enemmän vasemmalla, vuoden 1939 kiistaton suosikkipuolue oli Sosiaalidemokraatit 61,2 %:n ääniosuudellaan. Muitten puolueitten ääniosuudet prosentteina olivat Kokoomuspuolue 10,0 Edistyspuolue 8,2 Maalaisliitto 13,2 ja Pienviljelijäin puolue 0,8.87 Tunnettuja poliitikkoja ja muita keskeisiä jämsäläisperheitä joista jotkut liittyivät tavalla tai toisella vanhempieni elämään heidän Jämsän aikanaan olivat edellä jo mainittujen Palmrothien lisäksi myös Vuolle-Apialat, Patajoet, Isännäiset ja Raitiot. Heitä kaikkia yhdisti suurten maatalojen omistaminen, sen ja yhteiskunnallisen vallan välillä oli selkeä yhteys. Säästöpankin johtaja Armas Raitio omisti muun muassa Esan talon johon vanhempani asettuivat Jämsään muuttaessaan asumaan.

Keskeisiä jämsäläisvaikuttajia olivat myös rovasti Ristikankare ja suojeluskunnan paikallispäällikkö Vilho Palomäki.88 Talvisota toi Jämsään sen 8.000 asukkaan kantaväestöön nähden tavattoman siirtolais85

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 määrän. Maaliskuun lopulla 1940 oli siellä noin 4.700 karjalan siirtolaista, heistä 3.100 Viipurin maalaiskunnasta, Jämsään verrattuna sosiaalisesti monikerroksisesta ja heterogeenisesta ympäristöstä. Kun vanhempani vuotta myöhemmin tulivat Jämsään, oli siirtolaisten määrä uudelleensijoitusten myöstä laskenut pariin tuhanteen, joka sekin oli vielä neljännes kantajämsäläisten määrästä.

Itsetietoisille jämsäläisille näyttää tuottaneen vaikeuksia ymmärtää, että myös karjalasta tulleet ihmiset avun tarpeestaan huolimatta olivat oman arvonsa tuntevia. Syntyi suukopua ja kahnauksia. Tätini Toini Pedersen oli tullut siirtolaisena Jämsään kesäkuussa 1940 ja kertoo kokemuksistaan näin:89 … muistan kun kävin pyytämässä Palmrodin rouvalta vaatteita Matille ja Pertulle en saanut mutta kun Eero esitti minut sisareni rva Kortelainen kysyi tämä arvon rouva miksi ette sanonut että veljenne on aluepäällikkö. Vastasin enhän aluepäällikölle vaatteita pyytänyt vaan pienille pojilleni. Seuraavana aamuna posti toi valtavan määrän vaatteita sanoin Karjalan rouville menkää nyt niin varmasti saatte. Samoin kansanhuollon johtaja sanoi minulle miksi ette sanonut että veli on aluepäällikkö.

Vastasin hänelle sanoin en pyytänyt leipää aluepäällikölle vaan pienille pojilleni. Oli kyllä suuri ero pannukakulla ja p…… Ääritapaus kantaväestön niuhosta suhtautumisesta siirtoväkeen oli Ruotsulan kartano.

Lainaus Jämsän historia I:stä kertoo sen omistajien asennoitumisesta:

[Ruotsulan omistajat] kävivät vuosikaudet kamppailua, jonka kohteena olivat niin Ruotsulan pellot, lantalan lanta kuin kartanon asuinhuoneistojen 86

käyttöoikeuskin. Isäntäväki ei arkailut niitättää siirtoväkeen kuuluvan sotalesken viljaa pellolta, jonka se katsoi kuuluvan hallintaansa. Oikeuden tuomittaviksi päätyvät käsikähmätkään eivät olleet tässä Ruotsulan sodassa tuntemattomia.90 Kauhea lähihistoria Vuoden 1918 sota, kansallinen katastrofi, sai Jämsässä aivan poikkeuksellisia muotoja.

Seuraava Jämsän tapahtumien kuvaus perustuu kahteen Avoimen Yliopiston opintojeni osana kirjoittamaani tekstiin joitten keskeisinä lähteinä ovat olleet Jukka Rislakin ja Jaakko Paavolaisen kirjat.91 Vuoden 1918 sodassa kuoli 30.000 suomalaista. Heistä kaatui taisteluissa 6700, vankileireillä menehtyi 12.500 ja taistelujen ulkopuolella teloitettiin 10.800 ihmistä. Teloitetuista valkoisen osapuolen tappamia oli 9.180, punaisen terrorin kohteeksi joutuneita 1.649 ihmistä. Valkoinen terrori oli tyypillisesti etenevän armeijan tekemiä teloituksia välittömästi taistelujen jälkeen, vankeja ei juurikaan otettu ja myös siviilejä tapettiin taisteluja seuranneina päivinä. Terrorin toinen aalto oli tavallisesti paikallisten valkoisten punaisiin kohdistunut puhdistus ja kosto armeijan mentyä eteenpäin. Jämsä muodosti poikkeuksen tästä valkoisen terrorin kaavasta. Jämsässä ei käyty taisteluja, eikä siellä esiintynyt punaisten terroria. Kuitenkin Jämsässä murhattiin, mielestäni oli kysymys nimenomaan murhista, noin 80 siviili-ihmistä kunnan tuolloisesta 14.000 asukkaasta, runsas prosentti miespuolisesta väestöstä.

Murhat alkoivat heti sodan alussa tammikuun lopulla 1918 ja jatkuivat tasaisena vyörynä aina toukokuulle saakka. Jämsässä ei missään vaiheessa ollut sotaoikeutta tai

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 muutakaan oikeusistuinta. Ihmisiä vangittiin kodeistaan, maantieltä ja metsiin paenneina.

Joitakin kiinniotettuja ammuttiin kiinniottopaikalla tai sen lähellä ja jätettiin teloituspaikalle, eräitä heitettiin Jämsän jokeen. Pääsääntöisesti vangitut kuitenkin kuljetettiin Saaren maataloon, joka oli ennen sotaa toiminut vankienkuljetusetappina. Saaren talossa vankeja pahoinpideltiin ja tapettiin ampumalla navetan takana, ammutuista useimmat kuljetettiin yöllä hautausmaalle joukkohautaan.

Kun Saarelta kuuluneet laukaukset herättivät huomiota, alettiin vankeja kuljettaa öisin kirkon kellotapuliin ja ampua siellä. Paksut kiviseinät vaimensivat ampumisen äänet ja hautausmaa oli vieressä. Murhaajat olivat pääsääntöisesti humalassa, joitakin kertoja siinä määrin, ettei murhaaminen onnistunut ensiyrittämällä vaan uhreja rusikoitiin vielä hautaan heitettynä lankuilla. Yksi uhreista jäi henkiin ja pääsi huonosti peitetystä haudasta aamulla maantielle vaikka oli menettänyt näkönsä. Paikalle maidonvientimatkalla osunut erään talon vouti sitoi miehen valjailla puuhun ja nouti tappajat viimeistelemään työnsä.

Terrori oli myös sen kohteeksi joutuneitten suhteen holtitonta, erään vangitun miehen vaimo sai tietää miehensä teloituksesta viime hetkessä ja ryntäsi kellotapuliin juuri kun miestä oltiin ampumassa. Raskaana oleva vaimo putosi polvilleen anomaan armoa miehelleen. Molemmat ammuttiin. Muitakin naisia murhattiin, samoin vanhuksia, vääriä ihmisiä ammuttiin erehdysten seurauksena. Kun vankeja vietiin ammuttavaksi, otettiin mukaan tiellä sattumalta vastaan tullut sivullinen ja murhattiin hänetkin. Kun omaiset tulivat kyselemään Saaren talosta vangittuja läheisiään, valehdeltiin heille, että vangit oli viety edelleen jonnekin, murhatuilta ryöstettyä omaisuutta kaupiteltiin jopa Jämsässä ja myös muualla.

Kyseessä oli kiistattomasti murhaaminen joka ei perustunut minkäänlaisen oikeuden päätökseen ja jota koitettiin salata toimimalla pääsääntöisesti öiseen aikaan ja valehtelemalla. Uhrit olivat lähes poikkeuksetta työväestöä, torppareita tai itsellisiä. Noin kolmannes heistä oli toiminut työväenyhdistyksissä, ammattiosastoissa tai urheiluseurojen johtotehtävissä. Keitä murhaajat olivat?

Saaren sukutilan isäntä, 44-vuotias Jalmari Saari, oli ennen sotaa ollut maanviljelijätyönsä ohella myös vanginkuljettaja ja siksi vangitut punaiset toimitettiin Saarelle säilytettäväksi.

Jalmari Saari oli urheiluseuran ja monen kunnallisen lautakunnan puheenjohtaja ja hyvä painija. Luonteeltaan hän oli tyly, kärsimätön, sulkeutunut ja väkivaltainen. Hänestä kerrotaan, ettei hän pelännyt mitään mutta oli helposti johdateltavissa ja viinalle perso mies.

Saari lienee ollut se jonka tahdosta teloitukset alkoivat. Saaren aisapariksi tuli Johannes From, 17-vuotias suojeluskunnan palkkaama sotapoliisi, ratsulla liikkunut vankien hakija jonka suonissa virtasi hiukan aatelistakin verta vaikka Jussin isoäiti oli mustalainen.

Jussin isä oli lestadiolainen ja suvussa oli paljon huutolaisia. From lienee ollut se joka henkilökohtaisesti murhasi eniten ihmisiä kauhun keväänä 1918. Murhakolmikkoa täydensi Veikko Sippola, pohjanmaalta kotoisin ollut rakennusmestari joka oli asetettu paikkakunnan komendantin käyttöön sotapoliisiksi.

Sippolaa kuvataan harvinaisen raa´aksi, röyhkeäksi ja väkivaltaiseksi mieheksi. Hänestä tuli From´n esimies ja ryyppykaveri. Vangitsijoitten ja murhaajien ydinryhmän muut jäsenet vaihtuivat kevään myötä.

Valkoisen armeijan ensimmäiset joukot tulivat Jämsään 21. helmikuuta, siis sen jälkeen, kun murhaaminen oli jo alkanut. Jämsästä muodostui valkoisten joukkojen kokoamis-, 87

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 järjestäytymis- ja huoltopaikka. Paikkakunta antoi jopa nimen valkoisen armeijan suurimmalle yhtymälle, Karl Wilkmanin johtamaa osastoa kutsuttiin ”Jämsän ryhmäksi”. Maaliskuun puolivälissä armeija lähti Jämsästä hyökkäämään kohti Tamperetta. Komendantiksi Jämsään jätti Wilkman vanhan ja heikkotahtoisen kapteeni Bäckmanin, armeija sinällään ei osallistunut Jämsän valkoiseen terroriin.

Suojeluskunnan johdon ja käytännön murhaajien lisäksi sortui syyllisyyteen myös lukuisa joukko muita ihmisiä. Monet kostivat vanhoja kalavelkoja, mustasukkaisuuskin oli joissakin tapauksissa vaikuttamassa ilmiantajien toimintaan. Taloudellisen edun tavoittelu ja kateus olivat mukana vaikuttamassa, ihmiset myös lähtivät joukon mukaan, vahvan puolella on helppo huutaa ristiinnaulitsemista. Mutta eikö kukaan noussut vastaan?

Suojeluskunnan johdossa oli myös maltillista ainesta, mutta näyttää käyneen niin että juuri he lähtivät rintamalle ja kiihkeät jäivät paikkakunnalle. Kun armeijan paikkakunnalle jättämä käskynhaltija, komendantti oli varovainen, heikko mies, sai ja otti jyrkkä aines suojeluskunnan esikunnassa vallan.

Maatalojen isännissä oli kyllä niitä, jotka tuomitsivat terrorin sitten kun se alkoi tulla ihmisten tietoon, mutta vain harvat uskalsivat edes tuoda kantansa ääneen julki. Ainoa porvarillisesti ajatteleva ihminen, joka meni Saaren taloon tuomitsemaan teloitukset, oli kansakoulunopettaja Aura Vuolle-Apiala.

Tämä harras uskovainen nainen kääntyi myös kirkkoherran puoleen kysyen, tiesikö tämä, että kellotapulissa ammuttiin ihmisiä. Kirkkoherra oli vastannut kyllä ikäväkseen asiasta kuulleensa mutta olevansa asian suhteen voimaton ja kehottanut opettajatartakin olemaan asiaan sekaantumatta koska se vain pahentaisi asiaa. Kerrotaan myös isännästä, joka vai88

monsa kauhisteltua teloituksia tiuskaisi ”pidä suus kiinni tai joudut sinne sinäkin”. Pelko ja itsesuojeluvaisto ohjasivat jämsäläisen enemmistön toimintaa tai oikeastaan toimimattomuutta.

Kun vanhempani tulivat Jämsään, oli vuoden 1918 sodasta kulunut runsaat kaksikymmentä vuotta, sen kauheat tapahtumat olivat vielä tuoreena ihmisten muistissa. Jämsässä eli varmasti tapettujen ja tappajien omaisia, tuttavia, ystäviä, ehkä tappajiakin jotka joutuivat kohtaamaan toisensa kyläraiteilla, kaupoissa, yksityisissä ja julkisissa tilaisuuksissa. Elämään yhdessä. Jännitteiden on täytynyt olla hirvittäviä. Tähän yhteisöön isäni tuli vuoden 1918 sodan voittaneen osapuolen jatkumoksi mielletyn Suojeluskunnan näkyvimmäksi edustajaksi, hänen asemansa ei varmasti ole ollut helppo.

Koetin kysyä Toini Kantoselta keväästä 1918 Jämsässä ja myös siitä kuinka paljon vanhempani olivat voineet tietää silloin tapahtuneista murhista. Pitkässä haastattelussa muuten selkeä informanttini on tässä kohtaa vaikeasti tavoitettava, ehkä väistelevä. Seuraavassa katkelma haastattelutallenteesta, Toini aloittaa.

Kirja johon keskustelussa viitataan, on Jukka Rislakin muutama vuosi ennen haastattelua julkaistu ”Kauhun aika”:92 -jämsässähä … oli … vaikea aika se 18 tapahtumat -joo nythän siit ilmesty kirja täs hiljattain -joo Ooks sä lukenu sen?

-olen joo -no niin sinä tiedät sen sitten -joo, Ne asiat oli aika tuoreita silloin vielä -joo niin -kun sinäkin tulit tänne et tota -joo niin oli ja siihen aikaan juuri kun …

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 Helena ja Eero oli Jämsässä niin ei näistä asioista siihen aikaan puhuttu … juuri sillä että kun ne oli liian tuoreita asioita -joo -ja kaikki ne ihmiset elivät. Se on nyt kun tää kirja on julkaistu ni ne on sitten jo kaikki kuolleet molemmilta puolilta niin se oli helpompaa kirjoittaa siitä -tota millos sinä kuulit niistä tapahtumista?

- … jaa-a -tai oikeestaan ni et sä kuitenkii nii et -…

-niist asioist jossain määrin sit kuiteskin puhuttiin?

-niin joo -et säkin tiesit ne ennen sotia jo vai?

-juu kyllä -luuletko että mun äitini ja mun isäni tiesi niist tapahtumista? Siis kir kell -missä ne muuten asuivat ennen sillon esim kun ne naimisiin menivät ja -aan he on Viipurist he muutti Niinisaloon et he ei o asunu täällä oikeastaan sitte -nii ei varmaan ei varmastikkaan ne täällä asunu. Mut eikös Helenan sukua ollu Kuorevedellä?

-joo et kyl he varmaan on käyny siellä ja sitä kautta voinu sitte mut että mä tässähän nyt on kiinnostavaa se et kun tääl on ollu ne asiat viel aika tuoreita mitä tapahtu sillon 18 siellä Saaren talossa ja sit kellotapulissa ja sit kun isä tota tuli tänne ja edusti tavallaan sitä toista äärilaitaa nin siin on täytyny olla semmonen jännite nii et mitä sä siitä sanoisit tai? Et miten isään suhtauduttiin kun hän edusti kuitenkin sitä oikeis -joo joo -et vois ajatella et on hyvinki voimakkai tuntei ollu sitte -joo … ei minulla ole kyllä siitä kuvaa Se on juuri se että sillon kun oli se sotien välinen aika ja juuri ollut tämä sota kun he tulivat

tänne -nii et se oli tuore tapaus joka vei -nii sillon kaik ihmiset olivat yksmielisiä sodasta -joo-o -että eei … se oli juuri se aika että niist asioista ei varmasti puhuttu paljon -peitti tavallaan sen -niin joo aivan ja erikoisesti tässä näin keskustassa niin kun ne asuivat Esalla ja työpaikka oli kummallakin tässä … vaikka eihän Helena sillon töissä ollut mutta…

Tääl on vaan yks niin Eerosta niin hyvä kuvaus … mä vaan pistin nuo korttitarrat ne heti löytyy mutta … kyllä se tässä pitäs olla … Eero ol niin Toini Kantonen on varmaan oikeassa siinä, että Talvisota ja sitä seurannut jatkosota himmensivät parinkymmenen vuoden takaisten tapahtumien muistot. Uudet sodat, niistä selviämisen tarve, pakotti ihmiset keskittymään nykyiseen. Elämän täytyi jatkua.

89

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Aluepä ällikkö Suojeluskuntajärjestö Maaliskuun vallankumous 1917 synnytti valtatyhjiön, kun Venäjän santarmilaitos lakkautettiin ja armeija liukui vallankumouksellisten vaikutuksen alaisuuteen. Autonomisen Suomen porvarillisesti ajattelevat piirit ryhtyivät perustamaan yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi vapaaehtoisista koottuja suojeluskuntia ja sosialistisesti suuntautuneet punakaarteja, vuoden loppuun mennessä nämä ajautuivat toistensa vastustajiksi. Suomen senaatti joutui vuoden 1918 sodan alla valitsemaan puolensa, se julisti 27.1.1918 suojeluskunnat laillisen hallituksen joukoiksi.93 Sodan jälkeen Suomi ei tarvinnut suurta armeijaa, suojeluskuntajärjestelmää supistettiin radikaalisti ja senaatti asetti toimikunnan pohtimaan suojeluskuntien tarvetta ja tehtävää. Samaan aikaan suojeluskuntien kenttäväki toimi aloitteellisesti mutta keskitetyn organisaation puuttuessa epäyhtenäisesti ja teki eri suuntiin tähtääviä avauksia ja aloitteita. Senaatin asettaman toimikunnan työn pohjalta annettiin kuitenkin asetus suojeluskunnista jo 2.8.1918 ja sen jälkeen järjestön uusi perustaminen eteni ripeästi, koska keskeisten tahojen etu oli yhtenevä: suojeluskunnat ja suojeluskuntalaiset halusivat jatkaa toimintaa, valtiovallan tahto oli saada toiminta hallituksi ja tulokselliseksi ja armeija tarvitsi reservin.94 Samoin kuin Puolustusvoimat toimi myös Suojeluskuntajärjestö pitkään vuosittain annetun budjetin varassa, vasta keväällä 1928 annettiin asetus, jolla suojeluskunnat vakinaistettiin. Tuolloin myös sen nelitasoinen organisaatio oli vakiintunut: Valtakunnan tasolla Suojeluskuntain päällikkö johti Yliesikuntaa, jonka alaisuudessa maa oli toisella 90

tasolla jaettu 22 suojeluskuntapiiriin. Niitä johtivat piiripäälliköt. Heidän apunaan piirin työntekijöinä toimivat sotilasohjaajat valvoivat omien erityissektoriensa sotilaskoulutusta piirin alueella. Kolmannen tason muodostivat alueet, joitten päälliköt olivat piirien palkattuja työntekijöitä ja asuivat alueellaan. Aluepäälliköiden tehtävänä oli järjestää ja valvoa oman alueensa sotilaskoulutusta, järjestelyä ja varustusta. Heidät sijoitettiin neljään palkkausluokkaan, joista ylin oli alemman palkkausluokan majurin luokka ja alin alemman palkkausluokan luutnantin palkkausluokka. Tyypillisesti aluepäälliköt olivat aktiiviupseereja ja arvoltaan luutnantteja, kapteeneja tai majureita, tosin mukana oli varsinkin alkuaikoina myös suojeluskuntaupseereja sekä reserviupseereja. 1930-luvun puolivälistä alkaen pyrittiin siihen, että alueen päälliköllä oli sama aselajikoulutus kuin alueellaan liikekannallepanossa perustettavalla joukolla. Yhteen piiriin kuului 6-25 aluetta ja yhteen alueeseen yhdestä seitsemään paikallista suojeluskuntaa, ne olivat järjestön neljäs ja alin taso. Eero Virolainen oli yksi Jyväskylän sotilaspiirin aluepäälliköistä, hänen vastuullaan oli piirin 12 alueesta alue VII-VIII95 johon kuuluivat Jämsän, Jämsänkosken ja Koskenpään tykistöön erikoistuneet suojeluskunnat. Kaikki edellä mainitut tehtävät olivat sotilasvirkoja joitten haltijat eivät olleet järjestön jäseniä vaan sen työntekijöitä, heidän tuli nauttia alaistensa järjestön vapaaehtoisten jäsenten luottamusta. Vapaaehtoisista jäsenistä valittiin kerran vuodessa kokoontuvaan valtakunnalliseen edustajainkokoukseen kaksi jäsentä jokaisesta piiristä ja kullakin piiripäälliköllä oli tukenaan jäsenistöstä valittu lähinnä talousasioita käsittelevä

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 21. Jyväskylän suojeluskuntapiirin Eero Virolaiselle myöntämä henkilökortti. Suojeluskuntajärjestön ja Puolustusvoimien läheisestä suhteesta kertoo, että kortti on kirjoitettu Puolustusvoimien henkilökortille. EVA. esikunta. Paikallisia, yleensä yhden kunnan käsittäviä suojeluskuntia, johti sivutoiminen paikallispäällikkö. Hänen tukenaan oli vapaaehtoisista suojeluskunnan jäsenistä vuosikokouksessa valittu esikunta. Alueeltaan suuret suojeluskunnat saattoivat perustaa kyläosastoja, niin oli esimerkiksi Jämsässä tehty.96 Suojeluskuntien jäsenmäärä vaihteli vuosien mittaan. Heti perustamisen jälkeen vuonna 1919 oli järjestössä noin 93.000 jäsentä, alimmillaan määrä oli vuonna 1926 kun jäseniä oli noin 78.000 ja sitten alkoi nousu jonka myötä jäsenmäärä Talvisodan alla vuonna 1938 oli 111.000 miestä. Paikallisten suojeluskuntien määrä kasvoi vuoden 1920 vajaasta 580:stä vuoden 1938 lukuun 674.97

Suojeluskuntajärjestö oli siitä säädetyn lain mukaan osa tasavallan sotavoimaa ja sen tehtävä puolustusvalmiuden sekä henkisen ja ruumiillisen kuntoisuuden edistäminen antamalla jäsenistölleen sotilaallista koulutusta sekä harjoittamalla liikuntakasvatusta ja valistustoimintaa. Poliittinen toiminta oli suojeluskunnilta kielletty mutta silti se oli vuoden 1918 sodan voittaneen valkoisen osapuolen jatkumoksi mielletty ja sille oli annettu poliittisiakin tehtäviä. Se oli osa maan turvallisuuskoneistoa yhdessä etsivän keskuspoliisin, poliisin ja puolustuslaitoksen kanssa.

Järjestö oli alueellisen kattavuutensa takia tärkeä tiedon hankkija, se mm antoi lausuntoja kutsuntoihin osallistuvien nuorukaisten po91

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 liittisesta luotettavuudesta. Suojeluskunnan jäseneksi voitiin asetuksen mukaan ottaa 21 vuotta täyttänyt mies mutta jokaisella suojeluskunnalla oli vapaus päättää siitä, keitä se otti jäsenikseen. Käytännössä jäseniksi otettiin miehiä ”joiden uskollisuuteen laillista yhteiskuntajärjestystä kohtaan voitiin luottaa”. Jäsen saattoi 45 vuotta täytettyään siirtyä kannattavaksi jäseneksi.98 Alkuun suojeluskunnissa esiintyi myös ajattelua jonka mukaan järjestö ei olisikaan yksiselitteisesti valtion johdon alainen vaan sen tehtävään kuuluisi Suomen pitäminen valkoisena kaikissa olosuhteissa, ”oikean” valkoisen hengen vaaliminen. Tästä seurasi, että porvarilliset puolueet tukivat varauksettomasti järjestöä ja vasemmisto vastusti sitä yhtä ehdottomasti.

Muutos tapahtui, kun suojeluskuntaiset osallistuivat Lapuanliikkeen nostattamaan Mäntsälän kapinaan helmi- maaliskuun taitteessa 1932. Maalaisliitto suhtautui Mäntsälän tapahtumien jälkeen suojeluskuntiin kriittisemmin, järjestö menetti porvariston ehdottoman tuen.

Toisaalta vastapainona vasemmiston suhtautuminen järjestöön lientyi viimeistään vuonna 1937 muodostetun Cajanderin hallituksen aikana. Sosiaalidemokraatit osallistuivat hallitukseen eivätkä sen jäsenenä voineet avoimesti vastustaa suojeluskuntia.99 Suojeluskuntajärjestön viran- ja toimenhaltijoitten palkat maksettiin valtion varoista.

Kun järjestö vakinaistettiin lainsäädännössä, merkitsi se työntekijöitten aseman muuttumista turvatummaksi. Palkkoja ei enää harkittu joka vuosi vuosibudjettiin vaan ne tulivat lakisääteisiksi. Suojeluskuntien taloudellista asemaa vakinaistaminen ei juurikaan helpottanut. Ne joutuivat edelleen hankkimaan pääosan rahoituksestaan itse mikä tiesi eriarvoisuutta. Varakkaan ja/tai oikeistolaisen kunnan paikallinen suojeluskunta sai rahoitusta helpommin kuin köyhän ja va92

semmistolaisten. Suojeluskunta ei ollut rahoitukseltaan virallinen laitos vaan yksi vapaaehtoisten järjestö muitten järjestöjen joukossa.100 Jämsän suojeluskunta Vuoden 1941 helmikuun alussa oli Jämsän suojeluskunnassa 206 miestä. Heistä 12 oli upseereja, 62 aliupseereja, 110 miehistöön kuuluvia ja 22 veteraaneja. Tammikuussa oli järjestöön liittynyt kaksi uutta jäsentä, edellisen vuoden jäsenmäärän kasvu näytti jatkuvan.101 Suojeluskunnan toimisto oli Kansallistalossa Jämsän keskustaajamassa Seppolassa. Kyläosastoja olivat Seppolan ohella Alho, Hassi, Hopsu, Juokslahti, Sammallahti ja Turkinkylä.

Suojeluskuntaan kuului myös poikaosasto, johon otettiin 12–17 vuotiaita poikia jäseniksi.

Jämsän lisäksi tähän Jyväskylän suojeluskuntapiirin tykistöön erikoistuneeseen alueeseen X johon Eero Virolainen tuli aluepäälliköksi, kuuluivat Jämsänkosken ja Koskenpään suojeluskunnat. Jämsän suojeluskunnan paikallispäällikkönä alkuvuonna 1941 oli Vilho Palomäki ja suojeluskunnan esikunnassa olivat mukana mm Armas Raitio ja U. von Hertzen.

Kurinpitolautakuntaan kuului sk. veteraani Y.A.Könkkölä. Palkattuja apulaissotilasohjaajia olivat R. Nieminen, V. Pahkamäki, Tynkkynen ja E. Salokorpi. Heidän tehtävänään olivat koulutuksen lisäksi myös varastojen hoito.102 Suojeluskuntien toiminta keskittyi sotilastaitoja parantavaan koulutukseen ja harjoitteluun, ampuminen ja hiihto olivat keskiössä, mutta yleisölle suunnatuilla juhlilla oli myös sijansa niin kansan puolustustahdon kuin suojeluskuntien julkisen kuvan vahvistajana. Seuraavassa on poimintoja ensin Jämsän lehdestä keväältä 1941 ja sitten Keski-Suomen Suojeluskuntalainen-lehden tapahtumauutisista huhtikuulta 1941. Uutisista näkyy uuden aluepäällikön vies-

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 timiestaustan vaikutus koulutukseen, ehkä se on ollut isäni valituksi tulemisen osasyy. Uutisista näkyy myös se, kuinka vahvasti Eeron työ painottui viikonloppuihin ja iltoihin:103 Jämsän lehti: JÄMSÄN SUOJELUSKUNNAN VUOSIKOKOUS. SK:lla on viime vuonna ollut hoidettavana valtaisa työmäärä.

Suojeluskunta menetti sankarivainajina 6 jäsentä. – Jäsenmäärä lisääntynyt.

Jämsän suojeluskunnan vuosikokous pidettiin viime sunnuntaina Kansallistalossa. …

Vuosikokouksen päätyttyä oli sk:n järjestämänä KANSALLISTALOSSA ILTAMA jossa yleisöä oli lähes parisataa henkeä.

Kun aluksi oli laulettu yhteisesti ”Vala”, seurasi ohjelmassa … tervehdyssanat … lausuntaa … yksinlaulunumeroita … murrejuttuja … Väliajan jälkeen laulettiin yhteisesti Sillanpään Marssilaulu … runoja … Jämsän sk:n mieskuoro … esitelmä …

Lopuksi kansanopistolaiset esittivät … näytelmän ”Pojusta tulee sotamies” … Viimeisenä ohjelmanumerona oli tunnin karkelo.

VII-VIII sk. alueen tykistöharjoituspäivät on Jämsässä Kansallistalossa 23-25.

3. 1941. Harjoituspäiville kehoitetaan osallistumaan sk:laisten runsaslukuisesti, koska tämä on viimeinen tämän kevään yhteisharjoitus ja samalla voi jokainen verestää omaa erikoiskoulutustaan näillä harjoituspäivillä. Lähemmin ensi lehdessä.

JÄMSÄN SK.

16.3.41 klo 12 Kansallistalo, Seppolan ko. varastokiväärien puhdistus ja tarkastus.

Kaikkien sk:laisten on saavuttava kiväärien puhdistukseen. … Alisotilasohjaaja Nieminen … Samalla kertaa on niiden Seppolan, Hopsun, Sammallahden ja Turkinkylän ko:nsk:laisten jotka eivät ole tais. välineitä tarkastuttaneet tuotava kaikki sk:n jakamat, sotasaalis tai evakuoidut taisteluvälineet tarkastukseen. …

16.3.41 klo 10, Koskela Hassin ko. harjoitus, hiihtokoulutusta, hiihtovälineet.

Samalla ko:n taisteluväline ja varusteiden tarkastus … Alisotilasohj. Pahkamäki.

16.3.41. klo. 11,30, Suojeluskunnan talo, Juokslahden ko. harjoitus, hiihtokoulutusta, hiihtovä-lineet. Samalla ko:n taisteluvälineiden ja varusteiden tarkastus. … Res. vänr. E. Virolainen.

19.3.41 klo. 19, Kansallistalo, sk:n oppitunti. Alisotilasohj. V. Pahkamäki.

Ne sk:laiset jotka haluavat tilata ns. omavaraiskiväärin, on siitä ilmoitettava harjoitustilaisuuksissa har. johtajalle tai sk:n kansliaan 16.3. iltaan mennessä.

Heiltä saa lähempiä ohjeita ko. asiassa. …

JÄMSÄNKOSKEN SK. …

Radiokoulutus aloitetaan Ilveslinnan tornihuoneessa perjantaina 14.3.41 klo 19. Alaan innostuneita suojeluskuntalaisia ja poikaosastolaisia ilmoittautumaan k.o. harjoituksiin. Päämääränä sotilasradio-sähköttäjäluokat. Kouluttajana toimii res. vänr. Virolainen.

93

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 KOSKENPÄÄN SK.

KOSKENPÄÄN SK.

Ampumahiihdon viimeinen sarjakilpailu … Samalla kilpaillaan ensimmäisenä lajina Koskenpään sk:n kuntoisuuskiertopalkintokilpailussa johon muina lajeina kuuluvat maastoammunta, sotilasottelu ja suunnistaminen. – Kaikki osallistumaan tähän mielenkiintoiseen kilpailuun. Sokerit mukaan.

Ensi sunnuntaina sk:n ampumaharjoitus. Kokoonnutaan Pirtillä klo 9. Kiväärivarustus.

POJAT SK. POIKAOSASTOON! Uusia jäseniä otetaan Jämsän sk. poikaosastoon tiistaina huhtikuun 1 pnä klo 19 Kansallistalossa. Sk. poikaosastoon pääsevät kaikki 17–12 v. ikäiset pojat. Joukolla mukaan reippaaseen toimintaan. Samassa tilaisuudessa jaetaan pojille pukuja.

JÄMSÄN SK. 30.3.41 klo 13 Koko sk. Ampumarata, …

Alisotilasohj. R. Nieminen … alisotilasohjaaja Pahkamäki … alisot.ohj. Tynkkynen JÄMSÄNKOSKEN SK. Sähkötysharjoitus tänään Ilveslinnan tornihuoneessa klo 18,30. Seuraavana perjantaina harjoitukset peruutetaan ja myöhemmistä harjoituksista ilmoitetaan aikanaan. Upseeriharjoitus maanantaina 31.3. klo 19,10 Ilveslinnan Tornihuoneessa. Oppitunti sk:laisille samassa paikassa tiistaina 1.4. klo 19.

JÄMSÄNKOSKEN SK. Oppitunti tiistaina 8.4. Ilveslinnan tornihuoneessa klo 19.

94

JÄMSÄ.

14.4.1941 klo 13,00 Ampumarata, harjoitusammuntoja B ja C lk:n ampujille, alisotilasohjaaja Pahkamäki.

15.4. klo 19 Kansallistalo, radiokouluutusta. Aluepäällikkö. Radiokouluutus alkaa 15.4. jatkuen aina tiistai-iltaan klo 19. Kaikkia niitä joilla on innostusta radiokouluutukseen, kehoitetaan osallistumaan mukana.

16.4. klo 19 Kansallistalo, sk. oppitunnit. Aluepäällikkö.

JÄMSÄN SK. 20.4.41 klo 12 Juokslahti sk:n talo. Radiokouluutusta. Aluepäällikkö.

22.4.41 klo 19 Kansallistalo. Radiokouluutusta. Aluepäällikkö.

23.4.41 klo 19 Kansallistalo. Oppitunti. Aluepäällikkö.

Radiokouluutus jatkuu tiistaisin klo 19 Kansallistalossa.

Ne alaan innostuneet, jotka eivät olleet viime tiistaina tilaisuudessa ilmoittautumaan, voivat vielä ilmoittautua. 15-vuotiaat musikaaliset poikaosastolaiset voivat myöskin osallistua k.o. koulutukseen. Kouluttajana toimii aluepäällikkö Virolainen.

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 KOSKENPÄÄN SK. Sk:n viikottaiset luennot alkavat Pirtillä keskiviikkona 23.4. klo 19. Kaikki sk:laiset heti alusta mukaan.

JÄMSÄN SK. 29.4.41 klo 19 Kansallistalo. Radiokoulutusta, aluepäällikkö. Juokslahden kyläosaston radiokoulutus 29.4.1941 klo 18,30 suojeluskuntatalossa. Kaikkia alaan innostuneita kehoitetaan osallistumaan ko. koulutukseen. Ne jotka eivät vielä kuulu sk:n voivat myös osallistua, samoin kaikki 15 vuotta täyttäneet pojat. Myöhemmin perustettavan poikaosaston kyläosaston ohjelmaan sisällytetään myös radiokoulutus. Kouluttajina tulevat toimimaan: Aluepäällikkö Virolainen, kers. N. Maahi ja E. Värelä sekä alikers. R. Maahi.

4.5.41 klo 14 Seppolan ko. ja halukkaat: Ampumarata, koulu- ja kenttäammunta, tulos Idmanin kiertopalkintoon, alisotilasohjaaja R. Nieminen. Lähemmin ensi lehdessä.

4.5.41 klo 11 Hopsu Seuratalo, ko:n ampumaharjoitus, aluepäällikkö Virolainen.

4.5.41 klo 12. Juokslahti, Ampumarata, ko:n ampumaharjoitus, alisotilasohjaaja V. Pahkamäki.

JÄMSÄNKOSKI. Tänään perjantaina sähkötysharjoitus klo 18,30 Ilveslinnan tornihuoneessa.

Upseeriluento Ilveslinnan tornihuoneessa maanantaina 28.4. klo 19,10.

Kouluammunnan III sarjakilpailu alkaa lauantaina ja ammutaan samoina aikoina kuin edelliselläkin viikolla.

KOSKENPÄÄN SK. Sunnuntaina 27.4. klo 12 kokoontuu sk. Pirtille harjoitustilaisuutta varten ilman kivääriä, mutta jalkineet varattava silmällä pitäen maaottelumarssiharjoitusta, joka alkaa klo 15.

30 pnä klo 12.00, Alho Tervala, Alhon ko. Ampumakoulutusta, Alisot. ohj. V. Pahkamäki.

30 pnä klo 11.00, Hopsu Seuratalo, Hopsun ko. Harjoitus, res. vänr. Virolainen.

Huhtikuu 2 pnä klo 19.00, Kansallistalo, sk:n oppitunnit, res. vänr. E. Virolainen.

6 pnä klo 12.00, Sammallahden ko:n harjoitus, paikka ilm. Jämsän lehdessä, Res. vänr. R.[painovirhe] Virolainen.

6 pnä klo 12.00, Turkinkylän ko:n harjoitus, Maamiesseuran talossa

Keski-Suomen Suojeluskuntalainen huhtikuu 1941sivu 112 Jämsän sk.

Huhtikuu 95

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 15 pnä klo 19,00. Kansallistalo. Seppolan ko. Radiokoulutus, Aluep. Virolainen 16 pnä klo 19,00. Kansallistalo. Seppolan k.o. Oppitunti, Aluep. Virolainen 20 pnä klo 12,00. Sk.talo. Juokslahden k.o. Harjoitus. Aluep. Virolainen.

22 pnä klo 19,00. Kansallistalo. Seppolan k.o. Radiokoulutus, Aluep. Virolainen 23 pnä klo 19,00. Kansallistalo. Seppolan k.o. Oppitunti, Aluep. Virolainen 27 pnä klo 10,00. Koskela. Hassin k.o. Harjoitus. Aluep. Virolainen.

29 pnä klo 19,00. Kansallistalo. Seppolan k.o. Radiokoulutus. Aluep. Virolainen 30 pnä klo 19,00. Kansallistalo. Seppolan k.o. Oppitunti, Al;sot.ohj. Pahkamäki.

Toukokuu 4 pnä klo 13,00. Ampumarata. Koko sk.

Ampumaharjoitus. Alisot.ohj. Nieminen.

4 pnä klo 11,00. Ns.talo. Hopsun k.o.

Harjoitus. Aluep. Virolainen.

4 pnä klo 12,00. K.O:n ampumarata. Juokslahden k.o. Ampumaharjoitus. Alisot.ohj. Pahkamäki. sivu 113 6 pnä klo 19,00. Kansallistalo. Seppolan k.o. Radiokoulutus. Aluep. Virolainen 7 pnä klo 19,00. Kansallistalo. Seppolan 96

k.o. Harjoitus. Alisot.ohj. Nieminen.

13 pnä klo 19,00. Kansallistalo. Seppolan k.o. Radiokoulutus. Aluep. Virolainen 14 pnä klo 19,00. Kansallistalo. Seppolan k.o. Harjoitus. Alisot.ohj. Nieminen. … [ampumakilpailuja joissa ei vetäjien nimiä] Jämsänkosken sk.

Joka maanantai klo 19,10 upseeriluento Ilveslinnan tornihuoneessa. Aluep. Niemi.

Joka tiistai klo 19,00 au. ja miehistöluento Ilveslinnan tornihuoneessa. Alisot.ohj. Tynkkynen.

Joka perjantai klo 19,00 radiokoulutus Ilveslinnan tornihuoneessa. Res.vänr. Virolainen.

Muusta koulutus- ja ampumatoiminnasta lähemmin Jämsän lehdessä, ilmoitustauluilla ja henkilökohtaisilla määräyksillä.

Koskenpään sk.Huhtikuu 3 pnä klo 9.00. Pirtti. Koko sk. Harjoitus ja amp.koul. Aluep. Niemi.

4 pnä klo 9.00. Pirtti. Koko sk. Harjoitus ja amp.koul. Aluep. Niemi.

24 pnä klo 9,00. Amp.rata. Kevätampumamestaruuskilpailut.

25 pnä klo 9.00. Pirtti. Koko sk. Aluep. Niemi.

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 Kansallistalo oli suuri laudalla vuorattu hirsirakennus, joka oli valmistunut vuonna 1908 Suomalaisen Seuran tiloiksi ja siirtynyt sitten vuonna 1917 perustetulle Maataloustuottajien yhdistykselle. Yhdistys teetti taloon toisen kerroksen ja remontoi sen muutoinkin perusteellisesti vuonna 1922. Vanhempieni tullessa Jämsään oli Kansallistalo Jämsän suojeluskunnan omistuksessa. Talon toinen pää oli suojeluskunnan omassa käytössä, siellä oli mm isäni työhuone. Tätä tutkimusta tehdessäni kävin 2000-luvun alussa vaimoni Tuulan kanssa Jämsässä. Yövyimme ”Jämsän Ukko”-hotellissa talossa joka oli rakennettu 1980-luvulla puretun Kansallistalon paikalle.

Toini Kantonen muisteli Kansallistaloa ja siihen liittyneitä ihmisiä ja asioita näin:104 …

-tota mä tartun tohon kun sanoit et heil oli molemmil työpaikka täs ni oliks isällä todella joku kiintee työ…

-oli se suojeluskunnan hänhän sai palkan sieltä -joo mut et niil oli joku toimitila, siis virasto?

-juu, oli, Kansallistalolla oli. Siellä oli Kansallistalolla toinen pää missä nämä suojeluskunta … suojeluskuntahan omisti Kansallistalon vallan …

-mutta niin siinä oli suojeluskunta oli … oli toisessa päässä ja sitten oli toisessa päässä semmonen tans… seurojen talo jossa vaikka suojeluskunta omisti koko talon mutta niin se oli itellensä ottanut sen toisen pään siellä oli kaikki nämä suojeluskunnan toimitilat jossa nämä aluepäälliköt omat konttorinsa siellä niillä Aluepäälliköllä ja sillä sil sillä sihteerillä oli oma huone -siel oli kaks ihmist töissä sit ihan vakitui-

sesti vai oliks useampia?

-kaks ihmist… ei ei siel … no siellä oli … yks naishenkilö oli siellä aina näitten miesten sihteerinä … eikä siellä … mutta sitten kaikki tommosten suojeluskunnan kaikki viralliset asiat niillähän oli kauheen paljon kok … kaikenlaisia asioita niin sinne ne aina mentiin sitten suo kertomaan ne asiat ja siellä otettiin vastaan mitä kullakin oli asiaa kaikki suojeluskuntalaiset ja muut Osmo Hassi kuului nuorena Jämsän suojeluskunnan poikaosastoon, joten Kansallistalo tuli hänelle tutuksi jo silloin:105 -No sit: Kansallistalo, ni oliks siellä suojeluskunnalla …?

-Esikunta -esikunta -ja vartiotupa -nii Kerro siitä, et minkä ja olisk noi isä -Kansallistalo oli suojeluskuntatalo, jota lotat ylläpiti, siinä oli kanttiini, ja, ja tuota sillä oli hyvin keskeinen tehtävä kun talvisota alko. Siellä oli kaikki nämä suojeluskunnan esikunnat, lotat. … Siellä oli evakuoitujen vastaanotot. Ja, ja tuota siellä, suojeluskunnan esikunta, vartiotupa ja, ja tuota …

-Siinä oli myös hotelli ja siinä, siinä oli semmosia pieniä huoneita. …

-tota Tiedätkö, tai siis luuletko että mun isäl oli työhuone siel Kansallistalolla?

-juu, kyllä varmasti oli. Kyllä varmaan täyty olla. Se oli, Koska hän oli suojeluskunnan esikunnan palveluksessa siellä -niin jos -niin siellä oli joko oma taikka yhteinen tämän Raimo Niemisen kanssa. Mutta sillon kun hän oli yksin niin kyllä hänellä oli ta97

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 22. Tämä kuva Jämsän torilta voi hyvinkin olla Jämsän lehden edellä kuvaamasta Talvisodan muistojuhlasta.

Eero Virolainen oikealla. EVA. kuulla työhuone -just Eli siel oli, oli tota, lottien kanttiini, hotelli, juhlasali ja sit näit suojeluskunnan toimistotiloja -joo,ja sitten vartiotupa oli meillä Jämsän lotat Suojeluskunnan tukena ja rinnalla toimi myös Jämsässä niin kuin kaikkialla Suomessa tuona aikana lottien paikallisosasto. Lähteissäni ei ole mitään viitteitä siitä, että äitini olisi toiminut siinä niinä muutamina kuukausina jotka vanhempani asuivat Jämsässä ennen jatkosotaa, ei myöskään jatkosodan ajalta. Isäni kyllä oli järjestön kanssa yhteistyössä ammattinsa takia. Toini Kantonen kertoo haastattelussaan 98

mielenkiintoisen ja huvittavankin episodin Jämsän keskustasta. Tapahtuma kuvaa paitsi isäni olemusta myös nuoren tytön ja samalla varmaan monen muun jämsäläisen tuntemaa pelonsekaista kunnioitusta niin lottia kuin Suojeluskuntaa ja sen aluepäällikköä kohtaan.

Olen litteroinut haastattelun tämän kohdan mahdollisimman tarkoin, siinä ovat myös haastattelutilanteessa mukana olleen vaimoni Tuula Virolaisen repliikit.106 -Eerolla ja lotilla oli ollu joku kokous ja ne tulivat siinä Kansallistalon kohalla … niin mua vastaan, minä olin töistä menin jollekin asialle … niin lotatkin oli semmosia isoja mahtavia naisia, paljon vanhempia kuin Eero et ei siinä mitään semmosta ollu …

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 23. Ajoittamaton kuva sankarihautajaisista Jämsässä. EVA. niin tuolta Jämsänkoskelta päin tulivat vastaan. Eero oli keskellä ja nää naiset lottapuvussa kanssa ja Eero oli suojeluskunta tai siinä omassa puvussansa kanssa, ei omassa puvussaan vaan -armeijan puvussa, joo -niin e ku ne marssivat kovasti ja Eero oli niin -he he he -mä näin ku ne tuli minä tulin niien kohalle ku se teki komian tämmösen näin -kunniaa -niin, hymyiltiin siinä, naiset oli tuttuja. Se oli vaan niin, hän oli jollakin tavalla ylpeä näistä kun lotat oli kummallakin puolella ja vielä tämmöset isot komeet ihmiset -niin -se oli vaan semmonen, se jollakin tavalla jäi niin mun näkö mun mieleeni se näky sii-

nä kun ne sieltä ku minähän näin kun suora maantie mä näin kun ne tuli kaukaa jo, ja jos ois ollu joku tie ni mä oisin varmasti poikennu sinne mut ku ei ollu. Täyty mennä niitä vastaan -pelottiks sua?

-tämmönen pieni ihminen Tuula: -minkä takia sää olisit sit poikennu?

Markku: -minkä takia sä olsit poikennu sit?

-no ei ollu, ei ollu mihin mä oisin, ei vaan sen takia et ei mun tartte tulla niitä vastaan -mik pelottik se?

-joo, eei, no huh … ee no en -niin taisit murjasta vitsin?

Tuula: -he he -ei joo se oli se oli kyllä komia näky kun ne marssivat ja nii sitte oli tommonen tommosta reipasta kävelyä, se kun nämä naisetkin oli tommosia Eeron kaltaisia komeita naisia 99

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 Tuula: -nii -ni isä oli aika tukeva, eiks vaan? Semmonen käsitys mul on -joo oli -se ei ollu mikkään solakka poika ollu -mutta ei mitenkään noin … miten sanos että ylitukeva ei se mitenkään sillä tukevuudellaan mitenkään noin tullu esille vaikka hän nyt oli .. sääkin oot vähän sen -mä olen aika lihava suorastaan Tuula: -…oli semmonen hyvä kuntonen -jooa aivan joo, ja paljon joutu liikkumaan hyvänen aika sehän oli melkeen liikuntoa sen …komentomaan näitä nuorempia ja muuta niin siinä oli pakko pysyä hyväkuntosena Lottien johdossa näyttää Jämsän lehden uutisten perusteella olleen samojen sukujen edustajia kuin suojeluskunnassakin. Sankarivainajien muistopäivänä keväällä 1941 laskivat lottien seppeleen lotat Palmroth ja von Herzen. Seuraavissa poiminnoissa Jämsän lehdestä on mukana myös muita vanhempieni Jämsän ajan tuttavien nimiä, Toini Kantonen, naapurissa asunut rouva Saikkonen ja opettaja Estrid Peltosara, äitini ystävä joka vieraili meillä vielä Piikkiössä asuessamme. Myös isäni nimi esiintyy poiminnoissa:107 Jämsän lääkintälottien vappukonsertti oli kerännyt runsaasti yleisöä, joka myös tuntui hyvin viihtyvän lottien tarjoamaa maukasta kahvia nauttien ja vilkkaasti seurustellen. Hanurien soitettua muutamia numeroita, esiintyi sk:n mieskuoro ja suuri lottakuoro, molempien esittäessä useita lauluja sekä saadessa vilkkaat suosionosoitukset esitystensä palkaksi. … pianon soittoa … hanurimusiikkia … pikkulotta lausui … yhteisesti muutamia lauluja … arpoja …

100

Lotta-Svärd. Jämsä.

Ensi maanantaina 12.5. on ohjelmallinen ilta. Suojeluskuntalaiset ovat tervetulleita Lotan päiville.

Lottien 20-vuotisjuhla on toukokuun 18 p:nä. Lipun vihkiminen ja muistotaulun paljastus.

Keräys- ja kanslialotat kokoontuvat ensi perjantaina 12.5. klo 18,30 Kansallistaloon.

Lotat lähtevät maaottelumarssille sunnuntaina t.k. 11 p:nä klo 7 ja keskiviikkona t.k.

14 p:nä klo 18. Lotat 100 %:sesti mukaan! …

Jämsän sk:n humoristinen iltama toissa sunnuntaina onnistui hyvin. Yleisöä oli noin 300 henkeä. … yhteislaulua … ”tervehdyspuheen” pitäjää ei kuulunut … meludraama … piano lukossa … uusi patentti kukonmunituksessa esiteltiin … väliaika … sk:n mieskuoro … esitelmä sarvista havaintonäyttein … neiti Huttusen vitsikäs esitelmä mieheksi pukeutuneen … kuplettilauluja … toinen väliaika … viulun soittoa … esitelmä valaskalojen onkimisesta … koristeena olleet kukat huutokaupattiin … ”ooppera Poliisikoira eli Ei pidä nuorena lempiä” orkesterin säestyksellä … yleinen karkelo …

Lotta-Svärd. JÄMSÄ.

Lottia pyydetään kokoontumaan Kansallistaloon huomenna 17.5. klo 19. Harjoituskäynti sankarihaudalla y.m.

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 JÄMSÄNKOSKI. … myyjäiset Ilveslinnassa …

Lotat ja pikkulotat kokoontuvat sunnuntaina 18.5. klo 18 Ilveslinnaan lähteäkseen suojeluskunnan mukana sankarihaudalle ja kirkkoon.

MUISTOPÄIVÄN VIETTO JÄMSÄSSÄ.

Viime sunnuntaina, jota koko maassa vietettiin sankarivainajain muistopäivänä, vietettiin Jämsässä mieliinpainuvin juhlamenoin. Päivällä klo 14,15 kokoontuivat aseveljet Jämsän torille sekä lotat ja suojeluskunta Kansallistalolle, josta ne marssivat torille. Kun aseveljien ja sk:n liput olivat saapuneet ja asettuneet paikoilleen, ilmoitti aluepäällikkö res. vänr. Virolainen joukot piirin komentajalle, eversti T. Vartiovaaralle, joka ev. luutn. Hämäläisen seurassa tarkasti aseveljien sk:n ja lottien rivistöt.

Sen jälkeen eversti Vartiovaara piti lyhyen puheen mainiten, että niiden vainajien työ, joille tästä lähdemme kunnianosoitusta suorittamaan, on pelastanut oikeutemme elää vapaana kansakuntana. Tämän jälkeen aseveljet etunenässä, sitten suojeluskunta ja viimeisenä lotat marssivat aluepäällikkö Virolaisen johtamana kirkkoon, jossa klo 15 alkoi muistojumalanpalvelus.

Kirkko oli lähes täynnä edellä mainittujen järjestöjen jäseniä ja muita seurakuntalaisia sekä aseveljien omaisia, joille oli varattu paikat etualalta … virsi 416, toimitti alttaripalveluksen khra Kauppinen rovasti Ristikankareen avustamana. … virrestä 173 … muistosaarnan rovasti Ristikankare …

Kirkosta siirryttiin klo 16 jälkeen kulkueena sankarihaudoille, jossa osastot jär-

jestyivät neliöön sankarihaudan ympärille sankarivainajain muistohetkeä varten. … aseveljien puheenjohtaja, res. vänr. Esko Tapio lausuen… Jämsän Työväen sekakuoro lauloi … seppelten lasku. Aseveljet T. V. Santakari ja Leo Salmela laskivat aseveljien seppeleen, paikallispäällikkö Palomäki ja esik jäsen S. Veijo suojeluskunnan ja lotat Palmroth ja Herzen lottien seppeleet. Jämsänkosken tehtaan torvisoittokunta soitti …

Haudalta yleisö siirtyi jälleen torille, jossa eversti Vartiovaara ja ev. luutn Hämäläinen seuralaisineen vastaanottivat juhlallisuuksiin osallistuneiden joukkojen ohimarssin jossa nyt myöskin lotilla oli rivistönsä edessä juuri vihitty lippunsa. Jämsänkosken tehtaan torvisoittokunta soitti ohimarssin aikana marssia, kunnes järjestöjen liput olivat palanneet Kansallistalolle. Täällä alkoi klo 17 sankarivainajien muistotaulun paljastustilaisuus. … Aseveljet ja sk ovat tälle taululle kiinnittäneet 40 viime sodassa kaatuneen Jämsäläisen sankarivainajain nimet … viululla Schubertin ”Ave Marian” … sk:n kuoro … runoja … Kirkkoherra P. Kauppinen puhui … Lopuksi laulettiin yhteisesti Maamme. Tämän tilaisuuden päätyttyä tarjosivat lotat juhlavieraille kahvit. …

SANKARIHAUTAUS JÄMSÄSSÄ.

Jämsässä kätkettiin sunnuntaina tykkimies Vilho Osvald Oksasen tomu kotipitäjän sankarikalmistoon. Häntä viime matkalle oli saapunut saattamaan Sk-lippu kunniavartioineen sekä erittäin runsas yleisö.

Surutilaisuus aloitettiin laulamalla virrestä 589, ja rovasti Ristikankare puhui … kirkkokuoro … Ristikankare ruumiinsiunauksen ja kirkkoherra Kauppinen luki tilaisuuteen sopivia raamatunlauseita …

101

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 kunnialaukaukset … virteen … Kirkkokuoro … seppelten lasku … Jämsän Suojeluskunnan seppeleen sk. veteraani Armas Raitio ja paikallispääll. Palomäki ensinmainitun puhuessa ja Jämsän-Svärd po:n seppeleen lotat Lahja Reponen ja Airi Patajoki. Kuoro … saattoväki lauloi yhteisesti … …

JÄMSÄN LOTTIEN vuosikokous pidettiin viime maanantaina Kansallistalossa. Aluksi laulettiin virsi ”Vuosi vanha vaipuu hautaan.” … avasi kokouksen ja luki piirin puheenjohtajan tervehdyksen …

Kahvitauon jälkeen luutnantti Virolainen toi rintamaterveiset jämsäläisiltä rintamamiehiltä kiittäen Jämsän lottia rintamamiesten huolenpidosta ja toivottaen lotille menestystä.

Suojeluskunnan vuosikokouksessaan valitsemina edustajina sk.-upseeri Harry Palmroth ja paikallispäällikkö Vilho Palomäki esittivät suojeluskunnan tervehdyksen.

Lottien puolesta kiitti lotta Lempi Kauhanen rintamaterveisistä ja suojeluskunnan tervehdyksestä. …

Tyttötyön johtajiksi valittiin edelleen lotat Estrid Peltosara ja …

Tilintarkastajiksi … varalle pankkivirkailijat … ja Hilkka Saikkonen …

Lääkintäpäällikön apulaisiksi … ja Toini Kantonen. …

102

Jäsenmaksu päätettiin pitää entisellään, toimivilta 10:- ja kannattavilta 50:…

Eeron asema ja tehtävä Isäni virkanimitys Jämsän suojeluskunnassa on pohdituttanut minua pitkään. Informanttini puhuvat asiasta osin haparoiden ja ristiriitaisesti sekä keskenään eri tavoin. Äitini kirjoittaa Katri Riikoselle 30.3.1941 että Eero on 1.3. asti ollut täällä aluepäällikön apulaisen virassa, suojeluskunnassa, vakinaisella valtion palkalla ja paikalla.108 ja omakätisessä muisteluksessaan 40 vuotta vanhempieni Jämsään muuton jälkeen: Mieheni sai työpaikakseen Suojelusk. II aluepäällikön viran. Kymmenisen vuotta myöhemmin hän muistelee puolisonsa tehtävää näin: Eero oli saanut paikan Jämsän suojeluskuntapiirin toisena piiripäällikkönä.109 Isäni veli Aatu Virolainen kirjoittaa muistelmissaan, että Eero haki Jämsän Suojeluskunnan aluepäälliköksi, kapteenin ”vakanssille”.110 Serkkuni Esko Sipiläinen joka asui Jämsässä lyhyen aikaa vanhempieni kodissa jatkosodan aikana, sanoo puolestaan näin:111 -Isäs oli tän alueen suojeluskunnan aluepäällikkö -Joo-o -Muistaakseni -Joo, tai sotilasohjaaja, semmoinen termi…

-Joo…täs vaihees hän oli luutnantti ja kapteenin mä en nähnyt häntä koskaan …

-Isäs kuului asemansa takia Jämsän eliittiin. Suuret talot olivat hallitsevina Jämsässä. Konkolat ja muut tän tapaset… Kun isäs tuli tuntemattomana paikkakunnalle, hän asettu heti tietysti siihen, siihen, siihen

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 24. Reservin vänrikki Eero Virolainen luultavasti Jämsän maisemissa. Polkupyörä näyttäisi ohjaustangon tavaran kiinnitysrautojen perusteella Puolustusvoimien mallilta. EVA. 103

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 semmoseen että pankin johtajien kanssa keskustellaan.

Isän sisko Helka Huttunen sivuaa asiaa pohtiessaan sitä miksi Eero ei juuri koskaan pukeutunut siviilivaatteisiin:112 nähtävästi oli rahakysymyskii osaltaa ja.. ja ehkä sit ois vähä vanhenpana ni.. ja sit kato jos ois ment se sota et ois olt siel Jämsässä se aluepäällikkö ni sillo ois tuota ois ehkä sillo ois tietysti pitänt olla siviilivaatteita… mut ko hän ei olt muuta ko sillo ko armeijas oli ja.. ja sota tuli ni…”

Serkkujeni Kai ja Knut Koskelaisen haastattelussa Eeron todetaan olleen aluepäällikkö. Arvostettu virka Jämsässä, sanoo Knut. Kysyin veljeksiltä, miten toinen aluepäällikkö sijoittui Jämsän ”nokkimisjärjestyksessä”:113 Kai: ”Se sijottu helkatin korkeelle. Mä sanosin näin että paikallispäällikkö määrätyssä mielessä määräs poliisipäällikköä mihin tehtävään vaan. Koska oli kriisiaika meneillään niin tällainen sotilashenkilö, se oli huomattavasti korkeammassa nokkimisjärjestyksessä kuin ketkään muut siviilivirkai… korkeat siviilivirkailjat” Knut: ”ai niit oli kaksi” Kai: ” siin oli.. sen takiahan se soittikin Eero että täällä säilä ykkönen tai säilä kakkonen että onks siellä…. Niin hän ehkä oli kakkonen, kyllä, kyllä..”

Knut: ”Se oli niin suuri ja rikas alue että niitä pidettiin kaksi. Jämsän jokilaaksohan on ollut tavattoman vauras ja isänmaallinen ja tärkeä alue.”

Kai: ”Hirvittävän kuuluisa tästä Suomen historiasta ja jääräpäisistä, jääräpäisistä…”

104

Kai: ” ja valkoisten pahanteoista…niin.”

Toini Kantonen hahmottaa Eeron asemaa näin:114 minä sen verran tunsin Eeroo kun min olin lottana ja Eero oli täällä aluepäällikkönä, suojeluskunnan aluepäällikkönä … taikka hän oli, aluepäällikkönä oli Raimo Nieminen Korpilahdelta, korpilahtelainen ja tämä Eero oli hänen alaisensa että tavallaan aluepäällikkönä oli Raimo Nieminen siihen aikaan.

Osmo Hassin kanssa kävimme aiheesta tällaisen keskustelun:115 -niin, jos tuota kerrot siitä … Siis puhelimessa sanoit et isä oli vanhempi sotilasohjaaja -juu -ja hänen, sit taas hänel on henkilökortti, jossa hän on suojeluskunnan aluepäällikkö, niin kerro siitä -niin kun minusta Niemi oli aluepäällikkö -joo, et siin on kummallista et nää nimitykset menee sellai -juu, se tuota … hän on voinu, en tiedä onko siellä, mutta hän, hän … Siis Niemi oli minun mielestä joka johti kaikki nämä liikekannallepanot ja muut -joo -siellä oli sitten tämmönen sotilasohjaaja Raimo Nieminen oli nuorempi muistaakseni ja sinun isäs oli niin ku semmonen ensimmäinen. Että se oli niin kun semmonen Niemen oikea käsi hän oli semmonen ja, ja sitten, sitten tuota sodan aikana tietysti suojeluskunta pojille ja niille Ne oli erilaisia tehtäviä, niin, niin sinun isäs joutu sotaan Mä en muista lähtikö se Nieminen sotaan sieltä mutta sinun isäs lähti sitten, sitten

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 tuota, kuitenkin viestiupseeriks Niemen patteristoon Asiakirjoista ja painetuista lähteistä olen löytänyt useita tietoja aiheesta. Nekin ovat osiltaan ainakin näennäisesti ristiriitaisia. Jämsän seurakunnan kirkonkirjoissa isästäni on merkintä: Seppolan Ylä-Apiala. Aluepäällikkö, res.vänrikki, luutnantti, kapteeni Eero Mikonpoika Virolainen … muutti Viipurin tuomiokirkkoseurakunnasta Jämsään 22.3.1941, kaatui Talissa 23.6.1944.116 Isäni kantakortteihin sisältyvän Jyväskylän sotilaspiirin ansioluettelon mukaan hänet nimitettiin Aluepäällikön virkaan 1.3.1941. XIX pl. palkkaeduilla (PHäm. sl.E:n kirj. n:o 1786/I/7.0.sal).117 Kuitenkin 6.3.1941 on Jämsän piirin nimismies antanut tällaisen todistuksen:118 Apulaisaluepäällikkö res.vänr. E.Virolaiselta olen tänään vastaanottanut 90 kpl. liikekannallepanomääräyksiä asianomaisille jaettavaksi. Jämsässä, Jämsän piirin nimismiehen virkahuoneessa, maaliskuun 6 pnä 1941.

T. Alsti [leima] Kuvassa 21 on Puolustusvoimien 11.3.1941 päivätty henkilökortti joka todistaa Res.vänrikki Eero Virolaisen palvelevan aluepäällikkönä Jyväskylän sk.piirissä. Isäni kantakortteihin kuuluu myös nimetön kantakortti, jonka tuorein merkintä on päivätty jatkosodan aikana 9.3.1942 ja jossa on merkintä ”Siviilitoimi Aluepäällikkö”.119 Keski-Suomen suojeluskuntalainen -lehden maaliskuun 1941 numerossa sivulla 82 on VII-VIII Alueen toimintatapahtumalista, jossa on mm merkintä: Jämsän sk. 30 pnä klo 11.00, Hopsu Seuratalo, Hopsun ko. Harjoitus,

res. vänr. Virolainen. Tapahtumalistan allekirjoittajana on: Aluepäällikön apulainen Res. vänr.: E. Virolainen.

Saman lehden seuraavassa eli huhtikuun 1941 numerossa on tapahtumalistassa Jämsän sk -väliotsikon alla mm merkintä: 15 pnä klo 19,00. Kansallistalo. Seppolan ko. Radiokoulutus, Aluep. Virolainen. Samassa luettelossa on Jämsänkosken sk:n nimen alla kuitenkin mm tällaiset tapahtumat: Joka perjantai klo 19,00 radiokoulutus Ilveslinnan tornihuoneessa. Res. vänr. Virolainen ja toisena esimerkkinä: Jämsänkosken sk. Joka maanantai klo 19,10 upseeriluento Ilveslinnan tornihuoneessa. Aluep.

Niemi. Niemi on lehden mukaan johtanut harjoitusta myös Koskenpään suojeluskunnassa aluepäällikön ominaisuudessa: 3 pnä klo 9.00. Pirtti. Koko sk. Harjoitus ja amp.koul.

Aluep. Niemi. Hänet on merkitty myös koko tapahtumalistan allekirjoittajaksi aluepäällikön tittelillä tässä huhtikuun 1941 numerossa.

Ehkä oli niin että alue VII-VIII oli käytännössä jaettu kahteen osa-alueeseen. Toinen oli Jämsä ja toinen Jämsänkosken ja Koskenpään suojeluskuntien muodostama. Eero ja Niemi ovat molemmat toimineet aluepäällikön tittelillä, Eero Jämsässä ja Niemi Jämsänkosken-Koskenpään alueella. Niemi lienee ollut ”ylempi” aluepäällikkö, Eeron esimies?

Isäni toimenkuva on sisältänyt ennen kaikkea suojeluskuntalaisten sotilaallisesta koulutuksesta huolehtimisen. Alisotilasohjaajat ovat kaiketi toimineet hänen apunaan, luultavasti olleet hänen alaisiaan. Isä on koulutuksensa ja kokemustaustansa mukaisesti itse keskittynyt radio- ja viestikoulutuksen antamiseen.

105

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kotirouva Koti Esan talossa Olen edellä kirjoittanut, että äitini ei vanhempieni Niinisalon aikana ollut työssä kodin ulkopuolella parturina tai muutoinkaan.

Samoin oli Helenan ja Eeron muutettua Jämsään, äitini kirjoittaa yksiselitteisesti: Sotien välillä minä en ollut parturi työssä. Toini Kantonen sanoo, ettei Helena ollut Jämsässä lottatehtävissä vaikka lotta olikin.120 Helena oli kotirouva, aluepäällikön vaimo joka ei ollut mukana Jämsän lottien toiminnassa niinä muutamana kuukautena jotka vanhempani ehtivät asua Jämsässä ennen Jatkosodan alkua. Millainen heidän Jämsän kotinsa oli?

Esko Sipiläinen asui vanhempieni kotona Esan talossa jatkosodan aikana. Hän muistelee taloa näin:121 Sehän oli valoisa, joka samalla toimi keittiönä…mut sehän oli kylmä talo ja siinä asu muitakin kuin Virolaiset. Oli suuri virhe, että talo piti purkaa, se oli kerrassaan upea, hienoa puusepäntyötä. Olohuone oli todella mahtava. Suuri kirjoituspöytä ja tuoli ja iso ikkuna. Se pidettiin kylmillään, kun Eero oli sodassa ja Henna oli lottatehtävissä, lämmitettiin vain kun tulivat kotiin. Esko ja mummo olivat talonmiehinä. … Täs oli valtavan upea koivikko

Kuva 25. Esan pääsisäänkäynti alapihalta rautatien suunnalta nähtynä ennen valkeaksi maalattua vuorilaudoitusta. Luhtirakennus vasemmalla. Aivan kuvan vasemmassa alreunassa näkyy maakellarin kiviseinää, vinttikaivoa ei minun muistini aikana enää ollut. VJäM. 106

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 26. Esan talo alapihan suunnalta sellaisena kuin se on minun muistissani säilynyt. Talon edessä pieni lapsi vaunuissa ja nuori nainen ovat suurella todennäköisyydellä äitini ja minä. HVA. Ja Toini Kantonen kanssani tähän tapaan:122 -no Esan talo, sen omisti Armas Raitio, joka oli Säästöpankin pankinjohtajana mutta oli suuri tilanomistaja ja rikas -joo, kaunis talo oli ja puutarha upee siinä … iso rakennus oli joo…ja siinä ei muita asunu kuin te sillon sitten -joo-o -että se oli su…että jos siinä ois ollu enhän mää tiedä että ois ollu keittiötä muuta kun yks koska se oli yhden perheen asunnoksi rakennettu -joo -sitä en tiedä kuka siinä oli aikasemmin ja kenen.. mitä varten se oli rakennettu. Ei ne Esan ihmiset missään tapauksessa asuneet siellä

-nii-i. Mun muistini mukaan nin tota siin oli kolme rakennusta: päärakennus, sitten oli sauna siellä alempana -joo-o -ja sen vieres oli maakellari mut sitten oli semmonen iso luhti tai miks sitä sanotaan -joo semmonen ulkorakennus niin kun aittoja ennen vanhaan pidettiin siellä -kyl se varmaan on, mun mielest sen on täytyny joskus olla niin kun maatalon päärakennus mut sit siel oli suihkulähde keskel pihaa -joo -ja sitten tota me asuttiin viimeks sillon kun mä rupeen.. ja sit siin pihas oli aitta vielä joka vietiin museoon sitten -aaha -mut tota me asuttiin sit sen Esan niinku tän 107

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 27. Näkymä tieltä pääsisäänkäyntiin. Aitaa ei minun muistini ole säilyttänyt, se lienee jo purettu meidän Esalla asuessamme. VJäM. puolimaises pääs viimeks kun mää muistan ja mun mielest siin oli keittiö ja kamari eikä mitään muuta. Sit siin oli vieres toiset raput mutta sit sieltä nykysen rautatien puolelt oli niinku pääsisäänkäynti. Et kyl siin on ollut ainakin kolme huoneistoa. Mun mielest.

-ai jaaha Tuula: -asuks siin muita sit -mut sitä mä en sit muista et asuks siinä muita et… Mä oon ollu niin pieni kuitenkin -no en minäkään…kyllä minä siellä … just sen jälkeen kun sinä synnyit minä olin ollut sinun Eeron hautajaisissa ja sinun ristiäisissäsi -siel Esassa?

-joo siel Esan. Niil oli aika iso olohuone -joo mut eiks se ollut tääl pääs 108

-joo oli kyllä -joo ni kyl se sit sama muistikuva on -joo ja -mut sitte siin pihapiirissä asu tota semmonen Miettinen -niin juu nyt määkin muistan -kauhia juoppo -ihan joo juu kyllä siinä asu. Mää muistan siitä kun -mut hän ei asunut siinä talossa vaan siel alempana -joo siellä alempana juuri. Joo, niin olikin, siellä oli ihan. Siinä meni puro siinä siinä alhaalla ja … tämä Olin viisivuotias, kun muutimme äitini ja mummoni kanssa Jämsästä Piikkiöön, muis-

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 28. Pihan iso luhtirakennus 1960-luvun alussa. Oikeassa päässä ”puusee”, naapuritalo näkyy oikean päädyn takaa. MVA. tan jotain Jämsästä, Esan talo on muistikuvissani tällainen: Talo oli suuri, valkoiseksi maalattu, aivan tien varressa ennen rautatiesiltaa keskusta tultaessa tien oikealla puolella. Tien toisella puolen Esaa vastapäätä oli lähin naapuritalo, muistiini jotenkin huonokuntoisena piirtynyt. Esan pihalla oli suuria koivuja, vanha hirsinen aittarakennus, pitkä luhtirakennus ja alaspäin kohti rautatietä laskevassa rinteessä maakellari sekä sen ja tien välissä saunarakennus.

Saunan ja kellarin alapuolella oli talo, jossa asuivat Miettiset, ehkä joku muukin perhe.

Esan toinen naapuritalo, joka näkyy osittain kuvassa 28, oli pellon toisella puolen rautatieaseman suunnalla, vaikka en silloin rautatieasemasta mitään tiennytkään, sen olen oppinut tuntemaan vasta aikuisena, vuo-

sikymmeniä myöhemmin.

Isäni eläessä ovat vanhempani ja äitini äiti asuneet pääsisäänkäynnin asunnossa.

Minäkin ehdin asua siinä niin että muistan siitä lapsen mielestä ison sisääntulohallin tai -eteisen, jonka vasemmalla puolella oli keittiö ja oikealla puolella ainakin yksi huone, luultavasti kaksikin. Hallista suoraan mentiin suureen olohuoneeseen jossa valokuvien mukaan näyttää olleen muuhun huoneeseen nähden viistoon kulkenut ulkoseinä ikkunoineen. Se näyttäisi muodostaneen huoneeseen alkovin.

Myöhemmin äiti, mummo ja minä olemme sitten muuttaneet asuntoon, joka oli keskustasta päin tultaessa Esan oikealle jäävässä siivessä. Tähän asuntoon tultiin sisään pihan puolelta eikä siinä ollut kuin keittiö ja olohuone joka sekin oli lapsen mielestä suuri.

109

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 29. Esan talo Jämsän keskusta suunnalta ennen valkeaa vuorilaudoitusta ja yläkerran päätyhuoneen ikkunan eteen rakennettua parveketta. Rakennuksen puolivälissä erottuu suuren olohuoneen ison alkovin ikkuna. VJäM.

Matilda asui sairaalasta päästyään vuoden 1941 alussa tyttärensä Helkan luona Helsingissä. Hän kirjoittaa sisarelleen Katrille 22.2.1941 näin:123

hän minä enää uskaltanut yksin ja heidän luokseen taisi mennä Hennan mamma niin ajattelin: ”Miehen pitää luopuman isästänsä ja äidistänsä.” … Otatin valokuvia 60 vuotiaana. Silloin olin vielä entisen näköinen. Nyt olen laiha ja naama turvoksissa.

Olen vielä täällä Helsingissä. Jäinkin tänne kun en jaksanut mennä pois. Kutsuin tavaranikin jo Punkalaitumelta pois sillä enhän minä näin sairaana olisi missään vieraassa talossa voinut olla varsinkin Hyvätin kauppatalossa jossa ei ollut mitään sellaista paikkaa että sänky olisi voinut päivälläkin olla auki. Olen täällä Helkan luona. … Eero muutti Jämsään sillä hän sai siellä S.k. aluepäällikön viran. Ajattelin mennä heidän luokseen kuolemaan mutta en-

Matilda on oikeassa siinä, että ”Hennan mamma” oli muuttanut vanhempieni luokse Jämsään. Äitini kirjoittaa jatkosotaa tarkoittaen ”Meillä oli koti Jämsässä sen sodan aikana Äitini asui siellä” ja Helka lähettää kuukautta myöhemmin terveisiä Hennan ja Eeron ohella myös ”mammalle” kirjeessään tuolloin jo Jämsään muuttaneelle Matildalle 24.3.1941.

Katriina on Matildan kirjettä päivää myöhemmin kirjoittanut Matildalle, sisarusten kirjeet ovat menneet keskenään ristiin. Katri

Matilda

110

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 30. Esan pihalla olleen aitan kanssa identtinen rakennus Jämsän museosta vuonna 1939. VJäM. kertoo omasta ja miehensä elämästä mutta ottaa omalla tavallaan osaa myös sisarensa sairauteen. Myös Hilja sisko näyttää olleen Katrin ajatuksissa:124 …Yhtenä yönä kun taas valvoin vuoteessani tuntui kuin Sinä olisit suuressa tuskassa. Rukoilin: tee hänen viimeinen retkensä ”uskon kautta iloiseksi!” … Ei kuulu maallista taloa, mutta omia säästöjämme vihdoinkin kassasta rupesivat antamaan, niin että nyt pääsimme pois valtion huollosta, tässä kuussa. …

Juhooli lupautunut yhteen taloon laskiaista ajamaan ja poika tuli hakemaan. Tuiskuaa niin ettei maata ei taivasta näy. … Jos ei Sinun tautisi parane, niin etkö voisi mennä

jonkun lapsesi luokse kuolemaan? Kun se parantaminenkin on ”kidutusta” niin etkä luule hiljaisen kuihtumisen olevan helpompaa?

Säälin Sinua joka hetki. Jo ne lääkärit varmaan olisivat minunkin rintani leikanneet 20 vuotta takaperin jos olisin heille virkkanut. Hiljalleen se vuotaa melkein ylen aikaa, joskus runsaammin. Toisinaan polttaa, toisinaan kaivaa. Päästä kuitenkin Isä paransi sen vaivan. Juha huteroituu kovasti. Kuume tapaa usein ja pahasti yskii. … Sen yön jälkeen josta mainitsin, kyselin Jumalalta taa Sinua. En tiedä oliko totuuden eli valheen henki joka sanoi: ”Jo se kuoli.” Minulle tuli kuitenkin rauha. Uskoin Sinut Isän käsiin.

Viime torstaina kun oli tunnus-lauseena se 111

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 31. Eila Sipiläinen Esan pihalla 1940-luvulla. Taustalla Hilda pienen pojan kanssa. Poika voin olla minä tai sitten serkkuni Heimo Sipiläinen. SKA. 112

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 32. Sipiläisiä pienemmän asuntomme rappusilla Esan talon pihanpuolella. Takarivissä vasemmalta Pauli, Heimo ja Hilda, edessä vasemmalta Eila ja Dagmar. ELA. Anun hautakirjoitus. Voi kun se päivä oli ihana. … Eräänä iltana kun olin nukkunut, tuli Hilja, nykäsi olkapäästä ja sanoi hiljaa ”Katriina”. Rukoilin, nukuin, sama uudistui: ”Katriina.” Valvoin sitte kauemmin. Hänelläkin ovat ahdistuksensa.

Sisarusten kirjeenvaihto jatkuu viimeisillä tiedossani olevilla heidän keskinäisillä kirjeillään. Katri kirjoittaa muutama päivä edellisen kirjeensä jälkeen syvästi uskonnollisen jäähyväiskirjeen Matildalle 27.2.1941 ja Matilda puolestaan Katrille Helsingistä 9.3.1941 kirjeen jossa kertoo painonsa olevan enää 50 kg: … Hilja kirjoitti että ei hänkään voi tänne matkustaa kun täytyy mennä Lahteen silmälääkärilleen ja Lahdessa on Oiva perhei-

neen. Eero kävi viime viikolla täällä ja meni myös käymään Lahdessa tilaamaan itselleen huonekaluja tutusta liikkeestä. He ovat nyt jo Hennan kanssa Jääskessä [myöhempi lisäys:] ?Jämsässä? Hän sanoi käyneensä Toinin sakkia katsomassa. Toini oli nyt jo terve vaikka oli välillä niin heikkonakin ettei lääkärikään enää paljon toivoa antanut. … Oli niin hyvä kun Eero tuli. Hän lauloi minulle ne sanat evankeliumia jota tarvitsin kun olin punninnut millainen se ihmisen pitäisi olla ettei tarvitsisi Jumalan kurittaa. … Martta poikineen. He asuvat nyt Riihimäellä. Jumala päästi toki heidätkin pois siitä kamalasta joukkomajoituksesta jossa jo toista vuotta kituivat. … Minä en ole joulusta asti enää yhtään laulanut. Nyt olen ollut pari päivää aivan puhumatta kun 113

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941

Kuva 33. Matildan lapset äitinsä hautajaispäivänä. Vasemmalta Toini, Aatu, Martta, Eero, Anna, Yrjö ja Helka. HVA. Helkakaan ei enää pääse siitä perille. …

Terveisiä paljon Juhoranillesi … Jeesuksen Kristuksen armo Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kanssanne.

Matilda. Voi kun väsyttää.

Matildan toivoma muutto Eeron ja Hennan luokse toteutuu kuitenkin. Vanhempani kirjoittavat Helsinkiin Matildalle ja Helkalle 13.3.1941 vastauksen kirjeeseen joka ei ole säilynyt: Äiti ja Helka! Saimme kirjeenne, eihän äiti sitten vielä niin kovin huono ole kun kerran pystyy noin pitkälle kirjoittamaan, kiitos kauniista kirjeestänne.

Mitä nyt lääkäri sanoo niin tehdään sitten niin mutta kyllä Hennakin sinne tulee ja on ollut tulossakin mutta nuo meidän rahajutut menivät sellaiseksi että lauantaina 114

vasta saamme. Kyllä täältä huone saadaan mutta pelkään ettei äiti jaksa mitenkään niin pitkää matkaa matkusta.

Soita Helka meille tänne Jämsään kumman katsotte parhaaksi joko Henna sinne tai äiti tänne meillä on nyt puhelin no 43.

Jämsä tai ”aluepääll. Virolaisellekin” riittänee, tänne voi soittaa ympäri vuorokauden.

Minä joudun tämän kuun lopulla Tuusulaan aluepääll. kurssille joten täälläkin jäisitte vähän omin päin olemaan. Kurssi kestää tosin 11. päivää mutta eihän sieltä ole Helsinkiin kun ½ t. junamatka joten pääsen katsoman usein.

Matildan muutto Jämsään on toteutunut heti edellisen kirjeen jälkeen koska Henna kirjoittaa Katri Riikoselle 30.3.1941 Matildan olleen Jämsässä jo kaksi viikkoa:

JÄMSÄ 1.3.1941 - 18.6.1941 Eero on 1.3. asti ollut täällä aluepäällikön apulaisen virassa, suojeluskunnassa, vakinaisella valtion palkalla ja paikalla. … äiti on ollut luonamme tänään juuri kaksi viikkoa. Helka saattoi aivan tänne saakka ja oli täällä päivän että minä opin vähän avustamaan äitiä hänen neuvoessa. … Sitten äiti pyysi vielä kirjoittamaan, että hänen on erikoisen hyvä täällä olla sen takia, kun me Eeron kanssa laulamme puhdasta evankeliumia sioninkanteleesta. – Nyt Eeron piti mennä Tuusulaan kurssille, viipyy siellä 11 vuorokautta, ja minä olen niin huono laulamaan yksin. … Lähin rautatieasema on Vilppula, josta linja-auto tulee tänne aina kaksi kertaa päivässä, klo 11 ja klo 19.

Tai sitte pääsee Jyväskylästä autolla myös, muistaakseni kahdesti päivässä. … Meillä on nyt hyvät tilat vieraille. Toini asuu tässä 9 km päässä ja ovat he käyneet äidin luona muutamia kertoja. Pienet pojatkin olivat kaikki mukana ensimmäisellä kerralla. …

Yrjöä odottelemme joka päivä, hän kun on Tampereella. … minun ei nyt enää huoli olla parturi. … Eeron kurssi loppu 10 pv. ensikuuta. Meidän osoite on: Jämsä. Esa.

Tänne pääsee Vilppulasta autoilla, klo 11, ja klo 19. Jämsän matkahuollon eteen jäät, kysyt Esan taloa. Näkemiin: Henna. Rakkaat terveiset äidiltä!

Matilda kuoli 3.4.1941. Hänellä ja minulla ei ollut päivääkään yhteistä elinaikaa, mutta silti hänestä on tämän tutkimuksen myötä tullut minulle rakas ja tärkeä, yksi niistä ihmisistä joita kunnioitan varauksetta.

Matildan tila heikkenee. Henna kirjoittaa Annalle postikortissa Kuopioon 1.4.1941: Hyvä Anna! Äiti on nyt meillä, ollut kaksi viikkoa. Helkahan on varmaan Sinulle kirjoittanutkin. Sinähän ehkä olit tulossa häntä katsomaan ainakin pääsiäisenä, jos et ennen. Mutta koska äiti nyt tuli huomattavasti heikommaksi, niin ajattelin Sinun tulevan ennemminkin, jos vain voit. Hän ei varmasti ole enää monta päivää, kun mikään ei mene alas enää. Ja vatsa on sellainen kuin Anu tädin silloin, niin äiti itse arveli, että se on samanlainen. Helka on tulossa, jo ehkä huomenna. Eero joutuu Tuusulaan kursseille, tulee pois vasta 10 pv.

115

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 Kerron vanhempieni vaiheista jatkosodassa kronologisesti. Luovun temaattisesta rakenteesta, koska työni on hukkua lähteitten runsauteen jota Tuulan kuoleman jälkeen en ole kyennyt hallitsemaan.

Etenen tukeutuen muutamaan päälähteeseen, joitten kertomaa täydennän muilla lähteillä.

Pää- ja muitten keskeisten lähteitten vaihtumisen ilmaisen otsikoinnilla, muut lähteet alaviitteissä. Päälähteeni ovat: Eero Virolaisen sotapäiväkirja. EVA. Mustakantinen vihko johon isäni on koonnut valokuvia ja kirjoittanut niihin kuvatekstit.

III/KTR 19 sotapäiväkirja. KA. Niemen patteriston sotapäiväkirja, viralliselta nimeltään III/KTR 19:n taistelukertomus 23.6.1941 alkaneessa sodassa Venäjää vastaan.

Päiväkirja on aloitettu siihen tehdyn päiväyksen mukaan vasta 23.9.1941 mutta kertoo taannehtivasti tapahtumista jo 18.6.1941 alkaen.

B/39. Kenttäsairaalan sotapäiväkirja. KA. Sen kenttäsairaalan sotapäiväkirja jossa äitini työskenteli lottana jatkosodan alusta synnytyslomalle jäämiseensä saakka.

Kenttäsairaalan vaiheita – Vartiainen Terttu Vartiaisen kirjoittama varsin runsaasti kuvitettu kirja ”Kenttäsairaala jatkosodassa B/39. KS:n vaiheita 1941-1944”. Helsinki 1988.

116

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 34. Ensimmäinen sivu isäni sotapäiväkirjasta ”Kuvakertomus Kannaksen retkestä v. 1941 – ”.

Eero ylennettiin luutnantiksi 10.11.1941, päiväkirja on aloitettu vasta sen jälkeen, koska jo ensimmäisessä päiväkirjan kuvassa isäni on luutnantin arvomerkeissä.128 EVA.

117

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

K esä-

heinäkuu

19 41. P a t t e r i s t o

ja

K e n t tä s ai r a al a

Eero Virolainen ilmoittautui 18.6.1941 vakinaiseen palvelukseen puolustusvoimissa.

Hänet määrättiin viestiupseeriksi III/KTR 19:aan, pääosin jämsäläisistä koottuun ”Niemen patteristoon”. Jatkosota alkoi viikkoa myöhemmin 25.6.1941.125 Jaakko Vihijärvi oli yksi jämsäläisistä jatkosotaan lähtijöistä. Hän kirjoittaa kokoontumispaikan tapahtumista näin: Jämsäläiset tykistökoulutuksen saaneet reserviläiset määrättiin saapumaan Jokivarren koululle aamupäivällä 18. kesäkuuta.

Puukoulun luokkiin oli tuotu suojeluskunnan varastoista asepuvut, vyöt, manttelit, kenttäpakit, kaasunaamarit ja muu tarpeisto. Ne jaettiin tulijoille sitä mukaa kuin saapuivat paikalle. Moni reserviläinen oli sitä mieltä, ettei kannata ottaa liian paljon kannettavaa. Lämpimään kesään viitaten haluttiin ainakin päällystakit jättää pois matkasta; arveltiin yleisesti, ettei reissu kestä kauan, kesätöihin viimeistään piti palata kotitanhuville. Suoritushenkilöstöllä, jonka muodostivat nuoret suojeluskuntalaiset ja joita reservikutsu ei siis koskenut, oli täysi työ saada varustaututumaan täydellisesti. Lähdön hetkellä iltapäivällä kokoonnuttiin sitten koulun pihamaalle.

Siihen oli sisältä tuotu pöytä, jolle nyt sk:n sotilasohjaajana toiminut vänrikki Eero Virolainen nousi. Hän kertoi, mistä nyt oli kysymys. Nyt lähdettiin taas puolustamaan maata ja ottamaan menetetyt alueet takaisin. Eikä retki kestäisi kauan. Puhe oli loistavan isänmaallinen ja sen tehtävänä nähtävästi oli innostuttaa miesten mieliä, jotka eivät varmaan korkealla olleet. Ennen kuin ehdittiin järjestäytyä neliriviin lähtöä 118

ko o ta an, r y h m i t y s r a jalle.

varten, nousi samalle pöydälle yllättäen reserviläinen Armas Hakaniemi. Hän sanoi, ettei meidän kannata röyhistellä edessä olevan sotaretken takia. ”Kuluu, pojat, paljon enemmän aikaa kuin kaksi viikkoa ennen kuin palataan. Ja uhreja joudutaan antamaan, kaikki eivät tule ehjänä takaisin, toiset eivät ollenkaan”. Tämä oli talvisodan kokeneen kauhut kokeneen sotaveteraanin synkkä tilannearvio. ”Mitenkähän Armaan nyt käy, kun uskaltaa asettua herrojen käsityksiä vastaan”, tuumivat useimmat. Mutta mitään ei tapahtunut, kun Armas pöydältä alas hyppäsi. Kun varusteet oli nyt jaettu ja puheet pidetty, joukko järjestyi marssirivistöksi ja matka alkoi kohti Petäjävettä.126 Toini Kantonen kertoi jämsäläisten kokoontumisesta niin samalla tavalla, että hänen kertomaansa on selvästikin vaikuttanut Vihijärven kirjan lukeminen. Joitakin sävyeroja kuitenkin on. Lisäksi Kantonen kertoo isäni äänen olleen voimakas:127 -joo, mutta Eerosta tiedän että kun miehet lähti sillon siihen jatkosotaan, ni Eero oli silloin Jämsässä sinä aluepäällikkönä juuri, niin hänhän joutu siinä sitten, siin oli kai vihiä, komennettiin miehet tonne Jokivarren koululle, kansakoululle, ja Vihijärvi oli siellä jakamassa näille lähtijöille varustuksia, se oli kesä … joo se oli kesäaikaa, niin jostakin syystä siinä pihassa, koulun pihassa oli semmonen iso pöytä ja kun Eero tuli sinne niin se hyppäs siihen pöydälle ja komens miehet sitten siihen ympärillensä ja sanoi miehille että nyt me lähdemme taas isänmaata puolustamaan ja kun meillä on .. a … a …nyt sitten saatu tää Saksakin mukaan tähän ja niin eihän siinä nyt mene

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 35. Toinen sivu isäni sotapäiväkirjasta. Eero Virolainen on keskimmäisessä kuvassa äärimmäisenä vasemmalla ja patteriston komentaja Aarne Niemi eturivissä keskellä. EVA. Keskimmäinen ja alin kuva ovat myös Sotamuseon kuva-arkistossa Matti Santaholman perikunnan lahjoittamina. SMKA.

119

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 kuin pari viikkoo kun me käydään siellä ja muuta kun me voitetaan heti paikalla nämä. No ja sitten sillä Eerollahan oli kauheen kova ääni vaikken sen puoleen mie en oo koskaan ollu sen komennuksessa mutta . e..e..en tiedä mutta ihmiset, toisten puheitten mukkaan. Niin ja sitten hyppäs alas pöydältä niin kohta sen jälkeen semmonen niin kun Armas Haranpää [Hakanpää?] hyppäs kans sille pöydälle, iso, varmasti oli Eeroo pitempi vielä. Iso komee mies, se Hakaniemikin, niin ja se oli sanonut että joo että sanottiin, nyt tässä nyt sanottiin sillä tavalla että pari viikkoo et siitä saatte olla varmoja että ei parissa viikossa ei vielä sieltä selvitä ja osa meistä tulee takasin mutta osa jää sinnekin ja osa tulee sitten rik rikikkinäisinä sieltä takaisin. Sen jälkeen siellähän oli tullu suuri hiljaisuus ja ihmisten mieliin tuli heti paikalla että mitähän tästä nyt Armas Hakanpäälle tässä seuraa.

Mutta ei siitä mitään seurannu. Siitä sitten vähän ajan päästä jatkettiin töitä ja sitten lähettiin joskus, tämä on kuvattu tossa kirjassa paljon vielä yksityiskohtaisemmin.

Tämä Armas Hakanpää oli toista äärimmäistä mieltä kuin mitä mitä Eero ehkä oli, en minä tiedä oliko se puoluemies mutta oli nyt kumminkin suojeluskunnan asioissa III/KTR 19 sotapäiväkirja.

Liikekannallepanossa oli III/KTR 19:n henkilöstön kokoontumispäiväksi määrätty 17.6.41, jolloin myös noin puolet henkilöstöstä ilmoittautui kokoontumispaikassa Jämsän Yhteiskoululla. Loput henkilöstöstä ilmoittautui kahtena seuraavana päivänä Jämsässä ja ennen 22.6.41 Petäjävedellä.

18. ja 19.6.41 jaettiin pstoon kuuluville hen120

kilökohtainen varustus, ilmoitettiin kullekin sijoitus, mikäli se tiedettiin, koottiin pstolle tulevat hevoset ja ajoneuvot sekä valmistauduttiin lähtöön.

19.6.41 klo 20,30 tapahtui lähtö Jämsästä, marssin jatkuessa koko seuraavan yön asiaankuuluvine taukoineen ja lepoineen Koskenpään kautta Petäjävedelle.

20.6.41 klo 9,30 saapui psto Petäjäveden kirkonkylään, joka oli määrätty pston perustamispaikaksi.

20 ja 21.6.41 olivat perustamispäivät, jolloin jaettiin aseistus ja psto varustettiin taistelukelpoiseksi. Psto upseeri Kapteeni Suomalainen suoritti kaikkien yksiköiden tarkastuksen, jonka jälkeen psto oli valmis lähtemään.

22.6.41 tapahtui lähtö junilla Petäjäveden asemalta kahdessa osassa Kallislahden asemalle. Ensimmäinen osa, Esik.ptri, 7.ptri ja kolonnat lastattiin junaan klo 5,00 ja lähti liikkeelle klo 8 maissa, toimien sen kuljetusupseerina pstoupseeri Kapteeni Suomalainen. Toinen osa, Luutn. Ilmari Huttusen johdolla, eli 8 ja 9 ptri, lastasi ja lähti kuutta tuntia myöhemmin. Lastaus sujui moitteettomasti, suurempien autojen ajo lyhyihin tavaravaunuihin tuotti kuitenkin jonkun verran vaikeutta. Matka Kallislahteen sujui erikoisempaa tapahtumatta. Rautatiekuljetus viivästyi suunnitellusta aikataulusta, koska liikenne ilmeisesti muiden keskityskuljetusten johdosta oli ylikuormitettu.

23.6.41 klo 4 maissa ensimmäinen osa saapui Kallislahden asemalle, purki ja järjestyi marssivalmiiksi Sulkavan tielle asemalla saadun määräyksen mukaisesti. Toinen osa

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 36. Kolmas sivu Eero Virolaisen päiväkirjasta. Matka Jämsästä Petäjävedelle on nykyteitä pitkin noin viisikymmentä kilometsiä, vuonna 1941 varmaan jonkin verran enemmän. Kallislahden asema on Savonlinnassa.

121

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 saapui perille klo 11 maissa sekä järjestäytyi marssia varten. Kun psto oli saanut käskyn marssia Kaiturinpäähän, antoi pston komentaja käskyn kummallekin osastolle suorittaa marssin kahdessa osassa, koska pston kevyemmät osat saatettiin kuljettaa vesiteitse Särkilahteen. Kapteeni Suomalaisen johtama osasto jakaantui niin muodoin kahtia: 1) pston kolonnaan ja 7. ptrin tykkeihin, joita kolonnan autot vetivät ja joka maanteitse eteni Ruokoniemen ja Lohijoen kautta Särkilahteen ja johon 2) esikuntaptri ja muut osat 7. ptria olivat saapuneet vesiteitse. Vesikuljetuksen lastaus tapahtui Pihlajalahdella proomuihin ja moottoriproomuihin, joissa matka Särkilahteen kesti noin 6 tuntia. Perille Särkilahteen saavuttiin 23 pv:n iltapäivällä. Luutnantti Huttusen johtama osasto jakaantui niinikään kahtia. Maanteitse marssi 8 ja 9 ptrin tykit ja pyörämiehet tietä Sulkava-Eräjärvi-Virmutjoki-Ruokolahti-Tarkkala, saapuen Tarkkalaan 25.6.41 klo 15 maissa ja yöpyen viimeksi mainitun vastaisena yönä Virmutjoella. Luutnantti Huttusen vesiteitse kuljetettu osasto saapui Särkilahteen joitakin tunteja ensimmäisen osaston jälkeen. Kaikki Särkilahteen saapuneet osat jatkoivat vielä samana iltana marssia tietä Särkilahti-Pohjalankila yöpyen Kalajärvestä noin 2 km etelään olevassa maastossa.

24.6.41 jatkui Särkilahdesta lähteneen osaston marssi aamulla aikaisin Pohjalankilan kautta Kaiturinpäähän, jonne oli valittu leiripaikka Kaiturinjärven ja Vahterusjärven väliselle kannakselle. Osasto saapui perille keskellä päivää paitsi 7 ptrin tykit, jotka vaikean ja mäkisen maaston vuoksi pääsivät perille vasta illalla. Luutnantti Huttusen maanteitse kulkeva osasto ei liikenteen ruuhkautumisen takia ollut pääs122

syt Kaiturinpäähän, vaan yöpyi 25 päivän vastaisena yönä Virmutjoella marssittuaan sitä ennen yhtäjaksoisesti, kuten edellisen päivän selostuksesta ilmenee. Pston esikunta ja pstoupseeri majoittuivat Kaiturinpäässä olevaan Ruokolahden Osuuskauppaan. …

Niemen patteriston ensimmäinen päiväkäsky annettiin 24.6.1941. Kaikkiaan patteristossa oli 29 upseeria, heistä esikuntapatteriin kuuluivat:129 Pston komentaja majuri Aarne F.J. Niemi.

Patteristoupseeri kapteeni Yrjö Suomalainen Adjutantti res.luutnantti Karl G.O.Lindgren Mittausupseeri res.luutnantti Eero S. Peura Huoltopäällikkö res.luutnantti Lars B. Stenberg Talousupseeri res.luutnantti Olavi Kankare Lähetti- ja Kss upseeri vänrikki K.Harri T.Attila Viestiupseeri res.vänrikki Eero Virolainen. Tuntolevyn numero 480934.

Res.vänrikki Erik O.Kauppinen Pston lääkäri res.lääkintäkapteeni Väinö P. Korhonen Eläinlääkäri res. el.lääkintäkapteeni Sten B. Vuorentie Pastori res.luutnantti Erkki V. Kiviranta Kuljetusups. res.luutnantti Olavi E. Ingervo

Helena Virolainen haki aikanaan rintamapalvelutunnusta lottana olonsa perusteella.

Hakemuksen liitteessä on jatkosodan osalta kirjoitettu näin:130 Kenttäsairaala B 39:ssa sairaalan muodostamisesta kesäkuussa -41 syksyyn -43 jolloin hakija jäi synnytyslomalle.

Sairaala muodostettiin Jyväskylässä ja se sijaitsi hakijan muistin mukaan hänen palve-

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 37. Neljäs sivu päiväkirjasta. Raja ylitettiin III/KTR 19 sotapäiväkirjan mukaan 31.7.1941.

123

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 lusaikanaan Ruokolahden Rantalinnassa, Vuoksenrannan Kaskiselässä, Kirvun pitäjässä, Kyyrölän pitäjässä Muolaan pitäjän Kuusaan hovissa sekä Raivolan poikakodissa.

Käsin kirjoittamassaan muisteluksessa äitini kirjoittaa jatkosodan lottanaoloajastaan seuraavasti:131 Sotien välillä minä en ollut parturi työssä.

Ja kun jatkosota alkoi, jouduin taas lottakomennukselle kenttäsairaalaan. Se perustettiin Jyväskylässä. Ja päällikkö lääk. tuli tohtori Viktor Saloheimo. Ja kun tuli käsky että aviopari ei saanut olla samassa divisioonassa, vaan lotan piti muuttaa pois.

Niin päällikkö lääk. anoi, että: minä olen korvaamaton lotta, jota ei saa muuttaa ja niin sain jäädä. Ymmärsin sen johtuvan siitä, kun olin leikannut kaikkien lääk. lääk. miesten, hoitajien ja lottien hiukset. Siinä oli korvaamattomuus. Olin töissä os 3. Se oli tarttuvatauti ja ihotauti osasto, En siis joutunut paljonkaan haavoittuneiden kanssa tekemisiin. Mutta kyllä sielläkin sattui!!! Se rintaman läheisyys oli jo kova paikka.

B/39. Kenttäsairaalan sotapäiväkirja 18.6 – 23.6.41. Kokoontuminen Jyväskylässä. Vahvuus 8 upeeria + 8 aliupseeria + 29 miestä sekä 10 sairaanhoitajatarta + 29 lottaa. Matka rintamalle 23.6.

(Osaston vakinaisen upseeriston muodostivat päällikkölääkäri V. Salonheimo, …

Ylihoitajattarena toimi aluksi nti Sirkku Lumme, myöhemmin nti Aino Kivinummi.)

24.6-26.6.41. Osasto Kaipolan kansakoululla Sulkavalla. Alkujärjestelyjä ja varusteiden kunnostusta siellä.

124

27.6 – 7.7.41. Sairaala Lohikosken kansakoululla. Toiminta alkoi. Potilaita päivittäin hoitoon keskimäärin 35, niistä haavoittuneita noin neljäsosa.

Kenttäsairaalan vaiheita – Vartiainen Oli sunnuntai kesäkuun 22. päivä 1941.

Jyväskylän rautatieasemalla seisoi juna, johon oli lastattu täydellinen sairaalan kalusto sänkyineen, hoitovälineineen ja apteekkeineen sekä kenttäkeittiö. Tämä kaikki viittasi tavallisuudesta poikkeavaan tilanteeseen; lähtökäskyä odottamassa oli 39. kenttäsairaalan B-osasto. …

Keskisuomalaisten oma kenttäsairaala koottiin toimintavalmiiksi kahdessa lähtöpisteessä: Jyväskylän korkeakoululla ja Seppälänkankaan varikolla. Sen oli määrä kuulua 18. divisioonan huoltojoukkoihin; jo kesäkuun 11. päivänä lähtenyt A-osasto vastaanottaisi haavoittuneita, B-osasto sekä sairaita että haavoittuneita. … Korkeakoululla ilmoittautui B/39. KS:aan 83 liikekannallepanomääräyksen saanutta: 8 upseeria, 8 aliupseeria, 29 sotamiestä, 10 sairaanhoitajaa ja 28 lottaa. Määräyksen päällikkölääkäriksi sai lääk.kapt. Viktor Saloheimo ja ylihoitajaksi terveydenhoitaja Sirkku Lumme. …

Kokoonnuimme asemalaiturille odottelemaan junan lähtöä. Matkan ajateltiin kestävän muutaman kuukauden. Itsekunkin henkilökohtainen mieliala riippui lähinnä siitä, oliko lähtijöiden joukossa tuttuja vai ei. Karjalainen lääkintälotta Maire Pyrhönen oli myös saanut määräyksen liittyä tähän keskisuomalaisten joukkoon: “Arkana

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 38. Viides sivu. EVA. 125

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 ja pelokkaana seisoin junan lähettyvillä ja seurailin tilanteen kehittymistä. Mitähän tästä kaikesta taas tulee? Niin läheisessä muistissa oli vielä suuressa sotasairaalassa koettu talvisota. … Miten osaisin olla, keneltä uskaltaisin kysyä neuvoa, ajattelin levottomana. Näitä miettiessäni nousin vaunuun, jossa oli jo muitakin. Kuinka ollakaan, eräs nuori, terhakka lotta sanoi minulle: ‘Istu tähän vaan, minä olen Annikki.’

Näin tunsin saaneeni jo yhden ystävän.” …

III/KTR 19 sotapäiväkirja.

28.6 – 28.7 oli psto jatkuvasti edellä mainituissa paikoissa. Tilapäistehtäviä varten ptrit lyhyeksi ajoiksi vaihtoivat asemia. …

Oma toiminta mainittuna kuukauden aikana oli hyvin vähäistä. Se rajoittui joihinkin jalkaväen suorittamien tiedustelujen tukemiseen sekä häiritsemisammuntoihin sekä jatkuvaan tähystykseen.

Niin ikään oli vihollisen tykistötoiminta suhteellisen vähäistä. Tulipattereihin ei vihollinen ampunut kertaakaan, tulenjohtueessa sen sijaan oli pieniä menetyksiä, mutta johtuivat nämäkin sattumasta eivätkä tähystetystä tulesta.

Mainittuna aikana oli psto valmistunut hyökkäystä varten …

Asemiin oli kaivettu tykeille paikat ja miehistölle sirpalesuojat.

126

29.7.41. Illalla psto saadun käskyn mukaisesti siirtyi hyökkäystä varten Rautjärven-Miettilän tietä pitkin edellä mainittuihin asemiin. Komentopaikka ja esikuntapatteri jäivät lammen 97 maastoon. 8.ptri oli siirtynyt uusiin asemiin jo 27.7.41.

30.7.41. Sen jälkeen kun psto oli asettunut asemiin Miettilän maastoon, seurasi päivän tauko, joka käytettiin hyökkäysvalmisteluihin. Ptrien päälliköt ja tjat ottivat yhteyden III/JR 27:n eri komppaniain päälliköiden kanssa. 7.ptrin päällikön oli määrä seurata III/JR 27:n komentajaa, 8.ptrin päällikön III/JR 27:lle alistettua ja 7./JR 27:llä vahvistettua osasto Kilpeä ja 9.ptrin päällikön niin ikään III/JR 27:ää.

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 39. Kuudes sivu. EVA. 127

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

E l o k u u 19 41. H y ö k k ä y s

alkaa,

Vuok sen

III/KTR 19 sotapäiväkirja.

31.7.41. H oli määrätty olevan klo 12,30.

7.ptrin tjien oli määrä seurata 9./JR 27:ää, luutn. Pössiä, joka eteni oikealla. 8.ptrin tjien tuli seurata osasto Kilpeä. Sen ryhmittyminen tapahtui klo 10,30 Vilkon maastossa ja liikkeelle lähtö välittömästi sen jälkeen. Raja ylitettiin klo 11,00 vihollista kohtaamatta. Uusi ryhmittyminen tapahtui Peusanmäen alla klo 11,30 ja hyökkäys klo 12,30. 9.ptrin tulenjohtajain oli määrä seurata kapteeni Kirjavaisen komppaniaa, joka ryhmittyi kuten luutn. Pössikin klo 8-10 välillä lampi 69 pohjoispuolelle. Klo 11,00 kapteeni Kirjavaisen komppania tjan luutn. Saartaman seuraamana vasemmalla ja luutn. Pössin komppania oikealla ylittivät rajan.

Tykistövalmistelu alkoi H-18 eli 12,12 ja kohdistui se Peusamäen, Aholan, Kuisman ja Ilmeen maastoihin. Hyökkäyksen alettua teki vihollinen sitkeää vastarintaa vahvasti varustetuissa pesäkkeissä, mutta parin tunnin kuluttua ne vallattiin. Tykistöapua ei niihin voinut käyttää, sillä maasto oli pitkävaikutteista metsää ja omat joukot olivat aivan vihollisessa kiinni. Klo 18 maissa saavutettiin Kuisman kylä ja Lankilan kylän pohjoisosa, josta vihollinen tykistötulen vaikutuksesta vetääntyi. Kapteeni Kivelän komppania määrättiin luoteeseen Peusanmäen suuntaan, jossa vihollinen teki kovaa vastusta. Hänen seurassaan ollut tja sai kuitenkin palata takaisin, koska tykistötulta ei voitu käyttää osittain sen johdosta, että tähystys oli mahdoton. Luut. Pössin komppania, jota seurasi 7.ptrin tja, oli jatkuvasti tu128

ylit ys

18. 8.19 41.

likosketuksessa viholliseen Lankilassa, eikä huolimatta suhteellisen runsaasta tykistön käytöstä päässyt etenemään.

Osasto Kilpi, joka eteni Peusanmäkeä kohti lännestä käsin, kohtasi Peusanmäessä kovan vastuksen. Vihollinen oli vahvasti kenttälinnoitetuissa asemissa. Jalkaväkeä oli pakko siirtää taaksepäin, jotta tykistötulen käyttö olisi ollut mahdollista. Varustuksiin ammuttiin kolme suurehkoa keskitystä, mutta vasta klo 18,25 muiden muassa 5:llä haupitsipatterilla ammuttu keskitys ratkaisi asian ja Peusanmäen pohjoisreuna saavutettiin klo 19 tienoissa. Tykistötulen havaittiin kyllä vaurioittaneen varustuksia, muttei mikään niistä ollut tuhoutunut ja kovimman vastuksen aiheuttama vahva kk.pesäke oli täysin ehjä, mikä johtui lähinnä siitä, että tähysteinen tulenjohto oli siihen mitä vaikeinta. Voidaan sanoa että tykistön moraalinen vaikutus oli ratkaiseva tekijä.

Ennen hyökkäyksen alkua oli pston komentaja siirtynyt JR 27:n komentajan yhteyteen ja oli heidän komentopaikkansa 31.7.41 Leppäoron mäellä. …

4.8.41. oli määrä suorittaa Ilmeen valtaus ja sitä varten oli laadittu tulitaulukko, joka liitettiin Ilmeen valtauksen taulukkoon ammuttavaksi H4-14-H4+2. H4 määrättiin klo 12,00:ksi. 9.ptrin päällikkö sopi tjien käytöstä siten, että luutn. Saartama jäi paikoilleen pisteeseen X=9663, Y=6550, mistä saattoi hyvin tähystää aina Ilmeen kirkolle asti. Vänr. Halisen oli määrä seurata

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 40. Seitsemäs sivu. EVA. 129

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 kärjessä etenevää komppania Siukosaarta puhelinyhteyttä vetäen, tavoitteena Luorikkojärven – maantien välinen kannas.

Tykistövalmistelu alkoi klo 11,46. Siitä huolimatta että taulukkoa oli pienennetty oli valmistelu erittäin voimakas. Heti ensimmäisten laukausten jälkeen lähti vihollinen pakoon. Klo 14,00 saavutettiin Ilmeen kirkonkylän pohjoisaukiot ja valittiin tjp:oiksi X=9893, Y=6598 ja X=9910, Y=6571. Kun Miettilän läntinen motti oli selvitetty klo 18,15 oli Ilmee ja sinne Rautjärveltä johtava valtatie lopullisesti selvät. III/JR 27, jota 7.ptrin päällikkö seurasi, eteni päivän mittaan Siisiälän kautta Pohjalaisten kylään.

Ilmeen valtaus, johon hyökkäyksen ensimmäisen jakson tavallaan voidaan sanoa päättyneen, osoitti jo riittävän selvästi miten ratkaiseva merkitys tykistöllä oli. Varsinkin tykistötulen moraalinen vaikutus oli huomattava. Sodan alusta lukien oli psto ampunut vajaat 3 tuliannosta. …

8.8.41. Inkilän valtaus saatettiin loppuun.

Vihollinen oli vetäytynyt pois Inkilästä, omat joukot miehittäneet maalialueen ilmoittamatta siitä mitään tykistölle, joka laaditun taulukon ja määrätyn H:n mukaan ampui tulivalmistelun. Vahinkoja ei, ihme kyllä, omille joukoille tästä keskityksestä tullut.

I/JR 49 lähti klo 8,00 liikkeelle tavoitteena Kirvu. 8.ptrin tjan seuratessa pataljoonaa.

Pääosaa seurasi luutn. Savonojan tj.ryhmä Montolasta Kirvuun vievää tietä. Vänr.

Halinen siirtyi 2./JR 49:n mukaan, joka eteni Kirvuun Keskiselän kylän kautta ja pääsi Kirvuun vastarintaa kohtaamatta klo 14,00. Päätien suunnassa etenevä osa 130

saavutti Kirvun Parantolan klo 12,00, jota ennen oli ammuttu pieniä maaleja.

B/39. Kenttäsairaalan sotapäiväkirja.

8.7 – 14.8.41. Sairaala Ruokolahden Rantalinnassa. Loppuaika siellä, 31.7 alkaen, erittäin työntäyteistä. Kahden viikon aikana tuotiin hoitoon 1078 potilasta, niistä haavoittuneita 801. Ajoittain melkoisia evakuointivaikeuksia taaksepäin helpottivat osaltaan käyttöön saadut kaksi sairaankuljetuslaivaa.

15.8 – 26.8.41. Sairaala Kirvun Luonnonparantolassa. Raskas ruuhka-aika toiminnassa jatkui. Hoitoon saapui siellä 903 potilasta, joista haavoittuneita 668.

Kenttäsairaalan vaiheita – Vartiainen … kesäkuun 26. päivänä osasto sai siirtymiskäskyn Lohikosken kylään Sulkavan pitäjän kaakkoiskulmassa.

Ensimmäiset haavoittuneet Sulkavan Lohikoski 27.6.—7.7.1941 Lohikosken kansakoululle kuljetettiin kahtena seuraavana päivänä 12 muuttokuormallista varusteita ja muita sairaalatarvikkeita. Muutto sujui hitaasti heikkokuntoisilla puuhiiliautoilla ja kaksi ponttoonisiltaakin oli ylitettävä. Teillä oli lisäksi ruuhkaa, sillä JR 6 oli samanaikaisesti siirtymässä koulutuspaikkaansa Sulkavalla 3000 miehen vahvuisena. Siinä oli nyt aikaa ihailla tienvarsinäkymiäkin; Punkaharjua muistuttava, 4 km:n pituinen Vilkaharju on Savon kauneimpia.

Liikkuvan kenttäsairaalan oli oltava no-

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 41. Kahdeksas sivu. EVA. 131

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 42. Rantalinna. HVA. peasti toimintavalmiina. Niinpä muuttopäivän iltana vastaanotettiin jo 30 potilasta, jotka olivat haavoittuneet tiedusteluretkellä Ensossa. Poikien kertoman mukaan Ensoon oli jäänyt paljon kilipukkeja, ja heitä harmitti, kun eivät olleet ehtineet lypsää niitä.

“Tuntuu sentään hyvältä, kun pääsimme jo työhön”, kirjoittaa Laura Kekki päiväkirjassaan ja jatkaa: “Tulin juuri alhaalta poikia pukemasta. Suuri joukko lähtee jatkamaan matkaa. Voi kuinka rakkailta kaikki tuntuvat. Joka poika on niin tavattoman hyvä. Ihmeellisesti täytyy miehen kestää.”

Kaikkiaan 424 potilasta sai hoitoa puolentoista viikon aikana, näistä oli haavoittuneita neljännes. Potilaiden joukossa oli useita nostomiehiä, jotka oli lähetetty kenttäsairaalaan palvelukuntoisuuden tarkempaa arviointia varten. Monia heistä eh132

dotettiinkin sitten kotirintaman käyttöön.

Potilasvahvuus vaihteli päivittäin 50—90 välillä. Sitä mukaa kun uusia potilaita saapui siirrettiin kuljetusta kestävät jatkohoitoon kotirintamalle. Tämä ns. potilasevakuointi tapahtui sairasautoilla Savonlinnan (65 km), Joroisten (110 km) ja Varkauden (135 km) sotasairaaloihin. …

Koska kaikki mahdolliset tilat oli otettu potilas- ja majoituskäyttöön, oli keittiö, ruokailuja varusteiden huolto järjestettävä taivasalle. Keittiöhenkilökuntaan kuului pääemännän lisäksi 5—6 muonituslottaa.

Aikaisemmin muonitustyössä olleet keittivät, paistoivat ja leipoivat, kun taas nuoremmat huolehtivat ruoan jakelusta, siivouksesta ja astianpesusta. Apumiehinä toimivat

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 Sairaala oli toimintavalmiina auttavasti jo muuttopäivän iltana. …

Kuva 43. Rantalinna. HVA. ‘muonamikot’, joiden tehtävänä olivat vesitynnyrin täyttö ja polttopuiden hankinta.

Henkilökuntaa varten oli pihalle kyhätty ruokapöytä ja muutamia penkkejä.

Viholliskoneiden ilmestyessä siirryttiin lautasineen päivineen lähimetsikköön.

Hernerokka ja vanikka riittivät. Sää oli aurinkoinen, mieliala toiveikas: Pian olisi menetetty Karjala jälleen suomalaisilla!

Toimittuaan puolitoista viikkoa Sulkavan Lohikoskella sairaalamme sai muuttokäskyn heinäkuun 7. päivänä. Siihen mennessä oli hoidettu yli 400 potilasta, joista haavoittuneita neljännes.

Työruuhka alkaa — pyöreitä vuorokausia Ruokolahden Rantalinna 8.7.—14.8. 1941.

Uudeksi B-osaston toimipaikaksi oli määrätty Ruokolahden Haloniemen kylässä sijaitseva komea Rantalinna-niminen huvila, josta A-osasto oli jälleen siirtynyt eteenpäin.

Kenttäsairaalan toimintaa ajatellen paikka oli erinomainen, sillä se oli kulkukelpoisten liikenneväylien tuntumassa lähellä rintamalinjoja. Tilavan rakennuksen suojiin oli mahdollista sijoittaa kaikkiaan 110 potilasta. Ullakkokerroksen pienistä huoneista. jotka olivat olleet ruhtinaspari von Oldenburgin palveluskunnan asuntoina, riitti osa henkilökunnankin majoitukseen. Oli sauna rannalla ja hyvät uintimahdollisuudet. Paikan luonnonkauneudella ei suinkaan ollut vähäinen merkitys meille kaikille, niin potilaille kuin henkilökunnalle. Salpausselkien väliseltä pitkittäisharjulta avautui upea näköala saariselle Saimaalle. Kuultiinpa vielä käen kukuntaakin ja kuhankeittäjän huiluvihellystä rantakoivikossa - taustaäänenä tykkien jylinä. …

Näihin aikoihin tapahtui sotapäiväkirjan mukaan jälleen muutoksia henkilökunnassa, lähinnä kirurgien siirtoina. Tähänastisen ylihoitajan Sirkku Lumpeen pyydettyä siirtoa osastolle ja vapautusta aikaisemmasta tehtävästään määrättiin uudeksi ylihoitajaksi 1.8. alkaen leikkaussalinhoitaja Aino Kivinummi.

Potilaiden vaihtuessa jopa päivittäin oli varuslotilla suuri urakka huolehtia vaatteiden vaihdosta. Lohikosken kaltaiseen pyykin pesuun eivät riittäneet lottien aika eivätkä voimat, vaan pyykki lähetettiin eri sotasairaaloihin pestäväksi.

Heinäkuun viimeinen päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Oopperalaulaja Ritva Aro, hanuritaiteilija Aarre Lievonen ja ‘korsu133

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 44. Osasuurennos alkuperäisestä SA-kuvasta jonka kuvateksti: ”Kuulijoita Ritva Aron konsertissa.

Ruokolahti, Halonniemi 1941.07.30.” Nuolen osoittama lotta on kovasti Helena Virolaisen oloinen.

Ruokolahden kenttäsairaala on nykyisen Suomen alueella. Kenttäsairaalan lotat, äitini yhtenä heistä, kokoontuivat heille muistorikkaan rakennuksen tiloissa monia kertoja vuosikymmenien mittaan. kolportööri’ Kalle Väänänen olivat saapuneet meitä viihdyttämään. Jo esitysten aikana kuultiin tykkien jyskeen kiihtyneen, ja heti viihdytystilaisuuden päätyttyä alkoi Enson suunnalta saapua sairasauto toisensa jälkeen täynnä haavoittuneita; hyökkäysvaihe oli alkanut. Iltapäivän kuluessa sairaalaan oli sijoitettu jo 131 potilasta, joista suurin osa haavoittuneita. Sairaspaikkoja jouduttiin lisäämään 150:een ottamalla potilashuoneiksi lottien käytössä olleita tiloja ja siirtämällä syyhy- ja majoituspotilaat telttoihin. Siitä huolimatta sairaala oli jatkuvasti ylikuormitettu ruokasali ja eteinenkin täynnä petejä.

134

Raskas ruuhka-aika oli nyt käsillä. Vastaanotolla, leikkaussalissa ja osastoilla tehtiin pyöreitä vuorokausia parin viikon ajan. Sodan koko ankaruus ja kauheus oli näkyvissämme joka hetki.

Leikkaussalin vakinaiseen henkilökuntaan kuuluivat kaksi leikkaustyöhön erikoistunutta sairaanhoitajaa ja kaksi koulutettua lääkintälottaa. Lääkärit sitä vastoin vaihtuivat usein. Apuna oli vielä pari sotamiestä, jotka hoitivat muun muassa veden ja jäteveden kuljetuksen. “Pulkkinen tänne, Meskanen tänne”, kuului aina sieltä, missä apua tarvittiin. ‘Leikkausvaljakon’ yhteishenki oli koko ajan kiitettävä. Kiireisimpinä vuorokausina leikkaussalissa käsiteltiin

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 45. Alkuperäinen kuvateksti: Rautaisia armeijan sänkyjä ja puisia huvilasänkyjä oli vieri vieressä Rantalinnan potilashuoneissa.

Lotta Synnove Touri mittaamassa potilaan “pulssia”. SA-kuva. Vartiainen s. 26.

20—40 potilasta, kaikki saman henkilökunnan voimin. Jono paareja, joilla makasi vaikeasti haavoittuneita, oli odottamassa oven takana. Harvoin kuului suurempaa valitusta; urheita miehiä, useimmat nuoria. Ennen leikkaussaliin siirtoa lotat pesivät heidät liasta ja verestä ja pukivat puhtaisiin vaatteisiin. Tarvitseville annettiin kipuja lieventäviä pistoksia ja kuumaa sokerivettä, sillä suurin osa potilaista oli janoissaan menetettyään runsaasti verta.

Tiputuksia ei juuri voitu käyttää eikä ollut siihen koulutettua henkilökuntaakaan.

Lotta Annikki Humalajärvi, joka oli käynyt kuuden kuukauden sairaanhoitoapulaiskurssin Tilkan sotilassairaalassa talvisodan jälkeen, kertoo omasta osuudestaan leikkaussalissa: “Töitä riitti aamutunneille asti. Leikkauksen aikana pyyhin hikeä kirurgin kasvoilta monta kertaa yössä, sillä

Kuva 46. Alkuperäinen kuvateksti: Lääk. luutn. Sakari Vainio suorittamassa leikkausta ruuhka-aikana, jolloin potilaita oli vieri vieressä leikkaussalissakin. SA-kuva. Vartiainen s. 34. huoneen lämpöä lisäsivät vielä pimennysverhoina toimivat villaiset huovat. Lääkärin lopetettua työt siivosin, paikkasin rikkinäiset käsineet, keitin instrumentit keittiön hellalla isossa kattilassa ja laitoin välineet valmiiksi seuraavaa päivää varten.

Kello viiden jälkeen kävin uimassa ja sitten yritin nukkua pari tuntia. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä keittiön savupiipun vieressä sijaitseva pieni huoneeni oli tukahduttavan kuuma. Parin tunnin päästä alkoivat työt jälleen. Tämä toistui päivä päivältä ja yö yöltä kahden viikon ajan. Väsymystä yrittivät pitää loitolla ystävälliset muonituslotat, jotka joka yö järjestivät mukillisen korviketta, teetä jopa kahvia leikkaussalin henkilökunnalle ylimääräisesti.”

Lievästi käteen haavoittuneet otettiin vastaan pienellä, riiheen sijoitetulla poliklinikalla. Heistä huolehti helsinkiläinen kirurgi koulutettujen, erittäin taitavien 135

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 47. Alkuperäinen kuvateksti: ”25 KS osaston kenttäsairaalasta Ilomantsin Sonkajasta.

Vaikesti haavoittuneiden osastosta.” SA-kuva. lääkintäaliupseerien avustamana. Sairaanhoitajia ei riittänyt lääkärin avuksi hänen toivomuksestaan huolimatta.

Monet järkyttävät tapaukset olivat myös henkisesti raskaita. Aino Kivinummen kertoman mukaan “eräänä yönä leikkauspöydälle nostettiin 18-vuotias vapaaehtoinen. Poika oli tuolloin vielä täysin tajuissaan, vaikka sirpale oli vienyt suuren palan hänen rinnastaan ja sydän sykki paljaana. Hän oli joutunut odottamaan apua, kun lääkintämiehet olivat ohikulkiessaan luulleet häntä kuolleeksi. Palatessaan he kuitenkin huomasivat pojassa elonmerkkejä ja saattoivat hänet joukkosidontapaikan kautta sairaalaamme. Lo136

tat pesivät ja pukivat hänet leikkauskuntoon. Pöydälle nostettuna hän kuiskasi: - Olen niin onnellinen, kun minulla on puhtaat vaatteet. Ne olivat hänen viimeiset sanansa, kun hän nukahti hiljaa pois.”

Noina kiireisinä heinäkuun päivinä ei ajankulua juuri tajunnut. Poikia tuli miltei keskeytymättä osastoillekin. Siellä oli ehdittävä auttaa mahdollisimman monia, oli oltava vahva, vaikka sydän oli pakahtumaisillaan; joukossa oli niin kovin huonoja. Mutta oli rohkaiseviakin tapauksia. Laura Kekki muistaa erään potilaan, “ jonka alaleuka oli tohjona. Kun se mies makasi paareilla kasvot aivan siteissä, niin luuli kaiken olevan menoa. Koko päivän tämä vaan lusikalla

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 48. Potilaitten kuljetukseen käytetty höyrylaiva Juha. HVA huiteli vettä suuhunsa.” Ja toisen vastaavanlaisen: “Kasvoihin haavoittunut kokelas joutui lähtemään laivassa. Pidin hänen kelloaan, hän oli niin tavattoman kultainen.

Nokkakannusta velliä poika veteli. Jouduin laivalle asialle, jolloin hyvästelin häntäkin ja juotin Ruokolahden lottien tarjoamaa kahvia. Lupasi muistaa joskus kirjeellä.”

Maire Pyrhösen muistikuvat Rantalinnasta liittyvät lähinnä yövalvontaan, jolloin hän vastaavan hoitajan llmin apulaisena joutui huolehtimaan kymmenistä potilaista: “Juomavettä, alusastioita, puhtaita vaatteita, siteitä, kipulääkkeitä, kaikkea pyydettiin. Nuoret haavoittuneet sotilaat huusivat tuskissaan äitiä auttamaan. Välillä joku nukkui ikiuneen. Heitäkin huollettiin: side pään ympärille, laput silmien päälle. Kenttäsairaalan varastosta löytyi vielä kuolin-

paitakin. Näin jatkui yöstä toiseen. Päivällä yritimme nukkua. Joskus tilanne oli niin ankara, että meni yö, päivä ja vielä seuraavakin yö samaan työvuoroon.”

137

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 49. Potilaita ja hoitohenkilökuntaa Juhan kannella. HVA.

Kenttäsairaalan vaiheita – Vartiainen Sairaskuljetukset taaksepäin tapahtuivat aluksi yksinomaan autoilla Savonlinnaan (103 km) ja Varkauteen (167 km). Parin kolmen päivän väliajoin sairasjunat lähtivät Rautjärven asemalta (25 km) ja Immolan pysäkiltä (16 km), jonne potilaat piti ensin kuljettaa autoilla. Potilasvaihto oli erittäin vilkasta. Sotapäiväkirjan mukaan kahden viikon aikana evakuoitiin kenttäsairaalasta 1078 potilasta, joista haavoittuneita oli 801. Vain kuljetusta kestämättömät vaikeimmin haavoittuneet jäivät sairaalaan voimistumaan matkakuntoisiksi. Evakuoinnissa alkoi ilmetä vaikeuksia, sillä sairasautoja ei ollut riittävästi; jouduttiinhan 138

päivittäin siirtämään yli 200 potilasta, ja matka lähimpiin sotasairaaloihin oli pitempi kuin Lohikoskelta. Tilanne olisi käynyt kestämättömäksi, ellei AK (armeijakunta) olisi järjestänyt Rantalinnan laituriin sairaslaivaksi muutettua tervahöyry Juhaa, johon mahtui 90 – 120 potilasta. Laiva teki kaksi matkaa Savonlinnaan ja seitsemän Mikkeliin ja Varkauteen. Suurimpana ruuhkapäivänä 2.8. saatiin divisioonan huoltopäällikön toimesta toinenkin tervahöyry, Heino avustamaan kuljetuksessa.

Paaripotilaiden siirtäminen Rantalinnasta jyrkkää rinnettä alas rantaan oli voimia kysyvää. Paareja kantavilla lääkintämiehillä oli tukenaan paksu kannatusremmi niskan takaa hartioista paarien aisoihin. Portaat satakunta askelmaa - olivat kapeat, ja tasa-

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 50. Kirvun luontaisparantola. HVA. painon ylläpitäminen oli hankalaa. …

“Ilmeen valtauksen jälkeen 18. divisioona sai käskyn suunnata hyökkäyksensä Kirvun–Jääsken suuntaan, mikä merkitsi lähes 180 asteen käännöstä toimintasuunnassa.”

“18. D:n joukot tunkeutuivat venäläisten jättämään Kirvun kirkonkylään puolenpäivän jälkeen 8.8.”

“Koska oli ratkaisevaa, että Vuoksen saavuttamisen yhteydessä pystyttäisiin välittömästi luomaan sillanpääasema, armeijakunnan komentaja antoi 18. divisioonalle käskyn jatkaa etenemistään. Nyt divisioona joutui hyökkäämään erittäin leveällä rintamalla, joka etenemisen jat-

kuessa muodosti aukeavan sektorin Ensosta aina Vuosalmen länsipuolelle asti.”

“18. divisioonan joukot saartoivat Enson ja Jääsken alueet 14.8. … ja valtasivat myös Antrean.”

“18. divisioona ylittää Vuoksen Hopeasalmella aamuyöstä 18.8.”

Taistelujoukkojen tunkeuduttua läpimurron jälkeen yhä syvemmälle vihollisen alueelle kävi matka etulinjasta kenttäsairaalan nykyiseen sijoituspaikkaan aivan liian pitkäksi ja hankalaksi. Uusi toimipaikka oli 58 km Rantalinnasta etelään.

Siirtyminen merkitsi erään tavoitteen saavuttamista: kenttäsairaalan toiminta jatkui Karjalan kannaksella, Kirvussa.

139

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 51. Pioneerileirin portti Kirvussa. Helena Virolainen käsi kantositeessä on toinen oikealta. Syytä kantositeeseen en tiedä. HVA. …

Yötäpäivää paineen alla Kirvu 15.8.—26.8.1941.

Muutto oli kiireinen. Rantalinnaan jäi vain 17 potilasta, lääkäri, pari sairaanhoitajaa ja muutama lotta. …

Työskentely Kirvussa oli hankalampaa kuin edellisissä paikoissa. Olimmehan vallatulla alueella, jossa sodan lakia oli noudatettu järjestelmällisesti. Perääntyvä vihollinen oli vesijohtojen lisäksi hajottanut kaikki sähkölaitteet. Leikkaussalissa ja poliklinikalla 140

toimittiin petromaksien valossa. Pienissä potilashuoneissa käytettiin taskulamppuja, kunnes Jyväskylän lottapiiri pelasti tilanteen lähettämällä 50 öljylamppua, nk. piikalamppua yhteisesti jaettaviksi A- ja B-osastolle. Pimennysverhojen puute osaltaan hankaloitti työskentelyä elokuun iltojen pimetessä. …

Sotapäiväkirjan mukaan potilaita saapui lähes parin viikon aikana kaikkiaan 903, joista haavoittuneita 668. Samoin kuin Rantalinnassa vain kuljetusta kestämättömät jäivät hoitoon pitemmäksi aikaa. Suurin osa kuljetettiin sairasautoilla 43. eli Rauhan sotasairaalaan Joutsenoon (58 km). Viisi

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 52. Yhdeksäs sivu. EVA. 141

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 53. Kymmenes sivu. EVA. 142

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 54. Yhdestoista sivu Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA. 143

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 kertaa järjestyi sairasjunakuljetus Immolan pysäkiltä (42 km) ja vielä kerran sairaslaivakuljetus Rantalinnasta. A-osasto toimi samanaikaisesti Antrean Hovikorvessa.

Ensimmäinen Kirvun viikko oli sekä henkisesti että ruumiillisesti tähänastisen sodan raskain ja vaikein aika. Yötäpäivää leikkaussalissa, polikiinikalla ja osastoilla toimiessaan hoitohenkilökunta alkoi osoittaa uupumisen merkkejä. Lisätyövoimaa saatiin ns. Renkosen valjakon muodossa.

Tulokkaat - kirurgi, apulaislääkäri, 3 sairaanhoitajaa - ottivat vastuun leikkausten suorittamisesta. Leikkaussalin sairaanhoitajille ja lotille luvattiin kahden vuorokauden lepoloma, mikä kuitenkin supistui 16 tuntiin, sillä ‘Renkosen valjakko’ komennettiin Viipurin rintamalle, missä oli alkanut etenemisvaihe. “Yhtämittainen, lähes vuorokauden kestänyt uni riitti kuitenkin palauttamaan työkunnon ja pirteyden”, muistelee Aino Kivinummi.

Mätäkuu oli meneillään, ja kärpäset potilaiden kiusana. Pahin oli taistelupaikoilla pitkään makaamaan joutuneiden kohtalo.

Kiireessä ensiavun saaneilla kuhisi siteiden alla munista kehittyneitä toukkia. Myös ruokailutiloissa olivat kärpäset riesana.

Leipä- eli vanikkakorista pöllähti musta pilvi lentoon, kun leipäpalaa kurkotti. Ainakin se jonkinverran ruokahalua verotti!

Vielä huolestuttavampaa oli vaatetäin leviäminen rintaman epähygienisissä oloissa. Tämä ihmisen syöpäläinenhän on vaarallinen tautien, kuten ns. juoksuhautakuumeen ja pilkkukuumeen levittäjä …

Armeijakunnan soittokunnan vierailu kesken kiireiden oli tervetullut: reipas torvisoitto nostatti ihmeellisesti mielialaa. Muitakin vierailijoita saapui: Lotta Svärd-järjestön 144

keskusjohtokunnan jäseniä, Jyväskylän piirin puheenjohtaja ja varusjaoston päällikkö. Heidän toteamuksenaan oli, etteivät olleet voineet aavistaa, miten vaikeissa oloissa kenttäsairaala joutuu toimimaan. …

Toinen viikko Kirvussa oli meneillään, kun kenttäsairaalalle tuli 26.8. muuttokäsky eteenpäin: 38 km Kirvusta etelään. …

“Vuoksen Hopeasalmen ylimenon jälkeen 11 armeijakunnan 18. divisioona jatkoi sillanpään laajentamista etelään ja kaakkoon hyökäten Äyräpäähän ja Pölläkkälään jo 20.8. Elokuun 23. päivän iltaan mennessä 18. divisioonan sillanpää ulottui SaImenkaitajokea pitkin Äyräpäänjärven pohjoispuolelle.

18. D. tunkeutui Muolaanjärven itäpuolitse kohti Kivennapaa ja saavutti Raivolan—Siiranmäen tasan 30.8. 18. divisioona kävi ankaria taisteluja Joutselässä, historiallisesti kuuluisassa taistelupaikassa ja saapui 31.8. Mainilaan.”

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 III/KTR 19 sotapäiväkirja.

Kirvun valtauksen jälkeen oli 7.ptrin tjain jäätävä edelleen III/JR 27:n käyttöön ja 9.ptrin tjain seurattava I/JR 49:ää. … Pston huoltoporras siirtyi illalla Kirvun parantolan paikkeille.

9.8.41. III/JR 27, joka oli edennyt Mömmölän tienhaaraan saakka, suoritti väkivaltaisen tiedustelun Vehkapäähän, mitä tiedustelua tykistö tuki. 8.ptrista liittyi vänr.

Halinen klo 15,00 2./JR:n mukaan Sairalaan, jossa hän asettui haavoittuneen vänr.

Säilän tilalle viimeksimainitun tj.paikkaan. …

12.8.41. III/JR 27 sai käskyn edetä Torajärven länsipuolitse Sairalaan ottaakseen sieltä käsin osaa Sairalan valtaukseen ja luutn. Nikkilän tj.ryhmän oli määrä seurata Sairalan valtaukseen ja luutn. Nikkilän tj.ryhmän oli määrä seurata mainittua pataljoonaa. …

13.8.41 JR 27:n oli määrä suorittaa Antrean valtaus. Luutn. Pössin komppania eteni radan suunnassa Antrean asemaa kohti, 9.ptrin tjan luutn. Nikkilän tulenjohtotyhmän seuraamana. Vänr. Salmgrenin tj.ryhmä veti puhelinyhteyttä. Iltapäivällä vänr.

Salmgren siirtyi kapt. Kivelän komppanian mukana Vuoksen rantaa kohden, valiten tj.paikakseen Talikkalan T:stä noin 500 m luoteeseen olevan niemen. Täältä käsin hän tuki Kivelän komppanian yrityksiä aseman puhdistamiseksi ja sillan pelastamiseksi räjäytykseltä ja ammutti rautatiesillan länsipäätä jatkuvasti. Vihollisen lännestä päin Antrean asemalle tullutta panssarijunaa ammuttiin. Myös koetettiin tykistötulella

estää vihollisen yrityksiä hävittää Antrean asemalta Ylä-Vuokselle päin johtavaa rautatietä. Samoin tuettiin tykistöllä kapt. Kirjavaisen komppaniaa, joka eteni maantien suunnassa tavoitteena Antrean kirkonkylä. …

17.8.41. Illalla klo 23,00:sta lähtien oli määrä suorittaa Vuoksen ylitys Hopeasalmen kohdalta. Koska oli oletettavissa, että vihollisella Hopeasalmen etelärannalla ei ollut ollenkaan, tai ainakin hyvin vähän voimia, oli tarkoitus suorittaa ylitys mahdollisimman nopeasti ja salaisesti. Sen mukaisesti ei tykistö saanut ampua aijotun ylimenopaikan toisella puolen mahdollisesti esiintyviä maaleja ennen ylimenoa.

Tykistö sai tehtäväkseen järjestää tarkan tähystyksen ylimenopaikan pohjoipuolelle ja III pston osalta 8.ptrin tulenjohtaja vänr. E. Halinen perusti tähystyspaikan pisteeseen X=3995 Y=7060. Mitään ei kuitenkaan päivän mittaan eikä illalla saatettu havaita.

Ylitys, jonka tuli alkaa klo 23,00 oli määrä suorittaa seuraavasti: Kuljetus oli pioneerien suoritettava ruuhilla, syöksyveneillä ja moottoriruuhilla. III/JR 27:n oli määrä ensimmäisenä ylittää Hopeasalmi ja sen mukaan oli määrätty kaksi kevyttä tj.ryhmää, nim. 9.ptrin luutn. Saartaman ja 7.ptrin luutn. Nikkilän ryhmät, sekä yksi raskas tj. ryhmä nim. 7.ptrin vänr. Salmgrenin ryhmä, jonka oli vedettävä puhelinyhteyttä. 9.ptrin päällikön ja tulenjohtajan vänr. M. Halisen oli seurattava II/JR 27:ää, jonka oli tarkoitus ylittää Vuoksi III pataljoonan jälkeen ja jatkaa etenemistä III pataljoonan ohi, tavoitteena Salo-Paakkola. Luutn. Saartaman oli määrä liittyä II pataljoonaan ohituksen aikana.

145

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 …

Pston komentaja ylitti Vuoksen aamulla ja tuli hänen komentopaikkansa Vuoksen rannalle Samolahden suon pohjoispuolelle.

19.8.41. jatkui hyökkäys saavutetun sillanpääaseman laajnetamiseksi. …

Suureksi osaksi tykistön ansiosta jalkaväki myös pääsi etenemään. 9.ptri siirtyi Vuoksen yli uusiin asemiin. Klo 23,00 oli ptri valmiina Hopeasalmen rannassa ja klo 2,03 se oli ensimmäisenä kaikista pattereista ylittänyt Vuoksen.

Kuva 55. Piirros Joulu-korsu monisteesta vuodelta 1941. Alkuperäinen kuvateksti: ”Tapsikoisari. Runoilija. Luutnantti. Y.m. y.m. y.m.

Nimestään huolimatta suomalainen.” EVA..

Edelläolevan mukaisesti ei psto ampunut koko päivänä. Sen sijaan alkoi illalla muiden pstojen vahva häirintätuli toisaalle, koska tarkoituksena oli harhauttaa vihollinen kiinnittämällä sen huomio toisaalle.

Ei myöskään ylityksen alkuvaiheessa tarvinnut ampua, koska vihollinen oli vastakkaiselle rannalle jättänyt vain aivan heikon varmistuksen, joka heti ensimmäisten miesten saavuttua pakeni. …

18.8.41. Vuoksen ylitys tapahtui edellä esitetyn suunnitelman mukaisesti. Aikataulu tosin hieman myöhästyi, koska ylimenokalustoa ei viipymättä löydetty, mutta tulokseen ei viivästyminen vaikuttanut.

146

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 56. Sivu 12 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA 147

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 57. Sivu 13 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. Vuoden 1918 sodan valkoisten sankarivainajien muistomerkki oli vielä paikoillaan, kun muutama vuosi sitten kävin kirkkomaalla. EVA. 148

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 58. Sivu 14 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA.

149

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 59. Sivu 15 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA.

150

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 60. Sivu 16 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA.

151

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 61. Sivu 17 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA. 152

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 62. Sivu 18 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA.

153

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 63. Sivu 19 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. Divisioonan komentaja oli kenraali Aaro Olavi Pajari. EVA. 154

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 64. Sivu 20 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA.

155

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 65. Sivu 21 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA.

156

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 66. Sivu 22 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA.

157

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 Isäni jäämistössä on säilynyt sodan ajalta muutama monistamalla tehty lehti jotka näyttävät tarkoitetun joukoille jaettavaksi. Vanhin niistä on Joulu-korsu vuodelta 1941. Lehdessä on isäni nimimerkillä Eero Mikonpoika laatima kirjoitus, jonka lainaan kokonaisuudessaan:132 VIESTIMIEHISTÖ LIIKUNTASODASSA Viestitys näyttelee huomattavaa osaa nykyaikaisessa sodankäynnissä. Viestipalvelun moitteeton toimiminen edellyttää kuitenkin tehtäväänsä hyvin valmentautunutta miehistöä ja kalustoa, joka pystyy tyydyttämään monesti suuremmatkin vaatimukset, kuin mitä tavallisesti luullaan. Varsinkin liikuntasodassa on viestimiesten toiminta raskasta ja vaativaa. Viestimiehet saavat jatkuvasti rakentaa ja purkaa yhteyksiä, olla joka hetki valmiina korjaamaan epäkuntoon joutuneita linjoja, päivystää jatkuvasti j.n.e. Niin puhelin- kuin radiomiehilläkään on näinollen perin harvoin tilaisuutta lepäämiseen.

Kun ”maallikoilla” saattaa kuitenkin olla aivan päinvastainen käsitys, tulkoon seuraavassa esitetyksi tapahtuma liikuntavaiheesta, jolloin viestimiehistö joutui kestämään mitä suurempia ponnistuksia ja rasituksia sekä oma-aloitteisuudellaan vaikuttamaan ratkaisevasti tapahtumiin.

Kun ensimmäiset joukot olivat ylittäneet Vuoksen, sai tyhmä T. käskyn perustaa tulenjohtokeskuksen paikkaan, joka sijaitsi n. 2,5 km varsinaisesta ylimenopaikasta alajuoksuun päin. Käsky annettiin 10.8 klo 24.05. Ryhmä otti mukaansa tarpeellisen määrän puhelinkalustoa sekä välttämättömät varusteet ja pyysi komentajalta kaksi syöksyvenettä käytettäväkseen, koska tällä tavalla voitettiin ajassa huomattavasti. Valmisteluihin oli käytetty niin paljon aikaa, 158

että oli hyvin hämärä ryhmän päästessä syöksyveneellä liikkeelle. Ryhmän saavuttua vastarannalle osa siitä joutui viettämään n. 2 tuntia eräässä puhdistamattomassa saaressa, osan ryhmästä ollessa tiedustelumatkalla. Saaresta löytyikin seuraavana aamuna 3 ryssää. Koko aamuyö kului keskuspaikan etsimisessä, sekä yhteyksien rakentamiseen.

Ryhmä ilmoitti 19.8 klo 10.00 keskuksen olevan toimintavalmiin.

Vuoksen yli rakennettu puhelinyhteys osottautui nyt riittämättömäksi runsaan liikenteen vuoksi, sitä paitsi ei ryssältä saatu sotasaaliskaapeli kestänyt vedessä.

Tästä syystä ryhmä T. sai käskyn rakentaa kaapeliyhteyden uudesta paikasta. Ryhmä lähti suorittamaan tätä tehtävää 19.8. klo 15, saaden yhteyden valmiiksi noin 4 tunnin kuluttua. Salmien ylittäminen pienillä veneillä, jossa runsas virta vielä vaikeutti rakentamista, kysyi neuvokkuutta.

Suuri saari, jonka halki yhteys oli rakennettava, oli myös haravoimatta, joten ryhmän täytyi varmistaa rakentaminen ja edettävä varovasti. Varovaisuus osottautuikin tarpeelliseksi, sillä ryhmän ylitettyä kolmannen salmen avasi ryssän partio tulen, mutta vetäytyi takaisin puhelinryhmän avatessa tulen. Ryhmällä ei ollut aikaa suorittaa sen parempaa haravoimista, koska annettu tehtävä oli kiireellinen. Näin monet vaikeudet voittaen sai ryhmä yhteyden valmiiksi. Toive saada pienet unet osottautui kuitenkin turhaksi rakennetun linjan katkeamisen vuoksi.

Ryhmästä lähti taas suurin osa vikapartioon koska soutaminen ja veneen kuljettaminen maitse saarien halki vaati voimia. Liikkeelle lähtö tapahtui 20.8. klo 00,30. Vian korjaus vei aikaa niin, että tyhmä saapui majapaikkaansa aamulla klo 5. Sillä välin jatkui eteneminen ja niinpä tämäkin ryhmä sai heti palattuaan luovuttaa keskuksen hoidon

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 toisille ja lähteä etenemään ja rakentamaan taas linjaa päästen vasta 20.8. illalla lepäämään. Niin ryhmä oli valvonut ja ollut ahkerassa ja voimia kysyvässä toiminnassa 3 päivää ja 2 yötä ennen kuin pääsi ansaitsemaansa pieneen lepoon.

Ylläoleva katkelma olkoon osoituksen siitä kuinka raskasta ja vaativaa viestimiehen toimi on.

Nyt kun raskain osa toivoaksemme on jo tästäkin sodasta jäljellä päin voimme pysähtyä hetkiseksi muistelemaan viestimiehistöllekin erittäin raskasta mutta kunniakasta elokuuta. Toteamme tällöin, että sekä puhelin- että radiomiehet ovat täyttäneet tehtävänsä erinomaisesti ja vieläpä ylittäneetkin heihin kohdistuneet toiveet.

Eero Mikonp.

Eero Virolainen ylennettiin luutnantiksi 10.11.1941 ja siirrettiin reserviupseerin statuksesta vakinaiseen palvelukseen Puolustusvoimissa. 133 Hänelle myönnettiin 27.8.1941 IV luokan vapaudenristi 27.8.1941, sitten sama kunniamerkki miekkoineen 11.9.1941 ja runsas kaksi kuukautta myöhemmin 20.11.1941 vielä miekkoineen ja tammenlehvän kera.134

159

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

S y y s k u u 19 41. H y ö k k ä y k s e s t ä

a s e m a s o ta an.

III/KTR 19 sotapäiväkirja.

20.8.41. Yön aikana psto ampui häirintää ja aamulla II pataljoonan edessä oleviin vihollislinjoihin, Äyräpään asemalle ja lossille. Aamulla ammuttiin mainituille paikoille valmistelu, jonka II/JR 27:n silloinen komentaja kapt. Loimu väitti kuitenkin tulleen omiin linjoihin ja hajoittaneen hyökkäysryhmityksen, mutta josta myöhempi tutkimus osoitti ettei siten ollut tapahtunut, vaan että omiin linjoihin tullut keskitys oli vihollisen ampuma. 7.ptrin tulenjohtajista luutn. Nikkilä seurasi luutn. Maijalan komppaniaa Pölläkkälään, jonka vihollisen oli jättänyt …

21.8.41. 7.ptrin tjat luutn. Nikkilä ja vänr.

Salmgren seurasivat komppania Maijalaa, joka lähti etenemään rautatien suuntaan Pölläkkälästä Salmenkaidalle, jonne komppania pääsi vastusta kohtaamatta ja asettui puolustukseen jokiaukean pohjoisreunaan.

Tjat määräsivät torjunta ja vastavalmistelumaalit, kuten aina vastaavanlaisissa tapauksissa oli tehty 7.ptrin tja vänrikki Heikinheimo seurasi komppania Kyyhkystä.

Vihollinen oli yön aikana vetäytynyt pois puolustusasemistaan Äyräpään eteläpuolelta valtamaantien varrelta. Eteneminen jatkui Äyräpää-Salmenkaita tien suunnassa. …

7. ja 8.ptri, jotka edellisenä yönä olivat ylittäneet Vuoksen, ajoivat asemiin Äyräpään pohjoispuolelle. … Komentaja siirtyi Kylä-Paakkolan kylän pohjoispuolelle.

160

Esikunta ja huoltoporras ylittivät Vuoksen Hopeasalmen kohdalta ja majoittuivat Salo-Paakkolan aukeiden itäpuoliseen maastoon.

22.8.41. 7.ptrin tjat, luutn. Nikkilä ja vänr.

Salmgren seurasivat edelleen kompp. Maijalaa, joka oli asemissa Ritasaaren eteläpuolella. Päivän kuluessa häirittiin vihollisen varustelutöitä. Vänr. Heikinheimo siirtyi patl. Toppolan käyttöön ja määrättiin seuraamaan kompp. Siukosaarta, joka eteni Soukanharjun tiekolmion eteläpäätä kohti.

Kun vänr. Heikinheimon puhelinyhteydet eivät ylettyneet kuin pataljoonana komentopaikkaan, siirrettiin tja, luutn. Saartama Mälkölän kylästä patl. Toppolan lohkolle.

Ennen hyökkäyksen alkua vaihdettiin kuitenkin etulinjan tulenjohtajat, jolloin vänr.

Heikinheimon tilalle tuli vänr. Pekonmaa ja Heikinheimo siirtyi Salmenkaidalle vänr.

Salmgrenin luo.

Klo 11,15 määrättiin 9./KTR 19 alistettavaksi toistaiseksi I/KTR 19:lle, jolloin luutn.

Saartama ja vänr. Halinen lähtivät pston komentopaikkaan Ristseppälään ja ilmoittautuivat siellä majuri Öistille. 8.ptrin tjat siirtyivät klo 14 tulipatteriin vaihtaen vänr.

Jokisalon kanssa Rask.psto 26:sta. 9.ptrin tilalle alistettiin III/KTR 19:lle 3./KTR 19, joka tuli siis seuraamaan patl. Toppolaa. …

24.8.41. Seuraavana tavoitteena oli Salmenkaidan ylitys. 7.ptrin tjat olivat edelleen jokiaukean pohjoisreunassa Valkjärven radan varressa betonibunkkerissa. Vihollisen tuli oli kiivasta, m.m. se käytti runsaasti ty-

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 kistöä. Vänr. Heikinheimo ampui etupäässä 8.ptrille voimakkaita keskityksiä radan ja teitten risteyksen maastoon tuhoten m.m. vihollisen suorasuuntaustykin.

Illalla klo 20 jälkeen tuliptrit siirtyivät, 7.ptri Toivolan peltoaukean reunaan ja 8.ptri Muolaan Mainiemen kylään.

(X=2560, Y=7460 ps 27-00).

8.ptrin tjat, vänrikit Halinen ja Nikkilä siirtyivät hyökkäystä varten Salmenkaitajoen yli II/JR 27:n ryhmittymispaikalle Variksenkylään. Hyökkäystä edelsi voimakas tykistövalmistelu, joka alkoi klo 1,20 ja kesti 1 t. 19 min. Maalit olivat etupäässä Äyräpää – Peipola maantien varressa. Pataljoona alkoi edetä klo 2,30 tavoitteena Mälkölä – Punnuksen maantie. Voimakkaan vastarinnan vuoksi pysähtyi usein. Klo 15 ammuttiin kuusi maalia käsittävä valmistelu Utalan maastoon, minkä jälkeen hyökkäys pääsi taas jatkumaan. Iltaan mennessä oli pataljoona päässyt n. 1 km:n päähän Mälkölän – Punnuksen maantiestä asettuen puolustukseen 5/JR 27, jota klo 15 lähtien oli seurannut vänr. Nikkilä, pääsi n. 3 km:n päähän Punnuksen kylästä.

Pston huoltoporras siirtyi Äyräpään aukeiden pohjoislaitaan.

9.ptri seurasi edelleen alistettuna I/KTR 19:lle, joka tuki JR 49:ää. Rykmentin tavoitteena oli Hotokan kylä. 9.ptrin tjat seurasivat patl. Varkoa, joka eteni maantien vasemmalla puolella. Eteneminen oli hidasta, vaikka tykistötultakin käytettiin runsaasti.

III/KTR 19:lle alistettu 3./KTR 19 seurasi pataljoona Toppolaa, joka ylitti Salmenkaidan voimakkaan tykistökeskityksen jälkeen Äyräpää – Peippola maantien suunnassa. Päivän kuluessa ammuttiin n. 1500 laukausta. Jv:n etenemisen onnistuminen avoimen ja vaikeakulkuisen Salmenkaidan yli on suurelta osalta tykistön tehokkaan tulen ja siitä johtuvan vihollisen moraalin laskemisen avulla selitettävissä.

25.8.41. Edellisen päivän hyökkäys oli pysähtynyt Punnuksen pysäkin ja siitä pohjoiseen olevan tien risteyksen maastoon. Aamupäivän kuluessa valtasi patl. Loimu tien risteyksen, jonne vänr. Heikinheimon tjue myös siirtyi. Klo 11 jälkeen irroittautuivat molemmat 7.ptrin tjueet ja palasivat tulipatteriin Toivolan aukean reunaan.

8.ptrin tja, vänr. Nikkilä seurasi edelleen 5/ JR 27:ää, joka valtasi Punnuksen kylän n. klo 10, asettuen sen jälkeen puolustukseen kyläaukean pohjoisreunaan. Vänr. Halinen siirtyi tulipatteriin, joka oli klo 11,30 saapunut uusiin tuliasemiin Haapalahden suon maastoon (X=2240, Y=7975, ps 32-00).

9.ptrin tjueet seurasivat maj. Varkoa, jonka pataljoona yrityksistä huoliimatta ei päässyt eteenpäin. Tilanne koko lohkolla jäi ennalleen. 9.ptri kärsi tuntuvan menetyksen tjan, luutn. Simo Saartaman ja hänen lähettinsä kaaduttua jaa tulipatterin menettäessä kaksi miestä kaatuneina lähitaistelussa n. 160 miehistä vihollisen partiota vastaan.

III/KTR 19 sotapäiväkirja.

Päivän tulitoiminta oli hiljaista, lukuun ottamatta 9.ptria, joka ampui n. 145 laukausta tuhoten m.m. vihollisen hv-tukikohdan pisteessä X=2197, Y=6163.

161

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 Pston komentaja siirtyi Peippolan tien risteyksen maastoon ja pston huoltoporras Salmenkaita-joen pohjoispuolelle.

9.ptrin tja, luutn. Halinen ampui iltapäivällä voimakkaan keskityksen vihollisen vahvoihin asemiin Hotokan maastossa.

26.8.41. Edellisenä päivänä oli pataljoona Toppola Äyräpää – Muolaa tien suunnassa edennyt Muolaan Kirkkojärven eteläpuolelle asti. …

Vihollisen pehmittämistä jatkettiin seuraavana yönä klo 0,20 – 4,55 jolloin vihollinen irroittautui ja vetäytyi länteen. Pataljoona Varko voi edetä vastustusta tapaamatta.

Jälkeenpäin voitiin todeta tykistön tulen osuneen erinomaisesti ja ilmeisesti lamauttaneen vihollisen vastarinnan lopullisesti.

Tuliptrit suorittivat aamuyöllä asemavaihdon. 7.ptri lähti klo 2,30 Muolaan kirkolle, josta ei ampunut, vaan siirtyi edelleen klo 13 Muolaan Lattulaan… Samalle alueelle siirtyi 8.ptri, joka oli lähtenyt liikkeelle klo 3,30 mutta ollut päivällä asemissa Muolaan Rauhalassa …, josta lähti klo 19,30 Lattulaan. … Tulitoiminta oli hyvin vähäistä, osaksi em. yhteyksien rikkoutumisesta, osaksi vihollisen heikosta vastarinnasta johtuen.

Huoltoporras ja esikunta siirtyivät illalla Muolaan Rauhalaan kirkolta n ½ km länteen.

27.8.41. Aamuun mennessä oli vihollinen työnnetty Pamppalan maastoon. 7.ptri, seurasi edelleen patl. Turkkaa, vänr. Heikinheimo seurasi kompp. Kivelää Vuotjärven itäpuolitse Onnelan kylän ja Valkeisen mäen kautta Pamppalan ja vänr. Salmgren kompp. Puolakkaa, joka samoin eteni Pamppalaana.

8.ptrin tjat tukivat 7./JR 27:n hyökkäystä Punnukseen sekä myöhemmin päivällä patl.

Väänästä, joka hyökkäsi rautatielinjan itäpuolelta. Vihollinen esiintyi aktiivisesti vallaten m.m. takaisin osan Punnuksen kylää ja miehittäen uudelleen Metsäkylän.

162

Nopean etenemisen vuoksi olivat tuliptrit jääneet kauaksi taakse, minkä vuoksi ne illansuussa siirtyivät uusiin asemiin Soittolaan (7.ptri X=0686, Y=7765, ps 27-00).

8.ptri marssi parin tunnin odotuksen jälkeen Pamppalaan (X=0280, Y=7720, ps. 2500) jonne saapui n. klo 23.

Pston komentaja siirtyi Muolaanjärven eteläpään korkeudelle. …

III/KTR 19 sotapäiväkirja.

30.8.41. Koska Kivennavan kirkonkylä oli vallattu edellisenä päivänä, saivat ptrit käskyn ajaa uusiin asemiin Kivennavan kirkolle. Tulenjohtueet seurasivat pattereita ja klo 17,30 olivat ptrit tulivalmiina kirkonkylässä … Tulitoiimintaa ei ollut koko päivänä.

Esikunta ja huoltoporras siirtyivät myös iltapäivällä tuliasemista n. 400 m. pohjoiseen, jonne myös pston komentaja majoittui. …

31.8.41. JR 27, jota III/KTR 19 tuki, valmistautui ylittämään vanhan valtakunnan rajan. JR 27 ryhmittyi hyökkäystä varten Kivennapa – Tonteri tine maastoon ta-

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 67. Alkuperäisestä kuvatekstistä. ”Vuoksenrannan Kaskiselän kylässä toimi kenttäsairaala metodistikirkossa parin viikon ajan.” SA-kuva, Vartiainen s. 40.

163

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 68. Alkuperäinen kuvateksti: ”Kirkkosalissa makasi vierekkäin vaikeasti haavoittuneita omia poikiamme ja joitakin vihollispotilaita.” SA-kuva, Vartiainen s. 41. voitteenaan Suur-Kaljala, Pien-Kaljala ja Valkeasaaren kirkonkylä. Hyökkäystä varten oli tykistön siirryttävä uusiin asemiin ja tjueiden liityttävä seuraamaan avustamiaan jv.joukkoja.

Vänr. Heikinheimo siirtyi tuliptrin mukana 164

Lintulaan. Illalla hänet määrättiin etenemään Jäppilän kautta Mainilaan, mutta kun tie oli edelleen vihollisen hallussa, palasi hän tuliptriin Liintulaan.

8.ptrin tjue sai klo 19 käskyn tiedustella ja perustaa tj.paikan Tammiselkään, mutta kun tei sinne oli Joutselän kohdalta yhä vihollisen

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 hallussa, palasi tjue tuliptriin, joka tällä välin oli siirtynyt Karvalan kylään.

9.ptrin tjue seurasi tuliptria Lintulaan, jonne yöpyi.

Kaikki tuliptrit ajoivat klo 15,00 uusiin asemiin Lintulan luostarin maastoon (8.ptri X=8840, Y=8840 ps 27-00 ja 9.ptri X=8864, Y=8884 ps 30-00).

Klo 14,00 ampui psto muun rykmentin ohella ”Mainilan laukauset” eleenä, jonka tarkoituksena oli osoittaa maailmalle Neuvostoliiton syksyllä 1939 provokatoorisesti sinkoama valhe ja samalla saada hyvitys siitä, että silloin ei ”Mainilan laukauskia” todella ammuttu.

Klo 19,30 tulipatterit jatkoivat marssia asettuen asemiin Karvalan kylään, jonne saavuttiin klo 21,30. Asemat: (8.ptri X=8725, Y=9195 ps 30-00 ja 9.ptri X=8711, Y=9278 ps.

25-00).

III/KTR 19 sotapäiväkirja.

1.9.41. JR 27 jatkoi ryhmittymistä aivan rajan pinnassa. Päivän kuluessa saatiin haltuumme sillanpääasemat Tonterinjoen itärannalla.

Vänr. Heikinheimoseurasi patl. Kivelää perustaen tj.paikan Anttilan mäelle. Sieltä hän ammutti maaleja Suur-Kaljalan kylään.

8.ptrin tjue seurasi edelleen tuliptria. Vänr.

Halinen jäi puhelinryhmän kanssa tuliptriin, mutta vänr. Nikkilä siirtyi klo 11 tukemaan II/JR 27, joka oli asemissa Myllymäen maastossa Rajajoen varrella.

9.ptrin tjue oli edelleen Lintulassa, josta siirtyi klo 16 tuliptrin uusiin asemiin Hiirselässä.

…

2.9.41. Jo aamuyöllä alkoi eteneminen yli vanhan valtakunnanrajan. Hyökkäystä edelsi tykistövalmistelu klo 5,15 – 6,10 Suur-Kaljalan kylään. Patl. Kivelä pääsi sen ansiosta helposti Rajajoen yli aamulla. Patl. Toppola ylitti rajan klo 17,00 ja iltaan mennessä oli JR 27 saavuttanut linjan Vihilampi – Pien-Kaljalan eteläreunan – Pien-Kaljalovan pohjoispuolinen purolinja. Vänr. Heikinheimo ammutti menestyksellisesti vihollisen korsuja ja bunkkereita Suur-Kaljalan kylässä. Keskipäivällä hän tuki kompp. Viljasta, joka eteni Rajajoen yli koilliseen sivustavarmistukseen. …

Tykistö oli päivän kuluessa ampunut runsaasti, m.m. 8.ptri 408 laukausta. Tavoitteen saavuttaminen koko JR 27:n lohkolla on laskettava tykistön tehokkaan tulen ansioksi. Varsinkin bunkkereitten tuhoaminen Suur-Kaljalassa oli ratkaisevaa laatua Komentopaikka siirtyi Venäjän puolelle Rajajoen töyräälle Tapkinan hovia vastapäätä. Esikunta siirtyi Vähälammin maastoon.

3.9.41. Edellisenä päivänä alkanut hyökkäys jatkui, mutta Suur-Kaljalan itälaidassa oleva hallitseva kukkula 116,5, jossa vihollisen hallussa vielä oli useita voimakkaita bunkkereita, pysäytti etenemisen. Tykistötulen käyttö kävi vaikeaksi kun kylään hyökkäsi kolme pataljoonaa eri suunnilta. Tilanteen teki tukalammaksi se, että patl. Kivelän vasen sivusta oli varmistamatta. (Patl. Kivelä eteni divisioonan saumassa). Vasta iltapäivällä patl. Kivelä sai avukseen patl. Malmivaaran tehtävänään saartaa vasemmalta.

Vänr. Heikinheimo seurasi tätä patl:aa ja 165

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 69. Muolaan Kuusaanhovi. SA-kuva. Vartiainen s. 44.

7.ptrin päällikkö, luutn. Sala ammutti patl.

Kivelän maaleja Pien-Kaljalan maastoon.

Varsinainen hyökkäys jätettiin seuraavaan aamuun. …

8.ptrin tuliptri siirtyi klo 7,00 odotusasemiin Ahijärven suon myllylle ja sieltä klo 16 yli Rajajoen Tapkinan kohdalta pston ensimmäisenä tuliptrina asettuen asemiin X=8286, Y=9769, ps 25-00.

166

Komentopaikka oli entinen.

Tulitoiminta oli päivän kuluessa vilkasta ja tehokasta.

4.9.41. Patl. Kivelän ja Malmivaaran hyökkäyksen tukemiseksi ammuttiin aamulla tulivalmistelu Lotinajärven eteläpuolella oleville kukkuloille, sekä Valkeajärven pohjoispuolella olevalle harjanteelle. Hetkistä myöhemmin ilmoitti patl. Malmivaara erheellisesti saavuttaneensa tavoitteensa.

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 70. Alkuperäinen kuvateksti: ”Makaavaa potilasta siirretään Kuusanhovin naamioituun sairasautoon toisten potilaiden odotellessa portailla kuljetusta taaksepäin. SA-kuva.

Pohjoisesta etenevän kompp. Kirjavaisen hyökkäyksen jouduttamiseksi ammutti 7.ptrin päällikkö luutn. Sala uuden keskityksen Lotinajärven kukkuloille, jolloin kompp. sai kukkulan helposti haltuunsa, lyöden vastaiskua yrittäneen vihollisen verisesti takaisin.

Myöhemmin osoittautui jv:n poikkeuksellisen hyvä tykistötulen hyväksikäyttö pelkäksi onnelliseksi erehdykseksi. Patl. Malmivaaran ilmoitus tavoitteensa saavuttamisesta osoittautui nim. erheelliseksi, - ol tapahtunut 2 km. kartanlukuvirhe ja kun todettiin se, pysähtyi hyökkäys koko päiväksi. …

Tuliptrit olivat ampuneet e.m. maaleihin yht.n. 1500 laukausta. Erittäin tehokkaaksi muodostui tuli Lotinajärven maastoon edellä selostetun erehdyksen vuoksi. Yleen-

sä on mainittava, että jv. lähti keskityksen jälkeen liian myöhään ja hitaasti liikkeelle.

7. ja 9. ptri ajoivat illalla uusiin asemiin Suur-Kaljalan maastoon…

5.9.41. Edellisenä päivänä keskeytynyttä hyökkäystä jatkettiin aamulla klo 8. Yöllä oli patl. Torvinen (=Malmivaara) miehittänyt Valkijärven pohjoispuolella olevan harjanteen.

Voimakkaan tykistökeskityksen jälkeen, joka m.m. tuhosi vihollisen erään pataljoonan komentopaikan, saavutti 1./JR 6 miltei vastuksetta tavoitteensa tien risteyksen Valkijärvestä n. 400 m. lounaaseen.

Rykmenttinsä komentopaikan suojaksi asetettu n. 40 miehinen vihollisosasto teki tienristeyksen itäpuolella olevasta lepiköstä voimakkaan vastaiskun 1./JR 6:n kimppuun pakoittaen sen perääntymään lähtöase167

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 71. Päättäväisen näköinen Eero Virolainen sodan alkupuolella vielä vänrikkinä. EVA. miin. Kun patl. Torvisen muu osa ei ollutkaan edennyt suunniteltua lohkoa myöten, jolloin e.m. vastaisku olisi tullut torjutuksi alkuunsa, jäi tien risteys vihollisen haltuun.

Kapt. Torvinen pyysi pikaisesti uutta keskitystä samaan maaliin, vakuuttaen tjalle, vänr. Heikinheimolle, että tien risteyksessä ei ollut omia joukkoja. Keskitys ammuttiin, mutta se osui samanaikaisesti lännestä edenneen kompp. Pössin ja Siukosaaren joukkoihin. Tappiot: 2 miestä. …

6.9.41. Pston osalta oli suurin työ tehty. Klo 9 luovuttivat 7.ptrin päällikkö, luutn. Sala ja tja, vänr. Heikinheimo tehtävänsä JR 37:n mukana seuranneille tjille. JR 37 jatkoi JR 27:n hyökkäystä tien risteyksestä. Vänr.

Nikkilä oli edelleen 6./JR 27 lohkolla, joka 168

varmisti pisteen 89 maastossa. 9.ptrin tja, luutn. Halinen oli Valkeasaaressa tj.paikalla ampuen kuten edellisenäkin päivänä, etumaastossa esiintyviä maaleja.

Tuliptrit ampuivat tjien antamia häirintämaleja verrattain pienin ammusmäärin.

Vihollinen oli täysin passiivinen kaivautuen saavutetun linjan itäpuolelle.

7.9.41. III/JR 27:n vapautettua patl. Toppola siirtyi luutn. Halinen tuliptriin samoin kuin 8.ptrin tja, vänr. Halinen. Tulitoimintaa ei ollut ja psto suoritti ajon uusiin asemiin. …

Esikunta siirtyi Vähälammin maastosta Lintulan kautta Rajajoen yli Mainilaan, jossa leiriytyi pengermälle.

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 72. Eero johtaa joukkoa, tällä kertaa kaiketi aamupesulle? EVA. Psto oli suorittanut varsinaisen tehtävänsä.

Vanha raja oli sivuutettu ja osa 30.7 alkaneen hyökkäyksen tavoitteesta saavutettu.

Ajalla 8.9.41 – 30.9.41 III/KTR 19 osallistui etulinjan tj.paikkojen miehittämiseen seuraavasti: 9.9.-13.9.41 7.pri miehitti Aleksandrowkan lohkon tj.paikat ”Lyhdyn” (X=7385, Y=0146) ja ”Päreen” (X=7259, Y=0057) 13.9-17.9.41 8.ptri miehitti Valkeasaaren tj.paikat ”Tulen” (X=7689, Y=0174) ja ”Kipinän” (X=7606, Y=1167.).

21.9.-25.9.41 9.ptri miehitti ”Lyhdyn” ja ”Päreen”.

25.9.-29.9.41 7.ptri ”Tulen” ja ”Kipinän”.

Tj.paikoista suoritettiin tarkistus-, vaikutus- jaa häiritsemisammuntoja esiintyvien maalien mukaisesti. Koko D:n alueella on suoritettu maalien määrääminen ottaen huomioon linjojen puolustuksellisen luonteen.

8.- 24.9.41 kuului psto divisioonan yhteysryhmään. 25.9 – 7.10 oli psto JR 27:n tukipstona. Viimeksi aikana oli pston komentopaikka Uusi-Alakylässä, sen ollessa muulloin esikunnan yhteydessä.

17.9 siirtyi esikunta Rajajoen töyräältä Mainilan kylään.

Syyskuun kuluessa kiinnitettiin pstossa eri169

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 73. Kuvan takana teksti: Eero Virolainen viestiporukkansa kanssa Valkeasaaressa 5.3.42. EVA. tyistä huomiota huoltoon joka taisteluvaiheen aikana oli jäänyt vähemmälle. Myös suoritettiin erinäisiä töitä, muiden muassa osallistuttiin huoltotien Mainila – Suontaka rakentamiseen.

Tuliptrit varustettiin hyvin ja miehistölle kaivettiin korsut.

B/39. Kenttäsairaalan sotapäiväkirja.

27.8 -8.9.41. Osasto Vuoksenrannan Kaskiselässä, sijoituspaikkana metodistikirkko sekä muutama lähitalo. Kirkko kenttäsairaalan sijoituspaikkana oli omalla tavallaan erikoislaatuinen, mutta soveltui tarkoitukseen sangen hyvin. Potilastulva alkoi huomattavasti vähentyä.

9.9 – 5.11.41. Sairaala Muolaan Kuusan170

hovissa, ajan 10.10 saakka siellä yhdessä A-os:n kanssa. Hyökkäysvaiheen työruuhkan jälkeen osasto sai viettää mieluisia kohtalaisen levon ja rauhallisen toiminnan päiviä.

Kenttäsairaalan vaiheita – Vartiainen Kirkko sairaalana Vuoksenrannan Kaskiselkä 27.8. - 8.9.1941 Tiedusteluryhmän valinta kenttäsairaalan sijoituspaikaksi oli tavallisuudesta poikkeava ja ainoa mahdollinen: Kaskiselän metodistikirkko. Vihollinen, joka oli perääntynyt paikalta kolme vuorokautta aikaisemmin, oli käyttänyt myös tätä kirkkoa viljavarastona. Perusteellinen

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 74. Alkuperäinen kuvateksti: ”18.D:n tykistön AUK Pitkäjärvellä vuonna 1942. Koulun johtaja, majuri G.Alholm esikuntineen.” Savola 1985, sivu 129. Isäni on toinen oikealta. puhdistus oli ensimmäinen toimenpide.

Avaraan kirkkosaliin sijoitettiin kirurginen ja lehterille sisätautiosasto, yhteensä 110 sairaspaikkaa. Sakastista saatiin lämmin, hyvin käyttökelpoinen leikkaussali, ja aitauksella erotettu kuori palveli lääke- ja sidetarpeiden säilytys- ja jakelupaikkana sidoshuoneen tapaan. Pieni seurakuntasali sopi poliklinikaksi. Lähistöllä olevaan viiteen taloon sijoitettiin ihotauti- ja majatalo-osasto, toimisto, apteekki, keittiö ja henkilökunnan asunnot. Näin kenttäsairaala oli auttavasti toimintavalmiina jo muuttopäivän iltana.

Säiden viilennyttyä kirkkoa pystyttiin jopa lämmittämään kamiinoilla, joiden

kappaleita oli löydetty kylältä ja koottu yhteen. Muuten olosuhteet olivat puutteelliset: ei ollut sähköä, ei vesijohtoa eikä viemäristöä. Jatkuvat sateet muuttivat tiet kuraisiksi. Jos Kirvussa vaatetäit ja kärpäset olivat olleet potilaiden kiusana, jouduttiin Kaskiselässä taas kerran torjumaan ihoon pureutuvaa ja kiusallista kutinaa aiheuttavaa syyhypunkkia.

Vähitellen työruuhka hellitti; päivittäin saapui enää parikymmentä potilasta, aamuisin potilasvahvuus oli 77. Lievemmin haavoittuneille sotavangeille oli varattu oma huone majatalorakennuksesta, vaikeavammaiset oli sijoitettu omien poikiemme 171

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 75. SA-kuvan alkuperäinen kuvateksti: ”Kiviniemessä Kannaksen valistusupseerien neuvottelutilaisuus 17.3.1943” Sama kuva on myös isäni arkistossa. Mielenkiintoista on, että isäni seisoo toisessa rivissä keskellä kuvaan lisäämäni osasuurennoksen alla. pariin. Punaisen Ristin humanitaarista opetusta toteutettiin näin käytännössä: “Kun haavoittunut tai muuten avun tarpeessa oleva vihollinen joutuu hoitoon, hän lakkaa olemasta vihollinen.”

Evakuointi sujui kitkattomasti Rauhan sotasairaalaan (85 km), sairasjunaan Immolan pysäkille (86 km) ja myöhemmin vielä Kirvun Sairalan asemalle (28 km).

Saimme hyvin ansaitun lepotauon lähes viisi viikkoa kestäneen raskaan työrupeaman jälkeen. Päivystys toimi kuitenkin yötä päivää. Sota-ajan mieliinpainuvin kokemus oli Sylvi Valkosella juuri Kaskiselässä: “Eräänä yönä olin Kerttu Niskasen kanssa päivystysvuorossa. Sairasauton tuomat po172

Kuva 76. ”Tuliviuhkan” vierailun ennakkouutinen Jämsän lehti 10.3.1944. tilaat oli hoidettu ja lähetetty osastolle. Uu-

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 77. ”Panun” viimeiseksi jääneen numeron kansilehti. EVA. 173

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 sia ei tullut. Lehterillä oli muutama vuode vapaana, ja me menimme sinne loikomaan.

Sieltä oli nopea mennä polille tarvittaessa. Oli hiljaista. Ehkä vähän torkahdimme. Auton ääni kuului, ja arvasimme että meitä pian tarvitaan. Lääkintämies opasti sisään outoa porukkaa. Katsoimme silmät pyöreinä. Haavoittuneita vihollisia laahusti sisään mitä surkeimmassa kunnossa, likaisina, märkinä, nälkäisinä, janoisina, verisinä ja nääntyneinä. Eivät he pelottavilta tuntuneet, herättivät vain sääliä. Päivystävä lääkäri tuli ja tarjosi heille jokaiselle ensimmäiseksi tupakan. Ensiapu annettiin, ja heidät opastettiin suojaan. Aamulla oli leikkausten ja muun hoidon vuoro. Tämän jälkeen heidät kuljetettiin sotavangeille varattuun sairasosastoon.”

Kenttäsairaalasta oli matkaa sairaanhoitajien ja lottien asuntoon puolisen kilometriä. Pimenevän syyskesän iltoina ja öiseen aikaan ei ollut täysin vaaratonta liikkua tätä väliä. Desanteista varoitettiin, sillä asuntojen ympärillä oli öisin kuultu liikettä ja nähty metsästä vilkkuvan outoja valoja. Kerrottiin myös, että divisioonan esikuntaan, joka sijaitsi Lintulan luostarin ainoassa säilyneessä rakennuksessa, oli hyökännyt vihollispartio. Aino Kivinummi kuvaa erästä yöllistä kotimatkaansa: “Lähdin leikkaussalista Annikin kanssa työn päätyttyä klo 2.00. Oli synkkä syyskuun yö ja aivan jalkatuntumassa etenimme tietä pitkin asunnollemme. Huomasin tien vieressä metsässä hehkuvan tupakanpään ja huomautin siitä seuralaiselleni. Kuiskaukseni kuitenkin kuului, koska tupakka sammui heti. Vähän peloissamme toisiimme turvautuen jatkoimme matkaa ja saavuimme onnellisesti perille. Siihen aikaan oli paljon nk. puskaryssiä, koska rintama eteni nopeasti eikä ympäristöä ehditty haravoida.

174

Kertomani tapauksen jälkeen heitettiin seuraavana päivänä sairasauton eteen lähellä sairaalaa käsikranaatti, joka ei kuitenkaan aiheuttanut minkäänlaista vahinkoa.”

Kaskiselkään liittyy myös eräs etenemisvaiheen odotetuimmista ja mielialaamme kohottavista tapahtumista, Viipurin valtaus elokuun 29. päivänä; oli hymyä ja kyyneliä vuoronperään. Sotapäiväkirjan mukaan “Viipurin valtauksesta ilmoittaminen radiossa huipentui sairaalakirkossa väkeväksi tunnelmahetkeksi. Hoitokunta oli kerääntynyt kuoria kiertävälle reunukselle löytäen portailta istumapaikat. Potilaat makasivat vakavina ja hiljaisina vuoteillaan. Yhä uudelleen soitettu Karjalan ratsujääkärien marssi herkisti mielet odotukseen. Kun saavutettu voitto oli tiedotettu ja Porilaisten marssi soitettu, niin harva silmä silloin pysyi kuivana.

Yksi ja toinen haavoittunut kertasi huulillaan hiljaa sanat: ‘Viipuri on meidän’.” Kuulimme myös, että suomalaisen sotilaan valkea paita toimi ensimmäisenä lippuna linnan tornissa.

Viipurin valtauksen jälkeen herätti ihmettelyä Yleisradion lähettämä musiikki. Säkkijärven polkkaa soitettiin vuorokaudesta toiseen. Tämän häirintämusiikin ansiosta Viipurin linna säästyi rautatieaseman kohtalolta; radiosytytyksellä toimivat miinat eivät lauenneet.

29.8. Päämaja antoi armeijakunnalle käskyn jatkaa hyökkäystä siten, että saavutettaisiin puolustukselle edullinen tasa.

Nämä taistelut käytiin lähinnä 10., 1. ja 18. divisioonan suunnissa 2.9. Tämän jälkeen taistelut hiljenivät asemasodan luonteisiksi lähes kolmen vuoden ajaksi.

Suomalaiset pysäyttivät hyökkäyksensä periaatteessa Leningradin ensimmäisen puo-

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 lustuslinjan eteen, ja tulilinja jähmettyi pääpiirteiselle linjalle Rajajoensuu—Valkeasaari—Ohta—Lempaalanjärven pohjoispää—Tappari. Seuranneen asemasodan aikana rintamalinja pysyi muuttumattomana.

Tilanne rauhoittuu Muolaan Kuusanhovi 9.9.—5. 11.1941 Joukkojen eteneminen Vuoksen yli aiheutti myös kenttäsairaalan siirtymisen Vuoksen toiselle rannalle Muolaaseen, 30 km:n päähän Kaskiselästä. Uusi toimipaikkamme sijaitsi noin viiden kilometrin päässä talvisodassa täysin tuhoutuneesta Muolaan kirkonkylästä, jonne oli jo saapunut muutamia paikkakuntalaisia. Öisellä taivaalla näkyi ilmatorjuntatykkien ammusten räjähtely Leningradin suunnalta.

Historiallisesti mielenkiintoisen Kuusanhovin päärakennus oli tilava. Sairaspaikkoja järjestyi 145, ja ne jakaantuivat useaan potilashuoneeseen. A-osasto oli jo 29.8. alkaen vastaanottanut haavoittuneita näissä suojissa. Nyt A- ja B-osasto toimivat yhdessä kuukauden päivät, edellinen hoiti kirurgiset tapaukset jälkimmäisen huolehtiessa sisä- ja ihotautipotilaista. Päivystyksessäkin vuoroteltiin.

Henkilökunta majoittui samaan ‘hoviin’, yhteen huoneeseen mahtui jopa 20 sänkyä.

A-osaston siirryttyä 10. 10. lähemmäksi etulinjaa Kivennavan Kauhijärvelle kirurgiset tapaukset supistuivat vähiin; muutama umpisuolenlisäke poistettiin.

Kaskiselässä alkanut rauhallisempi kausi jatkui Kuusanhovissa. Potilasvahvuus oli aamuisin yli sadan, mutta kun haavoittuneita oli vain murto-osa ja hekin lieviä tapauksia, ei hoito ollut rasittavaa. Oli aikaa taas valmistaa sidetarpeita ja viihdyttää

potilaita. Pyöreitä vuorokausia ei enää tehty, vaan jonkinlainen työvuorolista mahdollisti leikkaussalin ja poliklinikan vuorottelun. Potilaiden siirrot taaksepäin sujuivat edelleen joustavasti sairasautoilla Sairalan asemalle, Perkjärven asemalle ja Rauhan sotasairaalaan.

Joukko-osastoja uudelleen järjestettäessä kenttäsairaala sai käskyn luovuttaa kotirintaman käyttöön vanhimman, ennen v.

1911 syntyneen miehistönsä - 4 aliupseeria ja 26 sotamiestä - saaden nuorempia tilalle. Meistä tuntui haikealta erota tutuista työtovereistamme. Tietysti pidimme heille läksiäiset. Ruokasalista tuli upea juhlahuone, kahvipöytää peitti valkea lima ja kreppisiteistä ja männynoksista valmistetut koristeet kiersivät seiniä. Ilta kului laulaen ja kahvia juoden. Aino Knuutila ja Maire Janhonen lausuivat runoja. Maire soitti lisäksi vielä mandoliinia.

Lokakuun 9. päivänä kävi 18. divisioonan komentaja, kenr.maj. A. 0. Pajari seurueineen tarkastamassa sairaalan. Vierailun johdosta oli aamusta alkaen kovaa touhua kaikkialla.

Tarkastuksen päätteeksi järjestettiin kenttäjumalanpalvelus ja paraati ohimarsseineen.

Tunnustuksen sana sairaalan henkilökunnalle ja miehistölle oli mieltä lämmittävä.

Kuusanhovissa tapahtui muutakin tavanomaisesta päiväohjelmasta poikkeavaa.

Sotapäiväkirja kertoo TK:n filmausryhmän käynnistä sairaalassa; potilaiden saapuminen JSp:lta, tutkiminen poliklinikalla, leikkaussalitoiminta, verensiirto ja työ osastoilla; kaikki tallennettiin filmille. Ylennyksiä saatiin upseereista sotamiehiin.

Vm:lla ja Vr:llä palkitsemisesta pääsivät osallisiksi myös sairaanhoitajat ja lotat.

Vielä ei ollut vapaa-ajan ongelmia. Illat kuluivat rattoisasti korvikekupin ääressä tarinoiden tai milloin mitäkin merkkipäivää 175

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 78. Toimituksen tiedot ”Panun” viimeisessä numerossa.

Numerossa 1 lehteä kutsutaan ”Niemeläisten omaksi lehdeksi”.EVA. viettäen. Aina oli jollakin kotiseudun tuliaisia tarjottavanaan. Kerran oli naapurissa majaileva pataljoonakin järjestänyt juhlan ehjänä säilyneessä kansakoulurakennuksessa. Lotat sonnustautuivat juhla-asuihin ompelemalla puhtaat, vaikeat kaulukset ja kalvosimet pukuihinsa. Juhlan jälkeen alkoi lotille tulla iltakävely- ja korvikekutsuja. Vapaa-aikaa riitti perunatalkoisiin ja retkeilyyn.

Lähellä oli Äyräpään kuuluisa lintujärvi, nyt syksyisen ankeana ja äänetönnä; muuttolinnut olivat jo aikoja sitten siirtyneet Kannaksen rintamalinjojen yli etelään. Ei enää näkynyt joutsentakaan eikä kaulushaikara lymyillyt kellastuneissa rantakaislikoissa.

Näky, joka Äyräpään ja Muolaan ennen niin vauraissa kirkonkylissä kohtasi retkeilijää, oli masentava, pystyssä seisovia savupiippuja, luhistuneita taloja, raunioita ja luurankometsää, lähihistoriaa kaikessa karmeudessaan.

Aino Kivinummi kertoo käynnistään Muolaan kirkolla: “Sidoin hevoseni puuntynkään ja lähdin kiertämään kirkonraunioita. Kävellessäni korkean heinikon keskellä jalkani sattui johonkin kovaan. Kumarruin sitä katsomaan ja huomasin sen olevan graniittisen hautakivilohkareen.

Kääntäessäni kiven tuli esiin nimi Mag176

nus. Silloin tiesin olevani lähellä äidinisäni lepopaikkaa. Kiersin noin 10—15 metrin säteellä ja löysin pieniä sirpaleita, joita kokosin ja kääntelin. Sain esille enoni ja ukkini nimet. Sinne ne jäivät riviin kirkon taakse.

Minä en ollut aikaisemmin käynyt Kannaksella Viipuria kauempana. Oli todella merkillinen sattuma, että löysin rikkaruohojen seasta omaisteni haudan. Enoni kuoli nuorena ollessaan Muolaan kappalaisena ja hänen isänsä — Muolaan kirkkoherra — vasta myöhemmin.”

Kotilomille pääsimme ensimmäisen kerran sitten sodan alkamisen. Lomia myönnettiin kolmessa vuorossa. Maire Pyrhösen loma osui aivan ensimmäisten joukkoon: “Viikon loma, voisiko se olla totta? Rakas kotini Karjalassa sijaitsi jo tällöin vallatulla alueella. Nyt pääsisin käymään kotona, jota en ollut nähnyt kahteen vuoteen. Voi, kuinka ihanalta tuntuikaan sitten astella tuttua kotipolkua. Se oli kuin unta, ja unenomaista tunnetta lisäsi vielä se, että sota riehui ankarana aivan lähellä, ja koko tulevaisuus oli niin epävarmaa. Lyhyt lomani loppui, ja työ kenttäsairaalassa jatkui.”

Laura Kekin “ jalat olisivat tahtoneet lentää, mutta painava matkalaukku pysytti maanpinnalla”, kun hän saapui kotikylään-

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 79. Alkuperäinen kuvateksti: ”Tilavaan Kyyrölän käräjätaloon mahtuivat poliklinikka, leikkaussali, potilasosastot 35 sairassijoineen sekä keittiö ja ruokailutilat. Sijainti aivan maantien tuntumassa helpotti potilaiden kuljetusta. Matkaa Perkjärven asemalle oli vain 17 km.” SA-kuva. Vartiainen. sä. “Kotoisen koivukujan ja ehjänä säilyneen kodin näkeminen oli mykistävä”, hän kertoi myöhemmin.

Kuusanhovissa olimme koko pimeän, sateisen syksyn. Marraskuun alussa sää muuttui talviseksi, luntakin satoi. Halkoja tarvittiin paljon monien potilashuoneiden lämmittämiseen.

Muuttokäsky tuli marraskuun 5. päivänä. Pääasiallisimpana syynä siirtoon oli tällä kertaa juuri ilmojen kylmeneminen.

Kuusanhovin hatarat huoneet alkoivat tuntua liian viileiltä, kun taas Kyyrölässä oli tiedossa kaksikin talvikäyttöön sopivaa rakennusta.

177

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 80. Alkuperäinen kuvateksti: ”Potilashuoneet olivat kolkot, mutta lämpimät: olihan jokaisessa huoneessa puilla lämmitettävä kaakeliuuni. Vasemmalta Lydia Paju ja Sirkku Lumme tunnistamattoman potilaan seurassa, sidetarpeita valmistamassa Irja Tenhunen, Aino Knuutila, Annikki Humalajärvi ja Maire Pyrhönen.” SA-kuva. Vartiainen s. 58.

S y y s k u u s t a 19 41

kesään

19 4 4. A s e m a s o d a n

Asemasodan rauhallisena aikana Eero Virolainen ehti olla komennettuna sekä koulutettavana että kouluttaja. Hänet komennettiin 15.5.1942 divisioonan tykistön aliupseerikurssille. Kirjeessään 26.9.1942 sisarelleen Helkalle Eero kirjoittaa komennuksestaan ja muista 178

aika.

mielenkiintoisista asioista kuten siitä että on nimitetty vakinaiseen upseerin virkaan:135 Rakas Helka!

Kiitos vaivoistasi, kuvan y.m. hommaami-

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 81. Alkuperäinen kuvateksti: ”Kannaksen ammattikoulun päärakennukseen oli sijoitettu poliklinikka, leikkaussali. kirurginen osasto, toimisto, keittiö ja ruokailutilat. Vaikka koulu sijaitsi Uudenkirkon pitäjässä, sairaalaa kutsuttiin Raivolan kenttäsairaalaksi.” SA-kuva. Vartiainen s. 65. sesta. Sain jo kirjeen ammoin mutta olin silloin juuri lähdössä P-järvelle sinne Arvon [saataa olla Eeron serkku Arvo Virolainen joka kaatui talvisodan] muistojuhlatilaisuuteen niin jäi vastaamatta, sieltä tultuani jouduin tänne komennukselle ja täältä ei jouda kirjoittamaan paljonkaan. Olen nimittäin AUK:n Viestilinjan johtajana ja päivät sekä yötkin ovat työn täyteisiä kun nyt pitää opettaa se 6 viikossa mikä ennen 4 kk:ssa. Muuten tämä paikka on n. 15 km. rintaman takana ja erittäin kaunis paikka

m.m. on asuntoni portailta n. 8 m. järveen.

Oma huone on myöskin joten rauhan saa oppitunnin valmistamiseen ym.

Henna on nyt n.20 km. päässä, kävin häntä äsken tervehtimässä näin Helluntain kunniaksi, meni 14 töihin, lupasi tulla tällä viikolla tänne. Hän oli käynyt keskiviikkona Viipurissa ja yöpynyt ent. liiketalossaan, kertoi olleen hyvin mielenkiintoisen reissun.

Niitä kuvia ei toimita tilata kyllä ne pitäisi kuvat tulla sellaisia kuin malli on mutta uskallan nyt vähän epäillä. Jos Henna 179

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 82. Alkuperäinen kuvateksti: “Kolhoosilla” yritettiin tehdä olot mahdollisimman viihtyisiksi Kyyrölän ahtauden jälkeen. Ikkunoissa oli joko kreppipaperi- tai sidekangasverhot, seinillä kuvia ja pöydillä kukkia; lähiniityiltä, metsistä, villiintyneistä puutarhoista tai Terijoen kasvihuoneilta hankittuja, aina sesongin mukaan. SA-kuva. Vartiainen s. 66. haluaa, niin voihan niitä sitten ½ tus. tilata.

Vai tuli Aatun kanssa periaatteellinen keskustelu moraalista, no jokainen ajaa omalla tupinallaan, minä en ole nyt kovin kiihkeä mihinkään päin olen kohtalaisen uskollinen j.n.e. mutta en nyt hyväksyisi sitä sinun ”pappaasi” maksajaksikaan, enempää kuin muuhunkaan (eihän tuo taida muu ollakaan).

No terveisiä taas ja voi hyvin älä rasita itseäsi liikaa sen maton kanssa.

Eero – vel.

Kurssilla oppilaana ollut Toivo Hopsu kertoo kurssin olleen Pitkäjärven kylässä 180

Kivennavalla, Eero Virolainen oli koulun viestilinjan johtja apulaisinaan mm kaksi vänrikkiä. Niin ikään kurssilla ollut Olli Savola muistelee kurssia näin:136 Koulutus jatkui Pitkäjärven AUK:ssa 15.5.

– 15.7.1942. Koulussa oli 115 oppilasta ja kilpailu paremmuudesta ja UK:uun pääsystä 1.8.1942 alkavalle 55. kurssille oli ankara.

Sanottakoon suoraan, että 18.D:n tykistön AUK oli korkealuokkainen. Opettajat, kapteeni Lauri Vornanen etunenässä, olivat ammattimiehiä, joiden pedagoogiset kyvyt siivittivät kaikki UK:uun komennetut oppilaat korkeisiin saavutuksiin patteri/UK:ssa.

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 joella 12-13.12.1942, valistusasioissa Helsingissä 12-16.2.1943, valistusupseerikurssilla 23-24.2.1943, valistusupseerien ohjetilaisuus Kiviniemessä 17-21.3.1943 ja valistusupseerikurssilla 3445:n Asemiessalissa 2325.5.1943.137 Isäni arkistossa on aikaisemmin mainitun ”Joulu-Korsun” lisäksi säilynyt kymmenen numeroa hänen toimittamaansa ”Panu”-nimistä ilmeisesti rintamajoukoille suunnattua monistetta. Ensimmäinen näistä kymmenestä Panusta ilmestyi 7.11.1943 viimeinen 5.5.1944.

Moniste oli kooltaan 22 x 25,5 cm, tyypillinen sivumäärä oli kymmenen. Viihteeksi tarkoitetun materiaalin lisäksi monisteessa oli tietoa mm kotirintaman edustajien vierailuista ja rintamajoukkojen edustajien vierailuista kotikunnissa. Lainaan tähän numerosta yhdeksän isäni puheen jonka hän piti Niemen patteriston miehistä kootun ”Tuliviuhka”-kuoron vierailulla Jämsässä keväällä 1944.

MEIDÄN ON USKOTTAVA.

Kuva 83. Alkuperäinen kuvateksti: ”Lääkintämajuri Viktor (Viki) Saloheimo oli 39. kenttäsairaalan molempien osastojen päällikkölääkärinä koko sodan ajan. Siviilissä hän toimi Jyväskylän tuberkuloosihuoltopiirin keuhkosairauksien erikoislääkärinä.” SA-kuva. Vartiainen s. 69. Saloheimo julkaisi 1976 uskonnollisen (runo?)kirjan ”Savi valajan kädessä : matkamiehen mietteitä” lempinimellään Viki Saloheimo. Kirja oli äitini kirjahyllyssä mutta tätä kirjoittaessani en sitä löytänyt. …

Eero sai valistusupseerin koulutusta vaikka en ole löytänyt lähteistäni hänen nimitystään valistusupseerin tehtävään. Isäni oli komennettuna ainakin seuraaville kursseille ja tilaisuuksiin: Valistusupseerikurssi Teri-

(Alkuosa puheesta, jonka luutn. E. Virolainen piti kotiseutukiertueella Jämsässä 19.3.44.) ”Tuliviuhka” on taas tullut tuomaan rintamaterveisensä teille. Nämä terveiset ovat varmaan tuoreita, sillä olemme aivan äskettäin lähteneet rintamalta.

Lienee paikallaan muutamin sanoin luonnehtia terveisten lähettäjien mielialaa.

Lyhyesti: se on hyvä, suorastaan erinomainen. On tietenkin selvää, että siellä seurataan tarkasti aikaa ja tilannetta. Vakuutamme, että olemme valppaita ja valmiita, ja ettei mitään tapahdu meidän tietämättämme. Ei suinkaan kukaan teistä, hyvät ”Tuliviuhkan” ystävät, ole ajatellutkaan, että luettuamme ryssän rauhanehdot oli181

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 84. Alkuperäinen kuvatekstistä: ”Osasto 111:n henkilökuntaa. Edessä Maire Pyrhönen, Helmi Sokka, keskellä penkin selustalla istumassa Saimi Suikki, Kalle Finne, Lydia Paju ja ikkunan ääressä Helena Virolainen, Veikko Rihto ja Lilja Mannonen…” Muistan sekä Lilja Mannosen että Lydia Pajun, he kävivät kyläilemässä meillä Piikkiössä joitakin kertoja. Kuva: Vartiainen s. 72. simme lyöneet ”rukkaset lautaan”. Ei sinnepäinkään. Olimme tosin pitkän, suhteellisen rauhallisen kauden kestäessä vähän niin kuin uinahtaneet ja meidän pitikin jo käydä viettämään sellaisia ryssänvihan kirkastamistilaisuuksia. Meistä muutamista alkoi nimittäin tuntua siltä, että ryssä onkin inhimillistynyt sitten viime näkemän, mutta se itse herätti meidät ehdoillaan ja propaganda-pommituksillaan. Me sanoimme taas kerran: Ei tuumaakaan. Ei vapaaehtoisesti. Olisimmeko me hyväksyneet sel182

laiset ehdot, jotka olisivat vieneet meidän yli neljä vuotta kestäneen työmme tulokset?

Onko teidän joukossanne yhtäkään joka olisi lahjoittanut vielä kerran Karjalan, Hangon, kenties Ahvenanmaan ja Petsamon? EI varmasti ole. Olisitteko voineet lahjoittaa karjalaisten jälleenrakentaman Karjalan, joka on meidän silmäimme edessä noussut tomusta ja tuhkasta ja kulkee taas kohti valoisaa tulevaisuutta. Ei ketään. Vakuutan: ei ole meissäkään. Tämä maa ei ole myytävänä ; vielä vähemmän se on lahjoitettavana. Siitä on taisteltu, siitä taistellaan.

Siitä taistellaan niillä linjoilla, joilla me nyt olemme. Me kaikki ymmärrämme sen, että vihollisemme ottaisi meiltä kaiken tämän lahjaksi. Se muistaa talvisodan. Sen haavat eivät ole vielä arpeutuneet. Sitä kirvelee se, että se suurine massoineen silloin ei tänne päässyt. Samalla kun se on mielellään tänne tulisi, samalla se laskee vielä kerran tämän maan hinnan. Emme ole tietenkään niin ajattelemattomia ja ymmärtämättömiä, etteikö se suurine laumoineen kaikki voimansa rajoillemme keskittäen meitä hiljalleen työntäisi länttä kohden, mutta se hinta. Me olemme kuopissamme.

Joustavaa puolustautumistakin on monenlaista, toiset peräytyvät joustavasti, sillä lailla tuhoten vihollista, toiset pysyvät paikoillaan samoissa kuopissa, vetäisevät päätään syrjään ammuksen ja luodin tieltä, aivan niin kuin nyrkkeilijä, joka nyrkkeilee samassa kehässä ja pysyy siinä. Me olemme omaksuneet tämän viimeisen tavan; meillähän on hyvät kuopat, s.o. haudat, hyvin varustetut. Jos tulisimme taaemmaksi, pitäisi kaivaa uudet. Olemme sen verran jo laiskistuneetkin, ettemme mielellämme uusia kaiva. Siis pysymme paikoillamme. Vahvistamme ja lujitamme etiset murtumattomiksi. Se työ on parhaillaankin käynnissä.

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 Te olette jatkuvasti vakuuttaneet luottavanne meihin. Tehkää se vastedeskin. Tappakaa kaikki pahat huhut. Älkää uskoko kaikenmaailman ”Tiltuja”, älkääkä rasittako itseänne tarpeettomilla ajatuksilla. Luottakaa edelleen omiin poikiinne. Silloin on luottamus myös edelleen molemminpuolista.

On sanottu: Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ryssän täydellinen voitto ja vastaavasti meidän täydellinen häviömme, tai sitten meidän voittomme siinä mielessä kuin me sen voitoksi katsomme. Jos tuo ensimmäinen vaihtoehto toteutuisi, niin silloinkin tämä kansa häviää kunnialla. Se kaatuu viimeiseen mieheen ja pää pystyssä. Sitä voidaan nimittää itsemurhaksi, sitä voidaan kutsua sankaruudeksi; olkoon kumpaa tahansa, sama se. Me haluamme kirjoituttaa historiamme siinä tapauksessa näin: Se kansa kuoli maansa puolesta, kaatui viimeiseen mieheen. Se ei jättäytynyt orjaksi, vaan kaatui voittamattomana. - No, tämä oli se viimeinen huippu. Näin ei tule käymään. Meidän on uskottava tulevaisuuteen. Uskonsa menettänyt kansa on tuomittu häviämään. Uskosta esimerkki.

Me tiedämme, että siellä Kannaksella on rakennettu aivan äskettäin kannakselainen talo kuuden kilometrin päähän etulinjasta, tykkitulen alaiselle paikalla, oikeammin tykkitulen ulottuville. Siinä karjalaisessa on uskoa, kuten kaikissa muissakin. Se usko on meidän kaikkien omaksuttava. Sovimme nyt yhdessä, että kestämme edelleen, kärsimme ja uhraammekin, mutta tulevaisuus on oleva Suomen.

Kuva 85. Alkuperäinen kuvatekstistä: ”Hyväntuulinen ja auttavainen lotta Hanna Hämäläinen - Uukuniemeltä kotoisin — oli mainio Karjalan piirakoiden paistaja.

Päivisin pesutuvassa, iltaisin usein vieraanvaraisena emäntänä.” Myös Hanna Hämäläinen vieraili meillä Piikkiössä, -useita kertoja. Kuva Vartiainen s. 91.

183

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 86. Alkuperäinen kuvatekstistä: ”JR 6:n vieraina; oman ja naapurikylän poikia tervehtimässä Valkeasaaressa.” Vartiainen s. 92.

Jämsän lehti 24.3.1944 kertoi Tuliviuhkan vierailusta näin: Tuliviuhkan vierailu JÄMSÄSSÄ TUOTTI JÄLLEEN ENNÄTYSTULOKSEN 20.000 MK Viime sunnuntaina esiintyi Tuliviuhka kiertue Jämsässä kahdelle salintäyteiselle yleisölle Kansallistalossa. Kuoro esitti jälleen hyvin useita kauniita lauluja ja orkesteri soitti monia kappaleita. Tykkimies Aroniemi lauloi ja luutn. Virolainen puhui, nähtiin taidokasta voimistelua, kuultiin luutn. Palmbergin saksofoonia ja stm. Santasalon lausuntaa, Jacobsonin sekä kers. Peltosen huumoria.

184

Koko ohjelma otettiin mieltymyksellä vastaan ja palkittiin vilkkaasti.

Bruttotulos tilaisuuksista oli täsmälleen 20.000, josta Jämsän Aseveljien huoltotyön hyväksi tulee n. 19.000 mk.

Koskenpäällä kiertue vieraili maanantaina saaden paljon yleisöä, joka oli hyvin tyytyväinen vierailuun. Koskenpään Aseveljille kertyi myöskin erittäin kaunis tulos 7.916 mk.

Jämsänkoskella tilaisuus oli tiistaina ja nettotulos, joka luovutettiin Jämsänkosken Aseveljille oli 10.185 mk.

Tuliviuhka keräsi siis aseveliperheiden huoltoon Jämsässä, Jämsänkoskella ja Koskenpäällä yhteensä lähes 30.000 mk., jolla

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 87. Helena ja Eero Virolainen rakkauden haudalla joko kevättalvella 1942 tai talvella 1942-43. HVA. moni kipeä puute jo torjutaan.

B/39. Kenttäsairaalan sotapäiväkirja.

6.11.41 – 25.1.42. Sairaala Kyyrölässä, sijoituspaikkana käräjätalo ja kreikkalaiskatolinen pappila. Toiminta rauhallista. Potilaita päivittäin hoitoon vain 10 -12.

26.1.42 – edelleen. Sairaala Raivolassa Kannaksen Ammattikoulukodissa. Sijoituspaikka sopiva. Käyttöön saadut rakennukset tarpeeksi tilavat ja lisäksi viihtyisät. Tilanteen rintamalla vakiinnuttua työmäärä lisääntyi jälleen senkautta, että varsinkin sisätautitapauksia alettiin

entistä enemmän hoitaa jo kenttäsairaala-portaassa. Päivittäinen potilasmäärä poliklinikalla keskimäärin noin 35 ja sairaalaan sisälle otettujen määrä noin 15.

Kenttäsairaalan vaiheita – Vartiainen Edelleen talvisodan maisemissa Muolaan Kyyrölä 6.11.1941—25.1.1942 Muutto Kyyrölään sujui nopeasti; olihan sinne matkaa Kuusanhovista vain 13 km.

Kylä oli lähes kokonaan raunioina, vain kreikkalaiskatolinen pappila ja käräjätalo 185

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 88. Vanhempani joulua viettämässä. Seinällä olevista kartoista lienee pääteltävissä, että paikka on jonkun upseerin majoitushuone. Ehkä Raivolan kenttäsairaalassa HVA. olivat pystyssä. Näistä kahdesta rakennuksesta tuli kenttäsairaalan koti yli kahden kuukauden ajaksi. Elintärkeä ‘vesijohtokin’ toimi tyydyttävästi hevosvoimien avulla: suurilla, rekeen sijoitetuilla tynnyreillä tuotiin vettä lähellä sijaitsevasta Yskjärvestä.

Kreikkalaiskatoliseen pappilaan mahtuivat toimisto ja henkilökunnan asunnot.

Huoneet olivat siedettävässä kunnossa, vaikkeivät hiiret ja rotat niistä hevin luopuneetkaan. Ahdastakin oli. Pieneen huoneeseen, jossa oli armeijan kaksikerroksiset sängyt, sijoittui seitsemän lottaa; olo oli kuin makuuvaunun hytissä. Yöllä saattoi joku herätä siihen, että hiiri kulki kasvojen 186

yli. Järjestettiin vuoropäivystys. Lattialle levitettiin leivänmuruja, ja kukin vuorollaan istui alasängyn laidalla, mono kädessä.

Kun hiiret saapuivat syömään, paukahti mono, usein kylläkin huonolla menestyksellä. Ruokavieraat pääsivät livahtamaan lattian alle. …

Ensimmäinen sotajoulu kenttäsairaalassa oli mieliinpainuva. Sairaanhoitajat ja lotat laittoivat osastot juhlakuntoon lääkintämiesten ja potilaiden avustamina: jouluseppeleet ripustettiin kattoon ja kuusi koristeltiin joulukelloin, pumpulitontuin ja

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 89. Isäni samassa huoneessa kuin edellisessä kuvassa. Hän on luultavasti tervehtimässä rintamatoveriaan, joka on myös kuvassa 61 (isäni sotapäiväkirjan sivu 17). Kuva HVA. kynttilöin. Potilaat muistelivat kotijoulujaan ja ennen kaikkea rakasta äitiään. Klo 16.00 tarjottu jouluateria loi jo joulutunnelmaa. Ruokailun jälkeen alkoi varsinainen juhla osasto kakkosella. Siitä kertoo Estrid (Essi) Peltosara lottatoverinsa Aino Knuutilan muistojen kirjassa: “Tutun jouluvirren jälkeen luki ylihoitaja jouluevankeliumin.

Lottasisarien kuoro lauloi kauneimmat joululaulut Anna-Liisan johtaessa. Hän myös puhui potilaille. Mieli oli lämmin ja hellä, kuten laulussa sanotaan. Kahvia juodessamme yhä hyräilimme: “Ei huolta, murhetta kenkään muista, ei tunnu pakkaset…”, kun meidät pudotettiin yhtä kaikki sodan todellisuuteen. Ovi aukeni tulipalopakka-

seen, ja oven täydeltä virtasi sisään uusia potilaita. A-osasto oli ensiavun jälkeen lähettänyt osan haavoittuneita meille. Tulijat hoidettiin ja puettiin puhtaisiin vaatteisiin.

Osa heistä pystyi olemaan mukana, kun aattoillan juhlaa jatkettiin. Tuli joulupukki tonttuineen ja lahjoineen. Jokainen sotilas sai kaksi pakettia, joista toinen oli nimenomaan “tuntemattomalle sotilaalle” osoitettu. “Nyt Jumalalle kunnia” -jouluvirren säkeistöön päättyi aattoilta. Osastot rauhoittuivat ja Maija Ahola jäi valvomaan.”

Henkilökunta vietti toista aattoiltajuhlaa sairaalan avarassa keittiössä, jossa tarjoiltiin yhteinen jouluateria. Mukana oli myös lääk.maj. Saarinen, joka esitti 18. divisioo187

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 90. Alkuperäinen kuvateksti: ”Tellervo Temisevä ja Annikki Humalajärvi sahaavat järeää runkoa justeerisahalla, Eimert Hankalan pitäessä lepotaukoa.” Vartiainen s. 112. Äitini oli sodan jälkeen pitkän aikaa kirjeenvaihdossa Tellervo Temisevän kanssa, en kuitenkaan muista, että hän olisi käynyt meillä. nan huollon joulutervehdyksen ja kiitokset yhteistoiminnasta. …

Kerran järjestyi lupa tavallista pitemmälle retkelle, jota Annikki Humalajärvi muistelee: “Eräänä joulukuisena lauantai-iltana lähdimme Aino Knuutila, Sylvi Valkonen ja 188

minä jouluvierailulle kotiseutumme poikien luo Valkeasaareen. Kyytikin järjestyi helposti erään JSp:n pakettiautolla, jolla oli tultu hakemaan apteekista lääkkeitä ja sairaanhoitotarvikkeita. ‘Lumihiutaleet leijuivat hiljalleen, maan kietoen vaippaan valkoiseen’, hyräilimme ja kurkistelimme auton ikkunoista pimeään iltaan. Metsän

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 91. Sivu 23 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA.

189

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 92. Eero on alimmassa kuvassa vänrikin arvomerkeissä, joten kuva on otettu sodan alkupuolella ennen hänen ylentämistään luutnantiksi. Sivu 24 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA. 190

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 93. Sivu 25 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. Keskimmäisessä kuvassa on Eero Virolainen vänrikin arvomerkeissä eturivissä kolmas vasemmalta. EVA. 191

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 94. Sivu 26 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. EVA.

192

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 95. Sivu 27 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. Kuvissa oleva moottoripyörä voisi olla isäni oma, hänellä oli sodan aikana moottoripyörä, joka jossakin vaiheessa oli siirretty Viipurista Kolhoon. EVA. 193

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

194

Kuva 96. Kuvan takana on merkintä â€?Raivolassa 1943â€?. HVA. On lämmittävää ajatella, että kuva on ehkä otettu vanhempieni kohtaamisessa, jonka aikana minä sain alkuni. đ&#x;˜Š

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 kätkössä sijaitsevien korsujen pienistä ikkunoista tuikki valoja; oli kuin olisimme tulleet tonttujen valtakuntaan. Meille näytettiin JSp:n korsu, jonka kautta potilaat lähetettiin kenttäsairaalaamme. Korsun asukkaat olivat tulostamme iloisesti yllättyneitä.

Kokki laittoi heti korvikepannun tulelle, ja lomittajaksi tulleen lääkärin repusta löytyi kotirintamalta juuri tuotu kahvikakku. Jussi lauloi tulitikkulaatikon säestyksellä, Aino lausui pari Mustapään runoa, ja yhdessä lauloimme muutamia joululauluja. JSp:n vierailu jäi lyhyeksi, sillä ajomies odotteli korsun luona viedäkseen meidät määränpäähämme. Rekikyydillä jatkoimme matkaa JR 6:n asuinsijoille. Toimistokorsussa oli jo ennätetty odotellakin meitä kuuman korvikeveden kanssa. Tarinointia riitti pikkutunneille asti tuliaistemme ääressä. Eikä laulustakaan ollut puutetta, sillä isäntämme olivat hyviä laulajia ja soittajia.

Osa korsun asukkaista meni naapurikorsuihin nukkumaan luovuttaen kaksi rautasänkyä vieraiden käyttöön. Kipinämikko kävi lisäämässä puita kamiinaan, joten lämmintä riitti. Aamuhämärissä kävimme tutustumassa juoksuhautoihin ja Valkeasaaren ankeisiin maisemiin. Vielä pistäydyimme tapaamassa tuttuja poikia muissa korsuissa. Illalla palasimme onnistuneen retken jälkeen tyytyväisinä takaisin Kyyrölään.” …

Toiminta tasaantuu ja monipuolistuu Uudenkirkon Vanhasaha 27.1.s1941 …

Tammikuun 25. päivänä 1942 saapui B-osastolle käsky muuttaa entiseen Kannaksen ammattikouluun Uudenkirkon Metsäkylän Vanhallasahalla. Muuton syy-

nä oli 18. Div:n toiminnan laajeneminen sivusuuntaan ulottuen Rajajoelta Valkeasaareen, jolloin Kyyrölä sijoituspaikkana osoittautui sopimattomaksi.

Siirtyminen uuteen toimipaikkaan sujui tälläkin kertaa nopeasti, olimmehan harjoitelleet pakkaamista ja purkamista jo kahdeksan kertaa.

Koska koulu oli toiminut sisäoppilaitoksena 1930-luvulla, kuului siihen opetustilojen lisäksi myös oppilasasuntoloita. Monet avarat rakennukset tekivät mahdolliseksi 150-paikkaisen sairaalan pystyttämisen ja lisäksi toipilas- ja majatalopaikkojen perustamisen satunnaisia yöpyjiä varten.

Sairaspaikkoja saatettiin vielä lisätäkin aina pariinsataan tarpeen vaatiessa, esim. kulkutautien aikana. Myös sairaalan henkilökunnalle riitti majoitustiloja kohtalaisen hyvässä kunnossa olevista asuntoloista. Upseerien, sairaanhoitajien ja lottien asuntolassa oli jopa keskuslämmityskin. Ylellisyyttä olivat seurusteluhuoneen huonovireinen piano, päällystetyt toppatuolit, suuri biljardipöytä ja tikkataulu, mistä lienevätkin kaikki tänne luodut. “Kolhoosin” oivallisena emäntänä toimi aina iloinen ja avulias lotta Taimi Mäkeläinen. …

Aika-ajoin asuinrakennukset myrkytettiin luteiden hävittämiseksi; osastoilla näitä syöpäläisiä ei näkynyt. …

Vaikka ulkoiset olosuhteet lähentelivät siviilioloja. rintaman läheisyydestä muistuttivat ajoittain Totlebenistä ammutut kranaatit, jotka putosivat sairaalan ympäristöön tai ujelsivat alueen yli Raivolan asemaseudulle, joka myös joutui toistuvien pommitusten kohteeksi siirryttäessä vuo195

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 teen 1943. Useimmiten tehokas ilmatorjuntamme karkotti lähestyvät pommikoneet. …

Vaikka haavoittuneita oli vähän, oli työmäärä suurempi kuin KyyröIässä. Kenttäsairaalan eri lohkoilla - poliklinikalla, leikkaussalissa, osastoilla, keittiössä, toimistossa, vaatevarastolla, pesutuvassa, navetalla, tallissa - toiminta jatkui samanlaisena ilman suurempia yllätyksiä kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen. Pieniin korjaustöihin ja usein sattuneisiin sähkökatkoksiin oli kirvesmiehiä, puuseppiä ja sähkömiehiä omasta takaa. …

tuberkuloosibakteereita ja verestä malarian aiheuttavia plasmodeja sivelyvalmisteen avulla. Virtsaamisvaivojen aiheuttanutta bakteeria etsittiin värjäysmenetelmällä… …

Matokuurinkin pojat saivat käydä ottamassa asemasodan aikana. Muistan reippaan pojan eräänä päivänä ilmestyneen “polin” ovenpieleen tekemään ilmoitusta onnistuneesta kuurista: “Herra lääkintäkapteeni, 15 metriä matoa lähtenyt. - “Millä te sen mittasitte?” - “Metrin mittaisella kepillä, herra kapteeni.” …

Usein vasta iltapäivällä saapui sairaalan pihaan SAs:n (sairasautoaseman) eli “Sassin” auto, tuo vanhanaikaisesta linja-autosta sairaankuljetukseen sopivaksi muutettu, häkäpöntöllä varustettu “ambulanssi”. Autosta purkautui viitisenkymmentä enemmän tai vähemmän sairasta etulinjan miestä JSp:n lääkärin kirjoittama lähetelappu asetakin nappiin kiinnitettynä. Suurin osa potilaista oli koulutuskeskuksista juuri saapuneita nuoria miehiä, jotka sairastivat sikotautia, angiinaa, yskää ja äkillistä kuumeilua.

Osalle potilaista kenttäsairaala merkitsi viikon parin mittaista lepoa puhtaiden lakanoiden välissä hellän huolenpidon alaisena, kuten Antti Niemisen tapauksessa: “Osaston käytävässä minut otti vastaan toinen hoitaja ja vei pesulle. Korkean kuumeen takia toimitus oli nopea: kostealla pyyhkiminen, kuivaaminen, sairaalan vaatteet päälle, omat paperipussiin ja petille peittojen alle. Tunne oli valtavan ihana, kun hän vielä peitteli minut, korjaili muidenkin peittoja ja toivotti kaikille hyvää yötä …

Poliklinikalla tultiin ja mentiin aamusta iltaan. Sen monitahoisesta toiminnasta kertoo sairaanhoitaja Tellervo Temisevä eli Telle: “Työtä riitti. Poikia kävi hammaslääkärissä. Oli ihottumia. Vatsavaivoja valittelevilta otettiin koeaamiaisen (korppua ja teetä) syönnin jälkeen letkulla näyte mahan sisällöstä. Lomalta palanneita saattoi tulla yksiköstään, lomalla “lahjaksi” saadun tippurin näytteenottoa varten. Yskän ja kuumeilun vuoksi etsittiin ysköksistä joskus

Syyhy- eli scrabies-potilaita riitti edelleenkin. Ahtaissa korsuissa syyhy tarttui helposti kosketuksen ja vaatteiden välityksellä.

Potilailla oli oma osastonsa ja hoitajansa, vaikkeivät he juuri paljoa hoitoa tarvinneet.

Itse kukin huolehti päivittäisestä voitelemisestaan ruskealla syyhysalvalla. Tämän rikki- ja tervapitoisen pahanhajuisen voiteen piti karkottaa syyhypunkkinaaras sen ihoon kaivamista käytävistä, jolloin kutina lakkasi ja iho alkoi vähitellen parantua. Lo-

196

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 tan tehtävä oli lähinnä pitää huolta osaston siisteydestä ja järjestyksestä. …

Sotilaiden lisäksi oli osastoilla hoidettavina kotiseudulleen palanneita paikkakuntalaisia ja naapurissa toimivia työvelvollisia. Lääk.kers. Erkki Karp muistaa erään öisen tapauksen, joka johti sangen harvinaislaatuiseen tilaisuuteen kenttäsairaalassa: ristiäisiin.

“Eräs siviilimies tuli heinäkuisena yönä sairaalan poliklinikalle. Hän sanoi tuoneensa potilaan hevosella Inon kylästä, 14 km:n päästä. ‘Antakaa potilaan tulla sisään’, kehotin tuojaa. ‘Ei se kykene, poika tuli jo’, vastasi isäntä. Menin pihalle katsomaan.

Emäntä oli rattailla polvillaan, poika jalkojensa välissä. ‘Tukekaa emäntää että hän pysyy pystyssä’, kehotin toista lääkintämiestä ja isäntää. Saimme äidin ja lapsen onnellisesti osastolle. Poika punnittiin keittiön puntarin avulla, joka osoitti normaalipainon.” …

Sotapäiväkirjan mukaan vuoden 1942 aikana sairaalaamme saapui 12 044 potilasta, joista kliinisiä tapauksia 7310. Keskimäärin tutkittiin päivittäin poliklinikalla 35, ja sairaalaan otettiin 14 potilasta. Lukuihin eivät sisälly suoraan Halilaan lähetetyt. Ilman yhteistoimintaa AK:n portaan hoitopaikan kanssa, ei B/39.KS olisi 150-paikkaisena toimien pystynyt koko divisioonan tarvetta tyydyttämään, paitsi lyhyiden sairausepidemioiden aikana. …

Veripalvelu Raivolan kenttäsairaalaan saatiin kauan

kaivattu rintamaveripalvelulotta, joka autonkuljettajansa kanssa muodosti veripalveluyksikön. Hallinnollisesti tämä pieni yksikkö oli suoraan Päämajan lääkintäosaston alainen, huollollisesti se kuului 18.Div:n kenttäsairaalan B-osastolle. Toiminta-alueeseen kuului myös naapuridivisioonan (2. Div.) kenttäsairaala. …

Pyykkärilottamme Hanna, joka teki raskasta työtä henkilökunnan pyykkiä pesten, toi varastolle silitettäväksi myös lääkärien vaatteita. Kerran eräs pitkä lääkäri valitti, että paidassa on liian lyhyet hihat. Lotan vastaus: ‘Kyllä paita on ihan normaali, mutta tohtorilla on liian pitkät kädet.’ Hymyllä kuitattiin asia, ja jatkuvasti hänellä oli liian lyhyet hihat.

Varastolla kävi myös paljon muita asiakkaita. Vapaapäivinään sairaanhoitajat ja lotat kävivät kunnostamassa ja silittämässä vaatteitaan. Olihan meillä myös ompelukone. Kuuma hella, jossa koko ajan paloi tuli, kuumensi silitysraudan lisäksi jonkun herkkukattilan tai lettupannun. Iltaisin oli pullanpaistajiakin. Joku aina sai maitoa ja jauhoja jostakin. Voi- ja sokeriannoksista kerättiin pieniin rasioihin paistamiseen tarvittavat määrät, ja niin voitiin yhtenä iltana syödä monen päivän annokset lettuina tai pullana.”

Kotilomille pääsimme joka kolmas kuukausi 10 vuorokauden ajaksi. Raivolan ja Tampereen välillä liikennöi 18. Div:n juna, nk.

Pajarinjuna, joka kuljetti etupäässä oman divisioonan lomalaisia. Matkaan pääteasemien välillä saattoi kulua 12—16 tuntia riippuen kulloisistakin pysähtymisajoista Viipurissa ja osittain muillakin asemilla. Is197

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 97. Pajari onnittelee isääni kilpailun palkintojenjaossa. EVA. tumapaikka yleensä järjestyi, mutta joskus joutui istumaan repun tai laukun päällä, kun penkit olivat ylikansoitettuja. …

Etulinjassa pääsimme käymään erikoisluvalla… Erään rykmentin komentaja 198

oli myös sitä mieltä, että kenttäsairaalan ylihoitajan on paikan päällä käytävä tutustumassa niihin olosuhteisiin, mistä potilaat sairaalaan tulevat. Hänen lisäkseen vierailukutsun saivat myös pari lääkäriä, ja joukkoon mahtui vielä kirjoittajakin. Matka oli meille naispuolisille

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 98. Osmo Hassin albumissa säilyneen kuvan alkuperäinen kuvateksti: Kapteeni Peura ja luutn. Virolainen lähdössä massahiihtoon. OHA. osanottajillesuurielämys.Päiväkirjanikertoo: “Toukokuun 5. päivänä (1943) auto vei meidät pataljoonan komentokorsulle, josta jatkoimme matkaa jalkaisin etulinjaan, yli keinuvan sillan Bunkkerimäelle. Ampumahaudoissa kuljimme kypärät päässä. ‘Älä hoopoile’, ‘käytä ampumahautaa’ luimme varottavaa tekstiä seinämällä. Pään nostaminen oli ‘kuoleman uhalla’ kielletty, koska vihollisen tarkka-ampujat olivat aina valmiina sormi liipasimella. Sateiden seurauksena maa oli yhtenä savivellinä peittäen porraspuiksi asetetut riu’utkin. Pari valkovuokkoa työntyi esiin seinämiä peittävien vitsakimppujen välistä. Saimme periskoopin avulla seurata pientä liikettä ei-kenenkään maan toisella puolella. Joku vilahdus

vain; oltiinhan sielläkin varuillaan.

Haarakaukoputki toi näkyviimme noin sadan metrin päässä olevan bunkkerin, vähän kauempana valtavat kasarmirakennukset ja Valkeasaaren aseman rauniokasat. Siirryimme loivasti kohoavaa ampumahautaa pitkin meikäläisten suureen bunkkeriin, joka oli rakennettu keskelle suota Aleksandrovkassa. Kuljimme hitaasti sen pimeitä sokkeloita pitkin ahtaisiin korsuihin, joissa ei ollut ikkunoita, joku tuikku vain pöydällä, ja vesi lainehtimassa lattialla. Kyllä silloin ymmärsimme niitä monia angiinapotilaita, joita sieltäpäin niin usein tuli kenttäsairaalaan. Aina oli vilustuminen tarjolla sellaisessa kosteudessa. Täytyi antaa anteeksi ‘pinnareillekin’ heidän yrit199

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 täessään konstilla millä hyvänsä päästä joksikin aikaa kuivemmille asuinsijoille. …”

Yhteishenki, joka vaikeina, työntäyteisinä aikoina oli ollut kiinteä, joutui nyt yksitoikkoisen arkielämän paineeseen. Tarvitsimme jälleen yhteisiä illanviettoja, kuten Kyyrölässä. Niinpä pidettiin “Kolhoosilla” aseveli-iltoja kerran kuussa tai kahdessa.

Ohjelma oli vaihtelevaa: kansantanssiesityksiä, varjokuvia, runoja, leikkejä. Yhteislaululla oli vankka sijansa jatkuvasti. “Aseveikot” (laulukirjat) kuluivat käsissä.

Nimi- ja syntymäpäiviä juhlistamaan saapui etulinjoilta tuttuja soittajapoikia haitareineen, viuluineen ja saksofoneineen.

Tulipa kerran 10-miehinen orkesterikin nimipäiväkesteille. Oli pukujuhlia, uudenvuoden vastaanottajaisia ja vapunviettoa. joissa luova mielikuvitus ja kekseliäisyys pääsi oikeuksiinsa. …

Hengellisestä ohjelmasta huolehtivat divisioonan sotilaspastorit pitäen osastoilla hartaushetkiä pari kolme kertaa kuukaudessa.

Henkilökunnan keskuudessa toimi säännöllisesti raamattupiiri, jonka synnystä ja taustasta kertoo sen perustaja, Iääk.maj.

Ensio Kurki-Suonio: ”…Panisimme KS:n ilmoitustaululle lappusen: KS 39:n raamattupiiri, aika, paikka, kaikki tervetulleet. …tulipa heti jo muistaakseni 12. Ja sitten runsaamminkin. Ennätys taisi olla kerran kolmisenkymmentä. Kun työn puolesta oli rauhallista aikaa, kokoonnuttiin kahdesti viikossa, toista vuotta.

Ja kun päällikkömme Viki palasi lomaltaan, riemastuimme, varsinkin minä.

Enhän ollut osannut aavistaakaan, että tuo palaaja olisi Viki, tuttu veli. Hänen syvähenkiset puheenvuoronsa ja aina huolellisesti tutkitut alustuksensa Pyhän Sanan 200

teksteistä, - ne olivat koko ajan raamattupiirimme kantavana voimana.” …

Musiikkia, oopperaa, teatteria, elokuvia Oman divisioonan, Päämajan ja Kannaksen RE:n viihdytyskiertueet, JR 6:n, JR 27:n ja JR 48:n orkesterit ja tykistön laulukuoro kävivät vuoronperään ilahduttamassa meitä esityksillään.

Kotirintamalta saapui silloin tällöin myös viihdytyskiertueita tarjoten eritasoista ohjelmaa. Kesän 1943:n huipputapaus oli Suomalaisen Oopperan esittämä Bizet’n Carmen. Olin mukana, kun osa kenttäsairaalan henkilökuntaa oli seuraamassa esitystä elokuun 2. päivänä Terijoen Käkösenpäässä. …

Osastoilla näytettiin usein myös elokuvia. Ne olivat 1930-luvun suosikkifilmejä: Unelma karjamajalla, Jäähyväisvalssi, Tango Nocturno, Nainen, jota rakastin, Anu ja Mikko, Roinilan talossa tai muuta yhtä romanttista. Henkilökunta kävi elokuvissa Raivolan Biossa tai Tyrisevällä. Kuljimme linja-autolla tai talvisin jopa hiihdimme nuo 10 km.

Retkeilyä, kalastusta, talkoita, kilpailuja Luonnonkaunis ympäristö lehtikuusimetsineen, jokilaaksoineen ja kumpuilevine maastoineen oli meille jatkuvan toiminnan kohteena ja virkistyksen lähteenä vuodenajasta riippumatta. …

Vammelsuun Rakkauden hauta kirkkoineen —jo ennen sotia suosittu matkailunähtävyys — oli usein myös retkiemme kohteena; sijaitsihan se vain 5 km:n päässä

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 kenttäsairaalasta. Entisen hautamonumentin paikalla oli nyt vain suuri kivenjärkäle, jonka päällä ollut muistomerkki - istuvaa naista ja karhunpentua esittävät pronssiin valetut kuvapatsaat — oli viety pois. Näyttelijänä ja kirjailijana tunnetun moskovalais-pietarilaisen kaunottaren Maria Kartavtovan — häntähän muistopatsas esitti — elämäntarina kiehtoi kävijän mieltä ja päästi mielikuvituksen valloilleen. Syntyi monenlaisia tarinoita, joihin lienee antanut aiheen myös kivessä ollut venäjänkielinen teksti: “Vaikka elämäsi aikana en riittävästi hellinyt sinua enkä antanut sinulle arvoa, rakas Maria, niin nyt kuolemasi jälkeen olen täyttävä kaikki toiveesi. Sinun koko sielustani. Eugen.” …

Virtaisat Vammel- ja Raivolanjoki tarjosivat hyvät mahdollisuudet kalastukseen.

Varsinkin syksyisin alkoi vilkas lohenpyynti kalan noustessa jokiin kutemaan. Saaliit olivat ajoittain huomattavat, mikä merkitsi tervetullutta lisää silloiseen ruokavalioon: oli lohikeittoa, paistettua lohta, suolattua lohta. Innokkaimpia kalastajia oli hammaslääkärimme Helge Maraste, jonka kokonaissaalis nousi 60 kiloon. Siitä saivat osansa niin kotirintama kuin kenttäsairaalakin. …

Ensimmäisestä kesästä 1942 alkaen meillä oli hyvät suhteet lähistölle palanneisiin paikkakuntalaisiin. Osallistuimme moniin ulkotöihin, heinän- ja elonkorjuuseen Vanhallasahalla asuvien karjalaisten niityillä ja pelloilla. Perunannostotalkoissa osa meistä kävi kauempanakin, jopa Inossa asti. Vastalahjaksi järjestyi vakinainen maitotinkipaikka.

…

Ellei maitoa ollut saatavissa, kokeiltiin “Korpisoturin keittokirjan” reseptejä. Tupakalla oli hyvä ostovoima niin kenttäoloissa kuin kotirintamallakin. Koska kenttäsairaalan naisilta säästyivät päivittäiset tupakka-annokset, oli millä maksaa miehille monojen, suksien, polkupyörien ym. korjaukset.

Suurtalkookäskyn mukaisiin toimiin kuului marjojen ja sienien keruu talven ruokavalion piristämiseksi sekä halkojen hakkuu.

Puolukkametsässä ja sienestämässä kuluivat syyskuun lomapäivät, sangot ja korit täyttyivät. Sadosta riitti kotiinkin lähetettäväksi. Kuivatut ruusunmarjat ja lokakuussa kerätyt karpalot täydensivät talven vitamiinivarantoa.

Myrskyn kaatamien puiden parissa ahkeroivat niin miehet kuin naisetkin B-osaston kokonaistulos oli yli 150 % tavoitteena olleesta mottimäärästä (1 motti/henk.), mikä oli 4. paras koko divisioonan alueella.

Erinäisiä kilpailuja, kuten hiihto-, soutu, uinti- ja jalkapallokilpailuja järjestettiin sekä oman yksikön piirissä että laajemmissa puitteissa, divisioonan eri portaissa.

Kenttäsairaala lähetti aina edustajansa mukaan kilpailemaan. Kevättalvella 11. 12.3. 1944 oli divisioonan huollon hiihtokilpailut Terijoen Puhtulassa. B/39. KS:n tytöt kunnostautuivat hyvin 3 km:n hiihdossa. lida Koskiniemi oli ensimmäinen, Sylvi Valkonen toinen ja Anna-Maija Vihavainen kolmas kymmenestä osanottajasta. Massasuorituksina käveltiin ja myös hiihdettiin.

Kunto pysyi hyvänä muillakin kuin kilpahiihtäjillä, sillä suksilla olimme päivittäin kiertäen lyhyempiä tai pitempiä lenkkejä metsissä, pelloilla tai merenjäällä.

201

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 B/39. Kenttäsairaalan sotapäiväkirja.

5.12.41 Esikuntakäskyssä mainittiin, että 2.lk:n vapaudenmitalin olivat saaneet sairaanhoitajatar Olga Siikanen sekä seuraavat lotat B/39.KS:ssa: Helena Virolainen, Irja Kantola, Helga Purama, Estrid.Peltosara, Senja Sironen, Sylvi Valkonen, Kaarin Saloheimo, Lydia Rajakontu, Siviä Häkkinen, Liisa Survo, Lempi Kuusisto, Saimi Suikki ja Maire Janhonen. …

16.8.1942 Upseerikuoro ”Tuliviuhka” esitti potilaille ja henkilökunnalle voimakashenkistä laulua kaikilla osastoilla. …

15.12.1942 Lotta Mannonen vapautettiin palveluksesta. …

28.9.1943 Lotta Peltosara siirr. Jyv. LSP:iin. …

19.10.1943 Lotta Virolainen siirr. Jyv. Lottapiiriin. Äitini oli tullut raskaaksi ja lähti synnytyslomalle kotiin Jämsään.

III/KTR 19 sotapäiväkirja.

AJALTA 1.10.1941 – 31.12.1942.

1.10. D:n tyk.kom., ev.luutn Lucander kävi tarkastamassa tulipatterit.

2.10. D:n komentaja, kenr.maj. Pajari suoritti II ja III/KTR 19 huoltoportaiden katselmuksen Nalli-keskuksen luona. Sen jälkeen seurasi ohimarssi ja teatteriesitys.

202

7 ptri ampui paria vihollisen patteria sekä erästä vih.pataljoonan komentopaikkaa. - - - 9.ptrin valjakkopaikalta saatiin kaki vankia, jotka hyökkäyksen ajoilta asti olivat harhailleet vallatulla alueella. …

1942 15.1. Tulenjohtajat yrittivät ampua 8 ptrillä maalia … mutta kovan pakkasen johdosta oli hajoitus niin suuri, että ammunta keskeytettiin 16 ls:n jälkeen. …

19.2. 7 ptri ampui maalia 59 28 ls.

Suurehko vihollispartio yritti lähestyä esteitämme idästä käsin, Lyhdyn suuntaan.

Vänr. Nieminen ampui sulkua Paarma laskemalla 150. Ammunta osui paikalleen ja vihollispartio vetäytyi heti pois. Aloitettiin ammunta RK:lla Lyhdyn luota. Ensimmäinen maali oli tykkibunkkeri … 20 ls, joista kaksi meni aukosta sisään. Heti ensimmäisen laukausken jälkeen pötkivät ryssät bunkkerista karkuun. Ammunnan aikana vastasi ryssä bunkkerista aivan maalin vierestä … saaden osumia aivan RK:n viereen, kuitenkin ilman vahinkoja. Toisena maalina oli bunkkeri M 59, jonka ampuma-aukosta saatiin 3 täysosumaa, ampumalla 14 ls. Samaa maalia ampui yhtä aikaa 7 ptri 16 ls, osumakeskipisteen ollessa hyvän, mutta hajoitus liian suuri. Kolmanneksi kk-pesäkettä … jolloin pesäkkeen molemmat ampuma-aukot muurautuivat kiinni ja sen katto luhistui. …

18.3. … Mainilan asemiessalissa KTR 19

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 kiertueen ”Tuliviuhkan” esiintyminen tykistön miehille ennen kiertueelle lähtöä.

D:n Kom. oli läsnä tilaisuudessa. …

20.3. Tuliviuhka lähti kotiseutukiertueelle. …

2.4. … Yöllä yritti vihollinen ottaa vankia tjp Nilan luona, mutta tuhottiin viimeiseen mieheen.

3.4. Siirryttiin kesäaikaan siirtämällä kelloja tunnin eteenpäin. … …

27.5. … RK-ammunta Lyhdyn luona olevalla tykillä maaliin 85. Ryssä vastasi kahdella ptrilla ammuntaan, joka oli lopetettava ja miesten suojauduttava. Tiedusteltiin uusi asema n. 1 km:n päässä asemasta. …

29.5. Pston upseerit kävivät Haapalan kylässä seuraamassa taistelunäytöstä, jolloin esitettiin iskupioneeriryhmän bunkkerivaltaus. AK:n komentaja, kenr.luutn. Öhquist, kenr.maj. Pajari, eri aselajien komentajat y.m. olivat läsnä tässä erittäin havainnollisessa ja opettavaisessa esityksessä. …

31.5. … Kenraali Nenonen kävi tarkastamassa tulipatterit. …

6.6. Muutamia kranaatteja 7 ptrin tuliasema-alueelle, ilman vahinkoja. … 9 ptrin 2. tykki ampui 4 ls. maaliin 2359, missä ryssän tähystäjä puussa. Ryssä vastasi ammuntaan 6” ptrilla ampuen toistakymmentä laukausta ptrin takamaastoon ja sitten 8 kranaat-

tia aivan asema-alueelle, jolloin komentokorsun katolle osui kranaatti, mutta katto kesti. Muita vahinkoja ei tullut, paitsi että yhteydet katkesivat. …

15.6. Ryssä haarukoi tjp Lyhtyä 6” haupitsilla ampuen 7 ls., joista pari oli pitkiä, pari lyhyttä ja yksi osui Lyhdyn eteläpuolella olevaan tiilikasaan ja yksi Lyhdyn eteläseinään tehden siihen suuren aukon ja täyttäen tähystyspaikan hiekalla ja tiilenkappaleilla.

Vahinkoja ei varsinaisesti syntynyt, sillä tähystäjt ja haarakaukoputki vedettiin heti ammunnan alkaessa varsinaiseen asuntokorsuun turvaan. Seinässä oleva reikä paikattiin ja sen taakse rakennettiin uusi seinä irtotiilistä. …

19.7. Ryssä aloitti vahvan sumun turvin n. parin joukkueen voimalla hyökkäyksen Lyhdyn suuntaan. Hyvin kiivasta ja jv-tulta molemmin puolin. Vihollinen ampui krh:lla n. 70 ls. Lyhdyn ja Päreen maastoon sekä saman verran pst-tykillä ja 3” kanuunalla.

Tämän johdosta ammuttiin seuraavat sulut: … Tilanne rauhoittui heti. …

12.11. Pstoon saapuivat vierailemaan jämsäläiset edustajat, rovasti Ristikankare, johtaja Turkulainen, rouva Kauhanen ja rouva Nieminen. Vieraat viipyivät pstossa neljä päivää, käyden tutustumassa sekä huolto- että tuliportaisiin, ja järjestäen kenttäjumalanpalveluksia ja korviketilaisuuksia Mainilan Lottalassa ja kanttiini Tuulenpesässä. Samalla he kertoivat kotiseudun kuulumisia ja ottivat viedäkseen terveisiä, joita miehet lähettivät. …

203

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 28-31.12. Ei mainittavaa.

Siviilielämää

sodan sisällä

Urheilua rintamalla Pitkän asemasotavaiheen aikana oli mahdollista urheilla myös rintamalla. Haastatellessani jämsäläisiä sotaveteraaneja heidän muistoistaan isästäni, kysyin asiaa yhdeltä heistä, Toivo Koskiselta:138 -mites tota … kun hän tai Eero oli kova urheileen sillon jo ennen sotia ni -joo kyllä -mites siel sotareissulla olik urheilik hän siel?

-kyl sitä vireil piettiin sielläkin ja minä oon kans ikän ollu hengeltäni sellain urheilumies pikkupojasta asti että. Kyllä me henkisesti sovittiin siitä asiasta ihan hyvin yhteen -joo joo, no tota mitä lajei hän siel mahto harrastaa muistatk -ai su isäs -nii -no siellä nyt ei ei niin erikoisesti mitään mutta hän hiihtos siel yleisurheilussa oli mukan kyllä itekkin iha että -joo joo -että ne oli niinku kävi päinsä siellä ku sen verran oli kamppeita ja muita että Esan talon talonmiehet Seuraavassa poimintoja Esko Sipiläinen muisteluksista jatkosodan ajan Jämsästä ja Esan talosta. Esko sanoo olleensa139 erittäin hyvä kansakoulussa, ihan niinko ykkönen, opettaja alkoi sanoa että Esko pi204

tää saada oppikouluun. Luki kotonaan niin että pääsi suoraan toiselle luokalle. Sisäänpääsykokeissa oli kaksi tai kolme jotka pyrkivät suoraan muulle kuin ensimmäiselle luokalle.

Yksi syy toiselle luokalle pääsyyn oli että Esko pääsi Eeron ja Hennan luo Jämsään asumaan. Ainakin Henna oli halukas ottamaan Eskon kotiinsa asumaan, suku oli sitä mieltä, että Eskon pitää lukea. Esko oli hyvä piirtämään ym, mä menestyin siihen aikaan … Olohuone oli todella mahtava.

Suuri kirjoituspöytä ja tuoli ja iso ikkuna.

Se pidettiin kylmillään kun Eero oli sodassa ja Henna oli lottatehtävissä, lämmitettiin vain kun tulivat kotiin. Esko ja mummo olivat talonmiehinä.

Esko oli Jämsässä vuosina 1943 ja 1944.

Kesällä 44 kun Eero kaatui, oli Esko Mogenportissa.

Isäs kuului asemansa takia Jämsän eliittiin… Kun isäs tuli tuntemattomana paikkakunnalle, hän asettu heti tietysti siihen, siihen, siihen semmoseen että pankin johtajien kanssa keskustellaan. Hän ei ollut kiipijä. Hän oli sotilasarvoltaan kyllä eteenpäin pyrkivä, mutta ei muutoin. Se oli, se luonne oli aika veikee. Se oli aika mustavakonen se luonne minun mielestäni. Pikkupojan ajatuksia, näin jälkeen päin ajatellen. Oli hyvä tai huono. Silt välilt ei oikee ollu mitekää….

Sen kerran, kun Henna oli kotona oli se niin helvatin väsynyt. … Eero otti ohjat käsiin… Lomalla ollessaankin Eero oli kotona suhteellisen vähän, kulki kylällä asioitaan hoitelemassa. Mutta minun läksyjäni

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 se tenttas. Se oli oikeen tiukkana siitä, että kun kerran olet koulussa niin luet läksys kanssa. Eskolla ei oikein ollut vahtia. Henna oli paljon poissa ja Eero erikoisen paljon, oli sota-aika. Siellä ei ollut kuin mummon murikka. Mummo ei enää ollut oikein internetissä. Silloin vanhempia kunnioitettiin eri tavalla… Hennasta mä tykkäsin. … ihmisenä…

-Eeroa mä kunnioitin ja pelkäsin. Siis Eero oli pelottava.

-Mikä siinä oli pelottavaa?

-No se… se kert.. se jemptiys.

-jaa - kun se kannukset kilisten tuli, niin se kuule pikkusen säpsäytti -sitä paitsi, mun lapsuudessani oli vähän niin, …etenkin Emma140 opetti että herran pelko on viisauden alku ja Eerohan edusti herraa kun se oli upseeri Esko oli sotilaspojissa ryhmän varajohtaja.

Eero kehotti Eskoa muistamaan, että edusti sotilaspoikien parhaimmistoa. Eero asetti paljon velvoitteita ja rasitteita pienen pojan päähän.

Esko oli 13–14-vuotiaana vartiotehtävissä, siltavahtina Jämsän siltaa vahtimassa. …siell oli semmoinen talo…miks sitä sanottiin.. Jämsän torilta Jämsänkoskeen päin.

On tänä päivänä vielä sama talo siellä pystyssä vielä … siel oli yöpäivystys. Meit oli kaks poikaa aina siltä varalta et jotain sattuu. Ja siltavahti oli siihen aikaan…Se että Esko oli Eeron sukulainen ” ja sen mä kyllä jaksoin sanoa, totta kai, ja kaik sen kyllä tieskin” velvoitti häntä olemaan entistäkin esimerkillisempi Sellainenkin tapahtuma oli … hän tarkisti sotilaspojat, ja me oltiin just siinä äsken mainitussa talossa [kansallistalo] mikä siellä oli tän suojeluskuntalaisten käytössä.

Me oltiin siellä rivissä ja Eero kävi edessä niin kuin joukot tarkistetaan. … Ja loma-aikana kaiken lisäks. Hän tarkisti ne joukot siellä. Hän oli, mul on sellainen käsitys että jämsäläiset on aika nurkkapatriootteja. Ja toi tuli, toi tuli Eero muualta. Hänen karjalaisuutensa ei kyllä näkynyt. Ehkä murteessa mut ei muutoin. Mun on vaikee… Se tunnelma vaan on se, että mä olin ylpee ja samalla peloissani hänestä. Ja se pelko sana on vähän semmoinen omituinen et se täytys suussa maiskutella ensin. Se pelko oikeaan järjestykseensä. Se ei tarkoittanut sitä et mun olis täytynyt seinille juosta mut esimerkiks, kun oli kirja auki, lukukirja, niin se sano et oot sä lukemassa poika? Mä et en.

No pistä sit se kiinni. Tää kuvaa mun mielest just sitä et jemptiyttä et, et tollai ei sais olla.

Se opetti mua. Mä en tie et tarviks sen olla sit silviisi, sillo kun se oli esim Hennan kans kahestaa yhtä jämpti. Mut kyl sit ko sinne meni nii ne oli tip top kaikki paikat.

Minusta tuntuu et hän otti sen roolin, toi Eero, itelleen vaistomaisesti. Ja jos mä saan arvioida niin … must tuntuu et häntä vaivas se et hän oli itse asiassa pikkusen kouluuttamattomana, siis tunti natsoista huolimatta itsensä et hänen täytyy olla nyt hyvä. Et kato siihen aikaan oli … siihen aikaan oli luokkaerot hyvin vahvat. Ja hän tuli nyt toiseen kategooriaan jossa hänet … tää on musta hyvin tärkee asia … Eero lunastaakseen paikkansa joutu olemaan hieman tiukka ja veti sen tiukkuuden niin roolin tarkasti et se veti sen kotiin ja Eskokin joutu sit tältä osin kokemaan sen et kirja kiinni, kun ei kerran sitä lueta.

Hän ei siis sanonu, vilkas vaan. Jos mul oli peti petaamatta, oli lähössä jonnekin, Eero sattu tulemaan, kun se tuli ens keittiöön juomaan kahvia, tai mitä korviketta 205

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 siihen aikaan juotiin, niin mulle tuli kauhee kiire laittaa peti kuntoon.

Esko arvelee että Jämsä olisi ollut sodan jälkeen hankala asuinpaikka. Kunnallispolitiikka oli kuten Loviisassa sellaista ettei ulkopuolisia juurikaan siedetty. … Se oli tykistöporukkaa kaikki ja esim isäs oli varmasti aika pitkällä matematiikassa ja hallitsi sen tykistöpuolen kohtuullisesti, ilmeisesti jopa hyvin jollei kiitettävästi niin tota niin hänen arvostuksensa tuli sen kautta siellä.

Vaikka Esan talo oli sodan aikana asuttu, kävi sen pihalla olleessa aitassa varkaita. Isäni kirjoittaa toimittamansa korsulehden ”Viikon virsi”-palstalla asiasta nimimerkillä Eero Mikonpoika näin:141 Virren tekijäkin lienee teille kaikille vanha tuttu, mutta harva tuskin tiennee, ett´ varastettu hält´ on nuttu. ”Esan” aitasta viety ol´ ”lönskotti”, isot saappaat sekä reppu.

Oli viejä joku halvatun hunsvotti, vai liekö ollut ”heppu”.

Tuskinpa pukua murehdin, enkä suurta surua kanna, mutt´ ihmettelen, miten ”lönskotin” ja saappaat voi päälleen panna.

Tervajoen mökki142 Matildan kuoltua osti isäni 5.10.1943 muitten sisarusten osuudet Tervajoen mökkiin 63.000 mk:n hintaan. Myyjinä olivat poliisikonstaapeli Aatu Virolainen, kirjaltajanvaimo Martta Elovaara, rautatieläisenleski Anna Siviä Viitamäki, työmiehenvaimo Toini Kortelainen, rouva Aili Virolainen, rouva Jenny Virolai206

nen, konttoriapulainen Helka Virolainen ja alikersantti Yrjö Virolainen. Suostujina olivat myyjien puolisisoista kirjaltaja Vilho Elovaara ja korpraali Emil Kortelainen. 11.4.1944 Eero sai lainhuudon kiinteistöön.

Isäni kuoltua peri äitini rajan taa jääneen mökin. Hänen nimissään jätettiin viranomaisille 10.9.1945 korvausanomus jonka mukaan mm: Kiinteistön pinta-ala 854 m2 ja ”Tontti oli kokonaisuudessaan raivattu puutarha- ja juurikasmaaksi”, ” Tontilla oli 4 kpl tuottavia omenapuita, 15 kpl marjapensaita ja mansikkaa 5x1,30 alalla”. Asuinrakennuksessa oli 3lämmitettävää ja 2 muuta huonetta, sen mitat olivat 12x9x3 metriä, kerrosluku 1, rakennusvuosi 1928, seinät hirttä, lattia ja välikatot lankkua, vesikatto päreestä, perustuksen syvyys 60 cm, uuni lämmitys, sähköjohto. Rakennusta oli korjattu 12.3.1940 jälkeen 10.000 markalla ja sen vahingon arvo ilmoittajan mukaan 163.000. Saunassa oli 2 lämmitettävää ja 1 muu huone, sen mitat olivat 2,5x3x2 m, rakennusvuosi 1928, seinät hirrestä, lattiat ja välipohjat lankkua, vesikatto päreestä, perustuksen syvyys 40 cm, uunilämmitys.

Vahingon arvo 15.000 mk. Ulko-ja kotieläinrakennus oli 12x5x3m. Sen seinät ja välikatto olivat lautaa, siinä oli maalattia ja vesikatto päreestä. Vahinko 18.000 mk.

Kellarin koko oli 2x2x2 m, rakennusvuosi 1928, seinät lautaa, lattia ja välikatot puuta ja vesikatto päreestä. Vahinko kellarin osalta 2000 mk ja kokonaisvahinko 198.000 mk. ”Asuin- ja ulkorakennuksiin tehty uudet pärekatot keväällä 1943 ja ulkorakennukseen kokonaan uudet seinät sahatusta laudasta, saunan uuni uusittu”.

Vahingon arvojen yhteenveto:

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kiinteistö 17.080 Puutarha 3.625 Rakennukset 198.000 Yhteensä 218.705 Vahvialan kunnan arviointilautakunta antoi 3.6.1946 päätöksensä korvausasiassa no 51/433 ent. no 51/1487 Helena Virolaiselle.

Kokous oli ollut 22.2.1946. Korvaukseksi tuli: Rakennusvahingot 146.305:tontti 20.000:Peltovahingot ja puutarha 12.000:Vähennetään tasoituksena 5:Korvauksenmäärä 178.300:9.11.1959 myönnettiin alkuperäisen, 11.6.1943 annetun korvauspäätöksen lisäkorvauksena minulle, Markku Virolaiselle, 3.028 mk. Tiedossani ei ole onko lisäkorvausta haettu vai perustuiko se johonkin uuteen asetukseen tai viranomaispäätökseen.

Joulu 1943 Kolhossa Isäni arkistossa on monien kronikoitten joukossa säilynyt käsin kirjoitettu 4-sivuinen teksti, jossa kerrotaan ilmeisesti joulun vietossa läsnä olleista lähisukulaisista. Esitys sijoittuu Kolhoon, koska siellä asunutta Sohvia tituleerataan emännäksi ja ajoittuu vuoteen 1943 jolloin Kalevi oli armeijassa: Sohvi (Sävel ”Aila”) Kotoa löytää melkein aina Sohfin tämän talon ehta-emännän poikainsa kanssa onnekkaana ajastansa uhraileepi enimmän.

Haaveet kuin uni häipyi unholaan toiveet ne turhia ovat vaan. Ainiaan.

Karjalan kaipuu hiljaa häipyy

sehän meiltä tarkkaan poies mennyt on.

Ei jyrkkä vastamäki aina eessään enää lakkaamatta hällä lie.

Huolet ei raskahana paina nyt jo aurinkoinen ompi elon tie Korkeet on hällä elon ihanteet Lukee ja näyttää näytöskappaleet Laulelee: Ei jyrkkä vastamäki vaan nyt jo aurinkoinen ompi aina elon tie.

Anselmi (Säv. Anderssonin Mikko) Kaikille on tuttu, tämä tosi juttu Anselmi on eri liikemies.

Lihat, halot ostaa, joka ilta nostaa suuret tilit kuka ties.

Kaupan hän kerran perusti Siat härät sinne teurasti Mut kangen ovel laittoi ”Korttipeli” taittoi143 tämän hyvän hienon ”äfäärin”.

Kivet kannot kiertää, vähän viinaa sietää Kalle tarjoo joskus omistaan Rahat eivät lopu, nyt on hyvä sopu käräjöi ei enää ollenkaan. ”Miu Torpoin ompi rikas, -saatana” tuleneeko tänne jouluna? Huolet eivät paina touhut riittää aina. Tunnettu jo yli Hämeen on.

Kai! Säv. ”Ikävä” Silloin oli syksy Kailla hyvä halu ompi eespäin yrittää asia onkin hyvä tää.

Mut kerran viikos Vilppulasta Haapamäkeen asti elokuviin kulkee vaan Jokainen ilta on ”ravintola ilta” ja tähtikortit144 kyytinsä saa Ikä ei viel jalkaa paina eikä silmää vihne vaivaa palkinnot kun ampuu vaan.

Kalevi Säv. ”Minun heilani” 207

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 Koskelaisen Kalevi on Kolhosta ompi kolmet koulut käynyt juu Sumppariti rallaa Kalevi vaan laulaa: Olen kolmet koulut käynyt juu.

Ennen joulua tanssima koulua keskellä syöntiä annettiin.

Ei enää pojan loppi sen alokaskurssoill oppi ja vanhaksi mieheksi leivottiin.145 Mutta rippikoulu juttu se on meille tuttu kun kirjasta ne ulkoläksyt luki hän Sumppariti rallaa, Kalevi vain laulaa vaik pumpsit ne koulusta tuli juu.146 Eero. Säv. ”Heilani sinisistä” Koskelaisen Eerosta147 minä laulan tällä kertaa Ei tästä veljessarjasta löydy toista hänen vertaa Piirrokset piirtää ja oravat siirtää ne metsästä kotiin kantaa Kelkoilla suksilla keikuttelee hän pitkin Kaijanselän rantaa Mut kerranpa mullin ammunnassa oli munaus tulla ja hoppu kun kunniastaan ja maineestaankin meinasi kiertyä loppu.

Härkää kun päähän piti ampua niiin pahusta se sattui pyllyyn ”voi minua poika poloista jopa raukka mä jouduin myllyyn” Mamma Säv. ”Kauas vieraille maille” 1. Kauas Karjalan mailta, Länsi-Suomehen päin matka vei nyt jo mamman jossa Kolhohon jäi Muistot tietenkin liitää kauniin Viipurin luo sinne aatokset hiljaa ain kiitää 208

sinne kauniit muistelot nuo.

2. Pienet kiitokset Teille mä näin laulelen Paljon annatte meille siunausta rukoillen Joulurauhan Teille suokoon Korkein tuolta ylhäältä Uuden vuoden viel hyvän hän tuokoon lapset toivoo taas yhdessä.

Emma (Säv. Emma) Aina on Emmalla kiire ja hoppu kun ravaa ja laukkaa hän yhtenään ”Missä se Esko lie minne sen tie taas vie” kotona ei pysy ensinkään Oi minua Emma mun matkan on kumma miksi kerran mä Kolhosta lähdenkään.

Antti (Säv. Meillä ei kotia) Minä en aina nyt kotona ole jouluksi tulen mä vaan vie juna usein meitä Vilppulan teitä Kuorevettä katsomaan.

Emma kun vastahan uhkaa tulla että kotiin ois suoraan tie Niin Antti se vastaa: ”Voit valmiiksi ostaa hokmannin tipat nyt sie”.

Jos joku nyt kysyy että mitä sä hommaat niin vastaus selvä on tää Lentokoneita teen nyt niin kuin siihen syntynyt Makanikon kun on tää pää.148

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 Raskaus ja synnytys Äitini kertoi, että he isäni kanssa olivat toivoneet lasta koko avioliiton ajan, ”yritystä ei puuttunut”. Äitini kirje Annikki Muuriselle Viipuriin kuvaa paitsi odottavan äidin tunteita myös viimeisen sotatalven tunnelmia ja tilannetta kotirintamalla: 149 Jämsässä 25/II -44.

Nikki kulta!

Jospa nyt vihdoinkin saisin ruvettua sinulle kirjoittamaan. Tämä on pelkkää saamattomuutta, sillä kyllähän minulla nyt olisi aikaakin ollut, enkä tätä voi millään puolustella. Niin kuin tiedät, olen nyt kotona, tai täällä Jämsässä, olen ollut jo näet lokakuusta asti.

Tietysti olisin ollut komennuksella loppuun saakka, sillä nyt aina tuntuu, kuin olisin jättänyt työni kesken, mutta asiain näin ollen olen vielä suurimmalla ilolla kotona ja odotan, että mitä tuleman pitää! Eikö todella ole ihanaa, että näin piti sittenkin käymän! Tiedän Sinun ymmärtävän sen, ja iloitsevan meidän kanssamme, jonka kyllä huomasin kirjeestäsi. … Saat uskoa, että olen onnellinen ja koko maailma näyttää nyt melkein ruusunhohtoiselta! … Olen valmistanut jo aika paljon niitä pieniä vaatteitakin, että kun nyt vielä saan jostain vähän koottua riepuja, ja niiden reunat luoteltua, niin sitten alkavat olla jokseenkin kaikki.

Kyllä niitä on ollut hauska valmistaa ja suunnitella. Nyt parhaillaan neulon vaunupeitettä valkoisesta villalangasta, johon

tulee värillinen vuori. Ja tiedätkö mistä sain tuota lankaa? Purin Eeron sukat, jotka hän oli saanut talvisodan aikana paketissa jostain, kun ne olivat niin suunnattoman suuret ja pitkävartiset ja vähän karkeahkoa se lanka, niin ne olivat jääneet aivan käyttämättä, ja nyt ne ovat hyvään tarpeeseen, kun en mistään saa edes pientä huopaa.

Luulen siitä tulevan kauniin, ainakin sitä on niin hauska neuloa, ettei malttaisi käsistään pois panna. – Voi sentään, tällaisia pikku asioita minä vain ajattelen ja vielä Sinullekin kirjoitan, nyt näinkin vakavana aikana, jolloin on suuria tekeillä koko maailmassa, ja jolloin Suomenkin kohtaloa on hyvin vaakkuvalla kannalla, mutta minä en paljon jaksa ajatella niitä asioita nyt, olen vain niin täynnä itseäni, tai oikeastaan sitä tulevaa. Luoja häntäkin varjelkoon, ja kaikkia Suomen lapsia, joiden käsissä vielä tulee olemaan koko maamme onni ja turvallisuus, sekä tulevaisuus!

Kauanko te meinaatte voida siellä Viipurissa olla? Tänne on tullut kovasti väkeä jo.

Meilläkin on monenlaista tämä perhe taaskin. Omaa perhettä olen minä, ja äitini on myös meillä, hän oli tässä aiemmin talvella noin 1 ½ kk ihan sänkypotilaana, mutta nyt on taas toipunut ja meni vähän vierailemaan sisareni luo Kolhoon. Sitte meillä on kaksi koululaista jotka käyvät yhteiskoulua täällä ja ovat täysihoidossa minulla, ja sitä paitsi on vielä veljeni Paulin 4 vuotias poika aina päivisin tässä meidän pihalla ja lähi ympäristössä ja käy meillä syömässä ynnä uuta hoitoa saamassa, kun hänen äitinsä on päivisin työssä tämän paikkaseuduun kangasmyymälässä. Aamulla se poika aina yksin tulee, mutta illalla ei mitenkään mene yksin pois, vaan täytyy saattaa. Että niin sitä on pientä puuhaa minullekin riittänyt, 209

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 kun meillä on vielä aika kylmät huoneet, jotta puitakin pitää niin paljon hommata lämmitykseen, ja ei edes ole vettä sisällä.

Olin kyllä ajatellut viettää rauhallisen kevään nyt kotona, mutta minkä mahtoi, kun ryssä sotki senkin ja alkoi pommittaa, niin lasten piti lähteä turvaa etsimään maaseudulta. Ja pakkohan se on auttaa, sehän on selvä.

No niin, tällaista minulle nyt sitten kuuluu, ja sydämestäni toivon, että Te saisitte olla rauhassa siellä omassa kodissanne, suloisten taimienne kanssa. Kaikkea mahdollista hyvää toitottaen, ehkä joskus vielä tavataan!

Sydämellisin terveisin: Henna Kauan toivottu raskaus päättyi syntymääni toukokuun viimeisenä päivänä 1944 Jämsän sairaalassa. Isäni oli tuolloin kenttäsairaalasta lomalla Jämsässä ja kirjoitti sieltä Kenttäsairaala 39B:n ylihoitajalle kirjeen joka on säilynyt äitini arkistossa. Ylihoitaja Aino Kivinummi on joko lähettänyt sen äidilleni tai antanut hänelle kenttäsairaalan henkilöstön kokoontumisissa sodan jälkeisinä vuosina.

Tässä kirje kokonaisuudessaan:150 Kuoresssa: Läh. luutn. E.Virolainen Jämsä / Ylihoitajatar Aino Kivinummi / 2 Kpk. / 3131.

Jämsässä 31.5.44 Parhain ”YH”!

Monet kiitokset kaikesta, kyllä Teidän hoivissanne on hyvä sairastaa, sitä parempi oli minulla kun olin terve.

210

Sitten nämä kotiasiamme. Henna sai tänään pojan ennustuksenne mukaan, ikävä vaan ettei poika suostunut tulemaan tavallista tietä, vaan piti suorittaa keisarinsellainen, lääk.maj. Heikkilä suoritti. Jos olisin ollut siellä olisin kenties saanut sähkeen: ”Äiti ja poika voivat hyvin”, nyt kun olen täällä niin ikäväksemme täytyy todeta, ettei niin ole vaan äiti etenkin voi huonohkosti, ellei suorastaan huonosti. Kävin äsken (klo 19,30, synnytys klo 15oo) heitä katsomassa. Henna oli aivan synnytyshetkeen saakka terve, virtsaan olivat vielä aamulla tutkineet mutta synnyttäessä huomasivat munuaisiin tulleen vian (virtsassa vahvasti alb niin se kai oli) nyt sai kouristuksia ja kätilön ilmoituksen mukaan on tilansa vakavahko, tietysti antoi kovia toiveita mutta ne toiveet ovat nyt kysymysmerkillisiä. Hän oli horroksissa kun kurkistin oli kovasti kärsivän näköinen, olisin tietysti valmis sijaiskärsijä mutta sehän ei käy nyt päikseen.

Soitin tässä välillä tri Heikkilälle, hän sanoi suunnilleen samaa mitä kätilökin, jonkinlainen munuaismyrkytys siis mutta antoi parempia toiveita, suorastaan uskalsi vakuuttaa hyvin päättyvän, joskin aikaa menee kaksinverroin enemmän kuin normaali tapauksessa.

KS:n kummipoika sitten: Tiedot painosta olivat ristiriitaisia, ilmoittivat 3,3 kg, mutta H:lä sanoi siinä olevan vahvasti virhettä, paljon painavampana piti. Nenä oli suora, niin kuin äidillään, kätilö sanoi tietysti isän näköiseksi, sanoin, että ne seitsemän vauvaa jotka siinä huoneessa ovat, ovat kaikki minun näköisäni, t.s. ei kenenkään näköisiä, eikö niin? Pää oli ollut sellaisessa asennossa ettei normaalisti olisi tullut ollenkaan.

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 Tässähän ne ovat ensikäden tiedot ”perheestämme”. Ei oikein hyvät, mutta huonomminkin voisi olla. Se jäi vielä mainitsematta, että viimeisellä hetkellä pelastui poikakin, oli ollut melkein tukehtunut, ruiskeita ja tekohengitystä hänellekin ”laukalle”.

Näin me. Eevan kirous on vielä nytkin voimassa: ”Kivulla sinun on” j.n.e.

Niskani on tällä kerralla terve, ellei uusia nouse, katson toipuneeni, josta kiitos B:lle.

Teille henkisen puolen ylläpidosta.

Sepustukseni lienee vähän sekavahko ymmärrettävistä syistä, jonka annatte tietenkin anteeksi. Myönnän tipauttaneeni peräti kyyneleenkin syystä etten Hennaani ole koskaan nähnyt kärsimässä enkä oikein osaa kestää sitä että hän on tuskissaan.

Monet terveiseni teille koko B:n väelle. Toivon mukaan luulisin seuraavassa raportissani antavan parempia uutisia.

Teidän E. Virolainen Eero oli kärsinyt paiseista pitkään, syyskuussa 1943 kun ne olivat vaivanneet jo peräti 14 kuukautta, oli hän niitten takia ollut hoidettavana sotasairaalassa. Sitten 10.5.1944 hänet oli komennettu niitten takia kenttäsairaalaan.

Sieltä hänet kirjattiin yksikköönsä palanneeksi vasta syntymäni jälkeen 12.6.1944.151 Äitini tilaa syntymäni jälkeen kuvaa myös hänen muistiini jäänyt kertomansa siitä kuinka isä oli tuonut hänelle ruusuja sairaalaan. Kun isä oli kysynyt minkä värisiä ruusut olivat, oli äiti vastannut: ”Oiskoha nuo punasii”.

211

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Asetoverien

kertomaa

E e r o Vir o l ais e s ta

Tutkimuskysymykseni kannalta asetoverien näkemykset siitä millainen ihminen Eero Virolainen oli avaavat vastausta erityisolosuhteitten näkökulmasta ja siten täydentävät isäni ihmiskuvaa. Haastattelin vuonna 1999 puhelimitse kolmea Niemen patteristossa ollutta jämsäläistä sotaveteraania ensisijaisena tavoitteenani saada tietoja isäni kaatumisesta. Sotavetaraanit kertoivat isästäni myös muuta, jonka esitän nyt seuraavassa. Heidän kertomansa jälkeen liitän tähän Osmo Hassin haastattelun antia isäni ihmiskuvasta. Ensimmäinen jämsäläinen sotaveteraani jolle soitin 21.1.1999 oli: Toivo Hopsu -just joo, tuota olitteko te sotareissulla yhdessä hänen kanssaan?

-joo, oltiin hän oli meidän pääl… esimies siinä -aivan -joo minä olin siinä viestiryhmässä jonka johtaja hän oli -joo minkälainen Teidän toimenkuva siell sotareissulla oli?

-minä olin sellaisena viestimiehenä, puhelinryhmän johtajana -just, joo -hän oli siinä viestiporukan päällikkönä… luutnanttina sillon oli -niin se tais olla joo -tota Te olette syntyjään jämsäläisiä -kyllä -ja mielestäni Te, Toini Kantonen sanoi että Te olette maanviljelijä, pitääks se paikkansa -kyllä sekin pitää paikkansa -joo, jaaha. No miten Teidän elämä muuten on sujunut, voitteks te noin ihna lyhyesti 212

kertoa pääkohdat -kyllä se on tässä kotitilalla mennyt. Tässä mä olen syntynyt ja kasvanut. Sota-ajan olin poissa ja kävin sitten selllaista pientä maatalousalan koulua. Tässä minä olen ollut koko elämäni, että -joo joo -ja poika on nyt tässä jatkajana -just. Millos Te oottte syntynyt muuten -aivan, te olitte ihan nuori mies, kun sota alkoi silloin -joo minä olin 42 tammikuussa menin sinne Kannaksen Valkeasaareen, niin minä olin 19 vanha silloin -voi hurja. Talvisotaan ette sitten kerjennyt vielä lainkaan -ei minä olin silloin niinku suojeluskunnan hommissa Ja siinähän minä Virolaisen tulin tunteen, kun hän oli täällä Jämsässä Suojeluskunnan semmosena sotilasohjaajana sotien välissä -no nii oli joo ett tuota sen Mitäs Te niist ajoist muistatte, sillon välirauhan ajasta?

Nimenomaan mitä isään tulee ni -no en minä sen enempätä, mutta hän oli, koulutti täällä meitä nuoria suojeluskuntalaisia ja piti oppitunteja ja kaikenlaisia muitakin koulutushommia oli siinä. Siinä oli sitte ammuntaa ja suunnistusta ja semmosta hän opetti meille nuorille pojille täällä -joo joo No minkäslainen opettaja tai kouluttaja hän oli noin -hän oli hyvin selväsanainen ja … selväsanainen mies ja että sanat ei takellellu että kyllä hän oli hyvä opettaja. Osas asiansa hyvin esittää -joo just joo joopa, no tuota -ja sota-aikaan siellä rintamallakin nii hän

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 oli hyvin semmone sotilaallinen mies -niii -kun se oli kapitulanttina jo minun tietääkseni jo siellä Viipurissa ennen Talvisotaa.

-no joo hän oli niinku aliupseerinana tota Viipurissa KTR 2:ssa ja ja ja sitten välirauhan aikana kävi rukin, ja sitt oli niinku reserviupseerina -joo -jatkosodassa ett tota tämmönen kuva mull on …

-tietty joo kyllä minkäslainen hän muuten oli noin esimiehenä että -se hyvin sotilaallinen mies ja tuota hyvin määrätietoinen mies Minä muistan on jääny mieleen kun tuli aina nuoria miehiä niin tuota hän piti niillen puhuttelun ja sanoi ett sitten kun lähetään niin lähetään eteenpäin ettei missään tapauksessa taaksepäin -heh heh jaa-a -hän oli kovasti isänmaallinen mies -joo-o tuliks se tuota olik hänellä tämmöistä ryssävihaa -ei en minä simmoista huomannut -joo et se oli vaan -niin se oli vaan sitä ammattiin kuuluvata semmone -joo tulik se tota -tätä isänmaallisuutta on sukulaisetkin kertoneet, tuliko se esiin muuten kuin alokkaitten puhuttelussa?

-kyllä se tuli muutenkin, esiintymisessä ja muutenkin esiin että se on sotilaallinen ja määrätietoinen mies -joo, mä löysin tuolta hänen papereistaan jonkin puheen joka on pidetty itsenäisyyspäivän juhlassa ja tota mun mielest se vaikutta siltä että se olisi pidetty siellä sotareisulla kun siinä ei mainittu naisista mitään kun puhuttiin vain upseereista ja asetovereista ja tämmösista niin että kyllä siellä

jotain juhlia kanssa pidettiin?

-siellä oli semmosia niinku tuota Mannerheimin syntymäpäivänä ja itsenäisyyspäivänä ja semmosina piettiin semmosia tilaisuuksia…joku muu aihe siinä sitten niinku -joo-o -ja sitten mun jäi siitä puheesta mieleen kun hän täällä Jämsässä asui ja tuota meiän yks mies siellä sota-aikaan sai keuhkovian ja hän siellä kuoli ja sitten pojat sano minulle että tuota keräsivät kolehdin ja sanovat tuota meneppäs sinne haudalle heidän yksikön miesten puolesta ja ota se Virolainen mukaan kun se oli täällä lomalla Jämsässä että tuota yhdessä laskette -joo-o -ja minä menin sinne hänen asuntoonsa sitten lomalla ja sanoin että pojat anto tämmönen tehtävä niin hän sanoi, että jaaha ja otti kynän käteensä ja sano että tämmönen teksti ja tykistön värit seppeleeseen ja sitten matkalla Jämsän keskustassa olevalle sankarihautausmaalle hän kyseli minulta kaikki siitä pojasta kun se oli täältä meiän kylältä kotosin -joo-o -ja minäkin vielä ihmettelen, että kun hän piti niin hyvän puheen ja muisti niin hyvin kaikki asiat kun minun meinas kädet väsyä kun seison siinä vieressä ja pidin seppelettä kun ei meinannut tulla loppua ollenkaan siitä puheesta -jaa-a Katos vaan ett oli sana hallussa -niin hänellä oli -kas vaan, no, miten tota mä olen noit sukulaisilt koettanu semmost kysellä kun kuolleista nyt harvemmin mitään huonoo puhutaan ett kyl kai hänes jotain inhimillisiä piirteitä oli kans oli ett tota voitteks te semmosista kertoa ettei nyt tule ihan kiiltokuvaa vallan?

-no semmosen minä voin nyt sanoa, että 213

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 tuota kun hän oli vanha tai ei niin vanha mutta aktiivihommissa ollut että hän vaati niinku sotilaallista käyttäytymistä että meissä nostomiehissä oli semmosia jotka ei niinku tykänny kun piti aina tehdä kunniaa kun hänet tapasivat -joo että siellä sotarintamallakin -niii -katos vaan että -joo hän vaati vähän niiku semmosta huomiota -joo joo ett oli niinku ittestään tärkee -niii -semmost se on Kyll mää olen sitä vähän niinku rivien välist kuunnellu mitä nuo sukulaiset on puhunu ett se oli vähän niinku semmone ett kantapäät kopisi ja -kyllä muuten kun hänet huomioi niin hän oli hyvin semmone ett hoiti vastaavasti hyvin hommmasa ja piti hyvin miesten puolta ja muuten mutta ja varsinkin semmosten jotka huomioi mutta semmosten jotka oli niinku epäsotilaallisia niin semmosia hän sitten välillä vähän niinku moitti -joo joo No tunkik hän tämmöst simputust harrastamaan sitten ku että -ei ei semmmosta en minä semmosta huomannu -joo selvä -mutta se muute että esiiintymisessä ja puheessa tuli esille että -joo aivan. No muistatteks te jotain tämmösiä tapauksia sen seppeleenlaskun lisäksi ihan tämmösia konkreettisia tapahtumia mikä nyt ekana tulee mieleen?

-joo kyllä semmonen on mulle jääny mieleen… Minä voin sen tässä nyt puhuakin kun tuota minun veli kaatu siellä -ai jaaa -ja me oltiin samasssa yksikössä -ai jaa -ja hän ilmotti sitten mulle, että tuota miten 214

on käyny ja tuota jatko sitten että semmosta se on sodassa, toiset kaatuu, jatkamme taistelua -ai hurja joo No mites te siihe reagoitte tähän veljen kaatumiseen -no minä vähän reagoin sillä tavalla että minä ikän muistan että se jäi vähän mieleen niinku vähän semnmosena ei toivottuna lauseena -nii-i kyllä kai -joo -olis, ei siinä paljon lohdutusta ollu -ei siinä ollu -joo -ja minä kun me kun oltiin samassa yksikössä. Hän oli hevosmiehenä ja minä olin siinä puhelinryhmän johtajana -joo-o… Olik hän teitä vanhempi tää veli?

-oli hän oli minusta vanhempi -just joo -ja meilt oli täältä… Se velipoika ajo meiä omaa hevosta siellä -nii joo joo -satuttiin samaan yksikköön -olisk teit muita veljeksiä sitten vai..

-oli kolmas minusta muorempi mutta se ei ollu siinä se oli vähän niinku siellä Kannaksella lähempänä Laatokkaa -mut ett hänki joutu sit jo sotaa ett oli niinku -joo hän oli minusta vuotta nuorempi ett hän joutu sitte mutt ei se samana vuonna joutunu mutta joutu sitte oliks se 43 vai mitenkähän -joo-o No tuota muistuuks vielä mieleen jotain isään liittyvii semmosii tapahtumia?

-ei muuta kuin että kyllä hän oli hyvin reipas ja semmmonen on jääny mieleen että sotilaallinen mies että hyvin hoiti hommasa että kyllä -joo-o -että tuota Ei mulla mitään huonoo ole jää-

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 ny mieleen Ja minä olin muute aliupseerikoulussakin Kivennavalla ja hän oli meillä niinku sen linjan johtajana -mitäs vuotta sillo elettiin -42 -joo ett se oli sota-aikana -nii se oli Pitkäjärven kylässä Kivennavalla -oliks se aliupseerikoulu nin olik se tämmöne yleine aliupseerikoulu vai olik se niinku viesti -se ol tykistö aliupseerikoulu Siellä oli viestilinja ja tiedustelulinja ja tykistö linja ja hän oli viestilinjan johtajana -just joo -kun tykistösssö on kolme linjaa -joo -on viestilinja ja tiedustelulinja ja tykistölinja. Niin hän oli sen viestilinjan johtajana -aivan joo -ja hänellä oli sitten kaksko niitä oli niitä apulaisia vänrikkejä jotka oli hänen alasiaan siinä kouluttajina ja sitten oli vääpeliä ja muita siinä -joo-o Muistatteks te tarkempaa aikaa ett millon se oli tää -se oli tuota Me oltiin sillo kun se Mannerheimi täytti kesäkuun neljäs päivä siellä Pitkäjärvellä Että minä en muista Toukokuussa se joskus alko ja kesäkuun lopussa loppu sillo neljäkyt -joo just No kun tuota hänen jossain muistiinpanois oli tämmösest ett hän oli jotain kurssia johtamassa niin se on varmaan ollut just tämä Oliks se järven rannalla se..

-oli -no se on sitte se kun hän kirjotti että tota järveen on rappusilta kaheksan metriä -joo kyllä siinä oli järvi siinä Käytiin aamuvoimistelussakin aina uimassa että kesällä -joo no se on sitte ollu just tää saama paikka -kai sen järvenkin nimi Pitkäjärvi oli koska se .. puhuttiin Pitkäjärven aliupseerikoulus-

ta -nii varmaan No tuota mimmonen.. mites te hänen luonnettaan Paitsi ett se oli tämmönen aika sotilaallinen ni mitä muuta siit vois mainita tai tuolee mieleen että -en minä oikein muuta osaa kuin että puhua että Mutta minusta se oli muute hyvin esimerkilline mies mutta sotilaalline ja eihä se huono ole hyvähän se on sekin mutta tuota -liika on liikaa heheh joo -en minä muuten osaa hänestä sanoa kyllähän siitä hyvä kuva jäi -nii Mites muute semmone ihan semmone asia kun hän sai kunniamerkkejä siltä noit vapaudenristejä nii satutteks te tietään ett mist hyväst niitä tuli ja -sitä mine oikee osaa sanoa siihen mutta että kai se jossai sitte sen hyökkäysvaiheen –41 ansioitte perusteella sai sitte -nii joo -että kun minä menin vasta sen jälkeen kun hyökkäysvaihe oli niinku loppunu joukot oli jo siellä Valkiasaarilla että min en ollu siellä hyökkäysvaiheen aikana siellä …

-mites sitt tämmöset ku alkoholi ja tupakka nin ja uhkapelit nin harrastik hän semmosia Tiedättekö?

-en minä tiedä semmosista mitään ja kyllä mitä siell oli tuota niitä niin sanottuja annosviinoja tai tuota Mannerheimin päivänä niin ja jouluna yks puolikkaan pullo viiteen mieheen niin -nii-i -niin tuota Kai hän sen osan otti mutta ei emm ei me häntä koskaan juovuksissa nähty -joo No samansuuntast on kyll noi sukulaiset ett Ei hän sitä viinaa harrastanu pahemmin -ei en minä en koskaan nähnyt häntä juo215

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 vuksissa siitä uhkapelistä min en tiedä että komentokorsussa että olisko ne siellä niin toiste upseerie kanssa pelannu ett Sitä min en tiedä -joo kun mun äitini joskus semmosta mainitsi ett hän olis harrastanu sitä pelii mut ei kai sekään sit ongelmaks asti päässy Kuiteska -ei me miehistö ainakaan minä tieä mitään semmosesta -joo Sitten tota Hänhän oli siviilissä Tai siis ennen sotia hän harrasti kovasti urheilua ett jatkuks se siell rintamaoloissa -joo kyllä siel asemasodan aikaan meill oli kaikenlaisiaki kilpailuja hän oli siin monesti vetäjänä sitte -joo -toimitsijana ett piti huolta ett sillon ja sillon on kilpailut -jus joo -kun asemasodan aikaan oli niin paljo aikaa ett oli monenlaisia hommia ett oli väliin semmosia kilpailujaki -joo Osallistuk hän itte niihin kilpailuihin -sitä min en muista kun minä olin niinku komennettuna sinne vähän kauemmaks tulenjohtokeskukseen pari vuotta Hän saatto olla että osallistu johonkin lajiin -aivan joo -kun minä olin niinku semmosessa joka lähenpänä rintamaa työnnetty tukikohta Piettiin siellä niinsanottua tulenjohtokeskusta ja me oltiin siellä omasta yksiköstä olisko se ollut kolme kilometriä eteenpäin että me oltiin minäkin olin kaks vuotta siellä yhtä mittaa -ai jaa Ette päässy edes lomille sitte vai -kyllä sieltä lomille pääs aina sillo kun lomavuoro oli mutta -nii juu mutt muute olitte samassa paikassa -joo samassa yksikössä. Postit ja muut tuli sitä kautta jatkuvasti 216

-joo joo -hän oli esimiehenä sielläkin meillä -joo-o Tuota Tiedätteks te sit semmosta ku hänellä oli moottoripyörä siviilissä nin ja siit on olemas semmonen kuva mis hän ajaa moottoripyörää niinkun mun mun mielestä rintamalla.. Onks se mahdollista ett voiks siell olla moottoripyörä ollut sit hänellä -en minä en kyllä että oisko ollu mutta kyllähän siellä muutama autokin oli niinku komentajilla ollu mutta en minä nähnyt hänen siellä ajavan -joo -jos hän täällä Jämsässä Sit min en muista millä se täällä liikku kyläkunnalla kun se sotilasohjaajana oli niinku senhän täyty kulkea jollakin välineellä Oliko sillä täällä moottoripyörä niin sit min en muista -kun mä luulen ett se moottoripyörä ei kerinnyt sit Jämsään ett hän ei siell kovin kauaa ollukkan -joo sitä min en tiedä sitä -joo -en semmosesta asiasta kyllä tiedä yhtään mitään -joo-o Tota tuota tuota Mitäs sit vielä osaisin.. Ei teill mitään valokuvia satu oleen?

-on mulla semmosia sakin valkuvia jossa hänkin on Kyllä mulla on -aha Totaaa Oliskohan niit mahdollista saada lainaksi ett jos ottais niistä kuvia ja …

-kyllä minä voin lähettää ne ja ei ne on semmosia kuvia että minä voin kyllä tehä lahjotuksen ei tartte lähettää takasikkaan -heh heh No ihan miten vaan mut ett mull on tota tarkotus noist lähinnä sukulaisten kuvia niin kuvat uudestaan ett miten vaan tykkäätte niin -joo Meill on semmosia sakin kuvia joissa hänkin on yhtenä mukana aina ett miehiä enenpikin ett

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 -joo just joo -ja sitten on yks semmone missä on muitakin upseereita ja pappi on hänen kanssaan jossain komentopaikalla -tota joo mä löysin äitini jäämistöstä .. Äiti kuoli täss pari vuotta sitten … Tän papin lähettämän tämmösen surunvalittelukirjeen Se on varmaan sama pappi Täytyy olla niin -mikä Olikos hänen nimensä siinä -oli mut empäs mää sitä nyt muista -Saivio -joo oli hyvin todennäköistä -joo Raivio oli meillä viiimesenä pappina sitte -niin tota Satutteks te tietään ett elääks tää Raivio vielä -ei elä enää Hän kuoli kaks vuotta sitten Oli Kanadassa pappina loppuaikana -ahaa just joo -Kauhajoelta oli kotosin tuolta Pohjanmaalta …

Seuraavana tiivistelmä toisen jämsäläisveteraanin haastattelusta niin ikään 21.1.1999: Heikki Isännäinen Isännäinen kuului jatkosodassa raskaan pston miehistöön, eikä siten tuntenut Eeroa, joka oli Niemen patteristossa. Tiesi kyllä, kun muut pojat olivat puhuneet ja tunsi ulkonäöltä muutenkin. Välirauhankaan aika ei Isännäinen joutunut Eeron kanssa tekemisiin, koska vuonna 1918 syntyneenä oli sotien välissä vain kaksi kuukautta siviilissä. …

Myös kolmannelle veteraanille soitin samana päivänä kuin kahdelle muulle, 21.1.1999:

Toivo Koskinen … jäljittämässä isäni Eero Virolaisen muistoja tai muisteluksia -joo kyllä, kyllä hyvin tuttu kaveri on -no niin tää Hopsu just sano et te olitte hänen kanssaan koko sotareissun ajan -kyllä -joo. …

-Minäs vuonna te ootte syntyny?

-14 -just joo et te olitte sitten kymmenkunta vuotta isää nuorempi?

-joo -kun hän oli 05 -minä nyt syyskuussa täytän 85 -no niin on se korkee ikä -aikamiehen ikä …

-niin, olitteks te sillon talvisodassa isän kanssa samoissa paikoissa?

-ei, ei hän ollu ollenkaan meiän porukassa talvisodassa -joo, mites sillon välirauhan aikana ku hänhän oli Jämsässä suojeluskunnan hommissa niin -no en mää oo niitä miehiä kyllä ollu ollenkaan että kyllä mää asvelvollisuuden olen käyny ja tuolla tavalla ja kerran kertausharjoituksissa oltiin Kankaanpäässä sitte … ja sitte jatku sitten talvisotaan ja sitten vajaa vuosi välillä siviilissä ja sitten kolme ja puol vuotta jatkosotaa -joo, tota. Tunsitteks te tai tiesitteks te häntä sillon välirauhan aikana ollenkaan?

-no en -just joo mennään sit sotaan, tai jatkosotaan ni tota .nii siihen lähettiin sit ni sit hän oli jo meiän Petäjävedellä muutettiin autokuljetuksesta junaan ni hän oli jo sitte meiän porukassa.

217

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 Oli esikuntapatterin päällikkö ja viestiupseeri -joo-o… ni kohtasitteks te hänet eka kerran sitten junassa vai? Vai jo Jämsässä?

-kyllä siinä kun Jämsässä koottiin joukkoja niin kyllä siinä kokoontuessa jo olin kosketuksissa häneen kun hän oli patterin päällikkö -joo joo -esikuntapatteri oli meidän patteri ja kolme tykkipatteria kuulu siihen mukaan -joo, minkäslainen se lähtötilanne oli?

-noo, ei, lähtötilannehan oli semmonen, jatkosotaan jo kouliintu kun oli talvisotaa jo käyty ja oli vähän kouliintunutta siihen että kyllä se kävi ihan niin kuin semmosiin hommiin lähtö käy. Ei siinä oo mitään vaikeuksia …

-no tuota minkäslaisii tapahtumii teil on jääny mieleen sit mitkä liittyy isään ni silt reissulta et -no en mä osaa sanoo, kyllähän se semmoist normaalia armeijan kulkua tietysti oli ei siinä mitään ollu … ja kohtuullisesti tultiin toimeenkin ja toimeenkin ei siinä mitään …-just joo No tuota Minkäslainen esimies tai sotilas hän oli?

-noo se oli semmonen kun aktiiviupseeri on Ai vaativainen kaveri ja ja mut muuten ei pelänny ite mitään että meni kyllä sekaan hyvi karskisti -joo-o -onks, muistatteks te jotain yksittäistapauksii -no en mä nyt mittää erikoisia erikoisia tuota jääny siitä muuta mieleen ku …

-joo-o… Tota tie.. ni sit mä hyppään ihan muuhun asiaan välillä -ai mitä -se Kysyn välillä ihan muuta asiaa semmos218

ta ku hänen jäämistöstään löyty semmosia monistetita tai siis rintamalehti -nii -jota oli jaettu sit vissiin korsuihin -ni -nin ja mul on se käsitys et hän olis sitä osittain toimittanu -noo siel oli yks meillä semmone mikä Jämsässä oli aikoinaan Jämsän lehen toimittaja ni semmonen Lauri Järvinen joka joka sitten varmasti oli yks tekijä Mut hän ei ollu meiän patterissa mutta kumminki oli mukan meiän patteristossa oli kyllä -ahaa joo-o kyllä -joo että mutta nähtävästi he on niinko porukassa tehneet sitä -joo no niin se sit on varmaan ollu -sopii siinä mielessä mainiosti ku -niit on jääny jäljelle -joo -et niit oli tuolla kymmenkunta numeroo pi -joo joo Se tuli en muista millä välillä se tuli Se nyt riippu vähän tilanteestakin sodassa kun oltiin ni se saatto tulla ettei o o osattu odottaakkaan ja joskus sitten taas tuli pidempikin paussi -niin tietty joo semmosta No tota mul on se käsitys tost isästä syntyny et se oli aika tiukka mies -no kyllä mut kun hän oli armeijan vakiupseeri niin eikö se vähä -kuulu hommaa -ja henkee ja asiaanki -joo näinhä se tietty on Hänhä oli itseasias aliupseeri ennen -joo hän kävi sitte ainakin minun tietojen mukaan nin kävi sotien välissä upseerikoulun sitte …

-niin kyl heh Olik hän tota tämmöne … ko hän oli aikalail äärioikeistolaine mun mielestäni mitä mä nyt oon ymmärätny ni mitä

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 mieltä te siit ootte -no minä näinhän en poliitikko ole mutta kyllä minä taas on vasemmistolainen ollu Kyllä mä sen uskallan sanoo mikä mä oon -niin totta kai -niin mutta si me siellä, ei me siellä pahasti siel ol tärkeenpätäki tehtävää sillä hetkellä että ei siellä politikoitu -joo ei sunkaa joo -kaikki oli -mut olik tuliks tota tuliks se häne äärioikeistolaisuus jotenki siellä ko mainostik hän sitä -meikäläisen meikäläisen korvalla kuultuna se on Ne kuuluu vähä niinko suojeluskunnat ja ne yhteen ni kyllä kai se sitä on -niinpä joo -meikäläisen käsitykset en mää tommoisia vapaita henkilösuhteisiin sopivia ajatuksia -niin niin Tota mut ettei hän yhm mitenkään tyrkyttäny sitä -no eei -kantaansa -ei ainakaan En minä ainakaan joutunu semmoseen tilanteeseen ku meitähän nyt on niin satoja jotka -niinpä -he he hänen hänelle alamaisiaan …

-mää kävin siellä kyllä mä olen sun äitis parturoitavana ollu -aivan joo, mäkin olin sit jo siihen aikaan olemassa -joo sinä olit siihen aikoihin Nii synnykköis sää sota-aikaan vai?

-no mä synnyin kolme viikkoo ennen kuin isä kaatu -jaaha -et ihan siin toukokuun lopulla mä oon syntyny -joo joo Et kerinny näkemään ollenkaan -no joo en muista mut isä oli kyl sit nähny

mut tota… hän oli lomal kun mä synnyin just ennen ku se suurhyökkäys alko ja -joo joo -ni kyl hän sit kerkis mut näkeen mut Sillai se meni -joo-o isäs vaan oli niin komee mies et sille se armeija varmaan sopi hyvin -no vähän mä oon tullu siihen käsitykseen -joo -et se oli ittestään aika tai sem kova itsetunto ja -no joo -ja piti itteään tärkeenä -totta kai se on semmonen tehtävä ei siinä ja täytyyki olla -niin kai se on joo -vaikkei sitten aina joka suhteessa saakkaan miehistön hyväksymistä mutta -nii -sehän ei oo kaikkein tärkein siinä se asian hom se asian eteenpäin menohan on tärkein siinä -niin tietty Kyl oli hänel vihamiehiäkin sitte et tos yks sukulainen kerto semmosen et se oli joutunu tappeluun jollain rautatieasemal -jaa -et kaks kaverii oli niinko aikonu mukiloida se mut -joo joo -mut sit hänel oli ollu miekka vyöllä -joo joo -ja sen lappeel hän oli sit huitonu niit -joo -tota kyl niit vihamiehiiki tietty oli -no se on selväki ja kyl hän semmonen ninko äkkinäine ja vaativa mies oli kun puhutaan rehellisesti ne asiat -niinpä kyl -juu se sitten ja monessa tapauksessa käykin sitte jo vähä niinko vastaan pistämisestä -he he he nii … Joo-o Olik hän tota asialli219

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 nen vai olik hän -no suurimmas osas asiallinen yk yhessäkin hyökkäysvaiheen aikana nin kyl hä se kaveri meni eelläpä kun toiset ei oikein mielellään menny -niin -kyllä se niin tuota -siis isä meni edellä?

-joo se niin .. et ja minä olin koko ajan häne hänen piiskattavissaan -niin jaa jaa -niin koko Talvisota ni me oltiin alin po jo siviilissä tehty ne joukko nimitti kuka oli minkin patterin päällikkö ja se siel runkoa oli tehty talvisodan rungosta mutta -yyym -mutta sitten näitä lisäupseeria ja miehistöä oli koottu lisäks -joo-o Mites muuten vielä semmonen asia kun hänel on kunniamerkkejä nin tota satutko tietään mist hyväst hän niit on saanu tai -noo en mää en mää osaa sitä sanoo Niitä ei nyt yleensä mitään noita upseerien kunniamerkkejä jaettu missään miehistön ehkä se on eikä siellä sodassa semmosia tilanteita paljo oo että ne annetaan niinko semmosena, semmosena yksityisantina annetaan kenelle annetaan -nii joo -ja ehdotukset miten menee ehdotukset rykmenttiin ja divisioonaan missä ne sitten päätös tulee niistä lopullinen päätös -joo-o Siin on sit tietyst voinu vaikutta se et hän on ollu kantahenkilökuntaan kuuluva -nii, niin nähtävästi on ollu niin kauan kun sitten upseerikoulun on käyny ja johonkin yksikköön määrätty sitte -joo-o Kyllä kyllä Mimmones tilanne se sit oli missä hän meni edeltä nin ko sä sanoit -se oli siellä sitte hyökkäysvaiheen aika ku mentiin venäjän puolelle ja ku me oltiin 220

viestime viestiryhmä Ooks jos sitä oot kuullu ni meiän -joo -ja niin tuota se Virolainen oli sitte viestiupseeri siinä patteristossa -joo-o -su isäs ja nin tuota ja ja siinä sitten kun mentiin oikein kiintolinjoille jo että käytettiin naapurin linjoja ja omia linjoja vähä ei tarvinnu vetää ei muuta kuin tarkistaa ne ja pistää koneet päähän nin tuota siinä sitten pojat epäili vähän nin se näytti ite sitten mallia miten mennään -nii juu et -että ei hän semmonen upseeri ollu että olis pelänny -nii -mieluummi oli semmone niin ku se oli reipas otteisaan ja kaikissa että -joo-o -ni et se oli siis tommone paikka ettei tiedetty mitä on -no joo -vastassa -ne oli vähä niinko semmosia ku tämmöselle hyökkäävälle porukalle tulee talvisovassa peräännyttiin ja peräännyttinhän sitä nytkin sit jatkosodasssa se viimenen kesä .. hienossa perääntymisvaiheessa -nii-i -se ol sillonn 41 kun tuota alko se sota niin sillon se ol vähä varovaisempata kun jo vajaa vuos kerittiin tottua siviilitavoille heh heh heh -joo-o joo joo ni sit just juu ni hän meni itte sit erelle et sai toiset mukaan -joo -niinpä No tyya Joutuks viestimiehet koskaan niinko ampumistilanteisiin?

-no oiskeestaan vähemmän Me me kun oltiin tykistöö ja tykistölinjoja etupäässä käytettiin. Mekin oltiin ku me oltiin siis

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 tulenjohtokeskuksesta ja no sitten asemakeskuksesta ni niitä välejä enimmäkseen ja sitten tuli pattereihin niihen tulenjohtokeskuksiin oli puhelinyhteydet vedetty -joo n isiin ei sit -siin ei tommosia aika läheisiä ne kosketukset sitte -joo -ali aliu aliupseerit ol meillä ensimmäinen ryhmä toinen ryhmä ja kolmas ryhmä ne oli niinko ryhmänjohtajina aliupseeri alikersantit ja kersantit ni Sitten me muu tavallinen lusikkamiehistö oltii sitte niihen komennuksen alaisia -juu juu just -kerkesin minäkin tavallinen muukalainen alikersantiks kohota niissä reisuissa Osmo Hassi Löysin Osmo Hassin hänen internettiin joutuneen muisteluksensa kautta. Tuossa kirjoituksessa hän kertoo suojeluskuntapoika-ajastaan Jämsässä ja se herätti mielenkiintoni. Yhteydenottoni johti tapaamiseemme 30.7.2013 hänen kodissaan Tampereella, siellä nauhoittamaani laajaan haastatteluun ja tapaamisemme jälkeen käymäämme sähköpostikirjeenvaihtoon. Vaimoni Tuula ja Hassin toinen vaimo Aino olivat mukana tapaamisessa, vaikka eivät haastattelun aikana.

Osmo Hassi oli jatkosodan aikana Niemen patteristossa, kävi aliupseerikoulun ja sen jälkeen RUK:n Niinisalossa. Sodan jälkeen hän kouluttautui diplomi-insinööriksi ja nousi urallaan Tampereen Yliopiston rehtoriksi.

Kontakteistaan isääni Hassi kirjoittaa sähköpostissaan 10.8.2013 näin: Muistan isäsi ensi tapaamisesta lähtien. Se tapahtui, kun hän otti Jämsän Kansallista-

lon pihalle kerääntyneet suojeluskuntalaiset komentoonsa ja esitteli itsensä keväällä 1941. Hän pysyy mielessäni esimerkillisenä: miehenä, upseerina, kouluttajana, johtajana ja aseveljenä. Aarne Niemi oli toinen suuresti kunnioittamani sotilas ja aseveli.

Keväällä 1942 isäsi oli opettajana Kivennavalla pidetyssä aliupseerikoulussa. Hän tietysti opetti meille viestioppia, mutta maasto- ja marssiharjoituksissa sekä sisäpalvelun eli hyvien käytöstapojen opetuksessa hän vaikutti omalla esimerkillään siihen, että tuossa aliupseerikoulussa vallitsi ihanteellinen sisäinen ilmapiiri, jota vieläkin mielelläni muistelen.

Hassin laajasta haastattelustaan olen poiminut tähän ensisijaisesti isääni koskevat asiat: -Sitten tuli talvisota ja Aarne Niemi, joka oli siellä aluepäällikkönä ja ja tuota suojeluskunnan päällikkö tietysti ja sitten vuonna 1941 ilmesty sinun isäs, niikö myöhään hän tuli? Joka tapauksessa hän oli sitten semmonen reipas kaveri. Neljäkymmentäyks sen täyty sitten olla keväällä aika varhain -maaliskuussa -no hyvä, niin tuota koska me heti muistan sen että hän oli sellainen hyvin reipasotteinen kaveri ja sai meihin erittäin hyvän otteen -nii, Sinä olit jo silloin suojeluskunnassa?

-olin suojeluskunnassa ja silloin meillä oli oikein kiväärit me saatiin talvisodan jälkeen kiväärit ja sitten siihe liitty tähän historiaan se että Aarne Niemi koulutti meistä jämsäläisistä koulupojista kenttätykistön laskijoita sillon keväällä 41 se vissiin oli, juu. Keväällä 41. Ja sitten minä sain kolmen vuoden lykkäyksen ja alko sota niin minä ajattelin että kyllä se sota ei saa mennä ohi 221

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 ja ja tuota [naurahtaa] ja niin minä sitten menin pyrkimään vapaaehtoisena armeijaan. Ei ne ottanu kuuleviin korviin minun puheitani, minulla oli kolmen vuoden lykkäys. Minä tein vaikka mitä temppuja että mä oisin päässy. Viimesenä temppuna oli se että mä kirjotin Aarne Niemelle että eiks semmosta täysin oppinutta kenttätykistön laskijaa sotaan päästetä [naurahtaa] ja … ja niinhän semmosen tuota … mä jouduin täydennyskoulutuskukseen silloinkin, taikka semmoseen henkilötäydennyskeskukseen Kolkontaipaleelle sinne Punkaharjun lähelle ja siellä minua vielä uhattiin lähettää alokaskoulutukseen tuota, tuota rintamalle mutta minä purnasin siinä sitten niin paljon kun mä ikänä osasin ja ne ei lähettännykkään vaan ne anto mulle sitte litterat tuonne Rautjärvelle ja siellä sitten tapasin isäs uudestaan. Se oli -eli Sinut lähetettiin sitten Niemen patteriin … patteristoon? …

-joo. Ja että se oli tämmönen niinko ratkaisukäänne että. Tässä lyhykäisesti tuota…

Mä olin laskijana siellä isäs lähettyvillä niin, niin tuota … niin tuota… Siis syksystä 41 syyskuun alkuun vai oliks se jo elokuun puolella kun sitten alko tuo upseerikoulu ja tuo… Minut, meidät komen … Juu siis jo keväällä meidät komennettiin aliupseerikouluun ja, ja tuota … ja tuo siellä oli sun isäs oli komentajana. Majuri Ahlholm oli kurssin johtaja ja kapteeni Volanen oli siellä sitten tuo… Joka opetti meille tätä tykistöoppia. Se oli tosi hyvä aliupseerikoulu minusta, se oli… Me saatiin sieltä parempi oppi kuin upseerikoulusta koska siellä ei… ei niin ei santsattu. Kyllä isäs veti semmosia 222

niinku kuntomarsseja mutta siin oli aina niiku semmonen huumorinpilkahdus äänessä että ”Tämä on treenausta että koittakaa pojat kestää” ja [naurahtaa] Ei, ei ei ollu semmosta ilkei, ilkelyn makua hiukkaakaan mitä oli sitten upseerikoulussa aika monta kertaa esillä et…

-Missä tämä aliupseerikoulu -Se oli tuolla, se oli siellä Kivennavan pitäjässä Haapalan kylässä muistaakseni semmosen Pitkäjärven rannalla, juu. Se oli siellä Pit, Pitkäjärven ja ja tuota, siellä niin, siellä niin sinun isäs niin kun näytti tavallaan tämmöset kouluttajan kykynsä, että tuota se oli.

Veikko Pahkamäki oli toinen mutta hän oli semmonen paljon rauhallisempi kaveri, kun isäs, joka ootti ne kaverit että, tuota, jos oli jotain sanomista ja oli risasis, saatto sanoa: ”Suoraan sanoen teiltä taitaa näkyä perse!” kun jos ne oli [nauraa] risaset housut, et -Kuin pitkä se kurssi oli?

-Se aliupseerikoulu oli aika pitkä, me alotettiin tuota … me alotettiin heti aika lailla keväällä -Siis keväällä 42?

-Keväällä 42, keväällä alotettiin aika, kyllä se lumi tais olla jo pois mutta -mmm -mutta sitten, sitten niin, sitten upseerikoulu alko, tuota heti sen perään niin, niin tuota, syk…

-Se oli Niinisalossa?

-Niinisalossa, niin, se alko sitten … se alko…

Kyllä minusta se alko jo elokuun puolella ja -Mikä kurssi numeros?

-Viiskyt viis …

-Mitä, Anteeks mitä mun isäni siel opetti?

-Hän oli viesti…opet, opetusta, mutta hän piti tämmösestä, mä seurasinkin, huolta tämmösestä että meillä oli tätä liikuntoa

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 että. Ei meillä sellaista varsinaista sun …, tuota … äkseerausta oikeestaan ollu. Mutta, mutta hän oli sellainen urheilijatyyppi, niin hän. Hän opetti meille sitä viestipuolta tietysti, mutta se, se mulle on jääny, tuota, se vähän, vähän tuota, … hämärän … että kun siin on kuitenkin semmonen reilu suhtautuminen tämmöseen niin ko urheiluun, oliko hän katsomassa vähän meidän perään kun uitiin siellä Pitkäjärvessä ja. Ja hän, hän oli semmonen jonkin näkönen isähahmo sille kurssille kun hän osas meitä suojeluskuntalaisia käsitellä sillä lailla niin kun niitä mun mielestä pitikin käsitellä, että se oli… …

Siitä vois sitte kertoa aika paljokin, siitä asemasotavaiheesta jossa mä sitten jouduin tekemisiin sun isäs kanssa aika paljon.

Siellä hän oli semmonen hyvin upseeri, veti joka, joka …

-Se tuo, se oli tietysti aika kiva tulla tuota samaan yksikköön tuota, sinun isäs kanssa koska me oltiin sitte suojeluskunta-ajoilta aika hyviä tuttuja. Suojeluskunnassa niin, tuota, olikohan se sillon 41 -kohan, vai oliko se ennen isäs tulo niin meille opetettiin suunnistamista ja muuta ja mutta se varmaan kerittiin sillon kevätpuolella, keväällä 41ollut tuota, joku suunnistuskilpailukin tuota, joka velipojan kanssa voitettiin, kun tuota … Siin oli semmosia hyviä urheilijoita… Me tultiin sinne Mainilaan ja siinä nin meistä tuli sitten Niemen patteriston, taikka minusta tuli sitten Niemen patteriston upseeriporukan jäsen. Ja siinä oli sitten monen näköstä yhteistouhua ja mä sanon että Aarne Niemi oli semmonen esimerkiks kelpaava ihminen, ja siellä oli tietysti muutamia muitakin ihan, mutta kyllä si-

nun isäs jäi melkein niin ko Niemen jälk. …isäs oli semmonen juuri, mä sanon että jotka on ollu niin ko tämmösia esimerkejä kun ainakin minä olen tarvinnu tämmösiä elämässäni paljo lähinnä hyviä esimerkkejä, hyviä esimerkkejä johtajasta, joka osaa tehdä päätöksiä, joka osaa niin ku suhtautua siihen porukkaan, porukkaan joka pitäs saada niin kun puhaltamaan yhteen hiileen, jos nyt vois sanoa niin, niin tuota, siinä ei ollu epäilystä sillo kun sun isäs koulutti meitä, niin sen koulutuksen päämäärä oli oikeestan aina kirkkaana esillä. Ja Niemi kun anto komentoja ni hän, taikka selostuksia, ni hän sano, että tuossa on tuo sun homma, tuossa on asemapaikka, siinä pitäs pysyä ja, ja tuota, tämmöset on maalinumerot ja, ja tuota, tuota jos ei ole muuta hommaa, niin sun täytyy ilmottaa tietyin ajoin että olet hengissä, että … että se oli nin se Minusta johtajalla on se että saa sen joukkosa mukaan nin , … siinä täytyy johtajan pystyä sanomaan missä ollaan ja mihinkä meinataan mennä … Tämän minä opin Aarne Niemeltä ja sinun isältäs että täytyy niin kun tehdä itteelleen ensiks selväks että minkälaissa hommassa sitä kullonkin on. … … Hän, hän, hän oli mo monella tavalla semmonen niin kun tässä on tullut esille, semmonen, niin ku mä oon sanonu että tämmonen nuori, taikka semmonen nuori poika ni ennen kai kaikkea tarvitsi semmosia hyviä esimerkkejä -nn -niitä huonoja esimerkkejä siellä sodassa sai vaikka kuinka monta, tuota. Mutta mä oon sanonu että semmonen niin ku asialinjan kaveri, jolla on niin kun selvä niin kun idea mitä hän tekee, niin sinun sinun isälläs 223

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 oli, isäs oli. Mä sanon, hän oli semmonen asialinjan ihminen, jolla oli hyvin selvä käsitys siitä mitä hän pitää kussakin tilanteessa tehdä. … …Siellä oli Niemen patteristossa semmonen luutnantti Kankare niminen kaveri, jota sanottiin luutnantti Touhulaks. Hän rakennutti siellä kaiken näköstä, niin että minä joskus saatoin sanoa hänelle, taikka ainakin… kyllä se hän täyty olla, että: ”Eikö tämä sota ole, että tykeillä täytyy olla vähintään yks mies tykkiä kohti, muuten ei voi ampua.” Että, että tuota, hän oli aina ottamassa näitä … tykkimiehiäkin, niin ihan suruttomasti kaiken maailman hommiin. Ja, ja tuota, sitten hän oli saanut päähänsä että se rakennustyömaa siellä Mainilassa, se vaatii puutavaraa runsaasti.

Hän rupes huolehtimaan siitä että riittääkö Rajajoen vesi siihen tukkien uittamiseen.

Hän määräs, ku minä olin sitten vuoron perään myöskin tuolla tulipatterin puolella siellä Rantavan, me olin tulipatterissa.

Ja, ja tuota hän määräs että Haukijärvi, se oli Haukijärven rannalla, sen Haukijärven laskuoja piti, siihen piti tehdä pato. Ja minulle annettiin semmosta hyvää puutavaraa, semmosta oikee höylättyä puutavaraa.

Siihen tehtiin sitten pato. Ja, ja tuota, sitten ruvettiin vartoomaan sen Haukijärven vedenpinnan kohoamista. Se ei paljo kohonnu, mutta sitten, sitten tuota, kun sitä oikein, oikein kyseltiin että ”Onk, no onko se?” ni minä kerran tulin sitten sanoneeks sille Kankareelle että: ”No kun oikein tarkkoja ollaan, niin sanotaan että on se millin noussu.” Niin sinun isäs teki tästä semmosen kronikkarunon Tappara –nimiseen lehteen. Se kerto, minä en muista, se on Tappara –lehdessä on. Sinun isäs kirjottama runo.

224

Se runo ei minulla ole, mutta, mutta se runo päättyy säkeisiin: ”Mut mitattaissa tarkasti, on noussut yhden millin” -he heh -[nauraa] Se, se, se tuota oli 18. divisioonan… Se minusta kuvaa tätä, aika hyvin sinun isäs, että hän näki tämän touhun, touhun, ja uskals -uskalsi -uskalsi arvostella sitä niin että ”Ja mitattaissa tarkasti, on noussut yhden millin” -Joo. Isähän oli, hän kirjotti paljon kronikkoja … ja sinun isäs oli sanonu joskus näin, puhuttiin: ”Minä olen varmaan tämän Suomen armeijan nuorin luutnantti”, ”No, miten niin?”, ”No kun ei kukaan tervehdi minua ensin. Minä olen ruvennu tekemään ensin kunniaa.” [naurahtaa] Se oli niitä sun isäs opetuksia että, että, että tuota … Mutta se … se että siinä, siinä niin … …

-no, se oli … Sun isästäs mul on vaan yks valokuva. Se on tuonne hiihtoon lähdössä.

Että, että tuota. Mää muistelin että mulla on enempi, mutta sitten se on Eero Virolainen lähdössä tuohon massahiihtoon, että semmonen kuva mulla täällä jossain on -mut katotaan ne kuvat myöhemmin, jos sopii … viiimeseks -joo, katotaan . See, mä sanon näin että sinun isäs oli tässä upseeriporukassa semmonen pelottavan valmis sanomaan mielipiteensä. Ja hän, siinä mielipiteessä, ei minun mielestä, ei ollu – siinä saatto olla joku piikki, mutta siinä ei ollu mitään semmosta varsinaista ilkeyttä. Että, että tuota, siinä, sen piikin verhottiin sitten niin kun tämä: ”Mitattaissa tarkasti, noussut yhden millin”, [naurahtaa] niin siinä on semmonen

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 huumorin, huumorin pilkahdus ja, ja … siitä, semmosesta asiasta niin, niin tuota, mulla on kyllä varsinkin tuossa rehtorin hommassa, oli… Kun mä jouduin siihen ihan vahingossa [kertoo toimistaan rehtorina, mm talon sisällä viivästyneestä tärkeästä telex-sanomastaja profesoreitten turhasta työllistämisestä turhilla tehtävillä ja kuinka toimi siinä mm Eeron mallin mukaan] että mä sanoisin juuri sinun isäs oli hyvä esimerkki siitä että hänellä niin kun Ei häneltä jäänyt kyllä asiat pöydälle kertaakaan -just -juu, että, että se, tuota … Mä juuri sanoin että mä olin hyvin iloinen ku sä soitit ku… koska Eero Virolainen nyt oli semmonen, tuota … hyvä esimerkki joita nuorempi ihminen tarvii …

-nin tota … Ni oliks toi … Mun isäni lähin esimies ja alaiset, ketä? Muistatko niitä tai tiedät?

-No, se tuota, sinun isäs lähin esimies oli tietysti komentaja, ei hänellä mitään mui -eli Niemi?

-Niemi. Juu, Niemi. Ja hänen alaisiaan oli tietysti sitten kaikki nämä patterien viestiupseerit -o-kei, juu -taikka patterien viestiryhmät. Eihä pattereilla viestiupseereita, kaikki -juu

-kaikki viestiryhmät ja niitä oli siis -kolme ainakin -niitä oli tietysti … esikuntapatterin viestiryhmä, siellä oli radiomiehet, puhelinmiehet. Minun velipoikani Arvo oli, tuota esikuntapatterin radisti. Ja, ja sitten Urpo oli seittemännen patterin viestiryhmän tulipatterin päällikkö. Sitten siellä oli tuota viestimiehet tulenjohtueessa, täytyy olla.

Täytyy olla tulenjohtueessa radistit, eihän niillä muuten. Siinä on, siinä on tuota, siinä on tuo kaks miestä kaikki, ne oli, ne oli tuota viestiupseerin kenttää, että -just -sinun isälles ne oli vastuullisia. Että se oli … Ja jos ei viestit kulkenu niin mikään ei tapahtunu, että se viestihomma oli, oli tuota … Se ei ollu mitenkään vaaratonta hommaa että, esimerkiks kun tulitoiminnan aikana niin ne tapsit tuppas katkeilemaan niin täyty lähtee vikapartioon … …

Hassin Yhteenveto Eerosta haastattelun lopussa, kun talletin oli jo pois käytöstä muistini varaisesti: Eero Virolainen oli hyvä opettaja, ei katsonut oppilaita ”alaspäin”. Opetuksessa huumoria mukana mutta osasi antaa myös terävän piikin, kun aihetta oli. Ei kuitenkaan ollut silloinkaan ilkeä. Tavallinen mies, ei yli-ihminen, josta Hassi sai mallia työelämäänsä siinä, että asiat pitää osata päättää. Asiat tehtiin, ei jätetty roikkumaan.

225

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 99. Helena Virolaisen postikortti Helka Virolaiselle. HVA.

226

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuolema Muistan äitini kertomuksen siitä, kuinka hän sai tiedon isäni kuolemasta; äiti oli pesemässä ikkunoita, kun näki tutun papin tulevan pihaan. Äiti ilahtui ja arveli kirkkoherralle tämän tulleen katsomaan ”meijä uutta vauvaa”.

Vasta kun tulija oli vastannut ”on minulla muutakin asiaa” oli äiti ymmärtänyt mistä oli kysymys. Maailma musteni.

Sotapäiväkirja ja päiväkäskyt Kansallisarkistossa on säilynyt III/KTR 19:n sotapäiväkirja ajalta 9.6.44 – 6.7.44. Kirja on käsin kirjoitettu ja paikoin vaikeasti tulkittava, suurhyökkäys näkyy tekstissä paitsi sisällössä myös kiireen aiheuttamana vaikeaselkoisuutena. Lainaan tähän kirjan tekstin litteroinnin alusta isäni kaatumista 23.6.1944 seuranneeseen päivään saakka jolloin patteriston komentaja Aarne Niemi haavoittui:

Kuva 100. Merkintä Eero Virolaisen kaatumisesta Niemen patteriston sotapäiväkirjassa. KA. 227

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Päiväys

Kello

Sisältö

9.6.44

n.16.30

Lukuisia vihollisen pommituskonelaivueita lensi yli pohjois-luode suunnassa hävittäjien saattamana. Jotkut kertoivat laskeneensa yli 150 konetta. Pommituksia menosuunnassa.

-”-

20.30

Tkm. Heikki Ketola lähti siirrettynä 3. hakkuukompp.

10.6.44

6.00

Ptri määrätty 3 tunnin hälytysvalmiuteen.

-”-

7.30

Komentaja maastotiedustelussa majuri Heinon ja Veo??n kanssa vastaiskuammuntaa(?) varten JR 57 ja JR 15:n lohkolla.

-”-

13.00-15.00

E.ptrin päällikön puhuttelu, jossa m.m. miehistön sijoitus tehtäviinsä

-

Vähäistä ilmatoimintaa koko päivän.

11.6.44 11.6.44.

9,15

Ryssien ilmahyökkäyksessä Kivennapa Ylentilö haavoittui vaikeasti Tkm. Kaijalainen Erkki ja lievästi Korp Suokas Toivo. Korp. Suokas palasi sid. jälkeen takaisin.

Ryssän koneet tekivät useampia kertoja matalahyökkäyksiä Hältönmäki-Ylentilö ampuen kk:lla ja 37 m/m tykillä.

-”-

n 14,00

Alkoi sataa hienokseltaan ja lentotoiminta lakkasi. – Siviiliväestö valmistelee vapaaehtoista poistumista ptrin sijoitusalueelta.

-”-

9.00

Pston valmennusammunnat pistoolilla.

-”-

15.30

Rykm.komentajan puhuttelu.

-”-

16.00

Psto alkoi valmistautua marssille lähtöä varten

-”-

20.30

Ilmoitettiin että huolto jää tänne

-”-

22.10

Ptrit, pstoups. viestijaoksen 2 rak. ryhmää ja keskusryhmä sekä rad.vääpeli lähtivät marssille asemiin siirtyäkseen tst. ryhmitykseen Kirjasalon lohkolle.

12.6.44

7.30-13.00

Pston komentaja tjp. tiedustelussa Kirjasalon lohkolla.

-”-

n. 9.15

Neljä ryssän konetta lensi Esikunnan sijoituspaikan yli ampuen tykillä ja kk:lla vaurioita aikaan saamatta.

-”-

10.50

Ylik. Tuomi ilmoitti, että puh.yhteys asemiin on saatu kuntoon.

12.6.44

13.30

Pston kom:n maastotiedustelun tulokset puhelimitse rykm. komentajalle, joka muutti pstolle annetun lohkon vasenta rajaa, joten se nyt Liipua – Raasuli pl.

228

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 -”-

16.00

Luutn Aaltonen, vänr. Miettinen, alik. Pasuri ja alik. Viitanen palasivat eilisen eilisen PM:n määr. nojalla kesken vuorolomiltaan.

13.6.44

n. 0.30

Määräys, että esikunta ja yksiköiden huollot valmistuvat siirtymistä varten.

-”-

3.00

Yksiköt valmiina ja kuormat kuormattuna liikkeelle lähtöä varten.

-”-

3.30

Pston komentaja ilmoitti, että lähtö tapahtuu vasta klo 7:n jälkeen, hevoset riisuttiin.

-”-

1.30

Luutn. Virolainen palasi toipumislomalta tehtäviinsä, samoin palasi luutn. Attila ja alik. Äikää, jonka loma myös keskeytyi.

-”-

9.45

Luutn. Virolainen ja luutn Pahkamäki lähtivät Ylentelestä [?] asemiin taistelutehtäviinsä.

13.6.44.

10.00

Patterin huoltojaokset ja Eptrin loput viestimiehet lähtivät marssille sijoituspaikkoihinsa. Ainoastaan pston varastot ja osa ptrien varastoja jäi entiseen sijoituspaikkaan, siten muuttaen, että pston ja esik. varastot siirrettiin 9ptrin ent suojastus[?] alueelle

-”-

14.00 – 16.00 Esikunnasta osa ja adjutantti ja esikunnan toimistot kokonaisuudessaan lähtivät Ylentelestä sijoittuen Valkjärven – Sipolan tien varteen n. 1,5 km Lipolasta.

-”-

9.30

Komentaja siirtyi Ylentilän kylästä Miettilän maastoon

-”14.6.44

13.00

Maastotied Korpikylän maastoon Koko päivän vilkasta tst. toimintaa vihollisen päästessä kosketukseen VT-linjaan. Pston ammuskulutus n. 1600

-”-

18.30

Vihollinen teki kiivaan maataistelukoneiden hyökkäyksen Karksaman[?] kylään. Tappioita Tkm. Rautasalo Kosti sai luunmurtuman käsivarteensa ja 1 hevonen kaatui

15.6.44

8,15

Tkm Hopsu Pentti haavoittui vaikeasti ja kuoli JSp:llä kiv. luodista. Samasta luodista haavoittui 1 hevonen

-”-

18,00

Komentaja kävi tarkastamassa tjp:at ja tj keskukset

16.6.44

9,25

Käsky rykm. Komentajalta asematiedustelun suorittamiseksi Suosillan suon ja Ankintanmäen[?] korkeudelta.

-”-

19.00

Rykm kom. puhuttelu Höltänmäessä[?] jossa määrättiin vetäytyminen Valkjärven maastoon.

Kapt Lindgren määrättiin seuraamaan polalj.[?] Loristo[?]

17.6.44

5,40

Lähti psto marssille Valkjärvelle

-”-

12,00

Psto ampumavalmiina Valkjärven länsipään maastossa

-”-

11.00

Komentaja rykmentin komentajan luona Pitkäjärvellä

-”-

18,15

Marssille lähtö tavoitteena Salmenkaita 229

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 17.6.44

22,30

Saapui viestijaos Salmenkaidan Ristisaaren maastoon

18.6.44

12.30

Liikkeelle lähtö majoitusalueelta tavoitteena Yliveden kylän maasto

-”-

17,00

Saapuminen pston ensimmäisillä osilla Ihantalan kylän maastoon. Majoitusalueen tiedustelu.

19.6.44

6,00

Saapuivat pston loppuosat majoitusalueelle marssilepoon.

19.6.44

13,00

Rykmentin komentajan puhuttelu ja käskynjako puolustukseen asettumisesta Viipuri – Noskuanselkä linjalla.

19.6.44

18,00

Komentajan puhuttelu ptrien päälliköille, ptri upseereille ja tulenjohtajille.

-”-

19,00

Komentaja maastotiedustelussa tjp:lle ja psto ups asematied.

-”-

22,00

Tiedustelu suoritettu komentaja ilmoittamassa tulokset rykm. kom:lle.

20.6.44

01,00

Puhelimitse käsky rykm. komentajalta pston. siirtymiseksi tst. ryhmitykseen.

-”-

02,00

Alkoi siirtyminen tuliasemiin ja tjp:lle

-”-

04,00

Komentaja ilmoittautui eversti Forsberg:in komentopaikalla Konkkalan kartanoin maastossa

-”-

07

Puhelinyhteydet vedetty ja psto. ampumavalmis.

-”-

12,00

Alkoi ryssä hyökkäämään Mannikkala – Vanhala[?] – Perojoensuo kno[?] suunnassa.

-”-

17,00

Torjuntaan käytetty n 900 kr.

21.6.44

5,00

Koko yö käyty ankaraa taistelua ryssän hyökätessä käytetty n 1100 kr

-”-

5,00

Tst haavoittui: Luutn. Heikinheimo O lievästi 7/19 Korp Kämppi vaikeasti 7/19

-”-

Savolainen -”- -”-

-”-

Kaskinen S lievästi –”-

-”-

Koskinen U[?] –”- -”Tkm Palomäki vaike -”-

-”-

Kulmala liev 8/19 Alik Hopsu -”- E/19 Korp Marttinen vaikeasti –”-

21.6.44.

230

9,30

Rykm. komentajan käsky jolla II/KTR 19 liitettiin Niemen tukiryhmään

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 -”-

17,00

Ryssä hyökkäili koko päivän painopisteenä Mannikkalan suunta

22.6.44

8,25

Kapt. Huttunen haavoittui lievästi Mannikkalan maastossa.

-”-

12,30

Vänrikki Salokangas ilmoitti, että ryssä on saanut sisäänmurron Mannikkalan luona

-”-

15,00

Tulenjohtueet vetäytyivät joukkojen mukana Leitimojärvi – Kärstilänjärvi jokilinjalle. Siitä ryssä pääsi etenemään aina Leitimon kartanon maastoon mutta lyötiin vastaiskulla takaisin jokilinjalle klo 18,00 mennessä.

23.6.44.

8,20

Tulenjohtokeskukseen täysosuma jolloin kaatui luutn E Virolainen haavoittui Makkonen 9/19 lievästi kers Leppänen J E/19 lievästi

-”-

13,30

Tj paikalla Ylikers Helstelä 7/19 Korp Arding[?] J[?] 7/9 kaatuivat. Tkm Järvinen J. 7/19 haavoittui vaikeasti

23.6.44

9,30

Komentopaikka siirtyi Pakolammen maastoon

24.6.44

7,40

Lentopommin täysosuma keskustelttaan jolloin kaatui kers. A Savio 9/19 ja korp Savolin E/19.

Haavoittui Ev.luutn. A Niemi lievästi tkm Mäkinen T 7/19 lievästi alik Heikkilä T 9/19 lievästi Korp. Virtanen R 7/9 vaikeasti

Patteriston päiväkäsky N:o 9/44 on päivätty 11.7.1944: Ylennykset: Ylipäällikkö on pvm:llä 23.6.44 ylentänyt everstiluutnantiksi: Majuri Aarne Frans Johannes Niemi, 3085, sekä Kapteeniksi: Luutn. Eero Virolainen, 3085; Ylipäällikön pky N:o 120/23.6.44.

Poistaminen luetteloista: Kaatuneina poistetaan luetteloista: Kapt. Eero Virolainen 3085:stä, ylik. Toivo Helstelä, korpr. Vilho Ordnin ja tkm Jaakko Järvinen 3086:sta pvm:llä 23.6.44.

231

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 Jämsäläisten sotaveteraanien haastattelut Lapsuudestani muistan suvun piirissä liikkuneen kertomuksen jonka mukaan isäni olisi haavoittunut ensin ja kuollut sitten uusista kranaateista. Haavoittuneena hän olisi kehottanut alaisiaan ”pitämään linjat kunnossa”.

Kummisetäni Anselm Koskelainen kuitenkin kumosi tulkinnan kertomalla puhuneensa samassa yksikössä olleitten miesten kanssa, jotka olivat sanoneet Eero Virolaisen kuolleen heti. Seuraavassa vuonna 1999 haastattelemieni sotaveteraanien kertoma isäni kuolemasta. Toivo Hopsun kertoma ensimmäisenä: …

-kyllä hän toi.. sit sen mää muistan, kun hän tota kaatu nii sen jälkeen tuli vasta ilmoitus, että hänet on ylennetty kapteeniksi -joo sitä mä oon paljon pohtinu ett, ett olisko sitä kapteenin nimitystä sit tullut jossei hän olis kaatunut mutt -minusta tuntui siltä, ett se oli anomus jo pantu vetämään mutta se ehti tulla vasta sen jälkeen -joo joo -kun sehän kesti aina sen jälkeen jonkun aikaa se asian käsittely, kun ne pani paperit vetämään …

-just juu No miten tota tiedätteks te täst hänen kaatumisestaan Minkälainen tapaus se oli -no siinä oli semmonen iso keskitys siinä ja siinä Konkkalan vuoressa Talin aseman lähellä ja tuota semmonen kallioine maasto ja tuota siinä oli kova keskitys ja joku kranaatinsirpale mikä siinä osu häneen ja tuota -joo -täss tääl on tämmöne ku Isännäise Heikki Jämsästä niin hän sanoi että Virolainen 232

kaatu hänen käsillee… käsivarsillee että hän tuki sitä kun se osuma tuli siihe -ai hurja Onks tää Isännäine.. On vielä Jämsässä -juu …on semmone kaheksankymmentä täytti tässä viime syksynä että -ahaa joo -ni hän sano että Virolainen kaatu hänen käsivarsilleesa sano ja -joo joo -nii hän osaa sen kaatumise selittää kyllä hyvi sitte -just juu Siit on kahenlaist tietoo ett toisten mukaan hän haavottu vaan ens ja tositen mukaan kuoli heti Mikä teidän käsitys on siit -minu käsitys on semmone ett tuota Ei ainakaan monta tuntia menny kun hän kaatu, kuoli -nii- i -min en ollu siinä paikalla mut heti sanottiin ett Virolainen kaatu sillon ja sillon Heti meille samana päivänä -joo just niin kyllä se sitt aika välittömästi -joo kyllä hän välittömästi ja siinä meni toinenkin mies sitten ihan siinä lähellä en nyt muista sitä nimee …

Tiivistelmä Heikki Isännäisen haastattelusta isäni kuoleman osalta: -kaatui Konkkalan vuoren päällä. Ei muista etunimeä mutta oli Jämsän suojeluskunnan aluepäällikkönä.

Eero kaatui samassa teltassa, jossa Isännäinen oli. Eero oli pystyssä, kun täysosuma tuli. Oli juuri pistämässä komentohihnaa kiinni aamulla kello kuusi.

-kuoliko heti?

Tarkka lainaus alkaa:

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 ”-Sitä.. Ei hän heti siinä kuollut. Ne vei tuota… Siihen tuli sitten sairaan.. Minä olin keskuksen ääressä siinä kun meillä oli tulenjohtokeskus siinä Ja meillä oli.. ei ollut muita johtoja Tai siis linjoja kunnossa kun kun tuota meidän komentaja tai siis Niemen pston komentajalle Niemelle” -joo -minä hänelle soitin siitä tapauksesta heti siitä -ahaa joo -ja tuota hän lähetti sitten noita sairas.. apumiehet sinne paareineen ja ne pojat vei hänet siitä -olik hän sillo viel tajuissaan -ei hän mitään puhunu siinä.. en muistaakseni mitään siitä -nii et meni heti -nii -sillai tiedottomaks -nii sitä ei siinä paikanpäällä niin niin tarkkaan todettu oliko hän kuollu tai … sitten tuota hengissä sen kummemmin kun meissä ei ollut sellaista sai.. ammattimiestä Tarkka lainaus loppuu -samassa täysosumassa kuoli joku muukin?

-Muitakin haavoittui muttei Isännäinen muista muita kaatuneen. Ehkä jälkeenpäin muitakin haavoittuneista kuoli. Hevosmies Kaarlo Ruusukunnan Koskenpäältä haavoittui kahdesti kun ”nakuja” tuli useampia.

-Virolaisen kanssa ei puhuttu mitään -Isännäinen oli keskuksen päivystysvuorossa. Päivystys vaihtui toiselle miehelle kuuden aikaan.

-Eero puhui että eiköhän pojat lähetä hakemaan niitä tapseja pois, olisi halunnut jo illalla lähteä -Jouduttiin perääntymään, kun jalkaväki

vaihtoi vuoroa JR 48 miesten tilalle tuli ns hurreja (ruotsinkielisiä?), jotka eivät pystyneet pitämään asemia vaan juoksivat perääntyessään juuri vapauttamansa osaston kiinni, joka joutui kääntymään takaisin vastaiskuun. Tulenjohtoporukka oli joutunut myös perääntymään, jolloin tapsit olivat jääneet ”pitkin pituuttaan maahan” ja Virolainen oli lähdössä hakemaan niitä pois poikien kanssa silloin illalla jo mutta oli puhuttu että ”kylläpähän aamulla lähetään.”

-Oli yöpynyt samassa teltassa -Isännäinen piti Eeroa hiukan turhan innokkaana, kun oli jo illalla lähtemässä tapseja keräämään.

-Eero oli ensimmäisenä lähdössä ja tahtoi poikia lähtemään.

-Luutnantti hän oli silloin.

-Teltta hajosi niin ettei siinä ollut muuta kuin ruodot jäljellä.

-Teltta oli korkealla paikalla ja siinä ollutta kaminaa oli lämmitetty niin että savu oli noussut taivaalle suoraan ja näkynyt Konkkalan vuoren päältä naapurin puolelle. Oli hyvä kiintopiste sitten. Keittelivät teetä ja muuta sellaista. Eivät enää olleet varovaisia kun olivat tottuneet touhuun.

-Olivat hyökkäysvaiheen aikana käyneet samassa perunapellossa naapurin kanssa Kannaksella, katsoneet kyllä, ettei oltu samaan aikaan. Olivat käyneet ehkä liiankin uhkarohkeiksi. …

-Isännäinen ei osaa sanoa mihin kohtaa Eeroa oli osunut -Atle Salonen oli yksi mukana ollut -Eero kuoli kiistatta ensimmäiseen osumaan. Isännäinen oli itsekin saanut pieniä sirpaleita käsivarteensa. Teltan nurkkaan tuli kyllä toinenkin kranaatti. Eero kun oli pystyssä niin sai enemmän, kun sirpaleet 233

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 lähtevät ylöspäin maasta.

-Osumaa ei tunne heti sen saadessaan tunne vaan vasta hetken päästä. Isännäiseltä jäi Ihantalan rytinä väliin haavoittumisen takia. Pekka niminen hevonen oli kaatunut samoihin aikoihin.

Toivo Koskinen muisti isäni kuolemasta näin: …

-no sittenhän ne vasta ne oli ne jälkinäytökset sitte siinä kun se viimene loppukiri tuli hänellekin sitte siinä siellä Konkkalanvuoressa ni siinähän sen sitte oli semmone voimakkaampi kysymys he he -nii … nii mitä te tarkotatte?

-nii tarkotan sitä kun peräännyttiin sillo viiimesessä sodassa siinä ja nin tuota sitte niin tuota oltiin siellä Konkkalanvuoresssa sitten ku pystytettiin siihe edellisenä iltana tulenjohtokeskus siihen ja sitten tuli niin tuota semmonen aikanen herätys kun se naapurin pojat lensi ja ampuvat aikalailla sitä Konkkalanvuorta siinä ja nin tuota … ja ja -niin siinä oli maataistelukonei sitte vai -juu ja maataistelukoneita ja nin siin oli konetta ja ampumista monenlaista, että tuota -joo-o -niissä sitten hänkin sai sen täysosuman -joo, kuin…

-niin tuota -sairaalaan vietiin niin kuoli sitten … ettei ollu sen pirempiä siinä -niin et hän kuoli sit sairaalaan vietäessä vai?

-no minä en ollu siinä enää me oltiin justii linjoja vetämäss töpinään simmosella hetkellä mutta kyllä nähtävästi se oli, koska siinä vietiin sitte kaatu eikä noita haavoittuneita samalla kuormalla siihen ja -joo-o 234

-et sitä paikkaa en nähny paikan päällä …ku se aamu sillon missä hän kaatukin nin tuota siinä Konkkalanvuoress a ni hän oli jo ite käyny ulkona siinä ja sitten tuli sieltä ulkoo siihen, ku noita kangastelttoja ku oli meillä ja tuli siitä ke se ä te ovesta sisään sitten ja sano että persana pojat että eiköhän jo lähetä vähän liikkeelle että siellä naapuri tuntuu ni ampuvan kovasti -joo-o -niin kun tekikin ja nin tuota yks yks meiän ry saman ryhmän poikia viestimiehiä, kun minäkin ja nin tuota rupes nyyhkin minua si sitten nin tuota ja … sano sitten tuota karskisti suoraan sanottuna, että persana pojat eiköhän lähetä liikkeelle et siel naapuri ampuu niin lujasti että -joo-o -se oli semmosta hyvin armeijan julkeeta kieltä he -nii he he nii et just nii et siin samas tilantees hän sit kuoli tai -no joo me me kerittiin siihe sanotaa viistoist parikymmentä metriä siitä teltasta kerittii sen kaverin kanssa siinä vähä vesilastia tyhjennettiin ja nin tuota … ja ja siinä sitten enne ko saatiii viimesiä kiinikkin nin tuota tuli, että rojahti siihe yks täysosuma siihe me oltiin noin parikymmentä metriä siitä teltasta ulkona ni -yyym -nin tuota ö ö ö nin minä sitten sanoin kaverille, että eiköhän lähdetä kattoon mitä siellä tapahtu ko sain nappini jo kiinnikin -nii se osu to telttaan sitte -se osu siihe telttaan täysosuma puol tai täysosuma mutta kummikin että sii siinähän meni sitte ja kolmekos niitä haavottu sitte meidän poikia sitte -juu juu -ja me satuttiin juuri oleen se hänen toivomuksestaan ku lähettiin ulos nin tuota ..

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 nin kerittiin sinne kiven -alta pois sitte -nii vähä vesilastiamme tyhjennettiin ja -joo joo -no tuota näitteks te isän siinä sitte sen osuman jälkeen -eeei nähty siinä oli sitä monenlaista hommaa muuta ja siinä oli sitte JSP:n miehiä kerkee tulla siihe sitten jo nin tuota -joo - nin nin ne ne käsitti sitten sitä touhua sitte -just joo -ne nää keskus meni nuuskaks ku meillä yhteydet loppu sitten ja kaikki meni vähän niin ku sekasi -niin et se keskus oli siin teltas -juu siin oli meil oli puol iso keskus siinä -juu juu aivan -illalla tuotiin ja veettiin loput linjat siihen ja …

-tuota hänethän ylennettiin kapteeniks sen kaatumisen jälken, mut luutnantti oli siihe asti -joo sekin on semmonen asia ko tarttee sit joskus koittaa selvittää et olik se…kun toiset sanoo et se kapteenin nimitys olis esitetty jo ennen kaatumista -joo sitä en osaa sanoa -nii sitä voi olla vaikee selvittää sen katotaa -nii en yh joo en osaa mutta ei hän ainakaa ollu missää arvomerkeissä kapteeni ollu -ei ollu joo et se -nii -kuolema jälkee se vast tuli -nii tuota kyllä mul semmone käsitys kanssa on että kyllä se ehkä on ja jotkut selittivät vielä sillä tavalla että sitä asiaa mikä nyt on aika luonnollinen että ku tää sai ninku häne vaimonsa sai sitte -paremma eläkkeen -paremma eläkkeen

-joo näin määkin on sen aatellu …

Osmo Hassi kertoi isäni kuolemasta seuraavasti: …

-Niin että mitä muistat ja tiedät mun isän kaatumisesta?

-No se sopii tähän kohtaan oikein aika hyvin. Siis minä, minä olin … minä olin selviytynyt sieltä Talista etulinjasta hengissä.

-Nnn -niin mulle kerrottiin, että sun isäs on kaatunnu. Hän oli, hän oli joutunnu semmoseen tilanteeseen, kun hän oli semmonen toimelias kaveri, niin siellä oli jotain tumpulointia jossain, joillakin puhelinmiehillä.

Ja sinun isäs, minä en ollu sillon paikalla, mutta mulle kerrottiin, niin hän, hän kaatu siellä, mun mielestäni se oli sillon kun niitä Talin taisteluita käytiin. Koska siinä tuli sitten, ja, ja tuota … hä, hä, hän, hän. Se oli iso menetys meille. Se tuota, se hä, hän oli semmonen aktiivinen kaveri, että hän meni ite niiden puhelinmiesten hommiin kun, kun tuota se ei oikein heiltä … miehiltä onnistunut hänen mielestään ja tuota siinä hän sitten…

-Tiedätkö siit tav tavasta et millä tavalla hän kaatu?

-Kyllä se minusta siihen tuli joko lentopommi tai kranaatti -Just -Juu, se se tuota, siinä, siinä oli … sitten, sitten kun me oli saanu Kyl se oli, se oli varmaan jo niin että luutnantti Helpi oli vapauttanut minut niistä seittemännen patterin tulenjohtajan hommista ja minä -Oliks se seit, missä se seittemännen patterin tulenjohtajan, tulenjohtopaikka oli?

-Siitä mulla ei oo koordinaatteja mutta se oli, se kun siitä lähdettiin siitä Konkkalan 235

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 101. Kutsu isäni hautajaisiin ja minun kastetilaisuuteeni. HVA.

236

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 kartanon raunioilta -Joo, siin on semmon Konkkalan vuoreks sanottiin -Ni Konkkalan vuori, sitä vuoren rinnettä me mentiin. Siin on semmonen Kerstilän järvi … nn minä -No mä suunnilleen muistan ne paikat -Nii siel on Kerstilän järvi ja Leitimon järvi ja tuota Mutta siellä ei, tuota, se on kyllä Leitimon järvi ja Kerstilän järvi. Konkkalan vuorella minä tapasin Aarne Niemen ja sillon mun käsittääkseni oli sinun isäs vielä ihan hengissä ja teki niitä, tuota viestiupseerin hommia. Mutta sitten oli käyny niin että minulta oli tuota, kaatunu kolme tulenjohtoryhmän jäsentä, Toivo Helstelä, sitten Årding ja Järvinen kaatu ja Tujulainen oli sitte semmonen, korpraali Tujulainen oli säilyny haavottumattomana. Ne, siinä ne kaks radistia jotka oli meillä lainassa, ni niin, niin tuota, ne oli Ne ei uskaltanu enää olla siellä niin ku tähystyspaikalla, vaan he oli …siirtyny sinne palaneen talon kellariin ja -Anteeks mä keskeytän. Oliks se tähystyspaikka siel Konkkalan kalliol?

-Se oli siellä aika korkeella -Ja just siinä Konkkalan vuorella?

-Nii, se oli sitä Konkkalan vuorta. Se oli…

Sieltä ei oikeestaan nähny paljo mitään mutta saksalaiset Stukat pommitti niin lähelle tuota sitä Talin asemaa, että me oltiin sen pölypilven peitossa väliin mutta, mutta.

Mutta ne jalkaväki oli minusta jo niin kun sillä kaltevalla rinteellä. Ja, ja tuota… Peijakas kun mulla o on mulla täällä …

-No antaa olla -Ni kyl se siellä Konkkalan. Se on, sanotaan …

-viel yhden asian ku hän oli kaatuessaan luutnantti -nii -ja sit hänet ylennettiin kapteeniks

-joo -niin … Tiedäks Sä siitä mitään siitä ylentämisestä?

-siitä siis, se oli, hän, tuota. Sinun isäs oli niin arvostettu henkilö -nn -että hänellä oli varmaan se kapteenin natsa esitys jo, tuota valmiina, mutta hän kaatu. Ja Niemi piti huolta siitä, että se, sitä kapteeninnatsan esitystä ei vedetty takasi -jaa -ja tuota, sillä tavalla niin hän kerkis kaatua, mutta -se tuli sit viel -hän, hän pysty sitten kuitenkin nin kun, hänestä pystyt tulemaan kapteeni. Se, se, siitä me sitten Lindgrenin kanssa ainakin oltiin erittäin tyytyväisiä, että näin, näin tapahtu. Sillä hän jos kuka nii oli semmosen kapteenin natsan arvonen että.

Hautaus ja muistotilaisuus Isäni haudattiin monen muun jämsäläisen sankarivainajan kanssa sunnuntaina heinäkuun 16. päivänä, runsaat kolme viikkoa hänen kaatumisensa jälkeen. Rautatiet olivat suurhyökkäyksen torjunnan ja karjalaisten evakuoinnin takia ylikuormitetut, ruumiitten kuljetus joutui varmaan usein odottamaan kiireellisempien kuljetusten takia. Äitini kertoi minulle isän arvostaneen suuresti sankarivainajien sotilaallisia hautajaisia juhlallisisine hautaan laskuineen. Niinpä äidilleni hänen surussaan yksi vaikea asia oli ollut se miten hautaaminen isän kohdalla tapahtui. Äiti oli kysynyt seurakunnan suntiolta, kuinka hautaan lasku tapahtuu; ”kuljetan arkut yöllä yksi kerrallaan hautaan kivikärryillä ja luon multaa päälle”. Kesäaikana pitkään kuolleena olleitten vainajien osalta järjestely oli ainoa mahdollinen.

237

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 102. Äitini julkaisi ainakin kahdessa lehdessä tämän kutsun. MVA. Jämsän lehti kirjoitti hautajaisista 21.7.1944: Sankareita isänmaan poveen.

JÄMSÄSSÄ kätkettiin viime sunnuntaina kotiseudun multiin 11 sankarivainajan maalliset jäännökset. Haudalla olivat sk. ja lotat lippuineen sekä runsaasti saattoväkeä.

Tilaisuus aloitettiin laulamalla yhteisesti virsi 589, jonka jälkeen sot. past. Y. Raivio piti kauniin ja lohduttavan puheen vainajien omaisille ja saattoväelle. Tämän jälkeen lauloi kirkkokuoro ”Mä kuljen kohti kuolemaa”. Rovasti Ristikankare siunasi seuraavat isänmaallensa kaikkensa uhranneet sankarivainajat stm.

Pentti Jouko Hopsu, korpr. Heikki Valfrid Kukkanen, stm. Väinö Johannes Kouhia, kapt.

238

Eero Virolainen, korpr. Emil Mikael Savolin, kers. Paavo Johannes Tuominen, stm. Niilo Vihtori Lampinen, stm. Tauno Olavi Luotonen, stm. Eino Antti Mäntynen ja kentälle jääneinä stm. Sulo Veikko Kiuru, stm. Aulis Olavi Salo. Khra Kauppinen ja past. Raivio lukivat raamatun kohtia. Toimituksen päätyttyä laulettiin yhteisesti virrestä 618 ja kirkkokuoro lauloi ”Sua kohti Herrani”. Omaisten ja tuttavien seppeleiden ja kukkalaitteiden ohella laskettiin hautakummuille mm. sk:n ja lottien seppeleet sekä eri joukko-osastojen seppeleitä. Jämsän kunta oli kunnioittanut jokaisen sankarivainajan muistoa adressilla.

Lisäksi olivat monet kunnioittaneet vainajien muistoa eri kukkaisrahastojen kautta.

Hautaustoimituksen jälkeen vietettiin Kan-

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 103. Hautaustilaisuus jossa Jämsän sankarihautausmaahan siunattiin mm Eero Virolainen ja Toivo Hopsun veli. Alkuperäinen kuva on Toivo Hopsun arkistosta. MVA. sallistalossa muistojuhlaa, jonka olivat lotat järjestäneet. Tilaisuudessa puhuivat m.m. rov.

Ristikankare ja pastori Raivio.

Toini Kantonen oli yksi Jämsän lehden mainitsemasta lottien kunniavartiossa olleista.

Hän muisteli päivän tapahtumia näin:153 -tota … sä mainitsit äskön että sä olit isän hautajaisis ja mun ristiäisissä. Kerropa niistä, minkälainen .. ja keitä siel oli ja mitä tapahtui ihan .. sikäli kun muistat, siitä on aika paljon aikaa -kumminkin ensin Helenahan oli puhunut tästä jo ja kun minäkin olin usein näissä sankarihautojen sankarihautajaisten semmosessa kunniavartiossa niin olin komennettu sinne Eeronkin hautajaisiin. Sieltä mentiin sitten sinne Esalle. Siellä oli kyllä

paljon ihmisiä -kuinka paljon, noin arviokaupalla?

-siel ol näitä virallisia edustajia tietysti Palmrothit ja …ja ja muitakin en muista mutta noin 50 henkeä Reijo Virolaiselta sain hänen äitinsä kertomia muistitietoja isäni hautajaisista:153 Reijon äiti Aili Virolainen oli kertonut, kuinka hänen miehensä Yrjö oli tullut rintamalta kotiin edellisenä päivänä ennen hautajaisia. Aili oli yrittänyt puhdistaa Yrjön kovin likaista sotilaspukua hautajaisia varten.

Matkaa Jämsään oli tehty linja-autolla.

Autot olivat tuohon aikaan kovin täynnä, niinpä jollakin vaihtoasemalla oli Aatu 239

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Kuva 104. Äitini on kirjoittanut kuvan taakse: Eeron siunaustilaisuus Jämsän sankarihaudalla 16.7.1944 Kuvassa Eeron sukulaiset. HVA. huudellut linja-auton katolta, että tulkaa tänne, täällä on tilaa.

Itse hautajaisista Aili oli kertonut, että kylän miehet olivat saaneet jostakin sian, jota sitten valmistivat aitassa hautajaisväen ruoaksi. Joku oli kuitenkin ilmoittanut poliisille ja niin poliisit tulivat paikalle kyselemään, että mistä sika on saatu, kun oli säännöstelyaika. Silloin olivat teurastajat sanoneet, että tässä valmistetaan Jämsän Suojeluskunnan aluepäällikön hautajaisia ja jos poliisit eivät nyt heti lähde niin alkaa kirves heilua. Poliisit lähtivät.

Aili kertoi myös, että Eeron hautajaisissa Aili ja Yrjö olivat jutelleet Martin ja Pertin kanssa verannalla ja sinne oli tullut Henna, joka kertoi, että Katri täti pitää iltahartauden tulkaa kuuntelemaan. Äitini kertoi, että muistotilaisuudessa oli 240

laulettu virsi ”Kiitos Sulle Jumalani”. Rovasti Ristikankare oli ihmetellyt kiitosvirren laulamista hautajaisissa, johon Katri-täti oli sanonut selitykseksi, että kastettiinhan tässä myös pieni vauva. Tuosta virrestä tuli sitten perhejuhliemme vakio-osa vuosikymmenien ajaksi.

Aatu Virolainen piti veljensä muistotilaisuudessa puheen, joka on säilynyt äitini arkistossa: Rakas Eero-veljemme!

Tultuamme viettämään Sinun muistojuhlaasi syvän kaipauksen vaaltaamina, on meillä lohtuna omat rohkeat sanasi: ”Mitä muuta voi soturi odottaa kuin kaatua kunnian kentillä!”

Et pelännyt kuolemaa, vaan luotit Korkeimman johdatukseen; tiesit vastaanottavasi niin vastoinkäymisen kuin ilonkin

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 päivät taivaallisen Isämme kädestä. Oikean asian puolesta halusit aina tinkimättä taistella täyttääksesi velvollisuutesi, joka Sinun osaltasi oli koko elämän uhraaminen isänmaamme ja kansamme vapauden lunnaiksi.

Noin neljännesvuosisata sitten olit jo sotilashengen innoittama, ja silloin Sinussa iti palava halu puoltaa oikeutta ja suojella tätä maata, josta niin paljon on veriuhreja annettu. Silloin heläytit usein laulun, josta mieleeni on jäänyt säkeet: ”Meidän on uudesti luotava maa, raukat vain menköhöt merten taa!”

Olet ollut osaltasi uudesti luomassa tätä maata, rakastamaasi Karjalaa, joka oli lähellä sydäntäsi aina kaatumiseesi saakka.

Parhaat miehuusvuotesi käytit nuoren sotilaspolven kasvattamiseen ja olit siinä tarmokas ja pidetty opettaja ja kasvattaja.

Sinä olit kaikessa tosi; niin veljenä kuin yleensäkin ihmisenä. Kuinka kevyeltä ja toivorikkaalta tuntuikaan elämä aina silloin, kun olit seurassamme. Veljen rakkautta sain tuntea lukemattomat kerrat, muun muassa muistan kesän -41 ollessamme kannaksella häätämässä vihollista kotiseudultamme: Kävit useasti yksikössäni sain uutta voimaa ja mielen lujuutta. Reippaat ja rohkaisevat olivat aina sanasi eikä kauniimman tulevaisuuden uskoasi voinut mikään järkyttää.

Kuva 105. Isääni muistaneitten kiitos sisältää tiedon myös siitä, että minusta oli tullut Jämsän lottien kummilapsi. MVA.

Teit isänmaallesi valan ja se vala oli Sinulle pyhä ja ikuinen. Kauniiksi ja velvoittavaksi jää meille muistosi, jota kiitollisena siunaamme ja valoisaa olemustasi muistelemme.

241

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944

Millainen

ihminen

Eero Virol ainen

oli

Vastaus tutkimuksen kysymykseen Vastasin tutkimuskysymykseeni isäni elämäkerran toisen osan lopussa näin: Keskeisin isäni piirre oli terve ja vahva itsetunto. Hän oli karismaattinen, monien mielestä pelottava, autoritäärinen. Hän osasi käyttäytyä oman aikansa käytössääntöjen mukaan, oli hienokäytöksinen. Käytössäääntöjen ulkopuolelle jääneissä vapaissa tilanteissa hän on toisinaan saattanut tuntea ulkopuolisuutta, arkuutta. Hänen sosiaalisuutensa on osittain pohjannut autoritäärisyyteen. Avoimeksi jää kuinka paljon hänellä oli läheisiä ystäviä.

Eero Virolainen oli luonteeltaan hyvin vastuullinen. Hän hoiti työnsä ja koulunsa aina hyvin ja menestyksellä, valvoi ja piti huolta sisaruksistaan vielä lähellä näitten aikuisuutta, ohjasi sukulaislapsia oikeaksi näkemäänsä suuntaan, piti huolta heistä.

Vanhempieni koti oli myös aikuisten suvun jäsenten turvapaikka. Eero oli äkkipikainen, mutta ei pitkävihainen vaan nopea leppymään. Hän oli temperamenttinen ja impulsiivinen, nopea päättämään ja nopea toteuttamaan päätöksensä. Hyvinkin rankoissa tilanteissa hän kuitenkin on kyennyt hillitsemään itsensä, kun on saanut aikaa harkita, vekseli ei vetänyt lankoa vankilaan ja vaimon äiti sai asua vävynsä kodissa niin kuin itse jaksoi. Isäni on ollut valtavan energinen.

Hänen huumorinsa on ollut omintakeista, usein pisteliästä ja osuvaa mutta harvoin ilkeää. Knut Koskelaisen käsitys isästäni; ”Hän oli hienokäytöksinen ja hyvä ihminen” on tiivistys, johon minun on helppo yhtyä, kun lisään siihen vielä ”iskevä ja energinen”.

242

Mitä tämä isäni elämäkerran kolmas osa toi lisää hänen ihmiskuvaansa? Keskeistä antia ovat haastattelut, erityisesti sotaveteraanien haastattelut. Myös Toini Kantosen ja Esko Sipiläisen kertoma isästäni on tärkeää. Kaikkien kertojien muistikuvat Eero Virolaisesta ovat sisällöltään paljolti yhteneväisiä ja vahvistavat toisen osan lopussa esittämääni vastausta.

Keskeisenä lisänä sotaveteraanien haastatteluissa nousee esiin sotilaallisuus ja isänmaallisuus. Isäni edellytti alaisiltaan kunnioitusta, oli sodassa pelkäämätön, meni tarvittaessa miestensä edellä vaikeisiin tilanteisiin. Hänen oppilainaan Kivennavan aliupseerikoulussa olleet muistavat hänet hyvänä ja esimerkillisenä opettajana, joka vaikutti koulun hyvän yhteishengen syntyyn, oli isähahmo nuorille oppilaille. Osmo Hassi nostaa isäni ihmiseksi, jolta Hassi nuorena poikana sai toimintamalleja omaan tulevaan vaativaan elämäntyöhönsä. Toivo Hopsun kertoma keskustelustaan isäni kanssa Hopsun veljen kaaduttua antaa aiheen kysyä kuinka empaattinen Eero Virolainen oli. Kyse on kuitenkin yhdestä tapauksesta, jossa muistelija on itse varmaan ollut poissa tolaltaan.

Isäni kirje kenttäsairaalan ylihoitajalle syntymäni jälkeen nostaa esiin isäni romanttisen piirteen joka kyllä on aistittavissa myös hänen muissa kirjeissään ja hänen kirjoittamissaan kronikoissa.

JATKOSOTA 18.6.1941 – 23.6.1944 Epilogi Äitini kirjeistä on säilynyt yksi, jossa hän kuvaa elämäänsä ja tunteitaan muutama kuukausi isäni kuoleman jälkeen. Kirje löytyi vasta tämän kirjan taittovaiheessa, sitä lukiessani hämmennyin ja liikutuin siitä, kuinka samoja ajatuksia ja tunteita äitini ja minä tuoreina leskinä haudalla käydessämme olemme kokeneet. Äitini kirjoitti ystävälleen Annikki Muuriselle näin: 154 Jämsässä 13.9. -44.

Rakas ystäväni Annikki!

Sydämellinen kiitokseni Sinulle lämpimästä osanotostasi ja ennen kaikkea rakkaan Eeroni muiston kunnioituksesta!

Niin, hän on poissa. Sitä tuskin uskoin edeltäpäin, sillä olihan heidän patteristo säilynyt aina vaurioitta. Hän olikin ensimmäinen upseeri heiltä. Ja en tahdo sitä vieläkään uskoa, senkun vain odotan häntä palaavaksi, sen teen aivan vaistomaisesti, vaikka järki sanoo toisin. Jumalalle kiitos, että saimme hänen ruumiinsa pois, tänne Jämsän sankarihautaan. Nyt on paikka, johon aina menen kertomaan suruni ja itkemää itkuni, ja on paikka, jota voi helliä, kaunistaa kukkasin ja pöyhiä omin sormin. Se on kuin häntä itseään niin saisin hoidella ja helliä.

Siitä olen iloinen, kun tiedän hänen niin olleen aina valmiina antamaan henkensä tämän rakastamansa maan puolesta. Se oli aina hänen toivonsa, ettei hän kuolisi sodan aikana vain tavallisiin tauteihin sillä onhan hän sotilas. Nyt hän sai korkimman kutsumuksen minkä sotilas voi saada, sankarikuoleman. ja muistan hänen sanoneen

usein, että ” jos mitä sattuisi, niin muista olevasi sotilaan vaimo”. Sitä olen yrittänytkin, enkä ole antanut itseäni hillittömän surun valtaan. Jumalalta voimaa rukoillen olen jaksanut oikein hyvin voittaa tämän, ainakin tähän asti. Voi olla vaikeampaa sitte kun toiset miehet pääsevät kotiin rintamilta. Mutta onhan minulla Markku Eero.

Häneltä saan voimia, häntä varten elän nyt. Minulla on velvollisuus, joka ei ehkä ole helppo, kun yksin joudun hoitamaan ja kasvattamaan tuota pientä tainta, mutta joka on myöskin ihana velvollisuus! Kiitos, että hänet annettiin minulle. Eero oli silloin lomalla, kun Markku Eero syntyi, joten hän ehti nähdä pojan ja olla onnellinen muutaman päivän. Kesken täytyi lomalta lähteä, kun se ryssä pahus taas hyökkäsi. Senkun sai meidät kotiin lauantaina, iin jo sunnuntaina lähti. Molemmat olimme heikkoja, poika oli aivan mustana, ja saivat tehdä jos mitä että heräsi. Hän oli niin laiha heikko, ettei moni ollut sellaista nähnyt mutta pitkä oli, painoi 3,450 gr. Siitä alkoi vain toipua, ja kolmen kuun vanhana painoi 6200 gr ja oli 65 cm pitkä. Hän syntyi 31 pv. toukokuuta. Äkillisen munuaismyrkytyksen aiheuttamien kouristuksien tähden luulivat minun kuolevan, ja kiireesti tekivät keisarinleikkauksen. Se pelasti, mutta en tiennyt kahteen ja puoleen vuorokauteen mitään, niin että se aika jäi ijäksi minulta pimeän peittoon. En tiedä synnytystuskista mitään vieläkään, sillä oli tiedoton jo ennen sitä leikkausta. Niin heikko olin, että sängyssäkin ollessa monena päivänä kuin ikään heilutti ja pyörrytti koko ajan. Ja en kuulemma muistuttanut entistä itseäni pitkiin aikoihin, ja laiha olen vieläkin. Nyt lähtee kiuk243

set, taitaa tulla kalju. Kotonakin olin vielä kuumeessa kahden viikon ajan, ja sitte tuli se Eeron kaatuminen. Luulin edeltäpäin, etten sitä kestäisi, mutta sain kuin rautaa sisääni, ja hammasta purren selvisin kaikesta sitä hommastakin, mikä siitä seurasi. Yksin melkein järjestin kaiken, että osasinkin sitä ihmettelen vieläkin. On se kuin pahaa unta tämä elämä nyt! Kiitollinen olen myös siitä, että mamma on vielä olemassa, nyt hän on kuin turva tässä yksinäisyydessä. Kahteen kuukauteen en saanut syödä suolaa enkä mitään valkuaispitoista ruokaa, sen munuaistaudin takia. Ja olisi minun pitänyt olla aivan sängyssäkin, mutta kun en oikein joutanut. Nyt se on kuitenkin parantunut.

Selkä on vain niin taitamattoman jäykkä ja kipeä, ehkä reumatismia. Markku on voittanut heikkoutensa ja on aika villi poika jo.

Näet neljännellä kuulla nyt. Minulla ei ole ollut maitoa koko aikana. Se pieni laiha res-

su jäi vielä sitäkin vaille. Sain kyllä ostetuksi äidinmaitoa eräältä inkeriläiseltä äidiltä, jonka sukunimi oli myös Virolainen. Markku Eero oli pienenä paljon isänsä näköinen, mutta nyt en sitä enää huomaa, mutta kyllä hän Virolaisia on, ei ainakaan minun sukuni näköinen. Vaalea hän myös on, mutta luulen tukan tulevan tummaksi vielä. Kyllä hän on kiva, uskothan Sinä sen! Siinä meidän aikamme menee häntä hoidellessa. …

Siitä turkista. Et Sinä ole ollut ainoa, joka on kysellyt ostaakseen Eeron vaatteita, joten ei se enää ollut niin arka paikka. Vaikka tietysti kaikki ovat niin rakkaita, etten raaskisi mistään luopua. Mutta ymmärränhän tämän vaatepulan, ja niin ollen myyn kyllä, mitä en itse tarvitse. …

Isäni ennenaikaisen kuoleman vaikutus hänen vaimonsa, minun äitini Helena Virolaisen elämään oli valtavan suuri mutta tietymättömiin jäävä. Ehkä minulla on vielä aikaa ja voimia kirjoittaa siitä, kuinka äitini ja minun elämäni jatkuivat tämän kenties ensimmäisen yhteisen kuvamme ottamisen jälkeen.

244

Kuva 106. Kuvan taakse on 채itini kirjoittanut: Markku Eeron kastetilaisuus 16.7.1944 J채ms채ss채. HVA. 245

Viit teet 1 Taipale & al (tk) 1990, 11–19.

2 Virolainen 1999: Eila Sipiläisen evakkomatka. MVA. 3 Tässä kerrottu perustuu Helkan kirjeisiin Matildalle 12.3.1940 ja 13.4.1940 sekä Annan ja Helkan postikorttiin Martalle ja Toinille 29.2.1940 ja vielä Helkan haastatteluun; Helka Huttusen haastattelu 1999, n1. MVA. 4 Eino Salavuon (Luultavasti Helkan esimies Kauppiaitten tukussa Viipurissa) kirjeen mukaan tarkka matka olisi ollut 42 km.

Eino Salavuon kirje Helka Virolaiselle 19.3.1940, MVDA. 5 Rahamuseon rahanarvonlaskimen mukaan 100 tuolloista markkaa on n. 20 nykyeuroa ja 900 mk 180E. http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN. Tilastokeskuksen rahanarvon taulukko antaa hieman suuremmat luvut; 28E ja 250E. http://www.tilastokeskus.fi/til/khi/2011/khi_2011_2012-01-18_tau_001.html.

6 oini Pedersenin kirjeet Helena Virolaiselle 13.10.1982, 17.6.1984, 14.1.1990, 20.9.1991, 29.7.1992, 22.11.1992.

7 Annan kirje Martalle 3.1.1940, Matildan kirje Katriinalle 11.2.1940 ja Annan ja Helkan postikortti Martalle ja Toinille 29.2.1940. MVA. 8 Matildan vaiheitten lähteinä tässä ovat hänen lähettämänsä ja saamansa kirjeet vuoden 1939 lopulta ja vuoden 1940 alusta. Osan niistä olen litteroinut setäni Aatun minulle lähettämiltä C-kaseteilta; Virolainen, Aatu Elämäkerta 5 ja 6, MVA. Muut kirjeet ovat arkistoistani MVA ja MVDA. 9 Virolainen, Aatu Elämäkerta 5 ja 6, MVA. 10 Virolainen, Aatu 584. SKS KRA. 11 Sipiläinen Pauli, kantakortit, KA. 12 Kronikka ”Sohfi” (Sävel Aila). EVA. 13 Eila Louramon ja Esko Sipiläisen haastattelu 2000, n7. MVA. 14 Ansioluettelo 4022 Jyväskylän sotilaspiiri ja sen liite. KA; Hennan ja Eeron kronikka -92; Helena Virolaisen kirjoittama muisteluspuhe 1980-luvulta. HVA. 15 Ansioluettelo N:o 50/KTR 2, käsin tehty lisäys: Ansioluettelo 4022 Jyväskylän sotilaspiiri ja sen liite. KA. 16 Sotakoulukeskuksen henkilökortti. KA. 17 Ansioluettelo N:o 50/KTR 2, käsin tehty lisäys; Ansioluettelo 4022 Jyväskylän sotilaspiiri liite; C Sotilaskantakortti. KA. 18 Ulkuniemi 1952, 11–19.

19 Ulkuniemi 1952, 20–26.

20 Virolainen 2011, 95 & al.

21 Sorko 2012, 54–61.

246

22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55

Ulkuniemi 1952, 27–31.

Sorko 2012, 66.

Sorko 2012, 66–68.

Sorko 2012, 286–287.

Sorko 2012, 69–75.

Ulkuniemi 1952, 38–39.

Sorko 2012, 215 – 216.

Sorko 2012, 76 – 86.

Sorko 2012, 91.

Liite Helena Virolaisen rintamapalvelustunnushakemukseen. HVA. 81 Päämajan lääkintäosaston kirje 9.3.1940 koskien 43. ja 13.SotaS:aa. 43.SotaS Kirjeenvaihto 1939-1940. KA. Huusko 2001, 39 ja 51.

13.SotaS:n diaarikirja no 51. KA. Virolainen, Mikko: Henna Virolaisen haastattelu. Koulutehtävä [1993]. MVA. Huusko 2001, 44.

Luvussa on ilmeinen pilkkuvirhe, oikea luku lienee 350. Olen kuitenkin säilyttänyt lähteen luvun, kun en tiedä oikeaa lukua.

Wikipedia, haettu 3.3.2016, ei lähdeluettelossa.

Kuosa 1985, 7, 31.

Kuosa 1985, 7, 35.

Kuosa 1985, 107: Kuosa 1985, 115, 117, 119.

Kuosa 1985, 111.

Kuosa 1985, 119–120.

Zilliacus 1960, 118–119.

Zilliacus 1960, 119.

Vainio 1995, 8.

Kuosa 1985, 127.

Kuosa 1985, 127–128.

Ansioluettelo 4022 Jyväskylän sotilaspiiri ja sen liite. KA; Kuosa 1985, 128.

Kuosa 1985, 128–129.

Kuosa 1985, 128–129.

Eero Virolaisen kirje Helka Virolaiselle 20.2.1940. MVDA. Ansioluettelo 4022 Jyväskylän sotilaspiiri ja sen liite. KA. Helka Huttusen haastattelu 1999, n6.

247

56 Helena Virolaisen käsin kirjoittama muistelus 1980-luvulta. HVA 57 Sotakoulukeskuksen henkilökortti; II. Ruumiinrakenne … (Lääkärintarkastuskortin toinen lehti).KA. 58 Myöntämistodistus 9.11.1940. EVA. 59 Myöntämistodistus 1940. EVA. 60 Myöntämistodistus 1940. HVA. 61 Virolainen, Aatu: Sotilasveljeni Eero, 1. SKS KRA. 62 Knut Koskelaisen haastattelu 2010 a, Kai ja Knut Koskelaisen haastattelu 1999, n2.

63 Ansioluettelo 4022 Jyväskylän sotilaspiiri. KA. 64 Sukututkimus Sipiläisen suvusta. MVA; Hennan ja Eeron kronikkaa – 92, HVA. Knut Koskelaisen haastattelu 9.4.2010 a; Kai ja Knut Koskelaisen haastattelu 1999, n3. MVA. 65 Ikaalisten kihlakunnan henkikirjoittaja arkisto, Kankaanpään henkikirjat Ba:50–51. KA. 66 Helkan kirje Matildalle 31.8.1940. MVA. 67 Kai ja Knut Koskelaisen haastattelu 1999, n2 - 3. MVA. 68 Kai ja Knut Koskelaisen haastattelu 1999, n2 - 3. MVA. 69 Eero Virolaisen kenttäpostikortti Helka Virolaiselle 2.8.1942. MVA; Markku Virolaisen muistio käynnistä Kankaanpäässä 27.8.2013. MVA. 70 Eero Virolaisen kirje Helka Virolaiselle 20.2.1940. MVA. 71 Annan postikortti Martalle 30.6.1940, Matildan kirje Helkalle 10.11.1940, Matildan kirje Katriinalle 26.12.1940. MVA. 72 Sukututkimus Sipiläisen suvusta. MVA. 73 Helka Huttusen haastattelu 1999, n6. MVA. 74 Kronikka ”Kun kulkeneet yhdessä 10 vuotta…”. EVA; Virolainen 2014, 245-246.

75 Matilda Virolaisen kirje Helka Virolaiselle 22.8.1940; Helka Huttusen haastattelu 1999, n10. MVA. 76 Matildan postikortti Helkalle 30.8.1940; Helkan kirje Matildalle 31.8.1940; Annan kirje Helkalle 27.9.1940. MVA. 77 Annan ja Martin kirje Helkalle 29.10.1940; Matildan postikortti Katrille 10.11.1940; Matildan kirje Martalle 16.12.1940. MVA. 78 Matildan kirje Katrille 26.12.1940. MVA. 79 Katriinan kirje Matildalle 5.2.1941. MVA. 80 Matildan postikortit Helkalle 29.5.1940 ja 30.8.1940; Matildan kirjeet Helkalle 22.8.1940 ja 26.10.1940. MVA. 81 Kuusisto 1989, 24, 28–29, 367; Wikipedia ja Jämsän kotisivut, eivät lähdeluettelossa.

82 Kuusisto 1989, 30.

83 Kuusisto 1989, 62; Toini Kantosen haastattelu1999, n1. MVA. 84 Jämsän lehti 23.5.1941; http://www.museo24.fi/?action=ITime248

line::viewTimelineArticle%28%271915%27%29 ja INavigation::viewArticle(6765). Haettu 4.8.2016; Kuusisto 1989, 495.

85 Kuusisto 1989, 498, 500.

86 Toini Kantosen haastattelu1999, n1. MVA. 87 Kuusisto 1989, 197, 203.

88 Jämsän lehti 31.1.1941; Kuusisto 1989, 30, 31; Toini Kantosen haastattelu 1999, n1-2. MVA. 89 Toini Pedersenin kirjeet Helana Virolaiselle 15.11.1991 ja 5.2.1992. HVA; Kuusisto 1989, 433–436.

90 Kuusisto 1989, 436.

91 Rislakki 1995; Paavolainen 1967; Virolainen, Markku: Kansallisen trauman käsittelyä paikallistasolla. Esseeseminaarin tutkielma. Turun Yliopisto/Avoin Yliopisto, 1999 ja Siviiliväestöön kohdistunut terrori Jämsässä 1918. Metodiseminaarin esitelmä. Turun Yliopisto/Avoin Yliopisto, 1999. MVA. 92 Toini Kantosen haastattelu 1999, 2. MVA. 93 Selèn – Pylkkänen 2004, 11.

94 Selèn – Pylkkänen 2004, 11–12.

95 Keski-Suomen Suojeluskuntalainen maaliskuu 1941 sivu 82.

96 Selèn – Pylkkänen 2004, 14–21, 188, 190–191; Raikkala 1964, 101; Ansioluettelo 4022 Jyväskylän sotilaspiiri. KA; perinne.fi; Jämsän lehti 31.1.1941; Eila Louramon ja Esko Sipiläisen haastattelu 2000, n6.

97 Selèn – Pylkkänen 2004, 20.

98 Selèn – Pylkkänen 2004, 16–20; perinne.fi.

99 Selèn – Pylkkänen 2004, 16–19.

100 Selèn – Pylkkänen 2004, 14–15, 19–20.

101 Jämsän suojeluskunta Salainen kirjeenvaihto 1940–1944. KA; Jämsän lehti 31.1.1941.

102 Keski-Suomen Suojeluskuntalainen maaliskuu 1941 sivu 47, huhtikuu 1941, 112; Jämsän lehti 31.1.1941, 14.3.1941, 30.3.1941, 28.4.1941; Raikkala 1964, 101; perinne.fi; Toini Kantosen haastattelu 16.1.1999, n2.

103 Jämsän lehti 1941; Keski-Suomen Suojeluskuntalainen 1941.

104 http://www.museo24.fi; Toini Kantosen haastattelu 16.1.1999, n2.

105 Osmo Hassin haastattelu 2013, t3.

106 Toini Kantosen haastattelu 16.1.1999, n3.

107 Jämsän lehti 23.5.1941 – 30.1.1942.

108 Alkuperäinen ”pikalla” lienee kirjoitusvirhe, olen korjannut sen tähän muotoon paikalla. Hennan kirje Katri Riikoselle 30.3.1941. HVA. 109 Hennan ja Eeron kronikka -92; Helena Virolaisen kirjoittama muisteluspuhe 1980-luvulta. HVA. 249

110 Virolainen, Aatu: Sotilasveljeni Eero, 5. SKS KRA. 111 Louramo, os. Sipiläinen, Eila ja Sipiläinen, Esko yhteishaastattelu n. 6, 12 min. 2000. MVA. 112 Helka Huttusen haastattelu 1999, n3. MVA. 113 Kai ja Knut Koskelaisen haastattelu 1999, n3-4.

114 Toini Kantosen haastattelu 16.1.1999, n1.

115 Osmo Hassin haastattelu 2013, t3, 16-18 min.

116 Jämsän srk:n antama sukuselvitys 2009. Muuttopäivä on se päivä, jolloin isäni on merkitty Jämsän kirkonkirjaan, ei todellinen muuttopäivä. MVA. 117 Ansioluettelo 4022 Jyväskylän sotilaspiiri. KA. 118 Jämsän suojeluskunta Salainen kirjeenvaihto 1940–1944, SK-839/7. KA. 119 Nimetön kantakortti. EVA. 120 Helena Virolaisen käsin kirjoittama muistelus 1980-luvulta. HVA, Toini Kantosen haastattelu 16.1.1999, n2. MVA. 121 Eila Louramon ja Esko Sipiläisen haastattelu 2000, n6. MVA. 122 Toini Kantonen 16.1.1999, n2. MVA. 123 Matilda Virolaisen kirje Katri Riikoselle 22.2.1941. MVA. 124 Helena Virolaisen käsin kirjoittama muistelus 1980-luvulta. HVA; Katri Riikosen kirje Matilda Virolaiselle 23.2.1941. MVA; Helka Virolaisen kirje Matilda Virolaiselle 24.3.1941.MVA. 125 Eero Virolaisen kantakortit: ”nimetön kortin” tausta ja D3 päällystökortti. KA, III/KTR19:n päiväkäsky n:o 1 24.6.1941. KA. Zetterberg & Tiitta 1992. mm merkinnät liikekannallepanossa 1941. KA. 126 Vihijärvi 1997, 72.

127 Toini Kantosen haastattelu1999, n3; 14:45. MVA. 128 Ansioluettelo 4022 Jyväskylän sotilaspiiri. KA. 129 III/KTR 19 päiväkäsky no 1 24.6.1941. KA. 130 Liite Helena Virolaisen rintamapalvelustunnushakemukseen. HVA. 131 Helena Virolaisen kirjoittama muistelus 1980-luvulta. HVA. 132 Joulu-korsu 1941, sivu 5. EVA. 133 Ansioluettelo 4022 Jyväskylän sotilaspiiri, D3.Kaksoiskappale Päällystökortti. KA. 134 III/KTR19 päiväkäsky 19.9.41 N:o 15/41. KA; IV luokan Vapaudenristi miekkoineen. Myöntämistodistus 11.9.1941, IV luokan Vapaudenristi miekkoineen tammenlehvän kera. Myöntämistodistus 20.11.1941. EVA 135 III/KTR19 päiväkäsky 17.5.42. N:o 17/42. KA; Eeron kirje Helkalle 24.5.42. MVA. 136 Savola 1985, sivu 129. Toivo Hopsun haastattelu 1999. MVA. 137 III/KTR19 päiväkäskyt 21.12.42. N:o 35/42, 17.2.43. N:o 3/43, 2.3.43. N:o 250

4/43, 20.3.43. N:o 5/43, 3.6.43. N:o 8/43 ja 18.10.43. N:o 14/43. KA. 138 Toivo Koskisen puhelinhaastattelu 21.1.1999. MVA. 139 Eila Louramon ja Esko Sipiläisen haastattelu 2000, n6 -7.MVA. 140 Emma Sipiläinen, Eskon ja Eilan äiti.

141 Korsulehti Panu no 2 1943. EVA. 142 Siirtoväen korvausanomukset ja -päätökset. Vahvialan kunnan arviointilautakunnan päätös 3.6.1946. KA. 143 Wikipedia: Suomessa ostokortteja on käytetty molempien maailmansotien aikana ja niiden jälkeen, viimeksi lokakuusta 1939 lähtien 1940-luvun lopulle saakka.

Kahvi oli ostokorteilla tapahtuvan säännöstelyn alaisena vuoteen 1953 saakka.

144 http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/80518/fd2011-pp00000267-pdf001. pdf?sequence=1 Ote: Säännöstelymääräysten soveltaminen ravintolaliikkeissä. Jokaisesta annoksesta, jonka valmistukseen on käytetty vähintään 10 % viljatuotteita, on irroitettava yksi leipäkortin tähtikuponki. Leipäannoksesta on siis inroitettava yksi tähti, puuroannoksesta yksi tähti, hernekeitosta yksi tähti, pannukakkuannoksesta yksi tähti, makarooniannoksesta yksi tähti, piirakasta yksi tähti, viljatuotteita sisältävästä jälkiruoka-annoksesta yksi 145 Kalevi oli syntynyt 9.6.1925. Vuoden 1943 jouluna hän oli siten 18-vuotias.

146 Kalevi lunttasi rippikoulussa, potkittiin sieltä pois ja kävi rippikoulun sitten vasta armeijassa ollessaan.

147 Knut Erik Koskelainen, Sofian ja Anselmin nuorin poika jota minun muistini aikana kutsuttiin nimellä Nuutti. Sukututkimus Sipiläisen suvusta. MVA. 148 Antti Sipiläinen oli työssä Kuoreveden lentokonetehtaalla.

149 Helena Virolaisen kirje Annikki Muuriselle 25.2.1944 MVA 150 Eero Virolaisen kirje ylihoitaja Aino Kivinummelle 31.5.1944. HVA. 151 Eeron kirje Helkalle 4.9.1943. HVA ja III/KTR19 päiväkäskyt 23.5.44. N:o 6/44. ja 22.6.1944 N:o 8/44. KA. 152 Toini Kantosen haastattelu 16.1.1999, n2. MVA. 153 Muistio puhelinkeskustelusta Reijo Virolainen – Markku Virolainen 26.6.2011; Reijo Virolaisen sähköposti markku Virolaiselle 7.7.2011. MVA. 154 Helena Virolaisen kirje Annikki Muuriselle 23.9.1944 MV

251

Kuvaluet telo 1. Evakuoitua tavaraa rautatieasemalla. .......................................................................................................... 16 2. Evakkojen joukkomajoitus...........................................................................................................................21 3. III Armeijakunnan ryhmitys 30.11.1939.........................................................................................................36 4. Kiviniemen lohko. .......................................................................................................................................38 5. KTR 8:n tulenjohtopaikka 7.2.1940...............................................................................................................40 6. Sensuurin tarkastaman kirjeen kuori............................................................................................................47 7. Helena Virolainen sotasairaalan katolla 15.11.1939.......................................................................................54 8. Kankaanpään sijainti kartalla.......................................................................................................................64 9. Niinisalon ”Lamellikasarmi”.........................................................................................................................65 10. Puhelinjohdon vetoa Niinisalossa...............................................................................................................70 11. Eero Virolainen ja työtovereita RUK:ssa......................................................................................................72 12. RUK:n kurssimerkit 44 ja 45 kursseilta........................................................................................................72 13. Eero Virolaisen todistus RUK:sta. ..............................................................................................................73 14. Reservin vänrikki Eero Virolainen 12.4.1940............................................................................................... 74 15. Niinisalon kylän raittia 1940-luvulla..........................................................................................................75 16. Hennan ja Eeron asuintalo Niinisalossa....................................................................................................... 76 17. Kuvan 16 talo elokuussa 2013.....................................................................................................................77 18. Matilda Virolainen 2.1.1941........................................................................................................................81 19. Jämsän keskustaa 1900-luvun puolivälissä.................................................................................................83 20. Puukaasuttimella eli ”häkäpöntöllä” varustettu auto.................................................................................84 21. Eero Virolaiselle henkilökortti....................................................................................................................91 22. Paraati Jämsän torilla................................................................................................................................98 23. Sankarihautajaiset Jämsässä......................................................................................................................99 24. Eero Virolainen ajamassa polkupyörällä.................................................................................................... 103 25. Esan pääsisäänkäynti alapihalta nähtynä................................................................................................. 106 26. Esan talo alapihan 1940-50 luvun taitteessa............................................................................................ 107 27. Näkymä tieltä Esan pääsisäänkäyntiin...................................................................................................... 108 28. Esan pihan luhtirakennus 1960-luvun alussa............................................................................................ 109 29. Esan talo Jämsän keskusta suunnalta....................................................................................................... 110 30. Aitta jollainen oli Esan pihalla.................................................................................................................. 111 31. Eila Sipiläinen Esan pihalla 1940-luvulla................................................................................................... 112 32. Sipiläisiä Esan rappusilla.......................................................................................................................... 113 33. Matildan lapset äitinsä hautajaispäivänä.................................................................................................. 114 34. Sivu 1 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................... 117 35. Sivu 2 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................... 119 36. Sivu 3 Eero Virolaisen päiväkirjasta.......................................................................................................... 121 37. Sivu 5 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. .................................................................................................. 123 38. Sivu 6 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................... 125 39. Sivu 6 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................... 127 40. Sivu 7 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta................................................................................................... 129 252

41. Sivu 8 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................... 131 42. Rantalinna. ............................................................................................................................................. 132 43. Rantalinna. ............................................................................................................................................. 133 44. Kuulijoita Ritva Aron konsertissa............................................................................................................. 134 45. Lotta ja potilas Rantalinnan sairaalahuoneessa........................................................................................ 135 46. Leikkaus Rantalinnassa............................................................................................................................ 135 47. Vaikeasti haavoittuneiden osasto kenttäsairaalassa.................................................................................. 136 48. Potilaitten kuljetukseen käytetty höyrylaiva Juha.................................................................................... 137 49. Potilaita ja hoitohenkilökuntaa Juhan kannella........................................................................................ 138 50. Kirvun luontaisparantola......................................................................................................................... 139 51. Pioneerileirin portti Kirvussa................................................................................................................... 140 52. Sivu 9 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................... 141 53. Sivu 10 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 142 54. Sivu 11 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 143 55. Piirros Joulu-korsu monisteesta vuodelta 1941......................................................................................... 146 56. Sivu 12 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 147 57. Sivu 13 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta. ................................................................................................ 148 58. Sivu 14 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 149 59. Sivu 15 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 150 60. Sivu 16 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 151 61. Sivu 17 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 152 62. Sivu 18 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 153 63. Sivu 19 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 154 64. Sivu 20 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 155 65. Sivu 21 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 156 66. Sivu 22 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 157 67. Kenttäsairaala metodistikirkossa. ............................................................................................................ 163 68. Kenttäsairaala metodistikirkossa............................................................................................................. 164 69. Muolaan Kuusaanhovi.............................................................................................................................. 166 70. Sairasauto Kuusaanhovin pihalla. ............................................................................................................ 167 71. Eero Virolainen kahden asetoverinsa kanssa............................................................................................. 168 72. Eero johtaa joukkoaan aamupesulle?........................................................................................................ 169 73. Eero Virolainen viestimiestensä kanssa.................................................................................................... 170 74. Pitkäjärven AUK:n opettajia..................................................................................................................... 171 75. Kannaksen valistusupseereja Kiviniemessä............................................................................................... 172 76. ”Tuliviuhkan” vierailu-uutinen Jämsän lehdessä. ..................................................................................... 172 77. ”Panun” viimeisen numeron kansi............................................................................................................ 173 78. Toimituksen tiedot ”Panun” viimeisessä numerossa................................................................................. 176 79. Kyyrölän käräjätalo.................................................................................................................................. 177 80. Kenttäsairaalan lottia ja potilas Kyyrölässä.............................................................................................. 178 81. Yksi kenttäsairaalan rakennuksista Raivolassa.......................................................................................... 179 82. Asumiskäytössä ollut rakennus Raivolassa................................................................................................ 180 253

83. Lääkintämajuri Viktor (Viki) Saloheimo.................................................................................................... 181 84. Helena Virolainen lottatovereineen.......................................................................................................... 182 85. Lotta Hanna Hämäläinen. ........................................................................................................................ 183 86. Lotat oman ja naapurikylän poikia tervehtimässä.. .................................................................................. 184 87. Helena ja Eero rakkauden haudalla. ......................................................................................................... 185 88. Vanhempani joulua viettämässä.............................................................................................................. 186 89. Eero kahden asetoverinsa kanssa jouluna................................................................................................. 187 90. Tellervo Temisevä ja Annikki Humalajärvi sahaamassa.............................................................................. 188 91. Sivu 23 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 189 92. Sivu 24 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 190 93. Sivu 25 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 191 94. Sivu 26 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 192 95. Sivu 27 Eero Virolaisen sotapäiväkirjasta.................................................................................................. 193 96. KHelena ja Eero Raivolassa. ..................................................................................................................... 194 97. Kenraalis Pajari onnittelee Eeroa palkintojenjaossa.................................................................................. 198 98. Eero Virolainen lähdössä massahiihtoon................................................................................................... 199 99. Helena Virolaisen postikortti Helkalle...................................................................................................... 226 100. Merkintä Eero Virolaisen kaatumisesta sotapäiväkirjassa........................................................................ 227 101. Kirjekutsu isäni hautajaisiin ja minun kastetilaisuuteeni......................................................................... 236 102. Sanomalehtikutsu Eero Virolaisen hautajaisiin....................................................................................... 238 103. Sankarivainajien hautaus Jämsän hautausmaalla.................................................................................... 239 104. Eeron sukulaisia haudalla....................................................................................................................... 240 105. Kiitosilmoitus hautajaisiin osallistuneille............................................................................................... 241 106. Äitini ja minä kastepäivänä.................................................................................................................... 245

254

Lähteet 1. Arkistolähteet Kansallisarkisto (KA) Helsinki 13.SotaS:n diaarikirja no 51 ajalta 2.1 – 27.5.1940.

43.SotaS Kirjeenvaihto 1939-1940.

III/KTR 19:n päiväkäskyt 1941-1944 III/KTR 19 Sotapäiväkirja 19.6.41 – 31.12.42 ja 9.6.44 – 6.7.44.

B/39 Kenttäsairaala Sotapäiväkirja 16.6.1941-19.9.1944 Henkikirjoittajat Ikaalisten kihlakunnan henkikirjoittaja arkisto, Kankaanpään henkikirjat Ba:50–51.

Jämsän suojeluskunta Salainen kirjeenvaihto 1940–1944.

Siirtoväen korvausanomukset ja -päätökset.

Vahvialan kunnan arviointilautakunta.

Sipiläinen, Pauli kantakortit.

Virolainen, Eero kantakortit II. Ruumiinrakenne … (Lääkärintarkastuskortin toinen lehti.

C Sotilaskantakortti Ansioluettelo 4022 Jyväskylän sotilaspiiri.

Ansioluettelo N:o 50/KTR 2.

Sotakoulukeskuksen henkilökortti Eero Virolainen.

Nimetön kantakortti.

Sotamuseon kuva-arkisto (SMKA), Helsinki Kirjekuoret III.KTR-19 eli 9.KTR-19 Matti Santaholman perikunnalta.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto, Helsinki (SKS KRA) Virolainen, Aatu 584. SKS KRA. Aatu Virolaisen tallenteet 1-676 vuosilta 1962–1977 ja E 2991–285 1980.

Sotilasveljeni Eero Kankaanpään Museon arkisto (KMA) Valokuvia Niinisalosta.

Museo 24 Jämsän seudun historiaa Internetissä (Museo 24). Tarkka lainauslähde viitteessä, etusivu: http://www.museo24.fi/index.php?action[]=INavigation::showFrontPage() Vanhan Jämsän kotiseutumuseo (VJäM) Esko ja Artturi Andelinin valokuvakokoelma.

Valokuva-albumit 4 kpl. -kotelo.

255

Eero Virolaisen arkisto, kirjoittajan hallussa (EVA) Kaarinan Piikkiö.

Todistukset Ansiomerkkien myöntämistodistukset Sotakoulukeskuksen päästötodistus 9.4.1940 Eero Virolaisen sotapäiväkirja ”Kuvakertomus Kannaksen retkestä v. 1941 – ” Eero Virolaisen kirjoittamat kronikat Sohfi (Sävel ”Aila”), kirjoitettu vuoden 1943 suvun yhteiseen joulunviettoon.

Panu -korsumoniste, numerot 1-10. EVA. Joulu-korsu -moniste.EVA. Valokuvat Palkintokokoelma ja muut esineet Helena Virolaisen arkisto, kirjoittajan hallussa (HVA) Kaarinan Piikkiö Ansiomerkkien myöntämistodistukset Hennan ja Eeron kronikkaa –92 Helena Virolaisen kirjoittama muisteluspuhe 1980-luvulta Liite Helena Virolaisen rintamapalvelustunnushakemukseen.

Toini Pedersenin, entinen Kortelainen, omaa sukua Virolainen, kirjeet ja postikortit Helena Virolaiselle vuosina 1944–1992.

Eero Virolaisen kirje Ylihoitaja Aino Kivinummelle 31.5.1944.

Valokuvat Markku Virolaisen arkisto, kirjoittajan hallussa (MVA) Kaarinan Piikkiö Sukututkimus Sipiläisen suvusta: Ent.Viipurin maaseurakunta kks. 249 vv.1765–1778. Lakkautettujen seurakuntien arkisto, Mikkeli. 14.9.1972.

Sukuselvitys Eero Virolaisen perheestä. Jämsän seurakunta 2009.

Sukuselvitys Virolaisen suvusta: Ent. Muolaan seurakunta kks. 227 vv. 1822–1932. Lakkautettujen seurakuntien arkisto, Mikkeli. 27.9.1972.

Valokuvat Haastattelut Eila Louramon ja Esko Sipiläisen haastattelu 2000, n7.

Osmo Hassin haastattelu ja sähköpostikirjeenvaihto 2013.

Jämsäläisten sotaveteraanien haastattelut Aatu Virolaisen itse nauhoittamiaan muisteluksia Elämäkerta Muistio käynnistä Kankaanpäässä 27.8.2013.

Eila Sipiläisen evakkomatka. Painamaton teksti vuodelta 1999.

Helena Virolaisen kirjeet ja kortit Annikki Muuriselle 1944 – 1945.

256

Markku Virolaisen digiarkisto, kirjoittajan hallussa (MVDA) Kaarinan Piikkiö Matilda Virolaisen ja hänen lastensa Helkan, Annan, Toinin ja Eeron lähettämiä ja saamia kirjeitä ja kirjekopioita.

Eila Louramon arkisto, (ELA) Juhani Valkolehdon hallussa, Paimio Valokuvat Sofia Koskelaisen arkisto, (SKA) Maire Koskelaisen hallussa, Mänttä-Vippulan Kolho Valokuva-albumi 2. Sanoma- ja aikakauslehdet Jämsän lehti 1941–1946.

Keski-Suomen Suojeluskuntalainen 1941.

3. Aikalaiskirjallisuus, muistelmat, muu kuin tutkimuskirjallisuus.

Hassi, Osmo: 14-vuotiaana Suojeluskunnan poikaosastoon syksyllä 1935. Pirkka-Hämeen Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n sivusto 2010–2011. https://sites.google.com/site/phsotilaspoikienperinnekilta/home Savola, Olli (toim.): Rajalta rajalle ja takaisin II/KTR 19 jatkosodassa 1941-1944. Espoo 1985 Selèn, Kari – Pylkkänen, Ali: Sarkatakkien armeija. Suojeluskunnat ja suojeluskuntalaiset 1918–1944. Juva 2004.

Suomen sotaväki. Porvoo 1936.

Ulkuniemi, Martti: Tykistö taistelussa : patterinpäällikön muistelmia Kevyen patteriston vaiheista 1939-1940, 1941-1944.

Helsinki 1952.

Vartiainen, Terttu: Kenttäsairaala jatkosodassa : B/39. KS:n vaiheita 1941-1944. Helsinki 1988.

Vihijärvi, Jaakko: Jokilaakson miehet lähtevät jatkosotaan. - Isännäinen, Risto et al (tk): Sotamuistot elävät Jämsän seudulla.

Jyväskylä 1997.

4. Haastattelut, keskustelut ja kirjeenvaihto, kirjalliselta osin kirjoittajan hallussa.

Hassi, Osmo. Haastateltavan kotona Tampereella 2013. Tallennettu ja litteroitu. Viitteet ovat muotoa Osmo Hassin haastattelu 2013, t2.

Huttunen, Helka. Eero Virolaisen sisar. Nauhoitettu ja litteroitu haastattelu haastateltavan kotona Helsingissä keväällä 1999.

Viitteet tekstissä ovat muotoa: Helka Huttusen haastattelu 1999, nZ jossa Z on haastattelun nauhanumero.

Kantonen, Toini. Helena Virolaisen Jämsän aikaisen työnantajan vaimo. Haastateltavan kotona Jämsässä 16.1.1999.

Koskelainen, Kai, metallimies, eläkeläinen, Koskelainen, Knut, yrittäjä, eläkeläinen. Eero Virolaisen vaimon sisaren poikia, syntyneet 1920-luvun alussa. Osittain litteroitu nauhoite. 16.1.1999.

Viitteet tekstissä ovat muotoa: Kai ja Knut Koskelaisen haastattelu 1999, nZ jossa Z on haastattelun nauhanumero.

Koskelainen, Knut haastattelut 2010 ja 2013.

Louramo, os. Sipiläinen, Eila ja Sipiläinen, Esko. Osittain litteroitu yhteishaastattelu Piikkiössä maaliskuussa 2000.

Viitteet tekstissä ovat muotoa Louramo, os. Sipiläinen, Eila ja Sipiläinen, Esko yhteishaastattelu n. Z, Y min. 2000., jossa Z on nauhan numero ja Y minuuttia nauhan alusta.

Virolainen, Helena: Muisteluksia lapsuudesta ja nuoruudesta 26.6.1996. MVA. 257

Helena Virolaisen käsin kirjoittama muistelus 1980-luvulta. HVA. 5. Tutkimuskirjallisuus Huusko, Harri: 43.SotaS - Rauhan ja Tiurun sairaalat Talvisodassa – Etelä-Karjalan 2001 Vuosikirja. Lappeenranta 2001.

Kuosa, Kalle: Niinisalon varuskunta. Joensuu 1985.

Kuusisto, Seppo: Jämsän historia; Ensimmäinen nide 1926–1952. Vammala 1989.

Maristo J. – Kaskimies Einari (toim): Reserviupseerikoulu RUK kurssit 1-50. Porvoo 1941.

Paavolainen, Jaakko: Poliittiset väkivaltaisuudet Suomessa 1918 II ”Valkoinen terrori”. Helsinki 1967. perinne.fi. Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin Perinteiden Liitto ry:n kotisivusto.

Rahamuseon rahanarvonlaskin http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN Raikkala, Hannes: Suojeluskuntain historia III. Vaasa 1964.

Rislakki, Jukka: Kauhun aika. Neljä väkivallan kuukautta keskisuomalaisessa jokilaaksossa. Tampere 1995.

Sorko, Kimmo, työryhmä: Kiviniemen lukko: Talvisodan Jalkaväkirykmentti 24 ja Kenttätykistörykmentti 8. Saarijärvi 2012.

Taipale, Ensio ym.: Suomen sotien 1939–1945 lääkintähuolto kuvina. Hämeenlinna 1990.

Talvisodan historia 2 : Sotatieteen laitoksen julkaisuja XVI:2. Porvoo 1978.

Tilastokeskus: Rahanarvokerroin-taulukko http://www.tilastokeskus.fi/til/khi/2011/khi_2011_2012-01-18_tau_001.html.

Haettu 11.10.21012 Vainio, Kaarlo &al (tk): Niinisalon Varuskunta 60 vuotta 26.5.1995 juhlajulkaisu. Ikaalinen [1995] Virolainen, Markku: Savimontusta suojeluskunnan aluepäälliköksi - Osa I Perkjärvi. Piikkiö 2011.

Virolainen, Markku: Savimontusta suojeluskunnan aluepäälliköksi - Osa II Viipuri. Piikkiö 2014.

Virolainen, Markku: Kansallisen trauman käsittelyä paikallistasolla. Esseeseminaarin tutkielma. Turun Yliopisto/Avoin Yliopisto, 1999.

Virolainen, Markku: Siviiliväestöön kohdistunut terrori Jämsässä 1918. Metodiseminaarin esitelmä. Turun Yliopisto/Avoin Yliopisto, 1999.

Virolainen, Mikko: Henna Virolaisen haastattelu. Koulutehtävä [1993]. MVA.

258

Hakemisto A Aavetykki 18 Akateeminen Karjalaseura 76 E Elovaara Martta. kts Virolainen, Martta Martti 240 Pertti 240 Vilho 206 Esan talo Jämsässä 85, 106, 109, 204 F From Johannes 87 H Hakaniemi Armas 118 Huttunen Helka. kts Virolainen, Helka Häkäpöttö eli puukaasutin 85 Hassi Osmo 97 Hopsu Toivo 212 I Isännäinen Heikki 217, 232 J Jämsän ryhmä 88 Joulu-korsu 1941. 146 K Kansallistalo 92, 97, 100, 205, 221 Kantonen Toini 98, 102, 239 259

Kenttähautausmaa 58 Kivennavan aliupseerikoulu 180, 215, 222 Kivinummi Aino 124, 133, 144, 174, 176, 210 Kiviranta Erkki 122 Konkkalan vuori 230, 232, 234 Kortelainen Emil 206 Toini. kts Virolainen, Toini Koskelainen Anselm 28, 79, 207, 232 Kai 78, 207 Kalevi 207 Knut 28, 77, 78, 208 Sofia 28, 79, 207 M Mainilan laukaukset 9 Mannonen Lilja 202 Mentula Oiva 113 Mentula os Noro Hilja 113 N Nenonen, kenraali 203 Niemi Aarne 34, 122, 221, 223 P Pajari, kenraali. 175, 203 Palomäki Vilho 92 Panu-korsulehti 181 Peltosara Estrid 100, 102, 186, 201, 202 R Raitio Armas 85, 92, 102, 106 260

Rakkauden hauta 200 Riikonen Juho 23, 34, 82, 111 Katri 240 Katriina 23, 34, 80, 82, 111 Ristikankare, rovasti 85, 101, 203, 238 Ruokolahden Rantalinna 130, 133 S Saari Jalmari 87 Saloheimo Viktor 124 Sipiläinen Antti 28, 208 Eila 14 Emma 28, 205, 208 Esko 106, 204, 208 Hilda 28, 110, 204 Hilja 80 Juhani 80 Pauli 28, 80 Sippola Veikko 87 T Tuliviuhka, kuoro 181, 201 Turtia Dagmar 80 V Viitamäki Anna. kts Virolainen, Anna Virolainen Aatu 22, 25, 77, 82, 180, 206, 239, 240 Aili 206, 239 Anna 18, 80, 82, 115, 206 Eero 22, 29, 30, 71, 75, 92, 93, 98, 101, 102, 113, 118, 122, 159, 178, 181, 223, 231, 238 Helena 22, 29, 52, 79, 113, 179, 201, 202, 207 Helka 18, 22, 76, 78, 80, 82, 110, 113, 178, 206 Jenny 206 Markku 207, 210 261

Martta 82, 113, 206 Matilda 20, 80, 110, 206 Mikko s.1979 52 Reijo 239 Toini 19, 82, 86, 113, 115, 206 Tuula 98 Yrjรถ 22, 80, 115, 206, 239 Vuolle-Apiala Aura 88

262

263

264