1 minute read
Urbaaniutta ja vehreyttä
Lastenvaunuja työnteleviä vanhempia, ruokakauppoja ja ravintoloita, liikuntapaikkoja, kaupunkiviljelmiä, paljon uusia koteja. Elämää myös kello 17 jälkeen. Tällaista tulevaisuutta Otaniemen kaupunginosalle visioi Aalto-yliopiston kampuskuraattori Heini-Emilia Saari.
Espoon kaupunki on kaavaillut alueelle asuntoja 7 000 uudelle asukkaalle. Tavoitteena on, että vastaisuudessa Otaniemen asukkaista noin puolet olisi opiskelijoita.
Paitsi asuntoja Otaniemeen nousee myös lukuisia uusia rakennuksia yliopiston ja sen yhteistyökumppaneiden käyttöön. Esimerkiksi metroaseman tuntumaan Harald Herlin -oppimiskeskusta vastapäätä aletaan rakentaa uutta opiskelijajärjestöille tarkoitettua opiskelijakeskusta.
Visioissa Otaniemeen muodostuu metroaseman ja yliopiston ympärille selvä urbaani keskusta.
Käveltävä kaupunki
Viheralueita kehittämällä on tarkoitus luoda viihtyisiä oleskelupaikkoja, jotka houkuttelevat ihmisiä sisältä ulkotiloihin. Myös sisä- ja ulkotilan välistä kynnystä on tarkoitus madaltaa.
Hyvällä suunnittelulla voi varautua esimerkiksi liikkumisessa tapahtuviin muutoksiin.
Monta näkökulmaa
Otaniemen ympäristön kehittämisessä on monia reunaehtoja, jotka pitää ottaa suunnitelmia tehdessä huomioon.
Maisemasuunnitelma on ottanut huomioon myös ilmastonmuutoksen ja siihen liittyvät skenaariot. Ilmaston lämpenemisen on uumoiltu lisäävän merkittävästi sateita ja tuulisuutta Pohjolassa.
Teksti: Anu Vallinkoski
Kuva: SLA