Ikääntyneiden kotona asuminen

Page 1

KUTISTETTU KOTONA ASUMINEN VAATII VENYTTÄMISTÄ

Finne-Soveri ja Noro kuvasivat vanhuspolitiikan linjauksia Vieraskynä-palstalla 14.6.2014. Kirjoituksessa ei tuotu oikeastaan mitään konkreettista tai uutta ikääntyneiden kotona asumisen palveluihin. Seuraavaksi esitän kolme pointtia kotien nurkkiin rajatun hoidon venyttämiseksi. Ensinnäkin suomalaisen kotihoidon kehittymisen suurin haaste on sen kapea teoreettinen lähtökohta. Ikääntyneiden asumiseen liittyvää kansainvälistä ja monitieteistä tutkimusta ei ole toistaiseksi pystytty hyödyntämään vanhuspalvelujen uudistamistyössä. Näissä tutkimuksissa on tuotu esille ikääntyneiden asumisen kokemukselliset ja sosiokulttuuriset tekijät, jotka suoraa tai välillisesti vaikuttavat jopa tehokkaammin kotona asumisen jatkuvuuteen ja palvelujen käyttöön kuin pelkät lääketieteelliset tai hoidolliset tekijät. Toiseksi kotona asumisen arvioinnin ja tukemisen tulisi perustua näkemykseen ikääntyneen asukkaan toimijuudesta. Toimijuus tarkoittaa elämänkulun aikana syntynyttä yksilöllistä tapaa olla autonominen ja itsenäinen ihminen arjen eri ympäristöissä ja elämän muutoksissa. Pitkään samassa paikassa asuminen tuottaa toimivia rutiineja ja vakiintuneita ihmissuhteita. Tutuissa paikoissa ja rakkaissa maisemissa eläminen pitää yllä tunnetta kuulumisesta johonkin. Ympäristössä tapahtuvat muutokset kuten palvelujen väheneminen ja julkisen liikenteen loppuminen ovat erityinen riski ikääntyneen ihmisen toimijuudelle, koska samalla yhteisöllisyys ja paikkakokemus heikkenevät. Tehokkuutta ja taloudellista kasvua korostava yhteiskunta- ja aluepolitiikka voikin tuottaa kehnoa vanhuspolitiikkaa. Kolmanneksi ikääntyneiden kansalaisten kotona asumisen ja toimijuuden edistämiseen tarvitaan ennakoivaa, ennalta ehkäisevää ja kuntouttavaa toimintaa. Toiminta- ja fysioterapeutit, geronomit ja sosionomit sekä kuntoutusohjaajat ovat konkreettisesti kodeissa, lähiyhteisöissä ja siellä missä ikääntyneet ihmiset elävät ja haluavat olla. Eri alan osaajat eivät tyydy enää jäämään kotihoidon konsulteiksi! Ikääntyneiden kansalaisten kotona asuminen on kokonaisvaltaista elämistä, kokemista ja tekemistä – ei siis sisälle, nurkkaan tai sänkyyn rajattua hoitamista. Kotona asuminen ei ole meille nuoremmillekaan pelkkiä hoitotoimenpiteitä, yksittäisten liikesuoritusten tekemistä, syömistä ilman seuraa tai peseytymistä ilman juhannussaunaa. Miksi vanhojen ihmisten kotona asuminen tulisi kutistua kummalliseksi osa-aikaelämäksi? Uusi vanhuspalvelulaki näyttäisi antavan nykyiseen tilanteeseen kyllä venyttämisen mahdollisuuksia.


Aila Pikkarainen THM, gerontologi, KM, toimintaterapian lehtori Jyväskylän ammattikorkeakoulu Gerontologisen kuntoutuksen diplomikoulutuskokeilu 2014–2016


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.