1 minute read
LUONNON MONIMUOTOISUUS
by Arla Oy
enää löydy, pääskynpoikaset eivät selviä aikuisiksi asti ja uusia pääskysukupolvia ei synny. Pääskykanta voi tällä tavalla taantua nopeastikin, kertoo Leivo.
Tekoja pääskyjen puolesta Pääskyjen auttamisen avainasemassa on monimuotoisen elinympäristön tarjoaminen.
Advertisement
– Tiloille on tärkeää jättää luonnontilaisia alueita, joissa hyönteiset viihtyvät. Pesimistä voi edistää rakentamalla tekopesiä ja tarjoamalla kosteaa maata pesänrakennuksen avuksi. Pääskyjä voi myös houkutella soittamalla pääskyjen laulua, Leivo kertoo.
Kaikille Arlan maitotiloille on jaettu opas pääskyistä ja niiden auttamisesta.
– Tiloilla monimuotoisuutta edistävät teot voivat lopulta olla hyvinkin arkisia. Pienilläkin teoilla voi olla iso merkitys, Azbel muistuttaa.
20 maitotilaa mukaan pääskytalkoisiin pilottivaiheessa Yhteistyöhankkeeseen lähti ensimmäisenä vuonna mukaan 20 maitotilaa eri puolilta Suomea.
– Monilla huoli pääskyjen tilanteesta kumpuaa omakohtaisista kokemuksista, kun tuttua sirkutus - ta ei enää kuulukaan, sanoo Azbel. BirdLifen asiantuntijat vierailevat mukana olevilla tiloilla neuvomassa, miten pääskyjen olosuhteita voitaisiin parantaa.
– Hankkeen avulla seuraamme ja tunnistamme toimivimpia keinoja ja mitä voimme jatkossa kehittää. Toivottavasti pääsemme näkemään konkreettisia tuloksia pääskymäärissä muutaman vuoden sisällä, Azbel kertoo.
Kipan luomutilalla pääskyt otetaan avosylin vastaan
Yksi mukana olevista tilallisista on Kirsti Soini, tutummin Kipa , jonka pieni sastamalainen luomutila lähti mukaan hankkeeseen innolla. Kipan tiluksilla on aiemmin asustellut monenlaista pääskyä. Niiden määrät ovat kuitenkin vähentyneet vuosien varrella, vaikka lintuja on koitettu houkutella tekopesien avulla.
– Lehmänkakkaa, kärpäsiä ja pesäpaikkoja täällä olisi vaikka muille tarjota, joten tulisipa tänä vuonna lisää pääskyjä, Kipa summaa.
BirdLifen asiantuntijan vierailun jälkeen tilalle päätettiin asentaa uudet tekopesät katon räystään alle. Toukokuussa taas on edessä pääskyjen houkuttelu kut-
Tapaa Auttaa P Skyj
PÄÄSKYT VIIHTYVÄT parhaiten maaseudulla, mutta voivat pesiä myös pihapiireissä ja kesämökeillä. Näiden vinkkien avulla voit edistää pääskyjen pesimistä myös omassa pihapiirissäsi.
1. Rakenna pääskylle pesä
• Pääskyjen pesimistä voi auttaa rakentamalla niille tekopesiä. Pesän voi rakentaa esimerkiksi huovasta, puusta tai betonista.
2. Ylläpidä monipuolista ympäristöä sulaulun avulla – sekä petojen, kuten harakoiden ja oravien, pitäminen poissa pesien läheltä.
• Muun muassa luonnontilaiset kukkaniityt, pientareet, vesialueet ja puustot tarjoavat pääskyille hyönteisiä pullollaan olevia ruokapaikkoja.
ARLAN ja BidrdLifen yhteistyö valloittaa myös kauppojen hyllyt kesän aikana, kun Toivo-pääsky vierailee Arla Luonto+ -mustikkajogurtin litran pakkauksissa ja luomumaitopurkeissa.
3. Tarjoa kosteaa maata pesänrakennukseen
• Pääsky tarvitsee pesän rakentamiseen kosteaa maa-ainesta, kuten mutaa. Renkaan uraan tai kuoppaan laitumella voi tehdä mutalätäkön, joka kannattaa pitää kosteana pesimäkauden ajan.
4. Suojele saalistajilta
• Saalistajien, kuten kissojen, oravien ja haukkojen pääsyä pääskyn pesälle voi estää esimerkiksi rakentamalla pesälle kulkuesteitä ja kiinnittämällä siihen peltiä tai muovia.
5. Houkuttele soittamalla ääniä
• Jos pihamaalla ei aiemmin pesi pääskyjä, voi niitä houkutella soittamalla pääskyjen ääniä. Erillisen kaiuttimen kautta soitettu ääni houkuttaa muuttajia kauempaakin.