Beaufort N° 2

BEAUFORT Beaufort

m e r i j a p u r j e h d u s k u lt t u u r i

saaressa på ö n

l a i t u r i pa r l a m e n t t i k a j pa r l a m e n t e t

h av e t o c h s e g l i n g s k u lt u r

muotoilu formgivning

pinnan alla på d j u p e t

1

Beaufort

2

Beaufort

3

Beaufort

Pääkirjoitus

toimittajilla.

Matka saaristosta kaupungin keskustan yläpuolelle kestää minuutin. Tutut maisemat avautuvat ikkunasta: stadionin torni, kirkontorneja ja telakka.

Meri ja kaupunki vuorottelevat ikkunasta palapelimaisena kokonaisuutena ja avomerellä siintävä majakka tervehtii mereltä saapuvia.

Tuttuja kaupungin katuja, puistoja saati sitten ihmisiä ei erota näin korkealta. Sen sijaan vedessä lipuvan purjeveneen tunnistaa korkeuksista helposti.

Sen purjeilla on tilaa elää ja hengittää.

Purjevene ohittaa tutun linnoitussaaren (s. 28). Sitä ohjaa olympiapurjehtija (s. 10) ja keulassa tähystää tyylikkäästi pukeutunut (s. 54) merimies (s. 40). Vene on kaunista suomalaista muotoilua (s. 12).

Ilmasta käsin ymmärtää meren ja tutun kaupungin uudesta perspektiivistä, joka panee mielen kuvittelemaan. Sitä Beaufortkin tarjoaa: uusia näkökulmia.

– matias auti o , päätoimittaja 4 ve s itaso o n l astat tu

Beaufort

Ledare

kommer lastat med journalister. Det tar en minut att färdas från skärgården till högt ovan stadens centrum. Nedanför öppnar sig välbekanta vyer: Stadiontornet, kyrktornen och skeppsvarvet. Staden och havet turas om att bilda en pussellik helhet bakom fönstret medan fyren ute i det blå välkomnar den som kommer in från havet.

Det går inte att urskilja stadens gator och parker från den här höjden, för att inte tala om människorna. Däremot känner man lätt igen segelbåten som glider omkring på böljan. Dess segel har gott om utrymme att leva och andas.

Segelbåten passerar holmen med den gamla fästningen (s. 28). Vid rodret står en olympisk seglare (s. 10) och i fören spejar en stiligt klädd (s. 54) sjöman (s. 40).

Båten är av vacker finsk design (s. 12).

Från luften får man nytt perspektiv på havet och på den bekanta staden, fantasin får fart. Det är också vad Beaufort erbjuder: nya perspektiv.

– matias auti o , chefredaktör 5 et t s j ö flyg pl an

Beaufort

Päätoimittaja / Chefredaktör : Matias Autio

Laituriparlamentti

Vastaava toimittaja / Ansvarig utgivare : Tuomas Autio

Kitara, muistot ja purjeet

Gitarr, minnen och segel

Graafinen suunnittelu / Grafisk formgivning : Martin Martonen

Teksti / Text : Maija Stina Tamminen

Översättning : Ida Henriksson

Kuvatoimittaja / Bildredaktör : Niklas Sandström Kirjoittajat / Skribenter : Ida Kukkapuro, Helmeri Heikkilä, Sirke Lohtaja-Ahonen, Maija Stina Tamminen, Aurora Rämö, Kaisa Saario, Reetta Heiskanen Riku Mattila, Emily Grunér, Paula Kallio, Georg Boldt, Olle Appelberg, Erkki Autio, Joonas Lindgren, Maarit Martela Avustajat / Assistenter : Michael Tervanen, Aleksis Oreschnikoff, Ida Henriksson, Helmeri Heikkilä, Visa Heikkilä, Sonja Schalin, Johannes Jauhiainen, Jorma Rautapää, Esko Kilpi, Viki Korjula, Osma Harvilahti, Michael Kahn Videotuotanto / Video produktion : Janne Vartia, Anton Thompson Coom, Perttu Kurttila Paino / Tryck : Gravity Painos / Upplaga : 2000 kpl Kustantaja / Förläggare : Venda Finland Kannen kuva / Omslagets bild : Niklas Sandström Yhteystiedot / Kontakt : Beaufort info@beaufortmagazine.fi beaufortmagazine.fi +358 400 742 004

6

Kuva / Bild : Toby Adamson

Flyygeleitä, jääkiekkomailoja ja Jimi Hendrixin skeba. Lisää vain vesi.

Näistä aineista brittiläiset taiteilijat Gary Winters ja Gregg Whelan kokosivat merikelpoisen jahdin Lontoon olympialaisten kunniaksi kesäksi 2012.

Collective Spirit -aluksen rakennusaineiksi lahjoitettiin 1200 puuesinettä eri puolilta maailmaa, lähinnä autotallien kätköistä. Jahtiin päätyi niin viktoriaaninen poliisin pamppu kuin hiusharja Pinewood-elokuvastudioilta. Tämä uniikki alus onkin oikea cityvihreän seilorin märkä uni.

Flyglar, ishockeyklubbor och Jimi Hendrix gamla gitarr. Tillsätt bara vatten.

Av dessa ingredienser byggde konstnärerna Gary Winters och Gregg Whelan en sjöduglig yacht för de Olympiska spelen i London sommaren 2012.

Sammanlagt 1200 träföremål, främst gamla garagefynd, donerades från olika håll i världen och användes som byggmaterial för fartyget Collective Spirit. Till yachtens beståndsdelar hör både en viktoriansk polisbatong och en hårborste från Pinewoods filmstudio. Det unika skeppet är en våt dröm för vilken som helst citygrön seglare.

Beaufort

Viisaasti vesillä

Teksti / Text : Kaisa Saario

Pian on taas se aika vuodesta, kun suomalaiset juomatottumukset ja kaipuu vesille kohtaavat juhannuksen muodossa. Merelle tekee mieli lähes yhtä paljon kuin tekee mieli päihtyä, ja harva malttaakaan jättää toista pois. Vaikka useimmiten veteen putoaa vain puhelin tai lompakko, syntyy Suomen vesillä vuosittain myös paljon ikävämpiä tarinoita. Mikä neuvoksi?

Beaufort keräsi juhannusveneilijöiden tärkeimmät vinkit viisaaseen vesielämään.

Valitse elementtisi Käsi sydämelle: onko se todella vene, jota kaipaat, vai riittäisikö horisontinmitallinen merta, suolan tuoksu ja rantavedessä kastellut varpaat? Turvallisin vaihtoehto on viettää juhannusta meren äärellä, mutta ei merellä. Rannalle katetun pöydän jalan alle voi laittaa kiven tai kepin, jotta tuttu kiikkerä tunnelma saadaan aikaiseksi, ja puhelimen voi toki heittää mereen myös maalta käsin.

Kajparlamentet

sa. Viime juhannuksen allekirjoittanut vietti porukassa, joka koostui enimmäkseen taistelusukeltajista ja ex-kilpaurheilijoista. Siispä nousuhumala oli luonnollisesti parasta aikaa lähteä märkäpuvut päällä harppuunakalastamaan. Rannalle jääneistä heikkohermoisimmat istuivat 112 valmiiksi puhelimeen näppäiltynä, peukalo vihreän luurin kohdalla. Saaliiksi hiprakkainen seurue sai muutaman ahvenen ja yhden ravun saksen lisäksi aiemmin ruoanlaiton yhteydessä rantaveteen pudonneen kirsikkatomaatin. Tarinan opetus olisi hyvä muistaa siinäkin vaiheessa, kun nousuhumala valaa juhannuksen viettäjistä voittamattomia: vaikka sinulle ei tietenkään koskaan käy mitään edes humalassa veden alla teräaseiden kanssa, suuremman seurueen yhteishengen ja mielenrauhan säästämiseksi sukellusleikit ja muut vesitempaukset voi ehkä jättää seuraavaan kaljattomaan aamuunkin.

Sjövett

Översättning : Ida Henriksson

Valitse varusteesi Jos avovesille seilaaminen on järkkymätön suunnitelma, kannattaa pelastusliivit pukea päälle juhannusaattoaamuna heti herättyään ja pitää ne päällä koko illan.

Myös puhelin olisi hyvä viimeistään ensimmäisen kaljan auetessa peitellä minigrip-pussiin. Jälleen katse peiliin: jos aion juoda ja veneillä, voisinko panostaa täysillä vain toiseen näistä?

Snart är det den tiden på året igen då finländarnas dryckesvanor och längtan till havet kombineras i form av midsommar. Vågorna lockar nästan lika mycket som flaskan och få vill avstå någondera. Även om det oftast bara är telefonen eller plånboken som hamnar på havsbottnen, så utspelar sig varje år också betydligt tråkigare historier på de finländska vattnen. Hur ska man undvika problem? Beaufort samlade midsommarmatrosernas viktigaste tips för säker segling.

Valitse seurueesi Joukossa tyhmyys tiivistyy, eikä vähintään humalaisessa joukos-

Välj ditt element Handen på hjärtat: är det verkligen en båt du behöver? Eller

räcker det kanske med en havshorisont, doften av salt och strandvattendoppade tår? Det tryggaste alternativet är att fira midsommar vid havet – inte ute på havet. För att uppnå en skönt gungande stämning vid festdukningen på stranden kan du stoppa in en liten sten eller en kvist under bordsbenet. Mobilen kan du förstås slänga i sjön också från beachen.

Välj din utrustning Ifall du trots allt känner ett akut behov av att komma ut på fjärden lönar det sig att klä upp sig för festligheterna i flytväst redan på morgonen och hålla sig till den outfiten hela kvällen. Telefonen ska du placera i en minigrippåse senast efter att den första ölen har korkats. Återigen en titt i spegeln: om jag tänker supa och segla, kunde jag satsa helhjärtat på bara en av aktiviteterna?

Välj ditt sällskap Ju fler kockar, desto sämre soppa. Inte minst om kockarna är berusade. Undertecknad tillbringade förra midsommaren tillsammans med ett gäng som främst bestod av attackdykare och före detta tävlingsidrottare. Då vi höll på att uppnå ett skönt rus var stunden alltså inne för att kränga på oss våtdräkterna och bege oss ut på spjutfiske. Det salongsberusade sällskapet återvände med en fångst bestående av några abborrar, en kräftklo och en körsbärstomat som hade rullat ut i strandvattnet under matlagningen tidigare på kvällen. Alla som på fyllan hade dykt omkring under vattnet med vassa vapen klarade sig alltså utan skador. Men för gemenskapens och sinnesfridens skull lönar det sig att spara dylika upptåg till ett nyktert tillfälle.

7

Beaufort

Melapala suoraan merestä

Enfant Terrible – ei niin kamala sittenkään

Teksti : Aurora Rämö

Teksti / Text : Erkki Autio

Puinen purkkari on parkeerattu Kaivopuiston rantaan pitkittäin.

Elokuinen sunnuntai on sateinen ja harmaa, mutta kannella häärivä nahktakkiin kääriytynyt pitkätukka ei ole millänsäkään.

Nuori mies ojentelee oliiveja ja lohella päällystettyjä saaristolaisleipiä rannassa jonottaville asiakkaille airolla. ”Ja tästä vielä linssikeitto, intialainen linssikeitto”, keittiömestari sanoo ja tarjoilee vanhemmalle herralle soppakuppia suurieleisesti.

Herra katselee hyörimistä ja kannella risteileviä kauhoja ja kattiloita hetken verran ja hymähtää: ”Nyt on kokilta tainut jäädä hygieniapassi suorittamatta.”

Niin onkin. Ravintolapäivänä ei ole tapana. Neljä kertaa vuodessa järjestettävän tapahtuman idea on, että kuka tahansa voi perustaa kaupunkikeittiön yhdeksi päiväksi ilman minkäänlaista paperirumbaa.

Niiden kahden vuoden aikana, kun Ravintolapäivää on vietetty, tarjoilukonseptit ovat olleet mitä mielikuvituksellisimpia: on huutokaupattu sushia, myyty persialaista ruokaa kenkäkaupassa ja laskettu muffinseja korilla kerrostaloasunnosta. ”Minun tietääkseni kelluvaa ravintolaa kukaan ei ollut vielä keksinyt”, soppapäällikkö Oskari Pölhö sanoo.

Pölhö halusi kokata merihengessä mahdollisimman selkeää, helppoa ja paljon, joka olisi kuitenkin jotain muuta kuin iänikuisia eväsleipiä ja pullotettuja nesteitä. ”Matkustin Intiassa pari vuotta sitten ja opin paljon siistejä resep-

8

Laituriparlamentti

tejä. Niiden avulla voi syödä tosi hyvin ja tosi halvalla”, hän sanoo.

Itävaikutteisista mela-antimista riitti viime elokuussa noin sadalle asiakkalle.

Seuraavan kerran keittiö avautuu kymmenennen Ravintolapäivän valjetessa elokuun puolivälissä.

Tämän vuoden pääkokki on tosin viettänyt Tsekeissä. ”Parasta tulee, kun eri kultturit kohtaavat, mutta Prahasta otan kyllä vaikutteita korkeintaan oluesta”, hän sanoo.

Menu ei ole vielä valmis, eivätkä paperitkaan kunnossa. ”Voisi kai laittaa päälle astetta siistimmän nahkatakin kuin viimeksi, ei herättäisi niin paljon epäilyksiä. Mutta turhan hienostelun voi jättää fastlandetin ravintoloihin. Merellä tulee oikeasti nälkä.”

Toimituksen resepti – 6 palaa saaristolaisleipää – 1 paketti kylmäsavulohta – Beaufort-juustoa (sulate juustokin käy) – Ruohosipulia – Kapriksia – Suklaapatukka (esim. Twix) Voitele leivät sulatejuustolla ja laita muut ainekset päälle. Kääri tuorekelmuun ja syö, kun tulee nälkä. Suklaapatukan voi nauttia joko leivän päällä tai erikseen.

Beaufort-ravintolavene Kaivopuiston rannassa, Mutteri-kahvilan kohdalla Ravintolapäivänä 18.8. puoliltapäivin. Tervetuloa!

Iso raaseri puski koneella vastatuuleen Vuosaaren ulkopuolella. Navakka lounaistuuli pani tiukasti kampoihin. Sokeristako oli pojat tehty, kun veneen keula heitti pian takaisin kohti Vuosaarta?

Juttutuokio rannassa paljasti, että syvillä valtamerillä purjehtimaan tottuneen italialaisen miehistön rohkeus oli loppunut – tai sitten järki voittanut. ”Satamasta ulos ja oikealle, kunnes Helsinki tulee vastaan”, oli heidän saamansa ohje kuulunut. Edessä odotti epäkiitollinen keppimeri ja myös iPad oli lakannut toimimasta. Tarvittiin merikortti.

Avomeri MM-kisoihin oli aikaa kaksi päivää, joten pojilla oli kova kiire trimmaamaan venettä. Ojensin heille merikortin, johon oli piirretty reitti Särkälle ja toivotin onnea. Minulle vastattiin itsevarmasti: ”Homma on hoidettu ennenkin kotiin”.

Sovimme, että noudan kortin jonain päivänä Särkältä. Ne treffit eivät koskaan onnistuneet.

Italialaisille jäi merikortti ja minun mieleeni taas kiittämättömyyden epäilys. Kisat päättyivät ja pojat painelivat pytty mukana takaisin Välimerelle. Samaa reittiä kuin olivat tulleetkin.

Ehdin jo unohtaa menetetyn merikortin, kunnes Vuosaaren kommodori heilutteli minulle eräänä päivänä italialaisten peräänsä jättämää kassia. Kassia, jonka sisältö sulatti merimiehen sydämen: tyylikäs tervehdys, merikortti ja kaksi pulloa hyvää italialaista valkoviiniä. Kiitos, onnittelut ja kauan eläköön Enfant Terrible - il Campione del Mondo 2012!

Beaufort

Kajparlamentet

Enfant Terrible inte fullt så hemska

Itämeren aalloilla

Helsinki on klassikkojen kaupunki

Översättning : Ida Henriksson

Teksti : Maarit Martela

Teksti : Beaufortin toimitus

Utanför Nordsjö pressade en raser på i snål motvind från väst.

Killarna måste ha varit gjorda av socker, för snart vände båten tillbaka in mot hamnen. Efter en pratstund på stranden visade det sig att italienarnas ipad saknade täckning och att deras mod inte räckte till att ”ta till höger från hamnen och fortsätta tills Helsingfors kommer emot”. Vilka vågor, nej tack! Det krävdes sjökort för det här. Efter det korta snacket tog jag Bustern till stugan och en halvtimme senare hade de ett sjökort med rutten till Långören utritad. VM i havskappsegling skulle gå av stapeln inom ett par dagar, så killarna hade bråttom med att hinna trimma båten. Jag önskade dem lycka till och italienarna förkunnade så ödmjukt de kunde att de minsann har tagit hem vinsten förr. Vi beslöt att jag skulle plocka upp kortet nån dag då jag körde förbi Långören. Den dejten blev aldrig av. Sjökortet stannade hos italienarna och en känsla av otacksamhet hängde kvar i luften. Tävlingen var slut och seglarna styrde byttan tillbaka till Medelhavet.

Jag hann redan glömma bort det förlorade sjökortet. Men så en vacker dag stod kommodoren i Nordsjö på bryggan och viftade med en plastpåse åt Mr. Autio.

Påsens innehåll fick mitt sjömanshjärta att smälta: en smakfull hälsning, sjökortet, ett par flaskor gott italienskt vitvin och två t-skjortor med båtens namn. Stort tack och grattis Enfant Terrible - il Campione del Mondo 2012!

On hieno tunne kiinnittyä Utklippanin satamaan purjeveneellä kylkikiinnitykseen. Varsinkin, jos on joutunut pitkään luovimaan kovassa tuulessa. Tämä pieni kallioinen saari sijaitsee kaukana ulkomerellä Ruotsin Karlskronan ulkopuolella. Satama on aikanaan räjäytetty kallioon kalastusaluksia varten. Tuulten tuivertamalla luodolla on matalaa kasvillisuutta ja kauniita kalliota kävellä.

Yllättävän metsäistä ja autiota on myös Pohjanlahden rannikko Suomen puolella, kun sitä katselee purjeveneestä käsin. Sentään silloin tällöin näkyy mukavia kaupunkeja, joissa on ymmärretty säilyttää puutalokeskustat.

Unescon maailmanperintökohteessa Merenkurkussa on vesitse kulkijalle tarjolla vastakohtaiset rannikot. Suomessa matalaa, karikkoista, rikkonaista rantaviivaa. Ruotsin puolella Höga Kusten korkeine saarineen. Siellä purjehtii ikään kuin vaaramaisemassa.

Pietarista Viipuriin purjehdimme Koivistonsalmen kautta ja kiinnityimme Koiviston huteraan laituriin. Kyllä näyttivät Karjalan rantahietikot kauniilta niitä veneen kannelta kiikaroidessa.

Itämeri on hämmästyttävän moni-ilmeinen ja erilainen sen eri kolkissa. Silti sama vesi huuhtelee kaikkia rantoja. Yhteistyössä eri valtioiden ja niiden asukkaiden kanssa meidän on pidettävä huolta yhteisestä sisämerestämme ja erityisesti sen puhtaudesta. Järjestelmät on luotava sellaisiksi, ettei yhtään öljyonnettomuutta tapahdu.

Joka elokuu Suomenlinnan idyllisessä venesatamassa järjestetään Viaporin Tuoppi, Pohjoismaiden suurin puuvenetapahtuma, johon osallistuu parisataa klassikkovenettä. Komea puuvenekavalkadi tarjoaa vuosittain ainuutlaatuista silmäniloa Helsingin rantojen ja vesien kulkijoille.

Helsingissä on historiaa: kanssakäyminen idän, etelän ja lännen purjehdusnaapureiden kanssa on ollut arkipäivää jo kauan ja suhteet vahvistuvat koko ajan. Lisäksi Helsinki tarjoaa loistavat rannat ja purjehdusvedet pääkaupungin etupihalla: on Suomenlinna, Kaivopuisto, Kauppatori, Halkolaituri ja Kruununhaan suojaisa selkä sekä Helsingin edustan satojen saarten saaristo. Näin vaivatonta mahdollisuutta purjehtia keskellä kaupunkia ei ole missään, eikä maailmasta löydy Helsingin vertaista merellistä pääkaupunkia, jossa saaristo ja horisontti vuorottelevat yhtä houkuttelevasti.

Mikä potentiaali kaupungilla onkaan siis käytössään? Kyse ei ole pelkästään purjehduksesta ja vesillä liikkumisesta, vaan mahdollisuudesta profiloitua todelliseksi meripääkaupungiksi. Purjehdus ja klassikkoveneet sopivat erinomaisesti tähän yhtälöön.

Tehdään Helsingistä yhdessä Itämeren klassikoille mieluisa satama ja Helsinki Classic Weekistä tapahtuma, joka on kaikkien kaupunkilaisten ylpeys. Viaporin Tuoppi ja Classic Yacht Week ovat edelläkävijöitä, joiden joukkoon on innostavaa ja helppoa liittyä. Helsingillä on mahdollisuus. Käytetään se.

9

Beaufort

Ikuinen kesä Teksti / Text : Joonas Lindgren

yhdistää sama elämänrakkaus – kaipuu merelle. Silti olemme veneinemme kovin erilaisia.

Olen purjehtinut 20 vuotta kilpaa.

Niistä 12 vuotta kipusin hitaasti 470-luokasta lajin korkeimmalle, eli olympiatasolle. Kaksikymmentä vuotta kilpapurjehdusta voi kuulostaa vanhan miehen puheelta, mutta olen vielä nuori. Aloitin riittävän aikaisin.

Elämä olympiakiertueella on tänä päivänä murroksessa, sillä media on muuttanut tekemisen kulttuuria merkittävästi huippu-urheilun suuntaan. Kilpailun koventuminen on saanut purjehtijat matkaamaan talvikaudeksi lämpimiin maihin.

Sitä kuuluisaa ”välikautta” ei enää ole. Ikuinen kesä jättää jälkensä, ja siksi meidät tunnistaa panda-rusketuksesta.

Joka olympiadilla on oma luonteensa.

Ensimmäinen vivahde syntyy pääkisojen sääolosuhteiden perusteella. Ne ajavat olympiadit harjoittelemaan samanlaisten säiden perässä paikasta riippumatta. Mausteensa tuo myös ympärillä oleva tiimi – valmentaja, treenikaverit ja uudet ystävät.

Kaikki eivät kestä elämää nuorena ikuisuuksiin, ja pyöröovet käyvät erityisesti tiimalasia käännettäessä.

Uuttakin verta etsiytyy tavoittelemaan menestystä keväisille Palman ja Hyèresin rannoille. Uusilla yrittäjillä on yleensä vähiten velvoitteita sponsoreita ja liittojaan kohtaan. Ehkä juuri sen takia parhaimmat tarinat syntyvät olympiadien alussa.

Monista muutoksista huolimatta yksi asia ei muutu: me pysymme purjehtijoina.

Kiertueella matkaavat saattavat kasvaa ihmisinä, mutta eivät koskaan vanhene.

Kohtaamme kanssakilpailijamme vuositmeitä purjehtijoita

10

tain samoilla rannoilla. Rannoilla, joissa aika tuntuu pysähtyneen.

Taistelemme kukin omin keinoinemme tiimalasia vastaan, joka käännetään neljän vuoden sykleissä. Taistelussa pärjäävät sitkeät ja suunnitelmalliset, jotka eivät henkisen hyvinvoinnin vuoksi unohda hauskanpitoa.

Lopulta koittaa päivä, jolloin viimeinen hiekanjyvä valuu tiimalasin pohjalle.

Olympialaiset koittavat. Silloin selviää kuinka kauas lähtötelineistä maaliviiva on piirretty.

Kun olympialaiset ovat ohi, ja tiimalasi kääntyy uuteen laskuun, on olympiapurjehtijan tehtävä jälleen valinta: jatkuuko kesä vai koittaako syksy.

Kirjoittaja on 470-luokan olympiapurjehtija, joka aloittelee kolmatta olympiaprojektiaan.

Beaufort

Den eviga sommaren Översättning : Ida Henriksson

har alla en gemensam kärlek i livet – längtan till havet. Ändå är vi och våra båtar väldigt olika.

Jag har tävlingsseglat i 20 års tid.

Under tolv av dem klättrade jag sakta upp till toppen av 470-klassen, det vill säga till olympisk nivå. Tjugo år av tävlingssegling kan låta som en gammal mans snack, men jag är fortfarande ung. Jag började tillräckligt tidigt.

OS-turnélivet är idag i ett brytningsskede. Medierna har fört den olympiska kulturen allt närmare elitidrott. Den stigande nivån får seglarna att färdas till varma breddgrader under vintersäsongen.

Någon ”mellansäsong” existerar inte längre. Och den eviga sommaren sätter sina spår, man känner igen oss på en pandamönstrad solbränna.

Varje olympiad har en sin egen karaktär.

Den första nyansen beror på vilka väderleksförhållanden som råder vid huvudtävlingarna. Vädret driver oss att träna vid liknande omständigheter, oberoende av plats. Också teamet omkring oss ger sin egen prägel – tränare, träningskompisar och nya vänner.

Alla klarar inte av att vara unga för evigt. Svängdörrarna roterar, speciellt då man vänder på timglaset.

Också nytt blod söker sig till Palmas och Hyères våriga stränder i jakten på framgång. De nya har ofta färre förpliktelser gentemot sponsorer och förbund och kanske är det just därför de allra bästa historierna utspelar sig i början av olympiaderna.

Trots de många förändringarna finns det en sak som är sig lik: vi förblir seglare.

Vi som lever ute på turné kanske växer som människor, men vi åldras aldrig. Vi träffar vi seglare

våra medtävlande årligen, vid samma stränder. Stränderna där tiden verkar stå still.

Var och en av oss har sitt eget sätt att kämpa emot timglaset, som vänds vart fjärde år. De som klarar sig i kampen är segslitna och systematiska. De glömmer inte heller bort att ha roligt, för det mentala välbefinnandets skull.

Slutligen kommer dagen då det sista sandkornet faller genom timglaset. Dags för de olympiska spelen. Då får man se hur långt ifrån startblocket mållinjen har dragits.

När OS sen är över och timglaset roterar, står olympiaseglaren åter inför ett val: ska sommaren fortsätta eller blir det höst.

Skribenten är OS-seglare i 470-klassen och påbörjar sitt tredje olympiska projekt.

11

Beaufort

Muotoilusta

Teksti / Text : Georg Boldt

Den i fribordet infrästa pilen, ett arv från samarbetet med konstruktören Sparkman & Stephens, talar klarspråk liksom den kilformade ruffen, teakdäcket och de rejäla beslagen.

Det är fråga om en Swan.

Käännös : Hanna Autio

Den fula ankungen

Kuvat / Bilder : Niklas Sandström

Ruma ankanpoikanen Veneen kylkeen kaiverrettu nuoli, kiilanmallinen ruffi, tiikkikansi sekä huippuluokkaa oleva heloitus. Kaikki nämä suunnittelijapari Sparkman & Stephensin arvokasta muotoiluperintöä. Veneen nimi on Swan.

12

Beaufort

Om formgivning

bar det av till Danmark för att segla hem ett stycke finsk designhistoria. Efter många om och men hade vi fastnat för en Swan 371 som låg i Roskildefjorden. Båten hade seglat på medelhavet, i Genèvesjön och nu på Östersjön. Efter drygt trettio år skulle hon segla hem igen.

Båten beskyddar besättningen på havet och besättningen beskyddar båten från läkust och grund. Så har det alltid varit och på Nautor chansade man inte. Båtarna planerades och byggdes för att klara havets raseriutbrott. Det gedigna hantverket, den legendariska sjövärdigheten och goda kappseglingsmeriter gjorde Nautor, varvet strax utanför Jakobstad, världskänt.

Nautor grundades 1966 av Pekka Koskenkylä och inledde produktionen med Swan 36. Förklaringen är, enligt Koskenkyläs memoarer, att 36 fot var beskattningsgränsen för fritidsfarkoster. Båtar över elva meter räknades som fiskebåtar och var inte belagda med någon mervärdesskatt. En annan är att Koskenkylä lyckades övertyga Rod Stephens om att Nautor kunde bygga S&S båtar i glasfiber, ett på den tiden nytt och spännande material. Den första ritningen Sparkman & Stephens byrå erbjöd var numrerad 1710, en modell som redan hade tillverkats på många varv i trä, bland annat av Eino Antinoja i Finland. Koskenkyläs vision var revolutionerande på den tiden då båtar huvudsakligen byggdes en i taget för hand. Genom att bygga båten i glasfiber kunde man serietillverka båtarna. Resultatet blev billigare, lättare och styvare än konkurrenternas utbud. När Koskenkylä dessutom lyckades anställa skickliga österbottniska båtbyggare och snickare blev produkten också finare än någonting annat på marknaden, fast det visste man ännu inte om på Nautor. Utgångspunkten var bara att bygga båtarna så bra man kunde.

Swan 36 uppvisades på regattan i Cowes 1968 och gjorde succé. Pressen fascinerades av den vackra båten. Tack vare sitt skrov i glasfiber vägde hon mindre än träbåtarna hon tävlade emot och det på den tiden radikala, delade, lateralplanet medförde mindre våt yta och bättre styrkänsla. Båten som hette CasseTete II spikade resultatlistan alla regattans sju dagar.

En annan viktig milstolpe i historien om Nautor är Swan 65an, Sayula II som segrade i 1973-74 års Whitbread around the World Race. I följande race tog båttypen, som länge var världens största serieproducerade båt, andra, fjärde och femte plats.

Men det var inte bara resultatet i tävlingarna som väckte uppmärksamhet. Båtarna var byggda

matkustin Tanskaan purjehtiakseni kotiin palan suomalaista designin historiaa.

Pähkäilyjen jälkeen päädyimme Swan 371:een, joka oli ankkuroituna Roskildenlahdella. Vene oli purjehtinut Välimerellä, Genevejärvellä ja viime aikoina myös Itämerellä. Lähes 30 vuoden jälkeen oli taas aika purjehtia takaisin kotivesille.

Vene tarjoaa merellä turvan miehistölleen, joka taas suojelee venettä matalikoilta ja kivikoilta.

Sitä periaatetta on aina noudatettu myös Nautorin veneveistämössä. Veneet suunnitellaan ja rakennetaan kestämään meren myrskyt ja raivo. Huipputason käsityö, veneiden legendaarinen merikelpoisuus ja loistavat kilpapurjehdusominaisuudet ovat nostaneet pietarsaarelaisen Nautorin maailmanmaineeseen.

Pekka Koskenkylä perusti Nautorin vuonna 1966 ja veistämön ensimmäinen vene oli Swan 36.

Koskenkylän muistelmien mukaan syynä oli verotussääntö, jonka mukaan vapaa-ajanveneiden raja oli 36 jalkaa. Yli 11-metriset veneet luokiteltiin kalastusaluksiksi eikä niistä tarvinnut maksaa arvonlisäveroa.

Toinen syy oli, että Koskenkylä onnistui vakuuttamaan Rod Stephensin lupaamalla, että Nautor pystyy rakentamaan S&S-veneitä lasikuidusta. Se oli tuohon aikaan vielä uusi ja jännittävä materiaali. Sparkman & Stephensin toimiston ensimmäinen piirustus oli numero 1710. Mallia oli valmistettu puusta jo useissa veistämöissä, kuten Eino Antinojan veistämöllä Suomessa. Koskenkylän visio oli vallankumouksellinen aikana, jolloin veneitä vielä veistettiin käsin ja yksitellen. Lasikuidun ansiosta veneitä voitaisiin valmistaa sarjatuotantona. Lopputuloksena saatiin edullisempia, kevyempiä ja jäykempiä veneitä verrattuna kilpailijoihin. Koskenkylä onnistui myös palkkaamaan taitavia pohjanmaalaisia veneentekijöitä ja timpureita. Lopputuloksena syntyi hienompia veneitä kuin kenelläkään kilpailijalla. Sitä tosin Nautorilla ei tuossa vaiheessa vielä tiedetty. Tavoitteena oli ainoastaan rakentaa veneitä niin hyvin kuin suinkin osattiin.

Swan 36:n ensiesiintyminen kilparadoilla oli Cowesissa vuonna 1968. Menestys oli mainio.

Veneen kaunis muotoilu teki lehdistöön suuren vaikutuksen. Lasikuiturunko oli selvästi kevyempi kuin puisten kilpasiskojen. Se oli aikanaan myös hyvin radikaali, koska laajempi lateraalipinta pienensi veden vastusta ja paransi ohjaustuntumaa. Casse-Tete II oli kisojen suurmenestyjä ja komeili tuloslistojen kärjessä jokaisena seitsemänä kisapäivänä.

Toinen tärkeä merkkipaalu Nautorin historiassa on Swan 65 ja Sayula II, joka voitti Whitbread around the World Race –kisan vuonna 1973-74.

för ett år sedan

vuosi sitten

13

Beaufort

14

Muotoilusta

Beaufort

Om formgivning

till sällan skådade kvalitetsnormer som varvet konstant utvecklade i samråd med konstruktören. Små sittbrunnar för ökad sjösäkerhet, Dorade lådor för ventilerna, reservroder, slingerskydd i kojarna, optimal metall för propelleraxeln, och mycket mer specificerades noggrant. Båtarna uppfyllde Lloyds krav för skeppsbyggnad och detaljerna kontrollerades under Rod Stephens många besök på varvet.

Den ursprungliga kvalitén på utrustning är uppenbar då många Swanar med mer än trettio år på nacken fortfarande har välfungerande originalutrustning. Ursprungliga bottengenomföringar och toalett av Blake, Nautors rigg med Navtec rodd, skeppskompassen från Suunto, B&G instrument, motorer från Bukh och Perkins och mycket annat är bekant för dem som seglat en Swan. Att bekanta sig med båtens system för jämnt med sig små överraskningar i form av väl uttänkta finesser och finurliga detaljer. Mycket av de geniala designidéer Nautor hade på sina båtar redan på 70-talet har ännu inte landat på en stor del av varven som massproducerar segelbåtar i dag, och kommer knappast någonsin att göra det.

I slutet av 70-talet anlitade varvet Ron Holland då man ville modernisera och gå vidare från Spark-

Seuraavassa Whitbreadissa sama venemalli, joka oli vuosien ajan maailman suurin sarjavalmisteinen purjevene, otti toisen, neljännen ja viidennen sijan.

Kilpailumenestys ei ollut ainoa asia, joka herätti mielenkiintoa. Ainutlaatuisuutta lisäsi tapa rakentaa veneitä ja erityisesti tiukat laatuvaatimukset ja –normit, joita kehitettiin yhdessä suunnittelijoiden kanssa. Kaikkien yksityiskohtien laatu määriteltiin tarkasti; pienet merikelpoisuutta lisäävät sitloodat, uudet kajuuttaventtiilit, varaperäsimet, meripunkat, uudet optimaaliset potkuriakselimetallit sekä monet muut tarkoin hiotut yksityiskohdat. Veneet täyttivät Lloydsin veneenrakennuksen vaatimukset ja yksityiskohtia käytiin läpi useaan kertaan Rod Stephensin tiiviisti toistuvien vierailujen aikana.

Alkuperäisten osien laatu on ilmeinen, sillä monissa jo yli 30 vuotta vesillä seilanneissa Swaneissa on yhä moitteettomasti toimivat alkuperäiset varusteet. Alkuperäiset pohjan läpiviennit, Blaken wc, Nautorin riki, Navtecin rodi-vantit, Suunnon kompassi, B&G instrumentit, Bukh & Perkinsin moottorit ja paljon muita Swan-purjehtijoille tuttuja laadukkaita varusteita. Kaikki viimeistä piirtoa myöten hiotut yksityiskohdat yllättävät veneen käyttäjän. Nautor käytti jo 70-luvulla veneissään monia nerokkaita

15

Beaufort

Muotoilusta

man & Stephens modeller. Holland blev uppmärksammad konstruktör genom framgångsrika kappseglingsbåtar och ritade fem båtar för Nautor. Hollands båt IMP vann Fastnet race 1977 och Swan 39 blev den serieproducerade modellen. Holland ritade också Duran Duran artisten Simon Le Bons Whitbreadmaxi Drum. I dag ritar Hollands byrå världens största lyxjakter, bland annat Mirabella V på 247 fot, den största enmastade segelbåten någonsin.

Under 80-talet valde varvet German Frers till båtdesigner och Argentinaren har ritat för Nautor sedan dess. Produktionen i dag har fokus på enorma jakter som man sällan ser i våra hamnar men många av de klassiska Swanarna har börjat hitta tillbaka till sina hemvatten.

Båtarna är byggda i ett handupplagt enkellaminat med dubbla lager genomskinlig gelcoat under vattenlinjen. Inredningen i teak mattlackades enligt de österbottniska snickarnas hemliga recept och detaljfinishen är perfekt. Skroven har rejäla bottenstockar och blykölar. Många båtar har också Nautors egen rigg. Flera båtar har också block, avlastare, vinschar och andra detaljer tillverkade av Nautor eller något av de små specialföretag i trakten kring varvet som uppstod som underleverantörer.

Båtarna är barn av sin tid. Handikappreglerna för havskappsegling och kraven på sjösäkerhet har påverkat skrovformen och inredningen. En 37-fots Swan är mycket mindre inuti än en lika lång båt från Bayern. Men målgruppen är knappast samma. Att Swanarna är klassiker råder det inget tvivel om. De står sig väl vid sidan om klassiker från Reimers, Estlander, Enderlein eller Herreshoff.

Att det var bråttom att komma hem blev uppenbart på första spinnakerlyftet, en bit väster om Gotland. Stadiga elva och tretton knop i byarna, inte illa för ett smalhäckat IOR-skrov. Besättningen jämför båten med bilar; - Hon är som en klassisk sportbil, säger någon.

- Nej! Hon påminner mer om en terrängbil med fyrhjulsdrift.

Själv säger jag inget, njuter bara med ett stort leende och sjudande glädje över att vara kapten på en klassisk segelbåt.

muotoiluoivalluksia, joita ei massatuotantoa harjoittavien veistämöiden purjeveneissä ole näkynyt. Eikä varmasti tulla koskaan näkemäänkään.

70-luvun lopulla Nautor teki yhteistyötä Ron Hollandin kanssa, kun Sparkman & Stephensin malleja haluttiin modernisoida ja kehittää. Holland oli kuuluisa suunnittelija, joka nousi maineeseen erityisesti menestyvien kilpaveneiden suunnittelijana.

Nautorille hän piirsi viisi venettä. Hollandin IMPvene voitti Fastnet-kisan vuonna 1977 ja Swan 39 oli sen sarjatuotantomalli. Holland piirsi myös Duran Duranin laulusolistin, Simon Le Bonin, Whitebreadmaxin Drumin. Tänä päivänä Hollandin toimisto piirtää maailman suurimpia luksusjahteja, kuten 247-jalkaista Mirabella V:ta, joka on maailman kaikkien aikojen suurin yksimastoinen purjevene.

80-luvulla veistämö valitsi venesuunnittelijakseen argentiinalaisen German Frersin, joka piirtää Nautorille edelleen. Tänä päivänä tuotannon fokus on suurissa jahdeissa, joita ei juurikaan meidän satamissamme näe. On toisaalta huomattu, että monet klassiset Swanit ovat alkaneet palata kotivesilleen.

Veneet rakennetaan käsin laminoimalla ja niihin jää vesilinjan alapuolelle kaksinkertainen gelcoat-pinta.

Tiikkiosat on mattalakattu pohjanmaalaisten puuseppien salaisella reseptillä ja kaikki yksityiskohdat viimeistelty täydellisesti. Ruuveilla on kunnon kiinnitykset pohjassa ja lyijykölissä. Monissa veneissä on Nautorin oma riki ja useissa myös plokit, vapauttajat, vinssit ja muita varusteita, jotka on valmistettu Nautorilla tai jossakin pienessä lähiseudun alihankkijayrityksessä.

Veneet ovat oman aikansa lapsia. Avomeripurjehduksen tasoitussäännöt ja merikelpoisuusvaatimukset ovat vaikuttaneet runkomuotoihin ja sisustukseen. 37-jalkainen Swan on sisätiloiltaan paljon pienempi kuin yhtä pitkä baijerilainen vene. Kohderyhmä on myös aivan toinen. Swanit ovat klassikoita – siitä ei ole epäilystäkään. Ne kuuluvat samaan kategoriaan veneiden kanssa, joita on tullut sellaisten klassikkosuunnittelijoiden pöydältä kuin Reimers, Estlander, Enderlein tai Herreshoff.

Veneellä oli kiire maaliin. Se kävi selväksi heti ensimmäisellä spinnuosuudella Gotlannin länsipuolella. Tasaiset 11-13 solmua vauhtia, joka ei ole hassumpi suoritus kapeaperäiselle IOR-rungolle.

Miehistö vertasi venettä autoon; - Se on kuin klassinen urheiluauto, totesi joku.

- Ei, vaan se on kuin nelivetoinen maasturi.

Itse en sano yhtään mitään. Nautiskelen vain leveä hymy huulillani ja iloitsen suunnattomasti, että saan olla tämän klassikkopurren kapteeni.

Artikeln är inspirerad av och baserad på Lars Ströms föredrag på båtmässan 2013 ”Are old Nautor’s Swan yacht classics?”, Pirkko Koskenkyläs bok ”Swanien isä – Pekka Koskenkylän elämä aallonharjalla” och ”Roderick Stephens – Rod on sailing – Lessons from the sea”

Tekstin innoittajana ovat olleet Lars Strömin venemessuilla 2013 pitämä esitys ”Are old Nautor’s Swan yacht classics?”, Pirkko Koskenkylän kirja ”Swanien isä – Pekka Koskenkylän elämän aallonharjalla” sekä ”Roderick Stephens – Rod on sailing – Lessons from the sea.”

16

Beaufort

Om formgivning

17

Beaufort

Muotoilusta

Teksti / Text : Helmeri Heikkilä

Oletko miettinyt miksi veneesi näyttää, miltä näyttää? Muodot ovat monien syiden summa, jossa sattumalle ei ole jätetty milliäkään tilaa. Voidaan sanoa, että veneen kauneus on katsojan silmissä, mutta muotoilijan tehtävä on nähdä ja suunnitella sekä ulkonäkö että funktio.

Purjevene syntyy sarjakuvasta

Översättning : Sonja Schalin

Segelbåtar föds från tecknade serier

Har du någonsin grubblat över varför din båt ser ut som den gör? Formen är faktiskt ett resultat av många övervägningar där inget lämnats åt slumpen.

Skönheten finns i betraktarens ögon, men formgivarens uppgift är att se och planera både skönhet och funktion.

18

Beaufort

Om formgivning

kolmen kaveruksen kesken miettimässä maailman menoa.

Aurinko paistoi Hangon läntisellä ja ilma oli melko lämmin, vaikka syyskuun viileät tuulet pullistivat purjeitamme. Menopelinämme oli 42-jalkainen lasikuitupurjevene pienin ylirikauksin ja kevennyksin maustettuna. Niiden avulla tavoiteltiin tuloksia kilpailuissa. Seurueemme kuului kisamiehistöön, joten myös vene, sen suorituskyky, muodot ja koko olemus käytiin läpi keskusteluissamme. Toisin sanoen puhuimme veneemme muotoilusta, kokonaisuudesta.

Mutta miten vene muotoillaan?

Suomalaisen Aivan-muotoilutoimiston Jarkko Jämsén ja Antti Mäkelä ovat muun teollisen muotoilun ohella erikoistuneet niin pienten kotimaisten moottoriveneiden, kuin maailmanluokan superjahtienkin suunnitteluun.

Venettä suunniteltaessa on tärkeintä tuntea loppukäyttäjä ja hänen tarpeensa ja toiveensa, he kertovat.

Veneet edustavat omistajilleen jotakin luksuksen ja työvälineen väliltä, ja sen täytyy näkyä lopputuloksessa.

Projektin alussa kartoitetaan tarpeet, jotka määrittävät suunnittelutyötä alusta loppuun asti.

Jämsén ja Mäkelä kertovat, että yleensä muotoilija saa briiffin eli ohjeen ominaisuuksista, mitä veneessä tulisi olla. Se voi sisältää vaatimuksia nopeudesta, kuinka monelle hengelle tulisi olla tilaa, millä vesillä aiotaan purjehtia, mittasäännöstä tai tiedon tavoitteesta voittaa jokin tietty kilpailu.

Mietimme mitä meidän kiiturimme briiffissä on lukenut. Melko pystysuora keula kielii pidemmästä vesilinjasta ja nopeuden havittelusta. Ruffi on melko matala antaen lisää avaruutta kannelle ja helpottaa liikkumista esimerkiksi kilpailutilanteissa.

Kun veneen suunnittelu aloitetaan, yksi tärkeä alkuvaiheen työkalu on käyttöskenaariot. Niillä kuvataan kuvallisesti tai kirjallisesti itse purjeveneen käyttöä. Näin voidaan helposti tarkentaa ja tutkia asiakkaan tarpeita ja haluja. Skenaariot ovat kirjallisessa tai sarjakuvan muodossa tehtyjä kuvauksia purjehtijan elämästä. Ensimmäisten käsin piirrettyjen luonnosten avulla hahmotellaan päälinjoja. Samaan aikaan aloitetaan 3D-tietokonemallien tekeminen.

Ne mahdollistavat veneen ulottuvuuksien tutkimisen.

Mallinnukset ja piirrokset eivät kuitenkaan koskaan korvaa osissa tehtäviä 1:1 hahmomalleja.

Luonnollisen kokoiset mallit ovat tärkeitä etenkin, kun veneen mittasuhteiden on oltava ihmiselle kelvolliset, vaikka itse veneen koko voi muuttua kuudesta metristä 60 metriin. ”Toimiva vene on ihmisen kokoinen”, sanoo Jämsén.

Meitä syyskuun purjehtijoita huvitti ajatus, että olemme esiintyneet sarjakuvahahmoina purjehtimassa perheinemme tai kisaamassa äijien kanssa. Ilmeisen hyvin ovat suunnittelijat sarjakuvissaan onnistuneet, sillä tuntui kuin veneemme olisi suunniteltu ainoastaan meille, vaikka kyseessä onkin sarjatuotannossa oleva purjehtija. Vajosimme keskusteluissamme syvemmälle.

med tre vänner och funderade på livets märklighet. Solen sken på Hangö Västra och luften var ganska varm trots de kalla septemberpustarna som blåste i våra segel. Vi satt ombord på vår 42-fots glasfibersegelbåt med lite överriggning och lättnader – med de här skulle vi sträva efter ett bra resultat i tävlingen. Vårt sällskap hörde till tävlingsbesättningen, så diskussionerna kretsade även kring båten, dess prestationsförmåga, form och hela dess essens. Båtens anda som helhet utgörs i slutändan av dess formgivning.

Men hur formger man en båt?

Jarkko Jämsén och Antti Mäkelä från finska formgivningsbyrån Aivan har vid sidan av industriell formgivning specialiserat sig både på formgivning av mindre inhemska motorbåtar och superjakter i världsklass. Då båten får sin form är det viktigaste att känna användaren och hans eller hennes behov och önskemål, berättar de. Oftast är båten en ägodel som representerar något mellan lyx och arbetsredskap för ägaren, vilket också ska synas i slutresultatet.

I början av ett båtbyggnadsprojekt kartlägger man behoven som sedan styr planeringsarbetet från början till slut. Jämsén och Mäkelä berättar att det är vanligt att formgivaren får en så kallad brief, alltså en anvisning om vilka egenskaper båten borde ha. Den kan innehålla krav på snabbhet, hur många personer som ska få plats, på vilka hav seglatserna ska ske, mått eller till och med information om en målsättning att vinna en viss tävling.

Vi funderade på vad det har stått i briefen som blivit till vår seglare. En ganska lodrät för gör vattenlinjen längre, vilket talar för en önskan om snabbhet.

Ruffen är ganska låg, vilket ger mer plats att röra sig på däck till exempel i en tävlingssituation.

Användningsscenarier är ett bra verktyg när planeringen påbörjas. I scenarierna beskrivs med bilder eller ord hur segelbåten kommer att användas för att lätt skapa en förståelse för kundens behov och önskemål. Det handlar alltså om text eller bilder som beskriver skepparens liv. Med hjälp av de handritade skisserna gestaltas huvuddragen. Samtidigt börjar man jobba på en 3D-modell på dator. Datormodellerna möjliggör utforskning av båtens dimensioner i detalj.

Modellerna och ritningarna kan ändå aldrig ersätta 1:1 figurmodellerna som görs i delar. Det är viktigt att den naturliga modellen tas fram speciellt eftersom båtens proportioner måste vara dugliga för människor också då storleken kan variera från sex till sextio meter. ”En fungerande båt är av ’mänsklig’ storlek”, säger Jämsén.

Vi septemberseglare var roade av tanken att vi har funnits med i skisser seglandes med familjen eller med killarna på tävling i en tecknad serie i båtens planeringsskede. Tydligen har serietecknaren lyckats bra, eftersom det kändes som om vår båt var formgiven speciellt för oss trots att det ju är en serietillverkad seglare. Man kan sjunka djupt in i diskussionerna: vi

me olimme taas merellä

vi var återigen på havet

19

Beaufort

Muotoilusta

"Suomalaisella vaatimattomuudella on myös osansa. Se tekee veneistä pelkistettyjä ja puhtaasti käyttöesinemäisiä."

Puhuimme veneen sydämestä, rungosta. Pohdimme, mistä ruffin ja kannen muodot koostuvat.

Jos rungon muotoa määrittää jokin tietty mittasääntö, niin runko määrää myös kansirakenteiden muotoa. Turvallisuuden vuoksi veden on poistuttava kannelta helposti, ja se vaikuttaa myös kannen kallistumiin.

Ruffiin ja kanteen vaikuttaa luonnollisesti tarvittavat sisätilat. Veneessä kaikki sisätiloihin tehtävät muutokset näkyvät myös ulkopinnassa ja toisinpäin.

Ymmärsimme nyt, miksi melko leveän veneemme ruffi oli suhteellisen matala ja kapea. Näin kannelle jäi enemmän tilaa toimia, sisätilojen kustannuksella tosin. Olimme oikeassa siinä, että rungon ollessa veneen sydän, on kansi myös sovitettava runkoon tietyn käyttötarkoituksen mukaiseksi ja näköiseksi.

Mäkelä ja Jämsén kertovat, että runkojen ja kansien yhteiseloon liittyy jippoja. Esimerkiksi nuo erittäin kauniit metriluokat, joissa ominaispiirteenä ovat pitkät overhangit, eli vesilinjan ylittävät vedenpäälliset keula ja perä, antavat veneelle vauhtiin päästessään pidemmän vesilinjan ja näin ollen suuremman nopeuden.

Kukapa olisi näitä kaunokaisia ihastelleessaan arvannut, että kyseisten metriluokkien kaunis ja sulava ulkonäkö on peräisin huijauksesta mittasäännössä. Syysretkeläisten mielestä veneet ovat näin kauniimpia kuin tylppäpäisinä.

Hangon ikoninen punainen vesitorni alkoi häämöttää. Katseemme harhaili Hankoniemen metsänreunassa. Joku ihmetteli, onko taiteellisen koulutuksen saaneella teollisella muotoilijalla tilaa omalle luovuudelleen kaikkien vaatimusten ja sääntöjen jälkeen?

Jämsen kertoo, että koko prosessin läpi ulkonäkö kulkee käsi kädessä käytettävyyden kanssa. Teollisen muotoilijan tehtävä on tehdä funktionaalisesta kaunista.

20

talade om båtens kärna, dess skrov, och vi undrade varifrån ruffens och däckets former kommer.

Skrovets form bestäms av vissa måttregler, medan skrovet också påverkar formen av däckkonstruktionen. Vatten som stänker över båten måste av säkerhetsskäl lätt kunna rinna av däcket, vilket också påverkar däckets lutningar.

Ruffen och däcket påverkas naturligtvis också av utrymmena inne i kajutan. Båtens yttre beror på båtens inre – vice versa.

Nu förstod vi varför vår relativt breda båt hade en ganska låg och smal ruff. Det finns mycket plats att agera på däck – på bekostnad av utrymmena inne. Vi hade tänkt rätt, däcket bör passa ihop med skrovet, som är båtens kärna. Allt ska fungera ihop med användningssyftet – både funktionellt och till utseendet.

Mäkelä och Jämsén berättar att det finns jippon gällande skrovets och däckets samspel. Till exempel de extra vackra meterklasserna, vars karaktärsdrag är långa overhang, det vill säga övervattensförar och -aktrar som går över vattenlinjen, får i hög fart i praktiken längre vattenlinje och därmed också bättre fart.

Då man betraktar dessa skönheter till segelbåtar, skulle man inte tro att meterklassernas vackra och eleganta utseende faktiskt härstammar från fusk med måttreglerna. Höstseglarna tycker att båtarna är finare med den här finessen än med rak för.

Hangös röda vattentorn började skymta längre bort. Våra blickar flyttade sig från ikonen längs med Hangöudds skogsvyer. Någon undrade om den industriella formgivaren som fått en konstnärlig utbildning har alls möjlighet att låta sin egen fantasi flyta bland alla krav och regler?

Jämsén berättar att utseende går hand i hand med användbarhet genom hela processen. Den

Beaufort

Om formgivning

"Den finländska anspråkslösheten har också en roll i formen. Den gör båtarna enkla till sitt utseende och liknar bruksföremål."

Oli alkanut tihuttaa vettä ja huomasimme tuulen yltyneen noin 15 metriin sekunnissa. Vene kuitenkin kantoi purjeensa niin hyvin, ettemme huomannet juuri mitään eroa sen käyttäytymisessä. Päinvastoin meno oli vauhdittunut nautinnolliseen vauhdin hurmaan.

Vanhalla rutiinilla käynnistimme koneet, käänsimme nokan vastatuuleen, laskimme purjeet, hyppäsimme laituriin, otimme jalluhörpyt ja luikimme saunaan.

Pyyhkeet olkapäillämme pysähdyimme katselemaan Swan 42 -venettämme miettien, mikä siitä tekee suomalaisen näköisen?

Sääolosuhteet Suomessa ovat vaativat vaikuttaen materiaalivalintoihin. Materiaalien on myös kestettävä kylmän ja lämpimän ilman muutoksia. Saariston matalat vedet vaikuttavat veneiden kokoon ja sen vuoksi kölit eivät saa laahata turhan syvällä.

Suomessa suunnittelussa tehtävät ulkonäölliset ja tekniset ratkaisut ovat järkiperäisiä ja varmoja.

Olemme tottuneet puun käyttöön materiaalina ja suomalaisesta luonnosta ammentavaan muotokieleen. Mäkelä kertoo vastaavan esimerkin Italiasta, missä kivi on yleinen veneissä käytettävä materiaali. Suomalaisella vaatimattomuudella on myös osansa. Se tekee veneistä pelkistettyjä ja puhtaasti käyttöesinemäisiä.

Kansainvälisesti uuden polven venesuunnitteluamme ei vielä tunneta laajalti. Suomalaisen venesuunnittelun vienti vaatisi enemmän tekijöitä ja kilpailua venesuunnittelualalle, Mäkelä ja Jämsén sanovat.

Katsellessamme saunan terassilta Bengtskärin majakan välkehdintää, yksi asia oli selkiytynyt.

Meillä oli kaunis vene. Se toimi niin kuin pitikin, kiitos hyvän suunnittelun.

industriella formgivarens uppgift är att göra det funktionella vackert.

Det hade börjat duggregna och vi märkte att vinden hade frisknat till ungefär 15 meter per sekund.

Seglen stod ändå så ståtliga att vi inte hade märkt någon stor skillnad i båtens beteende. Tvärtom hade åkandet trappats upp till ett behagligt glid i snabb fart.

Med rutin startade vi maskinen, svängde fören upp mot vind, tog ner seglen, hoppade i land, tog en jallusup och gjorde oss klara för bastu. Med handdukarna över axeln stannade vi för att beundra vår Swan 42:a med en brännande tanke: vad gör den finsk?

Finlands väderförhållanden är utmanande, vilket påverkar materialvalen. Materialen måste hålla både kyla och värme. Skärgårdens grunda vatten påverkar båtarnas storlek, och kölen kan inte tynga alltför djupt. Både de utseendemässiga och tekniska lösningar som görs i planeringen i Finland är uttänkta och säkra.

Vi är vana vid trä som material och formspråket vi kan utläsa ur den finska naturen. Mäkelä berättar ett motsvarande exempel från Italien: där används sten på samma sätt som ett vanligt material i båtar.

Den finländska anspråkslösheten har också en roll i formen. Den gör att båtarna är enkla till sitt utseende och liknar bruksföremål.

Internationellt känner man ännu inte till den nya generationens finska båtbyggande. För att få igång exporten skulle det behövas fler människor och mer konkurrens inom branschen, spekulerar Mäkelä och Jämsén.

Då vi blickade ut mot Bengtskärsfyrens ljus i natten från bastuns trappa hade en sak blivit klar för oss. Vi hade en vacker båt. Den fungerade som den ska, tack vare lyckad formgivning.

21

Beaufort

22

Muotoilusta

Beaufort

Om formgivning

Kasi

Teksti / Text : Matias Autio

Kuva / Bild : Esko Kilpi

vuonna 1907 ja toimien perustana modernille kilpapurjehdukselle.

Syntyi metrivene.

Veneitä ruvettiin rakentamaan vain yhteen tarkoitukseen, kilpailemiseen. Puisia puikuloita valmistettiin veistämöillä ja niistä tehtiin kevyitä ja epämukavan nopeita.

Veneiden väliset tasoitussäännöt siirrettiin sivuun ja standardien mukaan rakennetut ja taiten purjehditut taideteokset alkoivat niittää kunniaa. R-mittasäännön mukaan rakennettiin vuosisadan alussa monia eri kokoja. Syntyi: kutonen, kasi, 12mR ja 15mR. Pääosassa olivat suunnittelijat. Kuka osasi parhaiten hyödyntää rakentamassaan veneessä mittasääntöä. Mukaan lisättiin suunnittelijan kokemus, aallot, tuulet ja paatin ketteryys. Ainekset heitettiin lyijykynällä ja viivoittimella paperille. Seurasi laskutoimituksia, erehdyksiä, ahaa-elämyksiä ja lopulta koepurjehduksia. Ei ollut mittareita, tietokoneohjelmia tai muita apuja. Oli vain tunne nopeasta muodosta ja eri elementtien tehokkaasta yhdistelmästä.

Voikohan onnistuneiden piirustusten pohjalta valmistetun veneen ensimmäistä koepurjehdusta verrata nykyaikaisen suunnittelutyön hedelmästä nauttimiseen? Tunne on varmasti sama, mutta todellisuus oli aikanaan eri.

Kauniin ja nopean klassikon muodot tulevat R-säännön lisäksi luodoista, pilvistä, aalloista ja tuu-

lesta. Nykyisin lentokoneen siivissä, autojen konepellissä ja skeittiparkeissa voi huomata samanlaisia kulmia ja kaaria, joita sata vuotta sitten piirrettiin veneen muodoksi. Käytännössä kauniita muotoja.

Työ, joka metriveneiden parissa 100 vuotta sitten tehtiin, on toiminut vuosisadan aikana perustana modernille kilpapurjehdukselle.

Viime kesänä Lontoon paraolympialaisissa kisattiin R-säännön mukaan valmistetussa 2.4-luokassa. Kesällä 2014 Helsingissä ratkaistaan, kuka purjehtii kasillaan parhaiten? Fiksuin ja paras purjehtija palkitaan. Kasien maailmanmestaruuskisoissa jaetaan myös tyylipisteitä.

Kasien maailmanmestaruuskisat purjehditaan Helsingissä 27.7.- 3.8.2013

r-mittasääntö vahvistettiin

R metrejä =

(L+2d+√S-F ) 2,37

R-mittasääntö matemaattisesti ilmaistuna. L on veneen vesi-linjan pituus, F vapaalaidan tehollinen korkeus, d rungon muototekijä ja S purjeiden pinta-ala.

23

Beaufort

24

Muotoilusta

Beaufort

Om formgivning

Einar Olofssonin sisustussuunnitelma kasiin vuodelta 1928.

25

Beaufort

Muotoilusta

Perinteinen tekniikkalaji

En traditionell tekniksport

Teksti / Text : Matias Autio

Kuva / Bild : Niklas Sandström

kaikuu tasainen ja kova pauke. Naps Naps, jonka jälkeen pari kovempaa iskua Pam Pam! Sama toistuu yhä uudelleen ja koko telakka kaikuu.

12mR Blue Marlinin kyljen lautojen välejä työstää yhdysvaltalainen John Zimmer. Riveäjäasiantuntija naputtaa lautojen väliin ensin puuvillanauhaa, jonka jälkeen rakoihin tulee vielä hamppunarua. ”Yleinen käsitys on, että lautojen välit tehdään vain vesitiiviiksi. Tarkoituksena on kuitenkin tehdä koko veneen laudoituksesta yhtenäistä puuta. Jos työn tekee huonosti voi näinkin ison veneen rakenne kärsiä pahoin,” Zimmer kertoo.

Työ näyttää erittäin fyysiseltä. Zimmerin käsien liike on harkittua ja huoliteltua. ”Tekniikan täytyy olla kunnossa. Annetaan työkalujen tehdä työt,” Zimmer sanoo käsissään vasara ja taltta.

Mies on katoavan taidon viimeisiä huippuosaajia. Hän saa valita työnsä eri puolilta maailmaa, kalastaja-aluksista kilpapursiin.

Zimmer viettää kaksi viikkoa Kotkassa Blue Marlinin kylkien kimpussa, jonka jälkeen vene on rivetty ja muodossaan. kotkan puuvenekeskuksessa

26

Översättning : Johannes Jauhiainen

ekar och dånar det.

Knack, knack, varefter ett par högljudda dån slår till, Pang Pang! Samma mönster upprepas åter och hela båtvarvet ekar.

Vid 12mR Blue Marlin hittar vi amerikanen John Zimmer: Han håller på att täta utrymmet mellan bräderna på båtsidan. Zimmer fyller glappen med bomullsrep varefter han fortsätter med att tillsätta hamprep. ”Den allmänna uppfattningen är att springorna mellan bräderna endast behöver vara vattentäta. Syftet är dock att forma båten till ett enhetlig och sammanhållande trästycke. Ifall arbetet görs dåligt eller slarvigt kommer strukturen i en såhär stor båt att lida,” Säger Zimmer.

Arbetet är extremt fysiskt men Zimmers gester är genomtänkta och strålar av talang. ”Tekniken måste vara i skick. Vi låter verktygen göra sitt,” säger Zimmer som håller i en hammare och ett stämjärn.

Zimmer är en av de sista i sitt slag. Hans expertis är eftertraktad, jobb finns på fiskeskutor och kappseglingsbåtar jorden över.

I två veckor jobbar Zimmer på Blue Marlin i Kotka, varefter båten är drevad och i form. i kotkas båtverkstad

Beaufort

Om formgivning

27

Ilmakuvat / Flygilder : Osma Harvilahti

Kuvat / Bilder : Niklas Sandström

Översättning : Sonja Schalin

Teksti / Text : Ida Kukkapuro

Beaufort

28

Saaressa

Beaufort

På ön

Lapsuus saaressa sopii pikkupojalle mainiosti. Rajattu mutta monipuolinen ympäristö kannustaa seikkailuun ja luovuuteen. Paljasjalkainen* suomenlinnalainen Visa Heikkilä kertoo elämästä meren ympäröimässä kylässä.

Suomenlinnan suojassa I skyddet av Sveaborg

Att tillbringa barndomen på en ö passar utmärkt för en liten pojke. En mångsidig miljö som ändå har naturliga gränser sporrar till kreativitet och att hitta på äventyr.

Infödda* sveaborgaren Visa Heikkilä berättar om livet i byn som havet omringar.

29

Beaufort

Saaressa

lapselle luvan kasvaa. Tutkia, itsenäistyä ja seikkailla.

Tätä ravinnetta suomenlinnalaiset lapset nauttivat siitä asti, kun alkavat katsella linnoituksia äidin sylistä. Pikkulapsina annostus kasvaa ja saaresta saa tutkia jokaisen kolkan. Maakrapu kysyy heti: eivätkö vanhemmat pelkää, että lapset hukkuvat?

Meri on saarelaisten arki, eikä sitä voi pelätä. Tilastot tukevat käsitystä; lapset eivät huku Suomenlinnassa.

Kaikki 850 saarelaista osaavat myös uida. Kun Helsingissä lakkautettiin uimakouluja 90-luvulla, taattiin suomenlinnalaisille lapsille paikat Urheilutalon uimakouluun.

som får människan att växa.

Tillit befriar människan att utvecklas, pröva sina gränser, utforska och söka.

Den här näringen får barnen på Sveaborg från den dag de börjar titta på fästningen från mammas famn. När de vuxit lite ökar dosen, barnen får utforska öns alla vrår. En landkrabba frågar direkt: är föräldrarna inte rädda för att barnen ska drunkna?

Havet är öbornas vardag, inte kan man vara rädd för det. Statistiken stöder uppfattningen; barnen på Sveaborg drunknar inte.

Alla 850 öbor kan också simma. Då Helsingfors lade ner simskolor på 90-talet fick alla barn från Sveaborg ändå plaska i Helsingegatans simskola.

Vesiliskoja kaupa n Meren ympäröimällä saarella on aina ollut tilaa pikkupoikien suosikkiaktiviteeteille. ”Keräsimme kallion koloihin jäävistä lätäköistä vesiliskoja, joita myimme viidellä markalla ihmisille lemmikeiksi. Sitten saimme tietää, että ne on rauhoitettuja ja jouduimme lopettamaan”, Visa Heikkilä kertoo.

Paikallisten ja turistien välit ovat kenties välinpitämättömät ja etäiset, mutta lapsille turisteista on myös hupia. Heikkilä kavereineen heitteli pällisteleviä kesäpäivän viettäjiä vesi-ilmapalloilla ja uimarannalla parveilevia auringonpalvojia levätukoilla. Tunneleissa turistien säikytteleminen toimi myös viihdykkeenä hellepäivinä.

Suomenlinnassa on yksi maailman vanhimmista edelleen toiminnassa olevista telakka-altaista. Sen reunoihin on kirjoitettu altaassa huollettujen alusten nimet.

Nuorena pojat skeittasivat altaan röpelöisellä betonipohjalla, sillä sen parempaa asfalttia saarelta ei juuri löydy. Täydessä altaassa he seilasivat pienellä lautalla. ”Suomenlinnalaiset lapset saavat puuhailla saarella vapaasti, kunhan käyttäytyvät hyvin. Kaupunkilaiset kyllä tunnistetaan oman kylän poikien joukosta.

Heille tulisi sanomista.”

Talvisin ajanvietteen keksiminen vaati enemmän mielikuvitusta. Tavanomaisen keskiviikkosählyn lisäksi pojat kokeilivat myös rajojaan. ”Kerran hyppelimme jäälauttoja pitkin kaupunkiin asti. Sitä äidit eivät varmaan tiedä vieläkään”, Heikkilä paljastaa.

Vat tenöd lor till sa lu Förutom simning har Sveaborg erbjudit småpojkar möjlighet till alla deras favoritsysslor. ”Vattenödlor som vistades i pölar i bergsskrevor tog vi och sålde som husdjur för fem mark till bybor. Sedan fick vi veta att de är fridlysta och tvingades sluta.”

Relationen mellan lokalbefolkningen och turisterna är liknöjd, men för barnen är turisterna också ett skojigt tidsfördriv. Heikkilä och hans vänner brukade kasta vattenballonger på turister som tycker om att glo på ön under fina sommardagar. Solbadare på stranden kunde få sjögräs på sig. En varm dag roade gänget sig också med att skrämma folk i tunnlarna.

På Sveaborg finns världens äldsta fungerande varvsbassäng. På dess kanter har namnen på alla de båtar som varit i bassängen ristats in. Som yngre skejtade pojkarna på bassängens skrovliga betongbotten, för bättre asfalt än så hittar man inte på Sveaborg. ”När bassängen var full seglade vi i den med en flotte. Sveaborgsbarnen får pyssla fritt på ön så länge de inte stör. Stadsbarnen skulle avvisas.”

Om vintrarna krävdes mer fantasi för att hitta på saker att göra. Förutom sedvanlig tisdagsinnebandy prövade pojkarna också sina gränser. ”En gång hoppade vi från isflak till isflak ända in till stan, det vet mammorna säkert inte ännu i denna dag om”, avslöjar Heikkilä.

luottamus antaa

Veneellä lukioon Suomenlinnan ala-asteella on reilut 60 koululaista. Merellisyys näkyy opetusohjelmassa, ja historian tunneilla oman saaren tapahtumat tulevat tutuiksi.

Yläasteella saarelaisten tiivis porukka sekoitetaan mantereen koululaisiin. Nykyisin lapset jatkavat opintietä Kruununhaassa, ennen yläastetta käytiin Helsingin Normaalilyseossa. ”Koulussa suokkilaisilla oli erityinen maine. Meitä pidettiin omalaatuisina, eikä niin rauhallisina. Sanottiin myös, että kaikki suokkilaiset näyttävät samalta.

Kyllä monilla olikin valkoiset kutrit”.

30

tillit är den näring

Med båt till g y m nasiet I Sveaborgs lågstadium går ungefär 60 elever.

I läroplanen syns närheten till havet och på historietimmarna blir eleverna bekanta med den egna hemöns händelser.

På högstadiet blandas det välbakanta gänget från ön med eleverna från fastlandet. I dagens läge fortsätter skolgången i Kronohagen, tidigare gick sveaborgarna i Helsingfors (finska) Normallyceum. ”I skolan hade sveaborgarna ett tufft rykte om sig. Vi ansågs säregna och inte så lugna. Det sades också att alla sveaborgare ser lika ut. Nog hade vi ju alla vita lockar”, berättar Heikkilä.

Han fortsatte i Drumsö gymnasium.

Beaufort

Pรฅ รถn

31

Beaufort

Heikkilä jatkoi lukioon Lauttasaaren. ”Kuljin koulumatkan veneellä tsygä kyydissä ja poljin loppumatkan.”

Lukioikäisinä ajankohtaiseksi tuli juhlien järjestäminen. ”Suokissa voi pitää parhaat kotibileet, kun kukaan ei soita poliiseja. Paitsi kerran. Juhlat keskeytettiin ja saimme autokyydin Kauppatorille.”

Mantereen ja saaren yhdistävään tunneliin pääsee vain ambulanssin tai poliisiauton kyydissä.

Pieni yhteisö ”Suokissa kaikki tietävät kaiken. Tarvitsee vain käydä Siwassa ja tiedät, mitä kaverin perhe syö illalliseksi.”

Saarella, kuten missä tahansa pikkukylässä, on paljon niitä, jotka eivät koskaan muuta isoon kaupunkiin. Suomenlinnassa on arjen peruspalve-

32

Saaressa

”Jag åkte till skolan med båt och hade cykel ombord så jag kunde cykla resten av vägen.”

I gymnasieåldern blev det aktuellt att ordna fester. ”På Sveaborg kan man ordna de bästa hemmafesterna för att ingen ringer polisen. Utom en gång, då vår fest avbröts och vi blev förda till Salutorget genom servicetunneln.”

Tunneln som kopplar ön och fastlandet har man enbart möjlighet att uppleva i en ambulans eller polisbil.

Et t litet sa m f und ”På Sveaborg vet alla allt. Genom att gå en sväng till Siwa vet man vad kompisens familj äter till middag.”

På ön, liksom i många andra små byar, finns många som aldrig åker någon annanstans. Det finns så många arbetsplatser på Sveaborg att man inte ens behöver flytta till fastlandet efter jobb.

Beaufort

På ön

lut ja työpaikkoja. Myös parinmuodostus saarelaisten kesken on tavanomaista.

Heikkilän perhe on asunut välillä myös mantereen puolella. ”Koen että on tärkeää nähdä elämää ja saada siihen kontrastia saaren ulkopuolelta”.

Keväällä Heikkilä palasi reissusta Atlantin toiselta puolelta. Kuubasta Peruun hän matkusti rantoja koluten ja Panamasta Kolumbiaan purjehtien.

Palattuaan hän muutti takaisin Suomenlinnaan ja on kevään ajan rivennyt veneveistämöllä valmistuvan Tykkisluupin saumoja.

Muuta kotia Heikkilä ei osaa kuvitella. ”Todellakin kasvatan omat lapseni täällä!”

Parbildning mellan öborna är också vanligt. ”För mig och min bror har det varit jätteviktigt att vi haft en lägenhet även på fastlandet så att vi sett annat också”, berättar Heikkilä.

På våren återvände Heikkilä från en resa till andra sidan Atlanten. Han hade utforskat stränderna mellan Kuba och Peru och hade rest seglandes från Panama till Colombia.

När han återvände flyttade han tillbaka till Sveaborg och har sedan jobbat på båtbyggeriet hela våren med Kanonslupens detaljer.

Heikkilä tänker ändå att han ska återvända till Sveaborg. ”Jag vill absolut låta mina barn växa upp här!”

*Visan äiti kiidätettiin aamuyöllä merivartioston veneellä mantereelle synnyttämään.

* Visas mamma fördes genom servicetunneln på morgonnatten till fastlandet för att föda.

33

Beaufort

34

Saaressa

Beaufort

På ön

Vanhassa lentokonetehtaassa sijaitsevalla Veistokaari-verstaalla valmistuu Suomen johtavan veneen-veistäjän, Mikael Holmströmin, johdolla 1700-luvun Tykkisluuppi näytössoutuja varten.

35

Beaufort

Saaressa

Förr i tiden måste man på ”sveaborgsdop” hoppa från svärdet i havet.

36

Beaufort

På ön

Turistit eivät juuri eksy Kultarantaan.

37

Beaufort

Saaressa

Saaren paras sauna on Sakusauna.

Man kan klättra upp via maskineriet på däck. På däck hade pojkarna en diskussionspanel genom att rista in meddelanden i målfärgen. Nu är upprustade Vesikko öppen för allmänheten.

38

Beaufort

Pรฅ รถn

39

Kuvat / Bilder : Niklas Sandström

Översättning : Ida Henriksson

Teksti / Text : Ida Kukkapuro

Beaufort

40

Henkilökuva

Beaufort

Porträtt

Tomi Kääriä ylitti Atlantin ensikertaa viisivuotiaana. Toisen kerran kymmenvuotiaana.

Herkästi innostuvalle seikkailupurjehtijalle on sittemmin kertynyt pari tuhatta päivää merellä.

Merimies Sjömannen

Tomi Kääriä, 70, korsade Atlanten för första gången i femårsåldern och för andra gången då han var tio. Äventyrsseglaren har sedermera tillbringat ett par tusen dagar på havet. Det är över fem år.

41

Beaufort

Henkilökuva

tomi kääriä ei koskaan tullut kysyneeksi, miksi setä myi laivansa ja osti appelsiiniplantaasin Brasiliasta.

Sedän alus, Colin Archerin vuonna 1898 rakentama luotsikutteri, on sen sijaan tullut Kääriälle tutuksi.

Kotonaan Kotkassa Kääriä kaivaa esiin valtavan matkalaukun. Painava pakaasi sisältää lehtileikkeitä, muun muassa vuonna 1996 Vene-lehdessä julkaistun ilmoituksen, jossa luki: Tuntuuko tutulta? --- Veneen nimi on Sport ja sen purjehti yksin vuonna 1934 Suomesta Rio de Janeiroon suomalainen Kaariatta. Olemme iloisia ja kiitollisia kaikista tiedoista, jotka koskevat maanmiestä ja venettänne.

Väärin tavatusta nimestä huolimatta Kääriä tunnisti setänsä ja otti yhteyttä ilmoittajaan. Ranskalainen pariskunta vastasi ja kirjeenvaihto johti monien yhteydenottojen ja mutkien kautta siihen, että veneen uusi omistaja myi aluksen Suomeen Museovirastolle. ”Meinasivat laittaa sen lasikaappiin, mutta minä harasin vastaan.”

Niin vanhasta luotsikutterista tuli Suomen ensimmäinen purjehtiva museoalus, Pitkäpaasi.

Kääriä pääsi eläytymään setänsä kokemuksiin, kun hän kipparoi Pitkäpaadella purjehduksen EteläNorjan Larvikiin, veneen rakennuskaupunkiin. ”Kun innostun jostakin, olen siinä 110-prosenttisesti mukana”, Kääriä selittää.

Tomi Kääriä on paljasjalkainen stadilainen, mutta hänen isänsä suku on kotoisin rajan taakse jääneestä Lavansaaresta.

Isoisä, sedät ja naapurit elivät kaikki kalastuksesta, merenkulusta eikä salakuljetuskaan ollut heille vierasta. Sodan jälkeen Kääriän isä toimi Helsingissä talonmiehenä ja viikonloppuisin taksiveneenkuljettajana. ”Me olimme pikkutenavasta asti isän mukana vesillä.”

Vuonna 1948, Kääriän täyttäessä viisi, hänen isänsä pestautui kapteeniksi Eeva-laivaan, joka kuljetti virolaisia pakolaisia Yhdysvaltoihin. Hurja purjehdus vei Ruotsista Miamiin. ”En muista matkalta paljoa. Se on jäänyt mieleeni, kun näimme valaita.” Kohtaaminen valtavien merinisäkkäiden kanssa ei jäänyt Kääriän ainoaksi, mutta palataan siihen myöhemmin.

Amerikassa perhe jäi New Yorkin edustalle Ellis Islandille odottamaan viisumia ja Kääriä kävi veljineen koulua 10-vuotiaaksi. Viisumia ei herunut, sillä suomalaiset eivät tarvinneet turvapaikkaa virolaisten tavoin. Perhe palasi suomeen vuonna 1953. ”Onneksi meidät karkotettiin. Olen mieluummin suomalainen kuin jenkki ja Vietnamin sodan veteraani”, Kääriä hymähtää.

Vaikka meri on aina ollut mukana Kääriän elämässä, purjehtimisesta hän innostui vasta nelikymppisenä. Vuonna 1985 ystävä, jolla oli vene, muttei niin paljoa osaamista, houkutteli hänet navigaattoriksi Gotland Runt -kilpailuun. ”Kun aloin purjehtia, niin innostuin sitten siitä.”

tomi kääriä kom sig aldrig för att fråga varför hans farbror sålde sin båt och köpte en apelsinplantage i Brasilien. Farbroderns skuta, Colin Archers lotskutter från år 1898, känner Kääriä däremot till mer än väl.

Hemma i Kotka plockar Kääriä fram en gigantisk resväska som innehåller tidningsurklipp.

Ett av dem är en annons från tidningen Vene, årgång 1996. Annonsen lyder, fritt översatt: Verkar det bekant? (...) Båten heter Sport och finländaren Kaariatta seglade den ensam från Finland till Rio de Janeiro år 1934. Vi är glada och tacksamma för all information som gäller er landsman och båten.

Trots det felstavade namnet identifierade Kääriä sin farbror direkt och tvekade inte att ta kontakt. En brevväxling med ett franskt par ledde så småningom till att museiverket köpte den historiska båten. ”De ville sätta skutan i en glasburk, men där sade jag stopp.”

Den gamla lotskuttern blev Finlands första seglande museibåt, Pitkäpaasi. Kääriä hade chansen att få återuppleva sin farbrors äventyr då han seglade Pitkäpaasi till Larvik i södra Norge, där båten i tiderna hade byggts. ”När jag blir ivrig över ett projekt ger jag alltid 110 procent”, förklarar Kääriä.

Tomi Kääriä är en typisk helsingforsare, eller stadibo. Han har ändå rötter från andra sidan östgränsen, i Lavansaari. Kääriäs farfar, farbröder och grannar levde på fiske, sjöfart och smuggling. Efter kriget jobbade hans pappa som gårdskarl i Helsingfors under veckorna, medan han under helgerna körde båttaxi. ”Redan som pojkspolingar var vi ute på havet med pappa.” År 1948, då Kääriä fyllde fem år, fick hans pappa jobb som kapten på skeppet Eeva, som transporterade estniska flyktingar till USA. Eeva trafikerade en spänningsfylld rutt från Sverige till Miami. ”Av själva resan minns jag inte så mycket, förutom att vi såg valar.”

Kääriäs möte med de jättelika däggdjuren må ha varit det första, men inte det sista. Mer om det lite senare.

Väl framme i Amerika stannade familjen utanför New York, på Ellis Island, för att vänta på besked om visum. Kääriä och hans bröder gick i skola tills han var tio. Familjen nekades visum, eftersom finnarna inte uppfyllde asylstatusen på samma sätt som esterna.

Familjen Kääriä återvände till Finland år 1953. ”Vilken tur att vi blev utvisade. Jag är hellre finne än amerikansk krigsveteran från Vietnamkriget”, skrattar Kääriä.

Trots att havet alltid har haft en plats i Kääriäs hjärta fattade han tycke för seglandet först vid fyrtioårsåldern. r 1985 deltog han i havskappseglingen Gotland Runt, tillsammans med en kompis som hade båt men saknade navigeringstalang.

42

Beaufort

Portr채tt

43

Beaufort

Henkilökuva

Jo samana syksynä hän osti ensimmäisen kimppaveneensä, First 375:n. Seuraavana kesänä seilattiin Englantiin, sitä seuraavana Islantiin. ”Suomen saaristo on maailman kaunein. Missä muualla voi mennä samalla tavalla luonnonsatamaan ilman jollaa? Mutta se oli tullut jo koluttua moottoriveneillä. Sittemmin rahat ja aika on mennyt kaukopurjehduksiin.”

Ensimmäisillä pitkillä purjehduksilla mukana olivat Kääriän molemmat silloin teini-ikäiset pojat.

Tässä suvussa ei omena ole pudonnut kauas. ”Toisesta tuli merikapteeni ja toisellakin on nykyisin kimppavene”, Kääriä kertoo.

Aina 90-luvun puoliväliin asti menivät lomat pankin ATK-järjestelmien suunnittelusta purjehdukseen. ”Sitten pankkeja saneerattiin ja minut saneerattiin purjehtijaksi.”

Kääriän suupielet kohoavat ja naururypyt ohimoilla korostuvat. ”Jos et osaa purjehtia, opettele. Jos osaat, opeta.”

Kääriä on noudattanut ohjenuoraansa ja opettanut Suomen purjelaivasäätiön seikkailupurjehduksilla vuodesta 1991. ”Tykkään siitä sapluunasta kuin hullu puurosta. Purjehduksille tulee erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista, mutta merellä kaikille on tärkeää vain tuuli ja turvallisuus.”

Kääriä on kipparoinut Atlantin ylityksiä ja Karibian purjehduksia. Suomen Joutsenen reittiä seuranneella Kap Hornin kierroksella Kääriä tapasi taas

”Jag började segla och blev förstås jätteivrig över det.”

Redan samma höst köpte han sin första egna båt, en First 375. Nästa sommar blev det en seglats till England och därpå följande sommar till Island. ”Den finländska skärgården är världens vackraste.

Finns det något annat ställe där man kan ta i land i en naturhamn utan jolle? Men jag har redan utforskat skärgården i motorbåt, nuförtiden lägger jag mina resurser på längre seglatser.

Kääriäs då tonåriga pojkar deltog i de första seglatserna. I den här familjen har äpplet inte fallit långt från trädet. ”En av pojkarna har blivit kapten och den andre är delägare av en båt”’ berättar Kääriä.

Fram till mitten av 90-talet hoppade Kääriä varje sommar från bankens ADB-avdelning till segelbåten. Senare blev han seglare på heltid. Medan han pratar börjar det rycka i Kääriäs mungipor och rynkorna vid hans tinningar accentueras. ”Om du inte kan segla, lär dig. Om du kan segla, lär andra.”

Själv har han följt sitt råd och jobbat som seglingslärare på Finlands Segelfartygsstiftelse, där han har lett äventyrsseglatser sen år 1991. ”Jag stortrivs med det. Deltagarna har totalt olika bakgrunder, men på havet är det bara vinden och säkerheten som räknas.”

Han har varit kapten på seglatser över Atlanten och på Karibien. Då han seglande runt Kap Horn träffade han på en gammal bekant, valen. Den här

44

Beaufort

Porträtt

vanhan tuttavansa valaan. Tällä kertaa lähempää kuin viisivuotiaana. ”Valas tuli Helenan laidalle ehkä kymmenen metrin päähän meistä ja oli ainakin 15 metriä pitkä. Valaan noustessa pintaan ja hengittäessä oli kamala dunkkis.”

Taas silmät siristyvät Kääriän nauraessa.

Samalla reissulla syntyi hänen suuri kalajuttunsa. ”Vaakaa meillä ei ollut mukana, mutta pyydystin sellaisen 30–40-kiloisen purjekalan. Kun nostin sitä ilmaan, se oli pidempi kuin minä ja pyrstö vielä taipui kantta vasten!”

Kun vene on lastattu kapteenilla, perämiehellä ja laumalla keltanokkia, joutuu päällystö joskus venymään.

Bermudeilta Azoreille päin purjehtiessa kuunari Lokki kohtasi matalapaineen, jonka vaikutusalue oli 400 mailia. Väistää ei voinut ja yön pimetessä alkoi venettä riepotella 42 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli.

Kello kaksi yöllä Kääriä heräsi siihen, että vene kaatui kyljelleen. Isopurje laskettiin, myrskypurje hajosi säpäleiksi ja yö vietettiin tuuliajolla. Seuraavana päivänä matka jatkui reivatuin purjein.

Kääriä on kokenut myös kolmepäiväisen myrskyn jälkeiset jättiläismäiset aallot, auttanut Mayday-kutsun lähettänyttä purjevenettä, jonka miehistö hylkäsi pohjoiselle Atlantille ja ylittänyt Atlantin pelkin purjein. ”Kytkin hajosi ennen Kap Verdeä. Sitten mentiin tuulten mukaan. Kun saavuimme Martiniquelle, oli yhdellä oppilaalla tasan kuusi tuntia ehtiä lennolle.

Hän hyppäsi satamassa suoraan taksiin.”

Matka oli viivästynyt kytkinvian vuoksi lähes viikolla.

Moni on ehkä seikkaillut yhtä paljon tai enemmänkin, mutta harva on uinut samoilla leveyspiireillä kuin Kääriä. Huippuvuorten purjehduksella Kääriä laski uimaportaat sijainnissa 80 astetta pohjoista. ”Kun kuulimme, ettemme jäätilanteen takia pääse vierailemaan suomalaisten tutkimusasemalla, keksin, että käydään sitten kääntymässä 80 leveyspiirillä.”

Purjehtijan retket eivät suinkaan pääty tähän. Kapteenia kiinnostaa Etelä-Amerikka, mutta reissuun pitäisi päästä ilman aikatauluja.

Koulutus- ja siirtopurjehduksilla kun matkan tahdin määrittää aina joku muu. ”Chilen rannikko on yksi maailman kauneimmista vuonosaaristoista.” Siellä Kääriä haluaisi seikkailla rauhassa, viettää vaikka muutaman kuukauden.

Purjelaivasäätiön purjehduksilla päällystö jää satamissa usein huoltohommiin alukselle oppilaiden tutustuessa paikkoihin. ”Olen käynyt monissa Etelä-Amerikan maissa ja tunnen oikein hyvin monen satamakaupungin venevarusteliikkeet ja muutaman rantakuppilan.”

Seikkailija haluaisi nähdä enemmän. Ensi talveksi Kääriä on suunnitellut purjehduksen sijasta matkaa Etelä-Amerikkaan. Lentäen.

On aika suunnata sisämaahan. Kenties matkanvarrelle sattuu joku appelsiiniplantaasikin.

gången fick de stifta närmare bekantskap. ”Valen var kanske tio meter ifrån vårt skepp, Helena. Bjässen måste ha varit minst 15 meter lång och när den simmade upp till ytan för att andas var stanken helt förfärlig.”

Under samma resa föddes också Kääriäs bästa fiskeskröna. ”Vi hade ingen våg, men en dag fångade jag en segelfisk på säkert 30-40 kilo. När jag lyfte upp den i luften var den längre än jag - och då böjde sig stjärtfenan dessutom längs med däcket!”

När skeppet är lastat med en kapten, en skeppare och ett stort gäng nybörjare kan vad som helst hända. Under en seglats från Bermuda till Azorerna hamnade skutan Lokki in i en lågtryckszon. Det var omöjligt att komma undan och medan mörkret föll skrek vinden med en hastighet på 42 meter i sekunden.

Kapten Kääriä vaknade klockan två på natten till att båten låg på sida. Storseglet halades ned, stormseglet sprack i tusen bitar och resten av natten drev de omkring. Följande dag fortsatte färden med revade segel.

Kääriä har också upplevt jättevågor efter en tredagars storm, han har hjälpt en segelbåt som skickade nödmeddelanden efter att motorn pajat någonstans på norra Atlanten, och korsat Atlanten utan motor. ”Kopplingen slutade funka utanför Kap Verde, så vi fick lita på vindarna. När vi äntligen kom till Martinique hade en av eleverna exakt sex timmar på sig att hinna till flyget. Han tog en taxi direkt från hamnen.”

De var nästan en vecka efter i tidtabellen.

Många kanske har upplevt liknande äventyr, en del kanske har rest mer än Kääriä. Men få har simmat på samma breddgrader som han. Under en resa till Spetsbergen har han tagit ett dopp vid den 80:e nordiska breddgraden. ”Vi fick beskedet att isläget inte tillät oss att komma ända fram till den finska forskningsstationen, så jag hittade på att vi kunde ta en sväng via den åttionde breddgraden istället.”

Den gamla sjöbjörnens äventyr tar inte slut här.

Som kapten skulle Kääriä gärna styra skutan mot Sydamerika, men utan strikta tidtabeller. På seglingskurserna är det alltid någon annan som bestämmer takten. ”Chiles fjordar hör till de finaste i världen.” Dem skulle han gärna utforska i en månad eller två, i lugn och ro.

På Segelfartygsstiftelsens resor stannar besättningen ofta ombord på båten medan eleverna bekantar sig med hamnstaden. ”Jag har besökt en hel massa sydamerikanska länder och känner väl till båthandlarna och ett och annat strandcafé.”

Nu vill han se mer. Nästa vinter tänker Kääriä inte segla till Sydamerika, istället tänker han flyga dit.

Det är dags att ta sig till inlandet. Kanske hitta en apelsinplantage.

45

Beaufort

Isä, meri ja minä Teksti / Text : Paula Kallio

Hänen mielestään hyvä lastenhuoneen sisustus koostuu tummasta puusta, merihenkisistä raitakuoseista ja sinisen eri sävyistä.

Vanhoista kesämuistoistani valtaosassa tapahtumapaikkana on saaristo. Tietysti on aikoja, jolloin olisin vaihtanut purjeveneen kesämökkiin – ahtaaseen veneeseen ei saanut tuoda kaveria, maihin mentiin kun kipparille sopi ja muita ei päässyt karkuun keulaa kauemmas.

Emme teinivuosieni jälkeen ole liiemmin pitäneet yhteyttä, mistä olen syyttänyt juuri purjehdusharrastusta: huomattava osa isän vapaa-ajasta menee joko veneilymediaa kuluttaessa tai oman veneen välittömässä läheisyydessä erilaisten kunnostushommien parissa. Samalla juuri veneilyharrastuksen ansiosta näemme toisiamme edelleen säännöllisesti.

Kerran kesässä hoidamme itsemme samaan purjeveneeseen noin viikoksi. Siinä sitten ollaan yhdessä koko vuoden edestä.

Kaava on aina sama. Siinä vaiheessa kesää kun minulle sopii, matkustan junalla tai bussilla johonkin päin Länsi-Suomea. Mukanani on minimaalinen määrä vaatteita ja puolet lähikirjaston kirjoista. Isä on vastassa itselleen epäluonteenomaisesti etuajassa.

Jännittääköhän häntäkin?

Siinä vaihdetaan matkalla valmiiksi mietityt kuulumiset ja heitetään kokeeksi muutama läppä.

Tässä vaiheessa ei vielä halata, mutta laukku sysätään tuttavallisesti isän kannettavaksi.

Kun on käyty veneellä kääntymässä, mennään pizzalle. Terassilla ilta-auringon paisteessa iskee ensimmäistä kertaa kunnolla se tuttu fiilis – täsä mää olen. Isä sytyttää päivän sadannen tupakan. Alkaa itsekin tehdä mieli, mutta olen yhtäkkiä muuttunut teini-ikäiseksi. Oluet ja siiderit kuitenkin tilataan. Juon nopeasti, osittain ohittaakseni keskustelun aukot, osittain puhtaasta kesälomafiiliksestä, ja osittain siksi, että käsillä on vuoden ainoa hetki, jolloin isä maksaa. isäni on venemiehiä .

46

Pinnan alla

Vene symboloi kesää: ei tarvitse huolehtia muusta kuin riittävästä nesteytyksestä. Tyypillinen päivä merellä etenee siten, että istun aurinkoisessa paikassa lukemassa kirjaa niin pitkään kun fyysisesti kykenen. Alkuillasta kokataan kalaa ja perunoita ja juodaan valkoviiniä mukeista. Loppuillasta sammutaan kuin saunalyhdyt heti kun on sosiaalisesti sopivaa tai istutaan yöhön asti pelaamassa korttia.

Tämän lisäksi purjehdusperinteellämme on syvällisempi funktio. Se on tilaisuus viettää isän kanssa aikaa neutraalissa ympäristössä pidempään kuin muutama tunti kerrallaan. Viikko veneessä ylläpitää illuusiota intiimistä perhesuhteesta. Merellä kiusallisista hiljaisuuksistakin tulee rentoutuneiden ihmisten sanatonta yhdessäoloa.

Arkea emme ole jakaneet vuosiin, joten olen veneessä ensisijaisesti vierailija. Hankalinta on sopivan roolin valitseminen. Laituriin kiinnittymisen jälkeen nautitaan yhdessä perinteiset rantautumisjallut, mutta satamakonttorissa valikoin pakastealtaasta jäätelöä kuin pikkutyttö. Olisikin mielenkiintoista tietää, minkä ikäisenä isä minut näkee.

Ensi kesä on ensimmäinen pitkään aikaan, kun en ehdi purjehtimaan. Se harmittaa – tuntuu että kesä jää vähän vajaaksi, rusketuksesta puhumattakaan. Isän pokerinaamasta ei välity ulospäin paljon muuta kuin tupakansavua, joten minulla ei oikeastaan ole aavistustakaan mitä perinteemme hänelle lopulta merkitsee. Toivon hänen olevan otettu siitä, että haluan vuosi toisensa jälkeen tulla mukaan.

Välillä romantisoin perinnettämme antaumuksella. Tietysti olen sitä mieltä, että oman lapsen tulisi mennä purjeveneen edelle. Olen kuitenkin hyväksynyt sen faktan, että jos isän kanssa haluaa oikeasti viettää aikaa, täytyy odottaa kesään. Viikko vuodessa on parempi kuin ei mitään.

Se fiilis, kun takana on hikinen päivä merellä.

Naapuriveneessä istutaan aperitiivilla, rantakivikossa lapset leikkivät haaveilla. Pian on ruoka-aika ja lautanen täynnä kaikkea tuoretta. Myöhemmin illalla istun rantakallioiden korkeimmalla kohdalla nauttimassa omasta seurastani. Aurinko alkaa laskea. Kassissa on veneen jääkaapista pöllitty olut eikä mitään muuta, edes kännykkää.

Entäs se hetki, kun viikon ensimmäinen pilvinen aamu on taktisesti juuri se kun on aika lähteä kotiin. Isä saattaa bussipysäkille, sytyttää tupakan ja antaa varmuuden vuoksi parikymppiä liikaa bussirahaa. Nopea halaus. Ensi kesänä nähdään.

Beaufort

Pappan, havet och jag Översättning : Ida Henriksson

Han tycker att barnkammaren ska inredas i mörkt trä och marinrandiga textiler i olika nyanser av blått. Största delen av mina barndomsminnen utspelar sig i skärgården. Visst fanns det stunder då jag gärna hade bytt ut båten mot en sommarstuga. Man fick aldrig bjuda kompisar till båten eftersom det var så trångt och skutan styrdes i land bara på kaptenens order. Då man blev trött på de andra var det omöjligt att fly längre bort än till fören.

Efter tonåren har min kontakt till pappa minskat drastiskt och jag har gett seglandet den största skulden. Merparten av hans tid går åt till att konsumera båt- och seglingsrelaterad media, eller i omedelbar närhet till den egna båten, fixande och pysslande.

Ironiskt nog är det tack vare seglingen som vi ändå träffas regelbundet. En gång per sommar tillbringar vi en vecka i samma båt. Kvalitetstid för hela året.

Rutinen är alltid densamma. Nån gång på sommaren, då det passar min tidtabell, hoppar jag på bussen eller tåget till Västra Finland. Med mig har jag en minimal mängd kläder och hälften av närbibliotekets böcker. Pappa är på plats i osedvanligt god tid för att möta mig. Kanske han också är nervös?

På vägen utbyter vi färdigt inövade hälsningsfraser och gör tafatta försök att bryta isen med några skämt. Det är för tidigt för att kramas, men jag slänger väskan åt pappa, som liksom alltid förr får bära den.

När vi tagit en sväng via båten sätter vi oss vid en terrass och beställer en pizza. Där, i solens sken, slår det mig, ”här är jag nu ”. Pappa tänder dagens kanske hundrade cigarett. Jag skulle inte tacka nej till en cigarett själv heller, men plötsligt är jag tonåring igen. En cider och en mellanöl beställer vi ändå.

Jag dricker snabbt, delvis för att på något sätt fylla de tysta stunderna i diskussionen, men också av pur sommarlovsglädje och för att det är enda gången på året som pappa betalar. min pappa är båtentusiast.

På djupet

Båten symboliserar sommaren, då det enda man behöver oroa sig över är vätskebristen. En typisk dag på havet brukar fortskrida ungefär så att jag sitter i solen och läser en bok så länge jag bara fysiskt klarar av det. Till middag blir det fisk, potatis och vitvin ur muggar. Till slut slocknar vi som bastulyktor eller så spelar vi kort till långt in på småtimmarna.

Men ut över det här har vår seglingstradition också ett djupare syfte. Det är en chans för pappa och mig att umgås i neutral miljö i mer än en timme åt gången. En vecka på båten ger en illusion av ett intimt familjeförhållande. På havet blir till och med de vanligen tysta och pinsamma stunderna ögonblick av skön, avslappnad samvaro bortom ord och prat.

Vi har inte delat vardag flera år, så jag är i första hand gäst på pappas båt. Det knepigaste är att hitta rätt roll. Efter att vi slagit ankar vid kajen avnjuter vi en traditionell ankarsnaps, men jag väljer ändå min favoritglass i hamnkontoret som en liten flicka.

Jag undrar hur gammal jag är i pappas ögon.

Nästa sommar blir den första på länge då jag inte hinner med på seglatsen. Det är lite ledsamt, det känns som om både sommaren och solbrännan kommer att bli bristfälliga. Ur pappas uttryckslösa ansikte urskiljer man inte mycket mer än tobaksrök. Därför har jag svårt att tolka vad vår tradition överhuvudtaget har för betydelse för honom. Jag hoppas att han uppskattar det att jag år efter år vill komma med.

Ibland romantiserar jag vår tradition rejält.

Naturligtvis borde barnen prioriteas högre än segelbåten. Jag har ändå insett att ifall jag vill umgås med pappa så får jag vänta till sommaren. En vecka per år är bättre än ingenting alls.

Känslan efter en svettig dag på havet, då man avnjuter en aperitif i grannbåten. Snart är det dags för middag och en tallrik fylld med färska läckerheter. Senare på kvällen sitter jag på holmens högsta klippa och njuter av mitt eget sällskap. Solen försvinner sakta bakom horisonten och i väskan har jag inget annat än en öl som jag snott från båten, inte ens en telefon som stör.

Känslan då veckans första mulna dag är just den dag då jag ska åka hem. Pappa följer mig till busstationen, tänder en cigarett och ger mig ett par tior extra för bussbiljetten. En snabb kram. Vi ses nästa sommar.

47

Beaufort

Pinnan alla

för folkslag bosatta vid havet, visar sig den åländska seglaren ofta vara mångfacetterad. Utöver ett ivrigt intresse för tjärade skrov och linor av hampa bygger ålänningar gärna vikingaskepp och putsar avancerade samlarpjäser. Den åländska seglaren för mig ivrar för skötbåtar, storbåtar och sumpar. Detta trots att jag inte är en lika inbiten seglare som jag är vördnadsfull inför segling.

Bilden målas tydligt upp i mitt sinne. Den genuina åländska seglaren tjärar skötbåtarna under vårens första talko snarast valborg passerat. Då ljumma maj intågar och snön har smält kan skötbåtarnas vänner ta skogsstigen till den undangömda hamnen. Genom idogt arbete med de gedigna pjäserna stillar man äntligen sin övervintrade längtan efter frihet och frisk havsbris. Alldeles för lång tid har åter lyckats förlöpa innan det igen är dags att resa masterna.

Lika ivriga att möta sitt rätta element är seglarna som årets ejderungar är att ta sina första simtag.

Iförda varma ollar manar de åländska seglarna sina skötbåtar tryggt framåt i sin fristad av tusende välbekanta öar och skär. Kölen fårar försommarvågor som plogen plöjer åkermark under vårbruket.

Minnen av forna äventyr dyker upp hos det erfarna manskapet. Nyfiket har man lockats att navigera genom centimeterdjupa sund där lerbotten slukar även en skötbåts ödmjuka köl. Besättningar har fått kliva över relingen och puffa och dra sin skuta igenom. Kanske får vi åter ro igenom Lemströms kanal och fäktas mot strömmen som förtärt den goda fart vi hållit sedan Råttgrundet. Gastens första tappra äventyr med skuta över Delet vaggar till sömn i ett sakta fallande duggregn. En yllefilt håller oss varma då granitklipporna försvunnit utom synhåll, och vi är på över sju famnars vatten.

En förvissning kommer över oss, om att det inte blir värre än så när man korsar sin hembygds vatten. Hemmahamn är lika trygg som gästhamn eller naturhamn. Och vem behöver oroa sig när vågorna lugnt kluckar under oss, ackompanjerat av ett lätt duggregns stilla droppande mot storseglet. Känslan lirkar sig sakta in i våra sinnen, av att befinna sig på vår rätta plats i världen och i tiden. Själens frihet, stänkt av saltvatten och värmd av ylle.

48

Teksti / Text : Emily Grunér

Den åländska seglaridentiteten

liksom brukligt är

Beaufort

purjehtijat ovat usein hyvin moni-ilmeisiä. He rakentavat viikinkilaivoja ja puleeraavat hienoja tykkiharvinaisuuksia. He kiinnostuvat kiihkeästi tervatuista rungoista ja hamppuköysistä. Ahvenanmaalaiset purjehtijat ovat minun silmissäni intohimoisia perinneveneiden harrastajia.

Koen näin, vaikka itse en ole niinkään vannoutunut purjehtija, vaan ennemminkin koen suurta kunnioitusta purjehdusta kohtaan.

Kuva piirtyy tarkasti mielessäni. Aito ahvenanmaalainen purjehtija tervaa postiveneen runkoa kevään ensimmäisissä talkoissa, heti vapun jälkeen.

Toukokuun alun viileinä päivinä, kun lumi on sulanut, perinneveneiden ystävä ottaa puiset tikapuut kainaloonsa ja suuntaat syrjäiseen venesatamaan.

Ahkeran ja huolellisen työn äärellä hän viimein purkaa talvehtineen vapauden ja raikkaiden merituulten kaipuunsa. Aivan liian pitkään on pitänyt odottaa, että masto nostetaan jälleen.

Purjehtijat odottavat pääsyä oman elementtinsä äärelle yhtä suurella hingulla kuin haahkanpoikaset pääsyä ensiuinnilleen. Lämpimiin villapaitoihin pukeutuneet ahvenanmaalaiset purjehtijat ohjaavat perinneveneitään turvallisesti eteenpäin tuhansien tuttujen saarten ja luotojen lomassa. Köli kyntää alkukesän aalloilla kuin aura pelloilla kevätkylvön aikaan.

Muistot menneistä seikkailuista kumpuavat kokeneen miehistön mieliin. Uteliaina purjehtijat ovat navigoineet vain senttimetrejä syvien salmien läpi, joiden saviset pohjat raapivat postiveneiden nöyrästi periksi antavia köleja. Miehistön on pitänyt hypätä reelingin yli työntämään ja vetämään aluksensa läpi matalimpien paikkojen. Kenties saamme jälleen soutaa Lemströmin kanavan läpi ja taistella virtauksia vastaan, jotka ovat syöneet hyvää vauhtiamme Råttgrundetista lähtien. Gastin ensimmäinen urhea seikkailu purjehtien Delet-selän yli päättyy raukeaan uneen hiljalleen tihuttavassa sadesäässä. Villapeitot pitävät lämpiminä, rannan graniittikalliot häipyvät näkyvistä ja veneen alla on yli seitsemän sylin verran vettä.

Tämän pahempia tilanteita emme voi kohdata omilla kotivesillämme. Kotisatama on yhtä turvallinen kuin vieras- tai luonnonsatama. Ja kukapa jaksaisi huolehtia, kun laineet keinuttavat meitä lempeästi ja tihkusade ropisee kevyesti isopurjeessa. Tunne valtaa hiljalleen mielemme ja tiedämme olevamme juuri oikeassa paikassa ja juuri oikealla hetkellä. Mielen vapaus, merisuolan maustamana ja villan lämmittämänä.

På djupet

ahvenanmaalaiset

Ahvenanmaalainen purjehtijaidentiteetti

Käännös : Hanna Autio

49

Beaufort

Pinnan alla

Katkerat miehet merellä Teksti / Text : Matias Autio

kolme hyvää ystävää. Kaikki omilla tahoillaan kiireisiä.

Jarilla on lapsi, omakotitalo ja toinen lapsi on tuloillaan. Mikellä on hyväpalkkainen työpaikka, josta irtisanotaan ihmisiä.

Sitten on minä. Entinen satamatyöntekijä. Sain kaksi päivää sitten potkut. Iso firma ei tarvitse kaltaistani enää. Olin nyt, kaksi päivää myöhemmin yhä poissa tolaltani. Joudun hakemaan paikkaani.

Tätä sekalaista joukkoa yhdistää vahvasti yksi asia: meri. Merellä olemme kaikki yhdestä puusta veistettyjä miehiä.

Viihdymme aalloilla kuin sen pinnalla tanssivat ilmakuplat.

Todellisuus. Uraputkessa kiitävä Mikke puhuu puhelimeen hypätessään veneeseen. Meneillään on konferenssipuhelu Amerikkaan. Mikke koittaa selittää, ettei seuraavia YT-neuvotteluja noin vain kyetä aikaistamaan. Vaikka sehän olisi positiivista, ainakin osakkeiden omistajien mielestä.

“Jack, I’m calling you back first thing tomorrow. We need to have a serious reconsideration about this”, syvä huokaus ja Mikke lopettaa puhelun.

Sillä aikaa me kaksi muuta olemme hiljaisina hoitaneet lähtöhässäkän ja saaneet Jari puuklassikon purjeet ylös.

Käymme yhdessä läpi kuulumiset.

Jarilla on stressaava tilanne. Vaimon hormonit jylläävät ja Jari joustaa, kaikessa. Miken ohimot kaljuuntuvat rankan työn vuoksi.

Maailman heikko taloustilanne ei saa häntä nuortumaan. Kerron ystävilleni omasta tilanteestani. Saan sympatiaa ja taputukset olalle. Ele tuntuu hyvältä, mutta ei varsinaisesti helpota, saati ratkaise ongelmaa.

Vapaus. Kolme katkeraa miestä istuu veneen laidalla vaitonaisina. Vaikka kesälomeitä on kolme miestä ,

50

mat on jo vietetty, aurinko paistaa ja on lämmintä. Tuulta on noin neljä metriä sekunnissa. Ajamme sivumyötäisessä tuulessa kohti laskevaa aurinkoa. Jari nostaa Miken kanssa spinaakkerin. Aluksi kuuluu suhinaa, sitten “puff”, kun purje pullistuu. Sekunniksi vene kallistuu nätisti niiaten, jonka jälkeen vauhti kiihtyy. Peräsin kädessäni kevenee.

Tovin purjehdittuamme minut valtaa outo olo. Kuin huolet, raskaana olevat vaimot ja irtisanomiset katoaisivat maailmasta.

Katson vieressä istuvia ystäviäni ja totean heidän kasvoiltaan, että tunne on vallannut koko veneen. Spinaakkerin täyttävä elokuinen ilma on jotenkin valunut sitloodaan ja huumannut miehistön.

Mikke löytää pilssistä yhden kylmän oluen. Kaikille on sanomattakin selvää, että nyt on oikea hetki avata hieman hapettunut olutpurkki. Vuorotellen valutamme kurkusta alas jumalaista nestettä. Se ei tunnu oluelta, se tuntuu joltain paremmalta. Suolan ja hapettuneen alumiinin maku tekee oluesta tällä kertaa täyteläisempää. Meri on antanut sille oman mausteensa.

Meri. Meressä on voimaa, ei vain sen aalloissa ja myrskyissä, vaan se on jotain vielä suurempaa. Jotain, mikä saa meidät palaamaan takaisin aikaan, jolloin ei ollut talouskriisejä, neuvolakäyntejä tai yllättäviä potkuja töistä. Sen rinnalla elämä ja sen käänteet tuntuvat pieniltä.

Purjehtiessa kaikki muu on mitätöntä paitsi meri ja sen voima.

Mininovelli on päätoimittajan oodi merelle.

Beaufort

På djupet

Bittra män ute till havs Översättning : Sonja Schalin

alla vänner sinsemellan. Vi var alla väldigt upptagna på våra egna håll. Den första av oss hade ett barn och en gravid fru. Den andra hade ett välbetalt jobb på en firma som säger upp mycket folk. Och jag, en föredetta hamnarbetare, arbetslös sedan två dagar. Chefen hade kallat in mig till sitt rum för att diskutera – för att berätta att en sådan som jag inte längre behövdes. Nu, två dagar senare, var jag fortfarande omtumlad.

Havet var en av de saker som vi tre hade gemensamt. På havet var vi alla män byggda av samma virke, som trivdes omgivna av vågornas brus med luftbubblor dansande på vattenytan.

Verklighet. Mikke som kliver på karriärstegen i snabb takt talar i telefonen då han hoppar ombord. En telefonkonferens med kollegerna i Amerika är på gång.

Mikke försöker förklara att nästa uppsägningsrunda inte så där bara kan köras igenom tidigare än planerat. Men aktieägarna torde åtminstone gilla det. ”Jack, I’m calling you back first thing tomorrow. We need to have a serious reconsideration about this”, en djup suck och Mikke avslutar samtalet. Under tiden har vi två andra skött startruljansen i tystnad och hissat träbåtsklassikerns segel.

Alla berättar i tur och ordning vad som är på gång. Jari har en stressig situation där hemma, frun har svällt upp och blivit enorm. Hormonerna lever sitt eget liv och Jari kompromissar, med allt. Mikkes hårfäste förskjuts kontinuerligt längre upp på hjässan på grund av det tunga jobbet. Det svåra ekonomiska läget gör inte honom yngre precis. Jag i min tur berättar om min situation. Kompisarnas sympatier och klappar på vi var tre karlar ,

axeln känns bra, men hjälper ju egentligen inte situationen och löser verkligen inte den.

Frihet. Tre bittra män sitter på kanten av båten, tystlåtna. Trots att de alla redan haft sina sommarlov skiner solen och den känns ännu varm. Vinden blåser ungefär fyra meter i sekunden. Vi åker med vinden in från sidan mot solnedgången. Jari och Mikke lyfter spinnakern. Först hörs det bekanta suset, och sedan ”puff” när seglet öppnar sig.

En sekund kränger båten som en nätt nigning, sen ökar farten. Trycket i rodret lättar.

När vi seglat en stund fyller en märklig känsla mig. Som om alla bekymmer, gravida fruar och uppsägningar hade försvunnit ur världen. Jag tittar på vännerna bredvid mig och ser i deras ansikten att känslan har tagit över hela båten. Augustiluften som fyller spinnakern har på något sätt flutit ner i sittbrunnen och berusat besättningen.

Mikke hittar en övergiven kall öl i pilssen. Det är självklart för oss alla att nu är det rätta ögonblicket att öppna den aningen rostade ölburken. I tur och ordning häller vi i oss av den gudomliga drycken i oss. Den smakar inte som öl, den känns som något bättre. Saltet och aluminiumsmaken gör ölen fylligare. Havet har gett den sin egen krydda.

Havet. Havets kraft finns inte bara i dess vågor och stormarna, utan den är något ännu större. Den kraften är sådan som tar oss tillbaka till tiderna utan ekonomiska kriser, rådgivningsbesök och oväntad arbetslöshet. Det är havets storhet. Vid sidan av den känns livet och dess vändningar ringa. Då vi seglar är allt annat obetydligt förutom havet och dess makalösa kraft.

Novellen är chefredaktörens ode till havet.

51

Beaufort

Teksti / Text : Sirke Lohtaja-Ahonen

Merimiehiltä purjeveneilijöille

Jos purjehtija siirtyisi 150 vuotta ajassa taaksepäin ja pääsisi purjelaivan kannelle, hän kuulisi enimmäkseen tuttuja sanoja. Hän ei silti ymmärtäisi kaikkea – eikä aina uskoisi kuulemaansa.

52

Beaufort

”Pohjoisen pallonpuoliskon purjelaivoissa puhuttiin vain yhtä kieltä, kansainvälistä merikieltä.”

Laivan skuuti oli veneen jalku Moni purjehtija pitää sanaa ratti maakrapujen puheena. Totuus on toinen: ratti-sana tarkoitti ’ohjauspyörää’ valtameriä kyntävissä purjelaivoissa jo kauan ennen kuin ensimmäiset autot kulkivat Suomen maanteillä. Laivoissa käytettiin myös ruori-sanaa, mutta sillä ei tarkoitettu ’ohjauspyörää’, vaan ’peräsinlapaa’ ja ’ohjausvartta’.

Sanoja jalku, jalus ja jalustin käytettiin jo 1800luvun puolivälissä tarkoittamassa ’veneiden purjeiden säätököysiä’, ei laivojen.

Raakapurjealusten purjeita säädettiin skuuteilla ja myös halsseilla. Skuutit muistuttivat purjeveneen skuutteja ja ne kirjoitettiin lähes samalla tavalla kuin nykyään: yksikössä sana oli skuuti, kuuti ja kuutti, ruotsiksi skot. Yhdellä s-kirjaimella kirjoitettu halsi ei tarkoittanut ’köyttä’ vaan ’puolta, josta tuulee’ eli samaa kuin nykyään. Ruotsiksi halsi oli monikossa muodossa halsar. Monikollisuus näkyy edelleen niiden purjehtijoiden puheessa, jotka sanovat veneen kulkevan styyrpuurin halsseilla.

Y ksi yhteinen mer ikieli Vanhan merimiessuomen sanat olivat tuttuja myös muille kuin suomalaisille merimiehille. Se johtuu siitä, että kaikissa pohjoisen pallonpuoliskon purjelaivoissa puhuttiin vain yhtä kieltä, kansainvälistä merikieltä.

Vaikka kieli oli eri kansoille yhteinen, se kuulosti suomalaiselle suomalaiselta, ruotsalaiselle ruotsalaiselta ja hollantilaiselle hollantilaiselta. Sen takia merikielen sanat oli mukautettu kuhunkin kieleen. Tällaisia suomenkielisiä sanoja olivat mm. ankkuri, masto, vantti, staaki, falli ja skuuti sekä verbit haalata ja hiivata.

Vanhimmat merikielen sanat tulivat antiikin kreikasta ja latinasta, joihin ne periytyivät foinikialaisilta ja muilta vanhoilta purjehtijakansoilta. Kreikka ja latina näkyvät yhä monissa astronomiaan ja aluksen kuljettamiseen liittyvissä sanoissa, kuten sanoissa latitudi ja sekstantti sekä ankkuri, kartta ja tulli.

Toinen vanha sanojen lähde oli viikinkien käyttämä kieli dönsktung, skandinaavinen yhteiskieli. Sitä

puhuttiin viikinkiaikana 700-luvun lopulta 1000luvun lopulle. Viikinkien anti germaaniseen merikieleen liittynee erityisesti mastoon ja purjeeseen, ja heiltä ovat peräisin mm. sanat styyrpuuri ja paapuuri.

Suomen kielessä on myös niin sanottuja omakielistä eli suomeksi sepitettyä veneilysanastoa, kuten sanat vene, haaksi, soutaa ja meloa. Myös sana purje saattaa olla omakielinen. Jos on, se on sukua sanalle puhuri, joka taas on sukua verbille puhua.

K ieli muut t uu ja uudist uu Historiansa vuoksi purjehdussuomi on perin vierassanaista.

Se on vierassanaista toisestakin syystä: siksi, että siihen lainautuu kaiken aikaa sanoja muista kielistä, enimmäkseen englannista.

Purjehtijat toimivat uusien lainasanojen kanssa samalla tavalla kuin entisaikain merimiehet, mukauttavat ne suomeen. Niinpä cunningham on usein kunnari, ’mastoliikin alaosan kiristin’, ja barberhauler barberi, ’keulapurjeen skuuttiin kiinnitettävä apupylpyrä köysineen’.

Purjehtija tarttuu kerkeästi vierassanaan myös silloin, kun omakielinen vastine olisi tarjolla. Suurin osa puhuu esim. fallista ja staagista eikä nostimesta ja haruksesta.

Hanakimmin vierassanaan tarttuvat nuoret, alle 40-vuotiaat purjehtijat. Kun vanhempi purjehtija huomaa tuulensuunnan muuttuneen styyrpuurista paapuuriin päin, katsoo virtauslankojen elämistä ja nostaa kurssia, nuorempi huomaa tuulen shiftanneen styyrasta paaraan päin, seuraa tellteilien flagaamista ja luffaa tai höjdaa.

Kun purjehtija käyttää vierassanaa tai mitä tahansa muuta vakiintunutta purjehdussanaa, toinen purjehtija ymmärtää, mitä toinen sanoo. Niin ymmärtäisi todennäköisesti myös aikamatkan 1800-luvulta 2000-luvulle tekevä merimies, vaikka kuulisi levankia kutsuttavan vangiksi, kummelia tötsäksi ja vinssiä tölkiksi.

Teksti pohjautuu Sirke Lohtaja-Ahosen kirjaan Suomalainen purjehdussanasto (Texthouse 2013). Sirke Lohtaja-Ahonen, FM, on viestintävalmentaja ja tietokirjailija, jonka intohimo on kielen voima.

53

Beaufort

att se världens vackraste båtar med sköna linjer, blänkande mahogny, fantastisk design, elegant besättning… Ojdå, här är det något som inte stämmer! Ibland ser besättningarna ut som om de sovit på gatan i fem år gamla kläder från det lokala lågprisvaruhuset. I Sverige tycks vi ha en särskild förkärlek för sandaler, korviga ankelsockor och bleknade trasiga tröjor från Bjerkemyrs Bil & Plåt.

För oss som vill respektera båtens estetik genom att satsa på mer välskräddad ekipering följer här en kort genomgång av hur klassisk klädsel fått sin historia. Även längs de finländska kusterna kan man ibland se hur funktionalitet går före estetik vad gäller besättningarnas klädsel. Skillnaden är att jag sett många fler snygga utstyrslar i Hangö och Helsingfors än i Sverige. Delvis beror detta troligtvis på att det bland kappseglande meterbåtar funnits en internationell tradition att klä sig i klubbens racing colors.

Skärgårdskryssare verkar däremot helst klä sig praktiskt för längre utfärder och campingliv på skärgårdsöarna. Det behöver dock inte vara så opraktiskt att klä sig med stil för några korta race med efterföljande bastu, ombyte och middag i klubbhuset.

Riktigt intressant blir det om man börjar fundera över hur en så kallad classic-klädsel ska se ut. Ska den vara tidlöst elegant, med en blå kavaj för herrar och damer, samt vita byxor eller kjol? Är det classic? Eller ska klädseln spegla den tid då båten var ung. För min jakt Atenas del blir det i så fall båtmössa, stickad islandströja med svart skinnjacka eller seglaroverall av bilmekanikersnitt som lär ha införts av självaste Sven Salén.

Men låt oss börja från början med tiden kring år 1900. I gamla båttidningar hittar man många herrar i mörk lite säckig cheviotkostym, stärkkrage, slips och naturligtvis kaptensmössa med skärm.

Damerna var ungefär lika lite sportklädda med vida klänningar och annat som hörde tiden till. Vi kan tycka det här var tokigt, men det är inte fullt så dumt som det verkar, för herrskapet höll på sin höjd i rodret.

Seglade, svettades, frös och smutsade ner sig på ankare och tross – det gjorde gastarna som ju bodde i förpiken och bara skymtar i bakgrunden på tidens bilder.

Ibland hittar man i familjealbumen helt annorlunda bilder än de strama allvarliga mörkklädda brukspatronerna eller justitieråden. Där finns glada skäggiga herrar barfota i breda hängselbyxor, skjorta utan stärkkrage och vidbrättade hattar.

Det finns ytterst få damer på bild, men i Frisk Bris 1905 hittar vi fröken Agda Ekroos som vunnit damernas challengepokal och stolt poserar i en stor härlig keps och lång vit klänning.

Efter sekelskiftet slog ettmer militärt snitt på seglarnas klädsel igenom.

- Klädseln avspeglar samhället och i och med kriget så gick flottans uniform igen i kläderna, menar Peter Bloom som ägnat en stor del av sitt liv åt fritidsoch sportkläder. Han grundade företaget Peak Performance och är nu ägare till Snoot. visst är det härligt

Text : Olle Appelberg

Klassisk klädsel:

Bilder : Olle Appelbergs arkiv

Korviga sockor eller klubbkavaj?

54

Beaufort

När det första långa kriget tar slut lever uniformstuket kvar i gruppbilder av officiell karaktär. I Frisk Bris annonseras amerikanska seglarskor, sveaters & segelskjorta och benkläder hos Husqvarna på Alexandergatan i Helsingfors. Hos Maritim på Västra Kajen 20 säljs hellånga oljekappor för damer.

Med 20- och framför allt 30-talet gör badmodet sitt intåg i seglingen samtidigt som utstyrseln i övrig blir alltmer ”casual”. Nu är det ganska läckra baddräkter, vida vita bomullsbyxor, för både damer och herrar, uppkavlade långärmade skjortor och en och annan V-ringad tröja eller väst som syns.

Den brittiske mästerseglaren och konstruktören Uffa Fox stiger på en bild iland i Sandhamn för KSSS* 100-årsjubileum iförd vita byxor, vit skjorta, elegant halsduk. Vi får förmoda att han hade strykjärnet med sig under den 16 dagar långa seglatsen från Cowes i England i lilla Vigilant.

I Till Rors annonserade Trelleborg Gummikläder i ljusgrått, mörkgrått och svart. När jag växte upp på 60-talet fanns de i grönt och såldes som mopedställ till gamla gubbar.

Trettiotalets seglarmode varar till mitten på 40-talet då modet blir väldigt praktiskt och elegansen förvinner till förmån för skinnjackor, seglaroveraller och ylletröjor som regerar 50-talet.

I Till Rors år 1950 ger Åke Janhem rådet att för segling köpa kraftigt dimensionerade gummiskor med punktmönster på sulorna, men, påpekar Janhem, seglarflickor i Sandhamn brukar vara barfota. På huvudet rekommenderade Janhem båtmössa eller luva och celluloidskärm hellre än skärmmössan som är för tung

och för tät. På händerna har man fodrade gummivantar med avklippta fingrar. Amerikanska flygaroveraller med alltför många blixtlås rekommenderas inte, men däremot amerikanska oljeställ och amerikansk fårskinnspäls som är ett härligt plagg för rorsman. År 1954 när min båt sjösattes poserar ägaren i kostym och hans fru i mycket tantig dräkt, vilket visar att gränserna hela tiden skiftar mellan de olika epokerna. När Paul Rönnkvist och hans söner och brorsöner seglar Gotland Runt 1957 har kapten båtmössa, vilket är ovanligt på svenska bilder. De andra har skepparmössor och skinnpaj.

Mot slutet av 50-talet dyker det upp en och annan blixtlåsförsedd midjelång lätt sportjacka.

Under 70 och 80-talet blev det en explosion med otroligt mycket tekniska material och kläder som är extremt funktionella, berättar Peter Blom.

Helsingfors Segelsällskap tidigare kommendör Kim Weckström lyfter även han fram att seglarnas klädsel avspeglar samhället.

- På sextiotalet började banaliseringen av seglingens klädkod, inklusive dräkt på HSS och andra segelsällskap. Man började segla och uppträda på land i ofta uttjänta fritidskläder. Speciellt intressant var den brokiga floran av illa sittande reklammössor med företagsnamn som Hankkija, Caterpillar och Sparbanken.

- Det var nog en reaktion mot en tradition som betraktades, helt riktigt, som militaristisk och i sista hand osportslig.

- På 70- och 80-talen kom de specialiserade seglingskläderna ofta i skrikande granna färger, som vi ännu har ett lager av på HSS. De var mycket slitstarka och våra trendiga unga Match Race seglare tycker att de är cool retro och seglar ofta iklädda dem när de egna plaggen glömts hemma, berättar Kim. Kläderna blev av konstmaterial liksom båtarna och klassikerepoken brukar vi väl räkna som helt slut vid 60-talets utgång. Samtidigt dör skepparmössan i Sverige, utom i KSSS uniformsreglemente från 1984 som ännu är gällande men bortglömt. Ett värdigt slut på epoken classic hittar vi i På Kryss, med hamnvärdinnan i Västervik i veckad kort vit kjol och marinblå seglarkavaj. *Kungliga svenska segel sällskapet Skribenten är grundare av Scandinavian Classic Yacht Trust, SCYT

55

Beaufort

Galleria

Michael Kahn

56

Beaufort

Galleri

57

Beaufort

58

Beaufort

59

Beaufort

60

Galleria

Beaufort

Galleri

61

Beaufort

62

Beaufort

63

Beaufort

64

Galleria

Beaufort

Galleri

Michael Kahn on amerikkalainen valokuvaaja, joka on omistanut elämänsä meren ja klassisten purjeveneiden dokumentointiin. Hän työskentelee ainoastaan analogisesti ja vedostaa kuvansa perinteisin menetelmin.

Michael Kahn är en amerikansk fotograf som ägnat sitt liv åt att dokumentera havet och klassiska segelbåtar. Han arbetar enbart analogt och framkallar sina fotografier med traditionella metoder. www.michaelkahn.com

65

SKIFFER +358 (0)45 657 2069 | info@pelagobicycles.com | www.pelagobicycles.com

N 24 95 E

Oy Pelago Mfg Ab, Kantakaupungin pyöräkauppa, Kalevankatu 32, 00100 Helsinki Helsingfors

o 60o09

P

elago on suomalainen yritys, joka suunnittelee ja valmistaa laadukkaita polkupyöriä ja pyöräilytuotteita kaupunki-, retki- ja aktiivikäyttöön. Myymälämme Helsingin kantakaupungissa palvelee monipuolisesti pyöräilyyn liittyvissä tarpeissa. Tuotteitamme saa myös hyvin varustetuista kaupoista sekä internetistä www.pelagobicycles.com

suomessa on paljon kovia puumiehiä

–kovapuumiehiä on vähän!

Meiltä maan laajin valikoima massiivipuita.

Tiikki, Iroko, Honduras, Khaya... yli 20 eri puulajia heti varastosta ja ammattilaisten neuvot kaupan päälle. Soita heti!

L O P U U T J A

woodim

P U U L E V Y T Jarmo Aalto 045 1367 320 Seppo Kaukola 0500 95 3030 Oy Woodim Finland Ltd Metallikatu 3, 151670 Lahti

Beaufort

“Yritä tässä nYt purjehtia kun se on koko ajan mielessä.” cu rryw urst

J u u st o b r at w u rst

chor izo

y

ak ön

ki

67

67

ve n d a f i n l a n d . f i

Välittäjällä on väliä!

Ammattitaitoinen, kokenut ja koulutettu välittä-

Laadukkaat markkinointimateriaalit kustannustehokkaasti!

jä lyhentää myyntiaikaa, takaa oikean hintatason sekä turvallisen asuntokaupan. Kutsu minut maksuttomalle arviokäynnille. Varataan aikaa noin tunti ja saat kattavan markkinakatsauksen ja välitystarjouksen alueen huippuammattilaiselta.

Arja Oreschnikoff

• Tehokas tilausprosessi • Laadukas tuotanto • Luotettava toimitus

Laillistettu kiinteistönvälittäjä, LKV, KiAT Puh. +358 50 511 4410 arja.oreschnikoff@huom.fi

pauli@gravity.fi +358 45 265 2650

Tuplasti enemmän markkinointitoimenpiteitä samalla budjetilla.

Gravity / GVT-Group Oy Tehtaankatu 27-29 A 00150 Helsinki www.gravity.fi

Huom! * Suomen Asuntopalvelut Oy LKV Y-2044327 Kasarmikatu 36, 7. krs, 00130 Helsinki Välityspalkkio 4,9 % (sis. alv 24 %) kohteen velattomasta kauppahinnasta tai sop. muk

Beaufort

69

69

The sound‘s pretty deep too. Hifi master Samu Saurama on audiovideo.fi: “[UA1] is a small speaker on the wall with bass capacity you won’t believe without hearing it”.

To save the day here is UA1, the loudspeaker dressed in Speakerwear. Choose the colour, hang it on the wall with one screw or place it on a bookshelf. No speaker stands needed.

Enjoy decades of awesome sound and environmentally clean conscience.

Finally the conflict between great sound and aesthetics is over. Never again shall speakers tear a couple apart.

UA1 is designed and made in Finland. Parts come from Helsinki, Seinäjoki, Paimio, Oravisalo, Moss and Firenze.

Read about our sourcing at www.uploudaudio.com/finland

Too many have gone through same old arguments about speakers. One wants great sound and the other is more concerned about the speakers’ looks.

Come talk to us and have a listen at Uploud Audio Boutique Factory, Pursimiehenkatu 16, Helsinki (MON–FRI 10–19, SAT 12–18 +other times) www.uploudaudio.com

Experience UA1 in Helsinki at Samuji’s and Costo’s Kiseleff House shops & ww.plaeka.com pop up in Katariinankatu (until mid July) and Gruppo Coffee Lab + Restaurant Lungberg in Punavuori.

Hyvinkää Housing Fair: 10, 24, 25, 26

Östra skjulet 1900 – 2013

4

6

pä ä k i r j o i t u s le dar e

l a i t u r i pa r l a m e n t t i k a j pa r l a m e n t e t

12

18

s wa n

22 kasi

a i va n

28

40

suomenlinna sveaborg

merimies sjömannen

46

52 m e r i m i e h i ltä purjeveneilijöille

pinnan alla på d j u p e t

56 54 klassisk klädsel

michael kahn