Logset 20 FI by Bock's Office

LOGSET 1992–2012 SITKEYS VOITTAA

ISBN 978-952-93-1039-5 Julkaisija: Oy Logset Ab Kuvat: Logset ja yksityishenkilöiden arkistot Graafinen suunnittelu: Mainostoimisto Bock’s Office Suomenkielinen käännös: Mainostoimisto Bock’s Office Paino: Mustasaaren Kirjapaino/Ykkösoffset Copyright: Kirjoittajat

““

LUKIJALLE

Näin se tapahtui. Kaikki tapaukset ja sattumukset, joista kerron tässä kirjassa ovat totta. Tähän asti kaikki onkin yksinkertaista ja selkeää. Mitä otetaan mukaan? Mitä jätetään huomiotta? Kuinka yksittäisiä tapauksia tulisi tulkita? Miten ne ovat vaikuttaneet yhtiön kehitykseen? Miten näitä asioita voisi arvioida asteikolla ”hyvä-huono”? Siis kenen etu? Tai kenen tappio? Kenelle minä tätä kirjoitan? Miksi? Näihin kysymyksiin ei ole yksinkertaista eikä yksiselitteistä vastausta. Otin kiitollisuudella vastaan tehtävän kirjata kansiin tarinani Logsetin kahdestakymmenestä ensimmäisestä vuodesta. Toimeksiantaja, Oy Logset Ab, ei asettanut työlleni mitään ennakkoehtoja, eikä tästä ollut tarkoituskaan tehdä mitään perinteistä historiankirjoitusta. Yritin välttää kuivien faktojen luettelointia. Sen sijaan keskityin muistelemaan menneiden vuosien sattumuksia ja kirjaamaan muistiin lentäviä lausahduksiamme. Uskoisin, että suurin osa tämän teoksen lukijoista ovat jollain lailla osallisia Logsetin tarinaan. He ovat henkilökuntaa, asiakkaita, jälleenmyyjiä, alihankkijoita tai muuta metsäkonealasta kiinnostunutta väkeä. Jotkut jutut voivat tuntua asiaan vihkiytyneiltä liiankin perusteellisilta. Toiset jäävät kaipaamaan enemmän tietoa taustoista, syistä ja seurauksista asettaakseen yksittäiset tarinanpätkät oikeaan yhteyteensä. Kirjassa on kuitenkin punainen lanka, joka luikertelee vuodesta 1992 eteenpäin aina tähän hetkeen asti. Solmukohdat ovat omakohtaisesti valitsemiani katsauksia Logsetin toimintaan ja toimintaympäristöön. Kursivoidut tekstiosuudet sisältävät nimettyjen asianomaisten henkilökohtaista pohdiskelua eri tapauksista ja ilmiöistä. Muut väitteet, selitykset ja johtopäätökset ovat kokonaan omiani – kokemuksen syvällä rintaäänellä kirjoitettuja ja jälkiviisaan erehtymättömyydellä kuorrutettuja totuuksia. Näin ollen vastuu on minun. Kaikki mahdolliset risut, valitukset ja vastaväitteet saa osoittaa suoraan allekirjoittaneelle. Ruusut voitte lähettää Logsetille, jonka tarina tämä on. Ansioituneet henkilöt mainitsen nimeltä.Ansiottomat jätän mieluiten mainitsematta, koska en näe syytä hieroa suolaa kenenkään haavoihin. Tunnistakoot ken tunnistaa. Logsetin kaksikymmenvuotisen taipaleen aikana sadat ihmiset ovat vaikuttaneet yhtiön kehitykseen. Jotkut ovat vain raapaisseet pintaa. Toiset ovat sitoutuneet sielullaan. Kaikki nämä hyvät ja tarmokkaat ihmiset olisivat ansainneet tulla mainituiksi, mutta valitettavasti ihan jokainen ei mahtunut mukaan. Suhtautukaa tähän ymmärryksellä, sillä tämä tarina ei ole kaikenkattava. Se on vain kourallinen poimintoja kaikesta siitä, mitä olemme yhdessä saaneet kokea näiden vuosikymmenten aikana. Kiitän kaikkia teitä, jotka olette olleet mukana rakentamassa Logsetia ja taistelleet yhtiön tulevaisuuden puolesta. Ilman teitä ei tätä tarinaa olisi. Kristian Stén 2

ALKUNÄYTÖS On aurinkoinen maanantaiaamupäivä. heinäkuussa 1992. Koko perhe hikoilee Saabissa Raippaluodon lossin autojonossa. Olemme matkalla noutamaan koiraamme Ruffia, joka on ollut koirahoitolassa viettäessämme Ranskassa muutaman viikon. Kiersin siellä Keski-Ranskasta, Limogesin kaupungista kotoisin olevan jälleenmyyjämme O. L. S:n kanssa tapaamassa potentiaalisia asiakkaita. Kerstin ja pojat kuluttivat aikaansa Dordognessa isän huristellessa pitkin Ranskan maanteitä. Vierailun päätteeksi järjestyi sentään muutama yhteinen päivä Provencen hurmaavissa maisemissa. Kerstin silmäilee edellisen lauantain Vasabladetia päästäkseen kartalle kotimaan tapahtumista. Meillä on tarkoitus levätä pari viikkoa ennen paluuta työhön Koivulahden metsäkonepajalle. –– Ei hemmetissä! Ovat sitten ajaneet sen konkurssiin. Pyrskähtää Kerstin. –– Jaa, niin minkä? Kyselen kummastuneena. –– Norcarin, tietty!

Repäisen lehden Kerstinin käsistä ja siinähän se lukee kannessa: ”Norcar konkurssissa. 120 menettää työnsä”. Yhtäkkiä ymmärrän. Olin soittanut aamusella vanhemmilleni ja kertonut, että olimme palanneet onnellisesti Suomeen. He höpöttivät vaivautuneina jotain käsittämätöntä siitä, miten heilläkään ei niin helppoa ole ollut. He luulivat, että olin jo kuullut uutiset. Kiiruhdamme noutamaan koiraamme. Sen jälkeen ajan tuhatta ja sataa Koivulahteen tapaamaan kollegoitani Gustavia ja Seppoa sekä yhtiön konkurssipesän hoitajaa Janssonin Timoa. Hitaasti mutta varmasti totuus valkenee minullekin. Tunnen surua ja suurta turhautuneisuutta. Häpeän yhtiön ja sen henkilöstön puolesta. Olen työtön, palkaton, autoton ja kännykätön. Luovutan avaimet ja luottokortin pesänhoitajalle, joka leikkaa kortin kahtia. Kaikki on nollattu. 3

Klassikko Norcar 490

NORCARIN PERINTÖ

Jo 70-luvun puolessa välissä Norcar toi markkinoille pienen, telavetoisen harvennuksiin soveltuvan metsätraktorin. Vastaanotto ei ollut suorastaan huikea mutta ei kovin huonokaan, joten pian yhtiö esitteli uuden Norcar 440:n, 8-renkaisen harvennustraktorin, jossa oli täyshydrostaattinen pyörämoottorivoimansiirto. Sitä seurasivat Norcar 480 ja Norcar 490, joka oli ensimmäinen Norcarin vihreä metsäkone. Sitä valmistettiin yli 200 kappaletta. Ensimmäiset harvesterit tulivat markkinoille 80-luvun lopulla ja pian metsäkoneet muodostivatkin yli puolet yhtiön myynnistä. Verrattuna yhtiön aiempiin tuotteisiin, turkistarhauksen ruokintakoneisiin ja varusteisiin, metsäkoneet tuntuivat toimialana vakaammalta ja kasvupotentiaali oli suurempi. Muutkin kiinnostuivat Norcarista ja elokuussa 1988 Erik Norras möi elämäntyönsä Säästöpankkiryhmän investointiyhtiölle, Interpolator Oy:lle. Alkoi

uusi, vaiherikas aika. Interpolator panosti metsäkoneisiin myös Kurikassa, Finntrac Oy:ssä. Ponsse Oy Vieremältä liitettiin metsäkoneryhmään Norcarin tytäryhtiöksi. Mutta kaikki ei ollut kultaa mikä kiilsi. Finntrac osoittautui todelliseksi miinakentäksi. Ponssen perustaja, Einari Vidgren, oli tehnyt hyvää työtä ja yhdessä osaavien kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa kehittänyt laadukkaita koneita kovaan metsätyöhön. Taitavana liikemiehenä hän onnistui saamaan yhtiöstään hyvän hinnan ilman, että olisi kokonaan luopunut elämäntyöstään. Sievoisen rahasumman lisäksi hän sai 20% Norcarin osakkeista ja paikan sen hallituksessa. Sisulla ja suorasukaisuudella hän huolehti myös siitä, että 20%:n omistusosuus vastasi hänen tapauksessaan 80% äänioikeudesta.

Interpolator kutsui Kristian Sténin Norcarin toimitusjohtajaksi syksyllä 1988. Kesään 1990 mennessä sukset menivät Einarin kanssa ristiin ja Gustav Frantzén asettui ohjaksiin. Toimitusjohtajan työ heikkenevien suhdanteiden ja kiivasluonteisen Einarin puristuksessa oli varsin epäkiitollista. Toisaalta Norcar ei ollut Interpolatorin pahin päänsärky, joten omistajayhtiö ei katsonut asiakseen puuttua tilanteeseen. Uusi johto ryhtyi selkeyttämään Norcarin toimintaa ja keskitti kaikki turkistarhauksen tuotteensa tytäryhtiölleen, Norcar-BSB:lle Uusikaarlepyyhyn. Muutoksia tehtiin paljon ja nopealla aikataululla, mutta suunnitelmia oli sitäkin enemmän ja tavoitteet olivat taivaissa. Kaikki ei sujunut kuin rasvattu. Moni oli tottunut vahvaan omistajajohtajuuteen ja vierasti palkattua toimitusjohtajaa ja epämääräistä omistajaa kaukana Helsingissä. Interpolatorin toimitusjohtajalla Timo Summalla oli usein hyvin maailmankaikkeutta syleilevä näkökulma asioihin. Eräässä kokouksessa henkilökunta asetti hänelle varsin perustellun kysymyksen: ”Kenen vastuulla täällä ollaan?” Voiko hämmennys olla enää suurempaa? Avioliitto Ponssen kanssa oli varsin myrskyisä, mutta johti kuitenkin moneen hyväänkin asiaan. Ennätysajassa luotiin Norcarin alustakoneeseen ja Ponssen harvesteripäähän, nosturiin ja mittausjärjestelmään perustuva yleisharvesteri. Norcar 600 H:sta tuli vuosien 1989 ja 1990 myydyin harvesteri Suomessa. Vuonna 1990 yhtiö solmi strategisen allianssin amerikkalaisen Blountin kanssa. Tämä mahdollisti Ponssen koneiden onnistuneen lanseerauksen Yhdysvaltojen markkinoille ja toi myös lisää kilkettä kassaan. Ponssen harvesteriratkaisut ja mittausjärjestelmät olivat Norcarille erittäin arvokkaita. Ponsse puolestaan sai yhteistyöstä vientiväylän ja markkinointiosaamista. Yhtiöiden tien erottua Norcarin konkurssin jälkeen 1992 tästä hyötyivät sekä Logset että Ponsse. Säästöpankkiryhmä upotti sekä Koivulahdessa että Vieremällä miljoonia uusiin tuotanto- ja tietojärjestelmiin. Interpolatorin lippulaivan, Tampella Oy:n kone yski kuitenkin jo pahasti ja syksyllä 1991 koko korttitalo romahti. Norcar sysättiin Teollistamisrahaston syliin, jonka ainoa tavoite oli päästä koko sotkusta eroon mahdollisimman nopeasti. Ratkaisu oli Ponssen irrottaminen Norcarista ja myynti. Norcarista tehtiin ”kustannus- ja ongelmakeskittymä”, joka heivattiin huolettomasti valtion kaiken nielevien luottotappiorahastojen haltuun.

““

KOPISTA KENTÄLLE?

Saavuimme Gustavin ja Sepon kanssa joka päivä töihin totuttuun tapaan. Pohdimme eri vaihtoehtoja omalta kannaltamme ja yritimme ohjata pesänhoitoa oikeaan suuntaan. Jo kevään aikana olimme tutkineet MBO-kaupan (Management Buy Out) mahdollisuutta, mutta Teollistamisrahasto ei vaikuttanut kiinnostuneelta. Nyt meillä on tilaisuutemme. Mutta riittääkö rohkeutta? Gustav vertasi meitä kanikopin asukkaisiin. Olimme kaikki saaneet asua turvallisessa kopissa, jonne joku tuikkasi nipun porkkanoita päivittäin. Nyt kopin ovi seiso selkosen selällään mutta porkkanoitakaan ei enää näkynyt. Kaukana häämötti rehevä pelto, mutta sinne päästäksemme meidän tuli ylittää vilkkaasti liikennöity valtatie ja välttää pellon laidalla öisin vaanivat pedot. Kuinka me uskaltaisimme jättää lämpimän koppimme ja ylittää tien? Vai pitäisikö etsiä uusi kanihäkki ja antelias isäntä? Aluksi häkki tuntui houkuttelevimmalta. Tuimme pesänhoitajaa hänen pyrkimyksessään löytää yhtiölle uusi isäntä, mutta pian alkoi näyttää siltä, että meidän tuli seistä omilla jaloillamme ja kaivaa omat porkkanat pellosta. 12. elokuuta 1992 perustimme Logsetin. Tavoitteena oli huolehtia noin 500 maailmalla käytössä olleen Norcar-koneen varaosamyynnistä ja huoltopalveluista. Kunnia yhtiön nimestä kuuluu Gustaville. Otimme etäisyyttä Norcarista ja konkurssista. Nimen tuli toimia monella eri kielellä. Emme kuitenkaan halunneet kovin rajaavaa nimeä, sillä emme tienneet, mitä meistä voisi tulla isona. Eräänä aamuna Gustav marssi sisään ja ilmoitti keksineensä yhtiölle nimen. Auton radiossa oli soinut Roxette. Sehän on melkein kuin Logset. Siinä se oli! Löysimme toimivan nimen ja säästimme brändikonsulttien muhevat palkkiot. Näihin aikoihin kuulimme myös, että Einari Vidgren oli ostamassa takaisin Ponssea Teollistamisrahastolta. Olimme kaikki liikuttavan yksimielisiä siitä, että jos meillä olisi ollut ne Einarin Ponsse-kaupasta kääräisemät miljoonat, niin emme ikinä sijoittaisi niitä takaisin metsäkonebisnekseen. Kohtalo tahtoi kuitenkin toisin. K. S.

SOPIMUS

KONKURSSIPESÄN KANSSA

Norcarin konkurssipesän omistuksessa oli kuutisenkymmentä vaihtokonetta Koivulahdessa ja Norcar Svenska AB:llä Jönköpingissä. Konevalmistajan konkurssi laskee luonnollisesti kaikkien senmerkkisten koneiden markkinahintaa.Tämä koskee sekä uusia varastokoneita että vaihtokoneita. Ostajat pelkäävät varaosien ja huoltopalveluiden saatavuuden heikkenevän. Pelot ovat sitä suurempia, mitä vähemmän koneita on myyty. Norcar oli suhteellisen pieni toimija, joka käytti koneissaan poikkeuksellista tekniikkaa, pyörämoottoreita hydraulisella voimansiirrolla. Konekanta oli myös maantieteellisesti hajallaan eikä Norcarin laatuakaan pidetty täysin moitteettomana. Toimivalle ja uskottavalle varaosa- ja huoltopalvelulle oli selkeä tilaus. Seuraava haaste oli jälleenmyyjäverkoston ylläpito. Konekauppaa ei voi harjoittaa ilman paikallista tukea. Toisaalta pelkillä huoltopalveluilla eläminen konekannan ollessa vielä pieni olisi vaikeaa. Uusien koneiden kauppa on onnistumisen elinehto. Norcarin konkurssi ajoittui yhteen kaikkien aikojen pahimmista suhdannenotkahduksista. Kaikilla toimijoilla oli vaikeuksia ja uusien koneiden kauppa kärsi tiukan rahoitustilanteen vuoksi. Logset näki kuitenkin valon pilkahduksen. Vaihtokoneet pistettiin pikaisesti kuntoon ja hinnoiteltiin uudelleen markkinatilanteen vaatimaan tasoon. Suuremmat, vakiintuneet valmistajat eivät kyenneet reagoimaan yhtä nopeasti eivätkä saaneet myytyä ylihintaisia vaihtokoneitaan. Myös pesänhoitaja Timo Jansson ymmärsi nopeasti, että varastossa olleet koneet edellyttivät osaamista ja jalostamista, jotta ne olisi muutettavissa rahaksi. Erinäisten neuvottelukierrosten ja myyntiehtojen hienosäätämisen jälkeen Logset lunasti itselleen sekä varaosavaraston että vaihtokoneet edullisin maksuehdoin. Ennen vuoden 1992 loppua toiminta oli saatu käynnistettyä. Logset palkkasi takaisin Norcarin parhaat tekijät. Jälkimarkkinoista huolehdittiin panostamalla mittavaan varaosavarastoon. Jälleenmyyjät saivat seitsemisenkymmentä tehdashuollettua vaihtokonetta myyntiin. Konkurssipesän omaisuutta realisoitiin kohtuullisin ehdoin. Logset kiilasi itsensä plussan puolelle. Oli aika ottaa seuraava askel.

Tyypillinen, ensimmäisen vuoden toimitus. Kaksi täysin kunnostettua kuormatraktoria, Norcar 480 ja 490, sekä varusteita ja varaosia matkalla Armer Salmonille Irlantiin. Huomaa, miten perävaunun kapasiteetti on käytetty tarkoin hyödyksi.

Jotta uusien koneiden valmistus Koivulahdessa voitiin käynnistää, oli joitakin ehtoja, joiden tuli täyttyä. Tarvittiin osaavaa henkilökuntaa, pääomaa, jakelukanavia ja kysyntää. Näiltä osin tilanne näytti toiveikkaalta. Tarvittiin kuitenkin myös tekijänoikeuksia, osakomponentteja, alihankkijoita, tuotannolliset tilat ja uskottavuutta. Konkurssipesä suostui myymään Norcarin metsäkoneiden immateriaaliset oikeudet Logsetille varsin edullisin ehdoin. Muita varteenotettavia vaihtoehtoja ei tainnut olla. Prosessien eri vaiheiden ohjauksessa käytimme kellosymboliikkaa. Jos kello oli kolme, aikaa oli vielä hyvin, mutta jos se oli yksitoista, oli jo kiire saada sopimuskohta lyötyä lukkoon. Hallitilat osoittautuivat yhdeksi hankalimmista kompastuskivistä. Logset tarvitsi vain vajaa puolet siitä tilasta, jota Norcar oli käyttänyt. Kiinteistön hinta oli niin ikään Logsetille aivan liian korkea. Nyt ei auttanut vedota edes siihen, että muita varteenotettavia vaihtoehtoja hallin käyttäjäksi ei ollut. Kiinteistön markkina-arvo oli suhteellisen helposti määriteltävissä ja yleensä halleille löy-

tyy joku tarvitsija ennemmin tai myöhemmin. Oli siis aivan selvää, että konkurssipesä ei taipuisi mihinkään erityisjärjestelyyn Logsetin suhteen. Mustasaaren kunta ja Koivulahden Säästöpankki tulivat avuksemme. Pankin toimitusjohtaja Sven-Erik Kjellman uskoi, että yhtiö joka oli ollut alueen suurin työnantaja, ansaitsi jatkoa. Kunnanvaltuutetut olivat epäilevämpiä ja moni vastusti suoraa tukea liike-elämälle. Enemmistö kuitenkin ratkaisi ja syksyllä 1992 Mustasaaren kunta ja Koivulahden Säästöpankki perustivat osakeyhtiön, Mustasaaren Teollisuushallit Oy:n, joka osti hallikiinteistön Norcarin konkurssipesältä. Suurin osa tiloista vuokrattiin Logsetille, loput eri pienyrityksille, joista osa oli liitoksissa Logsetin tuotantoon.Vuokratulot kattoivat juoksevat kulut ja korot, mutta eivät mahdollistaneet minkäänlaisia investointeja tilojen kehittämiseen. Muutaman vuoden kuluttua Logset seisoi kuitenkin jo vakaasti omilla jaloillaan ja halusi taata elintilaa kasvulle. Logset osti koko Mustasaaren Teollisuushallit Oy:n osakekannan marraskuussa 1999. Mustasaaren kunta ja KoivuEnsimmäisiä synttäreitä juhlittiin henkilöstön leipoman täytekakun kera.

Kolme tuoretta yrittäjää sanan varsinaisessa merkityksessä. Vasemmalta Seppo Koskinen, Gustav Frantzén ja Kristian Stén.

lahden Säästöpankki saattoivat todeta tehneensä hyvän kaupan, joka loi myös edellytykset konetuotannon jatkumiselle Koivulahdessa. Jotkut ovat vuosien varrella epäilleet, että olisimme jotenkin huijanneet itsellemme Norcarin jäänteet tai että ainakin niistä maksamamme hinta olisi ollut aivan liian matala.Totuus kuitenkin on, että olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja että ainoastaan me kolme – Gustav Frantzén, Seppo Koskinen ja Kristian Stén – uskoimme ja tartuimme tilaisuuteen aloittaa toiminta uudelleen. Konkurssipesä sai tiettävästi joitain muitakin tarjouksia. Mm. eräs johtava metsäkonevalmistaja halusi lakkauttaa tuotannon ja perustaa Koivulahteen huoltopisteen asiakkailleen. Konkurssipesä ansaitsi kuitenkin Logsetin ja Mustasaaren Teollisuushallien yhteistyön ansiosta viisi kertaa enemmän kuin mitä toiseksi korkein tarjous olisi ollut. Mustasaaren kunta sai vähitellen kaupan päälle yli 100 työpaikkaa ja hyvän veronmaksajan.

HARVESTERITEKNIIKKAA

““

ÄLKÄÄ, POJAT, KÖYHIKSI RUVETKO!

Mustasaaren Teollisuushallit Oy:n perustamiseen liittyy sekä sitkeää kädenvääntöä että dramatiikkaa. Kaksi lausahdusta näiltä ajoilta jäivät elämään yhtiön kielenkäytössä. Mustasaaren kunta hallinnoi Mustasaaren Teollisuushalleja ja oli vuokraisäntämme. Kävimme pitkiä ja perusteellisia neuvotteluja kunnanjohtaja Jan-Erik Granön ja elinkeinoasiamies Barbro Rudan kanssa koskien vuokranantajan ja -ottajan keskinäisiä velvollisuuksia ja oikeuksia. Neuvottelun päätteeksi nostimme vielä esille kysymyksen tontilla sijaitsevasta kylmästä varastohallista, ns. BestHallista. Halli oli niin huonossa kunnossa, että emme halunneet maksaa siitä vuokraa, mutta tahdoimme kuitenkin käyttää sitä varastona. Aikamme intettyämme, Granö tiuskaisi: –– Gör va fan ni vill med er Best-Hall. (Tehkää helvetissä mitä tykkäätte sen besthallinne kanssa!) Samaista lausahdusta olemme myöhemminkin käyttäneet, kun olemme väsyneet jonkin vähemmän merkittävän asian loputtomaan vatkaamiseen. Koivulahden Säästöpankki toimi paitsi onnistuneen tilaratkaisun kummina myös pääpankkinamme, jonka kautta hoidimme kaiken rahaliikenteen. Aivan toimintamme alussa istuimme untuvikkoyrittäjinä saman pöydän ääressä keskustelemassa Sven-Erik Kjellmanin kanssa. Hän taputti meitä olkapäälle ja antoi isällisen neuvonsa: –– Kom ihåg det pojkar, la int er fatin. (Muistakaa, pojat, älkää köyhiksi ruvetko. ) Se on ollut ohjenuora, jota olemme yrittäneet sekä yrityksenä että yksityishenkilöinä noudattaa. 8

K. S.

HAKEMASSA

Norcar 600H oli myyntimenestys. Norcarin ketterässä alustakoneessa oli painopiste matalalla. Se yhdistettynä Ponssen nosturiin, harvesteripäähän ja Kajaani Automatiikan mittausjärjestelmään muodosti hyvän ja toimivan kokonaispaketin. Kun Ponsselle selvisi, että Logset aikoo jatkaa tuotantoa, Ponssen vastaus oli nopea ja järkkymätön. Yhtiö ei suostuisi millään ehdoin toimittamaan harvestereihin liittyvää tekniikkaa Logsetille. Nosturiongelmaan löytyi melko pian ratkaisu Loglift Oy:ltä. Loglift oli muutamaa vuotta aiemmin kehittänyt vastaanvantyyppisen liukupuominosturin kuin Ponssella oli, mutta ei ollut löytänyt sille OEM-ostajaa.Tästä alkoi pitkä

Ylpeät hakkuupään kehittäjät esittelevät luomustaan. Vasemmalta Gustav Frantzén, Esko Aspholm, Rune Käld, Kurt Södergård, Birger Enholm ja Pentti Hannuksela.

Logsetin omavalmisteinen, kodikas osasto Elmia Wood -messuilla 1993.

ja hedelmällinen yhteistyö Logsetin kasvaessa vähitellen Logliftin suurimmaksi metsäkonenosturiasiakkaaksi. Mittausjärjestelmät kehittyivät tuohon aikaan nopeasti. Mitron Oy:llä Forssassa oli nuori ja innokas ote ja he etsivät uusia asiakkaita Motomit-mittausjärjestelmälleen. Myös tämä johti kahden kasvavan ja kehittyvän yrityksen hyvään ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Suurin haaste oli itse harvesteripää. Useimmat harvesteripäiden toimittajat luottivat kumipyöriin perustuvaan rakenteeseen. Logsetilla tunnettiin Ponssen ratkaisun edut ja sitä pidettiin parempana. Harvesteripää on koko harvesterin tärkein osa, sen sydän, mittausjärjestelmä aivot ja nosturi sen käsivarsi. Muu on vain alustaa ja kuorta, jonka ansiosta kone saadaan kuljetettua kohteeseensa ja joka tuottaa tarvittavat tehot ja tarjoaa kuljettajalle siedettävän työympäristön. Harvesteripään kulutusosat muodostavat keskeisen osan koko koneen varaosamyyntipotentiaalista. Pian oivallettiin, että oman harvesteripään kehittäminen olisi järkevin ratkaisu. Logsetin pieni ja tiivis tiimi, Gustav, Rune Käld, Esko Aspholm ja Birger Enholm ryhtyivät piirtämään omaa harvesteripäätä inspiraationaan Ponsse H60. Syntyi Logset 5-55.

Ensimmäinen Logset 500H -harvesteri lanseerattiin toukokuussa 1993 Elmia Wood -messuilla Jönköpingissä. Harvesterissa oli Logliftin L210-liukupuominosturi, Motomit 4 -mittausjärjestelmä ja Logset 5-55 -harvesteripää. Ensimmäiset runkonsa harvesteri oli kaatanut vain kaksi viikkoa ennen messuja. Christian Durchschlag Pohjois-Saksasta pohti ja empi pitkään, mutta ennen messujen loppua olimme tehneet ensimmäiset harvesterikauppamme. Eikä tämä suinkaan ollut viimeinen Logset-harvesteri, jonka Durchschlag hankki. Logsetin uusi harvesteripää närkästytti Ponssea. Kun vielä osoittautui, että kauppa kävi kohtuullisen mukavasti, Vieremältä iskettiin takaisin täyslaidallisella. Logset haastettiin markkinaoikeuteen Ponssen teknologian kopioinnista. Puolustuksen todisteaineistojen keräämiseen ja immateriaalioikeudellisten asiantuntijoiden konsultointiin käytettiin satoja työtunteja. Vuotta myöhemmin markkinatuomioistuimen päätös oli kuitenkin Logsetille myönteinen.Yhtiö vapautettiin jokaisesta kymmenestä syytekohdasta.

““

EUKALYPTUS ON TULEVAISUUDEN ENERGIAA

Jo 1990-luvun alussa oivalsin, että eukalyptus on ”metsän raskasöljyä”. Kahdenkymmenen vuoden kokemus Wärtsilä Dieselin palveluksessa oli jättänyt jälkensä. Etsin kuumeisesti jotain, mikä voisi vastata Wärtsilän raskasöljyosaamista. Eukalyptus kasvaa nopeasti ja sillä on oksastoa vain latvassa. Puut näyttävätkin aivan puhelinpylväiltä. Jo 7-12 vuodessa eukalyptus kasvaa 30-metriseksi ja saavuttaa 30 sentin halkaisijan. Metsäistutukset tehdään yleensä tasamaastoon siisteihin riveihin neljän metrin välein. Jo 1980-luvulla Shellin Forestry Division panosti tähän uusiutuvaan luonnonvaraan. Ehkä he kuvittelivat tuottavansa siitä nestemäistä polttoainetta. Norcarin vuosina tutustuimme Shellin Tim Mackiin ja pääsimme osallisiksi heidän hankkeeseensa Chilessä. Logsetin perustamisen jälkeen teimme yhteistyötä myös Uruguayssa ja Kongossa. Kyseessä oli tuhansien hehtaarien eukalyptusistutukset. Eukalyptuksen korjauksessa on haasteensa. Ongelmia aiheuttavat puun paksu ja raskas kuori ja syövyttävä mahla. Raskas kuoriosa ja runsas neste vaikeuttavat kuljetuksia. Kuori irtoaa kohtuullisen helposti vuorokauden sisällä kaadosta, mutta jämähtää kuivuttuaan tiukasti kiinni runkoon. Oli siis kehitettävä harvesteri, joka kuorii rungon samalla kun se poistaa oksat ja paloittelee sen määrämittaan. Patentoimme ensimmäisen kuorintaratkaisumme vuonna 1993. Se perustui rungon kuorimiseen vääntämällä runkoa suhteessa kuoreen.Teimme kovasti työtä tämän tekniikan kehittämiseksi Kenth Stenforsin, Bjarne Sjöblomin, Birger Enholmin, Esko Aspholmin ja Rune Käldin kanssa, joilla kaikilla oli arvokkaita ideoita. Jonas Hedström jatkoi eukalyptustekniikan kehittämistä nykyiseen muotoonsa.

Tänään eukalyptusta käytetään lähinnä sellun raaka-aineena. Kaikki suurimmat eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset metsäyhtiöt omistavat eteläisen pallonpuoliskon eukalyptusviljelmiä ja sellutehtaita. Visio: Eukalyptus on kuin akku, joka taltioi itseensä kymmenen vuotta aurinkoenergiaa. Tulevaisuudessa siitä voidaan uuttaa puhdasta ja tehokasta polttoainetta moneen käyttöön. Gustav Frantzén, Logsetin perustajaosakas, tekniikka- ja tuotevastaava

Logsetin uusin kuoriva eukalyptushakkuupää toiminnassa Chilessä.

MIELUUMMIN PIENI JA VIKKELÄ KUIN ISO JA VETELÄ Ensimmäisinä vuosina Logsetia pidettiin uudelleen nimettynä Norcarina. Asiakkaat, alihankkijat, paikkakuntalaiset ja muut näkivät yrityksen, joka valmisti Norcarin tuotteita, Norcarin hallissa, Norcarin henkilökunnan voimin. Vain nimi oli uutta. Mahtoiko se nyt olla ”Logoset” tai jotain? Mikään ei voinut olla kauempana totuudesta.Tai, no ehkä tuo tuote-, halli- ja henkilökuntajuttu piti paikkansa, mutta muuten olimme siirtyneet aivan uuteen aikaan. Olimme litistäneet organisaatiomme todella matalaksi. Meillä ei ollut edes toimitusjohtajaa, vaan kaikki kolme omistajaa istuivat samassa, yhteisessä työhuoneessa ja toimivat sekä pomoina että juoksupoikina. Päätökset tehtiin nopeasti, ilman turhia kiemuroita.

Ongelmanratkaisupalaveri. Vasemmalta Christer Forsman, Kirsti Småros, Rune Käld ja Henrik Fridlund.

Kehuskelimme sillä, että asiakkaan soittaessa jostain ongelmasta aamulla, otimme asian esille aamukahvin yhteydessä. Huoltotiimi kehitti ongelmaan ratkaisun lounasaikaan mennessä, jonka jälkeen ratkaisu siirrettiin jo samana iltapäivänä tuotantoon. Piirustukset ja muut dokumentit tuotettiin, kun siihen jäi aikaa. Ne eivät olleet niin kovin tärkeitä. Tietohan on jo juurtunut korvien väliin. Keskeisintä oli toimia viipymättä ja osoittaa asiakkaille, että tässä oli yritys, joka aidosti välitti asiakkaistaan ja heidän tarpeistaan. Tapa ratkaista akuutteja ongelmia omaksuttiin myös tuotekehityksessä. Kutsuimme sitä tekniseksi evoluutioksi. Saimme tuotteistamme palautetta asiakkailta. Niiden pohjalta kehitimme tuotteitamme edelleen. Innovaatiot ja uudet ratkaisut johtivat uusiin palautteisiin, ja niin prosessi jatkui. Iso yritys ei olisi kyennyt yhtä nopeisiin käänteisiin. Ensimmäiset työntekijät valittiin huolella Norcarin henkilökunnasta. Pian ovella seisoi muitakin työstä kiinnostuneita. Logset ei ollut aluksi kovinkaan kasvuhakuinen. Pelkäsimme, että menettäisimme otteemme, jos kasvaisimme liian nopeasti. Meillä olikin kaksi periaatetta koskien rekrytointia. Ensimmäinen oli ajatus siitä, että emme milloinkaan kasvaisi niin isoksi, että koko henkilöstö ei mahtuisi saman pöydän ääreen. Pöytää kasvatettiin jatkuvasti, mutta lopulta seinät tulivat vastaan. Jos käyt Logsetin kiinteistössä sijaitsevassa Café Korsholmissa, löydät alkuperäisen pöydän kahvilan perältä. Yhä edelleen se on monen alusta asti mukana olleen lempipöytä. Pöytiä on nyt tullut lisää, mutta ruoka- ja kahvitauot keräävät edelleen suurimman osan henkilökuntaa yhteiseen neuvonpitoon samalla, kun nautimme Carolan hyvästä ja ravitsevasta sapuskasta. Onnistuneen rekrytoinnin edellytyksenä pidettiin myös sitä, että hakija oli tunnettu ja hyväksi havaittu. Ellei hakija ollut entuudestaan tunnettu, edellytettiin takaajaa. Jonkun tai joidenkin henkilökunnasta oli mentävä takuuseen tulokkaasta. Takuumiehet tutustuttivat myös uudet työntekijät talon tavoille. Johdon takaamia työntekijöitä kutsuttiin nimellä ”ottopojat”. Norcarilla oli ollut käytössään edistyksellinen MPS-järjestelmä materiaalien, tuotannon ja palkanlaskennan ohjaukseen. Sitä ei tarvittu lainkaan Logsetin ensimmäisinä vuosina. Kun siitä olisi noin kymmenen toimintavuoden jälkeen ollut hyötyä, se oli jo aivan liian raskassoutuinen ja vanhentunut.Tuotanto oli täysin asiakasohjautuva. Luvatun toimituspäivän perusteella asennustiimi tiesi,

milloin koneen kokoaminen tuli aloittaa. Talon hitsaajat ja osahankkijat tiesivät tarkkaan, milloin heidän työnsä tuloksia tarvittiin, ja osasivat suunnitella toimintaansa tällä perusteella. Myynti toimitti ostolle pääkomponenttien määritykset. Ostovastaava Kurt Södergård hallitsi toimitukset täydellisesti ja osasi nopeasti määritellä yhdessä Kristianin kanssa realistiset toimitusajat tarvittaville komponenteille. Pienosia ja kulutustavaraa säilytettiin varastolaatikoissa materiaalikortteineen. Laatikon keskellä oli väliseinä. Kun tuotteet loppuivat ensimmäisestä lokerosta, tilattiin lisää.Takalokerossa oleva varasto riitti siihen asti, kun saatiin täydennystä. Tämä kuullostaa vähän turhan yksinkertaiselta ja hyvältä ollakseen totta ja eikä kaikki toki aina mennyt ihan putkeen. Järjestelmä perustui suoraan ja välittömään ihmisten väliseen kommunikaatioon. Kuten eräs hitsaaja asian ilmaisi: –– Enää ei tietokoneet meitä narraa. Koko henkilöstöhallinto ruumillistui Koskisen Seppoon, joka toimi yhtiön henkilöstöpäällikkönä, palkanmäärittelijänä ja -laskijana sekä pääluottamusmiehenä. Kaikki samassa pakkauksessa. Alussa kaikkea ei ehkä hoidettu ihan pilkulleen työehtosopimusten mukaan. Sen sijaan Logsetilla oli aivan oma menetelmänsä, jonka tavoitteena oli taata työtyytyväisyys ja pitää motivaatio korkealla. Työpanoksensa vastineeksi saattoi esimerkiksi joskus valita jotain muuta kuin raskaasti verotettavaa rahaa. Vähäiset, omaperäiset työehtosopimustulkinnat, jotka juonsivat juurensa yhtiön kevyestä hallintomallista ja joita tapahtui lähinnä 90-luvun lamavuosina, ovat jo nyt vanhentuneet ja unohtuneet. Verot, laskut ja muut velvoitteet hoidettiin aina huolellisesti kuten kunnon kansalaisen kuuluukin. Vuodesta 1992 vuoteen 2006 Logsetin kolme perustajaosakasta ja pääomistajaa istuivat kaikki samassa huoneessa. Kunkin työnkuva muotoutui vähitellen. Gustav Frantzén vastasi teknisestä kehityksestä ja tuotannosta. Kristian Stén hoiti myynnin ja markkinoinnin tehtäviä ja Seppo Koskinen laski rahat ja vastasi hallinnosta. Järjestelyn suurin etu oli se, että olimme aina tietoisia toistemme tehtävistä ja pystyimme tuuraamaan toisiamme tarvittaessa. Isotkin päätökset voitiin tehdä nopeasti ja vaikeisiin kysymyksiinkin löysimme yleensä yksimielisen ratkaisun. Keskusteluja käytiin toki kovallakin äänellä. Usein joku kolmesta asettui vastahankaan ja esitti poikkeavan näkökulman. Ehdotukset jalostuivat näiden keskustelujen myötä yhteisiksi päätöksiksi, joihin jokainen sitoutui. Jos mentiin metsään, niin mentiinpä ainakin yhdessä!

Logsetin joka paikan höylä ja kotitonttu, Arto Luoma. Ensimmäisenä paikalla ja viimeisenä kotiin.

Moni onkin ihmetellyt, miten olemme pystyneet sopimaan asiat niin joustavasti ja onnistuneet esiintymään yhtenä rintamana niin pitkän ja vaiheikkaan ajan. Uskon vakaasti, että kollektiivinen johtamistapamme on ollut yksi Logsetin tärkeimmistä menestystekijöistä. Gustav on se päämäärätietoinen insinööri, jolla on kykyä ja kiinnostusta paneutua syvällisesti kaikenlaisiin rakenteisiin ja toimintoihin. Tämä koskee sekä koneita että ihmisiä. Gustav kirjasi myös kaiken muistivihkoihinsa, joita Seppo kutsui pilkallisesti ”Wegeliuksen päiväkirjoiksi”. Nuo käsinkirjoitetut muistiinpanot pelastivat meidät monesta pulasta ja eipäs-juupas-tilanteesta. Seppo on kolmikon kovanaama, joka ei koskaan jää sanattomaksi. Suorapuheiseen tyyliinsä hän on pitänyt Logsetin ja logsettilaiset kurissa ja nuhteessa. Seppo hallitsee myös numerot ja on tarkka taloudenpitäjä. Kristian on sujuvasanainen ja kielitaitoinen markkina-asiantuntija, järjestelmällinen organisoija ja empaattinen pomo. Yhdessä me muodostimme hyvän porukan ja vahvan tiimin. Tunnelma yhteisessä työhuoneessa oli niin positiivinen, että toimisto tunnettiin henkilöstön parissa nimellä Nauruhuone.

Koko henkilöstö koolla 1-vuotissynttäreillä. Kolmasosa kuvassa esiintyvistä on edelleen Logsetin palveluksessa.

Vuotta myöhemmin meitä oli vielä enemmän. Tällä kertaa poseeraamme Stubbenin majakkatornissa.

““

BONUSAUTOMAATTI

Jo ensimmäisen tilinpäätöksen jälkeen halusimme jakaa tulosta niiden kanssa, jotka olivat olleet mukana sitä tekemässä. Ennen lomia jaoimme kaikille ylimääräisen kuukausipalkan. Samoin seuraavana vuonna. Ja sitä seuraavana. Tämän jälkeen tähän alettiin suhtautua kuten saavutettuun etuun, jota ei voi ottaa pois, joten yritimme löytää uusia, motivoivampia tapoja palkita henkilökuntaa. Yhtenä vuonna hankimme koko henkilökunnalle korkealuokkaiset Sasta-merkkiset vapaaajanasut. Kaikki saivat Gore-Tex-takit ja -housut. Moni oli tästä mielissään ja ehkä joku, kuten minä, käyttää näitä vaatteita yhä edelleen 15 vuotta myöhemmin samoillessaan syksyisessä luonnossa. Toiset olivat pettyneitä ja sitä mieltä, että olisivat keksineet vaatteista maksamallemme summalle itse parempaa käyttöä. Sitten koitti 90-luvun loppu. Suhdanteet heikkenivät ja tulos oli vain heikosti positiivinen. Henkilökunnalle ilmoitettiin, että myynti ei valitettavasti ollut saavuttanut sille asetettuja tavoitteita, joten tulos ei mahdollistanut kesälomabonuksen maksamista. Seurasi jäätävä hiljaisuus. Kielenkannat alkoivat yleensä irrota vasta tupakkatauolla ja pukuhuoneessa. Nyt seurasi kuitenkin nopea kysymys. –– Haavisto, ole hyvä! –– Ja mitä tekemistä myynnillä on mun bonusten kanssa? Piste. K. S. 14

Logset osallistui muutamana kautena Mustasaaren puulaaki-jalkapalloon. Menestystä voidaan kuvata sanalla ”heittopussi”. Mutta hauskaa se oli!

Asiakkaamme Florestal Oriental Uruguayssa oli varustanut oman jalkapallojoukkueensa harvinaisen tyylikkäällä pelaajapaidalla.

Me teimme sen! 25 ylpeää koneenrakentajaa ja ensimmäinen Chipsethakeharvesteri.

HAKETTA JA HARMEJA 90-luvun alussa ruotsalainen hakeyrittäjä Åke Hornebrant rakensi yhdessä Per-Olov Ljungströmin kanssa palstahakkurin, joka perustui Norcan 500:n metsätraktorialustaan. Kaksikko otti yhteyttä Logsetiin ja tiedusteli, jos olisimme kiinnostuneita osallistumaan tuotteen kehittelyyn ja ottamaan vastuun sen kaupallistamisesta. Ruotsissa haketta käytettiin jo yleisesti lämmöntuotantoon fossiilisille polttoaineille asetettujen korkeiden energiaverojen takia. Monet ruotsalaiset asiantuntijat olivat vakuuttuneita tällaisen koneen markkinapotentiaalista. Näihin aikoihin aloitti myös Suomen TEKES kunnianhimoisen Bioenergia-hankkeensa.Tarjolla oli kehitystukea ja investointiavustuksia. Logset innostui nopeasti asiasta ja näki tilaisuuden nostaa profiiliaan ja valloittaa uusia markkina-alueita. Kaksikon kanssa solmittiin yhteistyösopimus ja prototyypin rakentaminen aloitettiin Koivulahdessa osarahoitettuna TEKESin tuotekehitystuella.

Keväällä 1994 Chipset-hakeharvesteri ajoi ulos konehallista kaiken kansan ihmeteltäväksi.Tämä uusiutuvan energian korjuuihme täytti pian ammattilehtien palstat ja esiintyi lukemattomissa näytöksissä. Ajatus oli hyvä. Chipset oli metsämaastoon suunniteltu kone, joka haketti hakkuutähteet ja pienet harvennuspuut paikan päällä ja kuljetti sen jälkeen hakkeen konttiin metsäpalstan laidalla. Perinteisesti työ tehtiin niin, että kuormatraktori kuljetti haketettavan materiaalin metsätien varrelle, jossa kuorma-autohakkuri haketti sen suoraan kuorma-auton lavalle.Tavoitteena oli vähentää koneita ja työvaiheita kustannusten karsimiseksi jalostusarvoltaan vähäisen aineksen käsittelyssä. Toteutus oli kuitenkin sitä vaativampaa. Kyseessä oli teknisesti edistyksellinen kone 8-pyöräisellä, pyörämoottorivetoisella alustalla. Siinä oli 300 hv:n dieselmoottori, viisi hydraulipumppua ja kipattava hakesäiliö takana. Edessä oli hydraulikäyttöinen 180 astetta kääntyvä rumpuhakkuri, taittopuominostu-

““

Hyvä ystävämme ja partnerimme Ruotsissa, Per-Olov Ljungström laittoi likoon niin itsensä kuin yrityksensä Chipsetin puolesta. Markkinat eivät kuitenkaan olleet valmiit ja Per-Olov sai kokea kovia. Eräs Chipset-asiakkaista osoittautui erityisen hankalaksi. Hänellä oli koneen suorituskyvyn ja tuoton suhteen täysin epärealistiset odotukset. Ilmenneisiin ongelmiin hän suhtautui jääräpäisen joustamattomasti. Nuori mies meni aikanaan naimisiin ja otti vaimonsa sukunimen, mikä ei ollut vielä silloin kovin tavallista Ruotsissakaan. Tähän Per-Olov totesi lakoniseen tyyliinsä: –– Kaksi ämmää löivät sitten hynttyyt yhteen.

Kristian Stén ja Gustav Frantzén saarnaavat Chipset-menetelmän ja -koneen ansiokkuudesta.

ri hakettimen syöttöön ja telakuljetin hytin alla hakkeen siirtoon. Oli selvää, että moista ei aiemmin oltu nähty. Median kiinnostus oli ylenpalttista. Kaupallinen menestys antoi kuitenkin odottaa itseään. Kone oli kallis sekä hankintahinnaltaan että käytössä. Se vaati melkoisesti huoltoa toimiakseen moitteettomasti. Chipsetistä voisi kirjoittaa vaikka ihan oman kirjansa, mutta näin jälkiviisaana totean vain muutaman syyn siihen, miksi Chipsetistä ei koskaan tullut suurta menestystä. Itse menetelmä on ja tulee olemaan liian kapeaan tarpeeseen optimoitu. Vaikka työvaiheita on enemmän, metsäaineksen kuljettaminen palstalta ja haketus vasta sen kuivuttua, tulee edullisemmaksi. Hakkeen kuljetus ja tyhjennys kuorma-auton lavalle vie myös aikansa. Tänä aikana Chipset on vain kallis kuormatraktori, sillä sen arvokkain osa on rumpuhakkuri, jonka tulisi olla käynnissä jatkuvasti. Ilman välivarastointia Chipset-menetelmä on ns. kuuma linja, jossa kaato, haketus ja kuljetus seuraavat toisiaan. Suomessa hakkeesta maksettiin vain puolet siitä mitä Ruotsissa, joten vaikka otettiin huomioon haettavissa olevat investointituet, taloutta oli vaikea saada tasapainoon. Kone maksoi saman verran kuin päätehakkuuharvesteri, kulutti selvästi enemmän polttoainetta, vaati merkittävästi huoltoa, mutta tuntituotto pysyi matalana aivan täydellisissä olosuhteissa lukuunottamatta. Kokenut hakeyrittäjä totesi, että hakkeen käsittelylle ominaista oli pieni tuottavuus:

K. S.

–– Rahaa ei riitä kaikille. Joku jää aina ilman. Jalostusketjun alkupäässä on metsänomistaja. Sitten seuraavat hake- ja kuljetusyrittäjät, jotka yleensä urakoivat suurten voimalaitosten polttoainetoimittajille. Ei ole vaikea arvata, kuka on heikoimmassa asemassa. Chipset kärsi myös erinäisistä lasten taudeista, jotka aiheuttivat harmia sekä asiakkaillemme että meille. Esimerkiksi jäähdytysjärjestelmä oli alimitoitettu ja tukkeutui herkästi hakepölystä.Amatööri-insinöörimme Seppo ehdotti, että jäähdytysjärjestelmä voitaisiin liittää suoraan kaukolämpöverkkoon, jolloin saavutettaisiin paras mahdollinen hyötysuhde ilman, että tarvisisi lainkaan kantaa huolta metsässä retajavista, lumisista risukasoista. Kaiken kaikkiaan Logset ehti valmistaa kymmenisen Chipsetiä. Puolet näistä vietiin Ruotsiin, loput menivät kotimaisten asiakkaiden käyttöön.Vuonna 1998 tuotanto siirrettiin Ruotsiin Ljungströmille. Viimeinen Chipset toimitettiin vuonna 2006 Liettuaan. Chipset vaati Logsetilta paljon resursseja. Taloudellinen lopputulema oli plus miinus nolla.Tekninen osaamisemme vahvistui kuitenkin selvästi ja karttuneesta kokemuksesta oli etua muiden tuotteiden kehittelyssä. Maailma näki meidät myös uusin silmin. Logset oli rohkea ja innovatiivinen metsäkonealan toimija – ei pelkkä Norcarin konkurssipesän perijä.

RAHAT TISKIIN! Ensimmäisinä toimintavuosina Logsetin likviditeetti oli erinomainen. Konkurssipesän myöntämät maksuehdot olivat yhtiölle edulliset ja omat maksuehtomme puolestaan tiukat. Tuntien Norcarin historian teimme kaikkemme, että emme olisi joutuneet pankkien armoille. Uudet jälleenmyyjämme maksoivat ennakkolaskulla. Sen jälkeen hyväksyimme maksuehdoksi Cash Against Documents ja lopulta ne, jotka hoitivat asiansa, saivat maksaa 14 päivää netto. Jälleenmyyjämme Sveitsissä oli Aficor. Yhtiön johdossa toimi Dominique Cornu, joka oli viivyttelyn ja neuvottelutaitojen mestari. Hänen toistuva perusvastauksensa kysymykseen siitä, oliko maksu jo hoidettu, oli: –– Es kommt, aber langsam. (Tulossa on, vaivihkaa. ) Kerran vaadimme pankkitakausta suostuaksemme vaadittuun maksuaikaan. Monien mutkien jälkeen meille toimitettiin sveitsiläisen pankin virallisilla leimoilla ja allekirjoituksilla varustettu asiakirja, jossa todistettiin, että lasku kyllä maksettaisiin sillä edellytyksellä, että Aficorin tilillä olisi rahaa ja että Monsieur Cornu hyväksyisi maksun. Nyt siis tiedämme, mitä pankkitakaus Sveitsissä merkitsee. Jälleenmyyjien kanssa tehdään kauppaa jatkuvasti. Ajan myötä rahaliikenne ajautuu sujuvaan uomaansa ja tarvittaessa voidaan sopia lykkäyksistä. Logset on aina palkinnut hyviä maksajia. Jos rahat tulivat oikeaan aikaan, se näkyi myös alennuskäytännössä. Ne, jotka vitkuttelivat toistuvasti, saivat lopulta maksaa koneistaan korkeamman hinnan. Perusajatuksena oli, että Logset ei ollut kenenkään pankki. Hoitakoon kukin itse rahoituksensa. Jos myydään suoraan loppuasiakkaalle, tilanne on toinen. Monilla metsäyrittäjillä on suuria lainoja eikä heidän neuvotteluasemansa suhteessa pankkeihin tai muihin rahoituslaitoksiin ole aina paras mahdollinen. Käsirahaksi tarjotaan usein loppuunajettua vanhaa konetta, jonka todellinen markkinaarvo on jotain ihan muuta kuin omistaja kuvittelee. Saadakseen kaupan on myyjän pystyttävä auttamaan rahoituksen järjestämisessä. Logsetin tapauksessa tämä merkitsi usein sitä, että kotimaan myyjämme kirjoittivat tilauksen ja ilmoittivat, että asia on hoidossa. Kaikesta on sovittu ja asiakas on allekirjoittanut sopi-

muksen. Myyjä on tehnyt tehtävänsä ja odottaa provisiotaan.Ai niin, yksi pikku juttu vielä, mutta eiköhän siitä selvitä. Sepon tulisi nyt vain järjestää rahoitus. –– Kaikki riippuu nyt Seposta. Yleensä kaikki sujuikin suunnitelmien mukaan ja maksut hoituivat asianmukaisesti. Moni yrittäjä, joka aloitti ostamalla halvan vaihtokoneen Logsetilta, ajaa nyt mallistomme uusilla huippukoneilla. Metsäkoneiden rahoituksessa on havaittavissa toinenkin ilmiö, jota voi olla syytä avata. Etenkin uudet, kasvavat taloudet putoavat helposti tähän loukkuun.Ajatellaanpa vaikka baltialaista metsuria, joka keksi 90-luvulla, että elämä metsäkoneen hytissä olisi huomattavasti mukavampaa kuin moottorisahan kanssa kinoksissa rämpiminen. Niinpä hän päättää ottaa tarjouksen uudesta koneesta, jonka hinta on 300 rahaa.Tämän jälkeen hän marssii pankkiin, joka ilmoittaa, että toki lainaa on tarjolla, mutta ostajan oman osuuden tulisi olla 100 rahaa.Tämä on metsurille lähes tähtitieteellinen summa. Mitä tehdä? Konekauppias on kuitenkin kekseliäs veikko eikä aio luovuttaa niin helposti. Hän keksii nostaa koneen hinnan 450 rahaan. Mutta silloinhan pankki vaatii 150 rahaa omaa osuutta! Juupa juu, mutta minäpä lainaan sinulle ne 150 rahaa, jonka saan takaisin koneen hinnassa. Kaikki ovat iloisia ja tyytyväisiä, kunnes vuosi on kulunut ja tuore koneenomistaja huomaa, että raha ei riitäkään korkoihin ja lyhennyksiin. Pankki ottaa koneen pantiksi maksamattomista koroista ja lyhennyksistä ja kääntyy Logsetin puoleen. Kehuvat, että heillä on lähes uusi kone, jonka yhtiö saisi lunastaa edulliseen 400 rahan hintaan. Logset kertoo myyvänsä täysin uusia, vastaavia koneita hintaan 250 rahaa. Miksi siis lunastaa käytettyä sitä kalliimmalla? Vähitellen totuus valkenee pankille. Ellei muuta, pankki on nyt ainakin yhtä kallista kokemusta rikkaampi. Metsäkoneala ei toki yksin ole syyllinen. Samankaltaiset luovat rahoitusratkaisut eri toimialoilla ovat kuitenkin yksi todennäköinen syy ulkomaisten pankkien tytäryhtiöiden miljardien tappioihin. Ongelma on kärjistynyt etenkin entisissä itäblokin maissa.

““

Lars-Erik ”Lalla” Nässlin oli Logsetin ensimmäinen palkattu työntekijä. Yhdessä Kenth Stenforsin ja Ralf Westlinin kanssa hänellä on myös pisin Norcar-tausta.

Alku näyttää hyvältä, totesin Sepon ensimmäisestä tilinpäätöksestä, jossa voitto ylitti liikevaihdon. Mielestäni on melkoisen upeaa, että valmistimme jopa 40 konetta vuodessa ilman sen kummempaa työnjohtoa konepajalla. Kaikki tiesivät mitä piti tehdä ja ottivat vastuun tekemisistään. Ensimmäiset kymmenen vuotta pidimme jalat maassa. Turhuuksien roviolla ei poltettu rahaa. Tässä muutama esimerkki: Ensimmäiset vuosijuhlat järjestettiin Maksamaalla, Nabbenissa. Meno oli iloista ja äänekästä. Juhlan bändiä – Karia, Elvistä ja kolmatta herraa – oli tosin vaikea saada lavalle, koska he eivät päässeet Sepon kanssa yksimielisyyteen palkkiosta. Lopulta he kuitenkin virittivät soittimensa ja juhlat jatkuivat. Kymmenvuotisjuhla elokuussa 2002 Koivulahden pajalla oli varmaan yksi yrityksen onnistuneimmista yhteisistä tilaisuuksista. Koivulahden omat pojat Sten-Allan, Birger ja Olav esittivät ralleja moneen makuun. Takapihalla Pasin hevibändi piti koko Koivulahtea hereillä puoleen yöhön. Somisteet olivat Gustavin makuun: näyttäviä mutta halpoja. Kiersin maatilamme pientareet ja kaadoin kaikki kauniimmat, isoja punaisia marjaterttuja kantavat pihlajat. Niitä tuli neljä isoa kuormallista. Koristelimme niillä koko tehdashallin iltaa ennen juhlia. Muistan hyvin myös hiihtopäivämme Lapualla eräänä perjantaisena iltapäivänä. Koko perhe oli tervetullut. Irlantilaiset asiakkaamme, veljekset O’Reilly seisoivat tuolloin ensi kertaa elämässään suksilla. Vielä tänään he soittaessaan muistelevat päivää, jolloin oppivat hiihtämään. Samana päivänä hiihtohissi pysähtyi kymmeneksi minuutiksi. Rune oli noussut hissiin ja keskittyi tutkimaan sen kääntötelien toimintaa eikä huomannut hypätä kyydistä ajoissa. Hän havahtui rakennesuunnittelijan unelmistaan vasta, kun edessä olivat hissin kääntöpaikan suuret, vaseliinia valuvat hammaspyörät. Gustavin puutteellinen suuntavaisto on myös hymyilyttänyt meitä useasti menneinä vuosina. Ensimmäisen metsäpalstan, jonka Logset osti koneiden testaamiseen Koivulahdessa, omistivat Kanadan Vancouver Islandilta kotoisin olevat intiaanit. Pitkäaikainen asiakkaamme Pentti Ärväs lähetti kerran Runelle ärräpäitä: ”Sano sille harmaatukkaiselle keksijälle, lisää RRRautaa!” Talven tiesi tulleeksi, kun joka toinen puhelu, jonka saimme huoltoon, alkoi sanoilla ”Ei vedä”. Kosteus tiivistyi likaisiin suodattimiin, jotka jämähtivät ensimmäisen pakkasyön jälkeen. Lars-Erik Nässlin, Logsetin varaosamyynnin vastaava vuodesta 1992

PYÖRÄMOOTTORIN AIKAKAUSI PÄÄTTYY

Logsetin Norcarilta ostama alustaratkaisu perustui täyshydrostaattiseen voimansiirtoon. Siinä dieselmoottori käyttää kahta hydraulipumppua, joista kumpikin pumppaa öljyä neljään hydrauliseen pyörämoottoriin. Piirit on kytketty ristiin siten, että toinen pumppu käyttää oikeaa etuteliä ja vasenta takateliä ja toinen puolestaan vasenta etuteliä ja oikeaa takateliä. Telipyörät on kytketty toisiinsa mekaanisesti ketjulla, joten jos toinen telipyörä menettää otteensa, toiseen telipyörään siirtyy kahden pyörämoottorin voima.Täyshydrostaattinen pyörämoottorikäyttö on tyylipuhdasta tekniikkaa. Sen ansiosta metsän pohja säästyy isommilta vaurioilta. Se mahdollistaa myös huomattavasti pienemmän kääntösäteen, koska koneen läpi ei kulje kardaaniakselia. Teoria ja käytäntö eivät valitettavasti aina kulje käsi kädessä.Vanha viisaus toteaa, että kun kartta ja maasto ovat eri mieltä, maasto on aina oikeassa. Pyörämoottoriteknologiaan suhtauduttiin epäillen jo 70-luvulla Norcarin tuotua koneensa markkinoille. Pyörämoottori sinänsä on varsin luotettava, mutta kun niitä on kahdeksan kappaletta samassa koneessa ja yhden moottorin rikkoutumistaajuus on keskimäärin kerran viidessä vuodessa, se merkitsee, että koneessa saattaa ilmetä peräti kaksi moottoririkkoa vuodessa, mikä on liikaa. Vakiintuneessa ja yleisesti arvostetussa hydrostaattis-mekaanisessa voimansiirrossa on ajopumppu ja vahva hydraulimoottori, joka käyttää mekaanista voimalinjaa, kardaaniakselia ja mekaanisia teliakseleita.Tämän tekniikan etuja on myös se, että mekaanisen vaihdelaatikon avulla on helpompi saavuttaa riittävä vetovoima ja suurempi ajonopeus. Pyörämoottorikoneessa suurempi vetovoima laskee aina ajonopeutta. Näytti selvältä, että pyörämoottorikäytöstä oli aika luopua. Jälleenmyyjät vaativat tekniikkaa, joka muistuttaisi enemmän kilpailijoiden tarjoamaa. Ratkaisevaa oli kuitenkin se, että tuotevalikoimaan tarvittiin entistä isompia ja vahvempia kuormatraktoreita ja harvestereita. Pienillä, rajatuilla markkinoilla ei jälleenmyyjille voitu tarjota ainoastaan erikoisratkaisuja.Valikoiman tuli olla kattava, sellainen, josta löytyisi oikea metsäkone asiakkaan joka tarpeeseen. Voimansiirto ratkaisisi Logsetin kohtalon.

Fomac F112, kaikkien nykyaikaisten Logset-kuormatraktorien äiti.

Vaikka talosta löytyi vahvaa osaamista ja kokemusta, rima oman, mekaaniseen teliratkaisuun perustuvan koneen kehittämiseen oli liian korkealla. Eri vaihtoehtoja tutkittiin ja neuvotteluja käytiin mm. Lars Bruunin, Filipstadin legendaarisen keksijän ja metsäkonemestarin kanssa, hänen suunnittelemiensa koneiden valmistuksesta lisenssillä. Mikään ei kuitenkaan tuntunut täysin natsaavan. Syyskuun alussa 1996 Logset osallistui totuttuun tapaan suomalaisille Metko-messuille Himoksella, Jämsässä. Päivää ennen messujen avautumista viimeistelimme osastoamme. Illalla päätin vielä kiertää alueen ja katsella, mitä kilpailijat ja kollegat olivat messuille tällä kertaa raahanneet. Löysin pienen osaston, jossa nökötti siniseksi maalattu 12 tonnin kuormatraktori, jollaista en ollut ennen nähnyt. Pysähdyin. Kari Mikkilä ja Jukka Kivipelto ilmestyivät paikalle. He olivat molemmat tuttuja Finntracilta, joka oli pieni kurikkalainen yritys, jonka Interpolator oli ostanut jo ennen Norcaria. Finntrac yhdistettiin Norcariin, mutta osoittautui, että sen tuotteet sen enempää kuin talouskaan eivät kantaneet, joten Finntrac ajautui konkurssiin vuonna 1989. Nyt Jukka ja Kari olivat perustaneet uuden, oman yhtiön, Fomac

““

KURIKKALAISESTA FOMACISTA TULI LOGSETIN IDEAPAJA, PROTOTYYPPIVERSTAS JA OHJAAMOTEHDAS.

Kaikkien modernien Logset koneiden isät. Shortsiasuinen Jukka Kivipelto on keksijä ja ideoiden tuottaja. Kari Mikkilä pitää totuuden torvena suitset tiukalla.

Internationalin, ja kehittäneet kuormatraktorin, joka esiteltiin nyt ensi kertaa Metkossa. Jukalla oli runsaasti kokemusta metsäkonesuunnittelijana ja innovaattorina. Finntracin jälkeen hän suunnitteli metsäkoneita Kindaille. Koneet olivat hyviä, mutta talous heikko, joten tuonkin yhtiön tarina jäi lyhyeksi. Jukka ja Kari esittelivät ylpeinä saavutustaan, Fomac F112:aa. Lukuunottamatta varsin kulmikasta muotoilua kone oli hyvin suunniteltu ja vahvarakenteinen. Ensimmäinen kone oli myyty, mutta muuten Fomacilla ei ollut myyntikanavia. Ajatuksena oli myydä suoraan metsäyrittäjille ja hoitaa huolto itse. Samana iltana kutsuimme Jukan ja Karin saunomaan kanssamme ja ennen kuin ilta oli ohi, asia oli selvä.Tässä oli alusta uudelle Logsetkuormatraktorille. Nyt natsasi kaikki. Fomac oli pieni, vastaperustettu yritys, jolla oli hyvä tuote ja jonka omisti kaksi tyyppiä, joilla molemmilla oli kunnolla kokemusta ja jalat vakaasti maankamaralla. Logsetilla oli pääomaa ja liiketoimintaosaamista, resurssit teolliseen sarjavalmistukseen ja kansainvälinen jakeluverkosto. Suhde pyörämoottoriin päättyi. Logset oli löytänyt itselleen uuden nuorikon. Liitosta ehti syntyä useita, upeita lapsia jo ennen kuin se virallistettiin Fomacin ja Logsetin fuusion myötä kuusi vuotta myöhemmin.

Fomacin ja Logsetin tiet kohtasivat Metko-messuilla 1996. Esittelimme siellä uutta kuormatraktoriamme. Olimme panostaneet erityisesti kestävyyteen, käytettävyyteen ja ergonomiaan. Ohjaamo vastasi sen ajan vaatimuksia ja niitä tuotettiinkin Logsetin kuormatraktoreihin aina vuoteen 2007 asti. Ensimmäistä kuormatraktoriamme jouduttiin kuitenkin hieman soveltamaan Logsetin mallistoon. Heikki Koivurova kutsuttiin auttamaan meitä muotoilussa. Ensimmäinen kuormatraktori sai nimen 6F. Se valmistui Kurikassa keväällä 1997. Rakentaessamme konetta Kristian tuli käymään skottilaisten Kenny Dobsonin ja Jim Wilmerin kanssa. Jim oli merkittävä metsäurakoitsija ja hänellä oli parisenkymmentä kuormatraktoria. Useimmat niistä jo parhaat päivänsä nähneitä Kockumin koneita. Jim kiskaisi haalarit ylleen, ryömi alustaan, pyyhkäisi vaseliinit keskinivelen tapeista ja tarkisti mitoituksen. Jim oli sinut yli 20. 000 tuntia palvelleiden metsäkoneiden kanssa, joten kysyikin ensi töikseen, miten kardaani, tasauspyörästö ja muut raskaat komponentit vaihdetaan. Hän piti näkemästään ja ilmoitti ottavansa koneen. Kristian selitti sen olevan sarjan ensimmäinen ja tarkoitettu kotimaan markkinoille, Henrik Fridlundin myytäväksi. Jim vastasi ostavansa sen sitten Henrikiltä. Kaupat sinetöitiin samana viikonloppuna ja Lady Pinkissä vietetyn illan jälkeen kauppaan lisättiin myös kromattu pakoputki. Muodolliseti pätevä Titan-harvesteri Heikki Koivurovan kanssa lähdimme puhtaalta pöydältä suunnittelemaan parasta ja hienointa harvesteria mitä ikinä näillä main oli nähty. Emme tosin tienneet tarkkaan, mitä se oikein voisi merkitä ja miltä sellainen näyttäisi. Jo suunnittelun alkuvaiheessa päädyimme kuitenkin aivan uudentyyppiseen ohjaamoratkaisuun. Heikin ensimmäiset hahmotelmat olivat kovin pullistelevia, kunnes hän onnistui loistavasti yhdistämään suorat sivut kaarevaan profiiliin ja pyöristettyyn takaosaan. Kun muoto oli pätevä, saatoimme keskittyä kokonaisuuteen ja teknisiin yksityiskohtiin. Titan-harvesterin myötä Logset vaihtoi myös väriä. Perinteinen vihreä ja keltainen vaihtuivat titaaninharmaaseen, mustaan ja liilaan – Logsetin uusiin väreihin.

Titan-harvesteri oli Logsetin ensimmäinen CAN-Bus-väyläohjattu kone. Se oli myös ensimmäinen sarjatuotettu metsäkone, jossa dieselmoottorin ohjaus ja diagnostiikka tapahtui väylän kautta. Talvella 2001 olimme joukolla Saksassa Otzbergerin uuden kiinteistön vihkiäisissä. Kun Jukka, Gustav ja Kristian olivat metsässä esittelemässä koneita saksalaisille asiakkaille, Seppo ja Kari lainasivat Schellhaasilta autoa ja ajelivat Odenwaldin pikkuteitä. Tällä reissulla nämä kaksi totuudentorvea ja talousmiestä saivat ajatuksen fuusiosta. Ajatusta ei ollut vaikea myydä muillekaan asianosaisille muutaman tuopillisen äärellä. Vuotta myöhemmin fuusio oli täyttä totta. Jukka Kivipelto ja Kari Mikkilä, Fomacin perustajat ja Logsetin osakkaita vuodesta 2002

Jukan ja Heikin ensimmäisiä Titan-piirroksia sekä yksi lukuisista väritysehdotuksista.

“

TÄH? ONKS TÄSSÄ PYÖRÄMOOTTORIT?

Pyörämoottoreista, jotka tunnetaan myös nimellä Mehu-Maija, voisi kirjoittaa vaikka koko kirjan. Herkkähipiäistä pyörämoottoria oli saatavana lukuisina eri variaatioina. Samaan koneeseen asennettiin jarrullisia ja jarruttomia, yksi- ja kaksinopeuksisia sekä oikea- ja vasenkäyntisiä. Varaosakäsittelyssä oli haasteensa, koska kaikki koneen kahdeksan moottoria saattoivat olla erilaisia eikä niitä voinut vaihtaa keskenään. Tämän lisäksi moottoreista oli olemassa vielä eri sukupolvia ja kehitysversioita. ”Lalla” Nässlin, varaosapäällikkömme, laski, että käytössä oli 64 erilaista pyörämoottorityyppiä. Pidä siinä sitten varaston arvo kohtuullisena ja vastaa toimitusvarmuudesta. Kerran saimme kunnian toimittaa uuden Norcar 600 -kuormatraktorin vihollisalueen sydämeen, Vieremälle. Kone ei jaksanut kiivetä edes asiakkaan lavetille. Tilanne oli kiusallinen ja joku kysyi, mahtoivatko pyörät luistaa.Vastaus tuli kuin tykin suusta: – Siinä ei luista kuin tuulettajan hihna! Osoittautui, että pari moottoria oli asennettu väärin ja pyörivät näin ollen toisiaan vastaan. Otsikossa viittaan erääseen tapaukseen, johon liittyy monia vuosia yhtiössä palvelut suunnittelijamme Rune Käld. Hänellä oli tapana syventyä johonkin ongelmaan niin totaalisesti, että maailma ympäriltä hävisi. Tapauksesta on monta näkemystä, ja luultavasti lausahdus johtui jostain väärinkäsityksestä. Pian voitiin kuitenkin moni tietämättömyys ja pieni virhearvio kuitata Runen lausahduksella: – Täh? Onks tässä pyörämoottorit? Kohtalon ironiaa oli, että luovuttuamme pyörämoottoreista kehitys kehittyi. Teﬂonoidut laakerit teräksisten neulalaakereiden sijaan nostivat pyörämoottoreiden ja koko koneen luotettavuuden aivan uudelle tasolle. K. S. 21

““

DER WALDKÖNIG – METSIEN KUNINGAS

Bjarne Sjöblom on huippuluokan hitsaaja ja myös metsäteknikko, joka on pitkään vastannut Logsetin metsäpalstojen hoidosta.

Tapasin Georg Schellhaasin ensi kerran, kun olin vierailulla Saksassa maahantuojamme Firma Lutzin luona Otzbergissä. Hän oli kokenut metsäkonemyyjä, mutta täysin yhtiön uuden omistajan ja toimitusjohtajan Wolf-Peter Weinandyn varjossa. Weinandy sai kyllä aikaan kohtuullisesti myyntiä, mutta poltti usein siltoja takanaan. Schellhaas perääntyi takavasemmalle ja ryhtyi myymään John Deeren juontokoneita Hübingerillä. Vuonna 1992 hän osti Firma Lutzin, tai mitä siitä oli jäljellä, ja muutti nimeksi Otzberger Forstmaschinen. Joulukuussa samana vuonna hän saapui vieraaksemme Logsetille ja osti käytetyn, kunnostetun Norcarkuormatraktorin. Menestyksekäs kaupanteko jatkui ja aloimme keskustella jälleenmyyntisopimuksesta. Kapulana rattaissa oli Gremo, jota Otzberger Forstmaschinen myös edusti ja joka oli Logsetin suora kilpailija. Elmia Wood

““

Muistan, kun Seppo astui ruokasaliin ja hänellä oli jotain tärkeää ilmoitettavaa. Hän aloitti tällöin toitottamalla ”Hörsel på, pojkar!” – ruotsiksi, yhtä lailla sekä ruotsin- että suomenkielisille.

Ruokasalissa oli Annelilla, ja myöhemmin Carolalla, valkoiset lautasliinat. Ne olivat tärkeässä asemassa, kun Gustavin piti ratkaista jokin ongelma yhdessä meidän hitsaajien kanssa. Ruokapöydässä piirrettiin ja suunniteltiin valkoisille lautasliinoille. Se oli AutoCADia Logsetin malliin. Erään kerran piirroksen toteuttamiseen tarvittiin kolme suurta lautasliinaa. Silloin Gustav tosin taitteli ne siististi ja vei Aspholmin Eskolle puhtaaksipiirrettäväksi CADilla. Joskus, kun keskustelimme Gustavin kanssa jostain tuotantoteknisestä kysymyksestä, hän vetäytyi ja häipyä tiehensä vähin äänin. Hetken kuluttua hän kuitenkin palasi määrätietoisin askelin ja julisti: ”Olen päättänyt puolestamme. ” Ja niin hän olikin.

Bjarne Sjöblom, hitsauksen laatutarkastuksesta vastaava mestari

Gustav kannattelee metsäkonekuninkaalle lahjoittamaamme hirvenpäätä.

Kristian ja Georg samassa veneessä. Kun kumpikin ohjaa, pysyy suunta vakaana.

-messuilla Jönköpingissä vuonna 1993 Logsetilla ja Gremolla oli vierekkäiset osastot. Schellhaas sukkuloi osastojen väliä hoitaakseen kaikki saksalaiset asiakkaat. Uskottavuuden vuoksi hän vaihtoi aina haalaria siirtyessään toiselta päämieheltä toiselle. Tällainen ei voinut jatkua. Kutsuimme hänet Gustavin kanssa vakavaan neuvotteluun ja ilmoitimme, että nyt hänen tulisi valita. Logset tai Gremo? Nukuttuaan yön yli hänestä tuli meidän miehemme. Otzberger Forstmaschinen ja Georg Schellhaas yhtiön omistajana, Geschäftsführerinä ja taitavana liikemiehenä sekä Volker Nieratzky teknisenä myyjänä ja huoltovastaavana muodostivat vahvan tiimin, joka vastasi Logsetin saksaapuhuvien maiden asiakkaista Euroopassa. Kasvoimme yhdessä ja saksalaisilla kumppaneillamme on aina ollut vaikutusvaltaa Logsetin tuotteiden kehitykseen. Joskus tuntui ihan siltä, että olisimme Otzbergerille alihankintana koneita toimittava pieni konepaja kaukana Suomessa. Schellhaas on kokenut liikemies, jolla on kykyä rakentaa kestäviä suhteita asiakkaisiinsa. Hän vaatii paljon, mutta antaa myös paljon takaisin. Maksut hoituivat prikulleen, mutta se edellytti, että myös Logset oli täyttänyt lupauksensa viimeistä pilkkua myöten. Schellhaasin näkemyk-

sen mukaan myyjän ei pitäisi olla liian syvällä tuotteen tekniikassa, sillä tällöin hän voisi huolestua siitä, mikä kaikki voisi mennä vikaan ja näin jarrutella alitajuisesti myyntipuheitaan. Tunteikkaana miehenä han saattoi joskus ylireagoida asioihin – niin hyvässä kuin pahassa. Minun tehtäväkseni jäi kaataa öljyä laineille ja madaltaa kulmakerrointa. Sinuttelemme toisiamme, mutta muille Logsetilla hän on saksalaiseen tyyliinsä Herr Schellhaas. Sen vuoksi kutsun häntä näin myös tässä tekstissä. Tapaninpäivänä 1999 olin elokuvissa poikieni kanssa ja kun saavuin kotiin, Kerstin kertoi, että Schellhaas oli pyytänyt minua soittamaan välittömästi. Hengästyneenä hän kertoi suurista myrskyvaurioista Keski-Euroopan metsissä ja sanoi ostavansa Logsetin koko seuraavan puolen vuoden tuotannon. Tyypilliseen tapaansa hän ymmärsi heti katastrofin seuraukset ja näki tilaisuuden tehdä hyvää kauppaa. Muiden myrskystä kärsineiden maiden jälleenmyyjät havahtuivat vasta tammikuun puolella. Toisinaan asiat eivät olleet yhtä hyvin. Kerran hän soitti minulle ja selvitti tilannetta Saksassa. Kukaan ei investoi, pankit eivät lainaa rahaa, kaikki on kuollutta. Hänen oli nyt peruttava tilauksensa. Olimme myöntäneet 2% lisäalennusta sellaisista kiinteistä tilauksista, joita tilaajalla ei ollut oikeutta peruuttaa. Selitin hänelle, että kaikki hänen tilauksensä olivat tällaisia, eikä niitä siis voinut mitenkään peruuttaa. Juuri tuon takiahan hänelle oli myönnetty se 2%:n lisäalennus merkittävien määräalennusten päälle. Olihan hän suurin asiakkaamme. Hän kuunteli kärsivällisesti vuodatustani ja kysyi sitten hitaasti ja painokkaasti: –– Verstehst du nicht was ich sage? (Etkö ymmärrä, mitä sanon?) Ymmärsin. Tässä ei ollut enää neuvotteluvaraa. Käytimme itsekin ilmaisua monta kertaa myöhemmin Nauruhuoneessa yleisenä force majeur -lausahduksena. Sen avulla saattoi mitätöitä kaikki mahdolliset oikeudelliset ehdot ja sopimukset seurauksineen. Schellhaasin ajattelutapa on kasvuhakuinen. Jos tyytyy olemassaolevaan asiakaskuntaan, bisnes näivettyy vähitellen, vaikka hoitaisi asiakkaansa kuinka hyvin tahansa. On panostettava myös uusien asiakkaiden hankintaan, vaikka se vaatiikin enemmän resursseja ja ei välttämättä ole yhtä tuottoisaa. Jos onnistuu hankkimaan riittävästi uusia asiakkaita vuosittain, voi halutessaan päästää irti niistä, joiden kanssa ei jostain syystä lainkaan synkkaa. Otzberger Forstmaschinen vihki käyttöönsä uuden kiinteistön Brensbachissa vuonna 2000. Lahjoitimme yhtiölle komean, täytetyn hirvenpään, joka yhä tänään muistuttaa heitä siitä, ketkä ovat Saksanmaan todellisia metsäkonekunkkuja. K. S.

MUUTAMA SANA HUOLLOSTA On päivänselvää, että toimiva huoltopalvelu on metsäkonealalla A ja O. Pohjoismaissa luotettiin pitkälti metsäyrittäjien omaan koneosaamiseen, eikä syyttä. Moni yrittäjä suoriutui itse suuresta osasta perushuoltotoimia. Tilanne muuttuu kuitenkin nopeasti. Koneista tulee yhtä mutkikkaampia samalla, kun yksinyrittäjien (owner/operator) määrä vähenee. Voittomarginaalit kaventuvat, käytetään palkattuja kuljettajia, ajetaan useampaa vuoroa ja yritetään pitää kiinni tiukoista aikatauluista. Ilman asiantuntevan huolto-organisaation tukea ei voi menestyä. Autoteollisuuteen verrattuna voin huoletta väittää, että Logsetin kyky toimittaa kriittisiä varaosia koneisiinsa on selvästi parempi. Jos kone seisoo jossain maailmalla ja odottaa tärkeää varaosaa, se lähetetään Logsetilta samana päivänä pikana. Se saapuu asiakkaalle Euroopassa seuraavana päivänä,Venäjälle ja Yhdysvaltoihin päivää myöhemmin. Ilman osaavaa paikallistukea on konekannan ylläpito vaikeaa. Jäl-

Lalla Nässlin ja Stefan Sjöholm Logsetin ensimmäisessä varaosavarastossa. Logset on aina pitänyt yllä korkeaa palvelutasoa niin kotimaan kuin viennin asiakkaille.

leenmyyjät, jotka ymmärtävät huoltopalvelun arvon, ovat yleensä menestyksekkäitä ja ansainneet uskollisen asiakaskuntansa. Toiset tavoittelevat voittoa pääasiassa konemyynnistä ja näkevät jälkimarkkinoinnin ikävänä kustannuseränä. Seuraavassa esimerkit molemmista näkökulmista. Wajax Kanadassa oli laskenut, että konemyynnin ei oikeastaan tarvinnut olla erityisen katteellista. Tavoitteena oli rakentaa riittävän suuri alueellinen konekanta, joka työllistäisi huoltoasentajia ja tuottaisi vara- ja kulutusosamyynnin kautta. Wajaxilla ymmärrettiin, että metsäkone kuluttaa vara- ja kulutusosia koneen keskimääräisen eliniän, 25. 000 käyttötunnin aikana yhtä paljon kuin uusi kone maksaa. Wajax ei valitettavasti ole enää Logsetin jälleenmyyjä yhtiön suurimman päämiehen,Tigercatin, tunnettua asemansa uhatuksi Logsetin menestyttyä Kanadassa. Minitex Venäjällä panosti puolestaan hyvään myyntikatteeseen, koreisiin markkinointiesitteisiin ja vauraisiin, metsää omistaviin oligarkkeihin. Huolto ja varaosat eivät niinkään kiinnostaneet. Paljon vaivaa, vähän rahaa. Käytyämme lukemattomia

Logsetin ensimmäinen täysin varusteltu huoltoauto ajan hengen mukaisine koristemaalauksineen. Sama taiteilija teki myös hallin seinämaalauksen.

keskusteluja koskien Minitexin haluttomuutta järjestää huoltopalveluita asiakkailleen, yhtiö asetti Logsetille vastakysymyksen: –– Miksi ette tee sellaista metsäkonetta, joka ei vaadi huoltoa?! Me kyllä maksamme siitä hyvän hinnan. Niin, miksipä ei? Minitexinkään tarina ei ymmärrettävistä syistä ollut kovin pitkäikäinen. Jos jokin menee pieleen, on yleensä tarvetta selitellä tai löytää syntipukki. Sormella osoittelua esiintyy kaikilla toimialoilla, mutta harvemmin se johtaa rakentavaan ratkaisuun tai estää saman virheen toistumista. Irlannissa Logset teki yhteistyötä Armer Salmonin kanssa, jonka johtajana toimi Owen Fox. Hän oli kypsempi, rehellisyyttä arvostava herrasmies. Hänelle oli tärkeintä, että homma pelitti ja ellei pelittänyt, asia oli hoidettava viivytyksettä. Selittelyistä hän ei paljoa piitannut: –– Spare me the details, I don’t want to know. (Älä jaarittele, ei kiinnosta. ) Näinhän se on. Eivät asiat pelkällä puheella tokene. Tekninen kehitys viimeisen 20 vuoden aikana on ollut huimaa. Aloittaessamme oli servo-ohjattu hydrauliikka jo arkea.Taitava kuljettaja osasi

kuitenkin huoltaa konettaan varsin pitkälle, ja huoltoasentajia tarvittiin lähinnä korjauksiin ja raskaiden osien vaihtoon kentällä. Nykyään kaikki järjestelmät tukeutuvat tietotekniikkaan ja ovat integroituja keskenään. Maallikko ei voi ymmärtää, miten paljon edistyksellistä tekniikkaa tarvitaan puun kaatoon. Heti, kun harvesteripää tarttuu runkoon, tietokone alkaa laskea, kuinka runko tulee katkoa, jotta siitä saatava taloudellinen hyöty olisi mahdollisimman hyvä. Syöttö ja katkaisu voidaan automatisoida. Kuljettajan tulee vain kuitata tietokoneen esittämä ehdotus. Jo ennen kuin katkaisulaite aloittaa toimintansa, dieselmoottori saa tiedon lisävoiman tarpeesta. Hydraulipumpun toiminta säätyy tällöin niin, että maksimaalinen virtaus ja paine on käytettävissä heti. Kaikki tieto varastoidaan. Tietokone voi olla jatkuvasti langattomassa yhteydessä metsäyhtiöön, joka näin ollen tietää reaaliaikaisesti, mitä määriä ja millaista puuta palstalta tuotetaan. Tuotantoteho ja koneiden luotettavuus ovat kasvaneet merkittävästi kahden vuosikymmenen aikana – samoin huoltohenkilöstöön kohdistuvat vaatimukset. 25

““

VALTATEIDEN VALLOITTAJA – KULJETUS KARI KOIVULA

Logsetin tarinaa kirjoittaessani en voi sivuuttaa Koivulan Karia, joka on kaikkina näinä vuosina toiminut yhtiön kuljetusten hovihankkijana. Kari toimi kuorma-autonkuljettajana Norcarilla, mutta perusti oman kuljetusliikkeen ja jatkoi yhteistyötä Norcarin kanssa. Jo alusta alkaen hän vastasi Logsetin konekuljetuksista. Aluksi hänen kalustonsa koostui käytetyistä Scania-merkkisistä kuorma-autoista, mutta Logsetin Euroopan kuljetusten lisääntyessä, kehittyi myös Karin kalusto. Kari toimi myös itsenäisenä maalausyrittäjänä samoissa tiloissa kuin Logset. Ensimmäiset viisitoista vuotta Kari hoiti käytännössä kaikki Logsetin koneiden maalaukset. Sekä viimeistelyn laadun että työsuojelun vaatimusten kiristyttyä ei pienen maalausyrittäjän kannattanut ryhtyä niihin investointeihin, joita edellytettiin, minkä jälkeen Kari keskittyi kuljetuksiin. Kari on legendaarinen maanteiden mies ja valtateiden valloittaja. Uskoimme, että mikään ei ollut tälle miehelle mahdotonta. Vaikka metsäkone oli jämähtänyt kaksi kilometriä lähimmästä tiestä, Kari saisi sen jollain keinolla lavetille. Rajat, tullimääräykset ja poliisi pystyvät pysäyttämään lähes kaiken. Ei Karia. Hän väittää kiven kovaa, että tahdonvoimalla ja sitkeydellä selviää pidemmälle kuin kielitaidolla. Jos puomi on alhaalla, niin viitotaan! Kyllä se siitä nousee. Lopulta tiukinkin virkamies luovuttaa, kun vastassa on tämä pienikokoinen, mutta sitäkin pippurisempi suomalainen. Suurin osa Karin kuljetuksista suuntautui Ruotsiin, Saksaan ja Ranskaan. Myös Baltian maantiet, Venäjä, Espanja, Sveitsi ja Iso-Britannia tulivat tutuiksi Karin kymmenen vuotta vanhalle Scanialle, jonka mittariin kertyi yli miljoona kilometriä. Kun lavetilla on raskas metsäkone, muutama lava varaosia, varapyörät, pari telaa ja vähän muutakin, ajokki ylittää melkoisella todennäköisyydellä sallitun maksimipainon, -leveyden ja -korkeuden. Mitattaessa Kari piti mittanauhan päästä kiinni ja varmisti, että muutama kriittinen lisäsentti löytyi aina tarvittaessa. Muistan matkamme Logsetin ensimmäiseen Elmia-näyttelyyn. Olimme lastanneet kaiken mahdollisen Karin autoon. Heti Jönköpingin jälkeen, suuntana Borås, on todella jyrkkä ja pitkä mäki, jossa reteimmätkin rekat saavat käyttää vaihteitaan tiuhaan. Mäessä on jo pitkään ollut oma

Valtateiden valloittaja valmiina lähtöön.

matelukaistansa raskaalle liikenteelle. Ajoin tuolloin itse Peugeot 605:sta ja vedin perässä Logsetin isoa Münsterland-asuntovaunua. Asuntovaunussa oli painotuotteita ja muuta messurekvisiittaa, mm. kunnioitettava määrä Siljalta edellisenä iltana ostettuja olutpakkeja. Painoin kaasua ja vauhtini riitti hädin tuskin vasemmalle kaistalle. Oikealla kaistalla mateli pitkä letka rekkoja. Letkan kärjessä oli Karin kolmiakselinen Scania, johon oli lastattu Logset 500 -kuormatraktori. Kuormatraktorin päälle oli kasattu Logsetin koko messuosasto. Perässä oli vielä kolmiakselinen lavetti, jonka päällä oli 500H-harvesteri, lipputankoja, isoja työkalulaatikoita ja muuta raskaampaa messutavaraa. Pakoputkesta tuprusi mustaa savua, turbo ulvoi ja pienempää vaihdetta ei enää löytynyt. Vetoaisan silmukka oli varmaan venynyt senttejä ja vetopyörien kumit olivat vaarassa irrota vanteista. Minusta tuntui kuin koko pienen yrityksemme tulevaisuus olisi riippunut siitä, onnistuisiko Kari kiipeämään

Muutamaa vuotta myöhemmin Karin auto toimittaa koneen Forexpo-messuille Bordeaux:n lähellä.

mäen huipulle ja jatkamaan messuille. Mielessäni kuvittelin, mitä tapahtuisi, jos jotain rikkoutuisi juuri näillä kohtalon minuuteilla. Rullaisiko koko kalusto hallitsemattomasti taaksepäin pari kilometriä mäkeä alas ja murskaisi kaiken tiellään? Vai ylikuumenisiko auto ja sytyttäisi kaiken palamaan? Vai pysähtyisikö Scania mäkeen, niin että meidän pitäisi ryhtyä järjestämään uudelleenlastausta ja jatkokuljetusta yhdennellätoista hetkellä ennen messun avajaisia? Mehän olimme jo nyt myöhässä. Perille kuitenkin päästiin.Tosin Karilla oli usein tapana ruuvailla ja säätää autojaan messujen aikana varmistaakseen myös kotiinpaluun. Karista kerrotaan monia tarinoita. Hänen on sanottu suunnistaneen halki Euroopan pelkkä taskukalenteri karttanaan. Se ei ehkä ihan pidä paikkaansa, mutta totta on, että Karilla oli uskomaton kyky löytää oikeaan kohteeseen vieraallakin maalla paljon ennen kuin osasimme edes uneksia GPS:stä.

Erityisesti saksalaiset olivat sitä mieltä, että Karin kalusto ei vastannut sitä high-tech- mielikuvaa, jota tavoittelimme. Tavara löysi kuitenkin aina perille ja toimitusvarmuus ylitti ns. vakiintuneiden kuljetusliikkeiden toimitusvarmuuden. Koska hän joutui usein palaamaan tyhjällä kuormalla Saksasta, kuljetusten hinta oli hieman korkeampi kuin joidenkin kilpailijoiden. Minulle valinta oli kuitenkin helppoa. Kari odotti tehtaalla niin kauan, että kone oli luovutuskunnossa, eikä veloittanut odotusajasta. Koneet tulivat aina turvallisesti perille kaukaisimpaankin metsäkylään, ja jos asiakas tarvitsi vähän opastusta ja koulutusta, niin se järjestyi siinä samalla. Se, ettei kumpikaan osannut toistensa kieltä, ei ollut este. Karin puhelinnumero on iskostunut tajuntaani. Ei siksi, että kuljetuksista olisi ollut ongelmaa, vaan siksi, että sain usein toimia hänen puhelinkeskuksenaan ja kuljetuskoordinaattorinaan. K. S.

TITAN-JYTKY Jukka, Kari sekä Fomac Kurikassa saivat Logsetin kanssa rakennettua kilpailukykyisen kuormatraktorimalliston ennätysajassa. Mallistoon kuului viisi kuormatraktoria luokissa 10-16 tonnia. Konsepti oli yksinkertainen. Jukka oli joukon keksijä ja protontekijä. Fomac rakensi ensimmäiset koneet ja varmisti, ettei niissä ollut lastentauteja. Logset ryhtyi rakentamaan koneita, kun määrät kasvoivat ja jälleenmyyntiketju toimi. Koivulahden konepaja oli moottoritie ja Kurikan protopaja liitosluiska. Fomacille maksettiin lisenssimaksuja ja rojalteja jokaisesta koneesta. Mallistokokonaisuus ontui kuitenkin pahasti. Kuormatraktorivalikoima oli kattava, mutta harvesteripuolella tarjolla oli vain vanha kunnon Logset 506H. Pyörämoottorikäyttö ei ollut aivan yhtä kyseenalaistettua harvesteripuolella kuin mitä se oli kuormatraktoreissa. 506H oli sitä paitsi suhteellisen tuottelias ja monipuolinen kone. Markkinat vaativat kuitenkin jotain uutta. Saamansa piti.

Ensimmäinen Titan jouduttiin kuvaamaan ilman ikkunoita ja teippauksia.

Bock´s Oﬃcen Arimo Mittsin käsittelyn tuloksena syntyi onnistunut esite- ja lehdistökuva.

Melko aikaisessa vaiheessa aloitimme uuden harvesterikonseptin suunnittelun. Teollinen muotoilija Heikki Koivurova oli kutsuttu pikaisesti apuun jo silloin, kun tarkoitus oli muotoilla Fomac F112, niin että se pystyttiin lanseeraamaan nimellä Logset 6F. Heikki ja Jukka saivat nyt vapaat kädet luoda harvesteri, joka saisi markkinoiden leuat loksumaan hämmästyksestä.Yhdistelmä oli onnistunut. Heikillä on silmää, eikä vain muodolle vaan myös käytettävyydelle ja sarjavalmistukseen soveltuvuudelle. Jukka taas ymmärtää, mitä koneelta vaaditaan ja mitä kuljettajat arvostavat ja odottavat. Piirrokset ja suunnitelmat alkoivat näyttää lupaavilta ja uuden koneen lanseeraus päätettiin ajoittaa Elmia Wood -messuille 1999. Se ei kuitenkaan onnistunut. Suunnittelu ja toteutus vaativat ennakoitua enemmän ja Jukalla oli taatusti monia unettomia öitä, ennen kuin kaikki asettui kohdilleen. Aikataulut ja lupaukset paukkuivat, mutta vähitellen lopulliseksi lanseeraushetkeksi hahmottui Metko-messut syyskuussa 2000. Sinä kesänä kenelläkään ei ollut lomaa Fomacilla. Ensimmäinen kone alkoi muotoutua, mutta tuskallisen hitaasti. Messuille tarvittaisiin myös markkinointimateriaaleja, esitteitä ja lehdistökuvia. Kaksi viikkoa ennen messuja koneella voitiin vihdoin ajaa. Ohjaamo oli

paikallaan, mutta tuulilasi ei. Tuulilasi oli koko ohjaamon omaleimaisin ja hallitsevin elementti. Ensimmäiset lehdistö- ja mainoskuvat otettiin ilman tuulilasia ja teippauksia. Puuttuvat elementit ja yksityiskohdat lisättiin Photoshopilla, eikä kuva, joka lähetettiin kaikille alan lehdille, ollut hassumpi ollenkaan.Vielä joitain vuosia myöhemmin, kun koneesta oli jo olemassa kasoittain aitoja valokuvia, moni suosi ensimmäistä, kuvankäsittelyssä hiottua kuvaa. Messuilla esittelemämme kone näytti valmiilta, vaikka tuskin sillä olisi vielä voinut puita kaataa. Se ei haitannut. Uudenaikainen ilme ja ja lukuiset tekniset innovaatiot tekivät Logset 8H Titanista messujen jymyuutisen. Siitä tuli niin sanotusti ”iso jytky”. Ammattilehdet jakoivat niin auliisti palstatilaa ja ylisanoja Titanille, että markkinoiden johtavat metsäkonevalmistajat uhkasivat lopettaa ilmoittelun niissä. Metsälehti kirjoitti näin: ”Logsetin uusi harvesteri, Logset 8H Titan oli Metko-messujen vetonaula. 2000-luvun avaruusharvesteri sai kilpailijoiden omat näyttämään edellisen vuosituhannen koneilta – kuten oli tarkoituskin. ” Pienestä ja vaarattomasta metsäkonevalmistajasta, Logsetista, oli yhtäkkiä kasvanut varteenotettava haastaja.

Seppo sai syödä sanansa maistuvasti.

““

METSÄKONETTA KAHVIN KERA

Metko-messuilla vuonna 2004 kaavailimme Gustavin kanssa tuotantovauhdin nostamista sataan koneeseen vuodessa. Emme täysin uskoneet siihen, vaikka tahti olikin tuolloin 2-3 konetta viikossa. Seppo ilkkui meille ja ilmoitti, että jos Logset tekee sata konetta vuodessa, niin hän syö yhden niistä. Jo seuraavana vuonna sadan koneen rajapyykki rikkoutui. Oli aika asettaa Seppo vastuuseen sanoistaan. Mies, joka ei koskaan ollut väärässä! Tai ehkä kerran, kun joku kysyi, mitä kello oli. Gustav pelasti hänet pulasta tuomalla töihin 100 metsäkonepiparia, jotka nautimme kahvin kera. Teollinen muotoilijamme Heikki Koivurova keskustelemassa Karin ja Kristianin kanssa.

K. S.

““

MUSTALAISLEIRI MUUTTAA TAIVAASEEN

Eikös sen niminen elokuvakin ole olemassa? En muista, mistä se kertoo, mutta Seponkin mielestä se kuvasi meitä hyvin aina, kun valmistauduimme messuille.Tärkeimmät metsäalan messut järjestetään tietysti metsässä. Koneita pitää kyetä esittelemään aidoissa tilanteissa. Ulkomaiset jälleenmyyjämme joutuivat kantamaan vastuun messujärjestelyistään itse. Meidän panokseksemme jäi pienen messualennuksen myöntäminen niistä koneista, jotka olivat esillä messuilla, vähäiset somistehankinnat ja muutama oma asiantuntijamme myynnin tueksi. Suomen messut ja maailman suurimman metsäalan messun, Elmia Woodin Jönköpingissä, hoidimme aina itse. Suunnittelu aloitetaan aina päättämällä, mitä koneita esittelemme messuilla, ketkä henkilökunnasta osallistuvat ja keitä jälleenmyyjiä kutsumme mukaan. Matkat, kuljetukset ja majoitus muodostivat vaativan palapelin. Ensimmäisen kerran, kun olimme Elmiassa, meitä oli vain kourallinen, joten vuokrasimme yksinkertaisen metsätuvan Harphultista Bengt Rosénilta. Mökki oli 60-luvulle ominaiseen tyyliinsä kuin kutistettu pikku talo. Sisällä mahtui juuri ja juuri seisomaan, mutta onnistuimme kuitenkin sovittamaan huoneisiin ällistyttävän määrän patjoja. Elimme kuin partiopojat, kaukana Jönköpingin kaupungin houkutuksista. Kaupungissa oli nimittäin muutakin kuin kirkkoja ja kappeleita. Niin isot pojat kertoivat. Mustalaisleiri kasvoi vuosi vuodelta, enkä enää tohtinut kertoa Bengt Rosénille, montako meitä olisi tulossa, kun hän totuttuun tapaansa otti yhteyttä hyvissä ajoin ennen messuja varmistaakseen, että vuokraamme hänen mökkinsä. Kaikeksi onneksi hänenkin katraansa kasvoi lasten avioiduttua ja lastenlasten synnyttyä. Tämän vuoksi hän lähes vuosittain lisäili tontilleen uusia pikkuruisia tupia, joihin onnistuimme ahtautumaan. Yhtenä iltana joka messuilla järjestimme grillijuhlat vakioasiakkaillemme. Tästä muodostui arvostettu ja kysytty perinne. Ajatuskin Gustavin fileepihveistä nostattaa edelleen veden kielelleni. Erään kerran saksalaisia saapui kokonainen linja-autolastillinen. Kutsuimme tällöin mukaan myös muuta omaa henkilökuntaamme, joka ei yleensä ottanut osaa messuihin. Majoitimme heidät vanhaan asuntolaan, joka oli toiminut syrjäytyneiden nuorten kasvatuslaitoksena.

Tom valmistelemassa messuja totuttuun tapaansa.

Epätavallinen tilanne. Yleensä Kenth Stenfors oli ohjaimissa ja yleisön kiinnostuksen kohteena, mutta tässä ohjaksissa on joku muu.

Kari ja Kenth taistelevat ”grillin” kanssa.

Metko 2004 -messuyleisö seuraa tarkasti Logsetin hakkuunäytöstä.

Aikaisin aamulla riensimme messuille ja suurin osa henkilökunnastamme myös. Suomalaisilla on tunnetusti tapana nauttia alkoholipitoisia juomia ulkomailla vieraillessaan. Messuhenkilöstömme pysytteli päivisin erossa väkijuomista, mutta samaa ei voi sanoa kaikista työntekijöistämme. Illan tullen he olivat jo varsin hiljaista väkeä. Tällöin saksalaiset olivat vasta heränneet ja kiiruhtivat tutustumaan Jönköpingin yöelämään. Aamun koittaessa he römysivät takaisin kämpille suomalaisten raottaessa silmiään ja noustessa vastaanottamaan uuden päivän tuoreet seikkailut. Ja niin meno jatkui kahdessa vuorossa. Toinen messuja koskeva ominaispiirteemme oli se, että teimme kaiken itse. Isot kilpailjat käyttivät ammattimaisia järjestäjiä ja messurakentajia, jotka pystyttivät hirsimökkejä, esiintymislavoja ja tanssilattioita viikkoja ennen messuja, niin että osaston tilanneen yrityksen messuhenkilökunta sai astua valmiiksi katettuun pöytään. Meillä oli toisin. Mustalaisleiri karautti paikalla päivää ennen avajaisia. Iltamyöhään pystytimme yksinkertaisia, koottavia paviljonkejamme ja kokosimme kalusteitamme. Kenth Stenfors kaatoi muutamia puita ja tarkisti samalla, että koneet olivat asiaankuuluvassa esittelykunnossa. Chipset tuotti haketta maanpeit-

teeksi ja Tom Knipström hyppi oravan lailla puusta puuhun ripustamassa banderolleja ja lippuja. Viimeisten joukossa poistuimme messualueelta ennen aamunkoittoa. Ensimmäisenä olimme jälleen aamulla paikalla viimeistelemässä osastoamme. Näin myös messujen päätteeksi. Kilpailijat heiluttivat hyvästiksi, lähtivät kotiin ja jättivät siivoamisen muiden huoleksi. Me pakkasimme kamamme itse, lastasimme ne Koivulan autoihin ja kurvasimme viimeisinä ulos messukentältä. Sopiihan, että päätän tämän jakson messumatematiikan oppituntiin? Elmia Wood -messuille osallistuu neljän päivän aikana noin 50. 000 kävijää. Arvioin, että noin 5. 000 heistä kiinnittää huomiota osastoomme. 500 kävijää keskustelee meistä jonkun kanssa, mikä voi johtaa johonkin uuteen tai vahvistaa asemaamme. 50 asiakkaaseen otetaan yhteyttä messujen jälkeen tai saavat tarjouksen.Viisi konetta myydään suoraan messujen ansiosta. Jos onnistumme tavoittamaan 500 potentiaalista asiakasta, hoitamaan jälkiseurannan hyvin ainakin 50 kävijän osalta ja tekemään viisi kauppaa, olemme onnistuneet loistavasti.Vakuutan, että helppoa se ei ole. K. S. 31

Vaikuttava lähtörivi KWF 2004 -messuilla Saksan Gross-Umstadtissa. Viisi Titan-harvesteria ja kolme kuormatraktoria. Kaikki etukäteen myyty.

KOHTI UUSIA MARKKINOITA

Logsetin uusi F-kuormatraktorimallisto otettiin markkinoilla hyvin vastaan. Uusi Titan-sarja lisäsi kiinnostusta yhtiön tuotteisiin edelleen. Kilpailijat vähättelivät tapansa mukaan pientä haastajaa:”Odottakaahan, kun ne menevät vaihtoon. Sitten nähdään, miten niiden arvo romahtaa. ” Kävi kuitenkin päinvastoin. Koneet pitivät arvonsa ja käytetyille oli kysyntää. Tuottavuus ja oikea mitoitus ratkaisivat. Pelkillä hyvillä koneillakaan ei vielä pitkälle pötkitä. Myös jälkimarkkinapalveluiden tulee olla toimivia. Tarvitaan paikallisia, huoltosuuntautuneita toimijoita vastuunsa tuntevan konevalmistajan lisäksi. Logsetin kasvu oli orgaanista. Uusille markkinoille uskaltauduttiin paitsi Logsetin oman tahdon ja strategian perusteella myös rohkeiden jälleenmyyjien aloitteen ja kysynnän ansiosta. Markkinakohtaisten yksinmyyntisopimusten solmiminen koettiin

sekä jälleenmyyjän että päämiehen edun mukaiseksi. Yksinmyynnin avulla varmistetaan jatkuvuus, työrauha ja sitoutuneisuus kaikissa tilanteissa. Jälleenmyyjä ei kuitenkaan aina panosta myönnettyyn markkinaan ihan niin vahvasti kuin päämies toivoisi. Tiukat sopimukset sulkevat kuitenkin pelistä pois kaikki uudet, entistä yhteistyökumppania motivoituneemmat toimijat. Aloittaessamme uusilla markkinoilla tukeuduimme lupaavimpaan jälleenmyyjäehdokkaaseen. Myönsimme heille puolen vuoden koeajan, jona aikana pitäydyimme kaikista kilpailevista toimista kyseisellä markkinalla. Jos asiat sujuivat, solmittiin molempia osapuolia sitova sopimus. Aluksi selvisimme hyvin yksinkertaisilla dokumenteillä, joskus jopa suullisilla herrasmiessopimuksilla. Herrasmiehet ovat kuitenkin sukupuuttoon kuoleva laji. Heidän reviireilleen on muuttamassa kaikenmoisia oman edun tavoittelijoita, jotka takaavat hyvän toimeentulon ainakin asianajajille ja konsulteille.

““

TARINA PUISTOTRAKTORISTA

Kesällä 1994 osallistuimme Otzberger Forstmaschinenin kanssa Interforst-messuille Münchenissä. Esittelimme Logset 500 -kuormatraktoria tsekkiläiselle ryhmälle. Herrat edustivat jotain luonnonpuistoa, mutta sen tarkempaa tietoa ei minulle heistä ollut. Eräänä syksyisenä aamuna faksi sylkäisi virallisen näköisellä logolla varustetulle paperille käsinkirjoitetun viestin Krkonose National Parkilta. We have decided.You are the best.We want to buy.What is the price? Best regards Jan Hrebacka Vastasimme nopeasti ja muutaman faksikierroksen jälkeen olimme sopineet koneen teknisistä määrityksistä ja ”apteekinhinnasta”. Samana päivänä lähti myös tilausvahvistus. Kone toimitettiin sopimuksen mukaan ja sai aloittaa onnellisen elämän Puolan rajalla sijaitsevan luonnonpuiston upeissa maisemissa. Siellä se sai kaikessa rauhassa keräillä oksia ja siivota tuulen kaatamia puita. K. S.

Lähes poikkeuksetta käytimme itsenäisiä maahantuojia ja jälleenmyyjiä, jotka ostivat koneet omiin nimiinsä ja möivät eteenpäin sopivalla katteella. Joitain yksittäisiä kauppoja saatettiin solmia suoraan loppuasiakkaan kanssa, jolloin kaupan välikätenä toimineelle myönnettiin löytöpalkkio (finder’s fee). Vain kerran perustimme ulkomaille oman tytäryhtiön, Logset Ltd:n Iso-Britanniaan. Tuon seikkailun jälkeen olimme entistä vakuuttuneempia siitä, että paikallisilla toimijoilla tuli olla vastuuta ja omaa rahaa kiinni toiminnassa. Seuraavassa käyn lyhyesti läpi Logsetin myyntiverkoston rakentamisen 20 vuoden ajalta. Aluksi nojauduimme luonnollisesti Norcarin vanhoihin yhteyksiin.Tunsimmehan kaikki toisemme, ja Norcarin konkurssista huolimatta jälleenmyyjiltä löytyi luottamusta vastaperustettua Logsetia kohtaan. Osittain se johtui varmaan siitä, että heidän oli pakko pystyä toimittamaan vanhoille Norcar-asiakkailleen varaosia ja huoltopalveluita. Kuten meidänkin.

Logset ja Kenny Dobson ovat juuri ostaneet Armer Machineryn laadukkaiden, käytettyjen koneiden varaston. Hinta ei päätä huimannut eikä koneiden kuntokaan. Vasemmalta Gustav, Kenny ja Seppo.

ISO-BRITANNIA JA IRLANTI Armer Salmon Irlannista alkoi jo varhain ostaa perushuollettuja kuormatraktoreita runsaasta varastostamme. Uusiakin myytiin, mutta Irlannin markkinat olivat, ja ovat edelleen, varsin pienet. Armerilla oli tytäryhtiö Englannissa, Armer Machinery, joka möi Armer Salmonin sokerijuurikaskoneita. Kokemusta metsäkoneista tytäryhtiöllä ei ollut. Owen Foxin kanssa päätimme yrittää lanseerata Logsetin koneet myös Iso-Britannian markkinoille.Tällöin Kenny Dobson ilmestyi kuvaan. Kenny oli tehnyt yhteistyötä Norcarin kanssa ja nyt hän oli lyöttäytynyt yhteen kahden osaavan freelanceteknikon, Brian McMorranin ja Bob Stirlingin, kanssa.Tavoitteena oli myydä Logsetin hakkuupäitä asennettavaksi kaivinkoneisiin.

Armer Machinery palkkasi Kennyn ja toiminta lähti vauhdikkaasti käyntiin. Jossain vaiheessa nuori ja kaino John Fukes lähetetään koulutukseen Logsetille. Johnilla oli pieni korjaamo Walesissa, missä hän huolsi sekä maatalousettä metsäkoneita. Johnista tuli Armer Machineryn huoltoedustaja. Iso-Britannian markkina on vaativa senkin takia, että punnan arvo vaihtelee suhteessa muihin valuuttoihin. Kun punta on vahva, pohjoismaiset koneet kiinnostavat brittiläisiä metsäyrittäjiä, mutta brittiläiselle puutavaralle ei ole kysyntää ulkomailla. Kun punnan arvo laskee, asetelma kääntyy päälaelleen. Koneet ovat kalliita, mutta brittiläinen metsätalous kukoistaa. Kireässä kilpailutilanteessa oman mausteensa soppaan tuovat myös kymmenisen ruotsalaista keinottelijaa, jotka trokaavat uudempaa ja vanhempaa käytettyä kalustoa aina sen mukaan mistäpäin suhdannetuulet puhaltavat. Konemyyjät vaihtavat herkästi merkkiä ja asiakkaat ovat uskollisempia myyjälle kuin merkille. Joka kerta, kun myyjä vaihtaa työnantajaa ja merkkiä, suuri joukko asiakkaita seuraa myyjäänsä ja vaihtaa pari vuotta vanhan koneensa myyjän tarjoamaan toisenmerkkiseen koneeseen. Karuselli pyörii. Koneet vaihtavat omistajaa, omistajat koneita, myyjät ostavat ja myyvät, kukaan ei ansaitse rahaa, mutta kaikki ovat työllistettyjä ja pubissa on aina hauskaa. Armer Salmon Irlannista omisti englantilaisen Armer Machineryn. Armer Salmonin omisti puolestaan Greencore (ent. Irish Sugar), joka on ostanut IsoBritanniasta myös osan jättimäistä elintarvikeketjua. Konsernijohto panikoi ja alkaa etsiä toimintoja, joista voisivat luopua. Maa- ja metsätalouskoneet eivät kuuluneet yhtiön ytimeen. Liam O’Flaherty, joka oli Owen Foxin esimies, lähetettiin Suomeen kertomaan, että nyt oli aika avata lompakon nyörit ja ostaa Armerin metsäkonetoiminta. Kauppaan kuuluisi suuri määrä käytettyjä koneita, jotka Kenny Dobson oli kerännyt henkivakuutuksekseen. Niin kauan kuin käytettyjen koneiden varasto olisi riittävän suuri, Armerilla ei olisi varaa päättää metsäkoneliiketoimintaansa eikä siis antaa Kennyllekään potkuja. Yritämme houkutella Kennyn, Brianin, Bobin, Johnin ja Ian Murrayn ostamaan toiminta. Lupaudumme auttamaan. Monen mutkan ja muutaman vuoden jälkeen huomaamme omistavamme osan Logset Ltd:stä, jonka pääosakkaita ovat Kenny Dobson ja Stephen Wills. Logset Ltd vastasi Pohjois-Englannin, Skotlannin ja Irlannin myynnistä ja huoltopalveluista. John Fukesin aluetta oliva Etelä-Englanti ja Wales. Muutaman vuoden ajan kaikki sujui suhteellisen mukavasti. John Fukes menestyi ja vakiinnutti asemansa Logsetin kalliona Iso-Britanniassa. Kenny Dobson panosti uskolliseen asiakaskuntaansa, mutta Logset Ltd:stä ei koskaan tullut suurta taloudellista menestystä. Merkittäviltä tappioilta kuitenkin säästyttiin.

Iloisia ilmeitä Walesissa. Vasemmalta Sue ja John Fukes, Kenny Dobson. Mick-koira pitää ympäristöä tarkoin silmällä.

Britit ovat aina mielellään vierailleet luonamme Suomessa ja Vaasassa. Joillekin ykköskohde oli Pink Lady.Toisille moottorikelkkasafari Merenkurkun saaristossa. Ne, jotka vielä empivät uuden Logset-koneen hankkimista, varmistuivat useimmiten kannastaan vierailun aikana. Vierailut toivat meidät lähemmäksi asiakkaitamme. Eräs tärkeimmistä asiakkaistamme, John Fish, paljasti: –– I have the phone number to the Viking in my mobile. Sillä hän tarkoitti, että hän soittaisi suoraan Gustaville tai Kristianille, jos ei muu auttaisi. Sitten oli uusien omistajien vuoro. Kaikki vanha putsattiin pesästä, kun isot pojat halusivat näyttää, miten bisnestä oikeasti tehdään. Kenny ja Stephen saivat lähteä, mikä tuli kalliiksi Suomen emoyhtiölle. John Fukesille oli käydä samoin, mutta joku ymmärsi ajoissa, että hän oli ainoa uskottava linkki siihen, mistä Logsetissa oli aikanaan Iso-Britanniassa pidetty. Uutta väkeä palkattiin, suuri osa heistä Ponsse-taustaisia. Kustannukset karkasivat käsistä. Kustannusten kattamiseksi myyntimäärien oli noustava. Jotta myyntimäärät saataisiin nousuun, oli panostettava vielä kovemmin. Seurauksena oli vielä kirvelevämmät tappiot. Parin vuoden jälkeen yhtiö purettiin. Vain John Fukes jäi pitämään lippua korkealla. Jos joku kykenee edustamaan Logsetia Iso-Britanniassa pitkäjänteisesti ja menestyksellisesti, niin se on John tiimeineen. Pidämme peukkuja!

Otzberger Forstmaschinenin modernit ja tarkoituksenmukaiset tilat Hessenin Brensbachissa.

Saksalainen Logset-paraati telinnostotervehdyksineen.

SAKSA, ITÄVALTA Kokemuksemme Saksan markkinoista Norcarin ajoilta ei ollut paras mahdollinen. Saksalaiset olivat vaativia, epäluotettavia ja riidanhaluisia niin jälleenmyyjinä kuin asiakkaina. Kysymys oli kuitenkin oikeiden valintojen tekemisestä. Logsetin kokemukset poikkesivat selvästi entisistä. Kyllä saksalaiset olivat vaativia ja puolustivat oikeuksiaan, mutta epäluotettaviksi heitä ei voinut moittia. Kokemuksemme henkilöityvät pitkälti Georg Schellhaasiin, joka viidentoista vuoden aikana kehitti Otzberger Forstmaschinenista, pienestä yhden miehen yrityksestä, huippujälleenmyyjän. Yhtiöllä oli erittäin ammattitaitoinen henkilökunta, erinomaiset myynti- ja huoltotilat sekä menestyviä, tyytyväisiä asiakkaita. Logsetin konekanta Saksassa kasvoi samassa ajassa kymmenkunnasta Norcar-koneesta yli kolmeensataan Logset-koneeseen.Täysin tuntemattomasta Logsetista tuli tunnustettu tekijä Saksassa. Logsetin markkinaosuus Saksassa oli parhaimmillaan hieman vajaa 10%. Ei ehkä vaikuta kovin kunnioitusta herättävältä osuudelta, mutta on muistettava, että yli kymmenellä konemerkillä oli edustus Saksan markkinoilla. Niistä kolme suurinta pitivät hallussaan pitkälti yli puolet markkinoista. Muutama vuosi sen jälkeen, kun omistus Logsetissa oli vaihtunut, herra Schellhaas jäi eläkkeelle. Erwin Machleid, viininkorjuukoneisiin erikoistunut yrittäjä, osti toiminnan 2007 ja vuokrasi toimitilat Schellhaasin omistamalta kiinteistöyhtiöltä. Pian seurannut finanssikriisi vaikeutti toimintaa ja saattoi Machleidin taloudelliseen ahdinkoon. Hyvän henkilökunnan ja vahvan markkina-aseman ansiosta tästä selvittiin ja toiminta jatkuu.

Otzbergerille myönnettiin Logsetin ensimmäinen Dealer Award vuonna 2005. Vasemmalta Kristian Stén, Gustav Frantzén, Georg Schellhaas, Volker Nieratzky ja Michael Jungblut.

Logset ja FMS muodostavat vahvan tiimin Ranskassa. FMS:n omistajat ovat Regis Wallerich (kolmas vasemmalta) ja Dominique Cumet (neljäs oikealta). Toisena oikealta Florence Wallerich, joka vastaa hallinnosta. Ohjaamossa poika Maxime ja edessä vartijana Princesse.

RANSKA

Aluksi Ranskan markkinoista vastasi Aficor ja Dominique Cornu Sveitsistä käsin. Osallistuimme yhdessä Ranskan messuille ja jokunen koneemmekin löysi tiensä maahan. Koska Sveitsi ei ollut EU:n jäsen, kävi pian selväksi, että Cornun kielelliset taidot eivät korvaisi kaikkea sitä byrokratiaa, jota ulko-EU-laisen jälleenmyyjän käyttö välittäjänä aiheutti. Päätimme luottaa asiantuntijoihin ja annoimme Finprolle tehtäväksi tehdä markkinatutkimus ja sen jälkeen kartoittaa mahdolliset jälleenmyýjät. Tavoitteena oli löytää toimija, joka hoitaisi Ranskan koko markkinan, mutta selvitykset ja lupaavimpien jälleenmyyjäehdokkaiden haastattelut osoittivat, että se ei ollut mahdollista. Maa jaettiin neljään myyntialueeseen, johon kuhunkin valittiin oma jälleenmyyjä. Kaikki hyväksyivät järjestelyn ja yhteistyökykyäkin löytyi. Parin vuoden kuluttua vain kaksi jälleenmyyjistä oli onnistunut myymään muutaman koneen.Toinen heistä ajautui kaiken lisäksi konkurssiin ja aiheutti Logsetille 40. 000 euron tappion, joka lienee ainoa merkittävä jälleenmyyjän aiheuttama tappio yhtiölle. Jäljelle jäi vain FMS kaukana Koillis-Ranskassa, ai-

van Belgian ja Luxemburgin naapurissa. Sijainti ei ollut paras mahdollinen kattamaan yhtä Euroopan suurimmista metsävaltioista. FMS ja Regis Wallerich olivat vanhoja tuttuja jo Norcarin ajoilta. Regis työskenteli tuolloin yhtiössä, joka möi sekä Timberjackin juontokoneita että Norcarin kuormatraktoreita. Kun Rauma-Repola (FMG) osti Timberjackin, yhtiö luopui Norcar-koneiden myynnistä. Regis otti myöhemmin ohjat käsiinsä ja tarjosi edelleen huoltopalveluita Timberjackille, mutta hoiti kaikessa hiljaisuudessa myös niiden Norcar- ja Logset-koneiden huollon, jotka Aficor oli onnistunut toimittamaan Ranskaan. Kun Timberjack keskitti huoltopalvelunsa Ranskassa, FMS jätettiin syrjään.Tämä oli onnenpotku sekä FMS:lle että Logsetille. Regis piti yhteyttä entisiin Timberjack-asiakkaisiinsa ja sai heidät kiinnostumaan Logsetista. Samoihin aikoihin Philippe Wion palkattiin Logsetille Koivulahteen. Nyt pystyimme tarjoamaan ammattitaitoista tukea Ranskan kielellä sekä tehtaalta että paikallisesti, mikä lisäsi motivaatiotamme entisestään. Tuloksia syntyi, ja Ranskasta alkoi kehittyä yksi Logsetin parhaimmista vientimarkkinoista. Pascal Rety seurasi Philippe Wionia ja menestys jatkui. Ranska on tänään Logsetin tärkein vientimarkkina, jonne toimitetaan lähes kone viikossa. FMS on yhdessä itsenäisten huoltoyritysten kanssa onnistunut rakentamaan huoltoverkoston, joka kattaa koko tämän valtavan maan kaikki metsätalousalueet niin koillisessa kuin lounaassa.

Parhaita ja uskollisimpia asiakkaitamme Ranskassa, Jesus Mateos yhdessä Romain Boussionin kanssa, joka vastaa läntisen Ranskan myynnistä.

Ruotsalaisia asiakkaita viettämässä Logset-iltaa.

RUOTSI Ruotsi on ns. skandinaavisten metsäkoneiden suurin markkina maailmassa. Voi olla, että Yhdysvallat on jo kasvanut hieman suuremmaksi, mutta jos ajatellaan, että Ruotsi on tuskin suurempi kuin yksi Yhdysvaltojen osavaltio, katson, että Ruotsi on yhä ykkönen. Metsäkonekaupalla on Ruotsissa pitkät perinteet ja ruotsalaiset ovat aina suosineet omia konemerkkejään (vaikka ne valmistettaisiin Suomessa).Vain Ponsse on oikeastaan onnistunut murtautumaan näille markkinoille. Kun Logset aloitti toimintansa 1992, Ruotsissa oli melko paljon Norcarin koneita. Entisestä Norcar Svenskasta tuli Åkes Skog och Maskin, joka elätti itsensä myymällä varaosia ja huoltopalveluita Norcar-asiakkaille. Silloin tällöin Åke Fagerlundin onnistui myymään uuden Logset-koneen entiselle Norcarasiakkaalle, mutta yleisesti ottaen tuloksessa ei ollut hurraamista. Teimme yhteistyötä Ljungströms Svets och Smiden kanssa Lidköpingissä Chipset-hakeharvesterin puitteissa.Tämä johti siihen, että Ljungströms otti haltuunsa Åkes Skog och Maskinin, kun Åke päätti jäädä eläkkeelle. Mutta koska myös Per-Olov mieluummin ruuvaili koneita kuin möi niitä, uusien koneiden myynti kärsi. Muutamia koneita toimitettiin Per-Olovin uskollisille asiakkaille, mutta minkäänlaista markkinaosuutta emme Ruotsissa saavuttaneet. Eräänä päivänä Gregor Tovek astui Logsetin elämään. Gregor oli menestynyt Volkswagen-Audi-myyjä, jolla oli itsellään paljon metsää ja kiinnostusta

Ensimmäinen Logset 5H Titan -harvesteri Ruotsiin. Konetta luovuttamassa Andreas Lunnefjordille SkogsNolia 2006 -messuilla Filip Stén ja Mats Åhfeldt Toveks Skogsmaskinerilta.

metsätalouteen. Hän oli päättänyt panostaa metsäkonemyyntiin ja palkkasi nopeasti tiimin, johon kuului kaksi kokenutta metsäkonemyyjää ja huoltomies. Yhdessä panostimme Ruotsin markkinoille kovemmin kuin koskaan ennen. Myyjät, Mats Åhfeldt ja Leif Rosell, ottivat yhteyttä vanhoihin Gremo-asiakkaisiinsa ja Gregor neuvotteli koneiden hinnat kohdilleen. Onnistumme vihdoin ujuttautumaan näillekin tunnetusti haasteellisille markkinoille. Ruotsalaiset asiakkaat vaativat parhaan mahdollisen tuen ja huoltopalvelut. Sen saimme kokea tehdashuollossamme Koivulahdessakin. Laskuistaan he huolehtivat aina täsmällisesti, meidän kaikkien yhteiseksi iloksi.

KANADA

Pohjois-Amerikka on pohjoismaisten metsäkonevalmistajien Eldorado. Missään ei kaadeta niin paljon metsää ja myydä niin paljon koneita. Kotimainen tarjonta käsittää pääasiassa kokonaisten runkojen käsittelyyn tarkoitettuja koneita. Karsitut rungot kuljetetaan kokonaisina ostajalle, joka hoitaa itse määrämittaan katkomisen ja jalostamisen. Pohjoismaisessa tavaralajimenetelmässä tehdään jo kannolla oikea tavaralaji, mitä pidetään taloudellisempana ja ympäristöystävällisempänä menetelmänä. Pohjoismaista menetelmää käytetään jo jonkin verran myös Pohjois-Amerikassa, mutta yleisintä menetelmää siitä ei milloinkaan tule, mm. sen vuoksi, että harvennushakkuut ovat noissa metsissä harvinaisia. Avohakkuualueiden annetaan kasvaa itsekseen tai niihin istutetaan puita, mutta muuta metsänhoitoa ei harjoiteta ennen seuraavaa päätehakkuuta 40-60 vuotta myöhemmin. Pohjoismaisilla konevalmistajille on ollut edustuksia Yhdysvalloissa ja Kanadassa 80-luvulta lähtien. Tulokset vaihtelivat. Logset alkoi varsin varhain saada kyselyjä harvennuskoneista.Yhtenä syynä taustalla saattoi olla Blountin Alabamaan ja Floridaan aikoinaan myymät Norcarin harvennuskoneet. Lanseerattuamme 6F-kuormatraktorimme ja kehiteltyämme raskaan sarjan hakkuupään tela-alustaisiin koneisiin, katsoimme, että nyt meillä oli jotain tarjottavaa kanadalaisille. Emme olleet kiinnostuneita Yhdysvalloista, joka oli osoittautunut vanhoilliseksi, byrokraattiseksi ja erittäin riskialttiiksi markkinaksi. Vanha tuttavamme, Bruce McGallum sai tehtäväkseen selvittää mahdollisuutemme näillä markkinoilla ja ottaa yhteyttä kiinnostaviin jälleenmyyjiin. Aluksi keskityimme provinsseihin, jotka muodostavat alueen ”the Maritimes”. Siihen kuuluivat Nova Scotia, New Foundland, New Brunswick ja Prince Edward Island. Seurasi muutamia myyntimatkoja ja messuvierailuja. Ne, jotka olivat kiinnostuneita koneistamme, eivät valitettavasti täyttäneet meidän vaatimuksiamme ja päinvastoin. Meitä kiinnostavat jälleenmyyjät pitivät Logsetia marginaaliyhtiönä, jonka tuotevalikoima oli liian kapea. Vasta vuonna 2000 meillä alkoi olla pakka kasassa. Paul Equipement vastasi New Brunswickista ja Gaspé-alueesta Quebecissa. Wajax Hydrofor hoiti Lac St Jean -alueen itäisessä Quebecissa ja Equipement Element Abitibi-alueen Val d’Orin ympärillä, Luoteis-Quebecissa, sekä Ontarion ranskaapuhuvat alueet. Kaikki kolme jälleenmyyjäämme keskittyivät ranskankielisiin asiakkaisiin. Alueet saattavat vaikuttaa pieniltä, mutta ne kattoivat suurimman osan ranskaapuhuvan Kanadan metsätalousalueista. Kyseessä oli Euroopan kokoi-

Logset 10 F -kuormatraktori 18 tonnin kuormankantokyvyllä alkaa lähennellä kanadalaisten käsitystä täyskasvuisesta koneesta.

nen alue, jossa asui vain kahdeksan miljoonaa asukasta. Välimatkat ovat Kanadassa pitkät. Paul Equipementiltä Balmoralista kesti 19 tuntia autolla Equipement Elementiin Val d’Oriin. Wajaxin alue, Lac-St-Jean, sijaitsi kahdeksan tunnin matkan päässä Val d’Orista. Ammattitaitoisen asiakastuen ja ranskankielisen dokumentaation ansiosta Logset valtasi asemaa Kanadassa. Ensin myytiin 8F-kuormatraktoreita ja 7Xhakkuupäitä. Wajax on miljardiluokan konejälleenmyyjä, jonka liikevaihdosta suurin osa tuli kaivosteollisuuden raskaasta kalustosta, JCB-maarakennuskoneista ja usean tuhannen kappaleen vuokratrukkikannasta. Wajax oli 80-luvulla ostanut Timberjackin myyntikanavan itäisessä Kanadassa, jonne mekin olimme nyt keskittämässä myyntiämme. John Deeren ostettua Timberjackin tulevaisuus vaikutti epävarmalta ja Logsetia pidettiin hyvänä vaihtoehtona. Muutaman vuoden menestyksellisen toiminnan jälkeen Wajax otti Logsetkoneet koko ketjunsa myyntiin ja sopimus Timberjack/John Deeren kanssa irtisanottiin.Tämä oli Logsetille todellinen lottovoitto!

Kanadan laajat metsäpalot tuovat lisähaastetta sikäläiselle metsätaloudelle.

Valitettavasti Kanadan markkinat taatuivat heti tämän jälkeen. Muutaman vuoden kuluttua Volvo osti Directin, joka oli Wajaxin tela-alustaisten kaato/kasauskoneiden kanadalainen hovitoimittaja. Volvon myyntiverkoston kautta oltiin myyty myös Tigercatin päätehakkuukoneita, kuormatraktoreita ja juontokoneita, joten Tigercat päätti etsiä itselleen uuden myyntiverkoston ja päätyi Wajaxiin. Logsetin silloinen johto nukkui onnensa ohi, joten Logset menetti yhden tärkeimmistä jälleenmyyjistään ennen kuin huomattiin, mitä oikein oli tapahtunut. Kanadassa voi menestyä vain pitkäjänteisyydellä ja sitkeydellä. Markkinat ovat erittäin suhdanneherkät. Kun suhdanteet ja valuuttakurssit ovat linjassa, kysyntä on hurjaa ja voittomarginaali leveä. Markkinoiden taantuessa hinnat romahtavat ja jäljelle jää vain kuluja ja kurjuutta. Pohjoismaiset konevalmistajat ovat yhä uudelleen ja uudelleen vetäytyneet markkinoilta suhdanteiden notkahtaessa ja vain vaivoin onnistuneet palaamaan niiden jälleen kääntyessä. Logset kompastui samaan virheeseen vaikeina vuosina 2008-2009. Pascalin ansiosta horisontissa kuitenkin jo kajastaa.

Hyökkäysvalmiina! Kristian paikalla avustamassa Wajaxia Logfor-messuilla Quebecissä.

Julien Lavoie oikealla vastaanottamassa uutta Logset 10F -kuormatraktoriaan Donat Massielta Wajax Hydroforilla Quebecissa.

““

TIIKERI METSÄSTÄÄ

Ontarion Tigercatin taustalta löytyi McDonald Steel, joka toimitti Timberjackille hitsattuja teräsrakenteita. 90-luvun lamassa Timberjackin uusi omistaja, Rauma-Repola, irtisanoi väkeä ja alihankkijoita Kanadassa. Muiden muassa McDonald Steelin. Yrityksen tarmokas omistaja Ken McDonald reagoi nopeasti. Hän kokosi yhteen joukon entisiä Timberjackin työntekijöitä ja muita asiantuntijoita ja ryhtyi suunnittelemaan haastajaa Timberjackin tela-alustaisille kaatokoneille. Syntyi Tigercat. Kymmenen vuoden kuluttua se oli jo ohittanut markkinajohtaja Timberjackin. Jo ensimmäisillä kerroilla vieraillessani Kanadassa Logsetin toimesta oli kohteenani myös Tigercat. Toivoin, että he olisivat kiinnostuneita liittämään myyntiohjelmaansa Logsetin kuormatraktorit ja tarjoamaan Logsetin hakkuupäitä omille asiakkailleen. Kokous Ken McDonaldin ja markkinoinnista vastaavan toimitusjohtajan, Tony Iaroccin kanssa sujui hyvin. Muutaman viikon kuluttua Tony soitti ja kertoi heidän olevan kiinnostuneita. He halusivat ostaa koko yhtiön! Seuraavien kuukausien aikana kävimme neuvotteluja Tigercatin kanssa ja tapasimme heidät myös messuilla Kanadassa. Syksyllä 1999 MacDonald ja Iarocci saapuivat vaimoineen Vaasaan. Otimme heidän lämpimästi vastaan ja vietimme miellyttävän illan Kalle’s Innissä. Seurasi kaksi päivää tiukkoja neuvotteluja. Kiersimme tärkeintä kysymystä kuin kissa kuumaa puuroa. Hinta? Titan-harvesteri oli vasta piirrosvaiheessa, mutta uskoimme siihen ja hinnoittelimme yhtiömme tulevien vuosien odotettavissa olevan tuloksen pohjalta. Paine kasvoi kasvamistaan. Lopulta uskalsimme lyödä hinnan pöytään. Olimme sopineet keskenämme myös tinkimisvarasta. Seurasi muutaman sekunnin hiljaisuus. Joku kysyi, mitä valuuttaa tarkoitimme. Tulos oli kuitenkin selvä. Neuvottelut

olivat päättyneet. Herrat nousevat ja häipyvät ikiajoiksi. Kotimatkallaan Kanadaan he piipahtavat vielä Hedessä, Ruotsissa, ja ostavat epätoivoissaan konkurssiin ajautuneen Hemekin. Hinta ei taatusti ollut korkea, mutta uskon edelleen, että Logset olisi ollut Tigercatille parempi saalis. Mieleeni muistuu toinen vastaavanlainen tapaus. Interpolator yritti päästä eroon Norcarista loppuvuodesta 1991. Katse kääntyi Yhdysvalloissa vaikuttavaan kumppaniin, Blountiin. Norcarin hallituksen puheenjohtaja Seppo Jaatinen, Gustav ja minä lensimme Valtoihin neuvottelemaan Red Blountin kanssa. Blount oli monialaisen, miljardiluokan konsernin ainoa omistaja. Istuimme hänen sviitissään eräässä New Yorkin luksushotelleista. Hän vaikutti kohtuullisen kiinnostuneelta tarjoamastamme pahoin velkaantuneesta, pienestä suomalaisesta yhtiöstä. Blount oli jo aiemmin maksanut tähtitieteellisen hinnan lisenssisopimuksesta, joka antoi hänelle oikeudet kaikkeen Norcarin ja Ponssen omistamaan teknologiatietämykseen. Seuraa ratkaiseva kysymys. Mitä maksaa? Jaatisen Sepolla ei vaikuttanut olevan siihen mitään vastausta. Hän mutisee jotain peittäen suunsa molemmin käsin ja tuijottaa kengän kärkiään. Yli 70-kymppinen Blount oli pienikokoinen mies, jolla oli sitäkin suuremmat korvat. Hän nostaa kädet korviensa taakse, kumartuu eteenpäin ja suuntaa ne Seppoa kohden. Ne ovat kuin kaksi valtavaa lautasantennia, jotka yrittävät havaita lähes olemattoman äänilähteen kaukaa avaruudesta. Mitään ei kuitenkaan kuulu. Palasimme siis kotiin häntä koipien välissä. K. S.

Venäläinen asiakas Kardinal Arkangelissa valitsi Logset 5F Titanin ja 8H Titanin vaativiin hakkuutöihin vaikeissa ilmasto- ja maasto-olosuhteissa.

VENÄJÄ Jos Kanada oli määrätietoinen panostus uuteen markkinaan, niin haparoivat ensiaskeleemme Venäjällä pikemminkin päinvastoin. Näimme kyllä markkinapotentiaalin, mutta myös valtavat riskit. Jotkut suomalaisista asiakkaistamme toimivat urakoitsijoina Venäjällä ja heidän kauhukertomuksensa vain kasvattivat ennakkoluulojamme. Venäläiset ovat kuitenkin erittäin aktiivisia ja aloitekykyisiä etsiessään yhteyksiä länteen. Eräs rouva, joka julkaisi metsäalan lehteä, soitti monta kertaa ja tuli lopulta käymään. Luovutimme. Lehdessä julkaistiin meistä artikkeli ja ilmoitus. Uskottavuuden vuoksi ilmoitimme, että etsimme edustajaa Venäjällä. Muutaman päivän kuluttua lehden ilmestymisestä rouva Elena Mordvinova Minitexiltä soittaa ja tarjoutuu tulemaan tapaamaan meitä. Muutaman viikon kuluttua Elena ilmestyy mukanaan konemyyjä ja yhtiön tekninen johtaja. Yhtiö, jonka omistaa Alexander Bortnikov, on erikoistunut investointihyödykkeiden maahantuontiin ja myyntiin kautta Venäjän. Minitex toi maahan mm. 800 Bobcatia vuosittain. Yhtiön tausta ja organisaatio herättivät luottamuksemme. Yhtiöllä oli myös oma metsäosastonsa, Minitex Les, joka välitti sahalaitoksia, puutavarakuormaimia, perävaunuja jne. Nyt valikoimaan haluttiin lisätä metsäkoneet ja Logset oli Minitexin perusteellisten tutkimusten mukaan osoittautumassa sopivaksi toimittajaksi. Vähän myöhemmin jatkamme keskustelua Pietarissa. Mukaan tulee puolalainen myyjämme Lukasz Zysk, joka puhuu venäjää. Kristian saa tavata itse herra Minitexin. Palaamme kotiin riemusaatossa ensimmäiset konetilaukset kainalossa. Tulevaisuuden näkymät olivat loistavat. Minitexistä tulikin

nopeasti yksi suurimmista asiakkaistamme. He ostivat sekä harvestereita että kuormatraktoreita. Viennin tueksi palkkasimme Pekka Hoiskon, jolla oli paljon käytännön kokemusta Venäjältä ja jonka tehtävä oli toimia kouluttajana konetoimitusten yhteydessä ja teknisenä tukena Minitexin omille huoltoteknikoille. Huolto osoittautui Minitexin Akilleksen kantapääksi. He ostivat vaatimamme varaosaerän pitkin hampain, mutta vielä useiden kuukausien kuluttua tavara makasi toimituspakkauksissaan vajassa Minitexin takapihalla. Kenelläkään ei ollut aavistustakaan, mitä varastossa oli. Huoltoauton kohtalo ei ollut sen parempi.Autoa esiteltiin meille ylpeinä, mutta sen ovet olivat lukossa, koska huoltomiehet sattuivat olemaan lounaalla. Kun he vihdoin palasivat lounaalta, saimme heidät avaamaan ovet.Auto oli täysin tyhjä.Vain öljyinen rätti ja pari tyhjää kartonkilaatikkoa lojui lattialla. Selitys tälle oli, että autoa oli edellisellä viikolla käytetty messumateriaalien kuljetukseen. Kukaan ei kuitenkaan osannut sanoa, missä huollon työkalut olivat ja mitä välineitä autossa yleensä tuli olla. Myöhemmin samana päivänä Minitex Lesin johtaja Nikolai Kobzev kiikutti meille nelipyörävetoisen Mitsubishi-pick-upin esitteen. Hän tiedusteli kohteliaasti, kelpaisiko meille sellainen huoltoautoksi. Hän ei yksinkertaisesti ymmärtänyt, että moni kakku päältä kaunis saattoi olla silkkoa sisältä. Minitex tarina päättyi konkurssiin. Tänään Venäjän markkinoita hoitaa Ferronordic, Pavel Syunevin toimiessa teknisenä tukena Koivulahdessa. 41

““

LATVIAN MAFIA?

Ensimmäinen Latviaan myymämme kone meni latvialaiselle puunjalostusalan yritykselle. Yritys vastasi koko ketjusta puun korjuusta huonekaluosien valmistukseen. He ostivat yhden 5F-kuormatraktorin ja ilmaisivat halunsa ja kykynsä myydä Logsetin koneita Latviaan Yrityksen tuotantotilat sijaitsivat Riikan vapaasatamassa neuvostoarmeijan entisissä tiloissa. Tuolin jalkoja, puutappeja ja paljon muuta valmistettiin uudenaikaisilla koneilla asianmukaisissa tiloissa. Tuotanto meni vientiin, pääasiassa Tanskaan. Yhtiön omistaja ajoi isoimmalla ja hienoimmalla Range Roverilla, mitä rahalla sai, ja hallitsi vanhan kasarmirakennuksen peruskorjattua osaa. Toimisto oli lähes juhlasalin kokoinen ja sitä vartioi näyttävä vaaleaverikkö minihameessa. Hänen pääasiallinen tehtävänsä oli huolehtia kynsistään. Latvialaiset ehdottivat, että laskisimme koneidemme hintaa reilusti vähentääksemme tuontimaksuja ja veroja. Erotuksen saisimme latvialaiselle pankkitilille nostettavaksi pankkikortilla. Sen kummempaa paperisotaa ei tarvittaisi. Rahat voisimme nostaa mistä tahansa pankkiautomaatista käteisenä Riikassa käydessämme. Pitäydyimme tämänkaltaisesta yhteistyöstä eikä kauppoja enää syntynyt.Viron jälleenmyyjämme, Simatron, toimi myös Latvian rajalla. Pian latvialaiset ja virolaiset ystävämme joutuivatkin törmäyskurssille. Range Rover -pomolla oli oma henkivartija, joka veti minut tuttavallisesti syrjään ja kuiskasi korvaani, että jos virolaiset aiheuttaisivat minulle ongelmia, niin hän voisi kyllä hoitaa asia: –– Just one word from you Kristian, will fix this problem. One word. . . K. S.

KOTIMARKKINAT Kertomukseni vientimarkkinoiden muotoutumisesta on saattanut luoda sellaisen mielikuvan, että Logset viis välitti kotimarkkinoista. Se ei pidä paikkaansa.Totta on, että viennin osuus oli aina merkittävä, 80-90% tuotannosta. Kotimaan osuus vaihteli 10-20% välillä, mikä joinain vuosina nosti oman maan mitalitiloille ja takasi kuitenkin joka vuosi sijoituksen viiden suurimman markkinan joukossa. Sanotaan, että yksikään yritys ei voi menestyä ulkomailla, ellei pärjää omilla markkinoillaan.Tätä en täysin allekirjoita. Kokemustemme mukaan vienti oli monelta kannalta kiitollisempaa liiketoimintaa. Yrityksen johdolla ja omistajillahan oli vahvaa kokemusta juuri viennistä. Kotimaan myyntimme on usein arvostellut vientipainotustamme ja väittänyt, että se vähentää uskottavuuttamme ja herättää epäilystä siitä, että emme oikeasti piittaa kotimaan asiakkaistamme.Tätä en allekirjoita alkuunkaan. Logset on aina tehnyt kaikkensa hoitaakseen jokaisen asiakkaan hyvin siitä riippumatta, missäpäin maailmaa he vaikuttavat. Ensimmäisenä kymmenenä vuotena emme panostaneet kasvuun erityisesti Suomen markkinoilla. Suomi on erittäin kilpailtu markkina, jossa kolmen suurimman toimijan yhteinen markkinaosuus on pitkälti yli 100% heidän oman ilmoituksensa mukaan. Hekään eivät kuitenkaan aina ole olleet kovin tyytyväisiä osaansa. Suomen ruotsinkieliset alueet ovat Logsetin todelliset kotimarkkinat. Henrik Fridlund oli tuttu hahmo jokaisessa suomenruotsalaisessa töllissä ja tuvassa, jossa väki oli jollain tapaa kytköksissä mekaaniseen metsätalouteen. Henrikin onnistui myös löytää syrjäisten metsien uumenista asiakkaakseen monta yksinäistä sutta, jotka eivät vielä olleet langenneet isojen toimijoiden houkutuksiin. Erno Mäntynen palkattiin vahvistamaan kotimaan myyntiä. Logsetista alettiin tehdä tunnettua etenkin metsäyhtiöiden ja heidän avainurakoitsijoidensa piirissä. Kotimaan huoltoverkostoa kehitettiin vastaamaan asiakkaiden vaatimuksia. Logsetin perikadon vuosina kustannukset kotimaassa karkasivat käsistä ja yhtiön oli pakko sopeutua ikävään tilanteeseen. Tänään tilanne kotimaassakin on jälleen valoisampi ja Suomen markkinat ovat keskeisessä asemassa Logsetin myynnissä ja tuloksessa. Asiakkaatkin ovat jo tainneet sen huomata.

Logsetin uusi huoltopalvelukeskus Vanhassa Vaasassa vihittiin käyttöön vuonna 2008. Keskus palvelee niin kotimaan koneyrittäjiä kuin viennin jälleenmyyjiä.

““

Kotimaiset asiakkaat ovat ammattitaitoista väkeä, jonka kanssa on miellyttävä työskennellä. Logsetilla on aina ollut osaavaa porukkaa tukemassa myyntiä. Asiakkaat ja muut sidosryhmät ovat kuitenkin usein ihmetelleet viennin suurta osuutta. Tähän on ollut helppo vastata Kristianin tapaan. Suomi on ollut ja on edelleen yksi Logsetin tärkeimmistä kohdemaista. Mukaan mahtuu myös vuosia, jolloin Suomi oli Logsetin suurin yksittäinen markkina-alue. Vertaus, jossa tarkastellaan Suomea suhteessa koko muuhun maailmaan, ei ole perusteltu eikä mielekäs. Viennin ansiosta olemme jatkuvasti pystyneet tarjoamaan myös kotimaisille asiakkaillemme erittäin kattavaa ja hyvin toimivaa varaosapalvelua. Tänä päivänä Logset on tunnettu tekijä koko Suomen markkinoilla. Merkki ja tuotteet ovat tuttuja suomalaisille metsäkoneyrittäjille. Oma mittalaitekin kehitettiin läheisessä yhteistyössä kotimaisten metsäkoneyrittäjien kanssa. Logsetin suhteellisen osuuden odotetaan kasvavan tulevina vuosina Suomessa huomattavasti, ja kotimaan myyntiin panostetaan entistä enemmän. Hyviä muistoja menneiltä vuosilta on paljon, päällimmäisenä mieleen on jäänyt ensimmäinen kauppasopimus. Ensimmäinen kone, jonka myin, oli käytetty Pika-ajokone. Kävin näyttämässä konetta Porvoossa. Kun kauppa syntyi, olin asiasta niin innoissani, että ajoin läpi yön takaisin Vaasaan kertomaan tästä tehtaalla. Kilometrejä vuorokauden aikana kertyikin tuolloin kokonaista 1500. Erno Mäntynen, aluepäällikkö

Erno hyvässä seurassa Metko 2010 -messuilla.

““

MONIKIELISYYDEN ILOSANOMAA

Logsetin juuret ovat syvällä kaksikielisellä alueella. Kaksikielisyys on rikkautta, jota olemme aina ymmärtäneet hyödyntää. Pitkään oli niin, että työntekijöistä puolet puhui äidinkielenään ruotsia, puolet suomea. Useimmat olivat kuitenkin lähes kaksikielisiä, mutta osa hallitsi vain toisen kielen. Oli itsestään selvää, että kaikki henkilökuntatiedotus, sekä suullinen että kirjallinen, esitettiin molemmilla kielillä. Maanantaikokouksissa kävimme läpi markkina- ja tuotantotilanteet ja keskustelimme teknisistä kysymyksistä kahdella kielellä. Harvemmin mitään kuitenkaan käännettiin toiselle kielelle. Kaikki kommunikoivat sujuvasti omalla kielellään ja tulivat ymmärretyiksi. Myöhemmin kielipalettiin liitettiin luontevasti myös englanti. Oli tärkeää pystyä puhumaan jälleenmyyjien ja loppuasiakkaiden kanssa heidän omalla kielellään. Suomi, ruotsi ja englanti kuuluvat useimpien täälläpäin vaikuttavien yritysten arkeen. Meillä kielikirjo oli kuitenkin laajempi. Tom ja Kristian hallitsivat saksankielen, Philippe, Pascal, Hanna ja Baptiste ranskan, Lukasz puolan sekä Lukasz, Pekka, Yury ja Pavel venäjän. Kristian neuvotteli tarvittaessa ranskaksi, Gustav espanjaksi ja Henrik eestiksi – hieman haparoiden mutta kuitenkin. Luulisin, että näin laaja kielitaito ei ole vallan tavallista yrityksissä, joissa on vähemmän kuin 50 työntekijää. Ulkomailla se ainakin olisi erittäin poikkeuksellista. En ole törmännyt siellä yhteenkään kokoiseemme yritykseen, jossa olisi hallittu kuudesta seitsemään kieltä käytännössä. Tämä oli ja on meille suuri etu. Vuosien varrella Logsetilla on vieraillut lukematon määrä koululuokkia eri oppilaitoksista. Olen aina korostanut kielitaidon merkitystä. Se on investointi, joka taatusti maksaa itsensä takaisin. On ikävä huomata, että tankeroenglannista on tulossa liike-elämän yleiskieli. Niskakarvani nousevat pystyyn, kun väitetään, että ruotsinkielestä ei ole mitään hyötyä, koska sillä ei selviä edes Pohjoismaissa. 40 vuoden ajan olen toiminut yhteistyössä ruotsalaisten, tanskalaisten ja norjalaisten kanssa. Kertaakaan minun ei ole tarvinnut tukeutua englanninkieleen, enkä missään tapauksessa toivoisi, että englannista tulisi tavallisin käyttökieli pohjoismaisissa yhteyksissä. Tämä on minun kantani kielikysymykseen. K. S.

Myös saksalainen jälleenmyyjämme Otzberger Forstmaschinen on oivaltanut kielitaidon merkityksen.

Kurt Södergård vasemmalla vaihtaa ajatuksia Pasi Hangasmäen, Seppo Koskisen ja Kari Mikkilän kanssa.

““

Seuraavan olen kirjoittanut Logsetin pitkäaikaisen työntekijän Kurt Södergårdin muistoa kunnioittaen. Kurt menehtyi pitkälliseen sairauteen 2008. Kurre oli yksi niistä jo Norcarin aikaisista avainhenkilöistä, jotka tulivat mukaan Logsetin toimintaan jo alkuvaiheessa. Kurre hoiti Logsetin koko hankintaa yksin alusta alkaen siihen asti, kun tulin vuonna 2003 mukaan hankintatoimeen. Työnantajaansa sitoutuneempaa työntekijää kuin Kurre on tuskin olemassa. Kurre oli mestari hoitamaan hintaneuvotteluja, ja myöhemmin, Kurren kuoleman jälkeen, useat tavarantoimittajat muistelivat vielä todella tiukkoja hintaneuvotteluja Kurren kanssa. Erittäin tiukka neuvottelutapa aiheutti joskus myös ristiriitoja ja suhteet toimittajiin olivat koetuksella. Joihinkin toimittajiin välit menivät poikki ja kumpikaan ei enää halunnut olla toisen kanssa tekemisissä. Olipa eräässä tapauksessa ollut uhkailuja käsirysystäkin. Näitä tapauksia oli kuitenkin vähän, eivätkä ne haitanneet Logsetin toimintaa. Kurre hoiti koko hankintaketjun tarjouspyynnöistä ja sopimusneuvotteluista, tavaran tilaamiseen ja toimitusten valvontaan. Tämä oli todella iso urakka yhdelle ihmiselle. Moni asentaja pelkäsi Kurren joskus hieman äkkipikaista tapaa reagoida tavaran puutteeseen ja hankintapyyntöihin.

––

Pakko löytyä, mene takaisin ja etsi paremmin! Metsäkone koostuu sadoista osista ja koneen valmistuminen edellyttää niitä kaikkia. Logsetilla ei alkuvuosina ollut käytössä tietokonepohjaista järjestelmää materiaalin hallintaan. Kurre käytti useita A3-tauluja tärkeimpien komponenttien hallinnointiin. Jotkut osat piti muistaa tilata kuukausia etukäteen. Tällaisen kokonaisuuden hoitaminen oli vaativaa, ja Kurre jäi usein iltaisin töihin muiden jo lähdettyä. Kun Kurt sairastui ja jäi sairaslomalla, meillä muilla oli suuri työ päästä sisään Kurren hoitamiin hankintoihin. Siitä kuitenkin selvittiin. Kehitimme tämän jälkeen tietojärjestelmän tuotannon ja hankinnan avuksi. Nyt järjestelmä kertoo varastosaldot ja tuotannon tarpeet. Kurre palasi työhön entisiin tehtäviinsä, vaikka hänellä oli vielä sairaslomaa. Myöhemmin hän jäi toisen kerran sairaslomalle ja palasi vielä kerran työhönsä. Jäätyään sairaslomalle kolmatta kertaa hän ei enää palannut. Legenda elää. Kari Mikkilä, Fomacin perustajaosakas, myöhemmin Logsetin osakas ja materiaalihallinnosta vastaava johtaja

VALTA VAIHTUU Logset kasvoi kaikilla rintamilla 2000-luvulla. Uusia markkinoita valloitettiin, uusia tuotteita kehitettiin, uutta henkilökuntaa palkattiin ja uusia tiloja otettiin käyttöön.Yhtäkkiä Logset oli yritys, joka valmisti 100 konetta vuodessa 30-40 sijaan. Tällainen kasvu vaatii pääomaa. Tähän asti Logset oli selvinnyt ilman pankkirahoitusta. Omistajat nostivat osinkoja sen verran kuin sitä verovapaasti oli nostettavissa, mutta lainasivat rahat takaisin yhtiölle käyttöpääomaksi. Tämä menettely ei enää kantanut. Oli ryhdyttävä etsimään ulkoista rahoitusta. Kasvun myötä yrityksestä tuli myös entistä vaikeammin hallittava. Konstailemattoman tuttavallinen johtamisen tapamme ei toiminut enää, kun yritykseen tuli uutta väkeä lähes viikoittain. Emme enää tunteneet jokaista työntekijäämme henkilökohtaisesti, eikä meillä ollut selkeää käsitystä siitä, mitä kukin teki. Tarvittiin organisointia, tavoiteasetantaa ja seurantaa. Olihan tämä kaikki meille tuttua jo kanikoppiajalta, mutta päästyämme vapauden makuun olimme vastahakoisia. Arvelimme, että vanhojen koirien olisi vaikea oppia uusia temppuja. Yritykselle olisi löytänyt ottajia, mutta Tigercatin jälkeen emme lotkauttaneet korvaakaan kosijoille. Curt Lindbom toimi CapManilla jonkin aikaa. Olimme esitelleet hänelle yritystämme, koska CapMan oli kiinnostunut yhdistämään muutamia pieniä metsäalan toimijoita yhdeksi isommaksi yritykseksi. Emme kuitenkaan nähneet tässä mitään etua Logsetille. Talvella 2005 Logset oli noussut parrasvaloihin. Meidät nimettiin yhdeksi Suomen 25 innovatiivisimmista kasvuyrityksistä. Wajaxin kanssa oltiin päästy sopimukseen jälleenmyynnistä ja mallistokin oli vihdoin valmis. Se kattoi nyt viisi kuormatraktoria 10-18 tonniin ja viisi harvesteria ketterästä harvennuskoneesta raskaimman sarjan päätehakkuukoneeseen. Curt Lindbom otti uudelleen yhteyttä. Hän oli nyt Primaca Partnersin osakas. Primaca Partners sijoitti yksityistä pääomaa lupaaviin yrityksiin. Neuvottelimme koko kevään ja kesän 2005. Ostajat tutkivat yritystämme tarkoin, arvioivat liiketoimintaamme ja siihen liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia. Lopulta päädyimme molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Vanhoina osakkaina meille jäisi 40%:n osuus. Meidän tuli myös luvata, että jäisimme vetovastuullisina yhtiön palvelukseen vähintään kahdeksi vuodeksi. Porkkanana oli ostohinnan päälle maksettava reilu lisäbonus, joka määräytyisi tulevan kahden vuoden tuloksen perusteella.

Tyytyväisiä myyjiä ja ostajia. Vasemmalta Kristian Stén, Curt Lindbom, Gustav Frantzén, Seppo Koskinen, Veli-Matti Mynttinen, Kari Mikkilä, Ilkka Brotherus, Jukka Kivipelto ja Jussi Länsiö.

Päätettiin myös henkilöstöannista. Kun ilmoitimme Primacan ostaneen Logsetin osake-enemmistön, osoittautui, että monella oli ollut jo hajua siitä, että jotain oli tekeillä. Uutinen otettiin yleisen myönteisesti vastaan. Moni luultavasti käsitti tilanteen niin, että Logset oli nyt noussut korkeampaan divisioonaan, joten tarvittiin uusia valmentajia ja ammattimaisempi joukkuejohto. Henkilöstöanti ylimerkittiin kolminkertaisesti, vaikka minimipanos oli 6000 euroa puhdasta omaa rahaa, josta oli maksettu kovat verotkin.Voiko luottamus omaa työpaikkaa ja sen tulevaisuutta kohtaan olla tätä vahvempi? Logsetilla paiskittiin tämän jälkeen töitä kahta ahkerammin. Myynti veti ja koska kassassa oli uutta, tuoretta rahaa, uskallettiin panostaa rohkeammin markkinointiin. Uusia avainhenkilöitä palkattiin ja toimitusjohtajakysymys nousi tapetille. Kolmikantajohtajuuttamme ei pidetty Helsingin finanssipiireissä oikein sisäsiistinä. Oli nimitettävä yksi ja ainoa toimitusjohtaja! Koska kukaan meistä kolmesta ei tuntenut kutsumusta, päädyttiin Tommi Lindbomin valintaan. Hän oli myös kuopiolaisen, paalutuskoneita valmistavan Junttan Oy:n toimitusjohtaja. Primaca oli ostanut myös Junttanin osake-enemmistön. Me viisi Titaaniakin (= Logsetin vanhat omistajat) olimme pistäneet lanttimme likoon Junttanin puolesta. Esa Rantala nimettiin Logsetin tehtaanjohtajaksi ja meistä vanhoista osakkaista muodostettiin eräänlainen neuvosto, jonka tehtävä oli luotsata tulokkaat turvallisesti Logsetin satamaan.

““

SUURI PUHDISTUS

Onnea ei kestänyt kauan. Uudet luudat lakaisivat ja niiden tehtävä oli lakaista meidät pesästä. Lokakuussa 2006, vain vuoden kuluttua yrityskaupasta, Gustav, Seppo ja minä saimme virallisesti kenkää. Meidät häädettiin yhteisestä työhuoneestamme. Primaca-kaarti käytti kaiken voimansa ja vaikutusvaltansa osoittaakseen, kuinka tärkeää oli, että uusi johto saisi tarvitsemansa työrauhan. Pelkkä läsnäolomme häiritsi tärkeää uudistusprosessia. Mahdollisista lisäbonuksistamme kukaan ei enää hiiskunutkaan. Puhdasta tuli. Tällaisissa tilanteissa pöydällä on yleensä suunnitelmia ja keskeneräisiä hankkeita, jotka lähtijä luovuttaa perinnöksi seuraajalleen. Meidän tapauksessamme pöydän päätyyn kannettiin iso roskalaatikko, johon puskettiin pöydältä kaikki mitä siinä oli. Arpa on heitetty. Logset panostaa näyttävästi ja haastaa kotimaiset kilpailijat.

K. S.

Suuri tutustumiskokoontuminen Kuopiossa. Logsetin ja Junttanin henkilöstö on yhdistetty Pilomacin sateenvarjon alle.

SOTAJALALLA Uusi johto ei ymmärtänyt Logsetin vahvuuksia, vaan aloitti vimmatun uudistustyön. Strategiat muotoiltiin uudelleen ja käyttöön otettiin uudet ohjausjärjestelmät. Epäilemättä moni asia kaipasi muutosta ja tehostamista. Olihan se yksi keskeisimmistä syistä sille, että olimme kypsyneet ajatukseen vetovastuun luovuttamisesta uusiin käsiin. Tällaisissa muutostilanteissa kaikki ei toimi heti ja kitkattomasti. Moni ongelmakohta huomattiin liian myöhään tai ne jätettiin kokonaan huomiotta. Pystytettiin julkisivun pilarit ja katto, mutta perustus jäi kokonaan valamatta. Muodollisesti toimittiin useimmiten aivan oikein. Vannottiin corporate governancen nimeen. Isoissa pörssiyhtiöissä onkin varmasti paikallaan määritellä tarkoin osakkaiden, hallituksen ja korkeimman johdon roolit ja vastuu. Tästä huolimatta olemme todistaneet lukuisia tapauksia, joissa pörssiyhtiöiden korkein johto rohmuaa itselleen valtaa ja kohtuuttomia etuja osakkaiden kustannuksella. Meidän tapauksessamme corporate governance oli ase, jonka avulla suljettiin pois osa omistajista (me vanhat) kaikesta vaikutusvallasta yhtiössä. Stragiaprosessi oli perusteellinen ja siihen osallistui suuri osa organisaatiosta. Lopputulos oli pöyhkeä kuumailmapallo ilman kosketusta realiteetteihin. Strategia täytäntöönpantiin kuitenkin vain niiltä osin kuin katsottiin tarpeelliseksi.Tulokset olivat sen mukaiset. Yksinomaan Junttanin henkilökunnasta koostuva konsernijohto otti hoitaakseen käytännön johtotehtävät Koivulahdessa. Osalla heistä oli kyllä toimialakokemusta, mutta ei Logsetin tuotteiden, henkilökunnan tai asiakkaiden tuntemusta. Johtajat viettivät vähintään kymmenen tuntia viikossa autossa Kuopion ja Koivulahden välillä ja jäljelle jäävät neljä päivää he jakoivat kahden aivan erilaisen yrityksen kesken, joilla ei ollut muuta yhteistä kuin omistus. Ja jälleen olivat tuloksetkin sen mukaiset. Suurimmat erehdykset tehtiin jälleenmyyjäyhteyksissä. Jälleenmyyjämme vastasivat 85% myyntiämme, joten heitä ei missään tapauksessa voinut pitää turhana välikätenä, joka vain nurisee joka asiasta ja nappaa itselleen voitot. Tilanne tulehtui niin pahasti, että silloinen huolto- ja jälkimarkkinajohtaja sai porttikiellon suurimman jälleenmyyjämme luokse. Tunnelma kentällä ja yrityksessä laski nopeasti. Pian se näkyi myös taloudellisessa tuloksessa. Vuoden 2007 heikon tuloksen jälkeen kehitettiin

ns. ”Turn Around” -ohjelma, joka merkitsi käytännössä sitä, että useampi yrityksen kokeneimmista avainhenkilöistä sai kouraansa irtisanomislomakkeen. Rajut toimenpiteet johtivat siihen, että muitakin avainhenkilöitä erosi yhtiön palveluksesta protestina. Arvioin, että noin 200 vuotta arvokasta kokemusta valutettiin yhtiöstä viemäriin vuosien 2007-2008 aikana. Turn Aroundista oli tullut Bottom Up. Olimme myyneet yhtiön, jolla oli korkein mahdollinen luottoluokitus, AAA. Kolme vuotta myöhemmin sama yhtiö hakeutui yrityssaneeraukseen. Olisikohan siinä Suomen ennätysjyrkin alamäki? Nostan hattua kaikille, jotka jäivät taistelemaan yhtiön elämästä ja onnistuivat vähitellen kääntämään kurssin nousuun.

Heikki Ojala toimi Logsetin toimitusjohtajana kahden myrskyisän vuoden ajan. Savolaisesta taustastaan huolimatta Heikki oli aidosti hyväksytty ja pidetty pohjalaisten keskuudessa. Jopa siinä määrin että 50-vuotispäivänään hänelle myönnettiin kaikki pohjalaiset kunnianosoitukset tunnusmerkkeineen.

““

MELKEIN LOPPUNÄYTÖS

14. helmikuuta 2008 istuin autossani Raastuvankadun Nesteen autopesussa, kun kännykkäni pirahti. Se oli poikani Filip, joka vastasi Logsetin markkinointiviestinnästä ja Ruotsin myynnistä. –– Kuikka potkii minut pellolle. Hänen uusi päällikkönsä, joka vastasi myös Junttanin markkinoinnista, oli ilmoittanut, että irtisanominen astuisi voimaan välittömästi. Syyksi esitettiin, ettei häntä enää tarvittu. Markkinointiviestintä hoidettaisiin Kuopiosta ja Ruotsin markkinoille ei kannattaisi panostaa. Olin aivan tolaltani ja pyysin häntä odottamaan kunnes soitan Sepolle, joka oli juuri edellisenä päivänä osallistunut hallituksen kokoukseen Kuopiossa. Seppo kertoo, että myös kaksi kolleegaamme, Kivipellon Jukka ja Mikkilän Kari, oli irtisanottu. Kari ja Jukka olivat Logsetin osakkaita ja jäivät kaupan jälkeen yhtiön palvelukseen. Jukka vastasi tuotekehityksestä ja Kari materiaalihallinnosta. Eikä siinä vielä kaikki. Kurikan koko yksikkö lopetettaisiin ja myös Logsetin ensimmäinen myyjä Henrik Fridlund saisi lähteä. Vaikutti siltä, että koko entisen johdon ja asiantuntijajoukon täydellisellä amputoinnilla haluttiin nyt valaa herranpelkoa niihin, jotka saivat vielä jäädä yhtiöön. Paljoa ei ollut tehtävissä. Hallitus viittaa johtoon. Pilomac-konsernin toimitusjohtaja vastaa näistä asioista. Toimitusjohtaja viittaa hallitukseen, joka ei sanomansa mukaan ole päättänyt mistään irtisanomisista, ainoastaan hyväksynyt Turn Around -saneerausohjelman. Pilomacin yhtiökokouksessa muutaman viikon kuluttua asia nostetaan esiin, mutta mitään uutta ei ilmene. Pyydän, että joku johdosta edes kiittäisi näitä Logsetin uskollisia työntekijöitä, jotka nyt joutuvat lähtemään varsin sekavassa tilanteessa. Seurauksena on pitkä ja kiusallinen hiljaisuus. Kokouksen jälkeen minua nuhdellaan. Olin asettanut toimitusjohtajan huonoon valoon. Myöhemmin tapaan toimitusjohtajan, Sepon sekä tehtaanjohtaja Heikki Ojalan toimiessa välimiehinä. Toimitusjohtaja myöntää, että poi-

kani irtisanominen oli hätiköity päätös. Hän sanoo ymmärtävänsä tunteitani. Päätämme keskustelun kädenpuristukseen ja hän lupaa soittaa Filipille ja pyytää anteeksi. Sitä puhelua olemme odottaneet jo neljä vuotta ja odotamme edelleen. . . Suurta puhdistusta seuraavana päivänä minun oli määrä matkustaa Saksaan. Georg Schellhaas oli myynyt yhtiönsä Erwin Machleidille. Odotettavissa oli suuret juhlat. Paljon väkeä oli kutsuttu. Minutkin. Jo pian kutsun saatuani sain kuitenkin Logsetin korkeimmalta johdolta määräyksen pysyä poissa Saksasta. Ilmoitin, että minut oli kutsuttu henkilökohtaisesti, ei niinkään Logsetin edustajana, ja että kustantaisin kyllä matkani itse. Muutamaa päivää ennen juhlia, saan kuulla, että kukaan Logsetilta ei osallistuisi tapahtumaan. Tuohtuneena kerron toimitusjohtajalle ja myyntijohtajalle suorasanaisen mielipiteeni yhtiön osoittamasta törkeästä piittaamattomuudesta parhaimpia yhteistyökumppaneitamme kohtaan ja intän, että minä joka tapauksessa lähtisin edustamaan Logsetia, niin ettemme menettäisi kasvojamme kokonaan. Suuri puhdistus kosketti läheisesti myös perhettäni.Vain vuorokautta raukkamaisen selkään puukotuksen jälkeen en enää kyennyt lähtemään matkaan. Soitan Schellhaasille ja viittaan henkilökohtaisiin syihin asiaa sen enempää selittämättä.Viime hetkellä Logsetilla otetaan kuitenkin järki käteen ja matkaan lähetetään Tom Knipström, joka ajaa kunniakkaasti yhtiön asiaa Brensbachissa. Sunnuntaina ystäväni Georg Schellhaas soittaa: –– Kristian, ich weiß alles, du musst dich von diese Leute trennen, sonst wirst du immer unglücklich bleiben. (Kristian, tiedän kaiken. Pysyttele erossa näistä ihmisistä. Muuten tulet aina olemaan onneton. ) Juuri näin koin kykenemättä keskittymään mihinkään muuhun. Olin nöyryytetty.Tunsin henkilökohtaisesti olevani vastuussa poikani kohtalosta. En kyennyt sitä estämään, vaikka olin itse syy siihen, että juuri hän joutui kärsimään.Tänäänkin, neljä vuotta myöhemmin, mietin, tein-

PERIKADON PARTAALLA kö oikein. Olisiko pitänyt jättää yhtiölle jäähyväiset varhaisemmassa vaiheessa ja vain unohtaa? Me viisi Titaania – Gustav, Seppo, Jukka, Kari ja minä – keskustelimme pitkään ja hartaasti noina päivinä. Jukka ja Kari olivat myös tulleet surkean epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi. Gustav ja Seppo, jotka istuivat hallituksessa, saivat tuntea epäluulomme. Oliko kuitenkin niin, että he tiesivät, mitä tuleman piti ja olivat antaneet hiljaisen hyväksyntänsä verilöylylle?Tänään tiedän, että heillä ei ollut näissä tapahtumissa osaa eikä arpaa.Toimitusjohtaja teki päätökset itse saatuaan kaikessa hiljaisuudessa hyväksynnän hallituksen enemmistöltä. Raha ratkaisi. Viidellä Titaanilla on vähän yli 30% Pilomacin osakkeista. Pilomac omistaa Logsetin sataprosenttisesti. 30% ei voi vaikuttaa, jos 70% tahtoo toisin. Samalla tuo 30% on meille viidelle merkittävä henkilökohtainen sijoitus. Silloisessa tilanteessa olisimme joutuneet myymään osakkeemme tuntuvalla tappiolla. Ehkäpä siinä oli yksi syy koko hässäkkään. Kylvämällä epäluuloa ja lietsomalla pahaa verta meidät yritettiin lannistaa myymään osakkuutemme alihintaan. Kuka tietää. Päätimme sinnitellä ja yrittää saada sijoituksestamme edes omamme takaisin. Omalta kannaltani asian ratkaisi se, että myös Kari ja Jukka päättivät jäädä osakkaiksi. Logsetin ja minun yhteinen taival oli tuolloin viittä vaille kuljettu. Tänään olen iloinen, että nielin ylpeyteni ja pettymykseni ja jatkoin, samoin kuin muut syyttömästi kärsineet kukin omalla tavallaan. Aika on osoittanut, että olimme oikeassa. K. S.

Finanssikriisi 2008 iski täydellä voimalla metsäkonealalle. Logset oli kaiken lisäksi tuolloin hajoamistilassa konsernijohdon toimien ja karanneiden kustannusten vuoksi. Syksyllä 2008 kamppailtiin elämästä ja kuolemasta. Ojalan Heikki, Koivulahden tehtaanjohtaja, teki kaikkensa sopeuttaakseen toimintaa vallitsevaan markkinatilanteeseen. Pasi Nieminen kutsuttiin syksyllä hoitamaan markkinointijohtajan tehtäviä. Hän tarttui tarmokkaasti toimeen ja pyrki varmistamaan tilauskannan, joka mahdollistaisi vähintään yrityksen jatkuvan toiminnan edellyttämän kassavarannon. Samaan aikaan konsernijohto vetäytyi operatiivisesta toiminnasta ja yhteydenpito vanhoihin osakkaisiin sallittiin. Nyt meiltä sai jälleen kysyä neuvoa ja hyödyntää rakentamiamme verkostoja. Hallitus kääntyi Tapio Nikkasen puoleen saadakseen asiantuntevaa apua tukalassa tilanteessa. Tapiolla oli vankka kokemus metsäalalta. Aluksi hän toimi yhtiön konsulttina ja välittäjänä osakkaiden neuvotteluissa. Ojalan Heikin irtisanouduttua toimitusjohtajan tehtävistä Tapio astui hänen paikalleen. Hän saneerasi, lomautti, höyläsi kustannuksia, neuvotteli ja onnistui raudankovalla otteellaan ohjaamaan karille ajaneen laivan vapaammille vesille. Logsetin omistaja, Pilomac kamppaili kohtuuttoman velkataakan alla ja aivan liian kauan yhtiössä luotettiin Junttanin kykyyn pitää konserni koossa. Lopulta seinä tuli vastaan.Alkoi kiivaat neuvottelut rahoittajien kanssa. Ne kestivät yksi ja puoli vuotta, ja käsittivät mm. lukuisia kriisipalavereja, yrityksiä luopua Logsetista kokonaan, kiristämistä ja uhkailuja. Ratkaisu oli Junttanin irrottaminen Pilomacista ja Logsetin hakeutuminen velkasaneeraukseen, joka myönnettiin kesällä 2009. Jussi Länsiö teki Pilomacin hallituksen puheenjohtajana hyvää työtä ja onnistui kursimaan kasaan toimivan ratkaisun. Siinä suurimmat osakkeenomistajat, viisi Titaania kärjessä, sijoittivat lisää pääomaa Pilomaciin ehdollisen pääomalainan muodossa.

““

ELÄMÄNKOULUSSA

Kun minulle tarjottiin kesällä 2008 Logsetin myyntijohtajan paikkaa helsinkiläisen head hunterin toimesta, niin maailman talous ei vielä näyttänyt synkältä. Otin homman innolla vastaan, sillä olin ollut saman työnantajan palveluksessa melkein kymmenen vuotta ja halusin vaihtaa työpaikkaa, alaa ja maisemaa. Maatalonpoikana ja käytännön konetaustani pohjalta ajattelin, että metsäkoneet voisivat sopia minulle hyvin. Aloitin Logsetilla myyntijohtajana 1. 10. 2008. Rekrytoinnin ja työn aloituksen väliin osui Lehman Brothers -investointipankin konkurssi USA:ssa. Maailma oli muuttunut. Tällä oli masentava vaikutus myös metsätalouteen. Metsäkoneiden kysyntä oli ollut laskussa maailmalla jo keväästä lähtien ja kysyntä loppui lähes tyystin loppuvuodesta 2008. Ensimmäiset päivät ja viikot Logsetilla olivat näin ollen shokki. Tilauskanta oli lyhyt, yrityksen kassavirta ja tulos raskaasti miinuksella, tuotannon laatu oli lähtenyt lapasesta, jakelijoiden reklamaatioita oli jätetty hoitamatta, jakelijat olivat menettäneet luottamuksen Logsetiin täydellisesti ja, mikä pahinta, yrityksen kassa oli tyhjä. Toinen työpäivä 2. 10. 2008 oli yksi elämäni perusteellisimmista perehdytyspäivistä ja päivä, jota en varmasti unohda koskaan. Saksan jakelijan edustajat Erwin Machleid ja Volker Nieratzky tulivat vierailulle. Ensimmäiset tunnit aamupäivällä istuttiin neuvotteluhuoneessa kuuntelemassa korvat punaisena saksalaista ripitystä siitä, kuinka Logset oli kokonaisuutena ”Scheisse”: koneiden laatu huonoa, saksalaiset loppuasiakkaat vihaisia, kukaan ei ollut hoitanut Otzbergerin asioita Logsetin päässä ja kuinka Otzbergerilla oli paljon takuusaatavia Logsetilta. Istunto oli minulle todellinen lyhyt oppimäärä metsäkoneliiketoimintaan orastavan laman kynnyksellä. Lounaan jälkeen menimme tuotantohalliin, jossa käytiin yhden ajokoneen ympärillä laatuvirheet läpi. Saksalaiset löysivät helposti parikymmentä kohtaa, joissa oli laatuvikoja tai korjaamattomia asioita. Jälkeenpäin uskallan tunnustaa, että Otzbergerin kaverit olivat oikeassa lähes kaikessa. Uusien omistajien myötä tulleessa kasvuhurmiossa Logset oli unohtanut kolme pääasiaa: oman organisaationsa ihmiset, jakelijat ja loppuasiakkaan. Lukuisissa palavereissa oli tehty hienoja kasvukäyriä ja strategioita Pilomacin powerpoint-pohjille, ja edellinen johto oli muokannut organisaatiota edestakaisin. Samalla arkitodellisuus eli

toiminnan laatu ja asiakkaat olivat unohtuneet. Seuraukset olivat dramaattiset: henkilökunta oli todella väsynyt, jakelijat vihaisia ja jättämässä Logsetin sekä, kuten edellä mainitsin, rahat olivat loppu. Omistajien strategia ei kuitenkaan ollut ainoa asia, joka oli vähällä tappaa Logsetin. Kyllä maailmantaloudessa myllersivät sellaiset myrskyt, että ei niille voinut mitään. Esimerkiksi Venäjän kauppa loppui kuin taikaiskusta. Muutaman kuukauden kuluessa rupla devalvoitui hetkellisesti 30%. Putin määräsi ajokoneille 50%:n tuontitullin ja rahoituskorot olivat Venäjällä jonkin aikaa yli 20%. Tämän seurauksena koneet kallistuivat loppuasiakkaalle yhtäkkiä 50%:lla! Sanon ihan suoraan, että kyllä siinä loppuivat meikäläiseltä myyntiargumentit. Ainoa maa, jossa kauppa kävi hyvin oli Ruotsi. Ruotsalaiset, mokomat, olivat taas kerran onnekkaita heikon kruununsa ansiosta. Valitettavasti Logsetilla ei ollut enää kunnon myyntiä Ruotsiin. Kaikki muut Logsetin tärkeät maat kuten Suomi, Venäjä, Saksa, Ranska, UK ja Kanada olivat hetkellisesti täysin kuolleita.Vienti Kanadaan oli kuihtunut jo vuoden 2006 loppupuolella Pohjois-Amerikan taantuman vuoksi. Olin muuttanut perheeni Helsingistä Vaasaan tuntematta Logsetin ja maailman metsätalouden todellista tilannetta. Ensimmäisten viikkojen aikana opin, että henkilökunta oli todella ammattitaitoista ja perustuotteet loistavia. Lisäksi omistajien keskinäiset kärhämät olivat rauhoittuneet ja sain upeaa henkistä tukea ja kannustusta Logsetin vanhoilta omistajilta, ns. viideltä Titaanilta. Totta kai todellisen tilanteen selviäminen oli shokki, mutta päätin silti yrittää sata lasissa. Minulla ei ole tapana kusta pumpuliin. Loppuvuoden 2008 ja 2009 alun keskityimme jokapäiväisistä asioista selviämiseen. Nikkasen Tapsa tuli toimitusjohtajaksi alkuvuodesta 2009 ja tunsin heti, että meidän kemiat toimivat hyvin. Tuotanto oli pysähdyksissä ja työntekijät lomautettuina alkuvuoden, mutta huhtikuussa 2009 alkoi näkyä valoa tunnelin päässä. Kiersimme ahkerasti jakelijoiden luona ja yritimme palauttaa heidän uskoa Logsetiin ja yhtiön tuotteisiin.Tämän tuloksena Saksan jakelija Otzberger tilasi ensimmäisen koneen moneen kuukauteen huhtikuussa 2009. Elmia 2009 -messu, jonne kone piti toimittaa, oli kesäkuun alussa. Elmia 2009 -messut sujuivat positiivissa merkeissä ja saimme osoitettua maailmalle, että olimme hengissä maailmalla liikkuvista huhuista huolimatta. Messujen jälkeen, kesäkuun loppupuolella, alkoi tuntua siltä,

että homma saattaa lähteä liikkeelle ja tilauksia tulla. Sitten tuli tieto, että olimme hakeutuneet yrityssaneeraukseen. Koin, että myynti olisi juuri lähtenyt liikkeelle ja että saneeraus tuli aivan väärään aikaan. Lisäksi tiesin, että uutinen yrityssaneeraukseen hakeutumisesta vaikeuttaa myyntiä entisestään. Eihän kukaan uskalla ostaa 400 000 euron harvesteria yritykseltä, jonka tulevaisuus on epävarma. Viikon verran yrityssaneeraustiedon jälkeen olin turhautunut. Ajattelin jopa soittaa Väyrysen Paavolle ja kysyä, voiko siihen vitutukseen kuolla. Omista sekavista ajatuksistani huolimatta painoin täysillä töitä, valoin uskoa asiakkaisiimme ja tiedotin heitä siitä, mitä yrityssaneeraus tarkoittaa. Muutama päivä yrityssaneeraukseen hakeutumisen jälkeen sain jälleen uskoa tulevaan. UK:n jakelija RJ Fukes tilasi 6F-ajokoneen! Tämä oli aivan uskomaton luottamuksen osoitus Logsetia kohtaan, vaikka RJ Fukesia oli kohdeltu todella kaltoin vuosien varrella. Syksy 2009 meni myyntiä jalkatyönä tehden. Kilpailijat mustamaalasivat Logsetia minkä kerkesivät ja asiakkaat empivät. Tilauksia alkoi kuitenkin tulla mm. Suomesta, Ranskasta ja Saksasta. Kassa oli koko ajan todella tiukalla, mutta jostain sitä rahaa riitti. Kerran hain webastoja Koivulahden postista postiennakolla omalla visakortillani. Onneksi sitä rahaa oli vielä vähän omalla tilillä. Alkutalvesta 2010 tilausten määrä kasvoi pikkuhiljaa. Todellinen käännekohta oli huhti-toukokuu 2010. Sen jälkeen tiesin, että kyllä tästä selvitään. Meillä alkoi olla noin 5-6 koneen kuukausivauhti tuotannossa, jolla pääsimme melkein ns. break even -tulokseen kassavirran pysytellessä plussalla. Olin solminut Chilen jakelijan kanssa jälleenmyyntisopimuksen loppuvuodesta 2008. He eivät kuitenkaan olleet tilanneet mitään, koska myös Chilen metsäkonemarkkinat olivat hiljaiset. Chilessä palikat alkoivat loksahtaa kohdalleen ja kesäkuussa 2010 saimme ensimmäiset tilaukset Chilestä kovan väännön jälkeen: 10F-ajone ja 4 kappaletta 8X-harvesteripäitä. Logsetin tilanne oli vahvistunut ja Nikkasen Tapio päätti siirtyä puolipäiväiseksi hallituksen puheenjohtajaksi kesäkuussa 2010. Minulle oli suuri kunnia, kun Tapsa ehdotti minua toimitusjohtajaksi. Otin haasteen innolla ja itseluottamuksella vastaan, sillä nyt tiesin tarkkaan, mihin olin ryhtymässä. Toukokuussa 2010 Logset sai vihiä Venäjältä, että Volvo oli käytännössä ulkoistanut CE-tuotteiden myynnin ja jakelun ruotsalaistaustaiselle Ferronordic-yhtiölle. Samalla saimme tietää, että Ferronordic etsi kumppania

metsäkonepuolelta. He halusivat tuotevalikoimaansa kaikki tuotteet kannolta tehtaalle. Muutaman mutkan jälkeen Logset hyppäsi kisaan mukaan. Kesän 2010 neuvottelimme Ferron edustajien kanssa useaan otteeseen ja he kävivät auditoimassa tehtaamme ja toimintamme. Prosessi oli työläs ja haasteellinen mutta samalla jännittävä.Vihdoin syyskuussa 2010 saimme tietää, että Logset on valittu yhteistyökumppaniksi neljän valmistajan joukosta. Tämä oli Logsetille todellinen lottovoitto ja mahdollisti lopullisen toipumisen laman syövereistä. Ferronordic

Pasi Nieminen teki yhdessä Tapio Nikkasen kanssa ilmiömäisen suorituksen ja onnistui kääntämään toivottomalta näyttäneen kehityksen jälleen terveeksi ja voittoa tuottavaksi liiketoiminnaksi.

Elmia Wood 2009 -messuilla nähtiin ensimmäisiä valon pilkahduksia ja usko Logsetin tulevaisuuteen alkoi vähitellen palata.

yhteistyö lähti vauhdilla käyntiin ja ensimmäiset koneet toimitettiin Venäjälle jo marraskuussa. Lokakuu 2010 – maaliskuu 2011 oli uskomatonta aikaa saatujen tilausten suhteen. Tilauskanta venähti yli neljän kuukauden mittaiseksi ja saimme nostettua tuotantoa asteittain ylöspäin. Hienoin kuukausi oli lokakuu 2010, jolloin saimme tilauksia historiallisen paljon yhden kuukauden aikana. Erään päivän päätteeksi soitin Kivipellon Jukalle ja sanoin, että eihän tässä tiedä miten päin olisi: tilauksia tulee ovista ja ikkunoista. Olemme Jukan kanssa nauraneet tälle monta kertaa jälkeenpäin. On uskomatonta, miten nopeasti liiketoiminta voi heitellä ääripäästä toiseen.Vuoden 2009 alussa oli aivan kuollutta, kun taas syksyllä 2010 tilauksia suorastaan satoi sisään. Tilanne oli itse asiassa haasteellinen. Tuotantokapasiteetin nosto metsäkoneita valmistavassa, pääomavaltaisessa liiketoiminnassa ei tapahdu sormia napsauttamalla. Asiaan vaikuttavat ammattitaitoisen henkilökunnan löytäminen ja koulutus, alihankkijoiden toimitusajat, varaston arvon kurissa pitäminen, laadun valvonta ja ennen kaikkea kassan hallinta. Logsetilla ei edelleenkään ollut luottokorttia käytössä, vaan kaikki ostot ja pienet investoinnit piti rahoittaa tulorahoituksella. Kaikkein mukavinta nousun alkaessa ja sen aikana oli kuitenkin uusien ihmisten rekrytointi ja lomautettujen kutsuminen takaisin töihin. Taloon saatiin taas tekemisen meininkiä! Vaikeinakin aikoina Logsetin ydin eli tuotekehitys teki hienoa työtä niukoista resursseista huolimatta. TOC-MD-mittalaite jalostui ja kehittyi

entisestään. Lanseerasimme uuden 10F Titan -kuormatraktorin, loimme uuden Logset Titan Head -harvesterikourasarjan ja kehitimme uutta, Tier 3B -sukupolven moottoriteknologialla varustettua konemallistoa. Näiden isojen hankkeiden lisäksi oli lukuisia pienempiä projekteja. On varsin poikkeuksellista, että yritys, joka on yrityssaneerauksessa ja joka harjoittaa pääomavaltaista liiketoimintaa taistellen tiukassa markkinatilanteessa isompia valmistajia vastaan, pystyy kaiken keskellä kehittämään teknisesti monimutkaisia tuotteita. Loppuvuonna 2011 markkinoiden hyvä kehitys jatkui. Ranska oli vuoden paras myyntimaa, Chile tilasi lisää koneita, Venäjä veti hyvin ja Kanadakin alkoi toipua pikkuhiljaa. Suomessakin oli tehty hyvin konekauppaa. Oli selvää, että Logsetilla ei ollut enää isompaa hätää ja hommat rullasivat eteenpäin omalla painollaan. Henkilökohtaisesti jouduin kuitenkin vaikeaan tilanteeseen. Saimme loppukeväästä 2011 keskosena syntyneet kaksostytöt ja jouduin perhesyistä luopumaan Logsetin toimitusjohtajuudesta loppuvuodesta 2011. Uskallan väittää, että Logset selvisi todella vaikeista ajoista kolmesta syystä: loistavat perustuotteet, upea ja osaava henkilökunta ja uskolliset asiakkaat. Minulle Logsetin vuodet olivat ainutlaatuista elämänkoulua. Sain paljon sellaista oppia, jota ei koulun penkillä saada. Pasi Nieminen, myyntijohtaja 2008-10, toimitusjohtaja 2010-11

KOKEMUS VOITTAA Tapio Nikkanen ja Pasi Nieminen osoittautuivat toimivaksi kaksikoksi. He onnistuivat voittamaan henkilökunnan, jälleenmyyjien, asiakkaiden ja alihankkijoiden luottamuksen ja kunnioituksen. Ja myös osakkaiden! Yrityssaneeraus on aina vaativaa ja velvoitteet on hoidettava ajallaan. Vaadittiin erittäin tarkkaa suunnittelua ja taloudenpitoa. Osat piti saada ajoissa ja koneet piti koota ja toimittaa niin, että maksut saatiin asiakkailta nopeasti. Esa Rantala, joka vastasi ostoista, tuotannosta ja toimittajien kanssa solmituista sopimuksista, sai oppia käytännön kautta, millaista on elää kädestä suuhun. Kun Pasi Nieminen joutui perhesyistä luopumaan toimitusjohtajan tehtävistään vuoden 2011 lopulla, Esa Rantala oli luonnollinen valinta uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän tunsi Logsetin rakenteen ja taloudelliset sitoumukset kuin omat taskunsa.

Tuotekehitys oli kangerrellut siitä lähtien, kun Jukka Kivipelto irtisanottiin talvella 2008. Pian oltiin jäämässä auttamattomasti jälkeen. Uudet päästörajoitukset edellyttivät uutta moottoritekniikkaa ja Titan-harvesteritkin kaipasivat jo kasvojen kohotusta oltuaan tuotannossa jo kymmenen vuotta. Uusi johto ei kantanut minkäänlaista kaunaa niitä kohtaan, jotka olivat rakentaneet Logsetin, minkä ansiosta Jukka Kivipelto kutsuttiin teknologiajohtajan tehtäviin vastaamaan tuotannosta ja tuotekehittelystä. Kesällä 2012 esiteltiin uusi tuotesukupolvi alan tärkeimmillä messuilla Saksassa, Ranskassa ja Suomessa. Jukan kädenjälki on jälleen nähtävissä sarjan innovatiivisissa ratkaisuissa. Tätä kirjoittaessani Logset on julkistanut hyvän tuloksen vuodelta 2011. Liikevaihto oli koko yhtiön historian toiseksi korkein ja tulos selvästi positiivinen. Muutamaa viikkoa tilinpäätöksen julkistamisesta saimme suureksi iloksemme uutisoida, että yrityssaneeraus oli saatu päätökseen ennenaikaisesti ja jäljellä olevat velat toimittajille oli maksettu.

Logset 8H Titan GT edustaa Logsetin uusinta ja tasokkainta osaamista. Harvesteri on varustettu pyörivällä, vakaavalla ohjaamolla, ylivoimaisella ohjaus- ja mittajärjestelmällä sekä polttoainetaloudellisella dieselmoottorilla, joka täyttää kovimmatkin päästörajoitukset.

““

ENTÄS NYT, LOGSET?

Kaksikymppinen Logset on varttunut, käynyt läpi teini-iän kriisit ja on nyt valmis vastaanottamaan aikuiselämän haasteet. Logsetin menestyksen perusta on hyvin hoidetuissa, vakaissa markkinoissa. Kasvua on kuitenkin haettava myös uusilta alueilta ja varmistettava, että yhtiöllä ei ole kaikki munat samassa vakassa. Kotimaan markkinat kehittyvät suotuisasti. Tuotteemme sopivat hyvin suomalaisille asiakkaille ja asiakaspalveluamme kotimarkkinoilla vahvistetaan jälleen. Euroopassa tukeudumme osaaviin ja motivoituneisiin jälleenmyyjiimme, jotka ovat osoittaneet kykynsä kehittyä ja vallata markkinaosuuksia. Venäjä on tällä hetkellä merkittävin kasvumarkkinamme. Sen metsävarat ovat valtavat ja meidän luotettavat koneemme soveltuvat erinomaisesti näille markkinoille. Tällä kertaa emme tunaroi varaosa- ja huoltopalveluiden tarjonnassakaan. Raskaimman sarjan koneillamme on kysyntää Pohjois-Amerikassa, jossa markkinat heräilevät pitkän taantuman jälkeen. TH-sarjan hakkuupäät herättävät kiinnostusta Etelä-Amerikan eukaluptysviljelmillä ja lisää on tulossa! Uusin markkinamme, Australia, on jo nupuillaan. Viime vuodet olemme jälleen panostaneet vahvasti tuotekehitykseen. Ohjelmaan on otettu uudet, entistä vähäpäästöisemmät ja polttoainetaloudellisemmat moottorit – käyttövarmuudesta tinkimättä. Kuljettajien työympäristö on kehittynyt huimasti. Nyt tuomme markkinoille uuden vakautuvan, kääntyvän harvesteriohjaamon, joka on nivelletty joka suuntaan. Kuljettajien mukavuus, turvallisuus, työteho ja tuottavuus ovat johtotähtiämme suunnitellessamme ohjaamoiden ergonomiaa ja edistyksellisiä ohjaus- ja mittausjärjestelmiä. Laaja alihankkija- ja kumppaniverkostomme on keskeinen menestystekijämme. Vain yhdessä voimme taata sekä tuotteiden että palvelun laadun ja varmistaa toivottu tulos kaikille osapuolille. Logsetin henkilökunta on saanut kokea sekä hyviä että huonoja aikoja. Vaikeuksien keskellä he ovat nivoutuneet tiukasti yhteen ja näyttäneet, mihin todella pystyvät. Nyt haluamme jälleen panostaa henkilöstön koulutukseen, terveyteen, työturvallisuuteen ja yleiseen viihtyvyyteen. Tehköön muut mitä osaavat. Me aikaansaamme mitä haluamme. 56

Esa Rantala, toimitusjohtaja

Esa Rantala vakuuttaa, että sekä Logset-metsäkoneet että asiakaspalvelu ovat tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin koskaan. Ammattitaitoinen henkilöstömme, entistä laajempi konemallistomme ja jatkuva tuotekehityksemme takaavat parhaat edellytykset puunkorjuuseen kaikkialla, missä toimimme. Lupaamme, että kaikki menestyvät – niin urakoitsijat, kuljettajat, metsän omistajat kuin puun jatkojalostajatkin.

2011

2010

2009

2008

2007

2006

2005

2004

2003

2002

2001

2000

1999

1998

1997

1996

1995

1994

Liikevaihto, miljoonaa euroa

1993

2011

2010

2009

2008

2007

2006

2005

2004

2003

2002

2001

2000

1999

1998

1997

1996

1995

1994

1993

LIIKEVAIHDON JA HENKILÖSTÖN KEHITYS Henkilökunta

100

30 80

10 20

KUORMATRAKTORIT

Logset 500, 504F 1992–99 68

Chipset 536 C, 3C 1994–97, 2004–06

Logset 6F 1997–2008

100

Logset 4F 1998–2008

106

Logset 6E 1998

Logset 3F 1999–2003

Logset 5F, 5F Premium 1999–2008

166

Logset 8F 1999–2008

Logset 10F 2005–11

Logset TOC ohjausjärjestelmä 2007–

Logset 5F Titan 2008–

Logset 6F Titan 2008–

Logset 8F Titan 2008–

Logset 4F Titan 2008–

Logset 10F Titan 2010–

Logset Titan GT Series 2012–

HARVESTERIT JA HAKKUUPÄÄT

Logset 500H, 504H 1993–1996

Logset 5-55, 6-55, 6-65, 7-65 1993–2001

Logset 506H 1994–2001

Logset 7L, 7X 2001–

Logset 6H Titan 2001–

Logset 4M 2003–

Logset 4H Titan 2004–05

Logset TH 45, 55 2011–

Logset TH 65, 75 2011–

Logset 5M, 6M, 5L, 6L 2001–

Logset 5H, 5H Premium Titan 2004–

Logset TOC – MD mittalaite 2009–

Logset 8H Titan 2000–

137

Logset 8L, 8X 2002–

Logset 10H Titan 2006–

Logset Titan GT Series 2012–

LOGSETIN JOHTAJAT 1992-2012

Gustav Frantzén 08. 1992–06. 2006

Seppo Koskinen 08. 1992–06. 2006

Kristian Stén 08. 1992–06. 2006

Jukka Kivipelto 09. 2003–06. 2006

Kari Mikkilä 09. 2003–06. 2006

Tommi Lindbom 07. 2006–02. 2007

Heikki Ojala 03. 2007–01. 2009

Tapio Nikkanen 02. 2009–05. 2010 12. 2011–04. 2012

Pasi Nieminen 06. 2010–11. 2011

Esa Rantala 05. 2012–