Seppalan koulukuvat koulukuvaesite 2014 issuu

Page 1


Valokuvaamon tervehdys Ymmärsin hyvin nuorena, että valokuvaaminen on ainoa asia, jota haluan oikeasti tehdä. Kuvasin päivällä ja vietin yöt pimiössä, jonka rakensin omaan huoneeseeni. Kuljetin kalustoa vanhan polkupyörän tarakalla ja pidemmät matkat taittuivat junalla tai postiautolla. Virallisesti minusta tuli yrittäjä vuonna 1962. Kaluston kuljettamiseen löytyy nykyään oma auto, mutta pienen pojan into on säilynyt. Vuosien varrella olen vakuuttunut siitä, että hyvä kuvaaja tarvitsee teknisen osaamisen lisäksi ihmissuhdetaitoja. Luonnolliset, oikeasti laadukkaat kuvat ovat hyvän ilmapiirin tulos. Kun koulukuvaaja nauttii työstään, linssin toisellakin puolella on helppo hymyillä. Vuoden ilmeikkäitä koulukuvia odotellessa,

Heikki Seppälä

2


Seppälä Academy Suomessa ei ole mahdollista opiskella valokuvausta koulukuvaukseen painottuen. Siksi Seppälä jatkokouluttaa kaikki kuvaajat niin, että he ovat nopeatempoisten koulukuvausten ammattilaisia.

3


Kulissien takana Koulukuvat ovat nopeita kohtaamisia, joissa kuvaajan pitää osata luoda nopeasti rento ilmapiiri. Mutta miltä päivä koulukuvaajana näyttää? Kurkista kanssamme kulissien taa!

4


Kaverikuvassa ystävyys on ikuista!

Yksityiskohtia, yksityiskohtia

LU

Anu tietää, että hyvän muotokuvan salaisuus piilee mallin ilmeessä ja olemuksessa. Siksi onkin tärkeää, että mallin ja kuvaajan välinen yhteys toimii. Nuoret rentoutuvat nopeasti pirteän Anun seurassa ja hymyä näkyy runsaasti linssin molemmin puolin. ”Ryhmäkuvassa mielikuvitus on rajana – pääasia että kaikki näkyvät!”, Anu ohjeistaa ennen päivän viimeistä yhteiskuvaa, valmiina toteuttamaan nuorten mallien villejä ideoita.

LLISE

N KUVA NR ES

TI:

Hymyä!

O

O NN

EP

Seppälän koulukuvaajana työskentelevä Anu pystyttää päivän kuvauspaikka kepein askelin. Valaistus, salama, mallin paikka – kaikki yksityiskohdat pitää hioa kuvauspaikan olosuhteisiin sopiviksi. Pian koulun liikuntasali täyttyykin innokkaista malleista, joiden värikäs sukkajono näyttää tien kuvauspaikalle.

Ripaus hymyä, kourallinen ammattitaitoa ja runsaasti rentoa ilmapiiriä. Viimeistele heleällä naurulla!

Kun päivä on pulkassa, Anu kasaa kamat ja suuntaa uusia koulukuvauksia kohti. Ehkä Anu kuvaa jonain päivänä juuri teidänkin koululla?

5


Unohtumattomat ilmeet

Onko parhaassa kuvassa hempeä hymy vai totinen katse? Se on täysin sinun päätettävissäsi! Voit myös kehystää kuvan perinteisen studiokuvan tyyliin tai valita vaihteeksi räväkämmän kehysgrafiikan. Tilausta on helppo muokata juuri omalle perheelle sopivaksi - nettikaupassa riittää valinnanvaraa!

6


Nopeaa, yksilöllistä ja ekologista 24/7 nettikauppa Seppälän nettikaupassa asioit taatusti turvallisesti, omilla käyttäjätunnuksilla. Nettikaupan valikoimaa laajennetaan jatkuvasti laadukkailla arjen käyttöesineillä ja persoonallisilla lahjatuotteilla.

7


SEPPALANKOULUKUVAT.FI Nettikaupassa kuvien valitseminen ja tilaaminen on helppoa ja nopeaa.

YKSILÖITY PALVELU Esitä rohkeasti toiveita kuvaajan tai kuvauspaikan suhteen.

AINA LAADUKAS KUVA Kokeneet ammattikuvaajat luovat rennon ilmapiirin.

SEPPÄLÄ ACADEMY Ainutlaatuinen valmennusohjelma koulukuvaajille.

STUDIOTASON LAITTEISTO Hyvä lopputulos tilan koosta tai valaistuksesta riippumatta.

YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISYYS Seppälän oma kuvavalmistamo noudattaa ympäristöohjelmaa.

puh. 0201 133 300 posti@koulukuvat.com seppalankoulukuvat.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.