Tiedotusvälineille 2.10.2009 Avoin projektihaku käynnistynyt
Kutsu Itämeren omakohtaiseen kokemiseen taiteen ja tieteen rajalla Poikkitaiteellinen Tutkimusmatka Itämerellä kutsuu Suomen ja Viron taiteen tekijöitä ihmettelemään ja tutkimaan Itämerta, siihen liittyviä luonnonilmiöitä ja omaa suhdettaan muuttuvaan mereen. Hanke on osa Turku Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011 -ohjelmaa. Tutkimusmatkoille kutsutaan taiteilijoita, tutkijoita ja muita kulttuurivaikuttajia työskentelemään taiteen ja tieteen rajalla. Hankkeen puitteissa tuotetaan uusia teoksia ja innostetaan yleisöä ottamaan osaa erilaisiin luoviin prosesseihin. Projektihaun kautta haetaan uusia ja ennen julkaisemattomia ehdotuksia, joiden olennainen osa on Itämerellä tapahtuva tutkimusmatka. Ehdotusten toivotaan ammentavan tieteestä, mutta tulosten tulkinnan ja tarkastelun viitekehys on taide. Matkustaminen ”hitaita” ja ympäristöä kohtuullisesti kuormittavia tapoja käyttäen on olennainen osa tutkimusmatkoja. Kanootti, kuumailmapallo, optimistijolla, merentutkimusalus tai soutuvene ovat vain muutamia esimerkkejä mahdollisista kulkuvälineistä, joita taiteellinen tutkimusmatkailija voi käyttää päästäkseen lähelle merta. Syntyvien teosten tulisi taiteen keinoin kiinnittää huomiota Itämeren tilaan ja herättää sen vaikutuspiirissä elävien tietoisuus omasta vastuustaan sen tulevaisuudessa. Hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Capsula ja Suomen biotaiteen seura ry. Tutkimusmatka-työryhmä auttaa tarvittaessa taiteilijoita löytämään tiedekumppaneita projektien toteutuksen tueksi. Projektit voivat olla monitaiteellisia, performatiivisia tai työpajoja. Kantaaottavuus, ekologisuus, sosiaalisuus ja osallistuvuus ovat avainsanoja. Ehdotusten tulee määritellä projektin toteuttamiseen suunniteltu maantieteellinen alue. On toivottavaaa, että ne sijoittuisivat LounaisSuomen ja Viron väliselle alueelle. Projektiehdotuksia otetaan vastaan 21. joulukuuta saakka. Valitut taideprojektit toteutetaan vuonna 2010 ja esitetään osana Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkiohjelmistoa. Lisätiedot: Ulla Taipale projektipäällikkö ulla@capsula.org.es 040 5110214 tai +34 653795456 www.capsula.org.es
Turku 2011 -säätiö Läntinen Rantakatu 15, 20100 Turku Puhelin (02) 262 2011
Merja Markkula +358-40-5803901 markkula@utu.fi
Stiftelsen Åbo 2011 Västra Strandgatan 15, 20100 Åbo, Finland Tel. +358 2 262 2011
Suvi Innilä ohjelmajohtaja Turku 2011 -säätiö p. 050 5590 186 suvi.innila@turku2011.fi
Turku 2011 Foundation Läntinen Rantakatu 15, FI-20100 Turku, Finland Tel. +358 2 262 2011
TUTKIMUSMATKA ITÄMERELLÄ -projektihaku HAKUOHJEET Valitut projektiehdotukset toteutetaan vuoden 2010 aikana. Töiden toteutukseen varataan 7000€ / teos.** Se kattaa työn materiaalikulut, tekijän palkkion sekä mahdolliset vakuutukset. Tekijöiden matka- ja asumiskustannukset katetaan mahdollisuuksien mukaan. Jos hankkeeseen valittu taiteilija asuu Suomen ja Viron ulkopuolella, hänen tulee kattaa omat matkakustannuksensa Suomeen tai Viroon saakka. Tekijät sitoutuvat osallistumaan Tutkimusmatka Itämerellä -tapahtumaan Turku2011 kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa. **muutokset mahdollisia Hakijoita pyydetään esittämään ehdotuksensa kirjallisena sähköpostitse suomeksi tai englanniksi. Hakemuksen (enintään 2 x A4 + kuvaliitteet) tulee sisältää: · projektiehdotus · aikataulu, jossa määritellään tutkimusmatkan kesto ja ajankohta vuoden 2010 aikana · merialue, jossa projekti tehdään · merenkulkuväline tai tapa liikkua Itämerellä tutkimusmatkan aikana
- kustannuslaskelma, jossa eritellään arvioidut tuotantokustannukset ja tekijän työpalkkio (enintään 1 x A4) - tekijän tai työryhmän CV (enintään 2 x A4)
Merkitse selvästi yhteystietosi, sähköpostiosoite ja mahdolliset web-sivut. Aihe-kenttään: Tutkimusmatka Itämerellä / Curated Expedition to the Baltic Sea Viimeinen postituspäivä on 21. joulukuuta 2009. Sähköpostiosoite: info@capsula.org.es Jos haluat liittää ehdotukseesi postitettavaa materiaalia, lähetä se osoitteeseen: Suomen biotaiteen seura ry c/o Merja Markkula, Auvaisbergin rantatie 37 FIN-20760 Piispanristi Suomi - Finland Kuoreen tunnus "Tutkimusmatka Itämerellä". Viimeisen hakupäivän postileima 21.12.2009 riittää kotimaassa ja ulkomailla. TOTEUTETTAVIEN TÖIDEN VALINTA Neljähenkinen jury valitsee toteutettavat työt helmikuussa 2010. Tulokset ilmoitetaan ehdotusten tekijöille henkilökohtaisesti helmikuussa 2010 ja julkaistaan Turku2011:n, Suomen biotaiteen seura ry:n ja Capsulan internetsivuilla.
Ulla Taipale projektipäällikkö ulla@capsula.org.es 040 511 0214 tai +34 6537 95456 www.capsula.org.es
Merja Markkula markkula@utu.fi +358-40-580 3901
HANKKEEN TAUSTAA Tutkimusmatka Itämerellä -hanke on jatkoa Capsulan ensimmäiselle poikkitaiteelliselle tutkimusmatkalle, joka tehtiin kesällä 2008 Suomesta Siperiaan täydellisen auringon-pimennyksen vyöhykkeelle. Novosibirskin eläintarhasta, tutkimusmatkan tuki-kohdasta, matka jatkui Altain erämaahan ja aina Kuuhun saakka. Matkalle osallistuivat saksalainen mediataiteilija Agnes MeyerBrandis, katalonialainen kuvataiteilija Mireia C. Saladrigues ja suomalainen valokuvaaja Tommi Taipale yhdessä matkan järjestäneen kuraattorin ja kulttuurituottajan Ulla Taipaleen kanssa. Hankkeen tuloksena tuotettiin kolme uutta taideteosta, jotka esitettiin ensimmäistä kertaa Tutkimusmatka Auringon-pimennykseen -näyttelynä Kiasman Mediateekissä Pixelache–festivaalin oheistapahtumana 6.3 – 7.6.2009. Näyttely ja sen aikana järjestetty Auringonpimennys-tapahtuma Kiasma Teatterissa ja URSAn Tähtitornilla Kaivopuistossa muodostivat osan Kansainvälisen Tähtitieteen vuoden 2009 ohjelmaa. Lisätiedot: http://capsulaexpeditions.com