”
Jokavuotinen Koskis-dekkari on aina kevätkauden odotetuimpia uutuuksia. #KOMISARIOKOSKINEN #DEKKARI #JÄNNITYS #TAMPERE #LEGENDA
Tampereen rikospoliisi saa tutkittavakseen henkirikoksen, joka tuntuu aluksi täydelliseltä mysteeriltä. Teolle ei näytä löytyvän yhtään tarpeeksi vahvan motiivin omaavaa epäiltyä, kunnes yllättävä nimi nousee esiin. Komisario Sakari Koskisesta tuntuu kuin hän olisi saanut jälkiperintälaskun aikoinaan tekemistään virheistä ja laiminlyönneistä, kun hänelle selviää, kenestä on kyse. Nimi on tamperelaispoliiseille liiankin tuttu ja nostaa pintaan ristiriitaisia tunteita. Koskinen päättää ryhmänsä kanssa tehdä kaikkensa saadakseen menneet hyvitettyä. Samalla hän joutuu panemaan alttiiksi koko uransa ja maineensa, jopa kaikkein lähimmän henkilösuhteensa. Eikä hänen työtään lainkaan helpota tavallisia tamperelaisia öisillä kaduilla häiriköivä miesjoukko. Seppo Jokisen (s. 1949) Koskinen-sarja on edennyt jo 27. osaansa. Jokisen Tampereelle ja Pirkanmaalle sijoittuvia rikosromaaneja pidetään parhaana yhtäjaksoisena dekkarisarjana Pohjoismaissa.
SEPPO JOKINEN
Pahasti tehty ISBN 978-952-382-213-9 Ilmestyy 4/2022 Kirjastoluokka 84.2 Sidottu, sivukoko 135 × 205 mm 375 sivua ÄÄNIKIRJA E-KIRJA
Sivu 46 | Docendon kirjaluettelo – kevät 2022
KUVA: HARRI HI NK KA
*9789523822139*