3 minute read
Matkalla Suomessa
TELTTAILU on mukavaa. Muistatko lapsena maalla, kun parasta oli jos sai luvan pystyttää oman teltan jonnekin mummolan pihan perukoille? Teini-iässä taas festarireissut kavereiden kanssa olivat se must-juttu.
LEIRINTÄMATKAILU on tyypillisesti perhelomailua ja sesonki alkaa yleensä koulujen päättyessä. Sesonki jatkuu ainakin kotimaisten matkailijoiden osalta elokuun puoliväliin. Ulkomaisia leiriytyjiä esiintyy enemmän loppukesästä.
Advertisement
KALASTUS on varmaankin yksi mieluisimmista suomalaisten harrastuksista. Maamme väestöstä noin 40 % eli runsaat kaksi miljoonaa henkeä osallistuu kalastustapahtumaan vähintään kerran vuodessa.
Poliisilla, kalastusviranomaisella, tulli- ja rajavartioviranomaisilla ja valan tehneellä kalastuksenvalvojalla on oikeus valvoa, että kalastusta koskevia säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan. Heillä on myös oikeus ottaa talteen luvattomaan kalastukseen käytetyt välineet ja niillä saatu saalis. Myös vesialueen omistajalla, osakkaalla ja kalastusoikeuden haltijalla on oikeus tarkistaa kalastusluvat. Mikäli olet unohtanut lupakuitit kotiin, mutta pystyt luotettavasti todistamaan henkilöllisyytesi kalastuksenvalvojalle, niin sinulla on mahdollisuus käydä näyttämässä lupakuittisi seitsemän vuorokauden kuluessa luvantarkastuksesta. Näin vältyt jälkiseuraamuksilta. Jos olet unohtanut lupakuitit kotiin, etkä pysty osoittamaan henkilöllisyyttäsi, voi kalastuksenvalvoja ottaa talteen viehekalastuksessa käytetyt kalastusvälineet.
PYÖRÄILY on suosittu liikuntamuoto Suomessa. Mikä onkaan hauskempaa kuin yhdistää pyöräily ja leirintämatkailu – samalla polkaisulla saat huvin hyödyn. Suomen pyörätieverkosto on erittäin kattava. Sivuilta 6-9 löytyvällä kartalla voit aloittaa pyöräretken suunnittelun. Pyöräilijä tarvitsee myös varusteita, joihin kannattaa satsata. Pyöräilijän yleisimmät vammat ovat päävammoja, joten pään suojaaminen kypärällä on tärkeää.
LASKETTELU on suosittua Suomessa. Maastamme löytyy noin 70 hiihtokeskusta etelästä pohjoiseen. Lasketteluloma on erinomainen tapa yhdistää lomailu ja ulkoilu ja se on myös erinomaista kokovartaloliikuntaa, jota voi harrastaa ikään katsomatta. Monen leirintäalueen ja lomakylän tuntumassa sijaitsee hiihtokeskus.
LEIRINTÄALUEET ovat todellisia aktiivilomailijan tukikohtia. Tarjolla on monenlaisia oheispalveluja ja aktiviteetteja; voit esim. vuokrata kanootin, käydä vaeltamassa merkityillä reiteillä, ottaa osaa tapahtumiin tai vain rentoutua omassa rauhassa. Suomi on hyvä leirintämaa – valittavaksesi jää vain paikka, aika ja iloinen mieli!
Viiden tähden lomakeskus meren äärellä ja silti kaupungin keskustassa!
Poroholma on Raumalla, Otanlahden hiekkarannalla sijaitseva, puistomainen lomakeskus, jonka ainutlaatuinen miljöö 1800-luvun pitsihuviloineen ja purjelaivasatamineen tarjoaa loistavat puitteet onnistuneeseen lomailuun. Lomakeskuksen korkeatasoisella caravan- ja mökkialueella on mahdollista majoittua aivan rantaan tai puiden siimekseen. Alueelta löytyy useiden ruoka- ja iltaravintoloiden lisäksi monenlaista aktiviteettia, aina karaokesta monipuoliseen rantaelämään. Lisäksi terassikahvila Ruormiehessä on esiintyjiä läpi koko lomakauden. Alueen yksi helmistä on purjelaivasatama, jossa ankkuroituna ovat sekä priki Gerda, Suomen suurin purjehduskuntoinen purjelaiva, että ravintoloinakin toimivat, upea kuunari Kathrina ja tunnelmallinen kaljaasi Marita.
Lomakeskus on osa Otanlahden rantapuistoa, josta lisäksi löytyy maauimala, kesäteatteri sekä monia urheilualueita. Poroholma on myös kaupungin virallinen vesibussisatama, josta lähtevät risteilyt Rauman saaristoon, Kylmäpihlajan majakalle ja muihin matkailusaariin.
Kävelymatkan päässä Poroholmasta sijaitsee idyllinen Vanha Rauma, Unescon maailmanperintökohde, jonka pikkukaupoissa ja kahviloissa voi aistia entisajan tunnelmaa, omine kielineen ja perinneherkkuineen. Vanhaan Raumaan pääsee kätevästi myös kaupunkijuna Kakella, jolla on säännöllinen yhteys lomakeskuksen ja keskustan välillä. Tervetuloa Raumalle, Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin, ja ol niingon gotonas!
(02) 533 5522 | info@poroholma.fi | Poroholmantie 8, 26100 Rauma | poroholma.fi