ULKOPUOLELLA – Syrjäytynyt vs. syrjäytetty Teksti: Sofia Holmberg
Kuvat: Pixabay ja JP Korpi-Vartiainen
Asunnottomien yötä vietetään vuosittain 17. lokakuuta YK:n kansainvälisenä päivänä köyhyyden poistamiseksi. Tämän vuoden Asunnottomien yön teema, ULKOPUOLELLA – Syrjäytynyt vs. Syrjäytetty, nostaa esiin yhteiskunnan rakenteissa olevia syrjäyttäviä epäkohtia, jotka ovat usein asunnottomuuden taustalla. EHYT on jälleen mukana Asunnottomien yössä ympäri Suomen.
4
PERUSTUSLAIN MUKAAN ”julkisen
vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon”. Käytännössä millään taholla ei ole kuitenkaan velvollisuutta järjestää jokaiselle kansalaiselle asuntoa. Asunnottomuutta on onnistuttu vähentämään mm. keskittymällä asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn ja lisäämällä vuokra-asuntojen tuotantoa. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää yhteiskunnassa, jossa heikoimmassa asemassa olevat usein halutaan vain pois naapurustosta ja katukuvasta. Asunnottomien yön kansalaisliike vaatiikin tänä vuonna toimia syrjäytymisen ja asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi.