Elainlaaketieteellinen tiedekunta 20-vuotta

Page 1

HELSINGIN YLIOPISTO ELÄINLÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA

ELÄINLÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA 2O VUOTTA 2015


SISÄLLYSLUETTELO 3

Esipuhe - Jaana Husu-Kallio

4

Korkeakoulusta tiedekunnaksi - Ilkka Alitalo

7

Minä ja eläinlääketiede - Risto Ihamuotila

10 Tie Hämeentieltä Viikkiin oli kuoppainen - Hannu Saloniemi 14 Eläinlääketieteellisen tiedekunnan laitosrakennusten rakentaminen

Viikkiin 1995 – 2006 - Toivo Vainiotalo

23 Miksi korkeakoulujen on tärkeää pitää yhteyksiä päätöksentekoon - Sirkka-Liisa Anttila 28 Hautjärveltä Saarelle - Terttu Katila 33 Yliopistollisen eläinsairaalan rakentaminen - Outi Vapaavuori ja Hannu Saloniemi 38 Elintarviketurvallisuustutkimus tiedekunnan aikana - Hannu Korkeala 45 Kliinisen eläinlääketieteen tutkimuksen 20 vuotta – menestyksen tekijät - Olli Peltoniemi 48 Peruseläinlääketieteenlaitos v. 1995 – 2009 ja

Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto v. 2010 – 2014 - Airi Palva

56 Eläinlääketiede osana Helsingin yliopiston kirjastoa - Teodora Oker-Blom 59 Eläinlääkäreiden kansallinen erikoistuminen tiedekunnassa - Anna-Kaisa Järvinen 62 Eläinlääkäreiden kansainvälinen/eurooppalainen

erikoistumiskoulutus tiedekunnassa - Riitta-Mari Tulamo

67 Eläinlääketieteen koulutus kehittyy mutta ydin ei muutu - Mirja Ruohoniemi ja Sanna Ryhänen 75 EKY, ylioppilaskunnasta ainejärjestöksi - Sanna Hellström 77 Tiedekuntajärjestö EKY - Sini Alakurtti 80 Tiedekunnan hallinto – historiallisia muutoksia - Maija Halme 84 Eläinlääketieteellisen tiedekunnan 20 ensimmäistä vuotta - Antti Sukura 90 Eläinlääkäreitä työllistämässä - Matti Aho 94 Eläinlääketieteellinen tiedekunta kuvina 1995 - 2015

2


ESIPUHE

Jaana Husu-Kallio

Eläinlääketieteen tohtori Jaana Husu-Kallio on maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö. Husu-Kallio toimii Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtajana kaudella 2014-2017.

E

läinlääketiedettä ei ajauduta lukemaan vahingossa. Useimmille opiskelun aloittaminen on ollut pidempiaikainen unelma. Sen eteen on oltu myös valmiita tekemään töitä. Tämä koskee sekä koulua että pääsykokeisiin valmistautumista. Aika moni on myös aivan varmasti soittanut pari kertaa tuloksista ollakseen ihan varma, että on päässyt sisään. Näin minä ainakin tein keväällä 1978. Opiskelupaikan tavoittelua ei taatusti ole muuttanut Eläinlääketieteellisen korkeakoulun muuttuminen tiedekunnaksi osana Suomen ainoaa monitieteistä huippuyliopistoa. Liittymiseen osaksi Helsingin yliopistoa, joka on Suomen arvostetuin akateeminen instituutio, haudattiin myös lopullisesti hajasijoitukseen liittyneet värikkäät vaiheet. Tämä oli varmasti kaikkien onneksi ja parhaaksi. Uusi, omalle tiedekunnalle käyttöön suunniteltu kokonaisuus Viikin tiedepuistossa paransi viimeisetkin haavat, josko niitä sitten todella syntyikään. Turhaa huolta toki synnytettiin ja työtä tehtiin paljon. Saaren toimiva klinikka ja erikoistuvien eläinlääkäreiden sijoittuminen eri puolille Suomea ovat taanneet alueelliset tarpeet erinomaisesti. Eläinlääkärit valmistuvat edelleenkin yhteiskunnan toiveiden mukaisessa ajassa. Kurssimuotoisuus ja laadukas opetus pitävät siitä huolta ja motivoivat opiskelijoita kohti työelämää. Erinomaiset työlli-syysnäkymät luonnollisesti edesauttavat. Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkinto on monipuolisuudessaan upea kokonaisuus. Osalle opiskelijoista on jo alusta asti selvää, mille sektorille he suuntautuvat. On kuitenkin tärkeää, että eri vaihtoehdot säilyvät ja vastavalmistuneita rohkaistaan kokeilemaan myös rajojaan. Jatkuvan oppimisen ja itsensä kehittämisen vaatimuksen on meistä val-mistuneista eläinlääkäreistä jokainen työssään todennut välttämättömäksi. Näin on täysin riippumatta siitä minkälaista työtä tai urapolkuja on vuosien varrella valinnut. Eläinlääkärin työ on vastuun kantoa. Se on vastuuta potilaista, asiakkaista ja laajasti suomalaisesta yhteiskunnasta. Päätösten tekoon ja vastuun kantoon tulee tähdätä myös koulutuksessa. Aina ei työssämme voi kysyä joltakin toiselta, mitä tehdä. Suomi tarvitsee akateemisesti korkeasti koulutettuja päättäjiä eri tehtäviin. Monipuolinen ja myös entistä avarakatseisempi, poikkitieteellinen koulutus on meidän eläinlääkäreiden suuri etuoikeus. Koulutus on kallista, mutta olen vakuuttunut, että ammattikuntana olemme maksaneet ja tulemme maksamaan sen moninkertaisesti takaisin. 20 vuotta osana Helsingin yliopistoa toiminut tiedekunta on tehnyt siinä kiitettävällä tavalla oman osuutensa. Pelkät ulkoiset puitteet eivät tietenkään ratkaise ja opiskelijamäärien kasvu on osaltaan luonut opetukselle omat haasteensa. Hyvä työympäristö ja uudet tekniset ratkaisut ovat kuitenkin osa sekä henkilöstön että opiskelijoiden työhyvinvointia. Sillä on varmasti vaikutuksensa myös tulevien eläinlääkäreiden työn laatuun ja sitä kautta niiden meille kaikille rakkaiden eläinten hyvinvointiin. Uskon, että juhlajulkaisun kirjoitukset herättävät meissä kaikissa mukavia muistoja, nostavat tunteita pintaan ja samalla lisäävät kollegiaalisuutta upeassa ammattikunnassamme. Arvostakaamme kaikkea sitä työtä, jota me eläinlääkärit olemme yhdessä ja kukin erikseen tehneet. Sen arvostuksen pohjana on saamamme hieno koulutus.

3


Korkeakoulusta tiedekunnaksi

Ilkka Alitalo

Emeritusprofessori Ilkka Alitalo toimi Eläinlääketieteellisen korkeakoulun rehtorina 1985-1994 ja eläinlääketieteellisen tiedekunnan dekaanina vuosina 1995-1997.

R

Äkillinen uutinen

ehtorin kotipuhelin soi varhain aamulla 19.5.1992. Savon Sanomien toimittaja kysyi, onko totta, että hallitus on eilen päättänyt siirtää Eläinlääketieteellisen korkeakoulun (EKK) Kuopioon. Vastasin, että tiedossani on vain Valtioneuvoston vahvistama korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelma vuodelta 1983. Siinä todettiin eläinlääketieteen opetusta annettavan vain Helsingissä. Samana aamuna virka-ajan alettua Opetusministeriöstä ilmoitettiin, että ministeri Riitta Uosukainen halusi tavata minut mahdollisimman pian. Hän kertoi, että hallituksen iltakoulussa oli keskusteltu ajankohtaisista valtionhallinnon säästöistä ja maan hammaslääkärien liikakoulutuksesta. Lopuksi oli päädytty ehdottamaan Kuopion yliopiston hammaslääketieteen opetuksen lopettamista ja eläinlääketieteen siirtämistä Helsingistä sen tilalle. Hän kysyi mielipidettäni. Vastasin, että EKK tulee varmasti puolustamaan aikaisempaa päätöstä Helsingissä pysymisestä. Tapasin samana päivänä muun asian yhteydessä Opetusministeriön yliRehtori Ilkka Alitalo toimistossaan. johtajan Markku Linnan. Sovimme, ettei iltakoulun epävirallisista keskusteluista ja päätöksistä Savon Sanomien uteluista huolimatta kerrota ennen asian tuloa valtioneuvoston seuraavan päivän istuntoon, jonka jälkeen hanke tulisi julkiseksi. Olen sittemmin saanut tietää, että poliittisen ehdotuksen EKK:n siirrosta teki sisäministeri Mauri Pekkarinen ja että häntä kannatti opetusministeri, jolle spontaanisti syntyneen päätöksen myöhempi muuttaminen oli hankalaa. Uosukainen toi ehdotuksen Valtioneuvostoon, joka teki 4.6.1992 periaatepäätöksen EKK:n lakkauttamisesta ja liittämisestä Kuopion yliopistoon.

Vastarintataistelu Eläinlääketieteellisen korkeakoulun puolustajat aloittivat valtaisan vastarintakampanjan. Siinä vedottiin henkilökohtaisilla kontakteilla eduskuntaan, järjestöihin ja muihin vaikuttajatahoihin sekä yleiseen mielipiteeseen sanoma- ja aikakausilehdistön, radion ja television välityksellä. EKK:n puolesta adressiin saatiin noin 100 000 allekirjoittajaa. Lopuksi 118 kansanedustajaa neljästä puolueesta ilmoitti vastustavansa EKK:n lakkautusta pääministeri Esko Aholle ja opetusministeri Riitta Uosukaiselle 23.9.1992 luovuttamassaan kirjallisessa kannanotossa. Kampanjan aikana oli väläytetty kompromissina mahdollisuutta yhdistää EKK tiedekuntana Helsingin yliopistoon. Ajatus ei ollut uusi, sillä jo korkeakoulun alkuvuosina 1950-luvulla lääketieteellisen tiedekunnan dekaani ja EKK:n hallituksen jäsen professori Harald Teir oli esittänyt samaa, mutta yliopiston rehtori Edvin Linkomies oli pitänyt hanketta historiallisen yliopistorakenteen rikkomisena. Tasapaino henkisten ja aineellisten tiedekuntien välillä olisi järkkynyt. Rehtori Hakon Westermarck oli ehtinyt kahdesti hajasijoituskamppailujen aikana varovasti tuoda esiin saman ajatuksen.

Ratkaisu

Valtioneuvosto vahvisti korkeakoulujen kehittämissuunnitelman 18.6.1993 vuoteen 1996 asti. Siinä todettiin, että Eläinlääketieteellinen korkeakoulu yhdistetään Helsingin yliopistoon itsenäiseksi tiedekunnaksi. Liitos tapahtuisi lukuvuoden 1996-1997 alusta. Tiedonannon päätöksestä allekirjoitti ministeri Riitta Uosukainen. Hän oli suostunut kompromissiratkaisuun. Uudenmaan läänin maaherra Eeva-Riitta Siitonen, joka oli myös ollut Helsingin kaupunginjohtaja, toimi välittäjänä EKK:n Helsinkiin jäämiseen johtaneissa neuvotteluissa.

4


Korkeakoulusta tiedekunnaksi Viikin kampuksen uusin suunnittelu- ja rakentamisvaihe osui samaan aikaan kuin viimeinen EKK:n Kuopioon siirtohanke ja sen hautaaminen. Yliopiston rehtori Risto Ihamuotila ja suunnittelupäällikkö Seppo Lahti tiedustelivat pariinkin otteeseen mielipidettäni mahdollisesta Viikkiin rakentamisesta. Minulla oli huono ennakkokäsitys Kuopion yliopiston ehdottamista eläinsairaalatiloista, jotka perustuivat mielikuviin pelkistä maalaistalli- ja navettarakennuksista. Vastasin, että suhteellisen uudet amerikkalaisen mallin mukaan rakennetut EKK:n tilat voidaan korvata Viikissä vain nykyaikaisella sairaala- ja laboratoriosuunnittelulla.

Arvokas tontti EKK toimi valtion omistamalla Sörnäisten vankilasta lohkaistulla tontilla, joka alun perin oli yhteinen Valtion Eläinlääketieteellisen korkeakoulun viimeinen hallintopäällikkö Eläinlääkintälaboratorion, myöhemHTM Raija-Liisa Aalto. Hän johti taitavasti ja onnistuneesti korkeakoulun min EELA ja Eviran, kanssa. Yhteinen loppuvaiheen hallintoa ja taloutta. alue aiheutti jatkuvasti sekaannuksia asemakaavaviranomaisten ja tiedotusvälineiden kanssa. Sain moneen kertaan selvittää, että tontilla oleva korkea rakennus sekä vanha talli ja sen hevoset eivät kuulu korkeakoululle. Kaupunki ryhtyi uudistamaan Vallila-Hermannin asemakaavaa Erkki Tuomiojan ollessa kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja. EKK:n tontti erotettiin. Istuin monesti Rakennushallituksen kokouksissa, joissa valtion omistaman alueen asemakaavaa käsiteltiin. Todettiin, että EKK:n tontilla oli runsaasti käyttämätöntä rakennusoikeutta, mutta uudisrakentaminen olisi vaikeata rakennusten väljän sijoittelun vuoksi. Ainoa mahdollisuus oli rakentaa pysäköintialueille ja ylöspäin. Niinpä Hämeentien varteen piirrettiin kerrostaloja ja pääportin pieleen tornitalo. Pysäköinti olisi sijoitettu Tynnyrintekijänkadulta lähtevään luolaan. Erikoislaatuinen detalji oli tontin itäreunan kadunreunassa ollut puolipyöreä mutka. Arkkitehti kertoi sen olevan Tuomiojan sormenpää, koska hän oli pitänyt sormeaan sillä kohdalla asemapiirrosta. Tontti rakennusoikeuksineen oli myöhemmin eräs ratkaiseva tekijä päätettäessä Eläinlääketieteellisen korkeakoulun kohtalosta. Kuopion kaupunki lupasi 100 000 euroa uuden tiedekunnan perustamiseen ja rakentamiseen. Helsingin kaupunki lupasi välittömästi tämän tarjouksen jälkeen maksaa tontista valtiolle 110 000 euroa asuntojen uudistuotantoon hyvälle paikalle Hämeentien varteen. Alue on vuonna 2014 lähes valmiiksi rakennettu nykyisten kaupunkisuunnitteluperiaatteiden mukaisesti. Tiheästi sijoitetut punatiilitalot sijaitsevat eläinlääkäriaiheisten katujen varsilla. Entisen korkeakoulun ensimmäinen ja vanhin rakennus oli pieni Anatomian laitos, joka on säilytetty suojeltuna. Myöhemmät opiskelijapolvet tunsivat sen ylioppilaskunnan EKY-talona.

Hautjärven lopetus

Eläinlääketieteellisen korkeakoulun obstetriikan ja gynekologian laitos sekä ambulatorinen klinikka olivat toimineet Mäntsälässä valtion omistaman Hautjärven kartanon tiloihin sijoitetulla opetus- ja koetilalla vuodesta 1959. Tilalla harjoitettiin pienimuotoista maa- ja karjataloutta, mikä mahdollisti eläinten käytön opetukseen ja tutkimukseen. Mäntsälän ja muiden ympäristökuntien kanssa oli sovittu tiloilla tapahtuvista eläinlääkintäpalveluista. Viikkiin siirtymispäätöksen jälkeen pidetyssä EKK:n viimeisessä tulosneuvottelussa ylijohtaja Arvo Jäppinen ilmoitti tylysti: ”Hautjärvi lopetetaan”. Jälkeenpäin hän kertoi rehtorin vastanneen ”Oho”. Pidin käytännön eläinlääkinnän kentällä tapahtuvaa opetusta välttämättömänä. Pientilan hoito palkkatyövoimalla oli sen sijaan mielestäni taloudellisesti täysin kannattamatonta. Hautjärveä ei siinä tilaisuudessa lopetettu. Alettiin etsiä muita mahdollisuuksia.

Saaren kartano

Jokioisilla sijaitseva Maatalouden Tutkimuskeskus oli valmis ottamaan lakkautettavat Hautjärven laitokset Ypäjälle, jossa toimi sen hevostutkimus ja klinikka. Seinäjoen kaupunki halusi klinikan Etelä-Pohjanmaalle. Kuopiokin nousi jälleen esille, sillä jo edellisen hajasijoituskiistan lohdutuspalkintona yliopistoon oli perustettu koetila, jonka hallinto oli ollut yhteinen EKK:n kanssa. Hautjärven klinikka oli kuitenkin vakiinnuttanut asemansa Mäntsälän eläinten omistajien

5


Korkeakoulusta tiedekunnaksi piirissä, ja sen lopettaminen olisi merkinnyt vakavaa katkoa ja puutetta opetuksessa. Lisäksi oppiaineiden teoreettinen opetus voitiin antaa Helsingissä. Ratkaisu löytyi läheltä. Mäntsälässä Saaren kartanossa oli Maa- ja puutarhaoppilaitos, joka oli päätetty lopettaa. Huomattiin, että yhdistämällä kaksi lakkautettavaa oppilaitosta kummankin toimintaa voidaan jatkaa. Eläinlääketieteellinen tiedekunta sai kartanosta riittävät Hautjärveä korvaavat tilat. Saarella oli suuri toimiva navetta, joka luovutettiin myös eläinlääkärikoulutuksen käyttöön. Saarelle oli ehditty rakentaa sikala, johon ei ollut koskaan tuotu yhtään sikaa. Siitä saatiin lisärakenteilla uusi ambulatorinen klinikka, jonka toimintaympäristö oli sama kuin Hautjärven.

Viikin vihreä laakso

Helsingin yliopisto päätti rehtorien Risto Ihamuotilan ja Kari Raivion aikana keskittää opetuksen ja tutkimuksen neljään suureen kampukseen: Keskusta, Meilahti, Kumpula ja Viikki. Ihamuotila oli jo useita vuosia suunnitellut Viikin vanhojen maataloustieteen laitosten laajentamista ja antanut alueelle houkuttelevan nimen ”Viikin vihreä laakso”. Onnistuneet yhteistoimintaneuvottelut Helsingin kaupungin kanssa tekivät mahdolliseksi uudisrakentamisen. Olin eläinlääketieteen edustajana mukana useissa kokouksissa, peruskiven laskemisissa ja harjannostajaisissa. Hankkeita voitiin rahoittaa asunto- ja liiketonttien myynnillä ja vuokraamisella. Uuden eläinlääketieteellisen tiedekunnan rakentaminen Viikkiin oli johdonmukainen yliopiston kehittämisstrategian seuraus. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun 50-vuotisjuhla ja promootio pidettiin keväällä 1995 runsaan ulko- ja kotimaisen kutsuvierasjoukon läsnä ollessa Helsingin yliopiston juhlasalissa. Tilaisuus merkitsi samalla itsenäisen korkeakoulun ajan loppumista. Yliopisto on täyttänyt hajasijoituskiistan aikana esittämäni toiveet modernin korkeakoulun ja eläinsairaalan rakentamisesta.

Itsenäisen korkeakoulun viimeinen lukuvuosi päättyi juhlalliseen tohtoripromootioon, joka järjestettiin Helsingin yliopiston juhlasalissa. Leipzigin eläinlääketieteellisen yliopiston rehtori Regina Ribbech esitti oppilaitoksensa tervehdyksen rehtori Alitalolle.

6


Minä ja eläinlääketiede

Risto Ihamuotila

Emeritusprofessori Risto Ihamuotila toimi Helsingin yliopiston rehtorina vuosina 1992-96 ja kanslerina vuosina 1996-2003.

T

utustuin eläinlääkintään jo pikkupoikana. Meillä Histan kartanossa oli yli 40-päinen lypsykarja ja sen lisäksi nuorta karjaa, sikoja, lampaita ja hevosia. Eläinlääkärin käynti oli normaali, useinkin toistuva tapahtuma. Olin toisinaan eläinlääkärin mukana seuraamassa, mitä tehtiin, kun vaikkapa lehmällä oli poikimahalvaus. Eläinlääkärin nimi oli Rajali´n ja muistan hänen hieman epätavallisen äänensä. Otettuani itse vastuun tilasta 1970-luvun alussa tapasin tietenkin edelleen eläin-lääkäreitä, kunnes vuonna 1977 lopetimme karjanpidon 1800-luvulla metrin paksuisista kivistä rakennetun navettamme oltua auttamattomasti sopimaton välttämättömiin rationalisointitoimenpiteisiin Eläinlääketieteisiin pääsin perehtymään opiskeluaikoinani 1960-luvun alussa. Agronomintutkintoon kuului silloin yhtenä pakollisena aineena kotieläintiede. Silloisen professori Lauri Paloheimon peruskurssin luennoilla kävivät myös eläinlääketieteen opiskelijat, jotka Paloheimo oli käskenyt istumaan eturivissä voidakseen seurata heitä paremmin, kuten hän luentosarjan alussa mainitsi.Kotieläintieteen approbaturiin kuuluivat kotieläinten anatomian ja tautiopin apuainekurssit, joita luennoi sittemmin professoriksi noussut Saki Paatsama. Hän oli erittäin selkeä ja hyvä opettaja. Opintokirjaani hän oli kirjoittanut, sen perusteella mitä käsialasta sai selvää, ”erisk. tiedot”. Mietin oliko hän tarkoittanut ”eriskummalliset tiedot” vai mitä. Hyvin menneen tentin perusteella taisivat kuitenkin olla erinomaiset. Tultuani dekaaniksi vuonna 1979 jouduin tutustumaan maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan eläinlääketieteen opetukseen, josta vastasi nyt apulaisprofessori, minun aikanani Eero Tanhuanpää. Pohjoismaiden maatalous- ja eläinlääketieteellisten korkeakoulujen rehtorit tapasivat kerran vuodessa eri maissa. Olin edustamassa dekaanina tiedekuntaa näissä tilaisuuksissa. Eläinlääke-tieteellisen korkeakoulun rehtorina oli tuolloin vakaa ja rauhallinen Kaarlo Kallela. Pohdimme hänen kanssaan monet kerrat EKK:n asemaa Suomessa. Hajasijoitusuhka oli nimittäin ilmassa 1980-luvun alkuvuosina. Mietimme pitäisikö meilläkin olla muiden pohjoismaiden tapainen maatalous- ja eläinlääketieteellinen korkeakoulu ja missä se sitten olisi, tulisiko eläinlääketiede siirtää Helsingin yliopistoon vai voiko EKK säilyä itsenäisenä. Kallela oli myös iloinen siitä, että Agronomiliiton tuore puheenjohtaja, professori Liisa SyrjäläQvist oli eläinlääkärikunnan 150-vuotisjuhlassa lokakuussa 1979 ottanut voimakkaasti kantaa EKK:n Helsingissä pysymisen puolesta. Tämä on ollut Agronomiliiton kanta sen jälkeenkin. Aloitin Helsingin yliopiston rehtorina vuonna 1992 pahenevan taloudellisen laman vallitessa. Opetusministeriössä oli osittain sen vuoksi tehty suunnitelma hammaslääketieteen koulutuksen rationalisoinnista, mikä oli tarkoitus tehdä lakkauttamalla Kuopion yliopiston yksikkö samoin kuin Turku tohtorikoulutusta lukuun ottamatta. Myös Helsingin yliopiston yksikkö oli lakkauttamisuhan alla. Valtioneuvoston lopulliseksi päätökseksi tuli Kuopion hammaslääketieteen lakkauttaminen, josta korvauksena EKK päätettiin lakkauttaa ja siirtää eläinlääketieteen opetus osaksi Kuopion yliopistoa. Muistan hyvin miten ratkaisu kirpaisi mieltäni. EKK:n rehtori Ilkka Alitalo oli käynyt luonani ja pyytänyt tukea. Päätin kuitenkin olla asiassa neutraali, koska pelkäsin, että vaihtoehtona voisi olla oman yliopistoni hammaslääketieteen lakkautus tai siirto. Asia sai kuitenkin yllättävän käänteen. Sirkka-Liisa Anttilan johdolla tehtiin Eduskunnassa kirjallinen kysymys EKK:n siirron korkeista kustannuksista. Syyskuun 25 päivänä 1992 annettiin pääministeri Aholle 112 kansanedustajan kannanotto, jossa vastustettiin siirtoa. Tästä asiasta merkittävän kunnian ansaitsee kansanedustaja Leena Luhtanen, jonka tehokas lobbaus tuotti tulosta. Lopullinen ratkaisu syntyi 16.6.1993, kun opetusministeri Uosukaisen johtama sivistyspoliittinen työryhmä esitti eläinlääketieteen siirtämistä itsenäisenä tiedekuntana Helsingin yliopistoon vuoden 1996 alusta. Valtioneuvosto siunasi esityksen 18.6. vahvistaessaan korkeakoulujen kehittämissuunnitelman vuosille 1991-96.

Eläinlääketieteellisen korkeakoulun tohtoripromootio. Kuvassa Anneli Mäkelä-Alitalo ja Risto Ihamuotila.

7

Näin siis eläinlääketiede jäi Helsinkiin. Vuonna 1995 EKK:n viimeinen rehtori (ja sittemmin uuden tiedekunnan ensimmäinen dekaani) Ilkka Alitalo soitti minulle ja kysyi voisiko EKK pitää perustamisensa 50-vuotisjuhlan ja siihen liittyvän eläinlääketieteen Euroopan yhdistyksen kongressin


Minä ja eläinlääketiede avajaiset Helsingin yliopiston juhlasalissa. Tämä sinänsä oli yliopiston protokollassa vieras ajatus, mutta kun eläinlääketiede joka tapauksessa oli siirtymässä osaksi Helsingin yliopistoa, päätin vastata pyyntöön myöntävästi. Juhlat olivat komeat ja mieleen painuvat. Osanottajat taisivat kuitenkin hämmästellä sitä, miksi Helsingin yliopiston johto, eikä EKK:n, saapui juhlasaliin viimeisenä parhaille paikoille ja lähti ensimmäisenä ulos kohti tuomiokirkkoa. Se kuului kuitenkin vanhaan protokollaan, josta ei haluttu luopua. Eläinlääketieteellinen tiedekunta aloitti yliopistossa vuoden 1996 alusta. Ilmeisesti tähän ei liittynyt suurempia hankaluuksia. Ilkka Alitalo lisäsi dekaanien määrän konsistorissa yhdeksään ja tiedekunta sai sinne toisenkin henkilön, kun Katri Jalava tuli uudeksi jatko-opiskelijoita edusta-vaksi jäseneksi. Siitä eivät eräät suuret tiedekunnat oikein pitäneet, kun katsoivat paikan kuuluvan niille. Olin tuolloin rehtorina ja työskentely eläinlääketieteellisen tiedekunnan kanssa lähti hyvin liikkeelle. Tiedekunta alkoi nopeasti hitsautua osaksi suurta Helsingin yliopistoa. Eläinlääketieteen toimintatilat olivat kuitenkin osaksi lähes rapautumistilassa, koska vaadittavia korjauksia ei ollut aikoihin tehty hajasijoituksen oltua tapetilla melkein yhtämittaisesti. Rakennuksethan oli pystytetty vuosina 1963-1971 ja laboratoriovaltaisina ne olivat alttiina monenlaiselle kulutukselle. Muistelen, että olisin jo vuonna 1996 ehdottanut dekaani Alitalolle tiedekunnan siirtämistä Viikin rakenteilla olevaan tiedepuistoon. Siellä eläinlääketieteillä olisivat olleet samalla kampuksella erinomaiset yhteydet maataloustieteisiin, erityisesti kotieläintieteisiin, elintarviketieteisiin sekä sellaisiin Viikkiin jo siirtyneisiin perusbiotieteisiin, kuten biokemiaan, perinnöllisyystieteeseen ja farmasiaan. Myös toimintansa ripeästi aloittanut Biotekniikan Instituutti olisi ollut käytettävissä uutena yhteistyökumppanina. Nämä ehdotukseni Viikkiin siirtymisestä eivät tainneet saada tiedekunnassa juurikaan kannatusta. Päätavoitteena näytti olleen Hermannin tilojen peruskorjaus ja jäänti sinne. Yliopiston teknillisessä osastossa tehdyn selvityksen mukaan Hermannin laitosten peruskorjaus olisi maksanut 127 milj. markkaa. Eteen nousi tietysti kysymys siitä, mistä raha otettaisiin. Kävin muistaakseni keväällä 1998 yliopiston teknillisen johtajan Toivo Vainiotalon kanssa tutustumassa Hermannin laitosten tilanteeseen. Aika pahalta näytti. Tulin siihen tulokseen, että kun suuri peruskorjaus olisi joka tapauksessa tehtävä, tulisi myös harkita toista vaihtoehtoa, joka olisi tiede-kunnan siirto Viikin biokeskukseen. Siinä voitaisiin käyttää samaa rahoitusmallia kuin Biokeskuksen rakentamisessa. Silloinhan valtio myi maata Viikistä kaupungille asuinrakentamista varten ja saadulla hinnalla pystytettiin Biokeskus. Hermannin alue sopisi erinomaisesti asuinrakentamiseen ja sijaitsi edullisesti myös liikenteellisesti. Kaupunki olisi varmasti halukas miettimään Viikin kaltaista vaihtokauppaa. Helsingin kaupunki ja Helsingin yliopisto perustivat yhteisen neuvottelukunnan vuonna 1987. Se lähti liikkeelle korkealla profiililla, sillä puheenjohtajana oli vuoro vuosittain kaupungin ylipormestari ja yliopiston rehtori, sittemmin kansleri. Jäseninä olivat kaikki apulaiskaupungin-johtajat ja yliopiston korkein johto. Näin neuvottelukunta sai mahdollisimman näkyvän aseman. Neuvottelukunnan oli tarkoitus kokoontua 3-4 kertaa vuodessa käsittelemään kummallekin osapuolelle tärkeitä asioita. Sellaisiksi nousivat mm. laajat rakennushankkeet Viikissä ja muilla kampusalueilla. Kaupungin rakennusviraston järjestämällä ns. postimerkkikaavalla voitiin Viikin tiedepuiston ”maamerkin” Infotalon rakentaminen saada käyntiin 1-1,5 vuotta normaalin kaava-menettelyn aikataulua nopeammin. Yliopiston ja Opetusministeriön tulosneuvotteluissa keväällä 1998 oli sovittu, että selvitetään eläinlääketieteellisen tiedekunnan siirtomahdollisuus Viikkiin ja siihen liittyvä rahoitus. Asiaa käsiteltiin sitten mainitussa neuvottelukunnassa, joka otti siirtoon periaatteessa myönteisen kannan. Neuvottelukunta antoi yliopiston teknillisen johtajan Toivo Vainiotalon ja kaupungin rakennusviraston päällikön Olavi Loukon tehtäväksi selvittää millaisin perustein siirto olisi toteu-tettavissa. Kaksikon tekemä selvitys valmistui saman vuoden marraskuussa ja yliopisto teki omalta osaltaan päätöksen siirrosta 19.2.1999, jossa lähtökohtana oli siirron rahoittaminen Hermannin kiinteistöjen myynnillä kaupungille. Opetusministeriö vaati kuitenkin yliopistolta selvitystä siitä, paljonko syntyvillä synergiaeduilla voidaan säästää. Yliopiston selvitys asiasta valmistui myöhäissyksyllä. Tätä ennen tapahtui yllättävä ja pelottavakin tilanne. Rehtori Kari Raivio oli yliopiston avajaispuheessaan syksyllä 1999 arvostellut aika reippaasti keväällä muodostetun hallituksen opetus-ministerin valintaa. Tästä opetusministeri Maija Rask loukkaantui eikä pääministeri Paavo Lipponenkaan tainnut siitä kovin hyvää tykätä. Kuopiossa myöhemmin syksyllä pitämässään puheessa hän totesi, että kun eläinlääketieteellinen tiedekunta on joka tapauksessa siirrettävä huonoista tiloistaan, tulee siirto tehdä Kuopion yliopistoon. Pian sen jälkeen oli maatilallamme hirvijahti, johon olin kutsunut ystäväni Kalevi Hemilän, joka tuolloin oli maa- ja metsätalousministeri ja hallituksen ainoana ns. ammattiministerinä Lipposen luottomies. Hän kertoi pääministerin nyt olevan asiassa tosissaan ja että yliopisto saa siihen varautua. Sanoin rehtori Kari Raiviolle, että nyt on aloitettava tehokas lobbaus. Kävimme hänen kanssaan tapaamassa seitsemää sellaista ministeriä, joiden arvelimme jo olevan tai olevan käännytettävissä Helsinkiin jäämisen kannalle. Yksinään tapasin vielä maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilän, jonka hyvin tunsin ja jonka vastaväittäjänä olin aikoinaan ollut. Hemilä kyllä ymmärsi Helsingin yliopiston näkökannat, mutta sanoi joutuvansa olemaan lojaali pääministeri Lipposelle. Rivien välistä oli tajuttavissa, että Hemilän oman ministeriön laitokset olisivat uhan alla, jos eläinlääke-tiede jäisi Helsinkiin. Kävin myös MTK:ssa ja Helsingin kaupungin ylipormestarin puheilla. Kaupunki lähettikin 22.11.1999 vetoomuksen hallitukselle eläinlääketieteellisen Helsinkiin jäämisen puolesta. Myös tiedekunnan johto ja sidosryhmät olivat liikkeellä lobbauksen merkeissä, vaikken niistä sen enempää tiennytkään.

8


Minä ja eläinlääketiede Asia tuli sitten valtioneuvostoon 24.2.2000. Olin valmistellut lausuman, jossa perustelin, miksi siirtoa ei pitäisi tehdä. Korostin Helsingin yliopiston tasoa ja monipuolisuutta todeten, ettei eläinlääketieteellinen missään muualla voisi olla yhteistyössä niin monen sille tärkeän tieteenalan kanssa kuin Helsingin yliopistossa. Luettelin lääketieteiden monialaisen kirjon, kotieläintieteet, elintarviketieteet ja Viikin tiedepuiston tarjoamat muut mahdollisuudet. Tietenkin painotin myös sitä tosiasiaa, että Helsingin yliopiston kaksikielisyys on ruotsinkielisille opiskelijoille keskeinen asia. Kuopiossa jouduttaisiin sen suhteen huomattavasti hankalampaan tilanteeseen. Lausuma jaettiin ennen valtioneuvoston istuntoa ministereille. Valtioneuvoston istunto alkoi kuten tavallista klo 13. Helsingin yliopistolla on maailmassa ainut-laatuinen privilegio siinä, että kansleri voi osallistua näihin istuntoihin, jos niissä käsitellään yliopistoa koskevia asioita. Tämä privilegio oli muuten useasti ulkomaalaisten vieraitteni häm-mästyksen kohteena. Lisäksi kanslerin ollessa paikalla yliopistoa ja myös Opetusministeriötä koskevat asiat käsitellään asialistalla ensimmäisinä. Tämä oli mieluisaa Opetusministeriön virka-miehille, joiden oli muussa tapauksessa jouduttava odottamaan ennalta arvaamattoman pitkiä aikoja ennen istuntoon pääsyä. Ennen istuntoa minut ohjattiin pieneen, istuntosalin vieressä sijaitsevaan odotustilaan, jossa olin yksinäni. Kun rutiiniasiat valtioneuvoston kokouslistalla oli käsitelty, kutsui ylivahtimestari minut sisään. Istuuduin paikalleni, joka sattui olemaan opetusministeri Maija Raskin vieressä. Käsittely alkoi sillä, että opetusministeriön kansliapäällikkö Markku Linna esitteli pienessä kateederissa seisten asian eli eläinlääketieteellisen tiedekunnan siirtämisen Kuopion yliopistoon. Ministeri Rask ilmoitti sen jälkeen, ettei hänellä ollut esitykseen lisättävää. Pyysin sen jälkeen pääministeriltä puheenvuoron, jossa perustelin Helsinkiin jäämisen etuja. Puheenvuoroni oli tiivistelmä ministereille etukäteen jättämästäni paperista. Sen jälkeen puheenvuoron pyysi kolme naisministeriä Eva Biaudet, Satu Hassi ja Maija Perho, jotka kaikki vastustivat siirtoa. Tämä oli opetusministerille sel-västikin melkoinen yllätys, sillä yleensä hallitus ei poikkea esittelevän ministerin kannasta. Nyt näin ei ehkä näyttänyt käyvänkään. Myös ulkoministeri Tuomioja vastusti siirtoa ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö huomautti selkeästi, ettei hän voi puoltaa valtion varojen holtitonta käyttöä. Toki siirron tekemistäkin kannatettiin muutamien ministerien taholta. Sitten alkoi äänestys, jota seurasin suurella jännityksellä. Mentiin aika lailla tasatahtia. Kun kolme ministeriä oli enää jäljellä, oli tilanne siirtoa vastaan äänin 7-6! Kun Tuomioja ja Niinistö äänestivät vastaan ja pääministeri puolesta, voitti yliopistomme ajama kanta äänin 9-7. Täpärällä siis oli. Jos yksikin ministeri olisi äänestänyt toisin, olisi tilanne ollut 8-8, jolloin siirron puolesta äänestäneen pääministerin kanta olisi voittanut. Lipponen oli kuulemma todennut istunnon jälkeen, ettei aina voi voittaa. Voitto tuli kuitenkin, ainakin eläinlääketieteen tutkimuksen ja opetuksen tulevaisuudelle. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan siirron romuttuminen nosti melkoisen äläkän Kuopiossa. Sikäläisen yliopiston rehtori huomautti, ettei asiassa menetelty tasapuolisesti, kun Helsingin yliopiston kansleri saa olla valtioneuvoston istunnossa. Hänen mielestään siellä pitäisi olla yliopistojen rehtorien neuvoston puheenjohtaja. (Jos näin olisi, haluaisivat kaikki muutkin neuvostot edustajansa valtioneuvostoon ja siitähän ei mitään tulisi.) Vastaavasti voi kysyä oliko tasapuolista, että Kuopion kaupunginjohtaja Kari Häkämies osallistui sisäasianministerinä äänestykseen. Kun asia oli ratkennut, kiiruhdin Senaatintorin poikki yliopistolle soittaakseni heti dekaani Hannu Saloniemelle. Ajattelin, että sanoisin hänelle, että ”huonosti kävi”, pitäisin sitten tauon ja jatkaisin ”nimittäin Kuopion yliopistolle”. Arvelin kuitenkin, ettei tällainen leikinlasku olisi suotavaa jännityksessä varmaankin olevalle Saloniemelle ja ilmoitin suoraan äänestyksen tuloksen. Olin kuulevinani toisesta päästä helpotuksen huokauksen. Lähdin sitten tiedekuntaan, jossa oli jo etukäteen ilmoitettu olevan tiedotustilaisuus asiasta klo 15. Siellä olivat juhlat alkamassa ja sain sinne tullessani lähes sankarin vastaanoton. Olin siitä suoraan sanoen aika tyytyväinen, sillä olin kyllä yrittänyt tehdä parhaani eläinlääketieteen puolesta. Asiat lähtivät sitten etenemään. Uutta laitosrakennusta päästiin pystyttämään ja eläinlääke-tieteen ja elintarviketieteen rakennuksen ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 2002. Vuotta myöhemmin siirryin eläkkeelle ja saatoin seurata asioiden kehitystä enää vain sivusta. Kaikki näytti sujuvan suunnitelmien mukaan ja lopulta tärkeä eläinsairaalakin valmistui vuonna 2006. Eläinlääketiede oli lopullisesti asettunut Viikin kampukselle.

9


Tie Hämeentieltä Viikkiin oli kuoppainen

Hannu Saloniemi

Emeritusprofessori Hannu Saloniemi toimi eläinlääketieteellisen tiedekunnan dekaanina 1998 - 2006

E

läinlääketieteellisen korkeakoulun (EKK) liittyminen tiedekunnaksi Helsingin yliopistoon 1.8.1995 käynnisti moninaiset muutokset uuden tiedekunnan elämässä. Uuden hallintokulttuurin opettelu otti aikansa. Tiedekunnan kanslian virkamiehet ja myös opettajakunta lähtivät aktiivisesti yliopiston toimikuntiin ja keskinäisiin tapaamisiin, ja muutamassa vuodessa tiedekunnan hallinnon käytänteet täyttivät hyvin ison yliopiston vaatimukset. HY:n sisäisen rahanjakomallin seurantaryhmä (1998-2000), opettajien virkarakennetyöryhmä (1998-1999) ja uuden palkkausjärjestelmän (UPJ) kehittäminen ja toteuttaminen (2004) sekä yliopiston hallintouudistuksen valmistelu 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla ovat esimerkkejä yliopistohallinnon ryhmistä, joissa tiedekunnan edustajat oppivat vanhan yliopiston tapoja, tekivät tiedekuntaa muiden tiedekuntien edustajille tutuksi ja vaikuttivat yliopiston kehittymiseen. Kun kuluneeseen kahteen yliopistolliseen vuosikymmeneen sisältyy tiedekuntamme professorin valinta tutkimuksen vararehtoriksi 2008-2013 (Johanna Björkroth) sekä toisen professorin valinta yliopistokollegion ensimmäiseksi puheenjohtajaksi 2003 ja suurimmalla äänimäärällä uudenmuotoisen konsistorin professorijäseneksi 2004 sekä eläinlääketieteen opiskelijan valinta opiskelijajäseneksi konsistoriin peräti kolmeksi kaudeksi peräjälkeen (Sanna Hellström, Päivi Lahti ja Saija Jokela), voidaan todeta tiedekunnan vakiinnuttaneen paikkansa elinvoimaisena ja edistyksellisenä jäsenenä Alma Materissa. Opetus muuttui aluksi tuskin lainkaan, vasta Bolognan prosessin toteuttaminen teki EKK:ssa hyvin toteutetusta koulutusohjelmastamme yhden yliopistomme edistyksellisimmistä. Tiedekuntamme on oppinut uimaan myös vastavirtaan, kun se on katsottu aiheelliseksi. Olimme mukana lääketieteellisten tiedekuntien pohtiessa suhtautumista Bolognan tavoitteisiin. Toisin kuin Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, eläinlääketieteellinen otti käyttöön kaksiportaisen perustutkinnon. Tiedekuntamme opintorakennetta pidetään kansainvälisesti esimerkillisenä. Olemme saaneet hyvät arvostelut EAEVE:n (The European Association of Establishments for Veterinary Education) arvioinnissa 1999, Helsingin yliopiston kansainvälisessä koulutuksen ja tutkintojen arvioinnissa 2002 ja uudelleen EAEVE:n akreditointiarvioinnissa 2012. Arviointiraporteissa on myös ollut perusteltuja opintojen kehittämisehdotuksia, joista monia onkin toteutettu. Sekä Viron että Latvian eläinlääkärikoulutusta on muutettu mallimme mukaiseksi 2000-luvulla. Yliopiston vanhoja perinteitä haluttaan toki kunnioittaa: toukokuusta 2003 lähtien tiedekunta on järjestänyt kahdesti vuodessa yliopiston päärakennuksessa juhlallisen publiikin, jossa valmistuneet antavat myös eläinlääkärivakuutuksen maa- ja metsätalousministeriön (MMM:n) (nyttemmin Eviran) edustajalle. Eläinlääkäreiden erikoistumiskoulutus sai lisää pontta, kun MMM myönsi tiedekunnalle vuosittain varat seitsemän erikoistuvan eläinlääkärin palkkaukseen. Aivan viime vuosina mielenkiinto eurooppalaisen erikoistumisdiplomin suorittamiseen on kasvanut. Eläinlääkärikoulutuksen kehittymisestä on tässä verkkojulkaisussa oma artikkelinsa. Helsingin yliopistoon siirtymisen vaikutus eläinlääketieteen tutkimukseen oli radikaali. EKK:ssa olimme tottuneet puhumaan opetuksesta ja tutkimuksesta, nyt uusi ympäristö opetti kovalla kädellä puhumaan tutkimuksesta ja vasta sitten opetuksesta. Tiedekunta menestyi Helsingin yliopiston tutkimuksen arvioinnissa vuonna 1999 keskimääräistä heikommin ja rehtorin tiedekunnalle osoittama budjettiraha pieneni. Tutkijat ottivat opikseen ja seuraavassa arvioinnissa vuonna 2005 tiedekunnan tutkimus olikin jo keskimääräistä parempi. Uutta aikaa edusti osaltaan Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus, jonka avausseminaari pidettiin 18.11.2003. Tohtorinkoulutus lisääntyi nopeasti yliopistoympäristössä, saipa tiedekunta oman tutkijakoulunsakin (Eläinten hyvinvoinnin tutkijakoulu) 2006. Lokakuussa 2014 ilmestynyt Suomen Akatemian ”Tieteen tila”-arviointi piti eläinlääketieteen tutkimusta kansainvälisesti erittäin hyvänä. Tiedekunnan tutkimuksesta on tässä verkkojulkaisussa erilliset artikkelit. Nuorimman tiedekunnan talous joutui 1995 karun tosiasian eteen: eduskunnan siirtopäätös sisälsi 6 miljoonan markan säästövelvoitteen, raipparangaistuksen niskottelevalle tieteenalalle. Yliopiston sisäisen rahanjaon laskennallinen malli ei myöskään kertoimiltaan vastannut koulutusohjelman kalleutta, mm. opetussairaalan ylläpidon kalleutta oli yliopiston päättäjien aluksi vaikea ymmärtää – lääketieteellisessä opetussairaala on kuntien kustantama voimavara, ei kustannus. Suurin ongelma siirron jälkeen oli kuitenkin toimitilojen huono kunto. EKK:n rakennukset Hämeentiellä olivat yliopistoon siirryttäessä huonokuntoiset vuosien hajasijoitusjahkailuista johtuen. Korjausten kustannusarvio oli 127 miljoonaa markkaa, eivätkä alunperin 25 opiskelijalle suunnitellut tilat senkään jälkeen olisi täyttäneet opetuksen ja tutkimuksen kohtuullisia vaatimuksia. Sain vasta dekaanintehtävät aloittaneena kevättalvella 1998 kutsun kansleri Risto Ihamuotilan puheille. Hämmästykseni oli melkoinen, kun kanslerin virkahuoneessa olivat myös maa- ja metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Eero Puolanne, rakennusneuvos Toivo Vainiotalo ja arkkitehti Anna-Maija Lukkari ja taisipa muitakin olla kanslerin pitkän pöydän ääressä. Ihamuotilan kysymys ”Mitä mieltä Saloniemi on, jos eläinlääketieteellinen tiedekunta siirretään Viikkiin?” kertoi kutsun syyn. Muistan asettaneeni kolme reunaehtoa: tiedekunnan tulee säilyä edelleen itsenäisenä tiedekuntana, silloisen EELA:n (nykyinen Evira) tulee

10


Tie Hämeentieltä Viikkiin oli kuoppainen

Hämeentien klinikkarakennuksen edustalla oleva suihkulähdeallas oli monien tapahtumien ja tapaamisten oiva ympäristö. Allas on edelleen käytössä Hämeentien kerrostalojen keskellä pikku puistossa.

EKK:n instituuttirakennus Hämeentiellä

siirtyä myös Viikkiin ja tiedekunnan tulee saada kunnolliset toimitilat. Sanoin myös, että siirron keskeisenä syynä ei saa olla Viikin navetta, jonka ylläpitokustannuksia pelkäsin sälytettävän eläinlääketieteellisen harteille. Viikin tilojen suunnittelu lähti ripeästi käyntiin ja raamiksi kirjattiin 15 000 kerrosneliötä ja 5200 neliötä peruskorjattua tilaa Viikkiin noin 150 miljoonalla markalla. Yliopiston siirtopäätöstä helpotti tieto Helsingin kaupungin halukkuudesta ostaa Hämeentien tontti 110 miljoonalla markalla (18,6 milj. euroa). Tuo kauppa toteutuikin 25.9.2001, jonka jälkeen tiedekunta oli Hämeentiellä kaupungin vuokralaisena, vuotuinen vuokra oli noin 5,5 miljoonaa markkaa. Tiedekunnan väki suhtautui Viikkiin muuttoon aluksi sekavin tuntein. Hämeentien kampus tuntui kodilta, mutta toisaalta varsinkin tutkimustyötä tekevät ymmärsivät heti Viikin uudet mahdollisuudet. Uutta aikaa odotettiin toiveikkaana. Sitten iski taas pommi: Pääministeri Paavo Lipponen piti 13.11.1999 Varkaudessa puheen, jossa hän esitti selvitettäväksi eläinlääketieteellisen opetuksen siirtoa Helsingistä Kuopioon. Satuin olemään tuona sateisen synkkänä lauantai-iltana pohjoismaisessa seminaarissa Hanasaaressa, kun professori Hannu Korkeala soitti uutisesta ja kertoi Helsingin Sanomien toimittajan soittavan minulle pian. Toimittaja saikin haastatella kiukkuista dekaania, jonka mielipide ilmestyi seuraavan aamun lehdessä sanatarkasti näin: ”Pidän poliitikkojen, mukaanlukien pääministeri Paavo Lipposen, populistista leikittelyä eläinlääketieteellisen sijainnista suorastaan vastuuttomana”. Siirtoa oli opetus- ja kulttuuriministeriössä (OPM) ylijohtaja Markku Linnan lehtilausunnon perusteella (Helsingin Sanomat 24.12.1999) suunniteltu kesästä 1999 alkaen, tiedekunnalle mitään tästäkään hankkeesta kertomatta. Tapa, jolla OPM kohteli tiedekuntaa, nosti oitis koko tiedekunnan väen, sekä opiskelijat, opettajat että muun henkilökunnan, vastustamaan Kuopioon siirtoa. Kansleri Ihamuotilan Huolestuneet rehtori Kari Raivio ja dekaani Hannu Saloniemi ajasijoitusinfotilai- selkeä kannanotto maanantaiaamusuudessa eläinlääketieteellisen tiedekunnanjuhlasalissa na 15.11.1999 ja rehtori Raivion tuki Hämeentiellä joulukuussa 1999. tiedekunnalle iltapäivällä antoivat tiedekunnan väelle intoa taas alkavaan kamppailuun. Alkoi ankara tiedotussota ja eri tahojen lobbaaminen. Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunta (pj. Paula Kokkonen) ja Uudenmaan liitto (pj. Arto Bryggare) reagoivat nopeasti ja lähettivät 23.11.1999 opetusministeri Maija Raskille kirjeen, jossa perusteltiin siirron vahingollisuus kansalliselle elintarviketurvallisuudelle. Rehtori Kari Raivio kirjoitti HS:n yliön 24.11.1999 otsikolla ”Eläinlääketiede on heittopussina”. Hän perusteli selkeästi tiedekunnan säilyttämisen osana Helsingin yliopistoa ja siirron Viikin kampukselle. ”Eläinlääketieteellisen tiedekunnan sijainnissa kyse ei ole vain siitä, mistä löytyy halvin tonttimaa tai löysää EU-rahaa. Tärkeämpää on ajatella, mitkä ovat

11


Tie Hämeentieltä Viikkiin oli kuoppainen tutkimuksen ja opetuksen olennaiset tehtävät ja miten ne voidaan parhaiten täyttää.” Tiedekunta sai julkisessa sanassa monia muitakin tukevia puheenvuoroja. Maatalouden tutkimuskeskuksen (MTT) ylijohtaja Esko Poutiainen totesi Helsingin Sanomien yliössä 30.11.1999, että MTT:n siirto Jokioisiin, joka tapahtui MTT:n omasta aloitteesta, johti laitoksen tutkimuksen tason taantumiseen. Hänen mukaansa kesti yli 10 vuotta ennen kuin siirtoa edeltävä taso saavutettiin. Kuopion rehtori Petteri Paronen puolestaan lausui Savon Sanomien haastattelussa, että ”Eläinlääketieteellinen tiedekunta kuuluu Helsingin yliopiston kehnoimpiin yksiköihin”. Sekä Helsingin yliopisto että Kuopion yliopisto antoivat OPM:lle oman selvityksensä ja suunnitelmansa eläinlääketieteen tulevaisuudesta. HY:n selvitys julkistettiin määräpäivänä 22.11.1999 ja Kuopion yliopiston 22.11. päivätty muistio julkistettiin 26.11. Tiedekunta julkaisi 30.1.2000 luettelon kotimaisista opetuksen ja tutkimuksen yhteistyökumppaneista ja tiedekunnan sidosryhmistä. Muistio oli 27 sivun mittainen. Kamppailu sai kansainvälistä kantavuutta, kun kaikkien Pohjoismaiden eläinlääketieteellisten ja maataloustieteellisten yliopistojen rehtorit ja koko Eurooppaa edustavien eläinlääketieteellisten yliopistojen yhdistyksen portugalilainen presidentti lähettivät kirjeensä pääministerille ja opetusministerille. Mielipiteitä ja oikeaa tietoakin sinkoili puolelta toiselle. Tiedotussota muistutti vahvasti nykyisten kansainvälisten selkkausten tiedotussotaa. Jos siirtohanketta seurasi pelkästään Savon Sanomia lukien, tuntui varmaankin käsittämättömältä , ettei eläinlääketieteen opetusta Kuopioon lopulta siirrettykään. Tiedekunnan puolustajat tapasivat useimpia valtioneuvoston jäseniä. Istuin opetusministeri Raskin työhuoneessa joulukuun puolivälissä, kun läheisen ruotsinkielisen ala-asteen oppilaat tulivat esittämään ministerille Lucia-päivän laulutervehdyksen. Siinäpä sitten ministerin ovenpielessä seisten kuunneltiin lasten laulua. Tapaaminen ei muuttanut ministerin siirtoesitystä, mutta lisäsi ehkä hänen tietojaan eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta. Ainakin hän siirtokysymyksen ratkettua vakuutti kovasti tukeaan tiedekunnalle, vieläpä vieraili tiedekunnassa kevättalvella 2000. Professori Terttu Katila tapasi maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilän 18.1.2000. Hemilä halusi tiedekunnan Viikkiin tukemaan EU:n elintarviketurvallisuusviraston hanketta Suomeen. Valtioneuvoston äänestyksessä hallituksessa ammattiministerinä istuva Hemilä kuitenkin äänesti pääministerin tahdon mukaisesti. Kuopioon siirrosta päättäminen siirtyi valtioneuvostossa useaan kertaan. Helsingin sanomat otsikoi pääkirjoituksensa 27.12.1999: ”Vastuutonta viivyttelyä” ja arveli päätöksenteon siirtymisen johtuvan siitä, että siirtoa vastustava kanta olisi hallituksessa voitolla. Lopulta 24.2.2000 asian esittelivät Markku Linna ja opetusministeri Maija Rask. Valtioneuvoston istunnossa läsnä ollut kansleri Ihamuotila kertoi värikkään keskustelu päättyneen äänestykseen, jossa valtioneuvosto totesi äänin 9-7 eläinlääketieteellisen opetuksen jäävän Helsingin yliopistoon ja siirto Viikkiin voi siis toteutua. Viikin rakennusten tilaohjelmaa oli suunniteltu jo ennen tuota viimeisintä hajasijoitushanketta, ja tilaohjelman laadinta ja rakennusten sijoittaminen Viikkiin jatkui vuonna 2000. Helsingin yliopisto oli päättänyt rakentaa Viikkiin elintarviketieteilijöille ja käsityö- ja kotitalousopettajille yhteisen talon Mustialankadulle (G-talo). Kun käsityö- ja kotitalousopettajat päättivätkin mennä kasvatustieteellisen tiedekunnan tiloihin Siltavuorenpenkereelle, tarjottiin heille varattua tilaa eläinlääketieteen prekliinisen opetuksen tiloiksi. Näytti siltä, että eläinlääketiede sijoittuisi Viikkiin kolmeen eri paikkaan. Tätä pidettiin tiedekunnassa perin huonona ratkaisuna. Asia oli esillä kesäkonsistorissa Mikkelissä 6.6.2001. Kokouksen aikana yliopiston teknisen osaston päällikkö Toivo Vainiontalo vinkkasi minut eteiseen, jossa päädyttiin siihen, että Gtaloon rakennetaan toinen osa, johon sekä prekliiniset aineet ja patologia että elintarvike- ja ympäristöhygienia saisivat toimitilansa. Keskustelussa sovittiin myös, että G-talosta tulee EE-talo, eläinlääke- ja elintarviketieteiden talo. Suunnitelma EE-talosta hyväksyttiin lopullisesti konsistorissa 15.8.2001. Tiedekunnan väki osallistui aktiivisesti tilaohjelmien suunnitteluun, päävastuu annettiin ELT Outi Laitisen kannettavksi. Arkkitehtitoimisto Jeskanen – Repo – Teränne sekä Leena Yli-Lonttinen ky olivat talon suunnittelijat. Ensimmäinen vaihe valmistui 8.11.2003 ja sen kustannukset olivat 23 milj. euroa. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan osuus oli noin kolmannes. EE-talon toisen vaiheen kustannusarvio oli 14,3 milj. euroa. EE-talon toisen vaiheen peruskivi muurattiin 9.4.2003 ja harjannostajaiset pidettiin 18.3.2004. Ensimmäiset tutkijat muuttivat EE-talon aikaisemmin valmistuneeseen osaan Hämeentieltä jo maaliskuussa 2004, kesäkuussa kirjasto muutti Viikin keskuskirjastoon Info-taloon ja elokuussa muuttivat hallinto ja peruseläinlääketieteen ja elintarvikehygienian laitokset EE-talon toiseen osaan. Kun Hämeentien päärakennus tyhjennettiin, muutti ruokala biokemian kurssisaliin klinikkarakennuksen päätyyn lähes vuodeksi. EE-talo sai Suomen Rakennusinsinöörien liiton palkinnon vuonna 2004 tilojen muunneltavuudesta, minkä mahdollistaa ontelolaattoihin perustuva rakennejärjestelmä, rakennusneuvos Vainiotalon erinomaisesti soveltama innovaatio. EE-talon vihkiäisjuhla pidettiin 2.9.2005. Dekaani Saloniemi toivotti vieraat tervetulleeksi, jonka jälkeen talon vihki käyttöön maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja. Rehtori Ilkka Niiniluoto toi yliopiston tervehdyksen ja maatalous metsätieteellisen tiedekunnan varadekaani Vieno Piironen puhui maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan puolesta. Vihkiäisten yhteydessä paljastettiin rakennuksen Walter-luentosalissa Walter Ehrströmin reliefi. Walter Ehrströmin säätiö on lahjoittanut tiedekunnalle kaksi pysyvää professuuria. Kun EELA, Elintarvikevirasto ja Kasvintuotannon tarkastuskeskus yhdistettiin eduskunnan päätöksellä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraksi ja sen uudisrakennus EE-talon naapuriin valmistui 2006, vanha yhteistyö tiedekunnan kanssa voi naapurien kesken jatkua. Eviran rakennuksen ja tiedekunnan tilojen toivottu yhteiskäyttö ei kuitenkaan toteutunut, kulkuyhteyttä talosta toiseen ei voitu rakentaa ja muutoinkin byrokratian raja-aidat säilyivät ehjinä ja korkeina. Eläinsairaalan hankesuunnitelma valmistui joulukuussa 2001. Tiedekunta toivoi Yliopistolliselle eläinsairaalalle paikkaa Viikintien ja Tilanhoitajankaaren kulmaukseen, lähelle Eviraa ja EE-taloa. Helsingin kaupunki kuitenkin ilmoitti, että

12


Tie Hämeentieltä Viikkiin oli kuoppainen Viikintien pohjoispuolelle ei saa rakentaa eläintiloja. Kyseinen kulmatontti oli silloin ehdolla Euroopan ruokaturvallisuusviraston EFSA:n sijoituspaikaksi. EFSA löysi valitettavasti kodin Italian Parmasta. Clinicum-rakennukselle osoitettiin tontti Viikintien varteen metron huoltoraiteen ja vanhaan Viikkiin kuuluvan Oppilasrakennuksen väliin. Kapea tontti oli ankara haaste suunnittelijoille, mutta arkkitehtikilpailun marraskuussa 2002 voittanut Arkkitehtitoimisto HKP ja sen arkkitehti Pekka Leskelä onnistui suunnittelutyössään hyvin. Talo vihittiin käyttöön neljännen hajasijoituskamppanjan jälkeen todella arvovaltaisen vierasjoukon läsnäollessa 9.11.2006. Clinicumin rakentamista ja rahoitusvaikeuksia käsitellään Outi Vapaavuoren ja Hannu Saloniemen kirjoituksessa tässä verkkojulkaisussa. EKK oli hoitanut Hämeentiellä kaupungille lain mukaan kuuluvan löytöeläinten vastaanoton. Alustavien suunnitelmien mukaan löytöeläinyksikkö oli tarkoitus sijoittaa uuden eläinsairaalan sivurakennukseen. Tilaa yksikölle ei kuitenkaan löytynyt ja paikkaa haettiin muualta Viikistä, ehdolla oli muun muassa maatalousmuseon rakennus ja koetilan verstasrakennus. Lopulta päädyttiin uudisrakennukseen Viikin navetan eteläpuolelle. Kaupunki kilpailutti löytöeläinyksikön hoidon ja tehtävä siirtyi tiedekunnalta yksityiselle yrittäjälle. Hämeentien huonokuntoisten rakennusten lisäksi EKK jätti toisenkin rakennusongelman: Mäntsälän Hautjärven kartanossa vuodesta 1958 toiminut lisääntymistieteen laitos ja ambulatorinen klinikka vaativat runsaasti korjauksia. Tuotantoeläinlääketieteen opetuksen vaatima potilasaineisto oli Hautjärven ympäristössä parempi kuin missään muualla Suomessa. Tässäkin tapauksessa löytyi hyvä ratkaisu. Klinikan praktiikka-alue säilyi, vieläpä laajeni ja Hautjärven huonokuntoisten tilojen tilalle peruskorjattiin ja osin uudisrakennettiin tilat Saaren kartanoon Vanhan Lahdentien varteen. Alueella toimivasta Uudenmaan maaseutuopistosta, nykyisestä KEUDA:sta tuli hyvä yhteistyökumppani. Toiminta siirtyi Hautjärveltä Saarelle 12.8.1995. Tutkijoille Saari tarjosi aluksi perin ahtaat tilat. Vähän yllättäen asiaan saatiin olennainen parannus rehtorin ja tiedekunnan välisissä tulosneuvotteluissa syksyllä 2002, kun neuvottelun tuloksena Saarelle päätettiin siirtää Viikin normaalikoululla käytössä olleet kaksi ala-asteen kouluparakkia. Kierrätystä ja tiukkaa taloudellisuutta parhaimpaan! Tutkijat ovatkin kiittäneet marraskuussa 2003 käyttöönsä saamista toimitiloistaan: Saaren tutkimustulokset ovat kansainvälistä huippua. Viikin vanha Oppilasrakennus peruskorjattiin arkkitehtitoimisto Leena YliLonttisen suunnitelman mukaisesti kotieläinhygienian sekä farmakologian ja toksikologian toimistotiloiksi. Samalla talon alakerran Tähkä-ruokala peruskorjattiin, ja niin tiedekunta oli fyysisesti kokonaisuudessaan Viikissä ja Saarella. Yliopiston kolmannen tehtävän, yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen, toteuttamisessa eläinlääketieteellinen tiedekunta on ollut varsin tuloksellinen. Tieteenalan sovellukset niin kliinisen eläinlääketieteen kuin elintarvikehygieniankin osalta ovat olleet kansaMTK puheenjohtaja Juha Marttilan johdolla vierailulla Saaren yksikössä. laisille ymmärrettäviä, jokapäiväiseen Professori Terttu Katila oikealla. elämään vaikuttavia. Eläinlääketieteen tutkijat ja opettajat ovat aina olleet suosittuja puhujia erilaisissa koulutustilaisuuksissa ja tieteen popularisoijia TV:ssä, radiossa sekä sanoma- ja ammattilehdistössä on esiintynyt kiitettävästi. Tiedekunnan tutkijat ja opettajat ovat osallistuneet elintarviketurvallisuutta, eläinten terveyttä ja eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön valmistelutyöhön asiantuntijoina mittavasti. Edellä kuvattu tiivis yhteys yhteiskuntaan tuli kouriintuntuvasti esiin hajasijoituskamppailuissa – eläinlääketieteen eduksi. Eläinsairauksien ehkäisy ja eläinten terveydenhuolto ovat maassamme hyvin toteutetut, kansainvälisesti vertaillen osaksi jopa poikkeuksellisen hyvin. Tuon osaamisen ja hyvin toimivan yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen markkinoinnissa kansainvälisesti on kuitenkin paljon tehtävää. Olemme liian vaatimattomia. Viidessä vuodessa tiedekunta tuli muulle yliopistolle tutuksi, kymmenessä vuodessa sitä pidettiin jo luonnollisena osana Helsingin yliopistoa ja nyt, kahden vuosikymmenen jälkeen eläinlääketieteellinen tiedekunta on monessa suhteessa esimerkillinen ja arvostettu yksikkö 375 vuotta vanhassa Helsingin yliopistossa.

13


Eläinlääketieteellisen tiedekunnan laitosrakennusten rakentaminen Viikkiin 1995 - 2006

Toivo Vainiotalo

Rakennusneuvos Toivo Vainiotalo vastasi Helsingin yliopiston kiinteistöistä vuoteen 2006 asti.

E

läinlääketieteellinen korkeakoulu (EKK) sijaitsi omalla pienkampuksellaan osoitteessa Hämeentie 57 yhdessä valtion eläinlääketieteen laitoksen (VELL) kanssa. Viimeksi mainittu muuttui 1993 eläinlääke- ja elintarvikelaitokseksi (EELA) sekä 2001 eläinlääke- ja elintarviketutkimuslaitokseksi. Yksiköt olivat erillisiä toiminnallisia kokonaisuuksia. Ne olivat kehittyneet vuosien varrella vaiheittain. Jo vuonna 1932 valtioneuvosto oli varannut Hämeentien 6,5 hehtaarin tontin tulevaa eläinlääkärikoulutusta varten. Alueelle varattiin tilaa myös valtion eläinlääkelaboratoriolle myöhemmin VELL, jonka rakentaminen aloitettiin samana vuonna. Hämeentie 57, ilmakuva Samalle tontille suunniteltiin myös maatalousyliopiston sijoitusta. Maatalousyliopiston osana olisi ollut myös eläinlääketieteen opetus. Suunnitelmat raukesivat 1930- luvun laman myötä. Laki eläinlääketieteellisestä korkeakoulusta annettiin 1945. Laissa ei mainittu sijaintipaikkakuntaa siitä vallinneen erimielisyyden vuoksi. EKK toimi monin väliaikaisjärjestelyin aluksi vain kandidaattitasoisena Suomessa ja jatko-opinnot oli mahdollista suorittaa Ruotsissa ja Norjassa. Vanhin EKK:n oma rakennus valmistui 1947 anatomian laitokselle. Siitä tuli myöhemmin EKK:n ylioppilaskunnan talo. Varsinaiset laitosrakennukset oli rakennettu pala palalta vuosina 1958- 1972 pääasiassa vankityönä hyvin niukoin varoin. Näinä vuosina toteutettiin rakennuskanta, jonka bruttoala oli 23 000 m2 ja hyötyala 15 000 m2 ja tilavuus 80 000 m3. Rakennuskustannukset olivat yhteensä 22,5 milj. mk. Viimeisin uudisrakennus, eläinraatojen polttolaitos valmistui 1996. Sen käyttöön ei tiedekunnalla ollut varoja ja laitteisto myytiin. Valtio oli laitosten hajasijoituspyrkimyksissään pitänyt sekä EKK:a että VELL:ta edelleen keskeisinä kohteina. Myös Helsingin yliopiston maatalous- metsätieteellisen tiedekunnan laitokset olivat olleet vastaavan paineen kohteina. Yliopiston aloitteesta Helsingin kaupunki ja valtio olivat tehneet maapoliittisen sopimuksen v 1992. Sopimus mahdollisti Viikin alueen kehittämisen tiedepuistona, jossa maatalous- metsätieteen laitokset yhdessä niihin tukeutuvien ja niitä tukevien sektoritutkimuslaitosten kanssa muodostaisivat tiedepuiston rungon. Asuntotuotantoon kaavoitettavat tontit kaupunki lunastaisi valtiolta ja siitä saatavat varat käytettäisiin yliopiston toimitilojen kehittämiseen Viikissä. Tähän toiminnalliseen kokonaisuuteen sopi erinomaisesti myös EKK ja EELA kuten jo 1930-luvulla oli todettu. Helsingin yliopisto, EKK ja Helsingin kaupunki lähtivät tarmokkaasti vastustamaan EKK:n siirtoa Kuopioon ja perustelivat näkemystään toiminnallisilla synergiaeduilla Helsingissä, erityisesti maatalous-metsätieteiden kanssa. Tavoitteena oli korkeakoulun liittäminen Helsingin yliopistoon omana tiedekuntana. Monivaiheisten tapahtumien jälkeen valtioneuvoston päätti 18.6.1993, että EKK yhdistetään Helsingin yliopistoon itsenäiseksi eläinlääketieteelliseksi tiedekunnaksi (ELTDK) 1.8.1995. Samalla päätettiin, että nykyisissä tiloissa tehdään vain välttämättömiä kunnostustöitä. Pidemmällä tähtäyksellä tulee kuitenkin ottaa tilasuunnitelmissa huomioon eläinlääketieteen opetuksen ja tutkimuksen tarpeet yliopiston tilojen kokonaissuunnittelussa. Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston neuvottelukunnalla oli ratkaiseva merkitys kaikissa kaupungin ja yliopiston yhteishankkeissa. Erityiskohteena oli yliopiston kampusalueiden kehittäminen, jossa Viikki oli keskeisesti esillä eri vaiheissa, niin myös ELTDK:n tulevaisuuden suunnittelussa ja päätöksissä.

14


Viikki 1995 - 2006 Helsingin yliopiston investointiohjelma oli varsin laaja, koska vasta 1990-luvulla päästiin rakentamaan neljän kampuksen, Keskustan, Meilahden, Kumpulan ja Viikin ohjelmaa. Vuosikymmenen alun lama ja valtion menojen rajut leikkaukset vaikeuttivat investointiohjelman rahoitusta. Valtion tulo- ja menoarvioihin ei tarvittavia suuria investointimenoja voitu saada ja siksi rahoituspohjaa oli hankittava monin eri tavoin. Kumpulan hankkeet rahoitettiin valtion investointimenoin. Viikin hankkeet rahoitettiin vuoden 1992 maapoliittisella sopimuksella saatavilla asuntotonttien myyntituloilla, yliopiston rahastojen rahoituksella ja vapautuvan kiinteistön Vuorikatu 20 myyntituloilla sekä Helsingin kaupungin osallistumisella kiinteistöyhtiöiden omistukseen. Keskustakampuksen laaja korjausohjelma rahoitettiin valtion ja yliopiston rahastojen varoin. Meilahden suurin hanke Biomedicum Helsinki jouduttiin rahoittamaan varsin laajalla rahoituspohjalla kiinteistöyhtiönä. Tähän yhteyteen rahoituksen hankinta eläinlääketieteellisen tiedekunnan rakennusohjelmaan oli varsin haastava tehtävä. EKK:n tilat olivat jääneet hajasijoituskeskustelun vuoksi vuosiksi korjaamatta eikä tarvittavia lisätiloja rahoitettu. Rakennushallitus oli tehnyt tarvittavista peruskorjauksista varsin kattavan kustannusarvion 1992. Sen mukaan korjaustöiden kustannusarvio oli noin 120 milj. mk kun vastaavien tilojen uudisrakentamisen kustannusarvio oli noin 140 milj. mk. Teknisen osaston toimesta valmistui alustava rakennusten kuntokartoitusraportti 30.3.1995. ELTDK oli vahvasti puolustanut pitäytymistä omalla pienkampuksellaan. Valtion kiinteistöt siirtyivät yliopistoilta perustetulle valtion kiinteistölaitokselle (VKL) vuonna 1995 ja tiloista alettiin periä vuokraa. Vanhojen huonokuntoisten rakennusten vuokratason määrittely oli ongelmallista. Valtion kiinteistölaitos halusi määritellä vuokrat mukaillen ns. markkinavuokraa. EKK:n tiloille saatiin huonokuntoisuuden takia alhaisempi vuokrataso. Yliopistot saivat vuokrarahat sellaisenaan budjettilisäyksenä. Vuokran piti sisältää myös tulevien korjausten rahoitusvaran. Yliopistojen oli vaikeaa uskoa lupausta tulevista korjauksista ilman vuokrien korotuksia. Myöhemmin kaikkien peruskorjausten vuokrien korotusvaikutuksista jouduttiinkin pitkiin ja vaikeisiin neuvotteluihin ja vähitellen valtio omaksui korjausinvestoinneille miltei saman korotusvaikutuksen kuin uudisrakentamiselle. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti yliopiston tekninen osasto käynnisti välttämättömien korjaustöiden tekemisen pienillä korjaustöillä useissa kohteissa sekä pieneläinklinikan peruskorjauksella 1996. Sen kustannukset olivat 2,1 milj. mk. Tekninen osasto valmisteli yhdessä tiedekunnan kanssa elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksen eli klinikkarakennuksen C-siiven korjaustyön hankesuunnitelman maaliskuussa 1998. Sen mukaan kustannusarvio oli noin 11 milj. mk. Korjaus olisi edellyttänyt tilojen tyhjennyksen ja siitä aiheutuvia väliaikaistilajärjestelyjä, joiden kustannukset eivät sisältyneet arvioon. Hankkeista saatujen kokemusten, tilantarvearvioiden ja kuntotutkimusten perusteella tekninen osasto valmisteli tiedekunnalle investointiohjelman osana yliopiston muuta vastaavaa ohjelmaa. Alustava puitesuunnitelma valmistui maaliskuussa 1998. Sen mukainen korjaustöiden varovainen kustannusarvio oli 127 milj. mk eli kustannustason nousu huomioon ottaen se oli rakennushallituksen 6 vuotta aiemmin tehtyyn arvioon nähden optimistinen. Arvioihin ei sisältynyt laajojen väliaikaistilojen järjestelyjä eikä kustannuksia. Vaiheittain etenevä korjaustyö olisi vuosiksi häirinnyt koko tiedekunnan toimintaa. Oman pienkampuksen ylläpito ei olisi myöskään edistänyt tavoiteltujen toiminnallisten synergiaetujen saavuttamista. Tiedekunta oli varsin epäileväinen ja varovainen, kun keskusteltiin mahdollisuuksista siirtyä Viikin orastavaan tiedepuistoon. Biokeskusten valmistuminen lisäsi kiinnostusta asiaan. Pelko hajasijoituksesta vaikutti aluksi vahvasti mielipiteisiin. Pelko ei ollut turhaa. Opetusministeriön ja Helsingin yliopiston välisessä tulosneuvottelussa 1998 sovittiin, että selvitetään mahdollisuudet siirtää ELTDK Viikkiin ja käyttää vapautuvaa tonttialuetta Hämeentie 57 Viikin uudisrakentamisen rahoitukseen. Helsingin yliopiston teknillinen osasto ja Helsingin kaupunkisuunnittelu olivat toimineet pitkään ja menestyksellisesti kampusten kehittämisessä. Valtion taloushan asetti tiukat rajat investoinneille vaikka oli halua elvytykseen investoinneilla. Helsingin kaupungilla oli vastaavasti pula asuntotonteista. Olimme käynnistäneet jo aiemmin varovaisen tunnustelun tiedekunnan alueen hyödyntämisestä asuntotuotantoon ja vastaavien tonttien arvon käyttämisestä tiedekunnan uudisrakennusten rahoittamiseen Viikissä. Helsingin kaupungin ja yliopiston neuvottelukunta antoi 28.5.1998 virastopäällikkö Olavi Loukolle ja minulle tehtäväksi asian selvittämisen. Kuulimme laajasti valtion kiinteistölaitoksen ja kaupungin eri tahojen edustajia. Etenin ehkä liian vauhdikkaasti ja sain valtion edustajilta ankarat nuhteet toimivaltani ylityksistä. Pohjatyö kantoi hedelmää ja varsin pian päästiin yksimielisyyteen valtion kiinteistölaitoksen, yliopiston ja Helsingin kaupungin välillä tulevista peruslinjoista. Ongelmana olivat kuitenkin rakennusten mahdolliset suojelutavoitteet. Teimme museoviraston kanssa katselmuksen tontilla ja annoimme tarvittavat perustiedot. Museovirasto antoi kantansa muistiossaan 9.10.1998. Muistion mukaan alueelle ei voinut antaa kategorisia suojelutavoitteita. Työryhmämme antoi selvityksensä 13.11.1998. Yliopisto esitti ELTDK:n siirron hyväksymistä Viikkiin kirjeellään 19.2.1999 ja samalla rakentamisen rahoittamista siellä osin Hämeentien tontin myynnillä. Syyskuussa 1999 opetusministeriö ilmoitti ELTDK:n Viikkiin siirtymisen ehtona olevan sen, että yliopisto esittää miten synergiaeduilla saavutetaan tilakustannusten säästöjä. Niiden tuli olla kolmannes tiedekunnan nykyisten tilojen tilakustannuksista. Yliopisto käynnistikin välittömästi yksityiskohtaisen selvitystyön uusien synergiaetujen löytämiseksi jo vireillä olevien lisäksi. Kesken valmistelutyön pääministeri Paavo Lipponen esitti, että tutkitaan myös vaihtoehto

15


Viikki 1995 - 2006 ELTDK:n siirtämiseksi Kuopioon. Tämä vauhditti yliopiston selvitystyötä. Rehtori Kari Raivio teki asiasta muistion 23.11.1999. Siinä oli Viikkiin sijoittumisen keskeiset periaatteet ja alustava laskelma tilakustannuksista ja vaadituista säästöistä. Helsingin kaupunki teki oman vetoomuksensa ELTDK:n Viikkiin sijoittumisen puolesta 22.11.1999. Kaupunginhallitus totesi mm. ELTDK:n sijoittumisen muualle vievän pohjan neuvotellulta Hämeentie 57 tontin maakaupparatkaisulta. Valtioneuvosto päätti vihdoin 24.2.2000, että ELTDK pysyy Helsingissä ja säilyy osana Helsingin yliopistoa. Rehtori Kari Raivio asetti useita toiminnan suunnittelutyöryhmiä kirjeellään 15.3.2000. Toiminnallinen suunnittelu tuli saada päätökseen saman vuoden syyskuuhun mennessä, jotta pysytään muuton aikataulussa eli siinä, että tiedekunta on Viikissä vuonna 2004. Eduskunta antoi suostumuksensa 29.3.2001 kiinteistöjen myynnille. Senaatti-kiinteistöt ja Helsingin kaupunki sopivat 25.9.2001 maakaupasta, jossa määräala kiinteistöstä Hämeentie 57 myytiin 110 milj. markan kauppahinnasta kaupungille ja saatava summa käytettäisiin eläinlääketieteellisen tiedekunnan uudisrakennusten toteuttamiseen Viikissä. Myytävä alue oli tarkoitus kaavoittaa pääasiassa asuntotuotantoon. Kiinteistön myynti 110 milj. mk:lla ja säästyvät korjausrahat runsaat 120 milj. mk helpottivat Viikkiin siirron perusteluja.

Eläinlääke- ja elintarviketieteiden uudisrakennus G-talo Helsingin yliopiston pitkän aikavälin investointiohjelman keskeinen tavoite oli koota yksiköt toiminnallisina kokonaisuuksina neljälle kampusalueelle Keskustaan, Kumpulaan, Viikkiin ja Meilahteen. Niillä ydinkiinteistöt olisivat sellaisia, joiden ympärille eri yksiköt rakentuisivat. Yliopistolla oli vielä lukuisia toimitiloja, jotka eivät sopineet tähän malliin. Kasvatustieteellisen tiedekunnan Kotitalous- ja käsityötieteiden koulutuslinja sijaitsi kahdessa niiden tarpeisiin ylisuurissa toimitiloissa. Laitos olisi mieluiten pysynyt sille alun perin rakennetuissa tiloissa osoitteissa Sturenkatu 2 ja Helsinginkatu 34. Pitkän kiistelyn jälkeen kasvatustieteellinen tiedekunta hyväksyi koulutuslinjan siirtosuunnitelman Viikkiin siellä olevan maa- ja kotitalousteknologian laitoksen sekä muiden elintarviketieteiden yhteyteen. Konsistori hyväksyi suunnitelman 6.8.1997 ja hankesuunnitelma valmistui syyskuussa 1999 ns. G-talona. Ekologisesti kestävän rakentamisen arkkitehtuurikilpailu alkoi 29.9.1999 ja päättyi 31.1.2000. Kilpailun voitti työyhteenliittymä Arkkitehtitoimisto R. Teränne Oy ja Arkkitehtitoimisto Leena Yli-Lonttinen Ky työnimimerkillä ´´Aromi´´. Hankkeen suunnittelu käynnistettiin arkkitehtikilpailun pohjalta ja Senaatti-kiinteistöt hyväksyi L2suunnitelmat 30.3.2001. Uudisrakennuksen hyötypinta-ala oli n. 9 500 m2 ja bruttoala n. 14 400 m2. Peruskorjattavan F-talon hyötypinta-ala oli n. 1700 m2 ja bruttoala n. 2800 m2. F-talosta purettavan varastorakennuksen bruttoala oli n. 800 m2. Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli 136 milj. mk. Kasvatustieteellisen tiedekunnan sisällä jatkui kiistely kotitalous - ja käsityötieteiden koulutuslinjojen siirrosta Viikkiin. Vasta keskustakampuksen kokonaissuunnitelman valmistuminen päätti kiistelyn. Suunnitelman mukaan kasvatustieteellinen tiedekunta voitiin sijoittaa kokonaisuutena Siltavuorenpenkereelle. Konsistori teki asiasta päätöksen 4.10.2000. Kuvaaja Anna-Maija Lukkari Hämeentie 57:n kortteli kaavoitettiin ja rakennettiin asuinalueeksi eläinlääketieteellisentiedekunnan Viikkiin muuttamisen jälkeen. Plazakuja 3:n rakennukset sijaitsevat entisen klinikkarakennuksen alueella.

16

Samanaikaisesti G-talon suunnittelun kanssa pohdittiin, miten voitaisiin toteuttaa eläinlääketieteellisen tiedekunnan investoinnit Viikkiin toiminnallisesti, rahoituksellisesti


Viikki 1995 - 2006

Kuvaaja Anna-Maija Lukkari Plazakuja 3:n pihalla on suojeltu vesiallas 60-luvun alusta, allas on madallettu koristealtaaksi 2009.

N채kymi채 uudelta asuinalueelta H채meentie 57:n korttelialueella

17

Kuvaaja Anna-Maija Lukkari


Viikki 1995 - 2006

Näkymiä uudelta asuinalueelta Hämeentie 57:n korttelialueella

Kuvaaja Anna-Maija Lukkari

ja kaavallisesti. Kokonaisuuden kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui G-hankkeen laajennus siten, että aiemmin hyväksyttyjen laitosten lisäksi taloon tulisivat kaikki tiedekunnan toiminnot eläinsairaalaa ja kliinisen eläinlääketieteen laitosta lukuun ottamatta. Kotitalous- ja käsityötieteiden jäänti pois G-talon ensimmäisestä vaiheesta helpotti ELTDK:n tilojen suunnittelua ja vauhditti tiedekunnan siirtymismahdollisuutta merkittävästi. Tiedekunnalle voitiin osoittaa G-talon ensimmäisestä vaiheesta uudistiloja n. 2420 hyöty-m2 sekä osuus taloon suunnitelluista yhteisistä tiloista. G-talo oli alun perin yliopiston vaatimuksesta suunniteltu muuntojoustavaksi Viikin biokeskusten ja Biomedicum Helsingistä saatujen kokemusten perusteella. Niinpä suunnitelmien sopeuttaminen tiedekunnan tarpeisiin sujui hyvässä yhteistyössä hankkeen arkkitehdin ja siihen tulevien laitosten kanssa. Tilojen riittävyydestä keskusteltiin useaan otteeseen. Tilojen määrää rajoitti toisaalta investointimenoihin käytettävissä ollut rahamäärä ja tiedekunnan vuokrienmaksukyky sekä opetusministeriön asettamat velvoitteet synergiaetujen hyödyntämisestä. Laajennusta koskeva hankesuunnitelma valmistui lokakuussa 2001 ja hankkeena sitä kutsuttiin aluksi G-talon toisena vaiheena. Laajennusosan ohjelmapinta-ala oli n.3650 m2 ja kustannusarvio n. 66 milj. mk. Lisäksi molempien vaiheiden autopaikat kalliosuojassa maksaisivat n. 15 milj. mk. Näin tiedekunnalle tuli uudistiloja yhteensä 6050 m2 ja sen lisäksi talon yhteiset tilat sisältäen luentosalit, ruokalan ja muut sosiaalitilat. F- talon peruskorjattavia tiloja ei voitu luontevasti liittää uuteen kokonaisuuteen. F-talon peruskorjaus jäi hankkeesta ja kustannusarvio aleni vajaat 15 milj. mk. Tämä helpotti osaltaan rahoitusta ja eläinlääketieteen sijoittumista taloon. Toisen vaiheen rahoitus osoittautui ongelmalliseksi, kun se ei mahtunut Senaatti-kiinteistöjen investointipuitteeseen. Senaatti- kiinteistöt ja yliopisto neuvottelivat jo rahoitusratkaisun, jossa yliopiston rahastot olisi välirahoittaja kunnes valtio olisi saanut rahat Hämeentien tontin myynnistä. Ratkaisussa G- talo olisi ollut kiinteistöyhtiö, jossa valtiolla olisi ensimmäisen vaiheen osakkeet ja yliopiston rahastoilla toisen vaiheen osakkeet kunnes valtio lunastaisi nekin. Tärkeää oli rakentaa talo ilman ajallista vaiheistamista sekä toiminnallisesti että kustannusten kannalta. Valtiovarainministeriö hylkäsi ehdotuksen kiinteistöyhtiöstä kirjeellään 10.12.2002. Toisiinsa liittyvinä vaiKuvaaja Jussi Tiainen heina toteutusta puolsivat niin vahvat perusteet, että Senaatti- kiinteistöt Agnes Sjöbergin katu 2, Eläinlääke- ja elintarviketieteiden talo saattoi lopulta toteuttaa hankkeen

18


Viikki 1995 - 2006 ensimmäiseen vaiheeseen jatkona. Päätöstä helpotti saatu Euroopan keskuspankin (EKP) lainarahoitus Senaattikiinteistöjen hankkeille. Tiedekunnalla oli pelkoa oman identiteetin menettämisestä kun pääosa tiloista sijoitettiin maatalous- metsätieteellisen tiedekunnan laitosten kanssa samaan taloon eivätkä haaveet omasta talosta toteutuneet. Tilanne korjautui osin sillä, että rakennuksen nimeksi tuli eläinlääke- ja elintarviketieteiden talo, E–E talo. Sen ensimmäinen vaihe valmistui 2002. Sen rakennuspääoma sisältäen rakennuskustannukset 20,5 milj. €, rakennusaikaiset korkokulut 0,75 milj. € ja Senaatti- kiinteistöjen yleiskulut 0,2 milj. € oli n.21,5 milj. €, tonttipääoma 2,1 milj. € ja laajuus 12 000 huoneisto-m2 Toinen vaihe valmistui 2004. Sen rakennuspääoma oli n. 13,5 milj. €, tonttipääoma n. 1,5 milj. € ja laajuus n. 5 500 huoneisto-m2. Hanke kokonaisuudessaan herätti valmistuttuaan 2004 laajaa kiinnostusta myös ulkomailla. Aika näyttää miten hyvin muuntojoustavuus mahdollistaa tulevan tieteenalojen kehittymisen.

Synergiaetujen hyödyntäminen Sijoitusratkaisua tehdessään valtioneuvo oli edellyttänyt yliopiston ja sektoritutkimuslaitosten hyödyntämään lupaamiaan synergiaetuja. Tehtävä osoittautui käytännössä varsin hankalaksi. Maa - ja metsätalousministeriössä oli vireillä sen alaisten elintarviketieteisiin liittyvien sektoritutkimuslaitosten yhdistäminen. Nämä olivat EELA, Elintarvikevirasto ja Kasvintuotannon tarkastuskeskus. Luontevaa oli palauttaa sektoritutkimuslaitosten toiminnallinen yhteys eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan, joka katkeaisi tiedekunnan siirtyessä Viikkiin. Ministeriö asettikin 9.1.2001 osastopäällikkö Jaana Husu-Kallion johdolla työryhmän pohtimaan mahdollisia synergiaetuja kaavaillun yhdistetyn sektoritutkimuslaitoksen ja ELTDK:n välillä. Työryhmässä oli myös yliopiston edustus. Maa-metsätalousministeriön muistion 17.5.2001 perusteella valtioneuvoston talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi 1) EELA:n, KTTK:n, EV:n tilantarpeiden ottamista huomioon HY:n eläinlääketieteellisen tiedekunnan Viikin tiloja koskevan suunnittelukilpailun yhteydessä 2) em. laitosten tilankäyttösuunnitelman tehostamista hyödyntämällä em. laitosten ja ELTDK:n yhteistoimintamahdollisuudet 3) EELA:n siirtymisen jaksottamista kahteen vaiheeseen siten, että laitoksen vuosina 1988, 1992ja 1998 valmistuneet investoinnit voidaan asianmukaisesti hyödyntää. Viikin asemakaavan tarkistuksessa voitiinkin varautua jo sen tulevaan sijoitukseen E – E talon yhteydessä. Viikin asemakaavoituksessa varauduttiin myös EU:n elintarvikeviraston mahdollisen tuloon Viikkiin. Valitettavasti Suomi kärsi tappion viraston kilpailussa sijaintipaikasta ja Italia vei voiton. Maa- ja metsätalousministeriö alaisten sektoritutkimuslaitosten (EELA, KTTK, EV)sijoittumisesta Viikkiin järjestettiin arkkitehtikilpailu 15.10.2002. Tulos julkistettiin 9.4.2003. Kilpailun voitti Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäen toimisto. Kilpailussa hankkeen laajuus oli 13 035 huoneisto-m2 ja kustannusarvio n. 35 milj.€. Laitokset yhdistyivät ja nimeksi tuli EVIRA, jolle uusi toimitalo valmistui 2006. Dekaani Hannu Saloniemen suosituksesta vierailin vuonna 2002 Yhdysvaltain matkalla Cornellin yliopistossa tavatakseni prof. Yrjö Gröhnin. Hänellä oli kokemusta siellä sekä eläinlääketieteen professorina että vastaavana sektoritutkimuslaitoksen johtajana. Hän oli siellä kyennyt hyödyntämään tiedelaitoksen ja sektoritutkimuslaitoksen yhteistyön. Vierailu oli hyvin avartava ja sain lukuisilta sikäläisiltä asiantuntijoilta paljon tietoa miten he olivat ratkaisseet monet tekniset, toiminnan ja talouden ongelmat. Palattuani Suomeen kerroin kokemuksistani. Asiasta kiinnostuivat eläinsairaalan suunnitteluun osallistuvat tahot ja he tekivätkin uuden vierailun Cornelliin. Kerroin asiasta myös rehtori Kari Raiviolle, joka pohti selvitysmiehen asettamista synergiaetujen selvittämiseen yliopiston sisällä ja sektoritutkimuslaitosten kanssa. Puhuin asiasta dekaani Saloniemelle, joka piti Gröhniä sopivana selvitysmiehenä. Keskustelin asiasta Gröhnin kanssa ja hän oli valmis lyhyellä varoitusajalla tekemään selvityksen. Rehtori Kari Raivio asettikin 6.9.2003 Cornellin yliopiston professori Yrjö T Gröhnin selvitysmieheksi, jonka tehtävänä oli ulkopuolisena asiantuntijana arvioida, miten Viikkiin kaavailtu toimintamalli voitaisiin käytännössä toteuttaa. Lisäksi tuli arvioida, mitä yhteisiä palveluyksiköitä elintarviketuotantoon ja valvontaan liittyvä huippututkimus ja siihen liittyvä opetustoimi alueella tarvitsee ja miten ne olisivat toteutettavissa. Professori Gröhn antoi raporttinsa 31.12.2003 vierailtuaan Suomessa ja kuultuaan täällä lukuisia asiantuntijoita. Selkeät 11 kohdan ehdotukset odottavat pääosin toteutumistaan. Rakentamisessa tekninen osasto pyrki osaltaan hyödyntämään raportin ehdotuksia. Hänen ehdottamansa yliopiston yhteinen koe-eläin keskus valmistui tosin vasta syksyllä 2014.

Eläinsairaala Eläinsairaalan sijoittamisvaihtoehtoja tutkittiin perusteellisesti. Eräät mielipiteet tukivat sairaalan pitämistä vanhoissa peruskorjattavissa tiloissa. Sairaalan tyhjentäminen peruskorjausta varten olisi edellyttänyt kalliita väliaikaistiloja ja

19


Viikki 1995 - 2006 olisi etäällä muusta tiedekunnasta. Ratkaisu olisi vaikeuttanut alueen käyttöä asuntotuotantoon. Tiedekunnassa oli vahva mielipide, jonka mukaan eläinsairaala tulisi sijoittaa E-E talon välittömään yhteyteen. Asemakaavallisesti ja kaupunkikuvan kannalta Viikintien pohjoispuolelle tuli jättää aukea alue siellä olevien kasvihuoneiden ja Viikintien väliin. Aukean itäpuolelle haluttiin varata tontit mahdollisia sektoritutkimuslaitoksia varten tiedepuistoidean toteutumisen varmistamiseksi. Yleiskaavan mukaisesti Viikintien eteläpuolelle ei voitu sijoittaa laitosrakennuksia. Yleiskaavan vahvistaminen 1980-luvulla oli ollut pitkä ja raskas prosessi ja siitä ei haluttu poiketa. Sektoritutkimuslaitoksille varatut tontit olisivat olleet eläinsairaalalle ahtaita ja liikenteellisesti vaikeasti toteutettavia. Viikintien eteläpuolelle yleiskaava mahdollisti koetilatoiminnot, talousrakennuksineen, navettoineen ja eläintiloineen sekä niihin liittyvine laboratorioineen. Myös tarkoin rajattu niihin liittyvä asuntorakentaminen oli mahdollista. Varsin pian eri tahot vakuuttuivat siitä, että eri näkökohdat huomioiden paras sijainti eläinsairaalalle oli Viikintien eteläpuoli. Siellä sille oli osoitettavissa väljähkö tontti. Se mahdollisti myös tulevat laajennukset ja toiminnalliset muutokset. Viikintieltä suoraan voitiin järjestää sairaalan edellyttämä asiakas- ja huoltoliikenne. Senaatti-kiinteistöt järjesti yhdessä yliopiston kanssa arkkitehtikilpailun, joka alkoi 8.5.2002 ja päättyi 16.9.2002. Hankkeen laajuus oli 8130 hyöty-m2 ja 12 300 brutto-m2 sekä kustannuspuite 17,6 milj.€, jota ei voitu ylittää valtion hankkeelle asettamien kustannuspuitteiden takia. Rakennukselle tuli kilpailuohjelman mukaan osoittaa laajennusvaraus 5000 brutto-m2. Tiukan kustannuspuitteen takia hankkeeseen ei mahtunut hevossairaalan osuus. Teimme Senaatti-kiinteistöjen kanssa vuokrasopimuksen 8.7.2004 ilman hevossairaalaa. Sopimuksessa hankkeen laajuus oli 6700 m2, rakennuspääoma n. 17 milj.€, tontti pääoma 2,0 milj. €. Tiedekunnan edustajilla oli varsin ruusuiset käsitykset siitä, miten hevossairaalalle olisi saatavissa lisärahoitusta muista lähteistä. Maa- ja metsätalousministeriö ei saanut lisärahoitusta omaan pääluokkaansa yrityksistä huolimatta. Ministeriöstä kehotettiin olemaan yhteydessä Suomen Hippos ry:n johtoon. Pidimme lukuisia rahoitusneuvotteluja heidän kanssaan. Esteenä he pitivät valtion muusta vastaavasta toiminnasta poikkeavaa tototoiminnan arpajaisverotusta. Valtion yhdenmukaistettua verotuskäytännön Hippos lupauksista huolimatta kieltäytyi osallistumasta hevossairaalan rahoitukseen vuokratuella, vaikka sai jo vuodesta 2004 lähtien noin 4 milj. euron hyödyn verotuksen yhdenmukaistamisesta muiden rahapelien kanssa. Pettymykseni oli muiden yliopiston edustajien lailla melkoinen kun alustavilla keskusteluilla ei ollutkaan merkitystä. Pitkien ja monivaiheisten neuvottelujen jälkeen opetusministeriö myönsi kirjeellään 21.12.2004 250 000 mk:n lisämäärärahan vuosille 2007 - 2009 ja oikeutti yliopiston tekemään eläinsairaalan vuokrasopimuksen sisältäen hevossairaalan osuuden Näin hevossairaalakin voitiin liittää hankkeeseen. Senaatti- kiinteistöt oli suostunut alentamaan myös vuokran perusteita. Vuokrasopimuksen 22.12.2004 mukaan vuokra-aika oli poikkeuksellisesti 30 vuotta ja vuokra määräytyy ensimmäisten viiden vuoden ajalta 5 %:n ja seuraavien viiden vuoden aikana 6 %:n sekä vasta sen jälkeen muutoin käytetyn 7 %:n mukaan. Hankkeen laajuus sopimuksen mukaan oli n. 8300 huoneisto-m2, rakennuskustannukset n. 21milj. € ja tonttipääoma 2 milj. €. Hevossairaalan vaikutus pääomavuokraan oli n. 175.000€/vuosi. Sopimus edellytti vielä poikkeuksellisesti valtion raha-asiainvaliokunnan puoltoa. Eläinsairaala valmistui vuonna 2006. Yliopistolle jäi velvoitteeksi neuvotella kuntien ja eläinsairaalan yhteistoimintasopimukset korvausperusteineen yliopistolle.

Viikin oppilasrakennus

Eläinsairaalan välittömässä läheisyydessä on vuonna 1950 valmistunut oppilasasuntola- ja ruokalarakennus. Koetilan harjoittelijoiden käyttöön alun perin suunniteltu rakennus oli jo aiemmin muutettu työtiloiksi. Rakennuksen työtilat sopivat kliinisen eläinlääketieteen eläinsairaalassa olevien laboratorio- ja työhuonetilojen täydennykseksi. Siten voitiin paremmin pysyä eläinsairaalan ahtaissa kehyksissä. Rakennuksen korjauksen hankesuunnitelma valmistui 12.5.2004. Sen mukaan kohteen kerrosala oli n. 1680 m2 ja kustannusarvio 2,5 milj.€. Korjaustyö valmistui samanaikaisesti eläinsairaalan kanssa.

Koe-eläintilat Eläinlääketieteellisellä tiedekunnalla oli omat koe-eläintilat kuten myös VELL:la Hämeentiellä. Jaana Husu- Kallion työryhmässä olimme päätyneet yksimielisesti ratkaisuun, jossa Viikkiin siirryttäessä koe-eläintoiminnat keskitetään yhteen yksikköön. Valitettavasti työryhmän työ jäi hieman kesken, kun puheenjohtaja lähti Brysseliin, eikä toimeenpanovaiheessa ollut enää vahvaa tukea keskittämissuunnitelmalle. Kolmenkymmenen neljän vuoden yliopistourani aikana jatkuva pohdinnan aihe oli koe-eläintoimintojen järjestely ja niihin liittyvät toimitilaratkaisut. Yliopiston johdon tavoite oli kaikkien koe-eläintoimintojen keskittäminen ja tutkijoiden toive saada omat koe-eläintilat mieluiten tutkimustilojen välittömään yhteyteen. Yhtälö oli mahdoton ja aiheutti valtavan määrän turhauttavaa työtä. Lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa suurten koe-eläinten tilat keskitettiin Viikin navettaan ja sairaalatoiminnot eläinsairaalaan. Löytöeläimille korjattiin omat tilat navetan läheisyydestä. Navetan korjaustyö valmistui 2007 ja sen kustannukset olivat 4,6 milj. €. Vihdoin rakenteilla on koko yliopiston koe-eläinkeskus Viikin F-taloon. Useat sektoritutkimuslaitokset ovat jo luopuneet omista koe-eläintiloistaan ja aika näyttää miten yliopiston eri yksiköiden koe-eläintoimintojen keskittäminen edistyy.

20


Viikki 1995 - 2006 Hautjärven kartano ja Saaren eläinklinikka Mäntsälässä Mäntsälässä EKK:n opetus- ja koetilana oli ollut Hautjärven kartano vuodesta 1956. Sitä oli laajennettu ja rakennettu vuosina 1956 -1960. Helsingin yliopistolla oli ennestään useita tutkimusasemia sekä tutkimus- ja koetiloja. Niiden ylläpito oli vuosien mittaan käynyt ylivoimaiseksi yliopiston taloudelle ja useita työryhmiä oli pohtinut mahdollisuuksia keventää verkostoa. Yhden lisäaseman tulo yliopistolle käynnisti luonnollisesti keskustelun sen tarpeellisuudesta. Olimme suunnittelupäällikkö Seppo Lahden kanssa tulossa Lahdesta. Päätimme poiketa katsomaan minkälainen Hautjärven yksikkö oli. Emme olleet tarkoituksella ilmoittaneet tulostamme, koska tiesimme vierailumme herättävän turhaan levottomuutta aseman väessä. Yliopiston auton tullessa aseman pihalle koko henkilökunta oli käskynjaossa pihalla. Esimiehen närkästys yllätysvierailusta oli odotettua. Meidän oli pakko tunnustaa käyntimme tarkoitus. Myöhemmin tekninen osasto teki alustavan kuntoarvion toimitiloista ja hankesuunnitelman. Kartanon päärakennus sopi huonosti mm. laboratorioiksi. Rakennus oli huonokuntoinen ja oli pikaisen peruskorjauksen tarpeessa. Navetta toimi ambulatorisena klinikkana ja sekin oli laajennuksen ja peruskorjauksen tarpeessa. Aseman saanti toimivaksi kokonaisuudeksi olisi tarvinnut huomattavan erillisrahoituksen, jota ei voitu järjestää ja asema olisi jäänyt pieneksi erillisyksiköksi. Ensimmäiseksi tutkittiin miten Suitian tutkimus- ja koetilan yhteyteen voitaisiin järjestää Hautjärven yksikön toiminnat. Valitettavasti alueelta ei löytynyt riittävästi karjaa ambulatorisen klinikan tarpeisiin.

Kuvaaja Jussi Tiainen Koetilantie 4, Eläinsairaala

Kuvaaja Jussi Tiainen Eläinsairaala, Hevossairaalasiipi

Yliopiston ja Uudenmaan maakuntaliiton kesken oli keskusteltu Saaren kartanon yhteydessä toimivan maatalous- ja puutarha-alan oppilaitokseen ja Hautjärven kartanoon liittyvistä ongelmista. Suunnittelupäällikkö Lahden hyvät suhteet maakuntaliittoon kantoivat hedelmää ja varsin nopeasti käynnistettiin keskustelut Hautjärven ja Saaren kartanon toimintojen yhdistämisestä suuremmaksi kokonaisuudeksi, joka turvaisi eläinlääketieteellisen tiedekunnan Hautjärven yksikössä olleiden toimintojen ja maatalousoppilaitoksen tulevaisuuden. Alustavat tunnustelut tuottivat varsin pian tuloksia. Yhteistoimintasopimus Keski-Uudenmaan ammattikoulutusyhtymän ja Helsingin yliopiston välillä tehtiin jo 27.2.1995. Varsinainen toimintojen ja maa-alueiden luovutussopimus valtion ja koulutusyhtymän kanssa tehtiin 9.3.1995. Siinä määriteltiin tilojen ja maankäytön puitteet. Mäntsälän maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen tilojen käytöstä EKK:n tarpeisiin järjestettiin neuvottelu 16.5.1995. Siinä sovittiin olemassa olevien rakennusten käytöstä ja korjauksista sekä tarvittavista uudisrakennustöistä. Hankesuunnitelma valmistui lokakuussa 1995. Tekninen osasto hoiti uudisrakentamisen ja korjaustyöt siten, että toiminta saattoi käynnistyä jo syksyllä 1996. Valtion kiinteistölaitos myi vapautuneen Hautjärven kartanon ja rahoitti sillä osan 6,0 milj. mk:n investointitarpeesta Saaren kartanossa.

Eläinlääketieteellisen tiedekunnan siirron ja rakentamisohjelman toteutus

Koetilantie 7, Oppilasrakennus

Yliopiston johdolla oli vahva tahtotila. Kansleri Risto Ihamuotilan ja rehtori Kari Raivion viitoittamalla tiellä oli selkeät päämäärät. Opetusministeriö oli melkoisen poliittisen paineen alainen ja hoiti tarvittavat päätökset

21


Viikki 1995 - 2006 asianmukaisesti. Tekninen osasto pyrki kaikin keinoin toteuttamaan välillä mahdottomalta tuntuvan tehtävän. Monivaiheisen ja hyvin työlään valmistelutyön tekivät silloinen rakennussuunnittelupäällikkö ja nykyisin tekninen johtaja Anna- Maija Lukkari ja arkkitehti Pirkko Varila. Teknisissä ratkaisuissa ratkaisevan panoksen antoi aina haasteet iloisesti vastaanottava DI Aimo Hämäläinen. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan dekaani Hannu Saloniemi hoiti rauhallisesti vaikeatkin ongelmat niin tiedekunnassa kuin yhteistyötahojen kanssa. Tekninen osasto oli omaksunut kaikkien hankkeiden osalla käytännön, jossa tiedelaitosten tuli nimetä yhteistyöstä vastuulliset edustajat. E-E talon elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksen edustajana toimi professori Johanna Björkroth ja peruseläinlääketieteen laitoksen edustajana professori Antti Iivanainen. Hevossairaalan edustajana toimi professori Riitta-Mari Tulamo ja muun eläinsairaalan yhteistyön tiedekunnan laitosten kanssa hoiti dosentti Outi Laitinen (nyk. Vapaavuori). Saaren yksikön edustajana toimi professori Terttu Katila. Tiedekunnan nimeämät edustajat hoitivat erinomaisesti valtavan tietojen keräämis-, valmistelu- ja tiedotustyön tiedekunnassa. Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelu hoiti hyvin monivaiheisen ja vaativan kaavoitustyön nopeasti ja tehokkaasti. Valtion kiinteistölaitos, myöhemmin Senaatti-kiinteistöt valtion omistajayksikkönä hoiti hankkeet joustavasti ja tehokkaasti. Koetilantie 9, navetta

22


Miksi korkeakoulujen on tärkeää pitää yhteyksiä poliittiseen päätöksentekoon?

Sirkka-Liisa Anttila

Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila on toiminut maatalousministerinä ja eduskunnan varapuhemiehenä. Anttila on myös eläinlääketieteellisen tiedekunnan kunniatohtori.

O

len syntynyt ja kasvanut maalla ja maalaistalossa. Kotona samoin kuin avioiduttuani mieheni maatilalla oli korkeatuottoinen lypsykarja. Eläinten hoito ja huolto eläinlääkärin käynteineen on ollut tuttua jo lapsesta alkaen.

Tammelaisesta eläinlääkäri Urho Malista, joka hoiti tuotantoeläimiämme Siparin tilalla, on muistissani muutamat hauskat tarinat. Hän tuli meille kuin kotiinsa. Ensimmäisenä hän huikkasi minulle, että emäntä saa mennä keittämään kahvit, me isännän kanssa hoidetaan tämä lehmä. Kun lehmä oli hoidettu, oli kahvien vuoro. Mieheni Risto kertoi Urholle, että emännän lypsämä äidinmaito vasta rasvaista onkin. Silloinhan maidon hinnoitteluun vaikutti suoraan maidon rasvaprosentti. Äidinmaidon rasvaprosenttini oli 5.7 %:ia, siis todella korkea. Eläinlääkäri Mali totesikin miehelleni. Olet aika tyhmä mies, jos pidät noin hyvän ”lehmän” mahona! Kevään 1981 navettapalon jälkeen tilallamme oli pakko vaihtaa tuotantosuunta lypsykarjataloudesta sianlihantuotantoon - kun emme kyenneet isännän sairastuttua tulipalossa vakavaan häkämyrkytykseen - uutta navettaa kesän aikana rakentamaan. Urho oli taas kerran emakoita lääkitsemässä, jolloin mieheni sanoi hänelle: Miksi et anna noita piikkejä meille, kyllä me ne osaamme pistää? Vastaus oli: Anna sinä minulle hehtaari maata? Aivan samasta asiasta on kysymys, jatkoi Urho.

Isänmaata rakentamassa Olen saanut palvella isänmaatani sen korkeimman päätöksentekoelimen eduskunnan jäsenenä kohta 32 vuotta. Tästä ajasta olin kaksi ja puoli vuotta Euroopan parlamentissa. Suomen eduskunnassa olen pisimmän työjakson tehnyt eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa jäsenenä 15 vuotta ja sen puheenjohtajana 7 vuotta. Maa- ja metsätalousministerinä olin Vanhasen ja Kiviniemen hallituksissa 4 vuotta 2 kk siis vaalikauden. Minulle on myönnetty eläinlääketieteellisen tiedekunnan promootiossa 23.5.2008 kunniatohtorin arvon merkit. Euroopan parlamentissa olin maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnassa sekä talousvaliokunnassa. Eduskunnan puhemiehistössä ensimmäisenä varapuhemiehenä olen ollut 7 valtiopäivät. Tällä hetkellä olen suuren valiokunnan ja tarkastusvaliokunnan jäsen. Näillä kokemuksilla ja koko eduskuntatyöni mittaisella tiiviillä yhteistoiminnalla eläinlääkintäja elintarvikesektorin kanssa kirjoitan tärkeiksi kokemistani tapahtumista tähän tiedekunnan historiikkiin. Suuret kiitokset tiedekunnalle minulle suodusta mahdollisuudesta saada kirjoittaa tiedekunnan historian nettikirjaan. Annan tälle mahdollisuudelle suuren arvon samoin saamalleni kunniatohtorin arvolle.

EKK:n siirtopyrkimykset Eläinlääketieteellisen korkeakoulun (EKK:n) toiminnan historia osoittaa konkreettisesti sen, miten paljon poliittisella päätöksenteolla on ollut ja on vaikutusta korkeakoulujen elämään ja toimintaan. 1960-luvulla heräsi keskustelu maamme korkeakoulujen kehittämisestä. Pitääkö korkeakoulut sijoittaa pääkaupunkiseudulle vai tasaisesti ympäri maata? EKK:n sijoituspaikaksi esitettiin Joensuuta tai Kuopiota. Valtioneuvostokin teki jo siirtopäätöksen korkeakoulusta v. 1977 tavoitteena yhdistää EKK Kuopion korkeakouluun. Se ei silloin onneksi onnistunut.

23


Miksi korkeakoulujen on tärkeää pitää yhteyksiä poliittiseen päätöksentekoon? Taistelu EKK:n kehittämisestä jatkui. 1990-luvun alun laman kourissa opetusministeri Uosukainen esitti valtioneuvostolle periaatepäätöksen, jolla EKK ja Kuopion hammaslääketieteellinen tiedekunta lakkautetaan ja osaksi Kuopion yliopistoa liitetään eläinlääketieteellinen tiedekunta. Tuolloin 11.6.1992 tein eduskunnassa EKK:n siirron kustannuksista kirjallisen kysymyksen yhdessä kollegojen kanssa. Saimme vastauksen ministeri Uosukaiselta mutta emme vastausta kustannuskysymykseemme. Tämä taistelu päättyi lakkautushankkeen raukeamiseen. Näistä toistuvista pyrkimyksistä kärsi korkeakoulun kehittäminen ja rahoitus. EKK siirtyi Helsingin yliopiston tiedekunnaksi vuoden 1995 alusta. Nostan nämä eri vaiheet tähän historiikkiin siitä syystä, että ne konkreettisesti osoittavat, miten tärkeää korkeakoulujen on pitää suoraa yhteyttä poliittisiin päättäjiin. Oikean ja ajantasaisen perustellun tiedon välittäminen poliittiseen päätöksentekoon tuottaa konkreettisia tuloksia. Tästä näkökulmasta olen valinnut useamman esimerkin siitä, mitä on saatu aikaan, kun on pidetty hyviä yhteyksiä päättäjiin eri tasoilla.

Eläinsairaala Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta käsittelee vuosittain hallituksen eduskunnalle antaman vuosikertomuksen yhteydessä ajankohtaisia ja tärkeitä maa- ja metsätaloussektorin haasteita. Vuoden 2003 hallituksen kertomuksen käsittelyn yhteydessä otimme esille eläinlääketieteellisen tiedekunnan toimitilakysymyksen. Valtioneuvosto oli päättänyt 24.2.2000, että maan ainoa eläinlääketieteellinen tiedekunta jatkaa toimintaansa Helsingissä ja siirtyy uusiin tiloihin Viikkiin, jonne iso osa tiedekunnasta oli jo muuttanutkin. Valiokunta kuuli asiantuntijoita ja muun muassa dekaani Hannu Saloniemeä Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta. Häneltä saimme erittäin tärkeää ajankohtaista tietoa rakennushankkeen vaiheista. Rakennushankkeen viimeisessä vaiheessa tiedekunnalle suunniteltuja tiloja oli voimakkaasti karsittu. Poistetuista kohteista merkittävin oli hevossairaala, jota silloin voimassa olevin rahoituspäätöksin ei olisi voitu lainkaan rakentaa. Valiokunta käsiteltyään asian kiinnitti erityistä huomiota siihen, että eläinlääkärikoulutuksessa tulee noudattaa EUsäädösten asettamia vaatimuksia. Totesimme, että Yliopistollisen hevossairaalan olemassaolo on välttämätön osa eläinlääkärikoulutusta. Puutteellinen, ilman asiamukaista hevossairaalaa annettava koulutus olisi vakava uhka alan koulutuksen nykyiselle korkealle laadulle ja johtaisi tilanteeseen, jossa eläinlääkärien laillistaminen ei olisi enää mahdollista Suomessa. Samalla korkeatasoisten eläinlääkäripalvelujen saatavuus Suomessa vaikeutuisi entisestään. Sen jälkeen alkoi tapahtua. Opetusministeriö yhdessä maa- ja metsätalousministeriön kanssa haki rahat eläinsairaalan rakentamiseen ottaen mukaan myös alueen kaupungit. Yhtenä ongelmana oli ison leikkaussalin rahoitus. Nämä kaikki vaikeudet voitettiin yhteisin ponnistuksin. Tämäkin hanke osoittaa selkeästi sen, miten ensiarvoisen tärkeää oli se, että dekaani Saloniemi kertoi tiedekunnan kehittämistarpeista suoraan meille poliittisille päättäjille niin ministeriöön kuin eduskunnan valiokuntiin. Sitä kautta pystyttiin ongelmiin hakemaan yhdessä ratkaisuja.

Eläinlääkäripalvelujen riittämättömyys maaseudulla Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan maaseudulla oli 2000- luvun alussa paheneva eläinlääkäripula. Se oli keskeisin syy kunnaneläinlääkärien virkojen täyttämättä jäämiseen. Eläinlääkäripula vaikeutti erityisesti vuosilomasijaisten saamista ja päivystysten järjestämistä. Osassa päivystysrenkaista oli vain kolme eläinlääkäriä, jolloin arki-, yö-, ja viikonloppupäivystykset muodostuivat heille liian raskaiksi. Tarvitaan 4-5 eläinlääkäriä päivystysrengasta kohti. Pulaa eläinlääkäreistä oli myös pieneläinpraktiikassa ja valtion hallinnon tarkastustehtävissä sekä tiedekunnan tutkimus- ja opetustehtävissä.

24


Miksi korkeakoulujen on tärkeää pitää yhteyksiä poliittiseen päätöksentekoon? Eläinlääkäreitä on koulutettu v. 1991 lähtien vuosittain 48 uuden opiskelijan aloittaessa 6 vuoden opintonsa. 2000-luvulla aloittajia oli 51-54 vuodessa. Eläinlääketieteellinen tiedekuntakin oli kiinnittänyt huomionsa eläinlääkäripulaan ja esittänyt opiskelijoiden sisäänoton kasvattamista. Samaan aikaan muissa Pohjoismaissa koulutusta on lisätty koko ajan. Eläinlääkäriksi koulutettavien määrä olikin tuolloin Suomessa väestöpohjaamme suhteutettuna selvästi Euroopan alhaisin.

Koulutusta lisätään Opetusministeriön eri työryhmätkin olivat esittäneet eläinlääkäriopiskelijoiden määrän lisäämistä 65-70 opiskelijaan vuodessa. Samalla tuotiin esiin tarve lisätä opettajavoimavaroja. Tiedekunnalle Viikin kampukselle valmistuneet uudet tilat mahdollistivat opiskelijoiden lisäämisen jo vuoden 2005 alusta ehdolla, että kliinisen eläinlääketieteen laitoksen ja eläinsairaalan rakennustyöt aloitetaan pikaisesti valmiiden suunnitelmien mukaan. Tiedekunta oli ilmoittanut valmiutensa opiskelijalisäykseen kunhan se toteutetaan samanlaisella rahoitusohjelmalla kuin lääkärikoulutuksenkin silloinen lisäohjelma. Eläinlääkärikoulutuksen lisääminen vahvisti maamme kansantaloutta. Suomi tarvitsee alan hyvin koulutettuja osaajia kotieläintuotannon, elintarvike- ja lääketeollisuuden sekä tutkimuksen palvelukseen samoin seura- ja urheilueläinpraktiikkaan niin ihmisten kuin eläinten hyvinvoinnin ja terveyden turvaajiksi. Maa –ja metsätalousvaliokunnan edellä kertomani vaatimukset tuottivat toivottuja tuloksia niin eläinlääkärikoulutuksen lisäämiseksi kuin tarvittavien rakennushankkeiden toteutumiseksi. Poliittinen järjestelmä oli lunastanut paikkansa edistää sektorin tärkeitä hankkeita ja päämääriä.

Ruokaturvaa pellolta pöytään

Suomalainen kuluttaja on etuoikeutettu verrattuna monien muiden maiden tai maanosien kuluttajiin. Suomessa toimii elintarviketurvallisuuttamme vahvistava, jäljitettävä ja kattava tuotantoketju pellolta pöytään. Kotimaisessa ruokatuotannossa kykenemme jäljittämään aina raaka-aineen tuottajalle asti ketjun toimijat. Sain tästä konkreettisen näytön ministerikautenani, kun kananrehusta löytyi salmonellaa. Teollinen yritys, jonka rehusta se löytyi, kykeni hyvin nopeasti jäljittämään nämä tilat, joille sen rehuerän jakelu oli kohdistunut. Salmonella kanat ja kananmunat kyettiin vetämään heti pois tuotannosta. Kuluttajille asti salmonellamunat eivät ehtineet. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira tekee arvokasta työtä ruokaturvallisuutemme varmistamiseksi. Tämä kaikki perustuu alan korkeaan tutkimustoimintaan ja osaamiseen, missä alan eläinlääkäreillä on keskeinen rooli. Tämän lisäksi niin elintarviketeollisuudessa kuin raaka-aineen tuotannossa maatiloilla tehdään eläinlääkintä-, hygienia- ym. määräyksiä tarkasti noudattaen vahvalla osaamisella työtä kotimaisen ruoan tuotannon turvaamiseksi.

Eläinten hyvinvointi Kuluttajien kiinnostus ruoan alkuperään on kasvussa. Kuluttajat haluavat tietää, millaisessa ympäristössä ja miten hoidettuina kotieläimiä pidetään, miten ja millaisella rehulla niitä ruokitaan jne. Tähän kuluttajien kasvavaan tiedon haluun on viisasta vastata. Se luo potentiaalia kotimaiselle elintarviketuotannolle, koska samanlaista yhtä kattavaa ja luotettavaa informaatiota ei ole helppo saada kaukana tuotetuista elintarvikkeista. Puhutaan lähiruoasta, joka koko ajan kasvattaa suosiotaan. Ministeriaikanani tehtiin erittäin paljon työtä eläinten hyvinvoinnin eteen, enemmän kuin monina aikaisempina vaalikausina yhteensä. Eläinten hyvinvointia parannettiin mm. määrittämällä hyvinvoinnin mittareita kuten esim. sian karsinan koko, nautojen ja muiden hyötyeläinten vaatimat tilat. Nämä eläimen vaatimat tilaneliöt valmisteltiin kattavan selvityksen avulla, jossa vertailussa olivat 7 eri EU-jäsenmaan eläinten hyvinvointikriteerit. Suomessa on nyt EU-tasoa selkeästi korkeammat tilavaatimukset eläimille. Valtion tukemassa rakentamisessa vaatimukset ovat vielä korkeammat kuin ilman tukea rakennettaessa. Eläinten tilavaatimusten lisäksi on määritelty mm. eläinten erilaiset virikkeet, naudoilla ulkoiluttaminen jne. Soveltuvien ja vaadittavien virikkeiden tulkinnassa ja vaadittavissa määrissä oli alkuun melkoisia haasteita. Eläinlääkintähuoltolain pistin uuteen valmisteluun ministerikauteni alussa saadakseni eläinten hyvinvointitarkastusten tarvitsemat 15 uutta valvontaeläinlääkärin virkaa jaettaviksi aluehallintovirastoille. Valvontaeläinlääkäreiden tehtävänä on ohjata ja edistää eläinten hyvinvointia tarkastamalla vaativampia kohteita ja valvomalla alueillaan hyvinvointitarkastustoimintaa. Nämä virat ja virkojen vaatimat toimisto- ym. menot rahoitettiin v. 2010 talousarviossa siirtämällä 1.050.000 milj. euroa ministeriön eläinlääkintämomentilta rahaa valvontaeläinlääkäreiden palkkaus- ym. kulujensa kattamiseksi. Maatilojen isäntäväkeä nämä tarkastukset ovat pelottaneet osittain siitä syystä, ettei niiden tarkoituksesta ja tarkastuskäynnin sisällöstä ole tiedetty tarpeeksi. Minä peräänkuulutan tarkastajiltakin neuvovaa ja ohjaavaa asennetta

25


Miksi korkeakoulujen on tärkeää pitää yhteyksiä poliittiseen päätöksentekoon? tarkastuksissa. Mikään muu elinkeino ei ole niin tarkkaan valvottua kuin luomutilan ja kotieläintilan. Havaituista puutteista pitäisi käydä yhdessä eläintenhoitajan ja omistajan kanssa rakentava ja neuvova keskustelu. Liian usein tämä jää väliin ja vasta tarkastuspöytäkirjasta isäntäväelle selviää, olivatko kaikki asiat kunnossa vai ei? On ollut tilanteita, joissa tarkastuspöytäkirjaa ei olekaan tehty siinä heti. Näin isäntäväki saattaa jäädä epätietoisuuteen, mikä on tarkastuksen lopputulos. Tämä ongelma ei ole niinkään eläinten hyvinvointitarkastusten ongelma vaan useimmiten pinta-ala ja peltotarkastusten. Tuottajien oikeusturvakin edellyttää, että tarkastustoiminta tehdään asiallisesti ja mieluummin neuvovalla kuin tuomitsevalla otteella. Tarkastuspöytäkirja pitäisi kyetä aina tekemään tarkastuksen yhteydessä ja siinä yhdessä isäntäväen kanssa pitäisi käydä mahdolliset huomautukset ja puutteet läpi. Sanktioistakin pitää informoida asiaperustein.

Eläinten hyvinvointikeskus ja hyvinvointineuvottelukunnat Ministeriaikani perustettiin Eläinten Hyvinvointiverkosto 27.5.2009 allekirjoitetulla sopimuksella maa- ja metsätalousministeriön, Helsingin yliopiston ja Elintarviketurvallisuusviraston välillä. Keskusten tehtävä on kehittää Eviran ja Helsingin yliopiston välistä yhteistyötä sekä edistää eläinten hyvinvointivalvonnan ja tutkimuksen kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja parantamiseksi. Sopimuksen mukaan Eläinten hyvinvointikeskuksen tehtävänä on eläinten hyvinvointitutkimuksen kokoaminen ja sen seuranta, alan tieteellisen tutkimuksen edistäminen, tutkimustarpeiden kannustaminen tunnistaminen ja niistä tiedottaminen.Edistetään alan toimijoiden välistä yhteistyötä, osallistutaan alan koulutuksen ja ohjeistuksen valmisteluun sekä avustetaan Eviraa tarvittaessa toimenpide- ja valvontasuunnitelmien valmistelussa. Hyvinvointikeskus kokoaa raportin eläintemme hyvinvoinnista. Eläinten hyvinvointikeskuksen johtajana on toiminut vuoden 2010 alusta filosofian tohtori Satu Raussi. Aloitteestani perustettiin v. 2010 niin tuotantoeläinten hyvinvointineuvottelukunta kuin seura- ja harrastuseläintenkin vastaava neuvottelukunta seuraamaan eläinten hyvinvoinnin kehittymistä ja tekemään ennen muuta esityksiä ja parannuksia eläinten hyvinvoinnin kehittämisestä. Ensimmäistä tuotantoeläinten hyvinvointineuvottelukuntaa johti dekaani Hannu Saloniemi ja Seura- ja harrastuseläinten neuvottelukuntaa johti sen aloittaessa 1.10.2012 puheenjohtajanaan oikeustieteen kandidaatti Risto Rydman. Jokainen hyötyeläimen pitäjä tietää, että vain hyvinvoiva eläin tuottaa tuloja omistajalleen. Kiusatut ja kärsivät eläimet eivät tuota mitään. Eläinten hyvinvointitarkastuksia on lisätty riskiperusteisuuden mukaan. Puutteita on toki löytynyt mutta koko ajan on kehitys kulkenut parempaan suuntaan. Oman positiivisen lisäyksen kehitykseen toi EU:n maatalouspolitiikan kautta saatu eläinten hyvinvointituki, jota maksetaan ehdot täyttäville tiloille. Tämän lisäksi ministeriaikanani perustin tutkimuseläinlääkärin viran Ypäjän Hevossairaalaan antamalla taloudelliset resurssit viralle. Asiaa koskeva sopimus tehtiin Helsingin yliopiston ja Hevossairaalan välillä 21.6.2007 mutta erikoiseläinlääkärin toiminta pystyttiin aloittamaan vasta vuonna 2009, kun oli saatu rekrytoitua tehtävään soveltuva eläinlääkäri ao. virkaan.. Tämä mahdollistaa hevosen tutkimista monipuolisemmin kuten esim. eläinten käyttäytymistä, lisääntymistä, ruokintaa jne.

Oikeutta eläimille

Suomeenkin tuli Euroopasta tuttu kansalaisaktivismi ns. oikeutta elämille tarkastajat, jotka ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä ja käyvät yöaikaan luvatta kuvaamassa eläinten olosuhteita tietyssä tarkoituksessa. Heidän tavoitteensa on lopettaa lihan tuotanto ja lihan syönti maapallolla. Tämä joukko on aiheuttanut erittäin paljon pahaa mieltä, harmia jopa kotieläinten omistajan ja hoitajan terveyden menetystä. Tiedän konkreettisen tapauksen Satakunnasta, jossa oikeutta eläimille kuvaajat menivät yöllä kuvaamaan juuri palkittuun mallisikalaan, joka oli saanut parhaat arvosanat sikojen hyvinvoinnista ja sikalan pidosta omalta teurastamoltaan. Oikeutta eläimille kuvaajat väittivät tässä mallisikalassa olleen halvaantuneita sikoja, kun ne nukkuivat yöllä. Näiden kuvien ja heidän väitteidensä perusteella tilan isäntäväki tuomittiin eläinten huonosta pidosta sillä seurauksella, että tilan isäntä menetti terveytensä ja lopetti sianlihan tuotannon. Lihantuotannon lopettamiseenhan nämä aktivistit pyrkivätkin. Keinoiksi on valittu yölliset kuvaukset ja niiden julkaiseminen väritetyin selityksin. Mitä tästä opimme? Suomessa kotieläinten pitäjillä ei ole oikeusturvaa. Se vaatii lainsäädännön muutoksen. Eläinten hyvinvoinnin tarkistamisen on oltava virkavastuulla tapahtuvaa viranomaistoimintaa, alan koulutuksen saaneen eläinlääkärin toimesta. Emme saa antaa anarkisteille valtaa rikkoa sen enempää kotieläintilan kotirauhaa kuin kuvata luvatta tiloilla.

26


Miksi korkeakoulujen on tärkeää pitää yhteyksiä poliittiseen päätöksentekoon? Tarvitaan kiireesti lainmuutoksia tuottajien oikeusturvan parantamiseksi. Virkavastuulla tapahtuvia eläinten hyvinvoinnin tarkastuksia ei voida ulkoistaa ”oikeutta eläimille kuvaajille” kuten nyt on valitettavasti tapahtunut edellä kerrotuin ankarin seurauksin. Oikeuslaitoksemme on ne kelpuuttanut todistusmateriaaliksi ”lähes kritiikittä”. Yleisradiossakin toimi A-studio, jonka oikeampi nimi olisi ollut suoraan Oikeutta Eläimille -studio! Itsekin olin sen ohjelmassa haastateltavana erittäin tarkoituksenhakuisin ottein. Kuvamateriaali ohjelmassa oli juuri Oikeutta Eläimiltä kuvaajilta kritiikittä!

Kotimainen ruoka uhattuna

Suomen elintarviketuotannon suurin haaste juuri tällä hetkellä on alan erittäin heikko kannattavuus. Syrjäisenä maana olemme kaukana Euroopan valtavirroista mutta kuitenkin niin lähellä, että ulkomaista ruokaa meille tuodaan koko ajan entistä enemmän. Elintarvikeomavaraisuuteemme on vakavasti uhattuna, koska jo nyt naudanlihastamme yli 20 % tulee ulkoa, sianlihasta ulkoa tulee jo lähes 20 %, kun sikaloita suljetaan alan surkean kannattavuuden takia. Elintarvikkeidemme laatu on erittäin korkealuokkaista. Aikaisemmin todettu pellolta pöytään jäljitettävä tuotantoketju yhdessä osaavan elintarvikevalvonnan kanssa varmistaa tämän korkean laadun. Elintarvikevalvonnan osaavat eläinlääkärit ja omavalvontaa harjoittavat vastuulliset tuottajat ovat ruokaturvallisuutemme kulmakivet. Tämä korkeatasoinen valvonta ja elintarvikehygienia aiheuttavat lisäkustannuksia, joita ketjussa ei kukaan korvaa. Niitä ei ole kyetty viemään ketjussa läpi aina tuottajahintoihin asti. Seuraavan hallituksen tärkein tehtävä onkin palauttaa maatalouselinkeinon kannattavuus. Muutoin ajaudumme entistä enemmän 10-12 mrd euroa/vuosi maksavan tuontiruoan varaan. Mistä otamme sen rahan? Samalla menettäisimme elintarvikeketjun lähes 300 000 työpaikasta merkittävän osan, mikä tässä velkaantuvan valtiontalouden ja suurtyöttömyyden maassamme olisi katastrofaalista. Meillä ei ole tähän totisesti varaa. Kerran loppunut tuotanto ei helposti käynnisty uudelleen. Elämme kotimaisten elintarvikkeiden tuotannossa vaaran vuosia.

Tulevaisuuden haasteista Ruoasta on tulossa lähivuosikymmeninä niukkuustekijä varsinkin, jos ilmastonmuutos ja maapallon väkiluvun kasvu etenevät ennustetulla tavalla. Maapallon 9 mrd ihmisen väkiluku vuonna 2040 edellyttää ruoan tuottamista 70 % enemmän kuin nyt. Maailman maataloustuotemarkkinat olivat 1745 mrd US dollaria vuonna 2012. Samana vuonna ruokamarkkinat olivat 1457 mrd US dollaria. Näillä markkinoilla kilpaillaan pääosin hinnalla eikä laadulla. Kova kilpailu ruokkii väärennöksiä ja huijauksia tuotantoketjussa. Tästä johtuen globaalit ruokaskandaalit lisääntyvät tulevaisuudessa. Suurimpia haasteitamme onkin kuluttajille kattavan mutta ennen muuta luotettavan informaation antaminen elintarvikkeiden päällysmerkinnöin. Niissäkin on ollut väärennettyä tietoa! Viimeisimpänä myytiin hevosta nautana! Tämä globaali elintarvikemarkkina vaatii meiltä uutta osaamista säilyttääksemme elintarviketurvallisuutemme. Maa ja metsätalousministeriön ruokaosaston sekä Eviran vastuita nämä ruoan globaalit markkinat kasvattavat. Ne vaativat alan osaamisen kehittämistä. Miten pystyä jatkossa huolehtimaan siitä ettei meille tuoda omia ruokaturvallisuutemme määräyksiä alittavia elintarvikkeita? Eläin – ja kasvitaudit ovat maailmalla paljon yleisempiä kuin meillä. Vaarallisten tautien leviäminen erilaisten raakaaineiden ja ruoankin mukana on jatkossa yksi haasteistamme. Suomalaiset tuotantoeläimet ovat erittäin terveitä eikä niitä lääkitä varoilta kuten tapahtuu esim. Hollannissa. Eläintautien määrät ovat meillä erittäin vähäiset mutta varuillaan pitää olla kaiken aikaa, ettei meitä yllätetä. Näiden kansainvälisten eläin- ja kasvitautiuhkien torjumiseksi kannustan eläinlääketieteellistä tiedekuntaa ottamaan nämä uudet globaalit haasteet huomioon eläinlääkärikoulutuksessa. Tarvitaan uutta osaamista ja tarvitaan riittävästi juuri globaalin ruokaturvallisuuden vaatimaa asiantuntemusta. Koulutuksen sisällön tulevaisuuden suunnittelussa nämä haasteet pitää ottaa kiireesti huomioon.

27


Hautjärveltä Saarelle

Terttu Katila-Yrjänä Professori Terttu Katila-Yrjänä toimi tuotantoeläinlääketieteen laitoksen johtajana vuosina 2007-2009.

K

lisäksi.

un hajasijoitus oli torjuttu ja tehty päätös Eläinlääketieteellisen korkeakoulun (EKK) liittämisestä Helsingin yliopistoon (HY) Eläinlääketieteellisenä tiedekuntana (ELTDK), ei Hautjärven tulevaisuutta ollut vielä ratkaistu. HY teki heti selväksi, ettei se halunnut koetilaa – joksi Hautjärveä nimitettiin – monien tutkimusasemiensa

Hautjärven tilat ja suunnitelmat Hautjärven kartano luovutettiin EKK:lle 1956, jolloin sen kokonaispinta-ala oli 61 ha: metsää 37 ha ja peltoa 20 ha. Kartanon hirsinen päärakennus on 1800-luvulta; alakerrassa oli luentosali, laboratorio ja toimistot ja toisessa kerroksessa professori Mobergin asunto. Asuntolan yläkerrassa olivat opiskelijoiden huoneet, seurustelutila, keittiö ja asuntolanhoitajan asunto; alakerrassa saunat ja opetustiloja sekä iso autotalli. Sen lisäksi oli viiden asunnon rivitalo ja 3 taloa työsuhdeasunnoiksi sekä kalustovaja ja lämpökeskus. Alun perin kanalana toiminut iso 3-kerroksinen rakennus oli sikalakäytössä vain osittain. Vuonna 1905 rakennettu kivinavetta korjattiin klinikaksi 1950-luvun lopulla. Siellä oli navetta, talli, eläinten käsittely- ja leikkaustilat sekä toisessa päässä lääkevarasto, välineiden sterilointi, pieneläinvastaanotto ja toimistot. Yksityisten omistuksessa ollutta kartanoa ei rakennettu eläinlääketieteen tarpeisiin, minkä vuoksi erityistilat puuttuivat ja tilat olivat epätarkoituksenmukaiset erityisesti sijoittelultaan ja osittain vaaralliset sekä ihmisille että eläimille. Vuosikymmenten kuluessa tilat olivat päässeet huonoon kuntoon, sillä piirirakennustoimiston miehet kävivät tekemässä silloin tällöin vain vähän pintaremonttia. Professori Matti Alanko oli aktiivisesti yhteydessä päättäjiin ja niinpä kansanedustaja Marjatta Väänänen teki 26.4.1988 kirjallisen kysymyksen: Milloin Hallitus aikoo ryhtyä toimenpiteisiin Eläinlääketieteellisen korkeakoulun Hautjärven laitosten uuden klinikkarakennuksen rakentamiseksi? Opetusministeri Christoffer Taxell vastasi, että hankesuunnitelman laatiminen sisältyy opetus- ja kulttuuriministeriön (OPM) vuosia 1989-1992 koskevaan toiminta- ja taloussuunnitelmaan. Perustamis- ja esisuunnitelma valmistui 23.8.1989. Suunnitelmassa oli ennakoitu monien eläinlajien ja toimenpiteiden huomattavaa kasvua, koska siihen liittyi koko tuotantoeläinopetuksen siirtäminen Helsingistä Hautjärvelle. Eläintilat suunniteltiin erikseen sonneille, lehmille, vasikoille ja pienmärehtijöille, sioille, hevosille ja koirille. Hautjärvellä ei professoria lukuun ottamatta ollut lainkaan työhuoneita, minkä vuoksi henkilökuntatiloja tarvittiin paljon, lisäksi mm. laboratorioita ja toimenpidetiloja. Suunnitelma sisälsi sekä uudet tilat että vanhojen saneerauksen ja kustannusarvio päätyi 24,3 milj. markkaan. Rakennusaikatauluksi suunniteltiin 1991-2. Vuosien 1990-4 toiminta- ja taloussuunnitelmaan esitettiin 9 lisävirkaa klinikkarakennuksen valmistumisen jälkeen. Tämä ei varmaankaan ollut omiaan edistämään suunnitelman etenemistä. Valtion rakennusasiainneuvottelukunta ei puoltanut suunnitelmaa 25.11.1991 päivätyssä kirjeessään. Professori Alangolle rakennussuunnitelman kaatuminen oli raskas pettymys. Sen sijaan alettiin suunnitella rakentamista Saarelle; päätös tehtiin v 1994. Matti Alanko irtisanoutui yllättäen toukokuussa 1995 osittain terveydellisistä syistä, mutta varmaan senkin vuoksi, ettei halunnut olla enää mukana uusissa muutoksissa: EKK:n ja Hautjärven lakkauttamisessa sekä yliopistoon ja Saarelle siirtymisessä. Siitä lähtien minä olin vastuussa Hautjärven ja sittemmin Saaren yksikön johtamisesta ja Saaren rakennussuunnitelmista. Vaikka Hautjärvelle ei mitään rakennettukaan, yksityiskohtaiset suunnitelmat helpottivat Saaren rakentamissuunnittelua, kun tarpeita oli jo mietitty valmiiksi.

Saaren suunnitelmat Helsingin yliopisto piti Hautjärveä kalliina yksikkönä ja uutta rakennussuunnitelmaa ja henkilöstömitoituksia liian suurina. Osastopäällikkö Toivo Vainiontalo esitti Hautjärven toimintojen siirtämistä Mäntsälän ammattioppilaitoksen (MAO; myöhemmin Keski-Uudenmaan ammattikoulutusyhtymä, KEUDA) yhteyteen Saaren kartanoon ja lupasi rahoitustakin. Neuvotteluja HY:n teknisen osaston, erityisesti Anna-Maija Lukkarin ja MAO:n kanssa käytiin tiiviisti syksyn 1994 aikana. Tekninen osasto valitsi suunnittelijaksi Arkkitehtitoimisto Suonto+Tapanisen eli käytännössä Yrjö Suonnon. Rakennuttajatehtävistä vastasi Jouko Salonen Terasto Oy. HY:n osalta projektista vastasi Anna-Maija Lukkari ja valvojana toimi Matti Kruus. Minä edustin käyttäjiä yhdessä KEUDAn Hannu Heikkilän kanssa.

28


Hautjärveltä Saarelle KEUDA oli pitkään anottuaan saanut sikalan, jota se siinä vaiheessa ei enää erikoisemmin halunnut, koska piti halvempana ja järkevämpänä järjestää opiskelijoiden harjoittelu tiloilla. Niinpä KEUDA antoi sikalan HY:n käyttöön. Entiseen sikalaan sijoitettiin eläintilat ja sen yhteyteen rakennettiin kaksi toisiinsa liittyvää siipeä: toiseen tuli eläinten käsittelytilat, opetustila ja autotalli ja toiseen siipeen laboratoriot, välinehuolto, lääkevarasto ja toimistotiloja.

Laboratoriossa työskentelevät Varpu Ruponen ja Marja-Liisa Tasanko

Työhuoneita ei rakennettu lainkaan, vaan Saaren kartanon päärakennuksen toisesta kerroksesta 1) vuokrattiin 7 huonetta tutkijoiden käyttöön. Luentosalia ei myöskään rakennettu, mutta päärakennuksen pienin luentosali oli tarvittaessa meidän käytössämme. KEUDAn navetan läheisyydessä olevasta tiilitalosta vuokrattiin päivystäjälle asunto ja seuraavana vuonna yläkerta vuokrattiin ”sikamiesten” käyttöön. KEUDAn kanssa tehtiin sopimus, jossa sovittiin sikalan ja 0,5 hehtaarin käyttöoikeudesta rakennuspaikaksi, tilojen vuokraamisesta, kiinteistöpalveluista, lehmien käytöstä, lannan levityksestä, ruokalan käytöstä ja opiskelija-asuntolan vuokraamisesta. Tärkeää oli, että KEUDAn lehmiä saatiin käyttää opetukseen ilman rahallista korvausta; korvaus oli ilmaiset eläinlääkintäpalvelut. Huonetilaohjelma saatiin 3.5.1995; vanhan osan laajuus oli 780/3300 m2 ja uuden osan 822/3075 m2. Saaren rakennuskannasta tuli pienempi kuin mitä Hautjärvi oli ollut tai mitä Hautjärvelle oli suunniteltu. Kustannuskatoksi asetettiin 6 milj. €, mutta lopulta kustannukset kohosivat 7 milj. euroon. Rakennusten tuli olla valmiit 1.9.1996.

Ensimmäinen suunnittelukokous pidettiin Saaren kartanossa 30.6.1995. Pintamaan poisto alkoi lokakuussa 1995. Ensimmäinen työmaakokous pidettiin Saarella 23.10.1995, jolloin sovittiin työaikataulusta. Perinteiset Saaren kartanon päärakennus harjannostajaiset olivat 28.3.1996. Vastaanottotarkastus oli 18.6.1996, mutta tarkastuksessa havaittiin paljon virheitä ja puutteita (neljän sivun pituinen lista). Sen vuoksi vastaanottotarkastus jatkui 5.7.1996, jolloin rakennus otettiin vastaan edelleen jossain määrin keskeneräisenä.

Henkilöstömuutokset Opetusministeriö edellytti, että EKK:n siirron yhteydessä HY:n ja EKK:n yhteenlasketut toimintamenot alentuvat 7,65 milj. mk, mikä vastasi 45-55 henkilötyövuoden vähennystä. EKK:n osalta säästöt hoidettiin Hautjärven lopettamisella. Hautjärvellä oli kieltämättä paljon sellaista toimintaa, joka ei kuulu yliopistolle tai eläinlääketieteen opetukselle. Oli helpotus, että päästiin eroon metsänhoidosta ja maanviljelystä. Saarella saatettiin keskittyä yliopiston perustehtäviin, opetukseen ja tutkimukseen. Monet palvelut ulkoistettiin: siivous ostettiin yksityiseltä yritykseltä ja asuntola-, kiinteistö- sekä keittiöpalvelut KEUDAlta eikä autoja enää korjattu tai huollettu itse. Muuton yhteydessä irtisanottiin neljä työntekijää ja yhden määräaikainen työsuhde loppui. Kolme vanhempaa työntekijää siirtyi ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan kautta normaalille vanhuuseläkkeelle ja asuntolanhoitaja sai työpaikan KEUDA:n keittiöstä. Asentaja oli Saaren toiminnan käynnistämisen ajan HY:lla kiinteistönhuoltotehtävissä, minkä jälkeen hän siirtyi samaan tehtävään KEUDAn palkkaamana. YT-neuvottelut tarkoin lain vaatimalla tavalla ja siihen liittyvä paperisota olivat haasteellisia uudelle johtajalle, mutta sain asiantuntevaa lainopillista apua ja tukea

29


Hautjärveltä Saarelle HY:lta. Toistaiseksi nämä ovat ainoat yhteistoimintaneuvottelut ja irtisanomiset, joita EKK:ssa/ELTDK:ssa on tapahtunut. Saarelle muuttoon liittyi myös päätös siirtää kaikki tuotantoeläinten kliininen opetus Helsingistä Saarelle. Sen myötä Saarelle tuli sisätautiopin (apulais)professori ja assistentti. Hallinnollisesti Saaresta tuli Kliinisen laitoksen osasto, jonka johtajana minä toimin.

Muutto

Hautjärven ”hautajaiset” pidettiin 29.5.; nimestään huolimatta juhlat olivat hauskat ja ikimuistoiset kauniissa säässä. Muuttokokouksessa 6.6.1996 lyötiin lukkoon muuttopäivä (12.8.), kuultiin muutto-ohjeet, minut nimitettiin muuttovastaavaksi, suunniteltiin erikoismuuttoja ym. Teknisen osaston taholta tämä hoidettiin hyvin: ohjeet olivat selkeät ja yksityiskohtaiset ja apua saatiin aina. Muutto kesti koko viikon (12.-16.8.). Eläimet eivät muuttaneet yhtä lehmää ja hevosta lukuun ottamatta, vaan ne myytiin tai teurastettiin. Toiminta Hautjärvellä loppui 1.9. ja alkoi samana päivänä Saarella täysipainoisesti. Yliopiston taholta ilmoitettiin, että jos järjestämme itse Hautjärven irtaimiston huutokaupan, saamme pitää kaikki tuotot. Niinpä päätin alkaa huutokaupan pitäjäksi: hankin meklarin, laitoin ilmoitukset ja hoidin käytännön järjestelyt. Huutokauppapäivä oli 6.10., ja paikalle tuli valtavasti ihmisiä. Kaikki oli myynnissä ja kaikki meni myös kaupaksi, mm. traktori ja 17 eri konetta tai laitetta sen perään, auto ja parikymmentä muuta konetta, siivousvälineitä, eläinlääkintälaitteita, keittiökoneita, puhelinkeskus ja puhelimet, asuntolan ja muiden tilojen kaikki kalusteet. Meklarin palkkio oli 15 %, mutta senkin jälkeen jäi tuottoa noin 200 000 mk. Hautjärven luovutustarkastus oli 10.10. Sen jälkeen Senaattikiinteistöt laittoi sen myyntiin.

Rakennusprojektit jatkuvat Kaikki olivat niin helpottuneita Kuopioon muuton raukeamisesta, että tyydyttiin mihin vain. Saaren rakennussuunnitelma oli alun alkaen alimitoitettu moneltakin osin: tallia ja sikalaa ei rakennettu lainkaan, vaan Saaren sikalaan saatiin mahtumaan pääsääntöisesti vain märehtijöiden vaatimia tiloja. Työhuoneita ei suunniteltu klinikalle lainkaan, ei myöskään opetustiloja ja opiskelijoiden sosiaalitiloja. Kustannusarvio asetettiin liian alhaiseksi ja tilat tuli mahduttaa sen raameihin. Jo rakennusvaiheen aikana oli paljon ongelmia. Kukaan projektiin osallistuneista ei ollut koskaan ollut tekemisissä eläinsuojien kanssa – ei suunnittelija eivätkä rakentajat eikä valvoja. Meille jotkut asiat olivat niin itsestään selviä ja yksinkertaisia, ettemme voineet ajatella, että ne voitaisiin tehdä toisin. Vaikka saimme nähtäväksi kaikki piirustukset, emme aina huomanneet jotain yksityiskohtaa. Esim. vasikkakarsinat jouduttiin tekemään uudelleen, koska sinne ei olisi saanut vasikkaa sisään. Navetan puolella mm. karsinarakenteissa oli suuria ongelmia. Vaikka olin joka kokouksessa korostanut lattiakaatojen ja ilmastoinnin tärkeyttä, juuri nämä asiat menivät pahiten pieleen. Kun perustan betonivalut oli tehty, huomasin, että käsittelyhuoneen/leikkaussalin ja demohallin lattiat viettivät seiniin päin eikä keskelle lattiakaivoihin. Päällysteeksi valittua materiaalia ei voitu laittaa niin paksulti reunoihin, jolloin materiaali jouduttiin muuttamaan. Uusi materiaali oli kuitenkin niin liukas, että se jouduttiin vaihtamaan toiseen. Se ei ollut kovin kestävää, vaan leikkaussalin ja demonstraatiohallin lattiat jouduttiin taas uusimaan vuonna 2004. Kallis lattia tehtiin siis kolmeen kertaan. Vuositakuutarkastuksessa 19.6.1997 kiinnitettiin huomiota ilmastoinnin ongelmiin, joita esiintyi sekä eläintiloissa että erityisesti laboratoriossa. Valvoja oli reklamoinut asiasta useita kertoja ennen ja jälkeen vuositarkastuksen. Markiisien hankintaa esitettiin yhtenä keinona laboratorion lämpötilaongelmiin, mutta kesti 10 vuotta ennen kuin ne saatiin. Sekään ei korjannut laboratorion haju- ja ilmaongelmia, joita vuosien kuluessa tutkittiin ja korjattiin moneen otteeseen. Lopulta tilanne tuli niin pahaksi, että laboratorio jouduttiin sulkemaan henkilökunnan oireilun vuoksi. Lopullinen ongelman syy selvisi ja ratkaistiin vasta kesällä 2014 – 18 vuoden jälkeen! Orimattilalainen rakennusliike ei ollut kaikilta osin riittävän huolellinen, esim. kattovillat pääsivät kastumaan ulkona, mutta siitä huolimatta ne pantiin paikalleen vettä valuvina. Rakennusliike sai ison toimeksiannon kesällä 1996, minkä vuoksi lopputyöt viivästyivät. Me jouduimme muuttamaan osin keskeneräisiin ja toimimattomiin tiloihin. Kalusteita ja pimennysverhoja puuttui tai ne tulivat vääränlaisina. Sikalan lannanpoistolaitteisto ei toiminut uudenlaisessa käytössä, vaan oli pakko hankkia uusi. Eläintenhoitajat joutuivat käsipelillä hoitamaan navetan lannan poiston. Karsinoiden ovia ei saanut auki eikä kiinni normaalein voimin, ym. Ei ole ihme, että henkilökunta oli tyytymätöntä. Kaikki olivat olleet kiintyneitä Hautjärveen ja vastustaneet muuttoa, vanhimmat työntekijät eniten. Kun työ uudessa paikassa oli erilaista ja hankalaa, sai esimies kuulla toistuvaa valitusta. Reklamaatio takuuaikaisten virheiden ja puutteiden korjaamisesta on tehty 23.7.1998; siinä edellytettiin vesikaton maalausta, vesivahingon korjausta, karsinoiden korjausta ja joidenkin maalauksien uusimista. Maalaustarkastuksessa 14.1.1999 todettiin eläintilan seinäpinnat maalatuiksi väärällä työselityksen vastaisella maalilla, mikä selitti maalien

30


Hautjärveltä Saarelle tippumisen seinistä, jotka joutuivat kosteudelle alttiiksi. Jo 10.4.2000 kartoitettiin taas korjaustarpeita ja päädyttiin 14 erilaisen kohdan korjaamistarpeeseen. Sitten taas 10.2.2004 tehtiin korjauskartoitus, rakennesuunnitelmat ja kustannusarvio klinikan korjaustöistä. Pääkohtia olivat laboratorion ilmastointi, eräät navetan rakenteet, leikkaussalin ja demohallin lattiat, erilaiset maalaukset, ulkotarhat, vesikatot, ym. sekalaista. Korjaukset aloitettiin 2004, mutta ne ajoitettiin kolmelle vuodelle taloudellisista syistä. Henkilökunnan lisääntyessä toimistotilojen puute kävi entistä ilmeisemmäksi. Vuonna 2000 tehtiin päätös Hämeentien Viikkiin muutosta ja samalla käynnistettiin keskustelut Saaren lisärakennustarpeista. Kuitenkin vasta v2002 rehtorin tavoiteneuvotteluissa Toivo Vainiontalo kertoi löytäneensä ratkaisun. Normaalikoulun rakentamisen ajaksi oli Viikkiin pystytetty kolme paviljonkirakennusta väliaikaisiksi opetustiloiksi. Kun koulu valmistui toukokuun lopussa 2003, rakennukset kävivät tarpeettomiksi. Yksi paviljonki matkasi Tvärminneen ja kaksi Saarelle. Rakennussuunnittelu käynnistyi keväällä 2003. Mäntsälän kunta myönsi rakennusluvan 24.4.2003 ja rakennukset tulivat viipaleina rekkojen kyydissä Saarelle 9.6.2003. Sisätyöt tehtiin kesän aikana, vastaanottotarkastus oli 8.9.2003 ja jälkitarkastus 18.9.2003 eli paviljongit valmistuivat nopeasti. Toinen paviljonki nimettiin oppimiskeskukseksi, jonne sijoitettiin luentosali, ATK-luokka, kaksi ryhmätyötilaa, opiskelijoiden pukuhuoneet ja sosiaalitilat. Toisesta tuli toimistorakennus, johon tuli päivystäjän asunto ja kolmeen luokkahuoneeseen työpisteet 18 hengelle. Koska työpaikkojen lukumäärä oli noussut, jouduttiin rakentamaan myös väestösuoja.

Paviljonkirakennukset tulivat viipaleina rekkojen kyydissä Saarelle 9.6.2003

Punaiset puurakennukset sopivat hyvin Saaren maalaisympäristöön. Opiskelijoilla on nyt oma talonsa ja mahdollisuus tietoyhteyksien käyttöön sekä asianmukaiset sosiaalitilat. Toimistorakennuksen avokonttoreita hiukan vierastettiin alussa, mutta nyt näyttää siltä, ettei muunlaisia toimistotiloja enää rakennetakaan. Toimistorakennuksessa oli suuria lämpötila- ja ilmastointiongelmia, minkä vuoksi sen LVI-järjestelmä uusittiin 11.4.2005. Paviljongit olivat luonnollisesti paljon halvempi ratkaisu kuin uudisrakentaminen (<0,5 milj. €). Sitä paitsi ongelmajäte sai kierrättämällä uuden elämän Saarella.

Saaren rakennussuunnittelussa oli kaksi suurta ongelmaa: tilojen alimitoitus ja sikala. Minun olisi pitänyt olla lujempi tilavaatimusten suhteen, mutta toisaalta luulen, että olimme tiSaaren klinikkarakennuksen sisäänkäynti lanteessa, jossa ei ollut paljon vaihtoehtoja eikä neuvotteluvaraa. Sikalan saneeraus ei todennäköisesti tuonut paljonkaan säästöjä uudisrakentamiseen verrattuna, koska kaikki lattiat jouduttiin valamaan uudelleen ja kaikki karsinarakenteet uusimaan, kuten myös kallis lannanpoistokoneisto. Sen sijaan sikalan olemassaolo aiheutti suuria ongelmia toimintojen sijoittelussa; esimerkkinä mainittakoon kulku leikkaustilojen läpi. Jälkiviisaus ei tietenkään ole paljon arvoista, mutta suurilta ongelmilta olisi vältytty, jos olisi rakennettu aivan uudet tarkoitukseen suunnitellut tilat. Itse rakentamisessa tehtiin paljon virheitä, valvoja oli ehkä vähän kokematon ja olisi saanut olla tarkempi ja jämäkämpi.

Elämä jatkuu Saaren yksikön juhlalliset avajaiset järjestettiin 22.10.1996. Pitkään neuvoteltu sopimus Mäntsälän kunnan kanssa eläinlääkintäpalveluiden ja päivystyksen ostamisesta solmittiin 1.7.1997, ensin väliaikaisena, mutta sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana eikä sitä ole sen jälkeen irtisanottu.

31


Hautjärveltä Saarelle Alkuajan työilmapiiriongelmaan puututtiin järjestämällä laivaseminaari työelämäkouluttajien kanssa 1997. Panostettiin työhyvinvointiin: otettiin työllistämisvaroin palkattu hieroja, Valtiokonttorista saatiin varoja työyhteisön kunto-ohjelmaan ja –ohjaukseen ja henkilöstöosastolta saatiin kouluttaja käsittelemään kehityskeskusteluja, näyttöpäätetyöskentelyä ja kuntoutusmahdollisuuksia. Samana vuonna Saaren yksikkö sai HY:n työsuojelupalkinnon (15 000 mk). Joka vuosi panostettiin pikkujouluihin, kevätjuhliin ja muihin yhteisiin tilaisuuksiin. Otettiin käyttöön yhteinen viikoittainen liikuntatuokio KEUDAn liikunnanopettajan ohjauksessa. Vuonna 2000 HY myönsi Saaren yksikölle 250 000 markan suuruisen laadukkaan toiminnon kannustuspalkinnon. Perusteluissa todettiin seuraavaa: ”Saarella koetaan, että siellä ollaan yhtä suurta perhettä, johon kuuluvat niin opettajat ja opiskelijat kuin avustava henkilökuntakin. Jokainen on samalla sekä yksilö että yhteisön jäsen. Kaikki toimivat yhteisen päämäärän hyväksi, joka jakaantuu kahteen pääosaan, laadukkaiden eläinlääkäreiden koulutukseen ja eläinlääkäripalveluiden tarjontaan suoraan asiakkaille.” Kuuluisa ”Hautjärven henki” oli muuttanut Saarelle. Vuonna 2000 valmistui KEUDAn pihattonavetta, minkä saamisessa HY:n mukanaolo, vaikkakin vähäisellä panostuksella, oli tärkeää. Sen mukana lehmien lukumäärä kaksinkertaistui, millä oli merkitystä myös meidän opetuksellemme. Dekaanin päätöksellä asetettiin 14.1.2005 työryhmä selvittämään Saaren yksikön hallinnollista asemaa, ja minut nimettiin sen puheenjohtajaksi. Muistio jätettiin 30.4.2005 ja siinä päädyttiin ehdottamaan, että Saaren yksiköstä vahvistettuna kotieläinhygienialla muodostetaan tiedekunnan neljäs laitos. Sen nimeksi tuli Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen laitos ja minut valittiin sen johtajaksi. Uuden laitoksen elinikä oli kuitenkin vain kolme vuotta: 2007-9. Kun eläinlääketieteellisestä tuli laitokseton tiedekunta, laitoksista tuli osastoja. Nyt tuotantoeläinlääketiede on kuitenkin samanveroinen muiden osastojen kanssa, mikä on tärkeää toiminnan kehittämisessä.

Juhani Taposen opetustuokio päärakennuksen puutarhassa

Opiskelijat pähkäilevät lehmän kaatotekniikkaa Heikki Rusasen kanssa

Remontit eivät kuitenkaan ole päättyneet. Laitos teki syksyllä 2007 esityksen Saaren lisärakentamisesta ja nykyisten tilojen korjaamisesta. Tätä rakennusprojektia alettiin suunnitella 2009, mutta asiat eivät edenneet toivotulla tavalla. Sanna Hellströmiltä pyydettiin selvitys, onko Saaren rakentaminen ollenkaan järkevää vai olisiko parempi siirtää toiminnot Viikkiin. Onneksi Hellström ymmärtää Saaren toimintojen ytimen ja päätyi selvityksessään siihen, että Saaren klinikka tarvitsee korjausta ja ettei opetusta voi siirtää Viikkiin. Tätä kirjoitettaessa on myönteinen päätös erittäin supistetulle korjaussuunnitelmalle, mutta sen aikataulu on vielä hämärän peitossa.

Saaren 10-vuotisjuhlat 15.8.2006. Terttu Katila kuuluttaa ja Heli Simojoki valmistautuu näyttämään sorkkahoitoa runsaslukuiselle yleisölle. Taustalla eläintiloiksi muunnettu sikala.

Olen itse sitä mieltä, että Saaren klinikasta ei saada hyvää enää korjaamalla ja sitä paitsi väliaikaisiksi tarkoitettujen paviljonkien elinikä ei liene kovin pitkä. Olisi taloudellisesti ja erityisesti toiminnallisesti järkevämpää rakentaa kaikki ihan uudestaan, mutta siihen ei taida nyt olla varaa. Saaren kohdalla ovat rahat aina loppuneet.

32


Yliopistollisen eläinsairaalan rakentaminen

Outi Vapaavuori ja Hannu Saloniemi

Emeritusprofessori Hannu Saloniemi toimi eläinlääketieteellisen tiedekunnan dekaanina 1998-2006. Professori Outi Vapaavuori on Yliopistollisen pieneläinsairaalan vastaava eläinlääkäri.

U

utta eläinsairaalarakennusta oli odotettu jo pitkään, sillä Eläinlääketieteellisen korkeakoulun (EKK) rakennukset Hämeentiellä olivat yliopistoon siirryttäessä huonokuntoiset johtuen useista hajasijoitusuhista. Korjausten kustannusarvio oli 127 miljoonaa markkaa, eivätkä alunperin 25 opiskelijalle suunnitellut tilat senkään jälkeen olisi täyttäneet opetuksen ja tutkimuksen kohtuullisia vaatimuksia. Yliopisto päättikin esittää tiedekunnan siirtämistä Viikin kampukselle. Kun kolmas hajasijoituskamppailu päättyi 24.2.2000, suunnitelmat Viikkiin siirtymiseksi etenivät ripeästi. Helsingin kaupunki teki tarvittavat kaavapäätökset ja valtio myi Hämeentien tontin kaupungille. Ensin suunniteltiin ja rakennettiin tilat peruseläinlääketieteen ja elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksille EE-taloon, jonne muutettiin kesällä 2004. EE-talon rakentamisen vaiheista kerrotaan tarkemmin Hannu Saloniemen artikkelissa ”Hämeentieltä Viikkiin” tässä verkkojulkaisussa. Eläinsairaalarakennuksen tilasuunnittelu alkoi samanaikaisesti EE-talon kanssa keväällä 2000. Tiedekunnan Viikkiin siirron pääsuunnittelija, ELT Outi Laitinen (nyk. Vapaavuori) kokosi tiedekunnan toiminnalliset näkökohdat tilasuunnitelmaa varten. Eläinsairaalarakennuksen tilaohjelma valmistui HY:n Teknisen osaston arkkitehdin Pirkko Varilan ja Outi Laitisen yhteistyönä syksyllä 2001. Tätä oli edeltänyt lukuisat eri käyttäjäryhmien palaverit sekä Yliopistollisessa eläinsairaalassa (YES) että kliinisen eläinlääketieteen laitoksessa. Outi Laitinen vastasi käyttäjien puolelta kokonaissuunnittelusta. Muita keskeisesti mukana olleita jäseniä olivat Pieneläinsairaalassa ELT Irmeli Happonen, klinikkaeläintenhoitaja Minna Aarnio, Hevossairaalassa professori RiittaMari Tulamo, ELT Olli Mäkelä, ja keskuslaboratoriossa dosentti Päivi Maisi ja dosentti Satu Sankari. Tiedekunta toivoi Yliopistolliselle eläinsairaalalle paikkaa Viikintien ja Tilanhoitajankaaren kulmaukseen lähelle Eviraa ja EE-taloa. Helsingin kaupunki kuitenkin ilmoitti, että Viikintien pohjoispuolelle ei saa rakentaa eläintiloja. Clinicum-rakennukselle osoitettiin tontti Viikintien varteen metrovarikon huoltoradan ja vanhaan Viikkiin kuuluvan Oppilasrakennuksen väliin. Kapea tontti ja rakennuksen pieni, ja vielä suunnittelutyön aikana supistettu budjetti olivat ankara haaste suunnittelijoille. Arkkitehtikilpailun voittaneen Arkkitehtitoimisto HKP:n arkkitehti Pekka Leskelä paneutui eläinlääketieteen erityiskysymyksiin kiitettävän perusteellisesti. Tiedekunnasta keskeisen tärkeä neuvottelukumppani oli Yliopistollisen eläinsairaalan johtaja, dosentti Outi Laitinen. Kansainvälistä mallia haettiin kahdella vierailukierroksella. Ensimmäinen tutustumismatka tehtiin 22-24.1.2002 Belgian Ghentin ja Skotlannin Edinburghin opetuseläinsairaaloihin ja Hälsingborgin eläinsairaalaan Ruotsissa. Matkaan osallistuivat Toivo Vainiotalo, Anna-Maija Lukkari, Pirkko Varila ja Aimo Mäkinen tekniseltä osastolta, Mauri Tuomioja SRV-Viitosista ja tiedekunnasta Outi Laitinen, Riitta-Mari Tulamo, Mia Ruohoniemi, Irmeli Happonen, Olli Mäkelä ja Minna Aarnio sekä Hannu Saloniemi. Toinen matka suuntautui Yhdysvaltoihin 8-13.1.2003 Cornellin yliopistoon New Yorkissa ja East Lansingin yliopistoon Michiganissa. Matkalla olivat mukana arkkitehdit Risto Parkkinen ja Pekka Leskelä HKP:stä, Mauri Tuomioja Senaatti-kiinteistöistä, Pertti Pietilä (JP-Terastö), Mika Reinikainen (Insinööritoimisto Olof Granlund), Pirkko Varila, Toivo Vainiotalo ja Aimo Mäkinen, Riitta-Mari Tulamo, Outi Laitinen ja Hannu Saloniemi. Varsinkin Edinburghin pieneläinsairaala oli esimerkki toiminnallisen suunnittelun onnistumisesta. ”Konkreettisia” matkamuistoja ovat Michiganista pieneläinsairaalan leikkaussalien väliset ikkunat sekä harkkotiiliseinät hevossairaalassa. Samanaikaisesti Eläinsairaalan suunnittelun kanssa neuvoteltiin kaavamuutoksista, rakennuskustannuksista ja tulevista tilavuokrista. Tontin kaava hyväksyttiin Helsingin kaupunginvaltuustossa 26.11.2003. Opetusministeriö heitti jälleen kapuloita rattaisiin opetus- ja kulttuuriministeriön (OPM) muistiossa 18.12.2003 ja nosti esiin ”valtion toimien alueellistamisen”. Asiakirjassa tuotiin taas kerran esiin Kuopio, nyt valtakunnallisen eläinsairaalan sijoituspaikkana. OPM ei antanut rakennustöiden aloittamislupaa, koska tilakustannuksista ei ollut päästy ministeriötä tyydyttävään ratkaisuun vielä vuoden 2004 alkupuolella. Tilakustannusten laskettiin nousevan Hämeentien 1,2 miljoonasta eurosta Viikissä 1,7 miljoonaan euroon, vaikka tilojen kokonaispinta-ala supistui Viikin uudisrakennuksessa. Kansleri Kari Raivion työryhmä, jonka sihteerinä oli Eläinsairaalan johtaja Outi Laitinen, oli tehnyt 3.10.2003 esityksen Eläinsairaalan organisaatiosta ja Senaattikiinteistölle maksettavien vuokrien kattamisesta. Opetusministeri Tuula Haatainen asetti kuitenkin helmikuussa 2004 vielä oman, johtaja Markku Mattilan johtaman työryhmän. Ryhmään kuuluivat

33


Yliopistollisen eläinsairaalan rakentaminen Matti Aho MMM:stä, Arto Merimaa VM:stä, Juhani Dammert ja Ari Saarinen OPM:stä ja hallintojohtaja Kari Suokko ja Hannu Saloniemi yliopistosta. Arkkitehti Anna-Maija Lukkari toimi sihteerinä. Esille tuli Hevossairaalan sijoittaminen Ypäjälle tai sairaalan rakentamisen siirtäminen viidellä vuodella. Kohtuullisen kovan kädenväännön jälkeen nuo ehdotukset kuitenkin hylättiin ja työryhmä jätti mietintönsä 12.5.2004. Sen jälkeen neuvoteltiin mm. pääkaupunkiseudun kuntien kanssa eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä ja maksuista. Neuvotteluissa Helsingin kaupungin kanssa olivat mukana mm. hallintojohtaja Kari Suokko, dekaani Saloniemi ja sairaalajohtaja Laitinen yliopiston puolelta ja ympäristöjohtaja Pekka Kansanen, professori Antti Pönkä ja kaupungineläinlääkäri Riikka Åberg kaupungin puolelta. Helsinki ja Espoo päättivät ostaa eläinlääkäripäivystyksen Yliopistolliselta eläinsairaalalta, Vantaa päätti toteuttaa päivystyksen itse. Senaatti-kiinteistöjen vuokraperusteena käyttämä pääoman korkovaatimus saatiin viideksi vuodeksi 5%:iin; siihen aikaan Senaatti vaati yleensä 6 tai 7 %:n korkoa. Päätöksenteon vauhdittamiseksi dekaani yritti kesäkuussa usean kerran päästä ministeri Haataisen puheille siinä onnistumatta. OPM antoi 7.7.2004 rakentamisluvan pieneläinsairaalalle, kuitenkin niin, että opetusauditorio ja oppimiskeskus ATK-luokkineen ja seminaarihuoneineen karsittiin pois. Hevossairaalalle ei myönnetty lupaa. Tilanne jatkui edelleen kireänä; syyskuussa 2004 oli ilmassa uudelleen ehdotus hevossairaalan hajasijoittamisesta! Tiedekunta julkaisi 1.9.2004 tiedotteen ”Yliopistollinen hevossairaala jälleen päättäjien pelinappulana”. Tiedote päättyi lauseeseen: ”Voidaanko sivistysvaltiossa harjoittaa yhteen alaan suuntautuvaa ajojahtia vuosikymmenestä toiseen?”. Yliopisto ja tiedekunta lobbasivat koko syksyn poliittisia päättäjiä, muuta OPM ei taipunut. Joulukuun alussa eurooppalaisten eläinlääketieteellisten yliopistojen järjestön EAEVE:n sveitsiläinen puheenjohtaja Marcus Wanner lähetti kirjeet pääministeri Matti Vanhaselle ja opetusministeri Haataiselle. EKY:n puheenjohtaja Hanna Salmela oli sinnikäs ja taitava ja sai ministeriltä haastattelun EKY:n lehteen. Kun joulukuussa hevossairaalakysymyksen arveltiin etenevän raha-asiain valiokuntaan, tiedekunnan edustajat lähettivät henkilökohtaiset kirjeet eduskunnan sivistys- ja tiedejaoston jäsenille. Lopulta 21.12.2004 valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta antoi luvan hevossairaalan vuokrasopimuksen allekirjoittamiseen 22.12.2004. MMM osallistui vuokrakustannuksiin 30 000 eurolla kolmen vuoden ajan, Hippos ry 85 000 eurolla ja OPM nosti Eläinsairaalalle maksettua valtakunnallisen toiminnan erityismäärärahaa (1,9 milj. euroa/v) 250 000 eurolla vuosiksi 2007-2009. Tärkeät eläinsairaalan rakentamisen teknisiä asioita koskevat tarjouspyynnöt voitiin lähettää ja rakennustyöt Hevossairaalankin osalta voivat jatkua. Tämäkin episodi vaati satoja tunteja ylimääräistä työtä niin tiedekunnassa, yliopiston keskushallinnossa kuin opetusministeriössäkin. Eläinsairaalan rakentamista valvoi johtoryhmä, jonka puheenjohtajana Toivo Vainiotalo seurasi tarkasti budjetissa ja aikataulussa pysymistä ja toisaalta pyrki kaikilta osin käytännössä hyvin toimiviin ratkaisuihin. Tämän artikkelin

Clinicumin rakentamista valvonut johtoryhmä rakennusneuvos Toivo Vainiotalon (vas) johdolla 2.11.2004.

kirjoittajien tehtävänä oli pitää eläinlääketieteen toiminnallisia vaatimuksia, joskus rakennusmiesten mielestä eriskummallisiakin vaatimuksia, tiukasti esillä. Ryhmässä olivat mukana myös arkkitehdit Pekka Leskelä, Pirkko Varila, Anna-Maija Lukkari ja sekä tekniikan erikoisosaaja Aimo Hämäläinen Senaatti-kiinteistöjen ja rakentajien edustajien lisäksi. Johtoryhmä kokoontui työmaaparakissa yhteensä parikymmentä kertaa rakennustyön edistyessä. Mitään elämälle vieraita ratkaisuja ei Clinicumiin tehtykään. Johtoryhmän ensimmäinen kokous oli 11.8.2004, jolloin suunni-

34


Yliopistollisen eläinsairaalan rakentaminen telmana oli rakentaa vain pieneläinsairaala 15,5 miljoonalla eurolla. Lopullisen, myös hevossairaalan käsittävän 8225 hyötyneliömetrin rakennuksen kustannus oli 20 miljoonaa euroa. Eläinsairaalaa rakennettiin 9.9.2004 – 8.5.2006. Ehkä erikoisinta koko rakennushankkeessa oli se, että rakentamisen budjettia ei ylitetty!

Clinicum-rakennuksen peruskiven muuraus 14.4.2005

Clinicumin peruskivi muurattiin 15.4.2005. Paikalla olivat muun muassa opetusministeri Tuula Haatainen, ylipormestari Eeva-Riitta Siitonen, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen, varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila, Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Rakel Hiltunen, ympäristöjohtaja Pekka Kansanen sekä rehtori Niiniluoto, vararehtori Kosonen, hallintojohtaja Kari Suokko ja Senaattikiinteistöjen pääjohtaja Kohvakka. Yliopistollisen eläinsairaalan ja laitoksen muutto Hämeentieltä Viikkiin tapahtui vaiheittain parin viikon aikana kesäkuussa 2006. Päivystyksen ovet suljettiin Hämeentiellä 28.6.2006 klo 15 ja tunnin kuluttua eli klo 16 ovet avautuivat jo Viikissä. Muutto sai myös mediahuomiota; mm. YLE:n aamu TV sekä MTV:n uutislähetykset uutisoivat muuton.

Eläinsairaalan sisäinen logistiikka eli potilaiden ja tavaroiden tarkoituksenmukaiset kulkureitit olivat suunnittelussa keskeisesti esillä. Edinburghin pieneläinsairaala oli tässä hyvänä esimerkkinä, vanha Hämeentien klinikka oli puolestaan monilta osin se huono esimerkki. Uuteen Pieneläinsairaalaan suunniteltiin useita pieniä vastaanottohuoneita opiskelijoiden suorittamia pieneläinpotilaiden alkututkimuksia varten, useita ryhmätyöhuoneita potilasdiskussioita varten ja hyvin varustettu tehohoito-osasto vakavasti sairaiden potilaiden ympärivuorokautista tarkkailua ja hoitoa varten. Pieneläinleikkaussaleja on 6 kappaletta, ja ne täyttävät korkeat tekniset ja hygieeniset vaatimukset. Koirien ja kissojen hammashoitoa varten tehtiin tilat leikkauspotilaiden valmisteluyksikön yhteyteen. Fysioterapialle tehtiin oma osastonsa, jonne saatiin lahjoituksena koirien vesijuoksumatto. Fysioterapia onkin kehittynyt hyvin uudessa ympäristössä. Tontin ahtauden vuoksi koirien ulkotarhoja ei voitu rakentaa. Koirien ulkoiluttaminen vaatii melko paljon eläinhoitajien työtä. Hevossairaalan sisäänkäynti suunniteltiin rakennuksen itäpäätyyn, hevoskuljetusautojen kulkuvaatimukset huomioiden. Juoksumatolle saatiin hyvä tila karsinasiivessä ja sieltä löytyi myös tila ontumapotilaiden juoksutusta varten. Leikkaussaleja tehtiin kaksi, toinen vaativaa sisäelinkirurgiaa varten ja toinen pääasiassa ortopedisiä leikkauksia varten. Salien liikuteltavat leikkauspöydät hankittiin kotimaiselta valmistajalta, joka oli toimittanut mm. Ateenan olympiakisojen hevossairaalaan samanlaisia pöytiä. Hevosten nukutustilan ja heräämöjen lattia- ja seinäpehmusteet osoittautuivat ongelmallisiksi. Vasta viiden vuoden kuluttua löytyi lopulta kovaa käyttöä kestävät pintamateriaalit. Karsinaosaston puhdistettavuuteen ja lattioiden liukkaudenestoon kiinnitettiin erityistä huomiota. Kokemuksen kautta jouduttiin tältäkin osin hakemaan parasta vaihtoehtoa; säästäminen ensivaiheessa tuli kalliiksi. Hevoskarsinoiden lannanpoistoon Aimo Hämäläinen suunnitteli pölynimurityyppisen laitteen, jota eläintenhoitohenkilökunta ei kuitenkaan ottanut omakseen. Lapio ja kottikärryt veivät voiton. Viikin Clinicumin kliinisen kuvantamisen yksikkö rakennettiin Pieneläinsairaalan ja Hevossairaalan väliin yhteiskäyttöön. Kuvantamisyksikkö sai huomattavan paljon enemmän tilaa verrattuna Hämeentien kahteen röntgenhuoneeseen. Hevos- ja Pieneläinsairaala saivat omat digitaaliset röntgenlaitteet. Uutena kuvantamisvälineenä saatiin tietokonetomografia, joka oli tuolloin ensimmäinen laatuaan Suomessa eläinkuvauksia varten. Eläinsairaalaan tuli noin 60 laitekokonaisuutta, joka teki osaltaan Yliopistollisen eläinsairaalan poikkeukselliseksi yliopistorakennukseksi. Ensimmäisissä suunnitelmissa oli mukana löytöeläinten vastaanottoyksikkö Hämeentien eläinsairaalan tapaan. Ahdas tontti johti yksiköstä luopumiseen. Uutta paikkaa etsittiin Viikistä teknisen osaston arkkitehtien ja Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen kanssa. Ehdolla olleet Viikin maatalousmuseorakennus ja korjauspajarakennus hylättiin. Löytöeläintalo löysi paikkansa Viikinmäen korkeimmalle kohdalle, jonne rakentui hyvin toimivaksi osoittautunut löytöeläinten vastaanottoyksikkö. Helsingin kaupunki kilpailutti yksikön hoidon yksityiselle yrittäjälle.

35


Yliopistollisen eläinsairaalan rakentaminen Alkuperäisissä suunnitelmissa ollut maneesirakennus ratsujen ontumatutkimuksia varten poistettiin suunnitelmista, koska rahoitusraami uhkasi ylittyä. Maneesille yritetään edelleen löytää rahoitus; kenties tuo opetustila saadaan seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Säästösyistä suunnitelmista poistettiin myös maanalainen yhteys Oppilasrakennuksen ruokalaan. Se korvattiin avoseinäisellä sillalla. Tiedekunta halusi Clinicumiin oman luentosalin, johon klinikkakurssit olisivat mahtuneet yhteisluentoihin. Teknisen osaston mielestä Viikissä oli jo Tietokonetomografia: uuteen eläinsairaalaan saatiin mm. riittävästi luentosaleja, vajaakäyttöitietokonetomografialaitteisto siäkin. Auditorio siis jäi rakentamatta. Eläinlääketieteellisen koulutusohjelman tiukka lukujärjestysmäisyys on johtanut melkoisiin ongelmiin luentosalien varauksissa. Onneksi Clinicumin toiseen kerrokseen saatiin yksi vähän suurempi tila (Paatsama-sali), johon yksi 50 opiskelijan vuosikurssi vaivoin mahtui. Toisessa kerroksessa ovat opiskelijoiden pukeutumistilat ja huoneet päivystäjille sekä opettajien ja tutkijoiden huoneet. Toiseen kerrokseen rakennettiin tilat myös Prevett- lääkejakeluyhtiölle. Kun yhtiö muutti muualle, tiloihin siirtyivät Oppilasrakennuksesta eläinten hyvinvointi ja terveys- sekä farmakologia ja toksikologiaoppiaineiden henkilökunta marraskuussa 2014. Clinucumin 2. kerroksessa sijaitsevat laboratoriotilat ovat suurelta osin dosentti Päivi Maisin suunnittelemat. Hän ei valitettavasti koskaan ehtinyt nähdä tiloja valmiina, sillä hän menehtyi vuonna 2003. Aluksi osa laboratorioista oli vajaakäytössä, mutta kliinisen mikrobiologian ja kliinisen tutkimuksen lisääntyminen ovat täyttäneet huoneet. Hämeentien klinikkarakennuksessa toimi Yliopiston apteekin sivuapteekki, jolle kertyi huomattava eläinlääkkeiden asiantuntemus ja myynti. Apteekki siirtyi Viikkiin, mutta fyysisesti niin kauas Clinicumista, että erityinen yhteistyösuhde katkesi. Hämeentien kaunista, puistomaista tonttia toki kaipaamme kaikki, samoin hyviä liikenneyhteyksiä yliopiston keskustakampukselle. Vanhan klinikkarakennuksen edustalla ollut suihkuallas on Hämeentien tiheästi rakennetun asuinalueen keskellä kertomassa tontin aikaisemmista asujista, palasta suomalaisen eläinlääkärikoulutuksen ja tutkimuksen historiaa. Talo vihittiin käyttöön todella arvovaltaisen vierasjoukon läsnä ollessa 9.11.2006. Hevossairaalan sisääntuEläinsairaala: Clinicum kesällä 2006 loaulaan ahtautui noin 130 henkeä. Paikalla olivat muun muassa Clinicumin vihkinyt maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (eduskunnan puhemies Paavo Lipponen oli lupautunut, mutta peruutti pari päivää ennen tilaisuutta), oikeusministeri Leena Luhtanen, varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila, Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel Hiltunen, Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri, rehtori Ilkka Niiniluoto, vararehtorit Hannele Niemi ja Mauno Kosonen sekä hallintoviraston ja Viikin kampuksen väkeä. Dekaani lausui vihkiäistilaisuuden tervetuliaispuheessaan julki tiedekunnan näkemyksen uudesta Clinicumista: ”Yliopistollisen eläinsairaalan tilat eivät ole Euroopan suurimmat eivätkä kalleimmat, mutta ne ovat Euroopan toimivimmat ja parhaat”. Yliopistollisen eläinsairaalan rakennushankkeen palauteseminaarissa 8.6.2007 arkkitehti Pekka Leskelä kiteytti ajatuksensa: ”Erittäin hyvä rakennuttaja-, käyttäjä-,

36


Yliopistollisen eläinsairaalan rakentaminen suunnittelija- ja urakoitsijayhteistyö. Kokonaisuus onnistui erittäin hyvin.” Tämän ovat huomanneet myös asiakkaat. ELL Taina Kivistöä lainataksemme ”enää ei asiakkailta tule kommentteja että jouduimme tulemaan tänne, koska emme muualle päässeet”. Viihtyisät ja avarat tilat ovat siis olleet myös eläinten omistajien mieleen. Myös henkilökunta ja opiskelijat ovat viihtyneet Clinicumin tiloissa.

Dekaani, pääsuunnittelija Outi Laitinen, kansleri Ihamuotila

Avajaisyleisöä; varapuhemies Anttila, ministeri Luhtanen …

Rehtori Ilkka Niiniluoto, kansanedustaja Jan Vapaavuori, Outi Laitinen

Ministeri Korkeaoja leikkaa nauhan Clinicumin vihkijäisissä.

37


Elintarviketurvallisuustutkimus tiedekunnan aikana

Hannu Korkeala

Professori Hannu Korkeala toimi elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osaston johtajana v. 1998 – 2014.

E

Elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksen henkilökunta 10.9.2010 laitoksen 50-vuotisjuhlissa.

lintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksella (myöhemmin nimi muutettiin elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osastoksi) professori Lars Reiniuksen ja erityisesti professori Timo Pekkasen toimiessa esimiehenä korostettiin tutkimuksen tärkeyttä laitoksen toiminnassa ja opetuksen suunnannäyttäjänä. Professori Pekkasen tunnuslauseena oli, että yliopistotasoista opetusta ei voi antaa ilman korkeatasoista tutkimusta. Tämän vuoksi liittymistä Helsingin yliopistoon pidettiin laitoksella hyvänä, koska Helsingin yliopiston katsottiin olevan tutkimusyliopisto, jossa arvostetaan korkeatasoista tutkimusta. Yliopistoon liityttäessä elintarvikehygienian tutkimus oli saatu hyvään vauhtiin ja vankka pohja oli luotu. Laitoksella toimivat Pekkasen lisäksi Marja-Liisa Hännisen ja Hannu Korkealan tutkimusryhmät ja osaston tutkijakoulutusjärjestelmä oli saatu pystyyn järjestämällä tutkimusseminaareja ja tutkijakoulutuskursseja. Laitoksella tehtyjen julkaisujen määrä lähtikin kovaan nousuun 1990-luvun puolivälissä ja vähän myöhemmin väitöskirjojen määrä 1990-luvun

Kuva 1 Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osaston julkaisut 1976-2013.

38

Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osaston väitöskirjat 1966-2013.


Elintarviketurvallisuustutkimus tiedekunnan aikana alkupuolella keskeiset tutkimusaiheet olivat maitohappobakteerien aiheuttama tyhjiöpakattujen lihavalmisteiden pilaantuminen, Aeromonas-suvun bakteerit, lihantarkastus, teurasruhojen kontaminaatio ja lentoruokailu. 1990-luvun puolivälissä patogeenitutkimus voimistui ja tutkimuskohteeksi tulivat Clostridium botulinum, helikobakteerit, kampylobakteerit, joka oli ollut merkittävä tutkimuskohde aikaisemmin jo 1980-luvulla, ja Yersinia enterocolitica. Nämä olivat tärkeitä elintarvikevälitteisiä patogeenisiä bakteereita esiintyvyyden ja aiheuttamiensa seurausten takia.

Molekyyliepidemiologisen tutkimuksen kehittäminen Molekyyliepidemiologisten menetelmien soveltaminen elintarvikehygieenisesti tärkeiden ongelmien tutkimisessa aloitettiin 1990-luvun puolivälin tienoilla. Tästä tutkimussuunnasta ja sen kehittämisestä tuli useaksi vuodeksi keskeinen työkalu osaston tutkimuksessa, ja sen mukana pystyttiin nostamaan osaston tutkimus uudelle tasolle .

Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osaston tutkimuksen kehittyminen

Diagnostiikassa alettiin laajasti käyttää PCR- menetelmiä, joiden avulla pystyttiin määrittämään näytteistä aiempaa tarkemmin ja nopeammin patogeenisia mikrobeja kuten C. botulinumia. PCR-menetelmä helpotti patogeenisten kantojen erottamista ei-patogeenisistä kannoista, mikä paransi merkittävästi Y. enterocolitican ja Clostridium perfringensin diagnostiikkaa ja muutti yleisiä käsityksiä monien patogeenisten bakteerien epidemiologiasta. DNA-pohjaisten tyypitysmenetelmien, kuten ribotyypityksen ja pulssikenttäelektroforeesin, pystyttäminen ja kehittäminen avasivat aivan uudenlaisen ja tehokkaan välineen erilaisten elintarvikehygieenisten ongelmien ratkaisemiseksi. Ensimmäisenä tutkimusongelmana oli maitohappobakteerien aiheuttamien kontaminaatio-ongelmien selvittäminen, sillä se oli aiheuttanut elintarviketeollisuudessa merkittäviä pilaantumisongelmia. Osoituksena läpimurrosta julkaisimme ensimmäisenä maailmassa DNA-pohjaisiin menetelmiin pohjautuvan laajan kontaminaatioanalyysityön. Myöhemmin kyseisiä menetelmiä on käytetty erityisesti patogeenisten mikrobien kulkeutumisreittien selvittämisessä elintarvikkeiden tuotantoketjun eri vaiheissa, mikä on ollut patogeenien torjunnan kannalta ensiarvoisen tärkeätä. Kun tunnetaan patogeenien varastot ja niiden kulkeutuminen varastoista elintarvikkeisiin ja sitä kautta ihmisiin, niin pystytään kehittämään tehokkaita menetelmiä torjuntaan. Tutkimuskohteina olivat etenkin kampylobakteerit, klostridit ja Listeria monocytogenes. Kalapatogeenien osalta Aeromonas-tutkimus oli merkittävää, ja furunkuloositaudin leviämistie Ruotsista Suomeen selvitettiin.

Tutkijakoulujärjestelmä Eläinlääketieteellisen tiedekunnan Helsingin yliopistoon liittymisen aikoihin Suomeen perustettiin tutkijakoulujärjestelmä. Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi rahoitusta tohtorikoulutuksen tehostamiseen, ja Suomen Akatemia arvioi tutkijakouluhakemukset ja allokoi niihin tietyn määrän tohtorikoulutettavien palkkarahoja. Elintarvikealalle perustettiin valtakunnallinen The Finnish Graduate School on Applied Bioscience: Bioengineering, Food & Nutrition, Environment -niminen tutkijakoulu (ABS-tutkijakoulu). Mukana koulun toiminnassa Helsingin yliopiston lisäksi olivat Teknillinen korkeakoulu, Kuopion yliopisto, Turun yliopisto, eläinlääkintö- ja elintarvikelaitos EELA (myöhemmin Evira), kansanterveyslaitos KTL (myöhemmin THL), maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT ja valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT.

39


Elintarviketurvallisuustutkimus tiedekunnan aikana ABS-tutkijakoulusta tuli suuri valtakunnallinen tutkijakoulu, joka jakoi rahoitusta tohtorikoulutettavien palkkoihin ja järjesti vuosittain valtakunnallisia tutkijakoulutuskursseja eri elintarvikealoilla. Vuosittain koulu rahoitti 16-27 tohtorikoulutettavan palkkoja. Yhteensä 24 tohtorikoulutettavaa elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osastolta on saanut palkkarahoitusta ABS-tutkijakoulusta.

Helsingin yliopiston tutkimuksen ensimmäinen arviointi Helsingin yliopistossa suoritettiin tutkimuksen arviointi, jossa kaikkien laitosten ja tiedekuntien tutkimus käytiin kattavasti läpi vuosilta 1994 - 1998 ulkopuolisten arvioijien toimesta. Kaikille laitoksille annettiin myös arvosana, joka vaihteli 1-7. Arvosana 7 oli korkein. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan laitokset arvioinut paneeli antoi elintarvike- ja ympäristöhygienian laitokselle arvosanan 6 ja muille laitoksille arvosanan 4. Laitoksella toimivat arviointiaikana Hännisen ja Korkealan tutkimusryhmät. Paneeli piti laitoksen tutkimusta omaperäisenä ja syvällisenä. Paneelin mielestä laitos oli keskittynyt keskeisten elintarvikkeiden ja niiden kontaminaation tutkimukseen, mitä pidetään yhä elintarviketurvallisuuden ja elintarvikkeiden taloudellisen tuotannon kannalta tärkeänä. Tutkimuksen epidemiologinen lähestymistapa on huomioinut sekä kansallisesti että kansainvälisesti keskeiset asiat. Paneeli oli erityisesti vaikuttunut laitoksen nuorten tutkijoiden koulutuksesta ja tutkimusryhmien tieteellisestä aktiivisuudesta. Laitoksen henkilökunta oli paneelin mielestä erittäin motivoitunutta. Tutkijat julkaisevat kansainvälisesti erittäin korkeatasoisia julkaisuja. Paneeli kiinnitti huomiota myös osaston tutkimusryhmien saamaan merkittävään ulkopuoliseen rahoitukseen. Paneeli piti laitoksen erikoisvahvuutena molekyyliepidemiologian tutkimusta ja laitosta kansainvälisesti tunnettuna bakteereiden genotyypityskeskuksena. Paneeli kiinnitti myös huomiota siihen, että laitoksella on erityisosaamista erittäin vaarallisten bakteerien tutkimuksessa. Laitoksen vahva yhteistyö elintarviketeollisuuden, tutkimuslaitosten ja humaanilääketieteen kanssa tuotiin esiin. Laitoksen tutkimus nähtiin merkittävänä kansanterveyden kannalta.

Epidemiaselvitykset Molekyyliepidemiologista osaamista on käytetty elintarvikevälitteisten epidemioiden selvittämisessä. Ns. voiepidemia on ensimmäinen epidemia, jossa Listeria monocytogenes -kantojen tyypittämisellä todettiin epidemian olemassaolo, joka olisi muuten voinut jäädä havaitsematta. Elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksella tyypitettiin vuosisadan vaihteessa listerioosipotilaista eristetyt kannat, ja vuoden 2000 alussa todettiin ryvästymä identtisiä kantoja, mikä johti tapausten tarkempaan tutkimukseen. Epidemia sai laajaa huomiota sekä kansainvälisesti että suomalaisissa joukkoviestimissä. Välittäjäelintarvikkeeksi todettiin voi, jota ei ollut aikaisemmin raportoitu ruokamyrkytysepidemian aiheuttajaksi. Laitoksella selvitettiin useita kampylobakteereiden aiheuttamia epidemioita, jotka levisivät etupäässä veden välityksellä. Myös yksi maidon välityksellä tapahtunut epidemia selvitettiin. Suomessa esiintyi useita Yersinia pseudotuberculosiksen aiheuttamia epidemioita 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Laitoksen tutkijat olivat mukana, kun ensimmäisen kerran epidemioiden osoitettiin olevan elintarvikevälitteisiä. Jäävuorisalaatin ja myöhemmin porkkanoiden todettiin olevan epidemioiden lähteenä, minkä johdosta kasvisten elintarvikehygieenisten ongelmien torjuntaan on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Laitoksen C. botulinum -laboratorio on vastannut botulismidiagnostiikasta Suomessa parin vuosikymmenen ajan. 1990-luvun lopulla todettiin ensimmäinen botulismiepidemia Suomessa valmistetuista elintarvikkeista. Tämän jälkeen laitoksella on diagnostisoitu useita botulismiepidemioita ihmisillä ja eläimillä. Diagnostiikkaa on tehty etupäässä osastolla kehitetyillä menetelmillä. Laitoksen botulismilaboratoriosta onkin tullut yksi merkittävimmistä kansainvälisistä C. botulinumin tutkimuskeskuksista. Myöhemmin laitoksella todettiin ensimmäisen kerran Helicobacter bizzozeroniin olevan zoonoottinen taudinaiheuttaja. Laitoksen tutkijat ovat osallistuneet myös alkueläinten ja virusten aiheuttamien elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden selvittämiseen sekä laajan ns. Nokian epidemian selvittämiseen, jossa jätevesiä pääsi talousveteen.

Tutkimuksen voimistuminen Tutkimus vahvistui 2000-luvulle tultaessa uusien tutkimusryhmien muodossa. Professori Johanna Björkroth lähti vetämään pilaajabakteeritutkimusta ja professori Raimo Pohjanvirta toksikologista tutkimusta. Björkrothin tutkimusryhmä on kuvannut uusia spesifisiä pilaajabakteereita ja niiden aiheuttamia muutoksia elintarvikkeissa. Merkittävän tutkimusalueen on muodostanut Leuconostoc gasicomitatumin aiheuttama pilaantuminen ja bakteerin metabolian ja genetiikan tutkiminen. Sekvensoidessaan bakteerin genomin ryhmä oli ensimmäinen bakteerin koko genomin sekvensoinut suomalainen ryhmä. Pohjanvirran tutkimus kohdistui dioksiinitutkimukseen ja erityisesti dioksiinien molekyylitason vaikutuksiin ja niiden toksisuutta välittävän AH-reseptorin fysiologisten ja toksikologisten funktioiden sel-

40


Elintarviketurvallisuustutkimus tiedekunnan aikana vittelyyn. AH-reseptorin osalta Pohjanvirran ryhmä on ensimmäisenä kuvannut erikoisen käyttäytymismuutoksen, uusien ruoka-aineiden voimistuneen välttelyn, mikä näyttää olevan spesifisesti tämän reseptorin välittämää. Pohjanvirran ryhmä kuului myös Kansanterveyslaitoksella koordinoituun Ympäristöterveyden riskianalyysin huippuyksikköön vuosina 2002-07. 2000-luvun puolivälissä professori (emeritus) Carl-Henrik von Bonsdorffin ja dosentti Leena Maunulan elintarvike- ja ympäristövirologiaan keskittyvä ryhmä siirtyi toimimaan laitokselle lääketieteellisestä tiedekunnasta. Näiden uusien ryhmien myötä laitoksella toimi kattavasti mikrobiologisiin ja kemiallisiin elintarvikevälitteisiin riskeihin keskittyviä tutkimusryhmiä, ja laitoksesta tuli merkittävä elintarviketurvallisuuteen keskittynyt tutkimuspaikka. Laitoksen tutkimus kärsi Hämeentien laboratorioissa kunnollisten tutkimuslaboratorioiden puutteesta sekä hyvin vanhanaikaisista ja vähäisistä tutkimusvälineistä. Näihin saatiin merkittävä korjaus, kun vuonna 2004 muutettiin uusiin tiloihin. Yliopiston arkkitehdeillä oli suunnittelussa hyvin edistyksellinen ote, ja uusien tilojen suunnittelussa laitoksen tutkijat saivat olla merkittävästi mukana, ja tiloista saatiin hyvin toimivat mahdollistaen tutkijoiden ja laboratoriohenkilökunnan hyvän yhteistyön. Uusien laboratorioiden myötä pystyttiin parantamaan tutkimuksen laatua edelleen ja useat ulkomaalaiset tutkijat tulivat tekemään tutkimusta laitoksella. Uusiin tiloihin muuttamisen jälkeen 29 kansainvälistä vierailijatutkijaa on työskennellyt laitoksella tehden pitemmän tutkimusjakson laitoksen laboratorioissa. Laitoksella on oltu huolestuneita opiskelijoiden tutkimusvalmiuksista ja pyritty siksi ottamaan opiskelijoita mukaan tutkimusryhmien toimintaan. Opiskelijoiden mukaanotto oli aluksi kuitenkin hyvin epäsäännöllistä ja organisoimatonta. Siksi vuonna 2000 aloitettiin laitoksella ns. kesäkoulutoiminta, jossa opiskelijoita otettiin kolmeksi kesäkuukaudeksi töihin laitoksen tutkimusryhmiin tekemään lisensiaattitutkielman

Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osaston lisensiaattitutkielmat (aikaisemmin syventävät opinnot) 1984-2013.

(aikaisemmin syventävät opinnot). Kesäkoulun myötä lisensiaattitutkielman määrä on saatu tyydyttävälle tasolle. Kesäkoulutoiminnalla on saatu herätettyä opiskelijoiden kiinnostusta ja tietämystä tutkimuksesta. Monet kesäkoululaiset ovatkin myöhemmin aloittaneet väitöskirjatyön ja tähän mennessä neljä kesäkoululaista on väitellyt laitoksella ja yksi jättänyt väitöskirjansa esitarkastukseen.

Helsingin yliopiston tutkimuksen toinen arviointi Helsingin yliopiston tutkimuksen toinen arviointi suoritettiin 2005. Eläinlääketieteen paneeli arvioi kaikki tiedekunnan laitokset ja elintarvike- ja ympäristöhygienian laitos sai tällä kertaa maksimiarvosanan 7. Laitoksella toimivat arvioinnin aikana Björkrothin, Hännisen, Korkealan ja Pohjanvirran tutkimusryhmät ja virologian ryhmä oli juuri siirtynyt laitokselle. Paneeli antoi laitoksen tutkimuksesta ylistävän lausunnon. Paneelin mukaan laitoksella tehdään huippututkimusta keskittyen tärkeisiin ongelmiin käyttäen viimeisimpiä moderneja menetelmiä. Laitoksen ryhmien tekemällä relevantilla soveltavalla tutkimuksella katsottiin olevan merkittävä vaikutus elintarvikkeiden laatuun ja ihmisten terveyteen. Yhteistyöverkostoa pidettiin laajana.

41


Elintarviketurvallisuustutkimus tiedekunnan aikana Paneeli näki laitoksen erityisenä vahvuutena korkeatasoisen, työlleen omistautuneen ammattitaitoisen henkilöstön, poikkeuksellisen johtamisen, hyvin rakennetun ja ohjatun tutkijakoulutuksen, keskittymisen tärkeisiin tutkimusaiheisiin, hyvin onnistuneen teollisuusyhteistyön ja erinomaisen tutkimusinfrastruktuurin. Paneeli ei nähnyt erityisiä heikkouksia laitoksen toiminnassa.

Suomen Akatemian elintarviketieteiden arviointi Suomen Akatemia suoritti elintarviketutkimuksen tieteenala-arvioinnin, mikä käsitti vuodet 2000-2004. Elintarvike- ja ympäristöhygienian laitokselta arvioitiin Björkrothin, Hännisen, Korkealan ja Pohjanvirran tutkimusryhmät. Arviointipaneeli oli vaikuttunut laitoksessa tehtyjen julkaisujen määrästä ja laadusta. Paneelin mielestä laitos oli dynaaminen tutkimusyksikkö, jossa oli kuitenkin vähän tutkijatohtoreita. Edelleen todettiin, että laitoksella on hyvä yhteistyö tutkijoiden välillä ja tutkimuksen tulokset ovat varteenotettavia. Ryhmien ulkopuolinen rahoitus sekä kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö olivat hyvällä tasolla. Paneelin mielestä laitoksella oli hyvin organisoitu koulutusympäristö. Ainona eläinlääketieteellisenä elintarvike- ja ympäristöhygienian yksikkönä sillä todettiin olevan tärkeä rooli suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Laitoksen tutkijat ovat osallistuneet lukuisiin relevantteihin työryhmiin Suomessa ja Euroopan Unionissa. Laitoksella oli tehty paneelin mielestä myös hyvää työtä korkeatasoisen tutkimustiedon levittämisessä suomalaisille tiedotusvälineissä.

Tutkimuksen monipuolistuminen Tutkimuksen toisen arvioinnin jälkeen laitoksen tutkimus aktivoitu ja monipuolistui edelleen. Toisaalta usean ryhmän toiminnassa siirryttiin yhä enemmän hyödyntämään genetiikan tarjoamia mahdollisuuksia (kuva 3) ja toisaalta alettiin kehittää elintarvikevalvonnan tutkimusta. Genetiikka tarjosi mahdollisuuksia ymmärtää syvällisemmin patogeenien ja pilaajien epidemiologiaa ja selvittää

Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osaston tutkimuksen kehittyminen

mikrobien ominaisuuksia, joilla ne pystyvät mukautumaan ja sopeutumaan erilaisiin ympäristöihin ja elintarviketuotantotiloihin. Genetiikka tarjosi myös mahdollisuuden entistä paremmin ymmärtää mikrobien evoluutiota, virulenssia ja antimikrobiresistenssiä. Tutkimuksessa siirryttiin DNA:n lisäksi tutkimaan RNA:ta ja transkriptomiikkaa ja toiminnallisesta genetiikasta ja metagenomiikasta tuli tärkeä tutkimuksen kohde. Uusia menetelmiä otettiin laajalti käyttöön sisältäen mutaatiotekniikoita ja mutatoitujen bakteerikantojen analysointia. Koko genomin kattavat mikrosirut otettiin myös käyttöön vertailevassa genomien tutkimuksessa ja geenien ilmentymistutkimuksissa. Laitoksen tutkijoille on kehittynyt myös runsaasti taksonomista osaamista. Uusia helikobakteeri-, maitophappobakteeri- ja yersinialajeja on kuvattu. Kaksi uusista Yersinia-lajeista on nimetty laitoksen edellisten professorien mukaan Y. nurmii ja Y. pekkanenii –lajeiksi. Laitoksen tutkimuksen kehittämisessä otettiin merkittäviä askeleita käynnistettäessä elintarvike- ja ympäristöterveydenhuollon valvontaan kohdistunut tutkimus vuonna 2005, kun dosentti Riitta Maijala nimitettiin ympäristöterveydenhuollon valvonnan yliopistolehtorin tehtävään. Käytännön valvontatyö on eläinlääkäreiden keskeinen työkenttä, ja

42


Elintarviketurvallisuustutkimus tiedekunnan aikana tämän toiminnan arvioiminen oli jäänyt tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkimuksen kohteina ovat tähän mennessä olleet mm. valvonnan resurssit ja maksullisuus, pakkokeinot kunnallisessa ympäristöterveydenhuollon päätöksenteossa, laitosten rakenteiden vaatimusten mukaisuus, viranomaisten antaman neuvonnan ja ohjauksen vaikuttavuus, omavalvonta, toimijoiden käsitykset valvonnasta ja toimijoiden elintarvikehygieeninen tietämys. Ensimmäinen valvontaan liittyvä väitöskirjatyö hyväksyttiin 2008. Myöhemmin valvontatutkimusta ovat vetäneet dosentti Mari Nevas ja dosentti Janne Lundén. Walter Ehrströmin säätiö lahjoitti laitokselle maidon teollisen hygienian professuurin vuonna 2006. Toukokuusta 2006 virkaa hoiti Valiolta siirtynyt Seppo Sivelä ja vuodesta 2009 lähtien professoriksi nimitettiin Miia Lindström. Lindström on tehnyt tutkimusta maidon patogeenikontaminaatiossa sekä C. botulinumin epidemiologian ja botulinmneurotoksiintuotannon geneettisen säätelyn selvittämisessä. Lihantarkastuksen tutkimus oli laitoksella jäänyt huomattavan vähäiseksi. Siihen saatiin vahvistusta Maria Fredriksson-Ahomaan saatua Helsingin yliopiston pooliprofessuurin. Samalla osaston Yersinia-tutkimus sai merkittävän vahvistuksen.

Mikrobiologisen elintarviketurvallisuustutkimuksen huippuyksikkö Tuloksena elintarviketurvallisuustutkimuksen voimistumisesta tiedekuntaan saatiin Suomen Akatemian huippuyksikkö vuosiksi 2008-2013. Tämä oli ensimmäinen yksinomaan eläinlääketieteeseen keskittynyt huippuyksikkö. Mikrobiologiseen elintarviketurvallisuustutkimuksen huippuyksikköön kuuluivat professoreitten Björkroth, Hänninen ja Korkeala tutkimusryhmät elintarvike- ja ympäristöhygienian laitokselta ja professori Airi Palvan ja FiDiPro-professori Willem de Vossin tutkimusryhmät peruseläinlääketieteen laitokselta professori Palvan toimiessa yksikön johtajana. Huippuyksikkö ja siellä tehty tutkimus antoivat erittäin merkittävän panoksen tutkimuksen kehittämiseen. Huippuyksikkörahoituksella saatiin lisää tutkijoita ja edelleen ulkopuolista rahoitusta. Tutkimus vahvistui ja syveni entisestään. Uusia analyysitekniikoita ja menetelmiä pystytettiin ja tutkimuksessa siirryttiin jälleen uudelle tasolle. Huippuyksikkö vahvisti pitkään jatkuneen aktiivisen elintarviketurvallisuuteen keskittyvän tutkimustradition kehittämisen ja elintarviketurvallisuustutkimuksen huipun sijoittumisen eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan.

Helsingin yliopiston tutkimuksen kolmas arviointi Helsingin yliopiston tutkimuksen kolmas arviointi käsitti vuodet 2005-2010. Tällä kertaa tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista ja osallistuvat ryhmät saivat muodostaa vapaasti arvioitavat tutkimuskokonaisuudet ja valita kategorian, missä nämä konsortiot tultaisiin arvioimaan. Laitoksen kaikki tutkimusryhmät osallistuivat arviointiin huippuyksikön sateenvarjon alla. Tutkimuskonsortio (CoE-MiFoSaPLUS) käsitti huippuyksikön tutkimusryhmien lisäksi kaikki elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osaston kaikki 8 tutkimusryhmää ja 5 ryhmää eläinlääketieteellisten biotieteiden osastolta. Tutkimuskonsortio CoE-MiFoSaPLUS valitsi haastavimman kategorian, jonka valinneet konsortiot katsoivat edustavansa alansa huippututkimusta. Kansainvälinen paneeli suoritti arvion ja antoi arvosanat tutkimuksen laadusta, tutkijakoulutuksesta, yhteiskunnallisesta merkityksestä, yhteistyöstä ja oikeasta kategorian valinnasta. Jokaisesta kohdasta paneeli antoi pisteitä yhdestä viiteen. CoE-MiFoSaPLUS sai maksimipisteet 5 (outstanding) kaikista arvioitavista kokonaisuuksista, lukuun ottamatta yhteiskunnallista merkitystä, josta konsortio sai 4 pistettä (excellent). Paneeli olisi toivonut tutkimuskonsortiolta enemmän patentteja ja teollisuuden myöntämää rahoitusta. CoE-MiFoSaPLUS sai siten yhteensä 24 pistettä, maksimipisteiden ollessa 25. Paneelin totesi konsortion tutkijoiden olevan erittäin arvostettuja erinomaisine ansioluetteloineen ja tuottaneet kansainvälisesti arvostettua huippututkimusta. Paneeli piti konsortion tohtorikoulutusta hyvin organisoituna ja tutkimusinfrastruktuuria hyvänä. Paneeli totesi ryhmillä olevan laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto ja ryhmien pystyneen houkuttelemaan erittäin motivoituneita tutkijoita Suomesta ja ulkomailta.

Tulevaisuuden haasteet Tutkimuksen tason ja volyymin ylläpitäminen saavutetulla tasolla on tulevaisuudessa melkoinen haaste. Useat yliopistossa viime vuosina tapahtuneet uudistukset ja Suomen taloudellinen tilanne ovat vaikuttaneet merkittävästi tutkimuksen tekemiseen. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan siirtyminen laitoksettomaan tiedekuntaan merkitsi ulkopuolisen tutkimusrahoituksen yleiskustannusosuuden siirtymistä osaston budjetista pois vähentäen mahdollisuuksia osaston infrastruktuurin kehittämiseen. Tutkijakoulujärjestelmä muuttui 2010-luvun alussa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat tohtorikoulutuspaikat lopetettiin vähitellen ja siirryttiin yliopistokohtaisiin tohtoriohjelmiin. Helsingin yliopistoon perustettiin ABS-tutkijakoulun jatkajaksi Ruokaketjun ja terveyden tohtoriohjelma, jossa mukana ovat eläinlääketieteellisen tiedekunnan

43


Elintarviketurvallisuustutkimus tiedekunnan aikana tutkimusryhmien lisäksi maatalous- metsätieteellisen tiedekunnan tutkijoita. Helsingin yliopiston antama rahoitus elintarvikealan tohtorikoulutukseen on huomattavasti pienempi kuin mitä oli ABS-tutkijakoulun rahoitus. Ruokaketjun ja terveyden tohtoriohjelman lisäksi osaston tutkijoita on Mikrobiologian ja biotekniikan tohtoriohjelmassa. Rahoituksen saaminen tutkimusinfrastruktuurin kehittämiseen, tohtorikoulutettavien palkkaukseen ja yleensä tutkimusrahoitukseen on tulevaisuuden tärkeä haaste. Elintarviketurvallisuuden tutkimukselle on luotu vankka perusta ja elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osastolla on erinomaisen pätevä joukko korkeatasoisia tieteentekijöitä. Toivottavasti tästä osaamisesta pidetään hyvää huolta ja osaston tutkimus tuottaa edelleen merkittävää sekä perustutkimukseen että soveltavaan tutkimukseen liittyvää tietoa suomalaiseen yhteiskuntaan ihmisten terveyden edistämiseksi.

Kiitokset Kiitokset Johanna Björkrothille, Marja-Liisa Hänniselle, Miia Lindströmille ja Raimo Pohjanvirralle tiedoista ja kommenteista sekä Laila Huumoselle ja Johanna Seppälälle tietojen keräämisestä.

44


Kliinisen eläinlääketieteen tutkimuksen 20 vuotta – menestyksen tekijät

Olli Peltoniemi

Professori Olli Peltoniemi on eläinlääketieteellisen tiedekunnan tutkimusasioista vastaava varadekaani.

K

un kliinistä tutkimusta viimeksi arvioitiin Helsingin yliopiston kansainvälisessä tutkimuksen ja tutkijakoulutuksen arvioinnissa 2012, tulos oli kaikilla mitattavilla alueilla erinomainen. Yliopiston laajuisesti arviointi toteutettiin uudella tavalla, jossa tutkijat saivat vapaasti valita minkälaisessa ryhmässä tai yhteisössä tulisivat arvioiduksi. Arviointiin osallistui yliopistossa yhteensä 5974 tutkijaa, joista 1147 oli vastuullisia tutkijoita kattaen 67 % yliopiston kaikista vastuullisista tutkijoista (ryhmänjohtajista). Kliinisen eläinlääketieteen yhteisö VetSci oli yksi koko yliopiston suurimmista yhteisöistä 120 rekisteröityneen tutkijan voimin – näistä 12 oli professoreita, 25 ryhmänjohtajaa ja loput tohtorikoulutettavia. Kokonaisuutena yhteisön arvioitiin toimivan erittäin hyvin ja tekevän jatkuvaa, erinomaista tulosta kaikilla arvioiduilla osa-alueilla, muun muassa tutkimuksen painoalueet, tohtorikoulutuksen laatu, yhteiskunnallinen vaikuttavuus, kansainvälinen yhteistyö, tutkimuksen johtaminen ja ulkopuolinen tutkimusrahoitus. Yhteisöä kehotettiin jatkamaan samaan malliin. Arvioitu ajanjakso oli viisivuotisjakso 2005 - 2010, jota voidaan pitää riittävän pitkänä ajanjaksona, jotta se antaa luotettavan kuvan arvioitavan yhteisön toiminnasta pidemmällä aikavälillä. Viimeisimpänä osoituksena kliinisen eläinlääketieteen voimasta tuli juuri tämän kirjoituksen kynnyksellä. Suomen Akatemia julkaisi Hoito - operaatio lypyslehmällä. Tieteen Tila –raporttinsa, jossa eläinlääketiede oli 30 tieteenalan Kuvassa Reijo Jokivuori ja eläinlääketieteen kärjessä – pitkälti kliinisen eläinlääketieteen ansioilla. Tässä aropiskelija. vioinnissa peilattiin tieteenalaa maailman keskitasoon kyseessä olevalla alalla ja mittarit oli asetettu siten, että kliininen eläinlääketiede nousi tämän arvioinnin veturiksi. Johtopäätös on, että suomalainen kliininen eläinlääketiede edustaa alansa ehdotonta huippua. Kysymys kuuluukin, että miten tänne on päästy, mikä on tämän menestyksen takana? Mistä tämä pienehkö joskin kasvava yhteisö ponnistaa erinomaisiin tuloksiin? Itselläni on tutkijakokemusta tiedekunnasta ja kliinisestä eläinlääketieteen tutkimuksesta juurikin tuon 20 vuoden verran. Aloitin väitöskirjatutkijana, toimin kliinisenä opettajana ja viimeisen jakson professorina tuosta 20 vuoden kaudesta. Aloittaessani tohtorikoulutettavana uunituoreessa tiedekunnassa 1995 oikea-aikainen kahvihetki Fauniksen kuppilassa antoi jo jonkinlaisen kuvan tiedekunnan tutkimuksen arvomaailmasta. Tuon kahvihetken jakoivat kanssani ohjaajani, professori Hannu Saloniemi ja professori Markus Sandholm. Pohdimme tuossa pöydässä lähitulevaisuuttani väitöskirjatutkijana. Kerroin tehneeni jo päätöksen lähteä Nilsiään praktiikkaan joksikin aikaa – tämä meneillään olevasta väitöskirjasta huolimatta. Sandholm katsoi minua ihmetellen ja kysyi suorasukaiseen tyyliinsä: ”Mitä järkeä tuossa on?”. Tämä kuvasti nähdäkseni hänen ajatteluaan ja paloaan tieteen tekoon. Hän ei selvästikään puoltanut sitä, että hukkaisin aikaani käytännön praktiikan parissa. Itselleni oli kuitenkin oman motivaationi kannalta välttämätöntä saada vahvempi kontakti käytännön kliiniseen eläinlääketieteeseen kuin ne kaksi kesää, jotka olin siihen mennessä sijaisena vaikuttanut. Uskonkin, että yksi vahva menestystekijä suomalaisen kliinisen eläinlääketieteen tutkimuksen takana on vahvat johtajahahmot, jotka ovat vieneet oman alansa tiedettä eteenpäin pelkäämättä ja itseään säästämättä, ”läpi tulen ja jään”. Toisaalta saattaa olla niin, että Eläinlääketieteelliseen korkeakouluun ja myöhemmin tiedekuntaan on osunut aika sopivassa suhteessa näitä voimakkaita persoonia. Heidän lisäkseen ja heidän kanssaan tähän tutkijayhteisöön on kasvanut ja tullut myös toisenlaisia, modernisti ajattelevia valmentamiseen taipuvaisia joukkueenjohtajia, jotka ovat

45


Kliinisen eläinlääketieteen tutkimuksen 20 vuotta – menestyksen tekijät lähteneet määrätietoisesti kehittämään nimenomaan tutkimuksen toimintaympäristöä ajatuksella luoda puitteet kuntoon tuloksentekoa varten. He ovat tukeneet tutkijoitaan tilanteesta riippumatta ja käyttäneet laajoja verkostojaan yhteiskunnassa hakiessaan resursseja kliinisen eläinlääketieteen hyväksi. Heidän työpanoksensa on aivan korvaamaton – on nimittäin niin, että heidän johdonmukainen toimintansa tieteenalan ja tiedekunnan hyväksi on tuonut taloon niitä resursseja, joiden hedelmistä me seuraavan sukupolven edustajat olemme päässeet nauttimaan. Kaksikymmenvuotiskauden puoliväliä lähestyttäessä, vuoden 2003 marraskuussa kliinisen eläinlääketieteen laitoksen päätutkimusaloja kuvattiin seuraavasti:

Kahvihetki Saarella. Kuvassa etualalla professorit Hannu Saloniemi ja Terttu Katila.

Laitoksen päätutkimusprojektit ovat: • eläinten hyvinvointiin liittyvä tutkimus

• kirurginen ja ortopedinen biomateriaalitutkimus • kivun ja stressin vaikutus eläimen anestesiaan • koiran probioottinen suolistotutkimus • lisääntymistieteen tutkimus – hevonen, nauta, sika • utaretulehdustutkimus Kun verrataan näitä päätutkimusaloja vuonna 2007 kahteen laitokseen jakautuneen kliinisen laitoksen ja sittemmin osaston tutkimusprojekteihin, voidaan todeta, että nämä linjat ovat edelleen voimissaan ja voivat hyvin. Näiden alojen lisäksi on taloon tullut voimakkaasti nousevia ja innovatiivisia tutkimusaloja, kuten hengitystietutkimus eri eläinlajeilla sekä eläinten perinnöllisten sairauksien geneettisten menetelmien hyväksikäyttö sekä eläinten että ihmisten terveyden hyväksi. Tässä piileekin epäilemättä yksi kliinisen eläinlääketieteen vahvuustekijä - pitkäjänteisyys. Sorkkahoitoa käytännössä. Demonstraation vetäjänä kliininen opettaja Heli Simojoki.

Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen laitoksen tohtoreita Helsingissä tohtoripromootiossa 2008.

46

Pitkäjänteisyys kliinisen eläinlääketieteen tutkimushankkeissa on käytännössä merkinnyt sitä, että alan tutkijat ovat pysyneet uskollisina kliinisen eläinlääketieteen ”kutsumukselle”. Vaikka tutkimusrahoitusta olisi mahdollisesti saatu helpommin mallintamistutkimuksiin kliinisen eläinlääketieteen tutkimuksen kustannuksella, tähän ei ole laajasti lähdetty. Sellaisen kliinisen eläinlääketieteen tutkimuksen, jossa kysymyksenasettelu haetaan nimenomaan eläinten terveydestä ja hyvinvoinnista, hankkeita on ajettu tutkijoidemme toimesta pitkäjänteisesti. Usein hankkeissa on ollut säätiörahoitusta maltillisesti – tämän ei ole annettu haitata, vaan motivaatio on säilynyt ja se on kantanut pitkälle. Yksi menestystekijä kliinisen eläinlääketieteen tutkimuksessa menneen 20 vuoden aikana on ollut rahoittajien sitoutuminen pienehköihin tutkijaryhmiin ja niiden rahoittamiseen. Eläinlääketiedettä lähellä ole-


Kliinisen eläinlääketieteen tutkimuksen 20 vuotta – menestyksen tekijät vat rahastot ja yritykset, ministeriöt, erityisesti maa- ja metsätalousministeriö, ja myös Suomen Akatemia, ovat rahoittaneet alaa pitkämielisesti, ymmärtäen hyvin pienen alan haasteet. Vaikuttavuutta ei voida mitata samoilla mittareilla päätieteenalojen kanssa. Kuten Tieteen Tila 2014 –arviointi osoittaa, tämä on ollut viisasta ja kauaskantoista tukea, jonka seurauksena kliininen eläinlääketiede on nyt huipulla. Tutkimustuloksista on osattu kertoa kotimaisilla kielillä sidosryhmille ja suurelle yleisölle tieteellisten foorumeiden lisäksi kliininen eläinlääketiede onkin tullut yhä näkyvämmäksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Modernien kommunikointitapojen haltuun otto, esimerkiksi verkkotilaisuuksien järjestäminen ja tutkimustuloksista tiedottaminen sosiaalisen median kautta, vanhojen ”kunnon” tapojen, kuten ammattilehtien ja valtakunnallisten lehtien sekä seminaarien ja tiedotustilaisuuksien lisäksi ovat olleet omiaan nostamaan kliinisen eläinlääketieteen profiilia viime aikoina. Kuluneen 20-vuotisen taipaleen päättyessä yksi alan menestyksen tekijöistä, professori Satu Pyörälä totesi syksyllä 2014 eläkkeelle jäädessään, ennen Suomen Akatemian Tieteen Tila -raportin julkaisemista, että kliininen eläinlääketiede on nyt maailman huipulla. Se lienee kokeneelle tutkijalle hyvä hetki jäädä eläkkeelle; katsoa tehtyä työtä, päästä toteamaan työn hedelmät. Ja sitten vielä Suomen Akatemiakin sen meni virallistamaan. Tästä on hyvä seuraavien jatkaa työtään – ala voi hyvin, työ eläinten parhaaksi jatkuu.

Tuotantoeläinsairaala talvella.

47


Peruseläinlääketieteenlaitos (PELL) v. 1995–2009 Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto (EBIO) v. 2010–2014

Airi Palva

lukumäärä

lukumäärä

Professori Airi Palva on eläinlääketieteellisten biotieteiden osaston johtaja. Muut kirjoittajat ovat eläinlääketieteellisten biotieteiden osaston professoreita.

vuosi Anatomia ja kehitysbiologia

Lindberg

Biokemia Fysiologia

Iivanainen LP Iivanainen

Pösö Johansson

Soveri

LP

SR

Pösö

Kukkonen MK

Genetiikka Mikrobiologia ja epidemiologia Patologia ja parasitologia PELL/EBIO

Taira Lohi

Tanskanen

Vapalahti 2003-

Palva de Vos 2007-2015

Sihvonen 2009-

Sukura Kipar 7/2011-7/2013

Rahko Lindberg

Sukura

Palva

Kuva 1. PELL/EBIO:n henkilöstö, julkaisut, opinnäytteet, oppiaineiden esimiehet sekä professorit vv. 1995–2014. Oppiaineiden esimiesten nimet lihavoitu. LP=Liisa Peltonen, MK=Matti Kaikkonen, SR=Saara Raulo. Alla oppiainevastaavat kuvaavat oman oppiaineensa 20-vuotishistoriaa ja nykyistä toimintaa.

48


Peruseläinlääketieteenlaitos (PELL) v. 1995–2009 Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto (EBIO) v. 2010–2014 Peruseläinlääketieteen laitoksen (PELL) kehittyminen PELL/eläinlääketieteellisten biotieteiden osastona (EBIO) 20 vuoden tiedekuntakauden aikana muodostaa toiminnan tulosten tarkastelussa (Kuva 1) kehityskaaren, josta osasto itse ja tiedekuntakin voivat olla hyvin tyytyväisiä. Huolimatta eläinlääketieteellisen tiedekunnan ja PELL:n alkuvaiheen ongelmista hajasijoitusuhkineen, virantäyttökieltoineen ja henkilöstön rekrytointihaasteineen, PELL/EBIO on kyennyt olemaan kehityshakuinen, antamaan hyvää opetusta ja luomaan merkittävää tutkimustoimintaa. Tarkastelujakson aikana PELL/EBIO:ssa on tuotettu 974 vertaisarvioitua julkaisua ja ohjattu 58 väitöskirjaa, 123 lisensiaattityötä ja 295 kandidaatin tutkielmaa. Jokaisessa oppiaineessa esimies on vaihtunut ainakin kerran, mikä on heijastunut viiveenä uuden toiminnan käynnistämissä. Etenkin biokemian ja fysiologian virantäyttökielloista johtunut pirstaleisuus on vaikeuttanut kauan näiden oppiaineiden kehitystä (Kuva 1). Tällä hetkellä jokaista oppiainetta kuitenkin johtaa ja kehittää tehtävään pysyvästi nimitetty professori. Helsingin yliopiston ja eläinlääketieteellisen tiedekunnan talouden sopeuttamispaineiden johdosta EBIO:n opettaja- ja tukihenkilöstöresurssit ovat jälleen joutuneet merkittävien supistusten kohteeksi. Tämä kehitys muodostaa osaston tulevalle toiminnalle kovan haasteen, koska suurin osa opiskelijamäärän lisäyksen yhteydessä saaduista lisäresursseista on nyt käytännössä poissa. Osasto kuitenkin toivoo, että parempien aikojen koittaessa henkilöstömäärä saadaan palautettua tarvittavalle tasolle, ja aikaansaatu hieno nousujohteinen kehitys jatkuu.

ELÄINLÄÄKETIETEELLINEN ANATOMIA JA KEHITYSBIOLOGIA Antti Iivanainen

Professori Lars-Axel Lindberg toimi oppiaineen esimiehenä eläkkeelle jäämiseensä saakka 31.7.2006. Tämän jälkeen ELT Antti Iivanainen hoiti professuuria määräaikaisena. Hänet nimitettiin eläinlääketieteellisen anatomian professorin virkaan 1.1.2008. Anatomian opetus painottui ensimmäiseen lukuvuoteen ja toisen lukuvuoden syyslukukauteen sisältäen makroskooppinen anatomian, histologian ja embryologian kurssit. Puitteet opetukselle olivat hyvät. Samassa rakennuksessa sijaitsivat kaikki tarpeelliset opetustilat: luentosali, mikroskopointisali, leikkelysali sekä luusali. 2000-luvun taitteessa uudistettiin anatomian, biokemian ja fysiologian opetus silloisen dekaanin Hannu Saloniemen aloitteesta. Lähimpänä vertailukohtana toimi Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan prekliinisten aineiden opintouudistus, jolle oli leimallista ongelmalähtöinen opiskelu. Oma opetuskokonaisuutemme sai nimen Terve kotieläin (TKE). Pääpaino oli opetuksen integroinnissa oppiaineiden kesken, mutta opetukseen sisällytettiin myös ongelmalähtöisiä jaksoja henkilöresurssien sallimissa puitteissa. Kun varmuus tiedekunnan muuttamisesta uudistiloihin Viikin kampukselle oli saatu, aloitimme arkkitehtien kanssa säännölliset kokoukset tilojen suunnittelusta. Ensimmäinen erä tiedekunnan väkeä muutti EE-taloon vuonna 2004 ja toinen seuraavana vuonna, kun EE-talo oli kokonaisuudessaan valmistunut. Muutos Hämeentien olosuhteisiin oli suuri erityisesti laboratoriotilojen osalta. Käytössä olevat tilat ja niiden varustelutaso paranivat oleellisesti. Anatomian opetuksen kannalta tehtiin kuitenkin eräitä haitallisia säästöpäätöksiä. Pahimpina epäkohtina EE-talossa ovat puhtaan, luiden opiskeluun tarkoitetun tilan ja luupreparaattien säilytystilan puute. Kymmenen vuoden työskentely Viikin kampuksella on lisännyt kanssakäymistä sekä oppiaineiden välillä että muiden tiedekuntien kanssa. Oppiaineessa työskentelevä tutkimus- ja opetushenkilöstö tuottaa Viikin kampukselle tärkeitä tutkimuksen tukipalveluita: Yo-lehtori Mikael Niku vastaa lasermikrodissektiosta ja osa-aikainen yo-lehtori Tiina Pessa-Morikawa virtaussytometriasta. Oma tutkimustoiminta on keskittynyt kantasoluihin, naudan immuunijärjestelmän kehitykseen yksilönkehityksen aikana ja yhteistyöprojektien kautta naudan utaretulehdukseen. Yo-lehtori Juha Laakkonen on jatkanut tutkimuksiaan ekologisesta parasitologiasta, josta hän julkaisi alan ainoan suomenkielisen oppikirjan vuonna 2008. Morfologisia tutkimushankkeita ovat mm. ilveksen lihaksiston tutkimus, naudan vetimien rakenteen kolmiulotteinen mallintaminen sekä koirien lonkkien kasvuhäiriötutkimus. Embryologian opetus on uudistettu 2000-luvulla, mikä heijastuu myös oppiaineen nykyisessä nimessä Eläinlääketieteellinen anatomia ja kehitysbiologia. Opetuksen tieteelliseen tutkimiseen sekä opetusmateriaalin tuottamiseen on panostettu. Opetuksen havaintomateriaaliksi on hankittu plastinaatiopreparaatteja sekä tuotettu tietokoneen ruudulla tarkasteltavia virtuaalisia kolmiulotteisia anatomisia malleja. Opettajien pedagoginen asiantuntemus on kasvanut, mistä yhtenä osoituksena on Juha Laakkosen ja Mikael Nikun nimeäminen Helsingin yliopiston Opettajien-akatemian jäseniksi. Pedagogiset nykytrendit ovat edistäneet kanssakäymistä tiedekunnan eri osien välillä ja luoneet edellytyksiä uusille yhteishankkeille. Uutena tavoitteena on integroitua paremmin kliinisten aineiden opetuksen kanssa, mistä syystä osa Terve kotieläin -opetuksesta on siirretty toiselle ja kolmannelle lukuvuodelle.

49


Peruseläinlääketieteenlaitos (PELL) v. 1995–2009 Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto (EBIO) v. 2010–2014 BIOKEMIA JA SOLUBIOLOGIA

Jyrki Kukkonen, Antti Iivanainen, Reeta Pösö Eläinlääketieteellisen korkeakoulun liittyessä yliopistoon vuonna 1995 tiedekunnassa ei ollut virkaan nimitettyä biokemian professoria. Tilanne oli alkanut vuoden 1992 hajasijoitusprosessin aikana ja se päättyi vasta vuonna 2006, jolloin käynnistettiin solu- ja molekyylibiologian professorin viran täyttö. Lisäksi biokemian opetusta oltiin siirtämässä lääketieteelliseen tiedekuntaan, mikä olisi merkinnyt oppiaineen lakkauttamista. Epävarmuus tulevaisuudesta vaikutti kaikin puolin oppiaineen kehittymiseen. FT Reeta Pösö toimi määräaikaisena biokemian professorina tiedekuntakauden alusta 30.9.2002 saakka. Pösön tutkimus¬aihe oli hevosten liikuntafysiologia. Yhteistyöllä Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) liikuntafysiologian perinteikkään ja kansainvälisen tutkimusryhmän ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) hevostutkimusyksikön kanssa oli suuri merkitys Pösön tutkimukselle. Painopiste oli ensin liikuntarasituksen aikaisessa energia-aineenvaihdunnassa ja palautumisessa, joka havaittiin erityisen hitaaksi lihasten glykogeenin suhteen. Yritykset nopeuttaa tätä palautumista ruokinnallisin keinoin eivät tuottaneet tulosta, joten painopiste siirtyi liikunnan aikana muodostuvaan maitohappoon ja sen kalvokuljetukseen. Kuljettajaproteiinimuotojen esiintymisessä hevosen ja muiden kotieläinten lihaksissa ja punasoluissa havaittiin suuria lajikohtaisia eroja, joita voitiin osittain selittää jalostuksen kautta. Tutkituista lajeista ainoastaan hevosella oli maitohapon kuljettajaproteiinien ilmentymisessä suuria yksilöiden välisiä eroja. Tutkimus siirtyi vuoden 2003 alussa fysiologian oppiaineeseen Reeta Pösön tullessa nimitetyksi tämän oppiaineen professoriksi (ks. Fysiologia). ELT Antti Iivanainen hoiti biokemian professuuria määräaikaisesti 1.1.2003-31.7.2006. Hänen tutkimuksensa päämielenkiinto kohdistui veressä kiertäviin kantasoluihin naudan freemartin-mallissa. Freemartin-malli tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kartoittaa sikiöverenkierron välityksellä yksilöstä toiseen siirtyneiden solujen erilaistumispotentiaalia in vivo -olosuhteissa. Toisena päätutkimuslinjana oli yo-lehtori Matti Kaikkosen väitöskirjatutkimus cesiumin in vivo -kinetiikasta. Kaikkonen kehitti uuden analyysimenetelmän cesiumin mittaamiseen plasmasta ja sovelsi menetelmää lisätyn cesiumin kinetiikan selvittämiseen vuohen ja hevosen plasmassa. Biokemian oppiaineen professuurin vakinaiseen täyttöön saatiin lupa eläinlääketieteellisen solu- ja molekyylibiologian professuurin nimikkeellä vuonna 2006 (Saara Raulo hoiti tehtävää täyttöprosessin ajan). FT Jyrki Kukkonen nimitettiin virkaan kesäkuussa 2007. Kukkonen siirtyi virkaan Åbo Akademista, jossa hän hoiti solu- ja molekyylibiologian professuuria, ja Uppsalan yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta, jossa hänellä oli tutkimusryhmä. Kukkonen on soluviestintätutkija, ja hän on jatkanut ennen kaikkea tutkimuksiaan oreksiinien ja oreksiinireseptoreiden viestinnän ja farmakologian parissa; esim. oreksiini¬reseptoreihin vaikuttavia lääkeaineita, jotka olisivat mahdollisesti kiinnostavia sekä ihmis- että eläinlääketieteessä esim. valvetilan ja aineenvaihdunnan häiriötiloissa, on pyritty kehittämään yhteistyössä farmasian tiedekunnan tutkijoiden kanssa. Biokemian yo-lehtoraatti täytettiin pysyvästi vuoden 2007 alusta; siihen valittiin FT Marjo Salminen Biotekniikan instituutista, jossa hän toimi ryhmänjohtajana. Salminen tutkii hermoston sikiöaikaista kehitystä. Oppiaineen henkilöstökehitys on valitettavasti ollut laskeva. Kukkosen ja Salmisen huomattavan täydentävän tutkimusrahoituksen päätyttyä uuden projektirahoituksen saanti on ollut vastatuulessa. Tämän lisäksi Helsingin yliopisto lakkautti assistentuuri-nimikkeen v. 2010, joten anatomian, biokemian, fysiologian ja patologian assistentuurit muutettiin tohtorikoulutettavan toimiksi, joihin myös liittyi opetusvelvollisuutta. Biokemiassa tässä toimessa jatkoi assistentti Pauli Turunen. Turusen väiteltyä v. 2012 toimi jätettiin säästösyistä täyttämättä. Vuonna 2013 yliopiston tiedekunnalle asettaman säästövelvoitteen vuoksi osaston määräaikaiset tohtorikoulutettavien toimet joutuivat tulilinjalle, ja ne lakkautettiin kokonaan ja muutettiin 50 %:n yliopiston¬lehtoraateiksi. Nämä tehtävät ovat kuitenkin edelleen säästösyistä täyttämättä, mikä vaikuttaa merkittävästi kaikkien ko. oppiaineiden opetukseen. Oppiaineen vastuulla on biokemian ja intermediaarisen aineenvaihdunnan sekä solu- ja molekyylibiologian opetus. Opetuksessa on jatkettu linjalla, jossa varsinaista biokemia opetetaan erittäin vähän opetussisällön ollessa erityisesti aineenvaihduntaa vahvalla fysiologiapainotuksella. Tätä on motivoinut myös koulutusohjelmassa biokemian opetuksen rajattu laajuus. Integraatiota muihin TKE-oppiaineisiin on varsin vähän. Toisaalta opintoja on eläinlääketieteellisen tiedekunnan linjan mukaisesti pyritty mahdollisuuksien rajoissa kytkemään vertikaalisesti mm. kliiniseen työhön.

FYSIOLOGIA

Tomi Taira, Reeta Pösö Biokemian tavoin fysiologian oppiaine joutui kärsimään hajasijoitushankkeesta, minkä vastustaminen toi oppiaineel-

50


Peruseläinlääketieteenlaitos (PELL) v. 1995–2009 Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto (EBIO) v. 2010–2014 le lisätehtäväksi maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kotieläinfysiologian opetuksen, tosin ilman lisävoimavaroja. Epävarmuus tulevaisuudesta ja lisääntynyt opetusmäärä vaikuttivat erityisesti oppiaineen tutkimustoimintaan. Vuosina 1995–1997 oppiaineen professuuria piti Gunnar Johansson, v. 1997–2001 virkaa hoiti määräaikaisena professorina Timo Soveri ja v. 2001–2002 yliopistonlehtori Liisa Peltonen. Viralle saatiin lopulta täyttölupa ja hakijoista professuuriin nimitettiin 1.10.2002 alkaen Reetta Pösö. Professori Pösö jatkoi maitohaponkuljetustutkimustaan varhaiseläkkeelle jäämiseensä saakka. Professuuria hoiti seuraavan täyttöprosessin ajan Matti Kaikkonen v. 2009–2011. FT, dosentti Tomi Taira aloitti fysiologian professorina kesäkuussa 2011. Hän siirtyi tehtävään Neurotieteen tutkimuskeskuksen ryhmänjohtajan paikalta. Professorin vaihtumisen myötä myös oppiaineen tutkimuslinja vaihtui hevosten lihasfysiologiasta hermofysiologiaan ja synapsien toiminnan tutkimukseen. Tairan ryhmä on vuosien varrella löytänyt lukuisia, lähinnä glutamaattivälitteiseen transmissioon ja synaptiseen plastisuuteen liittyviä mekanismeja, jotka ovat voimakkaasti muokanneet käsityksiä mm. aivojen kehityksen ja hermostollisen aktiivisuuden sekä muistin synapsimekanismien luonteesta. Koska fysiologia määritelmän mukaisesti on integratiivinen tiede, on oppiaine Tairan johdolla pyrkinyt toimivan poikkitieteellisen tutkimus- ja opetusyhteistyön aikaansaamiseen niin Helsingin yliopistossa kuin kansainvälisestikin. Oppiaineen tutkimusta onkin Tairan kaudella leimannut paitsi hyvä kansainvälinen näkyvyys, niin myös voimakas panostus tutkimuksen translationaalisuuteen. Esimerkkinä EBIOn sisäisestä yhteistyöstä voidaan tässä yhteydessä mainita eläinlääketieteellisen genetiikan kanssa tehtävä hiiri- ja koiratautimallien rinnakkainen hyödyntäminen tiettyjen eläin- ja ihmissairauksien mekanismeja selvitettäessä. Fysiologian perusopetus on erityisesti luentojen osalta uudistunut Tairan kaudella voimakkaasti. Luentoihin integroidaan ajantasaista tutkimustietoa, ja opiskelijoita kannustetaan käyttämään mm. internetpohjaisia interaktiivisia oppimismateriaaleja. Tairan ryhmässä on 2011- valmistunut kolme väitöskirjaa.

Eläinlääketieteellinen genetiikka Hannes Lohi

Eläinlääketieteellinen tiedekunta teki strategisen rekrytoinnin perusopetuksen ja erityisesti tutkimuksen vahvistamiseksi vuoden 2008 alussa kutsumalla akatemiatutkija FT Hannes Lohen määräaikaiseen 5-vuotiseen eläinlääketieteellisen molekyyligenetiikan pooliprofessuuriin. Tehtävä vakinaistettiin Eläinlääketieteellisen tiedekunnan ja lääketieteellisen tiedekunnan (LTDK) yhteiseksi molekyyligenetiikan professuuriksi vuoden 2014 alusta. Professori Lohi on rakentanut kansainvälisesti näkyvän, kilpailukykyisen ja merkittävän tutkimusohjelman tiedekuntaan. Hänen tutkimuksensa keskittyy koirien ja kissojen perinnöllisten sairauksien kartoittamiseen mallina ihmisen perinnöllisille sairauksille. Tutkimus hyödyntää hiljattain valmistuneita kotieläinten perimänkartoituksia moderneine työkaluineen ja yhdistää ne jalostettujen populaatioiden erityisiin perimänrakenteisiin geenilöytöjen vauhdittamiseksi. Lohi on rakentanut ainutlaatuisen yhteistyöverkon eläinten omistajien, kasvattajien ja eläinlääkärikunnan kanssa ja rakentanut niiden turvin maailman suurimmat koirien (yli 50 000 näytettä reilusta 300 rodusta) ja kissojen (n. 4000 näytettä 40 rodusta) DNA-pankit geenitutkimusten edistämiseksi.

51


Peruseläinlääketieteenlaitos (PELL) v. 1995–2009 Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto (EBIO) v. 2010–2014 Tutkimusohjelma on ollut tuottoisa ja onnistunut keräämään palkintojen ja tunnustusten lisäksi huomattavan kansainvälisen rahoituksen. Niiden joukosta löytyy myös Euroopan tiedeneuvosten apuraha (ERCStG). Tutkimusohjelma on syventänyt yhteistyötä perus- ja kliinisen tutkimuksen välillä ja mahdollistanut uusia yhteistyöavauksia eri tutkimusryhmissä. Tutkimus on tuottanut merkittäviä läpimurtoja koirien neurologisissa, silmä-, autoimmuuni-, luusto- ja muissa kehityksellisissä sairauksissa sekä koirien alkuperän kartoittamisessa. Tutkimus on edistänyt uusien genetiikan ja bioinformatiikan metodien ja sekä kliinisen osaamisen kehittämistä ja houkuttelee kansallisia ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneita vertailevaan yhteistyöhön. Tutkimus säteilee myös opetukseen: genetiikan oppiaineen perusopetuksen lisäksi monet kandidaatin ja lisensiaatintyöt valmistuvat tästä laboratoriosta ja opiskelijat pääsevät näkemään alan uusimpia virtauksia. Genetiikan vahvistaminen tiedekunnassa on edistänyt myös muiden lajien geneettisiä tutkimuksia mukaan lukien tautigeenikartoitukset naudoilla ja hevosilla. Tutkimus on johtanut ja linkittänyt Lohen ryhmän kansainvälisen kissagenetiikan ytimeen ja merkittävään epidemiologiseen kartoitukseen kotimaassa. Genetiikan tutkimusohjelman erityispiirteisiin liittyy tutkimusnäytteiden laajamittainen kerääminen yksityisten omistajien lemmikeistä eri puolilta Suomea. Tämä on vaatinut tieteen popularisointia ja modernien sosiaalisen median kanavien rakentamista eläintenomistajien motivointiin tutkimushankkeisiin. Tutkimus on vuorostaan tuottanut lukuisia uusia geenitestejä kasvattajien käyttöön ja muuttanut jalostusohjelmia perinnöllisten sairauksien vastustamiseksi roduissa. Tutkimus on tuottanut uutta yritystoimintaa Suomeen eläindiagnostiikan alalla.

Mikrobiologia ja epidemiologia Airi Palva

MMT, dosentti Airi Palva aloitti eläinlääketieteellisen mikrobiologian professorina ja mikrobiologian ja epidemiologian oppiaineen esimiehenä v. 1998 alussa. Virkojen täyttökiellon vuoksi tehtävää oli hoitanut yliassistentti Raili Tanskanen neljä vuotta professori Jaakko Tuomen jäätyä eläkkeelle v. 1994. Haasteita löytyi heti toiminnan kaikilla tasoilla. Perusopetus: Oppiaineen opetusalaan kuuluu eläinlääketieteellinen bakteriologia, virologia, mykologia sekä immunologia ja epidemiologia. Opettajaresurssit professuurin lisäksi olivat yliassistentuuri ja assistentuuri, osa opetuksesta oli hoidettu tuntiopettajien avulla. Vuonna 1998 vakinaista opetushenkilökuntaa ei kuitenkaan ollut Tanskasen jäätyä heti vuoden alussa ensin virkavapaalle ja myöhemmin sanouduttua irti. Ensimmäiset vuodet opetuksesta hoidettiin moninaisilla tilapäisjärjestelyillä, joissa väitöskirjatyötään tekevän ELL Miia Jakava-Viljasen apu oli ensiarvoista. Välillä hän toimi assistenttina ja välillä vt. yliassistenttina. Miian väitöskirjan aihekin vaihtui, hän siirtyi kesken kaiken EELA/EVIRA:aan, mutta palasi takaisin lopettamaan tohtoriopintonsa ja väitteli lopulta v. 2007 Palvan ryhmästä. Vähitellen mikrobiologian opetusvirat saatiin täytettyä hieman pitkäkestoisemmin, ja merkittävä opetusresurssien lisäys saatiin v. 2002, kun ELT Anna-Maija Virtala (dosentti v. 2012, Opettajien akatemian jäsen v. 2013) valittiin perustettuun infektioepidemiologian yliassistentin/yo-lehtorin virkaan. Hän joutui ottamaan hoitaakseen myös eläinlääketieteellisen tiedekunnan koko yleisen epidemiologian ja tilastotieteen (nykyisin näyttöön perustuva eläinlääketiede) opetuskokonaisuuden, joka on edelleen opettajaresurssien suhteen aliresursoitu. LTDK:n kanssa saatu yhteinen (50 %-50 %) zoonoosivirologian 5-vuotinen (v. 2003–2007) pooliprofessuuri LT, dosentti Olli Vapalahdelle oli myös erittäin merkittävä lisäresurssi ja kehitysaskel, koska tämä oli eläinlääketieteellisen tiedekunnan ensimmäinen virologian opetusvirka. Pooliprofessuurikauden jälkeen Vapalahden professuuri vakinaistettiin yhdessä LTDK:n kanssa. EVIRA:n ja Eläinlääketieteellisen tiedekunnan välisen yhteistyöhankkeen ilmentymänä virologian opetus sai hyvän lisävahvistuksen v. 2009, kun tutkimusjohtaja Liisa Sihvonen vastaanotti tiedekunnassa 30 % eläinlääketieteellisen virologian professuurin. Vuonna 2009, opiskelijalisäyksen yhteydessä, oppiaineeseen saatiin myös perustettua oma 50% immunologian yo-lehtorin toimi, johon valittiin FT Sami Junnikkala. Edellä mainittujen opettajien lisäksi, oppiaineessa

52


Peruseläinlääketieteenlaitos (PELL) v. 1995–2009 Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto (EBIO) v. 2010–2014 toimii nykyisin myös kaksi vakinaista yo-lehtoria, ELT Joanna Koort ja FT Silja Åvall-Jääskeläinen. Opettajien tavoitteena on, tutkimus- ja opetustyön ohella, jatkuva oman opetustaidon kehittäminen sekä uusien monipuolisten ja interaktiivisten opetusmenetelmien käyttöönotto. Erityisesti Virtalan Opettajien akatemiajäsenyyden myötä oppiaineen saama kahden vuoden yksikkötuki on ollut mahdollistamassa tätä kehitystä laaja-alaisemmin. Oppiaineen opetuksen 20 vuoden kehityskaari on ilahduttavan positiivinen. Opettajaresurssien stabiloituminen näkyy mm. opetuksen tasokkuutena ja erinomaisina opiskelijapalautteina. Tutkimus: Toiminnan aloittamiseksi Airi Palva toi tiedekuntaan mukanaan neljä projektirahoitusta. Hän jatkoi, sairaseläkkeelle jäänen puolisonsa, dosentti Ilkka Palvan kanssa, Turun yliopistoon väitöskirjaansa tekevien tutkimusryhmänsä jäsenten ohjaamista myös edellisessä työpaikassaan (MTT, Jokioinen). Helsingin uuden tutkimusryhmän ensimmäiset tutkijat olivat myös Jokioisissa koulutuksessa siihen saakka, kunnes PELL:lta puuttuva molekyylibiologian tutkimuslaboratorio saatiin valmiiksi kesään 1998 mennessä. Laboratorio tehtiin koko laitoksen yhteiseksi, mikä infrastruktuurin puolesta mahdollisti kaikille oppiaineille molekyylibiologisen tutkimussuunnan aloittamisen. Iso positiivinen muutos infrastruktuurissa tapahtui laitoksen siirtyessä v. 2004 Viikkiin uusiin tiloihin. Palvan tutkimus on kohdistunut monipuolisesti 1) ihmisten ja eläinten maitohappobakteerien (MHB) molekyylibiologiaan ja erityisesti niiden solujen pintarakenteisiin sekä MHB:n mahdolliseen hyötykäyttöön suolisto-infektioiden ennaltaehkäisyssä ja eläinrokotekantajina 2) ihmisten ja sikojen suolistomikrobiologiaan ja porsaiden vieroitusripulin aiheuttajiin sekä 3) mikrobi-isäntä vuorovaikutusmekanismien selvittämiseen. PELL:ssa Palvan saama täydentävä tutkimusrahoitus ja tutkimusryhmä kasvoivat nopeasti. Vuodesta 1998 lähtien Palvan vastuulla on ollut 11 omaa Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta, viisi Tekes-hanketta, kaksi EU-projektia, viisi teollisuushanketta sekä yksi MMM:n ja yksi Rehtorin 3-vuotinen tutkimusrahoitus. Näiden lisäksi Palva toimi vastuullisena johtajana Tekesin 5-vuotisessa FiDiPro-hankkeessa, joka toi kansainvälisesti erittäin arvostetun professori Willem de Vosin osa-aikaisesti Suomeen v. 2007 alkaen. Vuosiksi 2010–2015 de Vos on myös saanut akatemiaprofessuurin, ja osa hänen tutkimusryhmästään toimii edelleen oppiaineessa. Tutkimuksellisesti merkittävin saavutus on ollut Suomen Akatemian mikrobiologisen elintarviketurvallisuuden huippuyksikön saaminen tiedekuntaan. Tämä Palvan johtama 6-vuotinen hanke (v. 2008–2013) oli elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osaston (EHYT) kolmen professorin, Johanna Björkrothin, Marja-Liisa Hännisen ja Hannu Korkealan tutkimusryhmien sekä Palva- de Vos tutkimusryhmän menestyksellinen yhteisyritys, joka tuotti mm. yli 300 vertaisarvioitua julkaisua ja 13 suomalaista väitöskirjaa. Huippuyksikkö, laajennettuna viidellä muulla EBIO:n ja EHYT:n tutkimusryhmällä, menestyi erinomaisesti myös Helsingin yliopiston kansainvälisen tutkimuksen ja tutkijakoulutuksen arvioinnissa koskien v. 2005–2010. Konsortio sai erittäin hyvän (24/25) arviointituloksen ja kuuluu 30 % tutkimusyhteisön joukkoon, jotka saivat yliopiston tunnustuspalkinnon. Professori Olli Vapalahden tutkimus kohdistuu sekä zoonooseihin että muihin eläintauteihin. Hänen ryhmänsä tutkii mm. lintuinfluenssaa (yhteistyössä Eviran ja RTKL:n kanssa), turkiseläinten tauteja ja niiden diagnostiikkaa, zoonooseja Venäjällä (Karjalan tasavalta ja Burjatia), myyräkuumetta, puutiaisvälitteisiä infektioita ja tularemiaa, sekä mystistä Bornan-tautia ja lehmärokon ekologiaa ja epidemiologiaa. Yo-lehtori Anna-Maija Virtala on johtanut 6-vuotisen yhteispohjoismaisen lehmien sairausrekisterien laatua selvittäneen tutkimusprojektin ja osallistunut useisiin erilaisiinsa epidemiologisiin tutkimushankkeisiin liittyen luomukanojen hyvinvointiin ja elintarviketurvallisuuteen, trikinelloosiin, ravihevosten lisääntymiseen, lihanautojen hyvinvointiin ja tuotantoon, minkkien aleutiantautiin, suomalaisten denguekuumetapauksiin, myyräkuumeeseen ja Iranin koirien borrelioosiin. Hän on osallistunut myös muutamaan pedagogiseen tutkimukseen. Virtala myös koordinoi v. 2000 aloitettua tarttuvien eläintautien erikoistumiskoulutusta. Tutkinnon on suorittanut 50 eläinlääkäriä, joista siirtymäkauden aikana on valmistunut 33 ja Virtalan ohjaamana 14. Tällä hetkellä erikoistumassa on 25 eläinlääkäriä, joista Virtala on pääohjaaja 21:lle. Oppiaineen professorit ja vastuulliset ryhmänjohtajat ovat tuottaneet vuosina 1998–2014 eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan 432 kansainvälisissä vertaisarvioitua julkaisua sekä 20 väitöskirjaa.

Patologia ja parasitologia Antti Sukura

Professori Timo Rahkon jäätyä eläkkeelle Antti Sukura toimi aluksi oppiaineen esimiehenä ja määräaikaisena

53


Peruseläinlääketieteenlaitos (PELL) v. 1995–2009 Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto (EBIO) v. 2010–2014 patologian professorina vuosina 1998–2002. Pysyvään eläinlääketieteellisen patologian professorin virkaan hänet nimitettiin 1.9.2002. Ainakin Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistyksen laulukirjan mukaan patologian avaukset ovat opiskelijoille ikimuistoinen kokemus. Hämeentien vanhoissa tiloissa, joissa tiedekunta-aika aloitettiin, opiskelijoiden ohella myös kaikki päärakennuksen ruokalassa kävijät saivat käsityksen siitä, kuinka tuoreella materiaalilla patologian käytännön opetusta kulloinkin tehtiin. Muutto Hämeentien tiloista Viikkiin toi muun ohella myös uudet tilat ja paremmin toimivan ilmastoinnin. Perusopetusta: Tiedekunta-aikana opetuksen metodologia ja tekniset välineet ovat kehittyneet, mutta perusta on sama: patologiassa opitaan tunnistamaan muuttuneita rakenteita ja muutoksen aiheuttaneita prosesseja, opitaan ymmärtämään tautien patogeneesiä ja rakennetaan diagnostiikkaa morfologisten muutosten pohjalta. Vaikka kurssien opiskelijamäärä on kasvanut yli 50 hetkittäin jo yli 70, patologian opetuksessa ovat säilyneet käytännön avausharjoitukset sekä perinteiset luennot ja mikroskopointiharjoitukset. Opetuksessa on säilytetty myös henkilökunnalle työteliäs koeobduktio, jossa opiskelija saa aidossa tenttitilanteessa hyödyntää oppimistaan. Koe-obduktion tuntuu moni valmiskin eläinlääkäri muistavan hyvin vielä vuosien jälkeen. Erikoistumiskoulutusta: Perusopetuksen ohella tiedekunta-aikana on kehitetty sekä kansallista että kansainvälistä erikoistumiskoulutusta. Vuonna 2000 alkanutta tarttuvien eläintautien erikoistumis-koulutusta tiedekunnan väki on kehittänyt yhteistyössä Eviran asiantuntijoiden kanssa. Tarttuvien tautien erikoiseläinlääkäreistä osa on patologiaan suuntautuneita eläinlääkäreitä. Kansainvälinen Diplomate of European College of Veterinary Pathologists -tutkinto on vaativa erikoistumistutkinto, jonka suoritti ensimmäisenä suomalaisena Pernilla Syrjä 2008. Hänen johdollaan on patologian oppiaineessa ollut käynnissä tenttiin valmistavia residenssiohjelmia. Outi Simola suoritti tällaisessa ohjelmassa Dipl ECVP -tutkinnon 2012, ja tulevien vuosien tentteihin on tätä kirjoitettaessa valmentautumassa useita eläinlääkäreitä. Vuosina 2006 ja 2007 patologian oppiaine isännöi eurooppalaisten eläinlääkäripatologien kaksiviikkoisia Dipl ECVP -tenttiin valmistavia jatkokoulutuskursseja. Kurssille osallistui kumpanakin vuonna noin sata eläinlääkäriä lähes 20 maasta. Diagnostiikkaa: Oppiaineen diagnostiseen palveluun kuuluvat eläinten kuolinsyyselvitykset, kudosbiopsioiden tutkimus ja sytologisten näytteiden diagnosointi. Oppiaine saa diagnostisen työn kautta perus- ja jatkokoulutuksessa sekä tutkimustyössä tarvitsemaansa materiaalia. Viime vuosina suomalaiselle tutkijakunnalle on tarjottu koe-eläinten patologiapalveluita ja patologian jatkokoulutusta Finnish Centre for Laboratory Animal Pathology –palvelun kautta. Tutkimusta ja tutkijakoulutusta: Monialaisessa tutkimustyössä tarvitaan patologien panosta sekä perustutkimuksessa että soveltavassa tutkimuksessa. Tämä näkyy patologien monina yhteisjulkaisuina eri tutkijaryhmien kanssa. Tiedekuntataipaleen alkupuolella patologian oppiaineessa valmistuneet väitöskirjat käsittelivät lääkeaineiden vaikutuksia ja metaboliaa. Myös infektiopatologia on ollut tutkimustyössä keskeistä. Pitkään jatkunut ja yhä aktiivinen tutkimuslinja on elintarvikkeiden välityksellä leviävien zoonoottisten loisten epidemiologia ja sopeutuminen eri isäntäeläimiin. Dosentti Pekka Varmasen johtama ryhmä tutki naudan mastiittipatogeenejä. Oppiaineessa työskennellyt yliopistonlehtori Udo Hetzel tunnisti ja kuvasi yhdessä professori Olli Vapalahden ryhmän kanssa kuristajakäärmeiltä uuden viruspatogeenin. Perinteisten morfologisten tekniikoiden ohella tutkimuksen jokapäiväisiksi työkaluiksi ovat myös patologiassa ja parasitologiassa tulleet erilaiset molekyylitekniikat. Tiedekunta-aikana oppiaineessa on väitellyt vuoden 2014 loppuun mennessä yhteensä 15 tohtoria. Parasitologiaa: Suomalaisessa eläinlääketieteellisessä koulutuksessa on parasitologian opetus hoidettu patologian oppiaineen järjestämänä. Opetuksesta vastasi pitkään dosentti Sven Nikander muiden tehtäviensä ohella. Hän on osallistunut aktiivisesti opetukseen vielä eläkkeelläkin. Ensimmäinen pelkästään eläinlääketieteelliseen parasitologiaan keskittyvä tehtävä perustettiin tiedekuntaan vasta vuonna 2005. Toimen ensimmäinen haltija oli Seppo Saari. Hänellä on erinomaisen laaja kokemus sekä patologiasta että parasitologiasta, ja hän on vuorotellut sekä yliopiston että lääketeollisuuden palveluksessa. Seppo Saaren jälkeen tehtävää on hoitanut opiskelijoilta kiittävää opetuspalautetta keräävää loisintoilija dosentti Anu Näreaho. Suomenkielinen eläinlääketieteellinen oppikirjatuotanto on niukkaa, mutta vuonna 2006 Seppo Saari ja Sven Nikander julkaisivat parasitologiasta oppikirjan ”Elinympäristönä hevonen – hevosen loiset ja loissairaudet”. Opiskelijoiden lisäksi kirjan ovat löytäneet myös hevosharrastajat. Vuonna 2014 sama tiimi Anu Näreaholla vahvistettuna viimeisteli vastaavaa kirjaa koiran loisista. Kansainvälistymistä: Patologian väellä on ollut perinteisesti kiinteät yhteydet eri Pohjoismaihin. Nordic Society of Veterinary Pathologyn kautta yhteisiä kokouksia on järjestetty vuosittain. Lisäksi on organisoitu yhteisiä jatkokoulutuskursseja sekä patologiassa (ns. NOVA-kurssit) että parasitologiassa (NordPlus-rahoitus ja NOVA-kurssit). Yhteis-

54


Peruseläinlääketieteenlaitos (PELL) v. 1995–2009 Eläinlääketieteellisten biotieteiden osasto (EBIO) v. 2010–2014 työtä on ollut myös asiantuntijatehtävissä, esimerkiksi väitöskirjojen tarkastuksessa ja tehtäväntäyttöarvioinneissa. Oppiaineen henkilökuntaa on myös toiminut eurooppalaisten järjestöjen luottamustehtävissä (European College of Veterinary Pathologists -järjestön koulutusvaliokunnassa ja European Society of Veterinary Pathology -yhdistyksen hallituksessa). Tiedekunta-aikana myös perusopiskelijat ovat saaneet tottua englanninkieliseen opetukseen. Patologian oppiaineessa on työskennellyt henkilökuntaa tai ollut pidempiaikaisia vierailijoita mm. Etelä-Amerikasta, Saksasta, Israelista, Etelä-Koreasta ja KuubastaMonia opiskelijakursseja on oppiaineen pitkäaikaisen laboratoriomestarin Ilpo Forsmanin huumori avaussalissa ilahduttanut ja helpottanut koe-obduktion opiskelijalle aiheuttamaa stressiä. Oppiaineen kansainvälisen henkilökunnan ensimmäinen suomenkielen kurssi on usein ollut Ilpon opettama ”supikoirakarvareuhka”. Kun tällä opilla ei vielä kovin pitkälle pääse on osa kansainvälistä henkilökuntaa myös kokeillut Googlen käännösohjelman kykyjä sosiaalisessa kanssakäynnissä, päätyen joskus melkoisen mielenkiintoisiin sähköposteihin. Tiedekunta-aikana myös patologian ja parasitologian oppiaine on muokkautunut yliopiston aktiiviseksi ja yhteistyökykyiseksi oppiaineeksi, jolla on tiiviiden kansallisten suhteiden lisäksi vahvat kansainväliset kytkökset.

55


Eläinlääketiede osana Helsingin yliopiston kirjastoa

Teodora Oker-Blom

Teodora Oker-Blom toimi eläinlääketieteellisen kirjaston johtajana 1996-2004 ja Viikin tiedekirjaston palvelujohtajana 2004-2010.

S

uomen Eläinlääkäriyhdistys luovutti kirjastonsa Eläinlääketieteelliselle korkeakoululle kun se perustettiin v. 1945. Vuonna 1962 valmistui korkeakoulun hallintorakennus, jossa oli uuden kirjaston tilat. Perustettiin kirjastonhoitajan virka. Korkeakoulu muuttui Helsingin yliopiston eläinlääketieteelliseksi tiedekunnaksi v. 1995, jolloin kirjastosta tuli tiedekuntakirjasto ja osa Helsingin yliopiston kirjastolaitosta. Henkilökunnan määrä oli 5−6. Vuonna 2004 kirjasto yhdistyi Viikin tiedekirjastoon. Vuodesta 2010 se on ollut osa Helsingin yliopiston kirjastoa.

Eläinlääketieteellinen tiedekuntakirjasto 1995–2004 Muuttuminen tiedekuntakirjastoksi ei alussa merkinnyt suuria muutoksia kirjaston käytännön toiminnassa tai rahoituksessa. Se toimi ensisijaisesti tiedekunnan ja siihen kuuluvan Yliopistollisen eläinsairaalan henkilökunnan ja opiskelijoiden kirjastona, mutta myös Suomessa alansa ainoana vastuukirjastona. Se hankki keskitetysti oman alansa kirjallisuutta ja välitti koti- ja ulkomaisia lainoja ja kopioita sekä tiedonhakuja pyynnöstä suoraan eläinlääkäreille ja muille alasta kiinnostuneille. Tiedekunnan tutkijoille ja opettajille sekä opiskelijoille tarjottiin lisäksi mikroverkossa kaupalliset VetCD ja BeastCD -tietokannat sekä Current Contents ja koulutusta tiedonhaussa. Yhteistyö Helsingin yliopiston kanssa oli jo alkanut silloin luetteloimalla kokoelmat HELKA-yhteisluetteloon. Kotimaiset eläinlääketieteelliset artikkeliviitteet luetteloitiin ARTO-viitetietokaantaan ja henkilökunnan kirjallisen tuotannon julkaisurekisteriin JULKI:in. Alan sanastoa luotiin ja eläinlääketieteen näkyvyyttä verkossa edistettiin. Uudessa organisaatiossa tiedekunta asetti työryhmän valmistelemaan tiedekuntakirjaston strategian muuttuvassa toimintaympäristössä. Strategiassa korostui Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos EELAn (nykyään Elintarviketurvallisuusvirasto EVIRA) ja Suomen Eläinlääkäriliiton näkemys asiakaspalveluiden saatavuuden turvaamisesta myös yliopistoa laajemmalle käyttäjäkunnalle. Sen mukaan kirjasto jatkaa alan tietohuollon koordinointia, laadukkaiden tietoaineistojen hankinnan ja yllämainittujen asiakaspalveluiden kehittämistä digitaaliseen ympäristöön siirryttäessä. Toivottiin artikkelien nopeampaa toimitusta sekä verkkopalveluja ja koulutusta tiedonhaussa myös eläinlääkäripraktikoille ja näistä tiedottaminen muun muassa Suomen Eläinlääkärilehdessä ja Eläinlääkäripäivillä. Tämä onnistuisi investoimalla henkilökunnan koulutukseen ja tekniseen välineistöön. Muutokset ympäröivässä tietoyhteiskunnassa kiihtyivät. Nämä vaikuttivat asiakkaiden tiedonkäyttöön ja asettivat uusia odotuksia kirjastoille. Kirjaston henkilökunta seurasi kehitystä Helsingin yliopiston kirjastotoimikunnassa ja sen asettamissa työryhmissä ja koulutuksissa. Henkilökunnalle aktiivinen vaikuttaminen ja osallistuminen myös kansainväliseen yhteistyöhön, esimerkiksi esitelmin ja posterein (EAHIL:n European Veterinary Libraries Group EVLG, ICAHIS, International Conference of Animal Health Information Specialists, jne.) mahdollisti mielipiteiden vaihtoa alan asiantuntijoiden kanssa. Elektronisten aineistojen kasvu ja tähän liittyvät toimenpiteet sekä kirjastojen korostuva rooli oppimisen ja opiskelun tukijoina olivat keskeisiä muutoksia. Panostettiin tiedonhankinnan koulutuksen ja luku- ja ryhmätilojen sekä laitteiden tarjoamiseen opiskelijoille.

Elektroniset aineistot ja avoin elektroninen julkaiseminen Tiedekuntakirjaston elektronisen aineiston osuus kokoelmista kasvoi, kasvu oli nopein lääke- ja luonnontieteissä. Aineistot olivat verkossa myös eläinlääketieteellisen tiedekunnan käytössä. Helsingin yliopiston keskitetty rahoitus aineistohankintoihin, opetusministeriön hankintatuki ja toimintansa alkanut kansallinen FinELib-palveluyksikkö tarjosivat tähän mahdollisuuden. FinELib neuvotteli keskitetysti aikakauslehtien kustantajien ja tietokantatuottajien kanssa hinnoista ja sopi lisensseistä yliopiston kirjastojen puolesta, jotka huolehtivat valinnasta ja kustannustenjaosta. Aineistot olivat yliopistolaisten saatavana verkossa jokaisen kirjaston kotisivun kautta. FinELibin lisensiointikäytännöt sallivat verkkoaineistojen käytön vain Helsingin yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille. Kirjaston tiloissa ne olivat kaikkien haettavissa ja artikkelit kaukopalvelun kautta tilattavissa. Tiedekuntakirjasto pystyi kuitenkin tarjoamaan eläinlääkäreille verkkoaineistoja neuvottelemalla suoraan VetCD:n ja BeastCD:n tietokantatuottajan kanssa konsortiolisenssistä. Konsortio merkitsi jäsenille (EELA, SEL ja eläinlääketieteellinen tiedekunta) alhaisempia kustannuksia. Suomen Eläinlääkäriliiton jäsenille tietokannat olivat haettavissa Fimnet-palvelun kautta. Tiedekunta perusti v. 1999 julkaisusarjan koska oli tarvetta kotimaisilla kielillä julkaistuun oppimateriaaliin sekä tie-

56


Eläinlääketiede osana Helsingin yliopiston kirjastoa dekunnan opetuksessa että käytännön työssä. Sarjassa julkaistiin sekä opinnäytteitä että oppimateriaalia. Kirjaston tehtävä oli huolehtia yhteyksistä Yliopistopainoon, julkaisujen verkkoversioista ja näiden avoimesta saatavuudesta sekä painettujen julkaisujen myynnistä. Avoimessa käytössä yliopiston e-Thesis-palvelun kautta olivat myös kirjaston skannaamat eläinlääketieteen opinnäytetiivistelmät 1980-luvulta alkaen. Kirjastoa ohjasi tietotoimintojen toimikunta, jonka tavoitteena oli yhdessä pohtia kirjasto-, atk- ja julkaisuasioita virtuaalikirjastoon siirryttäessä. Jäseninä olivat tiedekunnan edustajien lisäksi sidosryhmien ja yliopiston atk-yksikön edustajat.

Tiedonhankinnan opetus ja oppimiskeskukset Uudet opetusmenetelmät sekä julkaisutapojen ja medioiden moninaistuminen nosti informaatiolukutaidon osaksi opetusta ja oppimista. Tiedekunnan opetuksesta vastaava henkilökunta suhtautui myönteisesti kirjaston tarjoamaan yhteistyöhön opiskelijoiden informaatiolukutaidon kehittämiseksi. Kokeiltiin keinoja integroida tiedonhaun koulutus perusopetukseen ja syventäviin opintoihin. Väitöskirjan tekijöille tarjottiin opetusta osana heidän menetelmäkoulutustaan. Kirjaston lukusali muutettiin oppimiskeskukseksi hankkimalla sinne tietokoneita ja mahdollistamalla pienimuotoista ryhmätyöskentelyä. Uusi lisätila kalustettiin hiljaiseksi lukusaliksi. Tiedekunnan tutkijoille ja opettajille kirjaston henkilökunta oli jatkuvasti käytössä ”kutsu tietoasiantuntija” -periaatteella antamaan henkilökohtaista opastusta ja neuvontaa verkkoaineistojen hyödyntämisessä. Suomen eläinlääkäreille kirjasto piti tiedonhankinnan kursseja esim. kirjastossa Eläinlääkäripäivien yhteydessä, osana Länsi-Uudenmaan täydennyskoulutuskeskuksen järjestämää eläinlääkärien täydennyskoulutusta sekä KeskiSuomen ja Savo-Karjalan eläinlääkäriseuroille Jyväskylässä ja Kuopiossa. Eläintenhoitajille järjestettiin opastettuja vierailuja kirjastossa.

Kirjastoarvioinnit Tiedekunnan kirjasto oli EAEVE:n (European Association of Establishments for Veterinary Education) arvioinnin kohteena v. 1998. Seuraavana vuonna Helsingin yliopisto arvioi kirjastoa. Kansainvälisten arviointiryhmien raporteista ja suosituksista pystyi päättelemään että kirjasto, resurssiensa puitteissa, toimi hyvin oppimisen tukena ja oli painottanut oikeita palveluja ja kehittänyt yhteistyötä yliopiston sisällä ja kansainvälisesti. Ennakoitiin kirjaston liittymistä Viikin tiedekirjastoon, koska mm. virtuaalikirjaston kehittyminen ja taloudelliset syyt tukivat palvelujen keskittämistä yliopiston kampuksen kirjastoihin. Yliopistoon kuuluminen saattoi kirjaston käyttöön yhteisiä tärkeitä työkaluja palvelujen ja henkilökunnan kehittämiseksi. Tiedekuntakirjasto varautui Viikkiin muuttoon pari vuotta. Kokoelmia karsittiin ja selkiinnytettiin, luetteloita ajantasaistettiin, valmistauduttiin yhteisiin toimintatapoihin ja kirjastojen henkilökunnalle järjestettiin yhteisiä koulutustilaisuuksia. Kirjasto osallistui aktiivisesti oppimiskeskusten Veterinarium ja Clinicum suunnitteluun tiedekunnan ja eläinsairaalan tiloihin Viikissä.

Viikin tiedekirjasto 2004–2009

Eläinlääketieteellisen tiedekirjaston tiimi: avustaja Päivi Kari, kirjastonhoitaja Teodora Oker-Blom, kirjastonhoitaja Sinikka Suckcharoen, kirjastosihteeri Marita Wuoma, kirjastonhoitaja Raisa Iivonen, kirjastosihteeri Mika Hirvonen ja avustaja Tiina Onttonen.

57

Tiedekuntakirjasto yhdistettiin v. 2004 viimeisenä viidestä kirjastosta v. 1999 avattuun Viikin tiedekirjastoon. Yliopistollisen eläinsairaalaan jäi kirjaston palvelupiste kunnes sairaalarakennus valmistui Viikissä v. 2006. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan tutkijat ja opettajat vaikuttivat Viikin


Eläinlääketiede osana Helsingin yliopiston kirjastoa tiedekirjaston johtokunnassa mm. kirjaston rahanjakomalliin neljän kampustiedekunnan välillä. Pienelle tiedekuntaansa hyvin integroidulle ja asiakaspiirinsä hyvin tuntevalle kirjastolle yhdistäminen vaati tottumista sekä kirjaston henkilökunnalle että asiakkaille. Uudessa kirjastotilassa tarjottiin kaikille, myös eläinlääkäreille, perinteisten palvelujen lisäksi elektronisten aineistojen käyttöä, työasemia ja -tiloja sekä pitkiä aukioloaikoja. Asiakkaiden suoraan palautteeseen reagoitiin paikallispalveluja kehittämällä. Virtuaalikirjastossa yhä laajemman elektronisen tietoaineiston käyttö helpottui uuden räätälöidyn käyttöliittymän Nellin ansiosta. Viikin monialainen kirjasto toimi myös tieteenalakohtaisesti. Tarkoitus oli tieteenalojen kautta sitoa kirjasto kampuksen opettajiin, tutkijoihin ja opiskelijoihin sekä sektoritutkimuslaitoksiin ja alojen ammattilaisiin. Kirjaston tieteenalavastaavien tehtäviin kuului yhteydenpito tieteenaloihinsa. Muodollinen vuorovaikutus tieteenalojen edustajien ja tiedekirjaston välillä tapahtui sen johtokunnan asettamassa kolmessa neuvottelukunnassa, jotka toimivat vuoteen 2010. Eläinlääketieteen, elintarvikealan ja farmasian neuvottelukuntaa johti eläinlääketieteen professori ja sen jäseninä olivat muita opettajia, EVIRA:n sekä opiskelijoiden edustajia. Tieteenalavastaavat osallistuivat kokouksen suunnitteluun ja valmistivat niihin esityksiään dialogin tai antoisaan pienryhmätyöskentelyn pohjaksi. Aiheet olivat joko neuvottelukunnan jäsenten tai tieteenalavastaavien valitsemat. Tavoite oli kunkin tieteenalan palvelujen edistäminen ja kirjaston kehittäminen. Teemat olivat joko jokapäiväisten ongelmien ja tiedontarpeiden ratkaisujen etsiminen tai kirjaston elektronisten aineistojen valinnasta, rahoituksesta ja löytyvyydestä sekä uusista virtuaalipalveluista ja työkaluista tiedottaminen ja keskusteleminen. Kestoaihe oli yliopiston julkaisurekisterin JULKI:n korvaamisen tarve sellaisella järjestelmällä, joka helpottaisi tutkijaa ylläpitämään ajantasaista julkaisuluetteloa. Yliopiston v. 2009 käyttöön ottama uusi tutkimustietojärjestelmä TUHAT mahdollisti tämän. Toinen kestoaihe, josta kirjasto sai kiitettävästi palautetta, oli avoimen julkaisemisen eri muodot, esim. Open-Access -julkaiseminen tiedelehdissä, artikkeleiden rinnakkaistallentaminen tai opinnäytteiden tallentaminen arkistotietokantaan (DViikki → yliopiston HELDA). Vuonna 2008 eläinlääketieteellinen tiedekunta aloitti kirjaston tukemana ensimmäisenä opinnäytteiden kokotekstien johdonmukaisen tallentamisen yliopiston e-Thesis tietokantaan. Tiedekunnan vuosituhannen alussa julkaisemat suomenkieliset oppikirjat löytyvät HELDAsta. Avoimen tieteen teemaan kuului lisäksi tutkimusdatojen järjestelmällinen pitkäaikaissäilytys ja jatkokäyttömahdollisuus avoimesti verkossa ja kirjaston rooli sen hallinnoinnissa. Yliopiston rehtori teki useita mm. Viikin tiedekirjaston uudistuvan toiminnan kannalta keskeisiä päätöksiä. Ne koskivat TUHAT-järjestelmää, yhteisen julkaisuarkiston kehittämistä sekä tutkimusjulkaisujen ja tutkimusdatan avointa saatavuutta. Tiedonhankinnan koulutuksen jatkuva integrointi kandidaatti-, maisteri- ja tohtorinkoulutukseen ja sen sisällön laadun parantaminen suunniteltiin yhteistyössä tiedekuntien opettajien kanssa. Viikin tiedekirjasto on edelläkävijä tieteenalojensa asiasanaston kehittämisessä ja ontologisoinnissa. Eläinlääketiede on hyötynyt tästä ja osallistuu myös AFO (Agriforest)-ontologian sanastotyöhön. Molemmin puolin antoisaksi uusien asioiden kehittelylle oli tutkijoiden ja opettajien osallistuminen kirjaston edellä mainittuihin uusien palveluiden kokeiluprojekteihin. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan tutkijat ja opettajat osallistuivat yhteistyöhön kiitettävällä tavalla. Viikin tiedekirjastoon liittymisen seuraus oli, että antoisa, jokapäiväinen vuorovaikutus tiedekunnan henkilökunnan kanssa päättyi. Toisaalta verkkokirjasto tarjosi löytyvyyttä tehostavien monipuolisten teknisten työkalujen ja ohjelmistojen avulla aineistoja suoraan työpöydälle sekä uudenlaisia kommunikointimahdollisuuksia. Kirjastoväki sai työyhteisöltään inspiraatiota oppimaan kehittämään uusia taitoja ja sopeutumaan muuttuvaan ammattirooliin. Kun työyhteisö kasvoi n. 200 henkilöön, seuraavassa kaikkien yliopiston kirjastojen yhdistämisessä Helsingin yliopiston kirjastoksi, kirjastotyöntekijöiden asiantuntijuutta ja erikoisosaamista on hyödynnetty eläinlääketieteellisen ja muun käyttäjäkunnan hyväksi.

Helsingin yliopiston kirjasto 2010Yliopiston kirjasto ja sen Viikin kampuskirjasto tarjoavat osaavaa kumppanuutta tutkimuksen ja oppimisen parhaaksi. Uusina palveluina tarjotaan tutkimuksen datahallinnan, avoimen julkaisemisen ja tutkimuksen näkyvyyden edistämisen tuki sekä suunnitellaan uudenlaisia oppimisympäristöjä. Kirjaston suurissa muutoksissa jatkuvuutta edustaa nykyinen eläinlääketieteen tieteenalavastaava Raisa Iivonen, joka on tullut tutuksi kirjaston käyttäjille jo kolmen vuosikymmenen aikana.

58


Eläinlääkäreiden kansallinen erikoistuminen tiedekunnassa

Anna-Kaisa Järvinen

Emeritusprofessori Anna-Kaisa Järvinen toimi koirien sisätautiopin professorina eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.

E

läinlääkärin perustutkinto antaa perusvalmiudet työelämässä suoriutumiseen, mutta osaamisen jatkuva kehittäminen on eläinlääkärin työssä välttämättömyys. Lisä- ja täydennyskoulutuksen riittämättömyys osaamistarpeiden tyydyttämiseen tiedostettiin jo 1980-luvun loppupuolella, jolloin rinnalle luotiin selkeä erikoistumiskoulutus tutkintoon johtava ammatillinen jatkokoulutusjärjestelmä. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun erikoistumiskoulutusta suunnittelevan työryhmän päätoimisena vetäjänä toimi Elias Westermarck, joka myöhemmin toimi tiedekunnassa sisätautien professorina. Asetus erikoistumisesta tuli voimaan v. 1988 ja siinä säädettiin koulutusohjelmista, tutkintotavoitteista, ja –rakenteesta. Erikoistumisaloja tuolloin olivat elintarvike- ja ympäristöhygienia, lihanjalostus- ja lihahygienia, hevossairaudet, pieneläinsairaudet sekä lisääntymistiede. Vuonna 1992 asetusta muutettiin siten, että lisääntymistieteen erikoistumisala lakkautettiin, ja sen sijaan perustettiin tuotantoeläinten terveyden ja sairaanhoidon koulutusohjelma. Vuonna 2000 asetuksessa vakiintuivat koulutusohjelmiksi elintarviketuotannon hygienia, hevossairaudet, pieneläinsairaudet, tarttuvat eläintaudit, tuotantoeläinten terveyden ja sairaanhoito sekä ympäristöterveydenhuolto. Asetuksen perusteella v. 1988 erikoistumiskoulutus korkeakoulussa organisoitiin tekemällä muutoksia virkanimikkeisiin. Yhtään uutta virkaa ei koulutusohjelma tuonut korkeakoululle eikä myöhemminkään tiedekunnalle. Ainoastaan kaksi assistentin tointa muutettiin apulaisprofessorien viroiksi. Näin röntgenologia (sittemmin diagnostinen kuvantaminen) ja pieneläinsairauksien oppiala saivat apulaisprofessuurit, mutta vastaavasti sisätautien ja kirurgian assistentuurit menetettiin. Suomessa erikoistuminen on järjestetty korkeakoulun ja vuodesta 1995 Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan vastuulla. Muissa Pohjoismaissa koulutuksesta vastaavat alan järjestöt ja liitot. Erikoiseläinlääkärin tutkinnosta ja oikeudesta toimia erikoiseläinlääkärinä määrätään valtioneuvoston asetuksessa. Koulutuksen sisällöstä ja järjestämisestä säädetään tarkemmin tiedekunnan tiedekuntaneuvoston vahvistamissa yleisissä ja erikoistumisalakohtaisissa pysyväismääräyksissä. Lisäksi toimii dekaanin nimittämä erikoistumistoimikunta, jossa on edustaja kultakin koulutusalalta. Erikoistumistoimikunta ja nyttemmin myös erikoistumisalan asiantuntijoista koostuva ohjausryhmä vastaavat erikoistumisopinnoista ja niiden kehittämisestä. Kliinisillä aloilla ohjausryhmä ylläpitää lisäksi luetteloa ja luo vaatimuskriteerit koulutukseen hyväksyttävistä erikoistumisklinikoista. Tiedekuntaan on myös perustettu jatkokoulutussuunnittelijan virka, johon kuuluu erikoistumiskoulutukseen liittyviä hallinnollisia ja kehittämistehtäviä. Suunnittelijan vastuulla on muun muassa rutiinitehtäviä , jotka aiemmin kuormittivat erikoistumistoimikunnan erikoistumisalojen vastuuhenkilöitä, kuten opintojen yleisen tason ohjeistus ja seuraaminen sekä koulutukseen hakeutuvien pätevyyden tarkastaminen. Nykyään tiedekunnan kotisivuilta on saatava erikoistumiseen liittyvä informaatio on selkeää. Nykyaikana informaatioteknologia ja sähköiset tietoverkot ovat itsestäänselvyys tiedon jakamisessa. Erikoistumisen alkuaikoina ohjeiden ja jakamiseen ja muuhun rutiiniin käytettävä aika oli moninkertainen. Toimiva sähköposti sentään jo oli keksitty. Erikoistumiskoulutuksen kesto on neljä vuotta, (240 opintopistettä), ja se koostuu yleisosasta sekä ohjatusta osasta. Ohjattuun erikoistumisjaksoon päästäkseen eläinlääkärin on suoritettava vuoden kestävä yleisosa, joka käsittää erikoistumisalaan liittyvää työskentelyä. Ohjatun erikoistumiskoulutuksen kesto on kolme vuotta. Jokainen opiskelija laatii yhdessä tiedekunnan nimeämän pääohjaajan kanssa henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Ohjattuun osaan kuuluu toimiminen erikoistumisalaan soveltuvissa työtehtävissä muiden nimettyjen ohjaajien johdolla. Ohjattuun osaan kuuluu myös kurssimuotoista koulutusta, kirjallisia töitä ja tenttejä, sekä esityksiä ja vertaisarvioidun julkaisun laatiminen. Lisäksi tulee suorittaa hyväksytysti erikoistumiskuulustelu. Ohjattu erikoistuminen jakautuu perus- ja syventävään osaan. Perusosan kesto on kaksi vuotta. Erikoistuja työskentelee alaan liittyvissä tehtävissä opintosuunnitelmansa mukaisesti, esimerkiksi pieneläinsairauksiin erikoistuva eläinlääkäri työskentelee pääsääntöisesti ohjattuun erikoistumiskoulutukseen hyväksytyllä klinikalla. Vuonna 2009 tehdyn selvityksen perusteella Suomen 1650 työikäisestä eläinlääkäristä noin 270 (16 %) on suorittanut erikoiseläinlääkärin tutkinnon. Osa tutkinnon suorittaneista on jo eläköitynyt tai on eläköitymässä lähivuosina. Selvityksen mukaan eläinlääkärikunnasta kolmanneksen pitäisi suorittaa erikoistumistutkinto. Varsinaisen tutkintoopiskelun kautta on erikoiseläinlääkäreitä valmistunut melko vähän. Erikoistumisnimike oli mahdollista saada siirtymäsäännöksin koulutusjärjestelmää perustettaessa tai myöhemmin kun asetukseen on tehty muutoksia. Siirtymäsäännösten perusteella erikoistuvien täytyi osoittaa olleensa työelämässä erikoistumisalaa vastaavissa tehtävissä

59


Eläinlääkäreiden kansallinen erikoistuminen tiedekunnassa vähintään seitsemän vuotta ja tutkintonimikkeen saadakseen suorittaa hyväksytysti siirtymäkauden kuulustelu. Erikoistumisen alkuajoilta tämä ajankohta on erityisesti jäänyt mieleen. Tuon seitsemän vuoden työskentely piti todentaa ja joissakin tapauksissa vilkaskaan mielikuvitus ei voinut tuoda tarvittavia lisävuosia tai suorituksia. Aivan ensimmäiset tutkintonimikkeet myönnettiin de facto-menettelyllä kunkin erikoistumisalan kokeneelle eläinlääkärille. Esimerkiksi pieneläinsairauksien koulutusalalla tittelin saivat dosentti Kaj Sittnikow ja kirjoittaja. Useimmilla erikoistumisaloilla siirtymäkauden säännöksillä valmistuneita on enemmän kuin vuosien mittaan koulutusohjelmien kautta valmistuneilla. Elintarviketurvallisuusviraston ja tiedekunnan tilastojen (v. 2009) perusteella esimerkiksi pieneläinkoulutusohjelman 80 erikoiseläinlääkäristä noin puolet on valmistunut siirtymäsäännösten ja puolet tutkinnon suorittamisen kautta. Räikein ero on tarttuvien tautien erikoistumisalalla, jossa vain kymmenesosa tutkinnoista oli suoritettu koulutuksen kautta. Yhteiskunnan muuttuvat tarpeet ohjaavat erikoistumiskoulutuksen määrää ja sisältöä. Peruskoulutettujen ja erikoistuvien eläinlääkärien tarve, tehtävien määrä sekä niissä tarvittava osaaminen tulee kasvamaan kaikilla erikoistumisaloilla. Vaikka koulutusohjelmaan ilmoittautuneita opiskelijoita on paljon, erikoiseläinlääkärien tutkintoja suoritetaan edelleenkin liian vähän. Vuosittain valmistuvien tarve nykyiseen (noin 8-12/vuosi) on kaksinkertainen. Keskeisiä syitä vähäiseen määrään on useita: ohjaajien pieni määrä ja riittämätön ohjaus, vaikeus päästä syventävän jakson ohjatun osan koulutukseen, vaikeus sovittaa opiskelu henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen sekä sijaisten saanti omaan työpaikkaan. Koulutuksesta ei koeta olevan suurta hyötyä urassa etenemisen kannalta, joskin tiedekunnassa erikoistumistutkinto on pätevöittävä joihinkin virkoihin. Palkkaukseenkaan ei tutkinnolla koeta olevan suurta vaikutusta. Erikoistumiskoulutuksen yliopistotasoinen syventävä osan pituus on koulutusalasta riippuen 3-12 kuukautta. Yleensä jakso on suoritettu eläinlääketieteellisen tiedekunnan erikoistumisviroissa tai vastaavissa ulkomaisissa viroissa. Nyttemmin virkoja korvaavat Opetusministeriön rahoittamat erikoistumistoimet, joita on haettavana yhteensä 84 kuukautta (7 henkilötyövuotta). Yksi henkilötyövuosi on lisäksi korvamerkitty hevoserikoistujalle. Joillakin aloilla, kuten tarttuvien tautien erikoistumisalalla erikoistumiskoulutuksen perus- ja ohjattu osa voidaan suorittaa kokonaisuudessaan Elintarviketurvallisuusvirastossa. Yliopistotasoisessa koulutuksessa tutustutaan akateemiseen toimintaympäristöön, toimitaan opetustehtävissä ja tehdään kliinistä työtä ohjaajan alaisuudessa sekä kehitetään tieteellistä kompetenssia. Yliopiston on mahdollista tarjota monialainen koulutus, yhteisöllinen tuki ja sosiaalinen verkosto vastapainona eläinlääkärintyön yksinäiselle puurtamiselle. Tiedekunnassa on enenevästi tarjolla myös yhteisiä yleiskoulutukseksi luettavia kursseja, joissa voidaan käsitellä muun muassa portfolion ja opintosuunnitelman tekemistä, tieteellisen artikkelin kirjoittamista ja johtamiseen ja yrittäjyyteen liittyviä asioita. Maantieteellisistä etäisyyksistä johtuen joillakin vaikea sovittaa työskentelyä muuhun elämään. Tavoitteena on saada syventävän osaan soveltuvia erikoistumispaikkoja tiedekunnan ulkopuolelta hajautetusti maan eri puolilla riippumatta siitä olisivatko ne hallinnollisesti eläinlääketieteellisen tiedekunnan virkoja. Kliinisillä erikoistumisaloilla klinikoiden ketjuuntuminen viime vuosina on suurentanut yksiköiden kokoa ja lisännyt osaamisalueita sekä mahdollistanut ympärivuorokautisen päivystyksen. Tämä on alkanut näkyä ohjatun opiskelun perus- ja myös syventävän osan tarjonnan lisääntymisenä ja monipuolistumisena. Koska tiedekunnan erikoistumisvirkoja on niukasti, on monesti viransijaisuuksien täyttämisessä hyödynnetty erikoistuvia eläinlääkäreitä. Hyvin suunnitellulla opintosuunnitelmalla voidaan välttää liiallinen erikoistujien käyttö rutiinitehtävien hoitoon ja perusopiskelijoiden ohjaukseen, josta monesti on valitettu kautta aikojen. Toisaalta tiedekunnilla on ollut erikoistujien asiantuntemuksesta ja työpanoksesta suurta hyötyä. Voimavarojen niukkuuteen vaikuttaa muun muassa se, että Opetusministeriön laskennallisessa yliopistojen rahanjaossa perusteena on huomioitu perus- ja tohtorintutkintojen määrä, muttei edelleenkään suoritettujen erikoistumistutkintojen määrää. Tiedekunnan sisäisessä rahanjakomallissa osoitetaan 20 % tuloksellisuuden perusteella. Rahanjakomallissa erikoistumistutkintojen painoarvo suhteessa tieteelliseen tutkimustoimintaan on edelleen vähäinen, karkeasti voidaan laskea yhden tohtorintutkinnon vastaavan kolmea erikoistumistutkintoa. Erityisvaltionosuuksilla eli EVO-rahoilla rahoitetaan lääketieteen ja hammaslääketieteen koulutusta, mutta eläinlääketieteelle ei näitä rahoja edelleenkään myönnetä. Selvimmin koetaan rahoituksen niukkuus ohjauksen ja erikoistumisvirkojen puutteena. Tiedekunnassa ohjaajien vähäinen määrä, ylikuormitus ja riittämätön aika sekä epätasainen jakautuminen eri laitoksilla ovat ongelma. Ohjausta saadakseen opiskelijan tulee olla itse aktiivinen ja vaativa. Ohjaajien sitoutumisessa on eroja. Koska pääohjaajilla erikoistuminen tulee kliinisen työn, perusopetuksen ja tieteellisen tutkimustyön ja ohjauksen päälle, on aika koettu riittämättömäksi sekä ohjaajan että ohjattavan kannalta. Varsikin kun erikoistumiseen panostaminen ei tuo lisämeriittejä ja on yleensä poissa tieteellisestä tutkimustyöstä ja opetuksesta. Viime vuosina epäkohtaan on tapahtunut jonkinlaista parannusta ja on pyritty järjestämään opetus- ja tutkimushenkilöstöön kuuluville pääohjaajille mahdollisuus vapautusjaksoja opetus- ja hallintotyöstä. Tiedekunnan ulkopuolisten sivuohjaajien työhön tulisi myös kiinnittää huomiota. Vastikkeeton ohjaustyö ei ole aina motivoivaa tai sitouttavaa. Yksilöohjaus on vaativaa ja aikaavievää, joten se ei sovi hyvin kaupallisten eläinklinikoiden toimintaperiaatteisiin. Kunta-alan edustajat ovat todennet, että kunta tarvitsee yhteistyön sujumiseksi rahoitusta,

60


Eläinlääkäreiden kansallinen erikoistuminen tiedekunnassa joka takaa sen, että ohjaustyölle voidaan varata aikaa. Jakson merkitys on kuitenkin huomattava, koska useimpien koulutusohjelmien ohjatun perusosan pääasiallinen koulutus tapahtuu tiedekunnan ulkopuolella: yksityisillä klinikoilla, kunnissa tai muissa työpaikoissa. Hyvin suunniteltu henkilökohtainen opintosuunnitelma auttaa opiskelijaa hyödyntämään tehokkaasti klinikan erikoisosaamista ja hyvällä suunnittelulla klinikan saamaa panos/hyöty -suhdetta saadaan parannettua. Kansainväliset erikoistumistutkinnot voidaan hyväksyä osittain tai kokonaan osaksi kansallista erikoistumistutkintoa ehdoilla, jotka määritellään kunkin koulutusohjelman pysyväismääräyksissä tarkemmin. Esimerkiksi useat eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset diplomaattitutkinnot voidaan hyväksyä kansalliseksi tutkinnoksi, kun hakija on ilmoittautunut erikoistujaksi kansalliseen ohjelmaan. Kansainvälisen tutkinnon suorittaneen tulee tittelinsä säilyttääkseen käydä läpi pätevyytensä uudelleenarviointi (recertufication) joka viides vuosi. Arviointi perustuu raportointiin omasta aktiivisuudesta. College joko hyväksyy tai hylkää raportin. Hylkäys johtaa statuksen muuttumiseen ei-aktiiviseksi (non-active). Suomessa erikoiseläinlääkäreillä ei ole vastaavaa menettelyä. Eläinlääkäreillä on kuitenkin lakiin perustuva velvollisuus ylläpitää ja kehittää ammattitaitoansa sekä tietouttansa ammattiin liittyvistä säännöksistä ja määräyksistä. Tehokasta kansallista järjestelmää tai vastuutahoa eläinlääkärien täydennyskoulutuksen seurantaan tai kehittämiseen ei tällä hetkellä ole. Eläinlääkärit kyllä hyödyntävät kiitettävästi koti- ja ulkomaista kurssitarjontaa, jota nykyään on runsaasti saatavilla. Yhteiskunnalliset ja työelämän tarpeet sekä kansainvälinen kehitys edellyttävät koulutuksen eri erikoistumisalojen jatkuvaa sisällöllistä kehittämistä. Jatkossa tulisi luoda paremmat mahdollisuudet painottaa koulutusta syvällisemmin ala- tai eläinlajikohtaisesti. Erikoistumiskoulutukseen kuuluvan kuulustelun valinnaisuutta on lisätty. Esimerkiksi pieneläinsairauksien erikoistumisalalla on tarve kehittää koulutusta suppeammille erikoisaloille. Laaja-alaisen yleisen koulutuksen jälkeen tulisi olla mahdollisuus kouluttautua kirurgiaan, sisätauteihin, ihotauteihin, neurologiaan tai oftalmologiaan. Kansainvälinen erikoistumiskoulutus on yksi keino painotuksen lisäämiseen. Diplomaattitutkinnon suorittaneet voisivat edelleen toimia kansallisen suppeamman erikoisalan kouluttajina maassamme. Vastaavanlaiset kehittämistarpeet ovat muillakin aloilla, esimerkiksi tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoidon alalla on selkeä tarve sekä suppeampaan eläinlajikohtaiseen erikoistumiseen, että laajempaan yleiseläinlääketieteen erikoistumiseen.

61


Eläinlääkäreiden kansainvälinen/eurooppalainen erikoistumiskoulutus tiedekunnassa

Riitta-Mari Tulamo

Riitta-Mari Tulamo on 40 v työuransa jälkeen juuri eläkkeelle jäänyt eläinlääketieteellisen kirurgian professori ja Diplomate, European College of Veterinary Surgeons.

T

austaa: USA:ssa on ollut käytössä jo 1950-luvulta lähtien eläinlääkäreiden 3-vuotinen erikoistumisohjelma, niin sanottu residenssi ja sen ja tentin suorittanutta kutsutaan termillä Diplomate. Vakiintuneen muotonsa se sai 1960-luvulla. Nykyisin ABVS:ään (American Board of Veterinary Specialization) kuuluu 22 erikoistumisjärjestöä (collegea), joissa voi erikoistua 44 eri alalle. Tutkinnon suorittaneita on jo yli 11 000 ja muutamat suomalaiset kollegamme ovat suorittaneet erikoistumisensa ja läpäisseet tentin USA:ssa. Euroopassa 26 eläinlääkärin ryhmä tapasi Eläinlääkäreiden maailmankongressissa Harrogatessa Englannissa vuonna 1989 keskustellakseen erikoistumisesta ja sen eri aloista. Kokouksen pohjalta valmistui luonnos, joka esitettiin Euroopan eläinlääkärijärjestölle FVE:lle ja Advisory Committee of Veterinary Training’ille 1990. Lopullinen asiakirja ’Veterinary Specialisation in Europe’ valmistui maaliskuussa 1991. European Association of Veterinary Specialisation (EAVS) perustettiin 1990. Kaksi edustajaa kustakin tuolloin tunnustetusta erikoistumisalan yhdistyksistä muodostivat ns. ’Liaison Committee’n (yhteistyötoimikunta). Edustajat olivat seuraavilta 5 erikoisalalta; ihotaudit (European Society of Veterinary Dermatology ESVD), sisätaudit (European Society of Internal Medicine ESVIM), silmätaudit (European Society of Ophthalmology ESVO), kirurgia (European College of Veterinary Surgery ECVS) ja diagnostinen kuvantaminen (European Association of Veterinary Diagnostic Imaging EAVDI). Tämä komitea onnistui harmonisoimaan em. yhdistysten ehdotuksesta transnationaalisen erikoistumisen ja kehitti laajalti samankaltaisen johtosäännön ja säädökset (Constitution and Bylaws) eri collegeille sekä yhtenäiset säädökset erikoistumisen koulutusohjelmille ja niiden tunnustamiselle. Eläinlääketieteen eri alojen eurooppalainen erikoistumiskoulutus perustui siis alakohtaiseen ja tarkasti määriteltyyn lisäkoulutukseen ja tutkimustyön tekemiseen. Vuonna 1993 perustettiin European Board of Veterinary Specialisation (EBVS) koordinoimaan eurooppalaista erikoistumiskoulutusta. Se on riippumaton ja keskeinen toimielin, jolle eri colleget raportoivat. Se on vapaaehtoinen organisaatio, joka voitaisi myöhemmin laillistaa, jos Euroopan komissio päättää yhtenäisistä erikoistumismääräyksistä. Colleget alkoivat muotoutua ja ne kutsuivat perustajajäseniä. Vuonna 1996 niitä oli kaikkiaan jo 8 (ks. taulukko 1). Myös tutkintoja alettiin järjestää (ns. qualifying examinations). Tutkinnon suorittanut sai niin sanotun Diplomate-statuksen. Vuonna 1994 EBVS antoi jäsencollegeille 5 vuoden määräajan organisoida toimintansa yhtenäisten säännösten mukaiseksi, minkä jälkeen collegelle myönnettiin EBVS:n täysjäsenyys. Collegella tuli tällöin olla mm. johtosääntö ja säädökset, toimiva hallitus (Board) ja eri komiteat, tarkoin määritelty koulutusjärjestelmä ja tutkinto. EBVS:n toiminnan periaatteena on muun muassa: 1. määritellä säädökset ja tunnustaa eläinlääketieteen eri erikoistumisalat Euroopassa 2. tunnustaa ja monitoroida eri erikoistumiscollegeita Euroopassa 3. taata erikoiseläinlääkäreiden laatu monitoroimalla collegeja ja niiden toimintaa. EBVS:n kokouksissa on mukana tarkkailijoina edustajat USA:n ABVS:stä, EAEVE:stä sekä FVE:stä. Alkuperäisestä 5 collegesta lukumäärä on kasvanut jo 23:een ja 2 uutta collegea on hakenut alustavasti tunnustamistaan. Lista näistä löytyy http://www.ebvs.org.

62


Eläinlääkäreiden kansainvälinen/eurooppalainen erikoistumiskoulutus tiedekunnassa

Koulutuksen perusteet: Eurooppalainen erikoistuminen on eläinlääkärin perustutkinnon jälkeinen noin 4 vuoden mittainen erikoistumiskoulutus. Siihen päästäkseen eläinlääkärin on suoritettava valmistumisensa jälkeen 1-2 vuoden mittainen niin sanottu internship-ohjelma, joka antaa perusvalmiudet ennen kuin voi hakeutua varsinaiseen residenssi- eli erikoistumiskoulutukseen. Eurooppalainen tutkinto antaa kapea-alaisen ja usein myös eläinlajikohtaisen, mutta syvällisen tietotaidon ja osaamisen. Koulutusohjelma tulee hyväksyttää kyseisellä collegella ennen ohjelman aloittamista ja on kriteereiltään tiukka muun muassa vaaditun potilasmateriaalin ja eri suoritteiden suhteen. Myös suorituspaikka potilasmäärineen, tiloineen ja välineineen tulee hyväksyttää koulutuspaikaksi ennen residenssin aloittamista. Useimmiten koulutuspaikkana toimii eläinlääketieteellisen tiedekunnan yksikkö, mutta joukossa on myös yksityisiä klinikoita ja organisaatioita koulutusohjelmasta riippuen. Koulutus voidaan myös suorittaa ns. vaihtoehtoisena (alternate) ohjelmana, jolloin residentti hakeutuu kouluttautumaan yleensä ulkomaille ohjaajansa toimipaikkaan. Ohjaajana toimii aina alan tutkinnon suorittanut diplomaatti, joka neuvoo erikoistuvaa kiinteästi muun muassa kliinisessä potilastyössä. Esimerkiksi kirurgiaan erikoistuvan tulee perehtyä alan diplomaatin ohjauksessa myös sisätauteihin, diagnostiseen kuvantamiseen, anestesiologiaan ja kivunhoitoon sekä patologiaan koulutuksensa aikana. Jos diplomaattia ei löydy tiedekunnasta tai kotimaasta, tulee erikoistuvan hakeutua ulkomaille. Järjestelmä muistuttaa entisaikojen mestari-kisälli-asetelmaa, jossa kokeneet kollegat kouluttivat nuorempia. Kaikki suoritteet tulee raportoida vuosittain ao. collegen toimikunnalle. Lisäksi koulutukseen kuuluu jaksoja läheisiltä aloilta sekä kahden referoidun kansainvälisen tieteellisen julkaisun laatiminen. Tutkimustyön tarkoituksena on edistää kyseistä erikoistumisalaa. Lopussa on vaativa moniosainen tentti, jossa on yleensä sekä kirjallisia että suullisia osioita. Tentin suorittaneella erikoistuneella eläinlääkärillä on oikeus käyttää Diplomate-titteliä tai ’European specialist on (erikoisala)’. Suomessa eurooppalainen erikoistumiskoulutus alkoi kun yksittäiset kollegat saivat kutsun hakea eri collegeiden jäsenyyttä ja sen jälkeen suoritettua vaaditun tentin. Kirurgicollege, European College of Veterinary Surgeons (ECVS) oli pioneerina organisoiden heti toimintansa. Se kutsui eurooppalaisia kiinnostuneita eläinlääkäreitä ’charter member’eiksi, ja kaikkien tuli läpäistä vaativa tentti. Tentin läpäisy oikeutti saamaan Diplomate-statuksen. Mainittakoon, että ECVS sekä hammaslääketieteen European College of Veterinary Dentistry ECVD, olivat ainoita, jotka hyväksyivät jäsenet alusta alkaen vain kokemuksen, tutkimustyön ja vaativan tentin perusteella. Allekirjoittanut sai kutsun vuonna 1993 ja taisin olla tiedekunnassa ensimmäinen diplomaatti-statuksen saavuttanut läpäistessäni ECVS:n suureläinkirurgian tentin tammikuussa 1994. Outi Vapaavuori läpäisi pieneläinpuolen vastaavan v. 1997. ECVS sai ensimmäisenä EBVS:n täysjäsenyyden vuonna 2000, jolloin järjestö toimi säädetysti kaikilla tasoilla. ECVS:llä on nykyisin myös eniten Diplomaatti-tutkinnon suorittaneita eli 457 (v. 2014).

63


Eläinlääkäreiden kansainvälinen/eurooppalainen erikoistumiskoulutus tiedekunnassa Tietoisuus eurooppalaisesta erikoistumisjärjestelmästä alkoi hiljalleen levitä tiedekunnassa, vaikka se herättikin alussa suurta epäilyä monella taholla. Erikoistuminen ei ollut virallisesti määriteltyä koulutustoimintaa eikä siihen ollut osoitettuja resursseja. Toiminnasta ei saanut niin sanottuja puuhapisteitä, jotka olivat toiminnan perustana yliopistolle rahanjaossa; montako julkaisua, lisensiaatin tutkielmaa, kansallista erikoistumistutkintoa ja väitöskirjaa tuotettiin. Mutta etenkin kliinisillä aloilla tällainen syventävä koulutus koettiin erityisen tärkeäksi ja kliinistä osaamista tukevaksi. Monet uudet ja vastaperustetut colleget ottivat perustajajäseniä pelkästään CV:n perusteella hyväksyen kaikki hakijat ’de facto’ -diplomaatteina. Tämä aiheutti koko järjestelmässä inflaatioilmiön, kun uuden tittelin sai suoraan ansioluettelon perusteella. Joissakin perustetuissa collegeissa oli yli 200 jäsentä kun taas pienissä oli vain hyvin rajallinen määrä. Collegen perustaminen ja EBVS:n säätelemä toiminta vaatii noin 30-40 hengen ryhmän. Ajan kuluessa tittelin saaneet ovat kuitenkin vähitellen tippuneet pois ja nuoret kollegat ovat käynnistäneet ohjelmat ymmärtäen samalla koulutuksen arvon omalle urakehitykselleen. Ensimmäiset eläinlääkärit hakeutuivat ohjelmiin USA:han. Eva Sarkiala suoritti siellä hammassairauksien koulutuksensa v. 1999 ja on sittemmin palannut tiedekuntaan opettamaan tulevia eläinlääkäreitä pieneläinten hammassairauksissa. Helena Kuntsi-Vaattovaara toimi korkeakoululla 1995-99 ja hakeutui koulutukseen USA:han, jossa suoritti tentin 2004. Hän on sittemmin kouluttanut Yliopistollisessa eläinsairaalassakin toimineen kollega Nina Luotosen, joka on nyt tenttiputkessaan. Yliopistollinen eläinsairaala on hyväksytty lähes kaikkien kliinisten alojen residenssien koulutuspaikaksi (neurologia, pieneläinkirurgia, pieneläinten sisätaudit, hevoskirurgia, hevosten sisätaudit, eläinten anestesiologia). Olen yrittänyt seuraavassa koota tiedossani olevat diplomaatit ja residenssien koulutusohjelmat. Olen varmasti unohtanut mainita jonkun alan ja/tai nimen, se sallittakoon. Korkeakoulun ensimmäinen varsinainen residenssipaikka perustettiin eläinlääketieteelliseen neurologiaan v. 2003 muuttamalla kirurgian laboratoriomestarin nimike neurologian residenssiksi. Muutosta edelsi vilkas väittely siitä, miten residenssi hyödyttäisi korkeakoulua varsinkin rahanjaossa yliopistotasolla, koska nimikettä ja tutkintoa ei yliopistossa tunnettu eikä tunnustettu. Samoin residentin eli koulutettavan valinta osoittautui haasteelliseksi, koska aiemmin valtion virkoihin oli valittu aina kokenein ja pätevin. Nyt haettiin haastattelujen perusteella nuorta ja motivoituneinta ja samalla kollegaa, joka olisi valmis tekemään todella paljon töitä perehtyäkseen syvällisesti ao. alaan. Ohjaajan rooli valinnassa oli myös painava, koska henkilökemioiden tuli kohdata ja kestää usean vuoden koulutusjakson ja tutkimustyön ajan. Tiedekuntaneuvostossakin valintaprosessi aiheutti vilkasta keskustelua. Kuitenkin se, että residentin on julkaistava kaksi kansainvälistä referoitua artikkelia residenssinsä aikana, nähtiin positiiviseksi. Tähän residenssiin valittiin Tarja Jokinen (Pääkkönen), joka kuitenkin joutui lähtemään ohjaajansa S. Cizinauskaksen mukaan tämän lähdettyä omalle vasta perustetulle yksityisklinikalleen. Jokinen suoritti tutkintonsa menestyksellisesti v. 2007 ja palasi tiedekuntaan (Dip ECVN) kouluttaen vuorostaan oman residenttinsä, Anna-Mariam Kiviranta, joka läpäisi tenttinsä saaden Diplomaatti-tittelinsä marraskuussa 2014. Hevosten sisätaudeissa aloitettiin residenssiohjelma poikkeusjärjestelyin v. 2004. Euroopan hevossisätautien collegen (ECEIM) edustaja professori John Pringle Uppsalasta kävi tarkastamassa Hevossairaalan toiminnan, potilasmäärät ja ohjelman, joka sitten hyväksyttiin. Kati Niinistö ja Ritva Kaikkonen alkoivat residenssinsä omissa silloisissa pesteissään, mutta siirtyivät pian vasta perustettuun Hyvinkään hevossairaalaan ohjaajansa kanssa. ECEIM oli sekin vasta muodostettu (2002) ja residenssiohjelma muuttui ja kehittyi seuraavina vuosina, mikä aiheutti ongelmia mm. suoritteiden hyväksymisessä ja tenttiin pääsyssä. Kirjoitimme monia hakemuksia ja valituksia collegen päättäville elimille, kun sääntöjä muutettiin kesken residenssin ja asialliset valituksemme hyväksyttiin. Niinistö palasi takaisin tiedekuntaan v. 2008 ja suoritti tentin vuonna 2012. Niinistö on nyt puolestaan mm. italialaisen kollegan alternateresidenssin ohjaaja. Residenssikoulutuksen hyödyt olivat ilmeiset ja kollegat aktivoituivat kukin omalla alallaan suunnittelemaan ao. jatkokoulutusohjelmia ja niiden rahoitusta. Joitakin residenssejä käynnistettiin siis tiedekunnan sisällä jo olemassa olevissa viroissa. Sari Mölsä aloitti pieneläinkirurgian residenssinsä v. 2005. Koska rahoitusta residensseihin ei ollut, piti niihin kehitellä erilaisia ulkopuolisia rahoituksen malleja. Synthes® osarahoitti vuonna 2009 kolmen vuoden palkkakuluja ja Mölsä sai residenssinsä tentillä päätökseen v. 2011. Seuraava pieneläinkirurgian residenssi alkoi Synthesin® edelleen tukemana 2011 ja siihen valittiin Pia Kaminen. Dekaani Antti Sukura on ollut vahvasti residenssiohjelmien kannattaja ja puolestapuhuja ja hankkinut niille rahoitusta osaltaan. Patologiassa Pernilla Syrjä teki residenssinsä alternate-ohjelmassa professori Dip ECVP Anja Kiparin ohjauksessa osin kotimaassa ja osin ulkomailla ja läpäisi tentin vuonna 2008. Vuonna 2009 käynnistyi patologian oma kahden residentin residenssiohjelma Syrjän ohjauksessa. Rahoitus tähän saatiin suurelta osin ulkopuolisena. Sen tuloksena Outi Simola sai Dip ECVP statuksen v. 2012 ja Hanna-Kaisa Sihvo on loppusuoralla tenteissään. Seuraava koulutettava, Shelly Hahn, aikoo osallistua tenttiin v. 2015. Patologian oppiaine on ainoa rekisteröity ja hyväksytty alan koulutuspaikka Suomessa. Patologia on myös sitoutunut kouluttamaan muiden alojen (mm. pieneläinkirurgia,

64


Eläinlääkäreiden kansainvälinen/eurooppalainen erikoistumiskoulutus tiedekunnassa hevoskirurgia, oftalmologia, hevosten sisätaudit) vaadittuja, koulutusjaksoja (2 viikkoa). Silmäsairauksissa Elina Pietilä aloitti ns. alternate-ohjelmassa, ja suoritti suuren osan siitä tiedekunnan ulkopuolella, koska tiedekunnassa ei ollut alan diplomaattia. Saimme ohjaajaksi professori Dip ECVO Bernhard Spiess’in Zürichin yliopistosta ja Elina vietti Zürichissä useita koulutusjaksoja, samoin USA:ssa ja Norjassa. Ohjelman läpivienti vaati merkittäviä taloudellisia panostuksia itse residentiltä, mutta residenteille myönnettiin myös apurahoja mm. eri säätiöistä. Palkkasimme myös saksalaisen Dip ECVO Corinne Eulen ohjaamaan ja kouluttamaan Elinaa 6 kk ajan Yliopistollisessa eläinsairaalassa. Monessa Collegessa toiminnan alkuvaiheessa sääntöjä ja vaatimuksia kehitettiin eikä aina muistettu pitäytyä niissä vaatimuksissa, jotka olivat voimassa residenssin alkuhetkellä. Myös Elinan suorituksista väännettiin useamman kerran peistä, onnistuneesti. Elina läpäisi tentin v. 2011 ja olisi varmasti tehnyt sen menestyksellä jo vuotta aiemmin, ellei Islannin mahtava tulivuoren purkaus olisi sotkenut Elinan lentoa Pariisiin tenttiin ja koko Euroopan lentoliikennettä. Koneen oli käännyttävä takaisin ja Elinan oli tyydyttävä odottamaan vielä vuoden verran. Thomas Spillmann suoritti pieneläinsisätautien ECVIM-Diplomaattitentin vuonna 2009. Royal Canin sponsoroi 1.2.2013 alkaen kolmivuotiskauden pieneläinsisätautien residenssiä (eli 40 % palkkakustannuksista kolmen vuoden ajan). Tätä suorittaa nyt Henna Laurila. Diagnostisessa kuvantamisessa de facto-diplomaattistatuksen ovat saaneet emeritaprofessori Marjatta Snellman sekä varadekaani Mirja Ruohoniemi. ELT Merja Laitinen suoritti juuri menestyksellisesti diplomaattitutkintonsa Dip ECVDI, jonka suorittamisen hän aloitti alternate-ohjelmassa professori Robert T. O’Brienin (USA) ja Marjatta Snellmanin ohjauksessa. Lisääntymistieteen college ECAR perustettiin v. 1999 ja Terttu Katila, Olli Peltoniemi ja Magnus Andersson saivat yleisdiplomaatti-statuksen vuonna 2000. Tuolloin alalla pitkään työskennelleet saivat sen ilman tenttiä. Merja Dahlbom kävi onnistuneesti tentissä 2002, ja hänen ei tarvinnut suorittaa varsinaista residenssiä. Maria Kareskoski teki hevosiin painottuvan residenssinsä assistentin pestissä ja sai Diplomaatti-statuksen v. 2011 läpäisten tentin parhailla pisteillä koko ECAR’in historiassa. Tuire Tamminen puolestaan teki pieneläinten lisääntymisen residenssin ja sai Dip ECAR statuksen v. 2012. Kennelliitto ja Vetcare ovat Terttu Katilan aloitteesta tukeneet seuraavaa pieneläinten lisääntymistieteen residenssiä, jota nyt suorittaa Lena Lindh ohjaajanaan Olli Peltoniemi. Stella Attia on tehnyt hevosten lisääntymisen residenssiä ja tentti lähestyy. Tentissä ovat edustettuna ja vaatimuksena kaikki eläinlajit ja tenttikysymyksissä 60 % on yleisosuutta ja 40 % eläinlajikohtaista osuutta. Laajuutensa vuoksi lisääntymistieteen koulutusohjelma on 4-vuotinen. Saaren yksikkö on hyväksytty hevosten, pieneläinten, sikojen ja märehtijöiden koulutuspaikaksi. Muutama henkilö on myös kahden eri collegen jäsen, ns. tupladiplomaatti kuten esim. professori Olli Peltoniemi (Dip ECAR ja Dip ECPHM - sikojen terveydenhuolto). Kuitenkin diplomaatin on valittava, kumpi college on hänen ’pää’collegensa, sillä kahdessa ei voi olla täysimittaisena jäsenenä ja residenttien ohjaajana. Satu Pyörälä on nautojen vastaavan collegen diplomaatti (Dip ECBHM). Hevospuolelle onnistuimme saamaan yhden pysyvän residenssin rahoituksen LähiTapiola-vakuutusyhtiöiltä vuonna 2011. Residenssi vuorottelee hevosten sisätautien (ECEIM) ja kirurgian (ECVS) välillä. Jenni Mönki valittiin suorittamaan hevosten sisätautiopin residenssiä vuonna 2012 Michael Hewetsonin ja Kati Niinistön ohjauksessa ja hän aikoo tenttiin v. 2015. Heidi Tapio on aloittanut hevoskirurgian residenssinsä v. 2014 Eläinsairaalassa työskentelevän kokeneen espanjalaisen Dip ECVS David Argüellesin ohjauksessa. Myös Paula Larenza, Dip ECVAA, lahjoitusvaroilla saadun anestesiologian ja kivunhoidon apulaisprofessori, on aloittanut tiedekunnassa residenssiohjelman, jossa ovat Vuokko Pekkola ja Martina Argano. Larenza kouluttaa myös kirurgian residenssiä suorittavia sekä pieneläin- että hevospuolella. Outi Vainio on ECVPT:n jäsen (farmakologia ja toksikologia) ja hän on kouluttanut yhden residentin, Mari Vainionpään. Laura Hänninen on puolestaan eläinten hyvinvointi-collegen jäsen (ECAWBM). Eniten suomalaisia jäseniä (8) on elintarvikepuolen collegessa (Europan College of Veterinary Public Health) mm. Hannu Korkeala ja Hannu Saloniemi. Kaikki ovat ylimenokauden CV:n perusteella de facto-hyväksyttyjä. Residenssiohjelmaa suorittaa Riikka Laukkanen-Ninios Maria Fredriksson-Ahomaan ohjauksessa. Laboratorioeläinten collegen diplomaatit työskentelevät tiedekunnan ulkopuolella. Riitta Seppänen suorittaa parhaillaan ihotautien erikoistumistutkintoa (ECVD) alternate-ohjelmassa ohjaajinaan dosentti Leena Saijonmaa sekä englantilainen diplomaattikollega Liverpoolista. Monet suomalaiset kollegat ovat olleet aktiivisia eri Collegeiden toiminnassa. Viimeksi Terttu Katila on ollut ’Credentials Committee’n jäsen. Katila toimi myös Examination Committee’n jäsenenä 6 v ajan (tentti ja sen arviointi). Olli Peltoniemi on nyt ECAR’in hallituksen jäsen ja v. 2014 ECARin presidentti. Hannu Korkeala ja Hannu Saloniemi toimivat aikanaan ECVPH:n Credentials Committeessa. Allekirjoittanut valittiin ECVS:n hallitukseen v. 1995, jossa toimin kolme vuotta. Sen jälkeen minut valittiin varapresi-

65


Eläinlääkäreiden kansainvälinen/eurooppalainen erikoistumiskoulutus tiedekunnassa dentiksi ja seuraavana vuonna olin ensimmäinen ECVS:n presidentiksi valittu nainen vv. 1999 - 2000. Viimeksi toimin hallituksen puheenjohtajana (Chair of the Board). Sen jälkeen toimin 6 vuoden ajan ECVS:n edustajana EBVS:ssä Brysselissä ja minut valittiin myös sen varapresidentiksi v. 2008. EBVS:n presidentin pestistä kuitenkin luovuin äitini sairastuttua vakavasti keväällä 2009 ja Stefano Romagnoli (Dip ECAR) otti paikkani. Vuonna 2013 lokakuussa Euroopan parlamentti äänesti ’Professional Qualifications Directive’stä, johon sisältyi ns. ’Common Training Framework’in laadinta. Tämän ansiosta voitaisiin Euroopan sisällä rajojen yli tunnustaa erikoistuminen kolmella alalla; farmasia, sairaanhoitotieteet, eläinlääkintä. Kaikkiaan 592 ääntä annettiin puolesta, 29 vastaan ja 30 oli poissa. Uusi direktiivi julkaistaan aikanaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Jäsenvaltioilla on sitten kaksi vuotta aikaa ratifioida direktiivi ja muuttaa lainsäädäntöään tarpeen vaatiessa. Vihdoin eurooppalaiselle erikoistumiselle saataisiin yli maiden rajat kattava yhtenäinen tunnustaminen ja vaatimustaso. Tiedekunta on suhtautunut dekaani Sukuran johdolla erittäin positiivisesti eurooppalaisen erikoistumiskoulutuksen käynnistämiseen, kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Koulutus on edennyt lumipalloefektin lailla viimeisen 10 vuoden aikana, kun se vuonna 2003 saatiin virallisesti alkuun. Kliinisellä puolella eläinten omistajien vaatimustaso eläinten hoidon suhteen on jatkuvasti kasvanut ja luo näin kysyntää kapea-alaisemmalle erikoistumiselle. Vaikka rahoitusta ei ole ollut ja alku on siksi ollut välillä erittäin hankalaa, on virinnyt yhteistyö yritysten ja eri säätiöiden kanssa ollut hedelmällistä ja lukuisia erikoistumispestejä on saatu muodostettua. Mestari-kisälli-periaate on näin toteutunut tai toteutumassa jo 10 erikoistumisalalla. Kliinisillä aloilla kliinisen osaamisen diplomaattitasoinen koulutus on vaatimuksena nykyisin miltei kaikkiin avoimiin, jopa professorin toimiin. Kahden julkaisun tekemisestä ei ole pitkä matka väitöskirjaan eli residentin tekemä tutkimustyö tukee yliopiston päätehtäviä, tutkimusta ja tutkimukseen perustuvaa opetusta mitä parhaimmin.

Taulukko 2: Suomessa toimivien diplomaattien lukumäärä eri erikoisaloilla. Yhteensä 47 Diplomaattia ja 16 eri Collegea European College of LYHENNE Dip LUKUMÄÄRÄ Animal Reproduction ECAR 6 Animal Welfare and Behavioural Medicine

ECAWBM

1

Bovine Health Management

ECBHM

3

Equine Internal Medicine

ECEIM

2

Laboratory Animal Medicine

ECLAM

3

Porcine Health Management

ECPHM

4

Veterinary Diagnostic Imaging

ECVDI

3

Veterinary Internal Medicine – Companion Animals

ECVIM-CA

1

Veterinary Neurology

ECVN

4

Veterinary Ophthalmology

ECVO

1

Veterinary Pathology

ECVP

2

Veterinary Public Health

ECVPH

8

Veterinary Surgeons

ECVS

5

Veterinary Dentistry College

EVDC

2

Pharmacology and Toxicology

ECVPT

1

Veterinary Parasitology College

EVPC

1

66


Eläinlääketieteen koulutus kehittyy mutta ydin ei muutu

Mirja Ruohoniemi ja Sanna Ryhänen

Pedagoginen yliopistonlehtori Mirja Ruohoniemi on eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetusasioista vastaava varadekaani ja Sanna Ryhänen on eläinlääketieteellisen tiedekunnan opintoasiainpäällikkö.

E

läinlääketieteen koulutuksen ydin on pysynyt kahden viime vuosikymmenen ajan samankaltaisena. Sitä säätelevät muun muassa EU-direktiivi, kansalliset säädökset ja EY-asetukset. Koulutusohjelman kehittäminen on tapahtunut eurooppalaisen Bolognan prosessin ja Helsingin yliopiston linjausten mukaisesti, työelämän ja yhteiskunnan muutoksia unohtamatta. Taulukossa 1 on esitetty vertaillen eläinlääketieteen lisensiaatin tutkinnon opintojaksot tällä hetkellä ja kaksikymmentä vuotta sitten. Keskitymme tässä kirjoituksessa joihinkin keskeisinä pitämiimme, tuon ajanjakson kuluessa tapahtuneisiin muutoksiin. Opetussuunnitelmatyö on koulutuksen laadun kulmakivi, sillä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkinto sisältää hyvin paljon kaikille pakollisia, samassa järjestyksessä eteneviä osuuksia. Tiedekunnan opintoasiaintoimikunnalla ja sen edeltäjällä koulutussuunnittelutoimikunnalla on keskeinen rooli kokonaisuuden hallinnassa. Opetussuunnitelmaa on viime vuosina määrätietoisesti kehitetty pedagogisesti korkeatasoisemmaksi. Opetussuunnitelmatyö ja siihen liittyvä opetuksen kehittäminen ovat pitkäjänteistä työtä, jonka lopulliset tulokset näkyvät vasta vuosien kuluttua. Viimeisten 10 vuoden aikana koulutusohjelman kehittämistyö ja hallinnollinen työ ovat kulkeneet käsi kädessä. Tiedekunnan opetusta ja sen kehittämistä on esitelty niin Viikin kampuksella, Helsingin yliopiston seminaareissa, kansallisissa tilaisuuksissa kuin kansainvälisissä kongresseissakin. Tiedekunnan laadunhallinta on herättänyt kiinnostusta eurooppalaisella tasolla. Tiedekunnassa sekä seurataan että raportoidaan kansainvälisissä julkaisusarjoissa eläinlääketieteen opetuksen ja oppimisen tutkimusta. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun siirtyessä vuonna 1995 osaksi Helsingin yliopistoa ei lisensiaatin koulutusohjelmaan tullut suuria muutoksia. Siirtymä oli siinä määrin huomaamaton, että todennäköisesti osa henkilöstöstä ei sen vaikutuksia arjessaan juuri huomannut. Opinto-oppaan kannen väri muuttui, korkeakoulun logon tilalle tuli yliopiston logo ja tekstiosa päivittyi. Koulutussuunnittelutoimikunnan ensimmäisessä kokouksessa käsiteltiin oppiaineiden mahdollisuuksia tarjota sivuaineopintoja muiden tiedekuntien opiskelijoille ja vertailua siitä, miten tutkielmat muissa tiedekunnissa arvioidaan. Suurempi siirtymä tapahtui tutkinnon sisällä: 5. opintovuodesta tuli ensi kertaa teoriaopinnoista vapaa ns. klinikkavuosi.

Laaja-alainen koulutusohjelma ja sen hallinta Eläinlääkärin koulutusohjelma on laaja-alainen, mikä on sen vahvuus työelämässä ja haaste koulutuksen toteutuksessa. Valmistuvalla eläinlääketieteen lisensiaatilla on monipuoliset perustiedot tieteenaloista, joihin eläinlääkärin toiminta perustuu, sekä valmiudet eläinlääketieteellisten ammattitehtävien suorittamiseen ja itsenäiseen eläinlääkärintoimen harjoittamiseen. Hänellä on myös valmiudet perusteltuun ratkaisujen tekoon, monipuoliseen viestintään ja yhteistyöhön, oman alan kehityksen seuraamiseen, jatkuvaan oppimiseen sekä tieteelliseen ja ammatilliseen jatkokoulutukseen. Jo vuonna 1996 tiedekunnan dekaanin asettama Eläinlääkärikoulutus 2000 -työryhmä totesi perustutkinnon vaativan opiskelijalta paljon enemmän työtä kuin mitä opintoviikot edellyttävät. Työryhmä otti laajasti kantaa mm. oppiaineiden laajuuteen ja painotukseen, niiden opetukseen ja opiskeluun sekä opintojen työelämärelevanssiin. Biologia, kemia ja fysiikka ehdotettiin poistettaviksi opetusohjelmasta erillisinä oppiaineina, ja mukaan ehdotettiin otettavaksi mm. yrittäjäkoulutusta ja ohjausta ihmissuhdetaidoissa. Jatkotoimenpiteet valtuutettiin tiedekunnan koulutussuunnittelutoimikunnalle. Laitokset olivat tottuneet toimimaan melko itsenäisesti; vuonna 1999 laitokset toimittivat opetussuunnitelmaa koskevat tekstit ensi kertaa koulutussuunnittelutoimikuntaan. Seuraavaa lukuvuotta varten toimikunta myönsi kullekin laitokselle tietyn opintoviikkomäärän, jonka puitteissa opetus oli toteutettava. Lisäksi korostettiin, että opintoviikkojen tulee vastata todellista työmäärää ja pieniä jaksoja on yhdistettävä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Opintojen suorittaminen kuuden vuoden tavoiteajassa ei ole itsestään selvyys. Esimerkiksi syksyllä 2003 todettiin, että vain noin 30 % eläinlääketieteen opiskelijoista valmistui tavoiteajassa. Opintojen viivästymiseen liittyviä syitä on

67


Eläinlääketieteen koulutus kehittyy mutta ydin ei muutu selvitetty 3-4 vuoden välein. Samalla opiskelijoille on tarjottu tukea opintojen loppuunsaattamiseksi. Merkittäviksi opintoja viivästyttäviksi syiksi ovat osoittautuneet syventävien opintojen (myöhemmin lisensiaatin) tutkielma, kliinisen laitoksen lopputentit, opintojen kuormittavuus, opiskelijoiden työssäolo sekä perhe- ja muut henkilökohtaiset syyt. Tiedekunta on aktiivisesti pyrkinyt poistamaan niitä opintojen valmistumisen esteitä, joihin se pystyy vaikuttamaan. Kliinisen laitoksen tenttikäytännöt uudistettiin, opintojen kuormittavuus on jatkuvan tarkkailun alaisena ja tutkielma on ollut jatkuvan kehittämisen kohteena. Kuormittavuuden osalta hankalimmaksi hallittavaksi on yllättäen osoittautunut toinen opintovuosi, jossa opintojaksojen ”oikean” järjestyksen löytäminen sekä syksyn ja kevään työmäärän tasapainottaminen ovat vaatineet tavanomaista enemmän yhteistä pohdintaa. Keskeisten henkilöiden kutsuminen saman pöydän ääreen ongelmia ratkomaan on osoittautunut tiedekunnassa toimivaksi työskentelymuodoksi. Lisensiaatin tutkielmaa laatiessaan opiskelija perehtyy valittuun aiheeseen sekä tieteelliseen ajatteluun, toimintatapoihin ja viestintään. Tutkielman voi tehdä kirjallisuuskatsauksena tai siihen voi sisältyä tutkimusosio. Tutkielmatyöskentely vaatii opiskelijalta itseohjautuvuutta ja projektinhallintataitoja; sille ei ole tiettyä kaikille yhteistä suoritusajankohtaa. Elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksen kesäkoulu syventävien tutkielmien tekemiseen olikin 2000-luvun alussa innovaatio, joka on herättänyt kiinnostusta myös tiedekunnan rajojen ulkopuolella. Tutkielman arvosteluperusteita ja -käytäntöjä on pohdittu useaan kertaan, sen ohjeistusta on tarkistettu ja ohjausta tehostettu. Vuodesta 1999 lähtien opiskelijoille on järjestetty tiedotustilaisuuksia tutkielmatyöskentelystä ja mutta vasta vuodesta 2008 lähtien tutkielmalle on ollut räätälöidyt kirjoitusohjeet.

Kaksiportainen tutkintorakenne, tutkinnonuudistus Helsingin yliopistossa toteutettu tutkinnonuudistus, jonka keskeisin tavoite oli siirtyminen kaksiportaiseen perustutkintojärjestelmään 1.8.2005 alkaen, on osa eurooppalaista Bolognan prosessia. Bolognan prosessin tavoitteena oli luoda entistä yhtenäisempi eurooppalainen korkeakoulutusalue. Tutkintojen yhtenevyys ja koulutuksen läpinäkyvyys helpottaisi opiskelijoiden kansainvälistä liikkuvuutta ja parantaisi tutkintojen vertailtavuutta. Tavoitteena on lisäksi ollut varmistaa tutkintojen laatu ja tukea opiskelijan opintojen etenemistä. Lukuvuodesta 2005 - 2006 lähtien eläinlääketieteen opinnot ovat koostuneet kolmivuotisesta kandidaatin tutkinnosta ja kolmivuotisesta lisensiaatin tutkinnosta. Suomessa eläinlääketiede oli lääketieteellisistä aloista ainoa, joka siirtyi kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään. Aiemmassa tutkintorakenteessa opiskelijat saivat oikeuden käyttää eläinlääketieteen kandidaatin arvoa suoritettuaan tiedekunnan määräämät 80 opintoviikkoa, nyt kyseessä on aito tutkinto. Opiskelijat valitaan entiseen tapaan suoraan suorittamaan lisensiaatin tutkintoa, eikä kandidaatin tutkinnolla ole työelämän kannalta juurikaan merkitystä. Opiskelijan sen sijaan on aiempaa helpompaa hahmottaa omaa etenemistään tutkintopolulla ja tutkintoon sidotut opinnot eivät vanhene. Tutkintoihin sisällytettiin aiempaa enemmän yleisiä, akateemiseen asiantuntijuuteen liittyviä opintoja, jotka parantavat mm. valmistuvan eläinlääkärin viestintätaitoja ja valmiuksia tieteelliseen ajatteluun ja tutkimustyöhön. Esimerkkinä kaikille yhteisestä uudesta jaksosta on heti opintojen alussa suoritettava tieto- ja viestintätekniikan ajokortti. Tutkintojen kansainvälistä vertailtavuutta edistää tutkintotodistuksen liitteenä annettava englanninkielinen Diploma Supplement, jossa kuvataan suoritettua tutkintoa ja sen antamaa kelpoisuutta. Tutkinnonuudistuksen yhteydessä opintojen mitoituksia tarkistettiin ja siirryttiin käyttämään mitoitusperusteena opintopistettä opintoviikon sijaan. Opintopisteen määrittelyssä käytetään keskimääräistä aikaa, joka kuluu lukuvuoden opintojen (1600 tunnin työn) suorittamiseen. Se vastaa 60 opintopistettä, eli opintopiste vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä. Aiemmin mitoituksessa käytetty opintoviikko vastasi noin 40 tunnin työmäärää. Tutkinnonuudistus johti eläinlääketieteen lisensiaatin tutkinnon laajenemiseen osin mitoitusten tarkistamisen, osin lisättyjen opintokokonaisuuksien johdosta, 220 opintoviikosta 360 opintopisteeseen. Myös arviointiasteikkoja yhdenmukaistettiin ja opetus jaettiin vuosittain neljään opetusjaksoon eli periodiin.

Opiskelijapalautejärjestelmä Vuoden 1999 alusta lähtien otettiin käyttöön systemaattinen kurssipalaute; jo tätä ennen laitoksilla oli kerätty palautetta opetuksesta. Jokaiselle kurssille nimettiin arviointivastaava, suunniteltiin lomake ja kerätyn palautteen yhteenveto toimitettiin tiedekunnan kansliaan. Jo tuolloin oli periaatteena, että liian usein tehtäviä kyselyitä tulisi välttää, samoin palautteen keräämistä hyvin pienistä kokonaisuuksista. Vuonna 2002 Helsingin yliopiston opetuksen arvioinnin tuloksista järjestetyssä seminaarissa nostettiin tavoitteeksi koko tiedekunnan yhteinen palaute- ja laadunvarmistusjärjestelmä. Päätettiin mm. tehdä opiskelijoille kysely kehitettävistä asioista, lisätä opintoasioista tiedottamista opiskelijoille sekä tehostaa tilastointia ja opintojen etenemisen seurantaa perusopintojen osalta. Keväällä 2004 opiskelijoilta kerättiin ensi kertaa laajamittaisesti palautetta oppimisesta: ns. kokovuosipalautteessa opiskelijat saivat vapaasti esittää kunkin opintojakson osalta oppimista edistäneitä ja estäneitä tekijöitä, kommentoida

68


Eläinlääketieteen koulutus kehittyy mutta ydin ei muutu minkälaisena olivat kokeneet jaksojen kuormittavuuden sekä antaa kehittämisehdotuksia koko vuoden opintoihin. Kokovuosipalautteesta tuli tiedekunnan palautejärjestelmän yksi kulmakivi. Vuonna 2007 koulutussuunnittelutoimikunnan nimeämä työryhmä koosti tiedekunnan palautekäytännöt yhtenäiseksi järjestelmäksi. Tällä hetkellä opiskelijoilta kerätään palautetta oppimisesta, opetuksesta sekä ohjauksesta. Palautetta arvostetaan, se otetaan huomioon toiminnassa ja opiskelijat saavat vastapalautetta. Tarvittaessa palautteen pohjalta on asetettu työryhmiä ratkaisemaan koulutusohjelmatason ongelmia. Tiedekunnan palautejärjestelmä on herättänyt kiinnostusta yliopistotasolla ja sitä on esitelty seminaareissa.

Pirstaleista blokeiksi ja integroiden Opetussuunnitelmaa on viime vuosina kehitetty pedagogisesti korkeatasoisemmaksi. Yliopistoon siirryttäessä opetussuunnitelma oli oppiainejakoinen ja opintojaksoperustainen. Laitoksilla oli suuri vapaus opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Yksittäisiä opintojaksoja oli paljon, ja opiskelijat opiskelivat useaa oppiainetta samanaikaisesti. Osa opintojaksoista toteutettiin joka toinen vuosi kahdelle vuosikurssille kerrallaan. Opintojaksojen suppeus ja suuri määrä tekivät opiskelusta pirstaleista. Pirstaleisuus edesauttaa pinnallista oppimista ja opitun unohtamista, sillä opiskelijan on vaikeaa rakentaa kokonaisuuksia irrallaan tarjotuista osa-alueista. Paitsi opintojaksojen suuri lukumäärä ja sisällöllinen irrallisuus myös niiden ajallinen päällekkäisyys haittasi oppimista ja lisäsi opiskelijan kuormitusta: opiskelijan ajankäyttö jakautui kaikkien yhtä aikaa suoritettavana olevien kurssien kesken. Blokkimallissa opinnot muodostavat kiinteän kokonaisuuden, joka suoritetaan ohjatusti. Tietyn blokin aikana opiskelija opiskelee vain yhtä kokonaisuutta kerrallaan. Kotieläinhygienian oppiaineessa kokeiltiin ensimmäisenä blokkiopetusta jo vuonna 2003, ja hyväksi koettu malli jäi pysyväksi. ”Pirstaleista blokeiksi”-työnimellä kulkeneen opintouudistuksen yhteydessä kliinisten oppiaineiden 28 opintojaksosta muodostettiin kahdeksan laajempaa blokkia, ja aiemmin joka toinen vuosi järjestettyjen opintojaksojen sijaan kaikki opetus muutettiin joka vuosi toteutettavaksi. Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoito eriytettiin omaksi kokonaisuudekseen. Lukuvuodesta 2004 - 2005 alkaen kliinisten aineiden opetus on ollut blokkimuotoista. Opintojaksojen rinnalle muodostettiin opintojuonteita, joissa opintojen toteuttaminen tapahtuu usean oppiaineen yhteistyönä ja jatkuu useamman kuin yhden opintovuoden ajan. Esimerkki opintojuonteesta on kandidaatin tutkinnon Eläinlääkärin etiikka -juonne. Se kokoaa yhteen eettisen päätöksenteon näkökulmaa eri opintojaksoista. Blokkirakenteesta saatu palaute on ollut pääsääntöisesti positiivista. Uudistus on helpottanut myös opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin vaihtoihin ja rakentaa yksilöllisiä opintopolkuja. Merkittävä askel opetussuunnitelmatyössä oli 1. opintovuoden anatomian, biokemian ja fysiologian opintojen integraatio: vuonna 2001 ensi kertaa toteutuneessa Terve kotieläin -kokonaisuudessa tietyn elinryhmän kohdalla opiskeltiin sekä rakenne että toiminta. Integraatio on edennyt ja koko ajan etenemässä myös vertikaalisesti; perusopintoja ja kliinisiä opintoja yhdistetään toisiinsa lisääntyvässä määrin. Alkuvaiheen opiskelijaa motivoivat esimerkit käytännön eläinlääkinnästä, loppuvaiheen opiskelijan taas on hyvä päästä palaamaan perusteisiin ja mekanismeihin kliinisen työn yhteydessä. Samoin pyritään siihen, että tärkeät asiat kertaantuvat mielekkäällä tavalla ja nyt ollaankin jo lähes siinä pisteessä, että kandidaattivaiheen opinnoissa on johdanto kaikkiin eläinlääkärin laajan työnkuvan kannalta keskeisiin asioihin ja niihin palataan lisensiaattivaiheessa työelämärelevantilla tavalla.

Opetuksen kehittäminen Opetussuunnitelman ja opetuksen kehittäminen edellyttää opettajilta entistä monipuolisempaa osaamista. Eläinlääketieteen substanssiosaaminen ja luontainen kyky opettaa ei enää riitä. Jo vuonna 1998 tiedekunta oli sitoutunut tavoitesopimuksessaan arvioimaan uusien opetusmenetelmien kuten ongelmalähtöisen opetuksen soveltumista eläinlääketieteen opetukseen. Opetushenkilökunnalle järjestettiin koulutusta ongelmalähtöisestä opetuksesta ja haettiin määrärahaa sen kehittämiseen. Ongelmalähtöistä opiskelua käytettiin rajoitetusti ensimmäisen vuosikurssin Terve kotieläin -kokonaisuudessa, ja sen elementtejä on sisällytetty kautta opintojen. Luennointi on edelleen paljon käytetty opetusmenetelmä, mutta luentoja elävöitetään ja tehdään entistä vuorovaikutteisemmiksi potilastapauksia ja aktivoivia elementtejä kuten äänestysklikkereitä käyttäen. Havainnollistava kuvamateriaali on eläinlääketieteen opetuksessa olennaisen tärkeää. Tietoteknisiä valmiuksia saadakseen eläinlääketieteen opettajat osallistuivat 2000-luvun alkupuolella erityisen aktiivisesti Opetusteknologiakeskuksen järjestämään Ope. fi-koulutukseen. Viime vuosina koulutusta on järjestetty runsaasti kampuksella ja tarvekartoituksen pohjalta myös räätälöidysti tiedekunnassa. Yliopistopedagogista koulutusta järjestää ja koordinoi yliopiston Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö (YTY), ja 60 opintopisteen laajuisen, opettajan kelpoisuuden antavan kokonaisuuden suorittaneita opettajia on tiedekunnassa jo useita. Viikin kampuksen pedagogiset yliopistonlehtorit ovat järjestäneen vuodesta 2007 lähtien säännöllisesti yliopistopedagogiikan peruskursseja kampuksen opettajille ja jatko-opiskelijoille. Merkittävä osa opetuksesta tapahtuu pienryhmissä ja vuorovaikutuksessa elävien eläinten kanssa. Opiskelijoiden palautteiden perusteella oppimista edistää eniten se, että he saavat itse tehdä toimenpiteitä oppimista tukevassa

69


Eläinlääketieteen koulutus kehittyy mutta ydin ei muutu ilmapiirissä ja opettajat ovat aidosti kiinnostuneita heidän oppimisestaan. Helposti lähestyttävät opettajat, työelämää muistuttava opiskelu ja asioiden prosessoinnin mahdollistava työskentelytapa ovat tärkeitä. Opiskelijat kokevat tämän toteutuvan erityisen hyvin Saaren Tuotantoeläinsairaalassa. Tiedekuntatason opettajakokoukset ja kehittämispäivät ovat vakiinnuttaneet paikkansa. Moni muistelee mielellään ns. strutsipäivää, jolloin tulevaisuuden tarpeita työstettiin yhteistoiminnallisesti aurinkoisena alkukesän päivänä läheisellä strutsitilalla. Kampuksen pedagogiset yliopistonlehtorit ja verkko-opetuksen suunnittelijat ovat vuodesta 2006 pyörittäneet noin neljä kertaa vuodessa jonkin ajankohtaisen teeman ympärillä toteutuvaa Vikloopettajakahvilaa. Tiedekuntaan räätälöidyistä koulutuksista voisi nostaa esiin ryhmädynamiikan ja toiminnallisten menetelmien kurssin. Opettajat saavat tukea opetuksen kehittämiseen erityisesti yliopistopedagogisessa koulutuksessa ja lähitukena heillä on pedagoginen yliopistonlehtori ja verkko-opetuksen suunnittelija. Opiskelijat arvostavat kursseja, joiRyhmätöitä strutsipäivässä. Etualalla Mirja Ruohoniemi. ta opettajat ovat kehittäneet osana pedagogista koulutustaan tai niiden innostamana – mutta toisinaan nostavat esiin, että liian moni opettaja soveltaa aktiivisesti oppimaansa saman lukukauden aikana. Opetusansiot ovat korostuneet tiedekunnan opetustehtäviä täytettäessä ja dosentuuria haettaessa yliopistouudistuksen myötä vuonna 2010 perustetun opetustaitotoimikunnan myötä. Tiedekuntaan on työstetty omat opetustaidon arviointimatriisit. Helsingin yliopistoon vuonna 2012 perustetussa Opettajien akatemiassa on tällä hetkellä viisi tiedekunnan opettajaa. Useat tiedekunnan opettajat ovat saaneet tunnustusta tai tulleet palkituiksi opetusansioistaan tai tuottamastaan verkko-opetusmateriaalista myös yliopistotasolla.

Opintojen etenemisen seuranta ja tuki Pienessä tiedekunnassa, jossa vuosittainen sisäänotto on enimmilläänkin ollut 70 uutta opiskelijaa, on mahdollista huolehtia opiskelijoiden tuesta melko yksilöllisesti. Tiedekuntaan valikoituu monin tavoin lahjakkaita ja motivoituneita opiskelijoita, ja opintojen keskeyttäminen on erittäin harvinaista. Pitkään luotettiinkin siihen, että tämäntyyppisten opiskelijoiden erityinen tukeminen ei ole tarpeen. Myöhemmät tutkimukset ja kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet, että opiskelijoiden motivaatio saattaa opintojen aikana vaihdella suuresti, jaksaminen on koetteilla ja monenlaiset tukitoimet ovat tarpeellisia. Saarella opettajatuutorointi on vakiintunut käytäntö. Opintojen alkuvaiheen opiskelijatuutorointia ja orientoivaa viikkoa on kehitetty palautteen ja tiedekunnan tarpeiden pohjalta. Merkittävä lisäresurssi ns. ohjaavat opettajat, jotka olivat strategisena tavoitteena joka laitokselle jo vuodesta 2002 lähtien. Vuonna 2009 tämä toteutui, ja nyt osastoilla toimivat neljä ohjaavaa opettajaa muodostavat pedagogisen yliopistonlehtorin koordinoiman verkoston, joka monella tavalla tukee opiskelijoita ja opettajia ja edistää tiedekunnan laatutyötä. Ohjaavat opettajat ovat vähentäneet muiden opettajien ”hallinnollista kuormitusta”. Pedagoginen yliopistonlehtori on tiedekuntatason toimija, joka kehittää kokonaisuutta. Jo vuonna 1999 päätettiin, että valmistumisen viivästyessä opiskelijaan otetaan yhteyttä ja häntä pyydetään tekemään opintosuunnitelma jäljellä olevien opintojen suorittamiseksi. Vuonna 2002 toteutetussa selvityksessä ilmeni, että opiskelijat toivoivat opintojen ohjausta ja neuvontaa, lisää tietoa valinnaisista ja syventävistä opinnoista, tiedon kulkua pidettiin hitaana ja opiskelijat eivät tienneet, kenen puoleen voivat ongelmatilanteissa kääntyä. Opinnoissaan viivästyneitä on vuodesta 2004 asti ohjattu yksilöllisesti tukipalveluiden piiriin. Vuonna 2005 yliopistossa otettiin käyttöön opiskelijoiden etenemisen tuki- ja seurantajärjestelmä Etappi. Sen seurantapisteet ja yhteydenottokirjeet on räätälöity tiedekunnan tarpeisiin. Kanslian opintoasiat ottaa yhteyttä niihin opiskelijoihin, joilla ei ole kertynyt tavoitteiden mukaista määrää opintopisteitä tai jotka eivät ole suorittaneet tutkintoaan tavoiteajassa ja tarjoaa heille mahdollisuutta henkilökohtaiseen ohjaukseen. Jokaiselle etapille on nimetty oma ohjausta antava henkilönsä. Vuonna 2005 opintoihin sisällytettiin ’hops’, opiskelijan henkilökohtainen opintosuunnitelma. Koska tiedekunnan

70


Eläinlääketieteen koulutus kehittyy mutta ydin ei muutu opinnot etenevät pääsääntöisesti yhteisen opintosuunnitelman mukaisesti, päädyttiin ottamaan käyttöön portfoliomuotoinen ns. avoin hops. Ohjaavat tehtävät auttavat opiskelijaa pohtimaan omaa oppimistaan ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä kehittävät valmiuksia oman osaamisen arviointiin ja dokumentointiin. Kandidaattivaiheessa keskeisenä tavoitteena on, että opiskelija hahmottaa eläinlääketieteen opinnot kokonaisuutena ja tiedostaa ammatin monipuolisuuden jo opintojen alusta lähtien. Kandidaattivaiheen lopussa opiskelijat kirjoittavat näyteportfolion, jossa he mm. peilaavat omaa osaamistaan koko tutkinnon tavoitteisiin ja orientoituvat tuleviin lisensiaattivaiheen opintoihin. Lisensiaatin portfoliossa puolestaan keskitytään oman osaamisen dokumentointiin tulevaa työelämää varten. Portfoliojaksoissa opiskelijat saavat ohjaavilta opettajilta henkilökohtaista palautetta. Opiskelijoille järjestettiin keväällä 2010 yhdessä opintopsykologien kanssa Stressitön iltapäivä -työpaja ja koulutusohjelmaa kehitetään jatkuvasti motivaatiota ylläpitävään suuntaan. Kandidaattivaiheen opiskelijoille on kahdesti järjestetty vaihtoehtoinen opintojakso Oppimassa eläinlääkäriksi, joka on tarjonnut mahdollisuuden pysähtyä miettimään omaa toimintaansa, saada uusia näkökulmia omaan opiskeluun ja jopa kokeilla uudenlaisia työskentelytapoja. Kanslian opintoasiat ja pedagoginen lehtori tekevät yhteistyötä opintopsykologien ja Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön kanssa. Opiskelijoille pystytään tarvittaessa räätälöimään yksilöllisiä opintopolkuja. Kun opiskelijoiden tukeminen pitkään painottui opinnoissaan viivästyneisiin opiskelijoihin, on painopiste tällä hetkellä ratkaisujen etsimisessä jo opintojen aikana. Viimeaikaisten opiskelijapalautekyselyiden perusteella opiskelijat tietävät hyvin, kenen puoleen voivat ongelmatilanteissa kääntyä, ja yhteistyö on toimivaa. Viime vuosina opinnoista on löydetty ne kriittiset kohdat, joissa on tarpeen järjestää koko vuosikurssille yhteinen infotilaisuus. Nämä sekä selkeät aikataulut ja toimintaohjeet vähentävät muun neuvonnan tarvetta.

Tietämisestä kompetensseihin - Mitä vastavalmistuneen suomalaisen eläinlääkärin tulee osata? 2000-luvun alussa nostettiin esiin kysymys siitä, mikä on minimitaso, mitä eläinlääkärin pitäisi tietää valmistuttuaan. Koulutussuunnittelutoimikunta pyysi laitoksilta tavoitekuvaukset: mitä opiskelija osaa/hallitsee opetuksen jälkeen. Oppimistavoitteet kuvaavat opettajan toivetilaa, osaamistavoitteet opiskelijan osoitettavissa olevaa osaamista. Osaamistavoitteet ovat Bolognan prosessin yksi käytännön toteutuksen perusta. Osaamistavoitteiden ottaminen osaksi tiedekunnan tavoiteohjelmaa kaudelle 2007-2009 ja osallistuminen kansalliseen W5W-projektiin oli keskeistä niiden jalkautumisen kannalta. Alusta lähtien oli selvää, ettei niiden kirjaaminen ole vain mekaaninen toimenpide, vaan tavoitteita asetettaessa on oltava myös kuva siitä, miten niiden toteutumista voidaan konkreettisesti arvioida. Vuonna 2008 pidettiin opettajille yliopistopedagogiikan professorin ja opintopsykologin avustamana Mikä riittää? -tilaisuus, jossa nostettiin esiin myös osaamistavoitteiden merkitys opiskelijan opiskelua ohjaavana tekijänä. Eläinlääketieteessä paitsi opiskelijat myös opettajat ovat tottuneet pitämään oman vaatimustasonsa usein liiankin korkeana. Opinto-oppaita jälkikäteen tarkasteltaessa on helppo havaita, kuinka opintojaksokuvaukset ovat kehittyneet. Kun vielä 2000-luvun alkupuolella keskityttiin kuvailemaan jakson sisältöä (”jaksolla käsitellään…”), 2005-vuodesta lähtien kuvattiin tavoitteita opettajan ja opetuksen näkökulmasta (”perehdyttää opiskelija…”, ”antaa valmiudet…”) ja 2000-luvun lopulla lisääntyvässä määrin näkökulmaksi muuttui opiskelijan oppiminen (”jakson suoritettuaan opiskelija osaa…”). Opittavat tiedot ja taidot luokitellaan yleisesti ydinainekseen, täydentävään tietämykseen ja erityistietämykseen, ja näitä tarkastellaan sekä tieteellisen että ammatillisen osaamisen näkökulmasta. Siirtymisen ”toiveisiin perustuvista” oppimistavoitteista konkreettisiin osaamistavoitteisiin toivottiin helpottavan myös ydinaineksen päivittämistä koko koulutusohjelman osalta. Periaatteena on, että kaikille yhteinen opetus painottuu ydinainekseen, ja vaihtoehtoiset jaksot antavat mahdollisuuden täydentävään tietämykseen. Ammattiin valmistavilla aloilla ydinaineksen määrittely lähtee luontevasti niistä tehtävistä, joihin alan opiskelijat valmistuvat. Haasteena on se, että ns. tyypillistä eläinlääkärin työnkuvaa ei enää ole! Vuonna 2009 aiheeseen tartuttiin konkreettisesti järjestämällä tiedekunnan opetuksen kehittämispäivillä laaja työpaja, jonka teemana oli Mitä vastavalmistuneen suomalaisen eläinlääkärin tulee osata? eikä kysymykseen ole vieläkään yksiselitteistä vastausta. Paljon on mietitty myös sitä, pitäisikö opintojen loppuvaiheessa opiskelijoiden saada mahdollisuus suuntautua johonkin tiettyyn osa-alueeseen, esimerkiksi pieneläinlääketieteeseen tai tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoitoon. Ns. linjajakoryhmä jätti muistionsa dekaanille keväällä 2006, pitäen suuntautumista mahdollisena toteuttaa. Tiedekunnassa on kuitenkin päädytty siihen, että opiskelija voi valita opintojen loppuvaiheen vaihtoehtoiset opintonsa vapaasti, joko tiettyyn eläinlajiin keskittyen tai osaamistaan monitahoisesti kartuttaen.

LAATU - Ulkopuoliset arvioinnit kehittymisen yksi kulmakivi Viimeisen 20 vuoden aikana tiedekunta on tottunut arvioimaan itse toimintaansa ja saamaan palautetta ulkopuolisilta tahoilta. Eläinlääkärikoulutus 2000 -työryhmän vuonna 1996 esittämä järjestelmällinen opetuksen laadun arvioinnin

71


Eläinlääketieteen koulutus kehittyy mutta ydin ei muutu käyttöönotto on toteutunut. Erityisen hienoa on, että olemme saaneet palautetta ja tunnustusta sekä eläinlääketieteen näkökulmasta että osana monitieteistä yliopistoa. Elintarvike- ja ympäristöhygienian laitos sai Helsingin yliopiston Laadukkaan toiminnan kannustuspalkinnon vuonna 2003 ja kaudella 2010 – 2012 tiedekunta oli Helsingin yliopiston opetuksen laatuyksikkö. EAEVE (European Association of Establishments for Veterinary Education) arvioi tiedekunnan koulutuksen 10 vuoden välein, viimeksi vuonna 2009. EAEVE ja FVE (Federation of Veterinarians of Europe) aloittivat koulutusten laadunvarmistuksen arvioinnin samana vuonna. Helsingin yliopistossa vuonna 2007 toteutetun laatujärjestelmän auditoinnin kannustamana tiedekunta päätti toteuttaa molemmat arvioinnit samalla kertaa. Tiedekunnan todettiin täyttävän - ja monilta osin ylittävän - eurooppalaiselle eläinlääkärikoulutukselle asetetut vaatimukset. Koska myös laadunvarmistus samassa yhteydessä hyväksyttiin, oli tiedekunnalla ensimmäisenä Euroopassa ”Accredited Establishment” –status. Osana Helsingin yliopistoa olemme olleet mukana niin kansainvälisissä opetuksen arvioinneissa (2001-2002, 2008), kuin laadunhallinnan auditoinneissa (2007, 2014). Vuoden 2007 auditointi oli merkittävä sysäys tiedekunnan laatutyössä. Sitä edeltänyt koulutus antoi työkaluja toimintakäsikirjan työstämiseen, ja ”laatukieli” tuli tutuksi. Keskeinen osa laatutyötä on toimintojen ja prosessien kuvaaminen ja dokumentointi. Prosessikuvausten tekeminen aloitettiin tiedekunnan hallinnossa jo vuonna 2005 tulevaan auditointiin valmistauduttaessa. Idea prosessikuvauksiin lähti tarpeesta yhtenäistää erilaisia käytäntöjä tiedekunnassa ja silloisilla neljällä laitoksella. Erityisesti opintopuolella jokaisella laitoksella ja oppiaineella oli omat vakiintuneet käytäntönsä ja opiskelijan oli joskus vaikea hahmottaa erilaisia toimintatapoja saman koulutusohjelman toteutuksessa. Toimintatapojen yhtenäistämisen lisäksi tavoitteena oli oppia tuntemaan toistemme työt, edistää yhteisöllisyyttä ja tarvittaessa myös jakaa töitä uudelleen. Opintopuolella kuvaukset tehdään kanslian ja osastojen opintohallinnossa työskentelevien kanssa yhdessä. Valmiit prosessit toimivat hyvänä perehdytysmateriaalina uusille työntekijöille. Samoin ne tuovat monesti kulissien takana tapahtuvaa opintohallinnon työtä näkyväksi. On tärkeää, että voimme osoittaa, millainen ja minkä kaikkien tahojen yhteinen työpanos löytyy esimerkiksi opiskelijan opinnäytetyöprosessin takaa. Prosessikuvauksien laatimisesta onkin tullut osastorajat ylittävä arjen työkalu erityisesti opintohallinnossa. Erityisen merkittävä koulutusohjelman kehittämisen kannalta oli Helsingin yliopiston tutkintojen laadun arviointi vuonna 2001, jossa nostettiin esiin kysymys siitä, kuka omistaa curriculumin. Tällöin koulutussuunnittelutoimikunta otti selkeästi kokonaisvastuun koulutusohjelmasta. Tiedekunnan saamat suositukset olivat Eläinlääkärikoulutus 2000 -työryhmän linjauksia tukevia: kontaktiopetuksen vähentäminen ja opiskelijoiden oman ajatustyön mahdollistaminen sekä tenttikäytäntöjä ja oppimisen arvioinnin kehittäminen. Nostettiin esiin kysymys siitä, mikä on minimitaso, mitä eläinlääkärin pitäisi tietää valmistuttuaan. Lisäksi pidettiin hyvänä, jos tiedekunnassa olisi koko opetusohjelman hallitseva henkilö, joka voisi ohjata opiskelijoita. Laitosten välistä yhteistyötä esitettiin lisättäväksi ja opettajilla tulisi olla parempi tuntemus siitä mitä toiset opettavat. Näin saataisiin päällekkäisyyksiä karsittua. Näiden suositusten kanssa kamppailemme edelleen! Opiskelijoiden saamia käytännön valmiuksia ja tietotasoa on arvioinneissa ja palautteissa pidetty hyvinä, ja niiden säilymistä on pidetty tärkeänä myöhemmässä kehittämistyössä. Tiedekunta on mielestämme aktiivisesti edennyt oikeaan suuntaan – pienetkin askeleet ovat hyödyksi kun ne johtavat samaan suuntaan - ja suomalaista eläinlääketieteen opetusta arvostetaan.

Taulukko 1. Lukuvuoden 1994-1995 ja lukuvuoden 2014-2015 opinnot opintojaksoittain vertaillen. (ov = opintoviikko, op = opintopiste) Lukuvuosi 1994-1995 (1 ov = 40 h, yhteensä 220 ov)

Lukuvuosi 2014-2015 (1 op = 27 h, yhteensä 360 op)

Opinto-ohjaus 0,5 ov

Opiskeluun valmentava opetus 2 op

Hevosen käytön ja käsittelyn perusteet 2,0 ov Eläinlääkintähuolto 1,5 ov

Eläinlääkintähuolto 3 op

Biologia 1,5 ov Lääketieteellinen fysiikka 2,0 ov Kemia 4,5 ov Kunnallishallinto 1,0 ov

Eläinlääkäri virkamiehenä 2 op

Eläinlääketieteen historia 1,0 ov Tieteellisen tutkimuksen perusteet 1,0 ov

Johdanto eläinlääketieteelliseen tutkimukseen 2 op

Englannin (saksan) kieli 2,0 ov

Vieraan kielen opinnot (englanti) 3 op

72


Eläinlääketieteen koulutus kehittyy mutta ydin ei muutu Toinen kotimainen kieli 2,0 ov

Toinen kotimainen kieli 4 op

Äidinkielen kirjallinen ilmaisu 0,5 ov Viestinnän perusteet 1,0 ov

Äidinkielen viestintäopinnot 3op

Eläinlääketieteen kandidaatin portfolio 2 op Eläinlääkärin etiikka ja eläinsuojelu 2 op

Anatomia 18 ov Biokemia 6,6 ov Fysiologia 7,0 ov Kotieläingenetiikka 2 ov

Molekyylit, solut ja kudokset 14,5 op Tuki- ja liikuntaelimistö sekä hermosto 10,5 op Ruoansulatus ja energia-aineenvaihdunta 10,5 op Verenkierto ja hengitys 4,5 op Vertaileva anatomia ja fysiologia 2 op Kotieläinten topografinen anatomia 3 op Anatomia, biokemia ja fysiologia kliinisen työn tukena 2 op

Keinosiemennys 2,0 ov Kotieläinhygienian perusteet, etologia ja eläinsuojelu 8,0 ov (sis. maatilaharjoittelu 25 pv) Ruokintaoppi ja rehuhygienia 2,5 ov Käytännön maatilatalous 6,0 ov

Eläintenpito ja hyvinvointi 11 op Maatilaharjoittelu 6 op

Parasitologia 3,0 ov

Eläinlääketieteellinen parasitologia 5 op

Mikrobiologia ja immunologia 6.5 ov

Eläinlääketieteellinen mikrobiologia ja immunologia 12,5 op

Patologinen anatomia 14,0 ov

Eläinlääketieteellinen patologia 15 op

Radiologia ja säteilyfysiikka 1,0 ov

Diagnostisen kuvantamisen perusteet 4,5 op

Elintarvikehygienia 12,0 ov

Elintarvikehygienia 15,5 op

Lihantarkastustekniikka 1,0 ov Elintarvikemikrobiologian perusteet ja lihantarkastus 4,0 ov

Lihantarkastus 7 op Teurastamohygienia 2 op

Epizootologia 4,5 ov

Eläinlääketieteellinen epidemiologia 9 op

Farmakologia ja toksikologia 6,6 ov

Eläinlääketieteellinen farmakologia ja toksikologia 8 op Farmakologian ja toksikologian kliininen jakso 1 op

Johdatusklinikkatyöskentelyyn I 1,0 ov Johdanto kliiniseen tuotantoeläinlääketieteeseen 3 op Johdatus klinikkatyöskentelyyn II 1,0 ov Kliininen kemia 1,3 ov Johdanto kliiniseen hevos- ja pieneläinlääketieteeseen 6 op Aineenvaihdunta- ja puutostaudit 2,3 ov Eksoottisten eläinten ja koe-eläinten sairaudet 1,5 ov

Pieneläinsisätautioppi 11 op

Anestesiologia 1,0 ov

Anestesiologia ja tehohoito 3 op

Hematologia 1,5 ov

Neurologia ja oftalmologia 3 op

Iho- ja korvasairaudet 1,0 ov

Pieneläinkirurgia 6 op

Infektiotaudit 0,5 ov

Hevossairaudet 5 op

Keskushermostotaudit 1,0 ov

Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoito 11 op

Oftalmologia 0,7 ov Kliininen endokrinologia 0,8 ov Kliininen kirurgia 1,0 ov

73


Eläinlääketieteen koulutus kehittyy mutta ydin ei muutu Rintaontelon, sydämen, verenkierron ja hengityselinten sairaudet 2,3 ov Ruoansulatuskanavan sairaudet 3,6 ov Siipikarjan, riista- sekä turkiseläinten, kalojen ja mehiläisten sairaudet 1,3 ov Terveydenhuolto kotieläintuotannossa 2,5 ov Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet 3,4 ov Virtsatiesairaudet 1,3 ov Klinikkaopetus 28,5 ov

Klinikkaopetus 54 op Klinikkaopetuksen soveltava jakso 3 op

Koe-eläinkurssi 3,0 ov Kotieläinten lisääntymistiede12 ov Neonataalisairaudet 0,5 ov

Kotieläinten lisääntymistiede 10,5 op

Elintarvikehygienia 12,0 ov

Elintarvikehygienia 15,5 op

Ympäristöhygienia ja -toksikologia 6,0 ov

Elintarvike- ja ympäristötoksikologia 3 op Ympäristöhygienia 6,5 op

Eläinlääkärinä työelämään 3 op

Klinikkaharjoittelu 6,0 ov Kunnalliseläinlääkäriharjoittelu 2,0 ov

Ympäristöterveydenhuollon harjoittelu 3 op

Tarkastuseläinlääkäriharjoittelu 4,0 ov

Lihantarkastukseen painottuva tarkastuseläinlääkäriharjoittelu 3 op Teurastamovalvontaan painottuva tarkastuseläinlääkäriharjoittelu 1,5 op

Valinnainen harjoittelu 4,0 ov

Vaihtoehtoiset/vapaasti valittavat opinnot kandidaattivaiheessa 6 op Vaihtoehtoiset opinnot lisensiaattivaiheessa 8 tai 13 op

Syventävät opinnot 17 ov

Eläinlääketieteen kandidaatin tutkielma 6 op Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma 20 tai 25 op

74


EKY, ylioppilaskunnasta ainejärjestöksi

Sanna Hellström

Eläinlääketieteen tohtori ja Korkeasaaren eläintarhan johtaja Sanna Hellström toimi EKY:n puheenjohtajana 1996, HYY:n hallituksen jäsenenä 1998, HYY:n edustajiston jäsenenä 1999, HYY:n puheenjohtajana 2002-03

K

un korkeakoulusta tuli tiedekunta, niin samalla ylioppilaskunta muuttui ainejärjestöksi. Ekyläiset ryhtyivät muutoksen toteuttamiseen tarmokkaasti. Tarkoittihan muutos sitä, että määräajoin toistuvat hajasijoitusesitykset tällä viimein loppuisivat. Tai niin silloin ajateltiin. EKY ry:n perustamiskokous pidettiin 23.2.1995 ja toimintansa uusi EKY aloitti tiedekunnan kanssa 1.8.1995. EKY oli yksi pienimmistä ylioppilaskunnista ja nyt siitä oli tulossa osa Suomen suurinta ylioppilaskuntaa. Muutosta valmisteltaessa käytiin tutustumassa toimintaan puolin ja toisin. Ja ihmettelemistä riitti. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) toiminta oli kovasti erilaista kuin EKY:ssä. HYY:llä oli palkattua henkilökuntaa, liiketoimintaa ja paljon varallisuutta. Hallituskin sai toiminnastaan palkkion. Kierroksella HYY:n tiloissa keskustassa kävimme toteamassa, että aika kivat kiinteistöt saimme. Saatoimme pitää HYY:n toimijoita jossain määrin poliittisina broilereina ja kielenkäyttökin vilisi enemmän sivistyssanoja kuin mihin olimme tottuneet. Kummastelustamme huolimatta suhtauduimme liitokseen avoimesti. Ihmettelemistä riitti myös toiseen suuntaan. HYYläiset pitivät ekyläisiä selvästi mielenkiintoisena ja vähän hassuna porukkana. Joku totesi, että tiedekuntamme oli varmasti ainut, jonne tullaan tuulipuvuissa ja jossa professorit ja siivoojat istuvat samassa ruokapöydässä. Myös hallitusten jäsenten saapuminen kokoukseen suoraan navetasta tai leikkaussalista herätti kummastusta. Ekyläisten aktiivisuutta HYY:ssä selvästi tuettiin ja luulen, että HYY tuli EKY:lle, tai ainakin EKY:n aktiiveille, heti tutummaksi kuin monelle vanhemmalle ainejärjestölle. Kun ylioppilaskunta muuttui ainejärjestöksi, myös nimi piti muuttaa. Asiasta järjestettiin nimikilpailu, jonka palkintona oli vanha Nordiska Veterinär Mästerskapet -paita. Loppusuoralle nimikisassa selviytyivät mm. Pyothorax ja HPB eli Hämeentien Pirtubailaajat. Selvästi parhaaksi ehdokkaaksi kuitenkin selvisi Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistys ja siten EKY oli edelleen EKY. EKY oli ylioppilaskuntana ollut edustettuna muiden ylioppilaskuntien joukossa monessa paikassa. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) järjesti pj+pääsihteeri –tapaamisia. Näihin tapaamisiin EKY lähetti pj:n lisäksi sihteerin, eihän meillä mitään pääsihteeriä ollut. SYL:n liittokokouksissa käytiin lähinnä ihmettelemässä meininkiä. Joku edustajamme kiteytti ”Siellä ne vain puhuivat priorisoinnista”. Ylioppilaskunta EKY pääsi myös pitämään soihtukulkueen jälkeisen itsenäisyyspäivän puheen Senaatintorilla. Kun muut ylioppilaskunnat vuonna 1994 yksi toisensa jälkeen puhuivat liittymisestä EU:iin, niin ekyläinen Timo Wahlroos puhui EKY:n sulautumisesta osaksi HYY:tä. Yrityksistämme huolimatta EKY ei kuitenkaan saanut omaa vuoroaan Mantan lakituksessa. Näistä ylioppilaskunnan edustuksista vastasi sittemmin HYY, mutta EKY on toki saanut omat edustajansa moneen paikkaan. EKY:lle ensimmäiset HYY:n edustajiston vaalit järjestettiin heti syksyllä 1995. Vanhan EKY:n edustajistossa ei ollut ryhmiä, vaan henkilöitä ehdokkaina. HYY:n edustajistossa sen sijaan olivat edustettuina ryhmät, joita oli poliittisia, ainejärjestöjä ja osakuntia. Myös EKY:n piti valita ryhmänsä. Oli selvää, että yksin omana ryhmänään EKY olisi liian pieni saamaan edustajaansa edustajistoon. HYY:ssä veikkailtiin EKY:lle sopivaksi niin porvarillista blokkia kuin sitoutumatonta vasemmistoa. Lopulta luontevin ryhmittymä oli oikeustieteen opiskelijoiden eli Pykälän, Lääketieteen kandidaattiseuran (LKS) ja Hammaslääketieteen kandidaattiseuran (HLKS) ryhmittymä. Ryhmän nimi muodostettiin järjestöjen alkukirjaimista suuruusjärjestyksessä: PLEH. Ekyläiset olivat heti sitä mieltä, että PLEH on kuin BLÄÄH ja parempi järjestys kirjaimille olisi HELP. Tähän eivät kuitenkaan isommat ryhmät heti suostuneet ja nimi muutettiin vasta muutaman vuoden jälkeen. EKY menestyi ylioppilaskunnan vaaleissa hyvin ja äänestysprosentti oli ylioppilaskunnan korkeimpia, ellei jopa korkein. Ensimmäisissä vaaleissa ekyläinen Miia Lindström oli komeasti koko HYY:n äänikuningatar ja seuraavissakin vaaleissa ekyläisiä oli kärkisijoilla. EKY:n vaalistrategia oli yksinkertainen ja toimiva: Ehdokkaita asetettiin sen verran, että heitä riitti varsinaiseen ja varapaikkaan ja sitten kurssi kerrallaan kävelytettiin suoraan luennolta äänestyskoppiin ja kerrottiin sopivat äänestysnumerot. Äänestyksen jälkeen EKY tarjosi pullakahvit. HYY:n vaaleihin kuului toki kahvilipuke kaikille, mutta se oli käytössä vain Unicafen ravintoloissa ja sellaista ei Hämeentien kiinteistössä ollut. Ensimmäisenä ekyläisenä HYY:n hallitukseen pääsi allekirjoittanut. Asia ei ollut aivan yksinkertainen. Edustajistoryhmä PLEH (sittemmin HELP) oli sitä mieltä, että hallitukseen valitaan edustajat ryhmän suuruusjärjestyksessä. Eli ensimmäisenä Pykälän, sitten LKS:n ja jos kolmas paikka saataisiin niin sitten ehkä ekyläinen. Ekyläisille järjestely

75


EKY, ylioppilaskunnasta ainejärjestöksi ei sopinut. Olimme siinä määrin suivaantuneita, että uhkasimme siirtää äänipottimme toiseen ryhmään, jolleivät asiat muutu. Emme tosin jääneet odottamaan ryhmämme mielipiteen uudistumista, vaan neuvottelimme hallituspaikan itsellemme muiden ryhmien kanssa ohi oman ryhmän. Neuvottelukierrokseen liittyi salaisia tapaamisia SYL:n liittokokouksen aikaan Korpilammen hotellihuoneissa ja Helsingin keskustan ravintoloiden kabineteissa. Tapaamisiin piti saapua eri aikoina ja lähtiessä varmistaa, että ”reitti on selvä”. Asioiden järjestely kiristi hieman edustajistoryhmän välejä, mutta ryhmä pysyi kasassa. Sittemmin ekyläisiä on ollut mukana HYY:n hallituksessa ja neuvottelutilanne lienee ollut helpompi ja avoimempi. Ylioppilaskunnassa jäsenyys oli pakollista, mutta ainejärjestössä se oli vapaaehtoista. Tämä aiheutti jonkin verran huolta mahdollisesta jäsenkadosta ja sitä myötä taloudellisten toimintaedellytysten heikkenemisestä. Lopulta kuitenkin lähes kaikki opiskelijat liittyivät uudenkin EKY:n jäseniksi. Porkkanoiksi saatiin neuvoteltua mm. Eläinlääkärilehden vuositilauksen alennus, joka oli samansuuruinen kuin EKY:n jäsenmaksu. Lisäksi HYY:ltä saatiin toiminta-avustusta. Toimintakin EKY:ssä säilyi lähes entisellään. Omaa edustajistoa ei enää ollut, mutta pääasiallinen toimija oli ennenkin ollut hallitus. Hallitus valittiin entiseen malliin hallituskähminnöissä, vaikka tämän menetelmän kirjaaminen sääntöihin ei ollutkaan ihan yksinkertaista. EKY-talon kohtalosta oli muutosvaiheessa epäselvyyttä. Jostain syystä talon omistussuhteet olivat epäselvät ja uhkana oli, että EKY-talolle määriteltäisiin vuokra, johon EKY:llä ei olisi ollut varaa. Lopulta ainejärjestö sai jatkaa toimintaansa talossa ilmaiseksi. EKY järjesti edelleen prewapun, yösuunnistuksen ja vuosijuhlat sekä muutkin kunniakkaat ja perinteiset jutut. EKY oli edelleen EKY ja HYY oli tuonut lisän toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksiin ylioppilaskunnassa.

Sanna Hellström Ylioppilaskunta EKY:n viimeinen puheenjohtaja Päivi Pyykönen on antanut merkittävän panoksensa tämän jutun kirjoittamiseen.

76


EKY, ylioppilaskunnasta ainejärjestöksi

Sini Ala-Kurtti

Eläinlääketieteen kandidaatti Sini Ala-Kurtti toimi EKY:n puheenjohtaja kaudella 2013.

E

läinlääketieteellisen korkeakoulun liittyminen osaksi Helsingin yliopistoa merkitsi suurta muutosta myös EKY:lle ja opiskelijoille. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun ylioppilaskunnasta tuli tiedekuntajärjestö Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistys EKY ry, ja pienestä ja aktiivisesta järjestöstä tuli yksi monesta suuressa ylioppilaskunnassa. Tiedekunnan tavoin myös nykymuotoinen EKY juhlii parikymmenvuotista taivaltaan tänä vuonna. Muutos on luonnollisesti tuonut mukanaan uutta, mutta myös paljon vanhaa ja hyväksi havaittua on pyritty säilyttämään.

Opiskelijoita vappuaattona Varsapatsaalla, kuvaaja tuntematon

Opiskelijamäärä on tiedekunnan taipaleen aikana kasvanut. Vaikka eläinlääketieteen opiskelijoita onkin enemmän kuin koskaan aikaisemmin, on EKY Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa (HYY) opiskelijamäärältään edelleen pienin tiedekuntajärjestö. HYY:n piirissä toimii tiedekuntajärjestöjen lisäksi lukuisia ainejärjestöjä, osakuntia ja muita järjestöjä, joten pienen EKY:n on joskus haastavaa saada äänensä kuuluviin. Yhteistyöhön ryhdyttiin jo alkuvaiheessa Pykälän, Hammaslääketieteenkandidaattiseuran ja Lääketieteenkandidaattiseuran kanssa. Nykyisin HELP:ssä on

77


EKY, ylioppilaskunnasta ainejärjestöksi mukana edellisten lisäksi oikeustieteen opiskelijoiden Justus ja kansainvälisten opiskelijoiden Tsemppi. Uusien taustajärjestöjen mukaantulon lisäksi HELP-yhteistyötä on vuosien varrella muutoinkin kehitetty. Vaali- ja edustajistotyön lisäksi järjestetään yhteisiä tapahtumia, jotta opiskelijat pääsisivät paremmin tutustumaan toisiinsa tiedekuntarajojen yli. Kasvanut opiskelijamäärä on tuonut EKY:n toimintaan enemmän jäseniä ja samalla innokkaita järjestötoimijoita ideoineen. EKY on uudistunut pikkuhiljaa toimijoiden myötä ja vanhojen perinteisten EKY-virkojen rinnalle on perustettu uusia. Ideoiden pohjalta on toteutettu monia hankkeita, esimerkiksi laulunjohtajien aloitteesta käynnistettiin hiljattain EKY:n laulukirjan uudistus. Myös vanhojen virkojen sisältö on ajan saatossa hieman muuttunut vastaamaan paremmin nykyisiä tarpeita. Tämän päivän tiedottajan päätehtäviä on hallinnoida sähköpostilistaa ja ylläpitää EKY:n Facebook-sivuja yhdessä kotisivuvastaavan kanssa. Jäsenistön tavoittaminen on sosiaalisen median avulla entistä helpompaa, mutta vaatii taustatyötä ja tiedon entistä tarkempaa suodattamista, jottei informaation määrä kasva liian suureksi. Opiskelijat muokkaavat järjestönsä toimintaa näköisekseen. Ekyläisistä löytyy monen lajin aktiivisia harrastajia liikunnasta musiikkiin ja niinpä EKY:n kerhojakin on laidasta laitaan. Tällä hetkellä EKY:n alaisuudessa toimivat hevoskerho Eqvet, koirakerho K9, kissakerho Felis, EKY:n Herrasmieskerho EHK, EKY:n speksi ja EKY:n bändi. Kaikki järjestävät aktiivista toimintaa sekä jäsenilleen että aiheesta kiinnostuneille ekyläisille. Uusia kerhoja perustetaan aika ajoin jäsenten kiinnostuksen mukaan. Erityisesti oman speksin järjestäminen on pienelle järjestölle suuri ponnistus, jonka onnistumisessa aktiivisilla ekyläisillä on ratkaiseva rooli. Liittyminen osaksi Helsingin yliopistoa oli jo itsessään suuri muutos, mutta EKY:lle ja opiskelijoille vähintään yhtä suuri muutos oli myöhemmin toteutettu muutto uusiin tiloihin Viikkiin. Tilat olivat uudet ja hienot, mutta yhteisöllisyyteen tottuneelle EKY:lle sairaalarakennuksen sijainti kampuksen eri puolella oli hieman haastavaa. Viikistä tiedekunnan tiloista opiskelijat saivat EKY-taloa korvaamaan kerhotilan ”Kuopion”, josta haluttiin tehdä opiskelijoille viihtyisä ja muuntautumiskykyinen oleskelutila. Tavoitteessa on onnistuttu, opiskelijat viettävät Kuopiossa usein aikaa luentotauoilla ja iltapäivisin. Kerhotila on viikoittain oleskelun lisäksi myös virallisemmassa käytössä EKY:n hallituksen ja kerhojen kokouksissa. Lisäksi siellä järjestetään kerhojen muuta toimintaa, luentoja, lautapeli-iltoja ja bileitä. Kuopio on sisustettu tunteella EKY-talosta tuotuja esineitä ja kalusteita käyttäen, mutta varustelua päivitetään säännöllisesti nykypäivän tarpeita vastaavaksi. Viikki, EE-talo, Yliopistollinen eläinsairaala ja Kuopio ovat iso osa nykyisten opiskelijoiden identiteettiä. Viikin hieman syrjäinen sijainti muihin kampuksiin nähden puhuttaa aika ajoin, mutta toisaalta Viikki on erittäin armollinen ympäristö uusille opiskelijoille, joista suuri osa saapuu Helsinkiin muualta Suomesta. Pellot kampuksen keskellä ja ympärillä lievittävät monen koti-ikävää, ja kerrostalojen takaa löytyvät metsäpolut, meri, laiduntavat lehmät ja lenkkipolut tarjoavat pakopaikan Helsingin vilskeestä. Varsajaiset: Hevoskerho Eqvetin rasti varsajaisissa, kuvaaja Sini Alakurtti Viikissä opiskelijat ovat jakautuneet ympäri kampusta, osa vuosikursseista suurempiin luentosaleihin, osa Walter-saliin ja kliinisen vaiheen opiskelijat Eläinsairaalalle. Fyysinen sijainti eri puolilla kampusta tekee erityisesti vuosikurssien välisestä yhteydenpidosta ja vuorovaikutuksesta haastavaa, joten EKY:n rooli yhteisöllisyyden luojana korostuu. Yhteistä tekemistä pyritään järjestämään, jotta kuilut vuosikurssien välillä kapenisivat, ja tulevat kollegat tutustuisivat toisiinsa paremmin. Opiskeluun liittyvät ongelmat ovat eri vuosikursseilla osittain samoja, joten kurssien välinen tiedonkulku on tärkeää myös toimivan edunvalvonnan varmistamiseksi. EKY:n tärkein tehtävä on edelleen toimia opiskelijoiden edunvalvojana. Kasvaneiden ryhmäkokojen takia esimerkiksi riittävien käytännön taitojen saavuttaminen voi olla haastavaa. Taloustilanteen heikennyttyä huoli on kohdistunut opetushenkilökunnan riittävyyteen. Hyvät suhteet tiedekunnan henkilökuntaan ja opiskelijaedustus tiedekunnan toi-

78


EKY, ylioppilaskunnasta ainejärjestöksi mielimissä antaa mahdollisuuden tuoda opiskelijoiden mielipiteet kuuluviin. Hyvät suhteet on pyritty pitämään yllä myös Eläinlääkäriliiton kanssa. Opiskelijoille tutuimmat yhteistyömuodot ovat Eläinlääkäripäivät ja liiton toimiston alakerrassa sijaitseva Selli-tila. Tiedekunnan sijainti Viikissä on tuonut mukanaan yhteistyön muiden Viikin opiskelijajärjestöjen kanssa. Yhdessä toimiminen on luontevaa, sillä saman kampuksen järjestöillä on yhteisiä tavoitteita kampuksen kehittämiseksi ja yhteinen huoli palveluiden säilymisestä Viikissä. Viikin opiskelijoille on myös järjestetty yhteisiä tapahtumia. Tiedekuntajärjestönä EKY on muuttunut paljon ja uusia tapoja tehdä asioita on syntynyt. Tästä huolimatta vanhoja perinteitä arvostetaan ja niitä pyritään pitämään yllä. Perinteisten tapahtumien, kuten Nordiska VeteYösuunnistus: Yösuunnistusjoukkue on juuri saapunut rastille, kuvaaja Elisa Allén rinär Mästerskapet, yösuunnistus ja A-tarjous, lisäksi vanhoista hyvistä ajoista on toivottavasti ennen kaikkea onnistuttu säilyttämään yhteisöllisyys ja se, että EKY on opiskelijoiden oma järjestö. Pienen tiedekunnan järjestölle ei ole mitään tärkeämpää kuin se, että opiskelijat kokevat sen omakseen ja ovat toiminnassa aktiivisesti mukana. EKY toivottaa tiedekunnalle sekä sen henkilökunnalle ja opiskelijoille oikein hyvää juhlavuotta!

Eläinlääkäriliiton järjestämät vappukokkarit opiskelijoille, kuvaaja Sini Alakurtti

79


TIEDEKUNNAN HALLINTO – HISTORIALLISIA MUUTOKSIA

Maija Halme

Kirjoittaja toimi eläinlääketieteellisen tiedekunnan hallintopäällikkönä vuosina 2004 – 2015.

1995 Suomi liittyi Euroopan unioniin Eläinlääketieteellinen korkeakoulu lakkautettiin ja liitettiin Helsingin yliopistoon

V

uoden 1995 alusta Suomi liittyi Euroopan unioniin (EU), mikä tarkoitti, että eläinlääketieteellistä koulutusta koskevat direktiivit jouduttiin ottamaan huomioon. Tarkoituksena oli, että voidaan taata tutkintojen vastaavuus. Samoihin aikoihin valmistauduttiin siihen, että Eläinlääketieteellisen korkeakoulun toiminta yhdistetään Helsingin yliopistoon. Yhdistyminen tapahtui elokuussa 1995. Valtiovarainministeriö myönsi vuoden 1994 lopussa 400.000 markan määrärahan henkilöstön ja esimiesten koulutusta sekä henkilöstön uudelleensijoituspalveluita varten. Jo pitkään oli ollut voimassa virantäyttökielto ja yhteensä lakkautettiin siirtymävaiheessa 13 virkaa. Vuonna 1994 toimintamenomäärärahojen käyttö oli 41,2 mmk (6.930.988,29 euroa), missä vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli n. 12 %. Säästöjen saavuttamiseksi korkeakoulussa vähennettiin laiteinvestointeja, vaihdettiin osa lomakorvauksista vapaaksi, vältettiin sijaisten palkkaamista sekä sitouduttiin toteuttamaan huomattavassa määrin menojen karsintaa. Opetusministeriö oli tuolloin laskenut, että Eläinlääketieteellisen korkeakoulun yhdistämisellä Helsingin yliopistoon voidaan saavuttaa 6 miljoonan markan säästö. Vuonna 2002 Suomi liittyi Euroopan unionin yhteiseen valuuttaan ja siirtyy markoista euroihin. Vuodelta 2001 löytyi budjetinteko-ohjeista seuraavaa: ”Suomi siirtyy euroon (€) 1.1.2002. Tämän vuoksi kaikki vuotta 2002 koskevat esitykset laaditaan euromääräisinä. Rehtorin tarjouksissa ja päätöksissä pyritään summat kuitenkin esittämään vielä myös markkamääräisinä”. Tuo ei ollut vielä kovin työlästä, mutta hallinto sisälsi lukuisia hinnastoja ja muita markkoja sisältäviä ohjeita, jotka kaikki piti tuolloin paitsi kirjoittaa, myös laskea uusiksi. Europalkka näytti aika pieneltä. Osastosihteeri Johanna Seppälä ja toimistosihteeri Ritva Katsuno olivat Eläinlääketieteellisen korkeakoulun aikana hallinnon tehtävissä laitoksilla. Myös osastosihteeri Maarit Mäki oli jo Hautjärven koetilalla ja 1996 elokuusta lähtien Mäntsälässä Saaren yksikössä. He kertoivat, että tuolloin osastosihteerin tehtäviin saattoi kuulua muun muassa professorin sähköpostien lukeminen. Paljon kirjoitettiin ”puhtaaksi”. Johannan ja Ritvan mukaan hallinnossa kaikkien kuului tehdä kaikkea. Dekaani Hannu Saloniemi kertoi, että hallinto oli hyvin ohut. Tästä huolimatta paljon tehtiin itse, vaikka tehtäviä olisi voitu siirtää yliopiston keskitetysti hoidettavaksi. Oltiin ihan varmoja, että itse tehdään paremmin. Näin oli vielä silloinkin, kun tulin tiedekuntaan vuonna 2004. Tehtävät on vähitellen yhdenmukaistettu muiden tiedekuntien kanssa.

1994-2015

Tietojärjestelmien kehityksen vauhti kiihtyi

Hallinnon työ on tänä päivänä tietokoneen ääressä istumista. Kaikki on tallennettuna jonnekin ja kuljetaan kannettava tai iPad kainalossa. 1990-luvulla oli käynnistynyt valtionhallinnon uudistus, siirrytty toimintameno- tai tulosbudjetointiin ja yliopisto päättänyt hajauttaa päätösvaltaa laitoksiin ja tiedekuntiin. Uudistus vaati tietojärjestelmien uudistamisen mm. henkilöstö- ja taloushallinnon hoidossa. Alma astui kuvaan 2005. Se oli käsittääkseni ensimmäinen intranet yliopistolla. Alma tuotti tuskaa paitsi käyttäjilleen myös rakentajilleen. Se sisälsi paljon informaatiota, mitä monikaan ei onnistunut sieltä löytämään. Kaikista tietojärjestelmistä tunteita kuumensi erityisesti ohjelma nimeltä Web Traveller. Se joutui syntipukiksi, kun toimintatapoja muutettiin samalla. Matkalaskut piti naputtaa matka-ohjelmaan ihan itse. Moni sitä oppi käyttämään ja taisipa kaivatakin, kun pian siirryttiin jo taas uuteen eli SAP:in matkalaskuohjelmaan 2009. Talous-SAP on jo unohtunut, koska nykyään se toimii. Laskuja jäi aluksi maksamatta ja siitä seurasi mm. se, että tiedekunnan raatoautoon ei myyty polttoainetta luotolla. Jotkut projektit elivät yli varojensa, kun mitenkään ei saanut selville oliko rahaa jäljellä vai ei. Tämän jälkeen oli vuorossa SAP-HR ja vielä tulee SAP-REKRY. Työtä, tuskaa ja kyyneliä syntyy sekä keskushallinnossa että tiedekun-

80


TIEDEKUNNAN HALLINTO – HISTORIALLISIA MUUTOKSIA nissa ja varmaan ohjelman toimittajallakin. Lotus notesin kalenteriohjelmasta en uskalla edes kirjoittaa, ainakaan sen synkronoimisesta puhelimen kalenterin kanssa. Kaikki on vaikeaa kunnes muuttuu helpoksi, on joku viisas lausunut.

2006

Yliopistot ottivat käyttöön uuden palkkausjärjestelmän

Tulin tiedekuntaan hallintopäälliköksi 1.4.2004, joten osaan paremmin muistella tästä jälkipuoliskosta. Ehdin käväistä Hämeentien kiinteistössä ennen kuin elokuussa muutimme Viikkiin. Lähes välittömästi oli vuorossa palkkausjärjestelmän uudistaminen. A-taulukot olivat olleet Valtiolla käytössä yli 40 vuotta. Tuli opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta ja muun henkilöstön vaativuuskehikko sekä kumpaankin henkilökohtaisen työstä suoriutumisen arviointijärjestelmät. Sopimusneuvottelut kävi Opetus- ja kulttuuriministeriö kaikkien yliopistojen ja korkeakoulujen puolesta. Sopimus allekirjoitettiin kesällä 2006, mutta se tuli takautuvasti voimaan vuoden alusta. Puoli vuotta tiedekuntaan tuloni jälkeen minua pyydettiin yhdeksi palkkausjärjestelmän rakentajaksi. Panin vastaan, koska olin juuri pääsemässä sisälle hallintopäällikön tehtävään ja saanut käynnistetyksi hallinnon kehittämishankkeita tiedekunnassa. Olimme aloittaneet prosessikuvausten tekemisen ja toimintojen yhdenmukaistamisen eri laitosten välillä yhdessä henkilöstösihteereiden kanssa. Tämä osoittautui paitsi hauskaksi myös erittäin tärkeäksi työksi tulevia auditointeja ajatellen. Samaa tapahtui opintoasioissa ja taloudessa. Mutta niin vain erään tiiviin päivällisen seurauksena vietin viisi kuukautta hallintoviraston rakennuksessa, samassa huoneessa Jorma Äijön ja Jussi Anttilan kanssa vääntämässä UPJ:tä käytäntöön ja matkasaarnaamassa uudesta palkkausjärjestelmästä ympäri yliopistoa. Jorma oli lainassa matemaattisluonnontieteellisen tiedekunnan hallintopäällikön pestistä ja koska aluksi olimme kahdestaan, meitä alettiin 3. kerroksessa kutsua nimellä ”majakka ja perävaunu”. Jussi otettiin varsinaiseksi kehittämisrukkaseksi puolustusvoimista ja koska meitä oli sen jälkeen kolme, meistä tuli Tupu, Hupu ja Lupu. Viiden kuukauden jälkeen sain Jussilta läksiäislahjaksi kolme puista ankanmunaa. Kaikki Suomen yliopistot ja korkeakoulut harjoittelukouluineen olivat saman järjestelmän piirissä ja saatiinpa sinne oma osio myös Yliopistollisen eläinsairaalan päivystyskorvauksista, tosin paljon myöhemmin, kun Jussi Anttila oli jo Yliopistollisen eläinsairaalan johtajana ja korkeakoulut saaneet oman keskusjärjestönsä Sivistystyönantajat ry:n. Tätä ennen päivystyskorvauksissa sovellettiin kuntien lääkärisopimuksen eläinlääkäriliitettä, mikä oli aika työlästä siksi, että kunnan ja valtion sopimukset tulivat voimaan eri aikoina. Tehtävien vaativuus todettiin arviointiryhmissä, joita oli yksi opetus- ja tutkimushenkilöstölle ja yksi muulle henkilöstölle. Sain olla mukana muun henkilöstön arviointiryhmässä muutaman vuoden. Arviointiryhmän avulla on pyritty mm. siihen, että samasta työstä maksetaan sama palkka läpi yliopiston. Aikaisemmin palkankorotuspäätökset tehtiin tiedekunnissa.

2007 – Yliopistollisen eläinsairaalan johtaja Tiedekunnassa oli jo jonkin aikaa käyty keskustelua siitä, pitäisikö Yliopistollisen eläinsairaalan johtajan olla eläinlääkäri vai ei. Argumentteja oli puolesta ja vastaan kummassakin vaihtoehdossa, mutta päätettiin kuitenkin kokeilla sitä, että Eläinsairaalaa johtaa ei-eläinlääkäri. Tuolloin ei ollut vielä selvää näkemystä siitä, minkälaista henkilöä siihen työhön haettaisiin. Todettiin, että sairaalan johtaminen vaatii talousosaamista ja bisnesvainua. Toiminta ei ollut kannattavaa ja potilasmaksuja jäi saamatta. Kvestori oli jo useamman kerran huomauttanut liian suurista luottotappioista. Toisaalta piti ymmärtää opetussairaalan funktio eikä eläimiä saanut lain mukaan jättää hoitamattakaan. Päädyttiin siihen, että koska sairaalan johtaminen on kokopäivätyö, ei siihen kannata eläinlääkäriä uhrata, kun se muutenkin hoituu. Sekä dekaani Saloniemi että minä tunsimme Jussi Anttilan hyvin palkkausjärjestelmäyhteyksistä ja ehdotimme silloiselle sairaalajohdolle, että hänet otettaisiin koekaniiniksi johtamaan sairaalaa ei-eläinlääkärinä, vaan ammattijohtajana. Jussi Anttila aloitti tehtävässä vuoden 2007 alusta ja hoitaa tuota pestiä edelleen, mutta muistaa muistuttaa, kuinka viekkaudella ja vääryydellä hänet tuohon työhön houkuttelin. Saattaa jopa olla oikeassakin, mutta saatavien perintä on saatu kuriin, kuntasopimukset ja potilasmäärät ovat lisääntyneet ja ymmärtääkseni sekä sairaalan väki että asiakkaat ovat tyytyväisiä.

2009

Hallinnon keskittämistä

Vuodet 2007-2010 muuttivat hallinnon tehtäviä monessakin mielessä. Hajautetusta mallista siirryttiin keskitettyyn ainakin talous- ja henkilöstöhallinnossa. Helsingin yliopisto suhtautui skeptisesti valtion hallinnon yhteiseen palvelukeskukseen ja päätti perustaa oman. Tiedekuntien henkilöstöasiain hoitajat keskitettiin palvelukeskuksiin (PAKE) tallentamaan työsopimuksia ja muita toimeksiantoja. Tiedekunnassa kirjoitettiin työsopimukset ja palkkionmaksulomakkeet ym. ja lähetettiin postissa PAKE:en, joka tallensi tiedot Personeciin. Nyttemmin järjestelmänä on SAP-HR (palkka-ajot edelleen Personecissa) ja tallennukset tehdään tiedekunnissa, osa tapahtuu itsepalveluna. PAKE tarkastaa, että olemme toimineet oikein ja me tarkastamme, että PAKE on toiminut oikein.

81


TIEDEKUNNAN HALLINTO – HISTORIALLISIA MUUTOKSIA Taloussihteerit imuroitiin palvelukeskuksiin (PAKE) , joissa heidän oli määrä hoitaa kaikki tiedekuntien talousasiat suunnittelua lukuun ottamatta. Projektien taloushallinto ei toiminut alkuunkaan. Väki PAKE:ssa vaihtui ja tiedekunta koki opettavansa jatkuvasti uusia taloussihteereitä kvestuuriin. Nyt tätä kirjaa kirjoitettaessa, PAKE:sta ollaan siirtämässä taloussihteereitä tiedekuntiin. Heidän on tarkoitus tulla lähemmäs tutkijoita, mutta he kuitenkin edelleen ovat kvestuurin henkilökuntaa. Ongelmista on keskusteltu useaan otteeseen ja yhdessä kvestuurin kanssa löydetty toimivampi tapa. Taloussuunnittelijan rooli ja heidän verkostonsa rooli on ollut prosessissa huomattava. Samoihin aikoihin keskitettiin tietotekniikkapalvelut TIKE:en. Tiedekunnasta siirrettiin neljä henkeä keskitettyyn palveluun, tosin yksi henkilö jätettiin Mäntsälään fyysisesti, mutta hallinnollisesti samaan yksikköön. Avun ongelmiin saa Helpdeskistä. Jos ei saa, otamme kiinni Timo Haapasen tai Kristian Lindqvistin.

2010

Yliopistot irtautuivat valtion budjettiohjauksesta

Yliopistolakiuudistus vuoden 2010 alusta lähtien irrotti yliopistot valtion budjettiohjauksesta. Toki vieläkin saadaan perusrahoitus valtion budjetista, mutta yliopistot ovat nyt entistä itsenäisempiä sekä hyvässä että pahassa. Perusrahoitus suhteessa menojen kasvuun on ollut jo muutaman vuoden niukkeneva. Suomen Akatemia ja muut jakavat täydentävää, kilpailtavaa rahoitusta entistä harvemmille, mutta ehkä isommissa erissä. Nämä yhdessä ovat eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa johtaneet siihen, että laiteinvestointeja ei tehdä eikä sijaisuuksiin palkata ketään, ellei ole aivan pakko. Menosäästöjä etsitään kaikista mahdollisista paikoista. Yliopisto voi mennä konkurssiin ainakin teoriassa. Ihmiset venyvät, joten tulokset ovat vielä hyvät. Tiedekunnan tilat ovat parantuneet Hämeentien ajoista, tosin niissäkin ollaan menossa tiiviimpään suuntaan. Uudistus muutti eniten hallintoa. Viroista luovuttiin ja jokaiselle kirjoitettiin työsopimus. Tuli uusia johtosääntöjä, tiedekuntaneuvoston tehtäviä muutettiin. Periaatteessa kaikki vanhat määräykset kumoutuivat ja tilalle kirjoitettiin uusia. Monista nimikkeistä luovuttiin, assistenteista tuli tohtorikoulutettavia. 1600 tunnin ohjeistusta muutettiin tiedekunnan sisällä. Erityisesti ongelmia tuotti sana ”kontaktiopetus”. Ihmettelimme pitkään, mitä se tarkoittaa kliinisessä työssä. Keksittiin uusi termi soletus. Se tarkoittaa sitä, että opetus- ja tutkimushenkilöstö kohdistavat työtuntinsa eri projekteille SOLE TM -ohjelmassa. Tuli kokonaiskustannusmalli. Tehostettiin työsuunnitelmien tekoa. Yliopisto ja sen kampukset ryhtyivät noudattamaan Green Officea. Vain joitakin mainitakseni.

2014 Tiedekunnan hallinto tänään

Eläinlääketieteellisen tiedekunnan hallinnon henkilökunta joulukuussa 2014.

82

Tyypillistä tiedekunnan hallinnolle on, että yhtään ei etukäteen voi arvata, mitä päivän mittaan eteen tulee. Sähköposti tuo suurimman osan töistä. On iso etu, että kanslia on kokonaan saman käytävän varrella ja voi helposti keskustella eteen nousseista kysymyksistä dekaanin, opintoasiainpäällikön tai kenen tahansa käytävän varrelta löytyvän kanssa. Hallintopäälliköllä ja opintoasiainpäälliköllä on vastuullaan tietyt asiakokonaisuudet ja henkilöt niitä valmistelemassa sekä kaikilla näillä verkostot yliopistossa. Yleensä asiat selkiytyvät helpommin, kun ihmettelemme niitä yhdessä. Myös varadekaaneilla on työpiste kansliassa tai ainakin samassa talossa. Keskitetyt palvelut hoidetaan pääosin kansliassa. Tiedekuntaneuvostossa käsiteltävät asiat valmistellaan toimikunnissa, missä puheenjohtajina toimivat dekaani tai varadekaanit ja sihteereinä suunnittelijat. Suunnittelijoilla on keskeinen rooli esittelijöinä. Osastojen ja Eläinsairaalan hallintoihmiset hoitavat mm. palvelussuhteisiin


TIEDEKUNNAN HALLINTO – HISTORIALLISIA MUUTOKSIA liittyviä tehtäviä, opintosuoritusten rekisteröintejä, laskujen tarkastuksia ja toimivat osastonjohtajan oikeana kätenä. Eläinsairaalan hallinto on poikkeuksellinen yliopistossa, mutta sen selvittäminen ei tähän mahdu. Kun aikaisemmissa työpaikoissani olin ollut ainoa henkilöstö- tai talousasioista vastaava päällikkö ja jotkut organisaatiot olivat isojakin, tuntui hallintopäälliköiden verkosto ja keskushallinnon palvelut melkoiselta luksukselta. Joku muukin teki ohjeita ja aina oli joku, jolta kysyä. Henkilöstö- ja taloushallinnon tietotekniikka kilpailutettiin ja ylläpidettiin keskitetysti samoin moni muu asia. En kaivannut mukaan yhteenkään kilpailuttamiseen. Hallinnon yhteistyö oli ja on arvokas asia sekä Viikin kampuksella että koko yliopistotasolla. Tiedekuntaan oli helppo tulla. Sen verran monimutkaiseksi on maailma mennyt, että kova työ on pitää osaamisensa ajan tasalla. Yliopistolla on huolehdittu hyvin henkilöstökoulutuksesta. Hallinnon tehtäviä on pyritty siirtämään pois opetus- ja tutkimushenkilöstöltä, jotta he voisivat keskittyä varsinaiseen työhönsä. Ensimmäinen työparini tiedekunnassa oli dekaani Hannu Saloniemi ja hänen jälkeensä Antti Sukura. Kummankin kanssa on ollut ilo työskennellä. Opintoasiainpäällikkönä toimii Sanna Ryhänen, joka myös dekaanin ohella perehdytti minut tehtäviini ja hyvin perehdyttikin. Sanna oli ollut pienen päästä hallintopäällikön sijaisena, koska hallintopäälliköt jostakin syystä vaihtuivat joskus puolen vuodenkin välein. Minun tuloni jälkeen muut henkilöt alkoivat vaihtua tiheään. Saimme rekrytoiduksi hyviä henkilöitä, mutta moni muukin työnantaja näytti haluavan juuri nuo samat. Olimme hyvä kasvualusta. Tiedekunnan hallinto on yhtenäinen. Me tunnemme toisemme, vaikka olemme hajallaan ja vaikka meitä on yli 20. Porukka on tosi upea ammattilaisten joukko. Näin reilun 10 vuoden työrupeaman jälkeen täytyy sanoa, että eipä ole päässyt pitkästymään ja hyvä niin. Dekaani Sukuralla on ollut tapana esitellä hallintopäällikön rooli siten, että hallintopäällikkö pitää dekaanin pois vankilasta. No, ihan täysin en ole tässä onnistunut. Pari kertaa olemme joutuneet sielläkin käymään. Koko tiedekunta on täynnä mahtavia persoonia, harpponut ennätysvauhtia eteenpäin ja saanut suurin piirtein kaikki palkinnot ja tunnustukset, mitä tiedekunnan yleensä on mahdollista saada. Hallinto on yrittänyt juosta mukana, tukea ja vetää tarpeesta riippuen. Mitähän tämä tiedekunta olisikaan saanut aikaan, jos sillä olisi ollut riittävästi resursseja käytettävissään. Joko meillä olisi nobelisti?

83


Tiedekunnan kaksikymmentä ensimmäistä vuotta

Antti Sukura

Professori Antti Sukura on eläinlääketieteellisen tiedekunnan dekaani 2007-

V

anhan loppu on uuden synty. Elokuun 1. päivänä 1995 Helsingin yliopistossa aloitti uusi eläinlääketieteellinen tiedekunta. Toukokuussa oli juhlittu Eläinlääketieteellisen korkeakoulun päättyvää 50 -vuotista historiaa mm. promootion merkeissä. Samaan aikaan ajoittui myös eurooppalaisen eläinlääkärikoulutusta arvioivan ja harmonisoivan järjestön European Association of Establishments for Veterinary Education (EAEVE) vuosikokous Suomessa. Kansainvälisten rehtorien ja dekaanien viitat ja hatut toivat promootioonkin oman värinsä ja tuulahduksen kansainvälisyyttä.

Eläinlääketieteen koulutuksen sijaintipaikasta Suomessa on käyty monta värikästä kampanjaa. Sinä aikana korkeakoulunnimilyhenne EKK muodostui eläinlääketieteen brändiksi, jota vieläkin kuulee käytettävän myös tiedekunnasta puhuttaessa. Uskottiin, että sijoituspaikkakeskustelut loppuvat ja tieteenala saa työrauhan kun EKK liittyy tiedekuntana Helsingin yliopistoon. Toisin kävi, hajasijoituskeskustelut pulpahtivat vielä yhdeksi kampanjaksi, kun uusien tilojen suunnittelu Viikkiin aloitettiin. Tästä enemmän muualla tässä verkkojulkaisussa. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan jälkeen Helsingin yliopistoon on muodostettu omiksi tiedekunnikseen bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta ja farmasian tiedekunta. Ne erotettiin itsenäisiksi tiedekunniksi matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta (2004). Tiedekuntarakennetta pohtiessaan Yliopisto käytti myös eläinlääketieteellisen tiedekunnan kokemuksia kun emeritusprofessori Ilkka Alitalolta pyydettiin konsistorille selvitys, jossa yhtenä vaihtoehtona esitettiin yllä olevaa jakoa (18.6.1998). Emme ole siis enää uusin tiedekunta. Helsingin yliopistossa on nykyisin 11 tiedekuntaa ja 12 erillislaitosta sekä lukuisia muiden toimijoiden kanssa yhteisiä yksiköitä. Henkilöstömäärältämme (n. 330) ja budjetiltamme (n. 30 M€)

84


Tiedekunnan kaksikymmentä ensimmäistä vuotta olemme nykyään keskisuuri tiedekunta, mutta opiskelijamäärissä jäämme pienen sisäänoton johdosta tiedekunnista pienimmäksi. Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on paljon muista tiedekunnista poikkeavia ominaispiirteitä. Niistä ehkä omansalaisin on tiedekunnassa toimiva Yliopistollinen eläinsairaala, joka osaltaan selittää tiedekunnan henkilöstön ja budjetin kokoa. Sisäänottoon suhteutettujen hakijamäärien perusteella tiedekunta on vuosia ollut yksi halutuimmista opiskelupaikoista yliopistossa. Tiedekuntaa on johtanut kolme dekaania ja heidän työnsä tukena varadekaaneja. Dekaani Ilkka Alitalon kaudella Taulukko. Eläinlääketieteellisen tiedekunnan dekaanit ja varadekaanit 1995Ilkka Alitalo

Dekaani

1995 – 1997

Hannu Saloniemi

Dekaani

1998 – 2006

Antti Sukura

Dekaani

2007 –

Hannu Saloniemi

Varadekaani

1995 – 1997

Lars Axel-Lindberg

Varadekaani

1998 – 2000

II varadekaani

2001 – 2003

Hannu Korkeala

I varadekaani

2001 – 2003

Johanna Björkroth

I varadekaani, tutkimus

2004 – 2008

Reeta Pösö

II varadekaani, opetus

2004 – 2006

Timo Soveri

Varadekaani, perusopetus

2007 – 2009

Outi Vainio

Varadekaani, ammatillinen jatkokoulutu & täydennys

2007 – 2009

Marja-Liisa Hänninen Varadekaani, tutkimus ja 2009 tutkijakoulutus Olli Peltoniemi

Varadekaani, tutkimus ja tutkijakoulutus

2010 –

Mirja Ruohoniemi

Varadekaani, perusopetus

2010 –

Maria Wiberg

Varadekaani, erikoistumiskoulutus ja kv-asiat

2010 – 2013

Maria Fredriksson-Ahomaa Varadekaani, yht.kunn. vuorovaikutus, erikoistumiskoulutus, ruotsinkieliset asiat

2014 –

(1995 – 1997) korkeakoulun toiminta sulautettiin yliopiston tiedekunnan toiminnaksi. Takana oli epävarmuutta aiheuttanut hajasijoituksen torjuntataistelu. Ei niin pahaa, ettei siihen sisältyisi jotain hyvääkin. Aina hajasijoituskamppailujen kuumimpina aikoina tiedekunta on toiminut hyvin yksimielisesti ja yhtenäisesti sekä perustellut yhteiskunnalle selkeästi tieteenalamme ja eläinlääkäreiden koulutuksen tärkeyden. Niinpä yliopistoon syntyi sisäisesti yhtenäinen tiedekunta, jolla oli kirkas näkemys tehtävästään yhteiskunnassa. Dekaani Hannu Saloniemen aikana suunniteltiin ja toteutettiin muutto Viikkiin, missä tiedekunnan tutkimus on todella pääsyt kehittymään. Muuton yhteydessä ei vain rakennettu seiniä, vaan myös uudistettiin tutkimus- ja laboratoriolaitteistoa. Viikkiin muutto toi meidät mukaan dynaamiseen tiedeyhteisöön. Omana dekaaniaikanani on saatu nauttia onnistuneen yliopistoon ja Viikkiin juurtumisen tuomia hedelmiä ja tiedekunta on osoittanut hyvää tuottavuutta ja korkeaa laatua.

Ainaisaiheita keskusteluissa Vuosien mittaan tiedekunnassa ja sen ulkopuolella on ollut muutamia kestoaiheita. Kolmen kärki saattaisi olla opiskelijoiden naisvaltaisuus, eläinlääkäripula ja perusopetuksen linjajako. Tiedekunnan perustutkinto-opiskelijoista on naisia yli 90 %. Tämä ei selity pääsykokeilla, vaan naisten osuus on samaa luokkaa jo hakijoissa. Vuodesta 2000 lähtien miehiä on ollut hakijoista 7 % −11 %. Pientä trendiä mieshakijoiden osuuden noususta on ehkä nähtävissä. Opiskelijakunta on ollut naisvoittoista jo 70 -luvulta lähtien. Oikeastaan eläinlääketiede on kiinnostanut naisia Suomessa aina: jo EKK:n ensimmäisessä haussa 1945 oli runsaasti naishaki-

85


Tiedekunnan kaksikymmentä ensimmäistä vuotta joita (43 %) mutta silloinen opiskelijavalinta suosi miehiä. Kiinnostus alaa kohtaan on kasvanut: 1990-luvun lopulla hakemuksia tuli vuosittain 300−400, mutta viime vuosina jo noin 800 vuodessa.

Hakijamäärien kehitys ja sukupuolirakenne 2000 -luvulla

Suomessa on ollut pitkäaikainen eläinlääkäripula aivan viime vuosiin asti. Tilanteen korjaamiseksi on esitetty tiedekuntavuosina erilaisia ratkaisuja. Tiedekunnan laitoksilta on muun muassa kysytty mahdollisuuksia ottaa kaksi vuosikurssia samana vuonna siten, että toinen kurssi olisi aloittanut joululta. Vaihtoehto ei saanut kannatusta koska sen koettiin vaarantavan tutkimustyön ja aiheuttavan kohtuuttomasti ongelmia klinikkavaiheessa. Tiedekuntaneuvostossa linjattiin, että opiskelijamääriä nostetaan, jos siihen saadaan vastaavat lisäresurssit. Yliopiston rehtorin Ilkka Niiniluodon johdolla käytiin opetusministeriön kanssa neuvotteluja, joiden tuloksena sisäänottomäärää nostettiin 50−55 opiskelijasta noin 70:een vuonna 2008. Tämä on suurin mahdollinen opiskelijamäärä, joka mahtuu opiskelemaan tiedekunnan tiloissa Viikissä. Opiskelijamäärän lisäykseen saatiin ministeriöltä viideksi vuodeksi lisämäärärahoja. Tarkoitus oli, että siirtymäkauden jälkeen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmalli tuottaa kasvavan opiskelijamäärän koulutukseen tarvittavat resurssit lisääntyneiden tutkintojen kautta. Lisäresursseilla saatiin palkattua lisää opettajavoimia. Valitettavasti resurssilisäystä seurasi muutaman vuoden päästä kehysleikkaukset muista syistä ja tiedekunnassa on jouduttu jättämään täyttämättä opiskelijamäärän noston yhteydessä sovittuja tehtäviä. Tämä on herättänyt ymmärrettävää turhautuneisuutta. Vielä opiskelijamäärän noston jälkeenkin eduskunnan maa- metsätalousvaliokunta esitti mietinnössään eläinlääkintähuoltolain uusimisesta (7/2009) Suomen eläinlääkäritarpeen arviointia ja selvitystä pikaisesta eläinlääkäreiden lisäkoulutuksen tarpeesta. Valiokunnan erityisenä huolena oli turvata riittävä eläinlääkärikoulutus tuotantoeläinpraktiikkaan. Samalla esitettiin muun muassa opiskelun (alakohtaista) eriyttämistä, erikoistumismahdollisuuksien lisäämistä sekä mahdollisuutta kiintiöidä opiskelupaikkoja siten, että tuotantoeläimiin erikoistuneita eläinlääkäreitä saadaan tulevaisuudessa koulutettua riittävästi. Jatkoselvityksissä arvioitiin laillistettavien eläinlääkäreiden määrän riittävän kun otetaan huomioon Suomessa lisätty koulutus ja ulkomailta Suomen työmarkkinoille tulevat eläinlääkärit. Edelleen tehdyssä selvityksessä pidettiin tärkeänä, että Suomesta valmistuvat eläinlääkärit ovat yleislaillistettuja ja varsinainen erikoistuminen tapahtuu perustutkinnon jälkeen. Koulutusmäärien arviointi tulevaisuuden tarpeisiin on tunnetusti vaikeaa askaretta. Vuosina 2011−2013 tiede-

86


Tiedekunnan kaksikymmentä ensimmäistä vuotta kunta on kouluttanut vain noin puolet Suomessa vuosittain laillistetuista eläinlääkäreistä. Suuri osa Suomen ulkopuolelta tulevista laillistetuista on koulutettu Tartossa mutta koulutusmaiden kirjo on lisääntynyt, ja eläinlääkäreitä tulee paljon myös muista EU-maista sekä pieni määrä myös EU:n ulkopuolelta. He suorittavat Eviran määräämät täydennys- ja lisäopinnot tiedekunnassa. Aivan viimeaikaiset viestit sijaisten helpommasta saatavuudesta ja vastavalmistuneiden työnhakujaksojen pidentymisestä viittaa selkeästi siihen, että eläinlääkärimäärä Suomessa alkaa vastata kysyntää. Koulutusmääriä on lisätty Tiedekunnasta valmistuneiden eläinlääketieteen lisensiaattien ja Suomessa lail- kaikissa Pohjoismaissa, ja kokemukset esimerkiksi Tanskasta kertovat jo listettujen eläinlääkäreiden määrät 2006-2013 orastavasta eläinlääkäreiden määrällisestä ylikoulutuksesta. Kolmas kestoaihe tiedekunnassa on myös maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnössään esiin nostama peruskoulutusvaiheen suuntautuminen. Tiedekunnassa on vuosien mittaan tehty selvityksiä linjajaon toteuttamisesta. Lähtökohtana on kuitenkin ollut, että vastavalmistuneilla olisi valmiudet tehdä kaikkia eläinlääkäreiden töitä Suomessa eli koulutus takaisi niin sanotun yleislaillistuksen. Suoraan linjakoon ei ole päätetty mennä mutta perusopintojen aikaista opiskelijan suuntautumista pyritään mahdollistaman valinnaisten opintojaksojen avulla.

Muuttuvat rakenteet Tiedekunta aloitti toimintansa korkeakoulun aikaisella kolmen laitoksen hallinnollisella rakenteella pienin muutoksin. Kotieläinhygienian oppiaine siirtyi peruseläinlääketieteen laitokselta kliiniselle laitokselle. EKK:n aikaiset omat kiinteistöihmiset siirtyivät yliopiston tilatoimintoihin. Vuonna 2004 tiedekuntakirjaston toiminnot ja henkilöstö siirtyi yliopiston kirjastoon. Hautjärveltä Saaren kartanoon siirtyneessä yksikössä toimi tuotantoeläinten kliininen opetus ja tutkimus. Tämä oli maantieteellisesti, ja osin myös sisällöllisesti, kovin etäällä Hämeentiellä toimivasta muusta kliinisestä laitoksesta ja johti suunnitelmiin jakautumisesta neljään laitokseen. Neljän laitoksen malli toteutettiin 2007 ja Kliininen laitos jaettiin Kliiniseen hevos- ja pieneläinlääketieteen laitokseen sekä Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen laitokseen. Myös Eläinsairaalan asemaa omana yksikkönä selkiytettiin 2007 eriyttämällä Yliopistollinen eläinsairaala selkeämmin omaksi kokonaisuudekseen. Tiedekunnan koe-eläintoiminnat liitettiin 2007 koe-eläinkeskukseen. Hallintopäällikkö Maija Halme on omassa kirjoituksessaan kuvannut talous- ja tietotekniikan palveluiden keskittämistä kampusten palvelukeskuksiin, joten en kertaa näitä hallinnon myllerryksiä tässä. Uusi yliopistolaki 2009 irrotti yliopiston valtionhallinnosta omaksi itsenäiseksi oikeustoimihenkilöksi. Yliopistolaiset eivät enää ole virkamiehiä eli muututtiin virkasuhteisista työsuhteisiksi. Samassa yhteydessä yliopisto järjesti laitosjakoa uudestaan isompiin talousvastuullisiin yksiköihin. Tiedekunta päätti järjestäytyä laitoksettomaksi tiedekunnaksi mutta siten, että Yliopistollinen eläinsairaala on oma tiedekunnan alainen erillislaitoksensa. Neljän laitoksen malli oli kuitenkin osoittautunut koulutuksen ja tutkimuksen kannalta tarkoituksenmukaiseksi rakenteeksi, joten päädyttiin siihen, että laitokset jatkoivat osastoina. Osastojen sisällä toimii nykyisin yhteensä 18 professorivetoista oppiainetta. Vaaleilla valittu tiedekuntaneuvosto toimii tiedekunnan ylimpänä strategisena ja päättävänä elimenä. Aiemmin suuri osa käytännön päätöksenteosta tapahtui tiedekuntaneuvostossa, yliopistolakiuudistus siirsi osan noista tehtävistä dekaanille. Nykyisin tiedekuntaneuvosto antaa raamit toiminalle päättäessään muun muassa tavoiteohjelmasta, henkilöstösuunnitelmasta ja tiedekunnan talous- ja menoarviosta. Edelleen tiedekuntaneuvosto mm. hyväksyy opetussuunnitelman ja päättää opiskelijavalinnan perusteista. Muutos operatiivisesta roolista enemmän strategiseen näkyy kuitenkin mm. siinä, että tiedekuntaneuvoston toiminnassa näyttäytyy aikaisempaa vähemmän yksiköiden välistä edunvalvontaa ja esimerkiksi äänestyspäätöksiä tehdään enää harvoin. Toimikunnat valmistelee tiedekuntaneuvoston päätettäväksi tulevat asiat ja valmistelun aikana saadaan muodostettua yhteinen näkemys asioihin. Toimikuntien puheenjohtajina toimivat vastuualueidensa varadekaanit tai dekaani tukenaan hallinnon asiantuntija. Toimikunnissa on usein jäseninä opiskelijoiden, osastojen ja sairaalan henkilökuntaa tuomassa oman näkökulmansa ja asiantuntemuksensa asioiden valmisteluun.

87


Tiedekunnan kaksikymmentä ensimmäistä vuotta Yliopiston rakenne ja yliopiston henkilöstön hallinnollinen organisointi on jatkuvan tarkastelun kohteena eli on helppo ennustaa, että hallintorakenteiden muutoksia on tieteenalalla tiedossa myös jatkossa. Hallintorakenteiden ohella myös koulutusrakenne on tiedekunta-aikana seurannut ajan tuomia muutoksia. Bolognan sopimusta noudattaen tiedekunta päätti vuonna 2005 siirtyä kaksiportaiseen tutkintoon siten, että kolmivuotisen kandivaiheen jälkeen suoritetaan samoin kolmivuotinen lisensiaattitutkinto. Opiskelijat otetaan tiedekuntaan opiskelemaan suoraan molempiin tutkintoihin. Suomalaiset lääketieteen ja hammaslääketieteen tutkinnot päättivät pysyä yksivaiheisina lisensiaattitutkintoina. Euroopassa kaksivaiheinen eläinlääkärintutkinto löytyy jo monista maista, tosin usein kandivaihetta seuraa kaksivuotinen maisterivaihe. Suomalaisen Henkilöstömäärän kehitys 2000-2015 tutkinnon typistäminen viisivuotiseksi ei ollut tarkoituksenmukaista ja lisensiaattitutkinto vastaa opiskelijoilta vaadittavaa kuuden vuoden työmäärää. Näistä syistä perinteinen tutkintonimike päätettiin säilyttää uudistuksessa. Tiedekunta-aikana henkilöstörakenne on kansainvälistynyt sekä opettajien ja tutkijoiden että jatko-opiskelijoiden osalta. Kun johonkin tilastoon asiaa kysyttiin löytyi tiedekunnan henkilöstöstä 20 eri kansalaisuutta (2011). Opiskelijat tottuvat englannin kieleen työkielenä jo perusopiskelujensa aikana. Tässäkin olemme olleet hyvin ajan hermolla.

Talouden paineita Yliopisto on moneen kertaan muokannut resurssienjakoa tiedekunnille. On pyritty löytämään malleja, jotka olisivat kannustavia ja läpinäkyviä. Dekaani Hannu Saloniemen nauttimaa luottamusta yliopistotasolla kuvaa hyvin, että hän toimi resurssijakoa uudistaneen toimikunnan puheenjohtajana. Pyrittiin löytämään matemaattinen malli joka on kannustava ja hyvästä tuloksesta palkitseva. Tiedekuntien resursointi ei voi kuitenkaan olla kovin vaihtelevaa erivuosien välillä, joten kaikki matemaattiset mallit toteuttivat enemmän tai vähemmän aikaisempia rahanjakoja. Malleja haluttiin aktiivisesti korjailla, joten niillä oli taipumuksena monimutkaistua erilaisten korjauselementtien ilmaantuessa malliin mukaan. Mallia sovellettiin myös tiedekunnan sisäiseen rahanjakoon, jotta se olisi motivoinut tiedekuntaa parhaaseen mahdolliseen tulokseen myös yliopiston resurssijaossa. Vuonna 2009 mallista luovuttiin yliopiston sisäisessä resurssien jaossa ja siirryttiin budjetointiin perustuvaan resurssien jakoon, ja näin myös tiedekunnassa. Tarkoitus on, että perusrahoitus olisi suunnittelukausien ajan melko vakaata ja mahdollistaisi sovittujen tavoitteiden saavuttamisen. Kun EKK liittyi tiedekuntana Helsingin yliopistoon edellytettiin liitoksesta syntyvän selkeitä säästöjä. Tiedekunnan alkutaival oli tämän johdosta niukkuuden aikaa. Liitoksen jälkeen talous koheni pikkuhiljaa ja myös tiedekunnan henkilöstörakenteen kehittäminen oli mahdollista. Muutto Viikkiin lisäsi merkittävästi tilakustannuksia. Vuodesta 2000 lähtien henkilöstömäärä kuitenkin kasvoi aina vuoteen 2010 asti, jonka jälkeen henkilöstön määrä on kääntynyt hienoiseen laskuun (kuva 4) johtuen jälleen tiukkenevasta taloudesta mikä on pakottanut tiedekunnan toteuttamaan tiukkaa säästöohjelmaa. Nykyisin yliopisto saa n. 60% rahoituksestaansuoraan opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoitusmallilla ja loput tulee täydentävästä rahoituksesta. OKM:n malli pyrkii olemaan kannustava ja ministeriön rahoitus perustuu tutkimuksen ja koulutuksen vaikuttavuuteen, laatuun ja kansainvälistymiseen. Eläinlääketieteen tutkimus ja koulutus on kallista.Tiedekunnassa koetaan, ettei nykyinen malli huomioi riittävästi akateemisten koulutusalojen välisiä kustannuseroja eikä tiedekunta erinomaisilla koulutustuloksillaan ja kehittyvällä tutkimuksella pysty tuottamaan yliopistolle riittävää tuottoa OKM:n jakamasta budjetista.

Muuttuva toimintakenttä Eläinlääketiede on kehittynyt hurjaa vauhtia. Seura- ja harraste-eläinten sairaanhoidossa erikoisosaamisen tarve ja mahdollisuudet seuraavat humaanilääketieteen kehitystä. Rajojen avautumiset ja ilmastonlämpeneminen on tuo-

88


Tiedekunnan kaksikymmentä ensimmäistä vuotta nut uusia tautiuhkia eläimillä sekä ihmisille. Kuluttajien ja tuottajien ymmärrys ja vaatimukset eläinten pidosta ovat tuoneet aivan uudelle tavalla eläinten hyvinvoinnin mukaan elintarviketuotantoon ja harraste-eläinten pitoon. Viime vuosien useat elintarvikekatastrofit EU:ssa ovat korostaneet elintarviketurvallisuuden ja valvonnan merkitystä. Geenitekniikat ovat avanneet aivan uusia mahdollisuuksia tutkimukseen. Mahdollisuuksien kirjo lisää tiimityön ja yli tieteenalojen menevää yhteistyön tarvetta tutkimuksessa ja koulutuksessa. Tuotantoeläinpraktiikassa tilakokojen suureneminen ja tilojen väheneminen on muuttanut toimintakenttää. Eläinten sairauden hoidon rinnalla on työssä korostunut sairauksien ennaltaehkäisy ja terveys- sekä hyvinvointivalvonta. Käytännön eläinlääkinnässä valvonnan eriyttäminen kliinisestä työstä loi uuden ammattikunnan: valvontaeläinlääkärit. Seura- ja harraste-eläinpraktiikassa näkyvä viime vuosien markkinakentänmuutos on ollut yksityisten eläinlääkäripalveluketjujen syntyminen ja niiden nopea keskittyminen. Kehitys, mikä yksityisissä lääkäripalveluissa tapahtui usean vuosikymmenen aikana, käytiin läpi eläinlääkinnässä puolessa vuosikymmenessä.

Tiedekunta on punnittu ja hyväksi havaittu Tiedekunta-aika on ollut lukuisten arviointien aikaa. Lähes joka toinen vuosi on tiedekunnassa ollut joku laaja arviointi. Näitä on ollut mm. yliopistotason tieteenteon, koulutuksen johtamisen ja laatujärjestelmien arvioinnit. Suomen Akatemian 2006 julkaistu elintarviketieteitä koskenut arviointi kohdistui myös tiedekunnan elintarviketutkimukseen. Näiden lisäksi eurooppalainen EAEVE–järjestö on kaksi kertaa arvioinut tiedekunnan koulutusta. Tiedekunnan kehitys näkyy hyvin menestymisessä eri arvioinneissa. Vaikka elintarviketurvallisuus tutkimus menestyi ensimmäisessä yliopiston tieteellisessä arvioinnissa 1999 ei arviointitulos ollut muiden tiedekunnan laitosten osalta erityisen mairitteleva. Toisessa arvioinnissa 2005 menestyivät jo kaikki laitokset ja kolmannessa arvioinnissa 2012 tutkimusryhmien menestyminen valitsemissaan kategorioissa oli jo vallan mainiota. Suomen Akatemian ravitsemustieteiden arvioinnin tulos 2006 oli tiedekunnan elintarviketurvallisuustutkimukselle mairitteleva. Olemme ainoa eläinlääkäreitä kouluttava yksikkö Suomessa joten vertailukohta ei löydy Suomesta vaan vertailun on oltava kansainvälinen. Molemmissa toteutetuissa EAEVE-arvioinneissa koulutusohjelmamme on todettu täyttävän hyvin eurooppalaiset vaatimukset ja jälkimmäisessä todettiin tason nousseen ensimmäisestä arvioinnista. Menestyminen Helsingin yliopistonlaatujärjestelmän arvioinnissa 2007 kannusti tiedekunnan arvioittamaan EAEVE:n toisen arvioinnin yhteydessä 2009 myös laatujärjestelmämme. Tämä oli uusi arviointimenetelmä EAEVE:lle ja olimme ensimmäinen tiedekunta Euroopassa, jonka laatujärjestelmä arvioitiin ja akreditoitiin EAEVE:n toimesta. Hyvä menestys tässä arvioinnissa johti siihen, että Euroopasta tultiin useasta koulutusyksiköstä tutustumaan tiedekunnan laatujärjestelmään. Suomen Akatemian viimeisessä Suomen tieteentila -arvioinnissa 2014 toteutettiin alakohtainen bibliometrinen arviointi, jossa eri tieteenaloja verrattiin kansainväliseen tasoon. Tässä arvioinnissa eläinlääketiede menestyi parhaiten suomalaisista tieteenaloista. Kahdessa vuosikymmenessä eläinlääketiede on hyvin juurtunut Helsingin yliopistoon ja kantanut hedelmää. Vuodet yliopistossa ovat olleet erinomainen kasvupohja eläinlääketieteelle, tieteenteolle ja koulutuksen kehittämiselle. Olemme myös erinomaisesti edistäneet yliopiston tavoitteita, yliopiston slogan ”huipulle ja yhteiskuntaan” kuvaa hyvin toimintaamme. Olemme kiistatta viemässä Helsingin yliopistoa tiedeyliopistojen kärkeen ja toteutamme yliopiston missiota ja visiota: maailman parhaaksi.

89


Eläinlääkäreitä työllistämässä

Matti Aho

ELL Matti Aho on Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtaja.

Suurin ja kaunein Vuonna 2006 perustettu Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on tällä hetkellä Suomen suurin yksittäinen eläinlääkäreiden työllistäjä. Eviran synnytysfuusiossa eläinlääkäreitä siirtyi Eviran palvelukseen maa- ja metsätalousministeriöstä, Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos EELA:sta sekä Elintarvikevirastosta. Valtion lihantarkastushenkilökunta siirtyi kokonaisuudessaan Eviran palvelukseen. Eviran 722 työntekijästä joka seitsemäs on eläinlääkäri. Eläinlääkäreiden rekrytointi Eviran palvelukseen ei ole vaikeaa. Siirtymä tiedekunnan tontilta Eviraan on henkisesti ja fyysisesti lyhyt. Motivaatio on huippuluokkaa, kun koulutus vastaa suoraan tehtävien edellyttämiin vaatimuksiin. Korkeaa motivaatiotasoa seuraa myös tiukka sitoutuminen työhön, mikä näkyy tuloksissa ja työtunneissa. Rekrytoinnissa on paikkakuntakohtaisia eroja. Isoilla paikkakunnilla pääkaupunkiseudulla, Kuopiossa ja Oulussa hakijoiden määrä on kiitettävä. Toisaalla on tyytyminen hieman suppeampaan valikoimaan ja lyhyempään kokemukseen. Asiantuntijatason henkilöstön vaihtuvuuden soisi pysyttelevän 5-12 % välillä. Tässä eläinlääkäreiden vaihtuvuus ei poikkea Eviran tavanomaisesta. Evirasta suunnataan ministeriöön, EU-tehtäviin ja takaisin, kuntien ja yksityisten suuntaan tai yliopistolle harvemmin. Sukupuolijakauma naisten hyväksi on poikkeuksellisen suuri eläinlääkäritehtävissä. Eläinlääkäreiden koulutus tähtää ehkä ensisijaisesti itsenäisen ammatinharjoittajan valmiuksien hankkimiseen. Hyvä näin, mutta isossa organisaatiossa oleellista on kyky vuorovaikutukseen ja tiimityöskentelyyn. Uskon, että nuoremman polven eläinlääkäreiden kyky verkostoitumiseen on parempi kuin meidän aiemmin valmistuneiden. Toisaalta vastavalmistuneissa eläinlääkäreissä on havaittavissa tiettyä varovaisuutta ja joskus täydellisen tiedon tavoittelua. Nopea oppimiskyky korvaa nämä puutteet. Taloudellinen osaaminen ei ole eläinlääkärikunnan vahvuus. Esimiestyön ja johtamisen jokainen tarvitseva opettelee lisensiaattitutkinnon jälkeen. Koulutus kannustaa pitäytymään lineaarisessa luonnontieteellisessä ajattelutavassa ja

siksi eläinlääkäreille on joskus vaikeaa hahmottaa omaa tehtävänsä osana organisaation tavoitteita ja yhteiskuntaa, erityisesti, jos kokemusta on vasta vähän. Viranomaistyöhön liittyvien juridisten yksityiskohtien opettelu tuntuu varmaankin monen mielestä turhalta. Opinnoissa painotetaan lainsäädännön tuntemusta, mutta silti viranomaistoimintaan perehdyttämiseen kuluu huomattavasti energiaa.

90


Eläinlääkäreitä työllistämässä Eläintautien diagnostiikka ja tarttuvien tautien vastustaminen ovat Eviran toiminnan ydintä. Evira katsoo tarpeelliseksi osallistua vahvasti alan koulutukseen, erityisesti erikoistumistutkintojen alueella. Suomen eläintautitilanne on kansainvälisessä vertailussa erittäin hyvä, mutta globalisaation ja ilmastonmuutoksen myötä riskit ovat kasvussa ja osin jo lauenneet. Siksi riittävän epidemiologisen ja tarttuvien tautien osaamisen varmistaminen eläinlääkärikoulutuksessa on hyvin tärkeää. Eläinlääketieteellisessä tutkimuksessa Eviran vahvuusalat ovat eläinten tarttuvat taudit ja mikrobiologinen elintarviketurvallisuus. Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta on Eviran tärkein yhteistyökumppani tieteellisessä tutkimuksessa. Evirasta valmistuu vuosittain 1-2 väitöskirjaa tiedekuntaan, mitä voi pitää hyvänä tasona. Eviralla on vielä tekemistä siinä, että sen työ houkuttelisi kansainvälisiä alan tutkimuksen osaajia. Kielitaitovaatimuksilla on luonnollisesti oma liikkuvuutta ehkäisevä osuutensa. Mutta myös toisin päin: väitelleet eviralaiset eivät juuri hakeudu vaativiin kansainvälisiin tutkimustehtäviin. Liikkuvuudessa Eviran ja tiedekunnan välillä on myös toivomisen varaa. Eviran 160 henkilön lihantarkastushenkilökunnasta eläinlääkäreitä on kaksi kolmannesta. Pysyvää lihantarkastushenkilökuntaa on 100 henkilöä, joista puolet on lihantarkastajia ja puolet tarkastuseläinlääkäreitä. Suurin osa tarkastuseläinlääkäreistä työskentelee vakituisessa virkasuhteessa, mutta pienemmissä laitoksissa tehdään osa-aikaista työtä palkkioperustaisesti. Tuntipalkkioista luovuttiin vuonna 2009. Lihantarkastustehtäviin päteviä hakijoita joudutaan etsimään aktiivisesti erityisesti sijaisuuksia täytettäessä tai rajattua työaikaa tarjottaessa. Vanhemmat ammatinharjoittajat ovat onneksi jo tunteneet kutsumusta ja velvollisuutta sijaisuuksiin. Katastrofitilanteet on jouduttu hoitamaan järjestelyillä, jotka ovat olleet kustannuksiltaan kestämättömiä. Vaikein tilanne on Oulun ja Kokkolan alueilla. Valmistuvien eläinlääkärien määrän kasvu ei ole toistaiseksi helpottanut tarkastuseläinlääkäreiden rekrytointia, vaikka palkkaustaso on erittäin kilpailukykyinen, myös vastavalmistuneille. Ulkomailla valmistuneet suomalaiset sekä muut EU-kansalaiset, erityisesti virolaiset, ovat osoittaneet kiinnostusta lihantarkastustehtäviin. Ongelma on, että ulkomaisissa opinajoissa ei, ei edes Tartossa, ole samanlaista vahvaa elintarvikehygienian ja laitosvalvonnan opetusta kuin Suomessa. Tämä on luonnollisesti haaste perehdytykselle. Rimaa hipoen mennään, jos virkaeläinlääkärikurssi on ainoa oppi aiheesta. Vaikuttaa siltä, että Suomessa vastavalmistuneet eläinlääkärit eivät elintarvikehygieniaosaamisestaan huolimatta tunne lihantarkastuksen toimialaa. Tilannetta ei ole helpottanut vuonna 2009 komissiosta haettu tulkinta, jonka mukaan opiskelijat eivät voi toimia tarkastuseläinlääkäreiden sijaisena. Vielä vuonna 2009 sijaisena toimi 47 eri opiskelijaa 5,3 henkilötyövuoden verran eli 1/3 sijaistarpeesta. Vuonna 2013 Eviran päätöksellä ovea jälleen hieman raotettiin helpottamalla opiskelijoiden oikeutta päästä sijaisiksi poikkeustapauksissa ja edellyttäen, että heillä on väliaikainen oikeus eläinlääkärin ammatinharjoittamiseen. Päätöksen vaikutus on ollut luonnollisesti rajallinen. Opintoihin kuuluvaa tarkastuseläinlääkäriharjoittelua on lyhennetty ja osa siitä voidaan tehdä nykyisin aluehallintovirastojen valvontaeläinlääkärin tehtävässä. Tällöin elintarvikehygieenikkokuulustelun osallistumisen ehtoihin kuuluvan tarkastuseläinlääkäritutkinnon merkitys kasvaa. Juridiset seikat estävät sen, että tutkintoa voitaisiin pitää kelpoisuusehtona tarkastuseläinlääkärin virkaan. Kuitenkin tutkintoon kuuluva ohjattu harjoittelu on osoittautunut erittäin hyödylliseksi, molemminpuolisesti. Elintarviketuotannon hygienian tai ympäristöterveydenhuollon erikoistumistutkinnot mahdollistavat syvemmän perehtymisen toimialaan. Näiden erikoistumistutkintojen suosio vastavalmistuneiden eläinlääkäreiden keskuudessa ei yllä lähellekään pieneläin- ja hevossairauksien tasoa. Korkean ammattitaidon tarve on kuitenkin vain kasvanut liha-alan laitosten koon ja automatisoitumisen kasvun myötä. Tarkastuseläinlääkäreiden työnkuva on muuttumassa. Uusien automaattisten teuraslinjojen kanssa työskenneltäessä suuri osa työaikaa sitoutuu linjalle ja lihantarkastustulosten tallennukseen. Jos tähän kiinnittyy liikaa, voi tärkeä laitosvalvonnan tehtävä kärsiä. Tämän välttämiseksi lihantarkastustiimin on tarpeellista huolehtia riittävästä tehtävien kierrätyksestä. Lihantarkastuksen modernisointia hidastaa laitosten pyrkimys pitää yllä vientikelpoisuutta tilanteessa, jossa kolmannet maat eivät ole valmiita hyväksymään uusia eurooppalaisia säädöksiä sellaisenaan. Tämä koskee niin visuaalista lihantarkastusta kuin trikiinitutkimuksen siirtämistä riskipohjaiseksi (valvotut pito-olosuhteet). Laitosten vastuuta eläinten hyvinvoinnista on lisätty mm. lopetusasetuksen kelpoisuusvaatimusten myötä. Tämä on mielestäni merkki siitä, kuinka lähitulevaisuudessa on tarpeen siirtää tekninen valvonta laitosten itsensä tehtäväksi. Viranomaisten tehtäväksi tiivistyy sen varmistaminen, että laitos kantaa oman vastuunsa. Ketjuinformaation vaatimus lihantarkastuspäätösten esitietona on avannut uuden näkymän lihantarkastuksen ja tiloilla tapahtuvan terveydenhuoltotyön kytkentään. Lihateollisuuden palveluksessa olevat terveydenhuoltoeläinlääkärit ovat jo ottaneet tämän linkin vakavasti, mutta nyt on ehkä aika sille, että yhteistyötä vahvistetaan myös lihantarkastuksen ja praktisoivien eläinlääkäreiden välillä. Laitosvalvonnan kannalta suuri muutos on siirtyminen Oiva-järjestelmään keväällä 2015. Järjestelmällä pyritään laitosten valvonnan kriteerien ja koko toimintatavan yhtenäistämiseen ja sitä kautta valvonnan laadun parantamiseen. Tarkastuseläinlääkäreiden vaihtuvuus on suurempaa kuin tavanomainen asiantuntijoiden vaihtuvuus. Tarkastuseläinlääkäreiden on ilmeisesti tutkijoita ja asiantuntijoita helpompi siirtyä hygieenikkojen tehtäviin kunnissa tai valvontaeläinlääkäreiden virkoihin aluehallintovirastoissa. Toisaalta kuntapraktiikan raskaat päivystysvelvollisuudet kannustavat kokeneita eläinlääkäreitä hakeutumaan säännöllisen työajan tehtäviin. Tarkastuseläinlääkärikunnan ikäjakauma on polarisoitunut, mukana on koko joukko kokeneita, yli 10 vuotta alalla olleita ja toisaalta nuoria vasta aloittaneita. Ikärakenne enteilee vaihtuvuuden kasvua edelleen lähivuosina.

91


Eläinlääkäreitä työllistämässä Ammatinharjoittamisen paimennusta Kokonaisuudessaan uudistettu eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annettu laki tuli voimaan vuonna 2001. Lain nojalla laillistetaan eläinlääkäreitä ja valvotaan ammatinharjoittamisen laatua, eläinlääkärin kykeneväisyyttä toimia ammatissaan sekä lääkkeiden käyttöä ja luovutusta. Evira vastaa keskusviranomaisena lain täytäntöönpanosta. Aluehallintovirastot (AVI) huolehtivat alueellaan valvonnasta, voivat antaa eläinlääkäreille ohjausta ja huomauttaa virheellisestä menettelystä. Mahdollisista kurinpidollisista toimista päättää aina Evira. Eviran ja AVIen läänineläinlääkärien yhteistyö sujuu hyvin, joskin pyydettyjen tarkastusten toimittaminen saattaa viivästyä muiden työkiireiden takia. Evira käsittelee myös hallintokanteluja, mutta niihin sovelletaan yleistä hallinto-oikeutta. Tyypillinen kantelu on yksityispraktikoiden kohdalla asiakkaan tyytymättömyys seuraeläimen hoitoon ja/tai eläinlääkärin käytökseen. Virkaeläinlääkäreiden osalta yleisimmin kannellaan eläinsuojelutarkastuksista ja toiminnasta tuotantoeläinten hoidossa. Miksi sitten virheitä tehdään? Päällimmäisenä on kiire, jolloin riski inhimillisten erehdysten tekemiseen kasvaa. Eläinlääkärikunnassa on edelleen tiettyä ylimielisyyttä, arroganssia, joka voi herättää asiakkaissa ärtymystä. Uutuutena ovat ehkä koulukuntaerot. Eläinlääkärin mielenterveysongelmat, alkoholismi tai huumausaineiden käyttö ovat erittäin poikkeuksellisia aiheita kanteluille. Ylihoitoon tai vastaavaan asiakkaiden rahojen lypsämiseen liittyviä tapauksia ei ole ollut. Myöskään pieneläinpraktiikan ketjuuntuminen ei tuonut muutosta kanteluiden tyyppivalikoimaan. Ratkaisut kanteluiden johdosta tehdään virkatyönä, mutta päätöksenteon tukena on Eviran omien ja ulkopuolisten asiantuntijoiden joukko, jota laajennettiin viimeksi vuonna 2013. Asiantuntija-apua käytetään poikkeuksetta, ulkopuolisia asiantuntijoita enimmäkseen hoitovirhe-epäilytapauksissa. Osa ulkopuolisista asiantuntijoista istuu myös eläinlääkintävahinkojen arviointilautakunnassa. Parasta valvontaa on ennaltaehkäisy ja siksi on hyvin tarkoituksenmukaista, että Evira vastaa myös eläinlääkäreiden laillistamisesta, tehtävästä, joka monessa EU-jäsenvaltiossa on ammattikunnan oma tehtävä. Julkisen tietopalvelun käyttäjiä ovat apteekit, eläinten omistajat ja eri työnantajat. Rekisteri yhdistettynä Eviran tiedonsaantioikeuteen muilta viranomaisilta, lääketukuilta ja apteekeilta muodostaa hyvän työkalun ammatinharjoittamisen valvontaan. Kantelulomake ja asiaan liittyvää ohjeistusta on saatavilla Eviran nettisivuilla. Ammatinharjoittamislain nojalla voidaan selvittää eläinlääkärin työkykyä, muun muassa velvoittaa lääkärintarkastukseen tai antamaan työnäyte. Selvitys jää pattitilanteeseen, jos henkilö kieltäytyy. Tällaisia tapauksia on ollut neljän viime vuoden aikana kolme kappaletta. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) harjoittamassa lääkäreiden ym. ammattioikeuksien valvonnassa voidaan kieltäytymistilanteessa puuttua suoraan ammatinharjoittamisoikeuteen. Vastaava säädös puuttuu eläinlääkäreiden ammatinharjoittamislaista. Säädöstä olisikin tarpeen täydentää siten, että velvoitetta voitaisiin tehostaa uhkasakolla ja kun tämäkään ei aina auta, lakiin olisi tarpeen säätää mahdollisuus puuttua em. kieltäytyjän ammatinharjoittamiseen. Evira on tehnyt asiasta aloitteen maa- ja metsätalousministeriölle (MMM). AVIen ja Eviran työnjako on ammatinharjoittamisen valvonnassa päällekkäinen ja tiedonkulku osittain puutteellista. Kantelu voidaan saattaa vireille kummassa tahansa ja joskus molemmissa. Kantelujen vakavuuden asteen pitäisi ohjata käsittelyä, mutta käytännössä ratkaisija valikoituu satunnaisesti. Lievien ja vain ohjausta edellyttävien tapausten käsittely on aina sitä helpompaa, mitä lähempänä asianosasta voidaan toimia. Oleellista mielestäni on, että silloin, kun ammatinharjoittamisoikeuteen puututaan, ratkaisu tehdään aina yhdenmukaisella tavalla ja valtakunnallisella tasolla. Ratkaisuja, jotka ovat johtaneet varoitukseen, esitutkintapyyntöön tai määräaikaiseen ammatinharjoittamisen rajoittamiseen (lääkkeiden luovutuskielto) on annettu neljän viime vuodan aikana 13 kappaletta. Eläinlääkintävahinkojen arviointilautakunta siirtyi Eviran yhteyteen 1.9.2014. Lautakunta toimii riippumattomana asiantuntijaelimenä. Hoitovirhe-epäilyissä lautakunnan ja ammatinharjoittamisen valvonnan toimivalta on osin päällekkäinen. Hoitovirhe-epäilyjä tulee esille 6-7 kappaletta vuosittain. Ammattikunnan kannalta on oleellista, että sekä lautakunnan että ammatinharjoittamisen valvonnan linjaukset tulevat yleiseen tietoon ja siten ohjaavat ennakoivasti oikeaa ja eettistä toimintaa. Oma keskustelunaiheensa on se, kuinka suuri osa hoitovirhe-epäilyistä olisi loppujen lopuksi ratkaistavissa kuluttajariita-asiana tai tavallisissa tuomioistuimissa ilman nykyistä raskasta vain eläinlääkärikuntaa koskevaa menettelyä. Ammatinharjoittamislain valvonnassa kanteluasioita on viime neljän vuoden aikana ollut vireillä 21-27 kappaletta vuosittain. Oletettavaa on, että juttumäärä kasvaa, koska asiakaskunta on valveutunut ja yleinen valituskynnys on madaltunut. Seura- ja harrastuseläinten määrän kasvu vaikuttaa samaan suuntaan, vaikka toisaalta tuotantoeläinten pitopaikkojen määrä laskee 10 % vuosivauhtia. Ottavatko eläinlääkärit opikseen ojennuksen? Kyllä, useimmiten, mutta poikkeuksiakin on. Siksi olisikin tarkoituksenmukaista laajentaa seuraamusvalikoiman keskikohtaa varoitusten ja ammatinharjoittamisen rajoittamisen välillä.

Huolia eläinlääkintähuollosta Kokonaisuudessaan uusittu eläinlääkintähuollosta annettu laki astui voimaan vuonna 2009. Sen ja samana vuonna voimaan astuneen ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta annetun lain toimeenpano on muuttanut eläinlääkintähuollon toimintakenttää merkittävästi. Valtiontalouden tarkastusviraston tuore tuloksellisuustarkastus ympäristöterveydenhuollon toiminnasta toteaa nykyisen rakenteen toimivaksi, mutta liian moniportaiseksi ja keskushallinto-

92


Eläinlääkäreitä työllistämässä ja ministeriötason ohjauksen monimutkaiseksi. Kuntien ympäristöterveydenhuollon yksiköiden koko on kasvanut ja erikoistumista on voitu lisätä myös eläinlääkäreiden kesken. Elintarvikevalvonnassa eläinlääkäreiden työkenttään on noussut hygieniakysymysten rinnalle uusia kohteita kuten jäljitettävyyttä, pakkausmerkintöjä ja pakkausmateriaaleja. Myös yksiköiden johtaminen on ammattimaistunut, enää ei ole itsestään selvää, että juuri eläinlääkäri johtaa kunnan ympäristöterveydenhuoltoa. Samaan aikaan seura- ja harrastuseläinten eläinlääkinnän painopiste on siirtynyt ensin kunnaneläinlääkäreiltä yksityiseläinlääkäreille ja sittemmin ripeästi yksittäisten eläinlääkäreiden vastaanotoilta eläinlääkäriasemaketjuille. Tämä kehitys sekä julkisen talouden heikentyminen ja keskustelu kuntien tehtävien karsinnasta on herättänyt kysymyksen siitä, onko enää tarpeen sisällyttää seura- ja harrastuseläinten hoitoa julkisen eläinlääkintähuollon tehtäväksi. Vuoden 2009 eläinlääkintähuoltolaki rajasi kunnan eläinlääkintähuollon vastuuta seura- ja harrastuseläinten hoidosta tilanteisiin, joissa yksityistä palvelua ei ole saatavilla riittävästi. Riittävyys on arvioitava erikseen kunnan eläinlääkintähuollon suunnitelmassa. Eläinsuojelullisesti välttämätön kiireellinen eläinlääkärinapu määriteltiin julkisen eläinlääkintähuollon tehtäväksi. Näiden tavoitteiden voi arvioida toteutuneen vähintäänkin tyydyttävästi. Osalla kunnista (vuonna 2013 11 %) on tosin ollut halu tarjota seura- ja harrastuseläimille jopa erikoiseläinlääkäritasoista palvelua eikä päivystyksessä ole rajoituttu tarjoamaan vain kiireellistä apua. Ei siis ole suuri yllätys, että kunnallisen eläinlääkintähuollon kustannukset ovat kasvussa. Pelkkä kustannuslaskelma ei tosin anna koko kuvaa, jos kunnallisen eläinlääkintähuollon tulot jätetään tarkastelun ulkopuolelle. Yksityiseläinlääkäreiden piiristä on kuulunut valituksia kilpailuneutraliteetin puutteesta, mutta kyse lienee hinnoittelusta eikä siitä, että asiakkaita ei riittäisi kaikille. Kunnaneläinlääkäreiden toimipisteiden lukumäärä kertoo mielestäni siitä, että toiminnassa on vielä runsaasti tehostamisen varaa. Merkille pantavaa on se, että säädökset ovat mahdollistaneet yksityisten palveluiden voimakkaan kehittymisen aina uusimpana ilmennyttä päivystyshalukkuutta myöten. Epäily kunnaneläinlääkäreiden urakkapalkkaukseen perustuvan palkkausjärjestelmän romahduksesta ei ole myöskään toteutunut, ilmeisesti siksi, että uusi tilanne on kehittynyt vähitellen. Seura- ja harrastuseläinten eläinlääkintä muodostaa kuitenkin edelleen merkittävän osan kunnaneläinlääkäreiden tulonmuodostuksesta. Kuntaliitto on ehdottanut, että seura- ja harrastuseläinten hoitaminen siirrettäisiin kokonaan pois julkisen eläinlääkintähuollon tehtävistä. Tällaisessa tilanteessa Pohjois- ja Itä-Suomen kunnat saattaisivat joutua vaikeaan tilanteeseen, kustantamaan eläinlääkäriverkon säilymisen tuotantoeläinten eläinlääkintähuollon kannalta riittävänä koko maassa. Eläintauti- ja eläinsuojeluvalvontaa varten on oltava joka tapauksessa ja koko maassa myös tulevaisuudessa kestävä järjestely, olkoon se sitten toimeksiantotehtävä, valtuutus tai ammatinharjoittamiseen liittyvä pakko. Tässä uuden eläinlääkintähuoltolain myötä ja valtion rahoituksella luotu valvontaeläinlääkäriverkko on osoittanut tarpeellisuutensa. Eläinten omistajien kannalta on kuitenkin oleellista vain se, että järjestelmä pystyy tarjoamaan eläimille riittävää terveydenhuoltoa ja sairaudenhoitoa, olkoon järjestelmä kuinka monimutkainen tahansa. Itse asiassa nykyinen järjestelmämme suoriutuu tehtävästään ripeästi ja edullisesti, ainakin ihmisille tarjottavaan verrattuna. Kasvava osa seura- ja harrastuseläinten eläinlääkinnän kuluista katetaan vakuutusmaksuilla. Ruotsissa, jossa eläinlääkäriasemien ketjuuntuminen tapahtui muutamia vuosia Suomea aiemmin, on herännyt keskustelu siitä, johdatellaanko omistajia hoidattamaan eläimiään liikaa. Keskustelu koskee erityisesti kliinistä laboratoriotoimintaa. Vakuutusmaksut ovat nousseet myös Suomessa. Tämä on selvä indikaatio siitä, että seura- ja harrastuseläinten eläinlääkintäkulut ovat kasvussa. Epäilyjen hälventämiseksi olisi paikallaan, että Suomeen asettautuneet eläinlääkäriketjut antaisivat vapaaehtoisesti julistuksen, jossa ne kuvaisivat hoitoperiaatteitaan ja periaatteita, jotka liittyvät kliinisten laboratoriotutkimusten teettämiseen. Viitaten laittomasti maahan tuotujen eläinten ilmoittamatta jättämiseen, pitäisin suotavana myös sitä, että linjauksissa kuvattaisiin, miten ketjut haluavat kantaa vastuunsa eläintautien vastustamisesta ja eläinsuojelusta. Tuotantoeläinten terveydenhuolto on kehittynyt suotuisalla tavalla, kiitos elinkeinon merkittävien ponnistusten. Tässä Eläintautien torjuntayhdistyksellä on merkittävä rooli. Eläinten hyvinvointi ja sen osana terveys ovat jo nyt suomalaisen elintarviketuotannon kilpailuvaltti, aina jalostusaineksen myyntiä myöten. Sikojen terveydenhuolto on erittäin kattavaa. Tiloilla tehtävästä terveydenhuollosta vastaavat lähinnä kunnaneläinlääkärit. Kunnaneläinlääkärit ovat terveydenhuoltojärjestelmän toiminnan runko ja siksi on erittäin tarpeellista, että eläinlääkärit tunnistavat vastuunsa. Teollisuuden palveluksessa olevilla eläinlääkäreillä on tärkeä rooli järjestelmän ohjauksessa. Tilanne on sama broilerituotannossa. Nautojen terveydenhuollon kehittämisessä on vielä paljon työtä. Ehkä merkittävä edistyminen edellyttäisi samantyyppisen ketjuohjauksen kehittymistä kuin mitä näemme nyt sika- ja broilerituotannossa. Euroopan unionin tasolla valmisteilla oleva eläintautiasetus tuo toteutuessaan lisää valvontatehtäviä. Tulevien vuosien haaste on se, miten elinkeino pystyy itse tuottamaan tarvittavan ja luotettavan tiedon eläintautitilasta. Selvää on, että vastuu hyvästä eläintautitilanteestamme ja eläinten hyvinvoinnin tilasta siirtyy enenevässä määrin viranomaisilta toimijoille, maito- ja lihateollisuudelle sekä tuottajille. Tärkeä haaste eläinlääkärikunnalle on, miten autetaan eläinten omistajia ja elintarvikeketjun toimijoita ottamaan enemmän vastuuta eläinten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä elintarviketurvallisuudesta.

93


ELÄINLÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA 20 VUOTTA Vuodet 1995 - 2015 kuvina 2000

1995 1995

2008

2002

2006 2008

2003

2006 2008

2003

2006

94

2008


375-VUOTIAASSA HELSINGIN YLIOPISTOSSA Vuodet 1995 - 2015 kuvina

2009 2011

2012

2009

2011

2012

2013

2012 2013

2010

2015

2013 2013

2008

2014

2013

95

2015


HELSINGIN YLIOPISTO ELÄINLÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA

Eläinlääketieteellisen tiedekunnan 20-vuotisjuhlavuotta ovat tukeneet: Eläinlääketieteen tutkimuksen tukisäätiö

Suomen eläinlääketieteen säätiö

Suomen Eläinlääkäriliitto

Walter Ehrströmin säätiö

Julkaistu helmikuussa 2015 Toimitus ja tekninen toteutus: Eeva Karmitsa Kuvat: Reijo Jokivuori, Henrik Karlsson, Eeva Karmitsa, Ilkka Saastamoinen, Linda Tammisto, Toni Rönni ja eläinlääketieteellisen tiedekunnan kuva-arkisto. Taitto: Pauli Impola.

96


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.