1 minute read
Lapsiperheet kovilla tänä vuonna
4/2020
Korona-aika on pistänyt lapset ja lapsiperheet koville. Jo kesällä verkkokyselymme tulokset kertoivat, että osalla lapsiperheistä voimat olivat lopussa. Eritoten näin oli ykvuotta sinhuoltajaperheissä. Syksyltä odotettiin ehkä helpotusta, mutta toisin kävi. Yhä useamman perheen taloudellinen ahdinko on kasvanut lomautusten ja työttömyyden vuoksi. kuntien valtionosuuksia on korotettu, jotta kunnat pystyisivät vastaamaan mahdollisimman hyvin lasten ja perheiden tarpeisiin. Päihteiden käyttö ja mielenterveysongelmat ovat koronan aikana lisääntyneet. Vaikeuksissa olevat vauvaperheet näyttävät kuitenkin kadonneen palveluista. Odotus- ja vauva-aika ovat korvaamattoman tärkeitä lapsen koko elämälle. Investointi odotus- ja vauva-aikaan on todella kannattaa. Yksi kunta linjasi prioriteetit näin: vauvat aina ja kaikkien jonojen ohi!
järjestöjen kannalta korvaamattomat Veikkauksen tuotot ovat romahtaneet. Näytti jo siltä, että järjestöjen auttamisen mahdollisuudet olisivat ensi vuonna todella heikot. Osalle järjestöistä valtio kompensoi budjettiriihessään menetykset. Sosiaali- ja terveysjärjestöille se tapahtui pääosin RAY:n jakamattomista tuotoista. Perustoiminta voinee siis ensi vuonna jatkua melko normaalisti.
Työntekijöiden taakkaa on lisännyt jatkuva hyökkäys Veikkauksen yksinoikeutta vastaan ja järjestöjen syyllistäminen auttamistyöstä Veikkauksen tuotoilla. Pelihaittojen ehkäisy on otettava todella vakavasti. Siitä on laitettava tilille myös kansainväliset peliyhtiöt. Niiden villi toiminta, aktiivinen markkinointi ja kasvava osuus näkyy tutkitusti myös niiden tuottamien pelihaittojen kasvuna. Miksi tästä vaietaan?
Ensi- ja turvakotien liitto täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Olemme keskittyneet auttamaan lapsia ja vaikeuksissa olevia niin hyvin kuin olemme pystyneet. On ilahduttavaa, että apua on rohjettu hakea chatissa, etänä ja kasvotusten.
Lämmin kiitos jokaiselle työntekijälle innovatiivisuudesta ja venymisestä tänä poikkeusvuonna. Jäsenyhdistyksille ja yhteistyökumppaneille kiitos hyvästä yhteistyöstä. Yhdessä olemme selvinneet ja selviämme jatkossakin. Joulu ei ole enää kaukana ja sitten valoa kohti! Voimia elämäänne!
Riitta Särkelä, pääsihteeri