1 minute read

Mielijohteista vastuullisuuteen Miten päihteistä pääsee irti?

Mielijohteista vastuullisuuteen

Pidä kiinni®–hoitomallin yhteisökuntoutus auttaa päihdeongelmaista rakentamaan uudenlaista minäkuvaa ja vuorovaikutteista vanhemmuutta, mutta miten häntä autetaan käytännössä irtautumaan päihteistä?

Päihdeongelmaiset vanhemmat saapuvat ensikodin yhteisökuntoutukseen usein katkaisuhoidon kautta. Ensikodissa jatketaan päihteettömyyden tukemista. – Ympärivuorokautisessa yksikössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että asiakas ei alkuvaiheen tutustumisjakson aikana liiku ensikodin ulkopuolella lainkaan yksin, kertoo Ensi- ja turvakotien liiton erityisasiantuntija Miia Pikulinsky.

Päihteettömyyttä seurataan säännöllisesti mm. seuloilla, joiden tarkoitus on tukea asiakasta siinä, että hän pystyy osoittamaan kykenevänsä olemaan ilman päihteitä. – Seulat ovat vain pieni osa kokonaiskuvaa eikä niillä hoideta varsinaista päihdeongelmaa. Osalla on myös lääkityshoito, joka sekään ei yksinään auta, vaan rinnalla on oltava psykososiaalinen kuntoutus, Pikulinsky selventää.

Tietoisuus vahvistuu

Aluksi totutellaan säännölliseen päivärytmiin ja tutustutaan yhteisöön, johon kuuluu muita asiakkaita ja työntekijöitä. Erilaisissa yksilö- ja ryhmätapaamisissa asiakas alkaa pikkuhiljaa kertoa omaa tarinaansa. – Kun pystyy sanomaan ääneen, että nyt tekisi tosi paljon mieli aineita, on yleensä jo pidemmällä kuntoutuksessa. Silloin hakee yhteisöltä ja vertaisilta tukea ja on tullut tietoiseksi mahdollisuudestaan tehdä valintoja, Pikulinsky sanoo.

Retkahdukset yleensä huomataan seuloissa tai yhteisön sisällä. Tapahtumaketju puretaan yhteisessä kokouksessa, jotta nähdään, missä kohdin olisi voinut tehdä toisenlaisen valinnan. Yhteisökokous on oppimistapahtuma koko yhteisölle.

Yllä: Miia Pikulinksy kertoo, että kaikki lähtee vanhemman kunnioittavasta kohtaamisesta ja luottamuksen rakentamisesta.

Maria Hohenthal

Vastuunottoa

Monella asiakkaalla on taustalla traumoja sekä huonoja kokemuksia, minkä takia luottamuksen rakentaminen vie aikaa. – Päihdemaailmassa ihmissuhteet ovat tavalla tai toisella hyväksikäyttösuhteita ja henkilö on oppinut, että keneenkään ei kannata luottaa eikä toistenkaan toimista vasikoida. Meidän yhteisömme tarjoaa erilaisen näkökulman, siksi puhumme toipumiskulttuurista. Vanhempi oppii ottamaan vastuuta itsestä ja myös toisesta silloin, kun näkee vaaran paikkoja.

Kuntoutumisprosessi on pitkä. Ensikodin kuntoutus kestää puolesta vuodesta reiluun vuoteen, jonka jälkeen kuntoutuminen jatkuu avopalvelussa usein vuodesta kahteen.

Tuula Lukic´

This article is from: