Talvi kaupungissa – vuodenaika kaupunkisuunnittelun lähtökohtana by Essi Oikarinen

talvi kaupungissa –

vuodenaika kaupunkisuunnitelun lähtökohtana talvikaupunki-ilmiön kautta tarkasteltuna

Diplomityö Oulun yliopisto | arkkitehtuurin osasto valvoja Helka-Liisa Hentilä ohjaaja Emilia Rönkkö 27.11.2013

Essi Oikarinen k-07

talvi kaupungissa –

vuodenaika kaupunkisuunnitelun lähtökohtana talvikaupunki-ilmiön kautta tarkasteltuna

Diplomityö Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasto

”It is a world of great contrasts, of the yearly rush from the cold, dark sterility of winter through a short and explosive spring to a few green months of life under the night-time sun. And so follows the swing back through rapidly shortening days of mist, rain and frost, to winter snow and ice.” – Ralph Erskine 1967

TIIVISTELMÄ Diplomityö on tutkielma talvesta kaupunkisuunnittelun lähtökohtana. Kaupunkisuunnittelussa yksi lähestymiskulma aiheeseen on ollut niin kutsuttu talvikaupunki-ilmiö, joka rakentui 1980-luvulla toimintansa aloittaneen, kansainvälisen Livable Winter Cities Associationin ympärille. Järjestö pyrki edistämään pohjoisten olosuhteiden huomioonottamista kaupunkisuunnittelussa jakamalla tietoa ja herättämällä keskustelua aiheen ympärille. Tutkielmassa keskityn pohtimaan talvea kaupunkisuunnittelussa nimenomaan talvikaupunkiliikkeen piiristä nousevien esimerkkien ja ajatusten kautta. Tutkielmalla on kaksi päätavoitetta: kuvailla talvikaupunki-ilmiötä sekä määritellä ilmiön kehitysvaiheet ja sitä määrittävät keskeiset tekijät, ja toisaalta nostaa analyyttisen kuvailun kautta esille talvikaupunkisuunnittelun teemoja myös käsitteellisemmällä tasolla. Tutkielma jakautuu kolmeen varsinaiseen käsittelylukuun. Johdannossa esittelen tutkielman tavoitteet ja aiheen yleisen viitekehyksen. Vuodenaika kaupunkisuunnittelussa ei sellaisenaan ole (ollut) yleinen lähtökohta tutkimukselle, mutta teoreettinen pohja muodostuu talven määritelmän kautta sekä ilmastoa ja luonnonympäristöä kaupunkikontekstissa pohtineesta tutkimuksesta ja kirjallisuudesta. Ajallisessa tarkastelussa käyn läpi talvikaupunkisuunnittelun nimissä tehtyjä suunnitelmia teemoittain ja vuosikymmenittäin. Talvikaupunkisuunnittelu ei ole oma, kokonaisuutena määriteltävä ilmiönsä, vaan sen piirissä esitetyt näkemykset liittyvät vahvasti kulloisenkin aikakauden muihin ideologioihin ja näkemyksissä on painotuseroja. Luvussa temaattinen tarkastelu jaottelen edellisessä luvussa esiteltyjä talvikaupunkiratkaisuja neljän ympäristöulottuvuuden – toiminnallisuuden, rakenteellisuuden, havaitsemisen ja merkitysten – kautta. Tarkastelu tuo esille, kuinka talvikaupunkisuunnittelun perustaksi nimettyjen negatiiviselta suojelun ja positiiviselle altistamisen käsitteet tulevat eri tavoin esille ympäristön eri olemuspuolien kautta tarkasteltuna ja niiden haluttavuus muuttuu ympäristön eri osa-alueilla. Lopuksi pyrin myös peilaamaan temaattisen tarkastelun kautta syntyneitä havaintoja esimerkiksi käsityksiin ihmisen ja luonnon suhteesta ja kaupungista. Talvikaupunki käsitteenä on jo itsessään ristiriitainen, eräänlaisen vastakohtaparin sisältävä käsite. Tutkielman tavoitteena on talvikaupunki-ilmiön ja suunnitteluideologioiden analyyttinen kuvailu. Sitä ei tule lukea normatiivisena ohjeena hyvästä talvikaupunkisuunnittelusta, vaikka esitetyt jaottelut voivatkin toki auttaa talvikaupunkitematiikan ymmärtämisessä.

6 |

Diplomityö Oulun yliopisto Arkkitehtuurin osasto Yhdyskuntasuunnittelun laboratorio Diplomityön otsikko: Talvi kaupungissa – vuodenaika kaupunkisuunnittelun lähtökohtana talvikaupunki-ilmiön kautta tarkasteltuna Tekijä: Essi Oikarinen Valvoja: professori TkT Helka-Liisa Hentilä Ohjaaja: tutkijatohtori TkT Emilia Rönkkö Sivumäärä: 107 Säilytyspaikka: Arkkitehtuurin osaston kirjasto

ALKUSANAT 1 INURDECO-hankkeen tavoitteena on luoda Hiukkavaaran kaupunginosan suunnitteluprosessin kautta uusia kaupunkikehittämisen konsepteja ja integroivan kaupunkikehittämisen elinkaarimalli. Yhteistyöhankkeessa ovat mukana Oulun kaupunki, Oulun yliopisto, Oulun Energia ja rakennusliikkeet Sonell Oy, Skanska talonrakennus Oy sekä Hartela-Forum Oy. Hankkeen osapuolilla on kaikilla omia kehitysalueitaan.

Talvikaupunkien taustaa ja teoriaperustaa käsittelevälle tutkielmalle tekijää etsinyt diplomityöaihehakukuulutus tipahti sähköpostilaatikkoon sopivalla hetkellä. Olin etsimässä omaa diplomityöaihetta, tutkiminen sekä mahdolliset jatko-opinnot kiinnostivat ja halusin kokeilla kirjallisen tutkielman tekemistä diplomityönäni. Pohjoiselle ihmiselle talvi vaikutti kaikessa arkipäiväisyydessään aluksi kovin itsestäänselvältä lähestymistavalta kaupunkisuunnitteluun, mutta tarkempi pohdinta saikin ihmettelemään. Miksi niin tuttua ja itsestäänselvää teemaa onkin oikeastaan vaikea pukea sanoiksi? Huomioidaanko talvea edes suunniteltaessa? Mitä kaikkea talvi oikeastaan on ja mihin kaikkeen se liittyy? Arkikeskustelun tasolla talvikaupunkikäsitteen ymmärtäminen tuntui olevan hyvin moninaista ja hyvän talvikaupungin suunnitteluperiaatteiksi ehdotettiin ratkaisuja riittävistä lumitiloista aina urbaanien moottorikelkkareitistöjen luomiseen. Diplomityössäni lähestyn teemaa tarkastelemalla talvikaupunkiliikkeeksi kutsuttua kaupunkisuunnittelun ilmiötä. Pian aineistoon tutustumisen aloittamisen jälkeen oli selvää, ettei varsinaisia esimerkillisiä referenssikohteita talvikaupungeista (ainakaan sellaisiksi nimettynä) ole edes olemassa. Niinpä kiinnostuin talvikaupungin määrittelystä myös hieman käsitteellisemmällä tasolla – voisiko tätä kautta saada eväitä talvikaupunkien ymmärtämiseen ja sitä kautta myös yleisemmin kaupunkisuunnitteluun pohjoisissa olosuhteissa? Työ on osa Oulun kaupungin koordinoimaa, vuosina 2013-2014 käynnissä olevaa Kestävä pohjoinen talvikaupunki (INURDECO) –hanketta1, jonka kokoavana viitekehyksenä on pohjoisiin olosuhteisiin suunniteltava ja rakennettava Hiukkavaaran kaupunginosan keskus. Hankkeen tavoitteena on löytää suunnitteluratkaisuja alueen toteuttamiseen talvikaupunkiteeman puitteissa, mutta käsillä oleva diplomityö keskittyy tutkimaan talvikaupunkien taustaa laajemmin. Oulun kaupunki laatii parhaillaan Suomen ensimmäistä talvikaupunkistrategiaa ja diplomityö toimii myös tämän työn taustamateriaalina. Kiitos Oulun kaupungin asemakaavoitusyksikölle mielenkiintoisesta diplomityön aiheesta ja työn tukemisesta sekä professori Helka-Liisa Hentilälle ja tutkijatohtori Emilia Rönkölle diplomityön kannustavasta ja kärsivällisestä ohjauksesta.

Oulussa 23.10.2013

Essi Oikarinen

| 7

SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ

ALKUSANAT

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO

1.1

Tutkielman rakenne

1.1.1

Tavoitteet ja tutkimuskysymykset

1.1.2

Menetelmät ja aineisto

1.2

Tutkielman viitekehys

1.2.1

Aiempi tutkimus

1.2.2

Keskeiset käsitteet

Talvi

Ilmasto

2 2

AJALLINEN TARKASTELU

2.1

Arktinen modernismi

2.1.1

Utopiat ja luonnonvarakaupungit

2.2

Talvelta suojautumisen typologioiden kehittyminen

2.2.1

Keskustaprojektit talvikaupunkeihin

2.3

Talvikaupunkijärjestö

2.3.1

Mitä 1980-luvulta eteenpäin tehtiin?

2.3.2

Bioklimaattinen suunnittelu

Talvikaupunkien suunnitteluohjeita ja strategisia visioita

Miksi ilmastolähtöiset suunnitteluideologiat syntyivät? Väliyhteenveto

8 |

49 52

3 3

TEMAATTINEN TARKASTELU

3.1

Talvikaupunki ympäristönä

3.1.1 Toiminnallinen ympäristö

Vuodenkierron suhde toiminnallisuuteen

Talvi resurssina

Toimintatapojen joustavuus

3.1.2 Rakennettu ympäristö

Tilallinen rakenne

Resurssien käyttö ja rakenteellisuus

3.1.3 Aistiympäristö

Talvisuuden tehostaminen

Talven värittäminen

3.1.4 Merkitysympäristö

Talvi vastustajana

Positiiviset merkitykset

Urbaani talvi?

3.2

Talvikaupungin ympäristösuhde

3.2.1

Talven hallinnan tapoja

4 4

4.1

LOPUKSI Johtopäätökset ja pohdinta

LÄHTEET

93 93

101

| 9

2 On arvioitu, että kolmasosa maailman kartoittamattomista maakaasuvaroista ja 13 % öljyvaroista sijaitsee napapiirin pohjoispuolella (erityisesti Alaskassa ja Venäjällä). Smithin mukaan näiden vaikeasti saavutettavien luonnonvarojen hyödyntäminen tuskin on kuitenkaan ajankohtaista vielä lähivuosikymmeninä. (Smith 2010, 186-187). 3 NORC-maihin (Northern Rim Countries) kuuluvat Kanada, Tanska, Islanti, Norja, Venäjä, Yhdysvallat, Suomi ja Ruotsi.

Johdanto 1 JOHDANTO Talvikaupunkinäkökulman ajankohtaisuus perustuu pohjoisten alueiden (ennustettuun) tulevaisuuteen. Muun muassa ilmastonmuutos ja sen seurauksena muuttuvat ekosysteemit, globaali kaupungistumiskehitys, väestönkehitys, talouden globalisoituminen, uudet merireitit ja hyödyntämättömät luonnonvarat2 ovat syitä, joiden on arveltu muuttavan maapallon pohjoisten alueiden asemaa. Lisääntynyt aktiivisuus muuttaa urbaanin pohjoisen rakennetta ja luo vaatimuksia myös rakennetulle ympäristölle. Myös kokonaan uusia pohjoisia kaupunkeja ja yhdyskuntia on ennustettu syntyvän seuraavina vuosikymmeninä muun muassa energiantuotannon, puhtaan veden ja ravinnon, kaivosteollisuuden ja uusien satamien ympärille. Ennusteiden mukaan vuoteen 2050 mennessä NORC-maiden3 väkiluku tulee kasvamaan (Venäjä poislukien) yhteensä 76 miljoonalla asukkaalla (+15%). Suurin osa kasvusta keskittyy Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, mutta myös Pohjoismaille on ennustettu yhteensä kolmen miljoonan lisäystä asukasmäärässä. (Smith 2010, 172-174). Pohjoiset maat sijoittuvat nykyisin kärkipäähän maailman asuttavimpien valtioiden listoilla. (Smith 2010, 175, 188). Tutkielman hypoteesina on, että pohjoisille alueille rakentaminen vaatii erityisratkaisuja ja -osaamista. Kaupunkisuunnittelussa yksi lähestymiskulma pohjoisille alueille rakentamiseen on ollut niin kutsuttu talvikaupunki-ilmiö, joka rakentui 1980-luvulla toimintansa aloittaneen, kansainvälisen Livable Winter Cities Association -järjestön ympärille. Talvikaupunkijärjestö pyrki edistämään pohjoisen alueen kaupunkisuunnittelua jakamalla tietoa ja herättämällä keskustelua aiheen ympärillä. Tutkielmassa keskityn pohtimaan talvea kaupunkisuunnittelussa nimenomaan talvikaupunkiliikkeen esiin nostamien teemojen ja esimerkkien kautta – siis tarkastelemalla sitä, minkä joku muu on jo aiemmin määritellyt talvikaupungiksi ja mitä talvikaupungilla on ymmärretty tähän mennessä. Tutkielmaa ei tule lukea normatiivisena ohjeena hyvästä talvikaupunkisuunnittelusta. Tavoitteena on talvikaupunki-ilmiön ja suunnitteluideologian analyyttinen kuvailu. Tutkielman esillenostamat kategorisoinnit ja jaottelut voivat toki auttaa talvikaupunkitematiikan ymmärtämisessä ja tätä kautta luoda pohjaa myös tuleville määrittelyille ja nykypäivän talvikaupunkisuunnittelulle.

| 11

1.1 Tutkielman rakenne 1.1.1 Tavoitteet ja tutkimuskysymykset Tutkielmalla on kaksi päätavoitetta. Ensimmäinen tavoite on kuvailla ja selittää talvikaupunki-ilmiötä ja esittää siitä yleiskuva. Toisena tavoitteena on pyrkiä ymmärtämään erilaisia suhtautumistapoja talveen ja nostaa analyyttisen kuvailun kautta esille talvikaupunkisuunnittelun tematiikkaa ja sitä kuvaavia piirteitä käsitteellisemmällä tasolla. Kuvailevassa tutkimuksessa on lähes väistämättä myös normatiivisia sävyjä. Hypoteesina on, että kaupunkisuunnittelu pohjoisissa olosuhteissa vaatii omanlaisiaan ratkaisuja, joita ei vielä ole toteutettu suuremmassa mittakaavassa tai ehkä edes löydetty, joten aihetta kannattaa tutkia. Jotta pohjoiset olosuhteet ja talvi vuodenaikana voitaisiin ottaa huomioon, tarvitsee kuitenkin ensin määritellä, mitä näillä tarkoitetaan ja mitä näillä on aiemmin tarkoitettu – luoda siis eräänlaista ymmärrystä ja lisätä sitä kautta tietotaitoa. Näin luodaan tietoa kaupunkisuunnittelun käyttöön, vaikkei varsinaisia ratkaisutapoja tarjotakaan. Lähestyn aihetta seuraavilla päätutkimuskysymyksilllä: 1. Missä yhteyksissä talvitematiikka on tullut esille pohjoisten alueiden kaupunkisuunnittelussa? Millaisiin suunnitteluideologioihin talvi on yhdistetty? 2. Miten talveen on suhtauduttu? Mitä toimenpiteitä on tehty tai visioitu tehtäväksi? Millainen ympäristö on ollut suunnittelun tavoitteena? Ensimmäistä kysymystä avaan pääasiassa luvussa Ajallinen tarkastelu. Talvikaupunki-ilmiötä tarkastellaan ikään kuin ulkoapäin ja määritellään sille rajat, tausta ja konteksti. Luvussa tuon esille myös erilaisia suunnitteluesimerkkejä ja lähestymistapoja talvikaupunkisuunnitteluun. Näin luku toimii samalla aineiston kuvauksena, seuraavaa temaattista tarkastelua pohjustaen. Temaattinen tarkastelu taas keskittyy toiseen tutkimuskysymykseen – erilaisiin talveen suhtautumisen tapoihin. Luvussa tarkastelen ilmiötä ikään kuin sisältä käsin, erilaisia lähestymistapoja verraten ja jaotellen.

1.1.2 Menetelmät ja aineisto Tutkielman asetelmana on eräänlainen kaksinkertainen tapaustutkimus. Laajempana tapauksena voidaan pitää koko talvikaupunki-ilmiötä. Tämä toimii ennalta määrättynä kontekstina, jossa aihetta tarkastellaan ja aineistoa rajataan (ks. Peltola, 2007, 113). Toisaalta taas yksittäisten suunnitteluesimerkkien, tapausten, kautta pyritään luomaan kategorioita ja tyypittelyjä ilmiön sisällä.

12 |

JOHDANTO

talvikaupunkiratkaisujen löytäminen konteksteistaan

ratkaisujen analysointi ja teemoittelu

tavoitteena ymmärryksen lisääminen

KAAVIO 1. Tutkielman rakenne ja etenemistapa.

Tapaustutkimuksen peruslähtökohtana on tuottaa tietoa paikkaan ja aikaan sidotuista olosuhteista, ilmiöstä, prosesseista, merkityksistä ja tiedosta. Sen tiedonintressiä pidetään idiografisena, eli tapauskohtaisena ja ainutlaatuista tutkivana, vastakohtana nomoteettiselle eli lainalaisuuksen löytämiseen pyrkivälle tiedonintressille. Pelkkä ainutlaatuisuuden kuvailu ei kuitenkaan lisää ymmärrystä: haasteena on löytää tapauksen tarjoamat mahdollisuudet yleistysten tekemiseen ja käydä vuoropuhelua erityispiirteiden ja yleisempien havaintojen välillä. Tämä on toisaalta myös yksi tapaustutkimuksen kritisoiduimmista piirteistä – millä kriteereillä yksittäiset havainnot voivat muuttua yleisiksi tulkinnoiksi? (Peltola 2007, 111-112; Peuhkuri 2007, 130). Esimerkiksi vertailu on keino tuottaa tietoa yhden tapauksen ”yli” . Tämä johtaa parhaimmillaan teoreettisesti ladattuihin väitteisiin tutkittavan ilmiön luonteesta. (Peltola 2007, 112). Käsillä olevan tutkielman keskeisimpänä tavoitteena on kuitenkin ilmiön kuvaaminen, ei yleistyksiin pyrkiminen. Tutkielman toisessa osassa tulkintaa jäsentämässä on käytetty Emilia Rönkön väitöstutkimuksessaan kehittelemää ympäristön tarkastelun nelikenttäteoriaa (Rönkkö 2012). Tämä toimii tulkintateoriana, eli ohjaa siinä, mitä aineistosta etsitään (Eskola & Suoranta 1998, 82). Induktiivisesti aineistosta esiin nousevia näkökulmia taas peilataan vasten taustateoriaa, joka muodostuu olemassa olevista, aihetta sivuavista käsitteellistyksistä ja tutkimustiedosta. Näitä on avattu luvussa Aiempi tutkimus. Kyseessä on empiirinen kirjallisuustutkielma, jonka aineistona, empiriana, toimivat talvikaupunkisuunnittelutapaukset kirjallisuuden ja internetlähteiden kautta. Aineistona ovat kaupunkisuunnittelijoiden kirjoitukset, laaditut suunnitteluohjeet, utopiat sekä toteutetut kohteet (esim. aluesuunnitelmat ja kaupunkitilan ”kohennukset”) ja muut toimenpiteet. Kriteerinä on ollut ai-

TUTKIELMAN RAKENNE | MENETELMÄT JA AINEISTO

| 13

neiston monipuolisuus ja erilaisten näkökulmien löytäminen – ei esimerkiksi maantieteellinen tasapuolisuus tai ajallisen jakauman tasaisuus. 4 Myös aineiston saatavuus on toisaalta asettanut omat rajoitteensa. Aineisto on kerätty talvikaupunkijärjestön arkistoista. Järjestö on julkaissut jäsenlehteä, jonka numeroita löytyy internetarkistosta 1980-luvun lopulta vuoteen 2004. Lisäksi arkistossa on konferenssiaineistoa ja muuta järjestön kokoamaa materiaalia. Keskeisinä lähteinä ovat toimineet myös talvikaupunkijärjestön toiminnassa aktiivisesti mukana olleen Norman Pressmanin talvikaupunkisuunnittelua yhteen kokoavat teokset. 5 Näiden tarjoamista viitteistä ja esille nostamista teemoista käsin aineistoa on syvennetty muilla lähteillä sekä laajennettu ajallisesti taakse- ja eteenpäin. Esimerkiksi pohjoisamerikkalaiset talvikaupunkistrategiat 1990-luvun alussa ja 2000-luvulla ovat syntyneet talvikaupunkijärjestön vaikutuksen vanavedessä. Toisaalta taas talvikaupunkijärjestön materiaaleissa viitataan ajallisesti taaksepäin muun muassa Ruotsissa vaikuttaneen arkkitehdin Ralph Erskinen töihin, joten myös nämä on ollut luontevaa ottaa tarkemman tarkastelun kohteeksi. Ajallinen tarkastelu ulottuu 1950-luvulta nykypäivään. Aineistoni rajautuu siis pääasiassa niihin kohteisiin, jotka joku muu (eli pääasiassa talvikaupunkijärjestö) on määritellyt talvikaupungiksi. Talvikaupunkijärjestölähestyy aihetta eri näkökulmien ja tieteenalojen kautta. Tutkielman näkökulmaa ja käsiteltäviä esimerkkejä on kuitenkin pyritty rajaamaan kaupunkisuunnitteluun niin paljon kuin mahdollista. Kaupunki(suunnittelu) on toki jo itsessään perusolemukseltaan monitieteinen kokonaisuus. Pelkästään kirjallista ja kuvallista aineistoa tutkimalla on mahdoton selvittää, miten ratkaisut todellisuudessa toimivat. Tarkastelu on siksi rajattu nimenomaan suunnittelun aioittuihin tavoitteisiin. Näin ollen kohtelen kaikkea aineistoani tietyllä tavalla utopioina – tarkastelen myös toteutettuja kohteita tahtotiloina, niiden itselleen asettamien tavoitteiden kautta (esim. suunnitelijoiden kuvaukset) enkä niinkään kiinnitä huomiota niiden toteutukseen.

1.2 Tutkielman viitekehys 1.2.1 Aiempi tutkimus Itse talvikaupunki-käsite on vahvasti 1980-luvun talvikaupunkijärjestöön sidoksissa. Talvikaupunkisuunnittelua sellaisenaan, ulkopuolelta tarkasteltuna, ei ole tutkittu laajamittaisesti. Talvikaupunkijärjestöön liittyen on kylläkin olemassa runsaasti kirjallista materiaalia, mutta tämä toimii ennemminkin tutkielman analyysiaineistona kuin teoriataustana. Talvi ei ole synonyymi ilmastolle (ks. Keskeiset käsitteet), mutta koska talvea tai vuodenaikaa kaupunkisuunnittelussa tarkastelevaa tutkimusta ei sellaisenaan ole olemassa, luo ilmastoa käsitellyt kaupunkisuunnittelun ja arkkiteh-

14 |

JOHDANTO

4 Maantieteellisesti tarkasteltuna, suurin osa talvikaupunkisuunnittelun nimellä kulkevasta suunnittelusta on tehty Pohjois-Amerikassa (pääosin Kanadassa) ja myös tutkielmaan kerättyjen suunnitteluesimerkkien painopiste on siellä. Myös Pohjoismaat ovat esimerkeissä edustettuina. Sen sijaan muun muassa Japania tai Kiinaa ei tässä tutkielmassa käsitellä käytännössä lainkaan, vaikka ne ovatkin olleet aktiivisia toimijoita talvikaupunkijärjestössä. 5 Talvikaupunkijärjestön ensimmäinen puheenjohtaja ja Waterloon yliopiston professori, arkkitehti Norman Pressman on markkinoinut ja edistänyt talvikaupunkisuunnittelua aktiivisesti, kirjoittanut aiheesta runsaasti sekä tieteellisissä että muissa julkaisuissa ja julkaissut käytännössä ainoat talvikaupunkisuunnittelua sellaisenaan käsittelevät kirjat (1986; 1995; 2004).

IHMINEN

KAUPUNKI

(MIELLYTTÄVYYS)

(ARKKITEHTUURI)

TALVI

(ILMASTO)

KAAVIO 2. Tutkielman viitekehys muodostuu Vitruviuksen esittämän ilmasto-arkkitehtuuri-miellyttävyys -kolmijaon pohjalle. (Suluissa Vitruviuksen esittämät käsitteet.) Myöhempään ilmastotutkimukseen nojaten (esim. Nikolopoulou & Steemers 2003) voidaan esittää talven, kaupungin ja ihmisen välille kaaviossa esitetyn kaltaista vuorovaikutussuhdetta: arkkitehtuurin mittakaava kasvatetaan kaupungiksi ja ihminen nähdään myös aktiivisena toimijana pelkän passivisen miellyttävyyden kokijan sijaan. Talvi taas on osa ilmastoa. Eri alat ja tieteelliset tulokulmat painottavat kolmijaon eri puolia.

6 Talven (ilmasto-ulottuvuuden lisäksi) toista, eli kulttuurista pohjoisuuden ulottuvuutta ovat sivunneet arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun aloilla esimerkiksi fenomenologia ja kriittinen regionalismi. Nämä ovat ottaneet kantaa talveen ja talviympäristöön rakentamiseen kokemukselliselta, ”runolliselta” kannalta (esim. Christian Norberg-Schultz 1996). 7 Sanana ’miellyttävyys’ (comfort) ei sinänsä erottele ihmisen kokemusta vaikkapa fysiologiseen havaintoihin tai tulkintaan perustuvaksi – miellyttävyyden kokija voi olla sekä passiivinen vastaanottaja että aktiivinen toimija. Vitruviuksen kirjoituksissa ilmasto ja fyysiset olosuhteet kuitenkin muokkaavat sekä rakentamista että ihmisiä, eli ilmaston rooli on määräävä, deterministinen (ks. Tzonis 2003, 11).

tuurin tutkimus yhden pohjan talvikaupunkiteemojen tarkastelulle: talvi on osa ilmastoa. 6 Ensimmäisten ilmaston, ihmisen ja rakentamisen suhdetta teoretisoivien kirjoitusten sanotaan löytyvän Vitruviukselta. Hän muodostaa kolmijaon ilmaston, arkkitehtuurin ja miellyttävyyden (comfort) välille. 7 (Hawkes 1996, 12). Kymmenessä kirjassa arkkitehtuurista Vitruvius esittää arkkitehtuurille ympäristöä kontrolloivaa roolia: ”taiteen keinoin voimme pelastaa sen, minkä luonto muuten tuhoaisi”. Ilmastotekijät on mielletty osaksi vernakulaaria arkkitehtuuria, mutta siirtymä perinteisestä rakentamisesta teknologiseen synnytti uudenlaisen kiinnostuksen ilmastotekijöiden huomioimiseen suunnittelussa (Eliasson 2000, 33). Muun muassa Banham ja Olgyay pohtivat tahoillaan 1960-luvulla rakentamisen ja ilmastotekijöiden suhdetta, lisäten arkkitehtuurin rinnalle ympäristöä muokkaaviksi elementeiksi energiankäytön ja teknologian (Hawkes 1996, 13). Banham lähestyi ilmastoa tutkimukselliselta kannalta ja aihetta teoretisoiden, Olgyay taas kehitti ilmaston huomioivia ja sitä hyödyntäviä suunnittelutyökaluja. Arkkitehtuuri, kaupunkisuunnittelu ja urbaani ilmastotiede ovat keskeisimmät rakennetun ympäristön ja ilmastotekijöiden vuorovaikutusta viime vuosikymmeninä tutkineet tieteenalat. Kuismanen on jakanut ilmaston huomioivan suunnittelun ja -tutkimuksen kahteen pääsuuntaan: (1) korkeaan teknologiaan, runsaaseen energiankäytön ja pääomaan perustuvaan ”kovaan” vaihtoehtoon

TUTKIELMAN VIITEKEHYS | AIEMPI TUTKIMUS

| 15

ja (2) ilmasto- ja ekologiseen tutkimukseen ja perinteeseen nojaavaan ”pehmeään” vaihtoehtoon. (Kuismanen 2008, 48). Eliasson et al. taas erottelee arkkitehtuurin suunnitteluratkaisuja etsivät ja ilmastotieteen kvantitatiivisesti painottuneet lähestymistavat toisistaan. Arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun tutkimus on Eliassonin mukaan bioklimaattisesti suuntautunutta ja tulokset esitetään usein suunnitteluohjeistoina tai toteutusesimerkkeinä. (Eliasson et al. 2007, 72). Muun muassa Ebrahimabadi (2012, 6) on kuitenkin kyseenalaistanut tämänkaltaisten ohjeistojen tieteellisen arvon. Hän näkee esimerkiksi Winter Cities Instituten toimintaan kiinteästi liittyvien Norman Pressmanin teosten päämääränä olevan enemminkin ilmastolähtöisyyden problematiikan esiintuomisen ja käytännön ratkaisujen levittämisen kuin tieteellisyyden edistämisen. Taustalle tuotettu tieto jää normatiivisuuden varjoon. Urbaani ilmastotiede (urban climatology) taas keskittyy fyysisten prosessien mittaamiseen ja mallintamiseen kyetäkseen tulkitsemaan ilmaston ja sään muutoksia. Yksityiskohtaiset mikroilmastoanalyysit ja lämpöviihtyvyysmittaukset ovat tulleet osaksi tutkimusta 2000-luvulla teknologian kehittymisen myötä (Chen & Ng 2012, 120). Näin tuotettua ilmastotietoa ajatellaan voitavan soveltaa kaupunkisuunnittelussa. Tällaisten tutkimustulosten teoreettisuutta ja vaikeaa hyödynnettävyyttä käytännön työssä on kuitenkin kritisoitu, vaikka kyseisenkaltaiselle tiedolle olisikin kysyntää. (Eliasson et al. 2007, 72). Tämän tutkielman kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun tuottamat suunnitteluohjeistot. Ilmaston ja rakennetun ympäristön suhdetta voidaan tutkia sellaisenaan: millaiset rakennusmuodot esimerkiksi vähentävät tuulenpuuskia ja lumen pyryämistä? (esim. Setoguchi 2008). Tarkasteluun voidaan ottaa mukaan myös ihminen eli tilan käyttäjä ja havaitsija, Vitruviuksen kolmijakomallin mukaan. Ilmaston kokemista on tutkittu erityisesti ulkotilojen lämpöviihtyvyyden (thermal comfort) kautta keskittyen miellyttävyyteen nimenomaan fyysiseltä ja fysiologiselta kannalta. Nikolopoulou ja Steemers (2003) esittävät, että vain 50% ulkolämpötilakokemuksesta pystytään selittämään fyysisillä ja fysiologisilla tekijöillä: kokemukseen vaikuttavat myös kokijan subjektiivinen kokemus, odotukset, hallinnan tunne, ympäristön luonnollisuus ja aistiärsykkeiden tarve. Tutkimukset, joissa myös kokijan tulkinta on tuotu osaksi tutkimusasetelma ovat harvinaisempia kuin puhtaasti fyysisiin ja fysiologisiin tekijöihin keskittyvät tutkimukset, joskin myös niitä on tehty. Miellyttävyyden kokemuksen ja sään ja käytöksen välisen suhteen on esimerkiksi todettu vaihtelevan kulttuureittain. Ihmiset myös sopeutuvat helpommin ilmastoon, johon ovat tottuneet (Knez & Thorsson 2006). Westerberg (2009) on selvittänyt ihmisen urbaaniuden asteen suhdetta ilmaston kokemiseen. Urbaaniuden arviointiasteikon ääripäihin muodostettiin käsitteet kaupunki-ihminen ja ulkoilmaihminen: kaupunki-ihminen nauttii katuelämästä, kaupoista ja kaupungin tarjoamista viihdykkeistä (sosiaaliset aktiviteetit), kun taas ulkoilmaihminen tuntee vetoa luonnon paikkoihin, mereen ja metsään (fyysiset aktiviteetit). Tutkimustuloksena huomattiin eroja eri ihmistyyppien välillä nimenomaan sään tulkinnallisessa kokemisessa. Kaikki arvioivat fysiologisia tekijöitä samoin (esim. kyl-

16 |

JOHDANTO

8 Praktinen pyrkii ymmärtämään maailmaa, emansipatorinen muuttamaan sitä. 9 Tähtitieteellisesti määriteltynä talvi on ajanjakso talvipäivänseisauksesta kevätpäiväntasaukseen. Ilmastotieteellisestä näkökulmasta talvi taas on joulukuun ja maaliskuun välinen neljännes vuodesta pohjoisella pallonpuoliskolla. Myös eteläisen pallonpuoliskon yhtä vuodenaikaa kutsutaan talveksi. (Phillips 1988, 66; Pressman 1995, 13-14).

mä-lämmin tai tyyni-tuulinen), mutta ulkoilmaihmisten asenne (huonoonkin) säähän oli ylipäänsä positiivisempi. Asenteella on siis myös merkitystä sään kokemiseen. Tutkielman tausta muodostuu edellä esitellylle pohjalle (ks. kaavio 2). Ilmastoa ja ihmistä sivunneeseen tutkimukseen nojaten voidaan esittää talven, kaupungin ja ihmisen välille kaaviossa 2 esitetyn kaltaista vuorovaikutussuhdetta: myös ihmisellä on aktiivinen rooli ilmastokokemuksen muotoutumisessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää sitä, millainen rooli kaupungilla on kolmijaossa talvikaupunki-ilmiön piirissä. Varsinaisen tiedon tuottamisen lisäksi ilmaston ja kaupunkisuunnittelun suhteen tutkimuksessa on viime vuosikymmeninä selvitetty myös ilmastoteemojen ja tutkimustulosten soveltamista suunnittelukäytännöissä. On muun muassa todettu, että suunnittelijat eivät koe ilmastolähtöisyyden juurikaan vaikuttavan suunnitteluun eivätkä ilmastoasiat eivät ole vakiintuneet osaksi suunnitteluprosessia. Suunnittelijoiden käsitykset ilmastolähtöisyydestä eivät ole selkeitä. Syitä tähän on pyritty kartoittamaan muun muassa haastattelututkimuksilla. Ilmastotiedon vähäiseen hyödyntämiseen on esitetty syiksi tiedonpuutteen lisäksi myös asenteellisia, institutionaalisia, poliittisia ja rakenteellisia esteitä. (Eliasson 2000; Ryser & Halseth 2008; Ebrahimabadi 2012). Urbaanin ilmastotieteen tuottaman tutkimustiedon ongelmaksi on nähty teoriatiedon heikko sovellettavuus käytännön suunnittelutyöhön, vaikka näiden yhteistyömahdollisuudet tiedostetaan (Eliasson 2000, 31; Hawkes 1996, 33). Olisikin siis ehkä ennemmin kaupunkisuunnittelijoiden tehtävä pohtia ilmastolähtöistä ajattelua omasta näkökulmastaan ja tunnistaa sitä kautta, miten ilmastotieteen dataa ja työkaluja olisi tarvetta kehittää tai toisaalta havaita, olisiko jokin muu kuin lähtökohdiltaan kvantitatiivinen lähestymistapa parempi. Tähän tarvitaan ymmärrystä siitä, mitä talvikaupunkisuunnittelu ja ilmastolähtöinen suunnittelu itse asiassa on. Tämä onkin tutkielmani praktinen tiedonintressi. 8

1.2.2 Keskeiset käsitteet Talvi Talvelle ei ole olemassa yksiselitteistä luonnontieteellistä määritelmää. 9 Talven ”ankaruutta” voidaan jaotella luonnontieteellisesti tarkastellen esimerkiksi lämpötilan, sademäärän (lumi), auringon- ja päivänvalon saannin tai vuodenaikojen vaihtelujyrkkyyden mukaan (Phillips 1988, 67). Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä suuremmat vuodenaikojen väliset lämpötilavaihtelut ovat. Pohjoisessa myös päivänvalon määrä vaihtelee suuresti eri vuodenaikoina kesän yöttömästä yöstä talven kaamokseen. (Dunin-Woyseth 1990, 343, 353). Talven käsitettä voi edelleen tarkentaa erottelemalla pohjoinen vaikkapa ilmastovyöhykkeiden mukaan subarktiseen ja arktiseen vyöhykkeeseen. Toisaalta myös lauhkealla vyöhykkeellä sijaitsee useita vuodenaikojensa puolesta talvisiksi

TUTKIELMAN VIITEKEHYS | KESKEISET KÄSITTEET

| 17

VUODENAIKA kO E t t u

syklisyys

H ava i t t u

TALVI KULTTUURI tulkinta

SÄÄ

hetkellisyys

KAAVIO 3. Tutkielmassa talvi ymmärretään oheiseen kaavioon perustuen: talvella on sekä havaittava (eli mitattava) että koettava ulottuvuutensa. Nämä muodostuvat talven eri (ajallisten) tasojen kautta.

luokiteltavia paikkoja (esim. Keski-Eurooppa, Alpit). Pressman (1988, 21) on tiivistänyt talvikaupungin kaupungiksi, jossa vähintään kahden kuukauden keskilämpötila on alle 0°c ja joka sijaitsee yleensä 45° leveyspiirin yläpuolella. 10 Talvea voidaan yrittää määritellä mitattavien, kvantitatiivisten ominaisuuksien kautta (kuten edellä) mutta erityisesti yksiselitteisen määritelmän puuttuminen osoittaa, että talvella on myös kulttuurinen ja koettu, kvalitatiivinen ulottuvuutensa (esim. gappert 1987, 7). Talveen liittyy kulttuurisia käsityksiä ja konnotaatioita. Talvi on sekä ilmaston yksi osatekijä, että yksi pohjoisuutta muodostava tekijä – pohjoisen paikan yksi ominaisuus. (Hamelin 2000, 4). Pohjoisuus voidaan määritellä leveyspiirien mukaan, mutta toisaalta se voi olla myös kulttuurinen määre. 11 Myös Pressmanin talvikaupunkimääritelmä (edellä) korostaa pohjoista sijaintia. Käsillä olevassa tutkielmassa talven (tai talvikaupungin) tarkalla ilmastollisella tai maantieteellisellä määritelmällä ei ole väliä. Pelkistäen ja edellä esitellyistä määritelmistä tiivistäen voisi määritellä, että talvella on sekä sekä mitattava (havaittava) että koettu taso (kaavio 3). Talvi ilmenee havaittuna kahdella ajallisella tasolla: hetkellisenä sääkokemuksena – kylmänä, lumisena, aurinkoisena, loskaisena, pimeänä – ja toisaalta vuodenaikasyklinä. Kolmannen ulottuvuuden määritelmään tuo talven kulttuurinen (tulkittu) ulottuvuus, joka on vuorovaikutuksessa kahden edellisen havaitsemisen tason kanssa. Kulttuurinen ulottuvuus sisältää myös pohjoisuuden käsitteen.12 Näin talven voi ajatella muodostuvan paitsi määrällisestä ja laadullisesta (havaittu-koettu), myös useamman aikajänteen kautta.

18 |

JOHDANTO

10 Vasta talvikaupunkijärjestö lanseerasi 1980-luvulla winter city -käsitteen eräänlaiseksi pohjoisen kaupungin ihanteeksi. Esimerkiksi Ralph Erskine ei teksteissään 1960- ja 1970-luvuilla mainitse talvikaupunkeja, vaan puhuu muun muassa pohjoiseen ilmastoon suunnittelusta tai arktisista kaupungeista. Talvikaupunkikäsitettä on sittemmin käytetty vapaammin, eräänlaisena yleissanana kuvaamaan kaikkia pohjoisia kaupunkeja (esim. gappert 1987). 11 Samoin kuin ’pohjoismaalainen’ (Nordic) ei ole arkkitehtuurissa ainoastaan maantieteellinen määre, vaan myös teoreettinen ”toiseuden” ilmaus ja globaalissa kontekstissa identiteettiä vahvistava sosiaalinen konstruktio (Egner 2004, 71), voitaisiin ymmärtää myös pohjoisuuden käsite talvikaupunkisuunnittelun kontekstissa. 12 Tämä tulkinnallinen, kulttuurinen ulottuvuus voidaan ymmärtää sekä yhteisenä ja kulttuurisena, että yksilön henkilökohtaisista lähtökohdista muodostuvina käsityksinä.

13 Ilmastotietoisella on haluttu viitata kvantitatiivisen ilmastotiedon käyttöön suunnittelun pohjatietona. Ilmastotieteen tuottama ilmastotieto analysoidaan ja suunnittelu tehdään tulosten pohjalta. Suomen kielessä tieto ja tietoinen ovat kyllä toistensa johdannaisia ja siinä mielessä termi on looginen. Sanat eivät kuitenkaan ole samanlaisuudestaan huolimatta yksiselitteisesti samamerkityksisiä. Englanniksi käännettynä ilmastotietoisen (climate conscious) merkitys viittaa vahvasti ilmastonmuutokseen. Siksi en henkilökohtaisesti kannata kyseisen käsitteen käyttöä talvikaupunkisuunnittelun yleiskäsitteenä.

Ilmasto Ilmasto määritellään laajahkon alueen sääolojen (lämpötilan, sateen, tuulen, pilvisyyden jne.) yleiseksi luonteeksi (Kielitoimiston sanakirja). Sää on tietyn tilanteen ilmasto, kun taas ilmasto on ihmisen määrittelyyn pohjautuva käsitys pidemmän ajan ja tietyn alueen tyypillisestä säästä (Westerberg 2009, 132; Hill 2012, 2). Yleisesti käytetty Köppenin ilmastoluokitus jakaa ilmastotyypit eri alueille tyypillisen kasvillisuuden perusteella. Tähän pohjaten, myöskään ilmastoa ei (talven määritelmän tavoin) voida vähentää koskemaan yksistään perinteisesti ilmastotekijöiksi luokiteltuja elementtejä (aurinko, tuuli, sade jne.), vaan kyse on laajemmin tietylle alueelle tyypillisistä ominaisuuksista. Talvikaupunki-ilmiön piirissä talven huomioiva suunnittelu on käytännössä poikkeuksetta yhdistetty erilaisten ilmasto-johdannaisten sanojen alle. Ilmaston (yhdeksi) suunnittelulähtökohdaksi ottanutta suunnittelua kutsutaan muun muassa käsitteillä climate-oriented, climate-responsive, climate-sensitive, climate-adaptive, klimatilpassat (norj. ’ilmastoon sopeutettu’). Termillä climatically controlled on kuvattu suljetumpia, “sisätilamaisia” kaupunkitiloja. Ilmasto ja sen huomioiminen suunnittelussa mielletään arkikäsityksissä helposti ilmastonmuutokseen ja sen hillitsemiseen liittyväksi. Esimerkiksi talvikaupunkiaineistossa esiintyvän climate-sensitiven johdannainen climate-sensitivity (suom. ilmastoherkkyys) viittaakin ilmaston lämpötilatasapainon ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksien suhteeseen. Myös ’ilmastotietoisuuden’ englanninkielistä vastinetta climate-conscious on käytetty talvikaupunkikonteksteissa kuvaamaan ilmaston suunnittelussa huomioivia ratkaisuja (erit. Kuismanen 2008). 13 Ilmastotietoisella tarkoitetaan kuitenkin nykyisin arkikielessä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tai torjumiseen tähtäävää, joten sen käyttäminen kattokäsitteenä talvikaupunkisuunnittelulle on hieman harhaanjohtavaa – kaikki talvikaupunkisuunnittelu ei ole lähtökohtaisesti ilmastotietoista sanan ilmastonmuutokseen liittyvässä merkityksessä, vaikka se toki voikin olla sitä. Hill kritisoi arkkitehtien ilmasto-sanan käyttöä ylipäänsä. Ilmasto ei ole paikan ominaisuus, koettavissa tai edes olemassa sellaisenaan, vaan ihmisen määrittämä, normitettu tapa kuvata paikan yhtä ominaisuutta. (Hill 2012, 5). Talvikaupunkisuunnitteluna on esitelty monenlaisia lähestymistapoja talveen, placemakingista rakennustekniikoiden kehittämiseen. Näiden kaikkien niputtaminen ilmaston alle ei kieltämättä ole selkein mahdollinen ratkaisu. Olisiko luontevampaa puhua esimerkiksi vain paikalliset, pohjoiset olosuhteet huomioivasta suunnittelusta? Ilmasto-sanan merkityksen kapeudesta ja teknisväritteisyydestä huolimatta, käytän tässä tutkielmassa sitä sen yksinkertaistetussa ja laajassa merkityksessä; eräänlaisena yleiskäsitteenä kuvaamaan pohjoisen paikan ominaisuuksia ja talvea. Näitä yhtenä suunnittelun lähtökohtana pitävästä suunnittelusta taas käytän käsitettä ’ilmastolähtöinen’. Tämä talven rinnastaminen ilmastoon on loogista myös siksi, että ilmasto-sanat esiintyvät analyysiaineistossa.

TUTKIELMAN VIITEKEHYS | KESKEISET KÄSITTEET

| 19

Ajallinen tarkastelu

2 AJALLINEN TARKASTELU Tässä luvussa käyn läpi talvikaupunkiajattelun historiaa 1950-luvulta nykypäivään. Varsinainen talvikaupunki-käsite (winter city) syntyi 1980-luvulla, mutta talvikaupunkijärjestön edeltäjikseen ja esimerkeikseen nostamasta aineistosta käsin aikatarkastelua on laajennettu toisen maailmansodan jälkeiseen arktisten kaupunkien aikaan ja vastaavasti tarkastelu ulottuu aina nykypäivään saakka, vaikka tehdyt projektit eivät suoranaisesti talvikaupunkijärjestön toteuttamia olekaan. Tarkastelu on kronologinen, mutta tavoitteena ei ole aukoton historiaesitys vaan käännekohtien esiinnostaminen. Pyrin kuvaamaan ilmiön kehitystä nostamalla esiin eri vuosikymmenien suunnitteluesimerkkejä ja ajattelijoita. Käsittelen talvikaupunkisuunnittelua taustaideologioiden ja päämäärien mukaan jaettuina kolmena pääkautena. Ensimmäinen vaihe on arktisen alueen kolonialismin synnyttämien utopioiden kausi. 1960-1970 -luvuilla kaupunkikehittämisen kiinnostuksen kohteeksi nousee jo olemassa olevien pohjoisten kaupunkien olojen parantaminen; urban renewal ja kaupunkikeskustojen kehittäminen. Talvikaupunkinäkökulmasta katsottuna tämä tarkoittaa esimerkiksi katutilojen tai sisäpihojen kattamisprojekteja. Toisaalta näinä vuosikymmeninä keskusteluun nousee myös humaanin julkisen tilan ideologiat (Jane Jacobs, Jan Gehl ym.), jotka pohjustavat tietä varsinaisen talvikaupunkiajattelun synnylle. 1980-luvulla syntyy varsinainen talvikaupunkiliike, jonka toiminta jatkuu periaatteessa aina nykypäivään saakka. Todellisuudessa nämä vaiheet limittyvät keskenään eikä rajanveto ole selkeää. Tarkastelun tavoitteena on tuoda esiin talvikaupunki-ilmiön moninaisuus. Yhdistämällä se muihin aikansa ilmiöhin voidaan luoda tausta talvikaupunkisuunnittelulle ja selittää kulloisenkin ajan suunnitteluratkaisujen motiiveja. Talvi ei ole koskaan ollut oman erillinen suunnitteluteoriansa, vaan ennemminkin eräänlainen muokkaava tekijä konteksteissaan.

| 21

KAAVIO 4. Pelkistetty aikajana talvikaupunkisuunnittelun vaiheista.

ARKTINEN MODERNISMI

1971 Frei Otto

1965

1958

Ralph Erskinen ensimm채inen arktisen kaupungin suunnitelma

Norilskarkkitehtuurikilpailu

Arctic City

1958

1954 Ralph Erskine

1970 1962

Luulajan ostoskeskus

Minneapolis Skywayn 1. silta

Resolute Bay

Svappavaara

1970

Calgaryn +15 -verkosto avataan 1971

Rideau Canal avataan

KESKUSTAPROJEKTIT

22 |

AJALLINEN TARKASTELU

1976 Norbert Schoenauer

Fermont

Ralph Erskine

Frobisher Bay

1960

1973 Ralph Erskine

1980 1983 Peter Braberg

G책rds책kra

TALVIKAUPUNKIJÄRJESTÖ

1982 LIVABLE WINTER CITIES ASSOCIATION PERUSTETAAN.

Konferensseja joka neljäs vuosi. Julkaisee Winter Cities Magazine -lehteä.

1991

1990 1986

Edmonton, RAIC/AIA Livable Winter City -selvitys

TALVIKAUPUNKIOHJEISTOT

1999

Climate Sensitive Design for The City of Prince George

Sault Ste Marie Winter Cities Design Manual

2012

2000

Edmonton Talvikaupunkistrategia

Fort St John Winter City Guidelines 2003

2000

Marquette Master Plan

2010

1990

Bo i nord -arktisen asumisen messut

BIOKLIMAATTINEN SUUNNITTELU

| 23

2.1 Arktinen modernismi Pohjoisessa on asuttu (pysyvästi) jo pitkään. 14 Tässä tutkielmassa tarkastelu kuitenkin aloitetaan 1900-luvun puolivälissä pinnalle nousseesta ilmiöstä kehittää uniikkeja kaupunkiratkaisuja arktiseen ympäristöön. Kiinnostus pohjoiseen rakentamiseen voidaan ymmärtää syntyneen useampien erilaisten taustaintressien kautta. Toisen maailmansodan myötä kiinnostus pohjoiseen oli puolustuksellista, kun Yhdysvaltojen huoleksi nousi Alaskan eristyneisyys. Alaskan ja muun valtion välillä ei ollut tieyhteyttä ja myös koko harvaanasuttu Kanada vaikutti helpolta valloitettavalta. Kanadan ja Yhdysvaltojen välisen sopimuksen nojalla Yhdysvallat alkoi rakentaa pohjoiseen infrastruktuuria. (Smith 2010, 178-180). Maailmansodan loputtua kylmä sota oli syy jatkaa pohjoisen valloitusta: pohjoisten alueiden (Alaska, Pohjois-Kanada) strateginen sijainti Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välissä sai Pohjois-Amerikan hallitukset haluamaan lisätä läsnäoloaan pohjoisilla alueilla (esim. DEW-linja). Pohjoiseen haluttiin perustaa muun muassa sotilastukikohtia ja asumista näillä alueilla kannustettiin. 15 (Smith 2010, 178-180; Lee 2012, 3-4). Toisenlainen pohjoisen valloitus tapahtui Neuvostoliiton sisällä. Stalinin Gulag-periaatteen tavoitteena oli paitsi rikollisten rankaiseminen Siperiaan karkoittamalla, myös luoda valtiolle maantieteellisesti tasaisesti jakautunut, toimiva teollisuusverkosto. Karkotetut vangit rakensivat infrastruktuuria ja tehtaita hyödyntämään luonnonvaroja. Tuomion kärsittyään useat jäivät perheineen Siperiaan asumaan pysyvästi. (Smith 2010, 178-180). 1960- ja 1970-lukuja leimasi toisaalta myös ”löytöretkeilyasenne”, johon sopi hyvin pohjoisen valloittaminen. Ankarat olosuhteet nähtiin jännittävänä haasteena (vrt. avaruusmatkailu, kuussa käynti). (Lee 2012, 3; Ritchot 2011, 84). Epäilemättä myös pohjoisen hyödyntämättömät luonnonvarat olivat kiinnostusta lisäävä tekijä ja vauhdittivat pohjoisten alueiden hallinnollista valtausta.

2.1.1 Utopiat ja luonnonvarakaupungit Erityisesti 1950-luvun jälkeen Kanadan pohjoisosissa alettiin rakentaa eristyksissä olevia, usein luonnonvarojen hyödyntämiselle perustuvia ”yhden teollisuuden yhdyskuntia”, kuten kaivoskaupunkeja ja sotilas- ja tutkimustukikohtia. Toteutukset olivat yleensä yksinkertaisia ja käytännöllisiä, etelästä kopioitujen suunnitteluratkaisujen pohjalta toteutettuja, tavoiteenaan ainoastaan asuttaa tarvittava määrä työntekijöitä perheineen. (Sheppard 2007, 1). Arkkitehdit alkoivat kehittää näkemyksiä arktisesta kaupungista sekä toimeksiantoina että omasta kiinnostuksestaan. Etelämmästä katsottuna arktinen alue näytti valtavalta ja autiolta, uhkaavalta erämaalta. Houkutellakseen asukkaita ja saadakseen asukkaat viihtymään utopiaprojektit loivat uudenlaisen ympäristösuhteen: kaupunki oli eräänlainen ympäristönsä ulos sulkeva keidas pohjoisessa erämaassa. Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä syntyneet

24 |

AJALLINEN TARKASTELU

14 Esimerkiksi pohjoisessa Kanadassa kaupunkien kehitys alkoi, kun inuitiväestö luopui metsästys- ja keräilyelinkeinosta ja alkoi asettua turkiskauppaa käyneen Hudson Bay Companyn kauppa-asemien ympärille 1800-1900 -lukujen vaihteessa (Zrudlo 1988, 89). Arktisen alueen kaupungit siis syntyivät eräänlaisen kolonialismin seurauksena. Pohjoisen tarjoamista hyödykkeistä ja luonnonvaroista ollaan oltu kiinnostuneita jo vuosisatoja. 15 Muun muassa Islannin ja Grönlannin lentokentät olivat alun perin sotilaslentotukikohtia.

Frobisher Bay -projekti (1958) oli teoreettinen tutkielma modernin arktisen elämän mahdollisuuksista, pohjaksi Frobisher Bayn yhdyskunnan tulevalle kasvulle. Tuhannelle asukkaalle mitoitettu suunnitelma muodostui torniryhmistä, jotka ympäröivät keskellä sijaitsevaa, yhteiset palvelut kattavaa kupumaista rakennusta. (Lee 2012, 14). Tornit oli yhdistetty toisiinsa silloilla, jotta säältä suojassa liikkuminen oli mahdollista.

Frobisher Bayn suunnitelman pohjakaavio.

Frei Otto ja Arctic Cityn (1971) pienoismalli.

Arctic Cityn pohjakaavio.

ARKTINEN MODERNISMI | UTOPIAT JA LUONNONVARAKAUPUNGIT

| 25

urbaanit ratkaisut luottivat ajan hengen mukaisesti vahvasti teknologiaan: pohjoiset olosuhteet uskottiin voitettavan uusimpia ratkaisuja käyttämällä. (Lee, 2012, 3-4; Ritchot 2011, 84; Farish & Lackenbauer 2009, 520) . Pohjoisen ”valtava erämaa” ei suinkaan ollut tyhjä, vaan siellä eli alkuperäisväestöä. Edellä kuvattua pohjoisen valloittamisen aikakautta pidetäänkin eräänlaisena kolonialismin ilmentymänä suhteessa alkuperäisväestöön. Pohjoisen alkuperäiskansojen rakentaminen käsitti pääasiassa nomadikulttuurille tyypillisesti väliaikaisia suojia: niukoissa oloissa selviytyminen vaati asuinpaikan vaihtamista aika ajoin. Siinä missä alkuperäisasukkaat pyrkivät hyödyntämään luonnonolosuhteita, käyttivät modernistiset kaupunkiprojektit teknologiaa apunaan vastustaakseen niitä, pyrkimättä ymmärtämään nomadikansojen selviytymismetodeja. Uudenlaisen arkkitehtuurin nähtiin mahdollistavan arktisten kaupunkien olemassaolon. (Lee 2012, 6, 38). Tämän siivellä tulivat myös uusi yhteiskuntarakenne, uudet elämäntyylit ja asumistyypit. Vastustuksesta ja tuontiratkaisujen vieraudesta huolimatta myös alkuperäiskansojen elämäntyyli alkoi hitaasti muuttua. (Walker 2008, 63, 66). Ehkä tunnetuin esimerkki utopioista on Frei Otton ja Kenzo Tangen Arctic City vuodelta 1971. 16 Otton ja Tangen Arctic City on läpinäkyvällä, halkaisijaltaan kaksikilometrisellä kalvorakenteella katettu kokonaisuus. Kaupungin suunniteltiin asuttavan jopa 45 000 asukasta. Lumen kasautumista ja myrskyjä silmälläpitäen matalaprofiiliseksi muotoillun kalvon ajateltiin pysyvän muodossaan pneumaattisen rakenteen avulla: sisäpuolen paine kannattaisi vaijeriverkkorakenteista kupua. Suunnitelmaan kuului auringonsuojarakenteita eteläpuolella, kuten myös vaijeria pitkin liikuva keinoaurinko, joka simuloisi päivanvaloa arktisen talven aikana. (Krohn 2010, 92). Teknologiauskoiset visiot jäivät kaupunkimittakaavassa lopulta vain utopioiksi. 17 Niiden näkökulma täydellisesta ilmastolta suojautumisesta ja riippumattomuudesta ympäröiviin olosuhteisiin on kuitenkin oleellinen myöhemmin toteutettujen pohjoisten ratkaisujen ymmärtämisessä.

Ralph Erskine ja pehmeämpi modernistinen suhtautumistapa Ralph Erskine 18 oli yksi arktisia ratkaisuja kehittäneistä arkkitehdeista. Erskinen ilmastolähtöistä suunnittelua pidetään yhtenä luovimmista ja ajatukset ovatkin inspiroineet myöhempää suunnittelua. (Børve 1987, 41). Erskine luonnosteli arktisia kaupunkeja jo 1950-luvun puolivälistä alkaen. Luonnokset esittävät arktisen kaupungin tärkeimmät päämäärät: etelärinteelle sijoitettu kaupunki avautuu etelään, mutta on sulkeutunut itä-,llänsi- ja pohjoispuoleltaan, pyydystäen näin auringonsäteet mutta suojatuen samalla tuulilta. Mittakaavaltaan pienemmät rakennukset on sijoitettu suojarakennuksen ”syliin”. Erskinen arktisen kaupunkisuunnitelun suurimpana typologisena innovaationa pidetäänkin juuri tätä hevosenkengän muodossa kaupunkia kiertävää muurimaista rakennusmassaa, joka toimi myös kaupungin julkisten toimintojen sijoituspaikkana. (Collymore 1982, 21; Pressman 1995, 105). Erskinen toinen, ”paikallisen ja modernin” arktisen arkkitehtuurin kantava periaate oli luoda

26 |

AJALLINEN TARKASTELU

16 Muun muassa Buckminster Fuller esitti jo 1950-luvun lopulla Manhattanin kattamista kuvulla. Rakenteiden kantavuutta ja kestävyyttä muissakin projekteissaan tutkinut saksalainen insinööri ja arkkitehti Otto alkoi yhdessä Tangen kanssa kehitellä omaa, arktista kupukatteista utopiaansa Fullerin hengessä. (Krohn 2010, 92). 17 Samankaltaisia ratkaisuja tosin toteutettiin pienemmässä mittakaavassa: Fuller esimerkiksi suunnitteli Otton ja Tangen kupukaupunkia muistuttavan matalan geodeettisen kuvun peittämään Yhdysvaltojen tutkimusasemaa etelänavalla. Vasta vuonna 2003 purettu kupu kattoi useamman erillisen konttirakennuksen. Yhdysvallat käytti vastaavia modulaarisesti rakennettuja kupukonsepteja myös muissa, siirreltävissä arktisissa tukikohdissaan. (Müller 2010, 17; Krohn 2010, 91). 18 Englannissa syntynyt ja siellä koulutuksensa saanut arkkitehti Ralph Erskine teki työuransa 1950-luvulta alkaen pääasiassa Pohjois-Ruotsissa, kehittäen ilmasto- ja asukaslähtöistä arkkitehtuuria.

Erskinen suunnitelma Resolute Bayhin (1973) on 1 000 asukkaan malliyhdyskunta kanadalais-amerikkalaiselle säätukikohdalle, ilmavoimille ja paikalliselle inuitiväestölle. Päämääränä oli tarjota muualta tuleville siirtolaisille samankaltaiset elinolosuhteet arktisella alueella, kuin mitkä heillä oli etelämpänäkin. (Mcgowan 2010, 100; Birk 2012, 50). Kaupunkia ympäröivän tuulensuojarakennuksen on sanottu tuulensuojan lisäksi muodostavan yhteisöllisyyden tunnetta sekä identiteettiä kylmän autiomaan keskellä (Collymore 1982, 133).

Ralph Erskinen kilpailuehdotuksena nimimerkillä ”Ansiktet mot söder” laatima suunnitelma (1971) Svappavaaran kaivoskaupungiksi Kiirunan lähelle Pohjois-Ruotsiin seuraa muodoltaan Erskinen muita arktisia kaupunkeja. Kaupunki on sijoitettu etelärinteelle. Pohjoisreunaa rajaavat nelikerroksiset kerrostalot, jotka suojaavat pohjoistuulilta ja kesän keskiyön auringolta. Kerrostalojen maantasokerroksen läpi kulkee lasitettu käytävä, joka yhdistää julkiset palvelut. Ajatuksena on kohtaamispaikkojen muodostaminen ja ulkotilan jatkaminen siten, että muodostuu ilmastolta suojattu kulkumahdollisuus palveluiden välillä.

(Architecture d’aujourd’hui 1967).

ARKTINEN MODERNISMI | UTOPIAT JA LUONNONVARAKAUPUNGIT

| 27

rakennuksiin tiivis, lämmitetty sisätila, mutta tämän lisäksi luoda ”talviytimen” ympärille toinen, kevyemmin suojaava rakenne muita vuodenaikoja varten. ”Toinen suojaa elämää, toinen tekee elämästä miellyttävämpää”. (Collymore 1982, 27). Erskinen tavoitteena oli yhdistää töissään länsimainen elämäntapa, mutta samalla oppia alkuperäiskansoilta. Hänen arkkitehtuuriaan on kuvailtu käyttäjäystävälliseksi ja käyttäjälähtöiseksi. Kiitellystä ihmislähtöisyydestä huolimatta Erskine ei kuitenkaan omaksunut alkuperäiskansojen tapoja ja paikallista arkkitehtuuri-ilmaisua, vaan luo oman, uuden arkkitehtuurityylin ja kehittää suunnitelmissaan ja kirjoituksissaan pohjoisen alueen rakentamisen ”nykyaikaista kielioppia” (Birk 2012, 50). McGowan katsoo Erskinen olevan tästä syystä aivan yhtä paljon kolonialisti kuin muutkin aikalaisensa (McGowan 2010, 103). 19 Erskine esitteli näkemyksiään pohjoisiin olosuhteisiin rakentamisesta ja pohjoisen ympäristön ominaisuuksista ylipäätään arkkitehtikollegoilleen CIAM-tapaamisessa Otterlossa vuonna 1959 otsikolla “A grammar for high latitudes” (s.29). (McGowan 2010, 99; Collymore 1982, 24). Vaikkei Erskinen arktisia kaupunkeja koskaan toteutettu20, on vuonna 1976 valmistunut Fermontin rautamalmikaivoskaupunki (Quebec, Kanada) käytännössä hänen suunnitelmiensa kopio (s. 31). Kaivosyhtiöllä oli huonoja kokemuksia aiemmasta pohjoiseen rakentamisesta (mm. ylläpidon kalleus ja vaikeus sekä asukkaiden epätyytyväisyys), joten se oli valmis kokeilemaan uudenlaisia konsepteja. Innovatiivisuutta helpotti, että kaivosyhtiö sekä omisti maan että toimi rakennuttajana. 21 Fermontin suunnittelun päämääränä oli yhdyskunta, jonka fyysinen ympäristö johtaisi hyvään yhteisölliseen elämään, käsittäen sekä fyysiset että psykososiaaliset tekijät. Fyysisesti tämä tarkoitti ilmasto-olosuhteiden parantamista, riittäviä yhteistiloja asukkaille ja sopivia asuntovaihtoehtoja eri tarpeisiin. Psykososiaalisilla tavoitteilla tarkoitettiin muun muassa yhdyskunnan eristyneisyyden huomioimista – oli tarpeen tarjota ihmisten kanssakäymistä ja yhteiseloa helpottavia ratkaisuja. (Sheppard 2007, 6). Suunnittelun perustana oli kolme pääperiaatetta: tiivis maankäyttö, tuulelta suojautuminen ja säältä suojatut kävely-yhteydet julkisten toimintojen välillä. Periaatteet kokoaa Ralph Erskinen inspiroimana toteutettu, 3-5 –kerroksinen tuulensuojarakennus, joka rajaa kaupunkia pohjoissivulla pääasiallisessa tuulensuunnassa. ”Seinäksi” (Le Mur) kutsuttu rakennus suojaa pientaloja pohjoistuulelta, muualla tuulensuojana on käytetty kuusivyöhykkeitä. Reilun kilometrin mittaisen Seinän sisällä kulkee katu, joka yhdistää rakennukseen keskitetyt julkiset palvelut (kirjasto, koulu, hallinto, kauppoja, hotelli, uimahalli, keilarata, asukastuvat…) ja asunnot. Sisäkatu antaa suojaa huonolla säällä, kun taas Seinän viertä eteläpuolella kulkevaa kaupungin pääjalankulkuväylää voi käyttää paremmalla säällä. Kaikki Fermontin omakoti- ja rivitalot koottiin tehtaassa esivalmistetuista puisista moduuleista. Näin saatiin laadukkaampaa jälkeä nopeammin, kuin pohjoisen lyhyen rakennuskauden aikana paikan päällä rakennettaessa olisi

28 |

AJALLINEN TARKASTELU

19 Erskinen kehutun alkuperäiskansojen suunnitteluun osallistamisen kritisoidaan esimerkiksi Resolute Bayn tapauksessa olleen lähinnä valmiin suunnitelman ”hyväksyttämistä” paikallisilla. (McGowan 2010, 105). 20 Svappavaara toteutettiin väljempänä ja ilman Erskinen piirtämää julkista keskusta. (Pressman 1995, 106). Resolute Bayssa on rakennettu pieni pala tuulensuojarakennusta.. Samanlaista suojaavien seinäkerakennusten typologiaa – tosin esimerkiksi melunsuojaukseen käytettynä – voi nähdä Erskinen muissa, toteutetuissa aluesuunnitelmissa (esim. Malminkartano, Myrstuguberget, Byker Wall). 21 Pohjoisamerikkalainen kaupunkikehitys – kuten kaupungit usein ylipäätään – oli muutoin perustunut maan jakamiseen yksityisomisteisiksi tonteiksi, mutta kaivosyhtiön omistaessa sekä maan että rakennukset pystyttiin kokeilemaan yhtenäisempää lähestymistapaa. Myöhemmin kaupungin hallintamuoto tosin muuttui ”tavalliseksi” kaupungiksi. (Sheppard 2007, 6).

Ralph Erskine – A grammar for high latitudes

K ylmyys – Rakennusten kuoren ja pinta-alan suhteen tulisi olla optimaalinen. Useiden toimintojen sijoittaminen saman katon alle mahdollistaa taloudellisemman lämmittämisen. Talviaikaan tulisi tarjota sekä avoin että katettu liikennereitistö. L ä mmin vuodenaika – Kesän lyhyys tekee siitä nauttimisesta intensiivisempää: vapaudesta ja aktiviteeteista halutaan nauttia niinä muutamina viikkoina kun se on mahdollista. Lumi – Lumen tuiskuaminen ja nietostuminen vaativat kaupunkien ja rakennusten aerodynaamista muotoilua, suojattuja kulkureittejä sekä tilaa aurauskoneistolle ja lumensäilytykselle. Ikirouta – Matalammilla leveyspiireillä maan lämpötila pysyy tasaisempana kuin ilman, joten tätä voidaan hyödyntää rakennusten perustamisessa. Ikiroudan alueilla taas on perustettava irti maanpinnasta. Valo – Kesän valoisuus ja talven pimeys aiheuttavat stressiä. Varjostaminen yöttömänä yönä ja kylmän ulossulkeminen talvella ovat tärkeimpiä suunnitteluperiaatteita. Tuuli – Talvella tuulisuus ei ole haluttavaa, mutta kesäisin se vähentää sääskiä. Tuulta voidaan käyttää myös lumen kinostamisapuna. Ilmavirtaukset – Kaupungit on järkevintä sijoittaa korkeille paikoille ja etelärinteille. Auringon l ä mp ösäteily – Auringon säteily on pohjoisessa aina haluttavaa (lukuunottamatta keskikesän öistä aurinkoa), joten etelään suuntaminen on suotavaa. Aurinkoa voidaan käyttää myös energianlähteenä. El äimistö – Luonto tarjoaa virkistys- ja ulkoilumahdollisuksia vuoden ympäri muun muassa metsästyksen ja kalastuksen muodossa. Kasvillisuus – Pohjoinen luonto on talvella paljas, kesällä vihreä ja syksyllä punainen. Mikroilmasto – Sekä pohjoinen ihminen että vierailija arvostavat arktista luontoa, kirpeitä kevätilmoja, aurinkoa valkoisella hangella ja revontulia.

(Yllä) Ralph Erskinen luonnokset vuorokauden- ja vuodenaikojen mukaan säädettävistä ikkunaluukuista ovat yksi ajatus rakennetun ympäristön muuntuvuudesta vuodenaika- ja säävaihteluiden mukaan.

Eristyneisyys – Pohjoisen sijainnin mukanaan tuomasta eristyneisyydestä syntyy sekä henkilökohtainen että sosiaalinen jännite, joten sosiaalisten tilojen luomiseen täytyy kiinnittää erityishuomiota ja sijoittaa rakennukset ryhmiksi. Asukkaiksi tarvitaan erilaisia ihmisiä – ei ainoastaan yksipuolisesti käytännön työläisiä. Ralph Erskinen “pohjoisen kieliopin” pääkohdat on tiivistetty ja suomennettu hänen CIAM-tapaamisessa pitämänsä luennon pohjalta (Collymore 1982, 27-30).

(Oikealla) Erskine esittää luonnoksessaan katujen pinnan muotoilua siten, että tiet on helppo aurata koneellisesti eikä loska lennä jalankulkijan päälle. Lisäksi Erskine ehdottaa tärkeimpien väylien lämmittämistä.

ARKTINEN MODERNISMI | UTOPIAT JA LUONNONVARAKAUPUNGIT |

ollut mahdollista. Myös osaavia työmiehiä oli vaikea löytää syrjäiselle työmaalle. (Sheppard 2007, 11). Tiivis maankäyttö luo ihmisen mittakaavaa ympäröivän loputtoman luonnon keskelle ja toisaalta tuo luonnon fyysisesti lähemmäksi: selkeästi rajatussa kaupungissa epämääräinen lähiövyöhyke jää puuttumaan ja luonto on visuaalisesti läsnä kaikkialla kaupungissa. (McGill University Schoenauer Collection 2005; Pressman 1995, 105-106 viit. Schoenauer 1997). Näin luonnon ja ihmisen tekemän välinen dikotomia syventyy ja selkityy. Tiivistä kaupunkia on myös perusteltu halvemmilla rakennuskustannuksilla ja ylläpidolla, kun infrastruktuuria tarvitaan vähemmän. Sosiaaliselta kannalta tarkasteltuna lyhyiden välimatkojen nähtiin helpottavan myös ihmisten välistä kanssakäymistä. (Sheppard 2007, 7). Tarjotessaan ratkaisuja pohjoiseen modernistiset suunnitelmat tekivät pohjoisesta mielikuvien tasolla entistä ankaramman – paikan, jossa selviytyminen onnistuu vain erityisillä, modernin ihmisen luomilla ratkaisuilla. 22 Siinä missä teknologiaan luottavat kupukaupunkiratkaisut sulkevat ympäristön yksiselitteisesti ulkopuolelle, on erskineläisessä lähestymistavassa nähtävissä myös vuoropuhelua ympäristön ja talven kanssa: tuulensuojarakennus ei eristy omaksi kokonaisuudekseen, vaan suojaa samalla muita kaupungin rakennuksia. Kaupunkiin syntyy sekä talvesta kokonaan erotettua sisätilaa että lievemmin suojattua ulkotilaa.

30 |

AJALLINEN TARKASTELU

22 Architecture d’aujourdhui -lehti kirjoittaa pohjoista käsittelevässä teemanumerossaan 1967 (vol. 134, 101) Siperiaan sopeutumisen onnistuvan vain nykyisillä teknologioilla: ei luonnonolosuhteita vastaan taistellen tai niihin sopeutuen, vaan niitä muokaten siten, että syntyy ”moderni” ympäristö, jossa ihminen on luonnon omistaja ja herra.

Fermontin (1976) suunnitelleet arkkitehdit Maurice Desnoyers ja Norbert Schoenauer tunsivat Ralph Erskinen ajatukset pohjoiseen rakentamisesta ja sijoittivat kaupunkisuunnitelmaansa tuulensuojarakennuksen tämän hengessä. Muualla kaupungissa on käytetty havupuuvyöhykkeitä tuulensuojana. Fermontissa huoltoliikenne ja suuri osa parkkipaikoista on keskitetty Seinän varjoisalle pohjoispuolelle, jolloin muurin eteläpuolinen alue jää kävelijöille ja julkiset palvelut on helppo saavuttaa. Muita talveen kantaa ottavia suunnitteluperiaatteita ovat esimerkiksi joko kadun pohjois- tai itäpuolelle sijoitetut jalankulkuväylät, jotta lumi voidaan sijoittaa etelään ja länteen sulamisen nuopeuttamiseksi. Asuinrakennusten ajoväylät eivät ylitä kahta autonmittaa lumenpoistoalueen koon optimoimiseksi. 10

ARKTINEN MODERNISMI | UTOPIAT JA LUONNONVARAKAUPUNGIT

| 31

2.2 Talvelta suojautumisen typologioiden kehittyminen Talvelta suojatumisen typologiat alkoivat kehittyä pohjoisissa kaupungeissa muualla kuin arktisella alueella monen tekijän yhteisvaikutuksesta erityisesti 1970-luvulla. Havahduttiin, kuinka urban sprawl oli levittänyt ihmiset asumaan kaupunkien laidoille lähiöihin ja reuna-alueille nousseet ostoskeskukset söivät keskustojen elinvoimaa. Keskusta-alueiden houkuttelevuuteen alettiin kiinnittää huomiota: urban renewaliksi nimetty suuntaus pyrki kehittämään maankäyttöä jo rakennetuilla tiiviillä keskusta-alueilla. Tämä tarkoitti toisaalta kaupunkikeskustojen kohentamista urban sprawlia torjuen, mutta toisaalta se karkotti ihmisiä yhä enemmän keskustoista, kun alhaisen arvon alueita ja asuntoja muutettiin ”tuottavampaan” käyttöön muun muassa ostoskeskuksiksi. (Koskiaho 1994, 47). Toinen ajan suuntaus oli kritiikki edellisvuosikymmeninä suunniteltua modernia kaupunkitilaa kohtaan. Kaupunkisuunnitelijat, tunnetuimpina ehkä Jan gehl ja Jane Jacobs, toivat esille (modernin) julkisen tilan puutteita. Muun muassa autovaltaisuutta kritisoitiin ja kaupunkitila haluttiin takaisin ihmisille. Toisaalta keskustaprojektit vastasivat myös tähän tarpeeseen – tosin eivät pohjimmiltaan kovin kestävällä tavalla.

23 Talvikaupunkiaineistossa esitellään suurten pohjoisamerikkalaisten kaupunkikeskustojen ratkaisuja, joten tässä tutkielmassa käytetyt esimerkit painottuvat samoin. Samantapaisia typologioita on kuitenkin löydettävissä muualtakin maailmasta – jopa Oulusta, pienemmässä mittakaavassa. 24 galgary, Minneapolis ja St. Paul ovat luoneet skyway-verkostonsa 2. kerroksen tasoon, kun taas esimerkiksi Torontossa ja Montrealissa verkosto on toteutettu maanalaisena. Kulkuväylät on liitetty metropysäkkeihin ja lisäksi maan alta löytyy myös kaupallista tilaa. (Broadway 2000b, 18).

2.2.1 Keskustaprojektit talvikaupunkeihin Säältä suojaamista on käytetty perusteluna erilaisille katettua, (puoli)julkista tilaa muodostaville keskustojen rakennustypologioille. Useissa suurissa pohjoisamerikkalaisissa kaupunkikeskustoissa alettiin 1960- ja 1970-luvuilla kehittää muun muassa säältä suojattuja kävelyverkostoja. 23 Suojaus toteutettiin kattamalla joko katutilaa maantasossa tai rakentamalla erillinen jalankulkuverkosto toisen kerroksen tasoon tai maan alle. 24 Paikasta toiseen liikkumisen lisäksi (lasilla) katettua tilaa suunniteltiin myös oleskelukäytöön. Talvipuutarhat ovat yksi usein esille nostettu tyyppiratkaisu säältä suojatuista virkistystiloista. Kaupunkien keskustaprojekteilla pyrittiin lisäämään keskustan vetovoimaisuutta vastaiskuna kaupunkien laidoille nouseville

12-14

32 |

AJALLINEN TARKASTELU

Calgaryn kaupungin (Kanada) +15 Skyway-verkoston rakentaminen alkoi vuonna 1970. Vuoden 1970 Master Planissa säältä suojautuminen on asetettu kyseisen kaltaisten ratkaisujen tärkeimmäksi tavoitteeksi. (Pressman 1995, 136). Kävelyputkiverkosto julistautuu nykyisin maailman pisimmäksi 18 kilometrin pituudellaan ja 60 sillallaan.

Laajat, jopa kymmenien kilometrien mittaiset maan alle, maan pinnalle tai toisen kerroksen tasoon toteutetut säältä suojatut kävelyverkostot luovat kaupunkiin uuden tilallisen kerroksen ja tieverkosta erillisen kulkujärjestelmän.

TALVELTA SUOJAUTUMISEN TYPOLOGIOIDEN KEHITTYMINEN | KESKUSTAPROJEKTIT TALVIKAUPUNKEIHIN

| 33

Peter Brabergin (1982) suunnittelema Gårdsåkra on esimerkki lasikatetypologiasta asuinrakentamisen mittakaavassa. Lähes 400-metrinen lasikatteinen katu yhdistää 126 luhtitaloasuntoa ja julkisia palveluita. Asuntojen keittiöt ja kylpyhuoneet on sijoitettu vasten keskikäytävää, kun taas oleskelutilat avautuvat rakennuksen ulkoreunalle, jossa kaikilla asunnoilla on myös oma, yksityisempi pihansa. Tekniset putkistot on sijoitettu katetun tilan kattoon helpon huollettavuuden takaamiseksi. Lasilla kattamista ei ole mielletty yksiselitteisesti energiankulutuksen lisäämisenä: Gårdsåkra-projektin tavoitteena oli sekä säästeliäs energian- että maankäyttö. Säästöjen nähtiin syntyvän tiiviistä rakennustavasta (monitoimikatutila), puolilämpimään tilaan rajoittuvien seinien yksinkertaisemmista ulkoseinäratkaisuista ja katetun tilan seurauksena syntyvistä säästöistä lämmityskustannuksissa. (Erat & Matilainen 1985, 9; Pressman & Zepic 1990, 286).

ostoskeskuksille, luomalla ”visuaalisesti kinnostavia, taloudellisesti toimivia, turvallisia ja ilmastokontrolloituja ympäristöjä”. (Pressman 1995, 135, 136-139). Vaikka keskustaprojektit syntyivätkin vastineena kaupunkien laitojen ostoskeskuskehitykselle, on myös ostoskeskuksia markkinoitu säältä suojautumisella ja talvikaupunkiin sopivina typologioina. Pressman kuvaa Pohjois-Amerikan suurinta ostoskeskusta West Edmonton Mallia ”todisteena siitä, kuinka teknologia ja rahalliset investoinnit voivat muuttaa ilmastoa ja ympäristön” (Pressman 1995, 140). Erskine suunnitteli jo 1950-luvulla Luulajaan (tosin kaupungin keskustaan) ostoskeskuksen, jonka tavoitteena oli luoda sisäänsä lämmin, suojattu aukio – julkista, sosiaalisen toiminnan mahdollistavaa kaupunkitilaa myös kylmiin vuodenaikoihin. (Collymore 1982, 65). Julkisen tilan kattaminen on ollut keskeisimmin kaupunkikeskustojen ilmiö, mutta periaate ei ole vieras muillekaan rakennustyypeille. Erilaisia atriumeita ja gallerioita on tarjottu osaratkaisuksi myös asuinrakentamisen mittakaa-

34 |

AJALLINEN TARKASTELU

25 Tämän kaltaiset projektit voitaisiin yhdistää myös yhteisöllisen asumisen ideologioihin – ajatukset olivat muun muassa Ruotsissa pinnalla 1970-luvulla. Asuinrakennuksiin esimerkiksi suunniteltiin runsaasti yhteistiloja.

vassa. Esimerkiksi Etelä-Ruotsissa sijaitseva Gårdsåkra, ”naapurusto lasin alla”, käsittää kuusi puikkomaista asuinrakennusta, koulun ja asukastupatiloja, jotka sijoittuvat 370-metrisen ”lasikadun” ympärille. Lasikatteen tavoitteena on toimia yksityisen sisätilan jatkeena ”eteläeurooppalaisen kyläkadun tavoin” – projektin on sanottu näin yhdistävän perinteisen, ruraalin elämisen ja vahvasti urbaanin muodonannon. (Pressman & Zepic 1990, 286). 25

26 Broadway nostaa talvikaupunkilehdessä esille esimerkiksi tapauksia, joissa asukaspohja ei ole riittänyt infrastruktuurin ”talvipäivityksen” kautta luoduille palveluille. Kaupunkien ”lasiputkiverkostot” ovat tyhjillään tai keskusta-alue on esimerkiksi alkanut profiloitua enemmän huvittelun ja turismin keskukseksi peruspaveluiden tarjoamisen sijaan. (Broadway, 2000a, 14; 2000b, 20).

Lasikatekehittämisessä on nähtävissä teknologiauskon ja korkean modernismin (high modernism) viitteitä. Brobert on kutsunut lasin massatuotantoa ja halpenemista yhtä tärkeäksi kehitysaskeleeksi kuin teräsbetoni oli aikanaan. Lasia käyttäen voidaan hänen mukaansa muodostaa ”jatkuva ja hyvien yhteyksien kaupunki, jossa rakennukset liittyvät toisiinsa suljetun urbaanin tilan kautta”. (Gappert 1987, 11 , viit. Brobert 1985). Kattamisprojektit ovat perustuneet pääasiassa olettamukselle, että alueen käytettävyys paranee ja houkuttelevuus kasvaa, mikäli ihmiset – toimistotyöläiset, asukkaat ja vierailijat – suojataan rankimmilta talvisilta säiltä (Broadway 2000b, 18). Katetuilla ratkaisuilla pyrittiin muodostamaan yhteisöllistä, sosiaalisen kanssakäymisen ympärivuotisesti mahdollistavaa julkista tilaa. Elävöittäminen ei ole kuitenkaan aina onnistunut näin yksiselitteisesti. Keskustojen maanalaisia ja toisen kerroksen tasossa risteileviä kävelyreitistöjä on muun muassa kritisoitu siitä, että ne autioittavat maantason ”tavallisen” katutilan. 26

27 Entä ne, joilla ei ole tarvetta käydä ostoksilla? Entä nuoret, jotka haluavat vain ”hengata kadulla”? R/UDAT-raportissa (1986) sisätiloihin siirretty ”julkinen tila” nähdään myös luokkakysymyksenä.

Muun muassa sisälle suljettujen tilojen julkisuus asettaa ongelmia. Skyway-verkostoilla on usein aukioloajat, mikä tekee niistä käytännössä vain puoliksi julkisia. (Pressman 1995, 145-149; Lu 1990, 14). Tilojen käytettävyyttä eri aikoina ei määritelekään enää sää, vaan instutionaaliset säännöt (kaupunkiorganisaato, kaupalliset toimijat jne.). Julkinen elämä rajoitetaan tiettyihin aikoihin ja paikkoihin – ostoskeskuksiin, arkadeihin, atriumeihin, maanalaisiin käytäviin ja skyway-järjestelmiin. (Pressman 1995, 149). Puolijulkisissa tiloissa sallitaan yleensä vain tietynlainen käyttö ja vain tietynlaiset ihmiset ovat tervetulleita (Gehl 1990, 28; R/UDAT 1986). 27 Konflikti syntyy julkisen tilan ja yksityisten intressien välille: kaupungin julkinen tila ei muodostu aidosti julkiseksi sisätiloihin siirrettynä. (Pressman 1995, 149). Julkista tilaa ei voi kehittää yksityisten intressien kautta. Kaupunkien elävyyttä ja talvikaupunkiperiaatteeita pitäisikin pohtia osana laajempaa kestävien yhdyskuntien periaatteita – ei yksittäisinä toimenpiteinä (Broadway 2000a, 14; 2000b, 20). Lasiputkia ja ostoskeskuksia ei tule kuitenkaan pitää yksistään epäonnistuneina ratkaisuina. Ilman näitä projekteja ydinkeskustoilla ei olisi välttämättä (ollut) mitään kilpailumahdollisuuksia lähiöostoskeskusten kanssa. (Lu 1993, 17; Pressman 1995, 146). Säältä suojaamisen niiden suunnittelua määrittävänä periaattena voi toki kyseenalaistaa – yksityiset, taloudelliset intressit ovat epäilemättä myös olleet kehittämisen perustana.

TALVELTA SUOJAUTUMISEN TYPOLOGIOIDEN KEHITTYMINEN | KESKUSTAPROJEKTIT TALVIKAUPUNKEIHIN

| 35

2.3 Talvikaupunkijärjestö Varsinainen talvikaupunkisuunnitteluksi kutsuttu suuntaus alkoi 1980-luvulla talvikaupunkiiikkeen myötä. Itse talvikaupunki-käsite syntyi. Talvikaupunkiliike syntyi osittain kritisoimaan edellisinä vuosikymmeninä yleistynyttä ”lasikatesuunnittelua” talvikaupunkiratkaisuna – toisaalta näitä ratkaisuja suositaan edelleen myös järjestön piirissä. Ajatukset alkoivat levitä jo 1970-luvun lopussa Minneapolisista, William Rogersin työn myötä. Kaupungissa laadittiin vuonna 1977 Livable Winter City Guidelines -ohjeet, jotka saivat runsaasti mediahuomiota ja teeman ympärillä alettiin järjestää konferensseja ja muuta toimintaa (Rogers 2004, 8; Royle & Martin 2002, 4). Varsinainen talvikaupunkijärjestö on tälle pohjustukselle velkaa. Kansainvälinen Livable Winter Cities Association -järjestö (LWCA) perustettiin vuonna 1982 keskustelufoorumiksi ja yhteistyökanavaksi pohjoisen alueen toimijoille. 28 Talvikaupunkijärjestön tavoitteena oli ”kehittää välineitä ja strategioita, joiden avulla kaupunkiorganisaatiot voisivat kehittää elävämpiä ja miellyttävämpiä talvikaupunkeja” (Pressman 2003, 6). Varsinaisen kaupunkisuunnittelun lisäksi järjestön tavoitteena oli jakaa tietoa pohjoisen olosuhteista kaupunkien välillä, edistää talvikaupunkisuunnittelua ja saada toimijat kiinnittämään huomiota esimerkiksi pohjoisen sijainnin tuomiin taloudellisiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Tämä uskottiin saavutettavan poikkitieteellisellä osaamisella, luomalla harmonisempi suhde luonnon ja rakennetun ympäristön välille, sekä ymmärtävämmällä suhteella sekä ihmisiin että luonnonvaroihin (Hanen 1990, 10). Talvikaupunkijärjestö oli jakautunut kolmeen alajaostoon. 29 Koska talvikaupunkijärjestön tavoitteena oli nimenomaan tiedon jakaminen, ymmärryksen lisääminen ja erilaisten näkemysten esilletuominen (Hanen & Liburd 2000, 11), ei sillä ollut varsinaista yhteistä linjaa talvikaupunkien suunnittelusta. Suunta on yhteinen – pohjoisen suunnittelukontekstin erityispiirteiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen – mutta painotuseroja on jonkin verran. Lisäksi eri alojen asiantuntijat lähestyvät aihetta eri tulokulmista. Ajatusten kirjo näkyy erityisesti talvikaupunkijärjestön konferenssijulkaisuissa ja Winter Cities –lehdessä, jossa eri kirjoittajat toivat esille omia näkemyksiään lyhyehköillä kirjoituksillaan. Talveen reagoimisen keinot ovat laajat: esimerkiksi vaatetuksen ja jopa ruokavalion merkitys ymmärretään osaksi kylmyyden epämiellyttävyyden torjumista (Pressman 1988, 52).

Ymmärtävämmän, holistisen lähestymistavan tavoittelu Talvikaupunkijärjestö syntyi osaltaan kritisoimaan edellisten vuosikymmenten talven ulossulkevia ratkaisuja. Pressman (1995, 95) kiteyttää tämän haluksi löytää ratkaisuja, jotka korostaisivat elämää talven kanssa, ei siitä huolimatta. Gutheim (1990, 14) toteaa talvikaupunkilehdessä purevasti ilmaston ulkopuolelle sulkevan kaupunkikehityksen olevan kaikkea muuta kuin ympäristöönsä reagoivaa: ”(ostoskeskusten) kasvit – huolimatta siitä olivatpa ne aitoja tai ei-

36 |

AJALLINEN TARKASTELU

28 Jäsenistöön kuului kaupunkisuunnittelijoita, arkkitehteja ja insinöörejä ja muita aiheesta kiinnostuneita maailman pohjoisista maista. Toiminnan päääpaino oli sen syntysijoilla Kanadassa, joskin myös esimerkiksi Skandinavia ja Japani olivat aktiivisesti toiminnassa mukana. Järjestö piti yllä keskustelua ja yhteistyötä järjestämällä talvikaupunkikonferensseja ja symposiumeja joka toinen vuosi aina 1980-luvulta 1990-luvun loppupuolelle. Keskustelua pyrittiin herättämään mediassa ja lisäksi tiedonjakokanavana toimi muun muassa neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Winter Cities –lehti järjestön jäsenille. (Pressman 1995, 72). Järjestön vapaaehtoisuus osoittautui lopulta ongelmalliseksi ja toiminta päättyi 2005. Kuitenkin kolme vuotta myöhemmin vuonna 2008 LWCA:ssa aktiivisesti toimineen Patrick Colemanin aloitteesta perustettiin Winter Cities Institute, tavoitteenaan jatkaa talvikaupunkiajattelun perinnettä. Uusi järjestö on yhä toiminnassa. 29 Koulutukseen ja markkinointiin keskittynyt jaosto piti päämajaansa Calgaryssa, kun taas Edmontonissa toimiva kansainvälinen jaosto keskittyi tapahtumien, näyttelyiden ja suunnittelukilpailujen järjestämiseen. Sapporosta käsin toiminut Northern Intercity Conference Committee taas järjesti konferensseja pohjoisten kaupunkien johtajille. (Sault Ste Marie 1991, 2). The International Association of Mayors of Northern Cities (IAMNC) jatkoi myöhemmin Japanin-jaoston toimintaa.

talven positiivisille puolille

talven negatiivisilta puolilta

ALTISTAMINEN

SUOJAUTUMINEN

KAAVIO 3. Talvikaupunkijärjestön näkemys hyvästä talvikaupungista perustuu

altistamisen ja suojautumisen käsiteparille.

30 Sama suojelun ja altistamisen käsitepari on usein myös esimerkiksi urbaanin ilmastotieteen tutkimuksen sekä mikroilmastojen tutkimisen ja toteuttamisen pohjalla.

vät – ovat ennemminkin säälittävä muisto kaukaiselta lämpimältä vyöhykkeeltä kuin rakentava vastaus pohjoiseen ympäristöön”. Edellisinä vuosikymmeninä oli jo nähty mitä teknologialla voi tehdä (hyvässä ja pahassa): siispä talvikaupunkijärjestö pyrki tuomaan esiin myös ”pehmeämpää” lähestymistapaa kaupunkisuunnitteluun. Tämän näkökulman käytäntöön saamiseksi uskottiin tarvittavan enemmän työtä kuin ”helppojen”, talven yksiselitteisesti poissulkevien ratkaisujen toteuttamisen, joten siksi siihen keskityttiinkin talvikaupunkiliikkeen piirissä. (Pressman 1988, 30). Kun suhtautuminen talveen ei enää ollut yksiselitteisesti sen torjumista, pyrittiin etsimään talveen eri tavoin reagoivia ratkaisuja. Eräänlaisena ymmärtämisen perustana voisi käyttää Norman Pressmanin teksteissään esittelemää suojelun ja altistamisen dikotomiaa. Pressman jakaa kaksi pääsuhtautumistapaa talvikaupunkisuunnitteluun: hyvässä talvikaupungissa talven epämiellyttäviltä ominaisuuksilta pyritään suojaamaan sen verran kuin on tarpeen (protection) samalla kun talven positiivisille ominaisuuksille altistetaan (exposure). Pressman korostaa, kuinka ylisuojelu ei ole hyväksi: ihmisen on opittava elämään luonnon kanssa. Jos suojataan liikaa, kylmän alueen ihmisistä tulee herkkiä, sopeutumisen ja stressinsietokyvyn kasvamisen sijaan. On kuitenkin tarjottava tarvittava suoja. 30 (Pressman 1988, 23; 1995, 9). Käytännössä tämä on kuitenkin hyvin subjektiivisesti havainnoitavissa – mikä on tarpeeksi? Käsitteet tarjoavat tarkastelupohjan erilaisten talvikaupunkiratkaisujen ymmärtämiselle (kaavio 3). Talvikaupunki-ideologia ei jää pelkästään ilmaston pohtimisen tasolle. Suoranaisesti ilmastoon ja talveen liittyvät seikat toimivat ennemminkin tausta-ajatuksena hyvän suunnittelun pohtimiselle ylipäätään. Pohjoisuus toimii keskustelua yhdistävänä tekijänä – se on suunnittelukonteksti, jossa ongelmat ovat samantapaisia. Talvikaupunkijärjestö on siis nimestään huolimatta eräänlainen yleisesti – ei ainoastaan talvikeskeisesti – hyvää kaupunkisuunnittelua pohtiva yhteisö.

TALVIKAUPUNKIJÄRJESTÖ

| 37

Vuonna 2003 talvikaupunkijärjestön silloinen puheenjohtaja Ann Martin pohtii muutosta järjestön näkemyksissä sen 20 toimintavuoden aikana: hänen mukaansa alun perin kiinnostus kohdistui suunnittelun konkreettisempiin ongelmiin arkkitehtuurin, tekniikan, liikenteen ja kunnallistekniikan aloilla, kun taas myöhempinä vuosina painotus on siirtynyt ylipäätään ilmastonmuutoksen, sosio-ekonomisten haasteiden ja ympäristön kestävyyden tarkasteluun pohjoisissa olosuhteissa, joissa talvi asettaa erityisiä mahdollisuuksia ja haasteita. (Martin 2003, 3). Talvikaupunkiliikkeen tavoitteissa viitataan usein nimenomaan taloudelliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen. Simek tiivistää problematiikkaa talvikaupunkilehdessä: ”Avaruussukkula todistaa, että asuttavia tiloja voidaan luoda mihin tahansa. Kysymys on siitä, haluavatko, ja onko ihmisillä varaa asua siellä.” (Simek 1996, 12). Royle toteaa talvikaupungeilla olevan oikeastaan vain kaksi ongelmaa: asuttavuus ja kannattavuus (Royle 1989, 3) – eli siis sosiaaliset ja taloudelliset tekijät, joita tulisi pohtia pohjoisen (ilmaston) kontekstia vasten. Pressman tuo teksteissään usein esille Skandinavian erinomaisen ilmastoon sopeutumisen: hän kehottaa (kanadalaisia) ”katsomaan itään” etelän sijaan esimerkkien toivossa. ”Hyvä suunnittelu on elämäntapa ja erottamaton osa pohjoismaista kulttuuria. Skandinaaveille vuodenaikaisvaihtelu on luonnollinen osa elämäntapaa ja pohjoismaalaisilla on vahva side luontoon.” (mm. Pressman 2004, 53). Pressman nostaa esille skandinaavisen esimerkillisen suunnittelun kaikilla mittakaavatasoilla esinesuunnittelusta asuinalueisiin. Pohjoismaissa ei kuitenkaan hänen mukaansa katsota ympäristöä yksittäisinä objekteina, vaan saumattomana kokonaisuutena, jossa yhdistyvät käytännölliset, sosiaaliset ja ekologiset seikat (Pressman 2000, 17; Pressman & Lüttgen 2000, 18). Kokonaisvaltaisuus (wholism) on myös Hanenin ja Liburdin (1993, 23) mukaan se periaate, jolla pohjoiseen on suunniteltava. Talvikaupunkikirjallisuudessa esitellään myös ei niinkään talvea painottavaa, tuoreeksi ja innovatiiviseksi luokiteltua suunnittelua pohjoisista maista. Esimerkiksi Pressman nostaa esille Ruotsin ja Suomen 1980-luvun uudet satelliittikaupunginosat, joiden suunnittelussa keskeistä oli huomion kiinnittäminen sosiaaliseen tasoon muun muassa toimintoja sekoittamalla ja kevyen liikenteen roolin korostaminen (ja sen erottaminen autoliikenteestä). Suunnitelmissa oli usein sivuosassa ”konkreettisemmin” ilmaston huomioivia periaatteita, kuten tiiviit korttelit tuulelta suojaamassa tai ”sisäkatuja” aluekeskuksissa. (ks. Pressman 1995, 110-125). ”Uusi trendi suunnittelussa on luoda naapurustoja, joissa ihmiset voivat tuntea olevansa kuin kotonaan ja solmia sosiaalisia kontakteja, sillä ankara ilmasto rajoittaa ulkona oloa ja näin ollen tekee sosiaalisesta elämästä hankalampaa.” (Pressman & Zepic 1990, 286). Kylmän ilmaston nähtiin myös esimerkiksi kannustavan auton käyttöön. Gutheim toteaa talvikaupunkilehdessä, kuinka auto on ehkä tehnyt yksilön elämästä helpompaa ja auttaa selviytymään talvesta, mutta julkiselle tilalle ei ole tämän seurauksena käynyt yhtä hyvin. (Gutheim 1990, 14). Näin tarkasteltuna talven voidaan nähdä olevan välillisesti monenlaisten kaupunkikehittämisen ongelmien taustalla ja esimerkiksi autokeskeisyyden voi nähdä nimenomaan talvikaupunkien ongelmana. 31

38 |

AJALLINEN TARKASTELU

31 Toisaalta, autovastaisuus on perusteltavissa myös puhtaasti energiansäästötavoitteiden kautta. Öljykriisin seurauksena autokeskeisyyden kritisoiminen oli alkanut jo edellisellä vuosikymmenellä. 32 Northern Cityscape –teoksessaan (1995, 79-95) Pressman jaottelee talveen suhtautumisen konkreettisia tapoja seuraavasti. 1. Visuaalinen ympäristö: a) jää taiteena b) rohkea värien käyttö c) valaisu pimeinä vuodenaikoina d) kadunkalusteiden funktionaalisuus ja kauneus (ilkivallalta suojautumisen korostamisen sijaan) e) visuaaliset virikkeet (veistokset, suihkulähteet, seinämaalaukset ym.) 2. Miellyttävyyden tunne: a) mikroklimaattisten tarkastelujen yleistäminen b) ergonominen suunnittelu (mm. liukastumisten torjuminen) c) maisemasuunnittelu pienilmastonäkökulmasta d) ilmastoanalyysimenetelmien käyttö (mm. rakennuspaikan valinnan pohjana) 3. Suojaavat urbaanit ratkaisut: a-c) maantason yläpuolinen, maanalainen ja maantasossa suojaaminen d) jalkakäytävien lämmitys e) hybridirakennukset f) sisäänvedettävät katot (keskusta-alueilla) g) eri liikennemuotojen erottaminen 4. Virkistys- ja vapaa-aika: a) puistot ja rannat (ympärivuotiseen käyttöön tähtääminen) b) talvisafarit ja luonnonmukaiset alueet c) latuverkosto d) talviliikuntamahdollisuudet e) festivaalit f) talvipuutarhat 5. Liikenne: a) kävelytarpeen vähentäminen (ulkotiloissa) b) lumenpoistoon panostaminen c) parannettu julkinen liikenne.

2.3.1 Mitä 1980-luvulta eteenpäin tehtiin? 33 Bioklimaattinen ja mikroklimaattinen tai mikroilmastotietoinen ovat käytännössä synonyymeja. Miellyttäviä mikroilmastoja voidaan kuitenkin luoda muutenkin kuin bioklimaattisesti, esimerkiksi lämmitysenergialla. 34 Bioklimaattisuudessa pohditaan esimerkiksi seuraavia tekijöitä: rakennuspaikan valinta, rakenteen muoto, luonnollisen tai keinotekoisen topografian hyödyntäminen, kasvillisuus, rakennusryhmän muodostama kokonaisuus, suuntaus, ulkotilan ominaisuudet, rakennuksen aukotusten sijainti ja tyyppi, rakennusmateriaalit (esim. absorptiokyky) ja väritys. (Pressman 1995, 4). 35 Näin saavutetun energiansäästön merkityksellisyydestä ympäristön kestävyyden kannalta on oltu montaa mieltä. Muun muassa Zedda (2003) ja Mills (2006) näkevät kaupungin kestävyyden syntyvän ensisijaisesti isomman mittakaavan tasolla muun muassa toimintojen sijoittumisen kautta – ei niinkään yksittäisten rakennusten muotoilulla.

Talvikaupunkijärjestön toimintaan kuului talvitietouden jakaminen. Osittain tämä tarkoitti talviolosuhteiden ja niiden seurauksien ymmärtämistä ylipäätään. Esimerkiksi Lu listaa Winter Cities -lehdessä talven keskeisimpiä ongelmia: lumi ja jää vaikeuttavat liikkumista, ulkoaktiviteetit vähentyvät talvisin ja pitkät, kylmät talvet lisäävät energiankulutusta. Talviympäristö voi olla synkkä luonnon värien ja kasvillisuuden puuttuessa ja lisäksi pitkät talvet vaikuttavat asukkaisiin henkisesti (mm. masennus). (Lu 1993, 16). Toisaalta kyse oli myös konkreettisemmin suunnitteluratkaisujen levittämisestä. Muun muassa Pressman on luetteloinut teksteissään ja kirjoissaan useita kertoja sekä jo toteutettuja että hänen mielestään talvikaupungille tarpeellisia ratkaisuja. 32 Hän korostaa talven kanssa elämistä, osaratkaisuja etsien – ei siltä kokonaan suojautuen. (Pressman 1995, 79-95). Tällaisia ei kokonaan talvesta erottavia osaratkaisuja on lähestytty liikkeen piirissä monelta kannalta. Keskustelunaiheet ja ehdotetut talvikaupunkitoimenpiteet liikkuvat teknisistä ratkaisuista estetiikkaan, eristemateriaalien kehittämisestä ja uudenlaisista auraustutkajärjestelmistä turismin edistämiseen, urbaaneihin hiihtoreitistöihin ja vuodenaikaisvalaistukseen. (Näihin palataan luvussa temaattinen tarkastelu.)

Bioklimaattinen suunnittelu Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta 1980-luvun talvikaupunkiajattelua leimaa ehkä eniten bioklimaattiseksi kutsutun ajattelun mukaantulo. 33 Ajattelutavassa rakennuspaikan ilmastolliset ja ympäristölliset olosuhteet huomioidaan kaikissa suunnitteluvaiheissa aina rakennuspaikan valinnasta rakennussuunnitteluun siten, että ilmaston negatiivisia vaikutuksia vähennetään samalla kun positiivisia korostetaan ja hyödynnetään. 34 Paikan olosuhteet ”manipuloidaan” toimimaan siten, että syntyy mahdollisimman miellyttävä (comfortable) paikka, mikroilmaston ja lämpöviihtyvyyden kautta ymmärrettynä (Pressman 1993, 28; 1995, 4; Matus 1988, 1). Pressman nimittää bioklimaattisia periaatteita hienostuneemman lähestymistavan kehittymiseksi, suhteessa ilmaston yksiselitteisesti poissulkeviin ratkaisuihin (Pressman 1995, 141). Bioklimaattiset periaatteet pyrkivät vähentämään teknologiariippuvuutta sekä sisä- että ulkotilan lämpöviihtyvyyden saavuttamisessa hyödyntämällä luonnon tarjoamia mahdollisuuksia mekaanisten apuvälineiden sijaan. Näin ympäröivä ilmasto ikään kuin valjastetaan rakennetun ympäristön käyttöön. Periaatteita voidaan soveltaa kaikilla mittakaavatasoilla, yksittäisen rakennuksen sijoittamisesta kokonaisten kaupunkien muotoiluun. Bioklimaattisen suunnittelun korostetaan lisäävän sekä ulkotilan miellyttävyyttä että vähentävän energiankulutusta. 35

TALVIKAUPUNKIJÄRJESTÖ | MITÄ 1980-LUVULTA ETEENPÄIN TEHTIIN?

| 39

Metodien kehittäminen Bioklimaattiseen suunnitteluun on kuulunut keskeisesti yleispätevien suunnittelumetodien kehittäminen. Laskemalla ja erilaisia säännönmukaisuuksia selvittämällä on pyritty luomaan ilmastodataa tulkitsevia ja soveltavia metodeja suunnittelijoiden käyttöön. Näiden kautta ilmastotieto muokkautuu esimerkiksi arkkitehdeille ymmärrettävämpään muotoon. Metodeissa keskitytään yleensä yhteen ilmaston ominaisuuteen kerrallaan: suunnitteluperiaatteiden luominen laskennallisesti, huomioiden samaan aikaan esimerkiksi sekä tuulen, lumen että auringon vaikutus on vaikeaa (Børve 1987, 11, 14). Metodien kautta tarkasteltuna talviympäristö ikään kuin rakentuu yksittäisistä elementeistään käsin – auringosta, tuulesta ja lämpötilasta johdannaisineen (valon puute, lumen kasautuminen jne. ). Muun muassa Matus on kehittänyt erilaisia malleja ja apuvälineitä ilmastodatan analyysiin auringonvalon ja -lämpösäteilyn mahdollisuuksiin keskittyen ja erityisesti talvi-ilmastoa silmälläpitäen. (Matus 1988, 1). Kuismanen (2008) on keskittynyt erityisesti tuulen vaikutuksiin. 36 Børven kiinnostuksen kohteena taas on lumi ja sen kinostuminen (Børve 1989). 37 Bioklimaattisuus ei ole yksistään pohjoiseen sidottu ajatusmalli vaan itse periaatteet ovat universaaleja. Paikalliset ilmasto-olosuhteet määrittävät, miten periaatteita milloinkin käytetään. Pohjoisessa korostuvat esimerkiksi auringonvalon ja lämmön hyödyntäminen ja miellyttävät lämpöolosuhteet, kun taas lämpimämmissä maissa esimerkiksi viilentävä tuuli voi olla halutumpi ominaisuus. Suuri osa bioklimaattisista ohjeistuksista tarjoaakin ratkaisuja useammille eri ilmastovyöhykkeille (mm. Givoni 1996, Kuismanen 2008). Børve korostaa, että vaikka hän itse ja muutkin suunnittelijat esittävät ratkaisumalleja ja metodeja mikroilmastojen luomiseen, on ymmärrys ilmasto-olosuhteista tiettyjen suunnittelumetodien tai sääntöjen seuraamista oleellisempaa hyvien ympäristöjen luomisessa. Hän kokee konkreettisten esimerkkien kuitenkin auttavan periaatteiden ymmärtämisessä parhaiten – ne osoittavat, kuinka ”näkymätön ilma” voi olla osa suunnitelun lähtökohtia ja miten se mahdollisesti voisi vaikuttaa muodonantoon. (Børve 1987, 184). Tavoitteena on ymmärryksen lisääminen ilmastotekijöiden vaikutuksesta ja toisaalta paremin ilmastoon mukautettujen suunnitteluratkaisujen yleistyminen (Børve 1987, 175). Asuinalueen mittakaavassa bioklimaattisia periaatteita on toteutettu esimerkiksi Tromssassa Norjassa vuonna 1990 arktisen asumisen messualueen suunnittelussa. Bo i nord -asuinalue oli osa näyttelysarjaa, jonka tavoittena oli luoda innovaatioita asuntorakentamiseen ja näyttää esimerkkejä asumisen ja kaupunkisuunnittelun sopeuttamisesta pohjoiseen ilmastoon. Tavoitteena oli saada suunnitteluperiaatteita myös laajempaan käyttöön (norjalaisessa) asuinaluesuunnitelussa. (Pressman 1995, 129). Messualueen rakennukset annettiin useiden eri arkkitehtien suunniteltavaksi. Huomattiin kuitenkin näkemysten ja osaamisen (ilmastolähtökohdat huomioivasta suunnittelusta) olevan vahtelevaa, joten järjestäjät laativat yhteiset nyrkkisäännöt rakennussuunnittelun pohjaksi. (Bertheussen 1990, 39). Ohjeet

40 |

AJALLINEN TARKASTELU

36 Kuismasen CASE-metodi käsittää sekä ympäristö- ja mikroilmastoanalyysin tekemisen, havaintojen tulkinnan, pienoismallien tuulitestauksen että metodin käytännön sovellusten kehittämisen. Tuulimallinnuksella voidaan mm. minimoida tuulen julkisivuja viilentävät vaikutukset ja tarjota suojaa tuulisille alueille (Kuismanen 2008, 14). 37 Muita bioklimaattisista periaatteista kirjoittaneita ovat mm. Jeffrey Aronin (1953) ja Baruch Givoni (1998).

Anne Brit Børven ja Eilif Bjørgen suunnittelemat, vuonna 1989 rakennetut asuinrakennukset Norjan Hammerfestissa (Fuglenesdalen) on muotoiltu ilmastotekijät huomioiden. Rakennusten matala, pisaramainen takaa nouseva muoto vähentää lumen kasautumista katolle ja seinien vierustoille. Sisäänkäynnit ja kulkuväylät on sijoitettu siten, että lumen vaikutus on mahdollisimman vähäinen. Ilmastolähtöisyyden edistäminen suunnittelussa ei ole ollut yksin talvikaupunkijärjestön agendalla: esimerkiksi nämä Fuglenesdalenin asuintalot olivat osa Norjan valtion asuntopolitiikkaa (Husbanken) ja pyrkimyksiä kehittää ilmaston huomioivaa rakentamista. (Arkitekturguide for Nord-Nor-

ge 2006).

Myös Ralph Erskinen ajatukset ovat määriteltävissä osin bioklimaattisiksi. Esimerkiksi 1960-luvun alkuvuosina rakennetussa Ortdrivaren-korttelissa Kiirunassa korkeiden talojen erikoinen kattomuoto maksimoi eteläisten julkisivupinnan passivisen lämmön hyödyntämiseksi, kun taas pohjoispuolella katto laskee varjojen minimoimiseksi. Matalissa, puikkomaisissa rakennuksissa Erskine kääntää kattomuodon toisinpäin. On analysoitu, että muodonannon tarkoituksena on tässä tapauksessa ollut mahdollistaa auringonvalon (ja -lämmön) päästäminen rakennusten väleihin pihoille. Rakennusten kulmien pyöristäminen vähentää lämmönhukkaa ja virtaviivaisuus vähentää tuulen turbulenssia. ”Taskut” katon reunassa estävät lumen putoamisen viereiselle jalkakäytävälle. (Egelius 1988, 74; Collymore 1982, 84-87).

TALVIKAUPUNKIJÄRJESTÖ | MITÄ 1980-LUVULTA ETEENPÄIN TEHTIIN?

| 41

AURINKO-OLOSUHTEET

LUMI

Auringonvalo ja lämpösäteily tulee hyödyntää mahdollisimman hyvin.

Avoimia alueita asuinrakennusten lähistöllä tulee välttää, koska tämä lisää ajolunta.

Yhteisten ulkotilojen tulee saada aurinkoa vähintään neljä tuntia kello yhdeksän ja viiden välillä päiväntasausten aikaan.

Terassoidut ja porrastetut rakennukset tasoittavat ja vähentävät tuulen nopeutta. Lumi kasautuu sinne, missä tuulennopeus on vähäisin.

Pihat tulee suunnata ilmansuuntiin, joissa on eniten iltapäivä- ja ilta-aurinkoa kesäisin.

Korkeita harjuja pohjoisen ja idän suuntaan muodostavia rakennuksia tulee välttää, koska nämä saavat aikaan lumen pyryämisen suojapuolella ja luovat kylmiä, varjoisia alueita rakennusten taakse.

Keittiö ja asuinhuoneet tulee sijoittaa siten, että ne saavat yhteensä neljä tuntia auringonpaistetta päivässä päiväntasausten aikaan. Yötön yö tulee ottaa huomuoon; se saattaa olla etu alueella.

Tuuli puhdistaa lumen pois helpommin suhteellisen tasaisilta katoilta. Tuulta tulee käyttää siirtämään lumi pois alueilta, mihin sen ei haluta kasautuvan.

TUULI-OLOSUHTEET

LUMENPOISTO JA –SÄILYTYS

Mahdollisimman paljon olemassaolevaa kasvillisuutta tulee säilyttää tuulen vaikutuksen vähentämiseksi.

Kunnan suorittama lumenpoisto tulisi minimoida. Lumen kasauspaikkojen välimatka ei saisi ylittää 150 metriä.

Kasvillisuuden tulee olla suhteellisen tiheää toimiakseen tuulikatkona. Rakennusten ei tule nousta puurajan tai muiden pinnanmuotojen yläpuolelle.

Lumensäilytyspaikat tulee sijoittaa aurinkoon, jotta sulamista keväällä nopeutetaan. Yksityisille lumenkasauspaikoille on jätettävä tilaa.

Talot ja virkistysalueet tulee rakentaa pieneen mittakaavaan tuulitunnelien estämiseksi ja tuulennopeuden vähentämiseksi.

Asuntojen ajoteiden tulee olla mahdollisimman lyhyitä, jotta minimoidaan lumenpoiston tarve autotallien, postilaatikoiden ja sisäänkäyntien edustoilta.

Rakennuskorkeuden tulee nousta portaittain pääasialliseen tuulensuuntaan, jotta rakennusmassat johdattavat tuulen pois maantasosta.

ENERGIANKULUTUS

Kylmien kesätuulten vaikutusta voidaan vähentää rakentamalla yhteenliittyneitä rakennusmassoja tuulensuojiksi pohjoista vasten. Katujen tulee olla kaarevia tuulisuuden vähentämiseksi. Avointen tilojen rakennusten välissä ei tule olla kooltaan yli 30x30 m.

Rakennusten tulee täyttää ministeriön asettamat energiavaatimukset (25 % energiansäästö). Lämmitettyjen rakennusten tulee olla mahdollisimman kuutiomaisia ulkoseinien lämpöhävikin minimoimiseksi. Ikkunat tulee sijoittaa siten, että niillä on mahdollisimman pieni lämpöhävikki. Suuria lasipintoja katossa tulee välttää. Aurinkopaneeleja tulee käyttää lisäenergianlähteenä aurinkoisina vuodenaikoina, mikäli mahdollista.

Bo i nord -alueen suunnitelun tueksi laadittu ohjeisto subarktiseen ilmastoon suunnittelusta.

42 |

AJALLINEN TARKASTELU

Ilmastoon sovittaminen oli Bo i nord -aluesuunnitelman (1990) kantavana periaatteena. Tromssan kunta laati aluesuunnitelman ilmasto- ja maisema-analyysia hyödyntäen. Rakennukset on sijoitettu tiiviimmin seinäkkeiksi pääasialliseen tuulensuuntaan ja pihat on avattu aurinkoisempaan ilmansuuntaan. Puistovyöhykkeet kortteleiden välillä vähentävät osaltaan tuulisuutta. (Arkitekturguide for Nord-Norge og Svalbard 2008).

Pyöristetty kattomuoto estää lumen kasautumisen. Usean pientalon yhdistävä terassirakenne suojaa säältä ja luo yhteisöllisyyden tuntua naapurustoon sekä tarjoa samalla säilytystilaa tilaa vieville ulkovarusteille, kuten suksille. (Maine 1996, 48).

TALVIKAUPUNKIJÄRJESTÖ | MITÄ 1980-LUVULTA ETEENPÄIN TEHTIIN?

| 43

käsittivät aurinko- tuuli- ja lumiolosuhteisiin, lumenpoistoon ja -säilytykseen liittyviä ja energiankulutuksen vähentämiseen tähtääviä periaatteita. Ohjeisto pohjaa bioklimaattisiin periaatteisiin, joskin niitä nyrkkisääntömäisiksi yleistäen. Ohjeet lumenpoistosta tai energiankulutuksesta eivät ole (tässä tapauksessa) bioklimaattisia. Bioklimaattisuuden yhteydessä esimerkiksi on usein nostettu vernakulaari rakentaminen: sen periaatteet ovat usein olleet negatiiviselta suojautumiseksi ja positiiviselle altistamiseksi luokiteltavia. Perinteisen maatalon pihapiiri on tiivis, suljettu ja tuulelta suojattu. Karjalaistalossa eläimet asuivat alakerrassa, jolloin niiden haihduttama lämpö lämmitti toisessa kerroksessa asuvia ihmisiä. Perinteiset sveitsiläiset käkikellotalot sijoittuvat tiiviiksi ryhmiksi, aurinkoon suuntautuen ja niiden jyrkät katonlappeet eivät kerää lunta. Pressman (kuten useat muutkin talvikaupunkiliikkeen piirissä) kuitenkin korostaa, että vernakulaareja esimerkkejä tulee kohdella vain periaate-esimerkkeinä – ei tyylillisinä tavoitteina. (Pressman 1988, 25; 1995, 63; Pressman & Zepic 1990, 285).

Talvikaupunkien suunnitteluohjeita ja strategisia visioita Pohjoisamerikkalaiset kaupungit ja arkkitehtijärjestöt ovat laatineet strategisia dokumentteja, eritasoisia selvityksiä ja ”ohjevihkosia” talvikaupunkisuunnittelusta tai sisällyttäneet talvea koskevaa ohjeistoa muihin asiakirjoihinsa. Talvikaupunkijärjestön vaikutus tähän kehitykseen on selkeä, vaikkakaan järjestö ei ole varsinaisesti ollut mukana (kaikkien) dokumenttien laadinnassa (Barton 2003, 15). 1990- ja 2000-luvulta pohjoisamerikkalaisten kaupunkien yleiskaavatasoisista suunnitelmista ja strategisista tavoitteista on löydettävissä ohjeita ja mainintoja talvikaupunkitematiikasta. Osa ohjeistoista on kylläkin kaupunkiorganisaatioiden kokoamia, mutta enemmänkin tietoutta jakavia, vailla virallista asemaa tai takeita toteutuksesta. 38 Dokumenttien laajuus vaihtelee muutamasta ohjeesta tai pelkästä ”talvikaupunkiuden” tavoittelun maininnasta monikymmensivuisiin, pelkästään talviohjeistukseen keskittyviin asiakirjoihin.39 Yleistäen voisi todeta talvikaupunkiohjeiden noudattelevan talvikaupunkijärjestön näkemyksiä: sen sijaan, että talven annettaisiin vaikuttaa negatiivisesti kaupungin elettävyyteen, pyritään suunnitteluratkaisuilla vähentämään talven negatiivisia vaikutuksia ja toisaalta tuomaan esille talven positiivisia puolia (suojelu–altistaminen). Strategioiden sisällöt ovat keskenään hyvin samansuuntaisia. Esimerkiksi Fort St Johnin Community Planissa (2011) sitoudutaan noudattamaan talvikaupunkiohjeita, jotta ”luotaisiin vuodenaikojen muutoksiin sopivaa infrasturktuuria”. Tavoitteena on elävä, miellyttävä ja turvallinen kaupunkiympäristö. Marquetten kaupungin Master Planissa (2003) tavoitteeksi mainitaan talven elettävyyden (livability) parantaminen ja negatiivisen talviasenteen poistaminen: talvea ei tule nähdä esteenä. ”Luovalla suunnitteluasenteella osa talven epämiellyttävyydestä voidaan postaa. Lisäksi

44 |

AJALLINEN TARKASTELU

38 ”Epävirallisia” ohjeistoja ovat muun muassa (1) osana AIA:n ja RAIC:n R/UDAT-ohjelmaa laadittu Edmontonin kaupunkiin keskittyvä Livable Winter Cities -niminen idea- ja toimenpide-ehdotuskokoelma talvikaupunkisuunnit telusta (1986), (2) Prince Georgen kaupungin talvikaupunkikomitean kokoama Climate-sensitive Design for the City of Prince George (1999) inspiraatioksi talvikaupunkisuunnitteluun, (3) Sault Ste Marien kaupungin Winter City Design Manual vuonna 1991 kaupungissa järjestetyn talvikaupunkikonferenssin oheismateriaaliksi. 39 Lyhyitä mainintoja talven huomioimisesta suunnittelussa löytyy esimerkiksi Burlingtonin ja Anchoragen strategisista dokumenteista. Burlingtonin vuonna 2011 laaditun Municipal Development Planin rakennettua ympäristöä käsittelevässä osassa pohjoinen ilmasto ja neljä vuodenaikaa on mainittu suunnittelussa huomioitaviksi tekijöiksi. Esimerkkeinä mainitaan tuulelta, kylmältä, sateelta, lumelta ja jäältä suojautuminen, sekoittunut maankäyttö ja palvelujen sijoittaminen lähelle asuinaleita, jalkakäytävien talvikunnossapito ja värien, kasvillisuuden ja luonnonvalon käyttö luovasti siten, että kaikkien vuodenaikojen parhaat puolet hyödynnetään. Tavoitteena on myös edelleen kehittää rakennusten arviointikriteerejä (Zoning Ordinance’s Design Review Criteria vrt. suomalainen rakennusvalvonta) huomioimaan myös pohjoinen ilmasto (Burlington 2011, s. III-11). Anchorage Bowl Comprehensive Plan 2020:ssa mainitaan Anchoragen tavoite olla ”pohjoinen kaupunki”: ”hyvin suunniteltu kehitys perustuu estetiikalle, joka luo paikalle hengen ja huomioi Anchoragen uniikit, pohjoiset puitteet.” (Anchorage 2001, 38).

Edmontonin talvikaupunkistrategiassa Winter Design -osion suunnittelutavoitteita on havainnollistettu oheisella kuvalla. (Edmonton 2012, 27).

Korotettu suojatie estää loskaa

Lehtipuut päästävät auringon

Rakennukset suojaavat taskupuistoa

ja sulamisvesiä kerääntymästä

säteilyn lävitseen talvella, mutta

tuulelta.

jalankulkijoiden haitaksi.

varjostavat kesällä.

Huomioi topografia rakennuspaikan valinnassa ja -suunnittelussa.

Talvikaupunkiratkaisujen periaatepiirroksia talvikaupunkijärjestön vuoden 1991 konferenssin yhteyteen laaditusta Winter Cities Design Manualista. Samoja kuvia on käytetty myöhemmin sellaisenaan myös Marquetten kaupungin Master Planissa (2003) havainnollistamassa talvikaupunkisuunnitteluohjeita. 29 33

TALVIKAUPUNKIJÄRJESTÖ | MITÄ 1980-LUVULTA ETEENPÄIN TEHTIIN?

| 45

46 |

AJALLINEN TARKASTELU

• Aurinko-olosuhteet • Tuuliolosuhteet • Lumenhallinta • Energiankulutus

ENERGIATEHOKKUUS

•Winter Life: vapaa-aika ja virkistys • Winter Design: liikennesuunnittelu, turvallisuus, houkuttelevuus • Winter Economy: business ja turismi • Our Winter Story: markkinointi ja brändäys

Talvikaupunkistrategia

2012

EDMONTON, Kanada Winter City Strategy

• Rakennusten sijoittelu • Rakennussuunnittelu • Katusuunnittelu • Jalankulkijat • Lumen hallinta ja säilytys • Kasvillisuus • Materiaalit ja estetiikka • Virkistys • Verkostoituminen

Master Planin luku 11. Winter City Considerations

Konsulttityönä laadittu talvikaupunkiperiaatteita esittelevä vihkonen, jonka noudattamisesta on maininta vuoden 2011 Community Planissa

• Ilmastoherkän suunnittelun pääperiaatteet: auringonsäteily, tuulensuojat, lumenpoisto ja –säilytys • Kadut • Puistot ja aukiot • Kodit ja kaupalliset rakennukset • Parkkipaikat • Kasvillisuus • Värit, materiaalit ja valaistus

2003

MARQUETTE, USA Master Plan

(2000) 2011

FORT ST. JOHN, Kanada Winter City Guidelines

Verkostoituminen muiden talvikaupunkien kanssa

(x)

• Rakennusten sijainti • Kulku, ajoteiden suunnittelu, autot • Lumensäilytys • Tuuli • Ulkotilojen kattaminen • Rakennussuunniitelu • Rakenteelliset kysymykset: lumikuormat, energiatehokkuus • Maisemasuunnittelu ja estetiikka • Värit ja valot

Kaupungin talvikaupunkikomitean laatima suunnitteluohjekokoelma, ei virallista statusta

PRINCE GEORGE, Kanada Climate-Sensitive Design for the City of Prince George 1999

Liikenteen toimintatapoihin vaikuttaminen

Viranomaisten ja kaupungin uudet toimintatavat

Yksityisen sektorin osallistaminen

Asukkaiden osallistaminen

Asukkaisiin ja asenteisiin vaikuttaminen

Markkinointi, brändäys

(x)

TYÖNJAKO, OSALLISTAMINEN, YHTEISTYÖ

Liikuntamahdollisuudet

• Aluesuunnittelu • Rakennusten sijoittelu • Katusuunnittelu • Estetiikka • Puistot ja virkistys • Osallistaminen

Talvikaupunkijärjestön konferenssin yhteyteen konsulttityönä koottu, talvikaupunkiperiaatteita esittelevä kirjanen

1991

SAULT STE MARIE, Kanada Winter City Design Manual

Talvitapahtumat

VAPAA-AIKA JA VIRKISTYS

Lumenhallinta ja ylläpito

Katusuunnittelu lumi ja jää huomioiden

LIIKENTEEN PUITTEET

Valaistus, materiaalit, värit

VISUAALINEN YMPÄRISTÖ

Kadunkalusteet ja muu urban design

Kasvillisuus ja tuulen huomioiminen

Rakennusten sijainti ja massoittelu aurinko, tuuli tai lumi huomioiden

FYYSINEN YMPÄRISTÖ (BIOKLIMAATTISET PERIAATTEET)

ALKUPERÄINEN SISÄLLYSLUETTELO

Arktisen asumisen messualueen rakentamisen pohjaksi laadittu suuntaa-antava ohjeisto

TROMSSA, Norja Bo i Nord - ohjeisto arktisen asumisen messuille 1990

positiivinen suhtautuminen voi -- vahvistaa kaupungin kykyä houkutella uusia yrityksiä ja asukkaita. ” (Marquette Master Plan 2003, 195). Minneapolisin Plan for Sustainable Growthin (2009, 30) luvussa Urban Design ilmastolähtöisten suunnitteluperiaatteiden käyttö taas nähdään tarpeelliseksi ympärivuotisen elävyyden lisäämiseksi ja ”jotta talviympäristöstä tulisi turvallinen, miellyttävä ja nautittava jalankulkijalle”. Edellä mainittujen ohjeistojen tavoitteeksi voisi tiivistetysti muotoilla talvikaupungin ympärivuotisen elettävyyden tavoittelun eli talviolosuhteiden parantamisen nimenomaan ihmisen näkökulmasta. Päämäärät ovat pohjimmiltaan sosiaalisia ja kulttuurisia, vaikka itse ohjeet painottuvatkin fyysisen ympäristön muokkaamiseen. Master Planeihin, Community Planeihin ja Comprehensive Planeihin kirjatut talviohjeet keskittyvät lämpöviihtyvyydeltään miellyttävien ja toisaalta visuaalisesti mielenkiintoisten talviympäristöjen luomiseen. Talviylläpitoon liittyvät ohjeet ovat myös vahvasti edustettuina, kuten myös talviseen virkistyskäyttöön liittyvät maininnat. Joukosta löytyy myös muita ”yleisemmän tason” ohjeita esimerkiksi talvisuunnittelun organisoinnista: itse toimintatapoja pitäisi muokata huomioimaan ilmastotekijät paremmin suunnittelussa. Yksi ohjetyyppi ovat myös ”työnjakoa” pohtivat periaatteet: esimerkiksi asukkaita pitäisi myös osallistaa suunnitteluun ja ylipäänsä talvikaupunkiuden puolesta puhumiseen. Edmontonin talvikaupunkistrategia (2012) on eräänlainen poikkeus kaupunkien dokumenttien joukossa. Siinä missä muissa dokumenteissa talvikaupunkius on sijoitettu osaksi muuta ”hyvää” suunnittelua ja kaupunkikehittämistä, keskittyy Edmontonin strategia visioinnissaan ainoastaan talvitematiikaan. Strategian tavoitteena on hyödyntää pohjoisuutta ja ”muuttaa Edmonton kutsuvammaksi, eloisammaksi ja kukoistavammaksi paikaksi sekä asukkaille, yrityksille että turisteille talviaikaan”. Kolme strategian muodostamista ohjannutta kriteeriä ovat autenttinen, asenteita muuttava ja kestävä. (Edmonton 2012, 4, 12). Lähestymistapaa voisikin pitää osittain käänteisenä aiempiin talvikaupunkiohjeistuksiin ja -strategioihin verrattuna: dokumentti pyrkii kokoamaan kaikesta kaupunkisuunnittelusta ja -kehittämisestä ne asiat, joihin talvi vaikuttaa. Kaupunkikehittämistä siis ikään kuin tarkastellaan ”talvisilmälasien” läpi. Edmontonin silmälasien painotuksen voi arvata jo strategian nimestä For the Love of Winter – Strategy for Transforming Edmonton into a World-Leading Winter City. Asukkaiden kanssa yhteistyössä kehitetyt toimenpide-ehdotukset korostavat kaupungin ja asukkaiden positiivista suhdetta talveen ja tähtäävät talvivuodenajasta nauttimiseen, vapaa-aikaan ja virkistykseen – talvelle altistamiseen ja talven ”juhlistamiseen” (celebrating winter) – sekä talvikaupunki-imagon luomiseen. Edmontonin strategia tarkastelee talvikaupunki-

KAAVIO 4. (viereinen sivu) Talvikaupunkiohjeistojen ja -strategiadokumenttien

sisältöjen vertailua. Suurin osa dokumenteista keskittyy konkreettisiin, fyysistä ympäristöä muokkaaviin ohjeisiin. Edmontonin talvikaupunkistrategian painotus on toisenlainen sen tarkastellessa kaikkea kaupunkikehittämistä eräänlaisten talvikaupunkisilmälasien läpi.

TALVIKAUPUNKIJÄRJESTÖ | MITÄ 1980-LUVULTA ETEENPÄIN TEHTIIN?

| 47

suunnittelua laajemmin kuin pelkän fyysisen kaupunkisuunnittelun kannalta, huomioimalla esimerkiksi talven tarjoamat taloudelliset mahdollisuudet (winter business). Dokumentin tavoitteet on jaettu neljään pääteemaan: Winter Life, Winter Design, Winter Economy ja Our Winter Story. 40 Jokaiselle tavoitteelle on nimetty mahdollisia vastuutahoja toteutukseen. 41 Vaikka Edmontonin strategia pinnalta tarkasteltuna vaikuttaa laajemmalta kuin muiden kaupunkien talvikaupunkiohjeistukset, on tämä osittain harhaa. Myös strategioissa, joissa talvi on mainittu vain muutamalla ohjeella tai kavennettu siihen reagoiminen pelkästään fyysisen ympäristön asiaksi, on kyllä muiden otsikoiden alla Edmontonin strategiaan vertautuvia, laajemmin ”hyvään” kaupunkikehitykseen tähtääviä ohjeita – näitä ei vain ole nähty ensisijaisesti talven kautta käsiteltävinä. Edmontonin strategia luo kaupungille talviprofiilin. Suuri osa talvikaupunkidokumenttien ohjeista vaikuttaa turhankin yksityiskohtaisilta strategiatasoisten, visioivien dokumenttien sisällöksi. Tämä antaakin dokumenteista hieman kapea-alaisen kuvan. Samoin kuin Børve mieltää oman bioklimaattisen, lumen kasautumista tarkastelevan metodinsa vain esimerkinomaiseksi johdatukseksi teemaan, on strategioissakin osittain kyse eräänlaisista teemoihin johdattavista poiminnoista: kuvat ja ohjeet ainoastaan tutustuttavat periaatteisiin ja herättävät suunnittelijoita ajattelemaan teemoja myös oman luovuuden kautta (R/UDAT 1986, 3). Voi olla, että fyysisen ympäristön ja ihmisen toiminnan suhde nähdään dokumenteissa osittain deterministisenä, määräävänä: kun fyysinen ympäristö muotoillaan huomioimaan talvi ja näin tarjotaan mahdollisuuksia talvesta nauttimiseen ja talvikäyttöön, myös toiminta kehittyy itsestään. Toisaalta voi myös ajatella, että ehkä fyysinen ympäristö on ohjeistoissa ymmärretty asiana, johon kaupunkisuunnittelulla ylipäänsä pystytään vaikuttamaan – elinympäristön ”sisällön” kehittäminen on nähty ehkä enemmän muille tahoille kuin kaupungille kuuluvaksi. Ilmastolähtöisten periaatteiden hyödyntämistä selvittävissä tutkimuksissa on todettu niiden puute käytännön työssä. Ryser ja Halseth (2008) tunnistavat syiksi muun muassa tiedon puutteen, asenteet, säännöt, rakenteelliset ja poliittiset syyt. Ei tiedetä kenen vastuulla ilmastolähtöisyys on, kenen pitäisi vaatia ja kenen suunnitella. Tarvittaisiin siis selkeämpiä ohjeita.Tätä taustaa vasten yksityiskohtaiset, turhankin vähän vapauksia jättävät ohjeet talvikaupunkistrategioissa vaikuttavat perustelluilta. Selkeiden ohjeiden ja määräysten voi nähdä levittävän tietoutta myös asukkaiden suuntaan, jolloin ne toimivat yhteisön odotusten ja muutoksen vaatimisen mittarina (Ryser & Halseth 2008, 51).

48 |

AJALLINEN TARKASTELU

40 Winter Life tarkastelee ulkotilojen toiminnallisuutta talvikuukausina, Winter Design taas keskittyy fyysiseen kaupunkisuunnitteluun. Winter Economy pohtii talvikaupunkia taloudelliselta kannalta ja Our Winter Story tarkastelee mahdollisuuksia vaikuttaa asukkaisiin ja asenteisiin ja toisaalta myös pohtii sitä, miten talvikaupunkiuden edistäminen saadaan käytäntöön. (Edmonton 2012, 6-7). 41 Talvikaupunkistrategiaa jatkavan, toteuttamiseen keskittyvän Implementation Strategyn on määrä valmistua loppuvuodesta 2013. (Edmonton 2013)

42 1980- ja 1990 -luvuilla kirjallisuutta ja muuta aineistoa on kyllä syntynyt runsaasti. Vielä 2000-luvun puolella tehdyissä tutkimuksissakin suunnittelijoiden tietotaito (saati osaamisen soveltaminen) on kuitenkin todettu yhä puutteelliseksi. (Ryser & Halseth 2008; Eliasson 2007; Ebrahimabadi 2012). 43 Kritiikin juuret olivat jo edellisvuosikymmenillä. Muun muassa Jane Jacobs julkaisi 1960-luvun alussa suunnittelijalähtöistä, ylhäältä alaspäin etenevää ja visuaalisuuteen painottuvaa kaupunkisuunnittelua kritisoivan teoksensa The Death and Life of Great American Cities (1961). Jacobs korosti kaupunkien syntyvän ihmisistä, yhteisöistä ja niiden toiminnasta. Modernin kaupunkitilan puutteita erityisesti sosiaaliselta kannalta toi myöhemmin esille myös Jan Gehl teoksessaan Life Between Buildings (1971, engl. käännös 1987).

2.3.2 Miksi ilmastolähtöiset suunnitteluideologiat syntyivät? Talvikaupunkijärjestön piirissä on pohdittu syitä siihen, miksi pohjoisessa suunnittelussa ei kiinnitetty ilmastoon huomiota ennen talvikaupunkiliikettä. Norman Pressman (1995, 10) on ehdottanut syiksi seuraavia: (1) Pohjoiset maat (Neuvostoliittoa ja Kiinaa lukuunotamatta) ovat taloudeltaan kehittyneitä, jälkiteollisia, korkean teknologian ja korkean elintason maita. Kylmän ilmaston aikaansaamien ongelmien selättämiseen on siis ollut käytettävissä varoja ja teknologiaa ilman varsinaista ilmastolähtöistä osaamistakin: ilmastoon on vastattu kääntämällä termostaattia. (mm. Matus 1998, 1; Gutheim 1990, 13). (2) Ennen vuoden 1973 energiakriisiä infrastruktuurin ylläpitoon uskottiin olevan käytettävissä lähes rajoittamattomat energiavarat, joten ilmaston huomioiminen tästä näkökulmasta ei ollut kovin kiinnostavaa. Toisaalta syyt ilmastolähtöisen ajattelutavan puuttumiseen ovat siis olleet asenteellisia. (3) Klassisen, eteläisemmillä leveyspiireillä syntyneen urbaanin muodonannon vaikutus on nähtävillä pohjoisen kaupunkisuunnittelussa: suunnitteluratkaisut on kopioitu eteläisemmistä maista (Gutheim 1990, 12; Pressman 1988, 22). Kyse on ollut ehkä osittain tietämättömyydestä pohjoisten olosuhteiden realiteeteista (esimerkiksi suunnittelutyö on tehty etelämmässä), mutta toisaalta tällaista ”samankaltaisuutta” etelän kanssa myös on myös tietoisesti haluttu pitää yllä – ikään kuin kuulua etelän kanssa kulttuurisesti samaan piiriin. (4) Lisäksi Pressman nostaa talvisuunnittelun puuttumisen syyksi kaupunkisuunnittelijoiden puutteellisen ilmastolähtöisen osaamisen. Aiheesta ei ole ollut saatavilla juurikaan kirjallisuutta. 42 (5) Pohjoisten alueiden voimakas kaupungistuminen on ylipäänsä tapahtunut verrattain myöhään, toisen maailmansodan jälkeen, joten urbaanien talviratkaisujen kehittäminen ei yksinkertaisesti ollut ollut ajankohtaista kovin pitkään. (Pressman 1988, 22-23).

Mistä ja miten talvikaupunkiliikkeen näkemykset muodostuivat? Edellä mainittuihin epäkohtiin pohjautuen, talvikaupunkiliikkessä yhdistyy monia tuona aikana muutenkin pinnalla olleita ajattelusuuntauksia ja kaupunkikehityksen ongelmiin reagoimisen teemoja. 1980-luvulla nousi yleinen kritiikki edeltävien vuosikymmenten modernistista kaupunkisuunnittelua kohtaan. Modernin kaavoituksen periaatteisiin kuului toimintojen erottelu terveellisemmän ja tehokkaamman ympäristön toivossa. Kaupunkitilan konsepti (urban space) oli enemmän ja vähemmän unohdettu 1900-luvun kaupunkisuunnittelussa ja keskitytty itsenäisiin, erillään seisoviin rakennuksiin. Perinteinen julkinen tila oli hävinnyt, mutta kritiikin myötä se alettiin nähdä (taas) haluttavana. 43 Toisaalta myös urban renewal oli keskusta-alueita ”kiillottaessaan” yksipuolistanut toimintoja ja asukaspohjaa. Perinteisen kaupunkitilan hajoamista korostivat myös autojen lisääntyminen ja urban sprawl, asumisen leviäminen lähiöihin. Myös lähiöitymisen seurauksia alettiin ajatella. Nähtiin, että kaupunkien maankäyttö oli tuhlailevaa ja materiaalivarojen hyödyntäminen tehotonta ja laajan infra-

TALVIKAUPUNKIJÄRJESTÖ | MIKSI ILMASTOLÄHTÖISET SUUNNITTELUIDEOLOGIAT SYNTYIVÄT?

| 49

uusurbanismi

modernien kaupunkitilojen kritiikki

kriittinen regionalismi

neotraditionalismi

TALVIKAUPUNKILIIKE

environmentalism ekologinen liike

KAAVIO 5. Talvikaupunkiajattelun syntyyn vaikuttaneita syitä ja taustaideologioita. struktuurin ylläpito kallista. (Pressman 1988, 22). Myös ilmastotekijät yhdistyivät modernismin kritiikkiin urbaanin ilmastotieteen tutkimuksen ja alan kehittymisen myötä. Avointa kaupunkitilaa alettiin syyttää epäsopivuudesta kylmään ilmastoon: suurten rakennusten ja niiden välisten laajojen, tyhjien alueiden nähtiin luovan tuuliset ja lämpötilaltaan epämiellyttävät ulko-olosuhteet. (Westerberg 2009, 133; Kuismanen 2008, 35 ).

Jälkiteollisen yhteiskunnan standardisaatio ja suunnittelu-ilmapiirin kansainvälistyminen saivat osansa modernismin kritiikistä. Teknologia mahdollisti ”ilmaston vastaisen” suunnittelun: pohjoisessa lämmittämisen ja valaistuksen, etelässä keinotekoisen lumen ja ilmastoinnin. Rakennusten muodot olivat kaikkialla samanlaisia – huolimatta tominnallisen perusfunktionsa täyttämisestä eli ”asuttavuudesta” niiden koettiin unohtaneen vernakulaarit edeltäjänsä ja olevan vailla merkityksiä. (Pressman & Lüttgen 2000, 17). Rakentamisteknologioiden toimimista suurimpina innoittajina suunnittelussa kritisoitiin. ”Koneella tuotettujen ympäristöjen” vastakohtana ei kuitenkaan nähty romantisointia: historian esimerkkien tarkastelu nähtiin (talvikaupunkiliikkeen piirissä) hyväksyttävänä vain periaatteiden tasolla. (Pressman 1995, 98; gutheim 1990, 13). Paikallisuuden tematiikkaa yleisemminkin korostamaan ja puolustamaan syntyi 1900-luvun loppupuolella kriittinen regionalismi. Ajatteluun kuului paikallisuuden tulkitseminen ”muualta tuotua” ja universaalia työkaluina käyttäen – ei siis vernakulaariin palaaminen (Norberg-Schultz 1996, 15; Lefaivre 2003, 35). 45

50 |

AJALLINEN TARKASTELU

44 Westerberg hahmottelee modernin kaupunkitilan kritiikin historiaa ilmastonäkökulmasta: 1970-luvulla alettiin kiinnostua aikuisväestön ulkotilan käytön vähentymisestä uusissa lähiöissä. Kenttätutkimukset löysivät syyksi nopeasti kasvaneen asumisen tason, joka sai ihmiset suosimaan yksityistä, miellyttävää sisätilaa. Toisaalta myös ulkotilan suunnittelun puutteiden oletettiin olevan syynä tähän – tai ainakin se oli jotain, mihin saatettiin puuttua kaupunkisuunnittelulla. Sää nähtiin yhtenä epämiellyttävyyttä luovana tekijänä. (Westerberg 2009, 133). 45 Kriittisen regionalismin käsitteen juuret ovat Lewis Mumfordin pohdinnoissa. Modernismi oli välinpitämätön, ellei jopa vihamielinen historiaa ja kulttuuria kohtaan. Postmodernistiset rakennukset olivat kuitenkin laadullisesti lähes edeltäjiensä kaltaisia, pinnallisia historialli-

-sia viittauksia lukuun ottamatta. Alhaalta ylöspäin, yksittäisen tilanteen tarpeista ja potentiaaleista kumpuavaa suunnitteluideologiaa alettiin nimittää kriittiseksi regionalismiksi. (Tzonis &Lefaivre 2003, 6, 10). Mm. Christian Norberg-Schultz julkaisi samaa problematiikkaa fenomenologian kannalta pohtivan Genius Loci -teoksensa vuonna 1980. 46 Congres International d’Architecture Moderne – vuodesta 1928 vuoteen 1959 järjestetyt konferenssit keräsivät yhteen aikansa tärkeimpiä arkkitehteja, tavoitteena levittää modernismin suunnitteluajatuksia. 47 Toisaalta modernismista on erityisesti Pohjosimaissa löydettävissä myös romanttiseksi modernismiksi kutsuttu (tai kriittisen regionalismin alle liitetty) suuntaus, jolle yhteys luontoon on tärkeä ja ilmenee esimerkiksi rakennuksen ja ympäristön (≈ talon ja puutarhan) suhteessa. (Alvar Aalto, Gunnar Asplund jne.). (Villner 2004, 6667, 69; Norberg-Schultz 1996, 154). Suuntaus yhdistää vernakulaarin ja uuden (esimerkiksi teknologisen) kehityksen, jatkaen näin myös kansallisromantiikan esillenostamia ajatuksia paikallisisista tekniikoista ja ilmauksellisesta rakentamisesta (Hill 2012, 315). Tässä kontekstissa talven voitaisiin itse asiassa ajatella olleen osana suunnittelua – tosin enemmänkin pohjoisuutensa kautta ymmärretynä. Romanttisen modernismin kaupunkisuunnittelun ja ympäristön suhdetta ei kuitenkaan ole tutkittu ja määritelty yhtä systemaattisesti.

Talvikaupunkikirjoittelussa viitataan usein historiaan toteamalla esimerkiksi talven (ja ilmaston) olleen luonteva osa suunnittelua ennen teollistumista ja sarjatuotantoa (mm. Pressman & Lüttgen 2000, 16). Pohjoiset alkuperäiskansat olivat epäilemättä sopeutuneet elämään luonnossa ja luonnon kanssa, mutta perustaltaan pohjoisen, urbaanin typologian olemassaolon voisi kuitenkin kyseenalaistaa. Pohjoinen kaupunki on useimmiten suunniteltu muiden kuin ihmisen ja luonnon suhteesta kumpuavien lähtökohtien pohjalle. Useiden pohjoisten kaupunkien perustat on aiempina vuosisatoina suunniteltu eteläisemmällä koulutuksella, ehkä kuninkaan tai muun halusta tuoda pohjoiseen tietyn tyylisiä ratkaisuja. Nykyisin tuntemamme pohjoiset kaupungit ovat lisäksi rakentuneet suurilta osin modernismin vuosikymmeninä (etelästä kopioitujen ajatusten mukaan) (Gehl 1987, 47). Pohjoista, perinteistä urbaania typologiaa ei sellaisenaan ole olemassa. (Pressman 1988, 27). Modernismin ihanteet ja uudet, valoisat ja avarat kerrostalokorttelit olivat alun perin kehittyneet vastaiskuna pimeille, ahtaille ja epähygieenisille työläiskortteleille. CIAM46 esitti kaupunkisuunnittelua ohjeistavassa Ateenan julistuksessaan muun muassa toimenpiteitä, joilla auringonvalo ja virkistävä tuuli päästetään avoimiin kortteleihin (Kuismanen 2008, 43). Le Corbusierin suunnitteluperiaatteiden tavoitteena oli myös tuoda takaisin teollisessa kaupuginstumiskehityksessä hävinneet ”perustavat ilot” – aurinko, tuuli ja vihreys (Norberg-Schultz 1996, 154). Näin ollen itse asiassa huomataan modernilla suunnittelulla olleen (myös) ajatuksia ilmastoelementtien hyödyntämisestä. Ei voida siis sanoa modernin arkkitehtuurin yleisesti unohtaneen ilmastotekijöitä. Mumfordin mukaan moderni arkkitehtuuri olikin pohjimmiltaan regionalistista, kontekstinsa huomiovaa, mutta sopeutumattomuudesta on syytettävä dogmaattista International Stylea, joka ”kaappasi” ajatukset (Tzonis & Lefaivre 2003, 6). Periaatteeita sovellettiin kvantitatiivisesti ja yksinkertaistaen (Norberg-Schultz 1996, 154). Moderni arkkitehtuuri oli alun perin suunniteltu Välimeren ilmastoon. Periaatteiden muotoutuessa tyyliksi ja levitessä ulkokohtaisina lainoina periaatteiden sijaan arkkitehtoniset ideat muuttuivat hyödyttömiksi (Kuismanen, 2008, 44). 47 Suurimmaksi ongelmaksi on nähty, että ajatusten taustalla ei ollut psykologisia tai sosiaalisia päämääriä. Kodin kyllä saivat enemmän valoa, mutta toisaalta välimatkat pitenivät ja kohtaamispaikat vähenivät. (Gehl 1987, 47-48). Tälle pohjalle talvikaupunkijärjestö alkoi rakentaa teeseejään ja kehitellä ratkaisuja pohjoiseen ilmastoon. Talvikaupunkiliikkeen synty ajoittuu samoihin aikoihin pohjoisamerikkalaisen uusurbanistisen liikkeen (new urbanism) kanssa ja näiden ajatukset kohtaavatkin monilta osin. Uusurbanismi pitää ihanteenaan kaupunkisuunnittelua ennen autoistumista ja lähiörakentamista. Talvikaupunkiliikkeen piirissä mainittu neotraditionalismi on sisällöltään samankaltainen (ja päällekäinenkin) kanssa. Ideologiat kannustavat suunnittelemaan jalankulkuystävällisiä keskuksia, joiden pohjana toimivat sekoittuneet, tiivisti sijoitetut toiminnot, tasapaino eri liikkumismuotojen välillä ja paikallisuuden ja yhteisöllisyyden tuntu. (Hanen 1993).

TALVIKAUPUNKIJÄRJESTÖ | MIKSI ILMASTOLÄHTÖISET SUUNNITTELUIDEOLOGIAT SYNTYIVÄT?

| 51

Lisäksi uusia, nousevia, talvikaupunkisuunnittelua sivuavia ajatuksia olivat muun muassa vuorovaikutteisemman suunnitteluprosessin kehittäminen ja ympäristönsuojeluun keskittynyt ekologinen liike (ecological movement) (Hanen 1990, 11). 1900-luvun viimeisellä neljänneksellä alettiin kiinnostua (uudelleen 48) arkkitehtuurin ja ympäristön suhteesta (environmental function) (mm. Reyner Banham). Yllä esitettyjä ajattelusuuntauksia on ehkä osittain keinotekoista erotella omien otsikoidensa alle niiden todellisuudessa myös limittyessä. Talvikaupunkiliike (tai talvikaupunkisuunnittelu ylipäänsä) ei sinänsä seuraa mitään näistä ideologioista tai ilmoita kuuluvansa mihinkään kategoriaan. Talvikaupunkisuunnittelusta kirjoittajat (esimerkiksi Winter Cities -lehdessä) kuitenkin tuovat itse esille yllä mainittuja käsitteitä ja ajatuksia. Tiedostamalla kuinkin ajan yleinen ilmapiiri voidaan huomata, että vaikkapa talvikaupunkiliikkeen esille nostamat ajatukset ihmisen mittakaavan huomioimisesta eivät sinänsä olleet uniikkeja, vaan sama problematiikka oli pinnalla yleisemminkin. Talvikaupunkiliikkeessä ja myös laajemmin talvikaupunki-ilmiössä talvi toimii eräänlaisena yhteisenä nimittäjänä, jonka ympärille ja johon soveltaen eri ideologiat muokkautuvat talvikaupunkisuunnitteluksi.

Väliyhteenveto Kuten edellä ajallisesta tarkastelusta voidaan todeta, talvikaupunkiajattelu ei ole tyylikausiin tai ideologioihin sidottua. Suunnitelijat lähestyvät aihetta omasta näkökulmastaan, oman osaamisalueensa kautta – teknisesti, arkkitehtonisesti tai muilla tavoin. Talvikaupunkisuunnittelun yhteisen tavoitteen määrittäminen ei siksikään ole yksiselitteistä. Ajattelulla on yhteyksiä moneen jo pelkästään talvikaupunkijärjestön sisällä, puhumattakaan aikajänteen laajentamisesta esimerkiksi arktisiin utopioihin. Mikä talven rooli siis itse asiassa on suunnitelmissa? Esimerkiksi keskustojen lasikateprojektien kiinnostuksen nimenomaan talvikaupunkitypologian luomiseen voi kyseenalaistaa: ehkä ensisijaiset päämäärät olivat kuitenkin esimerkiksi kaupallisia? (Gehl 1990, 28). 49 Syy tällaiseen kehitykseen on mahdollisesti ollut myös halu hyödyntää kortteleiden sisäosia (kattamalla ne) ja siitä seuraava maankäytön tehostaminen ja vuokra-arvon kasvaminen (Mänty 1988, 141). Samantyyppistä kritiikkiä voitaisiin esittää kupukaupunkiutopioita kohtaan. Ilmastolähtöisyyden sijaan suunnitelmissa etusijalla vaikuttaa olleen teknologia, jolle on etsitty sopiva hyödyntämismahdollisuus: esimerkiksi Frei Otto oli yleisemminkin kiinnostunut optimaalisten rakenteiden kehittämisestä: arktinen ankara ympäristö suunnittelukontekstina antaa ikään kuin hyvän määreen rakenteen pystyvyydelle. Jopa Ralph Erskinestä kirjoittanut Egelius (1988) suhtautuu epäilevästi funktionaalisuuden tavoittelun ja intuition suhteeseen talvisuunnittelun pioneeriksi tituleeratun Erskinen suunnitteluvalinnoissa: oliko suunnitteluratkaisujen ilmastolähtöisyyden esiintuominen kuitenkin vain keino tehdä sitä mitä Eskine itse eniten halusi, eli oikeuttaa omat

52 |

AJALLINEN TARKASTELU

48 Jo primitiivisessä arkkitehtuurissa asumuksia järjesteltiin esimerkiksi ryhmiksi mikroilmastoja luomaan. Myös antiikin Roomassa tiedetään käytetyn muun muassa aurinkolämmitystä. (Kuismanen 2008, 41). Environment muodostui yleisessä mielessä käsitteeksi vasta 1800-luvun lopussa. Environmentalismi mainittiin ensimmäisen kerran 1923. Täsmällisemmät merkitykset, kuten ekologiset arvot, liittyivät käsitteeseen 1970-luvulla ympäristöaatteiden myötä (nk. environmental movement). (Hawkes 2008, xv). 49 Kaupunkikeskustassa kaupallisuus toki usein tarkoittaa myös elinvoimaisuutta – joskaan ei välttämättä esimerkiksi toimintojen monimuotoisuutta.

50 Talvikaupunkijärjestön syntyminen perustuu osaltaan tälle dikotomialle: haluttiin löytää ”pehmeämpiä” ratkaisuja vaihtoehdoksi lasikaupunkikehittämiselle. 51 Sisähiihtokeskus Dubain kaupungissa Arabiemiraateissa säilyttää ikuiset talviolosuhteensa aavikon keskellä ympärivuotisesti. Tämä ei varsinaisesti kuulu talvikaupunki-ilmiössä esiteltyihin ratkaisuihin, mutta on kiinnostava kuriositeetti ihmisen suhteesta säähän ja sen hallitsemispyrkimyksiin. (ks. esim. Meyer & Bhatia 2012).

arkkitehtoniset mielihalunsa selittämällä ne käytännöllisyydellä, miellyttäen näin rationaalisuudesta pitävää yhteiskuntaa ympärillään? (Egelius 1988, 80). Talveen reagoinnin ”pyyteettömyys” suunnitteluratkaisuissa voidaankin tavallaan kyseenalaistaa. Toisaalta – voiko talveen edes reagoida itseisarvoisesti, vai onko kyseessä aina jokin muu päämäärä, jonka toteutumiseen talvi vaikuttaa? Onko talvi suunnittelua muokkaava vai määrittävä tekijä? (Pressman 1995, 29). Ralph Erskine onkin todennut, että hänelle yhtä tärkeää kuin varsinainen rakenteellinen ”talvisuunnittelu” ovat sosiaaliset tekijät, sillä pohjoisissa olosuhteissa sosiaalisen ympäristön muotoutumiseen on kiinnitettävä (talven seurauksena) enemmän huomiota kuin etelässä (Oshima 2005, 9). Tällaisten pohdintojen kautta talvikaupunkisuunnittelun välilliset vaikutukset nousevat keskeiseen rooliin “pelkän” suoran (fyysisen) talveen reagoinnin sijaan. Talvikaupunkisuunnittelun historiasta voi selkeästi erottaa ”kovan” teknologiapainotteisen ja ”pehmeän” ilmastotiedon tulkintaan nojaavan kehityskulun Kuismasen jaottelun mukaan (Kuismanen 2008, 48). 50 Kovan ja pehmeän lähestymistavan symboleiksi ja eräänlaisiksi ”aluiksi” (ainakin tämän tutkielman viitekehyksessä) sopisivat esimerkiksi Frei Otton ”kova”, pneumaattisella kuvulla katettu ja Ralph Erskinen ”pehmeämpi”, ilmastoelementtejä huomioiva arktinen kaupunki. Kupunkaupunkiutopioiden viitoittama tie jatkuu myöhempinä vuosikymmeninä lasikateprojekteissa, kun taas Erskinen pioneerityö näkyy myöhemmässä bioklimaattisia periaatteita hyödyntävässä suunnittelussa. Tällaiset jaottelut keskittyvät kuitenkin jaottelemaan tekotapoja eivätkä ota huomioon esimerkiksi ympäristön kokemuksellista puolta. Esimerkiksi kovan ja pehmeän kahtiajako muuttuu epäselvemmäksi, jos sitä tarkastellaan vaikkapa talvelta suojautumisen ja talvelle altistamisen käsitteiden kautta. Esimerkiksi hiihtokeskusten lumitykit ja keinolumi tai jopa Snowdome Dubain51 kaltaiset ratkaisut, joissa talviolosuhteet on tuotettu keinotekoisesti (epäilemättä runsaasti energiaa käyttäen) kuuluvat ilman muuta ensimmäiseen, ”kovaan” kategoriaan. Mitä jos tekniikkaa ja resursseja käytetäänkin tällä tavoin, talven tuomiseksi näkyville ja koettavaksi? Teknologian käyttäminen ja suuri energiankulutus eivät siis yksiselitteisesti tarkoita talvikokemuksen sulkemista pois ja talvelta suojautumista. (Toki kokemuksen autenttisuus esimerkiksi edellämainituissa tapauksissa voidaan kyseenalaistaa.) Näin on kylläkin useimmiten ollut, kupukaupungeista ostoskeskuskomplekseihin. Myöhemmässä talvikaupunkiajattelussa on siirrytty rakenteiden pohtimisesta ja fyysisen ympäristön suunnittelusta myös esimerkiksi ihmisten asenteiden tarkasteluun ja niiden muuttamiseen (esim. Edmontonin talvikaupunkistrategia). Tällainen lähestymistapa ei myöskään taivu energiatehokkuuden tai teknologiankäytön kautta tarkasteluun. Ne (tai niiden käyttämättä jättäminen) ovat kyllä keinoja tehdä ympäristöä, mutta ympäristöllä on myös muita ulottuvuuksia kuin tekotapa. Olisikin ehkä kiinnostavaa tarkastella myös sitä, millainen ympäristö talvikaupunkitoimenpiteiden tavoitteena on ollut (sen lisäksi, miten se on tehty). Seuraavan luvun teemoittelut pyrkivät kategorisoimaan ja ymmärtämään näitä talvikaupungin eri ulottuvuuksia.

VÄLIYHTEENVETO

| 53

3 52 Vaikka tutkielma keskittyy kaupunkisuunnitteluun (enimmäkseen arkkitehdin näkökulmasta), myös muita aloja sivutaan – tämä on ikään kuin välttämätöntä myös rakentamisen ”pystyvyyden” rajapintojen määrittämiseksi. Ympäristö on kokonaisuus, jossa fyysisen rakentamisen ei tarvitse ratkaista eikä se kykene ratkaisemaan kaikkia ongelmia. Näin pohditaan myös sitä, mikä on fyysisen kaupunkisuunnittelun rooli talvikaupunkiympäristön syntymisessä. 53 Talvikaupunki-ilmiön piiristä löytyvä (normatiivinen) aineisto voidaan hahmottaa itse dokumentin olemuksen perusteella varsinaiseen suunnitelma-aineistoon ja muuhun kirjalliseen aineistoon jaettuna. Suunnitelmiin kuuluvat aluesuunnitelmat ja -utopiat, kaupunkien strategiset dokumentit ja toisaalta pienemmän mittakaavan urban design -tason suunnitelmat ja suositukset (esim. materiaaliset innovaatiot: kestävät pintamateriaalit, eristeet jne.) tai vaikkapa kaupunkiin toimintoja lisäävät toimenpiteet. Muuhun aineistoon voidaan lukea esimerkiksi kehitetyt (bioklimaattiset) suunnittelumetodit, ”mielipidekirjoitukset” ja näkemykset hyvästä talvikaupungista esimerkiksi Winter Cities-lehdessä ja erilaiset kootut ”ohjekirjat” talvikaupunkisuunnittelusta.

Temaattinen tarkastelu

3 TEMAATTINEN TARKASTELU Luvun tavoitteena on hahmotella vastauksia toiseen päätutkimuskysymykseen: miten talveen on suhtauduttu pohjoisen kaupunkisuunnittelussa ja millainen ympäristö on ollut suunnittelun tavoitteena? Tarkastelen edellisessä luvussa esitellyissä konteksteissa syntyneitä suunnitelmia ja ajatuksia temaattisesti, pyrkien kategorisoimaan aineistosta esiin nousevia talveen suhtautumisen tapoja. Tarkastelemalla talvikaupunki-ilmiön sisältöjä käsitteellisemmällä tasolla ja jaottelemalla niitä teemoihin pyrin tuomaan aiheen ymmärrykseen apuvälineitä. Talvikaupunki-ilmiö on lähestynyt talvisuunnittelua myös yleisemmin ”hyvänä” kaupunkisuunnitteluna. Pyrin kuitenkin pitämään näkökulman nimenomaan itse talven huomioimisessa (kaupunkisuunnittelun mittakaavassa). 52 Analyysi pohjautuu edellisessä luvussa esille tulleisiin suunnitteluesimerkkeihin, strategiadokumenttien ohjeisiin ja muuhun talvikaupunkeihin liittyvään aineistoon ja talvikaupunkijärjestön piiristä löytyviin kirjoituksiin. Aineistoksi on valittu nimenomaan normatiivinen aineisto. Tällainen aineisto ei pohdi ilmaston, kaupungin ja ihmisen vuorovaikutuksen tarpeellisuutta tai oikeutusta sinänsä, vaan keskittyy kehittämään ja esittelemään keinoja, joilla tätä vuorovaikutusta voidaan toteuttaa – eli miten talveen voidaan suhtautua. 53 Jo edellisen luvun ajallisen tarkastelun perusteella voi huomata, että pelkästään yhden tieteenalan sisälläkin tulokulmia ja mittakaavatasoja on monia.Talvitematiikkaan on pyritty reagoimaan suunnittelun eri vaiheissa: huomio saattaa kiinnittyä esimerkiksi suunnitteluprosessiin, metodin kehittämiseen tai toisaalta itse ympäristön suunnitteluun. Koska tutkielman puitteissa ja käytetyillä metodeilla ei ole mahdollista arvioida toteutusten toimivuutta, olen tarkastellut toteutettuja kohteitakin eräänlaisina tahtotiloina – niiden itselleen asettamien, aiottujen tavoitteiden kautta (esimerkiksi suunnittelijoiden omat kuvaukset). Erilaiset ohjeistukset ja metodit ymmärretään siis ikään kuin ne olisi jo toteutettu. Kaikki aineisto on näin asetettu kuvitteellisesti samalle viivalle. Tässä luvussa pyrin muodostamaan talvikaupungista kuvaa (elin)ympäristönä, taustateorian tarjoaman jäsentelyn kautta.

| 55

3.1 Talvikaupunki ympäristönä Seuraavat luvut jakautuvat taustateoriasta jäsentyvien, ympäristön neljän pääulottuvuuden kautta toiminnalliseen, rakennettuun, aisti- sekä merkitysympäristöön (ks. kaavio 6) (Rönkkö 2012). 54 Käsittelyssä painottuvat ne näkökulmat, jotka ovat eniten esillä myös aineistossa. semanttinen syntaktinen

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ

AISTIYMPÄRISTÖ

tilallinen ajallinen

TOIMINNALLINEN YMPÄRISTÖ

MERKITYSYMPÄRISTÖ

KAAVIO 6. Emilia Rönkön väitöstutkimuksessaan kultuuriympäristöjen tarkas-

teluun kehittämässä nelikentässä ympäristöllä nähdään olevan tilallinen ja ajallinen sekä syntaktinen (merkityksiä muodostava) ja semanttinen (merkityksiä kantava) ulottuvuutensa. Näiden toisiinsa liittymisen seurauksena ihmisen, kulttuurin ja ympäristön vuorovaikutus voidaan nähdä rakentuvaksi toiminnallisen, rakenteellisen, aisti- ja merkitysympäristön tarkastelunäkökulmien kautta. Nämä tarkastelunäkökulmat muodostavat kehämäisesti ja spiraalimaisesti toisiaan konstituoiden ympäristöstä kokonaisuuden – eri intressien yhteenliittymän niiden erottelun sijaan. (Rönkkö 2012). Näitä näkökulmia on käytetty tutkielmassa talvikaupungin analyysin pohjana.

3.1.1 Toiminnallinen ympäristö Toiminnallisuuden näkökulma muodostaa perustan muille ympäristön tarkastelunäkökulmille. Jatkuva inhimillinen toiminta rakentaa fyysistä ja sosiaalista todellisuutta ja luo symbolisten muotojen kautta myös yhteisiä merkityksiä. Hyödyllisyys ja tavoitteellisuus määrittävät kulloistakin toimintaa. (Rönkkö 2012, 171). Ihmisen toiminnallinen suhde ympäristöön voi olla luonteeltaan luovaa, tuhoavaa tai passiivista ja joko yhteisöllistä tai yksilöllistä (Relph 1986, 48).

56 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

54 Käytän neljää näkökulmaa niiden kapeassa merkityksessä: niiden ominaisuutena on muun muassa lisäksi muodostaa ”risteyskohtiinsa” käytön, hahmon, symbolin ja tradition ulottuvuudet. En ole käsitellyt näitä erillisinä aiheina, vaikka osaa onkin sivuttu.

55 Lewis Mumfordin määritelmän mukaan kaupunki on ”maantieteellinen kompleksi, taloudellinen organisaatio, institutionaalinen prosessi, sosiaalisen toiminnan teatteri ja kollektiivisen yhteisyyden esteettinen symboli. Toisaalta se on kotielämän ja ansiotyön ulkonainen kehys, toisaalta tietoinen dramaattinen sommitelma inhimillisen kulttuurin jalostuneimpia tarpeita ja huomattavimpia tapahtumia varten. Kaupunki edistää taidetta ja on taidetta, kaupunki luo teatterin ja on teatteri.” (Mumford 1949, 400). 56 Todellisuudessa vuodenaikoja on enemmän kuin kaksi (tai edes neljä). Esimerkiksi perinteisessä inuitikulttuurissa vuosi jakautuu jopa kuuteentoista osaan. 57 Ottawan kaupungin halki kulkeva Rideaun kanaali tyhjennettiin talvisin aina 1970-luvulle asti, kunnes keksittiin kokeilla kanaalin jäädyttämistä luistinradaksi. Kokeilu laajennettiin pian nykyisiin mittoihinsa, yli 6 kilometrin mittaiseksi. Kanaaliin asennetaan talvisin portaikot, invaluiskat, huoltopisteitä ja järjestetään tarvittava ylläpito. Koko talvikauden avoinna olevaa kanaalia käytetään myös työmatkaluisteluun. (Bonin 1986, 56).

Kaupunki sisältää useita toimintoja kaupankäynnistä ja asumisesta tuotantoprosesseihin sekö sosiaaliseen ja kulttuuriseen toimintaan. 55 Miten talven olemassaolo muuttaa kaupungin toimintaedellytyksiä? Onko talvi (luovan) toiminnan este vai tukeeko ja kannustaako se siihen? Pietilän mukaan asuttavan kaupungin kriteerinä on sen kyky vastata säähän eri vuodenaikoina (Pietilä 1988, 15). ”Talvikaupunkien julkiset tilat ovat onnistuneita, kun ne on suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön, ihmisiä ajatellen”, toteaa Minneapolisin Plan for Sustainable Growth. (MPLS Plan 2009, 18). Mutta mitä tarkoittavat ympärivuotinen käyttö tai kyky vastata eri vuodenaikojen sääolosuhteisiin? Talvi muuttaa ympäristöä sekä havaittavalla että kokemuksellisella tasolla, mutta vaihtuvatko toiminnot ja toimintatavat esimerkiksi vuodenkierron mukaan vai tarkoittaako ympärivuotinen käyttö samojen toimintojen mahdollistamista kaikissa olosuhteissa? Talvikaupunkisuunnittelussa talvi on nähty kaupungin toimintaan sekä estävästi että edistävästi vaikuttavana.

Vuodenkierron suhde toiminnallisuuteen R/UDAT-raportti (1986, 3) hoksauttaa pohjoisen ympäristön kaksinaisluonteesta: sekä ”vihreän” että ”valkoisen” ympäristön suunnittelu on yhtä tärkeää. 56 Talvikaupunkisuunnittelussa yksi lähestymistapa reagoida vuodenaikoihin on ollut säästä riippumattomien, tasaisten, ympäri vuoden samanlaisina pysyvien toimintaolosuhteiden luominen lasikupukaupunkityyliin kävelyputkilla ja muilla säästä erottavilla rakennustypologioilla. Jan Gehl (1990, 28) kutsuu tällaista lähestymistapaa yksivuodenaikaisuudeksi (one season city). Skaalan toisessa päässä on Gehlin mukaan monivuodenaikainen kaupunki (multi season city), jollaisiksi voidaan kuvata nykyisiä, ei talvi-ideologioiden mukaan suunniteltuja kaupunkeja: kaikki neljä vuodenaikaa ovat kyllä näkyvissä, mutta toiminta ja suunnittelu ovat useimmiten kesäorientoituneita. Talvella esimerkiksi julkisen tilan käyttöaktiivisuus vähenee, mutta se ikään kuin hyväksytään osana kulttuuria: kestetään talvi, koska tiedetään nautinnollisen kesän tulevan sen jälkeen. Gehl ajattelee ihannetalvikaupungin löytyvän yksivuodenaikaisuuden ja monivuodenaikaisuuden väliltä. Ilmaston pahimmilta olosuhteilta suojataan, kadottamatta kuitenkaan pohjoiselle ominaisia vuodenaikavaihteluita. Tätä havainnollistamaan Gehl nostaa esimerkiksi katukahvilan, jonka terassi ”huputetaan” talveksi. Samoilla puitteilla on näin kaksi ”päällystakkia”, joiden kautta se toimii ympärivuotisesti. (Gehl 1990, 29). Toiminta siis muuntuu eri vuodenaikoihin: aktiivisuuden taso pyritään säilyttämään samanlaisena vuoden ympäri, mutta toiminnan luonne on eri. Samanlaisesta ”päällystakkiratkaisusta” on kyse myös esimerkiksi Ottawan Rideaun kanaalissa (kuva s. 58) joka muuntuu talvisin luistinradaksi. 57 Vastaava lähestymistapa on esimerkiksi talvikaupunkistrategioiden maininta pitää osa jalankulkuväylistä lumipintaisina talviaikaan, jolloin erilaiset talviliikkumistavat ovat mahdollisia (Edmonton 2012, 22; Marquette Master Plan 2003, 201). Muuntuvuus toimii siis kahteen suuntaan: se voi olla talven tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntävää – kuten luistinradat ja

TOIMINNALLINEN YMPÄRISTÖ

| 57

Kuvat havainnollistavat talvikaupungin erilaisia toiminnallisuuden järjestämisen mahdollisuuksia. Kaikki kuvien ratkaisut mahdollistavat talven kokemisen, mutta Dubai Snowdome luo staattiset toimintaolosuhteet ja jääkiipeilysiilo on esimerkki erilaistuneesta toiminnallisuudesta. Rideau Canalin toiminnallisuus on luonteeltaan muuntuvaa (ks. kaavio 7). 34 Dubai Snowdome -sisähiihtokeskus, Dubai, Arabiemiraatit 35 Jääkiipeilysiilo, Cedar Falls, USA 36-37 Rideau Canal, Ottawa, Kanada

58 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

58 Gehl on nimittänyt kortteleiden läpi risteilevää sisäkaupunkia ”juustosyndroomaksi”, maanalaisia verkostoja ”myyräsyndroomaksi” ja skyway-lasiputkikaupunkeja ”köysiratasyndroomaksi” – korostaen nimityksillä sitä, kuinka yksikään typologioista ei ole hänen näkemyksensä mukaan ihmiselle luonteenomainen tai toimiva. (Gehl 1990, 28). 59 Kaupungeissa esimerkiksi jäähallit tai muut urheilutilat ovat myös (puoli)julkisia tiloja, joissa ”sää” säilyy samanlaisena vuoden ympäri toiminnan mahdollistamiseksi – jäähallissa lisäksi ympärivuotisena talvena. Nämä ovat epäilemättä vähemmän lähtökohtaisesti negatiiviisia ajatuksia kirvoittavia kuin vaikkapa kaupallisten tavoitteiden seurauksena syntyneet ostoskeskukset tai muut yksivuodenaikaiset sisätilat. 60 Kesä- ja talvivirkistyskäyttö vaativat mahdollisesti erilaista infrastruktuuria. Esimerkiksi hiihtohissit ovat ehkä kesällä käyttämättöminä. 61 Viestintä- ja liikenneministeriön talven liikenteellisiä mahdollisuuksia visioivassa talvihorros-skenaariossa fyysinen ympäristö on talvella eräänlaisessa horrostilassa: ympäristön ylläpito ei ole kesäympäristön kanssa samalla tasolla, mutta teknologian ja etäpalvelutason lisääminen pitävät taloudellisen yhtälön ja kaupungin toiminnan aktiivisena (mm. etätyömahdollisuudet, ostosten kotiinkuljetus). (Pikkarainen et al. 2002).

hiitoreitit – tai ”kesäratkaisu”, joka muuntuu talveen – esimerkiksi huputettu katukahvila. Gehl käyttää yksi- ja monivuodenaikaisuuden käsitteitä kritisoidessaan talvesta erotettuja, katettuja rakennustypologioita. 58 Yksivuodenaikaisuuden voisi kuitenkin ymmärtää myös laajemmin toiminnan staattisuutena – ratkaisuina, joissa toiminta säilyy samankaltaisena ja yhtä aktiivisena vuoden ympäri. Näin määriteltynä yksivuodenaikaisuus ei ole ainoastaan ympärivuotisten ”kesäolosuhteiden” luomista tai sisätilaan fyysisesti sulkemista, vaan ylipäänsä ympärivuotista samanlaisuutta. 59 Esimerkiksi katujen ylläpito ja lumen auraaminen pois heti sen sadettua voitaisiin ymmärtää toiminnalliseksi yksivuodenaikaisuudeksi: tällöin tavoitteena on, että liikkuminen on yhtä sujuvaa kaikkina vuodenaikoina ja kaikenlaisella säällä. Samaan tähtäävät myös lämmittämällä sulanapidettävät kadut. Mikäli tilaa ei ole suljettu sisätiloihin, vaatii se jonkinlaista ylläpitoa staattisten, yksivuodenaikaisten olosuhteiden ylläpitämiseksi. Monivuodenaikaisuuden käsitettä taas voisi yrittää ymmärtää eri vuodenaikojen erilaisuutena – ei ainoastaan kesäorientoituvuutena. Tämä tarkoittaisi vuodenaikojen kehittämistä yksilöinä, omista lähtökohdistaan käsin, ja tästä syntyvää toiminnan erilaisuutta eri vuodenaikoina. Tällainen lähestymistapa voi olla esimerkiksi talven käyttämisessä talouden tai virkistyskäytön ”resurssina”: talveen kehitetään toimintoja, joilla ei ole suoraa vastinetta kesäympäristössä. 60 Talvi muodostaa esteitä toiminnalle, mutta toimintojen muuntumisen sijaan niitä voidaan myös korvata toisilla: teiden auraamisen sijaan esimerkiksi palvelut voidaan tarjota etänä ICT-teknologialla. Talvi siis ”ratkaistaan” muuten kuin fyysisin keinoin ja eri vuodenajat toimivat yksilöinä.61 Tällainen vuodenaikojen erilaistuminen on huonoimmillaan kuluttavaa ja resursseja vaativaa, mutta voi parhaimmillaan tuoda ympäristöön kiinnostavia, ympäristön muutosten mukaan vaihtuvia elementtejä. Toisaalta Gehl on todennut yhden tavan kompensoida talven epämiellyttävyyttä olevan kesäolosuhteiden erityisen houkuttelevaksi tekemisen: pohjoinen ihminen on luonnostaan kesäorientoitunut ja pyrkii esimerkiksi nauttimaan jokaisesta auringonsäteestä. Nautittava kesä ikään kuin kompensoisi epämiellyttävämpää talvea. (Gehl 1990, 28). Hyvä talvikaupunki voi siis olla myös erityisen hyvä kesäkaupunki. (Pressman 1995, 148). Huomataan, että kun yksi- ja monivuodenaikaisuuden käsitteet erotetaan fyysistä rakenteista ja niitä pohditaan yksistään toiminnan kautta, eri lähestymistavat limittyvät ja rajoja on lopulta vaikea vetää. Kaikki vaihtoehdot pyrkivät pohjimmiltaan ympärivuotiseen aktiivisuuteen – siis eräänlaiseen staattisuuteen. Toiminnallisuus on tiivisti sidoksissa fyysiseen ympäristöön ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Muuntuva tai eri tavoin eri vuodenaikoina toimiva ympäristö vaatii kulttuurista ymmärrystä ympäristössä toimijoilta. Vaikka muuntuvuus periaatteessa onkin vuodenaikojen mukaan toimimista, on kaupungissa mahdollisesti esimerkiksi tiettyjä peruspalveluita, joiden halutaan pysyvän samanlaisina ympärivuotisesti. Mistä käyttäjät ovat valmiita joustamaan ja millaisia

TOIMINNALLINEN YMPÄRISTÖ

| 59

MOnivuODEnaikainEn

YksivuODEnaikainEn

STAATTINEN

MUUNTUVA

ERILAISTUNUT

TOIMINTA SÄILYY MUUTTUMATTA JA SAMANLAISENA VUODEN YMPÄRI.

TOIMINTA MUUNTUU VUODENAIKOJEN MUKAAN.

VUODENAIKOJEN KEHITTÄMINEN YKSILÖINÄ. KAIKKIIN VUODENAIKOIHIN EI VÄLTTÄMÄTTÄ PANOSTETA.

esim.

kupukaupungit,

“huputettu” katukahvila,

laskettelukeskus,

kävelyputket,

lumipintaisiksi jätettävät kevyen

etäpalvelujen tarjoaminen talvella

(katujen sulatus)

liikenteen väylät

KAAVIO 7. Erilaisia vaihtoehtoja talvikaupungin toiminnallisuuden järjestämi-

seksi Jan Gehlin (1990) yksi- ja monivuodenaikaisuuden käsitteistä eteenpäin kehitettynä.

60 |

toimintatapoja omaksumaan? Miten ympäristö pidetään tasa-arvoisena ja esteettömänä, vaikkei jokaista katua olisikaan resursseja aurata välittömästi lumipyryn jälkeen tai osa kaduista on muutettu talvisin hiihtoladuiksi? Toiminnallisuuden vaihtoehtoja voisikin tarkastella myös kaupungissa toimijoiden kannalta. Millainen tavoitetaso ympäristölle asetetaan?

62 Ottawan talvikaupunkikonferenssissa 1989 teemana oli seniorinäkökulma. Konferenssia seurannut Winter Cities –lehden numero keskittyy myös tähän näkökulmaan. (1990 vol.8 no.1).

Lasten ennakkoluulotonta asennetta säähän – lumeen, vesisateeseen ja muihin yleisesti negatiivisiksi koettuihin puoliin – voitaisiin kutsua talven seikkailulliseksi ulottuvuudeksi. Lapsilla on kyky nähdä talvi (kuten muutkin vuodenajat) lumikasoineen ja jääpintoineen mahdollisuuksina leikille. Huonosti liikkuvat, seniorit tai vaikkapa lastenrattaiden kanssa kulkevat taas tarvitsevat talviympäristöön jonkinlaisia hallinnan elementtejä (ylläpitoa), esteettömyyttä ja turvallisuutta edes pakollistenkaan aktiviteettien toteuttamiseksi. Ympäristöltä vaaditaan saavutettavuutta. 62 Näiden ääripäiden väliin voitaisiin ajatella jäävän eräänlaisen miellyttävyyden, mukavuuden ja helppokäyttöisyyden vaatimuksen. Ympäristölle asetetaan laatuvaatimuksia ja ympäristön on tarjottava erilaisia mahdollisuuksia, jotta mukavuudenhaluinen haluaa viettää aikaa ympäristössään vapaaehtoisesti. 63 Kaupunkiympäristössä toimimiselta itsessään odotetaan usein tiettyä tavoitetasoa luonnonympäristöön verrattuna. Talvikaupungin toiminnalliset vaatimukset ja niitä ohjaavat intressit voivat siis olla jopa toisilleen vastakkaisia. Ei ole siis ehkä luontevaa liittää

63 Konkreettisemmin ilmaistuna; talven seikkailullisen ulottuvuuden toteuttamiseen tarvitaan vain lumikasa, kun taas helppouden ja sujuvuuden näkökulmasta lumikasasta on tehtävä laskettelurinne – siis luotava jollakin tavalla ”helpotettu” mahdollisuus talvesta nauttimiseen. Turvallisuuden ja esteettömyyden näkökulmasta lumikasa taas olisi mahdollisesti yksiselitteinen este.

TEMAATTINEN TARKASTELU

64 Paitsi toiminnan ”alustana”, esimerkiksi lunta voi käyttää resurssina myös konkreettisemmin. Muun muassa Ruotsissa Sundsvallin sairaalassa lumi varastoidaan ja käytetään kesäi -sin rakennusten jäähdytykseen (Skogsberg & Nordell 2001). Winter Cities –lehdessä tällaista lähestymistapaa edustaa esimerkiksi Lee (1992), joka esittelee kuinka rakennusten lämmitysilmaa voitaisiin käyttää lumen sulattamiseen. Talvi ikään kuin käännetään konkreettiseksi (energia)resurssiksi. 65 Winter Cities -lehdessä turisminäkökulmaa on pohdittu erityisesti teemanumeroissa vuosina 1991 ja 1996 sekä lukuisissa yksittäisissä artikkeleissa.

koko kaupunkia yhden näkemyksen alle, vaan talvikaupungin toiminnallisuutta tulee ajatella toimintokohtaisesti.

Talvi resurssina Taloudelliselta kannalta pohjoinen on nähty usein altavastaajan asemassa globaalia kilpailukykyä tarkasteltaessa. Voimakkaat vuodenaikavaihtelut ja epävakainen sää vaikeuttavat toimintaa: esimerkiksi kasvukausi on lyhyt ja liikenne vaatii erityistä huomiota toimiakseen ympärivuotisesti. Pohjoisessa toimiminen on myös kallista verrattuna moniin alemman palkkatason maihin (Pressman 1987, 8). Talvi voidaan kuitenkin käsittää esteen sijaan myös pohjoisen erityisenä resurssina: talvi luo uniikit olosuhteet, joita voidaan hyödyntää. 64

Talven positiivisten puolien hyödyntäminen (eli niille altistaminen) ja sosiaalinen sekä taloudellinen näkökulma yhdistyvät talvivirkistyskäytössä. Talvi on rautamalmien ja öljyjen tapaan ikään kuin yksi pohjoisen luonnovara, jota pyritään ”jalostamaan”. Talvi ”luonnonvarana” on uudistuva, joten sen ajattelu resurssina toiminnan tasolla on uutta luovaa. Samalla tämä on tehokkuuden ja taloudellisuuden kautta ajattelua: hiljaisempi ja passiivisempi talvikausi pyritään aktivoimaan kehittämällä uusia toimintoja. Talvikaupungissa on nähty olevan erilaisia toiminnallisia mahdollisuuksia talvesta nauttimiseen: ulkoilumahdollisuuksia on hiihdosta ja luistelusta pilkkimiseen ja erilaisiin talvitapahtumiin. Erskine näkee virkistysmahdollisuudet pohjoisen ainoaksi kulttuuriseksi anniksi eteläiselle ihmiselle (Erskine 1967, 96). Esimerkiksi Edmontonin talvikaupunkistrategian (2012, 15-18) tavoitteena on tarjota lisää mahdollisuuksia ulkoilma-aktiviteetteihin. Vapaa-ajanviettomahdollisuudet sekä lisäävät asukkaiden kokemusta ympäristön laadusta että muodostavat pohjan turismille. Perinteisen virkistyskäyttöajattelun ylittävä, sekä asukkaita että turisteja hyödyttävä vapaa-ajantoimintojen kehittäminen on nähty esimerkkinä luovasta talvisuhtautumisesta. Royle huomauttaa Winter Cities -lehdessä, kuinka 20 prosenttia maailman väestöstä asuu lumisissa maissa – loput 80 prosenttia ovat siis potentiaalisia talvimatkailijoita. Hän näkee turismin yhtenä pohjoisen omista lähtökohdista lähtevänä kannattavuuden muotona, jonka hyödyntäminen poistaisi tunnetta epäkannattavuudesta verrattuna maailman muihin talousalueisiin. (Royle 1989, 2). 65 Turismin kehittäminen houkuttelee sen lupaillessa sekä taloudellista että sosiaalista kehitystä. (Richardson & Long 1991, 22). Winter Cities -lehdessä Mystrom näkee talviturismin kehittämisen uniikkien vetonaulojen ja tapahtumien kautta nopeimmaksi keinoksi nostaa talvikaupunkien taloutta (Mystrom 1999, 9). Vaikka useimmiten talven tarjoamiksi taloudellisiksi mahdollisuuksiksi nähdään erityisesti virkistyskäyttö, erilaiset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet ja näiden kautta matkailun edistäminen, voivat talven tarjoamat puiteet olla

TOIMINNALLINEN YMPÄRISTÖ

| 61

pohjana myös muulle taloudelliselle toiminnalle. Muun muassa Edmontonin talvikaupunkistrategiassa ”talvitalouden” kehittämisaloiksi on nähty sekä teollisuus, teknologia että erilaiset tuotteet ja palvelut. Esimerkiksi talvivaatetusteollisuus tai vaikkapa lumen- ja jäänhallintaan liittyvä osaaminen voisivat strategian mukaan olla talvikaupungin uniikkeja voimavaroja (Edmonton 2012, 38).

Toimintatapojen joustavuus Uusia toimintoja talviympäristöön kehitettäessä on huomattu, ettei talviympäristön kesäajasta eroava (tai edes samanlaisena säilyvä) käyttö ole aina mahdollista kaupungin itselleen laatimien menettelytapojen puitteissa. Kaupunkiympäristössä toimintaa säätelevät erilaiset lait, ohjeet ja vakiintuneet käytännöt: tilankäytön intressit eivät aina kohtaa sallitun ohjeistuksen rajoissa. Talvikaupunkistrategioista löytyykin ohjeistuksia tätä koskien. Talvi vuodenaikana muuttaa ympäristöä – mikseivät siis myös ympäristön käyttöä ohjaavat säännöt muuttuisi? Estetäänkö talven ominaisluonnetta huomioimattomilla määräyksillä luovuuden muotoja ja jopa tehdään toiminnasta tuhoavaa? Hyväksymme helposti tietyt asiat standardeina, vaikka usein taustalla on itse asiassa siitä vähintään välillisesti määrääviä ohjeistoja (Pressman 1987, 68).

Pressman esittää, kuinka talvikaupunki voisi hyötyä erilaisista säännöistä. Hän nostaa esiin etätyön mahdollisuudet liikkumista vaikeuttavina talvikuukausina. Talvella myös bussin odottaminen on vaivalloisempaa, joten vaikkapa vuorovälien lyhentäminen voisi lisätä käytettävyyttä. (Pressman 1987, 66, 68). Edmontonin talvikaupunkistrategian yhtenä tavoitteena on talviympäristön elävöittäminen muun muassa talvitapahtumilla ja ylipäänsä ulkotilan käyttöä lisäämällä myös ”huonona” vuodenaikana. Strategiassa esimerkiksi tavoitellaan ympärivuotisen patiokulttuurin syntymistä. Strategia kannustaa yrittäjiä tuoreeseen ajatteluun, mutta luovan käytön mahdollistamisen nähdään vaativan myös kaupungin omien toimintatapojen muokkaamista. Kaupungin osalta tämän on nähty voivan tarkoittaa muun muassa vapaamman kadunkalusteiden sijoittelun ja esimerkiksi parkkiruutujen hyödyntämisen sallimista ”kahvilavaunujen” sijoitupaikkana, lupaprosessin nopeuttamista, vakuutusvaatimusten vähentämistä, ravintoloiden autopaikkavaatimusten höllentämistä ja alkoholimääräysten lieventämistä ulkotiloissa. (Edmonton 2012, 35-36). Strategiassa myös ehdotetaan esimerkiksi vapaampia liikennesääntöjä kävelijöille talviaikaan 67 ja kylmällä säällä toimivaa joustavampaa bussijärjestelmää, jossa kyydittävät voisivat nousta bussiin ja jäädä kyydistä missä tahansa reitin varrella, pysäkeistä välittämättä. Ympäristön joustavuutta lisäämään ehdotetaan myös esimerkiksi ilmaisten bussikyytien tarjoamista tietyn lämpötilan alle mentäessä. (Edmonton 2012, 20).

62 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

66 Pohjoisia, kylmiä olosuhteita on hyödynnetty myös muun muassa erilaisten tuotteiden testiympäristönä (esim. autot). 67 Edmontonin strategian toimenpide-ehdotus 2.1 esittää kadunylittämissääntöjen ”talveen sopeuttamista”: kadun ylittäminen salllittaisiin hiljaisilla kaduilla myös muualla kuin suojateillä sujuvamman kävely-ympäristön aikaansaamiseksi. (Edmonton 2012, 20). 68 Länsimainen, moderni kaupunki ei ole olemukseltaan joustava ja vaatii siksi toimiakseen peruspalvelut. Palvelujen puuttumisen vuoksi tällaisia kaupunkeja ei esimerkiksi löydy kehitysmaista. (Koskiaho 1994, 47). Toisaalta – suorastaan pohjoisissa, vaativissa olosuhteissa toimimisen edellytys (kaupunkimittakaavassa) on jonkinlainen järjestyneisyys ja standardisoidut ratkaisut. Näin talviympäristö joustavuutta peräänkuuluttaessaan ikään kuin vaatii arvojen muuttamista.

69 Toiminnan ja rakenteen ykseys ilmenee ruumiillisesti koettuna ympäristöllisenä logiikkana, jossa erilaiset tilalliset kokonaisuudet erottavat alueet ja paikat toisistaan (Rönkkö 2012, 177). 70 Kaikkein yksinkertaistetuimmassa merkityksessään rakennus on shelter – suoja (luonnon) ympäristön vaikutuksia vastaan. Myös sosiaaliset vaatimukset ovat kuitenkin aina limittyneet rakennettun muotoon ja on lähes mahdotonta sanoa mitkä elementit vernakulaarissa arkkitehtuurissa ovat sosiaalisten ja toiminnallisten rakenteiden tulosta ja mitkä puhtaasti suojaamisfunktion täyttämisestä seuraavia. Rakennuksen pelkistäminen suojaksi edes historiassa on siis raaka yksinkertaistus rakennetun ympäristön kantamista merkityksistä. (mm. Hillier 1999, 15). Matus käsittää “shelterin” paitsi välittäjänä asukkaiden ja luonnonympäristön välillä, myös haltijansa jatkeena. (Matus 1988, 11). 71 Esimerkiksi Dunin-Woyseth näkee valon, auringon kierron ja ihmisen terveyden sekä käytöksen välillä suhteita, jotka eivät yöttömän yön ja kaamoksen pohjoisessa pääsee koskaan normaalitilaan. Tämän pohjoisessa ympäristössä elämisen synnyttämän ympärivuotisen stressin vähentämiseksi kaiken kehittämisen pohjoisessa tulisi Dunin-Woysethin mukaan sisältää elementtejä ihmisen ”alkuperäisestä” (afrikkalaisesta) elinympäristöstä. (Dunin-Woyseth 1990, 344).

Edellisiin esimerkkeihin pohjaten voisi todeta, että talvikaupungissa sekä joustava tilan- että ajankäyttö nähdään potentiaalisena keinona auttaa selvitymään talvesta. Joustavuus ei sinällään ei ole perinteisesti ollut länsimaisittain organisoidun ja ylhäältäpäin ohjatun kaupungin ominaisuus. 68 Perinteisesti käsitettynä talvi vaikeuttaa kaupungissa toimimista, mutta fyysisen ympäristön aiheuttamia rajoitteita on nähty voitavan lieventää ja korvata joustavammilla toimintatavoilla – sallimalla ”enemmän”. Haastavissa (talvi)olosuhteissa vaikkapa ulkoilmakahvilan pitäminen muuttuu kannattavammaksi, kun säädöksiä ei ole yhtä paljon kuin ”tavallisella” ravintolalla. Suurempi sallivuus haastaa asukkaat kehittämään itse uusia, luovia käyttötapoja, jotka ”valmiiksi suunnitteltu” ympäristö passivoi. Hill toteaa, kuinka esimerkiksi sään vaikutuksesta lakkaamatta muuttuva ympäristö vaatii jatkuvaa uudelleenarviointia, kyseenalaistusta ja luovia suhteita asioiden, tilojen ja käyttäjien välillä (Hill 2012, 320 viit. Hill 2003, 88). Luovuuden ja joustavuuden salliminen on toisaalta myös arvovalinta, jolla korvataan toisenlaisten arvojen, esimerkiksi tasa-arvoisuuden tai turvallisuuden kautta syntyneitä säädöksiä.

3.1.2 Rakennettu ympäristö Edellisessä luvussa hahmoteltu niin sanottu pehmeä infrastruktuuri eli toiminta ja aktiviteetit eivät tapahdu tyhjiössä, vaan ne tarvitsevat tuekseen ja tapahtumapaikakseen kovaa infrastruktuuria – tiloja, katuja, rakennuksia. Selviytyäkseen erilaisissa ympäristöissä ihminen kehittää ja käyttää erilaisia välineitä, kuten rakennuksia, teknologiaa ja vaatteita. Rakennetun ympäristön näkökulma tarkastelee näitä keinoja, joilla toiminnalle muodostetaan puitteet. Miten rakenteelliset elementit ja edellisessä kappaleessa hahmoteltu talvikaupungin inhimillinen toiminta suhtautuvat toisiinsa? Millaisia tiloja talvikaupunkiin muodostuu? Toisaalta rakentaminen ei muodosta ainoastaan tiloja, vaan myös suhteita maisemassa. Se on toiminnan näkyvä puite ja tapa koota ympäristöä. 69 (Rönkkö 2012, 175). Lisäksi voidaan pohtia rakenteen ”järkevyyttä”: onko fyysinen ympäristö soveltuva käyttötarkoitukseensa muotonsa, jäsennyksensä ja materiaaliensa puolesta? (Rönkkö 2012, 178). Seuraavassa pohdin talvikaupungin rakenteellisia ratkaisuja niiden tilallisten ominaisuuksien sekä resurssienkäytön kannalta. Huomionarvoinen seikka on, että pohjoisessa on tarpeen rakentaa, jotta selviytyminen ylipäänsä olisi mahdollista. 70 Ihmisasutus ei olisi ikinä voinut siirtyä pohjoiseen eikä pohjoisia kaupunkeja olisi syntynyt, ellei käytössä olisi ollut keinoja ympäristöltä suojautumiseen ja lämpimien tilojen luomiseen. (Matus 1988, 10; Dunin-Woyseth 1990, 344). Talvelta suojaamisen ylipäätään on ajateltu mahdollistavan ”normaalin” toiminnan talvikaupungissa. 71 Jo esimerkik-

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ

| 63

si rakennusten eristäminen on siis itsessään pätevä pohjoiseen suunnittelun periaate. 72 Ankarat sääolosuhteet ja skaalaltaan laajat säävaihtelut asettavat vaatimuksia rakenteelle ja esimerkiksi materiaalien kestävyydelle. Winter Cities -lehdessä ja talvikaupunkijärjestön konferensseissa onkin esitelty muun muassa uusia rakennusmateriaaleja ja eristeitä, tehokkaammin eristettyjä ikkunoita tai vaikkapa parempia perustamistapoja ikiroutamaaperälle. Varsinaista rakennusvaihetta on talvikaupunki-ilmiön piirissä pohdittu pohjoisen lyhyen rakennuskauden ja arktiselle alueelle rakennettaessa pitkien välimatkojen kautta. Esimerkiksi elementtirakentamisen ja esivalmistetettujen osien käyttämisen on nähty vähentävän rakennustyömaan kestoa, eli talvisin ei tarvitse rakentaa ja toisaalta vaativia rakennusteknisiä detaljeja ei tarvitse tehdä tarpeettoman haastavissa olosuhteissa (mm. Sheppard 2007, 10-11).

Tilallinen rakenne Arktiset yhdyskuntautopiat kokosivat talvikaupungin rakennetun ympäristön kompaktiksi, tiiviiksi kokonaisuudeksi, jossa kaikki julkiset palvelut löytyvät saman katon alta. Fermontin suunnittelussa mukana ollut Sheppard tuo esille, kuinka tiivis kaupunki tarvitsee vähemmän infrastruktuuria ja siten myös vähemmän ylläpitoa. (Sheppard 2007, 7). Myös myöhemmässä talvikaupunkisuunnittelussa on peräänkuulutettu tiiviyttä talvikaupunkien tiiviyttä. Muun muassa Fort St. Johnin kaupungin Winter City Design Guidelines -ohjeet (1999, 3) määrittelevät elävän kaupungin tiiviiksi ja kompaktiksi, jossa maankäyttö on sekoittunutta ja kävelyverkosto kattava. Pienemmät välimatkat vähentävät tarvetta liikkua autolla ja kannustavat kävelemään (Hamran 1990, 17). Toisaalta talvikaupungin tiiviyden ei ole nähty tarkoittavan korkeaa rakentamista ainakaan keskellä matalampaa rakennetta sen aiheuttamien ilmavirtausten ja varjostamisen takia. (mm. Edmonton 2012, 26; Sault Ste Marie 1991, 8; Matus 1988, 167). R/UDAT-raportissa (1986, 30) kompaktiutta korostetaan palvelujen lähekkäin löytymisen kannalta. Tätä kutsutaan ”yhden pysähdyksen taktiikaksi”. Raportti rohkaisee pohtimaan monikäyttöisiä tiloja: sen sijaan, että bussipysäkki rakennettaisiin parin metrin päähän kaupan tai toimistorakennuksen sisäänkäynnistä, voitaisiin vaatia rakentamaan myös bussiin odottamiseen soveltuvia tarpeeksi suuria eteistiloja.”Talvikaupungin rakentaminen vaatii alusta alkaen standardien ja tavanomaisen organisoinnin uudelleenarviointia.” 73 Bioklimaattiset periaatteet ovat esillä myös laajempien alueiden muotoilussa. Esimerkiksi katuverkon suuntaamisella tuulen suuntien ja auringon mukaan voidaan maksimoida auringonvalon saanti ja ehkäistä tuulitunneleiden syntyminen. Toisaalta taas kaarevat katulinjat vähentävät tuulen nopeutta. (mm. Sault Ste Marie 1991, 13; Bertheussen 1990, 38).

64 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

72 Näin perusteltuna myös energiatehokkuus ja kestävät energiantuotantomuodot ovat keskeinen talvikaupunkien ongelma ja mahdollinen kehitysalue – talviolosuhteissa infrastruktuuri yksinkertaisesti kuluttaa enemmän energiaa (joko varsinaisena energiana tai esimerkiksi ylläpidon kautta), joten tämän kulutuksen kestävyys on avaintekijä. 73 Zedda (2003, 23) näkee toteutettujen talvikaupunkiratkaisujen puutteiden olevan juuri koko kaupungin mittakaavan huomioimisessa. Hän kritisoi artikkelissaan Winter Cities -lehdessä kestävyyden ymmärtämistä talvikaupunkiajattelussa lähinnä sosiaaliselta kannalta: kestävyys on toteutustasolla liitetty lähinnä kestäviin toimintoihin, tilojen aktivoimiseen ja liikennemuotoihin. Hän näkee kuitenkin tärkeämmäksi eri toimintojan ja palvelujen sijainnin ja saavutettavuuden kaupunkirakenteessa. Laajempi rakennettu ympäristö vaikuttaa hänen mukaansa kaikkein eniten yksittäisen rakennuksen kestävyyteen.

74 Energiankulutuksen lisääntyminen ei tosin ole yksiselitteinen kattamisen seuraus. Kateratkaisujen positiivisia puolia etsineet Erat ja Matilainen (1985) ovat esittäneet erilaisia vaihtoehtoja kattamisen ja energiankulutuksen suhteesta sekä teknisestä että taloudellisesta näkökulmasta. Kun tila katetaan, voidaan esimerkiksi katettuun tilaan rajautuvien “ulkoseinien” eristepaksuuksia vähentää. Katelasin paksuus ja lasikerrosten määrä vaikuttavat myös tilan lämpötilatasoon. Erat ja Matilainen tosin toteavat erilaisia ratkaisuja vertailtuaan, että lasikateratkaisussa myöskään energiansäästö ei ole ilmeistä, joskaan he eivät näe kulutuksenkaan olevan ratkaisevasti suurempi. Lasikateratkaisun valitsemisen motiivina tulee siis heidän mukaansa olla ennen kaikkea miellyttävyyden tavoittelu. (Erat & Matilainen 1985). 75 Tällainen kehitys on epäilemättä osittain seurausta myös maanomistuksista ja kehitysprojektien luonteesta: miten edes tehdä ”saumatonta” kaupunkia, kun muun muassa maanomistus on järjestetty tonteittain ja rakennuksittain?

Talvesta erotettu Kuten edellä ajallisessa tarkastelussa tuli esille, rakenteellisen suojaamisen typologia yltää kaupunkikeskustojen liikerakentamisesta asuinrakennusten yhteistiloihin. Katetuilla kaupunkitiloilla vastataan yksivuodenaikaisuuden tavoitteeseen – muuttumattomat toimintaolosuhteet luodaan rakenteella, joka sulkee talven ulos. Katettua kaupunkitilaa on perusteltu (muun muassa) sen ihmislähtöisyydellä: kattaminen tuo kaupunkitilan takaisin ihmisille autovaltaisuudesta ja luo eteläeurooppalaisen kaltaista katutilaa ja vastaavat sosiaalisen toiminnan mahdollisuudet (Erat & Matilainen 1985, 3). Sisätilaksi rakennettu julkinen tila ei kuitenkaan varsinaisesti vastaa ”ikuisia välimerellisiä kesäolosuhteita” (vrt. Erat & Matilainen 1985, 8), vaan tilaan muodostuu eräänlainen viides, muuttumaton ja keinotekoinen vuodenaika.Vastustajat ovat pitäneet tätä ympäristökokemusta köyhdyttävänä. Katettua tilaa on kritisoitu keinotekoisuuden ja ihmisen luonnosta vieraannuttamisen lisäksi myös energiankulutuksesta (mm. Gutheim 1990, 14-15). 74 Radikaaleimpia esimerkkejä suojaamisesta ovat toki varhaismodernistiset, arktiset kaupunkiutopiat. On kuitenkin huomattava, että arktisia utopioita lukuun ottamatta täydellistä suojaamista on tarjottu ratkaisuna ainoastaan osalle kaupunkia. Pressman korostaa erityisesti vilkkaasti liikennöityjen paikkojen ja tärkeitä toimintoja yhdistävien alueiden suojaamista ja ehdottaa tällaisiin paikkoihin arkadeja, katoksia ja muita vastaavia ratkaisuja. Sama periaate löytyy myös Edmontonin talvikaupunkistrategiasta. (Pressman 1995, 224; Edmonton 2012, 26). Katujen sulattamista on myös esitetty ratkaisuksi eniten liikennöidyille alueille. (mm. Marquette 2003, 201). Erskine on ehdottanut rinnakkaisten suojattujen ja avointen reittiverkostojen muodostamista, jolloin tarjottaisiin valinnan mahdollisuus erilaisiin sääolosuhteisiin. (Erskine 1967, 97).

Osittain suojattu Yksi katettujen ja sisätilaan suljettujen julkisten tilojen kritisoitu ominaisuus on sisä- ja ulkopuolen erottelu: ratkaisu pyrkii muodostamaan miellyttävää ympäristöä sisäänsä, mutta unohtaa samalla sulkevansa itsensä ulkopuolelle. 75 Esimerkiksi skyway-verkostoja on moitittu varsinaisen katutilan autioittamisesta. Talvikaupunkiliike alkoikin tietoisemmin hakea osaratkaisuja talvisen kaupunkitilan luomiseen. Pohjoisessa kaupungissa on väistämättä ulkotilasta erotettuja sisätiloja (asuminen jne.), joita yhdistämään tarvitaan jonkinlaisia ”välittäviä” tiloja mahdollistamaan julkinen kaupunkielämä. Suojaamisen typologioita, atriumeja, katettuja kulkuväyliä ynnä muita on esimerkiksi esitetty pohdittavaksi tällaisina välittävinä tiloina (intermediary zones) jotka vahvistaisivat sisätilan ja ulkotilan (kylmän ja lämpimän) suhdetta (Edmonton 2012, 30). Myös Erskinen keskeisenä suunnitteluperiaatteena on suojaavan, hyvin eristetyn ”ytimen” ympärille luotu välittävä vyöhyke (Erskine 1962, 96). Tällaisesta osittain suojaamisesta esimerkeiksi käyvät vaikkapa ravintoloiden terassien lämmittimet tai vilttien tarjoaminen asiakkaille. Tämän kaltaiset periaatteet tukevat ulkotilassa viihtymistä myös ”huonompina” vuodenaikoina. Erskine ja Culjat ovat esittäneet, että kesää voitaisiin ikään kuin pidentää

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ

| 65

jopa kuudella viikolla pohtimalla julkisia tiloja miellyttävien pienilmasto-olosuhteiden luomisen kannalta ja vaikkapa juuri tarvittaessa lämmittämällä terasseja ja patioita. (Culjat & Erskine 1988, 353). Marquetten Master Planissa (2003, 199) suositellaan kaiteita kaikille kalteville kävelyreiteille ja portaiden sekä luiskien kattamista jäänmuodostuksen estämiseksi. Myös lasitypologioita voi ajatella pienemmässä mittakaavassa: esimerkiksi lasitetut parvekkeet ja perinteiset kuistit ja verannat ovat eräänlaisia vuoden ympäri toiminnan mahdollistavia tiloja. 76 Pienemmässä mittakaavassa suojaamiseksi voidaan ymmärtää myös esimerkiksi talvisin lämmitettävät bussipysäkit (ks. Edmonton 2012, 20).

Jokaisella rakennetulla elementillä on aina, erityisesti kaupunkimaisen tiiviissä ympäristössä, myös mikroilmastollinen ulottuvuutensa, olipa se varsinaisesti suunnittelun tavoitteena tai ei (Matus 1988, 2; Dunin-Woyseth 1990, 349). Bioklimaattisilla suunnitteluperiaatteilla pyritään huomioimaan tämä rakennetun ja ilmastotekijöiden välinen vuorovaikutus. Tämä on myös yhdenlainen suojelun muoto: bioklimaattisten periaatteiden tavoitteena on kontrolloitu, talven negatiivisista äärielementeistä lievennetty, lämpöviihtyvyydeltään miellyttävä ympäristö. Vaikka bioklimaattisuus onkin yksi suojelun muoto, on sen suhde talven elementteihin kuitenkin välittömämpi kuin muilla suojelutavoilla. Kuten ajallisessa tarkastelussa esitettiin, ”todellinen” bioklimaattisuus vaatii paikan erityisten ilmasto-olosuhteiden analyysiä. Toisaalla esimerkiksi tuuli saattaa olla talven dominoivin piirre, kun taas toisaalla halutaan suojautua erityisesti kylmyydeltä. Nämä johtavat erilaisiin (eivät tosin välttämättä toisensa poissulkeviin) rakenteellisiin ratkaisuihin. Tarpeiden ja tavoitteiden ymmärtäminen on tärkeää: tuulen nopeutta voidaan vähentää vaikkapa porrastetuilla rakennuksilla tai ikivihreillä havupuuseinämillä (esim. Prince George 1999, 8; Marquette 2003, 203; Edmonton 2012, 27), mutta toisaalta tuulta ja kasvillisuutta voidaan käyttää tarvittaessa hyödyksi myös ”toisin päin” – esimerkiksi lumen kasautumisen ohjaamisessa (Marquette 2003, 202). Eräänlaisiksi bioklimaattisiksi, ilmastotekijöiden vaikutuksia lieventäviksi periaatteiksi voisi lukea myös muun muassa Fermontissa käytetyt ja talvikaupunkiohjeistuksissa esiin tulevat periaatteet sijoittaa lumenkasauspaikat aurinkoisiin paikkoihin tai useiden pienempien lumenkasauspaikkojen osoittamisen yhden ison sijaan lumen nopeammin sulattamiseksi (mm. Sheppard 2007, 10; Prince George 1999, 7) tai esimerkiksi tuulelta suojattujen oleskelutilojen, ”taskupuistojen” (vest pocket parks, sun pockets) luomisen (Edmonton 2012, 53; Marquette 2003, 198; Sault Ste Marie 1991, 31). Bioklimaattiset periaatteet huomioivat talven elementit joko ottaen ne osaksi tilan rakennetta (esim. tuulen hyödyntäminen lumen kasaamisessa, auringonvalon ja -lämmön ”pyydystäminen”) tai toisaalta periaatteet voivat sulkea elementit tietoisesti ulos.

66 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

76 Pienen mittakaavansa lisäksi nämä ratkaisut ovat tosin usein myös vuodenaikojen mukaan muuntuvia: esimerkiksi parvekelasit voi avata kesäisin.

Ylärivin tuulelta korkeiden rakennusten välissä suojaavat veistokset tai katutilaan sijoitettu tulisija ovat esimerkkejä talvelta suojaamisen osaratkaisuista. Alarivin sään ja vuodenaikojen mukaan muuntuva kadunkaluste sekä talviaikaan kokoontumistilaksi muuttuva uima-allas ovat esimerkkejä muuntuvista tiloista talviratkaisuna. 38 Stephen Avenue, Calgary, Kanada 39 Talvikatuelämää tulisijan ympärillä Edmontonissa 40-41 Talven tuomiseksi osaksi arkikokemusta järjestetyn Nordicité-suunnittelukilpailun (2013) kilpailuehdotuksia.

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ

| 67

TALVELTA SUOJATTU

TALVESTA EROTETTU

esim. kupukaupungit kävelyputket ja muut säältä suojatut kulkuverkostot, (eristetyt) rakennukset....

TALVELLE ALTISTETTU

OSITTAIN SUOJATTU

esim. rakennusten aerodynaaminen muotoilu, terassien lämmittäminen, tuulelta suojaaminen, auringonvalon saannin maksimointi, taskupuistot, katokset

TALVEN ELEMENTIT TILAN RAKENTEENA

esim. hiihtoladut, luistelukentät, lumipintaisiksi jätettävät kevyen liikenteen väylät, jäätiet, tuulen hyödyntäminen, lumi- ja jäärakentaminen, lumi tuulensuojana

VÄLITTÄVÄT TILAT

KAUPUNKI

KORTTELI

esim. sisä- ja ulkotilan yhteyttä parantavat (puolilämpimät) tilat; kuistit, eteiset, katokset

MUUNTUVAT RATKAISUT esim. siirreltävät katot ja seinäkkeet, muuntuvat kadunkalusteet

KAAVIO 8. Millainen tilallinen suhde talvikaupunkiratkaisuilla on talveen?

Kaavio kokoaa yhteen erilaisia suojelun ja altistamisen tilallisia ilmentymiä. Talvikaupunkiliikkeen piiristä nousseet ratkaisut pyrkivät hakemaan osaratkaisuja talvelta suojaamiseen, talvesta yksiselitteisesti erotettujen tilojen sijaan. Näin jätetään mahdollisuus myös luonnonympäristön positiivisista puolista nauttimiselle. Vaikka talven elementit huomioitaisiin kaupunkitilan suunnittelussa, ei se silti välttämättä tarkoita että talvelle annetaan myös elinympäristönä positiivisia merkityksiä: talven ja ilmaston elementtejä (lumi, jää, tuuli, kylmyys, aurinko...) hyödyntämällä voidaan myös suojata. Suojausasteen lisäksi ratkaisut reagoivat talveen eri mittakaavoissa toisten ratkaisujen muovatessa koko kaupunkia ja toisten keskittyessä vaikkapa kadunkalusteisiin. Välittävät tilat voisi mieltää eräänlaiseksi osittain suojaamisen alalajiksi. Muuntuvat ratkaisut voivat toimia millä suojauksen tasolla tahansa.

Muuntuvuus Ellei ole kyse täysin ilmaston vaikutuksilta eristetyistä kupukaupungesta tai kulkuverkostoista, talvikaupungin ympäristö muuttuu alati vuodenaikojen mukaan. Muutoksen kokemisen jyrkkyyttä ja laatua voidaan muokata esimerkiksi erilaisilla ilmastoa ”lieventävillä” ja siltä suojaavilla ratkaisuilla. On myös esitetty ajatuksia rakenteellisten elementtien muuntuvuudesta itsessään, vuodenaikoja mukaillen. Tämä voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan esimerkiksi Erskinenkin luonnostelemia säädettäviä ikkunaluukkuja. Pressman (1995, 89) on esittänyt ajatuksen sisäänvedettävistä katoista keskusta-alueilla. Myös kadunkalusteiden funktiot voivat muuttua vuoden- ja

68 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

RAKENNUS/ URBAN DESIGN

77 Hawkes on kehittänyt mallinsa Reyner Banhamin 1960-luvulla klassikkoteoksessaan Architecture of the Well-Tempered Environment esittämän jaottelun pohjalta. Banham jakaa rakennusten ympäristösuhteet kolmeen kategoriaan: conservative, selective ja regenerative (Banham 1969, 19), joista Hawkes tiivistää omat kaksi kategoriaansa.

vuorokaudenajasta toiseen (mm. Pressman 1995, 175). Muuntuvia luonnonelementtejä sellaisenaan voi pyrkiä hyödyntämään: esimerkiksi lehtipuut varjostavat kesäisin, mutta tiputtavat lehtensä talveksi ja näin päästävät auringonvalon ja lämpösäteilyn lävitseen pimeämpänä ja kylmempänä vuodenaikana (mm. Fort St. John 2000, 8; Prince george 1999, 5; Sault Ste Marie 1990, 10). Lumi voidaan ottaa osaksi rakennettua ympäristöä ja mahdollistaa näin erilainen toiminta talvisin (esim. lumipintaisiksi jätettävät kevyen liikenteen väylät). Lumi on liitetty pääasiassa virkistyskäyttöön, muuttamaan kukkulat pulkkamäiksi ja pyörätiet hiihtoreiteiksi, mutta esimerkiksi Edmontonin strategiassa (2012, 16) on mainittu myös ajatus käyttää lunta tuulensuojaseinäkkeinä.

Resurssien käyttö ja rakenteellisuus Talvikaupunkisuunnittelun yhtenä keskeisenä kehityskulkuna on ollut ilmastoelementtien hyödyntäminen ja ”kytkeminen” rakennettuun ympäristöön bioklimaattisten periaatteiden avulla. Tämän kehityksen (osa)tavoitteena on ollut energiasäästön tavoittelu, minkä vuoksi on keskeistä sivuta myös talvikaupunkien resurssienkäytöllistä näkökulmaa. Hawkes esittää rakennusten ympäristösuhteen jakamista kahteen tyyppiin, selective (valikoiva) ja exclusive (ulossulkeva), niiden käyttämien energianlähteiden mukaan. 77 Valikoiva, selektiivinen malli hyödyntää ympäröiviä (ambient) energianlähteitä (tuuli, aurinko jne.), kun taas ulossulkeva, eksklusiivinen, luottaa ainoastaan mekaaniseen energianlähteeseen. (Hawkes 1996, 15). Vaikka jako on laadittu yksittäisiä rakennuksia silmälläpitäen, voisi ajatuksia soveltaa myös kaupunkitilaan. Energian käsittäminen pelkkänä tuotettuna energiana on kuitenkin kapea-alaisesti ymmärretty ulkotiloista puhuttaessa. Energian käsite voitaisiinkin laajentaa koskemaan myös muita tilan ylläpitoon käytettyjä resursseja – esimerkiksi työvoimaa. Bioklimaattisten periaatteiden käyttämisessä on kyse valikoivasta (selective) mallista. Rakenne ei sulkeudu ympäristöltä, vaan materiaalinen muoto toteutetaan hyödyntämään ympäröiviä mahdollisuuksia – eli päästetään halutut ympäristön elementit vaikuttamaan samalla kun suojaudutaan negatiivisilta. Tällaiset periaatteet voivat vähentää tuotettujen resurssien (energiankäyttö, ylläpito yms.) tarvetta. Kokonaan sisätiloihin erotetut talvikaupunkiratkaisut taas voitaisiin lukea ulossulkevaan kategoriaan. Ratkaisut eivät pyri toimimaan talven kanssa, vaan siitä huolimatta. Selektiivinen ja eksklusiivinen malli ovat molemmat ”puhtaana” ratkaisuna lähes mahdottomia. Jo esimerkiksi ikkuna on yhteys ympäristön ja sisätilan välillä – siis eräänlainen selektiivisyyden muoto. Periaatteen tasolla eksklusiivisiksi miellettyjen lasikateratkaisujen yhteydessä on talvikaupunkikirjallisuudessa mainittu myös selektiivisyyden mahdollisuuksia: esimerkiksi tuulen avulla voi kesäisin viilentää katettua tilaa, mikäli tilan seiniä pystyy avaamaan (Erat & Matilainen 1985, 20). Myös pelkästään ympäröiviin resursseihin luottava rakenne on harvinainen ja ehkä käytännössä jopa mahdoton: talvi-

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ

| 69

kaupungeissa joudutaan useimmiten turvautumaan jonkinlaiseen mekaaniseen talvikunnossapitoon, vaikka bioklimaattisten periaatteiden soveltaminen (esimerkiksi tuulen hyödyntäminen lumen kasaamisessa) tai vaikkapa huolellisesti sjoitetut katokset voivatkin vähentää tarvetta tähän. Kuten edellä toiminnallisen ympäristön tarkastelun yhteydessä totesin, myös esimerkiksi katujen ylläpito, auraus, hiekottaminen, sulanapito ja muut vastaavat keinot ovat miellettävissä talvelta suojaaviksi (ja osittain myös yksivuodenaikaisuuden luomisen) keinoiksi. Ne ovat eräänlaisia jatkuvasti uusittavia, rakenteellista ympäristöä muokkaavia toimenpiteitä. Näin käsitettynä ne vertautuvat varsinaisiin fyysisiin, rakenteellisiin talvelta suojaaviin ratkaisuihin. Ylläpidon näkökulmasta kehittäminen voi tapahtua itse tekemisen kehittämisenä: tehokkaampina auraustapoina tai vaikkapa parempina työkoneina. Toisaalta myös fyysiseen rakenteeseen voidaan vaikuttaa siten, että ylläpito on helpompaa. Esimerkiksi lumitilat ovat yksi tapa huomioida ylläpito: talvikaupunkiohjeistoissa nostetaan esille riittävän leveät istutuskaistat, jolle lumi voidaan kerätä talvisin (Marquette 2003, 199; Sault Ste Marie 1990, 42). Marquetten Master Plan (2003, 199) esittää jalkakäytävien reunojen loivaa muotoilua tiukkojen kulmien sijaan, jotta auraaminen koneellisesti olisi helpompaa. Sapporossa innovaationa on auraamista nopeuttamaan rakennettu teiden reunoille vesiviemärit, joihin lumi aurataan ja vesi kuljettaa lumen pois, jolloin katujen auraus tapahtuu nopeammin (Juneau 2010). Yksi lähestymistapa on myös ylläpidon optimointi: mistä aurataan ensin? Mitkä ovat ensisijaiset hyviä olosuhteita vaativat paikat? Aurataanko lumipyryn jälkeen ensin jalankulkuväylät vai autotiet? 78 Tällaisten valintojen kautta rakenteellinen ympäristö muotoutuu myös kulttuuristen arvojen mukaan. Pysyvien, rakenteellisten ja materiaalisten ratkaisujen lisäksi voitaisiin nostaa esiin myös tilan käyttäjien henkilökohtaiset keinot suojautua talvelta: esimerkiksi kenkien liukaste-esteet, pukeutuminen ja muut ”selviytymiskeinot” tekevät osaltaan ympäristöstä käytettävämmän. Nämä eivät sinänsä ole perinteisessä mielessä rakenteellisia (kuten ei ylläpidon näkökulmakaan), mutta näillä voidaan tukea varsinaista rakenteellisuutta. Rakenteellisen ympäristön mahdollistamat toimintaolosuhteet muodostuvat tästä kokonaisuudesta. 79 Kaavio 9 pyrkii havainnollistamaan eri lähestymistapojen välisiä resurssienkäytöllisiä yhteyksiä. Rakennetun ympäristön hallintakeinot asettuvat suunnittelun eri tasoilla pohdittavaksi: esimerkiksi fyysinen rakenne itsessään voi vähentää tarvetta talviaikaiseen ylläpitoon, mutta jos ylläpitoon panostetaan, voi rakenteellinen ratkaisu olla vähemmän ”talviorientoitu”. Talvikaupungin rakenteellisuutta on siis pohdittava kokonaisuutena. Tilallisesti lähes samanlainen lopputulos voidaan saavuttaa ylläpidolla tai vaikka tuulta hyödyntämällä. Kyse ei ole ainoastaan talvelta suojelun tavoista: myös talvelle altistaminen esimerkiksi virkistyskäyttömahdollisuuksia luomalla vaatii infrastruktuuria ja ylläpitoa. 80 Kaavion kautta voidaan ymmärtää eri lähestymistapoja rakenteellisen ympäristön muokkaamiseen talvikaupunkinäkökulmasta.

70 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

78 Edmontonin talvikaupunkistrategiassa esimerkilliseksi nostetaan Oulun ja Kemin periaate aurata pyörätiet ennen autoväyliä ja tämä on kirjattu myös strategian omaksi tavoitteeksi. Strategia vaatii myös ajoväylien aurausta siten, että lumi ei tuki kevyen liikenteen väyliä. (Edmonton 2012, 5). 79 Voidaan toisaalta kysyä, mitä kaikkea rakennetun ympäristön keinoin on hallittava? Ovatko esimerkiksi Suomen Ilmatieteenlaitoksen lähettämät, liukkaudesta varoittavat tekstiviestit yritys paikata rakenteellisesti ”epäonnistunutta” ympäristöä, joka muuttuu talvisin liukkaaksi, vai ainoastaan mahdollinen keino parantaa ympäristön turvallisuutta käyttäjiä varovaisuuteen hoksauttamalla – siis muuten, kuin itse fyysiseen rakenteeseen vaikuttamalla? 80 Muun muassa Edmontonin strategia (2012, 30) kehottaa huomioimaan talviaikaisen käytön tarvitseman infrastruktuurin: jäähdytysyksiköt ulkoluistelukentille sekä vesi- ja kaasuliittymät tulisijoja, grillejä ja nuotiopaikkoja varten.

42 Sapporon lumenkuljetusviemärit

KAAVIO 9. Talvikaupungin ympäristönhallinnan ja resurssienkäytön tarkaste-

lu kokonaisuutena auttaa ymmärtämään, kuinka eri lähestymistavat talveen voivat olla päällekäisiä tai jopa toisensa kumoavia. Selektiivinen malli pyrkii vähentämään energiankulutusta (ja ylläpidon tarvetta) keskittymällä rakennetun muodon ja ympäristö- sekä ilmastotekijöiden väliseen vuorovaikutukseen. Eksklusiivinen malli taas keskittyy optimoimaan muodon ja energiankäytön välisen suhteen. Kumpikaan ei ole puhtaana vaihtoehtona käytännössä mahdollinen.

ENERGIA YLLÄPITO EKSKLUSIIVINEN

SELEKTIIVINEN

ILMASTOTEKIJÄT YMPÄRISTÖTEKIJÄT

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ (MUOTO)

KÄYTTÄJÄT TOIMINTA

MATERIAALISUUS

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ

| 71

Teemaa ei voi kuitenkaan pohtia yksistään resurssienkäytön kannalta. Vaaditaan myös tarpeiden ja käyttötarkoituksen huomioimista, jotta voidaan valita sopivat suojautumisen ja altistamisen keinot kuhunkin paikkaan. Esimerkiksi grönlantilaisten on tutkittu pitävän avoimuudesta kaupungin rakennusten sijoittelussa, vaikka tämä tarkoittaisikin esimerkiksi tuulisuutta. (Rosendahl 1988, 174). Näin tarkasteltuna myös bioklimaattisten periaatteiden toteuttamisen taustalle on aina otettava myös kulttuuriset näkökulmat. Auringon lisääminen ja tuulen poistaminen ovat lähes yhtä vähän kontekstiaan huomioivia ja ymmärtäviä ratkaisuja kuin lasikuvutkin – eräänlaisia (eteläisiä) oletuksia siitä, että paras ympäristö on mahdollisimman vähän talvisia sää-ääriolosuhteita sisältävä. Ralph Erskinen arktisissa kaupunkiutopioissa ja myöhemmin toteutetuissa kaivoskaupungeissa eräänlainen “keskitetty”, sisälle suljettu kaupunkikeskustaratkaisu vaikuttaa itse asiassa erittäin loogiselta: pienessä ja syrjäisessä, pääosin kaivostyöläisten asuttamassa kaupungissa tuskin on liikaa työvoimaa käytettävissä talviylläpitoon suurimman osan väestöstä työskennellessä itse kaivoksessa. Talvelta suojaaminen rakenteella, sisätiloihin sulkemalla, korostaa energiankäyttöä (jota tosin on pyritty minimoimaan yhdellä isolla rakennusmassalla useamman pienen sijaan), mutta mekaanista ylläpitoa ei tarvita samalla tavalla kuin useammasta erillisestä rakennuksesta koostuvassa kaupungissa.

3.1.3 Aistiympäristö Aistein koettu ulottuvuus on välttämätön ihmisen ympäristösuhteen muodostumisessa. Rönkkö nimeää aistiulottuvuuden ympäristön tekstuuriksi: fyysisestä materiaalisuudesta nousevat identifikaation elementit, joista muodostuu tulkittuna kulttuurinen ulottuvuus. Aistimuksia ja kulttuurin antamia merkityksiä ei siis voida erottaa toisistaan, vaan aistiympäristön havainnointiin sekottuu aina myös aiempi kokemuksemme. (Rönkkö, 2012, 180). Tekstuuri ei käsitä yksistään näkyviä, visuaalisia pintaominaisuuksia, vaan myös muut aistit osallistuvat kokonaisuuden muodostumiseen (haptisuus ja taktiilisuus, auditiivisuus). Aistiympäristönäkökulma on ympäristön tarkastelua kokijan näkökulmasta: kaupunkiympäristö on tila, jossa toimitaan, mutta jota myös havaitaan. Talvikaupunkisuunnittelussa lähtökohtaisesti aistiympäristöä muokkaamaan pyrkiväksi voitaisiin luokitella esimerkiksi periaatteet eri materiaalien pohjoiseen sopivuudesta käyttäjän (fysiologisen) kokemuksen kannalta. Talvikaupunkiohjeistoissa puuta ja tiettyjä muoveja suositellaan kadunkalusteisiin niiden huonon lämmönjohtavuuden takia, kun taas metalli ja tiili vaativat paljon energiaa lämmetäkseen ja ovat siksi epämiellyttäviä esimerkiksi istuma-alustoina. Myös paljas metalli mainitaan harkiten käytettäväksi. (Marquette Master Plan 2003, 205; R/UDAT 1986, 20). Materiaaleilla on (auringonvaloa) heijas-

72 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

81 Toki samoja periaatteita voitaisiin käyttää myös ”esteettisemmin”: esimerkiksi kasaamaan lunta visuaalisesti haluttuihin paikkoihin.

tavia ominaisuuksia: Matus on ajatellut heijastavia pintoja voitavan käyttää talvella katutilojen valaisemiseen. Tummat värit taas absorpoivat auringon lämpösäteilyä ja voivat näin auttaa miellyttävien lämpöolosuhteiden aikaansaamisessa. (mm. Sault Ste Marie 1991, 38; Matus 1990, 50).

82 Edmontonin talvistrategiassa mainitaan tähtien katselun mahdollistavien pimeiden alueiden tarve toiminnallisuuteen vedoten tehokkaasti valaistuissa kaupunkiympäristössä. (Edmonton 2012, 30).

Sinänsä valtaosa talvikaupunkisuunnittelusta on aistiympäristöön vaikuttamista: keskeisenä toimenpiteissä esiin nouseva miellyttävien lämpöolosuhteiden ja mikroilmastojen luominen ja esimerkiksi liukkauden tai tuulisuuden vähentäminen muodostavat osaltaan havaittavaa todellisuutta. Kuitenkaan, käytetyt positiiviselle altistamisen (auringon lämpö ja valo yms.) ja ei-toivotuilta suojaamisen (tuulisuus, kylmyys yms.) periaatteet eivät nekään suinkaan säilytä ympäristökokemusta sellaisena kuin se alun perin, ilman rakentamista oli. Periaatteet ovat keskittyneet (oletetun) miellyttävyyden luomiseen, eräänlaiseen ääriolosuhteiden lieventämiseen ja sitä kautta käytön mahdollistamiseen, eivätkä ne siis lähtökohtaisesi tarkastele talvea esimerkiksi sen ”aitouden” tai esteettisten näkökulmien kannalta. 81

Talvisuuden tehostaminen Kuuraiset puut ja kimaltelevan valkoiset hanget ovat eräitä talven kauniina pidettyjä piirteitä. Gutheim kuitenkin kritisoi nykyisiä talvikaupunkeja pimeiksi ja likaisiksi ja katuja loskaisksi. Tähän ovat vaikuttaneet hänen mukaansa osaltaan kaupunkisaarekeilmiö (urban heat island effect), lumenpoistokäytännöt ja lisääntyneet saasteet: ihmisen toimien seurauksena kaupungin talvi näyttää ikuiselta välivuodenajalta, raikkaan ja valkoisen talven sijaan. Gutheim pohtiikin esimerkiksi kaupunkien jakamista selkeästi lumisiin ja ei-lumisiin alueisiin. ”Ehkä talvikaupunki tarvitsee lumitykkejä samoin kun hiihtokeskuksetkin?” (Gutheim 1990, 14). Talven positiivisiksi koettuja erityispiirteitä on pyritty korostamaan ja näyttämään talviympäristössä – luomaan paikkoja, joissa talvi saa näkyä. Talvisia visuaalisia elementtejä on tuotu (ja ehdotettu tuotavaksi) hallitusti urbaaniin ympäristöön esimerkiksi jääveistoksin tai jääsuihkulähtein. Edmontonin talvikaupunkistrategiassa (2012, 16) tavoitteena on antaa lumen näkyä talviympäristössä. Lumi ja jää on mainittu ”talvisina, hauskoina, kauniina ja kiinnostavina” voimavaroina, joiden pois kuljettaminen julkisesta tilasta tulisi minimoida ja rakentaa niistä sen sijaan liukumäkiä, linnakkeita, kiipeilykukkuloita ja veistoksia. Tällaiset periaatteet pyrkivät liittämään talven elementit osaksi kaupungin muuta visuaalista kuvastoa (ja toiminnallisuutta). Toisaalta talven on nähty olevan ”omimmillaan” luonnonympäristössä. Muun muassa talvikaupungin tiivistä rakennetta on ylläpidon helpottumisen ja lyhyiden välimatkojen lisäksi perusteltu talvikaupunkisuunnittelun piirissä visuaalisilla syillä. Vuodenaikojen vaihtumisen hienous näkyy erityisesti luonnossa ja siksi on tärkeää, että kaupunkiin tai sen välittömään läheisyyteen jätetään laajoja luonnollisempia alueita ympäristön vuodenaikamuutosten havainnoimiseksi. 82 Tämä on mahdollista, kun itse kaupunkirakenne on tii-

AISTIYMPÄRISTÖ

| 73

Ylärivin lumi- ja jääveistokset ovat ymmärrettävissä talven tehostamisen keinoiksi, kun taas alarivin värit ja valot voidaan käsittää talven värittämisenä. 42 Jääsuihkulähde, Kristinehamn, Ruotsi 43 Snödjur -jääveistoksia, Luulaja, Ruotsi 44 Luminaria -talvenavausfestivaali, Edmonton, Kanada 45 Väri - master plan, Longyearbyen, Huippuvuoret

74 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

83 Talvikaupunkiliikkeen toiminnassa aktiivisesti mukana olleen Prince Georgen kaupungin talvikaupunkikomitean vuonna 2011 järjestämä Winter Lights Recognition Program kehotti asukkaita huomoimaan naapureidensa hienot jouluvalot ja kiittämään tästä ”vuodenajan piristyksestä”. (Prince George). Näin ihmisiä kannustettiin sekä ”värittämään” talvista ympäristöä että suhtautumaan talveen avoimemmin ja positiivisemmin. Samankaltaista ohjelmaa on toteutettu myös Anchoragessa, jossa asukkaita ja yrityksiä on kannustettu valaisemaan ympäristöään talviaikaan. Toiminnan nähdään sekä kohentavan taloutta (=valojen myynti) että tekevän talviympäristöä turvallisemmaksi ja miellyttävämmäksi. (Schropshire 1999, 20).

viimpi. (R/UDAT 1986, 21). Sheppard (2007, 7) tuo esille dualismin rakennetun ja luonnonympäristön välillä suunnitteluperiaatteena: kaivoskaupunki Fermontissa rakennetun alueen tiivis ja selkeä muoto mahdollistaa koskemattoman luonnon näkymisen kaikkialle kaupungissa. Rakentamisen ”kovat reunat” korostavat draamaa ihmisen tekemän ja luonnollisen välillä: luonnonympäristö voidaan havaita, mutta ihmisen rakentama muodostaa turvallisen asuinympäristösaarekkeen suunnattoman luonnon keskelle. Tällaiset ratkaisut ikään kuin jättävät talven silleen, esteettiseltä kannalta katsottuna. Rakennettu ympäristö suunnitellaan esimerkiksi toiminnallisuus ohjaavana periaatteena, talvi poistaen, mutta vuodenaikojen estetiikka tuodaan kaupunkiin ”villin” luonnon kautta.

Talven värittäminen Talvinen, luonnollinen estetiikka voidaan nähdä myös negatiivisena: puut tiputtavat talveksi lehtensä ja lumi peittää pinnat, muuttaen ympäristön varjoksi kesävärityksestään. Talvea pidetään myös pimeänä ja värittömänä, aistikokemuksesta riisuttuna vuodenaikana. Soliseva vesi jäätyy ja muutkin luonnon äänet vähenevät tai – kuten Sault Ste Marien talvikaupunkikonferenssin yhteyteen laaditussa Winter City Design Manualissa (1991, 76) pessimistisesti todetaan – ovat negatiivissävytteisiä, kuten tuulen ujellusta tai paljaiden oksien rapinaa ikkunaa vasten. Auringonvalon vähentyminen vähentää visuaalisia kontrasteja ja vuorokauden pimeä aika on pitkä. Talvinen valon puute ja vastaavasti kesän jatkuva valo saavat pohjoisen ihmisen elämään ympärivuotisessa stressitilassa (Matus 1988, 15). Talvikaupunkisuunnittelulla on pyritty torjumaan talven aiheuttamaa aistiärsykkeiden puutetta tuomalla ympäristöön uusia, mielenkiintoisia (visuaalisia) elementtejä. Useimmiten tätä on tavoiteltu valojen ja värien kautta – suorina reaktioina siihen, mitä talvisesta ympäristöstä luonnonympäristönä puuttuu. Myös talvikaupungin äänimaailmaa on ehdotettu rikastettavaksi esimerkiksi taustamusiikilla tai moniaistisella, myös ääntä tuottavavalla taiteella (ympäristötaide, videotaide yms.) (Winter City Design Manual 1991, 76-77). Edmontonin talvikaupunkistrategiassa rohkaistaan käyttämään enemmän värejä ulkotiloissa. Tavoitteiksi mainitaan talvisen ulkovalaistuksen strategian kehittäminen ja erilaisten valaistusprojektien pilotointi esim. julkisten rakennusten, siltojen ja muun infrastruktuurin yhteydessä. (Edmonton 2012, 30). 83 Värejä on pohdittu myös muun muassa Longyearbyenissä Huippuvuorilla. Grete Smedalin laatima väri- master plan (1981) pyrkii rikastamaan ympäristöä (jossa lumi pysyy maassa lähes vuoden ympäri), luomaan identiteettiä yksittäisille rakennuksille ja alueille sekä torjumaan monotoniaa mutta toisaalta myös värikaaosta. Talvikaupungille luodaan näin merkityksellinen väriympäristö. (Pressman 2000, 17). Kumagai taas on kehittänyt ekovärikonseptin, jossa kaupungissa käytettävät värit kerätään luonnosta lähiympäristöstä. Näin muodostettu ”ekovärikartta” heijastelee alueen identiteettiä ja kirkkaat,

AISTIYMPÄRISTÖ

| 75

lämpimät (mutta kuitenkin luonnolliset) värit piristävät harmaata talviympäristöä. (Kumagai 1991, 27; Eby & Radway 1990, 39). Tulisijat kävelykaduilla ja aukioilla tuovat lämpöä ja valoa. (Pressman 2004, 55). Aistiympäristön miellyttäväksi tekemisen kautta pyritään osaltaan säilyttämään katutilan aktiivisuus myös talviaikaan. On näkökulmasta kiinni, nähdäänkö tällainen talviympäristöön ”lisääminen” ja talven värittäminen sen negatiivisten puolien torjumiseen pyrkivänä vai onko kyse talven tarjoamien uniikkien mahdollisuuksien hyödyntämisestä. Missä muualla kuin pimeässä valoja edes voitaisiin käyttää kaupunkitilan elementtinä? Onko tulisija ja sen tuottama lämpö nimenomaan kylmän ilmaston kaupungille tyypillinen, katutilassa viipymään houkutteleva tekijä? Esimerkiksi jouluvalot ovat yksi kulttuurinen ja yleisesti positiivisena nähty piirre, vaikka valaisemalla tavallaan torjutaankin talvea. Myös negatiivisilta puolilta suojelu voi siis itsessään olla haluttava ratkaisu – kulttuuriin kuuluva ja sitä

KAAVIO 10. Aistiympäristöksi mielletynä talvi voidaan nähdä sekä negatiivise-

na että postiiivisena. Talven positiivisia puolia joko korostetaan eli tehostetaan antamalla niille tilaa näkyä ympäristössä tai negatiivisia pyritään torjumaan tuomalla ympäristöön niitä kumovia elementtejä – eli värittämällä niitä.

TALVEN TEHOSTAMINEN TALVISTEN ELEMENTTIEN NÄYTTÄMINEN YMPÄRISTÖSSÄ

esim. jääveistokset lumirakennelmat

76 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

TALVEN VÄRITTÄMINEN TALVEN NEGATIIVISTEN OMINAISUUKSEN “KORVAAMINEN”

esim. värien käyttö valaistus

84 Talvikaupunkiliikkeen pyrkimyksiin tosin kuuluu visuaalisuuteen ja pinnallisiin ominaisuuksin keskittyvän suunnittelun kritisointi, joten tältä kannalta katsottuna käytännöllisyyden korostuminen vaikuttaa loogiselta. 85 Kaivoskaupunki on toki tilanteena erityistapaus – kukaan asukkaista ei ole alkuperäisasukas eikä omaa ”pohjoisia” arvoja. Kukaan ei myöskään suunnittele viettävänsä kaupungissa koko elämäänsä: juurtumisen tarve tai paikkaan sitoutuminen ei kuulu kaivoskaupunkeihin vaan elämän helppous on etusijalla, jolloin käytännöllisyys ja tuttuus korostuvat.

luova tekijä, pelkän käytännöllisen välttämättömyyden sijaan. Asenne talvea kohtaan voi muuttua positiiviseksi myös sitä torjumalla. Talvikaupungin estetiikkaa ei ole juuri pohdittu esimerkiksi rakenteessa tai kaupunkitilatypologioissa sellaisenaan sijaitsevaksi. Edellä esitellyn kaltaisten ratkaisujen kautta pohtien esteettinen aistiympäristöulottuvuus jää talvikaupunkiratkaisuissa osittain ohuehkoksi ja päälle lisätyn oloiseksi. Jos aistiympäristöulottuvuus ymmärretään ennemminkin esteettisiä arvoja ja ”maisemaa” tarkastelevana näkökulmana, on todettava, että talvikaupunkisuunnittelun piirissä hyvän aistiympäristön käsittely on pääosin käytännöllisyyteen painottuvaa. 84 ”Estetiikkattomiin” ratkaisuihin on tosin muitakin selityksiä kuin tekninen lähestymistapa tai välinpitämättömyys. Esimerkiksi Fermontin suunnittelussa mukana ollut Sheppard tuo esille, kuinka kaivoskaupungin arkkitehtuuria muokattiin ”tavallisemmaksi” suunnitteluvaiheessa, jotta asukkaat ylipäätään halusivat muuttaa sinne. Pohjoisessa asuminen itsessään oli jo koettelemus, joten sitä ei haluttu entisestään korostaa rakennusten erikoisella ulkonäöllä. (Sheppard 2007, 11-12). 85 Toisaalta – ehkä luonteenomainen talviestetiikka voisikin syntyä nimenomaan käytännöllisyyden kautta? Esimerkiksi väreillä on esteettisyyden lisäksi myös toiminnallisia merkityksiä – ne parantavat näkyvyyttä vaikkapa lumipyryssä (gappert 1989, 64). Myös valaistuksella on hyötyfunktionsa talviympäristössä: se on käytännössä välttämätön useimpien, sekä pakollisten että vapaaehtoisten ulkoaktiviteettien tapahtuessa ”toimistoajan” ulkopuolella, eli talvisin auringon jo laskettua. (Sault Ste Marie 1991, 84). Ympäristön aistikokemusta pidetään tärkeänä jopa terveydelliseltä kannalta ja sen puuttumista onkin nimitetty ”ilkeäksi ympäristöstä eristämiseksi” ja ”hitaaksi kuolemaksi”. (Pressman, 1995, 100 viit. Sandisser 1985). Näin ymmärrettynä talviympäristön esteettinen ”värittäminen” voidaankin käsittää selviytymisen kannalta välttämättömäksi.

3.1.4 Merkitysympäristö Merkitysten ulottuvuus on eräänlainen läpileikkaavuus edellä esitettyihin näkökulmiin nähden – ei kuitenkaan niiden päälle liitetty kerros. Merkitysympäristöön sisältyvät kaikki ne merkitykselliset elementit ja arvot, joiden rakentumiseen edellä kuvatut ulottuvuudet osallistuvat. Aineellinen muodostaa perustason, johon merkitykset liittyvät, mutta merkityksillä on myös oma ei-aineellinen ulottuvuutensa, joka ”täydentää kolmiulotteisen tilan neliulotteiseksi, ajallisesti koetuksi merkitysten maailmaksi.” Merkitykset ja arvot antavat ihmiselle ”selityksen” maailmasta ja olemassaolosta. Tämä arvopohja puolestaan rakentaa edelleen perustaa tuleville valinnoille ja toimimiselle. (Rönkkö 2012, 184-185).

MERKITYSYMPÄRISTÖ

| 77

Jos ilmasto on ihmisen luoma, tilastoinnin kautta luotu kvantitatiivinen määritelmä, voisi talvea sen sijaan kutsua kvalitatiivisten ominaisuuksien kautta määrittyväksi, mutta yhtä lailla ihmisen ympäristöstään muodostamaksi kulttuuriseksi määreeksi. Talven liittyy myös kulttuurisia konnotaatiota, jotka osana talven koettua tasoa muodostavat talvelle annettavia merkityksiä. 86 Vernakulaarin maanviljely-yhteisön kautta ymmärretynä kesä on tuottavan toiminnan vuodenaika, kun taas talvi mielletään enemmän odottavaksi horroskaudeksi. Hamelin on muotoillut semanttista winterness -käsitettä vastapainoksi täsmälliselle talvielementtien kuvailulle ja niihin reagoimiselle (johon suunnitteluratkaisut painottuvat). Hänen mukaansa mukaan ”talveuden” aste on korkea, kun henkilö pyrkii tekemään talvesta iloisen (cheerful) kokemuksen itselleen ja lähiympäristölleen. (Hamelin 2003, 11). Millaisia merkityksiä talvi voi saada kaupunkiympäristössä, jos siihen ei liity (positiivisia) merkityksiä esimerkiksi tuottavuuden kautta?

Talvi vastustajana Talven rooli modernistissa utopioissa oli olla vihamielinen vastustaja, joka kyettiin voittamaan suunnittelun keinoin ja näin luomaan ihmiselle sopiva elinympäristö. Talvi merkistyksellistettiin negatiiviseksi ja ihmisen vastaiseksi. Asenne talvesta vihamielisenä vastustajana on osin voimissaan yhä: ilmasto ei juurikaan vaikuta elämäntyyleihin tai yhteiskunnan toimintaan. Usein tällaiseen talven vaikutuksen minimoimiseen pyritään myös talvikaupunkiliikkeen periaatteissa. Hough pohtii talvikapunkilehdessä, kuinka nykykaupunki ei oikeastaan juurikaan eroa kokemuksellisesti kupukaupungeista: kaikki toiminnot on erotettu ulkoilmasta ja autot kuljettavat kotiovelta töihin (Hough 1990, 16). Talvi – niiltä osin kuin siihen arkielämässä törmätään – nähdään ennemminkin haittana: lumipyrynä auton lasia vasten, liukkautena portailla, loskana jalkakäytävällä. Suuri osa talvikaupunkiliikkeenkin suunnitteluperiaatteista tähtää nimenomaan arkielämän sujuvuuden lisäämiseen – talvelta tavalla tai toisella suojaamalla. 87 Talvelle ei välttämättä syystä tai toisesta edes haluta antaa merkityksiä. Erskine erotteli pohjoisen alkuperäiskulttuurit ja ei-alkuperäiset pohjoisessa asuvat merkityksenluojina. Hänen mukaansa pohjoiseen muuttavalle etelän ihmiselle alkuperäisasukkaiden talveen sopeutunut kulttuuri tarjoaa miellyttävyyttä lähennä vapaa-ajan näkökulmasta (urheilu ja metsästys). Erskine peräänkuuluttaakin uuden pohjoisen kulttuurin synnyttämistä: “insinöörit ja teknikot eivät omaa arktisen metsästäjän mielenlaatua ja heidätkin tulisi saada viihtymään pohjoisissa olosuhteissa”. Etelästä tullutta talvikaupunkiasujaa kiinnostaa Erskinen mukaan olla osa globaalia kulttuuria ja aikaa, osallistua metropoleissa luotaviin muoteihin ja tämä heijastuu myös haluttuihin elämäntyyleihin. (Erskine 1967, 96). Myös Matus toteaa, kuinka sekundääriset, kulttuuriset ja sosiaaliset tarpeet saattavat joskus toimia jopa primääritarpeita (eli optimaalista säältä suojautumista) vastaan. ”Käytämme vaatteita, jotka eivät suojaa kylmältä ja istumme tuoleilla, jotka huonontavat ryhdin vain koska muoti

78 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

86 Taiteessa talveen liitettyjä symbolisia merkityksiä ovat mm. kuolema ja pysähtyneisyys. Talvi on luonnossa eräänlaista odotuksen aikaa. Osa eläimistä horrostaa ja kasvit varastoivat energiaa, puhjetakseen taas keväällä kukkaan. (Pressman 1988, 26). 87 Keskeisenä esiin nousee tosin ihmisen mittakaava – autovaltaisuuden aikaansaama ”mikrokupujen kaupunki” ei myöskään ole ihanteena talvikaupunkiliikkeen piirissä.

Talvelle on pyritty antamaan positiivisia merkityksiä erilaisten tapahtumien ja talvisen toiminnan kautta. 46 Harbin Ice and Snow Festival, Harbin, Kiina 47 Ice on Whyte -jäänveistokilpailu, Edmonton, Kanada 48 Icebar Oslo, Oslo, Norja 49 Sapporo Snow Festival, Sapporo, Japani

MERKITYSYMPÄRISTÖ

| 79

tarjoaa meille sitä ja haluamme olla ajan hermolla.” Matuksen mukaan nimenomaan näiden sekundääristen tarpeiden täyttäminen tekee ilmastolähtöisen ratkaisun tarjoamisen pohjoisiin olosuhteisiin vaikeaksi. (Matus 1988, 18). Talven merkitykseksi jää siis olla kaupunkilaisen elämäntavan vastustaja.

Positiiviset merkitykset Edmontonin talvikaupunkistrategia on esimerkki merkityksellisyyden näkökulmasta talveen reagoimisesta. Se pyrkii tarttumaan asukkaiden talvelle antamiin merkityksiin tietoisesti, suoraan ihmisiin vaikuttamalla. 88 Our Winter Storyksi nimetty strategian osa keskittyy kaupunkilaisten asenteiden muuttamiseen. Strategiassa halutaan saada edmontonilaiset suhtautumaan talveen positiivisesti ja näkemään talven tarjoamia mahdollisuuksia esteiden sijaan. Purkamalla talveen liitettyjä myyttejä ja käsityksiä talvikuvan ajatellaan muuttuvan positiivisemmaksi. Strategian tavoitteisiin kuuluu kerätä ja jakaa tietoutta ilmastossa selviytymisestä ja toisaalta tiedottaa erilaisista talviaktiviteettimahdollisuuksista. (Edmonton 2012, 39-47). 89 Kokemus muodostuu sekä havaitusta että kognitiivisista prosesseista. Näin ollen merkitysympäristön muotoutumisella ja mielikuvilla on suuri merkitys talven kokemisessa. Hamelin lainaakin pohjoista tutkimusmatkailijaa Vilhjalmur Stefanssonia, joka on todennut kuvitteellisten ongelmien olevan pohjoisessa usein tärkeämpiä kuin todellisten ongelmien (Hamelin 2003, 11). Toisaalta, merkityksiä on pyritty muodostamaan myös kaupungista ulospäin, eräänlaisena brändinä. Pohjoisen turismin mahdollisuudet ovat olleet talvikaupunkiliikkeen piirissä esillä koko sen toiminnan ajan. Talven ”juhlistamiseksi” ja positiivisten merkitysten pimeään vuodenaikaan luomiseksi erityisesti Japanin ja Kanadan talvikaupungeissa järjestetään erilaisia talvitapahtumia ja -festivaaleja. 90 Talven juhlistamisella ja erilaisilla talvikarnevaaleilla on pitkä historia ja esikuvia muun muassa vanhoissa, pakanallisissa vuodenaikoihin liittyvissä rituaaleissa. Esimerkiksi lumilinnojen historia yltää 1700-luvulle. Uusimmat talvitapahtumat voidaan kuitenkin mieltää historiallisen jatkumon elvyttämisen ja ylläpitämisen sijaan myös markkinahenkisiksi. (Pressman 1995, 32-33). Vaikka tapahtumien merkitys olisikin lähtökohtaisesti taloudellinen ja alueen matkailua kehittävä, edistävät ne positiivista talvikuvaa ja -asennetta myös asukkaiden keskuudessa (Pressman 1995, 32, 41). Myös Edmontonin strategiassa tavoitteena on edistää kaupungin tunnettuutta talvikaupunkina ”paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti”. Tavoitteeksi on mainittu esimerkiksi talvikuvaston ottaminen mukaan kaupungin markkinointimateriaaliin. (Edmonton 2012, 45). Ulkoisten merkitysten hakemisen sijaan strategiassa korostetaan brändin luomista nimenomaan edmontonilaisille ja edmontonilaisten tekemänä. ”Jos rakennamme talvikaupunki-identiteettimme sisältä ulospäin siten, että se on autenttinen edmontonilaisille, on se sitä myös kaupungin rajojen ulkopuolelle.” (Edmonton 2012, 43).

80 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

88 Asukkaat on pyritty osallistamaan jo strategian laadintaan: strategia on koostettu edmontonilaisten esittämien ideoiden pohjalta. Asukkaiden ajatuksia kerättiin muun muassa erilaisissa tapahtumissa, sähköisesti ja kilpailujen kautta. Vapaaehtoisista edmontonilaisista muodostettu think tank muodosti kerätyistä ideoista strategian päätavoitteet. 89 Talvikaupunkistrategian vanavedessä Edmontonissa on virinnyt muitakin talviprojekteja. Paikallisen kirjailijan Jason Lee Normanin allullepaneman 40 Below -projektin tarkoituksena on kerätä tarinoita ja muita taideteoksia, jotka ovat saaneet inspiraationsa talvisesta Edmontonista. ”Talvi on ehkä ankara vuodenaika, mutta se on myös uniikki. Se voi myös inspiroida ja kerätä ihmisiä yhteen.” (40 Below Project 2013). Snow Angels -ohjelma taas rohkaisee edmontonilaisia auttamaan (esimerkiksi huonokuntoista tai vanhaa) naapuriaan lumitöissä. (Edmonton 2012). 90 Jopa viikkoja kestävät erilaiset talvitapahtumat käsittävät monenlaisia tapahtumia jää- ja lumiveistoksista koira- ja hevosvaljakkokisoihin ja perinteisten (talvi)ruokien ja -juomien tarjoilun. Esimerkiksi Sapporo Snow Festival kerää vuosittain 2 miljoonaa kävijää, joista puolet tulee kaupungin ulkopuolelta. (Royle 1991, 41).

91 Ympäristötieteiden kannalta katsottuna kaupunki ja luonto ovat kyllä yhtä: kaupunkilaiset tarvitsevat luontoa säilyäkseen hengissä (mm. ruoantuotanto). Kaupungissa luonnon antama palaute ei ole aina välitöntä ja suoraa, joten syntyy vaikutelma että luonto ja kulttuuri olisivat kaksi eri asiaa. (Hughes 2008, 68). Oleellista onkin ehkä nimenomaan luonnon (≈talven) kokemus: kaupunkia ei ole olemassa ilman luontoa, mutta luonto ei (välttämättä) ole läsnä kapungissa. 92 Jo kaupunginmuuri kielii maailmankuvasta, johon kuuluu ajatus ”ehdottomasta pesäerosta” rakennetun kaupungin ja rakentamattoman maaseudun välillä. Muuri piti viholliset loitolla, mutta ne kohosivat myös merkkeinä muurien sisäpuolisen ja ulkopuolisen elämän välisestä jaosta: muurien sisäpuolella sykki kaupungin harkittu ja järjestynyt elämä ja ulkopuolella levittäytyi edelliseen nähden kaoottinen maailma. (Hughes 2008, 69).

Urbaani talvi? Kaupunkia voi tarkastella erityisenä ilmiönä myös rakennettujen ympäristöjen joukossa. Traditionaalis-kulttuurisesti kaupunki on asetettu maaseudun vastakohdaksi; asutuksen tiivistymäksi, jossa esimerkiksi ihmisen ja ympäröivän luonnon suhde on maaseutua välillisempi (Äikäs 2001, 4). Kaupunki on eräänlainen tapa hävittää ilmastotekijät – elää elämää, jossa ilmastotekijöillä ei ole juuri vaikutusta (ks. Kuismanen 2008, 41). Onkin myös pohdittu, onko sää itse asiassa kaupungin viimeinen hallitsematon luonnonelementti (Mayer & Bhatia 2012). Hughes tuo esille, kuinka kaupunki ja luonto eivät ole toisistaan erillisiä 91, mutta psykologinen kuilu näiden välillä on kaupunkilaisten mielissä paljon selkeämpi kuin mitä se on (ollut) maaseutuympäristöissä metsästäjille, paimentolaisille tai kylien asukkaille 92 (Hughes 2008, 69). Talvikaupunki-ilmiön piirissä mielipiteet talven läsnäolon haluttavuudesta kaupungissa ovat vaihdelleet. Yleistäen voitaisiin todeta, että vaikka talvea on ehdotettu läsnäolevaksi myös kaupunkiin esimerkiksi hiihtolatuina, lumiveistoksia ja luistelukenttinä, on se silti aina mukana hallittuna elementtinä – siis eräällä tavalla ”aidosta” luonnosta eroavana. Myös kaupungin ajallinen jaksollisuus eroaa luonnonympäristöstä. Pohjoisen nomadiset alkuperäiskansat vaihtoivat asuinpaikkaa vuodenaikojen ja kulloinkin saatavilla olevien luonnonresurssien mukaan. Maanviljelyksen tulo vaati ihmistä kehittämään uudenlaisen luontosuhteen: ihminen alkoi muokata toimillaan maata saadakseen tarpeensa täytettyä. Toisaalta paikallaan pysyminen ja asuminen vaativat ihmistä myös kehittämään kaikkiin vuodenaikoihin sopivan asumuksen. (Matus 1988, 10-11). Maanviljelys elinkeinona liittyy kuitenkin vahvasti luonnonkierron mukaan ja ympäristön ehdoilla elämiseen. Tässä on kaupungin yksi ero vernakulaarista: siinä missä vernakulaarissa maanviljelykulttuurissa vuodenaikoihin myös sopeudutaan ja esimerkiksi talvi on eräänlaista horroksen aikaa luovan ja tuottavan toiminnan keskittyessä viljelykauteen, ei kaupungin olemus mekaanisesti jaksollisena ympäristönä varsinaisesti tue tällaista syklisyyttä. Ihminen on irrottanut itseään luonnon sykleistä aina kaasuvalon, hehkulampun ynnä muiden keksimisestä alkaen: päivärytmi ei jaotu enää auringonnousun ja -laskun mukaan. Kaupungissa elämää määrittää juurikin tällainen jatkuva ja mekaaninen jaksollisuus, erotuksena orgaanisista ja funktionaalisista sykleistä. (Carmona et al., 2003, 194 viit. Zerubavel 1981). Toisaalta myös uudet tuotantomuodot, asumismuodot ja uudenlaisten instituutioiden synty ovat vuorollaan asettaneet uudenlaisia vaatimuksia rakennusmuodolle ja käytettävyydelle. Urbaanissa ympäristössä palvelujen oli oltava käytettävissä vuoden ympäri, lähes kaikkina vuorokaudenaikoina: 24/7 -yhteiskunta on kaukana luonnonsykleistä. (Carmona et al., 2003, 194; Hawkes 1996, 99). Tässä tutkielmassa olen pohtinut yhden luonnonsyklin eli vuodenaikavaihtelujen ja sään roolia kaupunkisuunnittelussa. Tilan aktivoiminen edellyttää suunnittelijalta ymmärrystä eri sykleistä – yöstä ja päivästä, vuodenajoista sekä näihin liittyvien eri aktiviteettien sykleistä. Syklin eri aikoina ympäristöä havaitaan ja käytetään eri tavoin. (Carmona et al.

MERKITYSYMPÄRISTÖ

| 81

2003, 193). Onkin

löydettävä kestäviä tapoja toteuttaa ja muokata kaupunkien ”mekaanista aikaa”, talvikonteksti ymmärtäen.

Vaikka (nykyinen) moderni kaupunki ehkä pyrkiikin toiminnoissaan ja rakenteellaan pääosin irroittautumaan talven vaikutuksesta 93, on talvi silti osa kulttuuria. Vaikkei fyysisen rakenteellisuuden ja talven välillä olisikaan harmonista ja harkittua, tiivistä suhdetta, on kulttuurista kuitenkin löydettävissä ilmasto-olosuhteisiin yhteydessä olevia piirteitä. Gehl nimeää talven ajanhallinnan vuodenajaksi. Talvi on vuodenajoista formaalimpi ja järjestetympi, kun taas kesään liitetään pohjoisissa kulttuureissa huolettomuus ja spontaanius. (Gehl 1990, 29). Pohjoisissa maissa myös kodin roolia on hahmoteltu eroavaksi eteläisemmistä maista: elämä tapahtuu kodeissa piazzojen sijaan, mikä korostaa intiimiyttä ja lämpöä, edustavan loistokkuuden sijaan (Norberg-Schultz 1996, 22). 94 Talvikaupunkiliikeen piirissä onkin nostettu esiin ajatus kodista talvikaupungin tärkeimpänä elementtinä. (Pressman 1995, 8; Liu 1988, 120). Talvi mielletään arkielämän kautta kaupunkiin, kun taas maaseutuympäristöt kuuluvat kaupunkilaisenkin kesään ja kesälomaan (Mänty 1988, 138). Pietilä esittää suomalaisen kesämökkikultuurin olevan sosiaalisen tavan lisäksi myös ilmentymä erityisesti pohjoisilla leveyspiireillä asuvan ihmisen tarpeesta luontosuhteeseen. Lomakuukausina mökeistä muodostuu kausiluonteinen kaupunki, jossa vietetään väliaikaista luksuselämää, nautitaan lähes ympärivuorokautisesta auringonvalosta ja saadaan ”ilmastoterapiaa”. Pietilä pohtii, onko tämä ”tarve” seurausta urbaanin kulttuurin puutteista. Miten tehdä (talvi)kaupungeista yhtä asuttavia? (Pietilä 1988, 14-15). Ovatko talvisen kaupungin ”epämiellyttävyyden” syyt itse fyysisessä ympäristössä vai kulttuurisissa toimintatavoissa ja asenteissa? Kaupungin luonteeseen on myös perinteisesti kuulunut olla ylhäältä päin organisoitu ja muuten kuin paikallisten arvojen kautta muotoutuva (erotuksena vernakulaarista). Kaupunkikulttuurin erilaiset piirteet saavat jatkuvasti vaikutteita kansainvälisistä ja siten paikattomiksi määriteltävistä ilmiöistä. Toisaalta urbaani kulttuuri (kuten myös vernakulaari) on erilaista erilaisilla ilmastovyöhykkeillä: kaupungin fyysisen ympäristön on todettu vaikuttavan asukkaiden sosiaalisten suhteiden rakenteisiin, merkityksiin ja jopa persoonallisuuteen. (Äikäs 2001, 47). Urbanisaatio, kaavoitus ja suunnittelu ovat globaalia toimintaa, kun taas ilmasto on paikalle tai alueelle ominainen (Westerberg 2009, 133). Sen lisäksi, että kaupunki on vuoropuhelua luonnon ja ihmisen tekemän välillä ja kannanotto tähän suhteeseen, on se myös eräänlainen globaalin ja paikallisen vuoropuhelu jo itsessään. Millainen rooli talvella voi olla tässä kontekstissa?

82 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

93 Mänty näkee kaupunkien halun säilyttää ”kesäolosuhteet” vuoden ympäri seurauksena ajoneuvoliikenteen yleistymisestä. Hän pohtii, kuinka hevosten vetämiä rekiä ja suksilla liikkujia näkyi suomalaisissa kaupungeissa vielä 1960-luvun alussa. (Mänty 1988, 137). 94 Eteläisemmissä maissa kaduilla ja piazzoilla ajan viettäminen on (sosiaalisten tekijöiden lisäksi) yhdistetty myös viileämpiin olosuhteisiin ilmastoimattomissa asunnoissa oleskeluun verrattuna, kun taas kylmissä maissa on kehittynyt esimerkiksi saunakulttuuri.

3.2 Talvikaupungin ympäristösuhde 95 Englannin kielessä säästä (weather) voi johtaa kulumista ja rapautumista merkitsevän weathering-käsitteen, joka on ollut esillä myös arkkitehtuurin teoriassa: ympäristö on ajallinen ja kuluttava (rakennettua ympäristöä) rapauttava tekijä (mm. Mohsen Mostafavi). Näin sää ymmärretään ikään kuin arkkitehdin vaikutusvallan yläpuolella olevaksi muuttujaksi ja ympäristön muokkaajaksi. Hill ei näe arkkitehtuuria sään kanssa vastakkaiseksi. Hänelle sää ja ilmasto ovat ennemminkin yksi arkkitehtuurin kertoja (author) lisää. (Hill 2012, 2). Arkkitehdin rooliksi kuitenkin usein annetaan olla luova ja taitava ympäristön järjestäjä; environmental manager, joka ratkaisee myös sääongelmat. Tämän vuoksi Hillin mukaan myös puhutaan useammin ilmastosta kuin säästä. Ilmasto on kvantitatiivisesti mitattavissa ja ilmaston ”ratkaiseminen” on siten pätevä perustelu suunnitteluratkaisuille. (Hill 2012, 5).

Edelliset kappaleet ovat pyrkineet kuvaamaan erilaisia “vastausvaihtoehtoja” talvikaupungin suhteesta talveen. Seuraavassa tavoitteenani on koota vertaillen yhteen näitä talvisuhtautumisen tapoja siitä näkökulmasta, millaisen suhteen kaupunki muodostaa ihmisen ja talven välille. Tämä myös ikään kuin laajentaa talven merkitysympäristöulottuvuuden ymmärtämistä: millaisen luonteen talvi saa talvikaupunkiratkaisujen seurauksena? Näin peilataan talvikaupunkisuunnittelun piirissä esiintyviä talvikaupunkiratkaisuja myös ihmisen, kaupungin ja talven muodostamaan kolmijakoon (ks. Johdanto): erilaisten tavoitteiden kautta muotoutunut kaupunki(suunnitelma) toimii kolmijaon ”muuttujana”.

3.2.1 Talven hallinnan tapoja Edellisten kappaleiden tarkastelunäkökulmien kautta löydetyt talveen suhtautumisen tavat on koottu käsitteiksi kaavioon 11. Näin hahmotetaan, kuinka neljän tarkastelunäkökulman kautta löydetyt lähestymistavat vertautuvat toisiinsa. Nämä löydetyt talveen suhtautumisen tavat voitaisiin ymmärtää eräänlaisina suojelun ja altistamisen alalajeina: ne ovat tarkennettuja ja syvennettyjä versioita Pressmanin 1980-luvulla talvikaupunkisuunnittelun perustaksi esittämästä ja bioklimaattisen suunnittelunkin käyttämästä dikotomiaparista. Yleisenä periaatteena voitaisiin todeta, että kaikki tutkielmassa läpikäyty aineisto pyrkii tavalla tai toisella reagoimaan talveen. Tekijän näkökulma on aina aktiivinen: passiivinen talveen sopeutuminen ja sen sellaisenaan hyväksyminen puuttuu. Talvi on nähty hyvää elinympäristöä estävänä ja sille vastakkaisena, suunnitteluratkaisuilla voitettavana elementtinä tai vaihtoehtoisesti positiivisia ja hyödynnettäviä ominaisuuksia sisältävänä. Niissäkin ratkaisuissa, joissa talvi otetaan osaksi suunnitelmaa (esim. mikroilmastojen luominen bioklimaattisesti tai talvivirkistyskäyttö), on ilmasto mukana hallittuna ja halutulla tavalla toimivana elementtinä – siis eräänlaisena ”apukertojana” sille itsenäisen roolin antamisen sijaan. 95 Tutkielman tavoitteena oli kuitenkin määritellä sitä, miten talveen on suhtauduttu talvikaupunki-ilmiön

| 85

piirissä. Analyysissä käytetyn aineiston huomioiden, aktiivisuuden korostuminen oli käytännössä jo etukäteen arvattavissa. Toisaalta, talven ja pohjoisuuden olemusta pohtineet tutkijat ja ajattelijat ovat myös esittäneet, kuinka talveen ei edes ole luontevaa sopeutua: ankara pohjoinen ilmasto ei kannusta ilmastolle alistumiseen. Hillin mukaan torjuminen ja ”juhlistaminen” (celebrating) nimenomaan ovat tyypillisiä pohjoiseen ilmastoon suhtautumisen tapoja. Dialogi luonnon kanssa on tällöinkin olemassa, mutta vastakkainasettelun tai juhlallisuuden kautta – eräänlaisena (1800-luvun maisemamaalausten) romanttisuutta lähentelevänä suhteena (Hill 2012, 315). Torjuminen ja juhlistaminen vertautuvat käsitteinä myös suojeluun ja altistamiseen. Norberg-Schultz taas toteaa pohjoisen ympäristön olevan antiklassinen – ei geometrian kautta määrittyvä. Hän kutsuu pohjoista verkoksi: asiat eivät ilmene yksinään vaan suhteessa muihin. Norberg-Schultz näkee, että saadakseen jalansijaa tässä verkossa ihmisen on luotava “aukko” määrittelyjä karttavaan (unsurveyable) ympäristöön (Norberg-Schultz 1996, 6, 9). Pohjoisessa on siis ylipäätään rakennettava, jotta voitaisiin luoda “paikka” ja kuulua johonkin. Yhteistä kaikille lähestymistavoille on myös lähtökohtainen ihmiskeskeisyys. Talvea lähestytään talvikaupunki-ilmiön piirissä ympäristön tarpeiden keskiöön asettamisen sijaan kulttuurisesta näkökulmasta. Etiikka määrittelisi tämän antroposentriseksi lähestymistavaksi, environmentalismi taas puhuu teknosentrisyydestä, vastakohtana luonnolle itseisarvon antavalle ekosentrismille. 96 Lähestymistapa on sinänsä looginen: jo käsitteenä talvi on ihmisen määrittelyä vaativa käsite ja tulkinta on osa talven määritelmää. Lähestymistavat talveen hahmottuvat kaavion 11 kehien kautta. Sisäkehän suhtautumistavat staattinen, suojattu, väritetty ja negatiivinen painottavat ihmisen erillisyyttä talvesta: talvi on este ihmisen tavoitteille ja sen vaikutus elinympäristöön on minimoitava. Nämä käsitteet nojaavat rakentamisen määritelmään suojana ympäristöä vastaan. Talvi nähdään negatiivisena ääriolosuhteena, jota on tavalla tai toisella muokattava ihmiselle sopivammaksi. Ulkokehän muuntuva, altistettu, tehostettu ja positiivinen lähestymistapa taas välittävät arvoja ja mahdollisuuksia, joita talvesta itsestään lähtöisin on nähty löytyvän. Nämä lähestymistavat muokkaavat kulttuuria talven asettamien reunaehtojen mukaan toimivaksi: talvi nähdään toiminnan taustana ja mahdollistajana, mutta samalla myös välineenä ja raaka-ainevarastona ihmisen tarpeiden saavuttamiselle.

Sisäkehä – talvi on ihmiselle vastakkainen Sisäkehän suhtautumistavoissa ihmisen luoma kaupunkirakenne toimii talvikaupungin toiminnan alustana. Pohjoinen ympäristö ei ole sellaisenaan soveltuva ihmisen elinympäristöksi, joten ihmisen on suojauduttava talvelta jotenkin. Aistiympäristön kautta löydetty talven värittäminen eli esimerkiksi talviympäristön esteettinen valaiseminen on yleisesti kulttuurisesti positiivisena nähty suhtautumistapa, vaikka se kuitenkin periaatteen tasolla on tal-

86 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

96 Edes periaatteen tasolla ympäristön huomioivan bioklimaattisen talvikaupunkisuunnittelun yhteydessä ei pohdita esimerkiksi sitä, miten kaupunkiin luotu ilmasto vaikuttaa yleisesti ilmastoon, alueen eläimistöön ja kasvillisuuteen tai vaikkapa kaupunkisaarekeilmiöön (urban heat island effect). Kaupungin ilmaston muokkaaminen bioklimaattisin periaattein pyrkii ”lämmittämään” ilmastoa tehdessään siitä ihmiselle miellyttävämmän, ja näin ollen tavallaan osallistuu kaupunkisaarekeilmiön edistämiseen. Kaupunkien valosaasteen on todettu muuttavan esimerkiksi eläinten ja kasvien käyttäytymistä, mutta silti talvikaupunkisuunnittelu ehdottaa valaistusta talven pimeyttä torjumaan. 97 Luonnon ja ihmisen suhde voidaan mieltää useammalla tavalla. Ensimmäinen käsitys on nähdä luonto ihmisen intresseistä ja päämääristä irrallaan ja niille vastakkaisena, jolloin sivilisaation arvo mitataan sen mukaan, kuinka se kykenee hallitsemaan luontoa. Toinen käsitys on ymmärtää luonto elinympäristönä, johon sisältyy edellisestä poiketen yhteistyöhakuinen vivahde: luonto ja ihminen ovat toisilleen vastakkaisia, mutta ihmisen on kyettävä toimimaan luonnon tarjoamien reunaehtojen puitteissa niin, että tasapaino näiden välillä säilyy – luonto luo olosuhteet ihmisen toiminnalle ja päämäärille. Kolmas tapa on esimerkiksi intiaanikulttuureille tyypillinen käsitys ymmärtää suhde animistisena: ihmiset ovat osa luontoa, luonnon kokonaisuuteen sulautuneena. (Berleant 1995, 70-71).

TEH OS

SUO JA

U TT U TT

TTU TE

ALT IST E

AISTIYMPÄRISTÖ

VÄR IT

TY ET

tilallinen

SEMANTTINEN

SYNTAKTINEN

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ

II V

A IS

T II A G NE

T AT

A/ TUV

S TA

MUUN

R IL

TOIMINNALLINEN YMPÄRISTÖ

ajallinen

TUN

SIT

MERKITYSYMPÄRISTÖ

KAAVIO 11. Millaisen suhteen kaupunki luo ihmisen ja talven välille? Sisä-

kehä kuvaa talven negatiivisena näkeviä lähestymistapoja: talvi on ihmiselle vastakkainen ja se on torjuttava. Ulkokehän suhtautumistavat nousevat talven ominaisuuksien hyödyntämisestä ja niiden mukaan toimimisesta.

ven vastainen ja siltä suojaava. Tämä osoittaa, kuinka talvelta suojelu ei ole pelkästään käytännöllisyyteen sidottu välttämättömyys: sosiaaliset ja kulttuuriset tarpeet ovat osa suojelunäkökulmaa. Talvessa on negatiivisia ominaisuuksia (pimeys, kylmyys), jotka eivät lähtökohtaisesti ole suotuisia ihmisen toiminnalle. 97 Hanen toteaa Winter Cities -lehden pääkirjoituksessa, kuinka insinöörikään ei suunnittele siltaa ainoastaan hyvällä säällä toimivaksi ja minimikuorman kantavaksi. Niin arkkitehtienkin tulisi suunnitella poikkeusolosuhteisiin, pimeään talviaikaan, ja kaikkein haavoittuvimmille ihmisryhmille (esim. seniorit ja huonosti liikkuvat). (Hanen 1992, 4). Tällainen ajattelutapa johtaa talven mieltämiseen ääriolosuhteena ja ”varmojen” ratkaisujen etsimiseen insinöörimäisellä logiikalla. Suunnittelun mitoittavaksi tekijäksi otetaan kaikkein pahin olosuhde – talvi ylipäänsä tai jokin sen ”äärisää”, kuten lumipyry, tuulisuus tai muu vastaava – ja järjestetään ympäristö sen mukaan. Talven ääriolosuhteena näkeminen antaa itseisarvoisen merkityksen kestävälle ja varmalle, talvesta erottavalle rakenteelle. Painotuserot nousevatkin keskei-

TALVIKAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUHDE | TALVEN HALLINNAN TAPOJA

| 87

TALVELLA/HUONOLLA SÄÄLLÄ JÄÄHALLIT, HIIHTOPUTKET...

AISTIYMPÄRISTÖ

TEH OS TE

U TT

VÄ RIT ET

KUPU- JA LASIPUTKIKAUPUNGIT TALVIVIRKISTYSKÄYTTÖ LUISTELUKENTÄT, HIIHTOLADUT...

SUO JA

U TT

ALT IST ET

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ

VUODENAIKAISVALAISTUS ETÄPALVELUT TALVELLA/HUONOLLA SÄÄLLÄ

JÄÄHALLIT, HIIHTOPUTKET...

U TT

VÄ RIT ET

II V

S TA

KAAVIO 12. Kaaviota 11 voisi kehittää edelleen yksittäisten talvikaupunkisuunnitelmien olemuksen ymmärtämisen pohjaksi. Esimerkiksi modernismin kupukatteinen kaupunki asettuisi kokonaan sisäkehälle: halutaan luoda staattiset TT AT IN E N (yksivuodenaikaiset) toimintaolosuhteet, joten kaupunki suojataan talvelta. Tal- NEG /E vella ei nähdä olevan kaupungille varsinaista lisäarvoa, joten merkityssuhde R IL A IS T talveen on negatiivinen. Näin ollen kupukaupunki ikään kuin piirtäisi ympyrän UN UT sisäkehän ominaisuuksien kautta. Vuodenaikojen mukaan toiminnallisesti muuntuva talvivirkistyskäytön ratkaisu (esim. Ottawan Rideau Canal s. 57) piirtäisi ympyränsä ulkokehälle: talven positiivisille puolille on altistettu, talvea kaupungissa tehostetaan ottamalla jää elementiksi ja talven olemassaolo ympäristössä koetaan positiivisena. Suuri osa talvikaupunkiratkaisuista sijoittuu itse asiassa samaan aikaan molemmille kehille. Teoreettisesti mielenkiintoisimmilta vaikuttavat ratkaisut, joiden perusolemuksena on suojata talvelta, mutta jotka tekevät sen talven ”hyväksyen” ja sen ominaisuuksia hyödyntäen. VA

Bioklimaattisin periaattein luodut ympäristöt on mielletty kupukaupunkeja ja lasiputkikeskustoja paremmiksi ratkaisuiksi harmonisemmalla luontosuhteella ja ei kokonaan ympäristöstä erottavalla, myös talven kokemisen mahdollistavalla luonteella (sekä pienemmällä energiankulutuksella) perustellen. Suojelun ja altistamisen käsitteiden kautta tarkasteltaessa bioklimaattisuus

88 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

ITI

siksi: negatiiviselta suojatessaan esimeriksi sisäkaupunkiratkaisut ”suojaavat” samalla ympäristön positiivisiltakin puolilta, kun taas pienemmässä mittakaavassa suojeluratkaisujen päämääränä voi olla myös talvesta nauttimisen mahdollistaminen ankarimmat äärisääolosuhteet eliminoimalla.

TUN

TEH OS TE

MERKITYSYMPÄRISTÖ

U TT

A IS

S POTU

SUO JA

R IL

G NE

ITI

ALT IST ET

II V

UN TOIMINNALLINEN YMPÄRISTÖ

S TA

98 Westerberg esittää pohjoismaisten metsäkaupunkien ja -lähiöiden hyvää soveltuvuutta juuri talvikaupungeiksi: luonnon läheisyys auttaa ”sietämään” talvea (ja lisäksi väljässä ympäristössä on myös riittävästi lumitiloja). Jan Gehlin mukaan julkisessa tilassa toteutettujen aktiviteettien perimmäisenä päämääränä on aina sosiaalinen aktiivisuus. Ulkona, julkisessa tilassa toteutetuilla aktiviteeteilla kuitenkin myös toinen, fyysisen aktiivisuuden ulottuvuutensa – urheilu ja kävely, ”raittiin ilman haukkaaminen” ja yhteys luontoon ovat säähän ja vuodenaikaan sidoksissa olevia, Gehlin jaottelun mukaan vapaaehtoisia toimintoja. Kylmällä säällä ihmisen on todettu jopa kävelevän nopeammin. (Westerberg 2009, 134). Tähän pohjautuen, luonnon ja liikkumisen yhdistäminen talven positiivisten merkitysten luomisessa vaikuttaa erittäin loogiselta. Tällaisen lähestymistavan urbaanin luonteen voi toki kyseenalaistaa – vai syntyykö tällaisesta luonnon, liikunnan ja aktiivisuuden painottamisesta nimenomaan pohjoinen urbaanius?

kuitenkin yksi rakenteellisuuden muoto, eikä sinänsä vielä tarkoita, että talvelle annetaan positiivisia merkityksiä. Pelkästään rakenteellisen ominaisuuksien kautta talvea lähestyvissä ratkaisuissa talven sää-olemuspuoli ja mitattavat ominaisuudet painottuvat. Jos talvi nähdään ainoastaan mitattavana tekijänä, on riskinä ylisuojelu. Talvikaupunkisuunnittelun historia osoittaa, kuinka jyrkimpään sääolosuhteeseen reagoidessa saatetaan estää myös positiiviset (sää)kokemukset: seurauksena voi äärimmillään syntyä liiankin suojattuja, ihmisen ympäristösuhteen estäviä ja keinotekoisia (sisä)ympäristöjä, joissa ongelmaksi muodostuu talven sijaan esimerkiksi tilan yksityisyyden aste. Modernistisissa yhdyskuntautopioissa luonnon hallitseminen ja ihmisen selviytymiskeinojen korostaminen oli osittain itsetarkoituksellista, mutta myös myöhempi talvikaupunkisuunnittelu pyrkii Hanenin lausahduksen (edellä) kantaa mukaillen olosuhteiltaan varmaan ja hallittuun ympäristöön, jossa epäonnistumiset on minimoitu ja sään yllätyksellisyyttä hallitaan. Myöhempi talvikaupunkisuunnittelu tosin erittelee kaupunkia esimerkiksi vyöhykkeisiin suojelutarpeiden mukaan ja ottaa näin huomioon myös talven kulttuurista ulottuvuutta.

Ulkokehä – talvi on uniikki mahdollisuus Ulkokehällä ympäristö (eli talvi) toimii talvikaupungin toiminnan alustana. Myöskään ulkokehän lähestymistavoissa talvea ei jätetä sellaisekseen kuin se luonnossa olisi, vaan ihmisen toimet korostavat talvea ja ylipäänsä mahdollistavat tai helpottavat talven kokemista (esim. pulkkamäkien ja laskettelurinteiden ylläpito). Ulkokehän suhtautumistavoissa toiminta muokataan sopimaan paremmin talviolosuhteisiin (esim. etäpalvelujen tarjoaminen huonolla säällä, liikennesääntöjen lieventäminen) tai luodaan ympäristöön mahdollisuuksia talvesta sinänsä nauttimiseen (esim. virkistyskäyttö). Kellert (2005) näkee vuorovaikutuksen luonnon kanssa olevan välttämätön osa ihmisen hyvinvointia, mutta toteaa tämän vähentyneen suunnitteluajatuksissa: moderni käsitys kehityksestä perustuu luonnon kontrolloimiselle ja sen muuttamiselle (eli luonto ja sivilisaatio ovat toisilleen vastakkaiset). Villner esittää kriittisen näkökulman luonnosta pohjoismaisen modernistisen arkkitehtuurin kuvailuissa. Hänen mukaansa pyrkimyksenä on luonnon konseptin avulla liittää rakennuksiin positiivisia määreitä, kuten yksinkertaisuus, alkuperäisyys, rehellisyys, autenttisuus, spontaanius ja luovuus ja ilmaista ratkaisujen sisäsyntyistä luonnetta ”lainattujen” ominaisuuksien kuten muodon ja tyylin sijaan. (Villner 2004, 70). Myös talvikaupunkisuunnittelua voisi pohtia tältä kannalta: onko talven mukaan ottaminen kaupunkiympäristön toimintaan aidosti positiivista ja tarpeellista? Saako talvi toimenpiteiden kautta aitoja merkityksiä vai nähdäänkö se ainoastaan itseisarvona? Millaisissa toiminnoissa talvelle ”altistaminen”, sen läsnäolo, tuo lisäarvoa ympäristölle? 98 Jos kaavion 11 sisäkehän käsitteiden kautta määrittyvien talvikaupunkiratkaisujen riskinä on liiallinen talven mitattavien ominaisuuksien painottaminen, voisi yksistään kaavion ulkokehän kautta talveen reagoimisen riskiksi todeta

TALVIKAUPUNGIN YMPÄRISTÖSUHDE | TALVEN HALLINNAN TAPOJA

| 89

talven positiivisten ominaisuuksien liiallisen korostamisen. Kuten Nikolopoulou ja Steemers (2003) toteavat, henkilökohtainen tulkinta muodostaa puolet sääkokemuksesta. Näin ollen talven huomioon ottaminen pelkkään fyysiseen ympäristöön vaikuttamisen sijaan laajemmin kaupunkikehittämisen kautta ja esimerkiksi asenteita muovaamalla on epäilemättä oikea suunta (esim. Edmontonin talvikaupunkistrategia 2012). Yksistään ulkokehälle asettuvat suhtautumistavat eivät kuitenkaan välttämättä synnytä toimivaa kaupunkia, vaan tarvitaan myös sisäkehää – ehkä perinteisemmin ”kaupunkimaisiksi” luokiteltuja suhtautumistapoja. Talvi asettaa myös haasteita ihmisen toiminnalle ja esimerkiksi tasa-arvoinen liikkumisympäristö ainakin nykyisillä liikkumismuodoilla toteutettuna vaatii myös talvelta suojelua. Vaikkapa tietyt peruspalvelut ja niiden saatavuus on nähty usein haluttavan säilyttää jotenkuten staattisina ja kaikkien saavutettavissa ympärivuotisesti. Vaikka ulkokehän suhtautumistavat näkevätkin talven ja ympäristön positiivisena, ei kehiä tule silti asettaa arvojärjestykseen esimerkiksi ympäristöystävällisyyden perusteella: niin sanotut kova ja pehmeä lähestymistapa ovat mahdollisia molemmilla kehillä ja myös ulkokehän lähestymistavat voivat esimerkiksi kuluttaa energiaa ja muita resursseja. Myöskään sisäkehän lähestymistavat eivät yksiselitteisesti tarkoita, etteikö ihminen voisi toimia tasapainossa luonnon kanssa.

Talvikaupunkiratkaisujen tarkastelu kehien kautta auttaa ymmärtämään, kuinka suojelu ja altistaminen eivät ole toisilleen vastakkaisia tai edes rinnakkaisia lähestymistapoja, vaan limittyvät monin tavoin. Kaaviossa 11 esitetty jaottelu tuo esille sen, miten talvi on talvi läsnä ”valmiissa ympäristössä” eli millaisia muotoja havaittu ja koettu talvi ovat saaneet talvikaupungissa. Tämän taustalla ovat vielä keinot luoda haluttua ympäristöä ja siten esimerkiksi pohdinnat energiatehokkuudesta, ympäristöystävällisyydestä, kestävyydestä tai muista suunnittelulle asetettavista kriteereistä. Nelikenttään pilkottu ympäristön tarkastelu auttaa ymmärtämään paremmin suojelun ja altistamisen olemusta – kentän eri osa-alueilla näiden tarpeellisuus ja haluttavuus muuttuvat. Ominaisuuksien ilmenemistä voi pohtia myös toimenpidekohtaisesti: miten yksittäiset talvikaupunkitoimenpiteet suhtautuvat talveen ympäristön eri osa-alueilla? (ks. kaavio 12) Talvikaupunki-yhdyssana vaatii sekä talven että kaupungin huomioimista – eli siis tavallaan molempia kehiä. Jos suojaaminen mielletään olemukseltaan kaupunkimaiseksi arvoksi, alkavat talvikaupungin ominaisluonteen etsimisen kannalta mielenkiintoisimmilta vaikuttaa ratkaisut, jotka suojaavat talvelta ja auttavat selviytymään siitä ”ulkokehän kautta” – siis talven tarjoamia mahdollisuuksia hyödyntämällä ja niihin sopeutumalla. Nämä ratkaisut eivät sijoitu selkeästi kummallekaan kehälle. Tällaisiksi voisi mieltää nykyisistä ratkaisuista esimerkiksi jäätiet, lumipintaisina pidettävät kevyen liikenteen väylät (jotka pyöräilyn ja kävelyn lisäksi mahdollistavat vaikkapa pulkalla tai potkukelkalla kulkemisen) tai toisaalta vuodenaikojen mukaan muuntuvat toimintatavat.

90 |

TEMAATTINEN TARKASTELU

4 LOPUKSI Lopuksi

4.1 Johtopäätökset ja pohdinta 99 Suunnittelun pohjana käytettävän normatiivisen arkkitehtuuriteorian luonteeseen kuuluu spekulatiivisuus ja tulevan ennustaminen, sillä arkkitehtuurin tekemisessä limittyvät ymmärtävät ja luovat vaiheet. Tällaisen mallin luomiseksi tarvittaisiin myös muun muassa nykytilanteen ymmärrystä, mitä tässä tutkielmassa ei ole tuotettu. 100 Arktisesta kaupunkisuunnittelusta, jota tämäkin tutkielma sivuaa, onkin jo olemassa uusia tutkimusavauksia. (mm. Farish & Lackenbauer 2009; Lee 2012; Ritchot 2011).

Tutkielmassa talvikaupunki-ilmiö toimii tapauksena vuodenajan ja kaupunkisuunnittelun suhteesta. Tavoitteena oli kartoittaa, millaisia asioita talvikaupunkisuunnittelun nimissä on pohdittu ja tehty. Näin ei muodostu varsinaista teoriaa tai ohjeistoa hyvästä talvikaupunkisuunnittelusta, vaan kyseessä on ainoastaan yhden ilmiön kuvaus – selitys siitä, miten maailma on (ollut), eli miten talvikaupunki-ilmiön piirissä on käsitelty talven ja kaupungin suhdetta.99

Talvikaupunkisuunnittelun taustaideologiat ja suhtautumistavat eivät muodosta yhtä, yhtenäistä näkemystä ja toisaalta talvea on mahdotonta erottaa muista kaupunkisuunnittelun ja -kehittämisen tavoitteista. Tutkielmassa talvikaupunkisuunnittelun ilmentymiä on tarkasteltu 1950-luvulta nykypäivään: talven ympärille on koottu suunnitteluesimerkkejä ja määritelty näiden suhteita toisiinsa. Talvikaupunkisuunnittelussa talvi on pyritty ottamaan tietoisesti huomioon ja hallituksi osaksi kaupunkia. Suhtautumistapoja ei voi niputtaa yhteen: toiset näkevät talven vastustajana kun taas toisille ratkaisuille keskeistä on talven mieltäminen mahdollisuudeksi. Jokainen näistä aikakausista ja esimerkeistä voisi kuitenkin olla tutkimuskohde ja syventymisen aihe sinänsä. 100 Kuten ajallisen tarkastelun väliyhteenvedossa toin esille, talven aseman suunnittelun itseisarvoisena ja ”pyyteettömänä” lähtökohtana voi kuitenkin kyseenalaistaa: talven huomioarvo suunnittelussa on syntynyt sen suhteesta elinympäristöön ja ihmisen toiminnan tavoitteisiin ylipäätään. Välillä talven huomiointi on jopa toiminut suunnittelijoiden oman työn oikeutuksena (tai ehkä tekosyynä tietynlaisille ratkaisuille). Teknologiauskoisuutta ja ylisuojelevia lasikupukaupunkiratkaisuja on helppo pitää yksiselitteisen huonoina nykypäivän perspektiivistä katsottuna. Talvikaupunkiliikkeen piirissä voimakkaasti esille nouseva ja myöhemmissä

| 93

suunnitteluohjeistoissa korostuva ihmisen mittakaava tai altistavampi suhde talveen eivät nekään ole kuitenkaan ainoita itsestäänselviä ratkaisuja hyvän talvikaupungin määritelmälle, vaikka ne nykyisiin arvoihin vaivattomammin sopivatkin. Ihmisen mittakaavan ja vaikkapa katutilan elävyyden tavoittelun yhteydet talvikaupunkiliikkeeseen aikanaan limittyneisiin uusurbanismiin ja neotraditionalismiin ovat selkeät. Siksipä talvikaupunkiliikkeen piirissä esitettyjä konkreettisia suunnitteluratkaisujakin tulee lukea tämän kehyksen kautta: esimerkiksi talvikaupungin pienimittakaavaisuuden ja tiiviyden vaatimukset kuuluvat läheisesti myös tuolloisen aikakauden yleisiin suunnittelutavoitteisiin. Yksiselitteistä näkökulmaa hyvälle, asuttavalle ja resurssitehokkaalle talvikaupungille ei ole olemassa – molemmat ääripäät puoltavat omaa näkökulmaansa. Talvi on siis ”järkeiltävä” uudelleen jokaisten valittujen tausta-ajatusten kautta ja niinpä se on liitettävä myös nykyisiin ihanteisiin, mikäli talvi nostetaan suunnittelun lähtökohdaksi. Uusimpana urbaanina ideaalina nähdään usein kestävä yhdyskunta (Mills 2006). Myös ilmastonmuutoksen huomoiminen on keskeinen tulevaisuuden teema. 101

Talvikaupunkisuunnittelusta voi nostaa esille kaksi keskeistä, toisiinsa limittyvää kehityskulkua: rakennettuun ympäristöön painottuvan pyrkimyksen ”kestävään suojeluun” ja toisaalta talvea resurssina käyttävän kulttuurisemman näkökulman, joka korostaa talven tarjoamia toiminnallisia mahdollisuuksia. Rakennettua ympäristöä painottava kehityskulku on keskittynyt tutkimaan mahdollisuuksia energiaa tuhlaavasta talvesta erottautumisesta harmonisempiin lähestymistapoihin, kuten bioklimaattisten periaatteiden hyödyntämiseen (≈ ”kova–pehmeä”) ja ylipäänsä pienemmässä mittakaavassa suojeluun. Tällaisen mikroilmastolähtöisen lähestymistavan tavoitteena on ollut usein energiansäästö. Toisaalta energiansäästö on esitetty tavoitteena myös monissa lasikatteisissa projekteissa (mm. Gårdsåkra s. 34). Myös Frei Otto pyrki luomaan arktiseen kaupunkiinsa hyvät olosuhteet mahdollisimman vähän materiaalia vaativalla, mutta silti maksimaalisesti suojaavalla pneumaattisella kuvullaan. Eikö tällainen resurssienkäytön optimointiin pyrkiminen voitaisi myös periaatteen tasolla lukea kestäväksi ajatteluksi? (Dickson 2004, 39). Voitaisiinkin ehkä todeta, että kaikki talvikaupunkisuunnittelu pyrkii omalla tavallaan optimoimaan energiankulutuksen, resurssienkäytön ja hyvän elinympäristön vaatimukset. Energiankulutuksen optimointi on eräällä tavalla itsestäänselvä talvikaupungin tavoite – pohjoinen kaupunki kuluttaa äärisääolosuhteiden takia väistämättä enemmän resursseja. Se, että käytännössä kaikki tehty talvikaupunkisuunnittelu on määriteltävissä resurssienkäyttöpyrkimyksiltään ”kestäväksi” omista lähtökohdistaan katsottuna, korostaa tarvetta tarkastella talvikaupunkia myös muiden näkökulmien ja arvojen kautta. Olen pyrkinyt etsimään näitä näkökulmia tutkielmassani tarkastelemalla talvea elinympäristön osatekijänä.

94 |

LOPUKSI

101 Vaikka talvi on keskeinen osa pohjoista ilmastoa ja talvikaupunkisuunnittelusta on usein puhuttu ilmasto-johdannaisten sanojen alla (climate-sensitive, climate-responsive jne.) ja talvikaupunkiliike mainitsee tavoitteekseen ilmastonmuutokseen reagoimisen, ei se silti nouse keskeisimmäksi teemaksi. Nykyisessä ilmastotavoitteita toteuttavassa suunnittelussa (esim. VTT 2008) bioklimaattisia periaatteita ehdotetaan käytettäväksi ilmastonmuutoksen sopeutumisessa hyvin samaan tapaan kuin talvikaupunkisuunnittelun piirissäkin on esitetty – lieventämään äärisääolosuhteita. Toisaalta säähän sopeutumisen keinot ja ilmastonmuutoksen hillitseminen eivät aina ole tavoitteiltaan yhteneväisiä.

Toisena kehityskulkuna talvikaupunki-ilmiössä voisi pitää talviasenteen muutosta negatiivisesta positiiviseen, joka taas on lähtökohdiltaan ajallinen, merkityksiä ja toimintaa korostava näkökulma (vrt. kaavion 11 ulkokehä). Talvikaupunkeihin on kehitetty erilaisia tapahtumia ja paikallista kulttuuria sekä pyritty aktivoimaan ulkotilaa talvellakin. Näiden kahden kehityskulun yhteenliittyminen tulee esille talvikaupunkiohjeistoissa viihtyisyyden ja asuttavuuden tavoittelun kautta: talvelta pyritään suojaamaan sopivasti, jotta talvesta nauttiminen olisi ylipäänsä mahdollista. Viitteitä talvikaupunkisuunnittelun suuntia ja eri aikakausia kokoavalle käsitteelle voisikin hakea talvikaupunkijärjestön virallisesta nimestä: Livable Winter Cities Association. Livability eli asuttavuus tai elettävyys kattaa käytännössä kaiken talvikaupunkisuunnittelun nimissä tehdyn. Zepic määrittelee asuttavuuden urbaaneista alueista puhuttaessa yksilön tyytyväisyydeksi palveluihin ja muihin mukavuuksiin. Asuttavuus on siis riippuvainen myös yksilölllisistä tarpeista ja kokemuksesta. Käsitteesseen sisältyy sekä taloudellinen, fyysinen että henkinen hyvinvointi ja toisaalta myös tehokkuus, turvallisuus ja kauneus sekä rakennetussa että luonnonympäristössä (Zepic 1987, 72). Asuttavuus on toimiva kokoava käsite myös talvikaupunkiliikettä edeltäneelle teknispainottuneelle talvi- ja arktiselle suunnittelulle: haluttiin luoda paikkoja ja tiloja, joissa ihminen kykenisi asumaan miellyttävästi, vaikka ympäröivät luonnonolosuhteet eivät siihen sellaisenaan kannustaisikaan. Talvi on näkökulmana laajempi kuin pelkkä kvantitatiivisesti määritelty ilmasto, mutta talvikaupunki-ilmiön piirissä aihetta on lähestytty pääosin melko teknisesti ja käytännöllisesti, havaitulta kannalta ja käytettävyyttä korostaen. Vaikka paikan henki ja paikallisuus mainitaan suunnittelun lähtökohdiksi, ei tämä näy niinkään kaupunkitasolla: fyysistä talvikaupunkia ei painoteta esimerkiksi rakennustaiteena tai pohjoisena maisemana, vaan esteettiset toimenpiteet rajoittuvat pienempään mittakaavaan. Niinpä tässäkin tutkielmassa talven tarkastelu painottuu samoin. Kulttuurinen pohjoisuus, ympäristö ja luonto ovat kuitenkin olleet keskeisiä (esteettisiä) teemoja esimerkiksi kriittisen regionalismin modernismissa, erityisesti pohjoismaisessa arkkitehtuurissa. Olisikin mielenkiintoista tarkastella, näkyykö samoja teemoja myös aikakauden suunnittelijoiden kaupunkisuunnitelmissa. Voisiko talvikaupungin koetumpaa luonnetta lähestyä tätä kautta? Arkkitehdit ovat usein mieltäneet ympäristöolosuhteiden hallinnan insinöörien tehtäväksi: se on jotain, mikä lisätään arkkitehtuurin sen jälkeen kun suunnitelma on muuten valmis (esim. LVI-tekniikka) (Hawkes 1996, 13). Tältä kannalta katsottuna talven ja ilmaston ottaminen suunnittelun lähtökohdaksi onkin varteenotettava suunnitteluperiaate: se auttaa toteuttamaan ”pakollisen” suojauksen kestävämmin, itse rakennettuun muotoon sidottuna eikä päälle jälkeenpäin lisättynä. Vaikka tässä tutkielmassa sivutut mikroilmastolähtöiset suunnittelumetodit ovat nykytekniikan valossa auttamattomasti vanhanaikaisia, eivät periaatteet sinänsä ole vanhentuneet ja niihin viitatataan uudemmassakin ilmastolähtöistä suunnittelua käsittelevässä tutkimuksessa (mm. Ebrahimabadi 2012; Ryser & Halseth 2008). Urbaanin ilmastotiedon hyödyntämiselle on esitetty rooleja kaupunkien kestävyyden toteuttamisessa. (Mills 2006). Vuo-

JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA

| 95

denaika suunnittelun lähtökohtana on kuitenkin ilmiönä laajempi kuin pelkkä ilmastotieteen näkökulma. Talvilähtöisyys voi olla – ja on vahvasti ollut – myös kulttuuriseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen tähtäävää. Talvi kaupunkisuunnittelun lähtökohtana osoittautui tutkielman edetessä vaativaksi lähestymiskulmaksi. Kuten todettua, talvi vaikuttaa vähintään välillisesti käytännössä kaikkeen pohjoisessa kaupungissa tapahtuvaan. Kuinka siis rajata varsinaisesti talvikaupunkisuunnitteluun kuuluvat elementit – varsinkin, kun suunnittelutavoitteet liittyvät selkeästi muihin, ei välttämättä talvesta lähtöisin oleviin periaatteisiin? Talvi on suoraan tai välillisesti käytännössä kaiken pohjoisessa kaupungissa tapahtuvan yksi olemuspuoli. Talvi on paitsi taustatekijä, myös mahdollinen resurssi – ainakin, mikäli talvikaupunki-ilmiön piirissä kehiteltyihin ajatuksiin on luottaminen. Tämä näkyy myös talvikaupunkijärjestön keskustelussa esille nousevissa aiheissa: talvikaupunki muuttuu eräällä tavalla synonyymiksi pohjoiselle kaupungille ja käsittelyyn nousevat ”kaikki” kaupunkisuunnittelun puolet – pohjoisen sijainnin kautta tarkasteltuna. Vaikka epäilemättä pohjoisten maiden ja paikkojen väliltä löytyy myös lukuisia eroja, on alueilla ilmaston lisäksi myös esimerkiksi maantieteellisen sijainnin ja samankaltaisten yhteiskuntarakenteiden seurauksena syntyneitä yhtäläisyyksiä. 102 Gutheim (1990, 15) tiivistääkin talvikaupunkilehdessä, kuinka ”pelkän talven ja sään miettimisen sijaan pohjoisen kaupungin tulisi kysyä, millainen on hyvä kaupunki”. Ehkä talvi olisikin siis mieluummin integroitava olemassaoleviin käytäntöihin ja tavoitteisiin ja pohdittava niitä sen sijaan, että se pyritään irrottamaan omaksi suunnittelukokonaisuudekseen? Vaikeasta määriteltävyydestään huolimatta talvi on suunnittelun lähtökohtana ja käsitteenä käyttökelpoinen. Tuskin kukaan voi väittää, ettei talvea tulisi ottaa huomioon pohjoisia kaupunkeja suunniteltaessa. Lähestymistapa ja talven painoarvo muiden suunnittelutavoitteiden joukossa ovat kuitenkin neuvoteltavissa. Sen sijaan, että arkkitehdit keskittyisivät ohjeistamaan ilmastotieteilijöitä kaupunkisuunnittelun pohjaksi tarvittavasta ilmastotiedosta – kuten esimerkiksi Eliasson et al. (2000) esittää ilmastolähtöisyyden saamiseksi osaksi suunnitteluprosessia – voisi kuitenkin olla mielekkäämpää lähestyä talviteemaa taustaideologioiden ja -tavoitteiden kautta. Mitä talvikaupunkisuunnittelulla halutaan saavuttaa? Ilmastotiedon korostaminen johtaa helposti rakenteellisuuden painottamiseen, mikä taas on johtanut kupukaupunkimaiseen ylisuojeluun ja -kontrollointiin. Tämä on myös eräänlaisena riskinä systemaattisessa mikroilmastolähtöisyydessä. Esimerkiksi tuoreemmasta talvikaupunkisuunnittelusta löytyvä ajatus pallon heittämisestä asukkaille itselleen (asenteiden muokkaamisella ja vapaampien toimintamahdollisuuksien tarjoamisella) ylhäältä päin ratkaisujen sanelemisen sijaan voisikin mahdollisesti olla suunta luovemman, positiivisemman talvisuhteen luomisessa. Talvi ei ole ainoastaan havaittava ja mitattava ominaisuus, vaan sillä on myös koettu, tulkittu ulottuvuutensa. Tämäkään ei tosin ole yksistään riittävä lähestymistapa. Talvikaupunki tulee ymmärtää kokonaisuutena, jossa on fyysisen kaupunkisuunnittelun eri mittakaavojen lisäksi muitakin vaikuttavia tekijöitä. Ympäristön eri osa-alueiden (esimerkiksi tutkielmassa käytetyt neljä näkökulmaa) ja talven

96 |

LOPUKSI

102 Esimerkiksi kansainväliset metropolit eivät ole yleensä sijainneet pohjoisessa, vaan globaalisti tarkasteltuna pohjoisessa on aina asuttu urbaanin alueen ”reunalla” (Pressman 2004, 3).

103 Itse talvikaupunkiliikkeen piirissäkään ei pidetä tehtyjä ratkaisuja kaikin puolin onnistuneina. Esimerkiksi Pressman kirjoittaa vielä vuonna 1995 (oltuaan itse aktiivisesti mukana talvikaupunkiliikkeen toiminnassa jo 15 vuoden ajan) pitävänsä ainoastaan Ralph Erskinen ajatuksia pohjoista kaupunkisuunnttelua aidosti innovoineina. (Pressman 1995, 101). Erskinen suunnitelmia kohtaan on kuitenkin esitetty myös kritiikkiä (ks. esim. s. 28 tai 53 tässä tutkielmassa). 104 Talvikaupunkiliikkeen toimintaan osallistuneen Kuismasen mukaan esimerkiksi skandinaavit puolsivat keskusteluissa luonnonmukaisempia lähestymistapoja, kun taas pohjoisamerikkalaiset luottivat enemmän teknologisiin ratkaisuihin (Kuismanen 2008, 105).

eri ulottuvuuksien tasapainon löytäminen onkin ehkä yksi avainkysymys. Voisiko olla, että talvea tietoisesti pohtiessamme ja problematisoidessamme mitattavat kriteerit ovat helpompi lähestymiskulma ja samalla osittain unohdamme oman luonnollisen tapamme olla ja elää talvessa ja talven kanssa?

Jatkotutkimuksen aiheita Tutkielmassa olen keskittynyt tarkastelemaan talvikaupunkisuunnittelua sen itselleen asettamien tavoitteiden kautta. Jotta erilaisia ratkaisuja kyettäisiin arvottamaan ja pohtimaan esimerkiksi niiden hyödyntämismahdollisuuksia tulevassa suunnittelussa, tulisi muun muassa toteutettujen esimerkkikohteiden onnistuneisuutta tutkia tarkemmin. Parempia, nykypäivänä hyödynnettäviä suunnitteluinnovaatioita on epäilemättä löydettävissä myös aivan muualta kuin tässä tutkielmassa läpikäydystä aineistosta. 103 Tutkielman tavoitteena oli kuitenkin määritellä myös itse talvikaupunki-ilmiötä – niinpä olen pyrkinyt pitämään esitellyt ratkaisut ja valitsemani kuva-aineiston tässä kontekstissa, vaikka aineiston läpikäymisen kautta olenkin herkistynyt huomaamaan talveen reagoimisen tapoja myös ympäröivistä, oululaisista ja suomalaisista suunnittelukäytännöistä. Talvikaupunkisuunnittelu on pyrkinyt reagoimaan talveen tietoisesti ja se on johtanut tutkielmassa esiteltyihin tapoihin ymmärtää talvi. Voisiko talveen suhtautua muilla tavoin, muista lähtökohdista? Tutkielman antina on johdattaa teemaan ja auttaa käsitteiden avulla etsimään talvikaupunkiesimerkkejä myös muusta suunnittelusta. Hyvien talvikaupunkisuunnitteluperiaatteiden löytäminen ja toteutettujen ratkaisujen toimivuuden tutkiminen vaativatkin vielä kartoitusta. Tarkastelu painottuu kanadalaisiin esimerkkeihin tämän ollessa talvikaupunkijärjestön keskusmaa ja siten myös keskeisin aineistolähde. Maakohtainen tutkimus voisi tuoda esille aivan erilaisia aikajanoja.104 Tutkielmassa keskityn tarkastelemaan talvea ja talvikaupunkia elinympäristönä, en niinkään esimerkiksi suunnittelun keinojen tai sitä ohjaavien järjestelmien kautta. Talvikaupunki-ilmiön piirissä talvea on lähestytty esimerkiksi tässäkin tutkielmassa esitellyin erilaisin metodein ja strategioin. Suunnittelukäytännöt ja tekemisen tavat myös epäilemättä eroavat maittain. Itse (talvikaupunki)suunnitteluprosessin pohtiminen (alueellinen konteksti huomioiden) voisi olla myös mielenkiintoinen lähestymiskulma. Kenen esimerkiksi kuuluu reagoida talveen? Päällekkäisten mittakaavojen lisäksi pohdittavaksi tulevat erilaiset suunnittelua ohjaavat keinot eri vaiheissa suunnitteluprosessia. Suunnittelijoiden talvitietoisuutta tarkastelleissa tutkimuksissa ilmaston rooli suunnittelussa on arvioitu vähäiseksi, eivätkä suunnittelijat osanneet määritellä tarkkaan, mitä ilmaston huomioiva suunnittelu on (mm. Eliasson 2000; Ryser & Halseth 2008). Voi kuitenkin olla, että suunnittelukäytännöissä ja osaamisessa on jo sisäänrakennettuna talviymmärrystä, mutta se on eräällä tavalla kulttuurisella tasolla joten sitä ei edes huomata tai osata erityisesti nimetä. Tätä hiljaisen tiedon kenttää voisi myös kartoittaa esimerkiksi käsillä olevan tutkielman käsitteistöön pohjautuen. Jo arkihavaintojen perusteella voidaan todeta, että pohjoisilla ihmisillä ja kaupungeilla on kyllä talvesta selviyty-

JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA

| 97

misen keinoja (ainakin joillakin tarkastelutasoilla): muuten selviytyminen pohjoisilla leveyspiireillä ei olisi edes mahdollista. Toisaalta taas myös konkreettisia ohjeistuksia epäilemättä löytyy muualtakin kuin talvikaupunki-ilmiön piiristä: millaisia talveen liittyviä ohjeita tarjoaa esimerkiksi suomalainen Rakennustietokortisto tai muut rakentamisen ja suunnittelun ohjausjärjestelmät? Tutkielman asetelman taustalla on hypoteesi, että pohjoiseen suunnittelu vaatii erityisosaamista. Olen pyrkinyt kuvaamaan tutkielmassa tähän mennessä tehdyn talvikaupunkisuunnittelun kenttää. Talvikaupunki-ilmiön kautta löydetyt lähestymistavat voivat toimia vinkkeinä tulevan pohjoisen suunnittelun osaamisalojen etsimisessä ja vaikkapa omia talvisuhtautumistapoja tunnistettaessa: ne auttavat eri osapuolia puhumaan samasta asiasta. Esitetyt jaottelut auttavat ymmärtämään talven moninaisuutta suunnitteluun vaikuttavana tekijänä ja avaavat näkökulmia pohjoisen kaupunkisuunnittelun ominaisluonteen pohtimiseen.

98 |

LOPUKSI

LÄHTEET Aronin, Jeffrey Ellis. 1953. Climate and Architecture. Reinhold Publishing Corporation, USA Bach, Boudewijn; Pressman, Norman. 1992. Climate-sensitive Urban Space: Concepts and Tools to Humanize Cities. Publicatieburo, Delft Berleant, Arnold. 1995. Mitä on ympäristöestetiikka? (suom. Martti Honkanen). Teoksessa Haapala, Arto; Honkanen, Martti; Rantala, Veikko: Ympäristö, arkkitehtuuri, estetiikka. Yliopistopaino, Helsinki

Garvin, Theresa; Nykiforuk, Candace; Johnson, Sherrill. 2012. Can we get old here? Seniors’ perceptions of seasonal constraints of neighbourhood built environments in a northern winter city. Geografiska Annaler: Series B, Human Geography 94 (4) s.369-389 Gehl, Jan. 1987 (1971). Life Between Buildings – Using Public Space. Van Nostrand Reinhold Company, New York Givoni, Baruch. 1998. Climate Considerations in Building and Urban Design. Van Nostrand Reinhold, New York

Bhatia, Neeraj; Mayer H., Jürgen (eds.) 2010. – Arium: Weather + Architecture. Hantje Cantz Verlag, Germany

Hawkes, Dean. 1996. The Environmental Tradition – Studies in the architecture of environment. E & FN Spon, London

Børve, Anne Brit. 1989. Hus og husgrupper i klimautsatte, kalde strøk utforming og virkemåte. The Design and function of single buildings and building groups in harsh, clod climates. Akitekthøgskolen i Oslo

Hawkes, Dean. 2008. The Environmental Imagination: Techics and poetics of the architectural environment. Routledge, London

Carmona, Matthew; Heath, Tim; Oc, Tanner; Tiesdell, Steven. 2003. Public Places, Urban Spaces. Architectural Press

Hill, Jonathan. 2012. Weather Architecture. Routledge, London

Chen, Liang; Ng, Edward. 2012. Outdoor thermal comfort and outdoor activities: A review of research in the past decade. Cities vol.29 s.118125 Collymore, Peter. 1982.The Architecture of Ralph Erskine. Granada Publishing Culjat, Boris; Erskine, Ralph. 1988. Climate-responsive social space: a Scandinavian perspective. Teoksessa Pressman, Norman, Mänty, Jorma (eds.) Cities designed for winter. Building Book, Helsinki s.343363 Dunin-Woyseth, Halina. 1990. Genius loci: planning and the winter dimension: a review article. Town planning review vol.61 no.3 s.341365 Ebrahimabadi, Saeed. 2012. Improvements in Addressing Cold Climate Factors in Urban Planning and Design. Licenciate thesis. Department of Civil, Environmental and Natural Resources Engineering, Luleå University of Technology, Luleå Egelius, Mats. 1988. Ralph Erskine, arkitekt. Byggförlaget, Stockholm Eliasson, Ingegärd. 2000. The use of climate knowledge in urban planning. Laboratory of Climatology at Physical Geography, Department of Earth Sciences, Göteborg University, Götegorg, Landscape and Urban Planning vol.48 s.31-44 Eliasson, Ingegärd; Knez, Igor; Westerberg, Ulla; Thorsson, Sofia; Lindberg, Fredrik. 2007. Climate and Behavior in a Nordic City. Landscape and urban planning vol.82 s.72-84 Erat, Bruno; Matilainen, Veikko. 1985. Katettu kaupunkitila. Kauppaja teollisuusministeriö/energiaosasto, Helsinki Forss, Anne-Mari. 2007. Paikan estetiikka - Eletyn ja koetun ympäristön fenomenologiaa. Yliopistopaino, Helsinki Gaitani, N.;Mihalakakou, G.; Santamouris, M. 2007. On the use of bioclimatic architecture principles in order to improve thermal comfort conditions in outdoor spaces. Building and Environment vol.42 s.317-324 Gappert, Gary (ed.). 1987. The Future of winter cities. SAGE Publications, USA

Hillier, Bill. 1996. Space is the Machine. Cambridge University Press

Hughes, J. Donald. 2008. Maailman ympäristöhistoria. (suom. Jyrki Vainonen). Vastapaino, Tampere Kellert, Stephen R. 2005. Building for life. Island Press, Washington DC Koskiaho, Briitta. 1994. Ecopolis – Conceptual, methodological and practical implemetations of urban ecology. Ympäristöministeriö, Helsinki Knez, Igor; Thorsson, Sofia. 2006. Influences of culture and environmental attitude on thermal, emotional and perceptual evaluations of a public square. International journal of biometeorology vol.50 (5) s.58-268 Kuismanen, Kimmo; Kääriäinen, Hannu; Tiilikainen, Aaro. 1992. Esiselvitys talven hyödyntämisestä Tervolan kunnassa. Tervola Kuismanen, Kimmo. 2008. Climate-conscious architecture: design and wind testing method for climates in change. Akateeminen väitöskirja. Oulun yliopisto, Oulu Krohn, Carsten. 2010. Mobile Houses: Buckminster Fuller’s Concept of a Dynamic Architecture. Teoksessa Müller, Andreas (ed.) Arctic Perspective, Cahier No. 1. Hantje Cantz, Ostfildern s.84-95 (pdf) http://arcticperspective.org/sites/arcticperspective.org/files/cahier/ ArcticPerspectiveCahierNo1.pdf [25.8.2013] Matus, Vladimir. 1988. Desgn for Northern Climates – Cold-Climate Planning and Environmental Design. Van Nostrand Reinhold Company, New York McGowan, Jéremie Michael. 2010. Ralph Erskine, Colonist? Teoksessa Müller, Andreas (ed.) Arctic Perspective, Cahier No. 1. Hantje Cantz, Ostfildern, s.96-106 (pdf) http://arcticperspective.org/sites/ arcticperspective.org/files/cahier/ArcticPerspectiveCahierNo1.pdf [25.8.2013] Mills, George. 2006. Progress towards sustainable settlements: a role for urban climatology. Theoretical and Applied Climatology vol.84 s.43-49 Mumford, Lewis. 1949. Kaupunkikulttuuri. (suom. Lassi Huttunen). Werner Söderström, Porvoo Mänty, Jorma. 1988.The Winter Factor in Finnish Urbanism. Teoksessa Pressman, Norman, Mänty, Jorma (eds.) Cities designed for winter. Building Book, Helsinki s.131-143

| 101

Nikolopoulou, Marialena; Steemers, Koen. 2003. Thermal comfort and psychological adaptation as a guide for designing urban spaces. Energy and Buildings vol.35, s.95-101 Nikolopoulou, Marialena; Baker, Nick; Steemers, Koen. 2001. Thermal comfort in outdoor urban spaces: understanding the human parameneter. Solar Energy vol.70 no.3 s.227-235 Norberg-Schultz, Christian. 1996. Nightlands – Nordic building. MIT Press, USA Phillips, David W. 1988. Planning with Winter Climate in Mind. Teoksessa Pressman, Norman, Mänty, Jorma (eds.) Cities designed for winter. Building Book, Helsinki s.65-83 Peltola, Taru. 2007. Empirian ja teorian vuoropuhelu. Teoksessa Laine, Markus; Bamberg, Jarkko, Jokinen, Pekka. 2007. Tapaustutkimuksen taito. Yliopistopaino, Helsinki s.111-129

Westerberg, Ulla. 2009. The significance of climate for the use of urban outdoor spaces: some results from case studies in two Nordic cities. International Journal of Architectural Research (IJAR) vol.3 no.1 s.131-144 Zepic, Xenia. 1987. Toronto: Policies and strategies for the Livable Winter City. Teoksessa Gappert, Gary (ed.). The Future of winter cities. SAGE Publications, USA s.71-93 Zrudlo, Leo. 1990. The Design of Climate-Adapted Arctic Settlements. Teoksessa Pressman, Norman, Mänty, Jorma (eds.) 1988. Cities designed for winter. Building Book, Helsinki s.85-105 Äikäs, Topi Antti. 2001. Imagosta maisemaan – esimerkkeinä Turun ja Oulun kaupunki-imagojen rakentaminen. Nordia Geographical Publication vol. 30:2, Oulun University Press, Oulu

Peuhkuri, Timo. 2007. Teoria ja yleistämisen kriteerit. Teoksessa Peltola, Laine, Markus; Bamberg, Jarkko, Jokinen, Pekka. Tapaustutkimuksen taito. Yliopistopaino, Helsinki s.130-148

Aikakauslehdet

Pietilä, Reima. 1988. Reima Pietilä on climate and place. Teoksessa Pressman, Norman; Mänty, Jorma (eds.) Cities designed for winter. Building Book, Helsinki s.8-16

Dickson, Michael. 2004. Frei Otto – Researcher, Inventor and Inspired Instigator of Architectural Solutions. AA Files vol.50 Spring s.36-47

Pikkarainen, Hanna et al. 2002. Cool town: winter in the city: talvikaupungin liikenteelliset mahdollisuudet. Tiehallinto, Helsinki Phlillips, David W. 1988. Planning with winter climate in mind. Teoksessa Pressman, Norman; Mänty, Jorma (eds.) Cities designed for winter. Building Book, Helsinki s.65-84 Pressman, Norman. 1987. The Survival of Winter Cities: Problems and Prospects. Teoksessa Gappert, Gary (ed.).The Future of winter cities. SAGE Publications, USA s.49-70 Pressman, Norman, Mänty, Jorma (eds.)1988. Cities designed for winter. Building Book, Helsinki Pressman, Norman. 1995. Northern cityscape: Linking design to climate. Northern Cities Association, Yellowknife Pressman, Norman. 2004. Shaping Cities for Winter – Climatic comfort and sustainable design. Winter Cities Association, Prince George

Birk, Kirsten. 2012. Arctic Architecture? Arkitektur DK no.4 s.48-51

Erskine, Ralph. 1967. Construire dans le nord. Architecture d’aujourd’hui vol.134 s.96-97 Maine, Anna. 1996. Drawing a line. Architectural Review Aug. vol.200 no.1194 s.48-49 Oshima, Ken Tadashi. 2005. Interview with Ralph Erskine: ”Reflections on six decades of design”. A+U no. 414 s.8-17 Projet d’urbanisation du quartier sud-ouest de Norilsk, la ville nouvelle de Sibérie, URSS. L’architecture d’aujourd’hui 1967 vol.134 Oct/Nov s.100-103 Svappavaara –petite ville de Laponie. L’architecture d’aujourd’hui 1967 vol.134 Oct/Nov s.94-95

Kaupunkien dokumentit

Pressman, Norman; Zepic, Xenia. 1990. Development strategies for northern communities. Ekistics, Sept.-Dec. vol.57 no.344-345 s.283288

Anchorage. 2001. Anchorage 2020 - Anchorage Bowl Comprehensive Plan. Municipality of Anchorage, Planning division, 2001 (pdf) http://www.muni.org/departments/ocpd/planning/publications/ [8.7.2013]

Rosendahl, Gunnar P. 1988. Technical development in Greenland. Teoksessa Pressman, Norman, Mänty, Jorma (eds.). Cities designed for winter. Building Book, Helsinki s.171-188

Burlington. 2011. Municipal Development Plan 2011. (pdf) http:// www.burlingtonvt.gov/PZ/Planning/City-Master-Plan/2011Municipal-Development-Plan/ [8.7.2013]

Ryser, Laura; Halseth, Greg. 2008. Institutional barriers to incorporating climate responsive design in commercial redevelopment. Environment and Planning B: Planning and Design, vol.35 s.34-55

Edmonton. 2012. For The Love of Winter – Transforming Edmonton into a World-Leading Winter City. Edmonton. (pdf) http://www. edmonton.ca/city_government/documents/COE-WinterCity-LoveWinter-Summary-Report.pdf [8.7.2013]

Rönkkö, Emilia. 2012. Kulttuuriympäristöt – tieto, taito ja ymmärrys maankäytön suunnittelussa. Akateeminen väitöskirja. Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasto. Multiprint Oy, Oulu Setouchi, Tsuyoshi. 2008. New Urban Design Approaches with Snow Simulations for Cold and Snowy Cities. Journal of Asian Architecture and Building Engineering, May s.93-99 Villner. Lena. 2004. Nature, Nationalism or Nostalgia: On the Concept of Nature in Nordic Modernism. Nordisk Arkitekturofrskning no.4 s.65-70

102 | LÄHTEET

Minneapolis. 2009. Plan for Sustainable Growth (MPLS PLAN) – Chapter 10. Urban Design (pdf) http://www.ci.minneapolis. mn.us/www/groups/public/@cped/documents/webcontent/ convert_259208.pdf [8.7.2013] Marquette. 2003. Master Plan 2003: Chapter 11. Winter City Considerations Fort St John. 2011. Community Plan. http://www.fortstjohn.ca/ sites/default/files/bylaw/2076,%202011%20-%20Official%20 Community%20Plan%20Bylaw.pdf [9.7.2013]

Suunnitteluohjeet

Fort St John. 2000. Winter City Guidelines. (pdf) http://www. wintercities.com/Resources/Fort%20St.John%20Winter%20 Cities%20guidelines.pdf [13.3.2013] Houghton. 2002. City of Houghton Walkability / Pedestrian Plan. (Winter and the Pedestrian s.6-9) (konsultti UP Architects&Engineers) Prince George. 1999. Climate-sensitive Design for the City of Prince George RAIC; AIA; City of Edmonton. 1986. Regional/Urban Design Assistance Team (R/UDAT) Program: Livable Winter Cities – Edmonton. Sault Ste Marie; Hough Stansbury Woodland Limited. 1991. Winter City Design Manual. (pdf) http://icsp.princegeorge.ca/ICSP%20 Documents/Winter%20City%20Design%20Manual.pdf [13.3.2013] Juneau. December 2010. Appendix B: Snow Management outside of Alaska. (pdf) http://www.juneau.org/engineering/Snow_Storage/ documents/Appendix_B_89-106.pdf [20.5.2013]

Winter Cities -lehti

(numeroita vuosilta 1989-2004) Bertheussen, Kai. 1990. Design Criteria. Winter Cities vol.8 no.3 s.38-41 Bremke, Lea. 2003. Cool Plans for Cold Cities - Winterizing Urban Planning in Burlington,Vermont and Anchorage, Alaska. Winter Cities vol.22 no.3 s.13-15 Broadway, Michael. 2000a. Downtowns and Winter Cities: More Than Urban Design. WInter Cities vol.19 no.1, s.12-14 Broadway, Michael. 2000b. Downtowns and Winter Cities: More Than Urban Design Part II. Winter Cities vol.19 no.2, s.18-20 Christie, Gerald; Martin, Ann. 2003. Local Government and Winter Cities. Winter Cities vol.22 no.1 s.26-27 Gehl, Jan. 1990. Hot Time in The Cold Town. Winter Cities, vol.8 no.2 s. 26-30 Gutheim, Frederick. 1990. Avoiding Architectural Esperanto. Winter Cities vol.8 no.2 s.12-15

Julkaisemattomat lähteet

Bonin, Andre. 1986. The Ottawa-Hull Winterlude festival. Winter Cities Forum ´86 – Finding a cure for the common cold, Symposium Proceedings s.64-68 Lee, Brian. 2012. Radical Arctic Proposals. Master’s thesis. Rice School of Architecture (pdf) http://d284f45nftegze.cloudfront.net/brijlee/ ArticReduced.pdf [20.5.2013] Ritchot, Pamela. 2011. Tuktoyaktuk: responsive strategies for a new Arctic urbanism. Master’s thesis. Massachusetts Institute of Technology, Department of Architecture (pdf) http://dspace.mit. edu/handle/1721.1/62886#files-area [20.8.2013] Sheppard, Adrian. 2007. Fermont: The making of a new town in the Canadian sub-arctic. Paper to be delivered at the Architecture Symposium Ion Mincu School of Architecture and Urbanism Bucharest, Romania July 11, 2007 (pdf) http://www. mcgill.ca/files/architecture/Fermont.pdf [9.7.2013]

Hamelin, Louis-Edmond. 2000. Canadian Winters and International Nordicity. Winter Cities vol.19 no.1 s.4-7 Hamelin, Louis-Edmond. 2003. Winterness. Winter Cities vol.22 no.1 s.11-12 Hamran, Sigurd. 1990. Arctic Housing Exposition Tromsø 1990. Winter Cities vol.7 no.7 s.17-19 Hanen, Harold. 1990. The Business of Winter. Winter Cities vol.7 no.7 s.10 Hanen, Harold. 1992. Winter Walking. Winter Cities vol.10 no.3 s.4 Hanen, Harold. 1993. Cold-climate Neo-traditionalism. Winter Cities vol.10 no.4 s. 22-23 Hanen, Harold; Liburd, Greg. 1993. Arctic-tecture. Winter Cities vol.11 no.1 s.22-23 Hanen, Harold; Liburd, Greg. 2000. Winter Celebration. Winter Cities. vol.19 no.3 s. 10-11 Kuismanen, Kimmo. 2003. Climate-conscious Design. Winter Cities, vol.22 no.2 s.13-15

Www-lähteet

Arkitekturguide for Nord-Norge og Svalbard. 2002. http://www. ub.uit.no/baser/arkinord/ [5.7.2013] City of Edmonton: WinterCity Strategy. 2012. http://www.edmonton. ca/city_government/initiatives_innovation/wintercity-strategy.aspx [8.7.2013] McGill University. 2001. Canadian Architecture Collection: The Moshe Safdie Hypermedia Archive. http://cac.mcgill.ca/safdie/ [9.7.2013] McGill University. 2005. Digital Collections, Norbert Schoenauer Housing Archive. http://cac.mcgill.ca/schoenauer/cases/urbanfermont.htm [9.7.2013]

Kumagai, Naokatsu. 1991. What Colour Is Your Winter City? Winter Cities vol.9 no.1 s.26-27 Lu, Weiming. 1993. Towards an Ideal Winter City. Winter Cities vol. 10 no.4, s.16-20 Martin, Ann. 2003. Pääkirjoitus. Winter Cities, vol. 22 no.2 s.3 Matus, Vladimir. 1990. Let The Sunshine In! Winter Cities, vol.8, no. 2 s.48-51 Pressman, Norman. 1999. Cities in Winter – Solutions to Cold-climate Living. Winter Cities vol.10 no.1 s.14-17 Pressman, Norman. 2000. Comfortable Multi-seasonal Communities: Current Practices. Winter Cities, vol.19 no.1 s.15-19

Prince Georgen kaupunki. http://princegeorge.ca/cityhall/ committees/wintercity/Pages/Default.aspx [8.7.2013]

Pressman, Norman. 2003. Winter Cities – Past, Present, and Future. Winter Cities vol.22 no.1 s.6-8

Winter Cities Insititute. http://www.wintercities.com [25.8.2013]

Pressman, Norman. 2004. How Do Marquette Residents Feel About Winter? Winter cities vol.23 no.2 s.6-9

ADUQ – Concours “Nordicité”. 2012. http://aduq.ca/concours/ concours-nordicite/ [5.10.2013]

Pressman, Norman; Lüttgen, Annie. 2000. Embracing Winter in City Design. Winter Cities vol 19 no.3 s.16-20

| 103

Pressman, Norman. 1993. Thoughts on Nordic Design Awareness: The Stylistic Repercussions of Winter Living. Winter Cities vol.11 no.1 s.14-15 Pressman, Emmanuel. 1993. Bioclimatic Design: Thoughts on Successful Winter City Architecture. Winter Cities vol.11 no.1 s.28-29 Radway, Glen; Eby, Kevin.1990. Colour It Local. Winter Cities vol.8 no.2 s.39-42 Royle, Jack; Martin, Ann. 2002. (1991). A History of The Winter Cities Movement and The Livable Winter Cities Association. Winter Cities vol.21 no.1 s.3-5 Royle, Jack.1989. From the Editor’s Desk. Winter Cities vol. 7 no. 4/5 s. 2-3 Royle, Jack. 1991. How Light Came to the North. Winter Cities vol.10 no.1/2 s.38-44 Rogers, William C. 2004 (1994). Winter City Movement :It’s North American Heritage. Winter Cities vol.23 no.1 s.8-9 Simek, Stefan. 1996. Creating a Northern Style. Winter Cities vol.14 no.2 s.12-15 Scropshire, Steve. 1999. City of Lights. Winter Cities vol.18 no.2 s.20-21

Rowan Williams Davies & Irwin Inc. Reference Wind Flow Diagrams. Teoksessa Pressman, Norman. 1995. Northern cityscape: Linking design to climate. Northern Cities Association, Yellowknife s.166167 Climate-sensitive Design for the City of Prince George -kansilehti. Raportissa Prince George. 1999. Climate-sensitive Design for the City of Prince George Winter City Guidelines -kansilehti. Raportissa Fort St John (UrbanSystems). 2000. Winter City Guidelines. For The Love of Winter -kansilehti. Raportissa Edmonton. 2012. For The Love of Winter. (pdf) http://www.edmonton.ca/city_government/ documents/COE-WinterCity-Love-Winter-Summary-Report.pdf McIntyre, Eddie. Edmonton’s Illuminations Festival. Raportissa Edmonton. 2012. For The Love of Winter, Edmonton. (pdf) http:// www.edmonton.ca/city_government/documents/COE-WinterCityLove-Winter-Summary-Report.pdf s.28 [8.7.2013] Skiing through Edmonton. Raportissa Edmonton. 2012. For The Love of Winter, Edmonton. (pdf) http://www.edmonton.ca/city_ government/documents/COE-WinterCity-Love-Winter-SummaryReport.pdf s.43 [8.7.2013]

Zedda, Antonio. 2003. A Norwegian Setting for Sustainable Buildings and Cities. Winter Cities vol. 22 no.1 s.23-25

1 Lee, Brian. 2012. Frobisher Bay. Teoksessa Lee, Brian. Radical Arctic Proposals. Master’s thesis. Rice School of Architecture s.9

Kuvalähteet

2 Frobisher Bay New Town I: An Arctic Utopia. Teoksessa Ritchot, Pamela. 2011. Tuktoyaktuk: responsive strategies for a new Arctic urbanism. Master’s thesis. (Alkuperäinen lähde: The Canadian Architect. November 1958, kansikuva.)

Kaavio 6 laadittu Emilia Rönkön väitöskirjan (2012) pohjalta soveltaen. Muutoin kaikki kaaviot ovat tekijän.

Kaavio 4:ssa (aikajana) käytetyt kuvalähteet: Sundahl, Sune. Interiör: Trappa mellan entresolvåningsplan. http:// www.arkdes.se/pressrum/live/ [30.8.2013] Erskine, Ralph. 1958. An ecological arctic town. Kansikuva lehdessä A+U 2005 no. 414 Shipkov & Shipkova Architects. Leikkaus kilpailuehdotuksesta. Artikkelissa: Projet d’urbanisation du quarties sud-ouest de Norilsk, la ville nouvelle de Sibérie, URSS. L’architecture d’aujourd’hui 1967 vol. 134 Oct/Nov s. 103 Flickr / kmikeym. Frei Otto, Project for Arctic City Envelope, 1971. [20.8.2013] http://2020.tumblr.com/post/5339396725/frei-ottoproject-for-arctic-city-envelope-1971 City of Calgary, Planning Department. Calgary’s +15 pedestrian walkway - Perspective. Teoksessa Pressman, Norman. 1995. Northern cityscape: Linking design to climate. Northern Cities Association, Yellowknife s.142

3 Lee, Brian. 2012. Arctic City. Teoksessa: Lee, Brian. Radical Arctic Proposals. Master’s thesis. Rice School of Architecture s.10 4 Frei Otto and the model of Arctic City. http://www.flickr.com/ photos/35744360@N08/3440152647/ [20.8.2013] 5 Erskine, Ralph. Resolute Bay. Artikkelissa Birk, Kirsten. 2012. Arctic Architecture? Arkitektur DK no.4 s.48 6 Erskine, Ralph. Svappavaara. Artikkelissa: Svappavaara –petite ville de laponie. L’architecture d’aujourd’hui 1967 vol. 134 Oct/Nov s.95 7 Erskine, Ralph. Sketches for a variable window and shutter for the arctic. Teoksessa Egelius, Mats. 1988. Ralph Erskine, arkitekt. Byggförlaget, Stockholm s.27 8 Fermont, 1982. McGill University. 2005. Digital Collections, Norbert Schoenauer Housing Archive. http://cac.mcgill.ca/ schoenauer/cases/large_image.php?slideid=542 [9.7.2013] 9 Drainville, Axel. 2012. Intérieur du ”Mur”. http://www.flickr.com/ photos/axelrd/8205078176/in/photostream/ [9.7.2013] 10 Townsite of Fermont, Quebec. Master Plan. McGill University. 2005. Digital Collections, Norbert Schoenauer Housing Archive. http://cac. mcgill.ca/schoenauer/pictures/CAC73-2901.jpg [9.7.2013]

Rideau Canal. http://www.ncc-ccn.gc.ca/places-to-visit/rideaucanal-skateway/visitor-information [8.10.2013]

11 Fermont, ilmakuva. McGill University. 2005. Digital Collections, Norbert Schoenauer Housing Archive. http://cac.mcgill.ca/ schoenauer/pictures/CAC73-2901.jpg [9.7.2013]

Hage, Ingebjørg. 2008. Bo i nord -alueen rakennuksia. http://www. ub.uit.no/baser/arkinord/ [5.7.2013]

12 Toronto’s Downtown Underground Pedestrian Walkway. http:// www.toronto.ca/path/pdf/path_brochure.pdf [14.10.2013] 13 Galgary +15 Map on Google Maps. http://googlemapsmania. blogspot.fi/2012/03/calgary-skywalks-on-google-maps.html [14.10.2013]

104 | LÄHTEET

14 Minneapolis Map. http://mapsof.net/map/minneapolis-skywaymap#.Un99BRbJSWI [14.10.2013] 15 DrHaggis /Wikimedia Commons. Galgary +15. http:// en.wikipedia.org/wiki/File:Plus_15_sign_and_walkway_Calgary.jpg [9.7.2013] 16 Galgary +15 Skyway. http://www.lonelyplanet.com/canada/ montreal/travel-tips-and-articles/76829 [9.7.2013] 17-18 Eslövs Bostads Ab. Gårdsåkra. http://www.ebo.se/ [15.8.2013] 19 Hultman, Susanne. 2010. Gårdsåkra. http://susannehultman.se [15.8.2013] 20 Bøckmann, Stein; Hansen, Olav Backe. 1989. Klimatilpassa boliger i Fuglenesdalen. http://www.ub.uit.no/baser/arkinord/ [5.7.2013] 21 Bjørge, Eilif. Hammefest Norway - Field 6 Dwellings. Teoksessa Pressman, Norman. 1995. Northern cityscape: Linking design to climate. Northern Cities Association, Yellowknife s.131 22 Arvelius, Johan. 2006. Ortdrivaren. http://commons.wikimedia. org/wiki/File:Ortdrivaren.jpg [15.8.2013] 24 Bo i nord -aluesuunnitelma. Arkitekturguide for Nord-Norge og Svalbard. Arkitekturguide for Nord-Norge og Svalbard. http://www. ub.uit.no/baser/arkinord/ (Alkuperäinen lähde Arkitektur i Norge. Årbok. 1991. s. 120) [5.7.2013] 25 Bleu Arkitekter. Pohjapiirros. Artikkelissa Maine, Anna. 1996. Drawing a line. Architectural Review Aug. vol.200 no.1194 s.48-49 26-27 Hage, Ingebjørg. 2008. Valokuvia Bo i Nord -alueelta. Arkitekturguide for Nord-Norge og Svalbard. http://www.ub.uit.no/ baser/arkinord/ [5.7.2013]

40 Rodrique, Victor. Kilpailuehdotus ”Ilot microclimatique” Concours Nordicité - ADUQ http://aduq.ca/concours/concours-nordicite/ [15.8.2013] 41 Guilbeault, Alexandre; Mercier, Jean-Daniel. Kilpailuehdotus ”Backwash”, Concours Nordicité - ADUQ. http://aduq.ca/concours/ concours-nordicite/ [15.8.2013] 42 Diagram of Snow Flowing Gutters. http://www.sherwoodinstitute. org/strategies-for-sustainable-snow-management/ [10.8.2013] 43 Karlsson, Jenny. 2012. Day 38/365: Ice coat. http://www.flickr. com/photos/jennydasdesign/6837047367/ [15.8.2013] 44 Luleå Kommun. Ren 2006. http://www.lulea.se/uppleva--gora/ parker-torg--lekplatser/snodjur/2006-ren.html [5.8.2013] 45 Luminaria-talvifestivaali. http://blogs.edmontonjournal. com/2011/12/29/the-long-awaited-launch-of-loving-winter/ [10.10.2013] 46 Smedal, Grete. 1981. Longyearbyenin väri - masterplanin mukaan väritettyjä rakennuksia. http://juaserl1.blogs.upv.es/ juanserralluch/como/color-para-interferir-en-las-propiedadesvisuales-de-la-forma/geometria/mimetismo-singularidad-conrelacion-al-entorno/ [1.11.2013] 46The 26th Harbin Ice and Snow Festival. http://www.papky.com/ harbin-ice-and-snow-festival-ice-city/ [1.11.2013] 47 Sung, Hye. 2013. Ice on Whyte. http://www.teentraveltalk. com/2013/01/09/winter-isnt-all-that-bad/ [10.10.2013] 48 Ice Bar Oslo. http://www.reisenews-online.de/pics/logo-icebaroslo/ [10.10.2013]

28 Fig. 3.5. Raportissa Edmonton. 2012. For The Love of Winter. s. 27 (pdf) http://www.edmonton.ca/city_government/documents/COEWinterCity-Love-Winter-Summary-Report.pdf [17.9.2013] 29-33 Periaatepiirroksia talvikaupungin suunnitteluratkaisuista. Raportissa Sault Ste Marie. 1991. Winter City Design Manual. (pdf) http://icsp.princegeorge.ca/ICSP%20Documents/Winter%20 City%20Design%20Manual.pdf s. 10, 42, 198 [13.3.2013] 34 Snowdome Dubai. http://www.abdb.com/tag/snowdome/ [15.8.2013] 35 Putney, Matthew. Many visitors shoed up to watch the ice climbing on a farm west of Cedar Falls, Iowa. http://qctimes.com/news/local/ silo-ice-climbing-proves-to-be-a-slippery-slope/article_d634832258b8-11e2-ac11-001a4bcf887a.html [20.10.2013] 36 Andrijko Z. / Wikimedia Commons. Rideau Canal. http:// commons.wikimedia.org/wiki/File:Rideau_Canal_(2).JPG?uselang=fi [10.10.2013] 37 Rideau Canal. Visitor Information - Canada’s Capital. http:// www.ncc-ccn.gc.ca/places-to-visit/rideau-canal-skateway/visitorinformation [10.10.2013] 38 Cszmurlo / Wikimedia Commons. Stephen Avenue, Calgary. http://en.wikipedia.org/wiki/File:Stephen-Ave-Trees-Szmurlo.jpg [19.10.2013] 39 Edmonton Raportissa Edmonton. 2012. For The Love of Winter. (pdf) http://www.edmonton.ca/city_government/documents/COEWinterCity-Love-Winter-Summary-Report.pdf

| 105