Palvelut, hallinto ja
subsidiariteetti – kirjoituksia nykypäivän käytännöistä ja uusista mahdollisuuksista
1
Palvelut, hallinto ja
subsidiariteetti – kirjoituksia nykypäivän käytännöistä ja uusista mahdollisuuksista
Ensimmäinen painos. Eurooppanuoret 2012
Hermannin Rantatie 12 B, 2.krs 00580 Helsinki Finland tel: +358 9 6811 5715 fax: +358 9 6811 5720 www.eurooppanuoret.fi
Toimittanut: Urho Lintinen, Sampo Lindgren & Antti Ahonen Kirjoittajat: Sampo Lindgren, Antti Ahonen, Urho Lintinen, Henna Virkkunen, Tapani Tölli, Siim Valmar Kiisler, Kim Talus, Kristi Raik Vastaava päätoimittaja: Sampo Lindgren Oikoluku: Urho Lintinen & Antti Ahonen Painettu: Uniprint Estonia Tekstit on kirjoitettu vuoden 2012 syksyllä. Julkaisun pohjana oleva hallinto- ja palveluaiheinen kyselytutkimus teetettiin elo-syyskuussa 2012 Eurooppanuoret ry:n toimesta. Julkaisu on erikoisnumerona osa “Tähdistö” -julkaisusarjaa.
Sisällysluettelo Pääkirjoitus................................................................................................................................5 Sampo Lindgren Hallinto- ja palvelututkimuksen toteutuksesta ja julkaisusta.......................................................9 Antti Ahonen Eurooppanuorten hallinto- ja palvelukyselyn tulosten esittely.....................................................11 Urho Lintinen Kuntauudistuksella elinvoimaisia kuntia.....................................................................................25 Henna Virkkunen Kunta- ja palvelurakenneuudistus...............................................................................................30 Tapani Tölli Local Government and Planned Structural Reforms in Estonia.....................................................35 Siim Valmar Kiismer Eurooppanuorten selvitys erityisesti tuomioistuinjärjestelmän ja energiapolitiikan näkökulmasta..................................................................................................38 Kim Talus Ulkoasiainhallinto hakee vahvistusta pohjoismaisesta ja EU-yhteistyöstä...................................42 Kristi Raik Liite: Tutkimuskyselyn tulokset koskien palvelun järjestäjätahoa................................................47 Eurooppanuoret - JEF-Finland....................................................................................................56
Sampo Lindgren
Vallan keskittämiselle ei nuorten kannatusta läheisyysperiaate tärkeä unionia kehitettäessä Eurooppanuoria on useasti pyydetty käsittelemään liittovaltiokehitystä. Mitä vaihtoehtoja Euroopalla on olemassa? Onko velkakriisin aikainen liittovaltiokehitys ollut demokraattista? Missä määrin EU on jo liittovaltio? Tarkoittaako liittovaltiokehitys välttämättä vallan keskittämistä Brysseliin ja velkojen yhteisvastuullistamista? On kaivattu samantapaista väittelyä, kuin Amerikassa käytiin vapaussodan jälkeen, jolloin federalistit ja demokraatit väittelivät konfederaation tulevaisuudesta. Rohkeat tutkimustavoitteet Eurooppanuoret halusi tällä opuksella tutkia federalismia kyselyn muodossa. Kysyimme nuorilta rohkean kysymyksen: millä tasolla julkiset päätökset eri hallinnonaloilla pitäisi tehdä? Käsittelimme niin ulkopolitiikkaa, talouspolitiikkaa, sosiaalipolitiikkaa kuin oikeusjärjestelmääkin. Emme nähneet ongelmaa pelkästään Suomen ja EU:n välisenä, vaan laajempana kysymyksenä: mitkä ovat kuntien, aluehallinnon, valtion ja lopulta EU:n rooli? Suomeen kaavailtu kuntauudistuskin liittyy tähän laajaan EU-teemaan. Tässä vaiheessa moni saattaa sanoa, että eihän monimutkaisia asioita voi näin yksinkertaistaa. Monimutkaiset paikalliset asiat, kuten terveydenhuolto ja peruskoulutus, vaativat yhteistyötä eri hallinnon
tasoilla Suomessa ja myös EU:ssa, vaikka nimellisesti päätökset tehtäisiinkin kunnassa ja opetusministeriössä. On olemassa myös paljon asiakohtaisia kuntayhtymiä, hallintohimmeleitä - niin Suomessa kuin muissa EU maissa - jotka edelleen monimutkaistavat asioita. Onko asioiden yksinkertaistaminen sitä populismia, josta erityisesti viime vuosina meitä kansalaisia on varoiteltu? Perusrakenteiltaan politiikan pitäisi olla selkää, läpinäkyvää ja yksinkertaista. Asioiden monimutkaisista luonteista huolimatta kansalaisen on tiedettävä, kuka hänen valitsemista poliitikoista on mistäkin vastuussa. Demokratian menestys perustuu siihen, että kansalaiset pystyvät äänestämään kyvyttömimmät ja epärehellisimmät päättäjät vaihtoon. Vallanjako paikallisten, alueellisten, kansallisten ja ylikansallisten toimijoiden välillä on niin suuri kysymys, ettei se saa hämärtyä keksityn monimutkaisuuden taakse. Mikäli monimutkaisia kysymyksiä ei avata kansalle, niistä muodostuu helposti tabuja, joita vain populistiset tahot uskaltavat käsitellä. Valitettavasti kysymys unionin roolista kansallisvaltioihin nähden on tällainen vältelty, pelottava puheenaihe. Kokeilimme siis uteliaina, miten nuoriso vastaa kysymyksiin. Jätimme mahdollisuuden kommentoida kysymyksiä vapaasti, jotta saisimme myös arvokasta kriittistä palautetta. Tavoitteemme ei ole julistaa totuutta vaan nostaa laajoja kysymyksiä keskusteluun. Toivomme, että lukija miettii kysymyksenasetteluja, tulosten merkitystä 5
ja sitä, millaisia poliittisia vaihtoehtoja meillä voisi olla. Tulemme myöhemmin julkaisemaan netissä tutkimuksen koko aineiston raakamuodossa, jotta lukija voi perehtyä tarvittaessa kaikkiin tuloksiin ja vapaisiin kommentteihin. Koko aineisto julkaistaan Creative Commons-lisenssillä. EU-tutkimuksemme maalailevaa suuripiirteisyyttä tasapainotamme myös asiantuntijakommenteilla. Valtionhallinnon näkökulmasta asiaa pohtivat Suomen kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen, oppositiota edustava entinen hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli sekä Viron alueministeri SiimValmar Kiisler. Tuomioistuinjärjestelmän ja energiapolitiikan kysymyksiä pohtii eurooppaoikeuden professori Kim Talus. Ulkoasiainhallinnon eurooppalaisesta yhteistyöstä kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin asiaan erikoistunut tutkija Kirsti Raik. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Eurooppanuorten tutkimuskoordinaattorille Urho Lintiselle, joka on johtanut kirjan toimittmista ja esitellyt tuloksia kirjan alussa. EU:n nykymallille kannatusta Mielestäni tutkimuksen tuloksia voi pitää konservatiivisina. Kansalaiset näkevät, että nykyinen pohjoismainen malli on onnistunut, ja paljoa ei tarvitse muuttaa. Kansalaiset haluaisivat mielellään tehdä julkiset päätökset mahdollisimman lähellä itseään. Tälle hienolle mutta usein kaukaiselle subsidiariteettiperiaatteelle on edelleen kysyntää. Unionille ei haluttaisi keskittää valtaa. Terrorismin torjunta on ainoa selkeä poikkeus. 6
Näitä tutkimustuloksia voidaan verrata siihen, että maaliskuussa 2012 Talouselämän teettämässä kyselytutkimuksessa Euroopan Unionia piti positiivisena asiana 55%:a kansasta ja eroa EU:sta kannatti 14%:a. Suomalaisilla on vankka kannatus nykyisen kaltaiselle integraatiolle. Vaikka päätökset viime kädessä halutaan pitää selkeästi Suomessa, EU:n laajuiselle yhteistyölle on suuri luottamus. Jos Eurooppanuorten tutkimuksessa olisi kysytty eurooppalaisen yhteistyön lisäämistä tai vähentämistä, olisivat tulokset olleet pintapuolisesti katsottunakin EU-myönteisimpiä. Liika keskittäminen huolettaa Omasta puolestani jaan myös nuorten halun pitää päätöksenteon lähellä kansalaista. Paikallisdemokratiassa ymmärretään paikalliset ongelmat hyvin, ja kun oman äänen merkitys on suuri, paikallisiin julkisiin asioihin on helpompi vaikuttaa. Kansalaiset ja poliitikot, vallan lähde ja tilivelvollinen, ovat lähellä toisiaan. Alkujaan tämä ihanne on jaettu monissa demokraattisissa liittovaltioissa, kuten Yhdysvalloissa, Saksassa, Belgiassa ja muuallakin. Niistä on kuitenkin muodostunut yhtenäisvaltioita, joissa pääkaupungin ja keskusvaltion roolit ovat korostuneet. Näitä kehityskulkuja pohtiessa olen alkanut ymmärtää, että useimmat (ei kuitenkaan Eurooppanuoret) tarkoittavat EU:sta puhuttaessa liittovaltiolla keskusjohtoista, paisuvaa hallintokoneistoa, joka vie päätösvallan kauaksi ihmisistä. Esimerkiksi eurobondit ja velkojen yhteisvastuu siirtävät vastuun kansalaisten julkisesta velasta
koko euroalueelle. Suomalaisetkin alkavat olla vastuussa italialaisten yksittäisten poliitikkojen (esim. Silvio Berlusconi) päätöksistä. Tällaisen liittovaltion sijaan pidän tavoittelemisen arvoisena eurooppalaista konfederaatiota, joka perustuu yhteisten perusvapauksien suojelemiselle, vapaakaupalle, yhteiselle ulkopolitiikalle, yhteiselle puolustukselle ja perustuslailla rajatulle demokratialle. EU:n pitäisi olla mieluummin suuri mutta hajautettu Sveitsi, jossa vain välttämättömät päätökset tehdään konfederaation puitteissa maltillisin elkein, kuin suuri Ranska, joka manifestoi kansallista suuruuttaan keskusjohdetusti Pariisista käsin. Koska nationalismi ja kotiseuturakkaus ovat Euroopassa edelleen vahvoja, keskitetyn unionin luominen olisi epädemokraattista ja lyhytnäköistä. Ranskalainen valtio-oppinut Alexis de Tocqueville oli Amerikan demokraattiseen kehitykseen tutustuttuaan 1820-luvulla huolissaan siitä, että demokratiat, myös Yhdysvaltojen kaltaisen liittovaltiot, hiljalleen keskittävät päätöksentekonsa yhteen paikkaan ja pyrkivät puuttumaan paternalistisesti kansalaisten yksityisiin asioihin yhä enemmän. Kun paikallishallinnon päätökset hiljalleen ja lähes välttämättömästi lipuvat keskushallinnolle, kansalaisten vapaus ja kyky vaikuttaa omiin päätöksiinsä pienenee demokratiasta huolimatta. De Tocqueville käyttää tästä termiä “pehmeä despotismi”. Ranskalaisen ennustukset ovat käyneet toteen niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin.
Liittovaltioiden taipumus liialliseen keskittämiseen pitää siis saada hallintaan, kun mietitään EU:n tulevaisuutta. EU:n tulevaisuus on paljon parempi, jos yhteisö kykenee parempaan ja selkeämpään hallintoon, hoitaa oman tonttinsa moitteetta, ja pyrkii olemaan ottamatta kantaa sellaisiin asioihin, joissa koko mantereen kattava yhteinen politiikka ei ole välttämätöntä. Paikallisiin asioihin puuttumalla unioni herättää vihaa itseään kohtaan ja saattaa pahimmillaan aiheuttaa vakaviakin konflikteja. Nykyinen poliittinen euroskeptisyys on osaksi seurausta Brysselin liiallisesta mikromanageroinnista. Demokratian näkökulmasta tilannetta katsoen EU:n liittovaltiokehitykselle on mahdotonta saada kansalaisten luottamusta, jos ensin muodostetaan keskusjohtoinen talouspolitiikka, ja vasta sen jälkeen pitkän ajan tavoitteena aletaan kehittää liittovaltioon edustuksellista demokratiaa. Liittovaltiota ajavat tahot, kuten komissio ja Saksan liittokansleri Angela Merkel saisivat vaihtaa marssijärjestystä demokraattisempaan suuntaan. Toiseksi politiikan näennäinen vaihtoehdottomuus on EU-tasolla suurempi ongelma kuin Suomessa, vaikka Suomessakin politiikka esitetään usein välttämättöminä päätöksinä. Esimerkiksi Kreikan konkurssi olisi voitu tunnustaa ainakin puoli vuotta aiemmin poliittisella tasolla sen sijaan, että tilanteesta olisi vaiettu. Kreikka olisi voitu jättää konkurssiin, kuten USA:ssa, Sveitsissä tai Saksassa automaattisesti toimitaan maksukyvyttömien osavaltioiden/kantonien suhteen. 7
Paljon muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Pitkällä tähtäimellä asioiden esittäminen politiikassa ainoina vaihtoehtoina johtaa demokratian rapautumiseen ja ääriliikkeiden syntymiseen. Niin kauan kun meillä ei ole euroopanlaajuista aktiivista kansalaisyhteiskuntaa, emme pysty muodostamaan aidosti demokraattista liittovaltiota. Der Spiegelin ansiokkaat englanninkieliset EUartikkelit eivät tähän riitä. Mitä pitäisi tehdä? Äskeisestä kritiikistäni huolimatta en ole pessimistinen EU:n suhteen. Yhteisten markkinoiden, vapaan liikkuvuuden ja rauhan säilyttäminen eivät ole kovin pieniä saavutuksia Euroopassa. Moneen kansainväliseen organisaatioon, esimerkiksi YK:iin, verrattuna EU on kyennyt luomaan varsin tehokkaan foorumin valtioiden väliselle yhteistyölle. Kritisoijat voisivat osoittaa historiasta tehokkaamman tavan hoitaa suvereenien maiden yhtenäisiä asioita tai esittää kokonaan uuden paremman tavan. Rakentavaa kritiikkiä ei ole paljoa tullut. Mitä EU:n sitten kannattaisi tehdä? Ensinnäkin on keskittyvä säilyttämään saavutetut onnistumiset. Vasta toinen tavoite on maltillinen uudistuminen. Toimivaa järjestelmää ei kannata koskaan muuttaa nopeasti. Varovainen hallintokulttuurin kehittäminen, edustuksellisen demokratian asteittainen lisääminen ja EU:n ja jäsenmaiden roolien selventäminen ovat hyviä pitkän aikavälin tavoitteita. Tärkeää on tehdä selkeät rajat EU:n toimivallalle ja varmistaa, etteivät mitkään instituutiot muodostu liian vahvoiksi. 8
Uusien optimististen Itä-Euroopan maiden mukaan ottaminen on luonut paljon dynamiikkaa ja vaurautta EU:iin. Ehdot täyttäviä maita kannattaa ottaa tulevaisuudessakin unioniin. EU tarvitsee rohkeita, tulevaisuuteen katsovia maita. Viron vahvasta taloudesta ja vastuullisesta politiikasta olisi monelle vanhalle jäsenmaalle - myös Suomelle - paljon oppimista. Historian ivaa on, että Kreikkaa köyhempi mutta julkista sektoriaan paremmin hoitanut uusi jäsenmaa on joutunut takaamaan Kreikan velkoja. Tiiviimpi yhteistyö demokraattisten oikeusvaltioiden kesken ja vapaakauppa koko maailman suhteen ovat myös hyviä lähtökohtia tulevalle vauraudellemme ja turvallisuudellemme. Ne maat, jotka ovat omaksuneet eurooppalaiselta arvopohjalta syntyneet demokratiaja oikeusvaltiomallit, ovat minun silmissäni yhtä eurooppalaisia kuin EU:n jäsenvaltiotkin. EU ei saa muodostua tulliunionilinnakkeeksi, joka puolustaa omaa näennäistä etuaan maailmassa, vaan sen on vapaakaupalla ja rakentavalla ulkopolitiikalla tuettava koko maailmaa. Brysselin on varottava omaa impivaaralaisuuttaan ja avattava ikkunat auki Atlantin yli länteen ja koko maailmaan. Sampo Lindgren 27.12.2012 Päätoimittaja Eurooppanuorten puheenjohtaja 2012
Antti Ahonen
Hallinto- ja palvelututkimuksen toteutuksesta ja julkaisusta Hyvä lukija, Eurooppanuoret ry päätti lokakuun 2012 kuntavaalien innoittamana toteuttaa käsissäsi olevan hallinto- ja palveluaiheisen julkaisun. Tämä julkaisu, ”Palvelut, hallinto ja subsidiariteetti – kirjoituksia nykypäivän käytännöistä ja uusista mahdollisuuksista”, pohjautuu tutkimukseen, jonka pohjana oli laaja mielipidekysely palveluiden järjestämisen oikeista tasoista ja järjestämistavoista. Kyselyyn pohjautuvan tutkimuksen lisäksi päätimme koota erilaisia ajatuksia edustavia asiantuntijakirjoituksia, joissa käsitellään eri näkökulmista ja sektoreilta palveluiden tuottamismahdollisuuksia ja hallintoa. Tämän julkaisun pohjana olevan tutkimuksen lähdeaineistona on laaja Internet-kysely, joka toteutettiin elokuussa ja syyskuussa 2012. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin järjestömme toimesta kymmenille tuhansille suomalaisille – kyselyyn vastanneista ylivoimainen valtaosa oli opiskelijoita, joten vastaajat eivät luonnollisestikaan ole poikkileikkaus suomalaisista. Tämä on hyvä ottaa huomioon vastauksia analysoitaessa. Tavoitteena oli saada nopeasti suuri määrä vastauksia asioihin, jotka eivät välttämättä ole kovin yleisiä kansalaisten mielenkiinnon kohteita. Moni voi kokea palvelujen järjestämisen tasot ja tavat vähemmän kiinnostaviksi, varsinkin kun mennään kauemmaksi kansalaisten arjesta. Tavoitteessa onnistuttiin hyvin, yli odotusten – vastanneita oli lähes neljä tuhatta. Eurooppanuoret ry:lle
15-35-vuotiaiden nuorisojärjestönä oli luontevaa lähteä kartoittamaan mielipiteitä kohderyhmältä, jossa vahvasti painottuvat järjestömme kohdeikäryhmät. Kysely ja tutkimus Pyyntö vastata kyselyymme lähetettiin elokuussa ja syyskuussa 2012 eri oppilaitosten, lähinnä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen, opiskelijoille. Tavoitteena oli tarjota kyselyä oppilaitosten tai opiskelijakuntien toimihenkilöiden ja luottamushenkilöiden kautta lähetettäväksi kaikkiin suomalaisiin yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin sekä lisäksi joihinkin toisen asteen koulutuslaitoksiin. Lisäksi kysely oli kaikkien vastattavissa Eurooppanuorten kotisivuilla. Eurooppanuorten noin 1500 jäsenelle tiedotettiin kyselystä useaan otteeseen sähköisessä Uutiskirjeessä. Myös Eurooppanuorten emojärjestön, Eurooppalainen Suomi ry:n, jäsenille tiedotettiin kyselystä sähköpostitse. Kyselyn houkuttimena oli vastanneiden kesken arvottava palkinto – lentoliput Roomaan, Rooman sopimuksen 55-vuotisjuhlavuoden 2012 kunniaksi! Kyselyn jakelun vuoksi vastaajakunnassa painottuvat huomattavasti yliopisto- ammattikorkeakouluopiskelijat. Koska vastaajia kuitenkin oli lähes 4000, voi tutkimuksen lähdeaineistoa silti pitää arvokkaana ja laajana, vaikkakaan ei poikkileikkauksena suomalaisista. Kyselyssä lähdettiin selvittämään vastaajien ajatuksia palveluiden järjestämisen tapoihin ja tasoihin. Palvelurakenne on Suomessa keskeinen yhteiskunnallinen kysymys. Aikaisempi Paras-hanke, samoin kuin nykyhallituksen suunnitelmat 9
kuntarakenteen sekä sosiaali-ja terveyspalvelujen järjestämisen uudistamiseksi ovat olleet keskeisiä sisäpoliittisia kysymyksiä jo pitkään. On jopa esitetty arvioita että erilaiset näkemykset kunta- ja palvelurakenteesta ovat merkittävin ero Suomen nykyisten hallituspuolueiden ja opositiopuolueiden välillä. Toisena erityisen merkittävänä erona hallitus- ja oppositiopuolueiden välillä on pidetty Eurooppapoliittisia näkemyksiä. Toisaalta – monien arvioiden mukaan etenkään Suomen Keskustan, edellisen hallituskauden pääministeripuolueen ja nykyisten päähallituspuolueiden, kokoomuksen ja SDP:n, Eurooppapoliittiset erot eivät ole ratkaisevia. Erään merkittävän vedenjakajan Suomen nykyisen sixpack-hallituksen sekä Perussuomalaisten ja keskustan muodostaman opposition välillä eittämättä muodostavat kunta- ja palvelurakenteeseen liittyvät kysymykset. Kyselyyn pohjautuvan tutkimustekstin laati Eurooppanuorten toimistolla syksyllä 2012 harjoittelussa ollut YTM Urho Lintinen. Tutkimustekstin lisäksi tähän julkaisuun on kerätty kirjoituksia eri näkökulmista palveluiden ja hallinnon sektoreista ja palveluiden järjestämisestä. Kirjoituksia tuottivat niin suomalaiset kuin ulkomaisetkin kirjoittajat; kaikille kirjoittajille kuuluu suuri kiitos arvokkaasta panoksestaan tämän julkaisun toteutumiseen. Ministereitä kirjoittajista on kaksi, Suomen kuntaministeri Henna Virkkunen, sekä Viron alue- ja kuntaministeri Siim Valmar Kiisler. Lisäksi aikaisemman hallituksen alue- ja kuntaministeri Tapani Tölli toi kirjoituksellaan oppositionäkökulmaa esille. 10
Eurooppanuorista ja palvelujen järjestämisestä Miksi Eurooppanuoria, sitoutumatonta, 1997 perustettua ja etenkin Eurooppa-keskustelua edistävää nuorisojärjestöä, kiinnostaa palvelut ja hallinto ja niihin liittyvä tutkimus? Erilaisten yhteiskunnan toimintojen ja palveluiden järjestäminen oikealla tasolla on ollut eurooppalaisen yhteistyön tavoitteena Euroopan hiili- ja teräsyhteisön alkutaipaleesta lähtien. Monet sellaiset palvelut ja toiminnot, joita ei ajateltu millään tavalla paneurooppalaisina vielä muutamaa vuosikymmentä sitten, järjestetään nykyisin unionin kompetenssina. Toisaalta pohjoismainen yhteistyö on aina säilynyt eurooppalaisen yhteistyön rinnalla merkittävänä – tämän osoittaa vaikkapa yhteispohjoismainen apu Islannille, olipa kyse velkakriisistä tai ilmapuolustuksesta. Eurooppalaisessa yhteistyössä on alkutaipaleestaan lähtien ollut mukana subsidiariteetti, läheisyysperiaate; palvelujen järjestäminen niin lähellä kansalaista, kuin mahdollista ja järkevää. Koska Euroopan unioni ja eurooppalainen yhteistyö yleensäkin on syntynyt ennen kaikkea palvelujen parempaa järjestämistä varten, on luontevaa että Eurooppanuoret ry edistää myös keskustelua palvelujen järjestämisestä, hyvästä hallinnosta ja eri tavoista miten palveluja voidaan tuottaa. Sitoutumattomana järjestönä Eurooppanuoret pyrkii tarjoamaan erilaisille ajatuksille ja näkökulmille sijaa keskustelussa, esittämättä itse valmiiksi pureskeltuja vaihtoehtoja. Antti Ahonen Eurooppanuoret ry:n pääsihteeri, HuK
Urho Lintinen
Eurooppanuorten hallinto- ja palvelukyselyn tulosten esittely Vuonna 2012 Eurooppanuoret toteuttivat hallinto- ja palvelurakenteita käsittelevän kyselyn, jonka tavoitteena oli selvittää, millä hallintotasolla kukin yhteiskunnallinen palvelu tulisi toteuttaa ja miten kunkin toimintaalan tuottamistavan painopiste tulisi asettaa yksityisen ja julkisen akselilla. Kysely jakautui seuraaviin aihealueisiin: A) koulutus B) terveydenhuolto C) oikeuspalvelut D) turvallisuuspalvelut E) ympäristö- ja energiapolitiikka F) verotus G) sosiaaliturva H) aluetuet I) ulkosuhdeasiat J) nuoriso- ja vapaa-ajanpalvelut. Kyselyyn vastanneita pyydettiin valitsemaan kunkin palvelun kohdalla paras tuottajataho, joista tarjolla olivat seuraavat kymmenen vaihtoehtoa: 1) kylä 2) kunta 3) seutukunta 4) maakunta 5) lääni/AVI 6) valtio 7) maaryhmä 8) Eurooppa 9) ei missään/100 % yksityisesti 10) ei kantaa. Lisäksi jokaisen aihealueen kohdalla oli kuvailtu lyhyesti, kuinka palveluiden järjestämisvastuu on toteutettu nykyhetkellä. Tässä artikkelissa käydään lävitse hallinto- ja palvelukyselyn keskeisimpiä tuloksia yleisellä tasolla, suoritetaan vastausten analysointia hyödyntämällä vastaajien taustatekijöiden mukaan eriteltyjä tuloksia sekä avataan avoimien vastausten teemoja. Vastaukset koskien tuottamistavan julkisuutta ja yksityisyyttä esitetään artikkelin lomassa kuvioina ja tulokset koskien kunkin palvelun tuottajatahoa löytyvät liitteestä A, ja vastaajien taustan mukaan eritellyt tulokset sekä kaikki hallinto- ja palvelukyselystä kertynyt data
tulevat olemaan avoimesta saatavilla Eurooppanuorten Internet-sivuilta. Kyselyyn vastasi yhteensä 3649 henkilöä ja he ovat jaoteltavissa kolmella tavalla antamiensa taustatietojen perusteella: Sukupuoli: 903 miestä (24,7 %), 2722 naista (74,6 %) ja 24 vastaamatta jättänyttä (0,7 %) Oppilaitos: 2265 yliopisto-opiskelijaa (62,1 %), 599 ammattikorkeakouluopiskelijaa (16,4 %), 152 muussa oppilaitoksessa opiskelevaa (4,2 %), 599 ei-opiskelijaa (16,4 %) ja 34 vastaamatta jättänyttä (0,9 %) Ikä: 1682 15-24-vuotiasta (46,1 %), 1279 25-34-vuotiasta (35,1 %), 418 35-49-vuotiasta (11,4 %), 148 50 vuotiasta tai vanhempaa (4,1 %) ja 122 vastaamatta jättänyttä (3,3 %) 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 %
Kokonaan Enimmäkseen Enimmäkseen Kokonaan En ota kantaa julkisen vallan julkisen vallan yksityisesA yksityisesA (3,3) toimesta toimesta (1,8) (0,5) (24,2) (70,1) Pitäisikö koulutus yleisesA oDaen järjestää julkisen vallan toimesta vai yksityisesA?
Koulutuksen järjestämistä koskevat vastaukset noudattelivat pääosin vallitsevia nykykäytäntöjä ja tuki koulutuksen julkiselle järjestämispohjalle osoittautui vankaksi. Koulutuspalveluiden järjestäjäpreferenssit olivat suurimmaksi osaksi samat myös eri vastaajaryhmien välillä: kokonaisvas11
tauksissa peruskoulun järjestämisessä suosituin vaihtoehto oli kunta (62,8 %), lukion kohdalla kunta (61 %), toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjänä seutukunta (41,9 %) ja paras taho huolehtimaan yliopistoista oli valtio (50,9 %). Erityisesti yliopisto-opiskelijat antoivat huomattavan tuen valtiolle yliopistojen järjestämiskysymyksessä (62,1 %), sillä seuraavaksi korkein kannatus löytyi ei-opiskelijoilta (37,2 %) ja matalin kannatus muussa oppilaitoksessa opiskelevilta (21,7 %). Vallitsevasta järjestämismallista poiketen ammattikorkeakoulujen järjestämistä koskevassa kysymyksessä suosituimmaksi vaihtoehdoksi nousi valtio (31 %) ja toiseksi maakunta (27,6 %). Tarkasteltaessa tuloksia sukupuolen mukaan miehillä ensimmäinen vaihtoehto oli maakunta (29,5 %) ja toisena valtio (25,4 %), kun naisvastaajilla ensimmäinen vaihtoehto oli valtio (33 %) ja toisena maakunta (26,9 %). Iän mukaan katsottaessa valtio oli ensimmäinen vaihtoehto 15-24-vuotiaille (30,7 %) ja 24-35-vuotiaille (33,2 %), kun maakunta nousi suosituimmaksi 35-49-vuotiaiden (30,1 %) ja yli 50 vuotiaiden (26,4 %) parissa. Kun vastauksia lähestytään oppilaitosnäkökulmasta, niin ainoastaan yliopistoopiskelijoilla ammattikorkeakoulujen järjestämispreferenssinä ensimmäisenä oli valtio (36,2 %) ja toisena maakunta (25,9 %). Muiden oppilaitosryhmien kohdalla maakunta nousi ensimmäiseksi (AMK 34,1 %, muu oppilaitos 25 % ja ei opiskelijat 27,7 %) ja valtio toiseksi vaihtoehdoksi (AMK 22,4 %, muu oppilaitos 21,1 % ja ei-opiskelijat 23,7 %). Kuten aiemmin todettiin, kannatus 12
koulutuksen järjestämiselle julkiselta pohjalta osoittautui vahvaksi eivätkä preferenssijärjestykset eronneet toisistaan vastaajaryhmiä vertailtaessa keskenään. Tämä näkyi myös koulutusosioon liittyvissä vapaissa kommenteissa. Julkista järjestämispohjaa perusteltiin tasa-arvolla ja yhtäläisten mahdollisuuksien tarjoamisella kaikille katsomatta yksilön taustaa tai varallisuutta, minkä yhteydessä ilmainen peruskoulutus korostui voimakkaasti vastauksissa. Näiden perustelujen ohella julkinen valta nähtiin sekä laaduntakaajana että resurssien jakaantumisen kontrolloijana, mikä ilmeni osassa vastauksissa vaatimuksina koulutuksen keskittämisenä valtion käsiin, jolloin taustalla esiintyi pelko laatueroista pienten yksiköiden välillä. Kuitenkin kommenteissa esiintyi myös huolia liian suurista yksiköistä (esimerkiksi luokkakoot), joihin sisältyivät niin kutsutun tasapäistämisen ja alueellisen tasa-arvon heikkenemisen vaarat. Koulutuksen yksityistäminen tai sen lisääminen nykyisestään puolestaan hahmotettiin uhaksi, joka johtaisi eriarvoisuuden lisääntymiseen ja voitontavoittelun nousemiseen päätöksentekokriteeriksi. Yksityisille koulutusratkaisuille oltiinkin valmiita antamaan ainoastaan eräänlainen täydentävä rooli julkisten mallien rinnalla, mikä näkyisi vaihtoehtojen lisääntymisenä. Konkreettisina esimerkkeinä mainintoja saivat uskonnollisesti tunnustukselliset koulut ja määrättyyn ammattiin valmistavat koulut, kuten kosmetologikoulut. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että myös julkiselta koulutusjärjestelmältä toivottiin avointa suhtautumista erilaisiin toteuttamismalleihin, jotka huomioisivat paremmin muun muassa
100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 %
Kokonaan Enimmäkseen Enimmäkseen Kokonaan En ota kantaa julkisen vallan julkisen vallan yksityisesA yksityisesA (4,3) toimesta toimesta (2,9) (0,7) (15,7) (76,5) Pitäisikö terveydenhoitopalvelut järjestää yleisesA oHaen eri osa-‐ alueilla julkisen vallan toimesta vai yksityisesA?
oppilaiden yksilölliset erot ja koulutuslaitosten sijoituspaikkojen alueelliset erityispiirteet. Terveydenhoitopalveluiden järjestäjätahoja koskevissa vastauksista näkyi selkeästi toive palveluiden järjestämisestä mahdollisimman lähellä potentiaalisia käyttäjiä, mikä ilmeni kunnan nousemisena suosituimmaksi vastausvaihtoehdoksi perusterveydenhoidon (61,1 %), neuvolapalveluiden (64,6 %), suun terveydenhuollon (66 %) ja mielenterveyspalveluiden (51,3 %) kohdalla. Ainoastaan erikoissairaanhoidon järjestämisessä kunta asettui kolmanneksi (15,8 %) seutukunnan (33,7 %) ja maakunnan (31,1 %) ollessa edellä, ja hajonta vastausprosenteissa oli suurinta juuri tässä kohdassa, mikä näkyi myös vastaajien taustan mukaan eritellyissä tuloksissa. Erikoissairaanhoidon vastausten parista löytyivät ainoat erot kahden ensimmäisen preferenssin järjestyksessä, kun lukujen vertailun lähtökohdaksi otettiin sukupuoli ja oppilaitos. Naisvastaajien parissa ensimmäisenä vaihtoehtona oli seutukunta (35,7 %) ja toisena maakunta (31,6 %), kun miesten kohdalla järjestys oli päinvastainen maakunnan valitsijoiden ollessa 30 % ja seutukunnan 28 %. Vaikka muiden vaihtoehtojen kohdalla ensimmäinen vaihtoehto oli
molemmilla sukupuolilla sama, niin naisten kannatusprosentti ykköspreferenssille oli jokaisessa kohdassa miesten vastaavaa lukua korkeampi. Yliopisto-opiskelijoille maakunta (36,2 %) sai korkeimman kannatuksen erikoissairaanhoidon järjestäjänä, kun muilla ryhmillä suosituin vaihtoehto oli seutukunta (AMK 38, 4 %, muu oppilaitos 27,6 % ja ei-opiskelijat 32,1 %). Terveydenhuollon järjestelyvastuun katsottiin kuuluvan ensisijaisesti julkiselle sektorille, mikä näkyi selvimmin eri ikäryhmien kohdalla siten, että nuorimmasta vanhimpaan ikäryhmään edettäessä kannatusprosentti terveydenhuollon kokonaan julkista järjestämistapaa kohtaan kasvoi tasaisesti (15-24-vuotiaat 10,5 %, 25-34-vuotiaat 18,1 %, 35-49-vuotiaat 24,2 % ja yli 50 vuotiaat 27,7 %). Terveydenhoitoa koskevissa avoimissa vastauksissa nousivat esille samat teemat kuin koulutuksen kohdalla: Julkinen terveydenhuolto koettiin arvokkaaksi ja sen asemaa perusteltiin vetoamalla tasa-arvoon ja palveluiden saamiseen huolimatta käyttäjän henkilökohtaisesta asemasta. Kritiikin aiheina nousivat esille julkisen terveydenhuollon byrokraattisuus ja tehottomuus, minkä merkkeinä mainittiin jonotusajat, laitosmaisuus ja henkilökunnan vähyys ja/tai vaihtuvuus. Erityisesti mielenterveyspalveluissa nähtiin korostuvan terveydenhuollon puutteet ja epäkohdat. Terveydenhuollon palveluiden toivottiin olevan mahdollisimman lähellä käyttäjiä, mikä koskisi erityisesti perusterveydenhuoltoa erikoissairaanhoidon oltaessa järjestettävissä keskitetymmin. Vastauksissa esiintyi toiveita ihmislähtöisemmän lähestymistavan vahvistamisesta sekä mainintoja ennaltaehkäisevämmästä 13
terveydenhoidosta, johon liittyen parin vastauksen kohdalla ilmeni halukkuutta lisätä yksilön henkilökohtaista vastuuta terveydestään. Yksityistäminen terveydenhoitopalveluissa koettiin uhaksi ja perusteluina olivat eriarvoistumisen lisääntyminen, kustannusten kohoaminen sekä terveydestä huolehtimisen prioriteetin korvautuminen voitontavoittelulla, jonka yhteydessä vastauksissa viitattiin julkisuudessa esillä olleiden yksityisten terveystalojen verojärjestelyihin. Kuten koulutuksen kohdalla voitiin havaita, yksityiselle sektorille oltiin valmiita antamaan julkisia palveluita täydentävä funktio erityisesti sellaisten terveyspalveluiden saralla, joita ei nähty välttämättöminä, kuten kosmeettisten operaatioiden. Kuitenkin tällaisten palveluiden hyödyntämisen kustannukset kuuluvat ensisijaisesti käyttäjän hoidettaviksi, ja esimerkiksi Kela-korvauksia kritisoitiin tässä kohtaa. Vaikka huoli resurssien riittävyydestä ja terveydenhuoltotyön houkuttelevuudesta nousi esille vastausten joukosta, niin julkinen terveydenhuolto koettiin laadukkaaksi, jonka takuuna on julkisen vallan läsnäolo. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 %
Kokonaan Enimmäkseen Enimmäkseen Kokonaan En ota kantaa julkisen vallan julkisen vallan yksityisesA yksityisesA (11,0) toimesta toimesta (4,5) (0,5) (39,1) (44,9) Pitäisikö oikeuspalvelut järjestää yleisesA oFaen eri osa-‐alueilla julkisen vallan toimesta vai yksityisesA?
Tuomioistuinten järjestämistahoja koskevat preferenssit vastasivat kyselyssä kuvailtuja vallitsevia järjestelyjä: käräjäoikeuden järjestäjänä 14
suurimman kannatuksen sai maakunta (34,1 %) ja toisena oli seutukunta (31,9 %); läänit/AVI:t (47,5 %) olivat ensimmäinen valinta hovioikeuden järjestäjinä; ja korkeimman oikeuden järjestämisvastuu nähtiin valtion (69 %) tehtäväksi. Poikkeuksen linjaan muodosti kysymys oikeusapu- ja asianajajapalveluista, joiden järjestämisvastuu kerrottiin kuuluvan valtiolle kyselyn kuvauksessa. Vastaajien mukaan nämä palvelut tulisivat olla ensisijaisesti kunnan (35,5 %) järjestämiä, kun taas valtio (16 %) sijoittui kolmanneksi seutukunnan (19,6 %) jälkeen. Sukupuolen mukaan tarkasteltuna ainoa ero preferensseissä löytyi kysymyksessä koskien oikeuspalveluiden tuottamista yksityis- tai julkispainotteisesti: miesvastaajien mielestä nämä palvelut tulisi järjestää kokonaan julkisesti (46,6 %), kun naisvastaajien kohdalla palveluiden järjestäminen voitaisiin hoitaa enimmäkseen julkisesti (46,6 %). Saman kysymyksen kohdalla 15-24-vuotiaiden (48,2 %) mielestä oikeuspalveluiden järjestäminen tulisi suorittaa enimmäkseen julkisesti, mutta muut ikäryhmät kannattivat kokonaan julkista tuotantotapaa (25-34-vuotiaat 46 %, 35-49-vuotiaat 46,7 % ja yli 50 vuotiaat 50,7 %). Kun käräjäoikeuden järjestämistä koskevia tuloksia katsotaan vastaajan oppilaitoksen mukaan, niin ei-opiskelijat (31,6 %) ja muiden oppilaitosten opiskelijat (28,3 %) suosivat seutukuntaa ja yliopisto-opiskelijat (38,5 %) ja ammattikorkeakoululaiset (31,1 %) maakuntaa. Ikäperspektiivistä katsoen tulokset puolestaan asettuivat siten, että seutukunta oli yli 50 vuotiaiden (33,1 %) ja 35-49-vuo-
tiaiden (32,5 %) ensimmäinen valinta, kun 25-34-vuotiaat (36,4 %) ja 15-24-vuotiaat (34,5 %) valitsivat maakunnan ensimmäiseksi vaihtoehdoksi. Avointen kommenttien joukosta perusteluiksi oikeuspalveluiden julkisesta järjestämispohjasta nousivat kansalaisten tasavertaisen oikeusturvan toteutuminen, jonka julkinen valta takaa parhaiten. Vaikka oikeusapu- ja asianajajapalveluiden järjestämisen saralla yksityisille toimijoille oltiin valmiita antamaan tilaa, niin näistäkin palveluista huolehtiminen katsottiin julkisen vallan tehtäväksi, jolloin esimerkiksi vähävaraisemmat voisivat hyödyntää yksityisiä oikeuspalveluita julkisen tuen avulla. Kritiikkiä julkinen oikeuslaitos sai hitaudestaan ja byrokraattisuudestaan, minkä lisäksi esitettiin kommentteja tuomioiden vaihtelevaisuudesta esimerkiksi raiskaustuomioiden pituuksiin viitaten. Yksityistämiseen liittyvä pelko oli kommenteissa sama kuin edellisissä kohdissa eli epätasa-arvon lisääntyminen, mikäli oikeudensaanti kytkeytyisi varallisuuteen. Kuitenkin vastausten joukosta löytyi näkemyksiä, joiden mukaan yksityishenkilöiden välisten riita-asioiden selvittämisessä yksityisillä oikeuspalveluilla voisi olla suurempi rooli, mutta rikosoikeudellisten asioiden tulisi pysyä täysin julkisen vallan alaisuudessa. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 %
Kokonaan Enimmäkseen Enimmäkseen Kokonaan En ota kantaa julkisen vallan julkisen vallan yksityisesA yksityisesA (9,3) toimesta toimesta (2,0) (0,5) (41,8) (46,4) Pitäisikö turvallisuuspalvelut järjestää yleisesA oFaen eri osa-‐ alueilla julkisen vallan toimesta vai yksityisesA?
Yleisesti ottaen turvallisuuspalveluiden järjestäminen kuuluu kyselyyn vastanneiden mukaan julkiselle vallalle, mutta painotuseroja löytyi vertailtaessa eri vastaajaryhmien näkemyksiä keskenään. Naisvastaajien (47,6 %) mielestä turvallisuuspalvelut tulisi järjestää enimmäkseen julkisesti, kun miesvastaajien (47,6 %) enemmistö kannatti kokonaan julkista tuotantotapaa. Ei-opiskelijat puolestaan (44,1 %) kannattivat eniten kokonaan julkista palveluiden järjestämistapaa muiden ryhmien päätyessä enimmäkseen julkiseen vaihtoehtoon (muu oppilaitos 43,4 %, AMK 49,1 % ja yliopisto-opiskelijat 47,3 %); ikäryhmien kohdalla preferenssit asettuivat siten, että ainoastaan 15-24-vuotiaat (49,7 %) valitsivat enimmäkseen julkisen järjestämistavan ja muut ryhmät kokonaan julkisen vaihtoehdon (25-34-vuotiaat 46,2 %, 35-49-vuotiaat 46,9 % ja yli 50 vuotiaat 62,8 %). Spesifien turvallisuuspalvelutuottajien kohdalla suurimman kannatuksen saivat seuraavat tahot: rikospoliisi (kunta 31,8 %), passi- ja lupa-asiat (kunta 39,4 %), järjestyksenvalvonta (kunta 51 %), rajavartiointi (valtio 62,3 %), tullilaitos (valtio 65 %), maanpuolustus (valtio 68,7 %), alueellinen puolustus (valtio 41,2 %), kansainväliset operaatiot ja rauhanturvaaminen (valtio 36,9 %) ja terrorismintorjunta (Eurooppa 36,9 %). Kolmen ensimmäisen kysymyksen preferenssit poikkesivat kyselyssä kuvatuista nykykäytännöistä siten, että vastaajien mielestä näiden turvallisuuspalveluiden järjestämisvastuu tulisi kuulua ensisijaisesti nykyistä pienemmille yksiköille. Vastaavanlainen ilmiö oli nähtävissä myös oikeusapupalveluissa, minkä johdosta voidaan spekuloida kysymyksellä, 15
missä määrin vastaajat ovat tehneet valintojaan kunkin palvelun saannin läheisyyden perusteella. Esimerkiksi kyselyssä kuvailtiin valtion järjestämisvastuuseen kuuluvaa keskusrikospoliisia, mutta preferenssit jakautuivat siten, että valtio oli toinen (21,7 %), seutukunta kolmas (20,6 %) ja maakunta neljäs (11,6 %); tosin kyselyssä pyydettiin ottamaan kantaa rikospoliisiin, minkä takia on vaikea arvioida, missä määrin vastaajat ovat erottaneet toisistaan keskusrikospoliisin ja paikallispoliisitoiminnan suorittaessaan valintansa. Kiinnostavimmat variaatiot vastauksissa löytyivät kansainvälisen aspektin omaavista kysymyksistä, joiden kohdalla suosituimmat vaihtoehdot valtio ja Eurooppa vaihtoivat paikkaa hyödynnettäessä vastaajien taustatietoihin perustuvia vertailuja. Kansainvälisten operaatioiden ja rauhanturvaamisen kohdalla miesvastaajat suosivat niukasti Eurooppaa (35,4 %) valtion (35,3 %) sijasta, kun naisten kohdalla tilanne oli päinvastainen (Eurooppa 30,7 % ja valtio 37,4 %). Oppilaitostaustan mukaan eritellyistä vastauksista kävi ilmi, että yliopisto-opiskelijoille Eurooppa (35,3 %) oli ensimmäinen vaihtoehto kansainvälisten operaatioiden ja rauhanturvaamisen saralla, kun muut ryhmät päätyivät valtioon (AMK 40,7 %, muu oppilaitos 46,1 % ja ei-opiskelijat 40,7 %). Sama kuvio toistui myös terrorismintorjuntaa koskevissa vastauksissa, joissa yliopisto-opiskelijat valitsivat ensimmäiseksi vaihtoehdoksi Euroopan (41,3 %) ja muut ryhmät valtion (AMK 35,4 %, muu oppilaitos 38,2 % ja ei opiskelijat 42,1 %). Kun kansainvälisten operaatioiden ja rauhanturvaamisen kysymyksen tuloksia 16
katsotaan ikäperspektiivistä, niin ainoastaan 24-36-vuotiaat nostivat Euroopan (34,9 %) ensimmäiseksi vaihtoehdoksi muiden ikäryhmien valitessa valtion (15-24-vuotiaat 35,3 %, 35-49-vuotiaat 47,8 % ja yli 50 vuotiaat 53,4 %). Terrorismintorjunnan kohdalla sekä 15-24-vuotiaat (38,8 %) että 25-34-vuotiaat (39,2 %) valitsivat ensimmäiseksi preferenssiksi Euroopan, kun 35-49-vuotiaat (46,9 %) ja yli 50 vuotiaat (49,3 %) suosivat valtiota. Julkisen vallan rooli ja erityisesti sen vastuu turvallisuudesta korostuivat avoimissa vastauksissa, kuten edellä esitellyt vastausprosentit antoivat odottaa. Kommenteissa esitettiin huolia resurssien riittävyydestä, minkä yhteydessä mainittiin poliisien määrä ja paikallistoiminnan kattavuus (esimerkiksi poliisilaitosverkosto ja lupa-asioiden käsittelypisteet), ja nimenomaan tähän aiheeseen liittyen vastauksissa tuotiin esille mahdollisuus kansainväliselle yhteistyölle tilanteissa, joissa valtion kyvyt ovat rajalliset vastaamaan haasteisiin. Yksityisten turvallisuuspalveluiden funktioksi nähtiin julkisen vallan toimintojen täydentäminen, mikä rajattiin koskemaan järjestyksenvalvontaan liittyviä tehtäviä. Lisäksi vastauksissa nostettiin esille tarve määritellä tarkemmin yksityisten turvallisuustahojen toimintavaltuudet riskien vä100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 %
Kokonaan Enimmäkseen Enimmäkseen Kokonaan En ota kantaa julkisen vallan julkisen vallan yksityisesA yksityisesA (12,4) toimesta toimesta (5,2) (0,4) (33,7) (48,2) Pitäisikö ympäristö-‐ ja energia-‐asiat yleisesA oHaen eri osa-‐alueilla järjestää julkisen vallan toimesta vai yksityisesA?
hentämiseksi, mutta olennaisinta oli julkisen vallan asettuminen yksityisen sektorin yläpuolella turvallisuutta koskevassa päätösvallassa. Ympäristö- ja energia-asioiden järjestämistä koskevissa vastauksissa hajontaa esiintyi eniten ympäristönsuojelua käsittelevässä kohdassa, jossa kokonaisvastauksissa suurimman kannatusprosentin sai kunta (19,7 %), toiseksi suurimman valtio (18,6 %) ja kolmanneksi sijoittui maakunta (18, 5 %), kun kaivostoimintalupia (44,3 %) ja ydinvoimavalvontaa (65,6 %) koskevissa kysymyksissä ensimmäiseksi nousi valtio selvällä erolla toiseksi sijoittautuneisiin. Vastausten hajonta ympäristösuojelukysymyksessä näkyi myös vastaajien taustatietojen mukaan eritellyissä vastauksissa: miesvastaajat valitsivat ensimmäiseksi preferenssiksi valtion (19,3 %) ja naisvastaajat kunnan (20,9 %), mutta maakunta oli molempien kakkosvalinta (miehet 17,9 % ja naiset 18,8 %). Yliopistoopiskelijoiden vastauksissa puolestaan ensimmäiseksi nousi maakunta (20,8 %) ja muilla oppilaitosryhmillä kunta (AMK 24,2 %, muu oppilaitos 30,9 % ja ei-opiskelijat 22 %), mutta jokainen ryhmä valitsi toiselle sijalle valtion (yliopisto-opiskelijat 19,4 %, AMK 16,7 %, muu oppilaitos 16,4 % ja ei-opiskelijat 18,4 %). Ikäryhmittäin tarkasteltuna ympäristönsuojelun järjestämispreferenssit asettuivat siten, että 25-34-vuotiaiden ensimmäinen valinta oli valtio (19,9 %) ja muilla ryhmillä kunta (15-24-vuotiaat 20,7 %, 35-49-vuotiaat 21,1 % ja yli 50 vuotiaat 27 %). Ympäristö- ja energia-asioiden tuottaminen julkiselta pohjalta sai vahvan tuen kyselyyn vastanneilta ja ainoas-
taan ikäryhmän perusteella eritellyistä tuloksista löytyi preferenssijärjestyksestä ero, sillä vain yli 50 vuotiaat (52 %) tukivat ympäristö- ja energiaasioiden järjestämistä kokonaan julkiselta pohjalta ja loput ikäryhmät valitsivat enimmäkseen julkisen järjestämistavan (15-24-vuotiaat 51,7 %, 25-34-vuotiaat 45,8 ja 35-49-vuotiaat 45,2 %). Ikäryhmiä vertailtaessa voitiin havaita, että kokonaan julkisesti järjestetyn ympäristö- ja energia-asioiden tuotantotavan kannatus kasvoi liikuttaessa nuorimmasta ikäryhmästä vanhimpaan (matalin kannatus 25,6 % tuli 15-24-vuotiailta) ja vastaavasti enimmäkseen julkisen tuotantotavan kannatusprosentit kasvoivat edetessä vanhimmasta ikäryhmästä nuorimpaan (matalin kannatus 37,8 % yli 50 vuotiailta). Avoimissa vastauksissa julkisen vallan roolin tärkeys nousi esille siten, että ylemmille hallinnon tasoille katsottiin kuuluvan kontrollin ja sääntelyn tehtävät ja alemmille hallintotasoilla puolestaan paikallistuntemusta edellyttävät toteuttamiseen liittyvät tehtävät. Lisäksi ylikansallinen yhteistyö sai mainintoja kommenteissa erityisesti suurien ja valtioiden rajat ylittävien riskien kohdalla, kuten ydinvoiman, ja tällaisten riskien hallitsemisen välineiksi nousivat kansainväliset sopimukset ja ylikansalliset valvontaelimet. Ajatukseen yksityisesti järjestettävästä ympäristö- ja energiaasioiden tuotannosta suhtauduttiin epäluuloisesti, minkä vaaroina pidettiin korruptiota ja ympäristöarvojen syrjäytymistä voitontavoittelun tieltä. Tätä näkemystä valaisivat kommenteissa mainitut esimerkit Talvivaarasta sekä viittaukset ympäristölupien vaihteleviin myöntämiskäytäntöihin, jotka osaltaan selittävät näkemyksiä julkisen kontrollin keskittämisestä 17
pois paikallishallinnon käsistä. Verotukseen liittyvissä kysymyksissä vastaukset eivät poikenneet kyselyssä kuvailluista nykykäytännöistä eivätkä vastausten suurinta kannatusta saaneet vaihtoehdot eronneet toisistaan vertailtaessa tuloksia vastaajien taustatietojen pohjalta. Tämän aihealueen kohdalla kysymystä yksityisestä/julkisesta järjestämistavasta ei esitetty. Verotusmuodot ja verotulojen saajat asettuivat suosituimman vaihtoehdon mukaan seuraavanlaisesti: tuloverotus (kunta 52,5 %), arvonlisäverotus (valtio 69,1 %), maa- ja metsätalousverotus (valtio 43,9 %), kiinteistöverotus (kunta 52,8 %), perintö- ja lahjaverotus (valtio 59,1 %) ja yhteisöverotus (valtio 40,3 %). Jokaiseen verotukseen liittyvässä kohdassa kunta ja valtio nousivat kahden suurinta kannatusta saaneen vaihtoehdon joukkoon, mutta sukupuolinäkökulma paljasti, että valtioon kohdistuneet kannatusprosentit olivat miehillä aina suuremmat kuin naisilla ja naisilla puolestaan kuntaan kohdistuneet kannatusprosentit aina suuremmat kuin miehillä. Tämän havainnon lisäksi yliopisto-opiskelijoiden suurimpaan preferenssiin kohdistunut kannatus oli jokaisessa kohdassa suurempi kuin muiden oppilaitosryhmien ja suurin ero lukujen välillä löytyi arvolisäveroa koskevasta kysymyksestä (yliopistoopiskelijat 76, 3 %, kun seuraavana oli AMK 60,1 %). Taustatietojen mukaan eritellyissä vastauksissa variaatiot kohdistuivat lähinnä preferenssijärjestyksessä toisena ja kolmantena tulleisiin valintoihin arvonlisäverotusta sekä perintö- ja lahjaverotusta käsittelevissä kohdissa. Myös avoimissa kommenteissa perintö- ja lahjaverotus sai toistuvia mai18
nintoja, joiden viestinä oli kyseisen veron poistaminen. Toinen toistuva teema vastauksissa oli verojärjestelmän uudistaminen ja/tai yksinkertaistaminen, minkä yhteydessä kiinnitettiin huomiota kuntien välisen verokilpailun haittoihin ja kuinka järjestelmä ei enää vastaa todellisuutta. Ratkaisuksi esitettiin veronkeruun keskittämistä ylemmille hallintotasoille, jotka kykenisivät jakamaan kerääntyneet verotulot tasapuolisemmin tarpeiden mukaan ja näin turvaamaan muun muassa palvelut. Mahdollisiksi veronkorotuskohteiksi nousivat sellaiset kulutustuotteet, joihin kohdistuneita veroja nimitetään toisinaan haittaveroiksi (alkoholi, tupakka ja makeiset). Muutaman vastauksen joukosta löytyi ehdotuksia verotusjärjestelmän harmonisoimisesta kansainvälisellä tasolla epäilyttäväksi mielletyn verosuunnittelun estämiseksi. Kuitenkaan yhdessäkään vastauksessa ei puhuttu veronkeruuoikeuden myöntämisestä ylikansallisille elimille, mikä kertoo valtiovallan keskeisestä roolista verotukseen liittyvissä päätöksissä. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 %
Kokonaan Enimmäkseen Enimmäkseen Kokonaan En ota kantaa julkisen vallan julkisen vallan yksityisesA yksityisesA (7,0) toimesta toimesta (1,3) (0,5) (55,9) (35,3) Pitäisikö sosiaaliturva-‐asiat yleisesA oFaen eri osa-‐alueilla järjestää julkisen vallan toimesta vai yksityisesA?
Sosiaaliturvan eri osien järjestämisvastuun tahoja koskevat preferenssit eivät poikenneet vallitsevista käytännöistä kyselyn kokonaistuloksia tarkasteltaessa, mutta vastaajaryhmien taustojen pohjalta suoritetut vertailut
paljastivat erilaisia painotuksia. Joka tapauksessa, suurimman kannatuksen eri sosiaaliturvamuotojen järjestäjinä saivat seuraavat tahot: toimeentulotuki (kunta 43,2 %), työttömyysturva/työmarkkinatuki (valtio 45,3 %), työttömyysturvan ansiosidonnainen osa (valtio 44,6 %), sairausvakuutus (valtio 53,9 %), lapsilisät (valtio 60,1 %) ja opintotuki (valtio 64,7 %). Mielenkiintoisin havainto edellä mainituista tuloksista paljastui sukupuolinäkökulmasta: sekä ensimmäisen että toisen preferenssin kohdalla miesten ja naisten kannatus kohdistui tismalleen samoihin hallintotasoihin. Tämän lisäksi kaksi suosituinta preferenssiä saivat korkeamman kannatusprosentin naisvastaajien parissa jokaisen kysymyksen kohdalla, mutta yllättäen sosiaaliturvan julkista/yksityistä järjestämistä koskevassa kysymyksessä miesten (58,9 %) tuki kokonaan julkista järjestämistä kohtaan oli korkeampi kuin naisten (54,8 %). Kun tuloksia vertailtiin oppilaitosstatuksen pohjalta, niin yliopistoopiskelijoiden vastauksissa korostui valtion rooli sosiaaliturva-asioiden järjestämisestä vastaavana tahona. Työttömyysturvaa/työmarkkinatukea koskevassa kysymyksessä yliopisto-opiskelijoiden (50,9 %) ja ei-opiskelijoiden (39,1 %) ensimmäinen preferenssi oli valtio, kun ammattikorkeakoululaiset (36,1 %) ja muiden oppilaitosten opiskelijat (35,5 %) suosivat kuntaa; työttömyysturvan ansiosidonnaisen osan järjestämistahoksi muiden oppilaitosten oppilaat valitsivat kunnan (30,3 %) ja toisten ryhmien ykkösvalinnaksi nousi valtio (yliopisto-opiskelijat 49,4 %, AMK 35,7 % ja ei-opiskelijat 40,1 %). Sairausvakuutuksen, lapsilisien ja opintuen kohdalla oppilaitosryh-
mien valinnat kahden suosituimman vaihtoehdon kohdalla olivat identtisiä keskenään, mutta ykköspreferenssin kannatusprosentit olivat yliopistoopiskelijoilla keskimäärin 14,7 % korkeammat verrattuna toiseksi korkeimpiin (yliopisto-opiskelijat: sairausvakuutus ja valtio 59,1 %; lapsilisät ja valtio 66,5 %; opintotuki ja valtio 72 %). Vaikka toimeentulon järjestämisen kohdalla yliopisto-opiskelijat valitsivat ensimmäiseksi kunnan (40,7 %) muiden oppilaitosryhmien tapaan, niin toiseksi suosituin vaihtoehto oli valtio 39,4 prosentilla, josta seuraavaksi suurin kannatus löytyi ei-opiskelijoilta (28,5 %). Kun vertailua suoritettiin ikäryhmien välillä, niin yli 50 vuotiaiden vastauksissa kunta sai korkeimmat kannatusprosentit, olipa se preferenssijärjestyksessä ensimmäinen tai toinen. Esimerkiksi toimeentulotuen järjestämisessä yli 50 vuotiaat kannattivat kuntaa (65,5 %) seuraavaksi korkeimman kannatusprosentin löytyessä 35-49-vuotiailta (49,5 %), ja työttömyysturvan ansiosidonnaisen osan järjestämisessä yli 50 vuotiaiden ryhmä valitsi toiseksi vaihtoehdoksi kunnan (34,5 %) seuraavaksi korkeimman kannatusprosentin ollessa 35-49-vuotiailla (26,1 %). Kuitenkin ainoa poikkeus suosituimpien vaihtoehtojen järjestyksessä löytyi työttömyysturvaa/ työmarkkinatukea käsittelevästä kohdasta, jossa yli 50 vuotiaat (43,9 %) valitsivat ensimmäiseksi vaihtoehdokseen kunnan ja loput ikäryhmät valtion (15-24-vuotiaat 44,8 %, 25-34-vuotiaat 48,4 % ja 35-49-vuotiaat 40 %). Sivuhuomiona voidaan todeta, että sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä valtio sai suurimmat kannatusprosentit 25-34-vuotiailta, vaikka prosentuaaliset erot ikäryhmien välillä eivät olleet 19
huomattavia, ja tämä ikäryhmä (60,7 %) kannatti eniten sosiaaliturva-asioiden kokonaan julkista järjestämistä (seuraavaksi suurin kannatus 59,5 % tuli yli 50 vuotiailta). Sosiaaliturva-asioiden järjestäminen julkiselta pohjalta sai kyselyyn vastanneilta horjumattoman tuen eivätkä vastaajaryhmien väliset vertailut paljastaneet poikkeamia kahden suosituimman preferenssin järjestyksessä (ainoastaan muussa oppilaitoksessa opiskelevien kohdalla julkinen järjestämistapa sai 48,7 prosentin kannatuksen, kun se muissa ryhmissä ja taustatietovertailuissa kohosi yli 50 prosentin). Avoimista vastauksista kohosivat tasa-arvoon ja yhteiskuntarauhan säilymiseen vetoavat perustelut näiden lukujen selittäjiksi. Kuitenkin sosiaaliturvajärjestelmän katsottiin kaipaavan yksinkertaistamista ja saattamista nykyaikaa vastaavaksi. Toistuvia mainintoja sai niin kutsuttu yhden luukun periaate eli palvelut tulisi keskittää yhdelle hallinto-organisaatiolle, joka vastausten mukaan voisi olla joko valtio tai Kela. Sosiaaliturvakäytäntöjen yksinkertaistamiseen liittyen myös kansalaispalkka/ perustulo sai kannatusta kyselyyn vastanneilta. Kuntalähtöisen järjestelmän ongelmiksi koettiin vaihtelevat käytännöt sosiaaliturva-asioissa, mihin kommenteissa katsottiin sisältyvän epätasa-arvon uhka. Koska kyselyn vastaajakunta koostui pääosin opiskelijoista, opintuki nousi kommentoinnin aiheeksi. Opintukeen toivottiin joko korotusta tai verotettavan määrän pienentämistä, ja tässä yhteydessä kritisoitiin työttömänä olevien taloudellisesti tuntuvampaa tukea, mikä kirvoitti muutaman kommentin liian anteliaista tai vastikkeettomista tuista. Kuitenkin juuri opintotukeen liittyvissä 20
kommenteissa toivottiin huomioitavan paremmin aluekohtaisten tekijöiden merkitys tukien suuruuksia määriteltäessä, mistä konkreettisena esimerkkinä mainittiin asumiskustannusten kuntakohtaiset vaihtelut. Aluetukiin liittyvässä osiossa ei kysytty näkemystä koskien julkista/ yksityistä järjestämistapaa, mutta mielipiteet seurasivat kyselyssä kuvailtuja nykykäytäntöjä: maataloustukien järjestämisen katsottiin kuuluvan ensisijaisesti valtiolle (30 %) ja toissijaisesti Euroopalle (21,7 %), kun alueellisten yritystukien kohdalla suosituin vaihtoehto oli myös valtio (27,4 %), jota seurasi maakunta (17 %). Kaiken kaikkiaan, molempien kysymysten kohdalla hajonta eri vaihtoehtojen välillä oli tasaisempaa kuin muiden aihekokonaisuuksien kohdalla. Tämä ei kuitenkaan näkynyt muutoksina suurinta kannatusta saaneissa preferensseissä vastaajien taustatietojen mukaan eritellyissä tuloksissa lukuun ottamatta alueellisia yritystukia, jossa muiden oppilaitosten opiskelijoiden (17,1 %) ensimmäinen preferenssi jakaantui tasan maakuntaa, lääniä/AVI:a ja kantaa ottamatonta koskevien vaihtoehtojen välillä muiden oppilaitosryhmien valitessa valtion (yliopisto-opiskelijat 29,5 %, AMK 23,4 % ja ei-opiskelijat 26,5 %). Preferenssiluvuissa ilmennyt hajonta ja kantaa ottamattomien normaalia suurempi määrä (14 prosenttia tai enemmän molemmissa kohdissa) kertovat aiheen olleen etäinen kyselyyn vastanneille, mikä itse asiassa voi osaltaan selittää, miksi avoimien kommenttien toistuvin teema oli nykyisen maatalous- ja yritystukijärjestelmän purkaminen. Perusteluina mainittiin järjestelmän vääristävä vaikutus kilpailuun (muun
muassa kehitysmaiden kustannuksella), tehoton byrokratia ja tarkoituksenmukaisuuden puute (esimerkiksi, millaisia viljelytuotteita on järkevää tuottaa kussakin maassa). Erityisesti maataloustuet herättivät kommentteja, joissa esitettiin karkeasti jaotellen kahdenlaisia ratkaisuja: ensinnäkin, tukijärjestelmän tulisi keskittyä kotimaisen ruuantuotannon turvaamiseen muun muassa lähiruuan ja omavaraisuuden turvaamiseksi, koska Euroopan Unionin tasoisen toimijan ei katsottu omaavan pätevyyttä päättää paikallisista asioista; toiseksi, Euroopan Unionin tukijärjestelmän haluttiin takaavan kaikille yhtäläiset toimintamahdollisuudet, jolloin ruuantuotannon omavaraisuus voitaisiin turvata eurooppalaisella tasolla. Vaikka ulkosuhdeasioita koskevassa osiossa ei pyydetty ottamaan kantaa julkiseen/yksityiseen järjestämismalliin, niin hallinnointia koskevissa kysymyksissä vastaajien ensimmäinen valinta oli valtio yksiselitteisen suurella kannatusprosentilla: konsulaatit (71 %), pakolaisasiat (61,3 %), edustus kansainvälisissä organisaatioissa (70,8 %) ja muu ulkoasianhallinto (74,5 %). Odotetusti valtio oli ensimmäisellä sijalla kaikilla vastaajaryhmillä, ja esimerkiksi sukupuolen mukaan eritellyissä vastauksissa näkyi, että miesten valtiota koskeva kannatusprosentti oli naisten vastaavaa korkeampi lukuun ottamatta kysymystä muusta ulkoasianhallinnosta, jossa prosentuaalinen ero oli vain 0,6 %. Toisen preferenssin kohdalla variaatioita esiintyi ainoastaan pakolaisasioita ja edustusta kansainvälisissä järjestöissä käsittelevissä kohdissa, kun kyseessä olivat ikäryhmien ja oppilaitosstatuksen mukaan eritellyt tulokset. Oppilaitosstatuksen mu-
kaan eritellyistä vastauksista ilmeni, että yliopisto-opiskelijoiden joukosta valtion valinneiden prosentuaalinen määrä oli jokaisen kysymyksen kohdalla muita oppilaitosryhmiä suurempi, ja iän mukaan tarkasteltuna yli 50 vuotiaiden valtioon kohdistunut kannatus oli korkeinta lukuun ottamatta konsulaatteja koskevaa valintaa, jossa he (73,6 %) asettuivat toiseksi 25-34-vuotiaiden (75 %) jälkeen. Valtion ensisijainen asema näkyi myös vapaissa kommenteissa, joissa valtiollisen suvereniteetin säilyminen nousi esille. Kuitenkin huomiota kiinnitettiin myös kansainväliseen yhteistyöhön, ja esimerkiksi Euroopan Unioni koettiin tärkeäksi kumppaniksi, joka näkyi muun muassa Euroopan asettumisena toiselle preferenssitilalle pakolaisasioiden (10,7 %) ja kansainvälisissä organisaatiossa harjoitettavaa edustamista (9,9 %) käsittelevissä kohdissa erittelemättömissä vastauksissa. Pakolaisasioihin liittyen vastaajat toivat esille joitakin kriittisempiä näkökantoja, joiden perusteluina esiintyivät näkemykset kulttuurien yhteensopimattomuudesta ja pakolaismäärien tulkitsemiset potentiaaliseksi uhaksi itsenäisyydelle. Ulkoasiainhallintoa sekä osasta turvallisuuspalveluita koskeneista vastauksista voidaan päätellä, että tiettyjen asioiden kohdalla valtio voi ryhtyä kansainväliseen yhteistyöhön muiden toimijoiden kans100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 %
Kokonaan Enimmäkseen Enimmäkseen Kokonaan En ota kantaa julkisen vallan julkisen vallan yksityisesA yksityisesA (11,2) toimesta (9,0) toimesta (12,1) (0,7) (66,9) Pitäisikö nuoriso-‐ ja vapaa-‐ajan palvelut yleisesA oGaen eri osa-‐ alueilla järjestää julkisen vallan toimesta vai yksityisesA?
21
sa, kunhan tämä ei sido, rajoita tai uhkaa kansallista päätösvaltaa. Nuoriso- ja vapaa-ajan palveluiden järjestämistä koskevat ensimmäiset preferenssit vastasivat kyselyssä esille tuotuja nykyjärjestelyjä: kirjastopalvelut (kunta 69,5 %), nuorisopalvelut (kunta 64,9 %), liikuntapalvelut (kunta 62,5 %), Yleisradio (valtio 51,7 %) ja muut kulttuuripalvelut (kunta 34,2 %). Vastaajien taustatietojen mukaan tehdyissä vertailuissa ei paljastunut eroja suurinta kannatusta saaneen vaihtoehdon kohdalla; ja sekä miesten että naisten vastauksissa toiseksi suosituimmaksi preferenssiksi nousi sama vaihtoehto; ja oppilaitosstatuksen ja ikäryhmän mukaan analysoiduissa tuloksissa vaihteluita ilmeni ainoastaan toisen preferenssin suhteen muita kulttuuripalveluita ja palveluiden julkista/ yksityistä järjestämistä koskevissa kysymyksissä. Korkeimmat ykköspreferenssiin liittyvät kannatusprosentit löytyivät naisvastaajilta (poikkeuksena Yleisradio 50,9 %, kun miehillä 54,5 %), yliopisto-opiskelijoilta (poikkeuksena muut kulttuuripalvelut 33,2 %, kun korkein ammattikorkeakoululaisilla 40,4 %) ja 15-24-vuotiailta (poikkeuksena palveluiden julkinen/yksityinen järjestäminen 64 %, kun korkein 35-49-vuotiailla 69,6 %). Kenties mielenkiintoisin havainto liittyi kysymykseen näiden palveluiden julkisesta/yksityisestä tuottamistavasta, sillä enimmäkseen yksityinen vaihtoehto (12,1 %) sai suurimman kannatusprosentin verrattuna muiden aihealueiden vastaaviin lukuihin. Ei-opiskelijat (7,7 %), 35-49-vuotiaat (6,5 %) ja yli 50 vuotiaat (7,4 %) olivat ainoat vastaajaryhmät, joilla tämän vaihtoehdon kannatus jäi alle kymmenen prosentin (korkein kanna22
tus 15,3 % tuli 15-24-vuotiailta). Tämän aihealueen avoimista vastauksista hahmottui kuva julkisesta sektorista peruspalveluiden ylläpitäjänä, jonka yhteydessä erityisesti kirjastopalvelut saivat mainintoja. Vastaajat kokivat tärkeäksi, että nämä palvelut järjestetään mahdollisimman lähellä käyttäjiä, ja muut palvelut, kuten Yle, voivat olla ylempien hallintotasojen vastuulla riippuen vaadittavista resursseista. Kuitenkin niin kutsuttuun Yle-veroon liittyvien kommenttien ohella esiin nousi näkemyksiä, joissa Yleisradiota kritisoitiin pääkaupunkikeskeisyydestä, ja tämä kertoi kommentoijien olleen huolissaan uhkakuvasta, jossa kulttuuripalveluiden alueellinen keskittäminen heikentäisi kansalaisten tasavertaista mahdollisuutta hyödyntää niitä. Yksityisen sektorin toimijoiden rooli nuoriso- ja vapaa-ajan palveluiden saralla nähtiin vastauksissa tarjontaa monipuolistavaksi ja laadukkaiksi. Poikkeuksena muiden aihealueiden kommenttien sisältöön yksityisiä toimijoita vastaan ei esitetty vahvaa kritiikkiä, ja vaikka yksityispalveluiden kohdalla esiintyi mainintoja korkeammasta hintatasosta, niin juuri julkisen vallan tehtäväksi nähtiin edullisempien vaihtoehtojen järjestäminen vähävaraisia varten. Toisin sanoen, näiden palveluiden kohdalla julkisen ja yksityisen sektorin välinen yhteistyö sai merkittävää tukea, minkä yhteydessä on syytä tuoda esille vastauksissa näkynyt kolmas sektori, josta esimerkkeinä mainittiin liikunta- ja harrastustoimintaa ylläpitävät järjestöt. Kaiken kaikkiaan, vapaa-ajan ja nuorisopalveluiden hyödyntäminen nähtiin pääosin subjektiiviseksi valinnaksi, josta palvelun käyttäjän tulee olla valmis mak-
samaan itse, ja esimerkiksi kunta- ja muille alueellisille hallintotasoille tämä tarkoittaisi itsenäistä päätäntävaltaa ja vastuuta siitä, millaisia kulttuuripalveluita kukin yksikkö on halukas tarjoamaan. Eurooppanuorten toteuttama kysely osoittaa, että hyvinvointivaltion tuottamat palvelut saavat edelleen horjumattoman tuen vastaajilta eikä valtaosaa nykyisistä järjestelymalleista toivota muutettavan. Erilaisia painotuksia esiintyi taustatietojen mukaan eriteltyjen vastaajaryhmien välillä suoritetuissa vertailuissa, mutta nekään eivät haastaneet julkisen vallan asemaa palveluiden järjestäjänä. Tässä kohtaa on kuitenkin syytä pitää mielessä nuorien, naisvastaajien sekä yliopisto-opiskelijoiden vahva prosentuaalinen edustus kyselyssä sekä näiden ryhmien vastausten väliset korrelaatiot, joiden syvällisemmän analyysin hallinto- ja palvelukyselystä kertynyt data mahdollistaa. Joka tapauksessa, eri aihealueiden kohdalla esiintyneet perustelut olivat keskenään hyvin yhtenäiset, joista olennaisimmat olivat tasa-arvo, luotettavuus/jatkuvuus, oikeudenmukaisuus ja kontrollin säilyttäminen. Toisin sanoen, julkinen valta hahmotettiin laadun takaajaksi, jonka saavuttamisen instrumentti on kontrollin harjoittaminen. Kun vastaajat suorittivat valintoja palveluiden järjestämisen hallintotasoa koskevissa kohdissa, niin seuraavat kaksi kysymystä näyttivät vaikuttaneen taustalla: ensinnäkin, millä hallintotasolla on paras asiantuntemus ja/tai toimintakompetenssi; ja toiseksi, miltä hallintotasolta löytyvät riittävät resurssit palveluiden ylläpitämiseksi. Erityisesti kansalaisten elämän turvallisuutta koskettavissa palveluissa, joissa kont-
rollin elementillä on keskeinen rooli, järjestäjätahoksi valikoitui valtio, jonka katsottiin omaavan riittävän suuret hartiat tehtävien hoitamiseksi ja jolla on parhaat edellytykset toimia yhdenmukaisella ja ennen kaikkea tasa-arvoisella tavalla. Esimerkiksi valtion suhde alueellisiin ja paikallisiin hallintotasoihin näytti vastauksissa muodostuvan sellaiseksi, että valtiolle kuuluivat ensisijaisesti julkisten palveluiden määrittäminen, palvelustandardien valvominen ja resurssien turvaaminen, kun alempien hallintotasojen funktio on palveluiden toteuttaminen niitä hyödyntävien parissa. Lisäksi nimenomaan turvallisuuteen liittyvissä palveluissa kansainvälisen yhteistyön mahdollisuus sai eniten kannatusta erityisesti nuorilta ikäryhmiltä ja yliopisto-opiskelijoilta, mutta näissäkin tilanteissa valtiollisen suvereniteetin säilyttämisen ensisijaisuus määrittää yhteistyön sitovuuden rajat. Sellaisten lähipalveluiden, joiden hyödyntämisestä voidaan vastaajien olettaa omaavan eniten henkilökohtaista kokemusta ja joiden käyttäminen on luonteeltaan arkipäiväistä, järjestäminen katsottiin viisaimmaksi toteuttaa mahdollisimman lähellä käyttäjiä, mikä näkyi muun muassa vanhempien ikäpolvien preferensseissä koskien julkista ja paikallisella tasolla järjestettyjä lähipalveluita. Tästä läheisyysperiaatetta heijastelevasta katsantokannasta kertoo esimerkiksi kunnalle osoitettu kannatus peruskoulua, perusterveydenhoitoa sekä nuoriso- ja vapaa-ajanpalveluja koskevissa järjestelykysymyksissä. Vaikka spesifejä palveluita koskevat preferenssit eivät olennaisesti poikenneet vallitsevista käytännöistä, niin on mahdollista olettaa, että joidenkin palveluiden järjestämisvastuu (esimerkiksi koulutuksen) 23
oltaisiin valmiita siirtämään kokonaan valtiolle palvelutason ja riittävien resurssien turvaamiseksi, kunhan tämä ei johtaisi varsinaisten palvelupisteiden verkoston karsimiseen. Tämä voikin osaltaan selittää vastaajien kunnalle kohdistamaa tukea paikallista turvallisuutta koskevissa kysymyksissä, jolloin esimerkiksi poliisin näkyminen katukuvassa ja arkisten palveluiden sijoittuminen lähelle kansalaisia koettiin tärkeiksi asioiksi. Toisin sanoen, kysymys palveluiden järjestäjätahoista voikin osoittautua toissijaiseksi, mikäli palveluiden saatavuus yleensä ja ennen kaikkea niiden hyödyntämisen tasaveroinen takaaminen tulevat turvatuiksi. Yksityisen sektorin rooli julkisten palveluiden tuottajana nähtiin puhtaasti täydentäväksi julkisen vallan taatessa kyseisten palveluiden olemassaolon. Erityisesti prioriteettiasteikolla korkealle sijoittuneiden peruspalveluiden kohdalla yksityiset toimijat koettiin uhaksi, koska voitontavoittelun motiivi koettiin muodostavan uhan tasavertaisuuden arvoon perustuville hyvinvointipalveluille. Kuitenkin sellaisten palveluiden parissa, jotka sijoittuvat arvoasteikolla matalammalle, yksityinen sektori nähtiin tarjonnan monipuolistajaksi ja laadukkaiden palveluiden tuottajaksi, ja koska tällaisten palveluiden (erityisesti vapaa-ajan ja kulttuuripalvelut) käyttäminen perustuu selkeämmin subjektiiviseen valintaan, niin yksilöltä voidaan edellyttää suurempaa omavastuuta näiden palveluiden hyödyntämisen kohdalla. Vaikka julkisten palveluiden olemus vastauksissa kumpusi tasavertaisuuden ideasta, niin myös julkisen sektorin toivottiin huomioivan paremmin yksilölliset tarpeet ja esimerkiksi mahdollistavan 24
edellä kuvailtujen palveluiden käyttämisen myös pienituloisten kohdalla. Hyvinvointivaltion eetos on vahva Eurooppanuorten kyselyyn vastanneiden kohdalla, sillä julkisia palveluita ja tehtäviä koskeva päätösvalta halutaan pitää kansallisissa käsissä. Eri palveluista vastuussa oleva hallintotaso määrittyy sen mukaan, mistä löytyy paras palveluiden toteuttamisen edellyttämä asiantuntijuus ja kenellä on riittävän vahvat hartiat toiminnan takaamiseksi. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että arkiset lähipalvelut halutaan järjestettävän mahdollisimman lähellä käyttäjäryhmiä, kun taas erityisesti fyysiseen turvallisuuteen liittyvät tehtävät kuuluvat valtion vastuualueeseen. Kaiken kaikkiaan, kyselyyn vastanneet olivat pääosin tyytyväisiä julkisten palveluiden nykyisiin järjestämismalleihin, joiden katsottiin kaipaavan lähinnä uudistustoimia ja paluuta niiden perusfunktioon eli ihmisistä huolehtimiseen. Kuitenkaan kaksi edellä mainittua valintakriteeriä eivät sulje pois sellaista mahdollisuutta, ettei käyttäjiä lähellä oleva arjen palvelu voisi olla keskitetymmin valtiovallan vastuulla, sillä palveluun liittyvä järjestämisvastuu ja palvelun käytännön järjestäminen sallivat useamman kuin yhden variaation. Joka tapauksessa, erot preferensseissä eri vastaajaryhmien välillä osoittavat henkilökohtaisen kokemuksen vaikuttavan julkisten palveluiden järjestämistä koskeviin näkemyksiin, minkä johdosta nykyiset käytännöt eivät ole muuttumattomia institutionaalisia rakenteita. Se, kuinka asiat ovat tänään, ei vielä kerro varmuudelle, miten ne ovat huomenna. Urho Lintinen Tutkimuskoordinaattori, YTM
Kuntauudistusta on pohjustanut Paras-laki, joka tuli voimaan vuoden 2007 helmikuussa. Paras-hanke osoittautui lopulta liian heikoksi uudistamaan kuntarakenteita. Tärkeiksi koettuja kuntaliitoksia tapahtui lopulta liian vähän ja liian hitaasti. Paras lisäsi yhteistyötä kaupunkiseuduilla, mutta se osoittautui riittämättömäksi maankäytön, asumisen ja liikenteen paremman järjestämisen osalta, koska velvoittavaa pakkoa tai yhteistä näkemystä ei ollut.
Henna Virkkunen
Kuntauudistuksella elinvoimaisia kuntia Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Vahva peruskunta muodostuu luonnollisesta työssäkäyntialueesta ja on riittävän suuri pystyäkseen itsenäisesti vastaamaan peruspalveluista. Suomen kuntamalli on poikkeuksellinen. Tuskin missään muussa maassa kunnilla on niin suuri vaikutus koko kansantalouteen ja ihmisten palveluihin kuin Suomessa. Tästä mallista Jyrki Kataisen hallitus haluaa pitää kiinni. Nykyrakenteella se ei kuitenkaan ole mahdollista. Pirstaleisessa kuntarakenteessa erot niin kuntataloudessa kuin ihmisten palveluissa ovat huolestuttavasti kasvaneet.
Kuntarakenteen uudistaminen on edennyt hallitusohjelman mukaisesti. Valtiovarainministeriön virkamiestyöryhmä laati alkuvuodesta oman selvityksensä kullekin alueelle tarkoituksenmukaisesta kunta- ja palvelurakenteesta. Esityksestä kuultiin kuntia ja kuulemista varten järjestettiin aluekierros. Kuntien lausuntopalautteen tärkein viesti oli, että selvä enemmistö kunnista näkee jonkinlaisen kunta- ja palvelurakenteeseen liittyvän uudistuksen tarpeellisena. Kuntauudistuksen tavoitteet pohjautuvat realiteetteihin Kuntauudistuksen tavoitteena ovat vahvat peruskunnat, ja niiden täytyy kyetä huolehtimaan keskeisistä palveluista, tuloksellisesta elinkeinopolitiikasta ja yhdyskuntarakenteen eheydestä. Suurilla kaupunkiseuduilla tavoitteena on myös parantaa maankäytön suunnittelua ja sitä kautta edistää yhdyskuntarakenteen eheyttä. Nykyinen kuntarakenne on osaltaan epätarkoituksenmukainen, kun kuntarajoja arvioidaan palvelujen järjestämisen, työssäkäynnin tai asi25
oinnin näkökulmasta. Ikärakenteen voimakas muutos ja kuntatalouden tulevaisuudennäkymät haastavat hyvinvointiyhteiskuntaa tekemään rakenteellisia uudistuksia, jotta kansalaisten arvostamat palvelut pystytään turvaamaan myös tulevaisuudessa. Vuosikymmeniä jatkunut Suomen aluerakenteen muutos on merkinnyt sitä, että jo tällä hetkellä erot niin kuntien taloudessa kuin kuntalaisten saamissa palveluissa ovat kasvaneet. Tämä näkyy niin kuntalaisten maksamissa veroissa, terveydenhuollossa kuin perusopetuksessakin. Emme voi katsoa tällaista eriarvoistumista sivusta. Julkisen vallan, hallituksen ja eduskunnan tehtävä on varmistaa suomalaisten yhtäläiset sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet.
Kuntarakennetta ohjaavat kriteerit Tavoitteena on uudistuksen toteuttaminen kuntalähtöisesti niin, että kunnat tekisivät tarvittavat päätökset kuntien yhdistymisistä. Uudessa kuntarakennelaissa määritellään, että kuntarakenneuudistuksen toteuttamiseksi kunnalla olisi velvollisuus selvittää kuntien yhdistymistä, jos yksikin seuraavista kolmesta selvitysperusteesta osoittaa selvitystarvetta: 1) palveluiden edellyttämä väestöpohja; 2) työpaikkaomavaraisuus, työssäkäynti ja yhdyskuntarakenne; 3) kunnan taloudellinen tilanne. Kunta ei kuitenkaan voisi jättäytyä selvityksen ulkopuolelle, vaikkei se täyttäisi selvitysperusteita, mikäli alueella ei muutoin ole saavutettavissa lain edellytykset täyttävää toiminnallista kokonaisuutta.
Myös talouden realiteetit puhuvat uudistuksen puolesta. Jo nyt kuntalaisten maksamassa kuntaverossa on yli viiden prosenttiyksikön ero asuinkunnasta riippuen. Nykyrakenteella tuo ero uhkaa kasvaa jopa 15 prosenttiyksikköön kuntien välillä kolmessa valtuustokaudessa, ellei mitään tehdä. Skenaarioiden mukaan vuonna 2024 kunnistamme joka viidennessä veroprosentti huitelisi 30–33 välillä. On selvää, ettei tällaisen kehityksen voi antaa toteutua.
Lisäksi, jos kunta olisi jäämässä muiden kuntien muodostaman selvitysalueen ulkopuolelle, sillä olisi mahdollisuus valita naapurikunnista selvityskumppanikseen sellainen kunta, jonka kanssa se muodostaisi toiminnallisen kokonaisuuden, ja kyseisten kuntien olisi selvitettävä kuntien yhdistymistä yhdessä. Viimeksi mainitun säännöksen tarkoituksena olisi ehkäistä sitä, että selvityksistä jäisi ulkopuolelle kuntia, joita muut kunnat eivät halua mukaan esimerkiksi kunnan heikon taloudellisen tilanteen vuoksi.
Valtio velkaantuu jo nyt lähes 7 miljardia euroa vuodessa. Kunnat ovat velkaantuneet 2000-luvun hyvinäkin talouden vuosina noin miljardin joka vuosi. Ja kun väestön ikääntymisen johdosta meidän olisi kyettävä kantamaan vielä arvioilta 5 miljardin lisätarpeet kuntapalveluissa, on selvää, että isoa uudistusta tarvitaan.
Palveluiden edellyttämä väestöpohja Palveluiden edellyttämää väestöpohjaa koskevan selvitysperusteen mukaan alle 20 000 asukkaan kunnan tulisi selvittää yhdessä alueen muiden kuntien kanssa yhdistymistä alueella, jossa on palveluiden jär-
26
jestämisen, rahoittamisen, tuottamisen ja kehittämisen turvaamiseksi riittävä väestöpohja. Selvitysalueella tulisi olla erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon oman palvelutuotannon, matalan kynnyksen palvelujen ja lähipalvelujen kannalta vähintään noin 20 000 asukasta. Perusopetuksen laadukkaan ja yhdenvertaisen järjestämisen kannalta alle yksivuotiaiden ikäluokan tulisi olla selvitysalueella vähintään noin 50. Palveluiden edellyttämää väestöpohjaa koskevan selvitysperusteen tarkoituksena on hallitusohjelman mukaisesti turvata kuntarakenne, joka turvaa palvelujen järjestämisen yhdenvertaisesti koko maassa sekä vahvistaa kuntien edellytyksiä vastata itsenäisesti palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta. Tarkoituksena on lisäksi vahvistaa ja edistää kuntataloudeltaan vakaampien kuntien muodostamista. Riittävät taloudelliset sekä henkilöstövoimavarat ovat edellytys kunnan ja koko alueen elinvoimalle ja kehittämiselle. Työpaikkaomavaraisuus, työssäkäynti ja yhdyskuntarakenne Työssäkäynti ja yhdyskuntarakenne kuvaavat asukkaiden arjen näkökulmasta alueita, joilla kuntarajojen merkitys on vähäinen, sekä kuntien keskinäistä riippuvuutta ja osaltaan kuntien työmarkkinadynamiikkaa ja kuulumista samaan talousalueeseen. Näillä alueilla kuntien kehittäminen on elinkeinorakenteen näkökulmasta voimakkaasti sidoksissa yhteen. Työpaikkaomavaraisuutta ja työssäkäyntiä koskevat perusteet olisivat toisilleen vaihtoehtoisia kuntaliitosselvitystarvetta arvioitaessa. Vaikka kunnalla ei olisi selvitysvelvollisuutta
edellä mainituilla perusteilla, sen tulisi selvittää yhdistymistä yhdyskuntarakenneperusteen täyttyessä. Työpaikkaomavaraisuudella tarkoitetaan kunnan työssäkäyvän väestön ja kunnassa olevien työpaikkojen suhdetta. Vahva työpaikkaomavaraisuusaste kuvaa kunnan elinvoimaisuutta, kilpailukykyä ja kykyä vastata alueensa elinkeinotoiminnan kehittämisestä. Työpaikkaomavaraisuusperuste täyttyisi, mikäli kunnan työpaikkaomavaraisuus on alle 80 prosentin. Työssäkäyntitarkastelu taas perustuu Tilastokeskuksen työssäkäyntialueiden pendelöintiprosentteihin. Pendelöinnillä tarkoitetaan työssäkäyntiä oman asuinkunnan ulkopuolella. Yhdistymisselvityksen tarvetta osoittaisi se, että pendelöinti kuntien välillä on laajamittaista. Työssäkäyntialueiden laajuus vaihtelee ja siihen vaikuttavat muun muassa keskuskunnan koko ja vetovoima alueella. Yhdyskuntarakenneperuste kokoaisi yhteen selvitykseen aluetta, jolla maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteisen päätöksenteon tarve on suurin. Yhdyskuntarakennetarkastelu perustuisi Suomen ympäristökeskuksen taajamaluokitteluun. Yhdyskuntarakenneperuste täyttyisi ensinnäkin, jos alueen yhdyskuntarakenne muodostuu useamman kunnan alueelle ulottuvasta keskustaajamasta. Lisäksi peruste täyttyisi, jos keskustaajamaan kytkeytyvä lähitaajama ylittää kunnan rajan tai keskustaajaman kasvupaine muutoin kohdistuu merkittävästi toisen kunnan alueella olevaan lähitaajamaan.
27
Helsingin metropolialueella Haasteet alueen yhdyskuntarakenteen yhtenäiselle suunnittelulle ja maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamiselle ovat kaikkein suurimmat. Työpaikkaomavaraisuus-, työssäkäynti- ja yhdyskuntarakennekriteerejä ei siksi sellaisenaan sovelleta metropolialueella. Hallitus selvittää erilaiset vaihtoehdot metropoliratkaisuksi alueen yhteisen suunnittelun ja ohjauksen tueksi erityisesti maankäytön-, asumisen- ja liikenteen kysymyksissä, sekä kilpailukyvyn vahvistamiseksi ja segregaation ehkäisemiseksi. Työ on käynnistetty heinäkuussa 2012 esiselvityksellä, jossa kartoitetaan yhteistyössä alueen kuntien kanssa metropolialueen tulevat kuntajakoselvitysalueet sekä vaihtoehtoiset mallit metropolihallinnoksi. Kunnan taloudellinen tilanne Kunnan taloudellista tilannetta koskevan selvitysperusteen tarkoituksena on vahvistaa kunnan taloudellista kantokykyä vastata palveluiden järjestämisestä, rahoituksesta ja tuottamisesta. Kunnan taloudellisen tilanteen perusteella tarve selvittää kuntien yhdistymistä olisi ensinnäkin erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevilla kunnilla eli niin kutsutuilla kriisikunnilla, joiden rahoituksen riittävyyttä tai vakavaraisuutta kuvaavat kunnan talouden tunnusluvut alittavat kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 63a §:n perusteella annetun valtioneuvoston asetuksen raja-arvot kahtena vuonna peräkkäin. Lisäksi edellytys täyttyisi niissä kun28
nissa, joissa talous on kriisiytymässä ja tunnusluvut lähestyvät edellä mainitun valtioneuvoston asetuksen mukaisia raja-arvoja. Tässä tapauksessa arvioinnissa otettaisiin huomioon asetuksen raja-arvot kolmena vuonna peräkkäin. Selvitystarvetta osoittaisi, jos kunnan taloudessa alittuu neljä kuudesta tunnuslukujen mukaisesta raja-arvosta tai taseen kertynyttä alijäämää on vähintään 500 euroa asukasta kohti viimeisessä tilinpäätöksessä sekä alijäämää toiseksi ja kolmanneksi viimeisessä tilinpäätöksessä. Kaupungit nostetaan keskiöön Kansallisen kilpailukyvyn ja talouskasvun kannalta kunta- ja palvelurakenneratkaisujen merkitys korostuu kaupunkiseuduilla, jotka tänä päivänä ovat koko kansantalouden moottoreita. Kaupunkiseuduilla keskeisiä ovat erityisesti maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen liittyvät kysymykset sekä niihin linkittyvä koko alueen kehittämistyö. Kaupunkiseudun kysymykset ratkaistaan parhaiten, jos toimijana on yksi kunta. Päätöksien vahvistaminen ja toimeenpaneminen usean kunnan eri toimielimissä on osoittautunut erittäin vaikeaksi ja monimutkaiseksi prosessiksi. Kaupunkiseutujen kehyskunnissa on vastustettu paikoin voimakkaastikin kuntarakenteiden uudistamista. Tätä tapahtuu siitä huolimatta, että todellisuudessa kaikki kunnat ovat riippuvaisia yhteisen talousalueen vetovoimasta ja kehityksestä. Kuntien pitäisi nyt aidosti miettiä, voitaisiinko voimat yhdistämällä olla enemmän kuin osiensa summa. Nyt kaikilla kunnilla on oma verotus- ja kaavoitusoikeus, joka valitettavan usein johtaa hiukan epäterveeseen kilpailuun saman ta-
lousalueen sisällä. Liian usein saman talousalueen kunnat kilpailevat keskenään, kun tulisi miettiä, voitaisiinko voimat yhdistämällä saada aikaan enemmän koko alueen näkökulmasta. Varsinkin maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteinen suunnittelu toisi usein huomattavia kustannussäästöjä ja myös viihtyisämpää asuinympäristöä. Saman kunnan sisällä esimerkiksi koulut, päiväkodit, terveysasemat, kirjastot ja muut asukkaille tärkeät palvelut voidaan suunnitella mahdollisimman hyvin koko alueen kannalta. Demokratian vahvistaminen kuntalain kokonaisuudistuksen keskiössä Kuntauudistuksesta puhuttaessa on hyvä muistaa, että kyseessä on hyvin laaja kokonaisuus. Uudistuksen keskeisiä elementtejä ovat paitsi kuntarakennelaki ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki, myös kuntien valtionosuus- ja rahoitusjärjestelmän uudistus, kuntalain kokonaisuudistus, metropoliratkaisu ja kuntien tehtävien arviointi. Nämä kaikki tukevat toisiaan siten, että voimme varmistaa tulevaisuuden kannalta riittävän vahvat ja elinvoimaiset kunnat. Uudistus valmistellaan aikataulullisesti niin, että kokonaisuuden pääpiirteet ovat kuntapäättäjillä tiedossa ensi keväänä rakennelain astuessa voimaan ja kuntien käynnistäessä omat yhdistymisselvityksensä. Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvistaa kunnallista itsehallintoa. Tarvetta on sekä edustuksellisen demokratian vahvistamiseen että kuntalaisten suorien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseen. Kuntarakenneuudistus alleviivaa tätä
tarvetta entisestään: suuremmat kunnat edellyttävät vahvempaa lähidemokratiaa. Hallituksen tavoitteena on, että nykyistä suuremmassa kunnassa valta ei karkaa kuntalaisilta kauas, vaan tuodaan lähelle. Kesällä 2012 käynnistyneessä kuntalain kokonaisuudistuksessa, johon kaikki eduskuntapuolueet osallistuvat parlamentaarisen seurantaryhmän kautta, yksi tärkeä painopiste on lähidemokratian vahvistaminen. Sen johdosta otimme oikeusministerin kanssa kuntalain uudistukseen jo etunojaa, ja teetimme kesän aikana selvityksen erilaisista lähidemokratian malleista ja kehittämistarpeista lakiuudistuksen pohjaksi. Kuntarakennelain lausuntokierros tarjoaa mahdollisuuden käydä aktiivista keskustelua siitä, miten eri kunnissa voitaisiin uudistaa hallinnon rakenteita ja päätöksentekoa siten, että kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet paranevat. Kuntarakenteen muutoksen avaimet ja ratkaisut ovat vahvasti vuoden alussa aloittavien valtuustojen käsissä. Valta ja vastuu ovat kunnissa. Nyt valitut valtuutetut päättävät, kuinka omaa kotiseutua lähdetään kehittämään; miten alueen palvelut, hallinto ja kuntarakenne uudistetaan siten, että kunta on asukkailleen turvallinen, hyvä ja viihtyisä asuinpaikka myös tulevaisuudessa. Henna Virkkunen Kunta- ja hallintoministeri, kansanedustaja (Kansallinen Kokoomus r.p.), FL
29
kuntien järjestämisvastuulla. Viime vuosikymmenien aikana kunnille on annettu runsaasti uusia velvoitteita, mikä on kasvattanut valtiovallan ohjausvaltaa kunnissa. Tämä on asettanut kunnat ja kunnallisen itsehallinnon varsin haasteelliseen tilanteeseen.
Tapani Tölli
Kunta- ja palvelurakenneuudistus Kunta – ihmisten yhteisö Kunta on ihmisten yhteisö, jossa toteutuu kansalaisten vastuu itsestä ja läheisistään. Kunnalla on siten kaksi funktiota, yhteisö ja palveluista vastaaminen. Kunta on paikka, johon ihminen voi samaistua ja kasvattaa juurensa. Kunnassa toteutuvat kansalaisyhteiskunnan ja kuntalaisten itsehallinnon periaatteet. Kunnassa ihminen voi vaikuttaa asuinympäristönsä asioihin ja päätöksentekoon. Kunta on kansanvallan kivijalka eikä pelkästään hallinnoinnin osa. Kunnallinen itsehallinto on ollut hyvinvointiyhteiskuntamme voimavara, joka on osaltaan vaikuttanut selviytymiseen erilaisista kriiseistä. Suomessa kuntien tehtävät ovat kansainvälisesti verrattuna poikkeuksellisen suuret. Keskeinen osa hyvinvointipalveluistamme on 30
Kunnat tarttuivat toimeen Väestörakenteen muutos, tulossa oleva työvoimapula, kasvava hyvinvointipalvelujen tarve sekä talousresurssien niukkuus ovat tehneet välttämättömäksi uudistaa sekä palveluja että rakenteita. Kuntien lisääntyneet tehtävät ja käytettävissä olevat resurssit ovat vakavasti epätasapainossa. Tämän vuoksi vuonna 2005 käynnistettiin kunta - ja palvelurakenneuudistus, Paras-hanke. Alkoi mittava prosessi, jonka jatkuminen puitelain päättymisen jälkeen vuoden 2012 lopussa on tärkeää. Paras-hanke sai seisovat vedet liikkeelle. Kunnissa tartuttiin toimeen, palveluiden sisältöä ja rakenteita alettiin uudistaa. Hyviä tuloksiakin saavutettiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteiden uudistus lähti liikkeelle, kriisikuntamenettely vakinaistettiin ja sen tulokset olivat hyviä. Tietojärjestelmien yhteentoimivuuden aikaansaamiseksi säädettiin tietohallintolaki, jonka edellyttämät toimet ovat tosin vielä kesken. Kaupunkiseutujen yhteistyötä vauhditettiin yhteistyövelvoitteella asumisessa, maankäytössä ja liikenteessä. Merkittävää työtä tehtiin myös
palvelujen tuottamistapojen uudistamisessa. Erikseen kartoitettiin kuntien uusia hyviä toimintamalleja ja käytäntöjä esimerkeiksi toisille. Kuntarakenteessa tapahtui historialliseksi katsottava muutos, kun kuntien lukumäärä väheni hankkeen aikana yli sadalla eli noin neljänneksellä. Kuntien kokonaismäärä vuoden 2013 alussa on 320, joista 16 Ahvenanmaalla. Uudistuslinja muuttui - työ kunnissa jäi kesken Uudistamisen jatkamisen tarpeesta vallitsee poliittinen yhteisymmärrys, mutta toteuttamistavasta ja hallintoratkaisusta ei. Paras-hanke keskeytettiin nykyisen hallituksen toimesta. Nykyinen uudistamislinja ja valmistelutavat ovat muuttuneet kansanvallan ja yhteisen sopimisen perinteillemme vieraiksi. Laaja-alaista ja kauaskantoista uudistusta yritetään nyt viedä nopeasti läpi ylhäältä ohjatusti neljän vuoden hallitusvaltakirjan turvin. Vielä vuonna 2010 oli etenemistavastakin poliittinen yhteisymmärrys ja tarkoituksena oli edetä kaikista eduskuntapuolueista koostuvan komitean työn pohjalta. Tästä yhteisymmärryksestä kokoomus vetäytyi talvella 2011. Pääministeri Kataisen hallitusohjelman mukaan tavoitteena on koko maata koskeva kuntauudistus, jonka lähtökohtana on ”vahvoihin peruskuntiin perustuva elinvoimainen kuntarakenne”. Tämä on käytännössä tarkoittanut sitä, että kunnat olisivat niin suuria, että kuntien välinen yhteistyö palvelujen järjestämiseksi olisi tavoitteen mukaan lähtökohtai-
sesti hyväksyttyä vain poikkeustapauksissa, kuten pitkien etäisyyksien tai saaristoisuuden vuoksi. Samalla muotilla käytäisiin läpi tiivis ruuhkaSuomi ja harvan asutuksen maakunnat. Pidän näin yksiviivaista linjausta kuntakentän todellisuudelle vieraana. Maan erilaiset olosuhteet ja palvelutarpeet jäävät huomioimatta. Oikea-oppisesta kuntarakennemallista on tehty pääasia ja kuntarakenteesta on tullut itsetarkoitus. Suurkunnat eivät ratkaisu Kuntien talous on yleisen taloustilanteen kiristyessä ja historiallisen suurten valtionosuusleikkausten myötä heikentynyt huomattavasti ja nopeasti. Samanaikaisesti sekä palveluiden että elinkeinotoimen kehittämistyö on puolentoista vuoden aikana kuntauudistuksen päätöksiä odottaessa hyytynyt. Jo valmisteltuja sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeita on jätetty lepäämään tai jätetty sivuun. Kuntien ahdinko alkaa olla suuri. Hallitusohjelman ”vahvan peruskunnan” linjauksesta puuttuu suhteellisuuden taju. Sadan pienimmän kunnan menot yhteensä ovat yhtä suuret kuin Turun kaupungin yksinään. Samoin kahdensadan pienimmän kunnan menot yhteensä jäävät pienemmäksi kuin Helsingin kaupungin yksinään. Kuntatalouden ja palveluiden haasteet eivät ratkea siirtelemällä ja poistamalla pienten ja keskikokoisten kuntien rajoja. Vaikka kuntaliitoksia tarvitaan tulevaisuudessakin, ne eivät ole ydinasia. Tutkitusti on selvää, ettei sosiaalija terveydenhuoltoa voida rakentaa pelkästään vahvojen peruskuntien 31
varaan. Edes valtiovarainministeriön esittämät uuden kuntakartan mukaiset noin 70 kuntaa eivät ole suurimmalta osalta riittävän vahvoja sote-palveluiden järjestämiseen. Tarvitaan joka tapauksessa kuntien välistä yhteistyötä. Surullista on, että linjaus sote-palveluiden järjestämiseksi antaa odottaa itseään. Suunnitellussa ja kuntiin lausunnoille lähteneessä kuntarakennelakiehdotuksessa, jonka mukaan uusi kuntajako tehtäisiin, on vahvan peruskunnan kriteerit määritelty varsin kevein perustein ja mekaanisesti. Niiltä puuttuu tutkimuksellinen pohja vaikuttavuudesta palvelujen järjestämiseen. Lopputuloksena niiden mukaan toteutettuna syntyisi myös joukko tehottomia ja epäyhtenäisiä epäkuntia, jotka ovat joihinkin asioihin liian suuria mutta toisiin liian pieniä ja jossa kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet ovat ohuet. Lopputulos vastaisi pitkälti vuoden 2012 helmikuussa julkaistua vajaaseen 70 kuntaa tähtäävää kuntakarttaa. Identiteetiltään vahvojen ja keskenään erilaisten kuntien liittäminen mekaanisesti yhdeksi jopa maakunnan kokoiseksi kunnaksi toimisi hyvin kartalla ja papereissa, mutta ei reaalimaailmassa. Kunnan perusajatus olisi kadoksissa. On myös nähtävissä, että kunnat ovat varsin heikosti sitoutuneet valmisteilla olevan uudistuksen linjauksiin. Tämä näkyi jo talvella 2012 kuntien antamissa lausunnoissa kunnallishallinnon rakennetyöryhmän karttamuotoisesta esityksestä. Kuitenkaan lausuntojen viesti ei juuri ole näkynyt myö32
hemmissä linjauksissa. Yli puolet kunnista tyrmäsi hallituksen kuntakartan sisällön ja kaksi kolmasosaa vastusti lainsäädännön käyttämistä kuntarakenteen ohjausvälineenä. Uudistuksesta on tullut valtiovetoinen ja se on selkeä linjanmuutos Paras-hankkeeseen verrattuna. Se on luettavissa hallitusohjelmasta, jonka mukaan ”hallitus toteuttaa tällä vaalikaudella koko maata kattavan kuntauudistuksen”. se antoi huonot lähtökohdat uudistuksessa onnistumiselle. Uudistus saatava takaisin oikeille raiteille Uudistusten tavoitteena tulisi olla selkeästi kolme pääasiaa, joita olisi suunniteltava ja vietävä eteenpäin rinnakkain. Ensimmäiseksi, tehtävien määrittelyn sekä hyvinvointipalvelujen järjestämisen toteuttaminen kustannustehokkaasti, toimivasti sekä kansalaisten kannalta mahdollisimman hyvin saavutettavasti ja tasavertaisesti. Toiseksi, huolehtiminen kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien turvaamisesta ja vastuusta, ts. toimivasta demokratiasta. Kolmanneksi, vakaan ja läpinäkyvän palveluiden rahoitusjärjestelmän rakentaminen. Nyt hallituksen ensisijaiseksi tavoitteeksi on tullut kuntarakenne sinänsä. Ihminen ja palvelut ovat jääneet sivuosaan ja kokonaisuus on hukassa. Valmistelua leimaa kova kiire, koska tälläkin hallituksella on oma määräaikansa. Huomionarvoista on, että keskeisimpien palveluiden, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen, järjestämistä koskevien
linjausten keskeisenä tarkoituksena on tukea kuntarakenteen uudistusta vahvojen peruskuntien aikaansaamiseksi. Se on kirjattuna suoraan hallituksen kesäkuussa antamaan tiedonantoon. Käsitteistä ”vahva peruskunta” ja ”elinvoimainen kuntarakenne” on tullut miltei dogmi. Uskotaan, että suurkunnat ratkaisevat miltei kaikki kuntiin liittyvät haasteet. Ongelma tässä on se, että käytännössä mikään tutkimus, analyysi tai kansainvälinen vertailu ei tue hallituksen ”vahvan peruskunnan” linjaa. Kokonaistaloudellisesti tarkasteltuna säästöt ja tehokkuus jäävät saavuttamatta eivätkä julkisen talouden ongelmat ja haasteet korjaannu. Päätöksenteko keskittyy ja etääntyy kansalaisista kauas. Sen vakavuutta ei ole ymmärretty. Suuruuden ekonomia ei toimi. Nimenomaan suurissa kunnissa monen palvelun kustannukset asukasta kohti ovat tutkitusti suuremmat kuin keskikokoisissa tai pienissä. Esimerkiksi professori Pentti Meklinin tutkimukset palvelutarvevakioiduista kustannuksista osoittavat tämän. Kaksiportainen kuntajärjestelmä - ideologisesti pelottava? Koska sosiaali- ja terveydenhuolto vaatii suuret hartiat, hallinnollisesti kaksiportainen kuntajärjestelmä on toimivin ja demokraattisin. Tämän ovat myös lukuisat kunta-alan tutkijat ja asiantuntijat todenneet. Kaksiportaisesta kuntajärjestelmästä on saatavissa myös kansainvälis-
tä vertailupohjaa. Tällöin koottaisiin yhteen kuntien voimat muodostamalla noin 20 asukaspohjaltaan riittävän suurta aluetta sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen. Tähän liitettäisiin myös toisen asteen koulutus. Kunnat vastaisivat suoraan muista lähipalveluista. Kaksiportainen kuntajärjestelmä ratkaisisi suurakuntamallin mukanaan tuomat vakavat ongelmat lähipalveluille ja kunnalliselle demokratialle. Voidaan puhua maakunta-/kotikuntamallista. Ylin päättävä elin, valtuusto, kotikuntatasolla valittaisiin suoralla vaalilla. Samoin maakuntatason valtuusto voitaisiin niin päätettäessä valita suorilla vaaleilla. Tämäntyyppinen malli on käytössä Ahvenanmaalla. Etelä-Karjalassa on tästä aineksia ja samoin Kainuun hallintokokeilussa. Ruotsissa terveydenhuolto on järjestetty maakuntatasolla. Malli ottaisi huomioon myös riittävästi eri alueiden erilaisuuden ja siihen liittyvien voimavarojen tehokkaan käytön ja asukkaiden vaikutusmahdollisuudet. Tämä vahvistaisi mekaanista suurkuntaa paremmin myös asukkaiden omaa vastuuta ja sitoutumista. Kotikunnat voisivat keskittyä lähipalveluihin sekä nykyistä enemmän kehittämis- ja elinvoima-asioihin. Palveluiden saavutettavuuden turvaamisesta olisi tarpeen säätää lailla. Tarvitaan lähipalvelulaki. Tiedän, että mm. osa nykyisistä hallituspuolueista tuntee vastenmielisyyttä kaksiportaista kunta33
järjestelmää kohtaan. Syy siihen ei ole huoli byrokratian kasvamisesta, vaan puhtaasti ideologinen, jossa maakuntatason valtaa ei haluta lisätä. Näin siitä huolimatta, että maakunnalliseen päätöksentekoon voidaan ulottaa kansanvaltaiset vaikuttamismahdollisuudet - vaaleilla valittavat maakuntavaltuustot. Maakuntavaltuuston valinnassa voidaan harkita kotikuntakohtaisia kiintiöitä asukasluvun suhteessa. Maakuntatasolla järjestettävien palvelujen rahoitusjärjestelmä on syytä olla läpinäkyvä ja vakaa. Jos rahoitus tulisi kotikuntien kautta maakuntatasolle, kotikuntien maksut määräytyisivät esimerkiksi osuutena verotuloista ja laskentaperusteisesti huomioiden palvelutarve ja asukasrakenne. Kuntauudistus palautettava uuteen ja kansanvaltaisempaan valmisteluun On selvää, että kuntauudistuksessa on oltava muitakin hallinnollisia ratkaisuja kuin suurkunnat. Ylhäältä päin käskyttäminen sekä kuntakentän todellisuudelle vieras vaihtoehdottomuus eivät tue niitä tavoitteita, millä tavalla asukkaiden palvelut ja kuntien talous turvataan. En ihmettele lainkaan, että kuntakentän on vallannut apatia ja vastarinta suurkuntamallia kohtaan on ollut poikkeuksellisen laaja. Historia on myös osoittanut, että mitä enemmän valtiovalta pakottaa ja sanelee, sitä vähemmän kunnissa tapahtuu omatoimista uudistamista. 34
Mitä ja miten tulisi sitten tehdä, jotta uudistus saataisiin oikealle ja kestävälle raiteelle sekä kuntakentälle saataisiin rakennettua luottamusta ja nostettua uudistusmielialaa? Mielestäni koko uudistus pitäisi pannan uuteen valmisteluun. Koska kunta-alan asiantuntijoiden näkemys on vaikuttanut varsin vähän nykyisiin linjauksiin, uusi valmistelu voisi käynnistyä laajassa yhteisessä seminaarissa, jossa olisi kattava edustus kunta-alan professoreista ja tutkijoista sekä kunnista. Varsinainen valmistelu tulisi tapahtua kaikista eduskuntapuolueista koostuvan parlamentaarisen komitean työn pohjalta. Uudistus on mittava ja kauaskantoinen ja edellyttää tiivistä vuorovaikutusta kuntien kanssa. Näin kuntauudistuksen olisi tullut käynnistyä jo tämän hallituskauden alussa. Näin toteutettu uudistus on kestävämpi kuin lyhyessä hetkessä tiukoin puoluepoliittisin perustein ilman asiantuntijoiden panosta kirjoitettu hallitusohjelma. Uudistus on välttämätön, jotta hyvinvointipalvelut toimivat hyvin ja turvallisesti tulevaisuudessakin. Siksi uudistus tulisi saada nopeasti oikealle raiteelle. Tapani Tölli Kansanedustaja (Suomen Keskusta r.p.), VTM, Kiviniemen hallituksen 2010-2011 hallinto- ja kuntaministeri
In Estonia, there is single-tier local governance and Estonian legislation states that all local governments fulfil the same tasks, regardless of their size. In short, this means that the same amount and level of services must be attainable in the biggest and the smallest local government, which are Tallinn with a bit over 400 000 inhabitants and Piirissaare, a rural municipality with less than hundred inhabitants.
Siim Valmar Kiisler
Local Government and Planned Structural Reforms in Estonia In Estonia there are 226 local government units of which 33 are cities and 193 are rural municipalities. In overall the local government units are small by number of inhabitants: the median size of local government is 1 718 inhabitants in current year. As a breakdown, the sizes of local governments are as follows:
Number of inhabitants Under 2 000 2 001-5 000 5 001-10 000 10 001-20 000 20 001-100 000 Over 100 001 Total
Number of municipalities 118 64 26 13 4 1 226
As overall 2/3 of population lives in three counties (Harju, Tartu and Ida-Viru).
In order to make this model feasible there is an equalisation fund and different state grants to level up local government income. Of course, this doesn´t mean that all local services can be attained in all local governments. Because Estonian local governments have wide autonomy, they can decide locally which services are offered and on what level they are fulfilled. Due to decreasing and ageing population there are several treats for local governments in fulfilling their tasks as the younger inhabitants are migrating towards the larger cities and their suburbanite local governments. Nevertheless, there will be problems, which in the long run can´t be solved via equalisation fund, and there will be a need for amalgamating local governments in a way that they are sufficient enough in their income and level of providing services. Minister of Regional Affairs conducted a prognosis on population trends regarding local governments. The local governments were divided in four groups: 1)non-peripheral local governments, 2)local governments with weak link to the centre local governments, 3)local governments with risk of becoming peripheral, 4)peripheral local governments. There were also three different sce35
narios: Base scenario (where every inhabitant is born, lives and dies in the same local government); Migration scenario (where people migrate within reasonable amounts); and Suburbanite scenario (this scenario is based on what actually happened during the economic boom before the worldwide financial crisis). The outcome was that if we take the base scenario, there will be less inhabitants in all regarding groups within the yield of – 5 to - 15% lessening of inhabitants in all four groups of local governments. In the migration scenario the amount of inhabitants in non-peripheral local governments remains the same, but there will be a lessening of inhabitants in latter three groups within the yield of -15 to -33 % of inhabitants. And if we look into the suburbanite scenario, then non – peripheral local governments will remain the same, but the impact on last two groups will be a devastating decrease of -30 to -40 % of inhabitants in 20 years of time. Average local government income comes from a number of sources: personalized income tax which means that 11,57 % of personal income accrues into local government budget (income tax in Estonia is 21 %, all the exceptions are covered from state part of pit); land tax; equalisation fund which is state financed (its purpose is to equalize income base for local governments), block grants (earmarked from state budget for educational expenses, school lunch, subsistence benefit, social benefits and additional grant for small islands). In addition, local governments have right to establish local taxes through Local Taxes Act and some of these taxes are for example advertisement tax, road and street closure tax, motor vehicle tax, animal tax, entertainment tax and parking charge. 36
Average local government expenditure consists of personnel costs, which include local staff (as well as teacher´s salaries etc), managing costs (which also includes servicing of loans), appropriations and investments. There are 15 county based local government associations and two state wide associations, association of cities and association of rural municipalities. Being a member of such an association is voluntary for local governments. There are annual State and Local Government Associations´ Cooperation Assembly negotiations on local government revenue base. The substance of yearly negotiations is about reaching an agreement over local government revenue base and the size of the equalisation fund, incorporation of evolvement of local government revenue base and equalisation fund in state budget strategy and reaching an agreement over the amount and division of allocations from equalisation fund and grants from state budget. In Estonia there is County Governor institution with their regarding offices. Counties are multifunctional state subordinated agencies which are guided by more than 250 laws and legal acts of which derives more than 60 tasks for County Governor and more than 900 different tasks for County Governors´ office. County Governors are appointed by the government. Some of the main tasks of County Governance are ensuring regional comprehensive and balanced development, economic and spatial development of a region, supervision of single acts of local governments, supervision of public transport, education and social services. Today the main problems identified regarding local government are:
• Too many and too small local governments (226) and therefore many of them are not able to fulfil their responsibilities set by laws • Ageing and migrating inhabitants • Low administrative capability (lack of qualified and experienced officials, especially in small local governments) In order to remedy these shortcomings, we have presented six different models for the organisational reformation of local government for public debate. This is not the first try: previous attempts to remedy local government system have failed due to lack of public consensus and the only method for amalgamation with consensus has been voluntary mergers. From 1996 onwards there have been 22 voluntary amalgamations, where 22 merged local governments have been formed from 51 local governments, but this pace is not satisfactory. Studies have shown the beneficial effect of merger through the economy of scale, like better workforce and up to one third of decrease in the share of administrative costs in total costs, but this has not been enough impetus for most of the local governments.
The latest proposal consists of six different models: 1. everything remains the same 2. local government associations fulfil some tasks on behalf of local governments; 3. creation of second-tier of local governance; 4. model based on parishes, where there would be some 70-100 local governments; 5. local government based on people’s commuting areas with medium size
urban centres and this would form 3050 local governments; 6. county based model, where the minimal size of local government would be at least 25 000 inhabitants with some exceptions During public discussion about these options it has emerged that the most suitable model would be based on medium urban centres and commuting areas around them, which would provide strong central local government with logically entwined hinterland where living conditions and services would be in balance and competitive. Although this model will provide us with stronger local governments than present, there would still be a need to consolidate some services, which are currently being fulfilled by both local government and state, above single local government level (e.g. public transport, waste management, secondary and vocational education, health services). These tasks could be fulfilled by regional local government associations. Estonia needs larger and stronger local governments to be able to provide services equally to everyone regardless of the current local government they happen to live in. Stronger local governments can have a real influence on the environment people are living, working and educating their children every day. Stronger local governments can also affect the environment for entrepreneurs, which would in turn promote better and more valuable jobs. Only then can our families, regions and state become richer and more successful in all the fields. Siim Kiisler Minister of Regional Affairs in Estonian Government, M. Sci. 37
Tässä kirjoituksessa tarkastelen, kuinka Suomen oikeuslaitos on järjestetty institutionaalisesta näkökulmasta ja miten Euroopan unioni vaikuttaa tähän rakennelmaan. Lisäksi käyn lävitse energiatuottamiseen liittyviä kysymyksiä. Molempia aihealueita lähestytään kirjoituksessa kyselyn tulosten näkökulmasta.
Kim Talus
Eurooppanuorten selvitys erityisesti tuomioistuinjärjestelmän ja energiapolitiikan näkökulmasta Kuluneena kesänä Eurooppanuoret ry toteutti suomalaisille oppilaitoksille suunnatun kyselyn, jossa selvitettiin vastaajien näkemyksiä julkisen hallinnon ja palvelujen järjestämisestä. Kyselyyn vastasi yli 3.500 henkilöä, minkä johdosta tutkimus antaa erinomaista tietoa keskusteluun julkisten instituutioiden roolista nyky-yhteiskunnassa. Kyselyssä pyydettiin ottamaan kantaa, mikä taho vastaa parhaiten seuraavien julkisten palveluiden tuottamisesta: koulutus, terveydenhoito, oikeuspalvelut, turvallisuuspalvelut, ympäristö- ja energia-asiat, verotus, sosiaaliturva, maatalous- ja aluetuet, ulkoasianhallinto sekä nuoriso- ja vapaa-ajan palvelut. Jokaisen kysymyksen kohdalla oli valittavana seuraavat vastausvaihtoehdot: kylä, kunta, seutukunta, maakunta, lääni/AVI, valtio, maaryhmä, Eurooppa, ei missään/100 % yksityisesti ja ei kantaa. 38
Oikeuspalvelut ja tuomioistuinlaitos Suomessa oikeuslaitoksen toiminta on julkisen vallan käyttöä ja järjestetty valtion toimesta. Oikeusjärjestyksessämme tunnetaan kuitenkin myös yksityisiä järjestelyjä kuten välimiesoikeus. Kansalaisilla on oikeus saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Yksittäisessä tapauksessa riippumaton tuomioistuin sitten ratkaisee mikä asiassa on oikein. Tuomioistuinjärjestelmäämme kuuluu yleisiä tuomioistuimia, hallintotuomioistuimia ja erityistuomioistuimia. Tuomioistuimet Suomessa jakaantuvat myös eri oikeusasteisiin ja alioikeuden ratkaisusta voi näin valittaa ylemmän asteiseen tuomioistuimeen. Rikos-, riita- ja hakemusasioita käsittelevät alimpana oikeusasteena käräjäoikeudet. Niitä on Suomessa 27 kappaletta ja ne jakaantuvat eri puolille maata. Käräjäoikeuden tuomiosta voidaan valittaa hovioikeuteen, joita Suomessa on kuusi kappaletta: Helsingin, Itä-Suomen, Kouvolan, Rovaniemen, Vaasan ja Turun hovioikeudet. Kansalaisilla on oikeus saada valitusasiansa käsitellyksi hovioikeudessa. Kuitenkin valitus hovioikeuden ratkaisusta korkeimpaan oikeuteen edellyttää valituslupaa, joka myönnetään vain tiettyjen laissa määriteltyjen edellytysten täyttyessä. Näistä merkittävin on ennakkopäätösperuste: asia
otetaan ratkaistavaksi, koska se on tärkeää lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi. Muita valitusperusteita ovat oikeudenkäynti – tai muu virhe, joka johtaa lain mukaan ratkaisun purkuun, sekä toisenlaiset ”painavan syyn” sisältävät perusteet. Yleisten- ja erityistuomioistuinten lisäksi Suomessa on myös hallintotuomioistuinjärjestelmä. Kansalainen tai yritys, joka katsoo viranomaisen tekemän häntä koskevan päätöksen jättävän täyttämättä lainmukaisuuden vaatimukset, voi valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen. Suomessa on yhdeksän hallinto-oikeutta Ahvenanmaan Ålands förvaltningsdomstol mukaan lukien. Muita alueellisia hallinto-oikeuksia ovat Helsingin, Hämeenlinnan, Kouvolan, Kuopion, Oulun, Rovaniemen, Turun ja Vaasan hallinto-oikeudet. Hallinto-oikeuden ratkaisusta voi valittaa vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hieman kuten korkeimmalla oikeudella, myös korkeimmalla hallinto-oikeudella on käytössään valituslupajärjestely tietyissä asioissa. Näiden puhtaasti kotimaisten tuomioistuinten lisäksi Suomen tuomioistuinjärjestelmään kuuluu olennaisena osana myös Euroopan unionin tuomioistuin. Hieman eri kulmasta katsottuna voidaan myös sanoa, että edellä esitetyt suomalaiset tuomioistuimet ovat osa Euroopan unionin tuomioistuinjärjestelmää. Ne soveltavat Euroopan unionin oikeutta yksittäisissä tapauksissa. Tässä soveltamisessa kansalliset tuomioistuimet voivat pyytää neuvoa unionin tuomioistuimelta. Niin sanotussa ennakkoratkaisumenettelyssä kansallinen tuomioistuin
tiedustelee unionin tuomioistuimelta tietyn EU-oikeudellisen normin oikeata tulkintaa tai sen pätevyyttä. Unioniin tuomioistuimen vastaus sitoo kansallista tuomioistuinta. Ratkaistessaan käsiteltävänä olevaa pääasiaa, kansallisen tuomioistuimen on seurattava unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisua. Mikäli annettu ennakkoratkaisu on joltain osin epäselvä, voi kansallinen tuomioistuin pyytää unionin tuomioistuinta tarkentamaan ratkaisuaan uudella ennakkoratkaisupyynnöllä. Ennakkoratkaisujärjestelmä perustuu tuomioistuinten väliseen yhteistyöhön. Tässä yhteydessä on tärkeää huomata, ettei Euroopan unionin tuomioistuin ole kansallisia tuomioistuimia hierarkkisesti korkeammalla tasolla oleva valitustuomioistuin. Sillä ei ole oikeutta ratkaista kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevaa asiaa vaan sen tehtävä on ainoastaan neuvoa kansallista tuomioistuinta EU-oikeuden tulkinnassa. Usein julkisuudessa esitettävät väitteet ”EU-tuomioistuimeen valittamisesta” perustuvat siis virheelliseen tietoon. Kansalainen voi tosin valittaa unioniin yleiseen tuomioistuimeen mutta vain EU toimielinten ja muiden elinten heitä suoraan koskevien sääntelytoimien osalta. Suomesta ennakkoratkaisuja on pyydetty muun muassa autoverotukseen ja valtion vahingonkorvausvastuuseen liittyvissä kysymyksissä. Kansalainen voi myös valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, mikäli hänen Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattua oikeuttaan on rikottu viranomaisen toimesta. Yhtenä edellytyksenä valitukselle on kaikkien kansallisten valitusmahdollisuuksien käyttäminen. Euroopan ihmisoikeus39
tuomioistuin saa vuosittain valtavan määrän valituksia käsiteltäväkseen ja suurin osa valituksista hylätäänkin jo alustavassa käsittelyssä. Myös tässä suhteessa julkisuudessa esitetyt uhkaukset ”asian viemisestä Euroopan tuomioistuimeen” ovat harhaanjohtavia. Eikä pelkästään siksi, ettei valittaja usein tiedä mitä tarkoittaa ”Euroopan tuomioistuimella”. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viime vuosina käsitellyt Suomesta lähtöisin olevia tapauksia esimerkiksi oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, yksityisen suojaan ja sananvapauteen liittyen. Suomessa on siis erilaisia oikeusasteita ja Suomen oikeusjärjestelmä on myös osa Eurooppalaisia oikeusjärjestelmiä. Eurooppanuorten kyselyyn vastanneet näyttivät olevan lähes yhtä mieltä siitä, että oikeuspalvelut tulee järjestää julkisen sektorin toimesta. Tosin muutama vastaajista näytti kannattavan myös yksityistä, lähinnä välimiehiin perustuvaa, järjestelyä. Yksi vastaajista oli myös sitä mieltä että ” kaikki oikeuslaitokset tulisi polttaa maan tasalle.” Olettakaamme, että tämä yksittäinen vastaus perustuu virheelliseen tietoon tuomioistuinten toiminnasta. Oikeuslaitokseen ja sen toiminnan tasoon liittyvät vastaukset seurailivat pääpiirteittään olemassa olevia institutionaalisia järjestelyjä. Valtaosa kyselyyn vastanneista piti lähialuettaan, seutukuntaa tai maakuntaa, oikeana tasona järjestää käräjäoikeuden toiminta ja lähes kaikki vastanneista katsoi valtion oikeaksi tasoksi järjestää oikeuslaitoksen toiminta. Vain hyvin pieni prosentti piti Eurooppa-tason tuomioistuinjärjestelyn parhaaksi ratkaisuksi korkeimman oikeuden osalta.
40
Kokonaisuutena vastaukset kuvastavat kansalaisten sitoutumista kansalaisvaltioon ja toissijaisuusperiaatteeseen. Kansalaisia koskevat ratkaisut, niin viranomais- kuin tuomioistuintoiminnassa, tulee tehdä mahdollisimman lähellä kansalaista. Oikeuslaitoksen eurooppalaistumisen tulee siis jatkossakin tapahtua kansallisvaltion tasolla, mahdollisimman lähellä kansalaista. Ympäristö- ja energia-asiat Eurooppanuorten kysely liittyi myös ympäristöön ja energiaan. Jos tuomioistuinlaitokseen liittyvät vastaukset ja näkemykset seurailivat olemassa olevia järjestelyitä, niin tilanne energiakysymysten osalta on ratkaisevasti toinen. Suomen ja Euroopan unionin energiapolitiikan yhtenä lähtökohtana on markkinalähtöisyys. Energiapolitiikkamme siis lähtee siitä, että investointeja ja esimerkiksi eri energiamuotojen käyttöä koskevat ratkaisut tehdään markkinatoimijoiden toimesta. Julkisen vallan tehtävänä on ainoastaan tukea ja valvoa markkinoiden toimintaa. Todellisuudessa energiamarkkinoiden toiminta ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaista. Valtiovalta tekee myös päätöksiä, joilla on suoraa merkitystä muun muassa valinnoissa eri energiantuotantotapojen välillä, ja esimerkiksi antaessaan tukea tuulivoimalle valtiovalta tekee samalla päätöksen sen tulevaisuudesta. Uusiutuva energia ei aina ole kilpailukykyinen markkinalähtöisessä järjestelyssä ja tukemalla jotain tuotantomuotoa, julkinen valta tekee samalla päätöksen jonkin vaihtoehtoisen tuotantomuodon hylkäämisestä. Kunnan asettama kaavoitukseen liittyvä velvollisuus liittyä kaukolämpö-
verkkoon rajoittaa yksityisen mahdollisuuksia käyttää maalämpöä kodin lämmittämiseen. Muita esimerkkejä julkisen vallan puuttumisesta markkinamekanismeihin on runsaasti sekä valtion että unionin tasolla. Valtaosa kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että ympäristö- ja energiaasiat tulisi yleisesti ottaen järjestää eri osa-alueilla julkisen vallan toimesta. Vain hyvin pieni osa vastanneista olisi valmis antamaan ympäristö- ja energia-asiat yksityisten toimijoiden hoidettavaksi. Kyselyssä ei tehty eroa ympäristö- ja energia-asioiden välillä, mikä saattaa osaltaan vaikuttaa lopputulokseen. Kyselyyn vastanneiden vapaat kommentit ja arviot ympäristö- ja energia-asioista näyttävät painottuvan lähinnä ympäristöasioihin ja ydinenergiaan. Lähes kymmenen prosenttia alle 34 vuotiaista kyselyyn vastanneista olisi ollut valmis siirtämään ydinvoima-asioita koskevan päätösvallan Eurooppatasolle. Yli 34-vuotiaiden osalta toimivallansiirto Eurooppaan sai vähemmän kannatusta. Vapaiden kommenttien perusteella arvioiden toimivallansiirron kannatus saattaa liittyä oletukseen tiukemmasta ydinvoimapolitiikasta Eurooppa-tasolla, mutta se ei välttämättä perustu todellisuuteen. Saksan tehdessä päätöksen ydinvoiman alasajosta, Ranska on sitoutunut ydinvoiman käyttöön myös tulevaisuudessa. Tämän kysymyksen osalta eri unionin jäsenvaltiot ovat eri linjoilla. Sopimus Euroopan unionin toiminnasta antaa jäsenvaltioille oikeuden päättää valinnoista eri energialähteiden välillä ja oman energiahuoltonsa yleisestä rakenteesta. Ydinvoimaa koskevat päätökset tehdään siis periaatteessa jäsenvaltioissa. Kuitenkin eri asia on se, että ydinvoiman käytön turvalli-
suuden osalta toimivaltaa on myös Eurooppa-tasolla. Toisin kuin ydinvoima, EU-energiaoikeuden vaikutus on merkittävää esimerkiksi uusiutuvan energian alueella. Aiemmat sitomattomat tavoitteet uusiutuvan energian osuudesta kokonaisenergiankulutuksessa ovat muuttuneet sitoviksi, minkä seurauksena jäsenvaltioiden tulee saavuttaa niille asetetut kokonaistavoitteet vuoteen 2020 mennessä. Näin kansalliset päätöksentekomahdollisuudet eri energiamuotojen käyttöönottoa koskien ovat selvästi kaventuneet. Lopuksi Yleisellä tasolla voidaan todeta, että kyselyyn vastaajien käsitykset siitä miten asioiden tulisi olla, vastaavat tuomioistuin järjestelmän osalta melko hyvin olemassa olevia institutionaalisia järjestelyjä. Energian osalta kansallinen päätöksenteko-oikeus on jo rajoittunutta ja näyttää siltä, että toimivaltaa ollaan jatkossakin siirtämässä yhä enemmän EU-tasolle. Tältä osin vastaukset ja todellisuus erkanevat hieman. Kokonaisuutena arvioiden Eurooppanuorten teettämä tutkimus on erittäin mielenkiintoinen. Toisaalta se osoittaa vastaajien sitoutumisen kansallisvaltioon ja olemassa oleviin toimivallan jakoa koskeviin periaatteisiin. Toisaalta se alleviivaa toissijaisuusperiaatteen keskeistä roolia Euroopan unionin oikeudessa. Päätökset tulee tehdä lähellä niitä joita ne koskevat, aina kun se on mahdollista ja mielekästä. Kim Talus Eurooppaoikeuden professori Itä-Suomen yliopisto 41
tiiviimpään yhteistyöhön.
Kristi Raik
Ulkoasiainhallinto hakee vahvistusta pohjoismaisesta ja EU-yhteistyöstä EU-maiden ulkoasiainhallinnot ovat olleet viime vuosina kovien ristipaineiden kohteena. Talouskriisin seurauksena miltei kaikissa jäsenmaissa, Suomi mukaan lukien, on leikattu ulkoministeriöiden budjetteja ja karsittu lähetystöjen määrää ulkomailla. Jo ennen talouskriisiä diplomatia kärsi arvostuksen laskusta, sillä se on menettänyt perinteisen merkityksensä kansainvälisen kanssakäymisen portinvartijana ja joutunut sopeutumaan globaalien toimijoiden ja viestintäkanavien paljouteen. Sen lisäksi EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen koneisto on vähitellen vahvistunut, herättäen keskustelua siitä, voidaanko kansallisia rakenteita vastaavasti supistaa. Myös Euroopan painoarvon heikkeneminen maailmanpolitiikassa haastaa alueen valtioita 42
Ulkopolitiikka kuuluu kuitenkin perinteisesti valtiollisen olemassaolon ytimeen. Suomen ulkoasiainhallinto perustettiin vuonna 1918 heti itsenäistymisen jälkeen, ja samana vuonna aloittivat toimintansa ensimmäiset suurlähetystöt Berliinissä, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Tukholmassa. Ei ole lainkaan yllättävää, että valtaosa (yli 70 %) Eurooppanuorten kyselyyn vastanneista pitäisi konsulipalvelut ja muun ulkoasiainhallinnon valtiollisella tasolla hoidettavina asioina. Kyselyn vastauksissa tuli silti esiin EU:n yhteisen ulkopolitiikan kasvanut merkitys ja toisaalta pitkään jatkunut Pohjoismainen yhteistyö YK:ssa ja muilla kansainvälisillä areenoilla. EU:n yhteinen ulkopolitiikka kompastelee eteenpäin EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on parin viime vuosikymmenen aikana vähitellen vahvistettu, mutta se on pysynyt hallitustenvälisen yhteistyön alueena. Unionille ei siis ole annettu siinä ylikansallista päätösvaltaa, toisin kuin vaikkapa kaupankäyntiä, maataloutta tai kuluttajansuojaa koskevissa asioissa, joissa EU-komissiolla on aloiteoikeus ja jäsenmaat päättävät asioista määräenemmistöllä. Suomi voi periaatteessa yksin estää yhteistä ulkopolitiikkaa koskevien päätösten tekemisen. Käytännössä jäsenmaat käyttävät veto-oikeuttaan ani harvoin ja yhteinen toiminta etenee – jos etenee – konsensuspohjalta. Hallitustenvälisessä yhteistyössä heikoin yhteinen nimittäjä määrää monesti lopputuloksen.
Yhteiset päätökset sitovat jäsenmaita, minkä voi nähdä kaventavan kansallisen ulkopolitiikan pelitilaa. Toisaalta EU on jäsenmaille merkittävä ”vaikutusvallan moninkertaistaja” (power multiplier), kansallisen ulkopolitiikan jatke ja kansallisten päämäärien edistämisen kanava. Suomen ulkopoliittinen johto on viime vuosikymmenten aikana edistänyt EU:n kautta muun muassa Baltian maiden EU-jäsenyyttä, pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa, siviilikriisinhallintaa ja rauhanvälitystä. Suomen ääni kuuluu maailmalla paremmin, jos sen takana on koko EU:n edustama kanta. Uusien suurvaltojen (etenkin Kiinan) nousu ja Euroopan pelko kansainvälisen vaikutusvallan menettämisestä lisää entisestään EU:n yhtenäisyyden merkitystä. Esimerkiksi Suomelle perinteisesti tärkeä kansainvälisten järjestöjen vahva asema ja yhteisesti sovittuihin normeihin perustuva yhteistyö ovat asioita, joiden edistämisestä on tullut entistä vaikeampaa ja joissa Euroopan yhtenäisyys on Suomelle elintärkeä. EU:n yhteisen ulkopolitiikan institutionaalisten rakenteiden luomisessa on viime vuosina otettu historiallinen harppaus eteenpäin. Vuonna 2009 solmitun Lissabonin sopimuksen pohjalta EU:lle on perustettu oma ulkosuhdehallinto, joka on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen kansainvälisen politiikan toimija. Euroopan ulkosuhdehallintoa (EUH) johtaa ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edus-
taja – EU:n ulkopolitiikan kasvot ja ääni, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa EU:n ulkoministerineuvoston puheenjohtajuus ja unionin yhteisen kannan edustaminen kansainvälisissä kokouksissa ja neuvotteluissa. Tämän viran ensimmäiseksi haltijaksi valittiin vuonna 2009 brittiläinen Catherine Ashton, jolla ei juuri ollut aiempaa diplomaattista kokemusta. Valinta paljasti jäsenmaiden halun huolehtia siitä, ettei EU:n ulkopolitiikka nouse liian vahvaksi eikä ala kyseenalaistaa esimerkiksi kansallisten ulkoministerien olemassaoloa. Jotkut jäsenmaat toivovat korkean edustajan olevan lähinnä jäsenmaiden kantojen yhteen sovittaja, joka ei ota liian näkyvää roolia eikä yritä viedä ulkopoliittista johtajuutta jäsenmaiden käsistä. EUH muistuttaa rakenteeltaan ja toiminnaltaan kansallisia ulkoministeriöitä ja jossain määrin toimiikin niiden rinnalla, EU:n 28. ulkoasiainhallintona. Erikoiseksi sen tekee se, ettei se edusta valtiota vaan valtioiden liittoa eli EU:ta, joka sekin on globaalisti ainutlaatuinen tiiviin alueellisen integraation ilmentymä. EU:lla onkin ollut vaikeuksia vahvistaa yhteistä edustustaan kansainvälisissä järjestöissä, joiden rakenteet ovat valtiokeskeisiä. Vuonna 2011 EU saavutti vaikeiden neuvottelujen tuloksena oikeuden esittää jäsenmaiden yhteisiä kantoja YK:n yleiskokouksessa. Niinpä Catherine Ashton ja muut unionin edustajat voivat nykyään puhua YK:n yleiskokouksessa koko EU:n nimissä, kun aiemmin heillä oli vain tarkkailijan asema. 43
Suomi, kuten monet muut pienet ja keskisuuret jäsenmaat, katsoo hyötyvänsä vahvasta EUH:sta. Suvereenisuuden jakaminen ulkopolitiikassa on vaikeampi pala suurille jäsenmaille, joilla on vahva kansallisen diplomatian perinne ja laaja globaali edustus. Meneillään oleva EU:n sisäinen kriisi on luonut EUH:n toiminnan käynnistämiselle varsin vaikeat lähtökohdat. Jäsenmaiden välisen luottamuksen ja solidaarisuuden rapistuminen ja monin paikoin vahvistuneet epäilyt koko integraatioprojektin mielekkyyttä kohtaan ovat vaikeuttaneet EUH:n alkuaskelia. Suomi on toiminut rakentavasti yhteisen ulkopolitiikan alueella, mutta sen itsepintaiset kannat eurokriisin hoitamisessa ovat olleet omiaan luomaan vastakkainasettelun ilmapiiriä.
kuitenkaan varaa kasvattaa. Se laajeni huomattavasti 1990-luvun aikana, jolloin itsenäisten valtioiden määrä Euroopassa kasvoi, Suomi avautui ja ulkosuhteet monipuolistuivat muun muassa EU-jäsenyyden vaikutuksesta. 2000-luvulla edustustojen määrä on pysynyt ennallaan ja viime vuosina jopa hieman kutistunut. Kutistuminen saattaa jatkua lähivuosina. Ulkoministeriö joutuu näin ollen tekemään vähemmällä enemmän, kuten moni muukin julkisen hallinnon organisaatio. Apua haetaan muun muassa pohjoismaisesta ja EU-yhteistyöstä.
Säästöjä ja lisäarvoa yhteistyöllä Samalla talouskriisin luomat säästöpaineet ajavat jäsenmaiden ulkoasiainhallintoja toimimaan yhdessä. Valtioiden keskinäisriippuvuus ja sen myötä tarve huolehtia poliittisista ja taloudellisista eduistaan maailmalla on entisestään kasvamassa. Ulkoasiainhallintojen pitää myös pystyä tarjoamaan entistä laajemmin palveluja oman maan rajojen ulkopuolella asuville ja matkustaville kansalaisille. Suomen lähetystöt ja konsulaatit maailmalla käyvät poliittisia neuvotteluja, edistävät vientiä, toteuttavat kehitysyhteistyöhankkeita, auttavat pulaan joutuneita suomalaisia, myöntävät viisumeita jne.
Pohjoismaiden ulkoasiainhallinnot ovat vuosikymmenien ajan jakaneet lähetystötiloja monissa ulkomaissa ja tehneet muutakin käytännön yhteistyötä esimerkiksi viisumien myöntämisessä. Varmaankin tunnetuin esimerkki on Pohjoismaiden suurlähetystöjen yhteinen rakennuskompleksi Berliinissä. Uusia yhteisiä suurlähetystökeskuksia on suunnitteilla muun muassa Myanmariin. Tämänkaltainen yhteistyö rajoittuu käytännön asioihin ja perustuu ennen kaikkea säästötarpeisiin, mutta se myös edellyttää ja ilmaisee keskinäistä luottamusta ja yhteistä identiteettiä. Sisällöllisen yhteistyön syventämisen esteenä ovat huomattavat erot Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kannoissa ja perusratkaisuissa, alkaen EU- ja NATO-jäsenyydestä ja eroista maiden Venäjän-suhteissa.
Suomen edustustoverkkoa ei ole
EUH:n perustaminen on luonut
44
uusia mahdollisuuksia hyödyntää ulkoasiainhallinnossa EU-tason yhteistyötä. EUH:n suurin lisäarvo jäsenmaiden näkökulmasta perustuu siihen, että sen alaisuuteen kuuluu 140 EU-delegaatiota maailmalla. Tämä edustustoverkko on laajempi kuin suuren osan jäsenmaiden kansalliset verkot; esimerkiksi Suomella on tällä hetkellä 96 diplomaattista edustustoa. Kolmasosa EU-delegaatioiden ja koko EUH:n työntekijöistä on jäsenmaiden diplomaatteja, jotka työskentelevät joitakin vuosia EU:n palveluksessa ja palaavat sitten oman maansa ulkoministeriöön. EUH:n tehtäviin on ollut kova kilpailu, joten se on onnistunut houkuttelemaan riveihinsä Euroopan diplomaattikunnan parhaimmistoa. EU-delegaatiot ovat varsinkin pienempien jäsenmaiden ulkoministeriöille tärkeitä tiedonlähteitä ja kumppaneita. Ne koordinoivat paikallisella tasolla EU-maiden edustustojen toimintaa ja edustavat jäsenmaiden yhteisiä kantoja. Niillä on usein näkyvämpi asema ja helpompi pääsy paikallisen johdon puheille kuin pienemmillä jäsenmailla. Jäsenmaat hyötyvät yhteisestä edustuksesta, mutta jossain määrin ulkoministeriöt kokevat EUH:n myös kilpailijakseen, joka vie heiltä näkyvyyttä ja kyvykkäimpiä diplomaatteja. Suomi ei ole toistaiseksi sitonut kansallisen edustustoverkon kehittämistä EU-delegaatioiden olemassaoloon. Myös valtaosa muista jäsenmaista on EUH:n suhteen odottavalla kannalla. Kyseessä on hyvin nuori instituutio, jonka toi-
minnasta halutaan lisää näyttöä. Perinteiset käsitykset ulkopolitiikan kytkeytymisestä kansalliseen suvereenisuuteen toimivat myös jarruna EU-rakenteiden hyödyntämiselle sekä kansallisen ja EUtason välisen työnjaon uudelleenarvioinnille. Epäilyistä huolimatta jäsenmaiden ulkoministeriöt pyrkinevät jatkossa hyödyntämään entistä enemmän EU-delegaatioiden työtä ja yhteisen kansainvälisen edustuksen mahdollisuuksia. Delegaatioilta saadaan hyödyllistä raportointia, ja niitä voidaan käyttää apuna esimerkiksi kontaktien luomisessa ja valtionvierailujen järjestämisessä sellaisiin maihin, joissa Suomella ei ole kansallista edustustoa. Ne ovat vahvistamassa kykyään koordinoida jäsenmaiden toimintaa kriisitilanteissa, kuten esimerkiksi Haitin maanjäristys vuonna 2010 tai Libyan sisällissota vuonna 2011. Monet jäsenmaat ovat kiinnostuneet mahdollisuudesta sijoittaa EU-delegaatioihin kansallisia diplomaatteja (näistä puhutaan laptop-diplomaatteina) sellaisissa maissa, joissa oma lähetystö puuttuu. Monia maita kiinnostaa myös mahdollisuus siirtää tulevaisuudessa joitakin konsulipalveluja EU-delegaatioiden vastuulle. Mikäli tämä suunnitelma toteutuu, EU-kansalaiset voisivat saada apua EU-delegaatiolta, jos ovat esimerkiksi hukanneet passinsa tai joutuneet onnettomuuteen ulkomailla. EU-kansalaisilla on jo nyt hätätilanteessa oikeus saada apua minkä tahansa toisen EUmaan edustustolta, jos kyseisessä 45
maassa ei ole oman maan edustustoa. Voiko eurooppalainen diplomatia muuttua ylikansalliseksi? EUH:n vahvistuminen herättää kysymyksiä, jotka kohdistuvat EU-maiden suvereenisuuden ytimeen ja unionin olemukseen valtioiden liittona. Pitäisikö yhteisessä ulkopolitiikassa siirtyä enemmistöpäätöksentekoon, jotta unionin kansainvälinen toiminta ei voisi kaatua yhden tai muutaman maan jarrutukseen? Pitäisikö EU:lla olla yhteinen edustus kaikissa kansainvälisissä elimissä, mukaan lukien YK:n turvaneuvosto? Entä pitäisikö EU-maiden karsia kansallisia lähetystöverkkojaan niin, että ne jatkossa keskittyisivät vain kansallisesti tärkeimpiin kohteisiin, ja turvautua muualla maailmassa EU-delegaatioiden toimintaan? Nämä ovat mahdollisesti tulevaisuudessa esiin nousevia kysymyksiä, joihin EU ei ole valmis tarttumaan aivan lähiaikoina. Niistä on kuitenkin syytä käydä keskustelua, kun hahmotetaan kansallisen diplomatian kehitysnäkymiä. Samalla EU:ssa jatkuu keskustelu taloudellisen ja poliittisen unionin vahvistamisesta, mikä omalta osaltaan lisää painetta tiivistää rivejä myös ulkopolitiikassa. Sitten pitäisi vielä ratkaista, miten vahvistetaan EU:n demokratiaa ja legitimiteettiä eli hyväksyttävyyttä kansalaisten silmissä. Euroopan parlamentin valtaa yhteisen ulkopolitiikan alueella on vähitellen vahvistettu, mutta parlamentti 46
ei nykymuodossaan ole onnistunut tuomaan unionia lähemmäksi kansalaisia. EU:n ulkopoliittinen valta rakentuu kuitenkin sen sisäiselle legitimiteetille, ja yhteisen ulkopolitiikan tulevaisuus riippuu paljolti siitä, miten unioni ratkaisee sisäiset ongelmansa. Kristi Raik Tutkija, Ulkopoliittinen instituutti, VTT
Artikkelissa on käytetty taustaaineistona Ulkopoliittisen instituutin ja European Policy Centre’n yhteisen tutkimushankkeen ”Euroopan ulkosuhdehallinto ja kansalliset diplomatiat” alustavia tuloksia. Hanketta johtavat Rosa Balfour (EPC) ja Kristi Raik (UPI). 1
2 Esko Antola, “Finland”, teoksessa Hocking, Brian and Spence, David (eds.) Foreign Ministries in the European Union, Palgrave Macmillan, 2005, s. 98.
Selvitys Suomen edustautumisesta maailmalla”, Ulkoasiainministeriö, Helsinki, 2009. 3”
Liite: tutkimuskyselyn tulokset koskien palvelun järjestäjätahoa 15-24 25-34 35-49 50 tai yli
47,7% 36,3% 11,9% 4,2%
1682 1279 418 148
Nainen Mies
75,1% 24,9%
2722 903
Yliopisto Ammattikorkeakoulu Muu oppilaitos ei opiskelija
62,7% 16,6% 4,2% 16,6%
2265 599 152 599
- Peruskoulu
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni/AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään / 100% yksityinen Ei kantaa
20,7% 62,8% 3,1% 1,6% 1,1% 8,0% 0,1% 0,5% 0,3% 1,9%
755 2290 112 59 40 291 5 17 11 68
- Lukio
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni/AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään / 100% yksityinen Ei kantaa
1,0% 61,0% 21,4% 4,2% 2,1% 7,4% 0,2% 0,5% 0,4% 1,9%
36 2225 780 152 77 269 8 17 15 69
- Toisen asteen ammatillinen koulutus
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni/AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään / 100% yksityinen Ei kantaa
0,4% 26,8% 41,9% 14,9% 3,6% 8,5% 0,3% 0,4% 0,5% 2,7%
16 977 1528 545 132 310 10 16 17 97
- Yliopisto
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni/AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään / 100% yksityinen Ei kantaa
0,2% 2,8% 6,1% 17,6% 16,7% 50,9% 0,8% 1,7% 0,9% 2,3%
6 101 224 641 609 1858 28 63 33 85
- Ammattikorkeakoulu
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni/AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään / 100% yksityinen Ei kantaa
0,2% 4,4% 15,1% 27,6% 15,4% 31,0% 0,7% 1,2% 1,1% 3,3%
6 160 552 1006 563 1130 24 45 41 121
Kokonaan julkisen vallan toimesta Enimmäkseen julkisen vallan toimesta Enimmäkseen yksityisesti Kokonaan yksityisesti En ota kantaa
24,2% 70,1% 1,8% 0,5% 3,3%
884 2559 64 19 122
Vastaajan ikä
Sukupuoli Vastaajan opiskelupaikka
Sähköposti (Sähköpostia käytetään vain arvonnan voittajien tavoittamiseen)
Pitäisikö koulutus yleisesti ottaen järjestää julkisen vallan toimesta vai yksityisesti?
3648
47
Vapaa kommentointi koulutusasioihin liittyen
3648
- Perusterveydenhuolto
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään / 100% yksityisesti Ei kantaa
11,7% 61,1% 12,7% 4,7% 1,5% 5,6% 0,1% 0,4% 0,5% 1,8%
426 2229 465 171 54 204 2 13 17 67
- Erikoissairaanhoito
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään / 100% yksityisesti Ei kantaa
0,6% 15,8% 33,7% 31,1% 7,8% 7,6% 0,1% 0,3% 0,7% 2,2%
22 577 1231 1133 284 279 4 12 27 79
- Neuvolapalvelut
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään / 100% yksityisesti Ei kantaa
9,6% 64,6% 12,7% 3,9% 1,3% 4,6% 0,1% 0,3% 0,5% 2,2%
352 2358 465 143 47 168 5 12 19 79
- Suun terveydenhuolto
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään / 100% yksityisesti Ei kantaa
4,9% 66,0% 15,5% 4,4% 1,5% 4,4% 0,2% 0,2% 0,7% 2,1%
179 2407 564 162 55 162 7 9 26 77
- Mielenterveyspalvelut
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään / 100% yksityisesti Ei kantaa
3,3% 51,3% 24,2% 8,9% 2,7% 6,2% 0,1% 0,4% 0,7% 2,3%
119 1873 883 324 97 225 5 14 24 84
15,7% 76,5% 2,9% 0,7% 4,3%
571 2791 105 25 156
Pitäisikö terveydenhoitopalvelut järjestää yleisesti ottaen eri osa-alueilla julkisen vallan toimesta vai yksityisesti?
Kokonaan julkisen vallan toimesta Enimmäkseen julkisen vallan toimesta Enimmäkseen yksityisesti Kokonaan yksityisesti En ota kantaa
Vapaa kommentointi terveydenhoitoon liittyen - Käräjäoikeus
48
3648 Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä
0,4% 13,2% 31,9% 34,1% 7,5% 5,3% 0,2%
13 480 1164 1243 274 195 7
Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
0,4% 0,2% 6,9%
14 9 250
- Hovioikeus
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
0,2% 2,2% 7,0% 22,4% 47,5% 12,1% 0,2% 0,4% 0,3% 7,6%
8 82 257 818 1733 442 8 13 10 278
- Korkein oikeus
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
0,2% 1,3% 2,0% 6,5% 11,6% 69,0% 0,7% 1,5% 0,3% 6,9%
8 49 74 236 424 2517 26 53 10 252
- Oikeusapu/asianajajapalvelut
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
2,6% 35,5% 19,6% 11,4% 5,6% 16,0% 0,3% 0,9% 0,9% 7,2%
96 1294 714 415 206 583 11 33 34 262
Kokonaan julkisen vallan toimesta Enimmäkseen julkisen vallan toimesta Enimmäkseen yksityisesti Kokonaan yksityisesti En ota kantaa
39,1% 44,9% 4,5% 0,5% 11,0%
1426 1638 164 18 403
Pitäisikö oikeuspalvelut järjestää yleisesti ottaen eri osa-alueilla julkisen vallan toimesta vai yksityisesti?
Vapaa kommentointi oikeuspalveluihin liittyen
3649
- Rikospoliisi
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
4,2% 31,8% 20,6% 11,6% 5,3% 21,7% 0,2% 0,6% 0,2% 3,7%
154 1161 752 423 195 792 9 21 6 136
- Passi- ja lupa-asiat
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
1,8% 39,4% 25,2% 17,6% 4,1% 7,5% 0,4% 0,9% 0,3% 2,9%
65 1436 920 642 151 272 15 34 10 104
15,5% 51,0% 13,7% 7,3% 1,4%
564 1862 500 268 50
- Järjestyksenvalvonta
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI
49
Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
151 8 11 75 160
4,1% 0,2% 0,3% 2,1% 4,4%
- Rajavartiointi
Kylä 15 Kunta 95 Seutukunta 147 Maakunta 323 Lääni / AVI 407 Valtio 2274 Maaryhmä 98 Eurooppa 89 Ei missään/ 100% yksityisesti 9 Ei kantaa 192
0,4% 2,6% 4,0% 8,9% 11,2% 62,3% 2,7% 2,4% 0,2% 5,3%
- Tullilaitos
Kylä 11 Kunta 65 Seutukunta 119 Maakunta 244 Lääni / AVI 327 Valtio 2373 Maaryhmä 103 Eurooppa 200 Ei missään/ 100% yksityisesti 15 Ei kantaa 192
0,3% 1,8% 3,3% 6,7% 9,0% 65,0% 2,8% 5,5% 0,4% 5,3%
- Maanpuolustus
Kylä 15 Kunta 41 Seutukunta 59 Maakunta 166 Lääni / AVI 281 Valtio 2506 Maaryhmä 169 Eurooppa 135 Ei missään/ 100% yksityisesti 74 Ei kantaa 203
0,4% 1,1% 1,6% 4,5% 7,7% 68,7% 4,6% 3,7% 2,0% 5,6%
- Alueellinen puolustus
Kylä 15 Kunta 61 Seutukunta 116 Maakunta 418 Lääni / AVI 839 Valtio 1503 Maaryhmä 220 Eurooppa 103 Ei missään/ 100% yksityisesti 62 Ei kantaa 311
0,4% 1,7% 3,2% 11,5% 23,0% 41,2% 6,0% 2,8% 1,7% 8,5%
- Kansainväliset operaatiot ja rauhanturvaaminen
Kylä 9 Kunta 32 Seutukunta 18 Maakunta 45 Lääni / AVI 55 Valtio 1348 Maaryhmä 673 Eurooppa 1162 Ei missään/ 100% yksityisesti 75 Ei kantaa 232
0,2% 0,9% 0,5% 1,2% 1,5% 36,9% 18,4% 31,8% 2,1% 6,4%
- Terrorismintorjunta
Kylä 16 Kunta 29 Seutukunta 17 Maakunta 38 Lääni / AVI 55 Valtio 1271 Maaryhmä 555 Eurooppa 1348 Ei missään/ 100% yksityisesti 53 Ei kantaa 267
0,4% 0,8% 0,5% 1,0% 1,5% 34,8% 15,2% 36,9% 1,5% 7,3%
50
Pitäisikö turvallisuuspalvelut järjestää yleisesti ottaen eri osa-alueilla julkisen vallan toimesta vai yksityisesti?
Kokonaan julkisen vallan toimesta Enimmäkseen julkisen vallan toimesta Enimmäkseen yksityisesti Kokonaan yksityisesti En ota kantaa
Vapaa kommentointi turvallisuuspalveluihin liittyen
1526 1692 73 19 339
41,8% 46,4% 2,0% 0,5% 9,3%
3649
- Ympäristönsuojelu
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
266 720 365 676 450 677 49 283 12 151
7,3% 19,7% 10,0% 18,5% 12,3% 18,6% 1,3% 7,8% 0,3% 4,1%
- Kaivostoimintaluvat
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
39 226 195 504 637 1615 38 125 15 254
1,1% 6,2% 5,3% 13,8% 17,5% 44,3% 1,0% 3,4% 0,4% 7,0%
- Ydinvoimavalvonta
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
26 60 59 176 245 2395 118 334 31 205
0,7% 1,6% 1,6% 4,8% 6,7% 65,6% 3,2% 9,2% 0,8% 5,6%
Kokonaan julkisen vallan toimesta Enimmäkseen julkisen vallan toimesta Enimmäkseen yksityisesti Kokonaan yksityisesti En ota kantaa
1231 1760 191 15 452
33,7% 48,2% 5,2% 0,4% 12,4%
Pitäisikö ympäristö- ja energia-asiatyleisesti ottaen eri osa-alueilla järjestää julkisen vallan toimesta vai yksityisesti? Vapaa kommentointi ympäristö- ja energiasioihin liittyen
3649
- Tuloverotus
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
79 1916 187 127 69 909 3 23 24 312
2,2% 52,5% 5,1% 3,5% 1,9% 24,9% 0,1% 0,6% 0,7% 8,6%
- Arvonlisäverotus
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
32 357 113 110 96 2521 11 40 23 346
0,9% 9,8% 3,1% 3,0% 2,6% 69,1% 0,3% 1,1% 0,6% 9,5%
51
- Metsä- ja maatalousverotus
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
1,2% 18,1% 5,7% 11,9% 7,2% 43,9% 0,3% 0,8% 0,5% 10,2%
43 660 209 436 263 1602 12 31 20 373
- Kiinteistöverotus
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
2,2% 52,8% 5,7% 6,4% 2,5% 19,2% 0,3% 0,6% 0,6% 9,7%
81 1925 208 233 92 700 10 22 23 355
- Perintö- ja lahjaverotus
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
1,3% 11,8% 2,8% 3,6% 1,9% 59,1% 0,3% 0,8% 6,6% 11,9%
47 430 101 130 68 2155 12 30 242 433
- Yhteisöverotus
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
1,8% 26,5% 4,9% 5,4% 3,1% 40,3% 0,3% 1,2% 1,2% 15,3%
67 968 179 197 112 1470 10 44 43 559
Vapaa kommentointi verotukseen liittyen:
3649
- Toimeentulotuki
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
2,5% 43,2% 6,1% 4,2% 1,9% 35,0% 0,2% 0,5% 0,5% 5,7%
92 1577 224 154 70 1277 7 20 20 208
- Työttömyysturva/työmarkkinatuki
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
1,8% 29,8% 7,6% 4,8% 2,7% 45,3% 0,2% 0,7% 0,8% 6,4%
65 1086 277 175 97 1652 7 24 31 235
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta
1,6% 23,8% 7,2% 4,8%
60 867 261 175
- Työttömyysturvan ansiosidonnainen osa
52
Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
2,4% 44,6% 0,2% 0,6% 4,9% 10,0%
87 1627 8 22 177 365
- Sairausvakuutus
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
1,9% 22,1% 5,7% 4,2% 2,4% 53,9% 0,4% 0,9% 1,3% 7,2%
68 808 209 154 86 1967 14 33 47 262
- Lapsilisät
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
2,0% 21,0% 4,6% 3,3% 1,8% 60,1% 0,2% 0,8% 0,8% 5,5%
72 767 167 119 65 2194 8 29 29 199
- Opintotuki
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
1,7% 16,4% 4,5% 3,6% 2,5% 64,7% 0,3% 0,8% 0,6% 4,9%
62 598 165 130 91 2361 11 30 23 177
Kokonaan julkisen vallan toimesta Enimmäkseen julkisen vallan toimesta Enimmäkseen yksityisesti Kokonaan yksityisesti En ota kantaa
55,9% 35,3% 1,3% 0,5% 7,0%
2038 1288 48 18 257
Pitäisikö sosiaaliturva-asiat yleisesti ottaen eri osa-alueilla järjestää julkisen vallan toimesta vai yksityisesti? Vapaa kommentointi sosiaaliturva-asioihin liittyen
3649
- Maataloustuet
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
0,7% 5,3% 4,5% 11,1% 7,7% 30,0% 2,9% 21,7% 2,0% 14,0%
24 194 165 405 282 1096 105 792 74 512
- Alueelliset yritystuet
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
0,6% 6,9% 8,0% 17,0% 12,4% 27,4% 2,0% 9,2% 1,6% 14,9%
21 251 292 620 454 1001 73 335 58 544
53
Vapaa kommentointi maatalous/aluetukiin liittyen
3649
- Konsulaatit
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
0,3% 1,2% 1,2% 2,2% 2,8% 71,0% 4,9% 5,3% 0,4% 10,7%
12 45 44 79 101 2590 178 193 15 392
- Pakolaisasiat
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
0,5% 2,4% 1,9% 4,2% 5,3% 61,3% 5,9% 10,7% 0,8% 7,0%
17 87 71 154 192 2236 214 390 31 257
- Edustus kv -järjestöissä kuten YK
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
0,2% 0,7% 0,5% 0,9% 1,3% 70,8% 6,2% 9,9% 0,5% 8,7%
9 24 20 33 49 2585 228 363 19 319
- Muu ulkoasiainhallinto
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
0,2% 0,5% 0,6% 1,0% 1,0% 74,5% 3,0% 6,4% 0,4% 12,3%
9 20 21 36 36 2719 110 232 16 450
Vapaa kommentointi ulkosuhdeasioihin liittyen
3649
- Kirjastopalvelut
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
18,0% 69,5% 4,8% 2,3% 0,7% 2,0% 0,0% 0,3% 0,4% 2,0%
655 2537 176 85 24 74 0 11 15 72
- Nuorisopalvelut
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
23,6% 64,9% 4,2% 1,8% 0,6% 2,0% 0,0% 0,3% 0,4% 2,1%
861 2368 154 64 23 74 0 12 16 77
54
- Liikuntapalvelut
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
23,5% 62,5% 5,8% 1,9% 0,5% 2,6% 0,1% 0,3% 0,6% 2,2%
857 2282 210 69 20 94 2 12 21 82
- Yleisradio
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
3,2% 7,6% 6,1% 14,8% 6,0% 51,7% 0,3% 0,5% 4,7% 5,0%
118 278 224 541 219 1887 10 18 171 183
- Muut kulttuuripalvelut
Kylä Kunta Seutukunta Maakunta Lääni / AVI Valtio Maaryhmä Eurooppa Ei missään/ 100% yksityisesti Ei kantaa
6,0% 34,2% 17,6% 9,8% 4,0% 15,9% 0,2% 0,5% 2,8% 9,2%
218 1247 642 356 145 580 7 17 101 336
Kokonaan julkisen vallan toimesta Enimmäkseen julkisen vallan toimesta Enimmäkseen yksityisesti Kokonaan yksityisesti En ota kantaa
9,0% 66,9% 12,1% 0,7% 11,2%
328 2443 443 27 408
Pitäisikö nuoriso- ja vapaa-ajanpalvelut yleisesti ottaen eri osa-alueilla järjestää julkisen vallan toimesta vai yksityisesti?
Vapaa kommentointi nuoriso- ja vapaa-ajanpalveluihin liittyen
3649
55
Eurooppanuoret - JEF-Finland Eurooppanuoret ry on vuonna 1997 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorten kansalaisjärjestö, johon voivat liittyä kaikki 15-35-vuotiaat. Järjestön toiminnan tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta Euroopan yhdentymisestä ja sen vaikutuksista sekä toimia keskustelufoorumina ja vaikuttamiskanavana Eurooppa-asioista kiinnostuneille nuorille. Näitä tarkoituksia varten yhdistys järjestää tapahtumia ja kampanjoita, julkaisee “Tähdistö”-lehteä ja muita julkaisuja sekä osallistuu eurooppalaisen kattojärjestönsä Young European Federalistsin toimintaan. Eurooppanuoret ry. on Eurooppalainen Suomi ry:n nuorisojärjestö. Eurooppanuorten puheenjohtajana 2012 toimii valt. yo Sampo Lindgren ja vuonna 2013 toimii yht. yo Hanna Harrison.
56
JEF Finland (Eurooppanuoret) is a politically and religiously unaffiliated youth organisation that unites youth from all over Finland to discuss, debate and influence European affairs. JEF Finland is a member of Young European Federalists Europe (JEF) and a sister organisation of the European Movement Finland (Eurooppalainen Suomi). All young people from 15 to 35 years of age living in Finland can join JEF Finland. We arrange various activities to promote awareness about EU-related issues, take part in the work of JEF-Europe and promote pro-EU campaigns in Finland. Eurooppanuoret is also the publisher of the magazine “Tähdistö” and other publications. In 2012 the President of JEF Finland was Sampo Lindgren and in 2013 Hanna Harrison.
Hanna Harrison eurooppanuorten puheenjohtajaksi
rohkeasti kantaa integraatiokeskusteluun ja vaaleihin,” toteaa Hanna Harrison.
Eurooppanuorten vuosikokous pidettiin Lahdessa 14.12.2012. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin järjestössä kolme vuotta vaikuttanut, Tampereella kansainvälistä politiikkaa opiskeleva Hanna Harrison.
Harrison on erityisen tyytyväinen siihen, että uusi hallitus edustaa tasaisesti eri järjestöjä, puolueita sekä alueita. Uuteen hallitukseen valittiin Mariam Rguibi, Joona Haavisto, Niilo Toivonen ja Elisa Selinummi Helsingistä, Paula Tuuppa Espoosta, Sara Avdi Karjaalta, Riku Sutinen Riihimäeltä, Saku Lehtinen Turusta, Heikki Liukkonen Juvalta, Meri Kiikkala Jyväskylästä ja Hanna Hylkilä Joensuusta. Eurooppanuorten varapuheenjohtajina jatkavat Henrik Manner Turusta ja Markus Ylimaa Vantaalta.
Harrison, joka on kotoisin Kuopiosta ja toiminut vuonna 2012 Tampereen Eurooppanuorten puheenjohtajana sekä Eurooppanuorten hallituksen jäsenenä, totesi odottavansa innolla työskentelyä yhdessä uuden hallituksen sekä aluejärjestöjen kanssa. “Eurooppanuoret järjestää ensi vuonna entistä enemmän tapahtumia, joissa nuoret pääsevät itse aktiivisesti osallistumaan Eurooppa-aiheiseen keskusteluun ja samalla kehittämään omia taitojaan toimia kansalaisyhteiskunnan aktiivisina jäseninä. Tärkeitä teemoja toiminnassamme tulevat olemaan mm. Euroopan kansalaisten teemavuosi sekä 2014 pidettävät europarlamenttivaalit. Eurooppanuoret pyrkii paitsi jakamaan tietoa mutta myös ottaa
Lisätietoja: Hanna Harrison Puheenjohtaja 2013 hanna.harrison@eurooppanuoret.fi Antti Ahonen Pääsihteeri antti.ahonen@eurooppanuoret.fi
HYVINVOINTIA YDINSÄHKÖLLÄ
www.tvo.fi 57
Eurooppanuoret ry on vuonna 1997 perustettu, sitoutumaton nuorten kansalaisjärjestö. Tämän Eurooppanuorten julkaisun, “Palvelut, hallinto ja subsidiariteetti -kirjoituksia nykypäivän käytännöistä ja uusista mahdollisuuksista” innoittajana toimi Suomessa vuosien ajan käyty yhteiskunnallinen keskustelu halllinto- ja palvelurakenteista ja palvelujen järjestämisestä. Eurooppanuoret teetti laajan kyselytutkimuksen palveluista ja hallinnosta sekä kokosi sarjan kirjoituksia, jotka joko liittyvät tutkimukseen suoraan, tai asiantuntijakirjoituksina ottavat kantaa samaan aihepiiriin palveluihin, hallintoon ja subsidiariteettiin.
58