Anteeksiantamisen armo Teksti: Anneli Nokkosmäki Erilaisista ihmisistä koostuva Jumalan lasten joukko ja sen eri kasvuvaiheessa etenevät lapset, reagoivat eri tavalla erilaisiin asioihin ja tapahtumiin seurakunnassa. On niitä, jotka loukkaantuvat helposti, lihallisuutensa ja sisäisen herkkyytensä tai huonommuudentunteensa tähden. On niitä, jotka eivät loukkaantumistaan enää edes huomaa, mutta sen sijaan loukkaavat muita ajattelemattomuudellaan ja ymmärtämättömyydessään, sydämensä paatumuksessa. Heihin sopii kenties kuvaus; ”elävät itselleen mieliksi”. Näiden ääripäiden väliin mahtuu meitä monenkirjava joukko, jotka jokainen tuovat oman vaikutuksensa seurakuntaan ja rikastuttavat olemassaolollaan ja
10
/ UUSI YHTEYS, 2019
vaikutuksellaan seurakunnan elämää. Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan ja Jumala tahtoo hyödyntää tahtonsa toteutumiseksi heitä kaikkia. ”Kivi kiveää hioo, ihminen ihmistä”. Raamattu sanoo hyvin osuvasti: ”Kasvatukseksenne te kärsitte” tai vaikka ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee”. Me olemme lapsia ja on armoa saada olla Jumalan kasvatuskoulussa seurakunnassa, siskojen ja veljien keskellä, vanhimmiston ja paimenen hoidossa, Ylipaimen läsnäolossa ja armon, totuuden ja rakkauden Pyhän Hengen läsnäolossa. Ongelmitta ei elämä Jumalan perheessäkään suju ja Jumala on sen kyllä tiennyt. Hän tunsi ja tuntee jokaisen pelastamansa. Hän muistaa meidät tomuksi, mutta hänen sydämensä halajaa saada meidät luokseen, siksi hän antoi meille
jokaiselle samat ohjeet, joiden mukaan meidän tulisi elää. Elämä anteeksiantamuksessa on elämää Kristuksen vapaudessa! Tässä eräs niistä: Kolossalaiskirje 2:13: ”Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa”. Kolossalaiskirje jatkaa 3:13: ”Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta”. Efesolaiskirje 4:32 pitää sisällään syvän totuuden: ”Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.” Kun suostumme antamaan anteeksi, antaa Jumala siihen voiman. Olen sen kokenut!