Forum24 12.11.2019

Page 1

Oulun seudun kaupunkilehti – 18. vuosikerta – n:o 88

– Tiistai 12. marraskuuta 2019

www.forum24.fi SARIANNA TURULA

Joulu alkaa Rotuaarilla perjantaina Sivu 3

Sopraano saapuu Suomeen Sivu 13

”Munasarjojen 40 ei ole uusi 30” Sivu 11

Jokrates räppäsi mestariksi

Sokrates oli Joonatan Väisäsen mukaan ”nokkela jamppa” sanoissaan. Sitä on myös tuore freestyle rapin Suomen mestari, joka päihitti sanoillaan 78 kilpakumppania. Sivu 10

Tiesithän että meiltä löytyy myös vuokrauspalvelut! Kiinteistömaailma Oulu Tuira Mari Terho 040 731 2718 mari.terho@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Tuira | Sataman Kodit Oy LKV 044 236 6435, tuira@kiinteistomaailma.fi Valtatie 45 L1, 90500 Oulu www.kiinteistomaailma.fi/oulu-tuira


2

FORUM24

www.forum24.fi

Ostotoimeksiannolla uuteen kotiin Etsitkö uutta kotia, mutta sopivaa ei vain tunnu tulevan vastaan? Tai täyttyvätkö päivät kaikista kiireistä niin, ettei uuden kodin etsinnälle löydy aikaa? Anna meidän auttaa. Tee kanssamme asunnon ostotoimeksianto - löydämme sinulle nekin kodit, jotka eivät vielä ole julkisessa myynnissä. Otamme huomioon isoimmat ja pienimmätkin toiveesi, olivatpa ne sitten asunnon kokoon, rakennusvuosikymmeneen tai työmatkoihisi liittyviä. Ostotoimeksianto on tie uuteen kotiin. Ota yhteyttä, niin kerromme tarkemmin!

Asiakkaamme etsii, myyjälle välityspalkkio 0 euroa Remontoitava OKT hinta max 80 000 €, max 15 km keskustasta. v259 Margareeta 044 766 3662

Remontoitava KT Alppila, Karjasilta, Kastelli, Nokela tai Välivainio. v258 Margareeta 044 766 3662

Rakennustontti talolle ja tallille Oulun alueelta. v280

Koti Oulun pohjoispuolelta hyvien ulkoilumaastojen äärestä. v233

Anne-Mari 050 911 2998

Anne-Mari 050 911 2998

Vielä muutama jäljellä! Saat itsellesi unelmien kodin rauhalliselta lapsiystävälliseltä asuinalueelta. Koulu, päiväkoti ja lähin kauppa on kävelymatkan päässä. Autolle katos- ja pistokepaikat myydään erillisinä osakkeina. Huilukuja 12, Niemenranta Esittely KESKIVIIKKONA klo 17.15 Mari p. 040 731 2718 ESIMKERKKEJÄ: Kohde: 1232909, 123 2914 3h, k, kph, s, erill.wc 65,5 m² mh/vmh 57 360 € / 143 400 € 1h, k, kph, s 38 m² mh/vmh 34 280 € / 85 700 €

Anne-Mari Kalliopuska kiinteistönvälittäjä LKV yrittäjä 050 911 2998 @tuirankimalainen

Carita Katisko kiinteistönvälittäjä LKV 040 519 4908

Heli Kuusisto Lea Viitala kiinteistönvälittäjä LKV myyntineuvottelija markkinointipäällikkö 044 989 7191 050 371 7557

Teuvo Haverinen kiinteistönvälittäjä LKV kaupanvahvistaja 050 386 6660

KIINTEISTÖMAAILMA TUIRA | Sataman Kodit Oy LKV 044 236 6435, tuira@kiinteistomaailma.fi Valtatie 45 L1, 90500 Oulu www.kiinteistomaailma.fi/oulu-tuira

Mari Terho vuokraus, myyntineuvottelija 040 731 2718

Paula Kaarre kiinteistönvälittäjä LKV 045 650 5955 @paulakaarrelkv

Margareeta Haapajoki myyntineuvottelija 044 766 3662

Tommi Kohonen valokuvaaja


3

UUTISET & TAUSTAT

Tiistai 12. marraskuuta 2019

PEKKA KALLASAARI

Rotuaarin uudet juhlavalot otettiin käyttöön vuonna 2012. Tänä vuonna ne syttyvät perjantaina kello 18 alkavassa Joulukadun avauksessa. Vanhat Rotuaaria valaisseet Tiernatähdet huutokaupattiin syyskuussa.

Valot syttyvät perjantaina Tierna-aika alkaa viikonloppuna, mutta Tiernatori avataan 13. joulukuuta OULU

Sarianna Turula

sarianna.turula@forum24.fi

Joulukadun perinteisiä avajaisia juhlitaan Rotuaarilla perjantaina. Perinteestä voidaan puhua, sillä jouluvalot loistivat kaupungissa jo 1930-luvulla. – Tapahtumaa voidaan pitää Oulun porttina jouluun, kun Oulun sydämessä syty-

tetään jouluvalot tähän al- myytiin huutokaupalla enikutalven pimeyteen, odot- ten tarjonneille syyskuussa. – Kaikki myytiin. Nyt yritaa Oulun Liikekeskus ry:n toiminnanjohtaja Jarmo Ha- tämme metsästää tähtiä, jos jostain saisimme niitä rekvigelberg. Illan ohjelma käynnistyy siitaksi Tiernatorille, Hagelberg naurahtaa. kello 18. Kesän ajan uusia valoja on Jouluvalojen sytytyksen lisäksi ohjelmassa on esityk- huolettu muun muassa ledsiä, kutenEdeltävä pariakrobatiaa, lamppuja vaihtamalla. malli RS+ Viikonloppuna Rotuaarillauluesityksiä ja myös Napa2. sija 2017 la on joulunavauksen lisäkpiirin joulupukki Tekniikan esittäytyy. Maailman – Odotamme tapahtumaan si tiernapoikakilpailut lauannastarengas noin pariavertailussa. tuhattaEdeltävä kävijää. taina ja sunnuntaina. malli RS+ Ohjelma kestää 45 minuuttia.Edeltävä– Tierna-aika alkaa, mikä 2. sija 2017 malli RS+ iso juttu Oululle. TapahtuTekniikan 2. sijaon 2017 Maailman Tekniikan mien jatkumona ovat LumoTierna-aika nastarengas Maailman valofestivaali 22.–24. marrasEdeltävä alkaa vertailussa. nastarengas vertailussa. malli RS+ kuuta, Black Friday 29. marsija 2017 Rotuaarille tänä2.Tekniikan vuonna sy- raskuuta ja Tiernatori avatytettävät valot otettiin taan 13. joulukuuta. Maailman käytnastarengas töön vuonna 2012 TiernatähUusittua Mannerheimin vertailussa. distä luovuttaessa. puistoa on pohdittu yhdeksi Kaikki 59 tiernatähteä joulumyyjäisten pitopaikakEdeltävä malli RS+ 2. sija 2017 Tekniikan Maailman nastarengas vertailussa.

eli osa myyjistä on muutaman päivän ja osa koko ajan. Myös ohjelma vaihtuu päivittäin. Ohjelmassa on muun muassa tanssia, yhteislaulua, joulupukki tonttuineen, alpakoita sekä torstaina 19. joulukuuta kaupunginjohtajan glögit, Hagelberg kertoo. Tiernatori järjestetään yhteistyössä Kädentaitajien lahjapajan ja Valkean joulutorin kanssa. Yhdessä ne muodostavat Joulukorttelin. Valkean joulutori avautuu 30. marraskuuta ja on avoinna 23. joulukuuta saakka. Myyntikojuja Valkeassa on kahdeksan ja myyjiä kymmenen. Kädentaitajien lahjapaja on avoinna 7.–22. joulukuuta välisen ajan osoitteessa Kirkkokatu 14.

si. Voisiko se olla mahdol­ lista? – Rotuaari tulee ensi vuonna laajenemaan Mannerheimin puistoon asti, joten mahdollisesti siellä voisi olla ensi vuonna jotain myyntiä myös. Toivon, että myös jouluvaloja jatketaan puistoon asti ensi vuonna, Hagelberg kertoo. Kauppatorille myyntiin tulevat perinteisesti joulukuuset joulun alla. Kauppahalli on edelleen suljettu.

Joulukorttelista pukinkonttiin Rotuaarille pystytetään Tiernatoria varten 10 myyntimökkiä. Tiernatori on avoinna 22. joulukuuta saakka. – Myyjiä on yhteensä 22,

Herman Andersson irtisanoo 35 henkilöä STORA ENSO Oulu Oy:n omistaman satamaoperaattorin, Herman Andersson Oy:n elokuussa alkaneet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen tuloksena työt päättyvät 35:lta henkilöltä pääosin vuoden 2020 heinäkuun loppuun mennessä. Osa henkilöstövähennyksistä voidaan tehdä eläkejärjestelyjen kautta. Herman Andersson Oy työllistää muutoksen jälkeen noin 90 henkilöä. Vähennysten taustalla on satamaoperaattorin toiminnan sopeuttaminen pieneneviin kokonaisliikennemääriin Stora Enson Oulun tehtaan tuotantosuunnan muutoksen myötä.

Influenssarokotukset alkavat INFLUENSSAROKOTUKSET ALKAVAT Oulussa marraskuun lopulla. Rokote on maksuton riskiryhmiin kuuluville. Rokotukseen ei tarvitse varata aikaa. Rokotukset tapahtuvat Haukiputaan, Kaakkurin, Kiimingin, Kontinkankaan ja Tuiran hyvinvointikeskuksissa, Myllyojan toimipisteessä ja Oulunsalon terveysasemalla 23.11. kello 9–16 (sukunimet A–L), 30.11. kello 9–16 (sukunimet M–Ö) ja 12.12. kello 16–19. Yli-Iin hyvinvointipisteessä 26.11. ja 3.12. kello 8–15. Ylikiimingin hyvinvointipisteessä 27.11. ja 4.12. kello 8–15.

VARO LIUKASTA! HOPI HOPI HEIKIN LUO! HOPI HOPI HEIKIN LUO! HOPI HOPIHOPI HOPIHEIKIN HEIKINLUO! LUO! te

Edeltävä malli RS+ 2. sija 2017 Tekniikan Maailman nastarengas vertailussa.

Hae Heikiltä turvalliset talvirenkaat!

VERTAILU

kn

iikan

m aai

.f lma

TM TESTI 2019: 1. Michelin 2. Continental 3. Hankook Hankook - hyvä pito jäällä ja varma ajettavuus talvikelillä.

i

3.sija Tekniikan Maailman talvirengasvertailussa 17/2018

HOPI HOPI LUO! HEIKIN LUO! PI HOPI HEIKIN te

VERTAILU

kn

iikan

m aailm

a .f

i

3.sija Tekniikan Maailman talvirengasvertailussa 17/2018

te

VERTAILU

kn

iikan

m aailm

a .f

i

3.sija VERTAILU te .f i kn Tekniikan iikan aailm a m Maailman 3.sija talvirengasTekniikan VERTAILU te . f i vertailussa kn iikan aailm a m Maailman 17/2018

W429 - 58 uutta kokoa!

3.sija talvirengasTekniikan vertailussa Maailman 17/2018 talvirengasvertailussa 17/2018

W429 - 58 uutta kokoa!

W429 - 58 uutta kokoa! W429 - 58 uutta kokoa!

195 6565 15 195 15270,270,/sarja 195 65 /sarja 15 270,-/sarja 205 5555 16 299,/sarja 205 16 299,/sarja 205 55 16 299,-/sarja

Uudenlaista rengasteknologiaa yhdistettynä W429 - 58 uutta kokoa! suomalaisella nastalla ja kehitystyöllä. Tarvitsemme Tarvitsemme 195 65 15 270,-/sarja Tarvitsemme 5555 1616/sarja 329,/sarja /sarja 195 6565 1616309,RENGASASENTAJIA 205 329,/sarja 309,/sarja 195 RENGASASENTAJIA Lyömätön yhdistelmä pitoa ja/sarja 3.sija 5 55 16 205 329,195 65 16 309,/sarja RENGASASENTAJIA 195185 65 15 270,/sarja 205 55 16 299,195 65 15 270,/sarja syksyn sesonkiin! syksyn sesonkiin! 6565 1515299,6060 1616359,/sarja /sarja Tekniikan 205 359,/sarja 185 299,/sarja syksyn sesonkiin! 5 60 16 205 359,/sarja 185 65 15 299,/sarja ajettavuutta sinun iloksesi. 205 55 16 299,-/sarja 205 55 16 299,-/sarja Maailman talvirengasTarvitsemme Tarvitsemme ATA Tarvitsemme SOSIOTI/sarja Avertailussa I! ! I! T I T ,-/sarja 195 309,/sarja 65 16 RENGASASENTAJIA I E 195 65 16 205 55 16 329,309,/sarja RENGASASENTAJIA T H T O E A 6,6,OULU S 205 55 16 329,-/sarja 195 65 16 309,-/sarja ITRENGASASENTAJIA OULU H HE OAlasintie SAlasintie Suomen suurin autolehtiTI! 17/2018 syksyn sesonkiin! 65 15 299,-/sarja ,-/sarja 185 HE65 Alasintie 6, OULU syksyn sesonkiin! P. P. (08) 312 0933, 040 545 3125 205 60 16 359,-/sarja 185 65 15 299,-/sarja (08) 312 0933, 040 545 3125 W429syksyn - 58 uuttasesonkiin! kokoa! 359,/sarja 205 60 16 185 15 299,-/sarja ja Autoliiton jäsenlehti te

A S O I T I! Alasintie 6, OULU HET P. (08) 312 0933, 040 545 3125

VERTAILU

kn

iikan

m aailm

a .f

i

P. (08) 312 0933, 040 545 3125

A S O I T I! Alasintie 6, OULU HET P. (08) 312 0933, 040 545 3125

Alasintie 6, OULU P. (08) 312 0933, 040 545 3125

“Moottori” testasi uudet nastarenkaat. 9/2018

A S O I T I! Alasintie 6, OULU HET P. (08) 312 0933, 040 545 3125

*osa-alueiden keskiarvon mukainen järjestys


4

UUTISET & TAUSTAT

Postilakko näkyy kirjastoissa Oulu Eilen alkanut Posti- ja logistiikka-alan unionin, PAU:n lakko vaikuttaa Oulun kaupunginkirjaston toimintaan tulevina viikkoina. Kirjastosta paperikirjeinä lähetettävät noutoilmoitukset ja palautuskehotukset viipyvät lakon vuoksi matkalla, mutta asiakkaan vastuu lainoista tai varausten noudosta ei kuitenkaan poistu. Lainojen ja varausten seurantaa varten kannattaa ottaa käyttöön tekstiviesti- tai sähköposti-ilmoitukset. Aamukannossa olevat sanomalehdet eli Kaleva ja Helsingin Sanomat tulevat kirjastoihin normaalisti. Muiden painettujen lehtien jakelussa tulee olemaan häiriöitä koko lakon ajan. Digitaaliset näköislehdet ilmestyvät normaalisti.

Uudenlaista perhe­ valmennusta Oulu Kaakkurin, Kontinkankaan ja Myllyojan neuvolat kokeilevat uudenlaista perhevalmennusta ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille. Aiemman ryhmävalmennuksen sijasta perhevalmennus järjestetään vanhemmille suunnattuna iltatapahtumana. Kontinkankaan ja Myllyojan neuvoloiden perhevalmennukset järjestetään yhteistyössä Oulun Ammattikorkeakoulun terveysalan yksikön kanssa.

www.forum24.fi

Kehitysvammahuolto siirtyy  SARIANNA TURULA

OULU

Sarianna Turula

sarianna.turula@forum24.fi

Tahkokankaan kehitysvammahuollon palvelut siirtyvät maanantaina 25. marraskuuta uusiin tiloihin Peltolaan, Vaativien erityispalvelujen osaamiskeskukseen. – Ensimmäisiä tilasuunnitelmia tehtiin jo vuonna 2013, joten on tätä odotettu! Vihdoin saamme toimintaamme vastaavat tilat ja toiminnot saman katon alle, odottaa kehitysvammahuollon tulosalueen johtaja Päivi Lauri. Lauri kuvailee Tahkokankaan tilojen tulleen tiensä päähän. Suuret ja vanhat yli 11 000 neliön tilat jakautuivat yhdeksään eri rakennukseen, joka toi arkityöhön haasteita – tilaa oli, mutta väärissä paikoissa. Lisäksi tilat eivät olleet enää tarkoituksenmukaiset ja vastanneet rakenteellisesti tämän päivän toiminnan ja asiakastyön vaatimuksia. – Tahkokangas täytti tänä vuonna 50 vuotta, ja nyt oli aika uudistua. Olimme toimijoina tiiviisti mukana tilasuunnittelussa ja pääsimme räätälöimään tilat kokemuksemme pohjalta asiakkaiden tarpeiden mukaiseksi. Uudet tilat ovat muuntojoustavia ja rakenteissa on huomioitu erityistarpeita. – Lisäksi yhdessä rakennuksessa olevat tilat tukevat moniammatillisen asiantuntijatiimin yhteistyötä. Työntekijöitä osaamiskeskukseen tulee noin 120.

MINNA LINDGREN & MERJA LARIVAARA

VIHAINEN LESKI Komedia ikääntymisestä ja elä

mään tar ttumisesta

Kehitysvammahuollon tulosalueen johtaja Päivi Lauri on tyytyväinen Vaativien erityispalveluiden osaamiskeskuksen tiloihin. En­ nen Tahkokankaalla sijainneet palvelut siirtyvät Peltolaan 25. marraskuuta.

Laitosasumisesta avohoitopalveluihin Peltolan uudessa osaamiskeskuksessa on 4 200 neliötä, jotka on järjestelty tehokkaasti. Yläkerran tiloissa toimii tutkimus- ja kuntoutusarviopalveluiden poliklinikka. Katutasossa on muun muassa kuntoutustiloja, aistihuone, harjoituskoti, ravintola- ja saunatilat. Lisäksi ympärivuorokautiseen laitoskuntoutukseen tarkoitetut 30 asiakaspaikkaa sijaitsee viidessä osastossa katutasossa. Käytännössä jokaisella laitoskuntoutukseen tulevalla

on käytössään oma yksiö, jossa on pesuhuone, minikeittiö ja käynti terassille. – Näin voimme tukea kuntoutuksessa muuttoa omaan kotiin. Tahkokankaalla huoneissa ei ollut pesuhuonetta, ja miljöö oli laitosmainen. Nyt tavoittelemme kodin tuntua ja aitoa arjen harjoittelua, Lauri kertoo. Tahkokankaalla oli enimmillään yli 300 laitosasujaa. Keväällä 2017 kehitysvammaisten laitosasuminen loppui ja siirryttiin määräaikaisen osastokuntoutuksen järjestämiseen. Asiakasmäärät rajattiin 30:een, ja jokaisen hoidon ta-

Kehitysvammaisuus Pohjois-Pohjanmaalla • 3 511 kehitysvammaista (vuonna 2015). • 88 prosenttia paveluiden piirissä.

voitteena oli löytää sopiva itsenäisen asumisen mahdollistava tuki. –Viime vuoden tietojen mukaan asiakkaistamme jopa 90 prosenttia oli avohoitopalveluiden piirissä. Kaikkiaan asiakkaita oli 1 344, joista 1 201 oli avopalveluissa ja 143 osastokuntoutuksessa. Osastokuntoutuksen kesto

vaihtelee viikosta jopa muutamaan vuoteen asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Tarvittaessa osaamiskeskuksen yksiöt mahdollistavat tarvittaessa myös perheenjäsenten väliaikaisyöpymisen. – On tärkeää huomioida myös omaisten tärkeä rooli kuntoutuksen tukena.

SYYLÄT VAIVAAKO KÄNSÄT, TAI KOVETTUMAT?

Keskustelutilaisuus

Kenelle ”ulos” on tulos: Brexit ja EU:n tulevaisuus

VÄRIPESU JA LEIKKAUS

Torstaina 14.11.2019 klo 17.00 Valveen kahvio, Konst o Deli, Hallituskatu 7. Puheenvuoroja: Tutkija Antti Ronkainen, Helsingin yliopisto ja Anna Mikkola. Juontaa Paavo J. Heinonen. Järjestää Oulun Vasemmistoseura ja

45€

alk.

Värin elvyttäjä ja lisää kiiltoa Color Mask

H I U S T E S I J A I H O S I PA R H A A K S I

SALON LASER

www.salonlaser.fi • Kirkkokatu 29 A • Puh. 08 377 064 Tarjoukset voimassa ma-ke! lukinkku Varaa jou nnessä! 5.12. me

K18 19–20.30 Food-Matching -sokkotreffit 21–22 Pikatreffit

Mainiota pikkujouluohjelmaa!

LIPUT teatteri.ouka.fi p. 0300 472 333 (0,51 €/min+pvm)

Pe 15.11.

Ei ennakkoilmoittautumista.

Porsaan etu 1/4

2,99 € kg

Paloiteltuna

19–21.30 Baari auki

Pääsymaksu 10€

Kokonaisena

Jatkot ravintola Amarillossa!

Porsaan etu 1/4

3,99 € kg

TIEDEKESKUS TIETOMAA

Tuore

Porsaan kylki

3,99 € kg

Naapurin maalaiskanan

Siipipalat

naturell/marinoitu

3,50 €

ILMARINKATU 16, OULU LIHAJAKALAKAUPPA.FI

kg

Tunnetusti hyvä!

Nauta-sika jauheliha

6,95 € kg

Suosittu!

Porsaan jauheliha

5,50 € kg

010 4202 020 (8,21snt/puh.+16,90snt/min)


5

UUTISET & TAUSTAT

Tiistai 12. marraskuuta 2019

pian Peltolaan

Osaamiskeskuksessa on 4 200 neliötä. Ympärivuorokautiseen osastokuntoutukseen on 30 paikkaa, eli yksiötä, jossa jokaisessa on oma pesuhuone ja käynti terassille.

Sijainti lisää synergiaa Kehitysvammahuollon osaamiskeskus on osa PohjoisPohjanmaan sairaanhoitopiirin Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 -projektia, ja valmistuu nyt ensimmäisenä suunnitelluista uudiskohteista. Asiakkaista suurin osa on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueelta, mutta asiakkaita tulee myös Kokkolasta, Kainuusta ja Lapista. – Laitoskuntoutus on viimesijainen vaihtoehto kuntoutuksen toteuttamiselle. Jalkautuvilla palveluilla on suuri osuus hoidon järjestämisessä. Menemme sinne,

mikä on asiakkaan oma ympäristö. – Lisäksi sähköisten palveluiden käyttö lisääntyy ja videovastaanotto mahdollistuu. Esimerkiksi verkostopalavereita ympäryskaupunkeihin on järjestetty etäyhteydellä jo kauan. Osaamiskeskuksen sijainti Peltolassa psykiatrian klinikan läheisyydessä on yhteistyön kannalta keskeinen. – Synergia niin psykiatrian poliklinikan kuin muun erikoissairaanhoidon kanssa helpottuu. Lisäksi tontti on suuri: keskuksen ympäristössä aidatulla alueella on turvallista ulkoilla ja pihalla on paljon toimintamahdollisuuksia leikkipuistosta mak-

Keskuksessa on useita rentoutus- ja rauhoittumishuoneita, joissa tunnelmaa luodaan valoilla ja asiakkaalle mieluisalla musiikilla. karanpaistoon. Osaamiskeskuksessa vietetään avoimien ovien päivää torstaina kello 10–19.

OMISTAJAPÄIVÄT KE–SU 13.–17.11.

Omis tajap äivil tä to-su 14.–17.11. S-E T U KO RT I L L A

Etu koskee Tälläämön tuotevalikoimaa Tälläämö-myymälöissä sekä Prisman Tälläämö-hyllyissä.

TÄ L L Ä Ä M Ö L I M I N GA N T U L L I p. 044 788 6499 ma-pe 8–20, la 8–17, su sulj.

-20% N O RMA A L I HI N TA I SI STA T U O T T E I STA .

TÄ L L Ä Ä M Ö Z E P P E L I N p. 044 788 4840 ma-pe 8–20, la 8–17, su sulj.

VALK EA : M A - P E 9 – 21 , L A 9 – 1 9 & SU 1 1 – 1 8 ZEPPELIN: M A - P E 1 0 – 20 , L A 1 0 – 1 8 & SU 1 2– 1 8


Laadukkaasti Laadukkaastijaja kokemuksella kokemuksella • Tilausajot • Tilausajot • Matkapaketit • Matkapaketit • Matkakauppa • Matkakauppa

PenttiTiitinen Tiitinen 040 Pentti 040 652652 10821082 Jari-PekkaKokkonen Kokkonen040 040 Jari-Pekka 652652 10841084 KimmoKokkonen Kokkonen 040 040 Kimmo 652652 10851085 Kimmo 652652 10871087 KimmoKimpimäki Kimpimäki 040 040 Pekka 652652 10651065 PekkaKimpimäki Kimpimäki 040 040 Sanna 652652 1044 SannaKimpimäki Kimpimäki 040 040 1044

saagatravel.fi

6

NA MA

Auringosta potkua KOLUMNI Mäyräkoira mikrossa energiaremonttiin

K

eskustelu ilmastopäästöistä on kiivastunut ja tietoisuus niiden vaikutuksista kasvanut. Tämä koskettaa erityisesti energia-alaa, jonka toimijoilla on mahdollisuus vaikuttaa päästöjen suuruuteen esimerkiksi erilaisilla energiaratkaisuilla ja polttoainevalinnoilla. Yrityksiä on kannustettu pienentämään ilmastopäästöjä jo vuosien ajan. Tänä päivänä aurinkoenergia on jo tärkeässä roolissa energiajärjestelmissä ja osana sähkönhankintaa, esimerkiksi kauppakeskuksissa ja teollisuuslaitoksissa. Aurinkovoimaloiden rakentamisen kannustimena on ollut Business Finlandin yrityksille myöntämä energiatuki, jonka tavoitteena on kannustaa uusiutuvan energian lisäämiseen

omassa energiankäytössä ja energiansäästössä. Myös kuluttajia halutaan kannustaa uusiutuvan energian käyttöön. Ympäristöministeriö suunnittelee parhaillaan energiaavustuksia asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin. Tuki edellyttää aurinkopaneelien lisäksi myös muita energiatehokkuustoimenpiteitä. Mitään energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja ei ole rajattu avustuksen ulkopuolelle. Aurinkosähkö on yksi tapa vähentää omia ilmastopäästöjä. Aurinkoenergian hyödyntäminen yleistyy koko ajan, ja aurinkovoimala nähdään houkuttelevana investointina niin omakotitaloihin, taloyhtiöihin kuin yrityksiin. Aurinkosähkön etuja ovat muun muassa helppous ja huolettomuus. Sen avulla voi tuottaa osan käyttämäs-

V

Antti Korkala Uusiutuvan energian projektipäällikkö, Oulun Energia.

tään sähköstä omavaraisesti. Aurinkosähköjärjestelmä mitoitetaan vastaamaan kiinteistön sähkönkulutusta. Aurinkoenergia on täysin päästötöntä ja uusiutuvaa energiaa. Aurinkovoimala tuottaa energiaa maaliskuusta lokakuuhun. Tulevaisuudessa, kun akkuteknologia kehittyy ja yleistyy, aurinkoenergiaa voidaan varastoida päivällä akustoon ja käyttää silloin, kun aurinko ei paista. Aurinkosähkön hyödyntäminen on yksi monista keinosta osallistua ilmastotalkoisiin.

iime viikolla nettikansaa kuohutti video, jossa 15-vuotias tyttö nostaa koiran mikroaaltouuniin ja on laittavinaan uunin päälle. Minua kuohuttaa lynkkaus, jonka tyttö sai osakseen mauttoman vitsin ­takia. Koiraryhmässä alkanut paheksuvan sävyn keskustelu äityi hyvin nopeasti kenenkään hallitsemattomaksi vyöryksi.

Se syttyy mitättömästä ja leimahtaa hetkessä. Ei auta, vaikka vain muutama tunti alkuperäisen tekstin kirjoittamisen jälkeen aloittaja kauhistuu viestin herättämää silmitöntä vihaa ja joukko­ teilausta. Hänenkään tarkoituksenaan ei ollut saattaa tyttöä hyeenojen hampaisiin.

Niin vain kävi. Sitten oli jo myöhäistä.

S

aunan takana on tilaa, kuuluvat lempeimmät kommenteista. Keskusteluryhmien ylläpitäjillä on täysi työ seuloa suoranaiset tappouhkaukset, linkitykset tytön sosiaalisen median tileihin, nimi- ja osoitetiedot. Hetkessä kaikki on revitelty auki. Kaveripiirin vitsiksi tarkoitettu typerä tempaus irrotetaan kontekstistaan. Moneen kertaan poistettua videota pyydetään lähettämään yksityisviestillä. Moneen kertaan se taas ladataan uudelleen. Tiedäthän: kerran internetiin ladattu on internetissä aina.

lipeto. Juna, joka jyskyttää mistään välittämättä eteenpäin. Julma. Kasvoton. Vihainen. Se ei anna anteeksi, eikä se varsinkaan unohda.

S

inä vanha: muistele nuoruutesi hölmöilyjä. Kiitä luojaasi, ettei siihen aikaan ollut sosiaalista mediaa. Sinä nuori: sinä hölmöilet kuitenkin. Mutta älä laita sitä nettiin.

S

e syttyy mitättömästä ja leimahtaa hetkessä. Niin kuin kone tai vil-

TOIMITTAJALTA Anne Lilja

Tervetuloa mukaan Onnenkerhoon! Laadukas Onnenrinteen Ainolan hoivakoti on aloittanut päivä- ja tuntitoiminnan sekä ikäihmisten kerhotoiminnan. Meille omaishoidettava tai kuka tahansa seuraa ja virkistystä kaipaava ikäihminen voi tulla laadukkaaseen päivähoitoon sekä monipuolisen ja hauskan ohjelman pariin nauttimaan virkistävistä yhdessäolon hetkistä! Syömme yhdessä aamupalan, jonka jälkeen on mukavaa ohjelmaa musiikin, ulkoilun, tietovisailun tai vaikkapa Napakympin merkeissä! Ohjelma toteutetaan asiakkaiden toiveiden ja mieltymysten pohjalta. Ammattitaitoinen ja ihana hoitohenkilökuntamme auttaa hoitoon tullutta tarpeen mukaan kaikissa askareissa

päivän kuluessa kuten ruokailut, lääkkeiden annot, vessassa avustamiset ja muut askareet. Päivän aikana pyynnöstä myös erilaiset sairaanhoidolliset palvelut ja vaikka hiustenleikkuut ja kynsihuolto onnistuvat. Kerholaiset tapaavat muita ikäihmisiä ja nauttivat yhdessäolosta vaihtaen kuulumisia. Meille voi tulla omana itsenään! Lopuksi kokoonnumme vielä maittavalle lounaalle ja päiväkahville! MISSÄ JA MILLOIN? Onnenrinne Ainola sijaitsee upeassa miljöössä Ainolan puiston kupeessa, Nahkatehtaankadulla. Päivätoimintaa järjestetään arkisin kello 8.30-14.00. Tuntitoimintaan omaishoidettava voi tulla milloin vain. Joskus omaishoitajan päivä muut-

Nahkatehtaankatu 1, 90130 Oulu toimisto@onnenrinne.fi

Palvelujohtaja Lilli Kirjava, 050 433 9549, lilli.kirjava@onnenrinne.fi

www.onnenrinne.fi

tuukin nopeasti ja tarve omaisen hoidolle syntyy. Silloin soitto meille ja autamme nopeassakin tarpeessa!

KENELLE? Oletko omaishoitaja, joka tarvitsee aikaa asioilla käyntiin, rentoutumiseen tai ihan vain lepoon? Tuo silloin läheisesi meille viihtymään siksi aikaa! Oletko ikäihminen tai onko lähelläsi ihminen, joka haluaa virkistävää seuraa ja vaihtelua elämään? Tulkaa mukaan iloiseen päivä- ja kerhotoimintaamme, jonne haluaa tulla taas uudelleen ja uudelleen! KUINKA MUKAAN JA MITÄ MAKSAA? Päivä- ja kerhotoiminnan hinta riippuu hoivan tarpeesta. Päivätoimintaan voi käyttää Oulun

kaupungin myöntämiä omaishoidon vapaan palveluseteleitä, jolloin maksettavaksi jää vain mahdollinen omavastuu. Hinta sisältää aamiaisen, ohjelman, lounaan, päiväkahvin sekä tarvittavan hoivan. Myös itsemaksavana voi osallistua Onnenkerhoon! SOITA JA KYSY LISÄÄ! Palvelujohtaja Lilli Kirjava, puh. 050 433 9549, lilli.kirjava@onnenrinne.fi Johdon assistentti Eeva-Maria Holappa, puh. 050 322 3405, eeva-maria.holappa@onnenrinne.fi


7

FORUM24

Tiistai 12. marraskuuta 2019

La 16.11. klo 12-18

JOULUN

AVAUS! Tiernapojat

Joulupukki ja Joulumuori

Jouluista musiikkia: Äänirajoilla Korttiaskartelupiste

Ilotulitus

Ja paljon muuta

KauppakeskusZeppelin KauppakeskusZeppelin Yleisimmät aukioloajat: ma-pe klo 10-20, la 10-18 ja su 12-18 Prisma Zeppelin: ma-la 7-21, su 10-21 kauppakeskuszeppelin.fi


8

VISKAALIN TILAKAUPPA:

SYKSYN HERKKU – VISKAALIN VISKAALINTIE 54, MUHOS KYPSÄT MAKSAPIHVIT. EVÄSTÄ MYYNTIPISTE: PAIKALLISTA PULLA-PIRTIN LEIPOMOMYYMÄLÄ, GLUTEENITON. LEPOLANTIE 17, OULU

TALVEN ULKOILUUN!

KYSY LÄHIKAUPASTASI!

KYSY LÄHIKAUPASTASI!

TEKSTARIT 13234

OTTAAKO PÄÄHÄN? HALUATKO KEHUA? OTA KANTAA! mukavasti pääomatuloja. Hieno asia, kun Marxin opit on heitetty romukoppaan ja pienipalkkaisten edunvalvojat opettavat heille kansankapitalismia. Tosiasiat kannustavat aina.

KIITOS HIUKKAVAARAN metsäpolkujen

tallaajille! Kyllä oli ilo käydä juoksemassa, kun polkuja menee metsässä ristiin rastiin. Liikkumisen iloa kaikille! TOIVOTTAVASTI POSTIN lakko kestää yli joulun, ei tarvi lähettää joulukortteja eikä paketteja. T. Joulurauhaa

tävällinen henkilö, joka veit Linnanmaan Prisman parkkipaikalle pudonneen kotiavaimeni Prisman infoon.

KUULIN, ETTÄ aikuiset eivät uskalla valvoa, kun sitten lapsetkaan eivät nuku ajoissa. Viikonloppuisin pakotetaan samaa unirytmiä kuin viikolla.Valot kiinni kello 21. Missä aikuisten oma elämä?

KIITOS LEIKO ja avohoitotalon vuodeosasto! Olin lonkkanivelen vaihdossa 25.10– 28.10. Sain siellä parhaan mahdollisen hoidon. Olette todella omalla alallanne jokainen.

MIKSI OSA eläkeläisistä on koko ajan vinkumassa jotain? Aina ollaan kateellisia lapsiperheille ja se oma paha olo halutaan kaataa meidän päälle. Mitä tällä vaalikaudella lapsiperheet ovat saaneet? Ole onnellinen, että olet päässyt eläkkeellä, tulevaisuudessa eläkkeelle joudetaan 70-vuotiaana. Turhaa vastakkainasettelua.

NAAPURILLE AURATAAN pihatie Kiimingissä. Ei ole tasapuolista kohtelua, laki on muuttunut! Puuttukaa maksajat asiaan. Aurausrahat loppuvat!

PALJON KIITOKSIA sinulle ys-

WWW.VISKAALIN.FI WWW.VISKAALIN.FI

ILMASTOAKTIVISTIT MENKÄÄ Intiaan mieltä osoittamaan ja heittäkää ilmanaikainen jauhanta meidän ilmastotalkoista. Myös meidän poliitikot, älkääkä höpöttäkö sontaa. Meillä kumminkin pienenä kansana asiat on hyvin. Me

tarvitaan vielä pitkään nykyisiä energiamuotoja. Poliitikot voivat miettiä: USA sanoutui irti ilmastotalkoista, älyävät asiat. Vaan toisin on Aasiassa, ja te ette mahda mitään. KIRJOITIT ”KYLLÄ Taivaan Isä antaa anteeksi” totta, mutta ei silmänlumeeksi pyydettyjä anteeksiantoja vaan aitoja katumuksia. Puoli totuutta on koko valhe. T: Nallewaari USEALLA VASEMMISTOLIITON Oulun kaup.valtuutetulla tosi

TE-TOIMISTON VUOKKO Koskinen, oikea ihminen oikealla paikalla. Olet auttanut ja neuvonut minua ja monia muita todella hienosti ja sydämellä. Kiitos kaikkien puolesta! Asiakkaasi sb HALOO NAISET, tiesittekö että meille naisille ei kerry eläkettä äityisloman eikä hoitovapaan ajalta? Me naiset uhraudumme miesten puolesta jäämällä kotiin hoitamaan lasta, jotta mies voi edetä urallaan ja näin kerryttää eläkettään. Tämä on suuri epäkohta, joka tulisi korjata.

HEI PÄIVÄKODIN työntekijä. En oikein

tykkää, että suukottelet lastani. Etkö voisi osoittaa hellyyttä muuten?

TIEDOKSI ROUSKUTIELLE käännyttäessä Vaalantieltä on aluerajoitus eli 30km/h. Myös Rouskutietä ajettaessa kohti Vaalantietä on oikealta tulevaa on väistettävä ja totta, uusi tie on tullut eli Sienikuja, jos joku ei tiedä vielä. Eli höllätkää kaasua. KAUPUNGILLE KIITOS pyöräteiden merkkauksesta meille!T. Kauko Vainio JO ON aikoihin eletty, kun grillityöntekijän täytyisi osata serbo-kroatiaa, asutaanko me Serbiassa vai Oulussa? Jäi hakematta tuo työpaikka. IHMETTELIN MYÖS pyhäinpäivänä hautausmaalla koirien kanssa siellä liikkuvia, hyväkuntoisen nuorehkojen henkilöiden pyöräilyä hautausmaalla ja sen läpi ajoa. Onko säännöt hautausmaalla muuttuneet vai onko kulkijat piittaamattomia säännöistä? Rauha on kaukana. PYHÄINPÄIVÄSTÄ KIRJOITTAJALLE: miehesi on ilmeisesti hyväkuntoinen pyörätuolilla liikkuja. Oma 90v. vanhempani ei jaksaisi käsivoimin

LÄHETÄ MIELIPIDE Sähköpostilla: mielipiteet@forum24.fi Viestin pituus max. 2 000 merkkiä. Tekstiviestillä numeroon 13234. Kirjoita: FORUM (väli) oma viestisi. Esimerkiksi:

FORUM Mielipiteen lähettäminen on kivaa. Tekstiviestin toivottu pituus on enintään 150 merkkiä. Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa / viesti. Forum24 pidättää oikeuden julkaista tai jättää julkaisematta mielipiteitä/tekstiviestejä sekä käsitellä niitä. lumessa pyörätuolia liikuttaa, enkä minä tuolia lumessa pukata. Kävellä hän ei voi vammansa takia lainkaan, joten kyllä me autolla haudalle mennään jatkossakin. Eiköhän se ole tasa-arvoa, että vammainenkin pääsee haudoille. FIKSUMMAKSI MIELLETTYJÄ kiusataan joukolla niin kouluissa kuin työpaikoillakin. Syyksi kelpaa se, että kiusattu ”luulee olevansa parempi kuin muut”. Alemmuudentuntoa!

TULE TUNNELMOIMAAN KAUPPAKESKUS KAPTEENIIN!

Naisten ilta Lauantaina 16.11. klo 18-21 –

Illan e

siinty

jänäJ

anne T ulkki

Illan aikana ohjelmassa musiikkia, tarjouksia ja viihtymistä. Janne Tulkki viihdyttää klo 19.30. Muotinäytös klo 18.30 ja illan lopuksi huikea arvonta klo 20.30. KUKKA & LAHJA RUUSU Tuo kotiisi vehreä pala luontoa – kaikki viherkasvit -50 %! OULUNSALON APTEEKKI Kaunista talveen! Kosmetologi tekee illan aikana huulimeikkejä. Lisäksi ohjelmassa upea arvonta. Kaikki kosmetiikka -20%!

um Ta p a h t

nta an juo

Ce d er v a Mat t i

a

ll.

Tervetuloa!

K-SUPERMARKET OULUNSALO Myymälässä mm. kahvitarjoilu, arvontaa ja tuoteuutuuksia! 500 ensimmäistä naisvierasta saavat mukaansa tuotekassin.

Karhuojantie 2, Oulunsalo


SÄHKÖPOSTIT mielipiteet@forum24.fi

Kipukroonikko, kannabis ja opiaatti “KANNABISTA EI mielletä huumeeksi”-kirjoituksen (Forum24 5.11.) johdosta tuon esiin kipukroonikon ajatuksia asiasta. Kannabis on huume. Laittomassa, niin sanotussa viihdekäytössä se ilmeisesti tekee turruttamista ja hyvänolon tunnetta mukailevan tuntemuksen. Laillisena reseptilääkkeenä se katkaisee kivun kovimman huipun antaen käyttäjälleen mahdollisuuden muihin suunnitelmallisen kivunhallinnan muotojen toteuttamiseen. Opiaatti on lääke.Yllä mainitut määritelmät viihde- ja lääkekäytöstä pätevät myös tähän. VALLITSEVASSA KIRJOITTELUSSA ja puheissa valitettavasti laiton ja laillinen käyttö sekoitetaan usein. Kelan toimissa on tullut valitettavasti pahoja sekaannuksia. Olen kuullut kerrottavan, en ole nähnyt, ”paimenkirjeistä” lääkäreille, jotka ovat kirjoittaneet laillisia reseptejä kipupotilailleen. Kaamein seuraus näis-

tä kirjeistä on ollut brutaalit opiaattien poisotot pitkäaikaisesta käytöstä jopa ilman oikeaa pitkäaikaista alasajoa. Näistä olen nähnyt epikriisit. KROONISEN KIVUN hoito on haastavaa potilaalle ja hoitavalle taholle, koska siinä harvoin saadaan samanlaisia onnistumisia kuin akuutin tai syöpäkivun hoidossa.

Vallitsevassa kirjoittelussa ja puheissa laiton ja laillinen käyttö sekoitetaan usein. Potilaan kanssa on aina tehtävä kirjallinen kivunhallinnan suunnitelma, jossa on oma kohta lääke-, liike- ja lääkkeettömälle hoidolle. Kipukroonikon täytyy ymmärtää, että hyvin harvoin kipu saadaan kokonaan pois. Kivunhallinnan menetelmin

voimme kuitenkin jollain muotoa elää kivun kanssa. Kipukroonikon on kuitenkin saatava kokeilla kaikki mahdolliset lääkkeet jo yksin sen vuoksi, että olemme yksilöllisesti eri lääkkeisiin reagoivia ihmisiä. On myös olemassa laki potilaan asemasta ja oikeuksista, jossa tarkoin määritetään, kuinka meitä tulee hoitaa.

MUTTA AUTOILIJAN yltyessä ylikohteliaaksi voi liikenneturvallisuus myös vaarantua. Tämän koin taannoin alkuillan ruuhkassa Kajaanintiellä Kastelliin päin ajaessani. Vasenta kaistaa rinnallani ajanut kuski löi jarrut pohjaan keskellä liikennevirtaa kohdalla, jossa ei ole suojatietä eikä muutakaan kulkureittiä jalankulkijoille. Jarruttanut kuski alkoi viittoa tien

penkalla seisoneelle henkilölle, että mene yli. Henkilö oli lähtenyt ylittämään Kajaanintietä aivan väärästä paikasta.

On ikävä havaita, että näitä sääntöjä rikotaan Oulussa päivittäin. Tämä liian kohtelias autoilija oli vähällä aiheuttaa peräänajon takanaan tuleville, ja itse olin ajaa oudossa paikassa stopanneen auton edestä juoksujalkaa tietä ylittämään lähteneen nuoren naisen päälle, joka ilmeisesti koki puheena olevan kuskin toiminnan luvaksi ylittää vil-

ö i tt i e k a i s uu a k i A HAARUKOI VALIKOIMASTAMME ITSELLESI SOPIVA KEITTIÖ!

SUURIN OSA meistä saa hyvää hoitoa. Koska olemme ihmisiä, asioita ei saa ajatella tilastotieteellisesti vaan yksilöllisesti, ja meitä on hoidettava sen mukaisesti. Hoitohenkilökunta on ottanut meidät hyvin vastaan, kun olemme menneet yhdessä lääkärikäynneille aukaisemaan solmuja. Toimin potilasaktiivina. Yhdessä toimien saamme meille kipukroonikoille paremman elämänlaadun ja nuo viihdekäyttäjä–lääkekäyttäjä-sekoitukset saadaan poistettua, kun vaan puhumme oikeilla sanoilla ja toimilla.

Palolantie 16, 90630 Oulu 08 530 5005 | ma-pe 9-17 | www.inno-keittio.fi

Pertti Latvala

Väärää kohteliaisuutta liikenteessä ON LIIKENNESÄÄNTÖJEN mukaista, kun autoilija pysähtyy jalankulkijan ollessa astumassa suojatielle ja päästää hänet ylittämään ajotien. Lisäksi toista kaistaa samaan suuntaan tulevan auton tulee pysähtyä suojatien eteen seisahtuneen auton rinnalle. On ikävä havaita, että näitä sääntöjä rikotaan Oulussa päivittäin.

9

LUKIJOIDEN MIELIPIDE

Tiistai 12. marraskuuta 2019

kasliikenteinen tie väärässä paikassa. Hän ei selvästikään ollut alkuaan aikeissa tulla ajotielle autojen sekaan, joten mistään hätäjarrutuksesta vierelläni ajaneella ei ollut kyse. KYSEISESSÄ PAIKASSA OYS:n ja Peltolan kohdalla on molemmin puolin tietä bussipysäkit, joiden kohdalla nuorison on tapana ylittää tie mistä sattuu. Oikea reitti olisi vähän matkan päässä sijaitseva Kajaanintien alittava kevyenliikenteen väylä. Mikäli oikein käsitän, liikennesääntöjä rikkoi paitsi tietä väärästä paikkaa ylittämään lähtenyt nuori, mutta myös väärässä paikkaa herrasmiestä leikkimään ryhtynyt kuski.

Skodamies

FYSIOTERAPIAPALVELUT AMMATTITAIDOLLA • OMT-fysioterapia • Faskiamanipulaatio® • Akupunktio • Spiraalistabilaatio

• Mediracer® — rannekanavan pinnetutkimus • Seniorifysioterapia • Kotikäynnit

Varaa aika netissä www.ajanvaraus.coronaria.fi CORONARIA.FI

CORONARIA KUNTOUTUS- JA TERAPIAPALVELUT — OULUN MEDITERAPIA Hallituskatu 36 a, 90100 Oulu, p. 08 815 5282


10

IHMISET & ILMIÖT

www.forum24.fi

Improvisoitua komiikkaa SARIANNA TURULA

Joonatan Väisänen on tuore räpin Suomen mestari

Jokrates • Oikealta nimeltään

Joonatan Väisänen. • 22-vuotias. • Asuu Oulussa. • Freestyle rapin Suomen

mestari 2019. • Esiintynyt mm. Qstockissa.

OULU

• Esikuvat Kanye West ja

Sarianna Turula

Drake.

sarianna.turula@forum24.fi

• Opiskelee

musiikinopettajaksi.

Päällepäin kaveri on rau­ hallinen ja pohtii tarkoin sa­ nansa. Lavalla hän pääsee irti – suu syöksee sanoja ja batt­ levastustajat tipahtavat yksi kerrallaan. Jäljelle jää voittaja. Freestyle rapin Suo­ men mestari vuosimallia 2019 on oululainen Jokrates, Joonatan Väisänen. – Sanoin ennen kisaa kavereilleni, että tässä sei­ soo mestari. Haaveilin voi­ tosta 10-vuotiaasta alkaen, nyt iso unelmani kävi toteen, Väisänen puhaltelee. Kisaamassa oli 78 räppää­ jää ja voittaja ratkottiin Hel­ singin Nosturissa 2. marras­ kuuta.

naamalla, tavuja ja sanoja yhdistelemällä. Parasta freestyle räppää­ misessä on mestarin mukaan lavalla saavutettu flow-tila. Yleensä battlen jälkeen hän katsoo videolta, mitä si­ tä tuli sanottua. – Se on improvisoitua ko­ miikkaa, jossa pääroolia näyttelevät kilpailijat ja ylei­ sö. Tuomarit ja yleisö tulee voittaa puolellensa.

Riimittely luontevaa

Hyvässä hengessä Ensikosketus freestyle rap­ piin oli vuonna 2006, kun 10-vuotiaan serkku näytti fi­ naalipätkän SM-kisoista. – Mahtava laji! Lavalle mennään haukkumaan toi­ nen lyttyyn ja sitten hyvässä hengessä nauretaan yhdessä battlen jälkeen lavan takana päälle. Kymppivuotias innostui niin, että opetteli kaikki fi­ naalipätkän sanoitukset ul­ koa, harjoitteli eleet, ilmeet ja esitti kaverinsa kanssa imitaatioita sketsinumerona tuttaville. Pian poika rustasi jo omia sanoituksia, räppäsi aina kun siihen oli mahdollisuus ja huomasi verbaliikan ole­ van vahvuutensa. SM-kisoista hän puhui jo 14-vuotiaana, ja kaverit nau­ roivat: ”sut tuhotaan siellä”. Epävarmuus ja treeni­ kaverin puute sysäsivät ki­ sahaaveet syrjään, kunnes vuonna 2017 innostus syttyi uudelleen. – Meillä oli battle (rap-tais­ to) kotibileissä ja päätin, että alan taas treenata tosissaan.

Flown perässä SM-kisojen lavalle hän nousi

Lattioiden asennus/vaihto, tapetointi, sisätilojen maalaus ja muut sisätilojen pienremontit urakkapalkalla. Kotitalousvähennyskelpoinen. Työt sisältävät laatutakuun. Soita ja pyydä tarjous. JTY-Palvelut, Jukka Tynkkinen +358 45 212 7170 jtypalvelut@gmail.com

Jokrates, eli Joonatan Väisänen räppäsi 78 kilpakumppania taakseen Freestyle Rapin SM-kisoissa Helsingissä marraskuun alussa. ensimmäisen kerran syksyl­ lä 2017 ja pääsi kahdeksan parhaan joukkoon. Sama toistui seuraavana vuonna. – Ensimmäiset kisat meni­

Tuomo Kantomaa EHL Dosentti, erikoisala oikomishoito

vät kokemattomuuden piik­ kiin. Tänä vuonna olin itse­ varma, treenasin paljon ja katsoin omia vanhoja battle­ ja miettien, mitä voisin tehdä lavalla paremmin.

Katja Karimo HLL

Freestylessa on ideana, et­ tä sanat ja vitsit syntyvät vas­ ta lavalla. Kaksintaistossa pyritään vastaamaan pääosin toista mollaten.

Ritva Näpänkangas EHL, HLT, protetiikka ja purenta­ fysiologia

Ei erillistä toimistomaksua.

HYVÄ PAIKKA HAMPAILLESI YLI 35 VUOTTA.

– Etukäteen ei kannata suunnitella riimejä tai sano­ misia, yleensä silloin ne eivät toimi. Sen sijaan aktiivista ja käyttökelpoista sanavaras­ toa voi kartuttaa vain tree­

Vaikka sanataituri on nyt Suomen mestari, ei hän ha­ lua leimautua vain freestyle räppäriksi. Hän julkaisee musiikkia Jokrates-nimellä ja opiske­ lee musiikinopettajaksi yli­ opistossa. – Olen antiikin filosofian fani ja ihailen Sokratesia. Hän on erittäin taitava puhu­ maan ja nokkela jamppa sa­ noissaan, Väisänen veistelee. Saman hän kokee olevan­ sa oma vahvuutensa: – Suomenkielellä leikittely ja riimittely on minulle luon­ tevaa. Qstockissa hänet nähtiin viime kesänä ja seuraava Ou­ lun keikka on 13. joulukuuta Basso Clubilla. Uusi sinkku, Tykkäät Kuitenkin, julkaistiin viime per­ jantaina. – Olen ennen kaikkea muusikko ja lauluntekijä. Artistin uran lisäksi unelma­ ni on yhteisbiisi (Anna) Abreun kanssa. Etelässä asuva tuottajalauluntekijä veli, Johannes ”Theo John” Väisänen on kiistatta tärkeä tuki aloittele­ valle artistille. – Puhelin on pirissyt tiu­ haan voiton jälkeen, joten katsotaanpa mihin tässä pää­ dytään. Viihdyttäminen on minun juttuni, vaikka olen vasta ihan alussa, Väisänen hymyilee.

Kirkkokatu 27 A Hammarinkulma 3. krs puh. 08 375 190 Iin toimipiste, Valtarintie 2 91100 Ii puh. 050 466 4899 Ajanvaraus myös netissä:

www.furka.fi

Verkkokauppa www.luccaconsult.fi


11

IHMISET & ILMIÖT

Tiistai 12. marraskuuta 2019

Ikä yllättää äidiksi haluavan Ouluun avataan kuun lopulla uusi lapsettomuus­ klinikka OULU

Anne Lilja

anne.lilja@forum24.fi

Naisen ikä on hedelmällisyysongelmien kannalta merkittävin seikka. 35 ikävuoden jälkeen hedelmällisyyskäyrät lähtevät selvään laskuun. – Munasarjojen iässä 40 ei ole uusi 30, pian avautuvan lapsettomuushoitoklinikka Gynovan hedelmällisyyslääkäri Riitta Koivunen sanoo. Elintavat vaikuttavat hedelmällisyyteen. Erot ikäluokan sisällä ovat kuitenkin yksilöllisiä, sillä perimällä on suuri merkitys. Joku 35-vuotias nainen voi olla siinä kunnossa, että moni 25-vuotias voisi olla kateellinen. Lisääntymisterveys ei näy ulospäin. – Mutta vaikka olisi kuinka hoikka, kaunis, sporttinen ja elämä kunnossa, moni 40-vuotias yllättyy, kuinka ikä tulee vastaan, Koivusen kollega Eija Karjalainen sanoo.

Huonot elintavat vanhentavat Raskautumisen viivästymisen suhteen on syytä havahtua aikaisemmin, jos tiedossa on vaikeuttavia tekijöitä – lapsettomuutta suvussa, epäsäännölliset tai kivuliaat kuukautiset tai endometrioosi. Jos raskautta on yritetty yli vuoden, kannattaa suunnata lapsettomuusklinikalle. – Jos on epäsäännölliset kuukautiset, liian pitkä tai lyhyt kierto, ei ole varmaa, irtoaako munasolu. Kierron

pituutena 28–30 on hyvä, kätilö Heli Moilanen sanoo. Lapsettomuusklinikalla asioivat pariskunnat, yksinäiset naiset ja naisparit. Klinikoilla tutkitaan myös siemennestenäytteet. – Valtaosalla lapsi on toiveena pariskuntana yhdessä. Kun on paras ikä tehdä lapsia, ei välttämättä olekaan kumppania. Silloin vaihtoehto voi olla pakastaa munasoluja, Karjalainen sanoo. Vaikka lapsen hankinta ei olisi ajankohtainen, oman hedelmällisyystilanteen voi käydä arvioimassa. Silloin munasarjat ultrataan, otetaan verinäytteitä ja ennustetaan tulevaa muun muassa oman äidin vaihdevuosien alkamisen mukaan. Parhaat mahdolliset tulokset lapsettomuusklinikalla saadaan alle 30-vuotiailla naisilla: kolmen hoitokerran jälkeen 90 prosenttia tulee raskaaksi. Vastaava lukema 40 vuoden ikäisillä on enää 25 prosentin luokkaa. Missin mittoihin ei tarvitse raskaudesta haaveilevan mahtua, mutta nuoremmalla ylipainon karistaminen on paras keino vaikuttaa raskauden onnistumiseen. Yli- ja alipaino ovat iän jälkeen toiseksi merkittävin hedelmällisyyttä heikentävä tekijä. Jo viiden prosentin painonpudotus parantaa mahdollisuuksia. Alarajoja hipoo jo 19,5 painoindeksi, ylärajana 30 ylittävä lukema huonontaa raskaaksi tulemisen mahdollisuutta huomattavasti. – Paljon näkee sitä, että on ylipainoa, eikä tulla hoidoillakaan raskaaksi. Seuraavaksi näkeekin kaupungilla pukkaamassa lastenvaunuja 20 kiloa kevyempänä, Koivunen kertoo. Iän ja painon lisäksi tupakka ja alkoholi ovat merkittävät hedelmällisyyttä laskevat

PALVELUFORUM TIISTAISIN

1–5 ilmoitusta 87€+alv./kpl Yli 6 ilmoitusta 67€+alv./kpl

ANNE LILJA

tekijät. Molemmat vanhentavat munasarjoja. Vaikka arkisin olisi maistelematta, alkoholin kohtuukäytön raja paukkuu herkästi viikonloppuisella käytöllä. – Aika paljon on nippa nappa kohtuukäyttäjiä. Yksittäiset kovemmat pirskeet heikentävät juuri sen kierron hedelmöittymismahdollisuuksia, Koivunen sanoo.

Samat kriteerit kuin julkisella Juuri nyt Lääkärikeskus Gynekon yhteydessä toimiva Gynova odottaa Aluehallintoviraston toimilupaa. Gynovalla toimii neljä hedelmällisyyslääkäriä. Lääkärit Koivunen ja Karjalainen sekä kätilö Moilanen ovat vanhoja työkavereita Väestöliiton klinikan ajoilta. Nyt he muutaman muun naisen kanssa päättivät perustaa oman, oululaisen klinikan. Kriteerit yksityisellä puolella ovat samat kuin julkisellakin. Kela korvaa lapsettomuushoitoja 43 ikävuoteen saakka. Julkisella puolella tehdään hoitoja kunnes kolme kertaa on täynnä. Kolmen hoitokerran jälkeen Kela-korvauksen voi saada vielä yksityiselle puolelle. – Ikäraja on veteen piirretty viiva. Laissa ei ole yläikärajaa. Naisen terveys määrittelee, minkä ikäisenä hoitoja voidaan vielä tehdä. Omilla munasoluilla 43 ikävuoden jälkeen tulokset ovat huonot. Luovutetuilla munasoluilla voidaan jatkaa pidempään, naiset sanovat. Hedelmällisyyslääkärit kertovat yllättyvänsä säännöllisesti: silloinkin, kun raskaus vaikuttaisi epätodennäköiseltä, luonto saattaa yl­ lättää. – Luonto on meitä fiksumpi. Toivoa on aina, naiset sanovat.

Kätilö Heli moilanen (vas.) ja hedelmällisyyslääkärit Eija Karjalainen sekä Riitta Koivunen odottavat lapsettomuushoitoklinikka Gynovan aukeamista. Oulussa lapsettomuushoitoja tarjoavat lisäksi julkisella puolella OYS ja yksityisellä Mehiläisen klinikka Felicitas.

K o Ku ol uu lt uutsu-s -j aj ahhooi it toollaa pp aa ll vveelluut t v vu uo od edsetsat a1 91599 5 9 Uudisrakennuksiin ja energiakorjauksiin

PAROCIN PUHALLUSVILLA Vuorenvarma lämpöeriste Parocin valtuuttama urakoitsija koko Pohjois-Suomen alueella

LAPIN PUHALLUSVILLA KY puh. 0400 391 321

Soita ja varaa ilmoituspaikkasi puh. 044 799 5900

OULU – KEMI – ROVANIEMI lapinpuhallusvillaky@co.inet.fi | www.lapinpuhallusvilla.fi

KKOOSS M EETTOOLLOOGGI I KOULUTUS KOULUTUS alkaa 13.1.2020. alkaa 13.1.2020. Klikkaa nettiin ja tilaa esite!

Klikkaa nettiin ja tilaa esite! www.oulunkosmetologikoulu.fi www.oulunkosmetologikoulu.fi Kirkkokatu 10 A 90100 OULU p. 08 372 147 w w w . o u10 l uAn k90100 o s m eOULU t o l o gp.i k08 o u372 l u . 147 fi Kirkkokatu www.oulunkosmetologikoulu.fi

Norraindustrivägen 1, 95334 Haparanda

PIKKUJOULUUN JUOMAKSI! APOTEKARNES JULMUST

sokerilla ja ilman 4 x 1,4 litran pakkaus

3,49

+ pantit

e

Runsaat valikoimat mm. limsoja, energiajuomia, mehuja, tölkkien ja muovipullojen palautus

AVOINNA SUOMEN AIKAA MA-PE 9 –20, LA 9 –19, SU 10 –19

KODIN KIINTOKALUSTEET JA JULKITILOJEN KALUSTEET LAADUKKAASTI AMMATTITAIDOLLA

ONKO ALKOHOLI SINUN TAI LÄHEISESI ONGELMA? Oulun seudun auttava puhelin

JOKA PÄIVÄ KLO 17–21 PUH. 0440 241266 www.aa.fi –> AA-ryhmät || e-mail: oulu@aa.fi


12

FORUM24

www.forum24.fi

Tule minulle työkaveriksi, Tule minulle työkaveriksi, palkkaamme kasvun tueksi 5 palkkaamme kasvun tueksi 5 palveluneuvojaa! palveluneuvojaa! Meillä on: Meillä huippuon:työyhteisö huippu työyhteisö ja perehdytys, huippu alkukoulutus huippu alkukoulutus ja perehdytys, emme vaadi aikaisempaa kokemusta emme vaadi aikaisempaa kokemusta kannustava palkkaus: kannustava palkkaus: provisio+bonukset provisio+bonukset takuupalkka 1600€/kk takuupalkka 1600€/kk työaika ma-pe klo 9-16:30 työaika ma-pe klo 9-16:30 työpaikka Limingantullissa työpaikka Limingantullissa mukavaa ajanvaraustyötä mukavaa ajanvaraustyötä

Soittele tai tekstaa rekrypuhelimeen: Soittele tai tekstaa rekrypuhelimeen: 0442830533 0442830533 www.ideko.fi/rekry www.ideko.fi/rekry

Kahvitarjoilu!

pectassa s e R ä iv ä p ja n a p m a Syysk ina 14.11. Respectassa torsta sia Oulun Ohjelmaa ja tarjouk

Kaikki myymälän jalkineet ALE

20−50% normaalihinnasta

Turvallisesti talveen Tuisku-liukuesteet

8€

(norm. 10,24 €)

klo 11−16 Pienapuvälineet ja terapiatuotteet esittelyssä

testausta & käyttövinkkejä

klo 11−16 Jalkojen pika-analyysit veloituksetta klo 11−16 Esittelyssä IR-kuvantaminen

Rollaattori Explorer ulkokäyttöön

390 €

(norm. 491,08 €)

: Katso lisää / a.fi ct e sp e .r w ww syksy2019

Kiviharjunlenkki 4 (Rehapolis 1), Oulu │ ma−pe klo 8−16 www.respecta.fi

Respecta.Vapaus.Liikkua │ Myyntipalvelu p. 0207 649 748*

*Soittajahinnat matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min, lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7, 02 snt/min.


13

IHMISET & ILMIÖT

Tiistai 12. marraskuuta 2019

Vapaus syntyi soolouran myötä

OULU

Sarianna Turula

sarianna.turula@forum24.fi

Tarja Turunen vastaa puhelimeen Espanjan lämmöstä, kotoaan. – Palasimme juuri EteläAmerikan tiiviiltä keikkaroundilta. Olipa taas rankka rokkikeikkojen rupeama, nyt palaudun hiljalleen... Palautumista tarvitaan, sillä pian vuorossa on Yhdessä jouluna -keikkakiertue Suomessa: 15 keikkaa 22 päivän aikana. Kiertue alkaa 22. marraskuuta. – Vaikka joulukiertue on äänellisesti haastava, on fyysinen esiintyminen rauhalli-

sempaa. Mielellään palaan taas rauhallisempaan tunnelmaan rokkigenrestä. Tarja Turunen on tehnyt viime vuodet menestyksekästä soolouraa maailmalla. Nightwishin keulahahmona alkujaan tunnettu Turunen irtisanottiin bändistä vuonna 2005 ja hän siirtyi sooloilemaan. –  Silloin muuttui kaikki, koko elämä. Aloin itse säveltää ja kirjoittaa kappaleita. Tuli uusi bändi, uudet muusikot ja oma yleisö. – Kaikki muuttui parempaan. Nautin artistin vapaudesta, jossa kukaan ei kontrolloi tai käske tekemään asioita. Olen yli 40-vuotias ja nyt

saan tuntea vapauden musiikin teossa, hän huokaa.

pari kertaa vuodessa. Joskus Marcelo matkaa Suomeen kaksin tytön kanssa Tarjan ollessa keikkailemassa. Suomalaisille Turunen on jäänyt hiukan etäiseksi Nightwishin jälkeen vähäisten Suomen keikkojen vuoksi. Televisiossa hän piipahti vuonna 2016 The Voice of Finlandin tähtivalmentajana. Onko naista pyydetty Vain elämää -televisiosarjaan? – Sarjan alkuvuosina siitä oli ohjelman tuottajien kanssa puhetta, mutta ei sittemmin. Tiedän, että ohjelma on suosittu ja sen avulla artistit ovat nousseet suosioon Suomessa uudelleen, mutta se vaatisi aikaa ja sitoutumista. Keikkakalenterini on tiukka, ja aikatauluongelmat olisivat suurimmat. – Ja luulen, ettei formaatti ole minua varten. Nightwishin kappaleita Turunen soittaa keikoillaan harvoin. –Yksi tai kaksi silloin tällöin ja siinä se. Tarjan seitsemäs sooloalbumi, In The Raw, julkaistiin elokuussa.

Suomi-ikävä usein

Joulu Espanjassa

Suomessa artistilla on vakiintunut fanikunta. Edellisen kerran hänet nähtiin Suomessa kirkkokonserttikiertueella jouluna 2014. – Vaikka meillä on ihana arki ja koti nykyään Espanjassa mieheni Marcelon (Kabuli) ja Naomi-tyttäreni kanssa, siteet Suomeen eivät katkea koskaan. Suomessa on perhettä ja ystäviä, mutta elämä on vienyt meidät maailmalle. Suomi-ikävä on usein. Suomessa perhe vierailee

Oulun tuomiokirkkoon sopraano saapuu 23. marraskuuta.

Tarja Turunen

Diagnoosina ihminen Oulu Mielenterveysviikkoa vietetään Hyvän mielen talolla ensi viikolla. Teemana on ”Diagnoosina ihminen – sairauksista huolimatta”. Viikolla on maanantaista torstaihin erilaista ohjelmaa. Esimerkiksi tiistaina on Kehontietoisuudesta hyvinvointia -luento kello 16–18. Keskiviikkona on Hyvän mielen talo 30 vuotta -yleisöluento Oulun kaupunginkirjastolla kello 17.30–19. Torstaina on kello 15–18 Mielipaletin Sissitaidetyöpaja 18–35-vuotiaille. Sissitaiteessa tehdään nimettömiä teoksia ihmisten löydettäviksi.

• 42-vuotias sopraano. • Nightwish-yhtyeen

solisti vuosina 1996–2005. • Julkaissut 7 sooloalbumia. • Naimisissa Marcelo Kabulin

kanssa, tytär Naomi 7 vuotta. • Asuivat pitkään

Argentiinassa, nykyään Espanjassa. Konsertissa Turusta säestää sellistin, kosketinsoittajan ja kitaristin muodostama akustinen trio. – Tunnettuja ja vähän uudempia joulukappaleita on luvassa. Artisti lupaa myös Walking in the Air -kappaleen kuultavan uutena sovituksena. Kappale on tuttu suomalaisille Nightwishin esittämänä. – Olen jouluihminen ja rakastan joululauluja. Eihän joulu tunnu oikealta joululta Suomi-neidolle muualla kuin Suomessa! Olen viettänyt jouluja useasti palmupuun alla ja ihmetellyt joka ainoa kerta, kuinka oudolta se tuntuu. Oman joulunsa Turunen viettää jälleen perheensä kera Espanjassa. – Saavun kotiin kiertueelta vasta juuri ennen joulua, joten jouluvalmistelut ovat täysin mieheni harteilla, hän nauraa ja jatkaa: – Hän tuo kuusen sisään ja valmistelee joulupöydän, jotta emännän on hyvä tulla kotiin rentoutumaan. Vaikka suomalaisen joulun tunnelma lumisine puineen ja kynttilöineen on Turuselle tärkeä, on ympärivuotinen valo etusijalla. – Olemme Espanjassa onnellisia. En ole auringonpalvoja, mutta saan jatkuvasta valosta paljon energiaa. Urheilemme ja ulkoilemme paljon, tämä tuntuu kodilta.

Silloin muuttui kaikki, koko elämä. Parempaan. Tarja Turunen Nightwishista lähdöstään

Brändit joulu­ myyjäisissä Oulu Oulun Areenalla järjestetään Scandinavian Design Market Christmas -tapahtuma 14.– 15. joulukuuta. Tapahtuma kokoaa yhteen 50 suomalaista brändiä, mukana ovat muun muassa IVANA Helsinki, Aarre/Aarrekid, YO ZEN, Puine ja Kure Store. Tapahtumassa on tarjolla laaja kattaus muotia, lastenvaatteita, asusteita, sisustusta ja muotoilua. Design Marketilla on mahdollisuus tavata suunnittelijoita ja kuulla uniikkeja tarinoita merkkien takaa.

Oulu oivaltaa sivistyksen Oulu Oulu oivaltaa -päivää vietetään ympäri Oulua 22. marraskuuta. Päivän tarkoituksena on tarjota kaikille oululaisille mahdollisuus osallistua ja kokea, miten sivistys Oulussa tänä päivänä todentuu. Tapahtuman järjestää Oulun sivistys- ja kulttuuripalvelut. Esimerkiksi Valkeassa on kello 16.30–18.30 muun muassa Teuvo Pakkalan koulun musiikkiluokkalaisten laulusikermä, Oulun konservatorion, Oulun taidekoulun ja Oulu-opiston esitykset sekä yhteistanssi.

Oikaisuja Viime tiistain Nallesairaalasta kertovan jutun toisen vuoden lääketieteen opiskelijan nimeksi mainittiin Ella Rahtinen. Oikea nimi on Ella Rankinen. Torstain lehdessä kerrottu mieskaveritoiminta on Oulun ensi- ja turvakoti ry:n järjestämää toimintaa, ei erillinen yhdistys.


14

AUTOMAAILMA

www.forum24.fi

MaRa: Kohtuutonta

Ympäristö painottuu

Maalipinta

MATKAILU- JA Ravintolapalvelut MaRa vastustaa ympäristöministeriön ylimitoitettuna pitämäänsä lakiesitystä sähköautojen latauspisteiden rakentamisvelvoitteesta ei-asuinrakennusten pysäköintialueille. Esimerkiksi huvipuisto joutuisi rakentamaan jopa 200 ja hiihtokeskus 100 latauspistettä. Ladattavien autojen yleistyessä latauspisteiden määrä kasvaa MaRan mukaan markkinaehtoisesti.

KESTÄVÄ KEHITYS on nouseva trendi suomalaisyritysten yritysautokäytännöissä, kertoo Innolinkin yrityspäättäjille tekemä kyselytutkimus. Vastaajista liki kolmasosa kertoi ympäristöarvojen tai kestävän kehityksen mietityttävän ajoneuvoratkaisuja valitessa. – Latauspisteiden vähäisyys on esimerkki vihreää kehitystä hidastavista seikoista, ALD Automotiven Päivi Lindqvist sanoo.

TALVITEIDEN HIEKKA ja suola luovat erityisen ankaran ajoympäristön. Hyviä keinoja auton maalija muiden pintojen suojelemiseen ovat esimerkiksi säännöllinen pesu, kovapinnoitteet, kiveniskukalvot ja auton alustan ruostesuojaus. Mikäli auton ulkopinnoille suo vain yhden hoitotoimenpiteen, sen tulisi ehdottomasti olla säännöllinen ja huolellinen pesu, Tapio Ikävalko Autoklinikalta vinkkaa.

Kaikilla mausteilla OULU

Opel Astra Executive 105 Turbo

Tommi Ruuskanen toimitus@forum24.fi

Opel on rakentanut Astran Executive-varustetasoon erityisen laajan kattauksen varusteita. Forum24 koeajoi Astran perinteisellä voimalinjalla, bensiiniturbomoottorilla ja viisivaihteisella manuaalivaihteistolla.

• Pituus

4 370 mm. 2 662 mm. • Leveys 1 871 mm. • Korkeus 1 485 mm. • Moottori 999 cm³. • CO²-päästöt 130 g/km. • Teho 105 hv. • Vääntömomentti 170 Nm/1 800–4 250 r/min. • 0–100 12,2 s. • Huippunopeus 188 km/h. • Kokoluokka C-segmentti. • Kokonaismassa 1 360 kiloa. • Ajoneuvovero 196,73 euroa vuodessa. • Hinta alkaen 23 413 euroa. • Akseliväli

Ulkonäkö: Astran perusmuotoilu on ”kenraali moottorin” suunnittelupöydältä. GM teki auton Eurooppaan ja muotoilu on saksalaisen konservatiivinen. Nykyisin Opelin omistaa Groupe PSA (Peugeot Société Anonyme). On mielenkiintoista, saako seuraava Astra vaikutteita uudelta omistajaltaan. Pari viikkoa sitten uutisoitiin Groupe PSA:n yhdistyvän FiatChryslerin kanssa.

Tilojen käytännöllisyys: Sähköisesti säädettävä (16-suuntainen) kuljettajan istuin

Opelin takuu on kolme vuotta, kaksi ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Suorituskyky: Litran iskutilavuudella ja turboahtimella suorituskykyä on tavanomaiseen ajamiseen riittävästi, liikennevirtaan ja nopeusrajoitusten mukaiseen liikkumiseen. Ohitukset sujuvat ripeästi, kun vaihteita käyttämällä nostaa kierrokset vakioajoa korkeammalle. Tällöin ahtopainetta muodostuu enemmän ja moottori vastaa kaasun painallukseen nopeammin. Pienten iskutilavuuksisten moottoreiden heikko ominaisuus on polttoaineen kulutuksen nousu vauhdikkaassa ajossa eli käytettäessä moottorin kaikkia hevosvoimia. Koeajolla päästiin kuitenkin maltillisesti 4,9 litraan sadalle kilometrille.

• •

Kiitämme

• + Miellyttävää kokonaisuutta. • + Laajaa varustelua. • •

Ajettavuus: Astran ajettavuus on kunnossa. Hyvä yhdistelmä mukavuutta ja jämäkkyyttä. Manuaalivaihteistoa ajaessa totesin, että vaihdekepin liikeradat ovat selväpiirteiset ja sopivan kevyet. Taajama-ajossa melutaso on matala, mutta nousee maantiellä ja moottoritiellä selvästi pysyen joka tapauksessa maltillisena.

TOMMI RUUSKANEN

Moitimme

• – Voimakas kiihdyttely nostaa

kulutusta merkittävästi. muistitoiminnolla luo kuljettajalle miellyttävän ergonomian. Istuin myös hieroo erilaisilla ohjelmilla. AGR-etuistuimissa on lämmityksen lisäksi ilmastointi: helteellä paita ei liimaannu selkään. Musta nahkaverhoilu tuo ripauksen ylellisyyttä ja helppoa puhtaanapitoa.

Painikkeiden määrä on rajallinen kosketusnäytön ansiosta. Parhaimmillaan auto on neljän ihmisen kyyditsijänä. Tällöin kaikkien matkakas-

sit mahtuvat vaivatta kyytiin. Tavaratilan koko on 370– 1 210 litraa.

Varustelutaso: Executivevarustetaso on runsas: Ilmastointi ja hierontatoiminto kuljettajan istuimessa, lämmitys myös takaistuimissa, 17 tuuman kevytmetallivanteet, LED Matrix -ajovalot, sähkötoiminen handsfree-takaluukku, Keyless Go -järjestelmä, navigointijärjestelmä 8” kosketusnäytöllä, peruutuskamera, kaistavahti, katvealueen hälytin ja törmäyksen esto, liikennemerkkien tunnistus, CarPlay / Android Auto, pysäköintitutka edessä ja takana, automaatti-ilmastointi, nahkaverhoiltu lämmitettävä ohjauspyörä, sadetunnistin. Myynti Oulussa: Rinta-Joupin Autoliike Oy.

VUODEN PARAS DIILI – TIETYSTI KOTIMAISIN LINSSEIN!

RILLI DIILI RILLI DIILI RILLI DIILI

VUODEN PARASPARAS DIILI – TIETYSTI VUODEN DIILI –KOTIMAISIN TIETYSTI LINSSEIN! KOTIMAISIN

Testimenestyjä 31 kohdan kausihuolto

si PRIUS+

VUODEN PARAS DIILI – TIETYSTI KOTIMAISIN LINSSEIN!

TOINEN LINSSI RILLITOINEN DIILI RILLI DIILI TAI TOINEN LINSSI LINSSI

VUODEN PARAS DIILI – TIETYSTI KOTIMAISIN LINSSEIN!

täyshybridi seitsemälle. IceContact3

00 €

TOISET LASIT

EN

Oulu

...ja eläkeläisille kehykset -50% Kauppurienkatu 10 90100 OULU Ark 10-18 la 10-15 p.08-37213

LA

Oulu

www.turunkultaseppa.fi info@turunkultaseppa.fi

Kauppurienkatu 10 90100 OULU Ark 10-18 la 10-15 p.08-372130

Oulu

Oulu

Kauppurienkatu 10 90100 OULU Ark OULU 10-18 la Ark 10-1510-18 p.08-372130 Kauppurienkatu 10 90100 la 10-15 p.08

Kauppurienkatu 10 90100 OULU Ark 10-18 la 10-15 p.08-372130 www.turunkultaseppa.fi info@turunkultaseppa.fi IA IK

Oulu

Oulu

...ja eläkeläisille kehykset -50%

TI OULU L IAS IK STI OULUA

TI OULU LA IAS IK

Tervahovintie 11, Toppila, Oulu Automyynti p. 020 779 7777, huoltopalvelut p. 020 779 7735, klo 8–16.30 Varaosat p. 020p.779 ark.ark. 8–17, la 10–15, korikorjaamo ToyotaRent Rentp. p. Varaosat 0207750 779 7750 8–17, la 10–15, Korikorjaamo ja Toyota 020020 779779 77497749 Katso vaihtoautomme: www.juhanauto.fi

Oulu

...ja eläkeläisille kehykset -50%

Oulu

www.turunkultaseppa.fi info@turunkultaseppa.fi TOISET LASIT ...ja eläkeläisille kehykset -50% ...ja eläkeläisille kehykset -50% ENIN IN

EN IN

O

-paikkainen tila-auto, jonka päästöt ovat täyshybriditeknologian ansiosta vain 96 g/km, matkustajaa kohden. Alhaisten päästöjen ja kulutuksen vuoksi ei tarvitse hyväksyä mitään Suorituskykyisessä Prius+:ssa on kunnolla tavaratilaa ja ylellinen varustelu, mm. portaaton eisto, panoraamakatto sekä Toyota Touch & Go -multimedia- ja navigointijärjestelmä. yt täysiverinen tila-auto – tervetuloa koeajamaan.

TI OULU LA IAS IK

Kysy tarjous omaan autoosi!

Soitettaessa kiinteän puhelinverkon liittymästä: 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min. Soitettaessa matkaviestinverkon liittymästä: 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min.

TI OULU LA IAS IK

EN IN

Hinta sisältää 4kpl renkaita asennustöineen ja kierrätysmaksuineen

020- numeroiden hinnat 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (hinnat sis. ALV 24%)

TAI TAI TOISET LASIT TOINEN LINSSI TOISET LASIT TOINEN LINSSI TOINEN LINSSI TAI TAI TAI TOISET LASIT TOISET LASIT EN IN

Oulu

Oulu

www.turunkultaseppa.fi info@turunkultaseppa

www.turunkultaseppa.fi info@turunkultaseppa.fi

O O

629€/sarja nyt edullisesti

O

205/55R16

O

vm XXXX ja

LINSS


15

AUTOMAAILMA

Tiistai 12. marraskuuta 2019

KOE SUOMEN SUOSITUIN HYBRIDIMALLISTO Hybridiviikolla 11.–16.11.

ENNAKKOMYYNNISSÄ UUSI C-HR HYBRID

Valikoituihin malleihin WINTER PACK Sisältää talvirenkaat

490 €

HYBRIDIJOHTAJUUTTA JO YLI 20 VUODEN AJAN

Lisäksi tarjolla ERINOMAISESTI VARUSTELTU COROLLA TOURING SPORTS TURBO EDITION KOKONAISETUSI JOPA 3 000 €.

Me Toyotalla olemme kehittäneet hybriditeknologiaamme jo yli 20 vuoden ajan, ja nyt itselataava, tehokas hybridimallistomme uudistuu jälleen. Valittavanasi on esimerkiksi tehoillaan häikäisevä, 184 hv:n uusi Corolla Hybrid, tai tuliterä C-HR Hybrid, joka on kaikkea sitä, mitä olet näyttävältä crossoverilta toivonutkin. Tervetuloa tutustumaan.

Malli Yaris 1.5 Dual VVT-i Y20 Edition 5ov Multidrive S Uusi C-HR 1.8 Hybrid Active Corolla Hatchback 1.8 Hybrid Active Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid Active Corolla Touring Sports 2.0 Hybrid Active Corolla Touring Sports 1.2T Turbo Edition

Kysy nyt talven kovin tarjous Toyota-mallistoon esim. vuodelle 2020. Korko 2,95%. Vain Juhan Autosta. JUHLAVASTI VARUSTELTU YARIS Y20 EDITION + Winter Pack 490 € + automaattivaihteisto veloituksetta. Toyota Jousto -rahoituksella esim. 205 €/kk

Autoverollinen kokonaishinta

Toimitus- Kokonaishinta kulut toim.kuluineen

WLTP CO2 -päästöt*

WLTP EU-yhd. kulutus*

18 390,71 € 29 959,93 € 27 738,22 € 28 791,50 € 31 794,18 € 25 636,29 €

600 € 600 € 600 € 600 € 600 € 600 €

135 g/km 109 g/km 101 g/km 103 g/km 112 g/km 144 g/km

6,0 l/100 km 4,8 l/100 km 4,5 l/100 km 4,5 l/100 km 4,9 l/100 km 6,6 l/100 km

18 990,71 € 30 559,93 € 28 338,22 € 29 391,50 € 32 394,18 € 26 236,29 €

kevytmetallivantein, tavaratilan suojapohjan ja kumimatot.

ESIMERKKILASKELMA: Toyota Yaris 1.5 Dual VVT-i Y20 Edition 5ov Multidrive S 19 480,71 € (sis. toimituskulut 600 € + Winter Pack 490 €). TOYOTA JOUSTO kk-erä 205 €. Rahoitusaika 48 kk. Kilometrit 60 tkm. Käsiraha 20 % (3 896,14 €). Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 7 942 €. Korko 2,95 %. Käsittelymaksu 9 €/kk. Perustamiskustannus 180 €. Todellinen vuosikorko 4,34 %. Luototettava määrä 15 764,57 €. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 17 602,79 €. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjäToyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa.

Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350.000 km. Toyotan Hybrid-malliston CO2-päästöt 29–131 g/km ja yhdistetty kulutus 1,3–5,8 l/100 km. Toyotan bensiinimalliston CO2-päästöt 113–258 g/km ja yhdistetty kulutus 5,0–9,8 l/100 km. Winter Pack -tarjous koskee Prius ja Prius+ -hybridimalleja sekä Yaris Y20 Edition, Corolla Turbo Edition ja Aygo -bensiinimalleja. Corolla Turbo Edition -tarjous koskee varastossa olevia autoja. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovat voimassa rajoitetun ajan. Kuvan autot erikoisvarustein.

Tervahovintie 11, Toppila, Oulu • Automyynti p. 020 779 7777 ark. 9–18, la 10–15 • Huolto p. 020 779 7735 ark. klo 7.30–17 • Varaosat p. 020 779 7750 ark. 8–17 • Korikorjaamo p. 020 779 7749 ark. 8–16.30 020-numeroiden hinnat 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (hinnat sis. ALV 24%)


16

VIIHDE & VAPAA-AIKA

www.forum24.fi PEKKA KALLASAARI

Tyttöpoikajärjestys-musikaali on alusta loppuun lukiolaisten taidonnäyte. Kouluhipoissa pyörähtävät Katariina Siirtola (vas.), Iina-Kaisa Viheriävaara ja Maija Räsänen.

Ali versus Niko ALI VERSUS Niko on Ali Jahangirin ja Niko Kive­ län kokoillan stand up -keikka, joka on nähtävissä Madetojan salissa perjantaina 15. marraskuuta. Koomikot esiintyvät ensimmäisellä puoliskolla kumpikin vuorollaan ja toisella puoliskolla heidät nähdään yhdessä lavalla.

TIEDEKESKUS TIETOMAAN Sinkkuiltaa vietetään perjantaina 15. marraskuuta kello 19–22. Sinkkuiltaan voi tulla treffeille tai etsimään treffiseuraa. Foodmatchingissä ja pikadeiteillä pääsee tapaamaan uusia ihmisiä ja tutustumaan Tulevaisuus lautasella -näyttelyyn. Pikadeittailuun ilmoittaudutaan paikan päällä.

Osa perinnettä ja historiaa 145-vuotista Oulun Lyseon lukiota juhlitaan musikaalilla OULU

Niina Hentilä

André Linman ja kasari­ klassikoita

niina.hentila@forum24.fi

STURM UND Drang -yhtyeen laulajana ja kitaristina tunnetuksi tullut André Linman vaikuttaa nykyisin One Desire -yhtyeen solistina. Hevimestaan Linman saapuu perjantaina 15. marraskuuta kuitenkin André Linman trion jäsenenä. Ohjelmistossa kuullaan Sturm und Drangin ja One Desiren biisien lisäksi muun muassa kasariklassikoita Bryan Adamsista Bon Joviin.

– Ensimmäinen läpiveto, jes! Hyvin ollaan aikataulussa, Oulun Lyseon lukion musiikinopettaja Satu Korpi tuulettaa oppilailleen. Valot himmennetään ja pian bändi alkaa soittaa Chuck Berryn Johnny B Goodea. Lukiolaiset ovat syksyn ajan puuhanneet Tyttöpoikajärjestys-musikaalia, jota esitetään tällä viikolla 145-vuotisen Lyseon kunniaksi. Kolmannen vuoden lyseolaisista Iina-Kaisa Viheriävaara ja Katariina Siirtola alkoivat käsikirjoittaa musikaalia jo

kesän alussa. – Löysin ihan pienenä mökiltä kirjan, jonka nimi oli Petra, poikatyttö. Siinä tyttö meni poikakouluun. Sain kirjasta hyvän idean juonta varten. Tyttöpoikajärjestyksessä eletään 1950-lukua, jolloin Oulun Lyseon lukio oli vielä poikalyseo. Siirtolan esittämä Hannele Korhonen haluaa myös opiskelemaan, mutta päästäkseen lyseoon hänen on naamioiduttava pojaksi. Myös lukiokaveriin ihastuminen tuottaa päänvaivaa. Viheriävaara ja Siirtola kirjoittivat syksyllä raakaversion kohtauksista. Kunnolla hommiin päästiin kirjoitusten jälkeen. Pääosan esittäjät Siirtola ja Pekkaa esittävä Sakari Hiltunen ovat jo kokeneita teatterin tekijöitä, eikä päivää ennen ensi-iltaa jännitä. – Se iskee varmaan tänä iltana sängyssä, Siirtola nauraa. – Pahin mitä voi tapahtua on, että nolaa itsensä. Eikä se nyt ole niin vakavaa, Hiltunen puolestaan sanoo.

ALKUVIIKKOON!

Herkkutorilta!

ERÄ

PORSAAN KASSLER Suomi

Kokonainen

KIRJOLOHI Suomi/Norja

499

KAIJONHARJU

- 5%

Herkkutorilta!

FILEOINTI! ILMAINEN auki ollessa in or ut k k er H

ERÄ

OPISKELIJA T OPISKELIJA KORTILLA

SILAKKAFILE Suomi

Oulun Lyseon lukiossa eletään parhaillaan tulevaisuuden kannalta ratkaisevia hetkiä. Lukion peruskorjauksen hankeselvityksestä informoitiin kaupunginvaltuustoa maanantaina, ja kaupunginhallitus käsittelee selvitystä tänään tiistaina kokouksessaan. Musikaalin tekijäryhmä kertoo, että musikaali ei suoranaisesti ota kantaa Lyseon tulevaisuuteen. – Siinä tulee kuitenkin lyseon historiaa esille. Toiveissa on, että se nähdään niin, ettei näin hienoa, historiallista rakennusta voi ottaa muuhun käyttöön,Viheriävaara sanoo. Lyseolaisuus merkitsee nuorille paljon. – Tuntuu tärkeältä ja arvokkaalta olla lyseolainen. On osa perinnettä ja historiaa, Viheriävaara sanoo ja muut nyökyttelevät vieressä. Tyttöpoikajärjestys Valvesalissa 12.11. kello 18.

TARJOUKSET VOIMASSA TI-KE 12.-13.11.2019

Pirkka

499

BANAANI Costa Rica

KG

Herkkutorilta!

KG

Tärkeää ja arvokasta

595 KG

IDA RED

KG

OMENA Puola

Lindahls

RAHKAT

ERÄ

150g, Sitruuna-lime ja Stracciatella (2,20) yksit. 0,79 prk

Tavallista parempi ruokakauppa Sammonkatu 16, 90570 OULU, raimo.pudas@k-supermarket.fi Puh. 044 756 4500. Palvelemme MA-LA 8–22 ja SU 10–22.

100 099 100 KG

3 PRK

SmartPOST

k-supermarket.fi

K-18 Sinkkuilta Tietomaassa


11.

TUULI NIKKI PHOTOGRAPHY

Uuden Seurahuoneen Hugo-ravintola sai remontissa uuden rouhean ilmeen.

Uudistunut Hugo aukeaa tänään Ravintola Hugo avaa tänään ovensa mittavan viiden kuukauden remontin jälkeen. Ravintola sai remontissa muun muassa uuden ilmeen, uuden ruokalistan ja lisäpaikkoja aiemmasta 32:sta paikasta 60:een. Ravintoloitsija Tommi Tuhkasen mukaan uudella ilmeellä haetaan rentoutta ja rouheutta. Myös baaritiskille on li-

F24

17

FORUM24

Tiistai 12. marraskuuta 2019

sätty paikkoja, eli ravintola on myös viinibaari. Sinne voi mennä myös lasilliselle ruoan sijaan. Keittiö on uusittu täysin ja puuhiiliuuni tuo ruokien makumaailmaan lisäsävyä. Hugo tarjoilee myös ennakkovarauksella elämysillallista, jossa asiakkaat pääsevät itse muutoin asiakkailta suljettuna olevaan keittiöön seuraamaan ruokansa valmistumista.

SARA TARNANEN

JUK KA TA KA LO

Tinttibaari pystyssä Muusikko Jukka Takalo on keksinyt Niksi-pirkka-tasoisen vinkin: näppärissä käsissä backstage-passista syntyy oivallinen talipallon pidike linnuille. Talipallo nipsuun kiinni ja oksalle roikkumaan, voilà! Kuinka keksintö on toiminut? – Teknisesti ottaen tinttibaari ja sen talipallokäyttöliittymä ovat toimineet hyvin. Auringonkukansiemenien toimitusvaikeuksien vuoksi niiden tarjoiluun tuli katkos, joilloin tintit ja pikkuvarpuset siirtyivät muualle. Kauransiemenet ovat houkutelleet vain pistäytymään. Odotamme uutta erää Kolumbiasta, Takalo kertoo. Takalon on tarkoitus ylläpitää baaria auki läpi talven: – Tintit tulevat riippuvaisiksi, eivätkä välttämättä selviä, jos aukioloihin tulee muutoksia.

F24

MitäNYT?

PUUROLLA

Miss International -kisaan Jutta Kyllösellä on tänään jännä paikka! Oululainen Miss Suomi 1. perintöprinsessa vuosimallia 2019 kisaa tänään Miss International -kisoissa Japanissa. Kisamatkalle Japaniin hän suuntasi jo lokakuun lopussa. Syöminen on osoittautunut Japanissa haasteeksi, sillä annokset ovat pieniä ja sisältävät vähän proteiinia. – Koska en syö punaista lihaa,

F24

ruokavalioni on koostunut pitkälti vaaleasta leivästä. Olen pärjännyt, koska minulla on mukana Suomesta tuotuja puuropusseja, Jutta kertoo. Toivottavasti puuro siivittää oululaisen palkintosijoille! Vaaleaverikölle ennustetaan menestystä, sillä jopa kansainvälinen missifanisivusto Global Beauties on nostanut Kyllösen ennakkosuosikkien joukkoon eli TOP 15 -listalle.

Viimeisiä videoita viedään Suomen suurimman innovaatiopalkinnon voittanut Gutsy Go on saamassa Oulussa loppuhuipennuksensa. Gutsy Go:ssa yläkoululaiset nuoret koulutettiin luomaan ratkaisuja kaupungin ongelmakohtiin. Projekti starttasi syys-

F24

kuun alussa keskustan alueella Myllytullin ja Merikosken kouluissa 18 nuoren kehittämällä ratkaisulla. Lokakuussa Metsokankaan oppilaat toteuttivat 14 ratkaisua lisää, muun muassa laajasti sosiaalisessa mediassa levinneen Arvokkuutta ja saunakavereita -videon. Tähän joukkoon liittyy

Astu Rion iloiseen iltaan

nyt Ylikiimingin ja Rajakylän koulujen 150 nuorta rauhantekijää. Tämän viikon aikana nuoret kehittävät kaupunkilaisten hyväksi 15 uutta luottamusta ja rauhaa vahvistavaa ratkaisua. Syntyneet teot nähdään perjantaina 15. marraskuuta Finnkinon ensi-illassa.

TO 14.11. KLO 20 SILVENNOINEN & HELA BAND

KE 27.11. KLO 19 & TO 28.11. KLO 19

VIIHDEPIIKKARIT ESITTÄÄ:

Liput 33,50 €

Upean viihdekuoron & stand up-taiturin show! info@teatteririo.fi • www.teatteririo.fi Teatteri Rio ja Valkealinnan Lippukauppa Hallituskatu 11, 90100 Oulu • 040 838 4808 www.ticketmaster.fi 0600 10 800 (1,98 € /min+pvm)

JOULULAHJAKORTIT MYYNNISSÄ!

Liput 28 €


18

indiedays

www.forum24.fi

||| Enemmän blogeista: indieplace.fi |||

MAMMALOMALTA TÖIHIN

U

rheilukysymys, miltä nyt tuntuu? Vaikea sanoa: huomenna tämä äiti lähtee nimittäin töihin. Jonkinlaista haikeutta on edelleen ilmassa, olihan tämä virstanpylväs nyt ainakin esikoisen kohdalta tässä. Fakta kuitenkin on se, ettei minua ole luotu kotiäidiksi tai edes työskentelemään kotoa käsin täysipäiväisesti, joten tämä uusi arki on tervetullut. Minulla on pari kuukautta aikaa omaksua uusi rytmi ja arki, kunnes kaikki palikat heilautetaan taas uusiksi Miksun palatessa töihin ja lapsen aloittaessa päivähoidon.

Thaimaalainen kurpitsakeitto Sosekeittoihin voi heittää jääkaapista melkein mitä vain, kaiken kasviksista juustoihin. Tässä thaimaalaisessa kurpitsakeitossa yhdistyvät täydellisesti pehmeys, raikkaus ja tulisuus.

THAIMAALAINEN KURPITSAKEITTO • 1 keskikokoinen myskikurpitsa • 500 g porkkanoita • 2 valkosipulinkynttä • 1 pss kafferilimetin lehtiä • 1 punasipuli • 2 limeä • 1/2 chili • 1 tlk kookosmaitoa • 3 rkl punaista currytahnaa • 0,5 dl maapähkinävoita • 1 ruukku korianteria • 5 dl vettä

PINOSSA-BLOGI pinossa.fi

SUKLAATA SOHVALLA

Koristeluun: maapähkinöitä, korianteria ja ranskankermaa

V

iimeisen puolen vuoden reissut ovat lähinnä olleet mökille, nyt tuntuukin kivalta lähteä odotetulle tyttöjen reissulle Mallorcalle. Kuvittelen tämän vähän myös omana synttärilahjana, itseltä itselle. Viikko auringossa, sitten taas takaisin syksyn hommiin. Synttärit kyllä virallisesti juhlin jo: päivällä haahuilua elektroniikkakaupassa ja ulkona ruskan keskellä, illalla italialaisessa syömässä hyvät pastat. Ja myöhemmin The Wall ja suklaata. Niin niin ihana ja rentouttava päivä poikaystävän kanssa, en olisi kaivannut mitään muuta. MARIANNAN-BLOGI mariannan.com

-30% TI–LA

ovh:sta

(ei Laurie Emma-housut ja Marimekko tuotteet)

KAHVITARJOILU perjantaina ARVONTAA Kaakkurinkulma 4, p. 08 336 650 • ark. 10 –19, la 10 –16 Merikoskenkatu 1, Tuira, p. 08 336 635 • ark. 10 –18, la 10 –15

Pilko sipuli, valkosipuli ja chili. Kuullota sipulit öljyssä isossa kattilassa. Lisää kuorittu ja pilkottu kurpitsa sekä porkkana. Lisää kattilaan kookosmaito ja vesi. Lisää noin neljä kafferilimetin lehteä sekä currytahna. Kiehuta noin 20 minuuttia. Kasvikset saavat olla pehmeitä. Poimi kafferilimetin lehdet pois ja lisää maapähkinävoi. Surruttele sauvasekoittimella suoraan kattilassa tai kumoa tehosekoittimeen ja blendaa. Mausta keitto suolalla, pippurilla ja purista limen mehu joukkoon.

4

Koristele keitto maapähkinöillä, korianterin lehdillä ja ranskankermalla. IDA’S FOOD JOURNEY -BLOGI idasfoodjourney.fi

Pitävät pohjat

SYNTTÄRIVIIKOT MERIMAARIOISSA VAATTEET

1 2 3

ehkäise kaatumisen riski sieviläisillä

70€ Men’s Deluxe kausihoito miehille Kesto n.60 min. Hoito sisältää mm. ihonpuhdistuksen, hieronnan kasvoille, kaulalle ja hartiaseudulle, kulmien siistimisen, sekä ihotyypin mukaisen hoitovoiteen. Lahjakortti voimassa tähän hoitoon 3 kk! Myynnissä ainoastaan 24.12.2019 saakka, varaa aika puhelimitse.

Tervetuloa! Huom! Lahjakortit -15% vuoden loppuun saakka!

Kauneushoitola Woman Limingantullin Prisma, 2. kerros Ajanvaraukset ja lisätietoa palveluistamme p. 044 973 1830 | oulunhansaapteekki.fi

Myymälässä Sievi Scanner

Skannaamme jalkasi ilmaiseksi!


19

VIIHDE & VAPAA-AIKA

Tiistai 12. marraskuuta 2019

Pohjois-Pohjanmaan

Matti ja Teppo viimeiselle kiertueella Oulu Suomen tunnetuimmat veljekset, Matti ja Teppo, saapuvat uransa viimeisellä konserttikiertueellaan Ouluhalliin tulevana launtaina kello 19. Ruohosen veljesten menestyksellinen ura ahkerasti levyttävinä ja keikkailevina taiteilijoina on kestänyt yli viisikymmentä vuotta. Viime elokuussa 70-vuotisjuhlia viettäneen Matin ja runsaan vuoden vanhemman Tepon pitkän uran 50-vuotistaiteilijajuhlia vietetään 18 konserttia käsittävällä Viimeisellä kiertueella. Viimeisen konserttikiertueen jälkeen veljekset keikkailevat enää hyvin valikoi-

den ja vain kesäisin. Juhlakiertueella kuullaan tuttuja hittejä vuosien varrelta, mutta myös lauluja uusimmalta, lokakuussa ilmestyneeltä Enemmän-albumilta, joita yleisö ei ole vielä ehtinyt kuulemaan. Matin ja Tepon toimiston seiniä koristaa peräti 34 kultalevyä, 8 platinalevyä ja 3 tuplaplatinalevyä. Palkintokaapista löytyy IskelmäFinlandia, kaksi Emma-palkintoa, Olavi Virta -stipendi, Vuoden tanssittaja -palkinto, Turun tähti -laatta, Vuoden vaikuttaja -palkinto ja suuri joukko muita tunnustuksia. Matin ja Tepon levyjen myyntimäärä on yli 1,5 miljoonaa kappaletta ja keikkojen määrä yli 4 000.

La 16.11.2019 klo 12.30-15.30

Pohjankartano Pohjankartano

Leevi Madetojan katu 1 Oulu Leevi Madetojan katu 1 Oulu

Kamarikuoro Chorus Vallis

Ylivieskan seudun kansalaisopisto ja Kalajoen kansalaisopisto

Iin kansalaisopiston lauluryhmä Iin kansalaisopisto

Iin Mieslaulajat Iin kansalaisopisto

Oulaisten Nuorisokuoro Jokihelmen opisto

Viihdekuoro Kuusanka Viihdekuo Kuusamo-opisto

Vapaa pääsy Tervetuloa!

Kansanmusiikkikuoro Hokarat Vuolle-opisto

Naiskuoro Viihdepiikkarit Oulu-opisto

VAPAA PÄÄSY!

U LO

NAS PAS

Keitto- ja kotiruokalounas SI

Tiernapoikakisat viikonloppuna Palkituin a cappella Club Teatrialle Oulu Uransa aikana kymmenen Grammya, kymmenen gospelmusiikin Dove-palkintoa ja lukuisia muita tunnustuksia kahminut Take 6 saapuu joulukuun 13. päivä Ouluun Teatrialle. Hienosta laulusoundistaan tunnettu kuusihenkinen a cappella -yhtye on esiintynyt Suomessa edellisen kerran keväällä 2016.

Take 6:n musiikin juuret ovat vahvasti gospelissa ja doo wopin maailmassa, mutta yhtye on vienyt musiikkiaan vahvasti myös R&B:n ja jazzin suuntaan. Take 6 on tehnyt yhteistyötä useiden nimekkäiden afroamerikkalaisen musiikin huippunimien kanssa, joihin lukeutuvat muun muassa Stevie Wonder, Quincy Jones ja Ray Charles.

Oulu Rotuaarilla järjestetään Valtakunnalliset tiernapoikakilpailut lauantaina ja sunnuntaina. Kilpailuun on ilmoittautunut 18 joukkuetta. Valtaosa joukkueista on Oulun seudulta, mutta joukkueita on myös Helsingistä, Posiolta ja Raahesta. Kilpailun nuorin esiintyjä on iältään 6-vuotias ja iäkkäin 80-vuotias. Alkukilpailut alkavat lauantaina kello 10 ja kestävät kello 15.20 asti. Sunnuntaina finaalit alkavat kello 11.30, jolloin Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juha Hänninen avaa finaalipäivän.

Kuorokonserttia tukemassa

Ark. 10.30–15 La 12–15 (lohikeitto)

Suomen Kulttuurirahaston Irja ja Toivo Hamusen nimikkorahasto

#kansalaisopistot120

#kulttuurirahastontuella

#skr2019

ISOKATU 37 | OULU WWW.KAHVILASTOCKHOLM.FI

Hänen jälkeensä on muistotilaisuus, jossa kunnioitetaan Tuure Holopaisen (1943–2019) muistoa. Holopainen oli Tiernasäätiön perustajia ja ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja. Kilpailun tulosten julkistaminen ja palkintojen jako tapahtuu kello 16. Tuomaristo kiinnittää arvostelussaan huomion musikaalisuuteen, esiintymiseen ja visuaaliseen ilmeeseen. Laulujen puhtaus on keskeisin kriteeri, mutta huomiota kiinnitetään myös lavan käyttöön, puvustoon, tähteen ja joukkueen esityksen yleisilmeeseen.

joka KYMMENES lounas VELOITU KSETTA!

Viihteellä mukana

Kaikki ravintolat ja lounaat osoitteessa: raflaamo.fi

www.forum24.fi etunimi.sukunimi@forum24.fi toimitus@forum24.fi ilmoitus@forum24.fi Solistinkatu 4, 90140 Oulu. Puh. 0207 545 700. ISSN 1458-4042. Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh+6,00 snt/min (alv. 24%) Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh+17,17snt/min (alv. 24%)

Jätä lukijailmoitus kätevästi verkossa Tee itse ilmoituksesi www.forum24.fi/ilmoita

Jakelulevikki: n. 90 000 kpl Julkaisija ja painopaikka: Kaleva365 Oy

Ilmoitukset tiistain lehteen su klo 23 mennessä ja torstain lehteen ti klo 23 mennessä.

Päätoimittaja Martti Turunen

TOIMITUS

Martti Turunen Niina Hentilä Anne Lilja Sarianna Turula

0400 699 522 044 799 5905 044 799 5907 0400 699 733

MYYNTI

Timo Mehtälä Antti Karvonen Paula Manner Anu Suutari Pia Tilus

ToimintaForum

yhdistykset, järjestöt, seurat yms.

PerheForum

perhe- ja onnitteluilmoitukset

ToriForum

myydään, ostetaan, vuokrataan yms.

0400 688 566 0400 639 500 0400 663 885 0400 208 692 0400 732 363

Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista force majeure -syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien. Lehti pidättää itsellään oikeuden päättää ilmoituksen julkaisemisesta tai tekstin muutoksista.

JAKELUPALAUTTEET: jakelu@forum24.fi


20

FORUM24

www.forum24.fi

J

n K C a A l L l B i s n e s t ou

Tarjoukset voimassa vain K-supermarket Joutsensillassa ti- ke 12.–13.11. tai niin kauan kun tuotteita riittää.

EURONPÄIVÄT! WEEKEND

SUPERHINTAAN!

SUPERHINTAAN!

TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 23.-26.11. ELLEI TOISIN MAINITA

FILEOINTI VELOITUKSETTA

-12%

Ilman korttia 4,99 kg

47

Tuore

NATUREL N. 1,5 KG TAI PINTAMAUSTETTU N. 1,2 KG

Rajoitus: 2 kalaa/talous

AINO

VOIMASSA TI–KE

-26%

HK ATRIA PERHETILAN KANAN OHUET Viljaporsaan

9595

MERIPORSAAN ULKOFILEE LOHI Norja, n. 1-3 kg ATRIA

JUHLA99 KINKKU

4

480-600 G (8,32-10,40/KG)

KG

4

RAJOITUS: 2 KG/TALOUS

5

-16%

Tuore

KIRJOLOHI Suomi

1

RIISIPIIRAKKA 6 kpl/240 g

Rajoitus: 3 pkt/talous

KG

Voimassa TO-LA 23.-25.11.

6

99 KIRJOLOHI-

KG

Tuore ruodoton

99

FILEE

KG

Suomi

Yksittäin 3,35 kimppu

HK

HERKKUMAKSAMAKKARA

00

150 g (6,66 kg)

PKT

Rajoitus: 3 kpl/talous

Herkkutorilta HK Viljaporsaan

95 KG

1

00 KPL

00

paloiteltuna, Suomi Rajoitus: 10 kg /talous

Hinta norm. 2,15 pkt

KPL

Creme Bonjour gourmet

VOI& RYPSIÖLJY

1

400 g (2,50 kg) Hinta norm. 2,59 rs Rajoitus: 2 rs/talous

99 KG

RS

HerkkutoriltaERÄ

8

HK naudan

KULMAPAISTI Suomi

95 KG

Saarioinen

PIHVIHAMPURILAISET

95 KG

350-400 g (2,50-2,87 kg) makaroni, maksa ja lihaperunasose Rajoitus: 3 rs/talous

150 g (6,66 kg)

Hinta norm. 1,59 kpl

1

KPL

ERÄ Kotivara Zenzero ja Chorizo

LEIKKELEET 80 g (12,50 kg)

Hinta norm. 2,35 pkt Rajoitus: 5 pkt/talous

RS

1

00

1

00

1

00

6

95

0

69

PKT

SUPERHINTAAN! Savilaakso

OHRARIESKA

340 g (2,94 kg)

SUPERHINTAAN!

KPL

SUPERHINTAAN!

00 PKT

JUOMATIIVISTE

1

0,5 l (2,00 l)

Hinta norm. 2,15 plo Rajoitus: 5 plo/talous

PLO

SILAKKAFILEE Suomi

KAALIKÄÄRYLEET Suomi

Hinta norm. 13,95 kg

VISPIPUURO 300 g (3,33 kg) Hinta norm 1,79 kpl

KPL

VAIN TORSTAINA 14.11.

Herkkutorilta ERÄ

Tuore

00

Saarioinen

4

99 KG

Viskaalin

NAUDAN MAKSA palana, pihveinä tai jauhettuna, Suomi

KG

VAIN TORSTAINA 14.11.

Herkkutorilta ERÄ

7

95 KG

Pirkka

MINILUUMUTOMAATTI

250 g (2,76 kg) Espanja

Tavallista parempi ruokakauppa JOUTSENSILTA

00

SUPERHINTAAN!

ERÄ

00

1

LAATIKOT

SUPERHINTAAN!

Herkkutorilta

7

00

VAIN KESKIVIIKKONA 13.11.

Herkkutorilta ERÄ

Atria

SUPERHINTAAN!

Herkkutorilta

ERÄ

VOIMASSA TI–KE

VOIMASSA TI–KE

VAIN KESKIVIIKKONA 13.11.

VAIN TIISTAINA 12.11.

NAUDAN PAREMPI JAUHELIHA

1

vanilja-persikka 4 x 125 g (2,00 kg)

4

SUPERHINTAAN!

Fun Light metsämarja

TÄPLÄVANUKAS

2

ETUSELKÄ JA LAPA

Hinta norm. 12,95 kg

KIMPPUA

SUPERHINTAAN!

VAIN TIISTAINA 12.11.

10 %, Suomi

9 3

Dr. Oetker Paula

2

K-ruokamestarin

KG

SUPERHINTAAN!

Paistopisteestä JOULUTORTTU

95

35 CM, 7 KPL, KENIA

SUPERHINTAAN!

Fazer

VAKUUMI, NORJA, RAJOITUS: 2 FILEETÄ/TALOUS

RUUSUHerkkutorilta KIMPPU

SUPERHINTAAN! Saarioinen

TUORE LOHIFILEE

SUPERHINTAAN!

IRTOMAKEISET

RS

Ilman korttia 3,99 rs (4,43/l)

RS

n. 5-7 kg, Suomi, pakaste

Ilman korttia 6,75 rs (11,25-14,06/kg)

SUPERHINTAAN! Herkkutorilta 3 I FILEOINT 99 VELOITUKSETTA

900 ML (3,70/L) EI LAKTOOSITON JA JOGURTTIJÄÄTELÖ

4

39 9 HÄTÄLÄ

FILEELEIKKEET

KG

HERKUTTELUJÄÄTELÖT

10.-

VOIMASSA TI–KE

PLUSSAKORTILLA

SUPERHINTAAN!

PALVELUTISKITUOTTEET VOIMASSA PALVELUN AUKIOLOJEN MUKAAN

Paljetie 4, Oulu • p. 044 795 0920 toni.perala@k-supermarket.fi Palvelemme: ma–pe 7–21, la 8–21, su 10–21

RS


21

VIIHDE & VAPAA-AIKA

Tiistai 12. marraskuuta 2019

Nastarenkaat

RISTIKKO

alle asennettuna alk.

265

€ /sarja (15”)

Kysy myös poistotarjouksia! 08 381 171 | 050 561 1296 Kedonperäntie 70 Liminka

hemmaksi

Ran- siirtää delin var-

putoaa puusta

Tarjouspyynnöt: myynti@raahenrengasjalaite.fi

Niiistö x2 n tottu- pakomaton ton suoja rannalla

www.raahenrengasjalaite.fi RASKAAT RENKAAT 044-5565 021

Lue koko lehti netissä

1 taito- “ ajoa

” /7

äräh- TÖHdellä RIÄ

kokoelma

www.forum24.fi

Suksihuolto

x2

Peron

% 0 0 1 U!

SISYY Ä V Y TYYT U

Odin Thor

RESERVI

TAK

nsa kuu eisiä m vii

kierrätystuote goottikuningas

SYRJIÄ

kantaisästä

MU

LINTSAAJA

INTTIKYLÄ

Lindholm

L -PA

Rantala 1988

VARMA

MÖYHEÄ

9

Kok

a Jorma Kemppainen 2019

(c) Arto Inkala www.aisudoku.com

4

9

9

4 6 3 7 8 9 8 6 5 1 2 8 2 8 1 6 3 3 6

Vaikeusaste:

(c) Arto Inkala www.aisudoku.com

”särä”

kola

Pohjanmaa

Simpson

Martin

x2

T- EHVIRA KÄPÄ S

ELI

4

RISTIKON 5.11. RATKAISU

2 3 5 1

2 3

3

5 9 4 6 1 3 7 8 9 8 6 5 1 2 8 2 8 1 6 3 6

Vaikeusaste:

SUDOKU

LAJIKUMPPANILTA! Valitsemme juuri sinulle sopivat välineet luisteluun, perinteiseen ja tietysti karvapohjaiset 100% tyytyväisyystakuulla!

V I R R A N

A L I I N A

K U L K U

L I E A T

K O P I N S A A N N I T

V P E K P I A T T U L K A A M T A T S A I A T S I

E L A N

S U L K E R A I T A R E A S A S L U O K E A T

I R A K

P I S A R O I N T I

I K U I S E T I L A P O A T

U T A T A V A I N N A E L J K O A T N I A I T N E I T

O H J A T A M A T E E T A

U D A R

S A N T E I R V I A N A R E N L I A N I T O R

SUDOKUN 5.11. RATKAISU

5 6 1 8 3 2 7 4 9

2 3 4 7 1 9 5 8 6

7 9 8 5 6 4 3 2 1

4 7 3 1 8 6 2 9 5

8 5 9 4 2 3 1 6 7

1 2 6 9 5 7 8 3 4

9 4 5 3 7 8 6 1 2

3 1 2 6 4 5 9 7 8

6 8 7 2 9 1 4 5 3

T T A A I T M A O L L A U M A I A K K E H N A U K S I

A K R S E P L I A T I V O A S S U T A O T Y V K E S

A U N O

N U T R I L A E I S T O M K A A N Y A L L I A N

L A T O A S I A T T O T O T A

HUOLTO PELAA –

muista ennakoida ruuhka Hiihto: Kivihionta, pesu ja pohjustus pohjaan Kivihionta, pesu, pohjustus ja fluorivoitelu ALPPI/LUMILAUDAT: Huolto: pohjat, kantit ja voitelu

35€ 60€ 45€

R A K K AU D ES TA L A J I I N Kempeleentie 7, Oulu, Limingantulli puh. 040 506 4507, palvelemme ma-pe 11–17 www.lajikumppanit.fi

#lajikumppanit

Terveisin o Sepp Miika ja


22

KIRKKO LÄHELLÄSI

www.forum24.fi

SANNA KROOK

Arkena ja pyhänä Ilkka Kurjenmäki Johtava perheneuvoja, Oulun seurakuntayhtymä, Seurakuntatyön erityispalvelut

Sielunkumppani

H

yvää parisuhdeviikkoa! Monet kokevat, että parisuhteen laatu määrittelee koko elämän laadun. Parisuhteet läpikäyvät tällä hetkellä valtavaa muutosta. Pelisäännöt ja normit kirjaimellisesti vaihtuvat jalkojemme alla ja meidän on samanaikaisesti kirjoitettava uutta sääntökirjaa selviytyäksemme. Pitkän aikaa ihmissuhteemme olivat varsin selkeitä, koska niitä sanelivat yhteiset säännöt ja kiellot. Teit samoin kuin isäsi ja äitisi oli tehnyt! Tänä päivänä olemme purkaneet vanhan systeemin ja luoneet rajoittamattoman vapauden maailman. Tämän seurauksena meidän pitää neuvotella kaikesta; ja tämän vuoksi keskusteluista on tullut parisuhteen ydin. Meidän pitää puhua sellaisista asioista, joista ennen ei tarvinnut puhua. Aikaisemmin läheisyys oli yhteisten tehtävien jakamista ja yhdessä tekemistä. Tänään, kun puhun läheisyydestä, niin puhun sisäisistä kokemuksistani. Se mitä tuon sinulle, ei ole myötäjäiset, vaan sisäisen elämäni.Tuon sinulle toiveeni, tunteeni, innoitukseni, pelkoni ja kun puhun sinulle niin, haluan kontaktia ja yhteyttä. Haluan, että saat minut tuntemaan olevani tärkeä sinulle. Haluan näin ylittää elämän irrallisuuden kokemuksen! Nykyisin kutsumme kumppaniamme sielunkumppaniksi (soulmate). Suurimman ajan historiassa sielunkumppani on tarkoittanut Jumalaa. Katsomme kumppaniamme ja toivomme hänen antavan meille jotakin ylimaallista ja eheyttävää, jota ennen odotimme Jumalan maailmalta. Tämä tapa on juurtunut syvästi romanttiseen kulutuskulttuuriin. Ei ole helppoa sielunkumppanina oleminen nykyisin. Kuitenkin parisuhde on upea seikkailu ihmisyyden ytimeen!

Kenkälaatikollinen joulumieltä L ähestyvän joulun alla läheisten ihmisten muistamisen ohella on mahdollisuus ilahduttaa myös niitä, joille mieleenpainuva juhla ei ole itsestäänselvyys. Oulun seurakunnat ovat jälleen mukana Operaatio Joulun Lapsi -projektissa, jonka tarkoituksena on tuoda joulumieltä köyhempien maiden lapsille ja joulun ilosanomaa. Projektin keskeisessä osassa on kenkälaatikkokeräys. – Keräyspisteisiimme saa tuoda irtotavaraa kenkälaatikoihin pakattavaksi, tai vaihtoehtoisesti meiltä voi hakea tyhjän laatikon ja täyttää sen lahjoilla itse. Sopivia lahjoja ovat esimerkiksi lelut, vaatteet tai koulutarvikkeet, kertoo Tuiran seurakunnan lähetyssihteeri Tarja Oja-Viirret. Täydet laatikot palautetaan viikolla 47 eli 18.–23. marraskuuta, ja laatikot lähetetään joulukuun alussa Suomen kohdemaiden, Romanian ja Moldovan, lapsille. Oja-Viirretin mukaan jo useita vuosia Oulussa järjestetty keräys on hyvin suosittu. – Kenkälaatikoita lähete-

LAURI LAUKKANEN

Joulun Lapsi -keräyksellä ilahdutetaan Romanian ja Moldovan lapsia. tään vuosittain kolmisensataa, ja ihmiset osaavatkin jo kysyä, että mistäs tyhjät laatikot tänä vuonna haetaan ja

minne täydet toimitetaan.Tänä vuonna pääpaikkana on Tuiran kirkko, jossa pidetään pakettien pakkaustalkoot.

Projekti on maailmanlaajuinen, ja lahjoja onkin lähetetty vuodesta 1993 alkaen yli 146 miljoonaa ja yli 150 eri maahan. Lähetettävien lahjojen tulee olla uusia ja ehjiä. Kenkälaatikoita voi hakea ja irtolahjoja tuoda Tuiran ja Pyhän Tuomaan kirkkoihin, Pyhän Luukkaan kappeliin, DOM second handiin sekä Palokan seurakuntakotiin, ja valmiit paketit voi toimittaa viikolla 47 Tuiran kirkolle, DOM second handiin sekä kauppakeskus Valkeaan. Tuiran kirkko on avoinna maanantai–perjantai kello 14–18 ja lauantai kello 9–14, ja DOM second hand keskiviikko–perjantai kello 12–18. Muut yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi, ja lisätietoja Operaatio Joulun Lapsesta sekä lisäohjeita kenkälaatikkokeräykseen osoitteesta www. joulunlapsi.fi. Oulun seurakunnissa järjestetään paikallisia keräyksiä muun muassa Tuiran ja Oulujoen seurakunnissa. Lisätietoja kaikista Oulun seurakuntien joulukeräyksistä löytää Oulun seurakuntien sivuilta www.oulunseurakunnat.fi.

UUDISTA JA KIINTEYTÄ IHOSI

Diakonianpäivän tapahtuma Ke 13.11. klo 10 Keskustan seurakuntatalo (Isokatu 17). Päivän ohjelmassa klo 10 messu (yhteinen lounas messuun osallistuville klo 12–13). Lahjoitustavaroiden jakoa klo 12–14. Rajoitetusti aikoja maksuttomaan hiusten leikkaukseen. Tapahtuma on suunnattu alueen vähävaraisille. Maksuton, eikä vaadi ennakkoilmoittautumista.

Kauneimmat Joululaulut vartissa Pe 15.11. klo 15.30–15.45 Kiimingin ABC (Kauppareitti 2). Tervetuloa virittäytymään Joulun Sanoman äärelle laulamalla yhdessä kanssamme Joulunavaushulinan keskellä Kauneimpia Joululauluja! Saat kotiinviemiseksi lauluvihkosen Suomen Lähetysseuran joululahjana.

Reetan pianokoulun konsertti La 16.11. klo 14 Karjasillan kirkko (Nokelantie 39). Reetan pianokoulun oppilaskonsertti, jossa kuullaan oppilaiden toivemusiikkia kevyestä klassiseen pianomusiikkiin. Esiintyjät ovat alle kouluikäisistä aikuisiin.

Kirkastaa,tasoittaa ja uudistaa ihosi. Akneen, arpiin, juonteisiin, pigmenttiin.

Poistaa ihon pienet virheet, esim. rasvaluomet, mansikkaluomet, varsiluomet

Toimenpide kiinteyttää veltostunutta ihoa tehokkaasti ja häivyttää juonteita. IHOTERAPIAKESKUS

SALON LASER www.salonlaser.fi Kirkkokatu 29 A Puh. 08 377 064

Kummikirkko Su 17.11. klo 18 Tuiran kirkko (Myllytie 5). Tervetuloa kummit ja kummilapset yhdessä kummikirkkoon! Messun jälkeen tarjolla iltateetä.

Elämässä mukana www.oulunseurakunnat.fi | www.rauhantervehdys.fi


23

KAUPUNKI LÄHELLÄSI

Tiistai 12. marraskuuta 2019

SEURAKUNTAUUTISET

OULU

Emmi Aurora Hietaniemi, Aaron Markus Kirves, Niilo Otso Hermanni Kyllönen, Peetu Jeremias Kämäräinen, Pinja Helli Aurora Latva-Somppi, Sulo Sasu Sebastian Mehtonen, Aapo Ilmari Perälä, Venni Viljami Johannes Raitaniemi, Emmi Sofia Solaranta, Maire Matilda Maria Takalahti, Aada Ella Maria Visuri.

Kastetut:

Tuomiokirkko: Alisa Eevi Olivia Väänänen. Lauri Olavi Johansson, Linnea Seija Sylvia Mulari, Helga Viola Myllyneva. Haukipudas: Edvin William Karhumaa, Leonel Oskari Oikarinen, Lilja Susanna Lydia Orava, Elias Mikael Ukkola. Luna Freija Alexandra Kantola, Otto Viljami Puoskari, Aapo Eemeli Toivoniemi, Halla Lumi Tuulia Ylipahkala. Karjasilta: Eemi Armas Laitinen, Emma Olivia Lehtola, Juuso Juhani Vihtori Makkonen, Mette Olivia Martikainen, Jesse Oliver Mäkikangas. Lotta Lilja Katariina Aho-Vinkka, Olavi Aukusti Annola, Aarni Iisak Halunen, Aake Ukko Aadam Heikkinen, Alma Eliisa Jylhänlehto, Viena Vilhelmiina Jylhänlehto, Aaro Olavi Maunula, Ronja Olivia Rosanda Pöyry, Eino Johannes Sarajärvi, Miio Eino Kalevi Sorvoja. Kiiminki: Rebekka Matilda Alakärppä, Eemi Eino Olavi Neuvonen. Stella Vivian Hanhela, Eeli Pekka Alvar Häkkinen, Oona Matleena Ylikärppä. Oulujoki: Viena Aurora Huhtaniska, Sylvia Lilja Aurora Kivelä, Mauno Veikko Tapio Latvamäki, Max Mikael Siklander. Maija Ellen Annikki

Vihityt:

Hoppari, Johannes Aleksanteri Särkelä, Leonel Darius Ylimartimo. Oulunsalo: Sofi Amelie Kimpimäki, Liiam Verneri Lohi, Nuutti Viljami Sebastian Lohi, Vertti Eino Ensio Tuppurainen. Ninni Anna-Leena Arola, Emma Olivia Kurikka, Joose Antton Pitkälä, Rasmus Oskari Väisänen, Emma Hilda Sofia Ylipuranen. Tuira: Konsta Aapo Ilmari Kettunen, Aslak Eemi Ilmari Kärkinen, Minttu Evelina Vanessa Lastumäki, Sofia Aada Olivia Leinonen, Elias Alexander Macagnano, Onni Heikki Tapani Pelimanni, Oiva Ilmari Ruotanen, Tobias Joni Fritiof Sillanpää.

Tuomiokirkko: Joosua Aleksanteri Kopperoinen ja Kaisa Marketta Nikula. Kiiminki: Teemu Johannes Karvonen ja Sofia Emilia Ojala. Oulunsalo: Tuomo Antero Sand ja Marjut Johanna Kaipainen. Tuira: Jukka Tapio Köngäs ja Minna Johanna Rämet.

puri Keskinen 82, Aate Einari Olkkonen 88, Minna Elisabet Ollila 49, Sisko Sinikka Pulkkinen 86. Kiiminki: Saara Maria Lahtinen 69, Veijo Olavi Kontio 80, Sylvi Annikki Piirainen 80, Elle Annikki Runtti 86. Lauri Aukusti Juola 81, Aila Iiris Annikki Kakko 89, Taisto Kalevi Liikanen 75, Heino Johannes Siurua 70. Oulujoki: Reijo Antero Piisalo 88. Arttu Ensio Holappa 76, Maija-Liisa Nykänen 83. Tuira: Seppo Aulis Hyrkäs 67, Lauri Komminaho 74, Raija Vera Maria Mahlakaarto 65. Saara Marja Alikoski 84, Eeva Annikki Aura 70, Ritva Marjatta Petäjäkangas 73, Kalervo Matias Putila 93, Pentti Elias Viikinen 75.

KEMPELE

Kuolleet:

Tuomiokirkko: Pirjo Liisa Maarit Janhunen 69, Vilho Fredrik Korpi 90, Mirjam Annikki Kotila 95, Maija Liisa Seppä 82. Haukipudas: Irja Annikki Sipola 67. Jouko Tapio Hiltunen 64, Eila Kyllikki Mikkonen 94, Salme Esteri Saarela 92. Karjasilta: Leena Maritta Mikkonen 68, Matti Aate Soini 84. Kaija Helena Hinkula 54, Oili Matilda Val-

Kastetut:

Helmi Elsa Elmiina Mattila. Ante Krister Kieksi. Manuel Augusti Hyväri. Turo Tapani Rentola. Eevi Inari Nissilä. Edla Carola Korkiakoski. Lotte Lyydia Vuorma. Huuko Herman Aleksander Karhu.

Kuolleet:

Aini Anneli Verronen s Hiitola 83 v. Tauno Olavi Pussila 65 v.

PERHEILMOITUKSET

ToimintaForum

Julkaisemme ToimintaForum-ilmoituksia tiistaisin ja torstaisin. Tee ilmoituksesi verkossa www.forum24.fi/ilmoita. Ilmoitukset tiistain lehteen su klo 23 mennessä ja torstain lehteen ti klo 23 mennessä.

OULUN KARJALASEURA RY Aleksinkulman juhlasalissa tarinailta to 14.11.2019 klo 17.00. Raili ja Sven-Erik Hjelt kertovat Raudusta. Lämpimästi tervetuloa! OULU-SEURA RY:n sääntömääräinen syyskokous keskiviikkona 27.11.2019 alkaen klo 18.00 Oulun Vanhassa Pappilassa, Asemakatu 6. Kokouksessa käsitellään seuran sääntöjen 11§:n syyskokoukselle määräämät asiat. Kokouksen jälkeen on kaikille avoin tilaisuus missä seuran pj. Mauno Heikkilä pitää esitelmän aiheesta Valtakunnalliset kotiseutupäivät 2021 Oulussa. Tämä on kotiseutumme erilaisten harraste-, käsityö-, yhteisö-, kulttuuritoimijoiden ja museoiden esittäytyminen kaupungilla. Näihin liittyvät retket bussikuljetuksilla, opastetut kävelykierrokset sekä päivillä esitettävät ohjelmat. Tähän jälkimmäiseen osioon liittyen tilaisuus on myös avoin kaikille toimijoille jotka haluavat osallistua Oulun 2021 Kotiseutupäiville esittelemään toimintaansa. Tervetuloa! Oulu-Seura ry:n hallitus

Onnea Nella 20 v Marjut ja Tomi Lumijärvi 17.8.2019 Oulussa STUDIO P.S.V.

Eino 3 viikkoa Toivottaa hyvää joulun odotusta STUDIO P.S.V.

Juliet 1v STUDIO P.S.V.

Kansalaisopistoista kajahtaa

Etsintäkoira Einari esiintyy pääkirjaston edessä tiistain tapahtumassa kello 15–15.30.

Koiria kirjastolla Oulu Oulun kaupunginkirjasto, neljä oululaista koirayhdistystä ja kustantamo Atrain&Nord järjestävät tiistaina 19. marraskuuta kello 14–19 pääkirjastolla Koiria ja kirjoja -tapahtuman. Tilaisuuden tarkoitus on innostaa lapsia lukemaan, ja esillä on ulkona olevien oikeiden koirien lisäksi myös monenlaisia koira-aiheisia kirjoja, satuhetkiä ja tehtäviä. Lapsille on etsintätehtäväsuunnistus, jonka tarkoitus

on tehdä kirjastoa tutuksi hauskalla tavalla. Tapahtumassa julkistetaan Päivi Tuulikki Koskelan kirjoittama ja Hanna Kenakkalan kuvittama lastenkirja;Etsivätoimisto Rasmus ja Nuusku. Kirjaston edessä ulkona koiravieraat esittelevät toimintaansa: kello 15–15.30 Oulun Seudun Etsintäkoirat, kello 16–16.30 Oulun Läänin Pelastuskoirayhdistys ry, kello 17–18 Oulun Seudun Kaverikoirat ja kello 18–18.30 Oulun Koirakerho.

Oulu Kansalais- ja työväenopistotoiminnan aloittamisesta Suomessa on tänä vuonna kulunut 120 vuotta. Sen kunniaksi PohjoisPohjanmaan kansalaisopistojen kuorot yhdistävät voimansa ja äänensä yhteisen juhlakonsertin merkeissä. Oulu-opiston Pohjankartanossa kuullaa tulevana lauantaina kello 12.30–15.30 Oulu-opiston, Vuolle-opiston, Jokihelmen opiston, Iin kansalaisopiston,Ylivieskan seudun kansalaisopiston, Kalajoen kansalaisopiston sekä Kuusamo-opiston kuorojen mukaansatempaavimpia kappaleita eri aikakausilta ja tyyleiltä. Konsertin kokoavana voimana toimii musiikinopettaja Olli Roman Oulu-opistolta. Konserttiin on vapaa pääsy. Juhlakonsertti on osa Kansalaisopistojen liiton ja

kansalaisopistojen valtakunnallista kuorokonserttien sarjaa, jossa kuudessa eri maakunnassa järjestettävissä konserteissa esiintyy maakunnan alueella toimivien kansalaisopistojen kuoroja.

Soulia Ikosten kanssa Oulu Ensi sunnuntaina Oulu All Star Big Band tarttuu soul- ja gospelmusiikin klassikoihin Heini ja Osmo Ikosen kanssa OASBB Goes Gospel -konsertissa Oulun tuomiokirkossa kello 17. Kapellimestarina toimii jazzsaksofonisti-säveltäjäkapellimestari Teemu Takanen. Konsertin säveltäjäniminä on tunnettuja soulmusiikin tähtiä kuten Michael Jackson, Stevie Wonder ja Sam Cook. Ohjelmisto sisältää ikivihreitä sävellyksiä.

IKÄIHMISTEN OLOHUONEET Keskusta: Nummikatu 24 Avoinna ke, pe - la klo 16 - 19.30 Ke 13.11. ODL-keikka-avusta Tuula Karvonen klo 16, tuolijumppa klo 17, Pe 15.11. Askartelua, La 16.11. Porinapiiri, Ikäviisaus Mikä viisaus? Klo 17.45, Su 17.11. Jamppa Tuomisen fani-klubi klo 16 Tuira: Kangastie 1 Avoinna to, la ja su klo 16 - 19.30 To 14.11. Oulun seudun omaishoitajat esittäytyy klo 16.15, La 16.11. Bridge-ilta Oulun bridgekerhojen kanssa klo 16, Su 17.11. Yhteislaulua Inkan, Ritvan ja Liisan kanssa klo 16.15 Kaakkuri, Pesätie 13 Avoinna ti klo 16 - 19 Ti 12.11. Seniorivisa klo 19, Ti 19.11. Caritaksen Digijelppari -hankkeesta vierailee Matleena Keränen, Aivotreenit klo 17 OULUN JULKISEN ALAN ELÄKELÄISET RY, www.ojae.fi Keskiviikkokerho 13.11. klo 10 Aleksinkulman juhlasalissa: Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy: Senni-seniorifysioterapia, aktiivinen arki; Harasoo-bändi (Uffe, Jussi & Markku) musisoi; iso arvontapäivä. Tervetuloa! OULUN KANSALLISET SENIORIT RY Aleksinkulmassa pe 15.11.2019 klo 13.00. Ortopedi Susanna Yli-Luukko: Kaatumisonnettomuudet, niiden ennaltaehkäisy ja hoito. Lukutoukat 15.11.2019 klo11.30 Väinö-kabinetissa, Runo minun mieleeni, esittelijöinä lukupiiriläiset. Tervetuloa! www.oulu.senioriyhdistys.fi OULUN ELÄKKEENSAAJAT RY 14.11. klo 14 Runopiiri " Sukellus lyriikan maailmaan" Aleksinkulma Iso Hansa. Käsiteltävänä Katri Vala ja Aila Meriluoto.

Kempeleen-Oulunsalon Sydänyhdistys ry. Sydänilta to. 21.11. -19 klo 18.00 Santamäkitalon Sateenkaari-salissa. Luennoitsijana Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi. Syyskokous noin klo 19.00. Kahvitarjoilu ja arvontaa. Tervetuloa. PATENIEMEN VOIMISTELIJAT RY Sääntömääräinen syyskokous sunnuntaina 17.11. Ravintola Tarantellassa klo 16.00 alkaen. Kaikki jäsenet tervetuloa! Johtokunta OULUN ELÄKKEENSAAJAT RY Sääntömääräinen syyskokous Aleksinkulma juhlasali 27.11.2019 klo 13. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. Keskiviikkokerho 13.11. klo 12:30. Ohjelmassa Suomen Syöpäyhdistyksestä asiantuntija Tiina Lahdenperä kertoo syöpäpotilaan terveyden edistämisestä. Yksinlaulua Juhanni, runoja Erkki, Osmo tarinoi. Tietokilpailun loppuosa Eljas/ Ritva. Arvonta. 9.12. klo 13:30 alkaen kulttuurikerhon perinteinen joululounas De Gamlas Hem. Hinta 11,30€/ henkilö. Runsas buffet. Varaukset ja lisätiedot Raija Kinnunen puh 0400988024 tai raija.kinnunen123@gmail.com. tai Reijo Verronen puh. 0400161286 30.11.mennessä Joulukonsertti kaupunginteatterissa 13.12 klo 11. Lipun hinta 18€, varaus ja lisätiedot Raijalta. Maksu yhdistyksen tilille FI4146000010879985. Perinteiset myyjäiset 20.11. klo 10:00 Aleksinkulmalla. Tuo leipomuksia tai muuta myytävää. Tervetuloa tapahtumiin! OULUN HENKINEN KEHITYS ry *Ti 12.11/19-20.30Tietoisuustaitoilta Elämänarvot, päämäärät12/15€Ulla.To14.11/18-20 Keskusteluja henkisyydestä vap.eht 2€Juha. Pe15.11/19-20:30 Yleisömeediotilaisuus 15/20€ Tuula Jukola-Nuorteva.*La16.11/10-18 Mediaalisten harjoitusten työpaja 65/70€Jukola-Nuorteva*16.11/ 19-20.30Yksityisistuntoja30 min /60€Jukola-Nuorteva. *Su17.11 /9.30-11.30 Meditoimalla henkimaailman hoitavaan energiaan 20/25€*17.11/ 12-16:30Yksityisistuntoja 30 min/60€Jukola-Nuorteva.Su 17.11/17-18.30 IOK Ulla 2€.Su 17.11/19-20 Transmissiomed. Juha vap.eht2€. Oulun eläkeläiset ry Torstaitanssit Walolla 14.11.klo.13. Paronien tahdissa. Oviarpa 8e, JAMPPA TUOMISEN FANIKLUBI RY:N TAPAHTUMIA 19.11.19 klo 17.00 Kokoontuminen Jampan haudalle. Vapaaehtoinen kynttilä. 5.12.19 klo 18.00-22.00 Pikkujoulu Ravintola Katrillissa Kumpulantie 1. Pikkujouluruokailu 29€/henk. Voit myös ottaa avecin mukaan. Ohjelmassa Ynnin Tiernapojat, Ari Hyvälä laulattaa joululauluja ja Faniklubilaisten omaa ohjelmaa. Muutama paikka vielä vapaana. Sitovat varaukset 15.11.19 mennessä Kaisu Jokelalle puh.0407024085 ja Pekka Mäkitalolle 0401733662.


24

FORUM24

www.forum24.fi


Veikkauksesta tuli ongelma Sivu 3

Leskien asemaa koskeva laki päivitettävä, Mari-Leena Talvitie sanoo

KRISTIAN TERVO

sinituuli KOKOOMUS POHJOIS-POHJANMAA 3 / 2019

Kansanedustaja Janne Heikkinen:

Keskuskaupungit elinvoiman moottoreina Sivu 2

Sivu 5

Kristiina Kokko:

Älä unohda senioria Sivu 6

HENRI LUOMA

MAINOSLIITE


2 SINITUULI

MAINOS: POHJOIS-POHJANMAAN KOKOOMUS

Hallituksen holtiton talouspolitiikka upottaa myös kunnat

H PÄÄKIRJOITUS TOMI KAISMO

KUNTATALOUS NÄYTTÄÄ HÄLYTTÄVÄN SYNKÄLTÄ.

allituksen toimintansa ensiaskeleilla valitsema polku on tuhoisa. Kaikki sinänsä mukavat vaalilupaukset rahoitetaan velkarahalla. Samalla luodaan kauniista puheista huolimatta pysyviä kulueriä sekä kuntien että valtion taloutta rasittamaan. Haluaisin nimittäin nähdä sen päivän, kun nykyinen hallitus peruu ja purkaa avokätisiä päätöksiään ennen vaalivuotta. Lisämenojen lisävelalla kattamiseen perustuva talouslinja yhdistettynä täydelliseen haluttomuuteen tehdä vastuullisia ratkaisuja tai uudistuksia on uhkapeliä, jossa ei ole kuin häviäjiä. Hallituksen linjattomuutta kuvaa budjettiesitys, jonka julkistuksen yhteydessä valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) muistutti velanoton vaarallisuudesta viitaten 90-luvun laman opetuksiin, mutta samaan aikaan hallitus on siis kiihdyttämässä velanottoa ja paisuttamassa valtion menoja. Valtion menojen ohella hallituksen talouspolitiikalta puuttuvat keinot vastata vaalilupausten lunastamisen kustannuksiin, joista vastuun kantavat lopulta kuntien ja kaupunkien asukkaat. Merkittävät lisävelvollisuudet kuntakentälle ovat myrkkyä jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa olevalle kuntataloudelle. Kuntaliiton luvut vuoden 2018 osalta ovat jo karua luettavaa. Kuntien ja kuntayhtymien velka kasvoi jo viime vuonna miljardilla eurolla. Kuntien velkataakka kasvoi reilut kolme prosenttia, mutta kuntayhtymien velka

kiri lukuisten sairaalahankkeiden vuoksi yli 11 prosenttia. Yhteensä kuntatalouden velka on asettumassa noin 19,4 miljardiin euroon, mikä pitää velkaantumisen ennallaan suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kuntatalous näyttää siis hälyttävän synkältä, ja tulos painui vuonna 2018 negatiiviseksi 196:ssa eli peräti noin kahdessa kolmasosassa kunnista, kun vuotta aiemmin miinusmerkkisiä tuloksia oli 55 kunnassa. Syömävelkaan jouduttiin turvautumaan jopa 38 kunnassa, kun vuotta aiemmin vuosikate oli pakkasella vain neljässä kunnassa. Oulussa kaupungin velka ylittää taloussuunnitelman mukaan miljardin euron tason vaalikauden loppuun mennessä. Ja tämä vielä oletuksella, ettei mitään yllätyksiä tule vastaan. Hallituksen pelikirjasta pitäisi hiljalleen löytyä myös ne aidosti vaikuttavat työkalut ja toimenpiteet, joista esimerkiksi valtiovarainministeriön virkamiehet ovat kyselleet jo julkisuudessa. Huolen jakaa myös Euroopan komissio, joka on pyytänyt Suomelta lisäselvennystä ensi vuoden budjetista. Syynä on se, että julkiset menot kasvavat enemmän kuin ne EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen suositusten mukaan saisivat kasvaa. Tosielämässä kun ei auta se, että vain päättää, että jotakin kasvuprosenttia tai työllisyyslukua tarpeeksi toistelemalla se taianomaisesti muuttuisi todeksi. KIRJOITTAJA ON OULULAINEN KAUPUNGINVALTUUTETTU, ISÄ, YRITTÄJÄ JA JALKAPALLOVAIKUTTAJA, JOKA HALUAA NÄHDÄ KOTIKAUPUNKIMME KUKOISTAVANA JA MENESTYVÄNÄ MYÖS TULEVAISUUDESSA.

Molempi parempi – myös aluepolitiikassa Keskuskaupungit eivät pärjää ilman elinvoimaista seutukuntaa, eikä maaseutu ilman keskuskaupunkeja. Oulun seudulla opiskelumahdollisuudet ja liikenneyhteydet ovat avainasemassa.

J

ulkisessa keskustelussa on noussut esiin erilaisia jakolinjoja, joissa haetaan voittajia ja häviäjiä maan eri alueista. Usein vastakkain asetetaan muu Suomi ja pääkaupunkiseutu. Toisaalta samaa kilpailuasemaa viritellään myös maakuntien sisällä kaupunkien ja maaseutumaisten alueiden välille. Tämä ei Pohjois-Pohjanmaallakaan ole tuntematon ilmiö. Tällainen vastakkainasettelu ei ole kovin hedelmällistä ja aiheuttaa turhaa skismaa juuri silloin, kun yhteisiä etuja pitäisi kyetä löytämään. Aluepolitiikka tai kaupunkipolitiikka herättääkin usein vahvoja tunteita ja ehdottomia mielipiteitä. Muutosta ei kuitenkaan voi toivomalla tai tahtomalla pysäyttää. Kaupungistuminen ja kaupunkien merkityksen kasvu ovat tosiasioita, joita on turha kieltää. Erilaisten alueiden vahvuuksien tunnistaminen ja tunnustaminen on viisauden alku. Kaikkien yhteisen menestyksen vuoksi kehittyvän maaseudun, pienten kuntien ja seutukaupunkien kehittä-

sinituuli

mistarpeet on kyettävä ottamaan osaksi ratkaisuja. Kokoomuksen tavoitteena on, että kaupungit menestyvät, luovat hyvinvointia ja kasvavat kestävästi. Näiden tavoitteiden edistämiseksi poliitikkojen keskeinen tehtävä on toteuttaa monipuolista kaupunkipolitiikkaa kaupunkien ja alueiden erilaisuus tunnistaen, kumppanuutta edistäen ja toimintatapojen uudistumiseen kannustaen. Jokainen alue on arvokas vahvuuksineen ja ominaispiirteineen. Mutta menestyvää aluetta, suurta tai pientä, ei ole ilman elinvoimaista keskuskaupunkia. Yritysmyönteisyys, kansainvälisyys sekä uusimman tiedon ja hyvien käytäntöjen hyväksikäyttö ovat kaupunkikehityksen johtavia periaatteita, jotka vahvistavat kaupunkien roolia elinvoiman ja kilpailukyvyn vauhdittajina. Kaupungit toimivat myös osaamiskeskittyminä ja innovaatioympäristöinä, joiden vetovoimaa kasvatetaan lisäämällä korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, elinkeinoelämän sekä julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyön kannustimia. Tämä on omiaan luomaan osaa-

mista ja elinvoimaa myös keskuskaupunkien ulkopuolelle.

Vetovoimainen opiskelijakeskittymä

Oulun seudulla Oulun ammattikorkeakoulu muuttaa Linnanmaalle yliopiston kanssa samalle kampukselle vuonna 2020. Kampuksella tulee olemaan 16 000 opiskelijaa ja lähes 3 000 työntekijää. Tämä valtakunnallisesti merkittävä koulutuskeskittymä tulee toimimaan eräänä koko maakunnan elinvoiman ja houkuttelevuuden veturina. Iso yksikkö ei kuitenkaan saa merkitä maakunnan muun koulutustarjonnan näivettymistä. Etenkin toisen asteen koulutuspaikkojen tarjonnan tulee säilyä laajasti saatavilla eri puolilla maakuntaa. Pohjoisen Suomen näkökulmasta liikenneyhteyksien kehitys ja ylläpito, kärjessä raidehankkeiden jatkaminen, on elintärkeää. Oulun rautatieaseman matkustajamäärät ovat nousseet jo miljoonaluokkaan samalle tasolle lentoaseman kanssa. Tällä hetkellä pohdinnassa olevat merkittävät investointi-

JOKAINEN ALUE ON ARVOKAS.

kohteet suuntautuvat Helsingistä joko pohjoiseen Tampereen suuntaan tai länteen Turkuun. Jos hallitus on tosissaan koko maan elinvoiman edistämisen suhteen, päätöstä pääradan parantamisesta pohjoiseen suuntaan Tampereelta Seinäjoen ja Ylivieskan kautta Ouluun ei viivytetä enää hetkeäkään. Tässä on yksi mahdollisuus tehdä kaikkien näkökulmasta kestäviä ratkaisuja. Pelkkä nopeus ei itsessään ole välttämättä parannus, jos se luo maantieyhteyksille uusia ruuhkia ja vaikeuttaa ratayhteyksien käyttämistä karsimalla pysäkit pois. Esimerkiksi Ylivieskan pysäkki on eräs keskeinen solmukohta, jota käyttää merkittävä osa maakunnan eteläisen osan matkustajista. Järkevän saavutettavuuden on oltava myös jatkossa junayhteyksissä keskeinen tekijä. LUE LISÄÄ VERKKO-OSOITTEESTA:

kokoomus.fi/kaupunkiseudutkoko-suomen-kehityksenmoottoreina

Kustantaja: Kansalliskustannus Oy Päätoimittaja: Jaakko Salovaara Avustajat: Elli-Nora Vehmanen ja Tomi Kaismo Painopaikka: Kaleva365 Oy Painos: noin 90 000 kpl Ilmestymispäivä: 12.11.2019 Taitto ja ulkoasu: HANK

www.pohjois-pohjanmaankokoomus.fi @ppkokoomus


SINITUULI 3

VEIKKAUS

MAINOS: POHJOIS-POHJANMAAN KOKOOMUS

NÄKÖKULMA JANNE HEIKKINEN

Veikkauksen hyvävelipajatso tulee purkaa TUNTUU KORNILTA, ETTÄ PELIONGELMAISET RAHOITTAVAT PÄIHDEKUNTOUTUSTYÖTÄ.

Pelikierroksen Veikkauksen peliautomaateilla on voinut maksaa myös kortilla.

”Ei hinnalla millä hyvänsä” Kansanedustaja Janne Heikkinen pitää Veikkauksen nykyistä toimintatapaa ja asemaa ongelmallisena. Kun huoltoasema muistuttaa peliluolaa, ollaan Heikkisen mukaan väärällä tiellä. Kohu Veikkauksen ympärillä on jatkunut viime keväästä asti. Miksi rahapeliongelmiin ei ole aikaisemmin puututtu?

– Tyytymättömyyttä Veikkaukseen ja RAY:een on esiintynyt jo aiemmin. Aina aika ajoin esille tuleva keskustelu muun muassa nettisensuurista ulkomaisille pelisivustoille herättää laajaa vastustusta. Itse kirjoitin Veikkauksen ongelmallisuudesta jo vuonna 2014. Kielteiset näkökulmat kansalliseen pelimonopoliin ovat kuitenkin olleet lähinnä pienten erityisryhmien käsialaa ennen viimeisimpiä kohuja. Sittemmin koko monopolin oikeutus on kyseenalaistettu vahvemmin laajemman kansalaismielipiteen osalta. Uskon, että tähän on vaikuttanut laaja kansalaisaktivismi, Veikkauksen ylimielisyys ja lukuisat viestintäongelmat sekä julkisuudessa lisääntyneet tarinat ongelmapelaamisesta. Myös MOT:n dokumentti valaisi laajasti pelaamisen huikean suurta mittakaavaa, pelikoneiden osalta puhutaan 11 miljardin liikevaihdosta. Vaikka hyväntekeväisyys Veikkauksen tuotoilla on laajasti kannatettua, on kansalaismielipide ensimmäistä kertaa havahtunut siihen, ettei tätä sinänsä jaloa päämäärää voida rahoittaa hinnalla millä hyvänsä. Tuntuu esimerkiksi kornilta, että peliongelmaiset rahoittavat päihdekuntoutustyötä; riippuvaisten rahoilla rahoitetaan riippuvaisuuden hoitoa. Ongelmallista on myös, että Veikkauksen edunsaajat ovat yleensä yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisten tahojen käsissä, jolloin tämä napanuora luo epäterveitä poliittisia riippuvuuksia.

Kritiikki on kohdistunut pääasiassa entisiä RAY:n alaisia rahapeliautomaatteja kohtaan. Miksi?

– Rahapelit ovat määritelty niin sanotuiksi “punaisiksi peleiksi” eli niiden peliaddiktioriski on korkea. Lisäksi on paheksuttavaa, että tällaiset pelit on sijoiteltu nimenomaan alueille, joissa on valmiiksi sosiaalisia ongelmia. Erilaisten supermarkettien käytävät ja tuulikaapit ovat täynnä näitä pelejä, jolloin peliriippuvaisen on hyvin hankala hallita ja katkaista riippuvuuttaan. Pahimmissa tapauksissa esimerkiksi huoltoasemalla on saattanut olla toistakymmentä automaattia. Eikö tämä muistuta jo enemmän peliluolaa kuin huoltoasemaa? Alaikäiset ovat tosiasiallisesti päässeet pelaamaan näitä pelejä ja ne eivät ole vaatineet tunnistautumista, jolloin ongelmapelaajan pelaamista ei katkaista. Paheksuntaa herättää myös se, että nämä kolikkopelit palauttavat aina pitkässä juoksussa vähemmän rahaa pelaajalle ja näin ollen esimerkiksi taidolla ei ole merkitystä. Toisin kuin urheiluvedonlyönnissä, kolikkopeleissä ei yksinkertaisesti

MONOPOLIN PERUSTELUT ONTUVAT TÄYSIN.

voi voittaa, ja niiden äärelle houkutellaan heikko-osaisia.

Miten edunsaajien toimintaedellytykset muuttuisivat, jos resurssit siirtyisivät normaaliin valtion budjettikäsittelyyn?

– Arvokkaana pidetyt terveyden, hyvinvoinnin ja hyväntekeväisyyden resurssointi säilyisi jota kuinkin ennallaan. Erilaiset poliittiset napanuorat tulee katkaista kaikkialla. Mielestäni muutokset rahoituksen myöntämisperusteisiin ovat myös kohdallaan, sillä rahaa on ohjautunut esimerkiksi puolueita lähellä oleville tahoille, kuten nuorisojärjestöille ja vastaavaan toimintaan. Näiden tulisi kuulua normaalin puoluetuen piiriin. Ei voi olla niin, että jokainen nuorisopoliitikko sukupolvi marinoidaan Veikkaus-rahalla, jonka turvin ponnistetaan isompiin poliittisiin ympyröihin.

Miten kokoomus suhtautuu Veikkauksen erityisasemaan?

– Kokoomuksen eduskuntaryhmä on asettanut erityistehtäväyhtiötyöryhmän, joka selvittää pitkällä aikavälillä kaikkien Suomen monopolien asemaa yhteiskunnassamme. Olemme viemässä puoluetta 2020-luvulle ja on siksi tärkeää pohtia puolueen asemoitumista niin apteekkien, Alkon, Veikkauksen, Postin kuin myös VR:n erityisasemiin. Olen sitoutunut tuomaan tähän työhön oman panokseni ja tulen tarkastelemaan ennakkoluulottomasti jokaisen monopolin oikeutusta. Jos nämä erityisasemat eivät ole perusteltuja, tulee ne purkaa.

Hyvän päätöksenteon ihanne on, että päättäjät ajattelevat kansankunnan kokonaisetua omien eturyhmiensä sijaan. Suomen kansallisen pelimonopolin perusteluksi EU:lle on määritelty uhkapelihaittojen minimointi. Yhteiskunnan kokonaisedun toteutumiseksi voittovaroja yritetään ohjata hyviin tarkoituksiin. Molemmat perustelut lepäävät valitettavasti suurelta osin tyhjän päällä. Erityisen kyseenalaiseksi Suomen kansallisen pelimonopolin oikeutus muuttuu silloin kun köyhät eläkeläiset, työttömät sekä peliriippuvaiset paisuttavat sen voittokatteita häviämällä muun muassa hedelmäpeleihin rahojansa. Ongelmapelaaminen lisää köyhyyttä ja sosiaalisia ongelmia, ja on siten vakava yhteiskunnallinen kysymys. Silti Veikkaus porskuttaa ja voi hyvin. Se raapii suurimmat katteensa ongelmapelaajien lompakoista. Talo voittaa aina. Pelikoneiden ja muiden pelien tuotoista, eli veikkaushäviövaroista rahoitetaan esimerkiksi puolueiden läheisjärjestöjä sekä muita yhdistyksiä, joissa poliitikot toimivat usein johtotehtävissä tai istuvat hallituksessa. Rahaa maksetaan valtavasti toki myös hyviin tarkoituksiin, mutta millä kustannuksella ongelmaisille? Pelikoneita on kaikkialla, ja niiden pelaaminen aiheuttaa osalle pelaajista riippuvuutta. Peliriippuvaisen on liki mahdotonta vältellä Veikkauksen mainontaa tai pelejä arjessaan. Veikkaus on kaikkialla. Välkkyvät ja koukuttavat pelikoneet ovat addiktoiva “lisävero”, joka kohdistuu erityisesti heikko-osaisiin sekä niihin, jotka ovat alttiita eri riippuvuuksille. “Mä maksan sun palkan”, totesi Veikkauksen johto eräässä sen edunsaajajärjestöille suunnatussa seminaarissa. Tähän kytkeytyy järjestelmän toinen suuri epäkohta: edunsaajat ovat riippuvaisia monopolin veikkaushäviörahoista, jolloin edunsaajien intresseissä on tukea poliittisesti ruokkivaa kättään. Suomeksi sanottuna nämä edunsaajajärjestöt toimivat ulkoistettuina mainostajina ja lobbareina Veikkaukselle, jonka hallintoneuvostossa ovat edustettuina poliittisten puolueiden lisäksi Veikkauksen edunsaajat ”valvomassa” toiminnan vastuullisuutta. Tämä mätä järjestelmä on vuosien saatossa johtanut siihen, että Suomessa hävitään Irlannin jälkeen Euroopan toiseksi eniten rahaa asukasta kohti uhkapeleihin. Iso osa tappioista syntyy kolikkopeleistä, joiden liikevaihto on yli kymmenen miljardia euroa vuosittain. Koska pelit on ohjelmoitu palauttamaan hieman reilu 90 prosenttia rahasta takaisin, ei esimerkiksi pelitaidoilla voi päästä voitolle. Monopolin perustelut siis ontuvat täysin. Sen oikeutus ei kestä moraalista tarkastelua, sillä pelihaittoja ei selkeästi ole pystytty ehkäisemään sen avulla. Veikkaus turvaa asemaansa poliittisen rälssin avulla, siinä missä yksityiset peliyhtiöt etenkin Euroopassa joutuvat taiteilemaan yhteiskuntavastuun kanssa. Niillä ei useinkaan ole hyvävelipoliitikkoja takanaan Veikkauksen mittakaavassa. Kannustimet vastuullisuudelle ovat siten suuremmat, koska koko toimiala voidaan kieltää nopeastikin, jos se ei nauti yhteiskunnallista legitimiteettiä. Veikkauksen hyvävelipajatso tulee purkaa katkaisemalla napanuora edunsaajien ja rahapelituottojen väliltä siirtämällä veikkaushäviövarat normaaliin budjettitarkasteluun. Pelikoneet tulee siirtää kioskien tuulikaapeista valvottuihin Pelaamoihin. Rahapelejä tulee voida pelata ainoastaan tunnistautumalla, ja pelaaminen katkaista palveluntarjoajan toimesta, jos pelin tietokannat tunnistavat ongelmapelaamiskäyttäytymistä asiakkaan kohdalla. Veikkauksen valvonta tulee keskittää yhdelle toimivaltaiselle viranomaiselle. KIRJOITTAJA ON KOKOOMUKSEN KANSANEDUSTAJA.


4 SINITUULI

Kirjaparkki ja muuta hauskaa lapsille Me Pohjois-Pohjanmaan Lastenliitossa järjestämme matalan kynnyksen toimintaa lapsille, varhaisnuorille ja perheille Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella. Ydintoimintaamme ovat kuukausittain järjestettävät kirjaparkit Oulussa Kaijonharjun ja Ritaharjun kirjastoissa. Lastenliiton järjestämät, perheille maksuttomat kirjaparkit järjestetään loppuvuoden aikana vielä Kaijonharjun kirjastossa tiistaina 19.11. kello 17.00-18.45 ja Ritaharjun kirjastossa tiistaina 3.12. kello 17.0018.45. Voit tulla kirjaparkkeihin joko yhdessä lapsen kanssa, tai voit jättää lapsen kirjaparkkiin hetkeksi aikaa hoitoon ja käydä parkin aikana vaikka asioilla tai omissa harrastuksissasi. Aloitamme ja päätämme kirjaparkin yhteisellä satuhetkellä, jonka jälkeen on mahdollista piirrellä tai kuunnella satuja pienemmissä ryhmissä. Kirjaparkkeihin ei

MAINOS: POHJOIS-POHJANMAAN KOKOOMUS

Pikkujoulut Kalajoella Vietä ikimuistoiset pikkujoulut Kalajoen merellisissä maisemissa. Kalajoki on täynnä iloista tunnelmaa, herkullista ruokaa ja mahtavia menoja joulun lähestyessä. Tule viettämään ikimuistoinen pikkujoulu isommalla tai pienemmällä porukalla!

visitkalajoki.fi

tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tervetuloa tutustumaan! Ohjaajina parkeissa toimivat täysi-ikäiset vapaaehtoiset sekä piirihallituksemme jäsenet. Ikärajaa kirjaparkeissa ei ole, mutta vaippoja emme ehdi vaihtamaan. Kirjaparkkien lisäksi osallistumme aktiivisesti lapsiperheille suunnattuihin tapahtumiin piirimme alueella.

Toimintaamme pyörittävät vapaaehtoistoimijat ja hallituksemme jäsenet. Mikäli vapaaehtoistoiminta Lastenliitossa kiinnostaa, ole meihin yhteydessä joko sähköpostitse pohjois-pohjanmaa@lastenliitto.fi tai Pohjois-Pohjanmaan Lastenliiton Facebook-sivujen kautta. Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaan.

SATUHETKET KUULUVAT KIRJAPARKKIIN.


SINITUULI 5

HANNE SALONEN, EDUSKUNTA

MAINOS: POHJOIS-POHJANMAAN KOKOOMUS

Mari-Leena Talvitie ja muita kokoomusedustajia eduskunnan istuntosalissa. Eduskunnassa toimivat partioparlamentaarikot järjestävät joka syksy Suomen partiolaisten kanssa Nokipannukahvit. Pikkuparlamentin edustalla puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie ja varapuheenjohtaja Inka Hopsu.

Työvoitoista virtaa eduskuntatyöhön Kansanedustaja Mari-Leena Talvitiellä on kokemusta lakialoitteiden eteenpäin viennissä. Tällä kaudella työlistalla ovat muun muassa vanhemmuuden kustannusten jakaminen sekä paremmat raideyhteydet pohjoiseen.

A

sia, joka Mari-Leena Talvitiellä tulee mieleen ensimmäisestä kansanedustajakaudesta, ovat isot työvoitot. Sellaisina Talvitie pitää muun muassa rakentamis- ja yhdyskuntatekniikan koulutusvastuun saamista Oulun yliopistolle ja Oulun ammattikorkeakoululle, asunto-osakeyhtiölain muutosta eli ”Lex Talvitietä” sekä yrittäjän perheenjäsenen oikeutta normaaliin sosiaaliturvaan. – Ajattelen, että niiden myötä Suomi on hieman oikeudenmukaisempi. Se on sitä ihmisenkokoista lainsäädäntöä, jota koen tärkeäksi edistää isojen asioiden keskellä. Talvitie nostaa isoksi työvoitoksi myös sen, että viime hallituskauden aikana työllisyys nousi. Syntyi yli 140 000 uutta työpaikkaa ja valtion taloutta tasapainotettiin. Näiden lisäksi Oulun seudulle tehtiin tärkeitä infrapanostuksia. Erityisesti Talvitie iloitsee siitä, että Lex Talvitiehen johtaneen lakialoite tehtiin oululaiskollegojen kanssa yhdessä ja sen allekirjoitti yli puolet kansanedustajista. Uuden lain myötä taloyhtiöiden purku- ja kaavamuutoksissa ollut yksimielisyysvaade korvattiin neljä viidesosan määräenemmistöllä. Samalla säädettiin osakkeenomistajalle oikeussuoja, joka takaa

MEILLÄ ON LOISTAVIA INNOVAATIOITA JA HYVIÄ KÄYTÄNTEITÄ.

tietyissä tilanteissa osakkeiden lunastuksen käypään hintaan. Laki on voimassa ja se sujuvoittaa taloyhtiöiden päätöksentekoa sekä täydennysrakentamista. – Moni kollega kävi onnittelemassa lain hyväksymisen jälkeen, koska aika harva lakialoite etenee. Totuus on, että sadan kansanedustajan tuki on huomattavasti työläämpi saada kuin 50 000 kansalaisen allekirjoitus netissä, Talvitie sanoo viitaten kansalaisaloitteen vaatimaan 50 000 allekirjoittajan määrään, jotta aloite etenisi eduskuntaan. Vaikka takana oli työvoittoja, jatko eduskunnassa on aina äänestäjien käsissä. Kevään eduskuntavaaleissa Talvitie uusi valtakirjansa. Hän haluaakin kiittää luottamuksesta ja tuesta, jota on saanut. – Jatkopaikka ja lähes 6000 ääntä antavat voimaa tehdä työtä, josta tykkään.

Vanhemmuden kustannukset jakoon

Alkaneelle kaudelle tulevaisuudenrakentajaksi itsensä tuntevalla Talvitiellä on pieniä ja suuria tavoitteita. Kahden lapsen äidin mielestä nykypäivänä yhteiskunnan pitäisi esimerkiksi korvata vanhemmuuden kustannukset. Tällöin vastuuta eivät joutuisi kantamaan naisia palkkaavat työnantajat ja yrittäjät.

Leskien asemaa kohennettava ISOA OSAA ihmisistä koskettaa jossain

vaiheessa elämää leskeys. Kansanedustaja Mari-Leena Talvitie kaipaa parannusta heidän asemaansa. – Erilaisten asumiskustannusten nousu kohdistuu jyrkemmin iäkkäämpiin, yksin asuviin leskiin. Olisi aika

saada heille helpotuksia esimerkiksi laajemman kotitalousvähennyksen muodossa, Talvitie sanoo. Talvitietä harmittaa, että Rinteen hallitus haluaa kaventaa ja vähentää kotitalousvähennystä. Ruotsissa toimitaan päinvastoin, siellä kotona tehtävää

– Yrittäjäperheen tyttärenä muistan, että asiasta puhuttiin jo yli 20 vuotta sitten. Valitettavaa, että työmarkkinapöydissä tätä asiaa ei ole pidetty esillä eikä sitä ole vieläkään ratkaistu. Myös ympäristöasioita pitäisi osata katsoa laajemmasta näkökulmasta. Talvitien mukaan järkeviä ja vastuullisia ympäristöratkaisuja tarvitaan myös siksi, että suomalaiset yritykset hyötyvät puhtaiden innovaatioiden ja teknologioiden viennistä. Hän muistuttaa, että ympäristöasioissa on syytä keskittyä isoihin asioihin, edistää päästöttömiä vaihtoehtoja ja hoksauttaa ihmisiä kulutustottumuksissaan kestävimpiin valintoihin. – Vaikka kävely, pyöräily ja kasvikset ovat hyviä vaihtoehtoja, ei pidä syyllistää perheen ruokatottumuksista tai siitä, että autoilee töihin – elämmehän pitkien etäisyyksien Suomessa. Etelä-Pohjanmaalta Ouluun juurtuneen vaikuttajan mukaan on hyvä kirkastaa Oulun seudun viestejä valtakunnan tasolla. – Meillä on loistavia innovaatioita ja hyviä käytänteitä esimerkiksi ympäristö-, terveys-, biotalous ja ICT-aloilla, joista muutkin hyötyisivät, itsekin ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi opiskellut Talvitie toteaa. Tavoitteena on, että Oulun yliopistolle ja Oulun ammattikor-

työtä arvostetaan ja tuki tuplattiin. Kaikki lesket eivät kuitenkaan ole ikäihmisiä. – Oma siskoni jäi yllättäen leskeksi pari vuotta sitten, ollessaan 40-vuotias, Talvitie kertoo. Osa nuorista leskistä saattaa jäädä vaille minkäänlaisia leskenetuuksia. Tämä koskettaa erityisesti uusioperheitä, jos avioparilla ei ole ollut yhteisiä lapsia.

keakoululle kohdennetaan niin sanottua fuusiorahoitusta. – Opetus- ja kulttuuriministeriö on rahoittanut aiemmin Aaltoyliopistoa ja Tampere3:sta, joten nyt on Oulun vuoro. Liikennepuolella on tärkeää edistää kolmioraiteita ja Oulun ratapihan kehittämistä sekä Liminka-Oulu-välin perusparannusta ja Seinäjoki-Oulu kaksoisraidetta. Nämä yhteiset viestit tarvitsevat tukea kaikilta pohjoisen vaikuttajilla.

Sisäilma-asiat yhdistävät

Eduskunnassa toimii monenlaisia ryhmiä ja kerhoja. Vanhana partiolaisena Talvitie on löytänyt hengenheimolaisia myös muista kansanedustajista. – Toimin Partioparlamentaarikkojen puheenjohtajana ja lisäksi kuulun muun muassa allergia-, nuorten mielenterveys- ja sisäilmaryhmään. Sisäilmaryhmä kokoaa sisäilma-asioista kiinnostuneita kansanedustajia, kuulee ministeriön valmistelijoita ja muita asiantuntijoita. Erityisesti julkisen puolen rakennuksien, ovat ne kouluja, kasarmeja ja virastoja, on oltava terveitä, toimivia ja turvallisia. – Luotan siihen, että Oululla ja uudella yhdyskuntatekniikan koulutuksella on osaamista ja ratkaisuja tähän asiaan.

Lesken asemaa koskettava lainsäädäntö kaipaakin päivitystä. Talvitiellä on valmisteilla asiasta lakialoite. Sitä varten hän on kerännyt tukea kollegoilta, jotka ovat valmiita asiaa edistämään. – Hyvät kokemukset lakialoitteen etenemisestä Lex Talvitieksi eli lainsäädäntöön rohkaisee, että asia voi edetä laajalla yhteistyöllä.


6 SINITUULI

MAINOS: POHJOIS-POHJANMAAN KOKOOMUS

Seniorilla on asiaa KOLUMNI KRISTIINA KOKKO

A

ika usein kokoomuksen puoluesihteerin puhelin soi ja seniorilla on asiaa. Lähipiirissäni on paljon eläkkeelle jääneitä, ja aikaisemmassa työssäni olen kiertänyt erilaisissa vanhusten hoivakodeissa ja laitoksissa. Näiden keskustelujen ja kohtaamisten jälkeen rohkenen väittää, että emme oikein kuule tai ainakaan kuuntele vanhempien ihmisten viestejä. Seniorikansalaiset eivät ole mikään yhtenäinen joukko, vaan täynnä erilaisia ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Heillä on oikeus olla oman elämänsä valintojen tekijöitä ja toimijoita. He ovat myös esimerkiksi aktiivisia liikkujia, kulttuuriharrastajia ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Mutta muutamassa asiassa vaikuttaisi yleisesti ottaen olevan aika paljon parantamisen varaa.

Työuran viimeiset vuodet eivät ole aina ruusuilla tanssimista. Ikäsyrjintä on valitettavasti arkipäivää etenkin työnhaussa. Eniten ikäsyrjintää siinä ovat kokeneet yli 55–vuotiaat, joista EK:n selvityksessä noin 28 prosenttia kertoi joutuneensa ikäsyrjinnän kohteeksi. Naiset ovat kokeneet syrjintää vielä useammin kuin miehet. Etenkään nyt kun ikäluokat pienenevät, emme saa hukata kokeneiden kehäkettujen osaamista ja ammattitaitoa. Iso osa ongelmaa ovat asenteet, ja niitä on haastavaa muuttaa yksin lainsäädännöllä. Työnantajat ja työpaikat olisi haastettava isosti toimimaan ikäsyrjintää vastaan. Eri-ikäiset työntekijät ovat rikkaus, jotka parhaimmillaan tuottavat yhdessä luovuutta ja voimaa työpaikoille. Sitten kun työura päättyy, tipahdetaan pois työterveyshuollon piiristä. Se on monelle shokki. Aikaisemmin ajan lääkärille on voinut valita netistä, vaikka samalle päivälle ilman mitään hoidon tarpeen arviointeja. Ja mikä parasta, ilman mitään suoraan itselle tulevia kustannuksia. Tuore eläkeläinen kokee usein epätoivoisia hetkiä koittaessaan

Taloyhtiön putkiremontti kykenee jo yksistään aiheuttamaan taloudellisen katastrofin kenelle tahansa, saati sitten pienituloiselle eläkeläiselle. Miten ihmeessä 40 vuotta asutetusta perheasunnosta yksinasuja edes raivaa pois putkiremontin tieltä kaikki tavarat sisällä ja kellarissa? Mihin hän menee putselviytyä terveyskeskusten takaikiremontin ajaksi asumaan ja millä sinsoittorumbasta, puhumattakaan siirtää tavaroita? Pellettivessat ja laboratoriokokeiden vastauksien kellarisuihkut ovat karuja vaihtoehtoja etenkin huonosti liikkuville. selvittämistä tai lääkäriajan saaPutkiremontin jälkeen onkin sitten misesta. Epätoivoa seniori kokee tilinteon aika, miten rahat riittävät toki myös yksityisen lääkäriaseman kolminkertaistuneeseen vastikkassalla kaivaessaan maksukorttia keeseen. esiin. Moni pelkää laitokseen joutuMoni seniori myös tuntee, ettei mista. Sitten kun syystä tai toisesta laitokseen joutuu tai pääsee, pitäisi hänen asiaansa oteta tosissaan. saada paikka sopivasta hoivakoKokemus siitä, että ihminen on dista. Erilaisten laitosten turha ja vaivaksi muille on henki, hoivan laatu ja kammottava lopputulos palvelut vaihtelevat terveydenhuollossa. paljon. Paikkaa on ylipäätään vaikea saada Entäs sitten eläkIKÄSYRJINTÄ tai se on todella kallis. keet. Pitkänkin työuran Siinä vaiheessa ON VALITETTAVASTI tehneen eläkkeet jäävät elämää, kun joutuu ARKIPÄIVÄÄ usein vaatimattomalle luovuttamaan valtaa tasolle. Etenkin ykETENKIN omasta päivittäisestä siasuvien eläkeläisolemisestaan ja teTYÖNHAUSSA. kemisestään entistä kotitalouksien välttäenemmän muille, on mättömät kulut ovat suomalainen vanhus monesti varsin suuret eläklopulta hyvin usein hyvin keeseen nähden. Ostovoiman keyksin. hityskään ei päätä huimaa. Naisten Kulloinkin voimiensa tunnossa eläkkeissä tuntuvat mahdolliset olevien sukupolvien vastuulla ja kunnia-asiana pitää olla seniokotona vietetyt vuodet. Harvalle reiden hyvinvoinnin ja valinnankotona lasta hoitaneelle on tehty mahdollisuuksien parantaminen. eläkesäästöjä perheen yhteisistä Ja jos elämässä käy hyvin, niin varoista, ja etenkin jos puolisoiden ennen kuin huomaammekaan, tiet ovat ennen eläkeikää erkaanolemme itse senioreita. tuneet, voi tilanne tuntua kovin KIRJOITTAJA ON KOKOOMUKSEN PUOLUESIHTEERI. epäoikeudenmukaiselta.


SINITUULI 7

KRISTIAN TERVO

MAINOS: POHJOIS-POHJANMAAN KOKOOMUS

Finanssiala on sitoutunut vastuullisuuteen Kuka Kristiina Kokko? Kristiina Kokko (s. 1978) valittiin kokoomuksen puoluesihteeriksi syyskuussa. – Koulutus, mahdollisimman tasa-arvoiset mahdollisuudet lapsille, nuorten syrjäytyminen ja ikäihmisten palvelut ovat teemoja, joita haluan olla nostamassa esiin kokoomuksen politiikassa. Nämä ihmisten arjen asiat ovat myös kokoomuksen politiikan ydintä, Kokko tiivisti linjansa puoluesihteerivalinnan jälkeen. Helsinkiläinen Kokko työskenteli ennen valintaansa puoluesihteeriksi palkansaajakeskusjärjestö Akavan kehityspäällikkönä. Hän on koulutukseltaan teologian maisteri ja työskentelee edelleen pappina vapaa-ajallaan. Viime keväänä Kokko oli kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustaja. Hän on työskennellyt myös eri ministereiden erityisavustajana, poliittisena suunnittelijana kokoomuksen puoluetoimistossa, Kansallisen sivistysliiton vt. pääsihteerinä, Tradenomiliiton pääsihteerinä ja kokoomusopiskelijoiden Tuhatkunnan puheenjohtajana. Kuntapolitiikassa hän on ollut muun muassa Helsingin opetuslautakunnan ja kirjasto- ja kulttuurilautakunnan jäsenenä. Vapaa-aikanaan Kristiina Kokko valmentaa ja tuomaroi kilpacheerleadingia. Hän on myös Uudenmaan lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja. Kokko on kolmen kouluikäisen pojan äiti.

Haluamme parantaa suomalaisten talousosaamista. Suomeen tarvitaan positiivinen luottotietorekisteri ylivelkaantumisen tunnistamiseksi varhaisessa vaiheessa. Edistämme kestävää kehitystä ja olemme mukana ilmastotalkoissa. Finanssialalla on merkittävä rooli rahoituksen kohdentamisessa kestävän kehityksen mukaisiin kohteisiin. Vaadimme uusia keinoja rahanpesun ja talousrikollisuuden torjuntaan. Finanssialan toimijoilla on oltava mahdollisuus vaihtaa keskenään tietoja epäilyttävistä liiketoimista. Valvontaa on vahvistettava rahanpesun torjumiseksi. Piia-Noora Kauppi toimitusjohtaja

TILAA FINANSSIALAN UUTISMAJAKKA

osoitteesta finanssiala.fi/uutismajakka Tuoreimmat uutiset finanssialalta kahden viikon välein! www.finanssiala.fi


8 SINITUULI

MAINOS: POHJOIS-POHJANMAAN KOKOOMUS


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.