Durbanin ydinkysymykset: Kioto, päästöleikkaukset ja rahoitus
Kuva: ACT/Paul Jeffrey
Ympäristö- ja kehitysyhteistyöjärjestöjen keskeiset tavoitteet Durbanin ilmastokokoukselle
Pelastetaan Kioto • • • •
Teollisuusmaiden päästövähennystavoitteet on jatkossakin sidottava Kioton pöytäkirjaan. Suomen tulee ottaa EU:n sisällä aktiivinen rooli Kioton toisen kauden tukemisessa. Sopimuksen jatko on Suomen ja EU:n oman edun mukaista: se tukee kansainvälisen ilmastosovun saavuttamista. Durbanissa on myös sovittava globaalin, laillisesti sitovan sopimuksen neuvottelumandaatista ja -aikataulusta. Kunnianhimoisen ilmastosopimuksen tulee nojata yhteisen mutta eriytetyn vastuun periaatteeseen. Teollisuusmaiden on kannettava päävastuu päästövähennyksistä.
Tunnustetaan päästövähennysten todellinen tarve •
•
•
Suomen ja EU:n on tunnustettava nykyisten päästövähennyslupausten ja sovitun kahden asteen tavoitteen välinen valtava kuilu ja työskenneltävä sellaisen ilmastosopimuksen puolesta, joka on linjassa ilmastotieteen kanssa. Ilmastotiede osoittaa nykyisten päästövähennyslupausten olevan riittämättömiä ympäristönsuojelun ja ihmisten hyvinvoinnin säilyttämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että globaalit ilmastopäästöt on käännettävä laskuun vuonna 2015. Päästöleikkaukset on toteutettava oikeudenmukaisesti, jolloin köyhimpien kehitysmaiden vähennystavoitteiden tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Suomen kaltaisissa teollisuusmaissa on sitouduttava vähentämään kotimaisia päästöjä vähintään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta ja saavutettava hiilineutraalisuus vuoteen 2050 mennessä. Vähempi lisäisi suurten katastrofien todennäköisyyttä huomattavasti. Suomen tulee olla edistämässä maiden päästövähennyssitoumusten toteutumista tehokkaan seuranta-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän avulla sekä Kioton valvontajärjestelmän puitteissa.
Varmistetaan riittävä rahoitus • • •
• •
Suomen ja EU:n on sitouduttava kehitysmaiden ilmastotoimien riittävään, ennustettavaan ja julkiseen rahoitukseen keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Ilmastorahoitusta ei saa kattaa kehitysvaroista, kuten Suomi tällä hetkellä tekee. Ilmastorahoitus on erotettava selkeästi kehitysyhteistyömäärärahoista, jotta molempien tasainen kasvu voidaan saavuttaa. Durbanissa osapuolten on esitettävä selkeä ja konkreettinen suunnitelma siitä, miten kansainvälistä ilmastorahoitusta aiotaan kasvattaa vuoden 2012 lopun 10 miljardin dollarin vuositasosta 100 miljardiin dollariin vuoteen 2020 mennessä. EU:n ja Suomen on myös esitettävä ehdotus oikeudenmukaisesta julkisesta rahoitusosuudestaan vuodesta 2013 eteenpäin. Durbanissa on saavutettava konkreettista edistystä innovatiivisten rahoituslähteiden käytössä, jotta rahoitustarpeeseen voidaan vastata ennakoivasti ja kestävästi. Rahoitustarve on mahdollista täyttää esimerkiksi verottamalla rahoitusmarkkinoita ja laiva- ja lentoliikennettä, sekä päästöoikeuksien huutokaupasta ja kansainvälisen veronkierron hillitsemisestä saatavilla tuloilla.
Lisätietoja Jonas Biström, ilmastokampanjavastaava, Maan ystävät, 044 021 6668 Tuuli Hakkarainen, kehityspoliittinen asiantuntija, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry, 040 761 89 25 Jehki Härkönen, energiavastaava, Greenpeace Nordic, 040 197 2620 Hanna-Liisa Kangas, ilmastovastaava, WWF Suomi, 045 631 8353 Jenni Kauppila, koordinaattori, Kansalaisten maailmannäyttämö, 050 5226241 Rilli Lappalainen, pääsihteeri, Kehys ry, 050 561 3456 Aino Pennanen, ilmastonmuutosasiantuntija, Kirkon Ulkomaanapu, 050 326 3487 Leo Stranius, pääsihteeri, Luonto-Liitto, 040 754 7371 Venla Virkamäki, ilmasto- ja energiavastaava, Suomen luonnonsuojeluliitto, 050 345 4411