Vapaa sana

Rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana. Siinä ovat Gummeruksen uudet arvot. Uudistuksessa mukaan nousi arvo, jota ilman meidänkään työmme kustantamossa ei olisi mielekästä: sananvapaus. Mutta miksi on niin että kun alkaa puhua sananvapaudesta, päätyy usein puhumaan sen rajoittamisesta?

Osin siksi, että ne ovat toisistaan erottamattomia. Todelliseen vapauteen sisältyy vastuu, toisten vapauden kunnioittaminen ja muut oikeudenmukaiset rajoitukset. Sitoudumme niihinkin – mistäs muusta kuin – vapaasta tahdosta.

Koska vastuu on kuitenkin leivottu vapauden ytimeen, on sen mainitseminen itse asiassa turhaa. Siitä huolimatta on ennemmin yleistä kuin harvinaista, että sananvapauden keskustelut johtavat herkästi kysymykseen, mistä ja miten saa kirjoittaa, ja toiveisiin, mistä ja miten ei.

Yksi selitys tälle voi olla, että epädemokraattinen politiikan äärilaita on onnistunut omimaan sananvapauden käsitteen ja vääntämään sen määritelmää omiin tarkoituksiinsa. Muut joutuvat sitten korostamaan vastuullisuuttaan ottamalla siihen pesäeroa – siis muistuttamalla rajoista.

Tämä ei ole ongelmatonta. Rajoituskeskeinen keskustelu antaa ymmärtää, että nykykirjallisuus olisi jotenkin vaarallisen vapaata ja että sananvapaus voisi mennä liian pitkälle.

Huomaankin toivovani, että ottaisimme kirjoittamiselle ja kustantamiselle niin keskeisen käsitteen takaisin haltuumme ja puhuisimme useammin ihan vain itse vapaudesta sen kummemmin selittelemättä: sen suomista mahdollisuuksista, sen voimasta ja siitä, miten perustavanlaatuinen edellytys se on ajattelulle. Sananvapaus on kaunis sana.

Sen turvin – ja vain sen turvin – kirjallisuus saa olla taivaan lintu, umpihanki ja kuohuva koski.

Johanna Laitinen

Kustantaja, suomennettu kaunokirjallisuus ja tietokirjallisuus