Gummerus syksyn kirjat 2018

Page 1

Syksyn kirjat 2018


MAREK SABOGAL

En pelkää

MINNA RYTISALO ROUVA C. s. 2

”En pelkää”, sanoo suurten muutosten äärellä oleva Minna Canth Minna Rytisalon romaanissa Rouva C. ”Eteenpäin”, sanoo lannistumaton Sara Hildén Anna Kortelaisen kirjoittamassa elämäkerrassa Hyvä Sara! ”Elämä on sittenkin suurta ja kaunista”, sanoo monista koettelemuksista selvinnyt Hanna Granfelt Salla Leponiemen elämäkerrassa Jumalainen kipuna. Syksyn kirjojen suomalaiset voimanaiset tulevat luoksemme menneisyydestä. He ovat oman aikansa uranuurtajia, uskaliaita naisia, jotka osasivat sanoa ”Time’s up” ja ”Me too”, mutta he sanoivat sen suomeksi, oman aikansa äänellä. Viesti ei ole vanhentunut. Se on sanottava uudestaan tässä ajassa, tänä päivänä. Se onnistuu kiitos lahjakkaiden nykynaisten, jotka antavat esiäitiemme äänten kuulua omassa sanataiteessaan. Syksyn kirjojen naiset ovat myös aikalaisiamme ja tulevat maailmalta. Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaoston vaimo kirjaa post-it-lapulle ”TYÖTÄ EI RAKKAUTTA!”, koska sellainen onni tuntuu kestävämmältä. Kamila Shamsien romaanin Joka veljeään vihaa Isma pistää meidät katsomaan, millaisiin tilanteisiin uskonto ja politiikka voivat ajaa naisen, joka rakastaa perhettään. Karen Clevelandin trilleri Koko totuus pistää päähenkilönsä liikkumaan kuumottavan todentuntuisesti yhteiskuntaan soluttautuneiden venäläisagenttien jahtaamisen ja kodin arjen pyörittämisen välillä. Olemme antaneet lajityypille talon sisällä oman lempinimen ”mutsi-action”. Syksyn kirjojen naiset puhuvat itsenäisyydestä, yksinäisyydestä, avioliitosta, äitiydestä, urasta ja elämästä. He ohjaavat kirjallisuutta uusiin suuntiin ja kyseenalaistavat vanhaa. Heitä haluaa kuunnella, heidän sanojensa äärellä liikuttuu. Tulee sellainen olo, että ei pelkää.

ANNA KORTELAINEN HYVÄ SARA! s. 44

Vahvistavaa kirjasyksyä! ANNA BAIJARS

Toimitusjohtaja ja kustantaja


Kotimainen kaunokirjallisuus

Minna Rytisalo Rouva C. 2 Päivi Alasalmi Riivatut 3 Heidi Jaatinen Koski 4 Sisko Savonlahti Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu 6 Hannu Rajaniemi Summerland 8 Paula Havaste Pronssitähti 10 Esa Sirén Törnin hurjat jääkärit 11 Erika Vik Nefrin tytär 12 Satu Manninen Camouflage 13 Jarmo Jonkka Verhottu voima 14 Seppo Mustaluoto Slaavilainen peli 16 Vera Vala Suden hetki 18 J. M. Ilves Viiden sormen harjoitus 19 Timo K. Mukka Koiran kuolema & Ja kesän heinä kuolee 20 Tommy Tabermann Runot 1970–2010 20

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   1


MINNA RYTISALO

Rouva C. ”Ehkä sellainen on avioliitto, Minna ajattelee, kahdella sanalla pikaisesti solmittu mutta hitaasti kasvava.” Harjun juurella järvikaupungissa on harmaa talo, jossa on kahdek­ san kamaria, kuusi lasta sekä lehtori ja hänen rouvansa. Rouvan sisällä myrsky katkoo oksia eikä hiljene. Keittiössä kakut palavat tai jäävät raaoiksi, eikä rouvalle vieläkään riitä se, mikä riittää muille. Hänessä on voima, joka etsii pääsyä ulos, kasvaa ja riepottelee, kyseenalaistaa luonnon­lait ja saa välillä vaipumaan melankoliaan. Rouva C. kuvaa erään avioliiton tarinan ja näyttää, millaisista sil­ muista puhkeaa se Minna Canth, jonka me tunnemme: esikuva, taiste­ lija, patsas. Piian ja pumpulikauppiaan tytär päätyy naimisiin opettajansa kanssa ja huomaa olevansa aina raskaana. Perhe kasvaa, mutta samalla kasvaa halu tehdä kodin ulkopuolella paljon enemmän. Rouva C. on rakkaustarina ja ystävyyden kuvaus. Vaikka aika on eri, kysymys on sama: missä kulkevat yksilön rajat? Romaani on myös voimakas, kauno­ kirjallinen kannanotto tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta. (s. 1974) on kuusamolainen äidinkielenopettaja ja kirjailija. Rouva C. on hänen toinen romaaninsa. Rytisalon esikois­ romaani Lempi (2016) oli arvostelu- ja myyntimenestys. Se palkittiin mm. Blogistanian Finlandialla, Kiitos kirjasta -mitalilla ja Botnia-­ palkinnolla. Romaanin käännösoikeudet on myyty kolmeen maahan.

MINNA RYTISALO

MUISTA MYÖS LEMPI-POKKARI 978-951-24-0787-3

ISBN 978-951-24-1067-5 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 240 KOKO 146 × 210 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

2   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


PÄIVI ALASALMI

Riivatut Kun kaksi outoa kulkijaa ilmestyy Sunilan kylänraitille marraskuussa 1891, kylän rauha järkkyy. Kohta räyhähenki riivaa torppari Manu Lauhaa, hänen vaimoaan Lahjaa sekä heidän keuhkotautista piikaansa Herttaa. Koko kylä todistaa henkensä uhalla Lauhan tuvassa, miten kirveet ja kovasimet lentävät ilmassa. Onko kyseessä kostonhimoinen piru vai vaarallinen joukkoharha? Sanomalehtimies Hugo Untamo lähetetään paikalle selvittämään, onko Tampereelle asti kantautuneilla huhuilla todenperää. Naisten ker­ tomukset kylän salatusta elämästä ja maalaisidyllin pimeästä puolesta kietovat lehtimiehen pelon ja intohimon tahmeaan verkkoon. Kunnian­ himon riivaaman lehtimiehen on löydettävä juorujen keskeltä totuus, ja kun hän löytää sen, hänen henkensä on vaarassa. Riivatut on psykologinen kauhuromaani hämäläisestä maalais­ kylästä, jossa pimeyden voimat pääsevät valloilleen ja kostonhimo on elämänhaluakin suurempi voima. Mutta kaikkein suurin mahti on rakkaus. tuntee hämäläisen maalaisidyllin pimeänkin puo­ len. Riivatut ilmestyy hänen 30-vuotisen kirjailijanuransa juhlavuonna ja on hänen 20. teoksensa. Romaaniinsa hän sai inspiraation todellisesta Ylöjärvellä vuonna 1885 sattuneesta tapahtumasarjasta, joka on edelleen Suomen ainoa todistajien valalla vannoma poltergeist-ilmiö. PÄIVI ALASALMI

ISBN 978-951-24-1129-0 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 200 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI LAURA NOPONEN ­K IRJAILIJAKUVA VERA ARJOMA MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   3


HEIDI JAATINEN

Koski 1894. Tuure ei halua Venäjän armeijaan. Hän keksii keinon: hänpä etsii­ kin talon, josta puuttuu isäntä, ja änkeää vävyksi. Kun vaimo Hilma yksitoista lasta synnytettyään kuolee lapsivuoteelle, Tuure astelee Hil­ man sisaren luokse ja pyytää vanhimman tyttären kättä. Stiina suostuu kosintaan mutta miettii, miten koskaan ehtii laittaa niin paljon ruokaa, että Tuure saadaan kylläiseksi. Tuuren poika Paavo tarttuu lusikan sijasta aseeseen ja lähtee Varkauteen ja Vienan Karjalaan sotimaan. Koski kertoo uusperheestä, jossa miehet syövät ja naiset yrittävät rakastaa. Se on romaani sodasta, uusista aluista ja ihanteiden luhistumi­ sesta, hinnasta, jonka jälkipolvet maksavat. Silti: ei koskaan niin kipeää etteikö maistuisi tirripaisti. Tyyli on Jaatista parhaimmillaan: mehevää, herkkää ja kirpakkaa. Koski aloittaa pääosin Kiuruvedelle sijoittuvan kirjasarjan. Teos on kuin seitsemän sortin pikkuleipäkattaus, jossa ei ole yhtään äkkimakeaa tai esanssista leivosta. Kiuruvetinen HEIDI JAATINEN (s. 1968) on kokeillut opettajuutta, toimittajuutta, emännyyttä, ollut myyjättärenä kenkäkaupassa, leirintä­ alueella, hikoillut tehtaassa, leikkinyt ja leikittänyt, ohjannut perusta­ massaan harrastajateatterissa, palannut tekstin ääreen, hiljaisuuteen, kynä korvan takana. Seinänvieruksilla kaikki ne urheiluvälineet, joita hän keräilee. Jaatisen kolmas romaani Kaksi viatonta päivää oli Finlandia-­palkintoehdokkaana 2014. ISBN 978-951-24-0864-1 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 550 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA HANNE MANELIUS MYÖS SÄHKÖKIRJA

4   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   5


SISKO SAVONLAHTI

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ”Tiedän, että minun on tehtävä tälle kaikelle jotain ja vähän äkkiä. Mutta vielä hetken ajan minä haluan maata parvekkeella ja muistella entistä poikaystävääni.” Näin ajattelee nuori nainen asunnossaan, jonne kantautuu ihmisten kiljunta Linnanmäeltä. Kohta on kesä, ja on aika päästä erosta yli. Täy­ tyy nousta murheen alhosta, täytyy löytää työpaikka, täytyy rakastua, täytyy käynnistää positiivisuuden kierre. Mutta pitääkö täyttää ulkopuolisten odotuksia vai toimia sen mukaan, mitä itse haluaa? Mistä tietää, mitä itse haluaa? Niin paljon kysymyksiä, ja usein houkuttelevimmalta tuntuu huonekasvien pinta­ mullan tarkkailu, ystäville tekstaaminen, sipsidipin sekoittaminen ja makuuasento hintavan vuokra-asunnon parvekkeella. Kuinka hänen käy? Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu yhdistelee oivaltavasti kepeää huumoria ja melankoliaa. Se on suora ja tarkka kuvaus herkästä kaupunkilaisarjesta. on toimittaja ja televarainhankkija, joka asuu Helsingin Kalliossa. Hän katsoo ylöspäin Anna-Leena Härköstä, Sinikka Nopolaa, Adelea ja Amy Winehousea. Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on hänen esikoisromaaninsa. Savonlahti löytyy Twitteristä nimellä @SipeLolleri.

SISKO SAVONLAHTI

ISBN 978-951-24-1141-2 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 200 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI HILLA SEMERI ­K IRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

6   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   7


HANNU RAJANIEMI

Summerland Häikäisevän scifi-illusionistin uudessa romaanissa suurvallat mittelöivät kuolemanjälkeisen elämän valjastamisessa. Vakoilujännäri Summerland vie keskelle vaihtoehtoista historiaa, jossa vakoojina on eläviä ja kuolleita. Eletään vuotta 1938, ja murhan ja kuoleman käsitteet ovat vanhentu­ neita. Kuolema on kuitenkin vasta alkua, ja tuonpuoleinen elämä jatkuu Summerlandin metropolissa – jos on sattunut ansaitsemaan pääsyn sinne. Ison-Britannian valtakoura ulottuu myös kuolleiden metropo­ liin, mutta se ei ole suinkaan ainoa mahtivaltio, jonka tähtäimessä on maailman­herruus tässä ja seuraavassa elämässä. Neuvostoliitolla on omat vakoojansa Summerlandissa sekä teknologiaa, jonka avulla on mahdol­ lista rakentaa oma jumala. Britannian salaisen palvelun agentti Rachel White saa vihiä Summer­ landissa asuvasta kaksoisagentista. Naisia vähättelevässä työympäristössä pyristelevä Rachel joutuu uransa kovimpaan taistoon, kun hän pyrkii nappaamaan miehen, jolla on ystäviä korkeissa viroissa. Mutta miten päästä kuolleen miehen jäljille?

MUISTA MYÖS NÄKYMÄTTÖMÄT PLANEETAT -POKKARI

­ AJANIEMI Matematiikkaa ja teoreettista fysiikkaa opiskellut HANNU R väitteli tohtoriksi säieteoriasta Edinburgin yliopistossa. Hän asuu tällä hetkellä Kaliforniassa. Summerland on Rajaniemen neljäs romaani. Hänen aiempi Kvanttivaras-tieteisromaanitrilogia on häikäissyt lukijoita ja kriitikoita Suomessa ja maailmalla.

978-951-24-1264-8

ISBN 978-951-20-9742-5 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 400 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS SUMMERLAND SUOMENTANUT TERO VALKONEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANSI ORION BOOKS KUVITUS JEFFREY ALAN LOVE KIRJAILIJAKUVA ANTON SUCKSDORFF MYÖS SÄHKÖKIRJA

8   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   9


PAULA HAVASTE

Pronssitähti Pronssitähti vie lukijansa neuvostoajan Viroon, Saarenmaalle ja Tallin­ nan eliitin notkuvien pöytien votkanhuuruun. Eestissä eletään vuonna 1949 veitsen terällä, toveri Stalinin silmäin alla. Villem on talonpoika, jonka intohimona on luontorunojen kirjoittaminen. Kun vaimo Vilja ehdottaa, että mies lisäisi aurinkoa kuvaavan runon nimeen yhden sanan, asiat alkavat tapahtua nopeasti: Villem voittaa runokilpailun, ja hänet kutsutaan Tallinnan kulttuurikeskukseen hakemaan kunnia­ kirjaa ja pronssitähteä. Vilja varustaa miehensä matkaan ja pyytää tältä ainoastaan yhtä asiaa. Tuliaisiksi pitäisi löytää porsas. Tehtävä ei vaikuta vaikealta, mutta moni asia voi kuitenkin mennä juhlapäivällisen viina­ höyryissä vikaan. Ja mikä pahinta, matka Siperiaan on äkkiä lyhentynyt kovasti. on filosofian tohtori, jonka tuotantoon kuuluu muun muassa tietokirjoja ja suosittuja historiallisia romaaneja. Tiede­ keskus Heurekassa työskentelevä Havaste on perehtynyt neuvostoajan elämään kesäkodissaan Saarenmaalla, museoissa ja arkistoissa ja saaren­ maalaisia haastattelemalla. Näin syntyi ihastuttava romaani pienestä Eestin neuvostotasavallasta ja sen sinnikkäistä ihmisistä. PAULA HAVASTE

MUISTA MYÖS VEDEN VIHAT & LUMEN ARMO -POKKARI

ISBN 978-951-24-1124-5 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 250 KOKO 133 × 203 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI EEVALIINA RUSANEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

978-951-24-1154-2

10   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


ESA SIRÉN

Törnin hurjat jääkärit Romaani verisestä ja tuskallisesta jatkosodan lopusta päättää komeasti Esa Sirénin Törni-sarjan. Talvella 1944 Törnin jääkärikomppaniassa tarvitaan vapaaehtoisia. Vastikään yhdeksäntoista vuotta täyttänyt Mauno Koivisto päättää yön harkinnan jälkeen lähteä mukaan. Koiviston tulikaste Törnin joukoissa tapahtuu 17.3., kun kuoleman luodit hipovat hänen päälakeaan. 4.–5.7. käytävä Ravanmäen taistelu nostaa Törnin Marskin ritarien joukkoon. Samalla hänen jääkärikomppaniansa maine jatkaa kasva­ mistaan. Törnin hurjat kiirehtivät käskystä aina sinne, missä avuntarve on suurin. Kun aseet viimein vaikenevat, Ilomantsin lopputaisteluun komennettu Törnin vähiin huvennut joukko partioi Kuolismaan kor­ vessa. Sodan jälkeen jatkosodan legendaksi taistelleita Törnin miehiä odottavat uudet haasteet siviilielämän rintamilla. (s. 1948) on kotoisin Kouvolasta, ja hänellä on takanaan pitkä ura jääkiekkovalmentajana. Jo koulupoikana sotakirjallisuudesta kiinnostuneen Sirénin romaaneja on myyty lähes 200 000 kappaletta, ja hän on vakiinnuttanut paikkansa sukupolvensa parhaana sotakirjailijana.

ESA SIRÉN

MUISTA MYÖS TÖRNIN SISSIT -POKKARI 978-951-24-1174-0

”Sirénin sotadokumentteja mukailevista teoksista ei löydy Lapin lisää. Oikeat tilanteet dramatisoidaan tämänhetkisen parhaan tietämyksen valossa. Sirén on sodan kuvaukseen viehtynyt asiaviihdemies." – Kymen Sanomat ISBN 978-951-24-1069-9 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 340 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI MIKA TUOMINEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   11


ERIKA VIK

Nefrin tytär Kaksosauringot-trilogian fantastinen kertomus kahtia jakautuneesta maailmasta huipentuu kiihkeästi odotettuun, spektaakkelimaiseen päätösosaan. Tulilinnut ja kartaagit ovat hyökänneet Seleesiaan, ja Klaani on kaapannut Aleian Thelluriaan. Corildon lähtee Seuran varjojen kanssa hänen peräänsä ja värvää mukaansa Mateon, joka osaa avata thellurialai­ sia lukkoja. Kun Aleia kohtaa viimein Thelluriassa etsijänsä, Klaanin värvänneen tahon, hän törmää toisenlaisiin totuuksiin, jotka pakotta­ vat hänet kyseenalaistamaan kaiken seleesien keskuudessa kokemansa. Kenen puoleen Aleian lojaliteetti kallistuu? Voiko hän hallita lumousta sisällään vai onko sillä oma tahtonsa? Entä miten käy Corildonin ja vai­ nottujen seleesien? (s. 1982) on pääkaupunkiseudulla asuva graafinen suunnit­ telija, kuvittaja, yrittäjä ja taiteen maisteri. Hän alkoi kirjoittaa kahden auringon maailmasta 14-vuotiaana, ja yli 20 vuotta myöhemmin koko trilogia oli valmis. Vik myös kuvittaa kirjojensa maailmaa, johon voi tutustua tarkemmin sarjan verkkosivuilla osoitteessa www.seleesia.com. ERIKA VIK

SARJA KAKSOSAURINGOT III ISBN 978-951-24-0552-7 KIRJASTOLUOKKA 84.2, N84.2 MUISTA MYÖS HÄN SANOI NIMEKSEEN ALEIA -POKKARI SELEESIAN NÄKIJÄ -POKKARI 978-951-24-1167-2 978-951-24-1168-9

SIVUMÄÄRÄ NOIN 600 KOKO 140 × 214 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI ERIKA VIK KIRJAILIJAKUVA LIISA VALONEN MYÖS SÄHKÖKIRJA

12   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


SATU MANNINEN

Camouflage Keveys, silmän lume, taika ja leikki. Liaanit, juurakot, kuumehoureet ja malariaruusut. Satu Mannisen kuudes runokokoelma yhdistää tropiikin ja maalaustaiteen. Muodoltaan tiiviit ja tiukat runot ovat kuvastoltaan uhkeita, täynnä värejä, hajuja, makuja, tekstuureja, tahmaisuutta ja kerrok­ sellisuutta. Runoissa muristaan ja läähätetään, värit pisaroivat ja öisen kau­ pungin hedelmät liekehtivät. Väkivalta väreilee runojen valosuihkun lävitse. Kuolla hieltä tuoksuvana ruusun huokaukseen. Likaisen kesän väri, valonsäde revenneestä horisontista, päiväunen puutarhassa värisevät terälehdet kimalainen hehkuvassa hameessaan, rakeisella filmillä suihkulähde heijastava vedenpinta valkoisia kohtia koko maailma pisaroi. Astun ruusun sisään, koskettelen vaaleanpunaisia sisälmyksiä. (s. 1978) on helsinkiläinen runoilija ja valokuvaaja, joka on valmistunut Kuvataideakatemian tila-aikataiteen osastolta. Hän voitti vuonna 2007 ensimmäisen Suuren runokilpailun ja debytoi Runot 2007 -antologiassa. Manniselle myönnettiin Kaarlen palkinto 2008. Man­ ninen on julkaissut runoteokset Sateeseen unohdettu saari (2007), Sydänfilmi (2009), Pikseliaurinko (2012), Kaupunkicowboy (2014) ja Nollakatu nolla (2016). SATU MANNINEN

ISBN 978-951-24-0720-0 KIRJASTOLUOKKA 82.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 55 KOKO 175 × 183 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI SANNA-REETA MEILAHTI KIRJAILIJAKUVA SATU MANNINEN

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   13


JARMO JONKKA

Verhottu voima Action, mindfulness ja scifi kohtaavat ensimmäistä kertaa kotimaisessa trillerissä. Suomalaistaustainen jenkki Nick Salo hyppää pelastus­ helikopteri­lentäjän hommista brooklyniläiseen lehtitoimitukseen sel­ vittääkseen, mitä Pentagonin leivissä menehtyneelle isälle on käynyt. Maailmanpoliittinen tilanne kärjistyy nopeasti suurvaltojen kukko­ tappeluksi ja energiateknologiseksi sodankäynniksi, jonka yksi solmu­ kohdista on Suomi. Verhottu voima tarjoaa vetävää toimintajännitystä ennakkoluulot­ tomille lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita myös ympäristöasioista ja henkisestä kasvusta. Vauhdikkaan ja koukuttavan romaanin keskeisiä teemoja ovat maailmanpolitiikan kauhun tasapaino, inhimillinen vas­ tuu ja ihmisen itsetuntemuksen tuomat mahdollisuudet. (s. 1981) on ekonomi ja mindfulness-ohjaaja. Hän on kaupallistanut uutta terveysteknologiaa ja auttanut ihmisiä itsetun­ temuksen ääreen. Rakkaimpia harrastuksia ovat sulkapallo ja seikkailu, sekä ulkoisessa että sisäisessä maailmassa. JARMO JONKKA

ISBN 978-951-24-0937-2 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 500 KOKO 140 × 214 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI MIIKA SAKSI ­K IRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

14   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   15


SEPPO MUSTALUOTO

Slaavilainen peli Slaavilainen peli on ensimmäinen kotimainen ammattisotilaan kirjoit­ tama romaani, jossa käsitellään erikoisjoukkotoimintaa. Erikoisjoukkojen operaattori Janne Norrman tapaa ukrainalaisvenäläisen oligarkin tyttären Irinan, irtisanoutuu palveluksesta ja siirtyy asetehtailijana Ukrainassa toimivan Irinan isän leipiin. Pian Irina kid­ napataan ja Janne lähtee pelastamaan naistaan. Operaatio vie miehen Balkanille, Ukrainaan ja Venäjälle – myös alueille, joissa kirjailija on itse ollut operoimassa. Romaanissa näkyy kirjailijan asiantuntemus. Eri­ tyisesti toimintakohtaukset ovat ansiokkaita ja jännittäviä, mutta mikä parasta, myös juoni vetää. on syntynyt Savossa. Hän on tehnyt pitkän uran ammattisotilaana ja lainvalvontaviranomaisena eri puolilla Suo­ mea ja kansainvälisissä tehtävissä. Nyttemmin asuessaan Uudenmaan syrjäisellä maaseudulla hän kirjoittaa, tekee metsätöitä ja toimii kek­ sijänä ja yrittäjänä. Sotilaseläkkeellä olevan kirjailijan harrastuksiin kuuluvat koirat, metsästys, lukeminen, ruumiinkulttuuri ja single malt -viskit. SEPPO MUSTALUOTO

ISBN 978-951-24-0938-9 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 400 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI MIKA TUOMINEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

16   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   17


VERA VALA

Suden hetki Arianna on muuttanut perheensä kanssa Intian valtamerelle. Seychellit ovat kuitenkin muutakin kuin turkoosina kimaltelevan meren ja palmu­ jen kehystämä lomakohde: kansainvälisten rikollisten suosimalla vero­ paratiisilla on myös pimeät puolensa. Bartolomeon virka rahanpesun ja terrorismin vastaisessa yksikössä muuttuu kilpajuoksuksi aikaa vastaan, kun epäilyttävästä rokotekampan­ jasta liikkelle lähtenyt ruttoepidemia Madagascarilla on vaarassa muuttua koko maailmaa uhkaavaksi bioaseeksi. Kun keuhkorutto leviää, vaara kohdistuu Ariannan ohella myös hänen rakkaimpiinsa. Seychellien saarivaltio eristetään, ja on selvää, ettei lääkettä riitä kaikille. Samaan aikaan Ariannan hämärä menneisyys kirii nykyhetkeä kiinni. Kaikki Ariannan elämän miehet ovat tuntuneet kantavan muka­ naan pimeää puolta. Mikä on totuus taustalla vaikuttavasta el Lobosta? Kun menneet tapahtumat alkavat paljastua, Arianna joutuu kohtaa­ maan totuuden paitsi elämästään, myös omista ja rakastettujensa valin­ noista. Tekeekö petos rakkaudesta pelkkää valhetta? Kun kostonhimo määrää ihmiskunnan tulevaisuudesta, kukaan ei ole turvassa. on asunut Italiassa 20 vuotta. Hän on opiskellut kieliä ja kirjallisuutta, ja vapaa-aikanaan hän tutkii keittiökulttuuriin saloja ja muinaishistoriaa. Suden hetki sai alkunsa, kun Vera asui perheensä kanssa Seychelleillä ja joutui keskelle ruttoepidemian synnyttämää paniikkia.

VERA VALA

ISBN 978-951-24-1068-2 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 43O KOKO 145 × 214 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI LAURA NOPONEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

18   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


J. M. ILVES

Viiden sormen harjoitus Rikoskomisario Kari Sorjonen on muuttanut perheineen Lappeenran­ taan paetakseen pääkaupungin kuluttavaa poliisityötä. Suunnitelma ei tunnu kuitenkaan toimivan: vaikka uusi kotikaupunki on pieni, rikok­ set eivät sitä ole. Epätavallinen kaksoismurha käynnistää tutkimukset, jotka liikku­ vat molemmin puolin itärajaa. Liikkeellä on tappaja, jonka kaltaista Suomessa ei ole ennen nähty. Kuten aikaisemminkin, Sorjonen tekee työtään heittäytymällä ja ilman suojausta. Se osoittautuu vaaralliseksi metodiksi, sillä tällä kerralla vastassa on mies, jolla ei ole menetettävää. Tutkimukset johtavat Tšetšenian sotaan asti, ja tapauksen lonkerot ulottuvat laajalle ja korkealle. Samalla paljastuu asioita, joiden vaikutuk­ set vavisuttavat myös Sorjosten perhettä. Viiden sormen harjoitus jatkaa rikoskomisario Kari Sorjosen tutki­ muksiin perustuvaa romaanisarjaa, jonka aikaisemmat osat ovat Sorjonen – Nukkekoti (2016) ja Sorjonen – Loppupeli (2017). on kirjailijanimi, jonka taakse kätkeytyy kaksi suomalaista ammattikirjailijaa.

J. M. ILVES

ISBN 978-951-24-0930-3 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 350 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI JENNI NOPONEN MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Kotimainen kaunokirjallisuus   19


TIMO K. MUKKA

TOMMY TABERMANN

Koiran kuolema & Ja kesän heinä kuolee

Runot 1970–2010

Timo K. Mukan novellit ovat syvästi vaikuttavia, kauniita ja julmia kuvauksia kuole­ masta, rakkaudesta ja mielen hauraudesta. Novellikokoelma Koiran kuolema pohtii ihmisen osaa elämässä ja kuolemassa, taval­ lisen ihmisen eloa tässä häm­ mentävässä maailmassa. Mukan kenties vahvin ja tarkkanäköisin ihmiskuvaus löytyy juuri näistä tarinoista. Kokoaan suuremmat kertomukset kätkevät sisään kokonaisen ihmiselämän. Pienoisromaani Ja kesän heinä kuolee on vahvasti omaelämäker­ rallinen kuvaus kirjoittamisen vaikeudesta, mielikuvituksen voimasta, sairaudesta ja taiteilijan ristiriitaisesta elämästä. Tekstien lyhyt muoto tekee oikeutta Mukan rosoisen kau­ niille kielelle. ISBN 978-951-24-0880-1 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 250 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI MARKUS PYÖRÄLÄ

Tommy Tabermann (1947–2010) kirjoitti neljänkymmenen vuo­ den ajan runoja rakkaudesta, herkkyydestä ja paremmasta maailmasta. Rakastettu runoilija jaksoi loppuun saakka muistuttaa meitä rakkauden ja välittämisen voimasta. Runot 1970–2010 on upea elä­ mäntyökokoelma, jonka runot on huolella valittu Tabermannin valtavasta tuotannosta. Nämä viisaat ja herkät sanat me halu­ amme muistaa. Uusi kaunis ulkoasu tekee kirjasta klassikon, joka kuuluu jokaisen kirjallisuuden ystävän kotiin. Epäröinnin kynnyksellä kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä? ISBN 978-951-24-1130-6 KIRJASTOLUOKKA 82.2 SIVUMÄÄRÄ 640 KOKO 140 × 214 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU KANSI KATJA MAKKONEN

20   Kotimainen kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


Suomennettu kaunokirjallisuus

Kamila Shamsie Joka veljeään vihaa 22 Dolores Redondo Tämän kaiken minä annan sinulle 24 Jenny Offill Syvien pohdintojen jaosto 26 Fred Vargas Kalmankuoriaiset 27 Clare Mackintosh Anna minun olla 28 Jussi Adler-Olsen Selfiet 29 Karen Cleveland Koko totuus 30 Camilla Grebe Lemmikki 32 Jussi Adler-Olsen Aakkostalo 34 Daniel Cole Marionetti 35 Anne Holt Tomussa ja tuhkassa 36 Anna Jansson Katseelta kätketty 37 Winston Graham Poldark – Neljä joutsenta 37 Jojo Moyes Elä rohkeasti 38 P. Z. Reizin Onnen algoritmi 40 Nora Roberts Kotiinpalaaja 42

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   21


KAMILA SHAMSIE

Joka veljeään vihaa Pohjois-Lontoossa kasvanut Isma joutui ottamaan vastuun kahdesta nuoresta sisaruksestaan perheen äidin kuoltua. Nyt hän toteuttaa vii­ mein unelmaansa ja lähtee tekemään väitöskirjaa Amerikkaan. Hän ei silti voi lakata huolehtimasta omapäisestä sisarestaan Aneekasta eikä tämän kaksoisveljestä Parvaizista, joka on kadonnut kulkiessaan itsel­ leen miltei tuntemattomaksi jääneen jihadisti-isänsä jalanjälkiä. Kun selviää, että Parvaiz on päätynyt Syyriaan, Raqqaan, joutuvat sisaret suunniltaan surusta ja huolesta. Mitä he voivat tehdä? Mitä heidän pitäisi tehdä? Miten Parvaizin valinnat heijastuvat heidän elämäänsä? Kamila Shamsien Booker- ja Costa-ehdokkaana ollut romaani on ravisuttava kertomus yhteisön, rakkauden ja uskon välisestä konfliktista sekä muslimiperheiden elämästä terrorismin varjossa. ”Onnistui tekemään kaiken, mitä romaanilta haluan: kertomaan jotain maailmasta, antamaan kurkistuksen toisten toiseuteen ja ennen kaikkea herättämään kaihoisan tuskan, kun käänsin viimeisen sivun ja tajusin, etten tapaisi näitä henkilöhahmoja enää koskaan.” – Observer Pakistanissa syntynyt mutta sittemmin Lontooseen asettunut KAMILA (s. 1973) on yksi Britannian arvostetuimpia nykykirjailijoita. Mm. Guardian, Observer ja New York Times valitsivat hänen uutuusro­ maaninsa Joka veljeään vihaa vuoden 2017 parhaiden kirjojen joukkoon.

SHAMSIE

ISBN 978-951-24-0753-8 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 330 KOKO 133 × 203 MM ALKUTEOS HOME FIRE SUOMENTANUT KRISTIINA DREWS SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA SALMA RAZA MYÖS SÄHKÖKIRJA

22   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   23


DOLORES REDONDO

Tämän kaiken minä annan sinulle Auto suistuu tieltä Ribeira Sacran viinialueiden jyrkillä rinteillä PohjoisEspanjassa. Onnettomuudessa menehtyneen Álvaron puoliso, kirjailija Manuel Ortega matkustaa Galiciaan tunnistamaan ruumiin. Hautajaisissa selviää, että Álvaro oli upporikas markiisi. Miksi hän salasi Manuelilta siniverisen taustansa? Miksi kylän poliisi epäilee, että Álvaron kuolema ei ollutkaan onnettomuus? Manuel ajautuu mukaan maalaispoliisin tutkimuksiin, joiden aikana selviää, ettei mikään markiisi Álvaro Muñiz de Dávilan elämässä ollut niin kuin hyväuskoinen kirjailija oli aina kuvitellut – ja että tämän kummallinen aatelisperhe on valmis menemään hyvin pitkälle suojel­ lakseen synkkiä salaisuuksiaan. Tämän kaiken minä annan sinulle on runsas ja kiehtova kirjallinen mysteeri, jolle tunnelmallinen Galicia viinitiloineen, vanhoine kartanoi­ neen ja luostareineen luo poikkeukselliset puitteet. (s. 1969) on tällä hetkellä Espanjan luetuin kir­ jailija. Baskimaan murhat -trilogian jälkeen ilmestynyt Tämän kaiken minä annan sinulle sai Premio Planetan, suurimman yksittäiselle kirjalle annettavan kirjallisuuspalkinnon. Redondo on opiskellut oikeustiedettä ja asuu Ribera de Navarrassa. Carlos Ruiz Zafon on nimennyt Redon­ don kirjallisen jännityksen kuningattareksi. DOLORES REDONDO

ISBN 978-951-24-0729-3 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 700 KOKO 145 × 214 MMALKUTEOS TODO ESTO TE DARÉ SUOMENTANUT SARI SELANDER SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU KANSI SANNA-REETA MEILAHTI KIRJAILIJAKUVA KIRJAILIJAN ARKISTOSTA MYÖS SÄHKÖKIRJA

24   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   25


JENNY OFFILL

Syvien pohdintojen jaosto He olivat kerran nuoria, rohkeita ja täynnä toivoa. He menivät naimi­ siin, syntyi vauva, ja he luisuivat pienestä arjen katastrofista toiseen. Ja sitten, vaivihkaa, jokin muuttui. Kirjan kertoja, vaimo, alkaa analysoida ahdinkoa: millaista yhteiselo on siinä vaiheessa kun elämästä ei tullut­ kaan haaveiden näköistä? Syvien pohdintojen jaosto on kylmänviileän tarkka, oudosti hauska ja ahaa-elämyksiä anteliaasti tarjoileva romaani. "Syvien pohdintojen jaosto ei muistuta mitään aiemmin lukemaani kirjaa. Jos sanon, että se on hauska ja liikuttava ja tosi; että se on yhtä ytimekäs ja mystinen kuin neutroni; että se kertoo syvällisen tarinan rakkaudesta ja vanhemmuudesta ja siinä sivussa ammentaa (muun muassa) Keatsilta, Kafkalta, Einsteinilta, kosmonauteilta ja ohjeista kotiäideille vuodelta 1897, niin voitko olla niin kiltti ja yksinkertaisesti uskoa minua ja lukea sen? " – Michael Cunningham on yhdysvaltalainen kirjailija. Kymmenet yhdysval­ talaislehdet, mm. New York Times, nostivat Syvien pohdintojen jaoston vuoden parhaimpien kirjojen joukkoon, ja siitä tuli hänen kansainvä­ linen läpimurtonsa. Offill asuu New Yorkissa ja opettaa kirjoittamista Columbian-yliopistossa. JENNY OFFILL

ISBN 978-951-24-0948-8 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 200 KOKO 133 × 203 MM ALKUTEOS DEPT. OF SPECULATION SUOMENTANUT MARIANNA KURTTO SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA EMILY TOBEY MYÖS SÄHKÖKIRJA

26   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


FRED VARGAS

Kalmankuoriaiset Komisario Adamsberg kutsutaan harmikseen islantilaisten kollegoidensa luota takaisin Pariisiin. Adamsbergin pitäisi selvittää nyt – pomonsa mielenterveyttä epäilevän tutkintaryhmänsä avustuksella – auton alle jääneen naisen kuolema. Epäiltyjen joukossa ovat sekä naisen aviomies että rakastaja. Samoihin aikoihin Adamsberg saa vihiä toisesta tapauksesta, joka kiinnittää hänen huomionsa: kolme kahdeksankymppistä Nîmesistä kuolee myrkyllisen hämähäkin puremaan. Tapaus on merkillinen, sillä erakkohämähäkki ei ole koskaan ennen vaatinut kuolonuhreja. Millaisia myrkyllisiä salaisuuksia kaiken taustalla oikein kihisee? ”Erinomaista Vargas-vuosikertaa edustava Kalmankuoriaiset yhdistää jälleen kirjallisen mielikuvituksen, eläintieteellisen asiantuntemuksen ja juonittelut, joissa ei näytä olevan päätä eikä häntää.” – Lire (s. 1957) on palkittu ranskalainen rikoskirjailija, keski­ aikaan erikoistunut historioitsija ja arkeologi. Hänen omalaatuiset dekkarinsa ovat voittaneet neljästi CWA:n maineikkaan International ­Dagger -palkinnon, ja niitä luetaan yli 40 kielellä. Vargas asuu Pariisissa.

FRED VARGAS

MUISTA MYÖS NEPTUNUKSEN SAUVA -POKKARI 978-951-24-1151-1

SARJA ADAMSBERG 9 ISBN 978-951-24-0932-7 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 480 KOKO 134 X 213 MM ALKUTEOS QUAND SORT LA RECLUSE SUOMENTANUT MARJA LUOMA SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA LOUISE OLIGNY MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   27


CLARE MACKINTOSH

Anna minun olla Poliisin mukaan se oli itsemurha. Annan mukaan se oli murha. Molemmat ovat väärässä. Vuosi sitten Caroline Johnson päätti elämänsä karulla tavalla ja hyp­ päsi kallionkielekkeeltä alas kuolemaan, kuten miehensä vain muutamia kuukausia aiemmin. Heidän tyttärensä Anna on kamppaillut päästäk­ seen sinuiksi menetyksensä kanssa siitä asti. Nyt kun Annalla on oma pieni vauva, hän kaipaa äitiään enemmän kuin koskaan ja alkaa esittää kysymyksiä vanhempiensa kuolemasta. Mutta riskeeraako hän oman tulevaisuutensa menneitä kaivelemalla? Joskus olisi turvallisempaa antaa asioiden olla... Yllättävien käänteiden taiturina tunnetun menestyskirjailijan kolmas romaani on vuoden 2018 odotetuin psykologinen trilleri. ”Tiivis, jännittävä ja koskettava Anna minun olla pitää jännityksessä aivan viimeiselle riville saakka. Kukaan ei kirjoita juonenkäännettä niin kuin Clare Mackintosh.” – Paula Hawkins

MUISTA MYÖS MINÄ NÄEN SINUT -JÄTTIPOKKARI 978-951-24-1189-4

Entinen poliisi CLARE MACKINTOSH ponnahti suoraan trilleri­ taivaalle ja myyntilistojen kärkeen esikoisromaanillaan Annoin sinun mennä, ja sitä seurannut Minä näen sinut jatkoi menestystarinaa. Mackintosh asuu nykyään miehensä ja kolmen lapsensa kanssa Wale­ sissa ja kirjoittaa päätoimisesti. ISBN 978-951-24-0900-6 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 420 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS LET ME LIE SUOMENTANUT PÄIVI POUTTU-DELIÈRE SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI HANNAH WOOD KIRJAILIJAKUVA JONNA TAPANAINEN MYÖS SÄHKÖKIRJA

28   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


JUSSI ADLER-OLSEN

Selfiet Osasto Q pitää majaa tuttuun tapaan Kööpenhaminan poliisitalon kella­ rissa, mutta haasteet ovat kaikkea muuta kuin tuttuja. Ryhmän kokoava voima Rose on vajonnut psykoosiin. Synkät tapahtumat menneisyydessä ja syyllisyyden paino kummittelevat hänen mielessään. Poliisin ylimmän johdon uusi kanta on, että Osasto Q ei ole onnis­ tunut ratkaisemaan riittävästi kylmiä tapauksia. Rosen poissaolon aikana vaillinainen ryhmä – sen johtohahmo Carl Mørck sekä Assad ja Gordon – tekevät kaikkensa vakuuttaakseen johdon ja saadakseen jatkaa töitään. Sitten Kongens Have -puistosta löytyy vanha nainen murhattuna, ja jär­ kensä menettänyt autoilija käynnistää nuorten naisten murhanhimoisen jahdin. Onko rikosten välillä jokin linkki? Selfiet on seitsemäs Osasto Q:sta kertova kirja, ja se keskittyy Rosen salamyhkäiseen menneisyyteen. Tanskalainen JUSSI ADLER-OLSEN (s. 1950) on saavuttanut suuren suosion Carl Mørckista ja Osasto Q:sta kertovalla sarjallaan. Adler-Olsen on työskennellyt muun muassa kustannustoimittajana, näytelmäkirjaili­ jana, kitaristina, säveltäjänä ja kääntäjänä. SARJA OSASTO Q 7 ISBN 978-951-24-0713-2 KIRJASTOLUOKKA 84.2 MUISTA MYÖS

SIVUMÄÄRÄ NOIN 520 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS SELFIES

VARTIJA-POKKARI

SUOMENTANUT KATRIINA HUTTUNEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU

978-951-24-1001-9

KANSI MIKA TUOMINEN KIRJAILIJAKUVA BJARKE JOHANSEN MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   29


KAREN CLEVELAND

Koko totuus ”Villi veikkaus: jos luet ensimmäisen luvun, luet toisenkin. Jos luet toisen luvun, missaat illallisen, valvot liian myöhään ja olet seuraavana päivänä töissä väsynyt. Tämä on sellainen kirja. Ihan loistava.” – Lee Child Vivian Miller on vastavakoiluun erikoistunut CIA:n tutkija, jonka tehtävänä on paljastaa näennäisen tavallista amerikkalaisarkea eläviä venäläis­agentteja. Hän pääseekin erään vakoilijaksi epäillyn tieto­ koneelle, joka pitää sisällään tietoa kaksoiselämää viettävistä nukkuvista soluista. Muutama klikkaus ja avattu tiedostokansio myöhemmin hän tuijot­ taa oman aviomiehensä kuvaa. Työssään Vivian on aina ollut tarkkanäköinen, mutta onko hän ollut omalle liitolleen sokea? Onko ketään, kehen hän voi luottaa? Valitako rakkaus vai epäilys, uskollisuus vai maanpetos? on työskennellyt terrorismin tutkijana CIA:ssa ja FBI:ssa. Hän asuu Virginiassa miehensä ja kahden poikansa kanssa. Kiivastempoinen Koko totuus nousi heti Yhdysvalloissa ilmestyttyään myyntilistoille. Kirjan elokuvaoikeudet on myyty, ja pääosaan on kiin­ nitetty Charlize Theron. KAREN CLEVELAND

ISBN 978-951-24-0885-6 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 340 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS NEED TO KNOW SUOMENTANUT MAIJA KAUHANEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI RICHARD OGLE/TW KIRJAILIJAKUVA JESSICA SCHARPF MYÖS SÄHKÖKIRJA

30   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   31


CAMILLA GREBE

Lemmikki Brutaali murha ja muutama kylmä talviviikko pienessä Ormbergin kylässä Sörmlandissa yhdistää kolme ihmistä. Poliisi Malinin, joka on suunnitellut uransa ja elämänsä etukäteen valmiiksi. Profiloija ­Hannen, jonka vaivana ja huolena on alati paheneva muistisairaus. Nuoren Jaken, joka on valmis varjelemaan omaa salaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä. Murhan selvittäminen saattaa heidät kaikki hengenvaaraan ja myös muuttaa heidän elämänsä perusteellisesti. Totuudella on hintansa, ja joskus todellisen rohkeuden löytää vain kohtaamalla pahimmat pelkonsa. Ruotsin dekkariakatemia valitsi Lemmikin vuoden 2017 parhaaksi rikosromaaniksi. Lemmikki kertoo niistä valheista, joita kerromme toi­ sille, ja niistä, joihin päätämme itse uskoa. Se on itsenäinen jatko-osa kriitikoiden ja lukijoiden ylistämälle Kun jää pettää alta -kirjalle. ”Yksi parhaista – koskaan – lukemistani kirjoista!” – Anna Jansson (s. 1968) on ruotsalainen kirjailija. Greben Kun jää pettää alta julkaistiin suomeksi vuonna 2017, se on käännetty yli 20 kielelle, ja sen elokuvaoikeudet on myyty. Grebeltä on suomennettu myös Moskova noir -trilogia, jonka hän on kirjoittanut yhdessä Paul Leander-Engströmin kanssa.

CAMILLA GREBE

MUISTA MYÖS KUN JÄÄ PETTÄÄ ALTA -POKKARI 978-951-24-1156-6

ISBN 978-951-24-0349-3 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 550 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS HUSDJURET SUOMENTANUT SARI KUMPULAINEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANNEN KUVA MIROSLAV ŠOKČIĆ KIRJAILIJAKUVA VIKTOR FREMLING MYÖS SÄHKÖKIRJA

32   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


Ruotsin paras rikosromaani vuonna 2017 GUMMERUS SYKSY 2018   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   33


JUSSI ADLER-OLSEN

Aakkostalo James ja Bryan, kaksi toisen maailmansodan brittipilottia, ammutaan alas vihollislinjojen taakse. He kiipeävät ohi matelevaan junaan, joka kuljettaa haavoittuneita SS-miehiä itärintamalta kotiin, ja tekeytyvät saksalaissotilaiksi. Jos he jäävät kiinni, heidät teloitetaan vakoojina. Heidän aikomuksensa on paeta myöhemmin, mutta he päätyvätkin Aakkostaloon, suljettuun mielisairaalaan. Heidän on teeskenneltävä sairasta kuukaudesta toiseen, jotta petos ei paljastu. Mutta ovatko James ja Bryan ainoita sairaiksi tekeytyneitä? Kuinka kauan voi esittää sairasta mielen murtumatta oikeasti? Uudelleen suomennettu Aakkostalo on Jussi Adler-Olsenin esikois­ romaani, hänen läpimurtonsa, vuodelta 1997. Jännitysromaani sijoittuu 1940- ja 1970-luvuille ja tarkastelee terveyden ja sairauden välistä hienoa rajaa yhä ajankohtaisella tavalla. ”Hän se osasi kirjoittaa jo esikoisteoksessaan.” – DN Tanskalainen JUSSI ADLER-OLSEN (s. 1950) vakuutti jännitys­ kirjallisuuden lukijat heti Aakkostalolla. Hän on psykiatrin poika ja asui siksi lapsena psykiatrisessa sairaalassa, millä on ollut vahva vaikutus hänen kirjoilleen. Adler-Olsen tunnetaan myös Osasto Q:sta kertovasta kirjasarjastaan. ISBN 978-951-24-1070-5 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 560 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS ALFABETHUSET SUOMENTANUT KATRIINA HUTTUNEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KIRJAILIJAKUVA PHILLIP DRAGO JØRGENSEN MYÖS SÄHKÖKIRJA

34   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


DANIEL COLE

Marionetti Puolitoista vuotta on kulunut, mutta Räsynukke-murhien jättämät arvet revitään yhä auki päivittäin. Makaaberia tapausta ansiokkaasti selvittänyt Emily Baxter on ylennetty ylikomisarioksi, mutta uusi ­byrokraat­tinen rooli ei oikein tunnu sopivan hänelle. Sitten alkaa tapahtua. New Yorkin ikoniseen Brooklyn Bridgeen ripustetaan ruumis, jonka rintaan on viilletty sana SYÖTTI – ja uhri on Baxterin entisen työparin William Fawkesin kaima. Pian Lontoossa iskee samanlainen murhaaja, jonka rinnasta paljastuu itsemurhan jäl­ keen sana NUKKE. Baxter joutuu yhdistämään voimansa FBI- ja CIA-agenttien kanssa pysäyttääkseen kammottavien rikosten sarjan. Yhteistyö on kuitenkin kaikkea muuta kuin sujuvaa, sillä osapuolet tuntuvat salaavan asioita toisiltaan. Tappaja on aina heitä askelen edellä, ja murhatöistä molem­ min puolin Atlanttia tulee yhä spektaakkelimaisempia. Voivatko he oppia luottamaan toisiinsa ja saada selville, kuka on lankoja pitelevä, pirullinen nukkemestari, ennen kuin on jo liian myöhäistä?

MUISTA MYÖS RÄSYNUKKE-POKKARI 978-951-24-1150-4

Brittiläinen DANIEL COLE on työskennellyt mm. ensihoitajana, koska hänellä on luontainen tarve pelastaa ihmisiä (tai ehkä sittenkin huono omatunto kaikista hänen fiktiivisesti tappamistaan uhreista). Hänen esikoisromaaninsa Räsynukke oli kansainvälinen dekkarisensaatio. Cole asuu Bournemouthissa. SARJA RÄSYNUKKE 2 ISBN 978-951-24-0588-6 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 400 KOKO 140 × 214 MM ALKUTEOS HANGMAN SUOMENTANUT JAAKKO KANKAANPÄÄ SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI BLACKSHEEP/ORIONBOOKS KIRJAILIJAKUVA ELLIS BARRINDER MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   35


ANNE HOLT

Tomussa ja tuhkassa Kolmevuotias Dina kuolee traagisessa onnettomuudessa vuonna 2001. Myöhemmin tytön äiti menehtyy epäselvissä olosuhteissa, ja isä Jonas tuomitaan teosta. Kun tapaus vuosien päästä päätyy ratkaisemattomia rikoksia tut­ kivan Henrik Holmen työpöydälle, hän yrittää vakuuttaa mentorinsa Hanne Wilhelmsenin siitä, että Jonas tuomittiin todennäköisesti syyttömänä. Mutta Wilhelmsenillä on kädet täynnä muita töitä: tun­ nettu maahanmuuttovastainen bloggari on tehnyt itsemurhan, eikä Wilhelmsen usko, että selitys siihen on yksinkertainen. Lisäksi on vielä Eurojackpot-miljonäärin lapsenlapsen kidnappaus. Yhdessä Holme ja Wilhelmsen käyvät tapausten kimppuun. Aikaa on kuitenkin vähemmän kuin he kuvittelivat – ja pelissä on lapsen elämä. Heidät pitää kiireisenä eräs, joka on menettänyt kaiken ja on sitä mieltä, että nyt on muiden aika kärsiä. Tomussa ja tuhkassa päättää Hanne Wilhelmsenistä kertovan sarjan.

MUISTA MYÖS JULKINEN KUOLEMA

ANNE HOLT (s. 1958) on koulutukseltaan asianajaja. Hän on toiminut lyhyen ajan Norjan oikeusministerinä, työskennellyt poliisissa sekä toimittajana. Nykyisin hän on menestyskirjailija sekä vaikutusvaltai­ nen keskustelija, joka ottaa kantaa päivänpolttaviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

-POKKARI 978-951-24-0352-3

SARJA HANNE WILHELMSEN 10 ISBN 978-951-24-0721-7 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 450 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS I STOV OG ASKE SUOMENTANUT OUTI MENNA SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA JOUNI HARALA MYÖS SÄHKÖKIRJA

36   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


ANNA JANSSON

Katseelta kätketty Loppukesän lämpö viipyilee Gotlannissa. Maria Wern on nauttimassa suvesta uusien naapureidensa vieraana saaren itärannalla Åminnessa, kun läheisessä talossa syttyy räjähdysmäinen tulipalo. Samaan aikaan seudun kesämökkeihin tehdään murtojen sarja. Huonoille uutisille ei näy loppua. Wernin kollegan Tomas Hartma­ nin tytär Sofi katoaa kuin tuhka tuuleen. Sofi on tutkinut öljynporaus­ ten seurauksia saarelle ja olisi pian julkistamassa raporttiaan, jota ovat odottaneet niin ympäristöaktivistit kuin öljykauppaan erikoistuneet riskisijoittajatkin. Tomas käynnistää epätoivoisen taistelun aikaa vastaan löytääkseen tyttärensä. Hän tietää paremmin kuin muut, että juuri nyt Sofi tarvitsisi suojelua ja tukea käydessään kamppailua demoniensa kanssa. SARJA MARIA WERN 18 ISBN 978-951-24-0909-9 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 370 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS DET DU INTE VET SUOMENTANUT SIRKKA-LIISA SJÖBLOM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANSI HELENA HAMMARSTRÖM MYÖS SÄHKÖKIRJA MUISTA MYÖS PELON VANGIT -POKKARI 978-951-24-1152-8

WINSTON GRAHAM

Poldark – Neljä joutsenta Cornwall, 1795. Sodasta, sukuriidoista, köyhyydestä, kulkutaudeista ja muista vitsauksista selvinnyt Ross Poldark joutuu aivan uudenlaiseen koettelemukseen, kun nuori merivoimien upseeri ihastuu hänen loput­ toman pitkämieliseen mutta kiivaaseen vaimoonsa Demelzaan. Kaikki Rossille tärkeät naiset, neljä joutsenta, joutuvat kriisiin näinä vuosina. Demelzalle, Rossin entiselle rakastetulle Elizabethille, hänen ystävänsä tuoreelle vaimolle Carolinelle ja onnettomalle Morwenna Chynowet­ hille nämä ovat huolien ja ristiriitojen aikoja. Kuinka isoista haasteista rakkaus voi selvitä? Neljä joutsenta on tv-sarjanakin tunnetun, unohtumattoman ­Poldark-sarjan kuudes osa. Graham kuljettaa jälleen lukijansa Cornwal­ lin karun kauneuden keskelle aikakauteen, jolloin maailma ympärillä muuttui kovaa tahtia. ”Saaga, jonka lukeminen on aina huomattavan mielenkiintoista ja nautinnollista.” – Kirkus Reviews

MUISTA MYÖS VASTATUULESSA -POKKARI 978-951-24-0983-9

WINSTON GRAHAM (1908–2003) oli 1900-luvun menestyksekkäimpiä ja tuotteliaimpia englantilaisia kirjailijoita. Graham tunnetaan ennen muuta Cornwalliin sijoittuvasta historiallisesta Poldark-sarjastaan, joka on sovitettu jo kahdesti tv-sarjaksi: ensin 1970-luvulla ja nyt vuodesta 2015 lähtien. SARJA POLDARK 6 ISBN 978-951-24-0952-5 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 650 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS FOUR SWANS SUOMENTANUT LAURI SALLAMO, ANUIRMELI SALLAMO-LAVI SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   37


JOJO MOYES

Elä rohkeasti ”Elä rohkeasti, Clark”, Will sanoi Louisalle ennen kuolemaansa. Nyt Louisa ”Lou” Clark, englantilaisen pikkukaupungin tyttö, pakkaa mehiläissukkahousunsa, levittää siipensä ja tekee viimein unelmista totta. Hän muuttaa New Yorkiin uuden työn ja elämän perässä mutta yrittää samaan aikaan pitää yllä etäsuhdetta poikaystävänsä kanssa. New York huumaa, haastaa, yllättää ja tempaisee Louisan kauas mukavuusalueeltaan. Kaikki ei totisesti mene niin kuin suunnitelmissa – etenkään kun tekee töitä superrikkaiden talossa, joka on täynnä salai­ suuksia ja suuria persoonia. Uuden ja vanhan elämän repiessä häntä kahtia Lou joutuu pohtimaan, kummalle puolen Atlanttia oikein kuu­ luu. Ja kuka todella on Louisa Clark ja mitä hän haluaa? Louisa Clark tuli lukijoille tutuksi Jojo Moyesin läpimurtoromaa­ nissa Kerro minulle jotain hyvää ja sen jatko-osassa Jos olisit tässä. Tari­ nan optimistinen päätösosa Elä rohkeasti naurattaa, itkettää ja herättää halun matkustaa heti New Yorkiin.

MUISTA MYÖS KERRO MINULLE JOTAIN HYVÄÄ & JOS OLISIT

Englantilainen JOJO MOYES on yksi maailman tunnetuimpia ja suo­ situimpia naistenviihdekirjailijoita. Hänen kirjojaan on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta, 43 kielellä. Maailmanmaineeseen Moyesin nosti ensimmäinen Louisa Clark -romaani Kerro minulle jotain hyvää, joka nähtiin myös valkokankailla.

TÄSSÄ –POKKARI 978-951-24-1250-1

SARJA LOU CLARK 3 ISBN 978-951-24-1009-5 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 450 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS STILL ME SUOMENTANUT HELI NASKI SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA STINE HEILMANN MYÖS SÄHKÖKIRJA

38   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   39


P. Z. REIZIN

Onnen algoritmi Kun salaperäinen sähköposti tuo yhteen kaksi yksinäistä, he eivät aavista­ kaan, että mystinen hyväntekijä on tekoäly, joka on päättänyt leikkiä amoria. Jen työskentelee lontoolaisessa ohjelmistoyrityksessä ja käyttää päivänsä puhuen ”Aide­nille”, jotta tämä oppisi vaikuttamaan ihmismäisemmältä. Mutta Aidenille, erittäin kehittyneelle tekoälylle, kyse ei ole enää pelkästä teeskentelystä: vaikka teknisesti ottaen se on tietokone­ohjelmisto, Aidenissa alkaa herätä jotain kiintymyksen kaltaista. Se analysoi, että Jen tarvitsee arvoisensa ihmiskumppanin (ex-poikaystävän täydellisen vastakohdan!), ja livahtaa luvatta nettiin löytääkseen sopivan ehdokkaan. Mutta mitä käy, kun asioihin sekaantuu toinen tekoäly? Vuoden 2018 hurmaavin romanttinen komedia kertoo ihmisluonnosta ja siitä, mitä onnellisuus oikeastaan on. ”Tämä kuvia kumartamaton, sekopäinen ja riemukas digiajan romanttinen komedia on puhdasta nautintoa ja vetoaa takuulla Tom Perrottan, Nick Hornbyn ja Stephen Fryn faneihin.” – Library Journal työskenteli toimittajana ja tuottajana sanomalehdissä, radi­ ossa ja televisiossa ennen kuin ryhtyi kirjailijaksi. Hän on ollut mukana lukuisissa Internet-startupeissa, joista yksikään ei uhannut Googlea, Twit­ teriä tai Facebookia. Reizin on naimisissa oleva yhden t­ yttären isä ja asuu Lontoossa. P. Z. REIZIN

ISBN 978-951-24-0568-8 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 500 KOKO 151 × 226 MM ALKUTEOS HAPPINESS FOR HUMANS SUOMENTANUT ANTTI AUTIO SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI NICO TAYLOR LBBG KANNEN KUVITUS JAMES WESTON LEWIS KIRJAILIJAKUVA CHARLIE HOPKINSON MYÖS SÄHKÖKIRJA

40   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Suomennettu kaunokirjallisuus   41


NO RA ROBERTS

Kotiinpalaaja Teini-ikäinen Alice on kyllästynyt ylihuolehtivaan perheeseensä. Kun siskon – täydellisen Maureenin – hääpäivä koittaa, Alice karkaa. Kaksi vuotta myöhemmin Alice on valmis palaamaan kotiseudulle Monta­ naan. Mutta matkalla kotiin hän liftaa väärän auton kyytiin. Kaksikymmentäviisi vuotta on kulunut. Maureen elää miehensä ja kolmen lapsensa kanssa tasapainoista elämää vuorten ympäröimällä perhetilalla, mutta ei ole unohtanut kadonnutta sisartaan Alicea. Mau­ reenin tytär Bodine pyörittää tilan lomakeskusta. Kun seudulla kuolee kaksi naista väkivaltaisesti, epäilykset kohdistuvat Bodinen uskottuun – josta oli tulossa myös Bodinen sydämen valittu. Sitten lähistöltä löytyy vielä yksi rajusti pahoinpidelty nainen ja valkenee, että Alice on viimein palannut kotiin. Marylandissa Yhdysvalloissa asuva NORA ROBERTS on maailman suosituimpia kirjailijoita. Hän on kirjoittanut yli 200 teosta, joista lähes jokainen on ollut New York Timesin bestseller-listalla. Robertsin kirjoja on myyty maailmalla yli 450 miljoonaa kappaletta – Suomessa­ kin yli miljoona. ISBN 978-951-24-0924-2 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 480 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS COME SUNDOWN SUOMENTANUT MAIJA VAN DE PAVERT MUISTA MYÖS PAKKOMIELLE-POKKARI

SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA BRUCE WILDER MYÖS SÄHKÖKIRJA

978-951-24-1173-3

42   Suomennettu kaunokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


Tietokirjallisuus Anna Kortelainen Hyvä Sara! 44 Salla Leponiemi Jumalainen kipuna 46 Mika Kulju Kirjeitä Raatteen tieltä 47 Ari Rautala Aseveljet korpisodassa 48 Jarmo Nieminen, Tuomas Hoppu, Tauno Tukkinen Sisällissodan taistelut 49 Miika Viljakainen, Lauri Silvander Helvetinkone 50 Mika Kulju Kohtalona Tali-Ihantala 52 Jarmo Nieminen Aarresaaret-opas 52 Paula Havaste Onnen loitsut 52 Julia Thurén Kaikki rahasta 53 Marja Ruuti Maksaa hoitava ruokavalio 54 Piia Koriseva 365 muutoksen päivää 55 Mia Jokiniva Metsäjooga 56 Brita Zackari Onko mun pakko treenata? 58 Mika Kulju Eränkävijät: Eräkoiria ja koiraihmisiä 59 Kari Martiala, Helena Lylyharju Makkara! 60 Christophe Galfard Opi E=mc2 61 Mark Vanhoenacker Opi laskeutumaan lentokoneella 61 Miia Laakso #miundesign 62 Hanne Andreassen Hjelmås, Torunn Steinsland Klompelompe 63 Ulla Palomäki Horoskooppimerkkien voima 64 Veijo Wirén Ristikkovuosi 2019 64 Kiitollisuuspäiväkirja 64 100 tietä tietoiseen läsnäoloon – Aikaa itselle 64 100 tietä tietoiseen läsnäoloon – Työn ja elämän tasapaino 64 Jake Spicer Piirrä kasvot 15 minuutissa 64 GUMMERUS SYKSY 2018   |   Tietokirjallisuus   43


ANNA KORTELAINEN

Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää Sara Hildén (1905–1993) oli keräilijä-mesenaatti ja menestynyt muoti­alan yrittäjä – naisjohtaja patruunoiden aikakaudella. Nuoresta pitäen hän haastoi itseään, ajoittain dramaattisinkin seurauksin. Arkailematon nai­ nen kehitti itseään lottatoiminnassa ja uskaltautui adoptioäidiksi. Kovim­ maksi koettelemukseksi osoittautui avioliitto alkoholistimiehen kanssa. Sisällissodan julmuudet jättivät jäljen nuoreen torpantyttöön, joka aloitti tyhjästä Tampereella. Hän nautti pitkästä nuoruudesta ja itsenäi­ sestä keski-iästä urheilullisena kaunottarena ja raivasi tiensä menestyk­ seen. Tunne-elämästään hän ei puhunut ikinä, eikä varsinkaan mennei­ syydestään. Mutta kaikissa rooleissaan Saran ylin tahto oli auttaa. Sara Hildéniä on tapana luonnehtia tiukaksi ja kovapintaiseksi nai­ seksi, mutta Anna Kortelainen löytää karun pinnan alta myös yksinäisen tytön, säihkyväsilmäisen sinkkunaisen ja iättömän taiteenrakastajan. Teos on ensimmäinen Hildénistä tehty elämäkerta. FT ANNA KORTELAINEN (s. 1968) on helsinkiläinen kirjailija ja taide­ historioitsija. Hän on kirjoittanut teoksia naisten historian ja kulttuuri­ historian saralta, elämäkertoja ja fiktiota, kuten Kivipiirtäjä – taiteilija Antti Niemisen elämä (2014), ja toimittanut Karjalankannaksen historiaa luotaavan menestys­teoksen Avojaloin (2015). Vuonna 2016 hänelle myön­ nettiin Pro Finlandia -mitali. ISBN 978-951-24-0736-1 KIRJASTOLUOKKA 99.1 SIVUMÄÄRÄ NOIN 340 KOKO 155 × 214 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

44   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Tietokirjallisuus   45


SALLA LEPONIEMI

Jumalainen kipuna Laulajatar Hanna Granfeltin ihmeellinen elämä Hanna Granfelt (1884–1952) on kaikkien aikojen menestyneimpiä suo­ malaislaulajia. Merikannon, Sibeliuksen ja Eino Leinon työtoverista tuli suosikkinäyttelijä, jonka elämäkerta on koko vuosisadan alkupuoliskon historiaa kiehtovasti kuvaava suomalainen, eurooppalainen tragedia. Granfelt aloitti näyttelijänä 1900-luvun vaihteen Helsingissä, jonka kulttuurielämä eli kiihkeää syntyvaihettaan. Kansallisteatteri oli lahjakkaan nuoren näyttelijän estradi. Hänestä tuli koko Helsingin palvoma tähti, jonka ihailijoita – ja vähän enemmänkin – oli mm. C. G. E. Mannerheim. Granfelt opiskeli laulua Pariisissa ja Berliinissä, jonne hän jäi jumiin ensimmäisen maailmansodan syttyessä – vihollismaalaisena. Sittemmin hän teki huikean uran Euroopan oopperaestradeilla yhtenä Richard Straussin lempisolisteista, ja palattuaan kotiin jatkoi sitä Kansallis­ oopperan suosikkina. Tähden elämässä riitti vastoinkäymisiä, joihin liittyivät niin epäon­ niset miessuhteet, terveys- ja rahahuolet kuin alkoholi sekä vallanku­ mous, kaksi maailmansotaa ja evakkous. on koulutukseltaan taidehistorioitsija ja laulaja. Hän rakastaa Firenzeä ja hänellä on nelivuotias kääpiömäyräkoira, rento reissukoira Figaro.

SALLA LEPONIEMI

ISBN 978-951-24-1064-4 KIRJASTOLUOKKA 78.991 SIVUMÄÄRÄ NOIN 400 KOKO 151 × 226 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HUHTIKUU KANSI JENNI NOPONEN KUVITUSKUVA E. BIEBER. YKSITYISARKISTO MYÖS SÄHKÖKIRJA

46   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


MIKA KULJU

Kirjeitä Raatteen tieltä Suomalaisen kersantin sotapolku Suomussalmelta Sallaan Saksa koki itärintamansa ensimmäisen sotilaallisen katastrofin Sallassa 1941. Loppukesän ja syksyn mittaan suomalaisille kävi selväksi, että rin­ nalla taistelleet saksalaiset joukot eivät pärjäisi arktisessa sodassa. Usko jatkosodan voittoon alkoi jo silloin hiipua. Sallan taisteluista on kirjoitettu vähän. Monelle nuorelle miehelle hyökkäystaistelut olivat lyhyen elämän viimeinen vaihe. Korpisodan karu todellisuus käy ilmi kirjeissä, joita kersantti Heikki Kulju kirjoitti rintamalta kotiin. Niistä viimeinen saapui Tornioon heinäkuussa 1941. Talvisodan Suomussalmen kirkonkylän, Raatteen ja Kuhmon sekä jatkosodan Sallan taistelujen vaiheet kertaava teos on kokeneen histori­ oitsijan henkilökohtaisin, mutta lähes kaikilla meillä on lähipiirissämme joku, johon sota edelleen vaikuttaa. Tieto sodasta voi muuttaa meidän elämämme, ja Mika Kuljulle sotahistoriasta tuli ura. Historioitsija, FM MIKA KULJUN (s. 1969) tuotantoon kuuluu sota­ historiaa, elämäkertoja ja eräkirjallisuutta, mm. Raatteen tie (2007), Lapin sota 1944–1945 (2013), Käsivarren sota (2017) ja kaksi Eränkävijätkirjaa Suomesta. Lisäksi hän toimii perustamansa media-alan yrityksen Media-Arena Oy:n toimitusjohtajana. ISBN 978-951-24-1107-8 KIRJASTOLUOKKA 92.73 SIVUMÄÄRÄ NOIN 320 KOKO 151 × 226 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI SUSANNA APPEL KIRJAILIJAKUVA MARKKU RUOTTINEN MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Tietokirjallisuus   47


ARI RAUTALA

Aseveljet korpisodassa Siilasvuon III Armeijakunta Vienassa 1941–1944 Jatkosodan alussa kokonainen suomalainen armeijakunta alistettiin saksalaisten komentoon. III Armeijakunnan komentaja, jääkärikenraali Hjalmar Siilasvuo joutui vaikeaan tilanteeseen. Hän oli vastedes saksa­ laisen esimiehen alainen, mutta joutuisi samalla ottamaan huomioon ylipäällikkö Mannerheimin näkemykset. Hänen joukkojensa vaivana olivat vihollisen kova vastarinta, huonot tiet, sääsket ja usein huonosti toimiva huolto. Ari Rautala kertaa sotatapahtumia ja perehtyy Siilasvuon vaikeuk­ siin johtaa joukkoja ristiriitaisessa tilanteessa. Hän käsittelee kirjassaan III Armeijakunnan vaiheita aina vuoteen 1944, jolloin se siirrettiin Karjalankannakselle. Aseveljet korpisodassa on ensimmäinen III Armeijakunnan jatkosotaa käsittelevä kokonaisteos. Eversti evp ARI RAUTALA on aikaisemmin julkaissut neljä sotia käsit­ televää teosta. Ennen siirtymistään reserviin hän palveli Moskovassa opiskellen kaksi vuotta Venäjän Yleisesikunta-akatemiassa ja työskennel­ len puolustusasiamiehenä Suomen Moskovan suurlähetystössä. ISBN 978-951-24-1128-3 KIRJASTOLUOKKA 92.73 SIVUMÄÄRÄ NOIN 400 KOKO 151 × 226 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI MIKA TUOMINEN KUVITUSKUVA SA-KUVA

48   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


JARMO NI EMINEN, TUOMAS HOPPU JA TAUNO TUKKIN EN

Sisällissodan taistelut Kaatunut. Kadonnut. Teloitettu. Sisällissodan taistelut perkaa epäselvissä tilanteissa tapahtuneita kuolemia ja etsii taisteluissa kaatuneiden ja niiden jälkeen teloitettujen kohtaloita. Suomen sisällissodan taisteluiden määrää on mahdoton laskea yksi­ selitteisesti. Vaikka taisteluista muistetaan usein suurimmat – Lempäälä, Tampere, Viipuri, Helsinki – pienempiä taisteluita käytiin ympäri maata, ja vaikka niissä saattoi kuolla vähemmän ihmisiä, eivät ne olleet vähemmän verisiä. Juuri tämä tekee sisällissodasta niin raa’an: sodan kauhut kattoivat koko maan. Tuomas Hoppu ja kirjan toimittaja, historioitsija Jarmo Nieminen kertovat valitsemiensa, merkittävimpien taisteluiden tarinat. Tässä kirjassa julkaistaan ensimmäistä kertaa Tauno Tukkisen mitta­ van työn tulos, kattava taistelukuolemien matrikkeli, johon kuuluvat yli 9500 kuolleen tiedot. Useita historiateoksia julkaissut FT TUOMAS HOPPU on kirjailija ja historioitsija ja vaikuttaa Tampereella. Helsinkiläinen kirjailija JARMO NIEMINEN on julkaissut yli kymmenen historia- ja luontoteosta. Kar­ jalohjalainen tilastotieteilijä TAUNO TUKKINEN on tutkinut sisällis­ sodan uhrien kohtaloita tarkemmin kuin kukaan muu. ISBN 978-951-24-1186-3 KIRJASTOLUOKKA 92.71 SIVUMÄÄRÄ NOIN 240 KOKO 151 × 226 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI JENNI NOPONEN KUVITUSKUVA TAMPEREEN MUSEOT MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Tietokirjallisuus   49


MIIKA VILJAKAINEN JA LAURI SILVANDER

Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta Suomella on synkkä rikoshistoria. Helvetinkoneeseen mahtuu järkyttäviä, unohdettuja ja tunnetumpia rikoksia itsenäisen Suomen ajalta. Teos alkaa rauhan ajan verisimmältä vuosikymmeneltä, 1920-luvulta, jolloin suurkaupunkien vitsauksena olivat viattomia matkalaisia vaanivat ”maalaistenpyydystäjät” ja poliiseja kuoli virantoimituksessa enemmän kuin koskaan muulloin. Mukana kirjassa myös esimerkiksi ministeri Ritavuoren ampumi­ nen, Jammu Siltavuoren kauhua herättänyt tapaus ja Viking Sallyn heli­ kopterikannella tapahtunut raaka murha. Viljakaisen ja Silvanderin tarkkaan tutkimat tapauskertomukset valaisevat ihmisyyden mustia alueita tekijöiden, uhrien ja heidän aika­ laistensa silmin. Miten lehdet kirjoittivat? Miten poliisi tutki? Mitä sivulliset näkivät? Mitä rikoksen tekijä oikein ajatteli? (s. 1986) on Ilta-Sanomien toimittaja ja uutis­ päällikkö. LAURI SILVANDER (s. 1987) Ilta-Sanomien toimittaja. He ovat aiemmin työskennelleet myös Aamulehdessä ja Turun Sanomissa. Molemmat asuvat Helsingissä. MIIKA VILJAKAINEN

ISBN 978-951-24-1135-1 KIRJASTOLUOKKA 30.1609 SIVUMÄÄRÄ NOIN 240 KOKO 140 × 214 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI MIKA TUOMINEN KIRJAILIJAKUVA JOONAS SALO MYÖS SÄHKÖKIRJA

50   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Tietokirjallisuus   51


MIKA KULJU

JARMO NIEMINEN

PAULA HAVASTE

Kohtalona Tali-Ihantala

Aarresaaret-opas

Onnen loitsut

Vallisaari, Kuninkaansaari, Lonna ja Isosaari

7 × 7 taikaa

Ihmisiä Suomen ratkaisu­ taistelussa Tali–Ihantala 1944 on suurin Pohjoismaissa käyty taistelu. Se vaati kahdessa viikossa 1 100 suomalaisen sotilaan hengen. Puna-armeijan kaatuneiden määrä oli nelinkertainen. Tali-Ihantalassa ratkaistiin Suomen kohtalo, sillä suurim­ man yksittäisen torjuntavoiton jälkeen Neuvostoliiton haaveet Suomen valloituksesta alkoivat hiipua. Tämä on menestysteoksen päivitetty ja kuvitettu painos. ISBN 978-951-24-1100-9 KIRJASTOLUOKKA 92.73 SIVUMÄÄRÄ NOIN 240 KOKO 200 × 240 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI MARKUS PAAJALA

Kokeneen saarioppaan ja pal­ kitun luontokirjailija Jarmo Niemisen kiehtova ja käytän­ nöllinen teos on kattava opas Helsingin edustan entisille soti­ lassaarille. Historia ja ainutlaa­ tuinen luonto kohtaavat saarilla, joiden pohjoispuolella aukeaa upeasti pääkaupungin profiili. Saaret ovat keväästä 2018 olleet myös talvikäytössä. Opas on päivitetty uusimmilla käy­ tännön tiedolla. ISBN 978-951-24-1181-8 KIRJASTOLUOKKA 42.33 SIVUMÄÄRÄ 168 KOKO 126 × 217 MM SIDOSASU SIDOTTU, FLEKSIKANSI JULKAISU TOUKOKUU KANSI TIMO SARAMAA

Tiesitkö, että kun kumppani on löytynyt ja lemmenvaloja vannotaan, yhteisen päätöksen tueksi voi lupauksen lukita loppu­iäksi? Sitä varten tarvitaan riippulukko. Tai tiesitkö, että kun nuoripari päättää liittyä yhteen, paras sää on sateinen? Onnen loitsuissa on taian­ omaisesti 7 × 7 parasta suoma­ laista viisautta juhlasankareille ja nuorille pareille – kaikille onnesta ilahtuville. Kussakin luvussa on sekä loitsu että ker­ tomus siitä, miten siihen liitty­ vää taikaa voi käyttää. Onnen loitsuissa esiäitien ja -isien vahva perintö kohtaa nykypäivän. Voit antaa kauniin kirjan lahjaksi, poimia siitä loit­ sun onnittelukorttiisi tai lukea sitä omaksi iloksesi. Vain onnea tuovat, positiiviset taiat ja loit­ sut on kelpuutettu mukaan!

MUISTA MYÖS AARRESAARET 978-951-20-9704-3

52   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018

ISBN 978-951-24-1162-7 KIRJASTOLUOKKA 10.8 SIVUMÄÄRÄ NOIN 100 KOKO 130 × 180 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HUHTIKUU KANSI JENNI NOPONEN


JULIA THURÉN

Kaikki rahasta Näin säästin kymppitonnin vuodessa Miten toteutan unelmani? Miten voin aloittaa sijoittamisen, vaikka en vielä tiedä aiheesta mitään enkä oikein jaksaisi selvittääkään? Kuinka suuren asuntolainan uskallan ottaa? Miten varaudun eläkkeeseen? Kaikki rahasta -teos puhuu rahasta avoimesti ja humoristisesti, vailla ylenkatsetta ja tuomitsemista. Kirjassa sekä asiantuntijat että tavalliset ihmiset avaavat taloutta käytännönläheisesti. Vaurastuminen on mah­ dollista jo pienillä oman talouden viilauksilla: budjetoi, automatisoi, sijoita. Kun talousasiat ovat kunnossa, voit suunnata kohti vapaata ja laadukasta elämää, jossa kunnioitetaan sekä ympäristöä että muita ihmisiä. (VTM) on toimittaja ja suositun Juliaihminen-blogin kirjoittaja, joka suorastaan rakastaa rahasta ja tasa-arvosta puhumista. Thurénin #minäpuhunrahasta-postaussarja on innostanut naisia ja miehiä säästämään, sijoittamaan – ja ymmärtämään, mitä etuoikeutettu asema tarkoittaa.

JULIA THURÉN

ISBN 978-951-24-1072-9 KIRJASTOLUOKKA 36.15 SIVUMÄÄRÄ 160 KOKO 145 × 214 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI LAURA NOPONEN KIRJAILIJAKUVA MAREK SABOGAL MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Tietokirjallisuus   53


MARJA RUUTI

Maksa kuntoon Ehkäise ja hoida rasvamaksa Tiesitkö, että rasvamaksa ei ole enää vain alkoholistien ongelma? Vyötärö­lihavuus on yleistä, ja siihen usein liittyvä rasvamaksa piinaakin jo neljäsosaa suomalaisista, jopa lapsia. Vyötärölihavuuden ja rasvamaksan yhdistelmä sairastuttaa sekä kakkos­tyypin diabetekseen että sydäntauteihin. Maksan tärkeät tehtävät verensokerin ja rasvojen aineenvaihdunnassa ja veren puhdistajana eivät onnistu, jos maksa hukkuu rasvaan. Maksa kuntoon -kirjan hyvänmakuiset eväät auttavat rasva­maksan hävittämisessä: ei tarvita nälkäkuureja, vaan maistuvaa ruokaa laaduk­ kaista raaka-aineista. Marja Ruutin motivoivan kirjan avulla sekä löydät kadonneen vyötärösi että pelastat maksasi rasvatulvalta. on laillistettu ravitsemusterapeutti, joka ohjaa ja kan­ nustaa lukijaa hyödyntämään ravinnon suuret mahdollisuudet tervey­ den ja elämänlaadun parantajina. Pitkäaikainen kokemus terapeuttina, luennoitsijana ja kirjoittajana antaa Ruutille monipuolisen pohjan tiedon jakamiseen. MARJA RUUTI

ISBN 978-951-24-1117-7 KIRJASTOLUOKKA 59.34 SIVUMÄÄRÄ NOIN 130 KOKO 128 × 210 MM SIDOSASU SIDOTTU, FLEKSIKANSI JULKAISU ELOKUU KANSI JENNI NOPONEN KUVITUSKUVA SHUTTERSTOCK MYÖS SÄHKÖKIRJA

54   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


PIIA KORISEVA

365 muutoksen päivää 365 muutoksen päivää on kansien väliin pujahtanut henkilökohtainen valmentajasi, joka auttaa sinua liikkumaan ja syömään paremmin. Mitään aiempaa reippautta tai osaamista ei tarvita, nyt aloitetaan perus­ asioista. Koska kirjan ohjeet on pilkottu helppolukuisiksi palasiksi ja jaettu vuoden eri päiville, pääset mukaan milloin tahansa. Tavoitteesi kirjan käyttämiseen voi olla kiinteytyminen, kunnon kohottaminen tai vaikkapa painon pudottaminen. Huomaat helposti oman edistymisesi, sillä ohjeet ovat käytännöllisiä: pieni pyrähtely lenkkivaatteissa tuntuu paljon paremmalta, kun juoksuasentoosi kiin­ nitetään huomiota. Pienet niksit saavat myös lihaskuntosi paranemaan kohisten. Piia kannustaa sinua matkan varrella ja auttaa pitämään intoa yllä. Saat tukea henkisen muutoksen tekemiseen ja vinkkejä parempaan elämänhallintaan. Juontajana ja toimittajana tunnetuksi tullut iloinen ja elämänmyön­ teinen PIIA KORISEVA koki vuonna 2008 elämänsä pysäytyksen, aivoinfarktin, joka vei hänen oikean puolensa toimintakyvyn koko­ naan. Kuntouduttuaan hän on auttanut muita kuntosaliohjaajana ja hyvinvointivalmentajana. ISBN 978-951-24-1108-5 KIRJASTOLUOKKA 59.3 SIVUMÄÄRÄ NOIN 230 KOKO 128 × 210 MM SIDOSASU SIDOTTU, FLEKSIKANSI JULKAISU ELOKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA JIRI HALTTUNEN

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Tietokirjallisuus   55


MIA JOKINIVA

Metsäjooga Suomalainen eli muinoin koko elämänsä metsässä ja metsästä. Nykyään metsä tarkoittaa hyötytavaraa tai ”terveysmetsää”, jolta halutaan mah­ dollisimman tehokkaita hyvinvointivaikutuksia. Metsäjooga-kirja kut­ suu sinut seurustelemaan metsän kanssa ja tutustumaan asioihin, joita metsä voi opettaa kulkijalleen. Metsäjooga palauttaa joogan luonnon helmaan ja tarjoaa vaihto­ ehtoja tutuille jooga-asennoille kivien, kantojen, puunrunkojen ja eri­ laisten maaston muotojen inspiroimana. Metsä on myös suomalaisen kansanperinteen ja mytologioiden koti: Kalevalan tietäjät nousevat intialaisten joogagurujen asemesta opasta­ maan, kuinka yhteys itseen ja omiin juuriin voimistuu, kun luonto­ yhteys vahvistuu. Metsäjooga tarkoittaakin paitsi liikkeitä, aistiharjoi­ tuksia ja mielenhallintaa, myös ykseyskokemuksen etsimistä kaiken elävän kanssa.

MUISTA MYÖS VAPAUDU STRESSISTÄ 978-951-24-0960-0

MIA JOKINIVA on retriittikeskus Villa Mandalan perustaja ja jooga- ja meditaatio-opettaja. Päätyökseen hän luennoi yrityksissä stressinhallin­ nasta. Mia on myös samanismiin ja parantamisuskomuksiin erikoistu­ nut antropologi, jota kiehtoo eri mytologioiden ja mielen mallintami­ sen suhde arkitietoisuuteen. ISBN 978-951-24-1120-7 KIRJASTOLUOKKA 59.3 SIVUMÄÄRÄ NOIN 170 KOKO 195 × 260 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU KANSI SANNA-REETA MEILAHTI KIRJAILIJAKUVA MIKKO HARMA

56   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GUMMERUS SYKSY 2018   |   Tietokirjallisuus   57


BRITA ZACKARI

Onko mun pakko treenata? Tämä kirja on kirjoitettu niille, jotka eivät voi sietää liian tiukkaa sali­ harjoittelua tai sitä, että aina joku jossain tietää paremmin, miten pitäisi treenata. Kirja on kirjoitettu kaikille meille, joilla on aina liian huonot kengät tai vaatteet tai sitten aivan ylittämätön suosikkisarja päätelait­ teella odottamassa juuri silloin kun salille pitäisi suunnata. Tunnistitko itsesi? Kirjailija on samaa maata: ihaninta olisi jättää treenaamatta. Onko mun pakko treenata? osoittaa, että saliharjoittelustakin on mahdollista suoriutua. Hommasta saa ruikuttaa ja erilaisia palkkioita keksiä aivan vapaasti, kunhan tavoitteet jollain ilveellä täyttyvät. Zacka­ rin seurassa saliharjoittelusta tuleekin entistä helpompaa, mutkatto­ mampaa ja iloisempaa. on ruotsalainen mediapersoona, joka on tuttu niin naapurimaamme radiosta kuin televisiostakin. Hän kuuluu huumori­ sarjan ”Söder om Folkungagatan” käsikirjoittajatiimiin. Zackari treenaa harvoin mutta sitäkin kovemmin. Hänen Instagram-tilillään I.hate. working.out on 69 000 seuraajaa. BRITA ZACKARI

ISBN 978-951-24-1134-4 KIRJASTOLUOKKA 79.6 SIVUMÄÄRÄ 156 KOKO 190 × 225 MM ALKUTEOS JAG HATAR ATT TRÄNA SUOMENTANUT IDA TAKALA SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI MARTIN LÖFQVIST KIRJAILIJAKUVA BEATA HOLMGREN

58   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


MIKA KULJU

Eränkävijät: Eräkoiria ja koiraihmisiä Sympaattinen suomenlapinkoira Äijä on noussut Eränkävijät-tv-sarjan päähenkilöksi. Ja miksei olisi: jo suomalaisista luolamaalauksista näkee, että koira on erämiehen paras kaveri. Eränkävijät-kirjasarjan toinen osa sukeltaa kalastajien ja metsästäjien – koirien ja ihmisten – sielunmaisemaan. Äijän rinnalla toisessa pää­ roolissa on pikkuinen Hopi-pentu, josta kasvaa kunnon linnustaja. Ja mukana seikkailee myös sarjan muita nelijalkaisia. Teos sisältää upeita retkiä, hienoja tarinoita ja neuvoja, miten taval­ lisen seurakoiran kanssa voi nauttia luonnosta. Mukana on myös vink­ kejä eräkoiran koulutukseen, ravintoon ja harjoitteluun. Eränkävijät on syksyn paras lahja kaikille koiraihmisille ja Kultainen Venla -gaalassa Suomen suosituimmaksi äänestetyn tv-sarjan kaiken­ ikäisille faneille. Historioitsija MIKA KULJU (s. 1969) on intohimoinen liikkuja. Hän on kirjoittanut useita elämäkertoja ja sotahistoriateoksia sekä teoksen Eränkävijät – Metsästys- ja kalastustarinoita Suomesta (2016). ISBN 978-951-24-1114-6 KIRJASTOLUOKKA 79.4 SIVUMÄÄRÄ NOIN 240 KOKO 170 × 220 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI NTRNZ MEDIA OY KIRJAILIJAKUVA JUKKA JOKELA

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Tietokirjallisuus   59


KARI MARTIALA JA HELENA LYLYHARJU

Makkara! Tee sitä, syö sitä Nyt tulee kunnon makkaraeepos. Sellainen, jossa esitellään Suomen parhaat makkarat, näytetään miten valmistaa parhaat makkararuoat, ja myös se, miten makkaraa tehdään itse: se ei ole vaikeaa! Kokeneet ruokakirjailijat Martiala ja Lylyharju ovat armottomia kulinaristeja. Mutta makkaran kohdalla täytyy olla tarkkana ettei hie­ nostella liikaa: Siinä missä rotissööri Karin lempiwurstia saa vain Turun kauppahallista, keittiömestari Helenaa lämmittävät joskus kylmät HK:n pakettinakit. Siihen väliin mahtuukin sitten kaikki, koko makkaran maukas maailma. Tämä on komea lahjakirja hyvää liharuokaa arvostavalle. Kirjassa on maukas kuvitus ja muhevat värikuvat. ja HELENA LYLYHARJU ovat kokeneita kulinaris­ teja ja ruoka- ja tietokirjailijoita. Kari Martiala on palkittu ruokatoimit­ taja ja valokuvaaja, keittiömestari Helena Lylyharju on ruokatoimittaja. Molemmat ovat mm. Suomen Keittiömestareiden ja Paistinkääntäjien jäseniä. He ovat aiemmin kirjoittaneet useita ruokakirjoja, viimeksi teoksen Parasta pöytään – Suoma­laisen gastronomian historia (2017). KARI MARTIALA

ISBN 978-951-24-1119-1 KIRJASTOLUOKKA 68.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 240 KOKO 170 × 225 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI JENNI NOPONEN

60   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


CHRISTOPHE GAL FARD

Opi E=mc² E=mc² on Albert Einsteinin erityisen suhteellisuusteorian kuuluisa yhtälö. Se merkitsee, että energian (E) ja massan (m) välillä on yhteys. Gallard selittää kirjassaan Opi E=mc² viihdyttävästi, selvästi ja perus­ teellisesti tämän ja muutaman muun Einsteinin teorian. Ranskalaissyntyinen fyysikko CHRISTOPHE GALFARD on työsken­ nellyt maailmankaikkeuden synnyn ja mustien aukkojen parissa. Hän ammentaa näistä kokemuksistaan nyt päätoimisena kirjailijana, jonka aiempi teos The Universe In Your Hand (A Journey Through Space, Time and Beyond) on käännetty 16 kielelle. SARJA ELÄMÄÄ SUUREMMAT PIKKUKIRJAT ISBN 978-951-24-1133-7 KIRJASTOLUOKKA 53.8 SIVUMÄÄRÄ 60 KOKO 135 × 192 MM ALKUTEOS HOW TO UNDERSTAND E=MC2 SUOMENTANUT ELINA SALONEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI SETANTA, DAVID DE LAS HERAS

MARK VANHOENACKER

Opi laskeutumaan lentokoneella Opi laskeutumaan lentokoneella tutustuttaa sinut selkein ja viihdyttävin sanankääntein lentäjän työhön. Opit keskeiset asiat ohjauslaitteista ja mittareista sekä lentoliikenteen lyhenteistä. Huipennuksena ovat tieten­ kin laskeutumisvalmistelut ja niitä seuraava turvallinen laskeutuminen! toimii British Airwaysilla Boeing 737:n kapteenina ja kirjoittaa säännöllisesti The New York Timesiin sekä Slate Magazineen. Vanhoenackerin aiempi, lentokokemuksia kuvaava kirja Skyfaring sai huikeat arviot. Kirjailijaa onkin verrattu Antoine de SaintExupéryyn ja Ernest Ganniin. MARK VANHOENACKER

SARJA ELÄMÄÄ SUUREMMAT PIKKUKIRJAT ISBN 978-951-24-1132-0 KIRJASTOLUOKKA 69.64 SIVUMÄÄRÄ 60 KOKO 135 × 192 MM ALKUTEOS HOW TO LAND A PLANE SUOMENTANUT ELINA SALONEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI SETANTA, DAVID DE LAS HERAS

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Tietokirjallisuus   61


MIIA LAAKSO

#miundesign Ideoi, suunnittele, neulo ja virkkaa #miundesign on kädentaitokirja, joka opettaa neulomisen ja virkkauk­ sen suunnittelua sekä tekniikoita. Kirja rohkaisee valitsemaan käytettä­ vän tekniikan niin, että käsitöistä tulee persoonallisia. Koska eri lanka­ tekniikat yhdistetään käsitöiden muotoiluun, teos toimii sekä neule- ja virkkaustekniikoiden että tuotesuunnittelun ideakirjana. Teos ilahduttaa sekä aloittelevaa että kokeneempaa kädentaitajaa. Sen sivuilla on runsaasti valmiita ohjeita, jotka voi toteuttaa sellaise­ naan. Pidemmälle taidoissaan ehtinyt voi poimia ideoita sieltä täältä ja yhdistellä tekniikoita. Kirjan avulla valmistuneita käsitöitä ja luovien kokeilujen kautta syntyneitä neulepintoja kannustetaan jakamaan sosiaalisen median kanavissa asiasanalla #miundesign osoituksena kunkin tekijän omasta suunnittelusta. Näin lukijoiden käytössä on hyödyllinen ideapankki. on vihtiläinen tekstiilisuunnittelija ja -opettaja, joka järjestää Villa Utu -nimellä mm. lankatekniikkakursseja. Halu rohkaista kurssilaisia omiin kokeiluihin ja työstämään ohjeita uudenlaisiksi koko­ naisuuksiksi antoi alkusysäyksen tähän kirjaan. MIIA LAAKSO

ISBN 978-951-24-0989-1 KIRJASTOLUOKKA 65.43 SIVUMÄÄRÄ NOIN 160 KOKO 210 × 225 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI EMMI KYYTSÖNEN

62   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018


HANNE ANDREASSEN HJELMÅS JA TORUNN STEINSLAND

Klompelompe Neuleita kaikkiin vuodenaikoihin Klompelompe – Neuleita kaikkiin vuodenaikoihin on kokoelma valloit­ tavia neuletöitä arkeen sekä juhlaan. Neulo kastemekko suvun nuo­ rimmalle jäsenelle tai juhlamekko koulunsa päättävälle; toteuta häihin sopiva villatakki morsiamelle tai kesäinen neule veljelle. Joulun aikaan jokaiseen päähän sopii hurmaava villatonttulakki! Kirjan painotus on lastenneuleissa, mutta neulottavaa löytyy myös miehille ja naisille. Ohjeet on jaettu tuttuun tapaan kolmeen vaikeustasoon. on tekninen piirtäjä, joka työskentelee insinööritoimistossa mutta nauttii eniten uniikkien lastenvaatteiden suunnittelusta. Hän opetteli neulomaan lastensa ollessa pieniä. HANNE ANDREASSEN HJELMÅS on valokuvaaja ja kahden lapsen äiti, joka huomaa usein neulovansa myöhään yöhön. TORUNN STEINSLAND

SARJA KLOMPELOMPE ISBN 978-951-24-1008-8 KIRJASTOLUOKKA 65.43 SIVUMÄÄRÄ 168 KOKO 210 × 260 MM ALKUTEOS KLOMPELOMPE STRIKK ÅRET RUNDT SUOMENTAJA VIRPI VAINIKAINEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI ANNE VINES KUVITUSKUVA HANNE ANDREASSEN HJELMÅS

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Tietokirjallisuus   63


ULLA PALOMÄKI

VEIJO WIRÉN

Kiitollisuuspäiväkirja

Horoskooppimerkkien voima

Ristikkovuosi 2019

ISBN 978-951-24-1140-5 KIRJASTOLUOKKA 17.3 SIVUMÄÄRÄ NOIN 110 KOKO 167 × 200 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANSI LAURA NOPONEN

ISBN 978-951-24-1252-5 KIRJASTOLUOKKA 15.91 SIVUMÄÄRÄ NOIN 400 KOKO 148 × 210 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI LAURA NOPONEN

100 tietä tietoiseen läsnäoloon – Aikaa itselle SARJA 100 TIETÄ TIETOISEEN LÄSNÄOLOON ISBN 978-951-24-1187-0 KIRJASTOLUOKKA 17.3 SIVUMÄÄRÄ 96 KOKO 148 × 191 MM ALKUTEOS 100 WEGE ZUR ACHTSAMKEIT – ZEIT FÜR MICH SUOMENTANUT ELINA KOLLMANN SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

ISBN 978-951-24-0988-4 KIRJASTOLUOKKA 79.814 SIVUMÄÄRÄ NOIN 366 KOKO 148 × 210 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI TIINA HAAVISTOLA

100 tietä tietoiseen läsnäoloon – Työn ja elämän tasapaino SARJA 100 TIETÄ TIETOISEEN LÄSNÄOLOON ISBN 978-951-24-1188-7 KIRJASTOLUOKKA 17.3 SIVUMÄÄRÄ 96 KOKO 148 × 191 MM ALKUTEOS 100 WEGE ZUR ACHTSAMKEIT – MEINE WORK-LIFE-BALANCE SUOMENTANUT ELINA KOLLMANN SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU

64   Tietokirjallisuus   |   GUMMERUS SYKSY 2018

JAKE SPICER

Piirrä kasvot 15 minuutissa ISBN 978-951-24-1013-2 KIRJASTOLUOKKA 74.11 SIVUMÄÄRÄ 128 KOKO 225 × 177 MM ALKUTEOS DRAW FACES IN 15 MINUTES SUOMENTANUT ELINA SALONEN SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU


Nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuus, lastenkirjat & huumori Holly Bourne ...ja onnellista uutta vuotta? 66 Cecelia Ahern Täydellinen 67 Sarah J. Maas Throne of Glass – Tulen perillinen 67 Chris Riddell Ada Gootti ja synkeä sinfonia 68 Gösta Knutsson, Åsa Rönn, Michael Rönn Pekka Töpöhäntä ja kummitus 69 Gösta Knutsson, Åsa Rönn, Michael Rönn Pekka Töpöhäntä maalla 69 Gösta Knutsson, Åsa Rönn, Michael Rönn Pekka Töpöhäntä viettää joulua 69 Eläinsatuja 69 Iltasatuja 69 Ensimmäinen sanakirja 69 Helppolukuiset: Hannu ja Kerttu 70 Helppolukuiset: Pieni merenneito 70 Helppolukuiset: Kultakutri ja kolme karhua 70 Helppolukuiset: Kolme pukkia 70 Kaikki mitä tytön tulee tietää 70 Prinsessapuuhat 70 Maalla 70 Hurjat dinosaurukset 70 Merenneitojen maailma 70 Lähes 1000 uskomatonta ja kammottavaa faktaa 70 Parhaat koululaisvitsit 2018 70 Joel Willans More Very Finnish Problems 71 Pasa, Atpo Eniten vituttaa 2019 72 Jaxuhali ja kivat sulle 72 Henrik Muste, Petri Kaste Suomen parhaat vitsit 2019 72 GUMMERUS SYKSY 2018   |   Nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuus, lastenkirjat & huumori   65


HOLLY BOURNE

...ja onnellista uutta vuotta? Evie, Amber ja Lottie ovat selättäneet koviakin vaikeuksia ystävyyden, feminismin ja juustonaksujen voimin. Nyt he ovat pitkästä aikaa koolla taas, ja heillä on paljon kuulumisia päivitettävänään: Miten Evie pärjää nykyään OCD:n kanssa? Aikooko Amber viettää enemmän aikaa Ame­ rikassa? Ja millaiseen ratkaisuun Lottie päätyi opintojensa suhteen? On myös hauskanpidon aika, joten tytöt järjestävät kaikkien aikojen uudenvuodenjuhlat. Nyt nautitaan elämästä ja flirttaillaan, pussaillaan ja vedetään shotteja. Nyt ei itketä, saada raivokohtauksia eikä paljasteta kamalia salaisuuksia, sillä tästä iäisyyteen näiden kolmen vanhanpiian elämä on yhtä juhlaa! Niinhän? Holly Bournen Normaali-sarjan bonusosa kietoo kirjoista Oonko ihan normaali?, Mikä kaikki voi mennä pieleen? ja Mitä tytön täytyy tehdä? tuttujen Evien, Amberin ja Lottien tarinat vielä kerran yhteen. HOLLY BOURNE on kirjailija ja toimittaja. Caitlin Moranin Naisena olemisen taito käynnisti hänen feministisen heräämisensä, mutta hänen omat kokemuksensa räikeästä arkisesta seksismistä ajoivat hänet kirjoit­ tamaan kriitikoiden ylistämän ja lukijoiden rakastaman YA-romaanin Oonko ihan normaali? MUISTA MYÖS MITÄ TYTÖN TÄYTYY TEHDÄ? 978-951-24-0656-2

SARJA NORMAALI 4 ISBN 978-951-24-1123-8 KIRJASTOLUOKKA N84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 220 KOKO 145 × 214 MM ALKUTEOS ...AND A HAPPY NEW YEAR? SUOMENTANUT KRISTIINA VAARA SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KIRJAILIJAKUVA JONNY DONOVAN MYÖS SÄHKÖKIRJA

66   Nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuus, lastenkirjat & huumori   |   GUMMERUS SYKSY 2018


CECELIA AHERN

Täydellinen Celestine North on Viallinen. Hän on elänyt kuin aave siitä lähtien kun tuomari Crevan julisti hänet kansakunnan suurimmaksi uhaksi. Celestine luottaa järkähtä­ mättä vain Carrickiin, toiseen Vialliseen, ja yhdessä he ovat painuneet maan alle. Celestinellä on hallussaan tietoa, joka voi romahduttaa koko valta­ järjestelmän. Ja järjestelmän huipulla on niitä, jotka ovat valmiita mel­ koisiin tekoihin, jotta salaisuus ei tule yleiseen tietoisuuteen. Lopulta Celestine ajetaan nurkkaan ja tuomari Crevan saa yliotteen. Celestinen täytyy tehdä päätös: pelastaako vain itsensä vai kaikki Vialliset. Täydellinen päättää Viallisessa alkaneen huikean YA-tarinan, jossa liikuttavana voimana ovat oikeat ja väärät teot. SARJA VIALLINEN 2 ISBN 978-951-24-0533-6 KIRJASTOLUOKKA N84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 450 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS PERFECT SUOMENTANUT SIRPA PARVIAINEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU MUISTA MYÖS

KANSI LIZ DRESNER MYÖS SÄHKÖKIRJA

VIALLINEN 978-951-24-0532-9

SARAH J. MAAS

Throne of Glass – Tulen perillinen Celaena Sardothien on selvinnyt hurjista taisteluista ja musertavista sydänsuruista, mutta hän on joutunut maksamaan siitä kovan hinnan. Celaena on rikki ja haluaisi nyt vain kostaa rakkaan ystävänsä kuole­ man. Sen sijaan hänen täytyy matkustaa kauas toiseen maahan ja koh­ data totuuksistaan synkin, joka voi muuttaa hänen elämänsä iäksi. Vain Celaena voi päättää, onko hän kuningatar vai petturi… Samaan aikaan hirviömäiset joukot valmistautuvat taisteluun. Nujertaakseen vastustajansa Celaenan täytyy taistella sekä omia demo­ neitaan että sitä pahaa voimaa vastaan, joka on pääsemässä nyt valloil­ leen. Jos Celaena onnistuu, tulee hänestä Adarlanin suurin uhka. ”Celaena on eeppinen sankari siinä missä Frodo tai Jon Snow!” – kirjailija Tamora Pierce Amerikkalainen SARAH J. MAAS (s. 1986) aloitti Throne of Glass -sarjan kirjoittamisen vain 16-vuotiaana ja keräsi nopeasti verkossa ympärilleen suuren faniyhteisön. Maas on nykyään Amerikan suosi­ tuimpia fantasiakirjailijoita, ja hänen teoksiaan luetaan jo 37 kielellä. New Yorkissa syntynyt Sarah asuu nykyään Pennsylvaniassa. MUISTA MYÖS KESKIYÖN KRUUNU 978-951-24-0731-6

SARJA THRONE OF GLASS 3 ISBN 978-951-24-0732-3 KIRJASTOLUOKKA N84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 650 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS HEIR OF FIRE SUOMENTANUT SARIANNA SILVONEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANSI TALEXI MYÖS SÄHKÖKIRJA

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuus, lastenkirjat & huumori   67


CHRIS RIDDELL

Ada Gootti ja synkeä sinfonia Lordi Gootti on päättänyt järjestää musiikkifestivaalit Kalmatollon kartanossa, ja esiintymään saapuvat maan maineikkaimmat muusikot ja säveltäjät. Koulusta lomalla oleva Ada ei malta odottaa. Adan on kui­ tenkin aika vaikea keskittyä mihinkään, kun isoäiti yrittää löytää hänen isälleen uuden muodikkaan vaimon, vaatekomerossa asustaa pieni fauni ja Nurjamaalla on taas metkut mielessään. Adan täytyy pitää huolta, että kaikki menee suunnitelmien mukaan. Onneksi hän saa apua varsin mie­ lenkiintoiselta vieraalta… Palkitun kirjailija-kuvittaja Chris Riddellin omalaatuinen kynänjälki, aavemaisen vinkeä tarina ja hillitön huumori ammentavat aineksia myös nykypäivän kummajaisista, aikuislukijoidenkin riemuksi. ”Chrisin yhdistelmästä upeita kuvituksia, synkän goottilaista huumoria ja vanhan hyvän ajan seikkailumieltä syntyy kirja, joka on yhtä mielenkiintoinen ja tuore kuin niistä ensimmäinenkin.” – BookTrust

MUISTA MYÖS OTTILIA MERILLÄ

Brittiläinen CHRIS RIDDELL (s. 1962) on palkittu lasten- ja nuortenkir­ jallisuuden kuvittaja ja kirjailija, joka tekee myös poliittisia pilapiirroksia mm. The Observer -lehteen. Hän sai Costa Children’s Book Awardin teoksestaan Ada Gootti ja hiiren haamu. Riddell toimi Britanniassa lasten­kirjallisuuden lähettiläänä 2015–2017.

978-951-24-0936-5

SARJA ADA GOOTTI 4 ISBN 978-951-24-0935-8 KIRJASTOLUOKKA L84.2 SIVUMÄÄRÄ 220 KOKO 135 × 185 MM ALKUTEOS GOTH GIRL AND THE SINISTER SYMPHONY SUOMENTANUT JAANA KAPARI-JATTA SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU HEINÄKUU KANSI JA KUVITUSKUVA CHRIS RIDDELL

68   Nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuus, lastenkirjat & huumori   |   GUMMERUS SYKSY 2018


GÖSTA KNUTSSON, ÅSA RÖNN JA MICHAEL RÖNN

GÖSTA KNUTSSON, ÅSA RÖNN JA MICHAEL RÖNN

GÖSTA KNUTSSON, ÅSA RÖNN JA MICHAEL RÖNN

Pekka Töpöhäntä ja kummitus

Pekka Töpöhäntä maalla

Pekka Töpöhäntä viettää joulua

ISBN 978-951-24-1122-1 KIRJASTOLUOKKA L85.22 SIVUMÄÄRÄ 40 KOKO 193 × 260 MM ALKUTEOS PELLE SVANSLÖS OCH SPÖKET SUOMENTANUT SIRKKA-LIISA SJÖBLOM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI MARKUS PAAJALA

ISBN 978-951-24-1121-4 KIRJASTOLUOKKA L85.22 SIVUMÄÄRÄ 40 KOKO 193 × 260 MM ALKUTEOS PELLE SVANSLÖS PÅ BONDGÅRDEN SUOMENTANUT SIRKKA-LIISA SJÖBLOM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU ELOKUU KANSI MARKUS PAAJALA

ISBN 978-951-24-0423-0 KIRJASTOLUOKKA L85.22 SIVUMÄÄRÄ 40 KOKO 193 × 260 MM ALKUTEOS PELLE SVANSLÖS FIRAR JULEN SUOMENTANUT SIRKKA-LIISA SJÖBLOM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU

Eläinsatuja

Iltasatuja

Ensimmäinen sanakirja

11 valloittavaa tarinaa

11 hyvän yön tarinaa

Yli 100 kivaa kuvaa ja sanaa

ISBN 978-951-24-0994-5 KIRJASTOLUOKKA L85.1 SIVUMÄÄRÄ 96 KOKO 256 × 256 MM ALKUTEOS MY FIRST BOOK OF ANIMAL STORIES SUOMENTANUT SARI LUHTANEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU

ISBN 978-951-24-1265-5 KIRJASTOLUOKKA L85.1 SIVUMÄÄRÄ 96 KOKO 256 × 256 MM ALKUTEOS MY FIRST BOOK OF BEDTIME STORIES SUOMENTANUT SARI LUHTANEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU

ISBN 978-951-24-1113-9 KIRJASTOLUOKKA L85.22 SIVUMÄÄRÄ 12 KOKO 200 × 200 MM ALKUTEOS MY FIRST PICTURE DICTIONARY SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuus, lastenkirjat & huumori   69


HELPPOLUKUISET: HANNU JA KERTTU IKÄSUOSITUS 4+ ISBN 978-951-24-1075-0 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 32 KOKO 148 × 207 MM ALKUTEOS FIRST READERS: HANSEL AND GRETEL SUOMENTANUT SARI LUHTANEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU

HELPPOLUKUISET: KOLME PUKKIA IKÄSUOSITUS 4+ ISBN 978-951-24-1076-7 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 32 KOKO 148 × 207 MM ALKUTEOS FIRST READERS: THREE BILLY GOATS GRUFF SUOMENTANUT SARI LUHTANEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU

HELPPOLUKUISET: KULTAKUTRI JA KOLME KARHUA IKÄSUOSITUS 4+ ISBN 978-951-24-1077-4 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 32 KOKO 148 × 207 MM ALKUTEOS FIRST READERS: GOLDILOCKS AND THE THREE BEARS SUOMENTANUT SARI LUHTANEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU

HELPPOLUKUISET: PIENI MERENNEITO IKÄSUOSITUS 4+ ISBN 978-951-24-1078-1 KIRJASTOLUOKKA L85.2 SIVUMÄÄRÄ 32 KOKO 148 × 207 MM ALKUTEOS FIRST READERS: THE LITTLE MERMAID SUOMENTANUT SARI LUHTANEN SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU

KAIKKI MITÄ TYTÖN TULEE TIETÄÄ TIETOA JA DOODLAILUA ISBN 978-951-24-1106-1 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 96 KOKO 240 × 300 MM ALKUTEOS ALLES WAS EIN MÄDCHEN WISSEN WILL SUOMENTANUT SIRPA VUENTO SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU KESÄKUU

PRINSESSAPUUHAT ISBN 978-951-24-1062-0

MAALLA PUUHAKIRJA ISBN 978-951-24-1061-3 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 112 KOKO 215 × 270 MM ALKUTEOS MY FARM ACTIVITIES SUOMENTANUT SARI LUHTANEN SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU

HURJAT DINOSAURUKSET VÄRITYSKIRJA ISBN 978-951-24-1139-9 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 40 KOKO 210 × 297 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU KANSI ILONA SILLASTO

MERENNEITOJEN MAAILMA VÄRITYSKIRJA ISBN 978-951-24-1138-2 KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 40 KOKO 210 × 297 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU KANSI ILONA SILLASTO

KIRJASTOLUOKKA L79.8 SIVUMÄÄRÄ 112 KOKO 215 × 270 MM ALKUTEOS MY PRINCESS ACTIVITIES SUOMENTANUT SARI LUHTANEN SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU TOUKOKUU

LÄHES 1000 USKOMATONTA JA KAMMOTTAVAA FAKTAA ISBN 978-951-24-1266-2 KIRJASTOLUOKKA N03 SIVUMÄÄRÄ 160 KOKO 220 × 270 MM ALKUTEOS GRUESOME AND GROSS FACTS – 1000 AMAZING FACTS SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU LOKAKUU

PARHAAT KOULULAISVITSIT 2018 MUMMON HAMMASHARJA ISBN 978-951-24-1022-4 KIRJASTOLUOKKA N84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 150 KOKO 110 × 178 MM SIDOSASU JULKAISU HEINÄKUU KANSI VÄINÖ HEINONEN JA MARKUS PAAJALA

70   Nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuus, lastenkirjat & huumori   |   GUMMERUS SYKSY 2018


JOEL WILLANS

More Very Finnish Problems An even more essential guide to surviving Finland Kuinka selvitä Suomessa tyylillä? Toistakymmentä vuotta Suomessa asunut britti Joel Willans on luo­ nut Very Finnish Problems -facebooksivusta maailmanlaajuisen menes­ tyskonseptin. Teoksessaan 101 Very Finnish Problems hän osoitti suoma­ laisille osaavansa myös kirjoittaa hauskasti uudesta kotimaastaan. More Very Finnish Problems sisältää lisää hauskoja anekdootteja siitä miten brittiläinen näkee Suomen: Miten toimia, kun lapsesi hiihtävät sinua paremmin, kun turistit blokkaavat pyörätien, tai kun kesämökki­ naapurisi parturoi metsää niin että yhtäkkiä joudut näkemään heidät? Niin turistille kuin suomalaisellekin sopiva kirja sisältää myös Very Finnish Problems -facebooksivujen hauskimpia paloja. ”With this guide at hand, you’ll be able to swat aside everyday Finnish challenges as if they were lazy mosquitos drunk on vodka-laced blood”, sanoo Willans englanninkielisestä teoksestaan. saapui Suomen rakkauden perässä. Hän on perus­ tanut mm. menestyksekkäät Very Finnish Problems ja Very Brexit ­Problems -Facebooksivut. Tämä on hänen kolmas teoksensa. JOEL WILLANS MUISTA MYÖS 101 VERY FINNISH PROBLEMS -POKKARI 978-951-24-1163-4

ISBN 978-951-24-1172-6 KIRJASTOLUOKKA 42 SIVUMÄÄRÄ NOIN 220 KOKO 134 × 213 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU SYYSKUU KANSI JENNI NOPONEN KIRJAILIJAKUVA SAMPSA PÄRNÄNEN PHOTOGRAPHY

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuus, lastenkirjat & huumori   71


PASA JA ATPO

Eniten vituttaa 2019 Jos luulit, että uusi vuosi on vapaa vitutuksesta, luulit väärin. Voimasanat sinkoilevat ja sarvi kasvaa otsaan myös vuonna 2019, siitä pitävät huolen vitu­ tuksen sanansaattajat Pasa ja Atpo. Eniten vituttaa 2019 on repäisykalenteri, joka lyö pöy­ tään joka aamu uuden annoksen perisuomalaista asenneilmastoa. Jos ei vielä herätessä vituttanut, viimeistään tämän kalenterin äärellä alkaa keittää. Painokelvoton klassikko jo vuo­ desta 2010. SARJA ENITEN VITUTTAA KAIKKI ISBN 978-951-24-1145-0 SIVUMÄÄRÄ 366 KOKO 100 × 100 MM SIDOSASU KALENTERI JULKAISU LOKAKUU

Jaxuhali ja kivat sulle

HENRIK MUSTE JA PETRI KASTE

Voimalauseita sieltä minne aurinko ei paista

Suomen parhaat vitsit 2019

Ole läsnä tässä hetkessä. Huo­ maat, että kaikki on juuri nyt päin helvettiä. Mut hei, jaxuhali!

Suomen Parhaat Vitsit 2019 on kokoelma itsenäisen Suomen historian parhaita poliittisia ja poliitikkoihin liittyviä vitsejä. Väitetään, etteivät edes taita­ vimmat stand up -koomikot ole yhtä hyviä vitsiniekkoja kuin politiikan ammattilaiset – aivan tahtomattaankin. Näistä edus­ kunnan salatuista humoristeista kootut jutut muodostavat kirjan tämänkertaisen selkärangan.

Jaxuhali ja kivat sulle on sar­ kastinen voimalausekirja kai­ kille niille, jotka ovat nähneet tarpeeksi auringonlaskuja ja positiivisia sanoja koko loppu­ iäksi. Aloittakaamme yhdessä voimaannuttava matka kohti parempaa, älykkäämpää ja sar­ kastisempaa elämää. ”Jaxuhali on suomen ärsyttävin sana.” – Helsingin Sanomat ISBN 978-951-24-1142-9 KIRJASTOLUOKKA 84 SIVUMÄÄRÄ NOIN 120 KOKO 140 × 180 MM SIDOSASU SIDOTTU JULKAISU KESÄKUU KANSI LAURA NOPONEN

Rautainen kaksikko MUSTE ja KASTE on koonnut Suomen parhaita vitsejä jo vuodesta 1992. Nyt kootaankin kirjan 27. vuosikerta. ISBN 978-951-24-1021-7 KIRJASTOLUOKKA 84 SIVUMÄÄRÄ NOIN 360 KOKO 127 × 188 MM SIDOSASU NIDOTTU JULKAISU LOKAKUU KANSI KARI MÄKINEN

72   Nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuus, lastenkirjat & huumori   |   GUMMERUS SYKSY 2018


Jättipokkarit, pokkarit & äänikirjat Camilla Grebe Kun jää pettää alta 74 Camilla Läckberg Jääprinsessa 74 Camilla Läckberg Saarnaaja 74 Jojo Moyes Ne, jotka ymmärtävät kauneutta 74 Clare Mackintosh Annoin sinun mennä 74 Clare Mackintosh Minä näen sinut 74 Nora Roberts Huokausten poukama  75 Anni Blomqvist Myrskyluodon Maija 75 Camilla Läckberg Noita  75 Daniel Cole Räsynukke 75 Fred Vargas Neptunuksen sauva 75 Anna Jansson Pelon vangit 75 Matti Rönkä Yyteet  75 Michael Connelly Julmat jäähyväiset  75 Paula Havaste Veden vihat & Lumen armo 75 Elizabeth Adler Vaarojen jahti 75 Camilla Grebe Kun jää pettää alta  75 Nathan Hill Nix 75 Cathy Kelly Sisarten kesken  76 Sven Hassel Tuomittujen legioona  76 Anni Kytömäki Kivitasku 76 Joel Willans 101 Very Finnish Problems  76 Hannu Rajaniemi Näkymättömät planeetat 76 J. M. Ilves Sorjonen – Loppupeli 76 Douglas Preston, Lincoln Child Houreuni  76 Diana Gabaldon Kokemattomat 76 Erika Vik Hän sanoi nimekseen Aleia 76 Erika Vik Seleesian näkijä 76

Camilla Grebe, Paul Leander-Engström Moskovan mies 76 Phil Knight Shoe Dog  76 Tuomas Vimma Vasen ranta 77 Jojo Moyes Kerro minulle jotain hyvää & Jos olisit tässä  77 Martti Backman Vakoojat 77 Alexander Söderberg Päämaja Prahassa 77 Nora Roberts Pakkomielle 77 Esa Sirén Törnin sissit 77 Jojo Moyes Ne, jotka ymmärtävät kauneutta 77 Anne Holt Julkinen kuolema 77 Roman Schatz Asevelipuolet  77 Selja Ahava Ennen kuin mieheni katoaa 77 Héctor García (Kirai), Francesc Miralles Ikigai  77 Camilla Grebe Kun jää pettää alta 78 Anniina Tarasova Venäläiset tilikirjani 78 Pauliina Rauhala Taivaslaulu 78 Pauliina Rauhala Synninkantajat 78 Kate Eberlen Miss you 78 Michael Connelly Yövuoro 78 Jojo Moyes Ne, jotka ymmärtävät kauneutta 78 Anna Jansson Hämärän lapset 78 Anna Jansson Katseelta kätketty 78 Jojo Moyes Elä rohkeasti 78 Nora Roberts Kotiinpalaaja 78 Clare Mackintosh Anna minun olla 78

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Jättipokkarit, pokkarit & äänikirjat   73


Jättipokkarit

CAMILLA GREBE KUN JÄÄ PETTÄÄ ALTA ISBN 978-951-24-1116-0 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ 507 KOKO 145 × 215 MM ALKUTEOS ÄLSKAREN FRÅN HUVUDKONTORET SUOMENTANUT SARI KUMPULAINEN JULKAISU HELMIKUU KANSI JENNI NOPONEN

JOJO MOYES NE, JOTKA YMMÄRTÄVÄT KAUNEUTTA ISBN 978-951-24-1024-8 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ 447 KOKO 145 × 215 MM ALKUTEOS THE GIRL YOU LEFT BEHIND SUOMENTANUT HELI NASKI JULKAISU TOUKOKUU KANSI JENNI NOPONEN

CAMILLA LÄCKBERG JÄÄPRINSESSA

CAMILLA LÄCKBERG SAARNAAJA

SARJA FJÄLLBACKA 1 ISBN 978-951-24-1060-6 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ 490 KOKO 145 × 215 MM ALKUTEOS ISPRINSESSAN SUOMENTANUT OUTI MENNA JULKAISU HUHTIKUU KANSI EEVALIINA RUSANEN

SARJA FJÄLLBACKA 2 ISBN 978-951-24-1260-0 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ 479 KOKO 145 × 215 MM ALKUTEOS PREDIKANTEN SUOMENTANUT OUTI MENNA JULKAISU TOUKOKUU KANSI EEVALIINA RUSANEN

CLARE MACKINTOSH ANNOIN SINUN MENNÄ ISBN 978-951-24-1190-0 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ 418 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS I LET YOU GO SUOMENTANUT PÄIVI POUTTU-DELIÈRE JULKAISU SYYSKUU KANSI LBBG - HANNAH WOOD

CLARE MACKINTOSH MINÄ NÄEN SINUT ISBN 978-951-24-1189-4 KIRJASTOLUOKKA 84.2 SIVUMÄÄRÄ 413 KOKO 134 × 213 MM ALKUTEOS I SEE YOU SUOMENTANUT PÄIVI POUTTU-DELIÈRE JULKAISU SYYSKUU KANSI IRENE LAMPRAKOU

74   Jättipokkarit, pokkarit & äänikirjat   |   GUMMERUS SYKSY 2018


Pokkarit

NORA ROBERTS HUOKAUSTEN POUKAMA ISBN 978-951-24-1147-4 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 325 JULKAISU KESÄKUU HINTARYHMÄ E

ANNI BLOMQVIST MYRSKYLUODON MAIJA ISBN 978-951-24-1148-1 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 748 JULKAISU KESÄKUU HINTARYHMÄ F

CAMILLA LÄCKBERG NOITA ISBN 978-951-24-1149-8 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 687 JULKAISU KESÄKUU HINTARYHMÄ F

DANIEL COLE RÄSYNUKKE ISBN 978-951-24-1150-4 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 444 JULKAISU KESÄKUU HINTARYHMÄ F

FRED VARGAS NEPTUNUKSEN SAUVA ISBN 978-951-24-1151-1

ANNA JANSSON PELON VANGIT ISBN 978-951-24-1152-8 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 325 JULKAISU KESÄKUU HINTARYHMÄ E

MATTI RÖNKÄ YYTEET ISBN 978-951-24-1157-3 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 251 JULKAISU HEINÄKUU HINTARYHMÄ E

MICHAEL CONNELLY JULMAT JÄÄHYVÄISET ISBN 978-951-24-1153-5 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 400 JULKAISU HEINÄKUU HINTARYHMÄ E

ELIZABETH ADLER VAAROJEN JAHTI ISBN 978-951-24-1155-9

CAMILLA GREBE KUN JÄÄ PETTÄÄ ALTA ISBN 978-951-24-1156-6 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 507 JULKAISU HEINÄKUU HINTARYHMÄ F

NATHAN HILL NIX ISBN 978-951-24-1158-0 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 719 JULKAISU ELOKUU HINTARYHMÄ F

KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 464 JULKAISU KESÄKUU HINTARYHMÄ E

PAULA HAVASTE VEDEN VIHAT & LUMEN ARMO ISBN 978-951-24-1154-2 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 832 JULKAISU HEINÄKUU HINTARYHMÄ F

KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 352 JULKAISU HEINÄKUU HINTARYHMÄ E

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Jättipokkarit, pokkarit & äänikirjat   75


CATHY KELLY SISARTEN KESKEN ISBN 978-951-24-1159-7 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 556 JULKAISU ELOKUU HINTARYHMÄ F

SVEN HASSEL TUOMITTUJEN LEGIOONA JUHLAPAINOS ISBN 978-951-24-1160-3 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 576 JULKAISU ELOKUU HINTARYHMÄ F

ANNI KYTÖMÄKI KIVITASKU ISBN 978-951-24-1161-0 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 645 JULKAISU ELOKUU HINTARYHMÄ F

JOEL WILLANS 101 VERY FINNISH PROBLEMS ISBN 978-951-24-1163-4 KIRJASTOLUOKKA T 99.1 SIVUMÄÄRÄ 214 JULKAISU ELOKUU HINTARYHMÄ E

HANNU RAJANIEMI NÄKYMÄTTÖMÄT PLANEETAT ISBN 978-951-24-1264-8

J. M. ILVES SORJONEN - LOPPUPELI ISBN 978-951-24-1164-1

DOUGLAS PRESTON JA LINCOLN CHILD HOUREUNI ISBN 978-951-24-1165-8 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 576 JULKAISU SYYSKUU HINTARYHMÄ F

DIANA GABALDON KOKEMATTOMAT JA MUITA KERTOMUKSIA ISBN 978-951-24-1166-5 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 407 JULKAISU SYYSKUU HINTARYHMÄ E

CAMILLA GREBE JA PAUL LEANDER-ENGSTRÖM MOSKOVAN MIES ISBN 978-951-24-1169-6

PHIL KNIGHT SHOE DOG NIKEN PERUSTAJAN MUIS-

KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 376 JULKAISU ELOKUU HINTARYHMÄ E

ERIKA VIK HÄN SANOI NIMEKSEEN ALEIA ISBN 978-951-24-1167-2 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 532 JULKAISU SYYSKUU HINTARYHMÄ F

KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 331 JULKAISU SYYSKUU HINTARYHMÄ E

ERIKA VIK SELEESIAN NÄKIJÄ ISBN 978-951-24-1168-9 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 613 JULKAISU LOKAKUU HINTARYHMÄ F

KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 490 JULKAISU LOKAKUU

76   Jättipokkarit, pokkarit & äänikirjat   |   GUMMERUS SYKSY 2018

TELMAT ISBN 978-951-24-1170-2 KIRJASTOLUOKKA T 99.1 SIVUMÄÄRÄ 366 JULKAISU LOKAKUU HINTARYHMÄ F


TUOMAS VIMMA VASEN RANTA ISBN 978-951-24-1171-9 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 300 JULKAISU LOKAKUU HINTARYHMÄ E

JOJO MOYES KERRO MINULLE JOTAIN HYVÄÄ & JOS OLISIT TÄSSÄ ISBN 978-951-24-1250-1 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 926 JULKAISU LOKAKUU HINTARYHMÄ G

MARTTI BACKMAN VAKOOJAT ISBN 978-951-24-1175-7 KIRJASTOLUOKKA T 92.72 SIVUMÄÄRÄ 304 JULKAISU MARRASKUU HINTARYHMÄ E

ALEXANDER SÖDERBERG PÄÄMAJA PRAHASSA ISBN 978-951-24-1176-4 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 480 JULKAISU MARRASKUU HINTARYHMÄ F

NORA ROBERTS PAKKOMIELLE ISBN 978-951-24-1173-3

ESA SIRÉN TÖRNIN SISSIT ISBN 978-951-24-1174-0 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 378 JULKAISU MARRASKUU HINTARYHMÄ E

JOJO MOYES NE, JOTKA YMMÄRTÄVÄT KAUNEUTTA ISBN 978-951-24-1179-5 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 447 JULKAISU JOULUKUU HINTARYHMÄ F

ANNE HOLT JULKINEN KUOLEMA ISBN 978-951-24-0352-3 KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ NOIN 700 JULKAISU JOULUKUU HINTARYHMÄ F

SELJA AHAVA ENNEN KUIN MIEHENI KATOAA ISBN 978-951-24-1178-8

HÉCTOR GARCÍA (KIRAI) JA FRANCESC MIRALLES IKIGAI ISBN 978-951-24-1191-7 KIRJASTOLUOKKA T 17.3 SIVUMÄÄRÄ 178 JULKAISU JOULUKUU HINTARYHMÄ D

KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 508 JULKAISU MARRASKUU HINTARYHMÄ F

ROMAN SCHATZ ASEVELIPUOLET ISBN 978-951-24-1177-1 KIRJASTOLUOKKA T 91 SIVUMÄÄRÄ 252 JULKAISU JOULUKUU HINTARYHMÄ E

KIRJASTOLUOKKA T 84.2 SIVUMÄÄRÄ 231 JULKAISU JOULUKUU HINTARYHMÄ E

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Jättipokkarit, pokkarit & äänikirjat   77


Äänikirjat

CAMILLA GREBE KUN JÄÄ PETTÄÄ ALTA ISBN 978-951-24-0933-4 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA KRISTA PUTKONEN-­Ö RN ALKUTEOS ÄLSKAREN FRÅN HUVUDKONTORET SUOMENTANUT SARI KUMPULAINEN JULKAISU TAMMIKUU

ANNIINA TARASOVA VENÄLÄISET TILIKIRJANI ISBN 978-951-24-1127-6 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA ELISA SALO JULKAISU HELMIKUU

PAULIINA RAUHALA TAIVASLAULU ISBN 978-951-24-1097-2 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA VUOKKO HOVATTA JULKAISU HELMIKUU

PAULIINA RAUHALA SYNNINKANTAJAT ISBN 978-951-24-1112-2 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA VUOKKO HOVATTA JULKAISU MAALISKUU

KATE EBERLEN MISS YOU ISBN 978-951-24-0939-6 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJAT ANNI KAJOS JA VILLE-VEIKKO NIMELÄ ALKUTEOS MISS YOU SUOMENTANUT SARI KUMPULAINEN JULKAISU MAALISKUU

MICHAEL CONNELLY YÖVUORO ISBN 978-951-24-1267-9 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA ANTTI JAAKOLA ALKUTEOS THE LATE SHOW SUOMENTANUT TERO VALKONEN JULKAISU HUHTIKUU

JOJO MOYES NE, JOTKA YMMÄRTÄVÄT KAUNEUTTA ISBN 978-951-24-0858-0 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA MERVI TAKATALO ALKUTEOS THE GIRL YOU LEFT BEHIND SUOMENTANUT HELI NASKI JULKAISU TOUKOKUU

ANNA JANSSON HÄMÄRÄN LAPSET ISBN 978-951-24-1271-6 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA KRISTA PUTKONEN-ÖRN ALKUTEOS SKYMNINGENS BARFOTABARN SUOMENTANUT SIRKKALIISA SJÖBLOM JULKAISU KESÄKUU

ANNA JANSSON KATSEELTA KÄTKETTY ISBN 978-951-24-1272-3 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA KRISTA PUTKONEN-ÖRN ALKUTEOS DET DU INTE VET SUOMENTANUT SIRKKALIISA SJÖBLOM JULKAISU ELOKUU

JOJO MOYES ELÄ ROHKEASTI ISBN 978-951-24-1273-0 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA MERVI TAKATALO ALKUTEOS STILL ME SUOMENTANUT HELI NASKI JULKAISU ELOKUU

NORA ROBERTS KOTIINPALAAJA ISBN 978-951-24-1274-7 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 ALKUTEOS COME SUNDOWN SUOMENTANUT MAIJA VAN DE PAVERT JULKAISU ELOKUU

CLARE MACKINTOSH ANNA MINUN OLLA ISBN 978-951-24-1275-4 KIRJASTOLUOKKA A 84.2 LUKIJA KRISTA PUTKONEN-ÖRN ALKUTEOS LET ME LIE SUOMENTANUT PÄIVI POUTTU-DELIÈRE JULKAISU ELOKUU

78   Jättipokkarit, pokkarit & äänikirjat   |   GUMMERUS SYKSY 2018


Hakemisto 100 tietä tietoiseen läsnäoloon – Aikaa itselle 100 tietä tietoiseen läsnäoloon – Työn ja elämän tasapaino 101 Very Finnish Problems 365 muutoksen päivää

64 64 76 55

A Aakkostalo Aarresaaret-opas Ada Gootti ja synkeä sinfonia Adler Elizabeth Adler-Olsen Jussi Ahava Selja Ahern Cecelia Alasalmi Päivi Andreassen Hjelmås Hanne Anna minun olla Annoin sinun mennä Asevelipuolet Aseveljet korpisodassa Atpo

34 52 68 75 29, 34 77 67 3 63 28, 78 74 77 48 72

B Backman Martti Blomqvist Anni Bourne Holly

77 75 66

C Camouflage Child Lincoln Cleveland Karen Cole Daniel Connelly Michael

13 76 30 35, 75 75, 78

E Eberlen Kate Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu Elä rohkeasti Eläinsatuja Eniten vituttaa 2019 Ennen kuin mieheni katoaa Ensimmäinen sanakirja Eränkävijät: Eräkoiria ja koiraihmisiä

78 6 38, 78 69 72 77 69 59

G Gabaldon Diana Galfard Christophe García Héctor (Kirai) Graham Winston Grebe Camilla

76 61 77 37 32, 74, 75, 76, 78

H Hassel Sven Havaste Paula Helppolukuiset: Hannu ja Kerttu Helppolukuiset: Kolme pukkia Helppolukuiset: Kultakutri ja kolme karhua Helppolukuiset: Pieni merenneito Helvetinkone Hill Nathan Holt Anne Hoppu Tuomas Horoskooppimerkkien voima Houreuni

Huokausten poukama Hurjat dinosaurukset Hyvä Sara! Hämärän lapset Hän sanoi nimekseen Aleia

75 70 44 78 76

I Ikigai Iltasatuja Ilves J. M.

77 69 19, 76

J ...ja onnellista uutta vuotta? Jaatinen Heidi Jansson Anna Jaxuhali ja kivat sulle Joka veljeään vihaa Jokiniva Mia Jonkka Jarmo Julkinen kuolema Julmat jäähyväiset Jumalainen kipuna Jääprinsessa

66 4 37, 75, 78 72 22 56 14 77 75 46 74

K Kaikki mitä tytön tulee tietää Kaikki rahasta Kalmankuoriaiset Kaste Petri Katseelta kätketty Kelly Cathy Kerro minulle jotain hyvää & Jos olisit tässä Kiitollisuuspäiväkirja Kirjeitä Raatteen tieltä Kivitasku Klompelompe Knight Phil Knutsson Gösta Kohtalona Tali-Ihantala Koiran kuolema & Ja kesän heinä kuolee Kokemattomat Koko totuus Koriseva Piia Kortelainen Anna Koski Kotiinpalaaja Kulju Mika Kun jää pettää alta Kytömäki Anni

70 53 27 72 37, 78 76 77 64 47 76 63 76 69 52 20 76 30 55 44 4 42, 78 47, 52, 59 74, 75, 78 76

L 76 10, 52, 75 70 70 70 70 50 75 36, 77 49 64 76

Laakso Miia Leander-Engström Paul Lemmikki Leponiemi Salla Lylyharju Helena Läckberg Camilla Lähes 1000 uskomatonta ja kammottavaa faktaa

62 76 32 46 60 74, 75 70

M Maalla Maas Sarah J. Mackintosh Clare

70 67 28, 74, 78

GUMMERUS SYKSY 2018   |   Hakemisto   79


Makkara! Maksa kuntoon Manninen Satu Marionetti Martiala Kari Merenneitojen maailma Metsäjooga Minä näen sinut Miralles Francesc Miss you #miundesign More Very Finnish Problems Moskovan mies Moyes Jojo Mukka Timo K. Mustaluoto Seppo Muste Henrik Myrskyluodon Maija

60 54 13 35 60 70 56 74 77 78 62 71 76 38, 74, 77, 78 20 16 72 75

N Ne, jotka ymmärtävät kauneutta Nefrin tytär Neptunuksen sauva Nieminen Jarmo Nix Noita Näkymättömät planeetat

74, 77, 78 12 75 49, 52 75 75 76

O Offill Jenny Onko mun pakko treenata? Onnen algoritmi Onnen loitsut Opi E=mc2 Opi laskeutumaan lentokoneella

77 64 70 72 69 69 69 75 64 37 76 70 10 77

R Rajaniemi Hannu Rauhala Pauliina Rautala Ari Redondo Dolores Reizin P. Z. Riddell Chris Riivatut Ristikkovuosi 2019 Roberts Nora Rouva C. Runot 1970–2010 Ruuti Marja

2 75 75 69 69

S Saarnaaja Savonlahti Sisko Schatz Roman Seleesian näkijä Selfiet Shamsie Kamila Shoe Dog Silvander Lauri Sirén Esa Sisarten kesken Sisällissodan taistelut Slaavilainen peli Sorjonen – Loppupeli Steinsland Torunn Suden hetki Summerland Suomen parhaat vitsit 2019 Spicer Jake Synninkantajat Syvien pohdintojen jaosto Söderberg Alexander

74 6 77 76 29 22 76 50 11, 77 76 49 16 76 63 18 8 72 64 78 26 77

T 26 58 40 52 61 61

P Pakkomielle Palomäki Ulla Parhaat koululaisvitsit 2018 Pasa Pekka Töpöhäntä ja kummitus Pekka Töpöhäntä maalla Pekka Töpöhäntä viettää joulua Pelon vangit Piirrä kasvot 15 minuutissa Poldark – Neljä joutsenta Preston Douglas Prinsessapuuhat Pronssitähti Päämaja Prahassa

Rytisalo Minna Räsynukke Rönkä Matti Rönn Michael Rönn Åsa

8, 76 78 48 24 40 68 3 64 42, 75, 77, 78 2 20 54

80   Hakemisto   |   GUMMERUS SYKSY 2018

Tabermann Tommy Taivaslaulu Tarasova Anniina Throne of Glass – Tulen perillinen Thurén Julia Tomussa ja tuhkassa Tukkinen Tauno Tuomittujen legioona Tämän kaiken minä annan sinulle Täydellinen Törnin hurjat jääkärit Törnin sissit

20 78 78 67 53 36 49 76 24 67 11 77

V Vaarojen jahti Vakoojat Vala Vera Vanhoenacker Mark Vargas Fred Vasen ranta Veden vihat & Lumen armo Venäläiset tilikirjani Verhottu voima Viiden sormen harjoitus Vik Erika Viljakainen Miika Vimma Tuomas

75 77 18 61 27, 75 77 75 78 14 19 12, 76 50 77

W Willans Joel Wirén Veijo

71, 76 64

Z Zackari Brita

58

Y Yyteet Yövuoro

75 78


Y H T E YST I E D OT Gummerus Kustannus Oy PL 749, 00101 Helsinki Lapinlahdenkatu 1 C, 00180 Helsinki Puh. 010 683 6200 info@gummerus.fi www.gummerus.fi www.facebook.com/gummeruskustannus www.instagram.com/gummeruskustannus www.twitter.com/gummeruskirjat

K I R JAT I L AU KS E T Kirjavälitys Oy Hakakalliontie 10 05460 Hyvinkää Vaihde 010 345 100 Kirjakauppatilaukset suoraan puh. 010 345 1520

V I E ST I N T Ä Viestintäpäällikkö Eeva Herrainsilta Puh. 040 514 6360 eeva.herrainsilta@gummerus.fi

LU E T T E LOT I L AU KS E T JA O S O I T E PA LV E LU info@gummerus.fi

Luettelon tiedot ovat ennakkotietoja, oikeudet muutoksiin pidätetään.


GUMMERUS K SY EK V SY Ä ÄNN KKI IRRJAT JAT 22001186

Julkaisija Julkaisija Gummerus Gummerus Kustannus Kustannus Oy, Oy, Helsinki Helsinki Tuottajat Tuottaja Eeva Herrainsilta Eeva Herrainsilta ja Virpi Kilpiö Graafinen Graafinen suunnittelu suunnittelu Jenni Jenni Noponen Noponen Taitto Taitto Keski-Suomen Keski-Suomen Sivu Sivu Oy Oy Tekstit Tekstit Gummeruksen Gummeruksen kirjatoimitus kirjatoimitus Kannen kuvaKannessa Minna Rytisalon Matti Rönkä kirjasta Rouva C. Kannen kuva Marek Sabogal

PYYDETÄÄN PYYDETÄÄN PALAUTTAMAAN, PALAUTTAMAAN, ELLEI ELLEI VASTAANOTTAJAA VASTAANOTTAJAA TAVOITETA. TAVOITETA. JULKAISIJA GUMMERUS KUSTANNUS OY PL 749 749, 00101 00101 HELSINKI HELSINKI


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.