Artistiesittelyt suomeksi

ARTISTIESITTELYT SUOMEKSI

7.7. — 30.9.2020

Kansallismuseo

Korjaamo Culture Factory

Cultural Centre Stoa

Kaapeli

Teurastamo

Pyhän Birgitan puisto

Sörnäistenlaituri

Tähtitorninvuoren puisto

JCDecaux Finland

Klaus K Hotel lobby

Alain Schroeder, Belgia

SAVING ORANGUTANS

Sademetsien jatkuva harveneminen ja pirstaloituminen uhkaa vakavasti orankeja Indonesian Sumatralla. Palmuöljy- ja kumiviljelmät, hakkuut, tienrakennus, kaivosteollisuus, metsästys ja muu kehitys pakottavat orangit lähtemään luonnollisesta elinympäristöstään sademetsistä. Järjestöt kuten OIC (Orangutan Information Centre) ja sen nopean toiminnan yksikkö HOCRU (Human Orangutan Conflict Response Unit) pelastavat eksyneitä, loukkaantuneita tai vangittuja orankeja. SOCP-suojeluohjelmassa (Sumatran Orangutan Conservation Programme) puolestaan hoidetaan orankeja sekä autetaan niitä sopeutumaan ja sosiaalistumaan uudelleen tähän tarkoitukseen suunnitelluissa sairaalatiloissa. Tavoitteena on saattaa orangit takaisin luontoon sekä luoda omillaan pärjääviä ja geneettisesti elinvoimaisia kantoja suojeltuihin metsiin. Ihmisten ja orankien perimä on 97-prosenttisesti sama, minkä voi huomata niiden ihmismäisestä käytöksestä. Tällä hetkellä Sumatran orankeja (Pongo Abelii) on jäljellä vain hieman yli 14 000 ja hiljattain löydettyä Tapanuli-lajia (Pongo tapanuliensis) 800 yksilöä. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt molemmat äärimmäisen uhanalaisiksi.

Alex McBride, Iso-Britannia

SOUTH SUDAN: THE ROAD TO PEACE

Sudan itsenäistyi anglo-egyptiläisestä hallinnosta vuonna 1956, ja pian tämän jälkeen kaipuu itsenäisyyteen käynnisti 50 vuoden sisällissodan maan pohjois- ja eteläosien välille. Vuonna 2011 sama kaipuu synnytti maailman nuorimman valtion, Etelä-Sudanin. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa ennen kuin tuore valtio ajautui omaan sisällissotaansa vuonna 2013. Etniset jännitteet valtaapitävän hallinnon dinkojen ja opposition nuerien välillä eskaloituivat verenvuodatukseksi. Tulitaukosopimuksen solmimishetkellä vuonna 2018 yli 400 000 ihmistä oli kuollut ja miljoonat olivat paenneet kodeistaan. Tämän vuoden helmikuussa kaksi puolta muodostivat yhteisen hallinnon, kun presidentti Sala Kiir nimitti sisällissodassa vastapuolella olleen Riek Macharin ensimmäiseksi varapresidentikseen. Toisiaan vastaan johdettujen armeijoiden on tarkoitus yhdistyä yhdeksi kansalliseksi armeijaksi. Heidän edustamansa heimot tekivät toisilleen sanoinkuvaamattomia hirmutekoja sodan aikana, ja nyt heidän on rakennettava täysivaltaista valtiota yhteistyössä. Vihollisuuksien värittämän historian vuoksi todennäköisyydet ovat nuorta valtiota vastaan, ja viime kädessä luottamus ratkaisee, voiko valtio nousta menneisyyden tuhkasta vai taantuuko se taas liekkeihin. Nämä valokuvat on otettu hallituksen ja kapinallisen opposition vuoden 2018 rauhansopimuksen solmimisen jälkeen. Ne kartoittavat Etelä-Sudanin tasapainoilua kohti uutta rauhaa, ja ihmisten vankkumatonta päämäärää saavuttaa vapaus, josta he haaveilivat uutta valtiota perustettaessa: haavetta, joka syntyi 60 vuotta sitten.

Alexis Vasilikos, Kreikka

BALANCING ACT

Alexis Vasilikosin Balancing Act sarja keskittyy ideaan ihmisten ja heidän ympäristönsä välisistä vähimmäiseleistä. Eleistä, jotka ovat keskeisessä osassa luottamuksen rakentamisessa ja nykyelämässä ylipäänsä. Valokuvaajan teokset koostuvat pääasiassa pienistä ja keskikokoisista painetuista kuvista. Painetut kuvat vaativat intiimiä suhdetta katsojan ja kohteen välille. “Luottamus on meille luonnollista, se on siinä itsessään. Luotamme elämään luonnostamme. Luottamuksesta syntyy tasapainon tunne – luottamus luo tasapainoa ja tasapaino luo luottamusta. Ne kytkeytyvät toisiinsa.” Christina Androulidaki

Ana Maria Arévalo Gosen, Venezuela

THE MEANING OF LIFE

“Järkytyin, kun nopean terveystarkastuksen jälkeen lääkäri kertoi löydöksestä. Tyhjyys valtasi kehoni. Sen lisäksi, että minulla oli harvinainen syöpä, se oli ollut oikeassa kiveksessäni jo yli vuoden.Vuoden? Alle vuosi sitten olin menossa naimisiin. Yhtäkkiä ajatuksenipyörivät vinhasti: Kuolenko pian? Mitä tapahtuu unelmilleni? Kiiruhdinkotiin vaimoni luo. Hän halasi minua ja sanoi meidän olevan liian nuoriakohtaamaan tällaista. Maailma loppui, mutta pysyimme vahvoina yhdessä.Rakkautemme sai meidät uskomaan, että voisimme käydä tämän taistelunyhdessä. Leikkaus pahanlaatuisen kasvaimen poistamiseksi sovittiin vainkolmen päivän päähän uutisten kuulemisesta. Kemoterapian sijaan valitsinsäännölliset lääkärintarkastukset. Seitsemän kuukautta myöhemmin,joulun aikoihin, veriarvoni olivat taas pilvissä, ja tyhjyys palasi.Nukkuva syöpä heräsi. Se levitti etäpesäkkeitä vatsani imusolmukkeisiin,ja kemoterapia oli ainoa vaihtoehto, jos halusin selvitä hengissä.Ensimmäistä hoitokertaa edeltävänä iltana vaimoni ajeli hiukseni –muutoksen symboli. Seuraavana päivänä rintaani asetettiin erikoinenelementti, portti, jonka kautta kemoterapia pääsisi suoraan suoniinitappamaan jokaisen nopeasti kasvavan solun, olivat ne sitten hyviä taipahoja. Siitä päivästä alkaen tavoitteeni muuttuivat: sieluniparantaminen, kokonaiseksi ihmiseksi palautuminen ja kotini ja itsenijälleenrakentaminen syövän jättämistä tuhkista. Saavutin nuo kaikki,mutta se ei koskaan poistu kokonaan: olen aina syövästä selvinnyt.Tarkastusten sykli ei pääty koskaan, enkä ole koskaan sama ihminen.Miten identiteetti muuttuu, kun keho joutuu tarkastelun alle ja vaaraan?Miten nuori mies selviää ja jatkaa eteenpäin? Tämän kysymyksenvastauksessa luottamus on tärkein arvo: luottakaa perheeseenne jaläheisiinne, luottakaa prosessiin, luottakaa kehoonne ja teknologiaan.”Ana Maria Arévalo Gosen

Ami Vitale, Yhdysvallat

THE GUARDIAN WARRIORS

Ami Vitale aloitti The Guardian Warriors -projektinsa kymmenen vuotta sitten kuultuaan suunnitelmasta lennättää neljä maailman viimeistä valkoista sarvikuonoa tšekkiläisestä eläintarhasta Keniaan. Se oli epätoivoinen viime hetken ratkaisu pelastaa eläinlaji. Noihin aikoihin ainoastaan kahdeksan tällaista sarvikuonoa oli jäljellä, ja nekin kaikki elivät vangittuina. Kun taiteilija näki tämän lempeän jättiläisen tšekkiläisessä lumessa savupiippujen ja ihmisten ympäröimänä, se tuntui hänestä epäoikeudenmukaiselta. Se toi mieleen muinaiset eläinlajit, jotka ovat eläneet tällä planeetalla miljoonia vuosia kykenemättä lopulta selviytymään ihmiskunnasta. Todistamme juuri tällä hetkellä sukupuuttoa, joka etenee vääjäämättömästi kuin kellon viisari. Salametsästys ei osoita hiljentymisen merkkejä. Mikäli tämänhetkinen tappamisen kierre jatkuu, on täysin mahdollista, että sarvikuonot kuolevat käytännössä kokonaan sukupuuttoon elinaikanamme. Ilman sarvikuonoja, elefantteja ja muita villieläimiä kärsimme myös enemmän kuin vain häviön ekosysteemille. Menetys on häviö mielikuvitukselle, elämän ihmeille ja kauniille mahdollisuuksille. Nähdessämme itsemme osana luontoa ymmärrämme, että pelastamalla luonnon pelastamme myös itsemme. Ami oppi tämän Sudanissa. Tämä on valokuvasarja suhteista ja siteistä ihmisten ja uhanalaisten eläinlajien välillä. Ne tuovat esiin ymmärrystä siitä, miten tärkeää LUOTTAMUS on elinkelpoiselle planeetalle - eikä ainoastaan meidän välillämme vaan myös kaikkien niiden olentojen suhteen, joiden kanssa jaamme maapallomme. Meidän täytyy oppia näkemään maailmamme osana luonnollista maailmaa ja luonnollinen maailma osana maailmaamme. Kohtalomme linkittyvät toisiinsa. Kun menetämme yhden osan luonnosta, se on menetys koko luomakunnalle.

Anna Ellen Hamlet, Ruotsi

THROUGH YOUR EYES I SEE UNIVERSE

Heidän silmänsä kohtaavat heidän istuessaan kasvokkain 20 minuutin ajan, katsoessaan toisiaan silmiin ja meditoidessaan yhdessä hiljaisuudessa. Heidän välisensä raja häviää. Suuren formaatin kamera on Anna Ellen Hamletin vieressä vasemmalla, ja joskus hän ottaa meditaation aikana polaroid-kuvan, mutta kuvattava ei tiedä, milloin. Heidän välillään on keskinäinen luottamus. Pyrkimys taltioida se, mitä on ihmiskunnan naamion takana. Tarve ymmärtää isompaa kuvaa. Kuvissa esiintyvät henkilöt asuvat ja työskentelevät Meksikon Yandara-joogainstituutissa. He ovat muun muassa joogaopettajia, reikimestareita, astrologeja ja muusikoita. Projekti on kuvattu talvina 2017 ja 2018, ja siinä on yhteensä 23 muotokuvaa. Muotokuvien lisäksi projektiin kuuluu useita ohjattuja meditaatioharjoituksia, mantroja ja musiikkia, jotka on äänitetty osallistujien kanssa. Hamletin on tarkoitus palata Meksikoon seuraavana talvena kuvatakseen Yandaran ympäristön ainutlaatuisia maisemia. Hän kuvaa sitä taianomaiseksi paikaksi, jossa kuiva aavikko suurine kaktuksineen kohtaa Tyynenmeren avarat rannat. Hän suunnittelee tekevänsä kirjan muoto- ja maisemakuvien sekä mantra- ja meditaatioäänien yhdistelmästä.

Anton Ivanov, Venäjä

TRUST IN PEACE

Trust in Peace -projekti esittää Syyrian kansaa, tuhoisan ja väkivaltaisen konfliktin vuodesta 2011 lähtien repimää maata sekä sitä, miten kaikki kansalaiset tekevät parhaansa palatakseen rauhanomaiseen elämään. Valokuvaaja Anton Ivanov kävi lukuisia keskusteluja paikallisten kanssa paikan päällä. Osan elämä kärsi jatkuvasta sotatilasta, osa heistä oli ollut riittävän onnekkaita päästäkseen pakoon mutta joutuakseen yhä kohtaamaan sodan tuhoisat seuraukset. Hän näki syyrialaisissa kuitenkin enemmän kuin vain tragedian, oli kyse vammautuneesta pioneerista tai nuoresta aleppolaisesta Sidra-tytöstä, joka tarvitsee tekoniveliä kävelemiseen. Järkyttävää katastrofia on vaikea sivuuttaa tai piilottaa. Voi olla yllättävää nähdä, kuinka valokuvaajat näkevät nämä ihmiset ja vieläpä tavoittavat filmille sen voimakkaan toivon tunteen mahdollisesta paluusta rauhanomaiseen elämään. Vierailunsa aikana Syyriaan syyskuussa 2019 Ivan vieraili paikoissa, jotka olivat vastikään olleet sotilaallisen konfliktin ytimessä mutta myös paikoissa, joita sota ei onneksi ollut koskettanut. Hän valokuvasi Hasselbladin kameralla analogiselle filmille lukuisia mustavalkoisia kuvia Scalbiassa, Hamassa, Aleppossa, Homsissa, Sednayahissa, Malooulassa, sodassa täysin tuhoutuneessa Kornazin kaupungissa sekä Damaskoksessa, tämän esikaupungeissa ja eri puolilla Syyriaa. Projekti sai nimensä Trust in Peace vasta ensimmäisten valokuvien painatuksen jälkeen, kun ensivaikutelmat vierailusta olivat asettuneet. Nimeämiseen vaikuttivat ne monet vaikutelmat, joita valokuvaaja sai lukuisista tavallisten syyrialaisten kanssa käydyistä tapaamisista ja keskusteluista. Useimmat heistä eivät olleet murtuneet eivätkä vielä menettäneet uskoaan ihmisyyteen. Nämä ihmiset eivät ole antautuneet kohtalonsa osalta vaan katsovat tulevaisuuteen toiveikkaasti. Projekti ei ainoastaan taltioi sitä, miten uskomattoman haurasta kaikki on vain tuhoutuakseen hetkessä, mutta se myös edustaa ihmisiä, jotka ovat kohdanneet tällaisia katastrofeja sekä pitävät yhä kiinni positiivisesta asenteestaan rauhanomaiseen elämään kaikesta epäonnesta ja kärsimyksestä huolimatta.

Arnold Grojean, Belgia

KOUNGO FITINI (MINOR ISSUES)

Tämä projekti keskittyy Bamakon katulapsiin, Länsi-Afrikassa yleistyvään ilmiöön. Projekti on toteutettu kolmella matkalla Malin pääkaupunkiin. Katuympäristössä luottamuksesta on tullut äärimmäisen herkkä käsite. On kyse selviytymisestä, ja muihin luottaminen voi olla vaarallista. Nämä yhteiskunnan hylkiöt ovat menettäneet luottamuksensa yhteiskuntaan ja useimmissa tapauksissa myös omaan äitiinsä. Paradoksaalisesti tämä teos ei olisi onnistunut ilman lasten luottamusta valokuvaajaan. Katulasten yhteisö on tavoittamaton maailma, johon pääsee vain johtajan luvalla ja vasta sitten, kun alueella on viettänyt pitkän aikaa siihen syventyen. Luottamus on muodostunut projektin ensimmäisessä vaiheessa. Sen aikana Grojean vietti puoli vuotta järjestäen työpajoja, joissa hän opetti lapsia käyttämään analogisia kameroita ja rohkaisi heitä ilmaisemaan itseään ja todellisuuttaan valokuvan ja suullisen ilmaisun keinoin. Toinen vaihe alkoi kaksi vuotta myöhemmin, kun Grojeanpäätti kuvata katulapsia näiden asuinalueella myös yöllä. Tämäprojektin osa on ollut mahdollinen vain lasten ja valokuvaajan välillemuodostuneen luottamuksen ansiosta. Tämän työn tulos on luotu useidenvuosien läheisessä kanssakäymisessä lasten kanssa, ja se esitetäänkymmenen erilaisen kirjasen muodossa: Yhdessä kirjasessa on Grojeaninlapsista ottamia kuvia ja kahdeksassa lasten itse luomia kuvia jatekstejä. Lisäksi kokoelmaan kuuluu sanasto ja tietoa Malin kulttuuristasekä määritelmät lasten kommenteissaan käyttämille sanoille.

Berglind Hreiðarsdóttir, Islanti

MUTUAL

“Mutual on 77 kuvan sarja. Kukin kuva on kahdesta valokuvasta tehty kollaasi. Osa kokoelmasta on esitetty aiemmin: seinälle ripustetuilla läpinäkyvillä albuminsivuilla, jokainen kuva tutussa 10 cm x 15 cm:n koossa. Jokaisella albumin sivulla on taskut neljälle kuvalle. Kokoelman koko on noin 92 cm x 192 cm. Isoäidilläni Lullalla oli rituaali: hän keräsi pieniä albumeita, joihin hän keräsi vain pariskuntien kuvia. Hän piti niitä sohvapöydällä ja esitteli niitä vierailleen, joiden kanssa hän sitten juoruili kuvien henkilöistä. Myös vieraat saivat kuvansa albumeihin, mutta vain pareina.” Berglind omistaa albumit nykyään, sillä isoäiti Lulla nukkui pois viisi vuotta sitten. Berglindin tavoite on esitellä kuvat Lullan tekemänä valokuvasarjana, mutta taiteilija myöntää, ettei se tuntunut oikealta kuvissa esiintyviä henkilöitä kohtaan, sillä se rikkoisi heidän yhteytensä ja luottamuksensa isoäitiä kohtaan. Projekti selkeni, kun Berglind luki Astrida Neimanisin kirjan Hydrofeminism: Or, On Becoming a Body of Water. Kirjailijan sanoin: Vetenä koemme itsemme ennemmin merellisinä pyörteinä kuin yksinäisinä olentoina... tila meidän ja muiden välillä on samalla yhtä kaukana kuin alkumeri ja lähempänä kuin oma ihomme – saman merellisen alkuperän jäljet kiertävät meissä yhä, pysähtyen hetkeksi tähän kehoon, jota kutsumme ”itseksemme”. Berglindin kuvissa vesi merkitsee sitä tunteiden kirjoa, jota ihmiset tuntevat läheisimpiä kumppaneitaan kohtaan. Luottamus on tunne ja tunteet virtaavat jatkuvasti, siksi luottamamme ihmiset vaihtuvat ajan mittaan. Vuorovesi vaihtuu, kumppanit eroavat, menehtyvät, löytävät uuden yhteyden, ja kiertokulku jatkuu. Useimmissa tapauksissa henkilöiden kasvojen peittäminen anonymisoi heidät, mutta se voi myös piilottaa heidän ikänsä, ihonvärinsä, sukupuolensa ja seksuaalisen suuntautumisensa. Jäljellä on vain toisensa valinneiden ihmisten kehonkieli.

Carl-Mikael Ström, Ruotsi

INEVITABLY IT WILL RAIN

Carl-Mikaelin uusin projekti Inevitably it will rain perustuu lainaukseen Ludwig Wittgensteinilta: ”Sitä, minkä voi näyttää, ei voi sanoa” (Tractatus Logico-Philosophicus). Tässä projektissa hän haastaa ajatuksen, että valokuvaus on kieli. Teoksessaan tekijä kysyy katsojalta: Mitä hänen valokuvissaan voidaan näyttää, mutta ei sanoa? Carl-Mikael uskoo, että se, miten ihmiset näkevät ja kokevat kuvia, heijastaa heidän kulttuurista tietämystään, oppimistaan, kieltään ja elämänkokemustaan. Taitelija kutsuu tätä ”loogiseksi kuvaksi”, esimerkiksi: kun näemme kuvan omenasta, tunnistamme kohteen ”omenaksi” ”todellisen kuvan” sisällä. Hän kutsuu kaikkea, mitä voimme tunnistaa kuvasta, ”loogiseksi kuvaksi”. Hän esittää, että kuvia on kahdenlaisia: ”todellisia” ja ”mahdollisia”. ”Todelliset kuvat” esittävät aihettaan kohteena, joka on ”loogisen kuvan” sisällä. Tällä hän tarkoittaa kuvan fyysistä todellisuutta: kehystä, kirjaa, kangasta, näyttöä jne. Yllä mainittuihin nimityksiin sisältyy kysymys, pystyykö ihminen astumaan rajoittuneen mielensä ulkopuolelle saavuttaakseen ”mahdolliset kuvat”. ”Mahdolliset kuvat” ulottuvat ”todellisen kuvan” rajojen ulkopuolelle. Niissä on surrealistisia elementtejä, runoutta ja tunteita, joita ei voi täysin tunnistaa tai selittää kielen tai järjen avulla. Siksi Carl-Mikael uskoo, että skeptisyys kuvan kehysten sisällä olevia kohteita kohtaan on valokuvien katsomisen edellytys. Runouden on oltava käytännöllistä ollakseen merkityksellistä. Valokuvan ja sen esittämän todellisen kohteen välillä on isomorfinen jännite. Hän näkee, että tässä jännitteessä on valokuvauksen voima. Tässä sarjassa esitettyjen valokuvien tavoitteena on tulla nähdyksi visuaalisina mielen tikkaina, joiden avulla katsoja voi ylittää ”todellisen” ja ”mahdollisen” kuvan välisen kuilun.

Carrie ja Eric Tomberlin, Yhdysvallat

SEA LEVEL RISE: VISUALIZING CLIMATE CHANGE

On vaikeaa luottaa sellaiseen, mitä ei näe. Tutkijat kehottavat meitä toimimaan nyt, jotta ilmastonmuutos ei tuhoaisi planeettaamme, mutta data on näkymätöntä, ja muutos on hidasta eikä vaikuta kaikkiin tasaisesti. Ympäristöongelmia vuosien ajan valokuvanneet Carrie ja Eric pitävät ilmastomuutosta esittäviä kuvia rajoittuneina ongelman vaiheittaisen ja vaikeasti tavoitettavan luonteen vuoksi. He ovat nyt vuosien ajan tehneet töitä uuden valokuvauksen tyypin parissa. Taiteilijat kutsuvat tätä nimellä time distillation, ajallinen tiivistäminen. Tämän uuden paradigman avulla he voivat keskittyä tiettyyn ajanjaksoon ja litistää sen panoraamiseen tilaan, minkä he myöhemmin tiivistävät yksittäiseksi allegoriseksi narratiiviksi, joka pystyy kertomaan monimutkaisemman tarinan kuin yksittäinen valokuva. Tämä prosessi muistuttaa ympäristöongelmia siltä osin, että ajan kuluminen paljastaa tilanteen vakavuuden selvemmin kuin mikään yksittäinen hetki. Havainnollistaakseen ongelmaa Carrie ja Eric matkustivat Bangladeshiin, jota kansainvälinen tiedeyhteisö pitää yhtenä ilmastonmuutokselle alttiimmista alueista. Vaikka Bangladesh kohtaa näennäisesti ylitsepääsemättömiä haasteita, maan asukkaat eivät tyydy vain selviytymään, vaan sopeutuvat nerokkaasti ja lannistumatta hyödyntäen yhteisöllisiä ratkaisuja. He ovat esimerkki siitä, miten paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla voidaan ryhtyä toimeen ilmastonmuutoksen vaikutusten hidastamiseksi ja niihin sopeutumiseksi. Bangladeshissa opeteltavia asioita voidaan soveltaa muihin tiheään asutettuihin, lähellä merenpintaa sijaitseviin alueisiin, joita ovat muun muassa Miami, Tokio, Shanghai ja Amsterdam. Carrien ja Ericin ylin toive on, että parempi kuvamateriaali johtaa vahvempaan luottamukseen ja sitä kautta toimintaan.

Chimera Singer, Yhdysvallat

TOURISTS AND LANDMARKS

Halu dokumentoida kokemuksia jaetaan ympäri maapallon. Turistikohteet ovat maamerkkejä, joita määrittävät ja leimaavat toistuva liikehdintä, poseeraus ja valokuvat. Katsoessamme ystävien selfie-otoksissa tai mainostauluilla valokuvia turistikohteista, osoitamme luontaisesti itseoppimaamme epäluottamusta kuvia kohtaan. Useimmat meistä omaksuvat tällöin terveen optimistisen skeptismin näkökulman. Toisin kuin aikoinaan, jolloin valokuvat merkitsivät meille realismia, emme tietoisesti tänä päivänä näe kuvien vastaavan visuaalisen kokemuksen todellisuutta. Koska otamme valokuvia päivittäin, käytämme aktiivisesti erilaisia keinoja “parantaaksemme” kuviamme. Tiedostamme, että lakeus tai kauneus, kuten vesiputouksia ja rantoja Islannissa kuvaavissa valokuvissa, on usein autenttisen kuvauksen ohella saatu aikaan jättämällä jotain tarkoituksellisesti pois. Näissä kahdessa valokuvasarjassa Chimera Singer kuvaa kamerallaan kohteita, jotka useimmiten rajataan pois valokuvista, kuten muita turisteja ja ihmisten valmistamia käytännönläheisiä objekteja. Ensimmäinen valokuvasarja otettiin useiden vierailujen aikana Islannissa. Näissä valokuvissa Singer dokumentoi turisteja, mutta riisuu heiltä kameransa esittääkseen kysymyksen: Miten valokuvaaminen muotoilee matkakokemuksen? Mitä turistit rajaavat pois valokuvistaan? Mitä nämä erilaiset sisällytykset/rajaukset kertovat meille ihmisyydestä ja siitä, miten dokumentoimme matkakokemuksen? Toisessa kuvasarjassaan Singer valokuvasi maisemia Interstate 40-moottoritien varrella Yhdysvalloissa. Sen sijaan, että hän olisikohdistanut kameransa turisteihin itseensä, Singeriä vetivät puoleensaobjektit, jotka turistit rajaavat pois valokuvistaan. Hän tunnustaa myösitse toimivansa samoin. Pois jätetyt objektit muuttuvat maamerkeiksiomilla ehdoillaan, kun niistä tulee symboleita sille, miten koristelemmevalittuja “maisemallisia pisteitä” ja kuratoimme näiden maisemienkuvausta rajauksella. Näillä kuvilla Singer tuo esiin oppimammeepäluottamuksen valokuvia kohtaan ja välittää tietoisuutta kohteista,jotka matkakuvissa sivuutetaan.

Christian Bobst, Sveitsi

THE SUFI BROTHERHOODS OF SENEGAL

Senegalin muslimiväestöstä 95 prosenttia on suufilaisia, mikä on enemmän kuin missään muussa maailman muslimiväestössä. Suufilaisille rauha ja avarakatseisuus ovat tärkeitä arvoja, ja hengellisyys ja Jumalan läheisyys ovat tärkeämpiä kuin opinkappaleet ja uskonnollisten sääntöjen tiukka noudattaminen. Senegalissa ei ole koskaan tapahtunut iskuja tämän kansainvälisen terrorin aikakauden aikana, toisin kuin esimerkiksi naapurimaissa Malissa ja Mauritaniassa. Länsiafrikkalaista maata pidetäänkin vakauden keskuksena. Tämä liittyy vahvasti senegalilaisten luottamukseen uskontoaan ja hengellisiä johtajiaan kohtaan. Kun heimojohtajat vaativat aseisiin käymistä Ranskaa vastaan siirtomaa-aikoina, sheikki Amadou Bamba Mbacke (1853–1928), Muridin suufiveljeskunnan perustaja, opetti lukuisille seuraajilleen, että todellinen jihad ei ole aseellista sotaa, vaan taistelua sisäisiä demoneita vastaan. Tänä päivänäkin useimmat senegalilaiset tukevat vahvasti Bamban pasifistisia opetuksia. Senegalissa on voimakkaita henkilökultteja neljän suurimman suufiveljeskunnan perustajien ja näiden jälkeläisten ympärillä. Vaikka pyhimykset ovat kiellettyjä useimmissa islamilaisissa maissa, suufiveljeskuntien perustajaisien nimiä ja kuvia voi nähdä värikkäiden bussien kyljissä, julisteina kauppakeskuksissa ja tekstiilitehtaissa sekä lähes kaikissa takseissa. Vaikka Senegalin hallinto on sekulaarinen, islam on maassa paljon muutakin kuin vain uskonto. Se on elämäntapa, joka läpäisee koko yhteiskunnan. The Sufi Brotherhoods of Senegal valokuvaessee näyttää, miten suufiveljeskunnat ja niiden uskonnolliset johtajat muovaavat Senegalin yhteiskuntaa ja miten he säilyttävät valtansa ja vaurautensa, mutta myös maan rauhan ja vakauden, luottamalla islamin suvaitsevaiseen muotoon dogmaattisten oppien ja sorron sijaan.

Ciro Battiloro, Italia

SANTA LUCIA

Etelä-Italiassa on paikkoja, joiden seinissä ja asukkaiden ihoissa on parantumattomien haavojen jättämiä arpia. Näissä haavoissa on historiallisia muistoja ihmisten todellisista kasvoista. Näissä haavoissa kasvaa yksinäisyys raadollisimmassa ja rakkaus vilpittömimmässä muodossaan: se on piilotettu tänne, kauas kulutusyhteiskunnan pinnallisuudesta ja luokitteluista. Ciron kuvat paljastavat intiimit näkymättömät todellisuudet ja pyrkimyksen palauttaa elämän tarkoitus ihmissuhteiden, naapuruston ja sen asukkaiden kautta. Vuosien 1950 ja 1970 välillä Cosenzan kaupunki koki suuren väestön ja rakentamisen muutoksen, kun ihmisiä muutti sinne maaseudulta. Samaan aikaan historiallinen keskusta alkoi kuitenkin rapistua. Kaupungin laajentumista ei säädelty, joten se noudatti keinottelun, korruption ja voittojen maksimoinnin kirjoittamattomia sääntöjä. Talouteen ja yliopistokoulutukseen liittyvät toiminnot sekä yleiset julkiset palvelut siirtyivät kaupungin uudempaan pohjoisosaan rikkaiden perheiden mukana. Myöhemmin, kun kunnallisten asuntojen naapurustot Via Popilia, Serra Spiga ja San Vito rakennettiin, viimeisetkin asukkaat jättivät historiallisen keskustan. Tämä toinen väestökato paikallishallinnon laiminlyönteihin yhdistettynä kiihdytti sosiaalista epätasa-arvoa. Santa Lucian alue Cosenzan historiallisessa keskustassa oli joskus kaupunkielämän ydin. Alue tunnetaan myös ”lucciole”kaupunginosana eli prostituutioalueena, ja se on muusta kaupungista erillinen kokonaisuus: rinnakkaismaailma, jossa ihmiset elävät arkeaan rapistuvien rakennusten keskellä. Santa Luciassa yhä asuvat harvat perheet ja alkuperäisasukkaat ovat tehneet tietoisen valinnan olla hylkäämättä paikkaa, joka suojelee heidän identiteettiään – rakennusten romahtamisvaarasta huolimatta. Paikallisten lisäksi alueella asuu ulkomaisia perheitä, joista osa on romaneita.

Cocoa Laney, Yhdysvallat

BELLE

Kesällä 2019 Cocoa vieraili viidessätoista eri kaupungissa tavaten nuoria naisia ja muunsukupuolisia ihmisiä, joista monet kutsuivat hänet yöpymään kodeissaan. Keskustelut häpeästä, uskonnosta ja sukupuoli-identiteetistä muuttivat matkan pyhiinvaellukseksi läheisyyden ja yhteyden löytämisen äärelle seuduilla, jotka voivat tuntua jopa parhaiten ne tunteville samanaikaisesti kotoisilta ja saavuttamattomilta. Sen ohella, että Alabama on jatkuvasti otsikoissa koskien naisten oikeuksia Trumpin valtakaudella, taiteilija kiinnostui selvittämään, miten etelävaltioiden uusi sukupolvi määrittää suhdettaan valtioon ja tulee toimeen eteläiselle identiteetille ominaisten ristiriitojen ja äärimmäisyyksien seassa. Nämä ristiriidat ovat erityisen ilmeisiä arkkityypissä etelävaltioiden naisihanteesta, jonka vahvuuksiin usein liitetään lannistumattomuus mutta myös kuuliaisuus ja kainous. Matkan edetessä jokainen projektin osallistuja kirjoitti kirjeen tuntemattomalle naiselle, jonka Cocoa tapaisi seuraavalla pysähdyksellään, jakaen tarinoita ja luoden kannustavaa verkostoa muukalaisten parissa. Tuloksena syntynyt työ avaa vaihtoehtoisen etelävaltiolaisuuden nyansseja nuorten ihmisten moninaisesta joukosta ja tarjoaa naisnäkökulman elämään nykypäivän Alabamassa. Tämän ohella se on taiteilijan henkilökohtainen yritys tulla sujuiksi paikan kanssa, jota hän yhä kutsuu kodikseen.

Cop Shiva, Intia

STREET AS STUDIO

Siirtolaisen suhde kaupunkiin on pirstaleinen. Bangaloren metropoli voi olla haastava ympäristö: se ei tarjoa helppoja ratkaisuja alkukantaisen yhteenkuuluvuuden tarpeen täyttämiseksi, ja se syyttää siirtolaisia epäluotettaviksi. Muotokuvat ovat intiimi valokuvauksen laji. Malli on oman kulttuurisen kontekstinsa saartama. Lavasteet ja asennot auttavat poseerauksessa ja hahmon luomisessa kameralle. Studiokuvaus mahdollistaa hahmon ja maiseman yhdistämisen. Usein taustana on maalattu tai esittävä maisema, joka sallii toiveiden täyttämisen. Valokuvaaja vastaa kuvan asettelusta: poistaa ylimääräisen ja säilyttää olennaisen. Muotokuva ikuistetaan todisteeksi hetkellisestä totuudesta. Lavastuksen heijastus tallennetaan filmille, ja sen ainoa toinen jälki jää muistiin. Cop Shiva hakee intiimiyttä kameran objektiivin läpi ja tallentaa kaupungissa asuvien siirtolaisten arkea. He ovat tulleet tänne etsimään elinkeinoa. Shiva on ollut heidän kanssaan tekemisissä kuukausien ajan. Vasta saatuaan heidän luottamuksensa hän pyytää heitä malleikseen. Street as Studio projektin tavoitteena on lisätä heidän yhteenkuuluvuuden tunnettaan kaupungissa sekä valokuvaajan ja tämän kameran edustamassa yhteisössä. Shiva haluaa myös korostaa siirtolaisten asemaa koko metropolin edustamassa järjestelmässä. Studiokuvauksen perinteiden mukaisesti taustoina toimivat ulkomaisemat, erityisesti paikallishallinnon tilaamat seinämaalaukset, joiden tarkoitus on ”kaunistaa” katuja. Ne ovat räikeitä maalauksia kulttuurimonumenteista, eksoottisista eläimistä, jumalista ja jumalattarista ja vaikuttavista maisemista – niistä kaikki poikkeavat jyrkästi eletystä todellisuudesta, jossa sekulaarit ja kosmopoliitit työntekijät ponnistelevat tullakseen huomatuksi ja löytääkseen läheisyyttä. Shiva pyysi näitä aitoja kansanomaisia hahmoja poseeraamaan seinämaalausten edessä luodakseen intiimejä muotokuvia.

Dilla Djalil Daniel, Indonesia

THE TRUST OF THE MATTER

The Friends of the Asian Elephant Hospital (FAE), The Trust of the Matter kuvien kuvauspaikka, on maailman ensimmäinen norsusairaala. Se keskittyy yksinomaan näiden jättiläismäisten mutta herkkien ja tunteellisten eläinten hoitamiseen. Sairaalan perusti vuonna 1993 thaimaalainen nainen, Soraida Salwala. Sairaala sijaitsee Mae Yao kansallispuistossa Thaimaan Lampangissa, 75 kilometriä Chiang Maista. FAE on kansalaisjärjestö, joka hoitaa sairaita norsuja ilmaiseksi ja tarjoaa myös ilmaisen majoituksen mahouteille (norsujen hoitajille), jotta nämä voivat asua paikan päällä sairaalassa työskentelyn ajan. Sairaalan kesyt norsut ovat kärsineet väkivallasta tai ne ovat sairaita, loukkaantuneita tai tiineenä. Monet norsuista kuuluvat norsuturismileireille, joita on muodostunut ympäri Chiang Main lähialueita. Useimmat norsut ovat sairaalassa väliaikaisesti, mutta viisi norsua on asunut siellä pysyvästi alusta saakka. Kolme niistä on pysyvästi vammautuneita maamiinojen uhreja, joista kahden, Motalan ja Moshan, jalka on amputoitu polven alapuolelta. Norsut ovat kuitenkin melko onnekkaita, sillä vuonna 2008 Mosha sai ensimmäisen jalkaproteesinsa, joka on räätälöity ja suunniteltu erityisesti juuri sille. Se on maailman ensimmäinen jalkaproteesin saanut norsu. Motala puolestaan sai omansa vuonna 2009. Välillä Motala ja Mosha kävelevät laitoksen ympäristössä proteesiensa avulla. Eläinlääkäreillä ja hoitajilla kesti vuosia kuntouttaa norsut, ja toipuminen on ollut pitkä matka, joka on vaatinut jatkuvia hoitoja, kärsivällisyyttä ja rakastavaa hoivaa. Kaikilla viidellä vakituisella norsuasukkaalla on traumaattisia kokemuksia, sillä niitä ei ole vain satutettu fyysisesti, vaan ne on myös rikottu henkisesti. Eläinlääkäreiltä, mahouteilta ja muilta sairaalan työntekijöiltä vaaditaan kärsivällisyyttä ja omistautuneisuutta, jotta he voivat rakentaa keskinäistä luottamusta ja tunnesidettä näiden valtavien eläinten kanssa niiden pitkällä tiellä kohti kuntoutumista.

Dorota Stolarska, Puola

IT’S ALWAYS SUMMER THERE AND NOTHING CHANGES

Niin kauan kuin Dorota muistaa hänen isovanhempansa asuivat samassa asunnossa eikä noiden vuosien aikana mikään koskaan muuttunut siellä. Jopa vuosia heidän kuolemansa jälkeen asunto säilyi ennallaan: samat huonekalut, verhot ja matkamuistot. Vaikka taiteilija ei itse ole koskaan asunut siellä, asunto alkoi symbolisoida hänelle vahvaa rikkumatonta suhdetta perheeseensä, osaa hänen identiteestistään. Kun vuonna 2019 asunto remontoitiin ja laitettiin myyntiin, Dorota tunsi kuin menettäisi osan itsestään. Remontin jälkeen mikään ei näyttänyt samalta vaan jäljellä oli enää tyhjä tila valkoisilla seinillä ja vailla historiaa. Tässä tyhjässä asunnossa, jossa oli vain muutamia huonekaluja enää jäljellä, Dorota päätti harjoittaa muistiaan lapsuutensa leikkejä muistelemalla. Aloittamalla kuurupiilosta ja päätyen herättämään henkiin viehätyksensä tuoli- ja nojatuolirakennelmia kohtaan hän lopulta päätyi pukeutumaan isoäitinsä vaatteisiin. Dorota omisti paljon huomiota kaikelle isovanhempiensa omaisuudelle yrittäen sijoittaa ne alkuperäisille paikoilleen. Käydessään läpi heidän matkamuistojaan eksoottisista maista, kuten maailman laidoilta lähetetyistä kirjeistä ja nykyaikaisista huonekaluista, taiteilija oivalsi, ettei ollut koskaan esittänyt kysymyksiä isovanhempiensa taustoista. Hän ei ollut myöskään koskaan pohtinut sitä, miksi asunto sijaitsi kaupungin keskustassa lähetystöjen ja valtiollisten virastojen tavoin. Lapsena Dorota ei ollut tietoinen siitä, että tämä ei ollut lainkaan tyypillistä puolalaisille kodeille, mutta vartuttuaan vanhemmaksi hän oppi, että syynä olivat isoisän sidokset kommunistiseen puolueeseen. Se ei ollut mikään salaisuus, mutta edes hänen isoäitinsä ei tiennyt, mikä isoisän rooli oli ollut. Pian taiteilija ymmärsi, että hänen perheensä historia oli rakennettu salaisuuksien ympärille. Näiden valkoisten seinien äärellä epävarmuus valtasi hänet, ja hän menetti uskon muistiinsa. Hän ei voinut herättää henkiin muistoja esineistä samalla tavalla kuin oli kyennyt aiemmin tekemään. Tämän vuoksi valokuvaaja päätti hyödyntää kaikkia isovanhempiensa tavaroita luodakseen jotain uutta, surrealistisia installaatioita ja tilanteita.

Elena Kollatou ja Leonidas Toumpanos, Kreikka

WHERE WE DO NOT BELONG

Nord Stream 2 kaasuputki on sekoittanut Itämeren ympäristön geopolitiikkaa ja synnyttänyt sekä liittolaisuuksia että erimielisyyksiä naapurimaiden välille. Nord Stream 2 aiheuttaa geopoliittista sekasortoa, sillä Saksan ja Venäjän välinen liiketoiminta voi vaikuttaa voimakkaasti Keski-Euroopan geopoliittiseen maisemaan, vaarantaa monien Euroopan maiden turvallisuuden ja syventää taloudellista kuilua eri maiden välillä. Itä-Euroopan maat, Pohjoismaat ja Baltian maat katsovat, että putki tekee EU:sta riippuvaisen venäläisestä kaasusta, jolloin Venäjä saa liikaa valtaa ja Ukrainan asema horjuu sen menettäessä kaasunsiirtomaksut. Toisaalta Pohjois-Eurooppa ja Saksa uskovat, että taloudelliset hyödyt ovat suurempia kuin nämä ongelmat. Tämä kiistanalainen hanke lähtökohtanaan Elena ja Leonidas lähtivät matkalle Itämeren rannikoille paljastaakseen salaisuuksia, seuratakseen liittoumia ja tutkiakseen Itämeren ristiriitoja. Löydökset olivat samaan aikaan sekä konkreettisia että epäselviä: vaikeasti määriteltävät tilanteet edustavat arkea näiden maiden asukkaille, jotka toimivat poliittisina välittäjinä idän ja lännen välillä. Eri todellisuuksien kerrostaminen yhteen kuvaan ilmentää tätä epäselvyyttä, sillä yksittäiset kuvaukset näyttävät vain palasia totuudesta. Revityt kuvat muodostavat visuaalisen tarinan, joka kutsuu katsojaa tekemään omat johtopäätöksensä.

Elise Corten, Belgia

WARMER THAN THE SUN

Warmer than the sun on jatkuva prosessi, jossa Elise Corten dokumentoi äitinsä elämää. Kameran avulla hän määrittelee äidillisen läheisyyden ja luottamuksen uudelleen. Kuvaamalla äitinsä päivittäisiä rituaaleja Corten tarkastelee, kuka äiti on – ei vain äitinä vaan persoonana. Kuvat ilmentävät äidin suostumusta paljastaa henkiset ja fyysiset muutoksensa tyttärelleen. Teos tasapainottelee henkilökohtaisen ja yleismaailmallisen välillä: se näyttää äidin tyttärelle, tyttären äidille ja itsen itselle. Tästä valokuvattujen muotokuvien, asetelmien ja maisemien kokoelmasta muodostuu intiimi monografia äiti-tytärsuhteesta.

Elizabeth M. Sanders, Yhdysvallat

BE HERE TO LOVE ME

Be Here to Love Me valokuvaprojekti keskittyy Elizabethin isän kamppailuun dementian kanssa sekä Elizabethin ja tämän äidin vaikeaan suhteeseen. Suhde on muuttunut joksikin kauniimmaksi samalla kun isä muistaa vuosi vuodelta vähemmän. Perheen jaettu suru ja rakkaus isää kohtaan on käynnistänyt suuren muutoksen. Valokuvauksen kautta heistä on tullut liittolaisia. Elizabethin äidistä on tullut valokuvaajan yhteistyökumppani ja avustaja, joka pitelee heijastinta tai valmistelee isän muotokuvausta varten. Isä ei enää voi kertoa tarinoita, joten valokuvaaja etsii häntä kuvien kautta ja hyödyntää fiktiota täyttäessään isän elämäntarinan aukkoja omilla kuvitelluilla tai muunnelluilla muistoillaan. Miten muutoin voi paikallistaa toisen persoonan, kun tuntemamme henkilö ei ole enää sama? Tämän projektin kautta Elizabeth on oppinut ymmärtämään prosessin arvoa ja sitä, mitä kuvan luominen voi tehdä kuvassa esiintyville henkilöille. Kuvasta tulee talismaani, jossa säilytetään tutun kanssakäymisen voimaa. Kuvan avulla voi toipua.

Eric Hanson, Yhdysvallat

LIBERAL GUN OWNERS

Luotatko näihin ihmisiin? Et tunne heitä, mutta kuvissa heillä kaikilla on ampuma-ase, mikä saattaa vaikuttaa heistä muodostamaasi ensivaikutelmaan. Jotkut voivat luottaa näihin ihmisiin enemmän, sillä he vaikuttavat vahvoilta, itsevarmoilta ja päteviltä pidellessään aseitaan. He pystyvät suojelemaan itseään ja perhettään. Monet

voivat välittömästi tuntea epäluottamusta heitä kohtaan. Aseet symboloivat karkeaa yksilöllisyyttä ja enteilevät väkivaltaa. Jotkut voivat jopa ajatella, että asetta pitelevä henkilö on häiriintynyt eikä häneen voi luottaa lainkaan. Muuttuisiko mielipiteesi, jos tietäisit henkilöiden poliittisen vakaumuksen? Vaikka aseenomistajia pidetään usein ennemmin oikeistolaisina, kaikki kuvissa esiintyvät henkilöt tunnustautuvat liberaaleiksi, ja heillä on moninaisia taustoja ja kokemuksia. Joukossa on transsukupuolinen pari, joka asuu konservatiivisessa osavaltiossa; venäläinen maahanmuuttaja, joka näkee ampuma-aseharjoittelun taistelulajina; meksikolaisten maahanmuuttajien poika, jonka mielestä vähemmistöjen on aseistauduttava suojellakseen itseään, koska poliisi ei voi tai ei halua suojella heitä; hautausurakoitsija, joka näkee kuolemaa päivittäin mutta on päättänyt suojella perhettään asein; ja opettaja, joka omistaa aseita, koska pitää ampumista meditatiivisena ja rentouttavana. Nämä valokuvat pakottavat katsojat kohtaamaan sen, miten heidän omat käsityksensä ja stereotyypit vaikuttavat heidän luottamukseensa toista ihmistä kohtaan ensikohtaamisella. Katsojan ensimmäinen ajatus siitä, luottaisiko näihin ihmisiin vai ei, perustuu ainoastaan henkilöiden ulkonäköön ja näiden pitelemään esineeseen. Kun yhteiskunta polarisoituu ja ihmiset etääntyvät toisistaan, on tärkeää, että ajattelemme luottamusta elettyjen kokemusten kautta ohikiitävien vaikutelmien sijaan.

Florence Montmare

SCENES FROM AN ISLAND

“No man is an island, entire of itself, Every man is a piece of the continent, a part of the main.” — Meditation XVII by John Donne Näyttelyn Scenes from an Island kantava teema on ihmisyyden katoavaisuus ja juurtumattomuus sekä maan ja veden kohtaamispaikkojen alkuvoimainen maisema. Niitä kuvataan Ingmar Bergmanin näyttämöllepanolla kaukaisen ruotsalaisen Fårön saaren karuissa ja kuvauksellisissa maisemissa. Siellä luonnon elementit on riisuttu paljaaksi, ja kiviä ja vettä tutkiskellen voi katsoa peiliin ja nähdä heijastuksessa syvimmän olemuksensa. Nykytilanteessamme teos koskettaa nyt katsojaansa entistäkin enemmän. Donnen runo kertoo erottamattomuuden ja yhteyden ajatuksesta. Todellisen kodin etsinnästä luontosuhteesta lähtien tuli lopulta läsnäolon ja tasapainon etsimisen harjoitus. Yhteiskunnassa, jossa neutraalius, sekularismi ja individualismi hallitsevat, suhde luontoon on lähes uskonnollinen tapa löytää yhteyksiä. Luonnon kanssa harmoniassa eläminen on utopistinen unelma; suhde, joka on sekä ristiriitainen että muun poissulkeva. Elämän puolessavälissä löysin itseni seisomasta karulla rannalla, autiolla ja kivisellä maalla katse Itämerta kohti. Minut oli kutsuttu Ingmar Bergmanin rannalle piilotettuun taloon. Kuvasin aluksi vain maisemaa. Ajan kuluessa lisäsin kuviin ihmishahmoja ja lavastin skenaarioita eri paikoissa. Kuvissa näkyy sisä- ja ulkotiloja; sekä maisemia ilman ihmisiä että maisemia, joiden läpi kulkee ihmishahmoja. Liikkeessä olevat kehot luovat kontrastin aution maaston ja sen dramaturgian, kuluneiden vuorten, maan, veden ja ilman kanssa. Katoavaisuuden mietiskelyä; keho, liike ja sitä ympäröivät luonnonvoimat. Koko rikkumattoman horisontin näkeminen on tärkeää psykologisen tasapainon kannalta. Karujen rantojen yllä horisonttia rikkovat vain vanhan kirkon torni, tuulimyllyt ja muutama mäntymetsikkö. Rikon horisontin tarkoituksellisesti käyttäen hillittyä ja huomaamatonta palettia, jotta pääsen eroon tilan perspektiivistä ja tasapainosta ja voin hämmentää ajan ja paikan tajua. Tämän voi saavuttaa, kun haluaa pysähtyä mietiskelemään poissa häiriötekijöiden ja mukavuuksien ulottuvilta. Kuorin päältä pois kerroksia päästäkseni alkuvoimien lähteelle ja rakennan sitten viitekehyksen uudelleen. Kun osallistumme ihmisyyteen, taiteella ja luontosuhteella on kyky parantaa. Taiteella on voima ylittää rajoja ja luoda muutosta. Taiteilijan lausunto Suurin osa työstäni perustuu prosessiin ja on poikkitaiteellista – aina ideasta ja keskusteluista tuotantoon ja toteutukseen. Samankaltaisiin aiheisiin paluu, niiden kertominen eri tavoin — kuorin pois kerroksia koskettaen elämän syvimpiä alueita — tapahtuipa se sitten elokuvan, valokuvan, performanssin tai installaation keinoin. Identiteetti, juurtumattomuus ja katoavaisuus ovat minua kiinnostavia teemoja. Teokset ovat yleensä sidottuja tiettyyn paikkaan, jossa lavastan eri skenaarioita, joissa puolestaan kehon läsnä- ja poissaolo ovat vertauskuva väliaikaisuudelle ja katoavaisuudelle. Lähestyn asiaa laajennetun ajan näkökulmasta niin, että katsoja voi tarkastella kieleen haudattua syvempää tarkoitusta. Prosessi muistuttaa meditaatiota, jota olen harjoittanut jo vuosien ajan. Aluksi mielen läpi virtaa eri ajatuksia, ennen kuin se puhdistuu ja löytää tyyneyden. Aloitan silloin tyhjästä tilasta, kunnes maisema täyttyy kohtauksista ja rituaaleista ja henkilöhahmoja alkaa astua esiin. Olen kiinnostunut tutkimaan kuvien ja sirpaloituneiden, allegoristen tarinoiden maailmaa ilman selvän kerronnan tarvetta; toivon, että ne toimivat katalyyttinä katsojan omille kuvitelmille.

Fotografiepolak, Belgia

REAL HEROES NEVER SLEEP!!!

Fotografiepolak on päässyt kuvaamaan hetkiä Antwerpenin yliopistollisessa sairaalassa COVID-19-pandemian aikana. Taudin eturintaman hetkien todistaminen oli rankkaa, mutta niiden ikuistaminen oli äärimmäisen tärkeää. ”Todelliset sankarit eivät nuku... Luota heihin, koska he pelastavat henkiä. Kaikki kunnia sairaalan työn sankareille!” Fotografiepolak

Geir Moseid, Norja UNDERTAKING Undertaking-sarja tutkii, missä määrin sosiaaliset, poliittiset ja psykologiset tekijät muovaavat nyky-yhteiskuntaa. Lisäksi se tutkii, miten hallinnon kontrolli, ryhmämentaliteetit ja muukalaisviha muokkaavat yhteiskunnan käyttäytymistä ja miten nämä rakenteet vaikuttavat yhteiseloomme ja kollektiiviseen luottamukseen. Maailma on keskellä poliittista murrosta. Retoriset latteudet, niin aikansa eläneitä kuin ne ovatkin, vahvistavat kauan sitten juurtuneita vihan tunteita. Pelosta näyttää tulleen tärkein eri ryhmien keskinäistä suhtatumista määrittävä tekijä. Totuudesta on tullut merkitykseltään vaihteleva termi uutisten, tieteen ja valokuvauksenkin saralla. Tätä näennäistä muuntuvuutta kiihdyttää kansankiihotus ja populismin ajama mielipiteiden polarisointi. Tässä uudessa viitekehyksessä faktan ja fiktion rajat hämärtyvät. Undertaking-teoksessa Geir pyrkii luomaan kuvia, jotka herättävät katsojassa tietyn reaktion – muiston joko oikeasta elämästä tai fiktiivisestä historiasta. Hänen kuvissaan elokuvalliset elementit yhdistyvät arjen aiheisiin, ja ne sijaitsevat faktan ja fiktion, nähdyn ja koetun välissä, jossa logiikka on olemassa samaan aikaan irrationaalisten ajatusten kanssa.

Gloria Oyarzabal, Espanja

WOMAN GO NO’GREE

Imperiumit edustavat ja institutionaalistavat luonnostaan erilaisuutta sekä keskuksen ja siirtomaiden välillä että siirtomaiden asukkaiden välillä. Populaarikulttuuri on täynnä imperialistista kuvastoa. Sukupuolten luokittelu oli eräänlainen biologinen ”uusi perinne”, jonka kolonialismi vakiinnutti yoruba- ja igbo-kulttuureihin sekä moniin muihin afrikkalaisiin kulttuureihin. Osana mielen kolonisaatiota näihin kulttuureihin tuotiin myös länsimaiseen patriarkaaliseen järjestelmään kuuluva naisten infantilisointi. Se määritti haavoittuvan tilan, joka edesauttaa riippuvaisuutta. Vuonna 1987, yli kymmenen vuotta ennen queer-teorian syntyä, nigerialainen kirjailija Ifi

Amadiume kirjoitti kirjan Male Daughters, Female Husbands. Hän irrotti ”aviomiehen” subjektiposition miehisestä yhteydestä ja purki biologisen sukupuolen, sosiaalisen sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen käsitteitä. Voiko tytärtä pitää poikana? Voiko nainen ottaa toisen naisen vaimokseen ja noudattaa avoimesti avioliittoperinteessä sulhaselle asetettuja vaatimuksia? Aikana, jolloin gender- ja queer-teoria ovat osittain juuttuneet identiteettipolitiikan uomiin, nämä teoriat varoittavat tarkkojen länsimaisten eroavaisuuskäsitysten heijastamisesta muihin kulttuureihin ja kyseenalaistavat koko sosiaalisen sukupuolen (gender) käsitteen. Oyèrónkẹ Oyěwùmí, toinen nigerialainen feministikirjailija (The Invention of Women: Making an African Sense of Western Gender Discourses) yhdistää erojen biologisoinnin valtaasemassa olevaan eurooppalaiseen intellektualismiin, joka perustaa hierarkiansa binäärisiin erotteluihin: mies/nainen, valkoinen/musta, homoseksuaalinen/heteroseksuaalinen. Stereotyypit ovat totuuden vastakohta. Kauneusnormeja mitataan usein eurosentristen arvojen, valkoisen kauneuden narratiivien ja vahvasti rodullistettujen kauneusihanteiden (laihuus, nuoruus) kautta. Valkoisuutta korostetaan normina ja ”toiseudesta” tulee fetissi ja ”eksotiikkaa”. Erotiikka, sisaruus, äitiys, avioliitto, perinne, domestikaatio... Kaikkien näiden puolten, kuhunkin yhteiskuntaan liittyvine valoineen ja varjoineen, tulisi olla samalla tasolla, jotta niitä voidaan verrata. Voimmeko olettaa, että kaikkien yhteiskuntien sosiaaliset suhteet ovat järjestäytyneet biologisten sukupuolierojen ympärille? Kauneuden kaanon, modernius, stereotyypit… Ja voimmeko dekolonisoida feminismin kyseenalaistamalla eurosentriset sukupuolikategoriat universaalisti ja luotettavasti?

Gordon Spooner, Ranska

LETGO

”Muutos ei aiheuta meille kärsimystä, vaan sitä aiheuttaa halu säilyttää asiat ennallaan.” Thich Nhat Hanh Miksi meille uskotellaan, että vakautta kannattaa tavoitella? Historia on todistanut, että kaikki on väliaikaista. Ainoa todistettavasti pysyvä asia on itse asiassa epävakaus. Miksemme hyväksyisi epävakautta? LetGo-sarja on oodi epävakaudelle ja sille hetkelle, kun poistumme mukavuusalueeltamme. Hetkelle, jolloin ainoa mahdollinen suunta on eteenpäin. Hetkelle, jolloin päätämme luottaa tulevaisuuteen.

Hans Jørgen Ro, Norja

SATURN RETURN

Saturnus kiertää Auringon 29,5 vuoden välein. Nykyaikaisessa länsimaisessa astrologiassa Saturnusta kutsutaan piiskuriksi. Jotkut uskovat, että kun planeetta palaa samaan tähtikuvioon kuin henkilön syntymähetkellä, se tuo mukanaan synkät ajat. Hans muistaa näistä synkistä ajoista sen, ettei pystynyt muodostamaan yhteyttä ulkomaailmaan. Hän ei pystynyt näkemään maailmaa samalla tavalla kuin ennen. Kaikki hänen aistinsa herkistyivät jopa siinä määrin, että kevyt kasvojen koskettaminen tuntui epämukavalta ja voimakkaalta. Muina aikoina taitelija tunsi pelkkää tyhjyyttä. Hän tarkkaili välinpitämättömänä tilanteita, joissa hän olisi normaalisti ollut elementissään. Taiteilijan ainoa tavoite oli saada vointinsa paremmaksi, mutta tuolloin hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä oli tapahtumassa. Ollessaan 28-vuotias Hans paloi loppuun ja koki ensimmäistä kertaa elämässään masennuksen ja ahdistuksen. Tarinat ovat ihmisille tärkeitä. Todellisuutemme muodostuu lähes yksinomaan tarinoista. Tarinat auttavat ihmisiä selviämään monimutkaisista ongelmista yksinkertaistamalla ne siisteiksi kertomuksiksi. “Frozen Man”, jäätyneen miehen hahmo, perustuu hypotermiaan kuolleeseen tuntemattomaan mieheen, jonka Hans päätti valokuvata Oslon keskusrautatieasemalla. Taiteilija ikuisti miehen siistin kampauksen ja moitteettoman puvun tämän tuijottaessa tyhjyyteen koruttoman betonin ympäröimänä. Hän näytti pieneltä, mutta Hans näki hänen katseessaan oman henkilökohtaisen kriisinsä purkautumisen. Masennuksen ja ahdistuksen aikana valokuvaamisesta tuli Hansille muutakin kuin harrastus. Frozen Man -valokuva inspiroi taiteilijan viimeisintä projektia, Saturn Return, jossa hän käy läpi loppuunpalamistaan ja tutkii omia ongelmiaan ahdistuksen ja masennuksen kanssa. Saturn Return on tarina siitä, mitä valokuvaaja löysi. Hän luotti aina siihen, että asiat selviävät. Luottamus maailmaan ja omaan itseen hävisi loppuunpalamisen läpitunkeviin aaltoihin.

Heikki Humberg, Suomi

ROOMS OF TRUTH

Rooms of Truth valokuvasarja tarkastelee lähemmin, mitä on eurooppalaisten poliisien kuulusteluhuoneiden suljettujen ovien takana. Oikeuden ja totuuden tavoittelu tiivistyy näihin tiloihin, joissa ihmiset pakotetaan vuorovaikutukseen. Useat kamerat tallentavat huoneiden tapahtumia valokuvaajan kameran lisäksi. Jokainen ele tulkitaan siltä varalta, että se paljastaa totuuden. John Steinbeck kirjoitti: “Totuudessa on enemmän kauneutta, vaikka se olisikin hirvittävää kauneutta.” Huoneen astuttaessa vierasta tervehtii yksinäinen tuoli nurkassa. Ovi sulkeutuu. Aistit terävöityvät havainnoidessa tätä tilaa, joka on tyhjä ihmisistä. Vieno tuulenhenkäys avoimesta ikkunasta rapisuttaa sälekaihtimia metallikaltereita vasten. Niiden välistä näkyy häivähdys valoa. Tätä tilaa voisi kutsua lähes kotoisaksi, mutta hetken keskeyttää vierasta kieltä puhuva poliisi käytävällä. Kalusteiden sijoittelu heijastaa hienoista eroa valtasuhteissa. Satoja ihmiskohtaloita on kulkenut näiden huoneiden läpi. Poikaystävät, naapurit, äidit, rakastajat, pomot, poliisit, lapset, ulkomaalaiset... Huone on heidän tarinansa maalauskangas, ja pinnoilla näkyy pieniä merkkejä heistä.

Huang Qingjun, Kiina

FAMILY STUFF

Huang Qingjun uskoo kaikilla olevan kiehtova tarina kerrottavanaan, minkä vuoksi hän päätti valokuvata joukon kiinnostavan oloisia ihmisiä vuonna 2019. Kyseinen projekti oli osa Huang Qingjunin Family Stuff pääprojektia, jota varten taiteilija kuvasi yhteensä 102 perhettä 16 vuoden aikana. Family Stuff -projektissa Huang Qingjun pyysi perheitä keräämään näiden kaikki maallinen omaisuus yhteen ja asettamaan esineet kotiensa etupihoille. Kun kaikki tavarat oli aseteltu siististi nurmelle, taiteilija valokuvasi perheenjäsenet tavaroiden keskellä. Nämä ihmiset osoittavat suurta luottamusta Huangiin näyttäessään omaisuutensa hänen kameransa edessä. Huangin lähestymistapana oli ikuistaa ihmisten luonnolliset hymyt ja ilmeet. Lopputuloksena on muotokuvasarja, jossa valokuvaajaa isännöineet perheet ovat tavaroidensa ympäröiminä. Taiteilijan ajatuksena oli esittää samaan aikaan sekä ihmisten tunteet että heidän statuksensa. “Uskon, että jokaisella henkilökohtaisella esineellä on erityinen yhteys omistajaansa”, Huang kertoo. Taiteilijan mukaan kuvissa tarkasti dokumentoidut tavarat vangitsevat yleisön katseen. Hän uskoo, että ilman tätä yleisö olisi jättänyt osan kuvien oleellisesta sisällöstä huomiotta tai ajatellut sitä vain vähän. Hänen tavoitteenaan oli käyttää valokuvia häiritsemään tietoisuuttamme. Projektin jokainen osa on osoitus uskosta ja elämän edellytyksistä, todiste heistä, jotka ovat joko sopeutuneet tai pysyneet muuttumattomina modernisoitumisen aikana. Family Stuff löytää olemassaolomme logiikan visuaalisen valaistumisen kautta ja ilmentää Kiinan erityistä roolia suuressa globaalissa muutoksessa.

Kamil Matziol, Puola

HIDDEN SUBJECT

Hidden Subject projekti on Kamilin omakuvien sarja. Jokaisessa valokuvassa ainoa todiste taiteilijan läsnäolosta on punainen, paineilmalla toimiva kaukolaukaisin, jonka Kamil on kytkenyt kameran sulkimeen. Se on katsojalle myös vihje, mistä valokuvan/omakuvan kohteen voi löytää. Näin taiteilija pyrkii houkuttelemaan katsojan mukaan peliinsä, jossa on yksi sääntö. Katsojan on uskottava, että taiteilija todella on kuvassa. Niin kauan kuin ihmiset uskovat hänen olevan kuvan tekijä, Kamilin tavoite täyttyy.

“Luottamus on käytännössä tietämystä ja uskoa. Se on kohteeseen suuntautuvien odotustemme täyttymistä. Valokuvalla on erityinen kyky vääristää totuutta. Valokuvalla on voima visuaalisesti väärentää ja muuttaa kohteensa näennäisen todeksi tarinaksi, vaikka todellisuus on usein ristiriidassa. Ihmiset pyrkivät luottamukseen, he tarvitsevat toivoa. Samalla heitä huijataan jatkuvasti.” Matziol

Laura Bisgaard Krogh & Andreas Haubjerg, Tanska

A QUESTION OF HONOUR

Aution tien varrella Tanskan Jyllannissa on talo, jonka osoite on tuntematon. Viranomaiset kutsuvat taloa ”Turvataloksi”, vaikka se näyttää aivan tavalliselta kodilta. Kyseessä on turvattu rakennus, jossa on valvontakamerat ja tummennetut ikkunat keittiössä pihan puolella. Kaikki tämä liittyy teinityttöjen suojeluun. Joukko tyttöjä on joutunut elämään perheidensä varjossa; perheet ovat kohdistaneet heihin uhkauksia, väkivaltaa ja torjuntaa. Tytöt asuvat täällä kunniaan liittyvien konfliktien vuoksi. He eivät tunteneet tätä käsitettä ennen perheiltään pakenemista ja Jyllannin turvataloon muuttamista. Mutta he tietävät, miltä se tuntuu. Viranomaiset määrittelevät kunniakonfliktit ilmiöiksi, jotka tapahtuvat läheisissä perhesuhteissa ja joiden syynä on käsitys siitä, että perheen kunniaa on loukattu. Näiden perheiden tytöt ovat vaarassa joutua pakotettuun avioliittoon, tai he saattavat kohdata väkivaltaisia rangaistuksia kotiin vangitsemisen tai fyysisen väkivallan muodossa. Äärimmäisimmissä tapauksissa he voivat olla vaarassa joutua kunniamurhatuksi. Kunniakonfliktin vuoksi paenneita tyttöjä repii kahtaalle kodin negatiivisen sosiaalisen kontrollin pelko ja toisaalta rakkaus perhettä kohtaan. Jyllannin turvatalossa he pyrkivät rakentamaan omaa identiteettiään ja elämään melko normaalia teinielämää. Kaikki sarjan tytöt ovat anonyymeja turvallisuussyistä. Miten tämä tarina liittyy luottamukseen: Perheenjäsenet ovat usein ne ihmiset, joihin luotamme eniten. Tarinan tyttöjen tapauksessa tuo luottamus on rikottu ja viety heiltä. Tämä tarina kertoo luottamuksen palauttamisesta omaan itseen. Kunniakonfliktin keskellä perustavanlaatuinen luottamus perheeseen, itseen ja ympäröivään maailman rikkoutuu. “Turvataloissa olemme saaneet todistaa eturivissä, että nämä tytöt pystyvät saamaan itseluottamuksensa takaisin ja ottamaan kohtalonsa omiin käsiinsä. Olemme otettuja ja ylpeitä, että tytöt ovat jakaneet tarinansa kanssamme. Tämä on suurin luottamuksen osoitus, jonka valokuvaaja voi saada.” Laura Bisgaard Krogh & Andreas Haubjerg

Laura Liverani, Italia

FUKUSHIMA SURFERS

Fukushima Surfers sarja keskittyy Japanin Fukushiman surffausyhteisöön. Sarja koostuu paikan päällä kuvatuista muotokuvista, havainnoivista kuvista ja maisemakuvista. Valokuvaaja Liverania kiinnostaa, miten surffausyhteisö muovaa Fukushiman rantoja katastrofin jälkeen ja valtaa ne takaisin. Ennen vuoden 2011 tsunamia ja kolminkertaista ydinvoimalaonnettomuutta, joiden jälkeen alueesta tuli säteilyn ja katastrofin synonyymi, Fukushiman, ”Hyvän onnen laakson”, rannikko tunnettiin kauniista rannoistaan ja korkeista aalloistaan. Se oli surffaajien paratiisi ja yksi Japanin parhaista surffauskohteista. Tsunamin ja ydinonnettomuuden trauman jälkeen surffaajien oli saatava takaisin luottamuksensa mereen, joka tappoi heidän läheisiään ja tuhosi heidän kotejaan. Sanotaan, että surffaajat palasivat ensimmäisinä Fukushiman rannoille. Osa palasi kielletyille alueille vain viikkoja Fukushima Daiichin ydinreaktorin sulamisen jälkeen, mahdollisesti vaarallisista säteilytasoista huolimatta. Hallinnon tutkimusten ja joidenkin paikallisten ryhmien mukaan Fukushima Daiichia ympäröivissä vesissä on nyt virallisesti turvallista sukeltaa. Edellä mainittuihin ryhmiin kuuluu myös surffaajaryhmiä, jotka valvovat rantojen säteilytasoja itsenäisesti. Paikallinen surffausyhteisö on erittäin aktiivinen pyrkimyksissään palauttaa suuren yleisön luottamus rantoihin. Surffaus on palaamassa Fukushimaan.

Lauren Forster, Iso-Britannia

GOD HAS NO FAVOURITES

God Has No Favourites on intiimi valokuvadokumentti, joka tutkii Laurenin perheen reaktioita hänen äitinsä sekundäärisen aivosyövän diagnoosista äidin kuolemaan saakka 17.8.2018. Taiteilijan vanhemmat työskentelivät Pelastusarmeijassa 45 vuoden ajan. Suurimman osan tuosta ajasta he viettivät lähetyssaarnaajina Afrikassa. He muuttivat takaisin Isoon-Britanniaan 2016, kun äidin syöpä levisi aivoihin ja isä ryhtyi tämän omaishoitajaksi. Projekti oli luonteeltaan terapeuttista yhteistyötä perheelle. Siinä näkyvät heidän jakamansa intiimit hetket tuona aikana. ”Toivon, että kuvat näyttävät perheemme keskinäisen rakkauden ja luottamuksen, mutta samalla myös tällaisen kokemuksen vaikeuden ja tuskan”, Lauren kertoo. Vaikka aihe on äärimmäisen henkilökohtainen, kuvat pyrkivät ylittämään tämän henkilökohtaisen tason ja kertomaan yleismaailmallisesti rakkaudesta, perheestä, menetyksestä, voimasta ja hauraudesta tavalla, jonka kuka tahansa katsoja ymmärtää. Taiteilijan perhe on mikrokosmos, joka ilmentää tätä saman kokeneissa perheissä toistuvaa dynamiikkaa. Teos on myös kaunistelematon: se näyttää tietynlaisen heikkouden ilman pyrkimystä tunteellisuuteen. Jokainen kokee kuoleman yksin. Kuolema erottaa meidät kaikista ympäriltämme, ja se on kokemus, jota ei voi jakaa kenenkään toisen kanssa. Ihmisten on ollut pakko kohdata kuolema ja kuolevaisuus aikojen alusta, mutta kokemuksemme kuoleman vaiheista on muuttunut dramaattisesti lähimenneisyydessä. Ennen kuolema oli äkillinen, odottamaton ja melko nopea tapahtuma, eivätkä ihmiset pelänneet sitä yhtä paljon kuin nyt. Keskusteluja kuolemasta käydään liian harvoin. Laurenin äiti uskoi kuolinpäiväänsä saakka, että Jumala parantaisi hänet. Kun taiteilija kysyi isältään, miksi Jumala antoi äidin kärsiä ja kuolla, isä vastasi: ”koska Jumalalla ei ole suosikkeja.”

Magnus Cederlund, Ruotsi

INTIME

Cafe Intime on Kööpenhaminan keskustan vanhin homobaari. Intime muistuttaa olohuonetta: se on täynnä vanhoja maalauksia, huonekaluja ja aitoja kukkia. Baarin sisustukseen on saatu inspiraatiota 1920-luvun elämästä Montmartrella ja Unter den Lindenillä. Sinne mennään ensitreffeille nauttimaan drinkeistä ja jazzista. Taiteilija Magnus Cederlund on käynyt siellä viimeisten seitsemän vuoden ajan ja valokuvannut satunnaisia kävijöitä tulevaa valokuvakirjaansa varten. Intime-sarja sisältää kuitenkin vain erityisesti valittuja kuvia, jotka esittävät transyhteisöä.

Maria Lax, Suomi

SOME KIND OF HEAVENLY FIRE

Maria Lax on kotoisin pieneltä pohjoissuomalaiselta paikkakunnalta, jota ympäröi laaja ja harvaan asuttu erämaa. Useimmat kulkevat paikkakunnan läpi matkalla jonnekin muualle tietämättä, että paikka oli merkittävä UFO-havaintojen keskus 1960-luvulla. Lax ei itsekään tiennyt tästä historiasta ennen kuin luki isoisänsä kirjoittaman kirjan, joka sisälsi uskomattomia tarinoita yliluonnollisista tapahtumista, rohkeudesta ja karun maaperän aiheuttamista vaikeuksista. Muistisairaana Laxin isoisä ei pystynyt vastaamaan hänen kysymyksiinsä, joten hän etsi vastauksia muualta. Lax kääntyi salaperäiset valot nähneiden ihmisten puoleen ja kävi läpi sanomalehtiarkistoja sekä perheensä valokuva-albumeja tuolta ajalta. UFO-havainnot tapahtuivat Pohjois-Suomen vaikeina aikoina. Töitä etsiessään ihmiset ryntäsivät maalta kaupunkeihin ja jättivät jälkeensä autiotaloja näihin karuihin mutta kauniisiin maisemiin. Ei ole ihme, että UFO-havainnot ilmensivät tulevaisuudenpelkoa, kun elämäntavat ja elinkeinot olivat keskellä tuntematonta ja vääjäämätöntä muutosta. Osa pelästyi salaperäisiä valoja, osa piti niitä merkkinä siitä, etteivät he olleet yksin.

Margeaux Walter, Yhdysvallat

BELIEVE ME

Believe Me -sarjan valokuvat muistuttavat valvontakuvia tai Google Earthissa näkyviä kuvia. Walter matkii lisätyn todellisuuden ratkaisuja ja asettaa esille paikallisia väliaikaisia installaatioita, jotka haastavat nykyisen faktojenjälkeisen maailman, vaikutteinaan käsikirjoitettu ja liioitteleva tosi-tv, valeuutiset, sensaatiojournalismi ja virtuaaliset kokemukset. Koska Walter itse esittää hahmoja kaikissa kohtauksissa ja ikuistaa kuvat dronen avulla, hänestä itsestään tulee prosessissa kuin sätkynukke, ja kuvaajan ja kohteen suhde kääntyy päälaelleen. Hän viittaa töillään myös nykyisiin valvontamenetelmiin. Vaikka Walterin kuvat näyttävät digitaalisesti tekaistuilta, ne on luotu kameralla, ja Photoshopia on käytetty vain lisäämään taitelijan esittämät hahmot kuviin.

Marlena Waldthausen, Saksa

NOIVA DO CORDEIRO (ALL WE NEED)

Brasiliassa sijaitseva 300 asukkaan yhteisö Noiva do Cordeiro on yksi kauneimmista esimerkeistä siitä, mihin naiset ja miehet kykenevät. Ehkä vielä tärkeämpää on, että paikkaa hallitsevat naiset. Siellä ei ole väkivaltaa, ei kirkkoa, ei hierarkioita, ei etuoikeuksia. Kylän keskeinen hahmo on vaatimaton vanha nainen: matriarkka Delina. Hänen kylässään riitoja ei viedä tuomioistuimeen, vaan ne selvitetään pitkissä keskusteluissa. Kaikki ansaitsevat saman verran. Kukin panostaa pieniin ja suuriin hankkeisiin sen verran kuin pystyy. Homoseksuaalinen rakkaus on yhtä hyväksyttyä kuin heteroseksuaalinenkin rakkaus. Lapsia hoidetaan vuorotellen, ja vanhuksista ja sairaista huolehditaan. Suuressa yhteisörakennuksessa kylän keskellä valmistetaan ruokaa kaikille useita kertoja päivässä. Asukkaat polttavat, tanssivat ja juhlivat. Ja – toisin kuin muualla maassa – valta on naisilla. Naisvalta on peräisin kylän historiasta. Tiukka evankelinen pappi meni naimisiin tuolloin 16-vuotiaan Delinan kanssa 1950-luvun lopulla ja perusti ankaran järjestelmän: ei musiikkia, ei ehkäisyä; vain pitkiä hiuksia ja vaatteita sekä useiden tuntien jokapäiväistä rukoilua, ja naisen sana painaa aina vähemmän kuin miehen. Naiset nousivat kapinaan ja irtautuivat kylän itsevaltiaasta 1990-luvun alussa. He hylkäsivät miesten hallinnon ja kielsivät uskonnon. He halusivat elää myötätuntoista elämää ilman pappeja – yhteisössä, jossa ei ole rajoitteita. Jos Noiva do Cordeiron yhteisön rakennetta yritettäisiin luokitella, heitä varmaankin kutsuttaisiin matriarkaalisiksi, sosialisteiksi ja ruohonjuuritason demokraateiksi. Noivan asukkaat eivät kuitenkaan tarvitse termejä tai teorioita. Heidän periaatteensa on – niin utopistiselta ja kauniilta kuin se kuulostaakin – rakkaus. Kaikki muu tulee sen jälkeen.

Mary Gelman, Venäjä

SVETLANA

Venäjällä on runsaasti ennakkoluuloja mielenterveysongelmista kärsiviä kohtaan. Heitä ei pidetä täysivaltaisina, oppimiseen ja kanssakäymiseen kykenevinä ihmisinä, ja he pysyvät työttöminä. Mutta eräässä paikassa kaikki on toisin. Siellä luottamus ja kunnioitus toisia kohtaan on yhteisön ydinarvo. Svetlana on ainutlaatuinen sosiaalinen kylä Leningradin alueella Venäjällä. Kylässä mielenterveyshäiriöistä kärsivillä on mahdollisuus elää vapaasti ja saada tukea ohjaajilta ja vapaaehtoisilta. Paikka ei ole sisäoppilaitos tai klinikka. Ketään ei valvota, ja ovet ovat aina auki. Diagnooseista ei puhuta: asukkaita ei luokitella terveiksi tai sairaiksi, normaaleiksi tai epänormaaleiksi. He ovat kaikki yksilöitä, jotka työskentelevät omien kykyjensä mukaan. Asukkaat uskovat siihen, mitä ihmisestä voi tulla tämän menneisyydestä riippumatta. Svetlanan yhteisössä on lähes 35 asukasta. He asuvat neljässä suuressa talossa, ja heillä on muun muassa puutarha, maatila, leipomo ja puuverstas. Kyläläisille tarjotaan viisi ateriaa päivässä. He saunovat viikonloppuisin ja valmistelevat näytelmiä juhlapyhiksi. Erityistä tukea tarvitsevat ihmiset ovat vapaita menemään ulos, työskentelemään, ystävystymään ja rakastumaan. He voivat toteuttaa itseään missä tahansa työssä tai luovassa toiminnassa. Osa asukkaista ei pystynyt aluksi edes pitelemään lusikkaa käsissään, mutta nyt he leipovat leipää kaikille asukkaille tai osallistuvat esityksiin.

Melissa Ianniello, Italia

WISH IT WAS A COMING OUT

Wish it Was a Coming Out on jatkuva pitkäaikainen projekti, jossa Ianniello haluaa tutkia homoseksuaalisuuden ja vanhuuden kaksoistabua Italiassa. Teos sai alkunsa hänen henkilökohtaisesta kokemuksestaan: Ianniello ei kertonut lesboudestaan isovanhemmilleen ja menetti mahdollisuuden muodostaa yhteisymmärrys heidän kanssaan. Tämän tunnustuksen puuttuminen herätti halun vapautua ja tarpeen katharsikselle, josta hyötyisivät niin hän itse kuin muutkin. Niinpä, ikään kuin epäsuorana kunnianosoituksena isovanhemmilleen, hän alkoi tutkia, millaisia kokemuksia on ihmisillä, jotka ovat iältään lähempänä hänen isovanhempiaan mutta seksuaalisen suuntautumisensa osalta muistuttavat häntä itseään. Tämän teoksen päähenkilöt ovat 60–90-vuotiaita homoja ja lesboja. Ianniello alkoi etsiä heitä ensimmäisen kerran vuonna 2018 ja sai heidän yhteystietonsa puskaradion sekä joidenkin netin deittisovellusten kautta. Seuraavaksi hän lähti matkustamaan ympäri Italiaa tavatakseen ihmisiä, jotka halusivat jakaa henkilökohtaisen tarinansa. Ianniello päätti valokuvata nämä henkilöt joko pareina tai yksin, omissa kodeissaan, todellisissa intiimeissä hetkissä. Kuviin ikuistui hymyjä, huolia, ajatuksia, rakkautta ja haluja, jotka harvoin saavat äänen. Hän aloitti yhteisillä kokemuksilla, sekä omillaan että kohteidensa, tavoitteenaan kuvata homojen ja lesbojen elämää nyky-Italiassa, siinä ristiriitaisessa ja kiehtovassa elämänvaiheessa, jota ikääntymiseksi kutsutaan. Tätä tavoitetta varten Ianniello päätti etsiä näitä henkilöitä mahdollisimman monilta alueilta, minkä vuoksi hän matkusti ja matkustaa edelleen läpi koko Italian. Tämä teos ja sen tarjoama mahdollisuus korjata mukana kannetut hiljaisuudet kertoo ihmisten halusta näyttää itsensä kokonaan, kieltämättä mitään osaa identiteetistään: teoksen nimen sanat ”coming out” eivät viittaa vain kaapista ulos tulemiseen seksuaalisuuden osalta, vaan ennen kaikkea omien kokemusten, elämän ja itsen jakamiseen yli sukupolvien.

M'hammed Kilito, Marokko

AMONG YOU

Among You kuvaa marokkolaisten nuorten henkilökohtaiseen identiteettiin liittyviä valintoja muotokuvilla, joissa esiintyvät nuoret ottavat kohtalonsa omiin käsiinsä. Näillä yksilöillä on rohkeutta valita omat realiteettinsa. Usein he myös venyttävät yhteiskunnan rajoja. Oli se sitten luovan toiminnan, ulkonäön tai seksuaalisuuden kautta, he ilmentävät nuorta Marokkoa – valpasta ja muuttuvaa, jossa on oikeus olla erilainen ja juhlia moninaisuutta. Näiden nuorten mielet ovat lujia ja kestäviä kuin palmupuu – Marokon ankarimpiin ilmastooloihin sopeutunut puu. He haastavat marokkolaisen yhteiskunnan konservatiivisia ja perinteisiä normeja päivittäin. He kasvattavat omaa yksityistä keidastaan esteistä huolimatta maassa, joka ei heidän mielestään kehity yhtä nopeasti kuin he itse. Samalla he innoittavat muita.

Mogens Kjoeller, Tanska

FRAGMENTS

Luottamus on tärkeä osa elämäämme, varsinkin jos pystymme keskittymään muihin peruselementteihin kuin pelkkään selviytymiseen. Jos elämässä on liikaa epävarmuuksia, koemme stressiä. Jos liian montaa elementtiä kyseenalaistetaan, me lamaannumme. Pyrkiessämme kokoamaan palapeliä uudelleen saatamme turvautua perusteettomiin uskomuksiin. Elämme aikana, jolloin tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan. Käsitelläksemme ylitsevuotavaa tietomäärää olemme joutuneet ottamaan sanastoomme uusia termejä, kuten ”vaihtoehtoinen fakta”

ja ”valeuutinen”. Suuren tietomäärän lisäksi koemme uudenlaista epävarmuutta viruksen vuoksi: se on fyysisesti olemassa ja siirtyy ihmisestä toiseen. Toiset vähättelevät tätä ”uutta normaalia”, toiset taas dramatisoivat sitä. Tämä on johtanut salaliittoteorioihin ja luottamuksen rikkoutumiseen laajemmin kuin vain henkilökohtaisella tasolla, sillä olemme menettäneet luottamuksemme yhteiskuntaan. Palaammeko koskaan normaaliin, vai onko tämä uusi normaali? Kuvan luonteeseen kuuluu kaunistaminen, yksinkertaistaminen ja valinta. Tämä projekti käyttää valokuvaa alkuperäisessä analogisessa muodossa ja tutkii kuvan hyväksyntää näyttäen ilmiselviä, leikkaamalla tehtyjä muutoksia. Kuva koostuu aina sirpaleista, manipuloinnista ja esitetyn asian rajaamisesta. Tässä projektissa kuvan ja luottamuksen yhtäläisyyksien tutkiminen on osa tavoitetta.

Nadja Hallström, Suomi

THE LAST WILD HORSES

Hevonen on yleismaailmallinen vapauden symboli. Vaikka suurin osa amerikkalaisista arvostaa villihevosia ja haluaa suojella niitä, Yhdysvaltojen julkisista maa-alueista vastaava virasto suunnittelee villihevosten hävittämistä ja sallii laaja-alaisen kaupallisen karjan laiduntamisen valtion mailla. Näin merkittävän vapauden symbolin jahtaaminen taloudellisten intressien vuoksi muistuttaa, kuinka kaukana unelma vapaudesta (miltä se joskus näytti) on ihmisten luontosuhdetta nykyisin leimaavasta kyynisyydestä. Mitä tapahtuu, kun emme pysty suojelemaan villieläimiä ja kesytämme luonnon tottelevaiseksi työvälineeksi? Viimeisten villihevosten metsästäminen on uhanalaiseen lajiin kohdistuvaa riistoa, jollaista on harjoitettu monien muidenkin lajien kohdalla. Samalla saalistetaan myös ihmisten unelmaa yhteiselosta villin luonnon kanssa, harmoniasta ylivoiman sijaan. The Last Wild Horses sarjan kuvat on otettu villihevosten suojelukeskuksessa Yhdysvalloissa. Keskuksen työntekijät kuntouttavat villihevosia ja opettavat niitä luottamaan ihmisiin. Hallströmin kuvissa esiintyvät ihmiset, jotka hoitavat villihevosia ja taistelevat niiden selviytymisen puolesta. Valokuvaajan ystävä Diane Delano perusti Wild Horse Rescue Center keskuksen Floridassa noin 20 vuotta sitten. Siitä lähtien Diane ja keskuksen vapaaehtoiset ovat pelastaneet satoja hevosia ja myös muita eläimiä. Kun maanhallintavirasto on saanut villihevosen kiinni, sen vapauttaminen luontoon on laitonta. Dianen tavoitteena on kouluttaa ja kesyttää hevosia, jotta ne voivat luottaa ihmisiin ja saada uudet rakastavat kodit. Diane hoitaa tällä hetkellä 47 hevosta. Hänen kotinsa on upea paikka, jossa eläimet voivat kukoistaa. Valokuvaaja vieraili myös Etelä-Dakotassa, Utahissa ja Coloradossa tavatakseen muita eläinten parissa työskenteleviä ihmisiä. Suurin osa The Last Wild Horses sarjan valokuvista on kuvattu 2019.

Noel Bowler, Irlanti

ABOVE THE FOLD

Above the Fold -sarjan valokuvat on otettu maailman kunnioitetuimpien ja tunnetuimpien sanomalehtien uutishuoneissa. Valokuvat on toteutettu kuuden vuoden aikana yhteistyössä maailman (maksetun levikin perusteella) suurimpien sanomalehtien kanssa. Kuvat vievät katsojan matkalle inhimillisen vuorovaikutuksen vuosikymmeniin, joiden aikana nykyisenmuotoinen media on muotoutunut. Nykyään sanomalehti- ja journalismiliike on monissa maissa ajankohtaisempi kuin koskaan. Tämä ajan hermolla oleva teos jatkaa Noel Bowlerin syventymistä elämäämme muokkaaviin poliittisiin voimiin sekä vapaan ja luotettavan median tärkeyteen. Siitä lähtien, kun lukutaito alkoi lisääntyä nopeasti 1800-luvulla, sanomalehdet ovat olleet tiiviisti mukana modernin yhteiskunnan kehityksessä poliittisen metakertomusten, tiedonvälityksen ja väittelyiden kehystyksen kautta. Nyt kun lukijamäärät ja mainostajat vähenevät ja ”totuudesta” ja relevanssista esitetään jatkuvasti kysymyksiä, painetun median rakenteet ovat keskellä muutosta. Toisin kuin monimuotoinen ja hajaantunut verkkouutisointi, sanomalehden toimituksen fyysinen tila on muotoutunut vuosien kehityksen, sopeutumisen sekä yleisen edun ja kaupallisten tavoitteiden välillä tasapainottelun kautta. Above the Fold korostaa ihmisten roolia painetussa uutismediassa ja muistuttaa toimittajien tärkeydestä ja olennaisuudesta. Nämä valokuvat tarjoavat meille katsauksen paikkoihin, joissa niin moniin vaikuttavat päätökset ja linjaukset luodaan. Vaikka nämä paikat eroavat maantieteelliseltä sijainniltaan, kulttuuriltaan ja politiikaltaan, niillä on yksi olennainen yhtäläisyys: omistautuminen tiedottamiselle, sivistämiselle sekä vapaan ja rehellisen median aseman vahvistamiselle.

Nuno Serrão, Portugali

IN BETWEEN

Nunon tyhjä taulu alkaa tunteen, logiikan, minimalismin ja uteliaisuuden toiminnalliselta tasolta. Taiteilija pitää näitä mittajärjestelmänään. Uteliaisuus vie Nunon usein dokumentoimaan kehystettäviä mikrokertomuksia, jotka lopulta herättävät täysin uusia kysymyksiä. Hän uskoo saavansa vastauksen kaikkien yhteen liittyvien kysymysten summasta. “Tasapaino on tila, jossa kaikki kilpailevat voimat ovat yhtä suuria. En usko, että tällainen tila voi jatkua ikuisesti, eikä tämä päde myöskään universumiin, sillä muuten sellaista ei olisi. Minua kiinnostaa, mitä tapahtuu vastakkaisten puolten välissä: pimeys vastaan valo, hyvä vastaan paha, mennyt vastaan tuleva, ilo vastaan suru. Tässä tilassa saan suurimman inspiraationi.” Serrão

Oskar Alvarado, Espanja

WHERE FIREFLIES UNFOLD

“Suurimmalla osalla heistä, jotka ovat syntyneet kaupungissa 60- ja 70-lukujen maaltamuuton seurauksena, on yhteinen ja yhdistävä paikka: vanhempiemme kylä. Deleitosa on minun kyläni. Se sijaitsee Cáceresin maakunnassa Espanjan Extremaduran itsehallintoalueella. Siellä vanhempani, isovanhempani ja isoisovanhempani sekä muut esivanhempani ovat asuneet satojen vuosien ajan.” Alvarado Deleitosa on se kylä, jossa Eugene Smith päätti toteuttaa valokuvaesseensä Spanish Village. Essee julkaistiin amerikkalaisessa Life-lehdessä 9.4.1951. Sen sijaan, että esittelisi Deleitosan havainnoitavaa ulkomuotoa tai visuaalisia viittauksia, jotka tekevät kylästä espanjalaisen maaseudun sosiaalisen ja taloudellisen takapajuisuuden valokuvallisen ikonin, taiteilijan katse kohdistuu subjektiivisiin nyansseihin, jotka liittyvät kokemuksiin, paikkoihin ja muistoihin. Muistoihin, jotka ovat säilyneet välähdyksinä mielessä. Kuviin, joissa kollektiivisessa mielikuvituksessa kelluvat hetket yhdistyvät kylän uusiin todellisuuksiin. Kun olemme osa jotakin aluetta, meillä on tunneperäinen tarve luottaa sen kehitykseen. Tutkia identiteettiämme meitä yhä puhuttelevien paikkojen kaikujen tai niissä asuvien ihmisten ja olentojen läsnä-/poissaolon kautta. Mukautua visuaaliseen tulkintaan, joka tuo esiin mysteerin, joka ilmenee arjen rytmeissä ja outouden alla piilevässä runollisessa tilassa.

Otto Hainzl, Itävalta

EUROPASTRASSE

Useimmat meistä ovat kuulleet sellaisista mutta harva tietää tarkalleen mitä Eurooppatiet ovat. Oli tarkka vastaus mikä vaan, läpäisevät ne mannertamme laidasta laitaan. Eurooppatien toteutus vaatii suunnatonta ponnistusta, tahdonvoimaa, budjetointia, suunnittelua ja insinööritaitoa. Vahva päättäväisyys on edellytyksenä teiden olemassaololle. Kuitenkin kenen päättäväisyydestä on kyse? Pohjimmiltaan meidän— eurooppalaisen yhteiskunnan! Mutta ketkä me eurooppalaisena yhteiskuntana olemme? Juuri tätä kysyy yleisöltään itävaltalainen valokuvaaja Otto Hainzl. Seuraten jälkiämme ja kuvaten näennäisen vaatimattomia miljöitä ja jokapäiväistä elämäämme generoi hän Bilderweltin (kuvamaailman) joka heijastaa meitä eurooppalaisia eri kulmista. Lopulta me itse

olemme Hainzlin kohteiden arkkitehtejä. Havaintojensa kohteeksi Hainzl valitsi E75:n. Se halkaisee yhdeksän maata Vardøstä Norjan koillisimmassa päässä Sitiaan kreikkalaisen Kreetan saarella. Pisin osuus on Suomessa. Lähes kolmen kuukauden ajan hän matkasi E75:tä päästä päähän. Matkallaan hän dokumentoi meitä eurooppalaisia ja eurooppalaisuuttamme mm. valokuvina, videoina ja äänenä. Tämä Helsinki Photo Festivalilla nähtävä kiertonäyttely on esillä vain E75:n varrella.

Reiko Ishida, Japani / Norja

ISOLATION

Reiko Ishida tutkii Isolation-sarjassa valokuvauksen keinoin omia ajatuksiaan eristäytymisestä. Ishida pyrkii kuvaamaan sekä tuntemattoman pelkoaan että tulevaisuuden toiveitaan ja haaveitaan. Hän luotti erääseen henkilöön vuosien ajan. Tämä oli virhe, jonka vuoksi hän joutui elämään eristyksissä. Tämä sarja esittää luottamuksen nurjan puolen.

Renja Nurmi, Suomi

MODERN FAITH

“Jos mä en olis 100%:n varma tästä, niin mä en ikinä tekis näin.” Modern Faith on kuvareportaasi modernista kristinuskosta. Renja Nurmi on valokuvasarjassaan dokumentoinut, miten usko, luottamus ja välittäminen näkyvät modernissa kristillisessä kirkossa. Suomen evankelisluterilainen valtakirkko ei juurikaan houkuttele nuoria tai alle 40-vuotiaita, mutta pienet ja uudehkot itsenäiset seurakunnat, jollainen esiintyy myös Renjan kuvissa, houkuttelevat ihmisiä enemmän. Northwind Church seurakunnan sunnuntaisessa kokoontumisessa useimmat osallistujat ovat pari-kolmekymppisiä. He laulavat gospelia, tanssivat ja julistavat uskoaan kädet ylhäällä. Tunnelma on hyvin erilainen kuin perinteisissä suomalaisissa seurakunnissa.

Robin Alysha Clemens, Alankomaat

YO SOY OTRO TÚ, TÚ ERES OTRO YO

Meksiko on maa, joka on hyväksynyt, haastanut ja vastustanut useita perinteitä ja uskontoja koko historiansa ajan: alkaen mayojen ja asteekkien alkuperäisistä rituaaleista, espanjalaisten uudisasukkaiden ajamasta katolilaisuudesta ja Afrikasta, Etelä- ja Pohjois-Amerikasta saapuneista moninaisista kulttuurivaikutteista. Vaikka valtaosa meksikolaisista tunnustautuu katolilaiseksi, kolonisaatiota edeltävät alkuperäiskansojen tavat ja animismin perinteet ovat yhä nykyäänkin läsnä. Meksiko on maa, jossa erilaiset mystiset ja uskonnolliset perinteet sekoittuvat ja muuntuvat monimutkaisen poliittisen ja sosiaalisen historian taustaa vasten. Yo soy otro tú, tú eres otro yo kuvaa meksikolaisia ja heidän uskoaan. Valokuvaaja Robin Alysha Clemens matkusti Meksikoon tavatakseen, haastatellakseen ja kuvatakseen yli 60 uskovaa: henkiparantajia (curanderos), shamaaneita, katolilaisia, buddhalaisia, nunnia, noitia (brujas), Santa Muerten seuraajia, hengellisiä kätilöitä, näkijöitä (videntes), new age spiritualisteja, taiteilijoita ja nahua-, seri- ja yaqui-kansojen edustajia. Projekti keskittyy nykyaikaisen hengellisyyden monimuotoisuuteen Meksikossa, tutkii näkymätöntä ja paljastaa näissä hengellisisissä tavoissa piilevät yhtäläisyydet. Clemens katsoo alttarien, ikonien ja uskonnollisten symbolien ohitse ikuistaakseen ihmiset uskon takana.

Sasha Maslov, Ukraina

UKRAINIAN RAILROAD LADIES

Ukrainian Railroad Ladies on muotokuvasarja naisista, jotka valvovat liikennettä ja turvallisuutta Ukrainan rautateiden tasoristeyksissä. Naiset viettävät valtaosan pitkistä työvuoroistaan pienissä, heille erityisesti rakennetuissa taloissa raiteiden varrella. Sarja tutkii Ukrainan maaseudun ja esikaupunkien maisemia, joissa näiden rautatietalojen julkisivut ovat tärkeässä roolissa. Projekti kuvaa talojen sisätilojen intiimejä yksityiskohtia ja kutsuu katsojan tapaamaan itse rautatienaisia. Ukrainian Railroad Ladies on myös tutkielma ukrainalaisesta mielenmaisemasta, luottamuksesta ja nykyisen järjestelmän haastamisesta, sekä siitä, miksi tämä kyseinen ammatti on edelleen olemassa 2000-luvulla, kun lähes kaikki Ukrainan ja koko maailman tasoristeykset on automatisoitu. Se tutkii ammatin antropologisia ja sosiaalisia puolia sekä rautatien yleistä merkitystä Ukrainalle. Maa on poliittisen myllerryksen kourissa: itäosissa käydään sotaa ja osa maasta on menetetty aggressiiviselle naapurille, minkä lisäksi korruptio on loppumatonta ja talous on pysyvissä vaikeuksissa. Ukrainassa ihmiset eivät kiinnitä juurikaan huomiota junan ikkunasta näkemiinsä naisiin, jotka useimmiten pitelevät taiteltua keltaista lippua (merkiksi veturinkuljettajalle, että kaikki on kunnossa edessä olevilla raiteilla). Keltainen lippu symboloi turvaa ja luottamusta. Vaikka maata ja maailmaa kohtaavat paljon suuremmat ongelmat, taiteltuja keltaisia lippuja pitelevät ihmiset näyttelevät merkittävää, mutta hiljaista roolia ukrainalaisten arjessa. Myrskyssä on usein vaikea nähdä majakkaa. Ukrainan rautatienaiset ovat majakka. He symboloivat varmuutta ja muuttumattomuutta. He seisovat tukevasti paikoillaan nykyajassa uhmakkaana kunnianosoituksena menneisyydelle. Junat ja aika kiitävät ohi, mutta he ovat täällä jäädäkseen.

Shinwook Kim, Etelä-Korea

IN SEARCH OF NESSIE

Valokuvausteoksen tuottaminen on yksi tarinankerronnan tapa. Mitkä tarinat meitä kiinnostavat? On tarinoita, jotka kummittelevat ihmisten mielissä pitkänkin ajan jälkeen. Jotkin tarinat kulkevat edestakaisin ajassa ja paikassa, mutta pysyvät silti ajankohtaisina. Sukupolvet ja alueet ylittäviä elinvoimaisia tarinoita säilytetään kutsumalla niitä myyteiksi tai taikauskoksi. In Search of Nessie projekti alkoi kysymyksestä, missä ja miten tällaiset tarinat syntyvät ja miten ne saattavat vaikuttaa todelliseen elämään ja kulttuuriin. Loch Ness, suuri jääkautinen järvi Skotlannin ylämailla, on myös myyttinen paikka, joka tunnetaan ympäri maailman dinosaurusmaisen Loch Nessin hirviön, tuttavallisemmin ”Nessien”, mahdollisena asuinpaikkana. Kirurgi Robert Wilsonin pilasta lähtenyt valokuva salaperäisestä olennosta käynnisti vuonna 1934 myyttisen luonnonilmiön muutoksen pitkäaikaiseksi kulutuksen ja jakelun kohteeksi. Guinnessin ennätysten kirjassa mainitaan erään ”Nessien metsästäjän” etsineen Nessietä jo 30 vuotta. Toinen mies, Adrian Shine, on tutkinut Loch Nessiä ja mystistä olentoa yli 45 vuotta. Vuosina 2018–2019 uusiseelantilaiset ja muunmaalaiset geenitutkijat tutkivat Loch Nessin hirviön DNA:ta. Valokuvaaja Shinwook Kim ei yritä tutkia Nessien olemassaoloa, vaan hän haluaa selvittää, miten näkymättömät myytit läpäisevät todellisen paikan, ja luoda myytin kuvittelun tapoja ympäröivän maiseman, hahmojen ja erilaisten arkistojen avulla. Työnsä kautta hän aikoo löytää myytin elementtejä, joita luodaan, levitetään ja ylläpidetään tietyssä paikassa. Shinwook toivoo paljastavansa pirstaloituneita kuvia ja häiritsevänsä myytin toimintaa selvittääkseen, miten ja millaisten prosessien kautta myytti luo merkitystä tietylle paikalle. Mistä tarina (myytti) muodostuu, ja miten sitä ylläpidetään ja käytetään?

Shirin Abedi, Iran/Saksa

MAY I HAVE THIS DANCE?

Mojdeh tanssii punaisessa pitkässä hameessaan ja pieni kruunu päässään punaisten verhojen edessä, kun naisyleisö osoittaa suosiotaan Teheranissa, Iranissa. Mojdej (21 v), Reyhaneh (22 v), Nona (18 v) ja Yasamin (22 v) ovat kaikki saman teheranilaisen balettiryhmän jäseniä. He edustavat sodanjälkeistä iranilaissukupolvea, joka ajaa itsemääräämisoikeutta, vapautta ja tasa-arvoa. Iranin Kansallisbaletti perustettiin vuonna 1958 ja tuotti yli 50 esitystä aina vallankumoukseen saakka. Maan lain mukaan sensuellit tanssit johtavat moraalittomuuteen ja haureuteen, minkä vuoksi vuonna 1979 kaikki tanssifasiliteetit lakkautettiin ja tanssi kiellettiin tavalliselta kansalta. Siitä huolimatta yhä useampi iranilainen tanssii tänä päivänä ja yrittää tienata sillä elantonsa.

Ballerina Pardis muodosti nykytanssija Niman kanssa vuonna 2008 balettiryhmän, joka kymmenen vuotta myöhemmin esiintyi ensimmäistä kertaa vallankumouksen jälkeen sekä naisille että miehille Teheranin kuuluisimmalla lavalla. Ryhmä kuitenkin taistelee jatkuvaa kiusantekoa vastaan. Jo kertaalleen hyväksytyt esitykset perutaan, valot sammutetaan kesken esitysten ja liiallinen julkisuus esimerkiksi Instagramissa voi johtaa osallistuvien taiteilijoiden pidätykseen. Kun vallankumouksen aikaan baletti symbolisoi riippumattomuutta läntisestä maailmasta, tänä päivänä tanssi edustaa tämän sukupolven kaipuuta länsimaiseen vapauteen. Tämä tarina kertoo yhteiskunnallisesta muutoksesta Iranissa alakulttuurin kautta, jolle tanssi on yksi elämän perusasioista. Nämä tanssijat asettavat luottamuksensa taitoihinsa ja vahvuuteensa saavuttaakseen unelmansa ja piittaamatta epäsuodullisista oloista, joita kohtaavat. Tanssijat edustavat kokonaista sukupolvea, joka vaatii sille tarkoitettua tulevaisuutta.

Silke Koch, Saksa

SUSPICIOUS OBJECTS

New Yorkin John F. Kennedy International Airport lentokentällä saapuvilta matkustajilta otettiin sormenjäljet ja heidän valokuvansa tallennettiin Yhdysvaltojen maahanmuuttoviranomaisten tietokantoihin. Muutamaa päivää myöhemmin Lontoossa räjähti useita pommeja, joita seurasi maailmanlaajuinen itsemurhapommitusten ketju. New Yorkin metrossa ihmisiä ja heidän matkatavaroitaan tarkastettiin pelkän epäilyksen pohjalta. Kaduilla oli tavaroita, joiden omistajia ei vaikuttanut olevan lähettyvillä. Mutta ovatko ne myös epäilyttäviä? Kuka tai mikä tekee näistä esineistä epäilyttäviä? (Valokuva)todiste vai juoni? Hans Magnus Enzensberger kuvaa maailmanloppua “katastrofiksi mielessä” sen musertavan kuvamäärän vuoksi. Teoksissaan Silke Koch käsittelee julkista tilaa sosiaalisen esittämisen paikkana ja kyseenalaistaa sen sopivuutta identiteetin perustaksi. "If you see something – say something" ("jos näet jotakin – sano jotakin") on iskulause, jonka tarkoitus on pitää New Yorkin asukkaat valppaina siltä varalta, että valvomattomassa matkalaukussa, repussa tai muissa tavaroissa on pelättyjä räjähteitä, kun ollaan oranssilla hälytystasolla (korkein varoitustaso). Tämän varoituksen myötä epäilyttävistä tavaroista/veistoksista kuvattiin valokuvakokoelma internetissä löytyneiden ohjeiden mukaisesti. Valokuvat esittävät (oletettavasti) valvomattomia tavaroita, jotka ”dokumentoidaan” rekisteröintijärjestelmän mukaisesti antamalla niille numero, kuvaus ja sijainti. COVID-19-ilmiössä on yhtäläisyyksiä iskulauseeseen "jos näet jotakin, sano jotakin". Tämä on paradoksaalista, sillä virukset, toisin kuin (oletettavasti) valvomatta jätetyt tavarat, eivät ole nähtävissä paljain silmin. Molemmissa tapauksissa tilannekohtaisen luottamuksen tapahtumapaikkana on julkinen tila. Näin julkisesta tilasta tulee näyttämö skenaarioille, jotka haastavat luottamuksemme käsittämättömällä tavalla.

Teodelina Detry, Argentiina

TRUST

“Luottamus on kaikkien suhteiden perusta. Meidän pitää harjoitella ja kehittää sitä syntymästämme saakka. Ensimmäiset oppimme saamme vanhemmiltamme tai muilta rakastavilta vertailukohteilta. Onnistunut oppiminen antaa meille tarvittavat valmiudet luottaa ensin itseemme ja sitten muihin. Luota muihin itsesi jälkeen. Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, meidän on todella opittava luottamaan elämään! Meidän on ymmärrettävä, että se on kaunista, mutta täynnä odottamattomia töyssyjä. Se saa meidät tuntemaan olomme turvalliseksi ja itsevarmaksi, ja sen myötä meillä on enemmän mahdollisuuksia kukoistaa.” Detry

Tomas Olsen, Suomi

INANIMATE

Inanimate-projekti kuvaa ihmisten harjoittamaa oman ympäristönsä hallintaa. Projekti koostuu pienten kasvi-installaatioiden sarjasta, joka on dokumentoitu valokuvauksen keinoin. Nämä installaatiot ilmentävät kipua ja julmuutta. Tarkoituksena on näyttää, että ympäristölle haitalliset asiat ovat haitallisia myös ihmisille. Olemme osa ympäristöämme. Olemme yhtä.

Tom Atwood, Yhdysvallat KINGS & QUEENS IN THEIR CASTLES Kings & Queens in Their Castles -sarjaa on kutsuttu yhdeksi kunnianhimoisimmista Yhdysvaltojen HLBTQ-väestön kokemuksia kuvaavista valokuvasarjoista. Atwood on 15 vuoden aikana kuvannut yli 350 mallia, mukaan lukien lähes 100 julkisuuden henkilöä. Kuvissa esiintyy ihmisiä 30 osavaltiosta. Atwood avaa ikkunan Yhdysvaltojen kiinnostavimpien ja erikoisimpien persoonien elämiin ja koteihin kuvaamalla heitä kotona, turvallisissa yksityistiloissa. Valokuvat ovat moderneja eläviä kuvia, tableaux vivants, jotka esittävät kuvallisuudesta teatraalisuuteen vaihtelevia, leikillisiä ja intiimejä arkihetkiä. Luovan alan toimijoiden, kuten taitelijoiden, muotisuunnittelijoiden, kirjailijoiden, näyttelijöiden, ohjaajien, muusikkojen ja tanssijoiden lisäksi sarja esittää liike-elämän johtajia, poliitikkoja, toimittajia, aktivisteja ja uskonnollisia johtajia. Mukana on ihmisiä, jotka pitävät yhteiskunnan pyörimässä, kuten maanviljelijöitä, mehiläistarhureita, lääkäreitä, kokkeja, baarityöntekijöitä ja majata lonpitäjiä. Joitakin satunnaisia urheilijoita, opiskelijoita, professoreita, drag queeneja ja seurapiirijulkkiksia. Mukana on myös sarjakuvapiirtäjä, barista, runoilija, koomikko, laivastoteknikko, paleontologi ja transsukupuolinen poliisi. Teoksissa esiintyy myös urbaaneja boheemeja, beatnikkeja, yksinäisiä susia ja kapinallisia, joista monet kukoistivat 1960–70-luvuilla, mutta jotka vaikuttavat olevan hitaasti katoamassa.

Yolanda del Amo, Espanja/Yhdysvallat

REFUGE

Refuge projekti tutkii pakolaiskriisiä sosiologisen prisman läpi ja keskittyy siirtolaisten kotoutumiseen Saksassa vuoden 2015 suuren siirtolaisaallon jälkeen. Yolanda haluaa haastaa mediassa laajalti nähdyt kuvat, joissa esiintyi lähinnä siirtolaismassoja tai pakolaisia leireillä ilman yksilöllisyyttä, minkä vuoksi hän kääntää kameransa suljettujen ovien taakse. Taiteilija on valinnut kuvattavaksi saksalaisia ja pakolaisia, jotka asuvat saman katon alla: esimeriksi perheitä, jotka ovat ottaneet luokseen alaikäisen, pariskuntia, jotka ovat muodostaneet romanttisen suhteen sekä useiden kämppisten jakamia asuntoja. Näiden uusien kotitalouksien perustana on luottamuksen tunne saksalaisten ja siirtolaisten välillä. Sen ytimessä ei ole vain avoin neuvottelu arkirutiinien eroista, vaan myös vieraiden ruokien, kulttuurien ja uskontojen hyväksyntä. Keskustelu maahanmuutosta maalaa pakolaiset usein esimerkiksi maahantunkeutujina tai uhreina tai sankareina. Yolandan kuvissa murtaudutaan pois näistä arkkityypeistä ja siirtolaiset kuvataan tavallisina yksilöinä, jotka tekevät kotitöitä yhdessä saksalaisten kämppäkavereidensa kanssa. Toiseuden etsimisen sijaan Refuge keskittyy yhdessäoloon niiden yksilöiden välillä, jotka rakentavat luottamusta toisiinsa ja oppivat toisiltaan katsoessaan toisiaan silmästä silmään. Valokuvaprojekti keskittyy saksalaisiin asukkaisiin yhtä paljon kuin pakolaisiinkin. Taiteilija keskittyy Saksaan, koska maalla on ollut erityinen asema pakolaiskriisissä. Se on hyväksynyt uskomattoman määrän siirtolaisia. Myös maan historia tekee sen toiminnasta merkittävää. Refuge tarjoaa optimistisen ja toiveikkaan näkökulman maahanmuuttoilmiöön, joka on aiemmin jakanut Saksaa ja monia muita yhteiskuntia. Tyylillisesti Yolanda päätti luoda lavastettuja kuvia herättääkseen kysymyksiä identiteetin, perheen, kodin ja sukupuolen sosiaalisista konstruktioista. Luottamus on myös keskeinen osa hänen omaa luovaa prosessiaan. Taiteilija työskentelee suuren formaatin kameralla, ja kuvat ovat hänen ja osallistujien aidon yhteistyön tulosta. Osallistujat ovat anteliaasti jakaneet tarinansa hänen kanssaan ja luottaneet siihen, että hän suojelee heidä henkilöllisyyttään ja käyttää kuvia kunnioittavasti.