http://www.huiskula.fi/upload/documents/lo_res/taimiluettelo2009small4frq

Page 1

TAIMITUOTTEET 2009


ARVOISA KUKKAVILJELIJÄ Uutta Huiskulasta! Ensi kaudelle olemme ottaneet valikoimiimme myös siemenlisätyt taimet. Aloitamme yhteistyön ruotsalaisen Hörnhems Handelsträdgårdin kanssa. Hörnhems on yksi Ruotsin vahvimmista taimitoimittajista ja yhteistyön puitteissa tarjoamme sekä laajan siemenlisättyjen taimien valikoiman, että englantilaiset Proven Winners – jalosteet. Niihin kuuluvat muun muassa. Conchita ja Veranda -petuniat. Myyviä Proven Winners -uutuuksia ovat matala hämähäkkikukka, Cleome Hassleriana, ”Senorita Rosalita” sekä Euphorbia, ”Diamond Frost”. Tärkeä yhteistyökumppanimme Florema b.v. sekä sen omistama amppelikasvien taimituottaja Aartsen b.v., ovat kesän aikana siirtyneet tunnetun hollantilaisen taimitoimittajan, Beekenkampin, omistukseen. Tämän järjestelyn myötä Huiskula voi tarjota asiakkailleen entistäkin kattavamman ja monipuolisemman kasvivalikoiman. Beekenkampin tuotteista mainittakoon mm. amppelimansikat ja Campanula Starina. Selectan moniin vahvoihin tuoteryhmiin, kuten pelargoneihin, MiniFamous petunioihin, SuperTrouper ruukkuneilikoihin sekä FlowerPower tähtisilmiin, on tullut uusia lajikkeita ja värejä. Muista uutuuksista mainittakoon kerrottukukkainen huovinkukka.

Huiskula Oy Taimitukku Huiskulantie 52, 20380 Turku puh. 020 790 7017, fax 02 247 2902 www.huiskula.fi

Kari Silokangas puh. 020 790 7006 GSM 050 371 2700 kari.silokangas@huiskula.fi

Uusitussa taimiluettelossamme on 3 osiota, joissa kasvilajit ovat latinankielisen kasvin suvun nimen mukaan aakkosjärjestyksessä. Toivomme luettelomme olevan oivana apuna uuden viljelykautenne suunnittelussa. Terveisin Huiskula Oy, Taimitukku Kari Silokangas

SIEMENLISÄTYT TAIMET......................sivut 3 - 15 PISTOKASLISÄTYT TAIMET...............sivut 16 - 45 1/2 -VALMISTEET.......................................sivu 46 KORISTEHEINÄT.......................................sivu 46 VINKIT KESÄVILJELYYN........................sivu 46


A B

SIEMENLISÄTYT LAJIKKEET ACMELLA OLERACEA PARAKRASSI 95102539

Peek-A-Boo , keltainen rusk.keskusta

Lokerikko Hinta

250 kpl 31 € / lok (0,230 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

AGERATUM HOUSTONIANUM SINITÄHTÖNEN 95102639 95102739 95102839

Blue Donau 15-20 cm, sininen High Tide Blue 25-35 cm, sininen High Tide White 25-35 cm, valk.

Lokerikko

350 kpl Tide 66,50 € / lok (0,190 €/ kpl) Donau 22,50 € / lok (0,064 €/ kpl)

Hinta

Ageratum Blue Donau

Toim. Vko

Ageratum High Tide White

Purple Knight 45-90 cm, purp.pun. Royal Tapestry 25-35 cm

Lokerikko Hinta

250 kpl 50 € / lok (0,200 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

ANTIRRHINUM MAJUS LEIJONANKITA Ribbon 50-60 cm 95103139 White, valkoinen 95103239 Yellow, keltainen 95103339 Light Pink, vaalea roosa 95103439 Rose, tumma roosa 95103539 Purple, kirkas violetti 95103639 Mix, värisekoitus 95103739 Crimson, tummanpunainen 95103839 Lavender, tumma laventeli 350 kpl 22,50 € / lok (0,064 €/ kpl)

Snapshot 20 cm 95103939 Red, punainen 95104039 Yellow, keltainen 95104139 Orange, oranssi 95104239 Plum Blossom, vaalea liila/valkoinen 95104339 Burgundy, viininpunainen 95104439 Pink, roosa 95104539 Purple, violetti 95104639 Rose, tumma roosa 95104739 White, valkoinen 95104839 Mix, värisekoitus Lokerikko Hinta

95102939 95103039

Antirrhinum Ribbon Rose

11-17

ALTERNANTHERA FICOIDEA PAPUKAIJANLEHTI

Lokerikko Hinta

Antirrhinum Ribbon Lavender

350 kpl 22,50 € / lok (0,064 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

BEGONIA SEMPERFLORENS -RYHMÄ KESÄBEGONIA Super Olympia F1 20-25 cm 95104939 White, valkoinen 95105039 Pink, vaalea roosa 95105139 Red, punainen 95105239 Rose, tumma roosa 95105339 Light Pink, pastelli roosa 95105439 Starlet, valkoinen punaisella reunalla Lokerikko Hinta

350 kpl 22,50 € / lok (0,064 €/ kpl)

Toim. Vko 12-21

Toim. Vko 11-17

Anthirrhinum Ribbon Mix

Begonia Super Olympia Light Pink

Begonia Super Olympia Pink

Begonia Super Olympia Red

Begonia Super Olympia Rose

Begonia Super Olympia Starlet

Begonia Super Olympia White

3


B Sprint F1 95105539 95105639 95105739 95105839

White, valkoinen Red, punainen Rose, tumma roosa Pink, roosa

Lokerikko Hinta

350 kpl 22,50 € / lok (0,064 €/ kpl)

Toim. Vko 12-21

BEGONIA X HYBRIDA TARHABEGONIA Dragon Wing F1 95105939 Pink, roosa 95106039 Red, punainen Lokerikko Hinta

95 kpl 36,50 € / lok (0,386 €/ kpl)

Begonia Pin Up Flame

Toim. Vko 11-17

Begonia Dragon Wing Red

Nonstop F1 95107139 95107239 95107339 95107439 95107539 95107639 95107739 95107839 95107939 95108039 95108139 95108239

White, valkoinen Yellow Improved, keltainen Golden Orange, oranssi Pink Improved, roosa Bright Rose, kirkas roosa Bright Red, vaaleanpunainen Orange, oranssi Appleblossom, valkoinen/roosa Rose Petticoat, roosa/valkoinen Deep Red, tummanpunainen Deep Salmon, tumma lohenroosa Fire, oranssi/punainen

Lokerikko Hinta

95 kpl 24,50 € / lok (0,257 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

Baby Wing F1, pienikukkainen 95106139 Wing Pink, roosa 95106239 White, valkoinen Lokerikko Hinta

95 kpl 36,50 € / lok (0,386 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

BEGONIA TUBERHYBRIDA -RYHMÄ MUKULABEGONIA Illumination F1, amppeliin 95106339 White, valkoinen 95106439 Rose, tumma roosa 95106539 Apricot, aprikoosi 95106639 Orange, oranssi 95106739 Salmon Pink, lohenroosa 95106839 Scarlet, punainen Lokerikko Hinta

95 kpl 24,50 € / lok (0,257 €/ kpl)

4

95 kpl 24,50 € / lok (0,257 €/ kpl)

Nonstop Bright Rose

Nonstop Deep Salmon

Nonstop Golden Orange

Nonstop Orange

Nonstop Red

Nonstop Rose Petticote

Nonstop White

Nonstop Yellow Imp

Toim. Vko 11-17

Pin Up, yksinkertainen, suurikukkainen 95106939 Rose, roosa/valkoinen 95107039 Flame, keltainen oranssilla reunalla Lokerikko Hinta

Nonstop Appleblossom

Toim. Vko 11-17


DIANTHUS CHINENSIS KIINANNEILIKKA

Nonstop Mocca F1 95108339 White, valkoinen 95108439 Yellow, keltainen 95108539 Deep Orange, tumma oranssi 95108639 Scarlet, punainen 95108739 Pink, roosa Lokerikko 95 kpl Hinta 24,50 € / lok (0,257 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

BELLIS PERENNIS KAUNOKAINEN Bellissima 95108839 95108939 95109039 95109139

B D

95110139 95110239 95110339 95110439 95110539 95110639 95110739

White, valkoinen Salmon, lohenroosa Violet, liila Rose, tumma roosa Red, punainen White Fire, valkoinen, punainen keskusta Raspberry, tumma vadelmanpunainen

Lokerikko Hinta

350 kpl 38,50 € / lok (0,087 €/ kpl)

Toim. Vko 11-19

Super Parfait F1 95110839 Strawberry, vaal roos, tumma keskusta 95110939 Raspberry, vaal roos, tumma roos kesk 95111039 Red Peppermint, valk., pun. keskusta

Red, punainen Rose, roosa Rose Bicolor, roosan kirjava White, valkoinen

Lokerikko 350 kpl Hinta 31 € / lok (0,088 €/ kpl)

Toim. Vko 40-52

Lokerikko 350 kpl Hinta 30,50 € / lok (0,087 €/ kpl)

Toim. Vko 11-19

BRASSICA OLERACEA KORISTEKAALI Pigeon F1 95109239 95109339 95109439 95109539

White, sileäleht.vihreä, valk.keskusta Victoria, sileäleht.vihreä, roosa keskusta Red, sileäleht., punainen keskusta Purple, sileäleht., punarusk, pun. kesk.

Lokerikko Hinta

95 kpl 16 € / lok (0,171 €/ kpl)

Coral F1 95109639 95109739

Prince, liuskaleht.vihreä, valk.keskusta Queen, liuskaleht.vihreä, pun.keskusta

Toim. Vko 19-26

Dianthus Parfaitit

Lokerikko 95 kpl Hinta 16 € / lok (0,171€/ kpl) Kamoe F1 95109839 95109939 95110039

Toim. Vko 19-26

White, liuskaleht.vihreä, valk.keskusta Red, ryppyleht., punainen keskusta Pink, ryppyleht., roosa keskusta

Lokerikko 95 kpl Hinta 16 € / lok (0,171 €/ kpl)

Brassica Coral Prince

Brassica Kamoe Red

Toim. Vko 19-26

DICHONDRA ARGENTEA HOPEAVITJA 95111139 95111239

Emerald Falls, vihreä Silver Falls, hopeanharmaa

Lokerikko Hinta

95 kpl 34 € / lok (0,357 €/ kpl)

Brassica Kamoe White

Dichonra Esmeralda Falls

Brassica Pigeon Red

Brassica Pigeon Victoria

Toim. Vko 06-17

Dichonra Silver Falls

Brassica Pigeon White

5


F G H I

FRAGARIA MANSIKAT 93200103 93200203 95111339

Elan, valkoinen (220 kpl ) Roman, roosa (220 kpl ) Rügen, kuukausimansikka (325 kpl)

Lokerikko Hinta

220 kpl/ 220 kpl/ 325 kpl 70 € / 70 € / 17 € / lok

Toim. Vko 9-17

GAZANIA PAVONIA -RYHMÄ TIMANTTIKUKKA Kiss 95111439

White, valkoinen

95111539

Yellow, keltainen

95111639

Orange, oranssi

95111739

Golden Yellow improved, kullankelt.

95111839 95111939 95112039 95112139 95112239

Rose, roosa Frosty Mix, hopealehtinen Yellow Flame, keltaoranssi Orange Flame, oranssi Bronze Star, oranssi, vaaleat reunat

Lokerikko Hinta

300 kpl 25 € / lok (0,084 €/ kpl)

Gypsophila Deep Rose

HELIANTHUS ANNUUS ISOAURINGONKUKKA

Toim. Vko 11-17

95112439

Ballad F1, keltainen, tumma keskusta

Lokerikko Hinta

250 kpl 34,50 € (0,137 €/ kpl)

Toim. Vko 9-17

HELICHRYSUM PETIOLARE HOPEAKÄPÄLÄ 95112539

Silver Mist, hopeanharmaa

Lokerikko Hinta

250 kpl 54,50 € (0,218 €/ kpl)

Toim. Vko 9-17

IMPATIENS WALLERIANA AHKERALIISA Gazania Kiss Bronze

Gazania Kiss Orange

Gazania Kiss Rose

Gazania Kiss White

Expo F1 20 cm 95112639 Coral Star, koralli, valk.tähti 95112739 Red Star, punainen, valk.tähti 95112839 Violet Star, violetti, valkoinen tähti 95112939 Violet Blush, valkoinen, violetti silmä 95113039 Lilac, vaalea violetti 95113139 Wine, viininpunainen 95113239 Cherry Blush, valk., karmiininpun.silmä 95113339 Orange, oranssi 95113439 Pink Picotee,vaal.roosa/tum.roosa, t reun Lokerikko Hinta

Gazania Kiss Yellow Flame

Gazania Kiss Mahogany

350 kpl 24 € / lok (0,069 €/ kpl)

Toim. Vko 5-26

Impatiens Expo Cherry Blush

Impatiens Expo Coral Star

Impatiens Expo Lilac Imp

Impatiens Expo Orange

Impatiens Expo Pink Picotee

Impatiens Expo Red Star

GYPSOPHILA MURALIS AMPPELIHARSO

6

95112339

Gypsy Deep Rose, tumma roosa

Lokerikko Hinta

250 kpl 42 € / lok (0,168 €/ kpl)

Toim. Vko 11-24


I L

Muut

Impatiens Expo Violet Blush

Impatiens Expo Violet Star

Impatiens Expo Wine

Lavender, vaalea violetinsin. Deep Orange (Scarlet), oranssi/pun. Coral, koralli Salmon, lohenroosa Red, punainen Pink, roosa Deep Pink, tumma roosa White, valkoinen Rose, voimakas roosa Cherry, kirsikanpunainen Lavender Splash, laventeli, pun.silmä Rose Stardust, tumma roosa, valk.tähti Cranberry, karpalonpunainen Violett, violetti Salmon Splash, lohenroosa, orans.silmä

Lokerikko Hinta

350 kpl 24 € / lok (0,069 €/ kpl)

Kejsar Wilhelm, tummansininen Crystal Palace, tummansininen Pumila Splendens, tummansin.valk.silmä

Lokerikko Hinta

350 kpl 16 € / lok (0,046 €/ kpl)

Toim. Vko 11-24

Regatta F1, riippa, aikainen 95116539 White, valkoinen 95116639 Lilac, liila 95116739 Sky Blue, vaaleansininen 95116839 Midnight Blue, tummansininen 95116939 Rose, karmiininpun. pieni valk.silmä 95117039 Blue Splash, sininen/valkoinen 95117139 Marine Blue, tummansininen 95117239 Sapphire, tummansin. valk. silmä

Dezire F1 20 cm 95113539 95113639 95113739 95113839 95113939 95114039 95114139 95114239 95114339 95114439 95114539 95114639 95114739 95114839 95114939

95116239 95116339 95116439

Lokerikko Hinta

350 kpl 17,50 € / lok (0,051 €/ kpl)

Toim. Vko 11-24

Toim. Vko 5-26

IRESINE HERBSTII KIRJOPUNALEHTI

Lobelia Regatta Blue Splash

95115039

Purple Lady, 15-20 cm, rurppuranpun.

Lokerikko

250 kpl

Toim. Vko

Hinta

37 € / lok (0,222 €/ kpl)

11-17

LOBELIA ERINUS SINILOBELIA Riviera, 15 cm, aikainen 95115139 95115239 95115339 95115439 95115539 95115639 95115739 95115839

Blue Eyes, tummansin.valk.silmä Marin Blue, sininen pieni valk.silmä Blue Splash, sininen/valkoinen Lilac, vaaleanliila Sky Blue, vaaleansininen White, valkoinen Midnight Blue, tummansininen Rose, karmiininpun. pieni valk. silmä

Lokerikko Hinta

350 kpl 17 € / lok (0,049 €/ kpl)

Lobelia Regatta Rose

Muut, riippuvat 95117339

Saphir, tummansin. valk. silmä

Lokerikko

350 kpl

Toim. Vko

Hinta

15 € / lok (0,043 €/ kpl)

11-24

LOBULARIA MARITIMA TUOKSUPIELUS Easter Bonnet, 5-8 cm 95117439 Deep Pink, tumma roosa 95117539 Violet, violetti 95117639 Lavender, laventeli 95117739 Deep Rose, tumma roosa/punainen 95117839 White, valkoinen Toim. Vko 11-24

Lokerikko Hinta

350 kpl 19 € / lok (0,054 €/ kpl)

Toim. Vko 13-24

Muut 95117939

Lobelia Riviera Blue Eyes

Snow Crystal, valkoinen

Lokerikko

350 kpl

Toim. Vko

Hinta

19 € / lok (0,054 €/ kpl)

13-24

Lobelia Riviera Blue Splash

Rapid F1 95115939 95116039 95116139

Blue, sininen Violet Blue, siniliila White, valkoinen

Lokerikko Hinta

350 kpl 17 € / lok (0,049 €/ kpl)

Toim. Vko 11-24

Lobularia Deep Rose

Lobularia Snow Crystal

7


M N P

MAURANTHEMUM PALUDOSUM PEIKONKAKKARA 95118039

Snowland 20-25 cm, valkoinen

Lokerikko Hinta

325 kpl (2 siementä/potti) 18,50 € / lok (0,057 €/ kpl)

95118939 95119039 95119139 Toim. Vko 11-17

Red, punainen Purple Bicolor, vaaleanliila, vaal. kesk Antique Shades, purppura / aprikoosi

Lokerikko 350 kpl / lajiteltu Hinta 22 € / lok (0,063 €/ kpl)

Nicotiana Saratoga Antique Shades

Toim. Vko 11-21

Nicotiana Saratoga Apleblossom

Nicotiana Saratoga Deep Rose

Muranthemum Snowland

MIMULUS X HYBRIDUS TARHA-APINANKUKKA 95118139

Maximus Mix F1 20-25 cm, värisekoitus

Lokerikko 350 kpl Hinta 25 € / lok (0,071€/ kpl)

Toim. Vko 11-24

Nicotiana Saratoga Lime

MYOSOTIS LEMMIKIT Sylva 95118239 95118339 95118439

Snowsylva, valkoinen Rosylva, roosa Bluesylva, keskisininen

Lokerikko Hinta

350 kpl 21 € / lok (0,060 €/ kpl)

Nicotiana Saratoga Purple Bicolor

Toim. Vko 39-50

Nicotiana Saratoga Red

PHLOX DRUMMONDII KESÄLEIMU 95119239

Ethnie mix

Lokerikko 300 kpl Hinta 19 € / lok (0,063 €/ kpl)

Toim. Vko

PETUNIA GRANDIFLORA -RYHMÄ TARHAPETUNIA

Myosotis Bluesylva

NICOTIANA SANDERAE -RYHMÄ KORISTETUPAKKA Saratoga 35-40 cm 95118539 Appleblossom, pastelliroosa / lohenroosa 95118639 White, valkoinen 95118739 Lime, limenvihreä 95118839 Deep Rose, roosanpunainen

8

Limbo F1, 15-20 cm 95119339 White, valkoinen 95119439 Deep Purple, tumma puppura 95119539 Rose, roosa/punainen 95119639 Salmon, lohenroosa 95119739 Red, punainen 95119839 Violet, violetti 95119939 Purple, violetti 95120039 Blue, sininen 95120139 Rose Veined, roosa, tumma suonitus 95120239 Red Veined, punainen, tumma suonitus 95120339 Rose Morn, punainen, vaalea keskusta Lokerikko 350 kpl/ valikoitu Hinta 21,50 € / lok (0,061 €/ kpl)

Toim. Vko 10-24


P

Petunia Limbo Blue

Petunia Limbo Deep Purple

Petunia Limbo Purple

Petunia Limbo Rose

95122139 95122239 95122339 95122439 95122539 95122639 95122739 95122839 95122939 95123039 95123139 95123239 95123339 95123439 95123539 95123639 95123739 95123839 95123939

Light Blue (Sky), vaaleansininen White, valkoinen Blue (Midnight), tummansininen Rose, roosa Red, punainen Chic, vaalea roosa, suonitus Lavender, vaalea violetti, tumma suonitus Sugar, vaalea violetti, tumma suonitus Spring, vaalea punainen pun.suonitus Summer, vaaleanpunainen, pun.suonitus Lilac, vaalea pastelliliila Purple, tumma violeti vaalea nielu Salmon, lohenroosa Plum Crystal, vaalea liila, tumma nielu Velvet, tumma violetti Lavender Glow, roosa, vaalea keskusta Rose Morn, roosa, vaalea keskusta Red Morn, punainen, vaalea keskusta Yellow, keltainen

Lokerikko 350 kpl / paikattu Hinta 20,50 € / lok (0,058 €/ kpl)

Petunia Limbo Rose Veined

Petunia Limbo Salmon

Petunia Limbo Violet

Petunia Limbo White

Dream F1 95120439 95120539 95120639 95120739 95120839 95120939 95121039 95121139 95121239 95121339 95121439 95121539 95121639 95121739

White, valkoinen Pink, roosa vaalea nielu Salmon, lohenroosa, vaalea nielu Red, punainen Midnight, tummansininen Neon Rose, kirkas kirsikanpunainen Rose, tumma roosa Pink Vein, roosa, tumma nielu Appleblossom, erittain vaalea roosa Burgundy, tumma purppuranpunainen Sky Blue, vaaleansininen Burgundy Picotee, viininpun, valk.reunus Red Picotee, punainen, valk.reunus Fuchsia, tumma roosa

Lokerikko Hinta

350 kpl / lajiteltu 20,50 € / lok (0,058 €/ kpl)

PETUNIA MULTIFLORA -RYHMÄ TARHAPETUNIA Mirage F1, 20-25 cm 95121839 Blue Star, tummansin. valk.tähti 95121939 Burgundy Star, tummapurppura, valk. tähti 95122039 Mid Blue (True Blue), kirkkaansininen

Toim. Vko 10-24

Petunia Mirage Blue Star

Petunia Mirage Blue

Petunia Mirage Burgundy Star

Petunia Mirage Chic

Petunia Mirage Red Morn

Petunia Mirage Salmon

Petunia Mirage Summer

Petunia Mirage Velvet

Petunia Mirage White

PETUNIA MILLIFLORA -RYHMÄ TARHAPETUNIA

Toim. Vko 10-24

Fantasy F1, 15-20 cm 95124039 Light Lavender, vaalea liila 95124139 Carmine, voimakas roosa 95124239 Crystal Light Salmon, vaalearoosa, t.suon 95124339 Ivory, kermanvalkoinen 95124439 Pink Morn, vaalea roosa/keltainen nielu 95124539 Salmon, lohenroosa 95124639 Red, punainen 95124739 Pink, roosa 95124839 Blue, sininen 95124939 Crystal Red, punainen Lokerikko 350 kpl Hinta 20,50 € / lok (0,058 €/ kpl)

Toim. Vko 10-24

9


P R S

Pirouette F1, kerrottu, 20-25 cm 95125039 mix, värisekoitus

Lokerikko Hinta

Lokerikko 350 kpl Hinta 26,50 € / lok (0,076€/ kpl)

Toim. Vko 10-24

350 kpl 25,50 € / lok (0,073 €/ kpl)

Toim. Vko 11-21

SALVIA SPLENDENS TULISALVIA Vista 35 cm 95125839 Red, kirkas punainen 95125939 Mix, värisekoitus Lokerikko Hinta

350 kpl 25,50 € / lok (0,073 €/ kpl)

Toim. Vko 11-21

Petunia Pirouette Mix

PLATYCODON GRANDIFLORUS Astra F1 91802603 91802903 91803003

Blue, sininen Pink, roosa White, valkoinen

Lokerikko 215 kpl Hinta 32 € / lok (0,149 €/ kpl)

Salvia Vista Mix

Toim. Vko 10-24

PLECTRANTHUS ARGENTUS "HOPEALIISUKKA"

SENECIO CINERARIA HOPEAVILLAKKO

Silver Shield, 60-75 cm, Hopeanvihreä

95126039 95126139

Silverdust 20 cm (a) New Look 30 cm (b)

Lokerikko

350 kpl (a) 17 € / lok (0,049 €/ kpl) (b) 23,50 € / lok (0,066 €/ kpl)

Lokerikko 250 kpl Hinta 57,50 € / lok (0,230 €/ kpl)

Toim. Vko 10-24

Hinta

RUDBECKIA HIRTA KESÄPÄIVÄNHATTU

Toim. Vko 12-32

Toto 30-35 cm 95125139 Gold, kellanoranssi, ruskea keskusta 95125239 Lemon, keltainen, ruskea keskusta 95125339 Rustic, punakelt., ruskea keskusta Lokerikko 250 kpl (3 siementä/potti) Hinta 28,50 € / lok (0,114 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17 Senecio New Look

Senecio Silberzwerg

SOLANUM LYCOPERSICUM TOMAATTI

Rudbeggia Toto Gold

SALVIA FARINACEA HÄRMESALVIA Farinacea 45 cm, 2 siementä/potti 95125439 Strata, hopeanharmaa/sininen 95125539 Victoria, violetinsininen 95125639 Silver, hopeanharmaa 95125739 Fairy Queen, sininen

10

Rudbeggia Toto Lemon

95126239

Tanskan Vienti

Lokerikko Hinta

250 kpl 15,50 € / lok (0,062 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

Ruukkutomaatti 95126339 Minimato 95126439 Tiny Tim Lokerikko Hinta

200 kpl Hinta vahvistuu myöhemmin

Toim. Vko 11-17


S T

Tagetes Erecta Lady Yellow

Solanum Minimato

Amppelitomaatti 95126539 Tumbling Tom yellow, keltainen 95126639 Tumbling Tom red, punainen Lokerikko Hinta

Antiqua 25 cm 95127139 Gold, kullankeltainen 95127239 Orange, oranssi 95127339 Yellow, keltainen 95127439 Primrose, vaaleankeltainen Lokerikko Hinta

200 kpl 21 € / lok (0,105 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

TAGETES PATULA RYHMÄSAMETTIKUKKA

200 kpl 28 € / lok (0,140 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

SOLENOSTEMON SCUTELLARIOIDES ISOKIRJOPEIPPI (Coleus) Wizard, 25-30 cm (a) Jade, vaalean kelt. + vihreä reuna Scarlet, liilan pun. + vihertävä reuna Rose, kelt./ pun. + vihreä reuna Golden, keltainen

Bonanza 25 cm 95127539 Yellow , keltainen 95127639 Golden, kullankeltainen 95127739 Orange, oranssi 95127839 Flame, oranssi/mahonginpun. 95127939 Harmony, keltainen/mahonginpun. 95128039 Bee, vaal.keltainen, mahonginpun.reuna 95128139 Bolero, kullankelt/pronssi/punainen Lokerikko Hinta

300 kpl 17 € / lok (0,057 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

Kong, 45-50 cm (b) Mosaic, pilkukas Red, viininpun. + pun.reuna + suon. Rose, viininpun. + vihreä reuna Lokerikko Hinta

250 kpl (a) 22,50 € / lok (0,064 €/ kpl) (b) 54,50 € / lok (0,218 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

TAGETES ERECTA ISOSAMETTIKUKKA

200 kpl 31,50 € / lok (0,157 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

Lady 35 cm 95126839 Gold, kullankeltainen 95126939 Orange, oranssi 95127039 Yellow, keltainen Lokerikko 200 kpl Hinta 21 € / lok (0,105 €/ kpl)

Tagetes Lady Gold

Toim. Vko 11-17

Tagetes Lady Orange

Tagetes Bonanza Flame

Tagetes Bonanza Orange

Aurora 20 cm 95128239 Yellow Fire , keltainen, ruskea sisäreuna Lokerikko Hinta

Vanilla 30 cm 95126739 Sweetcreme improved, kermanvalkoinen Lokerikko Hinta

Tagetes Bonanza Bee

300 kpl 17 € / lok (0,057 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

Durango 20 cm 95128339 Red, punainen 95128439 Flame, oranssi/mahonginpun. 95128539 Bee, keltainen/mahonginpun. 95128639 Bolero, kullankelt./mahonginpun. 95128739 Gold, kullankeltainen 95128839 Orange, oranssi 95128939 Tangerine, oranssi 95129039 Yellow, keltainen Lokerikko Hinta

200 kpl 18,50 € / lok (0,092 €/ kpl)

Tagetes Durango Flame

Toim. Vko 11-17

Tagetes Durango Red

11


T V

Disco 20 cm 95129139 Tagetes Disco Orange, oranssi 95129239 Tagetes Disco Red, punainen 95129339 Tagetes Disco Granada, t.kelt pun. reuna 95129439 Tagetes Disco Golden Yellow, kullankelt. Lokerikko 300 kpl Hinta 17 € / lok (0,057 €/ kpl)

Tagetes Disco Granada

Tagetes Disco Red

Toim. Vko 11-17

Sorbet Antique shades

Sorbet Black Duet

Sorbet Coconut Duet

Tagetes Disco Yellow

Sorbet Coconut White

Sorbet Icy Blue

Sorbet Orange Duet

Sorbet Peach Frost ny

Sorbet Purple Duet

TALINUM PANICULATUM 95129539

Limón, roosa

Lokerikko Hinta

250 kpl 58 € /l lok (0,232 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

VERBENA X HYBRIDA TARHAVERBENA Quartz XP 95129639 95129739 95129839 95129939 95130039 95130139 95130239 95130339 95130439 95130539 95130639

20 cm Carmine Rose, tumma roosa, valk.kesk Blue, sininen, valkoinen silmä White, valkoinen Burgundy, viininpunainen Waterfall mix, värisekoitus (sinivalk) Purple, violetti Burgundy w eye, viininpun. valk.silmä Red w white eye, pun.valk.silmä Mix, värisekoitus Scarlet, kirkas punainen Silver, hopeanharmaa

Lokerikko Hinta

350 kpl 28 € /l lok (0,080 €/ kpl)

Babyface F1, pienikukkainen 94912503 Orchid 94904003 White 94903803 Marina 94903903 Ruby & Gold 94904103 Yellow 94903703 Blue 94912603 Purple Lokerikko Hinta

Toim. Vko 11-17

VIOLA ORVOKKI Sorbet F1, pienikukkainen 94905203 Purple Duet 94911903 Antique Shades 94904503 Blueberry Cream 94904303 Blackberry Cream 94904603 Coconut 94905103 Plum Velvet 94905303 Sunny Royal 94904403 Blue Heaven 94905403 Yellow Delight 94904203 Beaconsfield 9491203 Black Delight 94912103 Icy Blue 94912203 Black Duet 94904703 Coconut Duet 94912303 Orange Delight 94905003 Orange Duet 94912403 Peach Frost Lokerikko Hinta

12

350 kpl lajiteltu / paikattu 25,70 € / lok (0,073 €/ taimi)

Toim. Vko 39-14

350 kpl lajiteltu / paikattu 25,70 € / lok (0,073 €/ taimi)

Toim. Vko 39-14

Penny F1, pienikukkainen 94906403 White 94909103 Cream 94912703 Primrose Bicolor 94906603 Yellow 94910003 Yellow Blotch 94905903 Penny Orange 94912803 Rose Blotch 94909803 Red Blotch 94905603 Deep Blue 94906203 Violet 94909203 Deep Marina 94909303 Lavender Shades 94909703 Purple Picotee 94906003 Orchid frost 94909503 Orchid 94906303 Violet Flare 94908903 Beaconsfield 94912903 Mickey 94906703 Yellow Jump-up 94913003 Red Wing 94909403 Orange Jump-up 94913103 Denim Jump-up Lokerikko Hinta

350 kpl lajiteltu / paikattu 25,70 € / lok (0,073 €/ taimi)

Toim. Vko 39-14


V Fizzy fransig keskisuuri kukka 94915003 Lemonberry Lokerikko Hinta Penny Beaconsfield

Penny Deep Marina

Penny Mickey

Penny Orannge Jump Up

Penny Primrose Bicolor

Penny Purple Picotee

Penny Denim Jump Up

Penny Orchid Frost

Penny Red Wing

Penny Yellow Blotch

Penny Yellow JumpUp

Nature F1, pieni-/ keskisuurikukkainen 94913203 Mulberry Shades 94913303 Plum Purple 94913403 Yellow 94913503 Rose w blotch 94913603 Blue Center 94913703 White 94913803 Frosty Rose 94913903 Blue w blotch 94914003 Mix 94914103 Red w blotch 94914203 Lemon Yellow 94914303 Orange 94914403 Blue & Yellow 94914503 Red & Yellow Lokerikko Hinta

350 kpl lajiteltu/ paikattu 27,90 €/ lok. ( 0,08 €/ taimi)

Lokerikko Hinta

Amppelilajike F1 keskisuuri kukka 94914603 Purple Rain Lokerikko Hinta

350 kpl lajiteltu/ paikattu 34,50 €/ lok ( 0,099 €/ taimi)

Toim. Vko 39-14

Splendid F1 pienikukkainen (amppeliin) 94914703 White 94914803 Yellow 94914903 Blue & Yellow Lokerikko Hinta

350 kpl lajiteltu/ paikattu 27,90 €/ lok. ( 0,08 €/ taimi)

Toim. Vko 39-14

350 kpl lajiteltu/ paikattu 26,40 €/ lok (0,075 €/ taimi)

Toim. Vko 39-14

Maxim F1, keskisuuri kukka silmällä 94915503 Rose 94915603 Red 94915703 Marina 94915803 Deep Blue 94915903 Blue 94916003 Yellow 94916103 White 94916203 Red & Yellow 94916303 Blue & Yellow 350 kpl lajiteltu/ paikattu 25,70 €/ lok (0,073 €/ taimi)

Toim. Vko 39-14

Crystal Bowl F1, keskisuuri kukka ilman silmää 94916403 Sky Blue 94916503 True Blue 94916603 Purple 94916703 Burgundy 94916803 Yellow 94916903 White 94917003 Deep Blue 94917103 Scarlet 94917203 Rose 94917303 Primrose Lokerikko Hinta

Toim. Vko 39-14

Toim. Vko 39-14

Rally F1 keskisuuri kukka 94915103 Lilac Cap 94915203 Baby Bingo Denim 94915303 Halloween II Mix 94915403 Halloween II

Lokerikko Hinta Penny Rose Blotch

350 kpl lajiteltu/ paikattu 25,70 €/ lok (0,073 €/ taimi)

350 kpl lajiteltu/ paikattu 25,70 €/ lok (0,073 €/ taimi)

Toim. Vko 39-14

Matrix F1 suurikukkainen 94900203 Blue Frost 94917403 Morpheus 94901503 Sunrise 94900103 Blue Blotch 94917503 Deep Blue Blotch 94900703 Ocean 94901203 Red Blotch 94917603 Red Wing 94917703 Rose Blotch 94901603 White blotch 94901803 Yellow Blotch 94917803 Orange 94917903 Primerose 94918003 Purple 94918103 Rose 94918203 Yellow 94900303 Cassis 94918303 Raspberry Sundae Mix Lokerikko Hinta

350 kpl lajiteltu/ paikattu 26,40 €/ lok (0,075 €/ taimi)

Toim. Vko 39-14

13


V

Matrix Morpheus

Matrix Ocean

Matrix Orange

Cats Light BLue

Cats Orange

Cats Purple & White

Matrix Primrose

Matrix Red Wing

Matrix Rose Blotch

Cats Red & Gold

Cats White

Cats Yellow

Matrix Rose Wing

Matrix Yellow

Matrix White Blotch

Matrix Purple

Matrix White

Matrix Rose

Fancy F1 suurikukkainen 94918403 Violet & Yellow w Blotch 94918503 Mix 94918603 Blue w Blotch 94918703 Deep Orange 94918803 Golden Yellow imp. 94918903 Red w Blotch 94919003 Purple & White w blotch 94919103 Yellow w Blotch 94919203 Peach Shades 94919303 Silverblue 94919403 Carmine w Blotch 94919503 White imp. 94919603 True Blue 94919703 Red Wing imp. 94919803 Lilac Shades 94919903 White w Blotch 94920003 Purple & Orange 94920103 Purple 94920203 White w Red Blotch 94920303 Ruby Lokerikko Hinta

350 kpl lajiteltu/ paikattu 27,90 €/ lok. ( 0,080 €/ taimi)

Lokerikko Hinta

14

350 kpl lajiteltu/ paikattu 27,90 €/ lok. ( 0,080 €/ taimi)

350 kpl lajiteltu/ paikattu 25,70 €/ lok (0,073 €/ taimi)

Toim. Vko 39-14

Dynamite Beacon Blue

Dynamite Blue w Blotch

Dynamite Blue White Shades

Dynamite Deep Blue w Blotch

Dynamite Purple Rose White w Blotch

Dynamite Red Yellow w Blotch

Dynamite Red with Blotch

Dynamite Rose w Blotch

Dynamite White w Blotch

Toim. Vko 39-14

Cats F1 suurikukkainen 94920403 Light Blue 94920503 White 94920603 Purple & White 94920703 Yellow 94920803 Red & Gold 94920903 Orange Lokerikko Hinta

Dynamite F1 suurikukkainen 94921003 Beacon Rose 94921103 Ocean w blotch 94921203 Purple Rose & White w Blotch 94921303 Blue w blotch 94921403 Cream 94921503 White w Blotch 94921603 White 94921703 Blue Center 94921803 Orange 94921903 Yellow 94922003 Wine Flash 94922103 Yellow w Blotch 94922203 Rose w Blotch 94922303 Red w Blotch 94922403 Red/Yellow w Blotch 94922503 Blue & White shades 94922603 Light Blue 94922703 Blue (Crown) 94922803 Deep Blue w Blotch 94922903 Purple 94923003 Scarlet 94923103 Lavender Pastell 94923203 Beacon Blue

Toim. Vko 39-14


Z

Dynamite White

Dynamite Yellow w Blotch

ZINNIA ELEGANS ISOTSINNIA Dreamland F1 25-30 cm 95130739 Pink, roosa 95130839 Coral, korallinoranssi 95130939 Red, syvä punainen 95131039 Yellow, kirkas keltainen 95131139 Ivory, kermankeltainen 95131239 Rose, tumma roosa Lokerikko Hinta

200 kpl 34 € /l lok (0,170 €/ kpl)

Swizzle 95131339 95131439

Scarlet & Yellow, oranssi/keltainen Cherry & Ivory, kirsikanpun./valk.

Lokerikko Hinta

200 kpl 34 € /l lok (0,170 €/ kpl)

Toim. Vko 11-17

Toim. Vko 11-17

Zinnia Dreamland Coral

Zinnia Dreamland Gold

Zinnia Dreamland Ivory

Zinnia Dreamland Pink

Zinnia Dreamland Red

Zinnia Swezzle Cherry

Zinnia Swezzle Scarlet Yellow

15


A

Lis. Pak.

Lis. Pak.

Toim.Vko

Toim.Vko

PISTOKASLISÄTYT LAJIKKEET ACALYPHA REPTANS AMPPELIKISSANHÄNTÄ 93100103 Pendula, aniliininpun.

125

0,443 €

03-21

103 103 103 103

0,435 € 0,435 € 0,435 € 0,435 €

05-21 05-21 05-21 05-21

AGERATUM HOUSTONIANUM SINITÄHTÖNEN Agata 94404503 94404603 94404703 94404803

Blue ®, sininen Rose ®, roosa White ®, valkoinen Violet ®, lila

0,031 0,031 0,031 0,031

Angelina White

Angelina Dark Blue

ANTTIRHINUM MAJUS LEIJONANKITA

Ageratum Agata Blue

Fruit Sallad, pystykasvuinen 93100703 Carambola ®, keltainen 93100803 Cranberry ®, viininpun. 93100903 Litchi ®, roosa 93104603 Mango ®, oranssinkelt. 93101003 Pitaya ®, kelta-roosa

Ageratum Agata Pink

AJUGA REPTANS RÖNSYAKANKAALI 94600103 Burgundy Glow, sininen

125

0,460 €

03-21

94600203 Mahogany, sininen

125

0,460 €

03-21

94600303 Rainbow, sininen

125

0,460 €

03-21

Sweethearts, amppeliin 93101303 Purple-Red ®, purppuranpun. 93101503 Salmon ®, lohenpun. 93101703 Yellow ®, keltainen

0,026 0,026 0,026 0,026 0,026

125 125 125 125 125

0,420 € 0,420 € 0,420 € 0,420 € 0,420 €

03-21 03-21 03-21 03-21 03-21

0,027 125

0,460 €

03-21

0,027 125 0,027 125

0,460 € 0,460 €

03-21 03-21

ARGYRANTHEMUM FRUTESCENS MARKETTA LaRita

Ajuga Burgundy Glow

Ajuga Mahogany

Ajuga Rainbow

ALONSOA MERIDIONALIS SIRONAAMIOKUKKA 93100203 Fireball ®, punainen

0,026 125

0,400 €

03-21

0,041 125

0,400 €

03-21

125

0,400 €

03-21

ANAGALLIS MONELLI TAIVASALPI 93104403 Blue Compact ®, vaalea lila 93100303 Skylover, lila

ANGELONIA GARDNERI ENKELINKUKKA

93702303 Pink Double ®, kerrottu vaal.pun. 93702103 White Beauty ®, valk. 93702203 Yellow evol. ®, keltainen 93701903 Lime ®, lime 93702003 Pink ®, pinkki 93701803 White ®, valkoinen 93702803 Red ®, punainen 93702903 Purple ®, tumma vaaleanpunainen 93703003 Yellow Double ®, kerrottu keltainen

Larita Double Pink

0,03 103

0,325 € 05-21

0,03 0,03 0,03 0,03 0,03 0,03 0,03

0,325 € 0,325 € 0,325 € 0,325 € 0,325 € 0,325 € 0,325 €

103 103 103 103 103 103 103

0,03 103

Larita Double Yellow

05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21

0,325 € 05-21

Larita Purple

Angelina 94401003 94401203 94401303 94404903

16

Dark Blue ®, t.sininen Pink ®, pinkki White ®, valkoinen Violet and White ®, lila-valkoinen

0,031 0,031 0,031 0,031

103 103 103 103

0,435 € 0,435 € 0,435 € 0,435 €

05-21 05-21 05-21 05-21

Larita red


Lis. Pak.

Toim.Vko

Lis. Pak.

Toim.Vko

BEGONIA BOLIVIENSIS

Keltaiset 93700103 Butterfly

84

0,315 € 05-17

65

0,315 € 05-21

65

0,315 € 05-21

0,031 0,031 0,043

65 65 84

0,315 € 05-21 0,315 € 05-21 0,315 € 05-17

0,043 0,043

65 84

0,315 € 06-17 0,315 € 05-17

Reflection, isokukkainen, tummasilmä 93703303 Pink ® 0,031 93703403 Yellow Cream ® 0,031

65 65

0,315 € 10-14 0,315 € 10-14

93701003 Nelia ®, tiivis

0,031

Valkoiset 93700403 Dana 93701103 Neptune ®, tiivisk. 93700603 Henrietta ®, amppeliin 93703103 Summersong White®, kerrottu

A B

Summerwings (huom. toimitusviikot!) 92101303 92101403 92101503

Orange, oranssinpunainen Rose, lohenroosa White, valkoinen

0,075

95

0,540 €

11-14

0,075 0,075

95 95

0,540 € 0,540 €

11-14 11-14

Neptune ja Dana

Pinkit 93701303 Summit Dark Pink ® 93703203 Summersong Rose®, kerr.

Rungolliset 93703532 Italian

1

16

Reflection Yellow Cream

Reflection Pink

ASARINA PURPUSII PURPPURAVAULA Lofos 93104703 Summer Cream ®, kermanvalkoinen 93101803 Wine Red ®, viininpunainen

0,110

90

0,615 €

03-21

0,110

90

0,615 €

03-21

ASTER NOVI-BELGII SYYSASTERI (puolivalmis)

Begonia Boliviensis White

BEGONIA X CHEIMANTHA ANNANSILMÄ 90305303 Bodil, pinkki

66

0,600 €

23-26

90305403 White Crystal, valkoinen

66

0,600 €

23-26

BEGONIA ELATIOR-RYHMÄ PAULIINABEGONIA Barkos -ryhmä 90300203 Baladin ®, tummanpun. 90300303 Balamon ®, oranssinpunainen 90300403 Barkos ®, punainen 90308903 Bela Lilac Pink ® 90305203 Berseba Light Pink ®, vaalea roosa 90300803 Berseba ®, lilahtava roosa 90300903 Berseba Red ®, punainen 90301003 Binos Pink ®, tumma roosa 90301103 Binos ®, vaalea roosa 90301203 Binos Soft Pink ®, vaalea roosa 90301503 Borias ®, roosa-valk. 90308803 Borias Dark ®, tumma roosa-valk.

12

0,700 €

24-28

94700305 Valkoinen

12

0,700 €

24-28

90301303 Blitz, keltainen

24-28

90301403 Bonbon ®, hento roosa 90304903 Bonbon White ®, valk. 90301603 Britt Dark, oranssi

12

0,700 €

ASTERISCUS MARITIMUS ASTERIKKI (dollarikukka) 93101903 Golden Dollar, keltainen

143

0,440 € 05-21

66 66

0,530 € 0,530 €

37-36 43-31

0,030 0,030 0,030

66 60 66

0,530 € 0,530 € 0,530 €

43-31 43-31 43-31

0,030

66

0,530 €

37-36

0,030

66

0,530 €

43-31

0,030

66

0,530 €

43-31

0,030 0,030

66 66

0,530 € 0,530 €

43-31 43-31

0,050 0,050

60 60

0,530 € 0,530 €

37-36 43-31

66

0,490 €

37-36

Netja -ryhmä 90300503 Batik, voimakas oranssi

94700005 Sininen 94700405 Roosa

0,030 0,030

66

0,490 €

37-36

0,030 0,030

66 66 66

0,490 € 0,490 € 0,490 €

43-31 43-31 37-36

90301803 Camilla, valkoinen roosa häivähdys 90301903 Carneval ®, keltapun. 0,030 90302003 Ceveca, roosavalkoinen 0,030

66

0,490 €

43-31

66 66

0,490 € 0,490 €

37-36 43-31

17


B

Lis. Pak.

Dragone ®, roosa Eva ®, keltainen Fayal ®, vaalea roosa Julie ®, punakeltainen Louise, hento roosa

90303903 Nadine ®, tumma keltainen 90304003 Nelly, vaalea roosa 90304103 Netja Dark, tumma roosa 90305103 Olympic Red ®, punainen 90304303 Peggy ®, roosavalkoinen 90304503 Sandrine ®, neon roosa 90304703 Veronica ®, punainen

0,490 €

37-36

92100403 La Madelon, roosa

66

0,800 €

09-12

0,490 € 0,490 € 0,490 € 0,490 € 0,500 €

43-31 43-31 43-31 43-31 43-31

92100503 Märtha, punainen

66

0,800 €

09-12

0,100

66

0,660 €

03-21

0,100

66

0,660 €

03-21

0,015

66

0,490 €

37-36

66

0,490 €

37-36

66

0,490 €

43-31

0,030

66

0,500 €

43-31

0,030

66

0,490 €

37-36

0,030 0,030

66 66

0,490 € 0,490 €

37-36 37-36

0,030

66

0,500 €

43-31

0,030 0,030

66 66

0,500 € 0,500 €

43-31 43-31

0,030

66

0,500 €

43-31

0,030

66

0,500 €

43-31

0,030

66

0,500 €

37-36

0,030 0,030

66 66

0,490 € 0,490 €

43-31 43-31

0,030

66

0,490 €

43-31

0,030

66

0,490 €

43-31

0,030

66

0,490 €

43-31

Begonia Sweet Dreams

Dragone Champange

BEGONIA PENDULA -RYHMÄ AMPPELIBEGONIAT

18

Toim.Vko

66

"Mini" -ryhmä, 10-11 cm ruukkuun 90300103 Antares ®, punainen 90301703 Volcano Bromo ®, roosa-keltainen 90302503 Volcano Etna ®, oranssinkeltainen 90303603 Volcano Krakatau ®, oranssi 90304803 Volcano Virunga ®, keltainen

66 66 66 66 66

Franje -ryhmä 90302103 Cindy Franje ®, valkoinen+roosa häivähdys 90302303 Clara Franje ®, valk. 90302403 Daisy Franje ®, kermanvalkoinen 90303003 Janny Franje ®, oranssinkeltainen 90303703 Kristy Franje ®, vaalea roosa 90304203 Netja Franje ®, tumma roosa

Lis. Pak.

Toim.Vko

0,030 0,030 0,030 0,015

90302203 Clara, valkoinen 90305003 90302603 90302703 90303503 90303803

92101103

Encanto Orange ®, oranssinpunainen 92101203 Victoria Falls ®, oranssinpunainen

Victoria Falls

Encanto Orange

BEGONIA SEMPERFLORENS KERROTTUKUKKAINEN KESÄBEGONIA 94402303 Doublet Red ®, pun. 94402403 Doublet Rose ®, roosa 94402503 Doublet White ®, valk.

0,065 125 0,065 125 0,065 125

0,545 € 0,545 € 0,545 €

03-21 03-21 03-21

0,04 0,04

70 70

0,580 € 0,580 €

43-31 43-31

0,04 0,04

70 70

0,580 € 0,580 €

43-31 43-31

0,04 0,04 0,04 0,04 0,04

70 70 70 70 70

0,580 € 0,580 € 0,580 € 0,580 € 0,580 €

43-31 43-31 43-31 43-31 43-31

0,031 143

0,355 €

05-21

0,031 143

0,355 €

05-21

BEGONIA SOLENIABEGONIA Solenia 94300103 Basket Fire Ball ®, pun. 94300303 Dark Pink ®, tumma roosa 94300403 Light Pink ®, vaal. roosa 94300503 Light Yellow ®, vaaleankeltainen 94300603 Neon Pink ®, roosa 94300703 Orange ®, oranssi 94300803 Red Impr.®, punainen 94300903 Red Orange ®, pun. 94301203 Soft Pink ®, vaal. roosa

Begonia Solenia Red Imp

BIDENS FERULIFOLIA AMPPELIRUSOKKI

92100603 Rosa, tumma roosa

66

0,685 €

06-18

92100703 Salmon Pink, lohenoranssi

66

0,685 €

06-18

93104803 Eldoro Grande ®, keltainen isokukkainen 93104903 Eldoro ®, kelt.


Lis. Pak. 93105303 Summer Lover ®, kelt. 93102203 Golden Star ®, kelt. 93105403 Bidens Peters Surprise, kelt.tiiviskasv.

0,032 125 0,026 125 0,058

Toim.Vko

0,355 € 0,355 € 0,355 €

03-21 03-21 06-17

Lis. Pak.

Toim.Vko

CALCEOLARIA INTEGRIFOLIA VARPUTOHVELIKUKKA 93103003 Golden Mystery ®, kelt.

0,026 125

0,550 €

B C

03-21

CALIBRACHOA PIKKUPETUNIA

Bidens Eldoro

BRACHYSCOME MULTIFIDA PITSIKAULUS Surdaisy ® 93105503 Blue, vaaleansininen 93105603 Mauve, vaalea sinilila 93105703 White, valkoinen

0,064 125 0,064 125 0,064 125

0,370 € 0,370 € 0,370 €

03-21 03-21 03-21

125

0,370 €

03-21

0,026 125

0,370 €

03-21

93102603 Blauw, sininen 93102903 White as White ®, valk.

Surdaisy Blue

Surdaisy Mauve

MiniFamous Tricolore Blue

Surdaisy White

Minifamous ®, pyöreä kasvutapa, runsaasti värejä (kts. Selectan luettelo) 91904803 Apricot Dream ®, 0,050 103 0,370 € oranssinkeltainen 91905703 Apricot+Eye ®, 0,050 103 0,370 € oranssi silmällä 91904403 Burgundy ®, 0,040 103 0,370 € viininpunainen 91904503 Cherry Pink ®, 0,040 103 0,370 € tumma roosa 91904303 Cluster Purple ®, violetti 0,040 103 0,370 € 91905003 Compact White ®, valk. 0,040 103 0,370 € 91906503 Coral+Eye®, vaalea 0,040 103 0,370 € korallinpun. silmällä 91903803 Dark Blue ®, t.sininen 0,040 103 0,370 € 91905503 Dark Pink+Eye®, 0,040 103 0,370 € tumma roosa silmällä 91903403 Dark Red ®, 0,040 103 0,370 € tumman punainen 91907703 Lemon ®, 0,040 103 0,370 € vaalean keltainen 91907803 Light Blue evol.®, 0,040 103 0,370 € vaaleansininen 91905603 Light Pink+Eye ®, 0,040 103 0,370 € vaalea roosa silmällä 91907903 Midnight Blue ®, 0,040 103 0,370 € tummansininen 91903903 Blue ®, sininen 0,040 103 0,370 € 91908003 Orange evol. ®, oranssi 0,040 103 0,370 € 91904703 Peach ®, tumman 0,040 103 0,370 € oranssinkeltainen 91904603 Pink ®, roosa 0,040 103 0,370 € 91908103 Pink+Red Eye ®, vaalea 0,040 103 0,370 € roosa silmällä 91904003 Plum ®, 0,040 103 0,370 € tumma liila 91908203 Red evol. ®, punainen 0,040 103 0,370 € 91908303 Sangria ®, punainen 0,040 103 0,370 € 91903203 Super Red ®, punainen 0,040 103 0,370 € 91905403 Tricolore Blue®, 0,040 103 0,370 € sin./valk./kelt. 91904903 White ®, valkoinen 0,040 103 0,370 € 91905903 White+Eye ®, valkoinen 0,040 103 0,370 € liilalla silmällä 91905103 Yellow ®, keltainen 0,040 103 0,370 € 91905803 Yellow+Eye ®, keltainen 0,040 103 0,370 € pun. silmällä

Minifamous Cherry Pink

05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21

Minifamous Yellow

19


C

Lis. Pak.

Minifamous Light Pink Eye

Minifamous Comp. White

Minifamous Dark Blue

MiniFamous Double ®, kerrotut 91906803 Blue ®, sininen 91906703 Dark Pink ®, tumma roosa 91908403 Pink Blush ®, vaal.pun. 91908503 Yellow ®, keltainen

Millionbells Trailing, riippuvat 91907103 Sky Blue ®, sininen 91906903 Coral Glow ®, pun.roos. 91902703 Blue ®, sininen 91902903 Ice ®, valkoinen 91902803 Fuchsia ®, tumma roos. 91903003 Lavender Vein ®, lil. roosa+suon. 91908603 Topaz ®, liila 91902103 Pink Morn ®, v.pun. valk. kesk.

Minifamous Plum

Minifamous Super Red

Minifamous Double Dark Pink

0,050 103 0,050 103

0,370 € 0,370 €

05-21 05-21

0,040 103 0,040 103

0,370 € 0,370 €

05-21 05-21

0,900 €

10-12

0,900 €

10-12

0,900 €

10-12

0,900 €

10-12

0,900 €

10-12

TrixiFamous, moniväriset, 3 pistokkaan taimi 91907303 Lollipop ®, 0,060 83 t.sin./roosa/kelt. 91907503 Pastel ®, lila/tumma 0,060 83 roosa, vaalea roosa 91907203 Pumpkin ®, pun./tumma 0,060 83 orans./vaal.oranssi 91907403 Sunset ®, 0,060 83 pun./kelt./oranssi 91907603 Tricolore ®, 0,060 83 t.sin./pun./valk.

Lis. Pak.

Toim.Vko

Toim.Vko

125 125 125 125 125 125

0,370 € 0,370 € 0,370 € 0,370 € 0,370 € 0,370 €

03-21 03-21 03-21 03-21 03-21 03-21

0,058 125 0,058 125

0,370 € 0,370 €

03-21 03-21

MillionBells Compact, tiiviit 91908703 Blue ®, sininen 0,058 125 91908803 Cherry ®, kirsikanpun. 0,058 125 91908903 Chiffon Blue ®, vaal.sin. 0,058 125

0,370 € 0,370 € 0,370 €

03-21 03-21 03-21

0,058 125 0,058 125

0,370 € 0,370 €

03-21 03-21

0,058 125

0,370 €

03-21

0,058 125

0,370 €

03-21

0,058 125 0,058 125

0,370 € 0,370 €

03-21 03-21

0,058 125 0,058 125 0,058 125

0,370 € 0,370 € 0,370 €

03-21 03-21 03-21

0,058 0,058 0,058 0,058 0,058 0,058 0,058 0,058

125 125 125 125 125 125 125 125

0,370 € 0,370 € 0,370 € 0,370 € 0,370 € 0,370 € 0,370 € 0,370 €

03-21 03-21 03-21 03-21 03-21 03-21 03-21 03-21

0,041 125

0,370 €

03-21

0,041 125 0,041 125

0,370 € 0,370 €

03-21 03-21

0,041 125 0,041 125

0,370 € 0,370 €

03-21 03-21

0,060 125

0,430 €

03-21

0,05

84

0,610 €

03-18

0,05

84

0,610 €

03-18

60 60

0,760 € 0,760 €

03-18 03-18

MillionBells, "pystykasvuiset" 91909003 Neon Yellow 08 ®, kelt. 91901403 Crackling Fire ®, oranssi pun. 91901603 Golden Terracotta ®, kelt.+suon. 91901303 Cosmos Pink ®, roosa suon. 91901503 Flamingo ®, neon roosa 91901703 Hot Pink ®,roosa+kelt. silmä 91901803 Lavender ®, vaalea lila 91902003 Orange Glow ®, oranssi 91902503 Star Blue ®,sin.tum.sin. silmä 91901103 Apricot ®, vaal.aprikoosi 91901203 Cherry ®, kirsik.pun. 91901903 Lemon ®, sitr.kelt. 91902203 Red ®, punainen 91902303 Salmon ®, lohenroosa 91902403 Salsa ®, pastellin roosa 91902603 White ®, valkoinen 91907003 Pink Terracotta®, pun. roosa Celebration 91909103 Carnaval ®, sin./pun./ kelt. 91909203 Indigo ®, sininen 91900403 Raspberry ®, tum.kirsik. pun. 91909303 Star Orange ®, oranssi 91909403 Yellow Sun ®, keltainen

0,058 0,058 0,058 0,058 0,058 0,058

CALITUNIA 91906003 Calitunia Purple ®, violetti

CAMPANULA ISOPHYLLA MORSIUSKELLO

TrixiFamous Lollipop

20

91702003 Starina Bicolor ®, sin. valk. 91702103 Starina Basket Blue®, sin., riippuva 91700103 Sininen 91700203 Valkoinen


Lis. Pak.

Toim.Vko

Lis. Pak.

Toim.Vko

C D

Cleome Senorita Rosalita

Campanula Starina Bicolor

CONVOLVULUS SABATIUS RIIPPAKIERTO

CAMPANULA POSCHARSKYANA TÄHTIKELLO 93103103 Sininen

60

0,590 €

03-17

CAMPANULA 91702803 Poem Blue, sininen

40

0,710 €

03-07

91702903 Lotte, sininen

40

0,710 €

03-07

93103403 Early Blue ®, vaal. sin.

0,040 143

0,430 €

05-21

0,070 125

0,450 €

03-21

94403003 Purper, violetti

125

0,360 €

03-21

94403103 Wit, valkoinen

125

0,360 €

03-21

COSMOS ANTROGUIANUS KOSMOSKUKKA 94404603 New Choko ®,

CUPHEA HYSSOPIFOLIA SINITULITORVI

Campanula Boem Boem

Cuphea Lilac

Campanula Lotte

Cuphea White

CENTRADENIA INAEQUILATERALIS INTIAANIPENSAS 93103203 Cascade, lila

125

0,400 €

03-21

CHRYSANTHEMUM X GRANDIFL. RUUKKUKRYSANTEEMI Juureton pistokas

0,012

100

0,090 €

38-37

Ruukkuunjuur. 4pist.

0,012

15

0,580 €

49-11,16-36

Ruukkuunjuur. 3pist.

0,012

15

0,510 €

49-11,16-36

Taimi

0,012

66

0,160 €

38-37

CLEOME HASSLERIANA HÄMÄHÄKKIKUKKA 94404503 Senorita Rosalita, roosa 0,053

95

0,390 €

13-21

DAHLIA RUUKKUDAALIA Dahlina ® Maxi, isokukkainen, 14-15 cm ruukkuihin 94104603 Papagaya ®, vaal.roosa 0,065 60 0,540 € + tummentuva keskus 94104703 Morelia ®, roosa 0,065 60 0,540 € 94104803 Magdalena ®, kirkas 0,065 60 0,540 € punainen 94104903 Toluca ®, 0,065 60 0,540 € oranssinkeltainen 94105003 Topia ®, punainen 0,065 60 0,540 € 94105103 Tampico ®, pun. + valk. 0,065 60 0,540 € terälehden kärjet 94105203 Tesie ®, punalila 0,065 60 0,540 € 94105303 Colima ®, punalila. + 0,065 60 0,540 € valk. terälehden kärjet 94105403 Novia ®, keltaoranssi 0,065 60 0,540 €

08-21 08-21 08-21 08-21 08-21 08-21 08-21 08-21 08-21

21


D

Lis. Pak.

Lis. Pak.

Toim.Vko 94103003 Pecos ®, valkoinen 94103103 Rio Grande ®, tum.roosa 94103203 Sabinas ®, oranssinkeltainen 94103303 Terraba ®, oranssi

Dahlia Colima

Dahlia Magdalena

Dahlia Morelia

Dahlia Tampico

Surprise ®, 11 - 12 cm ruukkuihin 94104103 Beckey ®, puna-valk. 94104303 Jenny ®, puna-oranssi 94104403 Louise ®, liila-valkoinen 94104203 Paula ®, roosa pilkullinen

Dahlia Beckey

Dahlia Tesie

Toim.Vko

0,028 0,028

84 84

0,360 € 0,360 €

08-21 08-21

0,028

84

0,360 €

08-21

0,028

84

0,360 €

08-21

0,038 0,038 0,038 0,038

150 150 150 150

0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 €

08-21 08-21 08-21 08-21

Delairea

DELAIREA ODORATA MURATTIVILLAKKO

Dahlia Topia

94600503 Scandens, vihreä Dahlinova Hypnotica, isokukkainen (vrt. Gallery) 94105503 Bronze Bicolor, pronssi/ 0,070 84 0,410 € oranssi 94105603 Light Pink, vaalea roosa 0,070 84 0,410 € 94105703 Orange, oranssi 0,070 84 0,410 € 94105803 Pink, pinkki 0,070 84 0,410 € 94105903 Red, punainen 0,070 84 0,410 € 94106003 White, valkoinen 0,070 84 0,410 € 94106103 Yellow, keltainen 0,070 84 0,410 €

05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21

90

0,513 €

03-21

0,050 118

0,480 €

03-21

0,050 118 0,050 118

0,480 € 0,480 €

03-22 03-23

0,480 €

03-21

0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 €

05-21 05-22 05-23 05-24

0,360 €

05-25

0,360 € 0,360 € 0,360 €

05-26 05-27 05-28

DIANTHUS CARYOPHYLLUS TARHANEILIKKA Fontaine ®, amppeliin 93103803 Fontaine Dark Red ®, tummanpunainen 93103903 Fontaine Lilac ®, liila 93104003 Fontaine White ®, valkoinen

Gallery, isokukkainen Saatavilla viikoilla 11 ja 15

0,068 104

0,480 €

Dahlinova ®, keskisuuri kukka, 12 cm ruukkuihin 94100303 Carolina Burgundy ®, 0,028 84 0,360 € viininpunainen 94100103 Alabama ®, keltainen 0,028 84 0,360 € 94100403 Carolina Orange ®, 0,028 84 0,360 € oranssi 94100203 Carolina ®, punainen 0,028 84 0,360 € 94100503 Colorado ®, valkoinen 0,028 84 0,360 € 94100703 Lisa Burgundy ®, 0,028 84 0,360 € viininpunainen 94100803 Lisa Dark Pink ®, 0,028 84 0,360 € tumma roosa 94100603 Lisa ®, vaalea roosa 0,028 84 0,360 € 94100903 Lisa White ®, valkoinen 0,028 84 0,360 € 94101003 Montana ®, keltainen 0,028 84 0,360 € 94101103 Oregon ®, punainen 0,028 84 0,360 € Long Life ®, pienikukkainen, 10 cm ruukkuihin 94102603 Balsas ®, violetti 0,028 84 94102703 Fuerte ®, punainen 0,028 84 94102803 Jacqui ®, vaalea roosa 0,028 84 94102903 Panuco ®, keltainen 0,028 84

22

0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 €

11 ja 15

08-21 08-21 08-21 08-21 08-21 08-21 08-21 08-21 08-21 08-21 08-21

08-21 08-21 08-21 08-21

Fontaine Lilac

Sunflor ® 94200403 Sunflor -lajikkeet ®

Fontaine Lilac

0,050 118

SuperTrouper ®, viljelyaika 10 vk, hyötyy lisävalotuksesta (kts. Selecta -luettelo) 94200103 Dimple ®, liila 0,036 143 94200203 Dinah ®, valkoinen 0,036 143 94200303 Diogenes ®, roosa 0,036 143 94202303 Yellow Stripe ®, 0,036 143 keltainen+pun.sävyjä 94202903 Bilbo ®, pinkki vaalean 0,036 143 pinkillä reunalla 94200803 Burgundy ®, viininpun. 0,036 143 94200903 Cardinal ®, violetti 0,036 143 94201103 Diwali ®, roosa+valk. 0,036 143 reuna


Lis. Pak. 94201203 94203203 94202603 94203103 94201403 94201503 94201603 94203303 94201703 94202803 94201903 94203403 94203003 94202703 94202103 94203503

Eldena ®, oranssinpun. Elise ®, punainen Fire ®, punainen Frodo ®, Fuchsia ®, tumma roosa Hobbit ®, punaliila+valk. reuna Kermit ®, kermanvalk. Kimono evol.®, pun. Luna ®, oranssinkelt. Oscar ®, pinkki tumma keskusta Peach ®, kellertävä oranssi Rubin ®, punainen Sam ®, roosanpun. valk.reunalla Sissy ®, tumma/vaalea pinkki/valk.reuna Sorbet ®, vaalea lohenpun. Witta ®, valkoinen

Dianthus Dimple

0,036 0,036 0,036 0,036 0,036

Toim.Vko

143 143 143 143 143

0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 €

05-29 05-30 05-31 05-32 05-33

0,036 143

0,360 €

05-34

0,036 0,036 0,036 0,036

143 143 143 143

0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 €

05-35 05-36 05-37 05-38

0,036 143

0,360 €

05-39

0,036 143 0,036 143

0,360 € 0,360 €

05-40 05-41

0,036 143

0,360 €

05-42

0,036 143

0,360 €

05-43

0,036 143

0,360 €

05-44

Dianthus Fire

Lis. Pak.

Toim.Vko

D E F

Diascia Piccadillyt Appleblos ja Pink

EUPHORBIA “POUTAPILVI" 93105803 Silver Fog ®, valkoinen 93105903 Diamond Frost ®, valkoinen

0,040 100 0,054 95

0,435 € 0,435 €

03-21 05-21

0,412 €

05-21

Euphorbia

EURYOPS CHRYSANTHEMOIDES KESÄMARJUKKA 94403503 Sonnenschein ®, keltainen Dianthus Frodo

Dianthus Oscar

EXACUM AFFINE SINISILMÄ (puolivalmis)

DIASCIA VIGILIS AMPPELIDIANA

92800103 Elegans, tumma roosa

94700105 sininen

15

0,700 €

24-28

94700505 valkoinen

15

0,700 €

24-28

125

0,420 €

03-21

FELICIA AMELLOIDES KAPINNUKKEASTERI

Piccadilly ® 92802103 Red evol. ®, punainen 92801003 Appleblossom ®, omenankukka 92801103 Denim Blue ®, laventelinsininen 92801203 Hot Pink evol ®, lilahtava roosa 92801303 Orange ®, oranssi 92801403 Pink ®, roosa 92801603 Salmon evol ®, lohenpunainen

0,040 103

94403603 Blauw, sininen 0,031 103 0,031 103

0,390 € 0,390 €

05-21 05-21

0,031 103

0,390 €

05-21

0,031 103

0,390 €

05-21

0,031 103 0,031 103 0,031 103

0,390 € 0,390 € 0,390 €

05-21 05-21 05-21

125

0,390 €

03-21

FUCHSIA HYBRIDA-RYHMÄ VERENPISARA Pystykasvuiset (suojuslehti/ hame) 93500103 Albertina, rosa/ rosa 93500203 Allison Patricia, rosa/ rosa 93505403 Angela ®, pun./ lila 93500303 Angie ®, valk./ violetti

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

0,019 100 0,019 100

0,250 € 0,250 €

03-21 03-21

23


F

Lis. Pak. 93500403 Annabell, hento roosa/ valk. 93500503 Ballerina, pun./valk.

100 100

0,250 € 0,250 €

03-21 03-21

93500603 Beacon, pun./violetti

100

0,250 €

03-21

93500703 Beacon Rose, tumma roosa/roosa 93501303 Catootje ®, pun./ tumma liila 93505303 Cherry, punainen/ kirsikanpunainen 93501603 Display, pun./violetti

100

0,250 €

03-21

0,019 100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

93501703 Dollarprincess, kirsikanpun./tumma liila 93501803 Eden Rock ®, pun./ violetti 93502103 Euro Princess ®, pun./ violetti 93502303 General Monk, kirsikanpun./violetti 93502603 Gotenborg, pun./valk

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

0,019 100

0,250 €

03-21

0,019 100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

93502703 Herald, pun./violetti

100

0,250 €

03-21

93503703 Mieke Meursing, tumma roosa/vaalea roosa 93503803 Mini Rose, valk./pinkki

100

0,250 €

03-21

93504003 Nice and Easy, pun./ valkoinen 93504103 Paula Jane, roosa/ punavioletti 93505503 Petra ®, roosa/valk 92203103 Swingtime, pun./valk.

Lis. Pak.

Toim.Vko

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

0,019 100 100

0,250 € 0,250 €

03-21 03-21

93504603 Tausendschön, pun./ roosa 93504703 Tinny, pun./valkoinen

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

93504803 Walz Jubelteen, roosa

100

0,250 €

03-21

93505003 Winston Churchill, pun./ violetti

100

0,250 €

03-21

Toim.Vko

92200803 Dark Eyes, pun./violetti

100

0,250 €

03-21

92200903 El Camino, pun./vaalea roosa 92201003 Flying Cloud, kerma/ valk. 92201103 Golden Swingtime, roosa/valkoinen 92201203 Hang Dollar Princess, pun./sininen 92201403 Harry Gray, valk./valk.

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

0,019 100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

92201503 La Campanella, valk./ liila 92201603 Lambada ®, hento roosa/violetti 92201803 Lena, kerma/tumma roosa 92201903 Marinka, pun./punainen 92202803 Millennium ®, pun./ tumma liila 92202003 Multa, pun./violetti 92202103 Patio Princess, pun./ valkoinen 92202203 Pink Campanella, valk./ viininpunainen 92202303 Pink Galore, vaalea roosa/roosa 92202403 Pink Marshmallow, valk./vaalea roosa 92202603 Red Spider, pun./ punaliila 92202703 Ringwood Market, pun./ siniliila 92202903 Sir Matt Busby, pun./ valkoinen 92203003 Southgate, roosa/roosa

100

0,250 €

03-21

0,019 100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

Fuchsia Dark Eyes Fuchsia Mini Rose

Fuchsia La Campanella Fuchsia Beacon Rose Fuchsia Lambada

Riippuvat 92203403 Alwin, pun/valk

100

0,250 €

03-21

92200103 Aunti Jinks, valk/pun

100

0,250 €

03-21

92203503 Blue Angel, valk/sin

24

100

0,250 €

03-21

92200403 Blue Heaven ®, pun/sin 92200503 Cascade, vaalea roosa/ liila 92200603 Claudia, roosa/roosa

0,019 100 100

0,250 € 0,250 €

03-21 03-21

100

0,250 €

03-21

92200703 Cover Girl, pun./sininen

100

0,250 €

03-21

Fuchsia Lena

Fuchsia Millenium


Lis. Pak. Isokukkaiset 93500803 Bella Rosella, roosa/ kermanvalk. 93500903 Bicentennial, oranssi/ valkoinen 93501003 Blue Mirage, valk./viol.

Toim.Vko

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

93503303 Maori Maid, pun./violetti

100

0,250 €

03-21

93504203 Rocket Fire, pinkki/ violetti 93504303 Royal Mosaic, vaalea roosa/violetti

100

0,250 €

03-21

100

0,250 €

03-21

Kyynelverenpisarat 93502203 Gartenmeister Bonstedt, oranssinpun./oranssi 93502803 Insulinde, tummanpun.

100

0,250 €

03-21

93505203 Koralle, oranssi

100

0,300 €

03-21

100

Fuchsia Insulinde

0,250 €

03-21

Toim.Vko

GYPSOPHILA PANICULATA MORSIUSHARSO 94800003 Gilboa

20

1,60 €

14-18

94800103 Golan

20

1,60 €

14-18

94800203 Perfecta

20

1,60 €

14-18

F G H

HEDERA HELIX MURATTI Vihreä-valkoiset, 8cm ruukku 94600803 Eva

24

0,795 €

03-21

94605403 White Wonder, pienileht.

24

0,795 €

03-21

Vihreä-keltaiset, 8cm ruukku 94600903 Gold Child

24

0,795 €

03-21

94605303 Yellow Ripple, liuskoit.

24

0,795 €

03-21

Vihreät, 8cm ruukku 94601303 Pitsburg

24

0,795 €

03-21

94601203 Natasja, pienilehtinen

24

0,795 €

03-21

94604303 Green Ripple, liuskoittunut

24

0,795 €

03-21

Glechoma Variegata

HELICHRYSUM PETIOLARE HOPEAKÄPÄLÄ

GAURA LINDHEIMERI SIROKESÄKYNTTILÄ Belleza® 94403703 Compact Pink®, roosa 94403803 Dark Pink ®, tumma roosa 94403903 Early Pink ®, roosa 94405003 White evol.®, valkoinen

Lis. Pak.

0,045 103 0,045 103

0,420 € 05-21 0,420 € 05-21

0,045 103 0,045 103

0,420 € 05-21 0,420 € 05-21

94404203 Adonis, orans.+t.kesk.

125

0,455 € 03-21

94404303 Beda, kelt+t.keskusta

125

0,455 € 03-21

GAZANIA PAVONIA-RYHMÄ TIMANTTIKUKKA

94601403 Microphylla, hop.harm., pienileht. 94601703 Silver, hop.harm. voimakas 94601903 Variegatum, kelta-vihreä 94606203 Gold, vihertävän keltainen 94606303 Goring Silver, hop. harm., tiivisk.

95

0,385 € 06-17

95

0,385 € 06-17

95

0,385 € 06-17

95

0,385 € 06-17

95

0,385 € 06-17

GERBERA X CANTABRIGIENSIS RUUKKUGERBERA Floripot Maxi, isokukkainen 91700303 Tummalla silmällä mix

144

0,800 €

91700403 Kerrottu mix

144

0,800 €

91703003 Hämähäkki mix

144

0,800 €

91703103 Puhtaat värit

144

0,800 € Helichrysum Goring Silver

Floripot Mini, pienikukkainen 91701103 Tummalla silmällä mix

144

0,800 €

91701203 Kerrottu mix

144

0,800 €

91703203 Hämähäkki mix

144

0,800 €

91703303 Puhtaat värit

144

0,800 €

125

0,360 € 03-21

GLECHOMA HEDERACEA MAAHUMALA 94600703 Variegata, valk.vihr.leht.

Helichrysym Microphylla

Helichrysym Variegata

25


H

Lis. Pak.

Lis. Pak.

Toim.Vko

Toim.Vko

HELIOTROPIUM ARBORESCENS HELIOTROOPPI 94500103 Atlanta ®, tummansin., tiiviskasv. 94500403 Marine ®, tummansin. 94506603 Incense ® , sin.+vaal.kesk. 94500203 Basket Marino ®,amppeliin 94500503 Marino 2000 ®, sin.,voim.kasv. 94504003 Marino Blue ®, sininen 94505603 Marino Silver Blue, v.sin. 94505703 Marino White ®, valkoinen

0,026 125

0,420 € 03-21

0,026

95

0,420 € 06-17

0,045

95

0,420 € 06-17

0,031 103

0,420 € 05-21

0,031 103

0,420 € 05-21

0,031 103 0,031 103

0,420 € 05-21 0,420 € 05-21

0,031 103

0,420 € 05-21

Hortensia Doris

13 cm ruukku, 5-6 kukkaa 91602627 Bavaria ®, sinivalkoinen 0,060 91600827 Bela ®, tummansininen 0,060 91602227 Early Blue ®, sininen 0,06 91601327 Doris, vahva punainen

Heliotropium Incense

Heliotropium Marino Silver Blue

HYDRANGEA MACROPHYLLA -RYHMÄ JALOHORTENSIA 14 cm ruukku, 6-8 kukkaa 91600128 Adria Blue, lilahtava sininen 91602628 Bavaria ®, sinivalkoinen 91600828 Bela ®, tummansininen 91600928 Blauer Zwerg, sininen

8

2,500 € 50-12 2,500 € 03-12

91601227 Rosita, voimakas roosa

8

2,500 € 50-12

91600727 Schneeball ®, valkoinen 0,030

8

2,500 € 50-12

12 cm ruukku, 3-5 kukkaa 91600126 Adria Blue, lilahtava sin.

12

2,300 € 50-12

91602626 91602226 91600826 91601326

12 12 12 12

2,300 € 2,300 € 2,300 € 2,300 €

12

2,300 € 50-12

Bavaria ®, sinivalkoinen 0,060 Early Blue ®, sininen 0,060 Bela ®, tummansininen 0,060 Doris, vahva punainen

91601426 Leuchtfeuer, kirkas pun.

8

3,200 € 03-12

91602126 Early Rose ®, roosa 91601226 Rosita, voimakas roosa

0,060

8

3,200 € 03-12

8

3,200 € 03-12

8 8 8

3,200 € 50-12 3,200 € 03-12 3,200 € 50-12

91602128 Early Rose ®, roosa 91601728 Freudenstein, vaalea roosa 91601228 Rosita, voimakas roosa 91601328 Doris, vahva punainen 91601828 Green Shadow ®, tumman punainen 91602928 Hot Red ®, tumman punainen 91600228 Red Baron, punainen

0,06

8

3,200 € 50-12

8 8

3,200 € 50-12 3,200 € 06-12

8

3,200 € 50-12

8

3,200 € 50-12

0,230

8

3,200 € 06-12

0,06

8

3,200 € 03-12

8

3,200 € 03-12

8

3,200 € 50-12

8

3,200 € 50-12

8 8

3,200 € 50-12 3,200 € 50-12

91600728 Schneeball ®, valkoinen 0,030 91603028 Soeur Therese, valkoinen

03-12 03-12 50-12 50-12

8

0,060

0,06 0,030

2,500 € 2,500 € 2,500 € 2,500 €

91601427 Leuchtfeuer, kirkas pun.

3,200 € 50-12

91602228 Early Blue ®, sininen 91601028 Elbtal ®, sininen 91601128 Renate Steiniger, tumman sininen 91600628 Adria Pink, roosa

8 8 8 8

91600227 Red Baron, punainen

8

91601428 Leuchtfeuer, kirkas punainen 91600328 Nymphe, valkoinen

26

91600226 Red Baron, punainen

03-12 50-12 03-12 50-12

12

2,300 € 03-12

12 12

2,300 € 50-12 2,300 € 50-12

91600326 Nymphe, valkoinen

12

2,300 € 50-12

91600726 Schneeball ®, valkoinen 0,030

12

2,300 € 50-12

10 cm ruukku, 3-4 kukkaa 91602225 Early Blue ®, sininen 91600225 Red Baron, punainen

15 15

1,900 € 50-12 1,900 € 03-12

0,06

0,060

91602125 Early Rose ®, roosa

15

1,900 € 50-12

91601225 Rosita, voimakas roosa

15

1,900 € 50-12

91600325 Nymphe, valkoinen

15

1,900 € 50-12

91600725 Schneeball ®, valkoinen 0,030

15

1,900 € 50-12

Lautashortensiat 91600428 Blauling ®, sin. 14 cm 0,050 91601928 Blue Sky, sininen 14 cm

8 8

3,200 € 03-12 3,200 € 03-12

8

3,200 € 03-12

8

3,200 € 03-12

8

3,200 € 03-12

0,04

8

3,200 € 06-12

0,050

8

2,500 € 03-12

91600528 Messalina ® , roos. 14 cm 91601628 Snow, valkoinen 14 cm 91603128 Teller rouge DJ, pun. 14 cm 91603228 Love you kiss ®, pun.valk. 14 cm 91600427 Blauling ®, sininen 13 cm

0,030


Lis. Pak. 91601927 Blue Sky, sininen 13 cm 91600527 Messalina ®, roosa 13 cm 91603127 Teller rouge DJ, pun.13 cm 91600426 Blauling ® , sininen 12 cm 91600526 Messalina ®, roosa 12 cm 91601526 Kardinal, punainen 12 cm

Toim.Vko

8

2,500 € 03-12

8

2,500 € 03-12

8

2,500 € 03-12

0,050

12

2,300 € 03-12

0,030

12

2,300 € 03-12

12

2,300 € 06-12

0,030

Lautashortensia Blauling

Amppelihortensia, 25 cm/ 8 tainta 91600129 Adria Blue ampp. lilaht. sin. 91600829 Bela ampp. tum.sin.

1

17,000 € 06-12

1

17,000 € 06-12

91600929 Blauer Zwerg ampp. sin.

1

17,000 € 06-12

91600429 Blauling R amppeli, sin.

1

17,000 € 06-12

91602229 Early Blue amppeli, sin.

1

17,000 € 06-12

91602129 Early Pink amppeli, roosa 91600529 Messalina R amppeli, roosa 91600329 Nymphe amppeli, valk.

1

17,000 € 06-12

1

17,000 € 06-12

91600229 Red Baron amppeli, punainen 91600729 Schneeball amppeli, valk.

Amppelihortensia

1

17,000 € 06-12

1

17,000 € 06-12

1

17,000 € 06-12

Lis. Pak.

Toim.Vko

IMPATIENS HAWKERI SATEENKAARIPALSAMI ColorPower ®, isokukkainen, hieman tiiviskasvuisempi kuin Paradise 93600103 Appleblossom ®, 0,026 omenankukka 93600303 Bright Red ®, 0,026 punainen 93600403 Burgundy ®, 0,026 viininpunainen 93600503 Cerise Frost ®, kirsikan 0,026 pun.+vaalea keskus 93600703 Coral Flame ®, 0,026 punaoranssi 93600803 Dark Pink ®, tumma 0,026 roosa 93600903 Dark Red ®, 0,026 tummanpunainen 93601003 Dark Salmon ®, tumma 0,026 lohenpunainen 93601203 Deep Red ®, 0,026 tummanpunainen 93601503 Fire ®, kirkas punainen 0,026 93606103 Ice ®, valkoinen 0,026 93601703 Lavender ®, laventeli 0,026 93601803 Lilac ®, lila 0,026 93601903 Orange Flame ®, 0,026 oranssi-tumma oranssi 93602103 Orange Red ®, 0,026 oranssinpunainen 93602403 Purple Blue ®, 0,026 sinivioletti 93602503 Red ®, punainen 0,026 93602603 Rose ®, roosa 0,026 93602703 Salmon Pink evol ®, 0,026 lohenpunainen 93602803 White ®, valkoinen 0,026 93602903 Violet ®, violetti 0,026 93601303 Electric Orange ®, 0,026 lilahtavanoranssi 93601603 Lavender Flame ®, 0,026 laventeli-roosa

83

0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

83 83 83 83

0,310 € 0,310 € 0,310 € 0,310 €

83

0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

83 83

0,310 € 05-21 0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

83 83

0,310 € 05-21 0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

83

0,310 € 05-21

H I

05-21 05-21 05-21 05-21

Deep Red

Electric Orange

Fire

Orange Flame

Rose

Appleblossom

Violet

Lavender

Lavender Flame

27


I

Lis. Pak.

Cerise Frost

Salmon Pink

Odyssey ®, kasvutapa kuten Paradisella 93603003 Achilles ®, roosa 0,026 93605803 Ajax ®, puna-valkoinen 0,026 93603103 Argos ®, lohenpunainen 0,026 93606203 Athena ®, punainen 0,026 93603203 Calypso ®, punainen 0,026 93603303 Corinth ®, oranssi 0,026 93606303 Delphi ®, laventeli 0,026 93603403 Hermes ®, 0,026 tummanpunainen 93603603 Nestor ®, laventeli 0,026 93605903 Nymphe ®, valkoinen 0,026 93603703 Olympus ®, 0,026 punavalkoinen 93603803 Paris ®, kirkas punainen 0,026 93603903 Parnassus ®, 0,026 lohenpun.-valk. 93604003 Siren ®, lilahtava roosa 0,026 93606403 Thebe ®, 0,026 kirsikanpunainen 93606503 Troy impr.®, vaalea 0,026 violetti 93604103 Troy ®, violetti 0,026 93604203 Zeus ®, tumma roosa 0,026

Odyssey Ajax

Lis. Pak.

Toim.Vko

90 90 90 90 90 90 90 90

0,310 € 0,310 € 0,310 € 0,310 € 0,310 € 0,310 € 0,310 € 0,310 €

03-21 03-21 03-21 03-21 03-21 03-21 03-21 03-21

90 90 90

0,310 € 03-21 0,310 € 03-21 0,310 € 03-21

90 90

0,310 € 03-21 0,310 € 03-21

90 90

0,310 € 03-21 0,310 € 03-21

90

0,310 € 03-21

90 90

0,310 € 03-21 0,310 € 03-21

93607003 Coiba ®, vaalea roosa 93607103 Dark Pink Delias ®, tumma roosa 93607203 Moy ®, roosa 93604403 Delias improved ®, vaalea roosa 93607303 Bonair improved ®, 93604303 Grenada ®, lohenpun. 93607403 Woya ®, vanha roosa 93607503 Tomini compact ®, tumma roosa 93607603 Manado ®, vaalea lila 93604603 Logia ®, violetti 93604803 Moorea ®, valkoinen 93607703 Loiza ®, valkoinen 93607803 Orchilia ®, lila/ roosa 93607903 Yoco ®, roosa 93604903 Orange Neptis ®, oranssi + valkoinen 93604503 Guadeloupe Improved ®, lila + violetti

Toim.Vko

0,026 0,026

95 95

0,310 € 06-21 0,310 € 06-21

0,026 0,026

95 95

0,310 € 06-21 0,310 € 06-21

0,026 0,026 0,026 0,026

95 95 95 95

0,310 € 0,310 € 0,310 € 0,310 €

06-21 06-21 06-21 06-21

0,026 0,026 0,026 0,026 0,026 0,026 0,026

95 95 95 95 95 95 95

0,310 € 0,310 € 0,310 € 0,310 € 0,310 € 0,310 € 0,310 €

06-21 06-21 06-21 06-21 06-21 06-21 06-21

0,026

95

0,310 € 06-21

Paradise Logia

Paradise Loiza

Paradise Malita

Paradise Orange Neptis

Odyssey Athena

IMPATIENS WALLERIANA "RUUSULIISA" Fiesta ®

Odyssey Troy

Odyssey Thebe

Paradise ® 93604703 Malita ®, oranssi + silmä 93605003 Timor ®, oranssinpun. 93606603 Tenango ®, punainen 93606703 Crimson ®, punainen 93606803 Amuna ®, punainen + roosa 93606903 Orchilia ®, t.roosa/roosa

28

0,026

95

0,310 € 06-21

0,026 0,026 0,026 0,026

95 95 95 95

0,310 € 0,310 € 0,310 € 0,310 €

0,026

95

0,310 € 06-21

06-21 06-21 06-21 06-21

93801103 Sparkler Hot Pink ®

0,058

90

0,340 € 03-21

93801303 Stardust Lavender ®

0,058

90

0,340 € 03-21

93800103 Apple Blossom ®, hento roosa 93800203 Coral Bells ®, vaaleanpunainen 93800303 Lavender Orchid ®, vaalea lila 93800403 Orange Deep ®, oranssinpun. 93800503 Pink Ruffles ®, roosa

0,058

90

0,340 € 03-21

0,058

90

0,340 € 03-21

0,058

90

0,340 € 03-21

0,058

90

0,340 € 03-21

0,058

90

0,340 € 03-21

93800603 Purple ®, violetti

0,058

90

0,340 € 03-21

93800703 Rose ®, roosa

0,058

90

0,340 € 03-21

93800803 Salmon ®, lohenpun. 93800903 Salsa Red impr. ®, punainen

0,058

90

0,340 € 03-21

0,058

90

0,340 € 03-21


Lis. Pak. 93801003 Sparkler Cherry ®, viininpun.+ valk. 93801203 Sparkler Salmon ®, lohenpun.+ valk. 93801403 Stardust Pink ®, roosa pilkukas 93801503 Stardust Salmon ®, lohenpunainen pilkukas 93801603 White ®, valkoinen

Toim.Vko

0,058

90

0,340 € 03-21

0,058

90

0,340 € 03-21

0,058

90

0,340 € 03-21

0,058

90

0,340 € 03-21

0,058

90

0,340 € 03-21

84 84 84

0,340 € 06-17 0,340 € 06-17 0,340 € 06-17

84

0,340 € 06-17

84 84

0,340 € 06-17 0,340 € 06-17

84

0,340 € 06-17

84

0,340 € 06-17

Fiesta Ole ®, yhtenäinen kasvutapa 93801903 Cherry ®, kirsikanpun. 0,058 93802003 Frost ®, valkoinen 0,058 93802103 Peach Sorbet ®, 0,058 persikka 93802203 Peppermint ®, roosa + 0,058 vihreävalkoinen lehdistö 93802303 Purple ®, violetti 0,058 93802403 Purple Stripe ®, violetti 0,058 + valkoinen 93802503 Rose ®, voimakas 0,058 roosa 93802603 Salmon ®, 0,058 lohenpunainen

Lis. Pak.

Toim.Vko

I K L

Sweet Caroline Purple

Sweet Caroline Light Green

IRESINE PUNALEHDET 94602403 Rood, punainen

125

0,425 € 03-21

KALANCHOE BLOSSFELDIANA TULILATVA Calandiva ®, kerrottukukkainen (lajikelista Huiskulasta) Juureton pistokas + lis. 100 0,185 € 38-37 Taimi

+ lis.

66

0,330 € 38-37

Yksinkertaiset lajikkeet, (lajikelista Huiskulasta) Juureton pistokas + lis. 100 0,185 € 38-37 Taimi

+ lis.

66

0,330 € 38-37

0,032 125

0,395 € 03-21

125

0,395 € 05-14

92900103 Goldsonne, keltainen

103

0,395 € 05-21

92900203 Ingelsheim, punakeltainen 92900303 Kolibri Red, punainen

103

0,395 € 05-21

103

0,395 € 05-21

92900403 New Snow White, valkokeltainen 92900603 Orthenburg Castle, keltaoranssi 92900703 Professor Raoux, oranssi-keltainen

103

0,395 € 05-21

103

0,395 € 05-21

103

0,395 € 05-21

LAMIUM MACULATUM HOPEATÄPLÄPEIPPI Fiesta Ole 3539 Cherry

Fiesta Ole 3542 Frost

Fiesta Ole 3544 Salmon

94602603 Golden Anniversary ®, keltavalkolehtinen 94604703 Golden Crown, hopeavihreä

LANTANA CAMARA KIRJOTULIKRUUNU Fiesta Ole 3549 Peppermint

Fiesta Ole 4770 Purple Stripes

Fiesta Ole 3550 Rose

Fiesta Ole 3551 Purple

Fiesta Ole 5356 Peach Sorbet

IPOMEA BATATA KORISTEBATAATTI Sweet Heart 94605703 Light Green, vaaleanvihreä 94605803 Purple, purppuranpunainen

0,075

60

0,555 €

06-17

0,075

60

0,555 €

06-17 Lantana ProfRaoux

Sweet Caroline 94605903 Bronze, pronssi 94606003 Light Green, vaaleanvihreä 94606103 Purple, purppuranpunainan

0,075 0,075

60 60

0,555 € 0,555 €

06-17 06-17

0,075

60

0,555 €

06-17

Lantana SchlosOrtenburg

LEUCOPHYTA BROWNII HOPEALANKA 94602903 Silversand, hopealehtinen

0,350 € 05-21

29


L M

Lis. Pak.

LOBELIA ERINUS PENDULA -RYHMÄ LOBELIA Star ® -lajikkeet 92500203 Big Blue ®, sininen 92500303 Blue Star ®, sininen 92501803 Pink Star ®, roosa 92502703 Purple Star ®, liila 92502003 Sailor Star ®, valkoinen 92502203 White Star ®, valk.sin.

0,041 0,026 0,041 0,041 0,041 0,041

125 125 125 125 125 125

Lis. Pak.

Toim.Vko

0,370 € 0,370 € 0,370 € 0,370 € 0,370 € 0,370 €

03-21 03-21 03-21 03-21 03-21 03-21

Toim.Vko

Hot ®, karkeaversoinen, pienilehtinen, voimakaskasvuinen 92502803 Arctic White ®, valk. 0,050 125 0,390 € 03-21 92503003 Blue Impr. ®, sininen 0,050 125 0,390 € 03-21 92501303 Lavender Improved ®, 0,050 125 0,390 € 03-21 laventeli 92501403 Lilac ®, liila 0,050 125 0,390 € 03-21 92503103 Tiger ®, sininen0,050 125 0,390 € 03-21 valkoinen 92501503 Water Blue Improved ®, 0,050 125 0,390 € 03-21 vaaleansininen 92501603 White ®, valkoinen 0,050 125 0,390 € 03-21 92501703 White Spot ®, sininen 0,050 125 0,390 € 03-21 valk.silmällä Muut 92501903 Richardii, sininen 92500103 Bavaria ®, sininen valk. silmällä

125

0,370 €

03-21

0,041 125

0,370 €

03-21

95

0,495 €

06-17

LOBELIA VALIDA ETELÄNMERENLOBELIA 92502103 Blauw, sininen

LOTUS BERTHELOTII PUNANOKKAMAITE

Lobelia Pink Star

Lobelia Sailor Star

Lobelia Hot Tiger

Curacao ®, karkeaversoinen, pienilehtinen, tiiviiskasvuinen 92500403 Blue ®, sininen 0,031 103 0,370 € 05-21 92503203 Blue White Eye ®, 0,031 103 0,370 € 05-21 sininen valk.silmällä 92500603 Dark Blue ®, tum. sin. 0,031 103 0,370 € 05-21 92500803 Light Purple evol ®, 0,031 103 0,370 € 05-21 vaalea liila 92503303 Lilac White Eye ®, liila 0,031 103 0,370 € 05-21 valk.silmällä 92503403 Minibasket White ®, 0,031 103 0,370 € 05-21 valkoinen 92503503 Sky Blue ®, sininen 0,031 103 0,370 € 05-21 92501003 White ®, valkoinen 0,031 103 0,370 € 05-21

Lobelia Curacao Blue

30

93200403 Orange, oranssi

125

0,480 € 03-21

93200503 Red, punainen

125

0,480 € 03-21

93200603 Yellow, keltainen

125

0,480 € 03-21

94603003 Goldilocks, keltainen

125

0,495 € 03-21

93200703 Lyssi, keltainen

125

0,495 € 03-21

0,030 125

0,495 € 03-21

0,300

90

0,650 €

42-21

0,300

90

0,650 €

42-21

0,300 0,250 0,250 0,250

90 90 90 90

0,690 € 0,650 € 0,950 € 0,690 €

42-21 42-21 42-21 42-21

0,250 0,250

90 90

0,650 € 0,650 €

42-21 42-21

LYSIMACHIA CONGESTIFLORA KESÄALPI

93200803 Outback Sunset ®, keltainen

MANDEVILLA MALJAKÖYNNÖS Sundaville ® 91803403 Cream Pink ®, vaalean roosa 91804103 Dark Red ®, tummanpunainen 91804203 Giant Red ®, punainen 91803503 Pink ®, roosa 91803803 Red ®, punainen 91804303 Red Star ®, punainen valk.viirut 91803703 Pretty Red ®, punainen 91804403 Pretty Rose ®, vaaleanpunainen


Lis. Pak.

Toim.Vko

Lis. Pak.

Nemesia Papagena Apricot

Sunsatia, pystykasvuinen 94505803 Cassis, tumma roosa 94505903 Mango improved, keltainen 94506003 Kumquat, keltaoranssi

Sundaville

Toim.Vko

M N

Nemesia Papagena Red

0,070

95

0,450 €

06-17

0,070

95

0,450 €

06-17

0,070

95

0,450 €

06-17

Sundaville Red Star

MECARDONIA KULTAHIUTALE 93200903 Early Yellow ®, keltainen

Nemesia Sunsatia Carambola

0,090 125

0,585 €

03-21

125

0,450 €

03-21

125

0,450 €

03-21

125

0,450 €

03-21

0,045

83

0,410 €

05-21

0,045

83

0,410 €

05-21

0,045 0,045 0,045 0,045 0,045

83 83 83 83 83

0,410 € 0,410 € 0,410 € 0,410 € 0,410 €

05-21 05-21 05-21 05-21 05-21

Nemesia Sunsatia Lemon

NASTURTIUM AMPPELIKRASSI 93201003 Banana Split, keltainen pun.keskusta 93201103 Forest Flame, oranssikeltainen 93201203 Red Wonder, punainen

Nemesia Sunsatia Mango

Nemesia Sunsatia Kumquat

NEMESIA KOHTALONKUKKA Papagena ®, riippuva 93201303 Apricot ®, oranssinkeltainen 93201503 Red 1 ®, oranssinpunainen 93206703 Sunny Red ®, punainen 93206803 Sunset ®, kelta-oranssi 93201703 White ®, valkoinen 93201903 Yellow ®, keltainen 93202003 Yellow White ®, valkokeltainen Sunsatia, riippuva 93206903 Lemon, sitruunankelt. 93207003 Cranberry, lilahtavan pun. 93208203 Carambola, keltainen

Nemesia Sunsatia Cranberry

0,068 0,068

95 95

0,450 € 0,450 €

06-17 06-17

0,068

95

0,450 €

06-17

Nemesia Sunsatia Cassis

Karoo, pystykasvuinen 94506103 White, valkoinen 94506203 Violett Ice, lila/ valk. 94506303 Dark Blue, tummansininen

0,053

95

0,390 €

06-17

0,053

95

0,390 €

06-17

0,053

95

0,390 €

06-17

31


O P

Lis. Pak.

Lis. Pak.

Toim.Vko

Flowerpower Lavender Pink Nemesia Karoo White

Flowerpower Pink With Eye

FlowerPower White

Flowerpower Silver Purple

Flowerpower Purple Blue

OXALIS VULCANICOLA KULTAKÄENKAALI

Nemesia Karoo Dark Blue

93202103 Geel

OSTEOSPERMUM ECLONIS -RYHMÄ TARHATÄHTISILMÄ FlowerPower ®, tiiviskasvuinen, (kts. Selecta -luettelo) 93903803 Dark Pink ®, roosa 0,040 103 0,427 €

32

Toim.Vko

Nemesia Karoo Violet

Flowerpower Purple Red

93900803 Ivory 95 ®, valkoinen 93900903 Lavend.Pink ®, lilahtava roosa 93903903 Lemon ®, vaal. kelt. 93901003 Light Pink ®, vaalea roosa 93904003 Orange Bronze ®, pronssin oranssi 93904103 Orange ®, oranssi 93901103 Pink + Eye ®, roosa+vaalea keskus 93904203 Pink n' Cream ®, roosa valkoinen 93901403 Pink Sand ®, tumma pinkki 93901703 Purple Blue ®, sinivioletti 93901803 Purple Blush ®, vaalea liila 93901903 Purple Red ®, punavioletti 93902003 Red Zebra ®, roosa+raidoitus 93904303 Sahara ®, keltainen 93904403 Shadow Red ®, vaalea punainen 93902303 Spider Pink ®, roosa 93904503 Spider White ®, valk. 93904603 Sun Yellow ®, tumma keltainen 93904703 Yellow 2008 ®, kelt. 93902103 Silver Purple ®, violetti+vaalea raidoitus 93902203 Spider Creme ®, kelt./ valkoinen 93902403 Spider Purple ®, violetti 93900403 Bronce ®, pronssi 93900703 Ice ®, valkoinen 93901303 Pink ®, roosa 93901603 Purple ®, violetti 93902603 White ®, valkoinen

05-21

0,040 103 0,040 103

0,427 € 0,427 €

05-22 05-23

0,040 103 0,040 103

0,427 € 0,427 €

05-24 05-25

0,040 103

0,427 €

05-26

0,040 103 0,040 103

0,427 € 0,427 €

05-27 05-28

0,040 103

0,427 €

05-29

0,040 103

0,427 €

05-30

0,040 103

0,427 €

05-31

0,040 103

0,427 €

05-32

0,040 103

0,427 €

05-33

0,040 103

0,427 €

05-34

0,040 103 0,040 103

0,427 € 0,427 €

05-35 05-36

0,040 103 0,040 103 0,040 103

0,427 € 0,427 € 0,427 €

05-37 05-38 05-39

0,040 103 0,040 103

0,427 € 0,427 €

05-40 05-41

0,040 103

0,427 €

05-42

0,040 0,040 0,040 0,040 0,040 0,040

0,427 € 0,427 € 0,427 € 0,427 € 0,427 € 0,427 €

05-43 05-44 05-45 05-46 05-47 05-48

103 103 103 103 103 103

125

0,443 €

03-21

PELARGONIUM DOMESTICUM -RYHMÄ JALOPELARGONI Elegance ® , ½-valmis 90704803 Lilac Sachet ®, vaalean laventelinsininen 90704903 Pink Chiffon ®, vaalean pinkki 90705003 Rose Bicolor ®, kaksivärinen pinkki silmällä 90704603 Imperial ®, tumma purppura 90705103 Royalty White®, valk. violetti silmä 90704403 Ballet ®, tumma pinkki vaalea silmä 90704503 Bravo ®, kirsikanpun./ valkoinen 90704703 Jewel ®, kirsikanpunainen 90705403 Coral Sunset ®, korallinpunainen 90705503 David ®, tumman vaaleanpunainen 90705603 Lavender Splashed ®, vaaleanpunainen 90705703 Purper Majesty ®, tumma roosa/vaalea roosa 90705803 Tony ®, vaal.pun. silmällä

Muut, ½ -valmis 90701203 Burghi ®, tumma liila 90701303 Cynthia®, laventeli 90701403 Franny ®, syvä bordeaux 90701503 Frühlingszauber, lohenroosa 90701603 Frühlingszauber Lila, pastelli liila 90701703 Frühlingszauber Rose, vaalea roosa

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,03 0,03 0,03

14 14 14

1,390 € 1,390 € 1,390 €

06-15 06-15 06-15

14

1,390 €

06-15

14

1,390 €

06-15

14

1,390 €

06-15


Lis. Pak. 90702003 Jasmin, valkoinen 90702103 Jolenta ®, tumma liila, tumma keskus 90702403 Manderin ®, orans./pun. tummat läikät 90702603 Mona Lisa ®, vaalea roosa 90702703 Mona Lisa Wit, valk.liila silmä 90702803 Mona Purper ®, tumma liila valk. 90704003 Wien, punainen, tumma silmä

Toim.Vko

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

0,031

14

1,390 €

06-15

14

1,390 €

06-15

14

1,390 €

06-15

14

1,390 €

06-15

0,031

Pelargoni grandif. Mona Lisa

Pelargoni grandif

Angel -lajikkeet, Pienikukkainen jalopelargoni, ½-valmis 90700103 Daphne, valko-violetti 14 1,390 € 90700203 Lord Bute, tumma violetti 90700303 Tip Top Duet, violettiroosa-valk. 90700403 Velvet Duet, tumma violetti + valk.reunus Angeleyes ® -lajikkeet, Enkelinsilmä, taimi, ½-valmiin hinta kuten yllä 90700503 Bicolor ®, roosa/ 0,05 valkoinen 90700603 Burgundy ®, 0,05 viininpunainen 90700703 Burgundy Red ®, 0,05 viininpunainen 90700803 Light ®, vaalea roosa 0,05 90700903 Randy ®, viinipunainen/ 0,05 valkoinen 90701003 Violet ®, pinkki/ 0,05 valkoinen

Angeleyes Randy

06-15

14

1,390 €

06-15

14

1,390 €

06-15

14

1,390 €

06-15

100

0,525 € 49-21

100

0,525 € 49-21

100

0,525 € 49-21

100 100

0,525 € 49-21 0,525 € 49-21

100

0,525 € 49-21

Angeleyes Randy

Lis. Pak.

Toim.Vko

PELARGONIUM ZONALE PELARGONI Moonlight ® -lajikkeet, tummalehtiset, hieman tiiviimpi kasvuiset (Huiskulan juurrutus), Selecta lajiteltu 93306803 Corali ®, tumma 0,031 83 0,475 € roosa silmällä 93302803 Kitty ®, roosa-valk. 0,026 83 0,475 € 93302903 Lady Ramona ®, 0,026 83 0,475 € lohenroosa 93306903 Lavender Kiss ®, vaalea 0,031 83 0,475 € roosa silmällä 93305103 Layana ®, tumma 0,031 83 0,475 € roosa silmällä 93307003 Lilac Kiss ®, roosa 0,031 83 0,475 € 93304603 Vineta ®, 0,026 83 0,475 € tumma roosa-valk. 93307103 Violet Kiss ®, 0,031 83 0,475 € tumma roosa 93303103 Luca ®, 0,031 83 0,475 € tumma roosa 93304403 Typhoon ®, liila 0,026 83 0,475 € 93304703 Violino ®, laventeli 0,026 83 0,475 € 93307203 Fredo ®, oranssi 0,031 83 0,475 € 93302503 Guido ®, oranssi 0,026 83 0,475 € 93300703 Cembalo ®, 0,026 83 0,475 € tummanpunainen 93301103 Ecco Extra ®, 0,026 83 0,475 € oranssinpunainen 93305003 Emotion ®, 0,031 83 0,475 € tumma roosa 93303603 Paprika ®, 0,026 83 0,475 € oranssinpunainen 93307303 Sonia ®, punainen 0,031 83 0,475 € 93304503 United ®, 0,026 83 0,475 € tumma oranssi 93302403 Greco ®, roosa 0,026 83 0,475 € 93304303 Ticino ®, lohenpunainen 0,026 83 0,475 € 93303903 Sailing ®, valkoinen 0,026 83 0,475 € Sunrise ® -lajikkeet, vihreälehtiset (Huiskulan juurrutus) 93300503 Caroline ®, lilahtava 0,026 83 0,475 € roosa 93302703 Katinka ®, vaal.roosa 0,026 83 0,475 € silmällä 93307403 Kristiana ®, vaalea 0,031 83 0,475 € roosa silmällä 93307503 Boomerang ®, roosa0,031 83 0,475 € vaalea roosa 93302303 Gomera ®, vaalea liila 0,026 83 0,475 € 93302603 Hurricane ®, vaalea liila 0,026 83 0,475 € 93303003 Lesmona ®, voimakas 0,026 83 0,475 € liila 93305403 Mona Lisa ®, tumma 0,031 83 0,475 € roosa 93307603 Elaine ®, tumma 0,031 83 0,475 € vaaleanpunainen 93303303 Mandarin ®, oranssi 0,031 83 0,475 € 93300203 Arcona 2000 ®, 0,026 83 0,475 € lilahtavanpunainen 93300303 Bellinzona ®, 0,026 83 0,475 € oranssinpunainen 93301203 Elara ®, punainen 0,031 83 0,475 € 93301503 Felicitas ®, punainen 0,026 83 0,475 € 93301603 Fernando ®, 0,026 83 0,475 € oranssinpunainen 93303503 Othello ®, punainen 0,026 83 0,475 € 93303703 Racing ®, kirsikanpun. 0,026 83 0,475 €

P

06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16

06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16

33


P

Lis. Pak. 93304003 Samantha ®, tummanpunainen 93300403 Candyball ®, lohenroosa 93300903 Demira ®, lohenpun. 93301303 Eroica 2000 ®, lohenroosa 93302203 Goesta ®, omenankukka 93303203 Ludwigsburger Flair ®, vanha roosa 93305503 Palazzo ®, hento roosa 93303803 Rosetta ®, lohenroosa 93304103 Caprivi ®, valkoinen 93300603 Casablanca ®, valkoinen 93305203 Cassandra ®, valkoinen 93307703 French Vanilla evol.®, kermankeltainen

Pelargoni Boomerang

0,026

83

0,475 €

06-16

0,026

83

0,475 €

06-16

0,026 0,026

83 83

0,475 € 0,475 €

06-16 06-16

0,026

83

0,475 €

06-16

0,026

83

0,475 €

06-16

0,031 0,026 0,026 0,026

83 83 83 83

0,475 € 0,475 € 0,475 € 0,475 €

06-16 06-16 06-16 06-16

0,031 0,050

83 83

0,475 € 0,475 €

06-16 06-16

Pelargoni Kristiana

Royal ®, riippalajikkeet (Huiskulan juurrutus), ks. Selecta 92701403 Royal Amethyst ®, liila 0,031 83 0,475 € 92701603 Royal Blue ®, siniliila 0,031 83 0,475 € 92701703 Royal Candy Cane ®, 0,031 83 0,475 € punavalkoinen 92703603 Royal Candy Pink ®, 0,031 83 0,475 € roosavalkoinen 92703703 Royal Candy Red ®, 0,031 83 0,475 € tummanroosa-valkoinen 92701903 Royal Dark Red ®, 0,031 83 0,475 € tummanpunainen 92703803 Royal Dark Salmon ®, 0,031 83 0,475 € tumma lohenpunainen 92702003 Royal Fire ®, 0,031 83 0,475 € oranssinpunainen 92703903 Royal Ice ®, valkoinen 0,031 83 0,475 € 92703503 Royal Lavender ®, 0,031 83 0,475 € vaalea laventelinpun. 92702103 Royal Light Pink ®, 0,031 83 0,475 € vaalea roosa 92702303 Royal Night ®, tumma 0,031 83 0,475 € liila 92702403 Royal Pink ®, roosa 0,031 83 0,475 € 92702503 Royal Purple Red ®, 0,031 83 0,475 € lilahtavanpunainen 92702603 Royal Red ®, punainen 0,031 83 0,475 € 92702803 Royal Salmon ®, 0,031 83 0,475 € lohenpunainen 92704003 Royal Scarlet ®, pun. 0,031 83 0,475 € 92702903 Royal Shocking ®, 0,031 83 0,475 € kirsikanpunainen 92703003 Royal White ®, valk. 0,031 83 0,475 € 92703103 Royal Vineta ®, tumma 0,031 83 0,475 € roosa-valk. 92700803 Glacier White ®, valk. 0,031 83 0,475 € 92703303 Pelarg. Decora Glacier 0,031 83 0,475 € White ®, valkoinen

34

Lis. Pak.

Toim.Vko

06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16 06-16

Toim.Vko

Muut, riipat 92700103 Decora Lilac, vaalea liila

83

0,475 €

06-16

92700203 Decora Pink, roosa

83

0,475 €

06-16

92700303 Decora Red, punainen

83

0,475 €

06-16

92700403 Decora Shocking, lilahtava roosa 92700503 Evka Rood ®, punainen 92700603 Evka Rosa ®, roosa 92701103 Mini-cascade Lila, lilahtavan roosa

83

0,475 €

06-16

83 83 83

0,475 € 0,475 € 0,475 €

06-16 06-16 06-16

83

0,475 €

06-16

83

0,475 €

06-16

0,03

83

0,475 €

06-16

0,03

83 83

0,475 € 0,475 €

06-16 06-16

0,03 0,03

92701203 Mini-cascade Rosa, roosa 92701303 Mini-cascade Rote, pun 93306303 Vicky ®, kerrottu vaaleanpun. 93306403 Granatit PAC 92704103 Red Sybil

Pelargoni vicky

Pelargoni peltatum, Sybil Red

06-16 06-16 06-16

Muut pystyt 90800103 A Happy Thought Rood 93307803 Appleblossom, omenankukka 93307903 Rosebud Mini,hento pun. tiivis kukinto 90800603 Frank Headly, vihr/valk. lehti, lohenpun 90800803 Madame Salleron, vihr/ valk.lehti liila 90800903 Melosilver "Penber" ®, vihr/valk.lehti, roosa+silmä 90801103 Pink Happy Thought, vihr/vaal.vihr.lehti, pinkki 93306703 Hero ®, tummaroosa/ vaalea roosa 93306503 Fireworks Pink ®, vaaleanpun. 93305603 Pelarg. Fireworks Redwhite ®, puna-valk. 93305803 Fireworks Scarlet ®, punainen 90801303 Robert Fish, vihr/kelt/ valk.lehti, oranssinpun. 90802003 Stellar Vancouver Centennial, tumma pun/ vihr.lehti, punainen 90802103 Wilhelm Langguth, vihr/ valk.lehti, punainen 90801603 Stadt Bern Rot, punainen

Hollanti -taimi, PAC -lajikkeisto 93306103 täysin rullakoin

82

0,475 €

06-16

82

0,475 €

06-16

82

0,475 €

06-16

82

0,475 €

06-16

82

0,475 €

06-16

82

0,475 €

06-16

82

0,475 €

06-16

0,03

83

0,475 €

06-16

0,03

83

0,475 €

06-16

0,03

83

0,475 €

06-16

0,03

83

0,475 €

06-16

82

0,475 €

06-16

82

0,475 €

06-16

82

0,475 €

06-16

83

0,475 €

06-16

84

0,370 €

03-21

0,03

+ lis


Lis. Pak.

Toim.Vko

PETUNIA PENDULA -RYHMÄ AMPPELIPETUNIA Charming ®, keskikokoinen kukka, tiiviskasvuinen, myös ruukkuun, (kts. Selecta -luettelo) 0,031 103 0,390 € 92016203 Dark Pink ®, pinkki 0,031 103 0,390 € 92016303 Red ®, punainen 92012703 Blue ®, tummansininen 0,031 103 0,390 € 92001003 Compact Purple ®, 0,031 103 0,390 € violetti 92001303 Lilac Vein ®, vaalea 0,031 103 0,390 € liila+tumma suonitus 92012803 Pink ®, vaalea pinkki 0,031 103 0,390 € valk.silmällä 92001403 White Blue Vein ®, 0,031 103 0,390 € valkoinen+sin.suonitus 92001503 White evol ®, valkoinen 0,031 103 0,390 € 92000903 Yellow ®, keltainen 0,031 103 0,390 € Famous ®, isokukkainen, (kts. Selecta -luettelo) 92016403 Compact Purple ®, 0,031 103 violetti 92016503 Compact White ®, 0,031 103 valkoinen 92016603 Dark Blue ®, 0,031 103 tummansininen 92016703 Dark Pink Morn ®, 0,031 103 pinkki+vaalea keskus 92016803 Firestorm ®, punainen 0,031 103 92016903 Lilac Picotee ®, 0,031 103 liila+valkoinen reunus 92017003 Salmon Pink ®, 0,031 103 lohenpinkki 0,031 103 92001803 Blue ®, sininen 92002003 Electric Purple ®, violetti 0,031 103 92002103 Hot Pink ®, lilahtava 0,031 103 roosa 0,031 103 92002203 Hot Rose Morn ®, tumma roosa+vaalea keskus 92002303 Lavender Pink ®, roosa 0,031 103 92002403 Light Blue ®, 0,031 103 vaaleansininen 92002503 Lilac Dark Vein ®, 0,031 103 liila+tumma suonitus 92012303 Lilac Vein ®, 0,031 103 violetti+suonitus 92002903 Purple ®, 0,031 103 tummanpurppura 92003003 Red Fire ®, punainen 0,031 103 92003203 Rose Veins ®, 0,031 103 roosa+suonitus 92012403 Sky Blue ®, vaalea 0,031 103 sininen 92003403 White Blue Vein ®, 0,031 103 valk.+sininen suonitus 92012503 White ®, valkoinen 0,031 103 92003503 Violet Dk Eye evol ®, 0,031 103 violetti tum.silmällä 92003603 Yellow ®, keltainen 0,031 103 Fortunia ®, isokukkainen 92003703 Blue impr. ®, tummansininen 92003803 Burgundy Picotee ®, viininpun.+valk reunus 92003903 Burgundy ®, viininpun.

05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21

Lis. Pak.

Toim.Vko

92004003 Dark Purple Imp.®, violetti 92004103 Hot Pink ®, punertava roosa 92004203 Pink ®, roosa

0,037

70

0,350 € 05-17

0,037

70

0,350 € 05-17

0,037

70

0,350 € 05-17

92004303 Purple Picotee ®, sininen+valk.reunus 92017103 Purple Vein ®, liila+tumma suonitus 92004403 Red ®, punainen

0,037

70

0,350 € 05-17

0,037

70

0,350 € 05-17

0,037

70

0,350 € 05-17

92004503 White ®, valkoinen

0,037

70

0,350 € 05-17

92004603 Yellow ®, keltainen

0,037

70

0,350 € 05-17

P

05-21 05-21 05-21

0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21

Fortunia Burgundy Picotee

Fortunia Purple Picotee

Surfinia Baby ®, keskikokoinen kukka, voim. riippuva 92005603 Pink Morn ®, roosa 0,058 125 0,360 € silmällä 92005703 Pink Vein ®, roosa 0,058 125 0,360 € suonilla 92005903 Red with Eye ®, 0,058 125 0,360 € punainen silmällä 92006003 Soft Pink ®, hento roosa 0,058 125 0,360 € 92014303 White ®, valkoinen 0,058 125

03-21 03-21 03-21 03-21 03-21

0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21

0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21 0,390 € 05-21

0,037

70

0,350 € 05-17

0,037

70

0,350 € 05-17

0,037

70

0,350 € 05-17

Surfinia Classic ®, voimakkaasti riippuva 92006103 Blue ®, tummansininen 0,058 92006203 Blue Topaz ®, sininen 0,058 92006303 Blue Vein ®, 0,058 vaaleansin.+suonitus 92005503 Amethyst ®, liila 0,058 92006403 Burgundy ®, 0,058 viininpunainen 92014403 Comp. Purple Vein ®, 0,058 purppura 92017203 Dark Violet ®, tumma 0,058 violetti 92007203 Hot Pink '05 ®, 0,058 roosa+suonitus 92007303 Hot Red ®, 0,058 lohenpun.+suonitus 92007403 Lilac ®, liila 0,058 92007503 Lime ®, 0,058 vaaleankeltainen 92007603 Pastel 2000 ®, 0,058 pastellinroosa 92017303 Perfume Blue ®, sininen 0,058 92008203 Pink Mini 2000 ®, 0,058 tumma roosa 92008303 Pink Vein ®, 0,058 roosa+suonitus 92008403 Purple Mini ®, violetti 0,058 92008503 Purple ®, violetti 0,058 92014603 Purple Vein ®, violetti 0,058 suonilla 92008603 Red ®, punainen 0,058 92009203 Rose Vein ®, roosa 0,058 suonilla 92009303 Sky Blue ®, 0,058 vaaleansininen

125 125 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

125 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

125

0,360 € 03-21

125

0,360 € 03-21

125

0,360 € 03-21

125

0,360 € 03-21

125 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

125

0,360 € 03-21

125 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

125

0,360 € 03-21

125 125 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

125 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

125

0,360 € 03-21

35


P

Lis. Pak. 92014803 Sweet Pink ®, roosa 92009703 Vanilla ®, kermanvalk.+suonitus 92009803 White ®, valkoinen Surfinia Giant ®, jättikukkainen 92017403 Blue Eye ®, vaal. sin.+valk.silmä 92006903 Blue ®, sininen 92017503 Purple Picotee ®, violetti+valk.reunus 92015403 Purple ®, violetti

0,058 125 0,058 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

0,058 125

0,360 € 03-21

0,058 125

0,360 € 03-21

0,058 125 0,058 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

0,058 125

0,360 € 03-21

Surfinia Patio ®, keskikokoinen kukka, tiiviskasvuinen 92015503 Amethyst ®, tumma liila 0,058 125 0,360 € 92007703 Blue ®, vaaleansininen 0,058 125 0,360 € 92007803 Lavender ®, laventeli 0,058 125 0,360 € 92007903 Misty Pink ®, pinkki 0,058 125 0,360 € 92008003 Red ®, punainen 0,058 125 0,360 € 92008103 White Paint ®, valk. 0,058 125 0,360 € Surfinia Repens ®, pienikukkainen, mattomainen kasvutapa 92008703 Mauve ®, laventelin sin. 0,058 92008903 Pink Star ®, pinkki 0,058 +suonitus 92009003 Purple ®, violetti 0,058 92009103 Velvet ®, tumma violetti 0,058

03-21 03-21 03-21 03-21 03-21 03-21

125 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

125 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

Surfinia Repens Pastel Pink

Surfinia Table ®, tiiviskasvuinen, ruukkuun 92017603 Amethyst Eye ®, 0,058 125 liila+valk.silmä 92015703 Dark Red ®, tumman 0,058 125 punainen 92009403 Pink Morn ®, roosa 0,058 125 92015803 Salmon Red ®, 0,058 125 lohenpunainen 92015903 Salmon Vein ®, 0,058 125 lohenpunainen 92009603 Soft Pink ®, 0,058 125 vaalea roosa 92016103 White ®, valkoinen 0,058 125 92016003 Yellow ®, keltainen 0,058 125

Surfinia Table

36

Lis. Pak.

Toim.Vko

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

Surfinia Victorian Lilac

Toim.Vko

Surfinia Table Amethyst

Surfinia Victorian ®, isokukkainen + suonitus 92009903 Apricot ®, 0,058 125 aprikoosi+suonitus 92010003 Creme ®, 0,058 125 kermanvalk.+suonitus 92010203 Yellow ®, 0,058 125 keltainen+suonitus 92010103 Lilac, vaalea 0,058 125 pinkki+suonitus Veranda ®, ruukkuviljelyyn! 92017703 Salmon ®, lohen roosa 92017803 Dark Blue ®, tummansininen 92017903 Magenta ®, magenta 92018003 Yellow ®, kermankeltainen 92018103 White ®, valkoinen 92018203 Rose Vein ®, roosa + suonet 92018303 Neon ®, neonroosa 92018403 Scarlet ®, punainen 92018503 Bordeaux ®, lila + viol. Silmä

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

0,068 0,068

95 95

0,360 € 05-21 0,360 € 05-21

0,068 0,068

95 95

0,360 € 05-21 0,360 € 05-21

0,068 0,068

95 95

0,360 € 05-21 0,360 € 05-21

0,068 0,068 0,068

95 95 95

0,360 € 05-21 0,360 € 05-21 0,360 € 05-21

Conchita ®, keskikokoinen kukka, pyöreä kasvutapa, myös ruukkuviljelyyn 92018603 Blossom White ®, valk. 0,068 95 0,360 € 92018703 Cranberry Frost ®, liila 0,068 95 0,360 € + suonet 92018803 Pink Kiss ®, roosa 0,068 95 0,360 € 92018903 Blueberry Frost ®, 0,068 95 0,360 € vaal.sininen + suonet 92019003 Strawberry Frost ®, 0,068 95 0,360 € roosa + suonet 92019103 Twilight Blue ®, t.sin. 0,068 95 0,360 € 92019203 Grenadine ®, punainen 0,068 95 0,360 € 92019303 Azur ®, sinivioletti 0,068 95 0,360 € 92019403 Blast ®, roosa/ valk. 0,068 95 0,360 € 92019503 Merlot ® 0,068 95 0,360 €

Conhita Azur

Conhita Blueberry Frost

05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21

Conhita Cranberry Frost


Lis. Pak.

Conhita Rasberry Plast

Conhita Red

Toim.Vko

Lis. Pak.

Toim.Vko

P

Conhita Strawberry Littletunia Sweet Pink

Littletunia Red

Littletunia White

Littletunia Pink

Conhita Blueberry Frost

Littletunia ®, pienikukkainen, myös ruukkuun 92019603 Red Star ®, punainen + valk. reunat 92019703 Breezy Pink ®, vanha roosa + tumma keskusta 92019803 Sweet Pink ®, roosa 92019903 Red ®, punainen 92020003 Rose ®, roosa 92020103 White ®, valkoinen 92020203 Violet ®, vaalea liila 92020303 Pink ®, pinkki 92020403 Purple ®, violetti

Littletunia Breezy Pink

0,052

95

0,360 € 05-21

0,052

95

0,360 € 05-21

0,052 0,052 0,052 0,052 0,052 0,052 0,052

95 95 95 95 95 95 95

0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 €

05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21

Littletunia Red Star

Mini Me ®, pienikukkainen 92013403 Baby Pink ®, roosa 92013503 Blue ®, sininen 92013603 Darkk Purple W.Eye ®, violetti silmällä 92013703 Lilac Vein ®, liila 92013803 Pink Star ®, roosa 92013903 Pink Velvet ®, tumma roosa 92014003 Purple ®, violetti 92014103 Red ®, punainen 92014203 White ®, valkoinen

0,041 125 0,041 125 0,041 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

0,041 125 0,041 125 0,041 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

0,041 125 0,041 125 0,041 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

0,058 0,058 0,058 0,058 0,058 0,058

0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 €

Littletunia Purple

KERROTTUKUKKAISET Surfinia Double ®, kerrottu

Littletunia Rose

Littletunia Violet

92020503 92015103 92006503 92006603 92006703 92006803

Blue Star ®, sininen Lilac ®, tumma liila Pink ®, roosa Red ®, punainen White ®, valkoinen Purple ®, violetti

125 125 125 125 125 125

03-21 03-21 03-21 03-21 03-21 03-21

37


P R

Lis. Pak.

Lis. Pak.

Toim.Vko

Sweetsunshine ®, kerrottu, (kts. Selecta -luettelo) 92010403 Blue Vein ®, 0,040 103 0,390 € 92010503 Dark Violet ®, tumma 0,040 103 0,390 € violetti 92010703 Giant Violet ®, violetti 0,040 103 0,390 € 92010803 Hot Pink ®, lilahtava 0,040 103 0,390 € roosa 92011003 Nostalgia ®, vanha 0,040 103 0,390 € roosa 92011103 Odyssey ®, vaal. roosa 0,041 103 0,390 € 92012603 Red ®, punainen 0,040 103 0,390 € 92011203 White ®, valkoinen 0,040 103 0,390 € 92011303 Williams ®, vaaleankelt. 0,040 103 0,390 €

Toim.Vko

05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21

Surphlox Blue White

Sweetsunshine Hot Pink

Sweetsunshine Nostalgia

PORTULACA GRANDIFLORA KORISTEPORTULAKKA PortoGrande, isokukkainen, UUTUUS, ks. Selecta 93207103 Apricot ®, aprikoosi 0,031 143 0,400 € 93207203 Magenta ®, roosa 0,031 143 0,400 € 93207303 Scarlet ®, punainen 0,031 143 0,400 € 93207403 White ®, valkoinen 0,031 143 0,400 € 93207503 Yellow ®, keltainen 0,031 143 0,400 €

RHODODENDRON ATSALEAT, ALPPIRUUSUT

Sweetsunshine Odyssey

Conchita ® double, kerrottu 92020603 Blue ®, sininen 92020703 Lavender ®, laventeli 92020803 Pink ®, roosa 92020903 Velvet ®, liila 92021003 White ®, valkoinen 92021103 Bouquet ®, vaalea liila + tumma suonitus

0,070 0,070 0,070 0,070 0,070 0,070

95 95 95 95 95 95

0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 €

05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21

PHLOX KESÄLEIMU Surphlox 94506403 Blue Vein ®, sininen, suonitus 94504303 Blue White ®, vaal.sin. valk.keskusta 94504403 Cherry Blossom ®, vaaleanroosa 94506503 Dark Blue ®, sininen 94504503 Magenta ®, punainen 94504603 Pink ®, rosa 94504703 Pink White Star ®, roosa, valk.keskusta 94504803 Red ®, punainen 94504903 White ®, valkoinen

0,043 125

0,590 €

03-21

0,043 125

0,590 €

03-21

0,043 125

0,590 €

03-21

0,043 0,043 0,043 0,043

125 125 125 125

0,590 € 0,590 € 0,590 € 0,590 €

03-21 03-21 03-21 03-21

0,043 125 0,043 125

0,590 € 0,590 €

03-21 03-21

90

0,430 €

03-21

Puistoalppiruusu 40-50 cm 8-10 kukintoa, 5 l ruukku 91300203 Lila 10,90 € 1

16

91300603 Blue

1

10,90 €

16

91300803 Roosa

1

10,90 €

16

91300703 Punainen

1

10,90 €

16

91300503 Rhodod.repens 25/30 3 l ruukku

1

8,90 €

16

Atsalea 91200817 Makro Punainen

20

0,90 €

38-45

91200917 Makro Roosa

20

0,90 €

38-45

91201017 Makro Valkoinen

20

0,90 €

38-45

PLECTHRANTHUS KIRJOLIISUKKA 94603303 Variegatus, valkovihreälehtinen

38

05-21 05-21 05-21 05-21 05-21

Kuvateksti??


Lis. Pak.

Atsalea Theo

Toim.Vko

Rhodo Thesla

Lis. Pak.

Toim.Vko

91200319 Flamenco, liila

10

2,10 €

38-42

91200419 Glaser Bicolor, rosa/ valk. yksink. 91200519 Glaser Red, pun. yksink.

10

2,10 €

15

10

2,10 €

15

91200619 Glaser White, valkoinen, yksink. 91200719 Hector, oranssinpun.

10

2,10 €

15

10

2,10 €

45-06

91203219 Luntera, lohenpunainen

10

2,10 €

38-45

91201119

10

2,10 €

45-06

91201219 Mme Troch, valkoinen

10

2,10 €

38-15

91201319 Nordlicht, punainen

10

2,10 €

38-15

91201419 Ostalet, lila

10

2,10 €

45-15

91201519 Otto, punainen

10

2,10 €

45-15

91203119 Rena, lila

10

2,10 €

06-15

91201619 Riva, tumma lila

10

2,10 €

06-15

91201719 Rosalie, roosa

10

2,10 €

03-15

91201819 Rose Vogel, roosa

10

2,10 €

38-06

91201919 Sachsenstern, roosa/ valk., yksink. 91202019 Salmon Vogel, lohenpun. 91202119 Sima, pun./ valk.

10

2,10 €

06-15

10

2,10 €

38-06

10

2,10 €

38 -06

91202219 Stella Maris, hento roosa/ valk., yksink. 91202319 Tamira, punainen

10

2,10 €

45-15

10

2,10 €

03-15

91202419 Theo, roosa

10

2,10 €

03-15

91202519 Thesla, roosa

10

2,10 €

06 -15

12

1,50 €

10-15

Meggy, roosa

L-koko, 13 cm ruukku (25 cm) HUOM! Talvihinta viikosta 1 alkaen + 7% 91200120 Aline, valkoinen, yksink.

8

3,10 €

10-15

91200320 Flamenco, lila

8

3,10 €

38-42

91200420 Glaser Bicolor, rosa/ valk. yksink. 91200520 Glaser Red, pun. yksink.

8

3,10 €

15

8

3,10 €

15

S-koko, 11 cm ruukku (15 cm) HUOM! Talvihinta viikosta 1 alkaen + 7% 91200118 Aline, valkoinen, yksink.

8

3,10 €

15

91200318 Flamenco, lila

12

1,50 €

38-42

91200418 Glaser Bicolor, rosa/ valk. yksink. 91200518 Glaser Red, pun. yksink.

12

1,50 €

15

12

1,50 €

15

91200618 Glaser White, valkoinen, yksink. 91200718 Hector, oranssinpun.

12

1,50 €

15

12

1,50 €

45-06

91203218 Luntera, lohenpunainen

12

1,50 €

38-45

91201118

91200620 Glaser White, valk. yksink. 91200720 Hector, oranssinpun.

8

3,10 €

45-06

91203220 Luntera, lohenpunainen

8

3,10 €

38-45

91201120 Meggy, roosa

8

3,10 €

45-06

91201220 Mme Troch, valkoinen

8

3,10 €

38-15

91201320 Nordlicht, punainen

8

3,10 €

38-15

91201420 Ostalet, liila

8

3,10 €

45-15

91201520 Otto, punainen

8

3,10 €

45-15

91203120 Rena, liila

8

3,10 €

06-15

91201620 Riva, tumma liila

8

3,10 €

06-15

91201720 Rosalie, roosa

8

3,10 €

03-15

91201820 Rose Vogel, roosa

8

3,10 €

38-06

91201920 Sachsenstern, roosa/ valk., yksink. 91202020 Salmon Vogel, lohenpun. 91202120 Sima, pun./ valk.

8

3,10 €

06-15

8

3,10 €

38-06

8

3,10 €

38 -06

91202220 Stella Maris, hento roosa/ valk., yksink. 91202320 Tamira, punainen

8

3,10 €

45-15

8

3,10 €

03-15

91202420 Theo, roosa

8

3,10 €

03-15

91202520 Thesla, roosa M-koko, 12 cm ruukku ( 20 cm) HUOM! Talvihinta viikosta 1 alkaen + 7% 91200119 Aline, valkoinen, yksink.

8

10

3,10 €

2,10 €

06 -15

10-15

12

1,50 €

45-06

91201218 Mme Troch, valkoinen

12

1,50 €

38-15

91201318 Nordlicht, punainen

12

1,50 €

38-15

91201418 Ostalet, lila

12

1,50 €

45-15

91201518 Otto, punainen

12

1,50 €

45-15

91203118 Rena, lila

12

1,50 €

06-15

91201618 Riva, tumma lila

12

1,50 €

06-15

91201718 Rosalie, roosa

12

1,50 €

03-15

91201818 Rose Vogel, roosa

12

1,50 €

38-06

91201918 Sachsenstern, roosa/ valk., yksink. 91202018 Salmon Vogel, lohenpun. 91202118 Sima, pun./ valk.

12

1,50 €

06-15

12

1,50 €

38-06

12

1,50 €

38 -06

91202218 Stella Maris, hento roosa/ valk., yksink. 91202318 Tamira, punainen

12

1,50 €

45-15

12

1,50 €

03-15

91202418 Theo, roosa

12

1,50 €

03-15

91202518 Thesla, roosa

12

1,50 €

06 -15

Meggy, roosa

R

39


R S

Lis. Pak.

Erikoismuodot 91202721 taimi Kehä

1

11,00 €

45

91202821 taimi Pyramidi

1

9,50 €

45

91202921 taimi Runko

1

7,50 €

45

ROSA MINIRUUSU 10,5 cm ruukussa, pistokasta KI väreittäin

0,080

15

1,60 €

07-10

12 cm ruukussa, 5-6 pstokasta KI väreittäin

0,120

12

2,50 €

07-10

ROSA RUUKKURUUSU Koster -ruusut 91400430 Rosa Maywonder, pun. 91400130 Rosa Muttertag, pun. 91400230 Rosa Vatertag, oranssinpun. 91400330 Rosa Schneeprinsess, valkoinen "Jaloruusut" 91400830 Rosa Apricot Clementine ®, vaalea oranssi 91400630 Rosa Chilli Clementine ®, punainen 91400530 Rosa Clementine ®, oranssi 91404230 Rosa Peach Clementine ® 91400730 Rosa Yellow Clementine ®, keltainen 91401230 Rosa Goldjuwel ®, kirkas keltainen 91401330 Rosa Hobby ® 91403730 Rosa Honeymilk ® 91401130 Rosa Mandarin ®, lohenor./kelt. 91400930 Rosa Orange Babyflor ®, vaalea oranssi 91401030 Rosa Pink Babyflor ®, punainen 91402430 Rosa Violet Hit ®, vaalea liila 91402530 Rosa Sun Hit ®, kelt. 91402330 Rosa Teeny Weeny ®, roosa 91402630 Rosa Fancy Hit ®, oranssinpun. Amppeliin 91401731 Rosa CentrO-Rose ® CityFlor, punainen 91401531 Rosa Satina ® CityFlor, vaalea roosa 91401631 Rosa Rody ® CityFlor , vadelmanpun. 91404130 Rosa The Fairy, hento roosa

40

sis. sis. sis. sis.

10 10 10 10

Lis. Pak.

Toim.Vko

2,600 € 2,600 € 2,600 € 2,600 €

04-10 04-10 04-10 04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis. sis. sis.

10 10 10

3,000 € 3,000 € 3,000 €

04-10 04-10 04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis. sis.

10 10

3,000 € 3,000 €

04-10 04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

sis.

10

3,000 €

04-10

Rungolliset 91401932 Rosa Satina ®, vaalea roosa 91402132 Rosa Chilli Clementine ®, punainen 91402032 Rosa Clementine ®, oranssi 91402232 Rosa Mariatheresia ®, vaalea roosa 91401832 Rosa Rody ®, vadelmanpunainen 91402832 Rosa runkoruusu 60 cm 91402932 Rosa Runkoruusu 90 cm

Toim.Vko

sis.

1

04-10

sis.

1

04-10

sis.

1

04-10

sis.

1

04-10

sis.

1

04-10

sis. sis.

1 1

11,50 € 13,50 €

04-10 04-10

Holtkamp -lajikkeet 90500103 nro 015, sininen

100

0,345 €

38-37

90503803 nro 020, sininen

100

0,345 €

38-37

90500303 nro 023 Maiko, t.sin.

100

0,345 €

38-37

90500403 nro 030 Tamiko, vaal.sin

100

0,345 €

38-37

90500503 nro 050, roosa

100

0,345 €

38-37

90500803 nro 055 Amai, roosa

100

0,345 €

38-37

90500903 nro 056 Novia, roosa

100

0,345 €

38-37

90503903 nro 063, punainen

100

0,345 €

38-37

90501203 nro 064, vaaleanpun.

100

0,345 €

38-37

90501303 nro 066 Akira, punainen

100

0,345 €

38-37

90504003 nro 238, valkoinen, vaal. pun.reuna 90501503 nro 240 Cora, sinivalk.

100

0,345 €

38-37

100

0,345 €

38-37

90501603 nro 244 Chiko, valkosin.

100

0,345 €

38-37

90501703 nro 247 Maja, liila-valk.

100

0,345 €

38-37

90501803 nro 248 Kazuko, valk.

100

0,345 €

38-37

90501903 nro 249 Mani, valkoinen

100

0,345 €

38-37

90502203 nro 280, sininen+vaalea reuna 90504103 nro 640, vaaleanpun.

100

0,345 €

38-37

82

0,345 €

38-37

90504203 nro 735, vaaleansin.

82

0,345 €

38-37

90504303 nro 843, vaaleanpun.

82

0,345 €

38-37

90504403 nro 865, viininpun.

82

0,345 €

38-37

SAINTPAULIA IONANTHA -RYHMÄ PAAVALINKUKKA

Saint Paulia nr 23

Saint Paulia nr 30

Saint Paulia nr 66

Saint Paulia nr 50


Lis. Pak.

Toim.Vko

Lis. Pak.

Toim.Vko

SALVIA FARINACAEA HÄRMESALVIA Sallyfun 94504103 Blue ®, sininen 94504203 White ®, valkoinen

0,060 0,060

95 95

0,405 € 06-17 0,405 € 06-17

Sallyfun White

Sallyfun Blue

SANVITALIA PROCUMBENS HUOVINKUKKA 93204603 Aztekengold, keltainen 93204703 Golden Glow ®, keltainen 93207603 Picador Double Yellow ®, kerrottu 93207703 Picador Yellow Ice ®, keltainen 93204803 Picador Yellow ®, keltainen 93206303 Sombrero XL Orange ®, or., isokukk. 93206403 Sombrero XL Yellow ®, kelt. isokukk. 93207803 Superbini ®, vihr. silmä, tiivis 93207903 Starbini ®, matala 93208003 Sunbini ®, tiivis, tummalehtinen

S

125

0,350 € 03-21

0,026 125

0,380 € 03-21

0,031 143

0,370 € 05-21

0,031 143

0,370 € 05-21

0,031 143

0,370 € 05-21

0,031 125

0,370 € 03-21

0,031 125

0,370 € 03-21

0,058

95

0,370 € 06-17

0,058 0,058

95 95

0,370 € 06-17 0,370 € 06-17

Sanvitalia Starbini

Sanvitalia Sunbini

Sanvitalia Tequila

Sanvitalia Picador Double Yellow

SCAEVOLA AEMULA SINIVIUHKA 92600103 Blue Wonder ®, sininen 92600203 Brillant ®, sininen 92600303 Crystal impr. ®, valkoinen 92600403 Diamond ®, sinivalkoinen 92600603 Saphira ®, sininen 92601203 Surdiva Blue ®, sininen 92601303 Surdiva Light Blue ®, vaaleansininen 92601403 Surdiva White ®, valkoinen 92600703 Top Pot Blue ®, sininen 92600803 Top Pot White ®, valkoinen 92601103 Topaz Pink ®, pinkki 92601503 Scaevola Blue Haze ®, sininen 92601603 Scaevola Little Wonder ®, sininen

Sanvitalia Golden Glow

Sanvitalia Picador Yellow

Scaeovola Diamond

Sanvitalia Sombrero Orange

Sanvitalia Superbini

Scaeovola Surdiva Blue

0,026 125 0,031 125 0,031 125

0,450 € 03-21 0,450 € 03-21 0,450 € 03-21

0,031 125

0,450 € 03-21

0,031 125 0,064 125 0,064 125

0,450 € 03-21 0,450 € 03-21 0,450 € 03-21

0,064 125

0,450 € 03-21

0,031 125 0,031 125

0,450 € 03-21 0,450 € 03-21

0,031 125 0,025 95

0,450 € 03-21 0,420 € 06-17

0,025

0,420 € 06-17

95

Scaeovola Saphira

41


S

Lis. Pak.

Lis. Pak.

Toim.Vko 94503503 Salmon ®, vaalea lohenpunainen 94503603 Soft Pink ®, vaalea pinkki 94505503 Violet Bicolor ®, liila valkoinen

Toim.Vko

0,080

59

0,515 € 03-21

0,080

59

0,515 € 03-21

0,080

59

0,515 € 03-21

220

0,300 € 03-21

Scaevola Little Wonder

Senetti

Scaevola Surdiva Light Blue

Senetti

SINNINGIA SPECIOSA ISOGLOKSINIA Avanti F1 91100603 Red w White edge, pun. valkoinen reuna 91100103 Blue, sininen

Scaevola

SENECIO PERICALLIS SENETTI 94502903 Blue Bicolor ®, sinivalkoinen 94503003 Blue ®, sininen 94503103 Deep Blue ®, tummansininen 94503203 Lavender Blue ®, laventelin sininen 94503303 Magenta Bicolor ®, punavalkoinen 94503403 Magenta ®, magentan punainen

42

0,080

59

0,515 € 03-21

0,080 0,080

59 59

0,515 € 03-21 0,515 € 03-21

0,080

59

0,515 € 03-21

0,080

59

0,515 € 03-21

0,080

59

0,515 € 03-21

220

0,300 € 03-21

91100403 Mix, värisekoitus

220

0,300 € 03-21

91100803 Scarlet, viininpunainen

220

0,300 € 03-21

220

0,300 € 03-21

220

0,300 € 03-21

91101603 Red, punainen

220

0,300 € 03-21

91101703 Red White, punavalkoinen

220

0,300 € 03-21

Brocade, kerrottu 91101403 Blue White, sinivalkoinen 91101503 Blue, sininen

SOLANUM 93204903 jasminoides Wit, valk.

0,500 € 03-21

93205003 rantonnettii Blauw, sin.

0,500 € 03-21


Lis. Pak.

Toim.Vko

SOLENOSTEMON SCUTELLARIOIDES ISOKIRJOPEIPPI 94606403 Black Prince, tumma violetti 94606503 Dark Star, viininpun. 94606603 Dipt in Wine, punaliila + vihr. keskusta 94606703 Freckles, pronssi + vihr. 94606803 Juliet Quartermain, viininpun. 94606903 Kingwood Torch, tumma liila 94607003 Fishnet Stockings, pun./ liila/ vihr. 94607103 Sedona, oranssi + roosa 94607203 Sky Fire, liila + vihreä reuna 94607303 Lancelot, pun./ vihr. 94607403 Mocha Velvet, lilahtavan ruskea 94607503 Sun Gold, vihertäv.kelt. 94607603 Caipirinha, vihertävänkelt. +suonitus 94607703 Coffe Bean, punaruskea

Solenostemon Caipirinha

95

0,415 €

06-17

95 95

0,415 € 0,415 €

06-17 06-17

95 95

0,415 € 0,415 €

06-17 06-17

95

0,415 €

06-17

95

0,415 €

06-17

95 95

0,415 € 0,415 €

06-17 06-17

95 95

0,415 € 0,415 €

06-17 06-17

95 95

0,415 € 0,415 €

06-17 06-17

95

0,415 €

06-17

Coleus Black Prince

Lis. Pak. 84

0,665 € 38-37

amppelisoilikki 93205103 saxorum Blauw, sininen

90

0,540 € 03-21

95 95 95

0,350 € 06-21 0,350 € 06-21 0,350 € 06-21

90900403 90901903 90900503 90900603 90901503 90900703 90900803 90901603 90900903 90901003 90901103

Anita, lohenroosa Bella, roosa Bodil, roosa Christina, sin.+valk.silmä Heidi, vaalsin.+kelt.silmä Helena, vaalea liila+kelt. silmä Isabella, tumma pinkki Lisette, sininen Lissi, valkoinen Lotti, viininpunainen Madeleine, hento roosa+kelt.silmä Maria, punainen Orchis, roosa/pun. Silvia, sinikeltainen Stine, valkoinen Trudi, tumma pinkki+kelt. silmä Ursi, vaalea roosa+kelt. silmä

S

SUTERA CORDATA (Bacopa) LUMIHIUTALE Suteranova, isokukkainen, tiivis 92403203 Big Blue improved ®, sin 0,052 92403303 Big White ®, valkoinen 0,052 92403403 Big Ice Blue ®, vaal.sin 0,052 Falls, isokukainen, pitkänpyöreä 92401203 Big Pearl ®, lilahtavan 0,031 143 valk. 92401303 Big White ®, valkoinen 0,031 143 92401403 Sky Blue evol ®, vaal.sin 0,031 143 Scopia Gulliver, jättikukkainen, tiivis 92403503 White ®, valkoinen 0,041 95 92400703 Lavender ®, laventel.sin. 0,041 95 92400803 Lilac ®, vaalea liila 0,041 125 Scopia Great, isokukkainen, tiivis 92403603 Deep Violet ®, violetti 92403703 Regal Blue ®, sininen 92403803 Pink Ring ®, roosa + tumma keskusta 92400303 Pink Shade ®, roosan sävyjä 92400503 Rose ®, roosa 92400603 White Impr.®, valkoinen

0,350 € 05-21 0,350 € 05-21 0,350 € 05-21

0,350 € 06-17 0,350 € 06-17 0,350 € 06-17

0,041 0,041 0,041

95 95 95

0,350 € 06-17 0,350 € 06-17 0,350 € 06-17

0,041

95

0,350 € 06-17

0,041 0,041

95 95

0,350 € 06-17 0,350 € 06-17

95

0,350 € 06-17

Coleus Sky Fire.

STREPTOCARPUS SOILIKKI 90900103 90900203 90901403 90901703 90900303 90901303

Toim.Vko

90901803 Victoria, hento sininen

Pienikukkainen, tiivis 92401503 Snowflake, valkoinen

Coleus Sedona

84 84 84 84 84 84

0,665 € 0,665 € 0,665 € 0,665 € 0,665 € 0,665 €

38-37 38-37 38-37 38-37 38-37 38-37

84 84 84 84 84

0,665 € 0,665 € 0,665 € 0,665 € 0,665 €

38-37 38-37 38-37 38-37 38-37

84 84 84 84 84

0,665 € 0,665 € 0,665 € 0,665 € 0,665 €

38-37 38-37 38-37 38-37 38-37

84

0,665 € 38-37

Scopia Great Pink Ring

Scopia Great Violet

Scopia Great White

Scopia Pink Shade

Sutera Great Regal Blue

Suteranova Big Blue

43


T

Lis. Pak.

Lis. Pak.

Toim.Vko

THUNBERGIA ALATA MUSTASILMÄSUSANNA 93205203 African Sunset, terrakotta silmällä 93205303 Lemon Star, sitruunan kelt.silmällä 93208103 Orange, t.orans. silmällä 93205403 Orange Star, orans. silmällä

90

0,535 €

03-21

90

0,535 €

03-21

90 90

0,535 € 0,535 €

03-21 03-21

TORENIA FOURNIERI TORENIA Moon, tiivis, pyöreä 93000103 Golden Moon ®, kelt.

0,043

95

0,415 €

06-17

93000203 Magenta Moon ®, magenta 93001203 Purple Moon ®, violetti

0,043

95

0,415 €

06-17

0,043

95

0,415 €

06-17

93000603 White Moon ®, valk. 93001603 Violet Moon Imp. ®, liila

0,043 0,043

95 95

0,415 € 0,415 €

06-17 06-17

Torenia Golden Moon

Torenia Magenta Moon

Torenia Purple Moon

Torenia Rose Moon

Torenia White Moon

Torenia Violet Moon

SummerWave, pitkän pyöreä 93000803 Large Amethyst ®, liila 93000903 Large Blue ®, sininen 93001003 Large Violet ®, violetti

0,057 125 0,057 125 0,057 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

Fuego Pink

Fuego Scarlet

Lascar, tiiviskasvuinen, kukkii koko verson matkalla 92307903 Burgundy ®, burgundyn 0,040 103 0,380 € punainen 92308003 Pink with Dark Eye ®, 0,040 103 0,380 € pinkki tummalla silmällä 92308103 Red ®, punainen 0,040 103 0,380 € 92308203 Red with Eye ®, pun. 0,040 103 0,380 € valk.silmällä 92302503 Apricot ®, oranssinkelt. 0,040 103 0,380 € 92302603 Cerise ®, kirsikanpun. 0,040 103 0,380 € 92302703 Dark Blue ®, tummansin 0,040 103 0,380 € 92302903 Dark Violet w.Eye ®, 0,040 103 0,380 € violetti+silmä 92303003 Hot Rose ®, tum. roosa 0,040 103 0,380 € 92303103 Lavender ®, laventeli 0,040 103 0,380 € 92303303 Light Pink ®, vaal. roosa 0,040 103 0,380 € 92303403 Purple ®, tumma violetti 0,040 103 0,380 € 92307603 Purple With Eye ®, 0,040 103 0,380 € purp.pun.valk.silmä 92303503 White ®, valkoinen 0,040 103 0,380 € 92303603 Violet ®, violetti 0,040 103 0,380 €

Lascar Apricot

Lascar Cerise

Lascar Dark Violet Eye

Lascar Purple

VERBENA BIPINNATIFIDA (RIIPPA)VERBENA Fuego, voimakaskasv. kukkii koko verson matkalla 92301703 Apricot evol ®, 0,040 103 0,380 € aprikoosi 92301903 Denim Blue ®, 0,040 103 0,380 € laventelin sininen 92302103 Orange Red ®, 0,040 103 0,380 € oranssinpunainen 92302203 Pink ®, roosa 0,040 103 0,380 € 92302303 Scarlet ®, punainen 0,040 103 0,380 € 92307503 Violet With Eye ®, 0,040 103 0,380 € tumma violetti valk.silmä 92307803 Red ®, punainen 0,040 103 0,380 €

Fuego Cream White

44

Toim.Vko

Fuego Denim Blue

05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21

Lascar Hot Rose

05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21 05-21


Lis. Pak. Temari Patio, tiiviskasvuinen 92304203 Blue ®, tummansininen 92304303 Coral Pink ®, pinkki 92304403 Magenta ®, magenta 92304503 Purple ®, violetti 92304603 Red ®, punainen valk. silmällä 92304703 Rose ®, tumma roosa 92308303 Burgungy Eye ®, burgundy, valk.silmällä Temari Trailing, voim. Riippuva 92305403 Peaches & Cream ®, oranssinkeltainen 92305703 White ®, valkoinen 92304803 Blue ®, sininen 92304903 Bright Rose ®, punertava roosa 92305003 Burgundi ®, viininpunainen 92305103 Coral Pink ®, korallinpunainen 92305203 Lavender ®, laventeli 92305303 Neon Red ®, neonpunainen 92305503 Red ®, punainen 92305603 Sakura Pink ®, roosa 92305803 Violet ®, liila 92305903 Violet Star ®, liila-valk.

0,058 0,058 0,058 0,058 0,058

Toim.Vko

125 125 125 125 125

0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 €

03-21 03-21 03-21 03-21 03-21

0,058 125 0,058 125

0,360 € 0,360 €

03-21 03-21

0,058 125

0,360 € 03-21

0,058 125 0,058 125 0,058 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

0,058 125

0,360 € 03-21

0,058 125

0,360 € 03-21

0,058 125 0,058 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

0,058 0,058 0,058 0,058

125 125 125 125

0,360 € 0,360 € 0,360 € 0,360 €

125 125 125

0,360 € 03-21 0,360 € 03-21 0,360 € 03-21

125

0,360 € 03-21

125

0,360 € 03-21

125

0,360 € 03-21

90 90 90 90

0,465 € 0,465 € 0,465 € 0,465 €

90 90 90

0,465 € 03-21 0,465 € 03-21 0,465 € 03-21

90 90 90

0,465 € 03-21 0,465 € 03-21 0,465 € 03-21

83

0,460 € 05-21

Tapien, voim. Riippuva, hienolehtinen 92303703 Pink ®, roosa 0,058 92307703 Purple ®, violetti 0,058 92303803 Salmon ®, 0,058 lohenpunainen 92303903 Sky Blue ®, 0,058 vaaleansininen 92304003 White Dream ®, 0,058 kermanvalkoinen 92304103 Violet ®, violetti 0,058

Lis. Pak. 93400203 Mohave Basket Yellow ®, keltainen 93400303 Mohave Dark Rose ®, tumma roosa 93401103 Mohave Fire ®, oranssi 93400503 Mohave Lemon ®, vaaleankeltainen 93400703 Mohave Red Pepper ®, punainen 93400803 Mohave Snow White ®, valkoinen 93401203 Mohave Yellow ®, kelt.

Toim.Vko

0,040

83

0,460 € 05-21

0,040

83

0,460 € 05-21

0,040 0,040

83 83

0,460 € 05-21 0,460 € 05-21

0,040

83

0,460 € 05-21

0,040

83

0,460 € 05-21

0,040

83

0,460 € 05-21

90

0,480 € 03-21

Amppeliin 93205603 Golden Beauty, kullankelt

Mohave Autumn Bronze

Mohave Fire

Mohave Yellow

Mohave Red Pepper

Mohave Dark Rose

Mohave White

V X

03-21 03-21 03-21 03-21

VIOLA AMPPELIORVOKKI Friolina Cascadiz ®, pienikukkainen 94907303 Blue White ®, vaal.sin. 0,057 94908503 Light Blue ®, sininen 0,057 94923303 Orange ®, oranssi 0,057 94923403 Purple Blue ®, 0,057 tummansin./sininen 94908603 White ®, valkoinen 0,057 94923503 Blue Yellow ®, sini-kelt. 0,057 94908403 Yellow ®, keltainen 0,057 Friolina Grandiz ®, isokukkainen 94923603 Lemon ®, sitruunankelt. 0,057 94923703 Cream ®, valkoinen 0,057 94923803 Lavender ®, 0,057 laventelinsin.

03-21 03-21 03-21 03-21

Mohave Fire

XEROCHRYSUM BRACTEATUM ISO-OLKIKUKKA Mohave ®, (kts. Selecta -luettelo) 93400103 Mohave Autumn Bronze 0,040 ®, pronssi

Mohave

45


Puolivalmisteet Pelargoni Begonia Verenpisara Ruukkukrysanteemi Ruukkukrysanteemi Marketta Sateenkaaripalsami Jalopelargoni

Lis. Pak.

Jättitaimi 1

+ lis. 12 + lis. 12 +lis. 12

0,850 € 0,880 € 0,750 €

13,15,17 13,15,17 19 ja 20

Ruukkuunjuur., 11 cm ruukku 3 pist.

+ lis. 15

0,520 €

Kesä

Ruukkuunjuur., 11 cm ruukku, 4 pist.

+ lis. 15

0,590 €

Talvi

11 cm ruukku 12 cm ruukku, 4 vk. 12 cm ruukku

+ lis. 15 + lis. 12 + lis. 14

0,750 € 0,750 € 1,390 €

13,15,17 13,15,17 06-13

Lis. Pak. 8 cm ruukku, 5 vk., kerran latvottu

Jättitaimi 2

Arabiansulkahirssi Sininata Pampaheinä

Lagurus Ovatus

Iso-olkikukka Neilikka Hämähäkkikukka Poutapilvi Hopealanka Hopeavillakko Koristekaali Hopeayrtti

46

Toim.Vko

0,750 € 13 ja 16

Carex Evergold

Toim.Vko

95 95 95 95

31,00 €

9 ja 12 9 ja 12 9 ja 12 11 ja 14

95

26,50 €

11 ja 14

Höyhenheinä

95

28,00 €

11 ja 14

Arabiansulkahirssi Sulkahirssi Röllinurmikka

95 95 95

28,00 € 34,50 € 34,50 €

11 ja 14 11 ja 14 11 ja 14

Jänönhäntä

95

2€

11 ja 14

Eragostis Wind Dancer

Toim.Vko

Mohave SuperTrouper Rosalita

kts. s.45 kts. s.22 kts. s.21

22-24 22-24 22-26

Diamond Frost Silver Silver dust

kts. s.23 kts. s.29 kts. s.10 kts. s.5

22-26 22-26 22-26 22-26 22-26

Santolina

48

Lis. Pak.

Pennisetum Setaceum Rubrum Festuca Cinerea Eisvogel Cortaderia Pumilia Carex Bronzita 20-30 cm Tenucissima Tipa Svansfjädergräs 40 cm Stipa Lessingiana Capriccio 35-40 cm Pennisetum Setaceum Pennisetum Glaucum, Jester F1 Eragostis Elliotti, Wind Dancer

kesäviljelyyn

+ lis.

Carex Bronzita

koristeheinät

Pennisetum Glaucum Jester F1

Toim.Vko

12 cm ruukku, 4 vk. 12 cm ruukku, 4 vk. 12 cm ruukku, 4 vk.

jättitaimet Amppelikasvien jättitaimi

Lis. Pak.

Pennisetum Setaceum Rubrum

Lagurus Ovatus

Tenucissima Tipa

Hopealanka

Santolina


Muistiinpanoja

Huiskula Oy Taimitukku Huiskulantie 52, 20380 Turku puh. 020 790 7017, fax 02 247 2902 www.huiskula.fi

TOIMITUS- JA MYYNTIEHDOT Kaikki hinnastomme hinnat ovat verottomia hintoja Turussa, avolaatikkoon pakattuna. Pidätämme oikeuden hintamuutoksiin, jotka johtuvat valuuttakurssien tai viranomaisten määräysten muutoksista. Mahdolliset huomautukset tavaran laadusta on tehtävä heti ja viimeistään viiden päivän kuluttua toimituksesta. Tilaus on voimassa ellei tilauksen toimitusta tee mahdottomaksi jokin meistä riippumaton tekijä, kuten lakot, odottamattomat biologiset tekijät tai viranomaisten määräykset. Myymistämme tuotteista vastaamme enintään tavaran laskutettuun arvoon saakka. Emme vastaa omaisuusvahingoista, tappioista, saamatta jääneistä myyntituotoista yms. vaikka näiden voitaisiinkin katsoa johtuvan tuotteistamme. Toimittamiamme lisenssisuojattuja ®-lajikkeita, ilman jalostajan tai hänen edustajansa kirjallista lupaa.

Kari Silokangas puh. 020 790 7006 GSM 050 371 2700 kari.silokangas@huiskula.fi


Huiskula Oy Taimitukku

Kari Silokangas puh. 020 790 7006 GSM 050 371 2700 kari.silokangas@huiskula.fi

Lea Kankare puh. 020 790 7017 lea.kankare@huiskula.fi

Katri Sepp채l채 puh. 020 790 7067 katri.seppala@huiskula.fi

Mikko Pitk채nen puh. 020 790 7030 mikko.pitkanen@huiskula.fi

Myyntiedustus

Taimiagentti Oy Juuso Anttila puh. 0400 232 024 puh. 040 5227862 fax 03 346 2016 taimiagentti@elisanet.fi

Voitto Ojala Ky Voitto Ojala puh. 0400 329 632 puh./fax 02 546 0095 voitto.ojala@pp1.inet.fi

Huiskula Oy Taimitukku, Huiskulantie 52, 20380 Turku puh. 020 790 7017, fax 02 247 2902 www.huiskula.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.