http://www.huiskula.fi/upload%5Cdocuments%5Clo_res%5Chuiskulan_ruusut_2010eccs

Page 1

Huiskulan

Ruusut


Ruusun ystävälle, Huiskulan Puutarha on Pohjoismaiden suurin ruusuntuottaja. Ruusupinta-alamme on 3,1 hehtaaria ja vuosituotanto noin 8 miljoonaa ruusua. Pelkästään ruusutuotannon parissa työskentelee yli kolmekymmentä ammattilaista. Osaamisemme perustuu pitkään kokemukseen, sillä aloitimme ruusunviljelyn jo 1950-luvulla. Valikoimaamme kuuluu viitisenkymmentä lajiketta, joten kaikista väreistä löytyy useita vaihtoehtoja eri käyttötarkoituksiin ja mieltymyksiin. Ruusu on herkkä tuote. Pidämmekin ruusuistamme hyvää huolta tuotantoketjun kaikissa vaiheissa. Kerätyt ruusut säilytetään vedessä aina kasvihuoneelta alkaen, jonka jälkeen ne viedään heti jäähdytettäviksi kylmävarastoon. Siellä ne saavat myös ensimmäisen leikkokukkavirkistekäsittelyn. Pakkaamme ruusut 20 kappaleen tukkupakkauksiin ja 10 kappaleen kuluttajapakkauksiin. Kotimaisen ruusun tärkein etu on tuoreus. Huiskulassa ruususato kerätään joka päivä, myös viikonloppuisin, jotta ne olisivat juuri sopivassa korjuuvaiheessa. Korjuuaste vaikuttaa ruusun avautumiseen ja kestävyyteen maljakossa. Ruusu kuuluu kukkien aateliin ja se on maailman suosituin leikkokukka. Leikkoruusu voi palkita hoitajansa kukoistamalla maljakossa kolmekin viikkoa. Kauniisti auennut ruusu herättää aina ihastusta. Joskus taas se aiheuttaa ikävän yllätyksen. Ehkäpä juuri oikukkuus ja yllätyksellisyys ovat osa ruusun viehätysvoimaa. Esittelemme kuvastossamme Huiskulan ruusulajikkeet ja niiden tärkeimmät ominaisuudet. Toivon, että onnistumme ruusuillamme tuottamaan runsaasti iloa ja myönteisiä tunteita. Jali Murto tuotantopäällikkö Huiskulan Puutarha Oy puh 020 790 7052 jali.murto@huiskula.fi


oAkitoAkitoAkito Akito väri puhtaanvalkoinen / RHS 155D kukan koko iso varren pituus 35 - 70 cm saatavuus •••

4


ncaBiancaBianca Bianca väri vihertävänvalkoinen / RHS 157B kukan koko iso varren pituus 35 - 80 cm saatavuus ••• lisätiedot tuoksuva

5


ancheAvalanche Avalanche väri valkoinen / RHS 155B kukan koko iso varren pituus 35 - 70 cm saatavuus •••

6


moEscimoEscimoE Escimo väri valkoinen / RHS 155A kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 35 - 60 cm saatavuus •••

7


enateRenateRen Renate väri kermanvaalea / RHS 19D kukan koko iso kestävyys hyvä varren pituus 35 - 70 cm saatavuus •• lisätiedot piikitön, talvikautena aprikoosinsävyinen

8


deJadeJadeJade Jade väri vaaleanvihreä / RHS 2C kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 40 - 60 cm saatavuus •••

9


ilAprilAprilAprilAp April väri keltainen / RHS 15B kukan koko iso varren pituus 35 - 60 cm saatavuus ••• lisätiedot tuoksuva ja piikitön

10


dyBirdyBirdyBird Birdy väri keltapunainen / RHS 13B kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 35 - 60 cm saatavuus • lisätiedot kesäaikaan reuna punainen

11


rairiePrairiePrair Prairie väri vaaleankeltainen / RHS 15D kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 40 - 60 cm saatavuus •• lisätiedot piikitön, talvikautena oranssinsävyinen

12


teGoldenGateGo Golden Gate väri keltainen / RHS 14A kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 40 - 60 cm saatavuus •••

13


onanzaBonanzaBo Bonanza väri oranssi / RHS 29A kukan koko keskikokoinen varren pituus 35 - 60 cm saatavuus •• lisätiedot piikitön

14


roColandroColan Colandro väri oranssi / RHS 28B kukan koko iso kestävyys hyvä varren pituus 40 - 80 cm saatavuus •••

15


nFemmaIndianFem Indian Femma väri vaaleanoranssi / RHS 28A kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 35 - 60 cm saatavuus ••• lisätiedot piikitön

16


JazzJazzJazzJaz Jazz väri ruskeanoranssi / RHS 24A kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 40 - 60 cm saatavuus • lisätiedot tummat ulkoterälehdet / RHS32A

17


badaLambadaLa Lambada väri oranssi / RHS 32A kukan koko keskikokoinen varren pituus 35 - 70 cm saatavuus •

18


oroElToroElToroEl El Toro väri tumma kirkkaanpunainen / RHS 44A kukan koko iso kestävyys hyvä varren pituus 35 - 70 cm saatavuus •••

19


scadaEscadaEsc Escada väri tumma kirkkaanpunainen / RHS 44A kukan koko iso varren pituus 40 - 70 cm saatavuus •••

20


uarJaguarJaguar Jaguar väri kirkas tummanpunainen / RHS 44A kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 40 - 60 cm saatavuus ••• lisätiedot piikitön

21


rdinalKardinalKa Kardinal väri kirkkaanpunainen / RHS 45A kukan koko iso varren pituus 40 - 70 cm saatavuus •••

22


esMercedesMerc Mercedes väri oranssinpunainen / RHS 41A kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 40 - 60 cm saatavuus ••• lisätiedot piikitön

23


aschaPaschaPas Pascha väri kirkkaanpunainen / RHS 45A kukan koko iso varren pituus 35 - 60 cm saatavuus • lisätiedot tuoksuva

24


gicBlackMagicBl Black Magic väri mustanpunainen / RHS 59A kukan koko iso varren pituus 40 - 70 cm saatavuus ••

25


pyHourHappyHou Happy Hour väri tummanpunainen / RHS 45A kukan koko iso kestävyys hyvä varren pituus 40 - 80 cm saatavuus •••

26


inoValentinoVale Valentino väri punainen / RHS 53A kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 35 - 60 cm saatavuus ••• lisätiedot piikitön

27


aAquaAquaAquaA Aqua väri vaalea pinkki / RHS 68A kukan koko iso kestävyys hyvä varren pituus 35-60 cm saatavuus • lisätiedot piikitön

28


usAquariusAqua Aquarius väri tummanlila / RHS 67A kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 40 - 70 cm saatavuus • lisätiedot piikitön

29


acheaAttacheaA Attachea väri vaaleanlila / RHS N57A kukan koko iso kestävyys hyvä varren pituus 40 - 80 cm saatavuus •• lisätiedot tuoksuva

30


letBalletBalletBal Ballet väri pinkki / RHS 52B kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 40 - 70 cm saatavuus ••

31


gAkitoBlushingAk Blushing Akito väri pinkki / RHS N57D kukan koko iso varren pituus 35 - 70 cm saatavuus •••

32


toSweetAkitoSwe Sweet Akito väri vaalea pinkki / RHS 65B kukan koko iso varren pituus 35 - 60 cm saatavuus •

33


FriendGirlFriendG Girl Friend väri vaaleanpunainen / RHS 38B kukan koko keskikokoinen varren pituus 40 - 70 cm saatavuus •

34


ngOceanSongOce Ocean Song väri laventeli / RHS 76B kukan koko iso varren pituus 40 - 70 cm saatavuus •••

35


LorenaLorenaLore Lorena väri vaaleanpunainen / RHS 49A kukan koko keskikokoinen varren pituus 40 - 70 cm saatavuus •

36


deoMedeoMedeoM Medeo väri luunvalkoinen / RHS 49D kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 35 - 60 cm saatavuus •••

37


merunHomerunH Homerun väri vaaleanpunainen / RHS 38B kukan koko iso varren pituus 35 - 70 cm saatavuus •

38


hirSaphirSaphirS Saphir väri vaaleanpunainen / RHS 48C kukan koko iso kestävyys hyvä varren pituus 40 - 80 cm saatavuus ••• lisätiedot tuoksuva

39


DreamDreamDre Dream väri lohenpunainen / RHS 38B kukan koko keskikokoinen kestävyys hyvä varren pituus 35 - 70 cm saatavuus • lisätiedot piikitön

40


mAmsterdamAm Amsterdam väri vaaleanpunainen / RHS 41B kukan koko iso kestävyys hyvä varren pituus 40 - 80 cm saatavuus ••

41


atCaratCaratCara Carat väri punainen / RHS 52B kukan koko pieni kestävyys hyvä varren pituus 35 - 50 cm saatavuus ••

42


ntiShantiShantiS Shanti väri valkopunainen (RHS 52A) kukan koko iso kestävyys hyvä varren pituus 40 - 70 cm saatavuus ••

43


N-JoyN-JoyN-Joy N-Joy väri valkopunainen (RHS 58B) kukan koko iso kestävyys hyvä varren pituus 40 - 60 cm saatavuus •

44


vueRevueRevueR Revue väri vaaleanpunainen/vaalea (RHS 52B) kukan koko iso kestävyys hyvä varren pituus 40 - 60 cm saatavuus •

45


enateRoyalRenat Royal Renate väri vaaleanpuna/valkoinen (RHS 38B) kukan koko iso kestävyys hyvä varren pituus 40 - 70 cm saatavuus •• lisätiedot piikitön

46


”Esittelemme kuvastossamme Huiskulan ruusulajikkeet ja niiden tärkeimmät ominaisuudet. Toivon, että onnistumme ruusuillamme tuottamaan runsaasti iloa ja myönteisiä tunteita.” Jali Murto, Huiskulan Puutarha Oy

Hinta 10 €


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.