Maitotissi

Maitotissi

Kun Jenni Gripenwaldt tuli rintasyövän jälkeen äidiksi, hän pohti kuinka imetys sujuisi yhdellä rinnalla.

Suihkussa se jotenkin osui käteen. Loppukesällä 2005 kolmekymppinen Jenni Gripenwaldt löysi rinnastaan mantelin kokoisen patin. Toukokuussa gynekologikäynnillä rinnasta ei ollut löytynyt mitään, mutta nyt tutkimuksessa patin lisäksi löytyi kaksi pienempää. Syöpä oli kehittynyt nopeasti ja oli ärhäkkää laatua.

– Ensimmäinen ajatus oli, että kuolenko tähän. Syöpä kuitenkin tuntuu sellaiselta kuolemantuomiolta. Rintasyöpä on onneksi sellainen, että se voi olla hoidettavissa, hän sanoo.

Surua siitä, etten koskaan tulisi äidiksi, oli monta vuotta.

Verkossa olevassa Terveyskirjastossa kerrotaan, että Suomessa rintasyövän hoitotulokset ovat maailmanlaajuisestikin arvioituna erinomaiset. Sairastuneista 91 prosenttia on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Suurin osa heistä on parantunut pysyvästi.

Toinen rinta leikattiin pois ja Jenni sai sytostaatteja. Oli pahoinvointia, mielialat heittelivät, hikoilutti ja hiukset lähtivät. Kaiken piti tapahtua niin ripeästi, ettei munasoluja ehditty kerätä.

Hän oli sairauslomalla yhdeksän kuukautta ja parani. Hiukset kasvoivat takaisin, mutta muuten ulkonäkö oli muuttunut. Se ei häirinnyt. – Joskus proteesi ärsyttää, esimerkiksi hikoillessa se tuppaa irtoilemaan. Olen siihen niin täysin tottunut, että tuskin menen edes korjausleikkaukseen.

Kun viisi vuotta oli kulunut, lääkäri sanoi Jennille, että hänet oli hoidettu terveeksi. Tieto oli paitsi helpotus, mutta myös mahdollisuus yrittää lasta. Seurantajakson aikana raskaaksi ei saa tulla.

Jenni oli jo yli 35, joten ratkaisun aika asian suhteen oli käsillä. Toive lapseen oli syttynyt, mutta hänen miehensä ei jakanut ajatusta.

– Jäin roikkumaan tilanteeseen ja ajattelin, että ehkä raskaus ei edes iän ja hoitojen takia olisi mahdollinen, siksi ehkäisyäkään ei ollut. Surua siitä, etten koskaan tulisi äidiksi, oli monta vuotta.

Raskaus olikin yllätys, iloinen sellainen molemmille. Kun poika syntyi, Jenni oli 43.

Raskausaikana moni ensisynnyttäjä pohtii, miten imetys lähtee käyntiin, niin Jennikin. Oma pulma oli kuitenkin harvinaisempi. Neuvolassa terveydenhoitaja sanoi, että yhdelläkin rinnalla onnistuu imettämään. Jenni vastasi, että hän imettää, jos se onnistuu ja jos ei, niin antaa korviketta.

Synnytyksen jälkeen asia ei enää tuntunutkaan aivan samalta. Maito ei heti noussut ja se itketti.

– Jotenkin oman lapsen ruokkimisesta omalla maidolla tuli ihan kauhean tärkeä asia. Minkälainen äiti olen, jos en pysty omaa lastani ruokkimaan.

Onneksi naapuri toi ovelle herkkukorin. Suklaata, teetä ja pari alkoholitonta olutta. Varmuuden vuoksi ostetut korvikkeet jäivät kaappiin. Ristiäisissä rinnat olivat eripariset, proteesi piti vaihtaa kolme numeroa suurempaan. Kameraan kertyi kuvia, joissa lapsi nukkui sylissä maitotippa suupielessä. Imetys onnistui. Lapsi kasvoi yhden rinnan maidolla.

Ensin tähtäimessä oli puolen vuoden täysimetys. Miehelleen Jenni sanoi, ettei ajatellut imettää yli vuoden vanhaa. Tietämyksen lisääntyessä imetyksen hyödyistä tavoitteet muuttuivat.

– Lapsellani on aika huono vastustuskyky. Jos kävimme muskarissa tai perhekerhossa, oli hän heti kipeänä. Ajattelin, että imetyksen lopettaminen voisi huonontaa tilannetta. Vaikka ruoka ei kipeänä maistunut, niin maito kelpasi.

Tavoitteeksi tulikin WHO:n kahden vuoden imetyssuositus. Nyt lapsi on viisi, eikä imetys ole vieläkään täysin päättynyt.

Ainut imetystä vaivannut ongelma oli pinnalliset tiehyttukokset, silloin oli harmillista, että toista rintaa ei ollut. Ne alkoivat taaperoimetysvaiheessa, uusivat tavan takaa, ja tilanne kesti pitkään. Hän päätti, ettei imetys lopu tähän ongelmaan. Lopulta hän sai vaivan paranemaan.

– Olen ylpeä, että olen imettänyt yhdellä tissillä.

Lapsi ei ole koskaan ihmetellyt toisen rinnan poissaoloa. Hänelle on kerrottu, että äidillä oli rinnassa kasvain, joka on leikattu pois. Yöksi proteesi pestään ja laitetaan kuivumaan. Lapsi kutsuukin proteesia päivätissiksi. Toisen rinnan nimi on maitotissi.

Boobs-näyttely kokosi maaliskuussa Helsingissä yhteen erilaisia tarinoita naisten rinnoista. Näyttelyn valokuvat otti valokuvaaja Paola Suhonen.

Boobs-näyttely kokosi maaliskuussa Helsingissä yhteen erilaisia tarinoita naisten rinnoista. Näyttelyn valokuvat otti valokuvaaja Paola Suhonen.

TEKSTI JOHANNA MITJONEN KUVA TORIKORTTELIT / CAMILLA BLOOM

Poeettiset taidevalokuvat muodostivat herkän kokonaisuuden. Suhonen kertoo, että kuvat otettiin kesällä luonnonvaloa hyödyntäen. – Koen tärkeäksi, että asioita tuodaan puheenaiheeksi. Näin saadaan heräteltyä luonnollista suhtautumista niihin. Rintojen ei pitäisi olla mikään ’issue’ tai juttu. Teemme asioista usein itse oudompia kuin ne ovat. Rintojen pitäisi olla samanlainen osa kehoa, kuin muutkin osat. Jokainen saa itse määritellä, mitä rinnat hänelle ovat.

Näyttelyssä oli myös mahdollista lukea kahdentoista naisen ajatuksia omista rinnoistaan. Tarinoissa esiin nousi muutos. Esimerkiksi kuinka omat rinnat koki ensin lähinnä seksuaalisuuden kautta, mutta imetys antoi niille uuden merkityksen. Tai mitä rinnoistaan ajattelee ihminen, joka on sairastanut rintasyövän. Myös Jenni Gripenwaldtin kokemus oli yksi näyttelyn tarinoista.

Näyttelyn tavoitteena oli edistää rintaterveyttä, rintasyövän varhaista toteamista, rintojen omatarkkailua sekä imetystä osana elämää. Näyttelyn toteuttivat Imetyksen tuki ry, Tunne rintasi ry ja Paola Suhonen.

Boobsia toteuttamassa olivat (vas.) Karolina Lainepää ja Johanna Artola Tunne rintasi ry:stä, taitelija Paola Suhonen sekä Anna Nupponen ja Anna Groundstroem Imetyksen tuki ry:stä.

Boobsia toteuttamassa olivat (vas.) Karolina Lainepää ja Johanna Artola Tunne rintasi ry:stä, taitelija Paola Suhonen sekä Anna Nupponen ja Anna Groundstroem Imetyksen tuki ry:stä.