Oulunkylainen

Page 1

2

1.9.2012

Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit

Päätoimittajalta

La 1.9. klo 12-15 Urheiluseura Toukolan Teräksen 90-vuotisjuhlaviikonlopun tapahtuma Kumpulan liikuntakeskuksen 2. kerroksessa, pöytätennistä, salibandya ja jalkapalloa. Su 2.9. klo 11:30–17:30 tapahtumapaikkana on Annalan kenttä, jalkapalloa, puistojumppaa, buffetti yms. (Valtimontie 6)

Järjen käyttö on sallittua Lupasin edellisessä lehdessä kertoa helsinkiläisen vanhustenhoidon kummallisuuksista. Kritisoinnin ja epäkohdista kertomisen sijaan mieluummin kertoisi mukavista asioista. Vanhustenhoidosta ei kuitenkaan juuri riitä mukavaa kerrottavaa. Viime vuosina keskusteluissa päällimmäisenä ovat suuret kustannukset, joita vanhukset yhteiskunnalle aiheuttavat. Mediassa kauhistellaan, miten 65-vuotiaiden lukumäärä on kasvanut yli miljoonaan unohtaen, että samaan aikaan väkiluku on noussut runsaasta kolmesta viiteen ja puoleen miljoonaan. Tuntuu siltä, että maan vauraimpiin kuuluva kotikaupunkimme säästää hoitajien selkänahalla, ei byrokratiaa karsimalla tai järkevällä suunnittelulla. Tässäpä muutama esimerkki. Enemmänkin löytyisi… Vanhuspariskunnan omaiset ihmettelivät erään vanhustenkeskuksen hoivaosastolla, miten talossa ei ole rahaa ostaa vanhusten iloksi ilmapalloja ja serpentiiniä vapuksi. Tällaisia hankintoja hoitajat olivat tehneet omilla rahoillaan. Niinpä omaiset lahjoittivat osastolle sata euroa vanhusten ilahduttamiseen. Asia ei ollutkaan yksinkertainen. Lahjoitus vietiin sosiaalijohtajalle ja kai lautakuntaankin asti. Viimein omaisille tuli kirje, että rahat talletetaan vanhustenkeskuksen alakerran toimiston kassakaappiin, josta hoitajat voivat kipittää hakemassa kuittia vastaan rahaa ostoksiin. – Mitenkähän paljon aikaa ja rahaa tuhlaantui, aivan turhaan!

Tapahtuu Kulmilla

Hoitajamitoituksista on väännetty kättä. Minä soisin, että esimerkiksi äitiäni hoitavalle dementiaosastolle annettaisiin lisää hoitajia, kun iltavuorossa on vain kaksi hoitajaa 14 vanhuksesta huolta pitämässä. Heidät pitää syöttää, antaa lääkkeet, juottaa, pestä, pukea, kuivittaa, laittaa sänkyyn ja paljon muuta. Niinpä monesti ilta viiden aikaan osa vanhuksista on jo yöpuvussa. Yksi vanhustenkeskus muutti rakennuksen peruskorjauksen jälkeen evakosta takaisin toimitiloihinsa. Ihasteltavaa mutta myös ihmeteltävää riitti. Oli kaunista ja puhdasta, mutta alkuun televisiota katsottiin metallihenkarin avulla, kun ei ollut antennia. Palveluasuntoihin tuli kahdella kapulalla säädettävät vaikeat televisioviritykset. Niinpä hoitajat juoksevat ympäri taloa vanhusten televisiota säätämässä. Koko sotkun takana se, että suunnittelija oli unohtanut koko televisioverkon. Muutkin rakennuksen suunnitteluvirheet lankeavat hoitajien niskaan. Kun menet katsomaan omaista, sisälle pääset vain, jos joku hoitajista ehtii alakertaan ulko-ovea avaamaan. Kaikki talon ovet ja hissit kun ovat lukossa eivätkä aukea ilman työntekijöiden avainlätkää. Alkuun paljon rahaa ja aikaa tuhraantui kynnysten poistamiseen pahimmista paikoista. Rollaattorin kanssa liikkuminen on vieläkin paikka paikoin hankalaa monta senttiä korkeiden kynnysten vuoksi. Asuinhuoneiden ovet ovat liian kapeita, eivätkä sängyt

La 1.9.–15.12. Jälkilöylyjatsit joka lauantai ravintola Nyyrikin Iltatähdessä (Pohjolankatu 2). Vapaa pääsy. Ohjelma: La 1.9. Juki Välipakka Quartet, la 8.9. Wade Mikkola Trio, la 15.9. André Sumelius Trio, la 22.9. Douglas Pashley Trio, la 29.9. Sofia Finnilä Quartet, la 6.10. Sonny Heinilä Quartet, la 13.10. Jaska Lukkarinen Trio, la 20.10. Kari Ikonen Trio, la 27.10. Reija Lang Quartet, la 3.11. Nina Mya, la 10.11. André Sumelius Trio, la 17.11. Plop, la 24.11. Seppo Kantonen Quartet, la 1.12. Niklas Winter Trio, la 8.12. Aili Ikonen Quartet, la 15.12 Reija Lang Trio. Ma 3.9.–28.9. Valokuvanäyttely Maunulan historiasta Saunabaarissa. Ma 3.9. klo 17 alkaa Kuntoliikuntaa laihduttajille – kurssi Ressun peruskoulussa (Lapinlahdenkatu 10). Kurssiaika3.9. – 3.12.2012. Ohjaaja Helena Sandberg. Ilmoittautumiset puh. 0400 - 948 523 tai simo.miettinen@ ehyt.fi. Osanottomaksu 50 euroa. Järj. Helsingin kansall. terveyskasvatusyhdistys ry. Ma 10.9 klo 16–18 sienineuvontaa Ogelin kauppakeskuksessa. Paikalla sienineuvoja Uudenmaan Martat ry:stä.Tutustu neuvojan mukanaan tuomiin sieniin,

tuo tunnistettavaksi löytämiäsi sieniä. Ma 10.9. klo 18–21 Kääpäretki Vantaanjoen rantametsään Veräjämäen ja Koskelan alueella. Lähtöpaikka: Oulunkylän asema, bussin 550 pysäkki. Järj. Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry. La 15.9. Oulunkylän kyläjuhlat. La 22.9. Maunulanpuron kunnostustalkoot. Järj. Virtavesien hoitoyhdistys yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Su 30.9. klo 14 Oulunkylän Sosialidemokraatit ry:n 90-vuotisjuhla Käpylän Työväentalolla (Vipusentie 19). Juhlapuhe eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma. Jacob Söderman, Eero Rantala ja Matti Hara muistelevat menneitä. Pohjois-Helsingin kunnallisvaaliehdokkaat esittäytyvät. Kahvitarjoilu. 2.-31.10. Oulunkylän kirjastossa entisen oulunkyläläisen Ritva Laukkasen (ent. Laitinen) taidenäyttely. Esillä öljymaalauksia, pronssi- ja betoniveistoksia, Ogeli-aiheista keramiikkaa ja posliinimaalausta. Ti 9.10. klo 18 Oulunkylän kirkolla (Teinintie 10) OgeliKlubin järjestämä tilaisuus, jossa vaihdetaan kokemuksia huoltoyhtiöistä, isännöitsijöistä, aliurakoitsijoista, putki-, sähkö- ja muista suunnittelijoista ja projektipäälliköistä ja valvojista. Jäsentaloyhtiöiden lisäksi tervetulleita ovat myös muiden taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat ja jäsenet. Su 18.11. klo 10–15 perinteiset kädentaitojen Iloiset kädet -joulumyyjäiset Oulunkylän nuorisotalo Nuotassa (Kylänvanhimmantie 25). Paikkavaraukset 3.9 alkaen iltaisin p. 050 3001996.

Oulunkylän Seurahuoneella mahdu ovista. Niinpä huonokuntoiset petiin hoidettavat vanhukset saavat köllötellä yksin huoneessaan. – Ja kaikki nämä rakennuksen suunnitteluvirheet ja paljon muuta löytyy yhdestä vasta valmistuneesta kaupungin vanhustenkeskuksesta. Helsingissä on vuosikausia puhuttu elinkaarirakentamisesta ja esteettömyydestä, onpa täällä peräti Esteetön Helsinki –hankekin, jolla on rehvasteltu. Kuka kantaa vastuun siitä, että yhteisiä varoja tuhlataan edellä kuvatunlaiseen hölmöilyyn. Samanlaista rahan tuhlausta löytyy alalta kuin alalta, ei vain sosiaalitoimesta. Ei ihme, että Helsingissä kulut ovat lähes kaikilla aloilla suuremmat kuin muissa kaupungeissa. Vanhustenhoitolaista tulee varmasti syksyn kuntavaalien tärkein keskusteluaihe. Suomessa kunnille on annettu enem-

Oulunkyläinen

/

män itsenäistä päätäntävaltaa kuin missään muussa maassa. Siksi kunnallisvaaleista on tullut maan tärkeimmät vaalit. Valtuusto ratkaisee, miten vanhuksiamme tai muita yhteisiä asioita hoidetaan. Siksi yksikään äänioikeutettu ei saa jättää äänestämättä. Kaija-Leena Sinkko

Oulunkylän kaupunkipolut netissä Kantakylä: reitin pituus 5,5 km, kohteita 34 ja 7 tietolaatikkoa Veräjämäki: reitin pituus 4 km, kohteita 28 ja 4 tietolaatikkoa Mäkitorppa: reitin pituus 4,5 km, kohteita 27 ja 11 tietolaatikoita Tutustu ja tulosta http://kaupunginosat.net/oulunkyla/ kaupunkipolku/

Tiistaisin:

Oulunkylän Seurahuoneella tapahtuu Sosiaalityöntekijän matalan kynnyksen neuvontaa klo 12-15.30 kirjakahvilassa. Ei ajanvarausta.

Larin

Vanhemman Neuvo, erovanhempien vertaistukiryhm käynnistymässä. Ilmoittautumiset: Kyöstin tie 7 Camilla 310 24092 tai Laura 310 2409

Keskiviikkoisin:

Asukastalo avoinna ma-to klo 10–15, pe klo 10–14. Kalliolan Setlementin ylläpitämä Ne-Rå neuvontapiste klo 12-14 Syyskuussa joka lauantai ja sunnuntai klo 12.00–16.00! Sosiaalialan korkeakouluopiskelijat auttavat Sinua sosiaaliturvaan ja palveluihin liittyvissä asioissa.

SYKSYN VIIKKO-OHJELMA Askartelu ja tuunaustunti

Oulunkylän ke klo 11-12Seurahuoneella

Päätoimittaja: Toimitussihteeri: Avustajat:

p. 0400 934 433, kaija-leena.sinkko@kolumbus.fi Kaija-Leena Sinkko laura.hari@kolumbus.fi Laura Hari Raimo Anttila, Mauno Hari, Arvi Vuorisalo

llmoitukset:

Mauno Hari

p. 040 728 0505, mauno.hari@kolumbus.fi

Jakeluhäiriön sattuessa ottakaa yhteys Suoramainontaan, puh. 5615 6400

www.oulunkyla.info

Kirjakahvila avoinna :

tapahtuu

ti ja ke klo.

10.30 - 14.30 Askartelu ja tuunaustunti kestävän Larin Kyöstin tie 7 kehityksen periaatteella. Kahvi 0.50 eur Tiistaisin: Tuo omat ehdotuksesi ja tule Pulla tai hakemaan inspiraatiota asiantuntijoilta. Sosiaalityöntekijän Vanhemman Neuvo, sämpylä 1.00 eur matalan kynnyksen erovanhempien vertaistukiryhmä neuvontaa klo 12-15.30 Tulevia tapahtumia : käynnistymässä. Ilmoittautumiset: kirjakahvilassa. Ei ajanvarausta. Camilla 310 24092 tai Laura 310 24097 MLL:n kirppis 21.3 klo. 10-13. Keskiviikkoisin: Pöytävaraukset marikki@elisanet.fi Kalliolan Setlementin ylläpitämä Myyntipöydän hinta: Ne-Rå neuvontapiste klo 12-14 MLL:n jäsenille 8e ja muille 10e. Sosiaalialan korkeakouluopiskelijat auttavat SinuaTähtihetkiä sosiaaliturvaan ja Kirjakahvila Seurahuoneella palveluihin liittyvissä 31.3. keasioissa. klo 18-20 avoinna : työskentelyä. Askartelu jaTulevaisuusverstas tuunaustunti ti ja ke klo. ke klo 11-12 Tule mukaan ideoimaan 10.30 - 14.30 Askartelu ja tuunaustunti kestävän Seurahuoneen tulevaisuutta ja kehityksen periaatteella. toimintamuotoja. Kahvi 0.50 eur Tuo omat ehdotuksesi ja tule Pulla tai hakemaan inspiraatiota asiantuntijoilta. sämpylä 1.00 eur

ma MLL -muskari klo 10–13 (* Lasten kuviskerhot klo 14–17 (* ti MLL -muskari klo 10–13 (* Kulttuurikerho klo 13–15 joka 2. viikko (parillinen) Bridge peli-ilta klo 17.00–21.00, Johan puh. 0500-757003 ke Tehdään koruja! Klo 11.00–13.00 to Äijäryhmä klo 12.30–15 tiedustelut Katri, puh. 09 3106 9720 Maalausryhmä klo 12.00–15.00 Ohjaajana taiteilija Pia-Lii Toivola Tulevia tapahtumia : Tilojen varaukset tiedustelut: Katri Laaksonen puh. 310 6972 pe Valokuvaus klo 10–12, Jaakko puh.ja09-310 46815 MLL:n kirppis 21.3 klo. 10-13. Pöytävaraukset marikki@elisanet.fi *) Ilmoittautumiset ja Myyntipöydän hinta: lisätiedot MLL:nwww.mll.fi jäsenille 8e ja muille 10e. Asukastalon aukioloaikoina Tähtihetkiä Seurahuoneella 31.3. ke klo 18-20 ovat tietokoneet, Tulevaisuusverstas työskentelyä. Tule mukaan ja ideoimaan ompelukoneet biljardi Seurahuoneen tulevaisuutta ja käytettävissä. Tiedustelut ja toimintamuotoja. varaukset yksityistilaisuuksiin Katri Laaksonen, puh. 040Tilojen varaukset ja tiedustelut: Katri Laaksonen puh. 310 69720 334 3297

Pohjoiset esikaupungit

Numero 4/2012 • 1.9.2012 • Perustettu 1985 • 28. vuosikerta • ISSN 0783-6961 • Painos 23 000 kpl • Oulunkylä-Seura • Koskela-Seura • Maunula-Seura • Metsälä-Seura • Pakila-Seura • Paloheinän-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys • noin 20 000 kpl jaetaan kotitalouksiin ja 3 000 muussa jakelussa • Painopaikka: Suomen Lehtiyhtymä SLY-lehtipainot Oy, Tuusula

tapahtuu

Larin Kyöstin tie 7

Seuraavan numeron aineistot 21.9. mennessä. (lehti ilmestyy la 13.10.2012) Kaija-Leena Sinkko Maanmittarintie 10 B, 00680 Helsinki kaija-leena.sinkko@kolumbus.fi Aineisto mielellään sähköisessä muodossa. Lehden teema: Palevelunumero, sosiaali- ja terveyspalvelut, lapsiperheiden ja vanhusten palvelut kunnallisvaalit


3

Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit

1.9.2012

MAUNO HARI

Mäkitorpan leikkipuisto jatkaa Mäkitorpan leikkipuiston rakennus paloi heinäkuun lopulla. Rakennus ilmeisesti sytytettiin vähän puolen yön jälkeen 24.7. Tulipalon jäljet on raivattu ja vain vanha pitkänomainen rakennuksen perustus on jäljellä. Poliisi on saanut vihjeitä kansalaisilta, onhan paikka keskeinen, mutta palon sytyttäjästä ei vielä ole tietoa. Leikkipuisto jatkaa kuitenkin jo toimintaansa. Puiston iltapäivätoiminta on lähes ennallaan, paitsi että toiminta tapahtuu pääasiassa ulkotiloissa. Aamupäivätoiminta on suppeampaa. Leikkipuiston alueelle on tuotu kaksi työmaapa-

rakkia, pukuhuone ja varasto. Sateella mennään Teinintien vanhan puukoulun tiloihin suojaan. Kaupunginhallitus antoi Mäkitorpantien leikkipuistolle kunnostusrahaa Lähiörahastostaan 520 000 euroa. Tänä vuonna siitä voidaan käyttää 70 000 euroa. Myönnetyillä varoilla leikkikentän piha-aluetta ja lähiympäristöä korjataan ja toimintoja jäsennellään uudelleen. Uuden rakennuksen tekemiseen Lähiörahaston varat eivät taida riittää.

Tulipalossa tuhoutuneen leikkipuistorakennuksen tilalle on tuotu työmaaparakkeja, joiden avulla toimintaa voidaan jatkaa. Uuden rakennuksen suunnittelu on jo aloitettu.

OKARA etsii vanhoja valokuvia ja muita aineistoja OKARA-hankkeen työryhmä (Oulunkylän alueen rakentamisen ja kaavoituksen historiaa selvittävä tutkimushanke) on valmistelemassa kirjaa ja näyttelyä Oulunkylän kaavoituksen ja rakentamisen historiasta yhteistyössä OulunkyläSeuran, LC Oulunkylän ja Helsingin kaupunginmuseon kanssa. Etsimme aineistoja, joita oulunkyläläisillä, paikallisilla yhdistyksillä ja muilla tahoilla on hallussaan. Olemme erityisen kiinnostuneita vanhoista valokuvista, kartoista, postikorteista, esitteistä, rakennuspiirustuksista, julisteista, kirjoituksista ja asiakirjoista, jotka kertovat Oulunkylän rakennusten, ihmisten ja paikkojen historiasta. Haluamme saada talteen myös kuviin ja muihin aineistoihin liit-

tyviä tietoja ja muistikuvia. Jos teillä on aineistoa, joka voisi olla kiinnostavaa kirjassa ja näyttelyssä käytettäväksi, ottakaa yhteyttä Timo Pokelaan tai Raimo Anttilaan. Toivomme, että voimme kuvata hallussanne olevan aineiston. Palautamme alkuperäisen aineiston teille sen jälkeen välittömästi. Kirjan ja näyttelyn valmistuttua ne aineistot, joita niiden omistajat eivät halua palautettavaksi, tallennetaan Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkistoon (valokuvat ym. kuva-aineistot) ja Helsingin kaupunginarkistoon (muut). Kirja on tarkoitus julkaista vuonna 2014, jolloin myös näyttely järjestetään. Olemme aloittamassa aineistojen keräystä jo nyt, koska aineisto vaatii taustatietojen selvittämis-

Oulunkylän Kyläjuhlat Åggelby Byafest 15.09. klo 10-19

tä, lajittelua ja taltiointia. Tätä aineistoa tarvitaan myös kirjan kirjoittamisen yhteydessä. OKARA-työryhmämme haastattelu julkaistiin huhtikuussa 2012 Oulunkyläinen-lehdessä, ehkä huomasitte. Annamme mielellään lisätietoja kirja- ja näyttelyprojektista. On tärkeää tallentaa ja esitellä oman kaupunginosamme historiaa! Yhteyshenkilöt: Timo Pokela (Oulunkylä-Seura) Torivoudintie 1 B 16 00640 Helsinki puh. 045 1276664 timo_pokela@hotmail.com Raimo Anttila (LC Oulunkylä) Henrik Sohlbergintie 22 00640 Helsinki puh. 0400 404970 raimo.anttila@kotiposti.net

Liikunnan ja musiikin täyteinen päivä alkaa aamuhartaudella, jonka jälkeen ohjelmassa mm. markkinatanssit, ruokailuja, urheilutapahtumia ja haasteotteluita, Helsingin Työväen Orkesteri, Ogelin Tähti –kilpailu, Young at Hearts–tanssiryhmä (koreografina Marco Bjurström) Illan pääesiintyjinä:

Klasu Järvinen & Oulunkylä Band

JUKKA POIKA Lapsille paljon omaa ohjelmaa!

jättitrampoliini, sumopuvut, taikuri yms. Tapahtuman juontaa Thelma Siberg Tervetuloa viihtymään keskelle elävää kyläkulttuuria, päivän ohjelmat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Tapahtuman mahdollistavat: Lähiöprojekti, Aluetyön yksikkö/Oulunkylän Seurahuone, Oulunkylä-Seura, Oulunkylän Seurakunta, -Martat, -Kirjasto, -Nuorisotalo, OKK, Gnistan, VPK, Lähiö-liikunta, Curly ry, MLL, Lions Club Oulunkylä, Yhteiskoulun musiikkiluokat, Mäkitorpan leikkipuisto, SPR, Oulunkylän kauppiasyhdistys ja KulKe.

Tarkempi aikataulu ja lisätietoa osoitteesta:

www.oulunkyla.info

Oulunkylän vai Taivaskallion seurakunta? Kun Oulunkylän seurakunta aikanaan perustettiin yhdistämällä pienempi Käpylän ja suurempi Oulunkylän seurakunta, tehtiin kompromissi. Pääpaikaksi valittiin Oulunkylän kirkko. Seurakunnan nimeksi tuli Oulunkylän seurakunta ja kirkkoherraksi valittiin Käpylän kirkkoherra. Päätös tehtiin hiippakunnan tasolla.

Jo tuossa vaiheessa Käpylän suunnalta seurakunnan nimeksi ehdotettiin nimeä Taivaskallion seurakunta. Ehdotus ei mennyt läpi. Käpylässä seurakunnan nimeksi haikaillaan vielä korkean mäen, pääradan itäpuolella sijaitsevan Taivaskallion perään. Kannatusta seurakunnan nimen muuttamiselle on haettu myös Maunula-Met-

sälä -alueelta. Nykyinen Oulunkylän seurakunta ei ole kaksivaan kolminapainen. Käpylän ja Oulunkylän lisäksi osana seurakuntaa on myös Maunula. Maunula on kaupunginosana Oulunkylää pienempi, suunnilleen Käpylän kokoinen. Kaikkien kolmen kaupunginosan nimet ovat peräisin Vantaan joen varrelta

Oulunkylän Kuntoutussairaalan läheisyydestä. Siellä sijaitsi aikanaan kolme ruotsinkielistä tilaa. Näistä kahden pellot ulottuivat kauemmaksi ja näiden takapeltojen pohjalta syntyivät aikoinaan nimet Månsas ja Kottby, kun alueille alkoi syntyä asutusta. Helsingin 18 suomenkielisen seurakunnan nimistä kaksi on ei-aluesidonnai-

sia: Paavalin seurakunta on Vallila-Sörnäinen-Pasila- alueella ja Mikaelin seurakunta mm. Kontulassa ja Vesalassa. Kumpikin seurakunta on saanut nimensä pyhimyksen, ei luonnonmaantieteen pohjalta Minkä nimisenä Oulunkylän seurakunta tulevaisuudessa jatkaa, tulee varmaan kä-

siteltäväksi Oulunkylän seurakuntaneuvostossa. Jos seurakuntaneuvostossa enemmistö kannattaa Oulunkylän seurakunnalle nimenmuutosta, asia siirtyy hiippakuntatasolle ja mahdollisesti myös kirkon keskushallinnon tasolle päätettäväksi. AS


4

1.9.2012

Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit

Taiteiden Yönä Seurahuone Säkenöi jo neljännen kerran Taiteiden Yö tapahtumaa vietettiin jo neljättä kertaa Oulunkylän Seurahuoneella teemalla Rakkautta ja Romantiikkaa. Tapahtumaa rakennettiin päivällä kaatosateessa joten helpotuksen tunne oli suunnattoman suuri kun sadepilvet väistyivät ja aurinkokin pilkisti tuntia ennen konsertin alkua. Pikku Kakkosesta tuttu Siina Hirvonen ja Taikaradio-duo

Siina Hirvonen ja Taikaradio-duo houkuttelivat lapsiperheitä Maexmontanin puistoon. PIPSA SINKKO-WESTERHOLM

Ogelin Tähti -kilpailun osaanottajilla oli esitysten jälkeen hymy herkässä. Takarivi vas.: Viivi;laulu,Tuula;muotokuva piirrustus,Jouko;laulu. Alarivi vas.: Ilona;sirkustaide,Oksa na&Manal;tanssi. Kuvasta puuttuu Anna;laulu.

Vihreän idyllin

varjosta

Taiteiden yönä 23.8. oli Oulunkylässä monipuolista kulttuurista nautintoa ja kohtaamista niin Seurahuoneella, kirjastossa, kirkoissa kuin nuorisotilassakin. Osallistujia tuli runsaasti tuttuun tapaan myös muualta. Suurkiitos kaikille järjestäjille! Lisää eloa ja vireyttä on luvassa kaupunginosamme Kyläjuhlassa la 15.9. lähinnä Seurahuoneen ympäristössä. Ohjelmassa mm. markkinatanssit, liikuntatapahtumia, lapsille paljon omaa ohjelmaa, Helsingin Työväen Orkesteri, Ogelin Tähti -kilpailu, tanssiryhmä Young at Hearts -tanssiryhmä, nuorten Psilo yhtye, Klasu Järvinen & Oulunkylä Band sekä Jukka Poika. Juhlaa järjestävät oulunkyläläiset tahot ja yhdistykset, sen juontaa Thelma Siberg. Tarkka ohjelma alkamisaikoineen löytyy kotisivuiltamme. Uusi Mäkitorpan nettiversiona Kotikaupunkipoluilla

SIGNE SÜVINOMM

kotikaupunkipolku tutustutaan

ilmestyi

mielenkiintoisten

houkutteli lapsiperheitä Maexmonthanin puistoon. Kylmä ei ehtinyt tulla kenellekään, Siinan vauhdikas esitys piti siitä huolen. Oulunkylän Kiekkokerhon väki oli leiponut maukkaat pullat ja suolaiset piirakat joten yleisö viihtyi hyvin. Paikallaan ei tarvinnut istuskella myöhemminkään kun Pikku Hiljaa -orkesteri viritteli tanssisävelmiä jo tuttuun tapaan lavalla. Helsingin sosiaaliviraston Taideryhmä järjesti ensimmäisen näyttelynsä Seurahuoneella Taiteiden Yönä. Myyntinäyttelyyn pääsee tutustumaan syyskuun ajan Asukastalon aukioloaikoina ma-to klo 10.00-15.00, pe klo 10.0014.00 ja la-su 12.00-16.00. Samoina aikoina on myös kahvila avoinna! Seurahuone Säkenöi -tapahtuman loppuhuipentuma Lammen lavalla tarjosi

Tapahtuma huipentui Rakkautta ja Romantiikkaa esitykseen, jossa sopraano Margit Tuokko tulkitsi ikivihreitä musikaalisävelmiä pianisti Sanni Antikaisen säestyksellä. Illan hämärtyessä sytytetyt tulet ja lammen lavan somisteet loivat herkät puitteet esitykselle joka sai kylmät väreet jokaiselle kuulijalle.

kuulijoille musikaalisäveliä, tuttuja aarioita ja iskelmähittejä kuten Kilven Kuoron hauska sovitus Sata Salamaa -kappaleesta. Taiteiden yö tapahtuman päivämuutoksesta johtuen aiempien vuosien Pikkukosken keskiyön show oli siirretty Maex-

paikkojen kautta Oulunkylän historiaan ja nykyisyyteen, luontoon ja kulttuuriin, arkkitehtuuriin ja henkilöhahmoihin. Polut ovat kaikille, mutta erityisesti mielessä on uusien asukkaiden kotiutuminen. Mäkitorpan ympäristöön tutustuminen alkaa liikekeskus Ogelista, jatkaen mm. vanhalle puukoululle, Patolaan ja Kustaankartanoon. Käpylän asemalta entistä tykkitietä pitkin mennään sota-aikoja muistellen puutalojen ohi katsomaan mikä se Mäkitorppa oikeastaan oli. Reitin pituus on 4,5 km ja kohteita 27. Opastettu kiertokävely on luvassa syksymmällä. Tämän kolmannen kaupunkipolun lisäksi verkossa ovat jo Kantakylä (Fornby) ja Veräjänmäki (Grindbacka). Polut on tehty myös ruotsiksi ja löytyvät karttoineen kotisivuilta, osoite alla. Suunnitteilla on myös painetut versiot. Työstä vastaa Oulunkylä-Seuran ja Svensk förening i Åggelbyn työryhmä. Uusia asukkaita ja tilaa villillekin aktivismille Kevään ja kesän aikana on valmistuneisiin taloihin muuttanut useita uusia asukkaita, tervetuloa kotiin ja myös Oulunkylä-Seuran jäseniksi! Kaupunginosayhdistyksesi kokoaa asukkaita toimimaan kaupunginosan puolesta mm. ottamalla kantaa kaavoitukseen ja muihin ajankohtaisiin asioihin, tallentamalla täällä elettyä elämää, julkaisemalla

monthanin puiston lavalle. Shown esiintyjinä olivat tutut sopraano Margit Tuokko, Hannu Koskinen, pianisti Sanni Antikainen, Finnairin Seniorilaulajat ja Kilven Kuoro Hanna Remeksen johdolla. Tällaista haluaa kuulla lisää! Lam-

men lavalle rakennettu äänentoisto sopi loistavasti tällaiseen tapahtumaan ja se oli toteutettu naapureita kunnioittaen, voluumitaso oli kohtuullinen ja suunnattu puistoon päin. Katri Laaksonen

tätä lehteä ja ylläpitämällä kotisivuja. Jäseneksi pääset kotisivujen kautta tai jättämällä tiedot seuran postilaatikkoon Ogelin ilmoitustaululla, (jäsenmaksu 12 €). Asukasilta jostakin ajankohtaisesta aiheesta pidetään syyskokouksen yhteydessä marraskuussa. Jos haluat edistää Oulunkylässä jotain asiaa, joka sopii seuran toiminta-ajatukseen, voit koota tilapäisenkin ryhmän toimimaan seuran ”siipien suojaan”. Voimme yhdessä löytää vaikutusväyliä ja etsiä rahoitustakin. Ajatus on, että asukkaat pääsisivät suoraan ilman turhaa byrokratiaa vaikuttamaan. Vielä on vehreää ja vihreä vaihtuu pikku hiljaa lämpimiin väreihin viileiden öiden myötä pihoilla, puutarhoissa, puistossa, metsissä ja joenvarressa. Hyvä muistaa että kaupungin viheralueita on Oulunkylässä noin sata neliötä asukasta kohden. Nautinnollista ja yhteisöllistä syksyä, tapaamisiin Kyläjuhlassa 15.9., vi träffas på vår Byafest Oulunkylän kotisivut: www.oulunkyla.info Erwin Woitsch

Oulunkylä-Seuran pj. www.oulunkyla.info erwin.woitsch(a)kolumbus.fi


Lähiörahastosta tukea Seurahuoneelle Helsingin kaupungin– Kolmannessa hakehallitus myönsi elokuun muksessa haimme liikutelpuolivälissä Lähiörahastos- tavaa äänentoistolaitteistoa, taan varoja eri puolille kau- nauhuria radiotoimintaan punkia kansalaistoiminnan ja karaokelaitteita Seurakehittämiseen. Myös Ou- huoneelle. Lähiörahastosta lunkylän Seurahuone sai tähän myönnettiin 30 000 merkittävää tukea. euroa. Seurahuoneen toimin– Äänentoistolaitteistoa nasta vastaava Katri Laak- on tarkoitus lainata kausonen oli tehnyt kolme punginosatapahtumiin, joihakemusta. Tällä kertaa ta sosiaaliviraston aluetyön ne tuottivat myönteisen yksikkö on mukana järjestuloksen. tämässä. Karaokelaitteet – Tein ensinnäkin jatko- on tietenkin tarkoitus ottaa hakemuksen Seurahuoneen heti käyttöön, kunhan löykunnostukseen ja kaupun- dämme osaavan vetäjän. ginhallitus myönsi 240 000 Tietotekniikkahankinnoilla euroa. Silon samaten lä saam- Oma äänentoistokatyöllistävä me lusto helpottaa uusien vaikutus Seuraja saamme huoneen tapahtumien aikaanasukastaloremonsaamista ja pienem- ja vetovoitin aloimaisempien tapahtumien tettua. miksi ja pysymme Peruskor- kehittämistä. mukana kejauksen tekemiseen varat eivät rii- hityksessä, Katri iloitsee. – Aluetyön yksikön yhtä, mutta hankkeen on luvattu jatkuvan seuraavina tenä toiminnan painopisteenä on sosiaalisen vuosina. – Toisessa hakemukses- työllistämisen ja kuntouttasa haimme tietotekniikkaa van työtoiminnan järjestäkaikille eli läppäreitä, ka- minen. Lisäksi kehitämme malleja. meroita ja ohjelmistoja asu- vapaaehtoistyön kastaloille asiakaskäyttöön. Tapahtumien järjestäminen Saimme siihen 30 000 euroa. on organisoitu pääsääntöi-

sa voi jättää oman viestinsä suunnittelijoille. Erityisen kiinnostuneita olemme Seurahuonetta koskevista dokumenteista (valokuvat, kirjeet jne), joista ilmenee talon kerrostumia eri aikakausilta. Remontin vuoksi Kivijalka, Gnistanin ja OKK:n tilat ovat kokonaan pois käytöstä syyskuun alusta alkaen. Gnistan onkin jo aiemmin siirtänyt toimistonsa FP-areenalle. OKK siirtää varastonsa väliaikaiseen säilytykseen asukastalon pihaan tulevaan konttiin. Kaikki muu toiminta on

Pohjoisen suurpiirin kaavatilanne elokuussa 2012 Oulunkylän renessanssi -projekti on päättynyt. Saatiin kerättyä paljon tietoja, tavoitteita ja muutoksiin varauksellisesti suhtautuvia mielipiteitä. Oulunkyläläisiltä kysyttiin, mitä he arvostavat ympäristössä, mitkä ovat liikenteen vaaranpaikkoja ja missä on kohennettavaa. Vastauksissa päädyttiin siihen, että Oulunkylän keskustan suunnittelua tulee jatkaa ja konkreettisia ratkaisuja testata. Sihteeriopiston kaava

Seurahuoneen toiminnasta vastaavalla Katri Laaksosella on aihetta hymyyn. Määrärahahakemukset Seurahuoneen remontin aloittamiseen, tietotekniikkaan ja äänentoistolaitteisiin tuottivat myönteisen tuloksen.

sesti vapaaehtoisvoimin. Tämä malli on koettu hyväksi ja sen kehittämiseen panostetaan edelleen. – Oma äänentoistokalusto helpottaa uusien tapahtumien aikaansaamista ja pienempien tapahtumien

kehittämistä. Määrärahojen turvin lisätään sosiaalisen työllistämisen paikkoja ja perehdytetään nuoria laitteiden käyttöön. On hyvä, että Lähiörahasto antoi tähän määrärahat, Katri Laaksonen kiittelee.

Seurahuoneen remontti alkaa Asukastalon kauan haaveiltu ja odotettu remontti saatiin vihdoin käynnistymään. Remontti alkaa syyskuun alussa kellarikerroksen avauksilla ja tutkimuksilla. Suunnitelman mukaan remontti etenee heti tutkimusten valmistuttua urakointivaiheeseen. Samalla tehdään asukastalon kokonaisvaltainen kuntotutkimus ja hankesuunnitelma. Siksi talolla viliseekin nykyisellään jos jonkunlaista suunnittelijaa, arkkitehtia ja asiantuntijaa. Hanketta johtaa Helsingin kaupungin Tilakeskukselta hankearkkitehti Teemu Metsälä ja pääsuunnittelijana toimivat maineikas ERAT-arkkitehdit toimiston toimitusjohtaja Sebastian Lönnqvist. Pääarkkitehtina toimii Kivi Keller. Heistä molemmilla on pätevyys ja pitkä kokemus sekä suojelukohteen kunnostamisesta että korjausrakentamisesta. Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on varmasti hyvissä käsissä. Asukastalon käyttäjien edustajina hankeryhmässä ovat aluetyöntekijä Katri Laaksonen ja Oulunkylän Seuran pj Erwin Woitsch, joiden kautta kuka tahan-

5

Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit

1.9.2012

saatu sijoitettua muualle Asukastaloon, joten kenenkään ei ole tarvinnut lähteä etsimään korvaavia tiloja toimintaansa. Tämä tarkoittaa tosin sitä, ettei Seurahuoneen Iso Salia voi varata syksyn ja kevään aikana muuhun toimintaan, koska vapaita aikoja ei juurikaan ole. Tämän hetken suunnitelmana on remontin jälkeen saada kahvila- ja avoin asukastoiminta (tietokoneet ja käden taidot) sijoitettua Kivijalkaan. Silloin Seurahuoneelle olisi helppo tulla ja siellä liikkua.

Kaikki nykyiset toimijat säilyttävät toimitilansa Seurahuoneella myös remontin jälkeen, tosin pieniä talon sisäisiä muutoksia saattaa tulla. Asukastalon väki onkin jo tottunut pakkaamaan kimpsunsa ja asettelemaan ne uudelleen uuteen nurkkaan. Seurahuoneen kahvila on normaalisti avoinna arkisin klo 10–15 (pe klo 10–14) ja lämmin lounas on tarjolla tiistaisin ja torstaisin klo 11– 13 hintaan 2,50€. Kahvilan aulassa on ompelukoneita ja saumuri sekä tietokoneet asiakkaiden vapaassa käytössä.

Mäkitorpan polun pohjoispäässä on tullut lainvoimaiseksi sen mukaisena, mitä lautakunta aikoinaan yksimielisesti päätti. KHO ei ottanut valitusta käsittelyyn, koska kaava oli jo kaksi kertaa todettu lainmukaiseksi. Sihteeriopiston entiselle tontille tuleva rakennusliike SRV:n talohanke on kooltaan nelisen kertaa suurempi kuin vastikään Kauppakeskus Ogelin viereen valmistunut kerrostalo, joten uusia asuntoja on taas alueella jonkun ajan päästä tarjolla. Tietyn asteista kilpailuakin asunnon ostajista ehkä syntyy. Mikkolantielle rakennusliike Skanskan talohanke Tirlittan on jo ennakkomarkkinoinnissa. SRV:n ja Skanskan talojen sijaintia ja ympäristöä verrattaessa tilanne on seuraava: Skanskan Tirlittantalolta rautatieasemalle on kävelymatkaa 10–12 minuuttia. SRV:n talolta asemalle kävelee 5 minuutissa. Skanskan talolla on hyvä sijainti palvelui-

hin nähden. SRV:n talolla erinomainen. Sieltä on on 5 minuutin kävelymatka sekä Kauppakeskus Ogeliin että Mustaan Pekkaan Ympäristön rauhallisuuden kannalta molemmat talot sijoittuvat hyvin. Rautatie kulkee molempien talojen ohi aika läheltä, mutta suuria autovirtoja ei kulje talojen vierestä Luonnon läheisyyttäkin molemmilla taloilla on yhtä paljon. Skanskan Tirlittan sijaitsee lähellä Vantaanjoen laaksoa ja SRV:n talon lähellä on Taivaskallio eikä Keskuspuistoonkaan ole pitkä matka Talouden suhdanteet näyttävät heikoilta ainakin pari vuotta tästä eteenpäin. Saattaa olla, että ns. Sihteeriopiston tontin toteutus saattaa siirtyä niin, ettei varsinaista kilpailua asunnon ostajista synnykään. Maunulan eteläosan suojelukaava lainvoimainen Kuusikkopolun kaavasta järjestettiin yleisötilaisuus huhtikuun lopulla. Noin joka kolmannessa puheenvuorossa arvosteltiin sitä, että osa lisärakentamisesta kohdistuu puistoalueelle. Alue sijaitsee Keskuspuiston vieressä. Se, että uudet asunnot tuovat pienasuntovaltaiselle alueelle isompia koteja, ei saanut tilaisuudessa huomiota. Aikoinaan Kauppakeskus Ogelin viereisen uuden asuintalon kaavan esittelytilaisuudessa oli useita, jotka toivoivat talolle riittävää korkeutta hissin saamisen varmistamiseksi. Pikipolku 7:n minikaava on hyväksytty ja vahvistunee valtuustossa. AS

Ogeli-klubi toiminut jo viisi vuotta Keväällä 2007 käynnistynyt Timo Pokelan ideoima Ogeli-Klubi on toiminut runsaat viisi vuotta. Se on koonnut Oulunkylässä ja lähialueilla sijaitsevien asuntoosakeyhtiöiden hallitusten puheenjohtajia ja muita yhtiöiden edustajia muutaman kerran vuodessa kiinnostavien asioiden pariin. Usein klubi-illoissa on esitelty erilaisia pal-

veluita, tuotteita ja projekteja. Toisinaan on käsitelty omin päin kaikkia osapuolia kiinnostavia asioita. On alustettu teemailtoja mm. isännöinnistä, kiinteistöhuollosta, perinteisistä ja vaihtoehtoisista putkiremonteista, yhdistelmäremonteista, aliurakoitsijoista ja alihankkijoista. Taloyhtiöillä on kokemuksia isännöitsijätoimis-

toista, jotka panttaavat isännöitsijävaihdon yhteydessä taloyhtiölle kuuluvaa pöytäkirja-, kirjeenvaihto-, vikailmoitus- ja muuta aineistoa. Putkiremonttien hanke- ja toteutussunnitelmaa tehtäessä taloyhtiöt kohtaavat monenlaisia ja -tasoisia suunnittelijoita. Ja kun linjasaneeraus käynnistyy, taloyhtiöt ja niiden hallitukset ovat projekti-

päälliköiden ja valvojien pyöritettävinä niin, että taloyhtiöiden etu näyttää usein unohtuvan. Ogeli-Klubi järjestää tiistaina 9.10.2012 klo 18.00 alkaen Oulunkylän kirkolla (Teinintie 10) klubi-illan, johon ovat tervetulleita jäsentaloyhtiöiden edustajien lisäksi myös muiden taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat ja jäsenet. Illan kuluessa on tar-

koitus kuulla ja vaihtaa kokemuksia ainakin huoltoyhtiöistä, isännöitsijöistä, erilaisista aliurakoitsijoista, putki-, sähkö- ja muista suunnittelijoista sekä projektipäälliköistä ja valvojista. Tervetuloa Ogeli-Klubin 5-vuotisklubi-iltaan! Pentti Vähäkuopus

Ogeli-Klubi ry:n puheenjohtaja pentti@vahakuopus.fi


6

1.9.2012

Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit

Syyslukukausi alkaa 10.9.2012 Kursseille mahtuu vielä mukaan – vapaita paikkoja voi selata osoitteessa www.ilmonet.fi. Ilmoittaudu Ilmonetissä, toimistoissa tai puh. 09 310 88610. Toimisto auki ma–to klo 9–17, pe suljettu.

Syyskuun yleisluennot Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina – erilaisia teemoja kaupungin historiasta ja kehittymisestä 14.9. Uuden pääkaupungin kadunnimistä, erikoistutkija Martti Helminen 21.9. Viemärin viemää – Vantaanjoen ja Helsingin merialueen ympäristöhistoriaa 28.9. Kaupungin katkut – Helsingin ilmansaastumisen ja -suojelun historiaa, VTT Paula Schönach Oulunkylätalo, perjantaisin klo klo 10.30–12 Aikamme kommentointia –kirjailijavierailu Paloheinän kirjastossa, Paloheinäntie 22 24.9. maanantaina klo 18–19.30 Kirjailija Anja Snellman kertoo teoksestaan Ivana B, haastattelijana FM Päivi Hytönen. Yleisluennot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Pohjoinen alueopisto • Oulunkylätalo Kylänvanhimmantie 25 puh. 09 310 88540

Från Svensk Förening i Åggelby r.f. En av försommarens höjdpunkter var att få se vilka ungdomar som i år skulle bli Britta Holmlund stipendiater. Sjätteklassare i Kottby-, Månsas- och Staffansby lågstadieskolor skrev uppsatser med rubriken ”Min Hembygd” och klasslärarna hade ett styvt arbete med att plocka ut det smakligaste russinet. Till sist var stipendiaterna klara. Detta år är de: Melissa Enestam från Kottby, Jarmo Vistbacka från Månsas och Anette Uusitalo från Staffansby lågstadieskolor. De fick på vårfesten ta emot ett eget exemplar av Brittas bok ”På vandring genom byn”, ett diplom och litet pengar. Deras uppsat-

ser kommer att publiceras vartefter i denna tidning. Hjärtligt grattis till skribenterna och ett stort tack till lärarna som hjälpte till med att ro projektet i land. Den 15 september, med början klockan 10.00, arrangeras Åggelby byafest kring köpcentret. Under hösten 2012 samlas ”Vi som är hemma på dagen” den tredje torsdagen varje månad mellan 1315 på Socis i Åggelby för att trivas tillsammans på svenska. Datum för träffarna är 16 augusti, 20 september, 18 oktober, 15 november och 20 december. Vi sitter oftast i källarutrymmet men på grund av renove-

ringen av Socis kan det variera. Välkommen med även du som inte är medlem av föreningen! Bridgen har redan startat sina spel och träffas som tidigare varje tisdag med början ca. kl. 16.30. Helst spelar man i källarutrymmet i Socis, men var beredd på att det kan variera. Om du känner dig intresserad, tag en kamrat med dig och pröva på. Svenska Dagen firar vi tisdagen den 6 november på Solhem i Malm tillsammans med övriga svenska föreningar i nejden. Vi informerar mera om fetsen längre fram under hösten. Onsdagen den 28 no-

vember tar vi oss till Svenska Teatern för att uppleva ”Kristina från Duvemåla”. Om du är osäker på om du har betalat biljetten, tag då kontakt med Ylva Freudenthal (050-5336363), hon kan ge besked. Känner du för att du skulle vilja komma med oss som bryr sig om den svenska kulturen i Åggelby med omnejd? Då kan du kontakta Mats Blomqvist (mats.hj.blomqvist@gmail. com eller tel. 044-3301 274) eller titta in på vår webbsida www.aggelby.fi. Hjärtligt välkommen! De bästa sensommarhälsningar Mats Blomqvist / ordf.

www.hel.fi/tyovaenopisto

Lukijapostia Nordea Pankki Suomi Oyj

Ragnar Granit ansaitsee muistomerkin Oulunkylässä Oulunkylässä ainakin kastettu, ellei jopa syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Ragnar Granit (1900 – 1991) sai Nobel-palkinnon vuonna 1967 verkkokalvon sähköisiä ilmiöitä ja niiden suhdetta värien näkemiseen koskevista tutkimuksis-

Tule laatimaan säästämisen kunto-ohjelma

kuin hänet nimitettiin Helsingin yliopiston professoriksi vuonna 1937. Talvisodan jälkeen Granit kutsuttiin Harvardin yliopiston tutkimusprofessoriksi. Samaan aikaan Tukholman Karoliininen instituutti teki hänelle vie-

Kattavat palvelut Helsingin OP-Kiinteistökeskuksesta!

Hyvä suunnitelma antaa ryhtiä säästämiseen, olipa tavoitteesi mikä tahansa. Tule tutustumaan kolmiportaiseen kunto-ohjelmaan.

Kun käännyt puoleemme asunto-asioissasi, saat asuntosi myynnin tueksi osaavan ammattilaisen. Arvioimme asuntosi hinnan ammattitaitoisesti ja paikalliset markkinat tuntien. Me tunnemme omat alueemme ja tiedämme, mitä kaikkea hinnan määrittelyssä on otettava huomioon.

1. Säästä vararahastoon pahan tai hyvän päivän varalle. 2. Tee vaurastumissuunnitelma ja sijoita tai säästä kuukausittain. 3. Varmista eläkepäivien elintaso ja nauti elämästäsi. Varaa aika tapaamiseen konttorille saman tien. Soita 0200 3000 (pvm/mpm) ma–pe 8-20 tai pyydä yhteydenottoa osoitteessa nordea.fi. Helsinki-Oulunkylä, Helsinki-Käpylä Helsinki-Pakila nordea.fi

taan. Hän oli näköaistin ja hermoston tutkija sekä bioelektromagnetismin uranuurtaja maailmassa. Granitin ura Helsingin, Oxfordin ja Pennsylvanian yliopistoissa mm. Rockefeller-säätiön stipendiaattina oli hämmästyttävä jo ennen

Teemme sen mahdolliseksi

Raija Keijonen 0500 417 256

Tapani Grönvall 050 544 1315

Leena Ikonen-Baldeh Timo Leppiniemi 040 350 5224 050 374 3357

Aarre Muinonen 050 368 5240

Taio Olsbo 050 544 1291

Kaisa Riski 0500 460 949

Paula Saari 040 350 6074

Kimmo Tuulenmäki 050 525 6480

HAMMASLÄÄKÄRIT Sanni Aho, Katariina Savijoki Katja Kurhela

Malmi Malmin kauppatie 18 p. 010 255 5940

ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRI Pirkko Aho (iensairaudet)

Oulunkylä Kylänvanhimmantie 29 p. 010 255 5948

SUUHYGIENISTI Maria Jaakkola Käpyläntie1, p.720 6800 www.koskelanhammas.fi Vastaanotollamme on Kelan suorakorvaussopimus

Harri Saunio 050 394 5945

Pakila Pakilantie 61 p. 010 255 6004

Yhdessä hyvä tulee. Puhelu 010 -numeroon maksaa lankapuhelimesta soitettaessa 0,0828 ¤/puhelu + 0,0595 ¤/minuutti (alv. 23 %), matkapuhelimesta soitettaessa 0,0828 ¤/puhelu + 0,1704 ¤/minuutti (alv. 23 %). Välityspalkkio 4,92 % (sis. alv 23 %) velattomasta kauppahinnasta.

lä houkuttelevamman tarjouksen. Ja niin, vaikka matkaliput oli jo ostettu Harvardiin, Granit asetti Ruotsista tulleen tarjouksen etusijalle. Ehkä tästä syystä häntä pidetään nobelistina ruotsalaisena, vaikka Ruotsissa hän ”suomalaisena neurofysiologina” on melkein yhtä unohdettu kuin Suomessa. Mauno Harmo, Oulunkylä – Vihreä idylli -kirjassaan, mainitsee Ragnar Granitin vain Wibergin neitien valmistavan koulun yhtenä tunnetuimmista oppilaista (s. 113). Ragnar Granit -Säätiön verkkosivulla, http://www. rgs.fi/granit/granitfi.htm on kuva Ragnarin lapsuudenkodista Oulunkylässä. Ragnar Granit kuvaa lapsuutensa muistoja Oulunkylästä v. 1984 julkaisemassaan kirjassa ”Hur det kom sig. Forskarminnen och motiveringar.” (P.A. Norstedt & Söners förlag, Stockholm, 1983). Oulunkylä-Seura: Eikö Oulunkylän olisi aika omia Ragnar Granit omakseen esimerkiksi nimeämällä jokin sekaannusta aiheuttavista kadunnimistä hänen mukaansa? Karoliinisen instituutin alueella on jo ”Granitsväg”. Ehdotan, että nykyinen Patakuja ristitään tiedenobelisti Ragnar Granitin mukaan. Jouko Ylä-Liedenpohja

Helsingin OP-Kiinteistökeskus Oy LKV

Professori


Pakila-Seuran Puheenjohtajan palsta * Varotaan koululaisia Syyslukukauden alkaminen on erityistä vaaran aikaa liikenteessä. Uusia ekaluokkalaisia on taas harjoittelemassa koulumatkan turvallista tekemistä eivätkä vanhempienkaan koululaisten likenneturvallisuusrutiinit ole vielä terässään. Ei riitä, että autoilija ajaa liikennesääntöjen mukaan, vaan autolla ajavan tulee osaavampana osapuolena ottaa nuoremmat tiellä liikkujat huomioon ennakoiden heidän arvaamattomuuttaan liikenteessä. Koulureittien liikenneturvallisuuteen pääsemme vaikuttamaan, kun Länsi-Pakilan liikennesuunnitelma etenee lausuntovaiheeseen ilmeisesti syyskauden loppupuolella - suunnitelman toteuttaminen on sitten taas uuden väännön paikka. * Pakila-Seuran 50-v-juhlavuoden ohjelma ... ... etenee suunnitellusti. Seuraava esiintymisemme on Paloheinän kylätapahtumassa lauantaina 1.9.2012 klo 11-13 Paloheinän urheilupuistossa. Järjestämme leijonien junailemaan tilaisuuteen ”Pakila vielä paremmaksi -klinikan”, jossa otan vastaan asukkaiden toiveita ja ideoita. Kehitämme asukaslähtöisen ideapankin, jota hyödynnämme yhteistyössä viranomaisten kanssa. Lisäksi orkesterimme Pakilan Pelimannit musisoi. Ylipormestarin asukasilta, joka oli suunniteltu pidettäväksi 8.11.2012, ilmeisesti aikaistuu vajaalla viikolla kaupunginjohtaja Jussi Pajusen aikataulumuutosten vuoksi - siitä tarkemmin seuraavalla palstallani. Juhlavuotena julkaistavat Pakila-aiheiset kirjat ovat työn alla. *Pakila-Seuran asukaskysely... ...oli menestys, tästä aiheesta on erillinen laatikko tällä sivulla. * Nuorisohäiriköintiä alueellamme Tuttava viestitti nuorisohuolistaan: kodin postilaatikko oli revitty irti pari yötä sitten, pihalla oli tehty ilkivaltaa ja nähty kolme nuorta. Tuttavani epäili perheen 14-vuotiaan pojan tulleen ikäistensä ryöstämäksi, vaikka poika ei suostunut mitään kertomaan. Mietimme yhdessä, mitä tehdä. Olisiko siitä jo neljä vuotta, kun joukko Länsi-Pakilan vanhempia otti minuun yhteyttä mopopoikien yöllisen metelöinnin vuoksi. Pidimme vanhempien ja lähipoliisien kanssa kokouksen meidän takkahuoneessa. Vanhemmat kävivät pareina jututtamassa pärisyttäjiä Länsi-Pakilan ala-asteen koulun tienoilla ja poliisi kierteli alueen kevyen liikenteen väyliä moottoripyörällä ja katuja autolla - ongelma tasaantui ja hävisi. Samoihin aikoihin Itä-Pakilassa oli kehittynyt saman ikäisten nuorten joukko, joka alkoi häiriköidä. Vanhemmat puhuttivat nuorensa kotona, tiukensivat

PAKILA-SEURAN ASUKASKYSELY 2012 Alkukesästä PakilaSeura järjesti Itä- ja Länsi-Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen alueilla asukaskyselyn, jolla kerättiin aluettamme ja sen asukkaita koskevaa tietoa, jotta luotettavaa ja laajapohjaista aineistoa olisi käytettävissä aluettamme kehitettäessä. Pakila-Seuran hallituksen jäsenet jakoivat alueen talouksiin 3 300 kyselylomaketta. Vastauksia saimme yli 700 kpl. Vastausprosentiksi muodostui 21 %, mikä on erittäin korkea luku tämän tyyppiselle kyselylle. Tulkitsen tämän tuloksen luottamuksen osoitukseksi Pakila Seuraa kohtaan - olemme oikealla asialla. Paperivastausten tallentaminen on nyt meneillään, minkä jälkeen on tietojen analysoinnin vuoro. Pyrim-

7

Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit

1.9.2012

me saamaan ensimmäisen vastaustuloksia esittelevän jutun Oulunkyläisen seuraavaan numeroon. Pakila-Seuran puolesta kiitän vastaajia arvokkaasta panoksesta alueemme kehittämisessä. Matti Enroth

Pakila-Seuran pj.

kotiintuloaikoja ja partioivat häirikköaikoina iltaöisin. Tilanne rauhoittui. Näin koulujen alkamisaikoina nuoret parveilevat ja tasaantuvat sitten koulurytmin vakiinnuttua, joskus häiriköintiin on kuitenkin parasta puuttua, ellei se muuten näytä laantuvan. Voisimme järjestää lähipoliisin kanssa keskustelutilaisuuden tarvittavista toimista, tällaiset hankaluudethan on helpointa ja parasta lopettaa heti alkuunsa. Tässä toiminnassa Pakila-Seuralla on oma roolinsa. Tuttavani kanssa päädyimme siihen, että hän seuraa tilanteen kehittymistä ja jos häiriköinti jatkuu, otamme poliisiin yhteyttä. Häiriköinti on tuskin koskenut vain tuttavaani, joten otan vastaan viestejä ( enrothmatti@ gmail.com) teidän muidenkin havainnoista - niiden pohjalta on parempi miettiä vastatoimia.

K Apteekkipalvelua ammattitaidolla Avoinna: ma-pe klo 8.30-19.00 (18.00), la klo 9.00-15.00 (14.00) Puh. (09) 791 335, fax (09) 724 8142. Käpyläntie 8, 00600 Helsinki

* Putki paikalleen Jo yli vuoden ajan on Pakin talon roskiksen lähistöllä ollut neljämetrinen kaukolämpöputken pätkä ajelehtimassa. Putki on musta, paksusti eristetty kaukolämmön kiinteistöliittymäputki eli arvotavaraa. Soitin Helsingin energian vaihteeseen, josta minut ohjattiin kaukolämmön asennusryhmään, josta luvattiin pikapikaa hakea putki parempaan talteen. Putken oli nähnyt puoli Pakilaa ja monet kaupungin työryhmät, minäkin olin sitä itsekseni ihmetellyt jo varmaan kymmenen kertaa. Tarinan opetus lieneekin siinä, että meidän ilmeisesti pitäisi reagoida havaitsemaamme varhemmin yhteisen hyvän nimessä. Ympäristömme asiat kuuluvat meille kaikille - ei vain viranomaisille. Ja jos asia niin vaatii, viranomaisia on tuettava heidän tehtävissään. Yhteistyö on voimaa asukkaat tuntevat alueensa parhaiten ja voivat informoida viranomaisia havainnoistaan. Varhaisella puuttumisella saadaan hyvä lopputulos helpoimmin. Syyskauden toiminta alkaa jo olla täydessä vauhdissa. Pakila-Seuran hallitus kokoontuu 28.8. 2012 päättämään mm. syksyn ohjelman yksityiskohdista ja syyskokouksen ajankohdasta, joksi ehdotan 1.10.2012. Olen HSY:n hallituksen jäsen, jolla jo on ollut aamu- ja iltakoulu 24.8.2012 olevaa hallituksen kokousta varten, lauantaina 25.8.2012 käyn yhdessä sihteerimme Leena Penttisen kanssa onnittelemassa 90 vuotta täyttävää Pakilan Työväentaloa. Osallistun kaupunginvaltuuston kokoukseen 29.8.2012 jne. Olen ehdolla kunnallisvaaleissa. Eli jokaiselle päivälle on jotain. Näin se vain vaihtuu lomakausi työkaudeksi. Tervehtien:

* * * *

Ayurveda Aromaterapia Yrttiterapia Kraniaalinen Osteopatia

puh. 050 4692114 Koskettava Hoito Jutta Oels Luontaishoitola Donostia, Siltavoudint.5, Oulunkylä

Hyvän Olon Hoitola Kosmetologi, hieroja Carita Nissinen 0400 789917 www.caritanissinen.com

Kauppakeskus Ogeli, 2.krs Kylänvanhimmantie 29C, Hki

Sukkalanka-

markkinat

Pohjoismaiden paras lankaliike täynnä upeita sukkalankoja merkeiltä: Teetee, Marks & Kattens,

Sukkalangat alkaen

0,80

Hjertegarn, Viking, Gjestal, Zitron, Schoppel Wolle, Gründl, Noro.

Älä maksa langasta liikaa!

/kerä

Meillä yli 30 erilaista sukkalankalaatua! Sukkalangat

Matti Enroth

Aloe Vera - käsitelty sukkalanka

Silja,Vilma &Ville

Pakila-Seura RY:n pj I. varavaltuutettu (kok) P. 044 045 4015 enrothmatti@gmail.com

1,50/50g

kaikissa 15 väriä

Sukkalangat

Maija

2,50/ 50g -20% Let’s Knit Janne 5,90/100g -20% 2,50/ 50g -20%

Virkkauskuteet ja matonkuteet -10% Kaikki kirjonnat -30% -50%

Maanantaina 24.9.2012 klo 18–20

Liikekeskus Ogeli, Kylänvanhimmantie 29, 00640 Helsinki Avoinna ma – pe 10 –19, la 10 –16, su 12–16, (09) 774 1177

Maunulan polut

www.lankamaailma.fi

Lankamaailma Tampere, Possijärvenkatu 1, 33400 Tampere (Lielahti), 010 3222 555 Lankamaailma Turku, Humalistonkatu 1 (Turun entinen posti), 20100 Turku, 020 7619810

Maunulan 93. aluefoorumi pidetään ma 24.9. klo 18–20 Asukastalo Saunabaarilla (Metsäpurontie 25). Kaikille avoimen keskustelutilaisuuden teemana on "Maunulan polut”. Tilaisuudessa esitellään suunnitteilla olevia Maunulan kaupunki- ja luontopolkuja sekä keskustellaan Suursuon vanhusten kuntopolusta ja alueen sisäistä asiointia palvelevista kevyen liikenteen reiteistä. Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25, 3. krs.

PARTURI-KAMPAAMO

OLYMPIA Koskelantie 54 P. 757 1353

Avoinna ti-pe 9-17 la 9-13 ma suljettu

Kaikki hammas- ja hygienistipalvelut, myös särkyaikoina

Oulunkylän kampaamo Siltavoudintie 7, 00640 Hki

Puh: 09 728 7012

Hammas ogeli

Ilmoita. Soita 040 7280505

www.ogelinhammas.fi Oulunkylän liikekeskus, 2. kerros Kylänvanhimmantie 29 A, 00640 Helsinki

Puh. (09) 720 6200


8

1.9.2012

Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit

Asukastalo

Saunabaari on Helsingin kaupungin sosiaaliviraston asukastalo. Se tarjoaa päivätoimintaa aikuisille. Tilojamme vuokraavat myös ulkopuoliset toimijat iltakäyttöä varten. •Tule mukaan harrastajaryhmiin: öljyvärimaalausta, akvarellimaalausta, digikuvausta, tuolitanssia, savityöpajoja ym. ym. •Huolehdi hyvinvoinnistasi: painonhallintakurssi, voimavarat käyttöön ja depressiokurssi. •Tule ompelemaan tai kutomaan omatoimisesti. •Osallistu vapaaehtoistoimintaan Tarkat tiedot löydät kuukausiohjemasta ja syksyn toimintaesitteestä. Molempia saa Saunabaarista sekä Maunulan kirjastosta, terveysasemalta ja sosiaaliasemalta. Tarkkaile myös Saunabaarin verkkosivuja: www.hel.fi/hki/sosv/fi/asukastoiminta Syyskuun tapahtumia: Suurkirppis lauantaina 8.9. klo 10:00 alkaen. Pöytävaraukset 4.9. mennessä, maksu 2€. Maksu suoritetaan varausta tehdessä. Varattavia pöytiä on 23 kpl. Kertyneet varat käytetään Saunabaarin toiminnan kehittämiseen. Sään salliessa järjestetään on myös oheisohjelmaa, kuten mölkyn peluuta.

Avoinna: ma-to 9:00-15:00 pe 9:00-14:00 Metsäpurontie 25 00630 Helsinki

Ilmoita. Soita 040 7280505

Asukastalo Saunabaarin toiminnan laajentaminen myös demokratiatilaksi on eräs idea Maunulan alueelliselle demokratiahankkeelle. (Kuva Toivo Koivisto).

Maunulassa viritetään demokratiahanketta Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen on isossa kaupungissa helpommin sanottu kuin tehty. Maunulassa on ryhdytty sanoista tekoihin. Keväällä ja kesällä on pidetty kolme tapaamista, joissa alueen toimijat ovat keskustelleet alueellisesta demokratiahankkeesta. Mukana on ollut Maunula-seuran, Asukastalo Saunabaarin, leikkipuiston, kirjaston ja eri järjestöjen toimijoita ja alueen kaupunginvaltuutettuja. Seuraava kaikille kiinnostuneille avoin tapaaminen on torstaina 6.9.klo 18 Asukastalo Saunabaarilla. Asukastalosta myös demokratiatila Keskusteluissa on noussut esille erityisesti kaksi toi-

Pakin talo kruunaa juhlasi Pakilan kotiseututalo on oiva mieleen jäävien juhlien ja onnistuneiden kokousten pitopaikka. Vanha tunnelmallinen maalaistalo paritupineen tarjoaa tilat 60-70 hengelle. Talossa on modernit mukavuudet, pieni keittiö ja täydellinen astiasto. Pakin taloa isännöi Pakila-Seura ry. Tiedustelut ja varaukset vahtimestarilta, puh. 050 352 0060. Katso lisätietoja ja kuvia osoitteesta www.facebook.com/pakintalo.

siinsa liittyvää kysymystä: Voidaanko Saunabaarin toimintaa laajentaa niin, että siitä muodostuu osallistuvan demokratian tila? Miten asukkaat voivat osallistua Maunulan uuteen keskustaan tulevan kirjaston, työväenopiston ja nuorisotalon tilojen ja tulevan toiminnan suunnitteluun? Monet tekijät luovat edellytyksiä omatoimiselle Maunulalle. Järjestöjen lisäksi on aluefoorumi, vuokralaistoimikunta, asukastalo Saunabaari, leikkikentän ja koulujen verkostot, Ideapaja ja netti-Maunula. Demokratiatilan avulla voitaisiin edistää asukkaiden, alueen järjestöjen ja muiden paikallisten toimijoiden kohtaamista ja yhteistyötä. Tällaisten verkostojen kokoontumiselle, työpajoille ja tiedottamiselle tarvitaan tilaa ja resursseja. Kun kaupunki avaa tietokantojaan, voisi demokratiatila tarjota asukkaille tukea niiden hyödyntämiseen esimerkiksi vaihtoehtoisten suunnitelmien ja aloitteiden tekemisessä. Löytyisikö Saunabaarin alakerrassa oleville kiinteistöyhtiön toimistotiloille muuta paikkaa niin, että tilat saataisiin asukkaiden käyttöön? Kirjasto, työväenopisto ja nuorisotalo Maunulan keskustaan suunnitellun kirjaston, työ-

väenopiston ja nuorisotalon kokonaisuuden rakentamiseen päästään toivottavasti mahdollisimman pian. Kaupallisten tilojen osalta on valmius töiden aloittamiseen nopeasti. Nyt pitäisi saada vauhtia myös kaupungin toimiin. Kirjasto, työväenopisto ja nuorisotalo voisivat muodostua maunulalaisten kulttuurikeskukseksi ja kohtaamispaikaksi. Siksi on tärkeää, että asukkaat ovat mukana jo tilojen ja niihin tulevan toiminnan suunnittelussa. Kirjastolta vapautuviin nykyisiin tiloihin on suunniteltu päiväkotia. Tämäkin tila voitaisiin suunnitella monikäyttöisiksi yhdessä lapsiperheiden ja muiden

asukkaiden kanssa. Helsingin kaupungin demokratiahankkeessa on tarkoitus päättää syksyn aikana alueellisista kokeiluista. Maunulan osallistuva demokratia voisi olla eräs pilottihanke. Kokeilun tavoitteena voisi minusta olla myös osallistuvan budjetoinnin toimintamallien kehittäminen kaupunginosan tasolla. Osallistuvassa budjetoinnissa on kyse siitä, että esimerkiksi asuinalueen joitain lähipalveluja ja kehittämistä koskevista asioista ja määrärahoista ratkaisun tekevät asukkaiden ja heidän valitsemansa edustajat. Yrjö Hakanen

kaupunginvaltuutettu Maunula-Pirkkola

Kyläjuhlat taas Pakila-Paloheinässä Tänäkin syksynä järjestetään Pakila-Paloheinä Kylätapahtuma Paloheinän jalkapallokentällä Kuusimiehentien varrella. Kyläjuhlia vietetään lehden ilmestymispäivänä lauantaina 1.9. Viime vuonna Pakila-Paloheinä -päivä onnistui yli odotusten. Sää suosi ja yleisöä riitti. Yleisömäärä yllätti niin, että letut ja hernekeitto pääsivät loppumaan ennen tilaisuuden päättymistä. Vipinää riitti joka puolella. Oli poniratsastusta, hevosajelua, VPK-näytöksiä, voimistelua, tarkkuuspelejä, musiikkia ja esityksiä Tänäkin vuonna ohjelmaa ja tarjoiluja riittää. Kyläjuhlien järjestää Lions Club Helsinki-Pakila yhteistyökumppaneineen. Tuotto käytetään lyhentämättömänä nuorisotyöhön.


Osallisuutta ja asukasdemokratiaa!

Suursuon pientaloalueen kunnallistekniikkaa rakennetaan

Kaupunki luovuttaa syksyllä pientalotontteja Maunulasta Kaupunki tarjoaa syksyllä 2012 vuokralle noin 100 omakotitalotonttia omatoimiseen rakentamiseen. Tontit sijaitsevat Maunulassa, Tapaninkylässä, Suutarilassa, Puistolassa, Myllypurossa, Mellunkylässä ja Kivikossa. Tontinvaraajat on tarkoitus valita arpomalla kuten edellisel-

läkin kerralla. Hakemuksen voivat jättää helsinkiläiset lapsiperheet. Alustavan aikataulun mukaan tontit ilmoitettaisiin haettaviksi syys - lokakuussa 2012. Hakuaikaa olisi hieman yli kuukausi. Tontinvaraajat olisivat selvillä joulukuussa 2012 tammikuussa 2013.

Demokratiapilotit avoimeen hakuun syyskuussa Kaupunginhallitus päätti 25.6.2012 alueellisen demokratian kehittämiseksi ja kaupunkilaisten osallistumisen lisäämiseksi käynnistää 1.1.2013 alkaen alueellisen osallistumisen kokeilun, johon valitaan enintään kuusi pilottialuetta ja enintään kolme teemakohdetta, joista yksi on kaupungin nuorten Ruutivaikuttamisjärjestelmä. Haku alueellisen osallistumisen kokeiluun on tarkoitus toteuttaa elo- syyskuussa 2012 sähköisesti verkossa 30 päivän hakuajalla. Hakumenettely on avoin kaikille helsinkiläisille. Hakijoina voivat olla henkilöt, erilaiset asukastoimijatahot ja yhdistykset tai muut yhteisöt.

Pilottien valmistelu ja suunnittelu toteutetaan keskeisten hallintokuntien yhteistyönä ja hakumenettelyyn osallistuneiden kanssa. Valintaprosessin ensimmäisessä vaiheessa hakumenettelyssä ilmoittautuneet kootaan yhteiseen tilaisuuteen. Valintaprosessin toisessa vaiheessa syksyn aikana valmistellaan pilotit, minkä pohjalta kaupunginhallitus hyväksyy alueellisen osallistumisen pilottisuunnitelman ja valitsee pilotit 30.11.2012 mennessä. Pilotit käynnistetään 1.1.2013 alkaen yhden vuoden kestoisina. Löytyykö Pohjoisesta suurpiiristä ideoita demokratiapiloteiksi? www.maunula.net

Keskuspuiston keskiosan virkistysalueen kaavaluonnos näytteillä Kaupunkisuunnitteluvirastossa valmistellaan asemakaavaa ja asemakaavan muutosta Keskuspuiston keskiosaan. Suunnittelualueeseen kuuluvat Maunulanpuisto ja Pirkkolan liikuntapuisto. Kaavasta on keskustelutilaisuus on keskiviikkona 5.9.2012 klo 18– 20, Pirkkolan uimahallin kokoustiloissa. Alue on pääosin asemakaavoittamaton ja asemakaavalla halutaan turvata alueen säilyminen nykyisessä virkistyskäytössä. Asemakaavan tavoitteina on turvata Keskuspuiston merkitys kaupunkirakenteessa sekä

9

Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit

1.9.2012

puiston liittyminen muihin virkistysalueisiin, ulkoiluja liikuntamahdollisuuksien parantaminen sekä luontokokemuksien ja rauhan tarjoaminen. Pirkkolan liikuntapuistoon on varattu alue uimahallin ja jäähallin laajennukselle. Kaavassa varataan Pirkkolantien varteen alue poikittaista joukkoliikenneväylää (Raide-Jokeri) varten. Kaavaluonnos, päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja muu valmisteluaineisto on esillä 27.8.–14.9.2012 Pohjois-Haagan ja Maunulan kirjastoissa, Maunulan ulkoilumajalla ja Pirkkolan uimahallissa.

Helsingin kansanasuntojen puutalokorttelien pihojen suojelu ja kehittämissuunnitelma on puhuttanut paljon ja noussut myös Helsingin Sanomien otsikoihin. Aktiiviset asukkaat saivat aikaan kansanliikkeen, joka pysäytti kaivuutraktorit hetkeksi. Asia on herättänyt vahvoja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Sana suojelu ei kerro, mitä suojellaan ja että kyse onkin piha palauttamisesta tietyn aikakauden mukaiseksi eli tässä tapauksessa 1920-luvulle. Monissa päätöksissä demokratia on useimmiten edustuksellista eikä mies ja ääni periaatteella toimivaa. Virallinen kuuleminen talotoimikuntien kautta on pihasuunnitelmissa toteutettu. Osallistuneita ei auta jälkikäteen mollata annetuista lausunnoista, joita heiltä on pyydetty. Vaikka suurta osaa asukkaista on virallisten ohjeiden mukaisesti informoitu, niin aivan liian monen toiveita ja palautetta ei ole huomioitu, niin että he olisivat kokeneet olevansa oikeasti osallisia. Näin ei voi jatkua. Jäin myös miettimään kaupunginmuseon valtaa asumisen suhteen. Onko kaupunginmuseon toive entisöidä alueen pihat alunperäisen 1920-luvun mukaiseksi sivuuttanut 2010 -luvun asukkaat ja piha-alueen kokonaisviihtyisyyden? On selvää, että sairaat puut ja lahoavat puut pitää jossain vaiheessa kaataa, jotta ne eivät olisi turvallisuusriski. Yli 20 vuotta paikallaan olleita terveitä puita on vaikea ymmärtää kaadettavan sillä perusteella, että ne puuttuvat alkunperäisestä 1920-luvun pihasuunnitelmasta. Itse olen asunut elämästäni vuokralla 48 vuotta. Vuokra-

asunnot ovat koteja siinä missä muutkin. Haluan olla suojelemassa niiden asukkaiden oikeutta tulla kuunnelluksi, joiden arjen elämänpiiristä on kyse. On selvä, että yksimielisyyttä edes saman talon asukkailta jokaisen pihan suhteen ei ehkä löydy, mutta voisiko silti olla mahdollista jatkossa saada paremmin vaikuttaa suojaisien ja viihtyisien piha-alueiden toteutukseen? Myös vuokra-asukkaana. Kaupunki haluaa lisätä suosittua hyötykasviviljelyä Helsingissä, mutta onko juuri vuokratalokortteleiden piha-alue oikea kohde vai voitaisiinko osoittaa erikseen palstaviljelykohteita muualta sitä haluaville? On kiinnostavaa, että samaan aikaan kun puutalokortteleiden yhteisen piha-alueen täydessä sadossa olevia marjapensaita ja hedelmäpuita irrotettiin entisöinnin nimissä maasta kaivureilla, niin parkkipaikkoja jätettiin huomattavan paljon, vaikka niitä ei varmasti montaa ollut suojelusuunnitelman mukaisella 1920-luvulla? Voisiko autoton valita pienen hyötykasvipalstan parkkipaikan sijalta? Lähes kaikki helsinkiläiset asuvat vuokratonteille rakennetuissa kodeissa. Ei voi pitää kohtuullisena ajatusta, että me vain asumme ja joku muu taho voi tehdä pihoilla, mitä milloinkin haluaa - asukkaita huomioimatta. On järkevää pitää myös vuokra-asukkaat mukana hoitamassa hyvin pihoja ja pitämässä talkoita. Ne, joita kuullaan ja jotka kokevat olevansa osallisia, sitoutuvat parhaiten yhteisen hyvän hoitamiseen niin töissä kuin vapaa ajallakin Nyt on syytä oppia tästä tiedotus ja kuulemisprosessista ja hoitaa ihmisten kuuleminen kaikkien peruspalveluiden suhteen paremmin. Asukas- ja asiakasfoorumien toiminta on jatkossa yhä tärkeämpää kaikissa kaupungin lähipalveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Osallisuuden lisääminen ja asukaskuuleminen on erityisen tärkeää muuttovaltaisessa Helsingissä. Osallisuus ja kokemus siitä että voi vaikuttaa elämäänsä liittyviin asioihin tuo arkeen iloa ja lisää yhteisöllisyyttä, joka voimaannuttaa. Sirkku Ingervo

sosiaalilautakunnan pj. kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Vammaisten kulttuuripäivät syyskuussa Kehitysvammaisten valtakunnalliset kulttuuripäivät järjestetään Helsingissä ja Espoossa viikonvaihteessa 7.‒9.9. Avajaiset ovat Helsingin Narinkkatorilla. Tapahtuman järjestää Rinnekoti-Säätiö ja suojelijaksi on lupautunut kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki. Kulttuuripäiville odotetaan saapuvan yli 1 500 kävijää eri puolilta Suomea. Pe 7.9. klo 15–17.30 avajaistilaisuuden juontajina toimivat Oulunkylän oma tyttö Sara Paavolainen ja ”Toisenlaiset frendit”. Paavo Arhinmäki avaa tilaisuuden. Ohjelmassa on musiikkia ja muita esityksiä. Lauantaina ja sunnuntaina 8. ja 9.9. tapahtuma siirtyy Espoon Lakistoon Rinnekoti-Säätiöön. Siellä ohjelmaa riittää lauantaina klo 10–20 ja sunnuntaina klo 10–15. Pääesiintyjänä on Jukka Poika. Tänä vuonna kehitysvammaisten valtakunnallisten kulttuuripäivien teemana on ”Vieraista tu-

Kehitysvammaisten valtakunnalliset kulttuuripäivät on vuosittainen, kiertävä tapahtuma. Se on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1984.

tuiksi”. Tapahtuma tarjoaa kävijöille mahdollisuuden tutustua erilaisiin kulttuurimuotoihin, toinen toisiinsa ja Rinnekotiin. Kulttuuripäivät on kaikille avoin ja maksuton. Yhtenä tavoitteena on lisätä tietoisuutta kehitysvammaisen ihmisen mahdollisuuksista toimia kulttuuripalvelujen tuottajana ja kokijana. Tarkoituksena

on, että kehitysvammainen ihminen voi esteettömästi olla osallisena suuressa tapahtumassa.

Lisätietoa tapahtumasta: www.kulttuuripaivat. fi ja www.facebook.fi/ vieraistatutuiksi

Lukijapostia

Käpylän asemanseudun metsä raiskiolla Miksi Käpylän asemanseudun huonokuntoisesta metsästä ei ole korjattu pois myrskyn jälkeen kaatuneita puita, vaikka osa niistä on lähes kulkutiellä?


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.