Pohjoisen kasveja ja yrttejä

Pohjoisen kasveja ja yrttejä

Ekofrisör/ekokampaaja feko 1301 FBC/YI Prakticum Respodentti: Hannamaija Mattila Ohjaaja: Mona Mether Vastaväittäjä: Katri Kyllönen

Sisällysluettelo 1 Johdanto 2 Kosmetiikan lainsäädäntöä 3 Jäkälistä 4 Turve 5 Pakurikääpä 6 Marjoja -Mustikka -Puolukka -Tyrni

7 Käpyjä -Kataja -Lepät

8 Nokkonen 9 Lopuksi 10 Lähteet

1 Johdanto Aloin miettimään kehittämistyöni aihetta jo ekokampaajan opintojen alussa.

Aiheita mihin tarttua oli paljon. Opinnot toivat aina uusia ja mielenkiintoisia näkökulmia ekokampaajan työhön. Asiakkaani olivat myös hyvin kiinnostuneita opinnoistani ja kerroin heille mitä me teemme Prakticumissa ja mitä osa-alueita opiskeluun kuuluu.

Yhtenä aurinkoisena kevätpäivänä ihana asiakkaani ehdotti minulle kehittämistyöni aiheeksi pohjoisen luontoa ja kasveja. Ja siinä se aihe oli yhtä kirkkaana kuin aurinkoinen kevätpäivä.

Kiitoksia sinulle ihana asiakkaani..

Suomen luonto on monipuolinen ja rikas.

Aloin pohtimaan mitä kaikkea voimme käyttää luonnosta ekokampaajan työssä ja voiko jotain yrttejä korvata suomalaisilla kasveilla tai käyttää niiden rinnalla.

Suomi on pitkä maa ja siitä löytyy kahdeksan eri kasvuvyöhykettä.

Minä asun Oulussa, joka luokitellaan kasvuvyöhyke viideksi - tasankojen, soiden ja vaarojen vyöhykkeeksi.

Pohjoisen luonto on haasteellinen kasveille. Kesä on valoisa mutta lyhyt, lämpötila on usein hyvinkin alhainen ja kasvuaika on nopea. Kasvien ja marjojen täytyy käyttää valo ja ravinteet tehokkaasti hyväkseen lyhyessä kasvuajassa, jonka takia ne ovat usein pienempiä mutta maukkaampia ja ravintorikkaampi kuin muualla kasvaneet.

Tutkimuskokeet Pohjois-Norjassa vahvistavat tätä näkemystä pohjoisen kasveista ja marjoista.

Kerron kasveista joita löytyy meidän kasvuvyöhykkeeltä, mutta ovat myös hyvin yleisiä koko Suomessa.

Koska kuulun soiden vyöhykkeelle halusin tuoda työssäni esille myös turpeen ja sen upeat ominaisuudet ja käyttömahdollisuudet ekokampaajan työssä.

2 Kosmetiikan lainsäädäntöä Suomen kosmetiikkalaki perustuu EU:n kosmetiikkadirektiiviin ja sen päivityksiin.

Tärkeimmät kosmetiikkasäännökset ovat Laki kosmeettisista valmisteista No 21.1.2005/22 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050022 sekä Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus kosmeettisista valmisteista No. 75/2005 http://www.finlex:fi/fi/laki/smur72005/20050075.

Kosmetiikka-alalla toimivalla elinkeinoyrittäjällä on vastuu tuotteen turvallisuudesta.

Tuotteen koostumus ja valmistus täytyy tuntea tarkasti sekä tietää oikeat pakkausmerkinnät, toimia yhteistyössä viranhaltijoiden kanssa ja antaa kuluttajalle tietoa tuotteesta. Nämä ovat myös meidän ekokampaajien velvollisuuksia, suurin osa meidän käyttämistämme kasveista ja yrteistä luokitellaan myös lääkeluettelon kasveihin ja rohdoksiin. Näistä löytyy tietoa: Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen päätös lääkeluettelosta http:// www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2009/20091095 sekä http://www.finlex.fi/filaki/alkup72009/20090773.

Lääkeluettelon kasveista sisäiseen käyttöön tehtyä tuotetta saa myydä, jos lääketehdas on rekisteröinyt kyseisen tuotteen.

Toki itseensä voi kokeilla ja testata mitä tahansa kasveja, mutta asiakkaille tehtyjä värejä ja tuotteita ei saa tehdä eikä myydä, jos niitä ei löydy lääkeluettelosta. Tässä kehittämistyössäni käsittelen vain ns. laillisia lääkeluettelon kasveja.

3 Jäkälistä

Pohjois-Suomelle tyypillinen kasvi on jäkälä. Niitä tunnetaan n. 15 000 erilaista lajia.

Suomessakin on lähes 1500 erilaista jäkälälajia. Jäkälä on yleisnimitys sienille, jotka elävät yhteistyössä levien kanssa ja muodostavat niiden kanssa yhteisiä sekovarsia.

Leväosat ovat yleensä yksisoluisia viherleviä tai joskus rihmaisia sinileviä. Levät sijaitsevat jäkälän sisäpinnassa ja yhteyttävät auringon avulla sokeria. Sokerin levät luovuttavat sienelle, joka muodostaa jäkälän sekovarren. Levät ja sienet jäkälässä muodostavat symbioosin. (Jouko Rikkinen: Jäkälät ja sammaleet Suomen luonnossa) Jäkälillä ei ole juuria ollenkaan ja ne ottavat ravinteet suoraan ilmasta ja sadevedestä.

Ne ovat hyvin herkkiä ilmansaasteille ja jos puun rungoissa ei ole lainkaan jäkälää, on se merkki ilmansaastumisesta. Mitä enemmän jäkälää on puiden rungoissa, sitä puhtaampi on ilma.

Jäkälää käytetään elintarvike-, lääke- ja kosmetiikkateollisuudessa.

Jäkäliä ja sammaleita on käytetty ennen paljon lankojen ja kankaitten värjäyksiin. Se on ollut hyvin tärkeää viikingeille, kelteille ja Pohjois-Amerikan intiaaneille.

Suomessa värjäsivät paljon lappalaiset. Vaikka jäkälillä värjääminen on ollut hyvin yleistä keski-ajalta nykypäivään, on siitä hyvin vähän kirjallista tietoa. Hyvät värireseptit kulkivat varmaan perinnetietona mestarilta kisällille tai äidiltä tyttärelle.

Nykyään jäkälillä lankojen värjäys on taas lisääntynyt. Toisin kuin monet muut kasvit, jäkälä ei tarvitse lankoja värjättäessä erikseen pureutusainetta (esim. rautaa tai kuparia). Jäkälistä saa keltaisia, ruskeita, punaisia ja violetteja sävyjä. Yleensä jäkälistä tulee puna-/purppurasävyjä. Veteen liukenevat sävyt, jotka hapettuvat ilman kanssa, ovat ruskeita. Keltaisia tai vihertävänkeltaisia sävyjä tulee kun jäkäliä keitetään vedessä. Jäkäkistä saadaan eri sävyjä veden emäksisyyttä lisäämällä (esimerkiksi etikalla). Langoissa jäkälistä saatu väri on hyvin kestävää ja se säilyy hyvin useiden pesujen jälkeenkin. (Coloria.net) Koristejäkälä on yksi tyypillisin tapa käyttää jäkälää. Palleroporonjäkälä on vientituote, jota viedään paljon Keski-Eurooppaan. Sitä käytetään kukkasidonnaisissa, hautaseppeleissä, somisteissa yms.

Islanninjäkälä eli Isohirvenjäkälä (Cetraria islandica) Islanninjäkälä on koko Suomessa kuivissa kangasmetsissä ja kallioilla kasvava harmaanvihreä jäkälä. Rohtona käytetään jäkälän sekovarsi ja sen vaikuttavia aineita ovat mm. usniinihappo, joka on antibioottinen aine ja se sisältää myös paljon jodia. Se on vanha hengitysteiden rohto, joka lievittää yskänärsytystä. Useat lääketehtaat käyttävät yhä islanninjäkälää yskänlääkevalmisteissa yhtenä aineosana.

Se on myös Suomen ainoa ihmisravinnoksi kelpaava jäkälä. Siinä on paljon hiilihydraatteja. Jäkälän keräämistä ravinnoksi vaikeuttaa saasteet ja radioaktiiviset keräytymät. Islanninjäkälää ei tulisi kerätä teiden eikä teollisuusalueiden läheltä.

Ulkoisesti islanninjäkälää voi käyttää vaikeasti parantuviin haavoihin. (Toivo Rautavaara: Terveyskasvikirja) Islanninjäkälästä voi myös tehdä hiuksille kampausnesteen tämän ohjeen mukaan: 2dl vettä 2rkl islanninjäkälää 4-10 tippaa eteeristä öljyä hiustenlaadun ja oman mieltymyksen mukaan Keitä murskattua islanninjäkälää vedessä miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia ja anna jäähtyä hieman. Siivilöi jäkälä pois, lisää eteerinen öljy ja pullota neste.

Säilytä viileässä. Kampausneste säilyy noin1-2 viikkoa.

(Virpi Raipala-Cormier: Luonnonkaunis)

3 Turve Turve on aivan mahtava ja ravintorikas hoito monissa hiuspohjan ongelmissa esim. psoriasis ja hilseilevä päänahka. Haluan kertoa turpeen hienoista ominaisuuksista.

Pohjois-Suomi tuottaa 1/3 osan maamme turvemäärästä.

Turvetta syntyy kuolleista kasvinosista maatumalla hyvin kosteissa olosuhteissa (suo).

Hapen puutteen ja runsaan veden vuoksi kasvit eivät hajoa kunnolla ja näin syntyy turvetta. Suomessa olosuhteet ovat hyvin suotuisat turpeen muodostumiselle ja sitä kasvaa koko ajan lisää. (Turve.fi) Turvekerrostumat tutkitaan tarkoin laboratoriossa ja turpeen nostotekniikka on hygieeninen. Hoitoturve nostetaan aina pohjaveden alapuolelta, jolloin saadaan mukaan vuosituhansien aikana syntyneitä bioaktiivisia aineosia ja humuskerrosta.

Turve sisältää luonnon vapaita estrogeenejä ja runsaasti mineraaleja mm. magnesiumia, mangaania, sinkkiä ja kuparia.

Turve lievittää erilaisia lihas- ja nivelsärkyjä (reuma). Se sopii erilaisiin ihoongelmiin sekä kasvohoitoihin. Turve poistaa kehosta kuona-aineita, elvyttää verenkiertoa ja tehostaa aineenvaihduntaa. Turvehoidot eivät aiheuta allergiareaktioita.

Hiusten ja päänahan hoidoissa turve on mainio; se lievittää hiuspojan ihottumaa ja kutinaa, sulkee hyvin hiusten suomukerroksia ja syventää hiusten omaa väriä sekä kirkastaa vaaleita hiuksia. Turve tasapainottaa hyvin talirauhasia, joten se on erinomainen rasvaisen hiuspohjan hoidossa.

Hiuspohjan turvehoito Huoneenlämpöinen hoitoturve levitetään pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin ja hiuspohjaan huolellisesti siveltimen avulla . Laitetaan muovimyssy päähän ja annetaan vaikuttaa 15-30 min.

Turve huuhdellaan pois runsaalla vedellä. Ei käytetä shampoota. Lopuksi voi käyttää esim. nokkosyrttihuuhtelua.

5 Pakurikääpä (Inonotus Obliquus eng. Chaga)

Pakurikääpä on koko Suomessa lehtipuissa esiintyvä yleinen lahottajasieni.

Pakurikääpää esiintyy yleisesti hies- ja rauduskoivuissa, mutta sitä voi olla myös leppien, pihlajien ja pyökkien rungoissa.

Kääpä muodostaa eläviin puihin mustan epämääräisen muotoisen pahkan eli pakurin.

Pakurikääpä muodostaa itiöemän vasta kun puu on kuollut. Itiöemät muodostavat sienen puun rungon ja kuoren väliin. Pakurikääpä tarttuu lehtipuiden runkojen erilaisiin vioittumiin. Musta pakuri puunrungossa ei ole kääpä, vaan sienen aiheuttama kasvannainen. Yksivuotinen, litteä itiöemä ilmestyy kuolleen puun kuoren alle ja repäisee sen halki. Itiöstä kehittyneet sienirihmastot tunkeutuvat elävään puuhun ja tappaa puun yleensä 5 – 7 vuodessa. Pakurikääpä voi olla jopa 25 vuotta vanha. Arvioiden mukaan vain yksi koivu 15 000:sta kantaa kyljessään pakuria.

Pakurikääpä on varsinainen superyrtti. Siitä tehdystä pakuriteellä on hoidettu 1600luvulta lähtien mm. syöpää, tuberkuloosia, diabetesta, suolisto-ongelmia ja vatsahaavaa. Suomessa pakurista tehtiin sodan aikana kahvinkorviketta, ”tikka-teetä”.

Mikä sitten tekee pakuristakäävästä superyrtin? Se sisältää 215 tunnistettua fytoravinnetta.

Fytoravinteet tai fytokemikaalit ovat kasvissa luonnostaan ilmeneviä biokemikaaleja ja niiden yhdisteitä. Fytoravinteet ovat kasvin oma keino puolustautua sairauksia vastaan.

Pakuri on voimakas adaptogeeni, jota on useiden tuhansien vuosien aikana käytetty pitkiäkin aikoja ilman haitallisia sivuvaikutuksia.

Useissa tuhansissa tieteellisissä tutkimuksissa on voitu todeta, että pakurikäävällä ja sen yhdisteillä on vahva aktiivisuus viruksia, bakteereja ja useita syöpäsoluja vastaan. Siinä on valtavasti antioksidantteja.

Pakurikääpää voi käyttää sisäisesti ja myös ulkoisesti kosmetiikkatuotteissa mm. ihon elvyttämisessä ja pigmenttivirheiden korjaamisessa.

Pakurikäävän aktiivisia aineosia on mm. betuliini, joka on voimakkaasti aseptinen ja tappaa bakteereja ja viruksia. Lanostanoidi tripenoidi, joka laskee kolestrolia ja parantaa ruuansulatusta.

Germanium, joka auttaa puhdistamaan verta sekä alentaa verenpainetta. Siinä on myös D2-, B1-, B2- ja B3-vitamiineja sekä runsaasti hivenaineita (kromi, kupari, sinkki, mangaani, seleeni) ja kivennäisaineita (kalsium, magnesium, fosfori, pii, rikki).

Pakurikääpää löytyy aika helposti koko maasta, sitä esiintyy yleisesti kosteilla alueilla järvien rannalla ja soiden reunoilla. Pakurikääpää ei kannata kerätä teiden lähettyviltä koska se on sieni ja kerää kasveja nopeammin ilmansaasteet itseensä. On hyvä muistaa, että pakurikääpä ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Sen kerämiseen tarvitaan metsänomistaja lupa, koska sen irroittaminen puusta mm. kirveen tai vesurin avulla voi vahingoittaa puuta.

Pakurikääpä kannattaa kuivattaa ennen käyttöä. Sisäisesti käytettynä se on hyvä keittää veden kanssa, jolloin siitä vapautuu laajemmin yhdisteitä bioaktiiviseen muotoon. Pakurikäävästä voi tehdä mm. teetä tai lisätä sitä raakasuklaan joukkoon.

(Jaako Halmetoja: Pakurikääpä) Pakurikääpä on myös ekokampaajan työssä upea. Siitä tehdystä liemestä saa todella kauniita sävyjä kasviväreihin. Pakurikääpäjauhetta voi sekoittaa liemeen tai siitä leikattuja paloja voi keittää liemessä. Pakurikääpäpalan voi keittämisen jälkeen kuivattaa ja käyttää kuivaamisen jälkeen uudelleen väriliemen tekemisessä.

6 Marjoja Kasvitieteessä marja on mehevien hedelmien tyyppi, joka on kehittynyt emin sikiäimestä ja on yleensä monisiemeninen. Se on kokonaan mehevä lukuunottamatta pintakerosta, joka on usein vahapeitteinen kuori. Marjassa on malto, joka pehmenee marjan kypsyessä.

Esittelen tässä kappaleessa pohjoiselle tyypillisiä marjoja, jotka ovat kyllä yleisiä koko maassa.

Mustikka (Vaccinium myrtillus) Mustikka on monivuotinen kanervakasvi, jonka nelihaaraiset versoharat pysyvät vihreinä monta vuotta mutta lehdet putoavat pois talveksi. Mustikan kukat ovat vaaleanpunaiset ja ne alkavat kukkimaan toukokuussa. Kypsät marjat ovat sinisenmustia tai joskus kiiltävänmustia tai jopa valkoisia. Mustikan maku on mieto ja siinä on sokeria vain n. 6 % ja vähän happoja (omenahappoa). Siinä on C-vitamiinia ja tumman värin peittämää karoteenia, josta tulee A-vitamiinia. Kivennäisaineita on paljon, eniten mangaania. Mustikan väriaineet (antosyanosidit), bioflavinoidit ja arbutiini ovat tärkeitä mustikasta tehdyissä rohdosvalmisteissa, joita käytetään mm. ripulin ja suolisto-ongelmien hoidoissa. (Toivo Rautavaara: Terveyskasvikirja)

Mustikan säännöllinen syöminen auttaa lievittämään keskivartalon lihavuuteen liittyviä metabolisia oireita. Mustikan terveelliset yhdisteet edistävä myös sydämen, verenkierron, silmien, aivojen ja suoliston terveyttä.

Mustikkaa on käytetty marjojen lisäksi myös paljon muuhun. Mustikan versoja on käytetty nahkojen parkitsemiseen, lehtiä vaatteiden värjäämiseen siniseksi tai mustiksi. Mustikan marjamehulla on värjätty lankoja siniharmaaksi, mutta väri ei ole kovin pysyvä ja se haalistuu nopeasti pesussa ja auringonvalossa. Mustikan lehdistä tehtyä keitosta on käytetty sokeritaudin hoitoon alentamaan veren sokeripitoisuutta.

(Hendrik Relve: Luonnonmarjat) Ekokampaajan työssä mustikoita voi käyttää mainiosti hilseen poistamiseen. Mustikat survotaan kulhossa ja seos levitetään siveltimellä hiuspohjaan. Annetaan vaikuttaa noin 15 minuuttia. Huuhdellaan hyvin vedellä ja lopuksi voi laittaa yrttihuuhtelun esim. kamomillasta.

Puolukka (Vaccinium vitis-idaea) Puolukka on ainavihreä varpukasvi. Sen lehdet ovat monivuotisia ja kukat ovat väriltään valkoisia tai vaaleanpunertavia. Marjat kypsyvät elo-syyskuussa ja ovat väriltään kirkkaanpunaisia.

Puolukka on hyvin terveellinen marja. Se sisältää runsaasti sitruunahappoa, joka edistää raudan ja kivennäisaineiden imeytymistä. Puolukassa on antibioottisia aineita, jotka torjuvat mm. virtsateiden infektioita. Se edistää maksan, sapen, munuaisten, vatsan ja suoliston toimintaa.

Myös puolukan lehdet ovat terveellisiä ja ne kannattaa kerätä varhain keväällä, jolloin ne ovat parhaimmillaan ennen kukinta-aikaa, koska silloin lehdet mustuvat kuivatessaan. Lehdet kuivataan huoneenlämmössä. Puolukanlehtitee on erinomainen virtsatietulehdusten hoidossa ja sillä on, kuten mustikallakin, verensokeria alentava vaikutus. (Toivo Rautavaara:Terveyskasvikirja) Puolukkaa olisi myös hyvä syödä pääruuan jälkeen, sillä se sieppaa elimistöstä liian rasvan pois.

Puolukan lehtiä ja varsia käytetään myös lankojen värjäyksiin. Varsista tulee lankoihin ruskeaa väriä.

Ekokampaajan työssä olen käyttänyt varsia väriliemen tekemisessä yhdessä lepänkäpyjen kanssa. Kasviväriin sekoitettuna puolukkavarsiliemi tummentaa hyvin väriä. Puolukkamehua olen käyttänyt punaisten hiusten värjäyksissä liemen seassa kirkastamaan punaista sävyä. Puolukkamehu on hyvin hapan ja sen sisältämä sitruunahappo aukaisee hyvin hiussuomuja. Kokemukseni mukaan punaisesta kasviväristä tulee

kirkkaampi.

Tyrni (Hippophae rhamnoides) Tyrnin tieteellinen nimi tulee kreikan kielen sanoista hippos, joka tarkoittaa hevosta ja phaes, joka tarkoittaa kiiltävää. Jo antiikin Kreikan aikana tiedettiin, että tyrni saa hevosen karvan kiiltämään. Tyrni kuuluu maamme alkuperäiskasveihin.

Maaperän siitepölyanalyysien avulla on voitu todeta, että tyrnipensaita on kasvanut jääkauden jälkeen koko maassa Lappia myöten. Tyrni ei siedä puiden varjostusta ja on vetäytynyt nykyisille kasvupaikoilleen Pohjanlahden rannikoille. Se kasvaa aukeilla, hiekkaisilla tai kivisillä merenrannoilla.

Tyrni tulee toimeen hyvin kuivilla ja vähäravinteisilla mailla ja se tarvitsee hyvin vähän vettä. Syvälle maahan menevien juurissa kasvaa eläviä bakteereita, jotka hankkivat tyrnille typpeä.

Pensaat leviävät helposti vaellusjuuriensa avulla, jotka voivat ulottua jopa kymmenen metrin etäisyydelle.

Tyrni on tuulipölytteinen eikä sen tarvitse herättää hyönteisten huomiota.

Tyrni tekee marjoja joka vuosi, mutta kasvukauden sää vaikuttaa sadon runsauteen.

Tämä kesä on ollut todella loistava tyrnille ja sato on ollut runsas.

Tyrnimarjat on ikävä kyllä vaikea poimia, ne ovat tosi tiukasti kiinni varsissa ja marjat särkyvät helposti. Lisäksi tyrnipensas on piikikäs.

Vaikka marja on vaikeasti poimittava, on se sitäkin terveellisempi. Siinä on runsaasti C-, E-, ja A-vitamiineja ja monia terveellisiä aineita (bioflavinoideja). Ne sisältävät myös runsaasti öljyjä ja hyviä rasvahappoja (linolihappoa).

Tyrniöljy on monipuolinen rohdos ja sen vaikutukset on tunnettu jo antiikin ajoilta.

Tyrniä käytettiin paljon myös rohdoskasvina Tiibetissä ja Siperiassa.

Tyrniä arvostetaan myös nykyään monipuolisena rohdoskasvina. Sen lehdistä ja versoista tehdään uutteita vatsa- ja iho-ongelmiin, kihtiin ja reumaan.

Tyrniöljyä käytetään kivunlievitykseen, palohaavojen, silmävaivojen ja jopa säteilysairauksien hoitoon. Se hoitaa myös ihoa ja limakalvoja.

Tyrnimarjoilla on elimistöä vahvistava vaikutus ja sanotaan, että vain kolme marjaa päivässä pitää flunssan loitolla koko talven. Tyrni kuuluu myös venäläisten kosmonauttien päivittäiseen ruokavalioon.

Tyrnin lehtiä, versoja ja marjoja käytetään myös lankojen värjäykseen. Tuoreet lehdet ja versot antavat pesunkestävän mustan värin ja marjoista saa keltaista sävyä lankoihin.

(Hendrik Relve: Luonnonmarjat) Ekokampaajan työssäni en ole vielä testannut väriliemissä tyrnin värjääviä ominaisuuksia, joten niistä ei ole omakohtaista kokemusta vielä..

Tyrniöljykin on vasta kokeilussa, mutta siirrän sen kyllä asiakastyöhöni.

Tyrniöljyn linolihappopitoisuus vastaa täysin oliiviöljyä. Tyrniöljy voisi olla pohjoisen korvaava tuote etelän oliiviöljylle. Toki tässä kannattaa miettiä myös kustannuskysymyksiä.

7 Käpyjä Havupuita löytyy hyvin koko maastamme ja haluan tässä esitellä pari käpylajikketta, jotka ovat hyviä ekokampaajan työssä.

Kataja (Juniperus communis) Kataja on ollut ihmisten kunnioittama puu koko Suomessa. Siitä on käytetty nimitystä elämänpuu ja sen sanotan antavan ihmisille elinvoimaa ja terveyttä. Kataja on hyvin

hidaskasvuinen ja se viihtyy karuilla, ravintoköyhillä kallioilla mutta aurinkoisissa paikoissa. Katajan puuaines on sitkeää ja jotkut puut voivat olla jopa 500 - 1000 vuotta vanhoja.

Kataja on pieni puu, jonka kävyt eivät muistuta käpyjä vaan marjoja. Tämän takia katajan käpyjä sanotaan marjoiksi vaikka ne ovat kasvitieteellisesti käpyjä.

Kävyn kypsyminen kukasta siniseksi marjaksi kestää kolme vuotta. (Henriette Kress: Käytännön lääkekasvit 2) Kataja on vanha ja tärkeä rohdoskasvi. Ennen sanottiin, että katajanmarjan sisällä asuu yhdeksän lääkäriä ja sen avulla voi parantaa 99 sairautta, ja että kataja suojaa pahoilta voimilta.

Katajan tunnistaa jo kaukaa sen tuoksusta ja se sisältääkin eteeristä öljyä (n 2 %).

Katajan marjat kerätään syksyllä ja ne käytetään kuivattuna. Marjat sisältävät runsaasti C-vitamiinia ja niistä saa hyvin päivittäisen C-vitamiinin annoksen ja ne raikastavat hengityksen. Kuivatut katajanmarjat ovat loistavia mausteita liha- ja kalaruokiin.

Kataja hoitaa suolistoa ja lievittää nivel-, iskias-, ja reumakipuja. Kataja on myös tehokas nesteen poistaja.

Yrttiliemissä katajanmarjat antavat ruskeaa sävyä ja syventävät tummien hiusten väriä. Asiakkaalle voi hyvin tarjota kahvin tai teen jälkeen kuivattua katajanmarjaa raikastamaan hengitystä.

Lepät, Tervaleppä (Alnus glutinosa) Tervaleppä kasvaa kosteissa paikoissa, saaristossa, jokien, purojen ja järvien rannoilla.

Se kasvaa yleisesti Etelä-Suomessa ja vähenee pohjoisempaan edetessä.

Tervaleppä on suosittu rakennusaine saunanlauteissa ja kitaran rakentamisessa.

Tervaleppä on ollut tärkeä rohdoskasvi ja se on yhä käytössä esim. Venäjällä ja Italiassa.

Rohtona käytetään keväällä kerättyä puun kuorta kuumelääkkeeksi.

Lepänkäpyuutteella on hoidettu paksusuolen tulehduksia ja lehdet auttavat reumaattisiin kipuihin.

(Toivo Rautavaara: Terveyskasvikirja) Lepänkävyt ovat aivan mahtavia tummissa yrttiliemissä. Ne syventävät ruskeita sävyjä ja eivätkä aiheuta yliherkkyysreaktioita. Käytän lepänkäpyjä korvaamaan saksanpähkinäkuorta tummissa liemissä.

8 Nokkonen (Urtica dioica) Haluan vielä omistaa yhden kappaleen nokkoselle sen monipuolisten käyttömahdollisuuksien ja upeiden ominaisuuksien vuoksi. Se on parhaimpia villivihanneksia ja monikäyttöinen lääkekasvi.

Nokkonen viihtyy rehevillä kasvupaikoilla ja sitä on koko Suomessa.

Nokkonen on ravintopitoisin ja terveellisin villivihanneksista. Se sisältää hiilihydraatteja, kalsiumia (kolminkertaisesti maitoon verrattuna), C-, B-, A- ja Evitamiineja, rasvahappoja, hivenaineita (mm. rauta, pii rikki, sinkki,kromi), foolihappoa, biotiinia, flavanoideja ja histamiinia.

Histamiinin takia nokkonen on loistava yrtti heinänuhaan.

Nokkosta voi kerätä ja hyödyntää koko sen kasvukauden, se on kuitenkin parhaimmillaan keväällä, kun sen versot ovat n. 15- 30 cm:n pituisia. Keräämisen jälkeen ne laitetaan likoamaan 10 minuutiksi kylmään veteen, jonka jälkeen ne nostetaan kiehuvaan veteen pariksi minuutiksi, nostetaan pois ja leikataan pieniksi paloiksi. Ne voi käyttää heti tai pakastaa.

Alkukesästä voi aloittaa keräämään nokkosen lehtiä yrttiteehen. Keräämisen jälkeen nokkoset kuivatetaan ja rutikuivat lehdet riivitaan lasipurkkeihin.

Loppukesästä voi aloittaa kerämään nokkosen siemeniä. Nokkoset kerätään varsineen ja laitetaan kuivumaan nipuissa. Nokkosen siemenet auttavat uupumuksessa, väsymyksessä, vahvistavat munuaisia ja libidoa.

Syksyllä voi hyödyntää vielä nokkosen juuret. Juuret pilkotaan ja laitetaan kuivumaan. Niistä voi tehdä juurikeitettä, joka auttaa vahvistamaan vitsarakkoa ja miehillä eturauhasta.

Nokkonen parantaa aineenvaihduntaa, alentaa verensokeria, auttaa ihottumiin ja anemiaan. Sitä käytetään myös tukihoitona astmaan ja yskään, koska se irrottaa hengitysteistä limaa.

Se lisää myös hiustenkasvua ja poistaa hilsettä.

Nokkonen vahvistaa elimistöä ja lisää vastustuskykyä.

(Henriette Kress: Käytännön lääkekasvit) Nokkonen on myös hyvä yrtti hiustenhoitoon Se kiihdyttää päänahan verenkiertoa, ehkäisee hilseen muodostumista ja hiustenlähtöä, vähentää rasvoittuvuutta ja tuo hiuksiin tuuheutta. Nokkosliemeä ei ole suositeltavaa käyttää vaaleille hiuksille.

Nokkoshuuhtelu 1 rkl kuivattua nokkosta tai 1 dl tuoretta nokkosta 2 – 3 dl vettä Sekoita nokkonen kiehuvaan veteen, anna hautua 15 – 20 minuuttia.

Siivilöi ja anna jäähtyä.

Käytä hauduketta suoraan hiuspohjaan tai pesun jälkeen viimeiseen huuhtelukertaan.

Se voidaan myös laimentaa 1- 2 litraan huuhteluvettä.

Nokkoshauduketta voi myös tehdä paljon ja pakastaa loput.

Nokkosesta saa myös helposti tehtyä kampausnestettä lisäämällä nokkoskeitteeseen 1 rkl hunajaa ja pari tippaa rosmariinin tai piparmintun eteeristä öljyä. Kampausneste säilyy pari päivää jääkaapissa.

(Virpi Raipala-Cormier: Luonnonkaunis)

Lopuksi Valitsin tähän työhöni Pohjois-Suomelle tyypillisiä kasveja, joita löytyy myös koko maasta.

Yrttien valintaa vaikutti myös ajatus mitä suomalaisia kasveja voin korvata tai käyttää rinnalla meidän ekokampaajien ns. perusyrttivaraston kanssa.

Turpeella voi tehdä puhdistuskuureja tai puhdistuksen ennen kasviväriä saven sijasta.

Lepänkävyillä ja katajanmarjoilla voi värjätä saksanpähkinäkuoren sijaan.

Marjoilla voi hoitaa ja värjätä hiuksia. Esimerkiksi tyrniöljyssä on samoja ominaisuuksia oliiviöljyn kanssa.

Pakurikääpä on monipuolinen ja sillä voi myös värjätä hiuksia.

Jäkälät ja sammaleet ovat oma mielenkiintoinen luku ja ne voivat olla hieno lisä värjäyksiin yrttien ja kasvien rinnalle.

Näiden kanssa jatkan vielä omakohtaisia testauksia.

Halusin myös kerätä tietoja kasveista ja ajatuksena on tuoda tieto myös asiakkailleni.

Tulevaisuudessa teen teemakuukauden aina yhdestä kasvista tai yrtistä. Esimerkiksi lokakuun teemana on nokkonen. Lokakuun aikana tarjoillaan asiakkaalle yrttiteenä nokkosta. Tummien ja punavärien yhteydessä tehdään nokkoshuuhtelu pesun lopuksi.

Savihoitoihin lisätään nokkosyrttiliemi. Kirjoittamani kappale nokkosesta laitetaan asiakkaiden odotustilaan, jossa he voivat tutustua kirjallisesti nokkoseen. Ihania ruokareseptejä nokkosesta voisi monistaa asiakkaille jne.

Seuraavan kuukauden teemana voisi sitten olla mustikka.

Tällä tavalla meidän ekokampaajien työssä käyttämämme yrtit ja kasvit tulisivat myös asiakkaille tutuksi.

Samalla kasvaa myös oma tietoni ihanista yrteistä ja kasveista sekä niiden valtavasta potentiaalista, niin Suomessa kuin ympäri maapalloa.

Luonto on meidän rikkaus. Vaalitaan sitä ja tuodaan tietoa kaikkien ulottuville.

Lähteet: www.coloria.net www.turveinfo.fi www.lehtopeat.fi www.hoitoturve.fi

Jouko Rikkinen: Jäkälät ja sammaleet Suomen luonnossa Toivo Rautavaara: Terveyskasvikirja Virpi Raipala-Cormier: Luonnonkaunis Virpi Raipala- Cormier: Luontoäidin kotiaptekki Hendrik Relve: Luonnonmarjat Jaakko Halmetoja: Pakurikääpä Henriette Kress: Käytännön lääkekasvit Henriette Kress: Käytännön lääkekasvit 2 Anu Ranta: Porkkanaa iholle, nokkosta hiuksiin