TUOTEKUVASTO 2014
MUUTOKSEN TUULET PUHALTAVAT
KOLME UUTTA EDUSTUSTA VUODELLE 2014! Lähtökohtana ajatukselle oli, että kauppiaamme saisivat lähes kaiken moottiripyörän perushuoltoon tarvittavan yhdestä paikasta. Tämän vuoksi päätimme laajentaa tarjontaamme ja otimme vailikoimaamme laadukkaat ELF A BRAND OF TOTAL kaksipyöräisten öljyt sekä AP-RACING jarrupalat. Aloimme myös maahantuomaan suuren eurooppalaisen rengasvalmistajan MITAKSEN renkaita SAVA TECHIN sekä MITAKSEN yhdistyttyä. MITAKSELTA löytyy mm. laaja valikoima offroad- sekä museopyörän renkaita. Motorengas Oy on renkaiden ja mp-tarvikkeiden tukkuliike, sekä Suomen johtava kaksipyöräisten nastoittaja. Toimintamme alkoi Uudenmaan läänissä Sammatissa vuonna 1995 yhden ulkopuolisen työntekijän avulla. Sammatissa tilojen käytyä ahtaiksi löytyi naapurikunnasta Karjalohjalta luonnonkaunis tontti, jolle rakennutimme tuhannen neliön hallitilat. Hallit on suunniteltu ja rakennettu siten, että yrityksellämme riittää tilat sekä mahdollisuudet kasvavalle kehitykselle. Motorengas työllistää tällä hetkellä viisi työntekijää. Nastarenkaita valmistaa ympärivuotisesti kolme, kiireisenä talvisesonkina neljä nastoittajaa. Suomen laajin valikoima kaksipyöräisten renkaita takaa sen, että meiltä saat renkaat melkein peliin kuin peliin, sekä useisiin eri käyttötarkoituksiin. Meiltä löytyy laaturenkaat mm. isoihin katupyöriin, mopoihin, skoottereihin, katuenduroihin, motocrossiin, enduroon ja custompyöriin, mönkijöihin, puutarhakoneisiin sekä laaja valikoima sisärenkaita, vannenauhoja, solusisärenkaita ja Q-One ruuvattavat nastat. Näiden kaikkien lisäksi uutuutena meiltä saatte myös ELF A Brand of Total kaksipyöräisten öljyt sekä AP-Racing jarrupalat. Maahantuomiamme merkkejä ovat Sava, Mitas, Shinko, Kings, Vee Rubber, Mefo, Elf A Brand Of Total, AP-Racing, Q-One, Arace sekä Journey. Käyttehän tutustumassa nettisivuihimme www.motorengas.fi sekä verkkokauppaamme. Verkkokauppaan rekisteröitymällä kauppiaamme näkevät suoraan varastosaldot ja voivat helposti tehdä tilauksen rekisteröitymisen yhteydessä saamillaan tunnuksilla, sekä kuluttajat voivat vertailla tuotteita ja antaa oman tuotearvostelunsa. Verkkokauppaan pääsette helposti nettisivujen kautta linkistä, tai suoraan osoitteesta www. kauppa.motorengas.fi. Vähittäismyynti toimii laajan jälleenmyyjäverkostomme kautta.
SKOOTTERIN RENKAAT
3
SPEEDWAY- JA TRIALRENKAAT
33
SKOOTTERIN VALKOSIVURENKAAT
8
ATV-RENKAAT
34
SKOOTTERIN KILPARENKAAT
9
PUUTARHA- JA PIENKONERENKAAT
37
MOPON RENKAAT
11
SOLUSISÄRENKAAT
39
KEVYTMOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT
12
SISÄRENKAAT
40
MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT
13
RENGAS- JA VANNETARVIKKEET
42
KATUENDURORENKAAT
23
ÖLJYT
43
MOTOCROSSRENKAAT
25
JARRUPALAT
48
LASTEN MOTOCROSSRENKAAT
29
RENKAAT KOKOJÄRJESTYKSESSÄ
49
ENDURORENKAAT
32
TEKNISTÄ TIETOA
59
2 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
SKOOTTERIN RENKAAT
- Sporttinen pintakuvio - Uusi kehitetty kumiseos - Turvallinen - Eurooppalaisten skootterirengastestien voittaja MC 29 SPORTY 3+
MC 16
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
524089
120/90-10 57L TL
53,00
545669
110/70-12 47P TL
42,00
110/80-12 61L TL
49,00
524087
130/90-10 61L TL
53,00
543528
523991
120/70-12 58P TL
56,00
512451
110/90-12 64P TL
53,00
524054
130/70-12 62P TL
63,00
72352
120/70-12 58P TL
48,00
530453
140/70-12 65P TL
66,00
72354
130/70-12 62P TL
48,00
523908
130/60-13 60P TL
67,00
72656
140/70-12 65P TL
60,00
523974
140/60-13 63P TL
69,00
82487
120/70-13 60P TL
51,00
72663
130/60-13 60P TL
52,00
68679
140/60-13 57L TL
59,00
- Edullinen perusrengas
- Jokasään rengas - Erinomainen pito myös sadekelillä - Erittäin vakaa ja mukava suurillakin nopeuksilla - Uusi kumeiseos takaa erinomaisen pidon sekä maksimaalisen kulutuskestävyyden
UUSIA KOKOJA
MC 38 MAX SCOOT KOODI
KOKO
€
553008
120/70-12 58P TL
51,00
553009
130/70-12 62P TL
57,00
558858
90/90-14 46P TL
44,00
558861
100/90-14 57P TL
46,00
553010
120/80-14 58S TL
67,00
553011
140/60-14 64S TL
79,00
553012
140/70-14 68S TL
79,00
553013
120/70-15 56S TL
69,00
548006
100/80-16 50P TL
59,00
547834
110/70-16 52P TL
64,00
548007
120/80-16 60P TL
79,00
553014
130/70-16 61P TL
76,00
547621
140/70-16 65P TL
89,00
MC 28 DIAMOND KOODI
KOKO
€
546085
110/90-13 56P TL
59,00
546093
130/70-13 63P TL
69,00
520952
150/70-13 64S TL
80,00
522844
120/70-14 55S TL
63,00
521559
150/70-14 66S TL
105,00
520959
130/80-15 63P TL
85,00
541839
140/70-15 69P TL
89,00
541840
120/70-16 57P TL
76,00
- Täydellinen rengas maxiskoottereihin - Moderni sporttinen pintakuvio
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
3
SKOOTTERIN RENKAAT
MC 20 MONSUM KOODI
KOKO
€
513905
3.50-10 51P TL
37,00
518513
120/70-10 54L TL
45,00
518393
110/70-11 45L TL
52,00
564216
100/90-12 49P TL
44,00
523623
120/70-12 58P TL
47,00
80892
130/70-12 62P TL
56,00
82496
120/70-13 60P TL
54,00
80798
130/60-13 60P TL
58,00
- Jokasään rengas - Loistava pito myös sateella
MAXIMA
4
KOODI
KOKO
€
551716
3.50-10 59P TL
30,00
534979
120/90-10 57L TL
36,00
535001
130/90-10 61L TL
39,00
531699
120/70-12 58P TL
39,00
534003
130/70-12 56L TL
41,00
535033
130/60-13 53L TL
43,00
535003
140/60-13 57L TL
53,00
MC 32 WIN SCOOT KOODI
KOKO
€
557859
3.50-10 51P TL
49,00
557849
100/80-10 53P TL
54,00
558862
120/70-10 54L TL
59,00
535169
120/90-10 57L TL
65,00
535167
130/90-10 61L TL
67,00
558874
110/70-11 45L TL
58,00
535168
120/70-12 58P TL
71,00
535166
130/70-12 62P TL
71,00
535165
130/60-13 60P TL
71,00
541278
80/80-14 53L TL
53,00
541295
100/70-14 53L TL
60,00
545381
110/80-14 59L TL
66,00
545600
90/80-16 52L TL
57,00
553005
100/80-16 50P TL
62,00
552962
110/70-16 52P TL
67,00
558875
120/80-16 60P TL
86,00
- Euroopan myydyin Suomen oloihin suunniteltu kitkarengas - Erinomainen ajettavuus alhaisissakin lämpotiloissa sekä märällä että kuivalla - Renkaan molemmissa sivuissa heijastavat 3M-turvanuolet
- Erittäin kilpailukykyinen hinta Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
SKOOTTERIN RENKAAT
MC 26 CAPRI
MC 18
MC 25 BOGART
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
511668
80/80-14 53L TL
39,00
72761
3.50-10 51J TL
34,00
81600
130/70-10 59P TL
46,00
511750
100/70-14 53L TL
43,00
85027
110/80-14 59M TL
59,00
81903
80/80-16 46M TL
39,00
83223
90/80-16 52M TL
42,00
- Erinomainen pito kuivalla sekä sadekelillä - Tasainen ja kevyt ajettaessa
100/80-16 50P TL
43,00
120/80-16 60S TL
81,00
82499
130/80-16 64P TL
72,00
- Sporttinen katuajoon suunniteltu pintakuvio - Yhdistetty kumiseos kuivalle sekä märälle tienpinnalle
- Sileä sporttirengas vaativimmallekin kuskille - Erinomainen märänkelinpito
MC 6
MC 12
KOODI
KOKO
€
85318
100/80-10 56J TL
31,00
65699
100/90-10 56J TL
37,00
511431
110/80-10 61J TL
37,00
- Edullinen rengas - Harvinaisia kokoja
82497 519074
MC 13
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
69696
3.00-10 42J TL
32,00
71054
90/90-10 50J TL
32,00
- Edullinen rengas - Harvinaisempi rengaskoko
- Edullinen rengas - Harvinaisempi rengaskoko
5 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
SKOOTTERIN RENKAAT
MC 17
MC 19
KOODI
KOKO
€
83089
120/90-10 56J TL
41,00
83090
130/90-10 61J TL
49,00
522792
150/80-10 65L TL
59,00
- Vahva ja kestävä rengas, joka toimii myös maastossa - Käytetään ensiasennusrenkaana useissa skoottereissa
MC 22 ELEGANCE
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
78780
120/80-12 55J TL
50,00
68678
120/70-10 54L TL
45,00
79037
130/80-12 60J TL
56,00
- Karheapintainen palarengas - Myös maastoon
B 13
- Sporttinen katupinta - Erinomainen kumiseos takaa pidon niin kuivalla kuin märälläkin tienpinnalla
B 14
MC 5
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
505996
3.50-8 46J TT
29,00
76059
4.00-10 74J TT
39,00
67275
3.00-12 47J TT
33,00
56774
4.00-8 71J TT 6PR
33,00
- Edullinen perusrengas - Klassinen pintakuvio
- Edullinen perusrengas - Klassinen pintakuvio
6 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
- Edullinen perusrengas - Klassinen pintakuvio
SKOOTTERIN RENKAAT
SR400 & 408 KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK157
2.50-10 33J TT
400
32,00
SHK187
2.75-10 38J TT
408
35,00
- Klassinen pintakuviointi - Pitkä käyttöikä - Soveltuu hyvin Suzuki Loven renkaaksi
421 GOLDEN BOY KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK39
3.50-8 46J TT
421 GOLDEN BOY
32,00
SHK156
4.00-8 55J TT
421 GOLDEN BOY
35,00
- Vahva nylonrunko ja korkeat nappulat - Toimii hyvin erilaisissa maastoissa - Hyvä itsepuhdistuvuus mutaisissakin ajo-olosuhteissa
SR428 KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK162
180/80-14 78P TT
428
102,00
- Yamaha TW200:n takarengas - P-Nopeusluokka (150km/h) - Vahva 4-kankainen nylonrunko
7 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
SKOOTTERIN VALKOSIVURENKAAT
MC 12 VALKOSIVU KOODI
KOKO
€
75705
3.00-10 42J TL
50,00
MC 22 ELEGANCE VALKOSIVU
MC 20 VALKOSIVU
- Harvinaisempi rengaskoko - Tyylikäs valkosivu
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
545978
120/70-10 54L TL
58,00
509127
100/80-10 53L TL
63,00
544173
110/70-11 45L TL
68,00
509073
120/70-10 54L TL
62,00
545818
120/70-12 58P TL
71,00
545958
130/70-12 62P TL
67,00
- Sporttinen katupinta - Erinomainen kumiseos takaa pidon niin kuivalla kuin märälläkin tienpinnalla - Tyylikäs valkosivurengas
- Jokasään rengas - Loistava pito myös sateella - Tyylikäs valkosivu
MC 25 BOGART VALKOSIVU KOODI
KOKO
€
545282
130/70-10 59P TL
71,00
545819
120/70-12 58P TL
64,00
B 13 VALKOSIVU
- Sporttinen katuajoon suunniteltu pintakuvio - Yhdistetty kumiseos niin kuivalle kuin märällekin tienpinnalle - Tyylikäs valkosivu
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
504414
3.50-8 46J TT
43,00
76602
3.50-10 51J TT
53,00
82760
4.00-8 66J TT
49,00
8
- Klassinen pintakuvio - Tyylikäs valkosivu
- Klassinen pintakuvio - Tyylikäs valkosivu MUUT VALKOSIVUKOOT
KOODI
B 14 VALKOSIVU
KOKO
€
530236
100/90-10 56J TL MC6
58,00
69254
120/90-10 54L TL MC14
73,00
562457
3.50-10 51P TL MC18
54,00
533283
4.50-10 76N TL B61
92,00
- Klassinen pintakuvio - Tyylikäs valkosivu - Hyväksytään myös entisöintiin
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
SKOOTTERIN KILPARENKAAT
MC 31 S-RACER SUPER SOFT KOODI
KOKO
MC 31 S-RACER MEDIUM
MC 31 S-RACER SOFT
€
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
550268
100/90-12 49P TL
86,00
535172
3.50-10 51P TL
70,00
537416
100/90-12 49P TL
86,00
550278
120/80-12 55P TL
96,00
529687
100/90-12 49P TL
87,00
537530
120/80-12 55P TL
96,00
529688
120/80-12 55P TL
96,00
MC 31 S-RACER saatavana kolmella eri kumiseoksella: o Super Soft o Soft o Medium
MC 18 RACING SLICK MEDIUM
MC 18 RACING SLICK SOFT
MC 0 SLICK KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
528950
3.50-10 51P TL MEDIUM
68,00
69623
3.50-10 51P TL
70,00
75051
3.50-10 51P TL
68,00
526208
3.50-10 51P TL SOFT
70,00
MC 0 SLICK saatavana kahdella eri kumiseoksella: o Soft o Medium
MC 18 RACING saatavana kahdella eri kumiseoksella: o Soft o Medium SAVA RACING-SKOOTTERIRENKAAT OVAT TUNNETTUJA HYVÄSTÄ PIDOSTA SEKÄ VAKAUDESTAAN
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
9
SKOOTTERIN KILPARENKAAT
MC 16 RACING SLICK SOFT & MEDIUM
MC 20 RACING SLICK SOFT & MEDIUM
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
69874
120/70-12 58P TL
SOFT
83,00
75095
3.50-10 51P TL
SOFT
70,00
70697
130/70-12 62P TL
SOFT
89,00
535180
100/90-12 49P TL
SOFT
86,00
70791
130/60-13 60P TL
SOFT
95,00
515627
120/70-12 58P TL
SOFT
80,00
75078
120/70-12 58P TL
MEDIUM
84,00
535181
120/80-12 55P TL
SOFT
96,00
75079
130/70-12 62P TL
MEDIUM
95,00
515634
130/70-12 62P TL
SOFT
91,00
75083
130/60-13 60P TL
MEDIUM
91,00
75084
3.50-10 51P TL
MEDIUM
68,00
Saatavana kahdella eri kumiseoksella: o Soft o Medium
Kilpakäyttöön suunniteltu sadekelinrengas Saatavana kahdella eri kumiseoksella: o Soft o Medium
Rengaspaineet Savan kilparenkaille (suositukset) Rengastyyppi Kuiva asfaltti Lämmin ilma, karhea asfaltti Lämmin ilma, sileä asfaltti Kylmä ilma, karhea asfaltti Kylmä ilma, sileä asfaltti
MC16, MC18, MC29, MC0, MC31 Rengaspaine Rengaspaine edessä takana MEDIUM MEDIUM 1,7 bar 1,8 bar SOFT SOFT 1,7 bar 1,8 bar MEDIUM MEDIUM 2,5 bar 2,7 bar SOFT SOFT 2,5 bar 2,7 bar
Huomioitavaa Haluttaessa ihanteellisen painearvon on otettava huomioon kuljettajan paino. Painetta lisätään vähitellen 0,2 baria kerrallaan kunnes toivottu rengaspaine on saavutettu.
Lämpimällä ilmalla, normaaleissa ajo-olosuhteissa, rengaspaineiden tulisi edessä olla 1,7 bar ja takana 1,8 bar. Sään ollessa kylmä ja tienpinta erittäin liukas, lisätään renkaaseen painetta jolloin saadaan lisää kulutuspintaa. Ihanteellinen paine on tällöin eturenkaassa 2,5 bar sekä takarenkaassa 2,7 bar. VAROITUS: Väärät paineet voivat muuttaa renkaiden käyttäytymistä. Rengaspaineet Savan kilparenkaille (suositukset) Rengastyyppi Märkä asfaltti Lämmin ilma, märkä asfaltti Kylmä ilma, märkä asfaltti
10
MC20 Rengaspaine edessä MEDIUM 1,4 bar SOFT 1,4 bar
Rengaspaine takana MEDIUM 1,6 bar SOFT 1,6 bar
Huomioitavaa Haluttaessa ihanteellisen painearvon on otettava huomioon kuljettajan paino. Painetta lisätään vähitellen 0,2 baria kerrallaan kunnes toivottu rengaspaine on saavutettu.
VAROITUS: Liian alhainen paine eturenkaassa heikentää ohjattavuutta.
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
MOPON RENKAAT
B3
B4
B7
B8
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
KOODI
58522
2 1/2-18 43J TT
30,00
524178
2 1/4-17 39J TT
29,00
509724
2 3/4-17 47J TT
31,00
53620
2 1/4-16 38J TT 29,00
511725
2 1/2-17 43J TT
29,00
72862
2 1/2-16 42J TT 29,00
59547
2 1/4-18 42J TT
29,00
KOKO
€
- Isopyöräisen mopon rengas klassisella pintakuviolla - Hyväksytään myös entisöintiin
MC 51 MEDITERRA
MOPO VALKOSIVU
MC 2
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
KOODI
548734
2.50-17 43P TL
41,00
65767
2 1/2-16 42J TT
29,00
73846
548816
2.75-17 47P TL
43,00
65653
2 3/4-16 46J TT
33,00
553765
2 1/2-16 42J TT MC2
47,00
550347
2 3/4-16 46J TT MC2
47,00
553341
2 1/4-17 39J TT MC11
47,00
508731
2 3/4-17 47J TT B7
53,00
69317
2 1/4-18 42J TT B4
43,00
- Monipuolinen, hyvän pidon sekä - Moponrengas modernilla pinpitkän käyttöiän omaava rengas takuviolla - Vahvistettu kumiseos - Jopa 100km/h - Suunniteltu asfalttiajoon, mutta - Asfalttiajoon kaikkein vaativimtoimii myös hiekkatiellä mille kuskeille
KOKO
€
2 1/4-16 38J TT B8
39,00
- Klassinen pintakuvio - Tyylikäs valkosivu - Hyväksytään myös entisöintiin
M-02 KOODI
KOKO
€
570751
2.25-19
29,00
- Klassinen pintakuvio - Sopii myös hevoskärryihin Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
11
KEVYTMOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT
MC 25 BOGART KOODI
MC 18
KOKO
€
535171
80/90-17 44R TL
52,00
504610
100/80-17 52R TL
52,00
504274
130/70-17 62R TL
69,00
KOODI
- Huippusuosion saanut supermoton rengas - Sporttinen katupinta - Yhdistetty kumiseos takaa pidon kuivalla ja märällä tienpinnalla
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
81808
90/80-17 46P TL
52,00
539947
100/80-17 52R TL
57,00
81851
110/80-17 57P TL
63,00
540005
130/70-17 62R TL
79,00
- Mopon ja kevytmoottoripyörän rengas, jopa 180km/h - Erinomainen pito kuivalla sekä märällä tienpinnalla - Tasainen ja hiljainen ajettaessa
- Ainutlaatuinen heijastava 3Mturvanuoli renkaan molemmilla puolilla
MC 50 M-RACER
MC 50 M-RACER SOFT
12
MC 32 KESÄ
€
KOODI
KOKO
€
100/80-17 52H TL
81,00
545619
100/80-17 52H TL
63,00
130/70-17 62H TL
100,00
545694
130/70-17 62H TL
89,00
554548
140/70-17 66H TL
98,00
564628
140/80-17 69H TL
119,00
564697
100/90-18 56H TL
89,00
KOODI
KOKO
545670 545675
- Tyylikäs sporttirengas supermotomopoihin sekä kevytmoottoripyöriin - Saatavana kahdella eri kumiseoksella, joista toinen (soft) on suunniteltu kilpakäyttöön
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT
”Hintatasoltaan Sport Force on uskomattoman edullinen, lähes halparengasluokassa. Sen ominaisuudet ovat kuitenkin jotain aivan muuta ja rengas tarjoaa erinomaisen vastineen rahalle.” Bike 1/2014
UUSIA KOKOJA
SPORT FORCE
”Erinomaisen hinta-/suorituskykysuhteen tarjoava rengas. Jos kulutuskestävyys on edes lähellä valmistajan lupaamaa tasoa, on Sport Force ehdoton valinta satunnaista rata-ajoa harrastavalle katukuljettajalle.” Petri Suuronen, Bike 1/2014
KOODI
KOKO
€
566456
110/70ZR-17 54W TL *
109,00
566457
120/60ZR-17 55W TL *
115,00
559988
120/70ZR-17 58W TL
119,00
564627
150/60ZR-17 66W TL
139,00
559947
160/60ZR-17 69W TL
139,00
564638
180/55ZR-17 73W TL
149,00
567759
190/50ZR-17 73W TL *
169,00
567762
190/55ZR-17 75W TL *
179,00
* TULOSSA KESÄLLÄ 2014
- Uusi vyörengas Mitakselta - Suunniteltu sport-, naku-, supermotosekä sport-touring moottoripyöriin - Erinomaisen hinta-/suorituskykysuhteen tarjoava rengas - Edistyksellinen urien muotoilu yhdessä vyörakenteen sekä kumiseoksen kanssa tuo renkaalle huippupidon jarrutuksiin sekä kiihdytyksiin, ketteryyden ja ajovakauden kaikkiin tilanteisiin
13 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT RADIALRENKAAT
UUTUUS
016 VERGE 2X KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK212
120/60ZR-17 55W TL
F016
125,00
SHK213
120/70ZR-17 58W TL
F016
128,00
SHK219
180/55ZR-17 73W TL
R016
175,00
SHK220
190/50ZR-17 73W TL
R016
185,00
SHK221
200/50ZR-17 75W TL
R016
198,00
- Uusi edistyksellinen rengas sport-touring pyöriin - Teräsvyörakenne takaa vakauden ja mahdollistaa käytön raskaassakin moottoripyörässä - Renkaan keskipinnan kovempi kumiseos antaa renkaalle lisää käyttöikää - Renkaan sivuissa käytetty pehmeä kumiseos tuo renkaalle parhaan mahdollisen pidon kaarteissa
011 VERGE TOURING - Takarenkaan teräsvyörakenne mahdollistaa käytön myös raskaissa moottoripyörissä - Kehitetty erityisesti sport-touring pyöriin - Vertaansa vailla oleva kulutuskestävyys, pitoa ja ajomukavuutta unohtamatta - W-Nopeusluokka (270km/h)
14
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK152
120/60ZR-17 55W TL
F011
117,00
SHK154
120/70ZR-17 58W TL
F011
125,00
SHK146
160/60ZR-17 69W TL
R011
145,00
SHK188
170/60ZR-17 72W TL
R011
149,00
SHK141
180/55ZR-17 73W TL
R011
163,00
SHK149
190/50ZR-17 73W TL
R011
175,00
SHK150
200/50ZR-17 75W TL
R011
185,00
SHK181
120/70ZR-18 59W TL
F011
128,00
SHK189
200/50R-18 76W TL
R011
212,00
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT
009 RAVEN KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK15
120/60ZR-17 55W TL
F009
105,00
SHK17
120/70ZR-17 58W TL
F009
105,00
SHK21
160/60ZR-17 69W TL
R009
145,00
SHK22
170/60ZR-17 72W TL
R009
148,00
SHK25
180/55ZR-17 73W TL
R009
145,00
SHK27
190/50ZR-17 73W TL
R009
165,00
SHK126
200/50ZR-17 75W TL
R009
175,00
005 ADVANCE KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK125
240/40R-18 79V TL
R005
230,00
SHK124
120/70-21 62V TL
F005
129,00
- Hyvät ajo-ominaisuudet omaava vyörengas
- Suositellaan erityisesti pitkän matkan ajoon, jolloin renkaan kulutuskestävyys on ratkaiseva - Erityinen pintarakenne ja vyörunko tuo renkaalle ylivoimaisen ajomukavuuden ja hyvän pidon niin kuivalla kuin märälläkin tien pinnalla
006 PODIUM
010 APEX SPORT
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK86
130/70ZR-16 61W TL
F006
133,00
SHK185
150/60ZR-17 66W TL
R010
135,00
SHK13
110/70R-17 54V TL
F006
105,00
SHK148
190/55ZR-17 75W TL
R010
185,00
SHK93
130/60ZR-17 59W TL
F006
133,00
SHK96
140/60R-17 63V TL
R006
133,00
SHK18
150/60R-17 66V TL
R006
135,00
SHK111
150/60R-18 67V TL
R006
147,00
- Korkealuokkainen rengas kuivalle sekä märälle tienpinnalla - Moderni pintakuvio vähentää vierintävastusta pidentäen renkaan ikää - Vyörunko
- 0-asteen teräsvyörunko takarenkaassa - Renkaan muoto ja pintakuviointi on kehitetty erityisesti tehokkaita katupyöriä ajatellen - Erinomainen vakaus ja kulutuskestävyys - W-Nopeusluokka (270km/h)
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
15
MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT
REACTOR KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK200
26.0/7.0-17
REACTOR
179,00
- 7” leveä rengas on suunniteltu erityisesti vastaamaan Drag Racingin kovia vaatimuksia - Uusi kumiseos takaa renkaalle parhaan pidon - Suositeltu vanteen leveys 5,5”-7,5”
003 STEALTH (ULTRA SOFT DRAG RACE ONLY) NIMIKE
€
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
120/70ZR-17 58W TL
F003A
123,00
SHK112
180/55ZR-18 74W TL
R003
179,00
180/55ZR-17 73W TL
R003A
165,00
SHK142
190/50ZR-17 73W TL
R003A
195,00
SHK32
200/50ZR-17 75W TL
R003A
195,00
-
KOODI
KOKO
SHK30 SHK49
003 STEALTH
Erityinen pintakuvio lyhentää jarrutusmatkaa ja parantaa pitoa kaarteissa sekä kiihdytyksissä Hyvä sadekelin rengas Kevlar-vahvistettu runko Erityinen tuplarunko eturenkaassa tuo ajomukavuutta
16 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT TOURING & SPORT TOURING -RENKAAT
- Vyörakenteen ansiosta äärimmäinen kantavuus - Huippu ajomukavuus - Täydellinen pitkänmatkanrengas
230 TOUR MASTER 712 SPORT
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK52
130/90-15 66V TL
R230
112,00
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK53
140/90-15 80V TL
R230
125,00
SHK58
120/80-16 60H TL
F712
89,00
SHK7
150/90-15 80V TL
R230
130,00
SHK59
100/90-18 56H TL
F712
85,00
SHK8
170/80-15 83V TL
R230
153,00
SHK64
100/90-18 56H TL
R712
89,00
SHK83
180/70-15 76H TL
R230
153,00
SHK65
110/90-18 61H TL
R712
98,00
SHK54
140/90-16 77V TL
R230
132,00
SHK66
120/90-18 65H TL
R712
105,00
SHK174
120/90-17 64H TL
F230
112,00
SHK60
100/90-19 57H TL
F712
88,00
SHK55
130/90-17 74V TL
R230
133,00
SHK50
100/90-18 56V TL
F230
95,00
SHK51
110/90-18 61V TL
F230
97,00
SHK56
120/90-18 71V TL
R230
129,00
SHK57
130/90-18 69V TL
R230
138,00
SHK4
100/90-19 57V TL
F230
97,00
SHK5
110/90-19 62V TL
F230
108,00
SHK130
80/90-21 48H TL
F230
77,00
- Erityinen porrastettu pintakuvio poistaa veden helposti joten rengas omaa äärimmäisen pidon märällä - H-Nopeusluokka (210km/h)
280 SPORT 740 & 741 SPORT
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK165
100/90-16 54V TL
F280
95,00
SHK170
100/80-17 52V TL
F280
95,00
SHK172
110/80-17 57V TL
F280
90,00
SHK173
120/80-17 61V TL
R280
112,00
SHK180
110/80-18 58V TL
F280
109,00
140/70-18 67V TL
R280
129,00
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK167
130/80-16 64H TL
R741
100,00
SHK67
110/70-17 54H TL
F740
76,00
SHK175
130/70-17 62H TL
R741
97,00
SHK97
140/70-17 66H TL
R741
108,00
SHK110
SHK68
150/70-17 69H TL
R741
115,00
- Erityinen porrastettu pintakuvio poistaa veden helposti joten rengas omaa äärimmäisen pidon märällä - H-Nopeusluokka (210km/h)
- Erinomaiset sadekelin ominaisuudet - H-Nopeusluokka (210km/h) ja - V-Nopeusluokka (240km/h)
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
17
MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT
568 TOURING
R732 TOURING
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK163
160/60-15 67H TL
R568
131,00
KOODI
KOKO
SHK166 120/90-16 63H TL
KOODI
95,00
NIMIKE
KOKO
€
SHK140 130/70-18 63H TL 128,00
- Eturengas klassisella touring – pintakuviolla - H-Nopeusluokka (210km/h)
880 & 881 SPORT
780 & 781 SPORT KOKO
€
- H-Nopeusluokka (210km/h)
- H-Nopeusluokka (201km/h) - Vahva 4-kankainen nylonrunko
KOODI
F733 TOURING
€
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
130/60-16 58W TL
SR880F
129,00
160/60-16 68W TL
SR881R
168,00
SHK131
110/70-17 58H TL
F780
90,00
SHK204
SHK132
130/70-17 62H TL
R781
98,00
SHK205
- Sporttiseen katuajoon suunniteltu rengas - Kiilamainen pintakuvio parantaa pitoa märällä - H-Nopeusluokka (210km/h)
- Ducati Pason-rengassarja - Hyvä pito säällä kuin säällä - Säilyttää hyvät ominaisuutensa koko käyttöiän - W-Nopeusluokka (270km/h)
18 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT
890 HEAVY TOURING KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK193
160/80R-16 81H TL 6PR.
R890
189,00
SHK194
180/60R-16 74H TL
R890
189,00
SHK137
180/70R-16 77H TL
R890
202,00
SHK196
150/80-17 72H TL
F890
169,00
SHK198
130/70R-18 63H TL
F890
148,00
- Suunniteltu erityisesti raskaisiin moottoripyöriin, mm. Honda Gold Wing - Monipuolinen jokasään pintakuvio - Hyvä pito ja pitkä käyttöikä CUSTOMRENKAAT
E250
E240 CLASSIC KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK74
MT90-16 74H TT
F/R240
115,00
SHK87
MT90-16 74H TT
F/R240 TUPLAVALKOSIVU
147,00
- Hyvän kulutuskestävyyden omaava kumiseos - Kevlar-vahvikekerros tuo parempaa pitoa ja äärimmäistä luotettavuutta - Klassinen pintamalli - Saatavana myös valkosivuisena
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK11
MT90-16 73H TL
F250 VALKOSIVU
135,00
SHK12
MT90-16 74H TL
R250 VALKOSIVU
145,00
SHK70
MT90-16 73H TL
F250
115,00
SHK73
MT90-16 74H TL
R250
120,00
SHK72
MJ90-19 56H TL
F250
85,00
SHK71
MM90-19 61H TL
F250
96,00
SHK35
MH90-21 56H TT
F250
85,00
- Loistavat sadekelin ominaisuudet sekä pitkä käyttöikä - Edistyksellinen Kevlar-vahvikekerros lisää vakautta painavalla kuormalla sekä keventää ohjattavuutta - Saatavana myös valkosivuisena
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
19
MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT
UUSIA KOKOJA
UUSIA KOKOJA
E270 SUPER CLASSIC
SR777 KOODI
KOKO
NIMIKE
€
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK206
150/90-15 74H TL
R777
129,00
SHK76
5.00-15 69S TT
F/R270
125,00
SHK191
150/90-15 74H TL
R777 VALKOSIVU
143,00
SHK9
5.00-16 69S TT
F/R270 VALKOSIVU
139,00
4.00-19 61H TT
F/R270
105,00
SHK192
160/80-15 74H TL
R777
132,00
SHK222
SHK207
170/80-15 77H TL
R777
135,00
SHK224
4.00-19 61H TT
127,00
SHK164
170/80-15 77H TL
R777 VALKOSIVU
163,00
F/R270 TUPLAVALKOSIVU
SHK168
130/90-16 67H TL
F777
109,00
SHK223
4.00-19 61H TT
F/R270 VALKOSIVU
119,00
SHK1
130/90-16 67H TL
F777 VALKOSIVU
129,00
SHK36
130/90-16 73H TL
R777
125,00
SHK169
130/90-16 73H TL
R777 VALKOSIVU
139,00
SHK37
140/90-16 71H TL
R777
139,00
SHK38
150/80-16 71H TL
R777
149,00
SHK88
150/80-16 71H TL
R777 VALKOSIVU
165,00
SHK208
170/70-16 75H TL
R777
169,00
SHK209
170/70-16 75H TL
R777 VALKOSIVU
175,00
SHK210
180/65-16 81H TL
R777
175,00
SHK211
180/65-16 81H TL
R777 VALKOSIVU
189,00
SHK214
120/90-17 64H TL
F777
109,00
SHK215
130/80-17 65H TL
F777
118,00
SHK216
130/80-17 65H TL
F777 VALKOSIVU
129,00
SHK195
140/80-17 69H TL
F777 VALKOSIVU
145,00
SHK217
160/70-17 73H TL
R777
179,00
SHK218
160/70-17 73H TL
R777 VALKOSIVU
195,00
SHK182
100/90-19 57H TL
F777 VALKOSIVU
112,00
SHK203
110/90-19 61H TL
F777
115,00
SHK69
90/90-21 54H TL
F777
85,00
SHK225
90/90-21 54H TL
F777 VALKOSIVU
105,00
- Pintakuvio kehitetty erityisesti Harley Davidsoneihin - Saatavana myös valkosivuisena
- Klassinen sahalaitainen pintakuvio - 4-kankainen nylonrunko - Saatavana myös valkosivuisena
714 STREET KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK85
3.25-16 48P TT
F/R714
56,00
- Vahva 4-kankainen nylonrunko
20 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT
210 STREET
201 STREET KOODI SHK117
KOKO 3.25-19 54S TT
€
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
58,00
SHK116
3.00-19-19 49P TT
R210
49,00
SHK118
3.50-19 57P TT
R210
69,00
NIMIKE F201
- Klassinen pintakuviointi - Pitkä käyttöikä
- Klassinen pintakuviointi - Pitkä käyttöikä
UUSIA KOKOJA
MC 7 KOODI
KOKO
€
81593
130/90-15 66R TL
81,00
81873
140/90-15 70R TL
81,00
82983
110/90-16 59P TL
58,00
68702
120/90-16 63P TL
63,00
69203
2.75-18 42P TL
49,00
80447
3.00-18 52R TL
57,00
68696
3.25-18 52P TL
55,00
68697
3.50-18 56P TL
59,00
81998
90/90-18 51R TL
47,00
- Hyvän pidon omaava kevytmoottoripyörän rengas
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
21
MOOTTORIPYÖRÄN RENKAAT
MC 32H-02 KESÄ
H-01 KOODI
KOKO
€
KOODI
223130
2.75-19 43P TT
49,00
223211
2.50-19 41L TT
47,00
223261
3.00-19 49P TT
59,00
223292
3.50-19 63P TT
69,00
223281
3.25-19 54P TT
69,00
4.00-19 71P TT VAHVISTETTU
67,00
223311 223312
- Klassinen katurengas eteen sekä taakse
223320
KOKO
€
4.00-19 71P TT SIVUVAHVISTETTU 79,00 3.00-20 64Q TT
67,00
- Katurengas eteen sekä taakse - Soveltuu erityisesti museopyöriin
H-03
H-04
KOODI
KOKO
€
KOODI
H-05
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
KOODI
223083
3.25-16 55P TT
59,00
223121
2.75-18 48P TT
49,00
223025
2.50-16 41L TT
41,00
223141
3.00-18 52P TT
52,00
223171
3.25-18 59P TT
62,00
223161
3.25-18 59P TT
58,00
223181
3.50-18 62P TT
66,00
- Karkeampikuvioinen katurengas eteen sekä taakse
H-06
- Klassinen eturengas kadulle
- Klassinen katurengas eteen sekä taakse
KOKO
€
223035
2.75-16 46P TT
51,00
223103
3.50-16 64S TT
61,00
223123
2.75-18 48P TT
51,00
223173
3.25-18 59P TT
65,00
223183
3.50-18 62P TT
71,00
223511
4.00-18 64S TT
95,00
- Klassinen katurengas eteen sekä taakse
22 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
KATUENDURORENKAAT
MC 30 INVANDER
MC 24 INVANDER
KOODI
KOKO
€
120/90-17 64S TL
89,00
KOODI
KOKO
€
529529
541663
120/90-17 64S TL
89,00
529530
130/80-17 65S TL
94,00
541658
130/80-17 65S TL
94,00
541842
100/90-19 57H TL
89,00
529520
90/90-21 54S TL
72,00
77138
120/80-18 62R TT
73,00
541843
100/90-19 57S TT
83,00
77123
90/90-21 54R TT
65,00
- Katuendurorengas erilaisiin ajo- ja sääolosuhteisiin - Palamainen pintakuvio tarjoaa erinomaisen suorituskyvyn - 25 % hiekkatielle, 75 % asvaltille
-
Katuajoon suunniteltu pintakuvio pitää niin märällä kuin kuivallakin tien pinnalla Heijastavat 3M-turvanuolet renkaan kummallakin sivulla 5 % hiekkatielle, 95 % asvaltille
SR241 TRAIL DUAL SPORT
MC 23 ROCKRIDER
-
KOODI
KOKO
€
546542
110/80-18 58P TT
69,00
529505
120/90-18 65R TT
89,00
529506
140/80-18 70R TT
102,00
546533
80/90-21 48P TT
59,00
529489
90/90-21 54R TT
69,00
Miellyttävät ajo-ominaisuudet Pitkä käyttöikä Hyvä pito myös hiekkatiellä 45 % hiekkatielle, 55 % asvaltille
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHK89
2.50-17 38L TT
F/R241
45,00
SHK90
3.00-17 45P TT
F/R241
49,00
SHK100
2.50-18 40L TT
F/R241
50,00
SHK101
2.75-18 42P TT
F/R241
52,00
SHK102
3.00-18 47P TT
F/R241
53,00
SHK104
3.25-18 52P TT
F/R241
57,00
SHK105
3.50-18 56P TT
F/R241
62,00
SHK114
2.50-19 41L TT
F/R241
45,00
SHK115
2.75-19 43P TT
F/R241
47,00
SHK119
2.50-21 43P TT
F/R241
45,00
SHK121
2.75-21 45P TT
F/R241
49,00
SHK122
3.00-21 51P TT
F/R241
52,00
- Vahva nylonrunko ja korkeat nappulat - Toimii hyvin erilaisissa maastoissa - Kaikki koot toimivat edessä sekä takana
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
23
KATUENDURORENKAAT
E-07 DUAL SPORT KOODI
KOKO
€
224132
130/80-17 69T TT
122,00
224406
140/80-17 69T TL
129,00
224053
150/70-17 69T TL DAGAR
148,00
224412
130/80R-18 72T TT
118,00
224427
140/80-18 70T TL
125,00
224404
150/70-18 70T TL
142,00
224547
100/90-19 57T TL
85,00
224445
110/80-19 59T TL DAGAR
112,00
224638
90/90-21 54T TT
85,00
- Kulutuskestävin Mitas-klassikko eteen sekä taakse, lisätty kokoja - Erittäin hyvät ajo-ominaisuudet tielle sekä vähemmän vaativaan maastoon - 35 % hiekkatielle, 65 % asvaltille
E-08 ENDURO TOUR KOODI
KOKO
€
224151
120/90-17 64T TL
109,00
224125
130/80-17 65T TL
115,00
224152
140/80-17 69H TL
125,00
224161
150/70-17 69H TL
135,00
224413
130/80-18 72T TT
118,00
224108
100/90-19 57H TL
112,00
224109
110/90-19 59H TL
109,00
224642
90/90-21 54T TL
85,00
- Monipuolinen rengas enduroon modernilla pintakuviolla eteen sekä taakse - Erittäin hyvät ajo-ominaisuudet kadulle sekä kovaan maastoon - 15 % hiekkatielle, 85 % asvaltille
E-09 DAKAR
24
KOODI
KOKO
€
224110
130/80-17 65T TL DAGAR
125,00
224157
140/80-17 69T TL DAGAR
128,00
KOODI
224047
150/70-17 69T TL DAGAR
152,00
224421
130/80-18 72S TT DAGAR
118,00
224166
140/80-18 70T TL DAGAR
224170
150/70-18 70T TL DAGAR
224552
E-10 ADVENTURE KOKO
€
224160
140/80-17 69T TL
145,00
224055
150/70-17 69T TL DAGAR
152,00
152,00
224426
140/80-18 70T TL DAGAR
152,00
152,00
224437
110/80-19 59T TL
119,00
100/90-19 57T TL DAGAR
98,00
224655
90/90-21 54T TL
105,00
224441
110/80-19 59T TL
98,00
224647
90/90-21 54T TT DAGAR
91,00
- Monipuolinen sekä erittäin kulutuskestävä isojen katuendurojen rengas - Hybrid ‘belted bias’ construction - Erinomainen pito sekä loistava suorituskyky maastossa sekä kuivalla ja märällä tiellä - 60 % hiekkatielle, 40 % asvaltille
- Vahvistettu endurorengas modernilla pintakuviolla eteen sekä taakse - Erittäin hyvät ajo-ominaisuudet tielle sekä osittain vaativaan maastoon - 80 % hiekkatielle, 20 % asvaltille
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
MOTOCROSSRENKAAT
RENKAIDEN VÄRIRAITOJEN SELITYKSET Rengas on suunniteltu kilpakäyttöön Renkaassa on talvikumiseos, tarkoitettu nastoitukseen sekä talvikäyttöön Renkaassa on kesäkumiseos. Soveltuu käytettäväksi sisärenkaalla tai solulla Renkaassa on kevennetty runko. Tarkoitettu käytettäväksi mousse-solusisärenkaan kanssa HUOM! Mitaksen motocross-sekä endurorenkaissa kuuluu käyttää ainoastaan Mefo Mousse -solusisärenkaita
C-20 STONEKING SX KOODI
KOKO
€
MOUSSE
226312
100/100-18 KOVA
77,00
MOM 18
226318
110/100-18 KOVA
82,00
MOM 18-0
226500
120/90-18 KOVA
98,00
MOM 18-1
226642
100/90-19 KOVA
79,00
MOM 19-0
226612
110/90-19 KOVA
79,00
MOM 19-1
- Kilpailukykyinen sekä korkeansuorituskyvyn omaava eturengas puolikovasta kiviseen maastoon - Viimeistelty kumiseos toimii jarrutuksissa sekä tarkka ohjattavuus kovassa maastossa - E- sekä FIM-hyväksytty - Saatavana kahdella eri kumiseoksella
- Kilpailukykyinen sekä korkean suorituskyvyn omaava takarengas toimii erilaisissa maastoissa - Erikoiskumiseos takaa erinomaisen kestävyyden, suunniteltu erityisesti kovalle alustalle - Kulutuspinnan kuvio tarjoaa loistavat ajo-ominaisuudet - E-hyväksytty
C-21 STONEKING MX KOODI
KOKO
€
226106
90/100-20
84,00
226732
80/100-21 KOVA
75,00
MOM 21
226654
90/90-21
85,00
MOM 21S
226655
90/90-21
85,00
MOM 21S
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
MOUSSE
25
MOTOCROSSRENKAAT
C-18 EAGLE
C-19 EAGLE
KOODI
KOKO
€
MOUSSE
226310
100/100-18 MEDIUM
77,00
MOM 18
226317
110/100-18 MEDIUM
82,00
MOM 18-0
226711
226330
110/100-18 SOLU
82,00
MOM 18-0
226710
226556
120/90-18 MEDIUM
89,00
MOM 18-1
226557
120/90-18 SOLU
85,00
MOM 18-1
226640
100/90-19 MEDIUM
75,00
MOM 19-0
226641
100/90-19 MEDIUM SUPERLIGHT
75,00
MOM 19-0
226613
110/90-19 MEDIUM
79,00
MOM 19-1
KOODI
KOKO
€
MOUSSE
226730
80/100-21 MEDIUM
75,00
MOM 21
90/90-21
75,00
MOM 21S
90/90-21 MEDIUM SOLU 69,00
MOM 21S
- Erittäin kilpailu- sekä suorituskykyinen eturengas puolikovaan maastoon - Kulutuspinnan kuvio takaa optimaaliset ajo-ominaisuudet - E- sekä FIM-hyväksytty - Saatavana kahdella eri kumiseoksella
- Erittäin kilpailu- sekä suorituskykyinen takarengas puolikovaan maastoon - Vahvistetut sivunappulat ja uudenlainen kulutuspinnan kuvio takaa erinomaiset ajo- sekä itsepuhdistuvuusominaisuudet - E-hyväksytty - Saatavana kahdella eri kumiseoksella
C-17 STONE EATER
C-16 STONE EATER KOODI
26
KOKO
€
MOUSSE
226314
100/100-18 WINTER FRICTION 83,00
MOM 18
226316
110/100-18 WINTER FRICTION 89,00 MOM 18-0
226538
100/90-19 WINTER FRICTION
89,00 MOM 19-0
226540
110/90-19 WINTER FRICTION
93,00 MOM 19-1
226536
120/90-19 WINTER FRICTION
98,00 MOM 19-1
KOODI
KOKO
€
MOUSSE
226656
80/100-21 WINTER FRICTION
79,00
MOM 21
226705
90/90-21 DAGAR
75,00
MOM 21
226708
90/90-21
75,00
MOM 21
226658
90/90-21 WINTER FRICTION
79,00
MOM 21S
- Kestävä motocross eturengas puolikovasta kovaan maastoon - 80 % maastoon, 20 % tielle - E-hyväksytty - Saatavana kolmella eri kumiseoksella
- Kestävä motocross takarengas soveltuu puolikovasta kovaan maastoon - 80 % maastoon, 20 % tielle - E-hyväksytty Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
MOTOCROSSRENKAAT
XT-454
C-12 MOUSSE
KOODI
KOKO
110/90-18 HIEKKA
92,00 MOM 18-1
228081
110/100-18 WINTER FRICTION
95,00 MOM 18-1
228055
110/90-19 WINTER FRICTION
98,00 MOM 19-1
KOODI
KOKO
226328
€
226344
120/90-18 HIEKKA
95,00 MOM 18-1
226630
100/90-19 HIEKKA
89,00 MOM 19-0
226626
110/90-19 HIEKKA
92,00 MOM 19-1
226474
120/90-19 HIEKKA
95,00 MOM 19-1
€
MOUSSE
- Motocross takarengas, suositellaan erityisen kovaan ja kiviseen maastoon - Myös nastoitukseen
- Motocross takarengas pehmeään tai puolikovaan maastoon - Kulutuspinnan kuvio takaa optimaaliset ajo-ominaisuudet
XT-444 KOODI
KOKO
€
MOUSSE
228305
3.00-21 WINTER FRICTION
89,00
MOM 21
- Motocross eturengas sopii nastoitukseen sekä talvikäyttöön
XT-434 KOODI
KOKO
€
MOUSSE
228076
80/100-21 WINTER FRICTION
85,00
MOM 21S
- Motocross eturengas, suositellaan erityisen kovaan maastoon - Myös nastoitukseen
27 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
MOTOCROSSRENKAAT
XT-754
XT-994
KOODI
KOKO
€
MOUSSE
KOODI
KOKO
228063
110/90-19 SAVI
105,00
MOM 19-1
228393
80/100-21 WINTER FRICTION
MOUSSE
- Motocross eturengas erittäin kovaan sekä kiviseen maastoon - Myös nastoitukseen
- Hyvän pidon omaava pehmeä kumiseos märkään, mutaan, liukkaaseen pehmeään maastoon - Loistava itsepuhdistuvuus sekä erinomainen kulutuskestävyys - E-hyväksytty
XT-644 ARMY
28
€
85,00 MOM 21S
540 HOLESHOT
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
228380
120/90-17 (4.75-17) ARMY
98,00
SHCR11
100/90-19
R540
75,00
228330
130/80-18 (4.50-18) ARMY
98,00
SHCR12
110/90-19
R540
75,00
228379
100/90-21 (3.50-21) ARMY
75,00
SHCR1
80/100-21
F540
64,00
- Perinteinen pintakuvio armeijan enduromoottoripyöriin - Soveltuu sekä katu- että maastokäyttöön - E-hyväksytty
- Motocrossrengas eteen sekä taakse - Hiekka- ja saviradoille
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
LASTEN MOTOCROSSRENKAAT
SX 30 TERRACROSS
C-10
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
26787
80/100-12
49,00
226024
2.75-10
38,00
26786
60/100-14
43,00
226026
2.75-10 WINTER FRICTION
43,00
226006
80/100-12
49,00
MOM 12
226008
80/100-12 WINTER FRICTION
55,00
MOM 12
226035
90/100-14
58,00
226091
90/100-16
69,00
- Erittäin korkeat ja tukevat nappulat - Renkaan pyörimissuunta ratkaisee pidon ajoalustan mukaan • Nuoli soft: pehmeälle radalle • Nuoli hard: kovalle radalle
MOUSSE
MOM 16
- Motocross takarengas puolikovasta kovaan maastoon - Kulutuspinnan kuvio takaa ihanteelliset ajo-ominaisuudet - Saatavana kahdella eri kumiseoksella
C-11
C-12
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
226041
60/100-14 WINTER FRICTION
45,00
226010
2.50-10
35,00
226160
70/100-17
49,00
- Motocross takarengas pehmeään tai puolikovaan maastoon - Kulutuspinnan kuvio takaa optimaaliset ajo-ominaisuudet
- Motocross takarengas pehmeään tai puolikovaan maastoon - Kulutuspinnan kuvio takaa optimaaliset ajo-ominaisuudet - Saatavana kahdella eri kumiseoksella
29 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
LASTEN MOTOCROSSRENKAAT
C-20 STONEKING SX
C-19 EAGLE
KOODI
KOKO
€
MOUSSE
KOODI
KOKO
€
226028
2.75-10 KOVA
38,00
226022
2.50-12
42,00
226001
80/100-12 KOVA
52,00
MOM 12
226021
2.50-12 WINTER FRICTION
47,00
226073
90/100-12 KOVA
59,00
MOM 12
226043
60/100-14
42,00
226075
90/100-14
58,00
226163
70/100-17
49,00
226092
90/100-16
62,00
MOM 16
26165
70/100-17 WINTER FRICTION
59,00
26094
69,00
MOM 16
226617
70/100-19
60,00
90/100-16 WINTER FRICTION
26167
70/100-19 WINTER FRICTION
63,00
- Kilpailukykyinen sekä korkeansuorituskyvyn omaava takarengas toimii erilaisissa maastoissa - Erikoiskumiseos takaa erinomaisen kestävyyden, suunniteltu erityisesti kovalle alustalle - Kulutuspinnan kuvio tarjoaa loistavat ajo-ominaisuudet - E-hyväksytty - Saatavana kahdella eri kumiseoksella
- Erittäin kilpailu- sekä suorituskykyinen eturengas puolikovaan maastoon - Kulutuspinnan kuvio takaa optimaaliset ajo-ominaisuudet - E- sekä FIM-hyväksytty - Saatavana kahdella eri kumiseoksella
C-21 STONEKING MX
30
KOODI
KOKO
€
226071
90/90-14
60,00
- Kilpailukykyinen sekä korkean suorituskyvyn omaava eturengas puolikovasta kiviseen maastoon - Viimeistelty kumiseos toimii jarrutuksissa sekä tarkka ohjattavuus kovassa maastossa - E- sekä FIM-hyväksytty
XT-754 KOODI
KOKO
€
MOUSSE
228067
90/100-16 WINTER FRICTION
69,00
MOM 16-BIG
- Hyvän pidon omaava pehmeä kumiseos märkään, mutaan, liukkaaseen pehmeään maastoon - Loistava itsepuhdistuvuus sekä erinomainen kulutuskestävyys - E-hyväksytty
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
LASTEN MOTOCROSSRENKAAT
520 HOLESHOT KOODI
KOKO
524 HOLESHOT
NIMIKE
€
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHCR10
70/100-19
F524
49,00
SHCR8
2.50-10
F/R520
29,00
SHCR4
2.75-10
F/R520
32,00
SHCR5
2.50-12
F520
32,00
- Motocross eturengas keskikovaan maastoon
- Motocrossrengas eteen sekä taakse keskikovaan maastoon
525 HOLESHOT
540 HOLESHOT
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SHCR9
90/100-16
R525
59,00
SHCR6
90/100-14
R540
56,00
SHCR2
90/100-16
R540
59,00
SHCR7
70/100-17
F540
49,00
SHCR3
70/100-19
F540
49,00
- Motocross takarengas keskikovaan maastoon
- Motocrossrengas eteen sekä taakse hiekka- sekä saviradoille
31 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
ENDURORENKAAT
EF-05
EF-06
KOODI
KOKO
€
MOUSSE
KOODI
KOKO
€
MOUSSE
226522
120/80-19
106,00
MOM 19-1
226734
90/90-21
85,00
MOM 21S
- Nykyaikainen enduro FIM takarengas monenlaiseen maastoon - Erittäin hyvät pito-ominaisuudet jopa kovassa maastossa - Huom! saatavana myös 19-tuumaisena - E-hyväksytty
- Nykyaikainen enduro FIM eturengas monenlaiseen maastoon - Erinomaiset pito-ominaisuudet jopa kovassa maastossa - Käy myös motocrossiin sekä sivuvaunucrossiin - E-hyväksytty
EF-07
EF-08
KOODI
KOKO
€
MOUSSE
KOODI
KOKO
€
MOUSSE
226406
120/90-18
95,00
MOM 18-0
226746
90/905-21
85,00
MOM 21S
226280
140/80-18
99,00
MOM 18-1
- Uusin enduro FIM takarengas, ihanteelliset ajo-ominaisuudet erilaisiin maastoihin - Kehitetty yhteistyössä parhaimpien endurokuljettajien kanssa - E-hyväksytty
- Uudentyyppinen enduro FIM eturengas hyvin erilaisiin maastoihin - Käy myös motocrossiin sekä sivuvaunucrossiin - E-hyväksytty
32 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
SPEEDWAY- JA TRIALRENKAAT
SPEEDWAYRENKAAT
SW-02 FIM
SW-03 FIM
SW-07 FIM
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
224851
2.75-23
72,00
224801
2.75-22
72,00
224532
3.75-19
89,00
- FIM-hyväksytty klassinen eturengas pitkille radoille - Loistavat ajo-ominaisuudet kaarreajoon
- Takarengas pitkille radoille - Erinomaiset ajo-ominaisuudet kaikissa olosuhteissa
- FIM-hyväksytty speedway takarengas - Vahvistettu runko tarjoaa erinomaiset ajo-ominaisuudet kaarreajossa
TRIALRENKAAT
SW-10 FIM
ET-01
SW-11 FIM
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
KOODI
KOKO
€
224100
3.00-17
59,00
224796
2 1/4-19
52,00
224883
4.00-18
109,00
224667
2.75-21
75,00
- Lasten speedway takarengas erittäin hyvillä ajoominaisuuksilla
- Lasten speedway eturengas
- Edullinen trial-harrastajan rengas
33 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
ATV-RENKAAT
P311
JOURNEY KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
ATVUR3000
18x9.50-8
4
79,00
ATVUR3003
145/70-6
2
30,00
ATVUR3001
19x7-8
4
69,00
ATVUR3004
16x8-7
4
45,00
ATVUR3002
19x9.50-8
4
85,00
- E-hyväksytty - Karkeampi vaihtoehto esimerkiksi mopomönkijöihin
P322
JOURNEY
- E-hyväksytty - Erinomainen hinta-laatusuhde
P336
JOURNEY
KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
ATVUR3005
20x7-8
4
59,00
ATVUR3007
20X11-8
4
99,00
ATVUR3006
22x11-8
4
79,00
ATVUR3008
20X11-9
4
115,00
ATVUR1201
22X11-10
4
100,00
ATVUR1202 22X10-10
4
100,00
- E-hyväksytty - Soveltuu hyvin mm. Kymco MXU-50
- E-hyväksytty - Erityisen hyvä vaihtoehto hyötykäyttöön mm. mönkijän perävaunuihin ja tukkikärryihin jne.
P341
JOURNEY
34
P319
JOURNEY
P343
JOURNEY
KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
ATVUR3030
24X10-11
6
115,00 €
ATVUR3010
19X7-8
4
69,00 €
ATVUR3031
24X8-12
6
110,00 €
ATVUR3009
18X9.50-8
4
79,00 €
ATVUR3032
25X8-12
6
115,00 €
ATVUR3033
25X10-12
6
125,00 €
- E-hyväksytty - Suuntavakaa ja erittäin hyvin rullaava rengas
- E-hyväksytty - Pitävä V-kuviointi pysyy myös hyvin puhtaana - Vahva 6-kankainen runko Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
ATV-RENKAAT
P348
JOURNEY
P349
JOURNEY
KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
ATVUR1203
21X7-10
4
79,00 €
ATVUR3034
22x10-10
6
115,00 €
ATVUR3035
26x8-14
4
130,00 €
ATVUR3036
26x10-14
4
145,00 €
- E-hyväksytty - Suunniteltu erityisesti GNCCkilpasarjaa varten (Grand National Cross Country)
P350
JOURNEY KOODI
- E-hyväksytty - Katupintamallin vuoksi rengas rullaa erittäin hyvin ja takaa hyvän ajovakauden kovissa nopeuksissa
JOURNEY
P354
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
ATVUR1205
25X8-12
6
120,00 €
ATVUR3011
21X7-10
4
79,00 €
ATVUR1206
25X10-12
6
140,00 €
ATVUR3012
25X8-12
4
119,00 €
ATVUR1209
26X9-12
6
150,00 €
ATVUR3013
25X10-12
4
139,00 €
ATVUR1210
26X10-12
6
160,00 €
ATVUR1211
26X12-12
6
180,00 €
ATVUR1212
27X9-12
6
150,00 €
ATVUR1214
27X10-12
6
170,00 €
ATVUR1217
27X12-12
6
180,00 €
ATVUR1213
27X9-14
6
160,00 €
ATVUR1215
27X10-14
6
170,00 €
ATVUR1216
27X11-14
6
180,00 €
ATVUR1218
27X12-14
6
190,00 €
-
- E-hyväksytty - Erikoiskevyt runko parantaa kiihtyvyyttä - Erinomainen käsiteltävyys kovilla tiepinnoilla, esim. kestopäällyste - Pitävä kumiseos joka säälle
E-hyväksytty Erittäin vahva 6-kankainen rengas Renkaan kyljet suojavahvistettu Huippupito ja käsiteltävyys
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
35
ATV-RENKAAT
P356
JOURNEY KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
ATVUR1204
21X7-10
6
79,00 €
- E-hyväksytty - Suunniteltu erityisesti crossimönkijöihin GNCC- kilpasarjaa varten (Grand National Cross Country)
P362
JOURNEY
P357
JOURNEY KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
ATVUR3014
20X11-9
6
119,00 €
ATVUR3015
22X11-9
4
119,00 €
ATVUR1219
20x11-10
6
109,00 €
- E-hyväksytty - Epäsymmetrisen pintakuvioinnin vuoksi erinomainen pito joka olosuhteessa
P826
JOURNEY
KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
KOODI
KOKO
KANGASMÄÄRÄ
€
ATVUR1207
26X9-14
4
150,00 €
ATVUR3016
205/50-10
4
89,00 €
ATVUR1208 26X11-14
4
170,00 €
ATVUR3017
225/45-10
4
99,00 €
- E-hyväksytty - Jokasään rengas - Erinomainen käsiteltävyys mudassa, lumella ja hiekassa
- E-hyväksytty - Sporttinen pintamalli
36 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
PUUTARHA- & PIENKONERENKAAT
B11 KOODI
KOKO
TYYPPI
KANGASMÄÄRÄ
€
534178
4.00-4 AIRCRAFT / H
B11
66L
62,00
530465
4.00-6 AIRCRAFT / H
B11
66L
64,00
67549
4.00-6
B11
4
24,00
65458
4.00-6
B11
6
36,00
79778
3.50-8
B11
4
22,00
74161
4.00-8
B11
4
27,00
B12 KOODI
KOKO
TYYPPI
KANGASMÄÄRÄ
€
54592
4.00 - 8
B12
4
35,00
81029
4.00 - 10
B12
4
47,00
54664
4.00 - 12
B12
4
50,00
B12
4
68,00
B12
4
24,00
81014 510258
5.00 - 12 13x5.00-6
TL/TT
B15 KOODI
KOKO
TYYPPI
KANGASMÄÄRÄ
€
63110
3.50 - 6
B15
4
26,00
63723
3.50 - 8
B15
4
28,00
B16 KOODI
KOKO
TYYPPI
KANGASMÄÄRÄ
€
63111
3.50 - 6
B16
4
27,00
81181
3.50 - 8
B16
4
30,00
63865
5.00 - 10
B16
4
50,00
B17 KOODI
KOKO
TYYPPI
KANGASMÄÄRÄ
€
78781
4.00 - 10
B17
2
42,00
65257
5.00 - 10
B17
4
65,00
B17
B18 KOODI
KOKO
TYYPPI
KANGASMÄÄRÄ
€
75213
6.50/80 - 12
B18
4
88,00
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
37
PUUTARHA- & PIENKONERENKAAT
B19 KOODI
KOKO
TYYPPI
KANGASMÄÄRÄ
€
79755
11 x 7 - 4
B19
4
49,00
547466
13 x 5.00 - 6 TL/TT
B19
8
27,00
508429
15 x 6.00 - 6 TL/TT
B19
6
32,00
522621
16 x 6.50 - 8 TL/TT
B19
10
41,00
G1 KOODI
KOKO
TYYPPI
KANGASMÄÄRÄ
€
514488
13x5.00-6
TL/TT
G1
4
30,00
548912
18x8.50-8
TL/TT
G1
6
65,00
B63 KOODI
KOKO
TYYPPI
KANGASMÄÄRÄ
€
530507
18,5x8,50-8 TL
B63
6
63,00
531826
18,5x8,50-8 TL
B63
12
99,00
B64 KOODI
KOKO
TYYPPI
KANGASMÄÄRÄ
€
542215
16x6.50-8 TL/TT
B64
4
44,00
SISÄRENKAAT PUUTARHA- JA PIENKONEISIIN
38
KOODI
KOKO
VENTTIILI
€
516297
4.00-6
JS87 90/90 KULMA
10,00
513656
260X85/3.00-4
DIN 7777 90/90 KULMA
10,00
530916
4.00-4
JS87 90/90 KULMA
10,00
513620
4.00-6
TR13 SUORA
10,00
513628
3.50/4.00-8
TR13 SUORA
10,00
516299
3.50/4.00-8
JS87 90/90 KULMA
10,00
544709
5.00-8/ 16X6.50-8
TR13 SUORA
10,00
544711
5.00-8/ 16X6.50-8
TR13 HD SUORA
16,00
513629
4.00-10
TR13 SUORA
14,00
516302
4.00-10
JS87 90/90 KULMA
14,00
513928
5.00-10
TR13 SUORA
17,00
513630
4.00-12
TR13 SUORA
15,00
513651
5.00-12
TR13 SUORA
16,00
513652
15X6.00-6
TR13 SUORA
15,00
513653
16X6.50/7.50-8
TR13 SUORA
16,00
513654
18X8.50/9.50-8
TR13 SUORA
17,00
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
SOLUSISÄRENKAAT
MEFO MOUSSE -SOLUSISÄRENKAAT KOODI
NIMIKE
€
MOM 12
80-90/100-12
150,00
MOM 14
60/100-14
150,00
MOM 14-1
90/100-14
150,00
MOM 16
90/100-16 (4.10-16)
150,00
MOM 16 BIG
90/100-16 (PIRELLI)
150,00
MOM 17
70/100-17
150,00
MOM 18
100/100-18 & 110/100-18
165,00
MOM 18-0 MOM 18-1
110/100-18
165,00
120/90-18 FIM ENDURO
165,00
120/90-18
165,00
120/100-18
165,00
140/80-18 FIM ENDURO
165,00
MOM 18-2
130/80-18 MX
176,00
MOM 18-2TCS
120/90-18
195,00
120/100-18
195,00
MOM 18-3 MOM 18-4
140/80-18 FIM ENDURO
195,00
140/80-18 SIDE CAR BIG
176,00
150/70-18
190,00
140/80-18 RALLY/SPEZIAL/SUPER BIG
190,00
MOM 18-OEX
120/90-18 FIM EXTREME
165,00
MOM 19
70/100-19 - 2.75-19
150,00
MOM 19 BIG
70/100-19 (PIRELLI)
150,00
MOM 19-0
100/90-19
165,00
MOM 19-1
110/90-19 / 100/90-19 (PIRELLI)
165,00
MOM 19-2
120/90-19 / 110/90-19(PIRELLI)
165,00
130/80-19 FIM ENDURO
165,00
MOM 21S
21" MOUSSE MICHELIN, MITAS & GOLDENTYRE
150,00
MOM 21
80/100-21
150,00
90/90-21
150,00
MOM 21 BIG
90/90-21
150,00
90/100-21
150,00
MOM 90-75
ASENNUSGEELI 75ML
10,00
MOM 90-185
ASENNUSGEELI 185ML
17,00
MOM 90-500
ASENNUSGEELI 500ML
39,00
MOM 90-1000
ASENNUSGEELI 1000ML
59,00
39 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
SISÄRENKAAT
SISÄRENKAAT KOODI SR08/B
KOKO
NIMIKE 2.50-8
€
SISÄRENGAS KULMA
9,00
SR08E/F
3.50/4.00-8
SISÄRENGAS KULMA
10,00
SR10B/C
2.50/2.75-10
SISÄRENGAS SUORA
10,00
SR10C/D
2.75/3.00-10
SISÄRENGAS SUORA
10,00
SR10C/D/K
2.50/3.50-10
SISÄRENGAS KULMA
10,00
SR10F/11F
4.00-10/130/70-11
SISÄRENGAS KULMA
12,00
SR12B/C
2.50/3.00-12
SISÄRENGAS KULMA
10,00
SR12C/D
2.75/3.00/80/100-12
SISÄRENGAS SUORA
10,00
SR12D/13E
120/70-12/140/60-13
SISÄRENGAS KULMA
12,00
SR14A/B
2.00/2.25/60/100-14
SISÄRENGAS SUORA
10,00
SR14B/C
2.50/2.75/80/80/80/100-14
SISÄRENGAS SUORA
10,00
SR14D/E
3.00/3.50/90/100-14
SISÄRENGAS SUORA
12,00
SR15F
4.50/5.10/130/140/90-15
SISÄRENGAS SUORA
17,00
SR15G
150/90-15
SISÄRENGAS SUORA
17,00
SR15H
170/80-15
SISÄRENGAS SUORA VAHVISTETTU
20,00
SR16B
2.25-16
SISÄRENGAS SUORA
10,00
SR16C
2.50/2.75-16
SISÄRENGAS SUORA
10,00
SR16D/E
3.00/3.50-16
SISÄRENGAS SUORA
12,00
SR16F
4.50/5.10/130/90-16
SISÄRENGAS SUORA
15,00
SR16G
150/80-16
SISÄRENGAS SUORA
17,00
SR17
2.00/2.25-17
SISÄRENGAS SUORA
10,00
SR17B/C
2.50/2.75-17
SISÄRENGAS SUORA
10,00
SR17E
3.50/110-80-17
SISÄRENGAS SUORA
12,00
SR17F
4.50/130/70-17
SISÄRENGAS SUORA
15,00
SR18B
2.50/2.75-18
SISÄRENGAS SUORA
12,00
SR18C/D
2.75/3.25-18
SISÄRENGAS SUORA
12,00
SR18E
3.50/110/80-18
SISÄRENGAS SUORA
14,00
SR18E/F
4.00/4.75/5.00/120-130/90-18
SISÄRENGAS SUORA
15,00
SR18F
5.00/5.50/130/90-18
SISÄRENGAS SUORA
17,00
SR19B
2.00/2.25-19
SISÄRENGAS SUORA
10,00
SR19C
2.50/70/100-19
SISÄRENGAS SUORA
12,00
SR19D
2.75/3.00/3.25/90/90-19
SISÄRENGAS SUORA
13,00
SR19E
3.25/3.50/4.10-19
SISÄRENGAS SUORA
14,00
SR19E/F
4.00/4.50/110/130/90-19
SISÄRENGAS SUORA
15,00
SR21C/D
2.75/3.00/80/90-21
SISÄRENGAS SUORA
13,00
SR23C/D
2.75/3.00-23
SISÄRENGAS SUORA SPEEDWAY
19,00
SREHD/18E
100/100-18
SISÄRENGAS ENDURO 4,5MM
28,00
SREHD18/F
110/100-18
SISÄRENGAS ENDURO 4,5MM
29,00
SREHD19/F
110/90-19
SISÄRENGAS ENDURO 4,5MM
29,00
SREHD19/G
120/90-19
SISÄRENGAS ENDURO 4,5MM
29,00
SREHD21/C/D
2.75/3.00/80/90-21
SISÄRENGAS ENDURO 4,5MM
25,00
SRHD10C/D
3.00-10
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
13,00
SRHD12D
3.00/80/100-12
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
14,00
40 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
SISÄRENKAAT
SISÄRENKAAT KOODI
KOKO
NIMIKE
€
SRHD14C
60/100-14
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
12,00
SRHD14D
90/100-14
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
15,00
SRHD16E
3.50/4.10/90/100-16
SISÄRENGAS CROSS 3,5 MM
18,00
SRHD17D
70/100-17
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
14,00
SRHD17E
3.50/4.00-17
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
15,00
SRHD17F
4.50/5.10-17
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
17,00
SRHD18/E
100/100-18
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
18,00
SRHD18/F
110/100-18
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
19,00
SRHD18/G
120/100-18
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
20,00
SRHD19/E
100/90-19
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
18,00
SRHD19/F
110/90-19
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
19,00
SRHD19/G
120/90-19
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
20,00
SRHD19C
70/100-19
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
18,00
SRHD21/C
80/100-21
SISÄRENGAS CROSS 3,5MM
17,00
ATV-SISÄRENKAAT ATVSR06
145/70-6
ATV-SISÄRENGAS
15,00
ATVSR07
16X8,00-7
ATV-SISÄRENGAS
16,00
ATVSR081
18X9,50-8
ATV-SISÄRENGAS
17,00
ATVSR082
19X7,00-8
ATV-SISÄRENGAS
18,00
ATVSR083
20X7,00-8
ATV-SISÄRENGAS
18,00
ATVSR128
21X11,00-8
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR084
22X11,00-8
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR091
20X10,00-9
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR092
22X11,00-9
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR093
25X12,00-9
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR101
20X10,00-10
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR102
21X7,00-10
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR103
22X8,00-10
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR142
22X10,00-10
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR104
22X11,00-10
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR143
23X7,00-10
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR140
25X11,00-10
ATV-SISÄRENGAS
23,00
ATVSR105
25X12,00-10
ATV-SISÄRENGAS
25,00
ATVSR141
23X8,00-11
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR111
24X8,00-11
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR129
24X9,00-11
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR112
24X10,00-11
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR126
24X8,00-12
ATV-SISÄRENGAS
22,00
ATVSR127
24X10,00-12
ATV-SISÄRENGAS
23,00
ATVSR121
25X8,00-12
ATV-SISÄRENGAS
23,00
ATVSR122
25X10,00-12
ATV-SISÄRENGAS
25,00
ATVSR130
26X9,00-12
ATV-SISÄRENGAS
23,00
ATVSR123
26X12,00-12
ATV-SISÄRENGAS
25,00
ATVSR124
27X10,00-12
ATV-SISÄRENGAS
28,00
ATVSR125
27X12,00-12
ATV-SISÄRENGAS
28,00
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
41
RENGAS- JA VANNETARVIKKEET
WAYCOM RENGAS- JA VANNETARVIKKEET 7009
VENTTIILI TR412 VAKIO
1,50
7010
VENTTIILI TR413 PITKÄ
1,50
7018
VENTTIILI PVR32 VINO ALUMIINI (2KPL/PAKKAUS)
9,50
7019
VENTTIILI PVR70 VINO (2 KPL/PAKKAUS)
7,50
7020
VENTTIILI PVR32 VINO PUNAINEN (2KPL/PAKKAUS)
12,50
7021
VENTTIILI PVR32 VINO KELTAINEN (2KPL/PAKKAUS)
12,50
7022
VENTTIILI PVR32 VINO SININEN (2KPL/PAKKAUS)
12,50
7023
VENTTIILI 413 SUORA PUNAINEN (2KPL/PAKKAUS)
12,50
7024
VENTTIILI 413 SUORA SININEN (2KPL/PAKKAUS)
12,50
7025
VENTTIILI 413 SUORA KULTA (2KPL/PAKKAUS)
12,50
7026
VENTTIILI 413 SUORA HOPEA (2KPL/PAKKAUS)
12,50
7036
VANNENAUHA 10 TUUMAN VANTEELLE 22MM
3,00
7037
VANNENAUHA 12 TUUMAN VANTEELLE 22MM
3,00
7038
VANNENAUHA 14 TUUMAN VANTEELLE 22MM
3,00
7039
VANNENAUHA 16/17 TUUMAN VANTEELLE 22MM
3,00
7040
VANNENAUHA 18/19 TUUMAN VANTEELLE 22MM
3,00
7041
VANNENAUHA 21 TUUMAN VANTEELLE 22MM
3,00
7042
VANNENAUHA 16/17 TUUMAN VANTEELLE 28MM
3,00
7043
VANNENAUHA 18/19 TUUMAN VANTEELLE 28MM
3,00
7044
VANNENAUHA 16/17 TUUMAN VANTEELLE 32MM
3,00
7045
VANNENAUHA 18/19 TUUMAN VANTEELLE 32MM
3,00
7047
VANNELUKKO ALUMIINI 1,6 TUUMAN VANTEELLE
10,00
7048
VANNELUKKO ALUMIINI 1,85 TUUMAN VANTEELLE
12,00
7049
VANNELUKKO ALUMIINI 2,15 TUUMAN VANTEELLE
12,00
7050
VANNELUKKO ALUMIINI 2,50 TUUMAN VANTEELLE
12,00
7013
VANNEPAINO 4X10GR + 4X5GR
2,00
7014
RENKAAN ASENNUSRASVA 3KG
35,00
42 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
ÖLJYT
ELF:in tarina alkaa vuodesta 1939. Silloin sen perusti Ranskan valtio, jonka omistuksessa se oli vuoteen 1994 asti, minkä jälkeen se yksityistettiin. Vuonna 2000 ELF sulautui osaksi TOTAL-konsernia, joka on nyt viidenneksi suurin öljy-yhtiö maailmassa ja yksi maailman johtavia voiteluaineiden asiantuntijoita. Räätälöityjen voiteluaineiden ansiosta Elf:in kanssa yhteistyötä tekevät kilpatallit hyötyvät viimeisimmistä teknologisista innovaatioista. Täyttääkseen huipputason kilpailuvaatimukset, Total Additives and Special Fuels -yksikön insinöörit ja kemistit kehittävät voiteluaineita tarjotakseen parhaan suorituskyvyn yhteistyökumppaneilleen. ELF -kilpatuotteet ovat asettaneet uuden tavoitetason maailmanlaajuisesti moottoriurheilussa käytettäville tuotteille. Tavoitteena on parantaa moottorin suortuskykyä. Tutkimus- ja kehitystyö tasoittavat tietä voittoihin.
Moottoriurheilu – virstanpylväs kohti erinomaisuutta Kaikki elementit ovat tärkeitä kun ollaan matkalla voittoihin. Kaikki osatekijät ovat perusteellisen kehitystyön kohteena: Moottorit, renkaat, rungot ja myös voiteluaineet, hyvin toimivan moottorin avainkomponentit. Monien vuosien ajan TOTAL on tehnyt yhteistyötä johtavien kilpatallien kanssa toimittaen heille räätälöityjä poltto- ja voiteluaineita. Myös tänä päivänä TOTAL ja ELF tekevät yhteistyötä parhaiden tiimien kanssa, kuten LCR HONDA RACING TEAM ja KAWASAKI RACING TEAM. Etuoikeutetut tuotteet voidaan kehittää luottamuksellisesti Insinöörit etsivät jatkuvasti innovaatioita ja teknisiä ratkaisuja, jotka antavat etuoikeutetun edun kumppaneille. TOTAL kehittää näin jatkuvasti voiteluaineitaan ja tukee yhteistyökumppaneitaan johtavilla teknologioillaan ja tuo myös tavallisten kuluttajien ulottuville parhaita mahdollisia tuotteita. 43 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
ÖLJYT 2-TAHTIÖLJYT HTX 909 voiteluaine on kehitetty erityisesti korkeakierroksisiin (jopa 25000 rpm) 2-tahtisiin kilpamoottoreihin, joissa käytetään lyijyllistä tai lyijytöntä polttoainetta. Risiiniöljypohjansa ansiosta HTX 909 tarjoaa erittäin hyvän suojan kiinnileikkaantumista vastaan. SYNTEETTINEN Pakkaus: 1L KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
155877
HTX 909
18 x 1 L
L
39,00 €
MOTO 2 TECH on uuden sukupolven korkealuokkainen 2T-öljy. Sen edistyksellinen valmistuskaava sekä tarkoin valitut lisäaineet antavat moottorille äärimmäisen tehon ja pitää sen optimaalisen puhtaana. 100 % SYNTEETTINEN API TC • JASO FD • ISO-L-EGD Pakkaus: 1L KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
183268
Moto 2 Tech
18 x 1 L
L
20,00 €
SCOOTER ² STREET on uuden sukupolven voiteluaine, jonka dynaaminen koostumus auttaa pienentämään pakokaasupäästöjä merkittävästi. SYNTEETTINEN API TC • JASO FD • ISO-L-EGD Pakkaus: 1L KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
183089
Scooter 2 Street
18 x 1 L
L
16,50 €
MOTO 2 OFF ROAD on uuden sukupolven voiteluaine, jonka varmistaa suuremman suojan moottorille ja vähentää päästöjä. Taloudellinen ja ekologinen, hyvin lämpötilan vaihteluihin reagoiva öljy. Optimoitu viskositeetti, MOTO 2 OFF ROAD tarjoaa erinomaisen voitelun moottorille! SYNTEETTINEN API TC • JASO FD • ISO-L-EGD Pakkaus: 1L KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
183086
Moto 2 Off Road
18 x 1 L
L
17,00 €
4-TAHTIÖLJYT SCOOTER 4 MAXI CITY on kehitetty 4-tahti moottoreihin. Pienentää öljyn kulutusta pidentäen öljynvaihtoväliä. Helpompi kylmäkäynnistys ja erinomainen lämmönkesto. SCOOTER 4 MAXI CITY täyttää kaikki uusimmat ympäristönormit. SYNTEETTINEN API SL Pakkaus: 1L
44
KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
183331
Scooter 4 Maxi City
18 x 1 L
L
15,00 €
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
ÖLJYT MOTO 4 CRUISE Nelitahtisten moottoreiden käyttöön kehitetty mineraaliöljy, joka suojaa tehokkaasti moottoria. MINERAALI Pakkaus: 1L, 4L, 60L, 208L KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
183292
Moto 4 Cruise 20W-50
18 x 1 L
L
14,00 €
194960
Moto 4 Cruise 20W-50
4x4L
L
55,00 €
183294
Moto 4 Cruise 20W-50
60 L
L
750,00 €
183295
Moto 4 Cruise 20W-50
208 L
L
2 200,00 €
MOTO 4 ROAD 10W-40 omaa erinomaiset voiteluominaisuudet sekä lisäaineen, joka estää kytkimen luistamisen. Nautinnolliset ajo-ominaisuudet, helpompi kiihtyvyys sekä huomattavasti vähemmän savua käynnistettäessä. SYNTEETTINEN API SJ • JASO MA2 Pakkaus: 1L, 4L, 60L, 208L KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
183311
Moto 4 Road 10W-40
18 x 1 L
L
16,00 €
183312
Moto 4 Road 10W-40
4x4L
L
55,00 €
183313
Moto 4 Road 10W-40
60 L
L
790,00 €
183314
Moto 4 Road 10W-40
208 L
L
2 350,00 €
MOTO 4 TECH on uuden sukupolven korkealuokkainen voiteluaine, joka takaa erinomaisen kestävän suorituskyvyn sekä parantaa moottorin tehoa. Samalla se pitää moottorin optimaalisen puhtaana ja takaa sujuvan vaihteiden vaihdon. SYNTEETTINEN API SL • JASO MA2 KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
183264
Moto 4 Tech 10W-50
18 x 1 L
L
20,00 €
183265
Moto 4 Tech 10W-50
4x4L
L
65,00 €
183266
Moto 4 Tech 10W-50
60 L
L
900,00 €
183267
Moto 4 Tech 10W-50
208 L
L
2 890,00 €
VAIHTEISTOÖLJYT MOTO GEAR OIL 10W-40 on kehitetty erityisesti 2-tahti moottoripyörien vaihteistoille. Suojaa paremmin vaihteistoja sekä takaa optimaalisen turvallisuuden vaihdetta vaihtaessa. SYNTEETTINEN API SJ Pakkaus: 1L KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
111573
Moto Gear Oil 10W-40
18 x 1 L
L
14,00 €
MOTO GEAR OIL 80W-90 on kehitetty erityisesti 4-tahti moottoripyörien vaihteistoille. Takaa optimaalisen turvallisuuden vaihdetta vaihtaessa. MINERAALI API GL 5 Pakkaus: 1L KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
111573
Moto Gear Oil 80W-90
18 x 1 L
L
16,00 €
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
45
ÖLJYT
HAARUKKAÖLJYT MOTO FORK OIL SYN 2,5W/5W/10W Täyssynteettinen vaimennusöljy moottoripyörien iskunvaimentimiin. 100 % SYNTEETTINEN Pakkaus: 0,5L KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
111618
Moto Fork Oil Syn 2,5W
12 x 0,5 L
L
14,50 €
111617
Moto Fork Oil Syn 5W
12 x 0,5 L
L
14,50 €
111616
Moto Fork Oil Syn 10W
12 x 0,5 L
L
14,50 €
MOTO FORK OIL 15W/20W iskunvaimenninöljy etuhaarukoille sekä iskunvaimentimille. MINERAALI Pakkaus: 0,5L KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
111614
Moto Fork Oil 15W
12 x 0,5 L
L
12,00 €
111610
Moto Fork Oil 20 W
12 x 0,5 L
L
12,00 €
MUUT TUOTTEET
MOTO AIR FILTER OIL on erinomainen ilmansuodatinöljy. Kestää kovimmissakin olosuhteissa, sitoo hyvin pölyä ja estää tehokkaasti hiekan sekä muun lian pääsyn moottoriin. Pakkaus: 1L KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
151320
Moto Air Filter Oil
18 x 1 L
L
16,00 €
MOTO BRAKE FLUID DOT 5,1 on synteettinen, erittäin suorituskykyinen jarruneste. Silikoniton, tarkoitettu kaikille jarrujärjestelmille ja varmistaa maksimaalisen turvallisuuden. Saa sekoittaa kaikkien muiden synteettisten jarrunesteiden kanssa (DOT 3, DOT 4 sekä DOT 5,1) lukuun ottamatta DOT 5 sekä LHM-erikoisnestettä. 100 % SYNTEETTINEN FMVSS 116 DOT 5.1 Pakkaus: 500ml KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
111713
Moto Brake Fluid DOT 5,1
12 x 0,5 L
L
14,00 €
46 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
ÖLJYT
MOTO CHAIN LUBE on erittäin suorituskykyinen ketjurasva. Se on kehitetty erityisesti tarjoamaan parhaan mahdollisen voitelun kovimmissakin ajo-olosuhteissa. Menestyksekkäästi testattu GP- ja Rally- kilpailuissa. Anna kuivua huolellisesti. ORGAANINEN Pakkaus: 400ml KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
148125
Moto Chain Lube
Spray 12 x 400 ml
PRK
16,00 €
6 in 1 MULTI LUBRICANT on monikäyttöinen yleisvoiteluaine, joka voitelee, puhdistaa ja suojaa. Pakkaus: 400ml KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
148953
Moto 6in1
Spray 12 x 400 ml
PRK
15,00 €
N CONTACT on yleispuhdistusaine mm. jarruille, kaasuttimille, tulpille ja eri metallipinnoille. Poistaa pinttyneenkin rasvan tehokkaasti eikä jätä jäämiä. Pakkaus: 400ml KOODI
TUOTE
MYYNTIERÄ
PAKKAUSKOKO
HINTA
147342
N Contact
Spray 12 x 400 ml
PRK
15,00 €
47 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
JARRUPALAT
AP Racingin tuotannosta löydät laadukkaat jarrupalat mopoihin, moottoripyöriin sekä mönkijöihin. Kadulle sekä kilpakäyttöön. Nopeille rataosuuksille asvaltilla tai offroadin vaativiin olosuhteisiin. Saatavuuden sekä soveltuvuustalukon löydät verkkokaupastamme kauppa.motorengas.fi tai soittamalla 019-311 341.
48 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
RENKAAT KOKOJÄRJESTYKSESSÄ
RENKAAT KOKOJÄRJESTYKSESSÄ VANNEKOKO
TUOTEKOODI
KOKO JA MERKKI
€
SIVU
505996
3.50-8 46J TT B13
29,00
6
504414
3.50-8 46J TT B13 VALKOSIVU
43,00
8
SHK39
3.50-8 46J TT 421 GOLDEN BOY
32,00
7
SHK156
4.00-8 55J TT 421 GOLDEN BOY
35,00
7
82760
4.00-8 66J TT B13 VALKOSIVU
49,00
8
56774
4.00-8 71J TT 6PR. B13
33,00
6
SHK157
2.50-10 33J TT 400
32,00
7
SHCR8
2.50-10 CROSS F/R520
29,00
31
226010
2.50-10 MITAS CROSS C-12 PUNAINEN
35,00
29
8"
10"
SHK187
2.75-10 38J TT 408
35,00
7
SHCR4
2.75-10 CROSS F/R520
32,00
31
226024
2.75-10 MITAS CROSS C-10 PUNAINEN
38,00
29
226026
2.75-10 MITAS CROSS C-10 WINTER FRICTION
43,00
29
226028
2.75-10 MITAS CROSS C-20 PUNAINEN HARD
38,00
30
69696
3.00-10 42J TL MC12
32,00
5
75705
3.00-10 42J TL MC12 VALKOSIVU
50,00
8
72761
3.50-10 51J TL MC18
34,00
5
76602
3.50-10 51J TT B14 VALKOSIVU
53,00
8
528950
3.50-10 51P TL MC0 MEDIUM
68,00
9
526208
3.50-10 51P TL MC0 SOFT
70,00
9
75051
3.50-10 51P TL MC18 RAC. MED. SLICK
68,00
9
69623
3.50-10 51P TL MC18 RAC. SOFT SLICK
70,00
9
562457
3.50-10 51P TL MC18 VALKOSIVU
54,00
8
513905
3.50-10 51P TL MC20 MONSUM
37,00
4
75084
3.50-10 51P TL MC20 RAC. MED. RAIN
68,00
10
75095
3.50-10 51P TL MC20 RAC. SOFT RAIN
70,00
10
535172
3.50-10 51P TL MC31 S-RACER SOFT
70,00
9
557859
3.50-10 51P TL MC32 WIN SCOOT M+S
49,00
4
551716
3.50-10 59P TL MAXIMA
30,00
4
76059
4.00-10 74J TT B14
39,00
6
533283
4.50-10 76N TL B61 VALKOSIVU
92,00
8
71054
90/90-10 50J TL MC13
32,00
5
509127
100/80-10 53L TL MC22 VALKOSIVU
63,00
8
557849
100/80-10 53P TL MC32 WIN SCOOT M+S
54,00
4
85318
100/80-10 56J TL MC6
31,00
5
65699
100/90-10 56J TL MC6
37,00
5
530236
100/90-10 56J TL MC6 VALKOSIVU
58,00
8
511431
110/80-10 61J TL MC6
37,00
5
518513
120/70-10 54L TL MC20 MONSUM
45,00
4
545978
120/70-10 54L TL MC20 VALKOSIVU
58,00
8
68678
120/70-10 54L TL MC22 ELEGANCE
45,00
6
509073
120/70-10 54L TL MC22 VALKOSIVU
62,00
8
558862
120/70-10 54L TL MC32 WIN SCOOT M+S
59,00
4
69254
120/90-10 54L TL MC14 VALKOSIVU
73,00
8
83089
120/90-10 56J TL MC17
41,00
6
534979
120/90-10 57L TL MAXIMA
36,00
4
524089
120/90-10 57L TL MC29 SPORTY3+
53,00
3
535169
120/90-10 57L TL MC32 WIN SCOOT M+S
65,00
4
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
49
RENKAAT KOKOJÄRJESTYKSESSÄ
VANNEKOKO
TUOTEKOODI
KOKO JA MERKKI
€
SIVU
81600
130/70-10 59P TL MC25 BOGART
46,00
5
545282
130/70-10 59P TL MC25 VALKOSIVU
71,00
8
83090
130/90-10 61J TL MC17
49,00
6
535001
130/90-10 61L TL MAXIMA
39,00
4
524087
130/90-10 61L TL MC29 SPORTY3+
53,00
3
535167
130/90-10 61L TL MC32 WIN SCOOT M+S
67,00
4
522792
150/80-10 65L TL MC17
59,00
6
518393
110/70-11 45L TL MC20 MONSUM
52,00
4
544173
110/70-11 45L TL MC20 VALKOSIVU
68,00
8
558874
110/70-11 45L TL MC32 WIN SCOOT M+S
58,00
4
563415
110/70-11 56L TL MC20 MONSUM
55,00
4
SHCR5
2.50-12 CROSS F520
32,00
31
11"
12"
50
226022
2.50-12 MITAS CROSS C-19 PUNAINEN
42,00
30
226021
2.50-12 MITAS CROSS C-19 WINTER FRICTION
47,00
30
67275
3.00-12 47J TT MC5
33,00
6
26787
80/100-12 50M TL SX30 CROSS
49,00
29
226006
80/100-12 MITAS CROSS C-10 PUNAINEN
49,00
29
226008
80/100-12 MITAS CROSS C-10 WINTER FRICTION
55,00
29
226001
80/100-12 MITAS CROSS C-20 PUNAINEN HARD
52,00
30
226073
90/100-12 MITAS CROSS C-20 CROSS PUNAINEN HARD
59,00
30
564216
100/90-12 49P TL MC20 MONSUM
44,00
4
535180
100/90-12 49P TL MC20 RAC. SOFT RAIN
86,00
10
537416
100/90-12 49P TL MC31 S-RACER MEDIUM
86,00
9
529687
100/90-12 49P TL MC31 S-RACER SOFT
87,00
9
550268
100/90-12 49P TL MC31 S-RACER S-SOFT
86,00
9
545669
110/70-12 47P TL MC16
42,00
3
543528
110/80-12 61L TL MC16
49,00
3
512451
110/90-12 64P TL MC16
53,00
3
531699
120/70-12 58P TL MAXIMA
39,00
4
72352
120/70-12 58P TL MC16
48,00
3
75078
120/70-12 58P TL MC16 RAC. SLICK MED.
84,00
10
69874
120/70-12 58P TL MC16 RAC. SLICK SOFT
83,00
10
523623
120/70-12 58P TL MC20 MONSUM
47,00
4
515627
120/70-12 58P TL MC20 SOFT RAIN
80,00
10
545818
120/70-12 58P TL MC20 VALKOSIVU
71,00
8
545819
120/70-12 58P TL MC25 VALKOSIVU
64,00
8
523991
120/70-12 58P TL MC29 SPORTY3+
56,00
3
535168
120/70-12 58P TL MC32 WIN SCOOT M+S
71,00
4
553008
120/70-12 58P TL MC38 MAX SCOOT
51,00
3
78780
120/80-12 55J TL MC19
50,00
6
535181
120/80-12 55P TL MC20 RAC. SOFT RAIN
96,00
10
537530
120/80-12 55P TL MC31 S-RACER MEDIUM
96,00
9
529688
120/80-12 55P TL MC31 S-RACER SOFT
96,00
9
550278
120/80-12 55P TL MC31 S-RACER S-SOFT
96,00
9
534003
130/70-12 56L TL MAXIMA
41,00
4
72354
130/70-12 62P TL MC16
48,00
3
75079
130/70-12 62P TL MC16 RAC. SLICK MEDIUM
95,00
10
70697
130/70-12 62P TL MC16 RAC. SLICK SOFT
89,00
10
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
RENKAAT KOKOJÄRJESTYKSESSÄ
VANNEKOKO
TUOTEKOODI
KOKO JA MERKKI
€
SIVU
80892
130/70-12 62P TL MC20 MONSUM
56,00
4
515634
130/70-12 62P TL MC20 SOFT RAIN
91,00
10
545958
130/70-12 62P TL MC20 VALKOSIVU
67,00
8
524054
130/70-12 62P TL MC29 SPORTY3+
63,00
3
535166
130/70-12 62P TL MC32 WIN SCOOT M+S
71,00
4
553009
130/70-12 62P TL MC38 MAX SCOOT
57,00
3
79037
130/80-12 60J TL MC19
56,00
6
72656
140/70-12 65P TL MC16
60,00
3
530453
140/70-12 65P TL MC29 SPORTY3+
66,00
3
546085
110/90-13 56P TL MC28 DIAMOND
59,00
3
82487
120/70-13 60P TL MC16
51,00
3
82496
120/70-13 60P TL MC20
54,00
4
535033
130/60-13 53L TL MAXIMA
43,00
4
72663
130/60-13 60P TL MC16
52,00
3
75083
130/60-13 60P TL MC16 RAC. SLICK MED.
91,00
10
70791
130/60-13 60P TL MC16 RAC. SLICK SOFT
95,00
10
80798
130/60-13 60P TL MC20 MONSUM
58,00
4
523908
130/60-13 60P TL MC29 SPORTY3+
67,00
3
535165
130/60-13 60P TL MC32 WIN SCOOT M+S
71,00
4
13"
546093
130/70-13 63P TL MC28 DIAMOND
69,00
3
535003
140/60-13 57L TL MAXIMA
53,00
4
68679
140/60-13 57L TL MC16
59,00
3
523974
140/60-13 63P TL MC29 SPORTY3+
69,00
3
520952
150/70-13 64S TL MC28 DIAMOND
80,00
3
226041
60/100-14 MITAS CROSS C-11 WINTER FRICTION
45,00
29
226043
60/100-14 MITAS CROSS C-19 PUNAINEN
42,00
30
26786
60/100-14 30M SX30 CROSS
43,00
29
511668
80/80-14 53L TL MC26 CAPRI
39,00
5
541278
80/80-14 53L TL SAVA MC32 WIN SCOOT M+S
53,00
4 29
14"
226035
90/100-14 MITAS CROSS C-10 PUNAINEN
58,00
226075
90/100-14 MITAS CROSS C-20 PUNAINEN
58,00
30
SHCR6
90/100-14 CROSS R540
56,00
31
558858
90/90-14 46P TL MC38 MAX SCOOT
44,00
3
226071
90/90-14 MITAS CROSS C-21 CROSS PUNAINEN
60,00
30
511750
100/70-14 53L TL MC26 CAPRI
43,00
5
541295
100/70-14 53L TL SAVA MC32 WIN SCOOT M+S
60,00
4
558861
100/90-14 57P TL MC38 MAX SCOOT
46,00
3
545381
110/80-14 59L TL MC32 WIN SCOOT M+S
66,00
4
85027
110/80-14 59M TL MC26 CAPRI
59,00
5
522844
120/70-14 55S TL MC28 DIAMOND
63,00
3
553010
120/80-14 58S TL MC38 MAX SCOOT
67,00
3
553011
140/60-14 64S TL MC38 MAX SCOOT
79,00
3
553012
140/70-14 68S TL MC38 MAX SCOOT
79,00
3
521559
150/70-14 66S TL MC28 DIAMOND
105,00
3
SHK162
180/80-14 78P TT 428
102,00
7
553013
120/70-15 56S TL MC38 MAX SCOOT
69,00
3
520959
130/80-15 63P TL MC28 DIAMOND
85,00
3
15"
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
51
RENKAAT KOKOJÄRJESTYKSESSÄ
VANNEKOKO
TUOTEKOODI
KOKO JA MERKKI
€
SIVU
81593
130/90-15 66R TL MC7
81,00
21
SHK52
130/90-15 66V TL R230
112,00
17
541839
140/70-15 69P TL MC28 DIAMOND
89,00
3
81873
140/90-15 70R TL MC7
81,00
21
SHK53
140/90-15 80V TL R230
125,00
17
SHK206
150/90-15 74H TL SR777
129,00
20
SHK191
150/90-15 74H TL SR777 VALKOSIVU
143,00
20
SHK7
150/90-15 80V TL R230
130,00
17
SHK163
160/60-15 67H TL R568
131,00
18
SHK192
160/80-15 74H TL SR777
132,00
20
SHK207
170/80-15 77H TL R777
135,00
20
SHK164
170/80-15 77H TL R777 VALKOSIVU
163,00
20
SHK8
170/80-15 83V TL R230
153,00
17
SHK83
180/70-15 76H TL R230
153,00
17
16"
52
53620
2 1/4-16 38J TT B8
29,00
11
73846
2 1/4-16 38J TT B8 VALKOSIVU
39,00
11
72862
2 1/2-16 42J TT B8
29,00
11
65767
2 1/2-16 42J TT MC2
29,00
11
553765
2 1/2-16 42J TT MC2 VALKOSIVU
47,00
11
65653
2 3/4-16 46J TT MC2
33,00
11
550347
2 3/4-16 46J TT MC2 VALKOSIVU
47,00
11
223025
2.50-16 41L TT MITAS KATU H-04
41,00
22
223035
2.75-16 46P TT MITAS KATU H-06
51,00
22
SHK84
3.00-16 43P TT F/R241
48,00
23
SHK85
3.25-16 48P TT F/R714
56,00
20
223083
3.25-16 55P TT MITAS KATU H-05
59,00
22
223103
3.50-16 64S TT MITAS KATU H-06
61,00
22
SHK76
5.00-16 69S TT F/R270
125,00
20
SHK9
5.00-16 69S TT E270 VALKOSIVU
139,00
20
81903
80/80-16 46M TL MC26 CAPRI
39,00
5
226091
90/100-16 MITAS CROSS C-10
69,00
29
226092
90/100-16 MITAS CROSS C-20 PUNAINEN
62,00
30
26094
90/100-16 MITAS CROSS C-20 WINTER FRICTION
69,00
30
228067
90/100-16 MITAS CROSS XT-754 WINTER FRICTION
69,00
30
SHCR9
90/100-16 CROSS R525
59,00
31
SHCR2
90/100-16 CROSS R540
59,00
31
545600
90/80-16 52L TL MC32 WIN SCOOT M+S
57,00
4
83223
90/80-16 52M TL MC26CAPRI
42,00
5
82497
100/80-16 50P TL MC25 BOGART
43,00
5
553005
100/80-16 50P TL MC32 WIN SCOOT M+S
62,00
4
548006
100/80-16 50P TL MC38 MAX SCOOT
59,00
3
SHK165
100/90-16 54V TL F280
95,00
17
552962
110/70-16 52P TL MC32 WIN SCOOT M+S
67,00
4
547834
110/70-16 52P TL MC38 MAX SCOOT
64,00
3
82983
110/90-16 59P TL MC7F
58,00
21
541840
120/70-16 57P TL MC28 DIAMOND
76,00
3
SHK58
120/80-16 60H TL F712
89,00
17
558875
120/80-16 60P TL MC32 WIN SCOOT M+S
86,00
4
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
RENKAAT KOKOJÄRJESTYKSESSÄ
VANNEKOKO
TUOTEKOODI
KOKO JA MERKKI
€
SIVU
548007
120/80-16 60P TL MC38 MAX SCOOT
79,00
3
519074
120/80-16 60S TL MC25 BOGART
81,00
5
SHK166
120/90-16 63H TL R732
95,00
18
68702
120/90-16 63P TL MC7
63,00
21
SHK204
130/60-16 58W TL SR880
129,00
18
553014
130/70-16 61P TL MC38 MAX SCOOT
76,00
3
SHK86
130/70ZR-16 61W TL F006
133,00
15
SHK167
130/80-16 64H TL 741
100,00
17
82499
130/80-16 64P TL MC25 BOGART
72,00
5
SHK11
MT90-16 73H TL F250 VALKOSIVU
135,00
19
SHK12
MT90-16 74H TL R250 VALKOSIVU
145,00
19
SHK70
MT90-16 73H TL F250
115,00
19
SHK73
MT90-16 74H TL R250
120,00
19
SHK87
MT90-16 74H TT E240 TUPLAVALKOSIVU
147,00
19
SHK74
MT90-16 74H TT F/E240
115,00
19
SHK168
130/90-16 67H TL F777
109,00
20
SHK1
130/90-16 67H TL F777 VALKOSIVU
129,00
20
SHK36
130/90-16 73H TL R777
125,00
20
SHK169
130/90-16 73H TL R777 VALKOSIVU
139,00
20
547621
140/70-16 65P TL MC38 MAX SCOOT
89,00
3
SHK37
140/90-16 71H TL R777
139,00
20
SHK54
140/90-16 77V TL R230
132,00
17
SHK38
150/80-16 71H TL R777
149,00
20
SHK88
150/80-16 71H TL SR777 VALKOSIVU
165,00
20
SHK205
160/60-16 68W TL SR881
168,00
18
SHK193
160/80R-16 81H TL SE890 6PR.
189,00
19
SHK208
170/70-16 75H TL SR777
169,00
20
SHK209
170/70-16 75H TL SR777 VALKOSIVU
175,00
20
SHK194
180/60R-16 74H TL SE890
189,00
19
SHK210
180/65-16 81H TL SR777
175,00
20
SHK211
180/65-16 81H TL SR777 VALKOSIVU
189,00
20
SHK137
180/70R-16 77H TL 890
202,00
19
17" 524178
2 1/4-17 39J TT B4
29,00
11
553341
2 1/4-17 39J TT MC11 VALKOSIVU
47,00
11
511725
2 1/2-17 43J TT B4
29,00
11
509724
2 3/4-17 47J TT B7
31,00
11
508731
2 3/4-17 47J TT B7 VALKOSIVU
53,00
11
SHK89
2.50-17 38L TT F/R241
45,00
23
548734
2.50-17 43P TL MC51 MEDITERRA
41,00
11
548816
2.75-17 47P TL MC51 MEDITERRA
43,00
11
SHK90
3.00-17 45P TT F/R241
49,00
23
224100
3.00-17 MITAS SPEEDWAY SW-10
59,00
33
SHK200
26.0/7.0-17 REACTOR
179,00
16
SHCR7
70/100-17 CROSS F540
49,00
31
226160
70/100-17 MITAS CROSS C-11 PUNAINEN
49,00
29
226163
70/100-17 MITAS CROSS C-19 PUNAINEN
49,00
30
26165
70/100-17 MITAS CROSS C-19 WINTER FRICTION
59,00
30
535171
80/90-17 44R TL MC25 BOGART
52,00
12
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
53
RENKAAT KOKOJÄRJESTYKSESSÄ
VANNEKOKO
54
TUOTEKOODI
KOKO JA MERKKI
€
SIVU
81808
90/80-17 46P TL MC18
52,00
12
545619
100/80-17 52H TL MC50 M-RACER
63,00
12
545670
100/80-17 52H TL MC50 M-RACER SOFT
81,00
12
SHK170
100/80-17 52V TL F280
95,00
17
504610
100/80-17 52R TL MC25 BOGART
52,00
12
539947
100/80-17 52R TL MC32 WIN SCOOT KESÄ
57,00
12
SHK67
110/70-17 54H TL F740
76,00
17
SHK131
110/70-17 58H TL 780
90,00
18
SHK13
110/70R-17 54V TL F006
105,00
15
566456
110/70ZR-17 54W TL SPORT FORCE
109,00
13 12
81851
110/80-17 57P TL MC18
63,00
SHK172
110/80-17 57V TL F280
90,00
17
SHK15
120/60-17 55W TL F009
105,00
16
SHK152
120/60ZR-17 55W TL F011
117,00
14
SHK212
120/60ZR-17 55W TL F016
125,00
14
566457
120/60ZR-17 55W TL SPORT FORCE
115,00
13
SHK17
120/70-17 58W TL F009
105,00
16
SHK30
120/70ZR-17 58W TL F003 ULTRA-SOFT DRAG
123,00
16
SHK154
120/70ZR-17 58W TL F011
125,00
14
SHK213
120/70ZR-17 58W TL F016
128,00
14
559988
120/70ZR-17 58W TL SPORT FORCE
119,00
13
SHK173
120/80-17 61V TL R280
112,00
17
228380
120/90-17 (4.75-17) XT-644 ARMY
98,00
28
SHK174
120/90-17 64H TL F230
112,00
17
SHK214
120/90-17 64H TL F777
109,00
20
541663
120/90-17 64S TL MC24 INVADER
89,00
23
529529
120/90-17 64S TL MC30 INVADER
89,00
23
224151
120/90-17 64T TL MITAS KATUENDURO E-08
109,00
24
SHK93
130/60ZR-17 59W TL F006
133,00
15
SHK132
130/70-17 62H TL 781
98,00
18
545694
130/70-17 62H TL MC50 M-RACER
89,00
12
545675
130/70-17 62H TL MC50 M-RACER SOFT
100,00
12
SHK175
130/70-17 62H TL R741
97,00
17
504274
130/70-17 62R TL MC25BOGART
69,00
12
540005
130/70-17 62R TL MC32 WIN SCOOT KESÄ
79,00
12
SHK215
130/80-17 65H TL F777
118,00
20
SHK216
130/80-17 65H TL F777 VALKOSIVU
129,00
20
541658
130/80-17 65S TL MC24 INVADER
94,00
23
529530
130/80-17 65S TL MC30 INVADER
94,00
23
224125
130/80-17 65T TL MITAS KATUENDURO E-08
115,00
24
224110
130/80-17 65T TL MITAS KATUENDURO E-09 DAGAR
125,00
24
224132
130/80-17 69T TT MITAS KATUENDURO E-07
122,00
24
SHK55
130/90-17 74V TL R230
133,00
17
SHK96
140/60R-17 63V TL R006
133,00
15
554548
140/70-17 66H TL MC50 M-RACER
98,00
12
SHK97
140/70-17 66H TL R741
108,00
17
564628
140/80-17 69H TL MC50 M-RACER
119,00
12
224152
140/80-17 69H TL MITAS KATUENDURO E-08
125,00
24
SHK195
140/80-17 69H TL SR777 VALKOSIVU
145,00
20
224406
140/80-17 69T TL MITAS KATUENDURO E-07
129,00
24
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
RENKAAT KOKOJÄRJESTYKSESSÄ
VANNEKOKO
TUOTEKOODI
KOKO JA MERKKI
€
SIVU
224157
140/80-17 69T TL MITAS KATUENDURO E-09 DAGAR
128,00
24
224160
140/80-17 69T TL MITAS KATUENDURO E-10
145,00
24
SHK18
150/60R-17 66V TL R006
135,00
15
SHK185
150/60ZR-17 66W TL R010
135,00
15
564627
150/60ZR-17 66W TL SPORT FORCE
139,00
13
224161
150/70-17 69H TL MITAS KATUENDURO E-08
135,00
24
SHK68
150/70-17 69H TL R741
115,00
17
224053
150/70-17 69T TL MITAS KATUENDURO E-07 DAGAR
148,00
24
224047
150/70-17 69T TL MITAS KATUENDURO E-09 DAGAR
152,00
24
224055
150/70-17 69T TL MITAS KATUENDURO E-10 DAGAR
152,00
24
SHK196
150/80-17 72H TL SE890
169,00
19
SHK21
160/60-17 69W TL R009
145,00
16
SHK146
160/60ZR-17 69W TL R011
145,00
14
559947
160/60ZR-17 69W TL SPORT FORCE
139,00
13
SHK217
160/70-17 73H TL SR777
179,00
20
SHK218
160/70-17 73H TL SR777 VALKOSIVU
195,00
20
SHK22
170/60ZR-17 72W TL R009
148,00
16
SHK188
170/60ZR-17 72W TL R011
149,00
14
SHK49
180/55ZR-17 73W TL R003 ULTRASOFT DRAG
165,00
16
SHK25
180/55ZR-17 73W TL R009
145,00
16
SHK141
180/55ZR-17 73W TL R011
163,00
14
SHK219
180/55ZR-17 73W TL R016
175,00
14
564638
180/55ZR-17 73W TL SPORT FORCE
149,00
13
SHK142
190/50ZR-17 73W TL R003A ULTRA SOFT DRAG
195,00
16
SHK27
190/50ZR-17 73W TL R009
165,00
16
SHK149
190/50ZR-17 73W TL R011
175,00
14
SHK220
190/50ZR-17 73W TL R016
185,00
14
567759
190/50ZR-17 73W TL SPORT FORCE
169,00
13
SHK148
190/55ZR-17 75W TL R010
185,00
15
567762
190/55ZR-17 75W TL SPORT FORCE
179,00
13
SHK126
200/50-17 75W TL R009
175,00
16
SHK32
200/50ZR-17 75W TL R003 ULTRASOFT DRAG
195,00
16
SHK150
200/50ZR-17 75W TL R011
185,00
14
SHK221
200/50ZR-17 75W TL R016
198,00
14
18" 59547
2 1/4-18 42J TT B4
29,00
11
69317
2 1/4-18 42J TT B4 VALKOSIVU
43,00
11
58522
2 1/2-18 43J TT B3
30,00
11
SHK100
2.50-18 40L TT F/R241
50,00
23
69203
2.75-18 42P TL MC7
49,00
21
SHK101
2.75-18 42P TT F/R241
52,00
23
223121
2.75-18 48P TT MITAS KATU H-03
49,00
22
223123
2.75-18 48P TT MITAS KATU H-06
51,00
22
SHK102
3.00-18 47P TT F/R241
53,00
23
223141
3.00-18 52P TT MITAS KATU H-03
52,00
22
80447
3.00-18 52R TL MC7 VAHVISTETTU
57,00
21
68696
3.25-18 52P TL MC7
55,00
21
SHK104
3.25-18 52P TT F/R241
57,00
23
223161
3.25-18 59P TT MITAS KATU H-03
58,00
22
223171
3.25-18 59P TT MITAS KATU H-04
62,00
22
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
55
RENKAAT KOKOJÄRJESTYKSESSÄ
VANNEKOKO
56
TUOTEKOODI
KOKO JA MERKKI
€
SIVU
223173
3.25-18 59P TT MITAS KATU H-06
65,00
22
68697
3.50-18 56P TL MC7
59,00
21
SHK105
3.50-18 56P TT F/R241
62,00
23
223181
3.50-18 62P TT MITAS KATU H-03
66,00
22
223183
3.50-18 62P TT MITAS KATU H-06
71,00
22
223511
4.00-18 64S TT MITAS KATU H-06
95,00
22
224883
4.00-18 MITAS ET-01 TRIAL
109,00
33
81998
90/90-18 51R TL MC7
47,00
21
226314
100/100-18 MITAS CROSS C-16 WINTER FRICTION
83,00
26
226310
100/100-18 MITAS CROSS C-18 PUNAINEN MEDIUM
77,00
26
226312
100/100-18 MITAS CROSS C-20 PUNAINEN HARD
77,00
25
SHK59
100/90-18 56H TL F712
85,00
17
564697
100/90-18 56H TL MC50 M-RACER
89,00
12
SHK64
100/90-18 56H TL R712
89,00
17
SHK50
100/90-18 56V TL F230
95,00
17
226316
110/100-18 MITAS CROSS C-16 WINTER FRICTION
89,00
26
226317
110/100-18 MITAS CROSS C-18 PUNAINEN MEDIUM
82,00
26
226330
110/100-18 MITAS CROSS C-18 VIHREÄ SOLU
82,00
26
226318
110/100-18 MITAS CROSS C-20 PUNAINEN HARD
82,00
25
228081
110/100-18 MITAS CROSS XT-454 WINTER FRICTION
95,00
27
546542
110/80-18 58P TT MC23 ROCKRIDER
69,00
23
SHK180
110/80-18 58V TL F280
109,00
17
SHK65
110/90-18 61H TL R712
98,00
17
SHK51
110/90-18 61V TL F230
97,00
17
226328
110/90-18 MITAS CROSS C-12 PUNAINEN HIEKKA
92,00
27
SHK181
120/70ZR-18 59W TL F011
128,00
14
77138
120/80-18 62R TT MC24 INVADER
73,00
23
SHK66
120/90-18 65H TL R712
105,00
17
529505
120/90-18 65R TT MC23 ROCKRIDER
89,00
23
SHK56
120/90-18 71V TL R230
129,00
17
226344
120/90-18 MITAS CROSS C-12 PUNAINEN HIEKKA
95,00
27
226556
120/90-18 MITAS CROSS C-18 PUNAINEN MEDIUM
89,00
26
226557
120/90-18 MITAS CROSS C-18 VIHREÄ SOLU
85,00
26
226500
120/90-18 MITAS CROSS C-20 PUNAINEN HARD
98,00
25
226406
120/90-18 MITAS ENDURO FIM EF-07 SUPER KELTAINEN
95,00
32
SHK140
130/70-18 63H TL F733
128,00
18
SHK198
130/70R-18 63H TL SE890
148,00
19
228330
130/80-18 (4.50-18) XT-644 ARMY
98,00
28
224421
130/80-18 72S TT MITAS KATUENDURO E-09 DAGAR
118,00
24
224413
130/80-18 72T TT MITAS KATUENDURO E-08
118,00
24
224412
130/80R-18 72T TT MITAS KATUENDURO E-07
118,00
24
SHK57
130/90-18 69V TL R230
138,00
17
SHK110
140/70-18 67V TL R280
129,00
17
529506
140/80-18 70R TT MC23 ROCKRIDER
102,00
23
224427
140/80-18 70T TL MITAS KATUENDURO E-07
125,00
24
224166
140/80-18 70T TL MITAS KATUENDURO E-09 DAGAR
152,00
24
224426
140/80-18 70T TL MITAS KATUENDURO E-10 DAGAR
152,00
24
226280
140/80-18 MITAS ENDURO FIM EF-07 SUPER KELTAINEN
99,00
32
SHK111
150/60R-18 67V TL R006
147,00
15
224404
150/70-18 70T TL MITAS KATUENDURO E-07
142,00
24
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
RENKAAT KOKOJÄRJESTYKSESSÄ
VANNEKOKO
TUOTEKOODI
KOKO JA MERKKI
€
SIVU
224170
150/70-18 70T TL MITAS KATUENDURO E-09 DAGAR
152,00
24
SHK112
180/55ZR-18 74W TL R003
179,00
16
SHK189
200/50R-18 76W TL R011
212,00
14
SHK125
240/40R-18 79V TL R005
230,00
15
224796
2 1/4-19 MITAS SPEEDWAY SW-11
52,00
33
19" 570751
2.25-19 MITAS M-02
29,00
11
SHK114
2.50-19 41L TT 241
45,00
23
223211
2.50-19 41L TT MITAS KATU H-02
47,00
22
SHK115
2.75-19 43P TT 241
47,00
23
223130
2.75-19 43P TT MITAS KATU H-01
49,00
22
SHK116
3.00-19 49P TT 210
49,00
21
223261
3.00-19 49P TT MITAS KATU H-01
59,00
22
223281
3.25-19 54P TT MITAS KATU H-01
69,00
22
SHK117
3.25-19 54S TT 201
58,00
21
SHK118
3.50-19 57P TT 210
69,00
21
223292
3.50-19 63P TT MITAS KATU H-02
69,00
22
224532
3.75-19 MITAS SPEEDWAY SW-07
89,00
33
SHK222
4.00-19 61H TT E270
105,00
20
SHK224
4.00-19 61H TT E270 TUPLAVALKOSIVU
127,00
20
SHK223
4.00-19 61H TT E270 VALKOSIVU
119,00
20
223312
4.00-19 71P TT MITAS KATU H-02 SIVUVAHVISTETTU
79,00
22
223311
4.00-19 71P TT MITAS KATU H-02 VAHVISTETTU
67,00
22
SHCR10
70/100-19 CROSS F524
49,00
31
SHCR3
70/100-19 CROSS F540
49,00
31
226617
70/100-19 MITAS CROSS C-19 PUNAINEN
60,00
30
26167
70/100-19 MITAS CROSS C-19 WINTER FRICTION
63,00
30
SHK72
MJ90-19 56H TL F250
85,00
19
SHK60
100/90-19 57H TL F712
88,00
17
541842
100/90-19 57H TL MC30 INVADER
89,00
23
224108
100/90-19 57H TL MITAS KATUENDURO E-08
112,00
24
SHK182
100/90-19 57H TL SR777 VALKOSIVU
112,00
20
541843
100/90-19 57S TT MC24 INVADER
83,00
23
224547
100/90-19 57T TL MITAS KATUENDURO E-07
85,00
24
224552
100/90-19 57T TL MITAS KATUENDURO E-09 DAGAR
98,00
24
SHK4
100/90-19 57V TL F230
97,00
17
226630
100/90-19 MITAS CROSS C-12 PUNAINEN HIEKKA
89,00
27
226538
100/90-19 MITAS CROSS C-16 WINTER FRICTION
89,00
26
226640
100/90-19 MITAS CROSS C-18 PUNAINEN MEDIUM
75,00
26
226641
100/90-19 MITAS CROSS C-18 VIHREÄ MEDIUM SUPERLIGHT
75,00
26
226642
100/90-19 MITAS CROSS C-20 PUNAINEN HARD
79,00
25
SHCR11
100/90-19 CROSS R540
75,00
28
SHK71
MM90-19 61H TL F250
96,00
19
224445
110/80-19 59T TL MITAS KATUENDURO E-07 DAGAR
112,00
24
224441
110/80-19 59T TL MITAS KATUENDURO E-09
98,00
24
224437
110/80-19 59T TL MITAS KATUENDURO E-10
119,00
24
224109
110/90-19 59H TL MITAS KATUENDURO E-08
109,00
24
SHK203
110/90-19 61H TL SR777
115,00
20
SHK5
110/90-19 62V TL F230
108,00
17
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
57
RENKAAT KOKOJÄRJESTYKSESSÄ
VANNEKOKO
TUOTEKOODI
KOKO JA MERKKI
€
SIVU
226626
110/90-19 MITAS CROSS C-12 PUNAINEN HIEKKA
92,00
27
226540
110/90-19 MITAS CROSS C-16 WINTER FRICTION
93,00
26
226613
110/90-19 MITAS CROSS C-18 MEDIUM
79,00
26
226612
110/90-19 MITAS CROSS C-20 PUNAINEN HARD
79,00
25
228055
110/90-19 MITAS CROSS XT-454 WINTER FRICTION
98,00
27
228063
110/90-19 MITAS CROSS XT-754 VALKOINEN SAVI
105,00
28
SHCR12
110/90-19 CROSS R540
75,00
28 32
226522
120/80-19 MITAS ENDURO FIM EF-05 SUPER KELTAINEN
106,00
226474
120/90-19 MITAS CROSS C-12 PUNAINEN HIEKKA
95,00
27
226536
120/90-19 MITAS CROSS C-16 WINTER FRICTION
98,00
26
SHK119
2.50-21 43P TT 241
45,00
23
SHK121
2.75-21 45P TT 241
49,00
23
224667
2.75-21 MITAS ET-01 TRIAL
75,00
33
SHK122
3.00-21 51P TT 241
52,00
23
228305
3.00-21 MITAS CROSS XT-444 WINTER FRICTION
89,00
27
21"
SHK35
MH90-21 56H TT F250
85,00
19
SHK130
80/90-21 48H TL F230
77,00
17
546533
80/90-21 48P TT MC23 ROCKRIDER
59,00
23
SHK69
90/90-21 54H TL F777
85,00
20
SHK225
90/90-21 54H TL SR777 VALKOSIVU
105,00
20
529489
90/90-21 54R TT MC23 ROCKRIDER
69,00
23
77123
90/90-21 54R TT MC24 INVADER
65,00
23
529520
90/90-21 54S TL MC30 INVADER
72,00
23
224642
90/90-21 54T TL MITAS KATUENDURO E-08
85,00
24
224655
90/90-21 54T TL MITAS KATUENDURO E-10
105,00
24
224638
90/90-21 54T TT MITAS KATUENDURO E-07
85,00
24
224647
90/90-21 54T TT MITAS KATUENDURO E-09 DAGAR
91,00
24
226705
90/90-21 MITAS CROSS C-17 DAGAR KELTAINEN
75,00
26
226708
90/90-21 MITAS CROSS C-17 PUNAINEN
75,00
26
226658
90/90-21 MITAS CROSS C-17 WINTER FRICTION
79,00
26
226711
90/90-21 MITAS CROSS C-19 PUNAINEN
75,00
26
226710
90/90-21 MITAS CROSS C-19 VIHREÄ MEDIUM SOLU
69,00
26
226654
90/90-21 MITAS CROSS C-21 KELTAINEN
85,00
25
226655
90/90-21 MITAS CROSS C-21 PUNAINEN
85,00
25
226734
90/90-21 MITAS ENDURO FIM EF-06 SUPER KELTAINEN
85,00
32
226746
90/90-21 MITAS ENDURO FIM EF-08 SUPER KELTAINEN
85,00
32
SHCR1
80/100-21 CROSS F540
64,00
28
226656
80/100-21 MITAS CROSS C-17 WINTER FRICTION
79,00
26
226730
80/100-21 MITAS CROSS C-19 PUNAINEN MEDIUM
75,00
26
226732
80/100-21 MITAS CROSS C-21 PUNAINEN HARD
75,00
25
228076
80/100-21 MITAS CROSS XT-434 WINTER FRICTION
85,00
27
228393
80/100-21 MITAS CROSS XT-994 WINTER FRICTION
85,00
28
228379
100/90-21 (3.50-21) XT-644 ARMY
75,00
28
SHK124
120/70-21 62V TL F005
129,00
15
224801
2.75-22 MITAS SPEEDWAY SW-03
72,00
33
224851
2.75-23 MITAS SPEEDWAY SW-02
72,00
33
22"
58
23"
Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
TEKNISTÄ TIETOA
MUUNTOTAULUKKO Painoluokka
Koko
Vannekoko
Tavallinen Vahvistettu
“Jenkkikoko”
100
Koko Millikoot 90
80
SUOSITELLUT MOTOCROSS- SEKÄ ENDURORENGASPAINEET Koko
Etu
Taka
59 Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.
60
Veistämöntie 2, 09120 KARJALOHJA puh. 019 311 341, fax 019 356 986 motorengas@motorengas.fi Hinnat ovat suositusvähittäishintoja kuluttajille.