Kevat by Juosten Kustannus

Mar c h 2 0

MUSTAHAMMAS Vernal equinox / March 22 / Blossom

Vernal equinox / March 22 / Blossom

March 23

Are

issue 11 / 21

Are Are

Are

issue 11 / 21 issue 11 / 21 issue 11 / 21

Vernal equinox / March 22 / Blossom

issue 11 / 21

Vernal equinox / March 22 / Blossom

Teen väitteen. Estetiikka on kuvataiteen syy, eikä jälki ole kaunista katsottavaa, halu on levällään ja muutamaa tuntia myöhemmin tiivistynyt hieman. Luoda lunta tieltä. Sanat ovat kertomassa mysteeristä, kaikki sanat kertovat samasta asiasta eri sanoin. Voin vain. Yhdistää merkit. Raakamateriaalista koostuu kaikki mikä on tulossa valmiiksi tapahtuu jotain erikoista. Kun asia saadaan valmiiksi, se lopettaa hengittämisen tekijänsä kanssa, tekijä on antanut sille mahdollisuuksiensa mukaan, ja se heitetään elämään omillaan. Missä on valmiuden rajat, mitkä ovat valmiita, kaikki kuitenkin keskeneräistä, elämän tarina jatkuu kaikessa, alkaa valmiuden jälkeinen kuluminen, aika jättää jälkeensä, jälkensä, läpi unesta jossa löysin huoneeni ylänurkasta pienen huoneen jonka olimme jättänyt lapsuuteen, sieltä löysimme annan kanssa viettämämme yhteisen ajan, apinoineen päivineen, pehmein eläimin, tyhjin sinappipurkein. Sen huoneen löysin monen pöytälätkäpelin takaa, sieltä parvelta, annaa ei

jostain syystä kiinnostanut ollenkaan ja hän oli vähän pettynyt kun näytin sen huoneen, jonne kapusimme, pieneen tilaan. Kävimme myös tuomaksen kanssa siellä pelihallissa, hansassa, aivan mahtavia flippereitä, ja pelihallin takanurkassa oli se outo peli, rahapeli jota olen ennenkin pelannut, tajusin etten tarvitse rahaa enää, kunhan saisin maksettua velkani. Presentation II loputtomasti aikaa yläjuoksusta, siitä tämä itsetutkiskeleva eroottinen novellini tuleekin kertomaan, Kerro niistä ajoista joita koit siellä yläjuoksulla, kun vielä haaveilit tulevasta, kun ne niityt olivat sinun, vaikka kärsit silloinkin, nyt ne ajat tuntuvat kadotetuilta, pienikin pilkahdus sitä aikaa saa hetken vaikuttamaan tavallaan oikealle, ajan kerrosten, ihmisten halujen, tekojen ja sanojen alle jääneisiin tunnelmiin, jotka unohtuvat niin helposti jokaiselta, joka on nauttinut ajastaan jossain. Onneksemme. Ne tulivat aikuisuuden kynnyksellä, kaikki

muuttui kuin huomaamatta ilman mitään ennakkovaroituksia, se muuttui ihan toisenlaiseksi, meidän aikuisuus ei ollut sitä, minkälaiseksi se lapsina opittiin näkemään, mielikuvituksemme eivät pitäneet sisällään nopeita tietoverkkoja, yhteyksiä ympäri globaalin maailman, kaikki tapahtui vain, eikä meille kerrottu mitään. Tulevaisuus olikin erilaista, johon meidät oli uskoteltu, se arki, jonka koimme ei ollut lähellekään sitä, minkä vanhempina tulimme elämään, saimme tottua ajatukseen, että maailma muuttuu nyt nopeampaan kuin ikinä. Mutta mikä lopulta muuttuu, ja mikä ei, tietoyhteiskunta muuttaa ihmistä, ihmisen käyttäytymistä, miten hyvälle kirjoittaminen voikaan pitkän ajan jälkeen taas tuntua. Ja mikä minua estäisi kirjoittamasta juuri niitä ajatuksia, jotka ovat mieleeni, mikä estää minua, minun on kävsketty kirjoittaa, saada anteeksi kaikki ne heikot hetket, kaikki ne loputtoman tuskan ja laiskuuden täyttämät aamut, joina millään ei tuntunut olevan merkitystä, miten Leonard sen sanoi, taiteen olevan laskelmoitua kärsimysten esittelyä, tämä on osa-

Vernal equinox / March 22 / Blossom

March 28

in maalla.

Ei tule j채rjell채, mielumm

The Erosion

Vernal equinox / March 22 / Blossom

S I S I L I S O L AT X T O L A T E S H P I G I B N I D R E V

Kameran takana, ja edessä, on sama asia. Kuvatessa on mitä kuvaa ja huomenna katsotaan, miten auringon paiste saa olon tuntumaan yksinäiselle, tiedätkö, kun ulkona on kaunis, sähköt katkes ja mun takki on lojunut koiranjuomakupissa nyt pian viikon, ei sitä huppua voi päähän pistää näillä pakkasilla, täytyy ottaa huputon

Jostain tulee näköjään aina uusi päivä. Tänään on kymmenen astetta pakkasta, lunta maassa, kirkas auringonpaiste. Ei se maailma siellä yhtään sen enempää pysy paikoillaan. Mistä se alkaa? Tästä? Kaikessa hiljaisuudessa aloin toteuttamaan vuosien varrella kertyneitä oppeja, joksi nuorena itseni kuvittelin. Missään vaiheessa tietämättä olinko tarpeeksi ovela huijatakseni itseäni. Ajatuksia tästä ajasta. Seuraan näennäisen passiivisesti aikaamme, kuljen sen läpi. Vedän keuhkoni täyteen, ilmapiiri vallitsee, muutosprosessi on osa suurempaa muutosta, maailmantilanne on yhtäläinen ihmisten henkilökohtaisten kriisien kanssa, ne ovat samaa muutosta, jota käymme läpi päivittäin eri skaaloissa, jotkut muutokset ovat kivuliaampia, toiset taas tapahtuvat myötäkarvaan kuin huomaamatta, niille on tilaus. Tilaustöille. Vakavoidun, isommat linjat oikeuttavat jälleen saamattomuuteni, liike on avautuva, sulkeutuva, avautuva sulkeutuva. Laajuus, pienuus, laajuus, pienuus. Monipuolisuus, yksinkertaisuus, monipuolisuus, yksinkertaisuus. jne., jne. jne., jne. Hengitys, niin tapahtuu liike, pienemmästä suurempaan, auki, kiinni on/off, sisään, ulos, sisään ulos, herätti eilen talkkari, kukakohan huomenna herättää, lintu lauloi yksinään. Olen aallonpohja, pohjakosketus, jälleen. Saa luvan olla kevyt raapaisu vain. Mutta kurssinmuutos on välttämätön, ettei ajaudu matalikolle. Siellä voi pohja ottaa kiinni, ja vauhti pysähtyy täysin, liikkuminen mahdotonta, ei kannata, kun vauhtiin on kerran päästy niin ollaan paremmilla vesillä, voi pysäyttää vauhdin, jäädä lipuilemaan tyynellä säällä, ilman ankkuria, ilman paitaa. putoaa rauhassa, kun alhaalla on joku joka halaa sua. Luonto hidastuu maanantaina, sanojen taustalla, millaista on tottua sanallistamaan mielenliikkeet suomen kielelle, mustiksi kirjaimiksi valkoiselle näytölle. Sormieni kautta ajatus liikkuu luettavaan muotoon, hetkeksi saan kiinni seuraavista sanoista, tätä ajatusta kirjoittamalla menen eteenpäin, jonnekin, josta minulla ei vielä tällä hetkellä voi olla varmaa tietoa, intuitiivisesti kirjoitan juuri sen sanan, josta tällä hetkellä on kyse, sanan johon palaan usein, ilman tarinaa sanat ovat täysin turhia, luettavaksi kelpaamattomia. Tarinan alussa olen joku muu kuin minä, kasvukertomus palavasta halusta, mieluummin naiivi kuin jokin muu, ja niillä hetkillä sanat olivat totuuteni, eivät enää hetkeä myöhemmin, ja mietin olenko aivan vääränlainen, teenkö jotain lähtökohtaisesti täysin kestämätöntä,

sietämätöntä?

keskellä on siis tarina, jonka kuljettamisessa nivoutuu irralliset elämisen muodot. ’’ erilaiset näkemykset tapahtuvat henkilöhahmoissa, kenen aalto voisi olla nouseva, aamuissa, ulkona, kirpeässä huurteessa, jäisten pintojen rasahdellessa hissukseen, vain henkeni höyryää. Entiset toimintamallit murentuvat. Onko toista todellisuutta? Yhteistyö suuremman kokonaisuuden hyväksi, ja tämän kokonaisuuden toimiminen vielä suuremman kokonaisuuden hyväksi, ¨ Erikoinen päivä jälleen varmuuden puuskasta pudonneelle. Jos kynä on miekkaakin terävämpi, niin kamera tuskin pyssyä tarkempi. Huonon vitsin raamit. Elämänhallinnan kuvaus, hallitsemattomien energiavirtojen antautumusta, sanojen huolimatonta valintaa, kaikella kunnioituksella elävää kohtaan. Jatkuvuutta asioissa, jotain jolla on yhteys ihmiseen osana ympäristöö, muiden ihmisten elämiä, osana tätä kaikkea, uutta pohjaa tulevalle, muutoksessa ja mikä tärkeää päivittäin, elämäntyö. Tuntuu tärkeälle tehdä päivittäin työtä, tärkeää palata aiheisiin yhä uudelleen, omistaa ajatus. Kaikki mahdolliset ideat edustettuina, “Suuri absurdus mieli ku vitus” -seikkailu arkipäivään, työpäivä rakennuksilla suurena seikkailuna, rakenteilla näkökulmia hymyjen takana, ilman syitä, sanoista tekoihin ja takaisin. Tästä voi kehkeytyä vaikka mitä, massan alle pakenemista, ei näkemistä joltain, jotain joltain. Lopetan kokonaan kuvien ottamisen, Palaan siihen vanhaan hyvään, jonka jo melkein kadotan. Olen aineistonkeruuvaiheessa. Jos tuntee ajan kulkevan nopeaan, on jokaisella puolella, yhdessä päivässä loputon suo. Aloittelijan vapaus keskeneräisyyteen, Tilallisten suhteiden ylivalta.. huxley

digitaalinen murros. “Medium has something to do with the message” - MacLuhan Ei sitä voi olla huomaamatta, että työ elää jonkinlaista välivaihetta eri formaattien välillä. Ei ole sidottu mihinkään tiettyyn. Olisin yllättynyt, ja jollain tavalla jopa epäonnistunut työssäni, jos lopputulos olisi ollut sellainen, jonkalaisena sen puolitoista vuotta sitten näin. Muutos tapahtuu, prosessissa läpimurto. Älä myöskään kerro suunnitelmistasi kenellekkään, ellet halua jäädä makaamaan jälleen lämpimään aurinkoon. pamaus kuuluu yöhön asti keskustelu,

Kelloja siirrettiin vähän taaksepäin, Tuijotin koko puhelun ajan seinällä lojuvaa teosta, siinä on heittäytyminen tuntemattomaan, puhuimmeko siitä? Päivien vieressä paikoillaan, istuu yksin musta mies.

Vernal equinox / March 22 / Blossom

n o i s o r E e h T

Yhteiskunnan reunamilla, on aina helpompi hengittää.

Ota lähempää tarkasteluun, poimi joukosta yksi. Tasan. Parhaaksi katsomallasi tavalla,

Millaisena näet vakaan pohjan? Mitä siellä on kaiken alla, miten syvälle kannattaa kaivautua? Mitä on siellä kaiken ytimessä, kannattaako sinne pyrkiä vai kiertää kehää ympärillä miljoonaa tähteä. Asioiden taakse, alle, niiden lävitse, valitse, sisäkautta ulos, vahvaan kokemukseen syvällä rintaäänellä jätän lauseeni leijailemaan, välillä yritän päästää irti muodostelmista, vahingossa vältän vartaloharhautuksella ihmismielen kahleet, juoksen niin kovaa kuin jaksan viimeiset metrit. Tunnen mukavan vankilani vahvemmin kuin aikoihin, yhteys muodostettu. Kuittaan. Uhka on sisällämme, jokaisessa meissä syyllinen maailman tuskaan. Ne ovat nämä kädet, jotka minuun, isä ja poika kiinnitti. Kädet, joilla hänet kivitin. Näillä käsillä rakennettiin, ja sen jälkeen tuhottiin. Ahti Hagelbergin kädet. Työllä ei ole muuta mahdollisuutta kuin näyttäytyä, vaihtelevalla tempolla maailma kaatuu. Aina sama. Pysähtynyt hiljainen, aivan sama, mikään ei liiku, ainoastaan hengitys kuljettaa ilmaa, pyörre keuhkojen mukaan, valitse molemmat, älä jätä mitään ulkopuolelle, vaan valitse kaikki ja elä sen mukaan. Valitse aggressio, asioiden lähestyminen, hakkaa polvella päätäsi ja huuda tuskaa, huuda pelolle, kaiken luhistumiselle, epäonnistumiselle, kun kaiken piti juuri olla lämmintä ja turvallista. Aina,.Läheisten ympärilläsi. “Ihmiset on juuri niin ihania kuin sinäkin, ne on just niin haavoittuvaisia kuin sinäkin, ja just niin idiootteja. Ihmiset on just niin kurvikkaita kuin sä, ja niillä on just niin isot korvat kuin sulla. Ne ovat ihmiset. Eläimet ovat taas pienempiä kuin sä ja niillä on kaksi kertaa enemmän jalkoja kuin sulla, ja ne eivät ole niin älykkäitä kuin sä, mutta ne ovat aivan yhtä elossa kuin säkin, eikä niiden päälle saa astua. Ennen tavaroiden muuttamista toiseen paikkaan kävelin vielä kerran sen talon ympäri, monesta kohdasta olisin ottanut viime hetken muiston, suuri tammi koko pihan yllä ja nyt tasainen valkoinen kerros lunta painuneena pihaa vasten, sen muotoon pysähtyen. Miltä nämä päivät nyt tuntuu? Millä kysymyksillä voisin lähestyä aluksi itseäni sitten vasta sinua? Olen paljon enemmän varma omasta kuin sinun olemassa olostasi,

elämää liukuu suunnattomasti, revin koko ajan auki ympärilleni kietoutunutta tottumuksien kudosta, revin riekaleiksi kaiken, joka voisi pysäyttää liikkeeni, pelkään; kaipaan rauhaa, tämän ristiriidan ympärillä pyörin pitkään, pyörin kai aina.

Miten kauniisti asiat tapahtuivatkaan.

Lopetin kokonaan. Valmis, iäti aina. Konkreettiset asiat ovat kuulemma tärkeitä, lämmin syli, juokseminen kengillä, jotka ovat mukavat jalassa, eivätkä esimerkiksi perseessä, naamiot muuttuvat todellisuuden ilmentymiksi fiktiivisiksi sankarhahmoiksi. Ensin jäätä lammikoiden pinnoilla, kevyttä kylmää, joka peittää koko kaupungin alleen, pinnat, jotka vetävät lämmön sisäänsä, rakennukset, ja joen, kaiken minkä ihminen on sinne kantanut, joka ikisen katukivenmurikan, kioskin valotaulun, lampun siellä sisällä, joka ainoan ikkunalasin, ovenkahvan, katulampun, autot ovat tulleet omilla pyörillään. Vyöryneet lautan ovista ulos. Ja se kaikki massa on nyt jään huurteessa, sen puhalluksen olen saanut kokea, aina kauniina, pidän siitä kylmyydestä, se vaikuttaa ihmisen ajatteluun terävöittäen. Kylmyyden ylistys. Pidän kylmästä. Sitten niin monia mahdollisia ajatuksia päässä. Tee vain yksi kerrallaan, kaaoksen voi kiertää. Usko pois. Vaikka kaikki tuntuu liittyvän toisiinsa, ne eivät liity mihinkään, elleivät ole valmiita.

Heikkouksien aamuna tiedän tunteen niin monesti olleen, ja jos voisin ajatella toisella tavalla, ajattelisin. Ideaali on muualla kuin idealismissa. Ensimmäinen lähtökohta oli siis terapeuttinen, kaiken tulisi olla mahdollisimman helppoa. Elämäni kaipasi eteenpäin vievää, eteenpäin elämässä. Yksinkertaista. Toinen lähtökohta oli metodi. Tehtävän tekeminen rutiininomaisesti pitää sisällään helppouden. Yksi kuva päivässä. Mikä se on, josta haluan kertoa? Minkä koen vahvasti? Mikä on niin monimutkaista, etten osaa siitä kertoa selkeämmin? Jokin saa tuntemaan, etten osaa olla vahvasti mieltä yhtään mistään. Miten pystyn kertomaan sanoin sisälläni olevista tuntemuksista, miten avoimesti pystyn jakamaan sen, mitä tunnen?

jäit lähtemäst

Vernal equinox / March 22 / Blossom

(morphology)

Start at the end: written on this box Pick your friends pick my lock rock 'n' roll me box and cox lox and mocha a thousand rocks system shocks burlesque books and natural looks look, no one cooks 'cause no one can and no one votes 'cause no one wants everyone's someone and with the band all that implies supply and demand demand and demand everyone's sleeping everyone's thinking including me muse - tricking button - flicking lock - picking here's a key to this little box here's a key to the heart of me Help me sing it help me sleep design this message to keep and I can draw it paint it, sing it, and send it to you lift my spirit wear its coat see it shift waste your gifts like Tru Capote fast on Sunday keep the past keep your castle swim its moat it's all I wrote on the table d'hote

Vernal equinox / March 22 / (morphology)

trail my coat use your vote use your vote shoot your lip speak what's hip clip their wings and sail your ship our income's ripped a government blip trick my trick and strip my stocks strip for me no root, no tree here's a key to this cardboard box here's a key to the heart of me Help me sing it help me sleep design this message to keep and I can draw it paint it, sing it, and send it to you pick your race your little boy's face deal and ace and sulk that boyfriend choose your end you send your bones round the bend live your own own your own end own your own words fly my trip but quote your own script tip your hat to the common foe fol-de-rol do-di-do you belong stone and tree we in clover a spelling bee words in me your honey in me your key in lock locked in box here's the key to the heart of me here's the key to the heart of me

April 2

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 8

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 4

well-grounded in technique, but unattached to any particular method, the Taoistic photographer apprehends naturally the

medium. to be in the middle of something. to be in the middle of the contradictions.

simplest way to get things done.

paradox to get things of inten- done? tion is one´s in- done? tentional efforts to achieve a goal which may be the very obstacle preventing one from reaching that goal.

so it would be nice to be able to explain the main issues, but as it´s in chuang-tzu, “If the way is made clear, it is not the way.”

Vernal equinox / March 22 / Blossom

June 11

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 6

April 13

Every now and then I happen to happen.

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 9

Triptych : The Last Extrement.

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 10

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 11

ABOA VERDE

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 12

tietokone kytkettynä letkuilla näppäimistöön, nuoli siirtyy hiirtä liikuttamalla. Vakiintunut tapa siirtää ajatus monistettavaan muotoon, ymmärrettäväksi, jaettavaksi. Ajatuksen toistaiseksi viimeinen muoto, kunnes seuraava tiiliskivi täydentää näkemystä, tilkitsee vuotavat kohdat ja tasoittaa laastilla kaiken valmiiksi. Ovatko hienot kaunokirjalliset ilmaukset oikeasti kokemusta vastaavia näkemyksiä elämästä, vai ainoastaan sanallista leikkiä, jossa kukaan ei voita, ketään, vaikka kilpaillaankin kunniasta. Lauseen lopulla tyhjennän vasta-alkaneen mahdollisuuden tuottaa lisää järkeä. Luulen, että moni ihminen toimii omien näkemystensä vastaisesti käytännössä, itse edes sitä tajuamatta. On vaikeaa nähdä lävitse. Ei näiden kaikkien sanojen täydykään olla mitään ihmeellisiä, ei näille kaikille sanoille tule olemaan tarvetta. Ne ovat olemassa, ja niistä täytyy päästä nyt eroon, ajatusten harhasta, harhakuvista puhumattakaan, niitä riittää sivutolkulla. Ainoa mahdollisuus on saavuttaa se keskittynyt tila, josta olen ollut jo pidempään tietoinen, unohtaa täysin kaikki itsekriittisyyteen viittaava, luottaa virran voimaan, antaa sen kuljettaa, heittäytyä alkukantaisen luomisvoiman harteille, vähät välittää kömpelöistä sanamuodoista, loikkia eteen päin jos se tuntuu loikkimiselle, nopea käännös kantapäillä ja juoksuaskel, toinen, kiihdytys. Pakeneminen paikalta. Älä käänny katsomaan reaktioita, ei mitään tarpeellista tietää. Jos valinta on tehty, alkavat asiat tapahtua itsestään, huomaamattasi oletkin jo toisaalla juokset ensimmäisten kevätsateiden kosteudessa katulamppujen kelmeitä katuja, jotka peittyvät liikenteen alle aamun koittaessa kertoa ikuista ihmettään, olet sanaton. Olet hengitys keuhkot ja ilma lävitsesi asentosi luonnollinen motoriikka. Ruumiisi rakenne tukee tarpeitasi, elimiäsi painumasta kasaan, riittää sinulle kaunis eläin, kokonaisuutesi vain eläinkunnan kruunu, vain tähän astinen huipennus. Näet keskeneräisyyden joka puolella, ettei mikään tule olemaan kauaa valmis, se rappeutuu ja poistuu ajasta, valmis olet vain tämän hetken, henkesi tuotos kerran valmiina ajalleen, tilaisuus päästää kappale vapaaksi, antaa oma elämä tulkinnalle johon voimasi eivät päde. Synnytät odotushuoneessa, kannat sisälläsi näkyvää päätä, niin alkavat pitkät jäähyväiset. Tiedän mihin kulutin yhdeksän kuukautta elämästäni, johonkin itselleni tärkeään. Ei sillä aiheella niin väliä, haluaisin vain kirjoittaa hyvin. Voisiko tässäkin yhteydessä toimia kollaasitekniikka, saanko kokeilla kokeellista, leikkiä muodoilla, väreillä tunnelmia, tuntea tarinoilla kunnes pitää kertoa. Kun tulee aika selittää, mikä sun on ja miksi kysyt, niin täytyy ajatuksen olla? Säännön mukaan paras tapa, jolla pystyn kertomaan tekosistani on havitella jotain samankaltaista tunnetta kuin tehdessäni sitä ”taiteellista osiota”. Kuulostaapa typerälle koko taiteellisen ja kirjallisen osion erottelu. Eikö teistä? Mitä vittua? Sehän on sitä ihan samaa juttua, joka toimii synkassa. Ei sieltä voi lähteä erottelemaan luovaa, ja analyyttista osaa. Eihän? Eli varmasti voi. Ensin tehdään jotain ja sitten seuraavaksi miettitään,

että mitä on tullut tehtyä, ja pureskellaan se muiden nieluihin sopiviksi paloiksi linnunruokaa, haetaan hyväksyntää tehdylle työlle kertomalla, miten tärkeää se on ilman, että edes itse uskotaan siihen paskaan. Tän siitä saa, kun yrittää lopettaa röpöttelyn. Näköjään on hyvä saada edes joku asenne päälle, kun kirjoittaa, jokin tunne, vaikka sitten negatiivinen. Tehtävänanto riipii. Ei asioista puhuta kirjakielellä. Asiakieli. Se nimikin viittaa johonkin vitun asialliseen kommunikointiin. Eikö se viittaa tekstiin, jossa ei näy kirjoittajan persoonallisuus mitenkään. Saahan näissä teksteissä näkyä kirjoittajan persoona, mutta johonkin rajaan asti. Haluan selvittää, missä se raja kulkee, sillä sitä en todellakaan tiedä. Laitostaide on ihan perseestä.

Törmäsin eilen sellaiseen kaveriin kuin Walter Benjamin. Ihan hyvä jätkä. Eivät hänen ajatuksen-

sa ihan vieläkään täysin vakuuttaneet, mutta vähän uudessa valossa kuiten Hän halusi lainata mulle itse kirjoittamansa novellikokoelman. Tässä yksi hänen ajatuksistaan.

“Ajatus tutkimisesta kirjapinojen keskellä hämmästyttää minua, ihan kuin niistä rinnakkaisista teorioista, saman aiheen kääntelystä, voisi löytyä jokin uusi ja oivaltava näkökulma. Sitäkö tutkiminen on? Kirjojen kanssa pelehtimistä? Haluan irrottautua kaikesta otteesta, lojua siinä hetken kevätpellon kupeessa, soittaa soitintani, ehkä aistin liikoja, siksi hiljennän, hidastan ja kuolen pois joskus pitkän ajan päästä onnellisena. Antaa hengen kiertää. Olen enemmän säätila, joka vallitsee, kuin meteorologi. Enemmän tyhjä avaruus kuin Neil Armstrong, joka sinne lentää juuri tänään, olen enemmän avaruus, siellä säiden ulottumattomissa, jonne meteoriitit ammutaan. Jos pääsisimme käymään avaruudessa, kokisimmeko siellä ykseyden? Siellä pääsee kaikesta pois. Mua ahdistaa nämä aineet.” -Walter Benjamin

taminen, tuntemattoman hyväksyminen, oma pienuus tässä kaiken kokonaisen keskellä olen vain pieni avarakatseinen hengittävä olento, aukinainen ovi, hyväksyvä, vapaa ajattelemaan tässä En voi enää kääntyä kokonaankaan, ei ole halua, tunnen tarpeeksi vetoa ilman rajoja, ei sääntöjä joita noudattaa, ei haluakaan, ja välillä puolustusmekanismien täydellinen puute tuntuu niin kovasti, heittäytymisten varjoissa, kun aallot infernoituvat sinne alapuolelle, tulee kipuja, pelkotiloja, joihin keinot on olla enää varomatta, olla enää perääntymättä elämältä, ottamatta osaa, ja jos pysyy poissa näyttämöltä on sellainen tarve, se tuntuu hyvälle, se on ainoa vaihtoehto, että sen tietää, ja pysyy siinä, kunnes rikkoo taas itseään kohtaan. Lempeä vire otsalampun alla, käännän pääni valaisemaan jotain josta en voinut kuvitellakaan, mitä te täällä pimeässä teette, ääni kysyi. Naurahdin. Kaikki tiesivät sähköjen katkenneen. Täysilläkö, jos voi vähemmälläkin kulutuksella? Mahdollisimman lujaa, huomista miettimättä syön jugurttini loppuun, nuolen kannenkin. Perkele.

tostaina, matalapainetta ulkona ja sen ulkopuolella, muutaman päivän mökkireissulta palattuani en jaksanut vielä tehdä mitään itselleni selväksi. Sen ristiriidan kanssa aina, jos alkaisin elää ihmisiksi, ja tehdä töitä käsilläni. Joitain asioita ihmisten täytyy vain osata tehdä itse, tajuta olla yksin, rauhassa sen ihmisen kanssa, joksi on itseään aina luullut. Joidenkin ihmisten vain täytyy ja luulen, että olen yksi heistä. kaipaus jotain kohden, jotain jonka kuvittelen mielelläni.

Puren kynsiini ison miinuksen miettiessäni jotain muuta. Puren tästä lähtien antaumuksella.

Olin jälleen käymässä jumalan paikalla, siellä papin selän takana. Pappi joskus sanoi, ettei sinne saisi mennä pyhän toimituksen aikana, astua Jumalan varpaille, varmaan siksi, ettei illuusio särkyisi, Tämä on se minkä jumala näkee, eli ei mitään sen ihmeellisempää kuin minäkään. useita tunteita tyhjinä tässä, kymmenen tuhatta päivää yhden ihmisen syntymästä. Brian Jones oli 9987 päivää vanha kuollessaan, pääsi lähimmäs Päivä oli kokonaisuutenaan, mitä omalaatuisin, ihan selvin päin tähän asti, nyt mielelläni kuljen paljailla jaloilla, Hymyilen pieni kutina vatsan pohjalla, täydellisen rentoutuneen tilan tunnistaminen. Ja kadonneen temppelin metsästys. Se tuska, mitä kannan sisälläni ei ole yksin minun tuskaani, vaan yhteistä tuska joka on meille ihmisille tarkoitettu kannettavaksi, en tiedä kuinka iso on iso, mutta niin se on ihmiskunnalla yhteinen kantamus, sitä ne yrittää sanoa. 24.2.9 uusi ovikoodi rappuun. Paljon mahtuu pieneen krapulaan laskiaispullIa, kahvia, avajaisia, ja perheen jäseniä. Isän kanssa sohvalla. Lojua. Eilinen ilta oli mielenkiintoinen, entten tentten teelika mentten lopetti sen. Avaan ikkunan koneeni ruudulle Ideoita metsästämässä, niistä tuntuu olevan kyse, ideoiden piilottamista visuaalisesti kiinnostavaan materiaaliin. Pidän itse esseistisestä lähestymisestä. Ideoista ja niiden toteuttamisesta on tullut standardi, miten päästä eroon ideoista, ainakaan painotus on mahdollista siirtää johonkin helposti ymmärrettävään, luonnolliseen tuntemukseen ja sen seuraamiseen. Ei ole kyse mitenkään monimutkaisista asioista, yksinkertaisen ytimen ympärille tarttuu kerroksia väkisin ajan kulkiessa, luonnollinen kehitys on hidas. Evoluutio älyttömän hidas Miksen siis korostaisi tätä johtoajatusta keskeneräisyydestä jättämällä kuvat digitaalisesti esitettävään muotoon. Lähtökohtaisesti olin itsekin kuvitellut näkeväni lehdet paperilla, fyysisessä muodossa. Mutta se on pidemmälle tultaessa alkanut tuntua lähinnä turhalle. Ainakin työn tässä vaiheessa. Miksei sisältö voisi tukea muotoa tällä tavoin? Tällä tavalla ihmiset ovat tottuneet katsomaan kuvaa yhä useammin nykypäivänä. Tietokoneruudulta esiteltynä. Kyse on viimetinkaan jättämisestä, huonon ja hyvän valmistautumisen suhteesta, asioiden jättämisestä auki, osittain tahallaan, vahingossa ja omasta laiskuudesta, jos jotkut jutut tuntuvat tärkeille tehtäväksi, niin ne tapahtuvat kuin itsestään, jos eivät niitä ei ehkä tarvita nyt tällä kertaa, niillä asioilla on omat äänensä ja koviten huutavat kuullaan, asioillakin on tarpeensa. Mä haluan jotain tosi herpaannuttavaa, jotain mikä silittää mun hiukset, ihan mitä vaan mikä silittää mun hiukseni. Siellä alttarilla olin taas jumalan paikalla papin selän takana,mietin miten tänne olenkaan niin luontevasti päätynyt, myöhemmin kaikki alkoi hiljaa vetäytyä pois. Halusin mieluummin lähteä pois kuin jäädä. Kommunikointi luontevasti alkoi vaikeutua. On hienoa kokea

täydellinen itsetunnon katoaminen hetkittäin, kaikki se minkä arkipäivän teoilla saa kasattua selviämiseksi tutissa ympäristöiisä, hallittavassa maastossa menettää merkityksensä, jättää ainoastaan olemisen rippeet jäljelle, jotenkin ajan tarkoituksella itseni näihin tilanteisiin joita voisin vältellä,

Onko yksi työ siis eräänlaisessa umpiossa elävä tutkimuskohde, jota voi tökkiä vaikka tikuilla silmään ja katsoa miten se reagoi. Ja kun tulokset ovat tulleet, olet taas aloittelija omalla maallasi, elämän moninaisuuden kunnioitus, vieraan vastaanot-

Ja se, että maailmaa muutetaan sisältäpäin, kääntymällä hitaasti. Sillä ainoa, johon minulla on valta ja oikeus, on minuun itseeni. Ja se, minkä voin valokuvaajana tehdä, on kuvittaa sitä henkistä kasvua, muutosprosessia, jonka itseni kanssa käyn, samojen asioiden ympäröimänä,

jokaisena hetkenä, elämän kertauskurssilla, jääneenä aina luokalleen

Tämän hetken kertauskurssi. Samojen asioiden ympäröimänä, kohdata kaikki aina uudelleen, uusin silmin. täällä maailmassa on paljon asioita, yhden ihmisen kapasiteetti on rajallinen käsittelemään sitä kaikkea paljoutta. Nykyihmisen avuksi on luotu tällainen teknologia, jolla asioita voi jäsentää. Syntyy hyvää ja halpaa. Apua rajallisuuteen. Sen tyttötarinan tarkoitus oli olla hetken aika kaunis, hieman hapuileva, mutta jättää vain pienet sievät jäljet iholle, jotain suloisen epävarmaa taisinkin vain kaivata ajattelin ja jatkoin elämääni. Nyt on se vaihe vuodesta, jolloin koittaa vapaus kaikesta pakotetusta vapauden tunteesta, ihmiset rauhoittuvat Suomessa, Eilen oli keskustelu siitä ihmisen kahden puoliskon taistosta, elämän virrassa liukuva puoli, joka peittää lähes kaiken olemukseni, joka määrittelee esimerkiksi mut ihmisenä aika pitkälti, ja sitten sen toisen, joka saa aikaan ja hallitsee elämää. Yhtä hyvin kuin kysyisit poliitikolta, miksi haluat hallita, voisit kysyä itseltäsi, miksi? Miksi hallita, mikä tekee sinusta hallitsijan, ja toisaalta, mikä hallittavan, kumpaa kaipaat enemmän elämänhallinnallisissa toimissasi? Eikö asioiden voisi vain antaa olla? Ei kai sitten. Lähteä näkemään jostain ihan toisesta suunnasta tämä koko pasku.

Hei taas kotona. Sitten oli se yksi ymmärryksen hetki, joka jostain syystä katosi kokonaan, sen vei jokin toinen hetki alleen. Se liittyi niihin puoliin.

Ja niiden hyväksymiseen. Yhdistymiseen? Ne vain ovat kaksijakoisessa näkemyksessäni, kaksinapaisuus on pariskunnankin kohtalona, olla. Siinä napojen välillä jännite on dualistinen. Tehdä työtä muodon sisään, ilman muotoa. Sillä muodon sisään toimiminen on rationaalista, jos näkee jotain mitä tästä työstä on syntymässä, siihen pystyy heittäytymään aivan toisella tapaa, siihen pystyy heittäytymään sillä tavalla, että tietää mitä tekee, ja jostain syystä minä yritän vastustaa tällaisia muotoja, tekemällä jotain täysin muodotonta alunperin, sillä luottamuksella, että se muoto kietoutuu sen liikkuvan ytimen ympärille.

Eli niin kuin luonnossa tapahtuu, asiat lähtevät sisältäpäin. Kiertokulussa mukana. Maapallo, kun sattuu pyörimään ja niin Wayne Coyne sen Ruissalossa kysyi, että ymmärrätkö sen, että me leijutaan avaruudessa, ja että jokainen jonka tunnet tulee kuolemaan jonain päivänä, ettei aurinko laske, vaan on illuusio jonka maapallon pyöriminen saa aikaan. Jostain suuremmasta on välillä kyse, ja pienet murheen muruset vaan tuntuu niin pienille, kun vaan ottaa tarvittavan etäisyyden niihin, me ollaan kaikki täällä ihan pikkuhippuja, pikkupikkuhippejä, joiden ympärille kertyy syntymästä lähtien kaikkea elämää sen ytimen ympärille joita me ollaan.

-Ja jos et siedä tätä tilaa, sitä saa... -Mitä tilaa? Niitä ajatuksia on syttynyt viime päivien aikana, ja tämän se kaipaa saadakseen ne muistiin, kirjoittamalla ne voi palauttaa muotoon. Ensinnäkin ajatus bussissa, työ ilman muotoa, sen arvioimisen vaikeus, jopa mahdottomuus, jos työ ei ole valmis, sitä ei voi arvioida, tuntuu olevan yleinen ajatusmalli. Se on verrattavissa ajatukseen, ettei ihmisten kanssa, joka vielä elää, voi kes-

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 15

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 16

kainen teko jonka teen näkyy, olivat ne sitten pahoja, tai hyviä, niin inhimillisiä. Voidaan haistella toistemme kukkia toistemme kodeissa. Alkoi lumikuuro. En parane pienestä flunssasta, miten vakavammasta häiriöstä. jos sä jätät itsesi nyt pois, mikään ei enää liiku, yhden ihmisen panos, joita me kaikki olemme, kaikki antavat omansa valitsemiensa asioiden puolesta, tai jos haluaa olla haluamatta muutosta mihinkään, jonkin syyn miksi tekee mitäkin, ehkä tullakseen toimeen, ja jos se on niin, niin ei hätää, ettei tulisi toimeen.

Nukahdit hetkeksi auringon valoon. Tämä ihmeellinen ilta taitaa valua ulottumattomiin ilman pääsyä, kiellän osallistumisen, kaikki vaihtoehdot osallistua yhteiseen riemuun tuntuvat vääriltä. On vaikea olla illan arvoinen. Näkisittepä tuon auringonlaskun, otan siitä kuvan. (Kuvat 519-526) Vaatteet olivat jo yllä, kun halusimme lujaa, tuntea jotain, se on kerrottu sulle ennenkin, miten valheellinen voi ihminen olla. Hae takaisin ylpeytesi jostain kaiva mahdollisuus hypätä suureen tuntemattomaan suojaamatta itseään mahdolliselta kivulta, sen ainoan tavan rientää suureen rakkauteen, tuo herkkä tila, täytyy repiä

hyvän ystävän päivän toivotuksen aikoina tajuttu kuvio, uuden kuun tuleminen näkyviin. toteutumattomilla mahdollisuuksilla on ollut merkityksensä ollessaan toteutumatta siinä ajassa, liike on ollut samojen asioiden ympärillä, aluksi suurempia rosoja karsien ja sen jälkeen yhä hienovaraisemmin pintaa tasoittaen. Hiominen on tapahtunut sumealla logiikalla, joka puolelta samaan aikaan, elämisen syvää moninaisuutta, suurpiirteisen, pikkutarkan toiminnan välineillä. Kaiken keskellä on helppo olla. Miksi kutsuttiinkaan sellaista ajattelua, jossa ollaan itse keskipisteessä, eikä ilmiöitä oikeastaan ole olemassa, ellei niistä itse ole tietoinen? Tää ei,, tuota,. siis öö.. oisko tää oheistuote, vait syntyiskö tää oheistuotteena?

Mun nenä on nykyään niin suuri, että se palaa helposti,

Presentation - the act of making something publicly available Representation - a presentation to the mind in the form of an idea or image Present - - spatial sense; being or existing in a specified place the period of time that is happening now; any continuous stretch of time including the moment of speech show or demonstrate something to an interested audience present tense -- a verb tense that expresses actions or states at the time of speaking

olen jo seuraavassa päivässä, pari tuntia etuajassa. Ensimmäinen kesäsade herätti ja hidastan taas askeleitani. Tekee mieli kävellä keskellä katua. Kostea asfaltti on kulunut, koska kaikki tietävät sen tuoksun. Puiden lehdet virtaa vihreää, ensimmäinen sade saa sut hehkumaan. Jo-

Ja silloin sain nähdä kyynelten lävitse, muuten kuin sanoilla, tässä se on mahdotonta. Kelloja siirrettiin viime yönä vähän taaksepäin, kevättalvi, sitten kevät ja kesän kynnyksellä luonto on valmis poimittavaksi. Tuijotin koko puhelun ajan seinällä lojuvaa teosta, siinä on heittäytyminen tuntemattomaan, puhuimmeko siitä? Suuressa materiaalin tarpeessa, ruoansulatuselimistö vetää syvemmälle sohvaan, aina parempaan asentoon. Turtumus tuntuu epämiellyttävältä, enkä usko sanoja en usko niihin, en usko kirjoittamiini sanoihin, en mihinkään. Päivien vieressä paikoillaan, istuu yksin musta mies. Jätin maksamatta maksamakkarani. Yhteiskunnan reunamilla, on aina helpompi hengittää. Missä menevät ne rajat, minun, kaiken tämän -kysymyksiä voi asettaa,

minne ei koskaan vastaukset saavu. Miten tämä elämä pitäisi elää? Suoralla kokemuksella. Äidillisillä vihjeillä joita kuulee, ei, rivien väleissä on paljon tavaraa, jotka voi on jäädä huomaamatta,

Kohtaatko itsesi vihdoin, vastoin heikon hetken upottavaa sohvaa, ilman tarkennusta. Mieluusti. Ota lähempää tarkasteluun, poimi joukosta yksi. Tasan. Parhaaksi katsomallasi tavalla,

“Ihmiset on juuri niin ihania kuin sinäkin, ne on just niin haavoittuvaisia kuin sinäkin, ja just niin idiootteja. Ihmiset on just niin kurvikkaita kuin sä, ja niillä on just niin isot korvat kuin sulla. Ne ovat ihmiset. Eläimet ovat taas pienempiä kuin sä ja niillä on kaksi kertaa enemmän jalkoja kuin sulla, ja ne eivät ole niin älykkäitä kuin sä, mutta ne ovat aivan yhtä elossa kuin säkin, eikä niiden päälle saa astua. Ennen tavaroiden muuttamista toiseen paikkaan kävelin vielä kerran sen talon ympäri, monesta kohdasta olisin ottanut viime hetken muiston, suuri tammi koko pihan yllä ja nyt tasainen valkoinen kerros lunta painuneena pihaa vasten, sen muotoon pysähtyen. Miltä nämä päivät nyt tuntuu? Millä kysymyksillä voisin lähestyä aluksi itseäni sitten vasta sinua? Olen paljon enemmän varma omasta kuin sinun olemassa olostasi, kaikki merkit viittaa siihen, että olen näissä kuvissa, juuri ja tasan, siinä, niissä kuvissa ja niiden välissä, kun ottaa kaksi kuvaa niiden väliin jää väli.

Morning morning

mitään, ihmisiä kun on ja tulee olemaan, tulee tulemaan.

Missä keskittyminen sijaitsee? Voitko näyttää?

yhden asian kerrallaan, selkeyttäminen, asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen, siirtyminen oman näköiseen käsitetaiteelliseen maailmaan, käsitteiden verkostoihin, mutta samanaikaisesti värien, muotojen, tuoksujen ja hajujen, käsinkosketeltavuuden. Käsitöiden maailmaan, värien, muotojen. Hiljentyminen kuvien kanssa, rauhalliseen nurkkaukseeni, unohda kaikki muu, keskity vain yhteen, tuntuu, että olen välillä niin innoissani kaikista mahdollisuuksistani, että unohdan keskittyä yhteen kerrallaan, edes vähän pidemmän aikaa, sellaisen rauhan haluan kokea vielä tänä syksynä, olla vain täysillä jossain tekemisen muodossa, vahvasti kiinni jossain tekniikassa, välineessä, tavassa nähdä, käydä läpi eri tekemisen keinoja, ja samalla olla tiedostaa tekemisen hitaus, Pääasia on alkaa tehdä, aloittaa jollain tietyllä tekniikalla vaikka, kehittää muotoa, näkemystä, vaikka se tuntuisikin turhalle, kouluaskartelulle, mutta kun meditatiivinen

tila saapuu ajan kanssa mukaan, kun se vie syvemmälle työhön voi alkaa syntymään jotain kiinnostavaa. Ajatus, että teen jotain monia tunteja putkeen. Että työ vie minut mennessään, ja se tulee silti olemaan vain yksi pieni osa kokonaistyötäni, ehkä jollain sivulla mukana jossain kulmassa, erilaisia askartelun muotoja, mahdollisuuksia, kaikkea kivaa, aluksi yksin sitten yhdessä, syvemmälle tekemiseen. Käsityön yhdistyminen valotaiteeseen, optisiin leikkeihin, kotistudioon. Valolla leikittely, lampuilla, dioilla, väreillä, maalaustaidetta värivaloissa kuvattuna, ihmisiä mukana, visuaalista ilotulitusta. Visuaalisuuteen perustuvaa hauskapitoa. Sieltä sen on lähdettävä, kaikkiin visuaalisiin pohjautuvaa, yhteistoimintaa, mutta harjoitella voi myöskin yksinään. Kyllä kotona, kuten jotain tiettyä instrumenttia, sieltä voisin saada motivaation siihen visuaaliseen harjoitteluun, se on vain niin eri aistiin perustuvaa, Yhteys itseensä on tärkein, kuuntelemisen arvoinen. Vaatii kykyä hiljentyä itsensä kanssa, sillä se on inhimillisyyden tärkein luonto, se mikä erottaa ihmisen eläimestä,

Vernal equinox / March 22 / Blossom

ihmisellä on kyky erottautua laumasta, muttei välttämättä halua. siirros mielikuvitusmaailmaan, jossa on aina siistiä, puhdasta. Mitäköhän kaikkia? Toi yks hassu nukahti tohon, ja se pieni lappu, jonka kirjoitin rakkaudesta sillä aikaa, kun äiti jäi vielä juttelemaan, siinä mietittiin, tai ainakin minä mietin sitä kirjoittaessani, yksinäistä aamua, kun ihminen ei ole vielä edes tavannut elämänsä rakkautta, kun olo on rauhallisen kaunis, yksinäinen, kun tulevaisuudessa näkyy tuo ihmeellinen olotila, josta ei ole edes tietoa, ei varmuutta, sitä vielä odottavaa aamua verrattuna yksinäiseen aamuun, kun on saavuttanut rauhan elämän rakkauden jo häipyessä muistoihin, rauhan yksinäisyydessä. Luulen, että meillä on aika samankaltainen fiilis siitä maisemasta, jossa liikutan, älyttömän modernin, kollaasinomaisen tekniikan, sirpaloituneen ajattelun, amerikkalaisen kitchin, suomalaisen absurdin maisemissa, kaiken kauniin mustalla puolella, kierolla huumorilla, vakavalla naamalla, silti hymy huulilla. Illalla uudelleen, mietin tuossa kotimatkalla sitä teepaitaa, jossa itse runkkaa Scanning.

April 17

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 20

sovelluksilla, ratsastan hevosella, avaamattomilla t y ö k a l u i l l a , vielä paketeissa epävarmuuden sietäminen kaikilla asteilla loppuun asti pieninä palasina. Nykyajan päivittelyä. Mitkä asiat ovat vaikeita, ja miksi siisteys johtaa puhtauteen? Puhtaus on hallitsematon. Sisällä asunnossa. Rutiini katoaa. Temmon. Ja alat uskoa siihen, miten ihminen näkee itsensä, maailma ei välity näin, ei edes sekavana. Ei ole maailmaa. Ei välittäjäaineita. Tunnin päästä olen vielä kotona, sitten kävelen ulos ja mietin onko varastaminen rikos? Kiitos ja vesiilmapalloihin maalia.

April 29

omaani? Oppiminen, on yhtä kuin merkki keskittymisestä. Kuinka moni tietää, mitä keskittyminen on? Kokeillaan sellaista, että kaikki on ihan hiljaa ja tekee tehtävän. Pimeä ja hiljainen. Jos leikitään että pimeä ja hiljainen on pari, niin mikä on valoisan pari. Kuinka moni tietää, mitä on keskittyminen? Onko se hyvä asia ja minkä takia se on hyvä asia, jos on?

Mistä kerron? Mistä haluat kuulla?

Oi rakastettu poikalapsi, ei usko mitä sanotaan, vaan kokee asiat oikeiksi, uskot, että jos maksan, määrään myös säännöt. Siirtelen tavaroita, olen niiden kanssa, pidän niitä kädessä, siihen ne on tarkoitettu. Tavarat ovat täällä. Kiitoksena kaikesta, minkä olet tehnyt itsesi hyväksi. Tarve kirjoittaa itsensä.

saunan jälkeen nollasta, ihmisen keksinnöstä

Olympialaisten kunniaksi teen supersuursiivouksen, Ajatus paremmasta asennosta. Levisi. seuraa

ajatus. En voi kertoa kipeimpiä kohtia, en tiedä onko se edes tarpeellista, tiedän, ettei ole. Tiedän paljon, tiedän tunteen. Tiedän tunteen. Kirjoitan kuvista sattumien kautta, jollain oikealla hetkellä kirjoittaa paremmin, jostain aiheesta. Pysyn samassa aiheessa. Nyt pöydällä tyhjää. Soitto. Toinen soitto. Olen antanut auton ajaa ylitseni, nousen kadulta. Astun jalalla. Ei kenenkään rajalle. Mikä mua vaivaa? Kuulemma? On jalka, rajasta en ole varma. Leikitään, että se on. Maailmankuvastani, Subjektiivinen on. Kaikilla,, en sen enempää osaa sanoa tästä aiheesta, menee liian teoreettiseksi. Olen kokenut, ollut mukana monessa ja ajatellut omilla aivoillani koko elämäni ajan, Syntynyt silmiesi edessä,

*oikein istun hetkeksi alas ennen kuin lähden. * Tunnista tilanne pysyi toiseen samana.

Tunnista viikon antimet, Tunnistan itseni näistä.

Vastaukset toisilleen.

sopivat

väsymys vartalossa kaipaa parempaan asentoon. Elämän pienet kuviota painavat välisillä, kun mitään mielenkiintoista ei sittenkään tapahdu, vanhat unelmat haihtuvat aikuisen levollisuuden tieltä, l. aikuinen levollisuuden tie. siihen on kolme kuukautta, Tapaaminen. Mikä pitää sut liikkeessä, hän kysyi. -Lähteeköhän tuo?

)

- aika jännästi se lentää. (pojan leija

rikkonainen virikkeiden kenttä selkeyttää mysteeriä toisesta päästä, ja verhoaa toista päätä, silittää kolmatta.

Liike tapahtuu kahtaalla, Vantaalla,

Valon vastakohta, Äänen vasta kohta.

Kerrataan, mitä ollaan tekemässä. Ollaan hiljaa ja laitetaan silmät kiinni.

Nopeaa rinkiä, junan äänet kirskuvat sataman radalla. Kirkko päästää lokit ohi. Kirjoitelmia taidetta ymmärtäville tahoille mahdollisen tukirahoituksen toivossa. En ihan tarkkaan tiedä miksi, ehkä kyse on intuitiosta, miksi luulen tekeväni jotain niin hyvää, että instituution tulisi minua rahoittaa. Sanani ja tekoni pohjaavat enemmän intuitiiviseen kuin instituuttiseen. Instituuttinen on sananakin ihan pölö. Instituutti. Mutta olen siitä kuitenkin tarpeeksi varma kysyäkseni teiltä vähän rahaa taiteellisen elämäni rahoittamiseen. Koulu loppui kauan sitten ja olen työtön työnhakija. Työttömyydessä ei ole mitään vikaa, pystyn tulemaan toimeen hyvin näinkin, Vaikka tiedän, että pärjäisin ilmankin tukeanne, ylimääräinen rahoitus mahdollistaisi esimerkiksi isojen projektien toteuttamisen, erilaisiin kulttuureihin tutustumisen yms. Työni perustuu tai ainakin on joskus perustunut terapeuttiseen ja itämaiseen fundeeraamiseen, eikä tällä kehityssektorilla raha pääse poikimaan. Voimauttava valokuva on pop. Oikeastaan en hae tukea itselleni vaan tämän firman piikkiin, jota pyöritän. Tällaisen ammattimaisen yritysajattelun kautta, olen lähestynyt rahamaailmaakin sen verran, että rahan pyytäminen luonnistuu. On hyvä myös teidän tahoanne kohtaan tavallaan nähdä, miten luova ajatukseni kulkee, ja voitte tehdä päätöksenne itse olenko rahan tarpeessa, sekä käytänkö luovuttamanne omaisuuden moraalisesti oikealla tavalla. Apuraha siis mahdollistaisi mahdollisesti näyttelyn pitämisen, kirjan painattamisen, tai jotain materiaalihankintoja, sekä kuvausmatkan etelän lämpöön.

Tuote ja tuote Oy Tapojensa vangit, naamarit päässä. Olkaamme onnellisia päivän antimista. Paskatorni. Miten kaunis ootkaan kävelylenkkini varrella. Yökävelyllä. menin keittiöön, mummi tuli pihalta samaan aikaan. -Nyt se lapio on sitten poikki. Ei Bitteman lapioista oo mihinkään.

toiskanavaisen vahvarin töpselin kanssa, kiillotan peiliovet ja painan katkaisijasta. Lamput palavat! Rappion värit. Keskittymisen lyhyt oppimäärä. Puhelimessa soitetaan VU:n Heroinea.

Olet sellainen, mitä muut eivät näe. Antaa tilanteen laskeutua rauhassa, Hitaasti lähestyn nyt tavaroitani, kuin leijona saalistajaa. Kotona asumisen kiviä. Siivous. Tämä on yksityisasunto. Ja nyt on 24. maaliskuuta

Koko tuo maailma, kadonnut maailma, menneeseen kadonnut,

ihmeellinen uskomattoman todellinen joskus, Millaisia ihmiset ovat?

Suggestion 16-24 Toimistopäivä. Suurin osa ajasta katoaa täysin merkityksettömänä pois. Median tarkkuudella. Jokamiehen taajuus. Akuutti identiteettikriisi ja Poissaolokohtaus

’Eiks nä kaikki merkit voi viitata siihen, mihin mä haluan.’

Vapauteni on toimia vastoin periaatteita. Niin yksinkertaista. On keskiviikko. Ei ole pysyvää ratkaisua. Lämmitän kuumaa juomaa. Vähän vielä, Niin maan päällä, kiinni sohvalla, tärpätin tuoksuisia ajatuksia. Desilitran käry, ilta-auringossa myöhäisen kevään tuleminen Ei ole enää tarinoita, katsoin näkymää avautuvaan oveen, ovesta avautuvaa näkymää, lehtipinoja, kansioita, paperinippuja. Kuva kenguruista, seinää vasten nojallaan. Kaiuttimet, lisää lehtipinoja. Laadun takaa kärsivällisyys, Lehti on aika pitkä, ja tylsä, mutta niin oli talvikin.

kustella, keskustelua ei voi syntyä, jos ihminen ei ole valmis. Kuollut. Valmis muoto. Keskeneräisyyden ylitys. Mä vaan kiusaan. Ajattelun kahleettomuus, jossa olennaista on rehellinen jatkumo, tästä etäisyyksiin. Kyse on vain volyymista, jolla työ on lähellä elämää, kuinka paljon siitä ammennan elämää, ja toisin päin, turvallinen verkko, jonka syleilyyn voin pudota,vaikka kuinka korkealta ja aina se tuntuu kestävän painoni, ottaa vastaan, siellä alhaalla, kun muistan että pudotessakin voi pysähtyä, verkon muistamalla en pelkää enää putoamista, voin olla ilmassa, ilman törmäystä tai alastuloa. Jäädä leijumaan johonkin tilaisuuteen. Mitä lähemmäs se hetki tulee, sitä varmemmaksi tunnen itseni työni edessä, ja niin kieroa kuin se onkin, se voi pelottaa ihmistä. Itsevarmuus, eri suunnista, eri ihmisten kanssa tarkastellut, peilaillut heijastuksia. Jos on vain tottunut olemaan siinä hajoamispisteen ulottuvilla, minkä siihen mahtaa, ettei osaa lähteä siitä mihinkään kauemmas, kun sen lähellä, aina siinä ihan. Ei näitä hetkiä, kauniimpaa kuitenkaan.

Heilutatko taas kättäsi? Ei meitä mihinkään tarvita. Ei meiltä kukaan mitään halua. On paljon helpompi kirjoittaa asioita, joista ei ole ihan varma, asioiden liiallinen totuudenmukaisuus tappaa rehellisyyden, totuuden orjallinen noudattaminen kadottaa . Pieni valhettelu on rehellistä. Ja muista sanoa stop, kun näet sen merkin. Presenting simple. Representing complex. Saunan lauteilla jälleen, nyt omassa rauhassani, vain minä ja tietokoneeni, olen onnellinen siitä, mitä kaikkea voin elämälläni tehdä ja siitä, että olen jo tottunut kirjoittamaan ajatuksiani ylös tähän näytölleni, itselleni, ehkä sitä kautta joskus jollekin muulle, on vaikeaa uppoutua tekstin vietäväksi, taito, jota löytyy muidenkin instrumenttien taitajilta, pidemmän tunnelman luomisesta, jatkumosta. Eläimiltä on viety muuten pohjat. April 21 arki vahvistunut, töistä tulee hyvä olo, kun pääsee pois, ja työpäivän aikanakin monia rakentavia hetkiä. Yritys olla tässä ja nyt, rik-

lippalakki täysin märkänä hiestä laskeuduin katolta suoraan saunaan.

Yritetään vaihtaa Toyotan kuljettajan istuin. Pultit ovat liian kireällä käsin avattaviksi, pestään sen sijaan auto, imuroidaan, tsekataan öljyt. Sitten kun ajettiin kotiin päin, isä kysyy jos voisin huomenna tulla ajamaan toista autoa jos veisin toisen korjaamolle Raisioon. -Lähden Tampereelle. -Mitä siellä? -No tota, miten sen nyt selittäisi. Liittyy syyspäiväntasaukseen, salaliittoteorioihin, uskomuksiin, myytteihin, totuuteen. Mikä on totta, mikä on totuus? Miten me ymmärretään totuus? Totuus, jonka valtamediat esittävät, virallinen totuus ei välttämättä vastaa sitä, mitä on tapahtunut, asioiden taustalla on tapahtunut paljon muutakin, mikä ei koskaan tule julki valtamedioiden kautta. Siellä näkyy syiden seuraukset, ja mutta, mikä on totuus, liittyykö se mitenkään mediaan? Pelko on totta, se on todellista. Pelon käsitteleminen. Maailmanlaajuinen shokki. Historian kirjoitus on valtamedioiden kirjoittamaa. Miten tällaista voi tapahtua? Miten on mahdollista? Heräsi hulluna kysymyksiä, nopeassa ajassa tapahtui hirvittävä määrä asioita. Koko mediaa seuraavan maailman mielenkiinto kohdistui yhteen tapaukseen. Mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi? Keneen voi luottaa? Aikaa kului, eikä mitään. Kysymyksiin ei tullut koskaan mitään vastauksia.

varmasti vastauksia tekemisen myötä

Ensinnäkinmä ihmettelen keitä te oikein ootte? Ootteko te joku lahko vai mikä?

kuulla lisää, ajattelen ja keskeytän

Aina olen täällä yksin, kymmeniä kertoja olen istunut tässä saunassa, eikä ikinä ole kiire, mikään maailman mahti ei ole vaikuttanut tähän saunaan. Olemme vieraan asian äärellä, ja kukin innostuu siitä omalla tavallaan. Kysymyksiin tulee

Meillä on yhteinen elämä.

Yhteinen projekti tiedossa, muuttoauto taivaaseen.

Niistä uusista tavoista haluaisin itseni.

Otan kiinni edes jostain, niin kaukana kuin

olin mielestäni Alpeilla. Kun sain viimeisetkin lumet luotua kasojen muotoon, froteinen

oluttuoppi työttömän käteen.

Värikkäässä rappiossa löydän kadulta esineen, otan sen talteen, kolvaan johdot yhteen vanhan

koa ajattelemisen vellova virta ja palata kuin salamaniskusta hetkeen. Yritys olla enemmän läsnä, tuntuu tavoittelemisen arvoiselle, herännyt monia ajatuksia liittyen valokuvaamiseen. Jollain tyylillä, miksei siis heittäytyä kokonaan fiktion pariin, sillä valokuvaushan on todella suurelta osin kiinni todellisuudessa, se on ehkä taiteen muodoista kaikkein vahvimmin kietoutunut todellisuuteen, helppoutensa, monimuotoisuutensa, sekä arkisuutensa takia Ahdistus voi iskeä lujaa, kun huomaan, että olen jälleen jäljessä sisäisessä aikataulussani, sillä kesä ei mennyt yhtään niin kuin piti, samaan aikaa olen kuitenkin löytänyt keinoja hyväksyä keskeneräisyyden tunteeni, ottaa etäisyyttä suorituskeskeiseen ajatteluun, olla vain ajattelemisen vapaudesta ilman halua edustaa mitään tiettyä tyyliä, tiettyä filosofiaa, joitain kyllä haluan ainakin pitää lähellä elämääni, joistain tunnelmista nautin tietenkin muita enemmän ja kaipaan. Mutta mitään elämäntapaa ei ehkä kannata omia., olen jo seuraavassa päivässä, pari tuntia etuajassa. Ensimmäinen kesäsade herätti mut, mä hidastan taas askeleitani. Tekee mieli kävellä keskellä katua. Kostea asfaltti on kulunut, koska kaikki tietävät sen tuoksun.

Asiat, niiden haarat, laidat, kaikki mikä liittyy asioihin. ‘En pidä.

”Jos olisin tiennyt, kuinka kauan siivoamiseen menee, en olisi ikinä aloittanut.” minä ja muut, tiukka jako, epäreilu minua kohtaan, olen vähemmistö.

So over it. The Past Decade yrttejä, lahkeet, ollaan syvällä kesässä, lähden ulos ovesta. ei ole keinoa, ei ole tyyliä, ei ole mitään. on suhteellisen todennäköistä, että se katkeaa, jos 30 aiempaakin on katkennut, pidän viisaudestasi. Kirjaudun sisääsi.

Ketä kiinnostaa.

I Log in you.

Pienen siemenen laitan itämään, ikään kuin luonnossa laitetaan. Itämään kolme viisasta siementä.

käännän katseeni ulos ikkunasta. en yritä olla ihminen.

Keittävät kahvia, käyvät suihkussa, tekevät myöhäisen aamupalan.

In his chapter titled “Truth” published in the Encyclopedia of Phenomenology, Dieter Lohmar questions the memecists’ reduction of the highly complex body of ideas (such as religion, politics, war, justice, and science itself) to a putatively one-dimensional series of memes. He sees memes as an abstraction and such a reduction as failing to produce greater understanding of those ideas. The highly interconnected, multi-layering of ideas resists memetic simplification to an atomic or molecular form; as does the fact that each of our lives remains fully enmeshed and involved in such “memes”. Lohmar argues that one cannot view memes through a microscope in the way one can detect genes. The leveling-off of all such interesting “memes” down to some neutralized molecular “substance” such as “meme-substance” introduces a bias toward scientism and abandons the very essence of what makes ideas interesting, richly available, and worth studying .[18] ymmärrät Rajallinen ymmärrys seurana

meme |mēm| noun Biology an element of a culture or system of behavior that may be considered to be passed from one individual to another by nongenetic means, esp. imitation. havainto, että samankaltaisia prosesseja on käynnissä muuallakin, joka puolella, ja miten ne tukevat ihmisiä kadulla. Parvekkeella, portailla baarin edessä, saunassa. PRESENTATION IV

Menemällä nukkumaan heti, tartun ensimmäiseen koukkuun, Vastavoima, hallinta, ajelehtiminen, vapaus, Risti-istuin.

onko kaiken oltava loppuun asti tässä ja nyt tällaisenaan? , Hidasta ennen maalia, viimeisten lautasten kanssa, ennen kuin

Antaminen voittaa ottamisen. Ottaminen voittaa jättämisen. Jättäminen voittaa antamisen,

Puiden lehdet virtaa vihreää, ensimmäinen sade saa kaiken. Ensinnäkin, no oikeastaan toiseksi, se, että kertoa kaiken, mikä on mahdotonta Jos tuntuu, että elämä kaipaa muutosta, niin siihen täytyy heittäytyä täysillä, eikä jäädä roikkumaan kompromissien keskelle, ja veivata edestakaisin ongelmien kanssa. On hyvä, että nämä ensimmäisen kuukauden kuvat ovat olemassa,. Taistelu kaaosta vastaan. Me puhutaan paljon kaaoksesta, jonka keskellä eletään, kaaos yhdisti meidät. Ekan kerran, kun me poljettiin yhdessä me ajettiin toistemme päälle niin että kaaduttiin keskelle katua, ja kyynerpää meni auki, ja piti mennä mun luo laittamaan laastaria, sen jälkeen ollaan tekstailtu, ja nähty, käyty leffassa ja kahvilla, on tuntunut hyvälle, muttei siitä kovin vakavaa voi tulla, tunnen sen. Kauniita unia. Sä hyppäsit hissiin, enkä jäänyt katsomaan mihin kerrokseen nousit.

Jos sanoihin voisi suhtautua yhtä huolettomasti kuin kuvaan, yhtenä mahdollisena tapana kokea jonain tiettynä hetkenä, et sinä itseäsi niihin sanoihisi ahda, ethän, ne kertovat sinusta jotain hyvin ohimenevää, ei sinä ole sanoja, eivät ne ole edes sinun ajatuksiasi, eivät omiasi koskaan kokonaan, ajatus on tehty jaettavaksi, se on sen muoto, aina jakautuva, uusiutuva loputtomuus pilkkujen molemmin puolin, yleensä kovin tylsiä edes ylös kirjoitettaviksi. täytyy ajatella estotta, vapaana kaikista kahleista näen ma tän, en vaan välitä, sillä jos minusta ylipäätään on ihmiseksi, jolle kirjoittaminen on millään tavalla ominaista, suhtautumisen tulee olla vapautuneen halukas ja vittumaisen itsevarma ilman mitään syytä, kun hiutaleet hitaammin kuin koskaan leijuu. Ne voisivat ihan yhtä hyvin pysähtyä kokonaan. Tekee mieli tekoja, ihan sama mitä mielitekoja, jotain tähän, en mä muista kuka on joskus sanonut ja mitä, mutta nyt ne voi kulkea ihan hyvin mun kauttani, se on ehkä

kirjoittanut sen puhtaaksikin, muttei sillä ole niin väliä edes, hyvät ajatukset jäävät elämään kuitenkin ja huonot karsiutuvat luonnollisen poistuman ja syntyvät meissä jokaisessa yhä uudelleen. Huonot opettavat, pakottavat hyviä ajatuksia muotoihin, pakottavat ihmisiä näkemään, jotkut ajatukset eivät kuole lähinnä koskaan ajan pureutuessa hauraampiin suihin. Elämäni perustuu pitkälti naiiviin ajatteluun, sinisilmäiseen uskoon unelmista, joku voisi kutua tapaani kokea maailma todellisuuden pakenemiseksi, en vain halua kohdata sitä selllaisena kuin se meille tarjotaan, en halua realisti sanan siinä merkityksessä

SPEED

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 18

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 19

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 22

ja kääntyisi sitä vastaan. Lopetetaan kokonaan tuollainen, näytetään mallia maailmalle, pitää olla rohkeutta, luottamusta; sillä sitähän ei nyktään löydy isommilla linjoilla, jos joku meidät sen takia haluaa vallata, että meillä ei ole enää puolustusrintamaa, emmekä me kuulu edes natoon, niin aika noloa. Pitäköön maamme paskiaiset, ei siihen voisi ryhtyä kukaan täysijärkinen, ja nykymaailmassa voi jo luottaa sellaiseen järkiajatteluun, ettei niitä maita enää valloiteta tuosta vaan, sillä media pitää huolen, tiedon siirrolla on oltava jotain vaikutusta, ei se siellä ihan turhaan nopeudu, kilobitit vaihda paikkaa alta aikayksikköjen, ei, se tarkoittaa valtavaa muutosta ihmisten ajattelussa, jota ei vain huomata, sillä ei ole ikään kuin mitään merkitystä, ja kaikki tämmöinen jauhaminen on tyhjänpäiväistä paskaa, vaikka se hetkittäin voisikin tuntua tärkeälle. Tuntuu vain jotenkin käsittämättömän kaksinaamaiselle puhua rauhasta maan päällä ja taivaissa, kun laitetaan rahaa puolustukseen ihan hulluna, pelätään sitä isoa pahaa vastustajaa, jota ei ole edes olemassa, odotetaan vaan että maailma muuttuu itsestään sellaiseksi, ettei kukaan sodi, vaan kaikki puolustavat itseään vaan ihan varmuudeksi, ilman suurempaa pelkoa vihollisista, siellä kasarmillakin vaan

marssitaan suorissa riveissä ihan ulkoilun ja yhteishyvän vuoksi, Yksinäinen olo, vaikkei siihen olisi mitään syytä, ei yhtään mitään, ihmisiä kun on ja tulee olemaan, tulee tulemaan.

Missä keskittyminen sijaitsee? Voitko näyttää?

Pääasia on alkaa tehdä, aloittaa jollain tietyllä tekniikalla vaikka, kehittää muotoa, näkemystä, vaikka se tuntuisikin turhalle, kouluaskartelulle, mutta kun meditatiivinen tila saapuu ajan kanssa mukaan, kun se vie syvemmälle työhön voi alkaa syntymään jotain kiinnostavaa. Ajatus, että teen jotain monia tunteja putkeen. Että työ vie minut mennessään, ja se tulee silti olemaan vain yksi pieni osa kokonaistyötäni, ehkä jollain sivulla mukana jossain kulmassa, erilaisia askartelun muotoja, mahdollisuuksia, kaikkea kivaa, aluksi yksin sitten yhdessä, syvemmälle tekemiseen. Käsityön yhdistyminen valotaiteeseen, optisiin leikkeihin, kotistudioon. Valolla leikittely, lampuilla, dioilla, väreillä, maalaustaidetta värivaloissa kuvattuna, ihmisiä mukana, visuaalista ilotulitusta. Visuaalisuuteen perustuvaa hauskapitoa. Sieltä sen on lähdettävä, kaikkiin visuaalisiin pohjautuvaa, yhteistoimintaa, mutta harjoitella voi myöskin yksinään. Kyllä kotona, kuten jotain tiettyä instrumenttia, sieltä voisin saada motivaation siihen visu-

osa-aluettaan mahdollisimman hyvin, tämä toisaalta liittyy läheisesti kunnianhimoon, mutta myös rohkeuteen. Rohkeuteen olla keskeneräinen, tehdä asioita, saada aikaan, ja esittää niitä . antaa kaiken virrata ympärillä yrittämättä täysin hallita kokonaiskuvaa, tällaisessa ajattelussa olen vielä amatööri, ja siksi haluankin siitä kertoa ja sitä pohdiskella enemmän, koen sen tällä hetkellä tärkeäksi. keskeinen syy näin jälkeenpäin ajateltuna, miksi minua kiinnostaa niin moni erilainen asia, miksi en halua paneutua vain ja ainoastaan yhteen taitoon, lajiin, malliin, vaan haluan pitää kaiken ympärilläni mahdollisimman monipuolisena, juoksevana kuin vauhko heppa

itsessään asiantuntija, ainakin omassa elämässä. Se on ainoa ala, jossa pitää olla hyvä. ?. Asiantuntijoita tarvitaan totta kai jokaiselle alalle. Mutta jokaisen tulisikin olla myös aloittelija jossain muussa. Se tekee hyvää ihmiselle olla jossain aloittelija, ja harjoitella kärsivällisesti jotain taitoa, jossa tietää, ettei ole mahdollista kehittyä huipputaituriksi. Kyse ei ole huippuosaamisesta, vaan jostain aivan muusta. Monipuolisuudesta

Eli haluanko loppujen lopuksi olla aloittelija, vai asiantuntija? Vai onko tämä pelkästään asennekysymys? Missä suhteessa olla aloittelija, ja missä suhteessa aloittelija. Onko kysymys henkisestä kasvamisesta myöskin, sillä elämässä täytyy olla

Suzuki, shunryu.

Vernal equinox / March 22 / Blossom

“As soon as you see something, you already start to intellectualize it. As soon as you intellectualize something, it is no longer what you saw.”

P.J. Harveyn haastattelu Wirestä. Teksti, joka käsittelee aloittelijuutta.

April 23

Keskustelua kuolemasta ja grilliruokaa, ryynäri on uus musta,

Ei minun täydy sanoa mitään viisasta, ei todistaa mitään. Liukenen ympäristöön, ja pohdin, miten elämää tässä ruumiissa tulisi elää? Mainitsen listan ajatuksiini vaikuttaneista kirjoista. Tärkeää on siis, missä muodossa sanoma esitetään, sääntöjen mukaan, jotka eivät perustu oi-

aaliseen harjoitteluun, se on vain niin eri aistiin perustuvaa, Yhteys itseensä on tärkein, kuuntelemisen arvoinen. Vaatii kykyä hiljentyä itsensä kanssa, sillä se on inhimillisyyden tärkein luonto, se mikä erottaa ihmisen eläimestä, ihmisellä on kyky erottautua laumasta, muttei välttämättä halua. siirros mielikuvitusmaailmaan, jossa on aina siistiä, puhdasta. Mitäköhän kaikkia? Toi yks hassu nukahti tohon, ja se pieni lappu, jonka kirjoitin rakkaudesta sillä aikaa, kun äiti jäi vielä juttelemaan, siinä mietittiin, tai ainakin minä mietin sitä kirjoittaessani, yksinäistä aamua, kun ihminen ei ole vielä edes tavannut elämänsä rakkautta, kun olo on rauhallisen kaunis, yksinäinen, kun tulevaisuudessa näkyy tuo ihmeellinen olotila, josta ei ole edes tietoa, ei varmuutta, sitä vielä odottavaa aamua verrattuna yksinäiseen aamuun, kun on saavuttanut rauhan elämän rakkauden jo häipyessä muistoihin, rauhan yksinäisyydessä. Luulen, että meillä on aika samankaltainen fiilis siitä maisemasta, jossa liikutan, älyttömän modernin, kollaasinomaisen tekniikan, sirpaloituneen ajattelun, amerikkalaisen kitchin, suomalaisen absurdin maisemissa, kaiken kauniin mustalla puolella, kierolla huumorilla, vakavalla naamalla, silti hymy huulilla. Illalla uudelleen, mietin tuossa kotimatkalla sitä teepaitaa, jossa itse runkkaa Scanning. Scanning is the most straightforward part of the job. It ́s got some punk attitude in the way of making fast decisions wheater the picture is an interesting one or not, the moment of shooting a picture is forgotten, it don ́t exist no more, two-dimensional shapes on the screen are the only things that matters now. Many times I don ́t remember the situation really well, and I ́m aways enthusiastic to be surprised by the pictures on the screen, that scanner is made for me to look at, and I wonder if there could be some kind of use for that one, and should I spend a few minutes time and 5 to 50 megabites of space for that, now I don ́t think so. When the pictures are in digital shape, they have many possibilities to be seen. Should I tell about the ways how pictures get to be seen. Which are their routes in front of the eyes of people? Mitkä ovat ne toistuvat teemani? Säännötön elämä. (Pian tulee selviämään, että lopputyökseni teen eroottisen sci-fi novellin.). Kynttelikkö nousi peilin pälle, je näin hetken kylpyhuoneen peilikaapin kynttilän talin valuttamana, näistähän on paljon kivempi vain kertoa ajattelin, lataus oli siis kaikin puolin eroottinen, eroottinen lopputyöni oli vasta aluillaan, miten eroottiseksi sitä tässä puolessa vuodessa ehtisikään yltää. Elettiin vuotta 2005 tai kuusi Turun Taideakatemialla, piti kirjoittaa ylihuomiseksi jotain kouluun, mieleeni tuli jostain, että hyvä ja paha, niiden seksuaalisuus Eli erotiikka seitsemäntenä teemana mukaan, sovittakoon, että aiheeni ovat terapia, moderni digitaalinen ajattelumalli, politiikka, henkisyys, sekä erotiikka. Lisäksi käytännön teemoiksi on mukaan ainakin valittu vanhanaikaiset lehtipainomenetelmät. Aiheen selvittäminen on tapahtunut itsekontrolloidussa elämänvaiheessa aaltoliikkeiden suosiessa meitä. Havaitsin siis olevani draaman kaarella, kun mutokset alkavat hitaasti muuttaa työtäni. Jos nyt otan vapaudekseni kertoa, mitä ajattelen menneistä viidestätoista kuukaudesta. Ensimmäisenä ajattelen lukijaa, ensimmäistä kertaa koskaan. Ajattelen, että siellä toisessa päässä on todellakin joku ihminen, joka lukee tätä tekstiä, juuri näitä sanoja. Siellä todellakin on. Siitä tulee totta joskus tulevaisuudessa. Läheiset ja tuiki tuntemattomat. Tietokoneen sulkemisesta, Nyt tiedän, että minulla on materiaalia tekstin alkamiseksi.

Ihmisen fyysisyyden ja eläimellisyyden jälkeen erotiikka on mielestäni selkeä jatkumo ajattelussa, inhimillinen seksuaalisen nautinnon muoto, joka perustuu kauneuden ihanteisiin, estetiikkaan, aistillisuuteen. Tämän päivän jälkeen minulla on selkeä fyysinen tie kuljettavakseni ruumiillisen, verevän olemukseni kautta, jokaisella biologisella solullani hengittämässä ravinteita, ottamassa vastaan luovuttamassa, hengittämässä sisään ja ulos, edestakaisin, liikkumatta minnekään. Henkisessä liikkeessä minne vain. en ole enää mennyt sinne minne piti, vahvuuteni unohtuvat, sillä se mitä minun piti, on muuttaa pohjaa syvältä kaiken alta, joka on tietenkin vaikeaa, siihen on tarvittu nämä ajat, en voi olla yksinkertaisesti muutakaan mieltä, pohjan ruoppaus Ja mitä koko ajan olen hokenut, en ole kuunnellut Eroottinen scifi novelli.

Suurimmaksi osaksi jauhan tiukkaa paskaa, täysin lukemiseksi kelpaamatonta jaarittelua, itseäni varten, kirjoitan pitääkseni yhteyden edes jollain tasolla ajatteluuni, koen tarvetta kirjoittaa, kirjoittaminen on itsessään tärkeää, ei sillä lopputuloksella ole niin väliä tunnun ajattelevan, en ajattele kirjoittaessani mahdollisia lukijoita, en vastaanottajien riemastuneita ilmeitä ja keskusteluja ajatuksieni tiimoilta, en mitään mikä olisi mahdollisesti työskentelyni jälkeen, joskus. En ainakaan haluaisi, ehkä joskus ajatus minut sinne vie palatakseni takaisin tähän. Voin kirjoittaa asioita, joita en täysin niin ajattele. Aiheeni tänään. Hidas aamu. Mummin ja veeran kanssa oleilu, kirjan lukeminen, syventyminen sohvalla ja sitä seurannut nukahdus. Kävely sateessa veeran ja saagan kanssa, istuminen koneella, internetissä, dyykkaus. Kirjoittaminen, kirjallisen minän etsiminen. Ja siinä välissä epäkonkreettisena; joogasta kieltäytyminen. Tyhjennän pääni ajattelultani, olen tottunut ajattelemaan omalla tavallani, omia ajatuksiani, kirjoittamaan niistä tuntemuksista, joita oikeasti tunnen, keskustellut itseni kanssa, käynyt oikeastaan monologia itseni kanssa. Kun monologi muuttuu dialogiksi. Siihen tarvitsen kaksi keskustelijaa, sinut ja minut. Jos sinä oot vaikka minä, ja minä vaikka sinä, jolle voisin kirjoittaa ne tuhat sanaa jokaisena päivänä tällä viikolla, ja seuraavalla ja sitä seuraavalla. Jos kirjoitan ne tuhat sanaa, jotka kehotettiin kirjoittamaan, niin mistä kirjoitan esimerkiksi huomenna. Kun ajatus alkaa liikkumaan aamulla otan kiinni ensimmäisestä, luon ehkä hahmon ajatusten ympärille, ajattelijan, kirjoitan ajatukset hänen mielellään. Moikka sanon. Jep sanon, sanoja, tulee tuonne alareunaan, näen numeron kasvavan kokoajan, ihmeellistä, siellä, se, on ollut, koko ajan, nyt yli kuuden sadan, ja jostain kummasta tuli mieleeni -------, sinun rintasi, pehmeän vaaleat. Olisi mukavaa. Omien ajatusten seuraamista. Kuka jaksaa lukea tätä, jos en itsekään. Ketä oikeasti kiinnostaa lukea ajatuksiani, . Jotkut asiat käsitellään niin, että niiden kanssa voidaan elää sovussa, toisita asioista kasvetaan yli, jätetään taakse ja siirrytään eteen päin. Menen nuklahtamaan. Tiedän tunteen niin monesti olleen, Ja jos voisin ajatella toisella tavalla asioista, ajattelisin. Kaikkiin kysymyksiin en tiedä vielä vastaustakaan, mutta ne tulevat kyllä selkenemään. naapurin roskis tyhjentyy jääkaappiini, kaikki tapahtuu kuin itsestään. ihan vaan muodon vuoksi ei esikuvia, ei ole toisaalta paineita tältä osa-alueelta, aivan kuin ei ole ylipäätään miltään muultakaan elämän osa-alueelta, tunnen itseni aloittelijaksi monella muullakin elämän osa-alueella, aloittelijamaisuus itsessään on mahtava tunne, mikään ei ole aiheuta aloittelijalle paineita, hallita omaa

silloin vietnamissa ollessani, siellä tunsin löytäneeni viimeisten muutaman päivän aikana jotain tärkeää, läheisyyden ihmisiin, olemisen helppouden, nyt se löytyy varmasti nopeammin, vaikkakin paikka on aivan autio, vietnamiin verrattuna, sinne isoon kaupunkiin täytyy kuitenkin matkustaa, se on hauskaa, kierrellä, katsella, haistella, nyt alkaa mieleeni jo valmistua se maisema, paikka, jonka olen kuvien kautta imenyt itseeni, sellainen joka se ei todellisuudessa sitten olekaan, aivan, Unen pöppöröisellä mielellä Kovaa Sattuu kipu Ihan älyttömästi jos jään miettimään Mä voisin olla taas hetken keastaan mihinkään tärkeää tietääkseni. Näillä säännöillä, joilla asiat tapahtuvat kyseenalaistamatta, on saatu aikaa tämä maailma, jossa on epäkohtia loputon määrä, eikä kukaan tiedä, mitä pitäisi oikeasti tehdä, parempi jatkaa vaan samoilla linjoilla kuin aiemmin, sillä ne säännöt tuntuvat järkeen käyviltä. Tapa jolla asiatekstiä kirjoitetaan on minulle vierasta ajattelua, en ole siihen kasvanut, en sitä missään oppinut, enkä sitä koe millään tavalla luontevaksi tavaksi ajatella, miksi sellaista kirjoittaisin? Läpäisyä silmällä pitäen. Asiateksti on niin olennaisesti eri taajuudella ajattelemiseni kanssa, etten edes

pysty sitä tuottamaan. Pitäytymällä tietoisesti irti akateemisen ajattelun tavasta, kurkotan kohti kanavaa, jossa sanat eivät edusta totuutta. Et sinä sanoja mihinkään tarvitse. Totuus on sanojen takana, ympärillä välissä. Sanat ovat vain pieni koko osa totuutta. Sovitut säännöt eivät ole sama, kuin oikea tapa toimia. Sovittuja sääntöjä tulee koko ajan levittää, tökkiä ja kyseenalaistaa. Ne eivät pohjaudu mihinkään varmuuteen, miten asioiden pitäisi olla. Ne ovat ainoastaan helpoin tapa tehdä asioita. Valokuva on usein puhdas ikkuna,

Ymmärränkö materiaalin päälle, pintakerroksen syyt?

Vernal equinox / March 22 / Blossom

Sekava pää on vaikeampi saada kiinni, kun silloin tapahtuu nopeasti ja paljon enemmän, kameraa ei ole, kadonnut tai kotona, filmi katki tai loppu, tai ei vain voisi vähempää kiinnostaa ottaa jotain typerää valokuvaa.. Rauhallinen pää on taas helppo, mikään ei muutu, on aikaa välineitä ja tapahtumat selkeitä. ei kai sinne tällattin voi kuitenkaan lähteä, muuten koko afrikka on leviällään, mitä siitä tulisi jos turun tauti tarttuisi afrikkaan? Ei hyvä haisis. Onkohan niillä rokotteita, Epidemia. tutustua paikallisiin, katsella, haistella ihan rauhassa, ja yrittää muistella niitä tunnelmia joihin olin päässyt

Se on mun mahdollisuuteni, Heittäytyä Kun millään ei ole enää niinkään väliä Kaikki menee. Ei enää mitään pelätä, kaikki on jo ohi, Mä olen vasta menossa taas hiljaa, minne haluan mennä yksin. Verhon takaa lensi parvi niin pieniä lintuja, että vaikeaa sanoa niistä muuta kuin sen että lintuja ovat. Lentotyylistä voi jotain päätellä, vaihtavat lehdistä varisseiden puiden latvuksia, yhdessä. Latvusten jotka eivät enää jää tämän kerrostalon mahtavan varjon alle, niin korkeiden, Lähden nyt täysin omaan suuntaani, en ota ketään mukaani, menen sinne minne haluan, syvemmälle,

Tiedän ne palaset josta todellisuuteni voisi koostua, mielen hallintaa, uusia hahmoja, lähden vielä pienelle kävelylle avaamaan ajatuksiani, tunnen olleeni jälleen vähän hukassa, rahaasiat painavat minkä jaksavat, mutten ole ennenkään välittänyt niistä kovin paljoa, Mistä työ kertoo, hetkessä elämisestä kyllä, jotenkin, mutta tuntuu, että se alkaa kertoa samaan aikaan niin monesta asiasta, että näkökulma muuttuu joka kerta, kun sitä täytyy tarkastella. En voi kertoa lyhyesti, mistä työssä on kyse. Äsken lähdin liikkeelle terapian tarpeesta, että siihen on aina syynsä, jokin on mennyt lähtökohtaisesti pieleen, että ihminen tarvitsee terapiaa, parantuakseen, päästäkseen yli traumaattisesta kokemuksesta, voidakseen jälleen hyvin. Terapian ajatellaan olevan äärimmäinen keino, hoitomuoto johon hakeutuvat vain kaikkein vakavimmin apua tarvitsevat. Heikkoja aikoja ovat aina seuranneet paremmat, olen tottunut heitteleviin jaksoihin, en jaksa enää huolestua. Luottamus ihmiseen, elämään, luontoon, koko maailman hienoviritteiseen toimintaan on vahvempi kuin koskaan. Erilaiset huumaavat aineet ovat edelleen hyvin pieni osa elämääni, en voi kieltää niiden olemassa oloa , Hulluus kuulostaa pahalle, mutta entä seikkaileva tajunta, leikittelevä mieli. Haluaako ihminen kuluttaa elämänsä, Hyvä valmistautuminen on kyllä tärkeää, sen jälkeen voi improvisoida vapaasti, huolettomasti, kun on vahvalla perustalla, siihen kaikki

perustuu. Esivalmistelut, olennaisimmat asiat, kun on saatu aikaisiksi Valmiiksi saamisen ongelma, tyydytys, joka siitä syntyy on lyhytaikainen, lähinnä ympäristön vuoksi tehty ”lopullisuus”. Tila, joka voidaan esittää valmiina. Prosessin päätepisteenä, lopputuloksena tietystä työskentelyjaksosta. Työnä. Ei taida olla täysin sattumaa, että juuri valokuvan mediumiin on kehittynyt tällainen terapeuttinen haara, ei ollenkaan. Valokuva on niin suoraan tekemisissä todellisuuden kanssa. Valokuvataide, on vain pieni murto-osa siitä valokuvaamisen määrästä, joka tapahtuu ihmisten arjissa. Valokuvan voima onkin juuri tässä tekemisessä, joka tapahtuu kuin itsestään ympäri maailmaa, mitä erilaisimmista lähtökohdista, juuri näissä tekemisen, maailman hahmottamisen kokemuksissa on suurin kiinnostus, ihmisten suurin kiinnostus liittyy aina hänen lähiympäristöönsä, täytyykö ihmisen olla vakavasti sairas vapautuakseen, nähdäkseen maailman kauniina, suorana kokemuksena, ilon lähteenä, miten ihmisten valtaa tuo synkkä maa? Itämaisessa ajattelussa on jotain pysyvää, rauhoittavaa. Tämänkaltaiset ajatukset löysin ollessani itse heikko. Rauhoittavia sanoja, mutta tunsin niiden voiman heikentyvän jälleen, kun oloni alkoi tasoittua, ne olivat minulle lähinnä sitä heikointa

ensimmäinen.

ulos ovesta. ei ole keinoa, ei ole tyyliä, ei ole mitään.

Tarjolla on leivänpaahtimella on suhteellisen todennäköistä, että se katkeaa, paahdettua leipää ja kahvinkeittimellä jos 30 aiempaakin on katkennut, pidän keitettyä kahvia. viisaudestasi. Kirjaudun sisääsi.

Lopettanut. Eilen. Eiku.

I Log in you.

juteltiin erilaisista lopareista, eilen muurari otti omansa, viikko ennen lähtöä, katselen sitä kohden. Olen olut, Olet olut. Hei beibe, sä olet olut.

käännän katseeni ulos ikkunasta. en edes yritä olla ihminen.

Keittävät kahvia, käyvät suihkussa, tekevät myöhäisen aamupalan.

Sain kaksi kuukautta lisää aikaa. -Lisää aikaa? Soitan heille, ellei heistä ole kuulunut sitä ennen. -Ootko sä koskaan kuorinut perunoita? -Kannattaa kokeilla. Ehdottomasti. Seuraavana ihmisten ilmoilla huomisen rauhaa, huovutusta, villaa.

Moikka, mukava, että nousit noin reippaana. Kiva nähdä sut hereillä, Irtisanottu, varo vällyjen kutsua. Potkut tuli. Mitä pitäisi tehdä? Monen irtisanotun mieleen hiipii suorastaan syntinen ajatus:”Nyt voi vihdoinkin hengähtää. Muutaman kuukauden voisi vain olla. Tulihan niitä ylitöitä jo paiskittuakin.” Potkut tai pitkä lomautus on kova uutinen. Siksi on ymmärrettävää, että moni haluaa järjestellä vanhoja valokuvia ja koota ajatuksiaan. Pitkään niin ei kannata kuitenkaan päätoimisesti tehdä, jos haluaa nopeasti napata taas leivänsyrjästä kiinni. ”Seitsemältä ei tarvitse nousta joka aamu, mutta on tärkeää olla aktiivinen ja aikatauluttaa asioita”, neuvoo Suomen ekonomiliitto Sefen kehitysjohtaja Anja Uljas. Jo muutaman kuukauden poissaolo voi tarkoittaa osaamisen heikentymistä. Työttömänä ja lomautettunakin on tärkeää lähteä päivisin jonnekin ihmisten ilmoille, pois kotoa. Muuten vaarana voi olla jonkinasteinen mökkihöperöityminen. Vakavammin sanottuna kotiin jähmettynyttä, kovia kokenutta ihmistä vaanii masennus. Sekään ei riitä, että kömpii ihmisten ilmoille. Aika pitää myös käyttää hyödyllisesti. Työelämä etenee niin kovaa vauhtia, että jo muutaman kuukauden poissaolo voi tarkoittaa osaamisen heikentymistä. ”Osaamista pitää alkaa ylläpitää heti kättelyssä. Päivittäin pitäisi olla jollakin tavalla tekemisissä omaan ammattiin tai toimialaan liittyvien asioiden kanssa”, Uljas neuvoo. Sefe antaa työttömäksi jääneille ekonomeille henkilökohtaista uraohjausta. Neuvojien kokemukset osoittavat, että ellei henkilö työllisty kolmessa kuukaudessa, hän joutuu tekemään työllistymisensä eteen jatkossa enemmän töitä. Ja työnhaku käy työstä. Työttömän työlista 1. Lähde pois kotoa joka arkipäivä. 2. Liiku säännöllisesti, kun kerrankin ehdit. 3. Tapaa paljon ihmisiä. 4. Opettele kertomaan lyhyesti, että haet töitä. 5. Päivitä ja kehitä osaamistasi. Seuraa alaasi. 6. Valmistaudu osoittamaan työhaastattelussa, että pysyit liikkeessä työttömänäkin. Uimahalliin, seminaariin, kurssille, kirjastoon, kaljalle, nettiin, chattiin, petiin ja seuraavana päivänä työhaastatteluun, jumppaan sekä tapakselle exkollegoita tapaamaan. Työnhaku todella käy työstä. Pitäisi verkostoitua ja tehdä itseään tykö, mutta mikä olisi vaihtoehto? Moni ajattelee olevansa niin kova ammattilainen, että töitä tulee melkein itsestään. Näin voi olla ja periaatteessa itsevarma asenne on

Autoatalli vetääkö vai painaako kaikki, paikallani olen. Katso poikaasi, rukoilemassa rakkautta, mitään ei pelkää. Ja tästä oppineena, menee aina mahdollisimman aikaisin paikalle, pari päivää etuajassa. Nyt työ on valmis. voisin hyvin lopettaa sen. at Summer 17 pm. Mies, näkee ihmisten kaivavan aseita taskuista. Tähtien katseluun liittyy maassa selällään makaaminen, kaupungin vaimeassa kohinassa. Näinä aurinkoisina päivinä aurinko työntyy minkä tahansa läpi, Rikollista puuhaa. Siitä minä poika tykkään. Lack of philosophical appeal In his chapter titled “Truth” published in the Encyclopedia of Phenomenology, Dieter Lohmar questions the memecists’ reduction of the highly complex body of ideas (such as religion, politics, war, justice, and science itself) to a putatively one-dimensional series of memes. He sees memes as an abstraction and such a reduction as failing to produce greater understanding of those ideas. The highly interconnected, multi-layering of ideas resists memetic simplification to an atomic or molecular form; as does the fact that each of our lives remains fully enmeshed and involved in such “memes”. Lohmar argues that one cannot view memes through a microscope in the way one can detect genes. The leveling-off of all such interesting “memes” down to some neutralized molecular “substance” such as “memesubstance” introduces a bias toward scientism and abandons the very essence of what makes ideas interesting, richly available, and worth studying .[18] ymmärrät Rajallinen ymmärrys seurana meme |mēm| noun Biology an element of a culture or system of behavior that may be considered to be passed from one individual to another by nongenetic means, esp. imitation. havainto, että samankaltaisia prosesseja on käynnissä muuallakin, joka puolella, ja miten ne tukevat ihmisiä kadulla. Parvekkeella, portailla baarin edessä, saunassa. PRESENTATION IV

Mikä olen itselleni? Pidän salaisuuteni, kyllästynyt asianhaaroihin, asianlaitoihin, asioihin. Asiat, niiden haarat, laidat, kaikki mikä liittyy asioihin. ‘En pidä.

So over it. The Past Decade yrttejä, lahkeet, ollaan syvällä kesässä, lähden

Vernal equinox / March 22 / Blossom

Huokoset nousevat aikansa ylös ihosta, herkistyvät tunteelle. ikuistettavaksi Vastaukseni kesäinen ei ole mitenkään positiivinen, kuten kaikessa on kesässäkin puolensa, mutte kun en osaa vastata suoraan teen vastauksestani ympäripyöreän, epätarkan. Jos tekisin pohjustuksen siivoukselle. Kadotuksen tila, minulla on keinoni siihen alan palauttamaan mieleeni sitä tunnelmaa joka vallitsi talvella, muistatko vielä, sen pehmeyden, rauhallisuuden, silloin ei ollut kiire mihinkään, miksi nyt olisi, kaiken piti olla kesäksi valmista, koska siihen latautuu kaikkein eniten odotuksia, silloin on elämän parasta aikaa, ainakin pitäisi olla, yöttömiä öitä, ihanaa luontoa, rauhaa, ja festareita, ihmisiä, valiojäätelöä Juhannus loppui niihin Hyvää hyvyyttäni, aika iso humala olin Mielelläni saisin ajatuksesta niin hyvin kiinni, että voisin antautua kirjoittamiselle täysin, siksi tarinat ovat luultavasti olemassa, että kertomisen halun voisi nitoa yksiin kansiin, yhteen runkoon missä on kirjoitettujen sanojen teho, kun puhumalla ne saa tulemaan suorempaan, parhaimmillaan, mutta tilanne voi olla ihmisestä riippuen sellainen, ettei sanat tule jännitykseltä, kaaokselta, vallitsevalta olo-tilalta, joten on niitä hyvä kirjoittaa talteen, siellä ne jäsentyvät merkityksiksi, kokonaisuuksiksi, ja kun sanat on kirjoittanut kertaalleen kokonaisuudeksi, se sama kokonaisuus tulee puhuttunakin paremmin ulos suupielistä. Niin tämä elämä käydään kuitenkin todellisuuden ja

haavemaailmojen, ideaalin välissä, ja kuinka suuren osan tästä ihmisten pään sisällä tapahtuvasta ideaalista, sisäisitä maailmoista, joiden katalyyttinä tämä yhteinen todellisuus toimii, kuinka suuren osan tästä, ajatus katkesi, mutta yritin hahmottaa sanoiksi ajatusta kulttuurin tuotteiden, kuten kirjojen, musiikin, elokuvien, ja nykyään nettivideoiden sun muun multimedian vaikutusta siihen, miten eritavoilla ihmiset kokevat tämän yhteisen maailman, joka on loppujen lopuksi todella samanlainen kaikille, totta kai on loputtomasti muitakin ajatusmaailmoihin vaikuttavia asioita ihmisten erilaisissa oloissa, kasvatuksissa Olen yhtäkkiä aivan uudessa tilanteessa, minua odottaa täydellinen tyhjyys, joka tuli yllättävältä suunnalta. Sillä en sitä itse päättänyt. Minulla ei ollut valtaa tehdä päätöksiä, jotka olisivat vieneet minut sinne, mihin halusin. Täytyy jättää tuo suunnitelma, ja alkaa toteuttaa elämää uudella tavalla. Tästä seuraa jotain aivan uudenlaista, johon sukellan sisään. Kasvan sisälle siihen, etten kuulu oikeastaan yhtään mihinkään, minulla ei ole statusta. Uusissa kuvissani on peilejä, kuvat, jotka otan nyt viimeisinä päivinä, vessanpeilit. Kiiltoja kuiduilla, joita ei kameralla pysty vangitsemaan, hohtavat spektrin kirkasta valoa. Jos lähestyisin sanojani samalla tavalla kuin kuvaakin, varmasti helpottuisi tämä taakka.

kaan. Minulla olisi varmasti paljon opittavaa kirjoittamiselta, ajatellen kuvaamistapaani. Keskittynyt ja syventynyt tunne. Ajatuksen kirkkaus. Edes hetkellinen oivallus siitä, miten asioiden tulee edetä tästä hetkestä seuraavaan. Prosessi jatkuu yhä, viimeiseen asti samalla tavalla tarkkaillen kuin vierestä, miten massa liikkuu, miten tekemisestäni on kasvamassa yhä hankalammin käsitettävä kokonaisuus, miten sen liikkeet perustuvat kokonaispainoon, on tarve esittää se kokonaisuutena, haluaisin irrottaa siitä, ainoa tapani on antaa sen vain olla, kohdella sitä. Sen on kuin muotoilua, fyysinen kokemus kirjoituksessa, materiaalin työstäminen, turhan poistaminen, karsiminen, lopuksi hiominen, Kirjoitan, mitä kirjoitan, eivät ne kuitenkaan vastaa sitä, minkä sisälläin tuntee saan ehkä mun pitää kirjoittaa vaan kaikkia tyylejä ulos, pitää kirjoittaa paljon, mutta myös muistaa lukea ne ajatuksella syntyessään, niin sen on tapahduttava, sen hulluuden on puhallettava ikkunoiden takana – niitä raottamalla voi säädellä sitä hyvää mitä ikinä haluaakin sanoa, lähestyä itseään aluksi, tämähän on raakamateriaalia, täysin raakile, hiomattomalla timantillakin on arvo, myyn mieluummin vähän halvemmalla hiomattoman laitoksen, en veloita hiomisesta, se kivi on siellä sisällä, saat hiotuttaa sen jollain toisella jos sua kiinnostaa, olen nimittäin raakamateriaalin tuottaja ja välittäjä, tämä firma kustannan raakamateriaalia, jos sinulla tai ystävyksilläsi on yhteyksiä raakamateriaalivarantoihin, he voivat ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla, eiköhän ne näe vielä

päivänvalon nekin ehtymättömät rikkaudet, raaka-materiaali-ketju, alkuasetelmassa, hitaasti saavun käytettäväksesi. Eihän näillä ole mitään väliä? Sanoilla siis, vaaditaankohan minulta aivan vääriä asioita? Olen nyt tilanteessa, jossa kaivan oppimani asiat esiin. Voimauttavan asennoitumisen, terveelliset elämäntavat. Minulla on hyvää arsenaalia tähän tilanteeseen, johon olen itseni ajanut. Nyt tulee toimia, ei enää puhua siitä. Aika on nyt käsillä, koko ajan se käy. Taidan siis lähestyä itseäni pienen iltakävelyn kautta, Hain mukavaa tunnelmaa alkon myymälästä, palautin pullot ja ostin rahoilla espanjalaisen uutuustuotteen. aina valmiina pienille muutoksille, elämän heittäessä, kai sen selkärangan tulisi olla mahdollisimman tukeva, tuntuu, että olen kiipeämässä jonkin pelottavan ylitse, ettei tämä elämä oikeasti voi enää mennä pieleen, tunnen jotain var

April 27

& THE LIMIT OF BITES

to control or not

AIRLINES

EASTERN /

ART BRUT

siivoamisen oire

SPRINGBOARD Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 26

issue 15 / 21

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 28

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 2

PHOTOTYPE 27 B stroke 6 May May 3 3z

Vernal equinox / March 22 / Blossom

June 5

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 4

Shoerkraut, autotalli, rabbish, Slycheesing!

Vernal equinox / March 22 / Blossom

Jeesbox Holiday, goes aesthetics.

VI ÄR THE PLÄNTS

Vernal equinox / March 22 / Blossom

Jeesbox Holidays, goes aesthetics.

“A

SERIOUS ACT OF L

OVE”

Tights! Â

human-beings

May 1

joilla, soveliaan ja epäkorrektin ne jo ovat. Voin ne esittää sellaisiisella puolella, raameja löysään naankin. Kolmea ulottuvuutta ei ltalla ja vasaralla. pysty esittämään sellaisenaan, patsaan kyllä. Veistoksen, muodon. ausiluontoisuus, miten ihmiseltä Mutta kun siihen on sidottu jokin oidaan vaatia jotain johon luonto- hetki, ympäröivä tila, se täytyy talan ei pysty, lentaa jollain välineellä, skannerissa on usein samanlaista ellei riisu e etsittiin jotain katua, jonka kantta sen päältä, silloinkin valon mi oli jokin todella outo, jonkun määrä ainoasta nhemman miehen kanssa, olisi- Ja mikä minun täytyy tehdä on ohan ollut kevät. lukea kaikki materiaali läpi ainakin kerran, poimia kiinnostavat ajatukset, vaikka se olisi kuinka ne saksalaiset numerot meren- hankalaa. Omien ajatusten tulnnan molemmilta puolilta. Niitä kinta, työstäminen, näkemyksen hdessäni tajusin miten turhaa on sanallistaminen, sitä se on. Toisin des yrittää tallentaa niitä värejä, sanoen minun pitää kertoa oma annatessa tekeminen kohdistuu totuuteni, ei sen vähempää, voin hteen ulottuvuuteen. Eli johon- ohittaa haasteen kirjoittamalla josn jonka pystyy yksittäiskappalee- tain jotain, kohdistamalla katseeni a siirtämään toiseen paikkaan, tiettyyn pisteeseen, supistamalla aksi ulottuvuutta on minun mie- kohteeni, rajaamalla aiheeni, erotssäni helpostikin liikuteltavissa, tamalla ympäristöstään, ei saa tehmaan tapaan kuin kamera on dä liian laajaa sanotaan, sillä silloin hnyt kolmesta edessä aukeavasta kokonaisuudesta tulee hajanainen, ottuvuudesta tason, jota pysty- koko työ kärsii jos sitä ei supista än jälkeen päin liikuttamaan kap- tarpeeksi ajoissa, antaa työn kärsiä, aleena, kuvana siis, liike tarvitsee jos minä en kärsi. Voiko työn erotkaa, aika tarvitsee muodon, taa tekijästään, kuuluuko, voiko, uoto tason, taso janan, jana pis- pitääkö? Näkyykö sanoistani tuska, en. Piste. Joku jossain selitti sen vapaus, vai jokin muu, mikä? kseenkin tuollaisella logiikalla, n muista kuka, Hagelberg ehkä? agelbergin kädet? Milloin minulla on aikaa ja kiinnostusta käydä läpi tämä mateutta siis skannatessa, tallenta- riaali, jota olen tekemässä? Tästä sani pintoja, tajusin, että nämä on muodostumassa jonkinlainen nnat voisivat olla esillä tällaisina- epätyö, muodoton, päättymätön n, miksi niitä enää tallennan kun absurdi tekele, josta en edes vält-

Vernal equinox / March 22 / Blossom

tämättä halua puhua suoraan, kertain, mutta en kokonaan, sehän toa, selostaa, ja sanallistaa ymmär- olisi mahdotonta. Yhtä hyvin joku rettäväksi, luulen, että olen jonkun voisi väittää ymmärtävänsä elämää rajan ylittänyt huomaamattani. maan päällä kauttaaltaan. Ihmiset Olen mennyt jostain ylitse. Suhtau- kuvittelevat ymmärtävänsä maailtumiseni tätä työtä ja itseäni kohmaa, mutta jo viereinen ihminen taan kallistuu enemmän ja enemon tavoittamattoman kaukana. män selittämättömiä tuntemuksia syleilevään todellisuuteen, sanojen toiselle puolelle, sinne missä Mitä valokuvaaminen on minulle murheet ja stressi eivät meitä enää tänään? Asioiden katsomista satuta, varmuus itsestä, suorittami- uudelleen. Kertaamista. Asioiden, sen loppu, irtautuminen kaikesta jotka näyttävät tapahtuvan jokaiontosta. Kohden jotain merkittäsena päivänä. Kaavojen tiedostavää???+++++++??+? mista, reittien löytämistä syvemmälle itseensä, avoimena olemista maailmalle, yhteyden tunnetta, samaistumista. Samojen sanojen toistamista uudelleen. MahdolliFyysinen ihminen. suuksista nauttimista, ilmiöiden Mistä kaikesta voin irrottaa? Ai- tarkastelua ulkopuolisena, yhteisnakin kirjoituksistani, ne ovat kunnallisten rajojen havaitsemista, paikkansa täyttäneet, niistä olen ennakkoluulojen voittamista, turvani löytänyt, voinko päästää hyvän ja pahan ikuista taistelua. kuvanikin lentämään? Ymmärtämistä vihdoin. Loputonta keskeneräisyyttä, jatkuvaa epävarMille puolelle yhteiskuntarmuutta muutoksessa ja sen kokekennetta valahdan opintomista jeni jälkeen, onko minulla jotain haluja sitä silmällä pitäen? Haluanko todistaa jotain, osaamisestani, ehkä, näkemyksestäni? Haluanko näyttää mitä osaan tehdä, näyttää millä tavalla ajatukseni juoksevat kun saan niitä rauhassa kuljettaa? Haluanko tulla ymmärretyksi? Osit-

May 7

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 6

â&#x20AC;&#x153;Nunc fluens facit tempus, nunc stans facit aeternitatum.â&#x20AC;? - Anicius Manlius Severinus Boethius

luonnollisena olotilana, jopa helpottavana turvana. Kaiken katoavaisuutta. Kameroiden, valokuvien, ihmisten. Kaiken katoavaisuutta. valokuvaaminen on kehittymistä ihmisenä, pysähtymistä ja kiinnittymistä tähän maailmaan. Valokuva on prosessi. Kemiallinen, fyysinen ja henkinen. Tiedostamaton, intuitiivinen, siinä sanoja, joita on turha edes kirjoittaa.

Prosessi ei merkitse kuitenkaan mitään. Kuun vaihteessa, uusilla vermeillä, voikin jättää oman onnensa näitä joita olen kirjoittanut nyt parin kuukauden ajan, tulen täyttämään tämän ensimmäisen tekstin. Prosessin alkuvaiheet, oikeastaan koko lehden teemoja ovat olleet siis uuden aloittaminen, heittäytyminen tyhjään. Tutkimisen aloittaminen. Vaikeudet. Saada ajatuksia selkeinä vyyhteinä siirtymään toiselle ihmiselle, työn selittäminen järkevästi edes itselle. Kaikkea voi aina yrittää. Ihan mitä tahansa.

Syön jälleen näitä kynsiäni, pureskelen ja mietin millä tavalla julkaisisisin lehteni. Lehden sivujen koot ovat niin epämääräisen kokoisia, että voi tulla ongelmia.

Vaan mieluummin herättää kysymyksiä, jättää auki, kuin haavan vuotamaan niin kuin Venäjän tsaarin hovissa kunnes tuli Rasputin ja seisautti veren.

Nyt, motivaation kynnyksellä käy aikasi vähiin. Ei ole enää pitkään, ja tiedät sen halun suuren syvemmän itsessäsi, Kutsu sitä suurta syvää nyt esiin. Kevään tuoksut, ne muistuttavat aina 15.5 olipa kerran pitkä päivä. Aamusta asti oli tuullut, lähiöinä luvattu sadetta. Lähiöinä luoksesi pompin. Tekee mieli viedä yleiselle tasolle kaikkea, Mutta joka tapauksessa tuntuu että läpimurto on tapahtumassa joissain asioissa, näkökentässä selkeyttä, hän kuvitteli tyhmä kun oli niin. Ajatus siitä, että taideteos täytyy jäädä vuotamaan jostain päästä, se ei saa olla liian valmis, kokonainen, irrallinen teos, jota voidaan käsitellä itsenäisenä teoksena, sellaista ei ole, sen täytyy vuotaa tähän maailmaan, todellisuuteen, sen täytyy olla kosketuksissa todellisuuden kanssa, siinä mittari. Suomalaisessa mentaliteetissa on paljon epäilyttäviä piirteitä. Onhan se hyve, katsella tätä yhteiskuntaa mieluummin vähän sivustakatsojana, ottaen välillä osaa, ja välillä etäisyyttä, sossu, katutaide, hylätyt talot, aamuyöt, punkkikeikat, vastarinta, vastakaiku, myötäinen, sulava liikehdintä suomineidon kainalossa, täältä päin maailman näin, turusta, alkukesän tuulet ovat puhaltavat luottamusta, syvän sininen, kerrostalon lävitse, jokaisesta ikkunasta raikasta alkavaa lämmintä ilmaa, läpivedossa, kuudennen kerroksen jälkeen katolla, keskellä maisemaa ympärillä, vehreää puistoaluetta, ihan vähän lähempänä taivasta, unelmoimassa samoista asioista, Tajusin kävellessäni, ettei turhaa työtä kannata pelätä. Ja sen, että tämä, mitä teen on pohjan luomista jollekin muulle, koko ajan, rakentamista alhaalta päin, pitämällä mahdollisimman laajana, vankkana pohjan, kyllä siihen kertyy tornit kuin piikkeinä, ihan itsestään, koristeet tulevat myöhemmin, tårtta på tårtta ja yksityiskohdat därbårta, nyt rakennetaan perustaa, nyt ja aina, vain perustaa. Jos tekee mieli joskus koristella niin sitten. Toivottavasti tänä iltana tulen kotiin

Kysyä. Pysähtyminen. Lukemaan, rauhoittumaan, ottamaan etäisyyttä totutuista toimimismalleista, avun hakeminen, itämaista ajattelua, elämänhallintaa, teoksia, jotka hidastivat kunnes pysähdyin täysin, istumaan ja tuijottamaan eteen päin. En laittanut silmiä kiinni.Ihan kuin olisin hypännyt askelmissa taaksepäin, ylämäet ja alamäet tulisivat jatkumaan kohtalaisen lyhyin taajuuksin. Pieni sotkeutuminen omiin jalkoihini kuuluisi maailmaan sen ei olisi niinkään väliä, en olisi enää kykeneväinen huolestumaan pienistä, olinhan jo matkalla bussipysäkille. Niin, tulisi jälleen uusi aika, jolloin pysähtyisin entistä enemmän paikalleni, vielä tiukemmin yhteen suuntaan, sillä aloin tuntemaan jälleen sen epävarmuuden jollaista olin tottunut kantamaan mukanani, sen huonon puolen, varmuuden ja epävarmuuden huonojen puolien kohtaamisesta syntyvän pahan olemassa olemisen. Lauseiden kokonaisuuksilla ei olisi runomuodossa niinkään väliä, ei niiden täysin ymmärrettävyydellä, oikeaoppisuudella, kielellisillä viattomuuksilla, kaikki vievät pois lauseen rakentamisen iloista, haluista kuvailla niitä, jotka myllertävät, joiden pauloihin ei ole heittäydytä kriittisellä asenteella, jota kenenkään ei pitäisi tuntea tekemisiään kohtaan, kun aloittaa jotain, jota ei osaa, se on aloittelijan oikeus.

Aloittelijan asennevamma Jos tämän tietokoneohjelman siksakin muotoiseen punakynään on uskominen. Aloittelijuus sanaankin tulee punakynää. Alku aina hankalaa, mutta mitä sitten, mitä sen jälkeen, kun jatkaminen on vielä vaikeampaa. Elämä, joka on osunut kohdalleni, saanut koettavakseni. Mihin kokemukseni liittyy, ellei ihan kaikkeen. Miten sen voisi yleistää. Eikö se ole joka tapauksessa yleistä, yhteistä, se työ joka kulkee, eikö ole. Jos kysyn mitä sinulle kuuluu,

Täällä ei aurinko paista. Asioita on ollut kamerani edessät, olen painanut kameran laukaisijaa. ’edestakaisin tämän hetken ympärillä matkoilla jonnekin muualle, Luonnon armoilla, tuntui kotona olleen paljon ajatuksia, sanoja, joita en ole ennen kirjoittanut ylös, jotka tuntuivat olennaisille niitä ajatellessani, joku ehkä liittyi kiertokulkuun, vuoden aikoihin, quattro stagioni. Kaikki liittyy pizzaan, aina ja ikuisesti. kaikki hyväksytään, kaikki on mukana, ei ole kuin yksi mahdollisuus kuitenkaan loppujen lopuksi, pizza Maradona, alkujaan on loputtomat mahdollisuudet joista tapahtuu yksi, ainoa, mahdollinen. Spekulaatiota voi tapahtua ennen ja jälkeen, se kuuluu urheiluun, mutta lopulta tapahtui yksi, josta voi ottaa opikseen, muuttaa suuntaa jos katselee ihmisiä, tuntuu kuin kaikki tietäisivät jostain kumman syystä, mitä ovat tekemässä ja miksi. Kaikilla on jonkin näköinen ajatus jota ovat seuraamassa ja kaikilla on tuo sama ihme, joten ei tunnu millekään, ainoastaan olla ihminen, Prosessin kannalta on ehdottoman tärkeää, että kirjoitan käänteet ylös.

Vernal equinox / March 22 / Blossom

mitä vastaat.

Tasapainoisten ihmisen jalanjäljistä tulee samanlaiset kuin muidenkin jäljistä, ei eroa näe, ei hienoista eroa tyytyväisten ja tyytymättömien välillä, ei sitä erota. pois, muualle, liukenin paikalta, hälvenin, kunnes minua ei ollut enää, olemassakaan, olin tullut toiseksi. Tekstin tuottaminen on tauonnut vaihteeksi, se on pysähtynyt lähes täysin, ei tule enää pitkiä pakon sanelemia värssyjä, joihin heitän kaiken itsestäni, puran mustat ajatukseni sellaisinaan valkoiselle näytölle, värittömillä merkeillä. Kirjoittamisen nautinnosta, tyhjiltä vaikuttavien sanontojen intuitiivisesta kohtelemisesta nappien painalluksella siihen välttämättä täysin uskoen, mutta hyväksi havaiten. Paskaa jauhaen. Lähtökohtansa, muistonsa, unelmansa, näköalansa, pumpulinsa, hirveitä asioita tapahtuu ja joku ne kokee koko ajan, ne ovat kovin totta ne tarinat. Mutta jostain syystä ihmisten pienetkin murheet nousevat kaiken tuon yhteisen kärsimyksen kekosesta jopa himpun verran liioitellun suurena tuskana. Kaikki kärsivät joskus, kaikki tavallaan ja kaikkien täytyy kantaa oma May 8 korsi kekoseen.

Vernal equinox / March 22 / Blossom

April 14

ni siitä, ettei enää tarvitsisi. Sillä kaikki kärsivät tavoillaan, miksei siis julkisesti, miksei kirjoittaisi tuskaansa ylitse vuotaen maailmaan itsestään, mitä tässä jarruttaisi, omaa vanhenemistaan, asioiden ikuista muutosta parempaa ja huonompaan, Jotain katoaa jokainen hetki, ja tilalle tulee muuta. Valmiiksi saaminen, ilmiönä yhteiskunnallinen. Keskeneräistä työtä ei voi arvioida, tämä työ ei ole tulossa valmiiksi, tulee ainoastaan hetki,

jona minä esitän tekemääni työtä ihmisille, jotka ovat velvollisia ottamaan sen vastaan. Lopputyökseni menetän järkeni. Liike on lähes pysähtynyt, mukava pehmeys saanut lieveilmiöitä seuraansa, hyvä olo on tuudittanut minut laiskaksi, ja epätarkaksi. Itsekurittomaksi, hajanaiseksi, hyvän kauden jälkeen jotain tällaista on ollut tulossa.

Kevät 2009 Kontaktin havainnollistaminen. Kirjoittamisen näkymättömät mahdollisuudet, miehen koolle sopivat, jättää oven sisään astuttavaksi, puhkaiseetäyteläisyyden tavoittelusta mädät heti alkuun, kerääntyy vieraan tunkiessa kudokseen, antaa hengityksen läpäistä kaiken keskeneräisen, tutkii niin kauan kuin jaksaa, syventyy niin pitkäksi aikaa kuin uskaltaa katsella, uskaltaa myös olla hiljaa muitten katseiden alla, sillä näin tulet kokemaan ainoastaan tämän yhden kerran.

Sitä on jatkunut jo vähän aikaa. Tarvitsen enemmän metodia. Aloitusjakso, jonka tehtävä oli aloittaa koko prosessi, täysin tyhjästä luoda jotain uutta. Tyhjyydestä.

Mihin lauseeseen, jos mihinkään niistä, painotus tulee vaihtumaan kuitenkin. Kenen ajatuksia lainaankin, eivät ne ole hänen omiaan, eivät kenenkään, vaan kaikkien.

Tämä vaihe on aineistonkeruu vaihe. Todisteita siitä, että elän. Teen itsestäni tutkijan, ja rakennan keittiöstäni tutkijan kammion, se on jonkinlaista sijaistoimintaa. Sitä tarvitaan, kun ei osaa mennä syvemmälle aiheeseen, luon itselleni ympäristöä, kulisseja.

Hiljaisuus saa minut,

Tiedän kokemuksella oppineeni jotain uutta, heikkouksista, riippuvuuksista, irtautumisesta, kyseenalaista itsesi, omat tottumuksesi, rajasi. Kuuntele katsele haistele maistele karistele ennakkoluulot, joita on kertynyt jo p itkän aikaa.

Sanoilla voi yrittää kertoa, että niiden suhde totuuden kanssa on liioiteltu, eivät ne vastaa parhaimmillaankaan totuutta, jos on jotain, jonka voin vielä kyseenalaistaa, niin sanat. Viime aikaiset kokemukset ovat antaneet viimeisenkin näkökulmansa lopputyöhöni, en jaksa välittää sanojen totuudellisuudesta, suhtaudun niihin toisin sanoen vain pieninä linkkeinä kokemukseni, ja ympäristöni välillä. Sanallistamisesta olisi hyvä luopua vaikka tanssien. Referaatti. Mutta se, että olen sanojen kanssa. Sujuvan tekstin synnytyslaitos,

kottavat hyviä ajatuksia muotoihin, pakottavat ihmisiä näkemään, jotkut ajatukset eivät kuole lähinnä koskaan ajan pureutuessa hauraampiin suihin. Elämäni perustuu pitkälti naiiviin ajatteluun, sinisilmäiseen uskoon unelmista, joku voisi kutua tapaani kokea maailma todellisuuden pakenemiseksi, en vain halua kohdata sitä selllaisena kuin se meille tarjotaan, en halua realisti sanan siinä merkityksessä

Ei meidän enää kuulu sotia, vaikka meillä on armeija jäänteenä puolustuksellisesti epävarmoilta ajoilta, sodathan käydään nykyaikana ihan eri keinoillakin, eikä kenelläkään pitäisi olla mitään intressiä vallata meidän maatamme, ei kukaan voisi sellaiseen ryhtyä nykyisessä maailman tilanteessa, niin, ettei koko muu maailma älähtäisi ja kääntyisi sitä vastaan. Lopetetaan kokonaan tuollainen, näytetään mallia maailmalle, pitää olla rohkeutta, luottamusta; sillä sitähän ei nyktään löydy isommilla linjoilla, jos joku meidät sen takia haluaa vallata, että meillä ei ole enää puolustusrintamaa, emmekä me kuulu edes natoon, niin aika noloa. Pitäköön maamme paskiaiset, ei siihen voisi ryhtyä kukaan täysijärkinen, ja nykymaailmassa voi jo luottaa sellaiseen järkiajatteluun, ettei niitä maita enää valloiteta tuosta vaan, sillä media pitää huolen, tiedon siirrolla on oltava jotain vaikutusta, ei se siellä ihan turhaan nopeudu,

keskittyminen, kun se olisi jälleen kerran mahdollista poltan enemmän tupakkaa kuin aikoihin, en malta olla pysähdyksissä. Viikonloppu meni, pieniä välillisiä morkkiksia, ja riittämättömyyksiä, humaloita, krapuloita sun muita sellaisia, mutta paljon pysyvyyden tunnetta hetkissä, ystävien seuroissa, yöelämissä, baarituttavuuksissa, joista kasvoi vain halu elää täysillä lämpimät yöt, ajautua pois siitä rauhallisen mukavuuden tunteesta jota luulin tavoittelevani tosissani, ehkä ne hetket tulevat käsille, aikaiset aamut, aamupalat ja puhdas, siisti, selkeä, rauhallinen oleminen vain. Kuvittelen paljon. Nämä päivät menevät ohitse niin, ettei kukaan oikeastaan tiedä, mitä pitäisi tehdä. Päivän laatuun vaikuttaminen on taiteista korkein. H.D.Thoreau. Aikaiset aamut. Liikkuminen. Kirjoittaminen. Siisteys. Savuttomuutta täytyy myös korostaa tässä tilanteessa. Nämä ovat peruslenkit, joiden päälle voin alkaa rakentamaan monimutkaisempaa verkostoa luovia prosesseja. Tässä elämäntilanteessa en ole edes varma tarvitsenko ollenkaan alkoholia mukaan maailmaani, voisin jättäytyä siitäkin kokonaan vähäksi aikaa. Tipaton, savuton ja mauton. Niin kauan kuin käyn itseni kautta käsiksi luovia prosessejani synnyttämäni teksti on kovin itsekeskeistä, Minulla on tiedossa, että luova kirjoittaminen vaatii aivan toisenlaisen lähestymisen, jotain zeniläistä syntyäkseen. Itsensä unohtamista. Forgetting myself in the middle of my weakness, Haluaisin päästä siihen draiviin josta haaveilen ammatikseni. Kadulla kävellessäni, siinä risteysalueella tuli jostain mieleeni, että valokuvalla on mahdollisuus päästä aina asioiden taakse, olla ikinä jämähtämättä johonkin subjektiiviseen totuuteen, aina asioiden taakse luon nahkani, katseeni kohdistan pienimpään havaittavaan yksityiskohtaan ottaakseni taas laajemman perspektiivin, näkymän niin laajalle alueelle, kuin ikinä pystyn, ylitän rajani, yhteisöni ja isänmaani, olen tämän maapallon kansalainen, niin inhimillinen kuin ikinä mahdollista. Elämän maapallolla koen kaikessa kaoottisuudessaan selkeäksi rajakseni yrittä ymmärtää, sen jälkeen näen avaruuden ja sen miljoon tähteä, joihin en edes yritä päästä käsiksi, jätän ne rauhaan, loistamaan himmeänä tänne valovuosien päähän, ne edustavat sitä mysteeriä joka sulkee pyöreän muodon sisäänsä. Ja koen olevani yhtä tuon kaiken tähtiaineksen kanssa, jos siihen sulan, niin sulan mihinn vain, sulaudun luontoon, muihin ihmisiin, tulvaan ja menneeseen, sulan kiinni näihin näppäimiin, vaatteisiin, Jos tutkielma tehtävä on tuoda maailmaan lisää järkeä, niin eiköhän niiden aika ole jo ohitse, maailma on niin pullollaan järkeä, että se kaikki järki ja totuus kääntyy meitä vastaan, mitä hyötyä siitä on oikeasti meille ihmisille, voimmeko me sen takia hyvin, että tiedämme jotain tästä maailmasta, ymmärrämme jotain epämääräistä ajatusmassaa, joka voidaan toisaalla kiertää, voidaan kumota, voidaan hylätä ja unohtaa, maailma on täynnä mullistavia ajatuksia, joilla ei ole enää mitään väliä. Onko nykyteknologiallakaan enää mitään väliä, ikuisella kehityksellä, jos sitä ei pystytä käyttämään ihmisten hyväksi, oikeasti. Ihan kuin sillä ei oliis ollut mitään käytännön eroa, ihmiset aina tottuvat vanhaan ja haluavat jotain uutta, ahdistuvat vaikka olisi mitä vehkeitä meitä auttamassa,

Vernal equinox / March 22 / Blossom

kaipaavat vanhoja hyviä aikoja, eivät pysähdy sanomaan, että tämä riittää, pitäisi tapahtua jonkinlainen muutos ihmisen arvoissa, ihmisen asenteissa elämää kohtaan, luottamuksen pitäisi syrjäyttää pelko. Pelko tulevaan ohjaa meidän toimiamme, niin että hamuamme itsellemme näennäistä turvaa, lujitamme seiniämme, pidämme kiinni saavuttamistamme asioista, henkisistä, fyysisistä, ja yritämme pelastaa itsemme pahalta, ja voimme samaan aikaa pahoin, mutta niin voivat muutkin. Näiden hakevien ajatuskuvioiden keskellä koitan löytää tieni ulos tästä asunnosta, saada kengät jalkaani. Itseni liikkeelle paneva voima olen moottori. Sanojen tulva täytyy hyväksyä tässä tilanteessa, miten voisin olla unohtamatta aloittelijana.. Se on ensiarvoisen tärkeää, sillä jos et kuule omaa ääntäsi, niin tyhjän tilan avautuessa täytät sen turhaan. Älä täytä tyhjyyttä turhaan. 14.8. aloita tänään, eikä viidestoista päivä. Miten tärkeistä asioista voi puhua niin, ettei kuulosta kuluneelle, sillä samoista asioistahan täällä on kyse, Jospa siis tämä työ kertoisikin vain yhdestä asiasta, Loppujen lopuksi aiheen voisi tiivistää yhteen lauseeseen: ”Äh puh pentti, työnnä vielä sentti.” Kirjoittamisen ja kuvaamisen välinen kommunikointi tulee mielestäni olla molemmin suuntaista, ei siis sellaista, että kirjoittaminen tapahtuu, koska kuvaaminen sitä vaatii, vaatii selitystä, tai joku vaatii selitystä, pitää olla tekstiä, Pitää olla tekstiä. Pitää kirjoittaa. Sitä vaaditaan, ja sen takia siitä tulee pakolliselta tuntuva kynnys. Kirjoittamisen on hyvä tapahtua itsenäisesti, nautinnollisesti, rakentavasti, omasta vapaasta tahdosta, voiko pakolla syntyä hyvää tekstiä, mielestäni ei, jos ihminen ei halua kirjoittaa Mysteeri tapahtui aivan kotonani, minun täytyy alkaa tutkivaksi salapoliisiksi, minun täytyy löytää se kamera. Minä haluan sen löytää. eettinen kysymys 1) tutkimuskohteen hyväksikäyttö, (tutkijan uraa hyödyntävä tutkimus) Ilmiö. Jos minä en saa olla itse tutkimukseni kohde, niin yhtä hyvin se voisi olla ilmiö siitä, millaisena ihminen itsensä näkee, ja jos en saa tutkia tätä kyseistä hetkeä, niin tutkin hetkessä elämisen käsitettä, mutta tehtäköön, se alusta asti selväksi, että tutkimukseni luonne on alunperin henkilökohtainen, jopa itsekäs. Itsekkyys, se voisikin olla aiheeni. Yksi niistä. En halua rajata aihettani johonkin tiettyyn karsinaan, jota käsittelen, vaan haluan antaa työlleni vapaan muodon, elävän ja yhtä paljon mahdollisuuksia täynnä olevan, kuin jokainen hetki, jonka elämme täällä maapallolla, mutta jonka omakohtaisen kognitiivisen kokemukseni pohjalta voin todeta, jumiutuminen tapahtuu vääjäämättä, sisältä ja ulkoa tulevien juttujen takii. Tutkivaa journalismia, tutkimuksellinen haasMay 14

tattelu, mutta täydellä taiteellisella vapaudella, ja kuvin sisällön suhteellisuus. Painotus. Minua kiinnostaa taiteen tekemisessä ja taiteellisessa tutkimuksessa prosessi-produktio, kokemuksellisuus-käsitteellisyys, sisäpuoli-ulkopuoli, näkyvä-näkymätön, ajattelu-tunne, intuitio-järki, lineaarisuus-nestemäisyys.... kaksinapaisuuksien hämärtymisien kokemukset 4. Jaana Klevering, tanssitaiteilija, assistentti, Teatterikorkeakoulu OMA TAITEELLINEN TYÖ AINEISTONA ASENTEITA, ASENTOJA, TILOJA Tutkimus on aavikko, saaristo, suo tai viidakko. Aineistoa virtaa monista suunnista, joskus odottamattomasti. Minä sukellan, kellun, rämmin, pysähdyn ja ryntään. Taiteellinen tutkimus on prosessinomaista. Työ kulkee kohden jotakin tekijälleen uutta ja vain osittain ennalta määriteltävissä olevaa. Tuntuu mahdottomalta etäännyttää taiteellinen työ tutkimusaineistoksi ja itseni aineistoa analysoivaksi subjektiksi. Kysyn, eikö prosessin seurauksena muotoutuva teos ole samanaikaisesti tutkimustulosta, menetelmiä, aineistoa ja avoimia tutkimuskysymyksiä? Minua kiinnostaa taiteen tekemisessä ja taiteellisessa tutkimuksessa prosessiproduktio, kokemuksellisuus-käsitteellisyys, sisäpuoli-ulkopuoli, näkyvä-näkymätön, ajattelutunne, intuitio-järki, lineaarisuus-nestemäisyys.... kaksinapaisuuksien hämärtymisien kokemukset. Tanssin tekemisen prosessit ovat somaattisia, kinesteettisiä, aistimuksellisia ja ne voivat olla hyvin erityisellä tavalla ruumiin sisäisyyden ja ulkoisen todellisuuden välistä suhdetta käsitteleviä. Millä keinoin voin välittää prosessien moniaistisuuden ja kokemuksien monitasoisuuden tuottamaa uutta tietoa, kun tanssilla (tanssin ruumiillisuudella) on lähtökohtaisesti hyvinkin problemaattinen ja pakeneva suhde kieleen? Tanssin kautta syntyvä uusi tieto on vaikeasti tunnistettavaa, jatkuvasti liikkeessä. Tanssin tieto ei sovi kategorioihin, samoin kuin tanssiva ruumis on muuntuvuudessaan vaikeasti pysäytettävissä määrittelyihin. Miten saan tuosta vaikeasti määriteltävästä, kategorisoimattomasta tiedosta kiinni? En kuitenkaan väitä, että tanssi on ongelma! Näin ajattelen nyt, tutkimukseni tässä vaiheessa Valitsemani teoreettiset viitekehykset ja käsitteet muotoavat teosta, ruumiillistuvat ja liikkeellistyvät teoksen rajojen sisällä. Käsitteet saavat ilmenemismuodon lihallisina, kinesteettisinä, aistimuksellisina, tilallistettuina. Synnyttämäni teos tuottaa muutakin materiaalia kuin esityksen. Teos ja sen työstämisprosessi tuottaa esimerkiksi kuvaa, ääntä, tekstiä, puhetta, muuttuvia tunnelmia, uusia työskentelymenetelmiä, uusia näkökulmia suhteessa omaan työhöni, haasteellisia kohtaamisia eri toimijoiden ja ympäristöjen kanssa, intuitiivisia oivalluksia ja yhteyksiä. Prosessit piirtävät jälkiä ruumiiseen. Näiden eri aspektien tai alueiden luomasta vyyhdestä, loitontumisista, lähentymisistä ja konflikteista, syntyy tutkimukseni tieto. Tiedon esiintuominen vaatii moniaistista, monitasoista taiteellista esittämistapaa. En voi erottaa taidetta, prosessia, tutkimusta, tulosta,

aikaa varten todella vahvoina olemassa. Ihmisen on vaikea muuttaa ajatteluaan nopeasti toiseen suuntaan, se vaatii äärikokemuksia, henkistä pahoinvointia. Voisiko päihteiden käytön laskea äärikokemusten joukkoon, se on mielenkiintoinen maailma minulle, ollut aina kiehtova toiseus, kuten taidemaailmassa on tapana sanoa, eikä word siltikään tunnista sanaa suomalaiseksi. Päihtynyt toiseus laajentaa ja samalla supistaen tajuntaa jostain toisesta kohdasta, kuvittelen että laajentumisella on molemmat puolensa, ihmisen tajunta on luultavasti aika rajallinen kuitenkin, eri ihmisillä on erilaisia kapasiteetteja hallita ajatuskokonaisuuksia, ja tulla toimeen oman ajattelunsa kanssa, kyse on kapasiteeteista, sekä suhtautumisesta elämään. valokuvalla ja mielen sairauksilla, kuten ne meille kerrotaan, on muotonsakin ansiosta selkeä linkki. Hulluus mielenkiintoisena ilmiönä. Vapautumisen mahdollistajana. Miten vakavasti tämän yhteiskuntajärjestelmän siten ottaakin, koska tässä yleisesti hyväksytyssä normien rajoihin mahtuvassa ajattelussa on niin paljon paskaa, poliittista johtoa myöten, että ei helvetti, ihminen unohtaa pointtinsa. Onko ihmisellä mahdollisuus toimia intuitiivisesti, ajelehtia hetkestä toiseen, suuren sattuman johdattamana, keräämällä elämäpisteitä, kokemuksia, luottaen aina huomiseen. lehti, jolla on merkityksensä kolmen sukupolven välissä. Mielikuvituslehteni. OI onnein vastata puheluun tuohon, Pian ystävän nähdä saan En minä mitään enempää tarvitse, haluan jotain aivan muuta, joka ei kuitenkaan ota minulta yhtään mitään pois, jotain lisää tähän, jotain kaunista, yksinäisyydestä kumpuavaa, sen ymmärtämisestä kauniina, varmana, omana, yksityisenä.

sä, jossa voi olla kuin pellossa, minä itse mukaan lukien, pidän siitä, kun voi olla, kaatua, kaataa, kontata, painia, kaikesta sellaisesta, joka jättää jälkensä mattoihin, lattioihin, ja pienesineisiin. Ne menevät aaltoina. huomenna nousen vaikka väkisin. Perkele, helvetti, varmasti nousen, se vaatii oikeasti tällaisen taistelun vaikka kuulostaakin varmaan idioottimaiselta, silloin joskus kun lopetin tupakoinnin, päiväkirjani oli täynnä isoja kirosanoja, taisteluhuutoja, ja ne auttoivat, kynänterät katkesivat, kun rusensin niitä kirosanoiksi, oikeaan aikaan, oikealla iholla 27.6.8 ihan oikealla iholla, 28.6.8 ihan oikeaan aikaan, itsekuria, itsehillintää, siitä kysymykseni, siitä monet asiat ovat kiinni, päätöksestä ja sen pitämisestä, kärsivällisyydestä. Langan kiristämisestä ja taas hölläämisestä. Huokoset nousevat aikansa ylös ihosta, herkistyvät tunteelle. ikuistettavaksi Vastaukseni kesäinen ei ole mitenkään positiivinen, kuten kaikessa on kesässäkin puolensa, mutte kun en osaa vastata suoraan teen vastauksestani ympäri-

Yölliset maalausretket aivan omassa seurassa edustavat minulle jotain sellaista taikuutta, yksin olemisen ylistys pikemminkin, kun tuntuu, että olen tärkeämpien asioiden parissa, kun olen heittäytynyt täysin ihmisvirtaan, siisteys kotona jää yhä vähemmälle, kun kotona käy paljon ihmisiä, sotku alkaa leviämään, kasvamaan, sekaisuus, sotkuisuus, tuntuu siltä, että tietyt ihmiset viihtyvät paremmin sotkuisessa ympäristös-

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 9

pyöreän, epätarkan. Jos tekisin pohjustuksen siivoukselle. Kadotuksen tila, minulla on keinoni siihen alan palauttamaan mieleeni sitä tunnelmaa joka vallitsi talvella, muistatko vielä, sen pehmeyden, rauhallisuuden, silloin ei ollut kiire mihinkään, miksi nyt olisi, kaiken piti olla kesäksi valmista, koska siihen latautuu kaikkein eniten odotuksia, silloin on elämän parasta aikaa, ai-

Sillä siellä yksinkertaisimmilla tasoilla ne mielenkiintoisimmat ilmiöt esiintyvät harkitsemattomissa asuissaan, juuri niissä mitä ei juhliin pueta, ei edusteta mitään, ketään, itsestään vain, samalla kun kaikki muukin huomaamatta etenee kohti vääjäämätöntä, leikin sanoilla joita olen kuullut, suurimman osan ajastani niillä tehnyt aikani mielekkääksi mil-

loin kenenkin kanssa yrittänyt muodostaa jonkinlaisen yhteyden siinä ajassa, paikassa, elämäntilanteessa, monesti ollut yrittämättä. Ollut ilman sanoja, eristäytynyt tilanteesta. Ollut tutustumatta tuntemattomiin, tuntenut itseni enemmän siksi ihmiseksi, joka jättää sanomatta. Olen moderni turkulainen, uuden polven maailmankansalainen, Turun oma poika. juuri unohtaminen on parempi tapa elää, virrassa, hetkessä, ja ikuisesti toisaalta tarkkaavaisuus mielenliikkeiden suhteen johtaa taas oivallukseen, mitä ikinä, välisanoja, aikaa viedä ajatus toisaalle, irrottautua katkenneesta ajatuksen seuraamissessiosta, yhdessä samassa pysyen voi alleviivata vaikka Kiinanmuurin, mutta siihen menee ikä ja terveenpaperit, jaaritella sitten syljen mieluummin vasta ulkona, en jaksa kirjoittaa kokonaista ajatusta enää loppuun asti, ei ole mitään tärkeää, se on vain se opetus siitä, ettei opi kirjoittamaan, ellei kirjoita. määrän tulisi korvata laatu tälläkin alalla, minun tehtäväni on luoda, olla siinä tilassa, luovassa tilassa, sitä kohden olen kulkenut nämä ajat, sillä lopputuloksella ei ole juuri nyt niin välillä, editoinnin tekee editoija, en minä. Jos teet yksin jotain monitahoista teosta, muo dotonta kokonaisuutta, johon nivoutuu useampia

erilaisia tekemisen, olemisen, ajattelemisen tapoja, niin tehdessäsi jotain yhtä osaa tästä täytekakusta esimerkiksi kakkupohjaa, se täytyy kostuttaa ja löytää rakenne jolle voi ne täytteet makeat siten kasata, koristella kermavaahdolla ja suklaaneppareilla, mutta sitä pohjaa tehdessä täytyy se kaikki kielen mennessään vievä ja silmääkin siinä mennessään viehättävä hyvä meininki unohtaa ja keskittyä tylsään rakenteeseen. Toisaalta jos ei ole kysymyksessä vaimon vanhempien ensitapaaminen tai muu tärkeä tilaisuus, niin on oikeastaan ihan sama miten ne pohjalliset sinne kakkuun tunkee, mutta jos on konditoria-koulun lopputyönäyttely, ja paikalle tulee arvioimaan Suomen johtavat kakkumaakarit, niin eiköhän kannattaisi tehdä ne rakenteet pysyviksi, että säilyy edes kritiikkitilaisuuteen asti pystyssä. Voi sinne sisälle varmasti jotain keppejäkin pistellä, mutta jos ne sedät haluaa maistaa, en tiedä käytäntöjä siellä Aninkaistenkadun toimipisteessä, niin suuhun jää kusetuksen maku aprikoosihyytelöistä huolimatta, miks joskus kun kirjoittaa täytyy olla jotenkin kovin nokkela, yrittääkö sitä viihdyttää lukijoita, joitain kavereita, vai ketä oikein, toisaalta on kauhean helpottavaa löytää itselleen jokin tuttu ulospäin suuntautumisen vimma, sellainen levoton älyn jättämä jauhaminen, jota hillitty olentoni sisällään pitää suurimman osan ajastaan, kätkee sisäänsä jotain itselleenkin tuntematonta, jotain inhimillisiä piirteitä, joiden ympäristö ei koskaan antanut kehittyä kovinkaan pitkälle, joihin suhtaudun työjarruilla. Se kirjallinen osuus voisi olla jotain kolmekymmentä sivua pituutta, jonka jälkeen tulee kirjallinen osa kaksi, osa kolme, neljä ja viisi, kuusi ja seitsemän. Miksi en kirjoittaisi jos se minusta tuntuu niin maan perusteelliselle, se on joskus hauskaa suhtautua asioihin kevyesti, koska olen stressaantunut persoona, en saa öisin unta, ja kävelen kuutamoon. Joskus kirjoittaminen vaatii keskittymistä, usein se vaatii istumista alas, ja vielä useammin se vaati sormien käyttöä näppäimillä tai ilman. Mutta ajatusta se ei siis vaadi. Siis mitä se vaatii, niin kirjoitusvälineet ja halua. Kirjoitusvälineinä minulla on tietokone, kyniä ja pap er ia, asen-

Walter

Benjamin.

“The Work of Art In The Age of Mechanical Reproduction (1936).” In this piece, Benjamin critiques the methods and motivations of image reproduction at the advent of the Industrial Revolution (the inception of commercial filmmaking and mass print media). He mourns the loss of “the aura,” the moment of awe seizing the first-time beholder of a singular work of art. Benjamin argues that forces of commercialization have subject “the aura” to a perverse transmutation of value, resulting in a cheapened “cult value.” He concludes with the assertion that reproduction techniques could someday work in favor of the artists, for purposes both political and philosophical. “Mikä oikeastaan on aura? Tilan ja ajan erikoinen kietoutuma; ainutkertainen kaukaisuuden tuntu niin lähellä kuin kohde ehkä onkin.” (Benjamin 1989, 130.) -Miten asia voidaan tiivistää? -Haihduttamalla siitä neste, vesi. Elämä. Asioita voidaan tiivistää johonkin tiettyyn tarkoitukseen, mutta yleisesti ajatellen tiivistäminen tarkoittaa asian irrottamista omasta luonnollisesta ympäristöstään, ehkä paremmin ymmärrettävään muotoon, joka lopulta ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Voisiko masennuslääkkeiden syömistä verrata taloudelliseen lamaa, kun oikeita syitä siirretään välillisesti tekemällä ongelmiin ratkaisuja, väliaikaisia ratkaisuja, lisää rahaa ilmoille, lisää reseptoreita aivoihin. Asettelen nyt varovammin askeleeni Aloitetaan alusta. Mistä muualtakaan voisi aloittaa, ellei alusta? tällä etapilla onneeni, muotoilen sanani tahdilla, olen rauhoitettu eläin Ajatus tuli mieleeni nukkuessani pieniä päikkäreitä, siinä Otson sohvalla, hienoa huomata, että ne ajatukset, joita mieleen tulee tuolloin voivat todellakin olla rakentavia ideoita, jotka sopivat myös todellisuuteen, toimivat kerrottuna unen jälkeenkin, nyt koin vahvasti sellaista oloa, että mielenterveyspotilaita tulisi ohjata masennuksen jälkeen johonkin toiseen suuntaan kuin takaisin siihen samaan pyörteeseen, joka on masennuksen alunperinkin aiheuttanut. Onko järkeä

Vernal equinox / March 22 / Blossom

tehdä ihmistä ns. yhteiskuntakelpoiseksi, jos se ei tapahdu yksilö omista perimmäisistä haluista, voisiko olla muita suuntia joihin ohjata masentuneen ihmisen ajatuksia, jotain parempaa kuin se todellisuus, jossa masentuminen on tapahtunut. Se, että ihmisen saisi toteuttamaan aktiivisesti itseään, Kirjoitan, sen teen itseni ja muiden hyväksi, se, että julkaisee ajatuksiaan mahdollisimman monipuolisesti erilaisissa yhteyksissä, käsittelee, kertaa ja päivittää omaa tietämystään, omaa näkemystään, on kriittinen, ottaa sen asenteen, että haluaa kuulua hyvän puolelle, että oleminen hyvän puolella, oikeuden puolella riittää. Sen jälkeen ajatusta täytyy kehittää, peilata eri suunnista, keskustella näkemyksistä, asettua ulos umpiosta, Uskaltaa muuttua ihmisenä. Miten voisit luottaa aina itseesi, kun näkemyksesi syntyvät tämän yhteiskunnan tuotteina kuitenkin, Mitä sulla tulee ekana mieleen, on tärkeää, kerro siitä. Monena ajankohtana istuneena, käyn lävitseni uudelleen miten tuoliltani nousisin, surren vai laulaen, esittäminen ei ole ollut koskaan se juttu siinä. Ei ole suurempaa tarvetta saada asioita valmiiksi. Sitä kautta pääsenkin kysymykseen, että miksi ikinä sitten teenkin asioitani, koska pidän siitä, tulen hyvälle mielelle, sitä on hyvä tehdä yhdessä, saada hetkestä kiinni, yhteisesti päästä materiaalin tajuun Asioiden takana on loputtomasti uusia asioita, kannattaako edes lähteä sinne luomaan teoriaa, luomaan pysähtynyttä järkeä, lopullista punaistalankaa seurattavaksi aina perille, se mistä tutkimus parhaimmillaan kertoo on puukko lihavassa naisessa. On vaikeaa tehdä jotain, jos sitä sisäisesti vastustaa. Nämä säännöt tuntuvat vain niin väsyneiltä, perustuvatko ne mihinkään tärkeään? Ne vain ovat niin, ja niitä täytyy totella, että pääsee tästä koulusta ulos kunnialla. Sitten voi vilauttaa BA –todistusta Linniksen pormestarille. Ranteen ympärillä muistutus siitä, mitä olen tekemässä, etten ajaudu huomaamattani virran vietäväksi, huuhtoudu jokirantaan, mieli täytyy pitää siinä tilassa, jonka olen saavuttanut pienillä teoillani. Tää opinnäytetyö. Eilisen hurmos, kääntyy tämän päivän häviöksi, ihme juttu. olen koukuttuvaa tyyppiä, kaikkeen kivaan vähäksi aikaa, sitten Vaatii taitoa hillitä alkukantaisia haluja. lopetan taas. Omasta tilastani, kerron teille ihmiset, rauhoitetut eläimet

jatkuvasti elossa. Sun housuissas asuu lepposa kyrna Kyllä, teen kaikkeni nyt sisäisen tunteeni takia, ei mitään ulkoista, ei mitään häiritsevää, rauhaisaa olemista yksin seurassa. vartaloni asunnossani. Näkymän ikkunan takana, molemmin puolin, eri lämpötiloissa, minä siinä lämpimässä, ilman pikiä housuja, hiekoitusauto kuitenkin näkyvissäni, lasi materiaalina kahden tilan välillä tarpeeksi kirkas, Jokin kolminaisuus; Asunto, vartalo, ajattelu. Ympäristö, fyysinen ihminen ympäristössään, sekä fyysisen ihmisen ajattelu. Ei näillä kirjoituksilla ole muuta kuin suuntaa antava merkitys, Kirjoitusteni suuntaa antava merkitys, On hyvin hatara, missä mielessä nämä voisivat olla tärkeitä sanoja, kenelle, mille, miksi. Minulle itselleni ainakin, siitä lähden, näitä sanoja, sitä halua kertoa, sitä luovaa tilaa jota jahtaan, miksi, kenelle, ellen itsellenijohonkin tiettyyn tarkoitukseen, taidetta harmaalla yleisölle, jaettavaksi sille joka sattuu kiinni saamaan, sattuman kaupalla törmää aikaansaannoksiini. Harmaa yleisö, harmaa massa, harmaa talous. katsoessani itseäni peilikuvani ohitse, tiedän olevani siinä, ei tarvitse katsoa silmiin. Mitkä hetket ovat elämisen arvoisia, tavoiteltavia? Minkä hetkien takia elämme niin kuin elämme, voinko poimia sieltä muita tärkeämpiä, joihin haluan aina palata, joiden haluaisin jatkuvan ikuisesti edes kuluneena fraasina. Hetket jotka toisin sanoen palaavat yhä uudelleen eri paikoissa, eri ihmisten kanssa, joissa on jotain tunnistettavaa, miten sen huomaa, huomaako sen kaikki muutkin? Olenko minä ainoa, ellen siitä kerro jätän mieluummin kertomatta ja annan muiden kokea tavallaan, ellen halua jotain todella jakaa useampaa kuin yhteen osaan. Mutta onko kyse enää halusta, jos teen sen kuitenkin, millä tasoilla ihmiset voivat keskenään jotain jakaa, eikö läsnäolo riitä? Ei aina. Tarvitaan sanoja, ihminen ei tällä elämäntavalla, johon olen vauvasta lähtien tottunut, aikuisuuteen asti kyseenalaistamatta, enkä vieläkään siihen pysty. Sanat ovat tärkeitä, niille on paikkansa minun ja ympäristöni välillä, niillä on paikkansa jopa ilman kommunikoinnin tarvetta. Ne

EIKS TÄÄ VOIS JO LOPPU

voivat olla yksilölle tärkeitä, monologilta vaikuttava puheensorina paperillani tuntuu kommunikoinnilta, yhteyden muodostaminen itseen syvempään, ajatusten virtaan. Ilman päämäärää, ilman tyyliä, ilman minua pyrkimyksenä, mutta jostain syvemmästä tarpeesta kuitenkin nousevat, kirjoittaminen on teko, se on jotain konkreettista, se luo yhteyden sisälläni vellovien massojen ja ulkopuolellani tapahtuvien staattisten varausten välillä, luon merkityksen, mahdollisuuden päästä eteenpäin, uskon tähän Kaiken monisyisen keskellä arvostan jotain hyvin yksinkertaista. Alleviivattua ja täsmällistä. Jotain niin itsestään selvää, että sen olisi voinut hyvinkin jättää sanomatta.

May 10

olen hakannut päätäni koko ajan väärään seinään?

Kärsitkö nostalgiasta, ei se mitään, se on raskas taakka vain. Eihän se muuta kuin estä sua näkemästä yhtään mitään. Purkakoot talot, vittu, antaa mennä polttakaa kaikki vanhat rakennukset ja tehkää tilalle uusia, kuluttakaa rahaa niin kuin ministerit sanoo, älkää vaipuko synkkyyteen laman edessä, kierrättäkää rahaa on vastaus, jatkakaa talouden pyörrettä, kiinnittäkää huomionne talouteen kun rahat ovat vähissä, hyvä minun on puhua, kun en mistään mitään tiedä, paljon helpompaa, kun on jokin asenne. Näin, vaikka viha, tuska ja ahdistus. Tukahdutettu mikä, minäkö? enhän ole, minulla on keinoni päästä pois, lopettaa kaikki liike, hellittää otetta, päästää paha pinteestä ja antaa kaiken olla. En jaksa ahdistaa ketään nurkkaan, ei minulla ole siihen edes mahdollisuuksia, epäonnistumisen pelko, häviön pelko tänään. Ei ole mitään hävittävää, Kaikki kiroavat epäkohtia, kykenemättä mihinkään muutokseen, pienuuden tunne harmaan massa vedossa, eikö aina, jopa kaikkein radikaaleimmilla on ollut ympärillään heimonsa, radikaalit ovat olleet ympäristönsä tuotteita, myötineen ja vastakarvoineen, kovaa minäkin voin esittää täällä nahkaisella kotisohvallani tasaisessa kahdenkymmenenkahden asteen lämpötilassa, mutta jos jatkan tätä kirjoittamista on pakosti vastaan tuleva jotain jolla on jotain merkitystä, mihin tämä ikinä kääntyykään, jos nyt saisin keskityttyä edes hetkeksi johonkin. ei se raha sieltä puusta putoa, ellei sitä ravistele ihan vitusti. Jälleen koneeni edessä, vähän silmät jo väsyy tuohon näytön valoon, mitenköhän ne ennen aikaojaan kirjoittaneet, kynttilänsä valossa pärjäsivät, miten mahtoivat, Kaikki se itsevarmuus, joka minusta välittyy, miksi häpeän sitä joskus koen sen omakseni, en aina. Kaikki se epävarmuus, joka minuun liittyy, miksi häpeän sitä joskus Koen sen omakseni, en aina. Yritän kertoa, vai kerron. Kaikki se epävarmuus, joka ihmistä ajaa. Jos kutsuisin itseäni Ihmiseksi. Ihminen, inhosin silloin epävarmuuttasi. Se ei tehnyt sinusta niin luontevaa kuin olisit halunnut, Asiat eivät liikkuneet välillämme maan ja taivaan kuun, Kuten minä, ihminen, halusin sinut hylätä Satuttaa kuin vahingossa, sillä ihmissuhteiden luonne On sellainen, oi kaikki tietävät mahdottomuu-

den. Tuleeko tuolla kylmä, onko minusta siihen. Tarvitsenko jotain, jota en kyseenalaistaisi? Jotain pysyvää? seuraava päivä jälleen. Tervetuloa valmiiseen maailmaani. Kun eilisen epätoivo laskee päätään. Rakentaminen alkaa jälleen alusta, kaiken valmiin päälle, menneen, ja tulevan ehdoilla. Se, mitä tapahtui vielä eilen illalla, oli hyvästä, olen tyytyväinen, miten tämä kaikki loppui, miten ihan pieni luku elämääni sulkeutui omaa tyhmyyttään, henkistä jälkeenjääneisyyttään mokaa nopeasti sellaisen, tulee surulliseksi, tyhjä olo tarttuu hetkeksi, kun vielä hetki sitten en muuta voinut ajatellakaan, kuin häntä, niin nyt on pakko. Henkinen jälkeenjääneisyyden tunne on minulle pahinta myrkkyä, jota koen tuntiessani olevani jostain sisäisestä aikataulusta jäljessä, jostain jonka olisin toisenlaisella toiminnalla jo voinut saada tapahtumaan, kivun, jonka tarkoitus on vain kerrata niitä kaikkein kivuliaimpia pisteitä, jotka yhteentörmäyksissä jäävät sattumaan Kirjoituksen puhdistus. Ja sen sain nyt puettua sanoiksi, ettei tällä työllä olisi mitään merkitystä, ellei sillä oli mahdollisuutta muuttaa minua ihmisenä. Ja sen, miten ihminen kaipaa jotain pysyvää elämäänsä, minäkin, sellaista pysyvyyttä tämä työ on minulle merkinnyt pian vuoden ja tulee pysymään jatkossakin mukana, luoden turvaa harhaileville ajatuksilleni. Ajatus siitä, että mitä ikinä ihminen kuvaakin vaatii samaistumista, itsensä löytämistä kuvattavasta kohteesta, jollain tasolla, suoraa yhteyttä kuvattavan kohteen ja kuvaajan välillä. Miten samankaltaista on siis olla itse kuvassa ja kameran takana, kyse on saman asian kahdesta puolesta. Kuvaaja mallina. Miten se kertoo saman asian kahdella eri tavalla, suoraan kuvassa ihminen, tai saman ihmisen valinnat, hänen katseensa. Kyse on ihmisestä. Pitkä mielikuvitus elämäni, miksen siis heittäytyisi sinne ihan täysin, jos kaikki alkaisi vaan mennä lomittain, musiikin tekeminen, sanoitukset, piirustukset, äänitykset, haastattelut. Luovassa tilassani se voisi olla mahdollista, vaatisi kovin energiaani, mutta kaiken tarkoitus on kuitenkin tulla sillä tavalla helposti, että pidän koko ajan siitä, mitä teen, sillä on merkityksensä.

Kieli, kielen ja ajattelun erot. Millä tyylillä sanani järjestän, mitä puolta itsestäni haluan miellyttää, mihin tarpeeseen sanat ovat olemassa, haluanko miellyttää ihmisten, tiettyjen ihmisten tai kenen tahansa, kokemus pohjaa todellisuuteen. Vai leikitellä sanoilla vaan? Ihan miten sen haluaa nähdä, kunhan syntyy tekstiä, se on aluksi luultavimmin kaikkein tärkeintä, se ettei vaan välitä, että näkee jälleen kerran itsensä aloittelijan silmin,

käy vielä hyvin, jos vain jatkan tällä tavalla, että henkinen keskeneräisyyteni loppuu vähitellen, ja unelmani ja todellinen maailma, jossa elän realismin keskellä, osana muiden ihmisten maailmaa jotenkin loksahtaa paikoilleen, ja että joku kiva tyttö jaksaa katsella minua lopun elämäänsä, ja minä häntä ja saamme kauniita lapsia, ja rakastelemme lopun elämäämme siinä sängynlaidalla, enkä kaipaa ketään muuta enää lähelleni, paitsi tietysti hyvät ystäväni ja heidän rakkaansa. Se muoto, joka sisälläni kasvaa on ollut aina sellainen ilmapallo, joka paisuu ja kasvaa ja tyhjenee taas, olisikohan ne keuhkot. Mutta siellä on sellaiset henkiset keuhkot, jotka eivät ole aivan keuhkoja, sellainen maksan ja keuhkon sekoitus, joka kerää kaikkea tunnetta, tuskaa, pahaa oloa, joka auttaa minua kasvamaan, pyristelemään vastaan ja mukana, kunnes, kunnes se pamahtaa ja tulee vapautuminen, helpotus, kuin iso finni, orgasmi, tai jokin sellainen orgaaninen räjähdys, johon ei välttämättä liity suora hyvänolon tunne, mutta sellainen hidas vapautuminen, jonka huomatakseen täytyy olla hyvinkin tiedostava omasta menneisyydestään, samojen aihioiden ympärillä koetusta kivusta, ja siitä suurenmoisesta hyvästä olosta, joka paistaa aina välillä verhojen välistä suoraan huoneeni nurkkaan varjostaen selustani, samalla vapauttaen sielustani jälleen yhden juuri lentämään oppineen linnun, ymmärtämättömänä ikkunoiden olevan vain läpinäkyvää lasia, uuden vapauden riemussa.

Älä mee, koska mun tulee sua ikävä, täyden kuun valossa. Alaston vartalo kuuntelee. Hyvä paha juttelee.

Miksei kukaan kertonut linnulle ihmisten olevan jo näin pitkällä kehityksessä? Ja se minkä kuulin, taisi olla joku rakennustyömaalta, että kissojen ja hiirien traagisessa leikissä on mukana molemmille lajityypeille niin osuvasti toisiaan täydentäviä piirteitä, jotka edesauttavat tämän epäreilun kissa-hiiri-leikin mahdollisimman epäreilujen sääntöjen toteutumista veriseen lopputulokseensa. Kissat ovat eläiminä kärsivällisiä. Jaksavat odottaa vaikka päiviä vainunsa perässä, kun haistavat hiiren kulkeneen. Kun taas vastoin yleistä luuloa, hiiret eivät ole kovin nokkelia kulkureittiensä suhteen, he kulkevat toistuvasti samaa reittiä, johon jättävät tuoksunsa, ja ovat valmiita kissan kynsiin. Näin sen ainakin kuulin, jep, sen kertoi Seppo, jonka kissa saa ahmia hiiret talosta. Oikeassa elämässä Tom olisi syönyt Jerryn ajat sitten. Kissat, kalat, hiiret ja linnut. Samaistukaa juuriin, ja mädäntykää märkään maahan. Mittari omalle työlle on se, mitä tunnen. Voiko jokin työ olla niin tärkeää, että sen voisi antaa

Satiiri Suomessa

Satiiri on vittumainen tyylikeino, joka tarkoittaa jonkin aiheen käsittelyä niin, että se näyttää naurettavalta. Satiirissa voidaan käyttää samantapaista tekniikkaa kuin parodiassa, mutta satiiri on yleensä hienovaraisempaa.

Lajin ensimmäinen mestari oli Eino Leino, joka viljeli satiiria sekä runoissa että pakinoissa. Aikalaisista Erno Paasilinna ja Veikko Huovinen ovat leimautuneet tuotannossaan nimenomaan satiristeiksi. Huovisen pahennustakin herättäneet tarinat Hitleristä, Stalinista ja Pietari Suuresta ovat klassisia satiireja, joiden ilmestyttyä kaikki eivät muistaneet, että satiirin keskeinen keino on esittää asiat päinvastoin. Muuan satiirin mestariteos on Mark Twainin Huckleberry Finn, jossa päähenkilö muun muassa kauhistelee ystävyyttään neekeriorjan kanssa, koska sellainen on muka Jumalan tahdon vastaista. Huovisen Veitikka sisältää saman kirjallisen keinon jo teoksen nimessä.

Satiiri ei välttämättä ole aina hauskaa, sillä satiiri pyrkii pelkän huvittamisen sijasta esittämään myös kritiikkiä ja ottamaan kantaa. Satiirin päätarkoitus onkin koomisen sijaan pikemminkin poliittinen, sosiaalinen tai moraalinen. Esimerkki satiirisesta kirjallisuudesta on Jonathan Swiftin Gulliverin retket, missä Swift ottaa satiirin keinoin kantaa muun muassa uskonsotiin ja ajan tieteeseen. Uskonkiistaa esittää kansaa jakava riita siitä, pitääkö kananmuna murtaa suiposta vai tylpästä päästä. Tämä riita laajentuu täysimittaiseksi sodaksi, joka vertautuu protestanttien ja katolisten sotaan Swiftin aikana.

Näyttämöllä etenkin revyyteatteri on käyttänyt vanhastaan satiirin keinoja. Arvo Salon Lapualaisooppera oli parodian keinoja taitavasti

soveltanut 1960-luvun satiiri 1930-luvun politiikasta.

Toinen satiirisen kirjallisuuden klassikko on Voltairen Candide. Siinä Voltaire kritisoi sodan ja kuoleman keinoin leibniziläistä optimismia, jonka mukaan ihmiskunta elää parhaassa mahdollisessa maailmassa.

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 13

viedä tekijältään voimia, käydä tekijälleen ahdistavaksi. Silloin se ei ole mielestäni hyvä työ, jos se vie voimat. Yksi teema tässä työssä on varmastikin se kaksijakoisuus, joka on minulle niin ilmeistä. Kaksisuuntainen elämänkatsomus. Toinen kaipaa selkeää rauhaa, tiedän, toinen ajelehtimisen hyväksyvää vapautta, hallinnan lopettamista. Tunnetta, ettei tarvitse tehdä tälle elämälle yhtään mitään, sillä tässä se on, joka tapauksessa, Toisto on jotain jokapäiväistä, kaikille tuttua, samojen asioiden kertaamista, elämissään kaikki pyörivät samojen asioiden ympärillä, muuttaen hitaasti ihmistä, kasvamaan, kehittymään, saamatta mitään koskaan valmiiksi, ei ole sellaista lopullista tilaa kuin valmis. Se on hetken siinä valmiina, ihmisten silmien alla, arvioitavana valmiina työnä esimerkiksi, mutta seuraavassa hetkessä elämä ajaa ohitse, kun annetaan huomion keskittyä luonnollisiin tarkennuspisteisiinsä, seuraa unohdus, elämä jatkuu, ja se mikä oli hetki sitten valmis, on valmis unohtumaan, jäämään nurkkaan kulumaan ja seuraavan valmiin muodon hahmottaminen voi jälleen alkaa. Valmiista asioista maailma toisaalta rakentuu. Ne ympäröivät meitä kuin huomaamattamme, tämä pöytä näppäimistöni alla on ollut valmis jo aikoja sitten, mutta palvelee minua edelleen hieman kuluneempana kuin joskus, mutta täysin samassa käyttöesineen hyödyllisyydessään kuin aina siihen saakka, kunnes luultavasti muuton yhteydessä, sille ei ole enää tilaa täytettäväkseen. Silloin sen viimeinen matka alkaa kaatopaikalle muuttumaan hitaasti maa-ainekseksi.

linnut juuri ne kyseiset, Voisiko olla vaihtoehtoja työlle, jolla ei ole materiaa. Nykypäivänä tulee helposti mieleen bittimaailma internetissä. Se on yksi. Minulla on kuitenkin halu tehdä työ materiaalille, ei ehkä siitä perinteisestä syystä, että se on lähinnä pakollista, vaan siitä, että haluan tuntea materiaalin sormenpäilläni, haluan elää materiaalin kanssa läheisessä, hengittävässä suhteessa, tehdä käsilläni, muokata, tuntea, koskettaa. Tehdä tavalla, joka ei ole enää tänä päivänä kovin yleistä valokuvamaailmassa. Käsillä tekeminen liittyy pieneen määrään teoksia, ja se liittyy analogiaan, mekaanisuuteen, vanhoihin perinteisiin, jotka eivät ole enää sillä tavalla järkeviä kuin ennen, opetus siirtyy tekniikan mukana sinne, missä kehitys on tuoreimmillaan, vanhat tavat jäävät, Valokuvan perimmäinen olemus ei taida olla siinä materiaalissa, jolle kuva on piirtynyt. Luulen, että kun työni on sellaisessa pisteessä, että se toimii ilman materiaaleja, sen siirtäminen juuri sellaiselle materiaalille, kuin parhaimmalta tuntuu käy helposti, kun työn voi esitellä ideatasolla. Teen sen niin hyväksi ajatuksellisesti, ja digitaalisia välineitä hyödyntäen, että koen itseni itsevarmaksi kiertämään vaikka maailman löytääkseni itselleni ymmärtäväisen painotalon, painamaan minulle mitä kaipaan ja haluan, ja tämänkin retken pääasiallinen tarkoitus on liikkua, olla läsnä juuri sillä matkalla, jota olen tekemässä, seikkailu. Lisää kahvia, kiitosKävelen taas asioiden yli, astun päälle. En jaksa nostaa mitään ylös paikalle jonne ne voisivat kuulua. Asiat hajoavat jalkojeni alle, kun kaatunut vesilasi huuhtelee lattian pintaan kertynyttä pölykerrosta. Olen päättänyt elää ilman syyllisyyttä. Näyttäisikö tuon ison koivun tuulen huljuttamat, valtoiminaan roikkuvat oksat yhtään kauniimmille, jos asuntoni olisi siistimpi liikkeessä, vaikka menisinkin vain edestakaisin. baariin päädyin, aa-kerhon kesäretki repsahti sitten kuitenkin.

mäisen määränpääni, pysähtymisen, siilolle. Siinä hengitin sen vieressä, katselin ihmisten jättämiä värikkäitä merkintöjä, maalauksia sen rapautuviin seiniin, räystään välistä ponnistavaa pientä koivua, jonka kasvupaikka on alusta asti ollut kyseenalainen verrattuna muiden lähistön puiden vehreään maakosketukseen, tukenaan kuitenkin sammalpeite. Kun luonto ottaa takaisin hylätyt rakennukset, elämä jatkuu ilman ihmistä. Tunsin itseni taas vahvemmin, muistin jotain kadoksissa ollutta. Silmäni avautuivat liikkeelle, kiertämisen iloille, suoran kokemuksen. Matkojen ei tarvitse olla pitkiä, jotta ne voisi tapahtua. Olo jatkui vahvistuen, kun askeleet veivät ohi vanhan Lonttisten kämpän, ihmeellisen vihreyden keskelle Aurajoen uomiin, pihalla paloi suuret liekit, puut muistuttivat siitä vanhasta hyvästä cityhippiydestä, jonka imin silloin sisääni varmoin vedoin, joka puolella oli kokonaisvaltaista, se asuminen levisi elämään, syleilemään, kantamaan turvallisilla käsivarsillaan läpi rantaviivassa kasvavien puiden varjostaman kävelytien, joka on vuosien varrella muuttunut oikeaksi väyläksi, jota pääsee kulkemaan helposti koko matkan kaupungista rautatiesillan kupeeseen, mielestäni kaupungin sykähdyttävimmän reitin, ja aina yläjuoksua kohden, kunnes kaupunki loppuu olemasta, muuttuu maaseuduksi, hiipuu pois nopeaan. Rakkauden yläjuoksua.

Tunne jostain vanhasta tutusta, todella miellyttävästä olosta vahvistui, johon on sekoittunut vuosien varrella tullut aikuistumisen mukanaan tuoma rauhallisuus, varmuus syvemmästä itsestä. On hienoa kulkea samaan aikaan kahta eri tunnetta kohden, kuin Taideteos ei ole varsinaisesti käytsamaan aikaan eteen ja taakse, töesine. Mutta tarvitsee yleensä sillä pelkkä eteenpäin menemikäyttöesineeseen verrattavissa nen veisi aikuisuuden kiroihin, olevan esineellisen muodon toitaantumus pitää lapsenkasvoimiakseen teoksena. Teos. Sana sena, vaikka ajatukseni ja sanani teos viittaa tekemisen lopputuhorjuvat enkä osaa muotoilla ajalokseen, esineen kaltaiseen kaptusta järkeväksi, kriittinen minä, paleeseen materiaa, jonka ihminiintiedän, osittain mistä yritän nen on muokannut haluamansa hieman resuinen ulkomuotoni kertoa, ilmaisuni on epätarkka näköiseksi, kertoakseen jotain tuntui sopivan juuri siihen huo- nyt, mutta kirjoittamalla sen noniistä henkisistä prosesseista, lettomaan, omalaatuiseen käve- peaan, ennen kriittisen minän joita hän on käynyt läpi elämäs- lyretkeeni, hetkittäin seurasin pyyhkivää kättä, saan vangittua sään, joiden takia hän on halun- mahdollisimman tarkasti jokaista ajatuksen keskenkasvuisen viatnut tehdä juuri sellaisen teoksen, askeltani, vaikka jalat olivat väsy- tomuuden. Taantumuksellisella kaikista mahdollisista tekota- neet, tuntui käveleminen hyvälle, tunteella on jotain yhteiskunnalvoista, sisällöistä taiteiöija on va- Raunistulassa kohtasin ensim- listen pakotteiden kentästä ulos April 25 April 24 May 19

Vernal equinox / March 22 / Blossom

June 8

putkahtamisen kokemuksella, tilan löytäminen siitä, mitä oikeasti on olemassa rakenteiden taustalla, tai oikeastaan niiden päällä, läpinäkyvänä kiiltona, jonka säihkettä ei aina edes huomaa, sitä ei näe, se hohtaa niin erilaista valoa, kuin tottunut silmä, järkiajatteluun mukautunut mieli, luokitteleva, vertaileva. Hetken koin pientä, entä jos ajattelemisen kiusausta, kun näin itseni tässä ja itseni vanhan asuntoni pihalla kukkaloiston keskellä grillaamassa juureksia. Voiko elämänlaatu olla kiinni asuinpaikasta? Miten kovin kotikeskeinen olenkaan, miten paljon se minuun vaikuttaakaan, missä nukun yöni, millaiseen paikkaan vieraani kutsun, elämäntapaintiaani. Entä jos muuttui kauniin jokirannan aistimiseksi, minuun levisi se vanha resuinen tunne, kuluneissa farkuissani, liian pienessä samettipikkutakissa, ja huomasin, etten oikeastaan tarvitse olemiseeni mitään muuta, ei minun tarvitse enää tuntea tuskaa olemisesta, tässähän minä nyt olen, hyvin tämä menee kuitenkin, riittää, että olen olemassa. Näitä ajatuksia pitää kerrata vielä lisää, sillä se vivahde, ja sävy, jolla koin itseni siinä Kirkkosillan kupeessa oli vahva, ennakkoluuloton, itsevarma, hyvällä tavalla, samaan aikaan viisas, ihmisläheinen ja nöyrä, hyväksyvä kokemus itsestä tässä kehossa, se vanha ailahtelevainen koira, joka saa ihmiset joskus nauramaan, joskus itkemään, tuntee välillä niin vahvasti, ettei pysty käsittelemään asioita ajatuksella, antautuu tunteen vietäväksi ja on kiinni hetkellisessä kivussa niin, että katoaa, tuntuu, että piikittelen jotain isoa möhkälettä joka puolelta sanoillani, varovasti lähestyn, pitäen sen hengissä, elävänä, annan sen olla ilman, että tiedän tarkalleen mikä se edes on, ihmisyyden luonnos, tekele. Ehkä se mitä kaipaan kipeiten, on tunne, että kaikki liittyy kaikkeen. Että kaikki on samaa, yhteydessä toisiinsa, kokonaisuus. Että kaikella on merkityksensä kokonaisuudessa, ja se, missä minä tulen kuvaan on niissä liitos kohdissa, kun asiat vinksahtavat, asiat, joiden ei ole totuttu esiintyvän kylki kyljessä, siinä minä astun sisään näyttämölle, kokeilunhaluisena muokkaamaan todellisuuteni sellaiseksi, kuin koen hyväksi, mielikuvituksen ja realismin siinä

vitsee muodon, muoto tason, taso janan, jana pisteen. Piste. Joku jossain selitti sen jokseenkin tuollaisella logiikalla, en muista kuka, Hagelberg ehkä? Hagelbergin kädet? jotain isoa möhkälettä joka puolelta sanoillani, varovasti lähestyn, pitäen sen hengissä, elävänä, annan sen olla ilman, että tiedän tarkalleen mikä se edes on, ihmisyyden luonnos, tekele.

Mutta siis skannatessa, tallentaessani pintoja, tajusin, että nämä pinnat voisivat olla esillä tällaisinakin, miksi niitä enää tallennan kun ne jo ovat. Voin ne esittää sellaisinaankin. Kolmea ulottuvuutta ei pysty esittämään sellaisenaan, patsaan kyllä. Veistoksen, muodon. Mutta kun siihen on sidottu jokin hetki, ympäröivä tila, se täytyy tallentaa jollain välineellä, skannerissa on usein samanlaista ellei riisu kantta sen päältä, silloinkin valon määrä ainoasta Ehkä se mitä kaipaan Ja mikä minun täytyy tehdä on lukea kaikki materiaali läpi kipeiten, on tunne, että ainakin kerran, poimia kiinnostavat ajatukset, vaikka se olisi kaikki liittyy kaikkeen. kuinka hankalaa. Omien ajatusten tulkinta, työstäminen, näkeEttä kaikki on samaa, yhteymyksen sanallistaminen, sitä se on. Toisin sanoen minun pitää dessä toisiinsa, kokonaisuus. kertoa oma totuuteni, ei sen vähempää, voin ohittaa haasteen Että kaikella on merkityksensä kirjoittamalla jostain jotain, kohdistamalla katseeni tiettyyn kokonaisuudessa, ja se, missä minä tulen kupisteeseen, supistamalla kohteeni, rajaamalla aiheeni, erottavaan on niissä liitos kohdissa, kun asiat vinksahtavat, malla ympäristöstään, ei saa tehdä liian laajaa sanotaan, sillä asiat, joiden ei ole totuttu esiintyvän kylki kyljessä, siinä minä silloin kokonaisuudesta tulee hajanainen, koko työ kärsii jos astun sisään näyttämölle, kokeilunhaluisena muokkaamaan todellisusitä ei supista tarpeeksi ajoissa, antaa työn kärsiä, jos minä en uteni sellaiseksi, kuin koen hyväksi, mielikuvituksen ja realismin siinä rakärsi. Voiko työn erottaa tekijästään, kuuluuko, voiko, pitääkö? joilla, soveliaan ja epäkorrektin toisella puolella, raameja löysään taltalla ja vasaralla. Näkyykö sanoistani tuska, vapaus, vai jokin muu, mikä? Kausiluontoisuus, miten ihmiseltä voidaan vaatia jotain johon luontokaan ei pysty, Milloin minulla on aikaa ja kiinnostusta käydä läpi tämä Me etsittiin jotain katua, jonka nimi oli jokin todella outo, jonkun vanhemman miehen materiaali, jota olen tekemässä? Tästä on muodostumassa kanssa, olisikohan ollut kevät. jonkinlainen epätyö, muodoton, päättymätön absurdi rittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivytekele, josta en edes välttämättä halua puhua suoraan, hasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg aöjosgh aosgh aöoskgh aösokhg asökhv aösokhv kertoa, selostaa, ja sanallistaa ymmärrettäväksi, öaslkhv apsäkhgv psäovja’såpv iua’sågoja s’plvj söäkv luulen, että olen jonkun rajan ylittänyt huomaamattani. Olen mennyt jostain , ne saksalaiset numerot merenpinnan molemmilta puolilta. Niitä tehdessäni tajusin ylitse. Suhtautumiseni tätä työtä ja miten turhaa on edes yrittää tallentaa niitä värejä, skannatessa tekeminen koitseäni kohtaan kallistuu hdistuu kahteen ulottuvuuteen. Eli johonkin jonka pystyy yksittäiskappaleena enemmän ja siirtämään toiseen paikkaan, Kaksi ulottuvuutta on minun mielessäni helpostikin liikuteltavissa, samaan tapaan kuin kamera on tehnyt kolmesta edessä aukeavasta ulottuvuudesta tason, jota pystytään jälkeen päin liikuttamaan kappaleena, kuvana

see

siis, liike tarvit-

aikaa, aika

tar-

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 11

enemmän selittämättömiä tuntemuksia syleilevään todellisuuteen, sanojen toiselle puolelle, sinne missä murheet ja stressi eivät meitä enää satuta, varmuus itsestä, suorittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivyhasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg aöjosgh aosgh aöoskgh aösokhg asökhv aösokhv öaslkhv apsäkhgv psäovja’såpv iua’sågoja s’plvj söäkvj rittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivyhasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg aöjosgh aosgh aöoskgh aösokhg asökhv aösokhv öaslkhv apsäkhgv psäovja’såpv iua’sågoja s’plvj söäkvrittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivyhasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg aöjosgh aosgh aöoskgh aösokhg asökhv aösokhv öaslkhv apsäkhgv psäovja’såpv iua’sågoja s’plvj söäkvrittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivyhasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg aöjosgh aosgh aöoskgh aösokhg asökhv aösokhv öaslkhv apsäkhgv psäovja’såpv iua’sågoja s’plvj söäkvrittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivyhasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg aöjosgh aosgh aöoskgh aösokhg asökhv aösokhv öaslkhv apsäkhgv psäovja’såpv iua’sågoja s’plvj söäkvrittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivyhasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg aöjosgh aosgh aöoskgh aösokhg asökhv aösokhv öaslkhv apsäkhgv psäovja’såpv iua’sågoja s’plvj söäkvrittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivyhasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg aöjosgh aosgh aöoskgh aösokhg asökhv aösokhv öaslkhv apsäkhgv psäovja’såpv iua’sågoja s’plvj söäkvrittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivyhasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg aöjosgh aosgh aöoskgh aösokhg asökhv aösokhv öaslkhv apsäkhgv psäovja’såpv iua’sågoja s’plvj söäkvrittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivyhasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg aöjosgh aosgh aöoskgh aösokhg asökhv aösokhv öaslkhv apsäkhgv psäovja’såpv iua’sågoja s’plvj söäkvrittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivyhasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg aöjosgh aosgh aöoskgh aösokhg asökhv aösokhv öaslkhv apsäkhgv psäovja’såpv iua’sågoja s’plvj söäkvrittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivyhasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg aöjosgh aosgh aöoskgh aösokhg asökhv aösokhv öaslkhv apsäkhgv psäovja’såpv iua’sågoja s’plvj söäkvrittamisen loppu, irtautuminen kaikesta ontosta. Kohden jotainsaklvjhasliohaslivyhasliguyalsigy aöogih aljosghaosjhg

josgh

aö-

May 12

ei taida olla siinä materiaalissa, jolle kuva on piirtynyt. Luulen, että kun työni on sellaisessa pisteessä, että se toimii ilman materiaaleja, sen siirtäminen juuri sellaiselle materiaalille, kuin parhaimmalta tuntuu käy helposti, kun työn voi esitellä ideatasolla. Teen sen niin hyväksi ajatuksellisesti, ja digitaalisia välineitä hyödyntäen, että koen itseni itsevarmaksi kiertämään vaikka maailman löytääkseni itselleni ymmärtäväisen painotalon, painamaan minulle mitä kaipaan ja haluan, ja tämänkin retken pääasiallinen tarkoitus on liikkua, olla läsnä juuri sillä matkalla, jota olen tekemässä, seikkailu. Lisää kahvia, kiitosKävelen taas asioiden yli, astun päälle. En jaksa nostaa mitään ylös paikalle jonne ne voisivat kuulua. Asiat hajoavat jalkojeni alle, kun kaatunut vesilasi huuhtelee lattian pintaan kertynyttä pölykerrosta. Olen päättänyt elää ilman syyllisyyttä. Näyttäisikö tuon ison koivun tuulen huljuttamat, valtoiminaan roikkuvat oksat yhtään kauniimmille, jos asuntoni olisi siistimpi liikkeessä, vaikka menisinkin vain edestakaisin. baariin päädyin, aa-kerhon kesäretki repsahti sitten kuitenkin. hieman resuinen ulkomuotoni tuntui sopivan juuri siihen huolettomaan, omalaatuiseen kävelyretkeeni, hetkittäin seurasin mahdollisimman tarkasti jokaista askeltani, vaikka jalat olivat väsyneet, tuntui käveleminen hyvälle, Raunistulassa kohtasin ensimmäisen määränpääni, pysähtymisen, siilolle. Siinä hengitin sen vieressä, katselin ihmisten jättämiä värikkäitä merkintöjä, maalauksia sen rapautuviin seiniin, räystään välistä ponnistavaa pientä koivua, jonka kasvupaikka on alusta asti ollut kyseenalainen verrattuna muiden lähistön puiden vehreään maakosketukseen, tukenaan kuitenkin sammalpeite. Kun luonto ottaa takaisin hylätyt rakennukset, elämä jatkuu ilman ihmistä. Tunsin itseni taas vahvemmin, muistin jotain kadoksissa ollutta. Silmäni avautuivat liikkeelle, kiertämisen iloille, suoran kokemuksen. Matkojen ei tarvitse olla pitkiä, jotta ne voisi tapahtua. Olo jatkui vahvistuen, kun askeleet veivät ohi vanhan Lonttisten kämpän, ihmeellisen vihreyden keskelle Aurajoen uomiin, pihalla paloi suuret liekit, puut muistuttivat siitä vanhasta hyvästä cityhippiydestä, jonka imin silloin sisääni varmoin vedoin, joka puolella oli kokonaisvaltaista, se asuminen levisi elämään, syleilemään, kantamaan turvallisilla käsivarsillaan läpi rantaviivassa kasvavien puiden varjostaman kävelytien, joka

on vuosien varrella muuttunut oikeaksi väyläksi, jota pääsee kulkemaan helposti koko matkan kaupungista rautatiesillan kupeeseen, mielestäni kaupungin sykähdyttävimmän reitin, ja aina yläjuoksua kohden, kunnes kaupunki loppuu olemasta, muuttuu maaseuduksi, hiipuu pois nopeaan. Rakkauden yläjuoksua. Tunne jostain vanhasta tutusta, todella miellyttävästä olosta vahvistui, johon on sekoittunut vuosien varrella tullut aikuistumisen mukanaan tuoma rauhallisuus, varmuus syvemmästä itsestä. On hienoa kulkea samaan aikaan kahta eri tunnetta kohden, kuin samaan aikaan eteen ja taakse, sillä pelkkä eteenpäin meneminen veisi aikuisuuden kiroihin, taantumus pitää lapsenkasvoisena, vaikka ajatukseni ja sanani horjuvat enkä osaa muotoilla ajatusta järkeväksi, kriittinen minä, niintiedän, osittain mistä yritän kertoa, ilmaisuni on epätarkka nyt, mutta kirjoittamalla sen nopeaan, ennen kriittisen minän pyyhkivää kättä, saan vangittua ajatuksen keskenkasvuisen viattomuuden. Taantumuksellisella tunteella on jotain yhteiskunnallisten pakotteiden kentästä ulos putkahtamisen kokemuksella, tilan löytäminen siitä, mitä oikeasti on olemassa rakenteiden taustalla, tai oikeastaan niiden päällä, läpinäkyvänä kiiltona, jonka säihkettä ei aina edes huomaa, sitä ei näe, se hohtaa niin erilaista valoa, kuin tottunut silmä, järkiajatteluun mukautunut mieli, luokitteleva, vertaileva. Hetken koin pientä, entä jos ajattelemisen kiusausta, kun näin itseni tässä ja itseni vanhan asuntoni pihalla kukkaloiston keskellä grillaamassa juureksia. Voiko elämänlaatu olla kiinni asuinpaikasta? Miten kovin kotikeskeinen olenkaan, miten paljon se minuun vaikuttaakaan, missä nukun yöni, millaiseen paikkaan vieraani kutsun, elämäntapaintiaani. Entä jos muuttui kauniin jokirannan aistimiseksi, minuun levisi se vanha resuinen tunne, kuluneissa farkuissani, liian pienessä samettipikkutakissa, ja huomasin, etten oikeastaan tarvitse olemiseeni mitään muuta, ei minun tarvitse enää tuntea tuskaa olemisesta, tässähän minä nyt olen, hyvin tämä menee kuitenkin, riittää, että olen olemassa. Näitä ajatuksia pitää kerrata vielä lisää, sillä se vivahde, ja sävy, jolla koin itseni siinä Kirkkosillan kupeessa oli vahva, ennakkoluuloton, itsevarma, hyvällä tavalla, samaan aikaan viisas, ihmisläheinen ja nöyrä, hyväksyvä kokemus itsestä tässä kehossa, se vanha ailahtelevainen koira, joka saa ihmiset joskus

nauramaan, joskus itkemään, tuntee välillä niin vahvasti, ettei pysty käsittelemään asioita ajatuksella, antautuu tunteen vietäväksi ja on kiinni hetkellisessä kivussa niin, että katoaa, tuntuu, että piikittelen jotain isoa möhkälettä joka puolelta sanoillani, varovasti lähestyn, pitäen sen hengissä, elävänä, annan sen olla ilman, että tiedän tarkalleen mikä se edes on, ihmisyyden luonnos, tekele. Ehkä se mitä kaipaan kipeiten, on tunne, että kaikki liittyy kaikkeen. Että kaikki on samaa, yhteydessä toisiinsa, kokonaisuus. Että kaikella on merkityksensä kokonaisuudessa, ja se, missä minä tulen kuvaan on niissä liitos kohdissa, kun asiat vinksahtavat, asiat, joiden ei ole totuttu esiintyvän kylki kyljessä, siinä minä astun sisään näyttämölle, kokeilunhaluisena muokkaamaan todellisuuteni sellaiseksi, kuin koen hyväksi, mielikuvituksen ja realismin siinä rajoilla, soveliaan ja epäkorrektin toisella puolella, raameja löysään taltalla ja vasaralla. Kausiluontoisuus, miten ihmiseltä voidaan vaatia jotain johon luontokaan ei pysty, Me etsittiin jotain katua, jonka nimi oli jokin todella outo, jonkun vanhemman miehen kanssa, olisikohan ollut kevät. , ne saksalaiset numerot merenpinnan molemmilta puolilta. Niitä tehdessäni tajusin miten turhaa on edes yrittää tallentaa niitä värejä, skannatessa tekeminen kohdistuu kahteen ulottuvuuteen. Eli johonkin jonka pystyy yksittäiskappaleena siirtämään toiseen paikkaan, Kaksi ulottuvuutta on minun mielessäni helpostikin liikuteltavissa, samaan tapaan kuin kamera on tehnyt kolmesta edessä aukeavasta ulottuvuudesta tason, jota pystytään jälkeen päin liikuttamaan kappaleena, kuvana siis, liike tarvitsee aikaa, aika tarvitsee muodon, muoto tason, taso janan, jana pisteen. Piste. Joku jossain selitti sen jokseenkin tuollaisella logiikalla, en muista kuka, Hagelberg ehkä? Hagelbergin kädet? Mutta siis skannatessa, tallentaessani pintoja, tajusin, että nämä pinnat voisivat olla esillä tällaisinakin, miksi niitä enää tallennan kun ne jo ovat. Voin ne esittää sellaisinaankin. Kolmea ulottuvuutta ei pysty esittämään sellaisenaan, patsaan kyllä. Veistoksen, muodon. Mutta kun siihen on sidottu jokin hetki, ympäröivä tila, se täytyy tallentaa jollain välineellä, skannerissa on usein samanlaista ellei

riisu kantta sen päältä, silloinkin

Vernal equinox / March 22 / Blossom

Keskipäivän valjastusRaja keksityn ja todellisen välillä katoaa. On maanantai. Leuan alueelta on hermoyhteys lantion alueelle. Ääni muuttui kohdallasi. Yksinkertainen lähtökohta edustaa keskittymistä, jonka jälkeen impulsiiviselle työskentelylle jää tilaa, eläimistä, koneista kiinni, karkuun on liian helppo päästä, Etäisyyden tunne ajatukset siellä päässä. Sylissä toinen pää. Näen jotain ja teen nopeat johtopäätökset siitä miten asiat ova.

Tekstin muotoilu / työstövaihe:

Port Arthurin kyltti,

turmeltu malli.

Tiistai aamuna meidän välillä ei ole mitään, mitä muut ajattelevat, ei ihan. Vaan rinnat. Täysin kestämätön yhtälö täyttyy tyhjyydellä.

Vahingossa.

Ilmaista itseään. Ilmaista viinaa.

ensimmäinen biisi on linnun laulu Hetken mielijohde, sähkösanasto, päävirta katkaisin

-Mitä näytän vielä maailmalle?

Taivaan merkit viittaavat sinuun ja minuun.

”Ainoa todellinen ongelma. liikaa liilaa”

Ihme on tapahtunut. Taas.

Kirjoittaminen-- maa Juokseminen – maa Piirtäminen – maa Musiikki----- - ilma, tuli ja vessahätä pitkää monologia. Kenkä puristaa reiden kohdalta, yskin käymälässä. Eläin haluaa ulos, jonkun toisen eläimen kanssa, Ihmettelin, mistä angstit johtuvat ja ymmärrän tässä hiljaa,

Päävirta takaisin,

Mis-tä i-ki-nä

Sisäistämällä minkä, Käsittelen, ajan Muistaminen vaatii. Asunto vaatii huomiota, ei saanut sitä viime yönä.

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 17

Vernal equinox / March 22 / Blossom architecture

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 15

-Mitä näytän vielä maailmalle?

Taivaan merkit viittaavat sinuun ja minuun.

Tekstin muotoilu / työstövaihe:

Tiistai aamuna meidän välillä ei ole mitään, mitä muut ajattelevat, ei ihan. Vaan rinnat. Täysin kestämätön yhtälö täyttyy tyhjyydellä. Ilmaista itseään. Ilmaista viinaa.

”Ainoa todellinen ongelma. liikaa liilaa”

Sisäistämällä minkä, Käsittelen, ajan Muistaminen vaatii. Asunto vaatii huomiota, en saanut unta viime yönä. Näin mieluummin tyhmän unen. toimii myös avaimena.

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 16

King Of Spain

Tyhjät pois. Kahvi on kuumaa keittiössä. muistin kuinka ajan väärin, parkkiksella sain kuulla, et Tony Halme on kuollut, Sini kertoi, et tänä vuonna tapahtuu jotain muutakin. Sitten tuli tekstari. Kaikilla on omat tekstarinsa. Kaikilla on muuttoauto + muuttomiehiä. Kaikilla on deadline. Pääsimme siis liikkeelle. Lähdimme kesää kohden. Yksi kerrallaan ylös; heräsi aamulla samalla lattialla, jolla kuulin Istuu perhosten kanssa –nimisestä tytöstä. Olin aamuyöstä jo niin väsynyt, että puhuin uniani ääneen Hesburgerilla, siinä elokuvassa, jossa me näytellään toisiamme. Mä oon sä, ja sä oot mä. -Haluisin olla tässä asiassa jotain mieltä, mutten oo. Kahvi on kuumaa keittiössä, Tue 09:33, pienellä liekillä, just ja just. Ei ehkä näyttävää, ennemminkin selkeyttävää, äänien kuuntelua, muistelua, järjestämistä, en osaa selittää, en edes sinulle, Hyvän ystävän tunnistaa siitä, että hän ei ole kotona, mutta avaimet on. Mitä enemmän pystyn, sitä enemmän näen massaa, enkä siitä enää välitä, millä arvoasteikolla mitataan ja vierekkäin laitetaan, vertaillaan eroja ja yhteneväisyyksiä toisiinsa. Millä sanajärjestyksellä sanoma - mutaatio tajuamis - miten aivoissa kiertää verta, hakeudutaan täältä pois, keskeneräisillä sovelluksilla, ratsastan hevosella, avaamattomilla työkaluilla, vielä paketeissa epävarmuuden sietäminen kaikilla asteilla loppuun asti pieninä palasina. Nykyajan päivittelyä. Mitkä asiat ovat vaikeita, ja miksi siisteys johtaa puhtauteen? Puhtaus on hallitsematon. Sisällä asunnossa. Rutiini katoaa. Temmon. Ja alat uskoa siihen, miten ihminen näkee itsensä, maailma ei välity näin, ei edes sekavana. Ei ole maailmaa. Ei välittäjäaineita. Tunnin päästä olen vielä kotona, sitten kävelen ulos ja mietin onko varastaminen rikos? Kiitos ja vesi-ilmapalloihin maalia.

Kyllästyn seuraavalla tavalla, haluan päästä käsiksi tähän väliaikaiseen asumukseen, väliaikaisuus tuntuu yhä vahvempana, seuraava asukas saa maalata seinät. Kiitos tälle paikalle, että olen saanut täällä rauhassa viettää aikaani, syventyä, viihdyttää ja sivistää, viettää eri kokoisten ihmisten kanssa, lukea, nukkua ja syödä. Lisääntyä. Olen saanut lukea Aamuset, ja muut postit. Olen saanut käyttää talon hissiä. Kärsivällisyyttä. Jossain vaiheessa todellisuus alkaa kuitenkin vetäytyä sanoista. Siinä vaiheessa kun sanat ovat enää sanoja, luen sua kuin avointa naistenlehteä, siinä maailmassa, joka valmistui äskettäin, mietin mihin menisin töihin. Mitä siellä tekisin? Kenen elämää parantaisin, ellen omaani? Oppiminen, on yhtä kuin merkki keskittymisestä. Kuinka moni tietää, mitä keskittyminen on? Kokeillaan sellaista, että kaikki on ihan hiljaa ja tekee tehtävän. Pimeä ja hiljainen. Jos leikitään että pimeä ja hiljainen on pari, niin mikä on valoisan pari. Kuinka moni tietää, mitä on keskittyminen? Onko se hyvä asia ja minkä takia se on hyvä asia, jos on?

Mistä kerron? Mistä haluat kuulla?

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 18

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 21

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 20

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 22

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 23

Maecenas is most famous for his support of young poets, hence his name has become the eponym for a “patron of arts”. He supported Virgil who wrote the Georgics in his honour. It was Virgil, impressed with examples of Horace’s poetry, who introduced Horace to Maecenas. Indeed Horace begins the first poem of his Odes (Odes I.i) by addressing his new patron. He was given full financial support, as well as an estate in the Sabine mountains, by Maecenas in a spirit close to Greek evergetism. Propertius and the minor poets Varius Rufus, Plotius Tucca, Valgius Rufus and Domitius Marsus also were his protégés. His character as a munificent patron of literature - which has made his name a household word - is gratefully acknowledged by the recipients of it and attested by the regrets of the men of letters of a later age, expressed by Martial and Juvenal. His patronage was exercised, not from vanity or a mere dilettante love of letters, but with a view to the higher interest of the state. He recognized in the genius of the poets of that time, not only the truest ornament of the court, but a power of reconciling men’s minds to the new order of things, and of investing the actual state of affairs with an ideal glory and majesty. The change in seriousness of purpose between the Eclogues and the Georgics of Virgil was in a great measure the result of the direction given by the statesman to the poet’s genius. A similar change between the earlier odes of Horace, in which he declares his epicurean indifference to affairs of state, and the great national odes of the third book is to be ascribed to the same guidance. Maecenas endeavoured also to divert the less masculine genius of Propertius from harping continually on his love to themes of public interest. But if the motive of his patronage had been merely politic it never could have inspired the affection which it did in its recipients. The great charm of Maecenas in his relation to the men of genius who formed his circle was his simplicity, cordiality and sincerity. Although not particular in the choice of some of the associates of his pleasures, he admitted none but men of worth to his intimacy, and when once admitted they were treated like equals. Much of the wisdom of Maecenas probably lives in the Satires and Epistles of Horace. It has fallen to the lot of no other patron of literature to have his name associated with works of such lasting interest as the Georgics of Virgil, the first three books of Horace’s Odes, and the first book of his Epistles.

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 24

plikunnossa Â

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 25

Tervetuloa valmiiseen maailmaani. Kun eilisen epätoivo laskee päätään. Rakentaminen alkaa jälleen alusta, kaiken valmiin päälle, menneen, ja tulevan ehdoilla. Se, mitä tapahtui vielä eilen illalla, oli hyvästä, olen tyytyväinen, miten tämä kaikki loppui, miten ihan pieni luku elämääni sulkeutui omaa tyhmyyttään, henkistä jälkeenjääneisyyttään mokaa nopeasti sellaisen, tulee surulliseksi, tyhjä olo tarttuu hetkeksi, kun vielä hetki sitten en muuta voinut ajatellakaan, kuin häntä, niin nyt on pakko. Henkinen jälkeenjääneisyyden tunne on minulle pahinta myrkkyä, jota koen tuntiessani olevani jostain sisäisestä aikataulusta jäljessä, jostain jonka olisin toisenlaisella toiminnalla jo voinut saada tapahtumaan, kivun, jonka tarkoitus on vain kerrata niitä kaikkein kivuliaimpia pisteitä, jotka yhteentörmäyksissä jäävät sattumaan Kirjoituksen puhdistus. Ja sen sain nyt puettua sanoiksi, ettei tällä työllä olisi mitään merkitystä, ellei sillä oli mahdollisuutta muuttaa minua ihmisenä. Ja sen, miten ihminen kaipaa jotain pysyvää elämäänsä, minäkin, sellaista pysyvyyttä tämä työ on minulle merkinnyt pian vuoden ja tulee pysymään jatkossakin mukana, luoden turvaa harhaileville ajatuksilleni. Ajatus siitä, että mitä ikinä ihminen kuvaakin vaatii samaistumista, itsensä löytämistä kuvattavasta kohteesta, jollain tasolla, suoraa yhteyttä kuvattavan kohteen ja kuvaajan välillä. Miten samankaltaista on siis olla itse kuvassa ja kameran takana, kyse on saman asian kahdesta puolesta. Kuvaaja mallina. Miten se kertoo saman asian kahdella eri tavalla, suoraan kuvassa ihminen, tai saman ihmisen valinnat, hänen katseensa. Kyse on ihmisestä. Pitkä mielikuvitus elämäni, miksen siis heittäytyisi sinne ihan täysin, jos kaikki alkaisi vaan mennä lomittain, musiikin tekeminen, sanoitukset, piirustukset, äänitykset, haastattelut. Luovassa tilassani se voisi olla

Kaikki se epävarmuus, joka ihmistä ajaa. Jos kutsuisin itseäni Ihmiseksi. Ihminen, inhosin silloin epävarmuuttasi. Se ei tehnyt sinusta niin luontevaa kuin olisit halunnut, Asiat eivät liikkuneet välillämme maan ja taivaan kuun, Kuten minä, ihminen, halusin sinut hylätä Satuttaa kuin vahingossa, sillä ihmissuhteiden luonne On sellainen, oi kaikki tietävät mahdottomuuden. Tuleeko tuolla kylmä, onko minusta siihen. Tarvitsenko jotain, jota en kyseenalaistaisi? Jotain pysyvää? seuraava päivä jälleen.

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 26

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 27

mas?

Vernal equinox / March 22 / pan rastapa

May 28

Vernal equinox / March 22 / Blossom

May 29

May 24

M A S S

T O U R I S M

Vernal equinox / March 22 / Blossom

Uskon asioita

A BIRD IN THE

Vernal equinox / March 22 / Blossom

THE

BUSH

Historical Event2686.jpg

ne joita anteeksi antamiseen tarvitaan, ne ovat säälimättömiä, niillä ei voi valehdella, sanat kertovat totuuden, jos kuvat eivät siihen pysty, suunnitelma oli toteuttaa lehti’ Täytyy sanoa, että jos alkuperäinen suunnitelma toteutuu, se on pieni ihme, eli minä ihmettelen sitä. Neljän lehden raamit ovat rakentuneet, sisällön ympärille, sisällön, jolla ei ole edes niin väliä, se vaan on. Asiat ovat sattuneet kamerani tielle, olen ulkoistanut itseni tästä työstä, ja toisaalta olen avannut itseni täysin työni edessä, mutta ottamatta paljoakaan paineita siitä, mitä kuvani esittävät, ne eivät edusta minua vaan tätä maailmaa. Muukalaisille. Oma paino, asiat omalla painollaan Kaikki merkit viittaavat jotenkin tähän hetkeen, pienet vinkit kertovat niin, että tämä hetki.’ Luullakseni ei mitään menetettävää, Vilkkuva pystyviiva näytöllä odottaa malttamattomana seuraavaa painallusta, kulkee ajatuksen nopeudella sanojen muodostumisen harjalla. Pysähdyn. Jos jokin muutos tapahtuu, se tapahtuu ihmisen sisällä, mihin tarttua tähän ihanaan kevääseen kaikista rästitöistäni, lopputyöstäni, sekä ikuisesta rahaongelmastani välittämättä, hymyillä, kurkata luonnon helman alle, ja hymyillä uudelleen. Tuo kontakti tulee olemaan tärkeää, ääneen lukeminen. Yhden pykälän laitan vielä ”siihen miten tulisi kirjoittaa” -kohtaan. Kerron tämän kirjoitusprosessini sanoin, kerron miten se loppuvaiheessa syntyi, kerron miten ymmärsin valmiin tekstin hiomisen kuuluvan myös mukaan osana prosessia. En ollut aiemmin ymmärtänyt mistään sellaisesta, siitä tuli suorittamisen tunne, joka leviää helposti järjestettyihin kuvauksiin, se ei tule luonnostaan, se kertoo fiktiivistä totuutta, jotain jonka haluan kertoa, joka on minun luomaani. Alleviivatusti. Työn arvo mitataan lähinnä sillä miten hyvin osaa perustella, mitä on tekemässä. Mitä selkeämpi, parempi. Tiiviimpi. Kuiviin imetty mahdollisista häiriötekijöistä. Tyhjiö. On vaikea olla, tämän illan arvoinen, auringonlaskun, otan siitä kuvan. 519-526 kuvat. Tuntuu siltä, että olen taas oppimassa jotain, jota minun ei pitänyt oppia, tai jota ei minulle oltu opettamassa. Olen unohtanut jälleen jotain, joka tuntui tärkeälle. Se on paskaa, että jos asia on tarpeeksi tärkeä, sen muistaa uudelleen, ei se ole niin. Jos unohtaa jotain, se voi olla maailman tärkein asia. Ei

asian täydy olla kovinkaan suuri, ei tuntua kovinkaan merkittävältä ollakseen maailman tärkein asia. Se liittyi jotenkin forever, tai johonkin tylsään sanaan, tavalliseen, neljä tavallista sanaa peräkkäin. ’tästä illasta tuli,, sanotaan, että tämä ilta yllätti mut, lohdullisuudella jotenkin jännästi, et se sai mut aika epävarmaksi siitä mitä teen, se heittelehtii, en osannut perustella taiteen tutkijalle, mitä järkeä tässä on, se sai sellasen kuvan, että mä teen tosi narsistista taidetta. Kiinnostavaa, narsismi, siinä on jotain kiehtovaa, ja se mun reaktio, kun se alkoi puhumaan siitä freudista, ja kaikesta siitä teoriapaskasta ja alkoi vituttamaan, mutta oikeastaan vaan se, etten osannut kertoa paremmin mun pointtejani, olinhan mä aika väsynytkin ja kaikkea, mutta mua alkoi tökkimään se keskustelun sävy, mä ajauduin ahtaalle, ja oltiin jotenkin eri puolilla, ei siitä tullut mitään kehittävää, paitsi halu jatkaa sitä keskustelua toiste, uudesta suunnasta, uudessa paikassa, ehkä jossain ulkona, nurmikolla. Mä aion kasvattaa isot kynnet itselleni, oikein pitkät ja kauniit, se ei voi olla kovinkaan vaikeaa, vaikka olen syönyt koko ikäni niitä, yleensä hermostuksissani, harvemmin nälkään, pitkät ja kauniit kynteni tulevat olemaan mun juttu. 20.11.08, heräilee liskojen kanssa. Tuon ulkoilman kanssa on vielä paljon mukavaa tekemistä, lunta tullut yöllä. Näin Godfreyn lumessa heti herättyäni, diat tulivat amerikasta ja mä unelmoin siitä tytöstä, jonka näin eilen, me katottiin toisiamme sillä silmällä, merkitseviä katseita, mut ehkä liian lyhyesti, että sekin ois tajunnut, että niillä on merkitys.Hurjaakin hurjempi merkitys. Tuolla voisi vaikka laskea pulkalla alas päin. Puut ovat peittyneet valkoiseen. Dioissa oli muistoja kevätkesältä jääneenä, tämän aamupäivän olisin voinut hyvinkin jakaa toisen ihmisen kanssa. Kekkosparvi täynnä kaljuja urhoja, Mä bloggaan, kaveri klikkaa,, Musu järvinen ja mertsi.

Nyt painan laukaisijaa, nyt ja nyt ja nyt ja nyt ja nyt. Ja niin edelleen. Tämä on kamera. Koko ajan, outoina ajatelmina ympärilläni, olen siis täysin aloittelija, minun ei tarvitse edes sanoa mitään hienoa aiheesta, ei suuria sanoja, ei mitään. ”Tekijöillä näet pitää olla uskallusta, jotta he pystyvät tulemaan toimeen uuden tutkimusalan epämääräisyyden ja epävarmuuden kanssa. Tällainen rohkeus ei

Vernal equinox / March 22 / Blossom

synny instituutioiden umpiossa tai niiden mykkyydessä. Siksi kannustamme myös institutionaaliseen anarkiaan, joka ruokkii ja kasvattaa rohkeita tutkijoita.” ”Ei ole yllätys, että rohkeutta tarvitaan aina, kun aloitetaan uutta.” -otteita siitä taiteellisesta tutkimuksesta, se oli rohkaisevaa, muttei musta siltikään taida tutkijaa tulla, vaikka kuinka yrittäisin. 9.11.2007. perjantai. Kovin keskeneräinen olemukseni istuu ja miettii. Nämä ovat kaikki tässä ympärilläni minun elämääni, kaikki nämä tavarat, kaikki liittyvät Suuren Keskenäisyyden, Virheen, tutkimuksen, Miten, ja millä keinoin saisin huonosti keskittyvän mieleni paneutumaan olennaiseen? Aamuaikaista, erinäisiä ajatuksia heräsi siinä päivän seminaari. Nyt viisauteni äärellä kohtaan heikkouteni. Asioiden avaamista, raottamista, vähitellen. Tässä tilanteessa on käytännöllisin ja perustelluin tapa toteuttaa tämä työ, sen laittaminen nettiin. Siinä piileekin yksi asian ytimistä, Miksen halua räväyttää ovia auki maailmaani, miksi haluan tuntea hallitsevani väyläni, pidä mieluummin työ lähellä, vaikka netissä, sillä tavalla voin pitää sen koko ajan henkilökohtaisella tasolla, ettei se karkaa käsistä, Joudu maailman armoille,

Kyse on työssä itsehillinnästä, eikö minulla ole syytä siis hillitä, julkaisuani.

Heikkouden kavioilla kopsuttaa Ikuisesti kuolevainen muuttaa maailman kaltaisekseen Mitä vittua yrittää sanoa. Virtaan vaikka väkisin. Työkalun vaikka kirveen.

Historical Event2687.jpg

Vernal equinox / March 22 / Blossom

June 2

netistä ladattua leffaa suurelta näytöltä, juovat kahvia ja syövät minun oikeaa kättäni Geraldine Juarez: “Kaikista käsittämättömintä minusta ovat anarkistit, jotka nostavat työttömyyskorvausta. Jos haluat elää järjestelmän ulkopuolella, sinun on pystyttävä elättämään itse itsesi. Taiteilijoiden ja anarkistien pitää käydä töissä.” Hyvän tuulen noustessa, juosten kustannus Tässä näkemyksessä toimitaan silloin, kun on toiminnan aika, tässä näkemyksessä ollaan varmoja ilman mitään syytä, ollaan vaan, hyväksytään keskeneräisyys, kuitataan se halulla oppia uutta, mennä eteen päin, jättää kaikki taakse. Ei täältä kukaan karkuun pääse. Me tullaan kuolemaan kaikki, eikö olisi hyvä olla edes se aika täällä niin kuin ihmiset. Olen parempi kuin joku toinen heittämään tikkaa, kun pelille on määrätyt säännöt, olen myös jotain toista huonompi. Miksi tässä vaiheessa edes yrittäisin kertoa ajatuksista, jotka kohtasin prosessini aikana, kuvat saavat tehdä jotain puolestani, ei minun täydy enää. Olen vapaa tekemään, mitä haluan, tiedän, että minun tulisi ansaita elantoni, tulla toimeen rahallisesti, en ole siihen täysin valmis. Siksi ehkä haluankin vielä opiskella lisää, tulla toimeen sillä, mitä osaan tehdä. Se on olennaista, se on tärkeää. Sen jälkeen voin suhtautua järjestelmään, miten haluan,. Prosessini ovat hitaita, ei minulla ole kiire yhtään mihinkään. Suoraan sanomisen vaikeus. Sänkylukemisena ajattelin alkaa Kristian Jalavan lopputyön kirjallisen oheismateriaalia. Huonon maun raja? Nyt tunnen sen tyhjän olon, kun energia ei tunnu merkitsevät mitään hyvää. Haluan tehdä jotain muuta, sijaistoimintojani, sulkea pois yhteyden, katkaista sen, ihan kokonaan, unohtaa kontakteista tärkein. Tavallaan pelkään sitä typerää, toimetonta oloa, jossa ei tunne edustavansa mitään hyvää, haluaa pois, muttei ole energiaa ylittää itsään, vajoaa alemmas. nyt kun päivät menevät jälleen, Pitäisikö minun yrittää vastata, miksi mieluummin nukun kuin täytän kansa-

laisvelvollisuuteni, osallistun aktiivisesti politiikkaan siellä kopissa. Politiikan keinot vaikuttaa asioihin ovat mielestäni todella rajalliset, politiikka on vain hallinnan muoto. Muutoksen tuulet puhaltavat, mutta eivät poliittisella kentällä. Se on näivettynyt iäksi. Todellinen muutos ei ole siellä, missä poliitikko liikkuu, ja jos on, ei hän sitä huomaa. Emeritusprofessori Tuomo Martikainen pitää kansallisena häpeänä, äänestysprosentin alhaisuutta. 61,2 % äänestysikäistä. Mä olen oikein ylpeä tästä kansanryhmästä. Tämä järjestelmä pysyy pystyssä siitä velvollisuuden tunteesta joka ihmisiin on istutettu syvälle, kansalaisvelvollisuuden muodossa. Äänestämisen tarpeesta, joka on muka vaikuttamista asioihin. Muutos parempaan? Mutta mihin? Todellinen muutos jää tapahtumatta, sillä se on syvemmällä ihmisten asenteissa, mihin politiikka pystyy vaikuttamaan. Politiikka on lyhytnäköistä vallantavoittelua. Hallitsemisen janoa. Oikeutettua ihmisten kaitsemista, jonka ihmiset hyväksyvät tällä omalla äänestämisen mahdollisuudellaan. Jos äänestää, niin saa sitten valittaa.. Kun muuten ei saa valittaa, jos ei äänestä, ja ihmiset haluavat valittaa. Se on syy niinkin korkeaa äänestysprosenttiin Godfrey tanssi hienosti talking headsia, siellä missä ei kiinnosta yhtään, mitä musaa tää on, hän vaan tanssisi Taiteellinen työskentelyni tapahtuu itsestään. Koen luovan tilan tavoittelemisen arvoiseksi olotilaksi, jossa täytyy olla yhteydessä itseensä ja ympäristöön. Kyse on itsetuntemuksen korostamisesta, henkisten arvojen rauhoittavasta vaikutuksesta ihmisiin tässä maailmassa, jossa ihmisten toimet täyttävät parodian tunnusmerkit. Syntyneet epäkohdat ovat jo niin syvässä, että koemme niihin olevan täysin mahdotonta vaikuttaa, pienet teot jäävät miljardiluokan kusetusten alle. Yksilöt toimivat samoilla omahyväisillä periaatteilla kuin maailmanjohtajat, ja kaksinaismoralismi kukoistaa missä vaan vesi kohtaa maan.

Asiat näyttäytyvät todella monimutkaisina, jos ne niin haluaa nähdä. Minulla on vahva usko ihmisessä tapahtuvaan asenteiden muutokseen, jonka mahdollistavat nykyaikaiset tiedonsiirtoteknologiat, sekä nykyisten yhteiskuntarakenteiden murtuminen. Elämme suuressa muutoksessa, suuremmassa kuin ikinä, ja minulla on mahdollisuus yksilönä olla osa tuota siirtymää. Rahan mahti on murtumassa, elän mielelläni vaikka utooppisessa ja naiivissa ajatuksessa parempi huominen näkyvissäni, kuin täysin sokeana lampaana tekemässä niin kuin minulle kerrotaan. Olen menettänyt uskon auktoriteetteihin, tämän ajan hengessä. Uskon ihmisten väliseen hyvyyteen, luonnon Aloittelijan vapaus, kokea ja kokeilla,,, luotan että elämä kuljettaa minut perille. En voi elää varmistellen, en keräten omaisuutta, eläkettä vanhuuteni turvaksi, maailma on silloin niin erilainen etteivät tämän päivän näkymät ole mitään todellisuuden vierellä. Jos ihminen toimisi oikein, teknologia olisi silloin meidän puolellamme, eikä meidän tarvitsisi haalia omaisuutta erilaisissa muodoissa. Haluan elää lähellä hyviä ihmisiä, nähdä tämän kaiken keinotekoisen ulkopuolelle, siksi arvostan yhteiskuntamme rajamaita, kyseenalaistan vallitsevat sopimukset, jotla eivät perustu mihinkään muuhun kuin epävarmuuteen ja pelkoon Kun kohtaan hiljaisen ja hitaan, hyväksyn kaaoksen, persoonallisuuden eri puoliskot repivät minuakin, tekoni ovat ristiriidassa, heittelehdin aallon harjalla, ja putoan taas pohjalle, noustakseni jälleen, opin jokaisena päivänä, unohdan seuraavana, mutta luotan intuition voimaan, luotan johdatukseen, sillä vain löytämällä yhteyden itseensä, ihminen kykenee toimimaan intuitiivisesti, Ajatuksia siivouspäivältä. Tämän asunnon, jonka olen kokenut kodiksi viimeiset neljä ja puoli vuotta. Tuuletus, läpiveto. Sanat, Päiväkirjan kautta rehellisyys, asioiden ytimiin kohdistunut paine. Syventyä Taiteen kuuluu olla tässä mailman tilassa ajakohtaista, pitkät prosessit eivät ole enää kenenkään eduksi, omalla kohdallani se alkaa olla luul-

tavasti koko ajan enemmän mahdollista, että työskentelyrytmini tiivistyisi, Olen luomassa omaa mediaani, omaa kansalaisaktiivista kanavaa ajatuksilleni, jotka tunnen tärkeiksi saattaa näkyviin. Maailmassa on suurten muutosten ajat edessä. Mailmantalouden kupla on puhkeamassa, kestämätön rahapolitiikka, joka on suosinut pienen eliitin etuja on kärsimässä tappion. Tämän seurauksena raha on menettämässä arvoaan, kyllä. Raha on ehkä mailman epämuodikkain juttu. Tilanne kärjistyy monella eri sektorilla samanaikaisesti, sellaista ovat viisaammat saaneet minut ajattelemaan, tunnen tuon muutoksen, valtamedia ei kerro, mitä on tulossa. Ihmisiä rauhotellaan. Kehotetaan jatkamaan elämää, kuten aina ennenkin, se on mielestäni täysin väärä viesti poliitikoilta. Eikö olisi parempi kehottaa ihmisiä muuntamaan vanhentuneita käytäntöjään, havahtumaan nykyaikaan, tiedostamaan mahdollisuudet, joita on tarjolla. Kriisin tarkoitus on mahdollistaa muutos parempaan, muutos johon ei olisi muutoin ollut energiaa, ei syytä lähteä, kriisin tarkoitus on tehdä perusteellisia muutoksia rakenteissa, asenteissa ja tama meidän tulisi havaita, kyseenalaistaa kaikki meistä itsestämme lähtien, kyseenalaistaa opitut säännöt. Ajan hengessä on syvään iskostunut tyytymättömyys, Jos tietäisin tarkkaan, mitä olen tekemässä, harhautuisin luultavimmin kauaksi siitä, minkä olen oppinut tärkeäksi elämässä. Teen monia asioita samaan aikaa, lopputulos ei ole tärkeää, kuin vasta sitten, kun työ saavuttaa luonnollisen muotonsa, prosessi sulkeutuu, luoden uutta elämää. Kuolemaa ajateltuani, näen jotenkin valmiin työn eräänlaisena kuoleman metaforana. Koen prosessin täynnä elämää, mahdollisuuksia ja intuitiivista toimintaa. Näyttelyt ovat pienoishautajaisia, joissa ylistetään elämää. Huomio kohdistuu yhteen meistä monista, siinä vaiheessa, kun yksi aikakausi sulkeutuu hänen elämässään, katse kohdistuu hänen töihinsä, elämänlankaan, jolla on tämä lähes pyhä tapa

saattaa ihmisiä kosketuksiin toistensa kanssa. Usein ihmiset piiloutuvat töidensä taakse, merkityksiä etistään noista tekeleistä, johon energia ja näkemys on sullottu, tiivistetty pieneen tilaan, maailmankatsomus ja vapaa-aika. Valokuva ei mielestäni sovi tähän näyttelykonseptiin ihan siinä, missä perinteinen kuvataide, maalaukset, sekä veistokset yms. Valokuvan ominaisuus on sen monistettavuudessa. Suuret ja kalliit vedokset edustavat sitä samaa niukkuuden käsitettä, joka ajaa maailman taloutta alas. Tavaroiden hintoja pidetään keinotekoisesti korkealla, vähentämällä niiden määrää arvonnousun takia. Valokuvan ei mielestäni pitäisi lähteä tähän kelkkaan. Valokuvan voima on myös sen arkisuudessa. Nykyaikana valokuva on levinnyt syviin riveihin.Valokuva on vahva juuri monipuolisuutensa takia. Valokuva on ilmaisumuotona kuin läpileikkaus. Haluan pitää valokuvaamisen eräänlaisena kehyskertomuksena kaikelle kokemalleni, jossa pienemmät yksityiskohdat, erilliset teemat ja aihepiirit asettuvat kiltisti samalle viivalle kaiken muun kanssa. Kaikille yksittäisille välähdyksille on paikkansa, keskittyminen nostaa hetkeksi jonkun osan materiasta esiin muita selkeämmin, mutta kaikki laskeutuu kuitenkin samaan pintajännitteeseen. Valokuva edustaa niin selkeästi tätä kyseistä hetkeä, että mikä sitä paremmin voisi korostaa kuin valokuva. Jos minun pitäisi tutkia jotain, tutkisin luultavasti tätä hetkeä. Mikä voisikaan olla parempi apuväline tutkimukseen kuin kamera. What is your criteria for a successful piece? How do you know when you’re “done” with a video? I like to work under a deadline. I start tinkering with something - a single idea, vision, or scene - then slowly it grows, and at some point I’ll say “I should make sure that when I finish this baby I’ve got an audience”. Then I’ll go about setting dates, or a tour, or a premiere at a festival. Then all of a sudden, the piece HAS to get done.

mahdotonta tuoda esille. Kosketus aamusta. Edestakaiseen liikkeeseen totuttuani on helppo tiivistää rytmiä kunnes on täysin paikallani, kun frekvenssi kiihtyy tarpeeksi, jännittyy pinta. Olen tyytyväinen tähän, siihen mitä minulla ei ole.

symykset ovat avoinna yleisölle, ja vastuu tekijälle, niin kuin kaikessa, minkä kanssa ihminen elämänsä aikana pääsee kosketuksiin. Mielestäni ihminen ei ole vastuussa luonnosta, äitimaa pitää siitä kuitenkin huolen, omalla kierolla tavallaan hän välittää.

ylös lehtiin, heräämistä henkiin, Ehkä minun tulee lähteä sinne, vielä tänään. Kirjoitan päivän, annan illan lähestyä jo, sitten lyöllä lähden jonnekin, jonka tiedän.

Eikö meidän kuuluisi tehdä jotain, joka lähtökohtaisesti merkitsee jotain. Jotain jolla on tarkoitus, taiteellinen vapaus, mitä helvettiä se on, sitäkö, ettei kirjallisessa opinnäytetyössä saa kiroilla? Haistakaa vittuja, ellette päästä minua läpi tästä, ei se tee muuta kuin estä minun jatko-opintoni korkeamman tason koulussa, sitten teen jotain muuta ihan mielelläni. Näin minä ajattelen, mutta onhan se tyylikysymys myöskin, miten sen esittää. Myönnän, että tämä tyyli nyt on vähän kärjistettyä, mulla on ilmeisesti väärä asenne jotenkin, mutta sellaisella asenteella pääsee eteen päin, tiedättekö, jos ei ole mitään asennetta ei nykypäivänä pärjää. Siitä täällä maailmassa on kyse, kun kilpailu kiristyy niin luodaan itsellemme asenteita, ja ne ovat yleensä asenteita jotain tiettyjä juttuja kohtaan, ns. negatiivisia asenteita, kirosanoja, varmuutta itsestä, ja tässä kaikki maailman ihmiset ovat ymmärtäneet sen ihan väärin paitsi meikäläinen, siis sen mitä on itsevarmuus, se ei ole ollenkaan sitä miltä näyttää. Toihan kuulosti hyvälle, itsevarmuus ei ole ollenkaan sitä miltä näyttää. Niin kuin kaksoismerkitys ja kaikkea, voisiko näiden sanojen julkaisemisella tällaisenaan olla mitään merkitystä, päätyä ihmisten silmille sellaisinaan, jollaisinaan ne tulivatkin, ei siksi, että olisivat jotenkin aidompia, vaan siksi, että olen laiska kirjoittamaan mitään puhtaaksi. En vaan millään jaksaisi.

Kasvu, herääminen kevääseen, missä luonto tekee oman muutosprosessinsa, tee-se-itse romantiikkaa.

Näitä tragedioita on ollut nyt puolen vuoden sisällä useita. Rotan vuosi.

Tutkimuksellinen ote vaatii tarkempaa keskittymistä aiheeseen, mutta tunnen pohjimmiltani vastustusta tutkimustapoja kohtaan, tuntuu että kadotan oman ääneni, jos alan kirjoittamaan asiatyyliä, oma ääneni on jokaisessa sanassa. Minulla ei ole kokemusta tieteellisen tekstin kirjoittamisesta, tavalla johon pystyisin samaistumaan. Kyse on oikeastaan vain tyylistä vedostusmenetelmät ovat vain yksi kuvataiteiden tekninen menetelmä, kaikki valokuvauksen tekniset menetelmät kuuluvat kuvataiteiden piiriin, valokuvan täytyy olla jotain muutakin, kuin esine, tuote, jonka tekeminen synnyttää. Minä näen kuvataiteiden tekemisen ja valokuvaamisen lähtökohtaisesti ,, muotoillaanpa näin,,,

Mitä se työskentely loppujen lopuksi on, istumista tietokoneella pitkiä päiviä? Liikkumista ihmisten kanssa, olemalla liikkeessä, näkemällä maailmaa, kokemalla uusia mielenkiintoisia tapahtumia, valmiina sattumille, elämän kaoottiselle järjettömyydelle? Vai kaiken järjestämistä siedettävään muotoon, sietämistä. Sietämistä Tiedostavaa. Ajatus lähti utopiasta.

Työviikko edustaa kristillistä työmoraalia. Viikko on oma kokonaisuutensa, ihmisen ikioma keksintö, jonka mittaisina jaksoina elämä järjestyy auringonkierron sisälle, luonnonttomaan rytmiin. Viikkojen rytmi on masentava osa ihmisen elämää. Tasainen poljento jättää alleen kaiken luonnon kiertokulkuun liittyvän, eli viikkolehdillä voi pyyhkiä peffan, mä katoin just läpi sen chuck palahniuk leffan, Jep, se, mitä se sanoi siitä että sä kirjoitat ihan paskasti, kirjoita niin kuin sä puhut, niin kuin sä kerrot sun tarinasi. Se pikku jätkä siinä lopussa, sen silmissä oli paljon. Sen katseessa. Sun täytyy olla nopeampi, jos haluat kirjoittaa. Tuskin olet tosissasi kuitenkaan kirjoittamisen suhteen. Tosissaan tosissaan, tiedä häntä. Ei niitä sanoja jäädä kaunistelemaan, tarinat kerrotaan nopeaan, sellaisina kuin ne tulevat, ei ole aikaa jäädä miettimään, kaunistelemaan sanoja. Pidä tempoa yllä, sitä sä kaipaat. Chuck kävi läpi, mitä nykyajan ihmisellä on. Aikaa. Koulutusta. Teknologiaa. Tyytymättömyyttä. Kokemusta. On sillä tietty paljon muutakin, mutta noita se painotti.

”alunperin olen kokenut valokuvaamisen yhtenä kuvataiteiden piiriin kuuluvana tekemisen muotona.” ”kun aloitin kuvaamaan työni formaatti oli kymppikuva, kokeilin joskus aikoinani alkeellisia kotipimiö systeemejä ystävän luona, jolloin tekeminen alkoi siis lähestyä kuvataiteiden tekemistä, mutta koin sen kaltaisen tekemisen silloin paljon mielekkäämmäksi, jos se tapahtui paperilla ja kynällä, maalilla ja seinällä, tai valolla ja seinällä suoraan, diaprojisointi, jälki tyydytti paljon helpommin, vedosteni tekninen laatu ei huimannut päätäni joten unohdin koko pimiötouhun,” vieläkin yhdistän pitkälle vietyjen pimiötekniikoiden, materiaalien kokeilujen, vedostusmenetelmien, ns. vanhojen tekniikoiden, jotka ovat käymässä koko ajan harvinaisemmiksi, yhdistän sen kaltaisen tekemisen suoraan kuvataiteiden piiriin, jossa kamera ja filmi on väline siinä missä painolaatta grafiikassa, tai sivellin ja meisseli alastonmaalauksessa. Tästä tuleekin mieleen eräs tarina, jota en jaksa nyt kertoa. Eikö taiteilijan ole tärkeintä saada motivoitua itsensä työhän keinolla millä hyvänsä, kunhan moraaliky-

Vernal equinox / March 22 / Blossom

Jossa yhteiskunnasta puhkaistaisiin kaikki kuplat, kuten huumeiden ympärille rakennettu kieltämiseen perustuva järjestelmä, joka itsessään siirtää huomion oikeista ongelmista, syvemmistä ongelmista ihmisten asenteissa. Järjestelmämme perustuu kieltoihin, jotka eivät perustu mihinkään todelliseen, eivät luonnonlakeihin, pitkään näkemykseen ihmisen evoluutiosta. Ihminen on tarpeeksi vahva tekemään omat valintansa, ajattelemaan itse ilman valvovaa koneistoa ympärillä. Järjestelmä ei luota ihmiseen. Ihmistä pitää valvoa, hänen tekemisiään. Ja syystäkin, mutta syiden juurille ei päästä tämänkaltaisella ongelmien siirtelyllä, vaan ytimiin menemisillä, ongelmia on ja tulee olemaan aina, mutta inhimillisyyden tulisi saavuttaa jokin uusi taso, jossa ihmisen hyvyyteen voisi luottaa, ennemminkin kuin ihmisen pahuuteen. Ajatus ihmisestä samanlaisena järjestelmänä kuin yhteiskunta, jolla ei ole mahdollisuutta vetäytyä hiljaisuuteen tarpeen tullen, yhteiskunta ei saa levätä, se on koko ajan auki, ihmisten kasvojen edessä, sellaisena kuin ihmiset sen kokevat, jokaisena vuorokauden aikana, sillä on monet kasvot.’ Ja tästä ajatus siirtyi siihen jos 200000 kaupungeista siirrettäisiin puolet, eli 100000 ihmistä toiseen kaupunkiin, vaihdettaisiin puolet siis väestöstä, ja sitten June 3

ihmeteltäisiin mitä tapahtuu pitkällä aikavälillä, millaisiksi, yhteiskunnat muodostuvat. Sillä ihminen voi siirtyä toisten ihmisten seuraan milloin vain, peilata itseään muista, mutta yhteiskunnalla ei ole tätä mahdollisuutta paitsi ihmisten kautta, median kautta, mutta viimekädessä ihmisten kautta, ja ajatus alkoi heti kulkea, se alkoi selkiytyä siihe mitä halua tältä seuraavalta kaudeltani, tulevilta kuukausiltani, halua rakentaa tänne kotiini studiotilan, sekä äänelle, että kuvalle, sitä minä haluan, elää keskellä luovaa tilaa, elää luovassa tilassa, olohuoneeni on täydellinen kuvaukselle rakennettu miljöö. Tahdon voimaa vaativa siirtyminen, se kiinnostaa minua, mutta joka tapahtuu niin hiljalleen, että tekeminen tapahtuu säännöllisesti, ja alkaa toimia sitten kuin itsestään, uudella sykkeellä, uudella innolla. Nyt pitää pitää pieni kyrvän mittainen tauko. Ja muutoksiin on syynsä, ja kerron ne mielelläni, niistä syistähän tässä on kyse, syistä, miksi asiat eivät voi jatkua sellaisina, niiden on muututtava, aina, edestakaisin tai aivan kokonaan, tulee sellaisia aikakausia, jotka ottavat alleen niin paljon voimaa, tuulta, ettei koskaan tapahdu paluuta vanhaan, ei ole tarvetta, ja jälleen kuin maanisena istahdan koneelleni, kerron niistä samoista asioista, joista haluan päästä yli, kerron niistä juuri siksi, etten tahdo enää niitä, siksi, sen vuoksi, haluan jotain muuta. millaisia ihmiset ovat, eivät he halua ymmärtää vierasta, outoa, ei se voi olla tarkoitus, selkeyttää tätä maailmaa tuomalla siihen oman tulkintansa, puheenvuoronsa, puheenvuoroja otetaan, niitä ei anneta, ja saa kertoa ihan mitä haluaa, ja ainoa syy, miksi tehdä jotain tällaista on. yleisesti koskettavasta, että hänen tuliis olla jokin ihmeellinen samaistuttava kohde, joka puhuisi ymmärrettävästi kaikille, sotii koko ajatustani vastaan, mahdotonta vaan se on valmiina jokaisena aamuna, täynnä omaa ihmettään, ja kun sen kanssa tottuu elämään, jää aikaa ajatukselle virrata, muuntua kuviksi, väreiksi päättäväisyys on häilyvä käsite, itsekuri on häilyvä käsite. Toistuvia teemoja on ainakin olleet yrittäminen, ja epäonnistuminen, aikaisten aamujen kutsu, kevyt suhtautuminen syvemmän puoliskoni huutoihin, Työn tekeminen kaikessa hiljaisuudessa. työ on uusi näkökulma lähestyä vastauksia ongelmiini. Uusi tapa hahmottaa asioita, jotka eivät muutu miksikään, kyllästyneenä. Raottaa mahdollisuuksien verhoa, toimia uudella tavalla, hylätä vanhoja toimimismalleja, ilman, että tarvitsisi tehdä jotain liian radikaalia, jotain joka ajaisi pidemmällä tähtäimellä umpikujaan, tai muutos ei olisi pysyvää. Sillä, jos haluaa muutosta täytyy haluta pysyvää muutosta. Henkinen radikalismi on luovuuden pilkkominen osiin, kerroksellisuus, kerronnallisuus, visuaalisuus, teko. Muotoilu uuteen järjestykseen, näkemysten sekoittaminen, yhdistely. Maailmankuvan järjestys, valmiiksi saattaminen ohimenevien muotojen sulauttaminen toisiinsa, irrottaminen. Kaikki tapahtuu kerran. Aina uudessa muodossa kertaus, kun kyse on tästä hetkestä on olennaista innostus, täydellä, sillä tulee uusia asioita, voima on siinä joka on akuuttia, voima on lähellä juuri tätä,,, se on siinä, joka on sinulle itsellesi uutta, se on siinä joka tulee menemään ohi, hiipumaan. Voima on siinä joka tulee menettämään voimansa. Saman tarinan jaksaa kertoa yhden kerran, sen jälkeen se mu uttuu, tarinalla, ota kiinni havisevasta tuulesta, aikojen saatossa olet sinäkin vain lyhyellä matkalla, kerron kokemastani niillä

s m p

T v s t v t t k n t o o i T n M t j k l k p K a l h v v o n k K l t v S t P s d e l t d o r n o k y I v Y j I l v k l t s l t v j t v M h t

sanoilla, jotka tulevat mieleen, tarkkaan kertomisen mahdottomuus, kiertoilmauksilla lähestyn paikkansa pitävää.

Teen keskeneräisestä valmiin muodon. Ei ole koskaan valmista, ja silti puhutaan valmiista maailmasta, ja se tuntuu niin järkevälle, kun sitä ajattelee, en voi ajatella muulla tavalla, kuin maailman olevan koko ajan valmis, ja sen ymmärrän omassa halussani kehittyä, tulla joksikin muuksi, ja miten mittaan oman työni tärkeyden, onko mitään parempaa vertailukohtaa, kuin oma henkinen tila, täällä hyvinvointiyhteiskunnassa, materiaalisen yltäkylläisyyden turruttamana, tottuneena syntymästä asti valinnan vapauteen, mitä on olla ihmisten kanssa tekemisissä, ihmisten, joiden olemassa oloa ei voi muuta kuin kunnioittaa. Kokea iloa meistä? Tekeminen, valmiiksi saaminen henkisenä lähteenä, liikkelle lähteminen, luonnollinen siirtymä vain. Mihin olen tottunut, pitämään itseni keskeneräisen taiteellisen pahkahduttavassa tilassa, laukaisematta jännitettä, polttava tarve lisätä vettä, siihen orgaaniskemialliseen luontokappaleeseen, jota elektroniset laitteet kiinnostaa, hän näki unen läheltä reunaa. keskusteli putoamisesta. Heräsi, liikutti vähän kättään ja pudotti kännykän sängynreunalta lattialle. Koti jää tänne, tavarat. Kyse, mitä hallitsee, minkä antaa olla. Miten mieltä käyttää, ajatuksen voimalla, sytytän aamulla lyhdyn, pehmeään aamuun, istun hetken ja hymyilen. Langasta teen itselleni turkin värikkään. Kirjoitan kirjan näillä sormenpäillä. Kuivatan uunissa orgaanisista nesteet pihalle Mikä voisi olla jokin museointi matsku. Jokin jolla kovettaa luonnontuotteet, lakka, kiiltävä matsku. Pitää ottaa selvää kasvitieteelliseltä museolta säilytysmateriaaleista. Kovetteista. Tuoreiden puiden lehdet materiaalina, liisteröimällä taivuttaminen muotoonsa. Tunsin miten tie avautui eteeni. Mahdollisena, kauniina, jonka voisin elää. Siellä oli kaikkea, siellä olivat sormeni, jotka kirjoittivat kuin raiteillaan. Siellä oli elämää, varmuutta. Pimeyden keskellä lämmin tunnelma. Pehmeä karva, siellä oli Nina Simone laulamassa Turn Me On. Irtaudutaan soittimistamme, Koska se bändissä oleminen ei oikeastaan ole muuta kuin yhdessä olemista, ei niillä lopputuloksilla ole muuta tarkoitusta kuin parantaa meidän yhteisöllistä kokemustamme, avata mahdollisuuksia kokeilla rajojamme, mutta tärkeää on se olemisen ydin, joka meillä on. Se ympärille voi vasta rakentaa jotain, ja se on ollut kadoksissa, hautautunut äänen alle. Kortinpeluun kolmiodraama. Siinä on jotain samaa yhteyttä kuin soittamisessa, vaikka kyseessä onki kilpailuasetelma, puhallus tapahtuu yhteen hiileen. Isompi aalto on ottanut pieniä aaltoja alleen ja taivuttanut ne voimiensa pyörteisiin. Yksi kerrallaan aallot tempaantuvat samaan taajuuteen, voimistaen toinen toistaan. Ilmiö matematiikassa on Tehdä jotain omalla tavallaan, vahvasta intuitiosta ennemminkin kuin jostain valmiiksi opitusta, kyvystä kyseenalaistaa entisiä tekotapoja, valmiiksi pureskeltuja hedelmiä, suuresta luottamuksesta. Luovuudella on todellakin anarkistista potentiaalia, irtautuminen totutusta, yhteisesti sovitusta, kuten anna kettu nettikirjoituksessaan luovuuden kaupallistumisesta toteaa. Kaikkiin aisteihin voisin , sanat ovat ja edustavat, äänet menevät kuin piikit ja jäävät, mutta kun katsot ja näet jäät seuraamaan katseellasi, pysähdyt joka kerta, ja taas kuulet tunnet koet, kävelet jos jalkasi toimivat, vaihdat paikkaa, tai olet tässä mitä ikinä, Me ollaan outoja yhteensattumia. Kaikki rohkeus heittäytyä tyhjyyteen. täydellisestä epävarmuudesta nauttiminen, ei ole mitään pysyvää, miksi edes

yrittää rakentaa pysyvyyttä, koettaa saada muotoja kestämään, kaatuvat kuitenkin, tulevat syrjäytetyiksi, parempien, uudempien sovelluksien muodoissa. Mitä mieltä olla, miten elää tämä elämä ihmisenä. Tarttua vai irrottautua? repäistä vai liukua, päättääkkö vai antaa olla? Muuttaa vai pitää samana, missä asioissa perinteitä kunnioittaa, missä olla kunnioittamatta? Antautua muutokselle koko olemuksella. Tunnetko muutoksen? 28.6.8 en päässyt ylös, mitäköhän hittoa, kaikki kiroaminen turhaa, näin jotain todella friikkiä unta sellasesta laitoksesta jossa oltiin vankeina, ja jonka johtajat sikailivat, pyörivät rahassa, juomissa, naisissa, ja kiduttivat, tappoivat meitä muita, jossain vaiheessa minun piti mennä siihen peilin eteen hyväilemään itseäni, jonka aikana kaikki olivat tulleet jotenkin outoihin asemiin taakseni kun avasin silmäni taas, kerran sain sen pahiksen aseen, mutta annoin takaisin, sitten jossain vaiheessa oli lomilla laitoksesta ja kerroin kaiken äidille mitä siellä tapahtuu ja katseltiin siellä laitoksen ulkopuolella, ja sitten siellä oli sellanen iso auditorio, jossa pidettiin puheita, esitelmiä, ja ne porraskäytävät, joita kivuttiinn ylösalas, ja se yksi mies, joka tiesi, että siinä pätkässä tulisi olemaan hyvä loppu, ja ehkä joku maija, joka oli yrittänyt karata ruokatunnilla ja se rannejuttu , taisi olla muuten sormus, oli sitten pamahtanut tai jotain, ja se mies laittoi välillä käden suoraan kurkusta sisään, ja kaivoi sieltä jotain ulos, meidän luokan lattialla, ja kertoi että on paha mies, opetti meitä tajuamaan että on tosi paha mies, ja ne levinneet spaghetit lattialla, joita syötiin. Nyt tuntuu hyvälle. Tänään on siivouspäivä, aikaa siivoamiselle, jonka olen suunnitellut tekeväni nyt kolmen päivän projektina, kun rakennuksilla ei ollutkaan töitä loppuviikoksi. Sattuman kautta. Tarkoitukseni oli aloittaa seitsemältä hommat, mutta oikeastaan tämä, mitä tällä hetkellä teen on jo mun duuniani, aamupalan syöminen rauhallisesti on mun duunia myös. Tämä on ensimmäinen päivä omana pomona, yksityisyritys on yksi sana. Yksityisyritys, jossa siivoaminen, urheileminen, rauhallinen herääminen ovat yhtä tärkeitä kuin kuvaaminen, kirjoittaminen ja maalaaminen. Kaikella on paikkansa hen-

gittävässä firmassa. Ensimmäinen aamu putosi puusta, ja mietin, että tätähän se on ollut jo pidempäänkin, eikä tulosta ole oikeastaan tullut, muuta kuin huomaamattomina annoksina, haluan seuraavalle askelmalle, selkeästi, niin, että huomaan sen itsekin. Siksi tämä. Nyt aloitan päivän fyysisen urakkani. Se on vaan sellanen sanonta. My heart says kukkuluuruu. Lähipäiviltä riittää unohdettavaa, Mä tykkään susta, kaikesta huolimatta. On ne muutamat ajatukset, jotka kaivautuvat sieltä esille nyt tässä piakkoin, Prosessi alkaa olemaan lopuillaan, teknisesti se kirjallinen tulee olemaan helppoa toteuttaa. Mustaa vain valkoiselle, siinä se, ei mitään väliä millään paperilaaduilla, halvinta vaan, Se, että kirjallinen tulee olemaan aina erilaisia tapoja kirjoittaa, tulee olemaan kollaattinen tilkku näistä ajoista, sen jos saan perusteltua nyt tarpeeksi pian siihen alkuun on vain heittäydyttävä, nautittava. Miten päästä siihen rytmiin mahdollisimman nopeasti kiinni, tiedostaa omat sudenkuopat kaiken vapauden keskeltä. Kaiken vapauden keskellä on sudenkuoppansa, jokaisella omat tunnistettaviksi kaiken sekavuuden, sekamelskan keskeltä sen voin löytää, koska tahansa, ja se mistä yritän kertoa, on jotain, jonka olemassa olosta en ole tiennyt vielä kovinkaan montaa vuotta, se on prosessini tärkeä osa, Jotain, jonka olen matkoiltani löytänyt, jotain, joka ei ole mitenkään konkreettista, se on tunne, varmuus, pysyvyys, ikuisuus, kaikkeus. Jotain, johon nojata, Elämää täytyy päivittää koko ajan, ei ole mitään lopullista vastausta, miten toimia, se on elämän hienous, Pelko saa ihmisen tekemään suojamuureja ympärilleen, keräämään ja hamstraamaan materiaalia ympärille, rahaa tilille, tulevaisuuden pelon voi jättää väliin, heittäytyä sen vietäväksi, Olen kuulemma tarkka tunnetilojeni suhteen, tiedän miltä minusta tuntuu, Värivirheellinen delfiini ja muita elämän perusasioita. Luulen, että ne selkeimmät linjaukset olisi hyvä saada aikaiseksi, selkeimmät teemat, mitä olen olut tekemässä, Yhtenä aiheena on loppusuora, On hidas aloitus, On rauhallinen. Se hidas kaveri. Ehkä pitää vain hyväksyä, että kirjoitus tapahtuu näillä näppäimillä, se on tässä tilanteessa ihan fiksua, yksinkertaisinta, mitä tiedän tältä sektorilta, maanantai saa mennä, varsinkin toinen pääsiäispäivä menojaan, ei siitä mitään sen enempää, Pienen järjestäytymisen kannalta vain, kevyesti, Kontaktin muodostuminen, yhteys itseen sormenpäillä, löytyykö näistä napeista sormenjälkeni, jos oikein etsii. Se mukava tila siinä sohvalla. Lyijykynän kosketus pahvilla, Asioiden inhimillisyys, luonne, autoilla lähekkäin pysäköidyillä., vaikea niitä jättää ilman ikävää taakseen, täytyy käydä vielä halaamassa ja antamassa pusun konepellille, Valokuvat kaikista kirjoista jotka olen tässä lukenut. Se kertoisi jotain, siitä, miten tutkimukset kietoutuvat valmiiden ajatusten ympärille, edustetaan itse joitain muita, halutaan kuulua johonkin ajatuksen malliin. Mutta tuolla kansiolla pääsen ylös pehkuistani, Voin yhdistää kirjallisen, sekä visuaalisen työn vielä lopuksi yhteen nivaskaan ja heittää kirppikselle myyntiin. Kirjallinen myyntiin kirppikselle. Kahden viikon rutinat vaan sullekin, oli kiva nähdä taas.

Vernal equinox / March 22 / Blossom

nakin pitäisi olla, yöttömiä öitä, ihanaa luontoa, rauhaa, ja festareita, ihmisiä, valiojäätelöä Juhannus loppui niihin Hyvää hyvyyttäni, aika iso humala olin Mielelläni saisin ajatuksesta niin hyvin kiinni, että voisin antautua kirjoittamiselle täysin, siksi tarinat ovat luultavasti olemassa, että kertomisen halun voisi nitoa yksiin kansiin, yhteen runkoon missä on kirjoitettujen sanojen teho, kun puhumalla ne saa tulemaan suorempaan, parhaimmillaan, mutta tilanne voi olla ihmisestä riippuen sellainen, ettei sanat tule jännitykseltä, kaaokselta, vallitsevalta olo-tilalta, joten on niitä hyvä kirjoittaa talteen, siellä ne jäsentyvät merkityksiksi, kokonaisuuksiksi, ja kun sanat on kirjoittanut kertaalleen kokonaisuudeksi, se sama kokonaisuus tulee puhuttunakin paremmin ulos suupielistä. Niin tämä elämä käydään kuitenkin todellisuuden ja haavemaailmojen, ideaalin välissä, ja kuinka suuren osan tästä ihmisten pään sisällä tapahtuvasta ideaalista, sisäisitä maailmoista, joiden katalyyttinä tämä yhteinen todellisuus toimii, kuinka suuren osan tästä, ajatus katkesi, mutta yritin hahmottaa sanoiksi ajatusta kulttuurin tuotteiden, kuten kirjojen, musiikin, elokuvien, ja nykyään nettivideoiden sun muun multimedian vaikutusta siihen, miten eritavoilla ihmiset kokevat tämän yhteisen maailman, joka on loppujen lopuksi todella samanlainen kaikille, totta kai on loputtomasti muitakin ajatusmaailmoihin vaikuttavia asioita ihmisten erilaisissa oloissa, kasvatuksissa Olen yhtäkkiä aivan uudessa tilanteessa, minua odottaa täydellinen tyhjyys, joka tuli yllättävältä suunnalta. Sillä en sitä itse päättänyt. Minulla ei ollut valtaa tehdä päätöksiä, jotka olisivat vieneet minut sinne, mihin halusin. Täytyy jättää tuo suunnitelma, ja alkaa toteuttaa elämää uudella tavalla. Tästä seuraa jotain aivan uudenlaista, johon sukellan sisään. Kasvan sisälle siihen, etten kuulu oikeastaan yhtään mihinkään, minulla ei ole statusta. Uusissa kuvissani on peilejä, kuvat, jotka otan nyt viimeisinä päivinä, vessanpeilit. Kiiltoja kuiduilla, joita ei kameralla pysty vangitsemaan, hohtavat spektrin kirkasta valoa. Jos lähestyisin sanojani samalla tavalla kuin kuvaakin, varmasti helpottuisi tämä taakka.

Voin oppia kirjoittamaan valokuvaamisen tavalla. Siinähän se on, tiedän mitä alan tehdä. Yksi kerrallaan käydä läpi niitä tekstejä,, kokoan siitä ison massan, josta koostan niin suren rungon kuin ikinä siitä kasvaakin, ja alan karsia siitä oksia pois, Sillä tavalla syntyi ensimmäinen valmis kirjallinen teokseni. Kuukausi kerrallaan käyn läpi kirjoitukseni, voin pitää tätä lopullista yhteen kokoamista jonkinlaisena opinnäytetyönä. Työnä. Kokoan laajasta materiaalista yhden tekstin. Siinä kohtaa sanat ja kuvat toimivat eri tavoilla. Toinen vaihtoehto olisi ollut julkaista kirjoituksia koko ajan työn edetessä, mutta koska sanat tuntuvat paljon henkilökohtaisemmille, se on jäsentynyt täysin omaksi kokonaisuudekseen. Sanat eivät ole kohdanneet kuvia sillä tavalla, joka olisi ollut luontevinta prosessin kannalta. Kirjoittamisprosessi ei vastaa kuvaamisprosessia. Siksi on loppusuora, siksi että kävisin nyt läpi raakamateriaalin. Se oli ensimmäinen yritys työstää tekstiä, se on oikea sana, jota en hetki sitten löytänyt. Työstäminen, materiaalin parissa toimiminen, mutta tämä materiaalihan onkin yhtäkkiä täysin aineetonta, pelkkiä merkkejä, joista pitäisi saada ote, mihin ajatus kulkee, kun ei ole mitään mistä pitää kiinni. Sanojen merkityksillä. Jokin siinä kiehtoo, se ajattelemisen, kerronnan hienovarainen sävy, täysin erilaista kuvaamisen kanssa, ainakin minun kokemukseni mukaan. Minulla olisi varmasti paljon opittavaa kirjoittamiselta, ajatellen kuvaamistapaani. Keskittynyt ja syventynyt tunne. Ajatuksen kirkkaus. Edes hetkellinen oivallus siitä, miten asioiden tulee edetä tästä hetkestä seuraavaan. Prosessi jatkuu yhä, viimeiseen asti samalla tavalla tarkkaillen kuin vierestä, miten massa liikkuu, miten tekemisestäni on kasvamassa yhä hankalammin käsitettävä kokonaisuus, miten sen liikkeet perustuvat kokonaispainoon, on tarve esittää se kokonaisuutena, haluaisin irrottaa siitä, ainoa tapani on antaa sen vain olla, kohdella sitä. Sen on kuin muotoilua, fyysinen kokemus kirjoituksessa, materiaalin työstäminen, turhan poistaminen, karsiminen, lopuksi hiominen, Kirjoitan, mitä kirjoitan, eivät ne kuitenkaan vastaa sitä, minkä sisälläin tuntee saan ehkä mun pitää kirjoittaa vaan kaikkia tyylejä ulos, pitää kirjoittaa paljon, mutta myös muistaa lukea ne ajatuksella syntyessään, niin sen on tapahduttava, sen hulluuden on puhallettava ikkunoiden

Vernal equinox / March 22 / Blossom

takana – niitä raottamalla voi säädellä sitä hyvää mitä ikinä haluaakin sanoa, lähestyä itseään aluksi, tämähän on raakamateriaalia, täysin raakile, hiomattomalla timantillakin on arvo, myyn mieluummin vähän halvemmalla hiomattoman laitoksen, en veloita hiomisesta, se kivi on siellä sisällä, saat hiotuttaa sen jollain toisella jos sua kiinnostaa, olen nimittäin raakamateriaalin tuottaja ja välittäjä, tämä firma kustannan raakamateriaalia, jos sinulla tai ystävyksilläsi on yhteyksiä raakamateriaalivarantoihin, he voivat ottaa minuun yhteyttä sähköpostilla, eiköhän ne näe vielä päivänvalon nekin ehtymättömät rikkaudet, raaka-materiaali-ketju, alkuasetelmassa, hitaasti saavun käytettäväksesi. Eihän näillä ole mitään väliä? Sanoilla siis, vaaditaankohan minulta aivan vääriä asioita? Olen nyt tilanteessa, jossa kaivan oppimani asiat esiin. Voimauttavan asennoitumisen, terveelliset elämäntavat. Minulla on hyvää arsenaalia tähän tilanteeseen, johon olen itseni ajanut. Nyt tulee toimia, ei enää puhua siitä. Aika on nyt käsillä, koko ajan se käy. Taidan siis lähestyä itseäni pienen iltakävelyn kautta, Hain mukavaa tunnelmaa alkon myymälästä, palautin pullot ja ostin rahoilla espanjalaisen uutuustuotteen. aina valmiina pienille muutoksille, elämän heittäessä, kai sen selkärangan tulisi olla mahdollisimman tukeva, tuntuu, että olen kiipeämässä jonkin pelottavan ylitse, ettei tämä elämä oikeasti voi enää mennä pieleen, tunnen jotain varmuutta periaatteistani, elämänlaadustani, vaikka kaikki vietäisiin minulta, nousisin aina, minulla ei voisi olla hätää, ellen kokisi todella suuria fyysisiä ja mentaalisia menetyksiä,

jatkuvasti elossa. Ne keskustelut, jotka käyn tekemisistäni. Sisällöt ja äänenpainot, joka muuttuvat riippuen siitä kenelle kerron. Vaihtelee, millä tavalla alan avata tekemisiäni Tuntuu itsestään selvälle, olla joka aamu uudelleen elossa, tässä ruumiissa. Ei se ole itsestään selvää. Ulkona lähes ennätyksellisen lämmintä, ihmiset ryntäävät jäätelökioskeihin ja syövät kaiken, mikä irti lähtee. Kun yksi jäätelökioski on koluttu, siirrytään seuraavaan, imetään, nuollaan, ahmitaan se kuiviin. Lopuksi joku tuikkaa sen tuleen. Kaikki on, ja tulee olemaan epäselvää. Hyväksymisiä, vapautumisia, Entä, jos

Aikuiset lapset käsitteellisyyttä ja intuitiota toisistaan. Työryhmäesityksessäni kokeilen, miten voisin tuoda käsittelyyn ja näkyville taiteellisissa prosesseissa ja niiden seurauksena syntyneissä teoksissa ilmenevää tietoa, tulosta ja jotakin vielä piilossa olevaa. Oletukseni on, että presentaatio itsessään saattaa muodostua (improvisoiduksi) teokseksi, joka sitoutuu lähtökohtiinsa, mutta alkaa myös elää itsenäistä elämää.

eilisiltä. Miten kuvittelen tuntevani naisen, Ikään kuin katsomatta, Suhteeni rahaan, suhteeni luontoon, suhteestani naiseen. Lahnajärvi. Organisaattorin rooli, jos alkaisin tehdä dokkaria sen tapahtuman mahdollisuuksista, ja ne tunnelmat kun olin ollut lavalla, ihmisten pällisteltävänä, miten vetäydyin kuoreeni koko loppuillaksi. Miten se tuntui, vaikutti minuun, ja mitä ajatuksia heräsi seuraavista tapahtumista, mahdollisuuksista. Musiikista, soittimista, bändeistä lavalla,

Minun täytyy nauttia vapaudestani, sillä muuten se ei olisi minkään arvoinen, Se on parasta jota voin tehdä vapaudellani, sillä

ja se minimalistinen ote siinä unessa, tulin huoneeseen, jossa oli jo valmiiksi ystäviäni, ja rikoin hiljaisuutta sanoillani, annoin

mikä sen arvo muuten olisi. 19.1 mikä vitun yheksästoista tammikuuta?

mielikuvitukseni laukata, puhuin vähän hermostuneesti tarjoilijasta tuomassa yhden oluen niissä stringeissä. Kukaan ei saanut ajatuksestani kiinni silloin.

Aikeeni olisi saada sormeni samaan rytmiin ajatteluni kanssa, tämä kirjoittaminen sitoo mut elämään kiinni, siksi teen tätä, että olisin kiinni jossain, ei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin sitoa itseni hetkiksi maailmaan sillä mitä teen, etteivät ajatukset, tunnelmat jäisi leijailemaan vain, tarvitsen niitä liaaneja, en osaisi elää ilman. Sen ei tarvitse olla välttämättä kuvaamista, ihan mitä vain. Nopeita lauseita

Ajatus voi olla kovin erikoinen, ajatus niistä aalloista, aaltoliikkeestä, joka nykymaailmassa on täysin white noisea, aallot menevät päällekkäin, ihmisten kokemukset tapahtuvat eri aikoina, jolloin aallot eivät vahvista toisiaan, sillä kehitystä on koko ajan ilmoilla. Ihmiset pys’ähtyvät, hiljentyvät, kokevat maailman uudelleen, mutta niin eri aikoina, että siitä on vaikea kertoa yleisesti. Tunnelmat muuntuvat, palaavat jopa

samoihin kaavoihin joskus, Tietoisuus, siitä on kyse, ei tiedosta. Haluisin siteerata sitä yhtä lukiolaista siellä hesarissa. Ne ajatukset eilen, miten niistä saisin kiinni, ehkä sammuttamalla levysoittimen, en ehkä nyt kuitenkaan, rahan vallasta irrottautuminen, tässä maailman ajassa raha käyn koko ajan digitaalisemmaksi, abstraktimmaksi, se ei ole enää konkreettista vaihtokauppaa, se on jotain vaikeasti ymmärrettävää., mistä johtuu lama, miksi maailmantalous on vaikeuksissa, vaikka ei mikään oikeastaan muutu sitä rahaa siirtä-

mällä, ne tekohengitykset, tukipaketit on täyttä fuulaa, joilla ihmisiä rauhotellaan, ei edes yritetä tähdätä mihinkään pysyvään, kaikki perustuu muutokseen, ja siihen että päästää alta pois, meidän aikamme. Mihin tämä maailma oikeasti tarvitsee minun työpanostani, pitäisikö minulla olla huono omatunto jostain, Lavalla olin esillä yhtä paljon kuin kuvaamani kohteet, minua katsottiin kuin minä katson, minua tulkittiin, löydettiin Hitaasti koska minulla on aikaa, mutta tästä eteenpäin tiedän, ettei loputtomasti enää. Nyt viimeisetkin selitykset on käytetty, kuluneina tehoamaan rentoutuvat sohvalla värikkäässä oloasusteessa ja katselevat

si, en ole halunnut, pystynyt tai osannut rajata aihettani, tutkimuskohdettani, sisältöäni. Ehkä se tapahtuu, ehkä ei. Lehti on saanut jo vähän muotoa, jonka sisällä jotkut ajatukset saavat mahdollisuuden tulla nähdyiksi. Heräsin johonkin outoon, kovaan ääneen, jotain ison putkiston mouruamista, mylvintää, pahasieluinen kärsivä eläin herää piinallisiin kipuihinsa liian aikaisin, sitten kuului tärypora. Sillä sitä parannettiin. Projekti on mahdollisesti haarautumassa sivupoluille. Eksymässä. Tajusin, että olen kahtena viimeisenä päivänä yksinkertaisesti unohtanut ottaa päivän kuvan, tietokoneellani.

Photo Booth Sillä, että kvartaalit sulautuvat toisiinsa on oltava merkitystä, sillä että aika muodostuu kerrostumina, kasvaa sisältä päin kokemukseksi ajasta, Lumen taju loppui näihin sanoihin, Kerro meille, he tulevat sanomaan minulle. Jotta ymmärtäisimme ja voisimme päättää tämän. He erehtyvät. Päättää voi vain sen, mitä ei ymmärrä. Ratkaisua ei tule. Olen laskenut kynnystä tehdä kuvia, saada aikaan materiaalia jolla jo syntyessään on jonkinlainen tilaus, ilman mitään selittelyä, koska kaikella nyt vaan sattuu olemaan väliä, ja joidenkin asioiden esiintuomiseksi tarvitaan toistoa, toistoa, jatkuvuutta. Jalat, jalat. Tarvitaan suuria määriä, tarvitaan epäonnistumisen riski, paljastumisen vaara, joka ei oikeastaan ole mikään vaara, vaan helpotus, mahdollisuus paljastumiseen Kesken liikkeen unohdin jotain olennaista. Mitä olinkaan tekemässä? Samojen, tärkeiden asioiden toistamista, yhä uudelleen, kamppailua itsensä kanssa, sitähän tämä on pahin vastustaja millaisena hänet näkee, mitä todella haluaa, haluaako esittää oikeita kysymyksiä, yhteiskuntakriittisyys,

turuntauti, elän kaupungissa joka on ollut pitkään huonovointinen, sairastanut turuntautia, se on tarttuva tauti, Kun tasapaino löytyy edes hetkeksi, kaikki on selkeää, silloin tapahtuu. Maljakoita näistä paperitavaroista. Fyysisiä muotoja, samalla lailla kamera tekee kolmiulotteisesta kaksiulotteista, niin tapahtuu muutos tasaisista pinnoista kolmiulotteisiin esineisiin, ei mitään kerrottavaa, tekee vain mieli pysyä kiinni jossain, luoda

jatkuvuutta, keskusteluja. Aiheettomat. Tulisikohan äiti mun valokuvamalliksi. On niin kauniskin. Jos näytän joltain, näytän seuraavaksi joltain aivan muulta, ja jos näytän merkkejä asioista, toisilleen irrallisista, jotka liittyvät toisiinsa sellaisella suurella kehällä, se kehä voi kulkea huonossa tai pahassa, se kehä kulkee läpi tämän kaiken, kukkuu, tuntuisi turhalle yrittää tulla esikuvansa kaltaiseksi, näyttää häneltä, pohdiskella tuota vapauden käsitettä.

Vapaa matkustaja

Siviilisäädyllinen, taiteellisesti ja yhteiskunnallisesti sitoutumaton, tupakasta ja aineista riippumaton, vapaapaineesta, että rajoja tarvitaan, Ilta päättyy vielä huonosti, Pitääkö olla sitä mieltä, mitä sanoo? Luulen asioiden heränneen, käyn taas siellä, tapahtumassa, missä alkaa tapahtua muillekin. Karkasin tylsältä luennolta ja menin joen rantaan, otin ehkä kymmenen laakakuvaa palkilla sumun keskellä turuntaudista ja jotain tapahtui, jotain jonne haluan uudelleen tapahtumaan, Selkeä kupla puhkesi, ja alkoi vuotamaan, pihinää, oxygeeni ei enää riitä, läpivetoa kaivaten rakas toverisi,

Lajitoveri

Yksinkertainen elämä menettää merkityksensä osa II, miten se moni mutka nostaa päätään, kaaoksen silmässä terävä katse, aikainen aamuni veisu, selittely on vain se, että taiteilu yksinkertaisen elämänharjalla jatkuu, jonkin välissä, joidenkin rautalangasta väännetyssä merkityksessä. Päivästä tulossa väsynyt ilman untakin.

Mikä on luonnollista? Luonnollista yksilölle. Pisteessä a) tieto kääntyy itseään vastaan, kuten käy luultavasti lapsille, kun niistä tulee teineinä ikäviä, kun olivat lapsina niin kauhean ihania. b) Lisää tuskaa. On monenlaista tietoa ja tietämystä, ja tapoja käsitellä tietoa. Sen voi luultavasti vain antaa olla. On monia tapoja

Vernal equinox / March 22 / Blossom

toimia oikein, hyvin, järkevästi, omaksi ja muiden parhaaksi, ettei tule yhtään mieleen. Selkeä mielipide ois kiva foto.

Studio Ajatuksellinen tyhjiö. Se edustaa tyhjyyttä, jotain jonne voi viedä objektin analyysille, irroitettavaksi luonnollisesta ympäristöstään, katsoa miten se reagoi salamavaloon. Ympäristötaiteen vastakohta piilee studiossa, tehtävä esineellistää, keinoteos, hallita muuttumattomuutta, valon määrää ja suuntia, Sinne voi viedä mitä vain studioon mahtuu, ja kuinka paljon tahansa, mutta yleensä, yleensä jotain jota tietää haluavansa kuvata, nähden mielessään haluamansa, sulkeutumalla studioon muutamaksi kahdeksi kuukaudeksi. Studio on mielenkiintoinen juuri siitä; hallinta, hallitseminen, antaa virran johdattaa, näyttää merkki, havahtua ympäristöön, luottaa kokonaisuuteen, jossa itse on vain pieni muuttuja.

10.6.08 Löysin kuolleen ampiaisen lattialtani, piikkejä, joita seuraa romahduksia, epätoivon ajatuksia, kunnes olen jälleen. Janoten lisää tätä hetkee, kaikkein yksinkertaisimman kokenut ottaa joltain toiselta pois, aivan varmasti ottaa, toisilta ajattelemisen tavoilta, mutta voisiko tämä olla sellainen perusajattelutapa, johon voisi aina laskeutua uudelleen, muistaa se jokaisena päivänä, yhä uudelleen, toistuvasti, jälleen ja taas kerras, eräänä päivänä prinsessa sitten avasin silmänsä ja muisti heti herättyään jotain tärkeää. Kuppi kahvia päivässä tekee jotain mielenkiintoista aivotoiminnalleni, alkaa hyrrät pyöriä. Laskin käteni pöydälle, ja se kuollut ampiainen pisti. Se jäi piikistään kiinni kämmeneen. Olin kuuleman mukaan liekeissä, tai tulessa viikonlopulla, ja lähdekin on luotettava, kaunis hyvä hellä, on ollut jälleen monta peräkkäistä päivää otso makaa sohvalla vielä, päiviä tulee monia tämän jälkeenkin, suuresta punaisesta tulisesta syötävästä, jonka keltapäinen pikku meisseli lävisti, tuli mieleen, että näitä asioitahan voisi vaikka kuvata. Kylläinen. Studiokuvausta, pienistä asioista, rekvisiitan yhdistäminen jossain vaiheessa ihmisruumiisiin, kehoihin. Lopputyönkirjallinenmuoto, sehän on sellainen kirja, vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin taiteellinenosio. http://www.eurovisionsports.tv/

näköisiä kuvia joita ihmiset voivat katsoa, ja aina käy mielenkiintoisemmaksi mitä enemmän alkaa kuvia tulla, erilaisia, kokoisia ja näköisiä, mitä enemmän alkaa todellisuus ja mielikuvitus kietoutumaan toisiinsa, mitä enemmän ajatukset alkavat sulautumaan toisiinsa, mitä’ enemmän tekniikat muovautuvat, lomittautuvat, mitä enemmän mielikuvitus yhtyy todellisuuteen, mielikuvitusmaailma voisi olla vaikkapa tämä, jossa elämme, jossa mielikuvitus on yhtä paljon rajana,kuin taiteen tekemisessä, mutta taide toimii vain alkusysäyksenä toisinajatterlulle, kyseenalaistamiselle, vapautumiselle yhteiskunnan kahleista, rationaalisen ajattelemisen tavoista, mielummin teen paljon paskaa kuin vähän hyvää ja hiottua jälkeä, paljon massaa, suuria linjoja sinne tänne, Suuria linjoja sinne tänne, vasta sen jälkeen voin rauhassa kiinnittää huomion pieneen kohtaan, vasta sitten voin keskittää kaiken, jotta toisena hetkenä voin unohtaa, asioilla on mahdollisuus tapahtua hitaasti, omalla painollaan, jokaisen omalla painollaan, minun sisälläni on jonkunlainen suurempien ympyröiden sulkeutumisen malli, isomman kuplan puhaltaminen, sen rauhallinen paisuttelu, alitajuinen hahmottaminen, epämääränpää, kokonaisvaltainen hyväksyminen, oman totuuden hyväksyminen, sen etsiminen ja lausuminen, oman kokonaisuuden, maailmankuvan kartoittaminen, kiintopisteiden asettaminen, häilyvyyden tunnustaminen, ja näiden ajatusten sekoittaminen johonkin kehyskertomukseen, joka on seurattavissa tarinan muotoisena, kaarena, alkuna, keskikohtana ja loppuna, ehkä, ei välttämättä

Yksi jokeen, yksi auton alle. Yksi äidin vatsaan. Yksi sairauteen. Loput leffaan.

Rotan vuosi. Tiskaamisesta seuraa lama. Ei aina ole välttämättä kovinkaan kehittävää, suoraviivaista toimintaa, tottuminen on sokeutumista. Tehdä jotain pelkästä tottumuksesta, on automaattista toimintaa, kun aivot eivät ole mitenkään vireässä tilassa, ihminen laskeutuu alemmalle tasolle, lähemmäksi jälleen eläinten mielikuvitusta, siksihän me ollaan ihmisiä, että voidaan suhtautua kriittisesti lähinnä kaikkeen. Alkukantaisuus on pohjallamme, ei sitä koskaan voi täysin kieltää, vaikka kehitys on meidät kauaksi vienyt pelkkien vaistojemme sokeasta tottelemisesta, olemme hyviä tukahduttamaan isoksi tavarakasaksi, siinä ne sitten saavatkin olla. Alan järjestelemään niitä uusiin muotoihin, tavaroita, (näiden sanojen yhteyteen jälkeenpäin lisättynä solut, keho, mieli) ruumiin uusi järjestys. asioiden liukua ohi katsellessa, helposti, kitkatta, Maassa ajattelu. Mitä se minulle edustaa? Aivan loputtomasti tehtävää eli voisi tehdä mitä vain, eikä saa tehtyä yhtään mitään paitsi niitä pakollisia. Siihen on oltava ratkaisuja, ettei päivät vaan kuluisi höhrppiessä vapaan maan kahvia, ja poltellen tupakkaa, välillä kuunnellen musiikkia, lentäviä lauseita,

Konkretia Mihin haluat, mihin haluat käyttää aikasi? Aikaisissa heräämisissä joku laittaa soluni uuteen järjestykseen, koska aloittaisin, ellen huomen-

na aamulla. Henki tarvitsee käytäntöä ilmetäkseen. Sula sopu ympäristölle, kaikkien mahdollisuuksien ravitsema, oikeutettu kaikkeen mahdolliseen. Seikkailu ei tapahdu yleensä kotona, koen brittiläisen ilmaston romanttisessa mielessä, kun olen aikuinen. Asun ulkomailla, vietän mukavaa elämää kuunnellen brittiläistä 80-luvun musiikkia kämpilläni ja hengitän sisääni koleaa ilmaa.

Toinen nopea ajatus oli se kompromissiin pohjautuva poliittinen ajattelu, sitähän politiikka pohjimmiltaan taitaa olla, kompromissi, neuvottelua asioista monilta kanteilta katsottuna, juosta uimaan lämpimään kuun valoon. Rahasta. Ja koko ajan se on mahdollista, koko ajan, näen sormieni liikkuvan näillä koskettimilla, ajatukseni juoksee ja yritän pysyä mahdollisimman hyvin perässä, tulen täältä, enkä katso takaiisn enne kuin om liian myöhöistä, en halua pysähtyä, vaikka alankin tuntea keuhkoissani raskasta ilmaa, jaloissani lyijyä, mutta tiedän niiden menevän ohitse kun vain jaksan juosta, unohdan kaiken säryn olemme tulossa kehityksessämme kohti ikuisuutta, kauas taakse kehityksessä, eikä saisi ajatella toisin, olla laiska tai vastuuton, vaan antaa kaikkensa yhteisen hyvän eteen, ja silti kaikki tietävät, että olemme menossakovaa vauhtia kohden jotain kaikille täyin tuntematonta, hallitsematonta kohtaloa, emme tiedä mitään, on hyvinkin suuria epäilyksiä, että olemme menossa koko painollamme täysin väärään suuntaan, emmekä pysty muuttamaan kurssia, yksilön vapaus hypätä ilmaan. Sitä katsotaan hyvällä, se täytyy ansaita olemalla lainkuuliainen, kunniallinen työntekijä, täytyy siis olla mukana pyörteessä kohti tuntematonta kohtaloa, tai jää ulkopuolelle kilpailun kiristyessä. Jos pelaa varman päälle, kannattaa koko ajan päivittää siteitä yhteiskuntaan, ihmisiin, yhteisöihin, työpaikkoihin, pitää tippua korkealta ja jäädä makaamaan siihen. Täysin liikkumatta. Katsoa minne silmät näyttävät. Tuntea hengitys. Eikä välittää katseista, olla vaan paikalla, ei tarvitse selittää, mistä olet tulossa. Maata tässä. Maata, kunnes joku liikuttaa sinua, kokeilee oletko jo hengissä, Maata kadulla. Ihmisten silmien alla, tuntea maan kosketus, kylmä

kivi poskea vasten, katseiden pistot pehmenevät, olet silmien alla, kysyvien katseiden tiellä, herätät tunteita olemalla siinä, missä kukaan ei ole nähnyt sinua, olet täysi yllätys, olet vaate maassa makaavaa, mutta sinä, miksi sinä siinä makaat, kun sinulla on kaikki vapaus maata lämpimässä asunnossasi, sohvalla juoda puhtaasta kupista teetä, lukea romaania, pitää hauskaa ystävien kanssa ikkunan takana, lämpimässä baarissa ja hymyillä puhdasta riemua. Näitä mietin, kun kävelin häntä kohti sinä aamuna, tiesin, ettei siellä olisi ketään, ei olisi miestä kadulla, olisin voinut mennä hänen viereensä, maata katsellen taivasta. Eikä ajatukseni kulkenut minnekään, tiesin olevani vasta alussa, minulla ei ollut kenellekään mitään kerrottavaa, minun täytyi siis keksiä kaikki ihan itse. Siirsin epämiellyttävältä tuntuvaa ajatusta aloittaa alusta, ei ollut nyt sellainen olo, keräsin voimia, tiesin sen kasvavan kuin itsestään, halusta tehdä jotain muuta, kuunnella musiikkia tällä istuimella. Murroksessa. Tutkin tätä hetkeä. Onko kukaan koskaan tutkinut tätä hetkeä? Siis tätä hetkeä. Onko näyttöä?

Unia. Sleeps. todellinen sadepäivä, raukea miellyttävä hidas, ja ymmärtäväinen. Kiireetön ja onnistuneen hauras, uusiutuvaa nahkaa tärkeästä syystä, kumpuaa mahdollisuus kehittyä ajan saatossa, ravisuttaa, vie eteenpäin, edustaa jotain Tekee mieli vetää kaikista naruista samaan aikaan. Mitä sitten tapahtuu, hajoaako koko paska. Ottaa kiinni kaikesta, Koulu on avannut läpileikkauksen valokuvan kentästä, miten voisin nyt sulkea ne mahdollisuudet, joita se tarjoaa, keskittymällä vain ja ainoastaan yhteen tapaan, tekniikkaan, ajatukseen syysmyrskyt alkavat, lehdet taipuvat kylmyyteen, tyttöasiat eivät ole mistään kotoisin Mun tutkimusongelmani on : ” No mitäs vittua?” Pakeneva ajatus, Hahmo ajatuk-

sille, muoto, malli, johon voisin kuvitella ajatusten muovautuvan sanoilla selitettäväksi ajatusten ketjuksi, mutta tuo muoto on pakeneva, ajatus on pakeneva, se ei tule ikinä täyttymää oikeilla sanoilla, jota muoto hakee kokoajan täydellistyäkseen, se pyrkii täyttymään, vuotaakseen kokoajan toisesta päästä. Älä kysy. Jokin olemisen muoto tuntuu niin kaukaiselle samaan aikaan, että se saa hengästymään miettijänsä. Sulkemaan sen pois mielestään vieraana. Vapauttava tunne pelkkänä pienenä viitteenä itsestään, taas karkaaa. Läsnäolollaan, siihen suunnattuaan pakottautuu lähestymään tutumpaa turvaa, kiertelemällä joka puolelta, on ehkä tarkoituskin kiertää valmiimpaa hetkeä. Miksi pitäisi valita? Ei kai se voi olla kovin tärkeää. Jotain jota edustaa,

Tutkimus Tulee olemaan aukkokohtia, selittämättömiä näkemyksiä, käsittelemättömiä ajatuksia, tukahdutettuja tuntemuksia, loppuun asti mietittyjä peruttelemattomuuksia, heränneitä ihan mitä vain. Missä tutkimus yleensä tapahtuu? Mielestäni tutkijan päässä. Ei kovinkaan paljon sen ulkopuolella. Mielikuvituksessa, jota ympäristö ruokkii yrityksessään ymmärtää.

Olla ymmärrettävä Otan tutkimuksen kirjoittamisen muotona, luovana kirjoittamistapahtumana, sanotaan se nyt suoraan. Kaavaa ei ole kerta kaikkiaan tieteellisesti todistettu. Se on fakta, fysikaalinen totuus, johon yksinkertaisesti on uskominen, toteutusta kohtihan tässä ollaan matkalla, sitä seurataan, mikä on toteutettu, sitä uskotaan, joka on uskoteltu toteutuksena; se ei pakene toisesta päästä. Totuus pakenee toisesta päästä. Toteutus ei pakene ketään. Lopputyökseni menetän järkeni. Esivalmistelut, yhtä suurta esivalmistelua. Ei ole mitään lopullista. Jos jotain tapahtuu, se on hyvä, jos ajatuksia herää, sekin on hyvä, kaikki ajatukset käyvät toistaisek-

Vernal equinox / March 22 / Blossom

tuo saa raamit ympärilleen, sen voi pistää pakettiin tällä hetkellä jossain muualla, siitä kaikesta josta tiedän jääväni paitsi kun istun tässä kirjoittamassa, kuinka monia suudelmia vaihdetaan, tyttö etsi i itselleen miellyttävää seuraa kivojen poi kien kirkkaista katseista, kuinka monia naurunpurskahduksia pääsee ilmoille humoristeilta, mitä kaik kea kivaa jokainen päivä maailmassa pitä äkään sisällään, ja minä vietän aikaani tällä tuolilla tietokoneeni kan ssa, kun hipit lähtevät metsään ja cityeläimet kuumiin klubeihin tapu ttelemaan tipuja ja tiputtelemaa n tabuja kuin Harri Rinne Ibizalla, tun tuu, että Turulla ei ole minulle mitään tarjottavaa, kun tämä kaupun ki tuntuu. Alan lähestymään tätä hetkeä jälleen vähitellen, tällä kertaa kirjoittamalla. Ajatukseni, olem ukseni. Mielenrauhani. Hyvä viettää aikaa taas ihan yksikseen. Uno hda se leikkituska, jota koet. Älä välitä.

Stop making sense.

ikuista ole, siis muotojen maa ilmassa, miksi jotain sellaista edes tavoitella, ollaan pieniä pölypalloja vaan, se riittää, että edes pien inä hetkinä näkee jotain, näkee vähän etäi syydeltä kaiken, tuntee siinä tilassa joka on itselle soveliain kosketukse en, riittää, että edes aavistaa olemassa olevan jotain, jota ei ole viel ä kokenut, ei tämä kaikki ole tässä, ei läheskään, ja samaan aikaan, vaik ka koulussa kiellettiin latteude t, samaan aikaan kaikki on kuitenkin täss ä. Nyt olisi mahdollisuus aloittaa jälleen alusta, tässä elämässä on kyse edestakaisin menemisestä, täss ä minun elämässäni, ja samaan aikaa on ulkoisia voimia, jotka pitävät huolen ettei ole enää helppoa , yksinkertaista maailmaa, heikkouksie n ja vahvuuksien välimaastos sa. alitajuisesti ainakin, halusi vah vistuksia tunteilleen, selkeytt ä minun kauttani, kadotin itseni, omat suuremmat linjani. Menin pien iksi palasiksi, mutta nyt tässä kon eella tuntuu jälleen hyvälle kirj oittaa, ihan mitä tahansa, keittää seu raavaksi kupin kuumaa teetä ja istua, antaa ajatuksen virrata läpi, koit taa hallita ryntäilevää, poukko ilevaa, muuntaa se sanoiksi, selittää, kertoa jostain, jatkaa epävarm uudenkin hetkellä, luultavasti herkistyne enä musiikista,. Sanat voivat solj ua yhtä tahtia sointujen kanssa, voivat virrata yhdessä läpi. Siinä sini nen laulu kirjassa kerrottiin sibeliuksest a, hänellä oli kyky muuntaa ong elmansa suuriksi voitoiksi taiteessaan, kyky herkistyä, kääntää tuskan hetket, saada tuska soimaan, käyttää sisäisiä ristiriitoja oman tekemis en polttoaineena, niin ainakin ymmär sin. Haen jatkuvuutta. Sitä kaip aan. Mä olen tämän vuoden madaltanut rimaa sitä kohden, jota haluan oikeasti tehdä, mutten ole ollut siihen kykeneväinen näin nopeasti,He tkittäin voin tuntea sen olevan olemassa , kunnes kadotan sen jälleen. Tiedän että siellä on jotain. Jotain, jost a voin ehkä joskus kertoa par emmin.

Mitä sen takaa paljastuukaan? Lopeta järkeistäminen. Koe asia t sellaisinaan. Sitä ajatusleikkiä vois inkin seurata enemmänkin. Jos pohjalla on jotain tällaisia suurempia elämänkatsomuksellisia asioita, niin tuloksena voi mun puolestani syntyä ihan mitä tahansa pas kaa. Kuraa. Hyppääminen ulos jostain järj en ja mielen kuplasta, selittäm isen asioiden vatvomisen, pätemisen ja pädetyksi tulemisen antamat ta kuitenkaan keskeneräisten ajatusten haitata menoa, niitä yhtään sort amatta, aina itsensä kanssa kun ei voi olla samaa mieltä, siitä syntyvä t elämän ristiriidat, koska ihmisillä on erilaisia persoonallisuuksia kes kenään, käyttäytymismalleja, erilaisia maailmankatsomuksellisia kiin nostuksen aihioita sisällään, erilaisia tun nelmia, ihmisellä on kyky ime ä vaikutteita toisista ihmisistä. Olet täss ä. Toistan sitä vaikka koko lopp u illan, että tajuan sen. Se on ainoa 11.1.08 turvani tällä hetkellä, ajatus, jossa haluan pysyä. En saisi muuten henkeä , tunnen itseni heikoksi, hen gittäminen käy voimille, jos alan liioittel eläin-ystäväni, nuolit kyynele emaan. Mutta joka tapauksessa et istun, sattuman kaupasta, sieltä löytää Hal uatko tosissasi hallita rosojasi avaimet seikkailuun, joka lopp . uu lyhyeen, Ilmaston lämpeneminen. Lum kertakäyttöseikkailuun, jos halu i ja lumettomuus. sekoitus hyv at jotain pysyvää vietä aikaa ää ja huonoa painetta vaan, matalaa itsekseni, näen maailman tavallani, sillä ja korkeaa, hetkellinen pasmo tässä muodossa elämä tulee kul jen sekoami kem spis aan te. missä pisteessä pasmat sek tajuntani ympärillä, tämä on oavat? Missä lämpötilassa lum muoto elämänilolle, mitä pid i emmälle voisinkaan heittäytyä, sanoill sulaa? Nyt on ilta. a koskettaa mitä kummallise mpia asioita, esineitä, yksityiskohtaisuus, henkilöhistoria, tarinat jotka vievät ajaSuihku oli pitkä ja lämmin. Kyl tuksen pois tästä vallitsevast mä olisi herättänyt ehkä paremm a, tarinat jotka saavat lukijan in, katsomaan mutta lämmin antoi ajatukselle tarkemmin, sillä se ihme ei tapa mahdollisuuden hautua hetken hdu siinä kuvassa, ei sillä ole pidempään, mukavuuden kautta. Aja niinkään väliä, mitä siinä näkee, se on tukset ovat olleet viimeaikoin toisarvoista, jo tapahtunutta, a oikeaspelkkä kuva taan joka puolella, kaikkialla todellisuuden representaatio, kaikki anattelee, mutta suunta on ollut niiden haaliminen kasaan, sup istaminen jälleen avaruudesta, ydintä kohden, se on jatkuva liike, iku Ei ole oikeita hetkiä. On vain inen laajenemista seuraava sup hetkiä. istuminen, suppea tila edustaa selkeytt Mitä ikinä tapahtuukin, men ä – yksinkertaisuutta, epäolen e sisään. naisten asioiden karsimista, kristallia, paljon liikkuu, mutta rahavir kun laaja tila tavoittelee avaruu rat eivät lävitseni. tta, sekavuuden hyväksymistä osa Tähän aamuun herätti mut pos na maailman olemusta, monip teljooni, antoi pienen paketin uolisuu, jota olin den ihannointia, mahdollisuude odottanut jo. Se paketti tuli ame n antamista sattumalle, ulkoa riikasta asti, sveitsin kautta min tulevalle voimalle. hengitys. Kun itsensä ulle turkuun. Ne ovat dia-kuvia. Pan kadottaminen suureen hallitse oraamakameralla otettuja, raam mattomaan kokonaisuuteen antaa turv ittamattomia dioja. Onneksi kehitys an. Näitä ajatuksia mietin suih onnistui väärälläkin formaati kun lla, epäröin lämmössä, pitäen mieleni sup hetken. Nyt minulla on muisto peassa tilassa, kohdistaen ajat ja kulottamisesta, savun ja tule ukseni n keskeltä asioihin, jotka minun pitää tehd laskeutuvassa kirpeässä kevätill ä, järkeviä aikuisten asioita, jotk assa. Process K-14 on siitä mie a tekemällä pärjää paremmin tässä lenkiintoinen kehitysprosessi, ettei sitä yhteisössä, ja saa kaivettua tila tapahdu muualla kuin amerika a itselleen. n yhdysvalloissa in Parsons, Kansas. Se oli oikeutettu mihin tahans lähden käymään, toiseen kotiini a, jopa suureen epäonnistumis , lapsuuden sellaiseen. een, mutta ainoastaan sillä ehdolla mummin kaa oli kivaa ja kaa , että kykenisin johdonmukais topaikalla kaatui akkuneste hou esti kertomaan, miksi näin on käynyt. suille ja setä sanos et pesussa se viim Perustellen kuvallisen epäonn eistään syöpyy, kun vesi on istumiseni, se reaktion ailahtelevaisuuteni, koen onn aloittava aines. Kävin siirtolapuu istuneeni työssäni. Kun sanat tarhassa, siellä oli yllättävän har nousevat maa ta, tekis mieli mennä alkukesästä tukemaan kuvaa. uudelleen, kuvata kukkaloisto Sä mikset kirjoittaisi asioista a. tärkeimmistä? Päästäisi niitä ulos sellaisinaan, ajatusten sekamelska, Taidemaailmassa kukaan ei hahmottomuus. Jäsentämättö pidemmän päälle myönnä om minä, irrall aa isin maaila lausahduksina, vailla selkeää mankuvaansa puutteelliseksi, päämäärää, kertomisen pakkoa ja omien statementtien mu , untaminen on luultavasti aika hankalaa, mie luusti sen teen, en ole pakotet ja taiteilijat kasvavat jonkin ihm tu mihinkään. Aikanaan sen kuitenkin lopetan e kuplan sisälle, josta tarkkaillaan tätä , muutun, kyllästyn, ajankohtais maailmaa. Mitä paremmin osa uus taan peruskatoaa, tulee muut asiat kuin tella oma kupla, sitä parempi, kirjoitetut sanat, avautuminen ja sitä helpommin jäädään myö lopp uu, san s kup at ker lan vangeiksi, katse kapenee. Kai tovat joskus jostain muusta, Puh kki työ tehdään tästä samaise u vaikka kiertäen, rivien sta vinkkevälissä, mutta mene sisälle jon listä, joka on kertaalleen luot nekin, syvemmälle pinnan alle u taiteilijanegon ylläpitäjäksi, , ennen no en osaa kuin nousee barrikaadit eteen, tällä hetkellä kovin hyvin seli ja vaikka nousisivatkin. Puhu ttää, enkä perustella, löytyy vää vaan om riä asta san oja puolestasi, onko millään mitään vain, piikitteleviä, mutta jote nkuten näin koen. Lehden form väliä kuitenkaan, kuka tätä edes lukisi, ketä kiinnostaisi, aatti perustuu määrään, sata sivuises ja jos kiinnostaisi, niin se olis sa lehdessä on keskimäärin i oma kymmenen vikansa, jollei välittäisi, aina sais kiinnostavaa sivua, ihmisiä kiin i lopettaa. Mitä enemmän kirj nostavat eri asiat. Usein toisten oittaisin, sitä ihmisenemmän luulisin toistavani ten epäonnistumiset. Tekopy samoja asioita, loppujen lopu hänä ihmisenä sanoisin, että ksi, mua ainakin menemättä koskaan ytimeen kiinnostaa. , sitä ei ole. Kai sekin kertoo jost ain, ei taida olla muuta vaihtoehtoa, No kaikkihan sen tietää, ettei kuin kasvattaa näitä hiuksia pid mikään koskaan tule valmiiks emmiksi, i, ei mikään ja mitä sä jätkä tarkoitat kirjoitt aessasi kuvitteellista päiväkirjaa, sillä

Vernal equinox / March 22 / Blossom

olympics/ Tänään ohjelmassa supersuursiivous. Kesälajitoverit vastakkain. Ja tänäänkin alkoi uusi päivä, vihdoinkin. Niin sekin vielä, että ajattelin asioita. Jospa tilaisin pizzan pojan, elämäntapa novellistin paluu arkeen alkaa tulevaisuudesta, scifi kirjailija, nobelisti; ”inspiraatio on amatööreille, sama asia kuin ajaisit rekkaa.’ Kilometrejä, kilometrejä, se on niin kuin rankkaa työn tekoa, kahdeksasta neljään, rankkaa työntekoa, scifinovelli sijoittuu luonnon helmaan, pienelle mökille, jossa otetaan kavereiden kesken etäisyyttä, pienen hippi-heimon edustajat ovat luontoa rakastavia ihmisiä, kuten kaikki muutkin esi-isilleen katkerat tallaajat. Miten arvot ovat voineet olla niin mädännäisiä? Jälkipolvet eivät voi enää uida saaristomeressään, mutta asiat hyväksyttiin hiljaa, sillä suuriin asioihin oli niin vaikea vaikuttaa pienen ihmisen. Parempi oli nauttia luonnosta, elämästä, mikä voitiin. Silloin kirjailijan työ oli niin rankkaa, että täytyi melkein tilata pizzaa. Eroottinen novelli miehestä ja hänen haluistaan. Mies kaipaan läheisyyttä. Sanojen sisältämää rakkaudenosoitusta. Kaikkein kauneimmillaan. Hän hengittää siinä maailmassa, orgaanisen ja mielikuvituksellisen keskellä, sekoittaa keskenään väriliukumäen fiktioon, mikä saa asiat taipumaan painumaa kohden, mistä voisi olla ollut kyse illan hämärtyessä, tulee väsyneeksi. Kameralla siirrytään tunnelmasta toiseen, sulaudutaan johonkin vieraaseen, tehdään jotain mielikuvituksellista, yhdistetään mieli ruumiiseen. Siirtymä vaatii kuvaajalta sulautumista, transformaatiota eli metamorfoosia. Homo sapiensin persoonan rajat paukkuvat, mutaatioita tapahtuu, ego ei halua vangita persoonaansa johonkin tiettyyn tapaan tehdä, kuvata, ja nähdä maailmaa. Mutta eihän se voi olla vain niin. Eihän se voi olla yhtä näkemystä, ainoaa oikeaa menetelmää,

Pihi hippi, Pie hip

Kun tulee jälleen syksy, oletko silloin siellä? Sanoiksi muuttuneena, värikkään tien päänä? Äänien ympärillä, tuoksujen viettelemänä? Takaisin ei voikaan palata, elämä vie eteen. Ja tuolta kaukaa tulevaisuudesta katson takaisin tähän hetkeen, kertaan opintojeni summan, mistä ikinä kyse onkaan, ehkä yrittämisestä, ehkä valmiiksi saamisesta, yrityksestä luoda jotain valmista kesken erän. Ensimmäisessä erässä vastustajan taktiikka tulee tutuksi, seuraavassa häntä aletaan väsyttää. Vuosi lähestyy loppuaan, kun yö voittaa taas päivän mitan, kierros alkaa jälleen alusta, keskeltä, ihan mistä vain. Minäköhän vuorokauden aikana Big Band soitti ensimmäistä kertaa? Jos katsoo tarkkaan, mikään ei ole muuttunut, kaikki on aina kuten ennekin, ei se tästä mihinkään ole muuttumassa. Ja tässä se tulee aina olemaan. Maailma muuttuu, sanovat. Sanovat myös , että se on vaan sellainen sanonta.

Ympäröivä maailma saa minut ajattelemaan yhden ihmisen henkilökohtaisiksi tiivistyneitä ajatuksiksi, minun omiksi muka, kyse ei ole tietystä työstä, ei lopputyöstä, ei tekotavasta, eikä tavasta olla elämässä kiinni. Kyse ei ole myöskään ristiriidoista joiden kanssa homo sapiens tottuu elämään, eikä työstä jota homo sapiens käy itsensä kanssa, Tätä työtä ihminen käy itsensä kanssa. Mitä jos jotkut sanat tarvitsevat ilmaa ympärilleen, saisiko niille jättää vähän tilaa? Sen verran, että niitä mahtuu pussaamaan, kuten pieniä söpösti pysäköityjä autoja. Ei mitään lopullista. Pieni pusu vain. Ehkä joskus joku selittää sen minulle. Kertoo miten nämä jutut tehdään. En ihan tarkkaan tiedä, mitä helvettiä täällä tapahtuu, mutta pitäisi näyttää siltä, että tietää mitä tekee, vaikka ei olisi aavistustakaan, ehkä vain tyydyn tekemään. Samaan aikaan, ilman tarvetta olla soikeassa paikassa, soikeaan aikaan. Olematta väärässä. Elää elämäänsä, saamatta otetta mistään, menee ja kulkee läpi, ja silti olla oikeus suruun keskeneräisyyden kokemuksessa, jalkoihinjääneisyyteen, epävarmuuteen näiden ajatusten kanssa, pelkoon, että toimii väärin, kun antaa elämän kuljettaa, voimattomuuteen vaikuttaa mihinkään järkevästi, lapseen aikuisten maailmassa, vihreänharmaasilmäinen optimisti sanoo, että kaiken kuuluukin mennä juuri näin, että on tarkoitus tehdä niin kuin kukaan ei sanonut, kukaan ei ohjannut tänne, kukaan järkevä ihminen ei kehottaisi toimimaan näin, koska. Eiköhän täällä maailmassa ole ihan tarpeeksi jo kaikkea, että voitais vaan olla, ainakin teoriassa, sen takia tiedemaailma kiehtoo, kun siellä voi vain olla, ainakin teoriassa. Kyllä niillä ihmisillä siellä köyhillä alueillakin on omat perinteet, ja kulttuurit, mistä ne voi pitää kiinni. Ei ne tarvitse niin kauheasti sitä rahaa

siihen elämiseen, me tarvitaan tietty, kun meillä on paljon enemmän sellaisia tarpeita, joita ei saa tyydytetyksi kuin rahalla, ettei me masennuta ihan täysin, et vaan kun ei nyt enää riistettäis niitä enempää, jos jotain muutosta tarvitaan, niin ehkä jokainen voisi miettiä, mikä tekee tästä elämästä kauniin, voisi rikkoa omat kuplat, joissa täytyy päteä, onhan täällä kaikkea kivaa täällä maailmassa, ei tää oo niin kauheen paha paikka, että tarttis muita ihmisiä vetää mukaan, ollaan rohkeita tekemään jotain muutoksia oman elämän kanssa, jos siltä tuntuu, ja jos ei asiat tapahdu niin kuin pitäisi, niin katotaan hetken päästä uudelleen, jos tärppäis, rauhotutaan vaan. Unohdetaan hetkeks menneet, ja murehditaan sitten myöhemmin taas, et mikä niitä nykynuoria vaivaa, mitä me tehtiin väärin? Jengi sekoilee huolella, ja ruoan hinta nousee, ja bensan, mihin ollaan menossa, sitten kun tulee lama, niin kaikki sekoaa, kun pitää laskea elintasoa, ja sitten tapetaan ittemme. Ja perhe kans, kun on mennyt elämä ihan pieleen, koko stressi olikin ihan turhaa, kun lähti nyt talo alta ja auto, ja telkkarikin pitäis vaihtaa takas pienempään. Se rauha löytyy, tai sitten ei, sillä ei susta koskaan tän valmiimpi tule, se mitä etsit tulee jostain aivan eri suunnalta kuin luulit, sieltä, josta et olisi halunnut edes vilkaista, sillä ne alkuperäiset suunnitelmat ovat aina kaikkein karkeimpia, niissä ei ole mitään hienovaraisia yksityiskohtia, ne ovat täysin suuntaa antavia, että päästäisiin edes liikkeelle, ja vaatii taitoa päästää irti välillä, heittäytyä tyhjän päälle, ilmaan turvaverkotta, ja pudota, olla ilmassa, pysyä siinä, tottua ilmaan ympärillä, eikä edes yrittää tarttua mihinkään seuraavaan, vaikka alussa oli tunne että kun liaanin vauhti alkaa hidastua, täytyy näkökentässä olla seuraavan köyden pää, johon tarttua, ettei liike pysähdy täysin tai muuten suunta on takaisin päin, kunnes liike pysähtyy täysin, siitä tilasta on vaikeaa päästä enää liikkeelle, se on masennus, se paha, ja se vaatii suunnatonta päättäväisyyttä, tai ulkopuolista apua, mutta siinä se onkin, kun irrottaa otteen köydestä, ei ole missään kiinni, putoaa maahan ja se sattuu, ei se pudotus, kuten siinä ranskalaisessa elokuvassa, jonka nimeä en kehtaa sanoa ääneen sanottiin, vaan se alastulo. Se sattuu, mutta jos siellä alhaalla ei olekaan mitään kovaa, jos se pudotus ei lopukaan, jos mennään vain alemmaksi, kunnes kuollaan tuskaan ja meidät unohdetaan. Kaikki maailman ajatukset kulkevat läpi. mitä tahansa, vaikka pinnallisiakin arvoja, se saa olla vaikka kuinka pinnallista, jos sen kertoo rehellisesti. Valokuvalla on suuri vaara vajota tekopyhän puolelle.

Tekopyhyys.

Mistä minä mitään tietäisin. Muka tärkeä, ilman mitään avoimuuden kulttuuria, laskelmoiva, suoritus- ja lopputuloskeskeinen ajattelu. Sinne voin vajota, vaikka valokuvalla on mahdollisuus katsoa todelliseen, katsoa vaan, ei koskea, kuin stripparia. Kieli pitkällä, mutta aina kymmenen sentin päässä menneisyydestä, joka voi vaikuttaa tähän hetkeen, ja tässä hetkessä on mahdollista ottaa kuva, jolla voi vaikuttaa tulevaan, yhtä villinä elämä virtasi ennen valokuvan keksimistäkin, mikäköhän silloin oli meininki? Mitä ne silloin katseli? Valokuvaamalla voi avata sisimpänsä, jos uskaltaa avautua itselleen, läheisilleen, ja kaikille muille. Vitsi, vitsi.Valokuvia on loputtoman paljon, niistä yksittäisillä kuvilla on harvoin kovinkaan suurta merkitystä, kyse on enemmänkin massoista, Siirtymällä mielen toiselle puolelle, hyväksyy maailman, väheksyy itsensä, seuraamalla myötäilemällä. En tiedä miksi. jostain täytyy, luulen. Suuria massoja, vaikka kaikki onkin kuulemma niin älyttömän yksinkertaista, ajatus siitä, että kaikki on tässä ja nyt ei ole tekemättömien töiden taakka, ei ole muita vaihtoehtoja, ei yksinkertaista selitystä, oppia oikeasta, näistä on oikeastaa ihan turha edes jauhaa, ei näitä kannata ajatella, tai järkeillä, on jotain pohjimmaista, siitä huumori alkaa, syvällä ihmisessä, on rauhaa ja aitoa iloa, huumoria, huumorin kukkia, on hyvää mieltä, oikeista asioista, jos onni onkin tätä, täytyy saada enemmän pieniä asioita, tai sitten yhden suuren sekavan, outoja tarinoita elämästä, kertomuksia, sanoja, asioita, muotoja, kieliä, ihmisiä, yhteensattumia, virtaa, pahoja, hyviä tunteita, kokoamisia, heittäytymisiä, suuria ja pieniä pettymyksiä itseen, muihin, maailmaan, ja taas tasapainon löytäminen hetkessä, kiinni ottaminen kunnes ote irtoaa jälleen, kun maailman houkustuslinnut visertävät korvaan, valtaa halu siirtyä tuntemattomaan, seikkailuun, nähdä, kokea, humaltua ihmisten läheisyydestä, avautua tuntemattomille, tutuille, ja olla samoilla linjoilla, luoda yhteisymmärrys hetkessä, vaikka pinnallisella tasolla, jollain, mennä. Keskeneräisyys palana kurkussa, joka puolella kehoa, nikotiinin tervaa kykenemättömyydessä keskittyä kokonaisuuksiin, vain irrallisia osia jostain suuremmasta, jonka voi nähdä yhtäkkiä kauhean epäselkeänä, mutta jos kaikki

Vernal equinox / March 22 / Blossom

Jupe 14

Vaikka minä. koska liikkuminen on luotu vapaaksi, vaihdan paikkaa. Ei mitään omasta hyvyydestä ole meille jätetty jäljelle, kritiikki muita kohtaan, kohdistuu saako aikaiseksi mitään parempaa, vai samaa tuhoa välillämme, onko väliä millään enää, hetken on samat asiat niin mahdollisia, sitten toisten aika on korjata virheet. Pyyhkiä yli, aloittaa Taas alusta, Ei sillä niin väliä, juosten kustannus, Silti auttaa ystävää, Paskojen runojen lupaus, kuin pähkinä poskellasi

Hädässä,

Miksen ole niin avoin, mitä luonto, Enkö ole tarpeeksi rohkea lisääntymään, sitäkö siihen vaaditaan, tarpeeksi vahva siementen levittämiseen kanssaihmisiin, jotka on tehty kokonaan samalla koneella internetin kanssa, minun pääni ei vain kestä paremmin sitä informaation tulvaa. Olen tehnyt varoittavan esimerkin, miten informaation tulva voi ihmiseen vaikuttaa. Ajasta, jonka yksi ihminen on elänyt periodinsa aikana. Menen lähemmäs keskittymisongelmiani, en halua edes hallita, annan asioiden vain olla, ei ole tarvetta siihen, Tärkeää vain saada tämä jälleen virtaamaan, kohisevaksi koskekseni, tammakseni ratsastettavakseni, mieleni tekee tepposia. Tekee mieli,,mmmm,,tepposia. ihana tepponen,,grraauhh Tekee, en malta enää odottaa, minun on pian mentävä. Ei mitään halua rikkoa, nyt Ongelma olkoon yrityksessä laittaa abstrakteja ajatuksia ihmisten ymmärrettävään muotoon antamalla järkeä johonkin tekemisiin, samalla tuhoten samaa toisesta päästä (en vielä tiedä millä tavalla se tapahtuu) ehkä latistamalla, kutsunkin tätä latteuden vaaraksi, ja toivottavasti syvennyn siihen vielä myöhemmässä vaiheessa elämääni. Latteuden vaara vaanii aina ja joka puolella. Sitä tämä kirjoittaminen loppujen lopuksi on, ja miten erilaisiin toteutuksiin tämän kaltainen ajattelu voi johtaa, runollisia, mutta myös psykologoisia rohkeita vetoja, ja noiden sanojen käyttö sekä tekstissä, taitossa, että valokuvien sisällä, olen oppinut tällaisen tavan kirjoittaa vaan sanoja, sanoja, sanoja, useasti määrän vuoksi, määrä on tärkeää, ei laatu, jos jostain asiasta pitäisi kirjoittaa kahdellakymmenellä sanalla, sanoma tulisi selkeämmin esiin, ei pitkiä tylsiä , vaan ytimekkäitä ja loppuunasti ajteltua, muutaman sanan tekeminen voi ollakin aika vaikeaa, kun ei saa jaaritella niin kuin politiikko. Siksi ehdotankin tällaista runomuotoista kurssia, jossa keskitytään selkeän, ytimekkään ajatuksen saloihin, ja jos sellainen kurssi järjestetään jossain koulussa pyydän lupaa osallistua tälle kurssille

hevoset karkaa,

Vapaus löytää rajansa, tapahtuu ilman kysymystä olinko nähnyt auringonnousun, olin nukkunut sen ohi mutta onneks Villiam oli nähnyt sen ja kertoi, mitä siinä oli tapahtunut tämän aamuisessa jaksossa. Oli ollut kuulemma todella upea, ainakin punaisen hehkuva oli ollut se alku, ja sillalla aurinko oli tunkeutunut jostain ihan pienestä pilviharson väliköstä ja valaissut siivilöiden, mutta jättänyt kannen raolleen , huomenna täytyy kyllä katsoa, ettei putoa ihan kärryiltä, vaikka olin muiden kanssakin, joita huonosti kohtelin, kuten lopulta haavettanikin. olennainen asia, jonka tajusin nyt, oli se, että aloitin suunnilleen syyspäiväntasauksen aikaan, itse asiassa syyspäiväntasauksena palasin idän matkaltani, liikkuminen teemanani, Mutta nyt monta askelta pidemmällä, tulee tuo syyspäiväntasaus mieleen kaukaisena, silti vahvana. Syyspäiväntasausta seuraa siis talvipäivänseisaus. Oikeastaan ajatus lähti siitä, että alkaisin heräämään auringon mukaan, olen sitä jossain vaiheessa kokeillut, mutten siinä onnistunut silloin, en yrittänyt tarpeeksi, taisi olla viime kevät. Joo, kirjoitin kalenteriin jopa heräämisajat kaikiksi aamuiksi. Se voisi olla yksi seuraavan numeron kantavista teemoista. Kohti kevättä, Huomion kiinnittäminen tasauspäiviin. Päivät, jolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkät ei herätä niin suuria intohimoja kuin joulu ja juhannus täällä päin maailmaa .Jotkut asiat täytyy sanoa moneen kertaan, mutta vasta sitten kun tietää, että tarkoittaa sitä. Se ajan ja paikan outo vinouma, jota auraksi kutsutaan, liittyykö se tuohon jokeen, vai tyttöön? työnnetään sormet suuhun tosta vaan, vieraan ihmisen suuhun. Ihmisen joka tarvitsee hoitoa. hammashoito tähtää aina täydelliseen hammaskalustoon, siinä tiedetään mitä pitää tehdä, mikä on malliesimerkki johon tähdätään, ei ole mahdollisuuksia improvisoida kauheasti, hammaskalusto on silloin hyvä, kun sitä ei huomaa, kuten monet muutkin seikat, olisiko sellainen valokuvakin parasta, huomaamaton, vähäeleinen, sellaista kyllä jo onkin ihmisten elämä täynnä valokuvia, jotka ovat niin arkisia, ettei käy mielessäkään, että joku nekin ottaa, No mutta ajatus jatkui siellä maatessa siihen, että mun ammatissa pitää sietää epävarmuutta, olla kokoajan liikkeessä, vaikkei sitä itse huomaa sekä henkisesti ja fyysisesti, että muuttua mukana muovautua, ympäristöön sopivaksi, olla olemassa, lähestyä, syventyä ja ottaa jälleen etäisyyttä, jatkuvassa liikkeessä edestakaisin, ei kokoajan johonkin tietyyn hyväksi oletettuun suuntaan itsepäisesti, vaan jatkuvasti monella tasolla edestakaisessa liikkeessä, eri mittaisin kaarin, sulautuen kokoajan jollain tavalla yhteiseen ihmisyyteen. Ainakin yrittää löytää jotain kaiken itsestään selvän ulkopuolelta, kaiken jota syötetään jo tarhasta asti, kaiken jota tulee niin paljon, ja koska koko elämän alku, lapsuus, nuoruus on tietynlaista hapuilua, jonka jälkeen tule aikuisuus, jolloin pitäisi olla mukamas löytänyt itsensä, jolloin hallitsee elämäänsä, jonkin oikean käsityksen mukaan, jolloin on kykenevä perustamaan oman perheen ja huolehtimaan lapsistaan ja tulemaan toimeen tässä yhteiskunnassa kunniakkaasti, antamalla oman panoksensa yhteiseen hyvään, ja silloin kaikki sujuu mallikkaasti, mutta kun sattuu olemaan niin, että tämä maailma vaan on niin mätä, että kaiken maailman idiootit tulevat toimeen tekemällä jotain sellaista, josta maksetaan hyvää palkkaa, ok, mutta jonka tekemättä jättäminen voisi olla paljon parem-

pi, monet tekevät lyhytkatseista pyrkyrimäistä paskahommaa, ja kaiken maailman keltaista lehdistöä, ostoskanavaa, poliitikkoa, kuponkiuutisia, kusetusta, kusetusta, kuntoiluohjelmaa, uutta tuotetta, mullistavaa koostumusta, televisiopappia saarnaamassa, rakennusyhtiöitä jotka kusettaa kusettaa, polttaa suojeltuja taloja maanpinnalle, että saisivat rakentaa uusia tilalle, jätevedenpuhdistamoja keskelle kauneinta kaupunkia, kerrostaloja Kakolan mäki niin piukkaan kuin ikinä saadaan mahtumaan ja puhutaan jostain kulttuuripääkaupungista, rahahanoja, rahaa, rahaa, ja sitten voidaan rentoutua kesälomalla perheen kanssa ulkomailla, tai jossain vitun puuhamaassa, kaikki on yhtä sellasta kusetusta joka puolella, toisten kustannuksezlla revitään elantoa mistä vaan irtoaa, raha tulee rahan luo ja kuka maksaa? Veronmaksajat! Ne maksavat koko lystin. Tällä kerralla istuskelen keväisen auringon lämmittäessä ihoani puoli seitsemältä illalla, puolisentoista tuntia vielä valoa, heräsin kolme tuntia sitten, meni univelkojen masamiseen kokonainen päivä, soittaminen jäi, treffitkin taitavat jäädä tätä menoa, piti tavata viikonloppuna, pian se on jo ohi, kulottaminen oli hienoa, todella, luonnossa, savupilven ympärillä, hyvien ystävien ympäröimänä, auringon laskiessa tuulen puolelle, kuun valaistessa savuisia hahmoja. Kuivat heinät ratisevat palaessaan, tuli lämmittää, ruuan kanssa koivunmahlaa. Kevät. Ystävien ympäröimänä, heitä ei ole minulle, ellen siitä kokemuksellani tiedä, tiedän heidän olevan, mutta se ei vaikuta minuun, ellen siitä henkilökohtaisesti ole tiedotettu. jokaisena hetkenä on maailma yhtä kaunis. Vierastan kaiken nielevää massaa, tarvetta kuulua samaistua ympäröiviin ihmisiin, kun pelätään, että jäädään yksin, niin tein koko nuoruuteni, elämässä, joka on ainoamme, pelätään vieraita asioita, pelätään ulkopuolisuutta, näkökulmasta, joka on suonut minulle mahdollisuuden ajelehtimieseen, oman toteutukseni etsimiseen, aina läheistä, seikkailun janoa, jonka henkinen rappioni voi viedä, epävarmuus pärjäämisestä ihmisten parissa, toimeen tulemisesta, mutta lopulta silläkään ei ole väliä, jos on kokemusta vaikeuksista nousemisesta, vieraissa tilanteissa, tunne, että aina pärjää kuitenkin, on aivan mahtava tunne, pienet takaiskut, romahduksetkin ovat tervetulleita, elämään kuuluvia kun sanoo ääneen, huutaa sen, että on epävarma ihan kaikest täst, maisemast, sen vaihtamisest, keräävät itsensä seuraaviin koitoksiin, ollakseen se hahmo jonka muut ovat tottuneet näkemään, persoonan, ja sen muovautumisen tilanteisiin sopivaksi. Aurinko alkaa laskeutumaan ihollesi. Enkä edes tiedä kuka olet, niistä ihmisistä, jotka ovat herättäneet kiinnostukseni, kadotakseen näkyvistä ja niistä, jotka tulevat vielä katoamaan. virta, jatkuva, juokseva, eläväinen, ajaton, paikaton, nykyinen, arvoinen, liekki ikuisena kytee vaikeinakin hetkinä, ja näyttäytyy selkeinä hetkinä, jolloin tunnen, saan aikaan, voin katsoa ihmistä silmiin, kierrellyt ja kaarrellut, tuntenut sen oikeaksi, hyväksi ja toisena hetkenä täysin turhaksi, päämäärättömäksi, Alussa on ajatus, mielikuvitus, halu tehdä jotain, jollain tavalla, Sitten tulee mielikuvia, jotain, mutta aina jossain vaiheessa tulee mukaan todellisuus, luonnonlait, maailma jossa elämme, siellä kuvat tulevat konkreettisiksi, mitä enemmän alkaa todellisuus ja mielikuvitus kietoutumaan toisiinsa, mitä enemmän ajatukset alkavat sulautumaan toisiinsa, mitä enemmän tekniikat muovautuvat, lomittautuvat, mitä enemmän mielikuvitus yhtyy todellisuuteen, mielikuvitusmaailma voisi olla vaikkapa tämä, jossa elämme, jossa mielikuvitus on yhtä paljon rajana, kuin taiteen tekemisessä, taide toimii sysäyksenä toisinajattelulle, kyseenalaistamiselle, vapautumiselle yhteiskunnan kahleista, rationaalisen ajattelemisen tavoista, mielummin teen paljon paskaa kuin vähän hyvää ja hiottua jälkeä, paljon massaa, suuria linjoja sinne tänne, Suuria linjoja sinne tänne, vasta sen jälkeen voin rauhassa kiinnittää huomion pieneen kohtaan, vasta sitten voin keskittää kaiken, jotta toisena hetkenä voin unohtaa, asioilla on mahdollisuus tapahtua hitaasti, omalla painollaan, jokaisen omalla painollaan, minun sisälläni on jonkunlainen suurempien ympyröiden sulkeutumisen malli, isomman kuplan puhaltaminen, sen rauhallinen paisuttelu, alitajuinen hahmottaminen, epämääränpää, kokonaisvaltainen hyväksyminen, oman totuuden hyväksyminen, sen etsiminen ja lausuminen, kokonaisuuden = maailmankuvan kartoittaminen, kiintopisteiden asettaminen, häilyvyyden tunnustaminen, ja näiden ajatusten sekoittaminen johonkin kehyskertomukseen, joka on seurattavissa tarinan muotoisena, kaarena, alkuna, keskikohtana ja loppuna, ehkä, ei välttämättä edes, lehden muoto on sekava, täynnä pieniä, irrallisia palasia, oikeasta tavasta ajatella, mullistavia ajatuksia mukamas, mutta minulle,

m Vernal equinox / March 22 / Blossom

Pitäisikö minulla olla jokin hieno teoria, miten elämä voisi olla parempaa, vai mitä tässä nyt pitäisi kirjoittaa, en ihan tarkkaan tiedä, kokeilen siis vähän kaikkia vaihtoehtoja. Olen kirjoittanut paljonkin sinne pöytälaatikkoon, mutta ei niissä ole koskaan ollut mitään vakiintunutta tyyliä, jos näin sanallisesti yritän sitoa itseäni kuviini kiinni, taiteelliseen työhöni, niin sen avulla luultavasti selitän itseni ulos tästä sopasta, johon olen itseäni nyt alkanut työntämään, jos yhtään rehellinen haluan olla tekemiselleni tässä vaiheessa, niin sanani seuraavat ajatustani aikalailla tähän malliin, nyt olen päättänyt alkaa kirjoittamaan lopputyöni kirjallista vaihetta, enkä pysty ottamaan sitä kovinkaan vakavasti, on näytön paikka, ja kaikkea sellaista, ja pitäisi nyt kirjoittaa jotain, mieluummin keskustelen näin kanssani, kuten on tapana ollut. Tätä jonkun aikaa jatkettuani kyllästyn yleensä ja lopetan, joskus kuitenkin pääsen irti itsestäni ruumiistani ja leijailen mielikuvituksen puolelle, siinä kirjoittamisen valveudessa, unohdan lähes itseni, siirryn pois tieltä, minulla on valtakunta, voima ja kunnia, en edes yritä selittää mieleni tulvaa, johdatan puroa, mieleni tulvii, johdatan puroa, näen jo mielessäni pienen pojan ja kepin siinä kädessä, ei mitään muuta kuin kevään ihme, vesi valuu ohuina ketjuina pihan läpi. Istun alas ja katselen.

voitat veisokset, daa dirlandirlandaa. Mutta jos nyt puhutaan ihan totta nääs, niin tämä on vasta kuvitteellinen osio siitä lopputyöstä, jonka teen, yritän vain saada luotua jonkinlaista kontaktia lukijoihin, sillä haluan ymmärtää, että siellä päässä on todellakin ihmisiä jotka lukee tätä skeidaa, tämä on ihan oikeasti kirjallinen puheenvuoroni, minä olen elävä ihminen, joka painelee näitä nappeleita täällä päässä, kello on nyt 00:14 suomen aikaa Turussa. Päivä määrä vaihtui siis ihan hiljattain tuesday 7th April. Olen siis hyvissä ajoin liikkeellä, yli kuukausi aikaa, kunnon valmistelut ovat jo melkein puolet toteutuksesta, siinä ripaus totuuttani. Täällä menneisyyden haamuna mä vaan. Vaikuttaako se sitten käytännössä johonkin, mitä lukijat ovat mieltä tästä tekstistä on sitten taas toinen juttu. Jos tämä teksti olisi esimerkiksi hyvä jonkun mielestä, se voisi synnyttää keskustelua, joka parhaassa tapauksessa voisi pelastaa tämän maailman.

Asiat loppuvat helposti, kun vain irrottaa, pysähtyy, hiljenee. Lopettaa toiminnan. Kuuntelee. Iidalle terveisiä, kuulen tällä hetkellä vesitippojen liplatuksen, vai mikä se oli, ja ne kertovat minulle, että hei kirjailija, käyppä sulkemassa se pesukoneen hana, kun tiedät sen olevan olemassa. Viimeksi, kun et tiennyt voivasi vaikuttaa, tai oikeastaan koska pidit tuosta äänestä, suihkulähteeksi sen kuvittelit, sait mennä talkkarin kanssa alakerran asuntoa katsomaan, ihan kiva asunto varmaan, parhaiten muistan sen kylppärin katon ja ne irtoilevat maalin palaset. Talkkarista olisi monta muutakin tarinaa. Hieno mies. Nyt, kun kuuntelen, eivät enää pisarat vie huomiotani, tietokoneen humina nyt päällimmäisenä. Auto meneeee noin. Vatsa sanoi mur, nyt näppäimet taas naputtelevat, jokaisella kerralla, kun painan näitä pyörökulmaisia namiskuukkeleita, kuuluu tuo samainen napse, Space -näppäimestä kuuluu vähän eri saundi, ei niin tiukka, se soi jotenkin paremmin k k k lll kj kk k k k kk kkk kkk k k d d d d f f f r r r r r p j, selvästi. Kuinkakohan monta sivua vielä? Tää on vasta kolmas, tässä menee koko yö, ei himpsutti sentään. Pitää keittää varmaan vielä kahvit, ja kaivaa pakkasesta pulla poikineen. Taideakatemia – Paikka rohkeille. On varmaan ongelmallista, jos ei kykene ottamaan itseään mitenkään tosissaan. Jos kaikessa näkee aina huumorinkukkasia, niin mitäs sitten tapahtuu, kun syttyy tulipalo, eikä kukaan ota sua tosissaan. Sä palat ja sun kämppäs palaa? Niin voisi luulla. Oletko sä koskaan miettinyt, mistä ne kirjailijat keksii ne kaikki jutut? Mä en oo.

m o i r e

On sulla muodot venuksen, daa dirlandirlandaa, ja lantees liikkuu heiluen, daa dirlandirlandaa, et ole marmoria et , daa dirlandirlandaa, ja siksi

Mutta vaikka sen vaikutus ei olisikaan ihan niin merkittävä, niin se voisi aiheuttaa edes jotain hyvää, jos se on taas huono teksti se aiheuttaa jotain pahaa maailmassa, esimerkiksi tuhoaa koko paskan, tai aiheuttaa lisää nälänhätää, tai saasteita, tai stressiä ja epätasa-arvoa. Jos se on taas mitäänsanomaton, niin ei se ole muuta kuin ihan neutraali, kukaan ei siitä mitään hyödy, ja tämä kaikki on ollut toisinsanoen ihan turhaa, olen opiskellut viisi vuotta ihan turhaan korkeakoulussa, ja nostanut opintorahaa, ja opintolainaa niin paljon kuin on irti lähtenyt ja kasvattanut Suomen valtion, armollisen lainantakaajani velkakierrettä entisestään. Mutta samaan aikaa kulutan, niin kuin ne kertovat, kierrätän rahaa systeemissä, ei se mihinkään häviä, ehkä ulkomaille vähäsen, mutta suurin osa menee ihan tähän lähelle. Siwaan esimerkiksi. Kulutustottumukseni ovat ihan hyvät, ainakin teoriassa. Mutta yritän edes tiedostaa, ja oppia. Haluaisin tulla toimeen täysin omillani, se sisältää pienen kuluttamisen, elämästä nauttimisen ilman suuria rahoja. Jotain pientä kivaa tietty, ja olisi kiva ansaita rahaa omilla käsillä, ei se niin mahdotonta pitäisi olla, olen toiminut varmasti kovin hövelisti, en vaan pysty ottamaan sitä rahajuttua kovinkaan tosissani, se lama-juttu on paljon siistimpi, se puhdistaa ilmaa, saisi kaikki kulissit vaan kaatua, voisin hyvin helposti karsia vielä monesta jutusta, turhista jutskista, joita vaan tottumuksesta, mieliteoista haluaa, jotain pikkusnäkkiä, ja pari kaljaa vois ehkä juoda, ja pelata bilistä maksullisissa paikoissa, vaikka on ilmaisiakin, ne ei vaan oo niin hyvässä kunnossa. Leffassa niin pimeässä..

C G C G OOT KAUNIS NIIN F C LÄHDETÄÄN ELOKUVIIN C G OOT KAUNIS NII-I-IIN F C LÄHDETÄÄN ELOKUVIIN F C EKAN KELAN Tässä osiossa kerron myös muista vaikuttajistani; he ovat Aake Kalliala, Jimmy-Joe Roche tulivat nyt ekana mieleen. Filosofeista Walter Benjamin ihan muutaman sivun perusteella jo vaikutti lupaavalle. Sen kuolemaan liittyi jotain outoa,, Niitä kirjailijoita on muitakin Hesse, Huxley, Thoreau, Lynch, Palahniuk, tämä onkin kivaa, Whitman, saako sanoa sellaisiakin joita ei ole edes lukenut, mutta tuntuu hyvälle, esimerkiksi se Blake on varmaan hyvää, siitä kaikki puhuu, Cohen, Cunningham, Thompson, Kerouac, eikö se olekin just tiukka juttu luetella kaikenlaisia kirjailijoita mistä tykkää, ja sitten kaikki itämainen ajatteleminen, ja sellaset zen –meiningit, tuleekohan musta koskaan niin hyvä kirjailija, kuin Tolstoista. Miten se sen tekee, mitä se ajattelee eri tavalla kuin minä, ehkä se ottaa sitten kuitenkin itsensä paljon enemmän tosissaan, ehkä se onkin hyvä juttu. Huomenna alan ottamaan tosissaan tämän. Jätä kaikki pois. On aikasi. Olet siellä perillä, sinun täytyy kohdata asiat sellaisina, et pääse tätä kautta enää karkuun, ne tulevat, ajavat ylitsesi ja ahdistut ellet muuta tietoisesti toimintaasi, kaikki on sinulla siinä. Päiväsi on ollut taas pitkä, etkä koskaan anna itsellesi aikaa tottua rauhaan, et. Ajat itsesi ylitse, Ne kuvat, turvani Ovat olleet alusta asti. Niihin tartun, henkeni Menetän haluni hallita, sanojeni merkityksiä. Ei se ole niissä. Hypi ylitse, kun luet, älä takerru sanomaan Kiiruhda loppuun, ja jos tuntuu, Palaa uudelleen, myöhemmin sitten En tarkoita sanoja, en mielikuvia joita syntyy. Ne ovat sinulla. Kirjoitan kuten luen, hypin asioiden yli Sanon rytmini siällä Tarkoitan sanojen väleissä, Uskon sinun ymmärtävän, Jotain mitä minä en. Kummallinen tyyppi istuu. Miksei istuisi?

ylös lehtiin, heräämistä henkiin, Ehkä minun tulee lähteä sinne, vielä tänään. Kirjoitan päivän, annan illan lähestyä jo, sitten lyöllä lähden jonnekin, jonka tiedän. Kasvu, herääminen kevääseen, missä luonto tekee oman muutosprosessinsa, tee-se-itse romantiikkaa. Tutkimuksellinen ote vaatii tarkempaa keskittymistä aiheeseen, mutta tunnen pohjimmiltani vastustusta tutkimustapoja kohtaan, tuntuu että kadotan oman ääneni, jos alan kirjoittamaan asiatyyliä, oma ääneni on jokaisessa sanassa. Minulla ei ole kokemusta tieteellisen tekstin kirjoittamisesta, tavalla johon pystyisin samaistumaan. Kyse on oikeastaan vain tyylistä vedostusmenetelmät ovat vain yksi kuvataiteiden tekninen menetelmä, kaikki valokuvauksen tekniset menetelmät kuuluvat kuvataiteiden piiriin, valokuvan täytyy olla jotain muutakin, kuin esine, tuote, jonka tekeminen synnyttää. Minä näen kuvataiteiden tekemisen ja valokuvaamisen lähtökohtaisesti ,, muotoillaanpa näin,,, ”alunperin olen kokenut valokuvaamisen yhtenä kuvataiteiden piiriin kuuluvana tekemisen muotona.” ”kun aloitin kuvaamaan työni formaatti oli kymppikuva, kokeilin joskus aikoinani alkeellisia kotipimiö systeemejä ystävän luona, jolloin tekeminen alkoi siis lähestyä kuvataiteiden tekemistä, mutta koin sen kaltaisen tekemisen silloin paljon mielekkäämmäksi, jos se tapahtui paperilla ja kynällä, maalilla ja seinällä, tai valolla ja seinällä suoraan, diaprojisointi, jälki tyydytti paljon helpommin, vedosteni tekninen laatu ei huimannut päätäni joten unohdin koko pimiötouhun,” vieläkin yhdistän pitkälle vietyjen pimiötekniikoiden, materiaalien kokeilujen, vedostusmenetelmien, ns. vanhojen tekniikoiden, jotka ovat käymässä koko ajan harvinaisemmiksi, yhdistän sen kaltaisen tekemisen suoraan kuvataiteiden piiriin, jossa kamera ja filmi on väline siinä missä painolaatta grafiikassa, tai sivellin ja meisseli alastonmaalauksessa. Tästä tuleekin mieleen eräs tarina, jota en jaksa nyt kertoa. Eikö taiteilijan ole tärkeintä saada motivoitua itsensä työhän keinolla millä hyvänsä, kunhan moraalikysymykset ovat avoinna yleisölle, ja vastuu

tekijälle, niin kuin kaikessa, minkä kanssa ihminen elämänsä aikana pääsee kosketuksiin. Mielestäni ihminen ei ole vastuussa luonnosta, äitimaa pitää siitä kuitenkin huolen, omalla kierolla tavallaan hän välittää. Eikö meidän kuuluisi tehdä jotain, joka lähtökohtaisesti merkitsee jotain. Jotain jolla on tarkoitus, taiteellinen vapaus, mitä helvettiä se on, sitäkö, ettei kirjallisessa opinnäytetyössä saa kiroilla? Haistakaa vittuja, ellette päästä minua läpi tästä, ei se tee muuta kuin estä minun jatko-opintoni korkeamman tason koulussa, sitten teen jotain muuta ihan mielelläni. Näin minä ajattelen, mutta onhan se tyylikysymys myöskin, miten sen esittää. Myönnän, että tämä tyyli nyt on vähän kärjistettyä, mulla on ilmeisesti väärä asenne jotenkin, mutta sellaisella asenteella pääsee eteen päin, tiedättekö, jos ei ole mitään asennetta ei nykypäivänä pärjää. Siitä täällä maailmassa on kyse, kun kilpailu kiristyy niin luodaan itsellemme asenteita, ja ne ovat yleensä asenteita jotain tiettyjä juttuja kohtaan, ns. negatiivisia asenteita, kirosanoja, varmuutta itsestä, ja tässä kaikki maailman ihmiset ovat ymmärtäneet sen ihan väärin paitsi meikäläinen, siis sen mitä on itsevarmuus, se ei ole ollenkaan sitä miltä näyttää. Toihan kuulosti hyvälle, itsevarmuus ei ole ollenkaan sitä miltä näyttää. Niin kuin kaksoismerkitys ja kaikkea, voisiko näiden sanojen julkaisemisella tällaisenaan olla mitään merkitystä, päätyä ihmisten silmille sellaisinaan, jollaisinaan ne tulivatkin, ei siksi, että olisivat jotenkin aidompia, vaan siksi, että olen laiska kirjoittamaan mitään puhtaaksi. En vaan millään jaksaisi. Näitä tragedioita on ollut nyt puolen vuoden sisällä useita. Rotan vuosi.

miseen perustuva järjestelmä, joka itsessään siirtää huomion oikeista ongelmista, syvemmistä ongelmista ihmisten asenteissa. Järjestelmämme perustuu kieltoihin, jotka eivät perustu mihinkään todelliseen, eivät luonnonlakeihin, pitkään näkemykseen ihmisen evoluutiosta. Ihminen on tarpeeksi vahva tekemään omat valintansa, ajattelemaan itse ilman valvovaa koneistoa ympärillä. Järjestelmä ei luota ihmiseen. Ihmistä pitää valvoa, hänen tekemisiään. Ja syystäkin, mutta syiden juurille ei päästä tämänkaltaisella ongelmien siirtelyllä, vaan ytimiin menemisillä, ongelmia on ja tulee olemaan aina, mutta inhimillisyyden tulisi saavuttaa jokin uusi taso, jossa ihmisen hyvyyteen voisi luottaa, ennemminkin kuin ihmisen pahuuteen. Ajatus ihmisestä samanlaisena järjestelmänä kuin yhteiskunta, jolla ei ole mahdollisuutta vetäytyä hiljaisuuteen tarpeen tullen, yhteiskunta ei saa levätä, se on koko ajan auki, ihmisten kasvojen edessä, sellaisena kuin ihmiset sen kokevat, jokaisena vuorokauden aikana, sillä on monet kasvot.’ Ja tästä ajatus siirtyi siihen jos 200000 kaupungeista siirrettäisiin puolet, eli 100000 ihmistä toiseen kaupunkiin, vaihdettaisiin puolet siis väestöstä, ja sitten ihmeteltäisiin mitä tapahtuu pitkällä aikavälillä, millaisiksi, yhteiskunnat muodostuvat. Sillä ihminen voi siirtyä toisten ihmisten seuraan milloin vain, peilata itseään muista, mutta yhteiskunnalla ei ole tätä mahdollisuutta paitsi ihmisten kautta, median kautta, mutta viimekädessä ihmisten kautta, ja ajatus alkoi heti kulkea, se alkoi selkiytyä siihe mitä halua tältä seuraavalta kaudeltani, tulevilta kuukausiltani, halua rakentaa tänne kotiini studiotilan, sekä äänelle, että kuvalle, sitä minä haluan, elää keskellä luovaa tilaa,

vät voi jatkua sellaisina, niiden on muututtava, aina, edestakaisin tai aivan kokonaan, tulee sellaisia aikakausia, jotka ottavat alleen niin paljon voimaa, tuulta, ettei koskaan tapahdu paluuta vanhaan, ei ole tarvetta, ja jälleen kuin maanisena istahdan koneelleni, kerron niistä samoista asioista, joista haluan päästä yli, kerron niistä juuri siksi, etten tahdo enää niitä, siksi, sen vuoksi, haluan jotain muuta. millaisia ihmiset ovat, eivät he halua ymmärtää vierasta, outoa, ei se voi olla tarkoitus, selkeyttää tätä maailmaa tuomalla siihen oman tulkintansa, puheenvuoronsa, puheenvuoroja otetaan, niitä ei anneta, ja saa kertoa ihan mitä haluaa, ja ainoa syy, miksi tehdä jotain tällaista on. Täysikuu ja pienoiskuu. yleisesti koskettavasta, että hänen tuliis olla jokin ihmeellinen samaistuttava kohde, joka puhuisi ymmärrettävästi kaikille, sotii koko ajatustani vastaan, mahdotonta vaan se on valmiina jokaisena aamuna, täynnä omaa ihmettään, ja kun sen kanssa tottuu elämään, jää aikaa ajatukselle virrata, muuntua kuviksi, väreiksi päättäväisyys on häilyvä käsite, itsekuri on häilyvä käsite. Toistuvia teemoja on ainakin olleet yrittäminen, ja epäonnistuminen, aikaisten aamujen kutsu, kevyt suhtautuminen syvemmän puoliskoni huutoihin, Työn tekeminen kaikessa hiljaisuudessa. työ on uusi näkökulma lähestyä vastauksia ongelmiini. Uusi tapa hahmottaa asioita, jotka eivät muutu miksikään, kyllästyneenä. Raottaa mahdollisuuksien verhoa, toimia uudella tavalla, hylätä vanhoja toimimismalleja, ilman, että tarvitsisi tehdä jotain liian radikaalia, jotain joka ajaisi pidemmällä tähtäimellä umpikujaan, tai muutos ei olisi pysyvää. Sillä, jos haluaa muutosta täytyy haluta pysyvää muutosta.

slo!mo!gun!

elää luovassa tilassa, olohuoneeni on täydellinen kuvaukselle rakennettu miljöö. Tahdon voimaa vaativa siirtyminen, se kiinnostaa minua, mutta joka tapahtuu niin hiljalleen, että tekeminen tapahtuu säännöllisesti, ja alkaa toimia sitten kuin itsestään, uudella sykkeellä, uudella innolla.

Henkinen radikalismi on luovuuden pilkkominen osiin, kerroksellisuus, kerronnallisuus, visuaalisuus, teko. Muotoilu uuteen järjestykseen, näkemysten sekoittaminen, yhdistely. Maailmankuvan järjestys, valmiiksi saattaminen ohimenevien muotojen sulauttaminen toisiinsa, irrottaminen. Kaikki tapahtuu kerran. Aina uudessa muodossa kertaus, kun kyse on tästä hetkestä on olennaista innostus, täydellä, sillä tulee uusia asioita, voima on siinä joka on akuuttia, voima on lähellä juuri tätä,,, se on siinä, joka on sinulle itsellesi uutta,

slo!mo!gun!

Jossa yhteiskunnasta puhkaistaisiin kaikki kuplat, kuten huumeiden ympärille rakennettu kieltä-

Vernal equinox / March 22 / Blossom

June 16

Nyt pitää pitää pieni kyrvän mittainen tauko.

Ja muutoksiin on syynsä, ja kerron ne mielelläni, niistä syistähän tässä on kyse, syistä, miksi asiat ei-

se on siinä joka tulee menemään ohi, hiipumaan. Voima on siinä joka tulee menettämään voimansa. Saman tarinan jaksaa kertoa yhden kerran, sen jälkeen se mu uttuu, tarinalla, ota kiinni havisevasta tuulesta, aikojen saatossa olet sinäkin vain lyhyellä matkalla, kerron kokemastani niillä sanoilla, jotka tulevat mieleen, tarkkaan kertomisen mahdottomuus, kiertoilmauksilla lähestyn paikkansa pitävää. Teen keskeneräisestä valmiin muodon. Ei ole koskaan valmista, ja silti puhutaan valmiista maailmasta, ja se tuntuu niin järkevälle, kun sitä ajattelee, en voi ajatella muulla tavalla, kuin maailman olevan koko ajan valmis, ja sen ymmärrän omassa halussani kehittyä, tulla joksikin muuksi, ja miten mittaan oman työni tärkeyden, onko mitään parempaa vertailukohtaa, kuin oma henkinen tila, täällä hyvinvointiyhteiskunnassa, materiaalisen yltäkylläisyyden turruttamana, tottuneena syntymästä asti valinnan vapauteen, mitä on olla ihmisten kanssa tekemisissä, ihmisten, joiden olemassa oloa ei voi muuta kuin kunnioittaa. Kokea iloa meistä? Tekeminen, valmiiksi saaminen henkisenä lähteenä, liikkelle lähteminen, luonnollinen siirtymä vain. Mihin olen tottunut, pitämään itseni keskeneräisen taiteellisen pahkahduttavassa tilassa, laukaisematta jännitettä, polttava tarve lisätä vettä, siihen orgaaniskemialliseen luontokappaleeseen, jota elektroniset laitteet kiinnostaa, hän näki unen läheltä reunaa. keskusteli putoamisesta. Heräsi, liikutti vähän kättään ja pudotti kännykän sängynreunalta lattialle. Koti jää tänne, tavarat.

Kyse, mitä hallitsee, minkä antaa olla. Miten mieltä käyttää, ajatuksen voimalla, sytyt ä n a a -

P H O S E P O S A R T H O S mulla E T H O S lyhdyn, pehm e -

P O R -

ään aamuun, istun hetken ja hymyilen. Langasta teen itselleni turkin värikkään. Kirjoitan kirjan näillä sormenpäillä. Kuivatan uunissa orgaanisista nesteet pihalle Mikä voisi olla jokin museointi matsku. Jokin jolla kovettaa luonnontuotteet, lakka, kiiltävä matsku. Pitää ottaa selvää kasvitieteelliseltä museolta säilytysmateriaaleista. Kovetteista. Tuoreiden puiden lehdet materiaalina, liisteröimällä taivuttaminen muotoonsa. Tunsin miten tie avautui eteeni. Mahdollisena, kauniina, jonka voisin elää. Siellä oli kaikkea, siellä olivat sormeni, jotka kirjoittivat kuin raiteillaan. Siellä oli elämää, varmuutta. Pimeyden keskellä lämmin tunnelma. Pehmeä karva, siellä oli Nina Simone laulamassa Turn Me On. Irtaudutaan soittimistamme, Koska se bändissä oleminen ei oikeastaan ole muuta kuin yhdessä olemista, ei niillä lopputuloksilla ole muuta tarkoitusta kuin parantaa meidän yhteisöllistä kokemustamme, avata mahdollisuuksia kokeilla rajojamme, mutta tärkeää on se olemisen ydin, joka meillä on. Se ympärille voi vasta rakentaa jotain, ja se on ollut kadoksissa, hautautunut äänen alle. Kortinpeluun kolmiodraama. Siinä on jotain samaa yhteyttä kuin soittamisessa, vaikka kyseessä onki kilpailuasetelma, puhallus tapahtuu yhteen hiileen. Isompi aalto on ottanut pieniä aaltoja alleen ja taivuttanut ne voimiensa pyörteisiin. Yksi kerrallaan aallot tempaantuvat samaan taajuuteen, voimistaen toinen toistaan. Ilmiö matematiikassa on Tehdä jotain omalla tavallaan, vahvasta intuitiosta ennem-

minkin kuin jostain valmiiksi opitusta, kyvystä kyseenalaistaa entisiä tekotapoja, valmiiksi pureskeltuja hedelmiä, suuresta luottamuksesta. Luovuudella on todellakin anarkistista potentiaalia, irtautuminen totutusta, yhteisesti sovitusta, kuten anna kettu nettikirjoituksessaan luovuuden kaupallistumisesta toteaa. Kaikkiin aisteihin voisin , sanat ovat ja edustavat, äänet menevät kuin piikit ja jäävät, mutta kun katsot ja näet jäät seuraamaan katseellasi, pysähdyt joka kerta, ja taas kuulet tunnet koet, kävelet jos jalkasi toimivat, vaihdat paikkaa, tai olet tässä mitä ikinä, Me ollaan outoja yhteensattumia. Kaikki rohkeus heittäytyä tyhjyyteen. täydellisestä epävarmuudesta nauttiminen, ei ole mitään pysyvää, miksi edes yrittää rakentaa pysyvyyttä, koettaa saada muotoja kestämään, kaatuvat kuitenkin, tulevat syrjäytetyiksi, parempien, uudempien sovelluksien muodoissa. Mitä mieltä olla, miten elää tämä elämä ihmisenä. Tarttua vai irrottautua? repäistä vai liukua, päättääkkö vai antaa olla? Muuttaa vai pitää samana, missä asioissa perinteitä kunnioittaa, missä olla kunnioittamatta? Antautua muutokselle koko olemuksella.

28.6.8

Tunnetko muutoksen?

Nyt tuntuu hyvälle. Tänään on sii-

en päässyt ylös, mitäköhän hittoa, kaikki kiroaminen turhaa, näin jotain todella friikkiä unta sellasesta laitoksesta jossa oltiin vankeina, ja jonka johtajat sikailivat, pyörivät rahassa, juomissa, naisissa, ja kiduttivat, tappoivat meitä muita, jossain vaiheessa minun piti mennä siihen peilin eteen hyväilemään itseäni, jonka aikana kaikki olivat tulleet jotenkin outoihin asemiin taakseni kun avasin silmäni taas, kerran sain sen pahiksen aseen, mutta annoin takaisin, sitten jossain vaiheessa oli lomilla laitoksesta ja kerroin kaiken äidille mitä siellä tapahtuu ja katseltiin siellä laitoksen ulkopuolella, ja sitten siellä oli sellanen iso auditorio, jossa pidettiin puheita, esitelmiä, ja ne porraskäytävät, joita kivuttiinn ylösalas, ja se yksi mies, joka tiesi, että siinä pätkässä tulisi olemaan hyvä loppu, ja ehkä joku maija, joka oli yrittänyt karata ruokatunnilla ja se rannejuttu , taisi olla muuten sormus, oli sitten pamahtanut tai jotain, ja se mies laittoi välillä käden suoraan kurkusta sisään, ja kaivoi sieltä jotain ulos, meidän luokan lattialla, ja kertoi että on paha mies, opetti meitä tajuamaan että on tosi paha mies, ja ne levinneet spaghetit lattialla, joita syötiin.

vouspäivä, aikaa siivoamiselle, jonka olen suunnitellut tekeväni nyt kolmen päivän projektina, kun rakennuksilla ei ollutkaan töitä loppuviikoksi. Sattuman kautta. Tarkoitukseni oli aloittaa seitsemältä hommat, mutta oikeastaan tämä, mitä tällä hetkellä teen on jo

Vernal equinox / March 22 / Blossom

mun duuniani, aamupalan syöminen rauhallisesti on mun duunia myös. Tämä on ensimmäinen päivä omana pomona, yksityisyritys on yksi sana. Yksityisyritys, jossa siivoaminen, urheileminen, rauhallinen herääminen ovat yhtä tärkeitä kuin kuvaaminen, kirjoittaminen ja maalaaminen. Kaikella on paikkansa hengittävässä firmassa. Ensimmäinen aamu putosi puusta, ja mietin, että tätähän se on ollut jo pidempäänkin, eikä tulosta ole oikeastaan tullut, muuta kuin huomaamattomina annoksina, haluan seuraavalle askelmalle, selkeästi, niin, että huomaan sen itsekin. Siksi tämä. Nyt aloitan päivän fyysisen urakkani. Se on vaan sellanen sanonta. My heart says kukkuluuruu. Lähipäiviltä riittää unohdettavaa, Mä tykkään susta, kaikesta huolimatta. On ne muutamat ajatukset, jotka kaivautuvat sieltä esille nyt tässä piakkoin, Prosessi alkaa olemaan lopuillaan, teknisesti se kirjallinen tulee olemaan helppoa toteuttaa. Mustaa vain valkoiselle, siinä se, ei mitään väliä millään paperilaaduilla, halvinta vaan, Se, että kirjallinen tulee olemaan aina erilaisia tapoja kirjoittaa, tulee olemaan kollaattinen tilkku näistä ajoista, sen jos saan perusteltua nyt tarpeeksi pian siihen alkuun on vain heittäydyttävä, nautittava. Miten päästä siihen rytmiin mahdollisimman nopeasti kiinni, tiedostaa omat sudenkuopat kaiken vapauden keskeltä. Kaiken vapauden keskellä on sudenkuoppansa, jokaisella omat tunnistettaviksi kaiken sekavuuden, sekamelskan keskeltä sen voin löytää, koska tahansa, ja se mistä yritän kertoa, on jotain, jonka olemassa olosta en ole tiennyt vielä kovinkaan montaa vuotta, se on prosessini tärkeä osa, Jotain, jonka olen matkoiltani löytänyt, jotain, joka ei ole mitenkään konkreettista, se on tunne, varmuus, pysyvyys, ikuisuus, kaikkeus. Jotain, johon nojata, Elämää täytyy päivittää koko ajan, ei ole mitään lopullista vastausta, miten toimia, se on elämän hienous, Pelko saa ihmisen tekemään suojamuureja ympärilleen, keräämään ja hamstraamaan materiaalia ympärille, rahaa tilille, tulevaisuuden pelon voi jättää väliin, heittäytyä sen vietäväksi, Olen kuulemma tarkka tunnetilojeni suhteen, tiedän miltä minusta tuntuu, Värivirheellinen delfiini ja muita elämän perusasioita. Luulen, että ne selkeimmät linjaukset olisi hyvä saada aikaiseksi, selkeimmät teemat, mitä olen olut tekemässä, Yhtenä aiheena on loppusuora, On hidas aloitus, On rauhallinen. Se hidas kaveri. Ehkä pitää vain hyväksyä, että kirjoitus tapahtuu näillä näppäimillä, se on tässä tilanteessa ihan fiksua, yksinkertaisinta, mitä tiedän tältä sektorilta, maanantai saa mennä, varsinkin toinen pääsiäispäivä menojaan, ei siitä mitään sen enempää, Pienen järjestäytymisen kannalta vain, kevyesti, Kontaktin muodostuminen, yhteys itseen sormenpäillä, löytyykö näistä napeista sormenjälkeni, jos oikein etsii. Se mukava tila siinä sohvalla. Lyijykynän kosketus pahvilla, Asioiden inhimillisyys, luonne, autoilla lähekkäin pysäköidyillä., vaikea niitä jättää ilman ikävää taakseen, täytyy käydä vielä halaamassa ja antamassa pusun konepellille, Valokuvat kaikista kirjoista jotka olen tässä lukenut. Se kertoisi jotain, siitä, miten

tutkimukset kietoutuvat valmiiden ajatusten ympärille, edustetaan itse joitain muita, halutaan kuulua johonkin ajatuksen malliin. Mutta tuolla kansiolla pääsen ylös pehkuistani, Voin yhdistää kirjallisen, sekä visuaalisen työn vielä lopuksi yhteen nivaskaan ja heittää kirppikselle myyntiin. Kirjallinen myyntiin kirppikselle. Kahden viikon rutinat vaan sullekin, oli kiva nähdä taas. Olen peilannut tekemisiäni muista ihmisistä, muiden teoksista, olen etsinyt itseäni ympäriltäni, yhteyttä mihin ikinä. Joskus jotain löytänytkin, ei mitään pysyvää koskaan, mutta jotain rauhoittavaa, vastauksia etsivälle.

robooteiksi, tai muokkaamaan vartaloamme johonkin epäinhimilliseen suuntaan Mistä helvetistä se idea tuli? Tämä on yksi ja ainut elämä meillä, en ole vielä kokenut mitään, joka viittaisi ainakaan jatko-osiin, näin länsimaalaisen viihdekulttuurin kyllästämällä ajattelulla ilmaistuna. Kaikki se henkisyys, kaikki se, mitä siellä on, mihin ihmiset ovat vuosituhannet olleet kosketuksissa on vain katoamassa, näinä aikoina niihin ei ole minkäänlaista kosketusta, se ei kuulu tähän kulttuuriin, jossa elän nuorena suomalaisena, jota ei ole vielä pahemmin aivopesty kuin minua itseäni. Kaikkien aivoja pestään, koko ajan käy kuuriharjat siellä sopukoissa,

Nyrjähdän. Olen nilkka. Haluun viedä sut lemmenlomalle Taipeihin. Olen kastike jäätelösi päällä, ja mä saan sut maiskuttamaan sun suuta, jos haluan vaihtaa tempoa, olen palloseura ja valutan hunajaa sun vartalolles, nuolen hunajata rinnoiltas beibe, kun sä oot mun luona niin, on sulla mustat alusvaatteet. Sä oot mun vieraskenttä, etkä ikinä joku kotikenttäetu, ja siks mä pidän susta kiinni. Sä oot vieras niin kuin tää kaupunki, jossa oon asunut pian koko elämäni, yhtä vieras kuin kaikki nää, yhtä vieras kuin se ihminen joka herää aamulla mun sängyssä. Nostan sut ilmaan, enkä tiedä mikä sä oot. Teen jotain, ennen kuin tiedän mitä se voisi olla, saan valmiiksi ennen kuin olen ehtinyt liikuttaa hiirimattoa parempaan asentoon, mistä vitusta se oikein luulee puhuvansa, tunteeko joku tota jätkää? -Ei kai se syö sitä, haluatteko kuulla jotain mielenkiintoista, niin minäkin. Kolmekymmentä sivuako se oli, tämä on vasta ensimmäinen, enkä enää jaksaisi millään.,,tylsää on sama kuin boring, mutta suomeksi, ei vaan täyty nää sivut vaikka kuinka koitan kirjoittaa, ja kirjoittaa, ja kirjoittaa, ja kirkonrottaa, ja kirkonrottaa, ja kirkonrottaa metsästän, tahdon saada suuren, enkä pelkää leijonaa, enkä usko, että se pelkää mua sen enempää, se ei ole niin fiksu, että tajuaisi, että ihmisellä on ase. Luulee olevansa eläinten kuningas, mutta mitä minä teen, laitan sen häkkiin. Olenhan ihminen. Aivoni ovat, jos eivät suuremmat, niin ainakin poimuttuneemmat kuin sinun. Vuosituhannet ovat vyöryneet eduksemme, oi lajitoverini ihmiset, ei meillä ole hätää, päihitimme nuo saalistajat, siksi juhlikaamme. Olemme vihdoinkin maailman valtiaita, ja saamme tehdä tällä planeetalla, mitä ikinä haluamme, perustaa yhteiskuntia, nauttia maan antimista, valjastaa eläimet omiin tarpeisiimme, imeä maan vaikka kuiviin, sitä riittää loputtomiin. Ihanaa velipojat, meillä ei ole hätäpäivää. Nauttikaamme maan antimista, hedelmistä, vihanneksista ja viljatuotteista, nauttikaamme lyömäsoittimien kumeasta kutsusta yötulien loimussa, ihmisruumiin sulavasta tanssista huumaavien tuoksujen täyttäessä sieraimesi sopukat, korviesi nipukat, ja sun pään. Hiuksesi liehuu tuulessa sisareni. Mistä kanasi kusee, veljeni? Se on sinun kana. Pidä siitä hyvä huoli, ettei se sairastu, tai naapuri sitä varasta, sillä se on rikos, joihin me ihmiset syyllistymme. Kun naapureilla on paremmin kuin meillä, me yleensä tulemme kateelliseksi, vaadimme samoja mahdollisuuksia, joista tiedämme, ja kun mikään ei riitä meille alamme muuttua

joissa virtaa nuo tutut syyt seuraamuksineen, jokaista alusta asti kokemaani jokaista yhtä ja ainoaa seuraa tuo, oi looginen jatkumo, jonka häiriötilat olen pystynyt

jälkikäteen itselleni selittämään, kokenut unet tajuttomat + muut koomankaltaiset tilat, mutta niistä aina herännyt, aina ollut se, joka herää vielä. mistä ikinä kerronkaan, voit lopettaa lukemisen, sillä harvoin jaksan kenenkään toisen ajatuksia kovin paljoa lukea, ei niistä asioista jaksa lukea, ei siinä ole mitään. Asiateksti = vitun perse, jos saan sanoa sen näin rumasti liioiteltuna, sillä kuvittelen ainakin jonkun ystäväni tällaisesta rohkeasta sanamuodosta johtuvaa vienoa hymyä, siis julkilausumaa niin kovin vakavaraisessa asiayhteydessä ilmaistuna hän. Möläytys ja hienovaraisuus on asia erikseen, siitä pidän joskus toiste.

RUNNING t SKnoPw.EED In Theory I Don´

LOVELY YES AND THE REST.COM SCHOOL´S OUT FOR EVER.COM WELL DONE MEDIUM FOR RAW MATERIAL.COM

Vernal equinox / March 22 / Blossom

varjo ja h채n

Vernal equinox / March 22 / Blossom

MEDIUM

“Se oli paras kuva mis xxxxx on menos ostaa xxxxxx.. Harvoin näkee miehen hymyilevän niin aurinkoisesti. Laitoiks ne massit?”

equinox 22 / Blossom -Vernal xxxxxx xxxxx/ March xxx.prof.