Tiedettä vai taidetta?

from Kylkirauta 2/2023

Hautakivitunnus kadettiupseerin haudalle

Länsimaisen sotataidon kantaisä preussilainen sotateoreetikko

Carl von Clausewitz pohti kirjassaan Vom Kriege – Sodankäynnistä sotataidon suhdetta tieteeseen ja taiteeseen. Clausewitz oli itse taipuvainen vertaamaan sodankäyntiä taiteeseen ja teki kirjassaan useita rinnastuksia sodankäynnin ja taiteen osalta. Toisaalta hän pyrki myös kuvaamaan taistelukentän dynamiikkaa tieteellisin keinoin ja käsittein. Kuinka paljon sotataidosta on tiedettä ja kuinka paljon taidetta, on ikiaikaisen muna–kanakeskustelun aihe.

Vuosinani Maanpuolustuskorkeakoulun merisotataidon opettajana kuuntelin opiskelijoiden kritiikkiä siitä, kuinka sotataidon opetus keskittyy liiaksi prosessiopetukseen. FINGOP-prosessia ja sitä seurannutta COPD-suunnitteluohjetta opetettiin opintojaksosta toiseen. Molemmat suunnittelutyökalut ovat melko samankaltaisia. Niissä yritetään hahmottaa kaaosmainen maailma ymmärrettäväksi systeemiteoreettiseksi malliksi, hahmottaa ratkaistava ongelma ja laatia polku, jota kulkien asioiden tilaa lähdetään muuttamaan. Prosessin lopputuote on operatiivinen suunnitelma.

Opetuksessa prosessi oli korostuneesti esillä ja näyttäytyi opiskelijoille valitettavasti mekaanisena temppulistana eikä operaatiotaitona. Opettajana tulkitsin, että suunnitteluprosessi on vain työkalu, joka opiskelijan on hyvä hallita, ja jonka kautta joukkorakenteita, vahvuuksia, heikkouksia, vastustajan suorituskykyjä, operaatioalueen erityispiirteitä, ajan ja olosuhteiden merkitystä sekä muita operaatiotaidon rakennuspalikoita syötettiin sopivina annoksina opiskelijoille.

Kriittisessä opiskelijapalautteessa on tietysti totuuden siemen. Afganistanin ja Irakin sodat osoittivat Yhdysvalloille ja sen liittolaisille, ettei kaaosmaista taistelukenttää voi mallintaa aukottomasti systeemiteoreettiseksi malliksi. Mallintaminen kyllä huomioi fyysisen toimintaympäristön insinöörimäisen tarkasti, mutta ei psykologisia, sosiologisia tai muita vastaavia muuttujia. Systeemiajattelu toimii siis teoriassa, mutta sodankäynti harvoin etenee kaavamaises- ti. Siksi pitää jättää tilaa luovuudelle ja soveltamiselle.

Kenraali James Mattis ja monet muut nimekkäät yhdysvaltalaiskomentajat ovat viime vuosina korostaneet sotilaiden laajan sivistyksen, tehtävätaktisen oma-aloitteisuuden ja luovuuden merkitystä. Yhdysvaltalaisissa sotilasalan julkaisuissa on toivottu paluuta Preussin yleisesikuntakoulutuksen perusperiaatteisiin. Koulutettavaksi valittavilta edellytettiin tuolloin laajaa sivistystä ja yleisesikuntakoulutus piti sisällään laajasti tieteitä ja taiteita. Ajatus taustalla oli, että laaja-alaisesti maailmaa hahmottava upseeri ymmärtää paremmin strategiaa, mukautuu helpommin uusiin yllättäviin tilanteisiin ja ymmärtää kuinka taktisen tasan toiminta vaikuttaa strategisella tasalla. Kvantitatiivinen kaluston määrien vertailu ja tiukka ohjesääntöjen maksiimien toistaminen ei tuo menestystä – lopulta taistelut ratkaisee ihmisen osaaminen, taito ja tahto.

Puolustusvoimien vahvuudeksi on mainittu byrokratia. Byrokratiasta syntyy mielikuva protokollasta, toimintaa ohjaavista normeista, kaavamaisuudesta ja joustamattomuudesta. Byrokratia on varmasti hyvä normaaliolojen hallintoon, mutta byrokraattien lisäksi me tarvitsemme suomalaisen sotataidon ke- hittämiseksi luovasti ajattelevia, innovatiivisia, ennakkoluulottomia ja uteliaita upseereja. Muutoin jatkuva uudistuminen on vaarassa ja ”tulee joku, joka hakkaa jäsenemme irti terävällä aseella”, kuten Clausewitz asian osuvasti ilmaisi. Taideaineita tuskin ihan heti lisätään Maanpuolustuskorkeakoulun opetusohjelmaan, mutta sotataidon kehittämisestä meidän täytyy pitää jatkossakin huolta. Se oli suomalaisten kiistaton menestystekijä viime sodissa ja se on ollut ukrainalaisten menestystekijä Venäjää vastaan.

Yksityiskohtainen satojen sivujen suunnitelma ja visuaalisesti näyttävät esittelykuvat ovat toisarvoisia, jos joudutaan soveltamisen tielle. Kuten taiteissa, niin myös tilanteenmukaisessa johtamisessa ei ole ehdottomia sääntöjä, vaan on tehtävä nopeita ja luovia ratkaisuja. Siinä auttaa hankittu teoreettinen ja käytännön kokemus. Kokemuksen kartuttamiseksi pitää syventyä sotahistoriaan, haastaa itsensä johtamisharjoituksissa, saada palautetta, tehdä virheitä, analysoida tehtyjä virheitä ja oppia niistä.

Sotataito on aika ajoin toistuva teema Kylkirauta-lehdessä. Sotataito on upseerikoulutuksen kovaa ydintä ja sen kehitystä on syytä seurata tiiviisti. Nyt uutta näkökulmaa ja esimerkkejä sotataitoon tarjoilee käynnissä oleva Ukrainan sota. Lehden teema-artikkelit on pyritty sitomaan Ukrainan sotaan ja sen oppeihin. Toista vuotta käynnissä ollut sota tarjoaa meille arvokkaita oppeja erityisesti Venäjän tavasta käydä sotaa. Yhtenä alustavana ja keskeisenä oppina voidaan jo nyt todeta, että käsityksemme Venäjän operaatiotaidosta ja taktiikasta on ollut oikea. Se, kuinka huonosti Venäjä on kyennyt soveltamaan taisteluoppiaan, on puolestaan ällistyttävää. Nähtäväksi jää osaako Venäjä oppia virheistään.

Päätoimittajana kiitän kirjoittajia, jotka ovat uhranneet aikaansa ja vaivaansa jakaakseen asiantuntemuksensa lukijoille. Kaikille lehden lukijoille toivotan rentouttavia hetkiä Suomen suvessa. Päätoimittaja Komentaja

Vyötti miekan vyötärölle kupeellensa Kylkiraudan.

Teiss’ on taiston tulta, peistä, kylmyyttä myös Kylkirauan.

– Eino Leino

Kadettikunta ry on itsenäisen

Suomen kadettikouluissa upseerin tutkinnon suorittaneiden upseerien ja Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevien kadettien maanpuolustusaatteellinen yhteisö.