Havaintoja Ukrainan sodasta

TEKSTI: MARKUS WAHLSTEIN

Venäjän laajamittainen hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut yli vuoden, eikä loppua ainakaan lähitulevaisuudessa ole näköpiirissä. Sota voitaneen toistaiseksi jakaa neljään vaiheeseen: Venäjän hyökkäys, tilanteen vakautuminen, ukrainalaisten vastahyökkäykset ja nyt käynnissä oleva asemasotavaihe. Tämä artikkeli perustuu tutkimuskeskuksen havaintoihin pääasiassa sodan kolmen ensimmäisen vaiheen ajalta.

Maavoimien tutkimuskeskus on seurannut Ukrainan sotaa pääasiassa avoimiin lähteisiin perustuen, joten lähdekritiikin merkitys seurannassa on ollut korostunutta. Haasteeksi on muodostunut myös analyyttisen aineiston vähyys joukkojen ja aselajien toimintaa koskien. Sotaa tarkastellaan paljolti sotatapahtumien näkökulmasta seuraten joukkojen liikkeitä operatiivisella tasolla sekä strategisella tasolla sodan käynnistymiseen ja päämääriin liittyen.

On tiedostettava, että sota on toistaiseksi käynnissä. Siksi on liian aikaista vetää sodasta vielä rohkeita johtopäätöksiä, saati alkaa toteuttaa merkittäviä muutoksia omaan toimintaan. Johtopäätösten vieminen omaan toimintaan, kuten joukkojen koulutukseen, on oltava maltillinen, hallittu ja kontrolloitu prosessi. Luotettava ja analyyttinen tutkimus toteutuu vasta sodan jälkeen. Siihen asti on maltettava pitäytyä ajan hermolla ja seurata sekä koota havaintoja – korkeintaan maltillisia ja varovaisia johtopäätöksiä tehden.

Peruskokoonpanona pataljoonan taisteluosasto

Venäjän 2000-luvulla toteuttamissa asevoimareformeissa suurien joukko- kokoonpanojen käytöstä luovuttiin ja haluttiin siirtyä pienempiin ja joustavampiin taisteluyksiköihin. Taistelevaksi ”perusyksiköksi” muodostettiin pataljoonan taisteluosasto (PTSTOS), jonka nähtiin eräänlaisena itsenäisenä miniprikaatina tuovan ketteryyttä ja joustavuutta joukkojen operointiin. Osin muutoksen on todettu johtuvan myös resurssien puutteesta: tulivoimaisia ja vahvasti varustettuja prikaateja tai divisioonia ei ollut enää varaa muodostaa. Välttämättömyydestä tehtiin siis hyve.

PTSTOS:n voima rakentuu sen mekanisoitujen osien iskuvoimaan, jalkautuvien osien ollessa pieni. Koko osastoon kuuluu noin 210 jalkautuvaa taistelijaa, mikä merkitsee noin 70:tä taistelijaa yksikköä kohden.

Pataljoonan taisteluosastojen ponneton suorituskyky taistelukentällä on ollut yllätys. Osasyynä tähän on todennäköisesti ollut virheellinen tilannearvio. Valmistauduttiin nopeaan hyökkäykseen, joka kohtaisi hyvin vähäistä vastarintaa. Tavoitteena oli strategisen iskun kaltainen manööveri, jolla Ukraina saataisiin nopeasti polvilleen ja alistettua. Tämä selittänee myös voimaryhmien levittämisen koko rajan pituudelle – aivan kuten Suomessa vuonna 1939. Toinen syy ponnetto- muuteen on yksinkertaisesti vaillinainen koulutus. Joukot eivät osanneet toimia siten, kuin niiden olisi tullut voimassaolevien ohjesääntöjen mukaan toimia. Länsimainen sanonta ”train as you fight” ei ole toteutunut ja venäläisissä harjoituksissa esitellyt taistelunäytökset näyttävät todellakin olleen näytöksiä isolla alkukirjaimella.

PTSTOS:t tulivat rajan yli tiiviissä marssiryhmityksessä pääosin ilman sivustojen suojaamista ja tehokasta iskuportaan edessä etenevää tiedustelua. Kärjen joutuessa kosketukseen oli toiminta koordinoimatonta, yksittäisten vaunujen tehdessä omat ratkaisunsa. Vaikuttaa, että kärjen taistelua ei ole harjoiteltu saati, että käytössä olisi ollut perustaistelumenetelmiä. Joukot eivät kyenneet toimimaan hallitusti. Selvinneet vaunut ajoivat suojaan kuka mihinkin ja rynnäkkövaunut jalkauttivat jalkaväkitaistelijansa. Hallittuja jalkautumisia, tulen avaamisia ja iskuun lähtöjä ei nähty. Ei ollut yhteistoimintaa jalkaväen ja panssarivaunujen kesken saati, että kyettäisiin ampumaan heti epäsuoraa tulta maalipisteisiin. Tällainen toiminta johti kaoottisiin tilanteisiin, joka muistuttaa enemmänkin ”pelastukoon ken voi ja ampukaa jos pystytte” -toimintaa. Se on mahdollistanut ukrainalaisille pientenkin osien hallitut tuliylläköt ja tehokkaan panssarintorjunnan, jolla on aiheutettu paljon tappioita venäläisille.

Vaikka Ukrainan maasto tarjoaa useimmiten optimaaliset olosuhteet mekanisoitujen joukkojen liikkeen, tulivoiman ja panssaroinnin hyödyntämiselle, on venäläisten eteneminen tapahtunut tiestöllä. Maastoa ei ole käytetty. Syinä lienee edellä mainittu virheellinen tilannearvio ja kevään rospuutto, kenties pelko miinoitteista. PTSTOS:t eivät ole levittäytyneet aukeille käyttämään suoraammuntatulivoimaansa ja rynnäköimään. Venäläiset eivät myöskään ole lähteneet suorittamaan esimerkiksi koukkaavia taisteluliikkeitä maastoitse. Tämä on antanut ukrainalaisille mahdollisuuden käyttää tehokkaasti peitteisiä ja suojaisia maastonkohtia ylläköintiin, omiin ryhmityksiin ja aktiiviseen panssarintorjuntaan. Eli edulliset maastonkohdat on kyetty hyödyntämään – aivan kuten meillä on totuttu ajattelemaan ja toimimaan.

Taistelua keskuksista

Sota muuttui melko pian taisteluksi kylistä ja kaupungeista. Tarvittiin kykyä käydä taistelua rakennetulla alueella. Venäläiset tunkeutuivat rakennetuille alueille aluksi iskuhyökkäyksin, joiden epäonnistuttua käynnistettiin saarrostaminen, moukarointi ja lopulta pehmityksen jälkeen tunkeutuminen.

Venäläiset kohtasivat sitkeän ja hyvin olosuhteita hyödyntävän vastustajan. Ukrainalaiset onnistuivat käyttämään rakennuskantaa hyödykseen tavoin, jossa pienryhmillä soluttauduttiin hyviin tuliasemiin ja käytettiin panssarintorjuntakykyä tuhoten venäläisten kalustoa. Myös alueelle jääneet siviilit osallistuivat taisteluun kotikutoisin välinein ja välittämällä vihollishavaintoja.

Venäläiset käänsivät toimintansa kovien tappioiden jälkeen toisen Tšetšenian sodan kaltaiseksi: he alkoivat saarrostaa kaupunkeja katkaisemalla huoltoreitit altistamatta itseään taisteluun kaupungin sisällä. He alkoivat osin jopa kiertää rakennettuja alueita. Sittemmin on valittu jopa tulella hävittämisen tie. Kuten todettu, on aikaista vetää vahvoja johtopäätöksiä. Varmaa on kuitenkin jo ikiaikainen havainto rakennetun alueen taistelun haastavuudesta: se on hidasta ja vaatii osaamista sekä lukumääräisesti paljon joukkoja. Hyvin toimiva, aktiivinen puolustaja kykenee tehokkaasti vaikeuttamaan hyökkääjän toimintaa. Rakennetun alueen taistelu on kaikkien ”yleissivistykseen” kuuluva taito, josta vähintään perusteet on hallittava.

PTSTOS:jen kehno menestys osoittaa koulutuksen merkityksen. Joukoille on koulutettava perustaistelutekniset asiat yksittäisestä taistelijasta aina joukon toimintaan saakka siten, että niitä ei ainoastaan osata – ne hallitaan, aselajien yhteistoiminta keskeisenä elementtinä. Johtajien on lisäksi kyettävä kouluttamaan omaa joukkoansa havaittujen puutteiden ja kokemusten pohjalta myös sodan aikana.

Perinteitä tulenkäytön saralla Sodan toisessa vaiheessa, epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen, Venäjä on siirtynyt massamaiseen tulenkäyttöön sekä sotilas- että siviilikohteita vastaan epäsuoralla tulella ja kaukovaikutteisin asein. Tykistö on palannut perinteiseen venäläiseen rooliinsa: se on ”sodan jumala”, joka ratkaisee taistelut.

Venäläinen tykistö on edelleen toiminnoiltaan kankea, tosin miehittämättömien lentolaitteiden käyttö vastatykis- tötoiminnassa ja maalinpaikannuksessa on osin vesittänyt toteamusta. Erityisesti sodan alussa käytettiin tulta ennalta maalitettuihin kohteisiin, jolloin ukrainalaiset onnistuivat väistämään tulivaikutusta salaamisella, ryhmitysmuutoksilla ja hajaryhmittämisellä. Tuliylivoima kuitenkin vaikeutti ukrainalaisten liikehdintää ja operointia. Myöhemmin ukrainalaisten saamilla kauaskantoisilla asejärjestelmillä venäläisten kantamaylivoima kiistettiin ukrainalaisten iskiessä vastustajansa logistiikkaan sekä tuottaen sen staattisiin ja tiheisiin ryhmityksiin tappioita.

Venäläisten ilmasta maahan vaikuttaminen on ollut yllättävän ponnetonta. Ukraina onnistui kiistämään ilmaherruuden hajauttamalla ilmavoimansa ja pitämällä ne toimintakykyisenä. Toinen syy on venäläisten vaillinaiset sensori- ja paikantamisjärjestelmät lentokalustossa, joka vaikeuttaa omaa ja vihollisen paikantamista ja siten muun muassa lähitulituen käyttöä. Kolmas syy on jälleen koulutus. Venäläisten ohjaajien lentotuntimäärät ovat olleet vähäisiä: 80–100 lentotuntia ohjaajaa kohden vuodessa. Näiden lisäksi on ukrainalaisten ilmatorjunta kyennyt aiheuttamaan venäläiselle ilmatoiminnalle tappioita.

Miten voidaan varautua massamaiseen tulenkäyttöön? Liike, hajauttaminen, rakennusten hyödyntäminen, naamiointi sekä linnoittaminen ovat edelleen keskei- siä keinoja suojauduttaessa tulenkäytöltä. Omalla operatiivisella tulenkäytöllä, vaikuttaen vihollisen tuliyksiköihin ja sen logistiikkaan, kyetään tulivaikutusta vähentämään. Venäjä ei toistaiseksi näytä kykenevän kovinkaan liikkuvaan tulenkäyttöön – ainakaan vedettävällä tykistöllään.

Miehittämätön teknologia aktiiviseen käyttöön

Ukrainan sodassa on paljon vanhaa ja jotakin uutta. Merkittävin sodan kuvan muutos on miehittämättömien järjestelmien (Unmanned Aircraft Systems, UAS) voimakas hyödyntäminen erityisesti ilmassa. Erikokoiset lennokit ja dronet on aktiivisesti otettu käyttöön molemmin puolin rintamaa sekä tiedustelun että vaikuttamisen tarkoituksiin.

Tiedustelutarkoituksiin on käytetty sekä asevoimien käyttöön suunniteltuja että kaupalliseen käyttöön tarkoitettuja laitteita. Suurista tappioista johtuen suuntaus yksinkertaisempaan, käytännölliseen ja halvempaan tekniikkaan on ilmeinen laitteiden keskimääräisen eliniän ollessa kolme lentoa. UAS-tiedustelulla on selvitetty vihollisen toimintaa ja ryhmitystä sekä erityisesti maalitettu kohteita. Venäläiset ovat kyenneet vastatykistötoiminnassaan jopa 3–5 minuutin sisällä maalihavainnosta vaikuttamaan kohteeseen.

Tiedustelun ja maalittamisen lisäksi on kyetty myös aktiiviseen vaikuttamiseen. Muistamme keväältä ja kesältä 2022 ukrainalaisten Bayraktarit. Myös venäläisillä on käytössään aseistettuja lennokkeja ja droneja. Lisäksi käyttöön ovat tulleet myös vaanivat asejärjestelmät. Tämän lisäksi erityisesti ukrainalaiset ovat käyttäneet UAS:iä informaatiosodankäyntiin kuvaamalla onnistumisiaan ja julkaisemalla niitä internetissä.

Miehittämättömien ilma-alusten uhka on siis nykyään kiistämätön. Niiden uhka on alati läsnä – myös pimeällä. Ukrainassa suojautumiskeinot ovat olleet perinteisiä: rakennusten hyväksikäyttö, naamiointi, hajauttaminen ja lämmön sekä valonlähteiden vähentäminen. Aktiivisessa pohdinnassa ja kokeiluissa onkin, mikä on järkevin ja kustannustehokkain tapa torjua miehittämättömiä ilma-aluksia. Palaamme siis ajattomaan kysymykseen aseesta ja vasta-aseesta.

Elektronista sodankäyntiä Ukrainan sota on osoittanut elektronisen sodankäynnin ja koko elektromagneettisen spektrin huomioimisen tärkeyden nykyaikaisessa sodassa. Elektroni- sen sodankäynnin keinoin kyetään häiritsemään eri järjestelmiä ja estämään paikantaminen ja siten vähentämään, joskus jopa ehkäisemään vaikuttaminen.

Venäjä on valmistautunut kohtaamaan elektronisella taistelukentällä nykyaikaisen asevoiman. Sen tavoitteena on ollut lamauttaa tai valvoa tulikomento- ja johtamisyhteyksiä sekä osoittaa maalit tulenkäytölle tukeutuen koordinoituun kokonaisjärjestelmäänsä (ELTI, ELVA, lennokit ja tulenkäyttö).

Venäjä aloitti operaationsa ELSOhyökkäyksellä tutkajärjestelmiä ja ilmapuolustuksen maalinosoituskykyjä vastaan, toteuttaen sen jälkeen varsinaiset tuli-iskut. Iskuilla saatiin järjestelmää häirittyä, mutta ukrainalaisten hajauttamisesta ja nopeista ryhmitysmuutoksista johtuen sitä ei kyetty lamauttamaan. Alun jälkeen venäläisten ELSO:n käyttö oli aluksi pienimuotoista, mutta se alkoi vahvistua keväällä ja kesällä 2022. Laimean alun on tulkittu johtuvan oman toiminnan ja tarpeiden suojaamisesta.

Painopisteen siirryttyä Itä-Ukrainaan venäläisillä oli Donbasin suunnalla kymmenen ELSO-yksikköä 20:tä rintamakilometriä kohden. Näiden tehtävänä oli häiritä ukrainalaisten johtamisjärjestelmiä, toteuttaa GPS-häirintää sekä paikantaa maaleja kineettistä ja ELSO-vaikuttamista varten. Tarkoituksena oli myös suojata omaa toimintaa lennokeilta ja täsmäaseilta. Häirintä keskeytettiin ennen omien iskujen toteuttamista, mikä kertoo jonkinlaisista koordinointivaikeuksista.

Arjen välineet ovat olleet sodassa tehokkaassa käytössä. Mobiiliverkot ovat säilyneet vaurioista huolimatta käyttökunnossa, sillä venäläiset ovat riippuvaisia niiden käytöstä. Venäläisten puolella mobiililaitteiden käyttö varsinkin alussa oli usein holtitonta johtaen paikantamisiin ja sen seurauksena tuli-iskuihin. Ukrainalaisilla näyttää kuri säilyneen paremmin. He ovat myös joukkoistaneet kansalaiset arjen välinein toimiviksi tiedustelusensoreiksi. Mobiiliverkossa ja -sovelluksissa on siis hyötynsä ja riskinsä. Arjen välineiden hyödyntämisessä on mahdollisuuksia, mutta toiminta on oltava tarkoin jäsenneltyä ja kurinalaista.

Logistisia haasteita

Yksi kompastuskivi venäläisille on ollut logistiikka ja huolto. Kriittisen infran haltuunoton epäonnistuminen pakotti logistiikan rautateiltä kumipyörille, jolloin huoltoetäisyydet kasvoivat ylipitkiksi suhteutettuna käytössä olevaan kalus- toon. Tämä johti myös kuljetuskapasiteetin suureen kuormitukseen. Ajettiin ylisuuria kuormia, jotka jouduttiin jättämään kohteelle ja lähtemään uudelleen ajoon. Tällöin muun muassa ampumatarvikkeiden lataustoimintaa ei ole kyetty toteuttamaan ohjeiden mukaisesti suoraan lavalta. Tämä johti suuriin ampumatarviketappioihin, kun tarvikkeita ei vetäydyttäessä ole saatu mukaan.

Venäläisillä on ollut haasteita myös kaluston evakuoinnissa ja kunnossapidossa. Kaluston evakuoimiseen taisteluiden aikana ei ole varauduttu, eikä siihen näytä olevan kulttuuria. Oletusarvo lienee, että etenemisen jatkuessa takana tuleva kunnossapito evakuoi ja korjaa vaurioituneen kaluston. Liikkeen ollessa taaksepäin on kalusto jäänytkin ukrainalaisten käsiin, sillä toimintatapoja etulinjassa tapahtuvaan evakuointiin ja kunnossapitoon ei näytä olevan. Myös henkilöstön evakuointi ja ensihoito on ontunut. Taistelijan ensiapu ja evakuointiketju toimivat vaillinaisesti, jos lainkaan, mikä on lisännyt tappioita.

Huollolliset ja logistiset asiat on huolellisesti suunniteltava, järjesteltävä ja harjoiteltava. Miten tapahtuu panssarivaunun evakuointi etulinjassa, jopa tulen alla ja mihin se viedään? Miten toteutetaan täydennykset taistelussa ja miten hoidetaan haavoittuneiden evakuointi ja ensihoito? Miten kunnossapito on järjestelty eri tasoilla? Nämä ovat kaikki kysymyksiä, joiden ratkaisuista riippuu joukon ja yksilön taistelukyky.

Lopuksi

Käynnissä olevassa Ukrainan sodassa on jotain uutta ja paljon vanhaa. Kriisinhallintaoperaatioista, vastakumouksellisesta sodasta ja terrorismin vastaisesta sodasta on palattu perinteiseen sodan kuvaan. Tämä on tullut lännelle epämiellyttävänä yllätyksenä. Kuten tiedämme, Suomi on kuitenkin varautunut juuri tämän kaltaiseen sotaan. Siksi voimme tyytyväisyydellä todeta, että Maavoimat on oikeassa suunnassa. Emme voi kuitenkaan tuudittautua tyytyväisyyteen, vaan meidän on pysyttävä ajassa, hyödyntäen Ukrainan sodasta saatavat opit – maltilla ja analyyttisesti. Ja edelleen kehityttävä. NATO-liittolaisuus hyödyntäen.

Everstiluutnantti Markus Wahlstein palvelee Maasotakoulussa Maavoimien tutkimuskeskuksen johtajana.

Kuvat: twitter.com/Ukrainian Air Force ja sipa/reuters. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen