Ilmatorjuntaoppeja Ukrainan sodasta

TEKSTI: VILHO RANTANEN

Ukrainan sota on entisestään korostanut ilmatorjunnan merkitystä. Kansainvälinen aseapu on antanut puolustajalle kyvyn vastata kulutussodan vaatimuksiin ja ilmatila on jo tovin ollut vapaa hyökkääjän miehitetyistä ilma-aluksista. Vastaako näkemämme siihen sodan kuvaan, johon olemme varautuneet?

Minkälaisia oppeja sota meille tarjoaa ilmatorjunnan näkökulmasta?

Ukrainan ilmatorjunnan menestyksekäs taistelu on ollut keskeinen elämänlanka puolustajan maajoukoille sekä erityisesti pääkaupunki Kiovalle. Venäjä ei ole ensimmäisten kuukausien jälkeen kyennyt juurikaan operoimaan miehitetyllä kalustolla Ukrainan ilmatilassa. Kiistetty ilmatila on seurausta ilmatorjunnan menestyksen lisäksi myös venäläisten haasteista operaation suunnittelussa ja toteutuksessa. Tilanne on nyt vakiintunut ja meille kaikille tuttu, mutta voin ainakin itse myöntää yllättyneeni siitä, kuinka pahasti Venäjän ilma-aseen lento sakkasi.

Opetuksia hyökkäyksen alkuvaiheilta

Sotataidollisessa keskustelussa korostetaan usein voimakkaan alun merkitystä. Yllätyksellisyydestä kertoimia ammentava raskas isku heti taisteluiden kärkeen on eittämättä omiaan näyttämään vastustajalle kaapin paikan ja sekoittamaan tämän suunnitelmat. Isku ei kuitenkaan aina kaada vastustajaa suoraan kanveesiin. Käsistä tulisi löytyä voimia useampaan erään.

Vuoden 2022 laajamittaisen hyökkäyksen alkutahdeista löytyy tapaus, joka mielestäni resonoi tämän ajatuksen kanssa. Venäjän tuli-iskuun liittyi, vähemmän yllättäen, todella voimakas elektroninen häirintä. Häirintä oli niin tehokasta, että Ukrainan maasijoitteinen ilmatorjunta oli lähes täysin lamaantunut. Liikkeeseen kykenevät ilmatorjuntajärjestelmät tekivät osin tämän seurauksena ryhmitysmuutoksia, samalla väistäen tuli-iskun kineettistä vaikutusta. Ehkä turhankin voimakkaan elektronisen häirinnän lisäksi ryhmitysmuutosten taustalla oli todennäköisesti myös ulkopuolelta tuettu tilannekuva.

Maasijoitteisen ilmatorjunnan suorituskyky oli muutamia päiviä levällään ja pois pelistä, eikä se kyennyt vastaamaan ilmaiskujen paineeseen. Kotisohvalta tarkasteltuna tilanne näytti lohduttomalta. Näinkö nopeasti Ukrainan ilmapuolustus kukistettiin? Nyt tiedämme paremmin. Ilmatorjunnan kokonaisuus saatiin parin viikon sisällä takaisin jaloilleen, ja siitä lähtien tulokset ovat olleet vakuuttavia.

Tästä tuli-iskuun liittyvästä toiminnasta on johdettavissa useampiakin oppeja, joista suurin osa vain vahvistaa vallitsevia käsityksiämme siitä, miten ilmatorjunnan tulisi taistella. Liike on nykyaikaisella taistelukentällä elinehto. Se mahdollistaa suorituskykyjen tarkoituksenmukaisen käytön sekä tarjoaa suojaa entistä läpinäkyvämmässä taistelutilassa, jossa piiloutuminen on alati vaikeampaa.

Sodan alku osoittaa meille myös sen, että menestyksekäs alku voi näyttäytyä selviytymisenä. Se, että Ukrainan ilmatorjunta kykeni väistämään alun tuli-iskun ja onnistui järjestymään uudelleen, on yksi sodan käännekohdista. On lohdullista havaita, että suorituskyvyn hetkellisestä alenemasta huolimatta taistelua kyettiin jatkamaan. Tässä kohtaa on toki syytä muistaa, että Ukrainan ilmavoimat kantoi leijonanosan torjuntavastuusta ensimmäisten päivien aikana kärsien raskaita tappioita.

Kansainvälinen aseapu selkänojana

Ukrainaan on viety aseavun muodossa merkittävä määrä erilaista ilmatorjunta- suorituskykyä. Alkuvaiheen tuki painottui pienempiin olkapääohjuksiin, kuten Stingeriin. Olkapääohjukset ovat käyttöperiaatteiltaan varsin yksinkertaisia ja täten nopeasti koulutettavissa. Näillä olkapääohjuksilla aiheutettiinkin huomattavat tappiot Venäjän matalalla lentäville ilma-aluksille. Niillä on torjuttu myös risteilyohjuksia. Sittemmin taistelukentälle on jalkautunut raskaampiakin ilmatorjuntajärjestelmiä, kuten NASAMS, Crotale, Iris-T ja viimeisimpänä Patriot-ohjusjärjestelmä. Näiden järjestelmien käyttöönoton viive johtui yhtäältä poliittisesta ilmapiiristä ja toisaalta niiden kouluttamiseen vaadittavasta ajasta – monimutkaisia kun ovat.

Tällä hetkellä Ukrainan käytössä ole- vat ilmatorjuntajärjestelmät muodostavat poikkeuksellisen monipuolisen ja suurilukuisen kokonaisuuden. Kansainvälinen aseapu onkin ollut elinehto, jota ilman Ukrainan ilmapuolustus ei olisi selvinnyt nyt nähtävän kulutussodan vaatimuksista. Aika harvassa ovat ne valtiot, jotka olisivat siitä selvinneet omineen.

Asejärjestelmien kirjo asettaa uudenlaisia vaatimuksia myös koulutukselle. Tämä onkin monelta osin ulkoistettu. Ukrainalaiset sotilaat ovat käyneet hankkimassa osaamista muualta. Tämä on ilmeisen toimiva konsepti, mutta asettaa omat haasteensa henkilöstöön liittyen. Tästä lisää jäljempänä.

Kansainvälisen aseavun tehokas käyttöönotto ja integroiminen osaksi ilmapuo- lustusjärjestelmää on tapahtunut hämmästyttävän nopeasti. Näin monipuolista kokonaisuutta ei nimittäin saada ihan helposti soittamaan yhteen. Se onkin oikea sotataidollinen voimannäyte! Tämä on kokonaisuus, jossa myös meillä on paljon opittavaa. Asian suhteen ei olla millään muotoa retuperällä, mutta toimintaa kehitetään varmasti nyt entistäkin vakaammalla otteella.

Toteutukseen vaikuttaa varmasti myös tuore asemamme puolustusliiton jäsenenä. Se tuskin ainakaan vähentää yhteensovittamisen merkitystä.

Kulutussodan vaatimuksia Laajamittainen konventionaalinen sota Euroopassa vaikutti vielä hetki sit- ten epätodennäköiseltä. Todistamamme kulutussodankäynti edustaa nyt toteutuneen skenaarion epätodennäköisempää laitaa.

Kulutussodankäynti on ajattelusuuntaus, jonka keskiössä on nimensä mukaisesti raskaiden materiaali- ja henkilöstötappioiden tuottaminen vastustajan sotavoimalle. Kulutussodankäynnin termi vie meidät herkästi ensimmäiseen maailmansotaan ja länsirintaman taisteluhautoihin, mutta se on sotataidollisena suuntauksena yhä validi, joskaan ei kovinkaan trendikäs.

Ukrainan sodan arvioidaan nousevan kokonaistappioissa mitattuna modernin ajanjakson sotien kärkisijoille. Eri lähteissä julkaistut arviot osapuolten tappi- oiden suuruudesta vaihtelevat paljon. Tähän vaihteluun liittyy sekä informaatiovaikuttamista että käytännön haasteita. On sanomattakin selvää, että näihin arvioihin tulee suhtautua kriittisesti.

Ilmapuolustuksen kehitystrendit ovat korostaneet jo pitkään laatua määrän sijaan. Myös oma tappioiden tuottamisen filosofiamme liittyy osaltaan tähän. Määrällisesti pienempien ilmavoimien ei uskota kestävän ajan myötä kumuloituvia tappioita. Meidän omaa ajatusmalliamme en ajatellut tässä ruotia sen enempää. Totean kuitenkin, että ukrainalaiset osoittivat sen toimivuuden. Kuten alussa kerroin: Ukrainan ilmatilassa ei ole enää juurikaan lennetty miehitetyillä ilma-aluksilla.

Venäläiset ovat sittemmin siirtyneet terrorisoimaan Ukrainaa ohjuksin ja erilaisin lennokein. Volyymi on ollut todella korkea. Ukrainan ilmapuolustus on selvinnyt tästä paineesta hyvin ja torjuntaprosentit ovat ainakin julkisten lähteiden perusteella vakuuttavat! Menestys kertoo osaamisesta, mutta ilman kansainvälistä aseapua ei tähän paineeseen oltaisi kyetty vastaamaan. Ohjuskulutus koettelee tällä hetkellä kaikkien osapuolten resursseja.

Pitkittynyt kulutussota laittaa puolustusjärjestelmän ja yhteiskunnan testiin. Kaluston tarve on ilmeinen, mutta myös henkilöstöä tarvitaan. Kuten aikaisemmin totesin, ovat ukrainalaiset sotilaat käyneet saamassa koulutusta uusiin järjestelmiin maan rajojen ulkopuolella. Tämä asettaa omat haasteensa henkilöstön riittävyyden näkökulmasta. Modernit ilmatorjuntajärjestelmät edellyttävät tyypillisesti sitä operoivalta henkilöstöltä teknistä osaamista, monimutkaisten ja nopeiden tilanteiden hahmottamista sekä ymmärrystä vastustajan kyvykkyyksistä. Nyt todistettu koulutustahti edellyttää joko riittävää pohjaymmärrystä ja taustaa muiden ilmatorjuntajärjestelmien parista tai meidän standardeihimme nähden maltillisia tavoitteita. Tuloksista päätellen ammattitaidollinen taso on hyvä.

Tuliko meille jotain kotiläksyjä?

Ukrainan sodassa on paljon tuttua ja oletetun kaltaista. Se sodan kuva, jota nyt tarkastelemme, ei mielestäni eroa olennaisesti siitä, mihin olemme tähän asti valmistautuneet. Yllätyksiäkin on toki ollut.

Venäjän suorituskyky on ollut oletettua heikompaa. Myös ilma-aseen osalta tulokset jäivät laihoiksi. Tämä on seurausta sekä Ukrainan menestyksestä että venäläisten epäonnistumisista. Tähän on toki sanottava, että vaikka Venäjä on kärsinyt kovia tappioita, on sen ilma-aseen iskukyky vielä huomattava. Yhtä kaikki: Ukrainan ilmapuolustus on osoittanut meille, miten kovat tappiot vaikuttavat ilma-aseen käyttöön.

Monipuolinen ja kerroksellinen ilmapuolustus on osoittautunut juuri niin tehokkaaksi kuin olemme ajatelleet. Erilaisiin sensoreihin, kantamiin ja hakumenetelmiin perustuva kokonaisuus on vaikeasti lamautettavissa ja se kykenee vastaamaan erilaisiin uhkiin. Oma ratkaisumme on tällä hetkellä varsin monipuolinen, mutta korkeatorjuntakyvyn ja esimerkiksi Pohjanmaa-luokan korvettien ilmatorjuntasuorituskykyjen myötä tilanne paranee vielä huomattavasti. Myös miehittämättömien ilma-alusten torjuntakykyä kehitetään määrätietoisesti. Tämä lienee nyt maailmanlaajuinen trendi. Ohjusiskujen ja erilaisten miehittämättömien järjestelmien käyttö ei ole erikoisesti yllättänyt. Olemmehan puhuneet siitä jo pitkään. Yllättävää on kuitenkin se, että ilmasta tuleva vaikutus keskittyy tällä hetkellä lähes yksinomaan siihen. Venäjä tuskin saavuttaa tällä ohjusten tuhlaamisella merkittävää menestystä. Emme siis ole todistamassa miehitetyn ilmailun sukupuuttoa, vaikka sitä onkin julistettu internetissä lähes yhtä kovaan ääneen kuin taistelupanssarivaunujen kuolemaa. Väitän, että temmatakseen aloitteen maalla on Venäjän aktivoiduttava ensin ilmassa. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Voitokkaan alun merkitys on yhä suuri, vaikka sitä hieman alussa vähättelinkin. Monelta säästytään, jos vastustajan kipukynnys ylittyy heti alkumetreillä. Enemmältä, jos pidäke pitää. Ukrainan sota on kuitenkin näyttänyt meille, että on varauduttava sprinttien lisäksi myös kestävyysmatkoille. Kansainvälinen aseapu on ollut suuressa roolissa, mutta ratkaisun on perustuttava ensisijaisesti kansallisen suorituskyvyn varaan. Se meillä on varmasti käytössämme.

Pitkä sota edellyttää meiltä voiman jatkuvuuden varmistamista. Määrän lisäksi tämä edellyttää meiltä suorituskykyjen taloudellista käyttöä. Onko meillä varaa säästää iskuja myöhempiä eriä varten, vai tulisiko lyödä kovaa ja toivoa, että vastustaja putoaa kanveesiin? Vai löytyykö vastaus jostain sieltä välimaastosta?

Kapteeni Vilho Rantanen palvelee taktiikan opettajana Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksessa.