Kirjalöytöjä hyllystäni – Sotataidon kehitys

Sotataidon kehitys vanhalla ajalla

Heikki Nurmio

K. J. Gummerus O. Y. 1921

Sivuja 226

Itsenäisen Suomen kadettikoulutuksen käynnistyessä Kadettikoululta ja oikeastaan koko nuorilta asevoimilta puuttuivat suomenkieliset ohjesäännöt, oppaat ja oppikirjat. Opintomateriaalin muodostivat sekalaiset vanhan sotaväen, keisarillisen Venäjän, Ruotsin ja jääkäreiden Saksasta mukanaan tuomat aineistot. Leo Franckin Ensimmäinen kadettikurssi -kirjassa kuvataan hyvin, kuinka kirjavaa ja kuinka monella kielellä opetusta Arkadian kadettikoulussa annettiin. Sotahistoriaa ensimmäiselle kadettikurssille opetti itseoikeutetusti Kadettikoulun perustaja kenraalimajuri Hannes Ignatius.

Kenraali Ignatiusta kadettikurssien sotahistorian tuntiopettajana seurasi vuosina 1920–1923 jääkärikapteeni Heikki Nurmio, joka uudisti ja yhtenäisti koulun sotahistorian opetusta. Nurmio tunnetaan ehkä parhaiten Jääkärimarssin sanoittajana, mutta hän oli muutoinkin kirjallisesti lahjakas. Nurmio oli jääkäriaikanaan kirjoittamassa itsenäisen Suomen ensimmäistä ohjesääntösarjaa Suomalaista Sotilaskäsikirjaa ja vapaussodan jälkeen hän julkaisi useita teoksia joko omalla nimellään tai salanimellä Aarne Mustasalo.

Vuonna 1921 Nurmio julkaisi klassikon asemaan nousseen teoksen Sotataidon kehitys vanhalla ajalla, joka oli tarkoitettu ensisijaisesti Kadettikoulun oppikirjaksi, mutta levisi laajemminkin asianharrastajien käsiin. Aivan tyhjästä Nurmion ei tarvinnut kirjaansa kirjoittaa. Hänellä oli ennen jääkäriaikaa suoritettu filosofian kandidaatin tutkinto Helsingin yliopistosta ja hän oli toiminut muun muassa Turun Suomalaisen Yhteiskoulun historianopettajana. Lisäksi Sotataidon kehitys vanhalla ajalla -kirjan viitteistyksen perusteella aihetta käsitteleviä lähdeteoksia oli julkaistu koko joukko saksaksi ja ruotsiksi.

Sotataidon kehitystä vanhalla ajalla -kirjaa voi edelleen pitää parhaana klassisen sotataidon teoksena. Sen kronolo- ginen esitystapa lähtee persialaissotien ajoilta 500–449 eKr., joka on varhaisin varsin laajasti dokumentoitu sotien sarja. Persialaissotien voidaan myös hyvällä syyllä sanoa olevan klassisen sotataidon alkulähde. Määrällisesti alivoimaiset kreikkalaiset heimot olivat kehittäneet falangitaktiikan, joka ammensi voimansa kurinalaisuudesta, joukon tiiviistä muodosta ja joukkovoimasta. Tuttu taistelutapa Kadettikoulun kunniamarssista, jossa falangin vaarallisin, mutta myös kunniallisin paikka oli eturivissä.

Persialaiset havaitsivat pian falangin sivustat ja selustat heikosti suojatuiksi ja iskivät näihin tunnistettuihin haavoittuvuuksiin. Marathonin taistelussa kreikkalaiset puolestaan ryhmittyivät Vranan laaksoon siten, että falangin sivustoja suojasivat vuorenseinämät, eikä saarrostus ollut persialaisille mahdollista. Kenties tästä käynnistyi ikiaikainen aseen ja vastaaseen sekä taktiikan kehitys, jossa hyväksi havaittu keino pätee hetken aikaa, kunnes vastustaja keksii siihen vastalääkkeen.

Persialais- ja peleponnesolaissotien sekä Aleksanteri Suuren sotaretkien kreikkalaisen sotataidon ja taktiikan käsittelyn lisäksi Nurmio kirjoittaa laajasti roomalaisten sotataidosta. Rooman valtakunnan mahdin takasi sen järjestäytynyt ja aikakauden modernein asevoima. Rooman asevoima oli organisoitu erinomaisesti, erikokoisilta joukkokoonpanoilta löytyi kaikilta johtajansa ja alijohtajansa, ja liput sekä torvet mahdollistivat joukkojen tehokkaan johtamisen. Legioonista löytyivät eri aselajit, kuormasto mahdollisti liikkuvan sodankäynnin, ja mikä tärkeintä, sotajoukkoja harjoitettiin ahkerasti. Roomalaisten käyttämän manipulustaktiikan lähtökohta oli kreikkalaisten falangi, jonka monia haavoittuvuuksia roomalaiset pyrkivät korjaamaan. Menestystekijä taisteluissa oli usein oikein valittu taistelujärjestys ja ajoitus.

Yhtä paljon kuin menestyksekkäistä taisteluista ja sotaretkistä, voidaan oppia myös epäonnistumisista. Rooman legioonien voittoisten vuosisatojen jälkeen Hannibal antoi roomalaisille oppia Cannaen taistelussa vuonna 216. Hannibal suoritti myöhemmin jonkinlaiseksi sotataidon ihanteeksi nousseen kaksipuoleisen saarrostuksen. Sinänsä hieno ja kekseliäs taisteluliike aikakauden jäykän geometrisissa taisteluissa, mutta Nurmion kirjassaan tarjoilema sotataidollinen oppi onkin siinä, että roomalaisten sotapäälliköiden olisi pitänyt aavistaa Hannibalin aikeet. Hannibal oli käyttänyt samaa kaksipuoleista saarrostusta jo Trebian, Trasimenusjärven ja Fabiuksen taisteluissa. Ken ei kolmesta kerrasta opi, on tuomittu häviämään.

Historian sanotaan toistavan itseään. Nurmion Sotataidon kehitystä vanhalla ajalla -teosta lukiessa mieleen nousee, kuinka suurten sotien taustalla on lähes aina yksinvaltiaiden halu käyttää voimaa ja väkivaltaa oman valta-aseman pönkittämiseksi ja heikompien sortamiseksi. Persialaisten sotaisa kuningas Kyyros laajensi väkivalloin valtakuntaansa, lyöden Lähi-idän kreikkalaissiirtokunnat yksi kerrallaan, kunnes näennäisen pienille, mutta taajaan toistuville valloitussodille pantiin loppu. Persialaissodat yhdistivät kaupunkivaltioihin ja heimoihin pirstoutuneet helleenit yhteen rintamaan. Kenties tässä voi nähdä yhtymäkohtia Venäjän oikeudettomaan valloitussotaan Ukrainassa ja osin eripuraisen heikon lännen yhdistymiseen vastavoimaksi Venäjälle.

Ville Vänskä