2
Pääkirjoitus
Asumisen ratkaisut sinun kotiasi varten Koronaviruspandemia on nostanut entistä vahvemmin esiin ihmisten perusarvoja. Oman perheen ja ystävien kanssa vietetyn ajan ohella myös kodin ja oman elämäntyyliin parhaiten sopivien ratkaisujen rooli on kasvanut. Kodissa vietetään paljon aikaa ja omaan tilaan sekä asumisen ratkaisuihin halutaan panostaa entistä vahvemmin. Olemme todella iloisia, että isoja messutapahtumia saadaan vihdoin järjestää pitkän tauon jälkeen. Ihmisillä on patoutunut tarve kohdata muita ihmisiä ja käydä tapahtumissa.
tarvitsemme myös teidän kävijöiden apua tapahtuman turvallisuuden varmistamisessa meille jokaiselle. Tutustu tapahtuman turvallisuusohjeistukseen verkkosivuillamme. Yhdessä teemme turvallisen tapahtuman!
Rakentaja 2021 -messutapahtuman runsas näytteilleasettajakaarti luo mahdollisuudet tutustua erilaisiin tuotteisiin ja palveluihin asiantuntijoiden ammattitaitoisella avustuksella. Ohjelmapuolella sisustusinspiraatiota tuo Kotoisa-ohjelmastakin tuttu sisustussuunnittelija Niina Ahonen. Lapsille ja lapsenmielisille mukavaa tekemistä löytyy suurelta Pii Poon Lego-rakentelualueelta. Seuraavilla sivuilla pääset tutustumaan tarkemmin messujen näytteilleasettajiin sekä monipuoliseen ohjelmistoon.
Pohjois-Suomen Messut saavuttaa tänä syksynä tärkeän merkkipaalun, kun yhdistyksemme täyttää 70-vuotta. Olemme kiitollisia, että olemme saaneet järjestää tapahtumia teille jo pitkän tovin. Ja matka jatkuu!
Olemme tehneet valtakunnallisesti yhteistyötä muiden messutoimijoiden kanssa, jotta messutapahtumat päästään avaamaan jälleen turvallisesti. Tapahtuman terveysturvallisuusjärjestelyihin on panostettu merkittävästi, mutta me
Tervetuloa tapaamaan alan asiantuntijoita ja löytämään sinun kotiisi sopivat ratkaisut – kaikki kerralla saman katon alta Ouluhallista. Anna Tiensyrjä toimitusjohtaja Pohjois-Suomen Messut ry
TAPAHTUMAINFO Rakentaja 2021 Oulu -messuliite on messutapahtuman virallinen mainoslehti ja käsiohjelma Julkaisija Pohjois-Suomen Messut ry Rantakatu 3, 90100 Oulu www.pohjois-suomenmessut.fi Päätoimittaja Toimitusjohtaja Anna Tiensyrjä anna.tiensyrja@pohjois-suomenmessut.fi Toimittajat Eeva Ojala Julia Sadinmaa Kati Valjus
Taitto Pohjois-Suomen Messut ry Paino Kaleva Media, Oulu Jakelu Jakeluyhtiö Suomi Oy
RAKENTAJA 2021 OULU 24.-26.9.2021 Ouluhalli Ouluhallintie 20 90130 Oulu Virtuaalitapahtuma bit.ly/virtuaalitapahtuma
Avoinna:
Liput tapahtuman ovelta:
pe klo 12 - 18 la klo 10 - 18 su klo 10 - 16
12 € pääsylippu 10 € eläkeläinen, opiskelija, työtön 3 € lastenlippu (3-16-vuotiaat)
Liput verkkokaupasta: bit.ly/psm-lippukauppa
Alle 3-vuotiaat maksutta
Maksu tapahtuman ovella 8 € ennakkolippu vain kortilla. 3 € lastenlippu (3-16-vuotiaat) Alle 3-vuotiaat ilmaislipulla
3
Ouluhallin ohjelmalavalla tapahtuu 24.-26. syyskuuta Perjantai 24.9. 14.00
Pekka Harju, Vesa Pitsinki ja Kai Tolonen, OAMK
Tulevaisuuden rakentaminen - ESBE-hanke
15.00
Eija Honkonen, Suomen Huopakatto ja Kari Järvinen, Nordic Waterproofing
Laadukas ja vastuullinen kattourakka
15.30
Hannele Rämö, Asumisterveysliitto AsTe ry
Vanhan talon tai mökin haju - mistä se johtuu ja pääseekö siitä eroon?
16.00
Juha Mäntylä, Unibed
Miten nukun hyvin ja voin paremmin?
16.30
Jussi Luukonlahti, Edelstein Special Oy
Täysin kierrätetty uusi kivimateriaali ja kivityöstön laatu!
Lauantai 25.9. 11.00
Juha Mäntylä, Unibed
Miten nukun hyvin ja voin paremmin?
11.30
Nina Keränen, Oulun Osuuspankki
Varautumalla vaurastut
12.00
Niina Ahonen
Ajankohtaiset sisustustrendit, klo 12.30 sisustusklinikka osastolla 109
12.30
Ali Aaltonen, Vallox
Energiatehokas ilmanvaihtosaneeraus
13.00
Kalle Pyrhönen, Asianajotoimisto Kalle Pyrhönen Oy
Asuntokaupoista käydään toistuvasti kalliita riitoja - onko riidat ennakolta vältettävissä?
14.00
Pekka Harju, Vesa Pitsinki ja Kai Tolonen, OAMK
Tulevaisuuden rakentaminen - ESBE-hanke
14.30
Eija Honkonen, Suomen Huopakatto ja Kari Järvinen, Nordic Waterproofing
Laadukas ja vastuullinen kattourakka
15.00
Niina Ahonen
Ajankohtaiset sisustustrendit, klo 15.30 sisustusklinikka osastolla 109
15.30
Hannele Rämö, Asumisterveysliitto AsTe ry
Vanhan talon tai mökin haju - mistä se johtuu ja pääseekö siitä eroon?
16.00
Jussi Luukonlahti, Edelstein Special Oy
Täysin kierrätetty uusi kivimateriaali ja kivityöstön laatu!
Sunnuntai 26.9. 11.00
Tiina Kukkohovi, Oulun Osuuspankki
Varautumalla vaurastut
11.30
Hannele Rämö, Asumisterveysliitto AsTe ry
Vanhan talon tai mökin haju - mistä se johtuu ja pääseekö siitä eroon?
12.00
Niina Ahonen
Ajankohtaiset sisustustrendit, klo 12.30 sisustusklinikka osastolla 109
12.30
Juha Mäntylä, Unibed
Miten nukun hyvin ja voin paremmin?
13.00
Pekka Harju, Vesa Pitsinki ja Kai Tolonen, OAMK
Tulevaisuuden rakentaminen - ESBE-hanke
14.00
Kalle Pyrhönen, Asianajotoimisto Kalle Pyrhönen Oy
Asuntokaupoista käydään toistuvasti kalliita riitoja - onko riidat ennakolta vältettävissä?
14.30
Niina Ahonen
Ajankohtaiset sisustustrendit, klo 15.00 sisustusklinikka osastolla 109
4
Niina Ahonen on salapoliisi ja ongelmanratkaisija. ”Sisustussuunnittelu on paljon enemmän kuin värien ja vetimien valintaa.”
Ulkopuolinen suunnittelija näkee kodin ongelmakohdat Kotoisasta tuttu Niina Ahonen haluaisi riisua sisustussuunnittelulta elitistisen leiman. Jokaisella on oikeus kauniiseen ja toimivaan kotiin.
Teksti: KATI VALJUS Kuvat: MTV3 ”Sisustussuunnittelu on salapoliisityötä”, Niina Ahonen nauraa. Asiakkaan pään sisään pääseminen on työssä ensiarvoisen tärkeää. ”Teen todella tarkat muistiinpanot ja kirjaan ylös pienetkin nyanssit. On tärkeää tietää, mistä asiakas pitää ja mistä ei pidä. Paras pa-
laute onkin, kun kaikki on valmista ja kuulen, että ei ole totta, ihan kuin olisin joku ajatustenlukija”, Ahonen hymyilee. Ahonen on suomalaisille tuttu Kotoisan sisustussuunnittelijana. Televisio tuo oman lisukkeensa suunnittelijan työhön.
”Ohjelman idea on yllättää valmiilla toteutuksella. Siinä mielessä se on erilainen prosessi kuin ilman kameroita tehty asiakastyö, jossa tietysti esittelen asiakkaalle ideani koontipalaverissa ennen kuin työhön ryhdytään.” Ohjelmaa tehdessä kilpaillaan myös aikaa vastaan. ”Aikataulu on tiukka, kun tehdään useita jaksoja peräkkäin. Itse jollain hassulla tavalla nautin siitä. Pysyn valppaana, kun on tiukka puristus päällä. Hyvä tekijäporukka on paineen alla tietysti äärimmäisen tärkeä. Meillä on tosi hyvä tiimi.”
NIINA AHONEN Sisustussuunnittelija Tunnetaan muun muassa MTV3:n Kotoisa-ohjelmasta Lempiväri: ”Tällä hetkellä olen mieltynyt vihertäviin sävyihin.” Lempipaikka kotona: ”Makuuhuone. Tykkään vetäytyä sinne lueskelemaan. Rentoudun myös vasta valmistuneella kesämökillämme, missä lempipaikkani on kalliolla, josta näkee merelle.” Trendikästä juuri nyt: ”Hyvä olo. Kestävä kulutus. Luonto. Poikkeusaika on suunnannut katseet kotona viihtymiseen.” Parasta työssä: Ihmiset.
5
Missä kodin liikenne ruuhkautuu? Ahonen haluaisi riisua sisustussuunnittelu-sanasta elitistisen leiman, ja toisaalta myös ajatuksen siitä, että kyse on pelkästä värimaailmojen piipertämisestä. ”Suunnittelussa on kyse ennen kaikkea toiminnallisuudesta. Ei ole kyse siitä, minkä värinen ovi tai mikä design-valaisin olisi sopivin, vaan kyse on tarinasta taustalla: miten juuri tämän perheen arjen toiminnot missäkin kodin tilassa hoituvat. Miten keittiötä käytetään? Kuka siellä on mihinkin aikaan? Kuinka monta ihmistä siellä on yhtäaikaa? Ulkopuolinen näkee mahdolliset ongelmakohdat helpommin”, Ahonen on huomannut. Suunnittelija puhuu kodin liikenteestä. On tiloja, kuten olohuone ja makuuhuone, joissa liikenne on suhteellisen rauhallista. Sohvalla katsotaan televisiota ja makuuhuoneessa rentoudutaan. Sitten on tiloja, kuten eteinen, joissa liikenne saattaa paikoin ruuhkautua. ”Eteisessä tapahtuu paljon. Siellä säilytetään ulkovaatteita, mahdollisesti kausivaatteitakin, siellä voi olla golfbägit ja lastenrattaat, sinne tullaan ja sieltä lähdetään. Vilkaistaan peilistä, onko ripsivärit poskilla ja otetaan vastaan vieraat. Ei siis ole ollenkaan yhdentekevää, miten eteisen toiminnot on suunniteltu. Silti se saattaa meillä usein olla tila, joka jää vähälle huomiolle.” Toinen vähälle huomiolle jäänyt tila on usein kodinhoitohuone.
”Omaan kodinhoitohuoneeseeni olen vaatehuollon lisäksi järjestänyt paikan, jossa voin meikata ja kuivata hiukset. Vietän siellä lopulta paljon aikaa siihen nähden, että se on ”vain” kodinhoitohuone”, Ahonen sanoo. Lisää hyvää oloa sisustamisella Ahoselle itselleen mieluisin paikka kotona on makuuhuone. Niitä hän myös suunnittelee erityisen mielellään, sillä hän näkee makuuhuoneissa arjen ylellisyyden potentiaalin. ”Koti on itseä varten, ja etenkin makuuhuone on vain ja ainoastaan omaa rauhoittumista, rentoutumista ja latautumista varten. Olen viime aikoina lukenut paljon siitä, kuinka sisustamisella voidaan lisätä hyvää oloa ja hyvinvointia. Tätä toivon voivani tuoda myös asiakkailleni: yksinkertaisia, pieniä asioita, jotka voivat vaikuttaa siihen, miten pystymme rentoutumaan ja rauhoittumaan. Asuinympäristö vaikuttaa lopulta todella paljon jaksamiseen, ajattelumaailmaan ja luovuuteen”, suunnittelija tietää. Sama rauhoittavan ja hyvinvointia lisäävän tilan tavoite pätee Ahosen mukaan tietysti koko kotiin eikä pelkästään makuuhuoneeseen. ”Asiakkaiden reaktiot ovat usein todella välittömiä. Joskus perhe tulee eteisessä kyyneleet silmissä vastaan kiitellen, että heillä on niin kaunis koti nyt. Että on ihanaa tulla töistä kotiin. Se on mieletön palaute.”
Ahonen suunnittelee mielellään makuuhuoneita. Roosansävyiseen yksiöön toteutettiin erillinen makuutila Kotoisan neljännellä kaudella.
LÄMPÖÄ ASUMISEEN Vaihda vanha öljylämmitys uuteen KURKKAA LAJITTELUOHJEET JA HINNAT: kiertokaari.fi Jäteneuvonta: p. 08 558 40010 (ma–pe klo 8–16) ja chat netissä Ruskon jätekeskus: Ruskonniityntie 10, Oulu Avoinna ma–pe klo 7–20, ti 30.11. saakka myös la klo 8.30–15
• Energiatehokas ja turvallinen • Päästötön uusiutuva lämmitysöljy • Edullinen asentaa, taloudellinen käyttää
Lisätietoa ja säästöneuvoja: oljylammitys.fi
6
Kahdella Lego-rakentelupisteellä on yhteensä noin 70 000 Lego-palikkaa. Kaikki ovat tervetulleita rakentelemaan.
Rakentelupisteellä syntyy yhteisöllinen Lego-teos Kotimainen, Legoihin erikoistunut Pii Poo tuo messuille rakentelupisteen, josta eivät palikat lopu kesken. Teksti: KATI VALJUS Kuva: PII POO ”Odotan innolla, että pääsemme taas mukaan tapahtumiin. Tämän syksyn Rakentaja-tapahtumat ovat ensimmäiset tapahtumamme puoleentoista vuoteen”, Timo Ranto, Pii Poon tapahtumavastaava, sanoo. Pii Poo on paitsi Legoihin erikoistunut kivijalkakauppa Helsingin Kampissa, myös erilaisten Lego-tapahtumien järjestäjä. Parhaimmillaan rakentelutapahtumissa on käynyt kahden päivän aikana peräti 15 000 Legoista in-
nostunutta rakentelijaa. ”Tänä syksynä tietysti korona asettaa omat rajoituksensa, mutta pystymme kyllä näissäkin puitteissa toteuttamaan isot ja leveät rakentelupaikat ja näin ollen turvallisen tapahtuman”, Ranto lupaa. Punainen maailma ja Minecraft-maailma Rakentaja-tapahtumassa on tarjolla kahdenlaista rakentelua:
punainen rakentelupiste, jossa on noin 35 000 punaista, klassista Legon peruspalikkaa, sekä Minecraft-rakentelu, jossa palikoita on saman verran. ”Toisin kuin kotona, tällä rakentelupisteellä ei tarvitse olla huolissaan siitä, riittävätkö palikat”, Ranto nauraa. Minecraft sopiikin Rannon mielestä hyvin Lego-rakenteluun, sillä Legothan ovat kuin tosielämän kulmikas Minecraft. Yleensä rakentelupisteellä homma etenee siten, että yksi tekee valmiiksi yhden elementin ja jättää sen esille, ja seuraava rakentelija jatkaa tästä. Näin syntyy
isompi Lego-teos. ”Legot myös yhdistävät sukupolvia, ja olen huomannut, että aikuiset innostuvat isoista rakentelupisteistä. Usein saa kuulla lapsen suusta, että ’isä, eiköhän olisi jo aika lähteä’”, Ranto nauraa. Kahden ison rakentelupisteen rinnalla on myös Duplo-rakentelupiste perheen pienimmille. Helpotus kadonneen osan turhautumaan Legojen suosio ei Rannon mukaan ole hiipumassa. Pii Poon Kampin myymälästä on muodostunut monelle fiilistelykohde, jossa käydään katselemassa myös näyteik-
kunoita. Niiden rakennelmat vaihtuvat neljännesvuosittain. ”Lego-harrastajat rakentavat meille erilaisia kokonaisuuksia. Myös liikkeen sisällä on esillä harrastajien rakennelmia näyttelynomaisesti.” Pii Poo tarjoaa avun myös montaa Lego-rakentelijaa tuskastuttavaan tilanteeseen: kadonneen osan turhautumaan. Tärkeä osa on joskus saattanut joutua imuriin tai muuten kadonnut jäljettömiin. ”Meiltä löytyy myös irtopalikoita sekä kivijalkamyymälästä että verkkokaupasta”, Ranto lupaa.
7
Tehokas ja monipuolinen valinta kotiin ja mökille Avant tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia niin kotipihasi kuin mökkisi rakennusprojekteihin. Voit käyttää Avantiasi viheralueiden muokkauksiin, metsänhoitoon tai vaikka lumien auraamiseen. Koska Avantin kuormaajat ovat todella monikäyttöisiä kaikkina vuodenaikoina, sinun ei tarvitse pelätä, että koneesi jäisi varastoon pölyttymään. Kun valitset sinulle sopivat työlaitteet Avantin laajasta valikoimasta, kuormaajasi helppokäyttöisyys hoitaa loput – epämukavista ja haastavistakin työtehtävistä tulee nautittavia.
Avant kuormaajat ja työlaitteet Avant Tecno Oy Puh. (03) 347 8800 | myynti@avant.fi Ylötie 1, 33470 Ylöjärvi
AV A
sto
ET
ITTEET
R
94 osa
ÖLA TY
TE
V
ORMAAJAT KU J
A
NT
UL O A!
AVANT.FI
! T E S K U O J R A T U MESS
ssa Tarjoukset ovat voima
älässä 24.–26.9.2021
vain Kempeleen myym
Aiempi hinta 79,90
49
90
Aiempi hinta 59,-
45,-
Aiempi hinta 29,90
16
90
Kosteusmittari
Työvalo, 5000 lm
Hiomakone MS 125
15-340
47 W 46-3278
125 W 17-775
BILTEMA KEMPELE Myllytie 5, 90450 Kempele
8
Tervetuloa Rakentaja 2021 Ouluun! Ohjelmalava
134
164
168 241 240 159
231
155
230
133
156 152
199 198
129
126
124
120
117
112
107
214
144
111
143
140
106
109
102
73
72
66
58
52
49
51 44
7
59
64
119
1
82
85
131
123
209 208 228 227
195
93
91
166
LEGOrakentelualue
94
135
180 178 177 176 172 171 170
38
42
8
9 10
192 220
139
185
137
138
99
100 98
136
37
P1 P3 P4
30
P2
96 21 20
Kahvila
17
95
24
11 12
Messuravintola
liin
Messuhalliin
l uha s s Me
Sisäänkäynti C-ovi
INFO Messuaukio Ouluhallin A-ovella U3
U2
Sisäänkäynti A-ovi
Asiakaspysäköinti
U1
U4
Muutokset mahdollisia
9
NÄYTTEILLEASETTAJAT 240 AKVA FILTER OY
231 DRY ICE FINLAND
102 JUKKATALO OY
Akva Filter Oy on perinteinen kotimainen vedensuodatinten valmistaja. Omaa tuotantoa täydentää maahantuonti: UV, käänteisosmoosi ja patruunasuodattimet.
Kuivajääpalvelut. Kuivajääpuhdistus, laitemyynti, kuivajään valimistus ja myynti.
Jukkatalo. Luotetuin talomerkki. Muuttovalmiit hirsi- ja elementtitalot. Talopaketit. jukkatalo.fi
93 EKOMILJÖÖ OY - RAKENNUSJÄRJESTELMÄ
140 JÄMERÄ KIVITALOT OY
Huvimaja, sauna, pihakylpylä. Rakennusjärjestelmä - vähän vuodessa - kokonaisuus kymmenessä. ekomiljoo.fi
Jämerä on yksiaineinen, hengittävä ja paloturvallinen massiivikivitalo yksilöllisesti toteutettuna.
10 ASIANAJOTOIMISTO KALLE PYRHÖNEN OY Luotettava kumppanisi juridisissa asioissa! Olemme erikoistuneet asunto- ja kiinteistökauppariitoihin sekä rakentamis- ja urakka-asioihin.
94 AVANT TECNO Avant Tecno valmistaa laadukkaat kotimaiset Avant pienkuormaimet ja Leguan henkilönostimet.
220 BEAM KESKUSPÖLYNIMURIT Beam keskuspölynimurit, siivousvälineet ja tarvikkeet. Vaihda vanha keskusimurisi uuteen Beamiin, tule osastolle kuulemaan lisää!
96 BILTEMA Biltema on pohjoismainen vähittäiskauppaketju. Valikoimassa on tuotteita autoiluun, rakentamiseen, veneilyyn sekä kotiin, toimistoon ja vapaa-aikaan.
CANDY TEAM Messulakut ja makeiset
106 CASADA FINLAND Casada hierontatuolit ja hierontalaitteet
99 CLICKITUP® Acaos Oy vastaa ClickitUp® lasikaiteiden jälleenmyynnistä Suomessa. ClickitUp® on nostettava ja laskettava lasikaide.
73 CTC SUOMI, ENERTECH AB FILIAL I FINLAND Laadukkaat ruotsalaiset CTC maalämpöpumput, CTC ilma-vesilämpöpumput, hybridivaraajat.
P4 DEZIO Modernisti ajattomat sisustustekstiilit ja -tuotteet. Näyttävät trikoo- ja puuvillakankaat ompeluun.
24 DOLPHIN
123 ELISA Elisan tuotteiden myynti sekä esittely.
Jäspi ja Jämä lämmityslaitteistot ja Akvaterm energiavaraajat.
49 FEASIB CONSULTING
109 KALLEN KALUSTE
Pohjois-Suomen energianeuvonta. Puolueetonta ja maksutonta tietoa kuluttajille, yrityksille ja kunnille
Niina Ahosen sisustusklinikka Kallen Kalusteen kalusta-
siivouksen. Työnäytökset osastolla 24. Tervetuloa!
malla osastolla la klo 12.30 ja 15.30, su klo 12.30 ja 15.00.
energiatehokkuudesta ja uusiutuvasta energiasta.
129 FINNLAMELLI
143 KASTELLI
Luonnollisesti parhaat hirsikodit.
Talopaketit muuttovalmiina tai peruspakettina, huvilapaketit.
20 FORTUM MARKETS OY
124 KATMAN OY
Fortum Markets Oy:n tai Kotimaan Energia Oy:n sähkösopimukset ja lisäarvopalvelut.
Kattotyöt, huopakatot, kattojen saneeraukset, uudiskohteet, viherkatot, perusmuurien vesieristykset.
95 GIGANTTI
137 KEISALA DESIGN
Suomen laajin valikoima kodinkoneita messueduin! Tervetuloa ostoksille!
Modernit lasiset suihkuhyllyt, kylpyhuone. GLASS BY KEISALA DESIGN.
139 GITANO OY
64 KIERTOKAARI OY
Markkinoiden edullisin tehtaanmyymälä. Valmistamme liikuntaan sopivia kotimaisia Avainlippu -tuotteita laatusertifioidusta langasta.
Kiertokaari Oy vastaa asumisessa syntyvän jätteen käsittelystä Hailuodossa, Iissä, Kempeleessä, Lumijoella, Oulussa, Pudasjärvellä, Raahessa, Siikajoella ja Simossa.
42 HELEN OY
228 KODIKASLÄMPÖ
Edustamme Heleniä ja Fenniaa. Tarjoamme asiakkaille sähkö- ja vakuutuskartoituksia.
98 HUNTON OY Hunton Oy, kestäviä rakenneratkaisuja! Puukuituiset rakennuslevyt ja Hunton Nativo eristeet seiniin, kattoon ja lattiaan. Sekä uudis- että korjausrakentamiseen.
170 ILOINEN KEITTIÖ Keittiö- ja sisustustarvikkeet
DOLPHIN PESUVOIMAA VEDESTÄ Kolmivaiheinen höyrypesumenetelmä mullistaa
192 JÄSPI
Maalämpö ja ilma-vesilämpö ammattilaiselta. Kahdenkymmenen vuoden kokemuksella. Yli 7000 kohdetta tehtynä.
209 KONE- JA VIHERTYÖ HAAPA-AHO OY Kone- ja Vihertyö Haapa-aho Oy tarjoaa kokonaisvaltaista maanrakennusurakointia yli 20 vuoden kokemuksella!
17 KONTIOTUOTE OY KONTIO - Johtava hirsitalovalmistaja. Kontio on maailman suurin ja johtava hirsitalovalmistaja. Palvelua ja laatua maailman huipulta.
10
NÄYTTEILLEASETTAJAT 117 KUUSAMO HIRSITALO
166 LÄMMITYSENERGIA YHDISTYS RY
185 OULUN ENERGIA OY
Kuusamo Hirsitalot toimittaa niin perinteisen tyylin hirsitaloja kuin moderneja ja yksilöllisiä taloja. Talomalliston lisäksi voimme suunnitella asiakkaan omiin suunnitelmiin ja luonnoksiin perustuen. Talojen lisäksi mallistossamme on huviloita, mökkejä, aittoja, saunoja ja autotalleja.
Öljylämmittäjän Palvelutori: Öljylämmitys+hybridit, energiatehokkuus, nestemäiset polttoaineet ja kunnossapito. Osastolla kilpailu palkintoineen!
Tuotamme energiapalveluita yli 130 vuoden kokemuksella. Autamme mielellämme kodin lämpöratkaisuihin ja sähköverkon palveluihin liittyvissä asioissa.
8 LÄMPÖPARTIO
59 OULUN KAUPUNKI, YHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT / RAKENNUSVALVONTA / OULUN VESI
U2 KUJALAN BURGERI Monilta festareilta ja tapahtumista tuttu Kujalan Burgeri on myymässä maukkaita lähiburgereita.
Lämpöpartio tarjoaa parhaat tuotteet kotien lämmitykseen ja energiantuotantoon, kuten ilma-vesilämpöpumput ja aurinkopaneelit, koko Suomeen.
44 MAMMUTTI TALOTEHDAS
U3 KUUSAMON KALA
Mammutti Talotehdas Oy, Mammuttihirsi
Suussa sulavat säilykkeet Kuusamon parhailta apajilta. Pyttipannua Menestysresepti-ohjelman tutusta Kalalastusta.
171 MEDIA POTENTIA OY
11 LAATUTRIO OY
66 MESVAC / HÖRMANN AUTOTALLIN OVET
Tehtävämme on ylläpitää kiinteistöjen ja kotien arvoa ja hyvinvointia. Meiltä saat sisä- ja ulkomaalaukset sekä kattojen huollot takuutyönä.
Mesvac Oy / Hörmann Autotallin ovet.
119 LAMMI KIVITALOT
85 NIBE
Lammi-Kivitalot on osa Lammin Betoni Oy:tä. Lammin Betoni on yli 60-vuotias suomalainen perheyritys, joka valmistaa valettavia muotti- ja eristeharkkoja, väliseinäharkkoja ja pihatuotteita. Konserniin kuuluu myös Lammi-Perustus Oy, joka valmistaa Tassu valmisanturamuotteja.
Uuden tai remontoitavan kodin lämmitysratkaisut, ilmanvaihto, aurinkosähkö ja viilennys. Halutessasi kaikki samasta ohjauksesta. Myös lämminvesivaraajat.
136 LAPIN TAKKA Kotimaiset Linnatuli varaavat takat, sekä kiertoilmatakat ja kevyttakat. Kotimaiset Jalotakka JT teräshormit ja pihagrillit.
51 LIMINGAN KUNTA Liminka on ihana paikka asua, elää ja yrittää. Meillä luonto on lähellä ja koska kaikki palvelut toimivat ja ovat lähellä - sinulle jää aikaa elämälle.
126 LS LUMISAUNAT OY LS Lumisaunat Oy toimittaa saunanlauteet, kiukaat, lasiseinät, valaistukset, ym. saunatuotteet.
144 LUMON Parveke- ja terassilasitustuotteet.
Kustannus- ja julkaisutoimintaa vuodesta 2008
176 MYYNTIBOOSTI OY
21 OMA SÄÄSTÖPANKKI Parasta pankkipalvelua - Lähellä ja läsnä
138 OOMI ENERGIA Oomi Energia. Olemme sähköyhtiö, joka arvostaa halpoja hintoja ja ihmisläheistä asiakaspalvelua. Meillä on jo yli 400 000 tyytyväistä asiakasta.
241 OPTIKON OMA Optikon Oma & Suutarin Oma.
7 OULUN AMMATTIKORKEAKOULU, ESBE-HANKE Enhanced Sustainability of Built Environment by Collaboration and Digitalization. Neuvomme rakennusten ympäristövaikutusten ja hiilijalanjäljen vähentämisessä, kerromme elinkaariarvioinnista ja digitaalisista työkaluista.
Tutustu kaupungin tonttitarjontaan, kaupunkisuunniteluun, jätevesineuvontaan ja rakennusvalvonnan ohjeisiin sekä Oulun Veden vesihuoltopalveluihin.
107 OULUN OSUUSPANKKI OP Oulu tarjoaa ainutlaatuisen pankki- ja vakuutuspalveluiden kokonaisuuden kattavasti saman katon alta. Tervetuloa keskustelemaan asumiseen liittyvistä unelmista!
U1 OULUN SOSIAALIDEMOKRAATTINEN TYÖVÄENYHDISTYS Yhdistys on perustettu 1886. Historia antaa voimia, mutta ei tarkoita pysähtyneisyyttä. Edelleen yhdistys tarttuu asioihin päättäväisesti.
9 PALASIA DESIGN Palasia Design on Oulun Rakennuslasin uusi ekologinen design brändi. Tuotteet on tehty lähituotantona ja hyödyntäen lasiteollisuuden ylijäämää.
58 PARKETTILIIKE SÄKKINEN Parketti-, laminaatti-, vinyyli- ja korkkilattiat, lankkuparketit, tekstiililattiat. Lattioiden asennukset ja kunnostukset.
198 PEAB OY Kunnon koteja ja hyviä sijoitusasuntoja Oulussa ja ympäri Suomen.
208 PERUSSUOMALAISET Perussuomalaiset rp, esittely, myynti.
1 PIENI SÄNKYKAUPPA Kotimaiset premiumluokan vuoteet ja hierontatuolit
11
NÄYTTEILLEASETTAJAT 91 PIHLA
168 SECTOR ALARM OY
P3 TMI TIITINEN ANTERO
Pihla on kotimainen puu–alumiini-ikkunoiden, parvekeja terassiovien sekä ulko-ovien valmistaja. Pihlan ikkunat ja ovet valmistetaan Ruovedellä.
Hälytyskeskukseen yhdistetty kotihälytysjärjestelmä suojaa kotisi murroilta ja tulipaloilta.
Kotimaiset luontaistuotteet koko kehon hyvinvointiin. Jalkavoiteet, inkiväärivoide nivelille, pihkavoiteet, S.S. voide syyliin ja känsiin.
178 POHJANMAAN ASEMAT OY
20 SISÄILMAINFOPISTE
159 TURNER DOOR OY
Pyydä tarjous St1 tai Shell yrityskortista. Pisteeltä saat myös maksuttoman St1 Käteisalennuskortin käyttöösi heti.
Asumisterveysliitto AsTe ry on Sisäilmainfopisteellä opastamassa kuluttajia sisäilma-asioissa. Hannele Rämö luennoi: ”Vanhan talon tai mökin haju – mistä se johtuu ja pääseekö siitä eroon?”
100 POHJOIS-SUOMEN MESSUT RY
52 SUOMEN BETONILEIMASIN OY
12 TUTTU-YRITTÄJÄ & POKO OY
Pohjois-Suomen Messut täyttää 70-vuotta tänä vuonna. Juhlista kanssamme pitkää taivaltamme ja tule tutustumaan hienoon 70-vuotiseen messuhistoriaamme!
Maahantuomme sisustuspinnoitteita jokaiseen makuun. Tuotteitamme ovat mm. nestemäiset kangastapetit, efektipinnoitteet, mikrosementti. Tutustu: sbl.fi
Tue paikallista yrittäjää, valitse Tuttu! Paikallinen perheyritys POKO OY tarjoaa kaikki tarvitsemasi turvallisuuspalvelut Oulussa & ympäristökunnissa.
131 SUOMEN HUOPAKATTO
P2 TUUNAUSKAUPPA
Kattoremontit ja uudet katot meiltä! Teemme kestäviä ja turvallisia vesikattoja jo 30 vuoden kokemuksella.
Tuunauskauppa on tuunaustarvikkeiden erityisliike. Valikoimassa on mm. FUSION MINERAL PAINT maalisarja, sis. mm. viimeistelytuotteet ja siveltimet.
134 POWER FINLAND OY Rakennatko tai remontoitko? Haluat päivittää kodinkoneesi tai uudistaa keittiösi, nyt kannattaa tulla hyödyntämään huikeat messutarjouksemme!
30 PR-RAKENNE Omakotitalot & huvilat – taidolla ja tunteella!
72/U4 PÖRHÖ OULU TAVARA-AUTOKESKUS
227 SUOMEN LASERMAALAUS OY Suomen Lasermaalaus Oy toteuttaa lasermaalauksia erilaisille seinäpinnoille esim. betoni, kaakeli, lasi, puu, tiili yms. Anna kuva, me toteutamme sen.
230 SWEGON OY
Laadukkaat nosto-ovet ja automatiikat teollisuuteen ja autotalleihin. Valtakunnallinen asennuspalvelu. ”Avaimet käteen”- remonttipalvelu koko Suomeen.
214 TYRNÄVÄN KUNTA / TONTIT Tyrnävän kunta, tontit
195 UNIBED Runkosängyt, jenkkisängyt ja moottorisängyt. Joustinpatjat ja petauspatjat. Suomalaista käsityötä. Nyt 36 kk koroton rahoitus. Upeat messutarjoukset!
Pörhön Autoliikkeen laaja hyötyautomallisto nähtävillä, tervetuloa tutustumaan.
Täydellinen tarpeenmukainen sisäilmasto.
37 RAAHEN SEUTUKUNTA
P1 SWIPE TUOTTEET
Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki - ainutlaatuinen yhdistelmä rannikon kaupunkielämää ja maaseudun rauhaa vain tunnin matkan päässä Oulusta.
Swipe tuotteet - auneannunen@gmail.com
120 RAKENNUSTUTKIMUS RTS OY
Telialta saat kaikki tarvitsemasi laitteet ja niihin yhteydet samasta paikasta.
199 VARMAKOTI OY
Rakentaja- ja korjaajaneuvontaa, ilmaiset Valintaoppaat.
180 TERVEYSMAAILMA
Saumatonta pesuhuonelattiaa teillekkin!
Duqem-terveystyynyt, -patjat ja -sängyt.
112 VESIVEK OY
177 THERMOKYNNYS OY
Vesivek kattoremontit, sadevesijärjestelmät, tikkaat ja kattoturvallisuustuotteet avaimet käteen.
133 RAMIRENT FINLAND OY Ramirent Finland Oy Konevuokraamo palveluksessasi!
38 SANERALL OY Kauan eläköön katto!
172 SAVON AURINKOENERGIA OY Savon Aurinkoenergia Oy on kasvava kotimainen energiayhtiö, joka myy aurinkoenergiaratkaisuja yrityksille ja kotitalousasiakkaille avaimet käteen -palveluna.
155 TELIA OULU
Thermokynnys on hallien ja varastojen valmiskynnys. Katkaisee kylmäsillan oven kohdalla. Käy uus- ja saneerauskohteisiin nosto-, kippi- ja taiteoviin.
156 TIIVI Tiivi ikkunat, ovet ja asennuspalvelu.
164 VALLOX OY Kotimaiset Vallox-ilmanvaihtokoneet ja -liesikuvut soveltuvat niin uudis- kuin saneerauskohteisiin. Esillä myös Vallox BlueSky -ilmanjakojärjestelmä.
82 VINYYLIKAUPPA.FI Nordic Floors Oy on lattioihin erikoistunut asiantuntijayritys Suomen lattioiden pääkaupungista eli Lapualta.
12
Vähän vuodessa, kokonaisuus viidessä Huvimaja omalla pihalla luo illanviettoon tunnelmaa. Ekomiljöö-yrityksestä Jari Pesonen kertoo ainutlaatuisesta rakennusjärjestelmästä, joka mahdollistaa helposti kokonaisen pihakylpylän rakentamisen itse. Rakentaminen onnistuu, kun ruuvauskone pysyy käsissä.
Ekomiljöö Oy on tuomassa markkinoille ainutlaatuisen kevytrakennusjärjestelmän, joka mahdollistaa piharakennusten rakentamisen mittatarkoista elementeistä itse.
Teksti: EEVA OJALA Kuva: EKOMILJÖÖ OY
”Ekomiljöön rakennusjärjestelmällä on helppo rakentaa – vaikka vähän vuodessa – omalle pihalle kokonainen pihakylpylä. Idea on sellainen, että standardimitoilla tehdyistä elementeistä voi rakentaa vähän vuodessa, kokonaisuuden viidessä.” Huvimaja, grillausmahdollisuus, kesäkeittiö, sauna ja allas muodostavat oman pihakylpylän.
www.ekomiljoo.fi
Ekomiljöö rakennusjärjestelmä
Oman pihan rakennelmiin voi tehdä pitkäaikaisen suunnitelman, jota on helppo mukauttaa. Rakennuksia voi laajentaa lisäominaisuuksilla vähän kerrallaan ja
Oulun Energia Sähköverkko Oy jakaa sähköä yli sadalle tuhannelle asiakkaalle joka päivä – asiakkaanamme nautit siis huomaamattasi seurastamme 365 päivänä vuodessa.
Hiilineutraali kaukolämpö tuotetaan ihan tässä lähellä, Oulun Energian omissa voimalaitoksissa uusiutuvia polttoaineita sekä teollisuuden ja ruokakauppojen hukkalämpöä hyödyntäen.
Tarjoamme sähköliittymät sekä pysyviin että tilapäisiin tarpeisiin.
Omakotitalossa kustannus on noin kahvipaketin verran kuukaudessa.
Autamme sinua myös valitsemaan omiin tarpeisiisi sopivat mittaustavat ja tuotteet.
Tule juttelemaan kanssamme lämmitysratkaisuista ja tutustumaan tarjouksiimme!
aikaisemmin hankittuja rakennusosia voi hyödyntää laajennusta tehtäessä.
suunnittelun myötä markkinoille uuden innovaation – laadusta tinkimättä.
”Rakennukset kootaan valmiille perustalle. Ei tarvita sahaa, ei naulainta – elementtejä ei tarvitse työstää, vaan niille on osoitettu ennalta kohteet ja rakentaminen on todella helppoa.”
Ekomiljöö toimittaa tuotteita tällä hetkellä Suomeen, mutta toiveissa olisi aloittaa myös vienti ulkomaille.
Rakennuksiin voi valita esimerkiksi itselle mieluiset ikkunat ja kattotyypin – suosittuja ovat muun muassa viistokatto ja suorakaiteen tyyppinen kattoratkaisu. ”Rakennukset soveltuvat myös tilapäiseen talvikäyttöön, sillä ne ovat kevyesti eristettyjä.” Käytännöllisyys ennen kaikkea Pesonen kertoo olevansa mielissään, että voi tuoda tuotannon
”Minulla on luontainen taipumus suunnitella käytännöllisesti ja konkreettisesti tuotteita asiakkaalle. Rakennusjärjestelmä on ruohonjuuritasolta asti tekemääni tuotekehitystä. Suunnittelussa, muotoilussa ja rakennepiirtämisessä on mukana alansa ammattiosaajia.” Tervetuloa tutustumaan Ekomiljöön uuteen kevytrakennusjärjestelmään Ouluhallille Rakentaja 2021 -tapahtumaan osastolle 93!
13
Messuilla on helppo huolehtia käsihygieniasta ja pitää turvaväli.
Messuilla on turvallista vierailla Messuala on valmistautunut huolellisesti uudelleen avautumiseen ja hionut tarkkaan mietittyjä turvallisuustoimia. Tilavissa, hygieniatasoltaan korkeatasoisissa ja hyvin ilmastoiduissa messutiloissa käyminen on tutkimuksen mukaan jopa turvallisempaa kuin kauppakeskuksissa vierailu. Teksti: JULIA SADINMAA
Ouluhalliin nousevan Rakentaja 2021 Oulu -tapahtuman terveysturvallisuuta on mietitty tarkkaan. Tila on suuri ja Ouluhalli tarjoaakin messuvieraille turval-
liset puitteet näytteilleasettajiin tutustumiseen sekä ohjelman seuraamiseen. Isossa hallitilassa on tehokas ilmanvaihto ja turvavälien säilyttäminen on leveiden
käytävätilojen myötä mahdollista. Ouluhallin laajennuksen myötä asiakkaiden käytössä on myös runsaasti WC-tiloja, joiden puhtaanapidosta ja desinfioinnista tapahtuman aikana huolehditaan tehostetusti. Myös yleisiä tiloja sekä kahvila-ravintolan tiloja siistitään useasti päivässä. ”Messu- ja Tapahtumajärjestäjät ry on tehnyt pandemiaan liittyvän turvallisuusohjeistuksen, jota jäsenyhdistyksenä noudatamme omiin tapahtumiimme soveltuvasti. Haluamme turvata niin
yleisön, näytteilleasettajien kuin henkilökuntamme terveysturvallisuuden”, kertoo Pohjois-Suomen Messut ry:n toimitusjohtaja Anna Tiensyrjä. Messuille saapuvaa suositetaan turvavälien säilyttämisen lisäksi käyttämään tapahtumassa vieraillessaan maskia ja huolehtimaan käsihygieniasta. Ouluhallilla on tarjolla käsidesinfiointiainetta sekä sisäänkäynneillä että messuosastoilla. Messuille voi ostaa lipun ennakkoon verkkokaupasta, jolloin vält-
UNIBED CARATIA MOOTTORIVUOTEET
TULE OSASTOLLEMME TUTUSTUMAAN SUOMALAISIIN VUOTEISIIMME JA HYÖDYNNÄ UPEAT MESSUTARJOUKSET! Fysioterapeutti Juha Mäntylä ja muut asiantuntijamme auttavat sinua oikean uniergonomian ja vuoteen valinnassa.
UNIBED osasto 195
tyy jonottamiselta lipunmyyntipisteellä. Sisääntuloväylillä lisäksi muistutetaan tapahtuman terveysturvallisuusohjeista. ”Olemme valmistautuneet messukauden avaamiseen perusteellisesti. Messujen vahvuus on tilan muokattavuus ja mahdollisuus suunnitella kävijän kulku niin, että tapahtuma voidaan järjestää terveysturvallisesti. Messuilla käyminen on SAFE Asset Groupin tekemän selvityksen mukaan vähintään yhtä turvallista kuin asiointi kauppakeskuksessa”, Tiensyrjä kertoo.
14
Idea messuista syntyi junamatkalla Pohjois-Suomen Messut on Suomen toiseksi vanhin messujärjestäjä. Ajatus yhdistyksen perustamisesta syntyi 1950-luvun alussa junamatkalla Helsingistä Ouluun. Ennen yhdistyksen perustamista Pohjois-Suomessa ei oltu järjestetty messuja. Teksti: EEVA OJALA Kuvat: POHJOIS-SUOMEN MESSUT RY Samassa vaunussa junassa matkasivat kauppaneuvos Runar Sandelin ja Oulun läänin maaherra Kalle Määttä. Matkalla Ouluun he pohtivat myös Pohjois-Suomen tarvitsevan messuja, sillä 1950-luvun alussa Suomessa oli entuudestaan vain yksi messujärjestäjä – vuonna 1919 perustettu Suomen Messut, joka järjesti messuja Helsingissä. Pohjois-Suomen Messut ry on ollut toiminnassa tänä vuonna 70 vuotta ja on näin maan toiseksi vanhin pysyvä messujärjestäjä. 50-luvun alku oli mielenkiintoista aikaa pohjoissuomalaiselle talouselämälle. Raskaat sotakorvausvuodet alkoivat olla takanapäin ja etsittiin uusia kaupankäynnin kanavia. Messujen syntysanoista yhdistyksen kunniapuheenjohtaja, kauppaneuvos Runar Sandelin muisteli aikoinaan alkuaikoja:
”Istuimme Oulun läänin silloisen maaherran Kalle Määtän kanssa junassa paluumatkalla Helsingistä. Silloin tuli asia puheeksi.” Runar Sandelin
Sandelin esitti pohjoisen messujärjestäjän toimintaperiaatteeksi ”Mitä Pohjois-Suomi tuottaa, tarjoaa ja tarvitsee?”, jota noudatetaan edelleen. Yhdistyksen perustava kokous järjestettiin 22.9.1951 Oulun kaupunginvaltuuston istuntosalissa. Kokous hyväksyi yhdistyksen säännöt ja perustamiskirjan allekirjoittajiksi valittiin Oulun Kauppakamari, Kemin Kauppakamari sekä Oulun läänin Talousseura. Näin sai alkunsa Pohjois-Suo-
men Messut ry tasan 70 vuotta sitten – toiminta alkoi Oulun Kauppakamarin huoneistossa, osoitteessa Kirkkokatu 6. Ensimmäiset messut Oulussa menestys Ensimmäiset messut päätettiin järjestää Oulussa 20.-28.9.1952. Organisaation ensimmäisen messutapahtuman - I Pohjois-Suomen Messujen suojelijaksi lupautui pääministeri Urho Kekkonen, joka myös avasi messut ja puheessaan totesi pohjoisen talousalueen kasvun olevan vakuuttavaa:
”Oulun Messut on vakuuttava todistus Pohjois-Suomen talouselämän ripeästä eteenpäinmenosta, näiden seutujen väestön voimakkaasta tahdosta edistää Pohjois-Suomen taloudelista nousua.” Urho Kekkonen
Ensimmäiset messut sijoittuivat ONMKY:n talon tiloihin, keskusammattikoulun Isokadun puoleisen rakennuksen toiseen kerrokseen sekä pihamaalle. Yhdeksänpäiväiset messut keräsivät 158 näytteilleasettajaa, joista lähes puolet olivat Oulusta tai sen lähiympäristöstä. Kutsuvieraat sekä näyttelyosastojen esittelijät ja toimihenkilöt mukaanluettuna kävijämäärä kipusi yli 30 000 henkilöön. Rovaniemelle messut juhannuksen tienoille 1955 Rovaniemen keskuskansakoulun tilat todettiin sopiviksi messu-
käyttöön ja siellä pätettiin järjestää järjestyksessään toiset Pohjois-Suomen Messut juhannuksen tienoilla 17.-26.6.1955. Messujen arvioitiin tarjoavan sekä Pohjois-Suomen elinkeinotoimijoille että muualta maasta tuleville toimijoille mahdollisuuden uusille markkinointialueille pohjoisen kuluttaja- ja yrittäjäväestön keskuudesta. Pääministeri Kekkonen saapui avaamaan myös Rovaniemellä ensimmäistä kertaa järjestettävät messut. Kekkonen totesi avajaispuheessaan Pohjois-Suomen talouden kehittämisen yleisesti koko valtakunnan etujen vuoksi välttämättömyydeksi. Rovaniemen messuille osallistui 165 näytteilleasettajaa ja kävijöitä messuilla kävi yli 21 000. Yllätykseksi osoittautui se, että Rovaniemen messuille otti osaa Oulun ja Lapin läänien ulkopuolelta enemmän näytteilleasettajia, kuin Rovaniemeltä, ja Helsingistäkin enemmän kuin Oulun läänistä. Sekä Oulun että Rovaniemen messut olivat odotettua menestyksekkäämpiä taloudellisesti ja yhdistys sai tukevan pohjan toiminnan vakiinnuttamiselle Pohjois-Suomen alueelle. Messut vakiintuvat ja kasvavat Pohjois-Suomen Messujen toimintaa lähdettiin ensimmäisten messujen jälkeen kehittämään ja messuja pidettiin ympäri Pohjois-Suomea. Oulun ja Rovaniemen lisäksi messuja järjestettiin Kajaanissa ja Kemissä. Erikoisnäyttelyitä, eli tietyn teeman ympärille järjestettyjä messuja alettiin järjestää vuonna 1965, jolloin Pohjois-Suomen Messut järjesti Kotimme tänään -näyttelyn. Kotimme tänään -näyttely on tänäkin päivänä järjestettävien Rakentaja-tapahtumien esi-isä. Messujen puitteet kasvoivat vuosi vuodelta ja kesällä 1971 järjestetyillä VI Pohjois-Suomen Messuilla Oulun Pohjankartanossa ensimmäistä kertaa kävijämäärä kipusi yli 100 000 kävijän.
15
– nyt yhdistys täyttää 70 vuotta
Pohjois-Suomen Messut ry on perustettu 22.9.1951 Rakentaja-tapahtuman esi-isä, Kotimme tänään -näyttely järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1965 Tutustu värikkääseen historiaamme some-kanavissamme: @rakentaja2021
Jo ennakkovarausten perusteella todettiin, että messut kasvavat niin suureksi, että Pohjankartanon lisäksi tullaan tarvitsemaan lisätilaa ja Pohjankartanon pallokentälle pystytettiin ylipainehalli. Ylipainehallia hyödynnettiin myös vuoden 1972 Rakentaja-näyttelyssä, jossa teemana oli ”Rakentaminen lähtien tontista ja pohjapiirustuksesta ja ulottuen aina sisustukseen saakka”. Rakentaja 72 esitteli ensimmäistä kertaa myös lähikuntien tonttitarjontaa ja kasvoi näyttelytilaltaan ylipainehallin ansiosta kaksinkertaiseksi edelliseen vuoteen verrattuna. Kiertävä Rakentaja-näyttely ainoana Suomessa Rakentaja-näyttelyn menestys oli huimaa ja alan teollisuuden toiveesta vuoden 1975 Rakentaja järjestettiin kiertävänä näyttelynä Raahessa, Oulussa, Kajaanissa, Kemissä ja Rovaniemellä. Näin voitiin tarjota myös Etelä-Suomen rakennusaine- ja tarviketeollisudelle mahdollisuus esittäytyä Pohjois-Suomen alueella. Samana vuonna järjestettiin seitsemännet Pohjois-Suomen Messut, jotka olivat 25-vuotisjuh-
lamessut. Messujen kävijämäärä ylsi ennätysmäisen korkeaksi - juhlamessuilla vieraili yli 108 000 kävijää. Messut esittelivätkin merkittäviä erikoisuuksia, sillä esillä oli Enfield-8000 -merkkinen englantilainen sähköauto, ja Raahen osastolla puolestaan oli näytillä 1700-luvulta peräisin oleva vasikannahkainen sukelluspuku, Wanha Herra, joka edelleen on esillä Suomen vanhimmassa paikallismuseossa Raahessa. Kodin teema pitää arvonsa Rakentaja-tapahtumalla on siis vahva historia ja koti messujen teemana on pysynyt arvossaan. Kotimme tänään -näyttely järjestettiin ensimmäisen kerran 56 vuotta sitten ja vuosien saatossa teemasta jalostunut Rakentaja-tapahtuma innostaa tänäkin päivänä sekä näytteilleasettajia että messuvieraita kokoontumaan messuhalliin Oulussa ja Rovaniemellä. Pohjois-Suomen Messujen toimintahistorian alkutaipaleen messut kestivät jopa kymmenen päivää - niistä ajoista tapahtumien kestot ovat kuitenkin maltillistuneet. Rakentaja-tapahtuma on Oulussa nykyperinteen mukaisesti kolmi-
päiväinen messutapahtuma Ouluhallissa ja Rovaniemen tapahtuma kasaantuu kaksipäiväisenä Lappi Areenalle. Ajan henki ohjaa messuja myös verkkoon - Oulun tapahtumasta tehdään Pohjois-Suomen Messujen juhlavuonna myös virtuaalimessut. Tapahtumatoimiala on kokenut varmasti historiansa pahimman kriisin koronapandemian myötä ja epävarmuus jatkuu edelleen. Koskaan aikaisemmin Pohjois-Suomen Messujen 70-vuotisessa historiassa liiketoimintaa ei ole jouduttu pysäyttämään täysin. Syksyn odotus on ollut jännittävää aikaa.
”Messujen historia on värikäs, mutta koronapandemian värittämä aika on omassa luvussaan. Onneksi pääsemme juhlistamaan yhdistyksen 70-vuotista taivalta messujen merkeissä nyt syksyllä.” Anna Tiensyrjä
Kaikki messu- ja tapahtumajärjestäjät ympäri maailman ovat uuden edessä ja ammattitaitoa erilaisten järjestelyiden ja ohjeis-
tuksien osalta on jaettu ennennäkemättömän kattavasti - yhteistyö eri messujärjestäjien kesken on ollut tiivistä ja yhteisöllisyys on sydäntä lämmittävää. Toimiala uuteen nousuun Pohjois-Suomen Messujen tarina jatkuu ja toimintavuosi saadaan tänä syksynä startattua lähes kahden vuoden tapahtumatauon jälkeen. Ennen koronarajoituksia viimeisin järjestetty messutapah-
@rakentajaoulu
tuma oli Elä & Nauti -tapahtuma Rovaniemellä marraskuussa 2019. Pitkä messutauko katkaistaan viikon päästä Ouluhallilla, kun 24.26.9. Rakentaja 2021 Oulu avaa ovensa. Kävijät pääsevät pitkästä aikaa tervehtimään näytteilleasettajia ja kauan kaivattu messutunnelma on vihdoin taas täällä. Ohjelmassa on kiinnostavia puhujia kaikille messupäiville - ohjelmaa voi seurata myös virtuaalitapahtumassa kotisohvalta.
16
IT’S IN OUR NATURE NIBE.FI
MYYMÄSSÄ TONTTIA? Onko sinulla tontti tai paljon remonttia vaativa omakotitalo? Tarjoa sitä meille!
Tonteista on kova kysyntä, joten nyt on hyvä hetki tarjota tonttia ja tienata rahaa! Emme peri välityspalkkiota. saagatalot.fi/tarjoa-tonttia
KUUDEN VUODEN NIBETURVA OTA YHTEYTTÄ: JANNE JUNTUNEN
p. 044 283 2528 janne.juntunen@saagatalot.fi
ETSITKÖ UUTTA KOTIA?
saagatalot.fi/myytavat
SAAGATALOT TUPOS
Rytiniementie 2 B, 91910 Tupos www.saagatalot.fi
NIBE S -sarja on fiksu valinta HELPOMPAA ARKEA NIBE S -sarjan maalämpö- tai ilma-vesilämpöpumppu huolehtii niin uuden kuin vanhemman kodin lämmityksestä ja käyttövedestä. Voit liittää samaan järjestelmään myös NIBE ilmanvaihdon, viilennyksen ja aurinkosähkön. Koko järjestelmää valvot ja ohjaat selkeästä ja käyttäjää opastavasta näytöstä. Etävalvonta- ja etähallintamahdollisuus vakiona.
I KOTIS E N A A LEM EMM JUTTE IOISTA. OL E L ! U T RTEN YSAS A T I V M A LÄM SINU ! UILLA RVETULOA S S E E M T TO 85. OSAS
Tule juttelemaan Rakentaja 2021 messuille ja laitetaan katto asiat kuntoon. KATMAN.FI
Katon korjaaminen ja huoltaminen on viisasta tehdä jo ennen vesivahingon syntymistä. Katman on kattojen uudisrakentamisen, saneeraukseen ja huoltoon erikoistunut ammattilainen. OTA YHTEYTTÄ oulu.myynti@katman.fi – rovaniemi.myynti@katman.fi
17
Sisäilmaongelmat ovat tuhansien suomalaisten riesa Kodin puhtaasta sisäilmasta huolehtiminen on ensisijaisen tärkeää. Sisäilman huono laatu vaikuttaa elämäämme kokonaisvaltaisesti ja voi viihtyvyyshaitan ohella aiheuttaa pahimmillaan pitkäaikaisia oireita sekä kohottaa pitkäaikaissairauksien riskiä. Teksti: JULIA SADINMAA Sisäilmaongelmia omaavissa asunnoissa asuu Suomessa arviolta noin 300 000-500 000 ihmistä. Yleisimmät sisäilmaston ongelmat liittyvät kosteusvaurioihin, lämpötiloihin ja ilmanvaihtoon sekä -laatuun.
Sisäilman laatuun vaikuttavat sisäilman kaasumaiset yhdisteet, hiukkasmaiset epäpuhtaudet ja fysikaaliset tekijät. Erilaisia puhdasta sisäilmaa haittaavia tekijöitä ovat kosteus- ja homevauriot, kuiva sisäilma, tupakointi sisätiloissa, puutteellinen tai väärin toimiva ilmanvaihto, liian alhainen, korkea tai vaihteleva sisälämpötila, allergeenit, pölyisyys, mineraalikuidut ja haihtuvat orgaaniset yhdisteet. Myös sääolot, rakennuksen sijainti, rakennusmateriaalit ja rakennustapa vaikuttavat sisäilmaan. Sisäilman ongelmat voi tunnistaa epämiellyttävästä hajusta, silmien, nenän tai kurkun ärsytyksestä, ihottumasta, päänsärystä, yskästä, ihon ja limakalvojen kuivuudesta tai lisääntyneistä
ylähengitysteiden infektioista. Oireileva voi testata sisäilman tilaa esimerkiksi olemalla noin kaksi viikkoa poissa tilasta, jossa oireilee. Mikäli oireet helpottavat poissa ollessa, voi olla syytä jatkotoimenpiteille. Kamppaillessaan sisäilmaan liittyvien oireiden kanssa, voi puolueetonta apua hakea esimerkiksi Asumisterveysliitto Aste ry:n ja Sisäilmayhdistys ry:n verkkosivujen kautta. Sivut tarjoavat monipuolisesti tietoa sisäilman erilaisista ongelmista sekä niiden ehkäisystä. Asumisterveysliitto Aste ry on myös tavattavissa Rakentaja Oulu 2021 -tapahtumassa sisäilmainfopisteellä sekä ohjelmalavalla kaikkina kolmena messupäivänä.
18
50-luvun tapetti on hillitty ja pastellinen.
50-luvun tyyli on ajaton Teksti: KATI VALJUS Kuvat: MIKKO TÖRMÄNEN
Sisustuksen trendit vaihtuvat nopeasti, mutta uusimpien trendien seuraaminen ei ole ainoa vaihtoehto. Esimerkiksi 50-luvun tyyli on alkanut jälleen nostaa päätään sisustuksessa, ja erityisen hyvin se sopii tietysti tuon aikakauden kotiin. Retroremontissa voi säästää myös kukkaroa, jos päätyy säilyttämään vanhaa uuden ostamisen sijaan. Leikittele väreillä 50-luku oli sisustuksen suhteen pirteä aikakausi. Sotien jälkeinen toiveikkuus alkoi näkyä herkullisena väripalettina. Erityisesti pastellivärit kuuluivat 50-lukuun. Leikittele vaikka murretulla vihreällä, vaalealla keltaisella tai vanhalla roosalla. Tapetti kruunaa kokonaisuuden Kokeile rohkeasti tapettia. Voit tapetoida yhden tehosteseinän tai koko huoneen. Esimerkiksi kotimaisen tapettitehtaan Pihlgren&Ritolan verkkokaupasta voit hakea tietyn aikakauden tapettimallistoa. 50-luvun malliston tapetit ovat aikakautensa mukaisesti hillittyjä ja pastellisia.
Hyvässä lykyssä vanhan asunnon lattiakerrosten alta voi löytyä alkuperäinen lankkulattia, joka kaipaa vain pakkelia ja ehkä maalia.
19
Säästä vanhaa. Alkuperäiset yksityiskohdat muistuttavat kodin historiasta. Voidaanko säästää vanhaa?
Shakkiruutu on rytmikäs katseenvangitsija.
Aina ei tarvitse korvata vanhaa uudella. Alkuperäiskuntoisessa 50-luvun asunnossa on parhaimmillaan paljon säästettävää, kuten väliovet, kiintokomerot ja jopa keittiön kaapit. Täyspuiset kalusteet on helppo uudistaa kalustemaalilla. Lankavetimet ja väliovien pukinsarvipainikkeet kruunaavat kokonaisuuden. Niitä löytää nettikirppareilta.
Lattiamateriaaleissa monta vaihtoehtoa 50-luvulla suosittiin aitoja materiaaleja. Hyvällä tuurilla vanhan asunnon lattiakerrosten alta voi paljastua alkuperäinen lankkulattia, joka tarvitsee vain hiukan pakkelia ja ehkä maalin pintaansa. Myös parketti sopii aitona materiaalina hyvin 50-luvun kotiin. Rohkelikko lähtee leikittelemään shakkiruutulattialla, joka sekin yhdistetään 50-lukuun. Modernia mutta retrohenkistä Kauniita, vanhaa aikaa jäljitteleviä elementtejä saa uutenakin. 50-luvun kotirouva ei ollut liesituulettimesta kuullutkaan, mutta nykykeittiöön saa kivoja, pyöreämuotoisia tuulettimia. Myös retromallisista sähkökalusteista voi tehdä katseenvangitsijoita. Kylpyhuoneen kuusikulmaiset laatat tuovat mieleen menneet vuosikymmenet ja tuovat mukavasti rytmiä lattiaan tai tehosteseinään.
Kokopuiset, alkuperäiset keittiönkaapit voivat olla säilyttämisen arvoiset. Tässä on kunnostettu yläkaapit ja hankittu uutena alakaapit.
20
Asianajaja auttaa asunto- ja kiinteistökaupan riitatilanteissa ASIANAJOTOIMISTO KALLE PYRHÖNEN OY Perustettu vuonna 2005 Tarjoaa juridisia palveluja yksityishenkilöille, yrityksille ja yhdistyksille koko Suomen alueella Toimisto sijaitsee Oulun keskustassa osoitteessa Uusikatu 24 G 71, 90100 OULU Suomen Asianajajaliiton jäsen Yhteistyössä Omakotiliiton, Suomen Vuokranantajien ja Sisäilmayhdistyksen kanssa Tarjoaa ilmaisen alkukartoituksen: www.kallepyrhonen.fi toimisto@kallepyrhonen.fi 044 563 1558
Asianajaja ja varatuomari Kalle Pyrhösen erityisosaamista ovat kiinteistö- ja asuntokauppariidat sekä rakentamis- ja urakka-asiat.
Yksi elämämme suurimmista hankinnoista on oma koti. Omaa unelmakotia etsitään joskus pitkään ja hartaasti – kun se oikea osuu kohdalle, muuttopäivä alkaa siintää jo silmissä. Asianajaja ja varatuomari Kalle Pyrhönen ohjeistaa kuitenkin tutustumaan kohteeseen tarkkaan ennen kauppojen lukkoon lyömistä. Teksti: EEVA OJALA Kuva: ASIANAJOTOIMISTO KALLE PYRHÖNEN OY Asianajotoimisto Kalle Pyrhönen Oy on erikoistunut kiinteistö- ja asuntokauppojen riitatilanteisiin sekä rakentamis- ja urakka-asioihin. Yleisin tilanne, jossa Kalle Pyrhösen puoleen käännytään on, kun asunnon tai kiinteistön ostaja aistii uudessa kodissaan jotain sinne kuulumatonta ja on tehnyt kaupasta reklamaation.
Kiinteistökaupassa myyjän vastuu ulottuu enintään viiteen vuoteen ja asunto-osaketta myytäessä kahteen vuoteen kauppahetkestä. Huomioitavaa kuitenkin on se, että reklamaatio on tehtävä kohtuullisessa ajassa siitä, kun virhe on havaittu.
”Ostajan on hyvä tietää, että noin 3-4 kuukautta siitä, kun virhe on havaittu, asia tulisi viedä eteenpäin. Vaikka myyjän virhevastuu kestää vuosia, ostajan tulee reklamoida virheestä ja tehdä korvausvaatimus myyjälle kohtuullisessa ajassa huomattuaan virheen. Jos näin ei toimita, myyjä voi vapautua virhevastuusta” Pyrhönen kertoo. Riitatilanteita voi syntyä myös korjausremonttien yhteydessä, jos tulee erimielisyyttä siitä, mitä urakkaan kuuluu ja mitä ei. Ongelma voi ilmetä kesken remontin tai jo jopa ennen remonttia – Pyrhönen suosittelee pyytämään apua asian selvittämiseen jo siinä vaiheessa, kun vaikuttaa siltä,
että asia ei välttämättä etene keskenään sopimalla. ”Usein riitatilanteissa on ehditty jo puida asiaa pitkään ja ongelmasta on tullut monimutkainen. Tilanne ratkeaa helpoimmin, kun keskusteluun otetaan hyvissä ajoin mukaan asianajaja ja työ pääsee jatkumaan. Pitkiä, jopa satoja sähköposteja sisältäviä viestiketjuja ei olisi suositeltavaa muodostaa, sillä asiat usein menevät viestiketjuissa vain mutkikkaiksi. Prosessi jäntevöityy, kun asianajaja on mukana ja asia hoidetaan juridisesti oikein”, Pyrhönen toteaa. Ongelmatilanteen ilmetessä asia etenee sujuvasti, kun tilannetta
kartoittaa ulkopuolinen asiantuntija. Asianajaja lähtee ratkomaan riitatilannetta usein rakennusalan ammattilaisten avustuksella. Erilaisten katselmuksien ja tutkimuksien perusteella saadaan rakennusalan ammattilaiselta lausunto, jonka perusteella asianajaja tekee tilannearvion ja osaa ratkaista tilanteen juridisesti oikein ilman riidan turhaa pitkittymistä. ”Tärkeintä olisi, että apua pyydettäisiin ajoissa. Silloin vältytään myös henkilökemioiden yhteentörmäyksiltä ja lopussa voidaan lyödä kättä päälle, kun vastuut selvitetään asiantuntijatietoon perustuen reilusti ja avoimesti”, Pyrhönen summaa.