Siikajoki 2020 Kunnanjohtajan katsaus
Vuosi 2020 jää historiaan covid-19 pandemian aiheuttaman maailman pysähtymisen vuotena. Siikajoki ei säästynyt tältä vaikutukselta, vaikka meillä ei montaa tautitapausta ollutkaan. Koulut olivat kiinni ja oppilaat etäopetuksessa, työpajat, kirjastot, nuorisopuoli, vapaa-aika, liikuntapaikat ja kunnanvirastokin olivat kiinni ja kaikki viettivät kotona aikaa etätöitä tehden. Valtava digiloikka otettiin hetkessä. Kokoukset pidettiin etänä ja pidetään yhä, etätyötä suositaan edelleen ja monta eri tapahtumaa pidettiin vain verkossa. Tapahtumat käytännössä peruttiin, myös perinteiset pitäjäpäivät. Onneksi saatiin pikaisella järjestelyllä aikaiseksi rompemarkkinat, ns. varjopitäjäpäivät. Sää ei vain suosinut mutta menoa se ei haitannut. Vuoden 2020 aikana selvitettiin Paavolan monitoimitalon rakennut-
tamista ja Mäkelänrinteen rakennuttamista. Näistä päätökset tehdään nyt keväällä 2021 Vuoden 2020 aikana vaihtui kunnan virkamiesjohto. Sivistystoimenjohtaja aloitti vuoden alussa, tekninen johtaja maaliskuussa ja hallintojohtaja aloitti lokakuussa. Uutta verta ja ajattelua saatiin kuntaan ja kehittäminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Talousarvio vuodelle 2020 näytti käytännössä nollaa eli tulot ja menot olisivat tasapainossa. Koronavirus pandemia aiheutti sen, että
”Kiitos henkilökunnalle venymisestä ja jaksamisesta”
kustannukset terveydenhoitopuolella ja suojainten hankinnat nostivat kuluja mutta vastavuoroisesti saatiin lisää valtionosuuksia ja säästöjä toiminnoissa. Terveydenhoitomenot kasvoivat edellisestä vuodesta noin 600 000 euroa mutta silti alittivat budjetin. Siikajoen kunnan tulos on alaskirjausten ja investointivarausten myötä noin miljoona euroa positiivinen. Näin ollen kertynyttä ylijäämää on noin 8 miljoonaa euroa. Tällä puskurilla voimme lähteä luottavaisin mielin kohti tulevaisuutta. Kiitos henkilökunnalle venymisestä ja jaksamisesta. Kiitos päättäjille, että mahdollistitte kunnan palveluiden ajantasaisuuden hyvillä päätöksillä.
Pertti Severinkangas Kunnanjohtaja
ARVOISA KUNTALAINEN! Olemme viime vuosien aikana julkaisseet yhteistyössä Siikajokilaakso – lehden kanssa tiivistelmän kunnan toimintakertomuksesta tai – suunnitelmasta talousarvioineen. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 2021 suunnitelma ja siitä keskeisiä talouslukuja. Tavoitteena on ollut, että tällä tavoin on helpompi hahmottaa meille kaikille kuuluvia asioita paremmin kuin lukemalla koko talousarvioasiakirja.
KUNTATIEDOTE
Kuntalain 110§:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin taloudelliset vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnittelun tehtävät
Kuntakonsernin talouden ja investointien suunnittelu ja ohjaus
Talousarviolla ja -suunnitelmalla on kunnassa kolme päätehtävää. · asetetaan palvelutoimintaa ja investointihankkeita koskevat tavoitteet; on myös kuvattava palvelutoiminnan ja investointien kokonaisuuden laajuus · budjetoidaan menoja ja tuloja koskevat arviot eri tehtäville ja hankkeille. Talousarviovuoden arviot ovat sitovia määrärahoja ja tuloarvioita. · osoitetaan, miten varsinainen toiminta ja investoinnit rahoitetaan.
Valtuusto asettaa talousarviossa tytäryhteisöille toiminnan ja talouden tavoitteita, jotka on johdettu kuntastrategiasta ja siihen liittyvästä omistajapolitiikasta sekä yhteisön liiketoiminnasta. Konsernijohto neuvottelee tytäryhteisöjen kanssa asetettavista tavoitteista ennen niiden lopullista hyväksymistä. Yhteistyön tuloksena asetetuilla tavoitteilla pyritään varmistamaan, että tytäryhteisöjen toiminta on kuntakonsernin kokonaisedun mukaista. Tytäryhteisöjen taloussuunnitelmien tulee perustua valtuuston niille asettamiin tavoitteisiin. Tytäryhteisöjen hallitus vastaa asianmukaisen taloudenhoidon järjestämisestä. Konsernijohto pyrkii tukemaan ase-
Kuntalaki edellyttää kunnan toiminnalta tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään sekä kunnalle että kuntakonsernille toiminnan ja talouden tavoitteet siten, että talousarvio ja -suunnitelma toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytyksen kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja tavoitteet.
TULOSLASKELMA (ulkoinen)
01.01. - 31.12.2020 Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avust. Muut toimintatuotot Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henk.sivuk. Henk.menojen korj. Palvelujen ostot Aineet, tarv. ja tavarat Ostot tilik. aikana Avustukset Muut toimintakulut
1 064 212,47 656 358,34 607 005,08 846 845,43
Kunnan peruspalv.vo
Verotul.perust.vo-tasaus Järjestelmäm.tasaus Op.ja kultt.toim.muut vo:t Harkinnanvar.vo korotus Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut *VUOSIKATE Poistot ja arvonlalent. Suunn.muk.poistot Arvonalentumiset Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut
*TILIKAUDEN TULOS Poistoeron lisäys Poistoeron vähennys Varausten lisäys *TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut
2
1 055 283,84 581 782,62 604 948,09 784 551,12
-9 038 902,79
-9 155 907,72
-2 132 111,47 -257 237,69 111 523,75 -21 955 160,57 -1 813 448,83
-2 179 617,79 -321 740,97 98 672,81 -20 865 521,13 -2 032 499,71
-748 617,38 -447 139,64 -36 281 094,62
-731 052,80 -411 054,39
-33 106 673,30
*TOIMINTAKATE Verotulot Kunnan tulovero Kiinteistövero Osuus yhteisöverosta Valtionosuudet
3 174 421,32
01.01. - 31.12.2019
14 965 681,73 1 291 758,16 1 112 097,95 12 073 967,92 4 818 912,00 0,00 57 154,00 2 877 128,08 29 992,62 80 762,03 -76 954,57 -81 193,08
17 369 537,84
19 827 162,00
-47 393,00
3 026 565,67
-32 572 156,03 14 994 613,51 1 411 360,94 938 307,31 12 768 536,00 4 836 881,00 0,00 147 331,00 0,00 44 433,91 122 305,30 -92 700,58 -20 570,48
4 042 633,54
17 344 281,76
17 752 748,00
Konsernijohto seuraa säännöllisesti tytäryhteisöjen toiminnan tuloksellisuutta. Tytäryhteisön tulee antaa seurantaa varten kunnalle puolivuosittain raportti sille asetettujen tavoitteiden toteutumisesta, toiminnan ja talouden kehittymisestä sekä niihin liittyvistä riskeistä. Tytäryhteisöllä tulee olla tätä varten riittävät talouden ja toiminnan seuranta- ja mittausjärjestelmät sekä yhteisön hallituksen hyväksymät sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintaohjeet. Todennäköisestä realisoituvasta riskistä on raportoitava viipymättä konsernijohdolle. Kuntakonserniin kuuluvien tytäryh-
teisöjen tilikauden tulee olla kalenterivuosi, ellei tästä poikkeamiseen ole eritystä syytä. Kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä tulee noudattaa soveltuvaa yhteisöoikeudellista lainsäädäntöä, kirjanpitolain mukaisia kirjanpito- ja tilinpäätössäännöksiä, kuntalain mukaisia konsernisäännöksiä sekä hyvää kirjanpitotapaa. Tytäryhteisöjen tulee toimittaa kunnalle tiedot konsernitilinpäätöksen laatimista varten. Konsernijohto tai muu konsernijohdon määrittelemä taho (esim. talousjohto) antaa tarkemmat ohjeet konsernitilinpäätöksen laatimiseksi tarvittavista tiedoista, laadinta-aikatauluista, tiedonannon määräajoista ja mahdollisista tiedonantopohjista tilinpäätös- ja toimintakertomustietojen ilmoittamisessa.
Kunnan vuosikatteen tulisi muodostua positiiviseksi. Vuosikatteen tulee riittää kunnan poistojen kattamiseen. Kun tarkastelee vuosia, niin vuosina 2011 – 2013 vuosikate ei ole riittänyt poistojen kattamiseen. Poistoeroa tuloutetaan vuonna 2020 Siikajoenkylän päiväkodin ja Ruukin koulukeskuksen poistojen kattamiseen yhteensä 56 667 euroa.
53 468,15 2 578 341,88
-1 860 287,32 0,00
-1 860 287,32
-1 289 045,47 0,00
-1 289 045,47
0,00
0,00
0,00
0,00
2 182 346,22
1 289 296,41
56 666,76 -1 200 000,00
56 666,76
1 039 012,98
1 345 963,17
102
Konsernivalvonnan raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestäminen Kunnan tytäryhteisön ja kuntayhtymän on annettava kunnanhallitukselle kuntakonsernin taloudellisen aseman arvioimiseen ja toiminnan tuloksen laskemiseen tarvittavat tiedot.
-35 598 721,70
tettujen tavoitteiden saavuttamista. Kunnan talousarviossa ja -suunnitelmassa tulee ottaa huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Tätä varten tytäryhteisöjen hallitusten tulee toimittaa kuntaan sen edellyttämät tiedot tytäryhteisöjen tulos-, rahoitus- ja investointisuunnitelmista sekä yhteisöjen toimintaan liittyvistä olennaisista riskeistä ja epävarmuustekijöistä. Tämän lisäksi tulee toimittaa tietoja mm. tulevista konserni- ja yhtiöjärjestelyistä, merkittävistä muutoksista mainittujen yhteisöjen liiketoiminnassa ja toimialassa sekä merkittävistä sitoumuksista konsernijohdon tarkemmin määrittelemällä tavalla.
Vuosikate ja poistot
KUNTATIEDOTE
Toiminta, sisäinen valvonta ja riskienhallinta sivistystoimessa
SIIKAJOEN KUNNAN TALOUS 1 000 €
Tp 2015
Asukasluku 31.12.
Tp 2016
Tp 2017
Tp 2018
Tp 2019
Tp 2020
5 471
5 364
5 345
5 246
5 149
5 035
Väestön kasvu %
-1,1
-2,0
-0,4
-1,9
-1,8
-2,2
Tuloveroprosentti
22,0
22,0
22,0
22,0
22,0
22,0
yleinen kiinteistövero
1,00
1,00
1,00
1,05
1,05
1,05
vakituinen asuinrakennus
0,50
0,50
0,50
0,55
0,55
0,55
muut asuinrakennukset
1,00
1,00
1,00
1,10
1,10
1,10
rakentamaton rakennuspaikka
3,00
3,00
3,00
3,00
3,00
3,00
yleishyödylliset yhteisöt
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
voimalaitokset ja tuulivoimalat
2,85
3,10
3,10
3,10
3,10
3,10
Verotulot
17 380
16 435
16 904
16 343
17 344
17 370
€/asukas
3 177
3 064
3 163
3 115
3 368
3 450
18 143
18 596
18 340
17 934
17 753
19 827
3 316
3 467
3 431
3 419
3 448
3 938
35 523
35 031
35 244
34 277
35 097
37 197
1,2
-1,4
0,6
-2,7
2,4
6,0
6 493
6 531
6 594
6 534
6 816
7 388
-35 729
-35 896
-35 899
-35 858
-35 599
-36 281
-3,1
0,5
0,0
-0,1
-0,7
1,9
-32 431
-32 767
-32 821
-32 768
-32 572
-33 107
-1,1
1,0
0,2
-0,2
-0,6
1,6
€/asukas
-5 928
-6 109
-6 141
-6 246
-6 326
-6 575
Vuosikate
3 243
2 265
2 474
1 399
2 578
4 043
€/asukas
593
422
463
267
501
803
vuosikate / poistot ja arvonal. %
313
212
193
110
200
217
Sumu - poistot+ arvonal
-1 037
-1 069
-1 282
-1 277
-1 289
-1 860
Tilikauden tulos
1 873
1 170
1 192
122
1 289
2 182
Investoinnit netto
-6 338
-3 994
-817
-301
-1 132
-314
-1 158
-745
-153
-57
-220
-62
Lainanhoitokulut
-1 082
-1 067
-1 047
-2 064
-1 786
-1 900
Kumulatiivinen ylijäämä
2 991
4 192
5 441
5 620
6 966
8 005
16 497
18 240
16 752
14 793
13 301
11 478
3 015
3 400
3 134
2 820
2 583
2 280
Kiinteistöveroprosentti
Valtionosuudet €/asukas Verorahoitus yhteensä Muutos % €/asukas Toimintamenot Muutos % Toimintakate Muutos %
€/asukas
Lainakanta pa +ly kunta 1000€ €/asukas
Seutukunnallinen ja muu alueellinen yhteistyö Siikajoen kunta on mukana Raahen ja Pyhäjoen kanssa kehittämislautakunnassa ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä sekä Raahen koulutuskuntayhtymässä. Lisäksi Siikajoki on mukana Jokilaaksojen pelastuslaitoksessa (Ylivieskan kaupunki), maaseutu- ja ympäristöterveydenhuollon palvelut tuottavat Kalajoen kaupunki ja rakennusvalvonnan palvelut Raahen kaupunki. Seutukunnan kehittämiskeskuksen kautta Siikajoki oli mukana yhteisissä kehittämis- ja muissa hankkeissa
omalla rahoitusosuudellaan 22,12 euroa / asukas. Rahoitusosuus pysyi samana kuin edellisenä vuotena. Pääpaino oli yrityshankkeissa. Seutukunnan kuntajohtajat muodostavat Raahen Seudun Hyvinvointikuntayhtymän omistajaohjausryhmän. Toimintavuoden aikana ryhmä kokoontui useamman kerran 12johtajan ja yhdessä kuntayhtymän vastuualueiden esimiesten kanssa. Omistajaohjausryhmä ohjaa kuntayhtymän toimintaa ja taloutta kuntien edellyttämään suuntaan.
Kuntayhtymä on hyvin pystynyt sopeuttamaan toimintaansa vallitseviin olosuhteisiin. Vuonna 2020 ei Siikajoen kunnan asukkaat käyttäneet palveluita ennusteiden mukaisesti. Kuntayhtymä palauttikin ennakkomaksuja yhteensä noin 260 000 euron edestä. Raahen koulutuskuntayhtymässä tehtiin nimenmuutoksia ja Ruukin maaseutuoppilaitos vaihtoi nimensä Ruukin luonto- ja hevoskeskukseksi.
Sivistystoimen päätöksenteko noudattaa hallintosäännön ja toimintaa määräävien lakien mukaista hallintotapaa. Talousarvion tavoitteet ja mittarit ovat toteutuneet pääosin suunnitellusti. Koronaepidemiasta johtuen osa palveluista on toiminut rajoitetusti (kansalaisopisto, kirjasto, liikunta- ja nuorisopalvelut). Talousarviossa on pysytty hyvin. Toimintatuotot jäivät kokonaisuutena 4 366 € alle tavoitteen. Vastaavasti toimintamenoja säästyi 690 448 €. Budjettiylityksiä on tapahtunut ainoastaan esiopetuksessa 18 570 €. Kokonaisuutena sivistystoimen talousarvio alittui 686 082 €. Hankinnoissa on käytetty hankintalain mukaista kilpailutusta. Aiemmin kilpailutetuista hankinnoista otettiin käyttöön optiovuodet (koulukuljetukset, asiointiliikenne, oppikirjat).
Sivistystoimessa oli käynnissä useita hankkeita, mm. peruskoulujen kansainvälisyys-, tutoropettajahanke, varhaiskasvatuksen Lysti Liikkua –hanke sekä Raahen Satelliitin kanssa yhteistyössä Pohjois-Suomen aluehallintoviraston kautta saatava rahoitus etsivään nuorisotyöhön sekä nuorten työvalmennukseen. Koronaepidemian vuoksi osalle hankkeista on myönnetty jatkoaikaa. Sivistystoimen palveluiden laskutukset on hoidettu ajallaan. Palveluiden hankinnasta aiheutuneiden laskujen oikeellisuus on tarkistettu ja mahdollisiin epäselvyyksiin etsitty tarkennus. Laskujen hyväksyjinä ovat toimineet kunnan hallintosäännössä määritetyt henkilöt. Laskujen käsittelyyn ja hyväksyntään kiinnitetään huomiota ja pyritään tiliöimään/hyväksymään laskut säännöllisesti ja viivytyksettä.
Sivistystoimessa oli käynnissä useita hankkeita, mm. peruskoulujen kansainvälisyys-, tutoropettajahanke
Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa Vuonna 2020 Siikajoen kunnan toiminnassa tapahtui seuraavaa: - Sivistystoimenjohtaja aloitti tammikuussa - Tekninen johtaja valittiin ja hän aloitti maaliskuussa - Hallintojohtaja irtisanoutui - Hallintojohtaja valittiin lokakuussa ja hän aloitti heti - Etätyömahdollisuutta käytettiin paljon johtuen koronapandemiasta - Paavolan monitoimitalon suunnittelutoimikunta työskenteli ja toi vaihtoehdot päätöksentekoon - Mäkelänrinteen suunnittelutoimikunta kartoitti vaihtoehtoja rakennukselle - Tiedonohjaussuunnitelmaprojektia vietiin eteenpäin - Laajakaista tuki maksettiin ja laajakaista verkko rakennettiin lähes valmiiksi - Digiloikka otettiin ja siirryttiin etäkokouksiin
Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Kunnan taloustilanne on kehittynyt viimeisten vuosien aikana hyvään suuntaan. Tilikauden 2020 tulos muodostui ylijäämäiseksi 1 039 012,98 euroa. Taseessa on kertynyttä ylijäämää 8,0 miljoonaa euroa ja vuosikate riittää poistojen kattamiseen. Investointitaso oli vuonna
2020 maltillinen. Lainamäärä on pienentynyt edellisestä vuodesta ja suurin osa kunnan lainoista on sidottu pitkäaikaiseen kiinteään korkoon korkotason ollessa varsin maltillinen. Suurimpana kunnan talouteen vaikuttavana tekijänä on sote – kustannusten maltillinen kehitys.
3
KUNTATIEDOTE
Johtaminen ja päätöksenteko Lainsäädännölliset ja rakenteelliset muutokset sekä tiukentunut talous korostavat hyvän johtamisen merkitystä päätöksenteossa. Hyvä johtaminen edellyttää johdonmukaista päätöksenteko- ja toimintakulttuuria, jolloin päätökset perustuvat tosiseikkoihin ja asiantuntevaan valmisteluun. Kunnan toiminnan kokonaisetu tulee huomioida Hyvä johtaminen kunnassa edellyttää selkeää roolien vastuunjakoa ja kouluttautumista. Tiedottaminen – sisäinen ja ulkoinen on tärkeää
Koulutusmäärärahaa lisättiin vuodelle 2020 johtoryhmän / esimieskoulutukseen mutta sitä ei voitu toteuttaa koska koronapandemia esti lähikoulutuksien järjestämisen. Työntekijöitä määrättiin etätöihin. Sairaustapauksissa omalla ilmoituksella voi olla kolme päivää pois ja johtuen koronapandemiasta tätä aikaa jatkettiin viiteen päivään. Keskimääräinen poissaoloaika omalla ilmoituksella oli vuoden 2020 aikana 2,1 päivää.
MENOT
Tp 2018
Tp 2019
Ta 2020+m uut.
Tp 2020
Poikkeam a
KESKUSVAALILAUTAKUNTA
-19 674
-31 403
-500
-265
-235
TARKASTUSLAUTAKUNTA
-14 101
-14 663
-12 563
-11 180
-1 383
KUNNANHALLITUS Keskushallinto valtuusto kunnanhallitus muu yleishallinto Oikeudenhoito ja turvallisuus Sisäiset palvelut talous, palkka ja henkilöstöhall. toimisto- ja monistuspalvelut atk - palvelut muut palvelut Siivous- ja ruokapalvelut Kuntamarkkinointi Seutukunta Palo- ja pelastustoimi Työllistäminen Sosiaali- ja terveyspalvelut Ympäristöterveydenhuolto Yhteensä
-59 324 -307 900 -407 247 -7 140
-66 542 -390 560 -394 507 -2 689
-54 885 -295 961 -479 493 -8 856
-78 841 -310 788 -510 466 -6 466
-635 495 -2 463 -204 874 0 -1 666 473 -105 979 -60 141 -466 969 -716 936 -18 132 127 -110 537 -22 883 605
-771 323 -572 -229 606 -27 -1 624 312 -112 079 -111 581 -496 928 -832 879 -17 660 755 -111 908 -22 806 268
-693 893 -4 472 -248 425 -203 -1 693 431 -120 991 -122 000 -505 992 -775 779 -19 250 453 -121 963 -24 376 797
-692 136 -868 -226 860 -323 -1 484 561 -79 975 -94 028 -762 670 -670 532 -18 828 729 -120 317 -23 867 560
23 956 14 827 30 973 -2 390 0 -1 757 -3 604 -21 565 120 -208 870 -41 016 -27 972 256 678 -105 247 -421 724 -1 646 -509 237
SIVISTYSLAUTAKUNTA Hallinto Varhaiskasvatus Aamu- ja iltapäivätoiminta Esiopetus Perusopetus Lukio Kansalaisopisto Kirjastotoimi Vapaa - aikatoimi Yhteensä
-286 498 -2 457 684 -327 200 -565 402 -7 708 032 -839 900 -394 552 -438 907 -640 678 -13 658 853
-301 362 -2 586 387 -368 809 -575 766 -7 852 298 -799 711 -410 320 -456 152 -642 147 -13 992 952
-322 098 -2 628 227 -393 486 -579 113 -7 958 729 -862 175 -395 662 -454 440 -573 684 -14 167 614
-329 213 -2 466 298 -365 471 -598 038 -7 631 038 -808 821 -295 200 -441 883 -541 204 -13 477 166
7 115 -161 929 -28 015 18 925 -327 691 -53 354 -100 462 -12 557 -32 480 -690 448
-173 304 -89 162 -590 128 -4 650 -2 165 338 -111 721 -161 165 -4 130 -3 299 598
-189 536 -90 798 -598 798 -147 -1 927 556 -97 898 -173 318 -8 937 -3 086 988
-158 427 -135 631 -556 371 -379 -2 026 028 -109 999 -162 195 -25 575 -3 174 605
-167 979 -98 916 -597 439 -442 -1 759 616 -91 672 -148 925 -14 276 -2 879 265
9 552 -36 715 41 068 63 -266 412 -18 327 -13 270 -11 299 -295 340
-39 875 831
-39 932 274
-41 732 079
-40 235 436
-1 496 643
TEKNINEN LAUTAKUNTA Hallinto Yhdyskuntasuunnittelun toteuttaminen Ympäristönhoito Jätehuolto Kiinteistöt Muu toiminta Rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu Ympäristön huolto Yhteensä Toim intam enot yhteensä
Investointimenot Ihan uusia perustamishankkeita ei ollut vuonna 2020. Mäkelänrinteen palvelukodin ja Paavolan koulun hankesuunnittelu saatiin päätökseen vuonna 2020 investointipäätöstä varten.
INVESTOINTIMENOT ATK - OHJELMISTOT MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT MAA- JA VESIALUEET RAKENNUKSET Muut korjaukset Vanha kunnanvirasto Mäkelänrinne Paavolatalo Paloasema, Siikajoki Luohuan koulu Paavolan koulu Paavolan monitoimitalo Ruukin koulukeskus, liikuntasali Revonlahden koulu Gumerus Urheilumaa, huoltorakennus Kiinteistöt, peruskorjausvaraus KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET Kevyen liikenteen väylä Teiden rakentaminen Teiden päällystäminen Teiden valaistus Puistot ja leikkipaikat Satamat Siikajokisuu, ruoppaus Tauvon leikkikenttä Revonlahden kuntorata Siikajoenkylän kuntorata Valokuiturakentaminen KONEET JA KALUSTO OSAKKEET JA OSUUDET Tytäryhtiöt, tukeminen INVESTOINTIOSA YHTEENSÄ
TA Toteuma Poikkeama 2020+muutokset 2020 2020 -27 000 -11 373 -27 000 -11 373 -15 627 0 0 0 0 0 0 0 0 -253 000 -88 316 -50 000 -25 000 -22 000 0 -15 000 -15 000 -1 000 -30 000 -15 000 -45 000 0 -35 000 -451 000 -200 000 -57 000 -25 000 -22 000 -30 000 -30 000 0 0 -34 000 -25 000 -28 000 0 0 -731 000
Investoinnit vuodelle 2020
Menot vuodelle 2020
90
77
Kunnanvirasto Virastotie 5A 92400 Ruukki Puh. 040 3156 299 Fax (08) 270 288 kunnanvirasto@siikajoki.fi
-14 251 0 -21 177 0 0 -1 521 0 -34 316 -11 677 -4 122 0 -1 252 -189 931 -29 595 0 -24 287 -16 648 -19 610 -27 506 0 0 -33 739 -25 643 -12 903 0 0 0 0 -289 620
-35 749 -25 000 -823 0 -15 000 -13 479 -1 000 4 316 -3 323 -40 878 0 -33 748 -170 405 -57 000 -713 -5 352 -10 390 -2 494 0 0 -261 643 -15 097
441 380