Kärkkäisen mainos 51/2024 (P)

Page 1


Lehden tarjoukset voimassa keskiviikosta tiistaihin 18.12.–7.1. niin kauan kuin tavaraa riittää.

Lähdetäänkö talviselle piknikille? Onnistumisen

eväät Kärkkäiseltä!

Lahja vielä mietinnässä?

Piknik ei ole vain kesän kivaa, vaan ympärivuotinen ihanuus. Joulun pyhinä piknik perheen ja ystävien kesken punoo hyvän tuulen muistojen helminauhaa. Innostavia paikkoja talvipiknikille ovat esimerkiksi pulkkamäki, leikkipuiston penkki tai laavu nuotiosta nautiskellen. Monella on lähimetsässä lempikivi, sen päälle on myös inspiroivaa kattaa eväät ja koristeet. Tulen tekeminen maastoon ja polttopuiden otto eivät ole jokaisenoikeuksia, ne on sallittu vain maanomistajan luvalla. Tulta ei tarvitakaan, kun eväät ovat valmiina viltillä vuoratussa korissa. Päivänvalon ohella iltahämärä on tunnelmallinen aika toteuttaa talvinen piknik.

Onnistuneen talvipiknikin edellytys on huolellinen valmistautuminen ja lämpimänä pysymisen varmistaminen. Kerrospukeutuen lämmintä alle ja ylle, käsiin ja jalkoihin, kaulahuivi, korvat peittävä pipo päähän sekä villahuovat ja istuinalustat tai -taljat jokaiselle.

Eväät on hyvä olla sellaisia, joita on helppo syödä myös käsineet kädessä. Peruskahvi, makusiirapeilla maustetut herkuttelukahvit, tee, kaakao, kuuma mehu ja glögi sekä keitot kannattaa pakata tulisen kuumina kiehuvalla vedellä esilämmitettyihin termospulloihin, jolloin ne säilyvät lämpiminä mahdollisimman pitkään. Keitoista sosekeitto on toimivin maastossa.

Lahjakortilla voit maksaa sekä verkkokaupassa että myymälöissä.

Lahjakortin voit ostaa myymälöidemme Info-pisteeltä ja kassoilta, sekä verkosta osoitteesta: karkkainen.com/verkkokauppa/lahjakortti-karkkaiselle

Kärkkäinen Ii

Sorosentie 2  010 430 3820

Kärkkäinen Ylivieska

Ollilanojankatu 2  010 430 3000

Kärkkäinen Lahti Pasaasi 2, Renkomäki  010 430 3630

Termareiden ympärille voi kääräistä huovat tai sanomalehtiä eristykseksi. Jäätymisvaaran vuoksi eväsleipiin ei ole syytä käyttää kovin vesipitoisia kasviksia. Talvipiknikin leivissä kasvistäytteet voivat olla tuhdimpia, vaikkapa herkkukurkkuja ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Erilaiset tahnat leipien ja wrappien täytteissä tarjoavat pikanttia makujen sinfoniaa.

Julkaisutiedot

Julkaisija Kärkkäinen Oy Osoite Ollilanojankatu 2, 84100 Ylivieska

Päätoimittaja Reetta Reinman

Julkaisuviikot parittomat viikot (ml. viikko 52)

Kärkkäisen myymälöistä ja verkkokaupasta löydät talvisen piknikin ainekset. Toteutuksessa koristeluineen ja vaikkapa kutsukortteineen mahdollisuuksia on rajattomasti! Tervetuloa makumatkalle Karkkainen.comin Ruoka-kategoriaan. Sen monipuolisin, yllättävinkin antimin valmistat mieleenpainuvat, suun- ja silmäniloiset talvisen piknikpäivän eväät. Innostutaanko talvesta?

Check-lista

talvipiknikin tarvikkeiksi:

• lämpimät vaatteet, asusteet ja jalkineet

• reppu, viltillä vuorattu piknik-kori

• istuinalustat tai taljat

• villahuovat jokaiselle

• liina tarjoiluiden alle kiven tai kannon päälle levitettäväksi

• termospullot

• kuumuutta kestävät kertamukit, muut kerta-astiat ja aterimet

• serviettejä

• lämpimät juomat ja sosekeitot

• valmiiksi täytettyjä eväsleipiä

• jälkkäriksi keksivalikoima, makeisia, proteiinipatukoita, pähkinöitä sekä kuivattuja hedelmiä ja marjoja

• sokeria, hunajatikkuja, annosmaitoja

• roskapusseja, talous- ja vessapaperia

• puukko

• ulkokäyttöön sopivia, pakkasta kestäviä ledlyhtyjä ja -valosarjoja koristeluun

• tulitikut

• haavereihin ensiavuksi laastareita

• otsalamppu tai aurinkolasit

• huulirasvaa ja pakkasvoidetta poskipäille

• piikkinen sauva, jos polut ovat liukkaita

Painopaikka UPC Print, Vaasa Jakelu Suomen Suoramainonta.

Kärkkäinen Oulu Alasintie 12  010 430 3020

Kärkkäinen Jyväskylä Sammontie 1  010 430 3090 Kärkkäinen Kone Jyväskylä Kirrintie 3  010 430 3130

www.karkkainen.com

Anette Uusitalo ja lapset

-29%

4 90

Yano Luomu 500g inkiväärikuutio

Ruokosokerilla kuorrutettuja inkiväärikuutioita.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 6,90

1390

Yano luomu 500 g gojimarja

Yano luomu goji-marja sisältää runsaasti vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita.

Gojia pidetään yhtenä maailman ravinnerikkaimmista marjoista.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 17,90 -22%

sopii

5 90

Porvoon Lakritsi 1 kg lakritsisekoitus

Runsas ja värikäs sekoitus lakritsimakeisia.Ainesosat: Sokeri, melassi, glukoosisiirappi, vehnäjauho, kasvirasva (kookos), stabilointiaine (glyseroli), gelatiini, lakritsiuute, suola, vähärasvainen kaakaojauhe, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), a  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Haribo

Click Mix tai

Matador mix 600 g rasia Koko perheen rasia 600g

2490 57X52X18CM 1690

Pehmo lemmikin peti

Tämä pehmeä

VAIN!

400

Norm. 5,55

Bio Luvil tai Omo Pyykinpesuneste

920 ml

Tuotteet auttavat pitämään vaatteiden ja kodin tekstiilien värit kirkkaina ja kauniina pidempään.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com -28% Sun All-in-1 Lemon 40 kpl

Valtava valikoima!

ja urheilutekstiiliosastolla!

HUIKEITA ALENNUKSIA pukeutumis-,

valikoima! ALENNUKSIA urheilutekstiiliosastolla!

Familon Sleep peitto ja tyyny setti

Familon Sleep- peitto ja tyyny ovat helppohoitoisia ja miellyttävän pehmeitä. Tämä peittotyynysetti sopii hyvin myös vierasvaraksi. Materiaali: Päällinen 52% polyesteri/48% puuvillaa. Täyte:100% polyesteripallokuitu  Y,  O,

J,  L,  I,  .com -25%

Novita

7 Veljestä 100 g lanka

Suomen suosituin sukkalanka. Materiaali 80 % villa, 20 % polyamidi.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Hestia Tuuli matto Helppohoitoinen

-55% 9 90

4Living Frans torkkupeite

Pehmeä torkkupeitto hapsuilla. Koko: 130x170 cm, materiaali: 100 % polyesteri.

Värien saatavuus vaihtelee myymälöittäin.

 O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 21,90

Novita 7 Veljestä Raita 100g lanka

Novita 7 Veljestä Raita on monivärinen ja nerokas sukkalanka, josta sukkia neulottaessa saa tasaraitasukan ilman kerän vaihtoja. Koostumus 80 % lämmittävää villaa ja 20 % polyamidia.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 6,30

Hestia 45x75 cm kookoskynnysmatto HESTIA® Kookos-kynnysmatto kerää tehokkaasti lian, pölyn, hiekan ja soran, sekä estää sitä kulkeutumasta sisätiloihin. RAJOITETTU ERÄ!

Istex villalangat

Kampanjaan kuuluu Istex villalangat: Léttlopi, Alafosslopi, Plötulopi, Fjallalopi, Kambgarn, Einband ja Spuni. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Anar Hiking liukulumikengät + Anar Hiking siteet

Anar liukulumikengissä yhdistyvät perinteisen metsäsuksen hiihdettävyys ja lumikenkien ketteryys. Sopii monipuolisiin lumisiin maastoihin niin ammattilaiselle kuin harrastajallekin. Hiking universal -siteeseen sopii lähes mikä tahansa kenkä.

Anar Naruska karvahattu

Anar Naruska karvalakki on täydellinen päähine kylmissä ja tuulisissa olosuhteissa. Karvalakin kangas on vedenpitävää, pehmeäksi harjattua polyesteriä ja sisällä on kevyt vanutoppaus.

7900

Anar Muohta Snowcamo puku

Erittäin kevyt snow camo metsästyspuku  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Out-Zone 800 otsalamppu

ERAPro 60" ahkio

Kanadassa valmistettu huippulaadukas ja suurella kuljetuskapasiteetilla varustettu ahkio. Vahvarakenteinen ja käytännöllinen ahkio on kevyt vetää vaikka kyydissä olisi suurempikin kuorma. Tuote sisältää vain ahkion.  J,  L,  I,  .com

Norm. 69,00 5900

19 90

Anar Sniper

Eräsauvat 150cm

Eräsauvat reilunkokoisella 150 mm sommalla. Sauvat sopivat erinomaisesti esimerkiksi umpihankihiihtoon tai lumikenkäilyretkeen. Pituus: 150 cm. O,  J,  L,  I,  .com

27900

Anar Dalvi toppahaalari

Useilla erilaisilla toiminnoilla varustettu LED-otsalamppu. Toimintoja ovat muun muassa ON-OFF kättä heilauttaen, jolloin hanskoja ei tarvitse ottaa pois valoa käyttäessä. Akku: 2 x ladattava 18650 800 mAh akku, Valoteho: 1000 lumenia.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 14,90 -34% 9 90

Erittäin lämmin, kokonaan topattu toppahaalari kelkkailuun, pilkille tai muihin talven ulkoiluihin. Pehmeä, vedenpitävä ja likaa hylkivä materiaali on erittäin käytännöllinen monenlaisiin talven aktiviteetteihin. Unisex -mitoitus.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

11900

Anar Dalvi Ruskea talvikenkä

Vedenpitävät, lämpimät ja tukevat talvikengät monipuoliseen ulkoiluun vaativissakin olosuhteissa! Pitävä pohja sekä helppo ja nopea fitgo nauhamekanismi.

Sportlife Whey 80 Chocolate+Stevia 3 kg proteiinijauhe Sportlife Nutrition Whey80 Suklaa+Stevia on korkealaatuinen ja hyvänmakuinen heraproteiinijauhe, joka soveltuu kaikille kuntoilijoille ja urheilijoille lisäproteiiniksi.

90

Beurer TL20 kirkasvalolamppu

Asetettavissa vaaka-, ja pystyasentoon Kirkasvalopaneelin mitat: 16,5 x 8,5 cm Voimakkuus 10 000 lx, 10 cm etäisyydeltä käytettynä

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 49,90 -30%

90

JVC HA-A7T2

Gumy Stix TWS nappikuulokkeet

Pehmeä elastomeeripinta. 24 tunnin akunkesto, korkealaatuinen ääni, kosketusohjaus, yhden kuulokkeen käyttö, säänkestävyys, vakaa langaton yhteys ja mikrofoni.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 49,95

Oral-B Pro3300

Sensitive sähköhammasharja

Pro 3 -sähköhammasharjan sulavalinjainen runko-osa auttaa harjaamaan hammaslääkäreiden suosittelemalla tavalla:

Ammattimainen ajastin auttaa harjaamaan

2 minuutin ajan ja muistuttaa 30 s välein.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 64,90

Alin hinta/30pv 49,90 -23% 49 90

Norm. 129,00

myFirst Fone R1c lasten kellopuhelin

Esittelemme myFirst Fone R1c -täydellisen kumppanisi saumattomaan yhteydenpitoon ja parannettuun hallintaan. Tutustu hämmästyttävään kaiken kattavaan laitteeseen, joka yhdistää puhelimen, musiikkisoittimen, kameran, kellon, GPS-seurannan ja kuntoilus

26900

HP EliteBook 840 G5 14" kunnostettu kannettava tietokone

Tyylikäs ja suorituskykyinen valinta työhön ja vapaa-aikaan! Intel i5-8250U - suoritn, 16GB keskusmuisti ja 256GB SSD kiintolevy. 14" FullHD IPS - näyttö ja Windows 11. Kuntoluokka A Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 369,00

Alin hinta/30pv 129,00 -44% 12900

29900

Wilfa DualFry AFD60B 6L airfryer

Kaksoislämmityselementti (ylhäällä ja alhaalla). Kätevä 270 asteen läpinäkymä ikkuna. 6L tilavuus. 8 esiasetettua ohjelmaa. Lämpötilansäätö 30-200° C. Nopea ja tehokas 2200W lämmityselementti  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 229,00

Omron Gentle Temp 520 korvakuumemittari

Helppokäyttöinen Omron Gentle Temp korvakuumemittari on luotettava ja turvallinen. Tulos jopa sekunnissa. 9 mittausta muistiin. Tulos selkeästi isolla näytöllä. CE-merkitty lääkinnällinen laite.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 54,90

Omron M2 Basic Intellisense verenpainemittari

M2 Basic ei sisällä mitään turhaa. Vain yksi napinpainallus ja tulos on luettavissa selkeältä näytöltä! CE-merkitty lääkinnällinen laite (0197)  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 49,90

HP EliteBook 840 G6 14" kunnostettu kannettava tietokone

Täydellinen valinta. kun tarvitset tyylikästä ja suorituskykyistä kannettavaa tietokonetta, joka toimii erinomaisesti sekä työssä että vapaa-ajalla. Intel i5 8265 U - suoritin sekä 12GB RAM ja 256GB SSD- kiintoleve. Windows 11.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 369,00 -19%

19 90

Trust GXT 833 Thado TKL pelinäppäimistö Kompakti metallinen pelinäppäimistö monivärisellä LED-valaistuksella.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 29,90 -33%

19900

Huawei 5G CPE H153381 5G modeemi ja WiFi 6 reititin

Huippunopea, operaattorivapaa 5G-modeemi / Wifi6 reititin. Jopa 128 yhtäaikaista WiFi käyttäjää, ja jopa 3000 Mbps WiFi 6 nopeus. 4G ja 5G yhteensopiva.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 299,00 -33%

MSI Optix G32CQ4 E2 32" 165Hz QHD pelinäyttö 1500R kaarevuuden ansiosta MSI Optix näytöt soveltuvat erinomaisesti niin pelaamiseen kuin toimistokäyttöönkin. 31,5"

Heirol 12kpl 35cm kertakäyttöinen pursotinpussi

35 cm (12 kpl)  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 4,00 -20%

Ilona

KERTAKÄYTTÖISET PURSOTINPUSSIT

520

Ilona

30 cm x 20 m alumiinifolio

Ilona alumiinifolio paistamiseengrillaukseenpakastamiseenjääkaappiinsäilytykseenaskarteluun

2490

Norm. 37,25

30 cm x 150 m tuorekelmu

Jättirulla vahvaa tuorekelmua.

Ilona 20 arkkia leivinpaperi

Ilona arkkileivinpaperi, molemmin puolin silikonoitu, valkaisematon. Paketissa 20 arkkia.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Alin hinta/30pv 1,00

3495

Norm. 43,55

Heirol

induktiolettupannu 7:lle letulle

Uutuus! Syvemmän kupin ansiosta lettupannulla valmistuu kunnolliset blinit. Lettupannu soveltuu käytettäväksi myös induktioliedellä. Yhden letun koko 8 cm, kupin korkeus 1 cm. Pannussa on kevyt

Heirol Pro

1195

Norm. 15,15

2 80

Finnmari Fireball ulkotuli

Ulkotulet

Finnmari hopea ulkotuli

Ulkotulet

Finnmari revontuli 8-10h ulkoroihu

Ulkotulet jouluun

Joulukuuset

Joulukuusen koristepallot

Enkelit&seimihahmot

Joulun

Joulukuusen koristeet Tarjoustuotteet

Joulukuusen

Norm. 27,90 -29% 19 90

Eglo Townshend seinävalaisin

Erittäin kaunis seinävalaisin sopii monenlaiseen sisustukseen ja tuo mukavan lämpimän tunnelman huoneeseen. Sopii niin keittiöön kuin makuuhuoneeseenkin. Materiaali metallia ja puuta.Katkaisija virtajohdossa.Helppo asennus!

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Eglo Townshend pöytävalaisin

Tyylikäs musta puu -yhdistelmä pöytävalaisin nostaa pöydän ilmettä ja luo rauhoittavan tunnelman. Sopii erinomaisesti illan tunnelmavalaistukseen valitsemalla lisäksi lämpimän valon lampun.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 35,90

11900

BrightSolar 20m 30000lm LED-valokela LED-työvalonauha kelarummussa on suosittu ja kestävä ratkaisu valaistukseen työmailla. Valonauha valaisee tasaisesti ja sen voi vetää esim. huoneesta toiseen eikä valoa tarvitse siirrellä perässä. Sopii myös kulkuvaloksi rannalle. Pituus 20 m.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 149,00

90

Ainola Kämppä 4-lapainen 170CFM kaminapuhallin

Ota kaikki hyöty irti kaminan tai takan lämmöstä levittämällä lämmin ilma lämpötuulettimella laajemmalle alueelle. Hiljainen, eikä tarvitse sähköä! Käyttölämpötila 60-345 ℃.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 39,50

29,90

Eglo Townshend riippuvalaisin

Ihastuttava Townshend sarjan suosittu riippuvalaisin on parhaimillaan keittiönpöydän tai sohvapöydän päällä.Puu musta -yhdistelmä tuo modernin tunnelman valaisimesta.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 69,90 -14% 59 90

Airam Zeo Duo 280mm 3000/4000K ledplafondi kattopistotulpalla

Pinta-asennettava kodin kuivien sisätilojen yleisvalaisin. Valon värilämpötilan 3000K tai 4000K valittavissa. Valkoinen polykarbonaattirunko ja -kupu.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 25,95

-30% 6900

Timco PL-79 2,9kW petroolilämmitin

Valopetroolilämmitin lämmittää tehokkaasti ja puhtaasti varaston, kellarin tai mökin. Petroolilämmitin on loistava ja helppo ratkaisu rakennuksiin, missä tarvitaan väliaikaista lisälämmitystä tai

varalämpöä sähkökatkon ajaksi.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Norm. 99,00

Alin hinta/30pv 69,00

Eglo Salobrena Eco 60x30cm ledpaneeli

Monipuolinen uppo- tai pinta-asennus Led-paneelivalo sopii niin kodinhoitohuoneeseen, keittiöön kuin varastoonkin. Valaisimen voi kiinnittää kattoon kiinni, tai irti katosta, jolloin muuntaja jää katon ja valaisimen väliin. Valoteho 2700Lm. 4000K

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 39,90

8900

Timco S-85A 2,4kW petroolilämmitin

piezolla

Lämmittää tehokkaasti ja puhtaasti varaston, kellarin tai mökin. Petrolilämmitin on loistava ja helppo ratkaisu rakennuksiin, missä tarvitaan väliaikaista lisälämmitystä tai varalämpöä sähkökatkon ajaksi  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 129,00 Alin hinta/30pv 89,00

Aneto WAN-095 polttoainekäyttöinen infrapunalämmitin 9kW vähäpäästöinen infrapunalämmitin 60-80m2 tilojen lämmittämiseen. Turvajärjestelmä joka sammuttaa laitteen kaatumisen, tärähtämisen tai ylikuumenemisen seurauksena.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 1490,00 Alin hinta/30pv 1090,00

Aneto WAN-175 polttoainekäyttöinen infrapunalämmitin 20kW tehokas, vähäpäästöinen infrapunalämmitin suurehkojen tilojen (110-145m2) lämmittämiseen. Turvajärjestelmä joka sammuttaa laitteen kaatumisen, tärähtämisen tai ylikuumenemisen seurauksena.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. 1990,00 Alin hinta/30pv 1390,00

Jouluvalot

39 90

rakettilajiltelma

Mahtavat ja värikkäät kuviot kunnon avauspanoksin.

rakettipaketti

12 rakettia paketissa.

Proton + Macrocosmos2 patasetti

Hopeisen pyrstön saattelemana aukeaa kauniit kultakuviot ja kultaiset välkkeet. +Universaalin sarjan toinen versio, kirkkaiden komeettojen jälkeen aukeavat kultaiset kuviot! Kesto 16 sek + 20 sek.

Crazy fan suihkupata

Harvinainen viuhkamallin suihkupata,

29 90

Mag pata

Taikapata täynnä tähtiä - suuret välkehtivät kuviot. Kesto 20 sek. R aine netto 200g

Samuraj pata

Samurain tyyliin itämaista mystiikkaa, värikkyyttä ja valuvaa kultaa.Kesto:

Super Mix perhelajitelma

Mahtava lajitelma täynnä isomman kaliiperin pientuotteita. r ainemassa 90,7g

Thunder Balls

Kirkkaan värikkään ja suuret aukevat kuviot, 2 kappaleen paketti!Kesto

25 sek  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Golden Brocade roomalainen kynttilä

Markkinoiden näyttävin roomalainen kynttilä. Ampuu yhteensä viisi suurta efektiä taivaalle, jossa ne aukeavat suuriksi kultapalmuiksi.

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Silver kartiosuihku

Tuuhea , korkealle nouseva ja pitkään palava hopeinen suihku. Hiljainen ja kaunis tuote!Kesto 45 sek  Y,  O,  J,  L,  I,  .com 9 90

14 90 5 KPL!

Little Beast ilotulite

7900

Humanoid tehopata

36 laukaustaKesto: 20 sekuntia

 Y,  O,  J,  L,  I,  .com 6500

Super stars tehopata

Mahtavat kuviot ja kauniit värit, erittäin näyttävä valmis näytös I -ja V-tyyliin.

Kesto: 40 sekuntia  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Dream of night jättipata + Comet jättiraketti

Kultaista kimalletta, värikästä välkettä I -ja V-tyyliin. Osta, sytytä ja nauti! täyden minuutin pata ja r aine massa 668g. Kaksi erilaista kuviota, jättirakettien parhaimmistoa. keppiraketin r aine massa 60g.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com -14%

-43% SP Thunder ilotulite

5 pakettia thunderkingejä kympillä!!! Kahdella eri kuviolla varustettu pakkaus, tuotteissa turvasuihku ja mahtava avauspanos. Tarjouserässä yhteensä 15 paukkua.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com Norm. à 3,50

19900

Näyttävät ja vaihtuvat moniväriset välke kuviot avauspanoksin. Tuotteessa valmiina tukialusta! Kesto 30 sek. R ainemassa 101,4g  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

Imperial jättipatapaketti

Kolmen erillisen padan kokonaisuus yhdistettynä valmiiksi 200 laukauksen ilotulitusnäytökseksi, jossa ruutiakin lähes 1200 grammaa. Kesto 1 min 30 sek.  Y,  O,  J,  L,  I,  .com

29900

Festival jättipatapaketti

Jättipata, erittäin monipuolinen ja näyttävä 5 erillisen padan yhdistelmätuote. Maksimilataus, markkinoiden näyttävin! 168 laukausta

Kesto: 105sek

.com

Makita LXT DDF486Z 18V akkuporakone runko

Erittäin voimakas akkuporakone raskaaseen käyttöön. Vahvan hiiliharjattoman moottorin ansiosta huikea 130/65 Nm vääntö. Suositeltava konemalli esim. reikäsahoille ja pilkkikairaukseen. Runkover.com

Tarmo nahka talvityörukkanen

Priha Pallas talvihaalari Lämmin ja kestävä haalari monipuoliseen käyttöön. Liukkaan pintamateriaalin ansiosta helppo pitää puhtaana. Erinomaiset heijastimet parantavat näkyvyyttä ja turvallisuutta.

Perinteinen mukava ja pehmeä täysnahkainen pilkkirukkanen lämpimällä akryylikarvavuorella. Lämmin ja helppokäyttöinen lämpökäsine kylmille keleille.

8,95

Priha 2509 Hi-Viz talvityökäsineet

Todella lämmin vedenpitävä kalvokäsine. Koot 8-11

.com

16,95

Norm. 7,99

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.