1 minute read

Viikon 7 ristikko

Next Article
VIIKKOAINEISTO

VIIKKOAINEISTO

kuva. Ei haittaa, jollei kuva ole vast´ikään otettu. Esimerkiksi Pertti Salolainen käytti samaa kuvaa 20 vuotta, mutta reaaliaikaisen kuvan hänestä sai sillä, että hän oli kerran tavattavissa Primulan kahvilassa vaalien välilläkin. Äänivyöry jatkui vaalista toiseen ja ennen siirtymistään suurlähettilääksi Lontooseen Salolainen liitti Suomen Euroopan unioniin.

4) Kun nykyiset puoluejohtajat ja ministerit julkaisivat henkilökohtaiset taloustietonsa, äänestäjät kavahtivat. Hallituspaikka oli jokaisen kohdalla maksanut maltaita. Kaikki eivät kuitenkaan pääse ministerin palkkatasolle, ja siksi moni kansanedustaja olisi oikeutettu piipahtamaan ruokajonoihin. Äänestäjät luottavat mieluummin hyvätuloisiin kuin köyhiin ehdokkaisiin.

5) Laske rahasi ja keskitä kampanjasi. Lehti, joka leviää suurimmalta osaltaan oman vaalipiirisi ulkopuolelle, on lähes hyödytön. Äänestäjät haluavat sellaisia kansanedustajia, jotka ovat heidän lähellään seuraavat neljä vuotta.

6) Hae edullisimmat viestintävälineet. Ainakin jos olet pappi, Radio Dei on oivallinen mainoskanava, muiden ehdokkaiden kannattaa turvautua paikallislehteen, jonka lukija saa ilmaiseksi. Helsingissä moni paikallislehti on viime vuosina menehtynyt. Niiltä on puuttunut sekä lukijoita että mainostajia. Ovikoodeja ei ole monenkaan jakelijan tiedossa.

7) Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole vaikuttaa jonkun ehdokkaan tai puolueen suosimiseen. Tarkoituksena on muistuttaa vaalien tärkeydestä eli siitä, ettei nukkuvien puolue ole huhtikuun 2. päivän jälkeen Suomen ylivoimaisesti suurin puolue. Nukkuvien puolue ei säädä yhtäkään lakia.

LEIKKIPUISTOISSA RADALLA WOOD JULKISUUTEEN HYLLYKÖISSÄ TÖISTÄ OTETTAVIA HEMMOTELLA HERMAN SELVILLÄ OLLA

MAKSETTAVA TAKAISIN

POMO

MÄKIHYPPY HIIHTO

KAMERALLA TÄYTEAINE JÄNNE

VESIPISAROISTA

VELLA ARBÄCK YÖPETOLINTU

PARKKONEN KAUPPASUOMESSAKIN

MAMMANPOIKA TASOITUKSIIN PAITOJA

KRITIIKKI

PIHAKASVI OIKEA

JUONIKAS

HAURASTUNEITA

1. Kansanedustajan bruttopalkka kuukaudessa on a) 5500 b) 6600 c) 7700 d) 8800 euroa?

2. Viime eduskuntavaalien korkein äänestysprosentti 86,1 oli a) Luodossa b) Pedersöressä c) Kauniaisissa d) Korsnäsissä?

3. Suomen kaupungeista alhaisin äänestysprosentti 59,1 oli vuoden 2019 vaaleissa a) Vantaalla b) Nurmeksessa c) Maarianhaminassa d) Karkkilassa?

4. Vuoden 2019 vaaleissa eniten ääniä (30 527) annettiin a) Jussi Halla-aholle b) Sanna Marinille c) Li Anderssonille d) Jaana Pelkoselle?

5. Eduskuntaan pyrkii Vapauden liiton ehdokkaana a) Ilkka Lipsanen b) Ilkka Sysimetsä c) Jarkko Suo d) Kimmo Laiho?

6. Mannerheimintieltä Eduskuntatalon 14 pylvään väliin johtaa a) 36 b) 46 c) 56 d) 66 porrasta?

NUUSKIMISIA

BRUTAALI

PUUTARHURIN VERBI

MAASTA ESIIN NIEMINEN

NUMEROLAITE

KLOVNI SOIKIOT PÄÄHÄNPISTO

PÄÄSTÄ IRTI

7. Eduskuntatalon portaissa loukkaantuneen kansanedustaja-lääkäri Sari Tanuksen puolue on a) Kd b) Kok c) Rkp d) Sdp?

8. Vammalasta Tampereelle siirtynyt kansanedustaja Ilmari Nurminen (Sdp) tuli Eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa a) 24- b) 25c) 26- d) 27-vuotiaana?

9. Näyttelijä Riku Nieminen pyrkii parlamenttiin a) LiikeNytin b) Vasemmistoliiton c) Kokoomuksen d) Kristillisdemokraattien listalta?

10. Ilmari Kiannon Nälkämaan laulun viimeiset sanat ovat a) ...rastas ja metro täälläkin soi b) ...rapparit ryöstäjät kaijotkaa c) puolesta hengen ja heimon ja maan d) raukat vain menköhöt merten taa?

11. Ex-koripallovalmentaja Henrik Dettman pyrkii Eduskuntaan Helsingissä a) Rkp:n b) Kristillisen liiton c) Kokoomuksen d) Vihreitten listalta?

12. Eduskuntavaalit pidetään a) 2. huhtikuuta b) 9. huhtikuuta c) 16. huhtikuuta d) 23. huhtikuuta?

Laati: Martti Huhtamäki

This article is from: