6 minute read

HYVÄT HARRASTUKSET

4

HYVÄT HARRASTUKSET Lapsuuden unelma tuli todeksi

Karolina Skorepovan tulo Korkiakoskille oli onnellinen mahdollisuus sekä perheelle että Karolinalle. Hänelle haettiin mahdollisuutta tulla pelaamaan Oulun Kärppiin naisten liigajoukkueeseen. Tsekissä Karolina pelasi poikien joukkueessa.

Teksti: Minna Stenius Kuvat: Inka ja Laura Korkiakoski

Korkiakosken keittiössä Oulunsalossa häärii kolme nuorta naista. Silputaan ja pilkotaan, sekoitellaan ja höpötellään.

Meininki on varsin kotoisa ja hyväntuulinen, kommunikaatiokieli ei niinkään pohjoispohjalainen. Kokkeina häärivät kaksostytöt Laura ja Inka sekä prahalainen Karolina, joka on kortteerissa

Korkiakoskella.

”– Pidän varmasti lumilautailusta.”

– Olemme oppineet Karolinalta tosi monta herkullista kanareseptiä, kehuu perheen isä Antti Korkiakoski. – Ostolihassa ollaan oltu, munia kyllä piisaa. Meillä on neljä maatiaiskanaa, mutta ei Karolina niitä jahtaa, naurahtaa Antti kehuen tsekkiläistä ruokaa, jota aktiivisessa perheessä kuluu melkoisesti. – Ruokapöydän ääressä nautimme ja nauramme, mutta kieliä en osaa. Tytöille tämä on mahtava mahdollisuus oppia englantia, he kun ovat jo lukion kolmannella, jatkaa Antti.

ANTTI Korkiakoski kuuli veljenpoikansa tyttäreltä Matleenalta, että tsekkipelaaja kaipaa perhettä pelatakseen Oulussa. Matleena Korkiakoski pelaa samassa joukkueessa Karolinan kanssa. – Eipä tyttöä paljoa näy, hän viihtyy hyvin huoneessaan, kuvailee Antti asukkia.

Karolinan on viihdyttäväkin omissa oloissaan, koska hän 16-vuotiaana opiskelee etänä lukion toista vuotta koulussaan Prahassa. – Aineisto on opiskeltava ja kokeisiin osallistuttava, kertoo Karolina, koska muuten hänen koulunkäyntinsä keskeytyisi ja jääkiekon harrastaminenkin loppuisi siihen.

Prahalainen Karolina Skorepova pelaa Oulun Kärppien naisten liigajoukkueessa.

Työtahti on kova, mutta niin on Karolinan työskentelymoraalikin. – Tämä on sitä, mitä olen kuusivuotiaasta asti halunnut. Tämä on niin mun juttu. Isäni oli maalivahti. Hän vei minut lapsena jäälle, kun pikkuveli pelasi. Halusin ja sain luistimet. Olin myyty! Nyt saan treenata ja pelata ikäisteni nuorten naisten kanssa päämäärätietoisesti. Oli minulla silti tullessani ainakin kahden viikon ajan niin kova koti-ikävä, että itkin joka ilta. Onneksi Korkiakosken perhe on oikein mukava. Jouluna menen kotiin ja pääsen perheeni luokse. Oulussa on kuulemma pari tsekkipoikaa, mutta ”hengailuun” ei jää aika, eikä varaiskä sellaista soisikaan!

Mieluisat jääkiekkomailat Karolina sai valita Oulun Kärkkäiseltä. sanoo Karolina puolileikkisästi. – Olen tosi kova puhumaan, nyt minua ei vain kukaan vielä ymmärtäisi. Mutta vuoden kuluessa, ystävät varokaa! Minä höpötän koko ajan, minusta on mukava heittää vitsiä. Minulle on aivan uutta, että menemme peleihin linja-autoilla, kotimaassani perheet kuskasivat pelaajia henkilöautoilla. Linja-autossa on hyvä rentoutua ja keskittyä sekä pitää yhteyttä kavereihin, kuvailee Karolina.

KAROLINA on kiitollinen Kärkkäiselle, joka lahjoitti hänelle pelimailoja. – Kävimme Oulun Limingantullissa Kärkkäisen liikkeessä valitsemassa mailat yhdessä Lauran ja Inkan kanssa, jotka myöskin harrastavat mailapelejä. Minulla ei ole vielä ollutkaan sponsoreita aiemmin, toteaa Karolina. – Talvea odotan innoissani, en palele helposti. Hetki sitten kuljin vielä shortseissa! hän naurahtaa. – Tiedän, että pidän varmasti lumilautailusta.

Vapaatakin Karolina ehtii viettää. – Kävimme Lauran ja Inkan kanssa Espoossa katsomassa naisten Suomi-Tsekki -pelin. Samalla reissulla näin vähän Suomen pääkaupunkia Helsinkiä. Ollaan menossa myös Rovaniemelle – tietenkin katsomaan Joulupukkia, kertoo Karolina loppuvuodestaan. •

Joulu syntyy sydämessä ja hiukan myös rakentamalla

Luonnonmateriaalit ovat oivallista materiaalia pihan tai parvekkeen joulukoristeluun. Omin käsin tekeminen rauhoittaa joulutunnelmaan.

Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola

Vanhat ikkunanpokat, luistimet, lasipurkit ja pitsiliinat ovat oivaa joulun rakennusmateriaalia, kun niitä katselee jouluihmisen silmällä. Perinteisesti suomalaiset joulukranssit on tehty havuista, risuista tai varvuista. Sopivaa kranssiainesta ovat esimerkiksi koivun, pajun ja pihlajan oksat sekä jäkälöityneet katajan varret. Jopa neulasensa pudottaneet kuusenoksatkin voi vielä taivuttaa kranssiksi. Muista kysyä maanomistajalta lupa keräämiseen.

Kranssien koristelu on yleensä melko vähäeleistä, koska havut ja varvut vihreän sävyineen ovat itsessään jo niin kauniita, etteivät ne juuri lisäkoristeita kaipaa. Monesti pelkkä rusetti riittää antamaan kranssille viimeistellyn ilmeen. Myös valoilla, punaisilla omenoilla tai kävyillä koristettu kranssi on yksinkertaisuudessaan näyttävä. Halutessaan koristeet voi vaihtaa vuodenaikojen mukaan. Kranssin voi oven lisäksi tehdä seinälle. Risukranssi sopii myös sisätiloihin, sillä se ei kuivuttuaan varise havun lailla. Oksakranssi säilyy parhaimmillaan hyvänä useita vuosia. Pehmeistä oksista voi taivuttaa kranssin kynttilän tai tarjoiluastian ympärille.

HAVUKRANSSIN voi tehdä rautalangan tai pajurunkojen päälle, mutta joskus olen oikaissut kietaisemalla sanomalehdestä tehdyn paksun rullan narulla ympyräksi ja rakentanut kranssin siihen. Yhteen suureen kranssiin tarvitsee noin kaksi muovikassillista havuja tai varpuja. Nippuihin kannattaa laittaa reippaasti havuja tai risuja ja sitoa niput ihan vierekkäin, niin kranssista tulee tuuhea ja ryhdikäs. Kranssin voi sitoa paitsi rautalangalla, myös vahvalla narulla. Risukranssiin rautalanka on paras ja tukevin vaihtoehto. Suuren kranssin voi tehdä vaikka hulavanteeseen tai kärrynpyörään. Kranssien ostopohjissa on nykyisin paljon valinnanvaraa. Kauppojen valikoimista löytyy risuista tehtyjä koristeita, joita voi soveltaa oman mielensä mukaan, ellei metsäretki houkuta tai siihen ei ole mahdollisuutta.

TERVETULOA hakemaan ideoita ja jouluista mieltä Piippolan Vaarin joulupihasta, jossa vaarin varastoista on kerätty monenmoista uuteen elämäänsä joulun rakennusaineiksi. Pohjoispohjalaisilta tiluksilta löytyy joulupolku, tonttujen talo, sininen enkelitalo, valaistu lännenkylä ja paljon muuta jouluista nähtävää. Joulutuvan kahvilassa tarjolla kahvia, joulupullaa ja torttua. Vierailumaksuun (5 e yli 7-vuotiailta) sisältyvät glögi ja piparit.

Joulu on salaisuuksien aikaa. Beethoven-kisulla on sipiasiaa havuportin vieressä jouluvieraita vastaanottavalle nallevaarille, joka on asettunut vanhan ikkunanpokan päälle. Kranssi on kietaistu polkupyörän vanteeseen. Havut, kävyt ja valot tuovat maalaisjoulutunnelmaa. Nykyiset ledsarjat vievät hyvin vähän sähköä, ja niiden päälläoloa voi rajoittaa ajastimella.

Tiluksilta kaadettiin monta vanhaa ja suurta kuusta. Pienistä puukiekoista tuli mainioita alusia jouluasetelmille sammaleella kuorrutettuina.

OMPELU- JA SAUMAUSKONEIDEN JOULUMYYNTI

HUOLTO KAIKKI MERKIT

Huom! Viikolla 50 kaikenkuntoisia traktoreita ja myös muita koneita sekä laitteita! OSTETAAN traktoreita ja koneita sekä KE-LA 14.-17.12. KLO 10-18 KÄRKKÄINEN INFON LUONA MERTAJÄRVENTIE 12 SAVONLINNA KARI NUOTTIMÄKI 0400-280 468 OMPELU- JA SAUMAUSKONEET KAIKKI MERKIT TO-PE 7.-8.1. KLO 10-17 45 45€TÄLLÄ KUPONGILLA HUOLTO HUOLTO € HUSQVARNA, PFAFF, SINGER, BERNINA, EVA YM... www.pohjolanompelukone.fi MYÖS TAKUUVAIHTOKONEITA SAUMARIT TARJOUKSESSA www.pohjolanompelukone.fi KARI NUOTTIMÄKI 0400-280 468 NOUDETAAN KÄTEISMAKSULLA! PUH. 040-5076406

This article is from: