1 minute read

Kolumni

Sähkömarkkinatilanne ja -ennuste

Viime vuosi oli historian erikoisin Pohjoismaisella sähkömarkkinalla. Ennätyslämmin vuosi koko Pohjois-Euroopan alueella, erittäin runsaat sateet läpi vuoden ja vielä koronaepidemian vaikutus energiaraaka-aineiden hintoihin ovat heilutelleet tukkumarkkinahintaa rajusti vuoden aikana. Valitettavasti Suomen alueella emme päässeet nauttimaan Norjan ja Ruotsin sähkön hinnan laskusta yhtä suuressa määrin, sillä sähkön siirtoon käytettävä kaapelikapasiteetti rajoittaa tuonnin määrää. Toivottavasti saammekin Olkiluoto 3 -voimalan tuotantokäyttöön jo vuoden 2021 aikana, kuten Teollisuuden Voima on arvioinut. 1600 MW tehoisen laitoksen markkinahintaa laskeva vaikutus Suomen hinta-alueella on merkittävä ja tulee näkymään kaikkien kuluttajien kukkarossa tuotannon käynnistyessä.

Vuoden 2020 toteutunut Täsmäsähkön kuukausihinta oli tukkumarkkinahintaa kalliimpaa, koska energian hankinta oli tehty tukkumarkkinalla jo parin edellisen vuoden aikana. Arviomme tilanteen normalisoitumisesta koronaa lukuun ottamatta on jo toteutunut ja tehdyt hinnankiinnitykset ovat olleet voitollisia kuluvan vuoden aikana.

Väre Salkunhallinta Oy:n sähkösalkunhoitajat tekevät päivittäin työtä tukkumarkkinoiden hintakehityksen arvioimiseksi. Pohjoismaiden vesitilanne on jo normalisoitunut ja koronan vaikutukset talouteen sekä sähkön hintaan heikentyvät rokotusten kattavuuden parantuessa. Pidemmällä aikavälillä onkin tukkumarkkinan hintatasoon odotettavissa selvästi nouseva hintakehitys, sillä uutta siirtokapasiteettia tulee jatkossa lisää Keski-Euroopan suuntaan. Saksan hintataso on huomattavasti kalliimpaa, joten mm. Norjan vienti suuntautuu tulevaisuudessa enenevästi Pohjoismaiden ulkopuolelle. Niinpä tässä tilanteessa katsomme jo pidemmälle horisonttiin ja teemme salkunhoidon asiakkaillemme hankintaa parhaimmillaan useita vuosia eteenpäin tavoitellen laskevaa hintakehitystä.

Risto Kinnunen Kirjoittaja toimii salkunhoitajana Väre Salkunhallinta Oy:llä

This article is from: