2 minute read

Yhdistyksen hallitus esittää Fredriksonin talon ostamista

Yhdistyksen hallitus esittää vanhan Fredriksonin talon ostamista

Keski-Suomen Martat ja Kiinteistöliitto Keski-Suomi ovat valmistelleet kiinteistökaupan esisopimuksen Jyväskylän Yliopistonkatu 11:ssa sijaitsevasta kiinteistöstä. Kauppahinta on 640 000 euroa.

Jyväskylässä keskeisellä paikalla sijaitseva puutalo on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja osittain suojeltu. Talo on rakennettu alun perin vuonna 1863 ja siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1914.

Talo oli pitkään Fredriksonin suvun asuinkäytössä. Marttaliitto osti kiinteistön Keski- Suomen Marttojen käyttöön vuonna 2009 ja talon mittava, perinteitä kunnioittava remontti valmistui vuonna 2010.

– Olemme tyytyväisiä, että jatkossakin talolla on omistaja, joka arvostaa sen historiaa, mutta katsoo myös tulevaisuuteen ja kehittää talon käyttöä vastuullisesti. Se on arvovalinta ja kulttuuriteko, sanoo Keski-Suomen Marttojen toiminnanjohtaja Kati-Erika Timperi.

– Talon sijainti on loistava ja talo on erinomaisessa kunnossa. Viereisen Lyseon korttelin käynnissä oleva kehittäminen luo uusia mahdollisuuksia talon käytölle osana uudistuvaa, toiminnoiltaan monipuolista aluetta, kertoo Kiinteistöliitto Keski-Suomen hallituksen puheenjohtaja Vesa Lensu.

Pentti Janhonen, RKM, RTA, HTT, on suorittanut kiinteistön kuntotarkastuksen elokuussa 2022. Raportin mukaan kohde on rakennustekniikan osalta hyvässä kunnossa eikä siinä havaittu suuria korjaustarpeita.

Keski-Suomen Martat jatkaa nykyisissä tiloissaan vuokralla ainakin viiden vuoden ajan. Talon juhla- ja kokoustilat on vuokrattu Pitopalvelu Sipiselle 1.5.2025 saakka. Yläkerran tiloihin muuttaa Kiinteistöliitto Keski-Suomen toimisto.

Lopullisesti kiinteistökaupasta päättää Kiinteistöliitto Keski-Suomen jäsenistö ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa 16.11. Jäsenten edustajille järjestetään mahdollisuus tutustua kiinteistöön ja esittää kysymyksiä yhdistyksen johdolle ja asiantuntijoille.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen tapahtumakalenterissa https://keski-suomi.kiinteistoliitto.fi/tapahtumat/

This article is from: