Grant, Michael: Avain (Mahtavat 12) (WSOY) by Kirja.fi

Grant

Maailman pelastaminen ei ole heikkohermoisten hommaa!

Huumorin kukittaman supersankaritarinan luoja Michael Grant on kertonut kirjoittavansa saadakseen lapset virnuilemaan ja aikuiset hekottamaan ääneen. Lennokkaan seikkailusarjan aikaisemmat osat ovat Haaste ja Ansa.

. avain

Selvittyään kärhämästä muinaisten jumalien kanssa Mack ystävineen on uusien haasteiden edessä. Päihittääkseen prinsessa Riskin joukkio turvautuu magiaan ja ottaa avukseen mahtavat vargraninkieliset loitsut. Harmi vain, että taikavoimien lähde on jemmattu keskelle Skotlantia, järkälemäiseen linnaan jota vartioi Paisepiikki-niminen epäilyttävä hyypiö. Kallisarvoiset päivät kuluvat ja Kalpea Kuningatar vapautuu Manalan perukoilta hetkenä minä hyvänsä. Ovatko muinaiset taikasanat avain mittelön voittoon? Millaisia haasteita viisikko kohtaa Pariisissa? Ja riittääkö aika Mahtavat 12 -ritarikunnan puuttuvien jäsenten löytämiseen?

mahtavat 12

Pelin kovetessa Manalan väkeä kampitetaan magialla ja mahtisanoilla.

”Grantin kirjoitustyyli on kepeää ja miltei douglasadamsmaisen nokkelaa.” Tähtivaeltaja

N84.2 ISBN 978-951-0-39724-4 www.wsoy.fi

Päällyksen kuvitus © David McClellan 2012 Logo Jason Cook Alkuperäispäällyksen graafinen suunnittelu Amy Ryan

WSOY

”Nauruhermoja kutkuttava seikkailu, jossa ei paineta jarrua.” Kirkus Reviews

Mi c ha el G r a nt

Suomentanut Marja Helanen

Werner Sรถderstrรถm Osakeyhtiรถ Helsinki

Englanninkielinen alkuteos THE MAGNIFICENT 12: THE KEY Copyright © 2012 by Michael Grant Published by arrangement with HarperCollins Children’s Books, a division of HarperCollins Publishers. Suomenkielinen laitos © Marja Helanen ja WSOY 2013 ISBN 978-951-0-39724-4 Painettu EU:ssa

Katherinelle, Jakelle ja Julialle

Yksi

”P

äästä minut pois täältä, hullu ukko!” Mack huusi.

”Täält et erkane elävitten kirjois. Et ainaskan kauan ki-

ru. Hah hah haa!” Mikä oli enemmän tai vähemmän skotin kieltä ja tarkoitti: ”Täältä et lähde elossa. Et ainakaan kauan elä. Hah hah haa!” Skotit ovat kuuluja puhutun kielen puoskaroinnista. He ovat myös kovia rakentamaan kaikenlaista. Ensimmäinen höyryveturi? Sen keksi skottiheppu. Ensimmäinen sadetakki? Skotti keksi senkin. Ensimmäinen televisio, pu-

M A H TAVAT 12 helin, polkupyörä – kaikki skottien keksintöjä. Tosi näppärää rotua. Entäpäs ensimmäinen katapultti, jolla vipataan 12-vuotias poika korkeista torneistaan kuulun linnan korkeimmasta tornista? Käy ilmi, että senkin keksi skotti, ja hänen nimensä oli William Blisterthöng Paisepiikki MacLoru. Kyseinen 12-vuotias poika oli David MacAvoy. Kaikki kaverit kutsuivat häntä Mackiksi, ja niin teki myös William Paisepiikki MacLoru, vaikka he eivät totta vie olleet kamuja. ”Katoppas, Mack, nallinkaine, kun mää katkasen köyren, nua kivet, joita vastapainoks haukutaan, putoo ja kiskasee tän pualen alas, ja sillon sää lennät ilman halki.” Ja Mack katsoi. Oikeastaan katapultti kävi yllättävän hyvin järkeen, vaikkei Mack ollut koskaan ollut haka fysiikassa. Katapultti muistutti hieman pitkävartista lusikkaa k eikkumassa jossain takapihan keinussa. Lusikan tarttumispäähän oli kiinnitetty pölleistä pykätty kori, joka oli täynnä graniitin lohkareita. Lusikan syömäpää, jossa olisi voinut olla kana- nuudelikeittoa tai minestronea, piti sisällään Mackin. Mack oli köytetty. Hän kyyhötti siinä pienenä, avuttomana pelonmyttynä.

AVA IN Lusikka, eiku, katapultti oli kammettu niin, että murikkapää sojotti ilmaan ja Mack-pää maahan. Köysi piteli Mack-päätä alhaalla – ja köysi ihan soi painosta pinkeänä. Sen lyhyet kuidut poksahtelivat jo poikki. Köysi näytti kaikkiaankin aika vanhalta ja rispaantuneelta. William Paisepiikki MacLoru, suurensuuri, vanttera, punatukkainen, punapartainen, punakulmainen, punarintakarvainen, punarannekarvainen mies skottiruutuisessa hameessa,1 piteli leveäteräistä miekkaa, jonka yhdellä huitaisulla voisi katkaista köyden. Silloin kivien paino tempaisisi lusikan tarttumispään alas ja sinkauttaisi samalla Mackin ilman halki. ”Sää pannahine tuppauruit kutsumati mun yksityisalueelle. Ja ny sää oot pannu Kalpeen Kuninkattaren kattoon pahalla silmällä, pösilö!” Tai kunnollisella kielellä: ”Sinä karsea kersa tunkeuduit kutsumatta yksityisalueelleni. Ja nyt olet saanut Kalpean Kuningattaren kääntämään katseensa tänne, hölmö.” Miten kauas katapultti voisi singota Mackin? Jaa, hyvin tehty katapultti… arvaas mitä! Tätä nimenomaista katapulttia kutsutaan nimellä trebuchet. Vastapainokata 1 Okei, okei, sano sitä kiltiksi, jos tahdot, hameelta se silti näyttää.

M A H TAVAT 12 pultti. Käyttäkäämme asianmukaisia termejä Mackin uhkaavan kuoleman kunniaksi. Hyvin tehty trebuchet (tämä näytti melko hyvältä) voi singota kevyesti 100 kiloa (suunnilleen kaksi Mackia) 300 metrin päähän. Kuvitellaanko 300 metriä? Se on kolme jalkapallokenttää. Himpun verran vähemmän kuin Empire State Building kyljellään maassa. Matka on niin pitkä, että jos alkaisit kirkua sinkoamishetkellä, ehtisit kirkua itsesi käheäksi, vetää syvään henkeä, vilkaista tekstiviestit ja kirkua äänesi uudestaan tukkoon. Aika paha juttu. Ikävä kyllä pahempaa oli edessä. Linnantorni oli noin 90 metriä korkea. Linna itse kyyhötti kiikkerästi jäkälän peittämän kallion nokassa, 120 metriä ympäröivää maata korkeammalla. Ynnätäänpä vähän. 90 metriä plus 120 metriä tekee yhteensä 210 metrin äkkipudotuksen. Ja vaakamittaa oli noin 300 metriä. Kaiken tuon ynnälaskun summana kohosi toinen rauniolinna Loch Nessin vieressä. Loch Nessissä asusti Loch Nessin hirviö. Mack ei kuitenkaan osuisi järveen vaan sen toisen linnan, Urquhartin

AVA IN linnan, kivimuureihin. Hän osuisi muureihin niin lujaa, että hänen ruumiinsa liiskaantuisi linnan kivien laastin jatkoksi. ”Onks sulla mitään viimosia sanoja, ennenku mää sut murhaan?” ”Kyllä! Haluan lausua viimeiset sanat, ennen kuin murhaat minut! Kyllä! Viimeiset sanani kuuluvat: älä murhaa minua!” Mack olisi voinut käyttää vargraninkielisiä taikasanoja. Hän oli täysin kykeneväinen lausumaan ne. Kertakaikkisen. Jos. Jos Mack olisi paneutunut opiskelemaan vargraninkieliset sanat, jotka hänelle ja hänen ystävilleen oli annettu. Surullista kyllä, silloin kun Mack olisi voinut opiskella, hän pyörikin Lontoon silmässä, maailmanpyörässä. Seuraavan kerran kun hän olisi voinut opiskella, hän latasi kännykkäänsä pelin ja pelasi kuusi tuntia Mage Gauntletia. Ja sitä seuraavalla kerralla… No, tajuat kyllä.2 Sen sijaan että olisi leiskauttanut suustaan pari valittua 2 Tuon tarinan opetus: On lystiä pelata kännykkäpelejä! Hetkinen, eihän se niin voi mennä.

M A H TAVAT 12 taikasanaa, Mack vain pihisi: ”Ihan totta, älä viitsi murhata minua.” Hurjan säälittävää. Kaikkihan me tiedämme, että Mack on tarinan sankari. Tiedämme myös, ettei sankari voi joutua tapetuksi. Ei tule kuuloonkaan, että hänet paiskattaisiin päin rauniolinnaa ja – ”Lykkyä pyttyyn, riesa”, MacLoru tokaisi ja heilautti miekkaa. Terä katkaisi rispaantuneen köyden. Ei kun ihan vakavasti! Että Mack kuolisi? Painovoima hoiti hommansa, kuten yleensä, ja iso kivi kori putosi kuin iso kivikori. Hei! Jos Mack kuolee, maailma on tuhon oma ja Kalpea Kuningatar voittaa! ”Ääääää!” Mack kiljui. Hän lensi kuin tykinkuula kohti varmaa kuolemaa. Kääntäkäämme katseemme osumakohdasta ja -hetkestä. Kukaan ei halua nähdä, mitä tapahtuu pojalle, kun hän osuu kivimuuriin – se on ihan liian hurmeista ja järkyttävää. Joten palatkaamme tarinassa hieman taaksepäin. Katsotaan, miten Mack ylipäätään joutui tähän liemeen.

AVA IN Otetaanpa pari loikkaa sen merkiksi, että palaamme ajassa taaksepäin… edellispäivään… Ennen kuin… ”Ääääää!” Mack huusi kojelautaa puristaen. Hän istui Stefanin, kuskin, vieressä. ”Aiiiii!” Xiao huusi Mackin istuimen selkänojaa puristaen. ”Acchhh!” huusi Dietmar itseään halaten ja eestaas keinuen. ”Jiihaa!” Jarrah huusi, väläytti leveän hymyn ja huitoi nyrkkiä ilmaan paikaltaan Stefanin takaa. Auto – se sattui olemaan keltainen – syöksyi suoraan heitä kohti torvea huudattaen ja ajovaloja vilkuttaen. Auton kuljettaja pyöristi suunsa kauhistuneeksi molloksi. Stefan tempaisi ratin vasempaan ja painoi kaasua. Se oli vahinko. Hän oli aikonut polkaista jarrua, mutta hämääntyi. Hän ei oikein osannut ajaa autoa. ”Toiseen suuntaan, toiseen suuntaan, toiseensuuntaantoiseensuuntaantoiseensuuntaan – äääääää!” Mack kiljui, kun Stefan ajoi vuokra-autolla liikenneympyrään. Suurimmassa osassa maailmaa autot ajavat liikenneym-

M A H TAVAT 12 pyrässä vastapäivään. Poikkeuksia ovat Englanti, Wales, Australia, Uusi-Seelanti, Japani, pari muuta maata ja Skotlanti. Tämä sattui olemaan skottilainen liikenneympyrä. Ne teistä, jotka ovat lukeneet Mahtavien Kahdentoista kaksi ensimmäistä osaa, saattavat muistaa, että sankarimme Mack MacAvoy oli 12-vuotias. Itse asiassa kahdentoista vuoden ikä oli merkityksellinen, mitä tuli Mahtavien Kahdentoista jäsenyyteen. Ei näet ollut kyse mistään satunnaisesta kahdentoista ihmisen poppoosta. Oli kyse kahdestatoista 12-vuotiaasta, joista jokaisella oli valistunut mahti. Kun sen muistat, saatat myös ajatella: Kuka vuokraa auton 12-vuotiaalle? No, olet kenties unohtanut, että Stefan oli viidentoista – vaikka olikin koulussa Mackin luokalla. Stefan ei kuulunut Mahtaviin Kahteentoista. Hän oli pikemminkin henkivartija ja olisi voinut olla minkä ikäinen hyvänsä. Stefan sattui olemaan viidentoista, ja hän näytti 18-vuotiaalta. Eikä senkään ikäinen voi vuokrata autoa. Varsinkaan jos ei ole ajokorttia. Saatat silti muistaa myös sen kohdan, jossa Mackille annettiin miljoonan dollarin luottokortti.

AVA IN Autonvuokraus: 229,64 GBP.3 Lahjakortti Edinburghin Jennersin tavaratalon autovuokraamon virkailijalle: 3 000,00 GBP. Joo, on se ihmeellistä, mitä miljoonalla dollarilla voi saada aikaan. Autonvuokraus ei tunnu missään. ”Kuorma-auto!” Mack huusi. ”Sitä kutsutaan täällä lorryksi!” Dietmar huusi kaikkitietävään tyyliinsä. ”Ihan sama vaikka sitä kutsuttaisiin –” ”Kurvaa vähän oikeaan”, Jarrah kehotti ihan tyynesti ja laski kätensä Stefanin voimakkaalle olalle. Stefan teki työtä käskettyä. Kuormuri tai lorry, tai miksi sitä sanotaan, tuuttasi torvea sellaisella voimalla, että lyijylasikin olisi särkynyt, ja ampaisi ohi niin likeltä, että pam, mukaan lähti pienen, punaisen vuokra-auton oikeanpuoleinen sivupeili. ”Peili!” Xiao huusi. ”Pöh”, Stefan sanoi olkapäitään kohauttaen. ”En mä sitä edes käyttänyt.” Ei käyttänytkään. Sikäli kuin Mack saattoi päätellä, 3 GBP tarkoittaa brittipuntaa. Se on rahan tapaista, mutta siinä on kuningattaren kuvia.

M A H TAVAT 12 Stefan ei käyttänyt ikkunoita saati sitten peilejä, vaan ajoi enemmän tai vähemmän jonkin itsemurhavietin vallassa. Auto oli tuntunut alusta saakka kehnolta ajatukselta, mutta Mack ei halunnut esittää kauheaa pomottajaa eikä nynnyä tai vastaavaa. Kun ihminen potee kahtakymmentäyhtä fobiaa – järjenvastaista pelkoa – häntä ikävä kyllä herkästi pidetään pelkurina. Mack ei ollut pelkuri, hänellä vain oli fobioita. Mikä tarkoittaa, että hän pelkäsi kahtakymmentäyhtä juttua – tiukkoja tiloja, haita, neuloja, meriä, partoja ja paria muuta asiaa – mutta hän oli hyvinkin urhea useimmissa muissa jutuissa. Kun Mackille oli Lontoo-Edinburgh-junareissun jälkeen tehty selväksi, että sieltä oli parasta jatkaa Loch Nessiin autolla, hän oli myöntynyt tuumaan. Osoittaakseen, ettei hän ollut ihan nyhverö. Miten sujui? Näin: ”Kääää-äää-ääh!” Dietmar kommentoi. PAM! Rätätätä rätätätä rätätätä rätätätä. Tömps! Auto osui liikenneympyrän keskustaa suojaavaan matalaan rotvalliin, ponnahti möykkyiselle nurmikolle, kiersi jonkinmoisen monumentin, ohitti rimaa hipoen kaksi

AVA IN Mini Cooperia – toinen punainen, toinen vaaleanruskea – ja pomppasi ympyrän toiselta puolelta päätielle. Mack, Xiao ja Dietmar vetivät henkeä ensi kerran moneen minuuttiin. Stefan tokaisi: ”Saako tästä maasta autoon safkaa? Karsee nälkä.” Ja Jarrah sanoi: ”Niin kauhea nälkä, että voisin syödä hevosen ja ajaa ratsastajan tiehensä.” Jarrah ja Stefan eivät selvästikään olleet ihan normaaleita. Liikenneympyrästä selviydyttyään porukka löysi bensa- aseman, josta sai myös ruokaa. He ostivat valmiiksi pakatut voileivät ja limut ja tankkasivat auton. Silloin Mack huomasi pakun, jonka hän oli nähnyt aiemminkin. Pakussa ei ollut mitään ihmeellistä. Se oli beige – maailman huomaamattomin väri. Mack oli kuitenkin poika, joka huomasi asioita, ja hän pani merkille, että tässä pakussa oli lommo kyljessä. Pikkujuttu. Mutta miten todennäköistä oli, että kahdessa vaaleanruskeassa eri pakussa oli samanlainen lommo? Mack oli havainnut tämän pakun ensi kerran heti heidän lähdettyään Edinburghista. Nyt kun Mack katsoi tarkemmin, tuulilasi näkyi olevan sävytetty. Se olisi ollut

M A H TAVAT 12 ihan normaalia siellä, mistä Mack oli kotoisin – Arizonan aavikolla, missä aurinko porotti 360 päivää 365:stä – mutta se oli aika merkillistä täällä Skotlannissa, missä aurinko paistoi 5 päivää 365:stä. ”Tuo paku on seurannut meitä”, Mack sanoi, kun he viisi syödä mussuttivat autoonsa nojaillen. Kukaan ei pannut vastaan. He kaikki olivat todenneet, että kun Mack jotain hokasi, hän hokasi oikein. Niinpä he nojailivat autoon ja katselivat pakua. Josta kenties katseltiin heitä. ”Meikä käy kysymässä, mikä on meininki”, Stefan sanoi. ”Ei”, Mack vastasi päätään pudistaen. ”Ehkä on kyse sattumasta. Ehkä nuo ovat vain matkalla samaan paikkaan kuin me.” ”Sangen todennäköistä”, Dietmar sanoi. ”Loch Ness on tosi kuuluisa. Ihmisiä tulee kaikkialta sitä katsomaan.” Dietmar puhui virheetöntä englantia, mutta hänen aksenttinsa oli välillä merkillinen. Mackin oli purtava kieltään, jottei olisi irvinyt hänelle. Ryhmän johtajana Mackin oli käyttäydyttävä hyvin aikavasti. Useimmiten hän käyttäytyikin. Mutta mielessään hän sanoi: ”Sssangen todennäköissstä”, oikein leuhkasti.

AVA IN Hän ei inhonnut Dietmaria. Ei Dietmarissa mitään. Mutta ei ollut mahdollista pitää kaikista samassa mitassa. Dietmar oli tosi älykäs ja piti huolen, että kaikki tiesivät sen. Ja hän oli komeampi kuin Mack – ainakin Mackin mielestä, sillä Dietmarilla oli supisuorat, vaaleat hiukset, kun taas Mackin hiukset olivat tylsän kiharat ja ruskeat. Sen seurauksena Mack oli aika varma, että Xiao piti Dietmaria kerrassaan kiehtovana. Mackia taas kiehtoi Xiao. Joten hän ei erityisemmin toivonut Xiaon pitävän Dietmaria häntä itseään kiehtovampana. Mack ei oikein tiennyt, miksi piti Xiaoa niin kiinnostavana. Vuosi takaperin hän tuskin olisi huomannut tyttöä, jos olisi tämän tavannut. Viime aikoina hän oli kuitenkin katsellut tyttöjä hieman entistä tarkemmin. Ei ollut ihan vielä kyse fiksaatiosta (juu, yllätä sillä sanalla taas ope). Kiinnostuksesta silti. Mahdollisesti se johtui siitä, että Mack oli nähnyt Xiaon tämän todellisessa olomuodossa. Xiaohan oli lohikäärme. Ei mikään tulta syöksevä nahkasiipi, vaan hirvittävämpi ja henkisempi kiinalaislohikäärme, jolla oli iskä ja äiskä ja jonka ei ollut tarvis hönkiä tulta pelottaakseen Mackilta pissit pöksyyn. Xiao pystyi muuttumaan vaivattomasti nykyiseen

M A H TAVAT 12 muotoonsa: sieväksi tytöksi. Hän väitti silti, että se toinen hahmo, melko suuri, turkoosi, käärmemäinen hahmo, oli hänen todellinen oma itsensä. ”Dietmar”, Xiao sanoi, ”mitä meidän sinun mielestäsi pitäisi tehdä?” ”Ai minun mielestäni?” Dietmar kiekaisi. Hän teki toisinaan niin, kun Xiao puhutteli häntä. Kiekaisi. Se oli tosi ärsyttävää. ”Niin. Kysyn sinun mielipidettäsi”, Xiao vastasi kärsivällisesti. ”Minusta meidän ei pitäisi kovistella heitä. Meidän pitäisi vain katsella ja olla valmiita.” ”Olen samaa mieltä”, Xiao sanoi. ”Minusta Stefanin pitäisi mennä koputtamaan heidän ikkunaansa ja kysyä kuis kulkee”, Mack sanoi. Sellaista hän ei olisi ajatellut tai sanonut joskus minuutti sitten, mutta nyt hän ajatteli niin. Stefan empi. Hän katsoi Mackia. Sitten hän katsoi Jarrahia, joka nyökkäsi nopeasti. Aussitytöllä ja Stefanilla oli erityinen side. Sellainen mystinen side, joka yhdistää ihmisiä, joiden mielestä olisi metkaa kiinnittää polkupyöriin raketit ja lentää Grand Canyonin yli.

AVA IN Tuo ei ole mikään keksitty esimerkki. Se on poimittu Stefanin ja Jarrahin todellisesta keskustelusta. Stefan mennä rehvasteli pakun luokse ja naputti rystysillään ikkunaan. Mack jännittyi. Pakun ikkuna valui auki. Stefan puhui jollekulle, kumartui kuuntelemaan ja perääntyi, kun ikkuna liukui taas kiinni. Hän palasi raportoimaan Mackille. ”Keijulauma.” ”Keijuja?” ”Oikein siivet ja kaikki?” ”Niin kai”, Stefan sanoi. ”Niillä on kuulemma ehdotus.” ”Ehdotus?” Mack sanoi. ”Niin ne sanoi”, Stefan totesi. ”Paku täynnä keijuja”, Mack kertasi. Stefan nyökkäsi. ”Haluavat jutella sun kanssa turvallisessa paikassa. Jossain neutraalissa. Niin ne sanoi. Ne sanoi, että tietä vähän eteenpäin on taikametsä.” Kaikki tuijottivat Stefania monttu auki. ”Mitä ne tahtovat?” Jarrah kysyi. Stefan kohautti hartioitaan. ”Magnum-jätskit. Viisi valkosuklaata, yksi Mayan Mystica. Niitä kuulemma

M A H TAVAT 12 saa täältä minimarketista. Ne ei voi itse mennä ostamaan. Koska ne siis on keijuja.” ”Meidän pitäisi ostaa niille jätskit”, Dietmar sanoi. ”Sitten meidän pitäisi puhua niiden kanssa ja ottaa selville, mitä ne tahtovat.” Se oli Mackille ongelma, sillä hän oli Dietmarin kanssa samaa mieltä. Hän ei kuitenkaan halunnut antaa sellaista kuvaa, että hän noudatti Dietmarin käskyjä. Mutta minkäs mahtoi: jos pakullinen keijuja tahtoo juttusille, ei niitä oikein voi karkottaakaan. Niinpä Mahtavat ynnä Stefan lähtivät ostamaan Magnum-jätskit. Paitsi ei Mayan Mysticaa, koska se sortti oli kaupasta loppu. Stefan piti lähettää takaisin pakulle kysymään, kelpaisiko tumma suklaa. (Kelpasi.) Stefan kuskasi jätskit keijuille. Tuhlattu Shellin huoltsarilla: 11,15 GBP.4 He odottivat joitain minuutteja, niin Mack arveli, keijujen syödessä. Sitten paku lähti sulavasti liikkeelle, ja Mack miehistöineen seurasi vaihteiden kirskuessa, roskiksen rusentuessa ja rattaita lykkivän mamman kiljuessa kauhusta. 4 Todennäköisesti vajaat 15 euroa. Niillä hujakoilla.