Suomalaisia menestystarinoita
Aitoja. Aitoja. Ihania. Omanlaisia.
Ihania. Omanlaisia. Blanca Juti WSOY
Aitoja. Ihania. Omanlaisia. Blanca Juti WSOY
W e r n e r Sรถ d e rs t rรถ m Osa k e y h t i รถ
Suomalaisia menestystarinoita
© Blanca Juti ja WSOY 2014 Alkuperäisestä käsikirjoituksesta suomentanut Sini Paronen Graafinen suunnittelu Chris Bolton Valokuvat Osma Harvilahti paitsi s. 208 (Jukka Pakarinen / Otavamedia) ja s. 244 (Kari Hautala / Otavamedia) Mogul-kirjasintyyppi Helsinki Type Studio ISBN 978-951-0-40727-1 Painettu EU:ssa
A i t o ja . I h a n i a . O m a n l a i s i a .
Sis채llys
7
Unelmoijat Niina Hietalahti Sivu 23
Kirsti Hakkola Sivu 31
Rafael, Tilda K, Tilda L & Noemi Sivu 37
Peter Vesterbacka Sivu 43
Antti S. Mattila Sivu 49
Linda Bergroth Sivu 57
8
Ongelmanratkaisijat Presidentti Martti Ahtisaari Anna Tuori Sivu 77
Pertti Korhonen Sivu 85
Simon Livson, Virpi Koivisto, Anas Hajjar & Aki Leskinen Sivu 91
Andreas Forsberg Sivu 99
Pekka Pohjakallio Sivu 105
Selina Anttinen & Vesa Oiva Sivu 111
9
A i t o ja . I h a n i a . O m a n l a i s i a .
Sivu 65
Toimeenpanijat Alexander Stubb Sivu 119
Raoul Grünstein Sivu 125
Antto Melasniemi Sivu 133
Kirsti Tuominen Sivu 141
Helena Kaartinen & Aku Varamäki Sivu 149
Katja Hagelstam & Piëtke Visser Sivu 157
Mika Vanhanen Sivu 163
10
Menestyksentekijät Eero Aarnio Joonas Laurila Sivu 183
Paola Suhonen Sivu 189
Klaus Haapaniemi Sivu 197
Mika Gröndahl Sivu 203
Minna Parikka Sivu 209
11
A i t o ja . I h a n i a . O m a n l a i s i a .
Sivu 171
Tarinankertojat Virpi Suutari Sivu 217
Martti Suosalo Sivu 225
Fedor Grigorev Sivu 231
Rauli Virtanen Sivu 237
Osmo Rauhala Sivu 245
Milla Paloniemi, Anni Nyk채nen & Joakim Juti Sivu 255
Maija Tanninen-Mattila Sivu 263
Aki Ollikainen Sivu 271
12
Pidin syksyllä 2013 hieman sapattivapaata töistä. Olin vuosia unelmoinut pitemmästä vapaasta, jonka olin ajatellut käyttää maailmanympärimatkaan, uuden taidon opetteluun tai jonkin voittoa tavoittelemattoman järjestön hyväksi työskentelyyn. Kun vapaan aika lopulta koitti, yllätin kuitenkin itseni keksimällä tyystin erilaisen suunnitelman. Sapattivapaani alkaessa olin asunut Suomessa erinäisissä jaksoissa parikymmentä vuotta, ja vaikka tunsin sopeutuneeni täkäläiseen yhteiskuntaan, maahan oli toki mahdollista tutustua vielä paremmin. Kaipasin keskusteluyhteyttä sellaisiin ihmisiin, jotka auttaisivat minua näkemään asiat uusista näkövinkkeleistä. Elämämme on usein kiireistä ja rajoittunutta. Suunnittelijat viettävät aikaa taiteilijoiden seurassa, tohtorit lääkäreiden, kirjailijat kollegoidensa ja yrittäjät muiden bisnesihmisten kanssa. Kun näin asiat tässä uudessa valossa, ymmärsin, ettei minun tarvitsisi matkustaa kauas nähdäkseni uusia asioita ja tavatakseni kiehtovia ihmisiä. Kaikki se odotti heti kotiovellani, eikä minun tarvinnut kuin olla avoin uusille asioille. Sapattivapaani sai lopullisen muotonsa, kun tajusin, että halusin tutustua eri alojen ihmisiin ja saada samalla kiinni Suomen syvimmästä olemuksesta. Tämä unelma mielessäni ja nauhuri ja kamera kädessäni lähdin tapaamaan ihmisiä. Vuoden ajan, pitempään kuin sapattivapaani kesti, tein uuden haastattelun aina kerran viikossa tai parissa. Tapasin kuusivuotiaita ja kahdeksankymmentävuotiaita, yrittäjiä ja ruohonjuuritason liikkeiden alullepanijoita, taiteilijoita ja toimittajia, näyttelijöitä ja katutaiteilijoita, uskonnollisia johtajia ja filosofeja, opettajia ja urheiluväkeä. Jotkut olivat tunnettuja, kun taas jotkut olivat kuin keitä tahansa meistä ja elivät elämäänsä piilossa julkisuudelta. Jokainen haastattelu peilasi poikkeuksellista ihmistä. Jokaisen haastattelun myötä löysin myös viisauden sanoja jaettavaksi muiden kanssa. Kuulin tarinoita johtajuudesta, rohkeudesta, empatiasta ja luovuudesta. Todistin ystävällisiä ja solidaarisia tekoja. Kohtasin huumoria, positiivista asennetta ja elämänmyönteisyyttä.
15
A i t o ja . I h a n i a . O m a n l a i s i a .
Alkusanat
Minulta kysytään usein, miten valitsin haastateltavani. Minulla ei itse asiassa ollut mitään suurempaa suunnitelmaa, etukäteen laadittuja listoja eikä ennalta määrättyjä luokituksia tai kriteerejä. Yksi haastattelu johti toiseen, löytö aina seuraavaan. Erästä haastattelua tehdessäni tajusin kuitenkin, että ehkä haastatelluilla olikin yhteinen nimittäjä. Minua vetivät puoleensa ihmiset, jotka selvästi pitävät elämäänsä merkityksellisenä ja jotka uskovat – tietoisesti tai tiedostamattaan – voivansa muuttaa asioita. Mielikuvitukseni saivat laukkaamaan ne, jotka etsivät ongelmiin luovia ratkaisuja, näkivät lukemattomia mahdollisuuksia täysin uusissa paikoissa tai erottivat poikkeuksellisuuden myös tavallisuudessa. Tapaamisiin liittyi kenties myös henkilökohtainen pyrkimys: minulla oli tarve kerätä oma rohkeuteni, löytää oma ääneni ja pohtia oman elämäni tarkoitusta. Minusta tuntui heti alkumetreillä tärkeältä jakaa oppimani muiden kanssa. Suurin osa tämän kirjan tarinoista julkaistiin ensin blogissani. Viikko toisensa jälkeen seurasin sekä yllättyneenä että kiitollisena sitä, missä julkaisemiani juttuja luettiin. Blogin lukijamäärien kasvaessa huomasin, että Suomen lisäksi lukijoita oli maailman joka kolkassa: Argentiinasta Australiaan, Bulgariasta Boliviaan, Espanjasta Etelä-Afrikkaan, Indonesiasta Israeliin, Kambodžasta Kanadaan, Yhdistyneestä kuningaskunnasta Yhdysvaltoihin. Kävi ilmi, että tarinoilla näistä suurenmoisista suomalaisista oli maailmanlaajuista vetovoimaa. Blogin ja kirjan lukeminen ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisia kokemuksia, jotka kannustavat erityyppiseen pohdiskeluun. Internetistä haetaan välitöntä tyydytystä: löydämme etsimämme hetkessä, jaamme nopean kokemuksen, teemme monta asiaa yhtä aikaa, löydämme eri vastauksia samaan kysymykseen. Kirjan lukeminen puolestaan rohkaisee uppoutumaan aivan tietynlaiseen maailmaan. Tämä kirja kokoaa nämä elämäntarinat heijastukseksi tietystä maasta, tiettynä aikana. Miten erilaisia ovat ihmisten vastaukset samaan kysymykseen? Nousevatko samat teemat esiin eri haastatteluissa? Mitä yhteistä näillä ihmisillä on? Ovatko yhteiset piirteet suomalaisuutta vai pelkkää sattumaa? Vaikka tämä on vain henkilökohtainen näkemykseni Suomesta, toivon, että haastattelut luovat laajemmankin kuvan tästä ihmeellisestä maasta, jota satun kutsumaan kodikseni. Ehkä löydätte näiltä sivuilta vastauksia joihinkin mielenkiintoisiin Suomea koskeviin kysymyksiin. Miksi Suomi, joka on pikkuruinen valtio maailman laidalla ja jossa on karu ilmasto ja vaikea kieli, mainitaan usein yhtenä parhaista maista asua? Miksi se saa kokoonsa ja vaikutusvaltaansa nähden suhteetonta maail-
16
1
Viittaan markkinointitiimiini Nokian matkapuhelinyksikössä 2010–2012.
17
A i t o ja . I h a n i a . O m a n l a i s i a .
manlaajuista huomiota? Miksi suomalainen koulutusjärjestelmä on yksi maailman parhaista? Miksi suomalaiset ovat yksi onnellisimmista kansoista maailmassa? Miksi Suomi on paras maa tulla äidiksi? Miksi Suomi vetää puoleensa maailman parhaita peliammattilaisia ja suuren osan Euroopan kasvupääomasta? Pohtiessani näitä kysymyksiä ja jäsennellessäni kaikkea Suomesta oppimaani minusta alkoi tuntua siltä, että haastattelut täytyisi ryhmitellä tavalla, joka asettaisi ne uuteen valoon. Juuri ennen tämän projektin aloittamista olin pohtinut samantapaista pulmaa töissä, kun halusin järjestää tiimini niin, että tekisimme tehokkaammin yhteistyötä ja saisimme aikaan parempia tuloksia. Sanontahan kuuluu, että lasta kasvattaa koko kylä – jokainen osallistuu omalla tavallaan ja saa lapsen puhkeamaan kukkaan. Samaan tapaan myös yhteiskunta tarvitsee monimuotoisuutta kukoistaakseen. Olin etsinyt töissä1 uutta näkökulmaa monimuotoisuuteen saadakseni tiimini menestymään ja tajunnut, ettei monimuotoisuudessa ollutkaan kyse pelkästään taustoista, taidoista tai toiminnoista. Olennaista oli, että jakaisimme itsemme ryhmiin persoonamme ja unelmiemme perusteella, sillä se tekisi meistä kollektiivisesti vahvempia. Me olimme teknologiayrityksen markkinointiosasto ja keksimme ryhmittäytyä viideksi toisiaan tukevaksi tiimiksi: Unelmoijiksi, Ongelmanratkaisijoiksi, Menestyksen tekijöiksi, Toimeenpanijoiksi ja Tarinankertojiksi. Ensimmäinen tiimi oli Unelmoijat, jonka tehtävänä oli visioida, mitä kuluttajat tuotteelta halusivat. Jonkun täytyi toki myös arvioida kysynnän määrä ja selvittää, mikä oli teknisesti mahdollista toteuttaa, mutta unelmoijien tehtävä oli lähteä siitä, mitä kuluttaja haluaisi, jos rajoituksia ei olisi. Tiimin jäsenien taustat vaihtelivat (käyttöliittymäsuunnittelu, ulkoasun suunnittelu, markkinointi ja logistiikka), mutta yksilöinä unelmoijillani oli kaksi hyvin tärkeää yhteistä nimittäjää: he olivat kaikki uskomattoman tarkkanäköisiä ihmisten käytöksen suhteen ja erittäin ennakkoluulottomia ajattelijoita. Unelmoijat näkivät ongelmassa aina mahdollisuuden. He tuottivat päivittäin satoja ideoita, eikä mikään ollut heille liian hullua tai kaukaa haettua harkittavaksi. Unelmillahan ei ole rajoja. Ongelmanratkaisijat olivat luonteeltaan analyyttisiä ja pragmaattisia. Siinä missä unelmoijat raottivat tyypillisesti useita eri mahdol-
lisuuksia, ongelmanratkaisijat hioivat yhtä valitsemaansa ratkaisua. Oliko unelmoijien ehdotus mahdollista toteuttaa operatiivisesti? Jos oli, mihin mennessä? Miten jaamme mammutin pienempiin osiin niin, että unelma on mahdollista toteuttaa? Mistä löydämme sille budjetin, ja kuinka suuri sen pitäisi olla? Ovatko jotkut ratkoneet samankaltaisia ongelmia aiemmin, ja mitä voisimme oppia heiltä? Ilman ongelmanratkaisijoita, joilla oli erityinen kyky yksinkertaistaa, järjestää, analysoida ja ohjelmoida, emme olisi saaneet mitään aikaan. Menestyksentekijät ryhtyivät toteuttamaan asioita, joista olimme unelmoineet ja jotka olimme todenneet toteuttamiskelpoisiksi. He olivat toimintaorientoituneita ja tiesivät, miten suunnitelmasta saatiin tehtyä totta. He olivat kuitenkin myös luovia, ja heidän nimensä kannusti heitä kasvattamaan ja parantelemaan alkuperäistä unelmaa. Menestyksentekijät halusivat varmistaa, että kuluttajat saisivat eteensä jotain ikimuistoista – menestyksekästä. He varmistivat, että kaikki tiet veivät onnistumiseen, ajallaan ja eri maissa. Toimeenpanijoiden rooli oli työskennellä yhteistyökumppanien kanssa. Kun unelmat jaetaan niin, että muutkin hyötyvät niistä ja voivat jopa parannella niitä, tapahtuu ihmeitä. Asiat pääsevät vauhtiin ja tapahtuvat nopeammin ja helpommin. Toimeenpanijat tietävät, miten muiden tarpeita ja muiden avaamia mahdollisuuksia voidaan hyödyntää unelman toteuttamisessa. Toimeenpanijat tarttuivat hetkeen ja moninkertaistivat tulokset, koska he toivat muiden vahvuudet mukaan kuvioon. Lopuksi Tarinankertojat kertoivat ja tallensivat tarinoita. Mikään ei toimi yhteishengen luomisessa ja työmotivaation löytämisessä paremmin kuin hyvä tarina. Tarinat ovat inhimillinen tarve. Ne auttavat meitä jäsentämään elämää. Tarinat liikuttavat meitä. Ne auttavat meitä muistamaan. Tarinankertojat olivat koko ajan läsnä innoittamassa muita, pitämässä mielenkiintoa yllä, yhdistämässä ihmisiä ja panemassa pohdintaa alulle.
Tällainen tiimien ryhmittely ei ollut tavanomaista ja vaati aluksi jonkin verran rohkeutta. Sen lisäksi että tiimien nimet olivat uudet, myös organisaatiorakenteemme taustalla olevaa filosofiaa pidettiin epätavallisena. Siitäkin huolimatta yksikkömme jäsenet ottivat muutoksen heti alusta pitäen innostuneena vastaan. Jako oli yksinkertainen, mutta se antoi mahdollisuuden nähdä toimenkuvat uudella tavalla. Tämänkaltainen ryhmittely
18
19
A i t o ja . I h a n i a . O m a n l a i s i a .
salli meidän tehdä asioita isommin – suorastaan rohkaisi siihen. Saimme kyseenalaistaa järkkymättöminä totuuksina pitämiämme asioita. Yhtäkkiä työnteko tuntui kuin leikiltä. Unelmoijat eivät enää analysoineet asioita puhki, sillä heille annettiin lupa unelmoida. Tarinankertojat muuttivat katsantoaan. He hylkäsivät teknisen jargonin ja alkoivat sen sijaan vedota asiakkaiden ja kuluttajien tunteisiin. Menestyksentekijät saivat mahdollisuuden suuriin statementeihin. Ongelmanratkaisijat ymmärsivät, että kekseliäs ratkaisu löytyy usein tarpeesta tai ongelmasta itsestään, ja toimeenpanijat nauttivat saadessaan muut innostuneina mukaan hankkeisiin. Tärkeää oli myös, että saimme mahdollisuuden iloita muiden tiimien kehityksestä ja miettiä, miten kukin tiimi voisi edistää muiden työtä. Pian huomasimmekin, että yksikkömme suorituskyky parani. Työmotivaatio oli korkealla ja kohosi entisestään. Muista yksiköistä tultiin katsomaan, mistä parannuksemme johtuivat. Ja mikä tärkeintä, kuluttajatkin huomasivat muutoksen. Hienossa tuotteessa voi helposti aistia sen kehittäneen tiimin innostuneisuuden. Tällaisella ryhmittelyllä oli suuri merkitys. Se inspiroi meitä ja sai meidät työskentelemään tehokkaasti yhdessä. Sen seurauksena tiimimme oli selvästi enemmän kuin osiensa summa, mikä näkyi taloudellisissa tuloksissa, asiakastyytyväisyysmittauksissa ja yrityssegmenttimme globaalissa markkinaosuudessa. Pohtiessani useita kuukausia myöhemmin, mitä olin oppinut näistä haastatteluista, tajusin, että aivan kuten tiimini myös yhteiskunta koostuu ihmisistä, jotka muuttavat asioita omalla tavallaan. Yhteiskunta tarvitsee visionäärejä – se tarvitsee ihmisiä, jotka keksivät uusia tapoja toteuttaa asioita, ovat hyviä saamaan asioita aikaiseksi, tekevät yhteistyötä muiden kanssa saavuttaakseen suurempia unelmia ja auttavat meitä ymmärtämään, mitä merkitystä tällä kaikella on. Huomasin myös, että yhteiskunnassa meidät saa loistamaan se, että rakastamme työtämme ja toteutamme itseämme. Mikäli sinulla on taipumusta unelmoida, unelmoi! Jos sinulla puolestaan on kyky rohkaista ihmiset toteuttamaan jotakin suurta suunnitelmaa, tee se! Pelkkää ammattinimikettään tuijottamalla sitä helposti rajoittaa itseään. Mitä täyttymyksen kokemiseen tulee, rehellisyys sisimpiä tuntemuksiaan kohtaan on vähintään yhtä tärkeää kuin ammatinvalinta. Haastatellessani tämän kirjan ihmisiä kohtasin heissä kaikissa samaa intohimoa ja samoja piirteitä kuin yksikköni jäsenissä. Näin ollen päätin ryhmitellä haastattelut saman periaatteen mukaan ja toivon, että
se innostaa lukijaa tarkastelemaan työtään tai kiinnostuksensa kohdetta aivan uudessa valossa.
Tämä kirja on omistettu nämä sivut täyttäville ihmisille. Kiitän teitä kaikista saamistani viisaudenjyvistä ja etenkin haastatteluja seuranneesta ystävyydestä. Kirja on omistettu myös avuliaille tiimiläisilleni ja ystävilleni sekä sisaruksilleni Pepelle, Gusille ja Mariferille, jotka sapattivapaastani kuultuaan rohkaisivat minua ryhtymään tähän projektiin. Ajattelin aina kirjoittavani juuri heille ja tunsin saavani arvostusta, kun he jakoivat kirjoituksiani sosiaalisessa mediassa. Haluan kiittää Chris Boltonia tämän kirjan ja Jakob Henriksonia blogini ulkoasun suunnittelusta. Ilman kustannustoimittajieni, WSOY:n Joel Kontron ja Joni Strandbergin, tukea ja huolellista otetta tätä kirjaa ei olisi koskaan syntynyt. Osma Harvilahden mestarilliset taidot saivat haastateltavien persoonat loistamaan kirjan sivuilla. David Stonehamin ja Sini Parosen kielellisen lahjakkuuden ansiota taas on, ettei englantini virheitä huomaa ja että onnistun kuulostamaan sujuvasanaiselta suomeksi. Lopuksi vielä kiitokset ystävilleni James Veenhoffille ja Hannu Korpivaaralle, joiden kanssa keksin kirjan alkuperäisen nimen kolme sanaa, kun pohdimme viinilasi kädessä sitä upeaa omintakeisuuden ja rehellisyyden jännitettä, joka tekee Suomesta näin ihmeellisen paikan.
Helsingissä heinäkuussa 2014, Blanca Juti
20
U•nel•moi•jat (subst. mon.)
A i t o ja . I h a n i a . O m a n l a i s i a .
Ihmisiä, jotka ovat epätavallisen kaukokatseisia ja joiden ideoita ja visioita pidetään uskaliaina ja jopa mahdottomina, mutta jotka uskaltavat siitä huolimatta unelmoida epätodennäköisistäkin asioista.
21
22
Suomalaisesta perunasta pitäisi tulla uusi Nokia
Niina Hietalahti
23
U n e l m o i jat
Kaikki alkoi kahdestakymmenestä porsaasta. Niina Hietalahti halusi ostaa hyvänmakuista ruokaa, joka olisi turvallista ja mahdollisimman luonnollista. Kun sellaista ei löytynyt, hänellä välähti. Nyt hänen perustamansa yritys on kantanut hedelmää: Anton & Anton ‑myymälöitä on kolme, Kruununhaassa, Ullanlinnassa ja Töölössä. Ne työllistävät noin kolmekymmentäviisi henkeä ja ilahduttavat kuluttajia, jotka kaipaavat korkealaatuista, eettisesti tuotettua ruokaa ja hyvää palvelua. Tapaan Niinan hänen Kruununhaan-myymälässään.
Mitä unelmasi tai visiosi takana oli? Olin ennen töissä toimistoassistenttina, minkä jälkeen vietin kolme vuotta kotona lasten kanssa. En ikinä oikein nauttinut töissä käymisestä enkä ymmärtänyt, miksi ihmiset kehuskelivat sillä, miten paljon he pitivät töistään. Nyt tajuan, että tein vain yksinkertaisesti vääriä töitä. Kun olin kotona lasten kanssa, ideoita alkoi tulla. Isälläni oli sikatila Tampereen lähellä, ja kysyin häneltä, voisimmeko myydä possuja ravintoloille ja kuluttajille. En ollut ikinä ennen tehnyt myyntityötä, mutta isä innostui ideastani. Onnistuin myymään kaksikymmentä possua heti kättelyssä! Huippuravintolat, kuten Chez Dominique, Postres ja Olo, ostivat niitä, samoin kuin jotakin ainutlaatuista etsivät yksityishenkilöt. Siitä se sitten lähti. Muutamaa kuukautta myöhemmin mietiskelin, että ruuanostotottumuksiimme olisi tultava muutos. Minua inspiroivat Britannian suoramyyntitorit. Viljelijän tyttärenä minusta myös tuntui siltä, että se, mitä Suomessa myytiin ruokakaupassa, oli hyvin kaukana ruuan alku perästä. Tuoretuotteet oli usein pakattu muoviin, ja broileri myytiin pieninä paloina ja hunajamarinoituna. Tämä on tietysti muuttunut paljonkin viiden viime vuoden aikana, sillä Suomessa on tapahtunut ruokavallankumous. Silloin minusta kuitenkin todella tuntui siltä, että jotain puuttui. Halusin tuoda pöytiin ruokaa, joka oli tuoretta, vastuullisesti kasvatettua ja lisäaineetonta. Halusin myös palavasti kehittää asiakaspalvelun kokemuskulttuuria. Miksiköhän kuluttajat haluavat vain halpaa ruokaa? Isot ketjut ovat opettaneet ihmiset pitämään halpoja hintoja ruokaostosten tärkeimpänä kriteerinä. Mielestäni kuluttajien pitäisi olla paljon kriittisempiä. Ihmisten pitäisi miettiä ostoksia tehdessään, arvostavatko he hyvää ruokaa, palvelua, käsityötä, eettistä tuotantoa ja kokemusta vai vain halpoja hintoja. Meidän täytyy punnita, mikä on meille tärkeää elämässä. Ihmisillä on vapaus valita. He eivät ehkä nyt käytä valtaansa. Nimesit kuulemma yrityksesi poikasi Antonin mukaan. Pitää paikkansa. Hän on nyt seitsemänvuotias. Yritystä perustaessani yhdellä sijoittajista ja minulla oli kummallakin Anton-nimiset pojat. Ainoa ongelma tässä on nyt se, että tyttäreni Elli ihmettelee, miksei kaupan nimi ole Elli & Anton!
24
Kerropa tavarantoimittajistasi. Yksi asia johti toiseen. Porsaiden jälkeen aloin ottaa yhteyttä paikallisiin tuottajiin. Löysimme kiinnostavia, myymälämme henkeen sopivia tuotteita myös ulkomaisilta markkinoilta. Nykyään tuottajat ottavat meihin usein yhteyttä itse. Lista toimittajistamme löytyy nettisivuiltamme. Uskon kuitenkin, että Suomessa olisi tarvetta erikoistuneemmille viljelijöille: sellaisille, jotka ymmärtävät tuottamansa ruuan arvon ja kiinnittävät enemmän huomiota pakkauksiin ja hinnoitteluun. Tilaisuuksia kyllä olisi. Nykyään esimerkiksi kahdeksankymmentäkuusi prosenttia kuluttamastamme lampaanlihasta tuodaan ulkomailta. Eihän sen niin pitäisi mennä! Anton & Antonissa myydään vain suomalaista kokolihaa. Ainoa poikkeus on luomukana, joka tuodaan Ruotsista, koska sitä ei saa Suomesta.
25
U n e l m o i jat
Yrityksesi on hyvin selkeästi brändätty. Onko se ollut sitä alusta asti? Minulla oli heti alussa selkeä kuva siitä, miltä yrityksen pitäisi näyttää. Visuaalisen identiteetin suunnittelusta voi tietysti maksaa jollekulle satoja tuhansia euroja, mutta jos siitä puuttuu sielu, miten yritys voi menestyä? Uskon todella, että yksi suurimmista syistä siihen, että olemme kaikkien näiden vuosien jälkeen yhä olemassa, vaikka moni muu firma on mennyt nurin, on myymälöiden visuaalinen identiteetti, design ja brändäys. Mielestäni tätä puolta aliarvioidaan Suomessa. Joidenkin mielestä näistä asioista välittäminen voi olla snobbailua, elitististä tai hölynpölyä, mutta itse olin heti alusta asti sitä mieltä, että se on tärkeää. Ruuan ostamisen jokapäiväinen rutiini voi olla – ja sen pitäisikin olla – hieno kokemus, joka inspiroi myös visuaalisesti. Olin onnekas, kun löysin samanhenkisiä ihmisiä. Visuaalisen ilmeemme takana on Chris Bolton, joka ihastui bisnesideaamme, kun avasimme ensimmäisen myymälän Porvooseen. Meillä ei ollut paljon rahaa, mutta meillä oli ihmisiä, jotka jakoivat intohimomme. Chrisillä oli selkeä visio siitä, että visuaalisen ilmeen pitäisi lähteä mustavalkoisista lattialaatoista ja kalusteista sekä pakkauksista, jotka korostavat ruuan värejä ja saavat ne erottumaan hauskalla tavalla. Vahva visuaalinen identiteetti auttoi meidät alkuun. Kaikki mahdolliset aikakaus- ja sanomalehdet kiinnostuivat konseptistamme, ja meistä tehtiin paljon kuvitettuja juttuja kaikkiin tärkeimpiin medioihin. Kuuden vuoden takainen ajoituksemme oli täydellinen. Silloin oli alkamassa vallankumous, joka sai kuluttajat kiinnostumaan ennen kaikkea lähiruuasta.
Kerro lisää tiimistäsi. Tuntuu varmasti saavutukselta työllistää kolmekymmentäviisi ihmistä. Meillä on loistotiimi, emmekä olisi pärjänneet näin hyvin ilman sitä. Toimitusjohtajamme on Andrea Hasselblatt. Hän tuli jakamaan unelmani neljä vuotta sitten ja on luotsannut yritystä vuodesta 2010. Meillä oli onnea, kun löysimme niin sitoutuneen ihmisen: hän on sijoittanut yritykseen ja on mukana koko sydämellään ja sielullaan. Yrityksen pääomistajat ovat nyt Andrea, TukkuHeino Oy (jolla on yrityksen osake-enemmistö), ruoka- ja viinikirjoittaja Arto Koskelo, isäni Jukka Mäenpää ja minä. Hallituksen puheenjohtaja Petri Heino, jonka perheyrityksen osa on Heinon Tukku, on upea persoona, jolla on pitkän tähtäimen näkökulmaa yrityksen pyörittämiseen. Sellainen on harvinaista nykypäivän kvartaalikeskeisessä maailmassa. Olen myös ylpeä siitä panoksesta, jonka annamme yhteiskunnalle. Laskin juuri, miten paljon tiimimme on maksanut veroja ja sosiaali turvamaksuja, ja summa on merkittävä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomi voisi tukea yrittäjiä enemmän. Erityisesti palvelualalla on paljon potentiaalia ja kysyntää, johon vastata. Vetäydyin huhtikuussa 2013 yrityksen toiminnasta keventääkseni sen hallintoa, mutta en ollut oikeutettu työttömyysturvaan. Poliitikkojen puheet ja teot eivät kohtaa, ja yksi suurista ongelmista on juuri yrittäjien sosiaaliturva. Mihin suuntaan haluaisit kehittää Anton & Antonia? Harkitsemme uusien, vähän erilaisella konseptilla toimivien myymälöiden avaamista. Haluamme tehdä valmisruokaa perheille – ruokaa, joka on korkealaatuista ja eettistä, mutta helppotekoista, koska kaikilla on niin kiire. Oma keittiö mahdollistaa idean toteuttamisen. Valmiiden aterioiden kysyntä on meillä kasvussa ja niiden myynti on jo samoissa lukemissa kuin lihatiskin myynti. Meillä on A&A Ruokakassi -palvelu, jossa suunnittelemme kolme viikoittaista ateriaa 2–4 hengen perheille. Meiltä voi ostaa kassin, joka sisältää kaikki tarvittavat raaka-aineet ja reseptit. Kalaa yhtenä päivänä, kasvisruokaa toisena (lihattoman maanantain hengessä) ja liharesepti kolmantena. Viime viikolla yksi ateria oli ratatouillea ja couscousia – ratatouille oli valmista, joten siihen piti vain lisätä couscous. Kehitämme parhaillaan nettisivujamme tätä palvelua varten ja voimme toimittaa ruokakassit kotiin pääkaupunkiseudulla. Suunnitelmissamme on, että jonain päivänä olemme Anton & Anton -tavaratalo: sellainen paikka, joka tulee mieleen, kun haluaa hyvää ruokaa töissä tai kotona.
26
Mikä sinua inspiroi? Ihmiset! Opin muilta ihmisiltä. En ikinä ollut hyvä koulussa. Opin tapaamiltani ihmisiltä ja saan inspiraationi heiltä. Mitä lukupinossasi on? En ole erityisen kova lukemaan. Tapasin juuri vanhan koulukaverini sen kunniaksi, että valmistuimme kaksikymmentä vuotta sitten. Hän sanoi, että tiesin aina, mitä kirjoja milloinkin kuului lukea, vaikken lukenut niitä itse! Tällä hetkellä luen paria eri kirjaa. On melkein noloa myöntää, että ne eivät ole sellaisia, joita kuuluu lukea. Luen Anton Tšehovin novelleja. ”Arossa” oli yksi ihan mahtava sutkaus! Se meni jotenkin näin: ”Sen minä sanon, että jos kaikki rupeaisivat oppineiksi ja hienoiksi, kukaan ei enää kylväisi viljaa ja kävisi kauppaa. Kaikki nääntyisivät nälkään.” Ylenmääräinen opiskelu on minusta yliarvostettua. Koulutus on tietysti sinänsä arvokasta, mutta monet koulutetut eivät tätä nykyä löydä
27
U n e l m o i jat
Mitä sinä itse haluat tehdä seuraavaksi? Joskus mietin, pitäisikö minun lähteä mukaan politiikkaan. Uskon myös, että koska tiedän nyt paljon ruokateollisuudesta, voisin auttaa viljelijöitä kehittämään tuotteitaan. Suomen elintarvikevienti on alikehittynyttä. Miksi viemme ulkomaille vain puolentoista miljardin euron edestä ruokaa vuodessa, kun ruotsalaiset vievät viiden miljardin edestä? Suomalainen ruokatuotanto on erittäin korkeatasoista – meillä on lyhyet kesät ja pitkät talvet, millä on suuri vaikutus ruuan laatuun. Kasvinsuojeluaineille on vähemmän tarvetta. Ruuan alkuperä on myös helppo jäljittää. Minusta suomalaisesta perunasta pitäisi tulla uusi Nokia: siinä on valtavasti vientipotentiaalia! Olen nähnyt Pietarin ruokakaupoissa ranskalaisia luomuperunoita. Se on outoa. Me olemme paljon lähempänä, eikä mikään voita suomalaisia perunoita maussa ja laadussa. Meillä on yksinkertaisesti maailman parhaat perunat – ne kasvavat lyhyessä ajassa ympärivuorokautisessa päivänvalossa, joten niiden maku on voimakas. Ihmiset kaikkialla maailmassa tietävät, että lohi tulee Norjasta. Suomalaisten pitäisi ottaa peruna haltuun samalla tavalla! Meidän täytyy panostaa enemmän pakkauksiin ja markkinointiin. Meidän täytyy myös ymmärtää, että palkkatasomme ei mahdollista tukkumyyntiä. Meidän on löydettävä tapoja kehittää tuotantoamme ja antaa sille lisäarvoa.
töitä. Lupaamme ihmisille, että opiskelu on avain menestykseen, mutta todellisuudessa korkeakoulutetuille ei ole tarpeeksi työpaikkoja. Yrittäjäominaisuuksia ei puolestaan arvosteta ja tueta koulussa. Luen myös Sixten Korkmanin kirjaa Talous ja utopia. Haluan ymmärtää, miten talous toimii. Taidat lukea enemmän kuin suostut myöntämään. Saiko Anton nimensä Tšehovin mukaan? No, poikani kolme nimeä ovat Anton, Leo ja Viktor... Niin kuin Tšehov, Tolstoi ja Hugo. Ehkä häneen tarttuu jotain näistä suurista kirjailijoista! Kuvaile itseäsi kolmella sanalla. Utelias. Uskalias. Idealistinen. Mitä täydellinen onni on sinulle? Oma naapurustomme Kruununhaka! Muutimme tänne Porvoosta kaksi vuotta sitten. Meillä oli sitä ennen pitkät työmatkat kaupunkiin. Minut tekee valtavan onnelliseksi se, että asun lähellä työpaikkaani ja lapsemme voivat käydä lähikoulua. Anton kävi esikoulun Vironniemessä. Vironniemen päiväkodin valitseminen on paras päätös, jonka teimme muuttaessamme Porvoosta. Se on upea paikka! Paikalliset palvelut ja yhteisöllisyyden tunne ovat hurjan tärkeitä ihmisen elämänlaadun kannalta. Myös tämä liittyy siihen, mistä puhuimme aiemmin: miten kulutamme ja mitä arvostamme. Pidän suuressa arvossa turvallisuutta ja sitä, että lapset voivat kulkea alueella huoletta. Helsingissä on paljon mahdollisuuksia. Kaupunki on muuttunut kovasti parin viime vuoden aikana. Ravintolapäivän ja Siivouspäivän kaltaiset liikkeet saavat luontaisesti ujot suomalaiset osallistumaan entistä enemmän yhteisölliseen toimintaan. Vaikutus ulottuu myös muihin kaupunkeihin Suomessa. Miten rentoudut? Olen aloittanut lauluharrastuksen. Minulla on laulunopettaja, ja olen myös mukana Vironniemen päiväkodin Kenkävaahto-kuorossa! Harrastukselle jää aikaa, koska minun ei tarvitse haaskata aikaa autossa pitkillä työmatkoilla.
28
Mikä on kaikkein yliarvostetuin arvo? Mainitsin jo ylenmääräisen kouluttautumisen, mutta seinätkin ovat yliarvostettuja! Tarkoitan sillä sitä, että kodin omistamisen vuoksi tehdään liikaa uhrauksia. Ihmiset lankeavat liian helposti asuntolaina-ansaan saadakseen suuremman kodin. Itse uskon, että avain onneen on yhteisö, jolla on samat arvot kuin itsellä, jossa voi luottaa muihin ja olla luotettu ja jossa omat parhaat puolet tulevat esiin. Mikä on kaikkein aliarvostetuin arvo? Aika on todella aliarvostettua. Nyt kun asumme, syömme, nukumme, opiskelemme, työskentelemme ja tapaamme ystäviämme ikään kuin pienessä kylässä, elämämme on paljon parempaa.
Niina on edelleen paneutunut tarmokkaasti ja kaikesta sydämestään siihen, että suomalaisesta perunasta saataisiin uusi kansainvälinen menestystuote.
29
U n e l m o i jat
Onko sinulla mottoa? Paras tapa selvittää, voiko johonkuhun luottaa, on luottaa häneen!
WWW.WSOY.FI
Blanca Jutin oli tarkoitus viettää sapattivapaansa maailmaa kierrellen, kunnes hän tajusi kiinnostavien tarinoiden löytyvän heti kodin ulkooven takaa. Minkälainen on se Suomi, jonka start up -yrittäjät houkuttelevat maahan rekkalasteittain ulkomaista pääomaa ja jonka edistyksellistä koulujärjestelmää kadehditaan ympäri maailmaa? Entä mistä kumpuavat ruohonjuuritason ilmiöt, kuten Ravintola- ja Siivouspäivä, jotka hurmaavat ihmisiä myös maamme rajojen ulkopuolella? Kirja esittelee joukon suomalaisia, joita yhdistää sekä rohkeus unelmoida että into ryhtyä tuumasta toimeen. Esimerkit nykyaikaan päivitetystä perisuomalaisesta “luovasta hulluudesta” inspiroivat taatusti!
Tätä nykyä Rovion markkinointijohtajana toimiva Blanca Juti muutti parikymmentä vuotta sitten sydämenvalittunsa perässä Suomeen. Vaikka Juti on vuosien saatossa asunut eri puolilla maailmaa, hän pitää Suomea rakkaana kotinaan. Osuvaa onkin, että Juti on luonut uransa tunnetuimpien suomalaisbrändien parissa – ennen Roviota hän on työskennellyt sekä Nokian matkapuhelinyksikössä että Fazerilla. Minkä työkiireiltään ehtii, talvisin Juti harjoittelee maaseudulla murtomaahiihtoa ja kesäisin nautiskelee jäätelöstä Helsingin tuomiokirkon portailla. PÄÄLLYS CHRIS BOLTON
99.1 ISBN 978-951-0-40727-1
*9789510407271* 30
KUVAT OSMA HARVILAHTI