TUOMAS MARJAMÄKI
JULKISIVUN
TAKAA
TARINOITA JULKISIVUTYÖMAILTA
JA NIIDEN LIEPEILTÄ
Copyright © Tuomas Marjamäki ja Docendo 2024. Docendo on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä.
Kansi: Jyri Alanne / Viestintä Kreivi Graafinen suunnittelu: Keski-Suomen Sivu Oy
Kustantaja: Docendo, Jyväskylä
puh. 044 7270 250 info@docendo.fi www.docendo.fi
ISBN 978-952-382-779-0
Painettu EU:ssa.
FSC Finnish C021394 New MIX Paper Landscape BlackOnWhite
SISÄLLYS Esipuhe 11 1. MENNEILTÄ AJOILTA ......................................................................................................... 13 Kauhunhetkiä kelkassa .............................................................................................................15 Aatetta jaloa ja alhaista iloa 20 Työmaiden kuninkaat 21 Kymppi...................................................................................................................................................22 Koti Säätytalossa 23 Kämpin tuho ja nousu 24 Punalippu Kansallismuseon katolla 29 Pomo käskee 30 Jätteet mereen 31 Työnnettävä matkapuhelin ja muita vimpaimia 32 Onko johtajaa näkynyt? 35 Ilotyttöjä Eerikinkadulla 36 2. HURJIA TILANTEITA 39 Kaltevalla pinnalla 41 Tanssii Tavastian katolla 43 Läheltä piti ..........................................................................................................................................45 Tippa linssissä 50 Ampumavälikohtaus 51 Arkipäivän actionia 52 Harjoittelua yläilmoissa 53 Yllätys ullakolla 55 Kauniita unia 56 Kilpaa junan kanssa 58 Kesäkelkkailua 59 Kovia miehiä 62
Suposta päivää 67 Paniikin aineksia 70 Voimat tarpeen 71 3. ENTISTÄ EHOMPAA 73 Enkelin suunnittelema 75 Nolot nuoruudentyöt 77 Pikkutarkkaa näpertelyä 78 Liian hyvää 81 Made in Finland 82 Notkoselkäinen leijona 83 Kysykää kirkolta 85 Hitaasti hyvää tulee 86 Pommien paljastamaa 87 Puhdistuksesta päänvaivaa 88 Ranskanleipää seinään ..............................................................................................................92 Salaisuus pinnan alla 95 Torilinnan tornit 97 4. SUURIA PERSOONIA 101 Betonimylläri Onni 103 Tapaturmamagneetti Nitsu 108 Minuuttipeliä 109 Mestari Jussi 110 Lautalasti ratikassa 113 Tavaraa taskuun 114 Kaksi arkkitehtia 116 Julkisivukeisari Jean Paul I 116 Porno-Arska.................................................................................................................................... 119 Paljon melua Kalevista 120 Raksamies Rami 128 Ole kuin kotonasi ..................................................................................................................... 131 Pullaa ja kahvia 133 Yli 70 vuoden työura 134 Yllytyshullu Polle 136 Ammattimiehet tunnistaa 138 5. POLTTOAINEENA KOSKENKORVA...................................................... 141 Kaksi vaihtoehtoa 143 Laita taiteilija asialle 143 Juopporemmi Tieteiden talolla 144
Paljastavia jälkiä 146 Ei tippa tapa 148 Viinankätkijä 157 6. ERIKOISKOMENNUKSIA 159 Hätäremontti prinsessalle 161 Tuttu viikinki 163 Vapaamuurarien salaisuudet 164 Mahdoton tehtävä 165 Mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy 165 Saddamille palatsi 169 Vihattuna Vietnamissa 172 Siperia opettaa 173 Siunatut kupolit 174 7. TURVALLISUUS ENNEN KAIKKEA 179 Miehet rautaa, keuhkot kiveä 181 Varomatonta toimintaa 183 Mikä polttaa? 184 Purkkavirityksiä 185 Täyttä höyryä 189 Yksisuuntaiset tikkaat 193 Lapset mukaan töihin 194 Ylimääräistä painoa 196 Stadionin tornin kaiteilla 197 Suunnittelematon benjihyppy 201 8. MURHENÄYTELMIÄ ..................................................................................................... 203 Kuolema Agricolankadulla ............................................................................................... 205 Ihminen telineillä 208 Kohtalokkaita virheitä 209 Ystävän muisto 211 9. TALOUS KUNNOSSA 213 Piikki auki 215 Valikoiva muisti 216 Kaveripalveluksia 219 Taskut tyhjinä miljoonatalossa 221 Muuan verotarkastus.............................................................................................................. 222 Penniä venyttävä arvotalo 224 Lakkoja uhmaten 226
Nihkeä alku 227 Duunarin loistoauto 229 Yhdeksän vuotta unettomia öitä 230 Kallista yrittämistä 233 Rikos ja rangaistus 235 10. KOHTAAMISIA IHMISTEN KANSSA 239 Karjalaista vieraanvaraisuutta 241 Ei saa kiilata! 242 Naisen tuoksu 243 Möykky 244 Pääjohtaja apupoikana 244 Rouva ja sementtimylly 247 Huonosti käyttäytyviä juhlijoita 250 Ruudun takaa 251 Katu-uskottavia rockmiehiä ............................................................................................ 253 Suuronnettomuuden ainekset 254 Voimanaisia 256 Pyhiä toimituksia ...................................................................................................................... 258 Yrittäkääpä elvyttää 259 Bonus lattian alla 261 11. VIRHEITÄ SATTUU 263 Paluu rikospaikalle 265 Virheistä opitaan 266 Työmaakastelmus 267 Kosteat paikat 268 Ensiluokkaista siantuntemusta 269 Epäilyttävää kopinaa .............................................................................................................. 270 Häpeäpilkut katolla 272 Jos ei tee mitään, ei satu mitään 273 Kolmas kerta toden sanoo ................................................................................................. 277 Markiisin maalisade 279 Niin siinä työselityksessä lukee 281 Ulkoistettu palautelinja 281 Ruusu jäi poimimatta 283 Mitäs pienistä 284 Osaamisvajetta 285 Varokaa arvokkaita pintoja! 286 Tuhkat pesästä 287
Kiireellä kahville 288 Se on ihan Matti 288 12. ASIAKAS ON AINA OIKEASSA 291 Tarkan markan Paavo Nurmi 293 Nopeaa palvelua 293 Sävyeroja 295 Tinkimätön tarkastaja 299 Kylmähermoinen asukas 301 Herrapölyä 302 Tietäjät tietävät 304 Isännöitsijäehdokkaan salajuoni 308 Alvariinsa kiitolliset 310 Vaativa arkkitehti 312 Palveluksia presidenteille 314 Kärsivällisyys on hyve ............................................................................................................ 316 Miljonääreillä töissä 317 Ministerin keksit 319 Oikeudenkäynti pressujen alla ...................................................................................... 320 Parempi voittakoon 321 Poliisiasioita 323 13. JÄYNIÄ JA LUSMUILUA 327 Pääministerin pässinpää 329 Pomolle terveisiä 331 Kärpäsenä katossa 333 Säädyttömyyksiä Säätytalolla 335 Pesunkestävä valvoja 339 Yksi mies, kaksi työmaata .................................................................................................. 341 Raskaat tuliaiset 342 Haalarit sen todistavat 343 Työpaikalle tullaan viihtymään .................................................................................... 343 Entisöintipulla 348 LÄHTEITÄ ..................................................................................................................................................349 Haastattelut 349 Kirjat 349 Netti 350
ESIPUHE
Kaupungissa asioitaan toimittavat kiireiset ihmiset ehtivät tuskin koskaan katsella nenäänsä tai puhelimensa näyttöä pidemmälle. Tämän tunnustan itsekin. Julkisivun takaa -kirjan tekoprosessi sai minut kuitenkin muuttamaan tapojani: nykyään kävelen Helsingin keskustassa pää yläviistossa, ihailen vanhojen arvorakennusten julkisivuja ja naurahdan milloin mihinkin taloon liittyvälle tarinalle.
Suurimmat suomalaiset kaupungit sisältävät monenlaisia arkkitehtuurisia kerroksia eri aikakausilta. Niitä on onneksi jäänyt jäljelle, vaikka esimerkiksi Helsingissä monet talot tuhoutuivat sotavuosina pommituksissa vähintään osittain ja lähes yhtä tuhoisaa oli sodanjälkeinen purkuvimma. Vasta 1970-luvulla Suomessakin alettiin ymmärtää olemassa olevan arkkitehtuurin arvo, ja myös korjausrakentamisessa alettiin kunnioittaa julkisivujen alkuperäistä ilmettä.
Tässä kirjassa suunvuoron saavat monet julkisivutöitä tehneet urakoitsijat sekä muut alan ammattilaiset. He kertovat tarinoita komeista rakennuksista, erikoisista työkavereista, haasteellisista urakoista, hankalista asiakkaista, mokista, jäynistä ja myös valitettavista tragedioista. Kertomuksiin on tallennettu vielä muutama vuosikymmen sitten työmaalla vallinnut villin lännen meininki – runsas alkoholinkäyttö, tappelut ja olematon työturvallisuus – mutta myös rakkaus ja arvostus rakennuksia ja käsityötä kohtaan sekä ansaittu ammattiylpeys.
11
Julkisivun takaa on samalla tutkimusretki oman isäni Tarmo Marjamäen ammattiin, josta en aiemmin ymmärtänyt juuri mitään. Hän työskenteli pintakäsittelytöiden tarkastajana ja valvojana paljolti julkisivutyömailla.
Hankkeen ideasta kiitän ystävääni Markus Treuthardtia, joka viiden vuoden ajan kehotti minua haastattelemaan urakoitsijoita ja tallentamaan uskomattomalta kuulostavat tarinat kansien väliin. Markuksen lisäksi lähetän erityiskiitoksen Peter Backmanille, Mauri Kalliolle, Sakke Koskiselle, Marko Kärkkäiselle, Hannu Liehuselle, Pasi Tuomiselle ja Mika Wanteelle, jotka omalta osaltaan mahdollistivat keskittymisen tähän urakkaan.
Samoin kiitän kaikkia heitä kymmeniä ammattilaisia, jotka kertoivat omat tarinansa työmailta ennen kuin ne painuisivat unholaan.
Helsingissä 1. helmikuuta 2024
Tuomas Marjamäki
12 * * *
1.
MENNEILTÄ AJOILTA
Julkisivutyömailla on viime vuosikymmenien aikana moni asia muuttunut. Työmiesten jäsenkirjat, vaaralliset kelkkahommat ja asiakkaiden voitelu ovat jo historiaa. Hotelli Kämpin purkaminen ja uudelleen rakentaminen muutti rakennussuojelun asenteita ja marssitti esiin entisöijien ensimmäisen sukupolven.
KAUHUNHETKIÄ KELKASSA
Vielä 1960-luvulla työmailla näki rakennusten seinillä puisia narukelkkoja, jotka aiheuttivat monia onnettomuuksia, loukkaantumisia ja kuolemiakin.
Kelkat oli kyhätty ylijäämälaudoista, ja niiden nostomekanismi askarreltiin köysistä ja laivapurkaamoilta ostetuista plokeista. Narukelkkoja säilytettiin ulkovarastoissa, joissa ne kostuivat – laudat olivat joskus lahoja ja köydet hauraita. Ei ihme, jos ne joskus pettivät ja putosivat seinältä alas tai heittivät työmiehiä kyydistään.
Valitettavasti juuri ennen tämän kirjaprojektin käynnistymistä kuollut Liehunen Oy:n perustaja, ”kelkkamaalareiden kuninkaana” tunnettu Yrjö Liehunen (1932–2023) kertoi omassa kirjassaan puukelkoissa työskentelystä.
Kelkat kiinnitettiin siihen aikaan kiinni savupiippuihin tai ilmahormeihin – tai jos niitä ei ollut, vastapuolen räystääseen. joskus kiinnitys saattoi olla hankalaa. Piti mennä paloluukusta sisään ja kiinnittää köydet kattoparruihin.
Kun alettiin maalata, kelkat vedettiin räystäille ja kelkkaan mentiin katon kautta. Toinen maalareista jäi alas pitämään köysistä ja toinen laskeutui räystäältä kelkkaan sitä kiinnittämään. Kelkan korkeutta säädeltiin sitten köysillä ylös ja alas. Jonkinlaiset varmuusköydet oli kyl-
15
lä silloinkin, mutta eipä niitä juuri käytetty, kun ne olivat niin hankalia. (…)
Korkealla pelottikin ehkä vähän alkuun, vaikka olen aina uskaltanut mennä katolle. Mielessä kävi kylläkin usein, miten laitteet mahtavat pitää. Ja kun kelkka kiinnitettiin laidastaan vain laittamalla köysi lenkille, ei siis solmuun, hajamielisyydelle ei jäänyt sijaa.
Yrjö kertoo kirjassaan myös esimerkin tuon ajan työmiesten hurjapäisyydestä. Sodankäynyttä sukupolvea edustanut Kaiju raahasi pitkän kerrostalon katolle polkupyörän, jolla ajoi pitkin katon harjan kävelysiltaa talon päädystä toiseen päätyyn.
Kun talot olivat pitkiä ja niissä pääsi katolle vain toisesta päästä palorappuja pitkin, Kaijun polkupyöräily kieltämättä helpotti kelkkanarujen siirrossa.
Sitten tulivat modernimmat vaijerikelkat. Niiden rakenteet ja kaiteet olivat metallia ja lattia teräsverkkoa. Kelkka lepäsi vaijereiden ja varassa ja sen korkeutta säädeltiin pumppaamalla kelkan molempia tilforeja eli vaijerivinssejä yhtäaikaisesti. Yleensä kelkassa työskenteli kaksi miestä kerrallaan.
Vaijerit kiinnitettiin katolle tavalla tai toisella, vähän samaan tapaan kuin puukelkatkin. Parasta oli, jos kattoluukku osui sopivalle kohdalle ja vaijerin sai sidottua kiinni kattoparruun. Se kannatteli jo tukevasti kelkkaa, jonka kyytiin oli lastattu pari isoa duunaria ja pari sataa kiloa laastia. Usein vaijeri jouduttiin vetämään savupiipun ympäri tai rakentamaan ristikkäisistä koolinkilaudoista ”helikopteri” tai ”len-
16
Yrjö Liehunen laskeutumassa narukelkkaan Helsingin yliopiston päärakennuksen räystään kautta 1950-luvulla. Liehunen Oy
tokone”, joka kiilattiin piipun sisälle. Sekin touhu oli vaarallista, eivätkä kelkoissa työskentelevät miehet itse nähneet katolle, jos jokin oli pielessä.
Rappari Reiska muistaa, kuinka kerrankin naapuritalosta huudettiin:
– Hei pojat! Piippu kaatuu!
17
Totta tosiaan, savupiippu oli taipunut kuin lakritsipötkö. Se oli murentunut sisältä täysin ja lepäsi enää ulkopeltiensä varassa.
Reiskaa kevään ensimmäinen nousu kelkkaan hirvitti aina.
– Se oli kauheaa se touhu. Kun kaveri vähän liikahti ja kelkka heilahti, toinen jo ärähti. Pelko oli suuri, kun alusta oli niin hutera. Mutta kun noustiin ylös ja tehtiin siellä vähän aikaa töitä, niin kohtahan sitä oltiin kuin tanssilattialla. Tiesimme aina, millaiset vaarat hommiin liittyi, mutta joku siinä hommassa kiehtoi kun sinne piti mennä. Taisi olla jopa niin, että mitä mahdottomampi paikka oli kyseessä, sitä paremmalta se tuntui.
Ensimmäisen kerran Reiska putosi kelkasta eräänä perjantaina, kun hän oli nousemassa Museokadulla seinälle työparinsa Arskan kanssa. Kolmannessa kerroksessa tuli vesipelti vastaan, ja kelkkaa piti siinä kohdassa tönäistä vähän seinästä irti, jotta se ei jäisi jumiin. Arska ei tuntunut tätä huomaavan, mutta Reiska ajatteli hoitaa ensin oman päänsä. Hän tuuppasi seinää takapuolellaan juuri samalla hetkellä, kun Arska pukkasi omaa seinäänsä. Reiskalle jäi tilforin varsi käteen, kun hän putosi seinän ja kelkan välistä alas.
Kolmannen kerroksen ikkunalta oli maankamaralle yhdeksän metrin matka, mutta Reiskan onneksi suoraan kelkan alle oli kasattu puolentoista metrin verran irti hakattua laastia. Matka vähän lyheni ja alusta pehmeni. Reiska selvisi huimasta pudotuksesta mustelmilla.
18
*
* *
Välissä oli viikonloppu ja maanantaina oli aika nousta taas kelkkaan. Reiska tiesi, että jos sitä ei tekisi, kauhu saattaisi jäädä pysyväksi. Piti vain rohkeasti astua kyytiin.
Nyt työt piti aloittaa seitsemännestä kerroksesta, jonne kelkka päivän alkajaisiksi pumpattiin. Apumies Artsi sekoitti alhaalla laastia, joka hinattaisiin taljalla ylös. Artsi kuitenkin sooloili ja teki laastin tavallista suurempaan maaliastiaan. Reiska tajusi, ettei sitä saisi edes nostettua kaiteiden välistä kelkkaan.
Artsi ei kuitenkaan antanut periksi, vaan alkoi nostaa laastiämpäriä. Hän tempaisi vaijerista tarpeettoman voimakkaasti, ja koko kelkka kääntyi ylösalaisin. Reiska lensi sen mukana, mutta sai vielä kaiteesta kiinni ja jäi roikkumaan.
Muut työmiehet näkivät tilanteen ja alkoivat huutaa Artsille, joka pelästyi omaa virhettään. Nyt hän laskikin ämpärin vauhdilla takaisin maahan, jolloin kelkan painopiste jälleen muuttui ja se kääntyi taas toisin päin.
Siinä vaiheessa Reiska menetti otteensa.
Reiska putosi seinän ja kelkan väliin, mutta sai viime hetkellä tarrattua toisella kädellä kelkasta ja toisella vesipellistä. Onneksi myös kelkan paino puristi häntä seinää vasten. Vieläkään Reiska ei ymmärrä, miten sormet pystyivät takertumaan sileään peltiin. Kuolemanhädässä ihminen kykenee ihmeellisiin suorituksiin. Seitsemännestä kerroksesta pudotessa ei enää olisi ollut mitään toivoa selvitä hengissä.
Työkaveri Tapi ei aikaillut, vaan huomasi kelkan vieressä palotikkaat ja lähti kapuamaan niitä kuin apina. Hän pääsi kelkkaan ja otti kaksin käsin kiinni 190-senttisen Reiskan paidankauluksesta. Tapi jyskytti asuntojen ikkunoita ja sai
19
lopulta asukkaita avukseen. Yhteisvoimin he saivat hinattua rapparin sisätiloihin.
Vaijerikelkat korvattiin sittemmin erilaisilla sähkökelkoilla ja nostolaitteilla, mutta nekin ovat nykyään pitkäkestoisissa töissä kielletty. Julkisivuremontit tehdään enimmäkseen telineiltä käsin, minkä vuoksi onnettomuuksien määrä on pudonnut olemattomiin.
AATETTA JALOA JA ALHAISTA ILOA
1950-luku oli vielä poliittisesti herkkää aikaa. Duunareiden oletettiin kuuluvan ammattiliittoon ja ottavan myös vasemmistopuolueiden jäsenkirjan.
Raimo teki ensimmäisellä työmaallaan Työväen Säästöpankin korotustöissä rappauksen jälkiputsia, kun eräs vanha muurari tuli tiedustelemaan häneltä jäsenkirjaa.
– Jos ei ole ja jos et otakaan, pistä lelus kasaan ja lähde työmaalta.
Vaikka Raimo ei kannattanut minkäänlaisia poliittisia aatteita, hän haki kuuliaisesti jäsenkirjan työväentalolta ja maksoi jäsenmaksua muutaman kuukauden. Sen jälkeen hän meni teknilliseen oppilaitokseen opiskelemaan itsensä rakennusmestariksi ja jäsenkirjakin pääsi hukkumaan vuosien mittaan siinä missä viinakorttikin.
Sukulaismies ihmetteli, miten Raimo uskalsi työskennellä työmailla kommunistien seassa. Raimo totesi hänen kaveripiiriinsä kuuluvan niin kommunisteja kuin IKL:läisiäkin. Työt olivat töitä.
20
Samoihin aikoihin, kun Raimo otti jäsenkirjansa keväällä 1953, hän luki sähkösanomasta, että Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin oli kuollut. Asialla oli hänelle erityistä merkitystä, sillä hänen kotinsa oli jäänyt itärajan taakse Stalinin johtamaan Neuvostoliittoon.
– Nauroin, kun uutinen tuli. Se oli paras sähkösanoma, jonka olin eläissäni saanut, mutta en tietenkään työmaalla uskaltanut kertoa kenellekään, mitä mieltä itse olin.
TYÖMAIDEN KUNINKAAT
Rapparit olivat entisaikojen työmaiden kuninkaallisia, joiden tahtoon ja työskentelytapoihin muiden ammattilaisryhmien oli sopeuduttava. Iältään jo viisikymppiset rapparimestarit saapuivat työpaikalleen kauluspaidoissa ja pikkukengissään ja heillä oli oma työmaaparakkinsa, joihin muilla ei ollut mitään asiaa.
Jukka pääsi kesätöihin Helsingin tuomiokirkon remonttiin vuonna 1976, jolloin työskenteli betonimyllärinä.
– Myllärin homma oli kuin pientä tehdasta pyörittäisi. Rapparit tilasivat radiopuhelimilla laastia ylös telineille. Heillä oli tarkat vaatimukset laastin koostumuksesta – siinä ei paljon neuvoteltu siitä, laitetaanko laastin sekaan enemmän vai vähemmän vettä kuin rapparit olivat tilanneet. Jos koostumus ei miellyttänyt, laasti kaadettiin seinää pitkin alas.
Elviksen elkeistä huolimatta rapparit olivat mukavia tyyppejä ja ammattitaidoiltaan tietenkin huippuluokkaa.
21
Tuomiokirkon työmaalla työ oli vaativaa, sillä rappauksessa käytetyt sapluunat saattoivat olla toista metriä korkeita. Yksi miehistä veti sapluunaa narulla eteenpäin, toinen työnsi perästä päin ja kolmas rappasi keskellä. Sapluunat valmistettiin työmaalle perustetussa verstaassa, jossa työskenteli oma porukkansa.
Kesän mittaan rappareiden töitä katsellessaan Jukalle alkoi valjeta, että sellaiseksi hän haluaa itsekin.
KYMPPI
Ennen vanhaan metsä- ja uittotöissä käytettiin alityönjohtajasta nimitystä kymmenmies eli kymppi. Nimi lienee viitannut esimieheen, jolla on noin kymmenen miestä alaisenaan.
Rakennustyömaillakin työnjohtajat olivat usein puheissa kymppejä, tosin etymologian sanotaan olevan toisenlainen. Vähintään kuuden alaisen työnjohtaja sai nimittäin kymmenen prosentin korotuksen palkkaansa.
Oli miten oli, Laeslehdon Rami toimi jo nuorena miehenä eräällä työmaalla työnjohtajana, kun taloyhtiön asukas käski kympin tulla hänen puheilleen.
Rami meni ovelle kyseistä isäntää tapaamaan.
– Sä pyysit kymppiä paikalle?
Isäntä katsoi nuorta poikaa epäilevästi kiireestä kantapäähän ja tokaisi sitten:
– Jumalauta, onpa muuten vitosen näköinen kymppi!
22
KOTI SÄÄTYTALOSSA
Entisöijä Peter ”Spede” Backmanilla on harvinaisen läheinen suhde Säätytaloon. Hänen isoisänsä oli aikoinaan sitä rakentamassa, isä toimi Säätytalon ylivahtimestarina, Spede on useaan otteeseen korjannut sen kipsikoristeita ja nyt myös hänen poikansa on päässyt taloa kunnostamaan.
Kaiken lisäksi Spede asui Säätytalossa koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Alimmassa kerroksessa oli silloin useita asuntoja, joissa asuivat talon ylivahtimestari, talonmies, lämmittäjä ja vahtimestarit perheineen. Melkoisen pramealla kodilla oli varsin keskeinen sijainti Tuomiokirkon ja Suomen Pankin vieressä.
Spede kertoo olleensa jo 16-vuotiaana niin aikuisen näköinen, että sai toimia koulukavereilleen viinanhakijana. Hänelle kun myytiin Alkossa teräviä papereita katsomatta. Luokan kaunein tyttö pyysi Peteriä tuomaan hänelle pullon viskiä, ja Spede täytti toiveen mieluusti. Sitten tytöllä oli uusi ongelma.
– Tiedätkö sä mitään paikkaa, missä tämän voisi juoda?
– Enköhän mä jotain keksi, Spede lupasi.
Seuraavana viikonloppuna Speden vanhemmat olivat kesämökillä ja kaikki muutkin alakerran asukkaat reissuissaan.
Spede haki isänsä avainnipun ja johdatti tytön Säätytalon pääaulaan, jossa pullo korkattiin Lex-patsaan edessä. Tyttö muistanee tapauksen loppuikänsä.
Muutenkin Spede sekä hänen sisaruksensa ja kaverinsa oleilivat paljon kaikkialla Säätytalon tiloissa. Jos kokouksia ei sattunut olemaan, he tekivät usein läksynsä edustustilojen yläkerroksissa.
23
ISBN 978-952-382-779-0
KL 92.833
Kansi: Jyri Alanne / Viestintä Kreivi
24