pöpElIkKöLä
Fridalle, Merille ja ystävälleni Jarspikselle, joka kertoi, mitä nuotin vieressä on.
Teksti © Petri Leppänen Kuvitus © Paula Mela Taitto: Venla Poskela © Lasten Keskus Helsinki 2021 Painopaikka Meedia Zone OÜ, Tallinna 2021 ISBN 978-952-354-537-3
Pete Leppänen
kEiKkAkUuMeTtA Kuvitus
Paula Mela
Lasten Keskus
PöpElIkKöLäN VäKeä Rokki-Pupu: Pöpelikkölän koulun hieman kiusattu, syrjäänvetäytyvä oppilas, joka soittaa kitaraa ja jonka toinen korva lerpattaa. Rolli-Pöllö: reipas oman tien kulkija, joka puolustaa parasta ystäväänsä Rokkia ja huhuilee tämän kitaransoiton päälle. Tero Orava: ilkeästi käyttäytyvä pikku orava. Raisu-Marsu & Juusto-Hiiri: Teron jengi. Hevi-Siili: heviä kuunteleva Hermanni-siili, jolla on piikkejä ja niittejä. Karoliina Kettu: hauska kettutyttö, johon Rokki on ihastunut. Tilitantit: käpyskoottereilla hurjasteleva teinitiaisten ryhmä Sini, Töyhtö ja Hönö. Norpertti ”Nörtti” Hirvi: etupulpetin mallioppilas, joka osaa korjata lähes mitä vain. Pölpötti: kovin puhelias pieni hippiäinen.
6
Bändejä: Kirotut lokit, Elukat, Goottioravat. Spläsh: Kirottujen lokkien kitaristi. Rokki-Lokki: Kirottujen lokkien laulaja. Seppo Repolainen: Kirottujen lokkien manageri. Herra Possunen: Pöpelikkölän koulun tormakka opettaja. Vanha Pöllö: Rollin huuliharppua tuuttaava isoisä, joka on opettanut kaksikolle rokin historiaa. Piano-Myyrä: Vanhan Pöllön lähes sokea kaveri, muusikkolegenda joka soittaa pianolla bluesia.
Tähdellä* merkityt sanat on selitetty superpörheessä rokkisanastossa sivuilla 130–140.
7
A
amuaurinko työnsi teräviä pieniä säteitään kuusenneulasten lomasta erääseen aivan tavallisen näköiseen pöpelikköön. Kyseessä ei kuitenkaan ollut
mikä tahansa pöpelikkö, vaan Pöpelikkölän kylä, josta on lähtöisin maailmankuulu rockbändi Kirotut lokit. Sieltä on kotoisin myös bluesmusiikin elävä legenda* Piano-Myyrä, jonka suuret myyränkäpälät ovat takoneet pianon koskettimia ympäri maailmaa bluesin* ystävien riemuksi. Aamuauringon pistävät säteet ottivat herätystehtävänsä vakavasti ja singahtelivat ympäri Pöpelikkölää. Pöllölässä Vanha Pöllö oli jo hereillä ja luki erityisen paksua kirjaa suuren puun lehvästön hämärässä. Aurinko tarjosi pöllövaarille lukuvalon ja jatkoi matkaansa kohti Sekometsää, jossa pesi jos jonkinlaista pikkulintua terävänokkaisista kottaraisista vääräleukaisiin västäräkkeihin. Syvälammen rannasta valonsäteet löysivät vesilintujen asuttaman Ankkalinnan ja 8
etenivät sieltä varisten varjoisaan valtakuntaan Varissuolle. Mitä korkeammalle aurinko nousi, sitä päättäväisemmin se valaisi Pöpelikkölän perimmäisetkin pusikot ja tavoitti hitaimmatkin heräilijät. Säteet tunkeutuivat verhonraosta syvälle siilinpesään, jossa pieni ja pyöreä Hevi-Siili hieroi unisia silmiään. Sitten ne herättivät Raisu-Marsun kesken vauhdikkaan ratamoottoripyöräunen. Raisun mopo oli tuttu päristin koko kylän väelle. Se näkyi, kuului ja tuoksahti pöllähtäessään milloin minnekin pakoputki paukkuen. Kylän länsiosissa valonsäteet herättelivät kaikenkarvaiset jyrsijät, kuten hiiret, oravat ja majavat. Aluetta kutsuttiin Lännenmaaksi, koska meno siellä äityi usein vallattomaksi kuin villissä lännessä konsanaan. Alueen päälliköt olivat Tero Orava, Raisu-Marsu ja Juusto-Hiiri – ainakin omasta mielestään. Aurinko kutitteli hereille myös alakoulun virallisen hikipinkon* Norpertti ”Nörtti” Hirven, runoja rustaavan tilitantin, erään höpöttävän hippiäisen sekä valtavan määrän muita eläimiä, oman elämänsä sankareita joka 9
ikinen. Lopulta se laski säteensä aivan kylän keskustaan, jossa sijaitsi Keskustori kerrostaloineen, kivijalka kauppoineen, jäätelökioskeineen ja ilmoitustauluineen. Ja kas, nytkin ilmoitustaululla oli Kirottujen lokkien vanha keikkajuliste* kuin muistutuksena siitä, ketkä kylän olivat maailmankartalle nostaneet. Vaikka kyllä siinä hommassa oli vanhalla Piano-Myyrälläkin ollut käpälänsä pelissä jo kauan ennen kuin Kirottujen lokkien äidit olivat ehtineet maailmankuuluja rokki lokkejaan muniakaan.
10
ROkKi-PUpUn pAiNaJaInEn
Oli maanantaiaamu kylän etelälaidalla sijaitsevassa Jänölässä, jonka keskellä törrötti aivan tavallisen näköinen kanto. Kanto oli jäänyt paikoilleen, kun puun pitkä ja laho runko oli kaatunut metsää riepotelleen tuikean myrskyn aikana. Runko risuisine latvuksineen loi upean kattauksen rivitaloasuntoja muutamille jänisten sukuun kuuluville pallohännille. Latvuksen oksista oli rakennettu pieniä piha-aitoja sekä puutarhakalusteita, keinuja ja kiipeilytelineitä. Ympäristössä oli myös useita houkuttelevan näköisiä koloja, mutta eräs tietty pupuperhe oli valinnut omaksi kodikseen juuri kannon. Sen paksuihin seiniin oli aseteltu sattumanvaraiseen järjestykseen värikkäitä ikkunoita, joiden takana porkkanapullantuoksuinen isäpupu vaelsi huoneesta toiseen järjestelemässä vähän sitä sun tätä. Äitipupu oli loikkinut 11
jo töihin Pöpelikkölän maa- ja metsätalousministeriöön, jossa hän toimi porkkananpurijana eli eräänlaisena laaduntarkkailijana. Lauma pikkupupuja puolestaan kirmasi ympäri lattioita kuin niillä olisi ollut tuli töpöhännän alla. Yksi pupuista ei osallistunut muiden riehuntaan. Rokki-Pupu nimittäin istui alakuloisena pöydän ääressä syömässä aamupuuroa. Pienen pupun lerpattava vasen korva lerpatti tavallistakin enemmän ja silmät punersivat unenpuutteesta. Rokki-Pupu oli nähnyt koko yön painajaista, jossa häijy Tero Orava jengeineen katkoi hänen kitarastaan kielet yhä uudelleen ja uudelleen. Kitara oli Rokki-Pupulle kaikki kaikessa, ja jostain syystä se pänni Tero Oravaa. Kitara oli vain Rokin itsensä pupuvaarin vanhasta sikarilaatikosta ja hevosen häntäjouhista rakentama tekele, mutta kyllä siitä ääntä lähti. Eikä Rokki voinut vastustaa kiusausta ottaa kitara mukaansa minne ikinä menikin – vaikka sen mukaan ottamisessa olikin omat riskinsä.
12
13
Rokki söi puurolautasensa tyhjäksi, huikkasi isälle ”moikat” ja livahti keittiöstä kitara yhdessä kainalossa ja koulukirjat toisessa. Hän oli perheen ainoa koululainen, ja loput pesueesta isä kiikutti aamuaskareiden jälkeen pikkupupujen päiväkotiin. Rokin lerppuva vasen korva heilui valtoimenaan hänen mennessään. Oikeaan, ylväästi taivaita tavoittelevaan korvaan Rokki oli kiinnittänyt pienen renkaan. Se oli kunnianosoitus hänen ihailemilleen rockyhtyeille Kirotut lokit ja Elukat, jotka eivät näyttäneet yhtään tavallisilta eläimiltä vaan lähinnä merirosvoilta. Tai vähintäänkin ihmeellisiltä satuolennoilta. Rokin oli vaikea uskoa, että Lokit, kuten Kirottuja lokkeja fanien* keskuudessa kutsuttiin, olivat läh töisin Pöpelikkölästä ja vieläpä käyneet samaa koulua kuin hän. Niin ainakin opettaja Herra Possunen kertoi. Ja nyt heidät varmasti tunsi koko maailma. Rokki kömpi kannon juuressa sijaitsevasta oviaukosta ulos ja suuntasi kohti Pöpelikkölän alakoulua. Koulu sijaitsi Kuusenkerkkätien päässä pienen mäennyppylän päällä, ja pupulla oli sinne matkaa yhteensä sataviisi14
kymmentäviisi loikkaa. Kaikkein kiireisimpinä aamuina hän suoritti matkan sadallakolmellakymmenelläkuudella loikalla. Puolivälissä matkaa oli tienhaara, jossa Rolli-Pöllö seisoi odottamassa ystäväänsä, kuten joka aamu. Pöllö tytöllä oli tyypilliseen tapaansa lätsä takaraivolla ja kuulokkeet päässä. Toinen kuuloke oli korvalla ja toinen korvan vieressä, jotta hän voisi samanaikaisesti jutella Rokin kanssa ja kuunnella taustalla jotain meteliä. Rolli-Pöllö oli mahdollisesti vielä enemmän innoissaan rockmusiikista* kuin Rokki-Pupu, mutta he olivat sopineet, että aiheesta ei kilpailtu. Heidän rakkautensa särökitaran* luomaa energiaräjähdystä kohtaan oli siis yhtä suurta, ja se oli myös heidän ystävyytensä perusta. Toki se oli myös perusta heidän omalle rockyhtyeelleen nimeltä Rokki & Rolli. – Hu-huuomenta Rokki! Rolli huudahti huhuillen, heitti oikean siipensä ilmaan ja läpsäisi Rokin ojentamaa pupunkäpälää. – Näytätpä väsähtäneeltä. – Huomenta, pupu vastasi alakuloa äänessään. – Näin koko yön painajaista Terosta kitarani kimpussa. 15
– Äh, Tero on ääliö, Rolli tuhahti. – Vanha Pöllö sanoo, että Tero tarvitsee parempia kavereita kuin Raisu-Marsu ja Juusto-Hiiri. Joukossa tyhmyys yleensä tiivistyy. Rokki tirskahti. – Voi Jouko parkaa, hän tokaisi ja katsoi Rollia ilkikurisesti. Koulun talonmies oli nimeltään Jouko Näätä. – Ei millään pahalla Joukoa kohtaan, Rolli hihitti. Rokin alakulo oli pois pyyhitty kuin taikaiskusta, kuten aina hänen jutellessaan Rollin kanssa.
16
HUiSiN HyVä lämPpärI
Opettaja Herra Possunen seisoi koulun pihalla ja heilutti kelloa tunnin alkamisen merkiksi. Pöpelikkölän ala-asteella eri-ikäiset lapset oli sijoitettu samaan luokkaan, jota Herra Possunen paimensi vuosien tuomalla kokemuksella. Hän osasi haastaa vanhemmat lapset vaativammilla tehtävillä ja innostaa pienemmät lapset hyödyntämään kekseliäisyyttään pysyäkseen menossa mukana. Nyt kaikki rynnivät yhtenä laumana sisään. Rokki näki tungoksessa vilauksen Karoliinasta, kivasta kettutytöstä, johon hän oli ihastunut. Nörtti istui tietenkin jo pulpetissa, kun muut astuivat luokkaan. Hän ei halunnut menettää sanaakaan Herra Possusen höpötyshetkisistä, joiksi lapset opettajan yksinpuhelua muistuttavia oppitunteja nimittivät. Nörtin oikea nimi oli Norpertti Hirvi, mutta lempinimi ei haitannut 17
häntä, sillä hän ei välittänyt muiden puheista. Paitsi tietysti Herra Possusen puheista. Ne sisälsivät niin paljon asiaa, että Norpertin suurissa hirvenaivoissakin tuntui välillä tulevan rajat vastaan. Muut oppilaat helposti tuskastuivat Herra Possusen kuivakkaan paasaukseen, vaikka tämä usein piilottikin opetussuunnitelmansa tarinoihin – ja niitä Herra Possusella totisesti riitti. Tänään Herra Possusella oli ilmoitusluontoista asiaa. Perjantaina koulussa järjestettäisiin disko, johon olisivat tervetulleita kaikki Pöpelikkölän asukkaat. – Mikä on disko? huudahti Pölpötti, takapulpetin pieni hippiäinen, joka kuului luokan nuorempaan kaartiin. – Olen tulossa siihen, jos maltat mielesi, pieni ystäväiseni, röhkäisi Herra Possunen. Rokki ja Rolli katsahtivat toisiaan. Näytti siltä kuin molempien pään yläpuolella olisi syttynyt kirkas lamppu, niin hurjasti heidän silmänsä hehkuivat innostuksesta. – Koulun disko on sellainen tapahtuma koulun juhla salissa, jossa DJ* eli disk jockey eli tiskijukka soittaa musiikkia ja yleisö tanssii vapaalla tyylillä lanteet 18
löysinä, herra Possunen selitti ja pyöräytti samalla lanteitaan kuin rockin kuningas Eelis Lisko konsanaan. Oppilaat tirskuivat. Eelis oli lasten mielestä pappojen musiikkia. – DJ:nä toimii Kirottujen lokkien kitaristi Spläsh, Possunen lisäsi. Se sai oppilaiden leuat loksahtamaan ihmetyksestä. Spläshin oikea nimi oli Mertsi Merilokki. Lempinimi Spläsh oli peräisin niiltä ajoilta, kun Mertsi oli lokinpoikasena tehnyt epäonnistuneen kalastussukelluksen kaikkien kavereidensa silmien edessä. Tietysti maailman kuuluilla rocktähdillä kuului taiteilijanimet ollakin. – Kuka siellä sitten tanssii? kiljahti Pölpötti taas. – Nokka umpeen, pöppiäinen, Tero Orava tiuskaisi, ja Pölpötti laski katseensa pulpetinkanteen. Rokki irvisti ja halusi kovasti puolustaa Pölpöttiä, muttei uskaltanut. Onneksi Herra Possunen puuttui peliin. – Noh noh, sanoi Herra Possunen. – Ei pidä tiuskia, Tero. Ja Pölpötille tiedoksi, että innostuminen on hyvä asia ja auttaa pitkälle elämässä. Kaikki saavat siis tanssia, ja illan kruunaa pikku maailmankolkkamme ylpeyden, Kirottujen lokkien, ihan oikea keikka*. 19
Kaikki lapset huudahtivat ihastuksesta. Rokki tunsi välitöntä halua tarttua kitaraansa ja vetää Rolli siipisulat pölisten mukanaan ulos luokasta. Mutta Rolli oli jälleen tilanteen tasalla: – Olisiko arvon Lokeilla hu-huuisin hyvän lämppärin tarvetta? hän huhuili. – Mikä on lämppäri? ihmetteli Pölpötti taas. – Lämppäri* on yhtye, joka niin sanotusti lämmittelee lavan tai, heh heh, lauteet pääesiintyjälle, vastasi Herra Possunen. – Onko Rollilla ehdotus lämppäriksi? – Rokki ja Rolli! Rolli vastasi rintasulkiaan röyhistäen, ja Rokki-Pupun lerpahtanut korvakin värähti innostuksesta. Opettaja lupasi selvittää asian seuraavaan päivään mennessä. Aamupäivän tunnit menivät kuin siivillä. Niin ei yleensä käynyt maanantaisin, vaan tavallisesti aika tuntui hidastuvan viikon ensimmäisenä päivänä. Tällä kertaa Rokilta meni valtaosa Herra Possusen höpötyksistä ohi korvien, sillä hän oli keskittynyt hahmottelemaan heidän 20
yhtyeelleen julistetta. Siitä tulikin hieno! – Tsiigaas tätä! Rokki näytti ylpeänä julistetta Rollille ruokatunnilla. Ruokatunti oli tavallista pidempi välitunti, jonka aikana ehti paitsi syödä myös suunnitella oman yhtyeen läpilyöntiä. – Huu, huhuu! Rolli huhuudahti innoissaan. – Huhuuisin hieno! Suorastaan superpörhee! Rollin innostuessa hän alkoi usein höpöttää pöllöjen murteella, joka sisälsi paljon hu-äänteitä. Tavallisesti Rolli puhui hyvinkin tarkkaa kirjakieltä lukuintoisen perhetaustansa vuoksi, mutta toisinaan pöllöjen lajityypilliset piirteet olivat kasvuympäristöstä opittuja tapoja vahvempia. – Koko aamupäivä tähän meni, Rokki tunnusti. – Mutta tuskinpa Possusella mitään hirveän erikoista kerrottavaa oli. – Enpä osaa sanoa, kun itse koin valtavan inspiraation ja aloin hahmotella siihen sun uuteen riffiin* sanoitusta nimeltä ”Autiokolo”, Rolli tunnusti ja jatkoi malttamattomana: – Näytäpä vähän lähempää sitä julistetta.
21
22
Rokin piirtämän kuvan keskellä oli mustalla värillä heidän nimensä Rokki ja Rolli. Nimien välissä oleva &-merkki oli tähdenmuotoinen ja kirkkaan violetti, ja tekstin molemmin puolin Rokki oli piirtänyt heidät rokkaamassa. Vasemmalla puolella oli Rokki itse kitara kaulassa tekemässä hurjaa ilmaloikkaa Rollin luokse. Oikeassa reunassa Rolli oli polvillaan ylävartalo takakenossa ja vanhanaikainen partakonemikrofoni* telineessä, jota hän puristi siipihöyhenissään. Mikrofoni* oli tismalleen samanlainen, jollaista Rollin isoisä Vanha Pöllö käytti jammaillessaan* huuliharppuineen Pöpelikkölän ensimmäisen blues-muusikon Piano-Myyrän kanssa. Sekä Rokki että Rolli olivat oppineet jo varhain, että rock on kehittynyt bluesista*, joten bluesille oli syytä antaa sen ansaitsema arvostus. – Tämä on kyllä hienoin juliste, mitä olen koskaan nähnyt, Rolli kehui kaveriaan. – Melkein yhtä hieno kuin Kirottujen lokkien ensimmäisen levyn kansi. – Miten niin melkein yhtä hieno? Rokki kysyi. – Onhan tämä nyt paljon hienompi! hän huudahti virnistäen. – Mitäs rokkarit*? 23
Tuttu ääni keskeytti Rokin ja Rollin fiilistelyt. Tulija oli Hevi-Siili, mukava kaveri, jolla vain sattui olemaan hieman rajoittunut musiikkimaku. Hänen mottonsa oli ”mitä enemmän säröä, sitä parempaa heviä*”, eikä Pöpelikkölän koulussa ollut yhtään Hevi-Siilin kuluttamaa pulpettia, johon siili ei olisi mottoa terävimmällä piikillään raaputtanut. Rokin mielestä kaverin hevi-intoilu oli hieman huvittavaa, mutta hän tunsi myös myötätuntoa luokkatoveriaan kohtaan. Hevikin soitti kitaraa, mutta hänellä ei Pöpelikkölän toistaiseksi ainoana hevarina* ollut soittokavereita, joiden kanssa perustaa bändiä. Rokilla oli sentään Rolli, joka oli kaiken lisäksi hänen paras kaverinsa. – Haluatteko oikeasti lämmitellä Lokkeja? Hevi kysyi. – Totta kai, Rokki ja Rolli vastasivat yhteen ääneen. – Onko teillä tarpeeksi säröä? Hevi jatkoi. – Ihan tarpeeksi meidän tarpeisiin, Rokki tokaisi, ja Rolli jatkoi: – Sinunkin hevisi pohjautuu muuten bluesiin, aivan kuten popmusiikin kuningaslaji rock. – Heh, vai kuningaslaji, siili naurahti. – Hevi on vain pidemmälle jalostettu musiikkityyli. 24
– Koska sinä aiot esiintyä? Rokki kysyi katkaistakseen ikuisen kiistan musiikkityylien paremmuudesta ja lisäsi hieman ilkeästi: – Missään? – Kunhan löydän tarpeeksi hevit soittajat bändiin! Hevi huudahti täynnä itseluottamusta. – Onnea matkaan, Rolli totesi rehdisti. Siinä missä Rokki ei aina jaksanut Hevin päättömyyksiä ja saattoi pulpauttaa suustaan jotain lievästi häijyä, Rolli tasapainotti ystävänsä kuumaverisyyttä kohtelemalla kaikkia reilusti. Tai ainakin ansaitsemallaan tavalla, sillä toisinaan pöllötyttökin pörhisti sulkiaan tuohtumuksesta. – Ei tässä onnea tarvita, huonokin hevi on parasta! siili huudahti iloisesti ja lyllersi matkoihinsa käsi pystyssä ja sormet häränsarvimerkkiin* kohotettuina. – Tänään mennään koulun jälkeen tapaamaan Vanhaa Pöllöä, Rolli sanoi Rokille. – Hänellä ja Piano-Myyrällä on jamisessiot* illalla Vanhan Pöllön kellarissa. Siellä on tiedossa vapaata soittelua ja papoilla mahtava meininki. Voisimme saada heiltä muutaman hyvän vinkin. Rokki nyökytteli tohkeissaan päätään. 25
Iltapäivän oppitunnit suorastaan matelivat. Mikään, mitä Herra Possunen sanoi, ei saanut Rokki-Pupua höristämään lerpattavaa korvaansa. Sen sijaan Tero Orava viskoi häntä niskaan pienillä kävyillä aina, kun Herra Possusen silmä vältti. Eikä Rokki kehdannut kannella opettajalle, koska kantelijoista ei pidä kukaan. Tilanne oli vähintäänkin kinkkinen. Onneksi Rolli-Pöllö sai lopulta tarpeekseen Teron kiusanteosta ja viskasi tätä siipihöyhenellä korvaan. Pöllöt pystyivät sellaisiin temppuihin, vaikka lapsille oli fysiikan tunnilla opetettu, ettei niin kevyttä asiaa kuin höyhen voi heittää tarkasti mihinkään. Opettaja oli esittänyt asian pudottamalla puun oksalta samaan aikaan höyhenen ja kiven. Ja kivihän oli maassa yhdessä hujauksessa, kun taas höyhen leijaili hitaasti omaa vauhtiaan. Tero parkaisi kovaan ääneen ja alkoi kiljua opettajaa käsi ojossa ja hätäännys äänessä. – Opettaja, opettaja, Rolli heitti sulalla korvaan! Voin tulla kuuroksi, Tero vaikersi. Herra Possunen, joka tiesi kyllä Teron kiusantekoon taipuvaisen luonteen ja Rollin oikeudentunnon, kääntyi 26
Rollin puoleen ja kysyi: – Onko tuo totta? Miten onnistuit heittämään Teroa sulalla korvaan? Pöllötyttö otti kasvoilleen kaikkein viattomimman ilmeensä ja sanoi: – Venytin siipeäni, ja sulka varmaan irtosi siinä rytäkässä. – Se teki sen tahallaan, Tero kiljui ja hieroi korvaansa niin, että se alkoi jo punoittaa. – Rauhoitupas nyt, Tero, Herra Possunen sanoi. – Tuntuu aika vaikealta uskoa, että joku voisi heittää höyhentä niin, että se kuurouttaisi pikkuoravan korvan. Rokki hörähti. Pikkuoravat olivat tunnetut lastenlaulajat, joiden piipittävä ääni vetosi ehkä vielä luokan nuorempiin naperoihin, mutta ei enää heidän kaltaisiinsa varttuneempiin oppilaisiin. Tero punastui kiukusta ja vaati Rollille rangaistusta, mutta Herra Possunen katsoi päivän opiskeluannoksen lopultakin täyttyneen ja lähetti lapset kotiin. Rokki ja Rolli ryntäsivät muun lauman mukana ulos ehtiäkseen käydä kotona ennen illan jameja. He eivät 27
kuitenkaan päässeet pihaa pidemmälle, kun tuttu pörinä täytti korvakäytävät. Raisu-Marsu kaartoi heidän eteensä isä-Marsun vanhasta ruohonleikkurista väkerretyllä mopontapaisella. Mopon perässä keikkui melko holtittoman näköisesti pieni kärry, jossa Tero Orava seisoi ryhdikkäänä kuin roomalainen gladiaattori*, uskollinen aseenkantajansa Juusto-Hiiri rinnallaan. Kukaan ei oikein ymmärtänyt, miksi metsähiirten klaanin ”prinssi” halusi liikkua Tero Oravan kaltaisen riidankylväjän rinnalla. Mutta siinä Juusto taas virnisteli, yhtä ilkeästi kuin pörröhäntäinen vieruskaverinsa. – Hei hei lämppärit, mihin jäi kumpparit? Raisu- Marsu köhi mopon pakokaasun synnyttämää ainaista yskäänsä. Hän luuli kai olevansa kovinkin nokkela älyttömällä lorullaan. – Kumpparit sulla on savusta päätellen pakoputkessasi, Rolli tiuskaisi. Juusto hörähti vahingossa: – Aika hyvä! Hän kuitenkin hiljeni saman tien, kun Tero mulkaisi häntä häijysti. 28
– Ei kumppareita voi laittaa pakoputkeen, Tero ilmoitti Rollille. – Mutta tuon kitarantapaisen voisi laittaa vaikka saunan pesään, hän jatkoi osoittaen Rokin kitaraa. – Parempi, jos laitatte tuon naurettavan peräkärryntapaisen sinne saunan pesään, Rolli kuittasi, kiskaisi Rokkia käpälästä ja lähti johdattelemaan ystäväänsä kotiin päin. – Teidän keikasta ei tule mitään! Tero huusi heidän peräänsä. – Te olette metsän noloimmat eläimet! Juuston liioiteltu tekonauru siivitti Rokin ja Rollin askeleita pois koulun pihasta, jossa Tero jatkoi niin kutsuttujen ystäviensä määräilemistä ja jengipomon esittämistä.
29
pöpElIkKöLä