1 minute read
Omakulma: Reetta Nousiainen
REET TA NOUSIAINEN
Advertisement
FM, tohtoriopiskelija
Parikymmentä vuotta sitten aloitin työurani kuntamarkkinoinnin parissa aluekehittämisorganisaatiossa. Tein sinne päättötyönäni erään kaupungin mainetta ja mielikuvia kartoittavan muuttajatutkimuksen.
Mainetekijät eivät ole vähäpätöisiä etenkään pikkupaikkakunnille, joihin ei enimmäkseen muuteta työn tai opiskelun takia. Itsekin sittemmin asuinpaikkakuntaa valitessa hylkäsin tai hyväksyin paikkoja melko puhtaasti mielikuvien perusteella. Kulttuurihistoriaa henkivä viihtyisä pikkutaajama näyttäytyi meille vetovoimaisena, mittakaavaltaan sopivana kasvattaa juuria ja siipiä lapsille.
Tuon taannoisen työnkuvani perintönä huomioni yhä kiinnittyy kotimaassa matkatessa kuntien perinteisiin markkinointikanaviin: tienvarsimainoksiin, joiden mukaan Suomi on täynnä vireitä ja luonnonläheisiä kuntia. Pihtipudas on sentään mummostaan ylpeä – ja jää mieleen.
Jostain syystä useimmiten tehdään niin kuin muutkin ovat aina tehneet, eikä uskalleta erottautua omilla vahvuuksilla ja ominaispiirteillä. Kuten tienvarsitaulunsa, suomalaiset pikkutaajamat muistuttavat usein toisiaan: raitin varrelle on sovitettu samat kauppaketjulaatikot parkkikenttineen ja jokunen kaupungista kopioitu korkea betonikerrostalo, kuin aivan väärään paikkaan tipahtaneena. Pala palalta katoaa paikallinen omaleimaisuus, jolla olisi voinut erottautua viihtyisänä elinympäristönä tai jopa vetovoimaisena matkailukohteena. Vaikka paikan henkeen sopimattomat ratkaisut voisi rajata ulos markkinointikuvista, niitä ei saa pois matkailijoiden vierailukokemuksista tai Paikan henki on mainetekijä
asukkaiden arjen ympäristöstä.
Kulttuuriympäristöjen potentiaalia alueiden elinvoimatyössä ei Suomessa ole vielä kovin hyvin tunnistettu, vaikka sen hyötyjen on havaittu kytkeytyvän aluekehittämiselle keskeisiin elinvoimaan ja hyvinvointiin.
Matkailussa paikallisuus ja juurevuus ovat jo nouseva trendi. Monia pikkutaajamia voisi kehittää hienovaraisesti paikan henkeä ja kulttuuriympäristöä kunnioittaen. Ne voisivat profiloitua tarjoamalla vaihtoehtoisia elämisen ympäristöjä – kaupungistumisellakin on vastavoimansa.
Tavanomaisen harmaassa taajamassa itse kasvaneena jaksan yhä vaikuttua minua nykyisin ympäröivistä maisemista ja aikakausien jatkuvuudesta kertovasta omaleimaisesta miljööstä. Vanhat talot ovat täynnä elämää ja ilahduttavat silmää jopa marraskuisessa harmaudessa.
Kesäisin paikka houkuttaa matkailijoita ja kesäasukkaita, asukkaat arvostavat kulttuuriympäristöään, ja moni yrittäjä näkee sen oleellisena toiminnalleen.
Arvostus on aktivoinut paikallisyhteisön toimimaan ympäristönsä puolesta ja pitämään siitä huolta. Ongelmia syntyy, jos oma-aloitteisia yhteisöjä ei huomioida alueen kehittämisen ja yhteistoiminnan kumppanina, jos paikan henki ja arvot sivuutetaan. Kärjistyvät ristiriidat eivät kasvata hyvinvointia saati positiivista mainekuvaa.
Aito paikallisylpeys ja yhteistoiminta kulttuuriympäristön puolesta on myönteinen viesti, jota ei päälle liimatuin markkinoinnin keinoin voi saavuttaa.
Perinnesarjakuva
Sami Myllyniemi, Ylä-Kainuun Tarinakartasto -hanke, www.tarinakartasto.fi
SUOMEN KOTISEUTULIITTO KALEVANKAT U 13 A 00100 HELSINKI PUH ELI N (09) 612 6320 TOIMISTO@KOTISEUTULIITTO.FI WWW.KOT ISEU T ULII T TO.FI