1 minute read

Tervetuloa mukaan järjestämään Mestarit ja kisällit -toimintaa!

Mestarit ja kisällit -toiminta on ylisukupolvista kulttuuriperintötyötä.

Perusajatus on mitä kutkuttavin: kuka vain ja minkä ikäinen tahansa voi olla mestari tai kisälli. Kaikki voivat oppia uutta toinen toisiltaan. Toiminnassa lapset, nuoret ja ikäihmiset kohtaavat yhdessä kokien ja oppien paikallisuuden, perinteiden sekä kulttuurin äärellä.

Advertisement

Ikäihmiset ovat turvallisia aikuisia, jotka antavat aikaa ja tuntevat paikkakunnan historiaa ja perinteitä. Lapsi tai nuori voi olla yhtä lailla omien kotikulmiensa asiantuntija sen lisäksi, että on mestari esimerkiksi digitaalisten välineiden ja netin käytössä.

Ylisukupolvisissa tapaamisissa ja retkillä tutkitaan kotikulmia uusin silmin ja oivalletaan uutta oman alueen perinteistä, historias- ta ja nykyhetkestä. www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/ hankkeet/mestarit-ja-kisallit

Kesällä 2022 Mestarit ja kisällit -toimintamalli sai Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon. Malli on saanut kiitosta erityisesti yhteisestä suunnittelusta, paikallisuudesta ja mallin helposta kopioitavuudesta.

Tutustu hankesivuihin ja ole yhteydessä!

This article is from: