7 minute read

HOPS-ohjaajien tervehdys

Next Article
Pääkirjoitus

Pääkirjoitus

HOPS

TERVEHDYS

Advertisement

Teksti Risto Marjomaa

Tervehdys. Onnittelut opintopaikastasi ja tervetuloa joukkoon! Historia ei ole pelkästään hauskaa, vaan tarjoaa myös hyvät lähtökohdat monenlaiseen. Sen avulla oppii ymmärtämään paremmin miten maailma ympärillämme rakentuu ja mitkä voimat siihen vaikuttavat, ja ovat vaikuttaneet. Kun tietää miten yhteiskunta toimii, on helpompi löytää siitä oma paikkansa ja vaikuttaa omaan elämäänsä.

Keskeisintä historian opetuksessa ei ole pelkkä tiedon kokoaminen, vaan sen tekeminen itse. Kriittinen historiantutkimus pakottaa suhtautumaan kaikkeen saamaansa viestintään epäillen ja pohtimaan sen luotettavuutta, eli ajattelemaan itse. Tieto siitä miksi maailmamme on sellainen kuin on yhdistettynä kriittiseen kykyyn ajatella omin päin antavat erinomaiset mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan monenlaisissa tehtävissä.

Opiskelusi alkaa opintojaksolla ”Orientoivat opinnot”, jossa tutustutaan yleisemmin yliopistoon, opintoihin, muihin opiskelijoihin, sekä henkilökuntaan: Hops tarkoittaa ”henkilökohtaista opintosuunnitelmaa, jollaisen kaikki uudet opiskelijat laativat ensimmäisen syksyn aikana. Myöhemmin syksyllä, yleensä marraskuussa, tapaat hops-ohjaajasi, jonka kanssa keskustelet opintosuunnitelmastasi ja siitä, miten opinnot ovat lähteneet käyntiin. Hops-ohjaajasi on sinuun yhteydessä hyvissä ajoin ennen keskustelua.

Siinä missä tuutorit ovat ensimmäinen yhteytesi opiskelijoihin, me hops-ohjaajat edustamme henkilökuntaa auttaen opintojen suunnittelussa. Löydät tästä lehdestä muuta opintojen kannalta tärkeää materiaalia, johon kannattaa tutustua ennalta. Lisää hyödyllistä infoa löytyy myös ”Opiskelijan ohjeista” Helsingin yliopiston nettisivuilta.

Kiva kun tulit!

Kronoksen suuri tuutoriesittely2022

CHOOSE YOUR FIGHTER CHOOSE YOUR FIGHTER

!Tuutorit ovat vanhempia opiskelijoita, joiden tehtävä on ohjata ja opastaa fukseja yliopisto-opintojen saloihin. Nämä kuusi henkilöä tulevat olemaan opintojesi alussa vahvasti läsnä orientaatioviikon ja sen yhteydessä järjestettävien tapahtumien myötä. Nyt on heidän vuoronsa esittäytyä.

Aleksanteri

Aion tosiaankin suorittaa kyseisen omahyväisen pienkokonaisuuden, jonka on tarkoituksena auttaa teitä, rakkaat lukijat, tuntemaan ensisilmäyksen niinkin vaatimattoman ristiriitaiseen hahmoon kuin minä.

Lehtoreittemme viisauksien sekä vauhdikkaitten, nuorehkojen öiden välille elämääni mahtuvat muun muassa klassisen laulun pitkäkestoinen, vakava harrastaminen, hikoilu urheilun muodossa ja neurologisesti kiehtova tiedon omaksuminen kirjojen kautta.

Tosin suloisen ihanista, öisistä sekä päivällisistä hetkistäni valitettavasti uupuu Aleksanteri I:n keisarillinen miljöö, johonka mielelläni yhtyisin tällaisen mahdollisuuden tultaessa; Toistaiseksi tyydyn kyseisen historiallisen miljöön opiskeluun.

Jättäkäämme muut persoonani ominaisuudet kysymysmerkeiksi, jotta ne eivät loppuisi ennen tulevaa ensitapaamistamme.

Tervetuloa joukkoomme arvoisat, kunnioittamani uusopiskelijat!

Mikko

Terve, Mikko täs! Meikäläinen on toista vuotta opiskelemassa historiaa, mutta muitaki nimikkeitä löytyy, kuten oman vuosiluokkani superfuksi, bilevastaava ja tietenkin tuutori! Sattumoisin olen myös hyvin lähestyttävä ja avoin kaikille!

Kiinnostuksen kohteekseni laskisin monia asioita, mutta lähimmäisimpänä ovat musiikki, historia ja kaiken pohtiminen (kuten sen, jäikö liesi päälle, kun lähdin kotoa). Harrastuksia multa löytyy kitaran, rumpujen ja pianon soittamisen lisäksi kirjojen ja leffojen tuijottelu, ja sillon tällön biletiimiläiset saa mut taivuteltuu Unisporttiin… Muutoin urheileminen taittuu shelttini, Väinön kanssa, joka tätä nykyä asustaa maailmalla vanhempieni kanssa. (Koiran lisäksi kilpparit lemppareita!)

Vaikka meikämaatilalainen on alkujaan Karkkilasta, on Helsinki vuosien mittaan tullut tutuksi kodiksi, tosin maailman näkeminenkin kiehtoo! Jos yhden historiallisen tapahtuman saisin omin silmin nähdä, olisi se Kaarle Suuren kruunaus, koska keskiaika kiehtoo paljon ja kyseinen tapahtuma on myyttisyydessään lumoava!

Meitsiltä teille suuret onnittelut opiskelupaikan saannista ja intoa fuksisyksyyn!

Moikka! Täällä kirjoittelee Livia, toisen vuoden opiskelija ja yksi teidän tuutoreistanne! Pohjimmiltani olen syntyperäinen oululainen, mutta todellisuudessa Oulun synkillä kujilla vietin vain lapsuuden ja osan lukiovuosista (shoutout Lyseon IB-linjalle!). “Isolle kirkolle” päädyinkin sitten heti lukion jälkeen ja täällä olen sitten historian havinaa (ja yliopiston päärakennuksen remonttia) kuunnellut jo vuoden.

Itselle historia oli ykkösvalinta jo alusta asti ja se on aina ollut lähellä sydäntäni! Lempi aihealueet lienevät olevan 1700- ja 1800-luvut sekä useat maailmanhistorian osat. Myös henkilöhistoriat kiinnostavat paljon!

Opiskelun ulkopuolella tykkään viettää aikaa ystävien kanssa sekä pelata pelejä (sisältää videopelit, lautapelit, korttipelit... you get the idea). Vaikka sisimmältäni introvertti olenkin, myöskin opiskelijatapahtumissa tulee lukuvuoden aikana vietettyä paljon (liikaa?) aikaa - erityisesti sitsit ja risteilyt ovat aina merkattuina kalenteriin!

Q: Jos saisin nähdä jonkun historian tapahtuman niin mikä se olisi?

A: Ehdottomasti joku historian “mysteeri!” Esimerkiksi haluaisin tietää, mihin Amelia Earhartin lentokone päätyi tai mitä Roanoken siirtokunnalle tapahtui. Jos osaisin paremmin kieliä, haluaisin myös käydä lukemassa läpi Aleksandrian kirjaston (tai ainakin osan siitä) ennen kuin se paloi.

Kaiken kaikkiaan toivon, että seuraava lukuvuosi tulee sujumaan kaikilla hyvin ja että kaikki tuntevat olonsa tervetulleeksi Kronokseen! Kysymyksiä (tyhmiäkin) saa myös esittää milloin haluaa, joten tulkaa rohkeasti puhumaan, jos jokin asia mietityttää - lupaan, että voin vähintäänkin ohjata teidät jollekulle fiksummalle, jos vastausta ei minulta löydy!

Livia

Jenni

Jenni Rääpysjärvi on Raahesta lähtöisin oleva, sittemmin oululaistunut espoolaistunut helsinkiläistynyt toisen vuoden opiskelija, joka ottaa innolla vastaan ensimmäisen tuutorisyksynsä.

Elämänsä tämä tuutori on omistanut rankalle työnteolle ja opiskelulle, jotta hän voisi tulevaisuudessa perustaa hieman yllättäen eläintarhan, johon tulee ainakin siilejä, vompatteja, kapybaroja ja tietenkin pesukarhuja. Jenni onkin tullut siihen tulokseen että esimerkiksi nukkuminen on liki mahdotonta ilman pesukarhulakanoita, pesukarhuyömaskia ja vinkuvaa (ilmeisesti koiralle tarkoitettua??) pesukarhulelua. Epätoivoiset yritykset löytää pesukarhu metsästä ovat toistaiseksi epäonnistuneet.

Jos nyt siirryttäisiin pois tästä hulluttelusta ja mietittäisiin itse henkilöä. Tämä on sellainen ihminen, jota syytetään joskus sarkastisuudesta mutta ajattelee kyllä itse olevansa aika hauska tyyppi. Viihtyy myös bileissä ja erilaisilla jatkojen jatkojen jatkoilla, mutta aikaa vaikuttaa riittävän myös opintojen suorittamiseen. Vapaa-ajalla Jenni pelaa mieluiten Sims 3 maratooneja, mutta hän on nykyään hieman eksyksissä ja löytää itsensä joskus myös urheilemasta. Tämä voittaa kuitenkin aiemmat eksymiseen liittyvät ongelmat, sillä Jenni on esimerkiksi mennyt metrolla väärään suuntaan useita pysäkkejä useaan eri otteeseen.

Tuutorina hän pyrkii auttamaan fukseja ihan kaikissa askarruttavissa asioissa, ja kehottaakin fukseja kysymään rohkeasti apua häneltä ja muilta tuutoreilta sekä opiskeluun että yleisesti opiskelijaelämään liittyen!

Kronikan toimituksen esittämään kysymykseen Jennin vastaus kuuluu näin: Helppo kysymys. Jos saisin kokea jonkin historiallisen tapahtuman, valitsisin ehdottomasti Berliinin muurin murtumisen.

Hei vain! Olen Janne Jussila, 21-vuotias toisen vuoden opiskelija ja yksi teidän kauniista tuutoreistanne. Heti alkuun onnittelut kaikille Helsingin yliopiston historialle pääsemisestä, ette olisi voineet valita parempaa paikkaa!

Sitten itsestäni. Oon alun perin kotoisin Jyväskylästä, jonka yliopistossa erehdyin nuorena miehenä opiskelemaan vuoden journalistiikkaa, minkä jälkeen tulin onneksi järkiini ja vaihdoin historian jaloon tieteeseen. Journalistin duunista en päässyt kuitenkaan eroon vaan oon edelleen töissä Helsingin Sanomilla toimittajana, minkä lisäksi päätoimitan ainejärjestölehteämme Kronikkaa, jonka fuksinumeroa pitelet nyt käsissäsi.

Harrastuksiini kuuluu etunojassa kirjoittaminen ja kirjallisuus. Jo tässä vaiheessa on hyvä ilmoittaa, että kuulette nyt tulevaa kirjallisuuden Nobelistia. Tai ainakin Finlandia-voittajaa. Heti, kun saan mun ensimmäisen romaanin julkaistua niin nousen maailmankuuluisuuteen, joten käyttäytykää sen mukaan. Nimikirjoituksia jaan vuoronumerolla.

Tän lisäksi tykkään elokuvista, erityisesti tekotaiteellisista älykköleffoista, joita esitän ymmärtäväni. Soitan kans kitaraa ja bassoa, sekä oon muutenkin kaikenlaisen musiikin fani. Voitte kysyä tuutoreiltanne Livialta ja Jenniltä mistä kävin ensimmäisen keskusteluni heidän kanssaan viime yksynä. Vinkki: Huusin heille siitä miten hyvä eräs artisti on. Oon valmis huutamaan siitä lisää.

Myös politiikka ja sen sellainen maailmanparantaminen on lähellä sydäntäni, ja mut löytää monissa bileissä väittelemässä kaikenlaisesta kiinnostavasta ja ei niin kiinnostavasta korotetulla äänensävyllä ja kirosanojen kera. Toivotan tervetulleeksi kaiken älykkäänja epä-älykkään keskustelun mistä tahansa yhteiskunnallisesta aiheesta, mutta toimittajana mulla on aina faktat taskussa ja sana hallussa, joten kannattaa haastaa mun julistukset suurella varovaisuudella. Ehkä kuitenkin tärkein mun intohimoista on tietenkin opiskelijatapahtumissa riehuminen, mitä päästään toivottavasti tekemään teidän kanssa paljon! Ihana biletiimimme on luvannut kehitellä kaikenlaista, ja me tuutorit olemme tietenkin juonineet vaikka mitä teidän päittenne menoksi. Voin luvata, että saatte erinomaisen fuksisyksyn!

Jos näkisin jonkun historian tapahtuman, niin tsiigaisin Berliinin muurin kaatumista vuonna 1989. Historiassa parasta ovat kansannousut. Erityisesti sellaiset, jossa kansa nousee demokratian nimissä tyranniaa vastaan. Ja vieläpä ampumatta yhtään ketään tai vuodattamatta tippaakaan verta. Kyynel vierähtää pelkästä ajatuksesta.

Tuomas

Moikka ja tervetuloa opiskelemaan historiaa! Vihdoinkin rankka kevät pänttäämisen ja stressaamisen muodossa on takanapäin ja voitte taputtaa itseänne olalle hienosta suorituksesta.

Olen Tuomas, 23-vuotias viidennen vuoden opiskelija alunperin kotoisin kaukaa Espoosta. Olen itse aloittanut opiskeluni silloin kun sana korona yhdistettiin vielä yksinomaa olueen ja etäopetuksesta ei oltu kuultukkaan. Nyt näyttää onneksi hyvin lupaavalta että teidän fuksisyksyänne ei vietetä verkossa, vaan kaikki sujuu niinkuin pitääkin!

Historiassa minua kiehtovat hyvin laajat aihepiirit, eikä minulla ole mitään erityisen tarkkaa suosikkiaihetta. Kandini tein esimerkiksi viikingeistä ja nyt graduni liittyy 1900-luvun poliittiseen historiaan.

Vapaa-ajalla tykkään mm. leikkiä eräjormaa, katsella elokuvia ja imeä itseeni kaiken fantasiaan liittyvän niin kirja- kuin pelimuodossakin. Vapaa-ajan venyttäminen jättämällä kaikki pakollinen viimetinkaan on myös lempipuuhaani.

Jos teillä on kysyttävää esimerkiksi sivuaineista, opiskelijavaihdosta, asumisesta tai teitä vaivaa eksistentiaalinen kriisi liittyen opiskeluun tai opiskelijaelämään, niin minua saa nykäistä hihasta! Minulla on näihin liittyen paljon kokemusta.

Jos saisin aikakoneella päästä katsomaan jotain historiallista tapahtumaa, niin se olisi ehdottomasti vuosien 8245 - 6172 ekr aikana villinnyt muinaisen Suomen imperiumin ja Hwan-Korean välinen hypersota! Pronssikauden vain vähän tunnettu suurten siviilisaatioiden äkkinäinen kaatuminen kuulostaa myös mielenkiintoiselta.

This article is from: