Tornionjoesta pyydetty 5,5-kiloinen lohi vuosimallia 1997.

Rentoutuminen on kalastuksessa t ä rkeint ä Vaikka Konsta vaikuttaakin päämäärätietoiselta kalastajalta, on hänelle kalastus kuitenkin pääosin rentoutumista työelämän pyörteistä.

”Nätti päivä vesillä on aina elämys, tuli saalista tai ei. Kalastuksesta tekee mielenkiintoista myös se, että jokainen päivä on erilainen kokemus. Tähän kun otetaan vielä eri vesistöt mukaan, niin koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Kalaan lähtiessä on myös kiva, kun on pientä jännitystä ilmassa”, Konsta hymyilee.

Suomalaisen kalastuskulttuurin kehitys saa pisteit ä Konsta on sitä ikäpolvea, että hän muistaa hyvin vessassa otetut silmäroikkopönöt ja kuvat lihalaatikoista täynnä kuhaa. Onneksi nämä ajat ovat jo takanapäin.

”Mielestäni suomalainen kalastuskulttuuri on muuttunut enemmän C&R –painotteiseksi kuin aikaisemmin. Vastuullisuus vesillä on myös noussut kohisten. Pelastusliivit näkee nykyään melkein jokaisella päällä, sekä luontoa ja muita ihmisiä kunnioitetaan. Elektroniikka on tullut myös laajemmin kuvioihin. Olen myös havainnut, että nykyään kaikuluotaimia ja keulakoneita näkyy niin sanottujen sunnuntaikalastajien käytössäkin”, Konsta kertoo.

Kerro vielä joku mielen sopukoihin painunut kalastustapahtuma.

Konsta miettii hetken ja sanoo sitten, että parhaiten mieleen on jäänyt ensimmäinen suurkuha, joka veneessä on käynyt.

”Olin kalakaverini Heikin kanssa kalassa ja täsmäkalastimme ruokakaloiksi kuhia. Hän halusi yrittää löytää isomman kuhan kokeiltavaksi ja lähdimme sellaista, pienen erimielisyyden jälkeen, hakemaan. Viistoluotaimeen piirtyi iso välivesikala ja lähdin ajelemaan sitä kohti. Hetken päästä se saatiin 2D:n ruudulle ja Heikki pudotti vertikaalijigin kalan yläpuolelle. Se ihmetteli jigiä hetken ja lähti nousemaan sitä kohti. Kun kala saavutti kohteen ruudulla, niin vapa tärähti rajusti ja Heikki veti vastaiskun. Heti kävi selväksi, että nyt ei ole ruokakala kyseessä ja kohta haavissa pötköttikin 7,6 kg / 90 cm kuha. Loppupäivä menikin sitten fiilistellessä tapahtunutta”, Konsta kertaa ikimuistoista tilannetta.

Seuraa Konstan ja kaveriensa kalareissuja Instagramissa @koheltajat

Hapansilakka on harvojen herkku

Ruotsalaisten perinneruokien asema on suomalaisten ruokapöydissä vankka eikä kovin moni ole eri mieltä esimerkiksi lihapullien, hernekeiton tai tilliliemessä keitettyjen rapujen herkullisuudesta. Sen sijaan vaikkapa falukorv eli falumakkara, veripalttu tai etenkin karmivat kylmät väreet useimpien suomalaisten selkäpiihin nostattava surströmming eli hapansilakka ovat ruokavalmisteita, joista kaikki ruotsalaiset eivät itsekään toitota maailmalla suureen ääneen.

Gastronominen painajainen?

Ruotsalaiset eivät ole hapattamalla valmistettujen perinneruokien klaanissa yksin, koska norjalaisilla on oma vastaavanlainen kalaruokavalmiste eli rakfisk, joka valmistetaan hapantamalla verettömäksi puhdistetusta kalasta eli taimenesta, siiasta tai nieriästä suolaamalla ja käyttämällä eli fermentoimalla kalaa ämpäreissä tai saaveissa muutamasta kuukaudesta jopa vuoteen, minkä jälkeen se syödään sellaisenaan.

Myös islantilaisilla on oma hapantamalla valmistettu kalaherkkunsa nimeltään hákarl, joka valmistetaan jäähaista eli holkerista tai jättiläishaista erityisen käymisprosessin avulla, jonka jälkeen se ripustetaan kuivumaan neljän tai viiden kuukauden ajaksi. Sille on ominaista syvän ammoniakkinen ja syvänjuustoinen odööri.

Suuret keksinnöt syntyvät vahingossa Hapansilakka on Ruotsin Pohjanlahden rannikolla keksitty. Se sisältää yksinkertaisesti käynyttä silakkaa suolavesiliuoksessa. Tarinan mukaan hapansilakka keksittiin vahingossa, kun silakan säilöntään tarvittavasta suolasta oli pulaa. Suolaa ei riittänyt tarpeeksi silakan säilömiseen ja silakkatynnyreihin lisättiin turhan niukasti suolaa. Tämän seurauksena silakat alkoivat käydä tynnyrissä ja ne melkein dumpattiin kaatopaikalle.

Kuitenkin joku uskalias nälkäinen kalansuolaaja ei ollut turhan nirso ja maistoi hapantuneita suolasilakoita, jotka yllätys, yllätys eivät maistuneetkaan pilaantuneelta, vaan happamalta. Uusi ruokalaji oli syntynyt ja sana alkoi leviämään.

Ruotsalaista käsityötaitoa

Hapansilakkaa varten pyydystettävä silakka kalastetaan keväisin, kun silakka on vähärasvaista ja sitä on helposti saatavilla ennen kutuaikaa. Silakka käy ja muuttuu happamaksi aluksi 1–2 kuukauden ajan tynnyreissä. Tämän jälkeen käymisprosessi jatkuu peltipurkeissa, joissa käymisen aiheuttamat kaasut ja paine aiheuttavat purkille tyypillisen hieman pullistuneen muodon. Kaiken kaikkiaan käyminen kestää yhteensä puolesta vuodesta jopa vuoteen.

Hapansilakka valmistetaan hapettomissa olosuhteissa bakteerikäymisellä. Aluksi pyydetyistä silakoista poistetaan pää ja sisälmykset ja kalat säilötään väkevään suolaliemeen eli laukkaan siten, että laukan suolaisuuden paine estää useimpien haitallisten mädättäjäbakteerien toiminnan. Kuitenkin eräät käymistä ja hapantumista edistävät bakteerit alkavat näissä olosuhteissa pilkkoa kalan glykogeenia eli lihassokeria pienemmiksi yhdisteiksi.

Silakan käydessä muodostuu runsaasti kaasuja mm. mädältä kananmunalta haisevaa rikkivetyä, voimakkaan härskiintyneeltä haisevaa propaanihappoa sekä eltaantuneelta voilta haisevaa butaanihappoa.

Sen sijaan, koska varsinaista mätänemistä ei tapahdu happamassa ympäristössä, valkuaisaineet eivät hajoa kokonaan niiden rakennusaineista koostuviksi aminohapoiksi asti, vaan silakan rakenne säilyy kiinteänä prosessin aikana.

Ja eikun syömään Varovasti avatun metallipurkin uumenista nostetut hapansilakat paloitellaan sopiviksi haarukkapaloiksi lautaselle ja ne nautitaan perinteisesti keitettyjen perunoiden, sipulin ja lämpimän vaalean leivän kanssa. Hapansilakan kyytipoikana nautitaan suolaisen ja happaman maun loiventavaa maitoa sekä paljon snapsia, joka mataloittaa tämän perinneruoan nauttimiskynnystä.

Olutta ei suositella hapansilakan ruokajuomana, sillä sen aiheuttamien röyhtäyksien mukana tuomat hiilidioksidikuplat palauttavat jo kertaalleen nieltyjen silakkapalojen maun suuonteloon ja häiritsevät näin makuelämystä.

Ja vaikka ensimmäisen hapansilakkapalan haarukoiminen suuhun tuntuisi ylitsepääsemättömän vaikealta, kokeneet nautiskelijat rohkaisevat aloittelijoita pitämään nenästä kiinni herkkupalaa suuhun vietäessä, sillä hapansilakka haisee paljon pahemmalta kuin se maistuu. Bon appetit!

Lähes mahdoton itse pyydettävä, mutta joskus silakkasaaliin joukosta löytyvää elaskaa löytyy joskus erikoiskalakaupoista.