4 minute read

Suomi tyhjäkäyntitilastojen kärjessä pohjoismaissa

Next Article
telakka-alueella

telakka-alueella

Vuoden 2021 tilastojen mukaan Suomessa käytetään ajoneuvoja tyhjäkäynnillä eniten kaikista pohjoismaista. Esimerkiksi Tanskaan verrattuna Suomessa tyhjäkäytetään ajoneuvoja kaksinkertainen määrä ABAXin keräämien tilastojen mukaan.

Kylminä talvikuukausina turha tyhjäkäynti lisääntyy ja aiheuttaa ongelmia, eikä vain kukkarolle vaan myös ympäristölle.

Advertisement

ABAX joka on yksi Euroopan isoimmista telematiikkatoimijoista on kerännyt viime vuoden ajalta tilastotietoa ajoneuvojen käyttöasteista. Näiden tilastojen pohjalta on havaittu että Suomessa tyhjäkäytetään keskimäärin yhtä ajoneuvoa 45 tuntia vuodessa. Tämä on verrattaen suuri luku Tanskan 18 tuntiin vuodessa.

Tyhjäkäyntiä voidaan vähentää asennemuutoksen avulla

Kylminä talvikuukausina turha tyhjäkäynti lisääntyy ja aiheuttaa ongelmia, eikä vain kukkarolle vaan myös ympäristölle. Tyhjäkäyntiin liittyviä myyttejä on paljon ja useimmat ovatkin varmaan kuulleet joitakin niistä, kuten ”tyhjäkäynti on hyväksi moottorille” tai että ”dieselmoottorit eivät käytä paljon polttoainetta ollessaan tyhjäkäynnillä”. Nämä myytit, kuten monet muutkin, ovat kuitenkin hyvin kaukana todellisuudesta.

Moottorikäyttöisen ajoneuvon seistessä muusta syystä kuin pakollisen liikenne-esteen vuoksi

Ajotapapalvelu applikaatio näyttää kuljettajan ajotapapisteet ja tyhjäkäynnin tilan.

ei ajoneuvon moottoria saa käyttää enempää kuin kaksi minuuttia. Mikäli ulkoilman lämpötila on kuitenkin alle -15 ºC, saa moottoria ennen ajoon lähtemistä käyttää enintään neljä minuuttia.*

”Suomen talviset olosuhteet voivat selittää osaltaan tyhjäkäyntitilaston kärkipaikkaa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Uskon kuitenkin vakaasti että oikeanlaisella kuljettajien koulutuksella ja asennemuutoksella voidaan saavuttaa merkittäviä hyötyjä yrityksen koosta tai toimialasta riippumatta, ” kertoo ABAX Finland Oy:n kaupallinen johtaja, Olli Oivanen.

Ympäristövaikutusten vähentäminen

ABAX näkee tyhjäkäynnin vähentämisen haasteena ja haluaa auttaa yrityksiä ja kalustovastaavia vähentämään sen tuomia kustannuksia ja ympäristöhaittoja. Se saa aikaan haitallisia päästöjä ja tulee yritykselle kalliiksi polttoaineen kulutuksen vuoksi, mutta siitä aiheutuu myös epäsuoria kuluja, koska se lyhentää moottorin käyttöikää ja kasvattaa korjauskuluja. jonka avulla yritykset saavat helposti ymmärrettävän kuvan kaluston käyttöön liittyvistä ympäristöä kuormittavista tekijöistä, sekä miten voidaan säästää ajoneuvoihin liittyvissä kustannuksissa.

Myös monet kuluttajat ovat sitä mieltä, että kestävä kehitys arvona ja osana yrityksen sosiaalista vastuuta on tärkeää.

“Toivomme että asiakkaillamme on aktiivinen rooli ympäristöä ja yleensäkin kestävää kehitystä kohtaan. Me työskentelemme itse kestävän kehityksen arvojen mukaisesti ja niiden noudattamista

seurataan useilla eri mittareilla ja toimintaa pyritään jatkuvasti parantamaan,” sanoo Olli Oivanen.

Polttoainekustannukset kuriin

Yritykset joilla on paljon kalustoa joutuvat kohtaamaan useita haasteita mitkä liittyvät ympäristöön, esimerkiksi toimialat missä ajoneuvot tekevät useita lyhyitä pysähdyksiä päivän aikana. Usein on helpompi jättää auto tyhjäkäynnille kuin sammuttaa moottori. Etenkin talvella ajoneuvo jätetään usein tyhjäkäynnille, jotta sen sisätilat pysyvät lämpimänä. Esimerkiksi suomessa ankarat talviolosuhteet vaikuttavat merkittävästi tyhjäkäynnin kestoon. On tärkeää että yritykset sekä ajoneuvojen kuljettajat tekevät toimenpiteitä turhan tyhjäkäynnin vähentämiseksi, koska sillä on huomattava merkitys ympäristön kannalta sekä taloudellisesti. Polttoaineiden hintojen nousun jatkuessa turhan tyhjäkäynnin välttämisen merkitys korostuu yritykselle entisestään. Kaluston polttoainekulut muodostavat huomattavat kuluerän toimialasta riippumatta, ja helpoin keino taloudellisen ajotavan ohella on tarpeettoman tyhjäkännin välttäminen.

*Lähde: https://www.minilex.fi/a/tarpeetonjoutok%C3%A4ynti-on-rajoitettu-muutamaanminuuttiin

Europortsille kaksi uutta Mantsisen valmistamaa hydraulinosturia

Euroports Rauma Oy on tilannut kaksi uutta hydraulinosturia nosturivalmistajaMantsinen Group Ltd Oy:ltä. Kyseessä on 200DEM Dual Power -hydraulinosturit,jotka on varustettu sekä diesel- että sähkömoottorilla.

Valmistaudummetälläinvestoinnillatulevaisuudessakasvaviinmateriaalivirtoihin.Uudet nosturit mahdollistavat useamman laivan yhtäaikaisen operoinnin. Näinparannamme entisestään Europortsin palveluntuottokykyä, tekninen päällikkö Petri Viinikkala kertoo.

– Uudet nosturit ovat entistä tehokkaampia ja suunniteltu tämän päivän työnteonvaatimuksiin. Tämä investointi takaa tehokkaamman työskentelyn ja samallavastaamme myös kestävän kehityksen mukaisiin tavoitteisiimme, Europortsinturvallisuuden ja teknisten palveluiden johtaja Jarmo Kivi sanoo.

Uudet nosturit tulevat kasvattamaan Euroports Rauma yhtiöiden kapasiteettia Lo-Lo-käsittelyssä. Kyseiset 200DEM Dual Power -nosturit ovat ensimmäiset tämänkokoluokan kahden energialähteen nosturit, jotka Mantsinen valmistaa. koneet, joilla päästään operoimaan sähköllä, muttadiesel tarjoaa mahdollisuuden käyttää ja siirtää konetta paikasta toiseen mikälikäytettävissä ei ole sähköliitäntää. Tällä tavalla varmistetaan keskeytyksetönoperointi, Mantsisen Materiaalinkäsittelykoneet Liiketoimintayksikön myyntijohtaja Patrik Starck taustoittaa.

Käyttäjät tiiviisti mukana prosessissa

Mantsinen kokoaa kaikki kokonaisina toimittamansa nosturit Rauman satama-alueella, josta ne laivataan eri puolille maailmaa Europortsin toimesta. Europortsin käyttöön tulevista nostureista ensimmäisen toimitus ajoittuu vuoden 2022 lopulle ja toisen 2023 puoliväliin.

– Nosturien käyttöiät huomioiden investointi kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Avainhenkilöt ovat olleet mukana jo investointitarpeen määrittelyvaiheessahuomioimassa tarpeita teknisten ja toiminnallisten asioiden, kuten esimerkiksilaivojenja sitä kautta nosturienkokoluokan osalta, Viinikkala sanoo. maan, pääsevät laitteita käyttävät ja huoltavathenkilöt tutustumaan tarkemmin niiden ominaisuuksiin. Näin he oppivat heti alustaalkaen toiminnallisuuksia ja teknisiä asioita. Henkilöstömme on hyvin tiivisti mukanatässä prosessissa, Kivi lisää.

Nostureiden avulla Euroports pystyy vastaamaan asiakasvaatimuksiin entistäkintehokkaammin, turvallisemmin ja ympäristöystävällisemmin. Uusiutuvanenergialähteen, eli tässä tapauksessa sähkön avulla satamaoperaattori kykeneevähentämään CO2päästöjä. Tämä on merkittävä osa Europortsin kestävänkehityksen strategiaa.

– Ympäristöasiat ovat ensiarvoisen tärkeitä sekä Europortsille että meidänasiakkaillemme. Nämä arvot tukevat tätä investointipäätöstä. Myösoperointikustannukset ovat edullisemmat, mikä on suoraan myös asiakkaan etu, silläpystymme tulevaisuudessa tuottamaan nosturipalveluita aiempaakustannustehokkaammin. Polttoaine- ja huoltokustannukset ovat oleellisiakustannuseriä ja sähköllä tuotettuna huoltotarve on huomattavasti pienempi, Viinikkala sanoo.

Europortsille kaksi uutta Mantsisen valmistamaa hydraulinosturia

This article is from: