K2 Unplugged 2018 Taiteilijaesittelyt

Page 1


Tämä taiteilijaesittelykooste pitää sisällään facebookissa ennakkojulkaistuja teoskuvia ja taiteilijasitaatteja ööstä aahan.


K2 Unplugged 2018 – kevään suuri kuvataidekarnevaali Aika: 21.-22.4.2018, klo 12:00-16:00 Paikka: K2 Taiteilijatalo, Kulttuurikasarmi, Hiukkavaara, Hiukanpiha 25, 90670 Oulu Hiukkavaaran K2 Unplugged -näyttelytapahtuma muuttaa jo neljättä kertaa työhuoneet gallerioiksi huhtikuisen viikonlopun ajaksi. K2 taiteilijatalo on dynaaminen taiteidentalo, jonka tarjonta elää toimijoidensa mukana. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Näyttelyyn osallistuvien taiteilijoiden määrä on joka vuosi kasvanut. Tänä vuonna esillä on teoksia 32 eri taiteen alan tekijältä. Jokainen näyttelyyn osallistuva K2-talossa työskentelevä taiteilija rakentaa työhuoneeseensa omannäköisensä näyttelyn. Myös muissa kasarmirakennuksissa työskentelevät taiteilijat esittäytyvät K2 Talossa monimuotoisin näyttelyin. Näin muodostuu näyttelyiden ketju saman katon alle, kuin vilkas galleriakortteli kolmeen kerrokseen yhden rakennuksen suojiin. Tapahtuma tarjoaa katsojille aivan tuoretta ja ennennäkemätöntä taidetta. Elävää nykytaidetta ihan läheltä. Taiteilijoiden työhuoneissa on näyttelyitä, joista moni pitää sisällään uusia, tätä tilaisuutta varten tehtyjä teoksia. Myös taidehankintoja voi näyttelyistä halutessaan kätevästi tehdä. K2 Unplugged -näyttelyn taiteilijat ovat: Ahosola Hannu, Arola Lauri, Gregory Mary Jane, Harju Liisa, Heikkilä Kaisu, Heikkilä Mirja, Hinkula Kaija, Hirvonen Eija, Holopainen Hanna, Homanen Pekka, Häivälä Jaana, Jämsä Irma, Kangasmaa Minna, Kangasmaa Tuomo, Kemppainen Martta, Kesti Heidi, Kiiskinen Ulla, Kivijärvi Ilona, Koskela Aaro Veli, Kurikka Anja, Laiho Anssi, Mitiku Ulla, Määttä Sisko, Nagy Daniel, Niemitalo Jorma, Niemitalo Mervi, Pétursdòttir Johanna, Schroderus Hanna, Seppälä Tiina, Tervo Kirsi, Toivainen Heidi ja Torvinen Tanja. Myllytullin kuvataideluokkien pyörittämä TaideSotku-kahvila palvelee yleisöä koko tapahtuman ajan. Kahvilan tuotto kartuttaa oppilaiden luokkaretkikassaa. Kävijät voivat osallistua taidearpajaisiin, jonka palkinnoiksi talon taiteilijat ovat lahjoittaneet teoksiaan. Arpajaisten tuotto ohjataan K2 Taiteilijatalon tulevien tapahtumien järjestämiseen. Tapahtumassa jaetaan Taiteilijatalon omaa pienlehtijulkaisua, omintakeista K2 Zineä. Painosta on rajattu määrä. K2 Unplugged on Kevään Näyttely. Kiipeä huipulle, tule K2 Taiteilijataloon! Tapahtuman järjestämistä ovat tukeneet: Oulun kaupunki, Kulttuurikasarmi Hiukkavaara ry ja Oulun Saskiat ry.


Heidi Toivainen Täällä on kaikki se mikä jäi, ne tunnit, odotukset, aika ja hetket jotka muuttuivat. Nämä ikkunat; valo on aina jossain, pimeän takana tai jo paljon edellä. Talot, niiden varjot ja kummallinen pimeä. Outoja näkyjä, ihan tavallisia, aina vain on jatkettava matkaa ja taas näkee selvemmin. Ihan lähelle vain vähän, kauempaa jo paremmin. Kaupungin värit ja viivat, tummat ja katoavat. Aina jossain, menossa jonnekin. Matkan päähän. Kuva © Heidi Toivainen Täällä on kaikki se mikä jäi / Here is everything left behind v. 2018, hiili ja öljy levylle, 100x120x6cm



Kirsi Tervo Väri, optisena ja fyysisenä välineenä inspiroi minua. Ihastuin akryyliväreihin jo vuosia sitten ja niiden työstäminen houkuttaa uteliasta mieltäni loputtomasti. Maalaus on hieno formaatti asioille, joille en löydä sanoja. Annan maalin puhua ensin ja lähden löytämään jotakin mitä en vielä tiedä. Kuva © Kirsi Tervo Trick or treat v.2018, akryyli, 12,6 x 14,2cm



Tiina Seppälä Valmistuin kuvanveistäjäksi Kankaanpääntaidekoulusta jo kymmenisen vuotta sitten, mutta veistotaide on jotenkin päässyt jäämään kaiken muun elämisen ja tekemisen varjoon. Viime syksynä otin pitkästä aikaa savimöhkäleen käsiini ja aloin muokata sitä. Edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua jo ihan liian pitkä aika ja alkuun se tuntuikin hieman jähmeältä. Muovailu on täydellistä käsien ja mielikuvituksen yhteistyötä, joka on parhaimmillaan rentouttavaa ja äärimmäisen koukuttavaa. Ihmeellisintä on se kun muoto syntyy kuin vahingossa ilman ennakkosuunnitelmaa. Ensimmäinen Nallekarkin nahka -veistos syntyi myös vahingossa. Lähtökohtana oli tehdä jotain pientä ja hauskaa, joka saisi hymyn katsojan huulille tai jos ei niin ainakin omilleni. Mitä useamman niitä tein sitä enemmän hahmoihin alkoi tulla liikettä ja humoristisia piirteitä. Ne alkoivat elää ja tanssia. Näistä pienistä hahmoista innostuneena olen alkanut testaamaan erilaisia keramiikkasavia ja tekniikoita. Mahdollisuuksia tuntuu olevan rajattomasti ja se varmasti innostaa tarttumaan savimöhkäleeseen useamminkin. Kuva © Tiina Seppälä Yksityiskohta veistosarjasta Nallekarkin nahkat v.2017, maalattu keramiikka, yhden veistoksen korkeus n. 10cm



Johanna Pétursdóttir Olen 1987 s. oululainen kuvisope ja kuvataiteilija. Tällä hetkellä haluan nostaa teoksissani pääosaan värit, muodot ja tekstuurit sekä yhdistellä esittävää ja abstraktia. Työn alla oleva sarja “Olen” on aiempaa henkilökohtaisempi kokonaisuus, eräänlainen sarja omakuvia. Kuva © Johanna Pétursdóttir Olen II v.2018, akryyli ja öljy kankaalle, 60x100 cm



Mervi Niemitalo Teosteni teema liittyy pohdintaani ihmiskeskeisestä maailmankuvastamme ja sen seurauksista. Yksi ihmiskeskeisen ajattelumme ilmentymä on vahva teknologiausko. Transhumanismina tunnettu suuntaus keskittyy ihmisen kehon, mielen ja fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen tekniikan keinoin. Merkitystä on sillä, mitä voidaan mitata, ennakoida ja muuttaa algoritmiksi. Ihmisen arki taipuu algoritmien tahtoon, ei toisinpäin. Samalla kun ihminen etsii teknologian avulla itselleen ikuista elämää, on maailman ekosysteemien monimuotoisuus katoamassa ja eläinlajit elävät kuudetta sukupuuttoon kuolemisen aikaa. Koppakuoriaiset ja mehiläiset ovat uhanalaisia. Kukaan ei kysy, haluammeko tällaisen maailman? Teossarjani nimi Monadi viittaa useisiin teosteni taustalla oleviin ajatuksiin. Monadi tarkoittaa materian pienimpiä osasia, termillä kuvataan jumalaa tai ensimmäistä olevaista ja perustaa, se on myös käsitys yhdestä todellisuudesta sekä 1900-luvun alun teknokratialiikkeen symboli. Matematiikka ja metafysiikka ovat ikiaikaisia ihmiskulttuurin kivijalkoja ja sen nykyiset ilmenemismuodot ovat yhtä aikaa sekä uhka että mahdollisuus. Monadi-käsitteen ympärille tiivistyy kysymys siitä, mihin haluamme uskoa ja miten elää. Kuvan tekemisessä merkitystä ei ole pelkästään aiheella vaan yhtä tärkeää on se, miten ja millä maalaa. Enkaustiikka on antiikin ajan, mehiläisvahaan perustuva ikivanha maalaustekniikka. Maalauksen materiaali on aina osa aihetta. Maalaus on ennemminkin konkreettinen objekti, eikä vain jonkin aiheen representaatio. Enkaustiikalla toteutetut teokseni ovat aistimellisia; niissä on mukana mehiläisvahan kuultavuus, pehmeys ja tuoksu. Kuva © Mervi Niemitalo Pyhä tetraktys I. Sarjasta Monadi v.2018, Enkaustiikka, 50x50cm



Sisko Määttä Luonnosta ammennan voimaa/energiaa sekä inspiroidun mutta luonnon tasapainon järkkyminen myös huolestuttaa. Työskentelen eri tunnetilojen lävitse, jolloin näen maailman eri värisuodattimien kautta. Viimeaikojen töissäni tulee voimakkaasti esille violetti ja sininen. Minua kiehtoo vanhat tarinat keijukaisista, maahisista ja menninkäisistä. Tunnen myös näkymättömän maailman läsnäolon. Näkymättömyys ilmestyy joskus myös näkyväksi töissäni itseni siihen vaikuttamatta. Lisätietoja: http://www.taidesivut.net/siskomaatta Kuva © Sisko Määttä Rauhankyyhkyt ydinuhan yllä v.2017, Akryyli/akryylitussi, 60x73cm



Anssi Laiho Anssi laiho (s. 1977, Oulu) on säveltäjä, äänisuunnittelija. Hänen teoksensa ammentavat klassisen elektronisen musiikin, kuten konkreettisen musiikin, elektroakustisen musiikin sekä äänitaiteen tyyleistä. Yksiön suhde yhteisöön, luonnollisen ja synteettisen äänimateriaalin yhdistäminen, illuusion ja todellisuuden välinen suhde sekä vuorovaikutustila joka syntyy esiintyjän ja yleisön välillä ovat teemoja ja motiiveja jotka kiinnostavat häntä. Teoksissaan Laiho käyttää sekä äänitettyjä että synteettisiä ääniä, luoden illuusion luonnosta ohjelmoidulla synteettisellä äänellä. Samalla kun luonnollisesta ympäristöstä tallennettu ääni tai perinteinen soitin voi olla säveltäjän käsittelyn jälkeen toismaallisen kuuloinen. Laiho on opiskellut musiikkia ja äänisuunnittelua Oulun Konservatoriossa, City College Of Mancesterissa ja Oulun yliopistossa. Viimeisen 15 vuoden ajan Laiho on asunut Oulussa toimien säveltäjänä ja äänisuunnittelijana lukuisissa produktioissa. Teokseni K2 Unplugged-näyttelyssä: Äänitaide-installaatio (2018), Kuplat Materiaalit: Kyma-ohjelmointi, Arduino, Sibeliuksen musiikki, äänitallenteet, ruostumaton teräs ja ilmapallot. Kuva © Anssi Laiho



Anja Kurikka Lisätiedot: www.anjakurikka.com www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi anjakurikka@gmail.com Kuva Š Anja Kurikka



Aaro Veli Koskela Teosteni pohjan on valokuvan tunnelmaan phjautuva todellisuuden kokemus. Etäännytään käyttämällä veda-maalaukseen perustuvaa tajunnanvirtatekniikkaa. Työkaluina toimivat photoshopin grafiikka- ja maalaustoiminnot. Kuva © Aaro Veli Koskela Jäähyväiset 2017-07-03, Oulun hautausmaa



Ilona Kivijärvi Kuva-ja performanssitaiteilija Viime syksynä aloitin Hiukkavaaran Taiteilijatalossa, kun muutin Rovaniemeltä kokonaan Ouluun ja purimme työhuoneen sieltä. Olen viihtynyt hyvin. Yhteistä tekemistäkin on sopivasti ja aktiivinen Oulun Taiteilijaseura -63ry, jonka jäsen nyt olen. Valitsin kuvan parin vuoden takaa, 2016 sen tunnelman takia. Tässä kerron enemmän seinällä olevasta Puutarha - installaatiosta. Olen ripustanut teoksen 4 kertaa erilaisiin tiloihin. Viimeksi, vuosi siten Art Fair Suomi`17 tapahtumaan Kaapelitehtaalle Helsinkiin. Installaatio koostuu sadoista yksittäisistä osista. Teoksen koko muuttuva. Yhdistelmätekniikka. Installaation osien koko: korkeus 1,5-7cm, syvyys 1- 2cm. Koen installaation rakentamisen hyvinkin performatiivisenä. Työssäni ja ripustaessa koen tunnetiloja. Ripustan teoksen erityisen intuitiivisesti. Värillinen ulottuvuus on läsnä, kuin ilma jota hengitän. Käytän työssäni vuosien aikana valikoituja aineksia, joita eritavoin yhdistelemällä luon uusia kuvallisia eleitä ja käytäntöjä. Yksinkertaisuus on näennäistä. Performansseja olen tehnyt säännöllisesti vuodesta 2000. Viimeksi Suomi neito 100v. Ars Kärsämäki 2017. Kuva © Ilona Kivijärvi



Ulla Kiiskinen Energiset naisfiguurit etenevät ryhmänä maalauksen kuvapinnalla kohti tulevaa. Muodot ovat viitteellisiä, abstraktin ja esittävän välimaastoon sijoittuvia, kuten töissäni yleisestikin. Maalausten aiheet liittyvät tavallisen olemassaolon pohdintaan sekä arkitodellisuuden kohtaamisiin, mutta niihin sisältyy myös viitteitä myytteihin ja uskomuksiin. Figuratiivisuudesta huolimatta teokset voi nähdä myös maisemina. Kuva © Ulla Kiiskinen Love of Life v.2018, akryyli ja hiili, 120x85cm



Heidi Kesti Heidi Kesti on oululainen kuvataiteilija, lavastaja ja puvustaja. Hän on valmistunut Satakunnan Ammattikorkeakoulusta, Kuvataiteen yksiköstä vuonna 2005 ja asuu ja työskentelee Oulussa. Kesti on käyttänyt kierrätysmuovia pääasiallisena materiaalinaan vuodesta 2014. Teokset ovat abstrakteja ja materiaalilähtöisiä, ja ne käsittelevät ihmisen vaikutusta ympäristöön ja luontoon. Energiset naisfiguurit etenevät ryhmänä maalauksen kuvapinnalla kohti tulevaa. Muodot ovat viitteellisiä, abstraktin ja esittävän välimaastoon sijoittuvia, kuten töissäni yleisestikin. Maalausten aiheet liittyvät tavallisen olemassaolon pohdintaan sekä arkitodellisuuden kohtaamisiin, mutta niihin sisältyy myös viitteitä myytteihin ja uskomuksiin. Figuratiivisuudesta huolimatta teokset voi nähdä myös maisemina. Lisätietoja: http://heidikesti.blogspot.fi Kuva © Heidi Kesti Pancakes of Destruction, 4 v. 2017, Kierrätysmuovi, Ø 95 cm



Martta Kemppainen s.Sotkamo Olen pohdiskelija–taiteilija. Työskentelen osittain kotona ja työhuoneellani Hiukkavaarassa. Kuvaan öljyvärein havaintoja maailmasta, kokemuksista, todellisuuksista ja sitä mikä ei ole silmin havaittavissa. Värimaailmani on heleä, valoisa ja pyrin teoksillani tuomaan iloa. Viime vuonna olen tehnyt myös muotokuvia. Kuva © Martta Kemppainen Omakuva ”Espanjattarena” v. 2017, öljyvärit, 50x40cm



Tuomo Kangasmaa Lisätietiedot: http://huone104.blogspot.fi Kuva Š Tuomo Kangasmaa Valkoinen elefantti, White Elephant v.2015, Installaatio, live-art



Minna Kangasmaa Minna Kangasmaa on vuodesta 2008 teossarjassaan Systema naturae nostanut tarkastelun kohteeksi ihmisen, yhteiskunnan ja luonnon vuorovaikutussuhteet ja niiden potentiaalin synnyttää sekä tuhoa että edistystä. 1700-luvulla Carl von Linne’ sijoitti taksonomiseen järjestelmäänsä ihmisen yhdeksi lajiksi kädellisten lahkoon. Lajinimen perään hän lisäsi kehotuksen ”Nosce te ipsum”, tunne itsesi. Tähän kehotukseen pohjaten Kangasmaa on tehnyt Systema naturae –teossarjaan uusia teoksia, joissa hän on etsinyt vaihtoehtoisia tapoja ymmärtää maapallo inhimillisen ja ei-inhimillisen kohtauspaikkana. Teosten keskiössä on ihmiselle ominainen empatian kyky. Tulevaisuuden kannalta merkityksellistä on suhteemme muuhun olevaiseen ja siihen miten käytämme ja jaamme niukentuvia resursseja ja millä tavalla kohtelemme toisia ihmisiä, eläimiä, kasveja ja ylipäänsä kaikkea tällä planeetalla. Tässä empatialla on ratkaiseva asema, sillä se saattaa olla tie uudenlaiseen ymmärtämiseen. Kuva © Minna Kangasmaa Yksityiskohta teoksesta Musta tuntuu III v.2017, poltettu puu, puu, vaneri



Irma Jämsä Kuva © Irma Jämsä LOVE FOREVER v.2018, akryyli, lyöntimetalli 73,5x75cm



Pekka Homanen Rakennan teokseni matemaattisella kaavalla 1+1=3. Muuttujia siinä on hyvin paljon joten absoluuttinen totuus itsekunkin korvien välissä. Työni ovat kuin elämä itse, hyvin suunniteltuja mutta lopputulos täysin ennalta arvaamaton. Kuva © Pekka Homanen Pitkät kengännauhat v.2018, öljy mdf-levylle, 152x152cm



Hanna Holopainen Olen oululainen 1976 syntynyt kuvataiteilija. Tutkin action paintingin taipuisuutta. Etsin monimuotoisia ratkaisuja ilmaista aihelmia ja teemoja niin, että abstrakti ilmaisu pysyttelee edelleen omassa kontekstissaan. Uusin teossarjani on nimeltään ”Project tiny ones”. Se on jatkuva prosessi, joka debytoi ensimmäistä kertaa työhuoneeni ulkopuolella residenssigalleria Galerie Pleikussa Berliinissä marras-joulukuussa vuonna 2017. Project tiny ones heijastelee tämän hetkistä yhteiskunnan tilaa. Muuttuva maailma näyttäytyy mediassa ja kotisohvilla monella tasolla sortumaisillaan olevana instituutiona. Teosteni kautta esittäydyn näkyvänä ja välillä massaan katoavana palasena. Teokseni viittaavat vahvasti myös tämän hetkiseen sosiaalisen median kulttuuriin ja etenkin sen visuaalisiin ilmenemismuotoihin. Elämme loputtomassa kuvanauhassa. Taiteilijana pysäytän alitajuisen prosessin ja annan sille fyysisen olomuodon maalauksissa. Lisätietoja: facebook: www.facebook.com/hanna.holopainen.art instagram: www.instagram.com/iukkuart taiko: taiko.fi/artists/hannaholopainen Kuva © Hanna Holopainen 02 PROJECT TINY ONES v.2017, akryyli, sekatekniikka kankaalle, 100x100x3,8cm



Eija Hirvonen Tänä keväänä työstän työhuoneellani mm. syksyllä 2017 Mazzanon taiteilijaresidenssin aikana syntyneitä teosten ideoita. Kuvassa on Mazzanossa tehty pienoismalli, jossa ihmettelen keveyttä ja raskautta, läpinäkyvyyttä ja kerroksellisuutta, asioiden suhdetta toisiinsa. Tämä on ’work in progress’, materiaaleina organza, verkko, messinki, kivi, koko 12x28cm. Lisätietoja: www.eijahirvonen.com Kuva © Jari Haavikko



Kaija Hinkula ( s.1984 ) Kuvataiteilijana minua kiinnostaa erityisesti maalin ja maalauksen substanssi, aine ja energia. Maalausprosessin kautta tutkin materian pyrkimystä kohti päämäärää tai väliaikaista olomuotoaan.Tekniikkani on öljy pleksille ja mdf-levylle. Kuva © Kaija Hinkula MATTER (V), öljy akryylilevylle 100x100cm



Mirja Heikkilä Työstän puhuttuja ja kirjoitettuja sanoja. Kirjallisuusterapiassa kirjoitetaan ja puhutaan. Joskus sanat syntyvät kuvista, joskus liikkeestä, muistoista. Usein luonnosta. Kirjoitan omia tekstejä. Ne puhuvat puolestani Kuva © Mirja Heikkilä



Kaisu Heikkilä Teoksissani käytän joko yhtä tai useampaa, vähän tai enemmän. Materiaali on aina käsin kosketeltavaa, käden ulottuvilla olevaa tai ainakin tilattavissa. ”Saapuminen” tuvassa 227. Tervetuloa. Kuva © E. Soranta ”Ennen lähtöä” Installaatio työhuoneellani: v.2018, akryylimaalauksia kankaalle, omakuva hiilellä kankaalle, teksti liidulla



Liisa Harju Marras- joulukuun pimeimpinä päivinä maalasin spontaanisti sarjan keltavoittoisia mielenmaisemia luodakseni valoa ympäristöön ja ennenkaikkea omaan mieleeni. Kuva © Liisa Harju Aurinkoista v.2017, öljy kankaalle, 67x90cm



Lauri Arola Monen työn alku on esim. vihastuminen johonkin uuteen lakiin. Teema saa monesti ensimmäisen hahmon mielessäni, jonka ärsytys on luonut. Toisinaan luonnostelen kynällä ensin lehtiöön. Kyseisen työn tein luonnostelematta, suoraan värillä kankaalle. Luonnosta en kopioi suoraan maalaukseen, vaan idea muuttuu vielä työskennellessä suuremman koon ja värin ehtoihin. Lepään kiihdyttävistä teemoista, maalaamalla, piirtämällä maisemia välillä, akvarellein tai akryylivärein. Ensin työskentelin Hiukkavaarassa talo 4:ssä vuodesta 2004 lähtien (vuosi varmistui kun käsiini osui sopimus kaupungin kanssa ensimmäisen kaupunginjohtajan post. mortum. muotokuvan tekemisestä). Vuonna 2010(?) muutin K2 talon alakerran 15 neliön työhuoneeseen, josta muutin 2016 tähän nykyiseen kivan tilavaan 50 neliön tilaan. Tauluvarasto vain tästä puuttuu, muuten ok. Kivempi kun on muita kuvataiteilijoita samassa talossa, hevimuusikkojen talossa rumpusoolot esim. hiukan häiritsivät keskittymistä maalaamiseen. Kuva © Lauri Arola Siivet v.2018, akryylimaalaus, 65x54cm




Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.